Nuorisosäätiö (9. osa)
Keskustapuolueen puoluetoimisto sijaitsi vuosikymmenien ajan Helsingin Punavuoressa osoitteessa Pursimiehenkatu 15. Puoluetoimiston sauna oli mm. kuuluisa paikkana, jossa järjesteltiin Suomen sisä- ja ulkopolitiikan asioita kuumissa löylyissä. Keskusta puoluetoimiston tilat kävivät kuitenkin 1990-luvulle tultaessa vanhanaikaisiksi sekä liian ahtaiksi. Valtiotieteiden maisteri Esko Tapani Ahon (s. 20.5.1954 Veteli) johtaessa Keskustapuoluetta puolueelle yritettiin rakennuttaa Itä-Pasilaan toimitaloa, mutta tuloksena oli tontilla pelkkä monttu. Seuraavaksi puoluetoimistoa alettiin suunnitella Helsingin Apollonkadulle Töölöön. Vaikeuksia oli kuitenkin löytää vanhalle puoluetoimistolle hyvällä hinnalla uutta omistajaa.
Vuosina 1991-1995 Esko Aho toimi Suomen pääministerina ja kansanedustajana hän oli vuodet 1983-2003 sekä Keskusta puheenjohtajana vuosina 1990-2002. Aho tuli jo 17-vuotiaana keskustanuorten Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtajaksi. Kolme vuotta myöhemmin Aho valittiin Nuoren keskustan liiton puheenjohtajaksi. Jäätyään politiikasta Esko Aho toimi vuodesta 2003 Sitran yliasiamiehenä ja vuodesta 2009 Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana ja johtokunnan jäsenenä. Toukokuussa 2012 Esko Aho ilmoitti jättävänsä johtokunnan ja hän siirtyi Harvardin yliopiston Kennedy Schooliin. Sen jälkeen Aho työskenteli East Officen johtajana ja Venäjällä eri tehtävissä, kuten Sberbankin hallituksen jäsenenä. Esko Aho aloitti vuonna 2022 hallituksen puheenjohtajana suomalaisten yritysten perustamassa China Office -yhtiössä, jonka tarkoitus on parantaa niiden liiketoimintamahdollisuuksia Kiinassa.
Tässä kohtaa keskustalaiset halusivat hyödyntää Nuorisosäätiötään apuna. Tarkoitus oli muuttaa Pursimiehenkatu 15:n puoluetoimisto Nuorisosäätiön nuorisoasunnoiksi. Nuorisosäätiön pöytäkirjoista tästä suunnitelmasta löytyy ensimmäinen merkintä elokuulta 1997. Muutossuunnitelma tilattiin Arkkitehtitoimisto Hänniseltä. Suunnitelman mukaan Pursimiehenkadulle tulisi 1 300 neliömetriä asuintiloja kaikkiaan 31 nuorisoasunnolle. Säätiön asiamies Jorma Heikkinen kävi samoin paikan päällä Pursimiehenkadulla tutustumassa talon tiloihin, mutta hän totesi, että talon tarjoamat tilat ovat liian pienet Nuorisosäätiön käyttöön.
Nuorisosäätiön hallitus päätyi lokakuussa 1997 Polar-Rakennus Oy:n laskelmiin perustuen hylätä 14 miljoonaa markkaa maksavan rakennusurakan puoluetoimiston muuttamisesta nuorisoasunnoiksi. Keskustapuolueen puoluesihteeri, agrologi Eero Uolevi Lankia (s. 8.12.1951 Joutsa), ei halunnut luovuttaa ja hän etsi edelleen Nuorisosäätiölle yhteistyökumppaniksi sopivaa rakennusliikettä. Tässä yhteydessä käydyissä neuvotteluissa eräältä rakennusyritykseltä vaadittiin pimeästi maksettua kynnysrahaa Keskustapuolueelle 200 000 markkaa.
Vuoden kuluttua Nuorisosäätiölle esiteltiin jälleen rakennushanke, jossa rakennusliike Skanska rakentaisi nuorisoasunnot kahdeksalla miljoonalla markalla sekä talon alakertaan Skanskalle liiketilat. Järjestely sisälsi myös uuden puoluetoimiston rakentamisen Apollonkadulle Keskustapuolueelle. Seuraavan vuoden tammikuussa rakennushanketta koetettiin edistää vielä voimakkaasti, mutta sitten tapahtui jotakin. Riita syntyi rahasta Skanskan kanssa. Näin Nuorisosäätiö pääsi hankkeesta lopulta eroon.
Keskustapuolueen entinen talouspäällikkö Reijo Vähätiitto (1931-2011) ideoi Keskustapuolueen asuntopoliittisen työryhmän kanssa jo 1960-luvun lopussa hankkeen, jolla vaikutettaisiin Suomen asuntopolitiikkaan aktiivisesti. Nuorisosäätiön hallituksessa aikaisemmin ollut Reijo Vähätiitto perusti Terveasunnot Oy:n vuonna 1970, jolla keskustalaiset tekisivät sosiaalista asuntotuotantoa samalla töntyen kokoomuslaisten SATO:n ja demarien VVO:n tonteille. Idean mukaan hanketta tuki ja rahaa valtiolta järjestelisi Asuntohallituksen rahoitusjohtaja Kalevi Sassi. Reijo Vähätiitto järjesteli yhtiönsä omistuksen siten, että hänen perheensä omisti yhtiöstä pääosan. Muina yhtiön osakkaina olivat Keskustapuolueen Maaseudun Säätiö sekä Maaseudun Yhteisvaliokunnan Säätiö, joiden tosiasiallisena vallankäyttäjänö ja asiamiehena Reijo Vähätiitto myös toimi. Vuosituhannen vaihtuessa Tarveasunnot Oy:llä oli vajaat 3 000 vuokra-asuntoa.
Keskustapuolueen entinen puoluesihteeri vuosina 2006-2010, Jarmo Korhonen (s. 1965 Joensuu), kirjoitti kirjassaan, Väyrysen valtakunta (Tammi), puoluerahoituksen värikkäästä historiasta. Kirjassa kerrotaan kuinka keskustalainen poliitikko Arvo Veikko Pentti (s. 13.2.1915 Hämeenkyrö ja k. 1.2.1986 Hämeenkyrö) vieraili Moskovassa elokuussa 1972 ja huhtikuussa 1973 KGB olisi antanut hänelle 150 000 markkaa. Jarmo Korhonen ilmoitti tarkistaneensa 8.11.2014 Maaseudun Yhteisvaliokunnan säätiön kuiteista, kuinka suojelupoliisin päällikkö Arvo Pentin elokuun 1972 Moskovan matkan jälkeen säätiön tileille talletettiin ”pimeää rahaa” 2.10.1972 yhteensä 19 300 markkaa, 13.10.1972 yhteensä 2 000 markkaa, 18.10.1972 yhteensä 10 000 markkaa, 1.11.1972 yhteensä 25 000 markkaa, 9.4.1973 yhteensä 15 000 markkaa, 16.8.1973 yhteensä 30 000 markkaa, 27.12.1973 yhteensä 8 000 markkaa ja 31.12.1973 yhteensä 30 000 markkaa. Yhteensä pimeitä tukia ilmestyi Maaseudun Yhteisvaliokunnan säätiön tileille 15 kuukauden aikana 139 300 markkaa.
Maaseudun Yhteisvaliokunnan säätiö perustettiin presidentinvaalivuonna 1956 tukemaan keskustalaista K-linjaa ja Urho Kaleva Kekkosen valintaa presidentiksi. Lasse Lehtisen mukaan Juho Kusti Paasikivi (vuoteen 1887 Johan Gustaf Hellstén, s. 27.11.1870 Koski Hl ja k. 14.12.1956 Helsinki) oli Suomen seitsemäs presidentti, jonka kanssa neuvostoliittolaiset saattoivat asioida. Urho Kekkonen oli jo 1940-luvulla Moskovan tiedustelumiesten erityisessä suosiossa. Kekkosta tarkkailleet toimihenkilöt saattoivat kertoa Moskovassa, että Urho Kekkonen on hyvin ”viisas, ovela ja järkevä poliitikko”. Maaseudun Yhteisvaliokunnan säätiön perustajajäseniä olivat vuonna 1956 vuorineuvos Eino Kivivuori, ministerit Kauno Kleemola ja Ahti Karjalainen, kunnallisneuvos Kalle Joukainen ja kanslianeuvos Arvo Korsimo. Arvo Pentti tuli säätiön hallitukseen vuonna 1964 ja Matti Kekkonen vuonna 1965. Myöhemmin säätiön hallituksessa olivat mm. Mikko Immonen, Matti Roukola ja Eino Uusitalo.
Professori Kari Hokkasen väitöskirjan mukaan Urho Kekkonen sai Yhteisvaliokunnan säätiölle rahaa Wärtsilältä palkkiona Neuvostoliiton tilaamista jäänmurtajista. Keskustapuolueen puoluesihteeri Arvo Korsimon kuoltua vuonna 1969 säätiön hoito siirtyi hänen vävylleen, Keskustapuolueen talouspäällikkö, ekonomi Reijo Vähätiitolle. Rakennusliike Nopan poliisitutkinnan yhteydessä valtion tarkastusvirasto tutki Maaseudun Yhteisvaliokunnan säätiön tilit vuosilta 1972-1980, mutta Korhosen mukaan ”tutkimuksissa ei saatu selville, mistä säätiö oli vuosina 1971-1973 saanut tileilleen 219 300 markkaa.” 1970- ja 1980-luvuilla useat Keskustapuolueen johtohenkilöt olivat osallisina pitkissä ja raskaissa poliisitutkinnoissa ja oikeudenkäynneissä, joissa selvitettiin rakennusliikkeiden ja puolueiden rahoitusyhteyksiä.
Tarveasunnot -yhtiö sai 1980-luvulla yleishyödyllisyyden statuksen ja ajautui kohu-uutisiin epäilyistä Asuntohallituksen varojen väärinkäytöstä. Sittemmin selvisi vielä, että Tarveasunnot Oy oli rahoittanut kymmenkuntaa Keskustapuolueen kansanedustajan vaalirahoitusta. Tukea olivat saaneet mm. Liisa Marja Hyssälä (o.s. Liimatta, s. 18.12.1948 Ii), Jukka Pekka Viheriälä (s. 1.12.1945 Vimpeli), Pauli Johannes Saapunki (s. 2.4.1945 Oulu) ja Paavo Matti Väyrynen (s. 2.9.1946 Kemin maalaiskunta). Samalla paljastui, että Vähätiittojen perhe rikastui valtion sosiaaliseen asuntotuotantoon osoitetuilla rahoilla.
Paavo Tapio Lipposen (s. 23.4.1941 Turtola) toisen hallituksen asuntoministeri Sini Maaria Suvi-Anne Siimes (s. 1.6.1963 Helsinki) vaati paljastuksen jälkeen, ettei yksi perhe voi olla yleishyödyllisen, tuhansia vuokra-asuntoja omistavan yhtiön enemmistöomistaja. Samoihin aikoihin alkoi lainsäädännön laadinta ylisuurten osinkojen rajoittamiseksi sosiaalisessa asuntotuotannossa. Keskustapuolueen virkamiesten johtama ARA velvoitettiin sulkemaan valtion rahoitus sekä vaatimaan perheen omistusosuuden laskemista yrityksessä 40 prosenttiin. Näin pakotettuna perhe taipui omistaja järjestelyihin, mutta ainoastaan sen verran kuin oli aivan välttämätöntä. Omistusolosuhteisiin kehitettiin sellainen järjestelmä, että perheen omistus kuitenkin saatiin turvattua ja asuntoministeri hallituksessa rauhoittumaan.
Tarveasunnot Oy jaettiin kahteen osaan. Toiseen osaan – Tarveasunnot Oy – jäi perheen suoraan omistukseen rajoituksista vapaat ns. kovan rahan vuokra-asunnot. Toinen puoli hoiti valtion varoin rakennettavaa aravavuokra-asuntojen tuotantoa; tämä yleishyödyllinen aravavuokra-asuntojen tuottaja yhtiö nimettiin TA-Yhtymäksi. TA-Yhtymän rakennuttamia vuokra-asuntoja ei voinut vuosikymmeniin myydä eteenpäin. TA-Yhtymästä tuli roskapankkiin verrattava yritys, johon kaadettiin valtion rahoittamat vuokra- ja osaomistusasunnot velkoineen ja rasitteineen. Yleishyödyllisenä yrityksenä se jatkoi edelleen aravarakentamista valtion varoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti