sunnuntai 31. tammikuuta 2016



Ancel Benjamin Keys
Ancel Benjamin Keys syntyi 26.1.1904 Colorado Springsin kaupungissa Benjamin Pious Keysin ja Carolyn Emma Chaneyn poikana. Perhe muutti kuitenkin vuonna 1906 San Franciscon kaupunkiin josta matka jatkui pian maanjäristyksen jälkeen samana vuonna läheiseen Berkeleyn kaupunkiin Kaliforniassa. Ancel osoittautui jo varhaisessa vaiheessa testien mukaan hyvin älykkääksi ja ahkeraksi pojaksi. Koulunkäynti sai kuitenkin alkuun hetkeksi jäädä, sillä Ancel teki monenlaisia hanttihommia ennen kuin aloitti tosissaan opiskelun Kalifornian yliopistossa vuonna 1922. Vuoteen 1930 mennessä Ancel Keys oli väitellyt itsensä tohtoriksi ensin biologiassa ja sitten vielä vuonna 1936 fysiologiasta Cambridgen yliopistosta. Välillä hän työskenteli pari vuotta Kööpenhaminassa August Kroghin ohjauksessa eläinfysiologian laboratoriossa Tanskan maalla. Mayo Säätiössä työskennellessään vuonna 1936 Ancel Keys palkkasi lääketieteelliseksi avustajakseen Margaret Haneyn (biokemisti), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1939. Pari sai kolme lasta; Carrie, Henry ja Martha.

Ancel Keys oli toiminnan mies ja ahkera puurtaja; yksityinen perhe-elämäkin oli alistettu uran vaatimuksille. Keys osallistui johtamalla tutkimusryhmän empiiriseen kokeeseen Andien rinteillä aiheesta, miten ihmisen keho sopeutuu erilaisissa korkeusolosuhteissa. Korkeudet olivat useita tuhansia metrejä ja kylmissä useamman kymmenen pakkasasteen säissä vietettiin talvella suhteellisen pitkiäkin aikoja. Toisen maailmansodan alettua Keys sai tehtäväkseen suunnitella armeijan joukoille hätäannokset, missä sotilaiden päivittäiset ruoka-annokset olivat 3000 kaloria – lisäksi myös suklaata, savukkeita ja purukumia. Sodan loppupuolella Keys toteutti käsittämättömän tutkimuksen aseistakieltäytyjillä; 36 vapaaehtoista altistui hänen tutkimuksiinsa, jossa tutkittavat joutuivat tarkkailuun puoleksi vuodeksi nälkäkuurilla ja laihtuivat keskimäärin 25 prosenttia.

Seuraavaksi Ancel Keys keskittyi kolesteroliin, kun hänen luokseen lähetettiin maitotilalta veljekset, joiden vartaloissa oli patteja. Osoittautui, että nämä patit sisälsivät kolesterolia; veren kolesteroliarvot olivat 25, joten tässä tapauksessa kysymyksessä oli varmaankin perinnöllinen sairaus. Keys syötti tutkittaville kuitenkin täysi rasvatonta ruokaa viikon ajan ja sai heidän veren kolesteroliarvot tippumaan tilapäisesti. Tästäkös Ancel Keys innostui. Hän tutki, miksi sotavuosina Pohjois-Euroopassa menehtyi sydänsairauksiin ihmisiä vähemmän, kun ruoasta oli suuri pula. Hän tuli siihen tulokseen, että jonkin ruoka-aineen, jota sodanaikaan ei saanut, sen täytyi aiheuttaa nämä sydänsairaudet. Verisuonien seinämiin kerääntyy paakkuja tai plakkia, joka ajan myötä saattaa tukkia verisuonen ja aiheuttaa sydäninfarktin. Tämä plakki taas sisältäisi kolesterolia. Näin yhteys oli rakennettu. Nyt tarvittiin vain tieteellinen näyttö tästä.

Alkoi ahkera kiertäminen eri puolilla maailmaa; Ancel ja Margaret tekivät suurelle joukolle ihmisiä kolesterolimittauksia järjestelmällisesti. Näin Keys keräsi aineistoa tutkimukseensa ja päätteli näiden perusteella, että rikkaissa maissa ihmiset syövät rasvaisempaa ruokaa ja saavat kolesterolinsa siksi korkeaksi sekä lopulta sairastuvat herkemmin sydänsairauksiin. Ensimmäisen tutkimustuloksensa hän julkaisi vuonna 1953, jossa hän osoitti kuuden maan aineiston perusteella rasvan saannin ja sydänsairauksien yhteyden. Myöhemmin kollegat tarkistivat tätä tukimusmateriaalia, jota oli kertynyt kaikkiaan 22 maasta, mutta Ancel Keys oli tähän omaan tutkimukseensa kelpuuttanut tuloksia vain kuudesta maasta. Sanomattakin lienee selvää, että juuri näissä kuudessa maassa yhteys rasvan ja sydänsairauksien välillä oli maksimaalinen ja muista maista tätä näyttöä ei saatu. Tämä tieteellinen vääristely katsottiin ”läpi sormien” eikä siihen kiinnitetty juuri huomiota.

Tärkeimmän elämäntyönsä Ancel Keys katsoo tehneensä ns. seitsemän maan tukimuksessa, joka alkoi vuonna 1958. Siinä seurattiin kymmeniä vuosia 12 000 keski-ikäisen miehen ruokavaliota, kolesterolia ja sairauksia Kreikassa, Italiassa, Hollannissa, Suomessa, Jugoslaviassa, Japanissa ja Yhdysvallissa. Tutkimus ei osoittanut kuitenkaan mitään selkeää yhteyttä rasvankäytön ja sydänsairauksien välille. Esim. Kreikassa käytettiin paljon rasvaa, mutta sydänsairauksia oli kaikkein vähiten juuri siellä. Nyt Keys muutti kiireesti teoriaansa; rasva ei enää aiheuttanutkaan sydänsairauksia, vaan tietynlainen rasva – tyydyttynyt rasva. Tästä alkoi tyydytteineiden rasvojen joutuminen pannaan ja ne julistettiin vaarallisiksi.

Maailmalla on ollut jatkuvasti esillä myös Keysin kolesteroliteorian kanssa kilpailevia teorioita, joista merkittävin liittyy hiilihydraatteihin ja sokeriin. Muista nyt erityisesti, että jos haluat syödä itsesi kylläiseksi, ei ole mitenkään mahdollista luopua jostakin (rasvat) korvaamatta puutosta jollakin toisella (hiilihydraatit). Rasvoista ja hiilihydraateista tulee pääosin ravintomme energia, ei niinkään proteiineista normaalisti. Kun ihmisiä ohjattiin pois rasvojen käytöstä, oli täysin vääjäämätöntä, että hiilihydraattien käyttöä piti lisätä. Alkuperäiseen ihmisravintoon – siis ennen maanviljelyksen aloittamista – eivät kuuluneet vaaleat viljat (ja niistä tehdyt jauhot) eikä sokeri. Ruokien teollinen valmistaminen räjäytti pankin elintarviketeollisuudelle; huonommista ja halvemmista raaka-aineista päästiin valmistamaan isolla katteella kuluttajille tarvikkeita, joihin vielä lisättiin lisäaineita muka makua parantamaan.

Mainitsempa tässä muutaman Keysin teorian kanssa kilpailevan vaihtoehtoisen ehdotuksen, jotka ovat olleet myös tarjolla; päättäjille ne jostain syystä eivät käyneet, mutta nykyään ne ovat nousseet aivan toisenlaiseen arvoon. Vuosina 1906 – 1983 elänyt lääkäri Thomas Latimer Cleave palvellessaan brittilaivaston sairaalassa Hong Kongissa ja Maltalla kiinnitti huomionsa eri kansojen välisten sairauksien eroihin. Erityisesti hän havaitsi paljon uusia sairauksia sen jälkeen, kun vaaleat jauhot ja varsinkin sokeri oli otettu yleiseen käyttöön. Tärkkelyksen ja sokerin yhteys verensokeriin ja insuliiniin oli tuohon aikaan vielä hakusessa, mutta silti Cleave teki erittäin nokkelia päätelmiä vaillinaisin tiedoin. Päätelmänsä hän perusti epidemiologiaan ja ihmissuvun historiaan. Uransa loppuajan hän veti laivaston lääketieteellistä tutkimusta ja hän sai kuitenkin tukea joukolta lääkäreitä ja tiedemiehiä. Hän piti ihmisten alkuperäistä ravintoa luonnollisena ravintona nykyihmisille. Cleave julkisti tutkimustuloksensa kirjassaan Saccharine Disease.

Toinenkin sotilaslääkärinä sotapalveluksensa suorittanut vastaväittäjä löytyy. Hän oli juutalaisperheeseen Lontoossa 8.8.1910 syntynyt John Yudkin. Perhe pakeni Venäjältä juutalaisvainoja vuonna 1905 Lontooseen, missä perheen isä kuoli jättäen vaimon kuuden pojan kanssa köyhiin oloihin. John suoritti Länsi-Afrikassa sotapalveluksensa sotilaslääkärinä ja valmistui myöhemmin Lontoon yliopistosta fysiologian professoriksi. Hänen elämäntyö oli näyttää selkeä yhteys sokerilla sydänsairauksiin. Omat tieteelliset näyttönsä hän paljasti kirjassaan Pure, White, and Deadly vuonna 1972. Yudkin oli täysin vakuuttunut, että rasvan vaarallisuus oli ymmärretty väärin. John Yudkin sai suuren ja mahtavan sokeriteollisuuden vihat päälleen ja Ancel Keys ryhtyi häntä vastaan propagandasotaan omalla teoriallaan. Väittelytilanteet Yudkin yleensä hävisi, sillä hän oli melko heikko puhuja.

