Tällä
2 800 km² - ilman vesialueita 697,93 km² - käsittävällä
Kemiönsaarella asustaa nykyään n. 6 760 henkilöä ja 35 vuoden aikana
saaren väkiluku on pudonnut reilusta 9 000 asukkaasta siis yli 2 000
henkilöllä. Väestötiheys on nykyään vajaa 10 asukasta/km². Saaren
asukkaista 68 % puhuu ruotsia äidinkielenään ja 28 % asukkaista on
suomenkielisiä. Kouluja saarelta löytyy 12 kappaletta ja niistä yhdeksän on
ruotsinkielisiä varten. Tämä Suomen vanhimpina pitäjinä pidetty Kemiö mainitaan
historiankirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1327, jolloin emäpitäjään
kuuluivat Kemiön lisäksi Dragsfjärd, Hiittinen ja Västanfjärd. Kemiön
naapurikunnat ovat Salo, Raasepori, Hanko, Parainen ja Sauvo. Kemiönsaaren
kunta muodostui vuonna 2009, kun Dragsfjärd, Kemiö ja Västanfjärd liittyivät
kuntaliitoksella yhteen; vuonna 1969 oli jo Hiittinen liitetty Dragsfjärdiin.
Kemiönsaarella
on melko runsaasti keskiaikaa vanhempia muinaisraunioita. Ilmeisesti
keskiajalla saarelle saapui Ruotsista asukkaita ja alkuperäinen suomalainen väestö
joutui siirtymään mailtaan. Vuodelta 1378 tunnetaan saarella suomalaisia
erisnimiä, joten alueen alkuperäisväestö on ollut suomalaisia. Kemiön kirkon
kohdalla on ollut kirkko jo 1300-luvun alusta ja nykyisen kirkon rakensi Petrus
Murator 1400-luvulla. Petrus Murator rakensi kirkkoholveja myös Turun
tuomiokirkkoon sekä Sauvon, Perniön ja Tenholan kirkkoihin. Tarinan mukaan
Wretan luostarista tulleet munkit rakensivat tänne kirkon ja tästä Vretan kylä
olisi saanut nimensä. Vuonna 1781 kirkko paloi pahoin; kirkkoa jouduttiin
kunnostamaan ja kirkontorni rakennettiin uudestaan.
Saaren
eteläkärjessä sijaitseva Taalintehdas (ruots. Dalsbruk) on nykyään noin
1 700 asukkaan taajama, jolla on yli 300-vuotinen perinne
ruukkitoiminnasta. Ruukki perustettiin tänne vuonna 1686 ja se oli toiminnassa
vuoteen 2012 asti. Ruukin perusti ruotsalainen Daniel Faxellin ja hänen
jälkeensä ruukki siirtyi Billnäsin omistajan, Mikael Hisingin haltuun. Kaikkiaan
tehdas on vaihtanut omistajaa yli kaksikymmentä kertaa. Ruukki perustettiin
ihanteelliselle paikalle, sillä läheisestä Skeppsholmenin saarella oli
tarpeeksi syvä ja suojainen luonnon satama rahtialuksille, josta päästiin
sujuvasti purjehdusväylää pitkin aina Ruotsiin asti. Ruukin käyttämä malmi
tuotiin käytännössä Ruotsista, mutta Dahlin kylän ympäristön vesivarat
riittivät energiaksi tehtaalle ja ympäristön puuvarat takasivat puuhiilen teon
raudan sulattamiseksi. Taalintehtaasta tuli itsenäinen osakeyhtiö vuonna 1885.
Parhaimmillaan työntekijämäärä tehtaalla vuonna 1976 oli 1 157 henkeä. Museovirasto
on määritellyt Taalintehtaan historiallisen teollisuusalueen valtakunnallisesti
merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.
Kemiönsaaren
eteläkärjessä on myös 6 000 hehtaaria käsittävä Söderlångvikin kartanon tila,
jonka historian kirjat mainitsevat ensikerran vuonna 1511. Kartanon hankki
omistukseensa vuonna 1927 liikemies, toimittaja, kustantaja, kansanedustaja ja
aikansa suuri mesenaatti Amos Valentin Anderson (s. 3.9.1878 Kemiö ja k.
