Martti Aleksanter Pihkala (2. osa) 

”Sittenkuin olemme kukistaneet roskaväen vallan maassamme ja tuominneet kapinoitsijat ja huligaanit, on meidän kohotettava oikea, rehellinen suomalainen työmies korkeamman sivistyksen, siveellisyyden, työkunnon ja ammattitaidon asteelle sekä sitä tietä myöskin paljon korkeammalle taloudelliselle tasolle.” Pihkalan mukaan valtion täytyy järjestelmällisesti ryhtyä kasvattamaan ”oikeaa suomalaista isänmaallista työmiestä” armeijan ja ammattikoulujen kautta. Hyvä mies on työjuhta, joka ei harrasta seksiä edes vaimonsa kanssa muuten kuin lisääntymistarkoituksessa. Nautinnoiksi saa riittää työnteko.

Ehkäisyä paheksutaan luonnonvastaiseksi ja vain kaksi lasta synnyttäneitä naisia itsekkäiksi. Tapainturmeluksen pahoitellaan edenneen niin pitkälle, että avioliittojakin solmitaan ”sitä varten, että saadaan koti, jossa on yleensä mukava olla”. ”Tästä kuusi- ja kahdeksantuhatvuotisesta nautinnonhimon, Venuksen ja Astarten palveluksesta on nyt vihdoinkin tehtävä loppu!”

Pihkala tosin myöntää, että siinä on temppu ”jollaista mikään kulttuuri maapallon päällä ei tähän saakka ole pystynyt suorittamaan”.

Terveen naisen tunnusmerkki, onni ja elämäntyö on tietysti synnyttää mahdollisimman paljon terveitä ja voimakkaita lapsia miehille, jotka ”ansaitsevat” lisääntyä ”kelvottoman aineksen” sijaan. Naisen kyvyt ovat parhaiten käytössä sopivinta siittäjää etsiessä. Tytöt on kasvatettava äitiyteen, joka on naisen suurin oikeus ja velvollisuus. Sekä miesten että naisten uskotaan kasvatuksen tuloksena valitsevan itselleen kansallissosialistisen ihanteen mukaiset kumppanit. Riippumaton ja valistunut eli ”sukupuoleton” nainen on kauhistus, vaikka ”kaikenlaiset suffragetit” kuvittelevat naisen pystyvän samaan kuin mies. Naisten äänioikeus on perusteltavissa vain, koska heidän katsotaan huolehtivan lasten eduista miehiä paremmin.

Rotutohtorointi saavuttaa huippunsa Puhdistusta ja jalostusta -luvussa, jossa pakkosteriloitavaksi ja pakkotyöhön valtiolle vaaditaan muun muassa seksityöläisiä. Sukua jatkamattomaksi kelpaamattomiin ihmistyyppeihin lukeutuu myös ”pitkätukkainen, levelähakeinen jätkä, törkeäsanainen ja tavoiltaan vielä törkeämpi”. ”Nämä eläintä alemmaksi vajonneet ihmislajit on kerta kaikkiaan kaikkein ensiksi poistettava niiden ihmisten kirjoista, joilla on oikeus jatkaa sukua, ja tämä poistaminen on ehdottomasti suoritettava aivan säälimättömästi.”

Seksityöstä ei siveyden nimissä tohdita kirjoittaa muuta kuin ”lienee itsestään selvää, että tällainen mätä ei voi olla vähänkään terveitä ja järkeviä ihmisiä surettamatta”. Analyysin puutteesta huolimatta kontrollointi ja rangaistukset ollaan valmiita kohdistamaan nimenomaan seksityöläisiin.

”Tätäkin ruttoa on käsiteltävä kuin ruttoa ja koleraa konsanaan. (–) Rikoslainsäädännössä on näitä sukupuolisia anarkisteja ja mätäpesiä käsiteltävä aivan uudella tavalla. Pehmeys tässäkään ei kelpaa. Viimeaikaiset kokemukset punakaarti-anarkiasta ovat meille opettaneet, että sovitteluilla lurjusten kanssa ei päästä mihinkään. (–) Irstailuanarkia on sitä lajia, ettei siihen muunlainen ’rohto’ kelpaa kuin ’punatautisellekaan’.”

Vuosina 1935–1970 Suomessa todella pakkosteriloitiin tuhansia ihmisiä, Pihkalalle ”rikkaruohoja”, näiden toimeentulon lähteen, riippuvuuden tai sairauden varjolla. Myös kiertelevä elämäntapa kelpasi syyksi – käytännössä kiertolainen oli kiertoilmaisu romanille. Kansan ”rotupuhtauden” lisäksi oltiin huolissaan myös ideologisesta puhtaudesta. Tässä apuun huudettiin maakuntien talonpoikaa, jonka on todettu olevan valmis ”tarttumaan kivääriin ja järjestymään armeijaksi punaista roskavaltaa vastaan taistellakseen”.

Muitakin kehotetaan osallistumaan taisteluun, ”joka tahtoo käytännössä kokonaisen kansan keskuudessa toteuttaa puhdistuksen”. Sen seurauksena unelmoidaan syntyvän uuden ”ylimystön”, joka erottuu ja pysyy tiukasti erillään ”alhaisosta”. Lopuksi vakuutetaan itse Jumalan olevan tässä puhdistuksessa Suomen kansan puolella.

Vihtori Kosola.

Kommunismin ja sosialismin täydelliseen kieltämiseen keskittynyt lapuanliike syntyi osittain lakonmurtojärjestöjen työ tuloksena. Lapuanliike sai alkunsa Lapualta ja liikkeen kannatusalueen ydin oli Etelä-Pohjanmaa; liikkeen johtaja oli maanviljelijä ja aktivisti Vihtori Kosola. Lapuanliike toimi Suomessa vuosina 1929-1932. Eräs lapuanliikkeen keskeisistä vaatimuksista oli alusta lähtien työrauhan turvaaminen ”isänmaallisille työmiehille”. Vientirauhan koko maan laajuinen verkosto oli keskeisessä asemassa lapuanliikkeen syntyvaiheen kansalaiskokousten järjestämisessä.

Kyösti Kallio.

Martti Pihkala oli yksi lapuanliikkeen keskeisistä vaikuttajista ja hän neuvotteli yhdysmiehen roolissa esimerkiksi pääministeri Kyösti Kallion (alkujaan Gustaf Kalliokangas, s. 10.4.1873 Ylivieska ja k. 19.12.1940 Helsinki) ja presidentti Lauri Kristian Relanderin (oik. Lars Kristian Relander, s. 31.5.1883 Kurkijoki ja k. 9.2.1942 Helsinki) kanssa. Pihkalan rooli Pehr Evind Svinhufvudin (s. 15.12.1861 Sääksmäki ja k. 29.2.1944 Luumäki) hallituksen muodostamiseen johtavissa neuvotteluissa ja tapahtumissa oli keskeinen. Ennen lapuanliikkeen kiihkeintä vaihetta kesäkuussa 1930 Pihkala kävi kysymässä pääministeri Kyösti Kallion halukkuutta ryhtyä lapuanliikkeen johtajaksi ja käytännössä Suomen diktaattoriksi. Martti Pihkala valittiin lapuanliikkeen kannattajien äänillä Kokoomuksen kansanedustajaksi syksyllä 1930.

Lauri Kristian Relander.

Lapuanliikkeen toiminnan loputtua vuonna 1932 Mäntsälän kapinaa Martti Pihkala liittyi liikkeen tilalle perustettuun Isänmaalliseen kansanliikkeeseen (IKL). IKL perustettiin 5.6.1932 Hämeenlinnassa jatkamaan lapuanliikkeen toimintaa. IKL:stä muodostui 1930-luvulla merkittävin suomalainen oikeistoradikaali ryhmittymä; enimmillään IKL:llä oli 100 000 jäsentä. Toisin kuin lapuanliike, IKL pyrki pitäytymään laillisissa ja parlamentaarisissa menettelytavoissa. IKL vastusti kommunismia ja sosialismia ja sen päämääränä oli Akateemisen Karjala-Seuran tavoin yksikielinen Suur-Suomi. Talouspoliittisesti puolue oli korporatiivinen. IKL:n kansainvälisiä esikuvia olivat Italian fasistit ja Saksan kansallissosialistit.

Puolue julkaisi Ajan Suunta -nimistä lehteä; vuoteen 1936 puolueen nuorisojärjestönä toimi Sinimustat-järjestö ja sen jälkeen Mustapaidat-järjestö. Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa IKL osallistui ensimmäisen kerran vaaleihin vaaliliitossa Kansallisen Kokoomuksen kanssa ja se sai 14 kansanedustajapaikkaa. IKL:n kannattajat olivat varakkaita maanviljelijöitä, opiskelijoita, keskiluokkaisia akateemisen koulutuksen saaneita sekä pappeja. IKL:n ja Kokoomuksen yhteistyötä kannattanut Martti Pihkala jäi kuitenkin valitsematta vuoden 1933 eduskuntavaaleissa. Seuraavien vuosien aikana Martti Pihkala vieraantui IKL:stä, koska puolue kansankokonaisuuden nimissä koetti lähestyä työväestöä muun muassa perustamalla oman ammattijärjestön ja tuomitsemalla lakonmurtamisen. Martti Pihkala erosi itse IKL:stä ja erotti Vihtori Kosolan Vientirauhan asiamiehen tehtävästä.

Pehr Evind Svinhufvud.

Martti Pihkalan viimeinen yritys vaikuttaa Suomen harjoittamaan politiikkaan tapahtui syksyllä 1944, kun hän ilman viranomaisten lupaa levitti entisen presidentti P. E. Svinhufvudin kanssa yhdessä tekemäänsä kirjaa, Testamentti kansalleni. Kirjassa vaadittiin, että Suomi pysyisi sodassa Saksan rinnalla loppuun saakka ja kirjassa tuomittiin kaikki erillisrauhapyrkimykset. Kesästä 1943 lähtien Martti Pihkala oli työskennellyt Svinhufvudin kanssa ja kannustanut tätä kirjoittamaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä muistioita jaettaviksi valikoiduille henkilöille. Svinhufvudia ja Pihkalaa yhdisti erityisesti Suur-Suomi -aate. He samoin uskoivat Saksan voiton toisessa maailmansodassa olevan yhä mahdollinen ja he vastustivat ajatusta Suomen ja Neuvostoliiton erillisrauhasta. Svinhufvudin tiedot sodan kulusta olivat melko pinnallisia, eikä hän ilmeisesti tiennyt Edwin Johan Hildegard Linkomiehen (vuoteen 1928 Flinck, s. 22.12.1894 Viipuri ja k. 8.9.1963 Helsinki) hallituksen rauhansuunnitelmista, mutta hän vastusti jyrkästi rauhanopposition vaatimuksia.

Risto Ryti.

Tärkein kirjan muistioista oli kansallinen ohjelma, jota monistettiin 150 kappaletta ja joka toimitettiin muun muassa tasavallan presidentti Risto Heikki Rytille (s. 3.2.1889 Huittinen ja k. 25.10.1956 Helsinki). Historiantutkija Martti Johannes Häikiön (s. 1.10.1949 Mikkeli ja k. 7.2.2025 Helsinki) mukaan Svinhufvud laati muistion Martti Pihkalan avustuksella, toimittaja Jaakko Vilho Korjuksen (s. 29.4.1926 Sakkola ja k. 29.1.1998 Hämeenlinna) mukaan Martti Pihkala laati muistion Svinhufvudin toimeksiannosta kesällä ja syksyllä 1943, mutta Svinhufvud hyväksyi muistion. Pihkala ja Svinhufvud keskustelivat kansallisen ohjelman levittämisestä ja painattamisesta joulukuussa 1943 ja tammikuussa 1944. Martti Pihkala kokosi ohjelman sekä eräät muut muistiot ja puheet kirjaksi, joka oli vielä julkaisematta Svinhufvudin kuollessa helmikuussa 1944. Häikiön mukaan kirjan teksti ja ajatukset ovat viime kädessä Svinhufvudin omia, vaikka Martti Pihkala avusti niiden laatimisessa.

Ennakkotietoja Testamentti kansalleni -kirjasta alkoi liikkua vain muutamia päiviä Svinhufvudin kuoleman jälkeen. Kun Hämeen Sanomat -lehti selosti kirjan sisältöä 3.3.1944, sensuuriviranomaiset kielsivät muita sanomalehtiä lainaamasta tai kommentoimasta uutista. Kirjalle ei annettu Suomessa painolupaa, joten Martti Pihkala painatti kirjan kesällä 1944 Saksassa, mutta itse kirjaan merkittiin valheellisesti painopaikaksi ”Stockholm” eli Tukholma. Julkaisun kustansi SS propagandatarkoituksessa. Kirjasta otettiin 15 000 kappaleen painos, joka tuotiin saksalaisella sotalaivalla Ouluun. Kirjan loppuun oli liitetty 11.7.1944 päivätty ja nimimerkki Suomalaisen allekirjoittama lisäsivu, jossa kirjan jokaista saajaa kehotettiin selostamaan sen sisältöä 50:lle hengelle ja keskustelemaan siitä 10-20 hengen piireissä sekä laatimaan luettelo näistä henkilöistä.

Martti Pihkalan talo Rekolan maatilalla.

Kun Suomi katkaisi suhteensa Saksaan syyskuussa 1944 Martti Pihkala oli yksi kymmenestä vaarallisimmiksi katsotuista suomalaisista, jotka pidätettiin ennaltaehkäisevästi. Pidätetyt olivat näkyviä suomalaisia kansallissosialisteja, fasisteja ja saksalaismielisiä. Svinhufvud -kirjan levittämisen katsottiin haittaavan Suomen rauhantekoa. Koska Martti Pihkala oli levittänyt kirjaa Suomessa ilman viranomaisten lupaa, Valtiollinen poliisi vangitsi hänet 2.9.1944 pariksi viikoksi kansallisen turvallisuuden vuoksi. Sen jälkeen Martti Pihkala asetettiin kotiarestiin kolmeksi vuodeksi Helsingin maalaiskunnan Rekolassa omistamalleen maatilalle. Viimeiset vuotensa Martti Pihkala vietti syrjässä politiikasta viljellen maatilaansa Rekolassa.

Martti Aleksander Pihkala 

Martti Aleksander Pihkala (vuoteen 1906 Gummerus, s. 18.1.1882 Pihtipudas ja k. 10.6.1966 Helsinki) oli Suomen ensimmäisiä ja tunnetuimpia fasisteja nuoremman veljensä Lauri ”Tahko” Pihkalan (vuoteen 1906 Gummerus, s. 5.1.1888 Pihtipudas ja k. 20.5.1981 Helsinki) - joka tunnetaan paremmin pesäpallon kehittäjänä - tavoin. Martti Pihkala toimi ensin Lapuan liikkeessä ja sittemmin IKL:ssä. Kokoomuksen kansanedustaja hänestä tuli vuonna 1930. Martti Pihkala syntyi Gummeruksen pappis- ja sivistyssukuna pidettyyn sukuun.

Martti Pihkala.

Lauri Pihkala.

Martti Pihkalan vanhemmat olivat valtiopäiväedustajana toiminut Pihtiputaan rovasti Aleksanteri Gummerus (s. 13.9.1845 Kokkola ja k. 7.3.1915 Pihtipudas) ja Alma Maria Nordlund (s. 1.10.1847 Sastamala ja k. 10.7.1931 Pihtipudas), joka hänkin oli papin tytär. Martti Pihkalan tunnettu veli oli myös Tampereen piispa, Jaakko Gummerus (s. 13.10.1870 Sääminki ja k. 24.11.1933 Tampere). Rovasti Aleksanteri Gummerusta edelsi suvussa jo seitsemän peräkkäistä sukupolvea pappeja. Martti Pihkalan muita sisaruksia olivat Helmi Maria, Emmi Irene, Kaarlo Immanuel, Arvo Johannes, Alarik, Hanna Augusta, Katri Sohvi ja Rurik Jonatan (Pihkala).

Jaakko Gummerus.

Juha Pihkala.

Martti Pihkalan poika oli maatalouspolitiikan professori (1948-1970) Kaarlo Uolevi Pihkala (vuoteen 1906 Gummerus, s. 30.6.1905 Jyväskylä ja k. 17.12.1998 Helsinki). Kaarlo Uolevi Pihkalan aviopuoliso oli vuodesta 1959 lähtien agronomi Nina Jeanne Elisabeth Beaurain-Pihkala (s. 16.4.1906 Pariisi ja k. 1.3.1995 Espoo). Tampereen hiippakunnan piispana vuosina 1997-2008 toimineen Martti Juha Antero Pihkalan (s. 1.1.1942 Kouvola) isoisä oli samoin Martti Pihkala. Gummerus -kustantamon Jyväskylään perustanut Kaarle Jaakko Gummerus (s. 13.4.1840 Kokkola ja k. 20.3.1898 Helsinki) oli Martti Pihkalan setä. Suoritettuaan keskikoulun Martti Gummerus valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista vuonna 1903. Vuosina 1904-1920 hän toimi Jyväskylän kuuromykkien koulussa opettajana.

Kaarle Jaakko Gummerus.

Martti Pihkala osallistui jääkärivärväykseen. Vuonna 1917 Martti Pihkala kiersi yhdessä veljensä Lauri Pihkalan kanssa Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla puhumassa suojeluskuntien perustamisen välttämättömyydestä. Yhdessä historiantutkija ja filosofian tohtori Onni Sakari Kuusen (vuoteen 1905 Granfelt, s. 10.6.1884 Helsinki ja k. 18.10.1976 Helsinki) kanssa Pihkala oli merkittävin vaikuttaja Keski-Suomen suojeluskuntien perustamisessa. Suomen sisällissotaan Martti Pihkala osallistui valkoisten puolella virolaisen Hans Kalmin (s. 21.4.1889 Kotsama, Viljandimaa ja k. 1.2.1981 Jyväskylä) johtamassa Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoonassa, joka myöhemmin tuli kuuluisaksi harrastamastaan väkivallasta ja sotarikoksistaan. Martti Pihkala oli valkoisen armeijan esikunnassa organisoimassa lentäviä osastoja, joiden osuus sisällissodan aikana tapahtuneessa valkoisessa terrorissa oli keskeinen. Historiantutkijat ovat löytäneet todisteita Martti Pihkalan osallistumisesta samoin teloituksiin mm. Hennalan vankileirillä Lahdessa.

Hans Kalm.

Hennalan vankileiri Lahdessa.

Sisällissodan jälkeen voimistui vasemmistolainen toiminta monilla työmailla. Lakkojen määrä lisääntyi ja monet niistä politisoituivat. Martti Pihkala johti työnantajaliittojen vuonna 1920 perustamaa Vientirauha-yhtymää, niin sanottua Pihkalan kaartia, joka järjesti rikkurityövoimaa lakkotyömaille tarkoituksenaan järjestäytyneen työväenliikkeen murtaminen. ”Pihkalan kaartina” tunnetulla Vientirauhalla oli kortissossaan enimmillään 34 000 miestä, joista voitiin tarvittaessa koota lakonmurtajia. Varsinkin Etelä-Pohjanmaalla Martti Pihkalan organisaatio oli hyvin vahva. Myös lapuanliikkeen tuleva keulakuva, Iisakki Vihtori Kosola (s. 10. tai 28.7.1884 Ylihärmä ja k. 14.12.1936 Lapua) oli Vientirauhan asiamies. Tunnetuin tämän järjestön murtamista lakoista oli vuonna 1928 alkanut vuoden kestänyt satamalakko.

Vihtori Kosola.

Martti Pihkala tarjosi Vientirauhassa mahdollisuutta ”valkoista mielipidettä johtaville miehille… aktiiviseen liikkeeseen tai vapaustaistelun valmisteluihin osallistuneille… vapaaehtoinen aktiivisin muoto tällä hetkellä taistella bolschevismia vastaan.” Kyseessä oli sisällissodan vastakkainasettelun jatkaminen. Vientirauha oli huomattava niin sanotun valkoisen Suomen ideologian jatkaja ja aktivistiverkoston ylläpitäjä. Lakkojen murtaminen johti samoin verisiin yhteenottoihin. Vientirauhan toiminta päättyi lopullisesti vuonna 1940 talvisodan aikana työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välillä solmittuun tammikuun kihlaukseen.

Vientirauha toiminnassa.

Vuoden 1918 huhtikuussa julkaistussa kirjassaan, Minkälainen Suomi meidän on luotava?, Martti Pihkala hahmottelee ajatuksiaan maan tulevaisuudesta ja avaa ideologiaansa. Näin dokumentoidusta aatemaailmasta on kuultavissa paljon kaikuja nykypäivässä. Kirjassaan hän piti kulttuurin suurimpana vihollisena nautinnonhimon yliotetta elämässä suvun jatkuvuuden tavoitteen sijaan. Pihkala kannatti pakkosteriliointeja ja paheellista elämää viettäneiden eristämistä yhteiskunnasta keinona jalostaa suomalaista rotua. Martti Pihkala asetti yhteiskuntaluokkien välisen harmonian vastapainoksi moraaliselle rappiolle ja sosialismille. Pamfletissaan hän vaati myös Suur-Suomen luomista.

”Taisteluun puhtaan Suomen, valkoisen Suomen luomiseksi olemme lähteneet, taisteluun kaiken saastaisen, muukalaisen, kelvottoman poistamiseksi kansamme keskuudesta…”

Näin yllyttää Martti Pihkala lukijoita taisteluun valkoisen Suur-Suomen puolesta. Siinä taistelussa luonnollinen liittolainen olisi Pihkalan mukaan ”voimakas ja oikeamielinen” Saksa, jota verrataan suorastaan Rooman imperiumiin. Liittolaisia hamutaan myös ”Volgan varrella asuvista heimokansoista”, joita moititaan ”alhaisesta sivistysasteesta”, mutta kiitetään ”puhtaudesta”, jonka arvellaan olevan suorastaan jumalallisen eugeniikan eräs vaihe. ”Tuntuu kuin olisi korkein kansojen kaitsija tahtonut mitä ahtaimpien aikojen, tuhatvuotisen sorron kautta karsia kaikki heikot sielut näistä kansoista, saadaksensa uutta parempaa siementä uusia parempia kansoja varten.”

Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa Martti Pihkala uskoo ja varsinkin toivoo sotien johtavan Saksan maailmanherruuteen. Tämän esivallan tehtävänä niin maan- kuin maailmanlaajuisestikin on muokata vääränlaisista ihmisistä väkivalloin ”lainkuuliaisia, ahkeria ja rauhallisia ihmisiä”.

”Tämän voiman, tämän panssaroidun nyrkin avulla, jota ohjaa ja tulee ohjata oikeuden ja rauhan rakkaus, toteutetaan maailman rauha, ainakin rauha tämän vanhan mantereemme kansojen keskuudessa. (–) Kansallinen hallitus tarvitsee poliisilaitoksensa, ja kansatkin tarvitsevat oman poliisinsa, maailman järjestysvallan, esivallan, joka on asetettu hyville turvaksi, mutta pahoille peloksi ja kauhistukseksi, ja joka kykenee palauttamaan oikeutta loukkaavat, niskoittelevat ja kansainvälistä rauhaa häiritsevät kansat järjestykseen.”

Martti Pihkala ylistää eurooppalaisen kulttuurin ylivertaisuutta kaikkeen muuhun nähden ja näkee sillä olevan maailmanhistoriallisen tehtävä ensimmäisenä ”planetäärisenä” eli globaalina kulttuurina. ”Uskon, että juuri tämä eurooppalainen kulttuuri on se valittu, joka valmistaa tietä uudelle korkeammalle inhimilliselle kulttuurille, uudelle valtakunnalle, jossa pahat ja likaiset voimat ovat sidotut, jossa kaikki murhaajat ja rosvot ovat vaarattomaksi tehdyt, jossa oikeutta, totuutta, puhtautta ja kaikkien yksilöiden henkistä ja aineellista vapautta, onnea ja menestystä rakastavat ihmiset saavat voiman ja vallan hallita.”

Martti Pihkalan mukaan tulevaisuudessa tulee olemaan ylä- ja alaluokkakansoja siinä kuin ylä- ja alaluokkaakin. Luokkaristiriitojen ylittäminen on turhaa, tärkeää on kuulua ”voittajakansoihin”.

”Voittajakansain työväellä ei ole mitään syytä lähteä hävittämään voittonsa hedelmiä. (–) Sen käsittää kyllä valistunut saksalainen työmies. Kaikesta päättäen tulee siis edelleenkin olemaan, sanokaamme, kaksi luokkaa, yläluokka paremmassa ja alaluokka heikommassa taloudellisessa asemassa.”

Yhteiskunnallinen epätasa-arvo myönnetään ja sitä ollaan valmiita korjaamaan sen verran kuin sosialismin suosion hillitsemiseksi ja ”kansanruumiin tervehdyttämiseksi” on pakko. Reformismin nähdään sopivan yhteen uudistusmielisten porvarillisten ajatusten kanssa ja maltillisten vasemmistolaisten olevan ”porvarillisen elämänkatsomuksen läpitunkemia”. Oikeuksiaan vaativia maattomia pidetään yksinkertaisina propagandan uhreina. Sosialistin julistetaan tarkoittavan ”ikuisesti samaa kuin rosvo, murhamies, isänmaan petturi, maan kavaltaja” ja Suomen itsenäistymisen väitetään valheellisesti olevan vuoden 1918 seurausta.

Porvarillisuuden synonyymeiksi esitetään käytännöllisyys, järkiperäisyys, edistys, luonnollisuus ja suorastaan ”elävä elämä itse”. Niin ikään väitetään, että pääomien kasautuminen onkin itse asiassa köyhien etu. Suomalaisia moititaan kateudesta, joka katsotaan suorastaan rotuvirheeksi.

Suomen rikkaiden mainitaan olevan monien muiden maiden rikkaisiin verrattuna varsin vähän rikkaita. Väitetään myös, ettei ”mikään viisas hallitus” riistäisi omaa kansaansa – näin siis verisen luokkasodan vasta päätyttyä. Tulonjakoa kuvataan ryöstämiseksi ja riistämiseksi, hyväksi tavaksi kohottaa työväestön asemaa mainitaan sotiminen.

Invalidiliiton lähihistoriaa (3. osa) 

Uusi perustettu keskusjärjestö alkoi tehtävänsä eli mm. lainsäädännön kehittämistyön, invalidien etujen valvomisen, ammattikasvatuksen edistämisen, tiedotus- ja julkaisutoiminnan, invalidien hyväksi toimivien laitosten aikaansaamisen sekä hätään joutuneiden invalidien tukemisen. Uuden liiton äänenkannattajaksi perustettiin Suomen Invaliidi -lehti vuonna 1938. Jäsenlehden ensimmäiseksi päätoimittajaksi – vuosina 1938-1961 – tuli liiton toiminnanjohtaja, sosiaalineuvos Eino Kullervo Kalervo (s. 28.3.1907 Helsinki ja k. 2.5.1961 Espoo).

Eino Kalervo.

Eino Kalervon vanhemmat olivat teknikko Hans Petter Kalervo ja Irene Amanda Lehtinen. Eino Kalervon aviopuoliso oli vuodesta 1948 lähtien Lea Kyllikki Koskinen. Eino Kalervo opiskeli vuosina 1930-1933 Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Kalervo toimi OTK:n konttoristina vuosina 1934-1935 sekä Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton puheenjohtajana ja liiton julkaiseman lehden päätoimittajana vuodesta 1938 kuolemaansa saakka. Hän vammautui itse vaikeasti varusmiespalveluksensa aikana. Eino Kalervo sai vuonna 1950 sosiaalineuvoksen arvonimen. Kalervo toimi lukuisissa koti- ja ulkomaisissa luottamustehtävissä, kuten mm. pohjoismaisen VNI-invalidijärjestön ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1946-1948 sekä uudestaan vuodesta 1960.

Eino Kullervo Kalervo oli jo ennen Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton perustamista ollut aktiivisesti mukana perustamassa Raajarikkoyhdistyksiä paikallisyhdistyksiksi Tampereella, Turussa, Kuopiossa, Viipurissa, Kemissä, Oulussa ja Lahdessa eli kaikkiaan seitsemässä kaupungissa Suomessa. Raajarikkoisten Työkotiyhdistyksen tilalle perustettiin 16.6.1941 Helsingin Invalidien Yhdistys. Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton perustamiskokouksessa Helsingissä olivat edustettuina Helsingin, Tampereen, Turun, Viipurin, Kemin, Kuopion, Lahden ja Oulun paikallisyhdistykset.

Alkuaikana Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto järjesti 1940-luvulla ammattikursseja sotainvalideille. Espoon Westendin Invalidien ammattioppilaitoksessa alkoi heinäkuussa 1942 ammattikoulutustoiminta Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien liitto ry:n toimesta. Westendin Invalidien ammattioppilaitoksen ensimmäiset opiskelijat olivat sotainvalideja. Westendin ammattioppilaitos antoi opetusta metalli- puutyö- ja puutarha-aloilla. Espoon Westendin Invalidien Ammattioppilaitoksen toiminnot yhdistettiin vuonna 1993 Järvenpään ammattiopiston kanssa. Uusi yhdistetty ammattiopisto sai nimen Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus. Ammattiopiston nimi muuttui vuonna 2014 Validia Ammattioppilaitokseksi.

Invalidien kotiteollisuuskoulu aloitti toimintansa Espoon Kolmirannassa Nuuksiossa lokakuun alkupuopella vuonna 1945. Espoon Kolmirannassa keskityttiin antamaan opetusta etupäässä naisille. Helsingin Sanomien mukaan ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden aikana Kolmirannan invalidien ammattioppilaitos koulutti ammattiin 640 invalidia. Syksyllä 1965 Kolmirannan invalidien ammattiopistossa aloitti uusi toimistotyölinja, jossa tuolloin opiskeli 81 oppilasta.

Invalidien Ammattihuoltolaitos Järvenpäässä.

Järvenpään Invalidien Ammattihuoltolaitoksesta tuli Suomen suurin erityisammattioppilaitos, jossa oli 300 oppilaspaikkaa ja ammattikoulutusta erityisammattioppilaitoksessa sai lähes pariin kymmeneen eri ammattiin. Järvenpään Ammattihuoltolaitos aloitti toimintansa vuonna 1948 ja Sulkavan oppilaitos käynnistyi vuonna 1950. Ammattiopetus Sulkavalla päättyi vuonna 1987, jolloin oli paineita yhdistää kaikki invalidien ammattikoulutus samaan paikkaan. Nykyään tämä oppilaitos on nimeltään Ammattiopisto Spesia.

Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto kiinnitti 1950-luvulla erityistä huomiota invalidien lääkinnällisen hoidon sekä kuntoutuksen puutteisiin. Liiton Helsinkiin rakennuttama Käpylän Kuntouttamiskeskus vihittiin käyttöön 12.10.1953. Nykyään tämä Käpylän Kuntouttamiskeskus tunnetaan nimellä Validia Kuntoutus. Samoin Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto toteutti laajan ”Lapsihalvauksen tuhot torjuttava” -keräys- ja tiedotuskamppanjan.

Kuvassa vasemmalla Raimo Lindberg.

Invalidiliitto ry:n toimitusjohtajana toimi vuoteen 2011 saakka noin kymmenen vuoden ajan Raimo Lindberg. Raimo Lindbergiä epäiltiin ja myöhemmin syytettiin Helsingin käräjäoikeudessa työpaikkakiusaamisesta. Vuonna 2006 tämä tapaus eteni käräjäoikeuteen ja siinä oli kyse laajemmasta liiton johtoportaaseen ulottuvasta kiusaamisepäilystä. Raimo Lindberg joutui syytteeseen esimiesasemassa olleena henkilönä, joka oli laiminlynnyt velvollisuutensa puuttua alaistensa kokemaan huonoon kohteluun. Oikeusprosessin seurauksena Raimo Lindberg jätti tehtävänsä Invalidiliiton toimitusjohtajana. Toimitusjohtaja Raimo Lindberg tuomittiin sakkoihin työturvallisuusrikoksesta. Oikeus katsoi, että Raimo Lindberg toimitusjohtajana ja toinen liiton johtotehtävissä ollut henkilö olivat laiminlyöneet lakisääteisen velvollisuutensa puuttua alaisen kokemaan pitkäaikaiseen ja vakavaan työpaikkakiusaamiseen. Heidän olisi tullut siirtää kiusaamiseen syyllistynyt esimies pois tehtävistään saatuaan tiedon ongelmista. Helsingin käräjäoikeus antoi ratkaisunsa tammikuussa 2007 ja Helsingin hovioikeus piti tuomion ennallaan syyskuussa 2008.

Marja Pihnala.

Raimo Lindbergin jätettyä Invalidiliitto tuli Invalidiliiton toimitusjohtajaksi valtiotieteiden maisteri Marja Pihnala (s. 1952). Marja Pihnala valittiin tehtävään loppuvuodesta 2010, muta Pihnala aloitti tehtävässä maaliskuussa 2011. Pihnala oli Invalidiliiton historian ensimmäinen vammainen naistoimitusjohtaja. Marja Pihnala johti Invalidiliittoa vuoden 2015 loppuun saakka, jolloin hän siirtyi eläkkeelle. Toimitusjohtajakaudellaan Marja Pihnala piti esillä varsinkin vammaisten työllisyyden edistämistä, vammaisten naisten asemaa sekä yhteiskunnan esteettömyyttä ja yhdenvertaisuutta.

Pirkko Kuusela.

Espoolainen Invalidiliiton hallituksen nykyinen puheenjohtaja Pirkko Kuusela (s. 1960) on myös Sosiaalidemokraattisen Puolueen jäsen. Hän kehuu olevansa vahva vammaisvaikuttaja, koska istuu samoin Espoon vammaisneuvoston puheenjohtajana sekä Länsi-Uudenmaan vammaisneuvoston puheenjohtajana. Näiden lisäksi hänellä on luottamustoimia Espoon eläkekotisäätiön hallituksen jäsenenä ja Espoon tarkastuslautakunnan varajäsenenä. Kuusela kuuluu myös Invalidiliiton vaikuttajatyöryhmään.

Anni Täckman.

Invalidiliiton määräysvaltaa käyttää liittovaltuusto, jonka puheenjohtajana istuu nykyään tamperelaistunut, mutta Porista lähtöisin oleva Anni Täckman (s. 1981) jo toista kauttaan. Anni Täckman on koulutukseltaan BBA ja hän pitää itseään vaikuttamis- ja järjestötoiminnan ammattilaisena. Hän kannattaa tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta sekä läpinäkyvyyttä ja avoimuutta vammaisoikeuksien puolustuksessa. Hän kertoo olevansa samoin ravitsemusohjaaja ja fitnessvalmentaja. Anni Täckman on toiminut järjestöpäällikkönä sekä Rusetti ry:ssä että Selkäydinvammaiset Akson ry:ssä, mutta jälkimmäisen yhdistyksen puheenjohtajana myös kaksi kautta vuosina 2022-2025. Anni Täckman hakeutui jäseneksi Invalidiliiton vaikuttajaryhmään keväällä 2026, mutta jo muutaman kuukauden päästä hän erosi vaikuttajaryhmän jäsenyydestä.

Liittovaltusto on Invalidiliiton ylin päättävä elin; nykyinen liittovaltuusto valittiin loppuvuodesta 2025 järjestetyssä liittoäänestyksessä. Invalidiliiton liittovaltuuston toimikausi kattaa neljä vuotta ja nykyinen liittovaltuuston toimikausi päättyy siten vuoden 2029 loppuun. Invalidiliiton liittovaltuuston jäsenet valitaan joka neljäs vuosi loka-marraskuussa pidettävällä liittoäänestyksellä. Liittoäänestyksessä noudatetaan yhdistyslakia, Invalidiliitto ry:n sääntöjä, Invalidiliiton jäsenyhdistysten sääntöjä sekä liittoäänestysjärjestystä. Jäsenyhdistyksillä tarkoitetaan tässä rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka on hyväksytty Invalidiliiton jäseniksi vaalivuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä.

Olisiko jo vihdoin tullut aika repiä Invalidiliitossakin irti poliittisen ohjauksen painolasti Suomen eduskuntaan (Suomen suurimpaan laitosteatteriin) ja sen poliittisiin ja heikkolahjaisiin päättäjiin? Tärkein vaikuttajatyö Invalidiliitolla jäsenmäärän pudotessa on kunnostautua omaisuutensa turvin puolustamaan jäsenistöään vammaispalvelulakien siirtymäaikakaudella ja tulevaisuudessa hyvinvointialueiden vammaispalveluiden tekemiä irvokkaita palvelutarpeen arvioita sekä asiakassuunnitelmia vastaan. Työtehtävät edellyttävät Invalidiliitolta vielä rekrytointia – tai ulkoistamista – asianajajaoikeuden omaaviin lakimiehiin, jotka voivat ajaa tarvittavan määrän hallinto-oikeuksiin oikaisuvaateita ennakkotapausten saamiseksi. Kaikkien Invalidiliitossa toimijoiden tulisi muistuttaa itseään vuonna 1938 perustetun liiton alkuperäisestä ajatuksesta; toimia kaikkien niiden invalidien tukena, turvana ja apuna, jotka eivät vaivojensa vuoksi pysty itse itseään puolustamaan julmaa maailmaa vastaan!

 

Vaikuttajaseminaari 29.9.2026 Tampere-talossa

Pirkanmaan hyvinvointialueen vaikuttajaseminaari 29.9.2026

Hyvinvointialueuudistus käännekohdassa - paluu uudistuksen ydinkysymyksiin?
Valtakunnallinen sidosryhmätilaisuus pidettiin tiistaina 29.9.2026 alkaen klo 14.30 Tampere-talon Maestro-salissa. Vaikuttajaseminaarin loistavana ja sujuvasanaisena juontajana toimi luontokuvaaja ja -toimittaja sekä kirjailija Kimmo Ohtonheimo (o.s. Ohtonen, s. 22,1.1981). Tilaisuuden puheenvuorojen aikana syntyneitä ajatuksia pääsimme jakamaan puheenvuorojen jälkeen verkostoitumisen merkeissä.

OHJELMA:

Jari Andersson, aluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan hyvinvointialue

Jari Andersson on Kokoomusta edustava poliitikko, joka toimii Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtajana. Hän on myös Sylvään koulun rehtori ja Sastamalan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Andersson on poliittisen uransa aikana toiminut useissa kunnallisissa ja valtakunnallisissa luottamustehtävissä, muun muassa Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriasianeuvottelukunnassa. Yhteiseen ja luottamukselliseen päätöksentekokulttuuriin uskovan Anderssonin motto on: ’’Periksi ei anneta.’’

Hyvinvointialuereformin 2. vaihe - Miten tähän päästiin ja miten nyt edetään
Marina Erhola, hyvinvointialuejohtaja, Pirkanmaan hyvinvointialue

Marina Erholalla on vuosikymmenien kokemus johtamisesta, lääkärin työstä ja on hän ollut mukana kehittämässä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden uudistamista aivan sen alkumetreiltä vuodesta 2005 saakka. Edelliseen tehtäväänsä, Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän toimitusjohtajaksi, hän siirtyi oltuaan kymmenen vuoden ajan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylijohtajana. Aiemmin hän on toiminut myös useissa kansainvälisissä tehtävissä, kuten muuan muassa Maailman terveysjärjestö WHO:n asiantuntijana. Erhola kuvailee itseään johtajana tavoitteelliseksi ja määrätietoiseksi, mutta haluaa korostaa inhimillisyyttä työntekijöitä kohtaan ja korostaa yhdessä tekemisen voimaa.

Hyvinvointialueuudistus tutkijan näkökulmasta
Ilmo Keskimäki, professori (evp), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Ilmo Keskimäki toimi tutkimusprofessorina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) ja professorina Tampereen yliopistossa. Hän on yksi Suomen johtavista terveyspalvelujärjestelmän ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusten tutkijoista. Keskimäki on tutkinut laajasti terveyspalvelujen saatavuutta, vaikuttavuutta ja yhdenvertaisuutta sekä osallistunut hyvinvointialueuudistuksen arviointiin ja kehittämiseen. Hän on julkaissut runsaasti tutkimuksia suomalaisesta sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmästä ja sen muutoksista.

Mitä sairaalaverkolta edellytetään tulevaisuudessa
Petri Virolainen, hyvinvointialuejohtaja, Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Petri Virolainen toimii Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtajana ja hyvinvointialueen johtoryhmän puheenjohtajana. Ennen nykyiseen tehtäväänsä siirtymistä hän työskenteli Tyksin sairaalajohtajana sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajan sijaisena. Virolainen valittiin Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtajaksi vuonna 2022.

Paneelikeskustelu: Hyvinvointialueiden tulevaisuuden menestyksen ydinkysymykset

• Juho Saari, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori, Tampereen yliopisto

Juho Saari on sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Tampereen yliopistossa sekä yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani. Hän on tutkinut laajasti hyvinvointivaltiota, eriarvoisuutta, köyhyyttä ja huono-osaisuutta sekä osallistunut useisiin valtakunnallisiin selvityksiin suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseksi. Lisäksi hän on julkaissut ja toimittanut lukuisia yhteiskuntapolitiikkaa käsitteleviä teoksia.

• Tanja Rantanen, finanssineuvos, talous- ja rahoitusyksikön päällikkö, Valtiovarainministeriö

Tanja Rantanen toimii finanssineuvoksena sekä talous- ja rahoitusyksikön päällikkönä Valtiovarainministeriössä. Hän on osallistunut laajasti hyvinvointialueiden rahoituksen, kuntatalouden ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusten valmisteluun. Rantasella on pitkä kokemus valtionhallinnosta, ja hän on työskennellyt uransa aikana muun muassa verotuksen, kuntatalouden sekä hyvinvointialueiden rahoitukseen liittyvien kysymysten parissa.

• Mikko Peltola, hyvinvointivaltion tutkimusyksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mikko Peltola toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Hyvinvointivaltion tutkimusyksikön päällikkönä. Hänen johtamansa tutkimusyksikkö tuottaa tutkimustietoa sosiaaliturvasta, sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmästä sekä eri väestöryhmien palveluista ja hyvinvoinnista päätöksenteon tueksi. Peltola on terveystaloustieteeseen ja palvelujärjestelmien arviointiin erikoistunut tutkija, joka on osallistunut useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin. Hän on työskennellyt THL:ssä ja sen edeltäjäorganisaatioissa yli kahden vuosikymmenen ajan.

• Teemu-Taavetti Toivonen, pelastusjohtaja, Pirkanmaan hyvinvointialue

Teemu-Taavetti Toivonen toimii Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastusjohtajana sekä pelastus- ja ensihoitopalvelujen tehtäväaluejohtajana. Hänet valittiin pelastusjohtajan virkaan vuonna 2026. Ennen nykyistä tehtäväänsä Toivonen on toiminut muun muassa Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastuspäällikkönä, pelastusjohtajan viransijaisena sekä Pirkanmaan pelastuslaitoksella apulaispalopäällikkönä, kehitysinsinöörinä ja palomestarina. Lisäksi hän oli mukana valmistelemassa pelastustoimen siirtymistä osaksi Pirkanmaan hyvinvointialuetta.

Päätössanat
Hanna Tainio, aluehallituksen puheenjohtaja, Pirkanmaan hyvinvointialue

Hanna Tainio on tamperelainen SDP:tä edustava poliitikko, joka toimii tällä hetkellä Pirhan aluehallituksen puheenjohtajana. Taustaltaan Tainio on lääketieteen tohtori sekä kirurgian ja urologian erikoislääkäri. Hän on poliittisen uransa aikana toiminut kansanedustajana ja Tampereen kaupunginvaltuustossa sekä jäsenenä että puheenjohtajana. Tainio on toiminut Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtajana vuodesta 2015 lähtien ja ollut mukana jo kolmen eri hallituksen sote-uudistuksessa.

Verkostoitumistilaisuus

Invalidiliiton lähihistoriaa (2. osa) 

Käpylän Kuntouttamislaitos.

1970-luvun aikana Invalidiliitto kohdisti huomionsa erityisesti vaikeavammaisten asumispalvelujen kehittämiseen. Invalidiliiton palvelutalotoimintaa päästiin ensimmäisenä kokeilemaan entisessä Helsingin Käpylän Kuntouttamislaitoksen majoitustiloissa Kimmontiellä (Käpylän Invakoti) vuoden 1970 alussa. Kuitenkin Invalidiliiton ensimmäinen varsinainen palvelutalo valmistui Joensuuhun vuonna 1974 ja Joensuun palvelutaloon valmistui 27 yksiötä. Invalidiliiton Asumispalvelut Oy perusti Validia -asumispalveluyksiköitä eri puolille Suomea. Nämä asumisyksiköt tarjoavat vaikeavammaisille henkilöille turvallisen, itsenäisen asumisen vaihtoehdon.

Invalidiliiton ensimmäinen palvelutalo valmistui Joensuuhun vuonna 1974.

Invalidiliitto perusti 1980-luvulla Pohjois-Suomeen kuntoutuskeskuksen Rovaniemelle. Kuntoutuskeskus toimii tänä päivänä nimellä Lapin Kuntoutus Oy. Vuonna 2025 kuntoutus- ja asumispalveluja Rovaniemellä tarjoava Lapin Kuntoutus Oy:n omistussuhteet muuttuivat. Invalidiliiton omistama 60 prosentin osuus yhtiöstä myytiin yhtiön toiselle omistajalle, Rovaniemen Veljes-sairaskotisäätiölle ja siten Lapin Kuntoutus Oy siirtyi kokonaan Rovaniemen Veljes-sairaskotisäätiön omistukseen.

Janne Juvakka.

Invalidiliiton toimitusjohtaja Janne Juvakka kommentoi asiaa seuraavasti: ”Invalidiliitto on päättänyt luopua asumis- ja kuntoutuspalveluiden tuottamisesta ja keskittyy entistä vahvemmin perustehtäväänsä eli fyysisesti vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamiseen, tukeen ja neuvontaan. Lapin Kuntoutus Oy on ansiokkaasti jatkanut perustamamme Invalidiliiton Lapin Kuntoutuskeskuksen perintöä. Uskomme, että omistajuuden siirtyessä täysin paikallisiin käsiin se luo yhtiölle hyvän tulevaisuuden. Meille on tärkeää, että Rovaniemen Veljes-sairaskotisäätiö sitoutuu vammaisten kuntoutuspalveluiden ja toiminnan laadun jatkuvaan kehittämiseen sekä asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvointiin.” Lapin Kuntoutus Oy:n toimitusjohtaja Pia Aikio kertoo asiasta näin: ”Omistussuhteen muutos ei vaikuta Lapin Kuntoutuksen toimintaan ja palveluihin. Työt jatkuvat edelleen.” Lapin Kuntoutus Oy tarjoaa lääkinnällisen, ammatillisen ja gerontologisen kuntoutuksen palveluja sekä laitoshoitoa. Lapin Kuntoutus Oy:n liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 4,2 miljoonaa euroa ja yhtiön palveluksessa oli 48 työntekijää.

Lahden Launean sopeutumisvalmennuskeskus.

Invalidiliitto perusti Lahteen sopeutumisvalmennuskeskuksen. Alkuajoista lähtien Lahden sopeutumisvalmennuskeskus toimi vajaalla teholla, sillä maksajia ei 850 markan hoitopäivältä maksaville sopeutumisvalmennuskeskuksen kursseille ei tuntunut riittävän. Tulijoita olisi kyllä ollut runsaasti. Lopulta Invalidiliitto luopui myös Lahden Launean sopeutumisvalmennuskeskuksesta. Invalidiliiton järjestötoiminnassa tuli korostetusti paikallisyhdistysten rooli edunvalvontatyössä esille VALTAVA -uudistuksen myötä. VALTAVA -uudistus siirsi sosiaali- ja terveydenhoidon päätöksenteon kunnille. Vuonna 1988 voimaan tullut vammaispalvelulaki korvasi pääosin Invaliidihuoltolain. Invalidiliiton toiminnan painopiste oli 1990-luvulla järjestötoiminnan kehittämisessä. Invalidiliitto kehitti aluetoimintaa ja jäsenistölle annettiin järjestökoulutusta. Invalidiliiton jäsenille järjestämässä järjestökoulutuksessa vuonna 2007 kävi jo yli tuhat invalidiliiton jäsentä.

Virpi Sourunjärvi.

Invalidiliiton liittohallitus perusti kesällä 2026 uuden vaikuttamistyöryhmän. Vaikuttajaryhmän tehtävänä on sparrata ja tukea Invalidiliiton vaikuttamistyötä, valmistella Invalidiliiton kannanottoja ja lausuntoja sekä tuoda jäsenistön näkemyksiä entistä vahvemmin osaksi yhteiskunnallista vaikuttamista. Vaikuttajatyöryhmään valittiin avoimen haun kautta Invalidiliiton jäsenyhdistyksistä eri puolilta Suomea tulevia henkilöitä, joilla on kokemusta ja motivaatiota yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön. Invalidiliiton vaikuttajatyöryhmän puheenjohtajana toimii Virpi Sourunjärvi (s. 1981). Kuopiolaisella Virpi Sourunjärven on jäsenyys Suomen Sosiaalidemokraattisessa Puolueessa. Lisäksi Sourunjärvi on Jätekukko Oy:n hallituksen jäsen, Invalidiliitto ry:n liittovaltuuston jäsen, Kuopion Invalidit ry:n hallituksen jäsen, Kuopion Invalidit ry:n vaikuttajaryhmän puheenjohtaja, Kuopion vammaisneuvoston varapuheenjohtaja sekä Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaisneuvoston varajäsen.

Laura Anderssonilla on myös vahva sidos puolueeseen SDP:n entisenä puhemies Paavo Lipposen eduskunta-avustajana.

Kun Invaliidiliiton korkein päättävä toimielin eli liittovaltuusto asettaa tällaisen vaikuttajaryhmän toimimaan liiton edustamia asioita tukemaan ja ajamaan, täytyy vaikuttajaryhmän asettajan samalla myös käyttää vastuullisesti ja harkiten isännän ääntään. Lähtökuopista liikkeelle lähtenyt vaikuttajaryhmän ja liiton toimihenkilöiden toiminta vaikuttaisi välillä hyvinkin erisuuntaiselta; liiton yhteiskuntasuhteiden osasto Laura Anderssonin johdolla haluaisi toimia lausuntojen antajana paljon itsenäisemmin, kun taas vasta perustettu vaikuttajaryhmä janoaa päästä enemmän itsenäiseen rooliin vaikuttajatyössään lausuntoja antaessaan. Lopulta kuitenkin liittovaltuusto antaa ohjeistuksen koko Invalidiliiton toimintalinjoihin, joten niihin täytyy kaikkien yksiköiden myös sopeutua.

Puhtaasti Invalidiliiton näkökulmasta ei ole välttämättä lainkaan onnellinen asia, että liiton edunvalvontaan ja järjestötoimintaan hakeutuu väkisin puoluesidonnaisia henkilöitä. Kenenkään oikeutta liittyä mihin tahansa puolueeseen ei tietysti voi rajoittaa, sillä se on perustuslaillinen oikeus Suomessa. Väärille raiteille asia lähtee siinä vaiheessa, kun puoluesidonnaiset henkilöt toimiessaan liitossa alkavat noudattaa kyseisen puolueen tahtoa ja puolueohjelmaa ohi liiton ajaman edunvalvonnan sekä alistuvat noudattamaan puolueensa ryhmäkuria eri asiayhteyksissä liiton toiminnassa. Samoin nämä puoluesidonnaiset henkilöt tuovat mukanaan aina tullessaan sen ikävän asia, että motivaatio näillä henkilöillä lähteä mukaan toimintaan on suoraan sidoksissa esimerkiksi kokouksista maksettuihin palkkioihin. Poliitikot tuovat yleensä mukana kaikkeen toimintaan tiettyä ahdasnäköisyyttä, mielikuvituksettomuutta ja kompetenssin puutetta. Poliitikon tunnistat herkästi myös siitä, että hänellä on juuri em. syistä vahva pyrkimys hakeutua ”istumaan useammalle penkille” eli sama henkilö voi yhtä aikaa olla monessa eri luottamustoimessa. Jokainen ihminen ymmärtää, että tällainen luottamustoimien ahmiminen itselle ei johda asioita hoidettaessa parempaan suuntaan tai lopputulokseen. Tällaiset ihmiset ovat usein kiinnostuneita vain kuittaamaan monesta luottamustoimesta maksettavat kokouspalkkiot.

Invalidiliitolla on vanhastaan aivan historiansa alkuhämärästä saakka ollut vähintäänkin lämpöiset suhteen poliittisista puolueista erityisesti Suomen Sosiaalidemokraattiseen Puolueeseen. Muidenkin puolueiden edustajia liiton toiminnan historiassa on ollut, mutta SDP:n edustus on liiton toiminnan varrella aina ollut silmiinpistävän vankkaa. Puolueilla on aina Suomessa ollut korruptoitunut tapa palkita omia jäseniään tai luottohenkilöitään mukavilla ja hyväpalkkaisilla viroilla tai näkyvillä luottamustoimilla – joihin nämä kokouspalkkiot kiinteästi liittyvät – hyvin tehdystä palvelusta ja uskollisuudesta omaa puoluetta kohtaan.

Karl-August Fagerlund.

Invalidiliitto, perustettiin Helsingissä Hämeentiellä 16.1.1938. Paikallisen invalidiyhdistykset lähettivät liiton perustamiskokoukseen 22 edustajaa eri puolilta Suomea ja lisäksi perustamiskokouksessa oli mukana kymmenkunta kutsuvierasta. Kutsuttuna kokouspaikalla oli mm. SDP:n pitkäaikainen sosiaaliministeri Karl-August Fagerholm (s. 31.12.1901 Siuntio ja k. 22.5.1984 Helsinki). Perustetun liiton nimeksi ehdotettiin aluksi Suomen Invalidien Yhdistysten Keskusliitto, mutta yhdistysrekisterissä meni läpi nimi Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto. Karl-August Fagerholmilla oli tiivis yhteys perustettuun liittoon myös myöhemminkin esimerkiksi lainsäädäntötyön ja valtionavustusten kautta.

Fagerholm toimi pitkään sosiaaliministerinä, vuoteen 1943 saakka ja uudelleen vuonna 1944. Sotavuosina Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien liitto teki valtavasti aloitteita ja esityksiä sosiaaliministeriölle vammautuneiden ammattikoulutuksesta, työllistämisestä ja taloudellisesta tuesta. Karl-August Fagerholm oli ministerinä se taho, joka vei näitä uudistuksia eteenpäin valtionhallinnossa. Nimellään järjestö halusi erottua sotainvalidien muodostamasta järjestöstä. Paljon myöhemmin, vasta vuonna 1971, liiton nimi muutettiin Invalidiliitoksi. Invalidiliiton alkuaikojen suurin tavoite oli saada Suomeen kattava invalidihuoltolaki. Tämä laki säädettiin vuonna 1946. Vaikka Fagerholm ei tuolloin ollut suoraan ministerinä, hän vaikutti asiaan eduskunnan puhemiehenä ja SDP:n vaikutusvaltaisena henkilönä. Liitto perusti sota-aikana ja sen jälkeen monia kuntoutuslaitoksia ja ammattikouluja, kuten Järvenpään Invalidien ammattihuoltokeskuksen. Näiden hankkeiden toteuttaminen vaati merkittävää valtion rahallista tukea, jota liitto haki ja sai sosiaaliministeriöltä ja hallitukselta Karl-August Fagerholmin ministeri- ja pääministerikausilla.