Maamiehen Ystävä (2. osa)

Gustaf Otto Wasenius

Alkaessaan ilmestyä Maamiehen Ystävä oli ainoa suomenkielinen sanomalehti ja sen vuoksi lehti sai melko innostuneen vastaanoton. Tilaajamäärä sanomalehdellä nousi ensimmäisenä ilmestymisvuonna jopa yhdeksäänsataan, joten Maamiehen Ystävä oli yhtä suuri kuin Suomen suosituin sanomalehti, vuonna 1829 ilmestymisensä aloittanut kirjakauppias, kustantaja ja tehtailija Gustaf Otto Waseniuksen (s. 4.6.1789 Hämeenlinna ja k. 19.4.1852 Helsinki) julkaisema Helsinfors Tidning. Helsinfors Tidning eli loistonsa päiviä vuosina 1841-1860 Zachris Topeliuksen päätoimittaja-aikana. Sanomalehdellä oli seuraavana vuonna jo 1 048 tilaajaa, jotka jakaantuivat hyvin tasaisesti koko maahan. Suurimmat levikkipaikkakunnat olivat Viipuri, Kuopio ja Turku.

Karl August Engelbrekt.

Paavo Tikkanen.

Lehden tilaajamäärät kääntyivät kolmantena vuotena tasaiseen laskuun ja lopulta vuonna 1851 jo kannattuvuusraja alittui. Kannattavuusrajana oli laskettu olevan neljäsataa tilaajaa. Uusien lehtien perustaminen vaikutti suoraan levikin määrän vähenemiseen. Maamiehen Ystävän suosiota Itä-Suomessa leikkasi ensin maanmittari, lehtimies ja kirjailija Pietari Hannikaisen (vuoteen 1852 Hanén, s. 24.8.1813 Sääminki ja k. 27.9.1899 Parikkala) Kanava (vuosina 1845-1846) ja sittemmin vielä vuonna 1847 perustettu Suometar. Suometar oli nuorten suomenmielisten opiskelijoiden Helsingissä perustama ja vuosina 1847-1866 ilmestynyt sanomalehti. Runoilija ja kieltentutkja Karl August Engelbrekt Ahlqvist (s. 7.8.1826 Kuopio ja k. 20.11.1889 Helsinki), toimittaja, kääntäjä ja runoilija Paavo Tikkanen (s. 2.3.1823 Kiuruvesi ja k. 7.11.1873 Helsinki), kielitieteilijä, kansanrunouden keräilijä ja arkeologi David Emanuel Daniel Eeuropaeus (s. 1.12.1820 Savitaipale ja k. 15.10.1884 Pietari) ja kirjailija ja pappi Antero Warelius (alk. Antti Matinpoika, myöh. Antti Seppä, Andreas Sebell, s. 14.7.1821 Tyrvää ja k. 16.1.1904 Loimaa) toimittivat lehteä aluksi sivistyneistölle suunnattuna aatteellisena suomalaisuuslehtenä. Vuoden 1851 jälkeen lehti suuntautui myös kansanlehdeksi, joka ns. maaseutukirjeillään uutisoi muun Suomen tapahtumista.

David Emanuel Daniel Europaeus.

Antero Warelius.

Lännessä levikkiä vähensivät vuonna 1851 julkaisun aloittanut Sanomia Turusta ja pohjoisessa vuodelta 1852 ilmestynyt Oulun Wiikko-Sanomat. Viimeisenä ilmestymisvuotenaan 1855 Maamiehen Ystävä -lehdellä oli enää 120 tilaajaa ja Johan Karstenin oli pakko lopettaa se kannattamattomana. Maamiehen Ystävän suosion romahdus johtui sanomalehden tason laskusta sekä siitä, että sen kustantaja ei ollut halukas seuraamaan muiden lehtien kehitystä. Niinpä Suometar sai aiheen pilkata lehden lörpöttelevän ”käärmeistä ja valaskaloista, Kiinalaisista ja Paapuista, Guanosta ja Juutalaisista, Planetoista, Tähdistä ja Kuista”.

Johan Vilhelm Snellman.

Maamiehen Ystävä -lehden sosiaalisesta levikistä ei ole olemassa tarkkoja tietoja. Pappien sangen innokkaasti levittämänä sanomalehti mitä ilmeisemmin tavoitti lukutaitoisista talollisista muodostuneen kohderyhmänsä ja oli hyvin merkittävä tekijä rahvaan lukuhalun kehittäjänä. Maamiehen Ystävää lukivat samoin Johan Snellmanin suomalaisuuskamppanjan innostamat opiskelijat. Maamiehen Ystävä oli hyvin pitkään aikaan ensimmäinen sanomalehti, joka tarjosi suomalaisille kirjoittajille mahdollisuuden omien tuotteidensa julkaisuun.

Johan Karstenin kirjapainossa painettiin lehtien lisäksi mm. herätysjohtaja Henrik Renqvistin (alk. Heikki Kukkonen, s. 1.8.1789 Ilomantsi ja k. 5.11.1866 Sortavala) uskonnollisia kirjoja, koulukirjoja sekä Helsingin yliopiston ensimmäisen suomenkielen professori Matthias Alexander Castrénin (s. 2.12.1813 Tervola ja k. 7.5.1852 Helsinki) painovirheistä kärsineen tšeremissin kielioppi. Karstenin kirjapainossa painettiin kaikkiaan noin 50 suomenkielistä ja kaksitoista ruotsinkielistä kirjaa sekä suuri joukko tilapäistöitä. Johan Karstenin toimesta julkaistiin ensimmäinen suomenkielinen kartta, Suomen -maa. Kartta lienee samoin ensimmäinen suomenkielellä yleensäkin julkaistu kartta. Tämä kartta julkaistiin 17.8.1844 Maamiehen Ystävän liitteenä ja sitä myytiin erikseen 40 kopeekan hintaan.

Johan Karstenin kirjapainon kehno painojälki ja lukuisat painovirheet herättivät arvostelua ja ajan myötä kirjapaino joutui rappiolle. Johan Karsten ei omistajana kiinnittänyt tarpeeksi huomiota myöskään Maamiehen Ystävä -lehteen, joka lopulta lopetettiin kannattamattomana vuonna 1855. Kuopion hiippakunnan perustamisen jälkeen vuonna 1850 opettaja ja kirjakauppias sekä lehdenkustantaja Adolf Edvard Rongain (s. 5.9.1821 Parikkala ja 16.6.1861 Kuopio) ja pastori, rehtori sekä lehdenkustantaja Carl Johan Moberg (s. 6.7.1820 Kuopio ja k. 24.4.1910 Hämeenlinna) anoivat lupaa uuden kirjapainon perustamiseksi Kuopion kaupunkiin.

Rongain ja Karstenin kirjapainossa työskennellyt faktori Fredrik Ahlqvist saivat luvan vuonna 1856, mutta heidän kirjapainonsa sulki kuitenkin ovensa melko pian. Johan Karsten myi vuonna 1857 kirjapainonsa matematiikan lehtori ja kirkkoherra Petter Adolf Aschanin (s. 18.10.1818 Laukaa ja k. 3.6.1896 Sakkola) johtamalle yritykselle ja Karsten itse vetäytyi maatilalleen maanviljelys- ja luontoharrastuksen pariin. Peter Aschan suomensi kreikkalaisen matemaatikon Eukleideen geometrian oppikirjan Alkeet kuusi ensimmäistä kirjaa. Kirjapainon kalusteluettelossa mainittiin tuolloin myös rautainen käsipainokone, jollaiset tulivat Suomeen vasta saman vuosikymmenen alussa. Vanhaa puupainoa käytettiin vielä pitkään, ja puupaino romutettiin vasta 1880-luvulla.

 Maamiehen Ystävä

Maamiehen Ystävä -sanomalehti ilmestyi Kuopiossa vuosina 1844-1855. Johan Anton Karsten (vuoteen 1817 saakka Carstén, s. 17.1.1795 Pälkäne ja k. 14.4.1871 Kuopio) oli lehden julkaisija ja Karsten oli myös Kuopion ensimmäinen kirjanpainaja. Johan Vilhelm Snellman (s. 12.5.1806 Tukholma, Ruotsi ja k. 4.7.1881 Kirkkonummi) oli Maamiehen Ystävä -lehden ensimmäinen toimittaja. Johan Kersten syntyi kersantti Peter Gustaf Carsténin perheeseen ja hän suoritti Turussa ylioppilastutkintonsa vuonna 1810, jonka jälkeen hän hakeutui vuonna 1812 sotapalvelukseen. Karsten palveli aliluutnanttina Viipurin läänin jääkärirykmentissä, josta hänet ylennettiin luutnantiksi vuonna 1815. Hän toimi Haapaniemen kadettikoulussa vuonna 1817 opetusupseerina ja sieltä hänet siirrettiin henkikaartiin Pavlovin rykmenttiin vuonna 1818 ja vielä samana vuonna alikapteeniksi 3. Suomen jääkärirykmenttiin. Vuonna 1824 hän sai kapteenin arvon ja hän erosi palveluksesta majurina vuonna 1830. Tämän jälkeen Johan Karsten asettui viljelemään maata Lahdentaan tilalla Kuopion kaupungin lähellä.

Johan Vilhelm Snellman.

Vuonna 1837 Johan Karsten anoi ensimmäisen kerran sensuuriylihallitukselta lupaa perustaa kirjapainon. Aikaisemmin lupaa oli hakenut kirjailija, suomalaisuuden edistäjä ja Helsingin yliopiston suomenkielen lehtori Carl Axel Gottlund (s. 24.2.1796 Ruotsinpyhtää ja k. 20.4.1875 Helsinki), joka teki tutkimusmatkoja Ruotsin metsäsuomalaisten parissa ja innostui kirjakielen kehittämisessä itämurteista, varsinkin savolaismurteista. Gottlundin huono maine viranomaisten keskuudessa saattoi olla syy siihen, että myös Johan Karstenin ensimmäinen hakemus hylättiin. Vuonna 1841 Johan Karsten yritti toistamiseen lupaa kirjapainolle. Tällä kertaa hän perusteli hakemuksensa sivistyksellä ja taloudellisella merkityksellä, Kuopion lääninhallituksen sekä perusteilla olleen lukion tarpeilla, mutta myös oman perheensä elatuksella.

Carl Axel Gottlund.

Syksyllä 1841 senaatti myönsikin Johan Karstenille luvan kirjapainon perustamiselle. Anders Cedervaller (s. 14.8.1774 Linköpinginin hiippakunnan Kärnä, Ruotsi ja k. 17.8.1837 Viipuri) toimi Viipurissa kirjanpainajana ja hänen kuoltuaan kirjapainotoiminta jäi hänen leskelleen Johanna Catharina Cedervallerille (o.s. Thorenberg, s. 30.8.1783 Amsterdam ja k. 24.11.1849 Viipuri) sekä hänen pojalleen Anders Fredric Cedervallerille (s. 17.9.1817). Cedervallerin kirjapainosta lähteneen faktori C. W. Holmströmin avulla Johan Kerstenin kirjapaino onnistuttiin saamaan vuoden 1843 alussa toimintakuntoon. Karstenin kirjapaino oli Suomen ensimmäinen sisämaassa sijainnut kirjapaino.

Johan Karstenin kirjapaino sijaitsi apteekkari Johan August Kellgrenin (s. 27.2.1792 Strömstad, Ruotsi ja k. 15.8.1850 Kuopio) talossa, jonka tontti 42 on nykyään Kuopion seurakuntayhtymän omistuksessa Suokadun varrella. Kirjapainon käsipainokoneen muodosti paksuista tammilankuista tehty painopöytä, jonka kääntötangolla varustettuun puiseen ruuviin oli kiinnitetty pöydälle asetetulle latomukselle laskeutuva paininkansi. Itse valmistettu painoväri levitettiin valssilla latomukselle ja sen päälle asetettiin kostutettu paperi, joka painamisen jälkeen oli silitettävä, kuivatettava ja painettava uudestaan toiselta puolelta. Latomukset tehtiin käsin poimimalla tarvittavat kirjasimet puisista laatikoista eli kasteista. Työ oli hidasta ja raskasta. Karstenin kirjapainon faktorina toimi vuonna 1846 Sortavalaan muuttaneen Holmströmin jälkeen Johan Hendrik Andersson ilmeisesti vuoteen 1853 asti, jolloin hänen tilalleen saapui Fredrik Ahlqvist. Lisäksi kirjapainossa oli joitakin oppipoikia.

Kuopion kaupungin ensimmäiset lehdet Saima, Maamiehen Ystävä, Litteraturblad ja Kuopio Tidning kaikki painettiin Johan Karstenin kirjapainossa. Karsten oli tehnyt ensimmäisen julkaisulupa-anomuksensa jo vuonna 1842 Kuopion Viikko-Sanomia varten, mutta silloinen sensuuriylihallitus ei anomusta puoltanut, sillä Kuopiossa ei tuolloin ollut sensoria. Johan Vilhelm Snellmanin muutettua Kuopion kaupunkiin tilanne muuttui. Senaatin talousosaston myöntämän luvan mukaan lehti sai sisältää etupäässä maataloutta käsitteleviä tutkielmia. Pienehköjä historiallisia, maantieteellisiä ja teknisiä kirjoituksia, Finlands Almänna Tidningistä lainattuja poliittisia uutisia, tietoja kotimaan tapahtumista sekä viranomaisten kuulutuksia ja yksityisten ihmisten kirjoituksia.

Maamiehen Ystävä oli suomalaiskansallisessa hengessä toimitettu kansaa valistava yleislehti, jonka kohderyhmä oli talonpoikaisväestö. Kohderyhmälle haluttiin antaa ohjausta ja opastusta tietojen kartuttamiseksi ja ajattelutavan muovaamiseksi. Asetetun tehtävän toteuttamista hankaloitti vuoden 1850 kieliasetus, jonka mukaan suomenkielellä sai julkaista vain uskonnollisia ja taloudellisia kirjoituksia. Tämä kieliasetus näkyi lehdissä ensi sijassa ulkomaita koskevan uutisoinnin lakkaamisena, mutta Krimin sodan vuoksi sai keväällä 1854 jälleen jatkaa ulkomaanuutisten julkaisemista. Maamiehen Ystävä -lehti oli toisaalta jo alun perinkin luonteeltaan sangen konservatiivinen, eikä lehdessä esiintynyt viipurilaisen Kanavan kaltaista yhteiskunnallista radikalismia. Siksi sensuurikin puuttui lehden kirjoituksiin vain harvoin.

Suomenkieltä varsin puutteellisesti hallinnut Johan Snellman sai lehteen avustajakseen Kuopion lukion opettajan, Joachim Zittingin (s. 11.6.1806 Hankasalmi ja k. 5.6.1876 Kuopio), mutta Johan Snellman joutui jättämään lehden toimittamisen muiden työtehtäviensä vuoksi huhtikuussa 1844 neljäntoista numeron ilmestymisen jälkeen. Vuoden 1850 lopulle ja uudestaan vuosina 1852-1853 lehden toimittajana työskenteli Zitting. Joachim Zittingin avuksi lehden toimitukseen pestattiin vuonna 1848 lehtori Clas Fredrik Corander, jonka vastuulla lehden toimittaminen oli myös vuosina 1850-1851. Lehden toimitukseen tuli kesällä 1853 toimittajaksi Karstenin kirjapainon faktori Fredrik Ahlqvist ja Johan Karsten huolehti yksin lehden toimittamisesta vuoden 1855 lopulla.

Johan Bäckwall.

Anders Josef Europaeus.

Lehdellä oli monia avustajia, joista useimmat olivat pappeja. Tuottelian lehden avustaja oli Oulun pastori, toimittaja, runoilija ja suomentaja Johan Bäckwall (s. 28.6.1817 Haapajärvi ja k. 21.12.1883 Oulu). Muita lehden avustajia olivat mm. Liperin kirkkoherra, rovasti, valtiopäivämies ja teologian tohtori Anders Josef Europaeus (s. 20.11.1797 Kuolemajärvi ja k. 24.5.1870 Liperi), Valkeasaaren kirkkoherra runoilija ja sanomalehtimies Konstantin Schröder (s. 29.6.1808 Uukuniemi ja k. 9.8.1868 Valkeasaari) ja Lappeenrannan kirkkoherra Gregorius Mononen (s. 14.7.1811 Ilomantsi ja k. 2.2.1884 Ilomantsi) ja lääketieteen tohtori Samuel Roos (s. 1.1.1792 Eurajoki ja k. 14.11.1878 Vehmaa). Talonpoikaisia kirjoittajia olivat ainakin tuuloslainen Henrik Selin (s. 19.1.1824 Tuulos ja k. 13.2.1882 Tuulos ja k. 13.2.1882 Tuulos), kontiolahtelainen rahvaanrunoilija Antti Puhakka (s. 24.4.1816 Kontiolahti ja k. 30.3.1893 Juva) sekä itseoppinut talonpoika ja maatalouskirjallisuuden uranuurtaja Antti Manninen (s. 30.6.1831 Mikkelin pitäjä ja k. 20.10.1866 Kuopion pitäjä).

Samuel Roos.

Maamiehen Ystävä ilmestyi kerran viikossa ja lehti oli kvartokokoinen, kuten olivat monet muutkin sanomalehdet 1840-luvun Suomessa. Palstamillimetreiltään lehti oli kuitenkin vain puolet Saima -lehden koosta. Lehti alkoi vuonna 1845 ensimmäisenä sanomalehtenä Suomessa julkaista toistuvasti kuvia. Lehden liitteenä jaettiin ensimmäisenä Suomessa Suomen, toisena maailman ja kolmantena raamatunhistorian kannalta tärkeän Palestiinan kartta.

Maamiehen Ystävän merkittävin sisältö oli tietopuolisista artikkeleista koostuva aineisto, joka oli suuremmaksi osaksi lainattu muista lehdistä. Lehden tärkeimmät aiheet olivat maanviljely sekä karjanhoito. Vuoden 1850 jälkeen uskonnolliset kirjoitukset lisääntyivät lehdessä. Kulttuuriartikkelien keskeinen aihesisältö oli kansanvalistus, jossa lehti ei juurikaan osallistunut ajankohtaisiin keskusteluihin. Sanomalehden yhteiskunnallisista aiheista eniten esille nousi raittiuskysymys. Lehti pyrki kansanomaiseen esitystapaan ja noudatti katekismuksesta tuttua kysymys ja vastaus -mallia, jossa valistunut henkilö jakoi neuvoja tiedonhaluisille.

Maamiehen Ystävä uutislehtenä oli melko vaatimaton ja suppea, mutta uutisten osuus sanomalehden sisällöstä varttui sen iän myötä. Hyvin tärkeässä asemassa lehdessä olivat maatalouteen ja kirkolliseen elämään liittyvät uutisaiheet. Uutisaineistosta suurin osa lainattiin muista lehdistä, mutta paikalliset uutiset lehden toimittajan oli hankittava itse. Maaseudun uutiskirjeiden määrä oli lehdessä verrattain vaatimaton. Kotimaankin uutisten saapuminen Kuopioon kesti tuolloin useita viikkoja ja ulkomaanuutisissa saattoi vierähtää jopa kuukausi.

Maanmiehen Ystävän sisällöstä oli 10-15 prosenttia kaunokirjallisuuden ja muun ajanvieteaineiston osuutta. Sanomalehti julkaisi mm. kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin lyyristen runojen suomennoksia, valistushenkisten talonpoikaisrunoilijoiden tilapäisrunoja sekä Johan Bäckwallin tendenssimäisiä jatkokertomuksia. Kielikäännöksen kiellettyä kaunokirjallisuuden julkaisemisen ajanvieteosasto täytettiin mm. vanhoilla kansanrunoilla, saduilla ja lauluilla. Ilmoituksia Maamiehen Ystävä -lehdessä oli vähän.

Johan Vilhelm Snellman (2. osa) 

Johan Vilhelm Snellman.

J. L. Runeberg ja Zacharias Topelius.

Johan Snellman oli läheisessä yhteydessä 1830-luvun alkupuolella joukkoon opiskelijoita, joista tuli myöhemmin merkittäviä suomalaisen kulttuurin puolestapuhujia sekä kehittäjiä. Nämä opiskelijat kutsuivat ryhmäänsä nimellä Lauantaiseura. Johan Snellmanin lisäksi Lautaiseuraan kuuluivat mm. Johan Ludvig ja Fredrika Charlotta Runeberg (o.s. Tengström, s. 2.9.1807 Pietarsaari ja k. 27.5.1879 Helsinki), Zacharias Topelius (s. 14.1.1818 Uudenkaarlepyyn maalaiskunta ja k. 12.3.1898 Sipoo), Johan Jakob Nervander ja Frederik Cygnaeus. Lauantaiseuran jäsenet kokoontuivat epävirallisena yhteisönä jäsentensä koteihin keskustelemaan kirjallisuudesta sekä filosofiasta. Alkuun Lauantaiseuran johtohahmona toimi Johan Jakob Nervander ja myöhemmin johdossa toimi Johan Ludvig Runeberg. Lauantaiseuran epävirallisena äänenkannattajana voitaneen pitää Johan Runebergin vuonna 1832 perustamaa sanomalehteä, Helsinfors Morgonbladia, koska monet Lauantaiseuran jäsenet avustivat lehteä. Johan Snellman ei kuitenkaan tohtinut vielä tuoda ajatuksiaan julki, mutta hän teki kuitenkin jo Johan Runebergin artikkeliin kantaa ottavan hahmotelman taidekäsityksistään. Isänmaallisuus kasvatti rakkautta pyhään luontoon Johan Runebergin mielestä, mutta Johan Snellmanin mukaan Suomen metsät olivat pitkästyttäviä. Lauantaiseuran loppuaikoina Johan Vilhelm Snellman oli seuran johtava, keskustelun kulkuun ratkaisevasti vaikuttanut henkilö. Vuonna 1837 Runebergien muutettua Porvooseen Lauantaiseuran säännöllinen toiminta loppui.

Johan Nervander.

Vuosina 1835-1839 Johan Snellman toimi Helsingin yliopiston dosenttina, mutta hänen silloinen yliopistoura katkesi yliopiston hallinnon kanssa käytyihin riitoihin. Snellman matkusti ensin vuonna 1839 Ruotsiin ja sieltä edelleen Saksan Tübingeniin. Saksassa häneltä ilmestyivät hänen filosofiset pääteoksensa Versuch einer speculativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit (Persoonallisuuden idean spekulatiivisen kehittelyn yritys eli Persoonallisuuden idea) ja Läran om staten (Valtio-oppi, 1842, Tukholma). Suomeen takaisin Johan Snellman palasi vuonna 1842.

Kuopion lyseo.

Monista yrityksistään huolimatta Johan Snellman ei saanut Helsingin yliopistosta professuuria. Vuonna 1843 Snellman muutti Kuopioon, jossa hän otti vastaan nimityksen yläalkeiskoulun rehtoriksi. Vuonna 1872 Kuopion yläalkeiskoulun ja kimnaasin pohjalle perustettiin Kuopion lyseo, jonka koulurakennus valmistui jo vuonna 1826 Kuopion torin – silloisen hevostorin - etelälaidalle keisari Aleksanteri I:n (s. 23.12.1777 Talvipalatsi, Pietari, Venäjä ja k. 1.12.1825 Taganrog, Venäjä) vierailun muistoksi. Johan Snellman pystyi vaikuttamaan Kuopiostakin koko maan asioihin tehokkaasti. Siihen vaikuttivat hänen perustamansa sanomalehdet. Nämä lehdet sisälsivät voittopuolisesti kansallismielistä valistusta ja yhteiskuntakritiikkiä. Lehdissä oli yhdistävänä tekijänä vahva sivistyksellinen ote. Vuodesta 1844 lähtien Johan Snellman julkaisi ruotsinkielistä Saima, sekä suomenkielistä Maamiehen Ystävä -viikkolehteä. Vuonna 1846 viranomaisten lakkauttaman Saima -lehden tilalle Snellman perusti lehden Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning.

Johan Vilhelm Snellmanilla oli ylevänä aatoksena kohottaa Suomen kansallista tietoutta sekä kulttuuria mm. julkaisemalla sanomalehtiä. Kuopiossa toimiessaan koulun rehtorina tammikuussa 1844 Johan Vilhelm Snellman alkoi julkaista viikottaista sanomalehteä Saima, joka oli ensimmäinen suomalainen poliittis-kulttuurinen sanomalehti, millä vaikutettiin myös kulttuuriin. Saima -lehti ilmestyi Kuopiossa 4.1.1844 – 31.12.1846. Saima -lehti ilmestyi ruotsinkielellä ja lehti oli suunnattu koulutetulle lukijakunnalle. Lehden sisältönä oli uutisia, koulutuksia, kasvatusta, runoja ja tarinoita, matkakertomuksia sekä kirjallisuuskritiikkiä. Saima -lehden kautta Johan Snellman kävi polemiikkia varsinkin Zacharias Topeliuksen Helsinfors Tidningarin kanssa. Johan Snellman harrasti lehdessään mielellään lehtikritiikkiä. Yhteiskunnallisten artikkelien ohella Saima -lehdessä julkaistiin myös kaunokirjallisia kirjoituksia.

Johan Vilhelm Snellman vaati Saima -lehdessä suomenkielen aseman kohottamista. Hänen aiheisiinsa kuului samoin sosiaalipolitiikka. Johan Snellmanin yhteiskunnallisia näkemyksiä kuvastaa hänen oma kirjoitus Saima -lehden numerossa yhdeksän: ”Inhimillisestä heikkoudesta johtuu, että jokainen antaa miuluummin itse almun kuin maksaa valtiolle verotuksessa määrätyn summan vähäosaisten auttamiseen. Ja kuitenkin yksityiset toimenpiteet eivät voi saada aikaan läheskään sitä mitä hallituksen.”

Elias Lönnrot.

Vuonna 1843 ilmestyi jo Saima -lehden näytenumero, joka jaettiin Finlands Allmänna Tidningin – nykyisen Virallisen lehden edeltäjä – mukana. Saima -lehti ilmestyi seuraavan vuoden alusta kerran viikossa torstaisin. Saima -lehden levikki oli silloisissa oloissa alusta lähtien laaja, 700 tilaajaa eri puolilla maata. Aikanaan lehden suosio oli toiseksi suurinta Virallisen lehden jälkeen. Saima -lehti painettiin kuopiolaisessa Karstenin kirjapainossa. Lehti joutui useasti sensuurin hampaisiin ilmestymisensä aikana. Loppuvuodesta 1846 lehti lopulta sensuurin päätöksestä lakkautettiin radikaliutensa vuoksi. Saima -lehden seuraajaksi Snellman perusti Elias Lönnrotin tuella Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning -nimisen lehden.

Aleksandr Sergejevitš Menšikov. 

Elias Lönnrot sai luvan julkaista kahdesti kuukaudessa ilmestyvää kirjallisuuslehteä ja Johan Snellman tuli lehteen toimittajaksi. Litteraturbladin ensimmäinen numero ilmestyi Kuopiossa toukokuussa 1847. Lönnrot laati ensimmäiseen vuosikertaan monia suomenkieltä käsitteleviä artikkeleita, joista osa julkaistiin suomeksi. Enin osa lehden kirjoituksista oli kuitenkin Snellmanin laatimia. Lehdessä arvosteltiin ja selostettiin koti- ja ulkomaisia tieteellisiä, yhteiskunnallisia ja kaunokirjallisia julkaisuja sekä käsiteltiin kauppaan, teollisuuteen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä. Kenraalikuvernööri Aleksandr Sergejevitš Menšikov (s. 26.8.1787 ja k. 2.5.1869 Pietari) piti lehteä vallankumouksellisena ja vaati Kuopion läänin kuvernööriä, eversti Gustaf Adolf Ramsayta (s. 23.3.1794 Kuopio ja k. 8.5.1859 Helsinki) valvomaan sitä ankarammin. Sensuurin vainoaman Snellman siirsi vuonna 1849 lehden painatuksen Helsinkiin Waseniuksen kirjapainoon ja luopui saman vuoden kesällä sen toimittamisesta.

Karl Snellman.

Wilhelm Snellman.

Johan Vilhelm Snellman avioitui 18.11.1845 kuopiolaisen apteekkarin tyttären, Johanna Loviisa Wennbergin (s. 14.1.1828 ja k. 4.6.1857) kanssa. Tästä avioliitosta syntyivät lapset Hanna (s. 22.11.1846 ja k. 17.8.1882 Helsinki), Anders Henrik (s. 16.8.1848 ja k. 12.8.1911), Johan Ludvig (s. 14.3.1850 Helsinki ja k. 15.11.1909 Espoo), Wilhelm (s. 6.10.1851 Helsinki ja k. 23.3.1933 Savonlinna) ja Karl (2.10.1855 Helsinki ja k. 20.10.1928 Helsinki). Anders Henrik Snellman toimi senaatin oikeusosaston jäsenenä vuosina 1905-1909 ja Karl Snellman tie- ja vesirakennuslaitosten ylihallituksen ylitirehtöörinä vuosina 1909-1925. Karl Snellman sai myös todellisen valtioneuvoksen arvonimen vuonna 1917. Johan Ludvig Snellmanista tuli senaatin esittelijäsihteeri ja Wilhelm Snellmanista varttui lääkintöneuvos.

Aleksanteri II (s. 29.4.1818 Moskova ja k. 13.3.1881 Pietari).

Vuonna 1849 Johan Snellman perheineen palasi takaisin Helsinkiin. Venäjän keisari Aleksanteri II:n tultua Suomen suurruhtinaaksi vuonna 1855 olot Suomessa muuttuivat vapaammiksi. Johan Snellman palasi Litteraturbladin toimittajaksi vuonna 1855. Seuraavana vuonna Johan Snellmanille avautui yliopistosta siveysopin sekä tieteiden järjestelmän professorin virka. Johan Snellmanin avioliitto sai järkyttävän päätöksen, kun aviopuoliso kuoli lapsivuoteeseen vuonna 1857. Vuonna 1859 Johan Snellman sai kanslianeuvoksen arvonimen vuonna 1859.

Johan Snellman toimi vuosina 1863-1868 senaattorina. Vuonna 1863 hänet kutsuttiin päälliköksi valtiovaraintoimituskuntaan. Hän vaikutti ratkaisevasti siihen, että saatiin asetus suomenkielen oikeuksista senaatissa. Samoin Johan Snellman saattoi päätökseen Suomen rahanuudistuksen ja Suomi sai oman rahayksikön, markan vuonna 1865. Vielä samana vuonna Johan Snellmanille myönnettiin Pyhän Vladimirin ritarikunnan kolmannen luokan ritarimerkki. Vuonna 1866 Johan Snellman aateloitiin. Siksi hän toimi aatelissäädyssä sukunsa edustajana valtiopäivillä vuosina 1867, 1872 ja 1877-1878. Turun Lauantaiseurasta syntyneen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä Johan Snellman toimi vuosina 1870-1874. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry on vuonna 1831 perustettu tieteellinen seura ja yleishyödyllinen yhdistys.

Johan Vilheml Snellmanin muistomerkki Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.

Johan Vilhelm Snellman kuoli 1881 ja hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. ”Kangasalan Karhun”, kunnallisneuvos, poliitikko, suomalaisuusmies, sanomalehti- ja tietokirjailija sekä aikansa huomattava yhteiskunnallinen vaikuttaja, Agathon Meurmanin (s. 9.10.1826 Kangasala ja k. 17.1.1909 Helsinki) sai ehdotuksellaan aikaan sen, että Suomen talonpoikaissääty päätti vuonna 1882 tilata Johan Vilhelm Snellmanin haudalle muistomerkin. Vuonna 1885 paljastettiin arkkitehti, senaattori ja pankinjohtaja Odert Sebastian Gripenbergin (s. 8.3.1850 Kurkijoki ja k. 12.7.1925 Helsinki) suunnittelema koruton muistomerkki Johan Snellmanin Hietaniemen haudalla Helsingissä. Snellmanin hautamuistomerkissä lukee ainoastaa Johan Snellmanin nimi ilman elinvuosia sekä sanat ”Suomen talonpoikaissäädyltä”.

Johan Vilhelm Snellman 

Johan Vilhelm Snellman.

Valtiomies, filosofi, kirjailija ja sanomalehtimies Johan Vilhelm Snellman (s. 12.5.1806 Tukholma, Ruotsi ja k. 4.7.1881 Kirkkonummi) oli fennomaani, joka teki merkittävästi työtä suomenkielen aseman ja mm. Suomen markan käyttöönoton suhteen. Snellmania pidetään siksi yleisesti yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä sekä Suomen kansallisfilosofina. Johan Vilhelm Snellman syntyi Patience -laivalla Tukholman satamassa vuonna 1806 ruotsinkielisille vanhemmille. Isä oli merikapteeni Kristian Henrik Snellman (s. 28.12.1777 Piippola ja k. 22.5.1855 Haukipudas), jonka isä oli Piippolan kappalainen Gerhard Snellman (s. 28.11.1748 Tervola ja k. 7.1.1803 Tyrnävä) ja äiti Anna Kristina Snellman (o.s. Ståhlberg, s. 25.2.1747 Muhos, Oulu ja k. 20.2.1813 Oulu). Johan Vilhelm Snellmanin äiti ja merikapteeni Kristian Henrik Snellmanin aviopuoliso oli Maria Magdalena Snellman (o.s. Röring, s. 12.7.1779 Pyhäjoki ja k. 18.6.1814 Karleby).

Kristian Henrik Snellman.

Kristian Henrik Snellman avioitui sangen varhain pohjoispohjalaisen Maria Magdaleena Rönningin kanssa. Tukholmaan he muuttivat opiskelun vuoksi vuonna 1806. Snellmanin perhe asui Tukholman Södermalmin kaupunginosassa, jossa tapasi asua samoin useita muita merimiehiä ja heidän perheitään. Kristian Henrik Snellman oli viehättynyt kristilliseen ja swedenborgilaiseen filosofointiin. Varsinaiseksi ammatikseen kuitenkin Kristian Henrik Snellman valitsi merenkulun ja hän valmistui merikapteeniksi Tukholmassa. Johan Snellmanin vanhemmat muuttivat vuonna 1813 merkittävään kauppa- ja merenkulkukaupunki Kokkolaan, kun Suomi oli liitetty vuonna 1809 Venäjään. Johan Snellmanilla oli veljinä Christian Gerhard ja Carl August sekä sisarina Magdalena, Maria ja Anna. Äiti-Magdalena kuoli valitettavasti Annan synnytykseen 34-vuotiaana vuonna 1814. Johan Vilhelm Snellman asui Kokkolassa vuosina 1813-1816.

Johan Vilhelm Snellman aloitti yksityisen opintonsa Kokkolassa. Ouluun tätinsä Anna Jakobina Piponiuksen (s. 3.2.1780 ja k. 6.6.1836 Oulu) luokse Johan Vilhelm Snellman muutti asumaan vuonna 1816. Oulussa hän aloitti myös opintonsa yliopistoon valmistavassa kaupungin triviaalikoulussa. Oulun triviaalikoulu toimi vuodesta 1682 vuoteen 1842 ainoana Pohjois-Suomessa yliopistoon valmistavana kouluna. Anna Piponiuksen kerrotaan erään kerran sanoneen Johan Vilhelm Snellmanille: ”Jos sinusta tulee hyvä, sinusta tulee oikein kelpo mies, mutta muussa tapauksessa sinusta tulee aikamoinen roisto, sillä keskinkertaista sinusta ei tule.” Ruotsinkielinen Johan Vilhelm Snellman oppi Oulun kaupungissa koulukavereidensa avustuksella suomenkielen. Kaikki kesät hän asui kouluaikanaan vanhimman tätinsä, Elisabet Magdalena Montgomeryn (o.s. Snellman, s. 23.2.1775 Piippola ja k. 2.4.1837 Rantsila) luona Rantsilassa.

Oulun tulipalo.

Vuonna 1822 tulipalo tuhosi melkein koko Oulun kaupungin triviaalikouluineen. Johan Snellman sai koulukavereidensa tavoin koulun päättötodistuksen suorittamatta normaalia päästötutkintoa. Tulipalo alkoi varhain aamuyöllä 23.5.1822 värjärimestari Papen lähellä raatihuonetta rantaa sijainneesta talosta. Tulipalo levisi hyvin nopeasti tuhoten edetessään useita puutalokortteleita sekä Sofia Magdalenan kirkon puurakenteet. Kirkon kiviseinien sisään rakennettiin myöhemmin nykyinen Oulun tuomiokirkko. Tulipalon sammuttua melkein koko kaupunki oli tuhoutunut maan tasalle. Yli 3 000 oululaista jäi ilman kotia, kun 330 rakennusta tuhoutui täysin tai lähes täysin ja vain 65 rekennusta saatiin säästettyä.

Johan Snellman vietti kesällä 1822 lomaansa Alahärmässä, jonne hänen isänsä oli muuttanut mentyään avioliittoon uuden vaimonsa, Katariina Sofia Snellmanin (o.s. Ahla, s. 21.12.1798 Lumijoki ja k. 27.11.1879 Alahärmä) kanssa. Johan Snellmanin äitipuolella oli Rautalammilla asuva nuorempi sisar nimeltä Anna Kristiina (s. 8.7.1801 Lumijoki ja k. 11.7.1883 Impilahti), joka toisinaan poikkesi vanhempaa sisartaan tapaamassa Alahärmässä. Johan Snellman oli tuolloin vain 16-kesäinen, mutta tämä ei estänyt häntä ja vanhempaa Annaa rakastumasta toisiinsa sekä menemästä kihloihin keskenään. Anna Kristiinalla oli kuitenkin kaksi kilpakosijaa, jotka halusivat tuhota nuorten rakastavaisten yhteyden varastamalla sekä tuhoamalla heidän kirjeensä. Rakastavaisille kilpakosijat samoin kertoivat aivan perättömiä asioita toisistaan.

Johan Ludvig Runeberg.

Elias Lönnrot.

Johan lähtikin sitten vielä 16-vuotiaana opiskelemaan Keisarilliseen Turun Akatemiaan. Täysin samaan aikaan omat opintonsa Keisarillisessa Turun Akatemiassa aloittivat myös häntä vanhemmat kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg (s. 5.2.1804 Pietarsaari ja k. 6.5.1877 Porvoo) ja lääkäri Elias Lönnrot (s. 9.4.1802 Sammatti ja k. 19.3.1884 Sammatti). Johan Snellmanin ystäväpiiriä Turussa olivat samoin Johan Kjemmer (k. 4.1.1833 Pariisi), meteorologi Johan Jakob Nervander (s. 23.2.1805 Uusikaupunki ja k. 15.3.1848 Helsinki) sekä taiteilija Fredrik Cygnaeus (s. 1.4.1807 Hämeenlinna ja k. 7.2.1881 Helsinki). Opiskelijoiden piirissä Turun Akatemiassa syntyi Turun romantiikaksi kutsuttu liike. Liike nojasi pohjoismaiseen sekä saksalaiseen romantiikkaan, joka vetosi historiaan ja tunteeseen. Turun opiskelijat esittelivät suomalaisen rahvaan ja kansan kulttuurin ruotsinkielisille sivistyneille. Näin opiskelijat alkoivat kiinnostua suomalaisuudesta ja suomenkielestä. Kirjailija, sanomalehtimies, historiantutkija ja poliitikko Adolf Ivar Arwidson (s. 7.8.1791 Padasjoki ja k. 21.6.1858 Viipuri) vaati toimia suomalaisuuden henkiin herättämiseksi, sillä hänen mielestään samaa kieltä puhuvat muodostavat yhtäläisen kokonaisuuden, jota yhdisti ”sisäinen sielu ja ajatuksen side, joka on kaikkia ulkonaisia yhdistyksiä mahtavampi ja lujempi”. Adolf Ivar Arwidson tunnetaan erityisesti hänen tokaisustaan: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia”.

Johan Snellman opiskeli Turun Akatemiassa teologiaa sekä historiaa, kreikkaa, latinaa ja maailmankirjallisuutta. Hieman myöhemmin hän opiskeli myös fysiikkaa ja muitakin luonnontieteitä. Johan Snellmanin opettajana toimi filosofian ja historian professori sekä rehtori Johan Henrik Avellan (s. 18.12.1773 Viapori ja k. 3.9.1832 Helsinki). Vuonna 1870 Johan Henrik Avellan valmistui ylioppilaaksi. Vuonna 1795 professori Henrik Gabriel Porthan (s. 8.11.1739 Viitasaari ja k. 16.3.1804 Turku) tarkisti Johan Henrik Avellanin pro gradu -tutkielman Turun Akatemiassa. Johan Avellan valmistuikin vielä samana vuonna filosofian maisteriksi. Avellan kirjoitti ensimmäisen ruotsinkielisen väitöskirjan saksalaisesta filosofista, Georg Wilhelm Friedrich Hegelistä (s. 27.8.1770 Stuttgart ja k. 14.11.1831 Berliini). Vuonna 1812 Johan Avellan nimitettiin professoriksi ja hän toimi samalla käytännöllisen filosofian vt. professorina vuosina 1811-1812 sekä 1824-1827. Johan Avellanin väitöskirja oli Öfversigt af ryska språkets bildning, jonka tarkasti akatemian Venäjän historian ja kirjallisuuden sekä venäjänkielen dosentti Eric Gustaf Ehrström (s. 29.5.1791 Luoto ja k. 25.4.1835 Pietari).

Eric Gustaf Ehrström.

Tovereidensa kanssa Johan Vilhelm Snellman perehtyi Turun romantiikkaan liittyviin aatteisiin, mutta he halusivat jättää politikoinnin vain taka-alalle, sillä Adolf Ivar Arwidson oli ryvettynyt itse politiikassa ja siksi erotettu virastaan vallankumouksellisten kirjoitustensa vuoksi. Opiskelijanuorukaiset eivät kaivanneet samanlaista kohtaloa itselleen. Johan Snellman sai Turun Akatemiassa opiskellessaan sangen pysyviä kansallisromanttisia vaikutteita, mutta romantikoista hänet erotti lopulta se, että häntä kiinnosti historian sijaan tulevaisuus sekä kansojen henkinen toiminta.

Johan Vilhelm Snellman halusi aluksi papiksi ja siksi hän satsasi varsinkin teologian opintoihin. Yleensä tutkinnon suorittanut sai ammatin ja viran melko nopeasti valmistumisen jälkeen. Johan Snellman ei voinut kuitenkaan ilmoittautua pappistutkintoon, sillä hän hän ei ollut vielä saavuttanut siihen vaadittua 22 vuoden ikää. Snellmanin opettajan, käytännön filosofian professori Johan Jakob Tengströmin (s. 22.10.1787 Kokkola ja k. 11.4.1858 Helsinki) ohjauksesta Snellman vaihtoi siksi pääaineekseen filosofian. Johan Snellman toimi kotiopettajana eri puolilla Suomea rahoittaakseen omia opintojaan. Näin hän sai kokemusta opettamisesta, seurapiirien tapakulttuurista sekä ravitsevaa ravintoa, johon opiskelijoilla ei suinkaan välttämättä ollut aina varoja. Snellman harrasti väittelyä, šakinpeluuta sekä huilunsoittoa.

Turun tulipalo vuonna 1827.

Turun tulipalossa syyskuussa 1827 tuhoutui osa Turun Akatemiasta ja sen kokoelmista. Venäjän keisari Nikolai I päätti siirtää sittemmin Akatemian Helsinkiin, jossa lokakuussa 1828 alkoi sen toiminta nimellä Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto. Johan Vilhelm Snellman suorittikin stipendiaattitutkinnon ja hän keskittyi sitten Hegelin filosofiaan. Yhdeksän vuotta kestäneen opiskelujakson päätteeksi Johan Snellman valmistui vuonna 1831 filosofian kandidaatiksi. Snellman promovoitiin maisteriksi vuonna 1832. Johan Vilhelm Snellman kirjoitti väitöskirjansa, Dissertatio academica absolutismum systematis Hegeliani defensura 1835, joka käsitteli saksalaisen filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegelin (s. 27.8.1770 Stuttgart, Württemburgin herttuakunta, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja k. 14.11.1831 Berliini, Preussin kuningaskunta) aatemaailmaa.

Georg Wilhelm Friedrich Hegel.

Radio-orkesteri

Ensimmäinen Radio-orkesteri.

Toukokuun 29. päivänä vuonna 1926 perustettiin O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradio -yhtiö Helsingissä. Vuonna 1923 perustetulta Suomen Radioyhdistykseltä hankituilta laitteistoilla Suomen Yleisradio aloitti ensimmäisen lähetystoimintansa 9.9.1926 studiosta, joka sijaitsi Helsingissä osoitteessa Unioninkatu 20. Tätä päivää pidetään yleisesti Yleisradion syntymäpäivänä, vaikka vuonna 1928 vasta Yleisradion lähettämiä ohjelmia pystyi kuuntelemaan koko maassa. Tästä alkoi pirteä maanlaajuisen verkon kehittäminen ja rakentaminen. Pian tultaessa 1930-luvulle Yleisradion verkko jo niin laaja, että sen lähetyksiä pääsi kuulemaan 100 000 suomalaisessa kodissa. Suomen valtio otti vuonna 1934 Yleisradion toiminnan hoitaakseen. Tuoreen yhtiön nimeksi muodostui Oy Yleisradio Ab. Yhtiön nimi varastettiin Puolustusvoimilta, jossa yleisradiolla tarkoitettiin kaikkien kuultavissa olevaa radiolähetystä. Yleisradion vanhin vielä tallessa oleva ohjelma on vuodelta 1935 presidentti Pehr Evind Svinhufvudin (s. 15.12.1861 Sääksmäki ja k. 29.2.1944 Luumäki) uudenvuodenpuhe.

Alexis Gustaf Maximilian af Enehjelm.

Aivan alusta lähtien musiikin osuus Yleisradion lähetyksissä oli hyvin merkittävä. Oman kortensa tässä asiassa kantoi yhteiseen kekoon lähetystoiminnan alkuaikojen kuuluttajana toiminut oopperalaulaja Alexis Gustaf Maximilian af Enehjelm (s. 2.10.1886 Hämeenlinna ja k. 19.7.1939 Helsinki) ja hänen omat musiikilliset mieltymyksensä. Enehjelmin vanhemmat olivat everstiluutnantti Gustaf Emil af Enehjelm ja Hedvig Mathilda Alfthan. Alexis af Enehjelm kävi Hämeenlinnan lyseota ja siirtyi sitten Haminan kadettikouluun valmistuakseen upseeriksi. Enehjelm jatkoi opintojaan kadettikoulun lopettamisen jälkeen Helsingissä ja hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1906 Nya svenska läroverket Helsinforsista. Muutaman vuoden opiskeltuaan humanistisia aineita Helsingin yliopistossa Enehjelm aloitti ulkomailla lauluopinnot.

Alexis af Enehjelm opiskeli laulua Wienissä sekä Münchenissä vuosina 1909-1913. Hän piti Wienissä ensimmäisen ulkomaisen konserttinsa vuonna 1914. Vuosina 1914-1919 hän opetti Helsingin musiikkiopistossa laulua sekä piti samanaikaisesti laulukonsertteja. Suomalaisessa Oopperassa hän lauloi vuosina 1919-1920, minkä jälkeen hän otti kiinnityksen Darmstadin hovioopperaan vuosiksi 1920-1924. Tämän jälkeen hän lauloi jälleen vuoteen 1931 saakka Suomalaisessa Oopperassa. Alexis af Enehjelm hallitsi kaikkiaan 50 eri oopperaroolia. Vuodesta 1926 lähtien Alexis af Enehjelm työskenteli samoin Yleisradion kuuluttajana sekä toimittajana. Jo ennen Yleisradion perustamista Enehjelm työskenteli Suomen Radioyhdistyksen kuuluttajana ja ohjelmanhankkijana.

Radio-orkesterin kapellimestareita: Toivo Haapanen, Erik Cronvall, Erkki Linko ja Nils-Eric Fougstedt.

Yleisradio lähetti vuoden 1926 kuluessa radioaaltojen kautta kaikkiaan seitsemän Helsingin kaupunginorkesterin sinfoniakonserttia, 39 soitinsooloesitystä, 63 lauluohjelmaa sekä neljä oopperaesitystä ja näiden lisäksi paljon muutakin musiikkia. Jo seuraavana vuonna 1927 huolta herätti Yleisradiossa päivittäisen laajan musiikkitarjonnan kirjava laatu sekä epätasaisuus, joka oli vailla omaa linjaa tai suunnitelmallisuutta. Siksi Yleisradiossa päädyttiin siihen, että Yleisradiossa tarvittiin oma orkesteri vastaamaan pääosasta radion laadukkaasta musiikkiesityksestä. Asiat laitettiin heti vireille ja Yleisradion johtokunta hyväksyi 13.4.1927 uuden orkesterinsa kokoajaksi sekä kapellimestariksi kolmen ehdokkaan joukosta Erkki Edvard Lingon (vuoteen 1906 Lindroth, s. 27.2.1893 Tampere ja k. 23.11.1966 Tukholma). Erkki Linko toimi toimi Radio-orkesterin kapellimestarina vuodet 1927-1952.

Robert Westerlund.

Vuosina 1916-1927 Erkki Linko toimi pianistina ja orkesterinjohtajana ravintoloissa sekä elokuvateattereissa. Linko opiskeli musiikkia Helsingin musiikkiopistossa vuosina 1920-1922 ja hän teki myös opintomatkan Keski-Eurooppaan vuonna 1930. Erkki Linko työskenteli vuosina 1944-1952 samoin Yleisradion nuottikirjaston hoitajana ja vuosina 1948-1949 hän johti apteekkari, musiikkikauppias ja musiikkikustantaja Robert Emil Westerlundin (s. 15.1.1859 Oulu ja k. 5.6.1922 Helsinki) konserttitoimistoa Helsingissä. Sveitsiläisen turkkuri Eduard Fazerin poika, Konrad Georg Fazer (s. 30.4.1864 Helsinki ja k. 7.10.1940 Helsinki) osti yhdessä Robert Westerlundin kanssa Anna Melanilta musiikkikaupan vuonna 1897, joka perustettiin Helsingin Aleksanterinkadulle vuonna 1884.

Hugo Huttunen.

Yleisradion uuden kymmenhenkisen Radio-orkesterin ensimmäinen yhteissoitto radioitiin suorassa lähetyksessä 1.9.1927 ja orkesteri soitti tuolloin täysin suomalaista musiikkia. Radio-orkesterin solistina tuolloin soitti orkesterin oma viulisti ja toinen konserttimestari, Hugo Hjalmar Huttunen (s. 27.3.1900 Helsinki ja k. 16.8.1958 Helsinki). Hugo Huttusen vanhemmat olivat kivityömies Otto Wilhelm Huttunen ja Wilhelmiina Laitinen. Huttusen aviopuoliso oli vuodesta 1929 lähtien Aili Lemmikki Luoto. Hugo Huttunen suoritti musiikkiopintoja kapellimestari Robert Kajanuksen (s. 2.12.1856 Helsinki ja k. 6.7.1933 Helsinki) perustamassa Helsingin filharmonisen orkesterin orkesterikoulussa vuosina 1911-1914 sekä Martin Wegeliuksen (s. 10.11.1846 Helsinki ja k. 22.3.1906 Helsinki) vuonna 1882 perustamassa Helsingin musiikkiopistossa Léon Nauwinckin ohjauksessa. Vuosina 1929-1958 Huttunen oli Suomen yleisradion orkesterin toinen konserttimestari sekä Sibelius-kvartetin toisen viulun soittaja vuosina 1927-1958. Hugo Huttunen esiintyi samoin Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa kamarimuusikkona. Hugo Huttunen sai Director musices -arvonimen vuonna 1951.

Erik Johan Cronvall.

Suomen Yleisradion ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat viulistit Erik Johan Cronvall (s. 3.4.1904 Helsinki ja k. 5.9.1979 Helsinki) ja Hugo Huttunen, alttoviulisti Eero Kaarlo Juhani Koskimies (vuoteen 1909 Forsman, s. 22.7.1897 Sääksmäki ja k. 21.9.1959 Helsinki), sellisti Tauno Korhonen (s. 1898), kontrabasisti Paavo Pättiniemi, joka muistetaan Tampereen orkesterin merkittävänä basistina ja jäätyään Tampereen orkesterista pois vuonna 1936, hänen tilalleen basistiksi tuli Muisto Peura. Radio-orkesterin huilistina soitti Väinö Littonen, klarinetistina Harald Mannerström, lyömäsoittajana Gustav Svensson sekä urkuharmonissa Uuno Arpiainen.

Sellisti Tauno Korhonen.

Toinen toimintavuosi alkoi Radio-orkesterin laajentumisella kahdella soittajalla, sillä orkesteriin liittyivät trumpetisti Aleksanteri Wilkko (s. 14.2.1882 ja k. 8.6.1932) sekä pasuunan- ja sellonsoittaja Vilho Sten Sarmas (s. 10.3.1903 Helilä, Kymi ja k. 15.5.1982 Helsinki). Yleisradioon nimitettiin musiikkipäälliköksi Radio-orkesterin ylikapellimestariksi musiikintutkija Toivo Haapanen (s. 15.5.1889 Karvia ja k. 22.7.1950 Asikkala) syksyllä 1929. Toivo Haapanen opiskeli viulunsoittoa päästyään ylioppilaaksi sekä musiikin teoriaa Helsingin filharmonisen seuran orkesterikoulussa vuosina 1907-1911. Haapanen valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1918 ja hän väitteli tohtoriksi vuonna 1925. Toivo Haapanen toimi Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuosina 1929-1950 ja tämän lisäksi hän oli Yleisradion musiikkipäällikkö vuoteen 1946 saakka. Hän toimi myös Helsingin yliopiston dosenttina sekä vielä myöhemmin ylimääräisenä professorina vuosina 1946-1950.

Aleksanteri Wilkko.

Toivo Haapasen ylikapellimestarikaudella Radion sinfoniaorkesteri sai lähes nykyiset mittasuhteet ja sen lisäksi radion musiikkitoiminta vakiintui hänen musiikkipäällikkökaudellaan. Kapellimestarina Toivo Haapanen edisti suomalaisen musiikin esilletuloa. Orkesterinjohtajana Toivo Haapanen vieraili Pohjoismaissa ja Baltian maissa sekä Saksassa, Unkarissa, Puolassa ja Italiassa. Hän kokosi konserttimatkojensa ohjelmiston pääasiassa uudesta suomalaisesta musiikista. Toivo Haapanen tutki Suomen keskiaikaisia liturgisia fragmentteja vuosilta 1050-1522, kaikkiaan yli neljää tuhatta pergamenttilehteä, joita säilytetään Helsingin yliopiston kirjastossa. Haapanen kirjoitti samoin kattavan teoksen Suomen musiikin historiasta, Suomen Säveltaide vuonna 1940. Hän toimi myös vuosina 1919-1929 Iltalehden musiikkiarvostelijana. Vuosina 1936-1940 Toivo Haapanen oli Suomen Säveltaiteilijoiden liiton puheenjohtaja ja valtion säveltaidetoimikunnan puheenjohtajana hän toimi vuosina 1943-1950. Toivo Haapanen kuului Musiikin tietokirjan toimituskuntaan vuonna 1948. Ylikapellimestari Toivo Haapasen sisar oli kirjailija, kirjallisuustutkija, suomentaja ja filosofian kunniatohtori Tyyni Maria Tuulio (o.s. Haapanen, vuosina 1917-1933 Tallgren, s. 28.8.1892 Karvia ja k. 9.6.1991 Helsinki) sekä poika, Tuomas Jaakko Haapanen (s. 29.12.1924 Helsinki ja k. 8..2024), joka oli Sibelius-Akatemian viulunsoiton professori, kapellimestari, opettaja ja rehtori.

Toivo Haapanen.

Toivo Haapanen esitteli Yleisradion johtokunnalle kiireesti omia näkemyksiään radion orkesterin kehittämisestä ja siitä hyvästä radion orkesteriin uuden toimikauden alkaessa saatiin kokonaista kahdeksan uutta soittajavakanssia. Siten radion orkesteri laajentui 20-henkiseksi kokoonpanoksi ja sillä vahvuudella saatiin jo aikaan oikeaa orkesterisointia varsin pienen orkesterin sijaan. Syksyllä 1930 saatiin Radio-orkesterin kokoa eli soittajien määrää kasvatettua 24 muusikkoon. Radio-orkesterin rivit täydentyivät 1930-luvun puolivälissä oboistilla sekä fagotistilla. Vuosi 1938 toi mukanaan orkesteriin vielä lisää uusia soittajavakansseja, joiden myötä talvisodan alla Radio-orkesterissa oli jo 33 soittajaa.

 Olli Antero Ahvenlahti (40. osa)

Olli Ahvenlahti.

Juha Harri Vainio ja Olli Antero Ahvenlahti ehtivät yhdessä luoda kolme laulua. Ensimmäinen näistä yhteisistä lauluista syntyi euroviisuehdokkaaksi vuonna 1984 ja sen nimi oli Pieni hymy. Seuraavan laulun he tekivät yhdessä Ere Kokkosen jouluohjelman Joulupukki pulassa tunnuslauluksi ja viimeisenä yhteistyönä Kultainen Leija -kilpailuun laulu Kun tunteet kuljettaa. Kilpailu poiki Olli Ahvenlahdelle hieman aikaa yhteistyötä laulajatar Arja Korisevan kanssa. Kilpailukappale Kun tunteet kuljettaa otettiin mukaan Arja Korisevalle tehdylle albumille, Me kaksi vain, joka levynä sai jopa platinalevyn. Olli Ahvenlahti sai sovittaa osan kappaleista, jotka tehtiin Arja Korisevan laulamalle joululevylle.

Jaakko Salo.

Arja Korisevan levytuottajana toimi tuolloin tuottaja, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Jaakko Elias Salo (s. 22.2.1930 Viipuri ja k. 13.6.2002 Helsinki). Jaakko Salossa oli eräs valtavan hieno piirre ihmisenä; hän ei milloinkaan halunnut tuoda itseään tai omaa tekemistään esille, vaan halusi pysyä pikemminkin ”harmaana eminenssina” tapahtumien taustalla. Jaakko Salon perhe muutti talvisodan vuoksi Varkauteen, jossa Jaakko soitti jo ensimmäisessä yhtyeessä. Ylioppilaaksi päästyään Jaakko Salo opiskeli Helsingin yliopistossa musiikkitiedettä ja opintorahojaan sai tienasi mm. ravintolassa soittamalla viihdemusiikkia ruokailijoiden mieliksi. Salo aloitti pian Ronnie Kranckin (s. 13.5.1931 Helsinki ja k. 1.1.2014 Porvoo) yhtyeessä soittamisen. Muusikkouransa ohella Ronnie Kranck toimi äänittäjänä Akkuteollisuuden Neitsytpolku 1:n studiolla sekä Finnvox-studiossa.

Ronnie Kranck.

Jaakko Salolla oli vuosina 1956-1964 oma yhtye ja yhtyeen solisteina lauloivat Seija Karpiomaa-Myllys (s. 4.7.1932 Viipuri ja k. 28.6.2002 Helsinki) sekä Vieno Hellevi Kekkonen-Sauri (s. 6.9.1934 Karttula). Salo toimi levytyspäällikkönä Harry Emanuel Zwi Orvomaan (vuoteen 1944 Orscholik, s. 14.3.1927 Helsinki ja k. 9.9.1990 Helsinki) johtamassa Scandia -levy-yhtiössä ja siellä hän vaikutti paljon jazziskelmän kehitykseen maassamme. Orvomaan vanhemmat olivat Rachel (o.s. Fiedler) ja Alter Samuel Orscholik; äiti oli takkikauppias, jolla oli liike Fredrikinkadulla Helsingissä ja isällä oli pukutehdas Star. Scandia-Musiikki oli Suomen ensimmäinen kustantamo ja levy-yhtiö, joka käytti kuukausipalkkaisia sanoittajia ja suomentajia. Heitä olivat mm. Saukki eli Niilo Sauvo Pellervo Puhtila (s. 27.4.1928 Helsinki ja k. 2.11.2014 Helsinki) ja Juha Harri ”Junnu” Vainio (s. 10.5.1938 Kotka ja k. 29.10.1990 Gryon, Sveitsi).

Sauvo Puhtila.

Juha Vainio.

1960-luvulla Jaakko Salo oli tärkeä taustavaikuttaja Jukka Jalmari Virtasen (s. 25.7.1933 Jämsänkoski ja k. 1.9.2019 Helsinki), Aarre Olavi Elon (s. 21.9.1934 Helsinki ja k. 17.2.2022 Helsinki) ja Matti Kaarlo ”Pikkis” Kuuslan (vuoteen 1935 Granlund, s. 7.8.1933 Helsinki ja k. 22.11.2018 Espoo) VEK -tuotantoryhmän takana. 1970-luvun alkupuolella Scandian siirryttyä Finnlevyn omistukseen Jaakko Salo alkoi Finndisc -levy-yhtiön tuotantopäälliköksi. Siten Salosta tuli myös säveltäjä Toivo Kärjen työkaveri ja seuraavina vuosina Jaakko Salo sovittikin paljon juuri Toivo Kärjen sävellyksiä sekä johti studioissa niiden levytyksiä.

Jukka Virtanen.

Jukka Virtanen, Aarre Elo ja Matti Kuusla.

Jaakko Salo oli myös Uuden Iloisen Teatterin perustajajäseniä; hän toimi UIT:n revyiden musiikin sovittajana, käsikirjoittajana ja kapellimestarina vuosina 1979-2002 kuolemaansa saakka. Pentti Oskari Kankaan (s. 20.5.1943 Uusikaupunki) vuonna 1966 Rauman opettajaseminaarilla perustama Seitsemän Seinähullua Veljestä oli UIT vakio-orkesterina vahvistettuna 29 vuoden ajan vuosina 1979-2007. Samoin Jaakko Salolla oli hyvin tärkeä osuus Juha Vainion elämän loppupuolen tuotannon sovittamisen kanssa. Salo ei välittänyt paljoakaan esiintyä sooloartistina, mutta monissa projekteissa hän toimi säveltäjänä, sovittajana sekä pianistina. Jaakko Salo oli myös sovittajana monissa Unto Uuno Monosen (vuoteen Uuno Unto Mononen, s. 23.10.1930 Muolaa ja k. 28.6.1968 Somero) tangoissa levytyskuntoon ja hän saattoi useita Monosen kyhäelmiä lopullisiksi kappaleiksi.

Unto Mononen.

Jaakko Salo tunnettiin Pertti Spede Pasasen elokuvien ”hovisäveltäjänä”. Kaikkiaan Jaakko Salo ennätti tehdä elokuvamusiikkia 44 elokuvaan elämänsä aikana. Yhdessä Sauvo Puhtilan ja Eino Johannes Virtasen (s. 10.12.1925 Helsinki ja k. 26.11.1999 Helsinki) kanssa Salo ideoi ”Saukki & Oravat” -laulut, jossa Eino Virtasen ääni muutettiin pikkuoravien ääneksi. Jaakko Salon sävellystuotanto jäi hieman varjoon hänen omien työkiireidensä vuoksi sovittajana. Parhaiten hänen sävellyksistään muistetaan varmaankin Hortto Kaalo -yhtyeen esittämät Kättä päälle ja käsirahaa ja Toto toi, veto vei, Dannyn eli Ilkka Johannes Lipsasen (s. 24.9.1942 Pori) laulama Seitsemän kertaa seitsemän, Simo Salmisen tutuksi tekemä Pornolaulu ja tietysti Saukin ja Oravien levyttämä Jöröjukka-rock sekä Pikkuoravien hyppyrilinko. Vuonna 1998 Jaakko Salo palkittiin Pro Finlandia -mitalilla.

Marjatta Leppänen.

Eino Virtanen.

Jaakko Salon ensimmäisen vaimon kuoltua hän avioitui vielä vuonna 2001 pitkäaikaisen työkaverinsa ja ystävänsä, laulaja ja näyttelijä Vappu Marjatta Leppäsen (s. 24.8.1937 Helsinki) kanssa. Jaakko Salo kuoli itse ”saappaat jalassa” sairaskohtauksen saatuaan Linnanmäen Peacock-teatterin lavalle UIT:n ensi-illan Magiaa mahan täydeltä -revyyn viimeisiin harjoituksiin, jonka esityksissä hänen oli määrä olla kapellimestarina. Jaakko Salon hautapaikka sijaitsee Espoon kirkon hautausmaalla.

Jaakko Salon hautapaikka Espoossa.

Musiikkiohjelmia tehdessään Olli Ahvenlahti sai läheltä seurata MTV:n ja Yleisradion hyvin herkkiä suhteita toisiinsa nähden. Alkujaanhan MTV:n lähetykset tulivat Yleisradion kanavan kautta, mutta Olli Ahvenlahden aloittaessa Yleisradion kapellimestarina vuonna 1990 oli jo tiedossa, että MTV tulee saamaan aivan oman ohjelmakanavan lähetyksilleen muutaman vuoden kuluessa. Tämä uusi ohjelmakanava, MTV3 tarkoitti ohjelma-ajan lisääntymistä sekä MTV:lle että Yleisradiolle. Käytännössä tämä muutos tarkoitti, että musiikin ja viihteen määrä televisiossa lisääntyisi ratkaisevasti. Siitä syystä myös ohjelmien suunnittelutyö vei pari kolme vuotta aikaa tuossa vaiheessa. Pertti ”Spede” Pasasella oli sopimukset molempiin taloihin, joten sen varjolla Olli Ahvenlahtikin pääsi tekemään musiikkia Yleisradiolla Pasasen televisio-ohjelmiin.

Pertti "Spede" Pasanen.

Pian kävi niinkin, että Olli Ahvenlahti pääsi suunnittelemaan omaa television musiikkiohjelmaa. Sen vuoksi hän pääsi tekemään myös käsikirjoittamista, vieraiden hankintaa ohjelmaansa sekä tapaamaan paljon ihmisiä. Aikaisemmin Olli Ahvenlahti oli paljonkin näkynyt televisioruuduissa, mutta hänen ei tarvinnut itse olla äänessä, vain huolehtia musiikin sujumisesta. Aivan ensimmäinen Olli Ahvenlahden oma televisio-ohjelma oli syksylla 1990 aloittanut, Kapellimestarin vieraat. Aarre Elo kertoi Olli Ahvenlahdelle, että Olli olisi ohjelman isäntä sekä juontaja, mutta mikäli hän haluaisi, hän voisi ottaa ohjelmaan mukaan myös toisen juontajan kumppanikseen. Olli tarttui heti tähän tarjoukseen ja valitsi kumppanikseen ohjelmaansa juontamaan myös laulaja, muusikko ja näyttelijä Kati Bergmanin (s. 12.12.1959). Olli piti Katia sanavalmiina ihmisenä ja he tunsivat toisensa jo entuudestaan, sillä Kati Bergman oli jäsenenä Opus 5 -lauluyhtyeessä.

Kati Bergman.

Kapellimestari Olli Ahvenlahti sai omaan televisio-ohjelmaansa melko helposti myös vierailijoita. Useinkin nämä vieraat olivat kyllä jo tuttuja hänelle ennestään. Ohjelmassa vierailivat mm. Pave Maijanen, Karita Mattila ja hyvin pian samoin Vesa-Matti Loiri. Vieraidensa varmaan esiintymisrutiiniin Olli Ahvenlahti saattoi aina luottaa kameroiden edessä. Ohjelmaan tehtiin hyvää musiikkia paljon ja siinä nähtiin samoin mielenkiintoisia vieraita solisteina. Seuraava ohjelma, jossa Olli Ahvenlahti oli vahvasti mukana johtamassa musiikkia ja juontamassa, oli Suomen suosikit. Ohjelma tehtiin puolen tunnin suorana lähetyksenä maanantai-iltaisin. Ohjelma oli tuotannossa syksy- ja kevätkauden. Ohjelmassa ihmiset saivat toivoa solistia esiintymään studioon. Ohjelmassa Olli aina soitti puhelun tai kaksi jollekin solistille ja haastatteli häntä ohjelmassa. Tässä ohjelmassa kävivät esiintymässä mm. puolen tunnin aikana vain yhdessä lähetyksessä laulajat Esko Richard ”Riki” Sorsa (s. 26.12.1952 Helsinki ja k. 10.5.2016 Helsinki), Eero Nikodemus Raittinen (s. 6.10.1944 Helsinki ja k. 16.7.2025 Lohja), Marija ”Muska” Babitzin (s. 28.6.1952 Helsinki), Kai Ahti Rainer ”Kuju” Hyttinen (s. 7.1.1947 Mikkeli) ja Meiju Annele Suvas-Berger (s. 22.1.1959 Helsinki).

Eero Raittinen.

Ohjelma teetti Olli Ahvenlahdella todella paljon työtä etukäteen. Solistien kanssa yhteydet, laulujen valinnat ja sovitusten tekemiset sekä orkesterin harjoituttaminen veivät kovasti aikaa, mutta työkin oli mielenkiintoista ja palkitsevaa. Yhä enemmän Olli Ahvenlahden oma kädenjälki alkoi kuulua ja näkyä ohjelmasuunnittelussa syksystä 1991 eteenpäin aikataulukysymysten vuoksi. Olli Ahvenlahti alkoi silloin käyttää merkittävästi aikaansa sen miettimiseen, kuinka televisioon tulisa tarjolle aina vain parempaa ja laadukkaampaa musiikkiviihdeohjelmaa ihmisiä varten. Hän pyrki koko ajan ohjelmatarjonnan lisäämiseen.