2.4.1961 Dragsfjärd). Amos Anderson syntyi maalaiskylässä Brokärrissä,
Kemiössä, ja kävi kansakoulun pienessä Vretan kylässä Kemiönsaarella. Amoksen
isä oli maanviljelijä Anders Johan Andersson ja äiti Karolina Sofia Andersson
(o.s. Lindblom), äitiä kutsuttiin myös Alinaksi. Perheen kaikki lapset olivat
poikia; Paulus Gerhard (kuoli jo muutaman kk:n ikäisenä), Aron Wilhelm, Anders
Joel, Amos Valentin ja Abel Johannes. Pojista ainoastaan Aron sai myöhemmin
omia lapsia. Koulun opettajapariskunta Nils Oskar Jansson (s. 9.2.1862 Wretdal
ja k. 20.1.1927) ja Parus Ater, Inge Storm ja Zakarias kirjailijanimimerkeillä
toiminut Adéle Weman (s. 7.10.1844 Valkeala ja k. 10.9.1936 Kemiö) olivat Amos
Andersonille niin tärkeitä henkilöitä, että Anderson turvasi
opettajapariskunnan vanhuuden taloudellisesti loppuelämäksi. Amos oli
Andersonin perheen ainut lapsi; hellä ja hiljainen äiti kuoli vuosisadan
vaihteessa, mutta kiivaan ja kovan isän kanssa Amos ei tullut oikein koskaan
toimeen. Myöhemminkin elämässään Amos Anderson kävi vain harvoin isäänsä
katsomassa.
Vuonna 1898
Amos Anderson aloitti Turun ruotsinkielisessä kauppakoulussa opintonsa ja
valtioneuvos August Ramsayn (s. 15.3.1859 Taalintehdas ja k. 23.7.1943
Taalintehdas) kannustamana jatkoi opintojaan vuosina 1900-1902 ensin
Göttingenissä ja sitten Lontoossa, jossa Anderson opiskeli kansantaloutta ja
vakuutusalaa. Berliinissä Amos Anderson oppi tuntemaan kustantaja August
Scherlin (s. 24.7.1849 Düsseldorf ja k. 18.4.1921 Berlin), jolta hän sai paljon
eväitä elämäänsä varten. Vuonna 1902 Amos Anderson muutti asumaan Helsinkiin.
Alle kolmekymmenvuotiaan Amos Anderson oli perustanut Helsinkiin jo ilmoitus-
ja mainostoimiston sekä alkanut julkaista kahta talouslehteä, Försäkrings
Tidskriftiä ja Mercatoria; Mercatorin päätoimittajana hän toimi itse aina vuoteen
1946 asti.
Vuonna 1909
Anderson perusti Mercantorin kirjapainon. Vuonna 1913 Amos Anderson rakennutti
Helsinkiin osoitteeseen Yrjönkatu 27 viisikerroksisen kivitalo, jonka ylimmässä
kerroksessa hän itse asui; talon suunnitteli arkkitehti Wäinö Gustaf Palmqvist
(s. 16.1.1882 Kalajoki ja k. 14.6.1964 Helsinki), joka on suunnitellut myös mm.
Hufvudstadsbladetin talon Helsingin Mannerheimintiellä. Vähitellen Amos
Anderson hankki omistukseensa koko Forumin liikekorttelin talonsa
läheisyydestä. Maamme suurimman ruotsinkielisen päivälehden,
Hufvudstadsbladetin, sekä iltapäivälehti Svenska Pressenin Anderson osti vuonna
1921. Jo vuonna 1916 hän oli ostanut maamme suurimman litografisen painon,
Tilgmannin kirjapainon, osake-enemmistön. Politiikkaan Anderson uppoutui
ruotsalaisen kansanpuolueen edustajana vuonna 1922; ruotsalaisen kansapuolueen
eduskuntaryhmään hän lukeutui 05.09.1922 - 01.09.1927 ja toimi presidentin
valitsijamiehenä vuosina 1937, 1940 ja 1943. Eduskuntatyön jätettyään hän toimi
Hufvudstadsbladetin päätoimittajana vuoteen 1936 ja lehden hallituksen
puheenjohtajana aina kuolemaansa 1961 asti. 1920- ja 1930-luvuilla Amos
Anderson järjesti Yrjönkadun kodissaan näyttäviä vastaanottoja, jossa
viihtyivät mm. tulevat presidenttimme Juho Kusti Paasikivi, Mannerheim ja Risto
Ryti.
Vuonna 1924
Anderson osti omistukseensa arkkitehtien Sigurd Frosteruksen ja Gustaf
Strengellin suunnitteleman tukkukauppias Nissenin käyttöön vuonna 1904 valmistuneen
jugendhuvilan Helsingin Meilahdesta meren rannalta, Tamminiemen. Anderson
teetti ensin huvilassa remontin, mutta tunsi talossa olonsa yksinäiseksi eikä
viihtynyt 450 neliömetrin huvilassaan. Anderson antoi Tamminiemen ensin
vuokralle, mutta vuonna 1939 presidentti Kyösti Kallio houkutteli Amos
Andersonin lahjoittamaan Tamminiemen valtiolle presidenttien vapaa-ajan
asunnoksi. Sillä ehdolla, että Helsingin kaupunki jatkoi vuonna 1942
umpeutunutta tontin vuokrasopimusta, Amos Anderson lahjoitti Tamminiemen
valtiolle vuonna 1940. Hän sitoutui myös kustantamaan huvilan peruskorjauksen,
mutta presidentti Kallio ei ennättänyt itse asua Tamminiemessä. Viides
presidenttimme Risto Heikki Ryti (s. 3.2.1889 Huittinen ja k. 25.10.1956
Helsinki) ja Rytin seuraajana sotamarsalkka ja kuuden presidenttimme Gustaf
Mannerheim (s. 4.6.1867 Askainen ja k. 27.1.1951 Lausanne) sekä tietysti varsinkin
presidentti Urho Kaleva Kekkonen (s. 3.9.1900 Pielavesi ja k. 31.8.1986
Helsinki) ovat asuneet Tamminiemessä. Presidentti Juho Kusti Paasikivi (vuoteen
1887 Johan Gustaf Hellstén, s. 27.11.1870 Koski Hl [syntymäkotikunta Tampere]
ja k. 14.12.1956 Helsinki), Suomen seitsemäs presidentti, viihtyi enemmän
presidentinlinnassa ja luovutti Tamminiemen – huvilan lahjakirjan vastaisesti
ja Amos Andersonin mielipahaksi – puolisonsa Alli Paasikiven sukulaisten
käyttöön.
Amos Anderson
ei lopulta viihtynyt Helsingin ilmapiirissä, mutta jo opiskeluajoiltaan asti
hän oli aina viihtynyt Turussa. Jo Kemiössä nuorena ollessaan Anderson oli
ihastunut keskiaikaan ja varsinkin kirkkomusiikkiin. Hänet tiedettiin hyvin musikaaliseksi
ja kotiinsa Yrjönkatu 27 hän asennutti kappeliin urkuposetiivin, jolla
mielellään soitti. Musiikin jälkeen seuraavaksi rakkaimmat harrastukset
kohdistuivat teatteriin ja kuvataiteisiin. Vuonna 1921 Anderson julkaisi
teoksen Suomen keskiaikaisesta kirkkoarkkitehtuurista. Samoin hän julkaisi
teoksen Bysantin ja Rooman taistelusta Suomessa sekä kirjoitti ruotsalaisesta
teologiasta ja Nathan Söderblomista, Nobelin rauhanpalkinnon saajasta.
Uskonnollinen
Amos Anderson tuki avokätisesti kirkkorakennusten restaurointia; mm. Kemiön
kirkon muutostöitä ja hautausmaasuunnitelmaa Anderson vei eteenpäin yhdessä
arkkitehti Armas Eliel Lindgrenin (s. 28.11.1874 Hämeenlinna ja k. 3.10.1929
Kööpenhamina) kanssa. Vuonna 1940 Amos Anderson perusti Föreningen Konstsamfundetin,
säätiön, jolle määräsi testamentissaan siirrettäväksi käytännöllisesti katsoen
koko omaisuutensa; säätiön tehtävä oli muuttaa hänen kuolemansa jälkeen hänen
molemmat kotinsa museoiksi, kuten tapahtuikin. Lopettaessaan vuonna 1945
yhtiönsä aktiivisen johtamisen, mm. Hufvudstadsbladetin osakkeet siirrettiin
hänen perustamalleen taidesäätiölle. Säätiön päätarkoitus on julkaista
Hufvudstadsbladetia sekä tukea tieteitä ja taiteita. Säätiö omistaa monia
kiinteistöjä, kuten mm. kiinteistöyhtiö Forum Henricin, Tolvsnäsin ja Nordanån
Kemiössä ja Söderlångvikin Dragsfjärdissä.
Anderson oli
perustamassa ja rahoittamassa Suomen Rooman-instituuttia Villa Lantea; vuonna
1531 valmistunut renessassihuvila saatiin ostettua Suomen valtiolle vuonna 1950
Amos Anderson lahjoituksen turvin. Anderson perusti Suomen Rooman-instituutin
säätiön Helsingissä jo 4.11.1938, kun oli saanut tietää Suomen Vatikaanin
asiainhoitajalta Göran Steniukselta kenraali Demetrio Helbigin luopuvan
omistamastaan Villa Lantesta hyvin edullisin ehdoin. Keväällä 1950 Amos
Anderson ja säätiön sihteeri Torsten Steinby matkasivat Roomaan ja Villa Lante
ostettiin Suomen valtiolle 23.4.1950 Amos Andersonin lahjoituksen turvin.
Renessassihuvilaa alettiin välittömästi myös korjata instituutin käyttöä
varten. Helsingin Taidehallin rakentamista 1920-luvun lopulla Amos Anderson
tuki merkittävästi sekä rahoitti kokonaan Helsingin Ruotsalaisen teatterin
korjaustyöt 1930-luvulla.
Ruotsalaiseen
teatteriin Anderson myös ohjasi kirjoittamansa näytelmän Vallis gratiae, joka
sai menestystä sekä Tukholman että Wienin näyttämöillä. Myöhemmin hän ohjasi
vielä Den stora värlsteaternin Tukholman Dramatenille ja Kööpenhaminan
Kuninkaalliselle teatterille. Hän toimi myös Svenska Teaternin säätiön
hallintoneuvoston jäsenenä ja tuki merkittävästi pääkaupungin ruotsinkielistä
päänäyttämöä taloudellisesti. Anderson oli Nya Teaterhuset Ab:n johtokunnan
puheenjohtaja ja Svenska Teaterföreningen i Finlandin kunniapuheenjohtaja sekä
Finlands svenska skådespelarförbundin kunniajäsen. Amos Anderson sai
vuorineuvoksen arvonimen vuonna 1945. Åbo Akademi sai Andersonilta vahvaa
rahallista tukea ja Anderson vihittiin vuonna 1948 tämän yliopiston
kunniatohtoriksi. Synnyinseudulleen Amos Anderson ojensi kätensä perustamalla
naisille tarkoitetun lepokodin Labbnäsiin.
1860-luvulla
rakennettu Söderlångvikin kartanon päärakennus oli Amos Andersonin ostaessa sen
yksikerroksinen, punainen hirsirakennus, jossa oli tuolloin vain kuusi huonetta
ja veranta meren suuntaan. Dragsfjärdistä ostamalla huvilalla Anderson toteutti
pitkäaikaisen unelmansa; hän sommitteli talosta arkkitehti Wäinö Gustaf
Palmqvistin kanssa tarpeisiinsa sopivan. Kartanon päärakennukseen tuli toinen
kerros vuosina 1934-1935 ja talon julkisivu rapattiin valkoiseksi. Kummallekin
puolelle taloa rakennettiin pari vuotta myöhemmin yksikerroksiset rapatut
siipirakennukset, joiden katot toimivat terasseina. Nyt huvilassa oli jo
toistakymmentä huonetta ja asuinneliöitä 560. Talon pituus oli 47 metriä ja
talosta avautui upea näkymä suoraan merelle. Naantalin Kultarannankin puutarhan
suunnitellut puutarha-arkkitehti Svante Paul Olsson (s. 11.9.1890 Helsinki ja
k. 24.10.1973 Kalifornia, Yhdysvallat) suunnitteli kartanon puiston
suihkulähteineen. Suurin osa 6 000 hehtaaria käsittävästä tontista on
metsää, mutta 21 hehtaarin alueelle Anderson istutti 12 000 omenapuuta.
Metsä suojeli lapsesta asti arkaa ja pelokasta sekä taikauskoista Amos
Andersonia.
Amos Anderson
pysytteli koko elämänsä poikamiehenä menemättä naimisiin. Naisia hänellä
kuitenkin oli; mm. 1930-luvun lopulla Anderson tapasi Tukholmassa Mona
Mårtensonin (Monica Ingeborg Elisabeth Mårtenson s. 4.5.1902 ja k. 8.7.1956), filminäyttelijättären,
joka majoittui vakituisesti Söderlångvikiin usean vuoden ajaksi. Kuusi vuotta
ennen kuolemaansa Anderson toi Söderlångvikiin oopperalaulajatar, sopraano ja
säveltäjä Erik Valdemar Bergmanin (s. 24.11.1911 Uusikaarlepyy ja k. 24.4.2006
Helsinki) ensimmäinen puoliso Sylvelin Långholmin (s. 26.6.1916 Helsinki ja k.
13.8.1994 Dragsfjärd), joka päivysti Andersonin kuollessa hänen vuoteensa
äärellä. Kerrotaan Amos Andersonin joskus ihmetelleen keittäjälleen, mikä
hänessä oikein vetosi naisiin. Tämä tokaisi isännälleen: ”Pengarna, doktorn,
pengarna!”
Yrjönkadun
kodistaan Amos Anderson lähti autonkuljettajansa kanssa mielellään lepäämään ja
lukemaan Söderlångvikin kartanoonsa Kemiönsaarelle; täällä Kemiössä hän vietti
kaikkein onnellisinta aikaansa, usein yksin. Kovin pitkiä aikoja hän ei
malttanut olla omassa seurassaan ja usein kartanossa nähtiin kuuluisia
vieraita; siellä kestitettiin myös juhlissa Andersonin vieraat. Yksin ollessaan
kartanollaan Amos Anderson vietti hyvin vaatimatonta ja säännöllistä elämää.
Aamu alkoi klo kahdeksan aamuvoimistelulla ja kirjastossa nautitulla
aamiaisella. Tämän jälkeen Anderson saattoi vetäytyä omiin oloihinsa – ehkä
vielä yöasussa – lukemaan päivän lehtiä ja hoitamaan työasioita puhelimitse.
Lounas oli vuorossa klo kolmetoista ja iltapäivän kahvihetki klo kuusitoista.
Kahvin jälkeen Anderson teki mielellään kävelylenkin tiluksillaan. Kello
kaksikymmentä tarjoiltiin päivällinen ja sen jälkeen Anderson saattoi nauttia
vielä kirjastossa kahvin ja konjakin. Ihmisenä Amos Andersonia kuvailtiin
liikeasioissa tiukaksi ja kovaksi, mutta vierailleen aina ystävälliseksi ja
vieraanvaraiseksi; ystävilleenkin hän saattoi jäädä hieman etäiseksi ihmiseksi.
Vieraskirjan
mukaan Söderlångvikin kartanossa vierailivat poliitikkojen lisäksi usein mm.
Ruotsalaisen teatterin johtaja ja Andersonin hyvä ystävä Nicken Rönngren (James
Nikolai Rönngren s. 2.11.1880 Maarianhamina ja k. 26.4.1956 Helsinki),
vuorineuvos Hans von Rettig, musiikkiprofessori Otto Andersson, kirjailija Anni
Blomqvist. Viimeisinä vieraina Andersonin eläessä vieraskirjaan kirjoittivat
nimensä puhemies ja valtioneuvos Karl-August Fagerholm (s. 31.12.1901 Siuntio
ja k. 22.5.1984 Helsinki) puolisoineen. Amos Anderson kuoli keuhkokuumeeseen
pääsiäispäivänä 2.4.1961. Siunaustilaisuus suoritettiin Helsingin Vanhassa
kirkossa presidentti Urho Kekkosen läsnä ollessa. Amos Anderson haudattiin
toiveidensa mukaisesti Kemiön kirkon hautausmaalle.