Taiteilijoiden työtilat Tampereella 

Lielahden kartano.

Useilta tamperelaisilta taiteilijoilta on vaarassa lähivuosina työskentelytilojen lähtö pois. Tampereen kaupungin pitkän aikavälin suunnitelmissa on tällä hetkellä kirjaukset muun muassa ateljeetalo Pesulan Hatanpäällä, taidekeskus Mältinrannan Tammerkosken rannassa sekä Takahuhdin taiteilijatalon myynnit tulevaisuudessa. Myytävien kulttuurirakennusten listalle kaupunki on mahduttanut samoin vuosi sitten väliaikaisena kulttuurikeskuksena avatun Lielahden kartanon, joka valmistui aikanaan Ylöjärven puolelle vuonna 1893. Jokainen edellä mainituista rakennuksista vaatisi pikaista perusparannusta.

Takahuhdin taiteilijatalo.

Tampereen kaupunki on suunnitellut Mältinrannan ja Takahuhdin taiteilijatilojen korvaamista Hiidenrannan vanhalle tehdasalueelle rakennettavalla taiteilijatalolla. Päätöstä Hiidenrannan taiteilijatalon rakentamisesta ei tosin ole vielä tehty, koska sen rakentaminen ja rahoitus ovat edelleen avoimia kysymyksiä. Yhäti vaihtoehtona on vanhojen taiteilijatilojen säilyminen, sillä tällä hetkellä tutkitaan, mitä kannattaa tehdä ja mitä eri vaihtoehdot kustantavat kaupungille. Tampereen kaupungin kulttuuritilakehittämisen projektipäällikkö Anna Vesén tähdentää, että Mältinrannan myynti ja Hiidenrannan taiteilijatalon rakennuttaminen ovat vasta suunnittelun alla.

AnnaVesén.

Tampereen Taiteilijaseura toimii kuvataiteilijoiden etujärjestönä, joka edistää pirkanmaalaista kuvataidetta sekä järjestää galleria-, taidelainaamo- ja työpajatoimintaa. Tampereen Taiteilijaseura järjestää vaihtuvia näyttelyitä Taidekeskus Mältinrannassa – Mältinrannan avajaiset olivat vuonna 1983 - sekä muutakin näyttelytoimintaa. Taiteilijaseuralla on samoin ateljeetiloja kuten Tampereen ateljeetalo Kalevassa ja Ateljeetalo Pesuja Hatanpäällä sekä yhteistiloja Mältinrannan taidekeskuksessa. Taiteilijaseuran toimintaan kuuluu myös kurssitoiminta, työpajoja ja näyttelyopastuksia. Tämän lisäksi taiteilijaseura jakaa stipendejä seuran jäsenille Alli ja Allan Adolf Salon (s. 27.11.1901 Pori ja k. 23.12.1978) erillisrahastosta, joka perustettiin testamenttilahjoituksen pohjalta Tampereen Taiteilijaseuraan vuonna 1981.

Tampereen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Inka Hannulan mukaan seura ei haluaisi siirtää Mältinrannan galleriaa eikä taidelainaamoa Hiidenrantaan. Mikäli työtilat ja työpajat siirtyisivät Hiidenrantaan, Taiteilijaseura toivoo gallerian ja taidelainaamon säilyvän kuitenkin kaupungin keskustassa. Tampereen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Inka Hannula on silti tyytyväinen, kun keskusteluyhteys Tampereen kaupungin virkamiesten kanssa on olemassa. Tampereen kaupungin verkkopalvelusuunnitelmaan on kirjattu, että Mältinrannan galleria- ja taidelainaamon tilat korvataan etsimällä kaupungin keskustasta niille tiloja yhteistyössä Taiteilijaseuran kanssa.

Inka Hannula.

Tampereen kaupungin mukaan sekä Mältinrannan taidekeskus että Takahuhdin taiteilijatalo tarvitsevat laajoja peruskorjauksia. Anna Vesénin mukaan Takahuhdin taidekeskus on niin huonossa kunnossa, ettei taidekeskuksen korjausta voi enää kauaa siirtää. Samoin selvää on sekin, että korjauksen aloittaminen vaatii taiteilijoille väistötiloja, joita kaupungilla ei valitettavasti juuri ole tarjota. Tampereen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Inka Hannulan mielestä Mältinrannan taidekeskus on vielä kohtalaisen hyvässä kunnossa, mutta sensijaan Takahuhdin taiteilijatalon rakennus on suuren remontin tarpeessa.

Mältinrannan taidekeskus.

