Herbie Hancock bändeineen Porin Jazzissa perjantaina 14.7.2017.

Seitsemän vuoden iässä pianonsoiton aloittanut Herbert Jeffrey "Herbie" Hancock syntyi 12.4.1940 Chicagossa (Illinois) Wayman Edward Hancockin ja Winnie Belle (Griffin) poikana. Poika sai nimensä 24.9.1913 syntyneen näyttelijä ja laulaja-lauluntekijä Berb Jeffriesin (Umberto Alexander Valentino, k. 25.5.2014) mukaan. Herbie Hancockin opinahjona toimi vuonna 1863 perustettu Hyde Park Academy Chicagossa - samasta koulusta valmistui vuonna 1944 mm. muusikko-laulaja Melvin "Mel" Howard  Tormé (s. 13.9.1925 ja k. 5.6.1999).

Herbie Hancock aloitti piano-opintonsa perinteisesti taidemusiikin parissa ja soitti jo 11-vuotiana Chicagon Symphony Orchestran kanssa Mozartin Pianokonserttoa no 26 D-duurissa, K 537. Hän päätyi kuitenkin jazz-musiikin pariin; teini-iässä hänellä ei ollut jazz-musiikin puolella opettajia, mutta hän omatoimisesti kehitti korvaansa ja kirjoitti kuulemansa mukaan ylös asioita. Siinä elämänvaiheessa Herbie Hancock tutki mm. Clare Fischerin, Maurice Ravelin, Bill Evansin ja Gil Evansin tekemää musiikkia. Vuonna 1960 Herbie Hancock kuuli Chris Andersonin (s. 26.2.1926 ja k. 4.2.2008) soittoa kerran ja ihastui siihen niin, että pyysi päästä hänen oppilaakseen. Erityisesti Herbie Hancock ihaili Andersonin harmoniatajua.

Miles Davisin hauta (Woodlawn Cemetery).

Varhaisimmat jazzpuolen soittotyöt Herbie Handcock teki Donald Byrdin ja Coleman Hawkinsin kanssa. Jonkun aikaa Herbie Hancock sai ohjausta sävellystyöhön Manhattan School of Musicissa Vittorio Gianninilta (s. 19.10.1903 Philadelphia ja k. 28.11.1966 New York). Herbie Hancockin kyvyt huomattiin jo sangen varhain ja hän pääsi tekemään jo ensimmäisen soololevynsä hyvin pian; Takin' Off vuonna 1962 Blue Note Recordsille. Tony Williams esitteli Herbie Hancockin aikoinaan Miles Davisille (s. 26.5.1926 ja k. 28.9.1991) ja pian Herbie Hancock soitti tämän trumpetistin bändissä pianoa.

Herbie Hancockin 42. albumi oli Gersgwin's World.

 20.10.1998 julkaistiin Herbie Hancockin 42. albumi nimeltään Gershwin's World. Albumin musiikki koostuu George ja Ira Gershwinin teoksista ja albumilla voi Herbie Hancockin lisäksi kuulla mm. Joni Mitchelliä, Chick Coreaa, Stevie Wonderia, Wayne Shorteria sekä Orpheus Chamber Orchestraa. Levyn kappaleiden joukosta löytyvät sellaiset teokset, kuten esim. Summertime, Embraceable You, Lullaby, The Man I Love, St. Louis Blues, It Ain't Necessarily So, Cotton Tail, My Man's Gone Now ja Concerto For Piano And Orchestra In G, 2nd Movement. Kannattaa tutustua tähänkin levytykseen.

Bändiharjoitukset Wienissä keskiviikkona 12.7.2017.

77-vuotias Herbie Hancock kulkee kiertueella vielä häkellyttävään tahtiin. Wienistä hän saapui yhtyeineen Kööpenhaminaan ja heti seuraavana päivänä, 14.07.2017 Pori Jazziin esiintymään Kirjurinluodolle. Porista hän kiirehti seuraavaksi päiväksi Nizzaan esiintymään. Edellisen kerran Herbie Hancock oli käynyt Porissa esiintymässä viisitoista vuotta sitten ja tämänkertainen esiintyminen oli Porissa jo kuitenkin kymmenes Herbie Hancockille. Euroopan kiertue jatkuu vielä hyvän aikaa ja sen jälkeen kiertue jatkuu Amerikan mantereella. Luvassa on kuulemma pian myös uutta levyä, jonka materiaalia oli mahdollista kuulla myös Kirjurinluodolla, Porin Jazzeilla.

Pianisti Herbie Hancock.

Herbie Hancockin nykyinen kvintetti on vahva yhdistelmä uutta ja vanhaa soittajamaailmaa. Kvintetissä Hancockin lisäksi soittavat Vinnie Colaiuta (rummut), James Genus (basso), beniniläislähtöinen Lionel Louke (kitara) ja hiphop-tuottaja sekä multi-instrumentalisti Terrace Martin (koskettimet ja saxofoni). Konsertin ohjelmisto koostui sekoituksesta uutta ja vanhaa; vanhoista bravuureista yleisölle tarjottiin mm. Cantaloupe Island ja Actual Proof.

Gustaf Rudolf Idman.

Hatanpään kartanon tilanomistaja Karl Gustaf Idmanin ja hänen puolisonsa Beata Sofia Gustavan poika Gustaf Rudolf Idman syntyi Hatanpäällä 26.9.1857 (k. 26.5.1927 Helsinki). Gustaf Rudolf suoriutui ylioppilaaksi vuonna 1876 Hämeenlinnan lukiosta ja aloitti samana vuonna opiskelun Helsingin keisarillisessa Aleksanterin yliopiston Hämäläisessä osakunnassa. Yhdessä hänen kanssaan aloittivat samassa yliopistossa hänen vuotta vanhempi ja vuoden nuorempi veljensä opiskelunsa; veljessarjan nuorimmainen, Karl Gustaf Johan eli Gösta (a. 1865) aloitti samana syksynä opiskelun Helsinfors Normallyceumissa. Göstasta kehkeytyi myös lääkäri, joka erikoistui hammaslääketieteeseen toimien Helsingin yliopistossa dosenttina ja hammaskirurgian opettajana.

Samaan aikaan poikien opiskelun Helsingissä alkaessa myytiin Hatanpään kartanon itäpuolen ranta-alueet Tampereen kaupungille 800 000 markalla. Helsingissä oli myös Idman sukua näyttävästi edustettuna, kun esim. isän puolelta tehtailija , valtiopäiväedustaja Fredrik Idestam, vaikutti siellä. Fredrik Idestam oli mm. Nokia Oy:n (paperitehdas, puuhiomo ja Suomen ensimmäinen sulfiittiselluloosatehdas) sekä Tampereen kattohuopatehtaan (myöhemmin TAKO Oy:n) perustaja. Poikien äidin puolelta äidin siskon oli naimisissa Suomen Pankin pääjohtajan, senaattori Viktor von Haartmanin kanssa ja toisen tädin puoliso oli Suomen Kaartin komentaja, kenraalimajuri Viktor Sundman. Sekä Idman veljekset että sisarukset - jotka myös opiskelivat Helsingissä - asustivat perheen kaupunkiasuntoa, jonka ylläpidosta vastasi Sassa-täti eli Alexandra Holmberg.

Olga Elisabet Gustafsson.

Hatanpään kartanon tilanomistaja Karl Gustaf Idman kuoli 1880 ja samana suvena vietettiin Gustaf Rudolf Idmanin sisaren, Berthan ja kaupunginlääkäri Axel Hårdin häitä. Näissä häissä Gustaf Rudolf tapasi Helsingissä ja Mikkelissä saksaa ja ranskankieltä opettavan tulevan puolisonsa, Olga Elisabet Gustafssonin. Jo varhain lukioikäisenä Gustaf Rudolf Idman oli innostunut kielikysymyksestä, vaikka kodissa puhuttiin vain ruotsinkieltä. Yliopistoaikanaan hän veljeili mielellään suomenkielisten seurassa, katkaisematta toisaalta välejään ruotsinkielisten kanssa. Gustaf Rudolf Idman onnistui toiminnallaan murtamaan raja-aitoja ja edistämään suomenkielen asemaa ruotsin- ja suomenkielisten lääkäreiden kesken. Idman oli mukana perustamassa suomenkielistä Lääkäriseura Duodecimia. Vuonna 1907 hän toimi sekä Finska Läkaresällskapetin puheenjohtajana että Duodecimin varapuheenjohtajana, kunnes seuraavana vuonna kohosi Duodecimin puheenjohtajaksi. 28.2.1910 perustettiin kaksikielinen Suomen Lääkäriliitto ja perustamiskokouksen puheenjohtajana toimi Gustaf Rudolf Idman. Samoin hänet valittiin Tampereella Suomalaisen Klubin perustamiskokouksessa vuonna 1891 ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Hän oli myös perustamassa Suomalais-Ugrilaista seuraa.

Vuonna 1882 oli Gustaf Rudolf Idmanin filosofian maisterinpromootio Helsingissä ja Olga Gustafsson oli hänen seppeleensitojana tilaisuudessa. Pariskunnan häitä vietettiin Heinolassa vuonna 1885 Olgan vanhempien, sahanhoitaja Abraham Gustafssonin ja Anna Maria Hårdhin luona. Pari teki häämatkan Keski-Eurooppaan ja asettui sen jälkeen Tampereelle asumaan. Heidän lapsiaan olivat suurlähettiläs ja ministeri Gustaf Idman ja filosofian tohtori pääkonsuli, kirjallisuuden tutkija ja suomentaja Niilo Idman. Gustaf Rudolf Idman valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1881 ja lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1884. Tampereella hän avasi kaupungin ensimmäisen yksityisen lääkärinvastanoton vuonna 1885. Toimensa ohella hän samanaikaisesti toimi myös rautatielääkärinä ja toisena eli apulaiskaupunginlääkärinä. Hänet lopulta nimitettiin vuonna 1887 vakituiseksi ensimmäiseksi kaupunginlääkäriksi sekä Finlaysonin tehtaan lääkäriksi. Vielä lisäksi hän toimi lääkärinä Tampellan ja Nokia Oy:n tehtailla.

Lääkintäneuvos Gustaf Rudolf Idman istumassa. Takana vasemmalta lapset Karl Gustaf, Anna Maria ja Nils Idman.

7.5.1898 Tampereella Engströmin kahvilassa kokoontui kaupungin kymmenestä lääkäristä kaikkiaan kahdeksan lääkäriä perustamaan omaa yhdistystä. Kahvila sijaitsi Kauppakadun ja Läntisen kadun eli nykyisen Näsilinnankadun kulmauksessa puutalossa, jossa vielä myöhemmin sijaitsi Tuotannon myymälä. Paikalliset lääkärit kokoontuivat aamupäivisin kyseisessä kahvilassa toisiaan tapaamaan ja juttelemaan, mutta ennen kaikkea kirjoittamaan vekseleitä toisilleen. Vekseleitä kirjoitettiin, koska monet kollegat olivat ostaneet osakkeita samana vuotena perustetusta Tampereen Osakepankista. Yhdistystä perustamassa olivat lääkärit: Eino Rafael Ahlman, Yleisen sairaalan lääkäri Gustaf Albert Backman, toinen kaupunginlääkäri Ernst Ewald Bergroth, Pellavatehtaan lääkäri Nils Gustaf Durchman, Tampereen aluelääkäri Ernst Gustaf Vilhelm af Hällström, ensimmäinen kaupunginlääkäri Gustaf Rudolf Idman, Nokian tehtaan lääkäri Karl Gustaf Johan Idman sekä Köyhäinhoidon ja kulkutautisairaalan lääkäri Oskar Henrik Nyman.

Perustettu yhdistys päätti toistaiseksi toimia ilman sääntöjä, sillä kokouksessa oli nähtävänä ruotsinkielisen Åbo Läkareföreningin säännöt - näitä sääntöjä pidettiin perustetun yhdistyksen sääntöjen mallina - eivät näet sisältäneet kuin yhden varsinaisen pykälän; yhdistys valitsee keskuudestaan vain rahastonhoitajan. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Gustaf Albert Backman ja varapuheenjohtajaksi Gustaf Rudolf Idman sekä sihteeriksi Eino Rafael Ahlman. Keisarillinen senaatti lopulta vahvisti 7.8.1901 Tampereen Lääkäriseuran ensimmäiset säännöt seuraavalla evästyksellä: "Keisarillinen Senaatti on itsellensä esittelyttänyt tämän alamaisen hakemuksen siihen kuuluvine asiakirjoineen ja näkee hyväksi sekä sallia puheenalaisen yhdistyksen perustamisen, että myöskin sille hyväksyä ja noudatettavaksi vahvistaa seuraavat säännöt." Yhdistyksen varsinainen toiminta alkoi 11.6.1898 Bauerin kahvilassa, jossa kokoontui 21 lääkäriä kuukausikokoontumiseen ensimmäistä kertaa. Kokouspäiväksi vakiintui pitkäksi aikaa kuukauden ensimmäinen lauantai.

Idmanin toimiessa lääkärinä Tampereella kasvoi ja kehittyi kaupunkimme monin tavoin. Elinkeinovapauslaki vuonna 1880 antoi pohjaa kasvulle kaupungissamme. Kun Idman aloitti kaupunginlääkärinämme oli väkiluku Tampereella n. 13 000. Vuonna 1890 väkeä oli jo 20 000 henkeä ja vuonna 1900 kaupunkilaisia oli jo yli 36 000 henkeä. Idmanin poistuessa kaupungistamme vuonna 1906 oli väkeä jo 42 000 henkeä. Varsinkin työväestö katsottiin 1800-luvun lopussa varsin yleisesti terveys- ja hygieniakeskusteluissa alttiiksi taudeille. Kulkutaudeista pelätyimpiä olivat lavantauti ja kolera, vaikka enemmän väkeä kuoli tuhkarokkoon, tulorokkoon ja hinkuyskään.

Amurin kaupunginosaa Tampereella.

Haisevat lammikot ja vetinen maaperä tulkittiin otollisiksi kulkutautien levittäjiksi. Terveydenhuoltolautakunta oli erityiseksi silmätikuksi ottanut Amurin kaupunginosan, kulkutautien pesäkkeen. Amurin suoperäistä maaperää pidettiin Kyttälää huonompana kulkutautien kannalta. Kaupunki päätti kivetä katuja ja viemäröidä keskusta-alueensa. Valitettavasti kuitenkin osa viemäreistä sijoitettiin liian korkealle pihoihin nähden ja viemärit eivät näin toimineet tarkoitetulla tavalla. Amurin viemäri saatiin toimivaksi vasta 12 vuotta keskustan viemäriä myöhemmin, vuonna 1892. Vuonna 1895 vihdoin katukiveykset ylettyivät jo työläiskortteleihinkin asti.

Suurena ongelmana kaupungissa koettiin tuolloin myös ihmisten ja eläinten ulosteet, sillä kaupungissa oli myös merkittävästi eläimiä. Käymälöiden rakentamista ja jätteiden tyhjennystä ei millään tavalla valvottu. Vuonna 1885 perustettiin Tampereelle terveyspoliisi yleistä puhtautta valvomaan. Nyt määrättiin käymälät kaupungissa tyhjennettäviksi kesäkuun alkuun mennessä ja talojenomistajat joutuivat vastuuseen pihojensa ja katuosuuksiensa puhtaudesta. Edelleen kosteat ja ahtaat asunnot olivat terveysriski viranomaisten mielestä ja kaupunginlääkäri Idmanin mielestä Tampereen työväen asuinolot olivat 1880-luvulla maamme huonoimmat. Kaupunginlääkäri Idman keskittyi erityisesti Kyttälän hökkelikylään, jonka saneerausta hänen johdollaan alettiin toteuttaa vuonna 1890. Noin kaksituhatta ihmistä häädettiin kodeistaan, jotta terveysolosuhteet saataisiin paremmiksi. Vielä 1900-luvun alussa kaupungissamme elettiin kuitenkin hyvin ahtaasti.

Gustaf Rudolf Idman oli monin tavoin kohentamassa Tampereen terveysolosuhteita. Hänen kaudellaan valmistuivat viemäri- ja vesijohtolaitokset sekä alkoi elintarvikkeiden tarkastus. Gustaf Rudolf Idman laati tori- ja satamakauppaa varten omat säännöt ja Koukkuniemen ensimmäinen vaivaistalo valmistui tukkukauppias Ahlgrenin testamenttilahjoituksen turvin vuonna 1886. Koulukadulle valmistui pysyvä kulkutautisairaala ja uusi kunnallinen mielisairaala. Ensimmäinen lapsenpäästölaitos Tampereella aloitti toimintansa vuonna 1892. Poliitikkona Idman sai Tampereella kaupunginvaltuuston ja terveyslautakunnan puheenjohtajuuden hoitoonsa. Hän toimi myös muissakin lautakunnissa, kuten sosiaalilautakunnassa jäsenenä. Vuosina 1894-1906 hän edusti Suomalaista puoluetta valtiopäivillä. Valtiopäivillä hän lukeutui useisiin eri valiokuntiin ja vuosina 1905-1906 hän oli porvarissäädyn varapuheenjohtaja. Gustaf Rudolf Idmanin perhe muutti Tampereelta Helsinkiin vuonna 1907 ja Idman alitti siellä virkansa vakituisena lääkintäneuvoksena.