Ancel Keysin massiivinen painostus teoriansa puolesta tuotti vihdoin tulosta Yhdysvalloissa, kun senaattori George McGovernin poliittinen komitea käsitteli ravitsemusasioita. Komitea julkaisi loppuraportin tammikuussa 1977, jossa suositeltiin vähärasvaista ravintoa. Tästä nousi kova kohu ja McGovernin komitea joutui kuulemaan lisää asiantuntijoita. Nyt julkaistiin uusi loppuraportti, jossa vähärasvaista ruokaa edelleen suositeltiin, pikkuisen pehmennetyin sanakääntein. Näin nämä ravintosuositukset vähin äänin uivat Suomessa meidänkin ravitsemussuosituksiimme.



 Meillä Suomessa syötetään täysin terveillekin ihmisille valtavia määriä kolesterolilääkkeitä; statiineja syö 650 000 suomalaista ja kaikkiaan 700 000 ihmistä syö meillä kolesterolin hoitamiseksi lääkkeitä. Statiinilääkityksen ympärillä liikkuu maailmalla rahaa vuosittain n. 26 miljardia dollaria ja vähintään tuplasti dollareita "kevytravinnon" piirissä elintarviketeollisuudessa. 1990-luvun alusta lähtien kolesterolilääkittyjen määrä on kasvanut vuosittain 15-20 %. Statiineja myydään Suomessa yli 100 miljoonalla eurolla ja Kela korvaa niistä vuosittain vähintään 30 miljoonaa euroa. Näin medikalisaatiosta tässä tapauksessa hyötyy ainoastaan lääketeollisuus lääkkeiden valtavan myynnin kautta. Kolesterolilääkityksestä tutkimusten valossa hyötyy noin yksi prosentti niiden käyttäjistä ja hekin ovat lähinnä geneettisestä kolesterolin kertymisestä kärsiviä ihmisiä. Varovaisesti arvioiden näiden lääkkeiden käyttö aiheuttaa meillä Suomessa seuraavia vaivoja ja sairauksia; rabdomyolyysejä n. 70 tapausta vuodessa, haimatulehduksia n. 250, munuaissairauksia n. 700, diabetessairauksia n. 550, maksavaurioita yms. ja yli 100 000 ihmistä kärsii jatkuvista lihas- ja nivelkivuista. Myös suolistovaivat lisääntyvät kolesterolilääkityksen käytön alettua ihmisillä, näin on käynyt varsinkin kolesterolitasoja alentavien fibraattien kanssa. Pelkästään vuonna 2010 Kela myönsi yli 24 000 uudelle diabetespotilaalle erityiskorvausoikeuden. Lääketieteen omat tilastot näyttävät, että idiopaattiset eli itsesyntyiset, ilman selkeää syytä olevat haimatulehdukset ovat viimeisten 12 vuoden aikana lisääntyneet Suomessa miehillä 68 % ja naisilla 37 %. On siis korkea aika avata keskustelu kolesterolilääkkeiden haittavaikutuksista ja jopa hengenvaarallisuudesta.


Vasemmalla kuvassa terve sydän ja oikealla kongestiivinen vajaatoiminta, jossa sydämen pumppausvoima on heikentynyt ja vasen kammio on laajentunut.

Iso-Britannian johtavia statiinitutkijoita, professori Rory Collins Oxfordin yliopistosta, myönsi vuosi sitten (Sunday Express 15.2.2015) salanneensa ja vääristelleensä tutkimustensa tuloksia ja myönsi monien brittien syövän täysin turhaan statiineja. Collins johtaa vuonna 1994 perustettua Cholesterol Treatment Trialists' (CTT) Calloborationia ja heidän tutkimuksiin statiinien puolesta on mm. Suomen Sydänliiton ylilääkäri Mikko Syvänne vedonnut monesti.

Amerikkalainen sydänlääkäri Peter H. Lansjoen tähdentää, että vastoin sangen yleistä käsitystä - jonka mukaan statiinit ehkäisisivät valtimoiden kovettumista - statinit voivat kovettaa valtimoiden seinämiä. Statiinit ovat myrkkyä sydänsolujen energiaa tuottaville mitokondrioille ja ehkäisevät solujen ja valtimoiden normaaleja toimintoja. Pahimmillaan statiinit aiheuttavat sydänlihaksen rappeumaa eli rabdymyolyysia ja estävät K2-vitamiinia suojaamasta valtimoita kalkkiutumiselta. Statiinit estävät seleeniä sisältävien entsyymien - kuten glutationiperoksidaasin (GPx) - toimintaa, joka on tärkeä antioksidantti suojaten solua hapetusstressiä vastaan. Seleeniproteiinin esto voi vaikuttaa sydämen kongestiivisen ja laajentavan (dilatoivan) vajaatoiminnan syntyyn.

Myös tohtori Harumi Okuyama ei usko, että LDL-kolesteroli olisi syynä valtimotauteihin, kuten aikaisemmin on väitetty (Okuyama 2014). Japanissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että sydäntaudit ja kuolleisuus ovat yleisempiä, mitä matalampia kokonais-, ja LDL-kolesteroli ovat (Hamazaki 2015). Toisin sanoen, kolesterolia ei pidä mennä alentamaan synteettisillä lääkkeillä.

Lääkkeiden valmistus on suurta liiketoimintaa ja arvioidaan lääkkeiden markkinointiin käytettävän enemmän varoja kuin lääketehtaiden tutkimuksiin ja tuotekehityksiin. Tiedelehti Allergy Clincial Immunology julkaisi  vuonna 2009 tutkimuksen tiedelehtien artikkelien viittausten oikeellisuudesta. Tämän artikkelin mukaan 48 % aineistosta ja menetelmistä siteerattiin väärin sekä 28 % tuloksista sai myös väärän tulkinnan. Juuri näin on käynyt 50-luvun alussa aloitetulle ja yli 30 vuotta kestäneelle Framinghamin kolesterolitutkimukselle. Meidän oma kotoinen malliesimerkki oli 1970-luvulta alkanut Pohjois-Karjalan projekti, johon kunnolla "hirttäytyi" entinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja, Diabetes- ja Sydänliiton hallitusten jäsen, valtion ravitsemusneuvottelukunnan entinen puheenjohtaja ja Turun yliopiston kansleri Pekka Puska. Projektihan valisti meitä suomalaisia, että voi on epäterveellistä ja tukkii verisuonemme sekä listaa jatkettiin vielä kaikilla eläinrasvoja sisältävillä ruoka-aineilla kuten rasvainen maito, lihan ihra, kerma, rasvaiset juustot, kananmunat ja punainen liha. Voi neuvottiin välittömästi vaihtamaan kovetettuihin, transrasvaa sisältäviin kasvirasvalevitteisiin. Paistaminen pitäisi nykyistenkin ohjeistuksien mukaan suorittaa kasviöljyllä, esim. rypsiöljyllä; nämä kasviöljyt vaan eivät kestä kuumentamista ja palaessaan muodostavat erittäin haitallisia yhdisteitä terveydelle. Lopputuloksena tästä Pohjois-Karjalan projektista oli, että maito- ja eläinrasvat eivät voi olla syy sydäninfarkteihin! Henkisten ja taloudellisten sidonnaisuuksien luonti lääketeollisuuden ja eri asiantuntijoiden välillä ei myöskään ole ongelmatonta; eri asiantuntijat ja professorit ovat monien terveysjärjestöjen - kuten Sydän- ja Diabetesliiton - puheenjohtajina ja hallitusten jäseninä, valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäseniä, käypä hoito-suositusten ja ruokaympyrän suunnittelutyöryhmässä, Suomen Akatemiassa johtajina, yliopistojen kanslereina ja opettajina. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Tärkeätä on huomata myös erilaisia tutkimuksia luettaessa, kenen rahoittamia nämä tutkimukset ovat ja saako tutkijat vapaasti raportoida aivan kaikista tutkimustuloksista.

Suomalainen kemisti Paavo Kultimo Roine (s. 5.8.1914 Mäntsälä ja k. 1973) tuli ravintokemian professoriksi Helsingin yliopistoon vuonna 1949. Hän julkaisi alan oppikirjoja ja kehitti ensimmäisen suomalaisen ruokaympyrän ravitsemisohjaukseen. Tämä 1950-luvulla laadittu ruokaympyrä oli alkuun jaettu kuuteen eri lohkoon, ja se muistutti yllättävän paljon ruokavaliota, jonka tänään tunnemme vähähiilihydraattisena ruokavaliona. Puolet hänen laatimastaan ruokaympyrästä koostui kalasta, lihasta, kananmunista, broilerista, öljystä sekä maitotaloustuotteista, kuten voi, juusto, maito ja kerma. Kolmasosa ruokaympyrästä rakennettiin vihanneksista, juureksista, marjoista, hedelmistä ja perunasta. Vain kuudesosa ruokaympyrästä jäi kokojyväjauhoille ja ruisleivälle. Ajan mittaan näitä suosituksia - kuten nyt tunnemme - ryhdyttiin muuttamaan ja niistä hedelmistä parhaillaan saamme nauttia jatkuvasti lisääntyvinä sairauksina.

Maailmalta löytyy lukuisia tutkimuksia vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutuksista ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Pitkäaikaisin seurantatutkimus kesti 20 vuotta ja se tutkimustulokset julkaistiin tiedelehti The New Enland Journal Of Medicinessä jo vuonna 2006. Tutkittavina oli 82 802 naista, joista osa käytti vähähiilihydraattista ruokavaliota, eikä näiden naisten kohdalla pystytty saamaan mitään näyttöä sydänsairausriskin suurentumisesta. Näyttöä kyllä syntyi siitä, että vähähiilihydraattinen ruokavalio suojelee sydänsairauksilta.

Valistunut lukija jo varmasti tietääkin, kuinka rasvat jakautuvat kahteen pääryhmään; tyydyttymättömiin ja tyydyttyneisiin.  Tyydyttymättömät rasvat ovat hyvin juoksevia huoneenlämmössä (auringonkukka-, maissi- ja oliiviöljyt) kun taas tyydyttyneet rasvat ovat kiinteitä ja niitä löytyy eläinrasvoista (voi, laardi) ja trooppisista kasveista (palmu- ja kookosöljyt). Rasvahapot ovat hiiliatomiketjuja, joihin kiinnittyy vetyatomeja. Tyydyttyneet rasvahapot ovat täynnä niissä kiinni olevia vetyatomeja, pysyen ryhdissään. Yhden tai useamman vetyatomin puuttuminen vääristää rasvahapon joko tyydyttymättömäksi tai monityydyttymättömäksi sen mukaan, kuinka monta vetyatomia ketjusta puuttuu. Tyydyttyneet rasvahapot pystyvät tiivistäytymään toisiinsa siten, että rasvat ovat siis kiinteässä muodossa huoneenlämmössä. Esim. paistaessa nämä tyydyttyneet rasvahapot taas irtoavat juokseviksi. Monityydyttymättömien kasviöljyjen – rypsi-, maissi- ja auringonkukkaöljy - ongelma niiden härskiintyminen nopeasti kehossamme, joka pitemmän päälle aiheuttaa useita terveysongelmia ihmisille.

No, mitä sitten kolesteroli on? Kolesteroli on kaikkein tunnetuin steroli, solukalvojen rakennusmolekyyli, joita voidaan löytää niin eläin- kuin kasvisoluista. Ne ovat rengasrakenteisia yhdisteitä, jotka sisältävät hiiltä, happea ja vetyä. Kolesteroli ei ole rasva, vaan alkoholi ja elimistömme muodostama antioksidantti, joka suojaa tulehduksilta ja estää härskiintymistä. Se on paitsi solukalvojen ja hermoston elintärkeä rakennusaine niin myös soluvaurioiden korjaaja. Esiasteena se toimii meille niin tärkeälle D-vitamiinille ja monille hormoneille, kuten esim. testosteroinille. Se on siis yksi kehomme sisäisistä korjausaineista, mutta sen merkitys on ymmärretty tahallisesti pitkään väärin. Kun kolesteroliarvo nousee, ei se siis tarkoita selkeästi haittaa, vaan paljon enemmän se kertoo kehomme tilasta, joka vaatii korjaukseen kolesterolia. Verisuonivaurioissa maksa lisää kolestrolituotantoa ja näin kolesteroli pyrkii korjaamaan syntyneitä vaurioita. Se ei siis ole haitallinen eikä vaurioiden syy, vaan kertoo lähinnä kehomme epänormaalista tilanteesta. Kolesterolia toki löytyy plakista, joka on ajan oloon kerääntynyt verisuonien seinämiin ja joka lopulta saattaa tukkia verisuonen aiheuttaen sydäninfarktin. Mutta huomattava on, että kolesteroli on siellä plakissa korjatakseen verisuonten seinämissä tapahtuneita vaurioita ja kolesterolia on koko plakin koostumuksesta vain muutama hassu prosentti. Suurin osa verisuonia tukkivasta plakista koostuu kalkista ja fosfaatista, jotka muodostavat kovaa kalkkia. Kovaa kalkkia plakin koostumuksesta on melkein 70 prosenttia. Tilastot näyttävät, että infarktin kokeneista joka toisella täysin normaali tai matala kolesteroliarvo.

Sinulle on varmaan vuosikaudet opetettu, että on hyvää ja huonoa kolesterolia. Käypähoito-ohjeet suosittelevat kokonaiskolesterolin määrän, HDL-kolesterolin ja LDL-kolesterolin suositeltavat määrät. Erityisesti olet varmaan pistänyt merkille, kuinka vuosien saatossa kolesterolimäärien suositusarvot ovat koko ajan laskeneet. Kun tutkimme veren kokonaiskolesterolia, huomaamme varsin pian sen pitävän sisällään HDL-kolesterolia (high density lipoprotein, joka kulkeutuu soluista maksaan), LDL-kolesterolia (low density lipoprotein, joka on maksan soluille tuottamaa uutta kolesterolia) sekä VLDL-kolesterolia (very low density lipoprotein, poikkeuksellisen vähäisen tiheyden maksan tuottama pieni ja kevyt kolesteroli). LDL-kolesterolin määrä saadaan selville laskutoimituksessa, jossa veren kokonaiskolesterolin määrästä vähennetään veren HDL- ja VLDL-kolesterolin arvot. LDL-kolesterolilla on alayksiköitä, joita jaotellaan koon mukaan ja sen mukaan, millaisiin solujen ärsykkeisiin ne reagoivat. Alayksiköistä sd-LDL tiedetään erittäin herkäksi sokerille ja insuliinille ja tämä on juuri se kolesteroli joka esiintyy valtimokovettumien yhteydessä. Yleisesti tiedetään viljoista vehnän oleva se, joka käynnistää maksassa tämän haitallisen sd-LDL:n muodostumisen. Mitkään tutkimustulokset eivät ole osoittaneet voin, maitorasvojen tai tyydyttyneiden rasvojen aiheuttavan tai millään tavalla liittyvän tähän edellä kuvattuun prosessiin, vaan aina se johtuu ruoka-aineista jotka sisältävät sokeria, insuliinia ja vehnää. Toinen tällainen LDL:n alalaji on haitallinen ox-LDL, jonka pitoisuus LDL-kolesterolista on suoraan pääteltävissä. Kolesterolilääkkeinä käytettävät statiinit lisäävät juuri ox-LDL:n määrää ja tämä aiheuttaa jatkuvan tulehdustilan verisuonissa. Myös vähärasvainen ravinto lisää ox-LDL:n muodostumista. Normaali solurakenne ja kehon oma korjausmekanismi kuitenkin edellyttää, että hyvä LDL-kolesteroli saadaan käyttöömme; se on siis hyvinvointimme kannalta hyvin tarpeellista!

Terveysviranomaisten ravintosuosituksissa kehotetaan välttämään rasvoja ja syömään runsaasti hiilihydraatteja ja näiden neuvojen noudattaminen vääjäämättä johtaa lisääntyneeseen sd-LDL-kolesterolin ja triglyseridien määrien nousuun sekä hapettumiseen ja sokeristumiseen. Ihmisen on melko vaikea näitä itse seurata, koska normaali terveydenhuoltokaan niitä ei seuraa eikä hänelle kerro. Yksi tapa seurata ravinnon terveellisyyttä on mitata verensokerin pitoisuus  45-60 min ruokailun jälkeen - eikä vasta kahden tunnin jälkeen, kuten usein neuvotaan tekemään. Verensokeria pitävät myös kurissa berberiini ja etyyliesteröity eikosapentaeenihappo (E-EPA). Japanilaiset tutkijat ovat osoittaneet E-EPA:n ehkäisevän sd-LDL-kolesterolin ja triglyseridien muodostusta maksassa.

Vuoden 2011 keväällä näki päivänvalon tutkimus, johon osallistui 10 vuoden aikana 3630 keski-ikäistä naista ja miestä. Tutkimusryhmästä puolet eli 1815 henkilöä oli käynyt läpi sydäninfarktin ja loput olivat ns. terveitä (Brown University, Providence, RI). Tutkituille syötettiin yhtä paljon maitoa, juustoa, jogurttia ja voita, joiden piti siis sisältää oletettuja vahingollisia eli tyydyttyneitä rasvoja. Ns. terveiden ryhmästä innostuneimmat käyttivät 593 g eläinrasvoja päivässä, mutta he eivät saaneet sydäninfarkteja. Tutkijoiden mukaan ei ole näyttöä, että runsaasti eläinrasvoja sisältävä dieetti voisi aiheuttaa sydäntautia (Nutr Metab Cardiovasc Dis, 2011; doi: 10.1016/j.numecd.2011.02.003).

Yhdysvalloissa US Surgeon General's Officessa tehtiin työtä 11 vuotta (1988 - 1999), jotta pystyttäisiin todistamaan lopullisesti rasva-sydäntauti-yhteyden paikkansapitävyys. Loppuraporttia tästä työstään virasto ei koskaan julkistanut ja tutkimuksen virallinen valvoja Bill Harlan (USA:n Kansallisen Terveysinstituutin Sairauksien ennaltaehkäisyviraston varajohtaja) myönsi, että "tutkimus oli aloitettu ennakkokäsityksin, joita tieteelliset tulokset eivät tukeneet" (Science, 2001, 291:2536-45).

Käytännössä mainio esimerkki näistä ihmisistä, jotka kantavat kehossaan mukanaan jatkuvaa eli kroonista inflammaatiota eli tulehdustilaa, ovat diabeetikot. Insuliini on se hormoni, joka aiheuttaa kehossa soluvaurioita ja jatkuvaa tulehdusta. Kolesteroli tulee korjaamaan insuliinin aiheuttamia soluvaurioita verisuonten seinämissä, mutta se ei voi olla kalkkeutumien aiheuttaja eikä selitä verisuonitukoksia. Juuri diabeetikoille on tyypillistä valtimoiden kovettuminen, joka ilmenee aluksi mediaskleroosina - valtimon seinämien keskikerroksen kalkkeutumisena. Tämän kovettumisen siis todella aiheuttaa kalkki ja aluksi valtimon sisäpinta on sileä ja valtimo pysyy vielä auki. Jos tila jatkuu pitkään ja insuliinitaso on jatkuvasti koholla, alkaa kovettuminen lisääntyä valtimon keskikerroksen seinämässä ja valtimo alkaa ahtautua ja lopuksi jopa tukkeutua.

Täysin vääränlaisella ruokavaliolla ja lääkityksellä voidaan saada aikaiseksi ihmisen normaalien puolustus- ja korjausmekanismien sekoittuminen. Nykyisin tunnetaan jo iso määrä kroonisia tulehdussairauksia ja sellaisia ovat esim. valtimon kovettumatauti, syövät, diabetes ja Alzheimerin tauti. Tutkimukset osoittavat niiden, jotka syövät normaalirasvaista ja luonnollisilla rasvoilla tehtyä ruokaa olevan kasviksista ja vihanneksista enemmän hyötyä, kuin vähärasvaisen ruoan syöjille. Ravinnossa pitää nimenomaan olla luonnollisia rasvoja, kuten voita ja maitorasvoja. Rasvaliukoiset tulehdusta hillitsevät vitamiinit eivät imeydy suolistosta, mikäli mukana ei ole juuri maito- ja eläinrasvoja.

