Tampereen Pikkupalatsi (3. osa)
Konsulin poika, liikemies ja kauppias Werner Mauritz Gestrin (s. 28.4.1876 Helsinki ja k. 14.10.1952 Tampere) oli hyvin innokas valokuvauksen harrastaja sekä myös vuonna 1897 perustetun Fotografiklubben i Tammerforsin perustajajäsen. Hänen aviopuolisonsa oli arkkitehti Hilja Ilma Kainulainen (s. 28.4.1882 Kuhmo ja k. 14.8.1963 Tampere), joka suunnitteli mm. tilat Tampereen taidemuseolle vuonna 1930. Hilja Gestrin työskenteli arkkitehti Olivia Mathilda ”Wivi” Lönnin (s. 20.5.1872 Tampere ja k. 27.12.1966 Helsinki) arkkitehtitoimistossa. Gestrin muutti Helsingistä Tampereelle vuonna 1896 ja aloitti valokuvausharrastuksensa vuotta myöhemmin. Tämän lisäksi Werner Gastrin toimi vuonna 1933 perustetun Tampereen Kameraseuran puheenjohtajana. Werner Mauritz Gestrin kuvasi mielellään maisemia, miljöötä ja henkilöitä. Tampereen valokuva-arkistossa on noin 450 negatiivia hänen kuvaaminaan. Siellä on samoin runsaasti 1920-luvulta kuvia Pikkupalatsin asukkaista, tapahtumista sekä talon sisustuksesta. Hänen ottamissaan kuvissa näkyvät hyvin mm. koristeelliset linoleum-lattiat sekä pääsalissa että ruokasalissa.
Werner Mauritz Gestrin kuvaili omassa päiväkirjassaan Pikkupalatsiin muuttoa ja elämää talossa. Hän kirjasi 14.12.1906 päiväkirjaansa nukkuneensa jo kaksi yötä hyvin uudessa kodissaan sekä viihtyvänsä talossa erinomaisesti. Hän luonnehti ihmisten sanovan palatsia ruhtinaalliseksi, mutta myös kodikkaaksi. Gestrin ylisti päiväkirjassaan Christian Bruunin rakennuttamia tyylikkäitä talon saleja, joiden seinät hänen isänsä täytti taidekokoelmiensa tauluilla. Näin Werner kirjoitti: ”Detta är ju ett Skokloster i miniatyr”. Werner Gestrin vertasi Bruunin rakennuttamaa Pikkupalatsia ruotsalaiseen Håbon kunnassa sijaitsevaan ja vuosina 1654-1668 marsalkka Carl Gustaf Wrangelin (s. 23.12.1613 ja k. 5.7.1676) rakennuttamaan Skoklosterin linnaan. Werner Mauritz Gestrin piti Pikkupalatsin biljardisalissa oman valokuvanäyttelynsä syyskuun alussa vuonna 1908.
Werner Mauritz Gestrin kirjoitti samoin ihmisten vierailuillaan viihtyvän todella hyvin Pikkupalatsin tunnelmissa, selvästi paremmin, kuin edellisessä Hämeenkadun Ruuskasen talossa sijainneessa residenssissä. Gestrin kuvaili Ruuskasen talon kotia kestikievarimaiseksi, josta vieraat olivat jo poistumassa, kun tarjoilu vasta katettiin pöytiin. Myös Finlayson & Co:n johtajat suvaitsivat vierailla Gestrineillä vierailulla. Talon yläkerrassa asui Gestrinin perheen muuttaessa palatsiin herra Hofmeier perheineen.
Syksyllä 1914 Gestrinit teettivät remontin asunnossaan; tuolloin talon vanha seinäpuhelinkin sai väistyä pöytätelefoonin tieltä. Werner Gestrin kirjasi päiväkirjaansa asiasta seuraavasti: ”Kaunista ja siistiä täällä nyt on. Saimme itse valita tapetit ja muutenkin päättää, mitä kaikkea laitetaan.” Näihin aikoihin Pikkupalatsin yläkerrassa asusti arkkitehti Johan Lambert Petterson (s. 19.11.1864 Hausjärvi ja k. 27.9.1938 Helsinki). Vuonna 1885 Petterson valmistui arkkitehdiksi Polyteknillisestä opistosta.
Pikkupalatsissa asuivat 1920-luvulla Werner Mauritz Gestrinin perhe palatsin pääkerroksessa ja talon toisessa kerroksessa asui Finlaysonin puuvillatehtaan konttoripäällikkö – myöhemmin myös johtaja -, Henrik Sadi Salama Sandell (s. 15.12.1891 Turku ja k. 9.3.1986 Turku), huomattavasti vaatimattomammin sisustetussa asunnossa. Henrik Sandell sai vuorineuvoksen arvon vuonna 1950. Henrik Sandellin aviopuoliso oli Mette Maria Sandell (o.s. Rasmussen, s. 30.11.1896 Tampere ja k. 4.10.1979). Näissä 1920-luvun Gestrinin ottamissa valokuvissa näkyy samoin ikkunoiden alle ilmestyneet lämmityspatterit, joka kielisi siitä, että Pikkupalatsiin olisi keskuslämmitys tullut jo melko varhaisessa vaiheessa. Opiskelunsa ohessa Petterson työskenteli Carl Gustaf Nyströmin (s. 21.1.1856 Helsinki ja k. 30.12.1917 Helsinki) ja Frans Anatolius Sjöströmin (s. 3.7.1840 Turku ja k. 1.8.1885 Rönnskär) arkkitehtitoimistossa ja valmistuttuaan hän teki töitä myös arkkitehti Aleksander Theodor Deckerin (s. 1.12.1838 Helsinki ja k. 3.4.1899 Helsinki) kanssa.
Myöhemmin Petterson opiskeli vielä yhden lukukauden Dresdenin Polyteknillisessä korkeakoulussa. Sen jälkeen hän toimi kolmisen vuotta lääninrakennuskonttorin vt. esimiehenä Hämeenlinnassa. Seuraavaksi Petterson muutti Tampereelle, missä hän oli vt. kaupunginarkkitehtina Frans Ludvig Caloniuksen (s. 19.11.1833 Porvoo ja k. 8.12.1903 Tampere) jälkeen vuosina 1891-1900 ja vakinaisena kaupunginarkkitehtina vuosina 1902-1918. Petterson työskenteli Tampereen kautensa jälkeen Hämeenlinnan toisena lääninarkkitehtina ja yleisten rakennusten ylihallituksen piirustuskonttorin johtajana. Lambert Pettersonin tullessa kaupunginarkkitehdiksi Tampereen kaupungin rakentamisessa alkoi voimakas kehityskausi ja rakennuslupien murroskausi. Pettersonilla oli iso työtaakka hänen johtaessaan tontinmittauksia ja -paalutuksia, asemakarttatöitä, rakennustarkastuksia, viemärisuunnitteluja ja kaupungin omia rakennustöitä. Hänen osalleen tuli mm. kaupungin teurastuslaitoksen, sähkölaitoksen, tulli- ja pakkahuoneen, uimalaitoksen ja mielisairaalan rakennustöiden suoritus. Lambert Petterson uudisti 1890-luvulla Kyttälän ja Tammelan asemakaavoja sekä suunnitteli kaupunkiin monia uusrenessanssityylisiä rakennuksia, joista ensimmäisiä oli Ruuskasen talo Hämeenkadulla. Myöhemmässä tuotannossaan Petterson omaksui vaikutteita myös jugendtyylistä, mutta se jäi hänen töissään sivurooliin. Petterson oli erikoistunut tehdasrakentamisen suunnitteluun ja hän piirsi taloja lähes kaikille Tampereen teollisuuslaitoksille.
Pikkupalatsissa vieraili Gestrinien aikana usein mm. Tuomiokirkon konserttimatkojensa yhteydessä säveltäjä, muusikko, opettaja ja kapellimestari Frans Oskar Merikanto (vuoteen 1882 Mattsson, s. 5.8.1868 Helsinki ja k. 17.2.1924 Oitti) aviovaimonsa kanssa. Merikannon isä Frans Ferdinand Ala-Kanto oli ammatiltaan ylikönduktööri. Oskar Merikanto sai yksityisopetusta urkuri ja säveltäjä Lauri Hämäläiseltä (s. 10.8.1832 Rautalampi ja k. 29.9.1888 Helsinki), kunnes sosiaali- ja diakoniatyön uranuurtaja Eva Aurora Charlotta Demidov Karamzinin (o.s. Stjernvall, s. 1.8.1808 Ulvila ja k.13.5.1902 Helsinki) tuella hän pääsi opiskelemaan Leipzigiin vuosiksi 1887-1889. Tämän jälkeen Merikanto opiskeli Berliinissä viulisti ja säveltäjä Albert Ernst Anton Beckerin (s. 13.6.1834 Quedlinburg, Saksa ja k. 10.1.1899 Berliini) johdolla vuosina 1890-1891.
Merikanto valittiin vuonna 1892 Johanneksenkirkon urkurin virkaan, missä hän työskenteli kuolemaansa saakka. Pianistinakin Suomea kiertänyt Oskar Merikanto kävi työnsä ohella tarkastamassa kirkkoihin asennettuja urkuja Suomessa sekä opetti soittoa Helsingissä julkaisten samalla alan oppikirjoja. Merikannon virittämistä uruista tuli aikalaiskeskustelussa eräänlainen statussympoli pitäjien välisessä kilvoittelussa. Vuonna 1911 Oskar Merikanto oli perustamassa Suomalaista Oopperaa ja toimi sen ensimmäisenä kapellimestarina vuosina 1911-1922. Merikannon sävellyskilpailuun lähettämä teos, Pohjan neiti, oli ensimmäinen suomenkielinen ooppera. Hän toimi myös Päivälehden (myöh. Helsingin Sanomat) pitkäaikaisena musiikkikriitikkona.
Samoin Werner Gestrinin serkku, taidemaalari Elin Kleopatra Danielson-Gambogi (s. 3.9.1861 Noormarkku ja k. 31.12.1919 Antignano, Italia) nähtiin usein Pikkupalatsissa. Hänen näyttelynsä avajaisia vietettiin 12.9.1907 Milavidan palatsissa läheisellä Näsinkalliolla. Elinin perhe kärsi rahapulasta katovuosien ja heikkojen viljelymenetelmien vuoksi. Maatila menikin konkurssiin Elinin ollessa kymmenenvuotias ja vuotta myöhemmin hänen isänsä teki itsemurhan. Taloudellisista vaikeuksista huolimatta äiti pystyi kustantamaan molemmat tyttärensä yksityiskouluihin. Elin kirjautui 15-vuotiaana Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun Helsingissä; hän asui enonsa kauppias Otto Mauritz Gestrinin ja tämän aviopuolison, Clara Gestrinin kodissa. Piirustuskoulu ei vielä tuolloin tarjonnut todellisia mahdollisuuksia taiteilijan ammattiin, vaan sitä pidettiin lähinnä harrastelijoiden kouluna.
Hän epäili pitkään taidemaalarin uraa sen taloudellisen epävarmuuden ja opintojen kalleuden vuoksi. Hän harkitsi kauan taideteollista uraa ja opiskelikin posliinimaalausta vuonna 1871. Hän ennätti tehdä muutamia koristemaalauksia Arabian tehtaalle, kunnes lyhyen piirustusopettajan uran harkinnan ja opettamisen Jyväskylän seminaarissa jälkeen hän lähti opettajiensa rohkaisemana ensimmäiselle Pariisin opintomatkalleen vuonna 1883. Hän opetti vuonna 1893 Taideyhdistyksen piirustuskoulussa pääopettajana, vuonna 1890 Turun piirustuskoulussa Victor Werterholmin sijaisena ja vielä seuraavan talven toisena opettajana ja vuodet 1893-1894 Helsingin yliopiston piirustussalissa, vaikka hän olikin jo päättänyt alkaa taidemaalariksi.
Elin Danielson-Gambogin maalaus Lukuhetki on näkymä Hämeenpuiston Pikkupalatsin punaisesta salista. Gestrinit omistivat samoin Eelin Danielson-Gambogin tekemät maalaukset Äidillinen huoli ja Hedelmän otto, jotka näkyvät mm. joissakin talossa otetuissa valokuvissa. Myös taiteilija Fanny Churbergin maalaama taulu, Asetelma vuodelta 1876, näkyy kuvissa ruokasalin seinällä. Gestrinin olohuoneen seinällä 1920-luvulla oli myös Albert Edelfeltin maalaus, Rokokoopukuinen nainen, vuodelta 1874.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti