Koneteknikko ja kveekari James Finlayson (6. osa)
Vuonna 1821 alkoi uusi tehdas toimintansa Tammerkosken rannalla. Kesällä 1820 Finlayson sai jo 5 000 ruplan ennakon lainastaan. Näillä sekä lisäksi omilla rahoillaan hän aloitti rakennustyöt alueella. Tehtaan ensimmäiset rakennukset olivat hirsirakennuksia, tehtaan lisäksi oli valimo ja konepaja, jonka yhteyteen tuli sepän asunto. Käyttövoimana oli 30 hevosvoiman vesiratas. Vajaan viiden metrin läpimittainen vesiratas sijaitsi ratashuoneessa kosken puolella. Tehdasrakennuksen kyljessä oli konttorihuone ja lämmityshuone. Tehdasrakennus oli 23 metriä pitkä ja kahdeksan metriä leveä. Valimon kahdessa uunissa sulatettiin toisessa rautaa ja toisessa messinkiä. Kaikesta huokui selvästi se, että Finlaysonin idea oli nimenomaan harjoittaa alunperin juuri konepajatoimintaa. Tehdasrakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsivat varsinaiset työkoneet: kolme sorvia, kaksi pyörösahaa sekä karstaus- ja kehruukoneisiin tarvittavien hammasrattaiden tasauskone. Alkuperäisenä ajatuksena oli valmistaa karstaus- ja kehruukoneita puuvillan ja villan kehruuseen, mutta varsin pian kävi selväksi, että nämä koneet kävivät huonosti kaupaksi. Sangen nopeasti Finlayson oli yrityksensä kanssa suurissa taloudellisissa vaikeuksissa ja niistä hän selviytyi saadessaan valtiolta vuonna 1826 lisälainaa. Vuonna 1825 tehtaalla työskenteli viisi työntekijää ja vuonna 1830 työntekijöitä oli vasta kymmenen.
Pelkästään kiitosta James Finlayson ei ole toiminnastaan Tampereella saanut. Tätä kveekaria jotkut pitivät hyvin ankarana kasvattajana orpolapsiaan kohtaan lastenkodissaan. Tuohon aikaan vielä työläisetkin saivat kokea hyvin ankaraa, vaativaa ja kurinalaista kohtelua työnantajilta. Usein James Finlaysonia kuvattiin ylpeäksi, epävieraanvaraiseksi ja ahneeksi sekä epäkiitolliseksi viranomaisia kohtaan. Myöhemmin historia on vääristänyt hänen osuuttaan puuvillatehtaan saavutuksissa Tampereella ja hän on näin katsoen saanut ansiotonta arvonnousua sitä kautta.
Vanhaan polttimorakennukseen ja siis silloiseen kotiinsa James Finlayson perusti kotikutomon ja kemiallisen pesulan. Taloon hankittiin kangaspuita ja joitakin kutojia, joita saatiin mm. Otavalan koulusta. Margaret Finlayson johti tämän kutomon toimintaa. Polttimotalon kahdessakymmenessäkahdessa huoneessa oli runsaasti tilaa lapsettomalle pariskunnalle ja sieltä sai majan myös lastenkoti. Tässä lastenkodissa ei koskaan ollut suurta määrää kerrallaan lapsia, maksimissaan kymmenen lasta kerrallaan, mutta lapsia käytettiin myös työvoimana. Kenraalikuvernööri Fabian Gotthard von Steinheil (s. 14.10.1762 Haapsalu ja k. 23.2.1831 Helsinki) järjesti tälle lastenkodille ystävällisesti tukea valtion varoista, sillä kiertävät, kerjäävät lapset katsottiin ympäri Suomea melkoiseksi maanvaivaksi. Steinheil toimi Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1810-1824.
