Lahjakas Woody Allen (3. osa) 

Woody Allen.

What’s New Pussycat? -elokuvan pääosissa näyttelivät Woody Allenin lisäksi Peter Sellers (oik. Richard Henry Sellers, s. 8.9.1925 Southsea, Englanti ja k. 24.7.1980 Lontoo, Englanti), Peter James O’Toole (s. 2.8.1932 Leeds, West Riding of Yorkshire, Englanti ja k. 14.12.2013 St. John’s Wood, Lontoo, Englanti), Romy Schneider (oik. Rosemarie Magdalena Albach, s. 23.9.1938 Wien, Itävalta ja k. 29.5.1982 Pariisi, Ranska), Capucine (oik. Germaine Héléne Iréne Lefebvre, s. 6.1.1928 Saint-Raphaël, Var, Ranska ja k. 17.3.1990 Lausanne, Vaud, Sveitsi), Paula Prentiss (o.s. Ragusa, s. 4.3.1938 San Antonio, Texas, Yhdysvallat) sekä Ursula Andress (s. 19.3.1936 Ostermundigen, Sveitsi). Vuonna 1966 Woody Allen teki ensimmäisen ohjauksensa komediaelokuvassa, What’s Up, Tiger Lily?, jonka käsikirjoituksen hän teki yhdessä Michael ”Mickey” Rosen (s. 20.5.1935 Bedford-Stuyvesant, Brooklyn, New York, Yhdysvallat ja k. 7.4.2013 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat) kanssa. Vielä samana vuonna Woody Allen kirjoitti näytelmän Don’t Drink the Water, jonka pääosissa näyttelivät Lou Jacobi, Kay Medford, Anita Gillette ja Tony Roberts (oik. David Anthony Roberts, s. 22.10.1939 Manhattan, New York, Yhdysvallat ja k. 7.2.2025 Manhattan, New York, Yhdysvallat). Woody Allen ohjasi ja näytteli vuonna 1994 näytelmänsä toisen televisioversion ja hänen kanssaan näyttelivät Michael J. Fox (oik. Michael Andrew Fox, s. 9.6.1961 Edmonton, Alberta, Kanada) ja Mayim Chaya Bialikin (s. 12.12.1975 San Diago, Kalifornia, Yhdysvallat).

Peter Sellers.

Woody Allenin seuraava näytelmä, Play It Again, Sam, tuli Broadwayn ensi-iltaan 12.2.1969 ja näytelmän pääosissa olivat Allen, Roberts sekä Diane Keaton (o.s. Hall, s. 5.1.1946 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 11.10.2025 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat). Keatonin ura näyttämöllä alkoi näyttelemällä alkuperäisen Broadway -musikaali Hair (1968) -tuotannon ensemblessa. Keaton debytoi valkokankaalla pienessä roolissa elokuvassa Lovers and Other Strangers (1970) ennen kuin kohosi kuuluisuuteen ensimmäisessä merkittävässä elokuvaroolissaan Kay Adamsina ohjaaja Francis Ford Coppolan (s. 7.4.1939 Detroit, Michigan, Yhdysvallat) elokuvassa Kummisetä (1972), roolissa, jonka hän uusi jatko-osissa Part II (1974) ja Part III (1990). Keaton teki usein yhteistyötä Woody Allenin kanssa ja vakiinnutti asemansa koomikkonäyttelijänä näyttelemällä elokuvasovituksessa Play It Again, Sam (1972), jota seurasivat Sleepers (1973), Love and Death (1975) ja Annie Hall (1977). Jälkimmäinen elokuva toi hänelle Oscar -palkinnon parhaasta naispääosasta.

Diane Keaton & Woody Allen.

Diane Keatonin näyttelijänura kesti yli viisi vuosikymmentä, jonka aikana hän nousi kuuluisuuteen New Hollywood -liikkeessä. Keaton esiintyi kahdeksassa Woody Allenin elokuvassa. Oscar -palkinnon lisäksi hänet palkittiin BAFTA -palkinnolla ja kaksi kertaa Golden Globe -palkinnolla, mutta hän oli myös kaksi kertaa ehdolla Emmy -palkinnon ja yhden kerran Tony -palkinnon saajaksi. Hänet palkittiin Lincoln Centerin elokuvagaalassa vuonna 2007 ja AFI:n elämäntyöpalkinnolla vuonna 2017. Diane Keaton syntyi nelilapsisen perheen vanhimpana Dorothy Deannelle (o.s. Keaton, 1929-2008) ja John Newton Ignatius ”Jack” Hall (1922-1990). Äiti oli kotiäiti sekä amatöörivalokuvaaja ja isä oli kiinteistönvälittäjä sekä rakennusinsinööri. Äiti voitti kotiäitien Mrs. Los Angeles -kilpailun ja tämän tapahtuman teatraalisuus herätti Diane Keatonin ensimmäisen halun tulla näyttelijäksi. Hän myös mainitsi Katharine Houghton Hepburnin (s. 12.5.1907 Hartford, Connecticut, Yhdysvallat ja k. 29.6.2003 Old Saybrook, Connecticut, Yhdysvallat), jota Keaton ihaili vahvana ja itsenäisenä naisena yhtenä inspiraation lähteenään.

Katharine Hepburn.

Keaton valmistui Santa Ana High Schoolista Santa Anassa, Kaliforniassa vuonna 1963. Opiskeluaikoinaan hän osallistui koulun laulu- ja näyttelijäkerhoihin ja näytteli näytelmäkirjailija Tennessee Williamsin (oik. Thomas Lanier Williams III, s. 26.3.1911 Columbus, Mississippi, Yhdysvallat ja k. 25.2.1983 New York City, Yhdysvallat) luomaa kuvitteellista Blanche DuBoisia koulun tuotannossa Viettelysten vaunu. Valmistumisensa jälkeen hän opiskeli Santa Ana Collegessa ja myöhemmin vielä Orange Coast Collegessa näyttelijäksi, mutta hän keskeytti opintonsa vuoden kuluttua tavoitellakseen viihdeuraa Manhattanilla. Liityttyään Actors’ Equity Associationiin hän vaihtoi sukunimensä Keatoniksi, joka nimi oli hänen äitinsä tyttönimi, sillä Diane Hall -niminen näyttelijä oli jo rekistötöitynyt. Lyhyen aikaa Keaton työskenteli sivutyönään yökerholaulajana. Hän palasi yökerhoesiintyjän rooliin elokuvassa Annie Hall (1977), And So It Goes (2014) ja cameoroolissa elokuvassa Radio Days (1987).

Diane Keaton.

Keaton aloitti näyttelemisen opinnot vuonna 1915 aloittaneessa Neighborhood Playhousessa Midtown Manhattanilla New Yorkissa. Hän opiskeli näyttelemistä aluksi Meisner -tekniikalla, ensemble -näyttelijäntyöntekniikalla, jonka kehitti newyorkilainen näyttelijä, näyttelijäntaiteiteen valmentaja ja ohjaaja, Sanford Meisner (s. 31.8.1905 New York, Yhdysvallat ja k. 2.2.1997 Sherman Oaks, Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) 1930-luvulla; Meisner oli The Group Theaterin jäsen vuosina 1931-1940. Näyttelijä John Joseph ”Jack” Nicholson (s. 22.4.1937 Neptune City, New Jersey, Yhdysvallat) kertoi, että ”Keaton lähestyy käsikirjoitusta kuin näytelmää siinä mielessä, että hän on opiskellut koko käsikirjoituksen ulkoa ennen elokuvan tekemistä, mitä en tiedä kenenkään muun näyttelijän tekevän.”

Jack Nicholson.

Clive Barnes kirjoitti: ”Herra Allenin vitsit – jatkoineen, sivuhuomautuksineen sekä käänteineen – ovat rohkean loistavia (vain Neil Simon ja Elaine May voivat vetää vertoja hänelle tällä kaudella teatterissa), ja hänellä on myös loistava luonteentaju”. Näytelmä oli merkittävä Keatonin orastavalle uralle ja hän on sanonut olleensa ”kunnioituksen vallassa” Woody Allenia kohtaan jo ennen roolinsa koekuvauksia, jotka olivat heidän ensimmäinen tapaamisensa. Vuonna 2013 Keaton kertoi ”rakastuneensa Alleniin heti” ja lisäsi: ”Halusin olla hänen tyttöystävänsä, joten tein asialle jotain.”

Woody Allen käsikirjoitti Mickey Rosen kanssa ja lisäksi ohjasi ja näytteli rikoskomediassa, Take the Money and Run (1969) matalan profiilin varasta, Virgil Starkwelliä. Vincent Canby New York Timesista kirjoitti siksi: ”Allen on tehnyt elokuvan, joka on itse asiassa pitkä, kaksikelainen komedia – jotain hyvin erityistä, omalaatuista ja hauskaa.” Sittemmin Woody Allen käsikirjoitti, ohjasi ja näytteli myös elokuvassa Bananas (1971) Fielding Mellishinä, kömpelönä newyorkilaisena, joka joutuu mukaan vallankumoukseen Latinalaisessa Amerikassa. Mukana elokuvassa oli näyttelijä Louise Lasser (s. 11.4.1939 New York, Yhdysvallat ja k. 6.7.2026) hänen romanttisena kiinnostuksen kohteenaan. Roger Joseph Ebertin (s. 18.6.1942 Urbana, Illinois, Yhdysvallat ja k. 4.4.2013 Chicago, Illinois, Yhdysvallat) haastattelussa Woody Allen kertoi: ”Suuri, laaja naurukomedia on elokuvamuoto, jota tehdään harvoin nykyään ja joskus mielestäni se on vaikein elokuvamuoto… Bananasin kaltaisessa komediassa, jos he eivät naura, olet kuollut, koska nauru on ainoa, mitä sinulla on.”

