Valoa Pimeyteen -tiedetapahtuma kokosi jälleen valtavasti ihmisiä Tampereelle lauantaina 27.1..2018 Tampere-talon Sorsapuistosaliin klo 10-18. Heti klo 10 Telvis- ja Venla-palkinnoilla palkittu toimittaja Anna Maarit Katarina Tastula (s. 24.12.1961 Kaarlela) johdatteli ensimmäiset esiintyjät ja yleisönsä aamun ihka ensimmäiseen keskusteluun aiheesta Sisällissodasta kansalaisyhteiskuntaan. Paikalla olleet saivat kuulla, että Punaisten ja Valkoisten taistelu oli muutakin kuin vain muodikas lautapeli aikoinaan. Tässä toimittaja Tastulan johdattamassa osiossa asiantuntijoina kuultiin Poliisimuseon tutkijaa ja intendenttiä Tiina Tuulasvaara-Kalevaa, filosofian tohtori ja Tampereen yliopiston professori Pirjo Tuulikki Markkolaa (s. 1959) sekä Tampereen yliopiston Suomen historian professori Pertti Olavi Haapalaa (s. 23.1.1954 Tampere).

Seuraavassa osiossa klo 11.30 keräännyttiin Sorsapuistosaliin kuuntelemaan aiheesta Taiteen totuuksia. Tätä paneelikeskustelua oli saatu johtamaan entinen Savon Sanomien ja Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja sekä Kauppalehden toimittaja Heikki Tapani Hakala (s. 21.5.1959 Lahti). Tapani Hakalan vieraiksi oli saatu keskustelemaan säveltäjä Olli Paavo Antero Kortekangas (s. 16.5.1955 Turku), kirjailija, toimittaja, dokumenttielokuvaohjaaja sekä filosofian maisteri ja taiteen kandidaatti Elina Hirvonen (s. 1975) sekä vuonna 2003 Kuvataideakatemiasta taiteen maisteriksi sekä vuonna 2008 Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi valmistunut nykytaiteilija Johanna Lecklin (s. 1972).

Gospelmuusikoiden kuulusta Löytyn veljessarjasta (Jaakko, Sakari ja Mikko) oli iltapäivän ensimmäiseen paneelikeskusteluun vetäjäksi haalittu tutkija ja tietokirjailija Olli Löytty (s. 1966). Olli Löytty saattaa joillekin olla tuttu myös musiikkitoimittaja Minna-Liisa Gabriela Lindgrenin (s. 22.1.1963 Helsinki)ja Olli Löytyn yhteisestä teoksesta, Sinfoniaanisin terveisin: kirjekurssi klassisen musiikin maailmaan. Iltapäivän aloitusaihe oli: Tampere 1918 näyttämöllä. Näyttämötaiteen maailmasta kiinnostavaa keskustelua pitivät vireillä näytelmäkäsikirjoittaja-ohjaaja Sirkku Peltola (s. 18.12.1960 Kangasala) Tampereen Työväenteatterista, libretisti-ohjaaja Tuomas Parkkinen Tampereen Oopperasta, näyttelijä ja käsikirjoittaja-ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen (s. 29.3.1971 Kuopio) Tampereen Teatterista sekä tutkija Mari Lind Museokeskus Vapriikista.

Tässä yhteydessä voisi nostaa esille, että Tampereella tapahtuu näyttämötaiteen puolella isoja asioita vuoden 1918 vuoksi. Tampereen Ooppera tuo esitykseen helmikuussa säveltäjä Olli Kortekangas ja libretisti-ohjaaja Tuomas Parkkisen oopperan Veljeni vartija-oopperan. Tampereen Teatteri esittää Anna-Elina Lyytikäisen käsikirjoittamaa esitystä 1918 Teatteri taistelussa. Tampereen Työväenteatteri on taas keskittynyt Sirkku Peltolan käsikirjoittamaan musikaaliin Tytöt 1918, jonka laulujen sanoituksista vastaa sanoittaja ja lauluntekijä Heikki Salo (s. 9.11.1957 Lapua).

Tuomas Parkkinen ja Olli Kortekangas Kalevankankaan hautausmaalla.

Tiedepäivän neljäs presentaatio vei yleisön aiheeseen: Infosota ja kyberturvallisuus. Osion juontajana toimi Tarja Väyrynen. Keskustelijoiksi kanssaan hän oli saanut kyberturvallisuuden professorin Jarno Limnellin Aalto yliopistosta, toimitusjohtaja Mikaeli Langinvainion Infoglobelta sekä dosentin ja Tampereen yliopiston tutkijan Mirva Salmisen Arktisesta keskuksesta, Lapin yliopistosta.

Sorsapuistosalin viimeinen esitys alkoi klo 15.45. Tuolloin aiheeksi nousi: Suomi sovittelijana. Nyt vetovastuussa oli Jussi Lähde (s. 10.12.1965 Helsinki), freelance-toimittaja ja kirjailija. Seurakseen keskusteluun Jussi Lähde oli sanut entisen kansanedustajan ja puolustusministerin sekä ihmisoikeustaistelijan, ministeri Märta Elisabeth Rehnin (s. 6.4.1935 Helsinki), senior advisor Katja Ahlforsin (s. 1968) CMI:stä, kenraaliluutnantti Eero Tapio Pyötsiän (s. 1961 Helsinki) ja sihteeristön päällikkö Mahdi Abdilen Kirkon ulkomaanavusta.

Toimittaja ja kirjailija Jussi Lähde.

Tiedepäivän viimeinen tilaisuus oli Tampere-talon pääaulan Aulaklubissa klo 17.15 alkaen, jolloin Naiskuoto Tellus esiintyi ensin kappaleella Susinarttujen housuissa (1918 naisvankien laulut elävät). Tutkija Kukku Melkas avasi kirjanjulkistamistilaisuuden tämän jälkeen teoksesta: Toistemme viholliset? Hänen haastateltavikseen olivat päätyneet tutkija Jussi Ojajärvi ja lauluntekija Heikki Salo.

Kuvassa vasemmalta tutkija Kukku Melkas, sanoittaja ja lauluntekijä Heikki Salo ja tutkija Jussi Ojajärvi.

Näyttelijä Douglas Fairbanks.

Douglas Fairbanks syntyi 23.5.1883 Yhdysvaltojen Denverissä, Coloradossa, ja alunperin hänen oikea nimensä oli Douglas Elton Thomas Ullman. Aktiiviuransa aikana hän toimi vuosina 1899-1834 näyttelijänä, käsikirjoittajana, ohjaajana sekä tuottajana. Douglas Fairbanksin isä, Hezekiah Charles Ullman (1833-1915) syntyi Berrysburgissa, Pennsylvaniassa, ja varttui Williamsportissa. Isä kuului kymmenlapsiseen juutalaiseen perheeseen – kuusi poikaa ja neljä tyttöä – jonka perustivat Lazarus Ullman ja Lydia Abrahams. Tämä perhe saapui vuonna 1830 Badenista, Saksasta, siirtolaisina Amerikkaan.

Douglas Fairbanks aloitti näyttelemisen jo hyvin varhaisessa vaiheessa amatööriteatterissa Denverissä (Elitch Gardens Theatre). Koulunsa Denverin East High Schoolissa hän lopetti jo 15-vuotiaana vuonna 1899. Syyskuussa 1899 hän aloitti kiertueen Frederick Warden näyttelijäryhmässä ja kiersi kaksi kautta seurueen mukana. Näiden kahden vuoden jälkeen hän muutti New Yorkiin ja sai ensimmäisen Broesdwayn roolinsa näytelmässä Her Lord and Master, jonka ensi-ilta oli helmikuussa 1902. Näyttelijän töiden ohella hän työskenteli Wall Streetilla rautakaupan toimistossa apulaisena. 11.7.1907 Fairbanks avioitui rikkaan teollisuusmiehen Daniel J. Sullyn tyttären, Anne Beth Sullyn kanssa ja heille syntyi poika, Douglas Fairbanks Jr. Perhe muuttikin sitten vuonna 1915 Los Angelesin kaupunkiin.

Triangle Film Corporation.

