Johan Vilhelm Snellman 

Johan Vilhelm Snellman.

Valtiomies, filosofi, kirjailija ja sanomalehtimies Johan Vilhelm Snellman (s. 12.5.1806 Tukholma, Ruotsi ja k. 4.7.1881 Kirkkonummi) oli fennomaani, joka teki merkittävästi työtä suomenkielen aseman ja mm. Suomen markan käyttöönoton suhteen. Snellmania pidetään siksi yleisesti yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä sekä Suomen kansallisfilosofina. Johan Vilhelm Snellman syntyi Patience -laivalla Tukholman satamassa vuonna 1806 ruotsinkielisille vanhemmille. Isä oli merikapteeni Kristian Henrik Snellman (s. 28.12.1777 Piippola ja k. 22.5.1855 Haukipudas), jonka isä oli Piippolan kappalainen Gerhard Snellman (s. 28.11.1748 Tervola ja k. 7.1.1803 Tyrnävä) ja äiti Anna Kristina Snellman (o.s. Ståhlberg, s. 25.2.1747 Muhos, Oulu ja k. 20.2.1813 Oulu). Johan Vilhelm Snellmanin äiti ja merikapteeni Kristian Henrik Snellmanin aviopuoliso oli Maria Magdalena Snellman (o.s. Röring, s. 12.7.1779 Pyhäjoki ja k. 18.6.1814 Karleby).

Kristian Henrik Snellman.

Kristian Henrik Snellman avioitui sangen varhain pohjoispohjalaisen Maria Magdaleena Rönningin kanssa. Tukholmaan he muuttivat opiskelun vuoksi vuonna 1806. Snellmanin perhe asui Tukholman Södermalmin kaupunginosassa, jossa tapasi asua samoin useita muita merimiehiä ja heidän perheitään. Kristian Henrik Snellman oli viehättynyt kristilliseen ja swedenborgilaiseen filosofointiin. Varsinaiseksi ammatikseen kuitenkin Kristian Henrik Snellman valitsi merenkulun ja hän valmistui merikapteeniksi Tukholmassa. Johan Snellmanin vanhemmat muuttivat vuonna 1813 merkittävään kauppa- ja merenkulkukaupunki Kokkolaan, kun Suomi oli liitetty vuonna 1809 Venäjään. Johan Snellmanilla oli veljinä Christian Gerhard ja Carl August sekä sisarina Magdalena, Maria ja Anna. Äiti-Magdalena kuoli valitettavasti Annan synnytykseen 34-vuotiaana vuonna 1814. Johan Vilhelm Snellman asui Kokkolassa vuosina 1813-1816.

Johan Vilhelm Snellman aloitti yksityisen opintonsa Kokkolassa. Ouluun tätinsä Anna Jakobina Piponiuksen (s. 3.2.1780 ja k. 6.6.1836 Oulu) luokse Johan Vilhelm Snellman muutti asumaan vuonna 1816. Oulussa hän aloitti myös opintonsa yliopistoon valmistavassa kaupungin triviaalikoulussa. Oulun triviaalikoulu toimi vuodesta 1682 vuoteen 1842 ainoana Pohjois-Suomessa yliopistoon valmistavana kouluna. Anna Piponiuksen kerrotaan erään kerran sanoneen Johan Vilhelm Snellmanille: ”Jos sinusta tulee hyvä, sinusta tulee oikein kelpo mies, mutta muussa tapauksessa sinusta tulee aikamoinen roisto, sillä keskinkertaista sinusta ei tule.” Ruotsinkielinen Johan Vilhelm Snellman oppi Oulun kaupungissa koulukavereidensa avustuksella suomenkielen. Kaikki kesät hän asui kouluaikanaan vanhimman tätinsä, Elisabet Magdalena Montgomeryn (o.s. Snellman, s. 23.2.1775 Piippola ja k. 2.4.1837 Rantsila) luona Rantsilassa.

Oulun tulipalo.

Vuonna 1822 tulipalo tuhosi melkein koko Oulun kaupungin triviaalikouluineen. Johan Snellman sai koulukavereidensa tavoin koulun päättötodistuksen suorittamatta normaalia päästötutkintoa. Tulipalo alkoi varhain aamuyöllä 23.5.1822 värjärimestari Papen lähellä raatihuonetta rantaa sijainneesta talosta. Tulipalo levisi hyvin nopeasti tuhoten edetessään useita puutalokortteleita sekä Sofia Magdalenan kirkon puurakenteet. Kirkon kiviseinien sisään rakennettiin myöhemmin nykyinen Oulun tuomiokirkko. Tulipalon sammuttua melkein koko kaupunki oli tuhoutunut maan tasalle. Yli 3 000 oululaista jäi ilman kotia, kun 330 rakennusta tuhoutui täysin tai lähes täysin ja vain 65 rekennusta saatiin säästettyä.

Johan Snellman vietti kesällä 1822 lomaansa Alahärmässä, jonne hänen isänsä oli muuttanut mentyään avioliittoon uuden vaimonsa, Katariina Sofia Snellmanin (o.s. Ahla, s. 21.12.1798 Lumijoki ja k. 27.11.1879 Alahärmä) kanssa. Johan Snellmanin äitipuolella oli Rautalammilla asuva nuorempi sisar nimeltä Anna Kristiina (s. 8.7.1801 Lumijoki ja k. 11.7.1883 Impilahti), joka toisinaan poikkesi vanhempaa sisartaan tapaamassa Alahärmässä. Johan Snellman oli tuolloin vain 16-kesäinen, mutta tämä ei estänyt häntä ja vanhempaa Annaa rakastumasta toisiinsa sekä menemästä kihloihin keskenään. Anna Kristiinalla oli kuitenkin kaksi kilpakosijaa, jotka halusivat tuhota nuorten rakastavaisten yhteyden varastamalla sekä tuhoamalla heidän kirjeensä. Rakastavaisille kilpakosijat samoin kertoivat aivan perättömiä asioita toisistaan.

Johan Ludvig Runeberg.

Elias Lönnrot.

Johan lähtikin sitten vielä 16-vuotiaana opiskelemaan Keisarilliseen Turun Akatemiaan. Täysin samaan aikaan omat opintonsa Keisarillisessa Turun Akatemiassa aloittivat myös häntä vanhemmat kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg (s. 5.2.1804 Pietarsaari ja k. 6.5.1877 Porvoo) ja lääkäri Elias Lönnrot (s. 9.4.1802 Sammatti ja k. 19.3.1884 Sammatti). Johan Snellmanin ystäväpiiriä Turussa olivat samoin Johan Kjemmer (k. 4.1.1833 Pariisi), meteorologi Johan Jakob Nervander (s. 23.2.1805 Uusikaupunki ja k. 15.3.1848 Helsinki) sekä taiteilija Fredrik Cygnaeus (s. 1.4.1807 Hämeenlinna ja k. 7.2.1881 Helsinki). Opiskelijoiden piirissä Turun Akatemiassa syntyi Turun romantiikaksi kutsuttu liike. Liike nojasi pohjoismaiseen sekä saksalaiseen romantiikkaan, joka vetosi historiaan ja tunteeseen. Turun opiskelijat esittelivät suomalaisen rahvaan ja kansan kulttuurin ruotsinkielisille sivistyneille. Näin opiskelijat alkoivat kiinnostua suomalaisuudesta ja suomenkielestä. Kirjailija, sanomalehtimies, historiantutkija ja poliitikko Adolf Ivar Arwidson (s. 7.8.1791 Padasjoki ja k. 21.6.1858 Viipuri) vaati toimia suomalaisuuden henkiin herättämiseksi, sillä hänen mielestään samaa kieltä puhuvat muodostavat yhtäläisen kokonaisuuden, jota yhdisti ”sisäinen sielu ja ajatuksen side, joka on kaikkia ulkonaisia yhdistyksiä mahtavampi ja lujempi”. Adolf Ivar Arwidson tunnetaan erityisesti hänen tokaisustaan: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia”.

Johan Snellman opiskeli Turun Akatemiassa teologiaa sekä historiaa, kreikkaa, latinaa ja maailmankirjallisuutta. Hieman myöhemmin hän opiskeli myös fysiikkaa ja muitakin luonnontieteitä. Johan Snellmanin opettajana toimi filosofian ja historian professori sekä rehtori Johan Henrik Avellan (s. 18.12.1773 Viapori ja k. 3.9.1832 Helsinki). Vuonna 1870 Johan Henrik Avellan valmistui ylioppilaaksi. Vuonna 1795 professori Henrik Gabriel Porthan (s. 8.11.1739 Viitasaari ja k. 16.3.1804 Turku) tarkisti Johan Henrik Avellanin pro gradu -tutkielman Turun Akatemiassa. Johan Avellan valmistuikin vielä samana vuonna filosofian maisteriksi. Avellan kirjoitti ensimmäisen ruotsinkielisen väitöskirjan saksalaisesta filosofista, Georg Wilhelm Friedrich Hegelistä (s. 27.8.1770 Stuttgart ja k. 14.11.1831 Berliini). Vuonna 1812 Johan Avellan nimitettiin professoriksi ja hän toimi samalla käytännöllisen filosofian vt. professorina vuosina 1811-1812 sekä 1824-1827. Johan Avellanin väitöskirja oli Öfversigt af ryska språkets bildning, jonka tarkasti akatemian Venäjän historian ja kirjallisuuden sekä venäjänkielen dosentti Eric Gustaf Ehrström (s. 29.5.1791 Luoto ja k. 25.4.1835 Pietari).

Eric Gustaf Ehrström.

Tovereidensa kanssa Johan Vilhelm Snellman perehtyi Turun romantiikkaan liittyviin aatteisiin, mutta he halusivat jättää politikoinnin vain taka-alalle, sillä Adolf Ivar Arwidson oli ryvettynyt itse politiikassa ja siksi erotettu virastaan vallankumouksellisten kirjoitustensa vuoksi. Opiskelijanuorukaiset eivät kaivanneet samanlaista kohtaloa itselleen. Johan Snellman sai Turun Akatemiassa opiskellessaan sangen pysyviä kansallisromanttisia vaikutteita, mutta romantikoista hänet erotti lopulta se, että häntä kiinnosti historian sijaan tulevaisuus sekä kansojen henkinen toiminta.

Johan Vilhelm Snellman halusi aluksi papiksi ja siksi hän satsasi varsinkin teologian opintoihin. Yleensä tutkinnon suorittanut sai ammatin ja viran melko nopeasti valmistumisen jälkeen. Johan Snellman ei voinut kuitenkaan ilmoittautua pappistutkintoon, sillä hän hän ei ollut vielä saavuttanut siihen vaadittua 22 vuoden ikää. Snellmanin opettajan, käytännön filosofian professori Johan Jakob Tengströmin (s. 22.10.1787 Kokkola ja k. 11.4.1858 Helsinki) ohjauksesta Snellman vaihtoi siksi pääaineekseen filosofian. Johan Snellman toimi kotiopettajana eri puolilla Suomea rahoittaakseen omia opintojaan. Näin hän sai kokemusta opettamisesta, seurapiirien tapakulttuurista sekä ravitsevaa ravintoa, johon opiskelijoilla ei suinkaan välttämättä ollut aina varoja. Snellman harrasti väittelyä, šakinpeluuta sekä huilunsoittoa.

Turun tulipalo vuonna 1827.

Turun tulipalossa syyskuussa 1827 tuhoutui osa Turun Akatemiasta ja sen kokoelmista. Venäjän keisari Nikolai I päätti siirtää sittemmin Akatemian Helsinkiin, jossa lokakuussa 1828 alkoi sen toiminta nimellä Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto. Johan Vilhelm Snellman suorittikin stipendiaattitutkinnon ja hän keskittyi sitten Hegelin filosofiaan. Yhdeksän vuotta kestäneen opiskelujakson päätteeksi Johan Snellman valmistui vuonna 1831 filosofian kandidaatiksi. Snellman promovoitiin maisteriksi vuonna 1832. Johan Vilhelm Snellman kirjoitti väitöskirjansa, Dissertatio academica absolutismum systematis Hegeliani defensura 1835, joka käsitteli saksalaisen filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegelin (s. 27.8.1770 Stuttgart, Württemburgin herttuakunta, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja k. 14.11.1831 Berliini, Preussin kuningaskunta) aatemaailmaa.

Georg Wilhelm Friedrich Hegel.

Radio-orkesteri

Ensimmäinen Radio-orkesteri.

Toukokuun 29. päivänä vuonna 1926 perustettiin O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradio -yhtiö Helsingissä. Vuonna 1923 perustetulta Suomen Radioyhdistykseltä hankituilta laitteistoilla Suomen Yleisradio aloitti ensimmäisen lähetystoimintansa 9.9.1926 studiosta, joka sijaitsi Helsingissä osoitteessa Unioninkatu 20. Tätä päivää pidetään yleisesti Yleisradion syntymäpäivänä, vaikka vuonna 1928 vasta Yleisradion lähettämiä ohjelmia pystyi kuuntelemaan koko maassa. Tästä alkoi pirteä maanlaajuisen verkon kehittäminen ja rakentaminen. Pian tultaessa 1930-luvulle Yleisradion verkko jo niin laaja, että sen lähetyksiä pääsi kuulemaan 100 000 suomalaisessa kodissa. Suomen valtio otti vuonna 1934 Yleisradion toiminnan hoitaakseen. Tuoreen yhtiön nimeksi muodostui Oy Yleisradio Ab. Yhtiön nimi varastettiin Puolustusvoimilta, jossa yleisradiolla tarkoitettiin kaikkien kuultavissa olevaa radiolähetystä. Yleisradion vanhin vielä tallessa oleva ohjelma on vuodelta 1935 presidentti Pehr Evind Svinhufvudin (s. 15.12.1861 Sääksmäki ja k. 29.2.1944 Luumäki) uudenvuodenpuhe.

Alexis Gustaf Maximilian af Enehjelm.

Aivan alusta lähtien musiikin osuus Yleisradion lähetyksissä oli hyvin merkittävä. Oman kortensa tässä asiassa kantoi yhteiseen kekoon lähetystoiminnan alkuaikojen kuuluttajana toiminut oopperalaulaja Alexis Gustaf Maximilian af Enehjelm (s. 2.10.1886 Hämeenlinna ja k. 19.7.1939 Helsinki) ja hänen omat musiikilliset mieltymyksensä. Enehjelmin vanhemmat olivat everstiluutnantti Gustaf Emil af Enehjelm ja Hedvig Mathilda Alfthan. Alexis af Enehjelm kävi Hämeenlinnan lyseota ja siirtyi sitten Haminan kadettikouluun valmistuakseen upseeriksi. Enehjelm jatkoi opintojaan kadettikoulun lopettamisen jälkeen Helsingissä ja hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1906 Nya svenska läroverket Helsinforsista. Muutaman vuoden opiskeltuaan humanistisia aineita Helsingin yliopistossa Enehjelm aloitti ulkomailla lauluopinnot.

Alexis af Enehjelm opiskeli laulua Wienissä sekä Münchenissä vuosina 1909-1913. Hän piti Wienissä ensimmäisen ulkomaisen konserttinsa vuonna 1914. Vuosina 1914-1919 hän opetti Helsingin musiikkiopistossa laulua sekä piti samanaikaisesti laulukonsertteja. Suomalaisessa Oopperassa hän lauloi vuosina 1919-1920, minkä jälkeen hän otti kiinnityksen Darmstadin hovioopperaan vuosiksi 1920-1924. Tämän jälkeen hän lauloi jälleen vuoteen 1931 saakka Suomalaisessa Oopperassa. Alexis af Enehjelm hallitsi kaikkiaan 50 eri oopperaroolia. Vuodesta 1926 lähtien Alexis af Enehjelm työskenteli samoin Yleisradion kuuluttajana sekä toimittajana. Jo ennen Yleisradion perustamista Enehjelm työskenteli Suomen Radioyhdistyksen kuuluttajana ja ohjelmanhankkijana.

Radio-orkesterin kapellimestareita: Toivo Haapanen, Erik Cronvall, Erkki Linko ja Nils-Eric Fougstedt.

Yleisradio lähetti vuoden 1926 kuluessa radioaaltojen kautta kaikkiaan seitsemän Helsingin kaupunginorkesterin sinfoniakonserttia, 39 soitinsooloesitystä, 63 lauluohjelmaa sekä neljä oopperaesitystä ja näiden lisäksi paljon muutakin musiikkia. Jo seuraavana vuonna 1927 huolta herätti Yleisradiossa päivittäisen laajan musiikkitarjonnan kirjava laatu sekä epätasaisuus, joka oli vailla omaa linjaa tai suunnitelmallisuutta. Siksi Yleisradiossa päädyttiin siihen, että Yleisradiossa tarvittiin oma orkesteri vastaamaan pääosasta radion laadukkaasta musiikkiesityksestä. Asiat laitettiin heti vireille ja Yleisradion johtokunta hyväksyi 13.4.1927 uuden orkesterinsa kokoajaksi sekä kapellimestariksi kolmen ehdokkaan joukosta Erkki Edvard Lingon (vuoteen 1906 Lindroth, s. 27.2.1893 Tampere ja k. 23.11.1966 Tukholma). Erkki Linko toimi toimi Radio-orkesterin kapellimestarina vuodet 1927-1952.

Robert Westerlund.

Vuosina 1916-1927 Erkki Linko toimi pianistina ja orkesterinjohtajana ravintoloissa sekä elokuvateattereissa. Linko opiskeli musiikkia Helsingin musiikkiopistossa vuosina 1920-1922 ja hän teki myös opintomatkan Keski-Eurooppaan vuonna 1930. Erkki Linko työskenteli vuosina 1944-1952 samoin Yleisradion nuottikirjaston hoitajana ja vuosina 1948-1949 hän johti apteekkari, musiikkikauppias ja musiikkikustantaja Robert Emil Westerlundin (s. 15.1.1859 Oulu ja k. 5.6.1922 Helsinki) konserttitoimistoa Helsingissä. Sveitsiläisen turkkuri Eduard Fazerin poika, Konrad Georg Fazer (s. 30.4.1864 Helsinki ja k. 7.10.1940 Helsinki) osti yhdessä Robert Westerlundin kanssa Anna Melanilta musiikkikaupan vuonna 1897, joka perustettiin Helsingin Aleksanterinkadulle vuonna 1884.

Hugo Huttunen.

Yleisradion uuden kymmenhenkisen Radio-orkesterin ensimmäinen yhteissoitto radioitiin suorassa lähetyksessä 1.9.1927 ja orkesteri soitti tuolloin täysin suomalaista musiikkia. Radio-orkesterin solistina tuolloin soitti orkesterin oma viulisti ja toinen konserttimestari, Hugo Hjalmar Huttunen (s. 27.3.1900 Helsinki ja k. 16.8.1958 Helsinki). Hugo Huttusen vanhemmat olivat kivityömies Otto Wilhelm Huttunen ja Wilhelmiina Laitinen. Huttusen aviopuoliso oli vuodesta 1929 lähtien Aili Lemmikki Luoto. Hugo Huttunen suoritti musiikkiopintoja kapellimestari Robert Kajanuksen (s. 2.12.1856 Helsinki ja k. 6.7.1933 Helsinki) perustamassa Helsingin filharmonisen orkesterin orkesterikoulussa vuosina 1911-1914 sekä Martin Wegeliuksen (s. 10.11.1846 Helsinki ja k. 22.3.1906 Helsinki) vuonna 1882 perustamassa Helsingin musiikkiopistossa Léon Nauwinckin ohjauksessa. Vuosina 1929-1958 Huttunen oli Suomen yleisradion orkesterin toinen konserttimestari sekä Sibelius-kvartetin toisen viulun soittaja vuosina 1927-1958. Hugo Huttunen esiintyi samoin Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa kamarimuusikkona. Hugo Huttunen sai Director musices -arvonimen vuonna 1951.

Erik Johan Cronvall.

Suomen Yleisradion ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat viulistit Erik Johan Cronvall (s. 3.4.1904 Helsinki ja k. 5.9.1979 Helsinki) ja Hugo Huttunen, alttoviulisti Eero Kaarlo Juhani Koskimies (vuoteen 1909 Forsman, s. 22.7.1897 Sääksmäki ja k. 21.9.1959 Helsinki), sellisti Tauno Korhonen (s. 1898), kontrabasisti Paavo Pättiniemi, joka muistetaan Tampereen orkesterin merkittävänä basistina ja jäätyään Tampereen orkesterista pois vuonna 1936, hänen tilalleen basistiksi tuli Muisto Peura. Radio-orkesterin huilistina soitti Väinö Littonen, klarinetistina Harald Mannerström, lyömäsoittajana Gustav Svensson sekä urkuharmonissa Uuno Arpiainen.

Sellisti Tauno Korhonen.

Toinen toimintavuosi alkoi Radio-orkesterin laajentumisella kahdella soittajalla, sillä orkesteriin liittyivät trumpetisti Aleksanteri Wilkko (s. 14.2.1882 ja k. 8.6.1932) sekä pasuunan- ja sellonsoittaja Vilho Sten Sarmas (s. 10.3.1903 Helilä, Kymi ja k. 15.5.1982 Helsinki). Yleisradioon nimitettiin musiikkipäälliköksi Radio-orkesterin ylikapellimestariksi musiikintutkija Toivo Haapanen (s. 15.5.1889 Karvia ja k. 22.7.1950 Asikkala) syksyllä 1929. Toivo Haapanen opiskeli viulunsoittoa päästyään ylioppilaaksi sekä musiikin teoriaa Helsingin filharmonisen seuran orkesterikoulussa vuosina 1907-1911. Haapanen valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1918 ja hän väitteli tohtoriksi vuonna 1925. Toivo Haapanen toimi Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuosina 1929-1950 ja tämän lisäksi hän oli Yleisradion musiikkipäällikkö vuoteen 1946 saakka. Hän toimi myös Helsingin yliopiston dosenttina sekä vielä myöhemmin ylimääräisenä professorina vuosina 1946-1950.

Aleksanteri Wilkko.

Toivo Haapasen ylikapellimestarikaudella Radion sinfoniaorkesteri sai lähes nykyiset mittasuhteet ja sen lisäksi radion musiikkitoiminta vakiintui hänen musiikkipäällikkökaudellaan. Kapellimestarina Toivo Haapanen edisti suomalaisen musiikin esilletuloa. Orkesterinjohtajana Toivo Haapanen vieraili Pohjoismaissa ja Baltian maissa sekä Saksassa, Unkarissa, Puolassa ja Italiassa. Hän kokosi konserttimatkojensa ohjelmiston pääasiassa uudesta suomalaisesta musiikista. Toivo Haapanen tutki Suomen keskiaikaisia liturgisia fragmentteja vuosilta 1050-1522, kaikkiaan yli neljää tuhatta pergamenttilehteä, joita säilytetään Helsingin yliopiston kirjastossa. Haapanen kirjoitti samoin kattavan teoksen Suomen musiikin historiasta, Suomen Säveltaide vuonna 1940. Hän toimi myös vuosina 1919-1929 Iltalehden musiikkiarvostelijana. Vuosina 1936-1940 Toivo Haapanen oli Suomen Säveltaiteilijoiden liiton puheenjohtaja ja valtion säveltaidetoimikunnan puheenjohtajana hän toimi vuosina 1943-1950. Toivo Haapanen kuului Musiikin tietokirjan toimituskuntaan vuonna 1948. Ylikapellimestari Toivo Haapasen sisar oli kirjailija, kirjallisuustutkija, suomentaja ja filosofian kunniatohtori Tyyni Maria Tuulio (o.s. Haapanen, vuosina 1917-1933 Tallgren, s. 28.8.1892 Karvia ja k. 9.6.1991 Helsinki) sekä poika, Tuomas Jaakko Haapanen (s. 29.12.1924 Helsinki ja k. 8..2024), joka oli Sibelius-Akatemian viulunsoiton professori, kapellimestari, opettaja ja rehtori.

Toivo Haapanen.

Toivo Haapanen esitteli Yleisradion johtokunnalle kiireesti omia näkemyksiään radion orkesterin kehittämisestä ja siitä hyvästä radion orkesteriin uuden toimikauden alkaessa saatiin kokonaista kahdeksan uutta soittajavakanssia. Siten radion orkesteri laajentui 20-henkiseksi kokoonpanoksi ja sillä vahvuudella saatiin jo aikaan oikeaa orkesterisointia varsin pienen orkesterin sijaan. Syksyllä 1930 saatiin Radio-orkesterin kokoa eli soittajien määrää kasvatettua 24 muusikkoon. Radio-orkesterin rivit täydentyivät 1930-luvun puolivälissä oboistilla sekä fagotistilla. Vuosi 1938 toi mukanaan orkesteriin vielä lisää uusia soittajavakansseja, joiden myötä talvisodan alla Radio-orkesterissa oli jo 33 soittajaa.

 Olli Antero Ahvenlahti (40. osa)

Olli Ahvenlahti.

Juha Harri Vainio ja Olli Antero Ahvenlahti ehtivät yhdessä luoda kolme laulua. Ensimmäinen näistä yhteisistä lauluista syntyi euroviisuehdokkaaksi vuonna 1984 ja sen nimi oli Pieni hymy. Seuraavan laulun he tekivät yhdessä Ere Kokkosen jouluohjelman Joulupukki pulassa tunnuslauluksi ja viimeisenä yhteistyönä Kultainen Leija -kilpailuun laulu Kun tunteet kuljettaa. Kilpailu poiki Olli Ahvenlahdelle hieman aikaa yhteistyötä laulajatar Arja Korisevan kanssa. Kilpailukappale Kun tunteet kuljettaa otettiin mukaan Arja Korisevalle tehdylle albumille, Me kaksi vain, joka levynä sai jopa platinalevyn. Olli Ahvenlahti sai sovittaa osan kappaleista, jotka tehtiin Arja Korisevan laulamalle joululevylle.

Jaakko Salo.

Arja Korisevan levytuottajana toimi tuolloin tuottaja, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Jaakko Elias Salo (s. 22.2.1930 Viipuri ja k. 13.6.2002 Helsinki). Jaakko Salossa oli eräs valtavan hieno piirre ihmisenä; hän ei milloinkaan halunnut tuoda itseään tai omaa tekemistään esille, vaan halusi pysyä pikemminkin ”harmaana eminenssina” tapahtumien taustalla. Jaakko Salon perhe muutti talvisodan vuoksi Varkauteen, jossa Jaakko soitti jo ensimmäisessä yhtyeessä. Ylioppilaaksi päästyään Jaakko Salo opiskeli Helsingin yliopistossa musiikkitiedettä ja opintorahojaan sai tienasi mm. ravintolassa soittamalla viihdemusiikkia ruokailijoiden mieliksi. Salo aloitti pian Ronnie Kranckin (s. 13.5.1931 Helsinki ja k. 1.1.2014 Porvoo) yhtyeessä soittamisen. Muusikkouransa ohella Ronnie Kranck toimi äänittäjänä Akkuteollisuuden Neitsytpolku 1:n studiolla sekä Finnvox-studiossa.

Ronnie Kranck.

Jaakko Salolla oli vuosina 1956-1964 oma yhtye ja yhtyeen solisteina lauloivat Seija Karpiomaa-Myllys (s. 4.7.1932 Viipuri ja k. 28.6.2002 Helsinki) sekä Vieno Hellevi Kekkonen-Sauri (s. 6.9.1934 Karttula). Salo toimi levytyspäällikkönä Harry Emanuel Zwi Orvomaan (vuoteen 1944 Orscholik, s. 14.3.1927 Helsinki ja k. 9.9.1990 Helsinki) johtamassa Scandia -levy-yhtiössä ja siellä hän vaikutti paljon jazziskelmän kehitykseen maassamme. Orvomaan vanhemmat olivat Rachel (o.s. Fiedler) ja Alter Samuel Orscholik; äiti oli takkikauppias, jolla oli liike Fredrikinkadulla Helsingissä ja isällä oli pukutehdas Star. Scandia-Musiikki oli Suomen ensimmäinen kustantamo ja levy-yhtiö, joka käytti kuukausipalkkaisia sanoittajia ja suomentajia. Heitä olivat mm. Saukki eli Niilo Sauvo Pellervo Puhtila (s. 27.4.1928 Helsinki ja k. 2.11.2014 Helsinki) ja Juha Harri ”Junnu” Vainio (s. 10.5.1938 Kotka ja k. 29.10.1990 Gryon, Sveitsi).

Sauvo Puhtila.

Juha Vainio.

1960-luvulla Jaakko Salo oli tärkeä taustavaikuttaja Jukka Jalmari Virtasen (s. 25.7.1933 Jämsänkoski ja k. 1.9.2019 Helsinki), Aarre Olavi Elon (s. 21.9.1934 Helsinki ja k. 17.2.2022 Helsinki) ja Matti Kaarlo ”Pikkis” Kuuslan (vuoteen 1935 Granlund, s. 7.8.1933 Helsinki ja k. 22.11.2018 Espoo) VEK -tuotantoryhmän takana. 1970-luvun alkupuolella Scandian siirryttyä Finnlevyn omistukseen Jaakko Salo alkoi Finndisc -levy-yhtiön tuotantopäälliköksi. Siten Salosta tuli myös säveltäjä Toivo Kärjen työkaveri ja seuraavina vuosina Jaakko Salo sovittikin paljon juuri Toivo Kärjen sävellyksiä sekä johti studioissa niiden levytyksiä.

Jukka Virtanen.

Jukka Virtanen, Aarre Elo ja Matti Kuusla.

Jaakko Salo oli myös Uuden Iloisen Teatterin perustajajäseniä; hän toimi UIT:n revyiden musiikin sovittajana, käsikirjoittajana ja kapellimestarina vuosina 1979-2002 kuolemaansa saakka. Pentti Oskari Kankaan (s. 20.5.1943 Uusikaupunki) vuonna 1966 Rauman opettajaseminaarilla perustama Seitsemän Seinähullua Veljestä oli UIT vakio-orkesterina vahvistettuna 29 vuoden ajan vuosina 1979-2007. Samoin Jaakko Salolla oli hyvin tärkeä osuus Juha Vainion elämän loppupuolen tuotannon sovittamisen kanssa. Salo ei välittänyt paljoakaan esiintyä sooloartistina, mutta monissa projekteissa hän toimi säveltäjänä, sovittajana sekä pianistina. Jaakko Salo oli myös sovittajana monissa Unto Uuno Monosen (vuoteen Uuno Unto Mononen, s. 23.10.1930 Muolaa ja k. 28.6.1968 Somero) tangoissa levytyskuntoon ja hän saattoi useita Monosen kyhäelmiä lopullisiksi kappaleiksi.

Unto Mononen.

Jaakko Salo tunnettiin Pertti Spede Pasasen elokuvien ”hovisäveltäjänä”. Kaikkiaan Jaakko Salo ennätti tehdä elokuvamusiikkia 44 elokuvaan elämänsä aikana. Yhdessä Sauvo Puhtilan ja Eino Johannes Virtasen (s. 10.12.1925 Helsinki ja k. 26.11.1999 Helsinki) kanssa Salo ideoi ”Saukki & Oravat” -laulut, jossa Eino Virtasen ääni muutettiin pikkuoravien ääneksi. Jaakko Salon sävellystuotanto jäi hieman varjoon hänen omien työkiireidensä vuoksi sovittajana. Parhaiten hänen sävellyksistään muistetaan varmaankin Hortto Kaalo -yhtyeen esittämät Kättä päälle ja käsirahaa ja Toto toi, veto vei, Dannyn eli Ilkka Johannes Lipsasen (s. 24.9.1942 Pori) laulama Seitsemän kertaa seitsemän, Simo Salmisen tutuksi tekemä Pornolaulu ja tietysti Saukin ja Oravien levyttämä Jöröjukka-rock sekä Pikkuoravien hyppyrilinko. Vuonna 1998 Jaakko Salo palkittiin Pro Finlandia -mitalilla.

Marjatta Leppänen.

Eino Virtanen.

Jaakko Salon ensimmäisen vaimon kuoltua hän avioitui vielä vuonna 2001 pitkäaikaisen työkaverinsa ja ystävänsä, laulaja ja näyttelijä Vappu Marjatta Leppäsen (s. 24.8.1937 Helsinki) kanssa. Jaakko Salo kuoli itse ”saappaat jalassa” sairaskohtauksen saatuaan Linnanmäen Peacock-teatterin lavalle UIT:n ensi-illan Magiaa mahan täydeltä -revyyn viimeisiin harjoituksiin, jonka esityksissä hänen oli määrä olla kapellimestarina. Jaakko Salon hautapaikka sijaitsee Espoon kirkon hautausmaalla.

Jaakko Salon hautapaikka Espoossa.

Musiikkiohjelmia tehdessään Olli Ahvenlahti sai läheltä seurata MTV:n ja Yleisradion hyvin herkkiä suhteita toisiinsa nähden. Alkujaanhan MTV:n lähetykset tulivat Yleisradion kanavan kautta, mutta Olli Ahvenlahden aloittaessa Yleisradion kapellimestarina vuonna 1990 oli jo tiedossa, että MTV tulee saamaan aivan oman ohjelmakanavan lähetyksilleen muutaman vuoden kuluessa. Tämä uusi ohjelmakanava, MTV3 tarkoitti ohjelma-ajan lisääntymistä sekä MTV:lle että Yleisradiolle. Käytännössä tämä muutos tarkoitti, että musiikin ja viihteen määrä televisiossa lisääntyisi ratkaisevasti. Siitä syystä myös ohjelmien suunnittelutyö vei pari kolme vuotta aikaa tuossa vaiheessa. Pertti ”Spede” Pasasella oli sopimukset molempiin taloihin, joten sen varjolla Olli Ahvenlahtikin pääsi tekemään musiikkia Yleisradiolla Pasasen televisio-ohjelmiin.

Pertti "Spede" Pasanen.

Pian kävi niinkin, että Olli Ahvenlahti pääsi suunnittelemaan omaa television musiikkiohjelmaa. Sen vuoksi hän pääsi tekemään myös käsikirjoittamista, vieraiden hankintaa ohjelmaansa sekä tapaamaan paljon ihmisiä. Aikaisemmin Olli Ahvenlahti oli paljonkin näkynyt televisioruuduissa, mutta hänen ei tarvinnut itse olla äänessä, vain huolehtia musiikin sujumisesta. Aivan ensimmäinen Olli Ahvenlahden oma televisio-ohjelma oli syksylla 1990 aloittanut, Kapellimestarin vieraat. Aarre Elo kertoi Olli Ahvenlahdelle, että Olli olisi ohjelman isäntä sekä juontaja, mutta mikäli hän haluaisi, hän voisi ottaa ohjelmaan mukaan myös toisen juontajan kumppanikseen. Olli tarttui heti tähän tarjoukseen ja valitsi kumppanikseen ohjelmaansa juontamaan myös laulaja, muusikko ja näyttelijä Kati Bergmanin (s. 12.12.1959). Olli piti Katia sanavalmiina ihmisenä ja he tunsivat toisensa jo entuudestaan, sillä Kati Bergman oli jäsenenä Opus 5 -lauluyhtyeessä.

Kati Bergman.

Kapellimestari Olli Ahvenlahti sai omaan televisio-ohjelmaansa melko helposti myös vierailijoita. Useinkin nämä vieraat olivat kyllä jo tuttuja hänelle ennestään. Ohjelmassa vierailivat mm. Pave Maijanen, Karita Mattila ja hyvin pian samoin Vesa-Matti Loiri. Vieraidensa varmaan esiintymisrutiiniin Olli Ahvenlahti saattoi aina luottaa kameroiden edessä. Ohjelmaan tehtiin hyvää musiikkia paljon ja siinä nähtiin samoin mielenkiintoisia vieraita solisteina. Seuraava ohjelma, jossa Olli Ahvenlahti oli vahvasti mukana johtamassa musiikkia ja juontamassa, oli Suomen suosikit. Ohjelma tehtiin puolen tunnin suorana lähetyksenä maanantai-iltaisin. Ohjelma oli tuotannossa syksy- ja kevätkauden. Ohjelmassa ihmiset saivat toivoa solistia esiintymään studioon. Ohjelmassa Olli aina soitti puhelun tai kaksi jollekin solistille ja haastatteli häntä ohjelmassa. Tässä ohjelmassa kävivät esiintymässä mm. puolen tunnin aikana vain yhdessä lähetyksessä laulajat Esko Richard ”Riki” Sorsa (s. 26.12.1952 Helsinki ja k. 10.5.2016 Helsinki), Eero Nikodemus Raittinen (s. 6.10.1944 Helsinki ja k. 16.7.2025 Lohja), Marija ”Muska” Babitzin (s. 28.6.1952 Helsinki), Kai Ahti Rainer ”Kuju” Hyttinen (s. 7.1.1947 Mikkeli) ja Meiju Annele Suvas-Berger (s. 22.1.1959 Helsinki).

Eero Raittinen.

Ohjelma teetti Olli Ahvenlahdella todella paljon työtä etukäteen. Solistien kanssa yhteydet, laulujen valinnat ja sovitusten tekemiset sekä orkesterin harjoituttaminen veivät kovasti aikaa, mutta työkin oli mielenkiintoista ja palkitsevaa. Yhä enemmän Olli Ahvenlahden oma kädenjälki alkoi kuulua ja näkyä ohjelmasuunnittelussa syksystä 1991 eteenpäin aikataulukysymysten vuoksi. Olli Ahvenlahti alkoi silloin käyttää merkittävästi aikaansa sen miettimiseen, kuinka televisioon tulisa tarjolle aina vain parempaa ja laadukkaampaa musiikkiviihdeohjelmaa ihmisiä varten. Hän pyrki koko ajan ohjelmatarjonnan lisäämiseen.

 Invalidiliiton historiaa

Invalidiliiton liittovaltuusto.

Maassamme toimiva etu- ja palvelujärjestö, Invalidiliitto, perustettiin Helsingissä Hämeentiellä 16.1.1938. Paikallisen invalidiyhdistykset lähettivät liiton perustamiskokoukseen 22 edustajaa eri puolilta Suomea ja lisäksi perustamiskokouksessa oli mukana kymmenkunta kutsuvierasta. Kutsuttuna paikalla oli mm. pitkäaikainen sosiaaliministeri Karl-August Fagerholm (s. 31.12.1901 Siuntio ja k. 22.5.1984 Helsinki). Perustetun liiton nimeksi ehdotettiin aluksi Suomen Invalidien Yhdistysten Keskusliitto, mutta yhdistysrekisterissä meni läpi nimi Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto. Nimellään järjestö halusi erottua sotainvalidien muodostamasta järjestöstä. Paljon myöhemmin, vuonna 1971, liiton nimi muutettiin Invalidiliitoksi.

Karl-August Fagerholm.

Uusi perustettu keskusjärjestö alkoi tehtävänsä eli mm. lainsäädännön kehittämistyön, invalidien etujen valvomisen, ammattikasvatuksen edistämisen, tiedotus- ja julkaisutoiminnan, invalidien hyväksi toimivien laitosten aikaansaamisen sekä hätään joutuneiden invalidien tukemisen. Uuden liiton äänenkannattajaksi perustettiin Suomen Invaliidi -lehti vuonna 1938. Jäsenlehden ensimmäiseksi päätoimittajaksi – vuosina 1938-1961 – tuli liiton toiminnanjohtaja, sosiaalineuvos Eino Kullervo Kalervo (s. 28.3.1907 Helsinki ja k. 2.5.1961 Espoo).

Eino Kalervo.

Eino Kalervon vanhemmat olivat teknikko Hans Petter Kalervo ja Irene Amanda Lehtinen. Eino Kalervon aviopuoliso oli vuodesta 1948 lähtien Lea Kyllikki Koskinen. Eino Kalervo opiskeli vuosina 1930-1933 Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Kalervo toimi OTK:n konttoristina vuosina 1934-1935 sekä Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton puheenjohtajana ja liiton julkaiseman lehden päätoimittajana vuodesta 1938 kuolemaansa saakka. Hän vammautui itse vaikeasti varusmiespalveluksensa aikana. Eino Kalervo sai vuonna 1950 sosiaalineuvoksen arvonimen. Kalervo toimi lukuisissa koti- ja ulkomaisissa luottamustehtävissä, kuten mm. pohjoismaisen VNI-invalidijärjestön ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1946-1948 sekä uudestaan vuodesta 1960.

Eino Kullervo Kalervo oli jo ennen Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton perustamista ollut aktiivisesti mukana perustamassa Raajarikkoyhdistyksiä paikallisyhdistyksiksi Tampereella, Turussa, Kuopiossa, Viipurissa, Kemissä, Oulussa ja Lahdessa eli kaikkiaan seitsemässä kaupungissa Suomessa. Raajarikkoisten Työkotiyhdistyksen tilalle perustettiin 16.6.1941 Helsingin Invalidien Yhdistys. Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton perustamiskokouksessa Helsingissä olivat edustettuina Helsingin, Tampereen, Turun, Viipurin, Kemin, Kuopion, Lahden ja Oulun paikallisyhdistykset.

Alkuaikana Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto järjesti 1940-luvulla ammattikursseja sotainvalideille. Espoon Westendin Invalidien ammattioppilaitoksessa alkoi heinäkuussa 1942 ammattikoulutustoiminta Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien liitto ry:n toimesta. Westendin Invalidien ammattioppilaitoksen ensimmäiset opiskelijat olivat sotainvalideja. Westendin ammattioppilaitos antoi opetusta metalli- puutyö- ja puutarha-aloilla. Espoon Westendin Invalidien Ammattioppilaitoksen toiminnot yhdistettiin vuonna 1993 Järvenpään ammattiopiston kanssa. Uusi yhdistetty ammattiopisto sai nimen Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus. Ammattiopiston nimi muuttui vuonna 2014 Validia Ammattioppilaitokseksi.

Espoon Kolmirannan opiskelijoita rentoutuu Nuuksiossa.

Invalidien kotiteollisuuskoulu aloitti toimintansa Espoon Kolmirannassa Nuuksiossa lokakuun alkupuopella vuonna 1945. Espoon Kolmirannassa keskityttiin antamaan opetusta etupäässä naisille. Helsingin Sanomien mukaan ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden aikana Kolmirannan invalidien ammattioppilaitos koulutti ammattiin 640 invalidia. Syksyllä 1965 Kolmirannan invalidien ammattiopistossa aloitti uusi toimistotyölinja, jossa tuolloin opiskeli 81 oppilasta.

Järvenpään Invalidien Ammattihuoltolaitoksesta tuli Suomen suurin erityisammattioppilaitos, jossa oli 300 oppilaspaikkaa ja ammattikoulutusta erityisammattioppilaitoksessa sai lähes pariin kymmeneen eri ammattiin. Järvenpään Ammattihuoltolaitos aloitti toimintansa vuonna 1948 ja Sulkavan oppilaitos käynnistyi vuonna 1950. Ammattiopetus Sulkavalla päättyi vuonna 1987, jolloin oli paineita yhdistää kaikki invalidien ammattikoulutus samaan paikkaan. Nykyään tämä oppilaitos on nimeltään Ammattiopisto Spesia.

Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto kiinnitti 1950-luvulla erityistä huomiota invalidien lääkinnällisen hoidon sekä kuntoutuksen puutteisiin. Liiton Helsinkiin rakennuttama Käpylän Kuntouttamiskeskus vihittiin käyttöön 12.10.1953. Nykyään tämä Käpylän Kuntouttamiskeskus tunnetaan nimellä Validia Kuntoutus. Samoin Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto toteutti laajan ”Lapsihalvauksen tuhot torjuttava” -keräys- ja tiedotuskamppanjan.

Vaikeavammaisten erityisongelmat nostettiin 1960-luvulla entistä voimakkaammin esille Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton toiminnassa. Liitto perusti ensimmäisen työklinikan Järvenpäähän. Tuolloin liitto perusti myös yhteiskuntasuunnittelutoimikunnan liikuntaesteettömyyden huomioon ottamiseksi julkisessa rakentamisessa. Myöhemmin tämä yhteiskuntasuunnittelutoimikunnan nimi vaihdettiin Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalveluksi VYP. Tämän jälken nimeä vaihdettiin vielä Invalidiliiton Esteettömyyskeskukseksi (ESKE). Nykyään esteettömyys on keskeisesti huomioitu liiton toiminnassa.

Vuonna 1971 Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton nimi muutettiin Invalidiliitoksi. 1970-luvun aikana Invalidiliitto kohdisti huomionsa erityisesti vaikeavammaisten asumispalvelujen kehittämiseen. Invalidiliiton palvelutalotoimintaa päästiin ensimmäisenä kokeilemaan entisessä Helsingin Käpylän Kuntouttamislaitoksen majoitustiloissa Kimmontiellä (Käpylän Invakoti) vuoden 1970 alussa. Kuitenkin Invalidiliiton ensimmäinen varsinainen palvelutalo valmistui Joensuuhun. Invalidiliiton Asumispalvelut Oy perusti Validia -asumispalveluyksiköitä eri puolille Suomea. Nämä asumisyksiköt tarjoavat vaikeavammaisille henkilöille turvallisen, itsenäisen asumisen vaihtoehdon.

Invalidiliitto perusti 1980-luvulla Pohjois-Suomeen kuntoutuskeskuksen Rovaniemelle. Kuntoutuskeskus toimii tänä päivänä nimellä Lapin Kuntoutus Oy. Vuonna 2025 kuntoutus- ja asumispalveluja Rovaniemellä tarjoava Lapin Kuntoutus Oy:n omistussuhteet muuttuivat. Invalidiliiton omistama 60 prosentin osuus yhtiöstä myytiin yhtiön toiselle omistajalle, Rovaniemen Veljes-sairaskotisäätiölle ja siten Lapin Kuntoutus Oy siirtyi kokonaan Rovaniemen Veljes-sairaskotisäätiön omistukseen.

Invalidiliiton toimitusjohtaja Janne Juvakka. Vuonna 2023 hänellä oli 144 213 euroa ansio- ja pääomatuloja (Verokoneessa tuloja 395 036 euroa ja veroja 156 114 euroa.)

Invalidiliiton toimitusjohtaja Janne Juvakka kommentoi asiaa seuraavasti: ”Invalidiliitto on päättänyt luopua asumis- ja kuntoutuspalveluiden tuottamisesta ja keskittyy entistä vahvemmin perustehtäväänsä eli fyysisesti vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamiseen, tukeen ja neuvontaan. Lapin Kuntoutus Oy on ansiokkaasti jatkanut perustamamme Invalidiliiton Lapin Kuntoutuskeskuksen perintöä. Uskomme, että omistajuuden siirtyessä täysin paikallisiin käsiin se luo yhtiölle hyvän tulevaisuuden. Meille on tärkeää, että Rovaniemen Veljes-sairaskotisäätiö sitoutuu vammaisten kuntoutuspalveluiden ja toiminnan laadun jatkuvaan kehittämiseen sekä asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvointiin.” Lapin Kuntoutus Oy:n toimitusjohtaja Pia Aikio kertoo asiasta näin: ”Omistussuhteen muutos ei vaikuta Lapin Kuntoutuksen toimintaan ja palveluihin. Työt jatkuvat edelleen.” Lapin Kuntoutus Oy tarjoaa lääkinnällisen, ammatillisen ja gerontologisen kuntoutuksen palveluja sekä laitoshoitoa. Lapin Kuntoutus Oy:n liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 4,2 miljoonaa euroa ja yhtiön palveluksessa oli 48 työntekijää.

Invalidiliiton sopeutumisvalmennuskeskus Lahdessa.

Invalidiliitto perusti Lahteen sopeutumisvalmennuskeskuksen. Alkuajoista lähtien Lahden sopeutumisvalmennuskeskus toimi vajaalla teholla, sillä maksajia ei 850 markan hoitopäivältä maksaville sopeutumisvalmennuskeskuksen kursseille ei tuntunut riittävän. Tulijoita olisi kyllä ollut runsaasti. Lopulta Invalidiliitto luopui myös Lahden Launean sopeutumisvalmennuskeskuksesta. Invalidiliiton järjestötoiminnassa tuli korostetusti paikallisyhdistysten rooli edunvalvontatyössä esille VALTAVA -uudistuksen myötä. VALTAVA -uudistus siirsi sosiaali- ja terveydenhoidon päätöksenteon kunnille. Vuonna 1988 voimaan tullut vammaispalvelulaki korvasi pääosin Invaliidihuoltolain.

Invalidiliiton toiminnan painopiste oli 1990-luvulla järjestötoiminnan kehittämisessä. Invalidiliitto kehitti aluetoimintaa ja jäsenistölle annettiin järjestökoulutusta. Invalidiliiton jäsenille järjestämässä järjestökoulutuksessa vuonna 2007 kävi jo yli tuhat invalidiliiton jäsentä.

2000-luvulla Invalidiliiton on kansainvälistynyt. Invalidiliitto on ollut aktiivisesti mukana mm. EDF:n (European Disability Forum) kautta Euroopan vammaispolitiikassa. Kaakkois-Afrikassa Invalidiliitolla oli kehitysyhteistyöprojekteja. Vuosikymmenen vaikuttamistoiminnassa on Invalidiliitossa nostettu erityisesti esiin esteetön rakentaminen sekä liikkuminen ja vammaisten työllistäminen. Invalidiliiton uusi esteetön toimitalo – malli esteettömästä työpaikasta – valmistui Helsinkiin Mannerheimintielle vuoden 2008 alussa.

Invalidiliiton esteetön toimitalo Helsingissä.

Invalidiliiton toiminnan visiona 2010-luvulla oli yhdenvertainen sekä esteetön Suomi. Invalidiliitto edisti esteettömyyttä laaja-alaisesti. Esteettömyyteen kuuluvat rakennettu ympäristö, liikkumisen ja kommunikaation esteet sekä samoin asenteet.

 Espanjantauti ja COVID- 19 maailmalla ja meillä (3. osa)

Kuinka COVID-19 sitten todennetaan? Jos sinulla esiintyy taudin oireita, sinua kehotetaan heti menemään PCR-testiin, jossa tauti muka todentuu. Valitettavasti tähän testiin sisältyy monia ongelmia, joista meille hyvin huonosti julkisuudessa kerrotaan. DNA-segmentin korostamiseksi PCR-testissä näytettä kuumennetaan aluksi niin, että DNA denaturoituu tai eriytyy kahdeksi yksisäikeiseksi DNA:n pätkäksi. Sitten ”Tag poymeraasi”-entsyymi rakentaa syntetisoiden kaksi uutta DNA-säiettä käyttäen alkuperäisiä säikeitä malleina. Tämä prosessi johtaa alkuperäisen DNA:n monistamiseen ja jokainen uusi molekyyli sisältää yhden vanhan ja yhden uuden DNA-säikeen. Sitten kutakin näistä säikeistä voidaan käyttää kahden uuden kopion luomiseen jne. Uuden denaturoinnin ja syntetisoinnin sykli toistuu jopa 30 tai 40 kertaa, mikä johtaa yli miljardiin tarkkaan kopioon alkuperäisestä DNA-segmentistä.

PCR-testi tunnistaa myös kuolleen viruksen jätettä ja antaa silloin myös positiivisen testituloksen. PCR-testilulos voi olla jopa viikkojen tai kuukausien ajan positiivinen sairastetun viruksen jälkeen; tällöin tämä ihminen ei enää ole vaarassa tartuttaa sairautta eteenpäin. Aikaisemmin PCR-testiä on käytetty virusten tunnistamiseen. Koronataudin testauksessa käytetään viruksen RNA:ta, joka syntetisoidaan tai konventoidaan entsyymien avulla. Suurin osa PCR-testin saamasta kitiikistä kohdistuu valtaosin PCR-testin käyttötapaan. Testin vaihtelevaa kykyä löytää erilaisten organismien (virusten tms.) DNA:ta pystytään manipuloimaan muuttamalla monistussyklien määrää. Monet asiantuntijat, kuten esim. American Frontline Doctors, ovat koettaneet nostaa esille tiedotusvälineissä ongelmaa, joka syntyy, jos testin monistuskertoja on aivan liikaa.

Kardiologi Peter A. McCullough.

Kardiologi Peter A. McCullough (s.29.12.1962 Buffalo, New Yorkin osavaltio) on kirjoittanut PCR-testistä mm. seuraavaa: ”Testausmenetelmä, josta tuli standardi – PCR-testi; tuo testi muuttuu aina vain herkemmäksi… ja niin se saattaa alkaa poimimaan RNA:n jäänteitä, joilla ei ole edes mitään tekemistä COVID-19 kanssa. Jos monistuskertojen lisäämistä jatketaan, testi saattaa alkaa poimimaan jotain, vaikka nenästä… nenässämme on kaikenlaisia viruksia ja bakteereja, joten hyvin äkkiä meillä on ongelmana väärät positiiviset testitulokset.” Samoin kirurgi Richard Urso tähdentää epäkohtia testissä: ”Väärien positiivisten määrä on huikea. Testiin liittyy eräs tekijä, nimittäin syklimäärä (cycle treshold). Kun virusta mahdollisesti sisältäviä näytteitä monistetaan lisäämällä syklimäärää, 20 syklin kohdalla virus-kappaleiden määrä on miljoona kun taas 40 syklillä kappaleita on jo miljardi jne. Nämä näin monistamalla esiin nostetut kokonaisuudet ovat hyvin usein jotain muuta, kuin COVID-19 virusta… PCR-testi on harhaanjohtava ja sitä on käytetty väärin.”

Kary Mullis.

Jopa PCR-testin kehittäjänä Nobelin kemianpalkinnon saanut Kary Mullis (s. 28.12.1944 ja k. 7.8.2019) varoitti aikanaan, että testi ei ole ihanteellinen tarvittavien tautien jäljittämiseen, koska sen avulla tietyllä tavalla käytettynä ”on mahdollista löytää mitä vain kenestä vain”. Kary Mullis ei koskaan ennättänyt COVID-19 taudin aikana kommentoimaan testiään, sillä hän kuoli keuhkokuumeeseen 74-vuotiaana, vain muutama kuukausi ennen pandemian alkua, elokuussa 2019. Monet muutkin toimijat, kuin vain lääkärit, ovat kiinnittäneet huomionsa testausmenetelmän ongelmiin sekä koettaneet tuoda näitä ongelmia vaihtelevasti median kautta yleiseen tietoisuuteen. Esim. itsenäisistä tutkijoista koostuva voittoa tavoittelematon tutkijaryhmä, Swiss Policy Research, on koonnut nettisivuillee erilaisia tekijöitä, jotka muodostavat PCR-testistä ongelmallisen. Heidän artikkelissaan mainitaan mm. testipakettien mahdollinen saastuminen, testin taipumus löytää muita koronaviruksia, ongelmat monistusmäärien kanssa sekä ongelmat testin herkkyyden suhteen.

PCR-testillä ei kyetä erottamaan toisistaan eläviä viruksia ja inaktiivisia – eli ei-tarttuvia – virushiukkasia, minkä vuoksi se ei sovellu diagnostiikan välineeksi. Pakokauhu pandemiasta tappavana ja julmana tautina on luotu mm. käyttämällä liian korkeita syklikynnyksiä. Sillä mitä suurempi CT eli RNA-hiukkasten havainnointii käytettyjen monistussyklien määrä on, sitä suupempi on myös väärän positiivisen tulkinnan mahdollisuus. Maailmalla tutkimuksissa on osoitettu, että saadakseen 100 prosenttisesti vahvistettuja todellisia positiivisia testituloksia, on PCR-testi tehtävä 17 syklillä. Sen syklimäärän jälkeen PCR-testin tarkkuus laskee radikaalisti. Yhdysvalloissa tartuntatautien valvontaan ja ehkäisyyn keskittynyt virasto (CDC) – jonka pääpaikka sijaitsee Atlantassa, Georgiassa – kehotti 2021 helmikuussa laskemaan testauksen syklimäärää 28:aan tai pienemmäksi rokotettujen kohdalla, jotta onnistuisi luotettavammin tutkia tapauksia, jotka ilmenevät rokotteesta huolimatta. Tuolloin moni taho ilmaisi huolensa siitä, kuinka ehdotettu muutos vaikuttaisi tilastoihin ja yleiskuvaan tautitilanteesta. Fimlab esimerkiksi Suomessa käyttää syklimäärää 45, mikä ei anna testissä kovin luotettavia tuloksia.

SARS-CoV-2 PCR-testi kehitettiin kiinalaisten tutkijoiden julkistaman geneettiseen sekvenssiin perustuen sen sijaan, että se olisi perustunut todelliseen eristettyyn tautivirukseen. Näin puuttuva osa tautiviruksen geneettisestä koodista täytyi yksinkertaisesti vain keksiä. SARS-CoV-2:n PCR-testi on hyväksytty maailmalla standardiksi kaikkialla, mutta 22 kansainvälistä tiedemiestä julkaisi 30.11.2020 artikkelin, jossa haastetaan tämä testi ja kyseenalaistetaan se samalla. Samalla nämä tiedemiehet suorastaan vaativat ns. Corman-Drosten-julkaisun poisvetämistä sen sisältämien monien virheiden vuoksi. Corman-Drosten-julkaisu julkaistiin vuorokauden sisällä siitä, kun se toimitettiin Eurosurveillancelle tarkastettavaksi ja siksi sen epäillään ohittaneen myös vertaisarvioinnin.

Maailman terveysjärjestö WHO otti asian myös esille 20.1.2021, mutta tämäkin on meillä Suomessa täysin valtamediassa unohdettu asia. WHO kehotti suhtautumaan PCR-testituloksiin hyvin varovaisesti ja erityisesti kiinnittämään huomiota testien syklimäärään. Suora sitaatti WHO varoituksesta: ”WHO quidance Diagnostic testing for SARS-CoV-2 states that careful interpretation of weak positive results is needed. The cycle treshold (Ct) needed to detect virus is inversely proportional to the patient’s viral load. Where test results do not correspondwith the clinical presentation, a new specimen should be taken and retested using the same or different NAT technology. ”WHO:n ohjeistus SARS-CoV-2-diagnostiikkaan toteaa, että heikkojen positiivisten tulosten huolellinen tulkinta on tarpeen. Viruksen havaitsemiseen tarvittava syklikynnys (Ct-arvo) on kääntäen verrannollinen potilaan viruskuormaan. Tapauksissa, joissa testitulos ei vastaa kliinistä kuvaa, on otettava uusi näyte ja testattava se uudelleen käyttämällä samaa tai eri NAT-tekniikkaa (nukleiinihappotestiä).

Suomessa sairastuu joka ikinen vuosi noin 50 000 ihmistä keuhkokuumeeseen ja näistä noin puolet eli 25 000 ihmistä vaatii sairaalahoidon keuhkokuumeeseensa. Kaikkien influenssien aiheuttaman keuhkokuumeen oireet ovat samankaltaisia ja niiden perusteella ei voi erottaa, mikä virus kulloinkin on kyseessä. Näitä seuranamme vuodesta toiseen viihtyviä erilaisia viruksia ovat mm. Adeno, Boca, Sika, A, B, Corona HKU1, Corona NI63, Vorona Covid-19, Mycoplasma, Rino, Parainfluensa tyypit 1-4 ja RS-virus. Näitä kaikkia edellä mainittuja viruksia tilastoitiin Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä (PPSHP) näin:

Vuonna 2018: 4727 kappaletta

Vuonna 2019: 3907 kappaletta

Vuonna 2020: 3992 kappaletta

Kuka sitten voi sairastua koronatautiin? Periaatteessa aivan kuka tahansa voi saada oireettoman eli lievän koronan, siis flunssan. Tutkimuksen mukaan kuitenkin vain 16 prosenttia perheenjäsenistä sai koronainfektion ja ainoastaan 4 prosenttia lapsista. Tautiin sairastumiseen vaikuttaa myös ikä, muut sairaudet, immuniteetin taso ja virusten määrä. Flussaa sairastavien positiivisista testituloksista alle 1 prosentti oli COVID-19 positiivisia. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on testattu flunssaa sairastaneilta 203 274 PCR-näytettä ja niistä ainoastaan 1914 oli COVID-19 positiivisia eli alle 1 prosentti koko määrästä. 144 potilasta näistä sai sairaalahoitoa ja 39 sai sairaalassa tehohoitoa. Sairaalahoidossakin olleille hoito tarkoitti suurimmalle osalle potilaista vain yön yli taudin seurantaa. Suomessa on tehohoito-osastoilla hoidettu 9.3.2020-17.1.2021 välillä noin 18 200 hoitojaksoa, joista 536 on ollut COVID-19 tautitapauksia. Esimerkiksi Italiassa vastaavasti 60 prosenttia sairaalahoitoa vaatineista potilaista kotiutettiin jo 10 tunnin kuluessa. Tiedot antoi Pohjois-Pohjanmaan osalta Oulun yliopistollisen sairaalan Infektiotorjuntayksikön infektio-osaston ylilääkäri, Teija Puhto.

Ylilääkäri Teija Puhto.

PPSHP:n alueella COVID-19 tartunnan saaneista sairaalahoitoa sai seuraavasti:

Alle 16 vuotiaita ei ollut lainkaan.

40-49 vuotiaita sairastuneita oli 3,7 prosenttia.

Yli 70 vuotiaita sairastuneita oli 44,2 prosenttia.

Muistutetaan vielä suhteellisuuden vuoksi, että Suomessa kuolee normaalistikin noin 50 000 ihmistä joka vuosi eli 1 000 henkilöä joka viikko. Näistä kuolemista noin puolet tapahtuu hoivakodeissa. Yleisin kuolinsyy hoivakodeissa on pneumonia eli keuhkokuume. Sen aiheuttaja voi olla mikä hyvänsä hengitysvirus- tai bakteeri.

COVID-19 ei ole yleisvaarallinen tartuntatauti näiden tietojen valossa! COVID-19 on kausi-infektio, kuten kaikki muutkin hengitystieviruksien aiheuttamat flunssat. Tauti tulee jäämään seuraksemme kiertämään maailmaa muiden kausi-influenssien tavoin. Normaalina vuotena kausi-influenssat tappavat Suomessa 500-3 500 ihmistä. Yli sata vuotta sitten esiintynyt espanjantauti saattoi hyvin olla yleisvaarallinen tartuntatauti, sillä taudin uhreja oli hämmästyttävän paljon enemmän. Tätä kirjoitettaessa ilmoitetaan, että COVID-19 pandemiaan on kuollut alle seitsemän miljoonaa ihmistä maailmassa, joka maapallon väkilukuun verrattuna tarkoittaa alle promillea eli alle tuhannesosaa maailman väestöstä.

Espanjantauti ja COVID -19 maailmalla ja meillä (2. osa) 

Syksyllä 1918 espanjantaudin toinen aalto otti Suomen vielä rajumpaan otteeseen vieden mukanaan paljon aikuisväestöä. Tautiin ei ollut olemassa mitään varsinaista lääkitystä tuolloin, mutta tautia helpottamaan potilaalle tarjottiin mm. konjakkia ja kamferintippoja, joka koostui 1 osasta kamferia, 3 osasta eetteriä ja 6 osasta spriitä. Puutteellisen lääkehuollon lisäksi oli myös pulaa hoitavista lääkäreistä. Kansalaisia ohjeistettiin välttämään yleisötilaisuuksia sekä pesemään käsiä huolellisesti välttääkseen tartuntoja. Vuodenvaihteen tienoilla pandemia näytti jälleen hiipumisen merkkejä. Espanjantaudin kolmas aalto iski keväällä 1919 Suomeen ja tällä kertaa rajuiten mm. Helsinkiin. Hautausmaalla ei ennätetty kaivaa hautoja tarpeeksi nopeasti, sillä kuolleisuus kasvoi yllättäen. 

Helsingin Sanomissa nimimerkki Tulehmo kirjoitti 25.4.1919 hautauskustannusten noususta näin: ”Tähän saakka ei kannattanut tavallisten kuolevaisten elää, mutta nyt se vasta tuli tenä eteen. - Nyt ei vähävaraisten kannata kuollakaan.” Helsingissä avattiin huhtikuussa 1919 influenssatoimisto vähävaraisten helsinkiläisten auttamiseksi. Toimisto välitti henkilökuntaa kotisairaanhoitoon. Nämä sairaanhoitajat veivät sairastuneille ruokaa, lämmittivät asuntoja, siivosivat ja huolehtivat pyykinpesusta. Tammi-helmikuussa 1920 saapui maahamme espanjantaudin neljäs aalto, joka tällä kertaa teki pahinta tuhoa Lapissa. Pelkästään helmikuun ensimmäisellä viikolla Inarissa kuoli kahdeksankymmentä ihmistä ja näiden kahden kuukauden aikana paikkakunnalla kuoli 190 inarilaista. Yksin Inarissa kuoli joka kymmenes asukas silloin espanjantautiin.

Richard Friedrich Johann Pfeiffer.

Heinrich Hermann Robert Koch.

Saksalainen bakteriologi ja suuhygienisti Richard Friedrich Johann Pfeiffer (s. 27.3.1858 Zduny ja k. 15.9.1945 Bad Landeck, Sleesia) kävi koulua Schweidnitzissä ja opiskeli Berliinin Sisätautikirurgisessa Friedrich Wilhelm Instituutissa, josta valmistui lääkäriksi vuonna 1880. Aluksi hän toimi lääkärinä Preussin armeijassa ja sitten lääkäri ja mikrobiologi Heinrich Hermann Robert Kochin (s. 11.12.1843 Clausthal ja k. 27.5.1910 Baden-Baden) avustajana. Pfeifferillä oli aikanaan hyvin merkittävä osuus lavantautirokotteen kehittelyssä. Vuonna 1892 Pfeiffer luuli löytäneensä influenssan aiheuttajan. Influenssapotilaiden nenän eritteistä Pfeiffer kykeni eristämään bakteerin, jonka hän nimesi Bacillus influenzaeksi. Tänä päivänä tämä sama bakteeri tunnetaan nimellä Haemophilus influenzae. Valtaosa lääkäreistä luuli pandemian puhjettua, että taudin aiheuttaja oli bakteeri. Taukoamatta työskenneltiin useassa paikassa maailmassa, jotta tautia aiheuttava bakteeri saataisiin eristettyä potilaista ja siitä lopulta valmistettua vasta-ainetta sekä rokotetta tautia vastaan. Kävi kuitenkin niin, että tätä bakteeria löytyi lopulta melko harvoilta potilailta ja työ ei tuottanut toivottua tulosta. Bakteeriteoriasta pidettiin kuitenkin tiukasti kiinni koko pandemian ajan ja vaikeuksista moitettiin Bacillus influenzaeta, jota oli hyvin vaikea eristää ja viljellä.

Peter Kosciusko Olitsky.

New Yorkin Rockefeller-instituutissa työskenteli patologi ja mikrobiologi Peter Kosciusko Olitsky (s. 1886 ja k. 1964) vuosina 1917-1952. Olitskyn kollega samassa Rockefeller-instituutissa oli Frederick Lamont Gates (s. 17.12.1886 Minneapolis, Hennepin County, Minnesota, Yhdysvallat ja k. 17.6.1933 Cambridge, Middlesex County, Massachusetts). Olitsky ja Gates oivalsivat yhdessä suodattaa tiheäverkkoisen, bakteereille läpäisemättömän sekä piimaasta valmistetun ns. Berkefeld-suodattimen läpi potilasnäytteen. Kun näin saatua bakteeritonta suodatusta kokeiltiin kaneihin, ne sairastuivat kuitenkin heti tautiin. Kokeen tekijöillä ei vielä tuolloin ollut tietoa viruksista. Saattoi olla hyvinkin, että tämä kokeilu oli aivan ensimmäinen kerta, kun influenssavirus saatiin eristettyä sattumalta. Kesti kuitenkin yli kymmenen vuotta ennen kuin Olitskyn ja Gatesin pioneerityö oivallettiin uudelleen.

Frederick Lamont Gates.

Espanjantaudin aiheuttajaa ei vuonna 1918 tiedetty, mutta rokotetta tautia vastaan yritettiin epätoivoisesti eri puolilla maailmaa kehitellä jatkuvasti; kylläkin turhaan. Tautiin sairastuneiden hoitamiseksi ei lääkäreillä eikä hoitajilla ollut mitään tehokasta hoitoa tarjolla. Salaisista ainesosista valmistettuja rohdoskaupan patenttilääkkeitä kaupattiin ihmisille – ilman suurempaa apua – ja samoin ihmisille tarjottiin myös amuletteja tautia vastustamaan. Toiset lääkärit kehoittivat estämään infektiota alkoholin avulla, ja tämä kehoitus sai aikaan viinakauppojen hyllyjen tyhjenemisen. Virallisesti lääkärit eivät enää uskoneet ruumiinnesteiden tasapainon olevan sairauksien aiheuttajan. Kuitenkin kuppaamista harjoitettiin yhä edelleen liian veren poistamiseksi. Samoin potilaita käärittiin lämpimiin huopiin, jotta he hikoilisivat tarpeeksi. Potilaita eristettiin ja heitä määrättiin karanteeneihin. Yleiset ja julkiset kokoontumiset, kuten esim. konsertit, teatteriesitykset ja julkiset hautajaiset olivat kiellettyjä. Myös kouluja ja opistoja suljettiin. Viranomaiset keksivät myös kieltää kaduille syljeskelyn ja määräsivät aivastelijat peittämään suunsa. Useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa kehotettiin ihmisiä käyttämään kaasunaamaria. Sekään ei paljoa auttanut, koska kaasunaamarit tehosivat vain bakteereihin, eivät viruksiin ensinkään.

Richard Edwin Shope.

Rockefeller-instituutissa työskennellyt yhdysvaltalainen virologi Richard Edwin Shope (s. 25.12.1901 ja k. 2.10.1966) alkoi vuonna 1928 tutkia sikojen influenssaa. Iowan sikatiloilla havaittiin vuosina 1918 ja 1929 sikainfluenssaepidemia, jossa tauti muistutti oireiltaa hyvin paljon ihmisillä tavattua influenssaa. Richard Shope toisti vastaavan kokeen kuin aikoinaan Olitsky ja Gates olivat tehneet laboratoriossa. Shope havaitsi, että samoin suodos aiheutti taudin jälleen sioissa, vaikkakin lievempänä. Shope sai näytteistä eristettyä myös bakteerin, joka oli identtinen Bacillus influenzaen kanssa. Kun tämä bakteeri ja suodos yhdistettiin, saatiin aikaan rajumpi tauti Näin Richard Shope päätyi vekkulisti päätelmään, että taudin todellinen aiheuttaja olikin suodos, jonka sisältöä hän ei vielä tuntenut. Richard Shope yhdessä patologi Paul Adin Lewisin kanssa – Lewis tutki mm. poliovirusta – metsästivät lopulta A influenssaviruksen, joka aiheutti sioissa tautia. Vuonna 1933 brittiläinen lääkäri, immunologi ja virustutkija Wilson Smith (s. 21.6.1897 ja k. 10.7.1965), brittiläinen virologi Sir Christopher Howard Andrewes (s. 7.6.1896 ja k. 31.12.1988) ja skotlantilainen virologi Sir Patrick Playfair Laidlaw (s. 28.9.1881 ja k. 19.3.1940) yhdessä vuonna 1913 perustetun Medical Research Councilin (MRC) tukemana viljelivät taudin aiheuttajan ihmiseltä.

Sir Christopher Howard Andrewes.

Alaskan Brevig Missionissa kylän kahdeksastakymmenestä asukkaasta ainoastaan kahdeksan jäi henkiin espanjantaudin kohdattua kylän. Epäillään espanjantaudin tuoneen kylään koiravaljakolla matkanneen postinkantajan. Tutkijat kiinnostuivat tapauksesta ja huomasivat, että kylän tautiin sairastuneet ruumiit oli haudattu joukkohautaan syvälle routarajan alapuolelle. Tämän vuoksi ruumiit olivat säilyneet hyvin haudassa, kun hautaa avattiin. Tutkijat hartaasti toivoivat, että he saisivat ruumiista eristettyä espanjantaudin viruksen. Vei melkein kymmenen vuotta aikaa, ennen kuin haudan pirstoutuneista näytteistä saatiin eristetyksi kahdeksan virusgeenin koodikirjausjärjestys ja se kirjoitetuksi.

Sir Patrick Playfair Laidlaw.

Nykyään kyllä jo tiedetään, että vuoden 1918 espanjantaudin aiheutti influenssa A-virus, tyypiltään H1N1. Samaa virusta esiintyy yhä edelleen maailmassa, vaikka viruksen genomi on merkittävästi erilainen; sen kaikissa geeneissä on tapahtunut muutoksia. Espanjantaudin A-virus oli alkujaan lähtöisin linnuista. Se siirtyi ihmiseen ja muuntui sellaiseen muotoon, jotta se pystyi hyvin nopeasti tartuttamaan uusia ihmisiä. Tähän kehitykseen tarvittiin ainoastaan kymmenkunta muutosta viruksen geeneissä. CDC:n tutkijat pystyivät julkaistuja geenikarttoja hyväksi käyttämällä valmistamaan jonkin verran vuoden 1918 virusta. Tämä valmistettu virus osoittautui koe-eläimille tappavaksi. Vuonna 2012 Yhdysvaltain bioturvallisuuden neuvottelukunta päätti suositella, ettei näitä influenssatutkimuksen artikkelin menetelmäosiota julkaista kokonaisuudessaan.

COVID-19 on tuiki tavallinen hengitysinfektioita aiheuttava influenssavirus, joka aiheuttaa normaalia flunssaa tai jos tämä flunssa äityy tavallista pahemmaksi, niin se aiheuttaa keuhkokuumeen. Taudin oireet ovat samat kuin tavallisessa influessassa tai keuhkokuumeessa sekä vatsataudissa. Taudin pitkittyessä voi esiintyä myös haju- ja makuaistien katoamista. Valtaosa tautiin sairastuneista (yli 90 prosenttia) sairastaa koronataudin kuitenkin hyvin vähäisin oirein eli lievänä influenssana; näin käy yleisesti varsinkin nuorempien kanssa. Osa ihmisistä voi jopa sairastaa taudin tietämättään. Pienelle osalle aikuisväestöstä voi aiheutua vakavampi taudinkuva, joka johtaa keuhkokuumeeseen. Tähän riskiryhmään kuuluvat yli 70 vuotiaat sekä henkilöt, joilla on jokin vakava perussairaus. Taudin aiheuttamien oireiden perusteella ei ole mahdollista päätellä, onko kyseessä jokin muu flunssa vai COVID-19.