Sää oli suosiollinen 15.8.2015 Sorsapuistoon kerääntyneelle musiikkikansalle.

The Dump Stuff Band lämmitti Sorsapuiston täyteisen konserttiyleisön Tampere Filharmoniaa varten 15.8.2015.

Elokuun viidestoista päivä 2015 järjestivät Tampere Filharmonia ja Tampere-talo yhdessä yleisölle vapaan konsertin Sorsapuiston vehreässä maastossa aivan Tampere-talon kyljessä. Konsertti oli valtaisa yleisömenestys, sillä se kokosi paikalle hyvän musiikin ja kauniin sään vuoksi n. 10 000 henkeä musiikinnälkäistä kuulijaa ja katsojaa. Ilmaiskonsertin ohjelman aloitti The Dumb Stuff Band ja loppuosan konsertista hoiti Tampere Filharmonia johtajanaan ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali.

Ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali ohjeistaa 15.8.2015 konserttimestari Dennis Kimiä.

Tero Harjunniemi lauloi Tampere Filharmonian solistina 15.8.2015 Sorsapuistossa.

Lauantaina 13.8.2016 saman Sorsapuistoon kerääntyi n. 7000 henkeä kuuntelemaan ja katsomaan nyt jo perinteeksi luultua Tampere Filharmonian syyskauden avauskonserttia. Sää ei suosinut puistokonserttia aivan yhtä hellästi, kuin ensimmäisellä kerralla, mutta esiintyvät bändit olivat samoja. The Dumb Stuff Band oli vahvistuksekseen saanut soulmies Sami Saaren solistikseen. Tampere Filharmonian vierailevana solistina loisti näyttelijä-laulaja Maria Ylipää.

Tänä suvena ei valitettavasti Sorsapuiston ilmaiskonserttia kaikelle kansalle järjestetä, sillä Tampere-talon vei niukkuuteen järjestelybudjetin suhteen Muumimuseon avajaiset kesäkuussa 2017. Tampere-talon toimitusjohtaja Pauliina Ahokas kertoo, että remontoitu Tampere-talo ja Muumimuseon avaus ovat olleet talolle merkittäviä kulttuuriponnistuksia itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Nämä ovat yhdessä sitoneet koko Tampere-talon henkilökuntaa ja talon resursseja aivan poikkeuksellisen kovasti.

Tampere Filharmonian intendentti Helena Hiilivirta kertoo orkesterin tänäkin vuonna valmistautuneen Sorsapuiston ilmaiskonserttiin, jopa niin, että konsertin ohjelma oli suunniteltu täysin valmiiksi. Päivä oli merkitty myös ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvalin keikkakalenteriin. Orkesterille tuli arvatenkin suurena pettymyksenä tieto konsertin peruuntumisesta. Tampere-talon toimitusjohtaja Pauliina Ahokas kertoo, että konsertin rahoitusta yritettiin kursia kokoon, mutta hankkeesta jouduttiin lopulta luopumaan, kun 17.-18.6.2017 avajaisjuhlallisuudet Muumimuseossa ja Sorsapuistossa olivat vieneet ilmaiskonsertille varatut rahat.

Sekä Tampere-talon toimitusjohtaja ja Tampere Filharmonian intendentti Helena Hiilivirta kuitenkin vakuuttavat yhdessä, että tekevät kaikkensa saadakseen Sorsapuiston ilmaiskonsertin jälleen järjestetyksi kesällä 2018.

Kun Albert Schweitzer lähti ensimmäisen kerran viidakkolääkäriksi Lambareneen, hän motivoitui itsensä pelastamisella; hän pakeni lähinnä omaa aikakauttaan viidakkoon. Toiselle matkalle viidakkoon lähtiessään hänestä tuntui, että hän ajatteli nyt omaa aikakauttaan. Nyt hän halusi tehdä sairaalastaan jonkinlaisen esikuvan, hän halusi palvella ja avustaa omaa aikakauttaan. Kesällä 1920 Schweitzer oli täysin valmis työhön teologina, ajattelijana, lääkärinä, muusikkona ja kirjailijana kulttuurin pelastamiseksi – samalla se tarkoitti myös ihmisen pelastamista.

Albert Schweitzer oli itse vielä toipilaana, mutta hän hoiti sinnikkäästi omia virkojaan vuoden verran. Sen jälkeen Schweitzer omistautui matkustamiseen ja kirjoittamiseen. Keväällä 1921 Albert Schweitzer konsertoi urkurina Barcelonassa Matteus-passiossa. Samana syksynä hän konsertoi ja piti esitelmiä Sveitsissä, josta hän matkusti Ruotsiin. Vuoden 1922 alkupuolella Schweitzer vieraili ensikerran Englannissa saaden siellä monia ystäviä lisää. Maaliskuun puolivälissä matka suuntautui jälleen Ruotsiin ja toukokuussa Sveitsiin. Kesällä Schweitzer ennätti hieman pitää lomaa ja kerätä voimia; taukonsa hän hyödynsi kuitenkin kirjoittamalla kulttuurifilosofiasta. Kirjoitustauon jälkeen olivat taas edessä matkat Sveitsiin ja Tanskaan. Tammikuussa 1923 Albert Schweitzer suunnisti matkansa Prahaan.

Barcelona.

Albert Schweitzerin esitelmien ja konserttien jälkeen järjestettiin yleensä vielä vastaanotto, jossa saattoi syntyä hyvinkin pitkiä keskusteluja. Sekä vanhat että uudet tuttavat yltyivät hänen kanssaan mielellään ajatusten vaihtoon ja lehdistö vaati myös oman osansa hänen ajastaan. Ihmisiä riitti aina hotelleihin asti, joissa Albert Schweitzer yöpyi. Lopulta hänen kirjeenvaihtonsa paisui myös käsittämättömiin mittasuhteisiin. Kun Albert Schweitzer lähti jälleen Afrikkaan oli hänellä neljä säkillistä mukanaan pelkästään lähetettävää kirjeenvaihtoa. Käytännössä hän käytti matkojen aikana sekä matkoilla kaiken liikenevän aikansa kirjoittamiseen. Ruotsalainen kustantaja sai hänet houkuteltua sopimukseen kirjasta, jossa Schweitzer kertoi lähinnä omista kokemuksistaan viidakkosairaalasta. Kirjan nimi oli Veden ja viidakon välillä, ja se ilmestyi vuonna 1921 ensin ruotsiksi ja saksaksi, mutta myöhemmin käännettiin useille eri kielille. Schweitzer sai myös valmiiksi kulttuurifilosofiasarjansa kaksi ensimmäistä osaa, Kulttuurin rappio ja jälleenrakentaminen sekä Kulttuuri ja etiikka. Molemmat kirjat ilmestyivät vuonna 1923 sekä saksaksi että englanniksi ja myöhemmin teokset kääntyivät monelle muullekin kielelle ammattikääntäjien avulla.

Vuonna 1923 maailma oli saanut jo elää ilman maailmansotaa useamman vuoden ja kerätä kuusi satoa rauhassa rakentaen ja korjaten vanhoja raunioita tuhon jäljiltä. Tuotannot kasvoivat kasvamistaan joka puolella ja ravinto ja vaatetus olisi jo pitänyt kaiken todennäköisyyden mukaan piisata aivan kaikille; tästä huolimatta monissa paikoissa vain köyhyys ja kurjuus lisääntyi sekä työttömyys kasvoi. Ihmisjoukot alkoivat hakea apua kääntyen kirkkojen puoleen ja erilaisten uskonnollisten yhteisöjen huomaan, toiset saattoivat vannoa sosialismin nimiin ja käänsivät katseensa kohti Neuvostoliittoa, josta yritettiin rakentaa työläisten paratiisia. Filosofeille tuli kaikkialle maailmassa kiire laskeutua norsunluutorneistaan ja selittää sattuneita tapahtumia. Vellottiin monin paikoin toivon ja epätoivon välimaastoissa.

Tuohon aikakauteen iskostui kuin nyrkki Oswald Spenglerin kirjoittama kirja ”Länsimaiden perikato” levittäen todistuksillaan ja väitteillään synkkää pessimismiä ja lamaannusta. Hän katsoi kirjassaan, että kulttuureja, aivan kuin kasvi- ja eläinkuntaakin, hallitsi kasvamisen ja häviämisen biologinen laki. Kun oman aikamme kulttuuria vertaa ns. kuolleisiin kulttuureihin, huomataan, ettei totinenkaan tahdonponnistus, mikään usko tai yksityisten ihmisten kovakaan into voi tätä kehitystä pysähdyttää.

Oswald Arnold Gottfried Spengler (s. 29.5.1880 ja k. 8.5.1936) oli saksalainen historioitsija ja filosofi.

Albert Schweitzer julkaisi samoihin aikoihin oman kulttuurihistoriansa, jossa hän – mielenkiintoista kyllä – päätyi aivan toisenlaiseen lopputulokseen. Albert Schweitzer näki kulttuurin hengentuotteena, johon eivät päteneet mitkään biologiset lainalaisuudet. Kulttuurin häviö johtui ihmisen kieltämisestä. Schweitzer katsoi myös Spenglerin olettamuksen siitä, että kulttuurimme kuoltua voisi joskus jossakin toisessa paikassa kukoistaa jälleen uusi kulttuuri, vääräksi. Albert Schweitzer näki, että kaikki maailman kansat ovat hajoamisprosessin alaisia. Hän itse kirjoittikin aiheesta: ”Kaikki ovat sairaita meidän kanssamme ja voivat parantua vain meidän kanssamme”. Jokaisen meidän omasta tahdosta ja tahtomme voimalla on kulttuuri uudistettava. Historiasta on selkeästi nähtävistä, että samat kansat eivät ole koskaan kokeneet kulttuurin häviötä ja uudelleenkukoistusta. Schweitzer näki kyllä rappion, mutta hän kieltäytyi uskomasta lopulliseen häviöön kohtalonamme; hän tahtoi elää ja näki ihmisillä myös saman tarpeen.

Albert Schweitzer päätyi toisenlaiseen kulttuureiden vertailuun kuin Spengler omassa teoksessaan. Hän ei Spenglerin tavoin vertaillut kaikkia näköpiirissämme olleita kulttuureita, vaan päätyi tekemään kuten matkamies eksyessään; hän palasi polkua siihen kohtaan, jossa eksyminen tapahtui. Schweitzer siis suuntasi katseensa menneisyyteen ja sai huomata kulttuurimme kukoistaneen vielä 18. vuosisadalla. Vuosisadan nousu johtui hänen mukaansa silloisten ihmisten erikoisedellytyksistä ja arvoista, joiden mukaan he tekivät työtänsä sekä optimismista, joka saattoi toteuttaa järjen aatteet. Häviö hiipi kuvaan, kun filosofinen järjestelmä osoittautui kestämättömäksi; vanhan optimistisen katsomuksen mukana katosivat sen synnyttämät aatteet ja sen voima. Yksityisissä ihmisissä tapahtui myös häviötä kiihdyttäviä muutoksia, jotka huononsivat heidän kulttuurivalmiuksiaan. Ihmiset kadottivat yhä enemmän aineellista riippumattomuuttaan ja joutuivat sen vuoksi menettämään myös sisäistä itsenäisyyttään. Raskaan työn uuvuttamina heillä oli jatkuvasti vähemmän aikaa ajatteluun ja itsensä tiedostamiseen. Pinnallinen huvittelu vain johti vääjäämättä eheytymisen sijasta rikkinäisyyteen. Nykyaikainen elämänmeno vaati kaikilla aloilla spesialisteja, ja spesialisteina ihmiset ajautuvat yksipuolisiksi ja epätäydellisiksi. Suurkaupunkeihin ajetut ihmiset kadottavat kosketuksen lähimmäisiinsä ja yksilöt eristäytyvät sitä enemmän mitä toisiaan joutuvat sulloutumaan. Aineellisesti turvaton, raskaan työn rasittama, rikkinäinen, ajatusta ja kosketusta vailla oleva yksipuolinen ihminen menettää yhä enemmän puolustuskykyään valtion, puolueiden ja eturyhmien holhousta vastaan. Kun 18. vuosisadalla useat ihmiset sentään vaikuttivat instituutioihin tekemällä ne inhimillisiksi, hallitsevat instituutiot nykyään yksilöitä ja kieltävät heidän inhimillisyytensä.

Jos haluamme muuttaa kulttuurimme, emme saa aloittaa olosuhteiden parantamisesta, vaan meidän tulee Schweitzerin mielestä aloittaa ihmisestä ja muuttaa sekä uudistaa ihmistä. Ihmisellä täytyy olla aatteita ajatustensa käyttövoimaksi ja aatteiden täytyy muovata ulkoista todellisuutta. Albert Schweitzer tutkailee 18. vuosisadan ja 19. vuosisadan alkuun ja ihmettelee: Mistä tulevat aatteet, jotka silloin saivat aikaan kulttuurin ainutlaatuiseen nousuun? Kenestä ne olivat lähtöisin? Itse hän vastaa, että valistuksen suurista ajattelijoista. Näin hän päätyy johtopäätökseen, että päästäksemme ulos nykytilanteesta, meidän täytyy jälleen yrittää luoda yleispätevä maailmankatsomus.

Mitä edellytyksiä uuden maailmankatsomuksen täytyy täyttää? Järkemme tulee hyväksyä se todeksi, miten muuten se saa meidät vakuuttuneiksi. Sen voisi luoda vain järkevät, totuudelliset aivot. Maailmankatsomuksen tulee olla optimistinen; sen pitää saada yksityinen ihminen vakuuttuneeksi, että hänen elämällään on tarkoitus. Sitten vasta, kun siihen jälleen luotetaan, tuntee ihminen itsensä kykeneväksi ”toimimaan korkeampana ja puhtaampana voimana ihmisten parissa ja maailmassa ja sitten omalta osaltaan edistämään yleisen kehitysihanteen toteutumista.” Päätyykö ajattelu, jos se toimii rehellisesti, tähän tulokseen? Vai päätyykö se alistumiseen? Tähän kysymykseen päättyy ensimmäinen nide ja toinen nide ”Kulttuuri ja etiikka” vastaa näihin kysymyksiin.

Juha Tapio Kela Tupla-levyn aikoihin vuonna 1983.

Mynämäki on muutaman kymmenen kilometrin päässä Turusta oleva paikkakunta, jonne kesäksi 1966 saapui Kauniaisten Raamattuopistossa opiskeleva Heikki Haataja harjoittelijaksi seurakuntaan. Hänellä oli idea perustaa bändi, joka soittaisi evankelioivaa hengellistä musiikkia. Heikki Haataja soitti itse kitaraa ja alkoi etsiä soittajia perustettavaan bändiin. Näin lyhyesti kerrottuna sai alkunsa Suomen ehkä kuuluisin hengellistä musiikkia soittava bändi, Pro Fide. Bändi oli lopulta kasassa syksyllä 1966 ja varsin pian Pro Fiden toiminta nivoutui yhteen Suomen Raamattuopiston kanssa. Tätäkin asiaa oli auttamassa Suomen Raamattuopistosta nuorisonohjaajaksi valmistunut Heikki Haataja. Haataja palkattiin opistolle kiertäväksi nuorisoevankelistaksi ja Haataja pyysi Pro Fiden omille julistusmatkoilleen bändiksi. Ensimmäinen Haatajan ja Pro Fiden yhteinen keikka oli Kangasalla ja ensimmäinen Raamattuopiston keikka soitettiin kesäpäivillä Mikkelissä vuonna 1968.

1970-luvun alku oli Pro Fidelle tuulista aikaa; kokoonpanoon tuli ja lähti jatkuvasti soittajia. Kotkassa vaikutti nuori teologian opiskelija, Juha Tapio Kela (s. 24.8.1950), joka kotipaikkakunnallaan tunnettiin musiikkimiehenä; hän oli soittanut mm. paikallisessa Hair-musikaalin toteutuksessa. Juha Kela oli tullut uskoon ja opiskeli teologiaa ja kirkon nuorisotyötä ja kesällä 1973 hän työskenteli kesäteologina Kotkassa. Pro Fide ja Juha Kela tapasivat Kotkassa Pro Fiden muutaman kuukauden mittaisen kesäkiertueen yhteydessä ensimmäistä kertaa. Heikki Haataja kyseli Juha Kelalta syksyllä 1973 kirjeitse, tietäisikö tämä sopivaa kosketinsoittajaa Pro Fideen. Tällöin Kela lupautui itse tehtävään, aluksi kylläkin jonkinlaiseksi koeajaksi, sillä hänen piti pian valmistua opinnoistaan. Vuodenvaihteessa 1973/1974 Pro Fideen liittyi rumpaliksi Jukka Bonsdorff ja Hannu Domke siirtyi vain laulajaksi. Ensimmäinen Pro Fiden keikka, jossa Juha Kela oli mukana, soitettiin Laukaalla huhtikuussa 1974.

Juha Kela mittaa katuja.

Varsin pian bändiin tultuaan kaikille Pro Fiden jäsenille oli selvää Juha Kelan ylivoimainen musikaalisuus ja hän pääsikin heti vastaamaan bändin sovituksista. Hänen musiikillisissa ideoissa näkyi ihastus progressiiviseen musiikkiin. Hän sävelsi myös ja sanoitti ahkerasti itsekin musiikkia. Vuonna 1979 Pro Fiden jättivät Pertti Tuohioja ja Hannu Domke ja heidän tilalleen tuli basistiksi Risto Rautiainen ja Outokummusta nuori laulaja-kitaristi Ari-Mikko Kuustonen (s. 4.3.1960 Leppävirta). Seuraavana vuonna soolokitaristiksi bändiin tuli Hannu Kaukonen. Nyt bändin kokoonpano pysyikin muuttumattomana vuoteen 1983 asti, vain Tauno Teeri jäi pois pitkien välimatkojen vuoksi bändistä adventtina 1982.

Jan-Erik Lindqvist kertoi äänilevyjen tuotannosta ja jakelusta silloin joskus: ”Se levy – Lauluja kahdesta maailmasta – maksoi siihen aikaan omaisuuden, siihen pantiin todella rutkasti rahaa… Kaupallisena yrityksenä me viemme levyt kauppaan kuin kauppaan. Evankelioimisen välineenä ne toimivat siten, että Pro Fide on niitä harvoja yhtyeitä, jotka tunnetaan – voit mennä mihin tahansa tavarataloon tai musiikkiliikkeeseen ja joka ikinen sisäänostaja tuntee, että on tuttu nimi. Melkein jokainen, joka on musiikin kanssa tekemisissä, on joskus kuullut bändiä… Pro Fide on kuin Pelastusarmeija. Sanomaa ei aina hyväksytä, mutta heidän työtapaansa, vakaumustaan ja rehellisyyttään ei ole koskaan epäilty, vaan kunnioitettu ihan laidasta laitaan. Juha (Kela) hoiti levyprojektit ihan suvereenisti. Hän kävi esittämässä sitä ja talouspuolta ja sovittiin että näin tehdään ja hän teki niin. Kun hän oli sanonut, mikä on budjetti, siihen saattoi luottaa ettei ylityksiä tule, että se on juuri niin kuin on sovittu. Nauha tuli aina määrättynä aikana.”

Juha Kelan johtaessa Pro Fideä ehti bändi taltioida kolme vinyylilevyä ja yhden tuplavinyylilevyn: Joh. 3:16 (1976), Lauluja Kahdesta Maailmasta (1980), Pro Fide (1981) ja Tupla (1983). Lisäksi Juha Kelan mainiota soittoa on kuultavissa Mikko Kuustosen ensimmäisellä soololevyllä, Jää kuuntelemaan (1979), jonka soololevyn tuotannosta ja musiikin sävellyksistä myös Juha Kela vastasi. Juha Kelan puoliso oli kirkkomuusikko ja he rakensivat vuonna 1984 omakotitalon Vihtiin perheelleen, johon kuluu heidän lisäksi neljä lasta. Laulaja-lauluntekijä Anssi Kela ja muusikko Ville Kela ovat Juha Kelan poikia.

Vasemmalta Risto Rautiainen, Mikko Kuustonen, Jukka Bonsdorff, Hannu Kaukonen ja Juha Kela.

Mikko Kuustonen on joskus kuvaillut tulleensa Pro Fideen suoraan sanoen ”pystymetsästä”, hyvin nuorena teinipoikana ja vain vähän musiikkia harrastaneena. Jonkin aikaa Pro Fidessa oltuaan Kuustonen eräissä bändin treeneissä kertoi muille poteneensa pitkään aikamoisia alemmuudentunteita toisten soittajien rinnalla. Juha Kela totesi lakoniseen tapaansa, ettei kyse ollut mistään alemmuuskompleksista: totta se oli, että Mikko oli paljon huonompi kuin muut. Kelasta se oli ilmeinen fakta ja faktat piti hyväksyä. Musiikillisesti Juha Kela oli idealisti ja perfektionisti, täydellisyyden tavoittelija. Jotta jokin toimisi, sen piti olla hirveän hyvää, välimuotoja hän ei tuntenut. Tämän vuoksi Pro Fide ei koskaan esittänyt keskeneräisiä biisejä, kaiken piti olla valmiiksi työstettyä. Ja jos Juha Kela mieltyi johonkin, se oli sitten todella kovaa kamaa.

Juha Kela tunnettiin pitkään tavaramerkeistään: pitkä tukka, ruskea mokkanahkatakki hapsuineen sekä jenkkikassi ja pitkään mukana kulki myös piippu. Kela ei halunnut liikaa selitellä musiikkiaan. Joskus hän tokaisi: ”Siitä tajuaa, mitä tahtoo, kuulee, mitä haluaa kuulla!” Juha Kela muovasi Pro Fidesta hyvin ammattitaitoisen ja tiukasti yhteensoittavan yhtyeen. Kristillistä nuoriso- ja julistustyötä Suomen Raamattuopistolla leipätyökseen tehnyt Juha Kela suunnitteli viime vuosinaan jättäytymistä sivuun gospelmusiikista ja heittäytyvänsä täysipäiväiseksi ammattimuusikoksi.

Juha Kelan hauta Vihdin hautausmaalla.

Juha Kelan suunnitelmat eivät koskaan siltä osin toteutuneet. 3.5.1985 Juha Kela oli autollaan Vihdistä matkalla palaveriin Ryttylään. Häntä vastaa tuli rekkaa ohittava henkilöauto hänen kaistallaan Märkiöjärvellä. Juha yritti väistää oikealle, mutta vastaantulijan painavampi auto törmäsi Juhan auton vasempaan etukulmaan murskaten Juhan auton pahoin. Juha Kelan pää osui auton oven pystypilariin ja hän kuoli heti. Kello oli silloin yhdeksän perjantaiaamuna 3.5.1985.

Mikko Kuustonen Tampere-talossa 14.3.2017.

Mikko Kuustosen musiikkiura Pro Fidessä kesti vuodet 1979-1987. Sen jälkeen Mikko perusti yhdessä kitaristi Heikki Silvennoisen kanssa Q.Stone-yhtyeen. Omalle soolouralleen Mikko antautui vuonna 1991, mutta yhteistyö Heikki Silvennoisen kanssa on jatkunut sitkeästi. Kuustonen vieraili vuonna 2005 Silvennoisen kanssa mm. Pepe Ahlqvistin SF-Blues-yhtyeen kiertueella ja levyllä. Mikko Kuustonen on tehnyt myös kaksi albumillista musiikkia Edu Kettusen ja Esa Kaartamon kanssa. Vuonna 2011 Mikko Kuustoselle luovutettiin Kotkassa Juha Vainio-palkinto työstään lauluntekijänä. Omalla nimellään soololevyjä Mikko Kuustonen on tehnyt 12 levyllistä: Jää kuuntelemaan (1979), Musta jalokivi (1991), Abrakadabra (1992), Aurora (1994), Valon valtakunta (1994), Siksak (1996), Seepran varjo (1997), Atlantis (2000), Musta (2003), Hietaniemi (2007), Profeetta (2008 yhdessä Jukka Perkon kanssa) ja Agricolankatu 11 (2017).

Heikki Silvennoinen (keskellä) vieraili Mikon Tampere-talon konsertissa 14.3.2017 ja sanoi Mikolle: "Voi olla, että olet kuuluisampi, mutta minä olen meistä kahdesta suositumpi ja sillä on vissi ero!"

Mikko Kuustonen nimitettiin vuonna 1998 ensimmäisenä suomalaisena YK:n hyväntahdon lähettilääksi ja oman tuotantoyhtiönsä Medicine Man Productions Oy kautta Mikko Kuustonen on tehnyt televisiodokumentteja, kiertänyt kehitysmaissa kirjoittaen ja tuottaen materiaalia lehtiin, radioon ja televisioon. Vuonna 1999 Mikko Kuustoselle luovutettiin Kirkon rauhanpalkinto ja vuonna 2003 hänet valittiin vuoden positiivisimaksi suomalaiseksi. Kuustonen on kysytty televisiopersoona monissa ohjelmissa ja monien konserttien juontajana.

Mikko Kuustonen oli lähtenyt keväällä 2017 kiertueelle uuden levyn ja nuoren bändin kanssa.

Mikko Kuustonen erosi keväällä 2014 Marita Kuustosesta 32 vuoden avioliiton jälkeen. Heillä on kaksi yhteistä tytärtä, Iina ja Minka, jotka molemmat ovat näyttelijöitä. Joulukuussa 2014 Mikko Kuustonen kertoi seurustelleensa koreografi Hanna Brotheruksen (s. 1968) kanssa ja he ovat asuneet avoliitossa helmikuussa 2016 lähtien. Mikko Kuustonen on avoimesti kertonut omista päihde- ja mielenterveysongelmistaan julkisuuteen.

Imatrankoskesta tunnetaan vuonna 1971 perustettu Imatran kaupunki.

Vuoksen rannalla Etelä-Karjalan maakunnassa Kaakkois-Suomessa sijaitsee vuonna 1971 kauppalasta kaupungiksi muutettu Imatra, jonka naapurikuntia ovat Ruokolahti ja Lappeenranta. Kaupunki tunnetaan varmaan parhaiten Imatrankoskesta ja Imatran Valtionhotellista. Imatran kaupungin suurimpia työnantajia ovat Ovakon terästehtaat ja Stora Enson Imatran tehtaat, merkittäviä työllistäjiä ovat myös VR ja Rajavartiolaitoksen Raja- ja merivartiokoulu ja Kaakkois-Suomen rajavartiosto. Kaupungin pinta-ala on 191,28 km² ja asukkaita oli vielä vuonna 1980 n. 35 400 asukasta, mutta nykyään Imatran väestökehitys on negatiivista; tällä hetkellä imatralaisia on n. 27 500 henkeä.

Yhteistä rajaa Imatralla on Venäjän kanssa n. 19,5 km ja rajan takana Venäjällä vain seitsemän kilometrin päässä sijaitsee Svetogorskin kaupunki (entinen Suomen Enso). Venäläiset matkailijat rajan takaa piristävät Imatran elämää monella tavalla. Venäläiset ovat jopa ostaneet asuntoja ja mökkejä Suomen puolelta oleskeluaan varten. Imatran Valtionhotelli ja Imatran Kylpylä ovat tilanteen vuoksi myös täyttöasteella katsottuna menestyviä. Muun muassa venäläiset tehtaanjohtajat ovat Imatran kaupungin suurimpia veronmaksajia.

Imatran Valtionhotellin suunnitteli arkkitehti Usko Nyström ja tämä jugendlinna valmistui vuonna 1903.

Imatran seudun musiikki-instituutti vastaa Imatran, Rautjärven ja Parikkalan kuntien musiikinopetuksesta. Opetusta voi saada musiikin perustasolla ja musiikkiopistotason opinnoissa sekä niitä edeltävistä varhaisiän musiikkikasvatuksesta. Musiikkikonsertteja voit Imatralla käydä kuuntelemassa vaikkapa Karelia-salissa tai Vuoksen itäpuolella sijaitsevassa Konserttihovissa. Imatran kaupunginkirjaston päärakennus valmistui vuonna 1986 Mansikkalan kulttuurikeskukseen. Hilja Ester Valtonen (s. 30.9.1897 Heinävesi ja k. 19.12.1988 Imatra) lienee kaupungin kuuluisin kirjailija ja kansakoulunopettaja, joka oli 1920- ja 1930-lukujen suosituimpia suomalaisia kirjailijoita. Hänet on haudattu myös Imatralle.

Imatra-päivän yhteydessä elokuussa valitaan Imatralla joka vuosi uusi ”Imatran Inkeri”. Vuosi oli 1951, kun säveltäjä Toivo Pietari Kärki ja sanoittajamestari Reino Helismaa tekivät valssisävelmän, Imatran Inkeri, laulunäytelmään Kultakuumetta. Helismaa oli juuri loppuvuodesta 1950 soittanut Puistolan omakotitalon velkojen ahdistaessa hädissään kiertueansioistaan Toivo Kärjelle; Tapio Rautavaara oli marraskuussa 1950 jättänyt sekä Helismaan että Esa Pakarisen kiertueelle oman onnensa nojaan jatkaen omaa uraansa itsellisenä artistina ja filmitähtenä. Kärki lupasi soittaa Helismaalle seuraavana päivänä – kuten tapahtuikin – ja Kärki liikemiehenä tajusi heti ehdottaa Reino Helismaalle yhteistyötä laulujen tekemisessä. Toivo Kärki ja Reino Helismaa olivat jo tehneet aiemminkin yhdessä lauluja – mm. Suutarin tyttären pihalla -, mutta tästä tapahtumasta eteenpäin he alkoivat varsinaisen molempien osapuolien kannalta kannattavan yhteistyön työparina.

Kuopion Kaupunginhotellin edustalla talvella 1955 otetussa kuvassa vasemmalta Tapio Rautavaara, Arvo Nyström, Kale Teuronen, Viljo Vesterinen, Eugen Malmsten, Jorma Ikävalko, Erkki Junkkarinen, Erkki Tuulikari ja Toivo Sahlström.

Tuona vuonna 1951 Toivo Kärjen sävellysten originaalilevytysten määrä oli 44 kappaletta. Samana vuotena tekijäpari teki monia muitakin lauluja, mutta niiden levytykset saivat vielä odottaa. Tämän tekijäparin kultakauden aivan ensimmäisiä lauluja oli tango/beguine Katuviertä pitkin, elokuvasta Vain laulajapoikia. Ossi Elstelän ohjaamassa revyyelokuvassa laulun lauloi Henry Theel. Valssin Imatran Inkeristä lauloi savikiekolle Erkki Junkkarinen (s. 22.4.1929 Suonenjoki ja k. 9.4.2008 Hämeenlinna). Junkkarinen vietti varhaisnuoruutensa Lappeenrannassa ja osallistui vuonna 1948 Helsingissä laulukilpailuun, josta Fazer-levy-yhtiön tuotantopäällikkönä toiminut Toivo Kärki korjasi hänet ”talliinsa”. Erkki Junkkarisen ensilevytys vuodelta 1950 oli Yksinäinen harmonikka.

Imatran Inkeri-valssiin Reino Helismaa teki sanoja peräti kuusi säkeistöllistä. Savikiekkoaikaan äänilevylle pystyttiin taltioimaan vain kolme minuuttia kestäviä kappaleita, joten savikiekolle Erkki Junkkarinen lauloi vain neljä säkeistöä laulusta ja tarina jäi näin vähän torsoksi. Imatran Inkeri oli lauluna kuitenkin aikanaan melkoinen menestys tekijöilleen.

Tampereen pianokilpailun tuomariston puheenjohtaja, säveltäjä Kimmo Hakola.

Tampereen Pianoseura ry perustettiin helmikuussa 2015 vaalimaan sekä edistämään pianomusiikin esittämistä ja opetusta Tampereella ja Pirkanmaalla erityisesti lasten sekä nuorten parissa. Yhdistys pyrkii myös mm. elävöittämään kaupunkimme ja alueen konserttitarjontaa piano- ja kamarimusiikin konsertein sekä lisätä alueemme pianomusiikin ammattilaisten, opiskelijoiden ja ystävien yhteisöllisyyttä. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Jani Aarrevaara.

Tampereen Pianoseura ry järjesti yhdeksän kilpailupäivää käsittävän Tampereen pianokilpailun 24.4.-5.5.2017 15-30–vuotiaille suomalaisille ja Suomessa vähintään kolme vuotta opiskelleille pianisteille. Kilpailuun ilmoittautui 55 kilpailijaa. Kilpailun päätukijat ovat Suomen Kulttuurirahasto, Sibelius-Akatemian Tukisäätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Pro Musica Säätiö, Majaoja-säätiö, Tampereen kaupunki sekä Tampereen konservatorio. Tampereen pianokilpailun tuomareina toimivat Kimmo Hakola (pj.), Sonja Fräki, Paolo Giacometti (Hollanti), Liv Glaser (Norja), Kristiina Kask-Valve, Mats Widlund (Ruotsi) ja tuomariston sihteerinä toimi Pauliina Kelloniemi. Kilpailun suojelijana toimi Tampereen pormestarin paikan kesäkuussa 2017 jättävä Anna-Kaisa Ikonen. Kilpailutoimikunnassa istuivat Erik T. Tawaststjerna (pj.), Tuija Hakkila, Jukka Juvonen, Risto Kyrö, Heini Kärkkäinen, Katariina Liimatainen, Jouko Tötterström ja Jani Aarrevaara (sihteeri). Kilpailun järjestelytoimikuntaan kuuluivat Joni Aarrevaara (pj.), Risto Kyrö, Markus Mantere ja Mia Muona (sihteeri). Kilpailusihteerinä toimi Anni Kaartinen.

Torstaina 4.5.2017 klo 19 ja perjantaina 5.5.2017 klo 19 järjestettiin Tampere-talon Isossa salissa Tampereen pianokilpailun finaalikonsertit, joissa finalistit soittivat pianokonsertot Tampereen Filharmonian kanssa ja kapellimestarina molempina iltoina toimi Klaus Mäkelä (s. 1996). Torstai-illan finalistit olivat Tarmo Peltokoski (s. 2000), Ayane Matsuura (s. 1987) Japanin Tokushimasta ja Fanny Söderström (s. 1993).

Tampereen pianokilpailun nuorin finalisti Tarmo Peltokoski.

Tarmo Peltokoski opiskelee pianonsoittoa Helsingin Konservatoriossa opettajanaan Antti Hotti. Vaasan Kuula-opistossa vuosina 2008-2016 hän opiskeli Tuulikki Laitisen ja Kristiina Juntun ohjauksessa. Muiksi tärkeiksi opettajikseen Tarmo Peltokoski nimeää mm. Henri Sigfridssonin ja Konstantin Boginon. Peltokoski on palkittu Leevi Madetoja-pianokilpailussa vuosina 2012 ja 2015, Lakeus Soi-kilpailussa vuonna 2016 ja Steinway Piano Festival-kilpailussa vuonna 2016. Peltokoski on kuulunut Nuorten pianoakatemiaan sen perustamisesta lähtien. Tarmo Peltokoski on konsertoinut Mäntän, Korsholman ja Kauniaisten musiikkijuhlilla sekä solistina Radion sinfoniaorkesterin ja Kuopion sekä Vaasan kaupunginorkestereiden kanssa. Orkesterin johtoa Peltokoski on vuodesta 2014 lähtien opiskellut professori Jorma Panulan johdolla. Torstain finaalissa Tarmo Peltokoski soitti Sergei Rahmaninovin Pianokonserton nro 2 c-mollissa op. 18. Mainittakoon vielä, että Tarmo Peltokoski oli koko kilpailun nuorin pianisti.

Ayane Matsuura.

5-vuotiaana pianonsoiton äitinsä ohjauksessa aloittanut Ayane Matsuura jatkoi myöhemmin soittoaan mm. Tokyo College of Musicissa Yoko Sekinen ja Katsunori Ishiin johdolla. Hän on osallistunut mm. Robert Levinin ja Olli Mustosen mestarikursseille. Matsuura valmistui kandidaatiksi TCM:sta vuonna 2011 ja jatkaa opintojaan nykyisin Taideyliopisto Sibelius-Akatemiassa professori Erik T. Tawaststjernan ohjauksessa. Matsuura on palkittu kansainvälisessä Stasys Vainiūnas-kilpailussa sekä Pohjoismaisessa pianokilpailussa Malmössä vuonna 2014. Helmikuussa 2015 Matsuura oli yksi Helmi Vesa-pianokilpailun voittajista. Torstai-illan finaalissa Ayane Matsuura soitti Edvard Griegin Pianokonserton a-molli op. 16.

Fanny Söderström.

Väliajan jälkeen torstai-illan viimeisenä finalistina soitti Fanny Söderström, joka opiskelee Taideyliopisto Sibelius-Akatemiassa Tuija Hakkilan ohjauksessa. Lukuvuoden 2016-2017 hän opiskelee Berliinissä Björn Lehmannin luokalla, mutta on osallistunut mm. Dmitri Baškirovin, Konstantin Boginon ja Hortense Cartier-Bressonin mestarikursseille. Fanny Söderström esiintyy säännöllisesti Saksassa ja Suomessa solistina sekä kamarimuusikkona. Tämän lisäksi hän on esiintynyt mm. Kiinassa, Ranskassa ja Ruotsissa. Söderström osallistui vuonna 2015 kaikkiaan 13 kaupungin kiertueelle Aasiassa kamarimusiikkiensemblensä mukana. Vuonna 2008 hän soitti ensimmäisen kerran orkesterin solistina Espoossa ja vuonna 2015 hän debytoi kapellimestarina, kun hän soitti Mozartin Pianokonserton nro 20 d-molli solistina ja johti orkesterin myös itse. Torstai-illan finaali päättyi Fanny Söderströmin soittamaan Johannes Brahmsin Pianokonserttoon nro 1 d-molli op. 15.

Hannu Alasaarela.

Perjantai-illan finaalissa soittivat Hannu Alasaarela (s. 1994), Ossi Tanner (s. 1997) ja Anton Mejias (s. 2001). 8-vuotiaana pianonsoiton aloittanut Hannu Alasaarela jatkoi opintojaan 12-vuotiaana Oulunsalon taidekoulussa Kimmo Pihlajamaan ja Jouko Tötterströmin ohjauksessa. Nykyään Alasaarela jatkaa opintojaan Taideyliopisto Sibelius-Akatemiassa Ilmo Rannan ja Tuija Hakkilan johdolla. Hannu Alasaarela on menestynyt monissa kansallisissa pianokilpailuissa, kuten Leevi Madetoja-kilpailussa vuonna 2012 ja Helmi Vesa-kilpailussa vuonna 2015. Alasaarela on soittanut mm. Oulunsalon kamariorkesterin ja Oulun Sinfonian solistina sekä esiintynyt kamarimuusikkona ja liedpianistina. Kotimaan lisäksi Alasaarela on vieraillut konserteillaan mm. Virossa, Latviassa ja Liettuassa.

Tampereen pianokilpailun voittaja Ossi Tanner.

Seuraavana perjantain konsertissa soittanut Ossi Tanner opiskelee Taideyliopisto Sibelius-Akatemiassa professori Erik T. Tawaststjernan ohjauksessa. Hänen opettajinaan ovat aiemmin olleet Junio Kimanen, Tuula Pulkki ja Sirpa Heikkilä. Konstantin Boginon oppilaana Tanner on ollut vuodesta 2010. Vuonna 2015 Tanner voitti 1. palkinnon Leevi Madetoja-pianokilpailussa. Vuonna 2014 hän sai erikoispalkinnon Jyväskylän pianokilpailussa. Pro Musica Säätiön Vuoden nuoreksi muusikoksi Tanner valittiin vuonna 2015. Ossi Tanner on soittanut Radion sinfoniaorkesterin, Oulun Sinfonian ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin solistina. Ossi Tanner on musisoinut mm. Sakari Oramon,  Atso Almilan, Réka Szilvayn ja Hagai Shahamin kanssa. Tanner on esiintynyt Kuhmon Kamarimusiikissa, Mäntän Musiikkijuhlilla ja Kauniaisten musiikkijuhlilla sekä hän on Hauhon musiikkijuhlien vuoden 2017 nuori taiteilija. Ossi Tanner on osallistunut monien huippumuusikoiden mestarikursseille. Ossi Tannerin soittaman Pianokonserton e-molli op. 11 sävelsi Frédéric Chopin vuonna 1830.

Anton Mejias.

Perjantain finaalin väliajan jälkeen soitti osuutensa vielä Anton Mejias, joka aloitti pianonsoittonsa 5-vuotiaana. Antonin ensimmäinen opettaja oli Meri Louhos. Vuonna 2010 hän aloitti Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Teppo Koiviston luokalla ja nykyisin hän opiskelee myös Niklas Pokin luokalla. Anton Mejias on hyväksytty myös Pietarin Rimski-Korsakov-konservatorioon opiskelijaksi. Ensimmäisen pianokonserttinsa Mejias soitti vuonna 2009 esittäen mm. oman sävellyksensä, 12 preludia sarjan (kesto n. 40 min.). Anton Mejias on pitänyt monia resitaaleja ja esiintynyt lukuisissa Taideyliopisto Sibelius-Akatemian tilaisuuksissa ja musiikkijuhlilla. Hänen opettajinaan mestarikursseilla ovat toimineet mm. Janne Mertanen, Zhe Tang, Claudio Martinez-Mehner ja Vladislav Bronevetzky. Anton soitti finaalin lopuksi vielä Sergei Rahmaninovin Pianokonserton d-molli op. 30.

Tampereen pianokilpailun tuomaristo jakoi kolmannen palkinnon kahden kilpailijan kesken; jaetun kolmannen sijan saivat Fanny Söderström ja Anton Mejias. Toista palkintoa ei jaettu lainkaan. Kilpailun voitti Ossi Tanner.