Karl Gustaf Idman.

Lääkintäneuvos Rudolf Gustaf Idmanin vanhin poika, Karl Gustaf Idman teki varsinaisen elämäntyönsä palvellen Suomen ulkopolitiikkaa. Itse Karl Gustaf Idman muistelee omaa tärkeää rooliaan Suomen itsenäistymisvaiheessa muistelmateoksessaan ”Maamme itsenäistymisen vuosilta”. Melkein kymmenessä eri maassa Karl Gustaf Idman ehti olla Suomen lähettiläänä hoitaen välistä samanaikaisestikin useampaa tehtävää. Karl Gustaf Idmanin diplomaattiura alkoi kuitenkin vuonna 1917.

Venäjä ajautui ensimmäisessä maailmansodassa oikeastaan tappiosta toiseen; alun lähes hurmoksellisesta tilasta elokuussa 1814 nousi isänmaallinen sotainto korkealle ja venäläiset hyökkäsivät elokuun lopussa 1914 Itä-Preussiin, jossa heidät heti lyötiin. Etelässä Itävalta-Unkarin ja Romanian rintamilla taistelut sujuivat ensin paremmin, mutta keväällä 1915 akselivallat pakottivat venäläiset vetäytymään ja syksyllä rintamalinjaksi vakiintui Riianlahti, Väinänlinna ja Romanian raja. Vuoden alussa 1917 saksalaiset alkoivat vyöryä kohti itää ja Venäjä oli jälleen vaikeuksissa.

Keisari Nikolai II ja hänen neuvonantajien harjoittama itsepäinen sotapolitiikka puhkesi lakkoliikkeeksi tammikuussa 1917, jolloin puolet Venäjän pääkaupungin työläisistä meni lakkoon. Helmikuun lopussa pääkaupungissa julistettiin yleislakko, joka pian levisi myäs Moskovaan ja muihinkin kaupunkeihin. Kansanjoukkojen laajoja mielenosoituksia hajoitettiin väkivaltaiseksi. Keisari Nikolai II:n viimeiset Suomen suurruhtinaskuntaa koskevat asetukset koskivat tuklaakimaksuja (asetus 4/1917), kyytilaitosta (12/1917) ja ylioppilastutkintoa (13/1917). Pääkaupungin varuskunnat liittyivät mielenosoittajien kanssa ja ryhtyivät surmaamaan tilannetta rauhoittamaan tulleita upseereita. Venäjän levottomuudet näkyivät myös Helsingissä, lähinnä kuitenkin venäläisten keskinäisenä nahisteluina.

Venäjälle muodostettiin nk. väliaikainen hallitus 15.3.1917, joka hallitsi maata. Samana päivänä keisari Nikolai II luopui painostettuna kruunustaan Pihlavassa. Venäläiset matruusit ja sotilaat hulinoivat Helsingissä ja vetivät suomalaisiakin mukaan juhlimaan keisarin vallan loppumista ja yksinvaltiuden päättymistä. Matruusit murhasivat jopa upseereita ja väkivaltaa esiintyi myös Helsingissä, mutta tilanne rauhoittui 20.3.1917 kun väliaikainen hallitus kumosi kaikki sortoasetukset ja kutsui jälleen eduskunnan koolle. 26.3.1917 muodostivat puolueet sosiaalidemokraattisen Oskari Tokoin (s. 15.5.1873 Kannus ja k. 4.4.1963 Leominster, Massachusetts, Yhdysvallat) johdolla senaatin.

Oskari Tokoi (ent. Hirvi) Albert Gebhardin maalaamana.

Venäjän kielen taitoinen Helsingin yliopiston valtio- ja kansainvälisen oikeuden vt. professori ja Venäjän olojen tuntija Karl Gustaf Idman tuli valituksi Yrjö Mäkelinin johtaman perustuslakivaliokunnan sihteeriksi. Perustuslakivaliokunta katsoi Venäjän vallankumouksen myötä ylimmän vallan kuuluvan eduskunnallemme, mutta oikeusoppineet – kuten Karl Gustaf Idmankin – tulkitsivat ylimmän vallan Suomessa kuuluneen väliaikaiselle hallitukselle Venäjällä. Suomesta lähetettiin edustusto neuvottelemaan Pietariin Suomen hallitusmuodosta ja tähän valtuuskuntaan kuului myös Karl Gustaf Idman.

21.4.1917 alkoivat neuvottelut Venäjän lainopillisen neuvottelukunnan kanssa ja tässä vaiheessa vielä Suomi ei vaatinut itsenäisyyden tunnustamista Venäjän väliaikaiselta hallitukselta. Aluksi Suomelle ehdoteltiin aikaisemmin keisarin päätäntävallassa olleiden asioiden siirtymistä Suomen senaatin ratkaistaviksi. Tällaisia asioita olivat mm. eduskunnan koolle kutsuminen ja hajoittaminen, lakien vahvistaminen ja lakiesitysten jättäminen, budjetin hyväksyminen sekä yleisimmät virkanimitykset. Lainopillinen neuvottelukunta tyrmäsi kuitenkin Suomen ehdotukset ja katsoi, että keisarin valta oli siirtynyt suoraan väliaikaiselle hallitukselle ja Suomen aseman käsittely katsottiin kuuluvaksi perustavalle kansalliskokoukselle.

Toukokuusta 1917 alkaen Karl Gustaf Idman teki työtä neuvottelevana virkamiehenä valtiosihteerin virastossa Pietarissa ja hoiti samalla siinä ohessa vt professuuria yliopistossa. Valtiosihteerin virasto toimi Suomen edustustona Pietarissa ja sen tehtävä oli toimia linkkinä Suomen senaatin ja venäläisen hallinnon välillä. Tätä virastoa johti ministerivaltiosihteeri, jonka kuului esitellä keisarille Suomea koskevat asiat. Virastossa hoidettiin myös passien myöntämisiä. Maaliskuun vallankumouksen jälkeen ministerivaltiosihteeriksi tuli teollisuusmies, insinööri Carl Johan Alexis Enckell (s. 7.6.1876 Pietari ja k. 26.3.1959 Helsinki). Enckell nimitettiin Suomen itsenäistymisen jälkeen lähettilääksi Pietariin.

Carl Enckell.

Heinäkuussa 1917 Suomen eduskunta hyväksyi valtalain, jonka mukaan eduskunta yksin päätti kaikesta paitsi ulkopolitiikasta ja sotilaslainsäädännöstä. Tämä tarkoitti samalla avointa konfliktia Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa. Lokakuun vallankumous nosti Venäjällä bolshevikit valtaan ja nyt muodostettiin Neuvostohallitus. Lokakuussa taas neuvoteltiin uudestaan Venäjän lainopillisen neuvottelukunnan kanssa Suomen sisäisestä itsemääräämisoikeudesta ja Idman oli jälleen neuvottelijana mukana. 15.11.1917 Suomen eduskunta julistautui korkeimmaksi vallan käyttäjäksi ja 27.11.1917 muodostettiin Svinhufvudin hallitus, jonka tavoitteena oli Suomen itsenäisyys. 4.12.1917 hallitus antoi eduskunnalle itsenäisyydenjulistuksen ja 6.12.1917 eduskunnan istunnossa se myös hyväksyttiin. Karl Gustaf Idman taas nimitettiin Pietarin valtiosihteerin viraston vt päälliköksi.

Presidentti Pehr Evind Svinhufvud (s. 15.12.1961 Sääksmäki ja k. 29.2.1944 Luumäki).

Senaatti lähetti joulukuun lopussa 1917 Carl Enckellin ja Karl Gustaf Idmanin Pietariin selvittämään, miten Neuvostohallitus Lenin johdolla suhtautuu Suomen itsenäisyyteen. Heidän joukkoonsa liittyi hieman myöhemmin myös Svinhufvud. Lähettiläämme Pietarissa vierailivat useasti Smolnassa koettaen saada tunnustusta Suomen itsenäisyydelle. Idman tunsi tilanteen ongelmallisuuden kansainvälisen oikeuden kannalta; Suomi oli julistautunut itsenäiseksi, mutta ei ollut tunnustanut Venäjän hallitusta. 31.12.1917 Lenin yhdessä muiden kansankomissaarien kanssa kuitenkin allekirjoitti Suomen itsenäisyydentunnustuksen hieman ennen puoltayötä. Samana yönä Svinhufvud lähti kiireellä viemään tunnustusta Helsinkiin. 5.1.1918 Idman sai vielä Smolnasta puhtaaksikirjoitetun version itsenäisyydentunnustuksesta, jota Enckell ja Idman lähtivät välittömästi kiikuttamaan Helsinkiin. Riemua koettiin eduskunnan istunnossa 8.1.1918 ja ensimmäisten valtioiden joukossa, jotka itsenäisyytemme tunnustivat, olivat Venäjä, Ruotsi, Sakasa, Ranska, Tanska, Norja ja Kreikka.

Karl Gustaf Idmanin mielestä kunnia Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta ei yksin kuulunut bolshevikkien ja vasemmistoliittolaisten harteille, vaan tsaarin vallan aikaiset lakimiehet, tiedemiehet ja toimittajat tekivät myös korvaamatonta työtä puolustaessaan Suomen oikeuksia. Nykyään tutkijat ovat arvioineet bolshevikeillä olleen taka-ajatuksena antaa tunnustus itsenäisyydestä se, että he arvelivat Suomen sosiaalidemokraattejen liittyvät myöhemmin kansainväliseen vallankumoukseen ja osaksi veljeskansaa ja neuvostovaltojen joukkoja sosialistiseen federaatioon.

Ensimmäistä maailmansotaa käytiin vielä ja Suomen poliittinen tilanne oli hyvin kireä. Erityistä huolta hallitukselle aiheutti yli 40 000 venäläisen sotilaan sotaväki, joka oleskeli maassamme. Koska senaatin venäjänkielentaito oli heikkoa, pyysi Svinhufvud Karl Gustaf Idmania jäämään tulkiksi Helsinkiin venäläisten kanssa käytäviin neuvotteluihin. Tammikuun lopussa 1918 syttyi vielä sisällissota ja senaatin pääosa pakeni Vaasaan, jossa Mannerheim otti hallituksen pyynnöstä suojeluskunnan komentoonsa. Karl Gustaf Idman asui Helsingissä vanhempiensa asunnossa Vuorimiehenkatu 11:ssä ja kävi neuvotteluja avustaen Svinhufvudia senaatin neuvotteluissa venäläisten kanssa. Karl Gustaf Idman välttyi täysi vangitsemiselta sekä kotitarkastuksilta.

3.4.1918 nousi Hangossa 9 500 miestä,saksalaisten Itämeren divisioona maihin. Tämä joukko hyökkäsi 12.-13.4.1918 Helsinkiin valloittaen sen. Karl Gustaf Idman seurasi väkijoukon kanssa Helsingin Tähtitorninmäeltä käytyä taistelua. Valkoiset olivat jo aiemmin vallanneet Tampereen ja huhtikuun lopussa oli Viipurin, punaisten viimeisen tukikohdan, vuoro antautua. Senaatti palasi Vaasasta toukokuun alussa Helsinkiin ja 16.5.1918 valkoiset järjestivät Mannerheimin johdolla Helsingissä voitonparaatin.

Keväällä 1918 käytiin melko kiivasta keskustelua Suomen tulevasta valtiomuodosta. 17.5.1918 julkaisi Uusi Suomi Karl Gustaf Idmanin artikkelin, ”Onko Suomi nykyään monarkia vai tasavalta?”, jossa Idman pohdiskeli myös ajankohtaista asiaa. Hänen mukaansa eduskunnan julistus ei vielä sisältänyt hallitusmuodon lopullista muuttamista tasavallaksi. Suomi ja Venäjä eivät olleet keisarin kautta personaaliunionissa ja siten Suomi irtautuessaan Venäjästä ei automaattisesti vaihtanut valtiomuotoaan tasavallaksi. Idman huomioi myös sosialistien ja porvareiden käsitykset tasavallasta hyvin erillaisiksi. Idman päätteli: ”Suomi on katsottava monarkiaksi, kunnes se valtiopäiväjärjestyksen mukaisessa järjestyksessä on muutettu tasavallaksi.”

Hessenin maakreivi ja prinssi Fredrich Karl.

Keväällä 1918 olivat kuningasmieliset enemmistönä ja valkoiset johtajat uskoivat lujasti Saksan voittoon ensimmäisessä maailmansodassa. Suomi näin tahtoi varmistaa Saksan sotilaallisen tuen ja enemmistönä monarkistit halusivat valita saksalaisen prinssin Suomen kuninkaaksi. Valinta osui elokuun lopussa keisarin lankoon, Hessenin prinssiin Fredrich Karliin (s. 1.5.1868 Panken, Holstein, Preussi ja k. 28.5.1940 Kassel), ja prinssi myös suostui tehtävään. Maalaisliittolaiset Santeri Alkion johdolla onnistuivat kuitenkin pitkittämään eduskunnassa kuninkaanvaalia ja sillä välin sodassa olosuhteet muuttuivat. Keisarikunta luhistui, kun Saksa pyysi länsivalloilta aselepoa. Suomessa tuli kiire suunnata politiikka suopeammaksi länsivaltoihin nähden ja Lars Johannes Ingmanin (s. 30.6.1868 Teuva ja k. 25.10.1934 Turku) hallitus valitsi hallitusmuodoksi tasavallan. Joulukuussa valtionhoitaja Svinhufvud erosi tehtävästään ja hänen tilalleen valittiin C. G. E. Mannerheim. Tässä samassa yhteydessä prinssi Friedrich Karl lupasi luopua kruunusta ja 21.6.1919 hallitusmuoto muuttui lopulta tasavallaksi. 

Teologia professori, arkkipiispa ja pääministeri Lars Johannes Ingman.

Agents Mustanlahden ravintola Kaislassa Tampereella.

Pilvinen, mutta suhteellisen lämmin perjantai-ilta 18.8.2017 Tampereen Mustanlahden satamassa keräsi ravintola Kaislan täyteen vuonna 1979 Tuomari Nurmion ja Köyhien Ystävien raunioille perustetun Agents-yhtyeen tyylitietoiselle keikalle. Yhtyettä on alusta lähtien johtanut kitaristi Esa Pekka Pulliainen (s. 1.1.1957 Helsinki) ja hänen veljensä Vallilasta Kai Pulliainen (s. 22.4.1955 Helsinki) vastasi nytkin bassolinjoista. Komppia piti kasassa ammattimaisesti Jari "Kepa" Kettunen (s. 3.5.1962) ja komppikitarasta sekä laulusta oli vastuussa Vesa Haaja (s. 1968). Yhtyeen solisteina aiemmin ovat viihtyneet ainakin Rauli Badding Somerjoki (s. 30.8.1947 Somero ja k. 14.1.1987 Helsinki), Topi Sorsakoski (Pekka Erkki Juhani Tammilehto, s. 27.10.1952 Ähtäri ja k. 13.8.2011 Seinäjoki) ja Jorma Kääriäinen (s. 29.4..1961 Kajaani).

Esa Pulliainen

Agents julkaisi jo vuonna 1980 ensimmäisen albuminsa, jonka nimi oli Agents. Levy oli etupäässä instrumenttimusiikkia, mutta muutamista laulukappaleista kantoi vastuun siloinen solisti, Pekka Rytkönen. Vuonna 1981 yhtye aloitti yhteistyön Rauli Badding Somerjoen kanssa; Raulin solistiajoilta ovat peräisin albumit Ikkunaprinsessa (1982), Tähdet, tähdet (1983) ja Laivat (1985), joka jäi myös Rauli Badding Somerjoen viimeiseksi albumiksi.

Rauli Somerjoki

Agentsin ensimmäinen albumi Topi Sorsakosken kanssa ilmestyi vuonna 1986, In Beat. Heti seuraavana vuonna julkaistiin albumi Besame Mucho. Vuosi 1988 toi mukanaan albumin Pop, joka oli myös myyntimenestys, kuten edellisetkin levyt. EMI-levy-yhtiö julkisti vuona 1989 Greatest Hits-kokoelmalevyn, joka ei ollut yhtyeen mieleen. Tässä yhteydessä viimeinen Topi Sorsakosken kanssa yhdessä tehty levy oli Half and Half vuonna 1990 ja lopulta yhteistyö solistin ja yhtyeen kanssa päättyi riitoihin vuonna 1992, jolloin Sorsakoski jatkoi omaa solistiuraansa omilla kokoonpanoillaan. Musiikin harrastajat muistanevat, että muusikko Heikki "Pedro" Hietanen toimi vuosia yhteistyössä Agents-yhtyeen kanssa tuottajan ominaisuudessa edustaen levy-yhtiö EMI:ä.

Heikki "Pedro" Hietanen

Vuonna 1992 alkoi yhtyeen yhteistyö Jorma Kääriäisen kanssa, mutta ensimmäinen yhteinen levy, Agents Forever, ilmestyi vasta vuonna 1995. Seuraavana vuonna päivänvalon näki albumi Agents Is Back ja vuonna 1997 Agents Is More. Levytysputki jatkui vuonna 1998 levyllä Agets Is Best. Vuonna 1999 julkaistiin tuplalevy Laulava Sydän, jossa vieraili useita artisteja, kuten Topi Sorsakoski, Ville Valo, Marko Haavisto, Pate Mustajärvi ja Reijo Taipale. Vuonna 2001 puserrettiin kaksi albumillista markkinoille; Agents is... here! ja Agents is... rock! Agents is... tonight oli vuoden 2003 tuotos ja vuonna 2004 tehtiin yhteistyötä The Boys-yhtyeen kanssa Pop Show albumin ja keikkojen kanssa. Marraskuussa samana vuonna tuli vielä kokoelmalevyllinen (osa 2) Kääriäisen ja Agents yhtyeen yhteistyönä. 13.9.2006 julkaistiin toistaiseksi viimeiseksi jäänyt Kääriäisen ja Agents-yhtyeen levy ...Is Allright, ja yhtye jäi marraskuussa pitkälle keikka- ja levytystauolle.

Vesa Haaja

Syksyllä 2007 Topi Sorsakoski teki viimeiseksi jääneen albuminsa ja kiertueen Agents-yhtyeen kanssa ja Vesa Haaja astui yhtyeen uudeksi laulusolistiksi 26.8.2008. Uuden solistin kanssa ensimmäinen yhteinen tuotos tallenteena oli levy Agents Go Go vuonna 2011. Vuonna 2014 oli vuorossa levy Sound on Sound ja samana vuonna Agentsit saivat rumpalikseen Jari "Kepa" Kettusen. Yhtyeessä soitti tenorisaxofonia vuosina 2007-2014 Imatralta kotoisin oleva Juho Hurskainen. Yhtyeessä ovat vuosien saatossa soittaneet koskettimia mm. Jukka Ollila, Eero Ojanen (s. 1954) sekä äänitteillä Jukka-Pekka. Virtanen (s. 17.4.1966).

Tampereen Mustanlahden satamassa Agents soitti tyylikkäästi kahden setin keikkansa ja lämmitti paikalla olleen tuuhean yleisönsä tyytyväisiksi. Ilman ylimääräistä kappaletta Agets ei päässyt lavalta edes lähtemään. Bändi heltyi vielä yhteen ylimääräiseen, joka olikin enteellisesti: Jo Riittää! Kappaleen ajaksi lavalle nousi laulamaan myös näyttelijä Ilkka Koivula (s. 16.3.1966 Ranua).  

Tänä kesänä (2017) The Tall Ships Races-tapahtuman purjealukset rantautuivat Turun Aurajoen suistoon virallisesti 20.-23.7.2017. Ensimmäisen kerran tapahtuma poikkesi Turkuun vuonna 1996 ja tässä yhteydessä Aurajoen jokiranta sai osakseen remontin. Tänä vuonna viidennen kerran Turussa järjestetty tapahtuma veti paikalle ennätysmäisen yleisön; ennakkoarviot ilmoittavat 544 000 henkilön käyneen Turun tapahtumassa. Turun Aurajoen ylitti tapahtumaviikonloppuna noin 23 000 matkustajaa pikkuföreillä.

Turun kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen ilmoittaa tyytyväisenä, että Tall Ships Racec-päivien onnistumisen eteen on tehty vuosia työtä ja palkintonto tehdystä työstä on onnistunut tapahtuma. Kansainvälisen The Tall Ships Races-organisaation puheenjohtaja Knut Western ylistää myös Turun viidettä kisaa menestykselliseksi ja lausuu samalla lämpimät kiitoksensa Turun järjestelytiimille sekä laajalle vapaaehtoistyöntekijöiden joukolle. Turussa kokoontuivat yhteen aikaisempien ja tulevien The Tall Ships Races-satamien edustajat; seminaarissa oli yli 50 delegaattia ja 18 satamaa edustettuna. Heti tapahtuman jälkeen Turun kaupunki ottaa vastaan n. 6 200 soittavaa ja tanssivaa vierasta 24 Euroopan maasta, kun Euroopan suurin kansanperinnetapahtuma Europeade valtaa kaupungin.

Vuonna 2003 The Tall Ships Races-tapahtumassa vieraili meksikolainen alus, joka aiheutti yleisössä paljon kiinnostusta. Vuoden 2009 kisoissa tapahtuma-alueelle nousi uusi konserttihalli ja tapahtuma muistetaan myös Itämeren alusennätyksestä, 115 alusta. Kulttuurivuoden ympärillä kisailtiin vuoden 2011 tapahtumassa. Tämä vuosi muistetaan kovasta yleisöennätyksestään sekä kehuja saaneesta uudesta tapahtuma-alueesta palveluineen.

Perjantaina 21.7.2017 järjestettiin näyttävä miehistöparaati Turun ylioppilasteatterin pihalta pitkin Läntistä Rantakatua päätyen Suomen Joutsenen vierustan ohjelmalavalle. Paraati alkoi 17.15 ja heti paraatin loputtua alkoi ohjelmalavalla palkintojenjakoseremonia. Sunnuntaina 23.7.2017 klo 14 tapahtui purjelaivojen yhteislähtö, jota pääsi seuraamaan Airistolla. Seuraavan virallisen kilpailuosuuden lähtö tapahtui Utön eteläpuolelta maanantaina 24.7.2017 klo 14, josta purjelaivat suunnistivat kohti Liettuan Klaipedaa. Vuoden 2017 The Tall Ships Races päättyi 8.8.2017 Puolan Szczeniin.

Tampereen suomalainen yhteiskoulu.

Anna Maria ja Karl Gustaf sekä edessä istuva Nils Rudolf Idman.

Gustaf Rudolf Idmanille ja Olga Elisabeth os. Gustafssonille syntyi kaikkiaan kolme lasta heidän avioliitostaan; tämä tarina kertoo vanhimmasta lapsesta, Karl Gustaf Idmanista, joka syntyi Tampereella 1.12.1885. Karl Gustaf Idmanin nuorempi sisar oli Anna Maria (Idman-Tigerstedt, s. 1887) ja veli Nils Rudolf Idman (s. 1889). Idmanin perhe vietti arkisin elämäänsä kaupungissa, mutta viikonloppuisin ja juhlapyhäpäivät perhe asui Hatanpään kartanossa. Hatanpään kartanon lunasti suvulta Gustaf Rudolf Idmanin nuorin veli, Frederik Idman vuonna 1903 ja hänen hallussaan kartano pysyi vuoteen 1913 asti, jolloin hän joutui Hatanpään kartanon myymään Tampereen kaupungille. Perheelle rakas huvila oli myös lääkintäneuvos Gustaf Rudolf Idman rakennuttama Annilan huvila Teiskossa. Vuonna 1895 aloitti toimintansa Tampereen suomalainen yhteiskoulu, jonka perustamisessa Gustaf Rudolf Idman oli läheisesti mukana. Koulun perustamislupa annettiin 29.5.1895 ja koulurakennus valmistui vuonna 1901. Nykyään koulu tunnetaan ilmaisutaidon lukiona. Tämän koulun ensimmäisiä oppilaita oli myös Karl Gustaf Idman.

Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov.

Tuolloin voimistui maassamme Venäjän keisari Aleksanteri III ja Nikolai II toimesta Suomen erityisaseman purkuun tähtääviä toimenpiteitä, jotka juontivat juurensa jo vuoteen 1856 ja jotka koettiin Suomessa venäläistämispyrkimyksinä tai venäläistämisohjelmana. Suomalaiset olisivat halunneet korostaa Suomen itsehallinnollista erityisasemaa ja venäläiset taas halusivat nähdä Suomen osana laajaa imperiumia eli kuvernementtina. Nikolai Ivanovitš Bobrikov (s. 27.1.1839 Strelna ja k. 17.6.1904 Helsinki) nimettiin Suomen kenraalikuvernööriksi kenraalikuvernööri Heidenin jälkeen vuonna 1898. Kenraalikuvernööri Bobrikov saapui Suomeen 12.10.1898. Reformiohjelmalla alkoi Suomen ja Venäjän armeijoiden yhtenäistäminen, kenraalikuvernöörin vallan lisääminen ja hallinnon kieleksi haluttiin venäjän kieli. Suomen sisäisiä asioita koskevat lait haluttiin jatkossa saattaa Venäjän yleisvaltakunnallisten lakien joukkoon, joka olisi käytännössä alistanut lainsäädäntömme Venäjän valtakunnanneuvoston ja duuman päätettäväksi. Suomen oma raha haluttiin pois käytöstä ja venäläisiä lehtiä haluttiin perustaa levittämään hallituksen ajatuksia.

Senaatin virkamies Eugen Schauman.

Bobrikovin arkkua kuljetetaan siunaustilaisuudesta.

Vuonna 1899 saatiin Helmikuun manifesti, vuonna 1900 tuli kieliasetus, vuonna 1901 asevelvollisuuslaki ja lopulta vuonna 1903 keväällä Bobrikov sai itselleen vaatimansa diktaattorin valtuudet. 16.6.1904 ruotsinsuomalainen senaatin virkamies Eugen Schauman (s. 10.5.1875 Harkova ja k. 16.6.1904 Helsinki) ampui kenraalikuvernööri Bobrikovia senaatin toisen kerroksen portaikossa. Bobrikov haavoittui ampumisesta ja Eugen Schauman teki apumisen jälkeen heti itsemurhan. Bobrikov kuoli leikkauksen jälkeen kirurgisessa sairaalassa seuraavana yönä vammoihinsa.

Eugen Schauman ampuu Bobrikovia senaatin portaikossa. Piirroksen tekijä jäi tuntemattomaksi.

Kesällä 1904 Tampereen Suomalaisen Yhteiskoulun ylioppilas Karl Gustaf Idman oleskeli ulkomailla kehittäen kielitaitoaan. Tukholmasta hän matkusti ensin Saksaan oleskellen mm. Leipzigissa, Dresdenissä, Berliinissä, Harzissa, Saksan-Sveitsissä sekä Wartburgissa. Syksyllä 1904 Karl Gustav Idman aloitti opinnot Helsingin Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa. Isänsä tavoin Karl Gustaf Idman liittyi Hämäläiseen osakuntaan. Venäjän ja Japanin käymä sota synnytti Venäjällä laajan yleislakon, joka loka-marraskuussa 1905 levisi myös Suomeen ja muistetaan vuoden 1905 suurlakkona. Poliisien lakkoillessa liittyi myös Karl Gustaf Idman opiskelutoveriensa tavoin ”kansalliskaartiin”. Lakon lopetti ns. marraskuun manifesti, jossa kumottiin vuoden 1901 asevelvollisuuslaki ja keskeytettiin helmikuun manifestin toimeenpano toistaiseksi. Määräys valtiopäiväuudistuksesta tuli keväällä 1906 voimaan, kun eduskunta muuttui yksikamariseksi, joka valittiin yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella.

Anna Maria ja isoveljensä Karl Gustaf Idman.

Karl Gustaf Idman suoritti tammikuussa 1906 juridikonfiilitutkinnon ja näin hän pääsi käsiksi varsinaisiin lakitieteen opintoihin. Opintojaan varten hän halusi myös täydentää ranskankielen taitojaan. Tämän vuoksi hän vietti kevään 1906 sisarensa luona Sveitsin Lausannessa valmistautuen syksyn opintoihin. Neljä vuotta myöhemmin Karl Gustaf Idman valmistuikin lakitieteen kandidaatiksi vuonna 1910. Hän halusi jatkaa akateemista uraansa, koska oli kiinnostunut kansainvälisestä oikeudesta. Hän katsoi tarvitsevansa venäjän opintoja saavuttaakseen tulevaisuudessa valtio- ja kansainvälisen oikeuden tohtorin tutkinnon. Ensin Pietariin ja sitten Moskovaan suuntautuivat Karl Gustaf Idmanin matkat tutkimaan ja oppimaan venäjän kieltä, kulttuuria sekä keräämään materiaalia tulevaa tohtorintutkimustaan varten. Useat pitivät hänen opiskelujaan Venäjällä epäisänmaallisina, mutta isä Gustaf Rudolf Idman oli hänen tukenaan.

Nuori Karl Gustaf Idman näki Pietarissa ”kokonaan uuden maailman”, kuten hän muistiinpanoissa itse kuvailee. Hän kuvasi muistelmissaan Pietaria kauniiksi ja komeaksi. Hänellä oli kaupungissa laaja tuttavapiiri ja paljon ystäviä. Hän sai tutustua kaupungin suuren kulttuuri- ja taidetarjontaan. Moskovassa Karl Gustaf Idman opiskeli kielen lisäksi lakitiedettä. Myöhemmin hänen Venäjän tuntemukselle ja kielitaidolle oli kysyntää Suomen pyrkiessä irtautumaan Venäjästä. Hänen tiedettiin puhuvan kaikkiaan kuutta eri kieltä.

Tutkimuksensa aiheeksi oli valikoitunut kansainvälinen takuusopimus. Väitöskirjansa vuoksi Karl Gustaf Idman matkusti myös Brysseliin, Pariisiin ja Hollantiin. Suomessa Karl Gustaf Idmanin tutkimustyön ohjaajana toimi professori Rafael Erich, mutta tukea hän sai myös senaattori Leo Mecheliiniltä. Karl Gustaf Idman vieraili hyvin arvostetussa kansainvälisen oikeuden instituutissa Institut de Droit International Ghentissä ja viikonloppuisin hän saattoi rentoutua Ostenden merikylpylässä. Pariisissa ensimmäiset kokemukset eivät saaneet häntä täysin vakuuttumaan, vaan jättivät hänet kylmäksi kaupungin suhteen. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin hän innostui kaupungista.

Karl Gustaf Idman väitteli tohtoriksi Helsingin Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa väitöskirjallaan Le Trairé de Garantie dans le droit international vuonna 1914. Vuonna 1915 Karl Gustaf Idman otti haltuun kansainvälisen oikeuden dosentuurin ja vuodet 1916-1918 hän hoiti valtio- ja kansainvälisen oikeuden vt. professuuria. Karl Gustaf Idmanin väitöskirja sai hyvin suosiollisen vastaanoton niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Venäjän ulkoasiainministeriön kansainvälisen-oikeudellisen osaston päällikkö, vapaaherra ja kansainvälisen oikeuden professori B. E. Nolde tarjosi nuorelle Karl Gustaf Idmanille töitä, mutta Idman kuitenkin kieltäytyi tästä työtarjouksesta.

Gustaf Rudolf Idmanin rakennuttama Annilan huvila Teiskossa.

Vuonna 1914 syttyi myös ensimmäinen maailmansota 28.6. Sarajevon kaupungin tunnetuilla tapahtumilla, kun Itävallan kruununprinssi Franz Ferdinand ja hänen puolisonsa Sofia murhattiin. Venäjällä, kuten Suomessakin, ajateltiin sodan jäävän lyhytkestoiseksi, mutta toisin kävi. Tohtori Karl Gustaf Idman oli sodan syttyessä kesän vietossa Hungerburgin merikylpylässä, Suomenlahden etelärannalla, pelaten mm. tennistä, uimalla ja huviretkiä tehden. Kylpylässä hän tutustui pietarilaiseen Tagantsevin perheeseen; Nikolai Tagantsevin isä oli mukana vuonna 1904 asetetussa komiteassa, joka määritteli, mitkä Suomen lait olisivat paikallisia ja mitkä yleisvaltakunnallisia. Merikylpylä tyhjeni hämmästyttävän nopeasti, kun tieto sodan syttymisestä saavutti sen. Karl Gustaf Idman matkusti Pietarin kautta Suomeen ja vietti loppukesän vanhempiensa huvilalla Teiskossa. Pietarissa Idman vieraili usein syksyllä 1916, mutta vähitellen paikalliset olot kävivät hänelle sietämättömiksi. Häntä kiehtoi toisaalta Venäjän sisäinen tilanne ja sen seuranta.

Karl Gustaf Idman ehti uransa aikana kartuttaa erittäin kattavan kirjallisen tuotannon; mm. lehtikirjoituksia, artikkeleita ja lainopillisia tutkielmia. Hän käsitteli esim. Suomen ja Venäjän valtio-oikeudellista ja lainopillista suhdetta Helsingin Sanomien julkaisemassa kirjoituksessaan ”Eräitä perustuslakikysymyksiä”. Huippuvuorien asemaa käsittelevä laaja artikkeli näki päivänvalon vuosina 1915-1916 Juridiska Föreninges Tidskriftin julkaisemana. Artikkelit julkaistiin myös Venäjän ulkoministeriön aikakausikirjassa vuonna 1916. Idman pohdiskeli itsenäistyneen Suomen valtiomuotokysymystä Uudessa Suomettaressa 17.5.1918. Karl Gustaf Idman esiintyi myös hyvin aktiivisesti sekä Suomen Lakimiesyhdistyksen että Lainopillisen yhdistyksen toiminnassa. Hän oli mukana monissa hyvin arvostetuissa tieteellisissä yhteisöissä, kuten vuodesta 1915 lähtien The American Academy of Political and Social Sciencesin jäsenenä ja vuodesta 1925 lähtien Académie Diplomatiquen jäsen sekä vuonna 1947 Institut de droit internationalin varajäsenenä. Vuodesta 1952 hän oli yhteisön varsinainen jäsen. Haagin pysyvän välitystuomioistuimen jäsenenä Karl Gustaf Idman oli kahteen otteeseen; vuosina 1923-1941 ja uudelleen vuosina 1948-1954. Vuonna 1953 ilmestyi Karl Gustaf Idmanin muistelmat ”Maamme itsenäistymisen vuosilta”. Vuotta myöhemmin ilmestyi ruotsinkielinen eri vuosikymmenille sijoittuva muistelmateos, Diplomatminnen.