Kovasti mielellään ihmisten tulisi välttää monenlaisia nopeasti verensokeria nostavia/lisääviä ruoka-aineita, kuten näkyvää ja piilotettua sokeria, tärkkelystä, puhdistettua valkoista viljaa, sokeria sisältäviä hedelmiä ja vastineeksi korvata näitä aineita runsaasti proteiinia ja hyvää rasvaa sisältävillä ruoka-aineksilla, kuten liha, kala, normaalirasvaiset maitotaloustuotteet, siemenillä ja pähkinöillä sekä vain vähän tärkkelystä sisältävillä vihanneksilla, kuten salaateilla, tomaateilla, kurkulla ja kaalilla. Kehoamme koettelee myös teollisuuden surutta lannoitteisiin ja elintarvikkeisiin lisäämä fosfaatti; elintarvikkeisiin sitä lisätään, jotta tuotteet saataisiin mahdollisimman kuohkeiksi ja täyteläisiksi. Kun kalsiumioni joutuu fosfaatti-ionin kanssa tekemisiin, syntyy kalsiumfosfaattia eli kovaa kalkkia.  

Kehossamme pesivä tulehdustila ei välttämättä ole mikrobien elimistöllemme aiheuttamaa infektiota, vaan inflammaatio saattaa olla seurausta kehomme omasta reaktiosta häiriötilaan. Elimistö pyrkii jatkuvasti tasapainotilaan ja inflammaatio on aivan normaali fysiologinen vaste vaikkapa kudoksen vaurioituessa. Jos tulehdus jatkuu pitkään ja voimakkaana, se alkaa muodostua haitalliseksi. Tällöin alkaa kolmella "rintamalla" samanaikaisesti tapahtua: verisuonissa tapahtuu muutoksia, kudosnestettä alkaa kerääntyä (näkyy turvotuksena) ja häiriöpaikalle ilmestyy tulehdussoluja. Tutkimukset kiistatta osoittavat, että aivan erityisesti sisäelimiä ympäröivä rasvakudos erittää tulehdustekijöitä, kuten C-reaktiivista proteiinia (CRP), interleukiini-6:ta ja TNF-alfaa.

Solun normaalissa energiantuotannossa ja erilaisissa stressitilanteissa syntyvät vapaat radikaalit hyökkäävät jatkuvasti elimistöämme vastaan aiheuttaen näin hapetusstressiä. Hapetusstressi syntyy, kun kehoa hapettavat ja sitä suojaavat ns. antioksidatiiviset tekijät ovat epätasapainossa elimistössämme ja näin vapaiden radikaalien määrä ylittää solupuolustuksen kyvyn korjata tapahtuvia soluvaurioita. Vapailla radikaaleilla on atomin uloimmalla kehällä yksi tai useampi pariton elektroni ja niitä syntyy sisäisten (krooniset sairaudet, tulehdustilat, lihavuus, kova fyysinen rasitus tai kohonnut verensokeri) tai ulkoisten (radioaktiivinen säteily, tupakansavu, raskasmetallit, alkoholi ja synteettiset lääkkeet) tekijöiden seurauksena. Jos kehossamme omega-3 ja omega-6 rasvahapot ovat oikeassa tasapainotilassa, suojelevat ne tulehduksilta ja estävät vapaiden radikaalien hyökkäyksiä tehokkaasti. Liika omega-6 rasvahappojen määrä taas johtaa jatkuvaan tulehdustilaan altistaen sitä kautta taas meidät sairauksille. Siksi sairaiden ja kivuliaiden tulisi välttää turhaa omega-6 rasvahappojen saantia. Runsaasti omega-6 rasvahappoja on esim. kasvisöljyissä kuten auringonkukka- ja rypsiöljyssä.

Ruokamme valmistustapa on myös erittäin tärkeässä osassa ajatellen hyvinvointiamme. Grillaaminen, paistaminen ja käristäminen lisäävät ruokaamme vapaita radikaaleja. AGE-tuotteet (Advanced Glycation Endproducts) lisäävät samoin tulehdusta elimistössämme ja näitä tuotteita ovat mm. kolajuomat. AGE-tuotteita syntyy myös glykaation eli sokeroitumisen vuoksi kudoksissamme ja AGE-tuotteita sisältävät ruoat ja juomat laskevat seerumin adiponektiinipitoisuutta, joka taas ehkäisee lihomista ja diabetesta. Adiponektiinipitoisuuta voi lisätä benfotiamiinilla, joka on B1-vitamiinin rasvaliukoinen johdannainen.
Voita ei mikään voita!


Entä sitten transrasvat? Olet varmasti tietoinen transrasvojen haitallisuudesta. Mutta tiesitkö, että on luonnollisia ja keinotekoisia transrasvoja? Luonnollisia eli terveellisiä transrasvoja on lihassa ja maitotuotteissa. Voissa oleva luonnollinen transrasva, konjugoitu linolihappo, CLA, on terveellistä ja kehoa kiinteyttävä rasva. Suomen ravintosuositukset eivät mitenkään erottele luonnollisia ja keinotekoisia transrasvoja, vaikka näin tehdään muissa Pohjoismaissa. Elimistömme ei myöskään pysty erottelemaan näitä transrasvoja toisistaan ja sen takia mm. solukalvojen toiminta häiriintyy. Kovetetut transrasvat ovat erityisen vaarallisia sydän- ja verenkiertoelimille. Nämä haitalliset transrasvat saavat aikaan sokeriaineenvaihdon häiriöitä, lisäävät diabetesta, insuliiniresistenssiä ja lihavuutta. Haitalliset transrasvat myös kerääntyvät elimistöömme. Näitä transrasvoja saamme helposti friteeratuista ruoista, eineksistä, valmisruoista, leivonnaisista, makeisista, hyytelöistä ja jogurteista. Suomen elintarvikevirasto ei edes vaadi näiden haitallisten rasvojen merkitsemistä elintarvikkeisiin, mutta Tanskassa ja Ruotsissa ne on kokonaan kielletty ja Englannissa osa kauppaketjuista on luopunut transrasvoja sisältävistä elintarvikkeista.

Mihin voin terveellisyys siis perustuu? Maaperän köyhtyessä olisi tarpeellista saada mm. seleeniä, jota voissa on luonnostaan. Kaikkiaan maitorasvassa on yli 400 erilaista rasvahappoa. Voista saat A-vitamiinia runsaasti ja D-vitamiinia jonkin verran sekä hyvin lesitiiniä, joka on solukalvojen ja kolesterolia kuljettavien lipoproteiinien tärkeä rakennusaine. Voissa on voi-, lauriini- ja palmitiinihappoa. Rasvaliukoisista vitamiineista voissa on myös K2-vitamiinia, jonka on todettu liuottavat verisuoniimme kerääntyvää kalkkikertymää. Voi voidaan katsoa suojaavan sydäntä ja ehkäisevän diabetesta. Voissa on omega-3 ja omega-6-rasvahappojen lisäksi keskipitkiä rasvahappoja, jotka tutkitusti vähentävät infektioita. Koska voi kestää hyvin kuumentamisen, se on vallan erinomainen paistorasva eikä se sisällä mitään ihmeellisiä lisäaineita, kuten esim. natriumglutamaattia. Tohtisitko kokeilla vanhaa reseptiä? Mummot ja vaarit laittoivat kahviinsa kerman loppuessa voita makua antamaan.

Entäpä sitten kaiken maailman kevytlevitteet ja margariini? Kevytlevitteiden ja margariinin valmistus tapahtuu korkeissa lämpötiloissa ja kovassa paineessa, sen valmistuksessa käytetään liuottimia ja raskasmetalleja. Valmistajat eivät itse kerro valmistusprosesseista ja se jo pitäisi herättää kuluttajien mielenkiintoa! Aivan ensiksi uutetaan öljykasvin siemeniä erilaisilla liuottimilla, kuten heksaanilla tai bentseenillä. Heksaani syntyy raakaöljyn jalostuksen sivutuotteena ja on vaarallinen sikiölle sekä aiheuttaa mm. hedelmättömyyttä. Bentseeni on aromaattinen hiilivety ja tunnettu karsinogeeni, jota esiintyy maaöljyssä ja bensiinissä. Siitä valmistetaan mm. lääkkeitä, kankaita, värejä, muoveja, pesuaineita, räjähteitä ja synteettistä kumia. Se on hyvin myrkyllistä ja aiheuttaa mm. leukemiaa. Seuraavaksi tämä öljyseos käsitellään fosforihapolla, jota normaalisti käytetään ruosteenpoistoon sen metalleja syövyttävän vaikutuksen vuoksi. Näin aikaansaatu voimakas happo neutraloidaan runsaan emäksisellä lipeällä.
Rasvaksi tämäkin käy, mutta ei ihmisravinnoksi!


Seuraavassa vaiheessa tämä käsittämätön massa valkaistaan ja deodoroimalla eri kemikaaleilla yritetään poistaa epämiellyttävä haju, maku ja suurin osa liuotinainejäämistä. Jos tällainen leviterasia jäisi vaikka pitemmäksikin aikaa vaikka mökillä pöydälle, niin eläimetkään eivät koskisi siihen! Tässä vaiheessa tuotteeseen jää mm. karsinogeenisiä 3-MCDP-yhdisteitä. Saksalainen toksikologian instituutti (BfR) määrittää, että 100 g margariinia päivässä ylittää viisinkertaisesti suurimman sallitun 3-MCDP:n päiväsaannin. Tämän jälkeen halutaan nestemäinen seos kovettaa lisäämällä rasvamolekyyliin vetyatomeja ja nikkeliä (näin muodostuvat haitalliset transrasvat) tai vaihtoesteröinnillä käyttäen apuna natriummetylaattia (syövyttävä aine, jonka pitkäaikaisia vaikutuksia ei tunneta). Jotkut saattavat tuntea tämän kovettamisen myös hydrogenointina, jolla aiheutetaan margariinin säilyvyysajan piteneminen ja sen homehtumattomuus. Hiljakkoin uutisoitiin Ruotsissa Andreas Söderlundin löytäneen siivouksen yhteydessä lähes 40 vuotta vanhoja käyttämättömiä margariinipakkauksia, jotka olivat vielä kuosissaan!   

Nyt tähän harmaaseen massaan ryhdytään lisäämään erilaisia maku- emulgointiaineita. Koska valmistusprosessissa tuotteesta on tuhottu mm. vitamiinit, lisätään nyt tähän mönjään mm. synteettistä E-vitamiinia. Tähän biologisesti kuolleeseen massaan lisätään sitten kasvistanoleja ja -steroleja ja nimetään se vaikkapa "Benecoliksi". Kasvistanolit ovat kyllä terveydelle hyödyllisiä, mutta saamme ne paljon turvallisemmin monista muista tuotteista, kuten kasviksista, marjoista ja käsittelemättömistä rasvoista. Syntynyttä rasvamassa manipuloimalla käyttötarkoituksen mukaisesti, valmistetaan siitä myös kenkälankkia ja ihovoiteita. Kun sen halutaan muistuttavan mahdollisimman paljon voita, lisätään siihen vähintään 15 eri kemikaalia ja vettä siitä on kuitenkin enin osa. Melkoista siviilirohkeutta vaatii näiden rasvojen käyttäminen sisäisesti, mutta ketjujen rasvaukseen voisivat olla käypää tavaraa?!

Ravinnon tulisi aina olla ensiarvoinen terveytemme hoitaja, mutta se tuntuu nykyään unohtuvan kiireisessä maailmassamme liian usein. Elintarviketeollisuus ja lääketeollisuus ovat myös niin suurta liiketoimintaa ympärillämme, ja ne on valjastettu valtiovallan erityissuojeluun. Aina välillä kannattaisi kyseenalaistaa virallisia totuuksia ja nähdä itsekin vähän vaivaa asioiden taustojen tutkimiseen. Tietoa koko aika kuitenkin tulee lisää, ongelmat ovat vain usein tietojen tulkinnassa ja uuden tiedon asiallisessa jakamisessa. Jos vähääkään epäilet ja emmit ristiriitaisten tietojen äärellä, voit usein kuitenkin testata itseesi asioita ja todeta kuinka ne pelittävät omalla kohdallasi. Suuri ongelma on tietysti myös luontainen ihmisten laiskuus; kaikki pitäisi saada nykyään mahdollisimman valmiina. Päivittäistä näyttöä on myös siitä, että ihminen ei ole rationaalisesti toimiva olio; vaikka sillä olisi tietoa, miten kannattaisi toimia, ihminen voi täysin huoletta toimia miten kuloinkin huvittaa! Onnea vaan kaikille tiedonhaluisille ja varjelusta valintoihinne!

perjantai 29. tammikuuta 2016


Joaquin Rodrigo Vidre
 
Tänään perjantaina 29.1.2016 klo 19 kokoontuu Tampere-talon suureen saliin jälleen salin täydeltä musiikinystäviä kokemaan Tampere Filharmonian konserttia, jota johtamaan on saatu tamperelaisille tuttu kapellimestari Hannu Lintu. Teemana konsertissa on Espanjan lämpöä ja kypsää sinfoniaa. Konsertin aloittaa Wolgang Amadeus Mozartin Sinfonia No. 36, K 425 C-duurissa vuodelta 1783, jonka neljä osaa lahjakas säveltäjä sävelsi neljässä päivässä. Ensiesitys tällä teoksella oli 4.11.1783 Linzin kaupungissa ja Wienissä se esitettiin 1.4.1784. Teoksen osat ovat: I Adagio, ¾ – Allegro spiritoso, 4/4, II Andante F-duurissa, 6/8, III Menuetto, ¾ ja IV Finale, Presto, 2/4. Konsertin harppusolistiksi orkesterin eteen kävelee Xavier de Maistre, joka soittaa kitaramusiikkia harpullaan. Espanjalainen säveltäjä ja pianisti Joaquin Rodrigo Vidre (s. 22.11.1901 Sagunto, Valencia ja k. 6.7.1999 Madrid) omisti kitarakonserttonsa, Concierto de Aranjuez – kuuluisimman teoksensa – kitaristi Regino Sainz de la Mazalle. Teos on sävelletty vuonna 1939 Pariisissa. Johannes Brahmsin sinfonioiden sarja jatkuu myös tänään Brahmsin Sinfonialla No. 4, Op. 98 vuodelta 1885. Teoksen osat ovat: I Allegro non troppo, II Andante moderato, III Allegro giocoso ja IV Allegro energico e passionato.

Xavier de Maistre
Brahms on kaikkein puhdasverisin egoisti, mitä aatella saattaa ilman että hän itse tietäisi sitä. Kaikki muukin virtaa hänen sangviinisesta luonteestaan niin huolettomasti ja välittömän nerokkaasti… Todella nerokas on hänen tapansa sulkea silmänsä kaikilta epäterveiltä tunteilta ja muiden kuvittelemilta kärsimyksiltä. Siinä suhteessa hän on todella terve aivan kuten hänen huoleton tapansa suhtautua olemassaoloon on hänessä kaunista ja jopa suurenmoista. Hän ei halua tehdä pienintäkään uhrausta henkisten taipumustensa vuoksi – hän ei halua soittaa julkisesti, mikä johtuu sekä yleisön halveksunnasta että mukavuudenhalusta -, vaikka hän musisoikin kerrassaan jumalaisesti; en ole milloinkaan kuullut pianonsoittoa (Lisztiä ehkä lukuun ottamatta), joka miellyttäisi minua niin suuresti… Myös hänen sävellyksensä ovat niin helppoa leikkiä kaikkein vaikeimpienkin muotojen kanssa – niin runsassisältöisiä – kaikki maalliset murheet luotaan niin häikäilemättömästi torjuvia. En ole vielä milloinkaan tavannut sellaista lahjakkuutta. Hän on paljon minua edellä...” Näin kuvaili Joseph Joachim ystävänsä piirteitä ja ominaisuuksia kirjeessään Gisela von Arnimille.


Kun nuori Johannes Brahms saapui 30.9.1853 Robert ja Clara Schumannien ovelle Bilker Strasselle Düsseldorfiin, oli hänen mukanaan Joseph Joachimin kirjoittama suosituskirje säveltäjä Schumannille. Pariskunta otti nuoren tulokkaan sydämellisesti vastaan ja seuraavat pari vuotta hän käytännöllisesti ottaen asui pariskunnan luona. Schumannit olivat vuonna 1850 muuttaneet tänne Dresdenistä. Nyt Schumannit kohtelivat Brahmsia kuin omaa poikaansa täysivertaisena perheenjäsenenä. Täällä Brahmsilla oli aitiopaikka tutustua Robert Schumannin musiikkiin ja täällä hän pääsi näyttämään kokeneemmalle säveltäjälle omia taitojaan. Kirjoittamassaan esseessä säveltäjä Schumann arvio Johannes Brahmsia seuraavasti:


”… hän on tullut, tuo nuori veri, jonka kehdon äärellä sulottaret ja sankarit ovat olleet vartiossa. Hänen nimensä on Johannes Brahms, ja hän tuli Hampurista, jossa hän oli kaikessa hiljaisuudessa luonut musiikkiaan, mutta saanut opetusta erinomaiselta ja häntä innostuneesti ohjanneelta opettajalta taiteen kaikkein vaikeimmissakin lajeissa… Hänessä oli myös ulkoisesti kaikki merkit, jotka julistivat, että hän on tehtäväänsä kutsuttu. Istuessaan pianon ääressä hän alkoi avata ihmeellisiä ulottuvuuksia. Meidät vetäistiin yhä taianomaisempiin piireihin. Sen lisäksi tuli kerrassaan nerokas soitto, joka teki pianosta valittavia ja äänekkäästi riemuitsevia sointuja pursuilevan orkesterin. Nämä sonaatit olivat oikeastaan verhottuja sinfonioita, ja laulujen runouden ymmärsi, vaikkei olisi kuullut sanoja… Jos hän tulee käyttämään taikasauvaansa siellä, missä hänellä on käytössään todella voimalliset massat sekä kuorossa että orkesterissa, meitä odottavat vielä ihmeelliset näköalat henkien maailmaan. Vahvistakoon korkein nerous häntä siinä, mihin näyttää olevan kaikki mahdollisuudet, koska hänessä on myös toista neroutta, nimittäin vaatimattomuutta. Hänen toverinsa tervehtivät häntä hänen ensimmäisellä vaelluksellaan maailman halki, jossa häntä ehkä odottavat haavat, mutta myös seppeleet ja palmut; toivotamme hänet tervetulleeksi vahvana taiteilijana.”


Johannes Brahms oli tutustunut Mürzzuschlagiin jo vuonna 1867 käydessään isänsä ja Joseph Gänsbacherin kanssa tuolla noin tuhannen metrin korkeudessa, Semmeringin takamaastossa. Tähän maisemaan Brahms palasi säveltämään Neljättä Sinfoniaansa kesinä 1884 ja 1885. Kelvollisten ystäviensä avulla säveltäjä Brahms sai oleiluunsa hankituksi mainion asunnon ruhtinas Sulkowskin mailta; paikka oli ihanteellinen senkin vuoksi, että se oli sopivan matkan päässä Wienistä. Tämän takia – tai siitä huolimatta – Brahmsin ”piilopaikassa” vierailikin moninainen joukko säveltäjän ystäviä, kuten mm. kriitikko Eduard Hanslick, Max Kallbeck, muusikot Door, Epstein ja Clara Schumann sekä nuori säveltäjä Robert Fuchs, jota Brahms kunnioitti ja halusi auttaa.