Mältinrannan taidekeskuksen parhaita puolia Taiteilijaseuran kannalta on eittämättä sen sijainti Tampereen kaupungin keskustassa muiden gallerioiden ja taidemuseoiden lähellä. Rakennusmestari Karl Edvard ”Eetu” Murros (vuoteen 1906 saakka Molin, s. 17.8.1880 Tampere ja k. 9.6.1949 Tampere) suunnitteli Tampereen kaupungin rakennustoimistossa vuonna 1929 Mältinrannan punatiilisen rakennuksen, joka alun perin valmistui vedenpuhdistuslaitokseksi. Tampereen kaupunki kunnosti tilat vedenpuhdistustoiminnan päätyttyä vuonna 1983 ja vuokrasi tilat Tampereen Taiteilijaseuralle sekä Pirkkalaiskirjailijoille. Tuolloin remontoitiin tilat molempien järjestöjen toimistoille sekä Taiteilijaseuran gallerioille ja grafiikkapajalle. Rakennuksen takaosassa sijaitsevaan entiseen allasosastoon suunniteltiin silloin työtiloja, jotka rakennettiin 25 vuotta myöhemmin valmiiksi. Syyskuussa 2008 päättyneessä remontissa Taidekeskus Mältinranta sai uutta tilaa noin 700 neliötä.

Vuonna 1920 perustetun Tampereen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Inka Hannulan mukaan Mältinrannan taidekeskus sopii tehtäväänsä monella tapaa. Rakennuksen tilat on kunnostettu taiteilijaseuran toimintaa silmällä pitäen ja grafiikanpaja on taiteen ammattilaisten sekä harrastajien käytössä. Tilat saavat myös ammattilaisilta kiitosta ja galleriatila on varsin toimiva ja käyttöön sopiva. Puheenjohtaja Inka Hannulan mukaan Takahuhdin puutalo puiston keskellä on rauhallinen ja taiteilijoita inspiroiva työympäristö. Puurakennuksessa sijaitsee työtiloja, residenssi ja kaksi suurta työtilaa, jotka ovat vuokrattavissa käyttöön.

Kesäkuussa 2025 Lielahden kartanon rakennus avautui yleisölle väliaikaisena kulttuurikeskuksena. Lielahden kartanon on tarkoitus tarjota vielä työtiloja taiteilijoille ja kulttuurialan työntekijöille neljän vuoden ajan sekä samalla tuottaa osallistavaa kulttuuritoimintaa. Vuodella 2030 oli aikaisemmin suunniteltu Lielahden kartanon peruskorjaus, mutta tällä hetkellä kartanon päärakennus on poistettavien rakennusten listalla. Mikäli Tampereen kaupunki päättää rakennuttaa Hiedanrannan taiteilijatalon, sen pitäisi valmistua viimeistään vuoteen 2036 mennessä. Projektipäällikkö Anna Vesén toivoo, että taiteilijatalo valmistuisi jo aikaisemmin, sillä vanhat rakennukset eivät välttämättä kestä edes vuoteen 2030 saakka.

Ateljeetalo Pesula Hatanpäällä.

Tampereen Taiteilijaseura tyhjentää parhaillaan Hatanpään pesularakennusta. Ainakin osa ateljeetalon kuvataiteilijoista on jo ennättänyt vuokrata uudet työtilat maaliskuussa avautuneesta Nekalabista. Mikäli Hiedanrannan taiteilijatalo rakennetaan, tulee siihen Anna Vesénin mukaan saada työtiloja taiteilijoille nykyistä ateljeerakennusta enemmän, koska juuri työtiloista on Tampereen kaupungissa huutava pula. Hiedanrannan taiteilijatalolle on uumoiltu paikaksi tehdasrakennusten viereistä tilaa. Tahtaan tiloihin tulisi muiden taiteiden aloille omat tilansa. Vuoden 2027 kaavaohjelmasta selviävät tarkemmat suunnitelmat.

Invalidiliiton lausunto etukäteismaksun käyttöönotosta tuomioistuimissa 

Oikeusministeriölle antamasaan lausunnossa vuonna 1938 perustettu Invalidiliitto vastustaa etukäteismaksun käyttöönottoa tuomioistuimissa. Maksun asettaminen heikentäisi Invalidiliiton mukaan erityisesti vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia hakea oikeutta asioihinsa.

Etukäteismaksun periminen tuomioistuimissa heikentäisi Invalidiliiton mukaan erityisesti vammaisen henkilön oikeusasemaa, mikäli hän on aikeissa nostaa siviilikanteen syrjinnästä käräjäoikeudessa. Siviilikanteen nostaminen on suuri taloudellinen riski useille vammaisille henkilöille, koska oikeudenkäyntikulut voivat nousta huomattavan korkeiksi. Siksi tämä lisäisi merkittävästi kynnystä viedä syrjintätapauksia tuomioistuimeen.

Omassa lausunnossaan Invalidiliitto korostaa, että lakiehdotus on ristiriidassa perustuslain takaaman oikeusturvan kanssa. Invalidiliiton mukaan jokaisella tulee olla oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa ilman kohtuutonta estettä. Perittävä etukäteismaksu kaventaisi merkittävästi tätä oikeutta sekä lisäisi eriarvoisuutta kansalaisten välillä. Siten oikeuden saatavuus olisi riippuvainen henkilön maksukyvystä. Samalla Invalidiliitto muistuttaa, että oikeuden saatavuutta on jo merkittävästi rajoitettu aiemmilla lakimuutoksilla, esimerkiksi edellyttämällä vammaispalveluita koskevissa valitusasioissa valitusluvan hakemista korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Valtioiden tulee turvata vammaisille henkilöille YK:n vammaisyleissopimuksen mukaan yhdenvertainen ja tehokas oikeussuoja muihen henkilöiden kanssa. Esiselvityksen mukainen etukäteismaksu olisi ristiriidassa tämän velvoitteen kanssa, joten etukäteismaksun ennakkoperinnän jatkovalmistelusta tulee luopua.

Invalidiliitto ry:n lausunto on päivätty 19.5.2026 ja lausunto on seuraava:

Asia: Invalidiliiton lausunto oikeusministeriölle esiselvityksestä etukäteismaksusta tuomioistuimissa Viite: Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/16835/2024

Miten katsotte etukäteismaksun vaikuttavan asianosaisen harkintaan asiansa saattamisesta tuomioistuimen ratkaistavaksi?

Invalidiliitto katsoo etukäteismaksun perimisen vaikuttavan heikentävästi entisestään vammaisen henkilön oikeusasemaan, mikäli hän on aikeissa nostaa siviilikanteen syrjinnästä vastaajaa kohtaan yleisessä tuomioistuimessa. Erilaisten tutkimusten mukaan vammaiset ihmiset ovat suurelta osin työelämän ulkopuolella eikä heillä ole samankaltaista taloudellista puskuria siviilioikeudenkäyntien varalle kuin taloudellisesti vakaammassa tilanteessa olevilla ihmisillä. Vammaiselle henkilölle siviilikanne syrjintäjutussa olisi riski, koska pelkästään oikeudenkäyntikulut syrjintäjutussa voivat nousta huomattavan korkeiksi, sillä siviilijutun häviäjä maksaa omat ja vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Lisäksi siviiliperusteella syrjinnästä tuomittujen hyvitystenkin määrä on yleisissä tuomioistuimissa ollut varsin vähäinen vrt. esim. KKO: 2025:85 (välillinen syrjintä vamman perusteella, esteetön sisäänkäynti pyörätuolinkäyttäjälle, 2.000 euroa).

Onko teillä muuta lausuttavaa?

Suomen perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Edelleen perustuslain 21 §:n (Oikeusturva) 1 momentin nojalla ”jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.”

Invalidiliiton näkemyksen mukaan ennakkomaksun periminen oikeudenkäynnin aloittamisen edellytyksenä heikentäisi perustuslaissakin turvattua kansalaisen oikeutta saattaa asiansa käsitellyksi asianmukaisesti oikeusistuimessa. Tämä eriarvoistaisi entisestään kansalaisten yhdenvertaisia oikeuksia oikeuden saatavuudelle ja lisäisi polarisaatiokehitystä, mikä voisi johtaa oikeusvaltion rapautumiseen. Lainsäädännön keinoin ei voida ennakkoon puuttua siihen, mikä on siviilijutun lopputulos, vaan riippumaton tuomioistuin arvioi esitettyjä todisteita ja muuta näyttöä, onko kanne hyväksyttävissä tuomioistuimessa.

Invalidiliitto muistuttaa, että oikeuden saatavuutta on jo rajoitettu aiemmilla lakimuutoksilla mm. kaikki hallintoasiat korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttävät erillisen valitusluvan hakemista ja sen hyväksymistä esim. haettaessa muutosta vammaispalvelulain subjektiivisista oikeuksista. Yleisen tuomioistuimen puolella edellytetään suurimmassa osassa rikos- ja riita-asioita jatkokäsittelylupaa hovioikeudelta. Käytännössä oikeudenkäynnin intressipunninnan voi myös suorittaa ennakolta laajoissa riita-asioissa esim. vaatimalla vakuustakavarikkoa.

Esiselvityksen johtopäätöksenä on katsottu, että etukäteismaksuun siirtyminen vahvistaisi oikeudenhoidollisia edellytyksiä ja toisi merkittäviä taloudellisia säästöjä. Invalidiliitto on havainnut neuvonnastaan ja jäsenistöltään tulleiden viestien perusteella sen, että yhä harvempi vammainen henkilö on saanut valitusluvan korkeimmasta hallinto-oikeudesta vammaispalvelulain subjektiivisia oikeuksia koskevista päätöksistä. Vammaisten ihmisten perusoikeusherkkien ja perustuslain 19.1 §:n välttämätöntä huolenpitoa koskevien vammaispalvelupäätösten oikeudenhoito on pikemminkin heikentynyt valitusluvan astuttua voimaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Tämä lisää inhimillisiä mutta myös sote -kustannuksia pitkällä aikavälillä.

YK:n vammaisyleissopimus ratifioitiin 10.6.2016 ja on osa lainsäädäntöä ja Suomen oikeusjärjestelmää. Yleissopimuksen 13 artiklan (Oikeussuojan saavutettavuus) mukaan mm. ”sopimuspuolet varmistavat vammaisille henkilöille oikeussuojan tehokkaan saavutettavuuden yhdenvertaisesti muiden kanssa, muun muassa järjestämällä menettelyllisiä ja ikään perustuvia mukautuksia, helpottaakseen heidän tehokasta suoraa ja välillistä osallistumistaan, myös todistajina, kaikkiin oikeudellisiin menettelyihin, tutkintavaihe ja muut valmisteluvaiheet mukaan lukien.” Invalidiliitto katsoo, että esiselvityksen mukainen etukäteismaksu tuomioistuimessa ei luo vammaiselle mahdollisuutta saada tehokasta oikeussuojaa eikä varmista tehokasta osallistumista oikeusprosessiin, joten sen jatkovalmistelusta lainsäädännöksi tulee luopua.

Helsingissä 19. päivänä toukokuuta 2026

Invalidiliitto ry

Janne Juvakka                       Laura Andersson

toimitusjohtaja                        johtaja

Lisätietoja: Henrik Gustafsson, juristi, henrik.gustafsson@invalidiliitto.fi

Sara Hildénin taidemuseo 

Sara Hildén.

Tänä suvena Sara Hildénin taidemuseo Tampereella avaa ovensa maksutta yleisölle joka kuukauden viimeisenä perjantaina kello 15–19.

Ilmaiset iltapäivät järjestetään 29. toukokuuta, 26. kesäkuuta, 31. heinäkuuta ja 28. elokuuta. Sara Hildénin taidemuseossa on esillä nuorta maalaustaidetta esittelevä ryhmänäyttely Vastamaalattua – Freshly Painted, johon näyttelyyn on kutsuttu pääasiassa Suomessa asuvia ja työskenteleviä kuvataiteilijoita, joiden päätekniikkana on maalaustaide.

Sara Hildénin taidemuseo sijaitsee Tampereen Särkänniemessä Näsijärven rantamaisemissa. Liikenainen ja taidemesenaatti Sara Ester Hildénin (1930-luvulle Saara Ester Hilden; vuosina 1949–1962 Sara Ester Hildén-Enroth, s. 16.8.1905 Tampere ja k. 7.10.1993 Tampere) taidemuseo järjestää yleisölle kesäaikaan neljä ilmaista iltapäivää.

Tampereen kaupungin ja Sara Hildénin säätiön välinen sopimus museon perustamisesta solmittiin vuonna 1975. Sara Hildén oli ulkomaanmatkoillaan tutustunut useisiin eurooppalaisiin taidemuseoihin. Paikkaa valittaessa Hildén mieltyi rakenteilla olleen Särkänniemen huvipuiston vieressä sijainneen vanhan huvilatontin Näsijärvelle avautuvaan näköalaan. Paikan lisäksi rakennuksen suunnittelun lähtökohdiksi otettiin näyttelysalien liittyminen toisiinsa ja teoksille sopivan valaistuksen luominen. Museorakennuksen suunnittelijaksi valittiin tamperelainen Pekka Juhani Ilveskosken (s. 31.5.1931 ja k. 6.9.1987) arkkitehtitoimisto. Taidemuseo avasi ovensa yleisölle helmikuussa 1979. Sara Hildénin taidemuseo oli valmistuessaan Suomen suurin taidemuseo ja Tampereen ensimmäinen nimenomaan taidemuseoksi valmistunut rakennus.

Sara Hildénin taidemuseo.

Taidemuseoon on sijoitettu Sara Hildénin säätiön taidekokoelma, joka sai alkunsa vuonna 1962. Tuolloin Sara Hildén lahjoitti omistamansa taideteokset säätiölle, joka nimettiin hänen mukaansa. Taidekokoelman ytimen muodostavat taidemaalari Erik Sigfrid Enrothin (s. 11.12.1917 Helsinki ja k. 16.4.1975 Helsinki) varhaiskauden maalaukset vuosilta 1945–1963.

Erik Enroth.

Sara Hildénin säätiön kokoelma koostuu suomalaisista ja ulkomaisista maalauksista, veistoksista, piirustuksista ja grafiikasta, ja se on yksi Suomen laajimmista ja merkittävimmistä modernin taiteen kokoelmista. Hildénin säätiö huolehtii edelleen kokoelman kartuttamisesta ja tallentaa hankintansa Sara Hildénin taidemuseoon. Tällä hetkellä säätiön kokoelmaan kuuluu noin 4 600 teosta sekä testamenttilahjoituksena vastaanotettu taidegraafikko Pentti Ensio Kaskipuron (vuoteen 1935 Krut, s. 10.10.1930 Helsinki ja k. 4.9.2010 Kauniainen)taidekokoelma.

Pentti Kaskipuro.

Museo järjestää vaihtuvia näyttelyitä. Usein kesäaikaan esillä ovat Sara Hildénin säätiön kokoelmateokset modernismin klassikoista uusimpiin hankintoihin. Näyttelyohjelmaan kuuluvat myös suomalaisen nykytaiteen esittelyt sekä erityisesti korkeatasoiset kansainvälisen modernin taiteen ja nykytaiteen katselmukset. Näyttelyiden tutkimuksellinen valmistelu, julkaisutoiminta sekä lapsille ja nuorille suunnattu taidekasvatustyö ovat keskeisiä museon toiminnallisia painopistealueita.

Sara Hildénin äiti oli Ida Maria Kadell, torpparintytär Lempäälästä, isän henkilöllisyydestä ei ole tietoa. Äiti Ida meni vuonna 1909 naimisiin Kalle Kustaa Hildénin kanssa ja Saran sukunimi vaihtui Hildéniksi. Sukunimi kirjoitetaan välillä aksentilla, välillä ilman. 

Sara-tyttö jäi orvoksi 13-vuotiaana ja sai kotiapulaisen paikan Jaakko Wilhelm Hongon perheestä. Perheen isä oli linja-autoyrittäjä, ja Sara Hildén työskenteli myös bussin rahastajana. Hän hoiti pari vuotta Hongon perheen Jaakko-poikaa, josta tuli myöhemmin Helsingin kauppakorkeakouluun rehtori ja kansleri. Sara Hildén suuntautui sitten vaatealalle: hän työskenteli eri vaateliikkeissä 1920-luvulta aloittaen Tampereella, kunnes perusti oman muotiliikkeen 1950-luvulla. Vähitellen vaateliikkeitä oli useita Tampereella ja myös Lahdessa. Liikkeiden niminä oli muun muassa Muotitalo Hildén ja Muoditar.

Sara Hildén avioitui taidemaalari Erik Enrothin kanssa vuonna 1949; avioliitto päättyi kuitenkin avioeroon vuonna 1963.

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Pia Andell (s. 31.12.1964 Turku) on ohjannut vuonna 2013 Hildénin elämästä kertovan dokumenttielokuvan Mesenaatti. 

Sara Hildénin taidemuseon uutta rakennusta suunniteltiin sijoitettavaksi Tampereen keskustaan Finlaysonin tehdasalueelle tehtaan vanhan pääkonttorin ja Finlaysonin palatsinväliselle aukiolle Finlaysonin- ja Kuninkaankadun risteykseen. Rakennuksen kansainväliseen arkkitehtuurikilpailuun osallistui 472 ehdotusta ja kilpailun voitti vuonna 2021 arkkitehti Janne Matias Hovi (s. 1989 Ranska)ehdotuksellaan Lumen valo. Uuden taidemuseorakennuksen olisivat omistaneet Tampereen kaupunki, Sara Hildénin säätiö ja työeläkevakuutusyhtiö Varma. Ahdas tontti Finlaysonin alueella osoittautui kuitenkin jatkosuunnitelun kannalta niin hankalaksi, että hankkeesta luovuttiin. Tammikuussa 2024 kerrottiin, että taidemuseo ei muuta Finlaysonin alueelle vaan pysyy vanhoissa tiloissa Särkänniemessä.

Liikemies Ernst Leopold Lerche (5. osa) 

Kytäjän kartano Hyvinkäällä myytiin jo loppuvuonna 1918 Ernst Leopold Lerchelle puoliksi ja hänen lähipiiriyhtiölleen Nobelin Öljyntuonnille, puolet. Jo marraskuussa 1918 Högforsin rukki myytiin Ernst Lerchelle ja hänen liikekumppaneilleen. Vuonna 1919 Lohjan selluloosatehtaan osake-enemmistö myytiin muille pankkiireille, ja vähitellen loputkin jäljellejääneet omistukset siitä. Syksyllä 1921 Suomen Finanssi myi Hyvinkää-Pyhäjärven rautatien Högfors Brukille. Vuonna 1919 merkittävä osa Finanssiosakeyhtiön toiminnasta siirrettiin uuteen Ulkomaankauppapankkiin. Tämän jälkeen yhtiö palasi vuonna 1926 Pörssiin osakevälittäjäksi, mutta Pörssissä ajat eivät enää olleet hyvät. Yhtiön ja Ernst Lerchen perheen jäljellä olevat osakeomistukset Högforsissa myytiin vuonna 1933 ja Svartå Brukissa vuonna 1936, ja samana vuonna Finanssi-yhtiö purettiin.

Kaupparekisterissä olevien hajanaisten ääniluetteloiden mukaan Ernst Lerche omisti 60 %, Laurell 22 % ja Investor 12,5 % Finanssin osakkeista vuonna 1919. Vuonna 1928 Lerchen kuolinpesällä oli 85 % osakkeista. Lopettamiskokouksissa vuonna 1936 Adèle-leski omisti 28 %, B. Leo 10, Margareta 8,6 ja Nils 8,6 (Lerchet yhteensä 55 %) sekä Johan Cronstedt 22 ja Eva Mathilda Cronstedt 12,5 osakkeista.

Yritysten (oy:t) taseet ovat olleet kaupparekisterissä vuodesta 1928 lähtien. Vuoteen 1935 Suomen Finanssiosakeyhtiön tase oli keskimäärin 14 Mmk, josta osakkeita 13 Mmk. Näinä yhtiön 8 viimeisenä vuotena omaisuustase oli melko staattinen, kirjanpitoarvojen laskiessa loivasti kohti loppua. Vierasta pääomaa oli 4,7 Mmk (6,3...2,3 Mmk), joten omavaraisuusaste oli 67 %. Osinkotuotot olivat tasaisia, keskimäärin 1,1 Mmk, eli tuottoprosentti oli 8,1 %. Liikevaihtoa ei vuosina 1929–35 ollut. Tilikauden voitto oli 0,7 Mmk. (1918 voitto oli 0,5 ja 1919 1,8 Mmk.) Osakepääoma oli koko jaksona 8 Mmk.

Lähes samanaikaisesti M. G. Steniuksen maiden em. järjestelyiden kanssa, Leopold Lerche, Karl Herman Renlund, Julius Tallberg ja A. Grönberg hankkivat vuonna 1906 yhdessä osake-enemmistön Helsingin Raitiotie- ja Omnibus Oy:ssä. Raitioliikenne muutettiin kaksiraiteiseksi ja kannattavaksi siihen mennessä, kun konsortio 1913 hyvällä voitolla myi osakkeensa kaupungille.

Silfverberg & Wecksellin Hattutehtaat ja vuonna 1898 perustettu Artur Grönbergin (1871-1937), Uno Wasastjernan ja Lerchen Helsingin Hattuteollisuus olivat kovassa hintakilpailussa keskenään, kunnes Ernst Leopold Lerche vuonna 1912 järjesti tehtaiden yhdistymisen. Silveks osti 100 % Helsingin Hattuteollisuudesta suunnatulla osakeannilla ja konsortio sai siten Silveksin osake-enemmistön. Mannerheimintie 94:n arvokkaan tonttinsa yhtiö myi 1928.

Vuonna 1915 Ernst Lerche oli mukana perustamassa kuuluisan Emissioniosakeyhtiön. Hänen omistusosuutensa oli 15 %, mutta hän ei kauan kuulunut yhtiön johtaviin hahmoihin. Onneksi, sillä tämä Erik von Frenckellin (s. 18.11.1887 Helsinki ja k. 13.9.1977 Espoo) sekä konsuli ja liikemies Karl Allan Hjeltin (s. 11.6.1885 Turku ja k. 6.4.1945 Itämeri) johtama yritys ei menestynyt. Vuodesta 1918 lähtien Ernst Leopold Lerchen mielenkiinto sitä paitsi varmaankin suuntautui hänen omaan Finanssi-yhtiöönsä.

Lokakuussa 1917 Ernst Lerchen johtama ryhmä osti P. Sidorow -maatalouskonekauppayhtiön miltei koko osakekannan ja Lerchestä tuli hallituksen puheenjohtaja. Finanssiosakeyhtiö omisti yksin 44 % 1919. 1920-luvun puolessavälissä yhtiö joutui kuitenkin luotonantajansa Pohjoismaiden Yhdyspankin määrättäväksi ja vuonna 1928 pankki sai SMK:n ostamaan Sidorowin. Tätä kauppaa SMK joutui pian syvästi katumaan. Vuonna 1918 oli konsortion vuorossa iso projekti, John Dahlberg -liikkeen muuttaminen osakeyhtiöksi. Tytäryhtiö oli Kolimport. Ernst Leopold Lerche otti itse 23 % osakkeista ja hallituksen puheenjohtajuuden ja Finanssiosakeyhtiö 20 %. Irtaantuminen tapahtui keväällä 1927. Tämäkin yhtiö toimi Eteläesplanadi 12:ssa.

1919 Suomen Finanssiosakeyhtiö teki aloitteen Osakepankki Ulkomaankauppaa varten -liikepankin perustamiseksi. Huomattava osa Finanssi-yhtiön toiminnasta siirrettiin nyt sinne. Finanssi omisti 27 % ja Wallenbergien AB Investor 12 % pankista. Lerche itse omisti 10 % ja toimi hallintoneuvoston puheenjohtajana sekä prokuristina. Emanuel Laurell oli pankin toimitusjohtaja 1919–22. Hänen lähtöpäätöksensä 1922 liittyi ehkä siihen "hermostuneisuuteen", jota ulkomaalaiset omistajat kuulemma osoittivat. Kärsimättömyys oli nimittäin syy pankin selvitystilaan asettamiseen 1923, sanotaan eräässä Lerchen muistokirjoituksessa. Perustettaessa Marcus Wallenberg oli sanonut ulkomaisille pankeille, että markan arvon nousu tulee tuottamaan hyviä kurssivoittoja heidän osakepanoksille [Lundström s. 253]. Wilhelm Bensow taas sanoo muistelmissaan (s. 70) Laurellin, jolla oli hyvin luottamukselliset suhteet Wallenbergeihin, myöntäneen liian suuria luottoja (mm. S. Finanssille), mutta että Suomen Pankin mukaan Laurellia ei ollut moittimista. Osakepääomasijoitustenkin arvo kruunuissa joka tapauksessa romahti. Markoissa tappioita ei kuitenkaan syntynyt kenellekään.

Vanhempi veli Herman (DI, 1875–1955) oli 1909–18 Raitiotie ja Omnibusin (HRO, ks. ↑) ratainsinööri. 1919 hän siirtyi vastaperustetun Tekniska Byrån Sepon toimitusjohtajaksi. Konttori oli tunnetussa Lerche-osoitteessa: Eteläesplanadi 2. Herman omisti 45 % ja Finanssiosakeyhtiö 35 %. Leopold oli hallituksen jäsen (vuodesta 1921 sen puheenjohtaja) vuoteen 1925. Konkurssihakemus 17.10.1931. Koy Tikassa Leopold kumppaneineen seurasivat Hermania hallituksessa. 1927 Herman Lerche siirtyi uuden Oy Omnibus Ab:n, Helsingin paikallisbussiliikenteen uranuurtajan, teknilliseksi johtajaksi. Yhtiössä oli monta osakasta, mutta Ernst Leopold Lerche ei ollut mukana, eikä Finanssiosakeyhtiö. Yhtiön kannattavuus oli kehno. Vuonna 1936 HRO aloitti oman bussiliikenteensä ja vuonna 1937 Omnibus-yhtiö myi kaiken kalustonsa HRO:lle lakaten yhtiönä virallisesti vuonna 1939. Vuosina 1937–43 Herman oli HRO:n bussiosaston päällikkö. Perunkirjoituksessa Ernst Leopold Lerchellä oli 0,5 Mmk arvottomiksi luokiteltuja saatavia veljeltään.

Ernst Lerchen tärkeimmät yhtiökumppanit alkuvuosien sijoitusoperaatioissa olivat Karl Herman Renlund, Julius Tallberg ja Artur Grönberg. Myöhemmin Emanuel Laurell, Armas Makkonen (Veikko Makkosen isä) ja Hugo Hinnerichsen (1875–52) sekä lopussa Johan Cronstedt. Sigurd Stenius pysyi koko ajan mukana M. G. Stenius -yhtiössä.

Vuonna 1913 Ernst Lerche valittiin Suomen Kiinteistöpankin hallitukseen. Pankki oli hänelle tärkeä kiinnostuksen kohde, sillä pankilla oli yhteistyösopimus Stenius-yhtiön kanssa tonttien ostajien lainoittamisesta. Finanssiosakeyhtiö oli mukana perustamassa myös esimerkiksi Abloyn ja Konsulterande Ingeniörsbyrånin. Vuonna 1914 Ernst Lerche osti konkurssiin menneen Westerlundin tehdaskiinteistöt Helsingin Töölöstä 150.000 mk:lla ja myi ne vuosina 1916 ja 1920 Medicalle yhteensä 649.000 mk:lla. Vuonna 1915 hän osallistui sotavakuutusyhtiö Oy Mars Ab:n perustamiseen, muttei ollut hallituksessa. Vuonna 1916 Lerchen ja Artur Grönbergin yhtiö Ab Urbs Oy osti Kiinteistö Oy Lunan, joka omistaa Mannerheimintie 12:n. Kiinteistökauppoja oli epäilemättä monta lisää. Ernst Leopold Lerche oli mukana monessa muussakin yhtiössä.

Ernst Leopold Lerche sai kuolettavan sydänkohtauksen 50 vuotiaana ollessaan 28.11.1927 lähdössä jänismetsälle Kytäjällä. Sydänvaivan aikaisempi väärä diagnostisointi ja leikkaus olivat pahentaneet tilanteen. Vanhan perinteen mukaisesti hänen metsästyskoiransa yhdistettiin isäntänsä kanssa autuaimmilla metsästysmailla. Vuonna 1916 perustettu Suomen Kuvalehti nro 6  28.1.1933 kirjoitti (ilman aikamääritystä): "Toinen omistaja [Kytäjällä] L. Lerche, kuoleman kanssa kamppaileva mies, ei jaksanut enää kävellä, mutta antoi hevosen vetää itseään metsään ja ampui otuksia reessä maaten." Vaikka kerrotaan, ettei Ernst Lerche - ymmärrettävistä syistä - puuttunut yhtiöidensä liiketoimien yksityiskohtiin, voitaneen pohtia, mikä merkitys hänen työmäärällään mahtoi olla terveystilanteeseen. Vuonna 1920 jälkeen tosin hän ei näytä juuri ottaneen lisää hallitustehtäviä.

Perunkirjoituksessa pesän nettojäännös oli kaiken kaikkiaan 16,5 Mmk. Osakkeita oli 13,1 Mmk (suurimmat erät M. G. Stenius 4,5, Suomen Finanssi 4,1, Högfors Bruk 2,1) ja kiinteistöjä 8,4 Mmk (Sörnäisten rantatie kortteli 296a:n tehdastontti 2 Hakaniemen torilla 7,5, Itäinen Kaivopuisto huvila 5 0,9). Lisäksi oli hieman irtaimistoa ja saatavia. Velkoja oli (Helsingissä) 13,0 Mmk (josta PYP:lle 7,0). Päälle tulee puolet Kytäjästä eli netto 5,8 Mmk (bruttovarat 9,6 ml. saatavat lukuisista myydyistä palstoista, karja ja maatalousirtaimisto sekä kartanon bruttovelat 7,4 (Ab Nostra Oy:lle 6,4) ja muut bruttosaatavat) sekä lopuksi Sköldvik netto 1,1 Mmk.

Ab J. D. Stenberg & Söner toimi teollisuuskorttelissa 296 vuoteen 1910. 1922 Hakaniemenkatu avattiin, jolloin kortteli jaettiin kahtia: 296a ja b. Lerchen 7381 m² tontti on em. kartalla vaalennettu (nykyään Miina Sillanpään kadun ja Viherniemenkadun kulma). Hän oli viimeistään 1920 ostanut tontin F. W. Grönqvistin kp:ltä. Grönqvist oli ostanut sen Helsingfors Asfalt Ab:ltä (uusi). Lerchen perikunta myi tontin 1928 taidekauppias Gösta Stenmanin Ab Sörnässtrandille 8 Mmk:lla. 1930 kaupunki osti velkaisen yhtiön. Kartan sinisen viivan länsipuoleisesta osasta muodostettiin 1936 Viherniemenkatu ja osa puistosta. Samalla kortteli 296a jaettiin kahteen, 296a (uusi) ja c, avaamalla Hakaniemenkujaa. Silloin tontinrajat muuttuivat huomattavasti ja muodostui useita pienempiä asuintalotontteja. 1937 kaupunki osti 9,2 Mmk:lla Ab Sörnässtrandilta sen jäljellä olevan omaisuuden, keltaisen viivan luoteispuolella olevat 2584 m² alueet.

Isän jälkeen hänen poikansa, kapteeni (ilmavoimat) B. Leo (1900–72) tuli perheen yhtiöiden hallituksiin (nimen jälkeen vuosi, jolloin perhe irtaantui yhtiöstä): Suomen Finanssi 1936, Svartå Bruk 1936, Åminne Jord 1936, Stenius 1939, Stensvik 1947 ja Sanduddin Tehdas 1953. Sidorow myytiin heti 1928. Högfors Brukissä, josta luovuttiin 1933, suvun ja Finanssin intressejä valvoi Johan Cronstedt. Näistä muodostui siis perheen pitkäaikaisia ja viimeisiä suuria osakeomistuksia. Leoa näyttää erityisesti kiinnostaneen Stenius-yhtiö ja Munkkiniemi. Hän oli liikemies ja meni mukaan useaan uuteenkin PK-yritykseen. Nuorempi Nils-veli (1905–86) oli vain kolmen liikeyrityksen hallituksissa. Hän oli säveltäjä. Villa Kleineh/Adlercreutz tuli leskelle ja 1954 Margareta-tyttären lapsille, jotka myivät sen 1989. Sköldvik myytiin vuonna 1928 tai 1929 Baumgartnereille. Neste osti maatilan vuonna 1962.

Kaikki ei tietenkään onnistunut Lercheltäkään: ainakaan Emissioni, Sidorow ja Ulkomaankauppapankki eivät olleet hyviä bisneksiä. Mutta söikö Suomen markan raju maailmansodan jälkeinen kurssilasku valuutalla osarahoitettujen Linder-kauppojen voitot – tai jopa enemmänkin? Vertaa Privatbankenin kohtaloa. Vuosi 1919 oli erityisen tuhoisa markan ulkoiselle arvolle. Oliko siksi takaisin- tai koronmaksuvaikeuksia, mistä aiheutui "kärsimättömyyttä" ulkomaisissa lainanantajissa? Siksikö Linderiltä ostetut omaisuuserät myytiin eteenpäin niin nopeaan tahtiin? Tosin inflaatio ei nyt enää kasvattanut reaaliomaisuuden arvoja. Lopuksi, oliko perikunnan pian maksettava pois velkoja, kun Kytäjä-puolikas ja Sörnäisten rantatie myytiin heti vuonna 1928? (Onneksi kuitenkin ennen 1930-luvun lamaa.)

Leopold Lerche oli kylmän järjestelmällinen johtaja, kaukonäköinen suunnittelija ja päättäväinen toiminnan mies [Ekman s. 117 ja 182]. Ei häneltä viehätysvoimaakaan uupunut. Werner Segercrantzin kirjasessa esitetty panegyyrinen henkilökuvaus osuu varmaan oikeaan. Suomen talouselämä oli ennenaikaisesti menettänyt poikkeuksellisen lahjakkaan ja karismaattisen jäsenen.