Hillel Tokazier (3. osa) 

Hillel Tokazier.

Hillel Tokazierin kotitalossa Lönnrotinkatu 40:ssä asusti samassa rapussa kaksi muusikko: Kaj Järnström eli taiteilijanimeltään Rock-Jerry ja rumpali ja tuottaja Kurt Christian ”Chrisse” Schwindt (s. 14.3.1940 Helsinki ja k. 12.10.1992 Helsinki), jonka asunnossa ainakin Esa Katajavuoren (s. 27.4.1940 Helsinki ja k. 20.1.2023 Porvoo) trio harjoitteli. Chrisse Schwindt oli hyvin tunnettu jazzrumpali ja hän oli aikanaa perustamassa levy-yhtiö Love Recordsia Artto Anders ”Atte” Blomin (s. 12.6.1943 Helsinki) ja Henrik Otto Donnerin (s. 16.11.1939 Tampere ja k. 26.6.2013 Pietarsaari) kanssa. Myöhemmin hän vielä perusti Lars ”Lasse” Anders Fredrik Mårtensonin (s. 24.9.1934 Helsinki ja k. 14.5.2016 Espoo) kanssa Kompass Records Oy -nimisen levy-yhtiön. Esa Katajavuoren trion basisti, Lauri Haapanen, asui hänkin saman talon viereisessa rapussa.

Kurt Christian Schwindt.

Esa Katajavuori.

Vähän varttuneempi maksava yleisö huvitteli osakuntajuhlissa, ravintoloissa ja tanssipaikoissa, joista suosituimmat olivat Kaivohuone, Kulttuuritalo, Hämäläisten talo, Poli, Eso, Botta, Espilä ja Kalastajatorppa. Ulkomaalaisia muusikoita alkoi tulla maahamme varsinkin ravintoloihin soittamaan. Kalastajatorpalla soitettiin tuolloin estradijazzia ja Punavuoresta löytyi varsinainen jamipaikka Albertinkatu 20:stä; kaupungin ensimmäinen jazzklubi ennen Groovya ja Storyvilleä oli Mäyränkolo. Paikka sai nimensä omistajansa Pekka Mäyrämäen (s. 29.6.1929 ja k. 31.3.2015 Helsinki) mukaan. Mäyränkolo oli kaupungin kaikkien jazzareiden oma kohtauspaikka, johon pääsi sisään ainoastaa jäsenkortilla. Jäsen sai tuoda mukanaa yhden ainoan vieraan. Myös Hillel Tokazierin sisar, Hannele, alkoi käydä Mäyränkolossa kuuntelemassa jazzmusiikkia.

Seppo Rannikko & Pekka Mäyrämäki.

Takazierin perheeseen alkoi hiljalleen ilmestyä myös rocklevyjä osittain Hannele Tokazierin avulla. Aivan ensimmäinen Rocklevy oli Bill Haley & The Cometsin Rock Around the Clock. Yhtyettä pääsi Helsingissä katsomaan samannimisen elokuvan välityksellä Edison -elokuvateatterissa. Hillel Tokazierille vielä merkityksellisempiä äänilevyjä olivat mm. Chuck Berryn EP-levy No Particular Place to Go, jonka Hannelen koulukaveri Vivi Kaplan toi Amerikasta tuliaisiksi, sekä Elvis Presleyn Heartbreak Hotel. Kappaleita, jotka häneen vetosivat myös hyvin paljon olivat esimerkiksi That’s All Right Mama ja All Shook Up.

Kun Tokazierin perheeseen saapui lahjoituksena piano, täytyi tietysti perheen lapsille järjestää laadukasta pianosoiton opetusta. Juutalaisten perheillä oli silloin kaksi sisarusta, jotka olivat heidän luotto-opettajiaan pianonsoitossa: Greta ja Frida Lagus. Molemmatkin kävivät lapsia kotona opettamassa. Gretalla oli tuohon aikaan venäläisen miehensä sukunimi, Komaroff. Hän oli hyvän venäläisen pianokoulun läpi käynyt pianisti sekä pedagogi, joka opetti täysin perinteisiin nojautuvaa taidemusiikkia tekniikkaharjoituksineen. Gretan tehtäväksi jäi opettaa Hannele sekä Hillel pianomusiikin saloihin. Hänen tehtävänsä tuntui varmasti haastavalta, koska Hillel Tokazier oli jo valinnut oman tiensä rytmimusiikin maailmaan.

Raimo Rantanen kuvassa oikealla.

Koulun puolella Hillel Tokazierilla oli musiikinopettajana Tuovi Voipio, joka ymmärsi paremmin häntä ja hänen esiintymisviettiään. Voipion antoi oppilailleen erittäin kelvollisen yleissivistyksen musiikin maailmasta. Hän laulatti sekä hepreankielisiä että suomenkielisiä lauluja oppilaillaan. Hillel pääsikin koulussa musiikkitunneilla paljon soittamaan ja sama päti myös koulun järjestämiä juhlia. Hillel Tokazierin tamperelaisserkku, Daniel Tokazier, oli neljä vuotta vanhempi kuin Hillel; hän opetti serkulleen vasemman käden tekniikan bookie woogien -soittamiseen. Danielille tämän taidon oli opettanut tamperelainen pianisti ja haitaristi, Raimo Rantanen, joka toimi Danielin opettajana. Jo 1950-luvulta lähtien Raimo Rantanen oli Tampereella kaupungin jazztoiminnassa mukana mm. Acre Karin ajoista alkaen. Rantasen omien yhtyeiden sekä muiden iskelmä- ja jazzkokoonpanojen lisäksi Raimo Rantanen soitti myös rockyhtyeissä kuten Matthews ja Alwari Tuohitorvi. Raimo Rantanen oli myös kapellimestarina Tampereen Popteatterin Hair -musikaalituotannossa sekä musikaalin levytyksessä vuonna 1969.

Hair-musikaali Tampereella 1969.

Syksyllä 1953 Hillel Tokazier aloitti koulunkäyntinsä juutalaisessa koulussa osoitteessa Ruoholahdenkatu 3; koulu oli pitkä keltainen puutalo ja koulun vieressä oli kaksi pientä ja ränsistynyttä kivitaloa. Puukoulu tuntui kodikkaalta ja viihtyisältä, mutta se oli myös valoisa sekä avara. Koulu oli aikaisemmin ruotsinkielinen, mutta 1930-luvulla kieli oli vaihtunut suomenkieleen. Juutalaiskoulussa oli alakoulussa kolme vuosiluokkaa ja yläkoulussa kuusi. Juutalaista koulua vastapäätä oli Lapinlahden kansakoulu. Koulujen pojat ottivat pihamaalla toisinaan yhteen, sillä Lapinlahden koulun pojat nimittelivät juutalaisiksi vastapäisen koulun poikia. Kiistojenkin jälkeen kaveruus kuitenkin säilyi.

Kotikielenä Tokazierin perheessä puhuttiin ruotsinkieltä, mutta Jakob-isä puhui ja opetti kotona Hillel Tokazierille suomenkielen. Tämä hyöty oli selvä lukiossa, kun Hillelin kielitaito suomenkielessä oli jo selkeästi muita juutalaisnuorukaisia parempi. Molemmat vanhemmat puhuivat samoin saksaa sekä jiddišiä kotona silloin, kun eivät halunneet lasten ymmärtävän keskustelun sisältöä. Hillel Tokazier sai siis kotoaan ja koulusta kielitaidon, joka kattaa suomenkielen lisäksi ruotsi, englannin sekä heprean.

Koululuokissa olivat käytössä kaksoispulpetit ja Hillel Tokazier sai pulpettiinsa kumppaniksi Gideon Miramon. Heistä olivat hyviä kavereita, vaikka välillä Gideon pisteli puukäsitöissä valmistamallaan puikolla Hilleliä ja Hillel pisteli tietysti takaisin Gideonia. Gideonin lisäksi luokkakavereista Hillel pitää vielä yhteyttä mm. Leif Kamtsaniin eli Kamppuun, joka tuli samalle luokalle hieman hyöhemmin. Pikkuserkku Deiv Salutskij kuului myös Hillel Tokazierin kavereihin, jonka luona Viisikulmassa Hillel kävi usein leikkimässä. Deivin isä menehtyi viikkoa ennen kuin Deiv täytti 13 vuotta, joka oli pojalle varmasti kova kokemus.

Paul Anka.

Elokuussa 1959 Hillel Tokazier 12-vuotiaana pääsi yhdessä sisarensa kanssa kokemaan kanadalaissyntyisen Paul Albert Ankan (s. 30.7.1941 Ottawa) konsertin Linnanmäen huvipuistossa. Paul Anka oli jo tuolloin iso tähti, joka oli levyttänyt monia aikakauden hittisävelmiä, kuten esimerkiksi Diana, Put Your Head On My Shoulder ja You Are My Dentiny. Paul Anka majoittui vierailunsa aikana Hotelli Vaakunassa Helsingin keskustassa. Sisarukset siirtyivät odottamaan hotellin edustalle suuren tähden tuloa nimikirjoituksen toivossa. Pitkän odottelun jälkeen Paul Anka saapui seurueineen ja samassa alkoi nimikirjoitusten pyytäjien kiireet. Tässä yhteydessä Hillel onnistui pääsemään hotellin tuulikaappiin. Järjestysmiehet puuttuivat tässä kohtaa tilanteeseen ja yrittivät häätää häntä pois paikalta. Silloin Paul Anka lausui järjestysmiehille: ”Don’t push that little boy!” Samassa yhteydessä Paul Anka myös kirjoitti Hillel Tokazierille nimikirjoituksensa.

Omasta mielestään Hillel Tokazier vietti tuiki tavallista pikkupojan elämää lapsena, mutta vasta myöhemmin hän oivalsi, että juutalaisuus uskoineen ja traditioineen muodosti hänenkin elämänsä monin tavoin erilaiseksi verrattuna hänen suomalaisiin ystäviinsä. Hän kävi viikottain synagogassa sapattijumalanpalveluksessa aivan pienestä lähtien. Synagogassa kaikki musiikki laulettiin, sillä siellä ei ollut yhtään soitinta. Soittaminen ortodoksijuutalaisten keskuudessa katsottiin työnteoksi ja työtä taas ei saanut tehdä sapattina. Nykyään useissa Euroopan maissa synagogissa onkin jo soittimia käytössä ja miehet ja naiset istuvat yhteisessä tilassa. Suomessa naisten paikka synagogassa oli yläparvella.

Poikasena Hillel Tokazier seisoi synagogassa isoisänsä vieressä, joka osasi musikaalisena ihmisenä kaikki merkittävimmät synagogalaulut. Esilaulajina synagogissa toimivat kanttorit. He alkoivat kaksiääniset Vekarev Pezureinun (Yhdistä kansastasi hajalle joutuneet yhteen), Mechalkel Chajimin (Elämän ylläpitäjä) ym. rukouslaulut. Seurakuntaan saapui vuonna 1956 rabiksi Mika Weiss Unkarin kuohuista suoraan. Hän opetti suomalaisille juutalaisille aškenasijuutalaisilta eli Vejäjältä ja muista Itä-Euroopan maista kotoisin olleita synagogalauluja. Nämäkin laulut jäivät musikaalisen Hillel Tokazierin mieleen ja hän on niitä myöhemmin jopa levyttänyt äänilevyille. Nykyään enää kantonisteja on juutalaisten joukossa vähän. Avioliittojen kautta juutalaisseurakuntaan on liittynyt myös sangen paljon käännynnäisiä.

Juutalaiskoulussa oli hyvin tärkeässä osassa juutalaismusiikki, jota lapsille siellä myös laitettiin kuulemaan sekä laulamaan. Heille opetettiin mm. ilojuhlien eli hanukan (Chanukah) ja purimin (Purim) lauluja. Juutalainen hanukka-juhla on kahdeksanpäiväinen valon juhla. Hanukkaa vietetään joulukuussa sen kunniaksi, että juutalaiset vapautuivat makkabealaisten avulla kreikkalaisten vallan alta vuonna 160 eaa. Purim -juhlassa muistellaan Persian juutalaisten pelastumista, joka on kerrottuna Raamatussa, Vanhan testamentin Esterin kirjassa. Juhlaan liittyi koulussa aina näytelmä sekä naamiaiset, joissa paras juhlapuku aina palkittiin.

 Hillel Tokazier (2. osa)

Pianisti Hillel Tokazier.

Tokazierin perheeseen liittyy myös surullinen tragedia, josta Hillel Tokazier sai kuulla vasta kymmenen vuoden iässä. Jakob Tokazierin toinen sisar, Fanny (oik. Feige, s. 28.12.1910 Helsinki ja k. 2006) meni avioliittoon ei juutalaisen miehen, Bruno Ernst Nybergin (s. 27.6.1907 Helsinki ja k. 31.12.1966 Helsinki) kanssa; tämän vuoksi hänen perheensä Meier Tokazierin julistuksesta erotettiin suvusta ja katsottiin kuolleiksi. Isoäiti piti kuitenkin salaa yhteyttä tyttärensä ja tämän perheen kanssa, mutta muu suku solmi suhteet uudelleen Fannyn kanssa vasta myöhemmin. Fannyn lapset Eivor ja René ovat Hillelin serkkuja; Ernst René Anselm Nyberg (s. 13.2.1946 Helsinki) on diplomaatti, joka eläköityi vuonna 2013. Hän on toiminut mm. Suomen ulkoministeriön palveluksessa Moskovassa, Leningradissa, Brysselissä, Bonnissa ja Suomen edustajana Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä Wienissä vuosina 1992-1995. René Nyberg kirjasi äitinsä kertomuksen kirjaansa, Viimeinen juna Moskovaan (Siltala 2015).

René Nyberg.

Hillel Tokazier tapasi pian Fanny-tätinsä perheen erottamisen jälkeen ja hän tuli hyvin toimeen tätinsä kanssa, jonka kanssa hän oli myös säännöllisesti yhteydessä. Aluksi Fanny oli katkera isälleen kohtalostaan, mutta myöhemmin hän ymmärsi isäänsä: ”Ymmärrän nyt, että hän oli vain tavallinen juutalaisesta kylästä tullut fanaattinen uskovainen, joka ei tiennyt muusta kuin traditiosta.” Sukulaiset olivat järkyttyneitä, kun Fanny pian avioiduttuaan kääntyi juutalaisuudesta kristinuskoon.

Lahjakkaana urheilijana ja sellonsoittajana Jakob-isällä oli vastoinkäymisiä työelämässään. He pitivät alkuun vaimonsa veljen kanssa pukimoliikettä Tokazier-Portnoj, TO-PO, joka kuitenkin kompastui taloudellisiin vaikeuksiin. Sittemmin Jakob Tokazier erehtyi ostamaan laittomia veromerkkejä, joka oli siihen aikaan muotia. Koko porukka jäi siitä kiinni ja heidät tuomittiin puolen vuoden ajaksi Seutulaan Vantaalle lentokenttää rakentamaan. Tuon jälkeen Jakob Tokazier toimi osto- ja myyntipäällikön tehtävissä erään juutalaisen omistamassa pukimotehtaassa. Viimeiset työvuotensa hän käytti tilintarkastajan tehtävissä Wilderin omistamassa Wieniläisessä pukimossa Helsingin Kaisaniemenkadulla.

Musikaalisuus periytyi Hillel Tokazierille aivan varmasti molempien vanhempien suvuista, mutta painavin anti tuli ilmeisesti äidin, Bertha Portnojn suvun puolelta. Hillelin nimikin tuli äidin isoisän, opettaja Moshe Hillel Portnoj mukaan. Portnojt tulivat Suomeen Liettuasta ja asettuivat asumaan Turkuun. Hillel Tokazierin äidin isällä – isoisä kuoli ennen Hillelin syntymää – oli vaatetusliike Portnoj aikanaan Hämeenlinnassakin ja Hillel Tokazierin serkku, Dan Portnoj jatkaa vaatetusalalla poikansa Deif Portnojn kanssa vielä Turussa. Venäjänkielen sana Portnoj tarkoittaa räätäliä.

Oikealla Deif Portnoj.

Bertha Tokazier työskenteli ennen oman muotiliikkeen perustamista juutalaisessa Helmi-silkkikutomossa Helsingin Lönnrotinkadulla. Vaikka ajat olivat vielä vaikeat sai Bertha veljensä lainaamilla rahoilla perustettua myymälän. Finess -niminen muotiliike toimi osoitteessa Fredrikinkatu 24. Samalla kadulla toimi paljon juutalaisten omistamia liikkeitä. Vaatekauppojen keskittyminen juutalaisten käsiin oli perua ajalta, jolloin juutalaisilla oli lupa myydä vain käytettyjä vaatteita ja tavaroita. Heistä muodostui vähitellen liikemiehiä ja yrittäjiä, jotka muodostivat osan keskiluokkaa. Heidän liikkeensä sijaitsivat lähellä Narikkatoria ja Heikikadun (nykyisen Mannerheimintien) eteläpäätä. Alueen ainut musiikkiliike oli 1950-luvulla kitaristi Herbert Abraham ”Häkä” Katzin (s. 10.12.1926 Turku ja k. 1.12.2007 Göteborg, Ruotsi) Levybaari Uudenmaankadulla.

Herbert Katz.

Juutalaisissa perheissä musiikki kuului harrastuksena yleissivistykseen, kuten oli laita myös Hillel Tokazierin vanhempien kodeissa. Täysin samoin oli laita myös johdattamisessa laadukkaan kirjallisuuden piiriin. Jakob Tokazier soitti selloa amatöörinä Bragen orkesterissa, jossa musisoi muitakin juutalaisia soittajia. Veljekset Moosen ja Abraham Tokazier soittivat samoin saksofonia ja viulua. Fanny ja Riko keskittyivät pianonsoittoon. Bertha Tokazierilla oli yksi sisar ja viisi veljeä. Ruben (Rufke) Portnoj oli hyvin taitava ravintolapianisti, joka menehtyi liian varhain kuluttavan elintavan vuoksi; juuri Rufken esimerkin vuoksi Bertha-äiti pelkäsi antaa lupaa Hillelin alkaa ammattimuusikoksi. Leila Portnoj, Rubenin tytär, asuu Ahvenanmaalla ja hän on siellä toiminut suosittuna jazzlaulajana.

Abraham-veli pystytti Tampereelle erittäin hyvin menestyneen El-Pon -nimisen pukimoliikkeen, joka teki hänestä varakkaan miehen. Abraham hankki kotiinsa flyygelin ja lahjoitti vanhan pianonsa Helsinkiin Hillel Tokazierin käyttöön vuonna 1956. Daniel-serkku, Abrahamin poika, opetti boogie woogie -säestyksen Hillel Tokazierille. Vuonna 1961 Abraham muutti perheensä kanssa Israeliin.

Reine Rimón.

Erik Lindström.

Pianoa ja hanuria soitti Turussa asunut Efraim (Effa), jonka tytär Reine Rimón (s. 6.10.1942 Helsinki) teki huomattavan uran jazzlaulajana. Reine Rimón lauloi vuosina 1958-1960 Mauno Kalervo Maunulan (s. 20.10.1911 Helsinki ja k. 15.4.1970) yhtyeessä Ravintola Hungariassa ja sittemmin saksofonisti ja klarinetisti Leo Kähkösen (1924-1998) yhtyeessä Cabaret Fenniassa. Tunnetuinta oli kuitenki yhteistyö säveltäjä Erik Lindströmin (s. 29.5.1922 Helsinki ja k. 27.8.2015) orkesterin kanssa vuosina 1963-1965 sekä levytys Iskelmän yö. Erik Lindströmin tunnetuimpia sävellyksiä ovat mm. Muistatko Monrepos’n, Ranskalaiset korot, Pikku midinetti, Armi ja Liian vähän aikaa. Uransa pitkä tauon aikana Reine työskenteli lentoemäntänä ja lentoemäntien kouluttajana Finnairilla. Vuodesta 1981 hän lauloi Old Time Jazz Bandin solistina, mutta bändi vaihtoi vuonna 1999 nimekseen Hot Papas; yhtye soittaa edelleen New Orleans -jazzia. Reine asui San Diagossa pitkään, mutta hänet nähtiin usein esiintymässä Storyvillessä Helsingissä.

Reine veli, Fred, asuu Helsingissä ja hän on äidin puolen serkuista kaikkein läheisin Hillelille. 1980-luvun puolivälissä serkukset tutustuivat uudelleen paremmin. Siitä lähtien he ovat pitäneet viikottain yhteyttä toisiinsa. Fred on Hillelin mukaan erittäin luotettava ihminen.

Salomonin poika Ariel oli Hillel Tokazerin kanssa samanikäinen ja samoin tärkeä ystävä. Hillel vietti kesäisin heidän luonaan Naantalissa parin viikon ajan, jossa hän viihtyikin hyvin. Polja, Arielin äiti oli siivoushullu, josta Salomon sai aiheen vitsailla menneensä siivoojan kanssa naimisiin. Ariel-serkku teki merkittävän poliittisen uran ulkoministeriössä. Hän ennätti työskennellä ennen sairastumistaan Suomen suurlähetystöissä mm. Islannissa, Belgradissa sekä Yhdysvalloissa. Hillel Tokazier kävi häntä joka päivä sairaalassa katsomassa ennen hänen kuolemaansa vain 47-vuotiaana.

Lena-täti oli serkuksille samoin tärkeä ihminen. Hän tosin muutti pian sodan jälkeen Ruotsiin asumaan. Lena oli käsityönopettaja ja hänellä oli laukkuliike, Ullabels väskor, Tukholman vanhassakaupungissa. Lena avioitui Tukholmassa ja hänen ruotsinjuutalainen aviomies, Moshe Benkow, oli Ruotsin kuninkaan hovikuvaaja sekä taidemaalari. Vieläkin sukulaisten kotien seiniä komistavat hänen maalaamat muotokuvat tai katunäkymät. Moshe Benkow kuoli vuonna 1952. Lapsia heillä ei ollut, sillä ainoa lapsi kuoli synnytykseen.

Ray Conniff.

Annunzio Paolo Mantovani.

Hillel Tokazierin ensimmäinen julkinen esiintyminen oli hänen ollessa viisivuotias. Hän soitti huuliharpulla ruotsinkielisessä Lekstugan -radio-ohjelmassa kappaleen En sjöman älskar havets våg, joka olikin hänelle merkittävä asia. Kirkkonummen Luoman kesähuvilalla Hillel soitteli isänsä kanssa mielellään huuliharpuilla; heidän huuliharput olivat kaksipuoleisia Hohner-Echo -merkkisiä, joiden toisella puolella sai soittaa duurissa ja toisella puolella mollissa. Perheen kodissa soi myös jatkuvasti musiikki. Kotona oli melko kattava levykokoelma ahkerassa käytössä. Isä ja äiti kävivät myös taidemusiikkikonserteissa, mutta Hillel Tokazieria ei näihin konsertteihin otettu mukaan. Uusia äänilevyjä hankittiin Uudenmaankadun Herbert Katzin Levybaarista, josta Hillel Tokazier hankki mm. päivän hittilevyjä sekä pasunisti ja viihdeorkesterin johtaja Joseph Raymond ”Ray” Conniffin (s. 6.11.1916 ja k. 12.10.2002) viihdeorkesterin levyn. Conniff teki orkestereineen ja lauluyhtyeineen vuosien 1957 ja 1974 välillä 53 menestysalbumia ja kaikkiaan uransa aikana yli sata albumia. Jakob-isä innosti poikansa kuuntelemaan suuria viihdeorkestereita sekä niiden kapellimestareita, kuten Annunzio Paolo Mantovania (s. 15.11.1905 ja k. 29.3.1980), saksalaista Werner Mülleria (s. 2.8.1020 ja k. 28.12.1998), ranskalaista Franck Pourcelia (s. 11.8.1913 ja k. 12.11.2000) ja englantilaista Georg Edward Heathiä (s. 30.3.1902 ja k. 18.11.1969).

Franck Pourcel.

Georg Edward Heath.

Useat Tokazierien sukulaiset menettivät henkensä Adolf Hitlerin natsien vainoissa ja siksi Jakob-isä ei pitänyt Saksasta eikä saksalaisista tuotteista. 1960-luvulla hän vasta muutti mielipidettään. Sen sijaan saksalaisesta musiikista hän nautti, lukuun ottamatta Richard Wagnerin musiikkia.

 Hillel Tokazier

Hillel Tokazier.

Pianisti Hillel Tokazierin muusikonura käynnistyi liikkeelle huuliharpusta. Musiikin lisäksi Hillel Tokazierin elämässä on ollut toinen tärkeä asia pienestä pitäen: usko Jumalaan. Hän on kiitollinen sekä ylpeä juutalaisista juuristaan, joista hän pitää kiinni henkeen ja vereen sekä pysyy juutalaisessa seurakunnassa. Hillel Tokazierin lapsuudenkodissa musisoitiin ahkerasti. Hänellä on myös vuonna 1942 syntynyt isosisko, Hannele. Tokazierin perheessä musiikilla oli valtavan tärkeä osa jokapäiväistä arkea ja juhlaa. Äiti Bertha (o.s. Portnoj, s. 9.8.1909 Turku ja k. 12.2.1975) soitti usein pianoa ja isä Jakobin (s. 10.12.1913 Helsinki ja k. 24.7.1974 Helsinki) soitin oli puolestaan sello. Ensimmäiset 12 vuotta Hillel asui perheensä kanssa lähellä Helsingin Länsisatamaa osoitteessa Lönnrotinkatu 40. Vaikka kaikesta oli puutetta sodan jälkeenkin, hän muistaa oman lapsuutensa onnellisena aikana. Perheen asunto oli iso, mutta koska taloon putosi palopommi helmikuussa 1944 ja talon neljäs kerros täytyi rakentaa uudelleen, oli huonokuntoisen neljännen kerroksen asunnon vuokrakin edullinen. Bertha ja Hannele olivat hetken aikaa sodan kestäessä Ruotsissa evakossa.

Vasemmalta penkillä istumassa Hillel, Meier ja Hannele Tokazier. Takana seisoo Jakob Tokazier.

Hillel Tokazier sai traditionaalisen juutalaisen kasvatuksen kaikkine perinnäissääntöineen. Hänen oma isoisä, Meier Tokazier (oik. Tukatsier, s. 25.12.1880 Orsha, Valko-Venäjä ja k. 21.2.1966 Helsinki), saapui Suomeen vuonna 1901, joten Hillel Tokazier on jo kolmannen polven ortodoksijuutalainen Suomessa. Alun perin suku oli kuitenkin lähtenyt liikkeelle Unkarista. Meier Tokazier oli parhaimpana aikanaan ollut sangen äveriäs, sillä hän omisti liikemies Isak Waprinsky (s. 23.2.1890 Mogilev, Valko-Venäjä ja k. 18.2.1934) kanssa yhdessä kokonaisen kivitalon Siltasaaressa. Meier Tokazier loi oman uran myös vaatetusalan liikemiehenä. Isoisä oli vankka sionisti, joka kaipasi koko elämänsä ajan Israeliin, juutalaisten ainoaan oikeaan kotimaahan. Isoisä saapui Suomeen Valko-Venäjältä ja hän palveli tarkka-ampujarykmentissä Uudenmaan kasarmilla Helsingissä. Reserviin hänet siirrettiin vuonna 1903. Juutalaiset sotilaat, kantonistit, saivat keisari luvalla jäädä asumaan maahamme vapauduttuaan sotilaspalvelusta. Suomen kansalaisuuden he saivat kuitenkin vasta maamme itsenäistyttyä, kun lakimuutos astui voimaan 1.1.1918.

Hillel Tokazier syntyi Helsingissä joulukuussa 1946. Isä osti Hillel Tokazierille pienen punaisen huuliharpun, kun poika oli 4-vuotias. Tämä pieni huuliharppu antoi hänelle kiinnostuksen musiikin maailmaan. Huuliharpun jälkeen soittimena seurasi punainen italialainen pianohaitari, jonka Hillel sai 1950-luvun puolivälissä vanhemmiltaan Itävallan -matkan tuliaisena. Seuraava soitin olikin piano, ruskea August Förster, jonka äidin Abraham-veli Tampereelta lahjoitti perheen olohuoneeseen Hillel Tokazierin ollessa 9-vuotias vuonna 1956. Seuraavana vuonna Jakob-isä osti perheen kotiin radiogramofonin ja sen seuraksi upean Luxor Ambassador -radion suurine kovaäänisineen ja liitäntöineen.

Hillel ja Jakob Tokazier.

Hillel Tokazier oli isoisänsä ehdoton suosikkipoika, koska hän oli kovin kiltti ja hän opetteli lukemaan ja laulamaan juutalaisia synagogalauluja. Kiusoittelevia serkkupoikiakin vastaan isoisä puolusti suosikkipojanpoikaansa. Normaalina sapattina isoisä ruokailu jälkeen määräsi hiljaisen hetken päiväunia varten ja hän pyysi usein Hillelin vierelleen lepäilemään. Näin toimittiin aina siihen saakka, kun Hillel tuli 13-vuotiaaksi eli juutalaisittain uskonnollisessa mielessä täysi-ikäiseksi ja vietettiin bar mitsvaa. Isoisä neuvoi usein juutaisuudesta ja hän tähdensi kosherin merkitystä ruokavaliossa eli perinnettä, että lihaa ja maitoa ei saa syödä samalla aterialla. Niin ehdottomasti hän itse noudatti näitä ohjeita, että armeijassa ollessaankin hän kantoi kotoaan oman kosher -ruokavalionsa evääkseen. Perheen juutalaisperinteen mukaan teurastettu ja käsitelty liha hankittiin aina Fredrikinkadulla sijainneesta juutalaisen seurakunnan lihakaupasta, jota käyttivät samoin tataarit, jotka olivat muslimeja.

Friedrich Schiller.

Isovanhempiensa kotona Hillel Tokazier muistaa olleen paljon isoja sekä mustia venäläisiä huonekaluja, joissa oli monenlaisia krumeluureja. Erityisen paljon kodissa oli kirjallisuutta, erityisesti erilaisia rukouskirjoja ja selitysoppaita vaikeine kirjoituksineen. Teosten joukossa olivat myös runoilija ja näytelmäkirjailija sekä lääkäri Johan Christoph Friedrich Schillerin (vuodesta 1802 lähtien von Schiller, s. 10.11.1759 Marbach am Neckar, Saksa ja k. 9.5.1805 Weimar) kootut teokset, William Shakespearen (s. 26.4.1564 Stratford upon Avon, Englanti ja k. 3.5.1616 Starford upon Avon) kootut teokset saksankielellä sekä juutalaisen runoilijan, Christian Johann Heinrich Heinen (alk. Chaim Harry Heine, s. 13.12.1797 Düsseldorf, Saksa ja k. 17.2.1856 Pariisi, Ranska) koko tuotanto. Myöhemmin Hillel Tokazier on perinyt kaikki isoisänsä kirjat itselleen.

Heinrich Heine.

Isoäiti, Sara Tokazier (o.s. Leffkovitsch, s. 15.6.1883 Turku ja k. 10.2.1970 Helsinki) varttui Vaasassa, jossa hänen oma äitinsä piti sotilaskotia juutalaisille sotilaille. Saran vanhemmat olivat Moses Leffkovitsch (s. 1834 ja k. 9.11.1889) ja Anna Leffkovitsch (s. 23.3.1841 ja k. 13.12.1920 Vaasa). Vaasassa isoäiti oli omaksunut ruotsinkielen ja kulttuurin ja hän olikin hyvin sivistynyt eikä lainkaan niin uskovainen kuin isoisä oli. Isoäiti hallitsi loputtomasti ruotsalaisia lastenlauluja ja loruja, joista Hillelkin sai osansa nautinnokseen. Isovanhempien luona ruokailu noudatti aina tarkoin juutalaisuuden ohjeita ja sääntöjä. Isoäiti vastasi myös aina keittiössä ruoan suuritöisestä valmistamisesta perinteiden mukaisesti. Kalaa, gefillte fisch, haukea ja lahnaa syötiin tyypillisesti sapattina tai rasvaista kanakeittoa. Ateriaan kuului usein myös floimen tzimes eli perunaa, porkkanaa sekä luumua uunissa haudutettuna. Jälkiruokana saatettiin tarjota hedelmistä tehtyä cocktailia eli kompotia. Isoisä joi mielellään teetä venäläiseen tapaan.

Alkujaan Hillel Tokazier soitti kotona pianoa korvakuulolta. Hän soitti kaikkea sitä, mitä hän oli radiossa kuullut. Ensimmäiset kaksi korvakuulolta opittua kappaletta olivat Mallorca -iskelmä ja Cherry Pink and Apple Blossom White. Pianotunnit hän aloitti 10-vuotiaana. Lopulta Hilel Tokazier ihastui rock-musiikkiin, joka vei hänet mukanaan ja räjäytti yllättäen Hillelin tajunnan. Siinä musiikissa on jotakin sellaista hyvin alkukantaista voimaa. Hillel Tokazier on kertonut haaveilleensa ammattimuusikon urasta jo 12-13-vuotiaana. Vanhemmat kyllä ymmärsivät poikansa lahjakkuuden, mutta etenkin äidin oli sangen vaikeaa hyväksyä edes ajatusta siitä, että hänen pojastaan tulisi rytmimusiikin ammattilainen. Vaikka isä ymmärsi poikansa unelmaa, hyvin vahvatahtoisen äidin mielipide voitti, eikä Hillel Tokazieria kannustettu kotona rytmimusiikin pariin hakeutumaan. Hänen ensimmäistä äänitettyä sävellystä vuonna 1967 voidaan pitää Hillel Tokazierin muusikon uran alkuna. Vuosien vieriessä Hillel Tokazier on soittanut pianoa ja sähköurkuja lukuisissa tunnetuissa yhtyeissä ja kokoonpanoissa.

Jo 16-vuotiaana Hillel Tokazier lähti kesällä matkalle Israeliin. Matka oli kestoltaan kuusi viikkoa pitkä. Matka kuului SJUF:n eli pohjoismaisen juutaisen nuorisojärjestön jokakeväiseen järjestettyyn ohjelmaan. Isovanhemmille tuli sanaharkaa kovaankin ääneen, kun isoäiti kyseli Hillelin syytä Israeliin menoon. Isoisä hermostui kyselystä ja huusi, että miksi sellaista pitää kysellä, sillä totta kai Hillel lähtee Israeliin.

Jakob ja Moses Tokazier sekä Bruno Nyberg.

Tokazierin isän sisarukset pitivät Hillelin lapsuudessa enemmän yhteyttä perheen kanssa, kuin äidin puolen turkulaiset sukulaiset. Munkkiniemessä asuvaan Riko -tädin (s. 19.3.1912 Helsinki ja k. 17.7.1993 Helsinki) perheeseen yhteydet olivat jatkuvia ja Rikon aviomies, Saul Grasutis (s. 30.8.1909 Venäjä ja k. 4.7.1976 Helsinki) oli Warner Brothers Film -yhtiön Suomen johtaja. Heidän poikansa Benin kanssa Hillel toisinaan pääsi WB:n toimitiloihin katselemaan elokuvia. Meier Tokazierin ensimmäiset lapset olivat kaksospojat Abraham (s. 28.9.1909 Helsinki ja k. 7.4.1976 Tukholma, Ruotsi) ja Moses (s. 28.9.1909 Helsinki ja k. 27.1.1992 Helsinki). Pojat olivat lahjakkaita, mutta Meier Tokazier hemmotteli pojat piloille. Sodan jälkeenkin pojat pitivät Meier Tokazierin perustamaa pukimoliikettä, vaikka liikkeen kannattavuus heikkeni koko ajan. Kaikki Tokazierin pojat olivat urheilullisia; Abraham menestyi pikajuoksijana ja Moses sekä Jakob olivat painonnostajia. Vuonna 1941 Jakob Tokazier oli painonnoston ensimmäinen suomalainen Pohjoismaiden mestari.

Abraham Tokazierin surullinen kohtalo oli voittaessaan Helsingin opympiastadionin avajaisissa jäädä maalituomareiden tuomion mukaan neljänneksi. Hillel Tokazier näytti isänsä vanhoja leikekirjoja kirjailija ja toimittaja Kjell Anders Westölle (s. 6.8.1961 Helsinki), joka kertoi tapauksesta kirjassaan Kangastus 38 (Otava 2013). Asia nousi julkisuuteen ja Suomen Urheiluliitto käsitteli tapauksen uudelleen. Syyskuussa 2013 Suomen Urheiluliitto pyysi tapausta anteeksi ja lokakuussa 2013 kilpailun lopputulos oikaistiin.