Olli Antero Ahvenlahti (14. osa)
Säveltäjä Einojuhani Rautavaara (s. 9.10.1928 Helsinki ja k. 27.7.2016 Helsinki) sävelsi kaikkiaan yksitoista oopperaa tai näyttämöteosta, joista ensimmäinen oli, Kaivos, vuodelta 1963. Kaivos -ooppera ei tosin koskaan päässyt oopperanäyttämölle, koska tämän oopperan aihe oli poliittisesti hyvin arka, sillä ooppera kertoi Unkarin kansannoususta. Seuraava Einojuhani Rautavaaran oopperasävellys vuodelta 1970 oli merkillinen sekoitus musikaalia ja koomista oopperaa, Apollo Contra Marsyas. Tämä ooppera esitettiin Suomen Kansallisoopperassa eli Helsingin Bulevardin ja Albertinkadun kulmaan vuonna 1879 valmistuneessa – alkujaan venäläisessä teatterissa - Aleksanderin teatterissa. Tähän oopperaan haluttiin myös jazzmuusikoita soittamaan; siksi oopperaesityksessä olivat mukan mukan mm. Olli Ahvenlahti pianistina, Helsingin Sanomien pitkäaikainen musiikkikriitikko Julius Heikkilä (s. 12.10.1939 Helsinki ja k. 5.2.2019 Helsinki) saksofonistina ja rumpali Tuomo Tapani ”Nappi” Ikonen (s. 1946). Ikonen oli Gramexin tilastojen mukaan mukana 5 797 levytyksessä Suomessa studiomuusikkona ja ainoastaan kitaristi Heikki Risto Ylermi Laurilalla (s. 15.5.1934 Kouvola ja k. 9.2.2021 Nizza, Ranska) on on studiolevytyksiä enemmän, peräti 7 272.
Tähän toiseen oopperaansa Einojuhani Rautavaara kirjoitti pianistille myös soitettavaa. Vanhan oopperatalon tanssisalissa harjoiteltiin oopperaa ja siellä Olli Ahvenlahti kohtasi ensimmäisen kerran nuoren tanssijan ja koreografi, Jorma Leo Kalevi Uotisen (s. 28.6.1950 Pori), joka jo tuolloin erottui muusta joukosta. Oopperassa Olli Ahvenlahti tutustui samoin suomenruotsalaiseen eksentrikkoon ja taiteilija Ior Bockiin (ent. Bror Holger Bertil Svedlin, s. 17.1.1942 Porvoo ja k. 23.10.2010 Helsinki), joka tuli tutuksi mm. julkaisemastaan Bockin perheen saagasta sekä urastaan Suomenlinnan museolinnoituksen oppaana.
Igor Bock kertoi saaneensa alkunsa insestistä; Knut Victor Boxström teki tyttärensä Rhean raskaaksi 22.4.1941; sisällissodassa vuonna 1918 Knutin ainoa poika oli kuollut ja tämä oli hänen viimeinen keino jatkaa isänpuolen sukulinjaa. Toimittaja ja tietokirjailija, valtiotieteiden kandidaatti Magnus Londen (s. 1968) on kuitenkin väittänyt, että Bock syntyi porvoolaiselle puutarhurille tuntemattoman, mahdollisesti espanjalaisen miehen siittämänä ja nainen luovutti pojan adoptoitavaksi. Todisteina Magnus Londen viittaa Kansallisarkistossa säilytettäviin adoptioasiakirjoihin. Londenin esittämälle tapahtumien kululle on anonyymi aikalaistodistaja, perheen silloinen naapuri, jonka mukaan ajatus Rhean raskaudesta on mahdoton. Ior Bock on itse kertonut tavanneensa mainitun porvoolaisnaisen, mutta kiistänyt mahdollisuuden, että tämä olisi hänen biologinen äitinsä. Bockin mukaan insestin salaamiseksi tarvittiin peitetarina, johon kyseinen nainen liittyi. Kolme kuukautta Ioe Bockin syntymän jälkeen Knut Victor Boxström kuoli. Aviopari Bror Svedlin ja Rhea Boxström-Svedlin kasvattivat pojan. Holger-pojalla eli tulevalla Ior Bockilla oli myös adoptoitu veli.