Rickhard Wagnerille Cosima vaimonsa menettänyt kapellimestari Hans von Bülowille Johannes Brahms ilmoitti teoksestaan kirjeitse: ”Tässä on valmiina pari entre'actea – joita yleensä kutsutaan sinfoniaksi. Ollessani konserttimatkoilla meiningenilaisten kanssa olen huvikseni ajatellut, että saisin kokeilla sitä teidän luonanne miellyttävästi ja leppoisasti, ja teen niin vieläkin – ja ajattelen samalla, mahtaako se saada sen enempää yleisöä. Pelkään nimittäin, että se maistuu täkäläiseltä ilmastolta – kirsikoista ei tule täällä makeita; Sinä et söisi niitä.” Alkuun ensikokemukset vahvistivat Brahmsin epäilyksiä, kun hän testasi ystävillään teostaan kahdella pianolla soitettuna. Jotkut ystävät olivat melko yllättyneitä teoksesta ja ehdottivat tekemään muutoksia sävelteokseen. Vaikka teos oli jo merkitty Wienin Filharmonikkojen ohjelmaan, ehdotti Max Kallbeck jopa teoksen vetämistä takaisin ohjelmasta. Häntä säveltäjä rauhoitteli: ”Sinfonian vetämiseen takaisin minulla ei ole mitään syytä. Minkä olen keittänyt, sen myös syön. Permannon huutajista minä viis veisaan, muusta yleisöstä näin meidän kesken sanoen yhtä vähän. Saattaahan olla, että olette oikeassa. Mutta kuunnellaan nyt kuitenkin ensin, mitä mieltä orkesteri on. Pianolla soitettuna ja ilman henkeä – se ei todista vielä mitään!”
 

Johannes Brahms
Kun sitten säveltäjä Brahms täysin suunnitelmiensa mukaisesti matkusti Meiningeniin syksyllä harjoituksia seuraamaan, hän sai aivan toisenlaisen palautteen kuin omilta ystäviltään alkuun. Kapellimestari Hans von Bülowkin kirjoitti innostuksissaan 22.10.1885 kirjeessään: ”Palannut juuri harjoituksista. N:o IV valtava, täysin ainutlaatuinen, aivan uusi, kerrassaan vaskinen omaleimaisuus. Hengittää ainutlaatuista energiaa A:sta Ö:hön.” 25.10.1885 oli Mainingenissa Neljännen Sinfonian kantaesitys itse säveltäjä Johannes Brahmsin johtaessa teoksensa. Yleisö vaati ja sai Scherzon uusintana ja teos otettiin hyvin vastaan. Herttua nousi itse seisomaan kunnioittaakseen Brahmsin teoksen viimeisen osan päätyttyä ja myöhemmin vielä salin tyhjennyttyä herttualle soitettiin Sinfonian 1. ja 3. osa hänen nimenomaisesta pyynnöstään. Täältä teos lähti Mainingenin orkesterin muassa maineekkaalle kiertueelle, jota johtivat Johannes Brahms ja Hans von Bülow. Säveltäjä Brahms johti itse teoksena kiertueella yhdeksässä kaupungissa, vaikka Hans von Bülow oli tehnyt työtä orkesterin harjoittamiseksi esityskuntoon. Alistuen kohtaloonsa Bülow siirtyi säveltäjän tieltä sivuun joka kerta, mutta asia jäi kuitenkin harmittamaan häntä.


Tilanne kärjistyi lopulta Frankfurtissa, jossa konsertin johto oli sovittu Bülowille; kapellimestari olisi halunnut juuri tässä kaupungissa, jossa oli paljon Brahmsin ystäviä konsertissa – mm. Clara Schumann – näyttää kyntensä Brahmsin musiikin johtajana. Johannes Brahms kuitenkin ylipuhuttiin johtamaan oma IV Sinfoniansa ja se oli kapellimestari Bülowille liikaa. Hän koki tilanteen niin suureksi epäluottamuksen osoitukseksi, että sanoutui irti toimestaan. Yllättynyt Brahms selitti kirjeessä loukatulle ystävälleen: ”Mutta konsertit ja kaikki se, mikä niihin liittyy, eivät minun horisontissani ole edes vakavia asioita, ja minusta on vaikeaa muistella talven konsertteja muuten kuin huvittuneesti ja ohimennen.” Tuohtunut Bülow vastasi säveltäjälle: ”Jos teen yleensä kunnollista propagandaa vakuuttaakseni ihmiset Sinun musiikkisi suurenmoisuudesta, se ei Jumalan nimeen tapahdu sen epäkunnioitettavan tavoitteen vuoksi, että tuottaisin hupia itselleni (ja muille närää, mutta sehän kuuluu asiaan).”


Tämän surullisen tapahtuman jälkeen kaverusten välillä vallitsi melko pitkään hiljaisuus ja vasta tammikuussa 1887 Brahms ilmestyi von Bülowin järjestämään Beethoven-iltaan Wienissä. Brahms lähetti käyntikorttinsa sovinnoneleenä kapellimestarille kirjoittaen siihen Mozartin Taikahuilusta pienen nuottipätkän tertsetin alusta: Enkö sua, armas, jälleen nää? Taas olivat ystävykset hyvässä sovussa ja menneet tapahtumat unohdettuja. Hans von Bülow nimitettiin lokakuussa 1887 Berliinin Filharmonikkojen kapellimestariksi. Hän oli aina aulis tekemään pyyteetöntä työtä säveltäjä Johannes Brahmsin musiikin esitaistelijana.


Kapellimestarit Hans von Bülow ja Hans Richter linkittyvät mielenkiintoisella tavalla Brahmsin myös säveltäjä Richard Wagneriin. Kun Wagner oli Wienissä valmistelemassa omia oopperaesityksiä ja konsertteja, hän sai suostuteltua Brahmsin heidän tapaamiseensa erään tutun lääkärin luona. Wagnerin pyynnöstä Johannes Brahms heltyi soittamaan tämän tapaamisen yhteydessä Händel-muunnelmansa pianolla. Lääkärin todistuslausunto tuosta tapaamiseta kertoo: ”Brahmsin soitto todettiin nerokkaaksi ja suurenmoiseksi.” Wagnerin hän kertoi lausuneen soiton jälkeen teoksesta: ”Siitä näkee, mitä vanhoilla muodoillakin voi vielä tehdä, kun asialla on sellainen, joka osaa käsitellä niitä.”
 




sunnuntai 24. tammikuuta 2016


Kalevan kirkon alttariteos on Reima Pietilän teos vuodelta 1969, Särkynyt ruoko.

Viljasen siilonakin – silloisen kirkkoherra Paavo Viljasen mukaan nimensä saanut - tamperelaisille tuttu Kalevan kirkko on 50-vuotias. Kalevan seurakunta toimi evankelis-luterilaisen seurakunnan yhteydessä Tampereen seurakuntayhtymässä vuodesta 1953 vuoteen 2014 asti. Nykyään Kalevan ja Pyynikin seurakunnat kuuluvat Tampereen tuomiokirkkoseurakuntaan. 1.9.1964 Kalevan seurakunnan urkuriksi nimitettiin Pentti Salmela, ja hän toimi virassaan aina kuolemaansa asti eli vuoteen 1986. Salmelaa ennen kirkkomuusikon tehtäviä hoiti Kalevan seurakunnassa Aarne Aartio (s. 21.1.1909 Somero ja k. 1984), joka oli aiemmin hoitanut tehtäviään mm. Kiikassa, Kirvussa, Huittisissa ja Forssassa. Aartio valmistui muusikon tehtäviinsä Turun kirkkomusiikkiopistosta, josta viimeiset opiskelijat valmistuivat vuonna 1951. Aarne Aartion ja Paavo Viljasen (kirkkoherraksi) asetti virkaansa 10.11.1957 Tampereen hiippakunnan piispa Eelis Gideon Gulin (s. 29.12.1893 Mikkeli ja k. 4.8.1975 Helsinki). Aartio toimikin Suomen Kirkkomusiikkiliiton puheenjohtajana vuodet 1961-1972 ja hänen kirkkomuusikon uransa kesti kaikkiaan 42 vuotta päättyen 1.2.1972. Vielä eläkepäivillään Aartio kirjoitti kaksi kirjaa, Huuliharpusta urkuihin (1973) ja romaanin Lossikapula (1980). Aarne Aartion edeltäjä Kalevan seurakunnan kirkkomuusikkona oli Heikki Seppälä, joka Kalevasta siirtyi Tuomiokirkkoseurakunnan palvelukseen.

Aarne Aartio Forssan kirkon urkujen soittopöydän ääressä vuonna 1955.

Aartion vuonna 1973 julkaistu elämäntarina Huuliharpusta urkuihin.


Vuonna 1959 julistettiin kilpailu kirkkorakennuksen suunnittelusta Liisankalliolle, jolla paikalla aikaisemmin olivat mm. hyppyrimäki ja tanssilava palvelleet paikkakuntalaisia. Kilpailuehdotuksia saapui kaikkiaan 49 ja voittajaksi selviytyi tämä Reima ja Raili Pietilän suunnittelema kokonaisuus. Kirkon rakennustyöt alkoivat vuonna 1964 ja kirkon vihkiäisiä vietettiin elokuussa 1966. Kirkon pinta-ala on 3 600 m2 ja tilavuus kaikkiaan 47 000 m3. Kirkko on rakennettu betonista liukuvalumenetelmällä ja runkoon meni betonia 4 500 m3 sekä terästä 150 000 kiloa. Kirkon pohjakuva muistuttaa kalaa. Itse kirkkosali on 30 metriä korkea ja sen pinta-ala on 1 200 m2 ja tilavuus 36 000 m3; istumapaikkojakin on 1 120 ihmiselle. Kirkkosalin pituus on n. 50 m ja lattiassa on kaatoa puoli metriä tällä matkalla pääovilta alttarille. Rakennuksessa on ilmakeskuslämmitys; lämmin ilma tulee sisään seinän ja lattia pinnan taitteiden raoista puhaltamalla ja poistoilma viedään keskikäytävän penkkien alla olevien venttiilien kautta. Kirkon rakennusvaiheessa vielä kirkon kokoa pienennettiin noin 15 prosenttia, alkujaan koko rakennuksen piti olla esim. korkeampi. Kirkon alttariveistoksen, Särkynyt ruoko, suunnitteli myös arkkitehti Reima Pietilä ja se on vuodelta 1969.

Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi ja Kalevan kirkon urkujen soittopöytä.

Sunnuntaina 17.1.2016 klo 19 Kalevan kirkossa juhlittiin piispantarkastuksen jälkeen vastikään remontoitujen urkujen virallista käyttöönottoa urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen konsertilla. Kalevi Kiviniemi valmistui kanttori-urkuriksi Kuopion konservatoriosta vuonna 1981 ja suoritti Sibelius-Akatemiassa urkudiplomin vuonna 1983. Lisäksi Kiviniemi on tehnyt vuosien saatossa useita opintomatkoja eri maihin ja hänet tunnetaan erityisesti ranskalaisen musiikin taitajana. Vuosina 1985-2000 Kalevi Kiviniemi toimi Lahden Ristinkirkon urkurina ja Lahden kansainvälisen urkuviikon johtajana Kiviniemi toimi Aimo Känkäsen jälkeen yksitoista vuotta. Vapaaksi urkutaiteilijaksi Kiviniemi heittäytyi vuonna 2000, mutta konserttikiireiltään hän on ennättänyt myös tuomaroimaan monia kansainvälisiä urkukilpailuja – mm. Nürberg 1996, Capri 1998, Speyer 2001, Korschenbroich 2005 ja St. Albansin kansainväliset urkukilpailut 2013 - ja pitänyt mestarikursseja niin Suomessa kuin ulkomailla.



Kalevi Kiviniemi on soittanut yli 150 levytystä ja saanut lisäksi lukuisia levypalkintoja, mm. kaksi kulta- ja yhden platinalevyn sekä vuonna 2002 Janne-palkinnon parhaasta suomalaisesta soololevystä. Organum-seura muisti Kiviniemeä vuonna 2004 kiertopalkinnollaan ansioituneesta työstä suomalaisen urkutaiteen hyväksi. Vuonna 2009 Kiviniemelle myönnettiin Säveltaiteen valtionpalkinto ansioistaan. Chevalier OCM-arvonimellä Kalevi Kiviniemi lyötiin ritariksi vuonna 2012 ja vuonna 2014 Kiviniemi vastaanotti Pro Cultura Tavastica et Fennica-mitalin. Kansainvälinen konserttiura Kiviniemellä käynnistyi 1990-luvun alussa Japanissa ja Lontoossa, mistä konsertit veivät hänet pian Euroopan lisäksi Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Australiaan ja Aasiaan konsertoimaan. Soolo- ja kamarimusiikkikonserttien lisäksi on Kiviniemi ehtinyt soittaa myös useiden orkestereiden, kuten mm. Moskovan kamariorkesterin, Moskovan sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin ja Sinfonia Lahden solistina. Pelkästään viime vuoden sisällä Kalevi Kiviniemeltä on julkaistu neljä CD-levyä musiikkia: Hämeenlinnan kirkossa äänitetty Intrada-levy, Sibelius Complete Organ Works-levy, The Cliburn Organ-levy sekä Tarja Turusen kanssa Ave Maria-levy.

Kangasalan urkutehtaan vuonna 1966 valmistuneissa Kalevan kirkon uruissa on 41 äänikertaa, jotka on jaettu kolmelle sormiolle ja jalkiolle, ja edellisen kerran tämä soitin oli peruskorjauksen alla vuonna 1990. Urkufasadin, samoin kuin Kalevan kirkon on suunnitellut arkkitehti Reima Pietilä ja tämä ainutlaatuinen soiva luomus on suojelukohde. Kirkon urkujen soittopöydästä urkukaapin huipulle on matkaa 16 metriä, mutta urut on rakennettu aikanaan hyvin ahtaaseen tilaan vaikka kirkossa on kyllä avaruutta muuten runsaasti. Urkufasadi – samoin kuin kirkon penkit ja alttari – on rakennettu suomalaisesta männystä. Ensimmäinen ja toinen sormio ovat mekaanisia ja kolmas sormio sekä jalkio sähköpneumaattisia. Myös mekaanisten sormioiden rekisterikoneisto on sähköpneumaattinen.

Kalevan kirkon urkufasadi on myös suojeltu kohde vuodesta 2006.

Syksyn 2015 peruskorjaus kirkon uruille alkoi kohentamalla kulumisen aiheuttamat vaivat ja häiriöt soitto- ja rekisterikoneistoihin. Mekaanisten sormioiden elähtäneet rekisteripalkeet nauhoitettiin uudelleen, rekisterilisteiden kunto varmennettiin liitoksia kiristämällä ja tarkistamalla, että listeet liikkuvat virheettömästi ja seisahtuvat halutulla tavalla. Jalkio- ja sormiokoskettimet purettiin ja ne saivat puhdistuksen jälkeen välyksien säädön uusilla ohjainhuovilla. Tässä yhteydessä myös koko jalkiokoskettimisto sekä pelimannin penkki hiottiin ja lakattiin. Myös kirkon urkujen soitto- ja koppelikoneisto saivat uudet säädöt. Soittimen kaikki 2600 urkupilliä puhdistettiin ja tarvittaessa viat pilleissä korjattiin. Tärkein korjaukohde oli soittimen soinnin muuttaminen, sillä edellisessä peruskorjauksessa oli tämän soittimen sointi pehmennetty ja pilleistä viety liian kirkkauden ja terävän soinnin poistamisen yhteydessä myös raakaa voimaa ja sävykkäitä värejä; urkujen soinnista oli näin tehty tietyllä tapaa laiskaa ja harmaata. Nyt uudelleenäänityksessä urkupillien sointia muutettiin määrätietoisesti mielenkiintoisempaan ja sävykkäämpään suuntaan. Jotkin kokonaiset äänikerrat saivat herätyksen sekä selkeän voimistuksen saivat myös pääsormio ja rintapillistö.

Tunnin kestävä konsertti lähti käyntiin Charles Marie Widorin (1844-1937) Toccatalla Urkusinfoniasta nro 5 ja jatkui Franz Lisztin (1811-1886) Konzert Etüdellä. Seuraavaksi seurakunnalle Kiviniemi tarjosi Preluden (Gabriel Pierné 1863-1937) sekä Michel Corretten (1707-1795) Satakielen (La Rossignol). Léon Boellmannin (1862-1897) Toccatan jälkeen oli vuorossa Kalevi Kiviniemen improvisaatio kolmessa osassa; Cosmos, Adagio ja Toccata. Konsertin loppu oli omistettu Jean Sibeliukselle (1865-1957). Intrada uruille op. 111 a (Largamente molto, poco adagio) valmistui Ruotsin kuningasparin vierailun vuoksi vuonna 1925 ja se oli alun perin tarkoitettu neljänneksi osaksi viisiosaiseen urkusarjaan, joka ei koskaan nähnyt päivänvaloa. Ennen päätösnumeroa kuultiin vielä Sydämeni laulu, joka valmistui vuonna 1898 A. Kiven runon pohjalta ja jonka Sibelius sovitti sittemmin vuonna 1904 sekakuorolle. Loppunumerona Kalevi Kiviniemi soitti vielä Sibeliuksen Finlandian, joka sai urkukonsertin jälkeen melko runsaslukuiselta yleisöltä arvostavat suosionosoitukset seisoen esitettynä illan taiteilijavieraalle.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016


Nuori Johannes Brahms.
Konsertin pääteoksena Tampere Filharmonia kajauttaa kausisarjan 2016 avauskonsertissa perjantaina 15.1.2016 klo 19 alkaen Tampere-talossa yhden kaikkien aikojen suurimman säveltäjäneron Johannes Brahmsin (s. 7.5.1833 Hampuri ja k. 3.4.1897 Wien) Kolmannen Sinfonian F-duurissa, op. 90, jota monet ovat varmaan perustellustikin pitäneet jopa hänen parhaana sinfonianaan.

Johanneksen isä oli multi-instrumentalisti, joka soitti mm. kontrabassoa ja käyrätorvea; isältään Johannes sai alkuun opetusta jousisoittimilla musiikin poluille. Isä Johann Jakob Brahms syntyi vuonna 1806 Heidessa ja hänen isänsä toimi jo siellä kapakoitsijana ja kauppiaana. Komea ja iloinen Jakob ei ollut kiinnostunut kuin musiikista ja hän elättikin itsensä viiden vuoden musiikinopiskelun jälkeen ensin katusoittajana, joka soitti lisäksi tanssimusiikkia iltaisin Hamburger Bergissä, joka sittemmin tuli tunnetuksi St. Paulin nimellä. Myöhemmin Johann Jakob pääsi maineikkaan Alster-paviljongin sekstetin varajäseneksi ja siitä vähitellen varsinaiseksi jäseneksi.

 Johannes Brahmsin äiti oli miestään 17 vuotta vanhempi Johanna Henrika Christiane Nissen, joka piti sisarensa kanssa lyhyttavarakauppaa ja joka oli ansainnut jo 13-vuotiaasta varoja ompelijana. Christianen tiedettiin olleen sairaanloinen - ontui mm. toista jalkaansa - eikä häntä yleisesti pidetty kovin sievänä, mutta parin kirjeenvaihdon perustella - jota on säilynyt 120 kirjeen verran - hän näyttäytyi kirjallisesti miestään lahjakkaampana, oikeudenmukaisena ja herkkätunteisena ihmisenä. Pienikokoinen äiti teki mielellään käsitöitä ja hoiti hellästi perheen huonekasveja, joita kodissa oli aina. Perheeseen syntyi kolme lasta; Elise vuonna 1831 ja Johannes 1833 sekä vielä pikkuveli Fritz vuonna 1835. Pikku-Hannes - kuten Johannesta kotona kutsuttiin - syntyi satamakaupungin slummialueella, kujakorttelin talossa nimeltä Schlüters Hof. Poika näki jo pienenä alueen kaikki mahdolliset paheet; mm. rikollisuuden ja alkoholismin. On epäilty, että näiltä ajoilta jo juontavat alkunsa Johanneksen persoonalliset puolet ja hänen ongelmansa tulla toimeen ylempää porvaristoa edustavien naisten ja tyttöjen kanssa.

Johannes Brahmsin syntymätalo.


Seitsemän vuoden iässä Johannes aloitti pianotunnit Otto Friedrich Willbald Cosselin - Eduard Marxenin oppilas - ohjauksessa ja samaan aikaan hän opiskeli myös sellon soittoa. Cossel vei määrätietoisesti Johanneksen soittotekniikkaa eteenpäin ensin alkuun Czernyn, Clementin ja Cramerin etydeillä ja Dussekin ja von Fieldin taiturikappaleita hyödyntäen. Myös varhain Johannes tuli tutuksi Bachin, Mozartin ja Beethovenin nuottien kanssa. Myöhemmin myös saksalainen säveltäjä ja pianisti Eduard Marxen (s. 23.7.1806 ja k. 18.11.1887), joka itse oli opiskellut Wienissä Ignaz Seyfriedin ja Carl von Bockletin opissa, toimi Johannes Brahmsin opettajana pianonsoitossa, musiikin teoriassa, soinnutuksessa ja kontrapunktissa. Melko varhain havaittiin tämän nuoren poikkeukselliset lahjakkuudet musiikin alueella; 10 vuoden iässä hän soitti jo oman pianosonaattinsa opettajalleen. Nuorena hän mielellään kätkeytyi sävellyksillään salanimien taakse, kuten Karl Würth ja G. W. Marcks. Sävellyksensä hän tuolloin merkitsi poikkeuksellisin suurin opusnumeroin. Tämä lahjakas pianovirtuoosi lopetti koulunkäyntinsä 14-vuotiaana vuonna 1847 ja antoi ensikonserttinsa Hampurissa 21.9.1848.
Joseph Joachim.

Leipänsä pitimiksi Johannes Brahms nuoruudessaan soitti pianoa Hampurin ravintoloissa ja kaupungissa hän tutustui kahteen oman uransa kannalta merkittävään henkilöön, joista molemmat olivat viulisteja; toinen oli Unkarista maanpakoon lähtenyt Eduard Reményi, jonka kanssa Brahms konsertoi jonkin aikaan ja toinen oli Joseph Joachim - Eduardin opiskeluystävä jo Wienin ajoilta. Joachimin suosituksesta Brahms tutustui säveltäjä Robert Schumanniin ja hänen Clara vaimoonsa, johon Brahms jopa ihastui. Brahms vietti Schumannin perheen kanssa sittemmin pitkiä aikoja ja katsotaanpa, mitä Clara kirjoitti päiväkirjaansa tuoreeltaan tutustuttuaan nuoreen säveltäjäämme:
Robert ja Clara Schumann.

 "Tämä kuukausi toi meille suurenmoisen ilmestyksen kaksikymmenvuotiaan hampurilaisen säveltäjän Brahmsin muodossa. Siina tuli jälleen todellinen Jumalan lahja! - Hän soitti meille omia sonaattejaan, scherzojaan jne. - kaikki täynnä ylitsepursuilevaa mielikuvitusta, tunteen herkkyyttä ja muodon mestaruutta. Robert oli sitä mieltä, että hänellä ei ole mitään lisättävää tai poisotettavaa Brahmsin sävellyksissä. Oli todella liikuttavaa nähdä tämän nuorukaisen istuvan pianon ääressä mielenkiintoisine, nuorekkaine kasvoineen, jotka hänen soittaessaan kirkastuivat kokonaan, kauniine käsineen, jotka mitä vaivattomimmin voittivat suurimmatkin vaikeudet, ja kuulla vielä näitä merkillisiä sävellyksiä. Hän on opiskellut Marxenin johdolla Hampurissa, mutta kaikki se, mitä hän soitti meille, on niin mestarillista, ettei voi muuta kuin olla sitä mieltä, että rakas Jumala on lähettänyt hänet niin valmiina maailmaan."

Brahmsilla oli kovia paineita ennen kuin hän päästi käsistään ensimmäisen sinfonian vuonna 1876 ollessaan jo 43-vuotias; hän itse koki vääjäämättä olevansa suuren esikuvansa, Beethovenin varjossa pitkään. Brahmsille tarjottiin samana vuonna (1876) myös Düsseldorfin musiikkiyhdistyksen johtajan virkaa - tästä tehtävästä hän kylläkin kohteliaasti kieltäytyi -, samaa virkaa, jota oli aiemmin hoitanut säveltäjä Robert Schumann. Kaikki hänen neljä sinfoniaansa ovat nykyään orkestereiden perusohjelmistoa ja hyvin suosittuja teoksia. Toinen sinfonia valmistui jo seuraavana vuonna eli 1877, kolmas sinfonia vuonna 1883 ja neljäs vuosina 1884-1885.

Kesän 1883 Johannes Brahms vietti 52 000 asukkaan pienessä kaupungissa Wiesbadenissa, joka sijaitsee Taunus-vuoren ja Reinin välimaastossa. Kaupunki oli jo tuolloin ulkomaalaisten keskuudessa suosittu kylpyläkaupunki, jossa vieraili vuosittain n. 80 000 vierasta. Tämä on se sama kylpyläkaupunki, jonne Tampereen Finlaysonin tehtaan omistaja ja patruuna Wilhelm von Nottbeck kuoli 30.3.1890 matkallaan ja tuli sittemmin haudatuksi Nottbeckien sukuhautaan Tampereen Lielahdessa.

Brahms löysi Laura von Beckerathin avulla kesäasunnokseen rouva von Dewitzin omistaman talon, jonka maalari Ludwig Knaus aikoinaan rakensi ateljeekseen osoitteessa Geisenbergstraße 19. Noihin aikoihin säveltäjä Brahms oli ihastunut Stockhausenin oppilaaseen, nimeltä Hermine Spies, jonka Brahms oli tavannut erään konserttinsa jälkeen Krefeldissä. Säveltäjä oli heikkona tähän tummaan, 26-vuotiaaseen alttoon, jota juuri 50 vuotta täyttänyt säveltäjä säesti pianolla ja omisti tälle myös useamman liedkirjoituksensa. Brahms salasi tehokkaasti kanssaihmisiltään, minkä teoksen parissa hän työskenteli ateljeessaan. Kesän aikana hän Kolmannen Sinfoniansa täällä kuitenkin kirjoitti partituuriksi asti valmiiksi ja 15.9.1883 päivätyssä kirjeessään hän kertoo kustantajalleen Fritz Simrockille, että teoksen ensimmäisen osan materiaali on ollut eri muodossa jo aiemmin olemassa. Kaikki teokseen liittyvät luonnokset Brahms hävitti niin tehokkaasti, että teoksen synnystä on jopa mahdotonta tietää tarkempaa. Teoksen valmistumisesta sai kuitenkin ensimmäisenä tietää kapellimestari Franz Wüllner ja seuraavaksi sekä Clara Schumann että Joseph Joachim.
Julius Stockhausen.

Hermine piti Brahmsin hyvällä tuulella ja hänen ansiostaan Johannes oli kesällä 1883 hyvin seurallinen. Välillä Johannes Brahms innostui rasittaville retkille ystäviensä keralla esimerkiksi Plattelle, joka nousee 500 metrin korkeuteen Wiesbadenin kyljessä. Välistä taas musisoitiin sunnuntaisin Beckeratheilla, jolloin Haydnin ja Mozartin sonaatit saivat kyytiä. Muusikkoseurueessa musisoivat mm. Julius Stockhausen, Louis Ehlert sekä Marie Soldat Brahmsin ja Rudolf von Beckerathin lisäksi. Samaiset muusikot soittivat Brahmsin kamarimusiikkia hänen ihailijansa, prinsessa von Ardeckin luona.

Kapellimestari Hans Richter.
Brahmsin Kolmannen Sinfonian valmistuttua se sai kantaesityksensä 2.12.1883 Wienissä. Teoksen sai kantaesityksessä johdettavakseen kapellimestari Hans Richter, joka oli varsinkin säveltäjä Richard Wagnerin luottokapellimestareita Hans Bülowin ohella. Richter muutti jopa asumaan Wagnerien talouteen vuonna 1860 ja toimi hänen sihteerinään tuolloin. Wagnerin kuoleman jälkeen säveltäjä Anton Bruckner julistettiin Bayreuthin mestarin seuraajaksi. Brahms ei varsinaisesti koskaan kuulunut Wagnerin eikä Brucknerin musiikin suurimpiin ihailijoihin. Vaikka musiikillisista asioista saattoi säveltäjien välillä vallita erimielisyyksiä, nähtiin Brahms kuitenkin Brucknerin kuoltua vuonna 1896 kirkossa hänen hautajaisissaan osittain piilossa erään pylvään takana kyynelsilmin.
Säveltäjä Bruckner.

Wagnerin ja Brucknerin kannattajat asettuivat kantaesityksessä Musikverein-salin seisomapaikoille - joita seisoville asiakkaille salissa on noin 300 - aluksi häiriötä tuottaen, mutta musiikin esitys sai lopulta valtavan menestyksen salissa. Teoksen osia jouduttiin soittamaan konsertissa yleisön pyynnöstä useampaan kertaan uudelleen. Hans von Bülow johti uuden teoksen tuoreeltaan Berliinissä ja Meiningenissa. Johannes Brahmsilla oli myös tapana johtaa omia teoksiaan, ja niin myös tämän Kolmannen Sinfonian kanssa tapahtui; ensimmäisen kerran hän johti Kolmannen Sinfoniansa Wiesbadenissa - siis teoksen syntykaupungissa - ja pian Ala-Reinin musiikkijuhlilla Düsseldorfissa.

Kapellimestari Hans Bülow.
Johannes Brahms 3 © Esa Hakala