Leppävirran kirkko
Leppävirran seurakunta erotettiin vuonna 1639 itsenäiseksi seurakunnaksi ja tuomiokapituli nimitti Leppävirran ensimmäiseksi kirkkoherraksi Matthias Henrici Montaniuksen (s. 1610 Viipuri ja k. 1676 Leppävirta). Kirkkoherra Montaniuksen aviopuoliso oli Margareta Jeremiantytär. Kirkkoherran Montanuksen ensimmäisen vaimon nimeä ei tunneta. Vuonna 1659 Montanus vihittiin kuitenkin Margareta kanssa, joka Rantasalmen nimismies Lauri Sigfridinpojan leski. Heidän lapsiaan olivat Anna Savander (Monthan) – Anna avioitui Ristiinan kirkkoherra Michael Canuti Savanderin kanssa -, Beata Monthan – avioitui Leppävirran kirkkoherra Clemens Bartholdi Bosphoruksen eli Oxmannin kanssa -, Johannes Montanus – kapalaisena Savitaipaleella vuodesta 1660 lähtien ja Savitaipaleen kirkkoherra vuosina 1670-1682 -, Ingeborg Montana – todennäköisesti Ingeborg kuoli Kiteen apulaispapin Joachim Neiglickin puolisona Rantasalmella 6.6.1711 vain 40-vuotiaana - ja Kasper Montanus.
Leppävirta kuului Vähä-Savon tuomiokuntaan, jonka puhtaaksikirjoitetut tuomiokirjat ihmeellisesti säilyivät Turun palosta; tuomiokirjat alkavat vuodesta 1649. Aikaisemmin kirkkoherra Matthias Henrici Montanus oli toiminut Kuopiossa kappalaisena. Leppävirran kirkkoherrana Montanus toimi vuosina 1639-1676. Hänen veljensä oli Liperin kirkkoherra Laurentius Henrici Berg vuosina 1650-1670. Kirkkoherra Matthias Montanus oli vanhoilla päivillään sairaalloinen ja työkyvytönkin, minkä vuoksi Kasper-poika toimi pappina yhdeksän vuoden ajan Leppävirralla isänsä apuna.
Leppävirta sai ensimmäisen kirkkonsa 1640-luvulla. Puukirkko on sijainnut samalla mäellä, missä nykyinenkin kirkkorakennus sijaitseen. Kirkosta ei valitettavasti ole säilynyt yhtään piirustusta. Kirkkoon saatiin kello ilmeisesti vuonna 1651. Kello valettiin Lyypekissä ja siinä luki ”Laudate Dominum in cymbalis bene sonantibus” (Kiittäkää Herraa kauniisti soivin symbaalein). Leppävirran ensimmäinen kirkko koettiin ahtaaksi varsinkin juhlapäivinä. Tämän vuoksi kirkon laajentamista suunniteltiin. Vuoden 1700 piispantarkastuksessa kirkon laajentamista kuitenkin siirrettiin tuonnemmaksi.
Ahtaaksi osoittautunut Leppävirran kirkko päätettiin korvata uudella kirkolla. Rovastintarkastuksessa vuonna 1740 merkittiin pöytäkirjaan, että seurakuntalaiset ovat vapaaehtoisesti pystyttämässä uutta ristikirkkoa Leppävirralle. Kirkkotyömaan rakennusmestarina toimi huovilansalmelainen Pekka Kolari. Kirkon rakennushanketta kiusasi varojen puute. Kuningas Fredrik I (s. 17.4.1676 ja k. 25.3.1751) ilmoitti 6.6.1740 päivätyllä kirjeellään myöntäneensä yhden kannon kolehtivarat Porvoon hiippakunnan alueelta Leppävirran kirkon rakentamiseen. Nämäkään varat eivät vielä riittäneet kirkon valmistumiseen vaan tarvittiin vielä toinen kolehti, jotta kirkko saatiin valmiiksi.
Puukirkko oli aikalaiskuvauksen mukaan ristikirkko, jossa oli kaunis, kullattu tiimalasi ja ikkunalasissa, alttarin yläpuolella oli maaherranja ja tämän rouvan vaakuna. Nämä esineet ovat todennäköisesti siirretty kirkkoon edellisestä, ensimmäisestä Leppävirran kirkosta. Kirkon saarnatuoli oli maalarimestari Mikael Toppeliuksen (s. 10.8.1734 Oulu ja k. 27.12.1921 Oulu) valmistama. Toppelius oli pohjalaisen kirkkomaalausperinteen viimeinen huomattava edustaja. Työuransa aikana Mikael Toppelius teki koristemaalauksia yli kolmeenkymmeneen kirkkoon. Mikael Toppelius oli kirjailija Zachris Topeliuksen (s. 14.1.1818 Uudenkaarlepyyn maalaiskunta ja k. 12.3.1898 Sipoo) isoisä.
Leppävirran seurakunnan väkiluvun kasvaessa tämä toinenkin kirkko kävi ennenpitkään ahtaaksi. 1800-luvulle tultaessa paikkakunnan väkiluku oli kaksinkertaistunut. Kirkkoherra Tuderus perusteli uuden kirkon tarvetta mm. näin: ”Tämän seurakunnan kirkko on nyttemmin tilaltaan riittämätön sille joukolle, joka tavallisesti on läsnä jumalanpalveluksessa… kokoontunut väki on vaarassa murskautua ja vahingoittua tungoksessa, minkä lisäksi minkääänlaista---kirkkokuria ei voida pitää.”
Uusi kirkkohanke pääsi reippaasti käyntiin, koska kuningaskin suhtautui hankkeeseen myönteisesti. Uuteen kirkkoon saatiin taidemaalari Samuel Elmgrenin (s. 13.3.1771 Turku ja k. 1.5.1834 Ilomantsi) kirkkokoristelua sekä kaksiosainen alttaritaulu Ehtoollinen ja Ristiinnaulittu (1807-1812). Leppävirran kirkko paloi lauantaina 12.7.1834, kun salama iski kirkkoon kello seitsemäntoista. Puolentoista tunnin päästä kirkossa oli jäljellä vain hehkuva tuhkakasa ja puolituntia myöhemmin oli myös kirkon kellotapuli maan tasalla. Alttaritaulu, ehtoollisvälineitä ja Mikael Toppeliuksen tekemät saarnastuolin koristeina olleet pienet maalaukset ehdittiin kirkosta kuitenkin pelastaa.
Jumalanpalvelukset järjestettiin tulipalon jälkeen taivasalla pappilan pihassa. 27.7.1834 pappilan pihassa järjestettiin samoin pitäjänkokous, jossa kyläiset päättivät valmistaa väliaikaisen kirkon. Melko pian saatiin rakennettua laudoista väliaikainen kirkko. Leppävirran uuden kirkon rakentamiseksi päätettiin mm. myydä palaneen kirkon sulaneiden kirkonkellojen metalli sekä lautakirkon rakentamisesta yli jäänyt lauta- ja puutavara. Suuri ongelma syntyi kirkon suhteen siitä, että keisari ei sallinut enää puisen kirkon rakentamista. Hän salli kuitenkin lahjoitusten keräyksen uuden Leppävirran kirkon rakentamista varten. Tämä keisarin päätös kirkosta ei suinkaan miellyttänyt kaikkia seurakuntalaisia ja siitä aiheutui kiistaakin. Lopulta vuonna 1837 päästiin Leppävirralla periaatteelliseen yksimielisyyteen siitä, että uusi kirkko rakennetaan kivestä.
Vuonna 1835 Intendentinkonttorissa laadittiin nykyisen Leppävirran uusklassisen kirkon piirustukset ja piirustukset vahvistettiin vuonna 1838. Leppävirran kirkon arkkitehtina toimi saksalaissyntyinen Johann Carl Ludvig Engel (s. 3.7.1778 Berliini ja k. 14.5.1840 Helsinki), joka työskenteli Suomen suuriruhtinaskunnassa vuodesta 1816 lähtien. Vuonna 1841 alkoi helsinkiläisen muurarimestari Henrik Andstenin urakoima kirkon rakennustyö 38 500 paperiruplan sopimuksella. Uuden kivikirkon rakentamisessa oli suuria vaikeuksia; vaikeuksien vuoksi kirkon rakennustoimikunta istui neljännesvuosisadan ajan, kun sen viimeinen kokous pidettiin vuonna 1862. Rakennustyön jälkeen ei oltu tyytyväisiä ja maksuista ja vastuista syntyi riitaa. Jouluna 1846 Leppävirran kirkko otettiin kuitenkin käyttöön ensimmäisen kerran.
Leppävirran kirkko on muodoltaan kivinen päätytornillinen pitkäkirkko. Kirkon pinta-ala on 1 500 neliömetriä ja kirkossa on istumapaikkoja noin 2 200 kenkilölle. Kirkon runkohuoneeseen liittyvät keskellä matalat sakarat ja kirkon päädyssä kuoro, jossa on matalampi sakasti. Sakaroissa on korotetut päätykolmiot ja niissä pyöröikkunat. Kirkon kellotorni on puinen ja tornin yläosassa on pilasterit. Tornin kuvun päällä on pieni lyhty, jossa on kulmapilasterit. Pilarit jakavat sisätilat kolmeen laivaan, keskimmäisessä on tynnyriholvikatto ja sivulaivoissa tasakatot.
Sanomalehti Suomettaren mukaan kirkossa oli vikoja joka puolella; kirkon katonkin hajoitti tuuli, eikä katto meinannut korjauksen jälkeenkään pysyä paikoillaan. Suometar -lehdessä kirjoitettiin 14.12.1855 seuraavasti: ”Leppäwirtalaiset saawat siis sitoa wahingon omaan sääreensä ja pitää korjattua kirkkoa hywänänsä, joka ehkä taas jonkun ajan perästä tarwitsee paikkaamista.” Kirkon korjauksia tehtiin vuosina 1856-1862 arkkitehtien Carl Albert Edelfeltin (s. 27.9.1818 Karlshamn, Ruotsi ja k. 5.3.1869 Helsinki) ja Axel Hampus Dalströmin (s. 22.3.1829 Helsinki ja k. 19.3.1882 Helsinki) suunnitelmien mukaan. 20.4.1861 paikkakuntalainen kirjoitti Tapio -lehteen näin: ”Lieneekö muualla missäkään semmoista seikkaa kirkon kanssa kuin Leppäwirralla. Sitä kirkkoa on nimittäin tehty jo lähes kolmekymmentä wuotta, eikä wielä oli walmiiksi saatu, ja tietymätön on milloinka se wiimeinkin walmistunee”. Vasta korjauksien jälkeen kirkko katsottiin valmiiksi. Jahka Leppävirran kirkko katsottiin lopullisesti valmiiksi, kirkon vihki Pärttylin päivänä 24.8.1862 kirkkoherra, rovasti, viisausopin tohtori ja tähtimies Daniel Fredrik Walle (s. 21.1.1802 Heinola ja k. 7.1.1867 Leppävirta). Daniel Walle oli Leppävirran kirkkoherra vuodesta 1844 lähtien ja rovasti vuodesta 1847 lähtien.
Kirkko sai vuonna 1908 uuden ulkovärin, kun keltamusta kirkko vaihtui valkoiseksi; aikalaiset nimittivät väriä ”paperossinväriseksi”. 1980-luvun korjauksissa keltainen väri palautettiin kirkon ulkoseiniin. Samoihin aikoihin kirkkoon asennettiin lämmityslaitteet (kaminat) sekä kirkon paanukatto vaihdettiin peltikatoksi. Vuonna 1912 Leppävirran kirkolle lahjoitettiin Arthur Heickellin (s. 14.4.1873 Tornio ja k. 28.1.1958 Helsinki) maalaama toisinto Heinrich Hoffmannin (s. 30.8.1859 Cassel ja k. 23.1.1933 Heidelberg) taulusta Kristus Getsemanessa. Tämä taulu sijaitsee nykyisin kirkon sakastissa.
Leppävirran kirkkoon tuli sähköistys vuonna 1928; tässä vaiheessa kirkkoon tuli noin 15 lamppua sakaristoon, alttarille, saarnatuoliin ja urkulehterille. Salama sytytti toukokuussa 1948 Leppävirran kirkon palamaan. Tuli tuhosi kirkon ullakon, mutta mm. matot ja alttaritaulu ehdittiin pelastaa turvaan, samoin kuin kirkon arkisto. Kirkon korjaustyöt kestivät vuoden päivät ja tällöin kirkko sai myös keskuslämmityksen. Kirkko otettiin jälleen käyttöön elokuussa 1949. Kirkon suuri peruskorjaus tehtiin vuosina 1980-1982. Korjauksessa palautettiin kirkon alkuperäiset värit sisälle ja ulos. Leppävirran kirkko vihittiin uudelleen käyttöön rukoussunnuntaina 16.5.1982.
Leppävirran kirkko sai ensimmäiset urut vuonna 1877. Kirkon toiset urut rakennettiin vuonna 1945. Tällä hetkellä kirkon uruissa on 45 äänikertaa kolmessa sormiossa ja jalkiossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti