Tampereen
Tuurnankatua kävellessä se näyttäytyy valkoisen lauta-aidan ja
isojen lehmusten ja vaahteroiden suojaamana huvilana
pientaloalueella. Sen ympärillä on 1960- ja 1970-luvuilla
rakennettuja kulmikkaita omakotitaloja. Myynti-ilmoituksessa tämäkin
rakennus on luokiteltu omakotitaloksi. Kun taloa katsoo historian
näkökulmasta, aukeaa yli puolen vuosisadan siivu Suomen ja
Pirkanmaan historiaa.
Kaarilan
kartanon päärakennus on rakennettu vuonna 1887, mutta kartanon
historia yltää vuoteen 1540 asti. Kartanon ensimmäinen omistaja
oli herra Erik vuosina 1540-1543. Tuolloin Kaarila kuului
Pohjois-Pirkkalan pitäjään.
Kartanon
kulta-aika osui 1700- ja 1800-luvuille. Tuolloin se oli Pirkkalan
alueen suurin kartano. Vuonna 1728 kartano siirtyi Gaddin suvulle.
Kruununvouti ja nimismies Jacob Gaddin pojasta Pehr Adrian Gaddista
(s. 12.4.1727 Pirkkala ja k. 11.8.1797 Turku) kasvoi Suomen
tärkeimpiin kuuluva tieteentekijä 1700-luvulla.
Pehr
Gadd valmistui ylioppilaaksi Turussa vuonna 1742 ja sai valmiiksi pro
gradun vuonna 1748. Vuodesta 1750 Gadd sai nimityksen Turun akatemian
luonnonhistorian ja talousopin dosentiksi. Vuodesta 1755 Pehr Gadd
hoiti sivuvirkoinaan myös Suomen salpietarikeittämöiden
tarkastajan tointa sekä toimi myös Turun ja Porin läänin
lääninlampurina Matthias Samstedtin jälkeen, joka oli joutunut
eroamaan virastaan huonon hoidon seurauksena. Pehr Gadd nimitettiin
vuonna 1758 Turun akatemian kemian, fysiikan ja talousopin
professoriksi. Lisäksi hän oli kasvitieteilijä. Hänen johdollaan
edistettiin erityisesti perunan, tupakan, hampun ja hedelmäpuiden
kasvatusta Suomessa. Gaddilla oli koepuutarha Turun Kakolanmäessä
ja toinen Kaarilan kartanon mailla. Siellä kasvoi hänen aikanaan
noin kahdensadan puun hedelmätarha.
Pehr
Gaddista jätti aika vuonna 1797. Hänestä muistutti pitkään
kartanon pihalla kohoava todennäköisesti Gaddin itsensä istuttama,
lähes 30-metrinen lehmus. Se kaadettiin vasta vuonna 2010. Silloin
se oli sisältä ontto. Nykyisin Gaddin nimi tulee esiin enää
Nokiantien varressa Raholassa, pusikon takana. Siellä seisoo
lehvästön varjossa Tampereen toisiksi vanhin rakennus, vuonna 1785
rakennettu Gaddin kappeli. Sinne haudattiin vuoteen 1854 mennessä 28
Gaddin suvun jäsentä.
Gaddin
kappelin vieressä kohoaa Tampereen kaupungin vuonna 1970 pystyttämä,
Sisko Petäjän suunnittelema Gaddin obeliskimainen muistomerkki.
Obeliskin laatassa tutkijan nimi on kirjoitettu muotoon Pietari
Adrian Gadd. Laatassa häntä tituleerataan kasvitieteilijäksi,
kemistiksi, talousoppineeksi ja päälle vielä kotiseutututkijaksi.
Laatta myös kertoo, että tieteentekijä Gaddin hauta on Turussa.
Kappelilla on outo tunnelma. Kappelin vierestä purettiin vuonna 1858
Harjun kappeliseurakunnan kirkko, mutta sen vieressä sijainneeseen
Harjun hautausmaahan ei koskettu. Satojen vuosien ikäisien
hautakivien jäänteet pilkistävät paikalla yhä nurmikosta.
Vuonna
1838 Kaarilan kartano siirtyi Thunebergien suvun omistukseen. Heidän
aikanaan kartanon maihin kuului satoja hehtaareja nykyisen Raholan,
Haukiluoman, Tohlopin, Ikurin, Kalkun ja Tesomajärven metsistä ja
pelloista. Thunebergit viljelivät maita, tuottivat maitoa
tamperelaisille ja myös hedelmiä kauppapuutarhassaan. Thunebergit
jalostivat kartanossa myös hevosia ja
harjoittivat ravivalmennusta.
Otto
Albert Thuneberg (12.12.1865-15.4.1941) ja Fanny Elin Thuneberg, os.
Selin (21.12.1867-29.1.1958). Otto Thuneberg oli senaatin
ylimääräinen kopisti ja Suomen Pankin Tampereen konttorin
ylimääräinen konttorikirjuri 1889, tullilaitoksen palveluksessa
1890-1891, maanviljelijä Pirkkalassa harjoittaen samalla
puutarhanhoitoa 1891-1941, vt. nimismies, Suomen maanviljelys- ja
teollisuuspankin Tampereen konttorin prokuristi 1898-1900, Suomen
maanviljelys- ja teollisuuspankin Tampereen konttorin johtaja
1900-1901, Hämeen maanviljelyskauppa oy:n, myöh. Suomen
maanviljelyskauppa oy:n johtokunnan pj 1899-1941, Saha oy Kurun
Kähmän johtokunnan puheenjohtaja 1906-1914, oy Sahanterän
johtokunnan puheenjohtaja 1910-1916, Suomen perunanjalostustehdas
oy:n johtokunnan puheenjohtaja 1910-1917, Epilän konepajan oy:n
johtokunnan puheenjohtaja 1911-, Akkunaverho ja paitatehdas oy:n
johtokunnan puheenjohtaja 1912-1923, Autokauppa oy:n johtokunnan
puheenjohtaja 1927-, Uusi tapettitehdas oy:n johtokunnan
puheenjohtaja 1927-, Rauta- ja rakennusaine oy:n johtokunnan
puheenjohtaja 1927-, Paitatehdas oy Tilhin johtokunnan jäsen
1919-1923, Nokian kutomo- ja värjäys oy:n johtokunnan jäsen
vuodesta 1922. Thuneberg oli säätyvaltiopäivien talonpoikaisäädyn
jäsen valtiopäivillä 1904-05 ja kansanedustajana (nuorsuomal.)
4.4.1917-31.10.1917 ja (kok.) 5.9.1922-30.4.1924.
Sisällissodassa
keväällä 1918 kartanon lähistöllä Epilässä käytiin raskaita
taisteluita tykistöllä, konekivääreillä ja jopa Porin rataa
jyräävällä panssarijunalla. Aseet paukkuivat myös kartanon
pihapiirissä. On ihme, että kartanon isäntä, kunnallisneuvos Otto
Thuneberg (1865-1941) selvisi hengissä sisällissodasta.
Kartanon
mailla levottomuudet olivat alkaneet jo vuoden 1917 marraskuun
suurlakossa. Lauantaina 17. marraskuuta Epilän lakkokomitea vangitsi
kartanon kuskin Kalle Laineen ja telkesi hänet putkaan Pispalassa.
Kun Otto Thuneberg lähti
Pispalaan vaatimaan Lainetta vapaaksi, lakkokomitea suuttui.
Sunnuntaina Kaarilan kartanoon tuli kaksisataa aseistettua sotilasta
Aatto Koivusen johdolla. He piirittivät kartanon, sulkivat väen
yhteen huoneeseen ja alkoivat etsiä aseita. Kartanosta löytyi
puolitusinaa metsästysasetta, yksi revolveri ja kaksi ruostunutta
sapelia. Sotilaat eivät vieneet aseita.
Helmikuun 5. päivänä kartanoon tuli
jälleen 200 aseistettua punakaartilaista, nyt viljoja vaatimaan.
Otto Thuneberg ei suostunut luovuttamaan heille mitään. Thuneberg
ja hänen poikansa vangittiin ja vietiin punakaartin eikuntaan
Pispalaan. Edelleenkään ei Thuneberg suostuut vaatimuksiin. Hänet
kuljetettiin poikansa kanssa Tampereelle telkien taakse. Kartanolle
jäänyt rouva Thuneberg ei hänkään suostunut luovuttamaan
punakaartille mitään. Lopulta punaiset tyhjensivät väkisin
kartanon lihoista, leivistä, ruuista ja karjasta. Ryöstö kesti
kuusi tuntia.
Epilän taisteluiden raivotessa
raskaimmillaan punaiset lähtivät kuljettamaan isä ja poika
Thunebergiä Tampereelta takaisin kartanolle. Kaarilan muinaisen
käräjäkukkulan, Liittokallion, kohdalla punaiset pysähtyivät ja
kehottivat Thunebergejä sanomaan hyvästit toisilleen. Thunebergeja
kohti nostettiin jo kiväärit, mutta siinä kohtaa punaisten
johtomies alkoi toppuutella: ”Antaahan olla. Joutaa olla muitakin
näkemässä, kun tuommoiset lahtarit kaatuu”. Näin tapahtuman
kirjasi kirjoittajanimimerkki S. L. Tampereen kirjapainon vuonna 1920
julkaisemassa Punakapina Pirkkalassa 1918-teokseen.
Kartanolla
Thunebergit suljettiin huoneeseen sille puolen rakennusta, jolta
valkoiset ampuivat punaisia. Punaisilla oli kartanon
piharakennuksessa asemassa kaksi konekivääriä. Niille oli kasattu
ampuma-alustoja kartanon kirjoista ja lakanoista. Sisälle osuneiden
ammusten jälkiä näkyy päärakennuksenkin kakluuneissa yhä.
Kartanoonsa teljetty Otto Thuneberg sai 31. maaliskuuta sääreensä
luodin.berg onnistuttiin
kuitenkin viemään hoitoon Tampereelle, ja hän säilyi hengissä
Tampereen valtauksesta. Heinäkuussa 1918 hän jo nilkutti sauvojen
varassa Pispalan työväentalolle Pispalan suojeluskunnan juhlaan
puhetta pitämään.
Seuraava
käännekohta Kaarilan kartanolla tapahtui vuonna 1963. Silloin
Tampereen kaupunki käytännössä pakkolunasti kartanon 450
hehtaarin kokoset maa-alueet Tampereen läntisen puolen uusiksi
asuntoalueiksi. Tätä ennen
kartano oli jo luovuttanut 1950-luvulla maata mm.
Ansiokalliolta ja Pispalan alueelta.
Päärakennus ja sen vieressä oleva pirtti vuodelta 1785 ja
molempien pihapiiri jäivät yhä Thunebergien omistukseen.