Holger vietti käytöksensä vuoksi osan lapsuudestaan poikakodissa. Holger, joka otti lempinimekseen ”Ior” Nalle Puhissa esiintyvän Ihaa-aasin ruotsinkielisen nimen mukaan, lopetti koulunkäynnin kansakoulun jälkeen. Tämän jälkeen hän meni teatteriin töihin ja toimi mm. valomiehenä Svenska Teaternissa. Vuonna 1962 Holger Svedlin oli osallisena ampuma-aseonnettomuudessa, jossa hänen veljensä sai surmansa. Holger Svedlin tuomittiin kuolemantuottamuksesta neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Ioe Svedlin valmistui näyttelijäksi vuonna 1963 Ruotsalaisen teatterin oppilaskoulusta. Ior harrasti aktiivisesti tanssimista ja esiintyi 1960-luvun lopulla mm. televisiomainoksissa. Yksi tunnetuimmista oli Coral-pesuaineen mainos, jossa Ior ja tanssitaiteilija Tuulevi Mattila tanssivat värikkäissä vaihtuvissa vaatteissa.
Ior Svedlin eli tuleva Ior Bock toimi vuodesta 1968 alkaen Suomenlinnan museolinnoituksen oppaana; ensin vuoteen 1984 saakka Ehrensvärd-seuran palveluksessa, ja sen jälkeen aina vuoteen 1998 museo-oppaana freelancerina. Suomenlinnan historian tutkimuksessa hän oli erikoistunut Viaporin (Suomenlinnan) 1700-luvun tapahtumiin. Tutkimuksensa lähdemateriaalina hän on oman kertomansa mukaan käyttänyt mm. öitinsä hallussa ollutta, aikanaan Viaporista Ruotsiin lähetettyjen noin 10 000 kirjeen kokoelmaa. Svedlin hyvä historian tuntemus ja persoonallinen esiintymistyyli teki hänestä suositun oppaan. Vuonna 1984 Svedlinin yhteistyö Ehrensvärd-seuran kanssa kuitenkin päättyi. Seuran arkistossa on toukokuulle 1984 päivätty hallituksen pöytäkirja, jonka mukaan Holger Svedlinin työsopimusta ei jatketa, koska hänen ei enää katsottu voivan opastaa, jota seuran oppailta edellytettiin.
1970-luvulla Holger ”Ior” Svedlin otti tavakseen lomailla Intian Goassa, Chaporan kylässä, jossa hän tutustui intialaiseen mystiikkaan. Vuonna 1984 Holger Svedlin otti käyttöön uuden taiteilijanimen, Ior Bock. Magnus Londenin mukaan nimenvaihdos liittyi Iorin Intiassa 24.2.1984 kokemaan mystiseen elämykseen. Londen kertoo edelleen, että Iorin palattua kotiin vanhat ystävät huomasivat hänen käytöksensä muuttuneen oudoksi. 12.6.1984 julkaistiin Helsingin Sanomissa Rhea Boxströmin kuolinilmoitus. Hän oli kuollut 6.4. Bockin ollessa Intiassa ja ruumis oli tuhkattu krematoriossa. Palattuaan Suomeen Bock järjesti juhannusaattona hautajaiset Snappertunan kirkossa ja juhannusjuhlat Raaseporin linnan luona. Ilmoituksessa hautajaisvieraita pyydettiin pukeutumaan kansallispukuun tai vaaleisiin vaatteisiin ja tilaisuus päättyisi Snappertunan uhrilehdossa puolenyön aikaan sytytettäviin viiteen juhannustuleen ”Odenin, Ran, Torin, Frejn ja Frejan muistoksi”. Lehti-ilmoituksesta nousi tuolloin kohu ja kirkkoherra kielsi pakanallisuuteen viittaavien muistotulien polttamisen. Sittemmin Bock kertoi, että hautajaisilmoitus oli hänen äitinsä alkujaan ruotsiksi laatima ja tarkoitettu julkaistavaksi Hufvudstadsbladetissa; lehti kieltäytyi julkaisemasta ilmoitusta, jonka jälkeen se julkaistiin Helsingin Sanomissa.
