Nuorisosäätiö (6. osa)
Nuorisosäätiön edustussauna Helsingin Herttoniemen Nuorisohotellin alakerrassa päätettiin uudistaa kokonaan talvella 2005 remontoimalla se. Toimitusjohtaja Jorma Heikkinen lähetti rakennusyhtiö NCC:n johtajalle Kari Siitoselle sähköpostia kiitellen onnistuneesta peruskorjauksesta. Samalla Heikkinen ehdotti, että saunan suihkuosastolle asennettaisiin poreallas. Porealtaan asennuksessa tulikin pieni ongelma, kun suuri poreallas ei mahtunut suihkutilaan sisäkautta, vaan porealtaan asennuksen tieltä täytyi purkaa jopa ulkoseinää rakennuksesta. Remontti saatiin kuitenkin onnistuneesti päätökseen ja Nuorisosäätiön johtoporras juhli saunaosastolla sekä sen vieressä olevalla karaokelaittein varustetulla kokoustilassa jo toukokuussa riehakkaasti saunajuomia nautiskellen. Talon vuokra-asukkailla tilaisuuteen ei ollut pääsyä, sillä juhla oli tarkoitettu ainoastaan säätiön henkilökunnalla ja kutsuvieraille.
Nuorisosäätiö alkoi harrastaa myös pankkitoimintaa. Helmikuussa 1995 eräs kiinteistönhoitaja sai työnantajaltaan Nuorisoasuntojen Isännöinti Oy:ltä 4 000 markan puoleksi vuodeksi lainaksi sangen – tuohon aikaan - edullisella 7,5 prosentin korolla. Kahdelle toimistohenkilökuntaan kuuluvalle myönnettiin vuonna 2000 asuntolainatakaukset 100 000 markkaan saakka molemmille. Toimitusjohtaja esitti huhtikuussa 2003 ”aiemman käytännön mukaan” perustelut 24 000 euron (33 000 euron) vakuudelle. Asuntolainoista lainoituskohteet laajenivat samoin kulutushyödykkeisiin. Vuonna 2006 jäiden lähdettyä toukokuussa muuan asuntosihteeri sai Nuorisosäätiön hallitukselta 15 000 euron takauksen veneen ostoon.
Nuorisosäätiön lainaustoiminta tuli näyttävästi julkisuuteen vuonna 2010, kun KRP alkoi tutkia asiaa. Nuorisosäätiön puheenjohtaja Antti Kaikkonen pyysi ja sai Nuorisosäätiöltä itse 4 000 euron lainan viiden prosentin korolla kunnallisvaalien alla. Näin Antti Kaikkonen kirjoitti 7.10.2008 sähköpostissaan Nuorisosäätiön asiamiehelle: ”Maksu joulukuussa takaisin. Olisi mukava, jos järjestyisi.” Poliisikuulusteluissa puheenjohtaja Antti Kaikkonen puolentoista vuoden päästä poliisin uteluun, liittyikö tämä laina kunnallisvaaleihin, Antti Kaikkonen vastasi, ettei osannut vastata. 4 000 euron laina maksatettiin Nuorisosäätiön tililtä Antti Kaikkosen yksityistilille, vaikka laina piti tulla Kaikkosen mukaan Nuorisoasuntojen Isännöinti Oy:ltä eli kysymyksessä oli siten kirjausvirhe. Säätiölain näkökulmasta lain 10. pykälän mukaan tiliasialla tässä yhteydessä ei kyllä ollut merkitystä. Säätiölain mukaan varojen lainaaminen säätiöstä tai sen konserniin kuuluvasta yhtiöstä on kiellettyä henkilölle, joka on vastuuasemassa tai palvelusuhteessa siihen. Tämän vuoksi tammikuussa 2013 puheenjohtaja Antti Kaikkonen sai Helsingin käräjäoikeudessa viiden kuukauden ehdollisen tuomion luottamusaseman väärinkäytöstä.
Antti Mäki-Reinikka sai kunnioitusta, kun vuonna 1997 Nuorisosäätiön puheenjohtajuus vaihtui Matti Vanhaselle. Antti Mäki-Reinikkaa kiiteltiin Nuorisosäätiön hyväksi tehdystä työstä nimittämällä hänet säätiön kunniapuheenjohtajaksi ja maalauttamalla hänestä yritysmaailman esikuvan mukaan näyttävä muotokuva. Vuonna 2003 jälleen tuolloin entisen puheenjohtajan, pääministeri Matti Vanhasen, luona Nuorisosäätiön hallituksen delekaation vieraillessa valtioneuvoston linnassa, tuotiin ”sankarille” myös lahjoja, jotka oli valittu miestä myöten: kolme litraa teräketjuöljyä, viisi litraa Eko-ekstra pienkonebensiiniä ja Partner P643 -moottorisaha. Lahjaostokset maksettiin Nuorisosäätiön Eurocard -luottokortilla, kuitti varustettuna selityksellä ”pääministerin lahja”.
Matti Vanhanen sai Nuorisosäätiöltä pari vuotta myöhemminkin 50-vuotissyntymäpäivälahjan, joka oli 1 000 euron (1 360 euroa) lahjakortti rautakauppaan Vantaalla. Nuorisosäätiö päätti vuonna 2006 ostaa rakennusneuvoksen arvonimen asiamies/toimitusjohtaja Jorma Heikkiselle. Arvonimen leimavero oli 8 200 euroa (11 000 euroa v. 2022). Lähes kolme vuotta myöhemmin palkittiin säätiöaktiivi Kaj Hagelberg kunnallisneuvoksen arvonimellä. Puheenjohtaja Antti Kaikkosen allekirjoittamalla 2 000 euron maksusitoumuksella säätiö oli mukana tukemassa hanketta. Lautakunta, jossa arvonimiä myönnettiin, lautakuntaa tietysti johti Heikkisen ja Hagelbergin arvonimistä päätettäessä pääministeri Matti Vanhanen.
RAY:n pitkäaikainen hallintopäällikkö, Seppo Pyykkönen, oli Nuorisosäätiön hyvin tuntema yhteistyökumppani rahoituksen kautta. Seppo Pyykkönen valittiin Nuorisosäätiön asiamieheksi Jorma Heikkisen jälkeen huhtikuussa 2007 ja hän oli tehtävässään syksyyn 2010 saakka. Pyykkönen sai peruskuukausipalkakseen 5 500 euroa (7 150 euroa). Jo joulukuussa 2007 Nuorisosäätiön hallitus myönsi Seppo Pyykköselle 5 000 euron ylimääräisen palkkion ”vuoden 2007 uusien hankkeiden johtamisesta ja loppuunsaattamisesta”. Heti seuraavasta keväästä lähtien sekä Nuorisosäätiö että Nuorisoasuntojen Isännöinti Oy maksoivat molemmat Pyykköselle vuosittain 10 000 euron (12 500 euron) palkkion ”uusien asuntokohteiden kehittämisestä ja toteuttamisesta”. Seppo Pyykkönen suunnitteli tähän maksukäytäntöön vielä itse kiemuran verotuksensa pienentämistä varten; siinä Pyykkösen tyttärelleen - Salla Johanna Pyykkönen - 6.3.2008 perustaman viihde-, konsertti- ja kulttuuritapahtumia tuottavan yhtiön Zontik Oy:n tilin kautta puolet suoritettiin Pyykköselle maksettavista 20 000 euron ylimääräisistä vuosipalkkioista. Tämän maksumenettelyn vielä hyväksyi Nuorisosäätiön puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Avokätisistä kokouspalkkioista huolimatta Nuorisosäätiön hallituksen työskentely jo kokoukset Herttoniemen omissa kokoustiloissa Helsingissä kävivät tympeiksi. Uusia tuulia haluttiin 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa hakea laivaristeilyiltä. Nuorisosäätiön hallitus ja sen toimistoväki vietti Viking Linen M/S Cinderellalla tai M/S Mariellalla yön yli risteilyillä pohtien tulevaisuuden strategiaa, Nuorisosäätiön arvoja sekä kuuntelemalla eri sidosryhmien edustajia. Sidosryhmiä edustivat risteilyillä ainakin ARA, ympäristöministeriö ja suuret rakennusliikkeet.
Matti Vanhasen puheenjohtajuuskauden jälkeen Nuorisosäätiön pitkät syysmatkat siirtyivät keväälle. Seminaareja järjestettiin mm. Saariselän Hotelli Riekonkiepissä keväällä 2005. Seuraavan vuoden huhtikuussa Nuorisosäätiön koko hallitus ja henkilökunta lennätettiin Leville Hotelli Hulluun Poroon pohtimaat säätiön asuntomarkkinoinnin tehostamista mm. internetin avulla. Scandic Hotellissa Helsingissä syksyllä 2006 Nuorisoasuntojen Isännöintiyhtiö Oy:n hallitus suunnitteli hallituksen ja henkilökunnan yhteistä kokousta Kuusamon Rukalla. Talvella 2009 taas strategiapäivien seminaari – nyt jo kolmen päivän mittainen – järjestettiin Levillä.
Lounaskokouksessa Ravintola Lasipalatsissa Nuorisosäätiön hallitus heinäkuun viimeisenä päivänä vuonna 2007 päätti mm. seuraavaa: tehtiin päätös 10 miljoonaa euroa maksavan kivitalon rakennuttamisesta Helsinkiin sekä päätettiin tilata 10 000 eurolla (13 000 euro V, 2022) tiimivalmennusta Innotiimi Oy:ltä. Valmennuksen tavoitteena oli ”kirkastaa 15:lle henkilökuntaan kuuluvalle Nuorisosäätiön toiminta-ajatusta ja tavoitteita”. Lopuksi vielä Nuorisosäätiön hallitus päätti viedä koko henkiläkunnan Pariisiin syyskuun lopussa kolmipäiväiselle sisustusalan Salon immobilier -messuille. Pariisin matkan kustannus Nuorisosäätiölle 1 000 euroa hengeltä.
Nuorisosäätiö piti tällaisia matkoja täysin toimintaansa liittyvinä ja tuiki tarpeellisina, mutta Nuorisosäätiön rakennustoimintaa rahoittavassa ARA:ssa olitiin asiasta eri mieltä. ARA:n tarkastajien alustavassa tarkastusraportissa vuoden 2009 lopulla jälkijättöisesti todettiin: ”Säätiön hyvä taloudellinen tilanne on mahdollistanut säätiön varojen käytön sellaiseenkin toimintaan, joka ei varsinaisesti kuulu avara- ja korkotukilainsäädännön mukaista sosiaalista vuokraustoimintaa harjoittavalle nimetylle asuntoyhteisölle”.
ARA:n edustajien mukaan siminaari- ja tutustumismatkat Pariisiin, Barcelonaan, Malagaan, Prahaan ja Italian Modenaan eivätkä Viron Tallinnaan tai Lappiin – matkoille osallistui myös Nuorisosäätiön sidisryhmiä ja yhteistyökumppaneita – olleet relevantteja. ARA:n laskelmien mukaan näistä seminaareista ja erilaisista tilaisuuksista matkoineen koitui vuosina 2006-2008 kulueriä Nuorisosäätiölle 127 000 euroa. Jos tähän summaan laskettiin vielä päälle kokous- ja neuvottelukulut, kertyi yhteissummaa peräti 165 000 euroa. Tätä summaa ARA moitti poikkeuksellisen suureksi. ARA:n tulkinta näistä matkoista oli rinnastettavissa verottajan vastaavaan tulkintaan, että kyse oli pikemminkin virkistysmatkoista, jotka eivät liity mitenkään asuntojen vuokraamiseen.
ARA:n moitteet eivät Nuorisosäätiön matkailuhaluja kuitenkaan lannistaneet. Muun muassa vuoden 2012 lopulla Nuorisosäätiö järjesti opintomatkan Berliiniin. Seuraavana vuonna Nuorisosäätiön opintomatka kohdistui Saksan Müncheniin, jossa tutustuttiin mm. kiertoajelulla olut- ja viinitupiin. Matkalla tutustuttiin myös oppaan avulla saksalaisiin nuorisoasuntoihin. Historiallisiakaan asutusolosuhteita ei unohdettu, sillä kaikilla halukkailla oli mahdollisuus tutustua Dachaun keskitysleirin parakkeihin Münchenin lähellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti