Kuningas Haraldin hautajaiset Oslossa 9.9.2026

Akershusin linna sijaitsee Oslossa.

Akershusin linna Norjan Oslossa saa jälleen säilytettäväkseen uuden sakofagin suojaansa, kun tänään siunattiin 35 vuotta Norjaa hallinnut kuningas Harald Oslon tuomiokirkossa ja sen jälkeen Akershusin linnan pienessä kappelissa jatkui seremonia yksityisenä tilaisuutena. Kuningas Haraldin sarkofagi tulee jäämään säilytykseen linnan kappelin alapuolella sijaitsevaan mausoleumiin, jossa myös hänen vanhempansa sarkofagit sijaitsevat.

Akershusin linnan kappeli.

Akershusin historiallinen linna on eräs Norjan historian tärkeimmistä linnoituksista. Linna sijaitsee strategisella niemellä Oslossa ja Akershusin linnaa alettiin rakentaa vuoden 1290 tienoilla. Tämä linna on historiansa aikana nähnyt useita piirityksiä. Siitä huolimatta ulkoiset valloittajat eivät ole koskaan onnistuneet valloittamaan linnaa yhdeksästä yrityksestä huolimatta. Linnan rakennustyöt laittoi alulle kuningas Håkon V Magnusson (s. 10.4.1270 Tønsberg, Norja ja k. 8.5.1319 Tønsberg, Norja). Haakon oli Norjan kuningas Maunu VI Lainparantajan (1238-1280) ja Tanskan prinsessa Ingeborg Eriksdotterin nuorempi poika, ja häntä pidetään Kaunotukka -suvun viimeisenä kuninkaana. Äitinsä kautta Haakon oli Tanskan kuningas Erik IV Plovpenningin jälkeläinen. Haakonin vanhempi veli, Eirik Magnusson, nimitettiin vuonna 1273 nuoremmaksi kuninkaaksi isänsä hallitusaikana. Kolmivuotias Haakon sai samalla tittelin ”Norjan herttua” ja hän hallitsi vielä alaikäisenä isänsä kuolemasta vuonna 1280 lähtien laajaa aluetta Oslossa Itä-Norjassa ja Stavangerissa lounaassa (Opplandena, Oslosysla, Ryfylke, Färsaaret ja Hjaltland Shetlandinsaarilla) veljensä holhouksessa.

Akershusin linna mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1300 Håkonin kirjeessä; kirjeessä ei toisaalta mainita, kuinka pitkälle linnan rakennustyöt olivat edistyneet vielä tuolloin. Akeshusin linnassa on paljon samankaltaisuutta Turun linnan kanssa, mikä varmasti kertoo myös maiden yhtäläisyyksistä historiallisessa mielessä. Molemman linnan ovat peräisin hyvin samalta ajalta ja kummankin linnan yhteydessä sijaitsee kirkko keskeisellä paikalla. Molemmat linnat ovat hyvin karuja sisustuksiltaan ja pelkistetty vaatimattomuus kuvaa samoin sitä, että molemmat linnat sijaitsivat valtakunnan rajaseuduilla, joista orastava vauraus virtasi isompiin kaupunkeihin, kuten Tukholmaan ja Kööpenhaminaan.

Akershusin linna on nykyään lähialueineen Oslon tärkeimpiä turistikohteita. Norjan valtion juhlatilaisuuksia sekä Oslon kaupungin tilaisuuksia järjestetään linnoituksessa nykyään. Akershusin linnan alueella toimivat samoin Norjan toisen maailmansodan aikaisen vastarintaliikkeen museo ja sotamuseo. Vastarintaliikkeen museossa on kuvattuna mm. lehtileikkein sekä valokuvin ja eri esinein vastarintaliikkeen toimintaa vuodesta 1940 lähtien aina saksalaismiehityksen loppuun 1945 saakka.

Tuore Harald.

Norjan kuningas Harald V (s. 21.2.1937 Skaugum, Asker, Norja ja k. 28.8.2026 Oslo, Norja) siunattiin keskiviikkona 9.9.2026 Oslon tuomiokirkossa lepoonsa. Harald oli Olavi V:n (s. 2.7.1903 Appleton House, Sandringham, Englanti ja k. 17.1.1991 Holmenkollen, Norja) ja Ruotsin prinsessa Märtha Sofia Lovisan Dagmar Tyran (s. 28.3.1901 Tukholma ja k. 5.4.1954 Oslo) poika. Harald syntyi kruununprinssi Olavin kuninkaallisessa residenssissä Skaugumin kartanossa, Askerissa lähellä Osloa. Harald oli ensimmäinen Norjassa syntynyt prinssi sitten Olavi IV::n vuonna 1370. Harald V on Britannian kuningattaren Viktorian jälkeläinen ja kuningatar Elisabeth II:n (s. 21.4.1926 Mayfair, Lontoo, Englanti ja k. 8.9.2022 Balmoralin linna, Aberdeenshire, Skotlanti) pikkuserkku, molempien isoisoisä oli Edvard VII (s. 9.11.1841 Buckinghamin palatsi, Lontoo, Englanti ja k. 6.5.1910 Buckinghamin palatsi, Lontoo, Englanti), kuningatar Viktorian vanhin poika.

Vuonna 1940 Norjan kuninkaallinen perhe pakeni Saksan hyökkäystä Ruotsi ja Suomen kautta Yhdysvaltoihin; kolmivuotian Harald pakeni äitinsä ja sisarensa kanssa Washingtoniin, jonne presidentti Franklin D. Roosevelt kutsui perheen Valkoiseen taloon viiden vuoden ajaksi. Kuningas Haakon ja kruununprinssi Olavi olivat tuolloin Lontoossa pakolaishallituksen johdossa. Vuonna 1945 Harald palasi kahdeksanvuotiaana Norjaan sodan jälkeen. Koulunsa jälkeen vuonna 1955 kruununprinssi Harald kouluttautui ratsuväkiupseeriksi ja hän viimeisteli armeijaopintonsa Norjan sotilasakatemiassa. Hän opiskeli myös Oxfordin yliopiston Balliol Collegessa yhteiskuntatieteitä, historiaa ja taloustiedettä vuosina 1960-1962.

Nuori Harald.

Vuonna 1991 isänsä kuoltua Harald nousi Norjan uudeksi kuninkaaksi. Norjan perustuslaki ei vaadi enää kruunajaisten pitämistä ja siksi Harald antoi hallitsijanvakuutuksensa suurkäräjille 21.1.1991. Harald ja uusi kuningatar Sonja siunattiin kuningaspariksi Nidarosin tuomiokirkossa Trondheimissa 23.6.1991. Kuninkaan ilmoitettiin sairastavan vuonna 2003 virtsarakon syöpää, joka leikattiin. Leikkauksesta toipusin ajan kruununprinssi Haakon toimi valtionhoitajana. Myös myöhemmin Haakon sijaisti kuningasta, kun tämä toipui sydänleikkauksesta. Norjan perustuslaki muutettiin vuonna 2012 siten, että kuningas ei enää ole Norjan evankelis-luterilaisen kirkon nimellinen johtaja, jonka tehtävä oli mm. suojella kirkkoa. Kuninkaan täytyi kuitenkin kuulua edelleen kyseiseen kirkkoon. Samana vuonna evankelis-luterilainen kirkko menetti samoin asemansa kuningaskunnan virallisena kirkkona. Vuonna 2018 voimaan tulleen perustuslain muutoksen nojalla kuningas ei enää ole pyhä. Hänellä on kuitenkin edelleen syytesuoja.

Tanskan kuningatar Margareeta II (s. 16.4.1940 Kööpenhamina) ilmoitti uudenvuodenpuheessaan vuonna 2023 luopuvansa kruunustaan ja pian heräsi myös Norjassa keskustelu siitä, pitäisikö kuninkaan myös luopua kruunustaan. Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa on perinteisesti noudatettu käytäntöä, jonka mukaan hallitsija istuu valtaistuimella elämänsä loppuun saakka. Kuningas Harald oli kuitenkin sanonut, ettei hän aio luopua kruunusta, koska hän vannoi aikanaan hallitsijanvalansa elämänsä loppuun saakka. Huhtikuussa 2024 kuningas ilmoitti kuitenkin karsivansa julkista toimintaansa.

Harald joutui sairaalahoitoon 17. elokuuta 2026 veren bakteeri-infektion vuoksi. Lopulta kuningas Harald V kuoli 89-vuotiaana 28. elokuuta 2026 Rikshospitalet -sairaalassa, Oslossa. Tänään 9.9.2026 Oslossa yli 200 000 norjalaista oli mukana saattamassa kuningas Haraldin arkkua ensin Oslon tuomiokirkkoon ja sieltä vielä Akershusin linnan kirkkoon. Kruununprinssi Harold avioitui 29.8.1968 seurusteltuaan salaa yhdeksän vuotta aatelittoman Sonja Haraldsenin (s. 4.7.1937 Oslo) kanssa. Heidän avioliitto herätti aluksi paljon vastustusta. Lopulta kruununprinssi Harald uhkasi jättää oikeutensa kruunuun, jollei pari saisi mennä avioliittoon. Heillä on kaksi lasta, prinsessa Märtha Louise (s. 1971) ja kuningas Haakon (s. 1973).

Samaan aikaan Suomessa 100-vuotta täyttävä Yleisradio lähetti TV1:n kanavalla suoran lähetyksen Oslon hautajaisista, joka oli ajoittain aika noloa seurattavaa. Hetkittäin oli jopa tunne, että lähetystä olisi helpompi seurata kytkemällä ääni pois lähetyksestä. Samanlainen tunne äänen suhteen saattaa tulla myös joskus vastaan urheiluselostuksien/huutojen kanssa.

Yleisradio haluaa mielellään esittäytyä ammattimaisena mediayhtiönä, jossa työskentelee tiedottamisen ja uutisoinnin osaavaa joukkoa. Silti vielä nykyäänkin joudumme mediassa seuraamaan itseään puhetyöläisinä ammatti-ihmisinä pitäviltä toimittajilta ...öö… ja ...ää…tavallaan… tota noin... täytesanoilla ryyditettyä puhetta ja selostusta. Nämä typerät väliäänteet ja tautologiat olisi tyystin helppo karsia pois toimittajien puheista, jos toimittajille näytettäisiin videoklipeistä, miltä heidän puheensa mediassa näyttää ja kuulostaa. Valitettavasti näitä ”puhevikaisia” toimittajia on uinut myös muihinkin mediataloihin.

Kirjailija Kjell Anders Westö 

Usein romaaneissaan Helsingistä ruotsinkielellä kirjoittava suomalainen kirjailija ja toimittaja Kjell Anders Westö (s. 6.8.1961) on kirjoittanut romaaniensa lisäksi myös runoja, esseitä, novelleja sekä kolumneja. Kjell Westö opiskeli journalistiikkaa vuonna 1943 perustetussa Svenska social- och kommunalhögskolanissa Helsingissä. Alkuvaiheessa työurallaan Westö työskenteli Hufvudstadsbladetissa ja Ny Tid -lehdissä toimittajana. Kjell Westön ensimmäinen runoteos oli vuonna 1986 ilmestynyt Tango Orange. Vuonna 1989 ilmestyi hänen ensimmäinen proosateos, Merkitty ja muita novelleja; tämä teos nimettiin Finlandia -palkintoehdokkaaksi ja vuonna 1990 Kjell Westö sai teoksestaan kirjallisuuden valtiopalkinnon.

Vuonna 1996 ilmestyi Kjell Westön ensimmäinen romaani, Leijat Helsingin yllä, joka olikin silloin hänen läpimurtoteoksensa kirjailijamaailmassa. Seuraavat romaanit,Isän nimeen (2000) ja Lang (2002), olivat molemmat Finlandia -palkintoehdokkaita sekä Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaita. Westö sai neljännestä romaanistaan, Missä kuljimme kerran (2006), Finlandia -palkinnon. Teoksen dramatisoi Kari Heiskanen näytelmäksi – ensi-ilta oli 3.4.2008 - Helsingin kaupunginteatterin suurelle näyttämölle, mutta teoksen pohjalta tehtiin samoin vuonna 2011 samanniminen elokuva ja televisiosarja, jonka ohjasi elokuvaohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja Peter Lindholm (s. 12.1.1960). Peter Lindholm filmatisoi myös Westön romaanin, Leijat Helsingin yllä, vuonna 2001. Missä kuljimme kerran -romaani merkitsi Kjell Westölle myös läpimurtoa Ruotsissa.

Kjell Westön kirjoittamille runsaille ajankuvauksille on hyvin luonteenomaista se, että hän kuvaa tapahtumia tyypillisesti heikkojen ja melko haavoittuvien henkilöiden näkökulmasta. Näin kävi samoin Westön viidennessä romaanissa, Älä käy yöhön yksin (2009), sekä hänen kuudennessa romaanissaan, Kangastus 38 (2013). Kjell Westön teos, Kangastus 38, sijoittuu sekin Helsinkiin ja se on historiallinen kuvaus luokkajaosta. Historiaromaani oli Finlandia- ja August -palkintoehdokas ja kirja voitti vuonna 2014 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Kirja ansaitsi samoin Ruotsin radion romaanipalkinnon. Vielä samana vuonna Kjell Westölle annettiin koko hänen tuotannostaan ruotsalainen Aniara -palkinto sekä Samfundet De Nion suuri palkinto. Kirjan näytelmäversio sai ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä syksyllä 2017.

Kirjailija Kjell Westön teoksia on käännetty yli kahdellekymmenelle eri kielelle ja hän on saanut Svenska litteratursällskapetin palkinnon peräti seitsemän kertaa. Kirjailija ja kääntäjä Katriina Huttunen (entinen Savolainen, s. 1959) on Westön luottosuomentaja. Huttusen käännöstuotantoon luuluvat samoin muiden muassa Karl Ove Knausgårdin, Peter Sandströmin, Jussi Adler-Olsenin ja Yahya Hassanin teoksia. Ssyksyllä 2017 julkaistiin Kjell Westön seitsemäs romaani, Rikinkeltainen taivas, joka julkaistiin samaan aikaan ruotsiksi, suomeksi, norjaksi sekä tanskaksi. Tämän romaanin käännösoikeudet myytiin myös Ranskaan, Saksaan ja Hollantiin. Kahdeksas Westön romaani, Tritonus, ilmestyi kesällä 2020 yhtäaikaisesti ruotsiksi, suomeksi, tanskaksi, norjaksi ja viroksi sekä myöhemmin vielä ranskaksi.

