lauantai 7. maaliskuuta 2026

 Hillel Tokazier (2. osa)

Pianisti Hillel Tokazier.

Tokazierin perheeseen liittyy myös surullinen tragedia, josta Hillel Tokazier sai kuulla vasta kymmenen vuoden iässä. Jakob Tokazierin toinen sisar, Fanny (oik. Feige, s. 28.12.1910 Helsinki ja k. 2006) meni avioliittoon ei juutalaisen miehen, Bruno Ernst Nybergin (s. 27.6.1907 Helsinki ja k. 31.12.1966 Helsinki) kanssa; tämän vuoksi hänen perheensä Meier Tokazierin julistuksesta erotettiin suvusta ja katsottiin kuolleiksi. Isoäiti piti kuitenkin salaa yhteyttä tyttärensä ja tämän perheen kanssa, mutta muu suku solmi suhteet uudelleen Fannyn kanssa vasta myöhemmin. Fannyn lapset Eivor ja René ovat Hillelin serkkuja; Ernst René Anselm Nyberg (s. 13.2.1946 Helsinki) on diplomaatti, joka eläköityi vuonna 2013. Hän on toiminut mm. Suomen ulkoministeriön palveluksessa Moskovassa, Leningradissa, Brysselissä, Bonnissa ja Suomen edustajana Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä Wienissä vuosina 1992-1995. René Nyberg kirjasi äitinsä kertomuksen kirjaansa, Viimeinen juna Moskovaan (Siltala 2015).

René Nyberg.


Hillel Tokazier tapasi pian Fanny-tätinsä perheen erottamisen jälkeen ja hän tuli hyvin toimeen tätinsä kanssa, jonka kanssa hän oli myös säännöllisesti yhteydessä. Aluksi Fanny oli katkera isälleen kohtalostaan, mutta myöhemmin hän ymmärsi isäänsä: ”Ymmärrän nyt, että hän oli vain tavallinen juutalaisesta kylästä tullut fanaattinen uskovainen, joka ei tiennyt muusta kuin traditiosta.” Sukulaiset olivat järkyttyneitä, kun Fanny pian avioiduttuaan kääntyi juutalaisuudesta kristinuskoon.

Lahjakkaana urheilijana ja sellonsoittajana Jakob-isällä oli vastoinkäymisiä työelämässään. He pitivät alkuun vaimonsa veljen kanssa pukimoliikettä Tokazier-Portnoj, TO-PO, joka kuitenkin kompastui taloudellisiin vaikeuksiin. Sittemmin Jakob Tokazier erehtyi ostamaan laittomia veromerkkejä, joka oli siihen aikaan muotia. Koko porukka jäi siitä kiinni ja heidät tuomittiin puolen vuoden ajaksi Seutulaan Vantaalle lentokenttää rakentamaan. Tuon jälkeen Jakob Tokazier toimi osto- ja myyntipäällikön tehtävissä erään juutalaisen omistamassa pukimotehtaassa. Viimeiset työvuotensa hän käytti tilintarkastajan tehtävissä Wilderin omistamassa Wieniläisessä pukimossa Helsingin Kaisaniemenkadulla.

Musikaalisuus periytyi Hillel Tokazierille aivan varmasti molempien vanhempien suvuista, mutta painavin anti tuli ilmeisesti äidin, Bertha Portnojn suvun puolelta. Hillelin nimikin tuli äidin isoisän, opettaja Moshe Hillel Portnoj mukaan. Portnojt tulivat Suomeen Liettuasta ja asettuivat asumaan Turkuun. Hillel Tokazierin äidin isällä – isoisä kuoli ennen Hillelin syntymää – oli vaatetusliike Portnoj aikanaan Hämeenlinnassakin ja Hillel Tokazierin serkku, Dan Portnoj jatkaa vaatetusalalla poikansa Deif Portnojn kanssa vielä Turussa. Venäjänkielen sana Portnoj tarkoittaa räätäliä.

Oikealla Deif Portnoj.

Bertha Tokazier työskenteli ennen oman muotiliikkeen perustamista juutalaisessa Helmi-silkkikutomossa Helsingin Lönnrotinkadulla. Vaikka ajat olivat vielä vaikeat sai Bertha veljensä lainaamilla rahoilla perustettua myymälän. Finess -niminen muotiliike toimi osoitteessa Fredrikinkatu 24. Samalla kadulla toimi paljon juutalaisten omistamia liikkeitä. Vaatekauppojen keskittyminen juutalaisten käsiin oli perua ajalta, jolloin juutalaisilla oli lupa myydä vain käytettyjä vaatteita ja tavaroita. Heistä muodostui vähitellen liikemiehiä ja yrittäjiä, jotka muodostivat osan keskiluokkaa. Heidän liikkeensä sijaitsivat lähellä Narikkatoria ja Heikikadun (nykyisen Mannerheimintien) eteläpäätä. Alueen ainut musiikkiliike oli 1950-luvulla kitaristi Herbert Abraham ”Häkä” Katzin (s. 10.12.1926 Turku ja k. 1.12.2007 Göteborg, Ruotsi) Levybaari Uudenmaankadulla.

Herbert Katz.

Juutalaisissa perheissä musiikki kuului harrastuksena yleissivistykseen, kuten oli laita myös Hillel Tokazierin vanhempien kodeissa. Täysin samoin oli laita myös johdattamisessa laadukkaan kirjallisuuden piiriin. Jakob Tokazier soitti selloa amatöörinä Bragen orkesterissa, jossa musisoi muitakin juutalaisia soittajia. Veljekset Moosen ja Abraham Tokazier soittivat samoin saksofonia ja viulua. Fanny ja Riko keskittyivät pianonsoittoon. Bertha Tokazierilla oli yksi sisar ja viisi veljeä. Ruben (Rufke) Portnoj oli hyvin taitava ravintolapianisti, joka menehtyi liian varhain kuluttavan elintavan vuoksi; juuri Rufken esimerkin vuoksi Bertha-äiti pelkäsi antaa lupaa Hillelin alkaa ammattimuusikoksi. Leila Portnoj, Rubenin tytär, asuu Ahvenanmaalla ja hän on siellä toiminut suosittuna jazzlaulajana.

Abraham-veli pystytti Tampereelle erittäin hyvin menestyneen El-Pon -nimisen pukimoliikkeen, joka teki hänestä varakkaan miehen. Abraham hankki kotiinsa flyygelin ja lahjoitti vanhan pianonsa Helsinkiin Hillel Tokazierin käyttöön vuonna 1956. Daniel-serkku, Abrahamin poika, opetti boogie woogie -säestyksen Hillel Tokazierille. Vuonna 1961 Abraham muutti perheensä kanssa Israeliin.

Reine Rimón.
Erik Lindström.

Pianoa ja hanuria soitti Turussa asunut Efraim (Effa), jonka tytär Reine Rimón (s. 6.10.1942 Helsinki) teki huomattavan uran jazzlaulajana. Reine Rimón lauloi vuosina 1958-1960 Mauno Kalervo Maunulan (s. 20.10.1911 Helsinki ja k. 15.4.1970) yhtyeessä Ravintola Hungariassa ja sittemmin saksofonisti ja klarinetisti Leo Kähkösen (1924-1998) yhtyeessä Cabaret Fenniassa. Tunnetuinta oli kuitenki yhteistyö säveltäjä Erik Lindströmin (s. 29.5.1922 Helsinki ja k. 27.8.2015) orkesterin kanssa vuosina 1963-1965 sekä levytys Iskelmän yö. Erik Lindströmin tunnetuimpia sävellyksiä ovat mm. Muistatko Monrepos’n, Ranskalaiset korot, Pikku midinetti, Armi ja Liian vähän aikaa. Uransa pitkä tauon aikana Reine työskenteli lentoemäntänä ja lentoemäntien kouluttajana Finnairilla. Vuodesta 1981 hän lauloi Old Time Jazz Bandin solistina, mutta bändi vaihtoi vuonna 1999 nimekseen Hot Papas; yhtye soittaa edelleen New Orleans -jazzia. Reine asui San Diagossa pitkään, mutta hänet nähtiin usein esiintymässä Storyvillessä Helsingissä.

Reine veli, Fred, asuu Helsingissä ja hän on äidin puolen serkuista kaikkein läheisin Hillelille. 1980-luvun puolivälissä serkukset tutustuivat uudelleen paremmin. Siitä lähtien he ovat pitäneet viikottain yhteyttä toisiinsa. Fred on Hillelin mukaan erittäin luotettava ihminen.

Salomonin poika Ariel oli Hillel Tokazerin kanssa samanikäinen ja samoin tärkeä ystävä. Hillel vietti kesäisin heidän luonaan Naantalissa parin viikon ajan, jossa hän viihtyikin hyvin. Polja, Arielin äiti oli siivoushullu, josta Salomon sai aiheen vitsailla menneensä siivoojan kanssa naimisiin. Ariel-serkku teki merkittävän poliittisen uran ulkoministeriössä. Hän ennätti työskennellä ennen sairastumistaan Suomen suurlähetystöissä mm. Islannissa, Belgradissa sekä Yhdysvalloissa. Hillel Tokazier kävi häntä joka päivä sairaalassa katsomassa ennen hänen kuolemaansa vain 47-vuotiaana.

Lena-täti oli serkuksille samoin tärkeä ihminen. Hän tosin muutti pian sodan jälkeen Ruotsiin asumaan. Lena oli käsityönopettaja ja hänellä oli laukkuliike, Ullabels väskor, Tukholman vanhassakaupungissa. Lena avioitui Tukholmassa ja hänen ruotsinjuutalainen aviomies, Moshe Benkow, oli Ruotsin kuninkaan hovikuvaaja sekä taidemaalari. Vieläkin sukulaisten kotien seiniä komistavat hänen maalaamat muotokuvat tai katunäkymät. Moshe Benkow kuoli vuonna 1952. Lapsia heillä ei ollut, sillä ainoa lapsi kuoli synnytykseen.

Ray Conniff.
Annunzio Paolo Mantovani.

Hillel Tokazierin ensimmäinen julkinen esiintyminen oli hänen ollessa viisivuotias. Hän soitti huuliharpulla ruotsinkielisessä Lekstugan -radio-ohjelmassa kappaleen En sjöman älskar havets våg, joka olikin hänelle merkittävä asia. Kirkkonummen Luoman kesähuvilalla Hillel soitteli isänsä kanssa mielellään huuliharpuilla; heidän huuliharput olivat kaksipuoleisia Hohner-Echo -merkkisiä, joiden toisella puolella sai soittaa duurissa ja toisella puolella mollissa. Perheen kodissa soi myös jatkuvasti musiikki. Kotona oli melko kattava levykokoelma ahkerassa käytössä. Isä ja äiti kävivät myös taidemusiikkikonserteissa, mutta Hillel Tokazieria ei näihin konsertteihin otettu mukaan. Uusia äänilevyjä hankittiin Uudenmaankadun Herbert Katzin Levybaarista, josta Hillel Tokazier hankki mm. päivän hittilevyjä sekä pasunisti ja viihdeorkesterin johtaja Joseph Raymond ”Ray” Conniffin (s. 6.11.1916 ja k. 12.10.2002) viihdeorkesterin levyn. Conniff teki orkestereineen ja lauluyhtyeineen vuosien 1957 ja 1974 välillä 53 menestysalbumia ja kaikkiaan uransa aikana yli sata albumia. Jakob-isä innosti poikansa kuuntelemaan suuria viihdeorkestereita sekä niiden kapellimestareita, kuten Annunzio Paolo Mantovania (s. 15.11.1905 ja k. 29.3.1980), saksalaista Werner Mülleria (s. 2.8.1020 ja k. 28.12.1998), ranskalaista Franck Pourcelia (s. 11.8.1913 ja k. 12.11.2000) ja englantilaista Georg Edward Heathiä (s. 30.3.1902 ja k. 18.11.1969).

Franck Pourcel.
Georg Edward Heath.

Useat Tokazierien sukulaiset menettivät henkensä Adolf Hitlerin natsien vainoissa ja siksi Jakob-isä ei pitänyt Saksasta eikä saksalaisista tuotteista. 1960-luvulla hän vasta muutti mielipidettään. Sen sijaan saksalaisesta musiikista hän nautti, lukuun ottamatta Richard Wagnerin musiikkia.

 Hillel Tokazier

Hillel Tokazier.

Pianisti Hillel Tokazierin muusikonura käynnistyi liikkeelle huuliharpusta. Musiikin lisäksi Hillel Tokazierin elämässä on ollut toinen tärkeä asia pienestä pitäen: usko Jumalaan. Hän on kiitollinen sekä ylpeä juutalaisista juuristaan, joista hän pitää kiinni henkeen ja vereen sekä pysyy juutalaisessa seurakunnassa. Hillel Tokazierin lapsuudenkodissa musisoitiin ahkerasti. Hänellä on myös vuonna 1942 syntynyt isosisko, Hannele. Tokazierin perheessä musiikilla oli valtavan tärkeä osa jokapäiväistä arkea ja juhlaa. Äiti Bertha (o.s. Portnoj, s. 9.8.1909 Turku ja k. 12.2.1975) soitti usein pianoa ja isä Jakobin (s. 10.12.1913 Helsinki ja k. 24.7.1974 Helsinki) soitin oli puolestaan sello. Ensimmäiset 12 vuotta Hillel asui perheensä kanssa lähellä Helsingin Länsisatamaa osoitteessa Lönnrotinkatu 40. Vaikka kaikesta oli puutetta sodan jälkeenkin, hän muistaa oman lapsuutensa onnellisena aikana. Perheen asunto oli iso, mutta koska taloon putosi palopommi helmikuussa 1944 ja talon neljäs kerros täytyi rakentaa uudelleen, oli huonokuntoisen neljännen kerroksen asunnon vuokrakin edullinen. Bertha ja Hannele olivat hetken aikaa sodan kestäessä Ruotsissa evakossa.

Vasemmalta penkillä istumassa Hillel, Meier ja Hannele Tokazier. Takana seisoo Jakob Tokazier.

Hillel Tokazier sai traditionaalisen juutalaisen kasvatuksen kaikkine perinnäissääntöineen. Hänen oma isoisä, Meier Tokazier (oik. Tukatsier, s. 25.12.1880 Orsha, Valko-Venäjä ja k. 21.2.1966 Helsinki), saapui Suomeen vuonna 1901, joten Hillel Tokazier on jo kolmannen polven ortodoksijuutalainen Suomessa. Alun perin suku oli kuitenkin lähtenyt liikkeelle Unkarista. Meier Tokazier oli parhaimpana aikanaan ollut sangen äveriäs, sillä hän omisti liikemies Isak Waprinsky (s. 23.2.1890 Mogilev, Valko-Venäjä ja k. 18.2.1934) kanssa yhdessä kokonaisen kivitalon Siltasaaressa. Meier Tokazier loi oman uran myös vaatetusalan liikemiehenä. Isoisä oli vankka sionisti, joka kaipasi koko elämänsä ajan Israeliin, juutalaisten ainoaan oikeaan kotimaahan. Isoisä saapui Suomeen Valko-Venäjältä ja hän palveli tarkka-ampujarykmentissä Uudenmaan kasarmilla Helsingissä. Reserviin hänet siirrettiin vuonna 1903. Juutalaiset sotilaat, kantonistit, saivat keisari luvalla jäädä asumaan maahamme vapauduttuaan sotilaspalvelusta. Suomen kansalaisuuden he saivat kuitenkin vasta maamme itsenäistyttyä, kun lakimuutos astui voimaan 1.1.1918.

Hillel Tokazier syntyi Helsingissä joulukuussa 1946. Isä osti Hillel Tokazierille pienen punaisen huuliharpun, kun poika oli 4-vuotias. Tämä pieni huuliharppu antoi hänelle kiinnostuksen musiikin maailmaan. Huuliharpun jälkeen soittimena seurasi punainen italialainen pianohaitari, jonka Hillel sai 1950-luvun puolivälissä vanhemmiltaan Itävallan -matkan tuliaisena. Seuraava soitin olikin piano, ruskea August Förster, jonka äidin Abraham-veli Tampereelta lahjoitti perheen olohuoneeseen Hillel Tokazierin ollessa 9-vuotias vuonna 1956. Seuraavana vuonna Jakob-isä osti perheen kotiin radiogramofonin ja sen seuraksi upean Luxor Ambassador -radion suurine kovaäänisineen ja liitäntöineen.

Hillel ja Jakob Tokazier.

Hillel Tokazier oli isoisänsä ehdoton suosikkipoika, koska hän oli kovin kiltti ja hän opetteli lukemaan ja laulamaan juutalaisia synagogalauluja. Kiusoittelevia serkkupoikiakin vastaan isoisä puolusti suosikkipojanpoikaansa. Normaalina sapattina isoisä ruokailu jälkeen määräsi hiljaisen hetken päiväunia varten ja hän pyysi usein Hillelin vierelleen lepäilemään. Näin toimittiin aina siihen saakka, kun Hillel tuli 13-vuotiaaksi eli juutalaisittain uskonnollisessa mielessä täysi-ikäiseksi ja vietettiin bar mitsvaa. Isoisä neuvoi usein juutaisuudesta ja hän tähdensi kosherin merkitystä ruokavaliossa eli perinnettä, että lihaa ja maitoa ei saa syödä samalla aterialla. Niin ehdottomasti hän itse noudatti näitä ohjeita, että armeijassa ollessaankin hän kantoi kotoaan oman kosher -ruokavalionsa evääkseen. Perheen juutalaisperinteen mukaan teurastettu ja käsitelty liha hankittiin aina Fredrikinkadulla sijainneesta juutalaisen seurakunnan lihakaupasta, jota käyttivät samoin tataarit, jotka olivat muslimeja.

Friedrich Schiller.

Isovanhempiensa kotona Hillel Tokazier muistaa olleen paljon isoja sekä mustia venäläisiä huonekaluja, joissa oli monenlaisia krumeluureja. Erityisen paljon kodissa oli kirjallisuutta, erityisesti erilaisia rukouskirjoja ja selitysoppaita vaikeine kirjoituksineen. Teosten joukossa olivat myös runoilija ja näytelmäkirjailija sekä lääkäri Johan Christoph Friedrich Schillerin (vuodesta 1802 lähtien von Schiller, s. 10.11.1759 Marbach am Neckar, Saksa ja k. 9.5.1805 Weimar) kootut teokset, William Shakespearen (s. 26.4.1564 Stratford upon Avon, Englanti ja k. 3.5.1616 Starford upon Avon) kootut teokset saksankielellä sekä juutalaisen runoilijan, Christian Johann Heinrich Heinen (alk. Chaim Harry Heine, s. 13.12.1797 Düsseldorf, Saksa ja k. 17.2.1856 Pariisi, Ranska) koko tuotanto. Myöhemmin Hillel Tokazier on perinyt kaikki isoisänsä kirjat itselleen.

Heinrich Heine.

Isoäiti, Sara Tokazier (o.s. Leffkovitsch, s. 15.6.1883 Turku ja k. 10.2.1970 Helsinki) varttui Vaasassa, jossa hänen oma äitinsä piti sotilaskotia juutalaisille sotilaille. Saran vanhemmat olivat Moses Leffkovitsch (s. 1834 ja k. 9.11.1889) ja Anna Leffkovitsch (s. 23.3.1841 ja k. 13.12.1920 Vaasa). Vaasassa isoäiti oli omaksunut ruotsinkielen ja kulttuurin ja hän olikin hyvin sivistynyt eikä lainkaan niin uskovainen kuin isoisä oli. Isoäiti hallitsi loputtomasti ruotsalaisia lastenlauluja ja loruja, joista Hillelkin sai osansa nautinnokseen. Isovanhempien luona ruokailu noudatti aina tarkoin juutalaisuuden ohjeita ja sääntöjä. Isoäiti vastasi myös aina keittiössä ruoan suuritöisestä valmistamisesta perinteiden mukaisesti. Kalaa, gefillte fisch, haukea ja lahnaa syötiin tyypillisesti sapattina tai rasvaista kanakeittoa. Ateriaan kuului usein myös floimen tzimes eli perunaa, porkkanaa sekä luumua uunissa haudutettuna. Jälkiruokana saatettiin tarjota hedelmistä tehtyä cocktailia eli kompotia. Isoisä joi mielellään teetä venäläiseen tapaan.

Alkujaan Hillel Tokazier soitti kotona pianoa korvakuulolta. Hän soitti kaikkea sitä, mitä hän oli radiossa kuullut. Ensimmäiset kaksi korvakuulolta opittua kappaletta olivat Mallorca -iskelmä ja Cherry Pink and Apple Blossom White. Pianotunnit hän aloitti 10-vuotiaana. Lopulta Hilel Tokazier ihastui rock-musiikkiin, joka vei hänet mukanaan ja räjäytti yllättäen Hillelin tajunnan. Siinä musiikissa on jotakin sellaista hyvin alkukantaista voimaa. Hillel Tokazier on kertonut haaveilleensa ammattimuusikon urasta jo 12-13-vuotiaana. Vanhemmat kyllä ymmärsivät poikansa lahjakkuuden, mutta etenkin äidin oli sangen vaikeaa hyväksyä edes ajatusta siitä, että hänen pojastaan tulisi rytmimusiikin ammattilainen. Vaikka isä ymmärsi poikansa unelmaa, hyvin vahvatahtoisen äidin mielipide voitti, eikä Hillel Tokazieria kannustettu kotona rytmimusiikin pariin hakeutumaan. Hänen ensimmäistä äänitettyä sävellystä vuonna 1967 voidaan pitää Hillel Tokazierin muusikon uran alkuna. Vuosien vieriessä Hillel Tokazier on soittanut pianoa ja sähköurkuja lukuisissa tunnetuissa yhtyeissä ja kokoonpanoissa.

Jo 16-vuotiaana Hillel Tokazier lähti kesällä matkalle Israeliin. Matka oli kestoltaan kuusi viikkoa pitkä. Matka kuului SJUF:n eli pohjoismaisen juutaisen nuorisojärjestön jokakeväiseen järjestettyyn ohjelmaan. Isovanhemmille tuli sanaharkaa kovaankin ääneen, kun isoäiti kyseli Hillelin syytä Israeliin menoon. Isoisä hermostui kyselystä ja huusi, että miksi sellaista pitää kysellä, sillä totta kai Hillel lähtee Israeliin.

Jakob ja Moses Tokazier sekä Bruno Nyberg.

