Heikki Samuli "Sami" Suominen (26. osa)
Amerplast neuvotteli vuoden 1982 loppupuolella Suomen suurimman vaahtomuovien valmistaja, Espe Oy:n, kanssa yrityskaupasta. Yrityskaupassa oli tarkoituksena saada Amerplastin haltuun Espe Oy:n Kauhavan tehtaan muovikalvopakkauksia valmistava osasto. Espe Oy:n takaa löytyi kauppias, yrittäjä ja kauppaneuvos Samuli Pajarinen (s. 17.9.1885 Polvijärvi ja k. 23.6.1968 Helsinki). Samuli Pajarisen vanhemmat olivat maanviljelijä Ivan Pajarinen ja Maria Piiroinen. Hänen aviopuolisonsa oli vuodesta 1911 lähtien Anni Aleksandra Tuominen. Samuli Pajarinen kävi kuusi luokkaa Joensuun lyseota vuosina 1900-1906 ja hän sai Suomen Liikemiesten Kauppaopiston päästötodistuksen vuonna 1909.
Samuli Pajarinen teki opintomatkoja useisiin maihin Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa 1920-luvulla. Pajarinen oli Uusi Rautakauppa H. Lemisen konttoristi, prokuristi, johtaja ja osakas Helsingissä vuosina 1909-1912, Valjasliike-yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja vuosina 1912-1921, Valjas- ja Nahkatavara -yhtiön eli vuodesta Espe Oy:n perustaja, toimitusjohtaja vuosina 1921-1955 ja johtokunnan puheenjohtaja vuosina 1921-1962. Hän oli myös Nahkateos-yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja vuosina 1928-1955, Salkkuteos-yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja vuosina 1937-1955 sekä Kumian Mylly -yhtiön toimitusjohtaja vuosina 1938-1955. Samuli Pajarisella oli lisäksi useita luottamustehtäviä. Hän sai kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1948. Pajarisen huomattavien lahjoitusten myötä perustettiin Anni ja S. Pajarisen rahasto Suomen Kulttuurirahastoon ja Kauppaneuvos Samuli Pajarisen rahasto Liikesivistysrahastoon.
Toukokuussa 1983 Amerplast teki kaupat ja samalla Amerplast vuokrasi Kauhavalta Espen muovikalvo-osaston kuuluvan vuoden loppuun saakka. Tämä uusi tulosvastuullinen yksikkö nimettiin Amerplastin Kauhavan tehtaiksi. Täälläkin Kauhavan kunta rakennutti yritykselle uudet tuotantotilat, jotka vihittiin käyttöön helmikuussa 1985. Puolustusministeri Veikko Pihlajamäki piti tehtaalla vihkiäispuheen. Kauhavan yksikön ansiosta Amerplastin markkinaosuus koko Suomen leipomopakkauksista kasvoi 40 prosenttiin, mistä Kauhavan tehtaitten osuus oli puolet.
Vielä "pussikuningas" Sami Suominen ennätti ostaa huhtikuussa 1984 Rosenlew Oy:n Porvoon tuotantolaitosten pienpussitehtaan konekannan siirrettäväksi Vehmaisten ja Kauhavan tehtaille. Näin saatiin markkinoilta poistumaan ainakin yksi paha kilpailija Amerplastilta ja yrityksen markkinaosuus kasvoi edelleen. Tilivuosi 1983-84 näytti Amerplastin laskutukseksi 165 miljoonaa markkaa ja yhtiö työllisti jo yli 500 henkilöä. Sami Suominen itse kertoili kiireisistä toimistaan 15.1.1985 Tampereella KOP:n yrityskauppaseminaarissa seuraavasti:
”Kuluneiden kolmen vuoden aikana suorittamiemme yritysostojen kautta olemme pyrkineet keskittämään kuluttajien, kaupan ja teollisuuden käyttämien kassin kokoisten ja sitä pienempien pussien valmistusta yritysryhmäämme. Olemme pyrkineet markkinoiden pienuudesta huolimatta sellaisiin valmistusmääriin, että kaikkein nykyaikaisin tekniikka voitaisiin ottaa käyttöön. Yhteenveto tilivuodelta 1983-1984 osoittaa yhtiöittemme laskutuksen olleen 165 miljoonaa markkaa, ja kuluvalle tilikaudelle budjetoitu 12 prosentin käyttökate saavutettiin jo tilikauden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä. Tavoitteenamme on tulevalle tilikaudelle 14 prosentin käyttökate, mihin uskomme pääsevämme toteuttamamme organisaation uusimisen, nykyaikaisten koneittemme ja tehostetun henkilökunnan koulutuksen avulla.
Lähes kaksikertaistunut liikevaihto ja hyvälle tasolle kohonnut kannattavuus ovat tehneet mahdolliseksi vuotuisten investointien lisäämisen 80-luvun alkupuolen 7 miljoonasta markasta kolminkertaiseksi eli noin 20 miljoonaan markkaan. Tällä tasolla aiomme säilyttää vuotuiset investoinnit tämän vuosikymmenen loppuun käyttäen siten 100 miljoonaa markkaa kilpailukykymme säilyttämiseen ja työpaikkojen turvaamiseen.”
Tampereen Nuorkauppakamarin järjestämässä paneelissa helmikuussa 1985 Sami Suominen kertoili aiheesta ”Miten menestyä vientikapassa.” Sami Suominen kiteytti kertomuksensa kolmeen seikkaan. Ensiksi täytyi selvittää kilpailuolosuhteet markkinoilla. Paras keino olisi pakata yrityksen näytteet laukkuun ja nousta Tukholman vievään laivaan sekä puhelinluettelosta siellä etsiä potentiaaliset asiakkaat, ja ryhtyä heti myymään. Asiakaskunta kyllä nopeasti kertoo, jos joku asia tuotteessa ei toimi. Samalla selviää mitkä tuotteet ovat erittäin suosittuja ja mihin suuntaan alan kehitys on menossa.
Seuraavaksi täytyy vertailla markkinoilla olevia tuotteita omiin, pitää tutustua ulkomaisiin kilpailijoihin, pyrittävä keksinölliseen yhteistyöhön, valmistuslisenssien ostoon sekä raivokkaan nopeaan kopiointiin ja tuotteen paranteluun ellei vertailtu uutuus ole patentoitu tai patentoitavissa. Kolmanneksi on hankittava kielitaito, vaikka puhekielen ei välttämättä tarvitse olla täysin virheetöntä. Liikekirjeiden suhteen kielitaidon täytyy olla moitteeton. Jos yrityksessä ei ole kielitaitoista henkilökuntaa, täytyy sellainen palkata vaikka osapäivätyöhön yritykseen. Kielitaitoa voi myös parannella itse opiskelemalla.
Oma erikoistuminen täytyisi Sami Suomisen mielestä olla tarpeeksi kapeaa eli mitä kapeampi miekka, sitä terävämpi kärki. Hän oli aikanaan aloittaessaan muovialalla itse tuottanut vain yhtä kapeaa muovilaatua ohuina kalvotuotteina. Hänen päävaikeutenaan oli alkuun rahoitus. Uusia alueita myös aina riittää. Muovi pystyi kilpailemaan mm. elintarviketeollisuuden pakkausmateriaalien alueella sekä hinnassa että tilavuudessa ja painossa; se oli ylivoimainen niin teräkseen kuin paperiin verrattuna. Kun mm. mikroaaltouunit yleistyivät kotitalouksissa, se lisäsi muovipäällysteisten elintarvikkeiden myyntiä – elintarvikeannos vain mikroaaltouuniin hetkeksi ja sen jälkeen pussi saksilla auki ja valmis ruoka lautaselle. Sami Suominen lopetti oman esityksensä tokaisuun, että kaupallinen kilpailu on sotaa, joka vaatii puolestaan terävät aseet!
Marja Suomisen mielestä Sami Suominen ei ihmeemmin vauvoista välittänyt; ainoan kerran kun Sami pesi Yrjön peppua matkalla Atlantin yli kovassa myrskyssä Marjan ollessa merisairaana. Siitä lähtien lasten hoito lankesi Marjalle ja hän teki sen kyllä mielellään. Lapsista Satu, perheen ensimmäinen tyttölapsi, oli kuitenkin Samin silmäterä ja Sami piti Sadusta jo vauvana. Lapsista juuri Satu oli Samista varmasti myös tyttö, joka eniten muistutti Marja Suomista. Nuoren Suomisen perheen perinteitä olivat olleet pyörä- ja kanoottiretket perheen kanssa yhdessä. Tekninen kehitys sekä kasvava varallisuus muuttivat harrastusten luonnetta ajan oloon.
Nopeat veneet olivat Suomisten perheessä myös tärkeitä. Sami Suominen tunnusti myöhemmin, että hänen poikansa hänet opettivat kalastamaan; Samin aika tahtoi mennä kuljetuksista huolehtimiseen kalapaikoille ja sieltä takasin. Pojat keksivät, missä harriparvet kulloinkin kulkivat ja millaisessa säässä kalastus onnistuisi. Harrien onginnassa pieni lippa, vilkku, on paras väline. Siiman toisessa päässä harri myös osaa laittaa vastaan viimeiseen saakka. Harri on samoin heikkoleukainen, joten sen pyytämiseen ei sovellu jäykkä vapa vaan mahdollisimman ohutlatvainen sekä taipuisa vapa.
Kasvattajana Sami Suominen sen verran preussilainen, ettei hän tohtinut tyttöjä komennella, mutta pojat olivat hänen koulutuksessa erityisasemassa. Kun Sami kysyi pojiltaan, oliko vapaaehtoisia, se tarkoitti käytännössä aina sitä, että pian yhdessä tehtiin jotakin sellaista, joka pojista usein tuntui vapaaehtoiselta pakolta. Marja oli puolestaan Samin vaimo, lasten äiti ja Samin liiketoveri, jota Sami mielellään muisti joka päivä. Näin Marja muotoili asiasta: ”Sami oli tavattoman tarkka siitä, että hän muisti minua, milloin lahjoilla, milloin koruilla, ei mennyt päivääkään, etteikö hän olisi minua sanalla muistanut. Kun suomalaiset naiset valittavat sitä, etteivät miehet koskaan sano vaimolleen kauniita asioita, niin minulla ei todellakaan sitä pulmaa ole ollut. Muut tytöt taisivat olla kateellisia, kun hän ääneen ja muiden nähden muisti minua.”
Yrjö Suominen myös todisti Samista näin: ”Kotiin tullessaan Sami kuitenkin aina keksi jotain uutta hommaa. ’Tehääks myö sillee’ tarkoitti samaa kuin ’teeppä se heti’. Aina se ei meitä poikia miellyttänyt, vaan me saatoimme hänen kotiintulonsa aikoihin olla jossain kauempana naapurinpoikien kanssa mekastamassa.
Niin isä yksinkertaisesti oli mukana kanssamme. Muistan kun olin itse ylioppilaspolitiikassa ja tein jotain pamflettia, jossa puhuin, miten telaketjut kohta kolisevat tuolla rajan suunnassa ja näytin sitä Samille. Sami nauroi, että siitä vaan, ylioppilaille suodaan aika paljon vapauksia, mutta sitten vanhempana on jo tarkempaa, mitä sanoo – isällä oli se periaate, että antaa palaa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti