Sotasyyllisyysoikeudenkäynti Suomessa 1945-1946 (2. osa) 

Nuori Urho Kekkonen.

Maalaisliiton Urho Kaleva Kekkonen (3.9.1900 Pielavesi ja 31.8.1986 Helsinki) oli ensimmäinen puolueensa lakitieteen tohtori, josta Kyösti Kallio lausui vuoden 1933 vaalien alla näin: ”Kekkonen on saatava eduskuntaan, koska sellaista pätevää lakimiestä ryhmä tarvitsee ja koska hän on muutenkin mies paikallaan.” Presidentti Kyösti Kallio nosti Urho Kekkosen yhdeksi hallitusneuvottelijaksi sekä siten myös ministeriksi. Kallion IV:ssä hallituksessa Kekkonen oli ensin oikeusministeri. Aimo Kaarlo Cajanderin (s. 4.4.1879 Uusikaupunki ja k. 21.1.1943 Helsinki) johtama punamaltahallitus muodostettiin vuonna 1937 sosiaalidemokraattien ja maalaisliittolaisten voimin. Hallituksen nuorimmaksi ministeriksi tuli jo toista kertaa Urho Kekkonen, nyt sisäministeriksi. Kekkonen halusi selättää sekä kommunismin että oikeistoradikalismin eli IKL:n (Isänmaalinen Kansanliike). IKL himoitsi kieltää myös SDP:n toiminta. Urho Kekkonen kielsi syksyllä 1938 IKL:n sekä sen jäsenyhdistysten toiminnan, mutta lopulta hanke raastuvassa vesittyi ja jäi talvisodan jalkoihin.

Väinö Tanner.

Tuolloin vielä Urho Kekkosella ja Väinö Alfred Tannerilla (vuoteen 1895 Thomasson, s. 12.3.1881 Helsinki ja k. 19.4.1966 Helsinki) olivat henkilökohtaiset välit kunnossa ja poliittinen yhteisymmärrys kansallisista kohtalonkysymyksistä oli liikuttavan samansuuntaista. Poliittisia ääriliikkeitä koetettiin rajoittaa kansallisen yhtenäisyyden vuoksi poliitikkojen toiminnalla sekä viranomaispäätöksin. Äärioikeisto vastusti Väinö Tanneria ja samoin oli lata myös sisäministeri Urho Kekkosen kanssa. Kekkonen oli myös Etsivän keskuspoliisin palveluksessa jahdannut kommunisteja, mutta äärivasemmiston joukoissa ei kyllä Väinö Tannerkaan nauttinut kovin suuresta suosiosta. Sekä Tanner että Kekkonen kannattivat lämpimästi punamultayhteistyötä. Molempien perheet kävivät samoin toisillaan kylässä vielä tuohon aikaan.

Molotov-Ribbentrop -sopimus.

Vielä keväällä 1941 Urho Kekkonen suorastaan ylisti Väinö Tanneria tämän 60-vuotispäivänä 12.3.1941 Helsingin Sanomien kirjoituksessa seuraavasti: ”Väinö Tannerissa on paljon sellaista, joka on suomalaisinta, mitä miehessä voi olla: hän on varma mielipiteissään, joskus itsepäisyyteen saakka, hän on rehellinen ja luotettava kannanotoissaan, hän on uskollinen asialleen ja tovereilleen, hän on realiteettien mies, kylmä ja kovakin asioissaan, mutta lämmin ihminen, hän on humoristinen omalla jäyhällä tavallaan. Hän on rohkea mies, niin rohkea, että hän puolustaa omaa oikeuttaan, työväenluokan oikeuksia ja meidän yhteisiä oikeuksiamme, olivatpa vastassa mitkä voimat tahansa.”

Suomen poliitikkojen johdossa alkoi voittaa keväällä 1941 käsitys siitä, että Saksa hylkää Molotov – Ribbentrop -sopimuksen ja hyökkää pian Neuvostoliittoon. Uskottiin yleisesti myös, että tämän sodan voittaisi Saksa varmasti. Presidentti Risto Ryti avautui tästä asiasta ylipäällikölle ja ministereille näin: ”Niin julmalta kuin se ehkä kuuluukin, on meidän melkein toivottava sodan puhkeamista Saksan ja Venäjän välille, toivoen tietysti, että itse voimme pysyä sen ulkopuolella.” Adolf Hitler (s. 20.4.1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari ja k. 30.4.1945 Berliini, Saksa) purki sopimuksen Josif Vissarionovitš Dżugašvilin eli Stalinin (s. 18.12.1878 Gori, Venäjän keisarikunta ja k. 5.3.1953 Moskova, Neuvostoliitto) kanssa 21.6.1941 ja hyökkäsi saman tien Neuvostoliittoon. Suomi liittyi tähän sotaan neljä päivää myöhemmin, kun se hyökkäsi myös Neuvostoliittoon.

Hyökkäykseen johtaneista syistä valtakunnankansleri kirjoitti seuraavan päivän radiolähetyksessä, jonka kirjeen luki Paul Joseph Goebbels (s. 29.10.1897 Rheydt, Saksa ja k. 1.5.1945 Berliini, Saksa): "Yhdessä suomalaisten toverien kanssa seisovat Narvikin voittajat soturit pohjoisen Jäämeren äärellä. Saksalaiset divisioonat Norjan valloittajan komennossa suojaavat yhdessä suomalaisten vapaussankarien kanssa, joita heidän sotamarsalkkansa johtaa, suomalaista maaperää.” Väinö Tanner kuului hallitukseen, joka radiossa selosti suomalaisille sodan päämärän olevan Moskovan pakkorauhan rajojen tarkistaminen, mutta ei Suur-Suomen synnyttäminen Itä-Karjala liittämällä Suomeen. Myöhemmin Väinö Tanner oli vastaan vanhan rajan ylittämistä. Tanner roimi jyrkästi Neuvostoliittoa: ”Tämä työläisvaltion nimellä kulkeva valtakunta on aiheuttanut koko maailman työväenluokalle yksinomaan menetyksiä!”

1930-luvun loppupuolella Väinö Tanner oli rahaministerinä hillinnyt asevarustelua. Tanner halusi mieluummin kuluttaa varoja suomalaisten elinolosuhteiden parantamiseen, mutta Mannerheim ja monet oikeistopoliitikot vaativat aseistukseen lisää varoja. Tannerkin huomasi jatkosodan alettua, että ajoissa sotaan varautuminen olisi ollutkin säästöä voimakkaasta inflaatiosta johtuen.

Urho Kekkoselle ei jatkosota tullut mitenkään yllättäen. Vaimolleen Sylville Kekkonen ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei hän saapuisi Kainuun tilalle juhannusta viettämään. Hän ohjeisti myös hankkimaan syksyn apulannat ”ja yleensä kaikkea” hyvissä ajoin, koska ”kuljetusvälineet alkavat pian olla tarkkaan muissa tehtävissä”. Urho Kekkonen oli suorastaan innostuksissaan sodan tarjoamasta uudesta mahdollisuudesta SSuomelle; Kekkonen ajatteli sodan ”suurena onnena” ja hän oli suorastaan ”historian oikeudella” innokas työntämään Suomen rajan etäämmälle aina Itä-Karjalaan, Kuolaan sekä Aunukseen saakka. Maalaisliiton eduskuntaryhmässä viikkoa ennen sodan alkua Kekkonen fantasioi: ”Voi olla, että tämä aika on juuri se, jolloin me voimme saada Karjalan takaisin. Sen puolesta kannattaa tehdä paljonkin.”

Otto Wilhelm Kuusinen.

Otto Wilhelm Kuusinen (s. 4.10.1881 Laukaa ja k. 17.5.1964 Moskova) loi poliitikkona merkittävän uran Neuvostoliitossa. Otto Kuusinen syntyi kyläräätäli Wilhelm Juhonpoika Kuusisen perheeseen Laukaassa. Otto Kuusisen äiti, Sofia Kuusinen, kuoli pojan ollessa yksivuotias ja perhe muutti Jyväskylään. 1880-luvun jälkipuoliskolla Wilhelm Kuusinen alkoi vaurastua Jyväskylässä ja hän myi räätälinliikkeensä vuonna 1891. Wilhelm Kuusinen oli liikkeen toimitusjohtaja, jolla oli parhaimmillaan 11 työntekijää. Yhtiö ajautui kuitenkin 1890-luvun alussa konkurssiin. Keuhkotautiin sairastuttuaan Wilhelm Kuusinen kuoli 44-vuotiaana tammikuussa 1896. Äitipuoli Maria (o.s. Sillman) – Wilhelmin toinen puoliso – jäi Oton ja hänen kahden sisaruksensa huoltajaksi. Kansakoulun Otto Kuusinen kävi Jyväskylän Mallikoulussa, nykyisessä Normaalikoulussa. Kuusinen menestyi koulussa hyvin ja hänen päättötodistuksen kaikkien aineiden keskiarvo oli 9,2 keväällä 1892. Otto Kuusinen oli hyvin isänmaallinen ja uskonnollinen, hän rukoili paljon, kävi kirkossa ja kirjoitti romanttisia runoja.

Otto Kuusinen valmistui ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta 31.5.1900 luokkatovereinaan muun muassa Edvard Otto Wilhelm Gylling (s. 30.11.1881 Kuopio ja k. 14.6.1938 Kommunarka, Neuvostoliitto), Martti Arvo Adolf Kovero (s. 20.9.1882 Jyväskylä ja k. 27.4.1955 Helsinki) ja muutaman vuoden samoin Sulo Ilmiö Wuolijoki (s. 12.4.1881 Hauho ja k. 24.6.1957 Luopioinen). Ystävystyminen Sulo Wuolijoen kanssa muodostui Otto Kuusiselle merkitykselliseksi poliittisen heräämisen vuoksi. Wuolijoen isä oli valtiopäivämies ja ratsutilallinen, Juho Robert Wuolijoki (s. 25.3.1843 Hauho ja k. 26.4.1911). Lyseossa Otto Kuusisen lähimpiin ystäviin kuului samoin Einar Kustaa Dahlström (myöh. Laaksovirta, s. 17.10.1885 Luhanka ja k. marraskuu 1935 Moskova). Einar Dahlström oli kotoisin varakkaasta talosta Luhangasta. Einarilla oli Otto Kuusista kahdeksan vuotta vanhempi sisar, Saima, johon Otto rakastui.

Oras -koululehdessä ilmestyi Otto Kuusisen vasrhaisia isänmaallisia kirjoituksia. Syksyllä 1900 Kuusinen kirjautui Helsingin yliopistoon valiten pääaineekseen filosofian, estetiikan ja taidehistorian. Lainoillaan opintojaan rahoittanut Otto Kuusinen toimi aktiivisesti Hämäläis-Osakunnassa, jossa hän politisoitui yhteiskunnallisia keskusteluja käytyään. Otto Kuusinen oli tuolloin viehättynyt vanhasuomalaisuudesta ja alkiolaisuudesta.

Heinäkuun lopulla 1901 syntyi Oton ja Saiman esikoistytär, Aino, ja tämä johti Oton yliopisto-opintojen loppumiseen. Otto Kuusinen hankkiutui toimittajaksi jyväskyläläiseen Suomalainen -lehteen sekä laukaalaiseen kauppapuotiin. Otto Kuusinen avioitui Saima Dahlströmin kanssa vuonna 1902, mutta perheen toimeentulo oli heikkoa. Aino -tytär kuoli vuonna 1903, jolloin Otto Kuusisen usko alkoi horjua ja sosialismi tuli hänen elämässään uskonnon tilalle. Otto Kuusinen valmistui filosofian kandidaatiksi lokakuussa 1905. 12.3.1905 perustettiin Ylioppilaiden sosiaalidemokraattinen yhdistys, jonka perustajajäseniä olivat Kuusisen lisäksi vanhat koulukaverit Jyväskylästä, Gylling, Kovero ja Wuolijoki. Wuolijoen veljeksillä oli opiskeluaikoina mahdollisuus matkustella Saksassa ja siellä he olivat omaksuneet sosialistisen aatteen. Samaan aikaan oraalla oleva vasemmisto liikehti kaikkialla Suomessa.

Toukokuussa 1905 Otto Kuusinen liittyi Suomen Sosiaalidemokraattiseen Puolueeseen (SDP) ja hän alkoi kesäkuussa Työmies -lehden avustajaksi. Samalla hän aloitti syvällisemmän tutustumisen sosialismin ja marxismin teoriaan, joiden arvostetuksi tuntijaksi hän nousi seuraavina vuosina. Oulun edustajakokouksessa vuonna 1906 Otto Kuusinen valittiin SDP:n puoluetoimikunnan varajäseneksi vasemmistosiiven (siltasaarelaiset) edustajana ja hän nousi puolueväen tietoisuuteen. Eduskuntavaaleissa 1908 Otto Kuusinen nousi ensimmäistä kertaa eduskuntaan, mutta hän ei pitänyt kansanedustajuutta kovin tärkeänä itselleen. Eduskunnassa Otto Kuusinen muun muassa vastusti venäläistämispyrkimyksiä. Hän ei asettunut ehdokkaaksi vuoden 1910 tai 1913 vaaleissa.

 Sotasyyllisyysoikeudenkäynti Suomessa 1945-1946

Seuraava jatkotarina käsittelee vuosina 1945-1946 käytyä käsittämätöntä Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä ja ennen kaikkea sitä, kenen vaatimuksesta tämä show täytyi käydä. Aihetta on vuosikymmenten saatossa tutkittu paljon ja siitä on kirjoitettu lukemattomia teoksi ja kirjoituksia. Katsotaanpa aivan aluksi tämän sotasyyllisyysoikeudenkäynnin taustaksi vähän tilannetietoja, mitkä lopulta johtivat tähän farssiin ja inhimilliseen tragediaan. 30.11.1939-13.3.1940 Suomi kävi talvisodan, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota päättyi Moskovan rauhansopimukseen. 25.6.1941 Suomi aloitti jatkosodan Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Jatkosotaa käytiin 19.9.1944 saakka, jonka jälkeen vielä suomalaiset velvoitettiin ajamaan saksalaiset sotajoukot Pohjois-Suomesta pois.

Aimo Anselmi Aaltonen.

Aimo Anselmi Aaltonen (s. 10.12.1906 Parainen ja k. 21.9.1987 Helsinki) oli kirvesmies, samoin kuin isänsäkin. Hän elätti itsensä 1920-luvulla Paraisten seudulla tekemällä työtä muurarina sekä työskentelemällä maatiloilla ja tehtaissa. Nuori kommunisti Aaltonen lähti vuonna 1930 Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistoon Leningradiin opiskelemaan kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Ensimmäisen opiskeluvuotensa kuluessa Aimo Aaltonen sai Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jäsenkirjan. Aaltonen palasi Suomeen tammikuussa 1933 organisoimaan kommunistien maanalaista toimintaa, mutta hän palautui jälleen saman vuoden syksyllä Neuvostoliittoon. Täällä hän opiskeli vielä vuoden verran Moskovan Lenin-koulussa. Hänen kurssikavereitaan Moskovassa olivat Ville Pessi (s. 24.3.1902 Kaukola ja k. 6.11.1983 Vantaa), Martti Mikael Malmberg (käytti salanimeä Joni Oder, s. 29.9.1911 ja k. 19.4.2002), Antti A. Timonen (salanimi Nils Just) ja Hemming Lindholm. Aimo Aaltonen saapui Moskovasta Suomeen organisoimaan SKP:n sotilaslinjan työtä. Aaltosen paluu ei sujunut ilman vastoinkäymisiä, sillä pian Aimo Aaltonen pidätettiin ja seuraavat kymmenen vuotta hän vietti Suomen valtion turvasäilössä ja vankilassa poliittisista syistä vangittuna.

Jatkosodan loputtua Aimo Aaltonen vapautui vankilasta ja Aaltonen valittiin laillistetun SKP:n puheenjohtajaksi ja sen äänenkannattajan Kommunistin päätoimittajaksi. Lehti ilmestyi vuosina 1944-1990 kerran kuukaudessa ja sen painos oli noin 3 000-5 000. Aimo Aaltonen tuli valituksi eduskuntaan Turun eteläisestä vaalipiiristä vuonna 1945. Samana vuotena hänet valittiin Valtiollisen poliisin (Valpo) apulaispäälliköksi. Aikaisemmin vasemmistolehdistö oli vaatinut Valtiollisen poliisin lakkauttamista. Myös kansanedustaja Aimo Aaltonen jätti huhtikuussa 1945 eduskunnalle aloitteen Valpon lakkauttamisesta. Valpoa ei kuitenkaan lakkautettu ja myöhemmin kommunistien asennoituminen Valpoon muuttui täysin. Kun Valpon lakkauttaminen nousi uudelleen esille eduskunnassa, kommunistit vastustivat sen lakkauttamista jyrkästi. Vuonna 1946 Aimo Aaltonen solmi avioliiton Vieno Tuulikki Ristellin (s. 29.1.1912 ja k. 16.3.1973) kanssa. Aaltonen tuli esimiehensä, sisäministeri Yrjö Kaarlo Leinon (s. 28.1.1897 Helsinki ja k. 28.6.1961 Helsinki) kanssa melko huonosti toimeen. Aaltonen toimi sisäministeriön valvontaosaston päällikkönä vuoden 1947-1948.

Juho Kusti Paasikivi.

Huhtikuussa 1945 pääministeri Juho Kusti Paasikivin kolmannen hallituksen aloittaessa nousi Valtiollisen poliisin päälliköksi oikeustieteentohtori Karl Otto Brusiin (s. 2.6.1906 Helsinki ja k. 31.10.1973 Turku). Otto Brusiinin vanhemmat olivat Harvialan kartanon omistajat Edmund Wilhelm Brusiin (s. 28.7.1878 ja k. 1939) ja Elisabeth Eufrosyne Nyström (s. 1880). Brusiin pääsi ylioppilaaksi vuonna 1924 Hämeenlinnan lyseosta ja valmistui Helsingin yliopistosta luettuaan oikeustiedettä vuonna 1929. Aikaisemmin Kokoomukseen kuulunut Brusiin liittyi myös Nuoren Voiman Liittoon vuonna 1931 ja vuonna 1934 hänestä tuli kirjailija Mika Toimi Waltarin (s. 19.9.1908 Helsinki ja k. 26.8.1979 Helsinki) johdolla toimineen Kerho 33:n johtokunnan jäsen; Kerho 33:n kautta Brusiin solmi yhteydet myös Tulenkantajiin.

Otto Brusin.

Otto Brusiinin virkakaudella Valpon entistä henkilökuntaa erotettiin nopeassa tahdissa ja heidän tilalle palkattiin uutta henkilökuntaa, joista useat tulivat SKDL:ää ja SKP:tä lähellä olevista piireistä. Aimo Aaltonen oli heikon Brusiinin takanaa vaikuttanut ”vahva mies”. Valintaperusteena henkilökunnalle ei ollut pätevyys tai edes sopivuus virkaan, vaan lähinnä puoluetausta, jäsenyys tai vähintään läheinen yhteys SKP:hen tai SKDL:ään. Kaikkiaan Valpoon tuli 76 sellaista miestä, jotka olivat olleet vankilassa erilaisista rikoksista; kärjen huippuna elinkautisesta tuomittu mies. Otto Brusiinin mukaan sotaa edeltäneenä aikana valtiollisiin rikoksiin syyllistyminen ei ollut este Valpon virkoihin nimittämiseen; Brusiin oli kuitenkin huolissaan uuden henkilökunnan kokemattomuudesta.

Valpo.

Valpo suoritti poliittistin ryhmien valvontaa ja kortistointia, joka Brusiinin johtajakaudella kohdistui etupäässä oikeistolaisiin piireihin. Myös joitakin SKP:n piirissä toimivia väkivaltaa suosivia ryhmiä valvottiin. Valpon täysin mielivaltaisten pidätysten ja kotietsintöjen sekä oikeudenkäynteihin johtamattomien pidätysten vuoksi sitä pelättiin aivan yleisesti vuosina 1945-1946. Valpon pidätykset perustuivat yleensä täysin perättömiin ilmiantoihin. Pidätetyt joutuivat istumaan syyttöminä selleissä usein monien kuukausien ajan. Ammattitaidottomat tutkijat eivät saaneet kuulusteluissa tutkittavilta tunnustuksia; tutkijoiden motivaationa saattoi olla joko oma teoria tai jopa vanha kauna. Otto Brusiin huomasi pian, että Valpon päällikön virkaan suostuminen oli suuri virhe. Hän erosi virastaan tammikuussa 1946 osittain kokemattoman henkilökunnan aiheuttamien ongelmien vuoksi, jotka myöhemmin vielä kärjistyivät.

Valvontakomissio.

Neuvostoliiton valvontakomission edustajat majoittuivat Hotelli Tornissa.

Vuosina 1944-1947 Suomessa toimi toisen maailmansodan voittajavaltioita edustanut elin, Liittoutuneiden valvontakomissio, joka valvoi jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhansopimuksen toimeenpanoa Suomessa. Valvontakomission asettamisesta oli määrätty 19.9.1944 allekirjoitetun sopimuksen 22. artiklassa. Valvontakomissiota hallitsivat Neuvostoliiton edustajat ja sen puheenjohtajana oli Andrei Aleksandrovitš Ždanov (s. 26.2.1896 ja k. 31.8.1948). Liittoutuneiden valvontakomissiossa oli kaikkiaan 160 jäsentä ja sillä oli alakomissioita Helsingin ulkopuolella kaikkiaan 15 kaupungissa. Valvontakomissioon kuului myös 15 brittiä, mutta heidän roolinsa komissiossa oli passiivinen. Valvontakomission käytössä oli Malmin lentokenttä ja komission neuvostoliittolaiset jäsenet valloittivat Hotelli Tornin asumuksekseen Helsingissä. Valvontakomission jäsenillä oli esteetön pääsy kaikkien Suomen viranomaisten puheille ja oikeus saada näiltä kaikki tähdellisenä pitämänsä tieto. Komission jäsenet nauttivat diplomaattista koskemattomuutta. Valvontakomissio painosti Suomen hallitusta monissa kysymyksissä, jos se katsoi että suomalaiset eivät täyttäneet välirauhan ehtoja. Tunnetuin painostuksen kohde oli sotasyyllisyyskysymys. Kulttuuriväen piirissä oltiin varpaisillaan koko ajan valvontakomission vuosina. Vasemmistolehdistö seurasi herkeämättä mm. teattereiden ohjelmistoja. Iloisen Teatterin Lähtölaukaus-revyyn esitykset – teksti oli Reino Hirvisepän eli Pallen (oik. Reino Wilhelm Palmroth, s. 2.4.1906 Ruovesi ja k. 2.5.1992 Helsinki) - kiellettiin vuonna 1946 ja samoin kävi myös Arijoutsin (oik. Heikki Sakari Marttila, s. 1.9.1915 Lahti ja k. 31.1.1993 Vantaa) kirjoittamalle revyylle, Syntymämerkki.

Palle eli Reino Palmroth.

Arijoutsi eli Heikki Sakari Marttila.

Valvontakomission määräyksestä ja oikeusministeriön aloitteesta poistettiin vuosina 1944-1946 kirjakaupoista ja kirjastoista Neuvostoliitolle vihamielistä kirjallisuutta 1 783 kirjanimikettä ja yhteensä noin 30 000 teosta. Teosten joukossa olivat mm. Adolf Hitlerin (s. 20.4.1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari ja k. 30.4.1945 Berliini, Saksa) Taisteluni, Kirsi Huurteen (oik. Kerttu Eurén, 1902-1991) Sirpin ja moukarin alla, Alvar Erkki Bruno Palolammen (sukunimi vuoteen 1927 Sundström, s. 1.6.1908 Tampere ja k. 11.11.1991 Helsinki) Kollaa kestää, Mika Waltarin Neuvostovakoilun varjossa sekä Aleksandra Rahmanovan (oik. Galina Nikolajevna Djurjagina, s. 27.6.1898 Kasli ja k. 11.2.1991 Thurgau, Sveitsi) teokset. Poistettujen kirjojen listalle joutuivat myös kaikki Armas Josef Pullan (s. 29.3.1904 Viipuri ja k. 14.12.1981 Helsinki) Ryhmy ja Romppainen-kirjat, joukko Erkki Lauri Tantun (vuoteen 1913 Lydén, s. 3.10.1907 Viipuri ja k. 5.5.1985 Helsinki) Rymy-Eetu-sarjakuvakirjoja, Pentti Mikael Haanpään (s. 14.10.1905 Pulkkila ja k. 30.9.1955 Pyhäntä) Korpisota ja Nykyaikaa sekä Aaro Antti Hellaakosken (vuoteen 1916 saakka Helaakoski, s. 22.6.1893 Oulu ja k. 23.11.1952 Helsinki) Vartiossa.

Kirsi Huurre eli Kerttu Eurén.

Pentti Haanpää.

Rauhansopimuksen 13. artikla oli sopimuksen lyhimpiä pykäliä ja se kirjattiin näin: ”Suomi sitoutuu yhteistoimintaan Liittoutuneiden valtioiden kanssa sotarikoksista syytettävien henkilöiden pidättämiseksi ja tuomitsemiseksi.” Helsinkiin tulonsa jälkeen lokakuussa 1944 puheenjohtaja Ždanov lähetti pääministeri Urho Jonas Castrénille (s. 30.12.1886 Jyväskylä ja k. 8.3.1965 Helsinki) yli kuudenkymmenen henkilön listan, jotka Neuvostoliiton mielestä olivat sotarikollisia. Sotasyyllisyyskysymys tuli vain ohuesti käsittelyyn eduskunnassa syksyllä 1944. Hallitus sai taitavasti pelattua aikaa kysymyksen ympärillä. Pääministeri Juho Kusti Paasikivi (vuoteen 1887 Johan Gustaf Hellstén, s. 27.11.1870 Koski Hl ja k. 14.12.1956 Helsinki) valitsi hallituksensa oikeusministeriksi Urho Kaleva Kekkosen (s. 3.9.1900 Pielavesi ja k. 31.8.1986 Helsinki) ja molemmille selvisi talven 1945 aikana, että sotasyyllisyyttä ei voi lakaista maton alle.

Luottokitaristi Ari "Kankku" Kankaanpää (3. osa) 

Ari Kankaanpää.

Martti Innanen päätti lopettaa musiikityöt 1980-luvun alun ja Kissantervaaja -albumin jälkeen. Hän oli jo lopettanut keikkailun, kun Ari Kankaanpää otti häneen yhteyttä vuonna 1986. Tuossa vaiheessa Martti Innanen tienasi naivistisella taidemaalauksellaan jo varsin hyvin. Ari Kankaanpää alkoi vaatia Martti Innaselta kappaleita väittäen, että jossakin pöytälaatikossa hänellä kuitenkin olisi valmiina julkaistavia kappaleita. Aluksi Martti Innanen kielsi kappaleita olevan tallessa, mutta sinnikkään vaatimisen jatkuessa alkoi Innanenkin pehmetä. Lopulta vuonna 1995 ilmestyi Martti Innaselta Umpirautaa -albumi.

Martti Innanen.

Ari Kankaanpää sovitti Umpirautaa -albumille kappaleet Sudennahkaviitta ja Orpo pihalaulaja. Albumilta löytyy myös Kankaanpään alter ego, säveltäjä-sovittaja Kapo Sammal, joka on yhdistänyt voimansa tangodiktaattori Antero Ryskön kanssa. Antero Ryskön takana piileskeli näyttelijä Jukka Tapani Leisti (s. 6.4.1958 Karhula). Television Kansanhuveissa parivaljakon yhteinen Tango selvinpäin sai esityksensä. Antero Ryskö on Suomen ensimmäinen tangodiktaattori, joka valittiin 6.6.1966 Luvialla järjestetyssä Eero Väre -laulukilpailussa jopa 84 vuoden ajaksi; näin hänen valtakautensa päättyy vasta vuonna 2050. Antero Ryskön tavaramerkki on lavalla tanssia soitinsoolojen aikana kappaleissa polviaan taivuttamatta. Umpirautaa -albumilta löytyy myös Antero Ryskön tulkitsema tango, Vedä hattu päähän, jossa viulisti Luis Henrik Perello (s. 1969 Tampere) soittaa primasviulua taidokkaasti. Martti Innanen neuvoi innokkaasti Rysköä tarkoilla tulkintaohjeilla.

Jukka Leisti.

Henrik Perello.

Sastamalan Sammaljoen koulun tiloissa järjestettiin vuonna 2026 naivistinen suurnäyttely, Suomi nousee suosta. Autokauppias Aulis Ylönen kertoi haastattelussa Sastamalan paikalliselle Alueviesti -lehdelle ostaessaan vaimonsa Leilan kanssa tämän koulurakennuksen Sastamalan kaupungilta vuonna 2014, että autokauppaa koululle tuskin tulee. Martti Innasen taidenäyttely tuli ja Innasen taulu, Ensimmäinen suomalainen nousee turvesuosta, joka tuli myös taidenäyttelyn julisteeseen. Kesäksi 2027 Sastamalaan on tulossa Martti Innasen taideteoksien suurnäyttely. Martti Innasen teoksia näyttelyyn on tulossa jopa 150 kappaletta, joukossa on samoin ennennäkemättömiä tauluja.

Paula Koivuniemi.

Iskelmälaulaja Paula Kristiina Koivuniemen (vuosina 1969-1975 Lehti, s. 19.6.1947 Seinäjoki) isä oli suosittu tanssimuusikko, hanuristi Mauri Kullervo Koivuniemi (1920-1989) Etelä-Pohjanmaalla. Mauri Koivuniemellä oli oma orkesteri ja hän otti nuoren tyttönsä mukaan keikoille laulamaan. Paulan epämusikaalisesta isosiskosta tuli sairaanhoitaja ja veljestä laulava rumpali. Mauri Koivuniemi vei tyttärensä Helsinkiin Toivo Pietari Johannes Kärjen (s. 3.12.1915 Pirkkala ja k. 30.4.1992 Helsinki) luokse laulatettavaksi ja Kärki antoi Paula Koivuniemen levytettäväksi vuonna 1966 H. Saarniahon eli Heikki Josef Litun (s. 19.3.1921 ja k. 13.6.1998) säveltämän ja sanoittaman kappaleen, Yöperhonen, jonka Iris Kangasniemi oli levyttänyt Toivo Kärjen sovittamana vuonna 1950. Tuula Valkama muutti hieman laulun sanoitusta ja multi-instrumentalisti, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Rauno Väinämö Lehtinen (s. 7.4.1932 Tampere ja k. 1.5.2006 Helsinki) sovitti Koivuniemen ensisinglen, Perhonen. Singlen B-puolelle tuli Toivo Kärjen säveltämä ja Reino Vihtori Helismaan (vuoteen 1934 Helenius, s. 12.7.1913 Helsinki ja k. 21.1.1965 Helsinki) sanoittama Seitsemän onnen tähteä.

Ravintola Hallin Janne, Kuorevesi.

Ari Kankaanpää tapasi Paula Koivuniemen ensimmäisen kerran Kuoreveden Hallin Janne ravintolassa vuonna 1980. Paula Koivuniemi tuli Hallin Janneen solistikeikalle mukanaan nuottimapit säestäjiä varten. Koivuniemi oli juuri levyttänyt tuottaja, säveltäjä ja sovittaja Esa Antero Niemisen (s. 20.4.1952 Tampere) ohjauksessa ranskalaisen käännöshitin Le coeur somnambule (Tummat silmät ruskea tukka), jonka oli alkuperäisenä tulkinnut Marie Myriam (Myriam Lopés, s. 8.5.1957 Braga) vuonna 1979. Myöhemmin Ari Kankaanpää kohtasi Paula Koivuniemen Tampereella hotelli Rosedahlissa, jonka avajaisia vietettiin marraskuussa 1977 Pyynikillä; hotelli oli valmistuessaan Suomen suurin hotelli ja hotellin vihki käyttöönsä presidentti Urho Kaleva Kekkonen (s. 3.9.1900 Pielavesi ja k. 31.8.1986 Helsinki). Kongressihotellin suunnittelivat arkkitehdit Jaakko Veikko Johannes Laapotti (s. 28.3.1931 Antrea ja k. 30.10.2017 Helsinki) ja Martti Kukkonen (s. 14.7.1942 Kuopio ja k. 30.5.2013 Helsinki). Hotelli sijaitsee aiemman ravintola Rosendahlin puutarhan ja ravintolan paikalla. Ari Kankaanpää oli tuolloin jo soittamassa Frederikin yhtyeessä, kun Paula Koivuniemi oli tuolloin vailla kosketinsoittajaa bändiinsä. Kari Lilja oli juuri jättänyt Frederikin yhtyeen ja siksi Ari Kankaanpää uskalsi antaa Koivuniemelle Kari Liljan puhelinnumeron.

Harri Taittonen.

Aikanaan sitten Kari Lilja jätti Paula Koivuniemen bändin, jolloin Paula Koivuniemi jälleen soitti Ari Kankaanpäälle tiedustellen jälleen kosketinsoittajaa Liljan tilalle bändiinsä. Ari Kankaanpäällä oli jälleen antaa armeijakaverinsa, Harri Juha Herman Taittosen (s. 1963), puhelinnumero Paula Koivuniemelle. Harri Taittosesta tulikin kosketinsoittaja Paula Koivunimen bändiin. Nykyään Harri Taittonen soittaa blueskitaristi, laulaja ja lauluntekijä Erja Anneli Lyytisen (s. 7.7.1976 Kuopio) kanssa duokeikkoja sekä Erja Lyytisen keikkabändissä kosketinsoittimia.

Harri Taittonen oli tuolloin vielä ammattimuusikkona vailla rutiineja varsinkin tanssiorkesterien maailmasta. Ari Kankaanpää kehotti Paula Koivuniemeä olemaan Harri Taittosen kanssa kärsivällinen. Pian Paula Koivuniemi soittikin jo Ari Kankaanpäälle puhelun, jossa hän kehui Harri Taittosta soittajana. Ari Kankaanpää pääsi armeijasta syyskuussa 1983, jolloin hän palasi heti soittamaan Frederikin bändiin. Jälleen kohta Ari Kankaanpää sai puhelun Paula Koivuniemeltä ja tällä kertaa Koivuniemi tarjosi Ari Kankaanpäälle kitaristin paikkaa kvintettiinsä. Näin Ari Kankaanpää liittyi Paula Koivuniemen bändiin 1.1.1984 lähtien. Soittokeikkoja oli tuolloin varsin hyvin tarjolla ja lisäksi Paula Koivuniemi teki soolokeikkoja yhdessä Ari Kankaanpään ja basistina soittavan teinipoikansa Toni Lehden kanssa. Näillä keikoilla säestystehtävää hoiti orkesterina usein Aarne Tapani Kansan (s. 9.3.1949 Hamina ja k. 25.3.2025 Kotka) bändi.

Paula Koivuniemellä oli tuolloin suhde Yhdysvalloissa opiskelevaan David Gamrasniin ja Koivuniemi alkoi aivan tosissaan suunnitella laulajauran lopetusta nelikymppisenä ja kotiäidiksi ryhtymistä. Ari Kankaanpää kertoi heti Koivuniemelle, että suunnitelmasi ei tule onnistumaan, kun sinä poltat teevedenkin pohjaan. Kankaanpää kertoi myös laulajattarelle, että nyt ei kannata laulamista lopettaa, mutta hän neuvoi järjestämään 40-vuotisjuhlakonsertin ja muuttamaan musiikin suuntaa enemmän Yhdysvaltojen länsirannikon suuntaan. Paula Koivuniemen kohdalla tämä muutos tapahtui vasta vuoden 1999 aikoihin, kun ilmestyi albumi, Kun kuuntelen Tomppaa (BMG Finland Oy); levyn tuottaja ja sovittaja oli Esa Nieminen.

Kaukorakkaus Paula Koivuniemen ja David Gamrasnin kanssa ei kantanut kauaa ja Koivuniemi jatkoi laulajattaren uraa edelleen. Ari Kankaanpää ylistää laulajattarena sekä kappaleiden tulkitsijana Paula Koivuniemeä aikakautensa ylivoimaisimpana, varsinkin 1980-luvulla. Hän johti orkesterin käytännön asiat tarkasti eikä hänen orkesterissaan alkoholi näytellyt minkäänlaista osaa. Erinomaisena esimerkkinä Kankaanpää kertoo Paula Koivuniemen täsmällisyydestä tapa, jolla hän organisoi yrityksensä hallinnon, kun seurustelusuhde lääkäri Jorma Lauharannan kanssa loppui. Paula Koivuniemi pyysi silloin Ari Kankaanpäätä kommandiittiyhtiönsä äänettömäksi yhtiömieheksi Jorma Lauharannan paikalle siksi aikaa, että hänen oma poikansa Toni Lehti ennättäisi täysi-ikäiseksi. Ari Kankaanpää jätti kuitenkin Paula Koivuniemen yhtyeen alkukesästä 1985, kun hän perusti musiikkikaupan.

Pauli Ahonen.

Jo Frederikin yhtyeessä soittaessaan Ari Kankaanpää oli tehnyt musiikkikauppiaana töitä tamperelaisessa Ahosen Musiikin myymälässä Hämeenpuiston ja Satakunnankadun kulmassa. Musiikkiliikkeen perustivat haitarikauppias Martti Ahonen vaimonsa Helvi Ahosen kanssa, joka hoiti yrityksen kaikki paperityöt. Ahosen Musiikki oli persoonallinen musiikkikauppa ja perheyritys, jonka käytännön toimintaa johti Martti ja Helvi Ahosen vahin poika, Pauli Ahonen. Paulin veljeksistä Pentti Ahonen auttoi liikkeessä lähinnä viikonloppuisin, mutta Petri ei juurikaan. Myöhemmin Pauli Ahonen vaihtoi musiikkiliikkeen paikaksi osoitteen Ilmarinkatu 37 Tampereen Kalevassa.

Bändikamoja myymään Ahosen Musiikkiin palkattiin Tampereen Musiikista Jarmo Johannes Broman (s. 19.06.1951 ja k. 24.12.2023), joka oli aikaisemmin työskennellyt myös musiikkikauppiaana Matti Korpelan johtamassa Westerlundin Musiikkiliikkeessä Tampereen Koskikadulla, kuten samoin Tampereen Musiikissakin. Jarmo Broman perusti vuonna 1982 Simo Luukkasen kanssa (s. 1949) Kyttälänkadulle Stockmannin tavartalon taakse musiikkiliikkeen, Sound Menin. Kun Jarmo Broman lähti Ahosen Musiikista omaan musiikkiliikkeeseensä, jäi hänen myyjän paikkansa Ahosen Musiikissa Ari Kankaanpäälle täytettäväksi bändikamojen myyjänä.

Intendentti Maija Kylkilahti 

Maija Kylkilahti.

Tänään maanantaina 19.10.2026 intendentti Maija Kylkilahti aloittaa työskentelyn Helsingin musiikkitalossa toimivan Radion sinfoniaorkesterin intendenttina. Intendentti Maija Kylkilahden edellinen työpaikka oli Sinfonia Lahden apulaisintendenttina sekä intendenttina noin kymmenen vuoden ajan. Kylkilahdella on samoin työkokemusta apulaisintendentin tehtävästä Tampere Filharmoniasta. Maija Kylkilahti on työskennellyt tämän lisäksi tuottajana muun muassa Tapiola Sinfonietassa, Avanti! -kamariorkesterissa sekä Helsingin juhlaviikoilla. Radion sinfoniaorkesterin intendentin pesti tuli hakuun kesäkuussa, kun Maija Kylkilahden edeltäjä, suomalais-itävaltalainen Maris Gothóni, jätti yllättäen tehtävänsä viime kesänä. Maris Gothóni toimi RSO:n intendenttinä vain kaksi vuotta. Radion sinfoniaorkesteri on perustettu vuonna 1927 Yleisradion sinfoniaorkesteriksi. Sen ylikapellimestarina toimii nykyään brittiläinen Nicholas Collon. Orkesterin intendentti suunnittelee RSO:n taiteellista toimintaa yhdessä ylikapellimestarin kanssa. Työhön liittyvät samoin orkesterin sopimusneuvottelut. Orkesterin intendentillä on tämän lisäksi orkesterihallinnon esihenkilövastuu.

Radion sinfoniaorkesteri.

Maija Kylkilahden mielestä hän jätti Sinfonia Lahden orkesterin taiteellisesti hyvin vahvassa kunnossa. Intendentti Maija Kylkilahti kertoi, että Sinfonia Lahden kausikortit myyvät kuitenkin hyvin, mutta irtolippujen myynti tosin vaatii jatkossa melkoisesti työtä. Tänä vuonna (2026) Sinfonietta Lahden kausikorttimyynti yletti uuteen ennätykseensä eli 650 kappaleeseen. Ensi vuodelle Sinfonia Lahden lippumyyntitavoite on asetettu 70 000 euroa korkeammalle, jonka intendentti Maija Kylkilahti kokee tietynlaiseksi riskiksi. Tavoitteen nosto on sen verran suuri, että orkesterin on tarjottava myös maksavalle yleisölle hyvin mielenkiintoista ohjelmistoa. Vielä ensivuodenkin Sinfonia Lahden ohjelmistossa on näkyvissä intendentti Maija Kylkilahden kädenjälki. Ensi vuonna Lahden kaupunki tukee budjetissaan Sinfonia Lahtea noin 6,1 miljoonalla eurolla ja samoin valtion jakama valtionavun määräksi on arvioitu noin kahdeksi miljoonaksi euroksi.

Sinfonia Lahden kotisali on Lahden Sibeliustalossa.

Sinfonia Lahti on Lahden kaupunginorkesteri, jota ovat johtaneet kapellimestarit Martti Similä (1951-1957), Uurpo Pesonen (1959-1978), Jouko Saari (1978-1984), Ulf Söderblom (1985-1988), Osmo Vänskä (1888-2008), Jukka-Pekka Saraste (taiteellinen neuvonantaja 2008-2011), Okko Kamu (2011-2016), Dima Slobodeniouk (2016-2021) ja Dalia Stasevska (2021-2025). Syksystä 2025 Sinfonia Lahden taiteellisena johtajana on toiminut kapellimestari Hannu Lintu. Konserttikauden 2027/2028 alussa orkesterin ylikapellimestarina aloittaa italialais-turkkilainen Nil Venditti.

Kapellimestari NNil Venditti.

Sinfonia Lahden laajan tunnettuuden maailmalla ovat luoneet mittava levytystoiminta, lukuisat ulkomaanvierailut ja verkkokonsertit. Jo 30 vuotta jatkunut levytystyö pääosin ruotsalaisen BIS-levymerkin kanssa on tuottanut useita kansainvälisiä levypalkintoja, kolme platinalevyä ja seitsemän kultalevyä tuoneet noin sata äänitettä, joita on myyty kaikkiaan maailmanlaajuisesti yli 1,2 miljoonaa kappaletta. Erityistä huomiota ovat saaneet kapellimestari Osamo Vänskän johtamat, orkesterin maineelle kansainvälisesti tunnettuna Sibelius-orkesterina pohjaa luoneet Sibelius-levytykset muun muassa viulukonserton ja viidennen sinfonian alkuperäisversioista. Orkesterin kunniasäveltäjän Kalevi Ahon tuotannolla on niin ikään merkittävä rooli orkesterin levytystuotannossa. Parhaillaan orkesteri taltioi Hannu Linnun jodolla kaikki Einojuhani Rautavaaran sinfoniat sekä lisäksi Cantus Arcticus ja Angels and Visitations -teokset – kokonaislevytys julkaistaan vuonna 2028.

Jouko Laivuori & Frendz 

Suomen ainoa orkesterivirassa toimiva pianisti, Jouko Laivuori (s. 1959), toimi vuonna 1927 perustetun Radion sinfoniaorkesterin kosketinsoittajana. Jouko Laivuori on samoin vuonna 1983 aloittaneen Avanti! -kamariorkesterin perustajajäsen.

Jouko Laivuori.

Jouko Laivuori aloitti pianonsoiton Tampereella ja hän suoritti vuonna 1984 Sibelius-Akatemiassa pianodiplomin ja samassa paikassa lisäksi cembalodiplomin vuonna 2016. Kriitikko Olavi Kauko arvosteli Helsingin Sanomissa Jouko Laivuoren ensikonsertin joulukuussa 1985 erittäin myönteisesti ja Kauko kirjoitti Laivuoren olevan ”syntynyt pianistiksi”, varsinkin uuden musiikin taitavaksi ja persoonalliseksi tulkiksi. Uransa alkuvaiheessa Jouko Laivuori toimi Suomen Kansallisbaletin oopperaorkesterin pianistina vuosina 1985-1987. Tämän lisäksi Jouko Laivuori on toiminut samoin Sibelius-Akatemian tuntisäestäjänä. Radion sinfoniaorkesterin kosketinsoittajana Laivuori on ollut vuodesta 1989 lähtien.

Kirmo Lintinen.

Pianisti Jouko Laivuori on kantaesittänyt muun muassa säveltäjä ja tietokirjailija Eero Olavi Hämeenniemen (s. 29.4.1951 Valkeakoski) ja säveltäjä ja pianisti Magnus Gustaf Adolf Lindbergin (s. 27.6.1958 Helsinki) sooloteoksia sekä säveltäjä, pianisti ja kapellimestari Kirmo Mauri Sakari Lintisen (s. 16.5.1967 Saarijärvi) pianokonserton. Jouko Laivuori on myös levyttänyt pianisti, säveltäjä ja Sibelius-Akatemian pitkäaikaisen professori Paavo Johannes Heinisen (s. 13.1.1938 Helsinki ja k. 18.1.2022 Järvenpää) sooloteoksia (Finlandia Records 1991) ja taidemusiikkia samoin muun muassa Avantin kanssa. Sellisti Eeva Rysän kanssa Jouko Laivuori on levyttänyt säveltäjä ja kapellimestari Leevi Antti Madetojan (s. 17.2.1887 Oulu ja k. 6.10.1947 Helsinki), ranskalaisen säveltäjä ja pianisti Francis Jean Marcel Poulencin (s. 7.1.1899 Pariisi ja k. 30.1.1963 Pariisi), ranskalaisen säveltäjä Henri Dutilleux’n (s. 22.1.1916 Angers, Maine-et-Loire ja k. 22.5.2013 Pariisi) sekä Magnus Lindbergin sävelteoksia (Alba Records 1998).

Petteri Salminen.

Pianisti Jouko Laivuori on ollut mukana soittamassa noin 60:llä hengellisen ja kevyen musiikin äänilevyllä studiomuusikkona, laulajana, sovittajana sekä tuottajana. Jouko Laivuori soitti sähköurkuja ja syntetisaattosia 1980-luvun alussa kitaristi Heikki Johannes Silvennoisen (s. 27.4.1954 Sääminki ja k. 18.12.2024 Pälkäne) Frendz -yhtyeen albumeilla A New Kind of Day (1981) ja Final Awakening (1982). Frendz -kokoonpanossa soittivat Heikki Silvennoinen kitaraa, Pekka ”Petteri” Salminen (s. 28.4.1955 Ruovesi ja k. 14.6.1985 Kangasala) ja Jouko Laivuori kosketinsoittimia, Matti Antero Takala (s. 5.2.1956 Töysä ja k. 25.3.2021 Tampere) rumpuja, Ismo Paavo Matias ”Ippe” Kätkä (s. 19.3.1948 Seinäjoki ja k. 6.5.2026 Vaasa) rumpuja ja huuliharppua, Mikko Löytty (s. 1961) bassoa, Sakari Löytty (s. 1959 Onandjokwe, Namibia) rumpuja, banjoa ja lyömäsoittimia sekä Eero ”Safka” Pekkonen (s. 14.5.1954 Nilsiä) huilua ja harmonikkaa. Yhtyeen laulajina toimivat Heikki Silvennoinen nja Päivi Portaankorva. Näiden albumien kappaleet olivat Heikki Silvennoisen sävellyksiä ja sanoitukset teki Suomeen asettunut yhdysvaltalainen kuvataiteilija ja kristillinen kirjailija Ronald L. Fair (s. 27.10.1932 ja k. helmikuu 2018). Frendz -yhtye oli periaatteessa gospel -yhtye, joka aloitti esiintymisensä ”maallisista” esiintymispaikoista ja siirtyi vasta myöhemmin seurakuntien tilaisuuksiin soittamaan, mikä aiheutti kummaksuntaa kirkollisissa piireissä.

Heikki Silvennoinen.

Heikki Silvennoinen aloitti musiikkiuransa rockyhtye Tabula Rasassa vuonna 1972. Sittemmin Silvennoinen tuli tutuksi suurelle yleisölle Kummeli -sketsisarjassa, joka alkoi vuonna 1991. Heikki Silvennoinen omisti oman tuotantoyhtiönsä Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla Oy. Timo Kahilaisen kanssa Silvennoinen omisti Kummeli -tuotantojen takana olevan Porkkana Ryhmä Oy:n, joka on televisiotuotantojen lisäksi tuottanut myös mainoselokuvia.

Erkki "Napoleon" Lindfors ja Tampereen aseveliakseli 

Erkki Lindfors.

Erkki ”Napoleon” Lindfors (s. 10.11.1913 Tampere ja k. 11.1.1969 Tampere) oli pitkäaikainen tamperelainen kunnallisvaikuttaja, Tampereen kaupunginjohtaja vuosina 1957-1969 ja II sosiaaliministeri Berndt Rainer von Fieandtin (s. 26.12.1890 Turku ja k. 28.4.1972 Helsinki) hallituksessa vuosina 1957-1958. Berndt Rainer von Fieandt toimi Suomen Pankin pääjohtajana vuodesta 1955 alkaen, kunnes hänet vuoden 1957 lopulla kutsuttiin muodostamaan uusi hallitus. Erkki Lindfors ja kokoomuslainen kunnallisneuvos ja kansakoulunopettaja Lauri Santamäki (s. 30.8.1907 Tampere ja k. 3.5.1991 Tampere) olivat yhdessä luomassa tamperelaista, vuosikymmeniä kaupungin kehitykseen vaikuttanutta aseveliakselia.

Tampereen keskussairaala 1962 valokuvaaja Juhani Riekkolan kuvaamana.

Hakametsän jäähalli valmistui vuonna 1965.

Tampereen yliopistoa rakennetaan.

Kaupunginjohtaja Erkki Lindforsin aikana Tampereelle valmistuivat keskussairaala (1962), Hakametsän jäähalli (1965) ja yliopisto (1960). Näsinneulan näkötorni ei ehtinyt valmistua Särkänniemeen ennen Erkki Lindforsin kuolemaa. Vuonna 1960 Erkki Lindfors sai Puolan ystävyyskaupunki Łódźista kaksi leijonanpentua, joiden innoituksesta rakennettiin 1964–1972 toiminut Tampereen eläintarha entisen teurastamolaitoksen tilalle Sorsapuiston kupeeseen. Nykyisin tällä samalla paikalla sijaitsevat Tampere-talo ja Courtyard by Marriott Tampere City -hotelli. Valoviikkojen idean Erkki Lindfors keksi mukaansa Saksan Essenistä. Kaupunginjohtaja Erkki Lindfors oli myös suuresti vaikuttamassa Hervannan kaupunginosan suunnitteluun ja Hervannan Lindforsinkatu onkin nimetty juuri hänen mukaansa.

Tampereen eläintarha avattiin vuonna 1964.

