Edunvalvontavaltuutus 

Edunvalvontavaltuutuksen avulla voit varautua tilanteisiin, joihin voit joutua esimerkiksi sairastumisen tai vammautumisen takia. Edunvalvontavaltuutus tarkoittaa sitä, että voit itse valtuuttaa valitsemasi henkilön/henkilöt heidän suostumuksellaan huolehtimaan sinun asioistasi siltä varalta, että et voi niitä enää myöhemmin itse hoitaa. Edunvalvontavaltuutus annetaan laatimalla edunvalvontavaltakirja. Edunvalvontavaltakirjassa nimeät etukäteen valtuutetun eli henkilön ja varalle toisen henkilön, joka hoitaa asioitasi silloin, jos et pysty siihen enää itse. Edunvalvontavaltuutus on korostetun henkilökohtainen asiakirja. Valtuutus voi sisältää usein tekijänsä esittämiä toiveita hoidosta, vapaa-ajanvietosta, talouden hoidosta ja muustakin elämänlaadusta siltä varalta, että henkilö ei itse pysty päättämään asioistaan.

Jokaisen täysi-ikäisen kannattaa tehdä edunvalvontavaltuutus tulevaisuutta varten. Se on kevyempi ja joustavampi tapa hoitaa toisen asioita kuin esimerkiksi edunvalvojan määrääminen. Edunvalvontavaltakirjassa voit itse määritellä, miten valtuutetun täytyy tehtäväänsä hoitaa ja miten hänen toimintaansa valvotaan.

Nimeämäsi valtuutettu voi hakea edunvalvontavaltuutuksen vahvistamista, jos et enää pysty hoitamaan asioitasi itse. Edunvalvontavaltuutus tulee voimaan, kun Digi- ja väestötietovirasto on vahvistanut sen.

Juridisesti täysin pätevän edunvalvontavaltakirjan laatiminen edellyttää, että edunvalvontavaltakirja on laadittu tiettyyn lain vaatimaan muotoon, valtuuttava henkilö ymmärtää asiakirjan sisällön ja sen aiheuttamat vaikutukset sekä esteettömät oikeaksitodistajat on samanaikaisesti paikalla valtuuttajan kanssa allekirjoittamassa edunvalvontavaltakirjan. Jos edunvalvontavaltakirjalla halutaan antaa valtuutetulle/valtuutetuille oikeus esimerkiksi myydä tai pantata kiinteistöjä, on siitä tehtävä erillinen maininta edunvalvontavaltakirjaan.

Autan Sinua tekemään pätevän edunvalvontavaltakirjan huolellisesti ja nopeasti. Ota minuun yhteyttä luottamuksellisesti, niin laadimme Sinulle tarpeittesi mukaisen ja juridisesti pätevän edunvalvontavaltuutuksen. Tarvittaessa saat minun kautta myös todistajat paikalle edunvalvontavaltuutusta varten.

Esa Hakala

edunvalvoja

E-mail: avainsijoitus2@gmail.com

P. +358 400950747

Stan Laurel 

Nuorimies Stanley Jefferson.

Arthur Stanley Jefferson (s. 16.6.1890 Ulverston, Lancashire, Englanti ja k. 23.2-1965 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) tunnettiin paremmin näyttelijä, koomikko, ohjaaja ja käsikirjoittaja Stan Laurelina; hänen kuuluisa yhteistyökumppaninsa oli näyttelijä Oliver Norvell Hardy (s. 18.1.1892 Harlem, Georgia, Yhdysvallat ja k. 7.8.1957 North Hollywood, Los Angeles, Yhdysvallat). He näyttelivät yhdessä 107 lyhytelokuvassa ja lisäksi pitkissä elokuvissa.

Isoäiti ja Stanley Jefferson.

Arthur Stanley Jefferson syntyi isovanhempiensa talossa, Foundry Cottagessa, Ulverstonissa, Lancashiressa näyttelijä ja teatterinjohtaja Arthur J. Jeffersonin ja näyttelijätär Margaret (o.s. Metcalfe) Jeffersonin lapseksi. Perheessä oli kaikkiaan viisi lasta ja yksi Stanin veli, Edward, näytteli myöhemmin myös Stan Laurelin ohjaamissa elokuvissa. Stanin vanhemmat olivat hyvin aktiivisia näyttämöihmisiä teatterissa ja myös matkustivat eri paikkakunnille. Siksipä nuori Stan asusti isovanhempiensa, George ja Sarah Metcalfen, talossa Ulverstonissa elämänsä ensimmäiset seitsemän vuotta. Toinen syy Stanin asumiseen isovanhemmillaan oli hän sairautensa. Hän tutustui melko perinpohjaisesti Ulverstoniin. Holy Trinity -kirkossa Stan osallistui omien isovanhempiensa kanssa jumalanpalveluksiin. Kirkko on sama, jossa hänen vanhampansa vihittiin. Market Streetin Gilliamin sekatavarakaupasta saamastaan Beerin siirappitoffeesta Stan piti kovasti. Stanin vanhemmat asuivat osoitteessa Waldon Street 22, jonka talon seinässä on nykyään muistolaatta Stan Laurelin kunniaksi.

Margaret-äiti ja Stanley vuonna 1902.

Stanin setä, John Shaw opetti hänelle kalastuksen Ulverstonin kanavalla ja siitä tulikin hänelle elinikäinen ja mieluinen harrastus. Hänen lempikalastuspaikkansa oli Argyle Streetin kodin lähellä oleva vanhan North Lonsdale Iron and Steel Company Ltd:n takapiha. Taustalla oli myös viadukti, jota pitkin kulki rautatie Carnforthista. Aikuisena Stan usein muisteli keinumisiaan kanavan sulkuportilla odotellessaan saaliin käymistä siimaansa. Kalastusretkiensä aikana Stan ohitti myös Ulverstonin hautausmaan. Hautausmaalla häneen teki lähtemättömän vaikutuksen tohtori Thomas Watkins Wilsonin (s. 13.12.1812 Edinburg, Skotlanti ja k. 15.1.1897 Lontoo, Englanti) muiston kunniaksi rakennettu pienoismallinen majakkamuistomerkki.

Tohtori Thomas Wilsonin majakkamuistomerkki Ulverstonin hautausmaalla.

Majakkamuistomerkin – muistomerkki on edelleen olemassa paikallaan – huipulla paloi valo ja majakka oli aikoinaan valaistu 24 tuntia vuorokaudessa. Stan Laurel antoi vuonna 1932 Daily Heraldin toimittajalle haastattelun, jonka aikana he katsoivat yhdessä Laurelin nimeään Lontoon Leicaster Squarella sijaitsevan teatterin valoissa. Tuolloin Stan Laurel virkkoi: ”Näyttää hienolta, mutta vähän tuhlailevalta, mutta sinun pitäisi nähdä majakka Ulverstonen hautausmaalla Lancashiressa, jossa synnyin. He pystyttivät sen lapsena, hautakiven, jonka päällä on valo. Se oli minulle maailman kahdeksas ihme. Siitä lähtien olen haaveillut itselleni samanlaista hautakiveä.”

Serkkujensa, vanhempiensa tai isovanhempiensa kanssa Stan teki usein retkiä Ulverstonen rautatieasemalta järviseudulle. He saattoivat vierailla mm. hänen setänsä ja tätinsä John ja Nant Shaw’n luona, jotka pitivät ruokakauppoja ensin Flookburghissa ja myöhemmin Sawreyssa. Hyvin suosittu käyntikohde oli myös 18 kilometriä pitkä ja 1,6 kilometriä leveä Windermeren järvi Cumbriassa, joka sijaitsee 39 metrin korkeudessa merenpinnasta; järven syvin kohta on 64 metriä syvä.

15-vuotias Stan.

Ensimmäisen teatterikokemuksensa Stan koki Ulverstonissa. Hippodrome -teatterina tunnettu Spencer’s Graff sijaitsi aivan heidän kotinsa vastapäätä Lightburn Parkissa. Teatteri oli valtava puinen rakennus, jossa oli kangaskatto. Hippodrome paloi maan tasalle vuonna 1910. Stanin isä oli tehnyt teatterille joitakin näytelmiä aikanaan. Stan vietti myöhemmin paljon aikaansa äidinpuoleisen isoäitinsä, Sarah Metcalfen, luona North Shieldsissä. Koulunsa Stan kävi King James I Grammar Schoolissa Bishop Aucklandissa, Durhamin kreivikunnassa sekä King’s Schoolissa Tynemouthissa, Northumberlandissa.

Rutherglessa Stan kävi koulua.

Vanhempiensa kanssa Stan muutti Glasgow’hun, Skotlantiin. Missä Stan suoritti opiskelunsa Queen’s Park Secondary Schoolissa ja vuonna 1886 valmistuneessa Rutherglen Academyssa, joka tunnetaan nykyään nimellä Stonelaw High School. Hieman myöhemmin Arthur -isä johti Glasgow’n Metropole Theatrea, joka oli myös Stanin ensimmäinen työpaikka. Stan jätti koulun kesken vuonna 1907 alussa ja hän toimi teatterissa lipunkerääjänä. Teatterin suunnitteli osoitteeseen Stockwell Street 116 arkkitehti Robert Black ja vuonna 1862 valmistuneen teatterin tilasi teatteriyrittäjä James Baylis. Stanin lapsuuden sankari oli myöhäisviktoriaanisen aikakauden varieteekoomikko ja musiikkiteatterinäyttelijä Dan Leno (oik. George Wild Galvin, s. 20.12.1860 Lontoo ja k. 31.10.1904 Lontoo). Oman ensimmäisen ammattimaisen teatteriesiintymisensä Stan piti Panopticonissa Glasgow’ssa kuusitoistavuotiaana. Esitykseensä hän hioi pantomiimin ja varieteeteatterisketsien taitojaan. Varieteeteatterista hän ammensi vakiokomiikkakeinonsa, kuten knallihattunsa ja yliampuvan vähättelynsä.

Nuori koomikko.

Stan Laurel kertoi myöhemmin John McCaben kirjassa elämästään seuraavaa: ”Taisin syntyä enemmän tai vähemmän koomikoksi. En muista hetkeäkään, jolloin olisin vitsaillut luokassa (tai sen ulkopuolella), ja ehkä se enemmän kuin mikään muu teki minusta sen kamalan oppilaan, joka olin. Alkuaikoina isät olivat aina liikkeellä, ja vietin paljon aikaa sisäoppilaitoksissa, joissa epäilenkin löytäneeni helpotusta yksinäisyyteen olemalla luokan pelle. Tämän on täytynyt olla isältäni peritty synnynnäinen lahjakkuus, joka, vaikka hän näytteli pääasiassa melodraamoissa, rakasti ja kirjoitti komediaa ja näytteli myös farsseissa. Olin muuten hyvin kiinnostunut saamaan kopion syntymätodistuksestani Somerset Housesta, jonka fani lähetti minulle jokin aika sitten. Kaikkien syntymätilastojeni lisäksi huomasin, että isäni merkitsi ammatikseen ”koomikko”. Se lohdutti minua kovasti.

Stan ja hänen isänsä Arthur.

Koulupoikana opettajat jopa kanustivat minua olemaan hauska. Erityisesti yksi opettajista, mies nimeltä Bates, kutsui minut iltaisin luokkaansa, jossa hän ja muut opettajat kokoontuivat yhteen useiden viskilasillisten äärelle ja antoivat minun viihdyttää heitä. Nautin siitä, mutta pelkään kovasti, että se vaikutti edistymiseeni akateemiseen uraan. Joka tapauksessa lapsuuden idolejani olivat Dan Lenon kaltaiset ihmiset, tuo suuri varieteekoomikko, joka osasi olla sekä hauska että naurettava ja säälittävä samaan aikaan. Päätin pian sen jälkeen, kun muutimme pysyvästi Glasgow’hun, että minusta tulisi ammattikoomikko, vaikka epäilenkin, ettei isäni hyväksyisi sitä.”

Oman isänsä avustamana ja tämän henkilökohtaisilla suhteilla Stanille tarjottiin nopeasti sijais- ja soittajapojan roolia Levy and Cardwell Juvenile Pantomime Companyssa, jonka kanssa Stan kirjoitti sopimuksen 1.7.1907. Ryhmä esitti vuosina 1907 ja 1908 Prinsessa Ruususta ja Stan näytteli Ebeneezeria työskennellen sunderlandilaisen Benny Barronin kanssa. Stan ei koskaan elämänsä aikana menettänyt yhteyttä Barronin kanssa ja jopa vielä 1950-luvulla vieraili hänen luonaan. Stan näytteli samoin Percyä näytelmässä Talo, jonka Jaakko rakensi. Hänen suoritustaan näytelmässä kehaisi Seaham Weekly News.

Fred Karno.

Vuonna 1910 Stan liittyi varieteemuseoimpresario Fred Karnon (Frederick John Westcott, s. 26.3.1866 Exeter, Devon, Englanti ja k. 17.9.1941 Lilliput, Dorset, Englanti) näyttelijäryhmään taiteilijanimellä Stan Jefferson. Karnon isä oli puuseppä ja Fred aloittikin uransa putkimiehen oppipoikana. Vuonna 1882 Karno liittyi ja karkasi sirkuksen mukaan ja myöhemmin hän teki töitä sooloakrobaattina sekä osana ryhmää nimeltä The Four Aubreys. Siellä hän tapasi Edith Cuthbertin, joka työskenteli Stockport Theatre Royalissa. He solmivat avioliiton vuonna 1889. Heille syntyi poika, Fred Karno Jr. (synt. Frederick Arthur Westcott), vuonna 1891. Aviopari erosi vuonna 1904; Karno avioitui pitkäaikaisen kumppaninsa Marie Mooren kanssa. Syyskuussa 1929 Karno muutti Yhdysvaltoihin ja Stan Laurelin ansiosta Hal Roach palkkasi hänet käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi studioonsa. Oleskelu Hal Roachin studiolla muodostui kuitenkin varsin lyhyeksi ja epäonnistuneeksi ajaksi. Hal Roachin mielestä Karnon kyvyt olivat enemmän tuottajana; myös vuoden 1929 Wall Streetin pörssiromahdus kiristi studiolla olosuhteita. Karno palasi keväällä 1930 takaisin Englantiin, jossa hän käynnisti Laffs -nimisen sarjan. Vuonna 1932 hän palasi teatteriin näytelmällä Real Life.

Charlie Chaplin.

Fred Karno’s London Comedians -ryhmään kuului myös nuori Charlie Chaplin (Sir Charles Spencer Chaplin Jr., s. 16.4.1889 Lontoo, Englanti ja k. 25.12.1977 Corsier-sur-Vevey, Vaud, Sveitsi). Fred Karnon varietee tuki Stan Laurelia ja hän toimi jopa jonkun aikaa Charlie Chaplinin sijaisena varieteessa. Omassa elämäkerrassaan Stan Laurel ilmoitti: ”Fred Karno ei opettanut Charlielle [Chaplinille] ja minulle kaikkea, mitä tiedämme komediasta. Hän opetti meille vain suurimman osan siitä”.

 Oliver Norvell Hardy (4. osa)

Oliver Hardy ja Stan Laurel pianoa kuljettamassa.

Elokuvaohjaaja Frank Capra kutsui Oliver Hardyn vuonna 1950 esiintymään musikaalielokuvaan, Riding High, näyttelemään yhdessä laulaja ja näyttelijä Harry Lillis ”Bing” Crosbyn Jr. (s. 3.5.1903 Tacoma, Washington, Yhdysvallat ja k. 14.10.1977 Alcobendas, Espanja) kanssa. Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Frank Russell Capra (oik. Francesco Rosario Capra, s. 18.5.1897 Bisacquino, Sisilia, Italia ja k. 3.9.1991 La Quinta, Kalifornia, Yhdysvallat) syntyi Bisacquinon kylässä Palermon lähellä Sisiliassa. Frank oli nuorin seitsemästä roomalaiskatolisen perheen lapsesta, joiden isä oli hedelmäviljelijä Salvatore Capra ja äiti Rosaria "Sara” Nicolos. Frank Capran ollessa viisivuotias perhe muutti Yhdysvaltoihin höyrylaiva Germanialla halvimmalla mahdollisella tavalla. 13 päivää kestänyttä merimatkaa Frank Capra kuvasi näin: ”Olette kaikki yhdessä – teillä ei ole yksityisyyttä. Teillä on pinnasänky. Hyvin harvoilla ihmisillä on arkkuja tai mitään tilaa vievää. Heillä on vain se, mitä he voivat kantaa kädessään tai laukussa. Kukaan ei riisu vaatteitaan. Ilmanvaihtoa ei ole, ja haisee aivan helvetin pahalle. He ovat kaikki kurjia. Se on alentavin paikka, missä ikinä voi olla.”

Frank Capra muisti hyvin laivan saapumisen New Yorkin satamaan, jolloin hän näki ”kirkon tornia korkeimman patsaan, joka kantoi soihtua sen maan yläpuolella, jonne olimme juuri astumassa”. Capra muisteli oman isänsä huudahdusta nähdessään sen: ”Cicco, katso! Tuo on suurin valo sitten Betlehemin tähden! Tuo on vapauden valo! Muista se. Vapaus.”

Perhe löysi asumuksen Los Angelesin East Siden (nykyinen Lincoln Heights) Avenue 18, jota Frank Capra kuvasi omaelämäkerrassaan italialaiseksi ”getoksi”. Capran perheen isä työskenteli hedelmänpoimijana ja nuori Frank Capra myi sanomalehtiä koulun jälkeen kymmenen vuoden ajan, kunnes hän valmistui lukiosta. Frank Capra kävi Manual Arts High Schoolia, jossa hänen luokkakavereinaan olivat tuleva kenraali ja ilmailun pioneeri Jimmy Harold Doolittle (s. 14.12.1896 Alameda, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 27.9.1993 Pebble Beach, Kalifornia, Yhdysvallat) ja tuleva oopperabaritoni Lawrence Mervil Tibbett (s. 16.11.1896 Bakersfielf, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 15.7.1960 New York, Yhdysvallat). Vanhemmat toivoivat hänen aloittavan työskentelyn valmistumisensa jälkeen, mutta hän ilmoittautuikin yliopistoon opiskelemaan. Opiskelun ohella hän soitti banjoa yökerhossa sekä teki muitakin satunnaisia töitä.

Frank Capra.

Kemianopinnot valmistuivat keväällä 1918. Pian valmistumisensa jälkeen Capra ylennettiin armeijan vänrikiksi, koska hän oli suorittanut kampuksella ROTC -koulutuksen. Capra opetti armeijassa tykkimiehille matematiikkaa Fort Pointissa San Franciscossa. Sodan aikana hänen isänsä kuoli onnettomuudessa vuonna 1916. Frank Capra sai armeijassa espanjantaudin ja sen vuoksi hänet kotiutettiin äidin luokse. Vuonna 1920 hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden ja samalla hän otti nimekseen Frank Russell Capran. Kotona asuessaan Frank oli ainut sisaruksista, joka oli työtön vaikka hänellä oli korkeakoulututkinto. Tämä johti hänet pian masennukseen.

Elbert Green Hubbard.

Capra myi filosofi Elbert Green Hubbardin (s. 19.6.1856 Bloomington Illinois, Yhdysvallat ja k. 7.5.1915 Lusitania) kirjoja jonkun aikaa ja pian hän luki sanomalehdestä uudesta elokuvastudiosta San Franciscossa, joka haki työväkeä. Hän soitti elokuvastudioon ja kertoi omaavansa kokemuksen elokuvanteosta. Studion perustaja Walter Montaque tarjosi Capralle 75 dollaria viikossa yhden kelan mykkäelokuvien ohjaamisesta. Ensimmäinen elokuva studiolla, jonka hän ohjasi oli Fultah Fisher’s Boarding House.

Stan Laurel ja Oliver Hardy tekivät viimeisen yhteisen elokuvansa, Atoll K (elokuva tunnetaan myös nimellä Utopia) vuosina 1950-1951. Ranskalais-italialaisen yhteistyöelokuvan ohjasivat ranskalainen kirjailija ja elokuvaohjaaja Léo Joannon (s. 21.8.1904 Ranska ja k. 28.3.1969 Neuilly-sur-Seine, Ranska) sekä tuntemattomampi yhdysvaltalainen ohjaaja John Berry (s. 6.9.1917 Bronx, New York, Yhdysvallat ja k. 29.11.1999 Pariisi, Ranska). Ranskalais-italialainen elokuvakonsortio tarjosi koomikkoparille 1,5 miljoonaa dollaria elokuvasta, joka oli aikanaan suuri tarjous. Elokuvan tuotanto oli täynnä ongelmia, josta johtui mm. aikataulun totaalinen pettäminen. Alunperin kuvauksiin oli varattu kaksitoista viikkoa, mutta lopulta kuvauksiin meni kaksitoista kuukautta kaikkinensa.

Stan Laurel & Oliver Hardy viimeisessä elokuvassaan.

Alusta lähtien elokuvan käsikirjoituksesta oli erimielisyyksiä. Stan Laurel oli hyvin tyytymätön ranskalaisen ohjaajan Léo Joannonin suunnittelemaan vahvasti poliittiseen juoneen ja hän vaati Alfred Gouldingin (Alfred John ”Alf” Goulding, s. 26.1.1885 Melbourne, Australia ja k. 25.4.1972 Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat) ja Monty Collinsin (Monte Francis Collins, s. 3.12.1898 New York, Yhdysvallat ja k. 1.6.1951 Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat) kutsumista avuksi kirjoittamaan käsikirjoitusta. Samoin oli olemassa suuria kommunikaatio-ongelmia, koska Stan Laurel ja Oliver Hardy eivät puhuneet ranskaa ja ohjaaja Joannon puhui hyvin puutteellista englantia.

Léo Joannon.

Elokuvatuotannon aikana koomikkopari taisteli vakavien terveysongelmien keskellä. Stan Laurelin ennestään heikko diabetes vain huononi ja hänelle kehittyi lisäksi paksunsuolen koliitti, punatauti sekä eturauhashaava Ranskassa elokuvan kuvauspaikoilla. Hän tarvitsi lopulta sairaalahoitoa vaivoihinsa. Hänen leskensä, Ida Laurel (o.s. Kitayeva, s. 26.1.1899 Tšita, Venäjä ja k. 26.1.1980 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) kertoi myöhemmin Ranskan lääketieteellisestä hoidosta moittien hoidon huonoa laatua; Ida-vaimo joutui sairaalassa sijaistamaan poissaolevaa sairaanhoitajaa ja hoitamaan miestään mm. sidoksia vaihtamalla. Stan Laurelin paino putosi tuolloin 53 kiloon ja valtaosan elokuvankuvausten aikana hän kykeni työskennellä vain 20-30 minuuttia kerrallaan.

Vasemmalla Adriano Romoldi.

Oliver Hardyn jo ennestään rehevä ruumiinrakenne kasvoi Ranskan kuvausten aikana 150 kiloon. Hän tarvitsi lääkärinhoitoa epäsäännöllisiin sydämenlyönteihinsä sekä vaikean flunssan hoitoon. Terveysongelmia esiintyi myös salamatkustajaa näytelleellä italialaisella näyttelijä Adriano Rimoldilla (s. 3.10.1912 La Spezia, Liguria, Italia ja k. 19.6.1965 Rooma, Lazio, Italia); hän putosi telakoidusta jahdista ja hänen toipumisensa kesti kuukauden ajan, jolloin hän oli tietysti poissa kuvauksista.

John Berry.

Silloin kun Stan Laurel ja Oliver Hardy pystyivät kuvauksissa työskentelemään, heidän suhteensa ohjaaja Joannoniin heikkeni entisestään nopeasti. Ida Laurel kertoi myöhemmin Joannonin olleen heikko ohjaaja, joka saattoi viettää kolmekin päivää vain järven kuvaamiseen, koska se oli hänen mielestään fotogeenisin järvi, jonka hän oli koskaan nähnyt. Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja John Berry tuotiin kesken elokuvatuotannon hiljaa paikalle työskentelemään tiimin kanssa. John Berryn kotimainen ura oli suistunut raiteiltaan Hollywoodin mustan listan vuoksi ja hän hän yritti aloittaa alusta uraansa Ranskassa. Berryn osallistuminen elokuvaan pidettiin salassa aluksi, koska pelättiin tiedon vaikuttavan elokuvan teatterilevitykseen Yhdysvalloissa, jos tulisi tietoon ohjaajana olleen John Berry. Vasta vuonna 1967 elokuvahistorioitsija William Keith Everson (s. 8.4.1929 Yeovil, Somerset, Englanti ja k. 14.4.1996 New York, Yhdysvallat) paljasti nimettömän ohjaajan kirjassaan The Films of Laurel and Hardy. John Berry ei koskaan julkisesti tunnustanut ohjaustaan elokuvassa, mutta elokuvan naispääosan esittäjä Suzy Delair vahvisti hänen osallistumisensa elokuvantekoon historioitsija Norbert Apingin haastattelussa.

Stan Laurel & Oliver Hardy televiiossa vuonna 1954.

Stan Laurel ja Oliver Hardy esiintyivät kahdesti suorissa televisiolähetyksissä; BBC:n Face the Music -ohjelman suorassa lähetyksessä vuonna 1953 ja joulukuussa 1954 NBC:n This Is Your Life -ohjelmassa. Vuonna 1955 he esiintyivät samoin BBC:n This Is Music Hall -ohjelman kuvatussa insertissä, mikä oli heidän viimeinen yhteinen esiintymisensä. Stan Laurel ja Oliver Hardy tekivät vielä vuonna 1955 sopimuksen Hal Roach Jr:n kanssa Äiti Hanhen satuihin perustuvien televisio-ohjelmien tuottamisesta. Heidän elämäkerran kirjoittaja John McCapen mukaan heidät oli tarkoitus kuvata värillisinä NBC:lle, mutta sarjan kuvauksia siirrettiin, kun Stan Laurel sai aivohalvauksen ja se vaati pitkän toipumisajan. Myöhemmin samana vuonna Stan Laurelin vielä toipuessa sairaudestaan Oliver Hardy sai sydänkohtauksen sekä aivohalvauksen, joista hän ei koskaan toipunut.

Stan Laurelin ja Oliver Hardyn patsas Coronation Hall -teatterin ulkopuolella Ulverstonissa Englannisa.

Oliver Hardy oli jo toukokuussa 1954 saanut lievän sydänkohtauksen, jonka vuoksi hän alkoi ensimmäistä kertaa elämässään huolehtia terveydestään. Hardy laihtui yli 68 kiloa vain muutamassa kuukaudessa, mikä ei voinut olla vaikuttamatta hänen ulkonäköönsä. Stan Laurelin kirjoittamissa kirjeissä hän mainitsi Oliver Hardyn sairastaneen parantumatonta syöpää, mikä saattoi myös hyvinkin olla syy Oliver Hardyn valtavaan painonpudotukseen. Elokuvatuottaja Hal Roachin todistuksen mukaan molemmat koomikot olivat kovia tupakoitsijoita; Roach kuvasi heidän olevan kuin ”tavarajunan savupiippuja”.

Oliver Hardyn hautamuistomerkki.

Oliver Hardy sai vakavan aivohalvauksen 14.9.1956, minkä seurauksena hän joutui vuodepotilaaksi useiden kuukausien ajaksi. Hardy pysyi kotonaan vaimonsa Lucillen hoidossa. Kahden uuden aivohalvauksen jälkeen elokuun alussa 1957 Oliver Hardy vaipui koomaan ja kuoli aivoverisuonitukokseen 7.8.1957 vain 65-vuotiaana. Tuhkauksen jälkeen Oliver Hardyn tuhkat haudattiin Masonic Garden of Valhalla Memorial Park -hautausmaalle North Hollywoodiin. Stan Laurel oli lohduton ”rakkaan ystävänsä ja kumppaninsa” menetyksestä. Stan Laurelin lääkäri neuvoi Laurelia olemaan osallistumatta Hardyn hautajaisiin tämän oman huonon terveytensä vuoksi. Stan Laurel suostui lääkärin ehdotukseen todeten, että ”Babe ymmärtäisi”. Stan Laurelia edustivat Oliver Hardyn hautajaisissa hänen vaimonsa ja tyttärensä.

 Oliver Norvell Hardy (3. osa)

Oliver Hardy.

Oliver Hardy jatkoi Hal Roach studiolla näyttelyä mm. vuonna 1925 elokuvassa Wandering Papas, jossa hän näytteli Clyde Wilfred Cookin (s. 16.12.1891 Port Macquarie, Uusi Etelä-Wales, Australia ja k. 13.8.1984 Carpinteria, Kalifornia, Yhdysvallat) kanssa; elokuvan ohjasi Stan Laurel. Varieteetaiteilija Cook esiintyi Hollywoodissa, mutta hänen uransa ulottui mykkäelokuvista radio-ohjelmiin sekä vielä myöhemmin television puolelle. Hän syntyi John ja Annie Cookille Hamiltonissa lähellä Port Macquariea Australiassa. Perhe muutti Sydneyyn Cookin ollessa kuusivuotias. Cook oli jo taitava akrobaatti ja tanssija ennen ensimmäistä esiintymistään yleisön edessä vuonna 1901; muutamassa vuodessa hän kehitti menestyksekkään maineen monipuolisena koomikkona. Hän teki vuonna 1906 näyttelija ja impressaari James Cassius Williamsonin (s. 26.8.1845 ja k. 6.7.1913) kanssa sopimuksen ja työskenteli vuoteen 1911 saakka Williamsonin yhtiössä. Tuolloin Cook lähti Lontooseen kokeilemaan omien siipien kestävyyttä varietee-elämässä. Australiaan hän palasi takaisin vuonna 1916.

Clyde Cook.

Ensimmäisen maailmansodan aikaan Cook olisi halunnut liittyä armeijaan taistelemaan, mutta terveydellisistä syistä häntä ei huolittu mukaan. Hän käytti kuitenkin paljon aikaansa armeijan varainhankintaan sekä sotilaiden viihdyttämiseen. Vuonna 1917 hänelle ilmestyivät viikset, joista muodostui hänen tavaramerkkinsä. Vuonna 1918 Cook näytteli ensimmäisessä elokuvassaan, His Only Chance, joka oli Williamsonin yhtiön tuottama elokuva ja elokuvalla kerättiin varoja Punaiselle Ristille. Espanjantaudin riehuessa maailmalla vuonna 1919 Cook nosti kanteen Williamsonia vastaan teatterin sulkemisesta, mutta kanne ei menestynyt. Pian Cook lähtikin Yhdysvaltoihin onnea etsimään.

William Fox.

Cook esiintyi New York Hippodromella puolisen vuotta, vuoden 1920 alkuun saakka, ja sai esityksilleen hyvää menestystä. Elokuvatuottaja William Fox (Vilmos Fried, saks. Wilhelm Fuchs, s. 1.1.1879 Tolcsva, Unkari ja k. 8.5.1952 New York, Yhdysvallat) näki Cookin esityksen ja teki hänen kanssaan sopimuksen Hollywoodissa tehtävästä komediasarjasta, jotka tallennettiin lyhytelokuviksi. Cook saapui vuonna 1920 Hollywoodiin ja teki siellä monia komedioita elokuviksi. Hal Roach teki vuonna 1925 Cookin kanssa sopimuksen lyhyiden komedioiden sarjasta. Osa näistä komedioista oli Stan Laurelin ohjaamia.

Stan Laurel & Oliver Hardy.

Oliver Hardyn piti esiintyä vuonna 1926 elokuvassa Get ’Em Young, mutta hän joutuikin yllättäen sairaalaan. Stan Laurel ja Oliver Hardy näyttelivät vuonna 1926 Fred Guiolin (s. 17.2.1898 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 23.5.1964 Bishop, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjaamassa elokuvassa 45 Minutes from Hollywood, vaikka he eivät näytelleet samoissa kohtauksissa yhdessä. Vuonna 1927 alkoi parivaljakko Laurel & Hardyn varsinainen menestyksellinen yhteistyö. Aluksi he tekivät yhdessä lyhyitä komedioita, kuten The Battle of the Century (1927), Should Married Men Go Home? (1928), Two Tars (1928), Unaccustomed As We Are (heidän ensimmäinen äänielokuvansa, 1929), Berth Marks (1929), Blotto (1930), Brats (1930), Another Fine Mess (1930) sekä Be Big! (1931).

He esiintyivät yhdessä vuonna 1929 ensimmäisessä pitkässä elokuvassaan, Be Big!, jonka tuotti Hal Roach. Kolmikelaisen elokuvan ohjasi James Wesley Horne (s. 14.12.1881 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 29.6.1942 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat). Elokuvan käsikirjoituksen laati Harley Marquis Walker (s. 27.6.1878 Loganin piirikunta, Ohio, Yhdysvallat ja k. 23.6.1937 Chicago, Illinois, Yhdysvallat). Seuraavana vuonna he esiintyivät Technicolor-musikaalielokuvassa, The Rogue Song, joka oli puolestaan heidän ensimmäinen esiintyminen värielokuvassa. Tästä elokuvasta on valitettavasti säilynyt vain muutamia pätkiä. Vuonna 1931 oli vuorossa koko illan elokuva, Pardon Us. Vuoroon syntyi lyhyitä ja pitkiä elokuvia heidän näytellessä vuoteen 1935 asti. He voittivat myös Oscar -palkinnon vuonna 1932 James Gibbons Parrottin (s. 2.8.1897 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat ja k. 10.5.1939 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjaamalla elokuvalla, The Music Box, jossa he yrittävät siirtää pianoa portaita ylös.

Myrtle Reeves ja Oliver Hardy.

Oliver Hardy ja Myrtle Reeves erosivat vuonna 1937. Oliver Hardy teki vuonna 1939 koomikko Henry Philmore ”Harry” Langdonin (s. 15.6.1884 Council Bluffs, Iowa, Yhdysvallat ja k. 22.12.1944 Los Angeles, Klifornia, Yhdysvallat) kanssa Gordon Douglas Bricknerin (s. 15.12.1907 New York, Yhdysvallat ja k. 29.9.1993 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjaaman elokuvan, Zenobia, odotellessa sopimuskiistan ratkaisua Stan Laurelin ja Hal Roachin välillä. Sovintoon päästiin kuitenkin lopulta ja tuottaja Boris Mikhailovich Morrosin (s. 1.1.1891 Pietari ja k. 8.1.1963 New York) General Service Studiolle parivaljakko Laurel & Hardy tekivät elokuvan The Flying Deuces (1939). Elokuvan työstämisen aikana Oliver Hardy rakastui käsikirjoittajatar, Virginia Lucille Jonesiin (s. 23.4.1909 Amarillo, Texas, Yhdysvallat ja k. 8.10.1986 Burbank, Kalifornia, Yhdysvallat), jonka kanssa hän avioitui seuraavana vuonna. Heidän onnellinen avioliittonsa kesti Oliver Hardyn kuolemaan saakka.

Virginia ja Oliver Hardy vihittiin 7.3.1940.

Vuonna 1939 Stan Laurel ja Oliver Hardy tekivät jäähyväiselokuvansa Hal Roach Studiolle; elokuvat olivat Alfred John Gouldingin (s. 26.1.1885 Melbourne, Australia ja k. 25.4.1972 Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjaama ja United Artistsin julkaisema A Chump at Oxford ja Gordon Douglas Bricknerin ohjaama sekä United Artistsin levittämä Saps at Sea. Stan Laurel ja Oliver Hardy alkoivat sen jälkeen esiintyä voittoa tavoittelemattomalle USO:lle (United Service Organizations Inc.) tukeakseen liittoutuneiden joukkoja toisessa maailmansodassa.

Hal Roach.

Stan Laurel ja Oliver Hardy tekivät vuonna 1941 sopimuksen 20th Century-Foxin ja vuonna 1942 Metro-Goldwyn-Mayerin kanssa. 20th Century on yksi suurimmista yhdysvaltalaisista elokuvastudioista. Studio syntyi 31.5.1935, kun Fox Film Corporation ja Twentieth Century Picturesin fuusio toteutettiin. Twentieth Century Picturesin juutalaissyntyinen johtaja Joseph Michael Schenck (oik. Ossip Schencker, s. 25.12.1876 Rybinsk, Venäjä ja k. 22.10.1961 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ja elokuvatuottaja sekä studiojohtaja Darryl Francis Zanuck (s. 5.9.1902 Wahoo, Nebraska, Yhdysvallat ja k. 22.12.1979 Palm Springs, Kalifornia, Yhdysvallat) jättivät United Artistsin osakekiistan vuoksi sekä aloittivat fuusioneuvottelut taloudellisissa vaikeuksissa olevan Fox Filmin johdon kanssa; Fox Filmin johdossa oli presidentti Sidney Kent. Fox West Coast Theatersin silloinen johtaja Spyros Panagiotis Skouras (s. 28.3.1893 Skourochori, Kreikka ja k. 16.8.1971 Mamaroneck, New York, Yhdysvallat) auttoi fuusio toteutuksessa ja myöhemmin hänestä tuli uuden yhtiön toimitusjohtaja. Yhtiö oli kamppaillut siitä lähtien, kun sen perustaja William Fox menetti yhtiön hallinnan vuonna 1930.

Koomikkopari Laurel & Hardy pestattiin suurelle elokuvia tuottavalle studiolle aluksi vain näyttelijöiksi B -elokuvien divisioonaan; tämä tarkoitti sitä, että he eivät itse puuttuneet käsikirjoitus- ja editointiratkaisuihin. Heidän näyttelemät elokuvat olivat kuitenkin hyvin menestyneitä, mikä johti pian siihen, että koomikkopari sai enemmän vastuuta luovasta panoksesta. Stan Laurel ja Oliver Hardy olivat mukana tekemässä kahdeksan pitkää elokuvaa sotavuosien aikana. He nauttivat samoin suurta suosiota elokuvien myötä. Elokuussa 1944 MGM:n kahden elokuvan sopimus päättyi ja Foxin kuuden elokuvan sarja myös loppui, kun elokuvastudio lopetti B -elokuvien tuotannon joulukuussa 1944.

John McCabe.

Stan Laurel ja Oliver Hardy lähtivät vuonna 1947 kuusi viikkoa kestäneelle kiertueelle Englantiin. He olivat ensin epävarmoja siitä, kuinka heidät otettaisiin Englannissa vastaan, mutta he olivat valtavan suosittuja kaikkialla, minne he vain menivät. Heidän kiertuettaan laajennettiin kattamaan esiintymisiä Skandinaviassa, Belgiassa, Ranskassa sekä Royal Command Performance -esityksessä kuningas Yrjö VI:lle ja kuningatar Elisabetille. Laurel & Hardy elämäkerran kirjoittaja John Charles McCabe (s. 14.11.1920 Detroit, Michigan, Yhdysvallat ja k. 27.9.2005 Petoskey, Michigan, Yhdysvallat) kirjoitti, että heidän live-esiintymisiä Englannissa ja Ranskassa jatkettiin aina vuoteen 1954 saakka. Esityksissään he käyttivät usein uusia sketsejä ja materiaalia, jonka Stan Laurel kirjoitti heille.

John Wayne.

John Ford.

Oliver Hardyn hyvä ystävä, näyttelijä John Wayne (oik. Marion Robert Morrison, s. 26.5.1907 Winterset, Iowa, Yhdysvallat ja k. 11.6.1979 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) pyysi Hardya esittämään sivuroolia lännenelokuvassa The Fighting Kentuckian. Oliver Hardy oli aikaisemmin jo työskennellyt John Waynen ja elokuvaohjaaja John Fordin (oik. John Martin Feeney, s. 1.2.1894 Cape Elizabeth, Maine, Yhdysvallat ja k. 31.8.1973 Palm Desert, Kalifornia, Yhdysvallat) kassa hyväntekeväisyystuotannossa What Price Glory?, kun Stan Laurel oli aloittanut diabeteshoitonsa muutamaa vuotta aikaisemmin. Oliver Hardy epäili ensin osallistumistaan lännenelokuvaan, mutta Stan Laurelin vaatimuksesta kuitenkin päätti ottaa roolin vastaan.

Oliver Norvell Hardy (2. osa)

Oliver Hardy.

Mississippissä syntynyt Semon oli kiertävän juutalaisen varieteetaikuri Zera Semonin poika. Zera kutsui itseään ”Zera Suureksi”. Hänen äitinsä, Irene Semon (o.s. Rea), työskenteli Zeran assistenttina. Semon työskenteli seurueessa sisarensa kanssa taikureina isänsä kuolemaan saakka. Koulunsa lopetettuaan Savannassa Semon muutti New York Cityyn, jossa hän työskenteli The New York Sunille ja myöhemmin vielä The New York Morning Telegraphille sarjakuvapiirtäjänä, sarjakuvataiteilijana ja graafikkona. Työskennellessään taiteilijana Semon esiintyi varieteemonologeissa ja tämä herätti Vitagraph Studiosin huomion. Vuonna 1915 hänelle tarjottiin sopimusta studion kanssa.

Vitagraph Studios – tunnetaan myös nimellä Vitagraph Company of America – oli yhdysvaltalainen elokuvastudio, joka tuotti useita kuuluisia mykkäelokuvia. Studion perustivat elokuvatuottaja ja -ohjaaja James Stuart Blackton (s. 5.1.1875 Sheffield, Yorkshire, Englanti ja k. 13.8.1941 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ja elokuvaohjaaja ja tuottaja Albert Edward Smith (s. 4.6.1875 Faversham, Kent, Englanti ja k. 1.8.1958 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) vuonna 1897 Brooklynissa, New Yorkissa, nimellä American Vitagraph Company. Vuonna 1925 Warner Bros. Pictures – veljekset Harry Morris (oik. Hirsz Mojžesz Wonsal, s. 12.12.1881 Krasnosielc, Puola ja k. 25.7.1958 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat), Albert oik. Aaron Abraham Wonsal, s. 23.7.1884 Krasnosielc, Puola ja k. 26.11.1967 Miami Beach, Florida, Yhdysvallat), Samuel Louis (oik. Szmuel Wonsal, s. 10.8.1887 Krasnosielc, Puola ja k. 5.10.1927 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ja Jack Leonard Warner (oik. Jacob Warner, s. 2.8.1892 Lontoo, Ontario, Kanada ja k. 9.9.1978 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) perustivat yhtiön 4.4.1923 - osti yrityksen.

Warner Bros. Pictures -studiot.

Englantilainen emigrantti Blackton työskenteli vuonna 1896 toimittajana/taiteilijana New York Evening World -lehdessä ja lehti lähetti hänet haastattelemaan Thomas Edisonia tämän uudesta filmiprojektorista. Keksijä Thomas Edison suostutteli toimittajan ostamaan filmisarjan ja projektorin itselleen. Vuotta myöhemmin Blackton ja Smith perustivat yrityksensä, joka myös kilpaili suoraan Edisonin kanssa. Yhtiön kolmas osakas, jakelija William ”Pop” Rock, liittyi yhtiöön mukaan vuonna 1899. Elokuvayhtiön ensimmäinen studio sijaitsi Manhattanilla rakennuksen katolla Nassau Streetillä. Myöhemmin toiminta siirrettiin Midwoodin kaupunginosaan Brooklynissa, New Yorkissa.

Yhtiö nousi maineeseensa ensin uutiskatsauksillaan. Vitagraphin kuvaajat kiirehtivät paikalle kuvaamaan Espanjan ja Yhdysvaltojen sodan tapahtumia vuonna 1898. Nämä lyhytelokuvat olivat ensimmäisiä elokuva-alan propagandateoksia. Niitä tehtiin studioissa uudelleennäytöksinä, joita esitettiin tositapahtumien kuvamateriaalina. Mm. Santiagon lahden taistelu kuvattiin improvisoidussa kylpyammeessa ja taistelun savua tuotti rouva Blacktonin sikari. Vitagreph tuotti vuonna 1897 elokuvan The Humpty Dumpty Circus, joka oli ensimmäinen stop motion -tekniikkaa hyödyntävä elokuva.

Oliver Hardy erosi vuonna 1919 vaimostaan; väliaikainen avioero tuli voimaan marraskuussa 1920 ja se vahvistettiin lopulliseksi avioeroksi 17.11.1921. Hardy vei 24.11.1921 vihille näyttelijä Myrtle Reevesin, mutta avioliitto osoittautui hyvin onnettomaksi. Reevesin kerrottiin olleen alkoholisti.

Oliver Hardy esiintyi vuonna 1921 näyttelijä, kirjailija, elokuvaohjaaja ja -tuottaja Gilbert M. ”Broncho Billy” Andersonin (oik. Maxwell Henry Aronson, s. 21.11.1880 ja k. 20.1.1971) elokuvassa The Lucky Dog. Elokuvan pääosassa näytteli Stan Laurel. Oliver Hardy näytteli elokuvassa ryöstäjää, joka yrittää ryöstää Stan Laurelin hahmoa. Tämän elokuvan jälkeen nämä näyttelijät eivät näytelleet yhdessä moneen vuoteen.

Vuonna 1924 Oliver Hardy aloitti näyttelemisen Hal Roach Studiolla. Studion perusti Harold Eugene ”Hal” Roach Sr. (s. 14.1.1892 Elmira, New York ja k. 2.11.1992 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat). Hänen isä oli Charles Henry Roach, jonka isä syntyi Wicklow’ssa, Irlannissa. Äiti oli Mabel Gertrude Bally, jonka isä John Bally oli kotoisin Sveitsistä. Hal Roach saapui Hollywoodiin vuonna 1912 ja hän alkoi työskennellä mykkäelokuvissa avustajana. Hal Roach perusti 23.7.1914 Rolin Film Companyn yhdessä Dan Linthicumin ja IH Nancen kanssa. Studiotontti sijaitsi osoitteessa 8822 Washington Boulevard Culver Cityssä, Kaliforniassa. Studion nimi muuttui Hal E. Roach Studioksi vuonna 1920.

Hal Roach Sr.

Larry Semon palkkasi vuonna 1925 Oliver Hardyn näyttelemään Tin Mania Semonin elokuvaversiossa Ihmemaa Oz -elokuvaan. Vielä samana vuonna Billy West rekrytoi Oliver Hardyn esiintymään lempeän koomikko Bobby Rayn (oik. Wilhelm Robert McBain Fuehrer, s. 6.10.1899 New York City, Yhdysvallat ja k. 26.3.1957 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) rinnalla neljässä slapstick -komediassa. Nämä lyhytelokuvat, joissa Oliver Hardy ja Bobby Ray näyttelivät lihavaa ja laihaa hahmoa, olivat lopulta prototyyppejä myöhemmille Laurel & Hardy -komedioille. Oliver Hardy muisteli vuonna 1954 näin: ”Bobby oli aina se, joka putosi; minä olin se viisas kaveri, aivan kuten olen Laurel & Hardyssa, vain Laurel & Hardyssa olen aina se, joka putosi. Pidän näitä [elokuvia] silloin tällöin Laurel & Hardy -idean alkuna, ainakin minun mielestäni.”

Oliver Hardy jatkoi näyttelemistään Hal Roachin studiolla komedioissa, kuten Yes, Yes, Nanette!, jonka pääosassa oli näyttelijä Jimmy Finlayson (oik. James Henderson Finlayson, s. 27.8.1887 Larbert, Stirlingshire, Skotlanti ja k. 9.10.1953 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ja komedian ohjasi Stan Laurel. Kaljuuntunut ja viiksekäs näyttelijä muistettiin varsinkin silmiensä siristelystä ja hän näytteli paljon aikanaan Laurelin & Hardyn vastanäyttelijänä. Finlayson syntyi Alexander ja Isabella (o.s. Henderson) Finlaysonin perheeseen. Hän työskenteli alkuun peltiseppänä ennen kuin alkoi näytellä. John Clyden näytelmäryhmässä hän näytteli Jamie Ratcliffea näytelmässä Jeanie Deans Theatre Royalissa Edinburgissa vuonna 1910.

James Finlayson.

Finlaysonin molempien vanhempien kuoltua seuraavana vuonna hän muutti 24-vuotiaana veljensä Robertin kanssa Yhdysvaltoihin. Hän näytteli toukokuussa 1912 New Yorkissa teuchteriksi naamioituneena etsivää Daly’s Theatren näytelmässä The Great Game. Daily Mirrorin arvostelija ylisti Finlaysonin näyttelijän taitoja. Finlayson saapui Los Angelesiin vuonna 1916 ja hän sai näytellä mm. Thomas Harper Incen (s. 16.11.1880 Newport, Rhode Island, Yhdysvallat ja k. 19.11.1924 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat) studiolla. Lokakuussa 1919 Finlayson allekirjoitti sopimuksen Mack Sonnett Comedies Corporationin kanssa ja hän esiintyi monissa komedioissa mm. Keystone Copsin kanssa. Finlaysonista ei Sonnettilla vielä tullut suurta tähteä ja hän lopetti työskentelyn siellä vuonna 1922. Lähes välittömästi hänet palkattiin Hal Roachin studiolle näyttelijäksi Snub Pollard- ja Stan Laurel -komedioihin sivurooleihin.

Harold Clayton Lloyd.

Roachin studion suuri lyhytelokuvien tähti Harold Clayton Lloyd (s. 20.4.1893 Burchard, Nebraska, Yhdysvallat ja k. 8.3.1971 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat) oli siirtymässä pitkien elokuvien tekoon ja siksi Hal Roachin studio yritti aloittaa uusia sarjoja Crarley Chasen (oik. Charles Joseph Parrott, s. 20.10.1893 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat ja k. 20.6.1940 Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat) ja Finlaysonin kanssa. Finlayson avioitui Emily Cora Gilbertin kanssa vuonna 1919 ja hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen vuonna 1942. Vuonna 1927 Hal Roach studio antoi All-Star Comedy -sarjallaan Finlaysonille mahdollisuuden tasavertaiseen rooliin nousevien vastanäyttelijöiden Stan Laurelin ja Oliver Hardyn sekä koomikko Edna Marionin kanssa. Hal Roach studion vakituinen tuottaja, käsikirjoittaja ja tuleva Oscar -palkittu ohjaaja Thomas Leo McCarey (s. 3.10.1898 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 5.7.1969 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) tunnisti Stan Laurelin ja Oliver Hardyn valtavan potentiaalin ja hän alkoi kehittää heidän hahmoja ja laajentaa parivaljakon rooleja. Syksyyn 1928 mennessä Stan Laurelilla ja Oliver Hardylla oli oma sarja, jonka tähtinäyttelijöinä parivaljakko toimi.

Finlaysonia pidettiin useiden mielestä korvaamattomana osana Laurel & Hardy -tiimiä. Finlayson ennätti tehdä 33 roolia Stan Laurelin ja Oliver Hardyn elokuvissa. Yleensä Finlaysonin roolit näissä elokuvissa olivat roiston tai antagonistin rooleja. Finlayson näyttelii Stan Laurelin kanssa 19 elokuvassa ja hän esiintyi Oliver Hardyn rinnalla yhteensä viidessä elokuvassa ennen Stan Laurelin ja Oliver Hardyn yhteistyö käynnistyi.

Finlayson söi yhdessä englantilaisen näyttelijä Stephanie Hope Insall (s. 16.2.1908 Bristol, England ja k. 5.12.1987 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) kanssa säännöllisesti aamiaista yhdessä. Lokakuun 9. päivän aamuna vuonna 1953 Finlayson ei kuitenkaan ilmestynyt aamiaispaikalle tavalliseen aikaan. Stephanie Insall tiesi Finlaysonin äskettäin sairastaneen flunssan ja sen vuoksi näyttelijä Insall meni Finlaysonin kotiin. Hän löysi Finlaysonin kuolleena kotoaan; Finlayson oli menehtynyt edellisenä iltana sydänkohtaukseen 66 vuoden iässä.

 

 Oliver Norvell Hardy

Norvell Hardy.

Yhdysvaltalainen koomikko Oliver Norvell Hardy (s. 18.1.1892 Harlem, Georgia ja k. 7.8.1957 North Hollywood, Los Angeles) viisilapsisen perheen nuorimpana lapsena. Hänen isä oli Oliver Hardy, joka oli ollut Yhdysvaltain sisällissodassa konfederaation armeijan veteraani; isä haavoittui Antietamin taistelussa 17.9.1862 lähellä Sharpsburgia, Marylandissa. Tuona Yhdysvaltojen historian verisimpänä päivänä kuoli, haavoittui tai katosi yhteensä 22 727 ihmistä. Vaikka Unionin sota-armeija kärsi suuremmat tappiot taistelussa kuin Etelävaltiot, taistelu oli kuitenkin merkittävä käännekohta Unionille.

Vanhempi Oliver Hardy autteli omaa isäänsä perheen puuvillaplantaasin tähteiden hoidossa. Myöhemmin hän osti osuuden vähittäiskaupasta ja hänet valittiin myös kokopäivätoimiseksi verokantajaksi Columbian piirikuntaan, Georgiaan. Perheen äiti, Emily Norvell, oli Thomas Benjamin Norvellin tytär. Perheen esi-isiä oli virginialainen kapteeni ja plantaasinomistaja Hugh Norvell (s. 1669 ja k. 25.10.1719), joka palveli kuningas Vilhelmin sodassa ja auttoi Williamsburgin perustamisessa vuonna 1699. Suku polveutuu skotlantilaista alkuperää olevasta Thomas Norvellista, joka syntyi vuonna 1591 ja kuoli Wareickin piirikunnassa Virginiassa ennen 17.8.1635, missä hän oli yksi tilan alkuperäisistä omistajista. Oliver ja Emily Hardy menivät avioliittoon 12.3.1890. Avioliitto oli Oliver Hardylle jo toinen ja Emily Norvellille vastaavasti kolmas.

Oliver Hardy.

Vuonna 1891 perhe muutti Madisoniin, Georgiaan. Perheen isä kuoli jo Norvell Hardyn ollessa alle vuoden ikäinen. Myös perheen vanhin poika Sam kuoli hukuttuaan Oconee -jokeen. Ajoittain Norvell Hardy oli hankala oppilas koulussa. Viidenneltä luokalta koulusta hänet lähetettiin Georgian sotilaskorkeakouluun Milledgevilleen. 13-vuotiaana vuonna 1905 Hardy ilmoittautui syksyllä Young Harris Collegeen Pohjois-Georgiassa yläasteelle, jonka hän suoritti menestyksellä tammikuussa 1906. Hardya ei kiinnostanut paljoakaan muodollinen koulutus. Sen sijaan hän kiinnostui jo varhain musiikista sekä teatterista.

Adolf Dahm-Petersen.

Norvell Hardy liittyi pian teatteriryhmään ja karkasi vielä myöhemmin Atlantan lähellä olevasta sisäoppilaitoksesta päästäkseen teatteriryhmän mukana laulamaan. Emily-äiti oli jo varhain tunnistanut poikansa laulukyvyn ja hän lähetti poikansa Atlantaan opiskelemaan musiikkia ja laulua norjalaisen laulunopettaja Adolf Dahm-Petersenin (s. 2.1.1856 Kristianissa ja k. 29.1.1922 Los Angeles, Kalifornia) ohjauksessa. Dahm-Petersenin käytyä lukion ja Norjan kuninkaallisen sotilasakatemian hän opiskeli Aachenin ja Karlsruhen yliopistoissa Saksassa. Pianonsoittoa hän opiskeli norjalaisen säveltäjä ja pianisti Hanna Bergwitz-Goffengin (s. 1825 Oslo ja k. 22.12.1879 Christiania) johdolla, musiikinteoriaa Johan Severin Svendsenin (s. 30.9.1840 Christiania, Norja ja k. 14.6.1911 Kööpenhamina, Tanska) johdolla ja laulua Emilio Belarin johdolla. Adolf Dahm-Petersen avioitui Susie Kreuderin kanssa 11.9.1892. Hän debytoi konsertissa Carnegie Hallissa vuonna 1894, minkä jälkeenkin hän piti konsertteja mm. Norjassa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa. Hän esiintyi solistina Oratorio Society of New Yorkissa, Sousan orkesterissa ja Damrosch Opera Companyssa säveltäjä ja kapellimestari Walter Johannes Damroschin (s. 30.1.1862 Breslau, Sleesia, Preussi ja k. 22.12.1950 New York, Yhdysvallat) johdolla. Adolf Dahm-Petersen toimi monien kuorojärjestöjen johtajana ja laulunopettajana Ithacan musiikkikonservatoriossa ja Cornellin yliopistossa New Yorkissa.

Hanna Bergwitz-Goffeng.

Norvell Hardy jätti käymästä osalla laulutunneistaan, sillä hän hän lauloi Alcazar -teatterissa 3,50 dollarin viikkopalkalla. Hardy ilmoittautui myös vuonna 1912 yhdelle tai kahdelle Georgian yliopiston oikeustieteen kurssille syyskaudeksi vain päästäkseen pelaamaan jalkapalloa. Hän ei koskaan jättänyt yhtään jalkapallopeliä väliin.

Stan Laurel.

Hardy alkoi teini-ikäisenä käyttää nimeään Oliver Norvell Hardy -muodossa; hän lisäsi etunimen Oliver kunnioituksena omalle isälleen. Hän käytti nimeä Oliver N. Hardy vuoden 1911 Yhdysvaltain väestönlaskennassa. Samoin hän käytti Oliver -etunimeään kaikissa myöhemmissä virallisissa asiakirjoissa, kuten esimerkiksi avioliittoilmoituksessa. Oliver N. Hardy vihittiin Solomon Lodgessa nro 20 Jacksonvillessa Floridassa vapaamuurariksi, mikä auttoi häntä majoittumisessa ja ruokailuissa hänen aloittaessaan showbisneksessä toimimisen. Myöhemmin vielä hänet otettiin Stan Laurelin (oik. Arthur Stanley Jefferson, s. 16.6.1890 Ulverston, Englanti ja k. 23.2.1965 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) kanssa Vesirottien suurveljeskuntaan yhdessä. Grand Order of Water Rats -veljeskunnan perustivat orkesterikoomikot Joe Elvin (oik. Joseph Peter Keegan, s. 29.11.1862 ja k. 3.3.1935) ja Jack Lotto (oik. John Egington, s. 11.10.1856 Kinver, Staffordshire, Englanti ja k. 28.8.1944 Croydon, Surrey, Englanti) vuonna 1889 Lontoossa.

Siegmund Lubin.

Thomas Alva Edison.

Hardyn kotikaupungissa Milledgevillessä avattiin vuonna 1910 elokuvateatteri The Palace. Oliver Hardysta tuli tämän elokuvateatterin johtaja, koneoperaattori, lipunmyyjä ja siivooja. Hänelle muodostui uudesta elokuvateollisuudesta suorastaan pakkomielle ja hän oli täysin vakuuttunut, että hän kykenisi tekemään parempaa työtä kuin elokuvissa näkemänsä näyttelijät. Hardyn ystävä kehoitti häntä muuttamaan Jacksonvilleen Floridaan, jossa tehtiin joitakin elokuvia. Oliver Hardy muuttikin sinne vuonna 1913. Hardy elätti itsensä öisin kabaree- ja vaudeville -laulajana ja päivisin hän työskenteli elokuvatuotantoyhtiö Lubin Manufacturing Companyssa. Yhtiö tuotti mykkäelokuvia vuosina 1896-1916, joita levitettiin Liberty Bell -tavaramerkillä. Puolasta syntyisin ollut juutalainen optikko Siegmund Lubin (oik. Zygmunt Lubszyński, s. 20.4.1851 Breslau, Preussi ja k. 11.9.1923 Ventnor, New Jersey, Yhdysvallat) alkoi valmistaa omaa kamera-projektoriyhdistelmäänsä, jota hän myös myi eteenpäin. Vuonna 1896 Lubin alkoi levittää elokuvia keksijä ja liikemies Thomas Alva Edisonille (s. 11.2.1847 Milan, Ohio, Yhdysvallat ja k. 18.10.1931 West Orange, New Jersey, Yhdysvallat). Lubinin yritys myi myös muiden ohjaajien kopioituja elokuvia laittomasti, erityisesti Marie Georges Jean Méliésin (s. 8.12.1861 Pariisi ja k. 21.1.1938 Pariisi) elokuvia, mikä teki Lubinista yhden elokuvapiratismin varhaisista harjoittajista.

Oliver ja Madelyn.

Oliver Hardy tapasi Jacksonvillessa pianisti Madelyn Saloshinin (s. 2.8.1896 Macon, Georgia, Yhdysvallat ja k. 6.12.1941 Manhattan, New York, Yhdysvallat), jonka kanssa hän solmi avioliiton 17.11.1913 Maconissa, Georgiassa. Vuonna 1014 Oliver Hardy teki ensimmäisen elokuvaroolinsa elokuvassa, Outwitting Dad, Lubinin elokuvastudiolla. Häntä mainostettiin nimellä Oliver N. Hardy. Hänet tunnettiin yksityiselämässään nimellä ”Babe”” Hardy ja häntä alettiin mainostaa monissa myöhemmissä Lubinin elokuvissa ”Babe Hardyna”, kuten elokuvassa Takaisin maatilalle (1914). Koska Oliver Hardy oli kookas mies – 185 cm pitkä ja hän painoi noin 136 kg – hänen kokonsa myös asetti tiettyjä rajoituksia roolituksiin.

Oliver Hardy.

Mark M. Dintenfass.

Oliver Hardy oli vuoteen 1915 mennessä näytellyt 50 lyhyen kelan Lubinin elokuvastudiolla valmistetussa elokuvassa. Sen jälkeen Hardy vaimoineen muutti New Yorkiin ja näytteli siellä elokuvarooleja Pathé-, Casino ja Edison -studioille. Hardy palasi vielä Jacksonvilleen tehden siellä elokuvarooleja Vim Comedy Companylle. Vim Comedy Company oli varsin lyhytikäinen elokuvastudio Jacksonvillessa ja New Yorkissa. Se osti Siegmund Lubin Manufacturing Companyn toimitilat Jacksonvillessa osoitteessa 750 Riverside Avenue vuonna 1915 Lubinin yrityksen mentyä konkurssiin. Vim Comedy Companyn perustivat elokuvatuottajat Louis Burston (s. 1878 Venäjä ja k. 25.3.1923) ja Mark M. Dintenfass (s. 17.4.1872 Tarnów ja k. 23.11.1933 Cliffsidepark). Vim Comedy Company erikoistui kaksikelaisten komedioiden tuotantoon ja se tuotti lyhyen olemassaolonsa aikana niitä satoja. Oliver Hardyn lisäksi yhtiön näyttelijöitä olivat mm. Ethel Marie Burton, Walter Stull, Billy Ruge, Rosemary Theby, Billy Bletcher ja hänen vaimonsa Arline Roberts sekä Kate Price. Parhaimmillaan Vim Comedy Companylla oli lähes 50 työntekijää. Vim Comedy Company lopetti toimintansa vuonna 1917, kun Oliver Hardy havaitsi, että sekä Burstein että Dintenfass varastivat palkkavaroja yrityksestä. Louis Bursteinin perustama King-Bee Films -studio osti Vim Comedy Companyn. Sen jälkeen Oliver Hardy työskenteli King-Bee Films -studiolle Billy Rugen, Billy Westin ja koomikko Ethel Burtonin kanssa. Oliver Hardy jatkoi roistojen esittämistä pitkälle 1920-luvun alkupuolelle.

Vuosien 1916-1917 välillä Oliver Hardy koki lyhyen ohjaajauran. Hänen ansiokseen katsotaan ainakin kymmenen lyhytelokuvan ohjaaminen joko yksi tai yhdessä toisen kanssa ohjaaminen, jolloin Hardy myös näytteli elokuvassa itse. Oliver Hardy muutti vuonna 1917 Los Angelesiin asumaan ja hän työskenteli siellä freelancerina monille Hollywood -studioille. Hän näytteli 40 elokuvassa Vitagraphille vuosien 1918-1923 aikana, pääasiassa näytellen näyttelijä, ohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja Larry Semonin (Lawrence Semon, s. 9.2.1889 West Point, Mississippi, Yhdysvallat ja k. 8.10.1928 Victorville, Kalifornia, Yhdysvallat) ”raskaita” rooleja.

Larry Semon.