Kun tarvitset runsaasti C-vitamiinia, kannattaa kokeilla guavaa (Psidium guajava). Guava tai hedelmäguava on myrttikasvi joka luonnostaan kasvaa pensaina tai trooppisina puina Karibialla, Väli- ja Etelä-Amerikassa. Nykyään guavaa viljellään jo eripuolilla maailmaa; luonnossa guavapuu saattaa ulottua 20 metrin korkeuteen, mutta hedelmätarhoissa ne ovat usein noin 10 metrisiä. Guavan hedelmä on joko pyöreä tai päärynänmuotoinen ja pienen omenan kokonein eli halkaisijaltaan 3 – 10 cm. Guavan väri voi vaihdella vaalean vihreästä keltaiseen tai jopa voimakkaan punaiseen ja sen ohut, sileä kuori maistuu hieman karvaalta. Hedelmä tuoksuu melko voimakkaasti ja pehmeä, mehukas malto on makea. Hedelmässä on runsaasti siemeniä, jotka ovat yhtä vitamiinipitoisia kuin maltokin.

 

Guavan koko hedelmänliha ja siemenet ovat mainio liukenevan kuidun eli pektiinin lähde. Guavassa on mm. kaliumia, joka säätelee elimistömme nestetasapainoa. Kalium on myös tärkeä sydämen, hermoston ja lihaksiston toiminnalle. Guava on erinomainen kivennäisaineiden, vitamiinien ja mm beeta-karoteenin lähde. Sillä monet ovat hoitaneet esim. ummetusta. Guavan lehdistä voi valmistaa teetä ja sen lehdillä voi koittaa hoitaa myös suun ja ikenien haavaumia. Guavan hedelmä sisältää runsaasti B6-, E- ja K-vitamiineja sekä folaattia, kuparia ja mangaania, joita tarvitaan mm. raudan imeytymiseen. Tuore guava sisältää yli viisi kertaa enemmän C-vitamiinia kuin samanpainoinen appelsiini. C-vitamiinia guavassa on jopa 228 mg sataa grammaa kohden, joten yhdellä guavan hedelmällä saat reilusti päivän C-vitamiiniannoksen hoidettua kuntoon. C-vitamiini on taas tärkeä vitamiini kollageenituotannolle, ihon terveydelle ja kudoksien kunnolle. C-vitamiini on myös antioksidantti, joka on tuhoamassa haitallisia, syöpää aiheuttavia vapaita radikaaleja; guava sisältää mm. lykopeenia ja flavonoideja. Kliinisissä testeissä guavan säännöllinen käyttö on auttanut estämään varsinsin eturauhassyöpää. C-vitamiini suojaa elimistöämme stressiltä ja vahvistaa immuunijärjestelmäämme sekä suojaa flunssilta ja vilustumisilta. Kroonisista sairauksista esim. diabetes näyttäisi saavan hyötyä C-vitamiinista.  

 

 

Guavan hedelmän voit kuoria ja syödä sellaisenaan tai käyttää se jälkiruokiin tai soseutettuna kastikkeisiin. Sen siemenet ovat täysin syömäkelpoisia myöskin. Erityisen hyvin tämä hedelmä sopii rahka- ja kermajälkiruokiin, leivonnaisiin, paistoksiin, keitoksiin sekä uunissa kypsennettäväksi. Kannattaa kokeilla myös välipalana, sillä se sisältää paljon kuitua ja vähän kaloreita. Sillä voi taltuttaa myös makeanhimoa.

 

 

Tampereen Filharmonian muusikoiden kamarimusiikkikonsertit, Faunien iltapäivät, ovat ennättäneet 20 vuoden ikään. Niitä juhlittiin näyttävästi Tampere-talossa ravintola Fuugassa ja Pienessä salissa itse konsertissa sunnuntaina 24.1.2016. Klo 14 alkoi muistelutilaisuus ravintola Fuugassa Tampere-talossa ja välittömästi sieltä kamarimusiikin ystävät siirtyivät Tampere-talon Pieneen saliin kuuntelemaan Faunien iltapäivän 20-vuotisjuhlakonserttia. Muistelutilaisuutta kuten konserttiakin juonsi apulaisintendentti Eija Oravuo ja muusikoista olivat mukana muistelemassa viulisti ja kapellimestari Jaana Haanterä, Tampere Filharmonian klarinettien äänenjohtaja Jarmo Hyväkkö ja pianisti sekä säveltäjä Tuomas Turriago.

Tuomas Turriago ja Harri Miettunen Eija Oravuon haastateltavina.

Faunien iltapäivän juhlakonsertin aloitti Tuomas Turriagon säveltämä Sonaatti tuuballe ja pianolle, jossa tuuban osuuden soitti Harri Miettunen. Sonaatin jälkeen oli vuorossa Bernd Alois Zimmermennin Trio, jonka osat ovat I Introduktion (Sostenuto molto), II Adagio ja III Finale (Allegro molto, ma non troppo). Trion soittivat Lotta Laaksonen (viulu), Anne Korhonen (alttoviulu) ja Maija Juuti (sello).

Sellistit Joona Pulkkinen ja Lauri Kankkunen kertovat Mendelssohnin Oktetosta.

Väliajan jälkeen keskittyivät kamarimusiikin ystävät salissa seuraamaan Felix Mendelssohnin Oktettoa Es-duurissa op. 20, jonka osat ovat I Allegro moderato ma con fuoco, II Andante, III Scherzo ja IV Presto. Teoksessa olivat mukana muusikot Maria Itkonen, Lotta Laaksonen, Tatevik Ayazyan ja Hanna Parviainen (viuluissa), Lauri Savolainen ja Anne Korhonen (alttoviuluissa) sekä Lauri Kankkunen ja Joona Pulkkinen (selloissa).

Tampereen viinanpolttimon asuinrakennus.

Kuningas Kaarle XII innostui pahimpina nälkä- ja sotavuosina kokonaan kiellollaan lopettamaan valtakunnassaan viinanpolton, vaikka hän sittemmin peruikin kiellon myyntipoltolta. Aikain kuluessa paloviinasta tuli merkittävä valtiollinen ja yhteiskunnallinen ongelma, kun viinan polttamisesta ja juomisesta tuli uskonpuhdistuksen jälkeen sangen yleinen kansantapa sekä Suomessa että Ruotsissa. Tapa ei jättänyt ketään kylmäksi; viinaa polttivat nautittavaksi ja myytäväksi niin kaupungin porvarit kuin maaseudun talonpojatkin. Pian koettiin välttämättömäksi taistelu suositun tavan turmeluksia vastaan; valtio oivalsi rajoitteilla saavansa hyvän tulolähteen omaan kassaansa. Tavaksi muodostui eri verokannoilla verottaa erikseen kotitarpeen polttoa, myyntipolttoa ja viinan anniskelua.

Verotuskysymykset aiheuttivat myös päänvaivaa valtiopäivillä. Vuosina 1731 - 1775 oli kotipolttokin - aivan lyhytaikaisia vapautuksia pois sulkien - veronalaista ja vuodesta 1748 lähtien oli jopa vero maksettava kotipoltosta maaseudulla manttaalin mukaisesti sitä huolimatta polttiko viinaa, vai ei. Talonpojat saivat toisaalta luvan myydä viinaa ilman veroa ja tämä oli omalta osaltaan lisäämässä viinanpolttoa. Paloviinan myyntiä hoitivat myös krouvit ja kestikievarit, joita saattoi löytää esimerkiksi kaupungeista ja aateliskartanoiden mailta. Vuonna 1751 Suomen maaseuduilla oli 510 julkista anniskelupaikkaa, joista 383 oli kestikievaria ja 127 krouvia. Vastaavasti vuonna 1770 julkisia anniskelupaikkoja oli 649, joista 489 kestikievaria ja 160 kapakkaa. Loviisan kaupungissa vuonna 1752 asui 723 henkeä ja kaupungissa harjoitti anniskeluliikettä kolme pitäjää ja kaikkiaan 70 kapakoitsijaa!

Hattupuolue ajoi politiikkanaan ajoittain täydellistä viinanpolton kieltoa ja välillä viinanpolton supistuksia. Vuosina 1756 - 1760 oli voimassa totaalinen viinanpolton kielto ja yksityiset viinapannut korjattiin takavarikkoon. Oli oivallettu viinan valmistettavan kansan leipäviljasta, rukiista, ja varsinkin katovuosina se heilutti valtion viljavaroja ja viljakauppaa. Viljan hinta saattoi nousta liiallisen viinanpolton vuoksi ja aiheuttaa pelättyä viljantuontia ulkomailta. Hattupuolueen ratkaisu asiaan oli viinanpolton keskittäminen kruunun valvomiin viinanpolttimoihin ja viinaliikkeiden ottaminen kruunun monopoliksi. Aivan näin radikaaleihin uudistuksiin ei tämä puolue kuitenkaan koskaan päässyt.

Valtiopäivillä talonpojat ja papisto muodostivat myssypuolueen, jonka politiikkana oli ajaa vapaampaa viinapolitiikkaa. Vapaampaa viinapolitiikkaa puolusteltiin sekä periaatteellisin että käytännöllisin syin. Viinanpolton katsottiin olevan edullista maatalouden näkökulmasta ja jopa viinarankit piti saattaa karjanhoidon saataville.

Kuningas Kustaa III.

Kun kuningas Kustaa III tuli isänsä kuoltua valtaan 12.2.1771, olivat asiat vanhalla mallilla jonkin aika valtakunnassa. Vuonna 1775 Kustaa III vieraili ensikerran Suomen puolella ja Vaasaan perustettiin silloin hovioikeus sekä Kuopion kaupunki perustettiin samana vuonna. Tampereen kaupungin perustamiskirjan hän allekirjoitti 1.10.1779. Kustaa III ei ollut kovin kiinnostunut valtakuntansa talousasioista ja aluksi ne delegoitiin Johan Liljencrantzille. Hän vakautti valtion valuutan arvon lunastamalla setelirahat pois liikenteestä ja siirtymällä valtakunnassa hopeakantaan. Valtio tarvitsi kipeästi varoja ja päädyttiin lopulta valtion viinamonopoliin. Kansaa tämä ei pahemmin heilauttanut vaan viinanpoltto jatkui kotioloissa. Vasta kun viranomaiset alkoivat sakottaa kotipolttajia ja takavarikoida viinanpolttopannuja, alkoi kansan syvissä riveissä syntyä katkeruutta, joka näkyi kuninkaan kansansuosion heikkenemisenä. Liljencrantzin laatiman suunnitelman mukaan viinanpoltto julistettiin kruunun yksinoikeudeksi. Kruunu taas vuokrasi poltto-oikeuksia siten, että kunkin suuren pitäjän alueelle tulisi yksi ainoa viinanpolttimo. Varsinkin Suomen keskiosia koski poikkeus, jonka mukaan kruunu otti itse vastatakseen viinanpolttimoista täällä omaan laskuunsa.

Kustaa III kelpuutti suunnitelman pääpiirteissään syksyllä 1774 ja suunnitelmaa ryhdyttiin välittömästi toteuttamaan. Valtakunnanneuvos Hermanson äityi valmistelevassa komiteassa poikkiteloin ja nosti varottavan sormensa pystyyn; hän varoitti hallitusta vaaroista, joita seuraisi jos suunnitelma toteutettaisiin. Pelkona hänen mielestään oli kansan köyhtyminen ja siveellinen heikentyminen. Hallitus hoiti asian siten, että Hermanson vaihdettiin vapaaherra G. G. Wrangeliin, jota myös Viina-Wrangeliksi kutsuttiin. Keväällä 1775 tulivat uudet säännökset julkisiksi ja Ruotsin viinanpoltto-oikeudet tarjottiin vuokrattaviksi.

Tässä kävikin yllättäen niin, että viinanpoltto-oikeuksien vuokraajia ei löytynyt ja kruunu päätti perustaa itse kruununpolttimonsa. Tukholmaan perustettiin viinanpolttimoiden rakentamista ja käyttöä varten oikein erityinen johtokunta, "paloviinajohtokunta", jonka johtoon asetettiin vapaaherra Wrangel. Samalla lakkautettiin viinanpolttovero ja salapoltosta asetettiin ankarat rangaistukset sekä paloviinan tuonti ulkomailta kiellettiin. Keväällä 1776 nautittiin Tukholmassa aivan ensimmäiset "kruununryypyt". Esim. Porin Aittaluodolle rakennettiin vuonna 1777 kruunun viinanpolttimo, jonka rakentamisesta otti huolehtiakseen paroni Hastfer. Porin jalkaväkirykmentistä määrättiin 100 miestä rakennustyöhön polttimolle ja heidät majoitettiin kaupunkiin. Polttimoon valmistui kahdeksan 360 kannun vetoista rankkipannua ja neljä 150 kannun vetoista selityskattilaa.

Turun lääni oli Suomen viljarikkainta seutua ja pienellä viiveellä lainkuuliaisessa Suomessa päätettiin rakentaa kolme suurta viinanpolttimoa lääniin: Turkuun, Poriin ja Tampereelle. Tampere oli tuohon aikaan vielä kauppala, kun vuonna 1776 alettiin melkoisella kiireellä kruununpolttimon rakennustyöt. Maaherra sai jo alkuvuodesta käskyn koota Porin läänin kruununviljaa Tampereelle ja vedättää talvella Kangasalan kruunun viljavarasto Tampereen viinanpolttimon tarpeisiin. Näin Tampere nousi hetkessä maakunnan merkkipaikaksi ja viljavarastoksi. Yksityisille ihmisille tuli kova kiire myydä viljaansa Tampereelle. Tukholmasta saapuivat uuden kruunun viinanpolttimon piirustukset maaliskuussa 1776 ja uuden viinanpolttimon virkamiehet saivat nimityksensä. Inspehtoriksi tuli akatemian nimismies Henrik Tolpo, vahtimestariksi kersantti J. Lilliefeldt ja polttomestariksi Ströman. Rakennustöitä johti "tirehtori" Jansson.

