Olli Antero Ahvenlahti (16. osa)

Rauno Lehtisellä oli muuan persoonallinen ominaisuus: hän pystyi muuntumaan eri sivupersooniksi kivuttomasti. Varsinkin muutaman oluen jälkeen Rauno Lehtinen kertoi mielellään näihin sivupersooniinsa liittyviä kummallisia tarinoita. Kaikki nämä tarinat olivat hänen mielikuvituksensa tuottamia huikeita seikkailuita, joissa välillä oltiin Tallinnassa, Moskovan Punaisella torilla tai Cannesissa. Näitä Rauno Lehtisen kertomia tarinoita Olli Ahvenlahtikin on saanut paikan päällä todistaa mm. keikkamatkoilla.

Rauno Lehtisessä oli kyllä toisaalta sellainenkin puoli, että hän toimi Olli Ahvenlahdelle myös hyvin tärkeänä opettajana musiikkimaailmassa. Olli jopa laskee Rauno Lehtisen kolmen hänelle tärkeimmän opettaja joukkoon muusikon taipaleella. Rauno Lehtisen lisäksi kaksi muuta oppi-isää olivat Martin Fagerlund ja Esko Linnavalli. Annetaanpa Ollin itse kertoa asiasta: ”Rauno oli hyvä kirjoittaja ja hän teki hyviä sovituksia myös modernimmille bändeille, joissa oli mukana jo sähkökitaraa ja muuta. Rauno ei ollut ihan niin jazz kuin Esko oli, mutta hän opetti minulle aika paljon. Kun minulta alettiin pyytää sovituksia Sävelsilta-konsertteihin ja muihin vastaaviin, Rauno halusi joskus olla apuna. Hän kertoi, että nyt siellä on tällainen iso bändi ja kokoonpano, tee näin ja näin. Sitten hän kohteliaasti korjasi, että näin kuulostaisi paremmalta. Sillä tavalla opin tekemään.”

Sävelsilta-konsertit olivat suomalais-neuvostoliittolainen radion musiikkiohjelmien sarja. Kyseessä oli suuri viihdemusiikkikonsertti, joka radioitiin kaksi kertaa vuodessa alkaen vuodesta 1966 ja kestäen aina 1980-luvun lopulle saakka. Vuorotellen konsertti radioitiin Suomesta tai Virosta Yleisradion tai Eesti Raadion yhteistyönä. Vuonna 1966 ensimmäinen konsertti lähetettiin Tallinnan Kadriorgin puistosta 19.6.1966 ja Suomen konsertti lähetettiin Helsingin Linnanmäeltä 11.8.1866. Kaikissa konserteissa esiintyi puolen tusinaa artistia molemmista maista aina vuorossa olevan isäntämaan viihdeorkesterin säestyksellä. Sävelsillan juontajina toimivat virolaiset Lembit Lauri ja Ivar Trikkel sekä suomalaiset toimittaja Seija Raili Orvokki Wallius-Kokkonen (s. 21.3.1941 Nurmes), sivutoiminen radiotoimittaja ja rautakauppa Renlundin mainospäällikkö Oke Jokinen (s. 13.3.1918 Kotka ja k. 12.3.1998 Helsinki) ja sanoittaja, säveltäjä ja radiotoimittaja Niilo Sauvo Pellervo Puhtila (s. 27.4.1928 Helsinki ja k. 2.11.2014 Helsinki). Sävensilta-konserttien suomalaiskapellimestarina viuhtoi yleensä Rauno Lehtinen, mutta ainakin vuonna 1981 orkesteria johti Esko Linnavalli ja vuonna 1987 kapellimestarina oli jazzpianisti, säveltäjä ja orkesterinjohtaja Jukka Tapio Linkola (s. 21.7.1955 Espoo).

Sävelsilta-konsertteja radioitiin Virossa Tallinnan lisäksi ainakin Tartosta, Pärnusta ja Viljandista. Suomessakin konserttipaikka toisinaan vaihteli. Virossa oli poikkeuksetta käytössä aina täysi 30-miehinen viihdeorkesteri, mutta Suomessa jouduttiin kustannussyistä tyytymään pienempiin kokoonpanoihin. Kesäkuussa 1977 radioidussa Sävelsillan 10-vuotisjuhlakonsertissa esiintyivät Suomesta kapellimestari Olli Ahvenlahti, jazzpasunisti Juhani Aalto (s. 3.11.1931 Hämeenlinna ja k. 2012) ja trumpetisti, sovittaja, tuottaja ja orkesterinjohtaja Jörgen Petersen (oik. Jørgen Petrsen, s. 2.12.1931 Randers, Tanska ja k. 13.2.2009 Helsinki) sekä laulajat Kai Ahti Rainer ”Kuju” Hyttinen (s. 7.1.1947 Mikkeli), Inga Sulin (oik. Inga Sulin-Ahola, s. 17.8.1945 Luopioinen) ja Pirkkoliisa Tikka (oik. Pirkko-Liisa Tikka, o.s. Lampela, s. 19.7.1947 Helsinki). Virolaisia juhlakonsertissa edustivat Heli Lääts, Taisto Noor, Priit Pedajas sekä kansanmusiikkiyhtye Kukerpillid.

Olli Ahvenlahti sai 1970-luvun kuluessa levy-yhtiö Love Recordsilta koko ajan lisää studiomuusikon töitä. Olli oli Hasse Wallin ja Esko Rosnellin kanssa soittamassa Mikko Alatalon ensimmäisellä soololevyllä, Maalaispoika oon. Sovitustyöt alkoivat samoin studiolla, kun Henrik Otto Donner soitti Ollille eräänä päivänä; ensimmäiseksi Olli Ahvenlahti sai sovitettavakseen Reijo Franckin albumin, Toveruudella, joka sisälsi työväenlauluja. Vaikka Olli Ahvenlahdella ei ollut mitään yhteyksiä mihinkään poliittisiin liikkeisiin, hän sai tehdä seuraavat kaksi vuotta sekä sovituksia että säestystöitä etupäässä työväenliikkeen lauluihin, kuten esim. Agit-Propille. Olli sovitti mm. Kaj Chydeniuksen lauluja ja Eero Ojasen musiikkia.

Studiotyöskentelyssä Olli Ahvenlahti tutustui aviopari Matti Harri Björn Bergströmiin (s. 17.2.1938 Helsinki ja k. 8.10.1994 Helsinki) ja Pirjo Liisa Helena Bergströmiin (o.s. Halminen, s. 21.4.1939 Helsinki ja k. 15.5.2011 Helsinki), jotka sovittivat Heikki Veikko Harman (s. 20.4.1947 Helsinki) eli Hectorin ensimmäiset menestyslevyt, kuten Nostalgia, Herra Mirandos ja Hectorock 1. Bergströmien musikaalisuutta on vieläkin kuultavissa mm. Paula Kristiina Koivuniemen (s. 19.6.1947 Seinäjoki), Tuulikki Elorannan (s. 12.8.1946 Sammatti) ja oopperalaulaja Matti Kalervo Salmisen (s. 7.7.1945 Turku) Georg Malmstén -levytyksillä. 1970-luvun puolivälin jälkeen Bergströmit tekivät myös balettimusiikkia ja aloittivat yhteistyön tanssija ja koreografi Jorma Leo Kalevi Uotisen (s. 28.6.1950 Pori) kanssa. 1980-luvun lopulla he toimivat paikallisradio Etelän äänessä Keravalla ja pitivät omaa musiikkistudiota.

Olli Ahvenlahti sai Bergströmien avulla vuonna 1975 levylle ensimmäisen oman sävellyksensä, johon tehtiin myös sanoitus. Ahvenlahden sävellys päätyi Paula Koivuniemen albumille, Leikki riittää. Koivuniemen albumi kuului muutaman vuoden kokeilevampaan kauteen laulajattaren uralla, jolloin hän levytti mm. soul- ja diskovaikutteista musiikkia. Paula Koivuniemen albumille tuli joitakin amerikkalaisia soulkappaleita, jotka käännettiin suomeksi. Osa levyn kappaleista kuitenkin tilattiin suomalaisilta säveltäjiltä. Olli Ahvenlahden sävellys tälle levylle oli kappale Sivupersoonaansa rakastava. Olli Ahvenlahti alkoi hiljalleen saada tilauksia sävellyksistä, mutta määrällisesti enemmän hän teki edelleen sovituksia levyille, kantanauhoille, yhtyeille ja orkestereille konserttia varten.

Määrätietoisesti Olli Ahvenlahti laajensi ammatillista osaamistaan sovittajan myös pop-kappaleisiin päin. Ulkolaisia kappaleita hän kuunteli levyiltä ja kirjoitti kuuntelun perusteella kappaleesta nuotit stemma stemmalta. Hän aloitti aina kirjoittamisen bassosta, jonka jälkeen hän kirjoitti piano- ja kitarastemmat. Näin oli saatu selvitetyksi kappaleen harmoniarakenne. Tämän jälkeen vuorossa oli päämelodia, puhallinstemmat, jouset, kuorot ja rumpujen osuus. Jokainen instrumentti kirjoitettiin partituuriin omille stemmoille. Olli ei omasta mielestään koskaan ole ollut kovin nopea kirjoittaja, joten aikaa tähän kaikkeen saattoi kulua jonkisen verran. Työvälineinä hänellä nuottikirjoituksia tehtäessä on aina partituuri, paperi, kynä, kumi sekä viivotin.

Jokaisen instrumentin soittaja sai eteensä soitettavakseen vain oman soittostemmansa, johon kaikki tarvittava informaatio kyseistä instrumenttia varten oli kirjoitettu. Partituuri kirjoitetaan yleensä orkesterin johtajaa eli kapellimestaria silmällä pitäen. Näin kuitenkin yhden kappaleen sovituksesta saattoi syntyä partituurin ja eri stemmojen kanssa iso nippu nuotteja. Teoksen oikeudenomistaja voi sitten harkintansa mukaan joko myydä teoksen tai vuokrata oikeuksia.

Käytännössä kaikkien sovittajien oma käsiala ei ole selkeä ja monilta sovittajilta puuttui myös aikaa puhtaaksikirjoittaa omasta sovituksestaan luettavat nuotit. Tällaisissa tapauksissa aina käännyttiin puhtaaksikirjoittajan puoleen. Esimerkiksi Helsingin Punavuoren Isolla Roobertinkadulla asusti legendaarinen nuottien puhtaaksikirjoittaja, Harry Bernhard Kahramo (s. 1.11.1929 Helsinki ja k. 15.5.1991). Harry Kahramoa arvostettiin jazz- ja latinalaismuusikkona. Hän oli monipuolinen tenorisaksofonisti, jota kutsuttiin Suomen Stan Getziksi. Kahramo soitti mm. pasunisti Eki Vuoren kanssa perustamassaan Gerry Mulligas -tyylisessä kvartetissa ja Tampereen kaupunginorkesterin jousien kanssa nauhoituksessa omia sovituksiaan. Harry Kahramo sävelsi myös itse ja hänen musiikkiaan löytyy Yleisradion kantanauhoilta RTO:n soittamana. Kahramo kirjoitti nuotteja teattereille, Yleisradiolle, MTV:lle, Helsingin kaupunginorkesterille sekä lukuisille säveltäjille ja sovittajille. UMO:n arkistossa on vieläkin varmaan Harry Kahramon puhtaaksikirjoittamia nuotteja.

Soittaminen vaihtui Harry Kahramolla alkoholiin, mutta nuottienkirjoittajana hän eräs parhaista; hänen käsiala oli hyvin selkeä, mutta hän oli myös erittäin nopea toimessaan. Hän kirjoitti nuotteja silloin, kun tietokoneet eivät vielä olleet tulleet markkinoille. Tämä jalo käsityöammatti oli muinoin arvostettu ja sillä jopa pääsi hyviin ansioihin. Puhtaaksikirjoittajien harvalukuinen ammattikunta oli suurelle yleisölle tuiki näkymätön, mutta samalla orkestereille ja useille sovittajille täysin välttämätön ammattikunta. Kahramo oli suuri persoona ja myös Esko Linnavallin paljon käyttämä puhtaaksikirjoittaja. Olli Ahvenlahti käytti mielellään Kahramon palveluita, koska hänen käsiala oli kuin painettua, hyvin luettavaa notaatiota.

Olli Antero Ahvenlahti (15. osa) 

Olli Ahvenlahti.

Porin Jazzissa Olli Ahvenlahti soitti jo toistamiseen heinäkuussa 1974. Kokoonpanon nimi oli Helsinki Septetti, jossa Ollin lisäksi soittivat Juhani Aaltonen, Kaj Backlund, Teppo Hauta-aho, Paroni Paakkunainen, Mircea Stan ja Edward Vesala. Olli oli bändin nuorin soittaja, joka elokuussa täyttäisi vasta 25 vuotta. Jazztrumpetisti, säveltäjä, sovittaja ja opettaja Harry Kaj Olof Backlund (s. 24.2.1945 Helsinki ja k. 25.12.2013 Helsinki) aloitti seitsemänvuotiaana trumpetinsoiton oman isänsä johtamassa Paavalin seurakunnan nuorten puhallinorkesterissa Helsingin Vallilassa. Backlund meni 11-vuotiaana mukaan oppikouluun perustettuun swing-tyyliseen big bandiin. Kolme vuotta myöhemmin hän perusti jo oman yhtyeen, jossa soittivat mm. Paroni Paakkunainen, basisti Teppo Olavi Hauta-aho (s. 27.5.1941 Janakkala ja k. 26.11.2021 Helsinki), jazzpianisti Eero Kaarle Ojanen (s. 3.1.1943 Helsinki), Pekka Pöyry ja Juhani Aaltonen. Kaj Backlundilla oli päivätyö pankissa, mutta hän osallistui jäsenten tavoin kesinä 1966 ja 1967 Jyväskylän Kesän työpajoihin, joissa opetti yhdysvaltalainen George Russell. Kaj Backlund alkoi saada työtilaisuuksia Yleisradion silloisesta Radion tanssiorkesterista, studiomuusikkona sekä UMOsta, jonka perustajajäseniin Backlund kuului. Kaj Backlund teki 1970-luvun alussa sovituksia säveltäjä ja tuottaja Toivo Kärjen kappaleisiin. Kaj Backlund oli myös mukana perustamassa Oulunkylän pop-jazz-opistoa ja suunnittelemassa Sibelius-Akatemian jazzosaston ensimmäistä opetusohjelmaa. Backlundin pojista Jari on rumpali, Jukka musiikkituottaja ja Tapio basisti.

Kaj Backlund.

Toni Edelmann.

Kaj Backlund johti Helsingin Kulttuuritalolla syksyllä 1974 big bandia konsertissa, jonka ohjelmassa oli suomalaisten säveltäjien uutta musiikkia. Tässä konsertissa Olli Ahvenlahti toimi ensimmäisiä kertoja big bandin pianistina. Olli oli mukana samoin Kaj Backlundin johtaman yhtyeen äänittämällä LP-levyllä, No Comments, josta levystä on tullut eräs Suomen kalleimmista jazzmusiikin keräilylevyistä. Jo hieman aikaisemmin keväällä Ollin opiskelukaveri Toni Edelmann järjesti Ollille ensimmäisen teatterikiinnityksen teatterimuusikoksi. Toni Edelmann sävelsi musiikin Tikapuuteatterin Faust-näytelmään ja Edelmann tarvitsi näytelmään kvartetin, jonka pianistiksi Olli pääsi. Toni Edelmann johti Koiton Laulu -kuoroa ja hän toi Teatterikoulun musiikin lehtorina. Jo tuolloin Edelmann sävelsi lyriikkaa ja teatterimusiikkia.

Henrik Otto Donner.

Olli Ahvenlahdesta ei koskaan tullut varsinaista studiosoiton ammattilaista, jotka tekivät vain studiosoittoa virka-aikana käymättä juurikaan keikoilla soittamassa. Olli teki siitä huolimatta verrattain usein studiosoittoja vaihtuvien kapellimestareiden, solistien ja kokoonpanojen kanssa. Pianisti oli sellainen yleissoittaja, jota tarvittiin melkein kaikilla levytyksillä mukana. Love Records-levy-yhtiön yksi omistaja ja tuottaja oli Henrik Otto Donner, joka tunsi paljon muusikota; heille hän soitti sen mukaan, millaista musiikkia tehtiin ja millaista soittajaa tarvittiin produktioon. Kaj Chydenius oli Love Recordsin myydyimpiä musiikintekijöitä tuohon aikaan. Studioina Love Records käytti joko Finnvoxin legendaarista studiota Pitäjänmäellä tai Alppi-studiota Kulttuuritalon alakerrassa, myöhemmin myös Tukholmassa sijaitsevaa Marcus Musicin -studiota. Monet nauhoitukset tehtiin yhtenä ottona, joten muusikoilla piti studiossa olla melko hyvä ammattitaito. Olli oli myös mielellään mukana säestämässä ajan muodikkaita poliittisia lauluja, koska ne keikat olivat hyviä ja niistä sai hyvän palkkion.

Kaj Chydenius.

Olli Ahvenlahti oli paljon mukana samoin Yleisradiolle tehtävillä nauhoituksilla; kaikista YLE:lle tehtävistä nauhoituksista ei suinkaan tehty äänilevyjä, vaan osa nauhoituksista oli ns. kantanauhoituksia radion omaan käyttöön. Näille kantanauhoille taltioitiin musiikkia, joka ei ollut tarpeeksi kaupallista päätyäkseen äänilevylle. Näitä nauhoituksia tehtiin Liisankadun studiolla, jossa nauhoitettiin musiikkia myös YLEn ja MTV:n ohjelmiin. Yleisradio teki kantanauhoituksia aina 1980-luvulle saakka ja Olli Ahvenlahti oli kantanauhoitusten teossa mukana aivan loppuun asti. Liisankadun studioilta tehtiin myös pienilukuisen yleisön läsnä ollessa suoria radiokonsertteja.

Matti Konttinen.

Pianoa soittanut jazzmuusikko ja toimitta Matti Juhani Konttinen (s. 8.1.1938 Helsinki ja k. 30.7.2013 Helsinki) työskenteli vuodesta 1965 Yleisradion ensimmäisenä jazziin erikoistuneena radiotoimittajana ja hän kehitti samalla monipuolisesti Ylen jazzohjelmia ja tuotantoa. Matti Konttisen aikana alkoi mm. aktiivinen kotimaisten jazzyhtyeiden taltiointi ja näistä nauhoituksista muodostui sittemmin jazzmusiikin arkisto. Konttinen toimi myös aktiivisesti Yleisradion ulkopuolella. Hän on istunut Porin Jazzin hallituksessa ja hänellä oli merkittävä rooli Saariselällä pidettävän Kaamosjazz-tapahtuman aloittamisessa. Matti Konttinen toimi vuonna 2002 Suomen Jazzliiton puheenjohtajana. Konttinen on pianistina soittanut mm. Ossi Mäkelän, Rolf Kronqvistin, Wille Katzin ja Erkki Valasteen yhtyeissä. Eläkkeellekin siirryttyään hän keikkaili vielä taitavana amatööripianistina.

Pentti Lasanen.

RTO eli Radion tanssiorkesteri oli suuri kokoonpano, joka oli koottu ammattimuusikoista. Radion tanssiorkesteri soitti paljon radion kantanauhoituksia sekä soitti satunnaisesti myös konsertteja. Orkesterin muusikot olivat jo vanhempaa ikäpolvea kuin Olli Ahvenlahti, jotka eivät myöskään soittaneet samoilla klubeilla kuin Olli kavereidensa kanssa. Usein RTO:a johtivat joko säveltäjä, sovittaja, kapellimestari ja multi-instrumenttalisti Rauno Väinämö Lehtinen (s. 7.4.1932 Tampere ja k. 1.5.2006 Helsinki) tai säveltäjä, sovittaja ja jazzmuusikko Pentti Kalevi Lasanen (s. 17.9.1936 Kotka ja k. 13.3.2021 Helsinki). Olli pääsi kuitenkin tuurauskeikoille RTO:n kanssa kiireisen Esko Linnavallin paikkaajaksi ja siellä hän sai tutustua vähän vanhempaan ja kokeneempaan soittajakuntaan, kuten esim. Kaj Backlundiin, Heikki Laurilaan ja Juhani Aaltoseen.

Rauno Lehtinen kapellimestarina.

Rauno Lehtinen syntyi Pyynikintorin tienoilla Tampereella. Hänen isänsä oli kirjapainoalalla ja iltaisin harrasti näyttelemistä teatterissa. Rauno kävi koulunsa ”Klasussa”, klassillisessa lyseossa ja aloitti soittaharjoituksensa viululla musiikkiopistossa. Sodan jaloista perhe muutti kesämökille Lempäälän Kuljuun, joka sitten korjattiin perheen omakotitaloksi vakituiseksi asunnoksi. Rauno opetteli isänsä esimerkin mukaan kirjapainoalalle ammattitaidon, mutta työskennellessään Koskikadun Westerlundin musiikkikaupassa hän tutustui Jörgen Peterseniin (oik. Jørgen Petersen, s. 2.12.1931 Randers, Tanska ja k. 13.2.2009 Helsinki), joka oli soittamassa tanskalaisen Al Stefanon orkesterin kanssa Teatteriravintolassa. Rauno oli jo Tampereella soittanut mm. Sini-pojissa. Koesoiton kautta Rauno pääsi Lill-Jörgen Petersenin orkesteriin, joka soitti ensimmäiset kuukaudet Helsingissä ja orkesteri lähti sen jälkeen Tanskaan. Raunolla oli matkan aikana perhe mukana. Lehtiset palasivat Suomeen takaisin siinä vaiheessa, kun vanhin poika, Timo, tuli kouluikään.