Helsingissä Gustaf Rudolf Idmanilla oli aikaa perheelleen enemmän. Pian hänet saatiin kuitenkin mukaan kunnallispolitiikkaan; hän oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen, terveydenhoitolautakunnan jäsen sekä jäsenenä useissa eri valtionkomiteoissa. Varallisuutensa vuoksi hän pääsi myös moniin johtokuntiin, kuten Pohjoismaiden Yhdyspankin hallintoneuvoston jäseneksi. Gustaf Rudolf Idman tiedettiin veljineen varsin innokkaaksi kalamieheksi, mutta nuoruudessaan hän viihtyi myös Hatanpään metsissä ja puistoissa. Hän oli aikoinaan perustamassa Suomen Urheilukalastajaliittoa. Innostusta riitti hänellä myös luonnontieteisiin ja varsinkin kasvien keräilijänä hän tuli tunnetuksi; vuonna 1878 hänen 3672 kasviarkkia käsittävä kasvikokoelma siirrettiin Tampereen Yhteiskoulusta osaksi Tampereen luonnontieteellisen museon kokoelmaa. Idman oli Tampereen luonnontieteellisen yhdistyksen perustajajäseniä ja hän oli eläkepäivinäänkin tuttu näky Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa. Vaikka Gustaf Rudolf Idman oli kiireinen mies toimissaan, kuvasivat hänen potilaansa häntä hyväsydämiseksi ja rauhalliseksi ihmiseksi. Paikka, jossa hän lepuutti hermojaan oli Teiskolan tilan maille Näsijärven rannalle rakennettu huvila, Annila, jossa Idmanin perhe vietti kesiään. Gustaf Rudolf Idman kuoli Helsingissä 26.5.1927.

Hatanpään kartanon päärakennus valmistui vuonna 1885.

Hatanpään kartanon perheelleen ostaneen Nils Johanin ja Elisabetin lapsista - lapsia oli kaikkiaan yksitoista, joista kaksi kuoli jo lapsena - Karl Gustaf Idman (s. 26.6.1817 Kuru ja k. 23.6.1880 Messukylä) suoritti opintonsa Helsingissä, jossa promovoitui filosofian maisteriksi vuonna 1840. Karl Gustaf valmistui tuomariksi vuonna 1843 toimien sen jälkeen auskultanttina Turun hovioikeudessa. Senaatin valtiovaraintoimikunnan kamarikirjurina Karl Gustaf Idman toimi myöhemmin, mutta luopui - kuten aikanaan isänsäkin - hyvin alkaneesta virkamiesurastaan palaten takaisin Hatanpään kartanoon isäänsä auttamaan. Kartanossa työtä piisasi, sillä kartanon maat sijaitsivat viiden pitäjän alueella. Isänsä Nils Johan Idmanin kuoltua Karl Gustaf Idman lunasti kartanon perikunnalta. Vuonna 1854 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsen Karl Gustaf avioitui vapaaherratar Beata Sofia Gustava Mellinin (s. 4.11.1827 Kalvola ja k. 10.4.1900 Messukylä) kanssa. Karlin Gustafin vaimo Beata Sofia oli vapaaherra Bernt Gustaf Mellinin ja Frederika Gustava Liljebrunin tytär; Beata Sofiaa aikalaiset kuvasivat matemaattisesti ja musikaalisesti lahjakkaaksi ihmiseksi. Kartanossa häntä avusti lapsille erittäin läheinen Alexandra Holmberg (Sassa-täti), sillä suuren kartanon emännöinti lukuisine vieraiden kestityksineen kävi Beata Sofian voimien päälle. Kovin käytännönläheiseksi häntä ei varmaan voinut sanoa, mutta vanhemmalla iälläkin hän pukeutui aina tyylikkäästi.

Vanhin Karl Gustafin ja Beata Sofian pojista, Aleksander Idman (s. 28.3.1856 ja k. 16.11.1879) syntyi samoihin aikoihin, kun Venäjän keisari Aleksanteri II vieraili Tampereella ja keisari lupautui iloisen perhetapahtumasta kuultuaan poikalapsen kummiksi. Toiseksi vanhin Karl Gustafin ja Beata Sofian pojista oli Gustaf Rudolf Idman, joka muistetaan merkittävästä urastaan tamperelaisena lääkärinä ja kunnallisen terveydenhuollon kehittäjänä.

Karl Gustaf Idmanin veli Nils Johan Wilhelm Idman oli pioneeri Tampereella kunnallisessa terveydenhuollossa toimiessaan lääkärinä. Vuodesta 1848 Nils Johan Wilhelm Idman nimitettiin kaikkien aikojen ensimmäiseksi Tampereen kaupunginlääkäriksi. Tässä virassa häntä seurasi myöhemmin hänen veljenpoikansa Gustaf Rudolf Idman.  

Gustaf Rudolf Idman.

Museovirasto on määritellyt Hatanpään kartanon valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Keskiajalta asti kartanon alue tunnettiin kolmen talon muodostamaksi Hatanpään kyläksi, joista yksi talo autioitui 1600-luvulle tultaessa. Talonpoikaisomistus päättyi Hatanpäässä 1600-luvulla, kun talot yhdistettiin ratsutilaksi ja Tauskon tilasta sen augmentti eli aputila. Tilan ensimmäinen omistaja oli vapaaherra, maaherra, Turun hovioikeuden presidentti ja valtaneuvos Ernst Johan Creutz (s. 20.5.1619 ja k. 24.2.1684 Turku). Ernst Johan Creutz vanhempi oli vuosina 1652-1666 Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra sekä vuonna 1666 hetken Turun ja Porin läänin maaherra Erik von der Linden kuoltua. Vuonna 1667 hän siirtyi Ruotsiin Västmanlandiin ja hänet nimitettiin valtaneuvokseksi ja Turun hovioikeuden presidentiksi vuonna 1674. Creutz ajoi reduktiota sekä puolusti Suomen etuja.

Vapaaherra Creutzin kuoltua vuonna 1684 tilan maat peri hänen tyttärensä, joka oli aviossa ratsumestari Israel Ruthenhjelmin kanssa. Ratsumestarin hallinnassa tilat jälleen yhdistettiin ja tätä kohtaa historiassa voidaan pitää Hatanpään kartanon alkuhetkenä. Vuosina 1758-1778 Hatanpään kartanoa hallitsi vapaaherra ja upseeri sekä valtiopäivämies Hans Henrik Boije (1716-1781). Hans Boije osallistui hattujen sotaan vuosina 1741-1742 ja oli vuodesta 1761 Uudenmaan läänin maaherra sekä vuodesta 1772 valtiokonttorin presidentti. Boijen omistuksessa kartano sai puisen yksikerroksisen päärakennuksen. Hans Boije oli muutenkin merkittävä maanomistaja aikoinaan; hän hankki itselleen useita ratsutiloja, kuten Partolan, Holvastin, Tuomaalan sekä Sarvannan Messukylästä ja Teiskolan kartanon. Tammerkosken länsipuolelta hän hankki vielä Tammerkosken kartanon. Boije perusti Otavalan kehruukoulun vuonna 1753 Iidesjärven länsipuolelle Viinikanojan varrelle, likelle nykyistä Tampereen yliopistoa.

Jonkun aikaa oli jo suunniteltu kaupungin perustamista Tammerkosken varteen, mutta hanke alkoi edetä vauhdilla, kun kuningas Kustaa III pääsi valtaan. Suomelle oli laadittu uudistamisohjelma, jonka tärkeimpänä tarkoituksena oli uusien kaupunkien perustaminen. Kuningas Kustaa III vieraili kesäkuussa 1775 Tammerkoskella ilmeisesti vapaaherra Boijen kutsumana ja yöpyi hänen kartanossaan Hatanpäällä. Tosiasiassa kaupunkimme perustaminen oli ratkennut jo ennen tätä vierailua ja virallisen perustamiskirjan kuningas Kustaa III allekirjoitti neljä vuotta myöhemmin 1.10.1779 Gripsholmin linnassa. Tampereen kaupunki perustettiin Tammerkosken kartanon alueille, jotka vapaaherra Hans Boije myi kruunulle. Muistona kuningas Kustaa III:n vierailusta Hatanpään kartanossa ovat vieläkin siitä kertovat kuninkaan kuja ja muistomerkiksi laitettu luonnonkivi, ns. vapaamuurarihauta, sillä sekä kuningas että vapaaherra Boije olivat vapaamuurareita. 1700-luvun loppupuolelta eli vapaaherra Boijen ajoilta ovat peräisin myös Hatanpään puistoalueen vanhimmat osat.

Vapaamuurarihauta Hatanpään puistossa.

Hans Boijen jälkeen Hatanpään kartanon omistaja oli kruununvouti Gustav Ahlman vuosina 1779-1802 ja hänen jälkeensä uudeksi omistajaksi tuli ruukinisäntä Lars Gustaf Lefrén (s. 12.3.1778 Turku ja k. 19.4.1825 Messukylä). Lars Lefrén tuli Turusta, jossa hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1791. Hänen vanhemmat oivat Turun akatemian teologian professori Lars Lefrén ja Johanna Sofia Leijonancker. Hatanpään kartanoa hieman myöhemmin vuonna 1808 osti Lars Lefrén Abraham Häggmanilta Tampereen paperitehtaan, joka oli vuonna 1820 Suomen suurin tehdas kun siellä työskenteli 44 työntekijää. Tehtaan paperi valmistettiin lumpuista käsityönä arkki kerrallaan. Lars Lefrénin aikana Hatanpään kartano kattoi 38 sivutilaa ja 42 torppaa ja siihen kuului saha ja kaksi myllyä Tammerkoskessa. Vuonna 1805 Lars Lefrén avioitui Katarina Juliana af Ekenstamin (k. 1854) kanssa ja heillä oli Turun lyseon opettajana toiminut poika, Lars Adolf Matias Lefrén.

Tammerkoski oli selvästi tämän Tampereen kaupunkimme kasvua vauhdittamassa, vaikka kauan se oli saanut vapaana kuohua. Turun yliopiston kemian professori Juhana Gadolin lausui vuonna 1802 Suomen kaupunkien teollisuudesta luottavasti. "Mekanisia laitoksia kehräämöjä ym. varten" oli hänen mielestään edullista tänne pystyttää; paperin valmistukseen, jota ei voisi menestyksellä harjoittaa muualla kuin koskien partailla, ei silloisista kaupungeista mikään olisi sopivammalla paikalla kuin Tampere, "jonka luonto näyttää aikoneen Suomen mekanisten laitosten pääpaikaksi". Pellavatehtaalla oli myös aikaisemmin oma ennustajansa, kun itse Henrik Gabriel Porthan oli vuonna 1800 Turun talousseurassa lausunut: "Meillä on pieniä kaupunkeja sisämaassa, joilla ei ole minkäänlaista teollisuutta eikä juuri minkäänlaisia elinkeinoja, esim. Tampere. Koska tämä kaupunki on keskellä Suomen etevimpiä pellavapitäjiä, seudulla, jossa ruokavarastoista ei ole puutetta, pitäisi sinne perustaa pellavankutomatehtaita ja niitä edistää."

Vuonna 1825 Hatanpään kartano päätyi Idmanin suvun omistukseen, jossa se pysyi aina vuoteen 1913 asti, jolloin kartanon vararikon seurauksena otti haltuunsa Tampereen kaupunki. Vuonna 1903 oli Hatanpään kartanon lunastanut muilta perillisiltä agronomi Fredrik Leonard Idman (1870-1922), joka jäi viimeiseksi Idman suvun jäseneksi Hatanpään kartanon isäntinä. 31.1.1913 agronomi Fredrik Idman tarjosi Messukylän kunnan alueella sijaitsevaa Hatanpään kartanon maita Tampereen kaupungille, joka valtuustonsa päätöksellä toukokuussa päätti ostaa maat 2,5, miljoonalla markalla. Osa alueen maista tuli jo heinäkuussa kaupungin käyttöön ja loputkin pyhäinpäivästä lähtien. Hatanpää alueena liitettiin Tampereeseen kirkollisesti 1.1.1919 ja hallinnollisesti, oikeudellisesti sekä kameraalisesti vuonna 1920. Alkuperäisen tulipalossa tuhoutuneen puisen päärakennuksen tilalle rakennettiin vuosina 1883-1885 nykyinen päärakennus, jonka suunnitteli Odert Sebastian Gripenberg. Hän suunnitteli lähelle päärakennusta myös ns. Huvilan, uusgoottilaisen asuinpalatsin, jossa lääkäri Gustaf Rudolf Idmanin veli, pankinjohtaja Nils Bernhard Idman asui.

Nils Bernhard Idman.

Hatanpään kartanon kannaltakin oman jännittävän sivujuonen kehitteli Yhdyspankin pankinjohtaja Nils Bernhard Idman, josta tässä yhteydessä on aivan pakko erikseen mainita: Villa Hvittorpin uusi isäntä, Johan Alfred Norrmén (s. 22.4.1858 Ylöjärvi ja k. 6.7.1942 Helsinki) kuului aatelissukuun; hänen isänsä oli senaattori ja salaneuvos Oscar Norrmén ja äiti oli Selma Emelie Stjernvall. Alfred valmistui hovioikeuden auskultantiksi vuonna 1880 ja työskenteli asianajajana Helsingissä vuodet 1882-1890. Tämän jälkeen hän siirtyi vuonna 1862 perustetun Suomen Yhdyspankin johtokunnan jäseneksi, josta siirtyi pankin pääjohtajaksi vuonna 1907. Yhdyspankin - ensimmäisen liikepankin - avatessa perustamisvuonna 1862 sivukonttorin Tampereelle, oli Gustaf Serlachius sen ensimmäisiä asiakkaita. Sivukonttorin toiminnasta oli vastuussa Finlaysonin tehtaan patruuna Wilhelm von Nottbeck (s. 23.1.1816 Pietari ja k. 30.3.1890 Wiesbaden). Vuonna 1913 Alfred Norrmén joutui eroamaan pankinjohtajan paikalta, kun ei ollut kuunnellut varoituksia ja viestejä pankin Tampereen konttorin johtajasta, Nils Idmanista.

Hatanpään kartanon Huvila.

Nils Idman (s. 23.9.1858 Messukylä ja k. 6.3.1944 Helsinki) teki Suomen taloushistorian suurimpiin kuuluvan kavalluksen pankista ja jäi siitä kiinni vuonna 1912. Pankin Tampereen konttoriin tehtiin yllätystarkastus ja todettiin pankin sisäisen valvonnan pettäneen täysin. Idman sai kavallettua Suomen Yhdyspankilta n. 8,6 miljoonaa markkaa, nykyrahaksi muutettuna n. 30 miljoonaa euroa. Rahasumma vastasi melkein kymmentä prosenttia Suomen suurruhtinaskunnan silloisesta budjetista. Kavaltamillaan rahoilla Idman rakennutti Tampereelle Hatanpään kartanon viereen rannan ääreen uusgoottilaisen huvilan, jonka hinnan on arvioitu olleen puolet Tampereen tuomiokirkon kustannuksista. Tapauksen vuoksi yksi pankinjohtajista teki itsemurhan. Idman sai toimistaan 10 vuotta kuritushuonetta, mutta Turun hovioikeus ja senaatti pidensivät tuomion 15 vuodeksi. Keisariperhe Romanovien 300-vuotisen vallassaolon kunniaksi annetun julistuksen ja joukkoarmahduksen vuoksi hän joutui lopulta olemaan vankilassa vain seitsemän vuotta.  

Katajanokalla sijaitsi vuoteen 1960 asti Johan Alfred Norrménin talo Kanavarannan ja Katajanokanlaiturin kulmassa.

Nils Idman oli Hatanpään kartanonisännän, senaatin kamarikirjuri Karl Gustaf Idmanin ja Beata Sofia Gustava Mellinin neljänneksi vanhin lapsi, joka kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1876. Helsingin yliopistosta hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1880 ja maisteriksi vuonna 1882 sekä  molempien oikeuksien kandidaatiksi 1884. Idman tuli Pohjoismaiden Osakepankin Tampereen konttorin alijohtajaksi vuonna 1885 ja konttorinjohtajaksi hän pääsi vuonna 1890. Nils Idman avioitui vuonna 1887 Anna Sidonia Alfthanin kanssa.

Arboretum on perustettu vuonna 1970 Hatanpään kartanon puistoon.

Hatanpään kartanon päärakennusta käytettiin ensimmäisen maailmansodan aikana vuodesta 1916 sotilassairaalana, myöhemmin myös kaupunginsairaalana. Kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer (s. 11.7.1890 Ikaalinen ja k. 18.4.1962 Tampere) suunnitteli Hatanpään kartanon alueelle vuonna 1935 valmistuneen funktionaalista tyyliä edustavan uuden kirurgisen sisätautien- ja lastensairaalan. Samoin vanhan kartanon rakennuksia muunnettiin mielisairaalaksi. Sairaalarakennukset Hatanpään alueella ovat useaan eri otteeseen laajentuneet ja vanha päärakennus jäi pois sairaalakäytöstä 1960-luvun lopulla. Tampereen kaupunki saneerasi Hatanpään kartanon päärakennuksen museokäyttöön kaupunginmuseolle ja 1990-luvulla siellä on toiminut mm. Nukke- ja pukumuseo ja tilaa on vuokrattu myös juhla- ja konferenssikäyttöön. Huvilarakennusta on käytetty mm. kaupungin virastokäytössä.

Hatanpään kartanon nykyinen päärakennus valmistui vuosina 1883-1885.

Tampereen alueella sekä Satakunnassa, Huittisissa ja Pohjanmaalla vaikuttanut Idmanin suku oli tunnettuja varsinkin papeistaan; myöhemmin suvun jäseniä löytyi runsaasti myös laki- ja virkamiehinä, keskeisinä vaikuttajina erilaisissa luottamustehtävissä pitäjissä, monien edetessä jopa valtakunnan politiikkaan sekä lääkäreinä. Onpa yksi suvun jäsen, Karl Johan Idman (s. 18.12.1759 Huittinen ja k. 11.11.1821 Turku), suomalainen senaattori ja Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja, jopa aateloitu vuonna 1814, jolloin hän muutti sukunimensä muotoon Idestam.

Löydämme suvun vanhimman tunnetun jäsenen, Daniel Larsinpojan Idhmanin (kuollut vuonna 1684) 1600-luvun puolivälissä Porin kreivikunnan veronkantajakirjurina Huittisista. Hänen tiedetään toimineen myös läänityksen haltijan, valtioneuvos ja sotamarsalkka Gustaf Hornin (s. 22.10.1592 ja k. 10.5.1657) kreivikunnanvoutina. Daniel Larsinpoika hankkiutui edullisiin naimisiin nimismies Tuomas Matinpoika Takun Maria-tyttären kanssa. Näin Danielin haltuun tuli avioliiton kautta keskiaikainen Takkulan ratsutila Huittisista. Takut olivat vanhaa suomalaista suurtalonpoikaissukua, jonka jäsenistä monet olivat pappeja tai söivät kruunun leipää. Vuonna 1672 Daniel Larsinpoika kasvatti omaisuuttaan ostamalla Juuselan ratsutilan haltuunsa Nahian kylästä. Daniel menehtyi 17.2.1684 ja Maria Tuomaantytär Takku avioitui 18.7.1686 Huittisten Kivirannan ratsutilalla 2.11.1664 syntyneen Turun läänin ratsurykmentin katselmuskirjuri Jaakko Paavalinpoika Callian kanssa ja hyvin pian tämä katselmuskirjuri nimitettiin Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi.

Sotamarsalkka Gustaf Horn.

Daniel Idmanin ja Maria Takun poika, Nils Idman vanhempi (s. 22.6.1680 Huittinen ja k. 4.6.1750 Huittinen) toimi alkuun sotilaspappina ja myöhemmin kirkkoherrana Huittisissa. Nils Idman kävi Turun katedraalikoulua ja pääsi ylioppilaaksi vuonna 1699. Pappisvihkimyksen Nils sai vuonna 1702 ja hänestä tuli Turussa toiminen Turun läänin kaksikasratsuväkirykmentin pataljoonansaarnaaja ja rykmentinadjutantti. Hän oli mukana Inkerinmaan taisteluissa sekä Narvan ja Iivaninlinnan puolustuksessa, kuten myös Viipurin linnan piirityksessä vuonna 1706. Näiden jälkeen hän siirtyi uudelleen kootun Turun läänin kaksikasratsurykmentin ja vuodesta 1710Viipurin läänin kaksikasjalkaväkirykmentin rykmentinpastorina  peräytyvien sotajoukkojen mukana pohjoiseen vuosiksi 1713-1714, osallistuen Pälkäneen ja Napuen taisteluihin. Suomesta Nils Idman siirtyi vielä Ruotsin puolelle osallistuen siellä Karl Gustaf Armfeltin joukkojen mukana epäonniseen Norjan sotaretkeen, joita hän kuvailee järkyttävästi teoksessaan Kort berättelse om fälttåget 1718 i Dronthems lähn eller Nordanfjälls sekä vuonna 1720 Tukholmassa julkaistussa saarnassaan Folckets Roop På Norska Fiällerna. Nils Idman vanhempi sai nimityksen vuonna 1719 Huittisten kirkkoherraksi, mutta hän pystyi hoitamaan virkaansa vasta sodan jälkeen vuodesta 1721. Nils Idman oli avioitunut vuonna 1711 Loimijoen kirkkoherran tyttären Christina Procopeuksen kanssa. Idmanista tuli lääninrovasti vuonna 1723 ja hän osallistui vuoden 1734 valtiopäiville Tukholmassa sekä saarnasi pappeinkokouksissa Turussa vuosina 1724 ja 1739. Nils Idman joutui eroamaan kirkkoherran virasta sairauden vuoksi vuonna 1749.

Christina Procopeuksen ja Nils Idmanin lapsista monet olivat myös pappeja kirkon palveluksessa, kuten myös nuorin lapsista, Nils Idman nuorempi (s. 24.11.1716 Östuna, Ruotsi ja k. 6.3.1790 Huittinen), joka pappisuransa lisäksi oli myös kielitieteilijä. Nuorempi Nils Idman valmistui ylioppilaaksi vuonna 1729 Turussa, filosofian maisteriksi Turun akatemiasta vuonna 1738 sekä vihittiin papiksi vuonna 1740. Samasta vuodesta lähtien hän toimi isänsä kirkkoherra Nils Idman vanhemman apulaisena ja vt. kirkkoherrana Huittisissa. Vuodesta 1742 nuorempi Nils Idman pääsi henkirakuunarykmentin 2. ylimääräiseksi pataljoonansaarnaajaksi ja vuodesta 1743 hän toimi vakinaisena pataljoonansaarnaajana sekä rykmentinpastorina vuodesta 1748 lähtien. Nuorempana hän oli suunnitellut itselleen siviilivirkamiehen uraa ja saanutkin paikan kuninkaan kansliasta Tukholmasta, mutta piispan ja opettajiensa neuvoja kuunnellen oli siirtynyt pappisuralle. Vuonna 1949 nuorempi Nils Idman jatkoi isänsä virkaa Huittisten kirkkoherrana ja vuonna 1758 lääninrovastina. Teologian tohtoriksi päästyään Uppsalassa (1778) hän oli ehdolla jopa Turun piispan virkaan. Säätypäivillä vuosina 1765-1766 hän edusti pappeja ja oman toimen ohella hän harjoitti useita käytännön toimia, kuten koskenperkausta. Vuodesta 1747 lähtien nuorempi Nils Idman eli aviossa Margareta Elisabet Rothoviuksen (1727-1810) kanssa ja heille syntyi kaikkiaan 16 lasta, joista vain seitsemän eli aikuiseen ikään asti. Margareta oli Pälkäneen rovastin Gustav Arvid Rothoviuksen ja Maria Polvianderin tytär.

Pappina nuorempi Nils Idman tiedettiin aikansa varakkaimpiin kuuluneista ja kuollessaan hän omisti viljelysmaata 250 tynnyrinalaa eli 125 hehtaaria ja hänen omaisuutensa arvoksi laskettiin 220 000 hopeataaleria. Hän harrasti mm. puutarhanhoitoa ja maanviljelystä sekä hankki puutarhaansa omena- ja kirsikkapuita. Hän oli myös innokas kansantieteilijä julkaisten vuonna 1774 teoksen Försök at visa gemenskap emellan finska och grekiska språken. Hän jätti suomen ja heprean sukulaisuuden ja yritti todistaa sen sijaan suomen ja kreikan kieliopillisia ja sanastollisia yhtäläisyyksiä. Perusteluina hän teorialleen vertaili myös molempien kansojen mytologioita ja yhteneväisyyksiä. Hän uskoi suomalaisten kansojen esi-isien skyyttien olleen läheisissä tekemisissä kreikkalaisten kanssa.

Nuoremman Nils Idmanin ja Margaretan vanhin poika oli Gustaf Nils Idman (s. 16.4.1752 Huittinen ja k. 28.7.1807 Pälkäne) ja hänestä tuli myös pappi - Turun hiippakunnassa 21.12.1773 - ja hänet valittiin kuninkaan erivapauden (dispensaatio) turvin Pälkäneen kirkkoherran virkaan 27-vuotiaana. Virassa hän seurasi äidinisäänsä Gustav Arvid Rothoviusta ja suurehko omaisuus sekä kuninkaan henkilökohtainen tuki Gustaf Nils Idmanille olivat varmasti eduksi virkanimityksessä. Lähes kolmenkymmenen vuoden ajan hän toimi kirkkoherrana Pälkäneellä ja hän avioitui vuonna 1780 Margareta Eleonora Janssonin kanssa saaden yhdessä kolme lasta, joista vain vanhin lapsi, Nils Johan sai elää aikuiseksi asti. Margareta oli Uudenmaan ja Hämeen läänin laamannin Johan Janssonin ja Hedvig Eleanora Voivaleniuksen tytär. Gustaf Nils Idmanin nuorempi veli, Karl Johan Idman (s. 18.12.1759 Huittinen ja k. 11.11.1821 Turku) teki huomattavan uran laki- ja virkamiehenä päätyen senaattoriksi ja Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi, aateloitiin vuonna 1814 ja siitä lähtien hän otti sukunimekseen Idestamin.

Margaretan ja Gustafin poika Nils Johan Idman (s. 1.11.1781 Pälkäne ja k. 23.10.1851 Messukylä) sai aikaan merkittävän uran virkamiehenä; nuorena hän toimi Turun hovioikeuden auskultanttina ja notariaattina sekä hallituskonseljnin kamaritoimituskunnan revisiokonttorin reviisorina ja valtivaraintoimikunnan apulaisesittelijäsihteerinä. Ylioppilaaksi hän pääsi vuonna 1795 Turussa ja valmistui Turun akatemiasta filosofian kandidaatiksi vuonna 1801 ja maisteriksi 1802. Varatuomarin arvon hän sai vuonna 1807. Laamanni Nils Johan Idman meni naimisiin Elisabet Eleanora Gardiemeisterin kanssa, joka oli tuomari Johan Wilhelm Gardiemeisterin ja Sofia Eleanora Saveniuksen tytär. Heille syntyi neljä lasta, joista kolme selviytyi aikuiseksi asti; Nils Johan Wilhelm (1814-1874), Karl Gustaf ( 1817-1880) ja Adéle (1812-1874).

Ruukinpatruuna Gustaf August Wasastjerna.

Kiinnostus maanviljelyyn oli kuitenkin virkamiesuraa kiinnostavampi vaihtoehto Nils Johan Idmanille ja hän ryhtyi isännöimään Kurussa Tyrkkölän tilaa, jonka nimi vaihtui Nygårdiksi ja tila tunnetaan tänään Palhoniemenä. Nils Johan hankki omistukseensa Messukylän pitäjän puolelta Hatanpään kartanon, jonne hän perheineen myös muutti asumaan. Perimätiedon mukaan Nils Johan oli matkalla Hatanpään kartanoon ostamaan hevosvaljaita, kun hän poikkesi matkalla Teiskon kartanossa ystävänsä Johan Tammelanderin luona. Tammelander kiusasi ystäväänsä, että "mitä sinä yksillä valjailla, osta koko kartano!" ja näin tapahtuikin. Vuonna 1840 Nils Johan Idman perusti yhdessä serkkunsa vuorimestari Gustaf Idestamin ja Taalintehtaan ruukin omistajan senaattori Carl August Ramsayn kanssa Hatanpään kartanon maille Tammerkosken yläjuoksulle masuunin kosken itärannalle, vastapäätä Finlaysonin tehdasta. Vuonna 1844 käynnistynyt masuuni toimi siellä useita vuosia, mutta liiketoimintaa ei saatu kannattavaksi. Heikkolaatuinen rautamalmi tuli masuuniin Ylöjärven Haverin kaivokselta. Nils Idmanin kuoltua masuuni myytiin ruukinpatruuna Gustaf August Wasastjernalle (vuoteen 1847 asti Falander, s. 12.8.1823 Seinäjoki ja k. 11.6.1905 Peräseinäjoki) vuonna 1856, joka perusti masuunin yhteyteen konepajan. Wasastjerna oli aikoinaan yksi Suomen varakkaimmista miehistä, mutta teki konkurssin vuonna 1869. Adolf Törngren (s. 27.4.1824 ja k. 3.3.1895), suomalainen liikemies ja valtiopäivämies, perusti aivan konepajan viereen pellava-, hamppu- ja silkkitehtaan ja vuonna 1861 miehet yhdistivät voimansa ja oli syntynyt Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Osake-yhtiö. Törngren vaikutti merkittävästi myös Oy Nokia Ab:n syntyyn, sillä yhtiö toimi hänen mailla sekä Tampereella että Nokialla. Nokia-yhtiön perustaja Fredrik Idestam oli Adolf Törngrenin vaimon veli. Törngren menetti välillä melkein omaisuutensa konkurssissa, mutta pystyi uudelleen nousemaan merkittäväksi teollisuusmieheksi. Hänet on haudattu Nokian hautausmaalle.