Heikki Samuli "Sami" Suominen (17. osa) 

Suomisten Parinsalon tilalla järjestettiin Amerplastin henkilökunnalle kesäjuhlia, joissa oli tarjolla runsaasti ruokaa ja ohjelmaa. Kesäjuhliin kuului luonnollisesti tärkeänä osana hämäläinen kymmenottelu, jossa oli yksitoista lajia. Lajeina olivat mm. pussijuoksu, naulanlyönti, kaljanjuonti, renkaanheitto, köydenveto, vedenlämmön arviointi ja tikanheitto; lajivalikoima muuttui ja sitä täydennettiin tarpeen mukaan. Yksi kaikkein vaativimmista lajeista oli polkupyörällä ajo perunamaalla, ei suinkaan vakojen suuntaan vaan poikkisuuntaan.

Sami Suominen Amerplastin tehtaalla.

Toimitusjohtaja Kaarlo Honkasalo muisteli Parinsalon tapahtumia seuraavasti: ”Sami ja Marja kutsuivat kerran – hehän olivat molemmat valtuuston jäseniä – koko kaupunginvaltuuston Parinsaloon vieraaksi. Menimme sinne linja-autoilla, ja se oli erittäin hauska reissu kokonaisuudessaan ja samimaisella tehokkuudella hoidettu. Vastaanotto oli loistava. Kun pysähdyttiin avaralle pihalle ja laskeuduttiin linja-autoista, Sami seisoi päärakennuksen portailla megafoni suullaan ja huusi TERVETULOA, TERVETULOA TÄNNE PARINSALOON, HYVÄT VIERAAT, NYT JÄRJESTÄMME JOUKKUEET JA TOIMINTA ALKAA. TÄNNE EI OLE TULTU LASKOTTELEMAAN EIKÄ VETELEHTIMÄÄN!

Kuvassa vasemmalta toimitusjohtaj Väinö Hurnonen, tiedotuspäällikkö Pentti Lahti-Nuuttila, varatuomari Kalervo Siltanen ja toimitusjohtaja Kaarlo Honkasalo.

Ja toiminta todella alkoi. Suoraan linja-autosta muodostettiin kilpailuryhmiä. Ajettiin polkupyörillä, heitettiin tikkaa ja renkaita. Oli kaikenlaisia kenttäpelejä, joista sitten laskettiin pisteet. Sitten tehtiin retki saunarantaan, missä olo löylyn lisäksi hyvät tarjoilut, ja puimalaan oli pistetty pöytä koreaksi. Koko tämä touhu oli niin tehokasta, ettei mihinkään tyhjänkuljeskeluun jäänyt aikaa. Kun ilta kului ja jälleen kokoonnuimme autoille lähteäksemme pois, huomasin, etten ollut vielä tutustunut Parinsalon päärakennukseen eikä ollut moni muukaan. Kyllä meille maittoi nauru paluumatkalla, mutta kukaan ei sanonut, että olisi ollut ikävystynyt – ei ehtinyt.”

Nuoruuden päiväkirjoista jo huokui Sami Suomisen orastava lahjakkuus ilmaista itseänsä kirjallisessa muodossa. Helsingin Kapteeninkadulla Sami kirjoitti jo hyvin selkeästi, mutta myös aivan impressionistin vedoin asiansa. Opiskelu vei sitten kuitenkin miehen mielenkiinnon pitkäksi aikaa. Kemistiksi valmistumisensa kynnyksellä Sami Suominen vielä haaveili joku päivä kirjoittavansa jotakin kirjan muotoon, mutta sitten tuli tiede ja vei Sami Suomisen täysin mukanaan.

Sami Suomisessa piili samoin lahjakkuutta kuvataiteiden puolelle. Jo lapsuusvuosinaan Sami oli sangen taitava piirtäjä. Työelämässä hän oli rutinoitunut esittämään paperilla graafisia esityksiä tai kolmiulotteisesti asioitaan. Kauko Salmi väitti Sami Suomisen näkevän aina asioita kolmiulotteisesti tai joskus jopa neliulotteisesti. Näin Kauko Salmi todisti itse: ”Kyllä hänellä oli ilmiselvä kiinnostus taiteeseen, ei minun tarvinnut muuta kuin soittaa hänelle, että olen tehnyt jotain uutta, kun hän tuli heti eikä syyttänyt kiireitään. Sami ja Samin perhe ovat ostaneet minulta montakin taulua ja siinäkin oli pieni erikoisuus – Sami joko otti taulun eikä hinta silloin ollut mikään määräävä tekijä, mutta omituisinta oli se, että kun hän valitsi kolme taulua, hinnat olivar ne mitä oli ilmoitettu. Niistä tuli yhteissumma eikä hän lähtenyt tinkimään, että kun kerran kolme otan, kai tästä jotain alennat. Ei käynyt siitä tinkimään… Kaikki eivät tee niin.

Tampereen Taidemuseo.

Marja maalaa tänäänkin, mutta minulle itselleni oli yllätys, että Sami itse maalasi. Muistan erittäin hyvin, kun tuolla Tampereen Taidemuseossa oli jokin hyväntekeväisyysnäyttely, jonne tunnetut tamperelaiset olivat antaneet maalauksiaan. Kävelin sen näyttelyn läpi ja se oli sellaista normaalia harrastajatasoa, mutta sitten muistan sen huoneen ja seinänpätkänkin, jossa oli yksi sellainen johon niittasin silmäni. Katsoin sitä tarkemmin, sillä se oli ihan selvästi tekijän työtä. Rupesin penkomaan sitä luettelosta ja pahus vieköön – sehän oli Samin. Se oli taitomiehen tekemä, siinä oli yksinkertaiset pelkistykset, se oli täysin ehjä ja siihen oli valittu savenvihreät värit, ilmeisesti joitakin Teneriffan kuvia. Tämä maalaaminen ei kuitenkaan ollut hänelle tarve, hänellä oli niin kamalan paljon muuta, mutta erikoista minusta on vielä se, että siitä näyttelystä muistan ainoastaan tämän Samin maalauksen, Voi olla, että muistan siksi, että se oli nimenomaan Samin, mutta se oli niin moitteeton, että se olisi noussut heti pintaan, oli se kenen tahansa.”

Amerplast lähti 1950-luvun alussa käyntiin Tampereen nykyisen Pirkankatu 21:n kaksion eteisestä, jonne hankittiin saumuri. Siitä Amerplast kasvoi vaiheittain, mutta samalla hyvin intensiivisesti pakkaustuotteita valmistavaksi kemiantehtaaksi, joka työllisti jo Sami Suomisenkin aikaan useita satoja työntekijöitä Vehmaisissa ja ulkomaita myöten. Sami Suominen kohteli työntekijöitään kuin suurta perhettä. Pienteollisuustalon aikana Tammelassa Amerplastille oli jo yritetty tuoda ammattiyhdistysväkeä työntekijöitä edustamaan. Varsinkin alkuun Sami Suominen suhtautui tähän ajatukseen nihkeästi.

Muovinpainatusta Amerplastilla.

Lea Hausen tiivisti asian näin: ”Se, että teimme töitä kelloa vilkuilematta, johtui varmasti Samin persoonasta. Hän oli itse niin innostunut, että se innosti muita, ja hänhän joutui kynsin hampain raivaamaan tietä niin itselleen kuin toisillekin pienteollisuuden harjoittajille. Ja vielä kun muutettiin tänne Vehmaisiin, tuntui siltä kuin ay-liikkeellä ei tekisi yhtään mitään – eikä se sitä paitsi täällä konttoritasolla tunnu – mutta kun väki lisääntyi, niin Aarno Lindström sanoi, että koska täällä on tämmöinen väkimäärä, on tänne saatava ay-liike mukaan. Ei meillä ollut mitään rettelöitä, lakossa oltiin vain, jos oli valtakunnallinen lakko mutta yleisesti ottaen oli rauhallista. Sami pani Eila Walleniuksen kanssa leikiksi, jos sukset menivät kovin pahasti ristiin. Minä luulen, että Eila ja Sami ymmärsivät melko pitkälle toistensa näkökantoja.

Samille oli ominaista sydämellisyys. Kerrankin täällä Vehmaisissa yritettiin uutta pussia ylitöinä, ja se tuntui vaikealta. Sami oli pyytänyt minua jäämään. Jos se työ onnistuisi, niin tehtäisiin heti vientipaperit, jotta ne olisivat heti aamulla valmiita Ruotsiin lähetettäväksi. No, se ei onnistunut sillä kerralla, ja Sami sanoi, että lähdetään pois ja otti minut autoon – hän otti aina pysäkiltäkin jos näki, ja kysyi, missä päin kaupunkia minä asuin. Minä kerroin asuvani Armonkalliolla, mutta halusin jäädä pois Sampolan edessä, koska englannintunti alkoi kohta. Sami sanoi, että hyvänen aika, miehän oon pitänyt sinnuu syömättä, koska se tunti alkaa? Minä sanoin, että neljännestunnin kuluttua. Ethä sie mihinkään syömättä mene, nythä myö mennäänki meille Marjalla on siellä kaalilaatikkoo. Ja mentiin kans.”

Amerplastista on joskus yritetty antaa sellaista kuvaa, että siellä vallitsi eräänlainen Limppu ja Pamppu -systeemi; kaikki olisivat olleet yhdessä limpussa, jota johdettaisiin yhdestä huoneesta ja yhden miehen toimesta. Sami Suominen kuitenkin aina arvosti työkavereitaan ja yhdessä pohdittiin monia ongelmia. Hänen mielestää tällainen säästi jäkikäteen raportoitavaa määrää ja kaikki pääsivät jo ensimmäisessä neuvottelussa ”jyvälle”, mitä tavoitellaan. Tämä tapa tuntui myös työntekijöistä hyvin käyvältä tavalta. Sami Suominen oli hyvin innostava esimies työntekijöilleen ja häneltä uskallettiin kysellä neuvoja myös arkielämän ongelmissa. Aarno Lindströmin Sami suorastaan ajoi ostamaan tontin tehtaan läheltä Vehmaisista ja rakentamaan sille omakotitalon. Jälkeenpäin hän vain harmitteli, ettei ostanut isompaa tonttia, sillä myyjä oli kyllä halukas myymään. Vastaavalla tavalla Sami hankki Aarno Lindströmille ja Juha Tiitolalle kesäpaikatkin Parinsalosta Pälkäneeltä. Joka vuosi hän vei nämä miehet vähintään viikoksi Inarille kalastamaan ja myöhemmin mukana oli monia asiakkaitakin. Vielä myöhemmin tuli näille matkoille mukaan myös skeet-ammunta; Sami Suominen kehittyi siinäkin lajissa taitavaksi opettajansa, Jali Timarin, ystävällisellä avustuksella. Parinsalon golfrata oli luonnollisesti myös em. herrojen käytössä. Sami Suominen otti heidät mielellään mukaan Parinsalossa metsätöihin, jossa tehtiin halkoja ja siten hoidettiin myös fyysistä kuntoa. Kaikin mahdollisin tavoin Sami Suominen opetti sekä opasti, mutta myös rohkaisi työntekijöitään elämässä eteenpäin.

Aarno Lindström jatkoi vielä: ”Kun Sami sitten siirtyi päivänpolitiikkaan ja oli mukana monessa yhdistystoiminnassa, meistä tuntui että yhtiö olisi saanut enemmän, jos hän olisi ollut mukana yhtä kiinteästi kuin kuusi- ja seitsemänkymmentäluvuilla, mutta se ei sopinut Samin luonteeseen. Hän katsoi, että kun hän kerran on ottanut ihmisiä töihin, he hoitavat osittain yhtiön jokapäiväisiä tapahtumia ja kukin yritti parhaansa mukaan. Yhtiön johtaville paikoille otettiin harvoin ulkopuolisia. Samilla oli tapana katsoa, löytyisikö omasta talosta kehityskelpoisia ihmisiä, joita hän voisi työntää eteenpäin ja johtaviin paikkoihin. Tämä on ollut hyvin yleinen tapa Amerplastissa.”

 Heikki Samuli "Sami" Suominen (16. osa)

Sami Suominen Parinsalon laiturilla.

Jo opiskeluaikoinaan Sami Suominen oli harrastanut purjelentämistä. Sami aloitti juhannuksena 1968 moottorilentokoneella koulutuslennot. Kiireiselle Sami Suomiselle eivät matkustaessa Finnairin tarjoamat aikataulut varsinkaan Tampereelta istuneet juuri lainkaan. Sami suunnitteli tarkasti matkansa ja halusi myös matkustaa hyvin tehokkaasti; usein se tarkoitti siirtymistä paikasta toiseen yölennoilla. Lopulta Sami Suominen päätti hankkia itselleen oman helikopterin vuonna 1973.

Eversti Yrjö Tikka, Marjan isä, oli myös lentäjä.

Sami Suomisen helikopterin tunnus oli OH-HSS. Hän aloitti sillä koelennot maaliskuussa 1973. Enstrom 29A oli usein nähty näky Tampereen taivaalla sekä Parinsalon yllä Pälkäneellä. Maassamme oli tuohon aikaan vain 13 helikopteria. Aikaisemmin Sami lensi pienkoneilla tiheästi markkinointimatkoja mm. Skandinaviaan, Amsterdamiin tai Lontooseen. Usein nämä lennot olivat päivän mittaisia matkoja; aikaisin aamulla oli lähtö matkaan ja päivällä oli pari kolme neuvottelua, mutta illalla jo palattiin takaisin Vehmaisiin. Sami Suominen istui ohjaimissa lähes poikkeuksetta aina itse. Matkat olivat näin toteutettuina hyvin tehokkaita ja aikaa säästyi.

Liikemies Sami Suominen ja helikopteri.

Aarno Lindström kuvaili lentokokemuksia Samin kanssa seuraavasti: ”Me saimme paljon julkisuutta pakkausalan julkaisuissa ja messuilla, ja Sami oli siellä kuin kotonaan.Tätä kiihkeätä eteenpäinmenoa jatkui vielä 70-luvullakin, ja luulen, että Samin kunnianhimo vaati lisää uusia toiminnan alueita. Siksi kai hän ajautui politiikkaankin eikä aika tahtonut millään riittää kun piti samanaikaisesti olla eduskunnassa ja hoitaa omaa yritystään. Hän hankki oman helikopterin, jonka myymistä hän suunnitteli Skandinaviassa. Hän tekikin useita esittelylentoja, mutta ainuttakaan hän ei kylläkään myynyt. Tästä alkoi meidän yhtiössämme ilmailukausi, koska meidän oli jo aiemmin pakko käyttää yksityiskoneita pitkienkin liikematkojen tekemiseen. Mutta tässä tuli esille eräs piirre, joka Samille muuten ei ollut ominaista. Vaikka hän lähti mielellään mukaan kaikkiin kokeiluihin, niin lentämisessä hän oli merkillisen insinöörimäinen. Hän ei ottanut pienintäkään riskiä, vaan kokeili että kaikki paikat toimivat eikä lähtenyt, jos joku paikka ei ollut kunnossa. Hän ei myöskään pyrkinyt ylittämään taitojaan. Olimme kerran menossa Amsterdamiin Kööpenhaminasta, ja noustuamme saimme valtavan ukkosrintaman eteemme jossakin Grönningenin päällä. Lensimme visuaalilentoa, koska Samilla ei vielä ollut instrumenttikelpoisuutta, ja siksi piti suuntia maamerkkien mukaan. Jos olisimme nousseet ukkospilveen, olisimme menettäneet näkyvyyden, ja alhaalla oli tukala olla, koska kone keinui ja jyskytti kamalasti. Yritimme kiertää pilveä molemmilta puolilta kuitenkaan onnistumatta, ja Sami päätti palata takaisin Tanskaan, jossa kenttä oli kapealla mereen työntyvällä niemellä. Voimakas puuskainen sivutuuli tuntui pahalta aina kun pääsimme kentän pintaan. Oska kone aurasi vielä sivutuulessa, Sami totesi, ettei kone oiennut tarpeeksi ja veti ylös. Kävimme kolmasti kokeilemassa, ja lennonjohtokin harmistui, että mitä te pojat siellä leikitte, mutta me kysyimme, mikä olisi seuraava kenttä ja niin lensimme Odenseen, jossa tulimme turvallisesti alas.

Amerplastin tehdas Tampereen Vehmaisissa.

Tämä kuvaa, ettei hänellä ollut mitään tarvetta näyttää osaamistaan, ja hän oli aina tarkka muutenkin, mikä oli turvallista ja piti huolen, että meillä työkavereillakin oli paikat kunnossa. Muistan miten kesällä -65 lähdin perheeni kanssa autolla Keski-Eurooppaan. Auto oli uusi eikä siinä vielä ollut turvavöitä. Sami oli korostanut turvavöiden tarpeellisuutta, ja kun en saanut niitä hankituksi, päivää ennen lähtöä auto hävisi tehtaan pysäköintiruudusta. Minä säikähdin kamalasti, että nyt se on varastettu, mutta hetken päästä Sami tuli ja sanoi, että mie kävin laitattamassa siihen turvavyöt – ette te niitä ilman lähde.”

Ravintola Rustholli.

Satu Suominen-Troyer muisteli vuorostaan seuraavasti: ”Olisikohan se aatonaattona -68, kun Linkosuon Jussi oli esittänyt sellaisen tarjouksen, että jokainen joka saapuu Rustholliin lentokoneella, saa ilmaisen lounaan, ja me lähdimme isän kanssa hankkimaan sitä. Oli talvipakkaset ja olin Englannista käymässä kotona. Lähdimme kaksipaikkaisella Cessnalla ja liu’uimme suksikoneella pitkään ja ihanasti Rusthollin rantaan pitkin lahtea ja söimme sen lounaan. Ja kun kesällä oli lomalla Suomessa, läksimme Samin kanssa kaksistaan usein kalaan, ja ne retket olivat aivan ihastuttavia. Menimme moottoriveneellä mutta aika usein verkoille soutamalla, ja kun hän sitten oli politiikassa, läksimme puhujamatkoille helikopterilla, eikä hänellä ollut niin kiirettä, ettemme olisi ehtineet tutkia, mitä lentoreitin varrella oli. Tampereelta pohjoiseenhan on paljon soita, ja kun oli isän kanssa samalla aaltopituudella, pääsimme näkemään sellaista, mitä ei ilman helikopteria olisi nähty. Saattoi aivan läheltä katsoa, millainen suolampi tuossa on, miten se on syntynyt, mitä jäkäläpohjaa tuolta kankaalta löytyy ja millainen puu tuolla on. Minulla oli mielenkiintoa juuri biologiaan. Sillä vispilällä pääsi kaikkialle ja me teimme matkaa mukavasti. Aina hän kohteli minua kuin prinsessaa.”

Sami Suomisen helikopteri OH-HSS ei mahdollistanut kovin pitkiä ulkomaanmatkojen tekoa, mutta Skandinavian matkat sillä onnistuivat näppärästi. Samoin Sami Suominen lensi sillä ahkerasti puhujamatkoilla eduskunta-aikanaan, kuten myös liikematkoillaan kotimaassa. Erään kerran Marjalle ja Samille oli käydä huonosti, kun helikopteri putosi järveen Jaalassa. Eversti Olli Tikka kertoi siitä näin: ”Isäni eversti Yrjä Tikan huvila oli Jaalassa Sonnanjärven rannalla ns. Pienen Salpausselän rinteessä. Sami ja Marja tulivat sinne helikopterilla ja etsivät ilmeisesti laskeutumispaikkaa. Helikopteri laskeutui ensin aivan rauhallisesti ja sitten ykskaks se sakkasi suhteellisen lähellä rantaa ja vajosi verrattain syvälle. Sitä on mietitty, mikä putoamisen aiheutti. Ohjausvirheestä tuskin oli kysymys, vaan jyrkkä hiekkaharju aiheutti ilmeisesti pyörteen tai voimakkaan virtauksen alas, jolloin moottorin siivet eivät saaneetkaan ilmaa alleen, vaan kone vajosi huvilan eteen järveen. Heillä oli koirakin mukana hytissä, ja Marja siinä ensimmäisenä tajusi mistä oli kysymys ja työnsi sekä koiran että Samin ulos. Marjalla oli hyvin suuri osuus kaikkien pelastumisesta, Sami lienee ollut jonkinlaisessa shokkitilassa. Kone ei vaurioitunut sen kummemmin, ja kun kävimme seuraavan viikonlopun aikana Sonnanjärvellä, se oli jo nostettu ylös, vain yksi potkuri oli vääntyneenä pihalla.”

Pälkäneen Parinsalon maatilalla Sami, Yrjö, Lauri ja Hannu Suomisella riitti puuhaa aluksi sekä maanviljelyn, puutarhan ja metsänhoidon parissa. Parinsalon pellot kasvoivat vuoroin kauraa ja ruista. Sami Suomisen pojat olivat vuokraviljelijöiden asemassa. Maanviljely ei ollut suinkaan harrastustoimintaa – kaikki perustui taloudellisiin realiteetteihin. Myöhemmin peltoviljely sai väistyä, kun Sami Suominen innostui golfista; silloin pelloista tehtiin vihreitä niittyjä. Jotta niityt säilyisivät tasaisen sileinä, paikalle hankittiin omia hanhia. Hanhenjalostustakin tilalla opiskeltiin.

Toimitusjohtaja Juha Tiitola.

Juha Kustaa Tiitola teki pitkän uran Amerplastin muovinjalostuksen parissa ennen siirtymistään Porissa vuonna 1963 perustetun perheyritys Sataplastin toimitusjohtajaksi; Juha ja Lea Tiitola ostivat Sataplastin sekä paperinjalostusyrityksen Hämeenkyröstä. Vuosituhannen vaihteessa Sataplastin omistus siirtyi seuraavalle sukupolvelle, kun sen johtoon tulivat Tiina ja Jarmo Aspelin. Tänä päivänä perheyrityksessä on omistajana ja työntekijänä mukana myös Tiinan ja Jarmon poika Krister. Perheen tytär Laura on myös omistaja, vaikka hän tekee päivätyötä kulttuurin parissa. Sataplastin tuotannosta suurin osa menee suoraan elintarviketeollisuuden käyttöön. Juha Tiitola kertoi Sami Suomisesta mielenkiintoisesti:

Toimitusjohtaja Jarmo Aspelin johtaa Sataplastia nykyään Kokemäellä.

”Samin aktiivisuus kaikkeen on jotenkin käsittämätön asia eikä sitä voi muuta kuin kadehtia joskin siinä oli tiettyä hetken eletyn makua. Mutta kun hän innostui jostakin, hän keskittyi intohimoisesti asiaan. Itselläni oli kesämökki lähellä Parinsaloa, joten me tapasimme ohikulkumatkalla monesti kun hän muutti sinne. Ensimmäisenä harrastuksena oli tilanhoito metsineen ja ruispeltoineen, toisena tuli urheilusukellus, jota hän harrasti ainakin parina kesänä, sitten tulivat nämä lentoharrastukset, jossa mentiin aika pitkälle, sitten Parinsaloon ilmestyi hanhia, sitten tuli 6-reikäinen golfrata ja pellot muutettiin nurmikoiksi. Sami itse ajeli ne traktorillaan. Ja sitten siinä oli vielä tenniskausi – olipa surffauskin ja siitä muistuu mieleeni, kun olimme Lindströmin Aarnon kanssa mökeillämme viikonloppuna, niin Sami tuli ja sanoi että pojat, nyt on hiljainen tuuli, nythä myö lähtään surffailemaan. Sami nimittäin oli käynyt kurssit, ja hänellä oli kaksikin lautaa Parinsalon rannassa. Ja niinhän me ohjeiden mukaan opiskelimme. Maanantaina tultiin töihin ja Sami soittaa, että pojat, nyt olis hieman parempi tuuli, johon me sanotaan, että mehän ollaan töissä. Sami siihen, että turkales, töissäkö työ ootakii…”

 Heikki Samuli "Sami" Suominen (15. osa)

Sami Suominen vapaa-ajalla.

Parinsalosta on matkaa Pälkäneen kuntakeskukseen noin 12 kilometriä ja Kangasalan keskustaan noin kahdeksan kilometriä. Vanhassa suomenkielessä salo tarkoitti saarta. Luoteisessa Päijännevedessä sijaitseva Parinsalo oli saari ennen vuoden 1604 luonnonmullistusta, jolloin maa kohosi ja Iso Längelmävesi mursi uudet uomat Kostiaan ja Sarsaan Kangasalan puolelle. Samassa syntyi Iharinkoski, josta kansanlaulussa lauletaan, kuinka ilkeä Iharinkoski saattoi Sarsan vaivaiseksi. Kaikkiaan järvenlaskuja on tapahtunut neljästi, joista kolme on ihmisen aiheuttamia laskuja. Aikanaan maan yhdeksänneksi suurin järvi – Iso Längelmävesi – pieneni sijalle kaksikymmentäneljä. Iharinkoski on sittemmin myös kuihtunut. Parinsalo sijaitsee Pälkäneveden pohjoisosassa. Järvimaisema on siellä rikkonaista saarien, lahtien ja niemien kudelmaa. Runsaasta loma-asuntojen määrästä ja maataloudesta huolimatta maisema on järven suunnasta nähtynä metsäistä. Maatilojen pellot sijaitsevat sisemmällä maa-alueella ja ranta-alueet ovat melko puustoisia.

Ensimmäinen Suomisen perheen kesänviettopaikka hankittiin Lempäälän Hulauksesta vielä Samin ollessa kemistinä Pyynikillä. Hulauksen kesämökki jäi henkilökunnan käyttöön sen jälkeen, kun Maria ja Sami Suominen hankkivat Painsalon tilan. Lauri Suominen muistelee Hulauksen kesiä näin: ”Sen mitä Hulauksesta muistan, oli täysin johdonmukaista Samin kasvatusperiaatteille, ja osasimme häipyä maisemista silloin, kun Sami saapui paikalle. Se nimittäin merkitsi työtä, koska Sami ei voinut sietää hyvää työvoimaa käyttämättömänä. Meillä oli joka päivä tietty tinki halkoja sahattavaksi. Ne olivat vanhoja laatikonpohjia, ja jokaiselle pojalle oli merkittynä puutakkaan oma tinkinsä. Siinä nähtiin mitä ihmeellisempiä rakennelmia osoituksena siitä, miten hatarasti tällainen puupino voidaan koota. Yleensä se juuri ja juuri saavutti merkin.”

Amerplastin henkilökunta rentoutuu.

Riikka Nieminen, o.s. Suominen, muisteli Hulausta puolestaan näin: ”Olin kahdeksanvuotias kun Hulaukseen muutettiin eivätkä minun jalkani yltäneet vielä oikein polkimillekaan, mutta niin vain yritettiin, eikä Marja olisi siitä tykännyt, jos olisi tiennyt meidän touhuistamme. Eräänäkin itsenäisyyspäivänä jää oli niin ohutta, ettei ollut varmuutta voisiko ajaa. Silloin me laitoimme vanhan Willyksen alle männynrungot ja ajoimme järven yli vastarannalle, jossa oli matalaa. Niin mentiin ovet auki ja me olimme varuillamme kestääkö vai ei, ja jos jää pettää niin kaikki ulos ja puut hidastaisivat uppoamista. Me ajoimme sitten siellä vastarannalla, jossa järvi oli pohjaan asti jäässä. Sami oli aktiivisesti mukana ja varmasti tykkäsi itsekin puuhasta.”

Eversti Olli Tikka kertoi myös muistojaan Hulauksesta: ”Olin Tampereen läntisen sotilaspiirin esikunnassa vuosina 1961-1968 ja yhteydet Marjaan ja Samiin olivat ahkerat ja tiiviit. Meitä yhdisti Samin kanssa kaksi urheilulajia – sorsajahti Hulauksen ympäristössä ja autoilu, nimenomaan jäärata-autoilu lasten esiinpumppaamana. Liukkaankelin ajoa harrastettiin Hulauksen jäällä heidän vanhalla Willyksellään ja meidän vanhalla jääajoa varten hankkimalla Jahnukaisella, joka hinattiin paikalle. Siellä meidän niin kuin Suomistenkin lapset saivat tuntumaa autolla ajoon jo aivan nuorina, serkukset virittelivät itse autoja, ja mielestäni se oli hyvin kehittävää. Heidän ei tarvinnut sen jälkeenkään hurjastella maanteillä. He saivat sen tarpeensa tyydytettyä jo aivan poikasina, eivät olleet vaaraksi itselleen eivätkä muille.”

Suomisen perhe Pälkäneen Parinsalossa.

1960-luvulla hankittiin myös 30 hehtaarin maatilan Parinsalo Pälkäneveden partaalta. Parinsalon hankinnan jälkeen Hulauksen mökki jäi lähinnä Amerplastin henkilökunnan virkistyskäyttöön. Parinsalossakin järjestettiin yrityksen henkilökunnalle kesäjuhlia, jotka huipentuivat hämäläiseen kymmenotteluun, jossa oli yksitoista lajia: pussijuoksu, naulanlyönti, kaljanjuonti, renkaanheitto, vedenlämmön arviointi, köydenveto, tikanheitto jne. Lajivalikoima ainakin osittain vaihtui joka vuosi. Parinsalo on aikojen saatossa kokenut monia muodonmuutoksia - välillä tila oli mm. valjastettu viljelyyn ja golfinnostuksen vallassa sinne tuli nurmikenttää ja golfrata - ja tila on tänä päivänä Yrjö Suomisen, Maria ja Sami Suomisen esikoispojan hallussa. Kiireisenä liikemiehenä Sami Suomisen piti päästä nopeasti paikasta toiseen - ja siirtymiset hän yleensä yritti ajoittaa öiseen aikaan. Tämän vuoksi hän juhannuksena 1968 aloitti koululennot moottorikoneilla. Vuoden 1973 maaliskuusta lähtien Sami Suominen osti oman helikopterin, jonka tunnus oli OH-HSS. Helikoptereita oli muuten tuohon aikaan koko Suomessa peräti 13 kappaletta.

Sami Suomisen helikopteri.

Sami Suominen oli isänä eräässä asiassa peräksiantamaton. Hän kieltäytyi johdonmukaisesti hankkimasta omille pojilleen mopoa suurempaa kaksipyöräistä kulkuneuvoa ajettavaksi. Turvallisuussyillä hän perusteli tätä mielipidettään. Samin mielestä kulkuneuvossa täytyy olla vähintään kolme pyörää kaatumisriskin vuoksi. Poikien tullessa mp-kortin ikään Sami hankki pojille kolmipyöräisen Trojanin.

Sami Suominen oli presidentin valitsijamiehenä vuonna 1968 ja osallistui Tampereen kunnallispolitiikkaan kaupunginhallituksessa vuosina 1969-71 ja kaupunginvaltuustossa vuosina 1969-80. Kansallisen Kokoomuksen edustajana hän oli eduskunnassa kansanedustajana vuosina 1970-75. Kansanedustajana hän osallistui ainakin Kulkulaitosvaliokunnan ja Pankkivaliokunnan työskentelyyn sekä oli Suomen Pankin tilintarkastajia. Luottamustoimia hänelle siunaantui vuosien varrella monia, kuten esim. Muoviyhdistys ry:n hallitus 1967-69, Teollisuudenharjoittajain yleinen ryhmä (pj), Teollisuudenharjoittajain liiton johtokunta (vpj), Suomen Pakkausyhdistys ry 1967-85, Suomen Muoviteollisuusliitto 1970-80 ja 1983-85, Tampereen Kauppakamari 1968-81, Keksijäin Keskusjärjestö Keke ry (pj) 1975-78 sekä Round Table SF kunniajäsen ja samaisen presidentti vuodet 1960-1961.

Kaarlo Pietari Ruuskanen (s. 10.9.1848 Tuusmäki ja k. 10.8.1909 Tampere) oli tukkukauppias ja vaatetusalan tukkukauppaa sekä pukujen valmistusta harjoittaneen K. P. Ruuskanen Oy:n perustaja.

Ruuskasen Pukutehtaan johtaja Eero Pietari Ruuskanen (s. 13.6.1926 Tampere ja k. 30.9.1988 Tampere) muistelee Sami Suomisen vauhtia: ”Minä oikein pelkäsin kierrellessäni Pälkäneen teitä, että Sami tulee vastaan. Hänen ajotyylinsä kun oli kertakaikkiaan rämäpäistä, sitä se oli aina eikä se siitä muuttunut. Parinsalohan tuli Suomisille verrattain myöhään, mutta minusta tuntuu, että se oli sekä Marjalle että Samille pääasia. Heillä oli suuri perhe ja työ, mutta Parinsalo vei heidät nyt kokonaan, ja se vei Samin samalla lailla kokonaan kuin kaikki muukin, mihin hän ryhtyi. Ssiellä he olivat kaikkia vapaa-ajat ja arki-illat… Ja siitä autolla ajamisesta tulee mieleeni, kun Sami oli vielä Pyynikillä ja läksimme yhdessä Tenolle kalaan. Se oli Samille uutta, ja minä ujostelin antaa hänen ajaa, mutta jossakin Ivalossa Sami totesi, että kuules, siun silmäis lurppaa jo silviisii, että on aika vaihtaa kuskii, ja minä ajattelin että ajakoon nyt. Mutta ei mennyt kuin kaksi kilometriä, kun oltiin kivikossa päällämme pystyssä. Se Ivalon ja Inarin välinen tie oli siihen aikaan melko mutkainen, ja Sami tuskitteli, että täähän merkillinen auto, miten tää tällä viisii käyttäytyy… No, me jouduimme yöpymään, ja seuraavana päivänä paikallinen seppä korjasi poikki menneen raidetangon.

Siellä Tenolla Sami oli kaiken aikaa menossa, joessa vyötäisiään myöten. Yritys oli hyvä, mutta kokemus vielä puuttui. Iltaisin olimme pienessä mökissä, jonka olimme vuokranneet, ja voitte arvata, ettei Sami kemistinä vettä kantanut Lappiin. Yhtenä iltana hän sanoi, jotta nythän myö tehhään pienet kupit. Hän järjesteli ja keitteli vettä, kaatoi sitä minun mukiini, ja minä katselin sitä touhua, kun hän sanoi että ota sie sokerii ja sekota, ja sitten hän kaatoi minulle sitä spriitä. Mutta siinä touhutessaan hän unohti kaataa itselleen vettä, kaatoi vain spriitä lorauksen mukiinsa, hämmensi ja sanoi, jotta nythä myö otetaan… Kuule, se ovi heilahti vain, kun Sami katosi ja kului hetken aikaa, kun hän hän tuli takaisin ja sanoi, jotta voihan kämäys, miun piti kiertää tuo tunturi.

Sami oli siitä erikoinen liikemies, että hän teki asiakkaistaan vähän niin kuin perheenjäseniä. Hän vei heidät mukanaan omiin harrastuksiinsa eikä siinä trahteerauksessa ollut mitään määrää mitä asiakkaille annettiin. Heitä vietiin Inarille kalaan, ja siellä oli veneet, pari kolmekin, mentiin merelle kalastamaan,lentokoneellakin siirryttiin paikasta toiseen. Hänellä meni rutosti aikaa tällaiseen, mutta hän piti siitä ja varmasti Marjakin. Aivan tavatonta vieraanvaraisuutta! Ja ne Samin veneet olivat semmoisia, että että niiden piti kulkea. Eräskin, jonka koneen maksimi oli 90 hv, ei oikein noussut liukuun, joten Sami toi sen venefirmaan ja sanoi, että kyll se on sillee, että se on kymmenen henkee tai kuussattaa killoo, mitä pitää venees olla ja sen täytyy vielä kulkea että siihen pitää panna kaksattaakolmekymppii moottorivoimaa! Pojat firmassa sano, ettei he ota vastuuta veneestä, se voi hajota! Mutta niin tehtiin ja siihen iskettiin vallan hirveä perämoottori, ja Sami lähti merelle. Kun hän tuli takaisin, se oli sisältä aivan hajalla, ja Sami sano, jotta hiton huonost tehty vene, mie vähän aallokossa ajoin, kato nyt minkä näkönen!”

Heikki Samuli "Sami" Suominen (14. osa) 

Kansaedustaja Sami Suominen eduskunnan edustalla.

Sami Suomisen kouluaikaisia kavereita Tampereelta oli arkkitehti Taito Tapio Uusitalo (s. 23.7.1922 Tampere ja k. 14.10.2023 Tampere). He toimivat yhdessä RT-3:n harrastuksissa mukana. Taito Uusitalo valmistui Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1952. Taito Uusitalolla ja arkkitehti Olavi Suvitiellä (s. 6.6.1926 Tampere) oli yhteinen arkkitehtitoimisto, jossa Taito Uusitalo työskenteli päätoimisesti vuodet 1957-1986. aito Uusitalon suunnittelemia kohteita Tampereella ovat mm. Anttilan tavaratalo (Puutarhakatu 8, 1967), Tampereen seurakuntien talo (Satakunnankatu 11, 1969), Varalan urheiluopiston kurssirakennus (1969) ja Tampereen keskuspaloaseman laajennusosa (1982). Uusitalon ja Suvitien yhdessä suunnittelemia kohteita Tampereella taas ovat esimerkiksi Tampereen ateljeetalo (Hälläpyöränkatu 3-5, Kaleva, 1961), Suomalaisen Klubin talo (As. Oy Hämeenpohja, Kuninkaankatu 19-Puutarhakatu 13, 1962), Riumpin talo (Hatanpään valtatie 4, 1963), Tampereen seudun Osuuspankin talo (Kiint. Oy Hämeenkivi, Hämeenkatu 6, 1972) ja Lamminpään koulun lisärakennus (1979).

Tampereen keskuspaloaseman laajennusosa.

Tampereen ateljeetalo Kalevassa.

Sami Suominen uteli kiinnostuneena kaveriltaan arkkitehti Taito Uusitalolta saisiko Vehmaan Amerplastin hallitilasta lainkaan tehdastilaa. Uusitalo oli jo oppinut tuntemaan Sami Suomisen hyvin; Uusitalo tiesi, että Sami teki todella nopeasti suuriakin päätöksiä ja jos asiat eivät ottaneet sujuakseen, saattoi Sami suutahtaakin nopeasti ja lähteä ovet paukkuen paikalta. Amerplastilla meni lujaa Samin johtaessa yritystään ja joka vuosi tehdas myös laajeni. Alkuvuosina ei pahemmin tarvinnut vielä ajatella työsuojelu- ym. määräyksiä ja yritys saattoi kasvaa 50 prosenttia vuodessa. Alkuun tilaa oli tehtaalla riittämiin, mutta pian tuli uusi tilanne, kun tilat uhkasivat loppua.

Taito Uusitalo itse kertoi tilanteesta: ”Kun taas kerran tapasin Samin ja oli ollut vähän aikaa hiljaista, niin kysyin että meneekö firmalla huonosti, kun ei ole vähään aikaan laajennettu? Sami nauroi makeasti, että kyllähän miun on pitänyt siulle soittaa, että jos taas piirrettäs lisää… Säännöllisesti vuoden välein laajennettiin ja Sami halusi tehokasta tilaa mahdollisimman halvalla. Päähallin eri puolille tuli kylkiäisiä ja Tampereen palopäällikkö Einar V. Nurmi tuskastui lopulta, kun veimme hänelle piirustuksia, ettei tämmöistä telttaa enää saa laajemmaksi tehdä… Nurmi sanoi tehdasta nimenomaan pahviteltaksi ja vaati sinne paloteknillisesti joitakin muita ratkaisuja. Käytännöllisesti katsoen rakenteissa oli lujalevyä ja sen päällä mineriitti…”

Tampereen pitkäaikaisin palopäällikkö Einar V. Nurmi johtamassa sammutustöitä Sirénin puutavaraliikkeen tulipalossa vuonna 1973.

Vuosina 1961-1992 Tampereella rakennustarkastajana toiminut DI Kyösti Välimäki kuvaili Sami Suomisen tehtaan rakennuttamista näin: ”Kun tulin näihin rakennusvalvontatehtäviin, jouduin useamman kerran vuodessa tekemisiin Samin kanssa, kun Vehmaisissa laajennettiin. Sami teki nopeasti päätöksensä, kaiken piti tapahtua nopeasti mutta rakentamisessa hän oli vähän lyhytjänteinen. Huomautin hänelle, että olisi syytä katsella hieman pitemmälle, Vehmaisten alue kun oli kaavoittamatonta aluetta ja siihen piti aina hankkia lupa ministeriöstä. Tämä oli jatkuvaa kiertokulkua – Sami Suomisella oli aina hakemus sisällä ja jatkuva laajennus menossa, ja ellei hän olisi ollut niin valloittava ihminen, se ei olisi onnistunut. Kuusikymmentäluvulla hän hoiti kaiken itse, vasta seitsemänkymmentäluvulla, kun hänestä oli tullut iso teollisuusmies, hän siirsi tehtäviä alaisilleen.

Sami saattoi soittaa minulle ja sanoa, että taas pitäisi laajentaa, niin huomautin siihen, että minähän sanoin sinulle jo viime kerralla, panes miettien, tämä on taas ministeriöasia. Voihain kämäys, sanoi Sami… Minulle tuli joskus tunne, että tehtaan ovesta tunki enemmän tilauksia kuin niitä voitiin ottaa vastaan. Samilla oli aina hätä kädessä, kun ei ollut tilaa – tänään se ei ole ongelma, tuotantolaitoksia on ympäri suomea.”

Kuusikymmentäluvulla muuttoliike maaseuduilta töiden perässä etelän kaupunkeihin jatkui kiihtyvällä vauhdilla. Usein nuorempi väki lähti etelään ilman ammattitaitoa, koska maaseuduilla ei pahemmin ollut ammattikouluja. Sami ja Marja Suominen olivat tottuneet työskentelemään nuorten ihmisten kanssa jo Puolimatkankadulla (nykyisellä Itsenäisyydenkadulla). Suomiset olivat nähneet nuorison tunnollisiksi työntekijöiksi, jotka palkan lisäksi tarvitsivat samoin asunnon. Monet jotka tulivat Suomisille Amerplastiin töihin, olivat myös koko työuransa ajan Amerplastilla töissä.

Lehtien otsikoissa oli 1960- ja 1970-luvulla sellaisia otsikoita, kuin ”Sata työpaikkaa Amerplastille” tai ”Amerplastilta miljoona muovipussia päivässä”. Näitä työpaikkoja varten tehdasta täytyi laajentaa ja työntekijöille tarvittiin myös asuntoja. Sami Suominen päätti rakennuttaa nuorisohotellin tätä tarkoitusta varten. 2.12.1971 sanomalehdet kirjoittivat, että Tampereelle valmistuu pian ensimmäinen nuorisohotelli. Vehmaisten nuorisohotelli valmistui kesällä 1972. Elokuussa 1972 nuorisohotellista sai asunnon 51 henkilöä. Sen avajaisia vietettiin elokuun viimeisenä päivänä; Asuntohallituksen tervehdyspuheessa maisteri Ulla Saarenheimo lausui: ”Hotelli on mielenkiintoinen kokeilu, jota seurataan tarkkaan ja rakentamista jatketaan, jos kokeilu onnistuu.” Suunnitelmien mukaan vuoteen 1980 mennessä paikkoja oli jo 300 hengelle.

Tamperelainen Kansa Lehti kirjoitti hankkeesta: ”Nuorisohotellihanke on tiettävästi Suomen ensimmäinen ja pyrkimyksenä on saada peruspalvelut tarjoava, riittävän halpa asunto, jonka taso kuitenkin on alivuokralaisasuntoa parempi. Kahden hengen huoneet varustetaan keitto- ja peseytymismahdollisuuksin, oleskelutilat talossa ovat yhteiset. Asukkaille aiotaan myös itsehallintoa.”

Arkkitehti Taito Uusitalo kiteyttää asiasta näin: ”Niin minä suunnittelin sen asuintalon Vehmaisiin. Se oli radan toisella puolen eikä sitä voitu ottaa tehdaskäyttöön. Siinähän oli valtavan suuri alue, jonka Sami halusi ostaa, muttei se sitten onnistunut. Tarkoituksena oli rakentaa alueelle henkilökunnan asuntoja. Siihen tuli sitten alikäytävä radan alitse, joten yhteydet olivat hyvät. Asuntolaan oli tarkoitus tulla asuntoja sellaisille henkilöille, jotka siirtyivät muualta, mutta eivät saaneet asuntoa. Tässä heillä olisi tehtaan puolesta varattuna tilapäinen asunto, josta he voisivat vakiinnuttuaan hankkia jostakin oman asunnon.”

Pankinjohtaja Matti Virkkunen.

Sami Suominen oli vuosina 1970-1975 eduskunnassa myös kansanedustajana Kokoomuksen riveissä Hämeen läänin pohjoisesta vaalipiiristä. Tampereen kunnallispolitiikassa Sami Suominen oli mukana istumalla Tampereen kaupunginvaltuustossa sekä kaupunginhallituksen jäsenenä. Vaalimainoksia Sami Suominen lennätti taivaalla helikopterinsa perässä, oman helikopterin Sami oli hankkinut jo vuonna 1968. Sami Suominen oli valitsijamiehenä vuoden 1968 presidentinvaaleissa, jolloin hän oli valitsijamiehenä Kokoomuksen presidenttiehdokkaan, Kansallis-Osake-Pankin pitkäaikaisen pankinjohtajan ja varatuomari Matti Samuli Virkkusen (s. 28.7.1908 Kangasala ja k. 11.7.1980 Hämeenlinna), takana. Vuoden 1973 presidentti Urho Kaleva Kekkosen (s. 3.9.1900 Pielavesi ja k. 31.8.1986 Helsinki) valitsemiseksi tehdyssä poikkeuslaissa Sami Suomisella oli selkärankaa vastustaa tätä uskomatonta lakia Suomen poliittisessa historiassa.

Presidentti Urho Kaleva Kekkonen.

Eduskunnassa Sami Suominen mm. ihmetteli Nesteen toiminta polttoaineiden valmistuksessa eli krakkauksessa, kun syntyvät tuotteet surutta poltettiin taivaan tuuliin. Samaan aikaan Sami Suominen joutui hankkimaan välillä ala-arvoistakin laatua olevaa muovikalvon raaka-ainetta ulkomailta saakka. Sami kyseli, miksi Neste ei kehitä petrokemian teollisuutta siten, että Suomessa voitaisiin olla omavaraisia. Samia vaivasi samoin suurteollisuuden vanhoillisuus sekä ammattikoulutuksen jumittuminen paikoilleen.

Maria Suomisella oli myös näkemys asiasta: ”Samin mielestä ammattikoulut tuottivat väkeä vain vanhaa teollisuutta varten, ne eivät suuntautuneet uusille aloille, ja siksi hän koki tärkeäksi kouluttaa nuoria omassa tehtaassaan. Samin mielestä oli katalaa, ettei kaupungista löytynyt asuntoja nuorten tullessa tänne työhön. Siksi hän lähti viemään tätä nuorisohotellia mutta siitä tuli kerrassaan kaamea katastrofi: kun se oli rakennettu, emme me voineet ottaa ihmisiltä sellaista rahaa, joka olisi peittänyt kustannukset. Ja sitten tuli tilanne, etteivät ihmiset halunneetkaan asua yhdessä huoneessa ja yhteiskeittiössä sitä mukaan kuin heidän elintasonsa nousi. Sitten niistä piti tehdä kaksioita emmekä me taaskaan voineet ottaa niistä sitä vuokraa, mitä talon kustannukset edellyttivät – jouduimme kaiken aikaa kompensoimaan sitä ja sehän ei ollut oikein muita työntekijöitä kohtaan. Sitten asukkaita ruvettiin verottamaan siitä, että he saivat asua niin halvalla, emmekä me kuitenkaan voineet nostaa vuokraa. Se oli todellakin byrokratian hullunmyllyä – ei saa nostaa vuokraa ja sitten verotetaan siitä edusta kun saa asua halvalla. Me pyrimme kaikesta eroon ja lopulta pääsimme – eräs rakennusliike osti talon ja pani sen asiat kuntoon.”

Suomen Vuokranantajat ry 

Yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien etujärjestö Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja vaihtuu. Järjestön nettisivuilla julkaistiin keskiviikkona ilmoitus, jonka mukaan Suomen Vuokranantajat ry etsii uutta toiminnanjohtajaa.

Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtajana on syksystä 2019 lähtien toiminut Sanna Hughes. Sitä aikaisemmin Sanna Hughes toimi Suomen Vuokranantajat ry:n päälakimiehenä. Sanna Hughes itse myöntää, että hän on sanoutunut irti tehtävästään Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtajana. Sanna Hughes kertoo kuitenkin näillä näkymin jatkavansa työtään Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtajana heinäkuun 2025 loppuun saakka.

Sanna Hughes.

Tulevia suunnitelmiaan toiminnanjohtaja Sanna Hughes ei katso aiheelliseksi kommentoida tässä yhteydessä. Salaisuus ei kuitenkaan ole, että Sanna Hughes on neljäntoista muun henkilön tavoin hakenut lakkautetun Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran tehtäviä ympäristöministeriön yhteyteen hoitamaan perustetun valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen (Varke) johtajaksi. Varke ei ole toistaiseksi tiedottanut valinnan lopputuloksesta. Varke tiedotti kuitenkin helmikuussa 2025, että sen väliaikaiseksi johtajaksi on nimitetty ympäristöministeriön kehittämisjohtaja Juho Korpi.

Juho Korpi.

Suomen Vuokranantajat ry on perustettu alkuvuonna 1999 valtakunnalliseksi vuokranantajien ja asunnonomistajien etujärjestöksi, jonka toimialueena on koko Suomi. Järjestössä on jäseninä sekä yksityisiä että yrityksiä ja muita yhteisöjä. Suomen Vuokranantajat ry lupaa edistää vuokranantajien asiaa ja tarjoaa asiantuntijatietoa vuokrauksesta ja asuntosijoittamisesta. Huoneenvuokraukseen ja asuntomarkkinoihin liittyviin lainsäädäntö- ja kehityshankkeisiin vaikutetaan yhdistyksessä yhteistyössä alan muiden järjestöjen kanssa. Suomen Vuokranantajat on Suomen Kiinteistöliiton jäsenjärjestö.

Jäsenlehti.

Suomen Vuokranantajat ry kertoo tuottavansa runsaasti asiantuntijatietoa vuokraamiseen ja asuntosijoittamiseen liittyen. Vuosittain Suomen Vuokranantajat ry julkaisee mm. asuntomarkkinatietoa eri kaupunkien vuokratuottoon liittyen, sekä tuottaa erilaisia oppaita jäsenten tarpeisiin. Jäsenetuina järjestö tarjoaa erilaisia palveluja tukemaan koko asuntovuokrauksen elinkaarta.

Vuokranantajia koolla Helsingin Messukeskuksessa.

Suomessa yksityiset vuokranantajat vuokraavat noin 350 000 asuntoa koko maassa. Nämä asunnot ovat yli kolmannes kaikista vuokra-asunnoista ja niissä asuu noin 500 0000 asukasta. Yksityisillä vuokranantajilla on keskeinen merkitys riittävän ja kansalaisten tarpeita palvelevan asuntojen tarjonnan varmistamisessa.

Suomen Vuokranantajat ry:n päälakimies Tarik Ahsanullah.

Suomen Vuokranantajat ry tahtoo edustaa Suomen yksityisiä vuokranantajia yhteiskunnallisessa keskustelussa ja tekee aktiivista vaikuttamistyötä vuokraustoiminnan edellytysten vahvistamiseksi. Pääsääntöisesti vaikuttamistyö keskittyy asuntopolitiikan ja veropolitiikan kysymyksiin. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi vuokratuloista maksettavan veron määrä, sijoitusasuntojen verokohtelun sukupolvenvaihdostilanteessa tai ehdot, joilla lain mukaan vuokraustoimintaa voi harjoittaa (laki asuinhuoneiston vuokrauksesta). Edellä mainittujen asioiden lisäksi Suomen Vuokranantajat ry vaikuttaa myös muihin vuokraustoimintaan koskeviin asioihin, kuten oikeusjärjestelmän toimivuuteen ja rahoitusmarkkinoiden sääntelyyn liittyviin kysymyksiin.

 Diabeteksen hoidosta ja lääkkeistä

23.1.1922 kello 11 maanantaiaamuna Torontossa Walter Campbell antoi Leonard Thompsonille viisi millilitraa Collipsin valmistamaa uutta ekstraktia (insuliinia). Teinipoika virkistyi, näytti heti paremmalta sekä tunsi vointinsa vahvemmaksi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun diabetesta alettiin hoitaa insuliinia antamalla ihmisille. Insuliinin keksimisestä myönnettiin vuonna 1923 Nobelin palkinto vain vuosi sen jälkeen, kun ensimmäiset hoitokokeilut oli tehty ihmisille.

Kirurgi Fredrick Banting.

Charles Best.

Kanadan Torontossa insuliinitutkimuksen käynnisti kirurgi Frederick Grant Banting (s. 14.11.1891 Essa, Ontario, Kanada ja k. 21.2.1941 Musgrave Harbor). Hän hakeutui Toronton yliopiston fysiologian laitokseen tutkimustyöhön tavoitteenaan löytää haimasta verenglukoosipitoisuutta vähentävä yhdiste. Toukokuussa 1921 hänelle ilmoittautui avuksi kaksi lääketieteen opiskelijaa. Banting kertoi avustajilleen aikomuksenaan olevan työskennellä läpi koko kuuman kesän. Kumpikaan opiskelija ei ollut halukas uhraamaan kesää tutkimukseen, joten he heittivät asiasta arpaa. Arvanheiton hävisi ja kesätöihin joutui opiskelija nimeltään Charles Herbert Best (s. 27.2.1899 Pembroke, Maine, Yhdysvallat ja k. 31.3.1978 Toronto, Ontario, Kanada), josta sittemmin tuli Bantingin läheisin työtoveri.

John Mcleod.

Bantingin esimies Toronton yliopistossa oli fysiologian professori John James Rickard Mcleod (s. 6.9.1876 Cluny, Skotlanti ja k. 16.3.1935 Aberdeen, Skotlanti). Aluksi hän ei ollut erityisen kiinnostunut Bantingin ideasta, mutta hän antoi nuorelle kirurgille työtilat ja neuvoja pankreatektomian suorittamisesta. Professori järjesti samoin Bantingille ja Bestille avuksi biokemisti James Bertram Collipin (s. 20.11.1892 Belleville, Ontario, Kanada ja k. 19.6.1965 Lontoo, Ontario, Kanada) vuoden 1921 lopulla. James Collipin osuus oli hyvin tärkeä insuliinin kemiallisessa eristämisessä. Nobelin palkinto insuliinin keksimisestä myönnettiin Frederick Bantingille ja John Mcleodille. Banting jakoi osuutensa Bestin kanssa ja Mcleod antoi puolet palkintosummastaan Collipille. Näillä neljällä tutkijalla oli kiistatta suuri merkitys insuliinin löytämisessä, puhdistamisessa ja saattamisessa kliiniseen käyttöön. Tärkeätä on kuitenkin huomata ja muistaa Bantingin kiitospuheessa Nobel-komitealle hänen tokaisunsa: ”Insuliini on kuitenkin vain diabeteksen hoito, ei sen parannuskeino!” Perinteinen koululääketiede ei suinkaan aina pyri parantamaan sairauksia; usein heille riittää sairauden hoito.

James Collip.

Vaikka vanhat, usein hyväksikin havaitut lääkkeet olisivat myös edullisempia potilaan käyttää, seeding-tutkimukset johdattavat lääkärit kirjoittamaan reseptejä uusista, paljon kalliimmista lääkkeistä, joiden teho ei välttämättä yllä edes vanhojen lääkkeiden tasolle. Lääketeollisuuden maksamilla voitelurahoilla lääkäreiden harkintakyky saadaan sekoitettua siten, että he vaihtavat potilaan aikaisemmin käyttämät ”vanhat” lääkkeet uusiin, merkittävästi kalliimpiin lääkkeisiin. Toisinaan lääkkeenvaihtotoimenpiteet on lääketehdas järjestänyt jopa niin, että niitä ei ole edes yritetty piilottaa tutkimuksiksi.

Vielä 1980-luvulle saakka insuliinia saatiin eläinten haimasta. Sittemmin ihmisen insuliinista valmistettu biosynteettinen insuliini alkoi sivuuttaa eläininsuliinit. Tämä muutos samalla mahdollisti lääketeollisuudelle valmistaa insuliinia valtavia määriä. Käytännön potilaiden hoidossa tästä uudesta tavasta valmistaa insuliinia ei ollut kuitenkaan hoitotyössä mitään etua eläininsuliiniin verrattuna. Lääketeollisuudella oli tässä kohtaa olemassa melkoinen ongelma. Ongelma ratkaistiin niin, että järjestettiin ensimmäinen maailmanlaajuinen insuliininvaihtokampanja.

Lääkealan yritys, Novo Nordisk, on perustettu vuonna 1923 globaali lääkeyritys, jonka pääkonttori sijaitsee Tanskassa, lähellä Kööpenhaminaa. Novo Nordiskilla on yli 64 000 työntekijää 80 maassa eri puolilla maailmaa ja yrityksen tuotteita myydään ainakin 170 maassa. Tuotantolaitoksia Novo Nordiskilla on yhdeksässä maassa (Algeria, Brasilia, Kiina, Tanska, Ranska, Japani, Venäjä, Iso-Britannia ja Yhdysvallat) sekä tutkimus- ja kehityskeskuksia viidessä maassa (Kiina, Tanska, Intia, Iso-Britannia ja Yhdysvallat). Vuonna 1923 kaksi pientä tanskalaista yritystä alkoi valmistaa käänteentekevää uutta lääkettä, insuliinia, jonka kaksi kanadalaista tutkijaa keksivät Torontossa vuonna 1922.

Novo Nordisk itse ilmoittaa näin: ”Tavoitteemme on ajaa muutosta diabeteksen ja muiden vakavien kroonisten sairauksien, kuten lihavuuden, sekä harvinaisten veri- ja hormonaalisten sairauksien voittamiseksi. Tähän tavoitteeseen pyrimme tekemällä uraauurtavavia tieteellisiä läpimurtoja, laajentamalla lääkkeidemme saatavuutta sekä pyrkimällä ehkäisemään ja viime kädessä parantamaan sairauksia.”

Lääkeyhtiö Novo Nordisk maksoi vuonna 2006 lääkäreiden assistenteille ja apteekkiketjuille, jotta potilaat eli diabeetikot alkaisivat käyttää uusia ja kalliita insuliinilääkkeitä. Novo Nordiskin aluejohtaja kirjoitti yrityksen myyntiesittelijöille näin: ”Tavoitteemme on vähintään 50 uutta reseptiä viikossa jokaisella toimialueella… Jos et saavuta tätä tavoitetta, kysy itseltäsi, kohtelevatko lääkärikaverisi sinua reilusti. Muistuta heitä kaikesta heille antamastasi ajasta ja tarjoamistasi näytteistä, lounaista, illallisista, koulutuksista ja mentoroinneista, ja hoida homma kotiin!! Pystyt siihen!!”

Novo Nordisk nosti uusilla insuliinivalmisteillaan insuliinimyyntiään 364 prosenttia, kun lääkeyhtiö Eli Lillyn vastaava myynti nousi vain 13 prosenttia. Lääkkeiden vaihtamisesta uudempiin ja nopeasti tehoaviin insuliinityyppeihin varoittivat terveydenhoidon monet ammattilaiset; tästä saattaisi aiheutua jopa hengenvaarallisia tilanteita, jos potilaille ei samalla tiedotettaisi lääkkeiden erosta hyvin perusteellisesti. Perusteellista tiedotusta ei suinkaan aina tehty. Osa lääkkeitä saaneista potilaista sai kuulla lääkevaihdosta vasta hakiessaan lääkkeitä apteekeista.

Seuraava lääkevaihtokampanja sai alkunsa siitä, että potilaiden insuliini korvattiin insuliinikorvikkeilla, jotka tuotettiin geeniteknologian avulla ja jotka valmisteet olivat monin verroin kalliimpia valmisteita. Novo Nordiskin vuosikertomus vuodelta 2010 kertoo parhaan insuliinijohdannaisen, glargiini-insuliinin, nostaneen Sanofi-Aventisin insuliinitulot noin 5,1 miljardiin dollariin, kun Novo Nordiskin tulot olivat 4,7 miljardia dollaria ja Eli Lyllyn 3,1 miljardia dollaria. Ylivoimaisesti suurimmalle osalle diabetespotilaista eli tyypin 2 diebetespotilaille tästä johdannaisesta on vain hyvin vähän hyötyä, lukuun ottamatta vaikeahoitoista glykokemiaa.

BMJ (vuosina 1857-1988 lehti ilmestyi nimellä British Medical Journal) kertoi artikkelissaan vuonna 2012 Novo Nordiskin rekrytoineen melkein 360 000 potilasta hyvin kyseenalaisiin ”tutkimuksiinsa”. Lääkeyrityksen tutkimuksesta suurin osa tehtiin keskituloisissa tai köyhissä maissa, vaikka testipotilailla ei olisi ollut varaa kalliimpaan insuliiniin. Uusi insuliinijohdos maksoi esimerkiksi Intiassa yhdeksän kertaa enemmän kuin aikaisempi ihmisperäinen insuliini. Yrityksen yhdessä tutkimuksessa ei ollut lainkaan kontrolliryhmää eikä myöskää tarkkaa tutkimuskysymystä. Tämän tutkimuksen tulokset olivat hyvin epäilyttäviä, koska hypoglykemiaa ei ilmaantunut tutkimuksessa juuri lainkaan. Myöskään satojatuhansia ihmisiä ei tarvita, jos halutaan tutkia uudesta insuliinista jotakin. Tutkimuksessa kuitenkin välttämättä tarvitaan vanhaa insuliinia saava verrokkiryhmä. Novo Nordisk julkaisi tutkimuksesta joitakin tuloksia, mutta yritys oli alaryhmäanalyyseistä hyväksynyt julkaistavaksi vain ne tulokset, joista oli saatu myönteisiä tuloksia. Ainakin osa tutkimuksen tekijöistä ja kirjoittajista nautti lääkeyhtiön palkkaa. Lääkäreille maksettiin samoin palkkioita eli kaikki muut hyötyivät vaurastumalla, vain köyhät potilaat saivat maksaa laskun.

Yhdysvalloissa vuonna 1999 FDA (Food and Drug Administration) antoi myyntiluvan Avandia -lääkkeelle, vaikka se aiheutti lumelääkettä sekä aktiivisia verrokkeja selvästi enemmän verisuonitukoksista aiheutuvia sydänhaittoja (suhteellinen riski 1,8, 95 prosentin luottamusväli 0,9-3,6). Jostakin syystä FDA:n virkailija oli mukauttanut testituloksia suhteessa lääkkeen käyttöaikaan, mikä tietysti silloin laski suhteellisen riskin 1,1:een. Lääkkeen pakkausselostuksessa ilmoitettiin, että lääke nostaa LDL-kolesterolia 19 prosentilla, mikä selittänee sydänhaittoja. Vuonna 2002 sai myyntiluvan kolesterolia laskeva lääke sillä perusteella, että lääke laski LDL-kolesterolia 15-18 prosenttia – ilman näyttöä kliinisestä hyödystä. Nämä em. esimerkit huolestuttavalla tavalla kertovat karua kieltään siitä, että virastot todella heikosti suojelevat kansalaisten terveyttä.

Euroopan lääkevirasto EMA (European Medicines Agency) suhtautui Avandia-lääkkeen haittavaikutuksiin siinä määrin vakavasti, että ei hyväksynyt lääkettä markkinoille. Vuosi myöhemmin EMA kuitenkin ilman mitään lisänäyttöjä meni ja hyväksyi lääkkeen pääsyn markkinoille. Selvää yksiselitteistä syytä ei ole tiedossa tälle tapahtumalle, mutta EMA:n asiantuntijalautakunnassa istunut Silvio Garattini (s. 12.11.1928 Bergamo, Italia) on kertonut lääkeyhtiöiden ehdottaneen lautakuntiin maksettuja mielipidejohtajia, jotka asiantuntijoille kertovat asiat hyvin myönteisessä valossa. BMJ:lle muuan asiantuntijalautakunnan jäsen kertoi diabetespiirien arvostettujen jäsenten olleen häneen henkilökohtaisesti yhteydessä ja painostaneet häntä hyväksymään tämän uuden insuliinilääkkeen tulo markkinoille. Silvio Garattinin oman mielipiteen mukaan tätä uutta lääkettä ei tarvittu, sillä enemmän tai vähemmän samanlaisia lääkkeitä oli jo olemassa markkinoilla runsaasti. Garattinin perusteluista ilmeni samoin se, että koska myyntiluvan saanti edellytti lääkeyhtiöiltä pitkäaikaistutkimuksia lääkkeiden vaikutuksista, yhtiöt myös käytännössä hidastelivat näiden tutkimusten teon kanssa niin pitkään, että lääkkeen saama patenttisuoja ehtii päättyä ennen kuin tutkimuksien ikävät tulokset tulevat julkisiksi tiedoiksi. Erittäin valitettava tosiasia on myöskin ollut se, että ainoastaan kolmannes FDA:n edellyttämistä myyntiluvan jälkeen tehtävistä seurantatutkimuksista toteutuu todellisuudessa.

Silvio Garattini.

Vertaisarvioitu artikkeli Chronobiology International -lehdessä Työterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston tutkijoiden tutkimukseen viitaten osoittaisi, että myöhään valvomisella ei ole juuri vaikutusta iltavirkkujen elinikään. Iltavirkuilla on hieman kohonnut ennenaikaisen kuoleman riski verrattuna aamuvirkkuihin, mutta se johtuu pääosin kytköksistä tupakointiin ja alkoholin kulutukseen. Noin 23 000 kaksosen tiedoista koostuva havaintoaineisto pohjautuu tutkimukseen, jossa heitä on seurattu yli 37 vuoden ajan.

Paljon valmisruokia ja muuta teollisesti pitkälle prosessoitua ruokaa syövät sairastuvat yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan muita todennäköisemmin tyypin 2 diabetekseen. Havainto perustuu kolmeen seurantatutkimukseen, jotka koostuivat lähes 200 000 ihmisen 30-vuotisista seurantatiedoista. Muun muassa teollisesti käsitelty leipä, virvoitusjuomat, valmisruuat, teolliset kastikkeet, monet leivonnaiset, levitteet ja lihatuotteet liittyivät diabetesriskiin. Ne sisältävät usein paljon suolaa, kovaa rasvaa ja vähänlaisesti kuitua. Jugurtit ja maitopohjaiset jälkiruuat, hedelmäpohjaiset tuotteet ja murot sekä tumma leipä sen sijaan saattoivat jopa vähän pienentää sairastumisen riskiä.

Vuosittain arviolta 14 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa sairastuu tyypin 2 diabetekseen huonon ruokavalion takia. Mahdollisesti jopa 70 prosenttia uusista diabetestapauksista on yhteydessä ruokavalioon, arvioi 184 maata kattava, Nature Medicine -lehdessä julkaistu selvitys.

Etenkin liian vähäinen täysjyväviljojen ja runsas valkoisen riisin ja teollisen vehnän syöminen aiheuttavat sairastumisia. Myös liiallinen punaisen lihan ja prosessoitujen lihatuotteiden käyttö on merkittävä diabeteksen aiheuttaja. Myös Itä-Suomen yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan eläinproteiiniin painottuva ruokavalio ja erityisesti runsas lihan käyttö lisäävät tyypin 2 diabetekseen sairastumisen riskiä. Tätä voi selittää esimerkiksi se, että lihankäyttö on yhteydessä suurempaan painoindeksiin ja suurempaan matala-asteisesta tulehduksesta kertovan herkän C-reaktiivisen proteiinin pitoisuuteen veressä.