Tokazierin isän sisarukset pitivät Hillelin lapsuudessa enemmän yhteyttä perheen kanssa, kuin äidin puolen turkulaiset sukulaiset. Munkkiniemessä asuvaan Riko -tädin (s. 19.3.1912 Helsinki ja k. 17.7.1993 Helsinki) perheeseen yhteydet olivat jatkuvia ja Rikon aviomies, Saul Grasutis (s. 30.8.1909 Venäjä ja k. 4.7.1976 Helsinki) oli Warner Brothers Film -yhtiön Suomen johtaja. Heidän poikansa Benin kanssa Hillel toisinaan pääsi WB:n toimitiloihin katselemaan elokuvia. Meier Tokazierin ensimmäiset lapset olivat kaksospojat Abraham (s. 28.9.1909 Helsinki ja k. 7.4.1976 Tukholma, Ruotsi) ja Moses (s. 28.9.1909 Helsinki ja k. 27.1.1992 Helsinki). Pojat olivat lahjakkaita, mutta Meier Tokazier hemmotteli pojat piloille. Sodan jälkeenkin pojat pitivät Meier Tokazierin perustamaa pukimoliikettä, vaikka liikkeen kannattavuus heikkeni koko ajan. Kaikki Tokazierin pojat olivat urheilullisia; Abraham menestyi pikajuoksijana ja Moses sekä Jakob olivat painonnostajia. Vuonna 1941 Jakob Tokazier oli painonnoston ensimmäinen suomalainen Pohjoismaiden mestari.




Abraham Tokazierin surullinen kohtalo oli voittaessaan Helsingin opympiastadionin avajaisissa jäädä maalituomareiden tuomion mukaan neljänneksi. Hillel Tokazier näytti isänsä vanhoja leikekirjoja kirjailija ja toimittaja Kjell Anders Westölle (s. 6.8.1961 Helsinki), joka kertoi tapauksesta kirjassaan Kangastus 38 (Otava 2013). Asia nousi julkisuuteen ja Suomen Urheiluliitto käsitteli tapauksen uudelleen. Syyskuussa 2013 Suomen Urheiluliitto pyysi tapausta anteeksi ja lokakuussa 2013 kilpailun lopputulos oikaistiin.

perjantai 6. maaliskuuta 2026

 Radio-orkesteri (2. osa)

Selim Palmgren.
Ferruccio Busoni.

Kapellimestari Erkki Linko johti Radio-orkesteria melkein kaikissa esityksissä orkesterin kahden ensimmäisen toimintavuoden aikana. Orkesterin edessä ensimmäinen vierailu kapellimestarina oli 4.5.1928, jolloin säveltäjä ja pianisti Selim Gustaf Adolf Palmgren (s. 16.2.1878 Pori ja k. 13.12.1951 Helsinki) johti yhden oman sävellyksensä. Palmgren kirjoitti ylioppilaaksi Porin Lyseosta. Hän aloitti musiikkiopintonsa Helsingin musiikkiopistossa syksyllä 1895. Vuonna 1899 Selim Palmgren muutti Saksaan ja aloitti siellä opiskelun säveltäjä, pianisti, pianopedagogi ja kapellimestari Dante Michelangelo Benvenuto Ferruccio Busonin (s. 1.4.1866 Empoli, Italia ja k. 27.7.1924 Berliini, Saksa) johdolla, joka vuosina 1888-1890 oli opettanut Helsingin musiikkiopistossa. Selim Palmgrenin opettajiin lukeutui samoin Konrad Ansorge, joka aikoinaan itse oli Franz Lisztin (s. 22.10.1811 Doborján, Unkari ja k. 31.7.1886 Bayreuth, Saksan keisarikunta) oppilas.

Maria "Maikki" Pakarinen.
Armas Järnefelt.

Selim Palmgrenin ainoa ooppera, Daniel Hjort, sai ensiesityksensä vuonna1910. Palmgren valmisteli tosin toistakin oopperaa, Der Student von Prag, mutta tämä ooppera ei koskaan tullut valmiiksi. Sen jälkeen Selim Palmgren avioitui oopperalaulaja (sopraano) Maria ”Maikki” Pakarisen (s. 26.8.1871 Joensuu ja k. 4.7.1929 Turku) kanssa. Pakarisen edellinen aviopuoliso oli säveltäjä ja kapellimestari Edvard Armas Järnefelt (s. 14.8.1869 Viipuri ja k. 23.6.1958 Tukholma, Ruotsi). Palmgrenin pariskunta asui vuosina 1914-1915 Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Selim Palmgren esiintyi samoin Yhdysvalloissa ja toimi vuosina 1921-1926 siellä sävellyksen professorina Rochesterin Eastman School of Musicissa.

Toivo Haapanen.

Radio-orkesterin kolmannen toimintavuoden alusta lähtien Toivo Haapanen oli orkesterin ylikapellimestarina. Ensimmäisen kerran Toivo Haapanen johti orkesterin edessä 3.9.1929. Kapellimestari Erkki Linko johti Radio-orkesteria suurinta osaa sen esityksissä; Toivo Haapanen takertui tahtipuikon varteen ainoastaan kerran tai kaksi kertaa viikossa. Erik Cronvall käynnisti kapellimestarisarkansa Radio-orkesterin edessä touko-kesäkuussa 1930. Hän teki suuren osan esityksistä kapellimestari Erkki Lingon lomien aikana. Cronvall johti Radio-orkesteria ensimmäisen kerran 7.3.1930.


Erik Cronvall opiskeli viulunsoittoa Helsingin filharmonisen seuran orkesterikoulussa, Helsingin musiikkiopistossa sekä Pariisissa, Berliinissä ja Wienissä. Vuosina 1927-1953 Cronvall toimi Radio-orkesterin viulistina ja kapellimestarina orkesterin perustamisesta alkaen. Hän oli myös Radion sinfoniaorkesterin pitkäaikainen kapellimestari vuosina 1944-1970. Erik Cronvall oli samoin jäsenenä Linko-Cronvall-Selin -triossa sekä sen perustamassa Sibelius-kvartetissa. Trion jäsenet olivat Cronvallin lisäksi pianisti Erkki Linko ja sellisti Armas Yrjö Selin (s. 24.11.1894 Vaasa ja k. 19.1.1965 Helsinki). Erik Cronvall opetti muiden töidensä ohella Sibelius-Akademiassa sekä viulunsoittoa että yhteismusisointia ja johti monia harrastajaorkestereita. Cronvall sai vuonna 1965 Pro Finlandia -mitalin ja professorin arvonimen vuonna 1968. Erik Cronvallin aviopuoliso oli pianisti Eevi Cronvall (o.s. Voipio, s. 6.5.1916 Viipuri ja k. 5.7.2009 Helsinki). Yhdessä he esiintyivät mm. duokonserteissa, radionauhoituksissa ja Sibelius-viikoilla. Heidän poikansa on toimittaja Aarno Erik Cronvall (s. 2.11.1945 Helsinki).

Georg Lennart Schéevoigt.


Suurista kotimaisista kapellimetareista sellisti Georg Lennart Schéevoigt (s. 8.11.1872 Viipuri ja k. 28.11.1947 Malmö, Ruotsi) johti 18.1.1932 Radio-orkesteria ensi kerran. Georg Schéevoigtin isä oli saksalaissyntyinen Suomeen muuttanut kapellimestari Ernst Bernhard Schéevoigt ja äiti Rosa Fredrika Willandt. Georg Schéevoigt kävi Tampereen suomalaista lyseota ja hän opiskeli vuodesta 1887 lähtien sellonsoittoa Helsingin filharmonisen seuran orkesterikoulussa ja Keski-Euroopassa, mm. Sonderhausenissa ja Leipzigissa vuosina 1895-1898. 

Robert Kajanus.

Hänet kiinnitetiin vuonna 1895 Helsingin filharmonisen seuran ensimmäiseksi soolosellistiksi ja vuonna 1906 hän sai kapellimestarin viran Münchenissä. Hän perusti vuonna 1912 Helsingin sinfoniaorkesterin Robert Kajanuksen johtaman Helsingin kaupunginorkesterin rinnalle. Miesten keskinäiset suhteet eivät olleet parhaat mahdolliset ja orkestereiden välille kehkeytyi kiivas kilpailu. Orkesterit yhdistettiin vuonna 1914 Helsingin kaupunginorkesteriksi ja Robert Kajanus sekä Georg Schéevoigt jakoivat johtajuuden orkesterissa.


Georg Schéevoigt johti samoin lukuisia muita orkestereita: Kaim-orkesteria – nykyistä Münchenin filharmonista orkesteria vuosina 1906-1908, vuonna 1909 perustamaansa Riian filharmonista orkesteria, Tukholman Konsertföreningenin orkesteria vuosina 1914-1924, Oslon filharmonikkoja vuosina 1919-1927, Dydneyn sinfoniaorkesteria ja Australian radio-orkesteria, Los Angelesin filharmonikkoja vuosina 1927-1929, Malmön sinfoniaorkesteria vuosina 1931-1947 sekä Robert Kajanuksen kauden jälkeen Helsingin kaupunginorkesteria vuosina 1932-1941. Georg Schéevoigt johti vuosina 1929-1931 Riian Kansallisoopperaa.


Georg Schéevoigt tunnettiin varsinkin Pjotr Tšaikovskin, Johannes Brahmsin ja Sibeliuksen musiikin tulkitsijana. Hän teki Suomessa tunnetuksi samoin Anton Brucknerin ja Gustav Mahlerin musiikkia. Georg Schéevoigt sai professorin arvonimen vuonna 1919. Georg Schéevoigtin aviopuoliso oli pianisti Sigrid Ingeborg Schnéevoigt (o.s. Sundgren, s. 17.6.1878 Helsinki ja k. 14.9.1953), joka esiintyi pianistina sekä miehensä kanssa että yksin.


Vähitellen Georg Schéevoigt pääsi operettien kautta Radio-orkesterissa johtamaan painavampaa ohjelmistoa. Kapellimestari Armas Järnefelt johti 3.1.1933 ensimmäisen kerran Radio-orkesteria. Vielä samana keväänä 4.5.1933 Suomen Yleisradion radioidussa eurooppalaisessa konsertissa Armas Järnefelt johti ensimmäistä kertaa yhdistettyä suurorkesteria, kun Radio-orkesteri ja Helsingin kaupunginorkesteri esiintyivät yhdessä. Konsertin ohjelmassa oli runsaasti säveltäjä Sibeliuksen musiikkia: Aallottaret op. 73, Sinfonia nro 5 sekä viulisti Anja Ignatiuksen (vuodesta 1931 Ignatius-Lagus, vuodesta 1935 Ignatius-Hirvensalo, s. 2.7.1911 Tampere ja k. 10.4.1995 Helsinki) soittama Viulukonsertto d-molli op. 47. Maaliskuussa 1937 Messuhallin Kalevala -iltajuhlassa Armas Järnefelt jälleen johti yhdistettyä suurorkesteria, jonka ohjelmassa olivat Sibeliuksen Pohjolan tytär ja Väinön virsi, Leevi Madetojan Väinämöisen kylvö, kantaesityksenä Aarre Merikannon Kyllikin ryöstö sekä Robert Kajanuksen Kalevalahymni.

Tauno Hannikainen.
Eero Kosonen.

Turun kaupunginorkesterin kapellimestari Tauno Heikki Hannikainen (s. 26.2.1896 Jyväskylä ja k. 12.10.1968 Helsinki) debytoi Radio-orkesterin edessä marraskuussa 1933, jolloin hän sekä johti että soitti sellosolistina. Viipuri orkesterin taitoja hiotuttanut Boris Osipovitš Sirpo (aik. Sirob, alk. Wolfson, s. 3.4.1893 Vladikavkaz, Venäjä ja k. 25.1.1967 Portland, Oregon, Yhdysvallat) saapui orkesterin johtoon ensi kerran marraskuussa 1934. Syyskuussa 1938 oli vuorossa Porin kaupunginorkesterin kapellimestari ja säveltäjä Ole Christian Edgrenin (s. 12.5.1898 Jyväskylä ja k. 18.2.1962 Turku) ensivierailu ja kapellimestari Martti Iisakki Similän (s. 9.4.1898 Oulu ja k. 9.1.1958 Lahti) vierailuvuoro oli joulukuussa 1938. Tammikuussa 1939 Radio-orkesteria johti Tampereen orkesterin kapellimestari Eero Kosonen (s. 12.1.1906 Tampere ja k. 4.11.2002 Tampere) ja hänen johdettavakseen osui Ludvig van Beethovenin Pastoraalisinfonia F-duuri op. 68.

Jussi Jalas.
Nils-Eric Fougstedt.

Armas Jussi Veikko Blomstedt (s. 23.6.1908 Jyväskylä ja k.11.10.1985 Helsinki) – myöhemmin Jussi Jalas - johti helmikuussa 1939 Radio-orkesteria. Säveltäjä Nils-Eric Fougstedt (s. 24.5.1910 Raisio ja k. 12.4.1961 Helsinki), josta myöhemmin tuli Radio-orkesterin vakituisia kapellimestareita, johti omassa sävellyskonsertissaan orkesteria jo vuonna 1934. Ylioppilaaksi tultuaan vuonna 1929 hän opiskeli Helsingin konservatoriossa Erik Gustaf Furuhjelmin (s. 6.7.1883 Helsinki ja k. 13.6.1964 Helsinki) johdolla tehden myös opintomatkan Saksaan, Italiaan ja Ranskaan. Vuodesta 1933 hän toimi opettajana ja vuodesta 1954 lehtorina Sibelius-Akatemiassa. Vuodesta 1938 lähtien hän johti etupäässä operettinumeroita, omia sävellyksiään ja sota-ajan suosittuja sävelketjuja. Hän toimi Rasion sinfoniaorkesterin kapellimestarina vuosina 1944-1951 sekä vuodet 1951-1960 ylikapellimestarina. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1953 ja hän sai vuonna 1960 professorin arvonimen. Nykyään Nils-Eric Fougstedt parhaiten muistetaan suomalaisen elokuvan klassikosta, Katariina ja Munkkiniemen kreivi, jonka ”Romanssi” on Nils-Eric Fougstedtin säveltämä ja Reino Hirvisepän (oik. Reine Wilhelm Palmroth, s. 2.4.1906 Ruovesi ja k. 2.5.1992 Helsinki) sanoittama. Nils-Eric Fougstedtin aviopuoliso oli laulaja Greta Fougstedt (o.s. Blumenthal, 1913-1988). Nils-Eric Fougstedt on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.