Tampereen Seudun Invalidit - terveitten ehdoilla (15. osa)

”… se harrastaminen jäi vähiin, kun muutettiin pois kaupungista. Ja vaikka liikenneyhteydet ovat hyvät, ei vain tule lähdetyksi ja kai se on niin, että kun perustaa perheen, niin ne riennot jäävät. Vaikuttaminen yhdistyksessä jää sekin vähiin, mutta voi sita vaikuttaa omalla paikkakunnallaankin, jos on halua ja nythän tämä vaikuttaminen vain korostuu, kun tämä laki valtion avuista kunnille muuttuu, mutta se vaatii tiedontason nostamista täällä kentälläkin, ettei kuljettaisi vallan pimeydessä kuten tuolla Kuhmalahdella kerran tehtiin… Se oli silloin sotien jälkeen, kun sieltä tuli kirje yhdistykselle, ettei meitin jäsenellemme annettu kunnasta kuin kolme litraa valopetroolia, vaikka pyydettiin kuutta ja kun me sitä peräsimme, saimme kunnasta vastauksen, että kyllä se kolme litraa niille saa riittää, kun siellä on niin monta suutakin, joita pitää avustaa, niin me vastasimme, että antakaa vaan ne kolme litraa – pimeydessä tulee herkästi suita lisää…”

VALTAVA-lain tuloa odotettiin vammaisten keskuudessa hieman sekavin tuntein, koska sen oletettiin huonontavan vammaispalveluja. Invalidiliiton piirissä pidettiin tärkeänä, ettei näin kävisi ja yhdistysten roolia edunvalvojina paikallistasolla korostettiin. Vuosi 1984 asetti siis yhdistyksille runsaasti haasteita.

Invalidiliitto oli käynnistänyt lapsivammaistoimintaansa kohdistuvan teemavuoden tunnuksella ”Lapsen vuoksi”. TSI:n osalta teemavuosi käynnistyi Invalidien päivän juhlassa kuulovammaisten koulun tiloissa Kalevassa ja sen ohessa tuli ilmi edunvalvonnan merkitys. Koulun naapuriin oli suunnitteilla vammaisten lasten peruskoulun uudisrakennus, mutta joka oli jäämässä pois valtion budjetista, minka johdosta koulu toimi edelleenkin huonoissa ja koululle sopimattomissa tiloissa Vuohenojalla.

Yhdistys otti asiaan voimakkaasti kantaa ja Invalidiliiton avustuksella opetusministeriölle luovutettiin asiaa koskeva kirjelmä, minkä tuloksena uudisrakennuksen tarpeellisuus otettiin uudelleen käsiteltäväksi ja budjettiin varattiin sitä koskeva määräraha. Koulun rakennustyöt käynnistyivät syksyllä 1984.

Kesän urheilusaavutuksiin kuului yhdistyksen urheilujoukkueen osallistuminen kesäkuulla Vammaisten olympialaisiin New Yorkissa, josta Reino Lindstedt toi kultaa ilmakivääriammunnassa, Pekka Reijonen kultaa penkkipunnerruksessa, Raimo Tirronen pronssia jousiammaunnassa ja Pekka Reijonen pistesijan istumalentopallossa.

Elokuun lopulla yhdistys keräsi ns. Aitorantaseminaariin lähes 50 osanottajaa 16 eri kunnasta. Seminaarin tarkoituksena oli tiivistää ja tehostaa kuntien ja yhdistyksen välistä yhteistyötä lähinnä lasten ja nuorten vammaisten osalta. Osastopäällikkö Heimo Taskinen Invalidiliitosta kertoi valtava-lainsäädännön sen hetken näkymistä, järjestösihteeri Pirjo-Liisa Kotiranta ja professori Esko Mälkiä tarkastelivat Invalidiliiton lapsivammaisten ja heidän vanhempiinsa kohdistuvaa toimintaa. Yhdistyksen lapsivammaistoimikunnan puheenjohtaja Matti Ilveskoski totesi kaksivuotisen toiminnan yhdistyksen piirissä olleen tuloksellista.

TSI-lehti totesi numerossaan 1/85 yhdistyksen aikaisempaa enemmän työskentelevän kunnallisten viranomaisten kanssa ja on muodostettu työryhmiä, joiden yksinomainen tehtävä on tuoda esiin vammaisten näkemyksiä. Paras esimerkki yhteistyöstä on VYP eli Vammaisten yhdyskuntapalvelu-jaosto, joka työssään on onnistunut varsin hyvin.

”Valtavalain myötä yhdistyksen toiminnassa korostunut etujärjestöluonne antoi myös sysäyksen eräälle yhdistyksen suurimmista projekteista, mitä se koskaan on toteuttanut. Yhdistys on jo runsaan vuoden ajan neuvotellut Invalidiliiton, Tampereen keskussairaalapiirin, Kaupungin terveyskeskuksen ja monien muiden asianosaisten kanssa APUVÄLINEYKSIKÖN saamiseksi Tampereelle. Tällä hetkellä olemme siinä vaiheessa, että Tampereen kaupungin johtajisto on päättänyt korjauttaa ja vuokrata yhdistyksellemme toimitilat apuvälineyksikköä varten…”

”Aitsuakaan” ei ole unohdettu. Paloviranomaisten majoituskieltoon määräämän päärakennuksen saneeraamiseksi Tampereen rakennusmestariyhdistys lahjoitti yhdistykselle saneeraussuunnitelman – kustannuksiltaa noin 550.000 mk – jo vuoden 1984 puolella ja muutostyöt koskivat lähinnä paloturvallisuus-, sähkö- ja putkitöitä, mutta koska rakennus sittenkään ei tyydyttäisi vaikeavammaisia, johtokunta päätti laatia Aitorannan kokonaissuunnitelman, jonka toteuttaminen siirtyi lähimmän viiden vuoden päähän. Aitorannan saneeraukseen on tarkoitus saada varoja Raha-automaattiyhdistykseltä.

Helmikuulla Matin päivänä TSI kampanjoi uudella tavalla: se tuotti yhdessä Humppilan lasitehtaan kanssa Raitis Matti -patsaan ja jakamalla sitä paikallisten raittiusjärjestöjen kanssa tarkoituksena on edistää raittiuskasvatusta. Ensimmäiset Raittius Matti -patsaat luovutettiin mm. TV- ja radiotoimittajille Matti Heinivaho ja Matti Hara. Puheenjohtaja Matti Kallio huomautti, että alkoholiongelmat vammaisilla ovat vähintään yhtä yleisiä kuin terveilläkin – osa järjestön jäsenistä on vammautunut alkoholin käytöstä, joten sen väärinkäytön asiantuntijoita löytyy omasta takaa. Raitis Matti -kampanjaa on tarkoitus laajentaa koko valtakuntaa koskevaksi.

Invalidien päivää vietettiin 25. maaliskuuta ja vuosi oli omistettu nuorille nimikkeellä Elämä edessä. Juhlapuhuja, professori Aimo O. Aaltonen, korosti nuorten vammaisten oikeutta omaikäisyyteen. Hän totesi vammaisten nuorten useissa asioissa joutuvan eristetyiksi ikäisistään ja heiltä saattaa puuttua oikeus omaikäisyyteen. Näin käy silloin kun nuori ei vammansa takia voi täyttää toisten nuorten tavoin ryhmän normeja tai kun nuori ei voi ylläpitää ikäistensä elin- ja kulutustapoja. Vaikeavammaiselle nuorelle osallistuminen muiden nurten elämään tulee kalliimmaksi kuin vammattomalle ja hänellä ei ole edes aina vammattoman mahdollisuuksia omiin asioihin.

Näin kansainvälisenä nuorisovuonna oikeus omaikäisyyteen elin- ja kulutustavoissa voisi olla vammaiselle nuorelle hyvinkin keskeinen tavoite. Oikeus omaikäisyyteen ei kuitenkaan saisi merkitä oman vammansa kieltämistä. Tasa-arvo ei ole erilaisuuden kieltämistä, vaan erilaisuuden hyväksymistä.

TSI:n kuoro täytti keväällä 35 vuotta. Entisestä ansiokkaasta suurkuorosta oli vuosien myötä tullut naiskuoro, jota täydensivät orkesteri ja soitinyhtye Sitsetti. Johtotähtenä kuitenkin oli edelleen musiikin tekemisen ilo ja pyrkimys mahdollisimman hyviin suorituksiin. Kuoroa johti Márta Timkó, Sitsettiä Hilkka Malm ja orkesteria Esko Lilja.

Keväällä 1985 katsastettiin myös Tampereen matkailukohteet. Paikallinen lehdistö oli mukana näkemässä, miten pyörätuolia käyttävä selviytyy kaupunkikierroksella. Laatuaan maan ensimmäinen, Länsilinjojen omistama invabussi kuljetti pyörätuolivammaisia eri kohteisiin. Tampereen uusi Työväenteatteri sai kaikkein korkeimman pistemäärän – siellä liikuntaesteinen oli huomioitu, mutta 1970-luvulla rakennettu Särkänniemi ei kaikilta osin ollut onnistunut, alueen ainoa invalidivessa oli Sara Hildenin museossa ja Delfinaario edusti jo uudempaa suunnittelua – pyörätuoleille oli varattu 10 paikkaa.

Tampereen rautatieasema kolmekymmentäluvulta on esimerkki vanhasta rakennuksesta, joka on tehty terveitten ehdoilla. VR:lle on kuitenkin annettava tunnustus: se on tehnyt vanhaan kaikki ne parannukset, mitä rakenteita purkamatta on voitu tehdä. Junalaitureille pääsee yhdellä tavarahissillä, mutta toinen on luvassa vanhan lehtikioskin kohdalle. Yhdistyksen VYP -toimikunta toteaakin, että yhteistyö suunnittelijoiden kanssa on lähtenyt hyvin liikkeelle.

Marraskuula 1985 pidettiin Tampereella Kirkko ja vammaiset -symposium, jossa mm. piispa Paavo Kortekangas ja symposiumin vetäjät pastorit Carl Gustav Henricson ja Ari Suutarla sanoutuivat jyrkästi ja ehdottomasti irti tuomitsijan roolista, että vamma olisi Jumalan rangaistus. Symposiumissa mukana ollut Invalidiliiton tiedotuspäällikkö Voitto Korhonen kirjoittikin TSI-lehti 4/85:

”Rangaistusajatus on perua Vanhasta Testamentista. Uudesta Testamentista löytyy vain yksi rangaistus, Jeesuksen kuoleminen syntiemme sovituksena. Raamatusta, Jeesuksen omista sanoista, löytyy perustus tälle ajattelulle…

Symposiumin vetäjä C. G. Henricson kertoi merkittävän uutisen meidän vammaisten kannalta. Kätten päälle panemisella parantamisesta on Raamatussa (Mark. 16:18) harhauttava käännös alkuperäiseen tekstiin verrattuna. Ei tulisi sanoa: he tulivat terveiksi vaan sellaiseen olotilaan, jossa oli hyvä olla. Ehkä olisikin oikeampaa sanoa: he tulivat onnellisiksi.”

Ja ihminen säilyy entisellään…

Yhdistys täytti 49 vuotta 12.4.1986 ja maailma tuotti tasaiseen tahtiin sotavammaisia: Beirutissa taisteltiin, Iranin ja Irakin sota jatkui, Gaddafi lupasi kostaa amerikkalaisille pommittajien iskun Libyaan. Juri Gagarinin lentoa muisteltiin idässä ja lännessä – tapahtumasta on 25 vuotta. Kantoraketin perä nousi troolin mukana Uudenkaupungin merialueella 55 metrin syvyydestä ja metallimiehet ovat hyväksyneet kevään työehtosopimuksen. Neuvostoliitto aloittaa jälleen ydinkokeet, koska USA ei lopeta omiaan.

Tampereen Seudun Invalidit - terveitten ehdoilla (14. osa) 

Joukkoliikenne kaikille kamppanja käynnistyi Tampereella näyttävästi 3. maaliskuuta 1981 kaupunginvaltuuston istuntosalissa. Läsnä oli lähes satahenkinen kutsuvierasjoukko, joka koostui Tampereen kunnallis-, elinkeinoelämän ym. päättäjistä. Tilaisuuden avasi puheenjohtaja Matti Kallio toteamalla kampanjan soveltuvan erittäin hyvin par’aikaa vietettävään Vammaisten vuoteen, sillä joukkoliikenne on eräs osa-alue, jonka puitteissa vuoden tunnuslause ""Täysi osallistuminen ja tasa-arvo” ei toistaiseksi toteudu.

Invalidiliiton tiedotusosaston päällikkö Mauno Arjavirta luonnehti puheessaan joukkoliikenteen tärkeyttä, sillä kysymyksessä on varsin suuri väestöryhmä. Kampanja tähtääkin liikuntaesteisten mahdollisuuksien parantamiseen, koska kaikki edistävät toimenpiteet näkyvät sekä turvallisuudessa että suorityskyvyssä ja tekevät joukkoliikenteen entistä joustavammaksi.

Tiedotustilaisuuden jälkeen kutsuvieraat saivat havainto-opetusta bussiin noususta. Kaupunginjohtaja Paavo Lehtinen, apulaiskaupunginjohtaja Seppo Suuripää, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aarvo Sipilä ja sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Mikko Hakala saivat kukin asettua vammaisen osaan. Tarvittiin kolme miestä ennen kuin Lehtinen nostettiin virastotalon eteen pysäköityyn kaupungin liikennelaitoksen bussiin, muut kompastelivat kainalosauvoineen ja keppeineen perässä. Kukin totesi osansa vähintäänkin vaivalloiseksi.

Bussi siirtyi Tampereen rautatieasemalle laituriin I varatun VR:n vaunun viereen. Vuorossa olivat nyt apulaisasemapäällikkö K. Maijala pyörätuolissa, kaupunginvaltuutettu Seppo Salminen, kansanedustaja Pentti Lahti-Nuuttila ja kaupunginhallituksen jäsen Taavi Lintunen vammaisvälineiden käyttäjinä. Vaikeudet olivat vielä suuremmat kuin bussiin noustaessa. Pyörätuoli ei edes mahtunut vaunun ovesta sisään ja nousu laituritasolta vaunuun porttaitten korkeuden vuoksi vuorostaan tuotti vaikeuksia sauvojen käyttäjille.

Kumpikin havaintoesitys osoitti kouriintuntuvasti jokaiselle sen tosiasian, että joukkoliikenteen suunnittelukin on tapahtunut täysin terveitten ehdoilla. Ongelma ei ole yksi suomalaisten: YK:n Vammaisten vuonna -81 laskettiin maailmassa olevan noin 500 milj. liikuntavammaista – Suomessa heidän lukunsa on noin 470 000.

Juhliakseen 100.000:nen puhelinliitynnän kytkentää Tampereen Puhelinosuuskunta päätti lahjoittaa kolme puhelinosaketta eri järjestöille edelleen toimitettavaksi. Tampereen seudun invalideille osoitettiin yksi ja se luovutettiin 16. lokakuuta 1981 vesilahtelaiselle 74-vuotiaalle Klaara Lehtimäelle, joka lapsena sairastetun polion vuoksi vietti päiviään pyörätuolissa. Puhelimen luovuttivat puheenjohtaja Matti Kallio ja toimistonhoitaja Hilkka Salokorpi. Puhelinta seurasi lahjakirja, jonka mukaan puhelinlaitos tuo korvauksetta puhelinlinjan perille ja ensimmäiset 1.000 sykäystä ovat maksuttomia. Jos Klaara Lehtimäki luopuu puhelimesta, se palautuu Tampereen seudun invalideille edelleen luovutettavaksi.

”...puhelinosuuskuntahan on ollut suopea yhdistykselle ja se antoi meidän numeromme tämän 26098 aina vuodeksi kerrallaan maksutta käyttöömme, mutta sitten kävi niin, että vanhat kirjat yli neljänkymmenen vuoden takaa katosivat eikä kukaan tiennyt asian todellista laitaa ja puhelinosuuskunnasta alettiin karhuta meiltä vuokraa ja Hilkka hätääntyi, että mitäs nyt tehdään, mutta minä olin onneksi tietoinen asiasta ja vastasin sinne, että ette te voi periä vuokraa omasta puhelimestanne ja jos peritte niin maksakaa itte ittellenne! Se numero nimittäin on lahjoitettu yhdistyksen käyttöön aina vuodeksi kerrallaan…”

Vuonna 1982 Tampereen kaupungin johdossa tapahtui vaihdos: sosiaalineuvos Paavo Lehtinen siirtyi eläkkeelle yli 20 vuoden palvelun jälkeen ja hänen jälkeensä apulaiskaupunginjohtajaksi tuli Aarvo Sipilä, jolla kaupunginhallituksen puheenjohtaja oli ollut näköalapaikka myös Tampereen seudun invalidien toimistoon. Tervehtiessään yhdistystä TSI-lehden sivuilla joulukuussa 1982 Arvo Sipilä toteaa mm: ”Tuntemukseni ja kokemukseni pohjalta olen voinut todeta sen suuriarvoisen työn, mitä Tampereen seudun invalidit ovat tehneet. Vaikka lakisääteisesti onkin pystytty turvaamaan perustarpeet, tarvitaan edelleenkin vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhdistystoimintaa, joka monella tavalla täydentää sitä työtä, joka tapahtuu virallisten organisaatioitten kautta. Varsin tärkeä merkitys on sillä, että tämän toiminnan myötä tavataan tovereita samojen pulmakysymysten merkeissä, mikä nykyisenä aikana – jolloinka niin vähän kiinnittää huomiota lähimmäiseen – on varsin merkittävä seikka…”

Koko kahdeksankymmentälukua sävyttää Tampereen seudun invalidien toiminnassa voimakas laajentuminen yhteiskuntaan päin. Puheenjohtaja Matti Kallion mukaan nousu tavallaan alkoi Hervannan palvelutalosta – sen rakennustyömaan alkupaukku oli nollapiste, jonka vaikutukset säteilevät vieläkin kaikkiin suuntiin. Puheenjohtaja Kallio siteeraa professori Aimo O. Aaltosen sanoja yhdistyksen 45-vuotisjuhlassa: ”Vammaistyö on osallistumista kaikkeen toimintaan inhimillisen elämän alueella. Vammaisyhdistykset eivät ole pakopaikkoja jäsenilleen, vaan yleisen osallistumisen välikappaleita.”

Miten oikeassa professori Aaltonen oli – se nähtiin kevään 1982 presidentinvaaleissa. Invalidiliitto osallistui sekin vaaleihin: kaikissa valtakunnan lehdissä komeili valokuva, jossa kaikki kahdeksan presidenttiehdokasta kannattelevat liiton vaalikeräystunnusta – Terve! Anna tukesi vammaisten vaalikeräykseen. Kiitos!

Ainakin tuon kuvan ottamishetkellä liitto oli päässyt julkisuudessa pisimmälle, mihin valtakunnassa yleensä päästään ja suomalaisessa yhteiskunnassa oli eletty huikea kaari tämän kirjan alkulehdillä kuvatusta ”kontrahdista” huhtikuun 29:ltä päivältä 1862, jolla ”tytär Kreeta myytiin 1 ruplasta ja poika Jakki 13 ruplasta 30 kopeekasta” ja kysymyksessä oli alin tarjous! Satakaksikymmentä vuotta kesti päästä pimennosta aurinkoon!

Lapsivammaiset ovat kautta aikojen olleet niin Invalidiliiton kuin sen jäsenjärjestöjen toiminnan kohteena. Heille on tarjottu varsin monimuotoista kuntoutus-, sopeutusvalmennus-, leiri- ym. toimintaa, jossa lasten vanhemmillakin on mahdollisuus olla mukana. Kansainvälisen lasten vuoden 1979 tavoitteiden mukaisesti liitto laati oman lapsipoliittisen ohjelmansa, jolla liiton ja sen jäsenyhdistyksen tehtäväksi jäi vammaisten lasten vanhempien toimikuntien perustaminen eri puolille maata. Lokakuulla 1982 Tampereen seudun invalidit kutsui ympäristönsä vammaisten lasten vanhemmat yhteiseen neuvonpitoon.

Tilaisuuden oli suunnitellut erityinen työryhmä ja paikalla saapui lähes 50 henkilöä. Invalidiliiton osastosihteeri Elisabet Palmgren alusti tilaisuuden toteamalla mm. liiton toimivan kaikenikäisten vammaisten oikeuksien ja etujen puolustajana. ”Vaikka lapset eivät voi päätösvaltaisina osallistua järjestötyöhön, niin silti tahdomme edistää myös vammaisten lasten asioita. Niiden hoitaminen on erityisen tärkeää, koska hoidon, huollon, kuntoutuksen, opetuksen ja kasvatuksen laiminlyönnit ja puutteet aiheuttavat kehitysikäiselle lapselle korjaamattomia vahinkoja. Vammaisen lapsen ongelmien moninaisuudesta ja laaja-alaisuudesta johtuen hänen vanhempansa tarvitsevat runsaasti eri alojen tietoja ja yhteistyötä.”

Vilkkaan keskustelun jälkeen päätettiin perustaa vammaisten lasten vanhempien toimikunta, johon nimettiin Merja Nieminen, Tiina Silvasti-Rajala, Leena Ilveskoski, Ossi Kuronen ja Laila Sipiläinen. Yhdistyksen johtokunta nimitti myöhemmin kokouksessaan toimikuntaan Ensio Jortikan ja sihteeriksi Hilkka Salokorven. Vuoden 1982 aikana perustettiin yhdistyksen toimiston yhteyteen Hämeen läänin kuntoutusohjaajan toimi, josta 7. joulukuuta lähtien on hoitanut lääkintävoimistelija Raija Pettersson Kangasalta.

Vuoden 1983 alussa – yhdistyksen 45-vuotisjuhlien kunniaksi – Invalidiliitto myönsi vuoden 1987 retkeilypäivät Tampereelle ja järjestelyt pyörähtivät heti käyntiin. Koska kyseisenä vuonna yhdistys täyttää 50 vuotta, retkeilypäivien tasokin pyritään saamaan sen mukaiseksi.

”… meillähän on aina ollut ohjelmassa kerätä rahaa yhdistykselle. Milloin on myyty liiton arpoja, milloin omia ja askartelukerhossa on tehty kaikenlaista pientä. Meillä on siellä kerhohuoneella varattu paikka askartelua varten. Teemme ja myyjäisissä sitten myymme: leluja, ompeluksia, korujakin aina muotivirtauksen mukaan, olkitöitä, punontatöitä lastuista, rottingista koppia ja sen sellaista. Mutta jos jäsenten keski-ikä yhdistyksessä alkaa olla kuusikymmentä vuotta, se aktiivisuus jää monessa suhteessa. Se tahtoo muuttua pelkäksi osallistumiseksi. Eläkkeelle jäätyäni menin kerran kerhohuoneelle ja minä aivan järkytyin, miten paljon siellä oli väkeä, kaikki tuolit täynnä ja minulle sanottiin, jotta tervetuloo vaan eläkeläisten kerhoon, mutta minä olin jo työni puolesta kurkkuani myöten täynnä eläkeläisiä ja minä sanoin, etteikö teillä ole mitään muuta harrastusta kuin tietokilpailu. Toista kertaa en sinne mene ja bingon takia minä näen vallan punaista, mutta kai se näin muissakin yhdistyksissä ja onhan minullakin paheeni – minä pelaan canastaa...”

 Tampereen Seudun Invalidit - terveitten ehdolla (13. osa)

Palvelutalo valmistui joulukuulla 1977 ja vihkiäisjuhlaa vietettiin 11. helmikuuta 1978. Kahdeksankerroksiseen rakennukseen tuli 29 asuntoa pinta-alaltaan 1.517 m². Talon asukkaiden käytössä on lisäksi runsaat 1.300 m² yhteisiä tiloja, kuten keittiö ruokasaleineen, oleskeluhuone, kuntoutustilat, 2 saunaa ja uima-allas, kioski, pesula ja mankeli sekä pyörätuolivarasto. Talon kustannukset nousivat 5,2 milj. markkaan. Vihkiäisjuhlaan osallistuivat myös saksalaiset ystävät Bevern’istä. Suhteet heihin oli solmittu jo kesällä 1973, käyty vieraissa seuraavana vuonna, yhteyksiä jatkuvasti vahvistettu ja vierailukutsuja esitetty laajemmaltikin. Tampereelle saapui 16 beverniläistä.

Hervannan palvelutalon asukas on vaikeavammainen, joka arkipäivän toiminnoissaan tarvitsee ympäristön apua, mutta talon suomin mahdollisuuksin yltää mahdollisimman pitkälle omatoimisesti. Ylöjärveläinen Heikki Järvinen on yksi heistä. Heikki oli kesällä 1986 Tampereen Messuilla Teknillisen korkeakoulun osastolla esiintymässä pyörätuolissaan, jonka ympärintönhallintalaitteet kaikessa yksinkertaisuudessaan ovat suorastaan mykistävät. Sen lisäksi että Heikki leukansa liikkeillä liikuttelee ja ohjaa pyörätuoliaan, hän ottaa puhelimitse yhteyden ulkomaailmaan viheltämällä, avaa ja sulkee television ja radion niinikään viheltämällä – vain äänen taajuus vaihtelee. Heikki toteaa itse neliraajahalvautuneena, ettei vammaisen ole syytä käpertyä omaan koloonsa, vaan on lähdettävä ulos elämään. Omasta olemisestaan Heikki sanoo ytimekkäästi:

””Ylöjärvellä minä vain makasin, täällä minä elän! … sain ensimmäisen pyörätuolini yhdeksän vuotta sitten, tähän toiseen on kaiken aikaa lisäilty laitteita. Tässä on ovenavaajat, hissikutsut ja tämän kotelon sisällä on eri laitteita, joista vihellyksellä toimii radiot, televisiot, puhelimet, siinä yleisimmät käyttöalueet. Minun ei välttämättä tarvitse olla tuolissani – jos puhelu tulee, voin vaikka vuoteessani maaten avata sen viheltämällä ja ottaa vastaan.

… kaiken tämän takana on oma ideani, jonka kerran sain lukiessani Tekniikan Maailmaa. Siinä kerrottiin lelusta, muistaakseni koirasta, joka ’toimi’ viheltämällä. Mieltäni alkoi vaivata, etteikö minullekin tältä pohjalta löytyisi apua ja kun vanha tuttavani Olli Kivimäki TV-Pajasta oli kerran korjaamassa televisiotani, heitin hänelle haasteen. Ollihan oli tehnyt minulle ensimmäiset käsihallintalaitteet ja näin yhteistyö on jatkunut. Olli otti sen haasteen vastaan ja puolisen vuotta siinä kehittelyssä meni. Että tämä on puhtaasti tamperelainen tuote, me olimme vain mukana Teknillisen korkeakoulun osastolla…”

Tänään Hervannan palvelutalossa on seitsemällä vammaisella käytössään Olli Kivimäen kehittämät hallintalaitteet, mutta mistään kansanliikkeestä ei voi puhua. Heikin pohjaidea leluista ei ottanut tulta hänen omassa ympäristössään sen paremmin kuin johtokuntatasollakaan. Tarvittiin Olli Kivimäkeä, jonka keksinnöstä Heikki Järvisen mukaan on syntymässä jotain ainutlaatuista. Kun talon 47 asukkaasta 36 liikkuu pyörätuolissa, on auttajan tarvetta lähes joka hetki – hallintalaatikko puolijohdelevyineen taas poistaisi yöhoitajan kiireet. Heikki Järvinen uskoo vakaasti, että keksintö poikii vastaisuudessa, tarvitaan vain vastaanottavaisia sieluja. Hervanta on toistaiseksi ainoana palvelutalona yltänyt liikuntaesteitten poistamisessa näinkin pitkälle.

”… täällä on käynyt keskussairaalan väkeä ja heidän kanssaan on ollut puhetta, että vähintään kaksi tällaista laitteistoa pitäisi saada sinne. Joku meikäläinen tai tänne mahdollisesti päätyvä voisi saada sen käyttöönsä tai harjoitella sen käyttöä. Toisaalta en tiedä, missä määrin tämä laitteisto saa vastakaikua suurteollisuuden piirissä, vaikka tarvetta olisikin – me olemme kohteena liian pieni ryhmä. Mutta kun ajattelen omaa elämääni, niin täällä se on parantunut ratkaisevasti. Ylöjärven vanhainkodissa minä pääsin kolmeksi tunniksi nojatuoliin istumaan tai joskus terassille maailmaa katsomaan, muun ajan minä makasin, mutta täällä minä elän…”

Suomi ”tuottaa” vuosittain noin 1.000 eriasteista liikuntavammaista: vanhusten keski-ikä nousee, liikenne ruhjoo ja noin 15 prosenttia koko väkiluvusta on tavalla tai toisella liikuntaesteinen. Heille kynnykset tänäänkin ovat turhan korkeat – tarvitaan vain asenteiden muutosta.

Heikki Järvisen mukaan vain tositilanteeseen joutunut tietää parhaiten oman tarpeensa. Näissä sanoissa toteutuu myös Tampereen seudun invalidien – silloisen Tampereen Raajarikkoyhdistyksen – kokousedustajien lausuma 24. lokakuuta 1937 kokouspöytäkirjaan perustettavasta liitosta: ”Liiton toimiin ja hallintoon olisi saatava yksinomaan raajarikkoja, sillä he parhaiten käsittävät oman asemansa.”

Näin on tapahtunutkin, eikä ole syytä epäillä, etteikö yhteiskuntasuunnittelusta vastaava arkkitehti kuuntelisi paremmin pyörätuolissa istuvaa kollegaansa kuin tervettä esittelijää. Jatkossa kysymys on ainoastaan päättäjistä ja heidän asenteistaan. Tarkastellessaan lähtöä 1980-luvulle puheenjohtaja Matti Kallio toteaa TSI-lehti 4//79 seuraavaa:

"Seitsemänkymmentälukua voitaneen hyvällä syyllä nimittää vaikeavammaisten vuosikymmeneksi, sillä juuri vaikeavammaisten elinolosuhteiden parantamiseen on kiinnitetty paljon huomiota. Toisaalta on myös todettava, että suuntaus on ollut täysin oikeutettua, sillä vaikeavammaisten suhteellinen osuus jäsenkentästämme on 70-luvulla voimakkaasti kasvanut. Kasvu johtuu liikenteen ja työelämän tahdin kiristymisestä ja sen mukanaan tuomista vammautumista. Se on myös huomioitu Invalidiliiton toiminnassa, joka on voimakkaasti pyrkinyt parantamaan kuntoutus-, koulutus- ja asumisolosuhteita vaikeavammaisten erityisolosuhteiden mukaan. Näkyvin osa tästä toiminnasta on varmasti ollut valtaisa rakennusprojekti, jonka tuloksena on saatu palvelutalot Helsinkiin, Joensuuhun, Kuopioon, Vantaalle, Kuusankoskelle, Tampereelle, Ouluun, Poriin ja Rovaniemelle…

Oman yhdistyksemme työtavat ovat myötäilleet keskusjärjestömme toimintaa ja olemme niin ikään eläneet voimakkaan kymmenvuotiskauden. Yhdistyksemme on paikallistasolla ollut myötävaikuttamassa ja edustettuna lähes kaikilla vammaistyön aloilla. Olemme saaneet paikkakunnalle palvelutalon, suojatyökeskuksen ja kuljetuspalvelun, vaan osa niistä projekteista mainitakseni, joissa olemme olleet mukana kunnallisella tasolla. Uskoisinkin, että yhdistyksemme arvostus ulkoisella kentällä on vahvistunut…

Siirtyessämme nyt 80-luvulle on meidän tarkasteltava toimintaamme menneen vuosikymmenen tapahtumien valossa. Mielestäni se todistaa, että jokaisen jäsenen huomioon ottavaa työtä on tehty sekä liitossa että paikallisella tasolla… Olemme kulkeneet voimakkaasti eteenpäin. Näin on jatkuttava tulevaisuudessa. Meillä ei ole varaa hyväksyä esityksiä, jotka luovat uusia väliinputoajaryhmiä…”

Invalidiliiton vuoden 1980 teemana oli ”Joukkoliikenne kaikille”. Sillä haluttiin huomauttaa yhteiskunnalle, että joukkoliikenteen pitäisi nimensä mukaisesti palvella kaikkia. Näin ei suinkaan ollut. Liikuntaesteisiä – vanhukset, vammaiset, tilapäisesti loukkaantuneet, sairaat, raskaana olevat, lastenvaunuja tai raskaita kantamuksia kuljettavat jne – on koko maan väestöstä noin 15 prosenttia ja heidän joukossaan on paljon joukkoliikennettä tarvitsevia. Kaikilla ei suinkaan ole mahdollisuuksia omaan ajoneuvoon tai kalliisiin taksikuljetuksiin. Invalidiliitto korostikin mm. liikenneympäristön ja -välineiden muuttumista siten, että kaikki liikuntaesteiset voivat käyttää joukkoliikennettä. Muutostöiden kohteena ovat mm. kaide-, porras- ja ovijärjestelyt sekä erilaisten tasoerojen poistaminen ja pyörätuolin tilatarpeen huomioiminen. Kyseiset muutokset lisäisivät niin liikenteen joustavuutta kuin sen turvallisuuttakin.

Tampereen kaupunki nimesi 2. maaliskuuta 1981 työryhmän selvittämään, miten joukkoliikennettä ja sen kalustoa voitaisiin kehittää, jotta liikuntavammaisilla olisi paremmat mahdollisuudet kyseisen liikennemuodon käyttämiseen. Työryhmään tulivat: Pekka Alanko, Seppo Suuripää, Juhani Valanto sekä asiantuntijana puheenjohtajana Matti Kallio TSI:stä. Työryhmä teetti tutkimuksen, jolla vammaisia haastattelemalla kuultiin heidän mielipiteitään joukkoliikenteen kehittämisestä. Haastateltavina olivat Tampereen Kotilinnasäätiön vanhustentalojen asukkaat sekä vammaistalojen asukkaat. Tutkimukseen liittyi liikennekokeilu, jossa haastateltava liikkui kuukauden ajan – noin 30 matkaa/kk – joukkoliikennevälineellä.

Yhdistyksen lähetystö oli jo toukokuulla 1980 käynyt jättämässä kaupunginjohtaja Paavo Lehtiselle kirjelmän, missä todettiin liikuntavammaisten määrän jatkuva kasvu yhdistyksen jäsenistössä ja heidän kuljetuspalvelunsa varatun määrärahan supistuminen kaupungin talousarviossa vuodelle 1980. Kaupunginvaltuusto käsittelikin asiaa ja myönsi TSI:n esityksen mukaisesti 60.000 markan lisämäärärahan ja huomioi tapahtuneen myös seuraavalle vuodelle.

Tampereen Seudun Invalidit - terveitten ehdolla (12. osa) 

”… näitä leirejä meillä oli useampana vuonna ja ne oli tarkoitettu vaikeavammaisille, sellaisille jotka istuivat pyörätuoleissa eivätkä tulleet toimeen omin avuin. Nämä kansainvälisen työjärjestön nuoret tulivat meille järjestönsä ohjaamina ja työskentelivät täysin ruokapalkalla. Iältään he olivat 18-30 ikävuoteen, siis tavallaan nuoria, siellä oli poliisi Lontoosta, pappi Hollannista, lääkäri Tsekkoslovakiasta ja tämän KVT:n idea lienee juuri siinä, että kun nuoret ihmiset saavat vapaasti tavata toisiaan, ei myöhemminkään synny mitään jännitteitä. Joka tapauksessa heistä oli suuremmoista apua ja he auttoivat näitä meidän leiriläisiämme vähän kaikkialla. Aitoranta oli noina kesinä kielellisesti täysin omavarainen, tulipa sinne kuka tahansa, niin tulkki löytyi aina. Minun lomani oli jo loppumassa ja leiriläisetkin sen totesivat, että harmin paikka, kun kaverin pitää lähteä ja minä asetuin rukoileen siihen Aitorannan kioskin eteen, että jos jumala nyt vähän minua heittelisi, ettei tarvitsisi lähteä ja sillehän naurettiin, mutta pari tuntia myöhemmin minä nyrjäytin nilkkani rinteessä niin pahasti, että pari viikkoa tuli sairaslomaa ja se sama tsekkiläinen lääkäri oli minun henkilääkärini.”

Bevern on pikkukaupunki Saksan Liittotasavallassa keskisen Weser-joen varrella pillipiiparistaan kuulun Hameln’in eteläpuolella. Yhteydet Bevernin vammaisiin solmittiin jo kesällä 1973 Aitorannassa ja seuraavana kesänä toteutettiin pikkubussilla kymmenen yhdistyksen jäsenen voimin matka Liittotasavaltaan. TSI-lehdessä 3/74 Satu Tahlo kirjoittaa seuraavasti:

”Pienoisbussilla lähdettiin 8. elokuuta kohti Kappelskäriä ja siitä edelleen Ruotsin ja Tanskan halki kohti Bevernin pikkukaupunkia. Autossa oli kuuma, mutta mieli oli korkealla ja täynnä odotusta… Aamulla heräsimme beverniläiseen aamuun: lehmä ammui ja kukko kiekui lähes kaupungin keskustassa… Ryhmäämme johti Saksassa energinen ja aina niin vikkelä Max Wagner, jonka laatimaa vierailuohjelmaa noudatettiin saksalaisella täsmällisyydellä. Ohjelmassa oli erilaisia tehdasvierailuja kutomoon, haluvesitehtaaseen, elektroniikan laitoksiin ja proteesitehtaaseen. Varsinkin Otto Bockin proteesitehdas oli mielenkiintoinen: poppelipuusta se alkoi ja elektroniseen käteen se päättyi. Monta vaihetta on proteesinvalmistuksessa ennenkuin poppelinpalasella voi esim. kävellä.

Mielenkiintoisin oli varmasti käynti Weserberglandin kuntoutuslaitoksella. Muutama vuosi sitten rakennettu laitos oli täynnä liikenne- ja muissa onnettomuuksissa ja tapaturmissa loukkaantuneita, samoin CP-vammaisia ja muita pitkäaikaista hoitoa tarvitsevia. Ylilääkärin kertoman mukaan jonotusaika kuntoutukseen on ainoastaa 3-4 kk. Siis varsin lyhyt verrattuna meidän sairaalajonoihimme.

Virallisten vierailujen lomaan mahtui saksalaisia ystävyysiltoja, joissa naurua, laulua ja ilonpitoa riitti. Lähes joka päivä meille oli järjestetty mahdollisuus kokeilla erilaisia urheilulajeja ampumisesta keilailuun. Istumalentopallossa olimme vasta-alkajia, niin kehnosti se meiltä sujui. Puolustukseksi voi sanoa, että me pelaamme täällä erilaisin säännöin. Bevernin vammaisten harjoittamista urheilulajeista saimme huomata sen, että Saksassa pääpaino ei ole kilpaurheilussa vaan kunnon kohentamisessa. Heillä on käytettävissään jopa oma urheilulääkärinsä, joka suunnittelee yksilöllisesti mm. kunto-ohjelmat aina vamman ja kunnon mukaan. Näin vältetään mahdolliset riskitekijät.”

Keväällä 1974 invalidihuoltolakiin tuli varsin merkittävä muutos. Huhtikuun ensimmäisestä päivästä lähtien vammaisen tarvitsemat apuvälineet tulivat eräin poikkeuksin ilmaisiksi varallisuudesta riippumatta. Myös hakumenettelyä helpotettiin sosiaalihallituksen antaessa päätöksenteko-oikeutta enemmän kentän harkittavaksi. Varsinkin vaikeavammaisten asumispalvelujen saanti parantui, koska siihen oli nyt mahdollisuus saada valtionapua.

Seitsemänkymmentäluvulla Invalidiliitto ry. – vuoteen 1971 Suomen siviili- ja asevelvollisuusinvalidien liitto – otti ohjelmaansa ns. palvelutalojen rakentamisen. Palvelutalot ovat nimensä mukaisesti tarkoitettu palvelemaan varsin tarkoin rajattua vammaisryhmää, jotka eivät tarvitse jatkuvaa sairaalahoitoa, mutta eivät kuitenkaan tule toimeen ilman päivittäistä toisten ihmisten apua. Palvelutalojen puuttuessa on tällaisia vammaisia jouduttu sijoittamaan vanhainkoteihin ja sairaaloihin, joiden tarjoama elämänympäristö on aivan soveltumaton nuorille tai keski-ikäisille vammaisille. Osa eli myös vaikeissa oloissa kodeissaan omaistensa tai tuttaviensa avun varassa. Palvelutalo tarjosi heille itsenäisen ja samalla turvatun elämänpiirin.

Kokemukset palvelutalosta saatiin Käpylän Invakodista vuodesta 1970 lähtien ja ne myös rohkaisivat jatkoon, joiden takana oli tieto, että maassa oli sillä hetkellä noin 500 palvelutalon tarpeessa olevaa vammaista. Palvelutaloista ensimmäiset valmistuivat Joensuuhun ja Vantaalle. Seuraavina olivat ohjelmassa Kuopio, Kuusankoski ja Tampere. Rakentamiseen Invalidiliitto sai rahaa raha-automaattiavustuksista sekä valtion asuntolainana, joka kattaa noin 60 prosenttia kustannuksista. Varsin merkittävä osa jää siis itse liiton kustannettavaksi, ja se on vaatinut hyvinkin tarmokasta keräystoimintaa. Sananlaskun mukaan tilaisuus tulee kuin etana ja häipyy kuin salama eli tilaisuuteen on tartuttava:

”… se oli seitsemänkymmentäluvun puolivälissä, kun sain vinkin professori Aaltoselta, että liitolta lohkeaisi mahdollisesti tuollaiset 4,5 miljoonaa palvelutaloa varten, jos vain Tampereelta löytyisi sopiva tontti ja siltä siunaamalta minä otin puhelun Paavo Lehtiselle ja sanoin, että minä kuulin muutama sekunti sitten sen lajin puhetta, että panenkohan minä nämä puhelimet vastakkain… Joka tapauksessa se oli meidän puoleltamme mahtavaa, kun kerrankin kykenimme tarjoamaan kaupungille rahaa sen sijaan että aina olemme sitä pyytämässä. Nyt kaupungin ei tarvitse sijoittaa muuta kuin antamalla vain palvelutalolle sopivaksi katsomansa tontin. Tiesin jo ennakkoon Lehtisen hoitavan tämän puolen tehokkaasti – hän on ollut koko ajan lämmin tukijamme…”

Tontti järjestyi Hervannasta ja rakennuksen urakkasopimus allekirjoitettiin 10. joulukuuta 1976 – Invalidiliitosta osastopäällikkö Heimo Taskinen ja Rakennusliike Rauno Tuominen Ky:stä toimitusjohtaja Rauno Tuominen. TSI:tä tilaisuudessa edusti puheenjohtaja Matti Kallio. Maanlouhintatyöt aloitettiin heti, rakennuksen piti valmistua seuraavan vuoden loppuun mennessä ja siihen tulisi 42 asuntoa, pääasiassa yksiöitä.

Vuoden 1976 toimintakertomus toteaa kuluneen vuoden olleen yhdistyksen 40. toimintavuosi, joka menee kuitenkin aikakirjoihin ”lamavuotena” huolimatta yhdistyksen jäsenten toimeliaisuudesta. Syynä tähän on koko valtakuntaa koetteleva lama ja jos kauppa ei käy, rahakaan ei liiku, mikä myös näkyy yhdistyksenkin taseissa.

Laivayhteydet Mustastalahdesta Aitorantaan loppuivat, sillä laivuri Kalle Lahtinen – NÄSI III kippari – ’purjehti tammikuulla tuntemattomille vesille’ ja Aitorantaan kuljettiin tästedes maanteitse – kuljetuspalveluista vastasivat linjaliikennöitsijät Frans Kovanen ja Arvo Laine. Vuoden nimiä olivat Raimo Hiiri ja Elli Korva: Hiiri voitti elokuulla Torontossa keihäskullan ja tarkkuusheiton pronssin, Korva toi hopeaa jousiammunnassa. Opetusministeriö myönsi Toivo Valkamalle urheilun hopeisen ansiomitalin vammaisurheilun hyväksi tehdystä työstä. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 1719 jäsentä – lisäystä edellisvuoteen verrattuna 21. Vuoden aikana kuoli 17 yhdistyksen jäsentä.

Esteitten madaltamisen vuosikymmen

Tiistaina 12. huhtikuuta 1977 päivän lehdet kertovat Länsi-Saksan korkeimman syyttäjän murhasta epäiltyjen kolmen miehen paenneen Ruotsiin. Norjalaiset metsästävät kolmea amerikkalaisopiskelijaa ja Rovaniemellä pidätettiin kolme sveitsiläistä turistia.

Pääsiäisen paluuliikenne sujui maassa rauhallisesti. Kiskoilla oli tungosta linja-autolakon johdosta. SAK:laiset sähkömiehet eivät laajenna lakkoaan, tosin neuvottelujen vauhdittamiseksi uhka 21. huhtikuuta eteenpäin on olemassa.

Yhdistys vietti 40-vuotisjuhlaansa Tampereen yliopiston juhlasalissa sunnuntaina 17. huhtikuuta – iltajuhla oli samana päivänä Jäähovissa. Onnittelijoita ja lahjoittajia riitti läheltä ja kaukaa, TSI:n laulu- ja soittoryhmän Kehtolaulu jäi soimaan sydämiin.

Toukokuulla oli Järvenpäässä Invalidiliiton liittokokous ja koska jokaista alkavaa 200 jäsentä kohti sai lähettää yhden edustajan, Tampereelta heitä matkusti 9 – maan toiseksi suurimpana jäsenyhdistyksenä. Matkalle oli kelpuutettu: Irma Aittokallio, Esteri Heikkilä, Anja Jortikka, Aili Lappalainen, Anja Simonen, Ensio Jortikka, Mauri Mäkipää, Mauno Sillman, Toivo Valkama ja puheenjohtaja Matti Kallio. Lliittohallitukseen tuli valituksi kokouksessa Matti Kallio ja liittoneuvostoon Irma Aittokallio.

Hervannassa Insinöörinkatu 12:ssa päästiin harjannostajaisiin 10. kesäkuuta. Palvelutalon suunnitteli Arkkitehtitoimisto Terttu ja Heikki Suvitie Helsingistä, rakennussuunnittelut teki Insinööritoimisto Erkki Juva Tampereelta, LVI-suunnittelun LVI-insinööritoimisto Juhani Kähönen Helsingistä, sähkötyöt Hankkija, ilmastoinnin Oy Huber Ab Tampereelta ja säätölaitteet Honeywell Oy Tampereelta. Urakoitsijana oli Rakennusliike Rauno Tuominen Lempäälästä.

 Kansalaisaktivistit vai pandemiankieltäjät (4. osa)

Täuberin mukaan moralisaatiota on käytetty monesti strategisena tavoitteena saada ihmiset muuttamaan asenteitaan ja käyttäytymistään (Täuber 2019, 172). Moraalisaatiossa luodaan käyttäytymisnormeja ja määritellään oikeat ja väärät toimintatavat. Tällainen moralisointi voi johtaa suvatsemattomuuteen ja moraaliseen oikeuteen toisten stigmatisointiin, mikä puolestaan aiheuttaa vastakkainasettelua ja heikentää sosiaalista yhteenkuuluvuutta (Täuber 2019, 178). Vaihtoehtoisten näkemysten esittäminen moralisaation kautta on demokraattisen keskustelun kannalta ongelmallista ja tuottaa yhden totuuden hyväksyvää yhteiskuntaa.

Polarisaation näkökulmasta moralisaatio vahvistaa vastakkainasettelua (Brandsma 2017; van Ddijk 2008). ”Moralisoitu suostuttelu aikaansaa uuden moraalin normeja, jotka johtavat jäykkään luokitteluun”. Tässä sosiaalisessa ympäristössä ihmiset jakautuvat herkästi ”moraalisesti hyviksi ja huonoiksi”. Tilanne aiheuttaa moraalista poikkeavien leimaamista ja syrjäyttämistä. Tällöin moraalin normeja kannattavat todennäköisesti syrjivät moraalista poikkeavia ja moraaliin suostumattomat hylkäävät moraalin seuraajat (Täuber 2019, 175-176). Mmoralisaatiolla on näin ollen negatiivinen vaikutus sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen, eikä se edistä yhteisten tavoitteiden saavuttamista.

Vastakkainasettelua lisäävää moralisointia esiintyi media-aineistossa jonkin verran. Tämä olmeni esimerkiksi siten, että epäilevästi koronarokotteeseen suhtautumista oudoksuttiin, ja tähän joukkoon kuuluvia nuhdeltiin julkisesti: ”Joukossa on rokotusturvallisuutta pohtivia, vaihtoehtohoitojen kannattajia, valtiota epäileviä, raamatullisin syin pelkääviä, pandemian riskit kieltäviä ja salaliittoteorioihin vihkiytyneitä. Mikä kääntäisi heidän päänsä??! (HS 10.1.2021). Äärimmäisestä moralisoinnista kertoivat viittaukset ”rokottamattomien pandemiaan” ja rokottamattomien syyllistäminen muiden tartuttamiseen tai jopa kuolemaan.

Retoriikka pohjautuu yhteiseen totuuteen tilanteesta. Tankardin (2001, 96-97) mukaan kehytämisellä voidaan määritellä tilanne ilman, että yleisö edes huomaa, että moralisoivaa määrittelyä on tehty. Kun rokotekriittisiä tarkastellaan moralisoinnin kehyksessä, heidän epäröintinsä näyttäytyy järjenvastaisena, kuten seuraavassa Aamulehden toimittamassa artikkelissa, jossa haettiin syitä rokottamattomuudelle: ”[…] on selvää, että tartuttamisen riski on rokottamattomilla paljon suurempi kuin rokotetuilla. Miksi jotkut eivät ota koronarokotetta, vaikka se ehkäisee vakavaa tautia ja kuolemia?” (AL 29.9.2021)

Selvityksenomaisessa Ylen verkkoartikkelissa rokotekriittisyys yhdistettiin taloudelliseen hyötyyn. Artikkelissa osoitetaan rokotevastustajien mahdollisesti ansaisevan näkemystensä levittämisestä, mitä voidaan pitää moraalisesti arveluttavana. Artikkelissa todetaan: ”Aktiivisimmat rokotevastustajat voivat hyötyä itse taloudellisesti salaliittojen levittämisestä” (YLE 17.2.2021). Artikkelin alussa viitataan Yhdysvalloissa tehtyyn selvitykseen, jossa löydettiin taloudellisia vaikuttamia. Järjestön toimenkuvaa ei kuitenkaan avata artikkelissa. Selvityksen on toteuttanut järjestö, jonka toimenkuvana on toteuttaa kampanjoita vihapuheen ja misinformaation kuten rokotekriittisen viestinnän karsimiseksi (CCDH 2022). Aartikkelissa kerrotaan muutamista hallituksen rajoituksia vastustavista suomalaisista, jotka ottavat vastaan lahjoituksia tai markkinoivat tuotteita. Artikkelissa päädytään kuitenkin toteamaan, että ”rokotevastaisuus ei vaikuta muodostuvan merkittäväksi bisnekseksi Suomessa”.

Vaihtoehtoiset näkemykset mitätöinnin kehyksissä

Vaihtoehtoisista näkemyksistä ei aineistossa keskusteltu refleksiivisesti, vaan pikemminkin mitätöitiin faktoihin puuttumalla ja niitä korjaamalla, kuten Ilta-Sanomien artikkelissa ”Nyt puhuvat ne, jotka eivät vielä ole ottaneet koronarokotetta – asiantuntija vastaa 3 yleiseen huoleen” (IS 28.11.2021). Faktojen tarkastus toteutettiin useimmiten julkisorganisaatioiden edustajien asiantuntijalausunnoilla tai tutkimukselliseen konsensukseen viittaamalla, kuten: ””tutkimusten mukaan PCR-testi on luotettava ja tutkimusten mukaan maskit, koronatestit ja rokotteet eivät ole vahingollisia” (YLE 31.5.2021).

Moralisointi ja mitätöinti kehystivät usein kerrontaa rinnakkain. Esimerkiksi Pandemiankieltäjät -ohjelmassa moralisointi ilmenee erityisesti oikean ja väärän tiedon osoittamisena. Samalla väärä tieto ja vaihtoehtoiset arhumentit mitätöidään asiantuntijalausunnoilla. Ohjelmassa epäilevästi koronarokotteisiin suhtautuvan haastateltavan näkemys elintapojen vaikutuksesta koronaan sairastumiseen korjataan vaihtoehtoisia terveysväittämiä oikovan lääkärin lausunnolla.

Autoritaarisuus sisältää puhujakategorioilla oikeuttamisen, jolloin arvostetun asiantuntijan, kuten tunnetun lääkärin puhe näyttäytyy vaihtoehdottomana ja tekee muiden kannanottojen pohtisesta turhaa tai jopa epäilyttävää (Jokinen 2002). Media-aineiston puhujakategorioissa ei esiinny viranomaisviestinnästä poikkeavia asiantuntijoita esimerkiksi virologian tai epidemiologian aloilta.

Tutkimuksen media-aineistossa oli jotain mediasisältöjä, joissa vaihtoehtoisia näkemyksiä oli haettu yleisökyselyitä ja haastatteluita toteuttamalla. Kyselyt oli liitetty usein osaksi median toteuttamia selvityksiä vaihtoehtoisten näkemysten taustoista. Esimerkiksi Aamulehden kyselyssä osallistettiin lukijoita kysymällä: ”Kerro meille, miksi et ota koronarokotetta. Aamulehti tekee aiheesta juttua. Vastaa kyselyymme ja kerro perustelusi” (AL 20.9.2021). Kyselyä seuranneessa artikkelissa kerrottiin satojen ihmisten vastanneen ”kysymykseen miksi he eivät ota koronarokotetta, vaikka ilman sitä ovat vaarassa sairastua vakavasti ja jopa kuolla – turhaan” (AL 29.9.2021). Mahdolliset perusteet rokotteesta kieltäytymiselle esitettiin mitättöminä kuolemanvaarallisen sairastumisen näkökulmasta. Artikkelissa pohdittiin kieltäytymisen syitä haastattelemalla lisäksi neljää rokotteista kieltäytyvää henkilöä ja neljää asiantuntijaa. Lukijoita osallistamalla ja epäröiviä henkilöitä haastattelemalla tuotiin esiin erilaisia näkemyksiä, mutta samalla vaihtoehtoiset näkemykset mitätöitiin virallisen tiedotuksen mukaisilla faktoilla, kuten tiedolla, jonka mukaan koronarokotteista ei ole tullut ilmi laajmittaisia haittoja: ”Rokotteet täyttävät rokotteiden turvallisuudelle asetetut kriteerit, ja niitä on annettu jo yli kuusi miljardia annosta. Seurantatieto ei ole tuonut ilmi mitään laajamittaisia haittoja”. Nämä faktat oli sijoitettu useaan kohtaan artikkelia epäröivien kommettien perään. Vastaava rakenne toistui useissa analysoituun aineistoon kuuluvissa ja sen ulkopuolelle jätetyissä artikkeleissa.

Mitätöimisessä viitataan monesti tiedevastaisuuteen ja vaihtoehtojen valheellisuuteen, kuten Helsingin Sanomien artikkelissa,jossa pohdittiin väärän tiedon leviämistä sosiaalisessa mediassa, ja esitettiin terveisiin elämäntapoihin luottavat ihmiset halailevina uskomushoitojen kannattajina:

”Viime marraskuussa sosiaalisessa mediassa levisi erikoinen kampanja. Koronaviruksen voi välttää terveillä elintavoilla ja onnellisuuteen keskittymällä, kampanjassa väitettiin. Kuvissa hyvinvointialan vaikuttajat ja uskomushoitojen kannattajat halailivat toisiaan metsän siimeksessä. Väitteet olivat tietenkin valetta (HS 18.2.2021).

Pohdinta

Koske median vaikutus yhteiskunnassa on ilmeinen, ja media koetaan tärkeäksi vaikutusvallan välineeksi esimerkiksi politiikan ja kansalaistoiminnan alueilla (Reunanen ja Kunelius 2021), on kansalaisyhteiskunnan toimivuuden näkökulmasta olennaista, saavatko kansalaiset näkemyksiään kuuluville. Moniääninen kansalaisyhteiskunta nostaa esille yhteiskunnalle tärkeitä keskusteluaiheita ja valvoo päätöksentekijöiden toimien oikeudenmukaisuutta (Harju 2020; Järvinen 2018).

Journalistisessa mediassa pyritään usein tuottamaan moniäänisyyttä tai luomaan keskustelua erilaisten näkemysten välillä. Moniääniseen keskusteluun liittyy kuitenkin ongelmia – miten osallistaa erilaisia näkemyksiä esittäviä ja turvata kunnioittava keskustelu. Journalistisen tarinankerronnan näkökulmasta voi olla houkuttelevaa tuoda esiin ääripäitä, joiden kautta toimittaja kuvaa yhteiskunnallisia jännitteitä (Hautakangas ym. 2017; van Dijk 2008). Vvalinta jää huomioimatta näkemysten taustalla olevat motiivit, taustavaikuttimet ja moniäänisyyden sisältämän kirjavuuden. Moniäänisyyden toteuttaminen esittämällä ääripäitä tai vastapuolia sivuuttaa todellisuuden kompleksisuuden ja voi lisätä viestinnällistä vastakkainasettelua.

Tässä tutkimuksessa voitiin tunnistaa pandemian alkujaan mediasisällöistä viestinnällistä polarisoitumista vahvistavia elementtejä, kuten dialogisuuden puute, puhujakaregorioilla oikeuttaminen, ihmisten luokittelu sekä ääri-ilmaisujen käyttäminen. Lisäksi aineistossa esiintyi valittuun moraalikoodiin perustuvaa faktan konstruointia, joka voi lisätä ihmisten välistä vastakkainasettelua. Polarisoituneesta ajatusrakenteesta kertovat kielteiset stereotypia, asioiden esittäminen mustavalkoisena ja retoriset sanavalinnat.

Kansalaisaktivistit vai pandemiankieltäjät (3. osa) 

Tämän tutkimuksen analyysissa tunnistetaan ja kuvaillaan niitä vallitsevia kehyksiä, joilla viranomaisviestinnästä poikkeavia tai niitä epäileviä näkemyksiä sekä niitä esittäviä kansalaisia valtamediassa on kuvattu. Tutkimukseen on valittu deduktiivinen lähestymistapa, jolloin analysoitavat kehykset määritellään aineiston alustavan luennan pohjalta. Kehysten idenfiointia on systemisoitu sovittamalla viestinnän tutkija James William Tankardin (2001, 100) työlistaa, jolloin ensimmäiseksi selvitetään mahdolliset kehykset, toiseksi laaditaan niistä luettelo, kolmanneksi kehitetään avainkäsitteet ja symbolit kehysten idenfioimiseksi ja neljänneksi käytetään kehyksiä sisältöanalyysin kategorioina. Tämän jälkeen mediasisältöjä on mahdollista koodata näihin luokkiin. Mahdolliset kehykset on valittu käymällä läpi aineistoa ja listaamalla kehyksiä, jotka voidaan erottaa ja jotka ovat yleisesti tunnistettavissa (Tankard 2001; Ikäheimo 2021).

Kehysanalyysin tulokset kiinnitetään Brandsman (2017)) polarisaatiomalliin, jolla selvitetään journalistisen argumentoinnin suhdetta polarisaation vahvistamiseen ja purkamiseen. Käytettyjen kehysten kuvauksilla pyritään mahdollisesti tiedostamattomien kehysten näkyväksi tekemiseen journalistisen työn prosesseissa sekä niiden vaikutuksen ymmärtämiseen poikkeusajan kontekstissa.

Aktivistit vaarallisuuden kehyksissä

Pandemiankieltäjät -ohjelma kuvaa ihmisiä, jotka suhtautuvat epäilevästi viranomaisten koronaviestintään ja -rajoituksiin. Ohjelma koostuu pääosin Helsingin kansalaistorilla keväällä 2020 mielenosoituksessa kuvatuista videokuvista, kahden mielenosoitukseen osallistuneen henkilön haastatteluista, kolmen yhteiskuntatieteilijän ja yhden julkisuudessa tunnetun lääkärin asiantuntijalausunnoista sekä tv-dokumentin toteuttaneen kahden toimittajan journalistisesta selvitystyöstä.

Ohjelman narratiivia voi verrata elokuvakerrontaan, jossa katsoja johdatellaan tarinamuotoisilla kuvauksilla tapahtumien sisään ja kokijaksi. Kun ohjelman kertoja ainoastaan kuvailee asioita ”niin kuin ne tapahtuivat”, kuten ohjelman mielenosoituksessa, kertojan rooli rakentuu eri tavalla kuin suorassa argumentoinnissa. Kun katsoja tekee tulkinnan narratiivissa rakentuneen tulkintakehyksen puitteissa, kertoja ei joudu selontekovelvolliseksi väitteistään. Narratiivi johdattelee katsojan tekemään kategorisoinnin itse, ja kertoja näyttäytyy henkilönä, joka pitäytyy tosiasioissa (Jokinen 2002, 144-145).

Pandemiankieltäjät -ohjelman alku sisältää kuvauksia kylttejä ja Suomen lippuja kantavista mielenosoittajista räntäsateessa, halaavia ihmisiä, poliiseja portaikossa ja miestä taluttamassa. Synboliikka, kuten poliisit, liput ja banderollit aktivoivat katsijalla vaaraan ja konfliktiin liittyviä tulkintakehyksiä. Journalistisessa mediassa huomio kohdistuu usein konfliktiin, vastustajiin tai oppositioon vallitsevassa tilanteessa (Smith 1997). Ohjelman draamallinen jännite muodostuu kuvausvalinnoista, musiikista ja lyhyistä haastatteluista, jotka luovat katsojille mielikuvan kohteena olevista aktivistiryhmistä. Vaikutelma on tunnevoimainen ja mahdollisesti pelkoefektiä tarjoava.

Pandemiankieltäjät-tv-dokumentin tavoitteet ja tiivistelmä kerrotaan ohjelman tallenteen ingressissä: ”Keitä ovat ihmiset, jotka osoittavat mieltään Suomen koronarajoituksia vastaan ja levittävät väärää tietoa niin pandemiasta, maskeista, koronatesteistä kuin rokotuksistakin? Spotlight liittyi vaihtoehtoisissa sosiaalisissa medioissa oleviin koronankieltäjien ryhmiin ja löysi kytköksiä sekä Yhdysvaltain koronavastaiseen liikkeeseen että Venäjän ulkoministeriöön (YLE 31.5.2021).”

Lähtökohtaisesti katsojille esitetään tässä ingressissä useita vaaran kehyksiin sopivia ilmaisuja, kuten mielenosoittajat, väärän tiedon levittäjät, koronankieltäjät sekä kytkökset epäilyttäviin ryhmiin. ”Pandemiankieltäjät” -nimitystä ei täsmennetä ohjelman aikana. Ohjelmassa esiintyvä kansalaisaktivisti kertoo kriittisestä suhtautumisestaan pandemian määritelmän muuttamiseen, mutta ei taudin olemassaoloon.

Toimittajat näyttäytyvät tutkivan journalismin positiossa, josta he tarkastelevat epäilyttävinä esitettyjä aktivistijoukkoja: ”He sanovat olevansa tavallisia huolestuneita kansalaisia, jotka puolustavat vapautta, mutta ryhmissä levitetään runsaasti väärää tietoa rokotteista ja koronasta.” Ohjelmassa kerrotaan toimittajien liittyneen nimettöminä sosiaalisen median keskusteluryhmiin hankkiakseen tietoa, mikä menetelmänä viittaa yleisemmin poliisin soluttautumiseen rikollisten toimintaan.

Tv-dokumentin kohteena olevia kansalaisaktivisteja ja mielenosoitukseen osallistuvia kuvataan snavalinnoilla: ”pandemiankieltäjät”, ”radikaalistuneet” ja ”äänekkäät aktivistit”. Samaan kohdejoukkoon nimeltään ”new age -väkeä”, ”vaihtoehtoisten hoitojen kannattajia”, ”perussuomalaisia”, ”EU-vastaisia” ja ”äärioikeistolaisia”. Lisäksi kohteena olevilla aktivisteilla kerrotaan olevan yhteyksiä kansainvälisiin koronanvastaisiin liikkeisiin, Venäjän ulkoministeriöön ja antisemitisteihin. Aktivisteja yhdistäviä tekijöitä kerrotaan olevan usko salaliittoteorioihin ja kapinointi eliittejä ja viranomaisia vastaan.

Sekä tv-ohjelma että artikkeliaineisto sisältävät vaihtoehtoisten näkemysten epäilyttävyydestä kertovaa diskurssia. Epäilyttävyyden ja vaaran diskurssia kuvaavat esimerkiksi lehtiotsikot: ”Rokotevastaisuus on vaarallista disinformaatiota, Rokottamaton kantaa vastuun lähimmäisen kärsimyksestä ja kuolemasta, Rokottamattoman hoitajan levittämä koronatauti johti kuolemaan Eurajoella.” Pelko ruokkii vastakkainasettelun ajatusrakennetta, jolloin jutun kohteena olevat kansalaiset asemoidaan kunnon kansalaisten vastapuolelle.

Tiettyjä avainsanoja, käsitteitä, symboleita ja stereotyyppisiä elementtejä käyttämällä, yleisön mieleen latautuu asioita, joita tämän alla tunnistetaan, jolloin tutkintakehikko aktivoituu (Karvonen 2000, 81-82; van Dijk 2008, 220). Tarkaisteltavassa aineistossa käsitteet ja stereotypiat, kuten ”disinformaation levittäjät”” ja ”pandemiankieltäjät”, aktivoivat salaliittojen ja vaaran tulkintakehyksiä. Tv-dokumentissa esitetään lisäksi aktivistien verkkosivuilta poimittuja symbolisia kuvia, kuten juutalaisvastaisuuteen liitettyjä meemejä, jotka aktivoivat pelon tunteita. Ohjelmassa haastateltu aktivisti kiistää yhteyden salaliittoihin, ja kertoo verkkosivuille hyökänneistä meemejä ja vihapuhetta levittäneistä trolleista.

Salaliittoteoriat kytketään useissa aineiston mediasisällöissä vaihtoehtoisten näkemysten esittäjiin perustelematta käsitettä tai tätä yhteyttä. Kielitoimiston sanakirjan mukaan salaliitto on ”kahden tai useamman henkilön salainen sopimus usein rikollisesta tavoitteesta” (Kielitoimistosanakirja.fi). Salaliittoteorioilla taas viitataan yleisesti selityksiin, joiden mukaan jonkin tapahtuman tai kehyskulun takana on salaliitto, josta ei kerrota julkisuudessa (esim. Hyvönen ja Pyrhönen 2023). Salaliittoteorioihin viittaamalla voidaan epäily tai vaihtoehtoinen näkemys osoittaa virheelliseksi ja sijoittaa vaarallisuuden kehykseen.

Vaarallisuudesta ja pelosta kertovat lisäksi uutisjuttuihin liitetyt kuvat sairaalasta, rokotetta jonottavista ihmisjoukoista ja mielenosoittajista. Kuvat sairaaloiden teho-osastolta konkretisoivat yleisölle tilanteen vakavuutta.

Rokotekriittiset moralisaation kehityksessä

”Rokotusvastaisuudessa kyse on hurahtumisesta salaliittoteorioihin. Se muistuttaa kultteihin sekoamisesta. Kummassakin tapauksessa luonnontieteelliset perusfaktat muuttuvat ihmiselle merkityksettömiksi ja hän korvaa ne väärällä informaatiolla, disinformaatiolla. Yhtäkkiä maapallo ei ole enää pyöreä, vaan litteä. Tästä rokotevastaisuudessakin on kyse. […] Kaikkein tärkeintä on varata ja ottaa itselleen koronarokotukset kotikunnan ohjeiden mukaisesti. (AL 24.7.2021)

Oikean ja väärän osoittaminen saa vaihtoehtoiset näkemykset näyttämään turhilta ja vääristyneiltä. Tällöin aihetta tarkastellaan vääriä näkemyksiä arvostellen ja korjaten sekä lukijaa ohjeistaen, kuten yllä olevassa Aamulehden pääkirjoituksessa.

Oikean ja väärän tiedon ja toimintatavan osoittamista voidaan nimittää moralisoinniksi. Ssosiaalipsykologian tutkijan Susanne Täuberin mukaan moralismissa on yleensä kyse yhden katsontakannan tunnustamisesta ja muiden ohjaamisesta samaan ajatteluun ja toimintaan (Täuber 2019, 172-173). Media-aineistossa moralisointi esiintyy yksisuuntaisen joukkotiedotuksen tyyppisenä, jolloin se voi antaa vaikutelman valtamedian kiinnittymisestä viranomaisviestintään. Hegemoniaan suostuttelevaa moralisointia esiintyy artikkeliaineistossa esimerkiksi kehotuksena ottaa rokote viranomaissuositusten mukaisesti tai rajoittaa vääräuskoisten näkemysten levittämistä:: ”[…] pitää nykyistä enemmän suitsia väärän tiedon levitystä” (AL 24.7.2021).

 

Upseeriliiton ay-pomo nosti kolmea eläkettä samaan aikaan

Vuonna 1918 perustetun Upseeriliiton entinen puheenjohtaja Ville Viita nosti kolmea eläkettä samaan aikaan ollessaan suomalaisia upseereita edustavan liiton johdossa. Everstiluutnantti Ville Viita joutui aiemmin kohun keskelle, kun Ilta-Sanomat paljasti puheenjohtaja Ville Viidan sekä kahden muun sotilas­ammatti­liittojohtajan nostaneen sotilaseläkettä, vaikka he olivat virkavapaalla Puolustusvoimien viroista. Puolustusvoimat maksoi samoin Aliupseeriliiton Mika Tiitiselle sekä Päällystöliiton Jyrki Lukkariselle.

Jussi Niinistö.

Jyrki Lukkarinen ja Mika Tiitinen.

Asiasta sovittiin kirjallisella sopimuksella Puolustusvoimien Pääesikunnan kanssa. Vuonna 2018 Juha Sipilän hallituksen aikana puolustusministerinä toimi Jussi Lauri Juhani Niinistö (s. 27.10.1970 Helsinki). Kesäkuussa 2020 Jussi Niinistö valittiin Kannuksen kaupunginjohtajaksi. Eduskunnan oikeusasiamies Jari Råman otti asian tutkintaan artikkelin pohjalta ja totesi tämän hyvin erikoisen palkkajärjestelyn olevan hyvän hallintotavan vastainen. Oikeusasiamies Råmanin päätöksestä ilmenee, että ”palkkajärjestelyyn liittyvää menettelyä on pidettävä myös vastoin virkamiesten tasapuolista kohtelua, jota hallintolain 6 § ja valtion virkamieslain 11 § edellyttävät.” Eduskunnan oikeusasiamies Jari Råman pitää menettelyä sotilasammattiliittojen palkanmaksujärjestelyissä hallinnon oikeusperiaatteisiin kuuluvan tarkoitussidonnaisuuden sekä yhdenvertaisuuden vastaisina. Oikeusasiamiehen mielestä menettelyyn sisältyy samoin muitakin ongelmia. Samalla, kun sotilasammattijärjestöjen puheenjohtajien tulisi ajaa vastakkaisesta näkökulmasta oman henkilöstönsä etuja, he ovat saaneet työnantajaosapuolelta etuja.

Jari Råman.

Sekä Upseeriliitto että Puolustusvoimat ovat väittäneet, ettei kysymys olisi sotilaseläkkeen kerryttämisestä, vaan palkkajärjestelyn taustalla oli muita perusteita. Ilta-Sanomien lähteiden mukaan totuus on aivan toinen. Järjestelyn ainoa tehtävä oli kerryttää Upseeriliiton puheenjohtajille sotilaseläkettä, eräs asian hyvin tunteva lähde kertoo. Ilta-Sanomien useista eri lähteistä saamien tietojen mukaan eräs kummallisuus liittyy erityisesti Upseeriliitosta tänä keväänä kesken kautensa lähteneeseen puheenjohtaja Ville Viitaan.

Everstiluutnantin arvossa oleva Viita toimi Upseeriliiton puheenjohtajana vuodesta 2018 tähän kevääseen saakka. Ville Viita erosi Upseeriliiton puheenjohtajan paikalta 1.4.2026. Upseeriliitto edustaa suurinta osaa suomalaisista kadettiupseereista. Viita erosi kesken puheenjohtajakautensa ja työllistyi takaisin Puolustusvoimiin esikuntapäällikön tehtäviin. Ville Viidan ero herätti Iilta-Sanomien tietojen mukaan kysymyksiä Upseeriliitossa.

Ville Viita.

Lähteiden mukaan Upseeriliiton johdossa tänä keväänä lopettanut Ville Viita sai Upseeriliiton johdossa ollessaan yhteensä kolmea eläkettä yhtäaikaa. Ville Viita sai palkkansa Puolustusvoimilta sekä Upseeriliitolta. Puolustusvoimat maksoi Viidan puheenjohtajakaudella osan Ville Viidan palkasta ja loput maksoi ay-liitto.

Näistä palkoista Viidalle kertyi sekä sotilaseläkettä että tavanomaista työeläkettä. Ilta-Sanoman tietojen mukaan Upseeriliitto maksoi Viidalle tämän lisäksi myös niin sanottua top-eläkettä, joka on työnantajan tarjoama vapaaehtoinen lisäeläketurva. Upseeriliitossa vapaaehtoinen eläketurva luotiin aikanaan kattamaan eläkemenetykset, joita sotilaseläkkeen katkeaminen puheenjohtajalle aiheutti, lähteet kertovat. Jos puheenjohtajat eivät olisi olleet Puolustusvoimien palkkalistoilla, he eivät olisi kerryttäneet sotilaseläkettä. Virkavapaillakin maksetut palkat turvasivat kyseisille upseereille alemman eläkeiän. Saadessaan valtiolta palkkaa virkamies säilyy julkiten alojen eläkelain näkökulmasta tarkasteltuna sotilaseläkkeitä koskevien säännösten piirissä säilyttäen sotilaseläkkeitä koskevan etuutensa.

Aiemmin Upseeriliiton puheenjohtajan tuli erota Puolustusvoimien virastaan, mikäli hän oli aktiiviupseeri ja tällöin sotilaseläkettä ei kertynyt. Viidan tapauksessa kuitenkin hän onnistui säilyttämään sotilaseläkkeensä ja sen lisäksi Ilta-Sanomien lähteiden mukaan sai kerrytettyä top-eläkettä ay-pomona. Viidan kuukausipalkka on ollut Upseeriliitossa noin 14 000 euroa kuukaudessa eli noin 170 000 euroa vuodessa. Tästä palkasta on Upseeriliitto maksanut lisäksi reilu 15 prosenttia niin sanottua top-eläkettä, joka tekee noin 25 000 euroa vuodessa.

Näin ollen Viita onnistui sotilaseläkkeensä ja työeläkkeensä lisäksi kerryttämään lähteiden arvion mukaan noin 150 000 euron eläkepotin ollessaan liiton johdossa. Upseeriliiton eläkkeet ja palkat katetaan pääosin Upseeriliittoon kuuluvien aktiiviupseerien jäsenmaksuista. Erään asian hyvin tuntevan lähteen mukaan tietoa palkkajärjestelyistä on yritetty peitellä jo pidempään. Hän näkee asian hyväksymättömänä. Tämä järjestely on ollut todellista porsastelua, jonka laskun ovat maksaneet mm. liiton jäsenet.

Useamman toisistaan riippumattoman lähteen arvion mukaan Ville Viita päätti jättää tehtävänsä Upseeriliitossa, sillä hän tiesi palkkajärjestelyn loppuvan Ilta-Sanomien kirjoitettua asiasta vuoden 2024 lopulla. Joulukuussa 2025 Ville Viita määrättiin Puolustusvoimien palvelukeskuksen esikuntapäälliköksi Joensuuhun. Esikuntapäällikön palkka Joensuussa on huomattavasti pienempi kuin Upseeriliiton puheenjohtajalla. Sittemmin myös Päällystöliiton Jyrki Lukkarinen on siirtynyt muihin tehtäviin. Upseeriliiton virkaatekevä puheenjohtaja ja edunvalvontapäällikkö Mika Ylönen ei suostunut kommentoimaan syntynyttä eläkekohua Ilta-Sanomille. Everstiluutnantti Ville Viita saa itse kommentoida eläkkeisiinsä liittyviä asioita Upseeriliiton edunvalvontapäällikkö Mika Ylönen mukaan.

Ilta-Sanomat on uutisen julkaisua edeltävinä päivinä yrittänyt tavoittaa toistuvasti myös Upseeriliiton entistä puheenjohtajaa ja nykyistä Puolustusvoimien palvelukeskuksen esikuntapäällikköä Ville Viitaa kommentoimaan asiaa. Ville Viita ei ole vastannut Ilta-Sanomien yhteydenottoihin.

Marko Jalkanen ja Mika Ylönen.

Päällystöliitto vierittää vastineessaan vastuun palkkajärjestelyistä Puolustusvoimille. Päällystöliiton puheenjohtaja Marko Jalkanen korostaa, että kysymys ei ole ollut ”palkkakikkailusta”. Puheenjohtaja Marko Jalkasen mukaan moinen järjestely on täysin työnantajaviraston eli pääesikunnan aloitteesta tehty ja puheenjohtajilta vaadittu järjestely. Marko Jalkasen mukaan Päällystöliitolle oli melkoinen yllätys, että järjestelyssä olikin moitittavaa. He olivat Päällystöliitossa ajatelleet, että jos valtionvirasto lakimiehineen esittää heille vaatimuksen toimintamallista, sen tietysti täytyisi olla lainmukainen. Päällystöliiton puolelta järjestelyä ei hänen mukaansa haluttu.

Aliupseeriliiton puheenjohtaja Mika Tiitinen puolestaan kertoi hyväksyneen tehdyn päätöksen, mutta myös hän sysää vastuun asiasta Puolustusvoimille. Tiitinen uskoi järjestelyyn suostuessaan, että työnantajalla oli lailliset perusteet sille järjestelylle. Upseeriliiton edunvalvontapäällikkö Mika Ylönen vahvisti samoin sen, että sopimus on tehty Puolustusvoimien aloitteesta. Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö Rami Saari tiedotti asiasta, että jos järjestely todetaan ei-hyväksyttäväksi, Puolustusvoimat lopettavat sopimukset.