Vuodesta 1962 lähtien Rauno Lehtisellä oli omia orkestereita ja hän soitti mm. Ronnie Franckin (s. 13.5.1931 Helsinki ja k. 1.1.2014 Porvoo) bändissä. Vuosina 1967-1977 Rauno Lehtinen toimi MTV:n kapellimestarina ja pelkästään tuon kymmenen vuoden aikana hän sävelsi 6 000 kappaletta. Paitsi säveltäjä Rauno oli myös ammattitaitoinen sovittaja, joka teki töitä mm. levy-yhtiöille. Myöhemmin hänellä oli oma pieni levy-yhtiö itselläänkin, Sauna Records.

Vuonna 1966 alkoivat Sävelsilta konsertit Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Olli Ahvenlahti osallistui soittajana Radion tanssiorkesterin vierailukonserttimatkalle, josta Olli muistaa hauskan tarinan, kun konsertin jälkeen orkesteri oli yöjunalla palaamassa Simferopolista takaisin Kiovaan ja Olli Ahvenlahti kastettiin junassa Suomi-Sevettijärvi -yhdistyksen jäseneksi: ”Rauno Lehtinen oli yhdistyksen itseoikeutettu puheenjohtaja, ja heräsin junassa joskus kolmelta yöllä, kun hän, Jussi Aalto ja Junnu Aaltonen tulivat makuuvaunuhyttiini ja tönivät minua. Rauno Lehtinen oli ehkä ottanut muutaman lasillisen vaaleanpunaista samppanjaa, koska sitähän Neuvostoliitossa juotiin, se oli sitä mitä helpoiten sai. Raunolla oli pullo kädessä, Jussi ja Junnu seisoivat hänen takanaan, juna kolisteli kohti Kiovaa ja Rauno piti minulle puheen. Hän kertoi, että olen oikeutettu Suomi-Sevettijärvi -yhdistyksen jäsenyyteen, koska olen ollut Radion tanssiorkesterin virallisella konserttimatkalla Neuvostoliitossa ja suorittanut osuuteni konsertissa hienosti. Puhe jatkui sillä, mitä jäsenyys edellyttää. Se oli raunolehtismäinen puhe, jossa kaikki oli erittäin virallista, ja silloin minulle vasta selvisi, mikä Suomi-Sevettijärvi -seura on. Rauno sanoi, että tämän juhlallisen jäsenyyden kunniaksi ehdotan, että otamme lasilliset venäläistä sampanjaa. Joimme lämpimän kuohujuoman käytävällä ja kävimme takaisin yöpuulle.”

Olli Antero Ahvenlahti (14. osa) 

Olli Ahvenlahti.

Säveltäjä Einojuhani Rautavaara (s. 9.10.1928 Helsinki ja k. 27.7.2016 Helsinki) sävelsi kaikkiaan yksitoista oopperaa tai näyttämöteosta, joista ensimmäinen oli, Kaivos, vuodelta 1963. Kaivos -ooppera ei tosin koskaan päässyt oopperanäyttämölle, koska tämän oopperan aihe oli poliittisesti hyvin arka, sillä ooppera kertoi Unkarin kansannoususta. Seuraava Einojuhani Rautavaaran oopperasävellys vuodelta 1970 oli merkillinen sekoitus musikaalia ja koomista oopperaa, Apollo Contra Marsyas. Tämä ooppera esitettiin Suomen Kansallisoopperassa eli Helsingin Bulevardin ja Albertinkadun kulmaan vuonna 1879 valmistuneessa – alkujaan venäläisessä teatterissa - Aleksanderin teatterissa. Tähän oopperaan haluttiin myös jazzmuusikoita soittamaan; siksi oopperaesityksessä olivat mukan mukan mm. Olli Ahvenlahti pianistina, Helsingin Sanomien pitkäaikainen musiikkikriitikko Julius Heikkilä (s. 12.10.1939 Helsinki ja k. 5.2.2019 Helsinki) saksofonistina ja rumpali Tuomo Tapani ”Nappi” Ikonen (s. 1946). Ikonen oli Gramexin tilastojen mukaan mukana 5 797 levytyksessä Suomessa studiomuusikkona ja ainoastaan kitaristi Heikki Risto Ylermi Laurilalla (s. 15.5.1934 Kouvola ja k. 9.2.2021 Nizza, Ranska) on on studiolevytyksiä enemmän, peräti 7 272.

Einojuhani Rautavaara.

Heikki Laurila.

Tähän toiseen oopperaansa Einojuhani Rautavaara kirjoitti pianistille myös soitettavaa. Vanhan oopperatalon tanssisalissa harjoiteltiin oopperaa ja siellä Olli Ahvenlahti kohtasi ensimmäisen kerran nuoren tanssijan ja koreografi, Jorma Leo Kalevi Uotisen (s. 28.6.1950 Pori), joka jo tuolloin erottui muusta joukosta. Oopperassa Olli Ahvenlahti tutustui samoin suomenruotsalaiseen eksentrikkoon ja taiteilija Ior Bockiin (ent. Bror Holger Bertil Svedlin, s. 17.1.1942 Porvoo ja k. 23.10.2010 Helsinki), joka tuli tutuksi mm. julkaisemastaan Bockin perheen saagasta sekä urastaan Suomenlinnan museolinnoituksen oppaana.

Igor Bock kertoi saaneensa alkunsa insestistä; Knut Victor Boxström teki tyttärensä Rhean raskaaksi 22.4.1941; sisällissodassa vuonna 1918 Knutin ainoa poika oli kuollut ja tämä oli hänen viimeinen keino jatkaa isänpuolen sukulinjaa. Toimittaja ja tietokirjailija, valtiotieteiden kandidaatti Magnus Londen (s. 1968) on kuitenkin väittänyt, että Bock syntyi porvoolaiselle puutarhurille tuntemattoman, mahdollisesti espanjalaisen miehen siittämänä ja nainen luovutti pojan adoptoitavaksi. Todisteina Magnus Londen viittaa Kansallisarkistossa säilytettäviin adoptioasiakirjoihin. Londenin esittämälle tapahtumien kululle on anonyymi aikalaistodistaja, perheen silloinen naapuri, jonka mukaan ajatus Rhean raskaudesta on mahdoton. Ior Bock on itse kertonut tavanneensa mainitun porvoolaisnaisen, mutta kiistänyt mahdollisuuden, että tämä olisi hänen biologinen äitinsä. Bockin mukaan insestin salaamiseksi tarvittiin peitetarina, johon kyseinen nainen liittyi. Kolme kuukautta Ioe Bockin syntymän jälkeen Knut Victor Boxström kuoli. Aviopari Bror Svedlin ja Rhea Boxström-Svedlin kasvattivat pojan. Holger-pojalla eli tulevalla Ior Bockilla oli myös adoptoitu veli.

Holger vietti käytöksensä vuoksi osan lapsuudestaan poikakodissa. Holger, joka otti lempinimekseen ”Ior” Nalle Puhissa esiintyvän Ihaa-aasin ruotsinkielisen nimen mukaan, lopetti koulunkäynnin kansakoulun jälkeen. Tämän jälkeen hän meni teatteriin töihin ja toimi mm. valomiehenä Svenska Teaternissa. Vuonna 1962 Holger Svedlin oli osallisena ampuma-aseonnettomuudessa, jossa hänen veljensä sai surmansa. Holger Svedlin tuomittiin kuolemantuottamuksesta neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Ioe Svedlin valmistui näyttelijäksi vuonna 1963 Ruotsalaisen teatterin oppilaskoulusta. Ior harrasti aktiivisesti tanssimista ja esiintyi 1960-luvun lopulla mm. televisiomainoksissa. Yksi tunnetuimmista oli Coral-pesuaineen mainos, jossa Ior ja tanssitaiteilija Tuulevi Mattila tanssivat värikkäissä vaihtuvissa vaatteissa.

Ior Svedlin eli tuleva Ior Bock toimi vuodesta 1968 alkaen Suomenlinnan museolinnoituksen oppaana; ensin vuoteen 1984 saakka Ehrensvärd-seuran palveluksessa, ja sen jälkeen aina vuoteen 1998 museo-oppaana freelancerina. Suomenlinnan historian tutkimuksessa hän oli erikoistunut Viaporin (Suomenlinnan) 1700-luvun tapahtumiin. Tutkimuksensa lähdemateriaalina hän on oman kertomansa mukaan käyttänyt mm. öitinsä hallussa ollutta, aikanaan Viaporista Ruotsiin lähetettyjen noin 10 000 kirjeen kokoelmaa. Svedlin hyvä historian tuntemus ja persoonallinen esiintymistyyli teki hänestä suositun oppaan. Vuonna 1984 Svedlinin yhteistyö Ehrensvärd-seuran kanssa kuitenkin päättyi. Seuran arkistossa on toukokuulle 1984 päivätty hallituksen pöytäkirja, jonka mukaan Holger Svedlinin työsopimusta ei jatketa, koska hänen ei enää katsottu voivan opastaa, jota seuran oppailta edellytettiin.

1970-luvulla Holger ”Ior” Svedlin otti tavakseen lomailla Intian Goassa, Chaporan kylässä, jossa hän tutustui intialaiseen mystiikkaan. Vuonna 1984 Holger Svedlin otti käyttöön uuden taiteilijanimen, Ior Bock. Magnus Londenin mukaan nimenvaihdos liittyi Iorin Intiassa 24.2.1984 kokemaan mystiseen elämykseen. Londen kertoo edelleen, että Iorin palattua kotiin vanhat ystävät huomasivat hänen käytöksensä muuttuneen oudoksi. 12.6.1984 julkaistiin Helsingin Sanomissa Rhea Boxströmin kuolinilmoitus. Hän oli kuollut 6.4. Bockin ollessa Intiassa ja ruumis oli tuhkattu krematoriossa. Palattuaan Suomeen Bock järjesti juhannusaattona hautajaiset Snappertunan kirkossa ja juhannusjuhlat Raaseporin linnan luona. Ilmoituksessa hautajaisvieraita pyydettiin pukeutumaan kansallispukuun tai vaaleisiin vaatteisiin ja tilaisuus päättyisi Snappertunan uhrilehdossa puolenyön aikaan sytytettäviin viiteen juhannustuleen ”Odenin, Ran, Torin, Frejn ja Frejan muistoksi”. Lehti-ilmoituksesta nousi tuolloin kohu ja kirkkoherra kielsi pakanallisuuteen viittaavien muistotulien polttamisen. Sittemmin Bock kertoi, että hautajaisilmoitus oli hänen äitinsä alkujaan ruotsiksi laatima ja tarkoitettu julkaistavaksi Hufvudstadsbladetissa; lehti kieltäytyi julkaisemasta ilmoitusta, jonka jälkeen se julkaistiin Helsingin Sanomissa.

Bock otti Museoviraston ylijohtaja Carl Jacob Reinhold Gardbergin (s. 16.11.1926 Helsinki ja k. 31.5.2010 Helsinki) neuvosta kesällä 1984 yhteyttä Kansanrunousarkistoon ja Folkkultursarkivetiin. Bock jertoi Museovirastolle, että hänen perheensä säilytti vanhaa perimätietoa suomalaisesta kulttuurista. Äänitearkistosta tultiin haastattelemaan Bockia. Näin syntyivät arkistoihin talletetut syksyn 1984 ääninauhat, hoissa Bock kertoo pääkohdat kyseisistä tarinoista. Tästä alkoi sittemmin Bockin perheen saagana tunnetun tarinakokonaisuuden julkinen esittäminen. Samassa yhteydessä Bock siirtyi käyttämään sukunimen Svedlin-Bock sijaan nimeä Bock, joka tarinoiden mukaan oli Boxströmin suvun alkuperäinen nimi. Vuonna 1996 julkaistiin Juha Javanaisen toimittamana teos Bockin perheen saaga: Väinämöisen mytologia.

Vuonna 1999 Bockin Töölön asuntoon tunkeutui mies, joka iski eteisessä Bockia neljä kertaa puukolla selkään. Bock jäi henkiin, mutta sai neliraajahalvauksen. 23.10.2010 Bock kuoli puukotuksen uhrina kotonaan Rakuunantiellä Helsingin Munkkiniemessä. Tapauksen vuoksi vangittiin samassa asunnossa asuneet 19- ja 28-vuotiaat ulkomaalaiset miehet, jotka olivat Bockin henkilökohtaisia avustajia ja kodinhoitajia. Toinen epäillyistä, nuorempi intialaismies, vapautettiin 9.11.2010. Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa julkaistiin 10.6.2011 Bockin kuolinilmoitus, joka oli samalla kutsu Bockin tuhkan hautaanlaskusta Snappertunan hautausmaalla juhannusaattona perjantaina 24.6.2011 klo 12. Tunaborgin seurantalon muistotilaisuuden ohjelman jälkeen klo 24 sytytettiin kahdeksan pientä juhannustulta Snappertunan uurnalehdossa Helin, Bockin, i:n, Oderin, Ran, Torin, Frejn ja Frejan muistoksi.

Esko Linnavalli otti Olli Ahvenlahteen talvella 1974 yhteyttä kysyen Ollilta kappaletta saksofonisti Charlie Marianon levylle, jonka Discophone-yhtiön johtaja Mosse Vikstedt oli luvannut tuottaa Suomessa. Olli sai levylle mukaan yhden sävellyksensä ja Olli sai myös levyllä soittaa pianoa ja sähköpianoa. Ollin sävellys, Glenford Crescent, avasi Reflections-albumin. Ollin lisäksi pianoa albumilla soittivat myös Esko Linnavalli ja Pentti Hietanen.

Ollin tapa säveltää musiikkia oli vakiintunut sellaiseksi, että hän istahti pianon ääreen improvisoimaan. Kun fiilis on sopiva, Olli laittaa nauhurin päälle. Nauhalta hän sitten poimii sopivia aihioita melodiaan ja harmoniaan. Melodiaa hän saattaa soittonsa päälle vaikka viheltää; sävellykset syntyvät tällaisista palasista ja ajan kanssa ne syntyvät valmiiksi. Mikään sävellys ei synny hetken mielijohteesta, se on täysin vieras ajatus Olli Ahvenlahdelle. Olli on hyvin tyytyväinen, jos hän saa viikossa aikaiseksi itseään tyydyttävän teoksen valmiiksi.

Ilpo Saastamoinen.

Olli oli näihin aikoihin mukana samoin kitaristi Ilpo Erkki Aslak (Ilja) Saastamoisen (s. 22.7.1942 Pielavesi) johtamassa Dopplerin ilmiö -yhtyeessä, joka myös soitti keikkasetissään Ollin sävellyksiä. Saastamoinen soitti kitaraa mm. Soulset- ja Karelia-yhtyeissä sekä teki yhteistyötä mm. Nils-Aslak Valkeapään (s. 23.3.1943 Enontekiö ja k. 27.11.2001 Espoo) ja Jaakko Gauriloffin (s. 1939 Suonikylä, Petsamo) kanssa. Saastamoinen toimi Kajaani Big Bandin kapellimestarina vuodet 1974-1980 ja hän soitti bassoa Piirpauke-yhtyeessä vuosina 1980-1983.

Olli Antero Ahvenlahti (13. osa)

Olli Ahvenlahti.

 

Kesä 1971 oli ESO:n jazzklubin viimeinen ja viimeisen jazzkesän klubilla aloitti 3.6.1971 avajaisjamit otsikolla 4 x 20. Kahdeksan lehti-ilmoituksessa mainittua muusikkoa soittivat jameissa ja heidän joukossaan olivat Vesa-Matti Loiri sekä Olli Ahvenlahti. Saman kesän aikana ilmestyi Vesa-Matti Loirin ensimmäinen soololevy, joka oli nimeltää 4 + 20. Olli Ahvenlahti ei ollut vielä soittamassa tällä Vesa-Matti Loirin soololevyllä. Jo tuolloin suositun Vesa-Matti Loirin ensimmäisiä keikkasäestäjiä oli Pertti Metsärinteen orkesterissa pianoa soittanut Pekka Kaarna. Sotkamosta Lappeenrantaa 18-vuotiaana muuttanut Kaarna aloitti soittamisen syksyllä 1957 Kauko Kivisen yhtyeessä. Vesa-Matti Loiria tuurasi keikoilla toisinaan myös haitaristi Aaro Kalevi Kurkela (s. 2.4.1933 Sääksmäki ja k. 24.3.1989 Tampere). Gramexin tilastojen mukaan Aaro Kurkela oli Suomen 16. eniten levyttänyt studiomuusikko oltuaan 2 894:llä levytyksellä mukana.

Aaro Kurkela.

Raimo Roiha.

Vesa-Matti Loirin säestäjiin lukeutui samoin pianisti, hanuristi ja säveltäjä Raimo Juhani Roiha (s. 28.1.1936 Parkano ja k. 16.6.1991 Nurmijärvi). Raimo Roiha opiskeli pianonsoittoa Tampereen musiikkiopistossa Rakel Levinin ohjauksessa. Roiha valmistui pianonsoiton opettajaksi Sibelius-Akatemiasta. Jo 1950-luvulta alkaen Raimo Roiha työskenteli varsingin Helsingin erilaisissa viihdeorkesterikokoonpanoissa, rariossa, televisiossa sekä studiomuusikkona. Roiha oli mukana mm. saksofonisti ja klarinetisti Antti Sarpilan (s. 11.6.1964 Pori), jazzmuusikko ja säveltäjä Harry Eino Veikko Aaltosen (s. 3.2.1930 Vaasa ja k. 26.8.2000) sekä näyttelijä ja laulaja Ritva Annikki Oksasen (o.s. Piilikangas, s. 16.6.1939 Vaasa) kanssa. Raimo Roiha ennätti olla uransa aikana mukan 2 704 levytyksessä mukana studiomuusikkona. Gramexin tilastoissa Roiha oli levytysten määrässä 19. sijalla muusikkona. Raimo Roiha myös voitti monia sävellyskilpailuja ja hänen varmasti tunnetuimmat sävellyksensä ovat Jäähyväiset, Tallinnan illat ja Samettiruusuja. Raimo Roiha menehtyi 16.6.1991 vaikeaan sairauteen Kiljavan sairaalassa Nurmijärvellä. Hänet on haudattu Paijalan hautausmaalle Tuusulaan.

Jaakko Salo.

Vesa-Matti Loirin kanssa Esko Linnavalli teki myös runsaasti keikkoja, mutta kiireisenä musiikkimiehenä hänkään ei ennättänyt aina apuun. Scandia-levy-yhtiön tuottaja-kapellimestari Jaakko Elias Salo (s. 22.2.1930 Viipuri ja k. 13.6.2002 Helsinki) teki Vesa-Matti Loirin laulettavaksi kappaleen, Saiskos pluvan? Tämä huumorikappale oli Vesa-Matti Loirin läpilyöntikappale. N-klubila Ollin ja Vesa-Matti Loirin satunnaisista jammailuista, joka ensin tuurauskeikkojen muodossa jatkui epäsäännöllisempänä, johti lopulta tiiviimpään yhteistyöhön taiteilijoiden välillä. Ensimmäinen isompi yhteistyönä toteutettu projekti oli maaliskuussa 1973 Loirin Helsingin Adlonissa kolmen viikon ravintolashow. Loirin taustabändissä soitti Olli Ahvenlahden lisäksi Hasse Walli kitaraa, Make Lievonen bassoa, Ari Valtonen rumpuja ja Mikko Kuoppamäki (s. 17.10.1944 ja k. 4.7.2002) lyömäsoittimia. Ravintolashow’n viimeisenä numerona esitettiin tuolloin aina Georg Malmsténin (s. 27.6.1902 Helsinki ja k. 25.5.1981 Helsinki) Kohtalos samba, jonka Vesa-Matti Loiri oli levyttänyt jo vuonna 1969.

Georg Malmstén.

Talvella 1971-1972 Olli Ahvenlahti, Vesa-Matti Loiri, Make Lievonen ja Hasse Walli tekivät musiikkia kirjailija, elokuvaohjaaja, -tuottaja, poliitikko ja diplomaatti Jörn Johan Donnerin (s. 5.2.1933 Helsinki ja k. 30.1.2020 Helsinki) elokuvaan, Hellyys, josta ei sittemmin tullut mitään kovinkaan suurta menestystä millään mittapuulla. Tämän puolitoistatuntisen komedian filmaus alkoi joulunpyhien jälkeen vuonna 1971 ja elokuvan ensi-ilta oli 18.2.1972. Vesa-Matti Loire sekä näytteli elokuvassa sivuosaa että soitti filmillä huilua ja lauloi. Elokuvassa oli samoin Olli Ahvenlahden ensimmäinen taltioitu sävellys, Laulu naisista, johon sanat tekivät Vesa-Matti Loiri ja Jörn Donner. Muuten elokuvan musiikki oli tiimityötä; yksi elokuvan teemoista oli Make Lievosen sävellys, joka sittemmin päätyi hänen Taivaantemppeli-yhtyeensä ohjelmistoon Lisa-nimellä.

Jörn Donner.

Heinäkuussa 1972 Make Lievosen kvintetti esiintyi Porin Jazzin Kirjurinluodon päälavalla sunnuntai-iltapäivällä; kvintetissä soittivat Olli Ahvenlahti, Hasse Walli, Make Lievonen, Ari Valtonen ja saksofonisti Pekka Untovuori. Walli, Lievonen, Ahvenlahti ja Loiri viettivät paljon aikaa yhdessä soittaen ja aamuun saakka musiikkia kuunnellen porukalla vuosina 1972-1973. Vesa-Matti Loirista ja Olli Ahvenlahdesta tuli näissä tapaamisissa hyvät ystävät ja heidän ystävyys jatkuiki aina Loirin kuolemaan saakka. Vesa-Matti Loirin asunnolla Pengerkadulla öisin ystävykset kuuntelivat mm. Eric Dolphyn, Miles Davisin, Charles Mingusin äänilevyjä. Samoin kuunneltavaa musiikkia olivat Jimi Hendrixin, Chick Corean ja John Coltranen tuotannon loppukauden vapaamuotoiset ja pitkät tajunnanvirtakappaleet, kuten myös Jethro Tullin Ian Andersonin tunnistettava huilunsoitto sekä Johann Sebastian Bachin inventiot olivat varsinkin Loirin musiikillisia herkkupaloja.

Seppo Paakkunainen.

Amerikkalaisen Weather Raportin inspiroimana Seppo Paroni Paakkunainen perusti alkuvuodesta 1973 fuusiojazzia soittaneen Unisono-yhtyeensä. Paakkunainen pyysi Olli Ahvenlahden tähän yhtyeeseen pianistiksi. Yhtyeessä soittivat Paakkunaisen (huilu, saksofonit) ja Olli Ahvenlahden lisäksi rummuissa Reijo Laine, Hasse Walli kitarassa, Make Lievonen bassossa ja Heikki ”Mike” Koskinen (s. 1945) trumpetissa. Koskinen opiskeli 1970-luvun alussa Berklee College of Musicissa Bostonissa, Yhdysvalloissa. Suomeen hän palasi vuonna 1975 ja teki täällä levyjäkin. Vuonna 1978 Koskinen muutti takaisin Yhdysvaltoihin ja on asunut siitä lähtien San Franciscossa. Hasse Walli vaihtui myöhemmin kitaristi Arno Arvid ”Nono” Söderbergiin (s. 8.8.1945 Helsinki). Make Lievosen basistina korvasi myöhemmin Jussi Pekka Pohjola (s. 13.1.1952 Helsinki ja k. 27.11.2008 Espoo).

Nono Söderberg.

Pekka Pohjola lukeutui hyvin tunnettuun Pohjolan musiikkisukuun; hänen isänsä oli anestesialääkäri, sellisti ja kuoronjohtaja Ensti Pohjola (s. 18.10.1928 Ylistaro ja k. 8.10.2009), setänsä kuoromies ja musiikkipedagogi Erkki Kalevi Pohjola (s. 4.1.1931 Ylistaro ja k. 19.1.2009 Espoo) ja toinen setä viulisti sekä kapellimestari Paavo Pohjola (s. 22.2.1934 Seinäjoki) sekä täti pianisti ja -pedagogi Maija-Liisa Pohjola (oik. Pohjola-Oramo, s. 9.7.1936 Seinäjoki ja k. 31.12.2021). Pekan veli Jukka on viulisti ja Pekka Pohjola pojat ovat trumpetisti Juho Verneri Pohjola (s. 23.12.1977 Helsinki) ja pasunisti Väinö Ilmari Pohjola (s. 5.12.1979 Helsinki). Kapellimestari Sakari Markus Oramo (s. 26.10.1965 Helsinki) ja sellisti Matti Jaakko Pohjola (s. 4.1.1963 Espoo ja k. 30.5.2002 Espoo) sekä säveltäjä Seppo Pohjola (s. 4.5.1965 Espoo) ovat Pekka Pohjolan serkkuja. Pekka Pohjola opiskeli Sibelius-Akatemiassa pianon- ja viulunsoittoa. Vuonna 1972 hän päätti siirtyä rockmuusikoksi osallistuttuaan Kuopion viulukilpailuun. Musiikkiopintojaan hän hyödynsi säveltämällä laajoja orkesteriteoksia, kuten mm. konserton harmonikalle ja kamariorkesterille sekä kaksi sinfoniaa.

Pekka Pohjola.

1970-luvun alussa Pekka Pohjola tunnettiin Wigwam-yhtyeen basistina. Hän teki samoin useita fuusiojazz-tyylisiä ja fantasiahenkisiä soololevyjä, kuten Pihkasilmä kaarnakorva, Harakka Bialoipokku ja Keesojen lehto. Soolouransa lisäksi Pohjola soitti 1970-luvulla Jukka Tolosen yhtyeessä, Made in Swedenissä ja Mike Oldfieldin Eurooppa kiertueella. Oldfield myös tuotti Keesojen lehto -albumin ja soitti sillä useita instrumentteja. Pohjola konsertoi 2000-luvulla yhdessä XL:n ja poikiensa Verneri ja Ilmari Pohjolan kanssa. Vuonna 1977 perustettu Pekka Pohjola Group konsertoi vuoteen 2002 asti ja yhtye oli yksi maamme fuusiojazzin tärkeimmistä tekijöistä. Pekka Pohjola sai vuonna 2004 Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon.

Pihkasilmä Kaarnakorva.

Paakkunaisen Unisono kokoonpano toimi parin vuoden ajan ja sillä julkaistiin yksi albumikin. Syksyllä 1973 Unisono soitti Yleisradion Liisankadun studiolla suoran radiokonsertin, jonka neljästä esitetystä kappaleesta kaksi oli Olli Ahvenlahden sävellyksiä. Long Tanden ja Specially For julkaistiin sittemmin äänilevyllä vuonna 2016, kun Unisonon keikkataltiointi avasi Svart Recordsin Jazz-Liisa-lyvysarjan. Unisonon ensimmäisiä keikkoja oli maaliskuussa 1973 Puolan Varsovassa Jazzjamboree-tapahtumassa. Make Lievonen, Hasse Walli, Reiska Laine ja Olli Ahvenlahti leikkailivat Ahvenlahti kvartettina samaan aikaan kuin Olli oli mukana Unisonossa.

Toimittajat Julius Heikkilä ja Tommi Liuhala arvioivat Helsigin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa Olli Ahvenlahden kvartettia. Molemmat huomasivat Ollin kehittyneen soittotaidoissa merkittävästi. Tommi Liuhala ylisti yhtyeen omaperäisyyttä ja vertasi sitä jopa Miles Davisin fuusiojazziin, mutta myös Soft Machinen ja King Crimsonin progressiiviseen rockiin. Heikkilä esitti yhtyeen olevan tunnetuin suomalainen yhtye, joka teki soitollaan synteesiä instrumentaalisesta popmusiikista ja modaalisesta jazzista. Yhtyeen kaikkia jäseniä hän kehui huippuluokan solisteiksi, kiihkeiksi improvisoijiksi ja rutinoituneiksi taiteilijoiksi, vaikka Ollikin oli vasta 23-vuotias.

 OxyContin rikastutti Sacklerin suvun

Richard Sackler.

Richard Sackler nautti suuresti liike-elämästä, hän mielellään suunnitteli uusia tuotteita yhtiölle ja hyvin kiinnostunut patenteista. Richard Sackler kiinnostui kovasti MS Contin (morfiini) hyvin vahvasta reseptillä määrättävästä kipulääkkeestä, joka muuttaa tapaa, jolla ihmisen aivot ja hermosto reagoi kipuun. Sacklerit olivat ostaneet vuonna 1966 Englannista vuonna 1923 perustetut Napp Pharmaceuticals Limited -nimisen lääkeyhtiön Cambridgesta. Yhtiön pääkonttori ja Napp-tutkimuskeskus ovat sijainneet 1980-luvulta lähtien Cambridgen tiedepuistossa. Yhtiö on Purdue Pharman ja Mundipharman sisaryhtiö, jonka omistavat Mortimer ja Raymond Sacklerin jälkeläiset. Englannissa hyvin viihtynyt Mortimer Sackler johti tämän yhtiön toimintaa.

Napp Pharmaceuticalsin pääkonttori Cambridgessä.

Napp halusi panostaa lääkkeiden kehitystyöhön ja yhtiö kehitti 1970-luvun lopussa morfiinipillerin; aikaisemmin morfiini oli annettu lääkkeenä tiputuksen yhteydessä suonensisäisesti tai infuusiona. Yhtiö kehitti morfiinipillerille erityisen Continus-kalvon, josta tuli lääkkeelle myös nimi, MS Contin. Kalvon toiminta-ajatuksena oli, että sen ansiosta lääkkeen vaikutus alkaa hitaammin ja vaikutus kestäisi samoin pitempään. Normaalisti morfiinin vaikutusaika on hyvin lyhyt, mutta tällä pillerillä haluttiin jatkaa morfiinin vaikutusaikaa. MS Contin -lääke lanseerattiin Englannissa vuonna 1980 ja lääkkeestä tuli välittömästi suuri menestys.

MS Contin -lääkepilleri.

Purdue Pharmassa ymmärrettiin heti, että MS Contin täytyi tuoda Yhdysvaltain suurille lääkemarkkinoille kaupattavaksi. Morfiinilääke tuotiin Yhdysvaltoihin lääkemarkkinoille ohittamalla pitkä ja vaivalloinen FDA:n säätely asiassa; FDA on Yhdysvaltain Elintarvike ja lääkevirasto (Food and Drag Administration). MS Contin tuotiin Yhdysvaltojen lääkemarkkinoille lokakuussa 1984 ilman säännöstelyä. Lääkeyhtiö yritti väittää, että pilleri oli vanha lääke, eikä kyseessä ollut uusi lääke. Ihmeekseen yhtiö sai jatkaa lääkkeen myyntiö Yhdysvalloissa, mutta lääkehakemus piti jättää kuitenkin jälkikäteen. Richars Sackler oli voimakkaasti mukana puskemassa MS Contin -lääkettä Yhdysvaltain lääkemarkkinoille. Torontossa Richard Sackler oli näyttävästi esillä ja järjestämässä kansainvälistä kivunhoitokonferenssia, jota sponsoroi Sacklerin suvun lääkeyhtiö. Sacklerien lääkeyhtiö väitti konferenssissa, että addektiota uuteen lääkkeeseen ei kehity potilaille, joide määrätään lääke kivunhoitoon. Konferenssin lääkärit julkaisivat yhdessä lausunnon, jonka mukaan morfiini on kroonisessa kivunhoidossa turvallisin ja paras lääke.

Mielipiteet morfiinia kohtaan muuttuivat, kun kipuja alettiin pitää täysin omana hoidettavana vaivana, eikä vain sairauden oireena. Opioideja pidettiin kivunhoidossa täysin tärkeänä ja olennaisena hoitomuotona, mutta samalla tarkoituksella ”unohdettiin” kertoa niiden haittavaikutuksista. Näin toimimalla saatiin lääkärit ja hoidettavat potilaat vakuutettua opioidien hyvistä vaikutuksista kipujen hoidossa.

MS Continin pantenttisuoja alkoi päättyä ja Sacklereiden lääkeyhtiölle tuli kiire tehdä jotakin. Oksikodoni on hyvin vahva kipulääke, joka kuuluu opioideihin; sitä saadaan oopiumunikosta ja sitä valmistetaan synteettisesti. Vahva kipua lievittävä oksikodoni aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden ja väärinkäyttöpotentiaalin vuoksi siihen liittyy myös hyvin suuri yliannostusriski. Vuonna 1916 oksikodonin keksivät saksalaiskemistit Martin Freund ja Edmund Speyer Frankfurtin yliopistossa. Ensin oksikodonia valmistettiin vaihtoehdoksi morfiinille, suositulle kipulääkkeelle, jolla oli paljon haittavaikutuksia ummetuksesta fyysiseen ja psyykkiseen riippuvuuteen. Oksikodonin toi Yhdysvaltojen markkinoille lääkeyhtiö Merck & Co. vuonna 1939 tuotenimellä Eukodal. Sittemmin sitä myytiin sellaisilla nimillä kuin Percodan ja OxyContin.

Richard Sacklerin ajamana alettiin morfiini korvata oksikodonilla. Oksikodoni on morfiinin kaltainen aine, joka lievittää kipuja ja aiheuttaa samanlaisia sivuvaikutuksia kuin moefiini. Oksikodoni imeytyy tehokkaasti myös suun kautta otettuna tai laskimon kautta sekä lihakseen annettuna. Lääke toimii sekä sairaala- että kotihoidossa.

Richard Sacklerista tuli suvun lääketehtaan hallituksen jäsen vuonna 1990. Richard Sacklerista tuli yhtiön varatoimitusjohtaja vuonna 1993 ja hän puuttui hanakasti yhtiön asioihin. Reseptilääkkeenä myytävä OxyContin -kipulääke laskettiin lääkemarkkinoille vuonna 1995. Lääkkeestä tuli heti valtava myyntimenestys, mutta myös lääkkeen seuraukset olivat suuria. Purdue Pharma -lääkeyhtiö oli luonut läheiset ja kiinteät yhteydet lääkkeitä valvoviin viranomaisiin. Yhtiö oli saanut lääkkeen myyntipakkauksiin liitettyä hyvin joustavan tekstin: ”OxyContin-tabletit liukenevat pitkän ajan kuluessa, minkä uskotaan vähentävän todennäköisyyttä lääkkeen väärinkäytöksiin.” Tähän kyseiseen muotoiluun yhtiö vetosi monta kertaa, kun se myöhemmin joutui puolustuskannalle. 1990-luvulla FDA:lle tuli varajohtajaksi Curtis Wright, jonka tehtävänä oli valvoa juuri riippuvuutta aiheuttavia lääkeaineita. Hänellä oli merkittävä osa OxyContin -lääkkeen hyväksynnässä Elintarvike ja lääkevirastossa. Curtis Wright jätti FDA:n pian vuonna 1997 ja työskenteli hyvin lyhyen aikaa Adolor Corporationilla ennen siirtymistään lääkeyhtiö Purdue Pharmalle johtotehtäviin vuonna 1998.

Purdue Pharma laajensi OxyContin -lääkkeen käyttöaluetta; nyt lääkettä ei käytetty enää syöpien kipujenhoitoon, vaan lääkettä alettiin suositella sellaisiinkin kipuhoitoihin, jotka eivät ole luonteeltaan vakavia. Opioidien teho perustuu juuri lyhyaikaiseen kipujenhoitoon ja pitkäaikaisessa kipuhoidossa alkavat vakavat terveyshaitat nousta esille. OxyContin -kipulääkettä ryhdyttiin markkinoimaan tarkoituksella pitkäaikaiseen krooniseen kipuun, jossa lääkkeen haitat korostuvat. Fakta oli sekin, että kroonisesti kivuliaita ihmisiä oli valtavasti, joten lääkkeellä oli uskomattomat markkinat olemassa. Vuonna 2007 oikeudenkäynnissä Purdue Pharman johtohenkilöiden todettiin syyllistyneen harhaanjohtavaan markkinointiin. Tässä oikeudenkäynnissä Sacklerin sukua ei syytetty. Sovitteluratkaisun jälkeenkään Purdue Pharma ei hidastanut haarhaanjohtavaa markkinointiaan lääkkeellä, vaan laajensi myyntiosastoaan ja jatkoi aggressiivista myynninedistystä, jonka se oli luvannut jo kerran lopettaa.

OxyContin väärinkäytös huomattiin lääkeyhtiössäkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta siihen ei haluttu puuttua mitenkään. Yhtiö päinvastoin värväsi useita ”kipulähettiläitä”, jotka tasoittivat tietä lääkemyynnille. Purdue Pharma perusti erillisen puhujayksikön, jonka kautta tuhansia lääkäreitä pestattiin ja lahjottiin heidät eri tilaisuuksissa puhumaan ja esitelmöimään opioidien hyvistä puolista. Lääkeyhtiö palkkasi samoin aggressiivisia myyntiedustajia myymään OxyContinia lääkäreille ja parhaat lääkeedustajat saivat suuria myyntibonuksia. Puolustaakseen itseään, yhtiö väitti, että vain muutama myyntiedustaja syyllistyi ylilyönteihin. Samalla yhtiö houkutteli potilaita ottamaan yhä voimakkaampia lääkeannoksia ja aina vain pidemmän aikaa. Kipupotilaille yhtiö jakoi myös ilmaisia lääkenäytteitä.

Patrick Radden Keefe.

Harold Rossin ja Jane Grantin 21.2.1925 perustama The New Yorker julkaisi 30.10.2017 monisivuisen artikkelin Raymond Sacklerista, Purdue Pharmasta ja Sacklerin suvusta. Lehtiartikkeli yhdisti Raymond ja Arthur Sacklerin liike-elämän osaamisen suoraan lääkemarkkinoinnin nousuun ja lopulta OxyContin -riippuvuuden kasvuun Yhdysvalloissa. Lehtiartikkeli antoi ymmärtää, että Raymond Sackler kantaa moraalisen vastuun opioidiepidemiasta Yhdysvalloissa. Sama lehti julkaisi samana vuonna vielä Patrick Radden Keefen artikkelin Sacklerin suvusta otsikolla The Family That Built an Empire of Pain. Tämä artikkeli poiki lisäksi vuonna 2021 Patrick Radden Keefen kirjoittaman kirjan, Empire of Pain: The Secret History of the Sackler Dynasty. Kirjoittaja tarkastelee teoksessaan Sacklerin suvun historiaa, mukaan lukien Purdue Pharman perustamista, sen roolia lääkkeiden markkinoinnissa ja suvun keskeistä roolia opioidiepidemiassa.

On laskettu, että Purdue Pharman tuloista tuli OxyContinin menestyslääkkeen myynnistä yhtiölle vuonna 2017 noin 35 miljardin dollarin tuoton. Talouslehti Forbes listasi Mortimer Sacklerin perheen Yhdysvaltojen 19. rikkaimmaksi perheeksi vuonna 2016 noin 13 miljardin dollarin omaisuudella. Suurin osa Sacklerin perheen omaisuudesta tuli juuri OxyContin myynnistä.

Purdue Pharma lääkeyhtiö myönsi vuonna 2007 syyllistyneensä OxyContinin väärinmarkkinointiin ja yhtiö sai silloin maksettavakseen 640 miljoonan dollarin sakot. Opioidien kuten voimakkaiden kipulääkkeiden, heroiinin ja fentanyylin käyttö on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Aineet tappavat viranomaisarvion mukaan yli sata yhdysvaltalaista joka päivä. Monet OxyContinia kipulääkkeenä käyttäneet ihmiset siirtyivät katukaupassa käytettyihin todella koviin huumeisiin, kuten heroiiniin ja fentanyyliin. Yhdysvaltojen tarttuvien tautien torjuntakeskus CDC (Centers for Disease Control and Prevention) – pääpaikka sijaitsee Atlantassa – arvioi, että OxyContinin lanseerausta seuranneen 25 vuoden aikana noin 450 000 yhdysvaltalaista kuoli opioidien yliannostukseen.

Sacklerin lääketehtailijasuku 

Voiko potilas aina luottaa lääkäri sanaan? Onko lääkäri lahjomaton aina? Seuraava tarina kertoo Yhdysvalloista liikkeelle lähteneen kummallisen tapauksen, jossa lääkärit lahjottiin kirjoittamaan reseptilääkkeitä ja terveysalaa valvova viranomainen ei puuttunut asiaan mitenkään. Hyvä on muistaa myös se, että Arthur Sacklerillä oli lääkärin koulutus itsellään. Lääketieteen opintoja rahoittaakseen Arthur Sackler aloitti 1940-luvun alussa copywriterina lääkealan mainostoimistossa William Douglas McAdams Inc:llä työskentelyn. Myöhemmin Arthur Sackler osti em. mainostoimiston itselleen. Arthur Sackler vaikutti satoihintuhansiin lääkäreihin aloittamalla todella tehokkaan suoramarkkinoinnin, joka kohdistettiin suoraan reseptejä kirjottaviin lääkäreihin. Markkinoinnin avuksi Arthur Sackler perusti lääketieteellisen julkaisun, jossa hän julkaisi itse tilaamiaan tutkimuksia sekä myi lehteen mainoksia lääkeyhtiöiltä.

Lääkeyhtö Pfizer.

Arthur Sackler auttoi lääketehdas Pfizeria kun antibioottilääke Sigmamysin tarvitsi myyntiapuja 1950-luvun lopulla ja Arthur Sackler tarjosi asiakkaalleen mainostoimistonsa apua lääkkeen markkinointiin. Vuonna 1950 Pfizerilla oli ainoastaan kahdeksan myyntimiestä käytössään, mutta Sacklerin neuvosta suoramarkkinointiin panostettiin niin, että vuonna 1957 lääketehtaalla oli jo 2 000 myyntimiestä. Arthur Sackler oli hyvä neuvottelija ja jo varhain hän neuvotteli asiakkaidensa eli lääketehtaiden kanssa itselleen hyvin rahakkaat sopimukset; niiden mukaan hänen palkkionsa vain nousivat, kun lääkkeiden myynti alkoi sujua. Vähitellen antibioottikauppa alkoi käydä aina vain kovemmilla kierroksilla ja Arthur Sackler huomasi sen omissa palkkioissaan. Arthur Sackler oli omalla työpanoksellaan vauhdittamassa sellaista kehitystä, että lääkärit kirjoittivat innolla liikaa – vailla lääketieteellisiä perusteita - antibioottireseptejä sillä seurauksella, että tänä päivänä olemme pulassa monien anbioottien kanssa, sillä olemme liiallisen käytön tuloksena immuuneja niille.

Opioidit ovat vahvoja kipulääkkeitä, joita tulisi käyttää ainoastaa suurien ja vaikeiden leikkauksien yhteydessä. Tyyppiaine opioidelle on morfiini, jota saadaan ooppiumunikosta (Papaver somniferum). On olemassa myös erilaisia synteettisiä ja puolisynteettisiä opioideja, joita käytännössä valmistetaan laboratorioissa. Opioideja on olemassa heikkoja, keskivahvoja sekä vahvoja opioideja. Heikkoja opioideja ovat mm. kodeiini eli metyylimorfiini ja Tramadoli. Tuttuja kodeiinia sisältäviä lääkkeitä ovat mm. kipulääke Panacod ja yskänlääkkeenä käytetty Codesan Comp. Keskivahvoja ovat mm. buprenorfiinit (Subutex, Temgesic) ja vahvoja ovat mm. morfiini, oksikodoni eli oksikoni (valmistettu tebaiinista), fentanyyli (noin sata kertaa morfiinia vahvempaa) ja heroiini. Jos otat tottumattomana ihmisenä opioideja, on seurauksena euforiaa, ahdistuksen lieventymistä, kivut helpottavat, väsymystä ja suolen toiminnan hidastumista, mutta jotkut voivat saada myös pahoinvointia ja oksentelua. Hiukan suuremmilla annoksilla voi hengitys ja sydämen toiminta hidastua ja sydämen toiminta voi lopulta pysähtyä.

Arthur Sacklerin noudattama toimintatapa oli: markkinoi lääkettä suoraan vaikutusvaltaisille lääkäreille, lääkkeiden haittavaikutuksista ei tule kertoa mitään ja sen sijaan vedotaan hienoihin tutkimustuloksiin, jotka on teetetty itse. Lääkealaa valvoviin viranomaisiin tulee luoda hyvät suhteet ja lahjoa virkamiehiä sekä palkkata virkamiehet myöhemmin oman yhtiön palvelukseen. Muista peittää eturistiriidat näkyvistä, kiistää kaikki syytökset ja palkkata parhaat asianajajat puolustukseen. Pidä ehdottomasti huolta hyvästä maineesta ja anna rahaa hyväntekeväisyyteen.

Senaattori Carey Estes Kefauver.

Yhdysvalloissa senaattori Carey Estes Kefauver (s. 26.7.1903 Madisonville, Tennessee ja k. 10.8.1963 Bethesda, Maryland) teki jo 1940-luvulla Mafiasta perusteellista selvitystyötä. Vuonna 1950 Kefauver johti Yhdysvaltain senaatin komiteaa, joka tutki järjestäytynyttä rikollisuutta. Komitea piti kuulemisia neljässätoista kaupungissa ja kuuli yli 600 todistajaa. Monet todistajista olivat korkean profiilin rikollispomoja, kuten Willie Moretti, Joe Adonis ja Frank Costello. Kefauver kiinnitti huomionsa 1950-luvun lopussa lääketeollisuuteen ja varsinkin lääketeollisuuden suoraan vaikutukseen lääketeollisuutta valvoviin viranomaisiin. Aikaisemmissa tutkimuksissaan Kefauver oli havainnut rikollisten tekevän yhteistyötä viranomaisten kanssa ja näin tehden samalla heikentävät valtion hallintoa. Hän näki selvää analogiaa rikollisten ja lääketeollisuuden toiminnassa.

Vuonna 1960 lääkeyhtiö Hoffman-La Roche lanseerasi uusimman lääkkeensä, Libriumin, joka kuului bentsodiatsepiineihin. Lääkkeen sisältämän klooridiatsepoksidin löysi vahingossa vuonna 1954 itävaltalainen tiedemies Leo Sternbach (s. 1908 Opatija ja k. 2005 Chapel Hill, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat). Jatkotutkimuksia tehdessään Sternbach havaitsi yhdisteen olevan hyvin tehokas rauhoittava lääke. Vielä myöhemmin Leo Sternbach kehitti entistä tehokkaamman rauhoittavan lääkkeen, joka sai nimekseen Valium. Libriumin tultua markkinoille, niin jo vuoden päästä lääkärit kirjoittivat 1,5 miljoonaa lääkereseptiä joka kuukausi. Viiden vuoden sisällä jo viisitoista miljoonaa amerikkalaista on käyttänyt Libriumia, suurin osa käyttäjäkunnasta oli naisia.

Leo Sternbach.

Arthur Sackler sai lääketehdas Hoffman-LaRochelta lääkkeen markkinoinnin jälleen tehtäväkseen. Libriumista tuli nopeasti siihen mennessä lääketeollisuuden menestynein lääke. Vuonna 1963 lääkeyhtiö Hoffman-LaRoche toi jälleen uuden, entistä tehokkaamman rauhoittavan lääkkeen markkinoille, se nimettiin Valiumiksi. Lääketehtaalla oli nyt edessään ongelma; uuden Valium-lääkkeen pelättiin haittaavan saman yhtiön yhä hyvin myyvän Librium-lääkkeen markkinoita. Jälleen lääkeyhtiö tarvitsi Arthur Sacklerin ammattitaitoa markkinoinnissa. Arthur Sackler sai kampanjallaan vakuutettua lääkkeiden käyttäjät siitä, että lääkkeet olivat eri käyttöön tarkoitettuja. Jälleen pian lääkärit kirjoittivat molempien lääkkeiden reseptejä useisiin eri vaivoihin, kuten lääkeyhtiö halusikin. Nyt Libriumia ja Valiumia markkinoitiin erityisesti naisten käyttöön.

Valium oli historian ensimmäinen lääke, jota myytiin yli 100 miljoonalla dollarilla. Hoffman-LaRochesta tuli nopeasti maailman johtava lääkeyhtiö. Samalla kun lääkeyhtiö menestyi taloudellisesti, alkoi myös ilmetä merkkejä Valiumin haittavaikutuksista. Paljastui paljon riippuvuutta ja sivuoireita lääkkeestä, vaikka mainoksissa oli luvattu toisin. Koska lääkeyhtiöillä on eri vaivoihin lääkkeet, täytyi heiltä löytyä myös selitys kaikkiin ongelmiinkin. Yhtiö oli itse tutkinut eri mahdollisuuksia käyttää lääkkeitä väärin, mutta nämä saadut tutkimustulokset päätettiin pimittää julkisuudelta. Tutkimukset paljastivat, että jos Librium lääkkeen suurempi annostus lopetettiin nopeasti, oli seurauksena käyttäjälle epämiellyttäviä ja voimakkaita vieroitusoireita. Lääkeyhtiöö käänsi asian siten, että lääkkeisiin ei välttämättä ole syntynyt riippuvuutta, vaan alkuperäinen vaiva – johon lääkettä oli syöty – onkin pahentunut. Tämä vuoksi potilas tarvitsikin vain lisää lääkettä.

Jos voimakasta opioidia käyttää säännöllisesti, tottuu elimistömme siihen verrattain nopeasti ja siksi ainetta on saatava koko aika lisää. Kun tällainen aineiden käyttö päättyy, siitä seuraa aina voimakkaita vieroitusoireita. Jos käytät tällaisia voimakkaita opioideja muutamankin viikon ajan, sinulle kehittyy aivan varmasti aineisiin fyysinen riippuvuus. Se ilmenee mm. toleranssin eli sietokyvyn nousuna. Kun tilanne muodostuu psyykkiseksi riippuvuudeksi, on kyseessä päihderiippuvuus. Silloin käyttö on jo pakonomaista ja käytön kontrollointi on mennyttä. Aineen käytöstä tulee tässä vaiheessa elämäntarkoitus, jolloin kaikki pyörii vain aineen ympärillä. Aineen käyttö vain jatkuu, vaikka ihminen itse huomaisikin, että se aiheuttaa hänelle vakavia terveyshaittoja.

Hoffman-LaRoche ei ollut ainut lääkeyhtiö, joka kävi puolustustaisteluun rauhoittavien lääkkeiden puolesta; myös Pfizer joutui puolustelemaan lääkkeitään. Samaan aikaan Arthur Sackler teki sopimuksillaan näiden hyvin myyneiden kahden lääkkeen avulla valtavan omaisuuden. Samoin hän keräsi suunnattomasti taidetta varoillaan, jota sitten myös lahjoitti eri gllerioille ja lääketieteen opetukselle. Omaa osaansa lääkkeiden markkinoinnissa Arthur Sackler ei halunnut milloinkaan tuoda esille. Omille lapsilleen Arthur Sackler neuvoi ennen kuolemaansa jättämään maailma paremmaksi paikaksi, kun mitä se oli sinne saapuessa.

Richard Sackler.

Arthur Sackler kuoli vuonna 1987 ja hänen perikuntansa myi Mortimer ja Raymond Sacklerille osuuden lääkeyhtiö Purdue-Frederickistä ja veljekset muuttivat yhtiön nimeksi Purdue Pharma. Raymond Sacklerin poika, Richard Sackler, oli aloittanut työskentelyn suvun lääkeyhtiössä jo vuonna 1971 isänsä avustajana valmistuttuaan lääkäriksi. Myöhemmin hänestä tuli yhtiön tutkimus- ja kehityspäällikkö sekä markkinointipäällikkö. Richard Sackler oli pitkälti vastuussa suvun lääkeyhtiön markkinoille tuomasta OxyContin -lääkkeestä, jolla Sacklerin suku tahkoi uskomattomia rikkauksia.

Mortimer ja Raymond Sackler 

Sacklerin veljessarjan keskimmäinen veli oli Mortimer David Sackler (s. 7.12.1916 New York ja k. 24.3.2010 Gstaad, Sveitsi). Hän oli samoin psykiatri ja lääkeyhtiön johtaja. Sacklerin veljekset omistivat yhdessä – kukin alkujaan kolmasosan – Purdue Pharman, pahamaineisen lääkeyhtiön. Jo elinaikanaan Mortimer Sackler teki lahjoitukset hyväntekeväisyytenä Metropolitan Museum of Artille New Yorkissa, Tate Gallerylle Lontoossa, vuonna 1837 perustetulle Royal College of Artille Lontoossa, Louvrelle Pariisissa sekä vuonna 2001 avatulle Berliinin juutalaismuseolle.

Mortimer Sackler.

Mortimer Sackler opiskeli Glasgow’n yliopiston Andersonin lääketieteellisessä tiedekunnassa vuosina 1937-1939. Vaikka Mortimer Sackler syntyi New Yorkissa häntä ei hyväksytty paikalliseen tiedekuntaan lääketieteen opiskelijaksi, sillä juutalaisopiskelijoille oli tuolloin voimassa kiintiöt. Mortimer Sackler purjehti vaatimattomalla siirtolaisia kuljettavalla aluksella Englantiin; Glasgow’ssa opiskellessa häntä tuki vakiintunut juutalainen yhteisö. Toisen maailmansodan alkamisen vuoksi Mortimer Sackler ei voinut suorittaa yliopiston lääketieteellistä koulutusta loppuun, joten hän suoritti lääketieteen tohtorin tutkinnon Middlesexin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Massachusettsissa vuonna 1944.

Mortimer Sackler työskenteli Korea sodan aikana armeijan psykiatrina Denverissä, Coloradossa. Myöhemmin hän liittyi veljiensä Arthurin ja Raymondin kanssa – molemmat olivat myös lääkäreitä – Creedmoorin psykiatriseen sairaalaan New Yorkissa. Kolmesta veljeksestä tuli liikkeellepaneva voima Creedmoorin tutkimus- ja kliinisellä avohoito-osastolla, josta osastosta tuli myöhemmin Creedmoor Institute for Psychobiologic Studies. Englantilaisen The Independentin mukaan Sacklerin veljekset tekivät 1950-luvulla uraauurtavaa tutkimusta siitä, miten kehon toiminnan muutokset voivat vaikuttaa mielenterveysongelmiin. Tämä työ edisti siirtymistä pois hoidoista, kuten sähkösokkihoidosta (ECT) ja lobotomiasta, kohti lääkkeillä tehtyä hoitoa. Nämä lääkkeet olivat tuottava suunnattoman varallisuuden Sackler suvulle hieman myöhemmin.

Mortimer ja Raymond Sacklerista tuli vuonna 1952 Arthur Sacklerin rahoittaman pienen Greenwich Villagessa New Yorkissa sijaitsevan lääkeyhtiön johtajia. Lääkeyhtiö Purdue Frederickistä tuli myöhemmin Stamfordissa, Connecticutissa sijaitseva Purdue Pharma. Mortimer Sackler perusti veljensä Raymondin kanssa lääkeyhtiöitä Itavaltaan, Kanadaan, Kyprokselle, Saksaan, Sveitsiin ja Englantiin.

Sacklerin nimi on ollut näyttävästi esillä monissa kulttuuri- ja koulutuslaitoksissa Yhdysvalloissa sekä Euroopassa, kuten Harvardissa, Smithsonian ja Metropolitan Museum of Artin Sackler siivessä, Louvressa, Serpentine Sackler Galleryssa – avattiin vuonna 2013 – sekä Victoria & Albert Museumin uudella pihalla, Sackler Crossingilla, Tate Galleryssa, National Galleryssa, Royal Opera Housessa ja useissa Englannin yliopistojen tutkimuskeskuksissa. Lahjoituksia Sacklerit ovat tehneet mm. Royal College of Artille. Louvrelle ja Berliinin juutalaismuseolle. Mortimer Sackler lahjoitti tutkimuslaitoksille ja mm. professuureja MIT:lle, Columbian, Cornellin ja Stanfordin yliopistoille, Sacklerin kirjastolle Ozfordin yliopistossa, Sacklerin laboratoriolle vuonna 1892 perustetussa Readingin yliopistossa Englannissa, Sacklerin tuki- ja liikuntaelimistön tutkimuskeskukselle University Collegessa Lontoossa, Sacklerin keuhkofarmakologian instituutille King’s Collegessa Lontoossa sekä Sacklerin biodiversiteettikuvantamislaboratoriolle Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa. Yhdessä veljensä kanssa hän perusti Tel Avivin yliopiston Sacklerin lääketieteellisen tiedekunnan ja Tuftsin yliopiston Sacklerin biolääketieteen tiedekunnan.

Sackler perustivat Dr. Mortimer ja Theresa Sackler -säätiön yhdessä kolmannen vaimonsa, Dame Theresa Elizabeth Sacklerin kanssa. Säätiön lahjoituksiin kuuluvat mm. Sussexin yliopiston Sackler Centre for Consciousness Science ja tuki Glasgow’n Queen Elizabeth University Hospitalin kuvantamisen huippuyksikölle. Kuningatar Elizabeth II myönsi vuonna 1995 Mortimer Sacklerille Brittiläisen imperiumin ritarikunnan kunniaritarikunnan (KBE) arvon tunnustuksena hänen palveluistaan koulutusalalle.

Lääkäri Kathe A. Sackler.

Mortimer Sackler oli avioliitossa kolme kertaa. Hänen ensimmäinen aviovaimonsa oli Glasgow’ssa syntynyt Muriel Lazarus (1917-2009). Avioparilla oli kolme lasta: Ilene Sackler Lefcourt (s. 1948, naimisissa asianajaja Gerald B. Lefcourtin kanssa), lääkäri Kathe A. Sackler (naimisissa Susan Shack Sacklerin kanssa) ja Robert Mortimer Sackler (kuollut). Toinen Mortimer Sacklerin vaimo oli Gertrud ”Geni” Wimmer; tästä avioliitosta syntyi kaksi lasta: Mortimer David Alfons Sackler (s. 1972) ja Samantha Sophia Sackler Hunt. Vuonna 1980 Mortimer Sackler avioitui kolmannen kerran, nyt vaimona oli Theresa Elizabeth Rowling (s. 1949), joka oli kotoisin Staffordshirestä Englannista ja aikaisemmin hän toimi opettajana Sisters of Our Lady of Sion -luostarissa Lontoon Nothing Hill Gatessa. Hänestä tuli Dame Theresa Sackler vuonna 2011 hänen tekemän hyväntekeväisuustyön vuoksi. Pariskunnalla on kolme lasta: Marissa Sackler, Sophia Sackler ja Michael Sackler.

Vuodesta 1974 lähtien Mortimer Sackler asui Lontoossa ja hän luopui tuolloin Yhdysvaltain kansalaisuudesta. Hän vietti aikaa myös muilla kiinteistöillään, kuten Berkshire Downsilla Rooksnestissa, Lambourn Woodlandsissa Berkshiressä sijaitsevalla kartanollaan – kartanolla on 19 hehtaaria puutarhoja, jotka suunnitteli Arabella Lennox-Boyd – sekä heidän asunnoissaan Sveitsin Alpeilla ja Ranskan Rivieralla. Vuonna 1821 Manchesterissa (The Manchester Guardian) perustettu The Guardian -sanomalehti julkaisi 13.2.2018 artikkelin, jonka mukaan Mortimer Sacklerilla on seitsemän elossa olevaa lasta, joista kolme oli Sacklerin veljesten perustamassa Purdue Pharman hallituksessa, nimittäin Ilena Sackler, Kathe A. Sackler ja Mortimer David Alfons Sackler. Mortimer Sackler kuoli 93-vuotiaana 24.3.2010 Gstaadissa, Sveitsissä.

Raymond Sackler.

Nuorin Sacklerin veljessarjasta oli lääkäri ja liikemies Raymond Sackler (s. 16.2.1920 New York ja k. 17.7.2017 Greenwich, Connecticut, Yhdysvallat), joka oli avioliitossa Beverly Feldmanin kanssa. Sackler ja hänen perheensä on vahvasti yhdistetty lääkkeiden suoramarkkinoinnin nousukauteen ja opioidikriisiin Yhdysvalloissa. Sacklerin perheen hyväntekeväisyyttä on kuvailtu maineenpesuksi opioidien myynnistä saaduilla valtavilla voitoilla.

Raymond Sacklerkin syntyi Brooklynissa, New Yorkissa, juutalaisperheeseen ja kävi Erasmus High Schoolia ja suoritti vuonna 1938 kandidaatin tutkintonsa New Yorkin yliopistossa. Yhdysvaltain tärkeimpien lääketieteellisten tiedekuntien tuolloin asettamien juutalaisten kiintiöiden vuoksi hän aloitti lääketieteellisen koulutuksensa Anderson College of Medicinessä Glasgow’ssa, Skotlannissa. Siellä hän opiskeli vuosina 1938-1940. Toisen maailmansodan käynnistyessä hän jäi Skotlantiin ja toimi vapaaehtoisena Britannian kotivartiostossa – kotivartiostossa toimi yli 1,5 miljoonaa paikallista vapaaehtoista – sekä lentokoneiden tähystäjänä. Hän palasi takaisin Yhdysvaltoihin ja suoritti opintonsa Middlesexin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, jossa hän sai lääketieteen tohtorin tutkinnon suoritettua vuonna 1944. Raymond Sackler avioitui Beverly Feldmanin kanssa vuonna 1944. Heille syntyi kaksi poikaa, Richard Stephen Sackler (s. 10.3.1945 Roslyn, New York) ja Jonathan D. Sackler. Beverly Sackler kuoli 95-vuotiaana 15.10.2019.

Raymond Sackler sai American Board of Psychiatry and Neuroligy -sertifikaatin vuonna 1957 ja hän oli American Psychiatric Associationin jäsen. Raymond Sackler perusti kahden veljensä Arthurin ja Mortimerin kanssa Creedmoor Institute for Psychobiological Studies -instituutin New York Cityyn, jossa he tutkivat skitsofrenian ja maanisen depressiivisen psykoosin psykobiologiaa. He saivat kaksi palkintoa New Yorkin osavaltion lääketieteelliseltä seuralta; ensimmäisen palkinnon tieteellisestä tutkimuksesta ja vuotta myöhemmin kunniamaininnan tieteellisestä tutkimuksesta. Vuonna 1998 Raymond Sacklerille myönnettiin oikeustieteen kunniatohtorin arvo Cambridgen yliopistossa.

Tutkimuksessa oppimiensa läksyjen pohjalta Sackler ja hänen veljensä Mortimer siirtyivät lukuisten lääke-, valmistus- ja tutkimusyritysten kehittämiseen. Sackler oli läheisesti yhteydessä Purdue Pharman nykyiseen maailmanlaajuiseen ulottuvuuteen Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä Mundipharma, Ltd:n toimintaan Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Purdue Pharma, joka on 100-prosenttisesti yksityisomistuksessa ja Raymondin ja Mortimer Sacklerin perheiden ylläpitämä, tutki, kehitti, markkinoi ja jakelee opioidilääke Oxycontinia ja siihen liittyviä yhdisteitä. Yhdysvaltalainen vuonna 1917 perustettu Forbes -talouslehti – talouslehden pääkonttori sijaitsee Jersey Cityssä, New Jerseyssä – arvioi Raymond Sacklerin omaisuuden arvoksi noin kolmetoista miljardia dollaria.