Steinheil syntyi baltialaiseen perheeseen Viron kuvernementissa ja hänestä tuli keisarikunnan armeijan luutnantti vuonna 1782. Hän osallistui Kustaa III:n sotaan Suomessa vuosina 1788-1790 ja johti linnoitustöitä Vanhassa Suomessa vuosina 1791-1792, minkä jälkeen hän kartoitti Vanhan Suomen aluetta. Tuolloin hänen johdollaan vuosina 1798-1804 valmistui koko silloisen Viipurin läänin käsittänyt tarkka topografinen kartasto mittakaavassa 1:42 000; se tunnetaan nimellä Aflidne Excellence grefve Ssteiheils Karta öfver Wiborgs län 1805. Kartastoa ei kuitenkaan painettu. Sen alkuperäiskappale on nykyisin Venäjän Sotahistoriallisessa arkistossa Moskovassa. Tämän suurtyön lisäksi Steinheilin johdolla laadittiin suuri määrä muita karttoja sekä linnoituspiirustuksia alueelta.
Fabian Steinheil ylennettiin vuonna 1789 kenraalimajuriksi ja hän osallistui taisteluihin Puolassa vuonna 1805 sekä Puolassa ja Preussissa vuosina 1806-1807. Hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi vuonna 1807. Vuonna 1809 Suomen sodassa hän komensi venäläisjoukkoja Ahvenanmaalla. Kenraalikuvernöörinä Steinheil oli tehtävässään pidetty hahmo ja hän sai vuonna 1812 kreivin arvon Suomen ritarihuoneessa. Vuonna 1813 hän osallistui sotaan Napoleonia vastaan Kuurinmaalla ja Liivinmaalla. Vuonna 1819 hänet ylennettiin jalkaväenkenraaliksi. Gustaf Mauritz Armfeltin kuoltua Steinheil palasi kenraalikuvernöörin virkaan ja toimi siinä maaliskuulle 1824 saakka, jolloin hän erosi eräissä vankiloissa sattuneiden levottomuuksien vuoksi. Steinheil omisti Saarelan kartanon Viipurin pitäjässä ja Meilahden kartanon Helsingissä.
Kasvattilapsia, kuten heitä yleisesti kutsuttiin, kohdeltiin Finlaysonin lastenasyylissa Tampereella Tammerkosken partaalla ankarassa kurissa ja Herran nuhteessa ja lasten piti talon palvelijoiden kanssa osallistua päivittäin aamu-, päivä- ja iltarukoushetkiin talon ruokasalissa. Nämä toimitukset hoiti talon isäntä eli James Finlayson itse lukien Raamatusta englanniksi pari jaetta, jotka yleensä käännettiin avustajan toimesta ruotsiksi. Työpäivät olivat pitkiä ja sapattivapaata valvottiin ankarasti, eikä mitään maallisia huveja sallittu ajankuluksi. Ruumiillinen kuritus oli tässä kodissa osa jokapäiväistä elämää ja Finlayson hallitsi kotiaan patriarkaalisesti.
Vajaassa kahdessa vuodessa aloittamisestaan James Finlayson oli ajanut yrityksensä jo melkoiseen ahdinkoon, sillä konetilauksia ei tullutkaan ja käteisvarat ehtyivät rakennushankkeisiin. Senaatille esiteltiin 20.8.1823 Finlaysonin laatima kirje, jossa hän kertoi, että kaikki saamansa 30 000 ruplaa ja lisäksi itse sijoittamansa 16 000 ruplaa olivat huvenneet ja vaarana olisi konkurssi, jos pian rahoitusta ei saataisi lisää. James Finlayson pyysi lisää korotonta lainaa 30 000 ruplaa ja lupasi vastineeksi valmistaa kruunulle esittelemiinsä hintoihin kehruu- ja karstauskoneita tehtaallaan. 24.10.1823 kreivi Steinheil esitti senaatin pöytäkirjat esityksenään ministerivaltiosihteeri, paroni Rehbinderille liittäen mukaan oman puoltavan lausuntonsa asiasta. Rehbinder jätti asian 19.11.1823 majesteetin käskystä Suomen vuorihallituksen yli-intendentti Nils Gustav Nordenskjöldille (s. 12.10.1792 ja k. 21.2.1866).
