Ruoan puhtaus ja ruokailutottumukset? (2. osa)

Luonnollisia kananmunia saat kanoilta, jotka saavat olla vapaana ulkona auringossa, syödä ruohoa, siemeniä, hyönteisiä ja matoja – kana on sekasyöjä, kuten ihminenkin – ja kanat tuottavat meille luonnollisia ja hedelmällisiä kananmunia. Näiden kananmunien keltuaiset ovat voimakkaan keltaisen värisiä ja täynnä hyviä ravinteita. Jos kananmunia tuotetaan teollisesti isoissa kanaloissa, joissa kanat ahdetaan häkkeihin, kanat eivät näe kukkoja eivätkä auringon valoa koskaan ja niille syötetty synteettinen, lääkeaineilla kyllästetty mönjä, tuloksena kanojen tuottamat munat eivät ole enää luonnollista ravintoa. Näin tuotetut kananmunat eivät enää ole hedelmällisiä, sillä niistä ei kehity kananpoikasia, munien keltuaiset ovat kovin haaleita ja kananmunien kemiallinen koostumus on radikaalisti muuttunut. Näiden munien vitamiinipitoisuus on merkittävästi alentunut ja niissä on tyydyttyneitä rasvahappoja kaksinkertainen määrä luonnollisesti tuotettuihin kananmuniin verrattuna. Näiden munien ravintoarvot ovat huomattavasti heikommat kuin luonnollisesti tuotetuilla kananmunilla, jolloin ne myöskään eivät voi olla edistämässä terveyttämme.

Maailmalla ovat tutkijat yrittäneet elättää koe-eläimiä synteettisellä, kaikilla tieteen tuntemilla ravintoaineilla ja he ovat havainneet koe-eläinten säilyneen näennäisen terveinä ja lisääntymiskykyisinä. Toisen, kolmannen tai neljännen polven jälkeläiset kuitenkin menettävät lisääntymiskykynsä, ja tämä johtaa sitten lopulta kannan kuolemaan. Täysin synteettinen ravinto aiheuttaa eläimille myös terveysongelmia ja vaikuttaa myös eläinten kasvunopeuteen. Näillä kokeilla on osoitettu, että luonnollinen ravinto sisältää paljon muutakin, kuin kaikkia tunnettuja ravintoaineita. Ravintopuolella on vielä paljon tutkittavaa, mutta nyt jo tiedämme, että syömällä käsittelemätöntä ja luonnollista sekä pilaantumatonta ravintoa kehomme saa myös kaikkea toistaiseksi tieteelle tuntematontakin hyötyä ja elintärkeitä ravintoaineita.

Esim. tuoreessa, luonnollisessa ja pastöroimattomassa maidossa – raakamaito – on paljon vitamiineja ja entsyymejä. Tämän maidon kivennäisaineet ja valkuaisaineet ovat hyvin helposti sulavassa ja imeytyvässä muodossa. Teollinen pastörointi vähentää maidon entsyymi- ja vitamiinipitoisuutta sekä muuttaa rasvahapot, kivennäisaineet ja valkuaisaineet hyvin huonosti sulavaan ja imeytyvään muotoon. Pastörointi on lämpökäsittely, jossa tuhotaan bakteerit kuumentamalla. Tämän menetelmän kehitti ranskalainen mikrobiologi ja kemisti Louis Pasteur (s. 27.12.1822 Dole, Jura ja k. 28.9.1895 Mernes-la-Coquette, Seine-et-Oise).

Luonnollisesti kasvaneet hedelmät, kasvikset ja jyvät kehittyvät terveessä, humuspitoisessa maassa täysin ilman kemiallisia lannoitteita ja myrkyllisiä ruiskutuksia. Nämä luonnolliset raaka-aineet sisältävät huomattavasti enemmän valkuaista, vitamiineja sekä kivennäisaineita ja entsyymejä, kuin marketeista ostetut, purkitetut ja pussitetut, luonnottomat ja elintarviketeollisuuden prosessoimat elintarvikkeet. Luonnollisen ravinnon ja pitkäikäisyyden sekä terveyden välitön suhde on täysin kiistattomasti todistettu tieteellisesti.

Alkukantaisten kansojen keskuudessa ovat tehneet vuosien mittaan tutkimusmatkoja mm. kanadalainen tohtori ja hammaslääkäri Weston Andrew Valleau Price (s. 6.9.1870 ja k. 23.1.1948), tohtori ja ravitsemusterapeutti Sir Robert McCarrison (s. 15.3.1878 ja k. 18.5.1960), kanadalainen arktisen alueen tutkimusmatkailija sekä kansantieteilijä Vilhjalmur Steffansson (s. 3.11.1879 Ames, Anitoba, Kanada ja k. 26.8.1962 Hannover, New Hamsphire, Yhdysvallat), Arnold Paul de Vries (s. 30.11.1921 ja k. 16.2.1996). He ovat tutkimuksissaan pystyneet osoittamaan, että kun ruokavalio koostuu mahdollisimman luonnollisista, tuoreista, käsittelemättömistä, omassa elinympäristössä kasvaneista tuotteista, ihmisillä ilmenee huomattavasti vähemmän sairauksia – mm. hammasmätää – ja he elävät merkittävästi pitempään. Nämä edut taas poistuvat heti, kun alkuperäisväestölle tuodaan länsimaista ravintoa syötäväksi. Weston Price alkoi vuodesta 1894 pitää ruokavaliota hampaiden reikiintymisen ensisijaisena aiheuttajana. Vuonna 1925 hän kiinnostui kalsiumin aineenvaihdunnasta, kun hänestä tuli aktiivinen ravitsemustieteen tutkija. Pricen tutkimukset viittasivat 1930-luvun alussa siihen, että B-vitamiini ja mineraalisuolat olivat tärkeitä ruokavalion komponentteja reikiintymisen ehkäisemisessä.

Weston Andrew Valleau Price.

Vuonna 1939 tohtori Weston Price julkaisi teoksen, Nutrition and Physical Degeneration, joka kuvaa yksityiskohtaisesti hänen tekemiään etnografisia ravitsemustutkimuksia eri kulttuureissa, mukaan lukien Sveitsin Lötschentalin alue, Amerikan alkuperäiskansat, polynesialaiset, pygmeet ja aboriginaalit jne. Tutkimusmateriaaliin kuului noin 15 000 valokuvaa, 4 000 diaa ja useita filmiraitoja. Kirjassaan hän väitti, että useita 1920- ja 1930-lukujen länsimaisille kulttuureille endeemisenä pidettyjä sairauksia – hammaskarieksesta tuberkuloosiin – esiintyi harvoin muissa kuin länsimaisissa kulttuureissa. Hän väitti, että kun muut kuin länsimaiset ryhmät hylkäsivät alkuperäiskansojen ruokavaliot ja omaksuivat länsimaisia elämäntapoja, niissä havaittiin tyypillisten länsimaisten sairauksien lisääntymistä. Hän päätteli, että länsimaiset kaupalliset elintarvikkeiden valmistus- ja varastointimenetelmät riistävät elintarvikkeista vitamiineja ja kivennäisaineita, jotka ovat välttämättömiä näiden sairauksien ehkäisemiseksi.

Sir Robert McCarrison.

Robert McCarrison suoritti ensimmäiset kokeensa osoittaakseen ravinnon vaikutuksen tautien epidemiologiaan. Hänen katsotaan olevan ensimmäinen, joka osoitti kokeellisesti puutteellisen ruokavalion vaikutuksen eläinten kudoksiin ja elimiin. Hän teki samoin ihmiskokeita struuman syyn selvittämiseksi ja sisällytti itsensä yhdeksi koehenkilöksi. Merkittävä osa McCarrisonin työstä oli uraauurtavaa. Hänen vuonna 1921 julkaisemansa teosta, Studies in Deficiency Disease, pidettiin aikanaan merkittävänä, sillä se julkaistiin aikana, jolloin tieto vitamiineista ja niiden vaikutuksesta ravinnossa oli vasta orastamassa. McCarrison itse tuumasi, että ennen hänen puutossairauksien patogeenejä koskevia tutkimustensa julkaisua ”ei kukaan aikaisemmin ollut tehnyt systeemistä post mortem -tutkimusta eläimillä, joita olisi ruokittu B-vitamiinin puutteesta kärsivällä ravinnolla; tällaisen ruoan histopatologiset vaikutukset ovat kehon eri järjestelmiin täysin tuntemattomia, ennen kaikkea sen vaikutukset ruoansulatuskanavaan sekä ruoansulatus- ja assimilaatioelimiin ja näiden vaikutusten merkitys kliiniselle lääketieteelle olivat tyystin epäselviä.”

Robert McCarrisonin työ struuman, kretinismin sekä kilpirauhasen parissa – joka alkoi Länsi-Himalajalla vuonna 1902 – tuotti kymmeniä tieteellisiä julkaisuja seuraavien 35 vuoden aikana. Vaikka hänen työtään pidetään yhä usein vakavien struumaa ja kretinismiä koskevien tutkimusten alkuna Etelä-Aasiassa, sitä kuitenkin edelsi komissaari David Scottin työ Rangururissa Koillis-Intiassa boin vuonna 1825 ja Mountford Bramley tutki samoin sitä Katmandussa vuonna 1932. Vuonna 1966 joukko ravitsemuksen ja terveyden edistämisestä kiinnostuneita lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä perusti McCarrison Societyn hänen ponnistelujensa kunniaksi.

Vilhjalmur Stefansson.

Stefansson liittyi 1900-luvun alussa pohjoiseen tutkimusretkikuntaan ja eli tuktoyyaktut-inuitien parissa vuoden 1906-1907 talven yli. Vuonna 1908 hän lähti toiselle tutkimusretkelleen Pohjois-Alaskaan kahdeksi vuodeksi tutkimaan sikäläistä eristäytynyttä inuittiryhmää. Hän kirjoitti näistä kokemuksistaan kirjan, My Life With Eskimo. Stefansson jatkoi Pohjoisen jäämeren alueiden tutkimista 1910-luvun lopulle saakka, minkä jälkeen rahoituksen loppuessa hän siirtyi täysin luennoitsijaksi ja kirjailijaksi. Stefansson tunnetaan samoin inuiteiltaan oppimansa hiilihydraattoman ruokavalion kokeilijana ja hän kirjoitti aiheesta kirjan, Not by Bread Alone (1946).

Arnold de Vries.

Arnold de Vries havaitsi Pohjois- ja Etelä-Amerikan intiaanien, aasialaisten, eskimoiden, afrikkalaisten, Australian alkuasukkaiden, Uuden Seelannin maorien sekä Tyynen valtameren ja Atlantin saarten kansojen historiaa tutkiessaan nämä poikkeuksellisen terveiksi, uskomattoman sitkeiksi ja hedelmällisiksi. Vaimojen suorittamat synnytykset kävivät tuskattomasti ja nopeasti äitien palatessa töihin viljavainioille jopa tunnin päästä synnytyksestä. Miehet jaksoivat uurastaa väsymättä koko päivän. Hampaiden reikiintymistä ei esiintynyt, eikä kuulon tai näön heikkenemistä. Ihmisten hiukset eivät myöskään harmaantuneet. Tutkija havaitsi myös, että heti kun alkuperäisväestö joutuu tekemisiin ”sivistysruokien” kanssa, alkavat myös monet vaivat vaivata väestöä.

Arnold de Vries julkaisi vuonna 1946 kirjan, Fountain of Youth, jossa hän kannatti hedelmällistä raakaruokavaliota. Myöhemmin hän omaksui eläintuotteitakin sisältävän paleoliittisen ruokavalion teoksessaan, Primitive Man and His Food, vuonna 1952. Arnold de Vries ihaili Tyynenmeren saarten asukkaiden fyysistä kauneutta ja kritisoi länsimaisen kulttuurin laihduttamista ja elämäntapoja. Hän kannatti kirjassaan paastoa, auringonottoa, fritarianistista raakaruokavaliota.

Ruoan puhtaus ja ruokailutottumukset? 

Pyri syömään vain myrkyttömiä ruokia. Tämän toiveen esittäminen on nykyään tosin vain kovin paljon helpompaa kuin sen toteuttaminen käytännössä. Suurimman vaaran omalle terveydellemme muodostavat juuri erilaiset myrkyt ja lähes mahdottomaksi toiveeksi osoittautuu löytää enää tänään elintarvikkeita, joissa ei olisi lisäaineita tai myrkkyjäämiä lainkaan. Meriin kerääntyneet mikromuovitkin ovat jo osa ravintoketjuamme, jotka lopulta palautuvat takaisin ihmisiin. Vihannekset ja hedelmät sisältävät lukemattomia hyönteismyrkkyjä, huuhteluaineita, vahoja, keinotekoisia väriaineita tai säilöntäaineita ja niiden jäämiä. Voi, maito sekä liha sisältävät tuholaisaineiden lisäksi DDT:tä ja hormoneja sekä antibiootteja ja eläinten kasvattamisen nopeuttamiseen käytettyjä vieraita aineita. Elintarviketeollisuus käyttää nykyään lähes tuhatta eri kemikaalia mm. leivissä, lihajalosteissa, valmisruoissa ja juomissa.

Täysin liioittelematta voidaan sanoa, että ihmiskuntamme tekee hidastettua itsemurhaa käyttämällä näitä aineita ruoka-aineissaan. Näistä aineista ovat useat maailman tiedemiehet varoittaneet poliittisia päättäjiä. Nykyään jo tiedetään useiden uusien sairauksien yhteydestä käyttämiimme elintarvikemyrkkyihin. Esim. synnynnäiset epämuodostumat ovat yksi esimerkki myrkyllisten lääkeaineiden käytön ja ravintomme myrkkyjäämien karmeimmista seurauksista. Yhdysvalloissa on havaittu järkyttävällä tavalla DDT:n, parationin ja malationin sekä muiden ravintoon tiensä löytäneiden hyönteismyrkkyjen vaarat. Vuonna 1969 DDT:n käyttö kiellettiin useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa ja vuonna 1970 Yhdysvallat päätti rajoittaa koko maassa DDT:n käyttöä.

Ehkä kaikkein pahinta jälkeä myrkyillä on saatu erityisesti lyijyllä aikaiseksi. Lyijyä käytettiin mm. kemianteollisuuden laitteisiin ja akkuihin. Lyijyvalkoista käytettiin aikoinaan mm. maaleissa. Myös veneiden pohjamaaleissa käytettiin lyijypitoista maalia, sillä myrkky esti tehokkaasti eliöiden kasvun veneen pohjassa. Antiikin Kreikassa ja Roomassa lyijyllä hoidettiin kauneutta tuhoisin seurauksin ja roomalaisten ruokailuvälineet valmistettiin lyijystä, joka taas aiheutti monet myrkytykset käyttäjilleen. Lyijy pilaa ilmakehää lähinnä lyijypitoista polttoainetta käytettäessä. Se saastuttaa ilmaa, sitoutuu maaperään ja imeytyy hedelmiin ja vihanneksiin. Lyijy vioittaa perimää ja rappeuttaa keskushermostoa. Jo hyvin pienetkin lyijyannokset tuottavat degeneratiivisia muutoksia munuaisissa, maksassa, sydämessä ja muissa sisäelimissä. Kaikki marketeista ja valintamyymälöistä ostetut hedelmät ja kasvikset on syytä pestä moneen kertaan lämpimällä vedellä tai kuorittava ennen käyttöä. Lopuksi ne voi huuhdella vielä kylmällä vedellä. Pelkkä huuhtelu vain kylmällä vedellä ei kuitenkaan riitä, sillä useimmat elintarvikkeisiin ruiskutettavat aineet ja vahat ovat öljyliukoisia.

Yritä noudattaa ruokavaliota, joka sisältäisi mahdollisimman runsaasti luonnollisia hiilihydraatteja ja vähän eläinvalkuaista. Luonnollisia hiilihydraatteja ovat kokonaiset siemenet, jyvät, pähkinät, tuoreet luonnonhedelmät ja vihannekset (käsittelemättöminä). Jalostetut hiilihydraatit ovat taas sivistysmaiden vitsaus, joka saa aikaan lukemattomia sairauksia. Näistä karmeimmat esimerkit ovat siis valkoinen sokeri ja vaaleat jauhot sekä kaikki näistä valmistetut elintarvikkeet.

Tasapainoinen ruokavalio sisältää runsaasti orgaanisesti viljeltyjä vihanneksia ja hedelmiä sekä raakoja tai idätettyjä kokonaisia jyviä, siemeniä ja pähkinöitä. Laktovegetaristeille voisi suositella lisäksi tuoretta, pastöroimatonta maitoa ja jugurttia sekä kotijuustoa, joka valmistetaan orgaanisesti kasvatettujen eläinten maidosta. Vielä kun näihin lisätään kylmäpuristetut kasvisöljyt, kalaöljy, hunaja, vehnänalkiot ja leseet, oluthiiva, meri- ja mikrolevät sekä kuivatut hedelmät, on ravinnossamme puhtaina, luonnollisina ja helposti sulavina ja imeytyvinä vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, entsyymejä, rasvahappoja, valkuaisaineita, hiilihydraatteja ja vitaaliaineita.

Professori Clive Maine McCay.

Olisi hyvä noudattaa järjestelmällisesti alisyömistä ja pitää ajoittaisia paastoja. Terveyden kannalta olennaista on: mitä syöt, mutta myös se, miten syöt. Tieteelliset tutkimukset näyttävät selvästi, että liikasyöminen aiheuttaa sairauksia ja alisyöminen taas suojelee terveyttä ja edistää pitempää ikää. Esim. professori Clive Maine McCay (s. 21.3.1898 ja k. 8.6.1967) Yhdysvaltojen Ithacassa sijaitsevasta yksityisestä Cornellin yliopistosta osoitti tutkimuksissaan, että ylensyöminen on kaikkein pahin ennenaikaisen vanhenemisen aiheuttaja ja järjestelmällinen kevyempi syöminen taas pidentää ikää ja vähentää sairastumista degeneratiivisiin tauteihin. Tutkimuksissa on havaittu myös, että jos madot laitetaan paastolle joka toinen päivä, ne elävät 50 kertaa pitempään kuin paastoamattomat madot.

Tarpeeton syöminen vaikuttaa elimistöömme aivan myrkyn lailla. Sillä haitataan ruoansulatusta, aiheutetaan ilmavaivoja, vaikeutetaan ruoka-aineiden imeytymistä ja sulamista, veltostutetaan suolentoimintaa ja lopulta myrkytetään koko keho tarpeettomasti. Jatkuvasti liikaa syövät ovat aina nälissään, koska he ovat aliravittuja; he ovat yliravittuja, mutta samalla aliravittuja.

Jatkuva ylensyöminen johtaa ensi alkuun ruoansulatus- ja imeytymishäiriöihin sekä aiheuttaa lopulta puutostiloja. Vaikka ylensyöjä on lihava, hänen kehonsa vaatii lisää ruokaa, sillä hän potee vitamiinien, kivennäisaineiden ja muiden tarvitsemiensa aineiden puutosta. Kun syö vähemmän, ei myöskään nälkä vaivaa niin pahasti, sillä keho käyttää silloin tehokkaammin ja paremmin saamansa ravinnon hyödyksi.

Kuinka ruoka sitten kannattaisi syödä? Katsotaanpa vielä sitäkin. Hidas syöminen ja huolellinen ruoan pureskelu ovat terveyden kannalta tärkeitä asioita. On parempi jättää ateria kokonaan syömättä, kuin hotkia ruoka kiireellä. Perusteellinen ruoan pureskelu parantaa ravintoaineiden sulamista ja imeytymistä suolistossa sekä tekee kylläisen olon pienemmälläkin ruoka-annoksella. Ruokaan sekoittuva sylki sisältää tärkeitä ruoansulatusentsyymejä ja jos pureskelet ruokasi huolella, on ruoka jo käytännöllisesti katsoen puoliksi sulanut mahalaukkuun tullessa.

Ruokien sekoittumisesta keskenään on kirjoitettu runsaasti. Tarvitset kuitenkin ainoastaan kolme pääperiaatetta sekoitussääntöihin: Älä syö samalla aterialla sekä raakoja vihanneksia että raakoja hedelmiä. Syö samalla aterialla vain harvoja ruokia. Aterialla syö ensin runsaasti valkuaista sisältävät ruoat.

Raakojen hedelmien ja raakojen vihannesten tehokas sulautuminen vaatii tyystin erilaisen entsyymiyhdistelmän. Entsyymejä tuottavien rauhasten toiminta häiriintyy ja saat helposti ruoansulatus- ja ilmavaivoja, jos syöt samalla aterialla sekaisin raakoja hedelmiä ja raakoja vihanneksia. Parempi tapa on nauttia yhdellä aterialla hedelmät ja toisella aterialla vihannekset. Papaijat ja sitruunat muodostavat tästä säännöstä poikkeuksen.

Mitä harvempia lajikkeita ruoka-ateria sisältää, sitä paremmin ruoka-aineet imeytyvät ja sulavat kehossamme. Aivan jokainen ruoka-aine vaatii erilaisen entsyymin tai entsyymiyhdistelmän ruoansulatukseen. Terveyden kannalta olisi kovin ihanteellista sisällyttää kuhunkin ruokailuun vain yhtä ruokaa. Koska tämä käytännössä saattaa olla vaikea järjestää, kannattaa kuitenkin järjestää ruokailu vain hyvin harvojen ruokien varaan kerrallaan.

Proteiini lisää kylläisyyden tunnetta, mikä auttaa vähentämään ruokahalua ja ehkäisee ylensyöntiä. Proteiini hidastaa myös hiilihydraattien imeytymistä, joka auttaa pitämään verensokerin tasaisempana sekä se ehkäisee verensokerin piikkejä ja laskuja. Proteiini on välttämätön kehon monille toiminnoille, kuten solujen rakentamiselle, hormonien ja entsyymien tuotannolle sekä immuunijärjestelmän ylläpidolle. Proteiini on lihasten tärkein rakennusaine ja sen saanti on hyvin tärkeää liikunnan jälkeen lihasten palautumisen ja kasvun kannalta.

Mahalaukussa valkuaisaineiden sulattaminen vaatii melko runsaasti suolahappoa. Hiilihydraattien sulattamiseen ei mahalaukku eritä suolahappoa, koska sitä hiilihydraatit eivät vaadi. Jos ensin täytät vatsasi hiilihydraateilla ja sitten syöt vielä valkuaisaineita sisältäviä ruokia, jää valkuainen suurelta osin sulamatta, sillä vatsalaukussa ei ole tarpeeksi suolahappoa. Parempi on syödä ensin valkuaisaineita sisältävä ravinto tyhjään vatsaan; tällöin suolahappoa erittyy runsaasti vatsaan. Vasta sen jälkeen ateriaa voi jatkaa hiilihydraateilla, jotka eivät vaadi suolahappoa vatsassa. Kaikkein parasta olisi tietenkin syödä valkuaisainetta sisältävät ruoat ja hiilihydraatteja sisältävät ruoat täysin eri aterioilla.

Kehoamme kannattaa ravita luonnollisilla, orgaanisilla ja stabiileissa tiloissa olevilla ravintoaineilla, koska kehomme ovat eläviä organismeja, osa maailmankaikkeutta ja kehot ovat luonnonlakien alaisia. Tällöin meillä on huomattavasti parempi mahdollisuus pysyä terveinä ja mahdollisimman toimintakuntoisina. Sinun tulisi käyttää syömiseesi ainoastaan luonnollisia ruoka-aineita. Mitä nämä luonnolliset raaka-aineet sitten ovat? Niitä kasvaa ainoastaan hedelmällisessä maaperässä ja vain aidon luonnollisissa olosuhteissa, ja se nautitaan lisäksi luonnontilassa. Ruokamme ei ole luonnollista, jos se on kasvatettu köyhdytetyssä maaperässä keinotekoisten kemikaalien avulla; lisäksi luonnoton ravinto käsitellään usein lämmöllä. Säilytetään tai käsitellään kemikaaleilla.

 Frans Oskar Merikanto (6. osa)

Frans Oskar Merikanto.

Helsingin Vanha kirkko.

Lorenz Nikolai Achté (s. 25.5.1835 Pori ja k. 18.4.1900 Helsinki) oli suomalainen laulaja, säveltäjä, orkesterinjohtaja ja musiikinopettaja. Lorenz Nikolai Achté polveutui itämerenmaakuntalaisesta von Acht -suvusta. Hänen vanhempansa olivat majuri Nikolai von Acht ja Sofie Charlotte Gottleben sekä aviopuolisonsa vuodesta 1875 oopperalaulajatar ja laulunopettaja Emmy Ackté (o.s. Strömer, 14.11.1850 Oulu ja k. 2.12.1924 Helsinki). Laulajattaret Irma Tervani-Wiecke (s. 4.6.1887 Helsinki ja k.29.10.1936 Berliini) ja Aino Ackté (s. 23.4.1876 Helsinki ja k. 6.8.1944 Nummela, Vihti) olivat heidän tyttäriään. Aino Acktén tytär oli näyttelijä ja teatterinjohtaja Glory Leppänen (o.s. Renvall, s. 28.11.1901 Pariisi ja k. 26.10.1979 Helsinki).

Lorenz Achté.

Lorenz Achté valmistui ylioppilaaksi vuonna 1856 ja hän opiskeli lyhyen aikaa Helsingin yliopistossa, joskin hän suoritti musiikkiopintoja pääosin Saksassa. Hän kuului yhdessä puolisonsa kanssa Suomalaisen Teatterin oopperaosaston ensimmäisiin taiteilijoihin. Lorenz Achté perusti 1880-luvulla Helsingin lukkari- ja urkurikoulun (nyk. Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosaston), jonka johdossa hän toimi vuosina 1882-1900. Helsingin Vanhan kirkon kanttorina Lorenz Achté toimi vuosina 1881-1900. Lorenz Achté sävelsi mm. sinfonian osan ja konserttialkusoiton orkesterille, alkusoiton näytelmään Regina von Emmeritz, Psalmin 84 kuorolle, mieskuorolauluja sekä Turun marssin ja Hämäläisten marssin pianolle. Hän julkaisi 63 koraalin kokoelman vuonna 1882, koraalikirjan vuonna 1890 ja teoksen Musiikin ensimmäiset alkeet. Lorenz Achté piti sävellyskonsertin vuonna 1890 Helsingissä. Lorenz Nikolai Achté on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Aino Ackté.

Irma Tervani-Wiecke.

Opiskellessaan Tukholmassa urkuri Lauri Hämäläinen oli oppinut ruotsinkielen hyvin ja hän pystyi siksi liikkumaan suvereenisti molempien kieliryhmien parissa. Vanhan kirkon kanttori Lorenz Nikolai Achtén kanssa Hämäläinen esitteli Frans Oskar Merikantoa kaupungin seurapiireille. Monissa illanvietoissa Merikanto kulki jo aikalaisten todistusten mukaan kuin kala vedessä keskustellen kahdella kielellä sujuvasti. Myös Lorenz Achtén perheeseen Frans Oskar Merikannolla oli läheiset suhteet. Achté ja Hämäläinen toimivat kumpikin Vanhassa kirkossa ja Merikantokin sijaisti Lauri Hämäläistä kolmena kesänä, jolloin hän oppi tuntemaan hyvin myös Lorenz Achtén. Frans Oskar Merikanto tuli myöhemmin myös urkujensoiton opettajaksi Lorenz Achtén perustamaan lukkari- ja urkurikouluun. Kun Aino Ackté aloitti laulajattaren uransa jo 17 vuoden iässä, oli Frans Oskar Merikanto hänen itseoikeutettu säestäjänsä konserteissa.

Frans Oskar Merikanto ilmoitti omasta ensikonsertistaan Uuden Suomettaren etusivulla 23.1.1887. Yksipalstainen, mutta sopivan väljä ilmoitus kertoi: ”Sunnuntaina 30. p. Tammikuuta 1887 k:lo 5 j.p.p. antaa allekirjoittanut Neiti Lilli Kurikan, hra Lindforsin, violoncelli-soittajan hra Köhlerin ja hra A. Jungin suosiollisella avustuksella Kansan-Konsertin Ylioppilastalossa. Lähemmin vastedes. Oskar Merikanto.”

Lehdessä Frans Oskar Merikannon ilmoitus toistui vielä lauantaina 29.1. sekä sunnuntaina 30.1. samansisältöisenä, mutta nyt oli mukaan liitetty myös konsertin ohjelma: ”1. Haydn: Trio V (1:nen satsi)) pianolla, viululla ja violoncellilla (hrat Jung, Köhler ja allekirj.) 2. Lauska: Sonate brillante (allekirj.) 3. a) Laethen: Keinu b) Marchesi: Barcarole (neiti Lilli Kurikka) 4. Rode: Konsertti viululla (hra Jung) 5. Haydn: Trio 1 (3:s satsi) (hrat Jung, Köhler ja allekirj.) 6. Lausuntoa (hra Lindfors) 7. a) Spohr:: ’Die Rose’, romance. b) Popper: Gavotte N:o 2 (hra Köhler) 8. a) Jung: Romance b) Jung: Polonaise 9. a) Schubert-Liszt: Serenade de Shakespeare b) Merikanto: Valse brillante (allekirj.)”

Lehden toimitus lisäsi seuraavalla sivulla seuraavaa: ”Kansankonsertin antaa tänään Ylioppilastalossa nuori, 18-vuotias pianonsoittaja Oskar Merikanto, joka aikoo piakkoin lähteä opintomatkalle ulkomaille. Avullisina konsertissa on muutamia tunnettuja taiteilijoita, ja ohjelmassa on myöskin eräs hra Merikannon oma sävellys.” Koska Uusi Suometar ei ilmestynyt maanantaisin, oli tiistain lehdessä Merikannon konsertin nimettömällä arvostelijalla reipusti aikaa laatia konserttiarvionsa. Arvionsa hän kirjasi näillä sanoilla: ”Herra Oskar Merikannon konsertti oli koonnut ylioppilastalon juhlasaliin niin täyteen kuin sinne suinkin mahtuu. Tämä yleisön huomio oli erittäin ilahduttava ja sangen paikallansa. Onhan se kuin kevään lämmin säde nuorelle oraalle. Taiteilijataimi saa siitä uutta virkeyttä, uutta eloa. Ja tämä taiteilijataimi osoitti puheenalaisessa tilaisuudessa, jossa hän ensi kertaa itsenäisesti astui julkisuuden eteen, että hänellä on varsin lupaavat lahjat soitantoon.

Tekniikassa hän on ehtinyt niin kauas, että sitä hänen oloihinsa nähden täytyy kummastella. Itse esitys on vielä kapaloonsa kätketty, itsenäinen käsitys vielä puuttuu, mutta saattaako sitä vaatiakaan? Mutta konsertinpitäjän oma Valse brilliante, joka kyllä oli sekä ’Valse’ että ’brilliante’ oli musiikillisesti köyhä ja laiha ja muistutti liian paljo Tekla Badasczewskaa ja senkin semmoisia sävelseppiä. Panemme jyrkän vastalauseemme sitä vastaan, että niin hyvillä soitannollisilla lahjoilla varustettu nuorukainen tuhlaa aikaansa semmoisiin sepustuksiin. Ne vain häiritsevät vakavaa ahkeroimista todellisen taiteen piiriin pääsemään. Toivomme, ettei se aika ole kaukana, jolloin puheenalainen taiteenharjoittaja itsekin huomaa tuollaisten teosten oikean arvon sekä näiden sanojen totuuden.”

Hra Jungin osaksi jäi saada arvioijan mukaan liian vaativa tehtävä Roden konsertossa, mutta myös Lilli Kurikan osuutta moitittiin. Arvioja jatkoi: ”Yleisö palkitsi vilkkailla mieltymyksen osoituksilla kaikkia, ja etupäässä konsertin pitäjää, joka lopuksi soitti oman tekemänsä muodostelman kansanlaulusta ’Tuoll’ on mun kultani’. Tämä miellytti myös suuresti yleisöä, mutta meihin se teki saman vaikutuksen kuin jos näkisimme kainon, yksinkertaisen maalaistytön pitseihin ja hetaleihin puettuna työnnettävän keskelle hienoa herraseuraa.”

Uusi Suometar oli tuolloin ainoa suomenkielinen Helsingissä ilmestyvä sanomalehti ja ruotsinkielisiä lehtiä kaupungissa ilmestyi neljä: Finland, Hufvudstadsbladet, Helsingfors Dagblad sekä Nya Pressen. Ruotsinkielisten fennomaanien sanomalehti Finland julkaisi oma arvionsa Merikannon konsertista: ”Konsertti oli enemmän kuin tavallisen mielenkiintoinen sen vuoksi, että konsertin antaja oli varaton nuorukainen kansan parista, joka synnynnäisten, runsaiden lahjojensa ansiosta miltei omakätisesti oli päässyt näin pitkälle pianistina.” Arvostelu myönsi pianistin suuret lahjat sekä helpon tuntuisen tekniikan ja ”terveen musikaalisen maun", mutta Valse brillianten lehti katsoi mitättömäksi: ”Ei mitään varsinaista arvoa.”

Frans Oskar Merikanto kirjoitti 28.6.1895 Liisalleen: ”Eilen ilmestyi painosta valssini, nimeltä I sommarkväll. Huomisen P-lehdessä pitäisi olla siitä Sibeliuksen arvostelu.” Tämä arvostelu, jonka tyylistä päätellen muistiin kirjoitti joku muu kuin Sibelius, meni näin: ”Merikannon uusi valssi I sommarkväll on ilmestynyt Axel E. Lindgrenin kustannuksella ja maksaa 1:50. Siitä lausuu eräs toinen etevä säveltäjämme [arvatenkin Sibelius] seuraavaa: Tämä valssi on erinomaisen miellyttävä ja etevä sekä muodon että sisällön puolesta. Johdatus heti ilmaisee, mihin säveltäjä jo pyrkii. Tässä valssissa on omituinen intohimo vallalla. Se on ihan kuin meidän taivas ja tuntuu niin harmaalta, mutta jossa kuvastuu tuo harmaa valo, joka syntyy mustassa silmässä rakastetun rinnalla. Kaikkien pitäisi ostaa se, sillä se on lyhin tie päästäkseen rakastettunsa suosioon ja aikeensa perille. Tämän valssin on herra Merikanto säveltänyt jo 15 vuoden vanhana, vaikka se nyt vasta on tullut painetuksi. Nimi sillä oli alkujaan ranskalainen, uuden nimen on sille kustantaja antanut.”

Kangasalan urkutehdas.

Kesäillan valssista muodostui aikain saatossa hyvin suosittu sovittajien suosima teos. Frans Oskar Merikanto olisi tienannut tällä teoksellaan sievoisia summia rahaa, jos aikanaan tekijänoikeusasiat olisivat olleet järjestyksessä. Merikanto tuntui kuitenkin itse häpeilleen valssia usein. Lopulta hän tuskastui valssiin tyystin. Lääkäri Eva Debora Tulenheimo (o.s. Héman, s. 3.5.1885 Lammi ja k. 5.8.1977 Helsinki) paljasti vuonna 1968 lehtihaastattelussa tämän: ”Vaikka Merikanto oli aina valmis soittamaan ja ilahduttamaan ystäviään omilla sävellyksillään, oli kuitenkin muuan kappale, jota hän ei sietänyt kuulla saati halunnut soittaa. Se oli hänen oma sävellyksensä, Kesäillan valssi, Sommarkvällen. ’Älkää vain pyytäkö minua soittamaan Sommarkvälleniä’ hän sanoi. Se johtui siitä, että kun tästä valssista lyhyessä ajassa tuli niin tavattoman suosittu, hakattiin ja rimputettiin sitä joka paikassa. Varsinkin ikkunoiden ollessa auki kesäisessä Helsingissä se kaikui kaduille eri puolilla kaupunkia. ’Kaikki fröökynät soittivat sitä, kun se on niin helppo’, harmitteli Merikanto.” Eva Tulenheimon aviopuoliso oli Kangasalan urkutehtaan johtaja, insinööri ja urkujenrakentaja Martti Akseli Tulenheimo (vuoteen 1906 Thulé, s. 20.3.1883 Kangasala ja k. 18.10.1945 Kangasala). Vuonna 1916 Martti Tulenheimo kirjoitti yhdessä Frans Oskar Merikannon kanssa kirjan, Urut, niiden rakenne ja huolto.

Platan-suvun ja Olkkolan hovin tarinaa (2. osa) 

Lääkäri Erik Platanin talo Lappeenrannan Koulukatu 33:ssa.

Tämä kaupungin rakennustoimiston rakennusmestari Väinö Häkkisen suunnittelema Platanien talo valmistui Lappeenrantaan vuonna 1928 tohtori Erik Aleksander Platanin (s. 19.8.1884 Pietari ja k. 12.1.1971) perheen asunnoksi ja yksityispraktiikan vastaanottotiloiksi. Tuolloin talo sijaitsi Lappeenrannan kaupungin laidalla, kulmatontilla, joka rajoittui toisaalta silloiseen Kuninkaankatuun ja toisaalta ruohottuneeseen aukeaan, joka ulottui aina 1926 rakennetulle vesitornille saakka. Käsityökoulu sijoittui keskustan puoleiselle tontille ja kadun vastapuolella oli myös puurakennuksia. Kymmenen vuotta aikaisemmin, syksyllä 1919 oli tohtori Erik Platan saanut Lappeenrannasta vakinaisen sotilaslääkärin paikan ja muuttanut perheineen pysyvästi kaupunkiin. Tässä rakennuttamassaan talossa Erik ja Klara Anna Platan (s. 13.1.1886 Pietari ja k. 2.5.1971 Lappeenranta) asuivat elämänsä loppuun, vuoteen 1971, saakka.

Erik Platanin perhe.

Lappeenrannan kaupunki lunasti talon perikunnalta ja se on ollut sekä terveystoimen että Eksoten käytössä, kunnes vuoden 2014 alussa kotihoitokeskus muutti pois ja talo jätettiin tyhjilleen. Ainoastaan Anni Swanin puistoksi nimitettyä pihaa käytetään nykyisin autojen pysäköintiin.

Erik Platan oli syntynyt ja kasvanut Pietarissa. Hänen isänsä juuret olivat Savitaipaleella (tiettävästi 1700-luvulta alkaen kirkon palvelijoita) ja äiti kuului Baltiasta kotoisin olevaan, Pietarissa asuvaan Martensien sukuun. Myös Klara, Erik Platanin vaimo, kuului tähän sukuun. Valmistuttuaan ylioppilaaksi vuonna 1903 Pietarissa Erik opiskeli - yhdessä Klaran veljen, Boris Constantin Kazhdan’in (s. 22.2.1884 Pietari ja k. 1966) kanssa - lääkäriksi Saksassa ja Itävallassa erikoistuen gynekologiaan. Pariskunnan esikoinen, Andreas Valentin, syntyi Münchenissä 1.4.1911 ja kuoli 13.7.2007. Vuosina 1912-1918 tri Platan työskenteli Pietarissa suuren sairaalan synnytysosastolla.

Venäjän maaliskuussa 1917 tapahtuneen vallankumouksen jälkeen Pietarissa oli levotonta aikaa ja myös suuri pula elintarvikkeista, jolloin Erik lähetti nyt jo kolmilapsisen perheensä kesäksi Savitaipaleelle omien sukulaistensa hoiviin. Mutta oleskelu Suomessa jäi pysyväsi, koska paluu Pietariin ei ollut mahdollista. Tohtori Erik Platan itse pääsi pakenemaan Suomeen vasta seuraavana vuonna mukanaan vain viulunsa ja lääkärinlaukkunsa. Vaikka he olivat Suomen suurruhtinaskunnan alamaisia, olivat he yhtäkkiä pakolaisia, emigrantteja, niinkuin bolsevikkivallankumouksen jaloista poispaenneita kutsuttiin. Lisää sukulaisia pakeni Suomeen, kaiken omaisuuden jättäen, tuoden mukanaan vain mikä kantaen oli mahdollista. Sieltä tulivat sisaret Elin ja Maja, veli Walli vaimoineen, heidän äitinsä Johanna Platan (s. 5.8.1862 Pietari ja k. 11.5.1943 Lappeenranta) ystävättärensä Olga Pyken’in kanssa. Kaikki eivät kuitenkaan päässeet ja niin perheet joutuivat hajalleen. Lähes kaikki kuuluivat jonkin aikaa tohtori Erik Platanin ruokakuntaan; äiti ystävättärineen kuolemaansa, vuonna 1943, saakka.

Perheen ensimmäinen asunto Lappeenrannassa oli Isolla Kirkkokadulla, rva Dahlin vuokraama pieni omakotitalo. Syksyllä 1920 muutettiin Rantakadulle (nyk. Ainonkatu) Kaukaan omistamaan suureen taloon ja puutarhaan omenapuineen. Siellä asuttiin niin kauan kuin tohtori hoiti myös Kankaan lääkärintointaan vuosina 1920-1923. Sen jälkeen muutettiin jo Kuninkaankadulle (nyk. Koulukatu), Jarvan talon yläkertaan. Siellä perheen lapsiluku täyttyi kuuteen, ja näin ruokakuntaan kuului jo yli kymmenen henkeä.

Kaikki koettivat kykyjensä mukaan auttaa suurperheen ylläpidossa. Perheen elämä olikin hyvin luovaa. Johanna Platan sekä Olga Pykén tekivät käsittämättömän hienoja käsitöitä, he valmistivat myös erilaisiin taiteellisiin produktioihin pukuja. Tohtori Erik Platanin sisaret, Elin ja Maja, loivat tanssiesityksiä ja niiden pukuihin tarvittaessa myös maalattiin kankaita käsin, niitä kirjailtiin helmiin ja luotiin applikaatioita. Osa näistä puvuista on yhä tallella – tosin kunnostusta vailla. Täällä käden taidot eivät rajoittuneet ideoiden toteuttamiseen. Pukuja vuokrattiin myös naamiaistarkoituksiin. Myöhemmin myös perheen tyttäret osallistuivat esityksiin. Jo Pietarissa asuttaessa oli perheillä ollut tapana järjestää produktioita, näytelmiä…

Myös musiikki kuului olennaisesti elämään ja yhdessä musisoitiin usein. Tohtori Erik Platan itse soitti viulua ja myös korvakuulolta pianolla mitä tahansa; esiintyipä hän kerran kirkossa pidetyssä hyväntekeväisyyskonsertissakin – vaikkei juuri välittänyt ylimääräisestä huomiosta. Hänen äitinsä, Johanna, säesti usein, vaikka myös veli (Waldemar – soittaa kuvassa) oli erittäin lahjakas. Tohtori Platanin äiti, ystävättärensä kanssa, perusti myös taloon saksankielisen (musiikki-)leikkikoulun jatkaen siten kansainvälistä elämäntapaa. (Pietarissa Johanna Platan oli ollut tyttökoulun johtajatar.

Vihdoin keväällä 1928 päästiin muuttamaan juuri valmistuneeseen omaan taloon Koulukatu 33:ssa, jossa perhe vakiinnutti asemansa Lappeenrannassa. Uuden talon yläkerrassa jatkoivat Johanna Platan ja Olga Pykén leikkikoulun pitämistä ja luova elämä jatkui edelleen. Lapsia kävi muutenkin talossa sillä tohtori Erik Platan osasi käsitellä heitä erinomaisesti ja saikin siksi hyvän lastenlääkärin maineen itselleen. Hän oli aina hyvin tunnollinen ja ystävällinen ja kaikille potilailleen antautuva.

Erik Platan oli aloittanut opiskelunsa Pietarissa tähtäimessään koneinsinöörin ura, kunnes levottomuudet ja tuleva appi saivat hänet muuttamaan suunnitelmiaan ja lähtemään Saksaan lääketiedettä opiskelemaan. Erilaiset kojeet ja koneet jäivät hänelle kuitenkin harrastukseksi. Hän rakensi mm. höyrykoneen ja pienen höyryveturin, joka kaikkien lasten iloksi kulki ympäri huonetta. Paljon ihmeellistä syntyi hänen ’rumppel-kammeriksi’ kutsutussa pienessä työhuoneessa, joka sijaitsi keittiön takana. Talossa asuville lapsenlapsilleen hän teki myös vesimyllyn 1940-luvun lopulla.

Platanin tontille rakennettiin myös autotalli huoltomonttuineen vuonna 1930. Se avautui Hämäläistenkadulle (nyk. Anni Swanin katu) ja oli kaunis erillinen rakennus, joka noudatti päärakennuksen tyyliä. Valitettavasti kaupunki on purkanut tämän rakennuksen. Ennen autojen aikaa Erik Platanilla oli moottoripyöriä käytössään, myös sivuvaunullinen. Myöhemmin hänellä oli Citroën merkkisiä autoja yksi toisensa perään. Viimeisin niistä tunnettiin 1970-luvulla jopa Euroopassa saakka. Hän luonnollisesti huolsi omat autonsa aina itse, ja autot olivatkin aina esimerkillisessä kunnossa.

Tohtori Erik Platanin rakkain harrastus oli kuitenkin radioiden rakentaminen ja käytössä oli aina viimeisintä tekniikkaa edustavat itsetehdyt vastaanottimet hienoine radiokaappeineen. Uutisia kuunneltiin intensiivisesti ja sota-aikana erityisesti. Paitsi lääkärin tointa Lappeenrannan Ratsuväkirykmentissä ja muissa joukko-osastoissa, Erik Platan hoiti myös väliaikaisesti useita muita tehtäviä, kuten vt. kaupunginlääkärin toimia vuosina 1947-1952 ja Konnunsuon vankilan lääkärin tehtävää. Näiden töidensä lisäksi hän piti koko ajan pystyssä yksityispraktiikkaa Koulukatu 33:ssa. Täältä käsin tri Platan teki pääasiallisen elämäntyönsä sota-aikoja lukuun ottamatta, jolloin perhe oli suurelta osin hajallaan osallistuessaan kukin tahoillaan sotaponnisteluihin. Mutta mukaan mahtuu myös evakko-aikaa. Jatkosodan jälkeen huutavan asuntopulan vuoksi taloon otettiin asumaan myös vieraita asunnontarvitsijoita, käytäntö, mikä jatkui vielä 1960-luvulla.

Lääkäri Erik Platanin talon keskuslämmitys toimi puilla ja koksilla, lämpökattila sijaitsi kellarissa pesutuvan vieressä. Pesutuvassa oli mm. suuri muuripata veden ja pyykin keittämistä varten ja käsikäyttöinen mankeli. Kylpyamme sijaitsi ylemmässä kerroksessa ja vesi ammetta varten lämmitettiin erikseen kylpyhuoneessa sijaitsevassa uunissa. Kellarin ikkunat ovat jotakuinkin maan tasalla ja pannuhuoneeseen tarvittavat polttoaineet heiteltiin ja lapioitiin ikkunasta sisälle. Nykyisin kellarissa sijaitsee saunomistilat ja sinne on myös tehty suora sisäänkäynti ulkoa.

Suuri kulmatontti jakautui siis ikään kuin kolmeen osaan; ylä- ja alapihaan sekä autotallin takaiseen hyötyviljelyosaan. Yläpihaa kiersi alussa lauta-aita, jonka myöhemmin kätki syreenipensasto. Kadulta pihalle pääsi portista Kuninkaankadulle. Talon vierustalla oli kukkapenkki jokavuotisine daalioineen, ja vastapuolella kivikkokasveja, sinisiä skilloja ja 1950-luvulla istutetut lehtikuuset, jotka voivat hyvin. Autotallin luona oli hevoskastanjapuu. Syreeniaita oli kukkiessaan suurenmoinen elämys myös ohikulkijoille. Nykyisin aita on valitettavasti leikattu alas. Tohtorinna, Klara Platan, piti erityisesti huolta puutarhasta, mikä olikin varsinainen keidas rakentuen tohtorin rakentaman suihkulähteen ympärille, jota kukkapenkit ympäröivät ruusuineen.

Erityisesti teeruusut olivat ylpeydenaihe kukoistaessaan. Talo oli pihan puolelta villiviinin peitossa. Varsinainen kasvimaa oli autotallin takana ja siellä oli samoin pula-aikana 1940-luvun jälkipuoliskolla jonkinlainen kanala ja jopa angorakanille koppi. Nykyään ei puutarhasta ole jäljellä kuin suuret puut. Paratiisiomenapuu tuottaa yhä hedelmiä, hevoskastanja puretun autotallin kupeessa voi vielä hyvin.

Samu Heino Platanin talossa.

Lääkäri Erik Platanin talo Lappeenrannan Koulukatu 33:ssa muutettiin terveyskeskukseksi vuonna 1974; talo toimi vuoteen 2013 saakka terveystoimen käytössä. Platanin talon osti viime vuonna imatralainen yrittäjä, Samu Heino, reilulla 95 000 eurolla. Heino pitää Lappeenrannassa ravintolaa, jonka toiminnan hän aikoo remontin valmistuttua siirtää Platanin taloon. Hänellä on myös hotellitoimintaa Ruokolahdella. Itse Samu Heino asuu sekä työskentelee osittain Helsingissä. Platanin talon remonttibudjettiin Heino on alustavasti varannut 50 000 euroa. Heino haluaa talon yläkertaan kolme hotellihuonetta. Talon ulkopuolelle tulisi terassi, josta voisi nähdä sopivasti jopa Saimaalle saakka. Talon julkisivun väri vaihtuisi roosaksi, jos suunnitelmat toteutuvat.

Lappeenrannan kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä.

Erik Platanin talo on Lappeenrannan kaupungin näkemyksen mukaan rakennustaiteellisesti ja historiallisesti sekä kaupunkikuvan kannalta sen verran arvokas, ettei sitä sallita purkaa. Rakennus on nyt suojeltu ja siksi tarvitaan luvat sen korjauksiin ja muutostöihin. Kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä kertoo, että taloa saa ja täytyykin korjata, mutta rakennuksen arvot täytyy korjaus- ja muutostöissä ottaa huomioon. Varsinkin talon julkisivussa täytyy käyttää mahdollisimman alkuperäisiä tai niitä vastaavia materiaaleja. Ikkunoiden korjauksessa täytyy samoin noudattaa suojelumääräyksiä. Lääkäri Erik Platanin talo edustaa tyylisuunnaltaan 1920-luvun klassismia.

 Platan-suvun ja Olkkolan hovin tarinaa

David Platan nuorempi.

Savitaipaleen lukkari Andreas Platanin veli, Elias Platan toimi lukkarina Suomenniemellä. Heidän isänsä oli Turun suomalaisen seurakunnan lukkari Johannes Platanus. Johannes Platanuksen isä oli samoin lukkari Micael Lukasson Turussa. Anders Platanin seitsemästä lapsesta vanhin, David Platan (1714-1787), toimi Savitaipaleen kappalaisena sekä omisti Tuhosniemen tilan Suomenniemellä. David Platanin kolmas lapsi, David Platan nuorempi (1753-1807), oli Savitaipaleen kappalainen ja Joutsenon kirkkoherra vuosina 1802-1807. Hänen aviopuolisonsa oli Savitaipaleen kirkkoherran, Carl Henrik Winterin (s. 29.9.1716 Kides ja k. 25.5.1794 Savitaipale) tytär, Ulrika Winter (1767-1807).

Olkkolan hovi Savitaipaleella.

David Platanin kuudes lapsi, Eva Kristina Platan (s. 22.2.1760 Savitaipale ja k. 15.6.1803 Savitaipale) avioitui Savitaipaleen kirkkoherra Peter Adolf Europaeuksen (s. 31.7.1753 Uusikirkko ja k. 11.6.1825 Savitaipale) kanssa. Peter Europaeus toimi Savitaipaleen kirkkoherrana vuosina 1795-1825. Myöhemmin Peter Europaeus toimi lääninrovastina vuodesta 1804 ja hän peri omalta äidiltään, Beata Katariina Heintziukselta Olkkolan kartanon. Peter Adolf kävi Viipurin katedraalikoulua sekä Porvoon lukiota ja pääsi ylioppilaaksi Turussa vuonna 1771. Hänet vihittiin papiksi Haminan hiippakunnassa vuonna 1777. Peter Europaeus oli Haminan tuomiorovastin apulaisena Vehkalahden suomalaisessa seurakunnassa vuodesta 1777, Viipurin katedraalikoulun kieltenopettajana vuodesta 1781, Haminan triviaalikoulun rehtorina vuodesta 1785 ja Haminan normaalikoulun opettajana vuodesta 1788. Hänestä tuli arkkidiakoni ja saksalaisen seurakunnan pappi vuonna 1790 ja hän oli samalla Haminan tuomiokirkon taloudenhoitaja ja hän toimi tuomiokapitulin jäsenenä vuodesta 1784.

Peter Europaeus harrasti kielitiedettä ja kirjallisuutta. Hän oli yli 20 vuoden ajan kirjeenvaihdossa Turun akatemian professori Henrik Gabriel Porthanin (s. 8.11.1739 Viitasaari ja k. 16.3.1804 Turku) kanssa. Peter Adolf Europaeus oli avioliitossa vuosina 1784-1803 Eva Kristina Platanin kanssa ja vuodesta 1806 Sofia Peijon (k. 1850) kanssa. Peterin poikia olivat Turun ja Porin lääninkanslian venäjänkielen kääntäjä Emil Europaeus (s. 1807), alikapteeni Nils Vilhelm Europaeus (1810-1858) ja kielentutkija David Emanuel Daniel Europaeus (1820-1884). Hänen tyttärensä, Charlotta Europaeus (1794-1858) oli Suomen ensimmäinen naispuolinen kansanrunouden kerääjä.

Pastori Peter Platan.

David Platanilla ja Ulrika Winterillä oli 13 lasta; vanhin heidän lapsistaan oli Peter Platan (s. 16.1.1786 Savitaipale ja k. 20.1.1870 Savitaipale). Peter opiskeli Porvoon lukiossa 28.5.1802-6.2.1804 ja pääsi ylioppilaaksi 9.3.1804 Turussa. Peter Platan vihittiin papiksi Haminan hiippakunnassa 13.1.1806. Hän toimi pappina Joutsenossa, Haminassa, Savitaipaleella, Taipalsaaressa sekä Luumäellä. Peter Platan nimitettiin Jaakkiman kappalaiseksi vuonna 1830. Hän sai itselleen viransijaisen Jaakkimaan vuonna 1859 ja muutti itse asumaan Savitaipaleen Olkkolan kartanoon, jonka omisti.

Peter Platanin aviopuoliso oli hänen serkkunsa Anna Elisabet Europaeus (s. 1.8.1796 Savitaipale ja k. 4.2.1883 Savitaipale). Jaakkiman seurakunnassa 40 vuotta kappalaisena toiminut Peter Platan (1787-1870) omisti Olkkolan kartanon Savitaipaleella. Peter Platanin nuorin tytär Johanna Amalia Kustava Platan (s. 29.6.1841 Vaara, Jaakkima ja k. 21.11.1921 Peltoinlahti, Savitaipale) avioitui lääninsairaalan taloudenhoitaja Henrik Alexander Edvard Fagerströmin (s. 9.1.1824 Terriniemi, Orimattila ja k. 5.1.1894 Savitaipale) kanssa. Näin Olkkolan kartano siirtyi Fagerholmien sukuun Edvard Fagerströmin ostaessa kartanon huutokaupassa 17.10.1883.

Ruotsin kuningas Kaarle XI antoi perustamiskirjan Olkkolan hoville vuonna 1688. Savitaipaleen kirkkoherra Michael Heintzius (s. 1652 Peltoinlahti, Savitaipale ja k. 1.5.1718 Savitaipale) anoi kuninkaalta perustamislupaa itselleen ja myös sen sai. Kirkkoherran poika Petter Heintzius (s. 1699 Savitaipale ja k. 11.3.1777 Savitaipale) jatkoi isänsä työtä kirkkoherrana Savitaipaleella. Hänen aviopuolisonsa oli Beata Katarina Heintzius (k. 7.2.1785), jonka Peter Europaeus peri Olkkolan muodossa. Olkkolan tila oli tuottoisa; vuonna 1873 siihen kuului kaksi myllyä ja oma sahalaitos Uuhijoella. Nykyinen kartanon päärakennus on vuodelta 1906 ja rakennuksessa hyödynnettiin Myrskylän pitäjän pappilan piirustuksia. Olkkolan kartanolla oli maita aikoinaan 700 hehtaaria.

Kuningas Kaarle XI (s. 24.11.1655 ja k. 5.4.1697).

Kuningas Kaarle XI antoi Tukholmassa 19.7.1688 seuraavan julistukse tiedoksi: ”Kaarle, Jumalan armosta Ruotsin, Götan ja Vendein kuningas, Suomen suuriruhtinas y.m y.m.

Teemme tiettäväksi, sittenkuin Savitaipaleen kirkkoherra arvoisa ja oppinut Herra Mikael Heintzius alamaisesti on antanut tiedoksi, kuinka hän sekä esi-isänsä yhteensä viidenkymmenen vuoden ajan ovat maksaneet veroa pienestä, Lappeen kihlakunnassa Savitaipaleen pitäjän Peltoinlahden kylässä sijaitsevasta 1/12 veron tilasta ja että ei hänen ainoastaan sen viljelemisen vaan myös sen laillisten huoneiden rakentamiseen on suurin kustannuksin täytynyt tuoda toisten maalta hirsiä hankkiakseen siten kuolemansa jälkeen vaimolleen ja lapsilleen pysyvän olinpaikan ollen vero mainitusta tilasta nykyään annettu erään samaan kylään kuuluvan ratsutilan augmentiksi, lisäksi on hän maksettavaa veroa vastaan ottanut viljeltäväkseen niinikään 1/12 veron suuruisen autiotilan samasta kylästä, saaden sotilastoimikunnan vakuutuksen sitä koskematta omistaa niin kauan kuin siitä ulosteot maksetaan, ollen mainittu toimikunta, kun tila sijaitsee edellisen kanssa samassa kylässä ja niiden tilukset ovat niin toisiinsa sekaantuneet, ettei niitä vahinkoa tuottamatta voi erottaa, ne yhdistänyt yhdeksi tilaksi, hänen nyt alamaisesti anottua, että Me perinnöllisellä omistusoikeudella mainitun 1/6 veron suuruisen tilan hänelle armossa antaisimme, niin olemme Me edellä mainittuihin syihin ja vaikutteihin katsoen armossa tähän alamaiseen anomukseen antaneet suostumuksemme ja myönnytyksemme samalla kun me tällä avoimella kirjeellä suomme ja sallimme hänen kirkkoherra Mikael Heintziuksen pitää, viljellä ja omistaa mainittuja kahta, mutta toimikunnan sittemmin yhdeksi yhdistämiä kruununtiloja Viipurin lääniin kuuluvassa Savitaipaleen pitäjän Peltoinlahden kylässä suuruudeltaan 1/6 veroa, hän itse, vaimonsa, lapsensa ja niiden jälkeläiset perintöoikeudella niinkauvan kuin he haluavat ja voivat siitä menevät ulosteot suorittaa sekä täyttää sille asetetun rusthollivelvollisuuden. Antaaksemme tämän asianomaisen tietoon, olemme sen omakätisesti allekirjoittaneet ja kuninkaallisella sinetillämme vahvistaneet.”

Hugo Platan.

Maria Sofia Holmberg.

Pastori Peter Platanin vanhin poika, Aleksander Adolf Platan (s. 21.6.1819 Savitaipale ja k. 15.6.1854 Paigjärvi, Jaakkima) toimi lukkarina samaan aikaan Jaakkimassa, jolloin hänen isänsä oli Jaakkiman kappalainen. Aleksander avioitui 12 vuotta nuoremman ja Pietarissa asuvan Maria Sofia Holmbergin (s. 24.12.1831 Husula, Kivennapa ja k. 25.11.1888 Pietari) kanssa. Heidän avioliitostaan syntyi poika, Hugo Platan (s. 21.1.1854 Paigjärvi ja k. 22.9.1902 Pietari), joka teki työuran Nobelin kirjanpitäjänä. Hugo jäi isänsä kuollessa lavantautiin jo puolen vuoden ikäisenä isättömäksi. Johanna-leski muutti Pietariin ja hänet vihittiin siellä avioliittoon 1.11.1856 työnjohtaja Kristian Waljakan kanssa. Johanna jäi toisesta miehestäänkin leskeksi ja Hugo oli jälleen yhdeksänvuotiaana isätön. Tädit hoitivat usein Hugoa Savitaipaleen Olkkolan kartanossa.

Pietarin vuosista on melko vaikea saada selkoa, mutta Hugo Platan on koko ajan kirjoilla Pietarissa Pyhän Marian seurakunnassa, sekä samanaikaisesti hän on henkikirjoilla Savitaipaleella. Hugo mainitaan vuoteen 1879 saakka Olkkolan väkeen kuuluvaksi ja vielä vuonna 1882 hän on pappilan asukkaiden joukossa. Voimme kuitenkin olettaa hänen asuvan pääasiassa Pietarissa, sillä hän Pietarissa rippikoulunsakin. Maria-äiti ja Hugo tutustuvat kaupungissa virolaiseen Pärnusta kotoisin olevaan Martensin perheeseen ja lopulta Hugo avioituu Johanna Maria Rosentahlin (1862-1943) kanssa. Johanna on Alide Olympia Martensin (s. 12.9.1828 Audern, Livland) tytär. Theresa Martens, Aliden serkku, avioituu sotilaslääkäri Mikael Kashdanin (Cache d’Oint, 1838-1918) kanssa. Kyseessä on lääkintäkenraali Kashdanin toinen avioliitto. Siten sukulais- ja ystäväpiiri vähitellen laajenee, varsinkin kun perheissä on paljon lapsia ja lukuisia avioliittoja perustetaan.

Hugo Platanin yhteys Savitaipaleen sukulaisiin säilyy, siis Fagerströmin perheeseen. Olkkolan kartanon tarmokas emäntä, Amalia Fagerström, haluaa pitää yhteyttä jatkuvasti orpopoikaan, joka poikasen vietti paljon aikaa Olkkolassa. On hyvinkin mahdollista, että Hugo Platan vieraili monasti Savitaipaleella sekä käytti siellä myös sukulaisiaan ja ystäviään. Tähän myös viittaa sekin, että Aleksanteri Martens rakennutti itselleen huvilan Paimensaaren rantaan. Hugo Platan työskenteli kirjanpitäjänä Nobelin yrityksen toimistossa Pietarissa. Hugo ja Johanna Maria Platanin perheeseen syntyi neljä lasta: Erik Aleksander (1884-1971), Elin Maria (1886-1967), Maria Sofia (1888-1967) ja Karl Waldemar (1890-1944). Kun Hugo-isä kuoli melko nuorena, vain 48-vuotiaana, jäi Johanna Maria Platan neljän lapsen kanssa, joista vanhin oli 18-vuotias Erik ja nuorin 12-vuotias Waldemar.

Frans Oskar Merikanto (5. osa) 

Karl Ekman oli pitkään Suomen arvostetuin konserttipianisti ja sangen etevä orkesterisolisti, joka aloitti ensimmäisenä Suomessa modernin pianotekniikan opetuksen. Hän avioitui vuonna 1895 juutalaiseen perheeseen syntyneen sopraano-äänialaisen lied-, oratorio- ja oopperalaulaja Ida Paulina Morduchin (s. 22.4.1875 Helsinki ja k. 14.4.1942 Helsinki) kanssa. He tekivät yhdessä lukuisia kiertueita kotimaassaan ja ulkomailla. Skandinavian lisäksi he esiintyivät aina Espanjassa ja Portugalissa saakka. Sibelius omisti Ida Ekmanille useita laulujaan ja katsoi Ekmanin olevan suomalaisista laulajista ainoa, joka kykeni todella sisäistämään hänen musiikkinsa. Karl Ekman sovitti ja julkaisi kansanlauluja pianolle, viululle, lauluäänelle, sekakuorolle, mieskuorolle ja jousiorkesterille. Hän keräsi kansanlauluja ja kansanrunoja varsinkin Ahvenanmaalta. Lisäksi hän sovitti Bachin sävellyksiä pianolle, mm. 31 preludia ja fuugaa. Hän myös soitinsi orkesterille piano- ja urkusävellyksiä, joiden joukossa oli Sibeliuksenkin pianokappaleita.

Ida Paulina Ekman.

Erään kerran Karl Ekman soitti kamarimusiikkikonsertin Johan Christian Julius Sibeliuksen (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Järvenpää) kanssa. Tämä konsertti soitettiin kesällä 1891 Tammisaaressa. Molemmat taiteilijat olivat rahapulassa ja sen vuoksi he päättivät antaa konsertin. Kamarikonsertin ohjelmaan kuului mm. kantaesityksenä Sibeliuksen Romanssi viululle ja pianolle, opus 2. Yleisöä oli konserttipaikalla paljon ja konsertin jälkeen pidetty karonkka ei ollut halpa eikä ikävä, tiesi taiteilija Karl Ekman kerta jälkeenpäin. Karl ja Ida Ekmanin poika oli historioitsija, tietokirjailija, toimittaja ja kääntäjä sekä filosofian tohtori Karl Ekman (s. 29.9.1895 Bratislava, Itävalta-Unkari ja k. 5.7.1962 Helsinki).

Sigrid Ingeborg Sundgren.

Toinen Busonin merkittävistä oppilaista oli pianisti Sigrid Ingeborg Sundgren (s. 17.6.1878 Helsinki ja k. 14.9.1953). Hän opiskeli Helsingin musiikkiopistossa pianonsoittoa vuosina 1886-1894 mm. William Dayasin johdolla ja Berliinissä vuosina 1894-1897 Ferruccio Busonin johdolla. Vuonna 1898 hän avioitui sellisti-kapellimestari Georg Lennart Schnéevoigtin (s. 8.11.1872 Viipuri ja k. 28.11.1947 Malmö, Ruotsi) kanssa he esittivät yhdessä kamari- ja orkesterimusiikkia paljon. Georg Schnéevoigtin isä oli saksalaissyntyinen ja Suomeen muuttanut Kapellimestari Ernst Bernhard Schnéevoigt ja äiti Rosa Fredrika Willandt. Georg kävi Tampereen suomalaista lyseota ja opiskeli vuodesta 1887 alkaen sellonsoittoa Helsingin filharmonisen seuran orkesterikoulussa ja Keski-Euroopassa mm Sonderhausenissa ja Leipzigissa vuosina 1895-1898.

Georg Lennart Schnéevoigt.

Hänet kiinnitettiin vuonna 1895 Helsingin filharmonisen seuran ensimmäiseksi soolosellistiksi ja vuonna 1906 hän sai kapellimestarin viran Münchenissä. Vuonna 1912 hän perusti Helsingin sinfoniaorkesterin Robert Kajanuksen johtaman Helsingin kaupunginorkesterin rinnalle. Miesten keskinäiset suhteet eivät olleet parhaat mahdolliset ja orkestereiden välille syntyi kiivas kilpailu. Vuonna 1914 orkesterit kuitenkin yhdistettiin Helsingin kaupunginorkesteriksi, jota sekä Kajanus ja Schnéevoigt johtivat.

Robert Kajanus.

Georg Schnéevoigt johti samoin lukuisia muitakin orkestereita: Kaim-orkesteria nykyinen Münchenin filharmoninen orkesteri) vuosina 1906-1924, Oslon filharmonikkoja vuosina 1919-1927, Sydneyn sinfoniaorkesteria ja Australian radio-orkesteria, Los Angelesin filharmonikkoja vuosina 1927-1029, Malmön sinfoniaorkesteria vuosina 1931-1947 sekä Kajanuksen kauden jälkeen Helsingin kaupunginorkesteria vuodet 1932-1941. Vuosina 1929-1931 hän toimi Riian Kansallisoopperan johtajana. Georg Schnéevoigt tunnettiin erityisesti Pjotr Iljitš Tšaikovskin (s. 7.5.1840 Votlinsk ja k. 6.11.1893 Pietari), Johannes Brahmsin (s. 7.5.1833 Hampuri ja k. 3.4.1897 Wien) ja Sibeliuksen musiikin tulkitsija ja hän teki Suomessa tunnetuksi Joseph Anton Brucknerin (s. 4.9.1824 Ansfelden, Itävalta-Unkari ja k. 11.10.1896 Wien) ja Gustav Mahlerin (s. 7.7.1860 Kaliště, Bööm ja k. 18.5.1911 Wien, Itävalta-Unkari) musiikkia. Hän sai professorin arvonimen vuonna 1919.

Armas Järnefelt.

Kolmas huomattava Busonin suomalainen oppilas oli säveltäjä ja kapellimestari Edvard Armas Järnefelt (s. 14.8.1869 Viipuri ja k. 23.6.1958 Tukholma, Ruotsi). Järnefeltin vanhemmat olivat Viipurin läänin kuvernööri, kenraali August Alexander Järnefelt (s. 2.4.1833 Tohmajärvi ja k. 15.4.1896 Helsinki) ja Elisabeth Järnefelt (o.s. Clodt von Jürgensburg, s. 11.1.1839 Pietari ja k. 3.2.1929 Helsinki). Armas Järnefelt valmistui ylioppilaaksi Kuopion lyseosta vuonna 1887 ja opiskeltuaan tovin lakia Helsingin yliopistossa hän siirtyi harjoittamaan opintojaan ensin Martin Wegeliuksen johtamassa Helsingin musiikkiopistossa ja sitten ulkomailla Pariisissa ja Berliinissä.

Järnefelt kiinnitettiin vuonna 1896 kapellimestariksi Magdeburgin oopperaan ja vuonna 1897 vastaavaan toimeen Ddüsseldorfin kaupunginteatteriin. Hän palasi vuoden kuluttua Suomeen ja hän toimi Viipurin orkesterin johtajana vuosina 1898-1903. Aarmas Järnefelt elvytti vuosina 1904-1906 suomalaista oopperaharrastusta Maikki Järnefeltin kanssa toimeenpanemillaan Wagner-näytännöillä, jotka pidettiin Suomen Kansallisteatterissa. Talvikauden vuosina 1905-1906 Armas Järnefelt toimi kapellimestarina Tukholman oopperassa ja vuosina 1906-1907 hän johti Helsingin musiikkiopistoa.

Armas Järnefeltin musiikinopettajia olivat mm. säveltäjä Ferruccio Busoni Helsingissä ja ranskalainen säveltäjä Jules Émile Frédéric Massenet (s. 12.5.1842 Montaud, Saint Étienne ja k. 13.8.1912 Pariisi) Pariisissa. Järnefeltillä oli läheiset välit Sibeliukseen, sillä hänen sisarensa, Aino, oli Sibeliuksen aviopuoliso. Armas Järnefelt työskenteli Kuninkaallisen oopperan kapellimestarina vuosina 1907-1932. Vuonna 1911 hänet nimitettiin hovikapellimestariksi ja vuonna 1923 hän sai ensimmäisen hovikapellimestarin arvon. Hän oli vuodesta 1908 alkaen Ruotsin musiikkiakatemian jäsen. Oopperatoimensa ohella Järnefelt johti Ruotsissa myös sinfonia- ja oratoriokonsertteja. Järnefelt sai Ruotsin kansalaisuuden vuonna 1909. Vuosina 1932-1937 Armas Järnefelt oli Suomalaisen Oopperan taiteellinen johtaja ja kapellimestari. Hänen johtaminaan ja ohjaaminaan esitettiin mm. Richard Wagnerin Parsifal sekä Nibelungin sormus -tetralogian osat Siegfried ja Jumalten tuho. Armas Järnefelt sai professorin arvon vuonna 1940 ja hänet vihittiin filosofian kunniatohtoriksi vuonna 1957. Järnefeltin ensimmäinen aviopuoliso oli vuosina 1893-1908 sopraano Maikki Järnefelt ja vuodesta 1910 oopperalaulaja, mezzosopraano Olivia Edström (s. 18.3.1876 ja k. 24.6.1971).

Ferruccio Busoni viipyi Helsingissä vain kahden lukuvuoden ajan, mutta hän ennätti kiintyä kaupunkiin vahvasti. Riiassa konsertoidessaan 9.11.1912 hän kirjoitti Gerdalle siitä, kuinka hän ikkunasta ulos katsoessaan lumen peittämää maisemaa hänelle syntyi ”vaikutelma, että kysymyksessä oli epätarkka, mutta silti ilmeinen jäljennös minun aikojeni Helsingistä. Ja hetken aikaa tuntui siltä kuin välissä ei olisi ollutkaan noita 23 vuotta.” Busoni palasi Helsinkiin konsertoimaan neljä kertaa: 1891, 1895, 1898 ja 1912. Hän tarjosi tämän lisäksi aina kodistaan majoituspaikkaa suomalaisille ystäville heidän vieraillessa Berliinissä.

Ferruccio Busonin ja Frans Oskar Merikannon tapaamisesta ei ole tallella yhtään säilynyttä dokumenttia, mutta voisi pitää melko varmana, että he tunsivat kuitenkin toisensa. Helsingin Filharmonisen orkesterin konserttimestari, Carl Adolph Wilhelm ”Willy” Burmester (s. 16.3.1869 Hampuri ja k. 16.1.1933 Hampuri), jota pidettiin merkittävimpänä saksalaisena viulutaiteilijana Joseph Joachimin jälkeen, soitti Robert Kajanuksen orkesterin konserttimestarina vuosina 1892-1895. Sibelius omisti viulukonserttonsa alunperin Burmesterille. Aikataulut vain eivät kuitenkaan sopineet siten, että Burmester olisi soittanut ensiesityksessä, joten konserton esitti ensin Helsingin konservatorion viulunsoitonopettaja Viktor Nováček. Sibelius korjasi sävellystä ja tarjosi konserttoaan uudestaan Burmeisterin soitettavaksi. Kun esitysajankohta ei vieläkään soveltunut, solistiksi konserttoon tuli Berliinin kuninkaallisen Hoviorkesterin (nyk. Staatskapelle Berlin) konserttimestari Karel Haliř. Burmester loukkaantui syvästi ja ilmoitti, että ei tule koskaan soittamaan konserttoa. Siksi Sibelius omisti viulukonserttonsa unkarilaiselle viulistille, silloiselle ihmelapselle, Franz von Vecsey (alk. Ferenc Vecseylle, s. 23.3.1893 ja k. 5.4.1935), joka debytoi jo 10-vuotiaana julkisesti.

Willy Burmester kirjoitti muistelmissaan Helsingin illanvietoista näin: ”… niinpä kuuntelimme todelliseen taiteeseen syvälle uponneina Alfred Reisenauerin nerokasta soittoa. Hetken lumouksen satuttamana hän loihti sisimpäämme kerrassaan suurenmoisen Mozart-sonaatin tai antoi Schumannin ’Karnevaalin’ ja Lisztin rapsodioiden pauhata villinä. Ne olivat elämyksiä, joita ei unohda ja jotka kohottivat meidät innoituksen hetkinä arkipäivän yläpuolelle. Ja todella erinomaisia kuulijoita tuo Lisztin oppilas ja Jumalan armoittama taiteilija olikin valinnut: Kajanuksen, tuon henkevän ihmisen ja muusikon, nerokkaan, höyrypäisen Jean Sibeliuksen, kuuluisan maalarin Gallénin, syvimmästä henkisyydestä ammentavan Adolf Paulin (joka on kirjoittanut tunnetun romaanin ’Die Tänzerin Barberina’ ja paljon muita merkittäviä teoksia), erinomaiset muusikot Merikannon, Armas Järnefeltin ja vielä muitakin henkisesti arvokkaita nuoria miehiä.”