Johan Vilhelm Snellman (2. osa) 

Johan Vilhelm Snellman.

J. L. Runeberg ja Zacharias Topelius.

Johan Snellman oli läheisessä yhteydessä 1830-luvun alkupuolella joukkoon opiskelijoita, joista tuli myöhemmin merkittäviä suomalaisen kulttuurin puolestapuhujia sekä kehittäjiä. Nämä opiskelijat kutsuivat ryhmäänsä nimellä Lauantaiseura. Johan Snellmanin lisäksi Lautaiseuraan kuuluivat mm. Johan Ludvig ja Fredrika Charlotta Runeberg (o.s. Tengström, s. 2.9.1807 Pietarsaari ja k. 27.5.1879 Helsinki), Zacharias Topelius (s. 14.1.1818 Uudenkaarlepyyn maalaiskunta ja k. 12.3.1898 Sipoo), Johan Jakob Nervander ja Frederik Cygnaeus. Lauantaiseuran jäsenet kokoontuivat epävirallisena yhteisönä jäsentensä koteihin keskustelemaan kirjallisuudesta sekä filosofiasta. Alkuun Lauantaiseuran johtohahmona toimi Johan Jakob Nervander ja myöhemmin johdossa toimi Johan Ludvig Runeberg. Lauantaiseuran epävirallisena äänenkannattajana voitaneen pitää Johan Runebergin vuonna 1832 perustamaa sanomalehteä, Helsinfors Morgonbladia, koska monet Lauantaiseuran jäsenet avustivat lehteä. Johan Snellman ei kuitenkaan tohtinut vielä tuoda ajatuksiaan julki, mutta hän teki kuitenkin jo Johan Runebergin artikkeliin kantaa ottavan hahmotelman taidekäsityksistään. Isänmaallisuus kasvatti rakkautta pyhään luontoon Johan Runebergin mielestä, mutta Johan Snellmanin mukaan Suomen metsät olivat pitkästyttäviä. Lauantaiseuran loppuaikoina Johan Vilhelm Snellman oli seuran johtava, keskustelun kulkuun ratkaisevasti vaikuttanut henkilö. Vuonna 1837 Runebergien muutettua Porvooseen Lauantaiseuran säännöllinen toiminta loppui.

Johan Nervander.

Vuosina 1835-1839 Johan Snellman toimi Helsingin yliopiston dosenttina, mutta hänen silloinen yliopistoura katkesi yliopiston hallinnon kanssa käytyihin riitoihin. Snellman matkusti ensin vuonna 1839 Ruotsiin ja sieltä edelleen Saksan Tübingeniin. Saksassa häneltä ilmestyivät hänen filosofiset pääteoksensa Versuch einer speculativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit (Persoonallisuuden idean spekulatiivisen kehittelyn yritys eli Persoonallisuuden idea) ja Läran om staten (Valtio-oppi, 1842, Tukholma). Suomeen takaisin Johan Snellman palasi vuonna 1842.

Monista yrityksistään huolimatta Johan Snellman ei saanut Helsingin yliopistosta professuuria. Vuonna 1843 Snellman muutti Kuopioon, jossa hän otti vastaan nimityksen yläalkeiskoulun rehtoriksi. Vuonna 1872 Kuopion yläalkeiskoulun ja kimnaasin pohjalle perustettiin Kuopion lyseo, jonka koulurakennus valmistui jo vuonna 1826 Kuopion torin – silloisen hevostorin - etelälaidalle keisari Aleksanteri I:n (s. 23.12.1777 Talvipalatsi, Pietari, Venäjä ja k. 1.12.1825 Taganrog, Venäjä) vierailun muistoksi. Johan Snellman pystyi vaikuttamaan Kuopiostakin koko maan asioihin tehokkaasti. Siihen vaikuttivat hänen perustamansa sanomalehdet. Nämä lehdet sisälsivät voittopuolisesti kansallismielistä valistusta ja yhteiskuntakritiikkiä. Lehdissä oli yhdistävänä tekijänä vahva sivistyksellinen ote. Vuodesta 1844 lähtien Johan Snellman julkaisi ruotsinkielistä Saima, sekä suomenkielistä Maamiehen Ystävä -viikkolehteä. Vuonna 1846 viranomaisten lakkauttaman Saima -lehden tilalle Snellman perusti lehden Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning.

Johan Vilhelm Snellmanilla oli ylevänä aatoksena kohottaa Suomen kansallista tietoutta sekä kulttuuria mm. julkaisemalla sanomalehtiä. Kuopiossa toimiessaan koulun rehtorina tammikuussa 1844 Johan Vilhelm Snellman alkoi julkaista viikottaista sanomalehteä Saima, joka oli ensimmäinen suomalainen poliittis-kulttuurinen sanomalehti, millä vaikutettiin myös kulttuuriin. Saima -lehti ilmestyi Kuopiossa 4.1.1844 – 31.12.1846. Saima -lehti ilmestyi ruotsinkielellä ja lehti oli suunnattu koulutetulle lukijakunnalle. Lehden sisältönä oli uutisia, koulutuksia, kasvatusta, runoja ja tarinoita, matkakertomuksia sekä kirjallisuuskritiikkiä. Saima -lehden kautta Johan Snellman kävi polemiikkia varsinkin Zacharias Topeliuksen Helsinfors Tidningarin kanssa. Johan Snellman harrasti lehdessään mielellään lehtikritiikkiä. Yhteiskunnallisten artikkelien ohella Saima -lehdessä julkaistiin myös kaunokirjallisia kirjoituksia.

Johan Vilhelm Snellman vaati Saima -lehdessä suomenkielen aseman kohottamista. Hänen aiheisiinsa kuului samoin sosiaalipolitiikka. Johan Snellmanin yhteiskunnallisia näkemyksiä kuvastaa hänen oma kirjoitus Saima -lehden numerossa yhdeksän: ”Inhimillisestä heikkoudesta johtuu, että jokainen antaa miuluummin itse almun kuin maksaa valtiolle verotuksessa määrätyn summan vähäosaisten auttamiseen. Ja kuitenkin yksityiset toimenpiteet eivät voi saada aikaan läheskään sitä mitä hallituksen.”

Elias Lönnrot.

Vuonna 1843 ilmestyi jo Saima -lehden näytenumero, joka jaettiin Finlands Allmänna Tidningin – nykyisen Virallisen lehden edeltäjä – mukana. Saima -lehti ilmestyi seuraavan vuoden alusta kerran viikossa torstaisin. Saima -lehden levikki oli silloisissa oloissa alusta lähtien laaja, 700 tilaajaa eri puolilla maata. Aikanaan lehden suosio oli toiseksi suurinta Virallisen lehden jälkeen. Saima -lehti painettiin kuopiolaisessa Karstenin kirjapainossa. Lehti joutui useasti sensuurin hampaisiin ilmestymisensä aikana. Loppuvuodesta 1846 lehti lopulta sensuurin päätöksestä lakkautettiin radikaliutensa vuoksi. Saima -lehden seuraajaksi Snellman perusti Elias Lönnrotin tuella Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning -nimisen lehden.

Elias Lönnrot sai luvan julkaista kahdesti kuukaudessa ilmestyvää kirjallisuuslehteä ja Johan Snellman tuli lehteen toimittajaksi. Litteraturbladin ensimmäinen numero ilmestyi Kuopiossa toukokuussa 1847. Lönnrot laati ensimmäiseen vuosikertaan monia suomenkieltä käsitteleviä artikkeleita, joista osa julkaistiin suomeksi. Enin osa lehden kirjoituksista oli kuitenkin Snellmanin laatimia. Lehdessä arvosteltiin ja selostettiin koti- ja ulkomaisia tieteellisiä, yhteiskunnallisia ja kaunokirjallisia julkaisuja sekä käsiteltiin kauppaan, teollisuuteen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä. Kenraalikuvernööri Aleksandr Sergejevitš Menšikov (s. 26.8.1787 ja k. 2.5.1869 Pietari) piti lehteä vallankumouksellisena ja vaati Kuopion läänin kuvernööriä, eversti Gustaf Adolf Ramsayta (s. 23.3.1794 Kuopio ja k. 8.5.1859 Helsinki) valvomaan sitä ankarammin. Sensuurin vainoaman Snellman siirsi vuonna 1849 lehden painatuksen Helsinkiin Waseniuksen kirjapainoon ja luopui saman vuoden kesällä sen toimittamisesta.

Karl Snellman.

Johan Vilhelm Snellman avioitui 18.11.1845 kuopiolaisen apteekkarin tyttären, Johanna Loviisa Wennbergin (s. 14.1.1828 ja k. 4.6.1857) kanssa. Tästä avioliitosta syntyivät lapset Hanna (s. 22.11.1846 ja k. 17.8.1882 Helsinki), Anders Henrik (s. 16.8.1848 ja k. 12.8.1911), Johan Ludvig (s. 14.3.1850 Helsinki ja k. 15.11.1909 Espoo), Wilhelm (s. 6.10.1851 Helsinki ja k. 23.3.1933 Savonlinna) ja Karl (2.10.1855 Helsinki ja k. 20.10.1928 Helsinki). Anders Henrik Snellman toimi senaatin oikeusosaston jäsenenä vuosina 1905-1909 ja Karl Snellman tie- ja vesirakennuslaitosten ylihallituksen ylitirehtöörinä vuosina 1909-1925. Karl Snellman sai myös todellisen valtioneuvoksen arvonimen vuonna 1917. Johan Ludvig Snellmanista tuli senaatin esittelijäsihteeri ja Wilhelm Snellmanista varttui lääkintöneuvos.

Vuonna 1849 Johan Snellman perheineen palasi takaisin Helsinkiin. Venäjän keisari Aleksanteri II:n tultua Suomen suurruhtinaaksi vuonna 1855 olot Suomessa muuttuivat vapaammiksi. Johan Snellman palasi Litteraturbladin toimittajaksi vuonna 1855. Seuraavana vuonna Johan Snellmanille avautui yliopistosta siveysopin sekä tieteiden järjestelmän professorin virka. Johan Snellmanin avioliitto sai järkyttävän päätöksen, kun aviopuoliso kuoli lapsivuoteeseen vuonna 1857. Vuonna 1859 Johan Snellman sai kanslianeuvoksen arvonimen vuonna 1859.

Johan Snellman toimi vuosina 1863-1868 senaattorina. Vuonna 1863 hänet kutsuttiin päälliköksi valtiovaraintoimituskuntaan. Hän vaikutti ratkaisevasti siihen, että saatiin asetus suomenkielen oikeuksista senaatissa. Samoin Johan Snellman saattoi päätökseen Suomen rahanuudistuksen ja Suomi sai oman rahayksikön, markan vuonna 1865. Vielä samana vuonna Johan Snellmanille myönnettiin Pyhän Vladimirin ritarikunnan kolmannen luokan ritarimerkki. Vuonna 1866 Johan Snellman aateloitiin. Siksi hän toimi aatelissäädyssä sukunsa edustajana valtiopäivillä vuosina 1867, 1872 ja 1877-1878. Turun Lauantaiseurasta syntyneen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä Johan Snellman toimi vuosina 1870-1874. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry on vuonna 1831 perustettu tieteellinen seura ja yleishyödyllinen yhdistys.

Johan Vilhelm Snellman kuoli 1881 ja hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. ”Kangasalan Karhun”, kunnallisneuvos, poliitikko, suomalaisuusmies, sanomalehti- ja tietokirjailija sekä aikansa huomattava yhteiskunnallinen vaikuttaja, Agathon Meurmanin (s. 9.10.1826 Kangasala ja k. 17.1.1909 Helsinki) sai ehdotuksellaan aikaan sen, että Suomen talonpoikaissääty päätti vuonna 1882 tilata Johan Vilhelm Snellmanin haudalle muistomerkin. Vuonna 1885 paljastettiin arkkitehti, senaattori ja pankinjohtaja Odert Sebastian Gripenbergin (s. 8.3.1850 Kurkijoki ja k. 12.7.1925 Helsinki) suunnittelema koruton muistomerkki Johan Snellmanin Hietaniemen haudalla Helsingissä. Snellmanin hautamuistomerkissä lukee ainoastaa Johan Snellmanin nimi ilman elinvuosia sekä sanat ”Suomen talonpoikaissäädyltä”.

Johan Vilhelm Snellman 

Johan Vilhelm Snellman.

Valtiomies, filosofi, kirjailija ja sanomalehtimies Johan Vilhelm Snellman (s. 12.5.1806 Tukholma, Ruotsi ja k. 4.7.1881 Kirkkonummi) oli fennomaani, joka teki merkittävästi työtä suomenkielen aseman ja mm. Suomen markan käyttöönoton suhteen. Snellmania pidetään siksi yleisesti yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä sekä Suomen kansallisfilosofina. Johan Vilhelm Snellman syntyi Patience -laivalla Tukholman satamassa vuonna 1806 ruotsinkielisille vanhemmille. Isä oli merikapteeni Kristian Henrik Snellman (s. 28.12.1777 Piippola ja k. 22.5.1855 Haukipudas), jonka isä oli Piippolan kappalainen Gerhard Snellman (s. 28.11.1748 Tervola ja k. 7.1.1803 Tyrnävä) ja äiti Anna Kristina Snellman (o.s. Ståhlberg, s. 25.2.1747 Muhos, Oulu ja k. 20.2.1813 Oulu). Johan Vilhelm Snellmanin äiti ja merikapteeni Kristian Henrik Snellmanin aviopuoliso oli Maria Magdalena Snellman (o.s. Röring, s. 12.7.1779 Pyhäjoki ja k. 18.6.1814 Karleby).

Kristian Henrik Snellman.

Kristian Henrik Snellman avioitui sangen varhain pohjoispohjalaisen Maria Magdaleena Rönningin kanssa. Tukholmaan he muuttivat opiskelun vuoksi vuonna 1806. Snellmanin perhe asui Tukholman Södermalmin kaupunginosassa, jossa tapasi asua samoin useita muita merimiehiä ja heidän perheitään. Kristian Henrik Snellman oli viehättynyt kristilliseen ja swedenborgilaiseen filosofointiin. Varsinaiseksi ammatikseen kuitenkin Kristian Henrik Snellman valitsi merenkulun ja hän valmistui merikapteeniksi Tukholmassa. Johan Snellmanin vanhemmat muuttivat vuonna 1813 merkittävään kauppa- ja merenkulkukaupunki Kokkolaan, kun Suomi oli liitetty vuonna 1809 Venäjään. Johan Snellmanilla oli veljinä Christian Gerhard ja Carl August sekä sisarina Magdalena, Maria ja Anna. Äiti-Magdalena kuoli valitettavasti Annan synnytykseen 34-vuotiaana vuonna 1814. Johan Vilhelm Snellman asui Kokkolassa vuosina 1813-1816.

Johan Vilhelm Snellman aloitti yksityisen opintonsa Kokkolassa. Ouluun tätinsä Anna Jakobina Piponiuksen (s. 3.2.1780 ja k. 6.6.1836 Oulu) luokse Johan Vilhelm Snellman muutti asumaan vuonna 1816. Oulussa hän aloitti myös opintonsa yliopistoon valmistavassa kaupungin triviaalikoulussa. Oulun triviaalikoulu toimi vuodesta 1682 vuoteen 1842 ainoana Pohjois-Suomessa yliopistoon valmistavana kouluna. Anna Piponiuksen kerrotaan erään kerran sanoneen Johan Vilhelm Snellmanille: ”Jos sinusta tulee hyvä, sinusta tulee oikein kelpo mies, mutta muussa tapauksessa sinusta tulee aikamoinen roisto, sillä keskinkertaista sinusta ei tule.” Ruotsinkielinen Johan Vilhelm Snellman oppi Oulun kaupungissa koulukavereidensa avustuksella suomenkielen. Kaikki kesät hän asui kouluaikanaan vanhimman tätinsä, Elisabet Magdalena Montgomeryn (o.s. Snellman, s. 23.2.1775 Piippola ja k. 2.4.1837 Rantsila) luona Rantsilassa.

Oulun tulipalo.

Vuonna 1822 tulipalo tuhosi melkein koko Oulun kaupungin triviaalikouluineen. Johan Snellman sai koulukavereidensa tavoin koulun päättötodistuksen suorittamatta normaalia päästötutkintoa. Tulipalo alkoi varhain aamuyöllä 23.5.1822 värjärimestari Papen lähellä raatihuonetta rantaa sijainneesta talosta. Tulipalo levisi hyvin nopeasti tuhoten edetessään useita puutalokortteleita sekä Sofia Magdalenan kirkon puurakenteet. Kirkon kiviseinien sisään rakennettiin myöhemmin nykyinen Oulun tuomiokirkko. Tulipalon sammuttua melkein koko kaupunki oli tuhoutunut maan tasalle. Yli 3 000 oululaista jäi ilman kotia, kun 330 rakennusta tuhoutui täysin tai lähes täysin ja vain 65 rekennusta saatiin säästettyä.

Johan Snellman vietti kesällä 1822 lomaansa Alahärmässä, jonne hänen isänsä oli muuttanut mentyään avioliittoon uuden vaimonsa, Katariina Sofia Snellmanin (o.s. Ahla, s. 21.12.1798 Lumijoki ja k. 27.11.1879 Alahärmä) kanssa. Johan Snellmanin äitipuolella oli Rautalammilla asuva nuorempi sisar nimeltä Anna Kristiina (s. 8.7.1801 Lumijoki ja k. 11.7.1883 Impilahti), joka toisinaan poikkesi vanhempaa sisartaan tapaamassa Alahärmässä. Johan Snellman oli tuolloin vain 16-kesäinen, mutta tämä ei estänyt häntä ja vanhempaa Annaa rakastumasta toisiinsa sekä menemästä kihloihin keskenään. Anna Kristiinalla oli kuitenkin kaksi kilpakosijaa, jotka halusivat tuhota nuorten rakastavaisten yhteyden varastamalla sekä tuhoamalla heidän kirjeensä. Rakastavaisille kilpakosijat samoin kertoivat aivan perättömiä asioita toisistaan.

Johan Ludvig Runeberg.

Elias Lönnrot.

Johan lähtikin sitten vielä 16-vuotiaana opiskelemaan Keisarilliseen Turun Akatemiaan. Täysin samaan aikaan omat opintonsa Keisarillisessa Turun Akatemiassa aloittivat myös häntä vanhemmat kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg (s. 5.2.1804 Pietarsaari ja k. 6.5.1877 Porvoo) ja lääkäri Elias Lönnrot (s. 9.4.1802 Sammatti ja k. 19.3.1884 Sammatti). Johan Snellmanin ystäväpiiriä Turussa olivat samoin Johan Kjemmer (k. 4.1.1833 Pariisi), meteorologi Johan Jakob Nervander (s. 23.2.1805 Uusikaupunki ja k. 15.3.1848 Helsinki) sekä taiteilija Fredrik Cygnaeus (s. 1.4.1807 Hämeenlinna ja k. 7.2.1881 Helsinki). Opiskelijoiden piirissä Turun Akatemiassa syntyi Turun romantiikaksi kutsuttu liike. Liike nojasi pohjoismaiseen sekä saksalaiseen romantiikkaan, joka vetosi historiaan ja tunteeseen. Turun opiskelijat esittelivät suomalaisen rahvaan ja kansan kulttuurin ruotsinkielisille sivistyneille. Näin opiskelijat alkoivat kiinnostua suomalaisuudesta ja suomenkielestä. Kirjailija, sanomalehtimies, historiantutkija ja poliitikko Adolf Ivar Arwidson (s. 7.8.1791 Padasjoki ja k. 21.6.1858 Viipuri) vaati toimia suomalaisuuden henkiin herättämiseksi, sillä hänen mielestään samaa kieltä puhuvat muodostavat yhtäläisen kokonaisuuden, jota yhdisti ”sisäinen sielu ja ajatuksen side, joka on kaikkia ulkonaisia yhdistyksiä mahtavampi ja lujempi”. Adolf Ivar Arwidson tunnetaan erityisesti hänen tokaisustaan: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia”.

Johan Snellman opiskeli Turun Akatemiassa teologiaa sekä historiaa, kreikkaa, latinaa ja maailmankirjallisuutta. Hieman myöhemmin hän opiskeli myös fysiikkaa ja muitakin luonnontieteitä. Johan Snellmanin opettajana toimi filosofian ja historian professori sekä rehtori Johan Henrik Avellan (s. 18.12.1773 Viapori ja k. 3.9.1832 Helsinki). Vuonna 1870 Johan Henrik Avellan valmistui ylioppilaaksi. Vuonna 1795 professori Henrik Gabriel Porthan (s. 8.11.1739 Viitasaari ja k. 16.3.1804 Turku) tarkisti Johan Henrik Avellanin pro gradu -tutkielman Turun Akatemiassa. Johan Avellan valmistuikin vielä samana vuonna filosofian maisteriksi. Avellan kirjoitti ensimmäisen ruotsinkielisen väitöskirjan saksalaisesta filosofista, Georg Wilhelm Friedrich Hegelistä (s. 27.8.1770 Stuttgart ja k. 14.11.1831 Berliini). Vuonna 1812 Johan Avellan nimitettiin professoriksi ja hän toimi samalla käytännöllisen filosofian vt. professorina vuosina 1811-1812 sekä 1824-1827. Johan Avellanin väitöskirja oli Öfversigt af ryska språkets bildning, jonka tarkasti akatemian Venäjän historian ja kirjallisuuden sekä venäjänkielen dosentti Eric Gustaf Ehrström (s. 29.5.1791 Luoto ja k. 25.4.1835 Pietari).

Eric Gustaf Ehrström.

Tovereidensa kanssa Johan Vilhelm Snellman perehtyi Turun romantiikkaan liittyviin aatteisiin, mutta he halusivat jättää politikoinnin vain taka-alalle, sillä Adolf Ivar Arwidson oli ryvettynyt itse politiikassa ja siksi erotettu virastaan vallankumouksellisten kirjoitustensa vuoksi. Opiskelijanuorukaiset eivät kaivanneet samanlaista kohtaloa itselleen. Johan Snellman sai Turun Akatemiassa opiskellessaan sangen pysyviä kansallisromanttisia vaikutteita, mutta romantikoista hänet erotti lopulta se, että häntä kiinnosti historian sijaan tulevaisuus sekä kansojen henkinen toiminta.

Johan Vilhelm Snellman halusi aluksi papiksi ja siksi hän satsasi varsinkin teologian opintoihin. Yleensä tutkinnon suorittanut sai ammatin ja viran melko nopeasti valmistumisen jälkeen. Johan Snellman ei voinut kuitenkaan ilmoittautua pappistutkintoon, sillä hän hän ei ollut vielä saavuttanut siihen vaadittua 22 vuoden ikää. Snellmanin opettajan, käytännön filosofian professori Johan Jakob Tengströmin (s. 22.10.1787 Kokkola ja k. 11.4.1858 Helsinki) ohjauksesta Snellman vaihtoi siksi pääaineekseen filosofian. Johan Snellman toimi kotiopettajana eri puolilla Suomea rahoittaakseen omia opintojaan. Näin hän sai kokemusta opettamisesta, seurapiirien tapakulttuurista sekä ravitsevaa ravintoa, johon opiskelijoilla ei suinkaan välttämättä ollut aina varoja. Snellman harrasti väittelyä, šakinpeluuta sekä huilunsoittoa.

Turun tulipalo vuonna 1827.

Turun tulipalossa syyskuussa 1827 tuhoutui osa Turun Akatemiasta ja sen kokoelmista. Venäjän keisari Nikolai I päätti siirtää sittemmin Akatemian Helsinkiin, jossa lokakuussa 1828 alkoi sen toiminta nimellä Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto. Johan Vilhelm Snellman suorittikin stipendiaattitutkinnon ja hän keskittyi sitten Hegelin filosofiaan. Yhdeksän vuotta kestäneen opiskelujakson päätteeksi Johan Snellman valmistui vuonna 1831 filosofian kandidaatiksi. Snellman promovoitiin maisteriksi vuonna 1832. Johan Vilhelm Snellman kirjoitti väitöskirjansa, Dissertatio academica absolutismum systematis Hegeliani defensura 1835, joka käsitteli saksalaisen filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegelin (s. 27.8.1770 Stuttgart, Württemburgin herttuakunta, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja k. 14.11.1831 Berliini, Preussin kuningaskunta) aatemaailmaa.

Georg Wilhelm Friedrich Hegel.

Radio-orkesteri

Ensimmäinen Radio-orkesteri.

Toukokuun 29. päivänä vuonna 1926 perustettiin O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradio -yhtiö Helsingissä. Vuonna 1923 perustetulta Suomen Radioyhdistykseltä hankituilta laitteistoilla Suomen Yleisradio aloitti ensimmäisen lähetystoimintansa 9.9.1926 studiosta, joka sijaitsi Helsingissä osoitteessa Unioninkatu 20. Tätä päivää pidetään yleisesti Yleisradion syntymäpäivänä, vaikka vuonna 1928 vasta Yleisradion lähettämiä ohjelmia pystyi kuuntelemaan koko maassa. Tästä alkoi pirteä maanlaajuisen verkon kehittäminen ja rakentaminen. Pian tultaessa 1930-luvulle Yleisradion verkko jo niin laaja, että sen lähetyksiä pääsi kuulemaan 100 000 suomalaisessa kodissa. Suomen valtio otti vuonna 1934 Yleisradion toiminnan hoitaakseen. Tuoreen yhtiön nimeksi muodostui Oy Yleisradio Ab. Yhtiön nimi varastettiin Puolustusvoimilta, jossa yleisradiolla tarkoitettiin kaikkien kuultavissa olevaa radiolähetystä. Yleisradion vanhin vielä tallessa oleva ohjelma on vuodelta 1935 presidentti Pehr Evind Svinhufvudin (s. 15.12.1861 Sääksmäki ja k. 29.2.1944 Luumäki) uudenvuodenpuhe.

Alexis Gustaf Maximilian af Enehjelm.

Aivan alusta lähtien musiikin osuus Yleisradion lähetyksissä oli hyvin merkittävä. Oman kortensa tässä asiassa kantoi yhteiseen kekoon lähetystoiminnan alkuaikojen kuuluttajana toiminut oopperalaulaja Alexis Gustaf Maximilian af Enehjelm (s. 2.10.1886 Hämeenlinna ja k. 19.7.1939 Helsinki) ja hänen omat musiikilliset mieltymyksensä. Enehjelmin vanhemmat olivat everstiluutnantti Gustaf Emil af Enehjelm ja Hedvig Mathilda Alfthan. Alexis af Enehjelm kävi Hämeenlinnan lyseota ja siirtyi sitten Haminan kadettikouluun valmistuakseen upseeriksi. Enehjelm jatkoi opintojaan kadettikoulun lopettamisen jälkeen Helsingissä ja hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1906 Nya svenska läroverket Helsinforsista. Muutaman vuoden opiskeltuaan humanistisia aineita Helsingin yliopistossa Enehjelm aloitti ulkomailla lauluopinnot.

Alexis af Enehjelm opiskeli laulua Wienissä sekä Münchenissä vuosina 1909-1913. Hän piti Wienissä ensimmäisen ulkomaisen konserttinsa vuonna 1914. Vuosina 1914-1919 hän opetti Helsingin musiikkiopistossa laulua sekä piti samanaikaisesti laulukonsertteja. Suomalaisessa Oopperassa hän lauloi vuosina 1919-1920, minkä jälkeen hän otti kiinnityksen Darmstadin hovioopperaan vuosiksi 1920-1924. Tämän jälkeen hän lauloi jälleen vuoteen 1931 saakka Suomalaisessa Oopperassa. Alexis af Enehjelm hallitsi kaikkiaan 50 eri oopperaroolia. Vuodesta 1926 lähtien Alexis af Enehjelm työskenteli samoin Yleisradion kuuluttajana sekä toimittajana. Jo ennen Yleisradion perustamista Enehjelm työskenteli Suomen Radioyhdistyksen kuuluttajana ja ohjelmanhankkijana.

Radio-orkesterin kapellimestareita: Toivo Haapanen, Erik Cronvall, Erkki Linko ja Nils-Eric Fougstedt.

Yleisradio lähetti vuoden 1926 kuluessa radioaaltojen kautta kaikkiaan seitsemän Helsingin kaupunginorkesterin sinfoniakonserttia, 39 soitinsooloesitystä, 63 lauluohjelmaa sekä neljä oopperaesitystä ja näiden lisäksi paljon muutakin musiikkia. Jo seuraavana vuonna 1927 huolta herätti Yleisradiossa päivittäisen laajan musiikkitarjonnan kirjava laatu sekä epätasaisuus, joka oli vailla omaa linjaa tai suunnitelmallisuutta. Siksi Yleisradiossa päädyttiin siihen, että Yleisradiossa tarvittiin oma orkesteri vastaamaan pääosasta radion laadukkaasta musiikkiesityksestä. Asiat laitettiin heti vireille ja Yleisradion johtokunta hyväksyi 13.4.1927 uuden orkesterinsa kokoajaksi sekä kapellimestariksi kolmen ehdokkaan joukosta Erkki Edvard Lingon (vuoteen 1906 Lindroth, s. 27.2.1893 Tampere ja k. 23.11.1966 Tukholma). Erkki Linko toimi toimi Radio-orkesterin kapellimestarina vuodet 1927-1952.

Robert Westerlund.

Vuosina 1916-1927 Erkki Linko toimi pianistina ja orkesterinjohtajana ravintoloissa sekä elokuvateattereissa. Linko opiskeli musiikkia Helsingin musiikkiopistossa vuosina 1920-1922 ja hän teki myös opintomatkan Keski-Eurooppaan vuonna 1930. Erkki Linko työskenteli vuosina 1944-1952 samoin Yleisradion nuottikirjaston hoitajana ja vuosina 1948-1949 hän johti apteekkari, musiikkikauppias ja musiikkikustantaja Robert Emil Westerlundin (s. 15.1.1859 Oulu ja k. 5.6.1922 Helsinki) konserttitoimistoa Helsingissä. Sveitsiläisen turkkuri Eduard Fazerin poika, Konrad Georg Fazer (s. 30.4.1864 Helsinki ja k. 7.10.1940 Helsinki) osti yhdessä Robert Westerlundin kanssa Anna Melanilta musiikkikaupan vuonna 1897, joka perustettiin Helsingin Aleksanterinkadulle vuonna 1884.

Hugo Huttunen.

Yleisradion uuden kymmenhenkisen Radio-orkesterin ensimmäinen yhteissoitto radioitiin suorassa lähetyksessä 1.9.1927 ja orkesteri soitti tuolloin täysin suomalaista musiikkia. Radio-orkesterin solistina tuolloin soitti orkesterin oma viulisti ja toinen konserttimestari, Hugo Hjalmar Huttunen (s. 27.3.1900 Helsinki ja k. 16.8.1958 Helsinki). Hugo Huttusen vanhemmat olivat kivityömies Otto Wilhelm Huttunen ja Wilhelmiina Laitinen. Huttusen aviopuoliso oli vuodesta 1929 lähtien Aili Lemmikki Luoto. Hugo Huttunen suoritti musiikkiopintoja kapellimestari Robert Kajanuksen (s. 2.12.1856 Helsinki ja k. 6.7.1933 Helsinki) perustamassa Helsingin filharmonisen orkesterin orkesterikoulussa vuosina 1911-1914 sekä Martin Wegeliuksen (s. 10.11.1846 Helsinki ja k. 22.3.1906 Helsinki) vuonna 1882 perustamassa Helsingin musiikkiopistossa Léon Nauwinckin ohjauksessa. Vuosina 1929-1958 Huttunen oli Suomen yleisradion orkesterin toinen konserttimestari sekä Sibelius-kvartetin toisen viulun soittaja vuosina 1927-1958. Hugo Huttunen esiintyi samoin Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa kamarimuusikkona. Hugo Huttunen sai Director musices -arvonimen vuonna 1951.

Erik Johan Cronvall.

Suomen Yleisradion ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat viulistit Erik Johan Cronvall (s. 3.4.1904 Helsinki ja k. 5.9.1979 Helsinki) ja Hugo Huttunen, alttoviulisti Eero Kaarlo Juhani Koskimies (vuoteen 1909 Forsman, s. 22.7.1897 Sääksmäki ja k. 21.9.1959 Helsinki), sellisti Tauno Korhonen (s. 1898), kontrabasisti Paavo Pättiniemi, joka muistetaan Tampereen orkesterin merkittävänä basistina ja jäätyään Tampereen orkesterista pois vuonna 1936, hänen tilalleen basistiksi tuli Muisto Peura. Radio-orkesterin huilistina soitti Väinö Littonen, klarinetistina Harald Mannerström, lyömäsoittajana Gustav Svensson sekä urkuharmonissa Uuno Arpiainen.

Sellisti Tauno Korhonen.

Toinen toimintavuosi alkoi Radio-orkesterin laajentumisella kahdella soittajalla, sillä orkesteriin liittyivät trumpetisti Aleksanteri Wilkko (s. 14.2.1882 ja k. 8.6.1932) sekä pasuunan- ja sellonsoittaja Vilho Sten Sarmas (s. 10.3.1903 Helilä, Kymi ja k. 15.5.1982 Helsinki). Yleisradioon nimitettiin musiikkipäälliköksi Radio-orkesterin ylikapellimestariksi musiikintutkija Toivo Haapanen (s. 15.5.1889 Karvia ja k. 22.7.1950 Asikkala) syksyllä 1929. Toivo Haapanen opiskeli viulunsoittoa päästyään ylioppilaaksi sekä musiikin teoriaa Helsingin filharmonisen seuran orkesterikoulussa vuosina 1907-1911. Haapanen valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1918 ja hän väitteli tohtoriksi vuonna 1925. Toivo Haapanen toimi Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuosina 1929-1950 ja tämän lisäksi hän oli Yleisradion musiikkipäällikkö vuoteen 1946 saakka. Hän toimi myös Helsingin yliopiston dosenttina sekä vielä myöhemmin ylimääräisenä professorina vuosina 1946-1950.

Aleksanteri Wilkko.

Toivo Haapasen ylikapellimestarikaudella Radion sinfoniaorkesteri sai lähes nykyiset mittasuhteet ja sen lisäksi radion musiikkitoiminta vakiintui hänen musiikkipäällikkökaudellaan. Kapellimestarina Toivo Haapanen edisti suomalaisen musiikin esilletuloa. Orkesterinjohtajana Toivo Haapanen vieraili Pohjoismaissa ja Baltian maissa sekä Saksassa, Unkarissa, Puolassa ja Italiassa. Hän kokosi konserttimatkojensa ohjelmiston pääasiassa uudesta suomalaisesta musiikista. Toivo Haapanen tutki Suomen keskiaikaisia liturgisia fragmentteja vuosilta 1050-1522, kaikkiaan yli neljää tuhatta pergamenttilehteä, joita säilytetään Helsingin yliopiston kirjastossa. Haapanen kirjoitti samoin kattavan teoksen Suomen musiikin historiasta, Suomen Säveltaide vuonna 1940. Hän toimi myös vuosina 1919-1929 Iltalehden musiikkiarvostelijana. Vuosina 1936-1940 Toivo Haapanen oli Suomen Säveltaiteilijoiden liiton puheenjohtaja ja valtion säveltaidetoimikunnan puheenjohtajana hän toimi vuosina 1943-1950. Toivo Haapanen kuului Musiikin tietokirjan toimituskuntaan vuonna 1948. Ylikapellimestari Toivo Haapasen sisar oli kirjailija, kirjallisuustutkija, suomentaja ja filosofian kunniatohtori Tyyni Maria Tuulio (o.s. Haapanen, vuosina 1917-1933 Tallgren, s. 28.8.1892 Karvia ja k. 9.6.1991 Helsinki) sekä poika, Tuomas Jaakko Haapanen (s. 29.12.1924 Helsinki ja k. 8..2024), joka oli Sibelius-Akatemian viulunsoiton professori, kapellimestari, opettaja ja rehtori.

Toivo Haapanen.

Toivo Haapanen esitteli Yleisradion johtokunnalle kiireesti omia näkemyksiään radion orkesterin kehittämisestä ja siitä hyvästä radion orkesteriin uuden toimikauden alkaessa saatiin kokonaista kahdeksan uutta soittajavakanssia. Siten radion orkesteri laajentui 20-henkiseksi kokoonpanoksi ja sillä vahvuudella saatiin jo aikaan oikeaa orkesterisointia varsin pienen orkesterin sijaan. Syksyllä 1930 saatiin Radio-orkesterin kokoa eli soittajien määrää kasvatettua 24 muusikkoon. Radio-orkesterin rivit täydentyivät 1930-luvun puolivälissä oboistilla sekä fagotistilla. Vuosi 1938 toi mukanaan orkesteriin vielä lisää uusia soittajavakansseja, joiden myötä talvisodan alla Radio-orkesterissa oli jo 33 soittajaa.

 Olli Antero Ahvenlahti (40. osa)

Olli Ahvenlahti.

Juha Harri Vainio ja Olli Antero Ahvenlahti ehtivät yhdessä luoda kolme laulua. Ensimmäinen näistä yhteisistä lauluista syntyi euroviisuehdokkaaksi vuonna 1984 ja sen nimi oli Pieni hymy. Seuraavan laulun he tekivät yhdessä Ere Kokkosen jouluohjelman Joulupukki pulassa tunnuslauluksi ja viimeisenä yhteistyönä Kultainen Leija -kilpailuun laulu Kun tunteet kuljettaa. Kilpailu poiki Olli Ahvenlahdelle hieman aikaa yhteistyötä laulajatar Arja Korisevan kanssa. Kilpailukappale Kun tunteet kuljettaa otettiin mukaan Arja Korisevalle tehdylle albumille, Me kaksi vain, joka levynä sai jopa platinalevyn. Olli Ahvenlahti sai sovittaa osan kappaleista, jotka tehtiin Arja Korisevan laulamalle joululevylle.

Jaakko Salo.

Arja Korisevan levytuottajana toimi tuolloin tuottaja, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Jaakko Elias Salo (s. 22.2.1930 Viipuri ja k. 13.6.2002 Helsinki). Jaakko Salossa oli eräs valtavan hieno piirre ihmisenä; hän ei milloinkaan halunnut tuoda itseään tai omaa tekemistään esille, vaan halusi pysyä pikemminkin ”harmaana eminenssina” tapahtumien taustalla. Jaakko Salon perhe muutti talvisodan vuoksi Varkauteen, jossa Jaakko soitti jo ensimmäisessä yhtyeessä. Ylioppilaaksi päästyään Jaakko Salo opiskeli Helsingin yliopistossa musiikkitiedettä ja opintorahojaan sai tienasi mm. ravintolassa soittamalla viihdemusiikkia ruokailijoiden mieliksi. Salo aloitti pian Ronnie Kranckin (s. 13.5.1931 Helsinki ja k. 1.1.2014 Porvoo) yhtyeessä soittamisen. Muusikkouransa ohella Ronnie Kranck toimi äänittäjänä Akkuteollisuuden Neitsytpolku 1:n studiolla sekä Finnvox-studiossa.

Ronnie Kranck.

Jaakko Salolla oli vuosina 1956-1964 oma yhtye ja yhtyeen solisteina lauloivat Seija Karpiomaa-Myllys (s. 4.7.1932 Viipuri ja k. 28.6.2002 Helsinki) sekä Vieno Hellevi Kekkonen-Sauri (s. 6.9.1934 Karttula). Salo toimi levytyspäällikkönä Harry Emanuel Zwi Orvomaan (vuoteen 1944 Orscholik, s. 14.3.1927 Helsinki ja k. 9.9.1990 Helsinki) johtamassa Scandia -levy-yhtiössä ja siellä hän vaikutti paljon jazziskelmän kehitykseen maassamme. Orvomaan vanhemmat olivat Rachel (o.s. Fiedler) ja Alter Samuel Orscholik; äiti oli takkikauppias, jolla oli liike Fredrikinkadulla Helsingissä ja isällä oli pukutehdas Star. Scandia-Musiikki oli Suomen ensimmäinen kustantamo ja levy-yhtiö, joka käytti kuukausipalkkaisia sanoittajia ja suomentajia. Heitä olivat mm. Saukki eli Niilo Sauvo Pellervo Puhtila (s. 27.4.1928 Helsinki ja k. 2.11.2014 Helsinki) ja Juha Harri ”Junnu” Vainio (s. 10.5.1938 Kotka ja k. 29.10.1990 Gryon, Sveitsi).

Sauvo Puhtila.

Juha Vainio.

1960-luvulla Jaakko Salo oli tärkeä taustavaikuttaja Jukka Jalmari Virtasen (s. 25.7.1933 Jämsänkoski ja k. 1.9.2019 Helsinki), Aarre Olavi Elon (s. 21.9.1934 Helsinki ja k. 17.2.2022 Helsinki) ja Matti Kaarlo ”Pikkis” Kuuslan (vuoteen 1935 Granlund, s. 7.8.1933 Helsinki ja k. 22.11.2018 Espoo) VEK -tuotantoryhmän takana. 1970-luvun alkupuolella Scandian siirryttyä Finnlevyn omistukseen Jaakko Salo alkoi Finndisc -levy-yhtiön tuotantopäälliköksi. Siten Salosta tuli myös säveltäjä Toivo Kärjen työkaveri ja seuraavina vuosina Jaakko Salo sovittikin paljon juuri Toivo Kärjen sävellyksiä sekä johti studioissa niiden levytyksiä.

Jukka Virtanen.

Jukka Virtanen, Aarre Elo ja Matti Kuusla.

Jaakko Salo oli myös Uuden Iloisen Teatterin perustajajäseniä; hän toimi UIT:n revyiden musiikin sovittajana, käsikirjoittajana ja kapellimestarina vuosina 1979-2002 kuolemaansa saakka. Pentti Oskari Kankaan (s. 20.5.1943 Uusikaupunki) vuonna 1966 Rauman opettajaseminaarilla perustama Seitsemän Seinähullua Veljestä oli UIT vakio-orkesterina vahvistettuna 29 vuoden ajan vuosina 1979-2007. Samoin Jaakko Salolla oli hyvin tärkeä osuus Juha Vainion elämän loppupuolen tuotannon sovittamisen kanssa. Salo ei välittänyt paljoakaan esiintyä sooloartistina, mutta monissa projekteissa hän toimi säveltäjänä, sovittajana sekä pianistina. Jaakko Salo oli myös sovittajana monissa Unto Uuno Monosen (vuoteen Uuno Unto Mononen, s. 23.10.1930 Muolaa ja k. 28.6.1968 Somero) tangoissa levytyskuntoon ja hän saattoi useita Monosen kyhäelmiä lopullisiksi kappaleiksi.

Unto Mononen.

Jaakko Salo tunnettiin Pertti Spede Pasasen elokuvien ”hovisäveltäjänä”. Kaikkiaan Jaakko Salo ennätti tehdä elokuvamusiikkia 44 elokuvaan elämänsä aikana. Yhdessä Sauvo Puhtilan ja Eino Johannes Virtasen (s. 10.12.1925 Helsinki ja k. 26.11.1999 Helsinki) kanssa Salo ideoi ”Saukki & Oravat” -laulut, jossa Eino Virtasen ääni muutettiin pikkuoravien ääneksi. Jaakko Salon sävellystuotanto jäi hieman varjoon hänen omien työkiireidensä vuoksi sovittajana. Parhaiten hänen sävellyksistään muistetaan varmaankin Hortto Kaalo -yhtyeen esittämät Kättä päälle ja käsirahaa ja Toto toi, veto vei, Dannyn eli Ilkka Johannes Lipsasen (s. 24.9.1942 Pori) laulama Seitsemän kertaa seitsemän, Simo Salmisen tutuksi tekemä Pornolaulu ja tietysti Saukin ja Oravien levyttämä Jöröjukka-rock sekä Pikkuoravien hyppyrilinko. Vuonna 1998 Jaakko Salo palkittiin Pro Finlandia -mitalilla.

Marjatta Leppänen.

Eino Virtanen.

Jaakko Salon ensimmäisen vaimon kuoltua hän avioitui vielä vuonna 2001 pitkäaikaisen työkaverinsa ja ystävänsä, laulaja ja näyttelijä Vappu Marjatta Leppäsen (s. 24.8.1937 Helsinki) kanssa. Jaakko Salo kuoli itse ”saappaat jalassa” sairaskohtauksen saatuaan Linnanmäen Peacock-teatterin lavalle UIT:n ensi-illan Magiaa mahan täydeltä -revyyn viimeisiin harjoituksiin, jonka esityksissä hänen oli määrä olla kapellimestarina. Jaakko Salon hautapaikka sijaitsee Espoon kirkon hautausmaalla.

Jaakko Salon hautapaikka Espoossa.

Musiikkiohjelmia tehdessään Olli Ahvenlahti sai läheltä seurata MTV:n ja Yleisradion hyvin herkkiä suhteita toisiinsa nähden. Alkujaanhan MTV:n lähetykset tulivat Yleisradion kanavan kautta, mutta Olli Ahvenlahden aloittaessa Yleisradion kapellimestarina vuonna 1990 oli jo tiedossa, että MTV tulee saamaan aivan oman ohjelmakanavan lähetyksilleen muutaman vuoden kuluessa. Tämä uusi ohjelmakanava, MTV3 tarkoitti ohjelma-ajan lisääntymistä sekä MTV:lle että Yleisradiolle. Käytännössä tämä muutos tarkoitti, että musiikin ja viihteen määrä televisiossa lisääntyisi ratkaisevasti. Siitä syystä myös ohjelmien suunnittelutyö vei pari kolme vuotta aikaa tuossa vaiheessa. Pertti ”Spede” Pasasella oli sopimukset molempiin taloihin, joten sen varjolla Olli Ahvenlahtikin pääsi tekemään musiikkia Yleisradiolla Pasasen televisio-ohjelmiin.

Pertti "Spede" Pasanen.

Pian kävi niinkin, että Olli Ahvenlahti pääsi suunnittelemaan omaa television musiikkiohjelmaa. Sen vuoksi hän pääsi tekemään myös käsikirjoittamista, vieraiden hankintaa ohjelmaansa sekä tapaamaan paljon ihmisiä. Aikaisemmin Olli Ahvenlahti oli paljonkin näkynyt televisioruuduissa, mutta hänen ei tarvinnut itse olla äänessä, vain huolehtia musiikin sujumisesta. Aivan ensimmäinen Olli Ahvenlahden oma televisio-ohjelma oli syksylla 1990 aloittanut, Kapellimestarin vieraat. Aarre Elo kertoi Olli Ahvenlahdelle, että Olli olisi ohjelman isäntä sekä juontaja, mutta mikäli hän haluaisi, hän voisi ottaa ohjelmaan mukaan myös toisen juontajan kumppanikseen. Olli tarttui heti tähän tarjoukseen ja valitsi kumppanikseen ohjelmaansa juontamaan myös laulaja, muusikko ja näyttelijä Kati Bergmanin (s. 12.12.1959). Olli piti Katia sanavalmiina ihmisenä ja he tunsivat toisensa jo entuudestaan, sillä Kati Bergman oli jäsenenä Opus 5 -lauluyhtyeessä.

Kati Bergman.

Kapellimestari Olli Ahvenlahti sai omaan televisio-ohjelmaansa melko helposti myös vierailijoita. Useinkin nämä vieraat olivat kyllä jo tuttuja hänelle ennestään. Ohjelmassa vierailivat mm. Pave Maijanen, Karita Mattila ja hyvin pian samoin Vesa-Matti Loiri. Vieraidensa varmaan esiintymisrutiiniin Olli Ahvenlahti saattoi aina luottaa kameroiden edessä. Ohjelmaan tehtiin hyvää musiikkia paljon ja siinä nähtiin samoin mielenkiintoisia vieraita solisteina. Seuraava ohjelma, jossa Olli Ahvenlahti oli vahvasti mukana johtamassa musiikkia ja juontamassa, oli Suomen suosikit. Ohjelma tehtiin puolen tunnin suorana lähetyksenä maanantai-iltaisin. Ohjelma oli tuotannossa syksy- ja kevätkauden. Ohjelmassa ihmiset saivat toivoa solistia esiintymään studioon. Ohjelmassa Olli aina soitti puhelun tai kaksi jollekin solistille ja haastatteli häntä ohjelmassa. Tässä ohjelmassa kävivät esiintymässä mm. puolen tunnin aikana vain yhdessä lähetyksessä laulajat Esko Richard ”Riki” Sorsa (s. 26.12.1952 Helsinki ja k. 10.5.2016 Helsinki), Eero Nikodemus Raittinen (s. 6.10.1944 Helsinki ja k. 16.7.2025 Lohja), Marija ”Muska” Babitzin (s. 28.6.1952 Helsinki), Kai Ahti Rainer ”Kuju” Hyttinen (s. 7.1.1947 Mikkeli) ja Meiju Annele Suvas-Berger (s. 22.1.1959 Helsinki).

Eero Raittinen.

Ohjelma teetti Olli Ahvenlahdella todella paljon työtä etukäteen. Solistien kanssa yhteydet, laulujen valinnat ja sovitusten tekemiset sekä orkesterin harjoituttaminen veivät kovasti aikaa, mutta työkin oli mielenkiintoista ja palkitsevaa. Yhä enemmän Olli Ahvenlahden oma kädenjälki alkoi kuulua ja näkyä ohjelmasuunnittelussa syksystä 1991 eteenpäin aikataulukysymysten vuoksi. Olli Ahvenlahti alkoi silloin käyttää merkittävästi aikaansa sen miettimiseen, kuinka televisioon tulisa tarjolle aina vain parempaa ja laadukkaampaa musiikkiviihdeohjelmaa ihmisiä varten. Hän pyrki koko ajan ohjelmatarjonnan lisäämiseen.

 Invalidiliiton historiaa

Invalidiliiton liittovaltuusto.

Maassamme toimiva etu- ja palvelujärjestö, Invalidiliitto, perustettiin Helsingissä Hämeentiellä 16.1.1938. Paikallisen invalidiyhdistykset lähettivät liiton perustamiskokoukseen 22 edustajaa eri puolilta Suomea ja lisäksi perustamiskokouksessa oli mukana kymmenkunta kutsuvierasta. Kutsuttuna paikalla oli mm. pitkäaikainen sosiaaliministeri Karl-August Fagerholm (s. 31.12.1901 Siuntio ja k. 22.5.1984 Helsinki). Perustetun liiton nimeksi ehdotettiin aluksi Suomen Invalidien Yhdistysten Keskusliitto, mutta yhdistysrekisterissä meni läpi nimi Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto. Nimellään järjestö halusi erottua sotainvalidien muodostamasta järjestöstä. Paljon myöhemmin, vuonna 1971, liiton nimi muutettiin Invalidiliitoksi.

Karl-August Fagerholm.

Uusi perustettu keskusjärjestö alkoi tehtävänsä eli mm. lainsäädännön kehittämistyön, invalidien etujen valvomisen, ammattikasvatuksen edistämisen, tiedotus- ja julkaisutoiminnan, invalidien hyväksi toimivien laitosten aikaansaamisen sekä hätään joutuneiden invalidien tukemisen. Uuden liiton äänenkannattajaksi perustettiin Suomen Invaliidi -lehti vuonna 1938. Jäsenlehden ensimmäiseksi päätoimittajaksi – vuosina 1938-1961 – tuli liiton toiminnanjohtaja, sosiaalineuvos Eino Kullervo Kalervo (s. 28.3.1907 Helsinki ja k. 2.5.1961 Espoo).

Eino Kalervo.

Eino Kalervon vanhemmat olivat teknikko Hans Petter Kalervo ja Irene Amanda Lehtinen. Eino Kalervon aviopuoliso oli vuodesta 1948 lähtien Lea Kyllikki Koskinen. Eino Kalervo opiskeli vuosina 1930-1933 Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Kalervo toimi OTK:n konttoristina vuosina 1934-1935 sekä Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton puheenjohtajana ja liiton julkaiseman lehden päätoimittajana vuodesta 1938 kuolemaansa saakka. Hän vammautui itse vaikeasti varusmiespalveluksensa aikana. Eino Kalervo sai vuonna 1950 sosiaalineuvoksen arvonimen. Kalervo toimi lukuisissa koti- ja ulkomaisissa luottamustehtävissä, kuten mm. pohjoismaisen VNI-invalidijärjestön ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1946-1948 sekä uudestaan vuodesta 1960.

Eino Kullervo Kalervo oli jo ennen Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton perustamista ollut aktiivisesti mukana perustamassa Raajarikkoyhdistyksiä paikallisyhdistyksiksi Tampereella, Turussa, Kuopiossa, Viipurissa, Kemissä, Oulussa ja Lahdessa eli kaikkiaan seitsemässä kaupungissa Suomessa. Raajarikkoisten Työkotiyhdistyksen tilalle perustettiin 16.6.1941 Helsingin Invalidien Yhdistys. Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton perustamiskokouksessa Helsingissä olivat edustettuina Helsingin, Tampereen, Turun, Viipurin, Kemin, Kuopion, Lahden ja Oulun paikallisyhdistykset.

Alkuaikana Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto järjesti 1940-luvulla ammattikursseja sotainvalideille. Espoon Westendin Invalidien ammattioppilaitoksessa alkoi heinäkuussa 1942 ammattikoulutustoiminta Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien liitto ry:n toimesta. Westendin Invalidien ammattioppilaitoksen ensimmäiset opiskelijat olivat sotainvalideja. Westendin ammattioppilaitos antoi opetusta metalli- puutyö- ja puutarha-aloilla. Espoon Westendin Invalidien Ammattioppilaitoksen toiminnot yhdistettiin vuonna 1993 Järvenpään ammattiopiston kanssa. Uusi yhdistetty ammattiopisto sai nimen Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus. Ammattiopiston nimi muuttui vuonna 2014 Validia Ammattioppilaitokseksi.

Espoon Kolmirannan opiskelijoita rentoutuu Nuuksiossa.

Invalidien kotiteollisuuskoulu aloitti toimintansa Espoon Kolmirannassa Nuuksiossa lokakuun alkupuopella vuonna 1945. Espoon Kolmirannassa keskityttiin antamaan opetusta etupäässä naisille. Helsingin Sanomien mukaan ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden aikana Kolmirannan invalidien ammattioppilaitos koulutti ammattiin 640 invalidia. Syksyllä 1965 Kolmirannan invalidien ammattiopistossa aloitti uusi toimistotyölinja, jossa tuolloin opiskeli 81 oppilasta.

Järvenpään Invalidien Ammattihuoltolaitoksesta tuli Suomen suurin erityisammattioppilaitos, jossa oli 300 oppilaspaikkaa ja ammattikoulutusta erityisammattioppilaitoksessa sai lähes pariin kymmeneen eri ammattiin. Järvenpään Ammattihuoltolaitos aloitti toimintansa vuonna 1948 ja Sulkavan oppilaitos käynnistyi vuonna 1950. Ammattiopetus Sulkavalla päättyi vuonna 1987, jolloin oli paineita yhdistää kaikki invalidien ammattikoulutus samaan paikkaan. Nykyään tämä oppilaitos on nimeltään Ammattiopisto Spesia.

Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto kiinnitti 1950-luvulla erityistä huomiota invalidien lääkinnällisen hoidon sekä kuntoutuksen puutteisiin. Liiton Helsinkiin rakennuttama Käpylän Kuntouttamiskeskus vihittiin käyttöön 12.10.1953. Nykyään tämä Käpylän Kuntouttamiskeskus tunnetaan nimellä Validia Kuntoutus. Samoin Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto toteutti laajan ”Lapsihalvauksen tuhot torjuttava” -keräys- ja tiedotuskamppanjan.

Vaikeavammaisten erityisongelmat nostettiin 1960-luvulla entistä voimakkaammin esille Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton toiminnassa. Liitto perusti ensimmäisen työklinikan Järvenpäähän. Tuolloin liitto perusti myös yhteiskuntasuunnittelutoimikunnan liikuntaesteettömyyden huomioon ottamiseksi julkisessa rakentamisessa. Myöhemmin tämä yhteiskuntasuunnittelutoimikunnan nimi vaihdettiin Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalveluksi VYP. Tämän jälken nimeä vaihdettiin vielä Invalidiliiton Esteettömyyskeskukseksi (ESKE). Nykyään esteettömyys on keskeisesti huomioitu liiton toiminnassa.

Vuonna 1971 Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton nimi muutettiin Invalidiliitoksi. 1970-luvun aikana Invalidiliitto kohdisti huomionsa erityisesti vaikeavammaisten asumispalvelujen kehittämiseen. Invalidiliiton palvelutalotoimintaa päästiin ensimmäisenä kokeilemaan entisessä Helsingin Käpylän Kuntouttamislaitoksen majoitustiloissa Kimmontiellä (Käpylän Invakoti) vuoden 1970 alussa. Kuitenkin Invalidiliiton ensimmäinen varsinainen palvelutalo valmistui Joensuuhun. Invalidiliiton Asumispalvelut Oy perusti Validia -asumispalveluyksiköitä eri puolille Suomea. Nämä asumisyksiköt tarjoavat vaikeavammaisille henkilöille turvallisen, itsenäisen asumisen vaihtoehdon.

Invalidiliitto perusti 1980-luvulla Pohjois-Suomeen kuntoutuskeskuksen Rovaniemelle. Kuntoutuskeskus toimii tänä päivänä nimellä Lapin Kuntoutus Oy. Vuonna 2025 kuntoutus- ja asumispalveluja Rovaniemellä tarjoava Lapin Kuntoutus Oy:n omistussuhteet muuttuivat. Invalidiliiton omistama 60 prosentin osuus yhtiöstä myytiin yhtiön toiselle omistajalle, Rovaniemen Veljes-sairaskotisäätiölle ja siten Lapin Kuntoutus Oy siirtyi kokonaan Rovaniemen Veljes-sairaskotisäätiön omistukseen.

Invalidiliiton toimitusjohtaja Janne Juvakka. Vuonna 2023 hänellä oli 144 213 euroa ansio- ja pääomatuloja (Verokoneessa tuloja 395 036 euroa ja veroja 156 114 euroa.)

Invalidiliiton toimitusjohtaja Janne Juvakka kommentoi asiaa seuraavasti: ”Invalidiliitto on päättänyt luopua asumis- ja kuntoutuspalveluiden tuottamisesta ja keskittyy entistä vahvemmin perustehtäväänsä eli fyysisesti vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamiseen, tukeen ja neuvontaan. Lapin Kuntoutus Oy on ansiokkaasti jatkanut perustamamme Invalidiliiton Lapin Kuntoutuskeskuksen perintöä. Uskomme, että omistajuuden siirtyessä täysin paikallisiin käsiin se luo yhtiölle hyvän tulevaisuuden. Meille on tärkeää, että Rovaniemen Veljes-sairaskotisäätiö sitoutuu vammaisten kuntoutuspalveluiden ja toiminnan laadun jatkuvaan kehittämiseen sekä asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvointiin.” Lapin Kuntoutus Oy:n toimitusjohtaja Pia Aikio kertoo asiasta näin: ”Omistussuhteen muutos ei vaikuta Lapin Kuntoutuksen toimintaan ja palveluihin. Työt jatkuvat edelleen.” Lapin Kuntoutus Oy tarjoaa lääkinnällisen, ammatillisen ja gerontologisen kuntoutuksen palveluja sekä laitoshoitoa. Lapin Kuntoutus Oy:n liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 4,2 miljoonaa euroa ja yhtiön palveluksessa oli 48 työntekijää.

Invalidiliiton sopeutumisvalmennuskeskus Lahdessa.

Invalidiliitto perusti Lahteen sopeutumisvalmennuskeskuksen. Alkuajoista lähtien Lahden sopeutumisvalmennuskeskus toimi vajaalla teholla, sillä maksajia ei 850 markan hoitopäivältä maksaville sopeutumisvalmennuskeskuksen kursseille ei tuntunut riittävän. Tulijoita olisi kyllä ollut runsaasti. Lopulta Invalidiliitto luopui myös Lahden Launean sopeutumisvalmennuskeskuksesta. Invalidiliiton järjestötoiminnassa tuli korostetusti paikallisyhdistysten rooli edunvalvontatyössä esille VALTAVA -uudistuksen myötä. VALTAVA -uudistus siirsi sosiaali- ja terveydenhoidon päätöksenteon kunnille. Vuonna 1988 voimaan tullut vammaispalvelulaki korvasi pääosin Invaliidihuoltolain.

Invalidiliiton toiminnan painopiste oli 1990-luvulla järjestötoiminnan kehittämisessä. Invalidiliitto kehitti aluetoimintaa ja jäsenistölle annettiin järjestökoulutusta. Invalidiliiton jäsenille järjestämässä järjestökoulutuksessa vuonna 2007 kävi jo yli tuhat invalidiliiton jäsentä.

2000-luvulla Invalidiliiton on kansainvälistynyt. Invalidiliitto on ollut aktiivisesti mukana mm. EDF:n (European Disability Forum) kautta Euroopan vammaispolitiikassa. Kaakkois-Afrikassa Invalidiliitolla oli kehitysyhteistyöprojekteja. Vuosikymmenen vaikuttamistoiminnassa on Invalidiliitossa nostettu erityisesti esiin esteetön rakentaminen sekä liikkuminen ja vammaisten työllistäminen. Invalidiliiton uusi esteetön toimitalo – malli esteettömästä työpaikasta – valmistui Helsinkiin Mannerheimintielle vuoden 2008 alussa.

Invalidiliiton esteetön toimitalo Helsingissä.

Invalidiliiton toiminnan visiona 2010-luvulla oli yhdenvertainen sekä esteetön Suomi. Invalidiliitto edisti esteettömyyttä laaja-alaisesti. Esteettömyyteen kuuluvat rakennettu ympäristö, liikkumisen ja kommunikaation esteet sekä samoin asenteet.