Liikemies Ernest Leopold Lerche (2. osa)

Ernst Leopold Lerche.

Tallberg perusti Helsinkiin vuonna 1880 rakennusainekaupan (Oy Julius Tallberg Ab) ja myöhemmin mm. sementtivalimon, muurilaastitehtaan sekä rakennuslevy- ja sementtitehtaan. Hän oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1888-1912. Julius Tallberg perusti oman yrityksen saatuaan nuorena miehenä potkut Stockmannilta. Irtisanomisen syy oli Kaivopuiston rannan uintiretkestä johtunut myöhästyminen. Tallberg tunsi kaupungin tuolloin ehkä tunnetuimman arkkitehtitoimiston osakkaat arkkitehti Konstantin Kiseleffin (s. 5.1.1834 Helsinki ja k. 25.1.1888 Helsinki) ja rakennusmestari-arkkitehti Elia Heikelin (s. 19.10.1852 Brändö ja k. 3.1.1917 Helsinki). Kiseleff ja Heikel suostuivat Tallbergin pyynnöstä osakkaiksi rakennustarvikeliikkeeseen, jonka Tallberg päätti perustaa irtisanomisensa jälkeen.

Mathias Julius Hjalmar Tallberg (s. 26.5.1857 Turku ja k. 13.5.1921 Bad Nauheim, Saksa).

Tallbergin liiketalo Helsingissä.

Oy Julius Tallberg Ab aloitti toimintansa 13.3.1880. Yrityksen ensimmäinen toimipaikka sijaitsi Kiseleffin ja Heikelin rakennusliikkeen yhteydessä Kruununhaassa osoitteessa Konstantininkatu 14. Rakennusliike sai osakeyhtiömuodon vuosina 1923-1925 toteutetuissa järjestelyissä. Vuonna 1887 kolmekymmentä vuotta täyttänyt Tallberg lunasti Kiseleffin ja Heikelin osakkaiden osuudet. Vaurastuttuaan Julius Tallbergista tuli Kiseleff & Heikelin merkittävin toimeksiantaja monen vuoden ajaksi. Toimisto suunnitteli mm. Tallbergin liiketalon Aleksanterinkatu 21:een vuonna 1899.

Konstantin Kiseleff.

Elia Heikelin.

Julius Tallberg osti vuonna 1911 Lauttasaaren kartanon saaden haltuunsa kaupassa yli puolet Lauttasaaren maista. Näihin aikoihin Lauttasaaressa oli lähinnä vain kesähuviloita, eikä Helsingin kaupunki ollut kiinnostunut alueesta. Julius Tallberg teetti arkkitehti Birger Brunilalla alueen rakennussuunnitelman ja perusti saareen kahvilan ja merikylpylän. Hän perusti Lauttasaareen samoin hevosvetoisen Lauttasaaren raitiotien ja hankki Drumsö -nimisen höyrylautan, joka liikennöi Ruoholahden ja Lauttasaaren väliä. Raitiotie oli toiminnassa vain vuosina 1913-1917, mutta höyrylautta jatkoi liikennöintiä vuoteen 1935 saakka, jolloin Lauttasaaren silta valmistui.

Birger August Konstantin Brunila (s. 4.10.1882 Kotka ja k. 20.1.1979 Helsinki).

Höyrylaiva Drunsö.

Vuonna 1904 Ernst Leopold Lerche oli nimitetty Ab M. G. Steniuksen toimitusjohtajaksi, mutta vuonna 1908 Lerche siirtyi sen hallituksen puheenjohtajaksi. Tämän yhtiön tarkoituksena oli käyttää laajat maa-alueensa mm. Munkkiniemessä kaupunkimaiseen asutukseen arkkitehti Gottlieb Eliel Saarisen (s, 20.8.1873 Rantasalmi ja k. 1.7.1950 Bloomfield Hills, Michigan, Yhdysvallat) suurten suunnitelmien mukaan vuonna 1915. Yhtiö järjesti myös julkisen liikenteen alueelle. Kun sitten Helsingin kaupunki osti yhtiön maat 95 Mmk:lla vuonna 1939 Lerchen leski ja lapset omistivat yhteensä 41,6 % osakkeista.

Eliel Saarinen.

Vuonna 1908 Ernst Leopold Lerchestä tuli Ab Munkholmen Oy:n (vuoteen 1915 ay) toimitusjohtaja, kun yrityksen pääomistaja ja toimitusjohtaja, Lerchen vanha yhteistyökumppani Karl Herman Renlund kuoli. Renlundin vanhemmat olivat perämies Petter Renlund (Räihä) ja Brita Maria Skoglund. Hän kävi Kokkolan ala-alkeiskoulun ja kolme vuotta yläalkeiskoulua. Renlund lähti vuonna 1864 Helsinkiin G. A. Herlinin rautakauppaan kauppapalvelijaksi. Sen jälkeen hän oli neljä vuotta työssä Stockmannin rautakaupassa kunnes siirtyi vuonna 1874 samana vuonna perustetun Parviainen & Winter -toiminimen palvelukseen kauppamatkustajaksi. Liikkeen perustajat olivat Anders (Antti) Parviainen (s. 29.12.1848 ja k. 5.10.1887 Helsinki) ja G. H. Winter. Parviainen & Winter myi siirtomaa- ja rautatavaraa sekä harjoitti paloöljyn ja suolan tukkukauppaa. Vuonna 1878 liikkeen osakkaana ollut A. G. Winter kuoli ja Karl Herman Renlund tuli hänen tilalleen osakkaaksi. Samalla yrityksen nimeksi muuttui A. Parviainen & Co.

Karl Herman Renlund.

Vuosina 1878-1884 Karl Herman Renlund oli A. Parviainen & Co:n osakkaana; liikekumppanit erosivat vuonna 1884, jolloin Parviainen sai hoitoonsa siirtomaalikkeen ja Renlund taas liikkeen rautakaupan. Renlund toimi sittemmin itsenäisenä rautakauppiaana Helsingin Mikonkadulla vuosina 1884-1905. Liike muutettiin vuonna 1905 K. H. Renlund Oy -nimiseksi osakeyhtiöksi ja Renlund toimi yhtiön toimitusjohtajana vuodet 1905-1908. Renlundin rautakaupasta tuli alallaan Suomen suurin. Vuonna 1959 Renlund siirtyi OTK:n omistukseen ja vuonna 1993 Renlundin liikemerkki siirtyi Keskolle Eka -yhtymän konkurssin yhteydessä. Karl Herman Renlund toimi A. Parviainen & Co:n öljytuontiliikkeen johtajana vuosina 1887-1901, A. Parviainen & C:o Oy:n toimitusjohtajana vuosina 1901-1908 sekä Suomen Naulakonttori Oy K. H. Renlundin johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1898-1908. Renlund oli myös osakkaana useissa suomalaisissa yrityksissä kuten Suomen Höyrylaiva Oy, Oy Ferraria, Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiö.

Karl Otto Fazer.

Karl Herman Renlund liittyi myös tehtailija ja kauppaneuvos Karl Otto Fazerin (s. 16.8.1866 Helsinki ja k. 9.10.1932 Jokioinen) uran aloitukseen. Karl Fazer kääntyi Renlundin puoleen laskettuaan ensin, että hän tarvitsee 150.000 markkaa lainaa aloittaakseen oman yrityksensä. Karl Fazer pyysi takausta kyseiselle summalle Karl Herman Renlundilta. Renlund vastasi: ”Ei, siihen en suostu, mutta takaan 250.000 markkaa, sillä sen summan herra Fazer tarvitsee.” Karl Fazerin konditorio osoitteessa Kluuvikatu 3 Helsingissä sai hyvän alun ja parin vuoden kuluttua velka olikin jo maksettu pois.

Karl Herman Renlund osallistui valtiopäiville porvarissäädyssä Helsingin edustajana vuonna 1888 ja Kokkolan edustajana vuosina 1891, 1894, 1897, 1899, 1900, 1904-1905 ja 1905-1906. Hän tuki jo elinaikanaan kulttuuria ja taidetta. Karl Herman Renlund lahjoitti testamentissaan 500 000 markkaa K.H. Renlunds Stiftelse för Finlands praktiskt geologiska undersökning -nimisen säätiön perustamiseen. Säätiö, jonka nimeksi muuttui vuonna 1990 K. H. Renlundin säätiö, tukee geologian tutkimusta Suomessa. Renlund lahjoitti taidekokoelmansa Kokkolan kaupungille, ja Kokkolaan perustettiin myös lastenkoti ja lastentarhoja Renlundin lahjoitusvarojen turvin. Renlundin testamenttilahjoituksella perustettu Brita Maria Renlundin muistosäätiö huolehti muun muassa Kokkolan ruotsinkielisten lasten kouluruokailusta. Renlundin taidekokoelma sijaitsee nykyään Kokkolassa vuonna 1813 rakennetussa Roosin talossa sijaitsevassa K. H. Renlundin taidemuseossa.

Mutta Munkholmenilla oli myös isännöitsijä eli tehtaanjohtaja. Esimerkiksi 1919 Suomen Finanssilla oli 49,7 % ja Ernst Leopold Lerchellä itse 16,7 %. Yhtiö purettiin vuoden 1923 lopussa, jolloin saari myös myytiin takaisin Helsingin kaupungille. Lyhytaikaiseksi seuraajaksi Finanssi (70 %) ja Lerche (18 %) perustivat vuonna 1923 Pohjoismaiden Nahkatehdasosakeyhtiön. Ernst Leopold Lerche oli senkin toimitusjohtaja sekä hallituksen puheenjohtaja.

A. Parviainen & Co toi maahan myös pietarilaisen Nobel-yhtiön öljyä ja vuonna 1911 siitä osastosta muodostettiin oma sisaryhtiö, Nobelin Öljyntuonti Oy Suomessa (nimi vuodesta 1921 Ab Nostra Oy). Ernst Leopold Lerche kutsuttiin uudenkin yhtiön toimitusjohtajaksi. Tämän yhtiön seuraajaksi tuli vuonna 1920 eri yhtiö, Nobel-Standard Oy Suomessa (Oy Esso Ab). Siitä A. Parviainen & Co omisti 29 % vuoteen 1928 saakka. Lerche oli Nobel-Standardin toimitusjohtaja ja pienosakas kuolemaansa saakka, samoin öljy-yhtiön varustamotytäryhtiön toimitusjohtaja. Kauppaneuvos Wilhelm Bensow (s. 3.10.1864 Tukholma ja k. 10.10.1949 Helsinki), ajan toinen suuri finanssimies, joka perusti Ab Wilhelm Bensow Oy:n. Wilhelm Bensow mainitsee vuoden 1945 (painettu vuonna 1993) muistelmissaan (ote s. 89) Ernst Leopold Lerchen vain kerran; vuosi on ilmeisesti 1911. Asiayhteys on kilpailija Masut, josta kehittyi Suomen Shell.

Wilhelm Bensowin vanhemmat olivat hovihammaslääkäri Simon Constantin Bensow (s. 12.3.1828 Pietari ja k. 30.3.1918 Helsinki) ja hevoshammaslääkäri D. Wallensteinin ja Rosalie Wagenheimin tytär Eleonora Wallenstein (s. 24.6.1830 Pietari ja k. 10.9.1904 Helsinki). Perhe muutti Tukholmasta Helsinkiin vuonna 1872, mutta Wilhelm Bensow palasi opintojensa vuoksi vuonna 1873 takaisin Tukholmaan isovanhempiensa luokse. Wilhelm Bensow valmistui Frans Schartaun kauppakoulusta vuonna 1881 ja hän toimi sen jälkeen Handelsbankenissa kuuden vuoden ajan ensin kassanhoitajana ja sitten kirjurina. Bensow matkusti keväällä 1887 Saksaan tapaamaan sukulaisiaan. Bremenissä Bensow tapasi Albin Hjeltin, joka oli aikeissa avata Helsinkiin agentuuriliikkeen. Albin Hjelt ja Wilhelm Bensow sopivat, että Bensow siirtyisi agentuuriliikkeen palvelukseen vuoden 1888 alusta lähtien. Wilhelm Bensow oli Albin Hjeltin palveluksessa vuoden ajan, kunnes hän vuonna 1889 perusti itse agentuuriliikkeen. Bensow alkoi tuoda Suomeen muun muassa maatalouden lannoitteita, suolaa, viljaa, kahvia, silliä ja sokeria.

Bensow laajensi liiketoimintaansa ensimmäisen maailmansodan aikana henkivakuutusten välittämiseen ja valuuttakauppaan. Yrityksestä muodostettiin vuonna 1917 osakeyhtiö nimellä Ab Wilhelm Bensow Oy, ja yritys listautui Helsingin pörssiin. Wilhelm Bensow oli yhtiön toimitusjohtajana vuoteen 1922 saakka, jolloin hänen seuraajakseen asettui Suomen kansalaisuuden vuonna 1920 saanut ruotsalainen pankinjohtaja Gottfried Emanuel Laurell (s. 30.10.1878 Sala, Ruotsi ja k. 13.3.1935 Tukholma).

Liikemies Ernst Leopold Lerche 

Ernst Leopold Lerche.

Seuraava tarina ottaa alkuvauhtinsa Haminasta, vaikka tarinan päähenkilö olikin eräs viime vuosisadan alun suurista talousvaikuttajistamme, liikemies Ernst Leopold Lerche. Sattumalta antikvariaatista 17 vuotta Lerchen kuoleman jälkeen julkaistun 16-sivuisen muistokirjoituksen löytö johdatti tarinan äärelle, vaikka muistokirjoituksen faktoissa onkin pari muistivirhettä. Kirjoituksen on kaivaten tehnyt hänen läheinen laulu- ja metsästysystävänsä, pankinjohtaja ja taidemaalari Johan Werner Segercrantz (s. 17.8.1874 Hamina ja k. 2.4.1953 Helsinki), joka muistokirjoituksessa kertoo näistä yhteisistä harrastuksista. Pankinjohtaja Segercrantzin vanhemmat olivat kruunuvouti, majuri ja valtiopäivämies Johan Gustaf Emil Segercrantz (s. 3.7.1826 Kalvola ja k. 1.9.1901 Hamina) ja Marja Melechin (s. 30.8.1832 Pietari ja k. 29.11.1912 St. Andreae, Silvana), jotka avioituivat vuonna 1855.

Johan Anders Segercrantz.

Johan Werner Segercrantz pääsi vuonna 1893 ylioppilaaksi Haminan yksityislyseosta ja valmistui vuonna 1899 Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi sekä maisteriksi vuonna 1900. Hän toimi pankinjohtajana Haminassa, Porissa ja Helsingissä. Viimeksi hän oli Yhdyspankin Privatbankenin haarakonttorin johtajana Helsingissä vuodesta 1925 lähtien. Haminassa ollessaan Johan Werner Segercrantz toimi Norjan ja Tanskan varakonsulina vuosina 1915-1918. Vuosina 1930 ja 1931 hän osallistui Suomen Taiteilijain – vuodesta 1891 Suomen Taiteilijaseura - näyttelyihin. Johan Werner Segercrantz oli avioliitossa vuosina 1902-1951 Selma Karolina Ahlqvistin (s. 28.2.1879 Hamina ja k. 24.9.1951 Helsinki) kanssa. Heidän poikansa oli Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen palveluksessa ollut pääkonsuli Johan Anders Segercrantz (s. 24.5.1909 Hamina ja k. 9.4.2008). Johan Werner Segercrantzin veli oli kauppias ja valtiopäivämies Hjalmar Frithiof Segercrantz (s. 20.6.1864 Lappträsk ja k. 4.12.1928 Helsinki).

Fredrik Lerche.

Liikemies Ernst Leopold Lerche, ystäviensä kesken Lello, syntyi 15. helmikuuta 1877 Helsingissä ja kuoli 28. marraskuuta 1927 Hyvinkäällä. Vanhemmat olivat senaattori, todellinen valtioneuvos ja Suomen kenraalikuvernöörin kanslian johtaja Fredrik Lerche (s. 28.2.1828 Pietari ja k. 6.4.1899 Helsinki) ja Mary Maynard (s. 13.7.1835 ja k. 7.7.1916 Helsinki), - solmivat avioliiton vuonna 1965 - isän ollessa tanskalais- ja äidin englantilaissukuinen. Lerche valmistui ylioppilaaksi vuonna 1895 Nya svenska läroverket i Helsingforsista ja hän opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa, mutta jätti opinnot kesken. Hänen puolisonsa vuodesta 1899 oli Olga Maria Matilda Adéle Parviainen (s. 31.5.1879 Helsinki ja k. 13.11.1956 Helsinki) ja lapset Bror Leo, Margareta Adlercreutz (RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutzin isän veljen aviopuoliso) ja Nils Leo. Ernst Leopold Lerche oli Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuosina 1916–18. Vapaa-ajallaan Ernst Lerche oli armoitettu baritonilaulaja ja intohimoinen metsästäjä. Liikenneasiat kiinnostivat Lercheä, öljy-yhtiön johtajaa, ja hän oli Automobiiliklubin aktiivijäsen. 

Villa Kleineh.

Lerchen perhe asui vuodesta 1901 Villa Kleinehissa Kaivopuistossa (huvila 5, nykyinen Itäinen Puistotie 7) kahdessatoista huoneessa vuokralla ja heillä oli neljä palvelijatarta. Talon omisti Saksassa asuva Alexander Gustaf Gabriel Kleineh (s. 28.5.1841 ja k. 1904), joka oli Lerchen anopin, Olga Maria Parviaisen (o.s. Kleineh, s. 11.4.1854 ja k. 14.4.1948 Helsinki) veli. Anoppi omisti itse Villa Kleinehin viereisen huvilan, nro kuuden. Vuonna 1927 Ernst Lerche osti talon itselleen, ja se oli mukana hänen perunkirjoituksessaan. Jostain syystä lainhuutoa Ernst Leopold Lerchen nimeen on kuitenkin hankittu vasta keväällä 1928, eli hänen kuolemansa jälkeen.

Puotilan kartano.

Vuonna 1908 Ernst Leopold Lerche osti kesä- ja metsästyspaikakseen Puotilan kartanon (Botby gård), jonka maiden pinta-ala oli 573 hehtaaria. Vuonna 1917 tila myytiin tarkoitusta varten perustetulle Botby Gods Ab:lle, jossa yhtiössä Lerche ei ollut lainkaan mukana. Edellisenä vuonna (1916) hän oli ostanut Sköldvikin kartanon Porvoon maalaiskunnasta. Vuoden 1918 lopulla Ernst Leopold Lerche osti omiin nimiinsä puolet (ks. S. Finanssi alhaalla) Kytäjän (ruotsiksi Nääs) kartanosta, joka oli Suomen suurin maatila, Lerchen aikana noin 15.000 hehtaaria. Vuonna 1927 kartanossa oli lehmiä oli 376 ja hevosia 76. Toinen puolisko Kytäjästä siirrettiin Nobelin Öljyntuonti Oy Suomessa (Ab Nostra Oy) -yhtiöön. Ernst Leopold Lerchen kuoleman jälkeen arkkitehti Väinö Niilo Vähäkallio (vuoteen 1905 Vilander, s. 16.6.1886 Helsinki ja k. 20.3.1959 Helsinki) ja Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori Kaarlo Kustaa Kaira (vuoteen 1906 Bodström, s. 19.12.1886 Halikko ja k. 2.7.1966 Helsinki) ostivat 9.2.1928 koko Kytäjän kartanon. Vuonna 1932 Väinö Vähäkallio osti Kaarlo Kairalta tämän osuuden Kytäjän kartanosta.

Väinö Niilo Vähäkallio.

Väinö Vähäkallio muutti Kytäjän päärakennuksen ulkoasua, hoiti tilan hyvään kuntoon ja suunnitteli kartanon alueelle useita tilan rakennuksia sekä kyläkirkon. Väinö Vähäkallion omistuksen aikana Kytäjän kartano oli Suomen suurin tila ja sillä oli hyvin laajat maa-alueet. Hyvinkään keskustaan syntyi Väinö Vähäkallion kynästä funktionaalisia rakennuksia. Aivan Hyvinkään aseman vieressä sijaitseva funkkisristeys on tärkeä osa Hyvinkään kaupunkikuvaa. Sen laidalla ovat muun muassa punatiilinen Säästöpankin talo (1934) sekä valkeaksi rapattu Hyvinkään musiikkiopisto (1934), joka alun perin rakennettiin KOP:n pankkitaloksi. Kartanon mailta erotettu Suomen arkkitehtiliittoa varten tehty Vähä-Kiljavan loma-alue sijaitsee myös Hyvinkään seudulla.

Kytäjän kartano.

Sittemmin jäljellä olevat Kytäjän maat omisti vuodesta 1994 liikemies ja mesenaatti Yrjö Ilmari Laakkonen (s. 5.1.1943 Joensuu ja k. 5.8.2023 Joensuu). Joensuussa asunut Laakkonen loi uransa autokauppiaana, kirjanpitoyhtiön omistajana ja kiinteistösijoittajana yhdessä veljensä Reino Laakkosen (s. 20.9.1932 Rääkkylä ja k. 24.6.2005 Hyvinkää) kanssa. Kytäjän kartanon päärakennus oli päätynyt niin huonoon kuntoon, ettei sitä voitu enää kunnostaa. Päärakennus ei ollut suojelun alainen ja Laakkonen päätti purkaa kartanon päärakennuksen. Laakonen myi Kytäjän kartanon metsät, mutta kartano keskittyi maatalous- ja matkailutoimintaan. Laakkonen perusti ja omisti Kytäjän Golfin.

Yrjö Laakkonen.

Ernst Leopold Lerchen ensimmäinen työpaikka oli vastaperustettu Aleksander Wilhelm Fredrik Lindbergin (s. 18.8.1862 Heinjoki ja k. 1.8.1935 Helsinki) kirjapaino, jossa hänestä tuli prokuristi vuonna 1899. A. Lindberg aloitti uransa postihallituksen palveluksessa vuosina 1880-1891, jolloin hän mm. toimi jonkin aikaa postinhoitajana Porvoossa. Vuodesta 1890 lähtien Lindberg oli newyorkilaisen henkivakuutusyhtiö The Mutual Lifen pääasiamiehenä sekä lontoolaisen palovakuutusyhtiö Phoenixin pääasiamiehenä vuodesta 1904 ja malmöläisen vakuutusyhtiö Skånen palovakuutusosaston pääasiamiehenä vuodesta 1922. Lisäksi Lindberg oli Lipton Ltd -teeliikkeen pääasiamiehenä vuodesta 1894. Ruokakauppias Thomas Lipton avasi vuonna 1871 Skotlannissa ruokakaupan ja laajensi vuonna 1889 toimintaansa teealalle. Tee oli aikaisemmin kallis varakkaiden ihmisten juoma, jonka laatu ja maku vaihtelivat alkeellisten pakkaus- ja kuljetusmenetelmien vuoksi. Thomas Lipton halusi tehdä teestä juoman, jonka laatu olisi taattua, mutta hinta kohtuullinen.

Thomas Lipton.

Helsinkiin Lindberg perusti vuonna 1896 kirjekuoritehtaan, jonka hän omisti vuoteen 1906 saakka. Hän oli mukana perustamassa Suomen Yhtyneet Kirjekuoritehtaat -toiminimeä ja erästä helsinkiläistä nahkatehdasta. Vuosina 1894-1912 hän harjoitti lyhyttavara- ja painotuotealan tukkuliikettä sekä omisti helsinkiläisen Lindbergin Kirjapaino Oy:n vuosina 1896-1910. Vuosina 1908-1910 Lindberg kuului Suomen Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton hallitukseen. Hän edisti Suomen matkailua olemalla mukana perustamassa matkailutoimisto Finlandiaa sekä toiminimi Osakeyhtiö Finlandia-Punkaharju Ab:ta. Matkailutoimisto Finlandia aloitti kotimaan seuramatkojen järjestämisen vuonna 1906 ja se alkoi myös järjestää ryhmämatkoja ulkomaille, muun muassa vuosina 1908-1915 kahdeksan matkaa Lontooseen. Toimisto rakennutti Punkiharjulle matkailuhotellin, joka valmistui vuonna 1914. Hotellia hoitamaan perustettiin vuonna 1919 Oy Finlandia-Punkaharju Ab ja Lindberg oli yhtiön johtajana kuolemaansa saakka. Lindberg kuului Helsingin kaupunginvaltuustoon vuosina 1905-1913 ja hän oli tarkastuslautakunnan jäsen vuosina 1901-1904 sekä tutkijalautakunnan jäsen vuonna 1904. Hän oli samoin kirkkovaltuuston jäsen.

Edessä istumassa Antti ja Olga Parviainen.

Jo seuraavana vuonna Ernst Leopold Lerche siirtyi vastavihityn vaimonsa Olga-äidin omistaman yrityksen palvelukseen. Lerchen vaimon isä Anders (Antti) Parviainen (s. 29.2.1848 Oskola, Kiihtelysvaara ja k. 5.10.1887 Helsinki) oli vuonna 1874 perustanut viljan, öljyn ym. tuontiliikkeen A. Parviainen & Co Oy:n, jossa rautakauppias, suurlahjoittaja ja moninkertainen valtiopäivämies Karl Herman Renlund (s. 1850 Kokkola ja k. 18.2.1908) oli toimitusjohtajana kuolemaansa saakka. Toimitusjohtajan tehtävässä häntä seurasi Ernst Leopold Lerche, joka täällä tutustui myös Julius Tallbergiin. Parviainen-yhtiö purettiin pian Lerchen kuoleman jälkeen.

 Hillel Tokazier (22. osa)

Hillel Tokazier.

Hillel Tokazier tutustui jo 1960-luvun lopussa Natsan-klubilla (Nylands Nationin osakuntatalolla) osoitteessa Kasarmikatu 40 Helsingissä pianisti Seppo Hoviin. He soittivat tuolloin vuorotellen boogie woogieta kilpaa improvisoiden omia omia soittokuvioitaan. Siitä lähtien he ovat olleet hyviä ystäviä ja kollegoita; Hillel Tokazier arvostaa Seppo Hovin Mainostelevisiolle tekemiä musiikkiohjelmia. He kävivät myös yhteisellä joululounaalla molempien täyttäessä 60 vuotta. Musiikkineuvos, pianisti, kapellimestari ja juontaja Seppo Johan Hovi (s. 29.11.1946 Helsinki) on musiikin ja musiikkitaustaisen viihde- sekä tarinagenren todellinen moniosaaja. Seppo Hovin isä, Onni Hovi oli saksofonisti-viulisti, joka soitti muun muassa saksofonia säveltäjä Toivo Pietari Johannes Kärjen (s. 3.12.1915 Pirkkala ja k. 30.4.1992 Helsinki) studioäänityksissä. Hovi pyysi isältään yhdeksänvuotiaana päästä pianotunneille; ensin hänelle tarjottiin viulua, joka oli isän toinen soitin, mutta Seppo Hovi ilmoitti haluavansa pianon. Seppo Hovi opetteli pianon rinnalle myös haitarin soiton.

Ossi Aallon orkesteri. Keskirivissä vasemmalla on Onni Hovi.

Seppo Hovi.

Musiikkiperheeseen 70 vuotta sitten syntynyt Hovi opiskeli kouluikäisenä Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla klassista pianonsoittoa. Hoville karttui esiintymiskokemusta jo kansakoulussa, kun opettaja Väinö Ilmari Mäkelä (s. 12.4.1901 Viiperi ja k. 22.4.2003 Helsinki) – kirjailija ja taiteen akateemikko Hannu Eljas Mäkelän isä (s. 18.8.1943 Helsinki) – sai lahjakkaan oppilaansa mukaan runonlausuntaan. Oppikoulussa musiikinopettaja Kalervo Kauko Uljas Hämäläinen (s. 17.1.1917 Vesanto ja k. 22.7.2015 Helsinki) teki radioon rapsodioita, joissa lapset esiintyivät, Seppo Hovi kunnostautui lausujana. Siitä avautui hänelle tie Yleisradion lastenohjelmiin. 1950-luvun lopulla Seppo Hovi pääsi esiintymään Yleisradion Lasten Radioon ja samoin hän esiintyi 1960-luvulla lasten radiokuunnelmissa. Yleisradiossa tarvittiin 1950-luvun lopulla lapsiääniä varsinkin kuunnelmissa, joissa aikuiset olivat siihen saakka esittäneet myös lapsiroolit. Tuolloin vielä aluillaan olevan television ohjelmien lapsiosiin saatiin esiintyjät Ylen Lasten Radiosta, Seppo Hovi heistä yhtenä. Tutuksi kaikille suomalaisille Seppo Hovi tuli television välityksellä. Tuleva pianisti pyydettiin kerran jopa kuuluttajaksi; 12-vuotiaan pojan jouluaatto 1958 kului Teija Sopasen (oik. Teija Anneli Väärä, ent. Purhonen 1970-1974, ent. Oravisto, o.s. 26.1.1933 Helsinki ja k. 4.10.2011 Helsinki) sijaisena.

Kirjailija Hannu Mäkelä.

Teija Sopanen.

Hovi edusti 17-vuotiaana Helsinkiä pohjoismaisissa kulttuurikisoissa jazz-pianossa vuonna 1964. Kiinnostus ulottui myös rockiin ja 1960-70 luvuilla Hovi toimi mm. Dannyn (oik. Ilkka Johannes Lipsanen, s. 24.9.1942 Pori), Kirkan (oik. Kirill Babitzin, s. 22.9.1950 Helsinki ja k. 31.1.2007 Helsinki) keikkaurkurina vuosina 1968-1970. Juhani Juice Leskisen (vuoteen 2006 Pauli Matti Juhani ”Juice” Leskinen, s. 19.2.1950 Juankoski ja k. 24.11.2006 Tampere) yhtyeen urkurina Seppo Hovi soitti heidän ensimmäisellä albumillaan. Seppo Hovin yhtye soitti1970-luvulla Mies Mauri Antero Nummisen (s. 12.3.1940 Somero) ns. uusrahvaanomaisilla jatsilevyillä sekä Nummisen lastenlevyillä, joilla Hovi samoin lauloi. Seppo Hovi kävi Helsingin opettajakorkeakoulun ja valmistui opettajaksi vuonna 1974. Hän toimi sen jälkeen luokanopettajana helsinkiläisillä musiikkiluokilla yli kymmenen vuoden ajan vuoteen 1987 saakka.

Tekstiiliopettaja Sinikka Hovi, Seppo Hovin vaimo.

Ville Hovi.

Janne Hovi.

Hovia pyydettiin 1980 -luvulla juontamaan musiikkiohjelmia kuten Laulunlyömät. Suursuosion saavuttivat sitä seuranneet ohjelmat kuten Seppo Hovin seurassa, Tenavatähti, Karuselli ja BumtsiBum! Niissä Seppo Hovin taituruus, musikaalisuus ja instrumentaalinen sekä verbaalinen notkeus tulivat kaikkien tietoisuuteen. Positiivinen ja hyväntuulinen esiintyjä on tuttu niin taidemusiikin säestäjänä kuin perinnejazzin soittajana ja eri tilaisuuksien teemaosaajana aseinaan piano, harmonikka, laulu ja puhe. Seppo Hovi on yleisöään kunnioittava esiintyjä, joka aina valmistautuu tilaisuuksiin selvittämällä yleisön taustat ja toiveet. Suomen Perinnejazz -yhdistyksen perustajajäsen soittaa mm. jazzmuusikko Antti Juhani Sarpilan (s. 11.6.1964 Pori) kanssa. Myös Erik Wilhelm Lindström (s. 29.5.1922 Helsinki ja k. 27.8.2015) ja Pentti Kalevi Lasanen (s. 17.9.1936 Kotka ja k. 13.3.2021 Helsinki) olivat soittokumppaneita vuosien saatossa Seppo Hoville.

Antti Sarpila.

Erik Lindström.

Pentti Lasanen.

Klassisen musiikin parissa Seppo Hovi toimii pianistitehtävien lisäksi kapellimestarina ja juontajana. Pitkäaikaisin laulajakumppani on basso Jaakko Sakari Ryhänen (vuoteen 1953Vuorinen, s. 2.12.1946 Tampere). Nuoremmista konserttikumppaneista on syytä mainita tenoriJyrki Tapio Anttila (s. 23.6.1966 Oulu) ja sopraanot Taina Piira (s. 1964), Angelika Klas-Fagerlund (s. 10.3.1974 Tallinna, Viro) ja Mari Johanna Palo(s. 10.6.1975 Lohtaja). Seppo Hovi on kiertänyt Suomea Muistojen ilta-kiertuella Jaakko Ryhäsen, Angelika Klasin, Pentti Lasasen ja Pekka Eerik Juhani Sarmannon (s. 15.2.1945 Helsinki) kanssa. Seppo Hovin molemmat pojat Janne (piano) ja Ville (saksofoni) ovat myös muusikkoja.

Jaakko Ryhänen.

Logonomit ry valitsi Seppo Hovin Vuoden puhujaksi vuonna 1986. Vuonna 1998 Seppo Hovi sai Suomen muusikkojenliiton tunnustuspalkinnon sekä Kuora–kunniakirjan (Laulu Suomen soi). Seppo Hovi on voittanut neljä Venla-patsasta ja tasavallan presidentti myönsi Seppo Hoville musiikkineuvoksen arvonimen vuonna 2012. Suomen Jazzlegendaksi Seppo Hovi valittiin vuonna 2012 numerolla 24. Kotkassa Junnun Lauluseura valitsi Sepon kunniajäseneksi vuonna 2016.

Syksyllä 1983 Hillel Tokazier muutti Espoosta Helsingin keskustaan Tarkk’ampujankadulle. Nyt hänen kotinsa sijaitsi jo lähellä synagogaa ja hän pääsi jälleen useammin käymään juutalaisessa seurakunnassa. Häntä oli alkanut hengellinen elämä vetää puoleensa yhäti enemmän. Hengellinen juutalainen musiikki oli hamasta lapsuudesta lähtien rauhoittanut hänen mieltään. Hän alkoikin aamuisin käydä synagogassa; kaikki vanhat rukoukset palautuivat hänen mieleensä. Jumalanpalvelusten jälkeen hän istui mielellään vanhojen juutalaismiesten kanssa aamupuurolla läheisessä baarissa.

Riitta-Sisko Jukkala-Benisch.

Jo vuonna 1982 Hillel Tokazieria oli kysytty soittajaksi Mainostelevision hengelliseen ohjelmaan nimeltä Kuule, sinua rakastetaan. Hengellistä ohjelmaa juonsivat ensiksi Olli Valtonen sekä Riitta-Sisko Jukkala-Benisch, mutta myöhemmin ohjelmaa juonsi vuodesta 1984 lähtien Seppo Kangas. Tässä ohjelmassa Hillel Tokazier soitti ensimmäisen kerran suomalaista hengellistä musiikkia julkisesti. Hän toimi tässä ohjelmassa pianistina sekä vielä myöhemmin bändinjohtajana. Hänen kokoamassaan orkesterissa soittivat hänen lisäkseen rummuissa Bruno Korpela, kitarassa Nono Söderberg, bassossa Harri Merilahti sekä melkoinen joukko vaihtuvia vierailevia muusikoita. Joskus ohjelman kappaleet ilmoitettiin Hillel Tokazierille viime hetkillä, jolloin hän joutui pusertamaan kappaleiden sovituksia yötä myöten. Kari Kuuva oli säveltänyt hengellisen ohjelman tunnusmelodian, jonka Kuuva myös lauloi yhdessä Päivi Paunun kanssa. Hengellisessä ohjelmassa vieraili laulamassa joukko hengellisen musiikin huippunimiä, mutta sangen usein oli mukana myös kuoroja.

Harri Merilahti.

Pian kuitenkin Hillel Tokazierin oli pisteessä, jolloin hänen täytyi tehdä myös valintoja musiikin parissa. Tuolloin häntä alkoi tympäistä kova kilpailu ja häntä väsytti samoin kaikenlainen yötyö. Oli houkuttelevaa hänestä hypätä pois oravanpyörästä ja alkaa tehdä enemmän hengellisen musiikin puolella keikkaa. Hän toteuttikin haaveensa, mutta sai myös karvaasti kokea senkin, että hengellinen musiikki yksin ei riittänyt seurakuntakeikkoineen tuomaan riittävää elantoa. Varsinkin juutalaisena hänen oli haastavaa päästä konsertoimaan omalla musiikillaan kirkkoihin. Toisaalta juutalaiset kuviot olivat sen verran pieniä ja monet juutalaiset pitivät hänen musiikkiaan aivan liian modernina.

Hän soitti kuitenkin siitä huolimatta eri tilaisuuksissa hengellistä musiikkia niin paljon kuin vain pystyi. Hän jopa matkusti Israeliin soittamaan ja samalla matkalla haki sieltä täysin uusia virikkeitä omaan soittoonsa. Suomeen palattuaan hän alkoi vierailla yhä enemmän erilaisissa seurakuntien tilaisuuksissa: Israelin ystävät ry:n ja Karmel -yhdistyksen juhlissa, Kansan Raamattuseuran illoissa sekä Israel -päivillä. Tämän lisäksi hän kävi soittamassa studioissa eri gospelartistien äänitteille taustoja ja hän samalla nautti suunnattomasti kaikesta tästä.

Ralf Lindström.

Vuonna 2000 Hillel Tokazier teki ehkä ihmeellisimmän kirkkokonserttinsa matkalla Ranskan maaseudulla Bordeaux’n alueella. Tämän konserttimatkan järjesti hänelle ystävä, Ralf Lindström, luterilaisen kirkon pappi ja Pernajan kappalainen. He olivat tehneet yhdessä muutamia yhteisiä tilaisuuksia eri puolilla Suomea sekä myös ulkomailla. Ralf Lindströmin ystävällä oli Bordeaux’ssa marokkolaissyntyinen tuttava Mireille, joka kutsui Ralf Lindströmin rukouspiireineen pieneen kotikyläänsä. Majoitus perillä oli kosteassa majatalossa ja konsertti oli katolisessa kirkossa, jossa Hillel Tokazierin täytyi laulaa hengellisiä hepreankielisiä lauluja. Kirkkoon oli järjestetty viisioktaavinen kosketinsoitin, mutta mikkistandi täytyy rakentaa lampunjalasta. Siten laulu kuului kirkon pienistä kaiuttimista.