Kruunun viinanpolttimo rakennettiin nykyisen Finlaysonin tehtaan alueelle Tammerkosken kartanon maille yläputouksen varteen ja se sijaitsi alkuaan kauppalan ulkopuolella. Vapaaherra Hans Henrik Boijen kanssa kruunu teki tilustenvaihdon ja sai siinä yhteydessä Tammerkosken kartanon haltuunsa. Kruunun rakennushanke toteutettiin ajalle tyypillisesti sotamieskomennuskuntain voimin. Näin etuna oli eittämättä hyvin halpa rakennustyön hinta, mutta käsittämätön hitaus myös haittana työn suhteen. Ennen vuoden 1776 loppua oli kosken rannalla jo ainakin osittain valmiina kuitenkin tiiliruukki, polttimorakennus ja makasiineja. Vuoden 1776 kruununpolttimon rakennustöistä vastasivat Turun rykmentin sotamiehet luutnantti Carlqvistin johdolla. Keväällä 1777 rakennustyöt hoituivat vääpeli Sittingin johtaman kuninkaallisen henkirakuunarykmentin miesten avulla. Kesäkuussa 1777 vaihtui rakennusvuoro saman rykmentin 60-miehiselle komennuskunnalle, jota johti kornetti Grönhagen. Seuraavan vuoden työmaan valtasivat 70 miestä Turun läänin jalkaväestä ja vuoden 1779 viinanpolttimon rakennusmiehet värvättiin Rautalammin vapaapataljoonan väestä.

Tampereen viinanpolttimon makasiinirakennus Mältinrannassa.

Vapaaherra Boije isännöi Tammerkosken vastarannalla ja seurasi polttimon edistymistä tarkasti. Vuoden 1776 lopussa hän raportoi maaherralle polttimojohtokunnan epäonnistuneista kokeista jauhattaa viljaa valsseilla. Hän aikoi rakennuttaa seuraavana keväänä Tammerkoskeen uuden myllyn, jossa viinanpolttimonkin viljat voisi jauhaa. Hän pyysi maaherralta lupaa rahvaan avustuksella ja viinanpolttimon kustannuksella rakennuttaa jo talven aikana tirehtori Janssonin valmiiksi suunnittelemaa siltaa yläjuoksulle kosken yli, jotta viljaa olisi helpompi siirtää.

Viinanpolttimoa rakennuttaessaan kruunu oli jälleen päätynyt vuokrausjärjestelmään. Se tarjosi vuokrattavaksi valmiin kruununpolttimon käytön siten, että kruunu toimitti vuokraajalle viljan polttimoon ja vastasi valmiin paloviinan myynnistä eteenpäin. Ensimmäiseksi viinanpolttimon vuokraajaksi saatiin kapteeni J. H. Hästesko, joka myöhemmin kunnostautui Anjalan liiton miehenä 112 upseerin joukossa, jotka nousivat arvostelullaan kuningasta vastaan. Hänen yhtiökumppaninaan sopimuksessa mainittiin majuri, vapaaherra B. O. Stackelberg. Nämä yhtiökumppanit vuokrasivat myös viinanpolttimon Turussa. Vuokrasopimus sovittiin alkamaan 1.9.1777, mutta viinanpolttimon valmistuminen myöhästyi. Vuokralainen alkoi lopulta hermostua odottamiseen ja vaati jo korvauksia sopimuksesta. Inspehtori Tolpolle myönnettiin ero alkuvuodesta 1778 ja hänen tilalleen tuli kirjanpitäjä Ekebom, jota seurasi vuorostaan varahenkikirjuri J. Dahl. Elokuun lopussa 1778 viinanpolttimo luovutettiin lopulta vuokralaisen käyttöön, vaikka rakennustyöt vielä jatkuivatkin niin, että lopullinen tarkastus palovakuutusta varten saatettiin suorittaa vasta vuonna 1781.

Viinanpoltto Tampereella kruununpolttimossa alkoi siis vuonna 1778, mutta kruunulla oli jatkossakin vaikeuksia viljan toimittamisen kanssa polttimolle, sillä maassa oli vähän väliä nälkää ja katovuosia sadossa. Polttimon keskeneräisyyden vuoksi myös alkuaikojen tuotanto oli vähäisempää. Tampereella viina ei alkuun mennyt hyvin kaupaksi, joten sitä kuljetettiin Turkuun myyntiin. Kun täysi poltto saatiin käyntiin vuonna 1782 oli pian jo 30 tynnyriä viljaa päivässä muuttuva paloviinaksi, joka täytti nopeasti Tampereen viinakellarit. Kesällä 1776 Johan Liljencrantz määrättiin hoitamaan viljahankinta valtakunnan viinanpolttimoihin ja viljamakasiineihin. Jatkuvasti piti tasapainoilla ja huolehtia viljan riittävän sekä kruunun viinaan että rahvaan leipään. Kuitenkin löytyi ihmisiä, jotka arvostelivat kruunua ruokaviljan käyttämisestä viinan polttamiseen keskellä nälkävuosiakin.

Aivan viinanpolttimon toiminnan aloittamisesta lähtien alkoi polttimolla myös hävikki ja petostoiminta, joka leimasi viinanpolttimon toimintaa koko historiansa ajan. Viljaa ostettaessa oli enemmän kuin yleistä mitata ja punnita vilpillisesti viljaeriä sekä myytäessä oli suuria ongelmia hävikin kanssa. Lisäksi polttimolla oli omia paikallisia erimielisyyksiä riittävästi. Alkuaikoina polttimolla piti ruoka- ja anniskelupaikkaa entinen porvari G. Collan, joka sai trahtöörin oikeuden Tampereen kaupungissa ja tämän jälkeen alkoivat kilpailijat karkottaa häntä polttimon alueelta pois. Vänrikki von Schantzin ansiosta Collan häädettiin vuonna 1784 viinanpolttimolta ja von Schantz sai luvan rakentaa polttimon alueelle rahvaan tarpeisiin ruoka- ja anniskelupaikan. Tätä riitaa käytiin pitkään valituskirjeitse.

Ajan oloon viinanpolttimo sai valtakunnassa voimakasta vastustusta ja kruununkin omat huonot kokemukset alkoivat kaivaa polttimoiden alta maata. Lopullinen isku Tampereen viinanpolttimolle oli vuoden 1785 surkea vuosi; polttimon varastot olivat täysi huvenneet. Kruunulta tuli vielä käsky maaherralle hommata 500-600 tynnyriä viljaa alkuvarastoksi polttimolle. Kato kuitenkin taas tuli ja maaherra raportoi siitä suoraan Ruotsiin. Lokakuussa tuli kirje Liljencrantzilta, jossa kerrottiin, että viinanpoltto on päätetty lakkauttaa Tampereella ja viinanpolttimon vuokralainen on irtisanottava.

Alkuvuodesta 1788 järjestettiin virallinen viinanpolttimon vuokraajan lähtötarkastus Tampereella. Polttimo oli siis ennättänyt toimia liki kymmenen vuotta Tampereella kruunun omistuksessa. Tästä eteenpäin kruunu päätti antaa viinanpoltto-oikeudet asukkaille, mutta vuokrattavana oikeutena. Vuonna 1787 kaikki Turun läänin kaupungit, siis Tamperekin, hyväksyivät tarjouksen vapaan koti- ja myyntipolton sekä anniskelun ja tislauksen vuokraukseen. Maaherran tehtäväksi jäi laatia oikeuksista halukkaiden kanssa sopimukset. Polttimoiden viljamakasiinit olivat jääneet kruununmakasiineiksi. Nyt asetettiin valtakunnan pääkaupunkiin makasiinijohtokunta kruunun viljavarojen hoitajaksi; näin syntyi Tampereenkin kruununmakasiini, jonka ensimmäiseksi johtajaksi tuli polttimoinspehtori Jonas Lagerbaum ja vahtimestariksi polttimon entinen faktori Ekmark. Toimeton polttimolaitos sai väliaikaiseksi vahtimestariksi Israel Sarlinin.

Lagerbaumin ja kirjanpitäjä Ekholmin jäljiltä makasiininhallitus huomasi viinamakasiinin astioissa n. 3000 kannun vaillingin. Ekholm osittain vapautettiin kuitenkin vastuusta ja asian tunnustanut Lagerbaum - syytti vaillingista vuotavia astioita - sai armahduksen, koska takasi omaisuudellaan vaillingin peittämistä. Lagerbaum erotettiin kruunun kantomiehen virasta, vaikka myöhemmin jälleen esiintyi toimessa ja sai luvan asua viinanpolttimon asuinrakennuksessa ja hoitaa sen puutarhaa, kunhan hoiti kruunun kalustoa polttimolla.