Nils Nordenskiöld nimitettiin vuorimestariksi vuonna 1818 ja vuorihallituksen yli-intendenttinä hän toimi vuosina 1824-1855. Hän käynnisti laajat malminetsinnät ja paransi metallurgisia menetelmiä. Nordenskiöld teki aloitteen Suomen laajuisista geologisista tutkimuksista, jotka aloitettiin vuonna 1865. Hän teki aloitteen myös Suomen Tiedeseuran perustamisesta. Hän sai filosofian kunniatohtorin arvon vuonna 1840 ja hänestä tuli valtioneuvos vuonna 1845. Nils Nordenskiöld lukeutui Nordenskiöldin aatelissukuun; hän oli naimisissa talouspoliitikko, vapaaherra ja todellinen salaneuvos Lars Gabriel von Haartmanin (s. 23.9.1789 Turku ja k. 16.12.1859 Merimasku) sisaren Margaretha von Haartmanin kanssa.
Nordenskjöld – tuo laajasti sivistynyt ja varmatahtoinen sekä arvostelukykyinen arviomaan ulkomaanmatkojensa ja opintojensa perusteella teollisuutta – matkusti sitten tammikuun alussa 1824 Tampereelle tutkimaan Finlaysonin tilannetta. Ennen lausuntonsa jättämistä Nordenskjöld tapasi Lars Gabriel von Haartmanin ja kreivi ja hyönteistutkija Carl Gustaf Mannerheimin (s. 10.8.1797 Louhisaaren linna, Askainen ja k. 9.10.1854) – marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin isoisä - ja jättäytyi heidän kanssaan antoisaan keskusteluun, jonka seurauksena koko kysymystä lähestyttiinkin sittemmin aivan uudesta näkökulmasta. Maailmalta saatujen esimerkkien valossa puuvillatuotteiden valmistus laitettiin etusijalle Finlaysonin tehtaiden ohjelmassa. Puuvillateollisuus vaati kalliimpia koneita, joten valtion myöntämää lainaa lisättiin 36 000 ruplaan ja se (laina) jaksoteltaisiin useampaan erään.
Kreivi Carl Gustaf Mannerheimin vanhemmat olivat sotilas ja valtiomies Carl Erik Mannerheim (s. 14.12.1759 Säter, Ruotsi ja k. 15.1.1837 Turku) – hän harrasti botaniikkaa ja oli ruotsalaisen luonnontutkija Carl von Linnén (s. 23.5.1707 Råshult ja k. 10.1.1778 Uppsala) oppilaita – ja Vendla Sofia von Willebrand (s. 6.5.1779 Jokioinen ja k. 29.10.1863 Raisio). Carl Gustaf keräsi jo lapsena hyönteisiä, erityisesti kovakuoriaisia. Carl Gustaf meni 16-vuotiaana opiskelemaan Turkuun ja jatkoi sen jälkeen vielä professori Carl Reinhold Sahlbergin (s. 22.1.1779 Eura ja k. 18.10.1860 Yläne) opastamana kovakuoriaiskokoelmiensa täydentämistä. Heistä tuli myöhemmin hyviä ystäviä. Carl Gustaf Mannerheim erikoistui lakiopintoihin ja valmistuttuaan vuonna 1819 Mannerheim pääsi sihteeriksi Pietariin Keisarin Suomen asiain valtiosihteerille, Robert Henrik Rehbinderille (s. 15.7.1777 Paimio ja k. 8.3.1841 Pietari).
Carl Gustaf Mannerheim toimi vuosina 1826-1831 mm. Helsingin yliopiston kanslerinsihteerinä. Mannerheim nimitettiin vuonna 1833 Vaasan läänin maaherraksi, mutta pian hän siirtyi Viipurin läänin maaherraksi. Vuosina 1839-1854 Mannerheim toimi Viipurin hovioikeuden presidenttinä. Carl Gustaf Mannerheimin aviopuoliso oli vuodesta 1832 lähtien Eva Vilhelmina von Schantz, joka oli Suomen sodassa kunnostautuneen everstiluutnantti Carl Constantin von Schantzin (s. 3.2.1773 Mouhijärvi ja k. 7.7.1851 Turku) ja Carolina Lovisa Weissman von Weissensteinin tytär.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti