Nuorisosäätiö (8. osa)
Puheenjohtaja Matti Vanhanen.
Esko Aho.
Matti
Vanhasen puheenjohtajakaudella Nuorisosäätiö ei lahjonut
sidosryhmiään alkoholilla, vaan säätiö jakoi lahjaksi mm.
kirjoja. Vuonna 1999 Vanhasen kehotuksesta hankittiin
Nuorisosäätiölle Esko Ahon kirjoittamia kirjoja, sillä Esko Aho
oli Suomen Keskustapuolueen presidenttiehdokkaana. Saman vuoden
alussa Nuorisosäätiölle ostettii 10 000 markalla (2 500 euroa v.
2022) kirjallisuutta Uudenmaan Suunta ry -nimiseltä yhdistykseltä.
Uudistajat -kirjasen kirjoittajia olivat Tanja Karpela ja Matti
Vanhanen. Poliisikuulusteluissa Matti Vanhanen ei muistanut tarkasti,
kenen tukiyhdistykseltä kirjaset ostettiin. Näin Vanhanen asiasta
lausui: ”Todennäköisesti kirjat on hankittu lahjoiksi
yhteistyökumppaneille. Muistikuvia minulla ei asiasta tämän
tarkemmin ole.”
Asiamies Jorma Heikkinen.
Matti
Vanhasen kirjoittama kirja, Vaikeita valintoja, ilmestyi vuonna 2002.
Kirjan myynnillä kerättiin tukiyhdistykselle varoja Matti Vanhasen
vaalityöhön. Vanhanen ilmoitti, että Nuorisosäätiön asiamies
Jorma Heikkinen oli Vanhasen pyytämättä hankkinut kirjoja
yllättäen Nuorisosäätiölle. Matti Vanhanen todisti, ettei
kumpikaan kirja tuottanut tukiyhdistykselle eikä kirjoittajalleen
voittoa.
Erityisavustaja Timo Laaninen.
Vuoden
2006 presidentinvaaleja varten julkaistiin teos, Se on ihan Matti,
jonka kirjoittajaksi mainittiin pääministeri Matti Vanhasen
erityisavustaja Timo Laaninen. Kirja oli vaalikirja, jossa käytiin
Matti Vanhasen henkilöhistoria läpi lapsuudesta nykypäivään
saakka. Kirjan kustasi Maahenki Oy, joka kauppasi kirjan kuudella
eurolla/kpl Matti Vanhasen vaaliyhdistykselle, Kansainvälinen Suomi
ry:lle. Vaaliyhdistys myi kirjaa 30 eurolla/kpl eteenpäin.
Esimerkiksi Keskustapuolueen eduskuntaryhmä osti näitä kirjoja 700
kappaletta itselleen. Ennen juhannusta 2005 Nuorisosäätiö lunasti
myös näitä kirjoja 1 500 eurolla.
Matti
Vanhanen ei itse tunnustanut toimineensa kirjakauppiaana ja
vaalirahoituksestaan hän oli autuaan tietämätön. Hän ilmoitti
ettei ollut enää Nuorisosäätiössä tuolloin, eikä hän myöskään
millään tavalla osallistunut kirjojen hankintaan tai myyntiin.
Tähän asiaan jouduttiin kuitenkin reilun kolmen vuoden jälkeen
palaamaan poliisikuulusteluissa.
Nuorisosäätiön
hallussa oli melkoinen kirjakasa presidentinvaalien jälkeen. Säätiö
oli hankkinut Matti Vanhasen kirjoja suuren määrän; pikkujouluissa
esimerkiksi kirjoja jaettiin jokaiselle juhlijalle lahjaksi
lähtiessä. Matti Vanhanen muistaa kirjansa syntyhistorian omalla
tavallaan: ”Kirjoja hankittiin aina sieltä, mistä kyseistä
kirjaa saattoi ostaa. Se on ihan Matti -kirjasta haluan todeta, että
annoin sen tekemiseen materiaalia ja haastatteluita, mutta mitään
palkkiota tai muutakaan hyötyä en ole koskaan siitä itselleni
saanut. Kyse on muiden kustamasta juhlakirjasta.”

Kirjasta
on olemassa myös toisenlainen tarina, jonka kertoi syksyllä 2021
Matti Vanhasen pitkäaikainen erityisavustaja, pappina työskentelevä
Timo Laaninen. Timo Laaninen muistaa Matti Vanhasen kirjan synnyn
puolestaan näin: ”Vaikka teksti meni kokonaan minun nimiini,
Vanhanen kirjoitti itse siitä suuren osan. Minun tarvitsi vain
stilisoida tekstiä.” Timo Laanisen tekemä ”stilisointi” oli
sen verran perusteellista, että hän joutui kirjan vuoksi
matkustamaan melko paljon. Useista matkoista Helsingistä Kuusamon
Rukalle, Poriin ja perheen kanssa Sotkamon Katinkultaan tuli yhteensä
3 000 kilometriä omalla autolla ajettuja kilometrejä. Timo Laaninen
veloitti Keskustapuolueelta kilometrikorvauksia, majoituskuluja ja 14
päivän päivärahoja yhteensä 5 000 euroa.
Matti
Vanhasen viittaus muiden kustantamaan kirjaansa on myös hyvin
mielenkiintoinen ilmaisu. Kirjan kustantaja oli Maahenki -kustantamo,
jonka omisti Keskustapuolueen Maaseudun sivistysliitto,
valistuskirjallisuutta kustantava kirjakustantamo. Matti Vanhanen
toimi yhtä aikaa puheenjohtajana sekä Maahengen omistavassa
Maaseudun sivistysliitossa että Nuorisosäätiössä. Hyvin pian hän
lisäksi johti vielä koko keskustalaista kansanliikettä. Aivan
kovin kaukaa ei siis Matti Vanhanenkaan voinut kirjansa kustantamista
seurata.
RAY:n
tarkastuksissa nämä Matti Vanhasen kirjat tulivat esille vasta
vuosien päästä. Kohu nousi asiasta vasta vuoden 2009
loppupuolella. Kristian Seemer ja Perttu Rintamäki RAY:n
avustusosastolta alkoivat tutkia tuolloin asiaa tarkemmin. Hyvin pian
heille selvisi, että Nuorisosäätiölle oli maksettu jo useiden
vuosien ajan avustuksia, joita oli käytetty täysin väärin
alkuperäiseen käyttötarkoitukseen verrattuna. Pelkästään vuonna
2005 RAY oli maksanut yli 90 000 euroa (122 000 euroa v. 2022)
Nuorisosäätiölle käyttöön varoja, jotka säätiö käytti
vääriin tarkoituksiin.
1990-luvun
lopussa Arkkitehtitoimisto Laine & Larkas esitti
Nuorisosäätiölle, että säätiö tukisi rakallisesti
arkkitehtitoimiston palveluksessa ollutta arkkitehtiopiskelijaa tämän
diplomityössä. Nuorisosäätiö käytti pääasiassa tämän
arkkitehtitoimiston suunnittelupalveluita rakennuskohteissaan.
Tammikuun 1999 laivaristeilyn alkupuolella tämä
arkkitehtiopiskelija sai näyttää kyntensä esitelmöimällä
Nuorisosäätiön hallitukselle nuorisoasuntojen suunnittelun
erityiskysymyksistä. Presentaatio sai säätiön hallituksen
ilmeisesti hyvin vakuuttuneeksi, sillä Nuorisosäätiön hallitus
myönsi arkkitehtiopiskelijalle diplomityön aloittamiseksi ja
varmistamiseksi 10 000 markan apurahan.
Antti Kaikkonen.
Kolmisen
vuotta myöhemmin valmistui Nuorisosäätiön hallituksen tilaama
tutkimus, jossa aiheena oli kartoittaa säätiön asukkaiden
poismuuton syitä sekä Nuorisosäätiön asuntojen
kehitysmahdollisuuksia. Tutkimusta teki Nuorisosäätiölle
puolentoista kuukauden ajan valtiotieteiden ylioppilas Antti
Kaikkonen. Kaikkosen selvityksen mukaan suurin yksittäinen
poismuuton syy oli työ- ja opiskelupaikan saanti jostain muualta.
Antti Kaikkosen mukaan oli syytä huomata, että 43 prosenttia
vuokra-asunnoista poistuneista ei kertonut poistumisensa todellista
syytä. Myöhemmin tämä tutkimus on Nuorisosäätiöstä hukkunut,
eikä sitä enää löydy säätiön arkistosta. Tutkimuksen
hinnastakaan ei löydy dokumenttia.
Matti
Vanhasen mukana 1990-luvun lopussa Nuorisosäätiön
kiinteistöosakeyhtiöiden hallituksiin uinut Tanja Karpela tarvitsi
tuolloin myös työharjoittelupaikkaa, joka säätiöstä
järjestyikin. Karpela tarvitsi myös aiheen opinnäytetyöhönsä
Diakonia-ammattikorkeakoulua varten. Nuorisosäätiössä muotoiltiin
sopimus, jonka mukaan Tanja Karpelan harjoittelu oli itsenäistä
työtä ilman palkkaa ja harjoittelu alkoi 1.10.1999.
Tanja Karpela.
Tanja
Karpelan opinnäytetyön aiheeksi tuli aluksi tutkimus Nuorisosäätiön
vuokralaisjakaumasta. Opinnäytetyön ohjaajaksi sekä
yhteyshenkilöksi määriteltiin säätiön asiamies Jorma Heikkinen.
Heikkisen tehtävä oli auttaa Tanja Karpelaa aiheen jäsentelyssä
sekä faktamateriaalin keräämisessä. Kuitenkin opiskelija Tanja
Karpela otti Jorma Heikkiseen yhteyttä vasta silloin, kun
opinnäytetyö oli jo valmis. Karpela kutsui Jorma Heikkisen koulun
päättäjäistilaisuuteen. Jorma Heikkisen ei tarvinnut sinnekään
mennä itse, koska Nuorisosäätiön puheenjohtaja Matti Vanhanen
ilmoitti hänelle menevänsä koulun tilaisuuteen.
Tanja
Karpelan lopullisessa opinnäytetyössä ei Nuorisosäätiöstä tai
sen nuorisoasumisesta ole mitään. Työn lähdeluettelossa mainitaan
kyllä Tanja Karpelan ja Matti Vanhasen vuonna 1999 ilmestynyt
kirjanen, Uudistajat. Opinnäytetyön aiheen Tanja Karpela oli
muuttanut alkuperäisestä aiheesta ja uusi nimi työlle oli:
”Vanhempien ajankäyttö ja vanhemmuuden tukiverkot kasvatuksen
näkökulmasta”. Opinnäytetyöllään Tanja Karpela sai sosionomin
ammattinimikkeen.
Toistakymmentä
vuotta tämän tapahtuman jälkeen Nuorisosäätiön hallitus halusi
jälleen asumisen uusista trendeistä tutkittua tietoa. Tällä
kertaa säätiön mielenkiinto kohdistui asuinrakentamisen
viimeisimpään innovaatioon, konttiasumiseen. Nuorisosäätiön
hallitus tilasi konsulttityönä tutkimuksen, joka selvittäisi eri
mahdollisuuksia asuttaa nuoria ihmisiä moduuli- tai konttiasuntoihin
Kyläsaaren tontille Helsingissä.
Jari Sarasvuo.
Konsultteja
käytettiin Nuorisosäätiön henkilökunnan kouluttamiseen
ajoittain. Tällainen konsulteilta tilattu koulutus oli mm. hyvin
tunnetun Jari Kimmo Johannes Sarasvuon (ent. Heinonen, s. 12.6.1965
Turku) Trainer’s House -yhtiöltä tilattu ohjelma. Sillä ensin
koulutettiin Nuorisosäätiön hallitusta aivan erikseen ja vielä
erikseen myös säätiön henkilökuntaa kehittämään ”sosiaalisen
nuorisotyön strategiaa”. Nuorisosäätiön puheenkohtaja Antti
Kaikkonen kertoi 1.3.2010 KRP:n kuulusteluissa poliisille mm.
seuraavasti: ”Säätiön toimintaa kehitettiin myös
strategiaprosessilla, ja tähän hankittiin myös ulkopuolelta
sytykkeitä ja asiantuntemusta.”
Syksyllä
2011 yritysjohdon konsultointiin erikoisesti panostava BDO -yhtiö
tarjoutui selvittää ja kuvata Nuorisosäätiön tulevien vuosien
strategiaa ”SCORE -menetelmään tukeutuen”. Säätiössä
uskottiin ostetun ja maksetun konsulttipalvelun hyödyn määrittyvän
yleensä varsinkin palvelun hinnan kautta; halvalla hinnalla saa
hyödytöntä palvelua ja kalliilla hinnalla taas ostetaan laadukasta
sekä hyödyllistä palvelua Nuorisosäätiölle. Tässä tapauksessa
koulutuksen hinta oli 900 euroa/päivä, kaikkiaan yhteensä 18 900
(22 500 euroa v. 2022).