Kjell Westö kertoi itse, että häntä kiehtoo kirjailijatyön keskiössä loputun halu selvittää ihmisen mysteeriä sekä kyltymätön halu selvittää, miksi ihmeessä olemme sellaisia kuin olemme ja miksi käyttäydymme kuten käyttäydymme. Kirjailija Kjell Westötä kiinnostaa sekä menneisyys että nykyisyys ja hän haluaa kuvata teoksissaan henkilöhahmoja, jotka eroavat omilla näkemyksillään ja elämänehdoillaan muusta joukosta. Kjell Westö onkin kuvannut kirjoittamisensa syytä näin: ”Koska kutsumattomat, oudot tyypit ilmestyvät päähäni ja alkavat puhua ja tehdä asioita ja haluavat sieltä pois.”

                                      

Kirjailija ja toimittaja Kjell Westö harrastaa kitaransoittoa ja hän on soittanut kitaraa mukana coverbändeissä, kuten Nyrok Dolls. Musiikki ja soittaminen ovat Kjell Westölle mieluisa tapa pitää yllä muistitoimintaa ja erinomainen vastapainoa kirjailijantyölle. Kjell Westön suhde musiikkiin ja kitaransoittoon on syvä ja pitkäaikainen. Vaikka Kjell Westö tunnetaan ensisijaisesti arvostettuna kirjailijana, musiikki on kulkenut hänen mukanaan nuoruudesta saakka.

Kirjailija Kjell Westö soittaa kitaraa muun muassa suomalaisessa kokoonpanossa nimeltä Nyrok Dolls. Kyseessä on pääasiassa toimittajista, kirjailijoista ja muista kulttuurialan ihmisistä koostuva rock-yhtye, joka soittaa cover-musiikkia. Bändissä on mukana myös muita tunnettuja kasvoja, kuten toimittaja Barbara ”Baba” Lybeck (s. 26.12.1966 Parainen) ja Westön veli, kirjailija Mårten Westö (s. 15.5.1967).

Hänen soittamansa musiikki painottuu usein perinteisempään rockiin, popiin ja bluesiin, jotka ovat vaikuttaneet häneen jo nuoruusvuosina 1970- ja 1980-luvuilla. Kjell Westö on kuvaillut soittamista täydelliseksi vastapainoksi yksinäiselle ja henkisesti raskaalle kirjailijantyölle. Soittaessa täytyy keskittyä hetkeen, jolloin ajatukset irtoavat tekstin hiomisesta. Hän on myös maininnut jossakin haastatteluissa, että uusien biisien ja sointujen opettelu on erinomaista aivojumppaa, joka auttaa pitämään muistin virkeänä. Musiikki ei jää pelkästään vapaa-ajalle, vaan se heijastuu vahvasti myös Westön romaaneihin. Hänen teoksensa (kuten Missä kuljimme kerran tai Kangastus 38) sijoittuvat usein eri vuosikymmenten Helsinkiin, ja tarinoissa taustalla soiva musiikki – olipa se jazzia, vanhaa iskelmää tai varhaista rockia – toimii tärkeänä ajankuvana ja tunnelman luojana.

Kjell Westö soitti pitkään kitaraa Nyrok Dolls -kokoonpanossa. Kyseessä oli ainutlaatuinen suomalainen kulttuurikokoonpano, joka perustettiin vuonna 2005. Bändi oli saanut nimensä ja inspiraationsa sarjakuvataiteilija Mauri Tapio Kunnaksen (s. 11.2.1950 Vammala) legendaarisesta Nyrok City -sarjakuvasta. Bändissä soittivat ja lauloivat Westön lisäksi muun muassa kirjailija ja graafikko Mauri Kunnas (laulu ja kitara), sarjakuvapiirtäjä ja humoristi Pasi Eino Heikura (s. 14.4.1963 Karvia, kitara), kirjailija ja toimittaja Pekka Markku Antero Seppänen (s. 15.9.1960 Helsinki, basso) sekä lastenohjelmista tuttu Silja Pauliina Sillanpää (s. 15.11.1975 Hämeenkyrö, laulu).

Kokoonpano keikkaili ahkerasti 20 vuoden ajan pääasiassa kirjallisuustapahtumissa, kirjamessuklubeilla ja pikkujouluissa. Pitkä ja hauska taival tuli päätökseensä loppuvuodesta 2025, jolloin Nyrok Dolls soitti virallisen jäähyväiskeikkansa Tampereen Telakalla.

Vaikka musiikki on taustateemana läsnä monissa Westön kirjoissa, musiikki nousee teoksen varsinaiseksi päähenkilöksi ja kantavaksi voimaksi vuonna 2020 ilmestyneessä romaanissa Tritonus. Kirja kertoo menestyneestä, kuuttakymmentä lähestyvästä kapellimestarista nimeltä Thomas Brander, joka rakentaa saaristoon luksushuvilan. Hän ystävystyy paikallisen koulukuraattorin ja intohimoisen harrastajamuusikon, Reidar Lindellin, kanssa. Kirja käsittelee klassisen musiikin maailmaa, sen paineita ja loistoa, mutta asettaa sen vastakkain Lindellin edustaman juurimusiikin, rockin ja balladitradition kanssa. Westö loi kirjan julkaisun yhteydessä jopa omia soittolistojaan avaamaan romaanissa soivien kappaleiden merkitystä lukijoille.

Kjell Westö on eronnut ja hänellä on kaksi aikuista poikaa avioliitostaan. Kjell Westö puhuu varsin sujuvasti viittä eri kieltä ja hän osaa sen lisäksi myös jonkin verran lukea muutamaa muuta kieltä. Westön suurin vapaa-ajan innostuksensa on musiikki, mutta nuorempana Kjell Westö oli innokas vapakalastaja, jossa ominaisuudessa hän tuli muistuttaneekseen nuoruutensa suosikkinäyttelijää Paul Leonard Newmania (s. 26.1.1925 Shaker Heights, Ohio, Yhdysvallat ja k. 26.9.2008 Westport, Connecticut, Yhdysvallat).

Kjell Westön romaani Lang valittiin marraskuussa 2006 Impac Dublin -kirjallisuuspalkinnon vuosittaiselle ”pitkälle listalle”, jolla oli 138 kirjaa. Stadin Slangi ry nimesi Kjell Westön Stadin Kundiksi vuonna 2007. Vuonna 2008 Kjell Westö sai Pro Finlandia -mitalin. Valtion kirjallisuustoimikunta myönsi Kjell Westölle viisivuotisen taiteilija-apurahan elokuussa 2010. Vuonna 2018 Westölle ojennettiin Ruotsin akatemian Suomi -palkinto. Mikko Joensuu sävelsi alkuvuodesta 2018 rajoitettuna vinyylipainoksena ilmestyneen kappaleen Alä käy yöhön yksin. Kappale perustuu Kjell Westön vuonna 2009 ilmestyneessä Älä käy yöhön yksin -romaanissa esiintyneeseen samannimiseen kappaleeseen. Vuonna 2019 esitettiin romaanin Riikinkeltainen taivas dramatisointi. Romaanista kuvattiin vuonna 2020 myös ruotsinkielinen elokuva ja televisiosarja, jonka ohjasi elokuvaohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja Claes Bertel Olsson (s. 28.11.1948 Helsinki). Elokuvan ensi-ilta oli marraskuussa 2021. Samoin romaani Tritonus dramatisoitiin; se esitettiin Kkansallisteatterin Vallilan -näyttämöllä vuonna 2022 näytelmäkirjailija, dramaturgi ja teatteriohjaaja Michael Gad Baranin (s. 13.6.1963 Turku) dramatisointina ja käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja Johanna Freundlichin (s. 16.9.1977 Helsinki) ohjaamana.

Olli Ahvenlahti & New Quintet 

Olli Ahvenlahti.

Pianisti, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Olli Ahvenlahti & New Quintet saatiin Tampere G LiveLabiin vierailulle keskiviikkona 2.9.2026. Olli Antero Ahvenlahti (s. 6.8.1949 Helsinki) toimi 1990-luvulla Yleisradion kapellimestarina. Vuonna 1975 Suomen Jazzliitto palkitsi Ahvenlahden Yrjö-palkinnolla. Vuonna 2025 Olli Ahvenlahdelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke. Musiikkiurallaan Olli Ahvenlahti on soittanut monien artistien taustalla sekä ollut muun muassa mukana UMO Jazz Orchestrassa ja Suomen jazzmusiikissa voimallisesti mukana 1970-luvulta lähtien. Ahvenlahti on toiminut Helsingin Komediateatteri Arenan kapellimestarina ja kesäkuussa 2008 hän siirtyi vapaaksi taiteilijaksi.

Olli Ahvenlahden New Quintetissä soittavat Ahvenlahden lisäksi Jaakko Lukkarinen (rummut), Ville Herrala (basso), Joonatan Rautio (saksofoni) ja Tero Saarti (tumpetti ja flyygelitorvi). Keskiviikon konsertissa kovassa vedossa oleva bändi soitti ensimmäisellä puoliskolla kolme Ahvenlahden sävellystä: Mirror, mirror, For Dizzy and Lionell ja Cantabile, joka on niin uusi kappale, ettei sitä ole vielä ennätetty edes levyttää. Väliajan ja kohtuullisten virvokkeiden jälkeen bändi jatkoi Olli Ahvenlahden sävellysten soittoa. Vuoroon tulivat konsertin jälipuoliskolla kappaleet: Paint It Blue, The Red Wood Story, Rhythm and Rhymes, The Morning Skyline (uusi, vielä levyttämätön kappale) ja A House in Montagnola.

Jaakko Lukkarinen.

Rumpali ja sovittaja Jaakko Lauri Valdemar Lukkarinen (s. 18.8.1982 Porvoon maalaiskunta) on myös tuore musiikintohtori. Vuonna 2008 Sony Jazz -palkinnolla ja vuonna 2010 Porin Jazzin vuoden taiteilija -palkinnolla huomioitu Jaakko Lukkarinen on soittanut rumpuja monissa jazzkokoonpanoissa, kuten esimerkiksi Jukka Eskola Quintetissä, Dalindéossa, Ricky-Tick Big Bandissä sekä Lukkarisen omassa Jaska Lukkarinen Triossa. Lukkarinen on ollut vahvistamassa useiden artistien ja yhtyeiden komppia, kuten Mikko Kuustosen, Jukka Perkon, UMOn, Rajattoman, Eero Koivistoisen, Erja Lyytisen, Marzi Nymanin ja Susanna Hietalan. Jaakko Lukkarinen on levyttänyt Jaska Lukkarisen Trion kanssa instrumentaalimusiikkia ja hän on julkaissut levyt Trane Ear ja Natural Terrain, joiden säveltäjinä ovat toimineet muun muassa Jaakko Lukkarinen ja Jussi Kannaste.

Olli Ahvenlahti & Ville Herrala.

Turkulainen basisti Ville Herrala (s. 1979) aloitti musiikkiharrastuksen seitsemänvuotiaana pianonsoitolla. Kaksi vuotta myöhemmin Herrala vaihtoi pianon klassiseen kitaraan, jota hän opiskeli Turun konservatoriossa opettajanaan Marianne Gardberg. Vasta 13-vuotiaana Ville Herrala aloitti basso-opintonsa Jan Engblomin ohjauksessa. Klassisen kitaran Herrala vaihtoi 16-vuotiaana kontrabassoon, jota Herralalle opetti tuolloin Olli Lehtinen. Kontrabassosta tulikin sitten Ville Herralan pääsoitin. Herrala on opiskellut Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolla vuodesta 2000 opettajinaan ainakin Ape Anttila, Christian Spering, Scott Colley, Palle Danielsson ja Matt Penman. Vuosina 2002-2003 Herrala opiskeli Göteborgissa Anders Jorminin johdolla. Vuonna 2010 Ville Herrala valmistui musiikin maisteriksi.

Ville Herrala on soittanut monissa yhtyeissä, kuten muun muassa Jukka Eskola Soul Trio + 1, Jukka Perko Jazztet, Innan 10+, Teemu Viinikainen Trio, Esa Pietilä Trio, Tokka, Mikko Hassinen Muuntaja, Ahava, Joonatan Raitio, Aleksi Ahoniemi Quartet, Reactor-5, Teemu Mattsson Quintet, Korma, Piirpauke, Jukka Perkon Viisikko ja U-Street All Stars. Herrala on esiintynyt muun muassa Benny Golsonin, John Tchicain, Joshua Redmanin, Jerry Bergonzin, Uri Cainen, Jim Blackin, Ben Monderin, Phil Markowitzin ja Cuong Vu:n kanssa.

Joonatan Rautio.

Jazzmuusikko Joonatan Raution (s. 12.9.1973 Kuusankoski) pääinstrumentti on saksofoni. Raution edustamina tyylilajeina ovat jazzmusiikin ohella myös useat muut, varsinkin rytmimusiikin genret. Rautio on samoin soittanut sekä levyttänyt useiden yhtyeiden kanssa. Joonatan Rautio on tehnyt monille äänitteille sovituksia ja hän on samoin tuottanut levyjä. Rautio opiskeli vuosina 1993-1995 Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Myöhemmin hän opiskeli Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolla, josta Joonatan Rautio valmistui vuonna 2003 musiikin maisteriksi.

Joonatan Rautio on tehnyt yhteistyötä muun muassa Jukkis Uotila Bandin, Pentti Lasasen Big Bandin, Varre Vartiaisen Almost Standardsin, Sami Saari & Sonicsin, Jussi Lehtonen Quintet/Quartetin, Koko Jazz Orchestran, Jussi Fredriksson Jazz Warsin, Markus Ketola Rewiredin, Timo Hirvonen Brasillian Heartin, Markus Niittynen Bandin, Joonas Metsäkylä Skogby Quintein, Koe Peri & Perilän, Tessa Virta Oskesterin, Janne Maarala Good Spiritin, SuomiSolmun, Freda4:n, Big Brotherin, Caipirinhan, Laura Sippola & Tuen, Ves Rainin, Riverside Rascalsin, Jenny Robson Bandin, Visa Oscar Groupin, Kari Setälä Quartetin, DDT Jjazzbandin, Universal Big Bandin (Norja), His Master Noisen, Soul Connectionin, Higher Group Vocalsin ja Gospel Helsingin kanssa.

Joonatan Rautio on soittanut useiden kotimaisten sekä ulkomaisten huippumuusikoiden kanssa. Näitä ovat mm. Jim Beard, Tim Hagans, Randy Brecker, Jon Balke, Jukkis Uotila, Peter Erskine, Mike Stern, Frank McComb, Adam Nussbaum, Jeff ”Tain” Watts, Dave Liebmann, Jesse van Ruller, Lars Danielsson, Anders Jormin, Mark Soskin, Ron McClure, Dana Hall sekä UMO Jazz Orchestra. Tämän lisäksi Rautiolla on useita omia kokoonpanoja.

Tero Saarti, Joonatan Rautio ja Ville Herrala.

Tero Saarti (s. 28.6.1971) on UMO Jazz Orchestran pitkäaikainen jäsen ja häntä on kutsuttu Suomen funkeimmaksi trumpetistiksi. Tero Saarti opiskeli trumpetinsoittoa Kuopion Konservatoriossa vuosina 1983-1990, jonka jälkeen hän jatkoi opintojaan Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Vuonna 1993 Tero Saarti liittyi jäseneksi UMO Jazz Orchestraan. Hän osallistui vuotta myöhemmin UMOn ja Natalie Colen kiertueelle. Seuraava merkittävä kiertue toteutui vuonna 1996 UMOn ja Manhattan Transferin kanssa. Tero Saartin viimeaikaisia kokoonpanoja Olli Ahvenlahti Quintetin lisäksi ovat olleet Riku Niemi Orchestra, Jussi Fredriksson Busy Turtles, Antti Rissanen Jukebox Band, Sofia Finnilä, Annamaria Rinne & Quintet, Vaigla-Saarti-Vaigla, Espoo Big Band ja Koko Jazz Orchestra.

Smyrnan holokausti 

Kreikkalaisten kansanmurhan viimeinen vaihe tapahtui Smyrnassa (İzmir) syyskuussa 1922, kun kemalistijoukot tunkeutuivat kaupunkiin ja osallistuivat ryöstö-, raiskaus- ja verilöylyorgioihin, jotka kohdistivat hyökkäyksensä kaupungin kristittyyn väestöön, pääasiassa kreikkalaisiin ja armenialaisiin. Sen jälkeen he polttivat kaupungin maan tasalle. Termi Smyrnan holokausti viittaa Smyrnan väestön, joka oli tuolloin enemmistöltään kristittyä, joukkoteurastukseen sekä tulipaloon, joka tuhosi kaupungin täysin.

İzmirin kaupunki sijaitsee İzmirinlahden, Egeanmeren rannalla, Kızılçullujoen suistossa. Paikallinen liiketoiminta keskittyy Konakin kaupunginosaan, Karantina ja Güzelyali ovat isoja asuinalueita. Nykyisen keskustan eteläpuolella sijaitsee Kadifekale eli vanha kaupunki. Kaupungin paikalla on jälkiä asutuksesta viimeistään 2000-luvulta eaa. Smyrnan kaupungin ensimmäiset asukkaat olivat aiolialaisia – yksi antiikin Kreikan pääheimoista - siirtokuntalaisia ja myöhemmin kaupungin asuttivat joonialaiset. Kaupunki joko lakkasi olemasta tai ainakin taantui myöhemmällä arkaaisella kaudella noin 500-luvulla eaa., mutta kaupunki rakennettiin uudelleen klassisen kauden lopulla 300-luvulla eaa. Antiikin Smyrnan kaupunki kukoisti varsinkin hellenistisellä ja roomalaisella kaudella, jolloin kaupunki oli merkittävä satama- ja kauppakaupunki.

Vanhalta ajalta 1920-luvulle saakka Smyrnan kaupungin asukkaista noin puolet oli kreikkalaisia. Osa kreikkalaisista turkkilaistui, vaikka suurimmalla osalla kaupungin väestöstä oli edelleen kreikkalaisia esi-isiä. Kaupungissa oli jo tuolloin noin ¼ väestöstä turkkilaisia. Alle neljäsosa kaupungin väestöstä oli armenialaisia. Tämän lisäksi kaupungissa asui pienempi määrä juutalaisia, amerikkalaisia ja eurooppalaista alkuperää olevia ns. levanttilaisia. Egeanmeren helmenä tunnettu kaupunki oli vuosisatojen ajan kosmopoliittinen satamakaupunki sekä hyvin kukoistava kauppapaikka.

Ensimmäisen maailmansodan mentyä Sèvresin rauhansopimuksessa 10.8.1920 kaupunki ympäristöineen luovutettiin Kreikalle. Ympärysvaltojen tarkoituksena oli Osmanivaltakunnan jakaminen pienempiin osiin, sillä sitä pidettiin liian heikkona ylläpitämään rauhaa. Jo aseleposopimuksessa Turkille asetettiin tiukat rauhanehdot. Sèvresin rauhansopimuksessa Smyrnan kaupunki lähiseutuineen sekä suurin osa Itä-Traakiaa oli luovutettava Kreikalle. Lisäksi Armenia sai merkittäviä aluelaajennuksia ja itsenäisen Kurdistanin luominen esitettiin yhtenä mahdollisuutena. Istanbul ja useita muits Turkin osia oli ympärysvaltojen miehittäminä jo aseleposopimuksesta vuodesta 1918 lähtien. Kreikan saamista lisäalueista huolimatta Kreikka ei allekirjoittanut eikä ratifioinut rauhansopimusta, vaan se vaati itselleen lisää niitä Osmanivaltakunnan alueita, joissa asui kreikankielistä väestöä. Turkki ei kuitenkaan Ranskassa tehtyä rauhansopimusta hyväksynyt ja Kreikkakin hyökkäsi Smyrnasta syvemmälle Turkin sisämaahan.

Mustafa Kemal Atatürk.

Turkin armeija kenraali Mustafa Kemalin Atatürk (s. 1881 Thessaloniki ja k. 10.11.1938 Istanbul) johdolla valloitti 9.9.1922 Smyrnan ja syyllistyi kreikkalaisten ja armenialaisten vainoamiseen siellä. Turkin armeija sytytti 13.9.1922 İzmirin armenialaiskaupunginosan palamaan. Suotuisten tuulten ja bensiinillä valeltujen katujen ansiosta tulipalo levisi myös kreikkalaisten asuttamaan kaupungin keskustaan. Ainakin 100 000 ihmistä sai surmansa tässä tuhopoltossa ja sitä edeltäneessä kansanmurhassa. Satoja tuhansia ihmisiä jäi tämän vuoksi kodittomiksi ja he lähtivät pakolaisiksi Kreikkaan. Mmustafa Kemalin voitto itsenäisyyssodassa takasi Turkin itsenäisyyden ja Sèvresin rauhansopimus korvattiin Lausannen sopimuksella, jossa Turkki sai takaisin Kreikalle menettämänsä alueet Anatoliassa ja Itä-Traakiassa.

George Horton.

Ottomaanien valtakunnan aikana turkkilaiset kutsuivat Smyrnaa nimellä Gâvur İzmir (uskomaton Smyrna) sen suuren kristityn väestön vuoksi. Smyrnan konsulin, yhdysvaltalaisen George Hortonin (s. 11.10.1859 Waynen piirikunta, New Yyork, Yhdysvallat ja k. 5.6.1942) mukaan Smyrnassa oli tuhon aikaan vähintään 400 000 asukasta, joista 165 000 oli turkkilaisia, 150 000 kreikkalaisia ​​ja 25 000 armenialaisia. Loput koostuivat juutalaisista, italialaisista, ranskalaisista, brittiläisistä ja muista kansallisuuksista.

Ottomaanien valtakunnan kreikkalaisten yhteisöjen fyysisen tuhon ilmapiirissä Kreikka liittyi ensimmäiseen maailmansotaan vuonna 1917 liittoutuneiden puolella ja saapui Smyrnaan 15. toukokuuta 1919 sopimuksen mukaisesti liittoutuneiden kanssa.

Arthur James Balfour.

Britannian ulkoministeri Arthur James Balfour (s. 25.7.1848 Whittingehame, East Lothian, Skotlanti ja k. 19.3.1930 Woking, Surrey, Englanti) totesi 11. toukokuuta 1919 päivätyssä sähkeessä:

Thomas Woodrow Wilson.

"Välttääkseen levottomuudet ja kristittyjen joukkomurhat Smyrnassa ja sen ympäristössä, Yhdysvaltojen 28. presidentti Thomas Woodrow Wilson (s. 28.12.1856 Staunton, Virginia, Yhdysvallat ja k. 3.2.1924 Washington, Yhdysvallat), pääministeri David Lloyd George (s. 17.1.1863 Manchester, Englanti ja k. 26.3.1945 Caernarfinshire, Wales) ja herra Georges Benjamin Eugéne Clemenceau (s. 28.9.1841 Mouilleron-en-Pereds, Vendée, Ranska ja k. 24.11.1929 Pariisi, Ranska) ovat päättäneet miehittää kaupungin ja linnoitukset liittoutuneiden joukkojen toimesta. Kreikkalaiset joukot ovat matkalla Smyrnaan ja turkkilaiset kutsutaan luovuttamaan linnoitukset maihinnousujoukolle."

Georges Benjamin Eugéne Clemenceau.

Vaikka Kreikan armeijaa pidettiin Smyrnan monien kristittyjen väestöjen vapauttajana, nationalistiset turkkilaiset pitivät sitä hyökkäyksenä, ja lopulta sota johti Kreikan armeijan ja Mustafa Kemalin komennon alaisten nationalistijoukkojen välille .

Vaikka liittoutuneet alun perin tukivat Kreikkaa, se hylättiin myöhemmin, ja sen armeija eristettiin ja joutui hyökkäyksen kohteeksi. Kemalistien joukot lopulta kukistivat Kreikan armeijan, mikä sai sen vetäytymään kohti Länsi-Anatoliaa. Ilman suojaa ja kostotoimien pelossa tuhannet ottomaanien kristityt seurasivat armeijaa.

Smyrnasta 14. syyskuuta lähetetyssä tiedotteessa kuolonuhrien määräksi kirjattiin noin 1 000, ja tuntematon määrä kuolleita ja edelleen loukussa paloalueella. Lontoosta  15. syyskuuta lähetetyssä uutisessa lainattiin amerikkalaisen avustusjärjestön virkamiestä, joka sanoi kuolonuhrien määrän olleen vähintään 120 000. Yhdysvaltain  Smyrnan konsuli George Horton arvioi, että tulipalossa kuoli ainakin 100 000 ihmistä. Kuolonuhrien  määrä oli kuitenkin todennäköisesti huomattavasti suurempi. Vaikka liittoutuneiden sotalaivat alun perin kieltäytyivät evakuoimasta terrorin koettelemia pakolaisia ​​säilyttääkseen puolueettomuutensa, ne lopulta pelastivat eloonjääneet pakolaiset, jotka kuljetettiin Kreikkaan. Amerikkalaisen lähteen mukaan tuolloin evakuoitiin 213 480 eri kansallisuuksia edustavaa pakolaista.

Lukuisien silminnäkijäkertomusten perusteella on kiistatonta, että turkkilaiset olivat vastuussa Smyrnassa syyskuussa 1922 tehdyistä laajoista julmuuksista. Joissakin piireissä on kuitenkin edelleen epäilystä siitä, kuka oli vastuussa kaupungin polttamiskäskyjen antamisesta ja mikä oli  rooli sen tuhoamisessa.

Mehmed Nureddin Paşa. 

Mehmed Nureddin Paşa (s. 1873 Bursa ja k. 18.2.1932 Istanbul), joka oli Smyrnan sotilaskomentaja kaupungin tuhoutuessa, tunnettiin fanaattisuudestaan ​​ja julmuudestaan ​​kreikkalaisia ​​ja armenialaisia ​​kohtaan. Mustafa Kemalin elämäkerran kirjoittaja Andrew James Alexander Mango (s. 14.6.1926 Istanbul, Turkki ja k. 6.7.2014 Lontoo, Englanti) toteaa, että Smyrnaan saavuttuaan Nureddin " oli päättänyt kostaa " . Turkkilaisen historioitsija Süleyman Külçen mukaan Nureddin oli vastuussa tulipalosta. Turkkilainen toimittaja ja kirjailija Falih Rifki Atay (s. 26.12.1893 Istanbul ja k. 20.3.1971 Istanbul) toteaa, että ilman Nureddinia Smyrnan tapahtumat olisivat päättyneet hyvin eri tavalla. 

Smyrnan kaupungin palaessa Mustafa Kemal näki tapahtumat ja osoittaen tulta julisti, että se oli "...merkki siitä, että Turkki on puhdistettu pettureista, kristityistä ja ulkomaalaisista ja että Turkki on turkkilaisten puolella." 

Hän totesi myös: "Anna sen palaa, anna sen romahtaa." 

 Mikko Tapio Alatalo

Mikko Alatalo.

Vuonna 1990 sanoittaja ja taiteilija Juha Harri Vainion kuolinvuonna perustettu Juha Vainion rahastio – rahastoa hallinnoi Kotkan kaupunki ja vuonna 1954 perustettu Suomen Musiikintekijät -yhdistys – jakaa vuosittain merkittäville suomalaisille sanoittajille Kotkan Meripäivillä Juha Vainio -palkinnon. Palkinnon rahallinen suuruus on 6 000 euroa – markka-aikaan palkinnon rahallinen arvo oli 30 000 markkaa. Ensimmäinen Juha Vainio -palkinto jaettiin vuonna 1991 taiteilija Juhani Juice Leskiselle (vuoteen 2006 Pauli Matti Juhani ”Juice” Leskinen, s. 19.2.1950 Juankoski ja k. 24.11.2006 Tampere). Vuonna 2005 muusikko Mikko Tapio Alatalo (s. 1.5.1951 Kuivaniemi) ja mainosmies Harri Mikael Rinne (s. 13.6.1948 Salo) palkittiin ensimmäisenä työparina Juha Vainio -palkinnolla. Mikko Alatalo on ollut mukana tekemässä yli 700 musiikkikappaletta, joista monet kappaleet ovat hyvin tunnettuja lauluja.

Mikko Alatalo & Harri Rinne.

Mikko Alatalo syntyi Oulun lääninsairaalassa ja hänen kotipaikakseen merkittiin äidin silloisen kotipaikan mukaan Kuivaniemi. Kuitenkin lapsuutensa Alatalo vietti Kiimingin Alakylässä. Hän on perheensä ainoa lapsi. Mikko Alatalon isä oli pienviljelijä ja taksikuljettaja Jaakko ”Jaska” Alatalo (1924-2007) ja äiti Anna-Liisa Alatalo (o.s. Soini, 1926-2011). Mikko Alatalo lähti koulutielleen Alakylän kansakoulussa vuonna 1958. Jo seitsemänvuotiaana Mikko Alatalo eksyi musiikin harrastajaksi, lun hänen Kaisa-tätinsä hankki hänelle huuliharpun. Kaksi vuotta myöhemmin sama täti osti Mikolle Landola -kitaran. Nuori Mikko Alatalo kuunteli mielellään aikakauden iskelmiä, varsinkin Olavi Virran ja Tapio Rautavaaran laulutulkintoja. 12-vuotiaana hän tutustui ja innostui englantilaisen Beatlesin musiikkiin. Hän jäljensi toivelauluvihkoista Beatlesin hittilauluja ja alkoi itsekin laulaa niitä.

Mikko Alatalo opiskeli koulunsa ylimääräisillä musiikkitunneilla musiikin teoriaa sekä vielä myöhemmin hän opiskeli itsekseen nuottien lukemista ja kirjoittamista Tampereen kaupunginorkesterin (1942-1967) kontrabassonsoittaja Yrjö Oksalan (1917-1990) ansiokkaasta kaksiosaisesta musiikinteorian teoksesta, Musiikin perusteet (I Nuottikirjoitus ja II Rytmioppi, Fazer). Eipä aikaakaan, kun Mikko Alatalo osti itselleen puoliakustisen sähkökitaran ja perusti poikakavereidensa kanssa kotitalon vintille yhtyeen. Hän järjesti samoin Kiimingin keskikoulussa vuonna 1966 folk -klubia, jossa laulettiin muun muassa Bob Dylanin (oik. Robert Allen Zimmerman, s. 24.5.1941 Duluth, Minnesota) protestilauluja.

Musiikin ohella Mikko Alatalo viihtyi kirjojen ja urheilun parissa. Alatalon kotitalon kupeessa oli perheen isän raivaama oma urheilukenttä. Talvikaudella Mikko Alatalo harrasti muun muassa jääpalloa. Vuonna 1970 Mikko Alatalo kirjoitti Ylioppilaaksi Tuiran yhteiskoulusta, josta ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat jo keväällä 1960. Alatalon poliittinen tietoisuus heräsi hänen lukioaikaan Teiniliiton toiminnassa. Teiniliitto syntyi nimellä Suomen Oppikoulujen Toverikuntien Liitto oppikoulujen yläluokkalaisten toverikuntien kattojärjestöksi 4.6.1939 ja vuonna 1943 nimi muuttui Ssuomen Teiniliitoksi. Merkittäviksi asioiksi Mikko Alatalolle tulivat luonnonsuojelu, kolmas maailma ja eriarvoisuutta vastaan kamppaileminen sekä kotimaassa että ulkomaillakin.

Juice Leskinen.

Yleisradion TV2:n Ajankohtaisen kakkosen toimittajat televisiossa herättivät yhteiskunnallisia ongelmia ruotivilla teemoillaan Mikko Alatalon halun pyrkiä opiskelemaan Tampereen yliopistoon tiedotusoppia. Vuonna 1970 Mikko Alatalo alkoi opiskella yhteiskuntatieteitä Tampereen yliopistossa ja Ttampereella hän tutustui samoin Juice Leskiseen ja Harri Rinteeseen, joista varsinkin Harri Rinteestä tuli Alatalon pitkäaikainen lauluntekijäparinsa. Mikko Alatalo suoritti yhteiskuntatieteiden kandidaatin paperin vasta vuonna 2011.

Alatalo työskenteli TV2:n ohjelmissa opiskelujensa ohella. Alkuun hän teki Yleisradion TV2:lle lastenohjelmia. Alatalo teki myös toimittajan tehtäviä sanomalehti Kalevassa vuonna 1971. Hän oli TV-uutisten toimittaja kolmen vuoden ajan vuosina 1972-1974. Sittemmin hän päätyi lukioaikanaan ihailemaansa Ajankohtaiseen kakkoseen toimittajaksi ja ohjelman välillä korvanneen Tasavallassa tapahtuu -makasiiniohjelman pariin vuosiksi 1975-1976. Tuohon samaan aikaan nousi hänen Maalaispoika oon -levy valtakunnassa menestykseen ja Alatalo jätti toimittajan työt ajankohtaisohjelmassa. Hänen televisioura kuitenkin jatkui vielä Iltatähti- ja Hittimittari -ohjelmissa toimittajana. Näistä varsinkin Iltatähti oli aikanaan merkittävä ohjelma. Mikko Alatalo juonsi vielä 1980-luvun lopussa MTV3 -kanavalle ohjelmaa Jukebox sekä 1990-luvun alussa hän teki Anna Hanskin kanssa TV2:n musiikkiohjelmaa Rififi. Vuosina 1995-2002 Mikko Alatalo laulatti ihmisiä Tammerkosken sillalla -nimisessä ohjelmassa; samaisessa ohjelmassa vieraili noin 70 kotimaan artistia.

Coitus Int -yhtyeen Mikko Alatalo, Harri Rinne ja Juice Leskinen perustivat vuonna 1971 ja tämän kokoonpanon Mikko Alatalo jätti vuonna 1974. Vaikka Mikko Alatalo jätti Coitus Int -yhtyeen ja yhtye hajosi vuonna 1975, Alatalo teki nimellä Mikko Alatalo & Coitus Inc. Myöhemmin vielä levyjä. Tässä kokoonpanossa oli mukana samoin kitaristi Heikki Johannes Silvennoinen (s. 27.4.1954 Sääminki ja k. 18.12.2024 Pälkäne), jonka yhtye Tabula Rasa teki keikkoja Mikko Alatalon kanssa vuosina 1975-1977. Alatalo kuului samoin vuonna 1977 Harri Rinteen, Juice Leskisen ja Veltto Virtasen muodostamaan underground -henkiseen Välikausitakki -yhtyeeseen, joka ennätti julkaista yhden singlen ja yhden albumin.

Tabula Rasa.

Mikko Alatalo perusti Harri Rinteen kanssa vuonna 1977 kustannusyhtiö ALR -musiikin. Jätettyään taakseen konkurssiin menneen Love Records-levy -yhtiön Alatalo siirtyi Tommi Liuhalan Hi-Hat -levymerkille, jossa häneltä julkaistiin kunnianhimoinen, maaseudusta sekä muuttoliikkeestä kertovan trilogian, Lauluja Siirtomaa-Suomesta. Trilogiaan kuuluivat levyt Yhdentoista virran maa (1978), Iso joki tulvii (1981) ja III tasavallan vieraana (1982). Mikko Alatalo pitää näitä levytyksiään oman uransa parhaina. Alatalo jatkoi näyttelijä Raimo Grönbergin kanssa maalaispoikien tarinaa vuonna 1986 Lähiorapsodiassa (Syntynyt lähiössä) ja Iso jako -kabareessa vuonn 1994, jonka pohjalta tehtiin myös albumi, Herraksi synnytään. Alatalo siirtyi lopulta rokimmasta ilmaisusta kohti iskelmämusiikkia 1970-luvun lopussa. Hän tavoitti suuren kansansuosion neljällä Syksyn Sävel -voittokappaleellaan, jotka olivat Vicky Lee (1978), Rikoo on riskillä ruma (1980), Mummoni ja moukarinheitto (1981) sekä Minna (1986).

Mikko Alatalo on puuhastellut muun muassa mainosmusiikkia ja esimerkiksi ihmissuhdeballadeita, kuten laulu Ihmisen ikävä toisen luo (1980) ja lastenlauluja, luten Känkkäränkkä (1981). Mikko Alatalon levyttämiä hittisävelmiä ovat olleet laulut, kuten Rokkilaulaja, Viivy vielä hetki, Leuhkat eväät ja Tytöt tahtoo pitää hauskaa. Mikko Alatalolle on ojennettu kultalevyt albumeista Maalaispojan rallit (1980), Eläimiä suomalaismetsissä (1981) ja Senaattori ja boheemi (2004), jälkimmäinen albumi on tehty yhdessä Juice Leskisen kanssa. Alatalon pitilähteä vuonna 1981 Esko Koivumiehen (s. 1951) säveltämällä laululla Taitaa tulla kesä Interviisuihin Puolan Sopottiin, mutta tuolloin festivaali peruttiin Puolan poikkeustilan vuoksi.

Mikko Niskanen.

Elokuvaohjaaja Mikko Niskanen pyysi vuonna 1982 Mikko Alataloa ja Harri Rinnettä tekemään musiikkia elokuvaansa Ajolähtö. Samana vuonna Alatalo ja Martti Kalevi ”Masi” Luoma (s. 1956) saivat valtion säveltaidepalkinnon elokuvan nimikappaleesta sekä lauluista Isänmaan toivot ja Jolsa jätkä. Mikko Alatalo on levyttänyt samoin ruotsiksi omia laulujaan albumilla En lantis är jag (1984) ja singlen Stanna lite längre vuonna 2011. Tämä kappale oli ruotsinkielisen Radio Vegan toivelistaykkönen kolme kuukautta. 2000-luvulla Mikko Alatalo palasi juurilleen ja hän teki kolme albumia rakstamaansa kantrimusiikkia, joissa hän jatkoi maaseudun muuttoliikkeen ja maaseudun teemojen käsittelyä. 2000-luvulla Mikko Alatalo on levyttänyt Sulo Eerikki Aittoniemen (s. 11.7.1936 Ikaalinen ja k. 16.6.2016 Tampere) kanssa albumit Hevosmiesten reseptit (2003) ja Harmaa Ferguson (2006) nimellä Suti & Alatalo.

Vuonna 2015 Mikko Alatalo vieraili Mansesterin ”Tampere II” -kappaleella. Vuonna 2019 kappale myi kultaa, jolloin Mansesteri ja Mikko Alatalo luovuttivat kappaleen kultalevyn Tampereen kaupungin pormestari Lauri Matias Lylylle (s. 20.2.1953 Seinäjoki). Petri Nevalainen kirjoitti vuonna 2011 Mikko Alatalosta 280-sivuisen kirjan nimellä Joviaali ilmiö. Tuntematon Mikko Alatalo (Helsinki-kirjat). Elokuussa 2020 ilmestyi Docendon julkaisema, Tuomas Marjamäen kirjoittama 560-sivuinen elämäkertakirja, Hän hymyilee kuin Mikko.

Mikko Alatalon yli 700 levyttämästä laulusta noin 600 laulua on tehty yhdessä Harri Rinteen kanssa. Itse hän on tehnyt noin sata laulua ja Juice Leskisen kanssa yhdessä tehtyjä lauluja on muutamia kymmeniä. Vuonna 2021 opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Suomi-palkinnon Mikko Alatalolle pitkästä ja merkittävästä musiikkiurasta ja musiikkitaiteilijoiden tekijänoikeuksien puolustamisesta. Vuonna 2021 Alatalo julkaisi 70-vuotisjuhlansa kunniaksi tupla-CD:n ja tuplavinyylialbumin sekä kymmenen CD:n boksin, Suomalainen reissupoika (ALRCD-054). Nämä kokoelmat olivat tuottaja-äänittäjä Yrjö Mikael ”Mika” Sundqvistin (s. 22.2.1947 Kihniö ja k. 7.8.2021 Kihniö) viimeisiä miksaustöitä ennen hänen poismenoaan syyskesällä 2021. Musiikkituottaja Tommi Antero Liuhala (s. 1946) masteroi nämä levyt. Vuonna 2021 Yleisradio lähetti dokumenttiohjelman, Maailma, jossa kasvoin, joka kertoo Mikko Alatalon laulujen ja sanoitusten kautta hänen sukupolvensa tarinaa maalta kaupunkeihin. Mikko Alatalolle myönnettiin toukokuussa 2023 musiikkineuvoksen arvonimi.

Mika Sundqvist.

2000-luvulla Mikko Alatalo lähti mukaan politiikkaan kansanedustajana. Hänet valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuoden 2003 vaaleissa keskustan edustajana sekä uudestaan vuosina 2007, 2011 ja 2015. Alatalo ei enää asettunut ehdolle vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Vuodesta 2003 Mikko Alatalo on ollut jäsen eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa, tulevaisuusvaliokunnassa ja Yleisradion hallintoneuvostossa. Vuodesta 2009 lähtien Alatalo on istunut myös Tampereen kaupunginvaltuustossa. Kausi 2017-2021 jäi Alatalon viimeiseksi samoin kunnallispolitiikassa.

Mikko Alatalo on ollut vuodesta 1995 avioliitossa Seija Alatalon (o.s. Marttila) kanssa. Heillä on kaksi poikaa. Lisäksi Alatalolla on kaksi poikaa aikaisemmasta vuonna 1973 alkaneesta avioliitosta Marja Mattilan kanssa, joka teki itsemurhan vuonna 1992. Kaikki neljä poikaa ovat samoin mukana musiikkibisneksessä. Kalle Alatalo soittaa kitaraa Hauli Bros -yhtyeessä, Aaro soittaa Kormus -bändissä ja Eero Lataus -yhtyeessä. Esikoispoika Jaskan tytär Ronja on näyttelijä.

Ronja Alatalo.

Mikko Alatalo on harrastanut nuoresta asti laskettelua ja hän toimi vuosina 1982-1989 Tahkovuorella vakinaisena hiihdonopettajana sekä samoin hän kiersi pitämässä lapsille hiihtokouluja ympäri Suomen aina 1990-luvulle saakka. Alatalon harrastuksia ovat olleet myös kajakkimelonta ja vuorivaellukset. Vuonna 1999 Alatalo kiipesi suomalaisryhmän kanssa Afrikan korkeimmalle huipulle Kilimanjarolle (5895 metriä). Mikko Alatalo sai julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tuomion huumeiden käytöstä jäätyään kiinni Tampereen ylioppilastalolla vuonna 1979.