Lahjakas Woody Allen (5. osa)

Woody Allen.

Vuonna 1994 Woody Allen palasi kevyempien elokuvien pariin elokuvilla Bullets Over Broadway – joka sai Oscar -ehdokkuuden parhaasta ohjauksesta – ja sitä seuranneella elokuvalla, Everyone Says I Love You, vuonna 1996. Viimeksi mainittu elokuva sisälsi laulu- ja tanssikohtauksia, jotka muistuttivat lähinnä Fred Astairen (oik. Frederick Austerlitz, s. 10.5.1899 Omaha, Nebraska, Yhdysvallat ja k. 22.6.1987 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ja Ginger Rogersin (oik. Virginia Katherine McMath, s. 16.7.1911 Independence, Missouri, Yhdysvallat ja k. 25.4.1995 Rancho Mirage, Kalifornia, Yhdysvallat) tähdittämiä musikaaleja. Komedia Mighty Aphrodite vuodelta 1995, jossa kreikkalaisella draamalla on merkittävä rooli, voitti Oscar -palkinnon parhaasta naissivuosasta Mira Katherine Sorvinon (s. 28.9.1967 New York City, Yhdysvallat) prostituiodun roolista. Woody Allen käsikirjoitti elokuvan yksin sekä ohjasi filmin ja näyttelikin elokuvassa. Aihe löytyi etäisesti Pygmalionin tarinasta, jossa urheilutoimittaja Lenny Weinrib (Woody Allen) etsii ja löytää nerokkaan adoptiopoikansa biologisen äidin, joka kuitenkin osoittautuu tyhmäksi prostituoiduksi nimeltä Linda Ash (Mira Sorvino).

Mira Sorvino.

Vuoden 1999 Woody Allenin jazzteemainen komediadraama, Sweet and Lowdown, oli ehdolla kahteen Oscar -palkintoon; näyttelijä Sean Justin Pennille (s. 17.8.1960 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) parhaasta miespääosasta ja Samatha Jane Mortonille (s. 13.5.1977 Notthingham, Englanti) parhaasta naissivuosasta. Poiketen selvästi näistä kevyemmistä elokuvista Woody Allen vaihtoi aiheensa synkempään satiiriin vuosikymmenen loppupuolella elokuvissa Deconstructing Harry (1997) ja Celebrity (1998).

Sean Penn.

Woody Allenin yksinäytöksinen näytelmä, Central Park West, tuli 8.3.1995 ensi iltaan Broadwayn ulkopuolella osana suurempaa teosta, Death Defying Acts, johon kuului kaksi muuta David Alan Mametin (s. 30.11.1947 Chicago, Illinois, Yhdysvallat) ja Elaine Iva Mayn (o.s. Berlin, s. 21.4.1932 Philadelphia, Pennsylvania) yksinäytöksistä näytelmää. Kriitikot kutsuivat Woody Allenin työtä ”illan pisimmäksi ja merkittävämmäksi”. 1990-luvulla Woody Allen näytteli myös televisioelokuvassa The Sunshine Boys (1995), joka pohjautui näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja ja kirjailija Marvin Neil Simonin (s. 4.7.1927 New York, Yhdysvallat ja k. 26.8.2018 New York, Yhdysvallat) samannimiseen näytelmään. Simon kirjoitti yli 30 näytelmää ja lähes saman verran elokuvakäsikirjoituksia pääasiassa näytelmiensä elokuvasovituksiin. Allen esiintyi myös puhelimen välityksellä Just Shoot Me! -sarjan vuoden 1997 jaksossa ”My Dinner with Woody”, joka kunnioitti useita Allanenin elokuvia. Woody Allen antoi äänen Z:lle DreamWorksin ensimmäisessä animaatioelokuvassa Antz vuonna 1998, jossa oli mukana useita näyttelijöitä, joiden kanssa hän oli työskennellyt.

Small Time Crooks.

Small Time Crooks vuonna 2000 oli Woody Allenin ensimmäinen yhteistyöelokuva DreamWorksin kanssa. Tämä tarkoitti myös suunnanmuutosta; Allan alkoi antaa enemmän haastatteluja ja hän yritti palata slapstick -juurilleen. Tämä elokuva muistuttaa vuoden 1942 elokuvaa Larceny, Inc. Small Time Crooks tuotti kotimaassaan yli 17 miljoonaa dollaria ja se oli suhteellinen taloudellinen menestys tekijöilleen. Woody Allenin neljä seuraavaa elokuvaa epäonnistuivat lipputulojen puolesta; tässä oli mukana hänen kallein elokuvansa, Jadeskorpionin kirous, jolla oli 26 miljoonan dollarin budjetti. Hollywood Ending, Anything Else ja Melinda and Melinda saivat huonot arvostelut Rotten Tomatoesin -arvostelusivustolla; kukin näistä elokuvista tuotti kotimaassaan alle neljä miljoonaa dollaria.

Toiset kriitikot haukkuivat Woody Allenin 2000-luvun alun elokuvia huonoiksi ja ilmaisivat huolensa siitä, että hänen parhaat vuotensa olisivat takanapäin. Toiset taas olivat vähemmän ankaria. Arvioidessaan elokuvaa Melinda ja Melinda Roger Ebert kirjoitti: ”En voi välttyä epäilykseltä, että jos Woody ei olisi koskaan tehnyt aiempaa elokuvaa, jos jokainen uusi olisi Woodyn Sundance-debyytti, se saisi paremman vastaanoton. Hänen maineensa ei ole kuollut hai vaan albatrossi, jonka Allen on ihailtava säästeliäästi järjestänyt kriitikoiden kannattavaksi omassa kaulassaan.”

Vuonna 2004 eräässä haastattelussa Woody Allen avautui seuraavasti: ”Yhdysvalloissa asiat ovat muuttuneet paljon, ja nykyään on vaikea tehdä hyviä pieniä elokuvia. Ahneet studiot eivät voisi välittää hyvistä elokuvista pätkääkään – jos he saavat hyvän elokuvan, he ovat kaksi kertaa onnellisempia, mutta rahaa tuottavat elokuvat ovat heidän tavoitteenaan. He haluavat vain näitä 100 miljoonan dollarin elokuvia, jotka tuottavat 500 miljoonaa dollaria.” Vuonna 2005 Woody Allen matkusti Lontooseen, jossa hän teki elokuvan, Match Poit, yhden vuosikymmenen menestyneimmistä elokuvistaan, joka sai myös hyvin positiivisia arvosteluja osakseen. Lontooseen sijoittuvassa elokuvassa näyttelivät Jonathan Rhys Meyers (oik. Jonathan Meichael Francis O’Keeffe, s. 27.7.1977 Dublin, Irlanti) ja Scarlett Ingrid Johansson (s. 22.11.1984 New YorkCity, Yhdysvallat). Elokuva on merkittävästi synkempi tuotos kuin Woody Allenin neljä ensimmäistä DreamWorks SHG:n kanssa tehtyä elokuvaa. Tässä Match Pointissa Woody Allen siirtää huomion New Yorkin älymystöstä Lontoon varakkaaseen yläluokkaan. Elokuva tienasi kotimaassa yli 23 miljoonaa dollaria – enemmän kuin mikään hänen ohjaamistaan elokuvista lähes 20 vuoteen – ja elokuvan kansainväliset lipputulot nousivat yli 62 miljoonaan dollariin.

Elokuva tuotti Woody Allenille hänen ensimmäisen Oscar -ehdokkuuden sitten vuoden 1998 parhaan käsikirjoituksen ehdokkuuden. Elokuva oli samoin ehdolla sekä ohjauksen että käsikirjoituksen puolesta Golden Globe -palkintoihin, jotka olivatkin Allenin ensimmäiset Golden Globe -ehdokkuutensa sitten vuoden 1987. Pariisissa ilmestyvässä ja vuonna 1976 perustetussa Premiere Magazinen haastattelussa Woody Allen paljastaa, että tämä elokuva on hänen paras elokuvansa, jonka hän on koskaan tehnyt.

Penélope Cruz.

Woody Allen solmi sopimuksen Vicky Cristina Barcelona -elokuvan kuvaamisesta Avilésissa, Barceonassa ja Oviedossa eli Espanjassa. Elokuvan kuvaukset alkoivat Espanjassa 9.7.2007. Elokuvassa näyttelivät Scarlett Johansson, Javier Àngel Encinas Bardem (s. 1.3.1969 Las Palmas, Espanja), Rebecca Maria Hall (s. 3.5.1982 Lontoo, Englanti) ja Penélope Cruz Sánchez (s. 28.4.1974 Alcobendas, Espanja). Elokuvan ensi-ilta oli vuoden 2008 Cannesin elokuvajuhlilla haltioituneine arvosteluineen ja elokuva oli myös suuri menestys lipputuloilla laskettuna. Vicky Cristina Barcelona voitti lopulta Golden Globe -gaalan parhaan musikaalin- tai komediaelokuvan palkinnon. Penélope Cruz sai myös Oscar -palkinnon parhaasta naissivuosasta.

Woody Allen aloitti huhtikuussa 2008 komediaelokuvan Whatever Works kuvaukset. Hän vastasi elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta itse. Elokuva julkaistiin 19.6.2009 ja vaikka filmi sai ristiriitaisen vastaanoton, se tuotti kuitenkin 35 miljoonan dollarin lipputulot tekijöilleen. Elokuvan pääosissa näyttelivät Larry Gene David (s. 2.7.1947 New York City, Yhdysvallat), Even Rachel Wood (s. 7.9.1987 Raleigh, North Carolina, Yhdysvallat), Patricia Davies Clarkson (s. 29.12.1959 New Orleans, Lousiana, Yhdysvallat), Edward James Begley Jr. (s. 16.9.1949 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat), Michael John McKean (s. 17.10.1947 New York City, Yhdysvallat) ja Henry William Dalgliesh Cavill (s. 5.3.1983 St. Helier, Jersey).

Elokuva kuvattiin New Yorkissa ja siinä Woody Allen palasi kotikaupunkiinsa kuvattuaan neljä edellistä elokuvaansa Euroopassa. Larry David epäröi ottaa roolia vastaan huomauttaen Allenille, että hänen työnsä elokuvassa Curb Your Enthusiasm oli improvisaatiota, mutta Woody Allen kannusti häntä silti ottamaan roolin elokuvassa vastaan. Osittain vastustaakseen sitkeitä väitteitä elokuvan omaelämäkerrallisuudesta Woody Allen on huomauttanut, että käsikirjoitus kirjoitettiin jo 1970-luvun alussa Zero Mostel ajatellen Borisin rooliin; käsikirjoitus hylättiin näyttelijän kuoleman jälkeen vuonna 1977. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Allen tarkasteli käsikirjoitusta uudelleen yrittäessään luoda elokuvan ennen mahdollista Screen Actors Guildin lakkouhkaa. Woody Allenin mukaan ainoat merkittävät muutokset käsikirjoitukseen liittyivät aiheviittausten päivittämiseen.

Lahjakas Woody Allen (4. osa) 

Woody Allen Manhattanilla vuonna 1994.

Woody Allenin hahmo kertoi vuonna 1980 elokuvassa, Stardust Memories näin: ”En halua enää tehdä hauskoja elokuvia”. Kuitenkin itse Woody Allen pitää tätä elokuvaansa yhtenä parhaimmista elokuvistaan. Allen sekä käsikirjoitti että ohjasi elokuvansa. Allenin lisäksi elokuvassa näyttelevät mm. Tessa Charlotte Rampling (s. 5.2.1946 Sturmer, Essex, Englanti), Jessica Randolph Harper (s. 3.10.1949 Chicago, Illinois, Yhdysvallat), Marie-Christine Barrault (s. 21.3.1944 Pariisi, Ranska) sekä Tony Roberts (oik. David Anthony Roberts, s. 22.10.1939 Manhattan, New York, Yhdysvallat ja k. 7.2.2025 Manhattan, New York, Yhdysvallat). Näyttelijätär Sharon Vonne Stonella (s. 10.3.1958 Meadville, Pennsylvania, Yhdysvallat) on elokuvassa lyhyt elokuvadebyytti. Filmi seuraa elokuvantekijää, joka siinä muistelee omaa elämäänsä ja rakkauksiaan – omien elokuviensa inspiraation lähteitä – osallistuessaan töidensä retrospektiiviin eli taaksepäin suunnattuun katsaukseen. Elokuva kuvattiin jälleen mustavalkoisena ja elokuva muistuttaa Federico Fellinin (s. 20.1.1920 Rimini, Italia ja k. 31.10.1993 Rooma, Italia) elokuvaa 8½ (1963), jota se myös parodioi.

Ohjaaja Federico Fellini.

Stardust Memories oli ehdolla Writers Guild of America -palkinnon saajaksi parhaasta suoraan käsikirjoitetusta komediasta, mutta elokuvakriitikot eivät ottaneet elokuvaa lämpimästi vastaan alkuperäisen julkaisun yhteydessä eikä elokuva kuulu Woody Allenin filmografian tunnetuimpiin teoksiin. Sittemmin elokuvaa on kuitenkin arvioitu uudelleen ja nykyvastaanotto on hyvin positiivinen elokuvalle. Woody Allen kiistää elokuvan omaelämäkerrallisen luonteen ja hän on ilmaissut pahoittelunsa siitä, että yleisö on tulkinnut elokuvan omaelämäkerralliseksi. Tämänkin elokuvan kuvaaja on Gordon Willis.

Kuvaaja Gordon Willis ja ohjaaja Woody Allen.

Allen näyttelee elokuvassa Sandy Bates -nimistä komediaelokuvien ohjaajaa, jonka uusin elokuva loppuu surrealistiseen kohtaukseen, jossa hän on jumissa junavaunussa groteskien ja onnettomien hahmojen ympäröimänä. Bates katsoo ulos vaunun ikkunasta ja näkee toisen junan täynnä kauniita ja onnellisia ihmisiä. Vakuuttuneena siitä, että hän on väärässä junassa, hän yrittää nousta junasta ennen kuin se kiitää pois. Seuraavassa kohtauksessa kaikki junan hahmot vaeltavat päämääröttömästi valtavan kaatopaikan läpi. Sandyn hahmo näkee, että toisen junan matkustajat ovat myös päättyneet kaatopaikalle. Studion johtajat valittavat Sandyn elokuvan nähtyään, että elokuva on epäkaupallinen ja masentava. Kun tämä välitetään Sandylle, hän vakuuttuu, ettei hän enää halua tehdä pinnallisia komediaelokuvia, koska se ei enää tunnu hänestä rehelliseltä.

Sandy Batesin managerit muistuttavat häntä, että hänen on määrä esiintyä viikonlopun mittaisessa elokuviensa retrospektiivissä Stardust -hotellissa Jersey Shorella. Hän on vastahakoinen, mutta suostuu osallistumaan siihen. Viikonlopun ajan Sandya vainoavat muistot Dorriesta, entisestä rakastajasta, jolla on mielenterveysongelmia. Hän muistelee ensimmäistä tapaamistaan Dorrien kanssa yhden elokuvansa kuvauksissa, heidän suhteensa kukoistusta ja sen myöhempää heikkenemistä Dorrien epävarmuuksien ja Sandyn naistenmiehen yhdistelmän vuoksi. Hänen viimeinen tapaamisensa Dorrien kanssa tapahtuu psykiatrisessa sairaalassa, jossa Dorrie on masentunut ja lääkitty.

Tullessaan Stardust-hotelliin Sandy joutuu ihailijoidensa piirittämäksi ja usein nämä esittivät tälle omituisia ja koomisia pyyntöjä. Hän osallistuu elokuviensa näytöksiin ja osallistuu sen jälkeen kysymys- ja vastaustuokioihin. Ensimmäisen istunnon jälkeen nuori pari, Jack ja Daisy, kutsuvat hänet läheiseen klubiin ja Sandy suostuu kutsuun innokkaasti. Sandy käyttää yökerhossa Jackin poissaoloa hyväkseen flirttaillakseen avoimesti Daisyn kanssa.

Seuraavana päivänä Sandyn nykyinen rakastajatar Iisobel – naimisissa oleva kahden lapsen äiti – saapuu hotelliin liittyäkseen Sandyn seuraan. Hän ilmoitti jättäneensä miehensä. Sandy reagoi uutiseen ristiriitaisesti, mutta harkitsee suhteen viemistä seuraavalle tasolle. Sandy tapaa myös elokuvastudionsa johtajia, jotka ovat kuvanneet uudelleen hänen elokuvansa lopun, jossa hahmot päätyvät ”jazz-taivaaseen” kaatopaikan sijaan. Sandy julistaa ajatuksen idioottimaiseksi ja kieltäytyy hyväksymästä sitä.

Puhuessaan agenttinsa kanssa yleisöpuhelimessa Sandy kuulee Daisyn puhuvan seksuaalisesta ristiriitaisesta tunteestaan Jackia kohtaan. Myöhemmin Sandy järjestää kahdenkeskisen retken Daisyn kanssa. Heidän ollessaan yhdessä Sandyn auto hajoaa ja heidän täytyy jatkaa matkaa jalan. He saapuvat suurelle pellolle, jossa he kohtaavat joukon paikallisia, jotka odottavat lentävien lautasten ilmestymistä. Tämän kohtaamisen aikana Sandy alkaa menettää kosketuksen todellisuuteen ja kuvittelee erilaisia hahmoja elämästään ja elokuvistaan sekä joukon avaruusolentoja, jotka neuvovat häntä jatkamaan komedioiden tekemistä. Lopulta hän kuvittelee psykopaattisen ihailijan, joka ampuu hänet kuoliaaksi.

Louis Armstrong.

Toivuttuaan paniikkikohtauksestaan Sandy kuvittelee saavansa postuumisti palkinnon elämäntyöstään. Hän ottaa palkinnon vastaan henkilökohtaisesti ja kertoo yleisölleen, että ainoa hetki hänen elämässään, jolloin hän tunsi olonsa todella onnelliseksi ja täyttyneeksi, oli aurinkoinen aamu Manhattanin asunnossaan viettäessään aikaa Dorrien kanssa lukien ja kuunnellen Louis Daniel Armstrongin (s. 4.8.1901 New Orleans, Yhdysvallat ja k. 6.7.1971 New York, Yhdysvallat) versiota Stardust -kappaleesta. Herätessään hän lausuu Dorrien nimen, mikä suututtaa Isobelia, joka on odottanut hänen vuoteensa vierellä. Isobel yrittää erota hänestä, mikä saa hänet hylkäämään retrospektiivin ja seuraamaan häntä junaan. Hän suostuttelee Dorrien intohimoisesti antamaan hänelle anteeksi ja he suutelevat junan lähtiessa. Tapahtumia tarkkailee elokuvan yleisö, johon kuuluu useita elokuvassa esiintyviä henkilöitä. Elokuvan päättyessä nämä keskustelevat sen eduista sekä puutteista ja jakavat kokemuksiaan sen tekemisestä. Yleisön poistuessa teatterista sisään astuu Sandyä muistuttava hahmo, joka hakee ikoniset aurinkolasinsa penkiltä ja poistuu sen jälkeen.

Django Reinhardt.

Kuten useat Woody Allenin elokuvat, myös Stardust Memories sisältää monia jazz-kappaleita, kuten sellaisten merkkihenkilöiden kuin Louis Armstrongin, Django Reinhardtin (oik. Jean Reinhardt, s. 23.1.1910 Liberchies, Point-á-Celles, Belgia ja k. 16.5.1953 Fontainebleau, Ranska) ja Chuck Webbin (oik. William Henry Webb, s. 10.2.1905 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat ja k. 16.6.1939 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat) levyttämiä kappaleita. Elokuva käsittelee uskontoon, Jumalaan ja filosofiaan liittyviä kysymyksiä; varsinkin eksistentialismia, psykologiaa, symboliikkaa, sotia ja politiikkaa. Se käsittelee myös realismia, ihmissuhteita ja kuolemaa. Elokuva viittaa moniin kysymyksiin elämän tarkoituksesta. Se pohtii myös onnen roolia elämässä, teemaa, jota Woody Allen palasi tutkimaan elokuvassaan, Match Point.

Mia Farrow.

Jeffrey Daniels, (s. 19.2.1955 Athens, Georgia, Yhdysvallat).

Woody Allenin ensimmäinen elokuva näyttelijä Mia Farrow’n kanssa oli Kesäyön seksikomedia (1982). Allen ohjasi ja näytteli vuonna 1983 elokuvassaan Zelig miestä, joka muuttaa ulkonäköään vastaamaan ympärillään olevia. Vuonna 1985 Mia Farrow ja Jeff Daniels näyttelivät Woody Allenin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa Kairon purppuraruusussa, joka on Buster Keatonin Sherlok Juniorin (1924) inspiroima fantasiaelokuva, jossa projektorinhoitaja kävelee elokuvaan sisään. Woody Allenin elokuvassa hahmo kävelee ulos elokuvasta ja takaisin oikeaan elämään. Woody Allanin ohjaama ja käsikirjoittama komediadraama, Hannah ja hänen sisarensa, vuodelta 1986 toi parhaan miessivuosan -Oscarin näyttelijä Sir Michael Cainelle (oik. Maurice Joseph Micklewhite, s. 14.3.1933 Lontoo, Englanti), parhaan naissivuosan -Oscarin Dianne Evelyn Westille (s. 28.3.1948 Kansas City, Missouri, Yhdysvallat) sekä Oscar -palkinnon Woody Allenille parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Vuonna 1987 valmistunut elokuva, Radio Days, kertoo radion kulta-ajoista ja elokuvassa on laaja näyttelijäkaarti ja runsaasti aikakauden musiikkia. Musta komedia, Crimes and Misdemeanors vuodelta 1989, on Woody Allenin käsikirjoittama ja ohjaama komediadraama, jonka pääosassa näyttelee juutalainen Martin Landau (s. 20.6.1928 New York, Yhdysvallat ja k. 15.7.2017 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat). Vuonna 1989 Woody Allen, Francis Ford Coppola ja Martin Scorsese tekivät antologiaelokuvan, New York Stories, kaupungin asukkaista.

Kurt Julian Weill.

Juutalainen säveltäjä Kurt Julian Weillin (s. 2.3.1900 Dessau, Saksi ja k. 3.4.1950 New York City, Yhdysvallat) musiikkia on Woody Allenin vuonna 1991 valmistuneessa elokuvassa, Shadows and Fog, joka on kunnianosoitus saksalaiselle ekspressionismille. Sen jälkeen Woody Allen teki vuonna 1992 kriitikoidenkin ylistämän komediadraaman, Husbands and Wives, joka sai kaksi Oscar -ehdokkuutta; Judy Davisille (s. 23.4.1955 Perth, Australia) parhaasta naissivuosasta sekä Woody Allenille jälleen parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Manhattan Murder Mysteryn Woody Allen vuonna 1993 ohjasi itse, mutta käsikirjoitti yhdessä Marshall Brickmanin kanssa. Elokuvassa nähdään valkokankaalla näyttelemässä muun muassa Diane Keaton, Alan Alda (oik. Alphonso Joseph D’Abruzzo, s. 28.1.1936 New York City, Yhdysvallat) ja Anjelica Huston (s. 8.7.1951 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat).

Lahjakas Woody Allen (3. osa) 

Woody Allen.

What’s New Pussycat? -elokuvan pääosissa näyttelivät Woody Allenin lisäksi Peter Sellers (oik. Richard Henry Sellers, s. 8.9.1925 Southsea, Englanti ja k. 24.7.1980 Lontoo, Englanti), Peter James O’Toole (s. 2.8.1932 Leeds, West Riding of Yorkshire, Englanti ja k. 14.12.2013 St. John’s Wood, Lontoo, Englanti), Romy Schneider (oik. Rosemarie Magdalena Albach, s. 23.9.1938 Wien, Itävalta ja k. 29.5.1982 Pariisi, Ranska), Capucine (oik. Germaine Héléne Iréne Lefebvre, s. 6.1.1928 Saint-Raphaël, Var, Ranska ja k. 17.3.1990 Lausanne, Vaud, Sveitsi), Paula Prentiss (o.s. Ragusa, s. 4.3.1938 San Antonio, Texas, Yhdysvallat) sekä Ursula Andress (s. 19.3.1936 Ostermundigen, Sveitsi). Vuonna 1966 Woody Allen teki ensimmäisen ohjauksensa komediaelokuvassa, What’s Up, Tiger Lily?, jonka käsikirjoituksen hän teki yhdessä Michael ”Mickey” Rosen (s. 20.5.1935 Bedford-Stuyvesant, Brooklyn, New York, Yhdysvallat ja k. 7.4.2013 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat) kanssa. Vielä samana vuonna Woody Allen kirjoitti näytelmän Don’t Drink the Water, jonka pääosissa näyttelivät Lou Jacobi, Kay Medford, Anita Gillette ja Tony Roberts (oik. David Anthony Roberts, s. 22.10.1939 Manhattan, New York, Yhdysvallat ja k. 7.2.2025 Manhattan, New York, Yhdysvallat). Woody Allen ohjasi ja näytteli vuonna 1994 näytelmänsä toisen televisioversion ja hänen kanssaan näyttelivät Michael J. Fox (oik. Michael Andrew Fox, s. 9.6.1961 Edmonton, Alberta, Kanada) ja Mayim Chaya Bialikin (s. 12.12.1975 San Diago, Kalifornia, Yhdysvallat).

Peter Sellers.

Woody Allenin seuraava näytelmä, Play It Again, Sam, tuli Broadwayn ensi-iltaan 12.2.1969 ja näytelmän pääosissa olivat Allen, Roberts sekä Diane Keaton (o.s. Hall, s. 5.1.1946 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 11.10.2025 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat). Keatonin ura näyttämöllä alkoi näyttelemällä alkuperäisen Broadway -musikaali Hair (1968) -tuotannon ensemblessa. Keaton debytoi valkokankaalla pienessä roolissa elokuvassa Lovers and Other Strangers (1970) ennen kuin kohosi kuuluisuuteen ensimmäisessä merkittävässä elokuvaroolissaan Kay Adamsina ohjaaja Francis Ford Coppolan (s. 7.4.1939 Detroit, Michigan, Yhdysvallat) elokuvassa Kummisetä (1972), roolissa, jonka hän uusi jatko-osissa Part II (1974) ja Part III (1990). Keaton teki usein yhteistyötä Woody Allenin kanssa ja vakiinnutti asemansa koomikkonäyttelijänä näyttelemällä elokuvasovituksessa Play It Again, Sam (1972), jota seurasivat Sleepers (1973), Love and Death (1975) ja Annie Hall (1977). Jälkimmäinen elokuva toi hänelle Oscar -palkinnon parhaasta naispääosasta.

Diane Keaton & Woody Allen.

Diane Keatonin näyttelijänura kesti yli viisi vuosikymmentä, jonka aikana hän nousi kuuluisuuteen New Hollywood -liikkeessä. Keaton esiintyi kahdeksassa Woody Allenin elokuvassa. Oscar -palkinnon lisäksi hänet palkittiin BAFTA -palkinnolla ja kaksi kertaa Golden Globe -palkinnolla, mutta hän oli myös kaksi kertaa ehdolla Emmy -palkinnon ja yhden kerran Tony -palkinnon saajaksi. Hänet palkittiin Lincoln Centerin elokuvagaalassa vuonna 2007 ja AFI:n elämäntyöpalkinnolla vuonna 2017. Diane Keaton syntyi nelilapsisen perheen vanhimpana Dorothy Deannelle (o.s. Keaton, 1929-2008) ja John Newton Ignatius ”Jack” Hall (1922-1990). Äiti oli kotiäiti sekä amatöörivalokuvaaja ja isä oli kiinteistönvälittäjä sekä rakennusinsinööri. Äiti voitti kotiäitien Mrs. Los Angeles -kilpailun ja tämän tapahtuman teatraalisuus herätti Diane Keatonin ensimmäisen halun tulla näyttelijäksi. Hän myös mainitsi Katharine Houghton Hepburnin (s. 12.5.1907 Hartford, Connecticut, Yhdysvallat ja k. 29.6.2003 Old Saybrook, Connecticut, Yhdysvallat), jota Keaton ihaili vahvana ja itsenäisenä naisena yhtenä inspiraation lähteenään.

Katharine Hepburn.

Keaton valmistui Santa Ana High Schoolista Santa Anassa, Kaliforniassa vuonna 1963. Opiskeluaikoinaan hän osallistui koulun laulu- ja näyttelijäkerhoihin ja näytteli näytelmäkirjailija Tennessee Williamsin (oik. Thomas Lanier Williams III, s. 26.3.1911 Columbus, Mississippi, Yhdysvallat ja k. 25.2.1983 New York City, Yhdysvallat) luomaa kuvitteellista Blanche DuBoisia koulun tuotannossa Viettelysten vaunu. Valmistumisensa jälkeen hän opiskeli Santa Ana Collegessa ja myöhemmin vielä Orange Coast Collegessa näyttelijäksi, mutta hän keskeytti opintonsa vuoden kuluttua tavoitellakseen viihdeuraa Manhattanilla. Liityttyään Actors’ Equity Associationiin hän vaihtoi sukunimensä Keatoniksi, joka nimi oli hänen äitinsä tyttönimi, sillä Diane Hall -niminen näyttelijä oli jo rekistötöitynyt. Lyhyen aikaa Keaton työskenteli sivutyönään yökerholaulajana. Hän palasi yökerhoesiintyjän rooliin elokuvassa Annie Hall (1977), And So It Goes (2014) ja cameoroolissa elokuvassa Radio Days (1987).

Diane Keaton.

Keaton aloitti näyttelemisen opinnot vuonna 1915 aloittaneessa Neighborhood Playhousessa Midtown Manhattanilla New Yorkissa. Hän opiskeli näyttelemistä aluksi Meisner -tekniikalla, ensemble -näyttelijäntyöntekniikalla, jonka kehitti newyorkilainen näyttelijä, näyttelijäntaiteiteen valmentaja ja ohjaaja, Sanford Meisner (s. 31.8.1905 New York, Yhdysvallat ja k. 2.2.1997 Sherman Oaks, Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) 1930-luvulla; Meisner oli The Group Theaterin jäsen vuosina 1931-1940. Näyttelijä John Joseph ”Jack” Nicholson (s. 22.4.1937 Neptune City, New Jersey, Yhdysvallat) kertoi, että ”Keaton lähestyy käsikirjoitusta kuin näytelmää siinä mielessä, että hän on opiskellut koko käsikirjoituksen ulkoa ennen elokuvan tekemistä, mitä en tiedä kenenkään muun näyttelijän tekevän.”

Jack Nicholson.

Clive Barnes kirjoitti: ”Herra Allenin vitsit – jatkoineen, sivuhuomautuksineen sekä käänteineen – ovat rohkean loistavia (vain Neil Simon ja Elaine May voivat vetää vertoja hänelle tällä kaudella teatterissa), ja hänellä on myös loistava luonteentaju”. Näytelmä oli merkittävä Keatonin orastavalle uralle ja hän on sanonut olleensa ”kunnioituksen vallassa” Woody Allenia kohtaan jo ennen roolinsa koekuvauksia, jotka olivat heidän ensimmäinen tapaamisensa. Vuonna 2013 Keaton kertoi ”rakastuneensa Alleniin heti” ja lisäsi: ”Halusin olla hänen tyttöystävänsä, joten tein asialle jotain.”

Woody Allen käsikirjoitti Mickey Rosen kanssa ja lisäksi ohjasi ja näytteli rikoskomediassa, Take the Money and Run (1969) matalan profiilin varasta, Virgil Starkwelliä. Vincent Canby New York Timesista kirjoitti siksi: ”Allen on tehnyt elokuvan, joka on itse asiassa pitkä, kaksikelainen komedia – jotain hyvin erityistä, omalaatuista ja hauskaa.” Sittemmin Woody Allen käsikirjoitti, ohjasi ja näytteli myös elokuvassa Bananas (1971) Fielding Mellishinä, kömpelönä newyorkilaisena, joka joutuu mukaan vallankumoukseen Latinalaisessa Amerikassa. Mukana elokuvassa oli näyttelijä Louise Lasser (s. 11.4.1939 New York, Yhdysvallat ja k. 6.7.2026) hänen romanttisena kiinnostuksen kohteenaan. Roger Joseph Ebertin (s. 18.6.1942 Urbana, Illinois, Yhdysvallat ja k. 4.4.2013 Chicago, Illinois, Yhdysvallat) haastattelussa Woody Allen kertoi: ”Suuri, laaja naurukomedia on elokuvamuoto, jota tehdään harvoin nykyään ja joskus mielestäni se on vaikein elokuvamuoto… Bananasin kaltaisessa komediassa, jos he eivät naura, olet kuollut, koska nauru on ainoa, mitä sinulla on.”

Marshall Jacob Brickman.

Woody Allen ja Diane Keaton tekivät uudelleen yhteistyötä tieteiselokuvaparodiassa, Sleepers (1973), joka oli ensimmäinen Woody Allenin ja juutalaisen Marshall Jacob Brickmanin (s. 25.8.1939 Rio de Janeiro, Brasilia ja k. 29.11.2024 New York, Yhdysvallat) yhdessä kirjoittamista neljästä käsikirjoituksesta. Allen ja Keaton näyttelivät pääosissa elokuvassa Love and Death (1975), joka on venäläinen kirjallisuusparodia, jonka tapahtumat sijoittuvat Napoleonin aikakauteen. Canby kutsui elokuvaa Woody Allenin ”suurimmaksi teokseksi”. Vuonna 1976 Woody Allen näytteli kassapäällikkö Howard Princeä Hollywoodin mustalle listalle joutuneessa komediadraamassa The Front, jonka ohjasi Martin Ritt ja jossa Zero Mostel näytteli myös yhdessä.

Martin Ritt (s. 2.3.1914 New York, Yhdysvallat ja k. 8.12.1990)

Zero Mostel (oik. Samuel Joel "Zero" Mostel, s. 28.2.1915 New York, Yhdysvallat ja k. 8.9.1977 Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat).

Vuonna 1977 Woody Allen käsikirjoitti, ohjasi ja jälleen näytteli romanttisessa komediassa, Annie Hall. Allen näytteli koomikko Alvy Singeriä, joka arvioi aiempaa suhdettaan Annie Halliin (Keaton). Arvostelija Roger Ebert kirjoittikin, että Woody Allen oli ”kehittynyt… paljon harkitsevampi ja … kypsempi ohjaaja”. Vincent Canby ylisti Allenin ohjausta, varsinkin hänen valintojaan näyttelijöistä, kuten Shelley Alexis Duvall (s. 7.7.1949 Fort Worth, Texas, Yhdysvallat ja k. 11.7.2024 Blanco, Texas, Yhdysvallat), Paul Frederic Simon (s. 13.10.1941 Newark, New Jersey, Yhdysvallat), Carol Kane (s. 18.6.1952 Cleveland, Ohio, Yhdysvallat), Colleen Rose Dewhurst (s. 3.6.1924 Montreal, Quebec, Kanada ja k. 22.8.1991 Etelä-Salem, New York, Yhdysvallat) ja Christopher Walken (oik. Ronald Walken, s. 31.3.1943 New York City, Yhdysvallat).

Meryl Streep.

Toimittaja ja juontaja Katie Anne Couricin (s. 7.1.1957) haastattelussa Diane Keaton ei kiistänyt sitä seikkaa, että Woody Allen kirjoitti hänen roolinsa juuri häntä varten ja rooli oli kirjoitettu hänestä. Elokuva voitti neljä Oscar -palkintoa: parhaan naispääosan esittäjän (Keaton), parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen (Allen) sekä parhaan ohjauksen (Allen) ja parhaan elokuvan. Vuonna 1979 Woody Allen ohjasi elokuvan, Manhattan, koomisen kunnianosoituksen New York Citylle, joka keskittyi Isaac Davisin (Allen) ja 17-vuotiaan Tracyn (Mariel Hemingway [s. 22.11.1961 Mill Valley, Kalifornia, Yhdysvallat]) suhteeseen ja elokuvassa näyttelivät myös Diane Keaton ja Mary ”Meryl” Louse Streep (s. 22.6.1949). Elokuvan kuvasi mustavalkoisena Gordon Hugh Willis Jr. (s. 28.5.1931 Astoria, New York, Yhdysvallat ja k. 18.5.2014 North Falmouth, Massachusetts, Yhdysvallat) ja elokuvassa hyödynnettiin vahvasti säveltäjä George Gerswinin (oik. Jacob Gershwin, s. 26.9.1898 New York City, Yhdysvallat ja k. 11.7.1937 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) musiikkia.

Georg Gerswin.

Lahjakas Woody Allen (2. osa) 

Woody Allen.

Woody Allen kirjoitti novelleja ja perinteisiä tekstejä modernisoiden newyorkilaisille humoristeille, kuten Sidney Joseph Perelman (s. 1.2.1904 New York, Yhdysvallat ja k. 17.10.1979 New York, Yhdysvallat), George Simon Kaufman (s. 16.11.1889 Pittsburgh, Pennsylvania ja k. 2.6.1961 New York, Yhdysvallat), Robert Charles Benchley (15.9.1889 Worcester, Massachusetts, Yhdysvallat ja k. 21.11.1945 New York City, Yhdysvallat) ja Max Shulman (s. 14.3.1919 Saint Paul, Minnesota, Yhdysvallat ja k. 28.8.1988 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat). Allenin novellikokoelmia olivat Getting Even, Without Feathers, Side Effects ja Mere Anarchy. Woody Allenin äänikirja, The Woody Allen Collection, julkaistiin vuonna 2010, jossa oli 73 ääniraitaa. Allen oli tuolloin ehdolla Grammy -palkinnon saajaksi parhaasta puhutusta äänialbumista.

Barbra Streisand.

Woody Allen esiintyi vuosina 1960-1969 koomikkona Greenwich Villagessa, muun muassa The Bitter Endissä ja Cafe Au Go Gossa ryhmässä, jonka muodostivat Lenny Bruce (oik. Leonard Alfred Schneider, s. 13.10.1925 Mineola, New York, Yhdysvallat ja k. 3.8.1966 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat), Mike Nicholsin (oik. Igor Mikhail Peschkowsky, s. 6.11.1931 Berliini, Saksa ja k. 19.11.2014 New York, Yhdysvallat), Elaine Iva May (o.s. Berlin, s. 21.4.1932 Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat), Joen Rivers (oik. Joan Alexandra Molinsky, s. 8.6.1933 New York City, Yhdysvallat ja k. 4.9.2014 New York City, Yhdysvallat), George Denis Patrick Carlin (s. 12.5.1937 New York City, Yhdysvallat ja k. 22.6.2008 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat), Richard Franklin Lennox Thomas Pryor (s. 1.12.1940 Peoria, Illinois, Yhdysvallat ja k. 10.12.2005 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat), Dick Covett, Bill Cosby (oik. William Henry Cosby Jr, s. 12.7.1937 Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat) ja Morton Lyon Sahl (s. 11.5.1927 Montreal, Quebec, Kanada ja k. 26.10.2021 Mill Valley, Kalifornia, Yhdysvallat) sekä Barbra Streisand (oik. Barbara Joan Streisand, s. 24.4.1942 New York, Yhdysvallat) ja Bob Dylan (oik. Robert Allen Zimmerman, s. 24.5.1941 Duluth, Minnesota, Yhdysvallat).

Koomikko Milton Berle (oik. Mendel Berlinger, s. 12.7.1908 New York, Yhdysvallat ja k. 27.3.2002 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) kertoo ehdottaneensa Woody Allanille stand up -koomikon uraa ja jopa esitelleensä hänet jazzklubi Village Vanguardissa, joka avattiin yleisölle 22.2.1935 Seventh Avenuella New Yorkissa. Woody Allenin uusi manageri Jack Koeppel Rollins (oik. Jacob Rabinowitz, s. 23.3.1915 Brooklyn, New York, Yhdysvallat ja k. 18.6.2015 Manhattan, New York, Yhdysvallat) ehdolli Allanille, että tämä esittäisi kirjoittamiaan vitsejä stand up -keikoilla. Woody Allen vastasi: ”Minulla ei ollut koskaan aiemmin ollut rohkeutta puhua siitä. Sitten Mort Sahl tuli mukaan aivan uudenlaisen huumorin kanssa, joka avasi näkymiä kaltaiselleni ihmiselle.” Lokakuussa 1960 Woody Allan teki ammattimaisen näyttämödebyyttinsä Blue Angel -yökerhossa Manhattanilla, jossa koomikko Shelley Berman (oik. Sheldon Leonard Berman, s. 3.2.1925 Chicago, Illinois, Yhdysvallat ja k. 1.9.2017 Bell Canyon, Kalifornia, Yhdysvallat) esitteli hänet nuorena televisiokäsikirjoittajana, joka esittäisi omia tuotoksiaan.

Ensimmäisissä stand up -esityksissään Woody Allen ei improvisoinut. ”En juurikaan panostanut improvisaatioon”, hän kertoi kirjailija, näyttelijä ja radiotoimittaja Studs Terkelille (oik. Louis Terkel, s. 16.5.1912 New York City, Yhdysvallat ja k. 31.10.2008 Chicago, Illinois, Yhdysvallat). Hänen vitsinsä kasvoivat elämänkokemuksesta ja hänen ilmeetön esitystapansa teki niistä hauskempia. ”En usko, että perheeni piti minusta. He laittoivat elävän nallekarhun pinnasänkyyni.” Siitä huolimatta, että hän ei kertonut aikakauden tavallisia juutalaisvitsejä, häntä kutsuttiin ”klassiseksi hölmöksi”.

Dick Cavett muisteli nähneensä Blue Angel -yleisön enimmäkseen jättäneen Woody Allenin monologin huomiotta: ”Minua harmitti se, että yleisö oli liian tyhmä tajutakseen, mitä he saivat.” Kuitenkin hänen hillitystä lavaesiintymisestään tuli lopulta yksi Woody Allenin vahvemmista piirteistä, Nachman väittää: ”Viihdebisneksen ulkokuoren ja temppujen täydellinen puuttuminen oli paras temppu, jonka kukaan koomikko oli koskaan keksinyt. Tästä levottomasta lavaluonnollisuudesta tuli hänen tavaramerkki.” Woody Allen toi innovaatioita komediamonologien genreen.

Johnny Carson.

Ensimmäisen kerran Woody Allen esiintyi The Tonight Show Starring Johnny Carson -ohjelmassa 1.11.1963; yhdeksän seuraavan vuoden aikana Allen vieraili ohjelmassa 17 kertaa. Häneltä julkaistiin kolme LP-albumia yökerhojen live -äänitteitä: ensimmäinen oli nimeltään Woody Allen (1964), seuraava Volume 2 (1965) ja kolmas The Third Woody Allen Album (1968), joka äänitettiin demokraattisenaattori Eugene Joseph McCarthyn (s. 29.3.1916 Watkins, Minnesota, Yhdysvallat ja k. 10.12.2005 Washington DC, Yhdysvallat) presidenttiehdokkuuden varainkeruutilaisuudessa. Woody Allen kuvasi vuonna 1965 puolen tunnin stand up -spesiaalin Englannissa Granada Televisionille, nimeltään The Woody Allen Show Englannissa ja Woody Allen: Standup Comic Yhdysvalloissa. Kyseessä oli Woody Allenin ainoa täydellinen stand up -show filmille tallennettuna. Vielä samana vuonna Allen osallistui Nicholsin ja Mayn, Barbra Streisandin, Carol Elaine Channingin (s. 31.1.1921 Seattle, Washington, Yhdysvallat ja k. 15.1.2019 Rancho Mirage, Kalifornia, Yhdysvallat), Harry Belafonten (oik. Harold George Bellanfanti Jr. s. 1.3.1927 New York city, Yhdysvallat ja k. 25.4.2023 New York City, Yhdysvallat), Julie Andrewsin (oik. Julia Elizabeth Wells, s. 1.10.1935 Walton-on-Thames, Surrey, Englanti), Carol Creighton Burnettin (s. 26.4.1933 San Antonio, Texas, Yhdysvallat) ja Sir Alfred Joseph Hitchcockin (s. 13.8.1899 Leytonstone, Essex, Englanti ja k. 29.4.1980 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) mukana presidentti Lyndon Baines Johnsonin (s. 27.8.1908 Gillespien piirikunta, Texas, Yhdysvallat ja k. 22.1.1973 Gillespien piirikunta, Texas, Yhdysvallat) virkaanastujaisgaalaan Washington D.C:ssä 18.1.1965.

Gene Kelly.

Vuonna 1966 Woody Allen kirjoitti tunnin mittaisen musiikkikomediatelevisiospesiaalin CBS:lle, jonka nimi oli Gene Kelly New Yorkissa. Ohjelmassa Eugene Curran Kelly (s. 23.8.1912 Pittsburg, Pennsylvania, Yhdysvallat ja k. 2.2.1996 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat) tanssi Manhattanin eri maamerkkien, kuten Rockefeller Centerin, Plaza Hotelin ja Museum of Modern Artin luona. Ohjelman vierailevina tähtinä esiintyivät koreografi Gower Carlyle Champion (s. 22.6.1919 Geneva, Illinois, Yhdysvallat ja k. 25.8.1980 New York, Yhdysvallat), englantilainen musiikkikomediatähti Tommy Steele (oik. Sir Thomas Hicks, s. 17.12.1936 Lontoo, Englanti) sekä laulajatar Damita Jo DeBlanc (s. 5.8.1930 Austin, Texas, Yhdysvallat ja k. 25.12.1998 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat).

Lisa Minnelli.

Woody Allen isännöi vuonna 1967 NBC:n televisiospesiaalia, Woody Allen Looks at 1967. Tässä ohjelmassa esiintyivät Lisa May Minnelli (s. 12.3.1946 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) näytellen Woody Allenin kanssa sketseissä, Aretha Franklin (s. 25.3.1942 Memphis, Tennessee, Yhdysvallat ja k. 16.8.2018 Detroit, Michigan, Yhdysvallat) musiikkivieraana ja kirjailija William Frank Buckley (oik. William Francis Buckley, s. 24.11.1925 New York City, Yhdysvallat ja k. 27.2.2008 Stamford, Connecticut, Yhdysvallat) päävierailijana. Woody Allen juonsi vuonna 1969 ensimmäisen yhdysvaltalaisen CBS -televisiospesiaalinsa, The Woody Allen Specialin ja tämä ohjelma sisälsi sketsejä Candice Bergenin kanssa, 5th Dimensionin musiikkiesityksen sekä Allenin tekemän haastattelun evankelista Billy Grahamista (oik. William Franklin Graham Jr. s. 7.11.1918 Charlotte, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat ja k. 21.2.2018 Montreat, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat).

Andy Williams.

Perry Como.

Stand up -koomikkona Woody Allen esiintyi myös muidenkin sarjoissa, kuten The Andy Williams Show’ssa ja The Perry Como Show’ssa, joissa Allen oli usein vuorovaikutuksessa muiden ohjelman vierailijoiden kanssa ja hän jopa toisinaan lauloi ohjelmissa. Vuonna 1971 Allen juonsi yhtä viimeisistä Tonight Show’taan, jossa vieraina olivat Bob Hope ja James Emil Coco (oik. James Emil Lescoco, s. 21.3.1930 Pikku-Italia, Manhattan, New York, Yhdysvallat ja k. 25.2.1987 Manhattan, New York, Yhdysvallat). Bob Hope ylisti Woody Allenia ohjelmassa ”yhdeksi showbisneksen hienoimmista nuorista kyvyistä ja suureksi iloksi”. Life -lehdessä ilmestyi 21.3.1969 Woody Allenin kuva lehden kannessa.

Burt Bacharach.

Woody Allenin ensimmäinen tuotettu käsikirjoitus oli kummallinen komedia What’s New Pussycat? vuonna 1965, jonka ohjasi englantilainen Clive Stanley Donner (s. 21.1.1926 West Hampstead, Lontoo, Englanti ja k. 6.9.2010 Virginia Water, Englanti), elokuvan musiikin sävelsi Burt Freeman Bacharach (s. 12.5.1928 Kansas City, Missouri, Yhdysvallat ja k. 8.2.2023 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) Harold Lane Davidin (s. 25.5.1921 New York, Yhdysvallat ja k. 1.9.2012 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) sanoituksiin ja elokuvan nimikappaleen lauloi Tom Jones (Sir. Thomas Jones Woodward, s. 7.6.1940 Treforest, Wales, Englanti).

Tom Jones.

Lahjakas Woody Allen 

Woody Allen.

Yhdysvaltalainen elokuvantekijä, kirjailija, näyttelijä sekä koomikko Heywood ”Woody” Allen (oik. Allen Stewart Konigsberg, s. 30.11.1935 New York, Yhdysvallat) syntyi Mount Edenin sairaalassa Bronxissa, New Yorkissa. Hänen isovanhempansa olivat muuttaneet Yhdysvaltoihin Itävallasta ja Panevéžysistä, Liettuasta. Woody Allenin vanhemmat olivat olivat syntyneet ja varttuneet Manhattan Lower East Sidella; isä korukaivertaja ja tarjoilija Martin Konigsberg (1900-2001) ja äiti oli Nettien (o.s. Cherry, 1906-2002). Woodylla on myös nuorempi sisar, elokuvatuottaja Ellen Letty Aronson (s. 30.11.1943). Woody Allenin perhe asui Brooklynin Midwoodin kaupunginosassa hänen kasvuvuosinaan. Perheessä puhuttiin saksaa ja jiddišiä sekä hepreaa.

Woody Allan & Ellen Letty Aron.

Woody Allenin vanhemmilla oli vaikeuksia tulla toimeen keskenään ja Woody Allenilla oli äitinsä kanssa hyvin etäinen suhde. Nuorena Woody puhui etupäässä saksankieltä. Hän kävi hepreankielistä koulua kahdeksan vuotta, mutta hän kävi myös julkista koulua nro 99; nykyisin koulu tunnetaan Isaac Asimovin tiede- ja kirjallisuuskouluna. Sieltä hän siirtyi Midwoodin lukioon, jonka hän suoritti ja valmistui sieltä vuonna 1953. Täysin päinvastoin kuin hänen koominen hahmonsa, Woody Allen oli kiinnostunut baseballista enemmän kuin koulunkäynnistä; Woody Allen valittiin koulussa joukkueisiin aina ensimmäisenä. Koulussa hän hurmasi kaverinsa usein kortti- ja taikatempuillaan.

Nuori Woody Allen.

Jo lukioaikanaan Allen alkoi kutsua itseään Woodyksi. Jotkut jopa väittävät hänen muuttaneen virallisesti nimensä Heywood Alleniksi jo 17-vuotiaana. Tämä väite tosin saattaa perustua joko väärinkäsitykseen tai vitsiin. Woody Allenin itsensä mukaan hänen ensimmäinen julkaistu vitsinsä oli: ”Woody Allen kertoo syöneensä ravintolassa, jossa oli OPS -hinnat – yli ihmisten palkkojen.” Woody Allenilla oli pian suuremmat tulot kuin hänen vanhemmillaan yhdessä. Woody Allen opiskeli lukion jälkeen vuonna 1953 New Yorkin yliopistossa viestintää ja elokuvaa, ennen kuin keskeytti opintonsa reputettuaan elokuvatuotanto -kurssin. Sittemmin hän opiskeli vielä lyhyesti City College of New Yyorkissa vuonna 1954, mutta ensimmäisen lukuvuoden aikana hän keskeytti opiskelunsa. Myöhemmin Woody Allen opetti yksityisessä vuonna 1919 perustetussa New Schoolissa New Yorkissa ja hän opiskeli samoin unkarilais-yhdysvaltalaisen näytelmäkirjailija sekä luovan kirjoittamisen opettaja Lajos N. Egrin (s. 4.6.1888 Eger, Itävalta-Unkari ja k. 7.2.1967 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjauksessa. Egri on kirjoittanut teoksen The Art of Dramatic Writing, jota pidetään laajasti yhtenä parhaista näytelmäkirjoittamista käsittelevistä teoksista sekä kirjan rinnakkaisteoksen, The Art of Creative Writing.

Lajos N. Egri.

Lyhyiden vitsien kirjoittamisen Woody Allen aloitti jo 15-vuotiaana. Seuraavana vuonna hän alkoi jo tarjota vitsejään monille Broadway -käsikirjoittajille kaupallisesti. Yksi käsikirjoittaja, Abe Burrows (oik. Abram Solman Borowitz, s. 18.12.1910 New York, Yhdysvallat ja k. 17.5.1985 New York, Yhdysvallat) kirjoitti Woody Allenista: ”Vau! Hänen työnsä on häikäisevää!” Käsikirjoittaja Burrows kirjoitti Woody Allenin puolesta suosittelukirjeet koomikko ja näyttelijä Sid Caesarille (oik. Isaac Sidney Caesar, s, 8.9.1922 Yonkers, New York, Yhdysvallat ja k. 12.2.2014 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat), koomikko Phil Silversille (oik. Phillip Silver, s. 11.5.1911 New York, Yhdysvallat ja k. 1.11.1985 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) sekä varieteetaiteilija ja näyttelijä Peter Lind Hayesille (oik. Joseph Conrad Lind Jr., s. 25.6.1915 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 21.4.1998 Las Vegas, Nevada, Yhdysvallat). Nämä näyttelijät lähettivät Woody Allenille välittömästi shekin jo niistä vitseistä, jotka Burrows oli sisällyttänyt suosituskirjeeseensä esimerkeiksi.

Abe Burrows.

Suosituskirjeen vitsien seurauksena Woody Allen sai kutsun 19-vuotiaana NBC:n käsikirjoittajien kehitysohjelmaan vuonna 1955. Sen jälkeen Allen sai heti työpaikan The NBC Comedy Hour -ohjelmassa Los Angelesissa ja sittemmin vielä työpaikan kokopäiväisenä käsikirjoittajana humoristi, näyttelijä, radio- ja televisiojuontaja Herb Shrinerille (oik. Herbert Arthur ”Herb” Shriner, s. 29.5.1918 Toledo, Ohio, Yhdysvallat ja k. 23.4.1970 Delray Beach, Florida, Yhdysvallat) tienaten aluksi 25 dollaria viikossa. Nyt Woody Allen alkoi käsikirjoittaa myös The Ed Sullivan Show’hun, The Tonight Show’hun, Sid Caesarin erikoisohjelmiin Caesar’s Hourin jälkeen sekä muihin televisio-ohjelmiin. Jo työskennellessään Sid Ccaesarille Woody Allen ansaitsi 1 500 dollaria viikossa. Hänen kollegoitaan käsikirjoittajina olivat tuolloin jo näyttelijä, elokuvantekijä, koomikko ja lauluntekijä Mel Brooks (oik. Melvin James Brooks, o.s. Kaminsky, s. 28.6.1926 New York, Yhdysvallat), näyttelijä, koomikko, ohjaaja ja kirjailija Carl Reiner (s. 20.3.1922 New York City, Yhdysvallat ja k. 29.6.2020 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat), näytelmäkirjailija ja ohjaaja Larry Simon Gelbart (s. 25.2.1928 Chicago, Illinois, Yhdysvallat ja k. 11.9.2009 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat), Neil Simon sekä käsikirjoittaja ja komediaopettaja Danny Simon (s. 18.12.1918 Bronx, New York, Yhdysvallat ja k. 26.7.2005 Portland, Oregon, Yhdysvallat). Woody Allen kertoi ja kiitti myöhemmin, että nämä kollegat auttoivat hänen kirjoitustyylinsä hioutumisessa. Mel Brooks kertoi vuonna 2021 työskentelystä Woody Allenin kanssa näin: ”Woody oli silloin niin nuori. Olin noin 24-vuotias aloittaessani, mutta Woodyn on täytynyt olla 19, mutta hän oli niin viisas, niin fiksu. Häbellä oli tämä ovela pieni mieli ja hän yllätti sinut, mikä on hyvän komediakirjoittajan temppu.” Vuonna 1962 Woody Allen arvioi itse kirjoittaneensa noin 20 000 vitsiä eri sarjoihin. Hän kirjoitti myös Candid Cameralle (Piilokamera) ja esiintyi sen useissa jaksoissa itsekin.

Richard & Mary Rodgers.

Mary Rodgers kehui niittäneensä Allenin kanssa mainetta. Mary Rodgers (s. 11.1.1931 New York, Yhdysvallat ja k. 26.6.2014 New York, Yhdysvallat) oli säveltäjä, käsikirjoittaja sekä kirjailija. Hänen vanhempiaan olivat juutalainen 43 Broadway -musikaalin ja yli 900 laulun säveltäjä Richard Charles Rodgers (s. 28.6.1902 New York City, Yhdysvallat ja k. 30.12.1979 New York, Yhdysvallat) ja tämän vaimo, kirjailija, liikenainen ja juutalaisten kulttuurijärjestöjen mesenaatti Dorothy Bellen (o.s. Feiner, 1909-1992). Mary Rodgersilla oli myös sisar, Linda Emory. Mary kävi Manhattanilla vuonna 1884 perustettua Upper East Siden yksityistä tyttökoulua, Brearley Schoolia ja opiskeli musiikkia pääaineenaan Wellesley Collegessa.

Hän aloitti musiikin kirjoittamisen jo 16-vuotiaana ja ammattiura alkoi laulujen kirjoittamisella Little Golden Recordsille; albumi tehtiin lapsille ja se sisälsi kolmen minuutin pituisia lauluja. Yksi näistä albumin lauluista, Ali Baba ja 40 rosvoa, julkaistiin vuonna uudestaan vuonna 1957 Harry Lillis ”Bing” Crosbyn (s. 3.5.1903 Tacoma, Washington, Yhdysvallat ja k. 14.10.1977 Alcobendas, Espanja) laulamana. Hän sävelsi musiikkia myös televisioon, muun muassa mainosmusiikkia.

Mary Rodgersin ensimmäinen kokoillan musikaali oli Once Upon A Mattress, joka oli samalla hänen ensimmäinen yhteistyö sanoittaja Marshall Barerin kanssa ja samalla musikaali aukaisi ovet Off Broadwaylle toukokuussa 1959 ja myöhemmin samana vuonna Broadwaylle. Alkuperäisiä musikaalin esityksia oli 244, jonka jälkeen esitys lähti kiertämään Yhdysvaltoja vuonna 1960 ja Lontoon West Endiin; musikaalista tehtiin kolme televisiotuotantoa vuosina 1964, 1972 ja 2005 sekä Broadway -uusinta vuonna 1996. Alkuperäisistä Broadway -tuotannosta ja Lontoon -tuotannosta sekä Broadwayn uusintaesityksestä julkaistiin näyttelijäalbumit. Edelleen musikaalia esittävät useat yhteisöt ja kouluryhmät eri puolilla Yhdysvaltoja.

Toinen merkityksellinen sävellysprojekti hänelle oli The Mad Show, musiikkirevyy joka perustuu Mad -lehteen. Esitykset alkoivat tammikuussa 1966 Broadwaylla ja esityksiä kertyi 871 kertaa. Juutalaisen Goddard Liebersonin (s. 5.4.1911 Hanley, Staffordshire, Englanti ja k. 29.5.1977 New York, Yhdysvallat) tuottama alkuperäinen näyttelialbumi julkaistiin Columbia Masterworksilla. Mary teki aluksi yhteistyötä sanoituksissa Marshall Barerin kanssa, joka kuitenkin lähti projektista ennen sen loppua. Loput sanoitukset tekivät juutalainen Larry H. Siegel (show’n toinen kirjoittaja, s. 29.10.1925 New York ja k. 20.8.2019), libretisti ja säveltäjä Steven Vinaver (1936-1968) ja säveltäjä-sanoittaja Stephen Joshua Sondheim (s. 22.3.1930 New York, Yhdysvallat ja k. 26.11.2021 Roxbury, Connecticut, Yhdysvallat).

Bob Hope.

Englantilaissyntyinen koomikko, näyttelijä ja tuottaja Lester Townes ”Bob” Hope (oik. Leslie Townes Hope, s. 29.5.1903 Eltham, Lontoo, Englanti ja k. 27.7.2003 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) kutsui Woody Allenia puoliksi neroksi. Koomikko ja keskusteluohjelmien juontaja Dick Cavett (oik. Richard Alva Cavett, s. 19.11.1936 Buffalo, Nebraska, Yhdysvallat) kertoi: ”Woody Allen voi mennä kirjoituskoneen ääreen aamuaisen jälkeen ja istua siellä, kunnes aurinko laskee ja hänen päänsä jyskyttää, keskeyttäen työn vain kahvin ja lyhyen kävelyn vuoksi ja sitten viettää koko illan työskennellen.” Woody Allen arvio kerran tekevänsä 30 minuutin ohjelmaa noin kuusi kuukautta intensiivistä kirjoitustyötä. Kirjoittamiseen hän suhtautuu intohimoisesti; hän odottaa innolla tyhjää arkkia, jonka hän saa itse täyttää tekstillään.

Dick Cavett.

 Tampereen Kalevan kirkko

Tampereen asemakaava-arkkitehtina toimi vuosina 1929-1946 arkkitehti Elis Karl Johan Kaalamo (s. 15.12.1885 Nastola ja k. 5.12.1946 Tampere). Elis Kaalamon vanhemmat olivat kauppias Gustaf Hemming Karlsson ja Charlotta Amalia Karlsson (o.s. Fredberg). Elis Kaalamo pääsi ylioppilaaksi vuonna 1906 Lahden yhteiskoulusta ja hän valmistui diplomiarkkitehdiksi vuonna 1912 Teknillisestä korkeakoulusta.

Arkkitehti Elis Kaalamo työskenteli alkuun useissa arkkitehtitoimistoissa, muun muassa Valter Gabriel Jungin (s. 27.11.1879 Vaasa ja k. 9.2.1946 Helsinki) sekä Gottlieb Eliel Saarisen (s. 20.8.1873 Rantasalmi ja k. 1.7.1950 Bloomfield Hills, Mishigan, Yhdysvallat) arkkitehtitoimistoissa. Vasta myöhemmin Kaalamo oli osakkaana Mörne & Kaalamo arkkitehtitoimistossa, josta hän siirtyi sittemmin yleisten rakennusten ylihallituksen palvelukseen ja sieltä edelleen Helsingin kaupungin rakennustoimiston asemakaavaosastolle avustavaksi arkkitehdiksi. Elis Kaalamo toimi Helsingin kaupungin ylimääräisenä asemakaava-arkitehtina vuosina 1919-1929 sekä Tampereen kaupungin asemakaava-arkitehtina vuosina 1929-1946. Yksityisarkkitehtina toimiessaan Elis Kaalamo suunnitteli muun muassa Tyrvään ja Seinäjoen piirimielisairaalat sekä elokuvateatteri Kubapalatsin Lahteen.

Asemakaava-arkkitehti Elis Kaalamo laati 1930-luvulla asemakaavan Liisankallion alueelle Tampereen Kalevan kaupunginosaan. Arkkitehti Kaalamon mukaan on nimetty Tampereella Kaalamonaukio Kalevassa. Liisankallio on Tampereen 20. kaupunginosa. Aiemmin Tammelan vainioksi nimitetty kaupunginosa sijaitsee Tammelan ja Tullin kaupunginosien itäpuolella, Kalevan puistotien ja Kaupinkadun välissä. Pohjoispuolella on Petsamon kaupunginosa, itäpuolella Kaleva ja Kalevanrinne, etelässä Kalevanharju. Usein Kalevasta puhuttaessa tarkoitetaan laajempaa Liisankallion, Kalevan ja Kalevanrinteen muodostamaa kokonaisuutta, jonka keskuksena pidetään Liisankalliota.

Liisankallio on saanut nykyisen nimensä alueella sijainneen korkean Liisankallion mukaan 1940-luvulla. Paikasta on käytetty samaoin rinnakkaisnimeä Liisanmäki ja näitä vanhempi kukkulan nimi oli Hällinmäki. Nimien alkuperä ei ole tiedossa Alueen asemakaava vahvistettiin vuonna 1940. Liisankalliolla on aikaisemmin sijainnut hyppyrimäki ja sen jälkeen latomainen tanssilava vielä 1950-luvulla. Kalevan kirkko valmistui Liisankalliolle vasta vuonna 1966. Uusi kirkko sai heti lisänimen ”Viljasen siilo” lestadiolaispastori, rovasti ja kirjailija Paavo Viljasen (s. 17.6.1904 Karstula ja k. 10.2.1972 Tampere) mukaan. Rovasti Viljanen piti mäellä hartaustilaisuuksia ja siitä alkoi vähitellen kehittyä idea kirkon paikasta. Paavo Viljanen kuului vanhoillislestadiolaisuuden hajaannuksen aikana eronneeseen elämänsanalaisten ryhmään. Viljanen oli Kuhmalahden kirkkoherra vuosina 1933-1950. Sen jälkeen hän siirtyi Tampereelle, aluksi kappalaiseksi ja myöhemmin Kalevan seurakunnan kirkkoherraksi. Ollessaan pappina Kivijärvellä vuonna 1929 Viljanen liittyi vanhoillislestadiolaisuuteen. Paavo Viljanen toimi Siionin Lähetyslehden päätoimittajana vuosina 1944-1960. Viljanen oli samoin vuonna 1958 aloittaneessa Siionin laulut -kokoelman uudistustoimikunnassa. SRK:n johtokunta erotti Paavo Viljasen päätoimittajan virasta kastekysymykseen liittyneiden erimielisyyksien vuoksi.

Kirkon tontin kaupunki oli luovuttanut seurakunnalle maanvaihtokaupalla vuonna 1958. Kirkon suunnittelivat arkkitehtipariskunta Raili Inkeri Marjatta Pietilä (o.s. Paatelainen, s. 15.8.1926 Pieksämäki ja k. 16.5.2021 Helsinki) ja Frans Reima Ilmari Pietilä (s. 25.8.1923 Turku ja k. 26.8.1993 Helsinki). Tampereelle Kalevan seurakunta perustettiin vuonna 1953. Evankelis-luterilaisten seurakuntien kirkkohallintokunta julisti vuonna 1959 kilpailun, jossa arkkitehteja pyydettiin suunnittelemaan Kalevassa sijaitsevalle Liisankalliolle suuri, monumentaalinen kirkkorakennus Kalevan seurakunnan käyttöön. Tähän kilpailuun osallistui 49 työtä. Näiden ehdotuksien joukosta valittiin jatkokäsittelyyn Reima Pietilän ehdotus ”Hellitä mäkivyötä, meridiaani”. Ehdotuksessa oli vaikutteita kristillisestä symboliikasta; kirkon pohjapiirros muistuttaa kalaa.

Varsinaisen suunnitteluvaiheen arkkitehti Reima Pietilä hoiti yhdessä vaimonsa arkkitehti Raili Pietilän kanssa. Kalevan kirkko on kokonaisuudessaan, sisustusta myöten, Pietilöiden suunnittelema. Toteutusvaiheessa kirkkorakennusta pienennettiin noin 15 prosenttia kilpailuehdotuksesta. Vuonna 1964 Kalevan kirkon rakennustyöt aloitettiin ja kirkkorakennus valmistui paikalleen vuonna 1966. Kalevan kirkko vihittiin käyttöönsä elokuussa 1966, kun seurakunnan perustamisesta oli kulunut jo kolmetoista vuotta. Kalevan kirkon rakensi Tampereen rakennusliike Auttila Oy.

Kalevan kirkko on suojeltu vuonna 2006. Museoviraston luonnehdinnan mukaan kirkko on ”uudemman kirkkoarkkitehtuurin monumentaalisin esimerkki Suomessa”, Kirkon seinät ovat pystysuorat ja korkeat. Sisätiloissa on käytetty paljon puupintoja ja kirkkorakennuksen ulkoseinien väri on sama kuin valkaisemattomalla pellavalla. Pystysuorat, lattiasta kattoon yltävät ikkunat antavat runsaasti valoa ja korostavat seinien katedraalimaista korkeutta. Kirkolle onkin ominaista avaruus, valoisuus ja pitkät sisänäkymät.

Kirkon pinta-ala on 3 600 m² ja kirkon kokonaistilavuus on 47 000 m³. Kirkkosalin lisäksi kirkkorakennuksessa on kokoontumistiloja ja muita tiloja. Jumalanpalvelus- ja ehtoolliskirkkona Kalevan kirkko on hyvin suosittu, mutta kirkko tarjoaa mahdollisuuksia myös muuhun seurakuntatyöhön. Kalevan kirkko on rakennettu betonista liukuvalumenetelmällä. Menetelmä oli 1960-luvulla poikkeuksellinen erityisesti sakraalirakennuksiin käytettynä. Rakennuksen rungossa on betonia kaikkiaan 4 500 m³ ja terästä 150 tonnia. Seinien liukuvalu kesti kaksitoista vuorokautta.

Kirkkorakennuksen teräsbetonisten kattopalkkien leveys on neljä metriä ja palkkeja on kymmenen metrin välein. Pisin palkeista on 35-metrinen. Kirkossa on kaikkiaan 18 lattiasta kattoon ulottuvaa suurta puukehyksistä ikkunaa, joiden ruudut ovat umpilaseja, kaikki ikkunat ovat eri kokoisia. Ssamoin ulko-ovia on 18 kappaletta. Kirkon koko julkisivu on päällystetty vaaleakeltaisista laatoista. Laatat on poltettu seitsemästä erilaisesta englantilaisesta savilajista. Laattoja tarvittiin kaikkiaan 8 000 m² eli 150 000 kappaletta. Kilpailuehdotuksessa kirkkorakennus oli betoninen ja laatat oli sijoitettu kirkon ulkoseinien sisäpintaan, mutta ne siirrettiin rakennuksen julkisivuun, kun kävi ilmeiseksi, että betoniraudoitukset olisivat ajan kuluessa aiheuttaneet ulkoseiniin ruostevalumia. Arkkitehti Pietilän mukaan saumauksen mittakaava on väärä ja siksi veistoksellinen muoto heikkenee. Alun perin laattojen oli tarkoitus olla suurikokoisia. Kalevan kirkossa on ilmakeskuslämmitys. Ulkoseinän ja lattian taitteessa on rakoja, joista lämmitysilma puhalletaan sisään. Kirkkosalissa ilmanpoisto tapahtuu keskikäytävän penkkien alla olevien laatikkomaisten venttiilien kautta.

Kalevan kirkon kirkkosalin tilavuus on 36 000 m³ ja kokonaispinta-ala 1 200 m². Salin korkeus on vaikuttavat 30 metriä ja istumapaikkoja salissa on 1 120 kappaletta, näistä on 115 kuoron käyttöön varattuja. Kirkkosalin pääovelta kertyy alttarille matkaa noin 50 metriä. Salin lattia laskee puoli metriä alttaria kohti kuljettaessa. Tämä varmistaa hyvän näkyvyyden kaikista salin osista. Kirkkosalin lattian klinkkerilaatat on valmistettu Suomessa ja ne muistuttavat väriltään kosteaa rantahiekkaa.

Kalevan kirkon urut on valmistettu Kangasalan urkutehtaassa. Uruissa on 41 äänikertaa, kolme sormiota ja jalkio. Urkujen 16 metriä korkea julkisivu on Pietilöiden suunnittelema. Urkujen koneisto on osittain mekaaninen ja osittain sähköpneumaattinen. Uruissa on kaikkiaan 3 500 urkupilliä, joista suurin on 6,3 metriä pitkä. Pienimmällä urkupillillä on pituutta 1,5 senttiä. Jumalanpalveluksissa on kirkkosalissa käytössä kahdeksan kaiutinta sekä 5-6 mikrofonia. Musiikinopettaja, kuoronjohtaja ja kanttori-urkuri Aarne Aleksander Aartio (aikaisemmin Andström, s. 21.1.1909 Somero ja k. 24.4.1984) työskenteli vuosina 1957-1972 Kalevan seurakunnan kanttori-urkurina. Aarne Aartio toimi Suomen Kirkkomusiikkiliiton puheenjohtajana vuosina 1961-1972 ja Suomen Kanttorikuoron puheenjohtajana vuosina 1953-1962. Vuodelta 1973 on Aartion omaeläkerrallinen teos Huuliharpusta urkuihin. Aarne Aartio sai vuonna 1951 director cantus -arvonimen. Aartion jälkeen Kalevan kirkon urkurina toimi Pentti Salmela.

Pietilät suunnittelivat kirkkorakennuksen ohella myös kirkkosalin sisustuksen ja alttariveistoksen. Kaikki kalusteet ja varusteet, kuten alttari, penkit ja urkufasadi on valmistettu suomalaisesta männystä. Myös kirkon sisällä voi huomata perinteisestä poikkeavan tyylin. Alttarin risti ei ole suora, vaan sillä on hieman kumartuva asento, joka symboloi siunausta ja suojaamista. Alttarikaide poikkeaa perinteisestä, koska se kaartuu kohti kirkkosalia eikä alttaria, kuten tavallisesti. Alttarivaatteissa ovat kirjaimet alfa ja omega, kreikkalaisten aakkosten ensimmäinen ja viimeinen kirjain, jotka merkitsevät, että Jeesus on ensimmäinen ja viimeinen.

Alttariveistoksena on Reima Pietilän teos Särkynyt ruoko, vuodelta 1969. Veistoksen innoitus on tullut Jesajan kirjan jakeesta Raamatusta: ”Särjettyä ruokoa hän ei muserra.” Valot on suunnattu ylhäältä alas tai alhaalta ylös ja niiden kirkkautta voidaan säädellä. Ssalin seinissä on muutama luukku aputiloihin mahdollisia televisiokuvauksia varten. Ikkunoiden puhdistuksessa käytetään apuna käsikäyttöistä huoltohissiä. Ikkunasyvennyksessä on tikkaat, joita käytetään apuna vaihdettaessa kirkon lamppuja.