Syksyllä 1789 tuli vielä käsky polttaa 3000 tynnyrillistä viljaa viinaksi sotaväen käyttöön ja tähän toimeen ryhdyttiin kiireesti. Viina oli lupa luovuttaa vain armeijan ylimuonittajalle ja rankkikin oli vedettävä armeijan hevosten käyttöön. Talvella 1790 tämäkin viinanpoltto keskeytyi työmiesten, halkojen ja käteisvarojen puutteeseen. Vielä vuonna 1792 tamperelaisia tilanhaltijoita anoi polttimolle jatkoaikaa, koska olisivat edelleen halunneet myydä viinanpolttimolle viljojaan. Parhaimpina päivinään Tampereen viinanpolttimolla työskenteli satakunta henkilöä. Viinanpolttimolle Tammerkosken rantaan saneerattiin konemestari James Finlaysonille ja hänen vaimolleen asuinrakennus hieman myöhemmin. Kun Finlaysonit olivat palaneet kotimaahansa, saneerattiin puuhuvila Wilhelm Nottbeckin perheen ylelliseksi asunnoksi. Wilhelm von Nottbeckin kuoltua hänen Alexander poikansa antoi purkaa tämän rakennuksen ja rakennutti sen tilalle itselleen Alexanderin Palatsin, jonka tänään paremmin tunnemme nimellä Finlaysonin Palatsi.

Tampereella viinan teko ja käyttö oli myös hyvin tasa-arvoista, sitä harrastivat kaikki yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Vuonna 1795 kaupunginvanhimmat anoivat hallitukselta tamperelaisten viinanpolttokauden pidennystä. Lukuisat asiakirjat vahvistavat juopottelun yleisyyden kaupungissamme ja virkamiestemme julkista juopottelua ei tuolloin pidetty yhtään kummallisena asiana. Kaupungin johtomiehet osallistuivat mm. ankariin kapakkatappeluihin ja monet miehet ja naisetkin merkittiin kuolleiksi viinan vuoksi. Maaherrankokouksessa vuonna 1803 kirjattiin pöytäkirjaan § 8:

"Kapakanpidon tässä kaupungissa havaittiin tutkimuksissa niin suuresti lisääntyneen, että kapakoita on melkein joka talossa. Kaupungin asukkaiden alempi luokka katsoo tätä elinkeinoa tärkeämmäksi ammatikseen. Ja kun kokemus on osoittanut, että suurin osa rikoksia ja pahantekoja saa alkunsa kapakoista, niin katsoi Herra Kenraalimajuri, Maaherra, Komentaja ja Ritari tarpeelliseksi jättää järjestysoikeuden tehtäväksi vähentää kapakkain lukua ja pitää huolta siitä, ettei kaupungissa pidetä useampia kapakoita, kuin asukkaiden ja rahvaan välttämätön tarve vaatii, ja jota vastaan niiden, jotka sellaista elinkeinoa harjoittavat, tulee kaupungin rahastoon maksaa määrätty, heidän elinkeinonsa mukaan sovittu vero. Kuitenkin on jokaisella kaupungin asukkaalla valta markkina-aikana sekä sotaväen ja muiden suurempien kansankokousten sattuessa harjoittaa kapakoimista niinkuin muutakin elinkeinoa."

Kapellimestari Malcolm Sargent ja Jean Sibelius Ainolassa vuonna 1956.

Kaniikki Richard Blakeneyn ollessa virassa Melton Mowbrayn Pyhän Marian kirkossa Leicestershiressa toimi kirkon urkurina vuosina 1914 – 1924 Sir Harold Malcolm Watts Sargent (s. 29.4.1895 ja k. 3.10.1967). Sittemmin hän tuli tunnetuksi Englannin johtavana kuoroteosten johtajana ja säveltäjänä, mutta myös monien kuuluisien yhtyeiden johtajana hänet muistetaan vieläkin. Niiden joukossa ovat mm. BBC:n Sinfoniaorkesteri, Royal Philharmonic orchestra, Royal Choral Society, Liverpool Philharmonic, London Philharmonic

Malcolm Sargent syntyi Kentin Ashfordissa työläisperheeseen, jossa isä Henry oli hiilikauppias, amatöörimuusikko ja osa-aikainen urkuri kirkossa ja äiti Agnes oli paikallisen koulun emäntä. Nuorena hän lauloi kirkkokuorossa ja opiskeli urkujensoittoa; hän voitti myös stipendin, jolla pääsi jatkamaan opintojaan, opinahjonaan ensin Stamford School ja myöhemmin The Royal College of Organists. 18-vuotiaana hän jatkoi vielä musiikkiopintojaan Durhamin yliopistossa, josta valmistui musiikin tohtoriksi 24-vuotiaana.

