Johan Vilhelm Snellman 

Johan Vilhelm Snellman.

Valtiomies, filosofi, kirjailija ja sanomalehtimies Johan Vilhelm Snellman (s. 12.5.1806 Tukholma, Ruotsi ja k. 4.7.1881 Kirkkonummi) oli fennomaani, joka teki merkittävästi työtä suomenkielen aseman ja mm. Suomen markan käyttöönoton suhteen. Snellmania pidetään siksi yleisesti yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä sekä Suomen kansallisfilosofina. Johan Vilhelm Snellman syntyi Patience -laivalla Tukholman satamassa vuonna 1806 ruotsinkielisille vanhemmille. Isä oli merikapteeni Kristian Henrik Snellman (s. 28.12.1777 Piippola ja k. 22.5.1855 Haukipudas), jonka isä oli Piippolan kappalainen Gerhard Snellman (s. 28.11.1748 Tervola ja k. 7.1.1803 Tyrnävä) ja äiti Anna Kristina Snellman (o.s. Ståhlberg, s. 25.2.1747 Muhos, Oulu ja k. 20.2.1813 Oulu). Johan Vilhelm Snellmanin äiti ja merikapteeni Kristian Henrik Snellmanin aviopuoliso oli Maria Magdalena Snellman (o.s. Röring, s. 12.7.1779 Pyhäjoki ja k. 18.6.1814 Karleby).

Kristian Henrik Snellman.

Kristian Henrik Snellman avioitui sangen varhain pohjoispohjalaisen Maria Magdaleena Rönningin kanssa. Tukholmaan he muuttivat opiskelun vuoksi vuonna 1806. Snellmanin perhe asui Tukholman Södermalmin kaupunginosassa, jossa tapasi asua samoin useita muita merimiehiä ja heidän perheitään. Kristian Henrik Snellman oli viehättynyt kristilliseen ja swedenborgilaiseen filosofointiin. Varsinaiseksi ammatikseen kuitenkin Kristian Henrik Snellman valitsi merenkulun ja hän valmistui merikapteeniksi Tukholmassa. Johan Snellmanin vanhemmat muuttivat vuonna 1813 merkittävään kauppa- ja merenkulkukaupunki Kokkolaan, kun Suomi oli liitetty vuonna 1809 Venäjään. Johan Snellmanilla oli veljinä Christian Gerhard ja Carl August sekä sisarina Magdalena, Maria ja Anna. Äiti-Magdalena kuoli valitettavasti Annan synnytykseen 34-vuotiaana vuonna 1814. Johan Vilhelm Snellman asui Kokkolassa vuosina 1813-1816.

Johan Vilhelm Snellman aloitti yksityisen opintonsa Kokkolassa. Ouluun tätinsä Anna Jakobina Piponiuksen (s. 3.2.1780 ja k. 6.6.1836 Oulu) luokse Johan Vilhelm Snellman muutti asumaan vuonna 1816. Oulussa hän aloitti myös opintonsa yliopistoon valmistavassa kaupungin triviaalikoulussa. Oulun triviaalikoulu toimi vuodesta 1682 vuoteen 1842 ainoana Pohjois-Suomessa yliopistoon valmistavana kouluna. Anna Piponiuksen kerrotaan erään kerran sanoneen Johan Vilhelm Snellmanille: ”Jos sinusta tulee hyvä, sinusta tulee oikein kelpo mies, mutta muussa tapauksessa sinusta tulee aikamoinen roisto, sillä keskinkertaista sinusta ei tule.” Ruotsinkielinen Johan Vilhelm Snellman oppi Oulun kaupungissa koulukavereidensa avustuksella suomenkielen. Kaikki kesät hän asui kouluaikanaan vanhimman tätinsä, Elisabet Magdalena Montgomeryn (o.s. Snellman, s. 23.2.1775 Piippola ja k. 2.4.1837 Rantsila) luona Rantsilassa.

Oulun tulipalo.

Vuonna 1822 tulipalo tuhosi melkein koko Oulun kaupungin triviaalikouluineen. Johan Snellman sai koulukavereidensa tavoin koulun päättötodistuksen suorittamatta normaalia päästötutkintoa. Tulipalo alkoi varhain aamuyöllä 23.5.1822 värjärimestari Papen lähellä raatihuonetta rantaa sijainneesta talosta. Tulipalo levisi hyvin nopeasti tuhoten edetessään useita puutalokortteleita sekä Sofia Magdalenan kirkon puurakenteet. Kirkon kiviseinien sisään rakennettiin myöhemmin nykyinen Oulun tuomiokirkko. Tulipalon sammuttua melkein koko kaupunki oli tuhoutunut maan tasalle. Yli 3 000 oululaista jäi ilman kotia, kun 330 rakennusta tuhoutui täysin tai lähes täysin ja vain 65 rekennusta saatiin säästettyä.

Johan Snellman vietti kesällä 1822 lomaansa Alahärmässä, jonne hänen isänsä oli muuttanut mentyään avioliittoon uuden vaimonsa, Katariina Sofia Snellmanin (o.s. Ahla, s. 21.12.1798 Lumijoki ja k. 27.11.1879 Alahärmä) kanssa. Johan Snellmanin äitipuolella oli Rautalammilla asuva nuorempi sisar nimeltä Anna Kristiina (s. 8.7.1801 Lumijoki ja k. 11.7.1883 Impilahti), joka toisinaan poikkesi vanhempaa sisartaan tapaamassa Alahärmässä. Johan Snellman oli tuolloin vain 16-kesäinen, mutta tämä ei estänyt häntä ja vanhempaa Annaa rakastumasta toisiinsa sekä menemästä kihloihin keskenään. Anna Kristiinalla oli kuitenkin kaksi kilpakosijaa, jotka halusivat tuhota nuorten rakastavaisten yhteyden varastamalla sekä tuhoamalla heidän kirjeensä. Rakastavaisille kilpakosijat samoin kertoivat aivan perättömiä asioita toisistaan.

Johan Ludvig Runeberg.

Elias Lönnrot.

Johan lähtikin sitten vielä 16-vuotiaana opiskelemaan Keisarilliseen Turun Akatemiaan. Täysin samaan aikaan omat opintonsa Keisarillisessa Turun Akatemiassa aloittivat myös häntä vanhemmat kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg (s. 5.2.1804 Pietarsaari ja k. 6.5.1877 Porvoo) ja lääkäri Elias Lönnrot (s. 9.4.1802 Sammatti ja k. 19.3.1884 Sammatti). Johan Snellmanin ystäväpiiriä Turussa olivat samoin Johan Kjemmer (k. 4.1.1833 Pariisi), meteorologi Johan Jakob Nervander (s. 23.2.1805 Uusikaupunki ja k. 15.3.1848 Helsinki) sekä taiteilija Fredrik Cygnaeus (s. 1.4.1807 Hämeenlinna ja k. 7.2.1881 Helsinki). Opiskelijoiden piirissä Turun Akatemiassa syntyi Turun romantiikaksi kutsuttu liike. Liike nojasi pohjoismaiseen sekä saksalaiseen romantiikkaan, joka vetosi historiaan ja tunteeseen. Turun opiskelijat esittelivät suomalaisen rahvaan ja kansan kulttuurin ruotsinkielisille sivistyneille. Näin opiskelijat alkoivat kiinnostua suomalaisuudesta ja suomenkielestä. Kirjailija, sanomalehtimies, historiantutkija ja poliitikko Adolf Ivar Arwidson (s. 7.8.1791 Padasjoki ja k. 21.6.1858 Viipuri) vaati toimia suomalaisuuden henkiin herättämiseksi, sillä hänen mielestään samaa kieltä puhuvat muodostavat yhtäläisen kokonaisuuden, jota yhdisti ”sisäinen sielu ja ajatuksen side, joka on kaikkia ulkonaisia yhdistyksiä mahtavampi ja lujempi”. Adolf Ivar Arwidson tunnetaan erityisesti hänen tokaisustaan: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia”.

Johan Snellman opiskeli Turun Akatemiassa teologiaa sekä historiaa, kreikkaa, latinaa ja maailmankirjallisuutta. Hieman myöhemmin hän opiskeli myös fysiikkaa ja muitakin luonnontieteitä. Johan Snellmanin opettajana toimi filosofian ja historian professori sekä rehtori Johan Henrik Avellan (s. 18.12.1773 Viapori ja k. 3.9.1832 Helsinki). Vuonna 1870 Johan Henrik Avellan valmistui ylioppilaaksi. Vuonna 1795 professori Henrik Gabriel Porthan (s. 8.11.1739 Viitasaari ja k. 16.3.1804 Turku) tarkisti Johan Henrik Avellanin pro gradu -tutkielman Turun Akatemiassa. Johan Avellan valmistuikin vielä samana vuonna filosofian maisteriksi. Avellan kirjoitti ensimmäisen ruotsinkielisen väitöskirjan saksalaisesta filosofista, Georg Wilhelm Friedrich Hegelistä (s. 27.8.1770 Stuttgart ja k. 14.11.1831 Berliini). Vuonna 1812 Johan Avellan nimitettiin professoriksi ja hän toimi samalla käytännöllisen filosofian vt. professorina vuosina 1811-1812 sekä 1824-1827. Johan Avellanin väitöskirja oli Öfversigt af ryska språkets bildning, jonka tarkasti akatemian Venäjän historian ja kirjallisuuden sekä venäjänkielen dosentti Eric Gustaf Ehrström (s. 29.5.1791 Luoto ja k. 25.4.1835 Pietari).

Eric Gustaf Ehrström.

Tovereidensa kanssa Johan Vilhelm Snellman perehtyi Turun romantiikkaan liittyviin aatteisiin, mutta he halusivat jättää politikoinnin vain taka-alalle, sillä Adolf Ivar Arwidson oli ryvettynyt itse politiikassa ja siksi erotettu virastaan vallankumouksellisten kirjoitustensa vuoksi. Opiskelijanuorukaiset eivät kaivanneet samanlaista kohtaloa itselleen. Johan Snellman sai Turun Akatemiassa opiskellessaan sangen pysyviä kansallisromanttisia vaikutteita, mutta romantikoista hänet erotti lopulta se, että häntä kiinnosti historian sijaan tulevaisuus sekä kansojen henkinen toiminta.

Johan Vilhelm Snellman halusi aluksi papiksi ja siksi hän satsasi varsinkin teologian opintoihin. Yleensä tutkinnon suorittanut sai ammatin ja viran melko nopeasti valmistumisen jälkeen. Johan Snellman ei voinut kuitenkaan ilmoittautua pappistutkintoon, sillä hän hän ei ollut vielä saavuttanut siihen vaadittua 22 vuoden ikää. Snellmanin opettajan, käytännön filosofian professori Johan Jakob Tengströmin (s. 22.10.1787 Kokkola ja k. 11.4.1858 Helsinki) ohjauksesta Snellman vaihtoi siksi pääaineekseen filosofian. Johan Snellman toimi kotiopettajana eri puolilla Suomea rahoittaakseen omia opintojaan. Näin hän sai kokemusta opettamisesta, seurapiirien tapakulttuurista sekä ravitsevaa ravintoa, johon opiskelijoilla ei suinkaan välttämättä ollut aina varoja. Snellman harrasti väittelyä, šakinpeluuta sekä huilunsoittoa.

Turun tulipalo vuonna 1827.

Turun tulipalossa syyskuussa 1827 tuhoutui osa Turun Akatemiasta ja sen kokoelmista. Venäjän keisari Nikolai I päätti siirtää sittemmin Akatemian Helsinkiin, jossa lokakuussa 1828 alkoi sen toiminta nimellä Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto. Johan Vilhelm Snellman suorittikin stipendiaattitutkinnon ja hän keskittyi sitten Hegelin filosofiaan. Yhdeksän vuotta kestäneen opiskelujakson päätteeksi Johan Snellman valmistui vuonna 1831 filosofian kandidaatiksi. Snellman promovoitiin maisteriksi vuonna 1832. Johan Vilhelm Snellman kirjoitti väitöskirjansa, Dissertatio academica absolutismum systematis Hegeliani defensura 1835, joka käsitteli saksalaisen filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegelin (s. 27.8.1770 Stuttgart, Württemburgin herttuakunta, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja k. 14.11.1831 Berliini, Preussin kuningaskunta) aatemaailmaa.

Georg Wilhelm Friedrich Hegel.

Radio-orkesteri

Ensimmäinen Radio-orkesteri.

Toukokuun 29. päivänä vuonna 1926 perustettiin O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradio -yhtiö Helsingissä. Vuonna 1923 perustetulta Suomen Radioyhdistykseltä hankituilta laitteistoilla Suomen Yleisradio aloitti ensimmäisen lähetystoimintansa 9.9.1926 studiosta, joka sijaitsi Helsingissä osoitteessa Unioninkatu 20. Tätä päivää pidetään yleisesti Yleisradion syntymäpäivänä, vaikka vuonna 1928 vasta Yleisradion lähettämiä ohjelmia pystyi kuuntelemaan koko maassa. Tästä alkoi pirteä maanlaajuisen verkon kehittäminen ja rakentaminen. Pian tultaessa 1930-luvulle Yleisradion verkko jo niin laaja, että sen lähetyksiä pääsi kuulemaan 100 000 suomalaisessa kodissa. Suomen valtio otti vuonna 1934 Yleisradion toiminnan hoitaakseen. Tuoreen yhtiön nimeksi muodostui Oy Yleisradio Ab. Yhtiön nimi varastettiin Puolustusvoimilta, jossa yleisradiolla tarkoitettiin kaikkien kuultavissa olevaa radiolähetystä. Yleisradion vanhin vielä tallessa oleva ohjelma on vuodelta 1935 presidentti Pehr Evind Svinhufvudin (s. 15.12.1861 Sääksmäki ja k. 29.2.1944 Luumäki) uudenvuodenpuhe.

Alexis Gustaf Maximilian af Enehjelm.

Aivan alusta lähtien musiikin osuus Yleisradion lähetyksissä oli hyvin merkittävä. Oman kortensa tässä asiassa kantoi yhteiseen kekoon lähetystoiminnan alkuaikojen kuuluttajana toiminut oopperalaulaja Alexis Gustaf Maximilian af Enehjelm (s. 2.10.1886 Hämeenlinna ja k. 19.7.1939 Helsinki) ja hänen omat musiikilliset mieltymyksensä. Enehjelmin vanhemmat olivat everstiluutnantti Gustaf Emil af Enehjelm ja Hedvig Mathilda Alfthan. Alexis af Enehjelm kävi Hämeenlinnan lyseota ja siirtyi sitten Haminan kadettikouluun valmistuakseen upseeriksi. Enehjelm jatkoi opintojaan kadettikoulun lopettamisen jälkeen Helsingissä ja hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1906 Nya svenska läroverket Helsinforsista. Muutaman vuoden opiskeltuaan humanistisia aineita Helsingin yliopistossa Enehjelm aloitti ulkomailla lauluopinnot.

Alexis af Enehjelm opiskeli laulua Wienissä sekä Münchenissä vuosina 1909-1913. Hän piti Wienissä ensimmäisen ulkomaisen konserttinsa vuonna 1914. Vuosina 1914-1919 hän opetti Helsingin musiikkiopistossa laulua sekä piti samanaikaisesti laulukonsertteja. Suomalaisessa Oopperassa hän lauloi vuosina 1919-1920, minkä jälkeen hän otti kiinnityksen Darmstadin hovioopperaan vuosiksi 1920-1924. Tämän jälkeen hän lauloi jälleen vuoteen 1931 saakka Suomalaisessa Oopperassa. Alexis af Enehjelm hallitsi kaikkiaan 50 eri oopperaroolia. Vuodesta 1926 lähtien Alexis af Enehjelm työskenteli samoin Yleisradion kuuluttajana sekä toimittajana. Jo ennen Yleisradion perustamista Enehjelm työskenteli Suomen Radioyhdistyksen kuuluttajana ja ohjelmanhankkijana.

Radio-orkesterin kapellimestareita: Toivo Haapanen, Erik Cronvall, Erkki Linko ja Nils-Eric Fougstedt.

Yleisradio lähetti vuoden 1926 kuluessa radioaaltojen kautta kaikkiaan seitsemän Helsingin kaupunginorkesterin sinfoniakonserttia, 39 soitinsooloesitystä, 63 lauluohjelmaa sekä neljä oopperaesitystä ja näiden lisäksi paljon muutakin musiikkia. Jo seuraavana vuonna 1927 huolta herätti Yleisradiossa päivittäisen laajan musiikkitarjonnan kirjava laatu sekä epätasaisuus, joka oli vailla omaa linjaa tai suunnitelmallisuutta. Siksi Yleisradiossa päädyttiin siihen, että Yleisradiossa tarvittiin oma orkesteri vastaamaan pääosasta radion laadukkaasta musiikkiesityksestä. Asiat laitettiin heti vireille ja Yleisradion johtokunta hyväksyi 13.4.1927 uuden orkesterinsa kokoajaksi sekä kapellimestariksi kolmen ehdokkaan joukosta Erkki Edvard Lingon (vuoteen 1906 Lindroth, s. 27.2.1893 Tampere ja k. 23.11.1966 Tukholma). Erkki Linko toimi toimi Radio-orkesterin kapellimestarina vuodet 1927-1952.

Robert Westerlund.

Vuosina 1916-1927 Erkki Linko toimi pianistina ja orkesterinjohtajana ravintoloissa sekä elokuvateattereissa. Linko opiskeli musiikkia Helsingin musiikkiopistossa vuosina 1920-1922 ja hän teki myös opintomatkan Keski-Eurooppaan vuonna 1930. Erkki Linko työskenteli vuosina 1944-1952 samoin Yleisradion nuottikirjaston hoitajana ja vuosina 1948-1949 hän johti apteekkari, musiikkikauppias ja musiikkikustantaja Robert Emil Westerlundin (s. 15.1.1859 Oulu ja k. 5.6.1922 Helsinki) konserttitoimistoa Helsingissä. Sveitsiläisen turkkuri Eduard Fazerin poika, Konrad Georg Fazer (s. 30.4.1864 Helsinki ja k. 7.10.1940 Helsinki) osti yhdessä Robert Westerlundin kanssa Anna Melanilta musiikkikaupan vuonna 1897, joka perustettiin Helsingin Aleksanterinkadulle vuonna 1884.

Hugo Huttunen.

Yleisradion uuden kymmenhenkisen Radio-orkesterin ensimmäinen yhteissoitto radioitiin suorassa lähetyksessä 1.9.1927 ja orkesteri soitti tuolloin täysin suomalaista musiikkia. Radio-orkesterin solistina tuolloin soitti orkesterin oma viulisti ja toinen konserttimestari, Hugo Hjalmar Huttunen (s. 27.3.1900 Helsinki ja k. 16.8.1958 Helsinki). Hugo Huttusen vanhemmat olivat kivityömies Otto Wilhelm Huttunen ja Wilhelmiina Laitinen. Huttusen aviopuoliso oli vuodesta 1929 lähtien Aili Lemmikki Luoto. Hugo Huttunen suoritti musiikkiopintoja kapellimestari Robert Kajanuksen (s. 2.12.1856 Helsinki ja k. 6.7.1933 Helsinki) perustamassa Helsingin filharmonisen orkesterin orkesterikoulussa vuosina 1911-1914 sekä Martin Wegeliuksen (s. 10.11.1846 Helsinki ja k. 22.3.1906 Helsinki) vuonna 1882 perustamassa Helsingin musiikkiopistossa Léon Nauwinckin ohjauksessa. Vuosina 1929-1958 Huttunen oli Suomen yleisradion orkesterin toinen konserttimestari sekä Sibelius-kvartetin toisen viulun soittaja vuosina 1927-1958. Hugo Huttunen esiintyi samoin Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa kamarimuusikkona. Hugo Huttunen sai Director musices -arvonimen vuonna 1951.

Erik Johan Cronvall.

Suomen Yleisradion ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat viulistit Erik Johan Cronvall (s. 3.4.1904 Helsinki ja k. 5.9.1979 Helsinki) ja Hugo Huttunen, alttoviulisti Eero Kaarlo Juhani Koskimies (vuoteen 1909 Forsman, s. 22.7.1897 Sääksmäki ja k. 21.9.1959 Helsinki), sellisti Tauno Korhonen (s. 1898), kontrabasisti Paavo Pättiniemi, joka muistetaan Tampereen orkesterin merkittävänä basistina ja jäätyään Tampereen orkesterista pois vuonna 1936, hänen tilalleen basistiksi tuli Muisto Peura. Radio-orkesterin huilistina soitti Väinö Littonen, klarinetistina Harald Mannerström, lyömäsoittajana Gustav Svensson sekä urkuharmonissa Uuno Arpiainen.

Sellisti Tauno Korhonen.

Toinen toimintavuosi alkoi Radio-orkesterin laajentumisella kahdella soittajalla, sillä orkesteriin liittyivät trumpetisti Aleksanteri Wilkko (s. 14.2.1882 ja k. 8.6.1932) sekä pasuunan- ja sellonsoittaja Vilho Sten Sarmas (s. 10.3.1903 Helilä, Kymi ja k. 15.5.1982 Helsinki). Yleisradioon nimitettiin musiikkipäälliköksi Radio-orkesterin ylikapellimestariksi musiikintutkija Toivo Haapanen (s. 15.5.1889 Karvia ja k. 22.7.1950 Asikkala) syksyllä 1929. Toivo Haapanen opiskeli viulunsoittoa päästyään ylioppilaaksi sekä musiikin teoriaa Helsingin filharmonisen seuran orkesterikoulussa vuosina 1907-1911. Haapanen valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1918 ja hän väitteli tohtoriksi vuonna 1925. Toivo Haapanen toimi Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuosina 1929-1950 ja tämän lisäksi hän oli Yleisradion musiikkipäällikkö vuoteen 1946 saakka. Hän toimi myös Helsingin yliopiston dosenttina sekä vielä myöhemmin ylimääräisenä professorina vuosina 1946-1950.

Aleksanteri Wilkko.

Toivo Haapasen ylikapellimestarikaudella Radion sinfoniaorkesteri sai lähes nykyiset mittasuhteet ja sen lisäksi radion musiikkitoiminta vakiintui hänen musiikkipäällikkökaudellaan. Kapellimestarina Toivo Haapanen edisti suomalaisen musiikin esilletuloa. Orkesterinjohtajana Toivo Haapanen vieraili Pohjoismaissa ja Baltian maissa sekä Saksassa, Unkarissa, Puolassa ja Italiassa. Hän kokosi konserttimatkojensa ohjelmiston pääasiassa uudesta suomalaisesta musiikista. Toivo Haapanen tutki Suomen keskiaikaisia liturgisia fragmentteja vuosilta 1050-1522, kaikkiaan yli neljää tuhatta pergamenttilehteä, joita säilytetään Helsingin yliopiston kirjastossa. Haapanen kirjoitti samoin kattavan teoksen Suomen musiikin historiasta, Suomen Säveltaide vuonna 1940. Hän toimi myös vuosina 1919-1929 Iltalehden musiikkiarvostelijana. Vuosina 1936-1940 Toivo Haapanen oli Suomen Säveltaiteilijoiden liiton puheenjohtaja ja valtion säveltaidetoimikunnan puheenjohtajana hän toimi vuosina 1943-1950. Toivo Haapanen kuului Musiikin tietokirjan toimituskuntaan vuonna 1948. Ylikapellimestari Toivo Haapasen sisar oli kirjailija, kirjallisuustutkija, suomentaja ja filosofian kunniatohtori Tyyni Maria Tuulio (o.s. Haapanen, vuosina 1917-1933 Tallgren, s. 28.8.1892 Karvia ja k. 9.6.1991 Helsinki) sekä poika, Tuomas Jaakko Haapanen (s. 29.12.1924 Helsinki ja k. 8..2024), joka oli Sibelius-Akatemian viulunsoiton professori, kapellimestari, opettaja ja rehtori.

Toivo Haapanen.

Toivo Haapanen esitteli Yleisradion johtokunnalle kiireesti omia näkemyksiään radion orkesterin kehittämisestä ja siitä hyvästä radion orkesteriin uuden toimikauden alkaessa saatiin kokonaista kahdeksan uutta soittajavakanssia. Siten radion orkesteri laajentui 20-henkiseksi kokoonpanoksi ja sillä vahvuudella saatiin jo aikaan oikeaa orkesterisointia varsin pienen orkesterin sijaan. Syksyllä 1930 saatiin Radio-orkesterin kokoa eli soittajien määrää kasvatettua 24 muusikkoon. Radio-orkesterin rivit täydentyivät 1930-luvun puolivälissä oboistilla sekä fagotistilla. Vuosi 1938 toi mukanaan orkesteriin vielä lisää uusia soittajavakansseja, joiden myötä talvisodan alla Radio-orkesterissa oli jo 33 soittajaa.