Ylöjärven muinoisia taloja

Johanna Kustaava Kukkola (Vidbom) syntyi 6.1.1804 Kuusiston kylässä, Tiuran talossa ja kuoli 3.3.1864 Kukkolan kylässä, Kukkolan talossa. Hän syntyi vanhempiensa Antti Pentinpoika (Anders Bengtsson) Vidbom (1762-1817) ja Leena Juhontytär (Johansdotter) Laatu (1780-1841) esikoisena Tiuran talossa, jonka talonhaltijana Antti Vidbom oli vuodesta 1794 kuolemaansa saakka. Isä oli ollut myös kenttäkomissaari, kenttäkirjanpitäjä ja kirkkoväärti. Äiti jatkoi leskenä Tiuran talonhaltijana vuoteen 1827 saakka ennen toista puolisoaan.

Johanna Kustaava meni naimisiin 15.6.1826 Kukkolan talollisen Heikki Juhonpoika (Henric Johansson 1802-1843) Kukkolan kanssa. Heikki Juhonpoika oli Kukkolan talonhaltija vuosina1825-1843, minkä jälkeen hän menehtyi vain 40-vuotiaana. Leskivaimo jatkoi talonhaltijana vuosina 1844-1851, minkä jälkeen talonhaltijana jatkoi heidän esikoisensa, Efraim Heikinpoika (Efraim Henricsson). Kukkola oli perintötalo, josta on merkintöjä jo 1500-luvun puolesta välistä alkaen.

Johannan ja Heikin poika Efraim (1827) oli Ylöjärven kunnan perustajia. Efraimin isännyyden jälkeen Kukkola siirtyi von Nottbeckien omistukseen. Efraimin tyttären Josefiinan miehen veli Tuomas Oskar Juhonpoika Laurila (syntyjään Rekola) ja hänen vaimonsa Augusta Laurila isännöivät Kukkolaa vuodesta 1884 Efraim Kukkolan kuoleman jälkeen. Myytyään Kukkolan 19.7.1890 Wilhelm von Nottbeckille he muuttivat Kangasalalle Laurilan rustholliin. Samoihin aikoihin, kun Kukkola myytiin, von Nottbeck osti myös Pohtolan ja Possilan yksittäistalot.

Johanna Vilhelmiina Kivioja syntyi 11.6.1830 Kukkolan kylän Kukkolan talossa (Harjun srk) ja kuoli 12.10.1917 Lakialan kylän (Takamaa), Mäkelän talossa (ent. Kiviojan torppa). Vanhemmat olivat Kukkolan talon talolliset Heikki Juhonpoika (Henric Johansson) Kukkola ja Johanna Kustaava (Johanna Gustava Vidbom). 7.8.1863 hän avioitui Kalle Kustaa Kustaanpoika (Carl Gustaf Gustafsson) Järvensivun, sittemmin Kiviojan (1839-1883) kanssa. He viljelivät Lakialan kylässä (Takamaa) Perttulan talon Kiviojan torppaa, josta on tehty torpparisopimus vuonna 1862. Parinkunta sai seitsemän lasta, joista vanhin poika, Karl Engelbert Kivioja, sittemmin Kalle Mäkelä, jatkoi talonpitoa isänsä kuoleman jälkeen. Vuonna 1014 kuvernöörin päätöksellä omistajaksi merkittiin Kalle Mäkelä.

Kuvassa äitinsä kanssa on nuorin lapsista, Hilda Josefiina Kivioja (1878-1953). Hilda muutti Tampereelle helmikuussa 1889 ja hän oli töissä Finlaysonin pumpulitehtaalla koko työikänsä.

Esikuntakapteeni Magnus Wilhelm Enckell (s. 4.3.1802 Porvoo ja k. 9.2.1854 Torzhok, Venäjä) oli Lielahden kartanon omistajan kenraalimajuri Clas Alfred Stjernvallin (s. 29.12.1803 Linnaisten kartano Mäntsälä ja k. 22.7.1869 Ylöjärvi) lanko. Enckellin aviovaimo oli Margareta Lovisa von Krämer (s. 10.7.1806 Hattula ja k. 6.12.1893 Tampere). Porvoossa ja Vaasassa toiminut Magnus Enckell kuoli Tverissä Venäjällä ja Margareta Lovisa von Krämer muutti siskonsa Selma Aurora von Krämerin luokse Lielahden kartanoon, missä he molemmat asuivat leskinä. He saivat myös jäädä Lielahteen asumaan, vaikka Wilhelm von Nottbeck osti Lielahden kartanon. Näiden molempien sisarusten lisäksi talouteen kuuluivat samoin heidän naimattomat sisarensa Henriette ja Johanna sekä kaikkien neljän äiti Eva Catharina Charpentier.

Esikuntakapteeni Magnus Wilhelm Enckellin veli, Carl Gustaf Enckell (s. 29.8.1798 Porvoo ja k. 5.11.1849 Helsinki), oli upseeri ja päätullijohtokunnan ylitirehtööri vuosina 1848-1849, kollegioneuvos ja ritari. Hänen aviovaimonsa vuosina 1822-1849, Christina Adolfina Le Bell (s. 2.11.1798 Ulvila ja k. 2.4.1879 Ylöjärvi), oli puolalainen aatelinen. Christinan isoisän isä, valtiopäivämies ja vänrikki Casper Subowski (s. 1684 ja k. 15.10.1762 aateloitiin nimellä Le Bell. Casper joutui sotavankina Kokkolaan, jossa sai kuitenkin liikkua vapaasti ja toimia tulkkina. Siellä hän tapasi tulevan vaimonsa Anna Enholmin (1680-1756) ja he muuttivat Kristiinankaupunkiin. Heillä oli neljä lasta. Casper sai porvarinoikeudet vuonna 1724 ja varakas vaimo tuki miehensä uraa ja hän peri Rantakadun tontin vanhemmiltaan.

Carl Gustaf enckellin ja Christina Le Bellin perheeseen syntyi toista tusinaa lasta ja nuorin lapsista oli vasta kolmen vuoden iässä, kun Carl Gustaf kuoli Helsingissä vuonna 1854. Leski Christina pääsi lasten kanssa asumaan Niemen rustholliin. Rusthollissa oli myös surua, kun rusthollari Karl Erik Freander kuoli vuonna 1856. Samoin kuolivat Freanderin ja hänen aviovaimonsa Matilda Mäkkylän kaikki kolme lasta. Matilda Mäkkylä meni kuitenkin pian uusiin naimisiin Johan Koveron kanssa.

Leskirouva Christina Le Bell muutti lapsiensa kanssa Niemen rusthollista läheiselle Kukkolan tilalle. Talon isäntä oli Efraim Kukkola, joka oli yksi Ylöjärven kunnan perustamiskirjan allekirjoittajista. Christia Le Bell kuoli vuonna 1879 Kukkolan tilalla. Osa hänen lapsistaan oli aikaisemmin muuttanut maailmalle ja osa muutti Possilan yksittäistaloon. Possilan talon isäntä Kustaa Heikinpoika osti samoihin aikoihin Teivaalan kartanon ja myi Possilan tilan Wilhelm von Nottbeckille. Kaksi viimeistä Carl Gustaf Enckellin ja Christina Le Bellen lasta muuttivat vuonna 1899 Possilan tilalta Tampereelle.

Pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan keisari Maximilian I (s. 22.3.1459 Wiener Neustadt ja k. 12.1.1519 Wels) aateloi 1500-luvulla Georg von Zweigbergin (s. 1596 ja k. 19.6.1641 Wolfenbüttel, Sachsen). Lähellä Prahaa Tšekin Böömissä sijaitsi Zweigbergin suvun kantatila, Horcha. Georg von Zweigbergin poika, hovijunkkeri Georg Wilhelm (s. 1628 ja k. 28.6.1675 Fehrbellin) osallistui everstinä 30-vuotiseen sotaan, ensin katolisen liiton puolella, mutta myöhemmin hän siirtyi Ruotsin leiriin. Nuori Georg kuitenkin kaatui pian vaihdettuaan puolta. Kaatuneen sankarieverstin kaikki viisi poikaa saivat Ruotsin kuningatar Kristinalta (s. 8.12.1626 Tukholma ja k. 1689 Rooma) läänityksiä Inkerinmaalta, joka oli siihen aikaan osa Ruotsin valtakuntaa.

Suomessa vaikuttavat sukuhaarat olivat Georg von Zweigbergin kahden pojanpojan, upseeri Peter Johanin (k. 1750) ja vääpeli Gustaf Fredrikin (s. 1678 ja k. 10.2.1754 Inkoo) jälkeläisiä. Heistä vanhempi, Peter Johan, omisti vuodesta 1724 Runsaan rusthollin. Peter Johan oli upseeri ja talonpoikaissäädyn edustaja Ruotsin vuoden 1731 valtiopäivillä. Peter Johanin vaimo Ingeborg oli Eerolan isännän, nimismies Nils Vidbomin tytär. Heidän poikansa, Fredrik Johan von Zweigberg (1722-1775) opiskeli Turun akatemiassa ja toimi Hausjärven kappalaisena, mutta hänet erotettiin virastaan vuonna 1769. Peter Johanin nuorempi veli Gustaf Fredrik sai vaimonsa Anna Dorothea Slöörin ((s. 4.8.1696 Tiurala, Hiitola ja k. 1745) kanssa kymmenen lasta. Gustaf Fredrik oli vääpeli ja hän piti Snappertunassa Bredäng-nimistä taloa ja Inkoossa Lillhovgårdenia.

Vuonna 1750 rusthollari Peter Johan von Zweigberg hukkui heikkoihin jäihin. Tämä jäihin tippuminen on saattanut antaa Runsaan lähellä olevalle salmelle nimeksi Ritarinsalmi, vaikkei rusthollin isäntä mikään ritari ollutkaan. Ajan tapaan aateliset ja tilalliset haudattiin kirkon alle, mikä tuohon aikaan toki tarkoitti Harjun kirkkoa. Ylöjärven kirkko rakennettiin vasta kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Isänsä kuoleman jälkeen Peter Johan von Zweigbergin poika, Gustaf Ernst von Zweigberg (s. noin 1726 ja k. noin 1767) joutui ottamaan vastuun Runsaan talosta vieläpä sangen nuorena. Isänsä velkojen vuoksi poika ajautui jakamaan Runsaan maat kahtia, mutta hän jatkoi kuitenkin isänsä jälkeen talon pitoa aviovaimonsa, Helena Austrellin (s. 1.5.1728 Lujala, Kulju, Lempäälä ja k. 13.3.1803 Ylinen, Ylöjärvi), kanssa. Pariskunnalle syntynyt poika, Johan Fredrik (s. 30.5.1763 Runsas, Harju), jatkoi työtä Runsaan Lammin torpparina. Gustaf Ernst von Zweigbergin ja Helena Austrellin tytär, Sara Juliana (s. 28.6.1759 Runsas ja k. 8.8.1828 Ylöjärvi), jatkoi aviomiehensä Johan Sirénin (s. 12.8.1758 Sikojärvi, Pirkkala ja k. 12.2.1819 Ylöjärvi) keralla Runsaan rusthollin pitoa. Heille syntyikin kaksi tytärtä, joista nuorempi, Eva Katarina (s. 14.5.1795 Ylinen ja k. 16.1.1837 Mäkkylä, Ylöjärvi), meni naimisiin Mäkkylän rusthollarin kanssa. Gustaf Ernst von Zweigberg ja Helena Austrellin vanhemman tyttären, Anna Kristiinan (s. 17.5.1786 Ylöjärvi ja k. 5.8.1837 Ylöjärvi), aviomies, Elias Willgren (s. 18.2.1777 Tampere ja k. 22.2.1847 Ylöjärvi), oli Runsaan tilan seuraava isäntä. Lammin torpasta lähti Kristiinankaupunkiin kaksi varsin taitavaa poikaa, kultaseppä Johan Adolph von Zweigberg (s. 6.10.1795 Ylöjärvi) ja kupariseppä Axel Gustaf von Zweigberg (s. 17.2.1798 Ylöjärvi). Ylöjärvellä vaikuttivat myöhemmin sellaiset Zweigbergin ja Lammin jälkeläiset kuin esimerkiksi Gråberg, Ihantola, Mäkkylä. Saarinen, Tanhuanpää ja Pomppila.

 Teivaalan kartanon sukupolvia Ylöjärvellä

Rykmentin välskäri, Konrad Becker (s. 1705 Rantasalmi ja k. 1756 Teivaala) osti Teivaalan kartanon Detlof Essbjörniltä (s. 1711 ja k. 9.9.1756 Kiikka) vuonna 1744. Detlof Essbjörn ryhtyi Kiikan Ritalan rusthollin isännäksi vuonna 1745 ja oli siinä toimessa kuolemaansa saakka. Teivaalan kartano pysyi Beckerin suvun hallussa omistajan vaihtumisen jälkeen peräti neljän sukupolven ajan. Konrad Becker oli Rantasalmelta saapunut vuonna 1735 Mouhijärvelle everstin virkataloon kamaripalvelijaksi. Porin läänin jalkaväkirykmentin välskärinkisällinä hän toimi vuonna 1737. Konrad Becker ennätti omistaa Teivaalan kartanoa kahdentoista vuoden ajan ennen kuolemaansa. Hänen aviopuolisonsa oli Margareta Forssen (s. 1697 Rantasalmi ja k. 1.4.1772 Teivaala). Beckerien pariskunnalle syntyi neljä lasta: kersantti Anders Konrad Becker (s. 4.4.1729 Rantasalmi ja k. 21.12.1767 Ritoniemi), Anna Charlotta Becker (s. 15.10.1730 ja k. 1731), Johan Wilhelm Becker (s. 5.10.1725 Rantasalmi ja k. 16.7.1801 Teivaala) ja Karl Fredrik Becker (s. 1734 ja k. 17.4.1768 Harju). Teivaalan kartanolla oli veroluettelojen mukaan jo 1700-luvun puoliväliin tultaessa ollut kymmenkunta eri omistajasukua.

Teivaalan kartanon päärakennus.

Konrad Beckerin lapsista Johan Wilhelm Becker jatkoi Teivaalan kartanon isäntänä. Hän ajoi yhdessä Pirkkalan kirkkoherra Gabriel Walleniuksen (s. 30.4.1762 Vesilahti ja k. 10.12.1809 Oripää) kanssa Ylöjärvelle oman kirkon rakennuttamista. Ruotsin kuningas Kustaa III lopulta allekirjoitti Peräkunnan kappeliseurakunnan perustamisasiakirjan vuonna 1779 eli samana vuonna, kun Tampereen kaupunki perustettiin Tammerkosken rantaan. Johan Wilhelm Beckerin aviopuoliso oli Charlotta Christina Becker (o.s. Roslig, s. 1737 Vesilahti ja k. 5.3.1790 Ylöjärvi). Heidän tyttärensä Margareta Lovisa Vidbom (o.s. Becker, s. 7.10.1762 Harju ja k. 12.4.1848 Ylöjärvi) solmi avioliiton Ylöjärven Keijärven Eerolan ratsutilan isännän, Nils Johan Vidbomin (s. 5.1.1755 Ylöjärvi ja k. 31.8.1828 Ylöjärvi) kanssa.

Eerolan tila Ylöjärven Keijärvellä.

Nils Vidbomin isoisän isä Bengt Nilsson toimi (1620-1685) Kirstin-vaimonsa kanssa itsenäisenä rusthollarina Tammerkoskella vuosina 1644-1657; Bengt oli nainut edelliset rusthollarin lesken. Hänen poikansa Nils Bengtsson Widbom (1660-1726 Eerola, Keijärvi) toimi kirjurina Ylöjärven Teivaalan kartanossa 1683 ja vuonna 1684 toimipaikaksi vaihtui Rahola. Nils Bengtsson toimi noin kymmenen vuoden veronkantokirjuriuransa jälkeen vuodesta 1696 Lorentz Creutzin Euran Kauttuan ruukinkirjurina ja tämän edustajana oikeudessa ennen Pirkkalan nimismiehen virkaansa vuodesta 1698.

Nils Bengtssonin poika, Nils Nilsson Widbom (s. 1694 ja k. 22.1.1751 Eerola, Keijärvi) syntyi Pirkkalassa. Hän toimi muutaman vuoden verovirkailijana Turun läänin ratsuväkirykmentissä, jossa hän joutui venäläisten vangiksi muutamaksi vuodeksi. Sen jälkeen hän oli veronkantaja Viipurin läänissä Suuren Pohjan Sodan aikana. Helmikuusta 1722 alkaen hän toimi väliaikaisena lääninkirjurina Ylä-Satakunnan läänissä. Hän hakeutui vuonna 1722 tukoksetta saman läänin ulosottomiehen virkaan, jota hän oli hoitanut väliaikaisesti edesmenneen Gustaf Holmdorffin jälkeen (virka kuitenkin siirtyi 22.6.1722 Västerbottenin eteläisen läänin irtisanotulle ulosottomiehelle Petter Gaddelle). Sen sijaan Nilsistä tuli saman läänin vakituinen ulosottomies 8.8.1722 Jacob Melleniuksen jälkeen, joka ei palannut virkaansa Ruotsiin pakenemisen jälkeen. Nils hakeutui jälleen tuloksetta Petter Gadden virkaan tämän kuoleman jälkeen 4.8.1724, mutta virka siirtyi Petter Gadden pojalle, Uumajan ja myöhemmin Porin tullimiehelle Jacob Gaddelle. Nils omisti vanhempiensa jälkeen Eerolan tilan Keijärvellä Harjussa vuosina 1722-1746 ja hän myös asui tilalla. Hän omisti myös Kangasalan Tursolan asevaraston, jonka hänen poikansa Nils ja Jonas perivät. Nils oli avioliitossa Brita Mennanderin (s. 25.1.1695 Turku ja k. 1.10.1780 Kangasala) kanssa.

Nils Widbomin poika, Bengt Nilsson Widbom (s. 15.2.1724 Eerola ja k. 19.10.1792 Eerola) toimi nimismiehenä, lautamiehenä sekä Ylöjärven Keijärven Eerolan ratsutilan isäntänä. Hänen aviopuolisonsa oli Hedvig Johansdotter Zitting (s. 1729 ja k. 1.1.1803 Eerola, Keijärvi). Heidän poikansa Nils Johan Bengtsson Widbom oli avioliitossa Teivaalan isännän Johan Wilhelm Beckerin tyttären Margareta Lovisan kanssa. Nyt Teivaalan kartanon isännyyttä jatkoikin Johan Wilhelm Beckerin veljenpoika, komissiomaanmittari Adolf Wilhelm Becker (s. 22.1.1759 Harju, Niemi ja k. 1.3.1823 Ylöjärvi), jonka aviopuoliso oli Sara Juliana Eklöf (s. 12.2.1761 Perniö ja k. 3.5.1822 Ylöjärvi).

Adolf Wilhelm Beckerin vanhemmat olivat Anders Konrad Becker ja Sara Lovisa Gadd (s. 31.7.1733 Kaarilan kartano ja k. 2.12.1811 Harju, Rahola). Adolf Wilhelm valmistui ylioppilaaksi Turussa vuonna 1778 ja hän suoritti maanmittarin tutkinnon vuonna 1780. Hän toimi Uudenmaan ja Hämeen läänien varamaanmittarina vuodesta 1785 ja komissiomaanmittarina vuodesta 1788. Hän sai ero tehtävästään terveydellisistä syistä, koska hän joutui venäläisen kapteenin sapeliniskun pahoinpitelemäksi vuonna 1809. Hän sai vuonna 1810 maanmittaustirehtöörin arvonimen. Adolf Wilhelm Becker omisti tiloja sekä Harjussa että Ylöjärvellä. Adolf ja Sara Beckerin perheeseen syntyi kahdeksan lasta. Lapsista vanhin, kapteeni Gabriel Wilhelm Julian Becker (s. 1.3.1795 Pohtola ja k. 11.7.1844 Kaarela, Helsingin pitäjä), oli viimeinen Teivaalan kartanon omistaja Becker-suvusta.

Kapteeni Gabriel Becker.

Ylöjärvellä syntyi kapteeni Gabriel Beckerin ja hänen aviopuolisolleen, Christina Reuterskjöldille sekä tytär että poika. Beckerit päättivät vuonna 1837 myydä Teivaalan kartanon Erik Anders Lilliebrunnille ja he muuttivat Helsingin pitäjään asumaan. Malminkartanon puustellissa asuessaan heille syntyi vielä poika, Evert Gustaf Waldemar Becker (s. 6.4.1840 Helsinki ja k. 22.2.1907 Rooma, Italia), josta tuli varmasti Beckerin-suvun kuuluisin jäsen ja joka elinaikaan vaikutti monilla mantereilla sekä taisteli useiden maiden armeijoiden riveissä. Lisäksi Waldemar Becker tunnettiin myös kirjailijanimellä”Ilmarinen”.

Christina Reuterskjöld.

Malminkartanon sotilasvirkatalon ensimmäinen asuttaja oli Uudenmaan ja Hämeen ratsuväkirykmentin luutnantti Giert von Glan. Pohjois-Saksasta lähteny ja Ruotsissakin vaikuttanut von Glan-suvun Tenholan haaraan kuulunut Giert von Glan ennätti pitää Malminkartanoa pidempään kuin kukaan hänen seuraajistaan, kaikkiaan 16 vuoden ajan. Nykyinen Malminkartanon päärakennus on valmistunut vuonna 1796 renki- ja pakarituvaksi tuohi- ja turvekattoisena. Rakennusta laajennettiin 1830-luvulla samalla kun vanhempi päärakennus ilmeisesti purettiin ja peruskorjattiin 1890-luvulla. Kårbölen kylästä löytyy maininta ensi kerran vuodelta 1417 säilyneistä asiakirjoista. Kylässä tiedetään sijainneen 1540-luvulla viisi tilaa: Abrams, Husbacka, Tolfmans, Gamlas ja Malmgård. Malminkartanosta tuliin päätila, kun kuningas Juhana III antoi vuonna 1579 koko kylän sekä viereisen Hämeenkylän läänityksenä amiraali Bengt Söffringson Juusterille, joka samoin aateloitiin vuonna 1591 nimellä Gyllenlood. Kuningas Kaarle XI:n peruutettua yläaatelin edut tuli Malminkartanosta vuonna 1685 sotilasvirkatalo eli puustelli 125 vuoden ajaksi, sen jälkeen valtion vuokratila, vankisiirtola ja lopulta 1940-luvulla yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opetustila. Koetilan hedelmäpuutarhassa oli parhaimmillaan 2 500 omenapuuta ja sen korkealuokkainen 70-päinen friisiläiskarja oli ainutlaatuinen koko maassa. Koetila siirrettiin vuonna 1980 Suitiaan. Yliopisto suunnitteli 1960-luvulla kampustensa hajauttamista keskustasta koko matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta haluttiin siirtää Malminkartanoon. Uuden Martinlaakson radan vuoksi kaupunki kuitenkin tarvitsi aluetta asuinrakentamiseen ja suunnitelmat näin muuttuivat täysin.

Waldemar Becker.

Gabriel Beckerin ja Christina Reuterskjöldin nuorin poika Waldemar Becker oli ainoastaan neljän vuoden ikäinen, kun hänen Gabriel-isänsä kuoli vuonna 1844. Sukunsa vanhoja perinteitä kunnioittaen Christina-äiti laittoi poikansa Haminan kadettikouluun, josta tämä valmistui parhailla arvosanoilla, käytöksestä huolimatta. Hän valmistui kadettikoulusta vuonna 1858 ja hänet nimitettiin vänrikiksi Suomen kaartiin. Oleskeltuaan sen jälkeen lyhyen aikaa Pietarissa Konstantin sotakoulussa solmien tärkeitä suhteita Venäjän hovin tärkeisiin henkilöihin. Sieltä Becker lähti Afrikkaan ja taisteli siellä espanjalaisten joukoissa Marokkoa vastaan. Pietariin palattua Becker pääsi palvelukseen Grodnon husaarirykmenttiin ja sieltä opiskelemaan Pietarin sota-akatemiaan. Pietarissa Becker tutustui vuonna 1862 avioliitossa olevaan upseerin vaimoon, jonka kanssa Becker lähti Suomen ja Ruotsin kautta New Yorkiin. Tämän vuoksi Becker julistettiin sotilaskarkuriksi. Yhdysvalloista Becker matkasi Meksikoon.

Maria Consepcion Adorno.

Tuohon aikaan Meksikossa oli sisällissota, johon Becker osallistui menestyksellä 1860-luvun alussa. Becker osallistui sisällissotaan Ranskan ja Espanjan tukeman Meksikon toisen keisarin Maksimillianin I (keisarina vuosina 1864-1867, s. 6.7.1834 Wien ja k. 19.6.1867 Queretaro) joukoissa Meksikon laillisen presidentin Benito Pablo Juárez Garcian (s. 21.3.1806 San Pablo Guelatao, Oaxaca ja k. 18.7.1872 México) johtamaa tasavaltalaisarmeijaa vastaan. Becker joutui kenraali Vicente Riva Palacion Guerrero (1832-1896) vangiksi sodan alkuvaiheessa, mutta hänet vaihdettiin sotavankeihin. Sodan loppuvaiheessa Becker joutui uudelleen vangiksi ja hänet tuomittiin kuolemaan, mutta hänet kuitenkin armahdettiin. Hän pääsi palaamaan Eurooppaan noin viiden vuoden päästä Meksikoon saapumisesta. Meksikossa Becker tutustui Maria Consepcion Adorno (k. 14.11.1866) nimiseen kaunokaiseen. He solmivat avioliiton Meksikossa vuonna 1866 ja Becker kääntyi tuolloin myös katoliseen uskoon. Vain muutaman kuukauden avioliiton jälkeen Beckerin vaimo kuoli keuhkokuumeeseen. Eurooppaan palattuaan Becker liittyi paavi Pius IX:n ((alk.Giovanni Maria Mastai-Ferretti, s. 13.5.1792 ja k. 7.2.1878) henkivartiokaartiin Roomassa.

Paavi Pius IX.

Becker erosi paavin henkivartija tehtävistä puolen vuoden kuluttua ja hän lähti vuonna 1869 Kreikkaan kuningas Georgios I:n armeijaan taistelemaan kreikkalaisten puolella turkkilaisia vastaan. Kreikan armeijassa ollessaan Becker toimi Kreikan hallituksen neuvonantajana. Kreikan hallitus ei kuitenkaan hyväksynyt Beckerin suunnitelmia ja siksi muutti Serbiaan, jossa hän toimi sotaministerin apuna Serbian armeijan uudistamisessa. Sieltä Becker palasi takaisin Pariisiin L’Estafette-lehden kansainvälisen politiikan asiantuntijaksi. Siellä hän alkoi lehtikirjoituksilla tukea Espanjan vanhollista puoluetta ja Don Carlosia (s. 30.3.1848 Laibach, Itävalta ja k. 18.7.1909 Varese, Italia).

Angela Calvocoressi-Comnene.

Waldemar Becker tapasi Balkanilla eräällä lehtimiesmatkalla toisen vaimonsa. Vuonna 1889 Becker vihittiin kreikkalaisen pankkiirinlesken Angela Calvocoressi-Comnenen (s. 24.10.1840 ja k. 22.3.1929) kanssa ja aviopari muutti nyt Napoliin asumaan. Becker oli taitava ja monipuolinen suurpolitiikan asiantuntija. Häntä pidettiin älykkäänä, kielitaitoisena ja viehättävänä seuramiehenä, mutta samalla hän oli vailla pitkäjänteisyyttä sekä tarvittavaa mukautumiskykyä. Waldemar Beck kuoli Italiassa vuonna 1907 ja hänen puolisonsa kuoli vuonna 1929. Molempien tuhkauurnat toimitettiin Suomeen. Heidän huomattavan näyttävä graniittipaasi sijaitsee Helsingin Hietaniemen hautausmaan katolisella puolella.

Beckerien hautapaasi Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.