Kapellimestari Sir Henry Wood (s. 3.3.1869 ja k. 19.8.1944) vieraili Leicesterin De Montfort Hallissa Queen's Hall orchestran kanssa vuonna 1921 ja tilasi esitykseen Malcolmilta teoksen Impression on a Windy Day. Malcolm sai sävellyksensä valmiiksi niin viime tipassa, että Sir Henry Wood ei enää ennättänyt opetella teosta, vaan pyysi säveltäjää itse johtamaan teoksensa konsertissa. Sir Henry Wood pisti tässä konsertissa merkille Malcolmin säveltäjän ja johtajan taidot ja tarjosi hänelle tilaisuutta tulla johtamaan Proms-konserttiin Queen's Hallissa 11.10.1921. Sir Henry Wood lyöttäytyi 1890-luvun puolivälissä impressaari Robert Newmanin kanssa yhdessä suosittujen promenade konserttien järjestäjäksi Queen's Hallissa; konsertteja järjestettiin kahdeksan kesäviikon aikana ja liput näihin alkujaan viihde ja taidekonsertteihin myytiin suhteellisen edullisesti. Kun Queen's Hall tuhoutui pommituksissa vuonna 1941, siirrettiin Proms-konsertit pidettäväksi Royal Albert Halliin.

1920-luvun aikana Malcolm Sargent nousi valtavan suosituksi kapellimestariksi maassaan mm. oopperaesityksiä johtaessaan. Vuonna 1922 Sargent perusti Leicesterin amatöörimuusikoiden sinfoniaorkesterin, jonka johdossa jatkoi aina vuoteen 1939 asti. Tämän orkesterin solisteina soittivat Alfred Cortot, Artur Schnabel ja mm. Anton Rubinstein palkinnon voittanut ja Odessassa syntynyt brittipianisti Benno Moiseiwitsch (s. 22.2.1890 ja k. 9.4.1963), jolta Sargent sai piano-opetusta jopa niin pitkälle, että olisi pystynyt luomaan menestyksellisen uran konserttipianistina. Malcolm Sargent valitsi kuitenkin kapellimestarin uran mieluummin ja vuodesta 1923 hän opetti itse Royal College of Musicissa Lontoossa.

Vuonna 1927 Malcolm Sargent aloitti kapellimestarina Sergei Diaghilevin Venäläisessä Baletissa yhdessä Igor Straviskyn ja Sir Thomas Beechamin kanssa. Vuonna 1928 hän astui The Royal Choral Societyn johtoon. Sotavuosina 1939 – 1942 Malcolm Sargent johti Manshesterissa vuonna 1857 Charles Hallé perustamaa Hallé orkesteria ja vuosina 1942 – 1948 Liverpoolin orkesteria, joka piti historiansa ensimmäisen konserttinsa 12.3.1840.

Vuonna 1923 Sargent avioitui Eileen Laura Harding Hornen kanssa ja avioliitto tuotti kaksi lasta vuonna 1926; Pamelan, joka kuoli polioon vuonna 1944 ja Peterin. Avioliitto oli kuitenkin onneton ja se päättyi avioeroon vuonna 1946. Sargent tunnettiin yleisesti kovana naistenmiehenä ja pitempiä suhteita hänellä oli ainakin Diana Bowes-Lyonin, Prinsessa Marinan ja Edwina Mountbattenin kanssa. Vuonna 1947 Malcolm Sargent lyötiin ritariksi musiikkiansioittensa vuoksi ja vuodesta 1948 hän johti ylikapellimestarina Lontoon Proms-konsertit aina kuolemaansa vuoteen 1967 asti. Vuosina 1950 – 1957 Sargent johti BBC:n sinfoniaorkesteria.

Malcolm Sargent tunnettiin jo 1920-luvulta asti Jean Sibeliuksen musiikin esitaistelijana, olihan hän jo 14-vuotiaana johtanut Valse tristen ja pari vuotta myöhemmin Finlandian. Malcolm Sargent oli jo ryhtynyt Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytykseen ja Colombia-yhtiölle oli jo tallennettuna ensimmäinen ja toinen sinfonia. 20.9.1957 Sargent oli vierailevana kapellimestarina Helsingissä kutsuttuna johtamassa Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa, jonka ohjelma koostui Händelin Vesimusiikista, Elgarin Serenadista sekä Brittenin Muunnelmista Purcellin teemasta. Konsertin väliajan jälkeen yleisö sai kuultavaksi Sibeliuksen Viidennen Sinfonian Yliopiston juhlasalissa. Vuonna 1956 Malcolm Sargent oli vieraillut Helsingissä BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa ja konsertti oli järjestetty akustiikaltaan järkyttävään Messuhalliin. Kohtelias Sargent ei haastatteluissa kommentoinut Helsingin salitilannetta, vaan käänsi huomion vierailuunsa Ainolassa ja säveltäjämestarin tapaamiseen. Kohta Suomeen tultuaan kapellimestari Sargent lähetti Sibeliukselle kimpun krysanteemeja kirjeen kanssa. Puhelimen välityksellä nämä muusikot keskustelivat vielä monasti myöhemminkin ansiosta. Kotimaassaan Sargent ei vakuuttanut tulkinnoillaan Sibelius-asiantuntijoita, sillä hänen nyanssinsa ja temponsa puhuttivat. Sibelius rauhoitti heidän keskusteluissaan vierailevaa kapellimestaria kertoen, ettei Robert Kajanuksen tulkintoja kannata pitää säveltäjän valtuutuksina. Näistä sanoista Sargent oli silminnähden huojentunut. BBC:n orkesterille oli järjestetty kaksi Sibelius-konserttia, joiden ohjelmassa olivat Tapiola, En Saga, Historiallisia kuvia, Finlandia sekä ensimmäinen, kolmas ja seitsemäs sinfonia. Konserttiarvostelut olivat siinä määrin ylistäviä, että Malcolm Sargent sai vierailukutsun uudelleen Suomeen.

Kauppaneuvos Roger Lindberg.

Helsingin kaupunginorkesterin konsertin jälkeen kapellimestari Malcolm Sargent oli agenttina kanssa kutsuttu illallisjuhliin kauppaneuvos Roger Lindbergin kotiin Kuusisaareen, osoitteeseen Kuusiniementie 27. Illallisvieraiden joukossa olivat Britannian suurlähettiläs Cresell puolisoineen, Sibelius-viikon taiteellinen johtaja Nils-Eric Ringbom puolisoineen sekä Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Tauno Hannikainen. Kutsuttuja olivat myös Sibeliuksen tyttäret Eva Paloheimo ja Margareta Jalas ja tämän puoliso, kapellimestari Jussi Jalas, mutta he olivat jo iltapäivällä peruneet tulonsa. Vieraat asettuivat illallispöytään klo 22.30 ja alkuruoaksi tarjoiltiin lohikohokasta voisulassa. Juuri kun ruoka oli tarjoiltu vieraille, viini kaadettu laseihin ja illan isäntä oli lausumassa vieraat tervetulleiksi, soi puhelin keskeyttäen juhlan. Isäntä Roger Lindberg pyysi anteeksi ja poistui puhelimeen hetkeksi pöydästä. Palatessaan hänellä oli surullisia uutisia ilmoitettavanaan; Sibelius oli kuollut. Kaikille vieraille uutinen ei tullut täydellisenä yllätyksenä, mutta kapellimestari Malcolm Sargent murtui täysin itkuun ja vajosi olohuoneen sohvalle. Edellisenä iltana Malcolm Sargent oli puhunut vielä puhelimessa Sibeliuksen kanssa seuraavan päivän Helsingin kaupunginorkesteri konsertista, jonka puhelun jälkeen Sibelius oli uupunut ja vetäytyi varhain jo lepäämään. Seuraavana päivänä eli perjantaina 20.9.1957 Sibelius oli saanut aivoverenvuodon aamiaista syödessään pöydässä noin kello yhden aikaan. Aino tuki miestään toisella kädellä, samalla kun koetti löytää puhelinluettelosta lääkärin puhelinnumeroa. Vielä parin tunnin kuluttua tästä tapahtumasta Sibelius oli ollut tajuissaan, kun Ainolaan kiiruhtivat hänen tyttärensä Eva ja Katarina. Sibelius tunnisti vielä Evan ja Kain, koska ne jäivät hänen viimeisiksi sanoiksi ennen horrokseen vaipumista ja vääjäämätöntä heikkenemistä. Vaikka Sargentin johtama konsertti radioitiin suorana lähetyksenä, ei radiota Ainolassa tuolloin kuitenkaan avattu. Klo 21.15 lääkäri totesi Sibeliuksen kuolleeksi. 


Juhlatunnelma oli tietysti välittömästi kadonnut Kuusisaaren talossa ja talon isäntä Roger Lindberg yritti parhaansa mukaan lohduttaa kapellimestarivierasta olohuoneessa. Puhelin soi vähän väliä ja lehdistöä kiinnosti kuulla kapellimestarin kommentti tilanteesta, mutta Sargent ei halunnut keskustella juuri nyt kenenkään kanssa. Jonkin ajan kuluttua rauhoituttuaan Malcolm Sargent lausui ainoana kommenttinaan: ”I only say that the King is dead and there is no successor.” Kapellimestari palasi ruokapöytään ja ateria jatkui kellon ollessa yksi yöllä.