Olli Antero Ahvenlahti (40. osa)

Olli Ahvenlahti.

Juha Harri Vainio ja Olli Antero Ahvenlahti ehtivät yhdessä luoda kolme laulua. Ensimmäinen näistä yhteisistä lauluista syntyi euroviisuehdokkaaksi vuonna 1984 ja sen nimi oli Pieni hymy. Seuraavan laulun he tekivät yhdessä Ere Kokkosen jouluohjelman Joulupukki pulassa tunnuslauluksi ja viimeisenä yhteistyönä Kultainen Leija -kilpailuun laulu Kun tunteet kuljettaa. Kilpailu poiki Olli Ahvenlahdelle hieman aikaa yhteistyötä laulajatar Arja Korisevan kanssa. Kilpailukappale Kun tunteet kuljettaa otettiin mukaan Arja Korisevalle tehdylle albumille, Me kaksi vain, joka levynä sai jopa platinalevyn. Olli Ahvenlahti sai sovittaa osan kappaleista, jotka tehtiin Arja Korisevan laulamalle joululevylle.

Jaakko Salo.

Arja Korisevan levytuottajana toimi tuolloin tuottaja, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Jaakko Elias Salo (s. 22.2.1930 Viipuri ja k. 13.6.2002 Helsinki). Jaakko Salossa oli eräs valtavan hieno piirre ihmisenä; hän ei milloinkaan halunnut tuoda itseään tai omaa tekemistään esille, vaan halusi pysyä pikemminkin ”harmaana eminenssina” tapahtumien taustalla. Jaakko Salon perhe muutti talvisodan vuoksi Varkauteen, jossa Jaakko soitti jo ensimmäisessä yhtyeessä. Ylioppilaaksi päästyään Jaakko Salo opiskeli Helsingin yliopistossa musiikkitiedettä ja opintorahojaan sai tienasi mm. ravintolassa soittamalla viihdemusiikkia ruokailijoiden mieliksi. Salo aloitti pian Ronnie Kranckin (s. 13.5.1931 Helsinki ja k. 1.1.2014 Porvoo) yhtyeessä soittamisen. Muusikkouransa ohella Ronnie Kranck toimi äänittäjänä Akkuteollisuuden Neitsytpolku 1:n studiolla sekä Finnvox-studiossa.

Ronnie Kranck.

Jaakko Salolla oli vuosina 1956-1964 oma yhtye ja yhtyeen solisteina lauloivat Seija Karpiomaa-Myllys (s. 4.7.1932 Viipuri ja k. 28.6.2002 Helsinki) sekä Vieno Hellevi Kekkonen-Sauri (s. 6.9.1934 Karttula). Salo toimi levytyspäällikkönä Harry Emanuel Zwi Orvomaan (vuoteen 1944 Orscholik, s. 14.3.1927 Helsinki ja k. 9.9.1990 Helsinki) johtamassa Scandia -levy-yhtiössä ja siellä hän vaikutti paljon jazziskelmän kehitykseen maassamme. Orvomaan vanhemmat olivat Rachel (o.s. Fiedler) ja Alter Samuel Orscholik; äiti oli takkikauppias, jolla oli liike Fredrikinkadulla Helsingissä ja isällä oli pukutehdas Star. Scandia-Musiikki oli Suomen ensimmäinen kustantamo ja levy-yhtiö, joka käytti kuukausipalkkaisia sanoittajia ja suomentajia. Heitä olivat mm. Saukki eli Niilo Sauvo Pellervo Puhtila (s. 27.4.1928 Helsinki ja k. 2.11.2014 Helsinki) ja Juha Harri ”Junnu” Vainio (s. 10.5.1938 Kotka ja k. 29.10.1990 Gryon, Sveitsi).

Sauvo Puhtila.

Juha Vainio.

1960-luvulla Jaakko Salo oli tärkeä taustavaikuttaja Jukka Jalmari Virtasen (s. 25.7.1933 Jämsänkoski ja k. 1.9.2019 Helsinki), Aarre Olavi Elon (s. 21.9.1934 Helsinki ja k. 17.2.2022 Helsinki) ja Matti Kaarlo ”Pikkis” Kuuslan (vuoteen 1935 Granlund, s. 7.8.1933 Helsinki ja k. 22.11.2018 Espoo) VEK -tuotantoryhmän takana. 1970-luvun alkupuolella Scandian siirryttyä Finnlevyn omistukseen Jaakko Salo alkoi Finndisc -levy-yhtiön tuotantopäälliköksi. Siten Salosta tuli myös säveltäjä Toivo Kärjen työkaveri ja seuraavina vuosina Jaakko Salo sovittikin paljon juuri Toivo Kärjen sävellyksiä sekä johti studioissa niiden levytyksiä.

Jukka Virtanen.

Jukka Virtanen, Aarre Elo ja Matti Kuusla.

Jaakko Salo oli myös Uuden Iloisen Teatterin perustajajäseniä; hän toimi UIT:n revyiden musiikin sovittajana, käsikirjoittajana ja kapellimestarina vuosina 1979-2002 kuolemaansa saakka. Pentti Oskari Kankaan (s. 20.5.1943 Uusikaupunki) vuonna 1966 Rauman opettajaseminaarilla perustama Seitsemän Seinähullua Veljestä oli UIT vakio-orkesterina vahvistettuna 29 vuoden ajan vuosina 1979-2007. Samoin Jaakko Salolla oli hyvin tärkeä osuus Juha Vainion elämän loppupuolen tuotannon sovittamisen kanssa. Salo ei välittänyt paljoakaan esiintyä sooloartistina, mutta monissa projekteissa hän toimi säveltäjänä, sovittajana sekä pianistina. Jaakko Salo oli myös sovittajana monissa Unto Uuno Monosen (vuoteen Uuno Unto Mononen, s. 23.10.1930 Muolaa ja k. 28.6.1968 Somero) tangoissa levytyskuntoon ja hän saattoi useita Monosen kyhäelmiä lopullisiksi kappaleiksi.

Unto Mononen.

Jaakko Salo tunnettiin Pertti Spede Pasasen elokuvien ”hovisäveltäjänä”. Kaikkiaan Jaakko Salo ennätti tehdä elokuvamusiikkia 44 elokuvaan elämänsä aikana. Yhdessä Sauvo Puhtilan ja Eino Johannes Virtasen (s. 10.12.1925 Helsinki ja k. 26.11.1999 Helsinki) kanssa Salo ideoi ”Saukki & Oravat” -laulut, jossa Eino Virtasen ääni muutettiin pikkuoravien ääneksi. Jaakko Salon sävellystuotanto jäi hieman varjoon hänen omien työkiireidensä vuoksi sovittajana. Parhaiten hänen sävellyksistään muistetaan varmaankin Hortto Kaalo -yhtyeen esittämät Kättä päälle ja käsirahaa ja Toto toi, veto vei, Dannyn eli Ilkka Johannes Lipsasen (s. 24.9.1942 Pori) laulama Seitsemän kertaa seitsemän, Simo Salmisen tutuksi tekemä Pornolaulu ja tietysti Saukin ja Oravien levyttämä Jöröjukka-rock sekä Pikkuoravien hyppyrilinko. Vuonna 1998 Jaakko Salo palkittiin Pro Finlandia -mitalilla.

Marjatta Leppänen.

Eino Virtanen.

Jaakko Salon ensimmäisen vaimon kuoltua hän avioitui vielä vuonna 2001 pitkäaikaisen työkaverinsa ja ystävänsä, laulaja ja näyttelijä Vappu Marjatta Leppäsen (s. 24.8.1937 Helsinki) kanssa. Jaakko Salo kuoli itse ”saappaat jalassa” sairaskohtauksen saatuaan Linnanmäen Peacock-teatterin lavalle UIT:n ensi-illan Magiaa mahan täydeltä -revyyn viimeisiin harjoituksiin, jonka esityksissä hänen oli määrä olla kapellimestarina. Jaakko Salon hautapaikka sijaitsee Espoon kirkon hautausmaalla.

Jaakko Salon hautapaikka Espoossa.

Musiikkiohjelmia tehdessään Olli Ahvenlahti sai läheltä seurata MTV:n ja Yleisradion hyvin herkkiä suhteita toisiinsa nähden. Alkujaanhan MTV:n lähetykset tulivat Yleisradion kanavan kautta, mutta Olli Ahvenlahden aloittaessa Yleisradion kapellimestarina vuonna 1990 oli jo tiedossa, että MTV tulee saamaan aivan oman ohjelmakanavan lähetyksilleen muutaman vuoden kuluessa. Tämä uusi ohjelmakanava, MTV3 tarkoitti ohjelma-ajan lisääntymistä sekä MTV:lle että Yleisradiolle. Käytännössä tämä muutos tarkoitti, että musiikin ja viihteen määrä televisiossa lisääntyisi ratkaisevasti. Siitä syystä myös ohjelmien suunnittelutyö vei pari kolme vuotta aikaa tuossa vaiheessa. Pertti ”Spede” Pasasella oli sopimukset molempiin taloihin, joten sen varjolla Olli Ahvenlahtikin pääsi tekemään musiikkia Yleisradiolla Pasasen televisio-ohjelmiin.

Pertti "Spede" Pasanen.

Pian kävi niinkin, että Olli Ahvenlahti pääsi suunnittelemaan omaa television musiikkiohjelmaa. Sen vuoksi hän pääsi tekemään myös käsikirjoittamista, vieraiden hankintaa ohjelmaansa sekä tapaamaan paljon ihmisiä. Aikaisemmin Olli Ahvenlahti oli paljonkin näkynyt televisioruuduissa, mutta hänen ei tarvinnut itse olla äänessä, vain huolehtia musiikin sujumisesta. Aivan ensimmäinen Olli Ahvenlahden oma televisio-ohjelma oli syksylla 1990 aloittanut, Kapellimestarin vieraat. Aarre Elo kertoi Olli Ahvenlahdelle, että Olli olisi ohjelman isäntä sekä juontaja, mutta mikäli hän haluaisi, hän voisi ottaa ohjelmaan mukaan myös toisen juontajan kumppanikseen. Olli tarttui heti tähän tarjoukseen ja valitsi kumppanikseen ohjelmaansa juontamaan myös laulaja, muusikko ja näyttelijä Kati Bergmanin (s. 12.12.1959). Olli piti Katia sanavalmiina ihmisenä ja he tunsivat toisensa jo entuudestaan, sillä Kati Bergman oli jäsenenä Opus 5 -lauluyhtyeessä.

Kati Bergman.

Kapellimestari Olli Ahvenlahti sai omaan televisio-ohjelmaansa melko helposti myös vierailijoita. Useinkin nämä vieraat olivat kyllä jo tuttuja hänelle ennestään. Ohjelmassa vierailivat mm. Pave Maijanen, Karita Mattila ja hyvin pian samoin Vesa-Matti Loiri. Vieraidensa varmaan esiintymisrutiiniin Olli Ahvenlahti saattoi aina luottaa kameroiden edessä. Ohjelmaan tehtiin hyvää musiikkia paljon ja siinä nähtiin samoin mielenkiintoisia vieraita solisteina. Seuraava ohjelma, jossa Olli Ahvenlahti oli vahvasti mukana johtamassa musiikkia ja juontamassa, oli Suomen suosikit. Ohjelma tehtiin puolen tunnin suorana lähetyksenä maanantai-iltaisin. Ohjelma oli tuotannossa syksy- ja kevätkauden. Ohjelmassa ihmiset saivat toivoa solistia esiintymään studioon. Ohjelmassa Olli aina soitti puhelun tai kaksi jollekin solistille ja haastatteli häntä ohjelmassa. Tässä ohjelmassa kävivät esiintymässä mm. puolen tunnin aikana vain yhdessä lähetyksessä laulajat Esko Richard ”Riki” Sorsa (s. 26.12.1952 Helsinki ja k. 10.5.2016 Helsinki), Eero Nikodemus Raittinen (s. 6.10.1944 Helsinki ja k. 16.7.2025 Lohja), Marija ”Muska” Babitzin (s. 28.6.1952 Helsinki), Kai Ahti Rainer ”Kuju” Hyttinen (s. 7.1.1947 Mikkeli) ja Meiju Annele Suvas-Berger (s. 22.1.1959 Helsinki).

Eero Raittinen.

Ohjelma teetti Olli Ahvenlahdella todella paljon työtä etukäteen. Solistien kanssa yhteydet, laulujen valinnat ja sovitusten tekemiset sekä orkesterin harjoituttaminen veivät kovasti aikaa, mutta työkin oli mielenkiintoista ja palkitsevaa. Yhä enemmän Olli Ahvenlahden oma kädenjälki alkoi kuulua ja näkyä ohjelmasuunnittelussa syksystä 1991 eteenpäin aikataulukysymysten vuoksi. Olli Ahvenlahti alkoi silloin käyttää merkittävästi aikaansa sen miettimiseen, kuinka televisioon tulisa tarjolle aina vain parempaa ja laadukkaampaa musiikkiviihdeohjelmaa ihmisiä varten. Hän pyrki koko ajan ohjelmatarjonnan lisäämiseen.

 Invalidiliiton historiaa

Invalidiliiton liittovaltuusto.

Maassamme toimiva etu- ja palvelujärjestö, Invalidiliitto, perustettiin Helsingissä Hämeentiellä 16.1.1938. Paikallisen invalidiyhdistykset lähettivät liiton perustamiskokoukseen 22 edustajaa eri puolilta Suomea ja lisäksi perustamiskokouksessa oli mukana kymmenkunta kutsuvierasta. Kutsuttuna paikalla oli mm. pitkäaikainen sosiaaliministeri Karl-August Fagerholm (s. 31.12.1901 Siuntio ja k. 22.5.1984 Helsinki). Perustetun liiton nimeksi ehdotettiin aluksi Suomen Invalidien Yhdistysten Keskusliitto, mutta yhdistysrekisterissä meni läpi nimi Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto. Nimellään järjestö halusi erottua sotainvalidien muodostamasta järjestöstä. Paljon myöhemmin, vuonna 1971, liiton nimi muutettiin Invalidiliitoksi.

Karl-August Fagerholm.

Uusi perustettu keskusjärjestö alkoi tehtävänsä eli mm. lainsäädännön kehittämistyön, invalidien etujen valvomisen, ammattikasvatuksen edistämisen, tiedotus- ja julkaisutoiminnan, invalidien hyväksi toimivien laitosten aikaansaamisen sekä hätään joutuneiden invalidien tukemisen. Uuden liiton äänenkannattajaksi perustettiin Suomen Invaliidi -lehti vuonna 1938. Jäsenlehden ensimmäiseksi päätoimittajaksi – vuosina 1938-1961 – tuli liiton toiminnanjohtaja, sosiaalineuvos Eino Kullervo Kalervo (s. 28.3.1907 Helsinki ja k. 2.5.1961 Espoo).

Eino Kalervo.

Eino Kalervon vanhemmat olivat teknikko Hans Petter Kalervo ja Irene Amanda Lehtinen. Eino Kalervon aviopuoliso oli vuodesta 1948 lähtien Lea Kyllikki Koskinen. Eino Kalervo opiskeli vuosina 1930-1933 Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Kalervo toimi OTK:n konttoristina vuosina 1934-1935 sekä Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton puheenjohtajana ja liiton julkaiseman lehden päätoimittajana vuodesta 1938 kuolemaansa saakka. Hän vammautui itse vaikeasti varusmiespalveluksensa aikana. Eino Kalervo sai vuonna 1950 sosiaalineuvoksen arvonimen. Kalervo toimi lukuisissa koti- ja ulkomaisissa luottamustehtävissä, kuten mm. pohjoismaisen VNI-invalidijärjestön ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1946-1948 sekä uudestaan vuodesta 1960.

Eino Kullervo Kalervo oli jo ennen Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton perustamista ollut aktiivisesti mukana perustamassa Raajarikkoyhdistyksiä paikallisyhdistyksiksi Tampereella, Turussa, Kuopiossa, Viipurissa, Kemissä, Oulussa ja Lahdessa eli kaikkiaan seitsemässä kaupungissa Suomessa. Raajarikkoisten Työkotiyhdistyksen tilalle perustettiin 16.6.1941 Helsingin Invalidien Yhdistys. Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton perustamiskokouksessa Helsingissä olivat edustettuina Helsingin, Tampereen, Turun, Viipurin, Kemin, Kuopion, Lahden ja Oulun paikallisyhdistykset.

Alkuaikana Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto järjesti 1940-luvulla ammattikursseja sotainvalideille. Espoon Westendin Invalidien ammattioppilaitoksessa alkoi heinäkuussa 1942 ammattikoulutustoiminta Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien liitto ry:n toimesta. Westendin Invalidien ammattioppilaitoksen ensimmäiset opiskelijat olivat sotainvalideja. Westendin ammattioppilaitos antoi opetusta metalli- puutyö- ja puutarha-aloilla. Espoon Westendin Invalidien Ammattioppilaitoksen toiminnot yhdistettiin vuonna 1993 Järvenpään ammattiopiston kanssa. Uusi yhdistetty ammattiopisto sai nimen Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus. Ammattiopiston nimi muuttui vuonna 2014 Validia Ammattioppilaitokseksi.

Espoon Kolmirannan opiskelijoita rentoutuu Nuuksiossa.

Invalidien kotiteollisuuskoulu aloitti toimintansa Espoon Kolmirannassa Nuuksiossa lokakuun alkupuopella vuonna 1945. Espoon Kolmirannassa keskityttiin antamaan opetusta etupäässä naisille. Helsingin Sanomien mukaan ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden aikana Kolmirannan invalidien ammattioppilaitos koulutti ammattiin 640 invalidia. Syksyllä 1965 Kolmirannan invalidien ammattiopistossa aloitti uusi toimistotyölinja, jossa tuolloin opiskeli 81 oppilasta.

Järvenpään Invalidien Ammattihuoltolaitoksesta tuli Suomen suurin erityisammattioppilaitos, jossa oli 300 oppilaspaikkaa ja ammattikoulutusta erityisammattioppilaitoksessa sai lähes pariin kymmeneen eri ammattiin. Järvenpään Ammattihuoltolaitos aloitti toimintansa vuonna 1948 ja Sulkavan oppilaitos käynnistyi vuonna 1950. Ammattiopetus Sulkavalla päättyi vuonna 1987, jolloin oli paineita yhdistää kaikki invalidien ammattikoulutus samaan paikkaan. Nykyään tämä oppilaitos on nimeltään Ammattiopisto Spesia.

Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto kiinnitti 1950-luvulla erityistä huomiota invalidien lääkinnällisen hoidon sekä kuntoutuksen puutteisiin. Liiton Helsinkiin rakennuttama Käpylän Kuntouttamiskeskus vihittiin käyttöön 12.10.1953. Nykyään tämä Käpylän Kuntouttamiskeskus tunnetaan nimellä Validia Kuntoutus. Samoin Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto toteutti laajan ”Lapsihalvauksen tuhot torjuttava” -keräys- ja tiedotuskamppanjan.

Vaikeavammaisten erityisongelmat nostettiin 1960-luvulla entistä voimakkaammin esille Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton toiminnassa. Liitto perusti ensimmäisen työklinikan Järvenpäähän. Tuolloin liitto perusti myös yhteiskuntasuunnittelutoimikunnan liikuntaesteettömyyden huomioon ottamiseksi julkisessa rakentamisessa. Myöhemmin tämä yhteiskuntasuunnittelutoimikunnan nimi vaihdettiin Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalveluksi VYP. Tämän jälken nimeä vaihdettiin vielä Invalidiliiton Esteettömyyskeskukseksi (ESKE). Nykyään esteettömyys on keskeisesti huomioitu liiton toiminnassa.

Vuonna 1971 Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liiton nimi muutettiin Invalidiliitoksi. 1970-luvun aikana Invalidiliitto kohdisti huomionsa erityisesti vaikeavammaisten asumispalvelujen kehittämiseen. Invalidiliiton palvelutalotoimintaa päästiin ensimmäisenä kokeilemaan entisessä Helsingin Käpylän Kuntouttamislaitoksen majoitustiloissa Kimmontiellä (Käpylän Invakoti) vuoden 1970 alussa. Kuitenkin Invalidiliiton ensimmäinen varsinainen palvelutalo valmistui Joensuuhun. Invalidiliiton Asumispalvelut Oy perusti Validia -asumispalveluyksiköitä eri puolille Suomea. Nämä asumisyksiköt tarjoavat vaikeavammaisille henkilöille turvallisen, itsenäisen asumisen vaihtoehdon.

Invalidiliitto perusti 1980-luvulla Pohjois-Suomeen kuntoutuskeskuksen Rovaniemelle. Kuntoutuskeskus toimii tänä päivänä nimellä Lapin Kuntoutus Oy. Vuonna 2025 kuntoutus- ja asumispalveluja Rovaniemellä tarjoava Lapin Kuntoutus Oy:n omistussuhteet muuttuivat. Invalidiliiton omistama 60 prosentin osuus yhtiöstä myytiin yhtiön toiselle omistajalle, Rovaniemen Veljes-sairaskotisäätiölle ja siten Lapin Kuntoutus Oy siirtyi kokonaan Rovaniemen Veljes-sairaskotisäätiön omistukseen.

Invalidiliiton toimitusjohtaja Janne Juvakka. Vuonna 2023 hänellä oli 144 213 euroa ansio- ja pääomatuloja (Verokoneessa tuloja 395 036 euroa ja veroja 156 114 euroa.)

Invalidiliiton toimitusjohtaja Janne Juvakka kommentoi asiaa seuraavasti: ”Invalidiliitto on päättänyt luopua asumis- ja kuntoutuspalveluiden tuottamisesta ja keskittyy entistä vahvemmin perustehtäväänsä eli fyysisesti vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamiseen, tukeen ja neuvontaan. Lapin Kuntoutus Oy on ansiokkaasti jatkanut perustamamme Invalidiliiton Lapin Kuntoutuskeskuksen perintöä. Uskomme, että omistajuuden siirtyessä täysin paikallisiin käsiin se luo yhtiölle hyvän tulevaisuuden. Meille on tärkeää, että Rovaniemen Veljes-sairaskotisäätiö sitoutuu vammaisten kuntoutuspalveluiden ja toiminnan laadun jatkuvaan kehittämiseen sekä asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvointiin.” Lapin Kuntoutus Oy:n toimitusjohtaja Pia Aikio kertoo asiasta näin: ”Omistussuhteen muutos ei vaikuta Lapin Kuntoutuksen toimintaan ja palveluihin. Työt jatkuvat edelleen.” Lapin Kuntoutus Oy tarjoaa lääkinnällisen, ammatillisen ja gerontologisen kuntoutuksen palveluja sekä laitoshoitoa. Lapin Kuntoutus Oy:n liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 4,2 miljoonaa euroa ja yhtiön palveluksessa oli 48 työntekijää.

Invalidiliiton sopeutumisvalmennuskeskus Lahdessa.

Invalidiliitto perusti Lahteen sopeutumisvalmennuskeskuksen. Alkuajoista lähtien Lahden sopeutumisvalmennuskeskus toimi vajaalla teholla, sillä maksajia ei 850 markan hoitopäivältä maksaville sopeutumisvalmennuskeskuksen kursseille ei tuntunut riittävän. Tulijoita olisi kyllä ollut runsaasti. Lopulta Invalidiliitto luopui myös Lahden Launean sopeutumisvalmennuskeskuksesta. Invalidiliiton järjestötoiminnassa tuli korostetusti paikallisyhdistysten rooli edunvalvontatyössä esille VALTAVA -uudistuksen myötä. VALTAVA -uudistus siirsi sosiaali- ja terveydenhoidon päätöksenteon kunnille. Vuonna 1988 voimaan tullut vammaispalvelulaki korvasi pääosin Invaliidihuoltolain.

Invalidiliiton toiminnan painopiste oli 1990-luvulla järjestötoiminnan kehittämisessä. Invalidiliitto kehitti aluetoimintaa ja jäsenistölle annettiin järjestökoulutusta. Invalidiliiton jäsenille järjestämässä järjestökoulutuksessa vuonna 2007 kävi jo yli tuhat invalidiliiton jäsentä.

2000-luvulla Invalidiliiton on kansainvälistynyt. Invalidiliitto on ollut aktiivisesti mukana mm. EDF:n (European Disability Forum) kautta Euroopan vammaispolitiikassa. Kaakkois-Afrikassa Invalidiliitolla oli kehitysyhteistyöprojekteja. Vuosikymmenen vaikuttamistoiminnassa on Invalidiliitossa nostettu erityisesti esiin esteetön rakentaminen sekä liikkuminen ja vammaisten työllistäminen. Invalidiliiton uusi esteetön toimitalo – malli esteettömästä työpaikasta – valmistui Helsinkiin Mannerheimintielle vuoden 2008 alussa.

Invalidiliiton esteetön toimitalo Helsingissä.

Invalidiliiton toiminnan visiona 2010-luvulla oli yhdenvertainen sekä esteetön Suomi. Invalidiliitto edisti esteettömyyttä laaja-alaisesti. Esteettömyyteen kuuluvat rakennettu ympäristö, liikkumisen ja kommunikaation esteet sekä samoin asenteet.

 Espanjantauti ja COVID- 19 maailmalla ja meillä (3. osa)

Kuinka COVID-19 sitten todennetaan? Jos sinulla esiintyy taudin oireita, sinua kehotetaan heti menemään PCR-testiin, jossa tauti muka todentuu. Valitettavasti tähän testiin sisältyy monia ongelmia, joista meille hyvin huonosti julkisuudessa kerrotaan. DNA-segmentin korostamiseksi PCR-testissä näytettä kuumennetaan aluksi niin, että DNA denaturoituu tai eriytyy kahdeksi yksisäikeiseksi DNA:n pätkäksi. Sitten ”Tag poymeraasi”-entsyymi rakentaa syntetisoiden kaksi uutta DNA-säiettä käyttäen alkuperäisiä säikeitä malleina. Tämä prosessi johtaa alkuperäisen DNA:n monistamiseen ja jokainen uusi molekyyli sisältää yhden vanhan ja yhden uuden DNA-säikeen. Sitten kutakin näistä säikeistä voidaan käyttää kahden uuden kopion luomiseen jne. Uuden denaturoinnin ja syntetisoinnin sykli toistuu jopa 30 tai 40 kertaa, mikä johtaa yli miljardiin tarkkaan kopioon alkuperäisestä DNA-segmentistä.

PCR-testi tunnistaa myös kuolleen viruksen jätettä ja antaa silloin myös positiivisen testituloksen. PCR-testilulos voi olla jopa viikkojen tai kuukausien ajan positiivinen sairastetun viruksen jälkeen; tällöin tämä ihminen ei enää ole vaarassa tartuttaa sairautta eteenpäin. Aikaisemmin PCR-testiä on käytetty virusten tunnistamiseen. Koronataudin testauksessa käytetään viruksen RNA:ta, joka syntetisoidaan tai konventoidaan entsyymien avulla. Suurin osa PCR-testin saamasta kitiikistä kohdistuu valtaosin PCR-testin käyttötapaan. Testin vaihtelevaa kykyä löytää erilaisten organismien (virusten tms.) DNA:ta pystytään manipuloimaan muuttamalla monistussyklien määrää. Monet asiantuntijat, kuten esim. American Frontline Doctors, ovat koettaneet nostaa esille tiedotusvälineissä ongelmaa, joka syntyy, jos testin monistuskertoja on aivan liikaa.

Kardiologi Peter A. McCullough.

Kardiologi Peter A. McCullough (s.29.12.1962 Buffalo, New Yorkin osavaltio) on kirjoittanut PCR-testistä mm. seuraavaa: ”Testausmenetelmä, josta tuli standardi – PCR-testi; tuo testi muuttuu aina vain herkemmäksi… ja niin se saattaa alkaa poimimaan RNA:n jäänteitä, joilla ei ole edes mitään tekemistä COVID-19 kanssa. Jos monistuskertojen lisäämistä jatketaan, testi saattaa alkaa poimimaan jotain, vaikka nenästä… nenässämme on kaikenlaisia viruksia ja bakteereja, joten hyvin äkkiä meillä on ongelmana väärät positiiviset testitulokset.” Samoin kirurgi Richard Urso tähdentää epäkohtia testissä: ”Väärien positiivisten määrä on huikea. Testiin liittyy eräs tekijä, nimittäin syklimäärä (cycle treshold). Kun virusta mahdollisesti sisältäviä näytteitä monistetaan lisäämällä syklimäärää, 20 syklin kohdalla virus-kappaleiden määrä on miljoona kun taas 40 syklillä kappaleita on jo miljardi jne. Nämä näin monistamalla esiin nostetut kokonaisuudet ovat hyvin usein jotain muuta, kuin COVID-19 virusta… PCR-testi on harhaanjohtava ja sitä on käytetty väärin.”

Kary Mullis.

Jopa PCR-testin kehittäjänä Nobelin kemianpalkinnon saanut Kary Mullis (s. 28.12.1944 ja k. 7.8.2019) varoitti aikanaan, että testi ei ole ihanteellinen tarvittavien tautien jäljittämiseen, koska sen avulla tietyllä tavalla käytettynä ”on mahdollista löytää mitä vain kenestä vain”. Kary Mullis ei koskaan ennättänyt COVID-19 taudin aikana kommentoimaan testiään, sillä hän kuoli keuhkokuumeeseen 74-vuotiaana, vain muutama kuukausi ennen pandemian alkua, elokuussa 2019. Monet muutkin toimijat, kuin vain lääkärit, ovat kiinnittäneet huomionsa testausmenetelmän ongelmiin sekä koettaneet tuoda näitä ongelmia vaihtelevasti median kautta yleiseen tietoisuuteen. Esim. itsenäisistä tutkijoista koostuva voittoa tavoittelematon tutkijaryhmä, Swiss Policy Research, on koonnut nettisivuillee erilaisia tekijöitä, jotka muodostavat PCR-testistä ongelmallisen. Heidän artikkelissaan mainitaan mm. testipakettien mahdollinen saastuminen, testin taipumus löytää muita koronaviruksia, ongelmat monistusmäärien kanssa sekä ongelmat testin herkkyyden suhteen.

PCR-testillä ei kyetä erottamaan toisistaan eläviä viruksia ja inaktiivisia – eli ei-tarttuvia – virushiukkasia, minkä vuoksi se ei sovellu diagnostiikan välineeksi. Pakokauhu pandemiasta tappavana ja julmana tautina on luotu mm. käyttämällä liian korkeita syklikynnyksiä. Sillä mitä suurempi CT eli RNA-hiukkasten havainnointii käytettyjen monistussyklien määrä on, sitä suupempi on myös väärän positiivisen tulkinnan mahdollisuus. Maailmalla tutkimuksissa on osoitettu, että saadakseen 100 prosenttisesti vahvistettuja todellisia positiivisia testituloksia, on PCR-testi tehtävä 17 syklillä. Sen syklimäärän jälkeen PCR-testin tarkkuus laskee radikaalisti. Yhdysvalloissa tartuntatautien valvontaan ja ehkäisyyn keskittynyt virasto (CDC) – jonka pääpaikka sijaitsee Atlantassa, Georgiassa – kehotti 2021 helmikuussa laskemaan testauksen syklimäärää 28:aan tai pienemmäksi rokotettujen kohdalla, jotta onnistuisi luotettavammin tutkia tapauksia, jotka ilmenevät rokotteesta huolimatta. Tuolloin moni taho ilmaisi huolensa siitä, kuinka ehdotettu muutos vaikuttaisi tilastoihin ja yleiskuvaan tautitilanteesta. Fimlab esimerkiksi Suomessa käyttää syklimäärää 45, mikä ei anna testissä kovin luotettavia tuloksia.

SARS-CoV-2 PCR-testi kehitettiin kiinalaisten tutkijoiden julkistaman geneettiseen sekvenssiin perustuen sen sijaan, että se olisi perustunut todelliseen eristettyyn tautivirukseen. Näin puuttuva osa tautiviruksen geneettisestä koodista täytyi yksinkertaisesti vain keksiä. SARS-CoV-2:n PCR-testi on hyväksytty maailmalla standardiksi kaikkialla, mutta 22 kansainvälistä tiedemiestä julkaisi 30.11.2020 artikkelin, jossa haastetaan tämä testi ja kyseenalaistetaan se samalla. Samalla nämä tiedemiehet suorastaan vaativat ns. Corman-Drosten-julkaisun poisvetämistä sen sisältämien monien virheiden vuoksi. Corman-Drosten-julkaisu julkaistiin vuorokauden sisällä siitä, kun se toimitettiin Eurosurveillancelle tarkastettavaksi ja siksi sen epäillään ohittaneen myös vertaisarvioinnin.

Maailman terveysjärjestö WHO otti asian myös esille 20.1.2021, mutta tämäkin on meillä Suomessa täysin valtamediassa unohdettu asia. WHO kehotti suhtautumaan PCR-testituloksiin hyvin varovaisesti ja erityisesti kiinnittämään huomiota testien syklimäärään. Suora sitaatti WHO varoituksesta: ”WHO quidance Diagnostic testing for SARS-CoV-2 states that careful interpretation of weak positive results is needed. The cycle treshold (Ct) needed to detect virus is inversely proportional to the patient’s viral load. Where test results do not correspondwith the clinical presentation, a new specimen should be taken and retested using the same or different NAT technology. ”WHO:n ohjeistus SARS-CoV-2-diagnostiikkaan toteaa, että heikkojen positiivisten tulosten huolellinen tulkinta on tarpeen. Viruksen havaitsemiseen tarvittava syklikynnys (Ct-arvo) on kääntäen verrannollinen potilaan viruskuormaan. Tapauksissa, joissa testitulos ei vastaa kliinistä kuvaa, on otettava uusi näyte ja testattava se uudelleen käyttämällä samaa tai eri NAT-tekniikkaa (nukleiinihappotestiä).

Suomessa sairastuu joka ikinen vuosi noin 50 000 ihmistä keuhkokuumeeseen ja näistä noin puolet eli 25 000 ihmistä vaatii sairaalahoidon keuhkokuumeeseensa. Kaikkien influenssien aiheuttaman keuhkokuumeen oireet ovat samankaltaisia ja niiden perusteella ei voi erottaa, mikä virus kulloinkin on kyseessä. Näitä seuranamme vuodesta toiseen viihtyviä erilaisia viruksia ovat mm. Adeno, Boca, Sika, A, B, Corona HKU1, Corona NI63, Vorona Covid-19, Mycoplasma, Rino, Parainfluensa tyypit 1-4 ja RS-virus. Näitä kaikkia edellä mainittuja viruksia tilastoitiin Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä (PPSHP) näin:

Vuonna 2018: 4727 kappaletta

Vuonna 2019: 3907 kappaletta

Vuonna 2020: 3992 kappaletta

Kuka sitten voi sairastua koronatautiin? Periaatteessa aivan kuka tahansa voi saada oireettoman eli lievän koronan, siis flunssan. Tutkimuksen mukaan kuitenkin vain 16 prosenttia perheenjäsenistä sai koronainfektion ja ainoastaan 4 prosenttia lapsista. Tautiin sairastumiseen vaikuttaa myös ikä, muut sairaudet, immuniteetin taso ja virusten määrä. Flussaa sairastavien positiivisista testituloksista alle 1 prosentti oli COVID-19 positiivisia. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on testattu flunssaa sairastaneilta 203 274 PCR-näytettä ja niistä ainoastaan 1914 oli COVID-19 positiivisia eli alle 1 prosentti koko määrästä. 144 potilasta näistä sai sairaalahoitoa ja 39 sai sairaalassa tehohoitoa. Sairaalahoidossakin olleille hoito tarkoitti suurimmalle osalle potilaista vain yön yli taudin seurantaa. Suomessa on tehohoito-osastoilla hoidettu 9.3.2020-17.1.2021 välillä noin 18 200 hoitojaksoa, joista 536 on ollut COVID-19 tautitapauksia. Esimerkiksi Italiassa vastaavasti 60 prosenttia sairaalahoitoa vaatineista potilaista kotiutettiin jo 10 tunnin kuluessa. Tiedot antoi Pohjois-Pohjanmaan osalta Oulun yliopistollisen sairaalan Infektiotorjuntayksikön infektio-osaston ylilääkäri, Teija Puhto.

Ylilääkäri Teija Puhto.

PPSHP:n alueella COVID-19 tartunnan saaneista sairaalahoitoa sai seuraavasti:

Alle 16 vuotiaita ei ollut lainkaan.

40-49 vuotiaita sairastuneita oli 3,7 prosenttia.

Yli 70 vuotiaita sairastuneita oli 44,2 prosenttia.

Muistutetaan vielä suhteellisuuden vuoksi, että Suomessa kuolee normaalistikin noin 50 000 ihmistä joka vuosi eli 1 000 henkilöä joka viikko. Näistä kuolemista noin puolet tapahtuu hoivakodeissa. Yleisin kuolinsyy hoivakodeissa on pneumonia eli keuhkokuume. Sen aiheuttaja voi olla mikä hyvänsä hengitysvirus- tai bakteeri.

COVID-19 ei ole yleisvaarallinen tartuntatauti näiden tietojen valossa! COVID-19 on kausi-infektio, kuten kaikki muutkin hengitystieviruksien aiheuttamat flunssat. Tauti tulee jäämään seuraksemme kiertämään maailmaa muiden kausi-influenssien tavoin. Normaalina vuotena kausi-influenssat tappavat Suomessa 500-3 500 ihmistä. Yli sata vuotta sitten esiintynyt espanjantauti saattoi hyvin olla yleisvaarallinen tartuntatauti, sillä taudin uhreja oli hämmästyttävän paljon enemmän. Tätä kirjoitettaessa ilmoitetaan, että COVID-19 pandemiaan on kuollut alle seitsemän miljoonaa ihmistä maailmassa, joka maapallon väkilukuun verrattuna tarkoittaa alle promillea eli alle tuhannesosaa maailman väestöstä.

Espanjantauti ja COVID -19 maailmalla ja meillä (2. osa) 

Syksyllä 1918 espanjantaudin toinen aalto otti Suomen vielä rajumpaan otteeseen vieden mukanaan paljon aikuisväestöä. Tautiin ei ollut olemassa mitään varsinaista lääkitystä tuolloin, mutta tautia helpottamaan potilaalle tarjottiin mm. konjakkia ja kamferintippoja, joka koostui 1 osasta kamferia, 3 osasta eetteriä ja 6 osasta spriitä. Puutteellisen lääkehuollon lisäksi oli myös pulaa hoitavista lääkäreistä. Kansalaisia ohjeistettiin välttämään yleisötilaisuuksia sekä pesemään käsiä huolellisesti välttääkseen tartuntoja. Vuodenvaihteen tienoilla pandemia näytti jälleen hiipumisen merkkejä. Espanjantaudin kolmas aalto iski keväällä 1919 Suomeen ja tällä kertaa rajuiten mm. Helsinkiin. Hautausmaalla ei ennätetty kaivaa hautoja tarpeeksi nopeasti, sillä kuolleisuus kasvoi yllättäen. 

Helsingin Sanomissa nimimerkki Tulehmo kirjoitti 25.4.1919 hautauskustannusten noususta näin: ”Tähän saakka ei kannattanut tavallisten kuolevaisten elää, mutta nyt se vasta tuli tenä eteen. - Nyt ei vähävaraisten kannata kuollakaan.” Helsingissä avattiin huhtikuussa 1919 influenssatoimisto vähävaraisten helsinkiläisten auttamiseksi. Toimisto välitti henkilökuntaa kotisairaanhoitoon. Nämä sairaanhoitajat veivät sairastuneille ruokaa, lämmittivät asuntoja, siivosivat ja huolehtivat pyykinpesusta. Tammi-helmikuussa 1920 saapui maahamme espanjantaudin neljäs aalto, joka tällä kertaa teki pahinta tuhoa Lapissa. Pelkästään helmikuun ensimmäisellä viikolla Inarissa kuoli kahdeksankymmentä ihmistä ja näiden kahden kuukauden aikana paikkakunnalla kuoli 190 inarilaista. Yksin Inarissa kuoli joka kymmenes asukas silloin espanjantautiin.

Richard Friedrich Johann Pfeiffer.

Heinrich Hermann Robert Koch.

Saksalainen bakteriologi ja suuhygienisti Richard Friedrich Johann Pfeiffer (s. 27.3.1858 Zduny ja k. 15.9.1945 Bad Landeck, Sleesia) kävi koulua Schweidnitzissä ja opiskeli Berliinin Sisätautikirurgisessa Friedrich Wilhelm Instituutissa, josta valmistui lääkäriksi vuonna 1880. Aluksi hän toimi lääkärinä Preussin armeijassa ja sitten lääkäri ja mikrobiologi Heinrich Hermann Robert Kochin (s. 11.12.1843 Clausthal ja k. 27.5.1910 Baden-Baden) avustajana. Pfeifferillä oli aikanaan hyvin merkittävä osuus lavantautirokotteen kehittelyssä. Vuonna 1892 Pfeiffer luuli löytäneensä influenssan aiheuttajan. Influenssapotilaiden nenän eritteistä Pfeiffer kykeni eristämään bakteerin, jonka hän nimesi Bacillus influenzaeksi. Tänä päivänä tämä sama bakteeri tunnetaan nimellä Haemophilus influenzae. Valtaosa lääkäreistä luuli pandemian puhjettua, että taudin aiheuttaja oli bakteeri. Taukoamatta työskenneltiin useassa paikassa maailmassa, jotta tautia aiheuttava bakteeri saataisiin eristettyä potilaista ja siitä lopulta valmistettua vasta-ainetta sekä rokotetta tautia vastaan. Kävi kuitenkin niin, että tätä bakteeria löytyi lopulta melko harvoilta potilailta ja työ ei tuottanut toivottua tulosta. Bakteeriteoriasta pidettiin kuitenkin tiukasti kiinni koko pandemian ajan ja vaikeuksista moitettiin Bacillus influenzaeta, jota oli hyvin vaikea eristää ja viljellä.

Peter Kosciusko Olitsky.

New Yorkin Rockefeller-instituutissa työskenteli patologi ja mikrobiologi Peter Kosciusko Olitsky (s. 1886 ja k. 1964) vuosina 1917-1952. Olitskyn kollega samassa Rockefeller-instituutissa oli Frederick Lamont Gates (s. 17.12.1886 Minneapolis, Hennepin County, Minnesota, Yhdysvallat ja k. 17.6.1933 Cambridge, Middlesex County, Massachusetts). Olitsky ja Gates oivalsivat yhdessä suodattaa tiheäverkkoisen, bakteereille läpäisemättömän sekä piimaasta valmistetun ns. Berkefeld-suodattimen läpi potilasnäytteen. Kun näin saatua bakteeritonta suodatusta kokeiltiin kaneihin, ne sairastuivat kuitenkin heti tautiin. Kokeen tekijöillä ei vielä tuolloin ollut tietoa viruksista. Saattoi olla hyvinkin, että tämä kokeilu oli aivan ensimmäinen kerta, kun influenssavirus saatiin eristettyä sattumalta. Kesti kuitenkin yli kymmenen vuotta ennen kuin Olitskyn ja Gatesin pioneerityö oivallettiin uudelleen.

Frederick Lamont Gates.

Espanjantaudin aiheuttajaa ei vuonna 1918 tiedetty, mutta rokotetta tautia vastaan yritettiin epätoivoisesti eri puolilla maailmaa kehitellä jatkuvasti; kylläkin turhaan. Tautiin sairastuneiden hoitamiseksi ei lääkäreillä eikä hoitajilla ollut mitään tehokasta hoitoa tarjolla. Salaisista ainesosista valmistettuja rohdoskaupan patenttilääkkeitä kaupattiin ihmisille – ilman suurempaa apua – ja samoin ihmisille tarjottiin myös amuletteja tautia vastustamaan. Toiset lääkärit kehoittivat estämään infektiota alkoholin avulla, ja tämä kehoitus sai aikaan viinakauppojen hyllyjen tyhjenemisen. Virallisesti lääkärit eivät enää uskoneet ruumiinnesteiden tasapainon olevan sairauksien aiheuttajan. Kuitenkin kuppaamista harjoitettiin yhä edelleen liian veren poistamiseksi. Samoin potilaita käärittiin lämpimiin huopiin, jotta he hikoilisivat tarpeeksi. Potilaita eristettiin ja heitä määrättiin karanteeneihin. Yleiset ja julkiset kokoontumiset, kuten esim. konsertit, teatteriesitykset ja julkiset hautajaiset olivat kiellettyjä. Myös kouluja ja opistoja suljettiin. Viranomaiset keksivät myös kieltää kaduille syljeskelyn ja määräsivät aivastelijat peittämään suunsa. Useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa kehotettiin ihmisiä käyttämään kaasunaamaria. Sekään ei paljoa auttanut, koska kaasunaamarit tehosivat vain bakteereihin, eivät viruksiin ensinkään.

Richard Edwin Shope.

Rockefeller-instituutissa työskennellyt yhdysvaltalainen virologi Richard Edwin Shope (s. 25.12.1901 ja k. 2.10.1966) alkoi vuonna 1928 tutkia sikojen influenssaa. Iowan sikatiloilla havaittiin vuosina 1918 ja 1929 sikainfluenssaepidemia, jossa tauti muistutti oireiltaa hyvin paljon ihmisillä tavattua influenssaa. Richard Shope toisti vastaavan kokeen kuin aikoinaan Olitsky ja Gates olivat tehneet laboratoriossa. Shope havaitsi, että samoin suodos aiheutti taudin jälleen sioissa, vaikkakin lievempänä. Shope sai näytteistä eristettyä myös bakteerin, joka oli identtinen Bacillus influenzaen kanssa. Kun tämä bakteeri ja suodos yhdistettiin, saatiin aikaan rajumpi tauti Näin Richard Shope päätyi vekkulisti päätelmään, että taudin todellinen aiheuttaja olikin suodos, jonka sisältöä hän ei vielä tuntenut. Richard Shope yhdessä patologi Paul Adin Lewisin kanssa – Lewis tutki mm. poliovirusta – metsästivät lopulta A influenssaviruksen, joka aiheutti sioissa tautia. Vuonna 1933 brittiläinen lääkäri, immunologi ja virustutkija Wilson Smith (s. 21.6.1897 ja k. 10.7.1965), brittiläinen virologi Sir Christopher Howard Andrewes (s. 7.6.1896 ja k. 31.12.1988) ja skotlantilainen virologi Sir Patrick Playfair Laidlaw (s. 28.9.1881 ja k. 19.3.1940) yhdessä vuonna 1913 perustetun Medical Research Councilin (MRC) tukemana viljelivät taudin aiheuttajan ihmiseltä.

Sir Christopher Howard Andrewes.

Alaskan Brevig Missionissa kylän kahdeksastakymmenestä asukkaasta ainoastaan kahdeksan jäi henkiin espanjantaudin kohdattua kylän. Epäillään espanjantaudin tuoneen kylään koiravaljakolla matkanneen postinkantajan. Tutkijat kiinnostuivat tapauksesta ja huomasivat, että kylän tautiin sairastuneet ruumiit oli haudattu joukkohautaan syvälle routarajan alapuolelle. Tämän vuoksi ruumiit olivat säilyneet hyvin haudassa, kun hautaa avattiin. Tutkijat hartaasti toivoivat, että he saisivat ruumiista eristettyä espanjantaudin viruksen. Vei melkein kymmenen vuotta aikaa, ennen kuin haudan pirstoutuneista näytteistä saatiin eristetyksi kahdeksan virusgeenin koodikirjausjärjestys ja se kirjoitetuksi.

Sir Patrick Playfair Laidlaw.

Nykyään kyllä jo tiedetään, että vuoden 1918 espanjantaudin aiheutti influenssa A-virus, tyypiltään H1N1. Samaa virusta esiintyy yhä edelleen maailmassa, vaikka viruksen genomi on merkittävästi erilainen; sen kaikissa geeneissä on tapahtunut muutoksia. Espanjantaudin A-virus oli alkujaan lähtöisin linnuista. Se siirtyi ihmiseen ja muuntui sellaiseen muotoon, jotta se pystyi hyvin nopeasti tartuttamaan uusia ihmisiä. Tähän kehitykseen tarvittiin ainoastaan kymmenkunta muutosta viruksen geeneissä. CDC:n tutkijat pystyivät julkaistuja geenikarttoja hyväksi käyttämällä valmistamaan jonkin verran vuoden 1918 virusta. Tämä valmistettu virus osoittautui koe-eläimille tappavaksi. Vuonna 2012 Yhdysvaltain bioturvallisuuden neuvottelukunta päätti suositella, ettei näitä influenssatutkimuksen artikkelin menetelmäosiota julkaista kokonaisuudessaan.

COVID-19 on tuiki tavallinen hengitysinfektioita aiheuttava influenssavirus, joka aiheuttaa normaalia flunssaa tai jos tämä flunssa äityy tavallista pahemmaksi, niin se aiheuttaa keuhkokuumeen. Taudin oireet ovat samat kuin tavallisessa influessassa tai keuhkokuumeessa sekä vatsataudissa. Taudin pitkittyessä voi esiintyä myös haju- ja makuaistien katoamista. Valtaosa tautiin sairastuneista (yli 90 prosenttia) sairastaa koronataudin kuitenkin hyvin vähäisin oirein eli lievänä influenssana; näin käy yleisesti varsinkin nuorempien kanssa. Osa ihmisistä voi jopa sairastaa taudin tietämättään. Pienelle osalle aikuisväestöstä voi aiheutua vakavampi taudinkuva, joka johtaa keuhkokuumeeseen. Tähän riskiryhmään kuuluvat yli 70 vuotiaat sekä henkilöt, joilla on jokin vakava perussairaus. Taudin aiheuttamien oireiden perusteella ei ole mahdollista päätellä, onko kyseessä jokin muu flunssa vai COVID-19.

Espanjantauti maailmalla ja meillä

Influenssat meillä ovat maapallolla olleet jo kauan seuranamme. Influenssa sanaa tulee latinan sanasta influentia, joka merkitsee virtausta. Siitä sana johdettiin italian kielen sanaan influenza, joka alkujaan tarkoitti kaikenlaisia kulkutauteja. 1700-luvulla influenssaviruksen aiheuttamien epidemioiden aikana ja niiden jälkeen sana vakiintui tarkoittamaan lähinnä nuhakuumetta. Tiettävästi varhaisin säilynyt tieto influenssaksi tunnistettavasta taudin kuvauksesta on peräisin Kreikasta vuodelta 412 eaa. Taudin kuvauksen tallensi Kosin saarelta kotoisin ollut ja lääketieteen isänä tunnettu Hippokrates (460-370). Toinen hyvin varhainen mahdollinen influenssan kuvaus löytyy Sisilian Agyrionin kaupungista kotoisin olleen historioitsija Diodoros Sisilialaiselta (n. 90-30 eaa.). Hän kuvasi meille vuonna 415 eaa. Ateenan armeijaa Sisilassa kohdanneen taudin, johon oireet sopivat. Sittemmin vasta viimeisten kolmensadan vuoden kuluessa näitä epidemioita on talteen kirjattu hieman tarkemmin. Tiedetään, että kausi-influenssaa tavataan joissakin maissa kaikkina vuosina ja kaikissa maissa joinakin vuosina. Silloin tarkoitetaan pandemiaa, kun joskus influenssa leviää samanaikaisesti kaikkiin maanosiin. Tuhot voivat olla merkittäviä ihmiskunnalle, mikäli tämä pandemian tuottama virus on erityisen agressiivinen.

Nykyihmisten tiedossa varmasti parhaiten on pahamainen influenssapandemia ensimmäisen maailmansodan loppuvuosilta. Tauti tunnetaan maailmalla parhaiten espanjantaudin nimellä, vaikka tauti lähtikin tutkijoiden yleisen käsityksen mukaan leviämään Kansasista, Yhdysvalloista ja yhdysvaltalaiset sotilaat toivat sen mukanaan Eurooppaan koulutusleireiltään. Ensimmäiset espanjantautitapaukset huomattiin 11.3.1918 yhdysvaltalaisella sotilasleirillä. Myös Kiinassa esiintyi influenssaa maaliskuussa 1918. Heinäkuussa 1918 espanjantauti oli levinnyt jo eri puolille maailmaa. Ranskan Brestissä havaittiin 22.8.1918 espanjantaudista entistä vaarallisempi variaatio, joka aiheutti pandemiasta toisen aallon saman vuoden lopulla. Tämän myötä kuolleisuusluvut nousivat huimasti kaikkialla. Osittain sotasensuurin vuoksi tautipandemia nousi julkisuuteen vasta, kun pandemia levisi sodan ulkopuolella olleeseen Espanjaan; siksi tauti tunnetaan espanjantautina vielä tänäkin päivänä. Lähes puolet espanjalaisista sairastui tähän uuteen, omituiseen tautiin. Myöhemmässä vaiheessa pandemia vyöryi koko asutun maailman ylitse aina Tyynenmeren saaria myöten. Pandemian kuolonuhreja laskijasta riippuen on arvioitu olleen 50-100 miljoonaa eli kuitenkin enemmän, kuin ensimmäisessä maailmansodassa oli kuolleita ihmisiä. Vuonna 1918 oli maailman väkiluku noin 1,8 miljardia ihmistä ja arvellaan noin 40 prosenttia maailman ihmisistä sairastaneen tämän pandemian. Huonoimman arvion (100 miljoonaa kuollutta) mukaan kuolonuhreja epedemiassa oli yli 5 prosenttia maapallon väestöstä. Näistä kuolemista suurin osa tapahtui kolmessa kuukaudessa pandemian toisen aallon aikana vuonna 1919. Yksin Yhdysvalloissa pandemiaan kuoli yli 500 000 ihmistä.

1900-luvun kuluessa koettiin kolme pandemiaa: espanjantauti vuosina 1918-1920, aasialainen influenssa vuosina 1957-1958 ja ns. hongkongilainen vuosina 1968-1969. Näistä ehdottomasti kaikkein tuhoisin oli espanjantauti. Taudinkuva espanjantaudissa oli pahimmillaan hyvin dramaattinen. Toisille espanjantautipotilaista kehittyi melko pian normaalien influenssaoireiden jälkeen keuhkoputkentulehdus, johon kuului hengenahdistusta sekä suun ympärille ilmestyneitä mahonginvärisiä läiskiä. Nämä läiskät saattoivat laajeta ja tummua (ns. syanoosi), kunnes ”valkoihoista ei erottanut tummaihoisesta”. Syanoosi aiheutuu vajaasta happimäärästä veressä. Useista sairastuneista levisi outoa hajua. Tässä vaiheessa sairastuneelle ilmestyi usein myös verenvuotoja sekä monet hourailivat ja tulivat hyvin sekaviksi. Syanoosin edetessä potilaan hengitysvaikeudet kävivät yhä vaikeammiksi ja potilas alkoi haukkoa henkeään, kunnes kuoli tautiin tukehtumalla. Tällainen ankara espanjantaudin muoto saattoi johtaa kuolemaan jopa muutamassa tunnissa. Potilaalle tehdyssä ruumiinavauksessa ei näkynyt merkkejä sekundäärisestä bakteerikeuhkokuumeesta, vaan henkitorven ja keuhkoputkien limakalvoilla oli verenpurkaumia sekä keuhkot olivat täynnä verensekaista vaahtoavaa nestettä, keuhkokudoksessa näkyi selvästi voimakkaita tulehduksellisia muutoksia ja paikalliset imusolmukkeet olivat suurentuneet. Tällaiset ruumiinavauslöydökset ovat peräti poikkeuksellisia tavanomaiselle influenssalle.

Epidemian alkuvaiheessa espanjantaudin tappavuus ei ilmeisesti ollut poikkeuksellista verrattuna muihin influenssapandemioihin. Tautiin sairastuvuus oli kyllä suurta, mutta siihen kuolleisuus oli influenssalle tyypilliseen tapaan alhainen. Vain harvat kuolemantapaukset olivat keuhkokuumeita, eivätkä ne siten herättäneet suurta huomiota tuohon aikaan. Yhdysvalloissa sairastilastointi ei ollut kovin järjestelmällistä, joten influenssan maanlaajuisesta esiintyvyydestä ei ollut mahdollista saada mitään kokonaiskäsitystä. Selkeät raportit saatiin ainoastaan laitoksista, kuten vankiloista sekä armeijan yksiköistä ja suurista teollisuuslaitoksista.

Espanjatautipandemiasta teki erittäin poikkeuksellisen se seikka, että siihen kuolleet olivat etupäässä aivan terveitä ja nuoria aikuisia. Varmuutta ei täysin ole, mutta on arvailtu, että tautivirus olisi aktivoinut nuorten aikuisten vahvan immuunipuolustuksen ylikierroksille, joka tuotti liikaa potilaan omaa elimistöä vastaan hyökänneitä tulehdusta välittäviä sytokiineja. Nämä auttoivat elimistöä tuhoamaan viruksen infektoimia soluja. Vanhempi väki säästyi toisen teorian mukaan useammin siksi, että he olivat ennättäneet sairastaa aikaisemmin samankaltaisen taudin, joka oli vahvistanut heidän immuunipuolustustaan.

Suomeen espanjantauti vyöryi kaikkiaan neljässä aallossa. Tauti saapui maahan laivojen mukana kesäkuussa 1918. Sisäpoliittisen, sekavan tilanteen vuoksi tauti pääsi leviämään Suomessa nopeasti; esim. vankileireillä kuoli noin 2 500 vankia tautiin. Espantaudista kärsi kaupunkiväestö selvästi maaseutuväestöä enemmän. Vuonna 1920 vain joka kuudes suomalainen (16 prosenttia) asui kaupungeissa. Suomen kaupungit olivat pieniä väkiluvultaan; ainostaan kahdeksassa kaupungissa asui yli kymmenentuhatta asukasta. Asuntotilanne oli 1910-luvulla muuttoliikkeen vuoksi heikentynyt ja siksi teollistuneissa kaupungeissa asuttiin hyvin ahtaasti.

Kaupunkien suuri sairastuvuus ei heijastunut täysin välttämättä ympäröiviin maaseutuihin. Esimerkiksi Viipurin piirilääkäripiirin sairastuvuus jäi melko vähäiseksi huolimatta tärkeän satamakaupungin Viipurin suuresta sairastuvuudesta. Aivan samoin Kokkolassa influenssaa sairastettiin runsaasti, vaikka Kokkolan piirin maalaiskuntien sairastuvuus jäi viimeistä tautiaaltoa lukuun ottamatta kovin vähäiseksi. Kaikkien tautiaaltojen aikana yhteensä tilastoitu sairastuvuus oli maaseudulla kaikkein suurinta Uudellamaalla, Ahvenanmaalla, Savossa sekä Etelä-Karjalassa. Samoin pohjoisessa Rovaniemen ja Pudasjärven piirilääkäripiireissä rekisteröityjä tautitapauksia oli paljon asukaslukuun nähden. Kaikkein pienimmän sairastuvuuden alueeksi voidaan määritellä hevosenkengän muotoinen vyöhyke, joka alkoi Etelä-Pohjanmaalta, jatkui Keski-Suomen yli Kainuuseen ja edelleen Pohjois-Karjalaan.

Maaseudulla espanjantaudin sairastuvuus keskittyi siten tiiviimmän asutuksen ja kylärakenteen alueille. Samoin paremmat liikenneyhteydet olivat yhteydessä suuriin sairastuvuuslukuihin. Hyvien maanteiden, rautateiden tai vesireittien tarjoamat laadukkaat kulkureitit olivat yhteistä alueille, joilla sairastettiin tautia eniten. Koillismaan ja Etelä-Lapin suuret sairastuvuusluvut saattoivat hyvin selittyä sillä, että näillä alueilla oli espanjantaudin aikaan melko runsaasti liikehdintää itärajan ylitse. Professori Kaarle Väinö Voionmaa (vuoteen 1906 Wallin, s. 12.2.1869 Jyväskylä ja k. 24.5.1947 Helsinki) erotti Suomesta joitakin erityisalueita, joihin liikenne ja kauppa ulkomaille keskittyivät. Professori Voionmaa kutsui näitä alueita silloisiksi ulkomaailmaan ja koko maan tuntosarviksi. Nämä alueet olivat Karjalan kannas, Turun ja Ahvenanmaan saaristo, Hankoniemi, Helsinki, Merenkurkku sekä Tornion seutu. Sairastuvuus espanjantautiin oli juuri näillä alueilla havaittavissa suurempana.

Koko Suomen 3,1 miljoonaisesta väestöstä kuoli espanjantautiin tuolloin noin 20 000-27 000 ihmistä. Suomessa kuoli espanjantautiin siis huomattavasti vähemmän ihmisiä, kuin muualla maailmassa. Lääkärit olivat ymmällään espanjantaudin kanssa, sillä taudin oireet olivat pitkälle kuin aivan tavallisen nuhakuumeen oireet; kuume, kivut ja yskä, joka saattoi olla rajuakin. Normaalisti kausi-influenssat ovat kyllä iäkkäille ihmisille paljon vaarallisempia, mutta tämän influenssan uhriksi näytti joutuvan myös aivan terveet 20-40-vuotiaat nuoret. Tämän pandemian erityispiirteenä oli sen aiheuttama valtava kuolleisuus. Lopulta kuolinsyyksi muodostui tavallisesti keuhkotulehdus, jonka sai aikaan joko influenssavirus tai tätä tilaisuutta hyödyntäneet bakteerit hyökätessään viruksen valmiiksi heikentämään kudokseen. Taudin todellista aiheuttajaa ei vielä pandemian aikana tunnettu.

 Olli Antero Ahvenlahti (39. osa)

Olli Ahvenlahti.

Vuodesta 1975 vuoteen 1990 saakka Olli Ahvenlahti teki käytännössä jopa kolmea työtä päällekkäin; aamusta hän aloitti studiolla - studio saattoi olla tv-, radio- tai äänitysstudio – jossa työskenteli ehkä iltapäivään puoli viiteen saakka. Sieltä lähdettyään edessä oli joko pianistikeikka jazzklubilla tai säestyskeikka Vesa-Matti Loirin kanssa. Joko ennen illan keikkaa tai aikaisin aamutunneilla Olli teki joutessaan vielä sovituksia kirjoittamalla. Viidentoista vuoden ajan hän teki vähintään kuusitoistatuntisia päiviä. Vasta kun Olli Ahvenlahti otti vastaan Yleisradion tv-kapellimestarin tehtävät hänen päivärytminsä rauhoittui selvästi.

Uuden vakituisen tehtävänsä myötä Olli Ahvenlahti joutui luopumaan monista keikkatöistään, sillä niille ei enää yksinkertaisesti ollut aikaa. Olli Ahvenlahti oli omien työtehtäviensä vuoksi sidoksissa Pasilan Yleisradion toimitaloon. Hänellä ei ollut enää aikaa kulkea eri puolilla maatamme keikoilla esimerkiksi Vesa-Matti Loirin kanssa, koska suurin osa heidän yhteisistä keikoista oli juuri Helsingin ulkopuolella. Toisaalta juuri Vesa-Matti Loirin kanssa tehdyt työt olivat myös omalta osaltaan mahdollistamassa hänen uudet työtehtävät Yleisradiolla. Työmäärä kohtuullistui ja hänellä, mutta ansion menetyksiä myös syntyi, koska Vesa-Matti Loiri maksoi keikoista todella hyviä korvauksia.

Niin mukavaa kuin keikkailu ja työnteko Olli Ahvenlahden mielestä olikin Vesa-Matti Loirin kanssa, oli aivan selvää, että jossakin vaiheessa samat rutiinit vuodesta toiseen toistettuina alkavat tuntua puuduttavina. Ensimmäisen kerran, kun Olli Ahvenlahti kertoi suunnitelmistaan töiden suhteen vuonna 1989 keikkamatkalla Joensuusta Helsinkiin Vesa-Matti Loirille, oli Loirin reaktio alkuun mustasukkainen. Ohjaaja Kaarle Vilhelm ”Kalle” Holmberg (s. 21.6.1939 Mikkeli ja k. 12.9.2016 Helsinki) oli myös tarjonnut Vesa-Matti Loirille Dostojevski -roolia. Sen vastaanotto olisi taas tietänyt puolenvuoden keikkataukoa heidän yhteisille keikoille. Olli Ahvenlahti päätti kuitenkin ottaa tarjotun Yleisradion vakituisen työtehtävän vastaa ja Vesa-Matti Loirikin sen asian ajan myötä ymmärsi. Tämä tietysti tarkoitti, että myös heidän yhteistyö MTV:lle Vesku Show:n puitteissa täytyi jättää. Olli Ahvenlahti ei voinut työskennellä kilpailevan yhtiön palveluksessa. Aarre Elon viisaat sanat lohduttivat Olli Ahvenlahtea: ”Tämä on näköalapaikka suomalaiseen käyttömusiikkiin, mieti asia siltä pohjalta. Tämä sopii sinulle hyvin.”

Ossi Runne tarjosi Olli Ahvenlahdelle, että tämä voisi tulla Ossin viimeisenä työviikkona Pasilaan seuraamaan hänen työviikkoaan tv-kapellimestarina. Olli Ahvenlahti tarttui luonnollisesti heti tähän tarjoukseen seurata Ossin työskentelyä. Eläkkeelle jäävä kapellimestari Ossi Runne täytyi myös saatella kunnialle eläkepäivien viettoon. Tämän vuoksi hänelle suunniteltiin salassa tv-ohjelma, Kultaisen trumpetin laulu, joka tuli kapellimestarille täytenä yllätyksenä. Lähetykseen lennätettiin Ruotsista mm. laulajatar Ann Christine Nyström-Silén (o.s. Nyström, s. 26.7.1944 Helsinki ja k. 5.10.2022 Danderyd, Ruotsi), jolle Ossi Runne teki vuonna 1966 Playboy -kappaleen euroviisuissa esitettäväksi.

Olli Ahvenlahdelle järjestettiin Yleisradion Pasilaan oma työhuone, joka oli kapellimestari Ossi Runnen entinen työhuone. Melko pian Yleisradio muutti kuitenkin Pasilaan Isoon pajaan ja sinne uuteen työhuoneeseensa Olli Ahvenlahti sai itse valita huonekalut. Hän otti työhuoneeseensa Ylen entisen ohjelmajohtajan työhuoneen nahkasohvan sekä kaksi nahkanojatuolia. Hänellä oli työhuoneessa luonnollisesti myös piano ja myöhemmin työhuoneisiin tulivat vielä tietokoneet, ensin PC-koneet ja myöhemmin Macin koneet. Olli Ahvenlahden työstä melko vähän oli orkesterin edessä tahtipuikon kanssa orkesterin johtamista; suurimman osan johtamisesta Olli Ahvenlahti teki samalla kun itse soitti pianoa. Työajasta huomattavan osan vei mm. erilaisiin palavereihin osallistuminen sekä uusien ohjelmien suunnittelu.

Yleisradiossa uudesta kapellimestarista alettiin heti alusta lähtien huolehtia. Olli Ahvenlahdelle teetettiin mm. uusi smokki Eurovision kilpailua varten Zagrebiin. Ensimmäisessä kilpailussa siellä Olli oppi pian kilpailun aikataulun, joka toistui periaatteessa jokaisessa Eurovision laulukilpailussa, jossa Olli Ahvenlahti toimi kapellimestarina. Maanantaina matkustettiin kilpailupaikalle ja tiistaina oli ensimmäinen harjoitukset, kun kilpailumaita oli korkeintaan 25 mukana. Puolet esityksistä saivat harjoitella tiistaina ja loput harjoittelivat orkesterin kanssa torstaina. Keskiviikko oli aina vapaapäivä, jolloin kulloinenkin kilpailun järjestäjämaan radioyhtiö halusi tarjota tutustumismatkan johonkin valitsemaansa kohteeseen. Torstain harjoituspäivän jälkeen perjantaille järjestettiin kahdet läpimenot eli täysi ohjelma mentiin läpi kaksi kertaa; ensimmäisen kerran aamupäivällä ja toisen kerran iltapäivällä. Lauantaina päivällä oli vielä kolmas kenraaliharjoitus päivällä, jolloin kaikki piti olla täysin kunnossa. Sen jälkeen olikin sitten tuskaista suoran lähetyksen odottelua, kun kilpailu alkoi Suomen aikaan joko kello 21 tai 22.

Kroatian pääkaupungissa Zagrebissa kapelimestareille kerrottiin juuri ennen finaalipäivää, ettei kilpailun ohjaa tee perinteisiä esittelyjä kapellimestareista. Kunkin maan kilpailukappaleen esitys aina kilpailussa alkoi kapellimestariesittelyllä, kun kilpailumaan kapellimestari tuli lavalle kumartamaan ja hän kääntyi kohti orkesteria sekä laski kappaleen käyntiin. Kaikki paikalla olleet kapellimestarit tekivät tästä protestin ja toimittivat sen Eurovision organisaatiolle; kukaan kapellimestari ei luvannut johtaa orkesteria, jos kapellimestariesittelyä ei lähetettäisi kilpailussa. Näin kapellimestariesittely saatiin säilymään kilpailun ohjelmassa. Samalla tämä oire oli myös osoitus siitä, että orkestereiden ja kapellimestareiden merkitys kilpailussa oli vähenemässä ja taustanauhojen tulo kilpailuun yleistymässä.

Olli Ahvenlahti nautti siitä suunnattomasti, että hän ennätti vielä itsekin kokea sen ajan, kun Eurovision laulukilpailut tehtiin elävän orkesterin kanssa kapellimestarin johtaessa. Oli vielä kohtalaisen isot orkesterit, joille sai tehdä sovitukset ja koko tapahtuma oli aina sosiaalinen. Kroatian Zagrebissa kilpailun vuonna 1990 voitti Italian Salvatore ”Toto” Cutugno (s. 7.7.1943 Fosdinovo, Italia ja k. 22.8.2023 Milano) kappaleella Insieme: 1992. Kohu nousi siitä, että voittajakappaleen pituus oli kolme minuutti ja yhdeksäntoista sekuntia, vaikka kilpailusääntöjen mukaan kappaleen maksipituus sai olla kome minuuttia. Erilaisten kokouksien jälkeen lopulta kuitenkin italialaiset saivat tahtonsa läpi ja heidän kappaleensa palkittiin voittajana. Toto Cutugnon ura alkoi rumpalina Toto e i Tati -kokoonpanossa 1960-luvun puolivälissä ja ura jatkui yhtyeessä Albatros. Sooloartistiksi hän heittäytyi 1970-luvun lopulla. Hänen kappaleensa L’Italiano (1983) nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi aikanaan.

Yleisradiossa Olli Ahvenlahden työajasta merkittävän osan ottivat erilaiset palaverit, sillä tulevia ohjelmia suunniteltiin jo vuoden verran etuajassa. Aluksi hän joutui toteuttamaan ohjelmia, jotka oli suunniteltu Ossi Runnen ollessa kapellimestarina. Tällainen ohjelma oli mm. juhannusaattona lähetetty Viipuri viisii, jossa Ossi Runne kulki lapuutensa maisemissa Viipurissa. Ohjelmassa esiteltiin Viipurin historiaa sekä nykypäivää. Ohjelmaidean antoi Ossi Runne ja ohjelma tehtiin Viipurin Pyöreässä tornissa. Olli Ahvenlahti oli ohjelman kapellimestarina ja Ossi Runne oli ohjelmassa vieraana.

Olli Ahvenlahti pääsi kapellimestarina matkaamaan vuonna 1990 myös Kaukoitään. Kuala Lumpurissa Malesiassa järjestettiin Kultainen Leija -kilpailu, joka oli eräänlainen vastine Eurovision laulukilpailulle Aasiassa. Olli Ahvenlahti osallistui kilpailuun omalla sävellyksellään ja Juha Vainion sanoituksella, Kun tunteet kuljettaa. Juha Vainion Olli Ahvenlahti tavannut ensimmäisen kerran studiossa, jossa Olli oli soittamassa Juha Vainion levylle pohjia. Myöhemmin Juha Vainio kävi vieraana laulamassa ja puhumassa Olli Ahvenlahden ohjelmassa. Lähempää tuttavuutta Vainio ja Ahvenlahti olivat lisäksi syventäneet vielä MTV:n kahviossa.

Arja Koriseva.

Olli Ahvenlahti pohti Erkki Pohjanheimon kanssa, kuka voisi olla sopiva laulaja hänen laululleen. He päätyivät Arja Sinikka Korisevaan (s. 21.4.1965 Toivakka), joka oli tuolloin suuressa suosiossa. Ossi Runne oli valitettavasti vain varannut Arja Korisevan samaan aikaan omaan ohjelmistoonsa, joten asiasta täytyi neuvotella Ossin kanssa. Ossi Runne onnistui saamaan toisen solistin itselleen ja Arja Koriseva pääsi Olli Ahvenlahden sekä Erkki Pohjanheimon kanssa kisaan. Olli Ahvenlahti oli pyytänyt sanoitusta Kuusamossa kesäänsä viettäneeltä Juha Vainiolta; Olli lähetti Juhalle sävellyksensä sekä demokasetin. Sanat olivat heinäkuussa lauluun valmiina. Kilpailu järjestettiin syyskuussa Kuala Lumpurissa. Juha Vainio menehtyi sydänvaivaan kotonaan Sveitsin Gryonissa 29.10.1990.