Koukkuniemeen
oli suunnitteilla vaivaistalo jo 1830-luvulla, mutta jo silloin oli liikkeellä
varain niukkuutta ja hanke lykkääntyi ja sai odottaa parempia aikoja. Köyhäinhoidon
kustannusten kasvaessa siirryttiin 1800-luvun puolivälissä
huutokauppamenettelyyn, jossa vaivaiset sai hoitaakseen pienimmän tarjouksen
jättänyt. Suurin osa kaupunkien vaivaisista siirtyi näin myös maaseudulle. 1870-luvun
lopulla tuli voimaan uusi vaivaishoitolaki, joka velvoitti kuntia huolehtimaan
asukkaidensa hoidosta näiden vanhetessa. Asetuksen henki oli entistä tiukempi
ja köyhyyden katsottiin johtuvan kunkin omista syistä. Hoito taas jaettiin
pakolliseen ja harkinnanvaraiseen hoitoon ja köyhäinhoito siirrettiin
seurakunnilta kuntien harteille. Kunnat olivat velvollisia auttamaan
alaikäisiä, mielenvikaisia, pitkään sairastavia ja vanhuudenheikkoja. Siksi
kunnat perustivat työlaitoksia tälle väelle. Vielä vuonna 1882 Tampereen
kaupunginvaltuusto siirsi vaivaistalon rakentamista suurten kustannusten
pelossa, mutta seuraavana vuonna - vuona 1883 - hanke sai potkua melko
yllättävälläkin tavalla.
Tapahtumain
kulku sai yllättävän käänteen, kun vakavarainen tukkukauppias ja vuonna 1845
syntynyt Gustav Fredrik Ahlgren kuoli melko pitkään sairastettuaan Tampereella
38-vuotiaana ja hän jätti jälkeensä sangen huomattavan omaisuuden, n. 700 000
mk. Gustav ei kotoaan ollut perinyt rahojaan, vaan hän oli hyvinkin
vaatimattomista oloista lähtenyt yrittämään. Gustavin isä teki renkinä työtä
Finlaysonin tehtaalla ja Gustav aloitti koulutiensä ns. mamsellin koulussa
Finlaysonilla. Täältä oppilaat yleensä siirtyivät suoraan sopivaan ikään
tultuaan töihin tehtaan puolelle, mutta Gustav suoriutui harjoittelijaksi
tehtaan konttoriin. Hän ei myöskään jättänyt koulun käyntiä siihen, vaan vielä
myöhemmin suoritti Turun kauppakoulun kurssin ja sai järjestettyä itsensä
kauppias Hildenin palvelukseen. Tämä toimelias nuorimies perusti yhdessä
ystävänsä Johan Blomin kanssa oman sekatavarakaupan vuonna 1870 ja vain kolme
vuotta myöhemmin hänellä oli 28-vuotiaana oma erittäin mainiosti menestyvä
tukkukauppa Tampereella. Paitsi osaamista ja taitoja liike-elämässä tämä
nuorimies osoitti myös monipuolista aktiivisuutta yhteisten asioiden hoidossa
toimimalla mm. kunnanvaltuuston jäsenenä ja rahatoimikamarin puheenjohtajana.
Nämä ajat olivat myös kiihkeitä kieliriitojen aikoja ja Gustav oli myös
aktiivinen suomen kielen puolesta taistelija.
Tämä mainio
kanssaihmisistä välittäjä, liikemies ja merkittävä hyväntekijä testamenttasi
lähes koko jälkeensä jättämänsä omaisuuden esimerkillisesti sosiaalisiin ja
sivistyksellisiin tarkoitusperiin. Näin Tampereen kaupunki sai pesämunan - n.
150 000 mk - kauan odotettuun ensimmäiseen omaan sosiaaliseen hoitolaitokseen.
Kaupunki oli varannut vaivaistalolle paikan asutun kaupungin ulkopuolelta Lapinniemen
alueelta, Koukkuniemestä ja talon vihkiäisiä juhlittiin jo vuoden päästä 1.11.1886.
Ulkorakennuksessa sijainneet makasiini, talli, navetta sekä saunarakennus
rakennettiin Näsijärven rantaan ja tontille tulivat myös päärakennus,
sairashuone ja talousrakennus, josta löytyivät konttori, keittiö ja ruokasali. Myöhempinä
vuosina alueelle sijoittui vielä uusia rakennuksia esim. vuonna 1893
lastenkoti, vuonna 1902 mielisairaala ja vuonna 1906 työlaitos. Alun alkujaan
Koukkuniemen vaivaistaloon tuli hoidokeiksi lapsia, aikuisia ja vanhuksia,
jotka eivät suoriutuneet jokapäiväisestä elämästä omin avuin. Sosiaalihuollon
kehittyessä vuosien saatossa asiakaskunnasta jäivät lapset, mielisairaat ja
työtä tarvitsevat pois. Paikan nimikin on historian aikana muuttunut ollen
välillä kunnalliskotina, nykyiseen muotoonsa Koukkuniemen vanhainkodiksi.