Marshall Jacob Brickman.

Woody Allen ja Diane Keaton tekivät uudelleen yhteistyötä tieteiselokuvaparodiassa, Sleepers (1973), joka oli ensimmäinen Woody Allenin ja juutalaisen Marshall Jacob Brickmanin (s. 25.8.1939 Rio de Janeiro, Brasilia ja k. 29.11.2024 New York, Yhdysvallat) yhdessä kirjoittamista neljästä käsikirjoituksesta. Allen ja Keaton näyttelivät pääosissa elokuvassa Love and Death (1975), joka on venäläinen kirjallisuusparodia, jonka tapahtumat sijoittuvat Napoleonin aikakauteen. Canby kutsui elokuvaa Woody Allenin ”suurimmaksi teokseksi”. Vuonna 1976 Woody Allen näytteli kassapäällikkö Howard Princeä Hollywoodin mustalle listalle joutuneessa komediadraamassa The Front, jonka ohjasi Martin Ritt ja jossa Zero Mostel näytteli myös yhdessä.

Martin Ritt (s. 2.3.1914 New York, Yhdysvallat ja k. 8.12.1990)

Zero Mostel (oik. Samuel Joel "Zero" Mostel, s. 28.2.1915 New York, Yhdysvallat ja k. 8.9.1977 Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat).

Vuonna 1977 Woody Allen käsikirjoitti, ohjasi ja jälleen näytteli romanttisessa komediassa, Annie Hall. Allen näytteli koomikko Alvy Singeriä, joka arvioi aiempaa suhdettaan Annie Halliin (Keaton). Arvostelija Roger Ebert kirjoittikin, että Woody Allen oli ”kehittynyt… paljon harkitsevampi ja … kypsempi ohjaaja”. Vincent Canby ylisti Allenin ohjausta, varsinkin hänen valintojaan näyttelijöistä, kuten Shelley Alexis Duvall (s. 7.7.1949 Fort Worth, Texas, Yhdysvallat ja k. 11.7.2024 Blanco, Texas, Yhdysvallat), Paul Frederic Simon (s. 13.10.1941 Newark, New Jersey, Yhdysvallat), Carol Kane (s. 18.6.1952 Cleveland, Ohio, Yhdysvallat), Colleen Rose Dewhurst (s. 3.6.1924 Montreal, Quebec, Kanada ja k. 22.8.1991 Etelä-Salem, New York, Yhdysvallat) ja Christopher Walken (oik. Ronald Walken, s. 31.3.1943 New York City, Yhdysvallat).

Meryl Streep.

Toimittaja ja juontaja Katie Anne Couricin (s. 7.1.1957) haastattelussa Diane Keaton ei kiistänyt sitä seikkaa, että Woody Allen kirjoitti hänen roolinsa juuri häntä varten ja rooli oli kirjoitettu hänestä. Elokuva voitti neljä Oscar -palkintoa: parhaan naispääosan esittäjän (Keaton), parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen (Allen) sekä parhaan ohjauksen (Allen) ja parhaan elokuvan. Vuonna 1979 Woody Allen ohjasi elokuvan, Manhattan, koomisen kunnianosoituksen New York Citylle, joka keskittyi Isaac Davisin (Allen) ja 17-vuotiaan Tracyn (Mariel Hemingway [s. 22.11.1961 Mill Valley, Kalifornia, Yhdysvallat]) suhteeseen ja elokuvassa näyttelivät myös Diane Keaton ja Mary ”Meryl” Louse Streep (s. 22.6.1949). Elokuvan kuvasi mustavalkoisena Gordon Hugh Willis Jr. (s. 28.5.1931 Astoria, New York, Yhdysvallat ja k. 18.5.2014 North Falmouth, Massachusetts, Yhdysvallat) ja elokuvassa hyödynnettiin vahvasti säveltäjä George Gerswinin (oik. Jacob Gershwin, s. 26.9.1898 New York City, Yhdysvallat ja k. 11.7.1937 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) musiikkia.

Georg Gerswin.

Lahjakas Woody Allen (2. osa) 

Woody Allen.

Woody Allen kirjoitti novelleja ja perinteisiä tekstejä modernisoiden newyorkilaisille humoristeille, kuten Sidney Joseph Perelman (s. 1.2.1904 New York, Yhdysvallat ja k. 17.10.1979 New York, Yhdysvallat), George Simon Kaufman (s. 16.11.1889 Pittsburgh, Pennsylvania ja k. 2.6.1961 New York, Yhdysvallat), Robert Charles Benchley (15.9.1889 Worcester, Massachusetts, Yhdysvallat ja k. 21.11.1945 New York City, Yhdysvallat) ja Max Shulman (s. 14.3.1919 Saint Paul, Minnesota, Yhdysvallat ja k. 28.8.1988 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat). Allenin novellikokoelmia olivat Getting Even, Without Feathers, Side Effects ja Mere Anarchy. Woody Allenin äänikirja, The Woody Allen Collection, julkaistiin vuonna 2010, jossa oli 73 ääniraitaa. Allen oli tuolloin ehdolla Grammy -palkinnon saajaksi parhaasta puhutusta äänialbumista.

Barbra Streisand.

Woody Allen esiintyi vuosina 1960-1969 koomikkona Greenwich Villagessa, muun muassa The Bitter Endissä ja Cafe Au Go Gossa ryhmässä, jonka muodostivat Lenny Bruce (oik. Leonard Alfred Schneider, s. 13.10.1925 Mineola, New York, Yhdysvallat ja k. 3.8.1966 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat), Mike Nicholsin (oik. Igor Mikhail Peschkowsky, s. 6.11.1931 Berliini, Saksa ja k. 19.11.2014 New York, Yhdysvallat), Elaine Iva May (o.s. Berlin, s. 21.4.1932 Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat), Joen Rivers (oik. Joan Alexandra Molinsky, s. 8.6.1933 New York City, Yhdysvallat ja k. 4.9.2014 New York City, Yhdysvallat), George Denis Patrick Carlin (s. 12.5.1937 New York City, Yhdysvallat ja k. 22.6.2008 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat), Richard Franklin Lennox Thomas Pryor (s. 1.12.1940 Peoria, Illinois, Yhdysvallat ja k. 10.12.2005 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat), Dick Covett, Bill Cosby (oik. William Henry Cosby Jr, s. 12.7.1937 Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat) ja Morton Lyon Sahl (s. 11.5.1927 Montreal, Quebec, Kanada ja k. 26.10.2021 Mill Valley, Kalifornia, Yhdysvallat) sekä Barbra Streisand (oik. Barbara Joan Streisand, s. 24.4.1942 New York, Yhdysvallat) ja Bob Dylan (oik. Robert Allen Zimmerman, s. 24.5.1941 Duluth, Minnesota, Yhdysvallat).

Koomikko Milton Berle (oik. Mendel Berlinger, s. 12.7.1908 New York, Yhdysvallat ja k. 27.3.2002 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) kertoo ehdottaneensa Woody Allanille stand up -koomikon uraa ja jopa esitelleensä hänet jazzklubi Village Vanguardissa, joka avattiin yleisölle 22.2.1935 Seventh Avenuella New Yorkissa. Woody Allenin uusi manageri Jack Koeppel Rollins (oik. Jacob Rabinowitz, s. 23.3.1915 Brooklyn, New York, Yhdysvallat ja k. 18.6.2015 Manhattan, New York, Yhdysvallat) ehdolli Allanille, että tämä esittäisi kirjoittamiaan vitsejä stand up -keikoilla. Woody Allen vastasi: ”Minulla ei ollut koskaan aiemmin ollut rohkeutta puhua siitä. Sitten Mort Sahl tuli mukaan aivan uudenlaisen huumorin kanssa, joka avasi näkymiä kaltaiselleni ihmiselle.” Lokakuussa 1960 Woody Allan teki ammattimaisen näyttämödebyyttinsä Blue Angel -yökerhossa Manhattanilla, jossa koomikko Shelley Berman (oik. Sheldon Leonard Berman, s. 3.2.1925 Chicago, Illinois, Yhdysvallat ja k. 1.9.2017 Bell Canyon, Kalifornia, Yhdysvallat) esitteli hänet nuorena televisiokäsikirjoittajana, joka esittäisi omia tuotoksiaan.

Ensimmäisissä stand up -esityksissään Woody Allen ei improvisoinut. ”En juurikaan panostanut improvisaatioon”, hän kertoi kirjailija, näyttelijä ja radiotoimittaja Studs Terkelille (oik. Louis Terkel, s. 16.5.1912 New York City, Yhdysvallat ja k. 31.10.2008 Chicago, Illinois, Yhdysvallat). Hänen vitsinsä kasvoivat elämänkokemuksesta ja hänen ilmeetön esitystapansa teki niistä hauskempia. ”En usko, että perheeni piti minusta. He laittoivat elävän nallekarhun pinnasänkyyni.” Siitä huolimatta, että hän ei kertonut aikakauden tavallisia juutalaisvitsejä, häntä kutsuttiin ”klassiseksi hölmöksi”.

Dick Cavett muisteli nähneensä Blue Angel -yleisön enimmäkseen jättäneen Woody Allenin monologin huomiotta: ”Minua harmitti se, että yleisö oli liian tyhmä tajutakseen, mitä he saivat.” Kuitenkin hänen hillitystä lavaesiintymisestään tuli lopulta yksi Woody Allenin vahvemmista piirteistä, Nachman väittää: ”Viihdebisneksen ulkokuoren ja temppujen täydellinen puuttuminen oli paras temppu, jonka kukaan koomikko oli koskaan keksinyt. Tästä levottomasta lavaluonnollisuudesta tuli hänen tavaramerkki.” Woody Allen toi innovaatioita komediamonologien genreen.

Johnny Carson.

Ensimmäisen kerran Woody Allen esiintyi The Tonight Show Starring Johnny Carson -ohjelmassa 1.11.1963; yhdeksän seuraavan vuoden aikana Allen vieraili ohjelmassa 17 kertaa. Häneltä julkaistiin kolme LP-albumia yökerhojen live -äänitteitä: ensimmäinen oli nimeltään Woody Allen (1964), seuraava Volume 2 (1965) ja kolmas The Third Woody Allen Album (1968), joka äänitettiin demokraattisenaattori Eugene Joseph McCarthyn (s. 29.3.1916 Watkins, Minnesota, Yhdysvallat ja k. 10.12.2005 Washington DC, Yhdysvallat) presidenttiehdokkuuden varainkeruutilaisuudessa. Woody Allen kuvasi vuonna 1965 puolen tunnin stand up -spesiaalin Englannissa Granada Televisionille, nimeltään The Woody Allen Show Englannissa ja Woody Allen: Standup Comic Yhdysvalloissa. Kyseessä oli Woody Allenin ainoa täydellinen stand up -show filmille tallennettuna. Vielä samana vuonna Allen osallistui Nicholsin ja Mayn, Barbra Streisandin, Carol Elaine Channingin (s. 31.1.1921 Seattle, Washington, Yhdysvallat ja k. 15.1.2019 Rancho Mirage, Kalifornia, Yhdysvallat), Harry Belafonten (oik. Harold George Bellanfanti Jr. s. 1.3.1927 New York city, Yhdysvallat ja k. 25.4.2023 New York City, Yhdysvallat), Julie Andrewsin (oik. Julia Elizabeth Wells, s. 1.10.1935 Walton-on-Thames, Surrey, Englanti), Carol Creighton Burnettin (s. 26.4.1933 San Antonio, Texas, Yhdysvallat) ja Sir Alfred Joseph Hitchcockin (s. 13.8.1899 Leytonstone, Essex, Englanti ja k. 29.4.1980 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) mukana presidentti Lyndon Baines Johnsonin (s. 27.8.1908 Gillespien piirikunta, Texas, Yhdysvallat ja k. 22.1.1973 Gillespien piirikunta, Texas, Yhdysvallat) virkaanastujaisgaalaan Washington D.C:ssä 18.1.1965.

Gene Kelly.

Vuonna 1966 Woody Allen kirjoitti tunnin mittaisen musiikkikomediatelevisiospesiaalin CBS:lle, jonka nimi oli Gene Kelly New Yorkissa. Ohjelmassa Eugene Curran Kelly (s. 23.8.1912 Pittsburg, Pennsylvania, Yhdysvallat ja k. 2.2.1996 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat) tanssi Manhattanin eri maamerkkien, kuten Rockefeller Centerin, Plaza Hotelin ja Museum of Modern Artin luona. Ohjelman vierailevina tähtinä esiintyivät koreografi Gower Carlyle Champion (s. 22.6.1919 Geneva, Illinois, Yhdysvallat ja k. 25.8.1980 New York, Yhdysvallat), englantilainen musiikkikomediatähti Tommy Steele (oik. Sir Thomas Hicks, s. 17.12.1936 Lontoo, Englanti) sekä laulajatar Damita Jo DeBlanc (s. 5.8.1930 Austin, Texas, Yhdysvallat ja k. 25.12.1998 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat).

Lisa Minnelli.

Woody Allen isännöi vuonna 1967 NBC:n televisiospesiaalia, Woody Allen Looks at 1967. Tässä ohjelmassa esiintyivät Lisa May Minnelli (s. 12.3.1946 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) näytellen Woody Allenin kanssa sketseissä, Aretha Franklin (s. 25.3.1942 Memphis, Tennessee, Yhdysvallat ja k. 16.8.2018 Detroit, Michigan, Yhdysvallat) musiikkivieraana ja kirjailija William Frank Buckley (oik. William Francis Buckley, s. 24.11.1925 New York City, Yhdysvallat ja k. 27.2.2008 Stamford, Connecticut, Yhdysvallat) päävierailijana. Woody Allen juonsi vuonna 1969 ensimmäisen yhdysvaltalaisen CBS -televisiospesiaalinsa, The Woody Allen Specialin ja tämä ohjelma sisälsi sketsejä Candice Bergenin kanssa, 5th Dimensionin musiikkiesityksen sekä Allenin tekemän haastattelun evankelista Billy Grahamista (oik. William Franklin Graham Jr. s. 7.11.1918 Charlotte, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat ja k. 21.2.2018 Montreat, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat).

Andy Williams.

Perry Como.

Stand up -koomikkona Woody Allen esiintyi myös muidenkin sarjoissa, kuten The Andy Williams Show’ssa ja The Perry Como Show’ssa, joissa Allen oli usein vuorovaikutuksessa muiden ohjelman vierailijoiden kanssa ja hän jopa toisinaan lauloi ohjelmissa. Vuonna 1971 Allen juonsi yhtä viimeisistä Tonight Show’taan, jossa vieraina olivat Bob Hope ja James Emil Coco (oik. James Emil Lescoco, s. 21.3.1930 Pikku-Italia, Manhattan, New York, Yhdysvallat ja k. 25.2.1987 Manhattan, New York, Yhdysvallat). Bob Hope ylisti Woody Allenia ohjelmassa ”yhdeksi showbisneksen hienoimmista nuorista kyvyistä ja suureksi iloksi”. Life -lehdessä ilmestyi 21.3.1969 Woody Allenin kuva lehden kannessa.

Burt Bacharach.

Woody Allenin ensimmäinen tuotettu käsikirjoitus oli kummallinen komedia What’s New Pussycat? vuonna 1965, jonka ohjasi englantilainen Clive Stanley Donner (s. 21.1.1926 West Hampstead, Lontoo, Englanti ja k. 6.9.2010 Virginia Water, Englanti), elokuvan musiikin sävelsi Burt Freeman Bacharach (s. 12.5.1928 Kansas City, Missouri, Yhdysvallat ja k. 8.2.2023 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) Harold Lane Davidin (s. 25.5.1921 New York, Yhdysvallat ja k. 1.9.2012 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) sanoituksiin ja elokuvan nimikappaleen lauloi Tom Jones (Sir. Thomas Jones Woodward, s. 7.6.1940 Treforest, Wales, Englanti).

Tom Jones.

Lahjakas Woody Allen 

Woody Allen.

Yhdysvaltalainen elokuvantekijä, kirjailija, näyttelijä sekä koomikko Heywood ”Woody” Allen (oik. Allen Stewart Konigsberg, s. 30.11.1935 New York, Yhdysvallat) syntyi Mount Edenin sairaalassa Bronxissa, New Yorkissa. Hänen isovanhempansa olivat muuttaneet Yhdysvaltoihin Itävallasta ja Panevéžysistä, Liettuasta. Woody Allenin vanhemmat olivat olivat syntyneet ja varttuneet Manhattan Lower East Sidella; isä korukaivertaja ja tarjoilija Martin Konigsberg (1900-2001) ja äiti oli Nettien (o.s. Cherry, 1906-2002). Woodylla on myös nuorempi sisar, elokuvatuottaja Ellen Letty Aronson (s. 30.11.1943). Woody Allenin perhe asui Brooklynin Midwoodin kaupunginosassa hänen kasvuvuosinaan. Perheessä puhuttiin saksaa ja jiddišiä sekä hepreaa.

Woody Allan & Ellen Letty Aron.

Woody Allenin vanhemmilla oli vaikeuksia tulla toimeen keskenään ja Woody Allenilla oli äitinsä kanssa hyvin etäinen suhde. Nuorena Woody puhui etupäässä saksankieltä. Hän kävi hepreankielistä koulua kahdeksan vuotta, mutta hän kävi myös julkista koulua nro 99; nykyisin koulu tunnetaan Isaac Asimovin tiede- ja kirjallisuuskouluna. Sieltä hän siirtyi Midwoodin lukioon, jonka hän suoritti ja valmistui sieltä vuonna 1953. Täysin päinvastoin kuin hänen koominen hahmonsa, Woody Allen oli kiinnostunut baseballista enemmän kuin koulunkäynnistä; Woody Allen valittiin koulussa joukkueisiin aina ensimmäisenä. Koulussa hän hurmasi kaverinsa usein kortti- ja taikatempuillaan.

Nuori Woody Allen.

Jo lukioaikanaan Allen alkoi kutsua itseään Woodyksi. Jotkut jopa väittävät hänen muuttaneen virallisesti nimensä Heywood Alleniksi jo 17-vuotiaana. Tämä väite tosin saattaa perustua joko väärinkäsitykseen tai vitsiin. Woody Allenin itsensä mukaan hänen ensimmäinen julkaistu vitsinsä oli: ”Woody Allen kertoo syöneensä ravintolassa, jossa oli OPS -hinnat – yli ihmisten palkkojen.” Woody Allenilla oli pian suuremmat tulot kuin hänen vanhemmillaan yhdessä. Woody Allen opiskeli lukion jälkeen vuonna 1953 New Yorkin yliopistossa viestintää ja elokuvaa, ennen kuin keskeytti opintonsa reputettuaan elokuvatuotanto -kurssin. Sittemmin hän opiskeli vielä lyhyesti City College of New Yyorkissa vuonna 1954, mutta ensimmäisen lukuvuoden aikana hän keskeytti opiskelunsa. Myöhemmin Woody Allen opetti yksityisessä vuonna 1919 perustetussa New Schoolissa New Yorkissa ja hän opiskeli samoin unkarilais-yhdysvaltalaisen näytelmäkirjailija sekä luovan kirjoittamisen opettaja Lajos N. Egrin (s. 4.6.1888 Eger, Itävalta-Unkari ja k. 7.2.1967 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjauksessa. Egri on kirjoittanut teoksen The Art of Dramatic Writing, jota pidetään laajasti yhtenä parhaista näytelmäkirjoittamista käsittelevistä teoksista sekä kirjan rinnakkaisteoksen, The Art of Creative Writing.

Lajos N. Egri.

Lyhyiden vitsien kirjoittamisen Woody Allen aloitti jo 15-vuotiaana. Seuraavana vuonna hän alkoi jo tarjota vitsejään monille Broadway -käsikirjoittajille kaupallisesti. Yksi käsikirjoittaja, Abe Burrows (oik. Abram Solman Borowitz, s. 18.12.1910 New York, Yhdysvallat ja k. 17.5.1985 New York, Yhdysvallat) kirjoitti Woody Allenista: ”Vau! Hänen työnsä on häikäisevää!” Käsikirjoittaja Burrows kirjoitti Woody Allenin puolesta suosittelukirjeet koomikko ja näyttelijä Sid Caesarille (oik. Isaac Sidney Caesar, s, 8.9.1922 Yonkers, New York, Yhdysvallat ja k. 12.2.2014 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat), koomikko Phil Silversille (oik. Phillip Silver, s. 11.5.1911 New York, Yhdysvallat ja k. 1.11.1985 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) sekä varieteetaiteilija ja näyttelijä Peter Lind Hayesille (oik. Joseph Conrad Lind Jr., s. 25.6.1915 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 21.4.1998 Las Vegas, Nevada, Yhdysvallat). Nämä näyttelijät lähettivät Woody Allenille välittömästi shekin jo niistä vitseistä, jotka Burrows oli sisällyttänyt suosituskirjeeseensä esimerkeiksi.

Abe Burrows.

Suosituskirjeen vitsien seurauksena Woody Allen sai kutsun 19-vuotiaana NBC:n käsikirjoittajien kehitysohjelmaan vuonna 1955. Sen jälkeen Allen sai heti työpaikan The NBC Comedy Hour -ohjelmassa Los Angelesissa ja sittemmin vielä työpaikan kokopäiväisenä käsikirjoittajana humoristi, näyttelijä, radio- ja televisiojuontaja Herb Shrinerille (oik. Herbert Arthur ”Herb” Shriner, s. 29.5.1918 Toledo, Ohio, Yhdysvallat ja k. 23.4.1970 Delray Beach, Florida, Yhdysvallat) tienaten aluksi 25 dollaria viikossa. Nyt Woody Allen alkoi käsikirjoittaa myös The Ed Sullivan Show’hun, The Tonight Show’hun, Sid Caesarin erikoisohjelmiin Caesar’s Hourin jälkeen sekä muihin televisio-ohjelmiin. Jo työskennellessään Sid Ccaesarille Woody Allen ansaitsi 1 500 dollaria viikossa. Hänen kollegoitaan käsikirjoittajina olivat tuolloin jo näyttelijä, elokuvantekijä, koomikko ja lauluntekijä Mel Brooks (oik. Melvin James Brooks, o.s. Kaminsky, s. 28.6.1926 New York, Yhdysvallat), näyttelijä, koomikko, ohjaaja ja kirjailija Carl Reiner (s. 20.3.1922 New York City, Yhdysvallat ja k. 29.6.2020 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat), näytelmäkirjailija ja ohjaaja Larry Simon Gelbart (s. 25.2.1928 Chicago, Illinois, Yhdysvallat ja k. 11.9.2009 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat), Neil Simon sekä käsikirjoittaja ja komediaopettaja Danny Simon (s. 18.12.1918 Bronx, New York, Yhdysvallat ja k. 26.7.2005 Portland, Oregon, Yhdysvallat). Woody Allen kertoi ja kiitti myöhemmin, että nämä kollegat auttoivat hänen kirjoitustyylinsä hioutumisessa. Mel Brooks kertoi vuonna 2021 työskentelystä Woody Allenin kanssa näin: ”Woody oli silloin niin nuori. Olin noin 24-vuotias aloittaessani, mutta Woodyn on täytynyt olla 19, mutta hän oli niin viisas, niin fiksu. Häbellä oli tämä ovela pieni mieli ja hän yllätti sinut, mikä on hyvän komediakirjoittajan temppu.” Vuonna 1962 Woody Allen arvioi itse kirjoittaneensa noin 20 000 vitsiä eri sarjoihin. Hän kirjoitti myös Candid Cameralle (Piilokamera) ja esiintyi sen useissa jaksoissa itsekin.

Richard & Mary Rodgers.

Mary Rodgers kehui niittäneensä Allenin kanssa mainetta. Mary Rodgers (s. 11.1.1931 New York, Yhdysvallat ja k. 26.6.2014 New York, Yhdysvallat) oli säveltäjä, käsikirjoittaja sekä kirjailija. Hänen vanhempiaan olivat juutalainen 43 Broadway -musikaalin ja yli 900 laulun säveltäjä Richard Charles Rodgers (s. 28.6.1902 New York City, Yhdysvallat ja k. 30.12.1979 New York, Yhdysvallat) ja tämän vaimo, kirjailija, liikenainen ja juutalaisten kulttuurijärjestöjen mesenaatti Dorothy Bellen (o.s. Feiner, 1909-1992). Mary Rodgersilla oli myös sisar, Linda Emory. Mary kävi Manhattanilla vuonna 1884 perustettua Upper East Siden yksityistä tyttökoulua, Brearley Schoolia ja opiskeli musiikkia pääaineenaan Wellesley Collegessa.

Hän aloitti musiikin kirjoittamisen jo 16-vuotiaana ja ammattiura alkoi laulujen kirjoittamisella Little Golden Recordsille; albumi tehtiin lapsille ja se sisälsi kolmen minuutin pituisia lauluja. Yksi näistä albumin lauluista, Ali Baba ja 40 rosvoa, julkaistiin vuonna uudestaan vuonna 1957 Harry Lillis ”Bing” Crosbyn (s. 3.5.1903 Tacoma, Washington, Yhdysvallat ja k. 14.10.1977 Alcobendas, Espanja) laulamana. Hän sävelsi musiikkia myös televisioon, muun muassa mainosmusiikkia.

Mary Rodgersin ensimmäinen kokoillan musikaali oli Once Upon A Mattress, joka oli samalla hänen ensimmäinen yhteistyö sanoittaja Marshall Barerin kanssa ja samalla musikaali aukaisi ovet Off Broadwaylle toukokuussa 1959 ja myöhemmin samana vuonna Broadwaylle. Alkuperäisiä musikaalin esityksia oli 244, jonka jälkeen esitys lähti kiertämään Yhdysvaltoja vuonna 1960 ja Lontoon West Endiin; musikaalista tehtiin kolme televisiotuotantoa vuosina 1964, 1972 ja 2005 sekä Broadway -uusinta vuonna 1996. Alkuperäisistä Broadway -tuotannosta ja Lontoon -tuotannosta sekä Broadwayn uusintaesityksestä julkaistiin näyttelijäalbumit. Edelleen musikaalia esittävät useat yhteisöt ja kouluryhmät eri puolilla Yhdysvaltoja.

Toinen merkityksellinen sävellysprojekti hänelle oli The Mad Show, musiikkirevyy joka perustuu Mad -lehteen. Esitykset alkoivat tammikuussa 1966 Broadwaylla ja esityksiä kertyi 871 kertaa. Juutalaisen Goddard Liebersonin (s. 5.4.1911 Hanley, Staffordshire, Englanti ja k. 29.5.1977 New York, Yhdysvallat) tuottama alkuperäinen näyttelialbumi julkaistiin Columbia Masterworksilla. Mary teki aluksi yhteistyötä sanoituksissa Marshall Barerin kanssa, joka kuitenkin lähti projektista ennen sen loppua. Loput sanoitukset tekivät juutalainen Larry H. Siegel (show’n toinen kirjoittaja, s. 29.10.1925 New York ja k. 20.8.2019), libretisti ja säveltäjä Steven Vinaver (1936-1968) ja säveltäjä-sanoittaja Stephen Joshua Sondheim (s. 22.3.1930 New York, Yhdysvallat ja k. 26.11.2021 Roxbury, Connecticut, Yhdysvallat).

Bob Hope.

Englantilaissyntyinen koomikko, näyttelijä ja tuottaja Lester Townes ”Bob” Hope (oik. Leslie Townes Hope, s. 29.5.1903 Eltham, Lontoo, Englanti ja k. 27.7.2003 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) kutsui Woody Allenia puoliksi neroksi. Koomikko ja keskusteluohjelmien juontaja Dick Cavett (oik. Richard Alva Cavett, s. 19.11.1936 Buffalo, Nebraska, Yhdysvallat) kertoi: ”Woody Allen voi mennä kirjoituskoneen ääreen aamuaisen jälkeen ja istua siellä, kunnes aurinko laskee ja hänen päänsä jyskyttää, keskeyttäen työn vain kahvin ja lyhyen kävelyn vuoksi ja sitten viettää koko illan työskennellen.” Woody Allen arvio kerran tekevänsä 30 minuutin ohjelmaa noin kuusi kuukautta intensiivistä kirjoitustyötä. Kirjoittamiseen hän suhtautuu intohimoisesti; hän odottaa innolla tyhjää arkkia, jonka hän saa itse täyttää tekstillään.

Dick Cavett.

 Tampereen Kalevan kirkko

Tampereen asemakaava-arkkitehtina toimi vuosina 1929-1946 arkkitehti Elis Karl Johan Kaalamo (s. 15.12.1885 Nastola ja k. 5.12.1946 Tampere). Elis Kaalamon vanhemmat olivat kauppias Gustaf Hemming Karlsson ja Charlotta Amalia Karlsson (o.s. Fredberg). Elis Kaalamo pääsi ylioppilaaksi vuonna 1906 Lahden yhteiskoulusta ja hän valmistui diplomiarkkitehdiksi vuonna 1912 Teknillisestä korkeakoulusta.

Arkkitehti Elis Kaalamo työskenteli alkuun useissa arkkitehtitoimistoissa, muun muassa Valter Gabriel Jungin (s. 27.11.1879 Vaasa ja k. 9.2.1946 Helsinki) sekä Gottlieb Eliel Saarisen (s. 20.8.1873 Rantasalmi ja k. 1.7.1950 Bloomfield Hills, Mishigan, Yhdysvallat) arkkitehtitoimistoissa. Vasta myöhemmin Kaalamo oli osakkaana Mörne & Kaalamo arkkitehtitoimistossa, josta hän siirtyi sittemmin yleisten rakennusten ylihallituksen palvelukseen ja sieltä edelleen Helsingin kaupungin rakennustoimiston asemakaavaosastolle avustavaksi arkkitehdiksi. Elis Kaalamo toimi Helsingin kaupungin ylimääräisenä asemakaava-arkitehtina vuosina 1919-1929 sekä Tampereen kaupungin asemakaava-arkitehtina vuosina 1929-1946. Yksityisarkkitehtina toimiessaan Elis Kaalamo suunnitteli muun muassa Tyrvään ja Seinäjoen piirimielisairaalat sekä elokuvateatteri Kubapalatsin Lahteen.

Asemakaava-arkkitehti Elis Kaalamo laati 1930-luvulla asemakaavan Liisankallion alueelle Tampereen Kalevan kaupunginosaan. Arkkitehti Kaalamon mukaan on nimetty Tampereella Kaalamonaukio Kalevassa. Liisankallio on Tampereen 20. kaupunginosa. Aiemmin Tammelan vainioksi nimitetty kaupunginosa sijaitsee Tammelan ja Tullin kaupunginosien itäpuolella, Kalevan puistotien ja Kaupinkadun välissä. Pohjoispuolella on Petsamon kaupunginosa, itäpuolella Kaleva ja Kalevanrinne, etelässä Kalevanharju. Usein Kalevasta puhuttaessa tarkoitetaan laajempaa Liisankallion, Kalevan ja Kalevanrinteen muodostamaa kokonaisuutta, jonka keskuksena pidetään Liisankalliota.

Liisankallio on saanut nykyisen nimensä alueella sijainneen korkean Liisankallion mukaan 1940-luvulla. Paikasta on käytetty samaoin rinnakkaisnimeä Liisanmäki ja näitä vanhempi kukkulan nimi oli Hällinmäki. Nimien alkuperä ei ole tiedossa Alueen asemakaava vahvistettiin vuonna 1940. Liisankalliolla on aikaisemmin sijainnut hyppyrimäki ja sen jälkeen latomainen tanssilava vielä 1950-luvulla. Kalevan kirkko valmistui Liisankalliolle vasta vuonna 1966. Uusi kirkko sai heti lisänimen ”Viljasen siilo” lestadiolaispastori, rovasti ja kirjailija Paavo Viljasen (s. 17.6.1904 Karstula ja k. 10.2.1972 Tampere) mukaan. Rovasti Viljanen piti mäellä hartaustilaisuuksia ja siitä alkoi vähitellen kehittyä idea kirkon paikasta. Paavo Viljanen kuului vanhoillislestadiolaisuuden hajaannuksen aikana eronneeseen elämänsanalaisten ryhmään. Viljanen oli Kuhmalahden kirkkoherra vuosina 1933-1950. Sen jälkeen hän siirtyi Tampereelle, aluksi kappalaiseksi ja myöhemmin Kalevan seurakunnan kirkkoherraksi. Ollessaan pappina Kivijärvellä vuonna 1929 Viljanen liittyi vanhoillislestadiolaisuuteen. Paavo Viljanen toimi Siionin Lähetyslehden päätoimittajana vuosina 1944-1960. Viljanen oli samoin vuonna 1958 aloittaneessa Siionin laulut -kokoelman uudistustoimikunnassa. SRK:n johtokunta erotti Paavo Viljasen päätoimittajan virasta kastekysymykseen liittyneiden erimielisyyksien vuoksi.

Kirkon tontin kaupunki oli luovuttanut seurakunnalle maanvaihtokaupalla vuonna 1958. Kirkon suunnittelivat arkkitehtipariskunta Raili Inkeri Marjatta Pietilä (o.s. Paatelainen, s. 15.8.1926 Pieksämäki ja k. 16.5.2021 Helsinki) ja Frans Reima Ilmari Pietilä (s. 25.8.1923 Turku ja k. 26.8.1993 Helsinki). Tampereelle Kalevan seurakunta perustettiin vuonna 1953. Evankelis-luterilaisten seurakuntien kirkkohallintokunta julisti vuonna 1959 kilpailun, jossa arkkitehteja pyydettiin suunnittelemaan Kalevassa sijaitsevalle Liisankalliolle suuri, monumentaalinen kirkkorakennus Kalevan seurakunnan käyttöön. Tähän kilpailuun osallistui 49 työtä. Näiden ehdotuksien joukosta valittiin jatkokäsittelyyn Reima Pietilän ehdotus ”Hellitä mäkivyötä, meridiaani”. Ehdotuksessa oli vaikutteita kristillisestä symboliikasta; kirkon pohjapiirros muistuttaa kalaa.

Varsinaisen suunnitteluvaiheen arkkitehti Reima Pietilä hoiti yhdessä vaimonsa arkkitehti Raili Pietilän kanssa. Kalevan kirkko on kokonaisuudessaan, sisustusta myöten, Pietilöiden suunnittelema. Toteutusvaiheessa kirkkorakennusta pienennettiin noin 15 prosenttia kilpailuehdotuksesta. Vuonna 1964 Kalevan kirkon rakennustyöt aloitettiin ja kirkkorakennus valmistui paikalleen vuonna 1966. Kalevan kirkko vihittiin käyttöönsä elokuussa 1966, kun seurakunnan perustamisesta oli kulunut jo kolmetoista vuotta. Kalevan kirkon rakensi Tampereen rakennusliike Auttila Oy.

Kalevan kirkko on suojeltu vuonna 2006. Museoviraston luonnehdinnan mukaan kirkko on ”uudemman kirkkoarkkitehtuurin monumentaalisin esimerkki Suomessa”, Kirkon seinät ovat pystysuorat ja korkeat. Sisätiloissa on käytetty paljon puupintoja ja kirkkorakennuksen ulkoseinien väri on sama kuin valkaisemattomalla pellavalla. Pystysuorat, lattiasta kattoon yltävät ikkunat antavat runsaasti valoa ja korostavat seinien katedraalimaista korkeutta. Kirkolle onkin ominaista avaruus, valoisuus ja pitkät sisänäkymät.

Kirkon pinta-ala on 3 600 m² ja kirkon kokonaistilavuus on 47 000 m³. Kirkkosalin lisäksi kirkkorakennuksessa on kokoontumistiloja ja muita tiloja. Jumalanpalvelus- ja ehtoolliskirkkona Kalevan kirkko on hyvin suosittu, mutta kirkko tarjoaa mahdollisuuksia myös muuhun seurakuntatyöhön. Kalevan kirkko on rakennettu betonista liukuvalumenetelmällä. Menetelmä oli 1960-luvulla poikkeuksellinen erityisesti sakraalirakennuksiin käytettynä. Rakennuksen rungossa on betonia kaikkiaan 4 500 m³ ja terästä 150 tonnia. Seinien liukuvalu kesti kaksitoista vuorokautta.

Kirkkorakennuksen teräsbetonisten kattopalkkien leveys on neljä metriä ja palkkeja on kymmenen metrin välein. Pisin palkeista on 35-metrinen. Kirkossa on kaikkiaan 18 lattiasta kattoon ulottuvaa suurta puukehyksistä ikkunaa, joiden ruudut ovat umpilaseja, kaikki ikkunat ovat eri kokoisia. Ssamoin ulko-ovia on 18 kappaletta. Kirkon koko julkisivu on päällystetty vaaleakeltaisista laatoista. Laatat on poltettu seitsemästä erilaisesta englantilaisesta savilajista. Laattoja tarvittiin kaikkiaan 8 000 m² eli 150 000 kappaletta. Kilpailuehdotuksessa kirkkorakennus oli betoninen ja laatat oli sijoitettu kirkon ulkoseinien sisäpintaan, mutta ne siirrettiin rakennuksen julkisivuun, kun kävi ilmeiseksi, että betoniraudoitukset olisivat ajan kuluessa aiheuttaneet ulkoseiniin ruostevalumia. Arkkitehti Pietilän mukaan saumauksen mittakaava on väärä ja siksi veistoksellinen muoto heikkenee. Alun perin laattojen oli tarkoitus olla suurikokoisia. Kalevan kirkossa on ilmakeskuslämmitys. Ulkoseinän ja lattian taitteessa on rakoja, joista lämmitysilma puhalletaan sisään. Kirkkosalissa ilmanpoisto tapahtuu keskikäytävän penkkien alla olevien laatikkomaisten venttiilien kautta.

Kalevan kirkon kirkkosalin tilavuus on 36 000 m³ ja kokonaispinta-ala 1 200 m². Salin korkeus on vaikuttavat 30 metriä ja istumapaikkoja salissa on 1 120 kappaletta, näistä on 115 kuoron käyttöön varattuja. Kirkkosalin pääovelta kertyy alttarille matkaa noin 50 metriä. Salin lattia laskee puoli metriä alttaria kohti kuljettaessa. Tämä varmistaa hyvän näkyvyyden kaikista salin osista. Kirkkosalin lattian klinkkerilaatat on valmistettu Suomessa ja ne muistuttavat väriltään kosteaa rantahiekkaa.

Kalevan kirkon urut on valmistettu Kangasalan urkutehtaassa. Uruissa on 41 äänikertaa, kolme sormiota ja jalkio. Urkujen 16 metriä korkea julkisivu on Pietilöiden suunnittelema. Urkujen koneisto on osittain mekaaninen ja osittain sähköpneumaattinen. Uruissa on kaikkiaan 3 500 urkupilliä, joista suurin on 6,3 metriä pitkä. Pienimmällä urkupillillä on pituutta 1,5 senttiä. Jumalanpalveluksissa on kirkkosalissa käytössä kahdeksan kaiutinta sekä 5-6 mikrofonia. Musiikinopettaja, kuoronjohtaja ja kanttori-urkuri Aarne Aleksander Aartio (aikaisemmin Andström, s. 21.1.1909 Somero ja k. 24.4.1984) työskenteli vuosina 1957-1972 Kalevan seurakunnan kanttori-urkurina. Aarne Aartio toimi Suomen Kirkkomusiikkiliiton puheenjohtajana vuosina 1961-1972 ja Suomen Kanttorikuoron puheenjohtajana vuosina 1953-1962. Vuodelta 1973 on Aartion omaeläkerrallinen teos Huuliharpusta urkuihin. Aarne Aartio sai vuonna 1951 director cantus -arvonimen. Aartion jälkeen Kalevan kirkon urkurina toimi Pentti Salmela.

Pietilät suunnittelivat kirkkorakennuksen ohella myös kirkkosalin sisustuksen ja alttariveistoksen. Kaikki kalusteet ja varusteet, kuten alttari, penkit ja urkufasadi on valmistettu suomalaisesta männystä. Myös kirkon sisällä voi huomata perinteisestä poikkeavan tyylin. Alttarin risti ei ole suora, vaan sillä on hieman kumartuva asento, joka symboloi siunausta ja suojaamista. Alttarikaide poikkeaa perinteisestä, koska se kaartuu kohti kirkkosalia eikä alttaria, kuten tavallisesti. Alttarivaatteissa ovat kirjaimet alfa ja omega, kreikkalaisten aakkosten ensimmäinen ja viimeinen kirjain, jotka merkitsevät, että Jeesus on ensimmäinen ja viimeinen.

Alttariveistoksena on Reima Pietilän teos Särkynyt ruoko, vuodelta 1969. Veistoksen innoitus on tullut Jesajan kirjan jakeesta Raamatusta: ”Särjettyä ruokoa hän ei muserra.” Valot on suunnattu ylhäältä alas tai alhaalta ylös ja niiden kirkkautta voidaan säädellä. Ssalin seinissä on muutama luukku aputiloihin mahdollisia televisiokuvauksia varten. Ikkunoiden puhdistuksessa käytetään apuna käsikäyttöistä huoltohissiä. Ikkunasyvennyksessä on tikkaat, joita käytetään apuna vaihdettaessa kirkon lamppuja.

Lentoemäntä Ellen Church 

Boeing 80A.

Kaksitasoinen Boeing 80A oli matkustajalentokone, joka kehiteltiin aikaisemmasta ja merkittävästi pienemmästä Boeing 40A -mallista. Poiketen olennaisesti aikaisemmasta Boeing 80A lentokone oli varustettu kolmella moottorilla ja lentokoneen ohjaamo oli suljettu, jonka vuoksi ensimmäiset avoimeen ohjaamoon tottuneet lentäjät valittivat suljetusta ohjaamosta. Pilotteja koneessa oli kaksi sekä matkustajia palveleva lentoemäntä ja matkustajien konetyyppi otti mukaansa kahdeksantoista.

Boeing 80A -mallilla ensimmäinen lento suoritettiin 12.8.1929. Koneen matkustamo oli sisustettu melko tilavasti sekä varusteltu nahkaverhoilulla, lukulampuilla, ilmastoinnilla sekä juoksevalla kuumalla ja kylmällä vedellä. Lentokoneen pituus oli 17,22 metriä ja sen siipien kärkiväli oli 24,38 metriä. Koneen suurin lentoonlähtöpaino saattoi olla 7 938 kg. Boeing 80A:n voimanlähteenä toimi kolme Pratt & Whitney R-1690 Hornet -tähtimoottoria, joista kukin moottori tuotti 391 kW (525 hv). Maksiminopeus koneella oli 222 km/h, mutta matkalentonopeutena käytettiin 201 km/h. Toimintamatka tällä konetyypillä oli 740 km ja maksimilentokorkeus 4 265 metriä.

Ellen Church.

Tähän Boeing 80A koneeseen tuli ensimmäiseksi lentoemännäksi Ellen Church (s. 22.9.1904 Crosco, Iowa, Yhdysvallat ja k. 22.8.1965), joka oli lentäjä ja sairaanhoitaja. Jo hänen syntymäkaupungissaan Crescossa Iowassa Ellen Church oli käynyt lentonäytöksiä katsomassa ja päättänyt alkaa itsekin lentäjäksi. Crescon High Schoolista valmistuttuaan Ellen Church opiskeli kuitenkin ensin itsensä sairaanhoitajaksi. Valmistuttuaan sairaanhoitajaksi hän työskenteli San Franciscossa French Hospital -sairaalassa, mutta samalla hän otti lentotunteja. Yksityislentäjän lupakirjan saatuaan Ellen Church tapasi Boeing Air Transportin (BAT) johtaja Steve A. Stimpsonin St. Francis -hotellin toimistossa eräänä sunnuntaiaamuna. Ellen Church tarjosi itseään yhtiölle lentäjäksi, mutta Steve Stimpson torjui ajatuksen heti, koska tuolloin ajateltiin lentoyhtiöissä, että taivas oli varattu vain miehille.

Steve Stimpson.

Steve Stimpson pääsi armeijasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja hän sai työpaikan höyrylaivayhtiöstä. Todellisuudessa kuitenkin ilmailu oli se, joka häntä todella kiinnosti. Vuoden verran hän työskenteli höyrylaivayhtiössä ennen kuin sai työpaikan Boeing Air Transportilta. Hän oli noussut yrityksen aluepäälliköksi San Franciscossa vuoteen 1929 mennessä; toimisto hoiti kaikki lentoyhtiön asiat, kuten lentopostin, rahdin ja matkustajat. Toimiston ikkunassa oli kyltti, joka lupasi: ”Chicago 20 tunnissa”.

Steve Stimpson ystävystyi vähitellen Ellen Churchin kanssa, kun Ellen poikkesi aina toisinaan juttelemassa aluepäällikön kanssa mm. omista tehtävistään sairaanhoitajana. Tuohon aikaan perämiehen tehtäviin kuului huolehtia lennon matkustajista. Perämiehet jakoivat matkustajille eväsrasiat ja tarjoilivat termuspulloista asiakkaille kahvia. Yhtiön koneitten lentonopeus oli alkuun 160-175 kilometriä tunnissa, joten koneet eivät voineet lentää tuolloin kovin korkealla. Lentäminen oli ilmailun alkuaikoina sen verran kovaa touhua, että usein matkustajia sairastui lentojen aikana.

Ellen Church lanseerasi Steve Stimpsonille ajatuksen siitä, että lentokoneisiin otettiin matkustajia palvelemaan juuri naisia, joilta työ sujuisi miehiä paremmin. Ellen Churchin sosiaalisuus, ystävällinen käytös ja lisäksi vielä sairaanhoitajan koulutus vakuuttivat aluepäällikön lopulta. Hän lähetti pitkän kirjeen Cheyennen, Wyomingin pääkonttoriin liikennepäällikölle, jossa hän luetteli monia syitä lentoemäntien palkkaamiseen; niitä olivat mm. psykologiset syyt, lentoyhtiön saama julkinen huomio, raportoinnit ja kirjanpidolliset syyt. Sairaanhoitajina lentoemännät voisivat rauhoittaa lentopelkoisia ja auttaa matkapahoinvoinnista kärsiviä matkustajia. Ensin hänen selostukseensa tuli sähkeellä lyhyt ja tyly vastaus: ei!

William A. Patterson.

Asian edistämiseksi tarvittiin vielä William A. ”Pat” Patterson (s. lokakuu 1899 ja k. 13.6.1980) ja hänen Vera -niminen vaimonsa. Havajin Waipahussa Oahun saaren sokeriruokoplantaasilla syntynyt Patterson kävi aluksi Honolulun sotilasakatemiaa, mutta jätti sen kesken lähteäkseen San Franciscoon. Siellä hän työskenteli aluksi Wells Fargo -pankissa ja kävi kaupungissa myös iltakoulua. Hän yleni pankissa kassavatyöntekijästä vainavastaavaksi. Lainapäällikkönä hän hoiti lainan Pasific Air Transportille ja Pattersonista tuli lentoyhtiön perustajan ja toimitusjohtaja Vern Gorstin neuvonantaja. Kun Gorst myi lentoyhtiönsä Boeing Air Transportille tuli Boeingilla vuonna 1926 aloittaneen toimitusjohtaja, insinööri Philip Gustav Johnsonin (s. 5.11.1894 ja k. 14.9.1944) tuntemaan Pattersonin.

Philip Gustav Johnson.

Johnson rekrytoi William Pattersonin, joka jätti Wells Fargon vuonna 1929 ja muutti Seattleen, Washingtoniin Boeing Air Transportin toimitusjohtajan avustajaksi. Vuonna 1931 Boeing Air Transport oli yksi neljästä lentoyhtiöstä, jotka yhdistyivät United Air Linesiin, jolloin Patterson muutti Chicagoon Unitedin toimitusjohtajaksi. William A. Patterson suhtauti kuitenkin itse hyvin epäillen Stimpsonin ehdotukseen naisista lentoemäntinä, mutta kun hän keskusteli kotona asiasta vaimonsa Veran kanssa hän vakuuttui ainakin siitä, että asiaa sietäisi kokeilla. Näin William A. Patterson tuli antaneeksi luvan Steve Stimpsonille palkata kolmen kuukauden koeajalla kahdeksan lentoemäntää.

Yhtiö alkoi nopeasti palkata ja kouluttaa tyttöjä lentoemänniksi; heille suunniteltiin ja teetettiin univormut, tehtiin käsikirjat ja laadittiin aikataulut sekä monet muut asiat kuntoon. Aluksi oli tarkoitus palkata kaikki kahdeksan tyttöä San Franciscosta, mutta sopivia tyttöjä löytyikin kaupungista vain neljä. Neiti Ellen Church palkattiin yhtiöön päälentoemännäksi, joka myös lähetettiin Chicagoon rekrytoimaan neljä tyttöä yhtiöön lisää. Neljä chicagolaistyttöä lensivät Eastern Division -koneella Cheyennen ja Chicagon välillä ja neljä muuta tyttöä Western Division -koneella Cheyennen ja San Franciscon välillä.

Ensimmäisten lentoemäntien – ”taivastyttöjen”, kuten BAT heitä nimitti – täytyi olla rekisteröityjä sairaanhoitajia, ”naimattomia, alle 25-vuotiaita; painaa sai alle 52 kg ja pituuden piti olla alle 163 cm.” Matkustajien palvelemisen lisäksi lentoemäntien odotettiin auttavan matkatavaroiden kantamisessa, koneen polttoaineen tankkauksessa sekä avustavan lentokoneen työntämisessä hangaareihin eli koneiden säilytys- ja huoltohalleihin. Palkkakin oli aikoinaan hyvä: 125 dollaria kuukaudessa.

Yhdysvaltojen ensimmäinen lentoemäntä, Ellen Church teki ensimmäisen lentonsa lentoemäntänä 15.5.1930 Boeing 80A -koneessa; lento oli 20 tunnin lento Oaklandista/San Franciscosta Chicagoon. Lentomatkan aikana tehtiin 13 pysähdystä ja lennolla oli mukana 14 matkustajaa. Lentokonetta ohjasi lähteiden mukaan ilmailun pioneeri, Elrey Borge Jeppesen (s. 28.1.1907 Lake Charles, Louisiana, Yhdysvallat ja k. 26.11.1996). Ensimmäinen stuertti oli aikanaan saksalainen Heinrich Kubis (s. 16.6.1888 ja k. 1979), joka selvisi elävänä ilmalaiva Hindenburgin onnettomuudesta. Maaliskuussa 1912 Kubis alkoi palvella matkustajia LZ 10 Schwaben -koneella Berliinistä Friedrichshafeniin suuntautuneilla lennoilla.

Kapteeni Ellen Church.

Lentoemännistä tuli nopeasti valtavan suosittuja ja toisetki lentoyhtiöt seurasivat pian BAT:n esimerkkiä seuraavina vuosina. Auto-onnettomuudessa loukkaantuminen kuitenkin katkaisi Ellen Churchin lentoemännän uran vain 18 kuukauden kuluttua. Ellen Church suoritti sairaanhoidon kandidaatin tutkinnon Minnesotan yliopistossa ja jatkoi sairaanhoitajan uraansa. Vuonna 1936 hänestä tuli Milwaukee Countyn sairaalan lastentautien johtaja. Toisen maailmansodan aikana Ellen Church palveli armeijan sairaanhoitajissa kapteenina ja lentohoitajana ja hän ansaitsi toiminnallaan ilmamitalin. Myöhemmin hän muutti Terre Hauteen, Indiaan, missä hänestä tuli sairaanhoidon johtaja sekä vielä myöhemmin hallintovirkamies Unionin sairaalassa. Vuonna 1964 Ellen Church meni avioliittoon Leonard Briggs Marshallin, Terre First National Bankin presidentin kanssa. Ratsastusonnettomuus päätti ensimmäisen lentoemännän elämän vuonna 1965. Ellen Churchin kotikaupunki Cresco Iowassa nimesi lentokenttänsä ”Ellen Church Fieldiksi” hänen kunniakseen.

Nelly Diener.

Sveitsiläinen Nelly Hedwig Diener (s. 5.2.1912 ja k. 27.7.1934) oli Euroopan ensimmäinen lentoemäntä. Nelly Diener aloitti lentämisen Swissairilla 1.5.1934 ja hänet tunnettiin nimellä ”Engel der Lüfte” eli Taivaan enkeli. Hän kuoli Swissairin lennolla Saksassa Tuttlingenin lento-onnettomuudessa 27.7.1934 yhdessä kahden muun miehistön jäsenen ja yhdeksän matkustajan kanssa.

 Hillel Tokazier (27. osa)

Hillel Tokazier on esiintynyt lapsuudestaan asti. Nuorukaisena hänestä oli uskomattoman upeaa päästä oikeaan yhtyeeseen soittamaan ja vielä yleisön edessä; jo silloin hänen esiintymisensä tuntui mutkattoman luontevalta. Hänelle sanottiin jo nuorena, että hänellä oli luonnollinen lavapresenssi ja hän myös itsekin allekirjoitti tämän näkemyksen. Hänestä todella näkyy ulospäin se, että hän on tilanteessa esiintyessään läsnä ja samalla hän osaa myös nauttia soittamisestaan. Viihdyttäminen on hänelle nautintoa saadessaan olla kontaktissa yleisönsä kanssa. Soittamistaan hän usein kutsuu palveluammatiksi ja muusikkona oleminen on hänen kutsumustyönsä. Siksi hän ei tingi omista arvoistaan; hän haluaa esiintyä tyylikkäästi yleisölleen ja tarjota vain korkeatasoista musiikkia.

Kaikkein mieluisinta Hillel Tokazierille on rockin ja boogie woogien soittaminen pianolla. Yleisön välitön palaute esiintyjälle villistä pianonsoitosta sekä show’sta saa hänet aina lisäämään tempoa esitykseen, kunnes esitys on maalissaan. Energisen show’n jälkeen hänen istuessaan takahuoneessa kaikkensa antaneena, hän usein ajattelee, että kunpa tämä euforia vain jatkuisi iäisyyksiin. Kuitenkin arki jälleen palaa ja mielihyväkin tasoittuu viimein.

Elvis Aaron Presley (s. 8.1.1935 Tupelo, Mississippi ja k. 16.8.1977 Memphis, Tennessee) oli kerran karikatyyrina Aku Ankka -lehdessä. Lehdessä hänen nimi oli Melvis Pressula ja hän siinä: ”Rokkaa ja roiku aamusta iltaan, ketkuta ja keiku”. Samoin tällainen naivius on säilynyt Hillel Tokazierin pianonsoitossa sekä lavaesiintymisessä. Vilpitön intohimo verevään musiikkiin ja sen rytmiin saa hänet liikkeelle. Tämän intohimon ei suinkaan tarvitse päättyä gospelmusiikkikonserteissakaan, sillä Jumalalla vasta huumorintajua löytyykin. Sama villi ja vapaa meininki jatkuu edelleen Roosters -yhtyeessä, joka on soittanut housebändinä Back to the Sixties -konserteissa muutaman kerran vuodessa. Yhtyeen esiintymiset ovat The Beat Goes On -konsertissa Savoy -teatterissa marraskuussa sekä laivaristeily maaliskuussa. Muusikot ovat kuten veljekset, jotka elivät varsin hienon nuoruuden 1960-luvulla – aivan kuten konsertin yleisökin.

Rooster -yhtyeessä soittivat tuolloin Hillel Tokazierin lisäksi Lars ”Lasse” Magnus von Herzen (s. 26.5.1949 Helsinki) ja Hasse von Herzen (s. 1.12.1945 Helsinki), Cay Christer Gustaf Karlsson (s. 24.12.1945 Helsinki ja k. 19.11.2025 Raasepori) sekä Martin Simberg. Yhtyeen muusikoita yhdisti suomenruotsalainen tausta. Yhtyeen kaikki soittajat olivat älykkäitä sekä sivistyneitä herrasmiehiä, jotka pystyivät keskenään keskustelemaan monenlaisista asioista. Cay Karlssonin lopettaessa pitkää muusikonuraansa tuli hänen tilalleen yhtyeeseen nuori kitaristi, 12-vuotiaana soittonsa aloittanut Jussi ”Guitar” Hämäläinen (s. 1977). Jussi Hämäläinen toi yhtyeeseen mukanaan uutta näkemystä ja potkua. Yhtyeen jäsenet ovat luvanneet yleisölleen, että he soittavat tätä musiikkia kuuntelijoilleen niin kauan, kuin saavat elää. Bändi esitti 1960-luvun yhdysvaltalais- englantilaisyhtyeiden rhythm and bluesia, kuten Animalsin ja Canned Heatin musiikkia sekä Elviksen ja John Mayallin tutuksi tekemää musiikkia.

Sittemmin yhtye on esiintynyt yhä harvemmin ja varsinkin kiertueet ovat jääneet yhtyeeltä vallan pois. Hillel Tokazier jatkaa edelleen mykkäelokuvien säestämistä, sillä hän kokee niissä tehtävänsä hauskaksi sekä palkitsevaksi. Hillel Tokazierin talouttakin omalta osalta helpottaa hänelle myönnetty puolikas taiteilijaeläke. Ensin häntä pyydettiin soittamaan pianoa hengellisen musiikin esiintymisiin vain hyvin minimaalisella korvauksella, mutta sittemmin soittokorvauksia on korjattu paremmalle tasolle.

Monet esiintyvät taiteilijat ovat langenneet siihen ansaan, että menestyminen alkaa nousta päähän. Hillel Tokazier on aina ollut silti hyvin vaatimaton ja melko ujo ihmisenäkin. Kaikenlainen tähteys ja itsensä tärkeäksi korostaminen ulkopuolella musiikin on hänelle täysin vieras ajatus. Jotkut ovat toisinaan jopa sanoneet häntä turhankin vaatimattomaksi toimissaan. Itse hän kuitenkin katsoo pärjänneensä tällä asenteellaan kuitenkin vuosien saatossa tasaisella rutiinilla, vaikka viihdemaailmassa suhdanteetkin vaihtelevat tosi nopeasti. Pieteetillä ja rehellisyydellä tehty musiikki on hänen tavaramerkki ja se on aina puhunut puolestaan hänen musiikkiurallaan.

 Garden Helsinki -monitoimiareena muutosten keskellä

Melkoista kohua herättäneen Garden Helsinki -monitoimiareenahankkeen esisopimus Helsingin kaupungin kanssa joudutaan tekemään kokonaan uusiksi. Syynä on se, että Helsingin Taka-Töölöön puuhattava areenahanke on yksinkertaistunut ja sen hintalappu on pienentynyt samalla huomattavasti. Garden Helsinki monitoimiareena on viime päivät ollut maassamme valtaisa puheenaihe, kun oppositiopuolueet ovat nostaneet esille useita hankkeeseen liittyviä epäselviä kysymyksiä. Garden Helsinki -areenahanke sai 35 miljoonaa euroa valtiontukea täysin ilman hakemista eikä kevään 2025 kehysriihessä tehtyä päätöstä käsitelty vastuuministeriössä.

Lisäksi kummastusta on herättänyt se, että yhtäkkiä valtion tukirahaa saama Garden Helsingin hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori on kokoomuslainen Helsingin entinen pormestari. Myös Gardenin kumppaniksi valitun rakennusliike SRV:n omistaa isoilta osin kokoomuksen suuri vaalitukija Ilpo Kokkila.

Hallituslähteet toistelevat, että Gardenin tuesta sovittiin yhdessä. Kohun keskelle joutunut pääministeri Petteri Orpo (kok) astui tiistaina 30.6.2026 median eteen ja hän kiisti sitkeästi, että kukaan ulkopuolinen olisi vaikuttanut valtiontuen myöntämiseen. Petteri Orpo myönsi keskustelleensa Jan Vapaavuoren kanssa valtion myöntämästä tuesta vain lyhyesti.

Vuonna 2024 Helsingin kaupungin ja Gardenin välillä tehdyssä kiinteistökaupan esisopimuksessa määritellään kaupan ehdoiksi muun muassa se, että rakennuslupasuunnitelmissa ja saadussa rakennusluvassa asuinrakentamisen määrä on oltava noin 15 000 kerrosneliömetriä, ellei toisin sovita. Garden Helsinki -areenan piti alun perin sijaita maan alla. Maanpäälliseen rakennukseen suunniteltiin muun muassa asuntoja, hotelli ja toimistoja.

Lisäksi sopimuksen mukaan asunnot pitää toteuttaa korkeatasoisena vapaarahoitteisena ja sääntelemättömänä omistus- ja/tai vuokra-asuntotuotantona. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 19. kesäkuuta 2024 myydä Garden Helsinkiä puuhaavalle Projekti GH:lle tontin areenakokonaisuudelle vähintään 21 miljoonalla eurolla.

Toukokuussa 2026 Garden Helsinki tiedotti karsivansa suunnitelmastaan hotellin, asunnot ja toimistot. Tilalle jäi pelkkä areena, joka suunniteltiin nyt osittain maan pinnalle nousevaksi. Uusi konsepti on aiempaa selkeämpi, realistisempi ja paremmin toteutettavissa, Garden Helsingin hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori sanoi tiedotteessa. Helsingin Sanomille Jan Vapaavuori kertoi, että areenahankkeen kustannusarvio putosi 800 miljoonasta eurosta ”nelosella alkavaksi”.

Helsingin kaupungin tonttipäällikkö Sami Haapanen kertoo Iltalehdelle, että sopimus Helsinki Gardenin kanssa joudutaan nyt tekemään uudelleen muuttuneen tilanteen vuoksi. Areenahanke muuttuu nyt aika olennaisesti, Sami Haapanen kuvailee areenakokonaisuutta. On hyvin oletettavaa, että hanke yksinkertaistuu merkittävästi. Tonttipäällikkö Sami Haapasen mukaan alustavia keskusteluja Helsingin kaupungin ja Garden Helsingin areenahankkeen välillä on jo käyty ja uusi tilanne todettu yhdessä.

Varsinaisiin sopimusmuutosneuvotteluihin päästään lomien jälkeen, kun suunnitteluratkaisu vielä tarkentuu ja tiedetään sitten, minkä muotoista hanketta ollaan toteuttamassa, tonttipäällikkö Sami Haapanen kuvailee. Hän itse arvioi, että sopimusasioissa ollaan loppusyksystä paljon viisaampia. Vaikka koko sopimus joudutaan neuvottelemaan uusiksi ja viemään läpi kaupunginvaltuustosta toisen kerran, tonttipäällikkö Sami Haapanen ei näe muuttuneessa tilanteessa tummia pilviä. Hänen mukaansa kaikilla sopimusosapuolilla on halu saada asia ripeästi maaliin.

Sami Haapanen ei näe muuttuneessa areenahankkeessa mitään isompia haasteita. Jos hankekokonaisuus yksinkertaistuu, niin yleensä se tarkoittaa samoin sitä, että myös sopimuskokonaisuuksista tulee yksinkertaisempia. Kaupungin tonttipäällikkö Sami Haapasen mukaan Garden Helsingistä oltiin kaupunkiin yhteydessä hieman ennen sitä, kun uudet muutokset tulivat toukokuussa hankkeen yksinkertaistamisen kanssa julkisuuteen.

Noin vuotta aiemmin, kevään 2025 kehysriihessä hallitus oli päättänyt 35 miljoonan euron ehdollisesta valtiontuesta Garden Helsingille. Tuki oli osa valtion 4 miljardin euron investointipaketin laajentamista, johon sisältyi areenan lisäksi erilaisia tie- ja infrastruktuurihankkeita.

Iltalehden tietopyynnöllä saaman opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) muistion mukaan areenakokonaisuuden investointikustannukset ovat 388 miljoonaa euroa, josta jää 156 miljoonan euron rahoitusvaje. Tästä valtio rahoittaisi tukipäätöksellään 35 miljoonaa euroa, joka kohdistuisi uuteen monitoimiareenaan ja vanhan jäähallin MID-areenaan.

Tammikuulle kirjatun muistion mukaan ilman tukea hankkeen rahoitus voi olla vaikea toteuttaa, varsinkin kun sen laajuus ja monimutkaisuus tekevät siitä riskialttiiksi pelkälle yksityiselle rahoitukselle. Muistion mukaan valtion tuki pienentää riskiä ja mahdollistaa osaltaan yksityisen rahoituksen saamisen. Muistion tiedot perustuvat Garden Helsingin lausumiin eikä OKM ole tyypilliseen virkamiestapaan erikseen arvioinut valtiontuen tarvetta.

Valtionavustuksen myöntäminen edellyttää lopulta myös eduskunnan hyväksymää määrärahaa valtion tulo- ja menoarviossa sekä erillistä myönteistä valtionavustuspäätöstä. Näiden lisäksi valtiontuelle on saatava Euroopan komission hyväksyntä. Valtionavustus on tarkoitus sisällyttää OKM:n budjettiin, kun asiaa on riittävästi valmisteltu.

Muistio on laadittu Helsingin kaupungin ja Garden Helsingin vanhan esisopimuksen pohjalta. Valtiontuen oli alun perinkin määrä kohdistua vain areenaan, eli hankkeeseen nyt jäljelle jäävään osuuteen. Mikäli areenahankkeen rahoitus saadaan kerättyä, Garden Helsingin rakentaminen on tarkoitus alkaa vuoden 2027 lopulla. Toistaiseksi tietoa sijoittajista ei kuitenkaan ole tiedossa ja taustayhtiö Projekti GH:n tilinpäätökset ovat jäätävästi pakkasella.