Kokoomuksen Lauri Santamäki toimi aikoinaan Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Santamäki valmistui opettajaksi Jyväskylän seminaarista opettajaksi vuonna 1930 ja hän toimi kansakoulunopettajana Ruskossa vuosina 1930-1931 ja Kemissä vuosina 1931-1933 sekä Tampereen kaupungin kansakouluissa vuodesta 1933. Lauri Santamäki oli opiskeluaikoinaan mukana Jyväskylän seminaarissa toimineessa Karjala -seurassa, jonka muita tunnettuja jäseniä olivat muun muassa Lauri ”Tahko” Pihkala (vuoteen 1906 Gummerus, s. 5.1.1888 Pihtipudas ja k. 20.5.1981 Helsinki) ja tuleva Teknillisen Korkeakoulun professori Ohto Antero Kaarle Oksala (s. 5.10.1905 Jyväskylä ja k. 16.9.1984 Helsinki).

Jyväskylän seminaari.

Karjala -seuran ryhmä julkaisi vuonna 1930 Suomen opetuksen tulevaisuutta käsittelevän manifestin, Suur-Suomen koulu, jossa vastustettiin kaksikielisyyttä, internationalismia ja pasifismia. Tähän julkaisuun kirjoittamassaan kansakoulun historianopetusta käsittelevässä laajassa ja sävyltään vahvasti aitosuomalaisessa artikkelissa Lauri Santamäki vähätteli Ruotsin vaikutusta Suomen historiaan. Hän esitti, että Suomen heimot muodostuivat vasta tulevan Suomen alueelle eivät siirtyneet sinne valmiina yhteisöinä, jolloin kulttuuri muodostui täysin suomalaiseksi. Lauri Santamäen mielestä suomalaiset joutuivat kauppamatkoillaan Keski-Eeuroopassa kosketuksiin kristinuskon kanssa ja ristiretket Suomeen olivat ruotsalaisten luoma myytti.

Lauri Santamäki.

Lauri Santamäki oli 1950-luvulla keskeisesti vaikuttamassa Yhteiskunnallisen korkeakoulun siirtämiseen Helsingistä Tampereelle. Santamäki teki samoin aloitteen Suomen koulumuseon perustamisesta ja hän vastasi pääosin itse museon toteutuksesta. Museo avattiin Tammelan koulun kellarikerroksessa Tampereella vuonna 1960. Kansakoulunopettaja Lauri Santamäki keksi myös Näsinneulan nimen.

Näsinneulaa rakennetaan.

Tampereen kaupunginjohtaja Erkki Lindfors sairasti munuaisen vajaatoimintaa. Lindforsin suosiollisella myötävaikutuksella Tampereen keskussairaalaan saatiin hankittua ensimmäinen dialyysilaitteisto ja Erkki Lindfors oli tämän dialyysilaitteen ensimmäisiä käyttäjiä Tampereella. Erkki Lindforsin munuaiset tärveltyivät silloisen lääketieteen kipulääkkeenä käyttämällä Fenasetiinillä eli p-etoksiasetanilidillä tai 4-etoksiasetanilidillä, joka rakenteeltaan muistuttaa parasetamolia; lääkettä käytettiin kipu- ja kuumelääkkeenä. Fenasetiini tuotiin markkinoille kuumelääkkeeksi vuonna 1888. Lääke oli suosittu varsinkin influenssaepidemioiden aikana. Lääkeainetta käytettiin usein yhdistelmävalmisteena asetyylisalisyylihapon, parasetamolin ja kofeiinin tai kodeiinin kanssa. 1960-luvulla lääkkeen huomattiin kuitenkin aiheuttavan nefropatiaa eli munuaisten vajaatoimintaa ja tämän vuoksi Fenasetiini vedettiin markkinoilta pois 1970-luvulla sivuvaikutuksiensa, erityisesti munuaisvaurioiden vuoksi. Niin kutsutussa kipulääkenefropatiassa munuaisten koko pienenee ja osa sen soluista on kuoliossa. Fenasetiini on yhdistetty myös munuais- ja virtsarakonsyöpiin.

21.9.1917 perustettu lääketehdas Orion markkinoi Fenasetiiniä muun muassa kofeiinia ja propyfenatsonia sisältävänä yhdistelmävalmisteena nimeltä Jomo. Fenasetiini on ensisijaisesti aihiolääke eli lääkeaineen esimuoto; sen aineenvaihduntatuotteena syntyy parasetamolia, jonka keksimiseen aineen olemassaolo myötävaikutti. Munuaisatoksisuuden aiheuttaa toinen aineenvaihduntatuote, n-hydroksifenetidiini. Koska fenasetiinin aineenvaihdunnassa syntyy myös muita aktiivisia aineosia kuin parasetamolia, se on periaatteessa hieman tehokkaampi. Käytännössä munuaistoksisuus kuitenkin estää sen käytön nykyaikana. Edelleenkin maailmassa syövän sekä sydän- ja verisuonisairauksien jälkeen kolmanneksi eniten ihmisiä kuolee lääkkeiden väärinkäyttöön.

 Luottokitaristi Ari "Kankku" Kankaanpää (2. osa)

Ari Kankaanpää.

Joulukuussa 1981 oli myös Ari Kankaanpään nuoruusystävä basisti Teemu Stenman soitti iskelmälaulaja Juhamatin (oik. Jussi Matti Mäkelä, s. 11.3.1950 Lehtimäki) yhtyeessä. Laulaja Frederikin (oik. Ilkka Juhani Sysimetsä, s. 2.2.1945 Helsinki) eli Reetun pohjalainen taustayhtye oli samaan aikaan lopettelemassa toimintaansa. Yhtyeen johtaja Harri ”Vainu” Vainiola (1953-2025) aloitti sittemmin Seinäjoen kaupunginteatterissa kapellimestarin työn.

Frederik eli Ilkka Sysimetsä.

Harri Vainiola muisteli muinoin menneitä aikoja näin: ”Ilkka "Frederik" Sysimetsä oli kuullut musta Lylyn kautta ja Reetu pölähti Seinäjoen Nuopparille treenaamaan. Olin koonnut yhtyeen, jossa oli Kauko Heiska kitarassa, Henteri bassossa, Alangon Antti rummuissa ja minä kosketinsoittimissa.

Harri Vainiola.

Hypättiin sitten Frederikin kelkkaan 1974. Se Frederik & Dynamite aika oli yhtä hulabaloota, keikkoja oli yli 200 vuodessa. Olin neljä vuotta kännissä siinä bändissa ja sitten yhden vuoden selvinpäin ja huomasin ettei sitä kestä selvinpäin. Kun meillä bändinä oli vielä hyvä ohjelmisto Reetun ohjelmiston rinnalla ja paikat alkoivat sanoa, että kyllä me teidät halutaan muttei Reetua niin jäätin sitten koko bändi pois. Jatkettiin Dynamite nimellä ja homma oli päätoimista muutaman vuoden kun silloin rupes tuleen yökerhoja ja oli paljon ravintolakeikkoja”.

Frederikin yhtye tamperelaistui kerralla, kun Cabare Oscarin joulukuun 1981 soiton jälkeen Ari Kankaanpää, Aarno Oksanen, Kari Äikäs ja Markku Stenman hyppäsivät tammikuussa 1982 Reetun kyytiin taustabändiksi. Aarno Oksanen oli hyvin voimakastahtoinen, tarkka ja erinomainen muusikko. Tämän lisäksi Oksanen oli sangen urheilullinen ja Ari Kankaanpää pelasikin Oksasen kanssa squashia. Nokialaisrumpali Kari Äikäs jaksoi yhtyeessä muutaman kuukauden ajan ja hänen jälkeen rumpaliksi tuli Raymond Lemberg Paraisilta. Jos Aarno Oksasen voidaan sanoa olleen persoona, niin Lemberg oli persoona potenssiin kymmenen; hän oli rumpali, joka lauloi Elviksen tunnetuiksi tekemiä kappaleita.

Reetun orkesteri tunnettiin runsaasta alkoholinkäytöstään. Frederik kuljetti mukanaan keikoilla tenniskassia, joka sisälsi aina kahdeksan Koskenkorvapulloa alkoholia. Orkesterin soittajatkin saivat näitä pulloja käyttää, kunhan palauttivat vastineeksi täyden pullon seuraavan päivän kello 12 mennessä. Frederik ei koskaan joutunut peruuttamaan keikkojaan alkoholin käytön vuoksi, sillä hän aloitti alkoholin käytön vasta niin myöhään illalla, että pystyi hoitamaan keikan kunnialla. Solisti nukkui hotellissa iltapäivään, jolloin hän lähti pelaamaan tennistä. Ari Kankaanpäätä suojeli jonkin verran alkoholin käytöltä yhtyeessä se, että hän oli ABC-ajokortin omaavana orkesterin keikka-auton pääkuljettaja. Myös Aarno Oksanen kuljetti toisinaan keikka-autoa, koska hänelläkin oli ABC-kortti olemassa.

Toinen Frederikin olennainen keikkavaruste tenniskassin lisäksi oli salkku, johon oli varattu kaikki tärkeä ja tarpeellinen. Tuohon aikaan keikkapalkkiot kuitattiin keikkapaikalla käteisellä, johon tarvittiin myös salkkua. Salkussa kulki kätevästi myös keikkakalenteri ja muut tarpeelliset asiakirjat, mutta salkku toimi myös lääkekaappina. Lisäksi Frederikin salkussa oli käsittämättömän tehokas fööni ja harja, jolla laulusolisti komisti hiuksensa lavakuntoon.

Martti Innanen.

Pitkillä ja kuluttavilla keikkareissuilla Frederikin bändi kuunteli Mersun keikkabussissa Martti Huuhaa Innasen levyttämiä kolmea c-kasettia, jotka olivat Huuhaa Cabare, Kissantervaaja ja Joe Smith Rasilian Sademetsässä. Yleisradion vahtimestarinakin työskennellyt Martti Mikko Sakari Innanen (s. 20.3.1931 Helsinki ja k. 3.12.2014 Helsinki) oli muusikko, laulaja, kirjailija ja taidemaalari. Hänet muistetaan tunnetuista kappaleistaan, kuten Elsa, kohtalon lapsi, Urjalan taikayö, Esteri, tyttö sadepisarain, Gunnar vierasmaalainen ja Kumiteräsaappaat. Innanen oli tunnettu varsinkin parodisista kappaleistaan, joilla hän pilkkasi mielestään huonoa suomalaista musiikkimakua, kuten iskelmää ja tangoa. Martti Innasella on vuonna 1958 ainoana suomalaisena myönnetty yhdysvaltalaisen Billboard -lehden vuotuinen tunnustuspalkinto.

Martti Innasen musiikin kuuntelu pitkillä keikkamatkoilla auttoi Ari Kankaanpäätä kestämään Reetun yhtyeessä olemista todella paljon. Näitä kolmea c-kasettia kuunneltiin keikkamatkoilla niin paljon, että jokainen bussin muusikko oppi kappaleet varmasti ulkoa. Frederik alkoi noihin aikoihin vaatia Ari Kankaanpäältä, että tämän pitäisi bändissä laulaa kuten muutkin muusikot tekevät. Alkuun Ari Kankaanpää selitti, että hän oli vain kitaristi. Ei myöskään Kankaanpään auttanut vedota huonoon lauluääneen, sillä Frederik vaatii vaatimistaan Kankaanpäätä laulamaan.

Lopulta Ari Kankaanpään vastustus petti ja hän ilmoitti laulavansa sillä ehdolla, että hän saisi laulaa ainoastaan Martti Innasen kappaleita. Yhtyeellä oli alkamassa juuri viikon kiinnitys Kokkolan Vaakunassa alkukesästä 1982. Kosketinsoittaja Aarno Oksanen oli juuri jättänyt yhtyeen ja häntä korvasi tamperelainen viulisti ja kosketinsoittaja Kari Lilja. Frederik oli vaihdoksen yhteydessä juuri hankkinut hulvattoman kalliin Roland Jupiter 8 -syntetisaattorin yhtyeeseen. Ensimmäinen soittosetti Vaakunassa alkoi puoli yhdeksältä. Ari Kankaanpää ilmoitti yhtyeelle, että ensimmäinen hänen laulamansa kappale olisi Martti Innasen Himalajan panttilainaamon iltasoitto. Kari Liljalle Kankaanpää paljasti, että kappaleessa oli peräti kaksi sointua, h-molli ja A-duuri. Kappaletta soitettiin ensimmäinen puoli tuntia siten, että Kankaanpää lauloi lyhyet säkeistöt ja lopun aikaa bändi soitti vuorotellen sooloja. Kukaan ei salissa tanssinut ja ihmisiäkin oli paikalla vain muutamia. Frederik nousi lavalle aina kello 22.

Meiju Suvas.

Ari Kankaanpää soitti Frederikin yhtyeessä ennen ja jälkeen armeija-aikansa. Armeijan harmaisiin hän astui syksyllä 1982 ja ennen sitä oli vuorossa Frederikin kesäshow. Tuolloin yhtyeen mukaan tulivat taustalaulajat. Meiju Annele Suvas (s. 22.1.1959 Helsinki) oli ollut mukana jo edellisenä kesänä. Lisäksi kesäshown taustalaulajaksi tuli Ritva-Leena Vanamo (s. 17.3.1964 Helsinki ja k. 7.9.2020 Helsinki). Keväällä ilmestyi Meiju Suvaksen laulama single Tahdon sinut//Oot paha, josta tuli heti listahitti. Frederik suhtautui Meiju Suvakseen kuin pikkusiskoonsa.

Leena Vanamo.

Ari Kankku Kankaanpää astui armeijan palvelukseen lokakuussa 1982 Keuruun varuskunnassa. Keuruulla kasattiin heti varuskunnassa bändi, kun Kankaanpään lisäksi Olli Harala ja Tero Mäkinen tulivat samaan komppaniaan. Frederikin bändiin Kankaanpään armeija-ajaksi tuli tuuraamaan Hannu Sirén, jonka Stenman oli keksinyt Vilppulasta Keijo Niemisen Iltatähti -yhtyeestä. Sirén oli varsinaisesti basisti, mutta hän soitti myös kitaraa. Stenmanilla ja Kankaanpäällä oli tuolloin yhteinen poikamiesboksi Tampereen Hämeenpuistossa Työväen Teatteria vastapäätä.

Juhamatti.

Kun Ari Kankaanpää vapautui armeijasta, oli Stenman vaihtanut takaisin Juhamatin yhtyeeseen soittamaan. Vilppulasta tullut Hande vaihtoi kitaran bassoon takaisin ja Ari Kankaanpää palasi Frederikin bändiin kitaristiksi. Hannu Sirénistä tuli sittemmin Kikkana tunnetuksi tulleen laulajattaren aviomies. Kikan Tuure -pappa oli Tuure Kankaanpää, Ari Kankaanpään setä eli isän veli.

Kikka.

Vuosien mittaan Ari Kankaanpäästä ja Martti Innasesta tuli hyviä kavereita ja Kankaanpää antoi kissalleenkin nimeksi Elsa Esteri Kankaanpää; Martti Innanen ilmoittautui saman tien kissan kummisedäksi, johon tehtävään Ari Kankaanpää myös Martti Innasen hyväksyikin. Myöhempinä vuosinaan Martti Innanen alkoi toimia kuvataiteilija maalaten naivistisia tauluja. Ari Kankaanpää pääsi myös tuottamaan Martti Innasen viimeiseksi jääneen musiikkitallenteen, Kytösavun laulu, vuonna 2006. Kankaanpää oli vuonna 1987 ollut tekemässä Martti Innaselle Sudennahkaviittaa ja Orpoa pihalaulajaa. Sudennahkaviittaa Martti Innanen suunnitteli jopa laitettavaksi MTV:n Syksyn Sävel -kilpailuun, jolloin Ari Kankaanpää olisi esittänyt teoksen karvalakki päässä taiteilijanimellä Tasaraha-Ryynänen. Martti Innanen ymmärsi kuitenkin lopulta luopua ideasta.

Kaj Pahlman.

Ari Kankaanpää on myöhemminkin ajatellut herättävänsä Tasaraha-Ryynäsen henkiin itse säveltämällään ja sanoittamallaan laululla, Tangobossanovaa kesäyössä. Toistaiseksi vielä levyttämätön kappaleen sanoitus sulkee sisäänsä lähes kaksikymmentä Martti Innasen naivistisen taulun nimeä, kuten Ahne renki vielä syö, kun isäntä jo pieree, Kalmukkikaunotar, Talonvaltaajat, Umpitollo seuraa tapahtumia Kälviän maitojunaseisakkeella tai Laulu elokuvasta ’Kaikki nämä turpeet myös’. Martti Innanen kyllästyi musiikkinsa tekemiseen, koska suomalaiset eivät ymmärtäneet hänen huumoriaan. Innanen ja Kankaanpää suunnittelivat Innasen näyttelyn yhteyteen Helsingin Yrjönkadun Teatteri Forumiin eli entiseen Koiton talon juhlasaliin musikaalin, jolle Martti Innasella oli jo mottokin valmiina: ”Olen aina ollut hyvä hyvä pieremään, mutta joskus ajattelen myös muita asioita.” Samassa Koiton juhlasalissa Martti Innanen oli huippusuosionsa aikoihin esiintynyt Kaj Pahlmanin (s. 8.7.1935 Helsinki ja k. 8.3.2013) orkesterin solistina ja yleisöltä Innasen huumori oli mennyt täysin ohi. Sen sijaan Tampereella hänen huumoriaan on aina ymmärretty paljon paremmin. Monien teostensa ensiesityspaikaksi Innanen onkin valinnut siksi Tampereen.