Nykyään
tunnemme tämän Koukkuniemen vanhainkodin Pohjoismaiden isoimpana vanhusten
palveluun erikoistuneena yksikkönä, jossa on tällä hetkellä 23 osastoa
käytössä. Rannan tuntumassa on tälläkin hetkellä rakennustyöt menossa, joten
laajennusta on edelleen odotettavissa. Gustav Ahlgren sai muistokseen
tekemästään lahjoituksesta Emil Wikströmin tekemän rintakuvan Koukkuniemen
pihapiiriin vuonna 1888. Siteeraan tähän kohtaan vielä mainion mesenaattimme
jälkijättöisen testamentin 10. päivältä huhtikuulta 1883 meille kaikille
ihmeteltäväksi ja kummasteltavaksi:
"Minun allekirjoittaneen Gustaf Fredrik
Ahlgrenin testamentti:
Hyvä, kaikkivaltias Jumala on laupeudessaan siunauksellisesti edistänyt pyrintöjäni tässä elämässä ja antanut työni hedelmien menestyksellisesti karttua, minkätähden minä koska kuolinhetkemme on meiltä salattu, nyt kun minulla on siihen vielä on suotu ymmärrystä ja voimia, tahdon tehdä testamentillisiä määräyksiä siitä omaisuudesta, joka minulle on suotu ja siten osaltani koettaa edistää yleishyödyllisä, isänmaallisia tarkoitusperiä. Määrään osia jälkeeni jäävästä omaisuudesta allamainituille laitoksille, yhdyskunnille ja yhdistyksille toivoen, että asianomaiset suosiollisesti ottavat vastaan ja hoitavat varat ja käyttävät niitä edullisimmalla tavalla niihin tarkoituksiin, joihin olen varat määrännyt."
Hyvä, kaikkivaltias Jumala on laupeudessaan siunauksellisesti edistänyt pyrintöjäni tässä elämässä ja antanut työni hedelmien menestyksellisesti karttua, minkätähden minä koska kuolinhetkemme on meiltä salattu, nyt kun minulla on siihen vielä on suotu ymmärrystä ja voimia, tahdon tehdä testamentillisiä määräyksiä siitä omaisuudesta, joka minulle on suotu ja siten osaltani koettaa edistää yleishyödyllisä, isänmaallisia tarkoitusperiä. Määrään osia jälkeeni jäävästä omaisuudesta allamainituille laitoksille, yhdyskunnille ja yhdistyksille toivoen, että asianomaiset suosiollisesti ottavat vastaan ja hoitavat varat ja käyttävät niitä edullisimmalla tavalla niihin tarkoituksiin, joihin olen varat määrännyt."
Torstaina 27.10.2016 klo 13.30 Koukkuniemen
juhlasali Näsijärven partaalla veti runsaasti väkeä konserttiin, jossa
esiintyivät Juha Repo (laulu, kitara, käyrätorvi ja huuliharppu), Tuiki Latvala
(laulu ja viulu) sekä pianisti Marian Petrescu. Juha Repo toimi käyrätorvien
äänenjohtajana Tampereen kaupunginorkesterissa, josta tehtävästä luopui
terveydellisten syiden vuoksi vuonna 1991. Romanialaiseen musiikkisukuun vuonna
1970 syntynyt Marian Petrescu aloitti pianonsoiton jo neljävuotiaana. Hän
opiskeli klassista sekä jazzmusiikkia Ruotsissa ja jatkoi opintojaan Sibelius
Akatemiassa. Vuonna 1989 Marian Petrescu voitti toisen palkinnon Martial Solal
Jazz pianokilpailussa ja vuonna 1992 hän suoriutui voittajaksi Bukarestin
Jazzfestivaaleilla. Nykyään tunnemme hänet intohimoisena jazzin soittajana,
joka esiintyi jo ensikerran Porin Jazzissa 15-vuotiaana. Kahden viikon päästä
Marian Petrescu lähtee Moskovaan paikallisen sinfoniaorkesterin pianosolistiksi
useamman konsertin kiertueelle.