Bock otti Museoviraston ylijohtaja Carl Jacob Reinhold Gardbergin (s. 16.11.1926 Helsinki ja k. 31.5.2010 Helsinki) neuvosta kesällä 1984 yhteyttä Kansanrunousarkistoon ja Folkkultursarkivetiin. Bock jertoi Museovirastolle, että hänen perheensä säilytti vanhaa perimätietoa suomalaisesta kulttuurista. Äänitearkistosta tultiin haastattelemaan Bockia. Näin syntyivät arkistoihin talletetut syksyn 1984 ääninauhat, hoissa Bock kertoo pääkohdat kyseisistä tarinoista. Tästä alkoi sittemmin Bockin perheen saagana tunnetun tarinakokonaisuuden julkinen esittäminen. Samassa yhteydessä Bock siirtyi käyttämään sukunimen Svedlin-Bock sijaan nimeä Bock, joka tarinoiden mukaan oli Boxströmin suvun alkuperäinen nimi. Vuonna 1996 julkaistiin Juha Javanaisen toimittamana teos Bockin perheen saaga: Väinämöisen mytologia.
Vuonna 1999 Bockin Töölön asuntoon tunkeutui mies, joka iski eteisessä Bockia neljä kertaa puukolla selkään. Bock jäi henkiin, mutta sai neliraajahalvauksen. 23.10.2010 Bock kuoli puukotuksen uhrina kotonaan Rakuunantiellä Helsingin Munkkiniemessä. Tapauksen vuoksi vangittiin samassa asunnossa asuneet 19- ja 28-vuotiaat ulkomaalaiset miehet, jotka olivat Bockin henkilökohtaisia avustajia ja kodinhoitajia. Toinen epäillyistä, nuorempi intialaismies, vapautettiin 9.11.2010. Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa julkaistiin 10.6.2011 Bockin kuolinilmoitus, joka oli samalla kutsu Bockin tuhkan hautaanlaskusta Snappertunan hautausmaalla juhannusaattona perjantaina 24.6.2011 klo 12. Tunaborgin seurantalon muistotilaisuuden ohjelman jälkeen klo 24 sytytettiin kahdeksan pientä juhannustulta Snappertunan uurnalehdossa Helin, Bockin, i:n, Oderin, Ran, Torin, Frejn ja Frejan muistoksi.
Esko Linnavalli otti Olli Ahvenlahteen talvella 1974 yhteyttä kysyen Ollilta kappaletta saksofonisti Charlie Marianon levylle, jonka Discophone-yhtiön johtaja Mosse Vikstedt oli luvannut tuottaa Suomessa. Olli sai levylle mukaan yhden sävellyksensä ja Olli sai myös levyllä soittaa pianoa ja sähköpianoa. Ollin sävellys, Glenford Crescent, avasi Reflections-albumin. Ollin lisäksi pianoa albumilla soittivat myös Esko Linnavalli ja Pentti Hietanen.
Ollin tapa säveltää musiikkia oli vakiintunut sellaiseksi, että hän istahti pianon ääreen improvisoimaan. Kun fiilis on sopiva, Olli laittaa nauhurin päälle. Nauhalta hän sitten poimii sopivia aihioita melodiaan ja harmoniaan. Melodiaa hän saattaa soittonsa päälle vaikka viheltää; sävellykset syntyvät tällaisista palasista ja ajan kanssa ne syntyvät valmiiksi. Mikään sävellys ei synny hetken mielijohteesta, se on täysin vieras ajatus Olli Ahvenlahdelle. Olli on hyvin tyytyväinen, jos hän saa viikossa aikaiseksi itseään tyydyttävän teoksen valmiiksi.
Olli oli näihin aikoihin mukana samoin kitaristi Ilpo Erkki Aslak (Ilja) Saastamoisen (s. 22.7.1942 Pielavesi) johtamassa Dopplerin ilmiö -yhtyeessä, joka myös soitti keikkasetissään Ollin sävellyksiä. Saastamoinen soitti kitaraa mm. Soulset- ja Karelia-yhtyeissä sekä teki yhteistyötä mm. Nils-Aslak Valkeapään (s. 23.3.1943 Enontekiö ja k. 27.11.2001 Espoo) ja Jaakko Gauriloffin (s. 1939 Suonikylä, Petsamo) kanssa. Saastamoinen toimi Kajaani Big Bandin kapellimestarina vuodet 1974-1980 ja hän soitti bassoa Piirpauke-yhtyeessä vuosina 1980-1983.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti