Tuottelias säveltäjä, Johann Sebastian Bach 

Muusikko Johann Sebastian Bach.

Johann Sebastian Bachin suvussa oli vuodesta 1580 lähtien tunnettu muusikkoja; aikanaan jopa sana Bach tarkoitti Saksassa samaa kuin muusikko. Nuorena – perheensä kahdeksantena lapsena - Johann Sebastian Bach imi musiikillisen oppinsa alkuun omalta viulisti-isältään, Johann Ambrosius Bachilta (s. 22.2.1645 Erfurt, Saksa ja k. 20.2.1695 Eisenach, Saksa), ja sittemmin Ohrdrufissa vanhemmalta veljeltään, Johann Christoph Bachilta (s. 16.6.1671 Erfurt ja k. 22.2.1721 Ohrdruf, Saksa), joka otti yhdeksänvuotiaan Johann Sebastianin ja toisen veljensä, Johann Jacob Bachin (kastettu 11.2.1682 Eisenach ja k. 16.4.1722 Tukholma) huostaansa vanhempien kuoltua.

Johann Ambrosius Bach.

Viiden vuoden jälkeen lyseolainen Johann Sebastian Bach sai lähteä Lüneburgiin laulamaan poikakuoroon aina äänenmurrokseensa saakka. Täysi varmaa tietoa ei ole siitä, kuka Johann Sebastian Bachille opetti urkujensoiton taitoja, mutta vahva epäilys on, että hänen veljensä Johann Christoph Bach olisi ollut ensimmäinen opettaja. Nykyään on myös tiedossa se, että Lüneburgissa hän on saanut opetusta Johanniskirchen urkuri, säveltäjä Georg Böhmiltä (s. 2.9.1661 Hohenkirchen ja k. 18.5.1733 Lüneburg).

Jüneburgin Johannes-kirkon urut.

Oma koulumestari ja urkuri-isä antoi Georg Böhmille alusta alkaen musiikkikasvatusta. Böhm on erittäin todennäköisesti saanut myös ohjausta musiikin saloihin Ohrdrufin kanttorilta, Johann Heinrich Hildebrandilta. Georg Böhmin isän kuollessa vuonna 1675 Böhm opiskeli Goldbachissa ja Gothassa, kunnes päätyi lopulta Jenan yliopistoon opiskelemaan. Hänen tiedetään olleen Hampurissa vuonna 1693. Vuonna 1697 hänet valittiin Lüneburgin Johanniskirchen urkuriksi edeltäjänsä Christian Florin kuoltua. Tässä urkurinvirassaan Böhm toimi omaan kuolemaansa saakka. Vuonna 2004 saatiin vahvistus siitä, että Johann Sebastian Bach on saanut Georg Böhmiltä opetusta Lüneburgissa, sillä todistus siitä löytyi tabulatuurikäsikirjoituksen löytymisen myötä. Georg Böhm tunnetaan parhaiten hänen monista erityylisistä teoksista, jotka hän kirjoitti cembalolle ja uruille soitettaviksi.

Böhmin urkukoraalipartitaan Treüer Gott, ich muß dir klagen.

Johann Sebastian Bach valittiin jo 17-vuotiaana urkuriksi Sängerhauseniin, mutta pian herttua kumosi päätöksensä ja palkkasikin vanhemman ehdokkaan urkuriksi. Siten Johann Sebastian Bach aloitti vuonna 1703 muusikkona herttua Johann Ernstin hovissa Weimarissa. Bachin tehtäviin kuului ensisijaisesti viulunsoitto, mutta myös urkujensoitto hovissa.

Ainut tunnettu maalaus Dietrich Buxtehudesta (1674 Johannes Voorhout).

Muutamia kuukausia myöhemmin käydessään lähellä syntymäkaupunkiaan Arnstadtissa tarkastamassa uusia urkuja Johann Sebastian Bach teki kaupungin päättäjiin niin suuren vaikutuksen, että hänet nimitettiin jo toiselle urkurille luvatulle urkurin paikalle. Bachia pidettiin Arnstadtissa kuitenkin liian nuorena opettamaan kuorolaisia, mikä oli omiaan synnyttämään erimielisyyksiä Bachin ja päättäjien välille. Geyersbach -nimisen fagotistin kanssa Johann Sebastian Bach ajautui käsirysyyn, jossa hän ennätti jo käyttää miekkaansakin kiistakumppaninsa vaatteiden silpomiseen. Johann Sebastian Bachin asiaa ei huojentanut sekään seikka, että hän otti pitkän vapaan urkurin tehtävästä vuonna 1705 ja käveli lähes 300 kilometriä Lyypekkiin kuuntelemaan Marian kirkon tanskalais-saksalaisen urkuri Dietrich Buxtehuden (s. noin 1637 ja k. 9.5.1707 Lyypekki) urkujensoittoa.

Noin samalle vuodelle eli 1705 on ajoitettu nuoren Johann Sebastian Bachin kaksi ennen tuntematonta urkusävellystä, joiden sävellysten nuotit löytyivät vuonna 1992 belgialaisesta lukusalista. Nuori yhdysvaltalainen Kölnin ja Harvardin yliopistoissa opiskellut musiikkitieteilijä Peter Wollny (s. 29.6.1961 Sevelen, Länsi-Saksa) löysi kaksi nimetöntä urkuteosta, jotka olivat hyvin omaleimaisia teoksia. Peter Wollny kopioi urkuteokset itselleen ja piti versionsa tallessa. Wollny opiskeli vuosina 1981-1987 taidehistoriaa ja germanistiikkaa Kölnin yliopistossa. Sen jälkeen hän jatkoi musiikkitieteen opiskelua Harvardin yliopistossa Christoph Wwolffin, Lewis Lockwoodin ja Reinhold Brinkmannin ohjauksessa. Vuonna 1993 Peter Wollny väitteli tohtoriksi väitöskirjallaan, joka käsitteli Johann Sebastian Bachin ja Maria Barbara Bachin (s. 30.10.1684 ja haudattu 7.7.1720) toista lasta ja vanhinta poikaa, säveltäjä, urkuri ja cembalisti Wilhelm Friedemann Bachia (s. 22.11.1710 Weimar ja k. 1.7.1784 Berliini).

Wilhelm Friedemann Bach.

Peter Wollny pystyi vasta kolme vuosikymmentä myöhemmin todistamaan varmuudella sen, mitä oli jo löytäessään urkuteokset epäillytkin; kyseiset kaksi urkuteosta oli säveltänyt nuori Johann Sebastian Bach. Peter Wollnyn löytö oli kolmen vuosikymmenen arkistojen penkomisen lopputulos. Lopulta ratkaiseva läpimurto tapahtui, kun Peter Wollnyn kollega löysi lehdistötiedotteen mukaan vuodelta 1729 peräisin olevan hakemuksen, jonka oli kirjoittanut urkuri Salomon Günter John. Urkuri väitti olleensa Johann Sebastian Bachin oppilas Arnstadtissa. Urkuri Salomon Günter John oli kopioinut teokset noin vuonna 1705, jolloin Bach oli tuskin 20-vuotias. Sen jälkeen Peter Wollny vertasi Johnin muita asiakirjoja käsikirjoituksiin, ja hän pystyi tunnistamaan käsialan. Nyt oli mahdollista esittää nuoren Johann Sebastian Bachin kadoksissa olleet kaksi urkuteosta satoja vuosia myöhemmin. Arvokas löytö esiteltiin Leipzigissa, jossa hollantilainen urkutaiteilija Antonius Gerhardus Michael (Ton) Koopman (s. 2.10.1944 Zwolle) soitti kantaesityksen teoksista uruilla kaupungin Tuomaan kirkossa, jossa Johann Sebastian Bachin maalliset jäännökset lepäävät kirkon lattian alla. Koopman johtaa perustamaansa Amsterdamin barokkiorkesteriaan ja -kuoroaan, ja hän on toiminut samoin Alankomaiden radion kamariorkesterin pääkapellimestarina sekä johtanut vierailevana kapellimestarina mm. Wienin sinfoniaorkesteria.

Peter Wollny.

Nuorena Johann Sebastian Bachin säveltämät ja nyttemmin löydetyt molemmat urkuteokset ovat lisätty nimillä Chaconne d-molli, BWV 1178 ja Chaconne g-molli BWV 1179 viralliseen Bach -luetteloon. Se vaati kuitenkin löytäjältään varsin erityistä salapoliisityötä. Nuotit eivät olleet lainkaan säveltäjän käsialaa, joten Peter Wollny joutui palaamaan näihin nuottilöytöihin vuosikausia yhä uudelleen ratkaisemattomana arvoituksena.

Nuoren Johann Sebastian Bachin löydetyt teokset ovat niin sanottuja chaconneja eli musiikkikappaleita, joissa on variaatioita lyhyestä, toistuvasta sointukulusta. Peter Wollny, josta on sittemmin tullut Leipzigin Bach -arkiston johtaja, kertoi Guardianille, että nämä kaksi chaconnea ovat ”erittäin yksilöllisiä” ja ”monimutkaisia”. Peter Wollny on työskennellyt Leipzigin Bach -arkistossa tutkijana vuodesta 1993 lähtien ja nykyisin hän johtaa tätä arkistoa vuodesta 2014 alkaen. Wollny on professori Leipzigin yliopistossa ja hän opettaa säännöllisesti kansainvälisesti mm. Dresdenissä ja vieraana Weimarissa sekä Berliinin Taideteollisessa yliopistossa ja Humboldt -yliopistossa. Peter Wollny sai myös kunniatohtorin arvon Uppsalan yliopistosta vuonna 2020.

Hillel Tokazier (6. osa) 

Pianomies Hillel Tokazier.

Parin kuukauden verran Hillel Tokazier teki töitä ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen Stockmannin veneosastolla ennen armeijan harmaisiin lähtemistään. Hänen asepalveluksensa alkoi heinäkuussa 1965 Kirkkonummen rannikkojääkäripataljoonassa Upinniemessä. Hän oli tuolloin myös pataljoonan ainoa juutalainen, mutta uskontonsa vuoksi hän sai joka juutalaispyhän ajaksi loman.

Armeija-aikanaan Hillel Tokazier ei pitänyt järkevänä ainaista simputusta, jota siellä harrastettiin ja jonka vuoksi ihmisten piti tekeytyä tyhmemmiksi kuin olivat. Hän tuli kuitenkin muiden alokkaiden kanssa hyvin toimeen ja soittotöiden vuoksi hän pelastui monista epämukavista tilanteista kokonaan. Jo alokasaikana hän sai soitella paljon sotilaskodissa kavereidensa iloksi ja kanta-aliupseerien tilaisuuksissa esiintymisestä saattoi palkkioksi tulla iltalomakin. Aliupseerikoulun aikana Tokazier pääsi jo soittamaan monen ammattimuusikon kanssa. Aliupseeriajan palveluksen hän suoritti Säkylän viestilinjalla. Siellä tiedusteltiin heti oliko paikalla muusikoita ja muusikoista koottiin kaksi yhtyettä; toinen näistä yhtyeistä soitti Säkylän seuratalolla Honkalassa sunnuntaitanssit, josta soitosta saattoi saada palkkioksi sunnuntailoman. Tuossa yhtyeessä Hillel Tokazierin lisäksi soittivat mm. saksofonisti Kari Teräväinen, kitaristi Jorma Takala ja trumpetisti Pekka Pablo Seppä.

Pekka Pablo Seppä.

Muusikot pääsivät jo keskiviikkoisin harjoittelemaan Honkalaan sunnuntain tulevaa soittokeikkaa varten samaan aikaan kun muita armeijakavereita juoksutettiin toisaalla. Ammattilaiset kasasivat ohjelmiston nopeasti. Ylikersantin Mezzi-merkkisiä italialaisia äänentoistolaitteita muusikot saivat käyttää ja niistä saatiin aikaiseksi kelvollinen laulusoundi. Honkalan pianokin osoittautui aivan kelvolliseksi soittimeksi tanssien soittamiseen. Näin musisointi kesti koko aliupseerikoulun ajan ja sama orkesteri soitti toisinaan myös upseerikerholla. Kerran yhtye tilattiin soittamaan jopa Lännen Sokerin suuriin juhliin Säkylän tehtaalle.

Aliupseeri Tokazier palasi Säkylästä Upinniemeen. Reserviupseerikoulu Haminassa jäi paitsi häneltä, sillä sinne pääsi viestiryhmästä ainoastaan yksi henkilö. Hillel Tokazierin alokasryhmään sattui samaan aikaan myös jazzsaksofonisti, sovittaja ja säveltäjä Eero Uolevi Koivistoinen (s. 13.1.1946 Helsinki). 11-vuotiaana Koivistoisen ensimmäinen soitin oli viulu, jolla hän soitti alkuun barokki- ja kamarimusiikkia. Vasta 16-vuotiaana hän vaihtoi alttosaksofoniin, sillä hän ihastui jazzmusiikista, joita hänen veljensä toi äänilevyillä meriltä. Myöhemmin Koivistoinen vaihtoi foninsa vielä tenori- ja sopraanosaksofoneihin. Koivistoinen aloitti 1960-luvun puolivälissä opiskelun Sibelius-Akatemiassa, jossa soittoa opetti Eero Leonard Linnala (s. 30.9.1920 Mikkeli ja k. 22.7.1972 Keuruu) ja säveltämistä hänelle opetti säveltäjä Aulis Heikki Sallinen (s. 9.4.1935 Salmi).

Säveltäjä Aulis Sallinen.

Vuoden 1966 helmi-maaliskuussa Siuntion kartanon lähettyvillä käytiin armeijan ns. loppusota, jolloin oli myös kovat pakkaset, peräti – 32 astetta pakkasta. Sotilaan majoitettiin metsässä telttoihin, joiden kaminoissa oli suuria vaikeuksia pitää lämpöä yllä. Aamun tullen joukot lähtivät liikkeelle hiihtäen, Hillel Tokazierilta onnistui toinen sauva katkemaan hangessa. Vain yhden sauvan varassa hiihtäminen hangessa ei onnistunut kaatuilematta, jolloin lunta tunkeutui aina hihan kautta sisään. Hänen kädet alkoivat todella paleltua. Hän pyysi huoltoautosta uutta sauvaa, mutta hänelle vastattiin upseerin toimesta, että sotatilassa ei huoltokaan toimi.

Matkanteko hangessa kävi aina vain tuskallisemmaksi jäätynein käsin. Tienvarressa olleelta ambulanssilta Hillel Tokazier sai ensiapua ja hänet kuljetettiin kuorma-autolla sairastuvalle hoitoon. Sairastuvalla oli paljon muitakin, jotka kärsi erilaisista paleltumista. Hillel Tokazier oli huolissaan omista käsistään, sillä niillä soitettiin pianoa. Seuraavana päivänä kovan pakkasen vuoksi sotaharjoitus lopetettiin. Muillakin paikkakunnilla samaan aikaan oli sotaharjoituksissa kärsitty kylmästä ja sen aiheuttamista paleltumista, mutta heidän harjoitukset olivat päättyneet jo aikaisemmin. Useiden sotilaiden keralla Hillel Tokazier kävi parin viikon ajan sairastuvalla vaihdatuttamassa käsiinsä siteitä paleltumien hoitamiseksi. Kokemus oli hänelle niin rankka, että hän alkoi vihata armeijaa. Vielä pitkää siteiden poistamisen jälkeen sormenpäiden nahka kesi.

Toukokuussa 1966 Hillel Tokazier pääsi armeijasta pois. Omat vanhemmat avustivat Hillel Tokazieria siten, että hän sai hankittua ruotsalaisen Bergmanin tehtaan valmistamat Klavitron -urut rockkeikoille pääsyä varten. Hillel Tokazier löysi urut Helsingin Sanomien ilmoituksen perusteella; Roni Kaspin yhtyeen ilmoituksessa myytiin ruotsalaisia Bergman-Klavitron -sähköurkuja. Uruissa oli koskettimistossa vähemmän oktaaveja kuin pianossa, mutta urkujen erikoisuus oli äänikerrat, joilla pystyi vaihtamaan urkujen soundia tilanteen mukaan. Näissä uruissa oli myös polvipaisutin, jolla saattoi säädellä urkujen äänenvoimakkuutta.

Vanhemmat toivoivat Hillel Tokazierin pyrkivän Hankenille eli Helsingin ruotsinkieliseen kauppakorkeakouluun ja näin hän myös tekikin. Hän halusi olla vanhemmilleen mieliksi, sillä hän sääli äitiään, joka sairasti rintasyöpää jo vuonna 1958 ja nyt se oli jälleen uusiutunut. Hillel Tokazier luki ahkerasti koulun pääsykokeisiin ja hän sai myös opiskelupaikan, hyvänä apuna oli varmaan myös kiitettävä ruotsinkielen taito. Vanhemmat muistivat edelleen varoittaa vaaroista, jotka vaanivat muusikoiksi ryhtyneitä. Koulu alkoi syksyllä Hankenilla ja samaan aikaan Hillel kävi pianotunneilla Ranttilalla Helsingin konservatoriolla, jossa hän opiskeli samoin musiikin teoriaa Unto Saarisen ohjauksessa.

Konservatoriota Hillel Tokazier ei sitten kuitenkaan kokenut omaksi paikakseen, sillä siellä ei opetettu lainkaan kevyempää musiikkia. Hän alkoi hiljalleen säveltää viihdekappaleita pianolle, joita hän sitten lähetteli kykyjenetsintäkilpailuihin radioon. Hän myös pääsi siten esiintymään yhdelle ruotsinkieliselle kanavalle. Esiintymisessä hän soitti omia sävellyksiään.

Hillel Tokazier sai työharjoittelupaikan kesällä 1967 Helsingin Osakepankista. Israelissa oli juuri käyty kuuden päivän sota ja Helena-sisar lähti aviomiehensä, Elis Nemeksen kanssa kibbutsiin vapaaehtoistyöntekijäksi Israeliin. Hillel Tokazier olisi halunnut lähteä myös Israeliin, mutta tuolloin samasta perheestä otettiin vain yksi ihminen Israeliin.

Antero Jakoila.

Samana suvena Kaj Wallin – hän soitti aikaisemmin Dannyn Islanders -yhtyeessä – alkoi koota yhtyettä nimeltä Caj Incorporated. Kaj Wallin pyysi Hillel Tokazierin mukaan uuteen bändiinsä. Yhtyeessä soittivat tuolloin rumpuja Seppo Raatikainen, kitaroita Antero Jakoila ja laulusolistina lauloi hyvä laulaja, Hannu Väliniemi. Yhtye sai ilmaisen harjoitustilan juutalaisen seurakunnan omistaman talon kellarista, jossa alkoivat säännölliset harjoitukset yhtyeellä. Heidän ensimmäinen yhteinen soittokeikkansa oli Lohjalla. Yhtye soitti sekä popmusiikkia että rockmusiikkia, mutta myös bluesiakin. Hillel Tokazier sai yhtyeen ohjelmistoon muutamia omia sävellyksiään, kuten kappaleet Pöytään viereiseen ja Hämärää. Yhtye soitti mielellään suositus Manfred Mannin kappaleita sekä John Mayallin kappaleita.

Kilpailu soittomarkkinoilla oli tuolloin kovaa, sillä yhtyeitäkin oli paljon tarjolla. Oli todella työlästä päästä soittamaan jonnekin ja silloin kun pääsi soittamaan, huomasi nopeasti, että samassa paikassa oli muitakin soittajia. Kilpailun vuoksi myös soittopalkkiot olivat huonoja. Tilanteeseen keksittiin ratkaisuksi levyn tekeminen; Kaj Wallinilla oli hyvät suhteet levy-yhtiöihin ja siksi yhtye pääsi tekemään koenauhoitusta Scandia Musiikin studiolle. Nauhoituksesta julkaistiin levylle Hillel Tokazierin säveltämät kappaleet Hämärää ja Pöytään viereiseen.

Vesa Aaltonen.

Keikkoja yhtyeella tuli jonkin verran ja rumpali Seppo Raatikainen vaihtui aikaisemmin Unity -yhtyeessä soittaneeseen Vesa Aaltoseen (s. 7.3.1950 Helsinki). Yhtyeen soitto alkoi toimia aina vain paremmin, mutta keikkamyynti laahasi jäljessä, koska Kaj Wallin ei voinut päivätyönsä vuoksi siihen paljoa satsata. Scandia Musiikille tehty äänilevy jäi yhtyeen ainoaksi. Antero Jakoila ja Hillel Tokazier olivat sitten kuitenkin enemmän blues- ja rockmuusikoita, mutta Kaj Wallin tarrasi tiukemmin kiinni melodiseen poppiin. Loppuvuodesta 1967 kaikki yhtyeen jäsenet lähtivät kulkemaan omia teitään. Antero Jakoila kutsuttiin heti soittamaan kitaroita Jussi & The Boysiin. Tähän toimeen Antero Jakoilaa kannusti erityisen voimakkaasti Hillel Tokazier.

Hankkenilla ensimmäisen vuoden opinnot sujuivat Hillel Tokazierilta kelvollisesti. Kesällä 1968 hän matkusti Israeliin, mutta matka ei mennyt kommelluksitta. Hän sai Israelista mononukleoosin. Sen vuoksi hän joutui sairaalaan ja palattuaan Suomeen hän poti tautiaan kotonaan vielä kuukauden verran. Hän ei voinut sairauden vuoksi käydä koulua, sillä tauti vei häneltä voimat tyystin. Sen jälkeen oli kova urakka ottaa koulussa opinnoissa toiset kiinni.

 Radio-orkesteri (5. osa)

Charles-Camille Saint-Saens.

Radio-orkesterin sellisti Tauno Korhonen pääsi samoin tilaisuuden tullen soittamaan solistinumeroitaan esityksissä. Tauno Korhosen sello-ohjelmisto muodostui etupäässä pienimuotoisista teoksista kuten Charles-Camille Saint-Saensin (s. 9.10.1835 Pariisi ja k. 16.12.1921 Alger) Joutsen, yksittäisistä sellokonserttojen osista, mutta toisinaan myös musiikillisesti painoarvoltaan suuremmista teoksista, kuten Max Bruchin Kol Nidrei, Aarre Merikannon (s. 29.6.1893 Helsinki ja k. 28.9.1958 Helsinki) Serenadi tai Johan Svendsenin Sellokonsertto.

Matti Rajula.

Joulukuussa 1931 Radio-orkesteriin liittynyt klarinetisti ja saksofonisti Matti Viljam Rajulalla (s. 4.3.1905 Oulu ja k. 24.5.1944 Helsinki) oli samoin hyvin merkittävä asema orkesterin solistisissa tehtävissä. Vuosina 1918-1924 Rajula oli soitto-oppilaana Suomen armeijassa sekä aliupseerina, sillä tämä oli hänelle ainoa tapa saada opiskella muusikon ammattiin. Hän palveli Suomen Valkoisen kaartin soittokunnassa ja sai vuonna 1924 eron palveluksesta. Armeijassa Rajulaa opetti muusikko ja klarinetinsoiton opettaja Kusti Vilho Aerila (s. 17.11.1876 Laitila ja k. 10.6.1954 Helsinki). Matti Rajula soitti ravintolamuusikkona helsinkiläisissä ravintoloissa; hän soitti mm. Zamba- ja Rytmi-Pojat -orkestereissa aluksi vain klarinettia, mutta pian myös saksofonia. Matti Rajula asui vuosina 1929-1932 Saksan Berliinissä, jossa hän toimi viulisti ja kapellimestari Bernard Ettén (s. 13.9.1898 Kassel ja k. 26.9.1973 Mühldorf) viihdeorkesterin ensimmäisenä saksofonistina. Rajula palasi takaisin Suomeen ja hänet kiinnitettiin Radio-orkesterin klarinetistiksi.

Kuvassa keskellä Bernard Etté.

Aleksandr Konstantinovitš Glazunov.

Työnsä ohella Matti Rajula soitti myös ravintolamuusikkona. 1930-luvulla Rajula soitti kotimaisissa elokuvissa, teki levytyksiä sekä esiintyi Radio-orkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin solistina. Matti Rajula sävelsi itse samoin musiikkia. Helsingin yliopiston juhlasalissa Rajula soitti maaliskuussa 1938 säveltäjä Yrjö Gunaropulosin häntä varten säveltämän saksofonikonserton. Matti Rajulan omista sävellyksistä tunnetuimpia ovat hänen suomalaisen kansanmusiikkiperinteen pohjalta säveltämänsä klarinettipolkat. Rajula myös itse levytti näitä polkkia ystävänsä klarinetisti Kalle Åckerin( s. 15.7.1910 Pyyrinlahti, Korpela, Konginkangas ja k. 27.8.1941 Kaislahti, Johannes) kanssa. Matti Rajula soitti kahden vuoden ajan Radio-orkesterin sekä Helsingin kaupunginorkesterin solistina. Hän soitti mm. Bernhard Henrik Crusellin (s. 15.10.1775 Uusikaupunki ja k. 28.7.1838) f-molli klarinettikonserton, Sulho Veikko Juhani Rannan (s. 15.8.1901 Peräseinäjoki ja k. 5.5.1960 Helsinki) Pienen sarjan, Aleksandr Konstantinovitš Glazunovin (s. 10.8.1865 Pietari, Venäjä ja k. 21.3.1936 Neuilly sur Seine, Ranska) saksofonikonserton sekä joulukuussa 1943 ensimmäistä kertaa Suomessa soitetun Carl August Nielsenin (s. 9.6.1865 ja k. 3.10.1931) klarinettikonserton. Matti Rajula esiintyi myös säännöllisesti radiossa soittaen kansanmusiikkia. Toukokuussa 1944 Matti Rajula joutui Helsingin Salus -sairaalaan sota-ajan rasitusten, työnteon ja avioliiton aiheuttamien paineiden vuoksi. Hän kuoli hypättyään sairaalan ikkunasta.

Bernhard Henrik Crusell.

Carl Maria Friedrich Ernst von Weber.

Matti Rajula tunnettiin oman ohjelmistonsa sekä taiteensa suhteen hyvin kunnianhimoisena muusikkona, kansainvälisen huipputason virtuoosina. Rajulan esittäminä teoksina kuultiin aikoinaan mm. Joseph Baermannin (1784-1847) Konserttikappale, Ferruccio Busonin Concertino, Carl Maria Friedrich Ernst von Weberin (s. 18.11.1786 Eutin, Holstein ja k. 5.6.1826 Lontoo) Concertino, Harry Lennart Yrjö Bergströmin (s. 4.4.1910 Tampere ja k. 12.11.1989 Nurmijärvi) Suite pour Saxophone, Uuni Klamin Concertino sekä Suomen ensiesityksenä Aarre Merikannon Konsertto viululle, klarinetille, käyrätorvelle ja jousisekstetille eli niin sanottu Schott-konsertto. Kaikkiaan 20 kertaa Rajula toimi Sulho Rannan suositun Ilta -sävellyksen solistina. Ehkä kuitenkin kaikkein merkittävin suoritus Rajulalta oli John Fernströmin (tammikuussa 1941) ja Carl Nielsenin (tammikuussa 1944) klarinettikonserttojen menestyksekkäät Suomen ensiesitykset.

Harry Bergström.

Sulho Ranta.

Yleisradion Radio-orkesterin huilistina soittanut Väinö Mathias Littonen konsertoi samoin joitakin kertoja pienemmillä solistiteoksilla. Väinö Littonen kävi kuusi vuotta Suomalaista Reaalilyseota, mutta toimi sen jälkeen kaksi vuotta konttoristina. Väinö Littosta alkoi kuitenkin huilunsoitto kiinnostaa yhä enemmän ja hän alkoi opiskella Filharmonisen seuran orkesterikoulussa. Häntä opetti siellä Max Fühler (1888-1969). Littonen rahoitti musiikkiopintojaan soittamalla Maailman ympäri -nimisessä helsinkiläisessä kaupungin ensimmäisessä elokuvateatterissa. Siten hän oli myös eräs ensimmäisistä elokuvamuusikoista Suomessa. Elokuvamuusikon työn lisäksi Littonen ennätti varsin lyhyessä ajassa toimia monien muidenkin elokuva-, ravintola- ja kylpylaitosorkesterien jäsenenä 1910-luvulla sekä Aleksei Apostolin (s. 6.1.1866 Ateena, Kreikka ja k. 20.6.1927 Helsinki) johtaman soittokunnan toisena huilistina.

Aleksei Apostol.

Porin orkesteriin Littonen palkattiin syksyllä 1914. Mahdollisesti vaativimpana teoksena Littosella oli saksalaisen säveltäjän ja huilistin Johann Joachim Quantzin (s. 30.1.1697 ja k. 12.7.1773) Huilukonsertto, joita huilukonserttoja säveltäjä Quantz sävelsi kaikkiaan 300. Vuonna 1740 Quantz alkoi opettaa huilunsoittoa myös Preussin kuningas Fredrik II:lle. Quantzin Huilukonserton G-duuri Littonen esitti syyskauden lopussa ensimmäisen kerran ja kevätkaudella vielä kolme kertaa. Porin orkesteri käsitti yksitoista soittajaa, mutta syksyllä 1916 Väinö Littonen siirtyi Turun Soitannollisen Seuran orkesterin ensimmäiseksi huilistiksi. Turussa Littonen ei saanut solistisia osuuksia soittaakseen, mutta hän työskenteli orkesterin rivimuusikkona luotettavasti.

Johann Joachim Quantz.

Vuosian 1922-1926 Väinö Littonen johti Rauman Soitannollisen Seuran orkesteria, mutta hän palasi jälleen huilunsoittajan aktiiviseen rooliin syksyllä 1927, kun hänet nimitettiin Radio-orkesterin huilistiksi. Paitsi huilistina hän hän toimi myös orkesterin nuotistonhoitajana kuolemaansa saakka. Orkesterin rivisoittajan vakiotehtävät sekä solistina soitetut osuudet Radio-orkesterissa ja oman pianosäestäjän avustuksella huolehtivat siitä, että Väinö Littonen säilyi radiokuuntelijoiden hyvässä muistissa pitkän tovin. Monien vuosien ajan jatkuneet vaikeat sydänvaivat lopulta päättivät huilistin elämän 25.6.1937. Väinö Littonen oli kuollessaan vain 46 vuoden ikäinen.

Radio-orkesterin omista vaskisoittajista ainakin trumpetisti Aleksi Wilkko konsertoi solistina Joseph Haydnin Trumpettikonsertossa sekä useissa muissa pienemmissä teoksissa. Hänen seuraajansa Radio-orkesterissa oli Feodor Kaski, joka jatkoi samoin solistista linjaa trumpetillaan. Hänen useimmiten esittämä trumpettisoolokappale oli Paciuksen Ballaadi, mutta Kaski esitti kyllä muitakin pienempiä kappaleita soittimellaan. Feodor Kasken merkittävimmät saavutukset lienevät olleet Uuno Klamin teosten Introduction e Staccato Etude ja Concertinon kantaesitykset.

Yleisradio päätti aloittaa Radio-orkesterilla niin sanotut tehdaskonsertit. Konsertiti radioitiin kerran kuukaudessa orkesterin vieraillessa jossakin työmaalla soittamassa aamupäivätilaisuudessa. Ensimmäinen tehdaskonsertti järjestettiin 18.4.1940 Strömberg Oy:n työsalissa. Seuraavat tehdasvierailut suoritettiin VR:n Konepajalle, Arabian tehtaille, Värtsilä -yhtymä Oy:n Kone ja Silta -tehtaalle sekä Hietalahden laivatelakalle. Kaikkein pisimmät orkesterin vierailumatkat tehtiin Karkkilaan Högforsin tehtaalle sekä Raumalle joulukuussa 1943. Samoin Radio-orkesteri aloitti heti talvisodan päättymisen jälkeen toukokuussa sairaalakonserttien järjestämisen.

Sotien jälkeen Yleisradio alkoi kasvattaa Radio-orkesterin kokoa. Huhtikuussa 1945 Yleisradion pääjohtajaksi nousi Hella Maria Wuolijoki (vuoteen 1908 Ella Maria Murrik, s. 22.7.1886 Helme, Liivinmaa ja k. 2.2.1954 Helsinki) ja samalla Radio-orkesteri kasvoi 39 soittajaa käsittäväksi orkesteriksi. Kesäkuussa 1949 Hella Wuolijoki erotettiin tehtävästään Yleisradion pääjohtajana. Kun Radio-orkesteri täytti kaksikymmentä vuotta 1.9.1947, orkesterin soittajien määrä nousi viiteenkymmeneen. Siinä vaiheessa Radio-orkesterin koko oli jo sitä luokkaa, että oli mahdollista puhua jo oikeasta sinfoniaorkesterista. Kuitenkin virallisesti vasta vuonna 1953 otettiin käyttöön Radion sinfoniaorkesteri -nimi, jolloin jälleen orkesterin soittajamäärä kasvoi. Tuossa vaiheessa orkesteria johti ylikapellimestari Nils-Eric Fougstedt.

 Radio-orkesteri (4. osa)

Kapellimestari Per Gösta Hådel (s. 1.5.1903 Hudiksvall, Ruotsi ja k. 5.12.1975 Tukholma, Ruotsi) Ruotsista vieraili elokuussa 1937 Radio-orkesteria Suomessa johtamassa säveltäjä Lars-Erik Larssonin (s. 15.5.1908 Åkarp, Ruotsi ja k. 27.12.1986 Helsingborg, Ruotsi) Divertimenton sekä Mozartin, Hugo Emil Alfvénin (s. 1.5.1872 Tukholma ja k. 8.5.1960 Falun, Ruotsi), Oscar Fredrik Lindbergin (s. 23.2.1887 Gagnef, Ruotsi ja k.10.4.1955 Tukholma, Ruotsi), Adolf Winklundin (s. 5.6.1879 Långserud, Ruotsi ja k. 2.4.1950 Tukholma, Ruotsi), Kurt Magnus Atterbergin (s. 12.12.1887 Göteborg, Ruotsi ja k. 15.2.1974 Tukholma, Ruotsi), Moses Pergamentin (s. 21.9.1893 Helsinki ja k. 5.3.1977 Tukholma, Ruotsi), Edvin Kallsteniuksen (s. 29.8.1881 Filipstad, Ruotsi ja k. 22.11.1967 Tukholma, Ruotsi) ja säveltäjä, urkuri ja sellisti Fritz Gunnar Rudolf Ekin (s. 21.6.1900 Asurum, Ruotsi ja k. 21.6.1981 Lund, Ruotsi) säveltämiä teoksia. Ek työskenteli San Franciscon orkesterin ensimmäisenä sellistinä vuosina 1928-1937 opiskeltuaan ensin Tukholman musiikkikonservatoriossa vuosina 1920-1926. Työskenneltyään kymmenen vuoden ajan orkesterin sellistinä Tukholmassa hän siirtyi Lundiin urkuriksi vuonna 1942. Ekin sävellystyyli oli polyfoninen ja siinä on ruotsalaisen kansanmusiikin elementtejä. Hänen teoksiinsa kuuluu kolme sinfoniaa, pianokonsertto sekä kirkkokuoroteoksia ja urkuteoksia.

Moses Pergament.

Kojiro Kobune.

Kesäkuussa 1939 toteutui melko poikkeuksellinen vierailukonsertti, kun japanilainen Kojiro Kobune (s. 4.4.1907 Jokohama, Japani ja k. 17.2.1982) poikkesi Helsingissä johtamassa uutta japanilaista orkesterimusiikkia. Radio-orkesterin muut kapellimestarivierailut olivat etupäässä Euroopan Yleisradioyhtiöiden välisiä kapellimestarivaihtoja. Viimeiset vierailijat ennen talvisodan alkua olivat Matti Rubinstein Göteborgista ja säveltäjä sekä kapellimestari Giulio Gedda (s. 16.4.1899 Torino ja k. 7.9.1970 Collegno) Italiasta.

Håkan Ingvar von Eichwald.

Talvisodan aikana loppuivat Radio-orkesterin kapellimestarivaihdot aivan luonnollisista syistä. Marraskuussa 1940 sekä maaliskuussa 1941 vasta onnistui kuulla Yleisradion taajuudella kansainvälisempää tarjontaa, kun suomenruotsalainen säveltäjä kapellimestari Håkan Ingvar von Eichwald (s. 2.4.1908 Turku ja k. 1.5.1964 Malmö) saapui Tukholmasta vierailulle Radio-orkesteriin. Håkan von Eichwald opiskeli musiikkia Karl Elmanin, Ilmari Hannikaisen ja Selim Palmgrenin ohjauksessa Helsingissä. Hän jatkoi musiikkiopintojaan Würzburgissa sekä Wienin konservatoriossa vuosina 1925-1926. Vuonna 1926 hän siirtyi Ruotsiin ja toimi siellä teatteri- ja viihdeorkestereiden pianistina ja kapellimestarina. Hän teki menestyksekkäitä kiertueita myös Keski-Eurooppaan. Håkan von Eichwald tunnettiin 1930-luvulla erityisesti operettikapellimestarina ja hän johti mm. Tukholman Vasateaternissa ja Helsingin Svenska Teaternissa. Hän työskenteli myös 1940-1960-luvuilla kapellimestarina Helsingborgissa ja Malmössä. Hän teki 1930-luvulla yli 300 levytystä. Hänen sävellystuotantoonsa kuuluu operetteja, iskelmiä, jatsia ja elokuvamusiikkia.

Peter Paul Kreuder.

Saksaan päin oli olemassa lämpimiä suhteita, joten sieltä oli helppo saada toukokuussa 1941 vierailulle hyvin suosittu saksalais-itävaltalainen pianisti, säveltäjä ja kapellimestari Peter Paul Kreuder (s. 18.8.1905 Aachen ja k. 28.6.1981 Salzburg). Kreuder aloitti pianonsoiton Kölnin konservatoriossa vuonna 1910 ja vuotta myöhemmin hän piti siellä ensimmäisen konserttinsa. Lisää hän opiskeli musiikkia akatemioissa Münchenissä, Berliinissä ja Hampurissa. Hän työskenteli ensimmäisen maailmansodan jälkeen säveltäjänä Kammerspiele -teatterissa, Münchenin Staatstheater am Gärtnerplatzissa sekä monissa kabareet- ja revyyproduktioissa. Sillä välin hän jatkoi opintojaan ja suoritti tentit Münchenin musiikkiakatemiassa vuonna 1924.

Kreuder työskenteli vuonna 1925 kapellimestarina Deutsches Theater Münchenissä ja johti teatteriyhtyeitä ensin Münchenissä ja sittemmin Berliinissä, missä hän työskenteli Max Reinhardtin kanssa. Hän tapasi vuonna 1930 Friedrich Hollaenderin, jota hän avusti Josef von Sternbergin elokuvan Sininen enkeli musiikin sovittamisessa. 1930- ja 1940-luvuilla hänestä tuli yksi saksalaisten halutuimmista musikaalielokuvien säveltäjistä; hänen tuotantoaan on noin 150 elokuvassa. Monet Zarah Leanderin ja Marika Rökkin kaltaisten tähtien esittämät kappaleet ovat suosittuja.

Vuonna 1932 Kreuder liittyi natsipuolueeseen, mutta hän erosi siitä vuonna 1934. Hänen sävellyksensä edistivät suunniteltua ”saksalaisen” kevyen musiikin genren kehitystä vastakohtana yhdysvaltalaiselle big band -tyylille, vaikkakin ne sisälsivät paljon jazz- ja swing -elementtejä. Hän muutti Ruotsiin vuonna 1939, mutta palasi Saksaan kaksi vuotta myöhemmin natsiviranomaisten uhkailtua hänen sukulaisiaan. Kreuder otti toisen maailmansodan jälkeen Itävallan kansalaisuuden ja johti radio-orkestereita Brasiliassa ja Argentiinassa. Hän toimi 1950-luvun jälkipuoliskolla toisinaan Joséphine Bakerin pianistina. Hän kuoli Salzburgissa ja on haudattu Münchenin Ostfriedhofiin.

Tor Mann.

Jatkosota keskeytti jälleen ulkomaisten kapellimestareiden vierailut Radio-orkesterin vieraina. Nyt vastuu orkesterin johtamisesta oli suomalaisten kapellimestareiden harteilla. Vuonna 1942 ainoat vierailukapellimestarit ulkomailta olivat huhti-toukokuussa Helmuth Thierfelder sekä Giovanni di Bella ja marraskuussa ruotsalainen kapellimestari Tor Gustaf Teodor Mann (s. 25.2.1894 Tukholma ja k. 29.3.1974 Tukholma).

Tiiviit kontaktit etupäässä Ruotsiin ja Saksaan vauhdittivat vuonna 1943 jälleen kapellimestarivierailujen määrää. Tuolloin vieraiksi saapuivat Sune Waldimir (oik. Sune Waldimir Engström, s. 15.11.1907 Västerås, Ruotsi ja k. 9.12.1967 Hedvig Eleonora, Tukholma, Ruotsi), Håkan von Eichwald, Carl von Garaguly (s. 28.12.1900 ja k. 18.10.1984), Tor Mann, Matti Rubinstein, János Ferencsik (s. 18.1.1907 Budapest ja k. 12.6.1984), Helmut Thierfelder sekä Alfred Bittner.

Huolimatta Suomen jatkosodan perin haastavista olosuhteista vuonna 1944 kävivät johtamassa Radio-orkesteria kuitenkin Rudolf Schulz-Dornburg (s. 31.3.1891 Würzburg, Saksa ja k. 16.8.1949 Gmund am Tegernsee, Saksa), Axel Sixten Lennart Eckerberg (s. 5.9.1909 Hjältevad, Ruotsi ja k. 9.4.1991 Göteborg, Ruotsi), Håkan von Eichwald, Giovanni di Bella, Tor Mann, Jaan Paul Klausen, Sune Waldimir, Helmut Thierfelder sekä Ivar Hellman (s. 20.1.1891 ja k. 19.2.1994). Varsinkin 1930-luvun hyvin tiivis, melkoin koko Euroopan käsittävä kapellimestarivaihto on omalta osaltaan varmasti ollut sekä eri maiden Radio-orkestereiden kehityksen että ohjelmiston monipuolisuuden kannalta hyvin merkityksellistä aikakautta.

Vittorio Monti.

Omasta soittajakunnasta Radio-orkesterissa kaikkein toimeliaimpia solisteja olivat viulistit Erik Cronvall ja Hugo Huttunen sekä sellisti Tauno Korhonen. Erik Cronvallin harteilla oli konserttimestarina täysin luonnollisesti vastata toistuvasti pienistäkin soolonumeroista, kuten esimerkiksi viulisti ja säveltäjä Vittorio Montin (s. 6.1.1868 Napoli, Italia ja k. 20.6.1922 Napoli) Czardas tai Charles Auguste de Bériotin (s. 20.2.1802 Leuven, Ranska ja k. 8.4.1870) Scéne de Ballet. Cronvall sai kuitenkin esittää myös paljon vaativampaakin ohjelmistoa, kuten mm. Jakob Ludwig Felix Mendelssohnin (s. 3.2.1809 Hampuri ja k. 4.11.1847 Leipzig), Wolfgang Amadeus Mozartin (s. 27.1.1756 Salzburg ja k. 5.12.1791 Wien), Fredrik Paciuksen (oik. Friedrich Pacius, s. 19.3.1809 Hampuri ja k. 8.1.1891 Helsinki), Max Bruchin (s. 6.1.1838 Köln, Saksa ja k. 2.10.1920 Berliini-Friedenau, Saksa) tai Pietro Nardinin (s. 12.4.1722 Livorno ja k. 7.5.1793 Firenze) viulukonsertot sekä Johannes Brahmsin (s. 7.5.1833 Hampuri ja k. 3.4.1897 Wien) Kaksoiskonsertto viululle ja sellolle op. 102.

Pietro Nardin.

Konserttimestari Erik Cronvall soitti solistina samoin monien pienten viulusävellysten kantaesityksissä Radio-orkesterin konserteissa. Näitä viuluteoksia sävelsivät mm. Väinö Johannes Pesola (s. 28.5.1886 Kaarina ja k. 20.4.1966 Helsinki), Uuno Kalervo Klami (s. 20.9.1900 Virolahti ja k. 29.5.1961 Virolahti), Heikki Valentin Klemetti (s. 14.2.1876 Kuortane ja k. 26.8.1953 Helsinki), Yrjö (Georg) Gunaropulos (s. 28.5.1904 Pietari ja k. 28.5.1968 Helsinki), Lauri Ilmari Ikonen (s. 10.8.1888 Kuopio ja k. 21.3.1966 Helsinki), Ole Christian Edgren (s. 12.5.1898 Jyväskylä ja k. 18.2.1962 Turku), Väinö Eerikki Rautio (s. 15.4.1891 Sortavala ja k. 10.9.1945 Helsinki), Bengt Viktor Johansson (s. 2.10.1914 Helsinki ja k. 22.6.1989 Ruovesi) ja Fredrik Donatus Isacsson (s. 13.7.1883 Vestanfjärd ja k. 6.8.1962 Naantalin maalaiskunta).

Yrjö Gunaropulos.

Viulisti Hugo Huttunen oli samoin tunnettu solistinimi radiokuuntelijoille. Hugo Huttusen tärkeimpiä solistinumeroita olivat Wolfgang Amadeus Mozartin ja Henryk Wieniawskin (s. 10.7.1835 Lublin, Puola ja k. 31.3.1880 Moskova, Venäjä) konsertot. Useimmiten kuitenkin Hugo Huttusta kuultiin sellaisissa pienemmissä soolonumeroissa kuin Johan Severin Svendsenin (s. 30.9.1840 Christiania, Norja ja k. 14.6.1911 Kööpenhamina, Tanska) Romanssi ja Vittorio Montin Czardas.

Radio-orkesteri (3. osa)

Johan ja Aino Sibelius.

Johan Christian Julius Sibelius (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Järvenpää) johti 1.1.1939 Radio-orkesteria vain yhden kerran, kun hänen Andante festivo soitettiin Yleisradion erikoislähetyksessä, joka lähetys kuultiin Amerikka saakka. Heikki Valentin Klemetti (s. 14.2.1876 Kuortane ja k. 26.8.1953 Helsinki), Lauri Arvi Pellervo Poijärvi (vuoteen 1906 Boijer, s. 25.8.1900 Helsinki ja k. 2.8.1986 Helsinki), Samuel Rubinstein (s. 7.2.1903 ja k. 4.5.1976 Lidingö, Tukholma, Ruotsi), Martti Johannes Turunen (s. 11.8.1902 Viipuri ja k. 29.4.1979 Helsinki), Väinö Rautavaara ja Armas Toivo Valdemar Maasalo (vuoteen 1905 Masalin, s. 28.8.1885 Rautavaara ja k. 9.9.1960 Helsinki) johtivat Radio-orkesterin edessä kirkkokonserteissa ja kuorokonserteissa avustajina.

Heikki Klemetti.

Martti Turunen.

Helmikuussa 1930 Yleisradio järjesti Radio-orkesterille esiintymisen, jota johti orkesterin huilisti Väinö Littonen debyyttikonsertissaan orkesterin edessä. Kyseessä oli ns. Väinö-ilta, jossa kaikki esitettävät teokset sisälsivät jotakin Väinö -nimistä esitystä tai teoksia. Teoksina oli mm. säveltäjä ja Helsingin kaupunginorkesterin soolosellisti Väinö Aatos Hannikaisen (s. 12.1.1900 Jyväskylä ja k. 7.8.1960 Kuhmoinen) ja säveltäjä ja kuoronjohtaja Väinö Haapalaisen (s. 30.5.1893 Rautavaara ja k. 8.11.1945 Helsinki) sävelteoksia.

Väinö Hannikainen.

Selim Palmgren.

Sävellyskonserttien lähettäminen alkoi Yleisradiossa helmikuussa 1930. Säveltäjä ja pianisti Selim Palmgrenin sävellyskonsertilla aloitettiin ja seuraavassa kuussa oli vuorossa säveltäjä ja kapellimestari Armas Järnefeltin musiikin esittämisen vuoro reilun puolituntia kestäneessä konsertissa. Vielä samana vuonna ennätettiin esittää sävellyskonsertteja seuraavilta säveltäjiltä: Robert Kajanus, Oskar Merikanto, Erkki Melartin, Ilmari Hannikainen ja Johan Sibelius. Vuoden 1932 tammikuussa sävellyskonsertin sai Väinö Haapanen säveltäjän itse johtaessa Radio-orkesteria. Nils-Eric Fougstedtin sävellyskonsertti lähetettiin helmikuussa 1934 ja marraskuussa 1936 Haapanen johti Olavi Pesosen sävellyskonsertin. Leevi Madetoja johti omia teoksiaan toukokuussa 1937 laulajatar Alma Johanna Kuulan (o.s. Silventoinen, s. 5.2.1884 Pietari ja k. 8.10.1941) laulaessa solistina. Saksalainen säveltäjä Paul Graener johti vierailullaan omia sävellyksiä Radio-orkesterin edessä elokuussa 1937.

Toivi ja Alma Kuula.

Myös Radio-orkesterin radiokonsertteja koottiin ns. tunnettujen taidesäveltäjien ohjelmistojen varaan. Esimerkiksi tällaisia säveltäjiä olivat mm. Pjotr Tšaikovski (s. 7.5.1840 Votkinsk, Venäjä ja k. 6.11.1893 Pietari, Venäjä), Jules Émile Frédéric Massenet (s. 12.5.1842 ja k. 13.8.1912), Nikolai Andrejevitš Rimski-Korsakov (s. 18.3.1844 Tihvinä, Venäjä ja k. 21.6.1908 Ljubensk, Venäjä), Charles Émil Waldteufel (s. 9.12.1837 ja k. 12.2.1915), Edvard Hagerup Grieg (s. 15.6.1843 Bergen ja k. 4.9.1907 Bergen), Wilhelm Richard Wagner (s. 22.5.1813 Leipzig ja k. 13.2.1883 Venetsia), Alexandre César Léopold (Georges) Bizet (s. 25.10.1838 Pariisi ja k. 3.6.1875 Bougival), Charles François Counod (s. 17.6.1818 ja k. 18.10.1893) ja Ruggiero Leoncavallo (s. 23.4.1857 Napoli ja k. 9.8.1919 Montecatini Terme, Italia).

Arkadius Krull.

Vuonna 1930 Radio-orkesterissa käynnistyivät ulkolaisten kapellimestareiden vierailukonsertit. Maaliskuussa saapui ensin virolainen kapellimestari, pedagogi, pianisti ja säveltäjä Arkadius Krull (s. 22.10.1895 Kuressaari ja k. 21.4.1975 Winnipeg, Kanada) johtamaan virolaista musiikkia ja marraskuussa orkesterin vieraaksi saatiin kapellimestari ja säveltäjä Johan Ludwig Mowinckel (s. 12.11.1895 Bergen, Norja ja k. 27.5.1940 Aker, Norja) vuonojen maasta tuoden mukanaan norjalaista musiikkia. Mowinckel työskenteli valmistuttuaan kaupallisella alalla vuodesta 1914 vuoteen 1917 saakka. Sen jälkeen hän kouluttautui kapellimestariksi Oslossa, Lontoossa ja Berliinissä vuosina 1917-1921. Hän työskenteli Opera Comiquessa Oslossa sekä toimi kapellimestarina Den Nationale Scenessä Bergenissä vuosina 1922-1925 ja Gävleborgin läänin orkesteriyhdistyksen kapellimestarina vuosina 1931-1935. Hän sävelsi orkesteriteoksia, mieskuoroteoksia, pianoteoksia ja lauluja. Mowinckel kirjoitti samoin useita musiikkikirjoja, kuten ”Mitä kaikkien tulisi tietää musiikista” vuonna 1932.

Johan Ludwig Mowinckel.

Vierailuvälivuoden jälkeen vuonna 1932 Reidar Brehmer tuli Norjasta esittelemään norjalaista musiikkia ja tanskalainen kapellimestari ja säveltäjä Launy Valdemar Grøndahl (s. 30.6.1886 ja k. 21.1.1960) toi tullessaan tanskalaista orkesterimusiikkia. Launy Grøndahl opiskeli kahdeksanvuotiaasta lähtien viulunsoittoa Anton Blochin, Ludolf Nielsenin ja Axel Gaden ohjauksessa ja ammattimuusikkona hän soitti jo 13-vuotiaana Kööpenhaminan Casino Theatren orkesterissa. Kesällä 1924 hän sai Kobenhavns Orkestreforenings Jubioeumslegatin myöntämän stipendin. Launy Grøndahl toimi pitkään (1925-1956) Tanskan kansallisen sinfoniaorkesterin vakituisena kapellimestarina. Grøndahlin ensimmäisiin teoksiin kuuluivat sinfonia, teoksia pienille jousiyhtyeille ja viulukonsertto. Kuitenkin hänet tunnetaan parhaiten hänen pasuunakonsertostaan, jonka hän kirjoitti vuonna 1924 matkallaan Italiassa. Hänet muistetaan samoin maamiehensä Carl August Nielsenin (s. 9.6.1865 Sortelung, Tanska ja k. 3.10.1931 Kööpenhamina, Tanska) sinfonioiden uraauurtavista levytyksistä ja alkuperäisestä musiikistaan Benjamin Christensenin mykkäelokuvaan Häxan vuonna 1922.

Launy Grøndahl.

Vuonna 1933 Radio-orkesterin vierailevana kapellimestarina esittäytyi Berliinistä Helmut Thierfelder (s. 18.8.1897 Deutschenbora, Saksa ja k. 12.11.1966 Hannover, Saksa), joka jo ensimmäisen maailmansodan aikana aloitti musiikin opinnot sekä suoritti lopulta myös filosofian tohtorin tutkinnon. Opiskeluaikaan hän oli Leipzigin yliopiston Pyhän Paulin kuoron jäsen vuodesta 1919. Myöhemmin hän toimi korrepetiittorina mm. Leipzigissa ja Schwerinissä. Vuosina 1927-1928 hän oli kapellimestarina Berliinin valtionoopperassa ja sen jälkeen kylpyläkapellimestarina Friedrichrodessa. Hän toimi Berliinin sinfoniaorkesterin toisena kapellimestarina vuodesta 1932. Vuosina 1932-1934 hän johti kapellimestarina Wiesbadenin valtionteatterissa sekä myöhemmin Hampurin valtakunnan radioasemalla. Vuodesta 1938 hän johti vuonna 1934 perustettua Ala-Saksin sinfoniaorkesteria ylikapellimestarina ja sitä pestiä hän hoiti vuoteen 1964 saakka. Helmut Thietfelder esiintyi usein vierailevana kapellimestarina sekä Saksassa että ulkomailla.

Toinen vuoden 1933 vieraileva kapellimestari oli latvialaista musiikkia esitellyt säveltäjä ja kapellimestari Janis Medinš (s. 9.10.1890 Riika, Latvia ja k. 4.3.1966 Tukholma, Ruotsi) Riiasta. Vielä 1930-luvun kestäessä Radio-orkesteria hävivät johtamassa Varsovasta kapellimestari ja teatteriohjaaja Tadeusz Mazurkiewicz (s. 30.9.1887 Dąbrowa Górnicza ja k. 18.7.1968 Varsova) kaksi kertaa, ruotsalainen urkuri, konserttipianisti, säveltäjä ja kapellimestari Hilding Constantin Rosenberg (s. 21.6.1892 Bosjökloster ja k. 18.5.1985) ja Tallinnasta näyttämömusiikkia säveltänyt Valfried Jakobson (s. 26.5.1895 Tartto ja k. 3.6.1980 Tallinna), jonka vanhemmat olivat puuseppä Eduard Jakobson ja August Wiera -teatterin orkesterin jäsen sekä äiti Alviine Jakobson, saman teatterin kuorolaulaja. Jakobson opiskeli trumpetinsoittoa Pietarin konservatoriossa vuosina 1914-1918 Alexander Gordonin luokalla ja valmistui Tallinnan konservatoriosta sävellys pääaineenaan vuonna 1928 Artur Kappin luokalta. Hän toimi orkesterinjohtajana ja näyttämömusiikin konsulttina Pietarissa vuosina 1916-1918, Pärnun kesämusiikki- ja sotilasorkesterin johtajana vuosina 1919-1921, musiikinopettjana Türillä vuosina 1921-1923 ja Tallinnassa vuosina 1923-1956, musiikkikonsulttina Draamateatterissa vuosina 1927-1938, kapellimestarina ja äänielokuvien musiikillisena johtajana Tallinnan elokuvastudiossa vuosina 1937-1956 sekä kapellimestaruuden lehtorina Tallinnan valtion konservatoriossa vuosina 1944-1945 ja 1946-1950. Vuosina 1945-1946 Jakobson oli vangittuna.

Valfried Jakobson.

Muita saman vuosikymmen vierailijoita olivat saksalainen säveltäjä ja kapellimestari Otto Frickhoeffer (s. 29.3.1892 Bad Schwalbach ja k. 9.4.1968), ruotsalainen säveltäjä Kurt Magnus Atterberg (s. 12.12.1887 Göteborg, Ruotsi ja k. 15.2.1974 Tukholma, Ruotsi) ja Norjan Radio-orkesterin kapellimestari ja viulisti Hugo Kramm (s. 5.2.1890 Düsseldorf, Saksa ja k. 26.4.1958 Oslo). Helmikuussa 1937 toteutui kapellimestari Helmut Thierfeldin toinen vierailukonsertti Radio-orkesterin kutsumana. Vielä samana keväänä kapellimestari ja musiikkipedagogi Carl Bamberger (s. 21.2.1902 Wien, Itävalta-Unkari ja k. 18.7.1987 New York, Yhdysvallat) johti Radio-orkesterin edessä Wolfgang Amadeus Mozartin (oik. Joannes Chrysostomus Wolfgangus Theophilus Mozart, s. 27.1.1756 Salzburg ja k. 5.12.1791 Wien), Franz Peter Schubertin (s. 31.1.1797 Himmelpfortgrund, Itävalta ja k. 19.11.1828 Wien, Itävalta) ja Franz Schmidtin (s. 22.12.1874 Pressburg, Itävalta-Unkari ja k. 11.2.1939 Perchtoldsdorf, Itävalta) teoksia. Tämän lisäksi Carl Bamberger johti modernimpaa Arnold Franz Walter Schönbergin (s. 13.9.1874 Wien, Itävalta ja k. 13.7.1951 Los Angeles, Yhdysvallat) edellisenä vuonna säveltämää Jousiorkesterisarjaa.

Arnold Schönberg.