Douglas Fairbanks solmi pian muuton jälkeen sopimuksen heinäkuussa 1915 perustetun Triangle Film Corporation -yhtiön kanssa mykkäelokuvien tekemisestä. Täällä Fairbanks työskenteli lähinnä tuottaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja David Wark Griffithin kanssa. Ensimmäinen filmi, jossa hän oli mukana näyttelemässä oli The Lamb. Vuonna 1916 Douglas Fairbanks perusti oman yrityksensä, jonka nimi oli Douglas Fairbanks Film Corporation. Pian hän sai töitä myös Adolph Zukorin (s. 7.1.1873 ja k. 10.6.1976) perustamalta Paramount Pictures Corporation -yhtiöltä. Samoin vuonna 1916 Fairbanks tutustui juhlissa näyttelijätär Mary Pickfordin (s. 8.4.1892 Toronto, Kanada ja k. 29.5.1979 Santa Monica, Kalifornia) kanssa. Mary Pickfordista tuli ensin Fairbanksin työpartneri ja myöhemmin he vielä menivät avioliittoon. Tuohon aikaan Mary Pickford oli Charlie Chaplinin kanssa parhaiten palkattuja näyttelijöitä Fairbanksin ohella Hollywoodin filmiteollisuuden palveluksessa. Charlie Chaplin oli Douglas Fairbanksin hyviä ystäviä ja myöhemmin myös naapuri Beverly Hillsin pikkukaupungissa.

Näyttelijä Mary Pickford.

Maailma oli vuonna 1914 syöksynyt ensimmäiseen maailmansotaa, mutta Kaliforniassa vuonna 1916 siitä tiedettiin varsin huonosti; mistään ei ollut pulaa, säännöstelyä ei tunnettu. Punaisen Ristin hyväksi kerättiin avustuksia järjestämällä puutarhajuhlia ja kutsuja, joiden varjolla saatiin järjestettyä seurapiiritilaisuuksia. Muuan varakas rouva tarjosi tilaisuudesta istua eräillä kutsuilla päivällisellä Charlie Chaplinin vieressä 20 000 taalaa. Yhdysvalloissa oli jo laitettu liikkeelle kaksi eri sotaobligaatiolainaa ja kolmatta obligaatiolainaa pyydettiin kampanjoimaan Mary Pickford, Douglas Fairbanks sekä Charlie Chaplin.

Douglas Fairbanks myymässä sotaobligaatioita.

Charlie Chaplin oli melkein saanut tehtyä First Nationalelle ensimmäisen elokuvansa, Koiranelämää, ja leikannut sitä kolme vuorokautta, kun hän uupuneena nousi junaan määränpäänään Washington. Chaplin nukkui uupumustaa kaksi ensimmäistä päivää junassa ja sen jälkeen näyttelijäystävykset – Pickford, Fairbanks ja Chaplin – alkoivat junassa yhdessä kirjoittaa puheita myyntikampanjaa varten. Mary Pickford ja Douglas Fairbanks olivat valinneet pohjoisvaltiot propagandakiertueensa kohteeksi ja Charlie Chaplin taas kiersi etelävaltioita, mm. monilla harjoitusleireillä. Kampanja kohokohta koettiin New Yorkin Wall Streetillä, jossa ystävykset myivät miljoonien edestä sataobligaatioita.

Charlie Chaplinin elokuva Olalle vie oli sodan aikana saavuttanut huikea menestyksen kaikkialla, eikä kaikkein vähiten juuri sotilaiden keskuudessa. Filmin valmistuminen oli myös vienyt pidempään ja se tuli maksamaan jopa enemmän kuin edellinen filmi, Koiranelämää. Chaplin halusi kunnianhimoisena tehdä aina vain parempia filmejä ja hän toivoi First National -yhtiön ymmärrystä tuen muodossa. Yhtiö oli toki satsannut Chaplinin tuotantoon, mutta myös sen voitot olivat kasvaneet merkittävästi. Chaplin pyysi kohtuullisesti yhtiöltä korotusta peittämään nousseita tuotantokustannuksia. Charlie Chaplin esitteli asiansa First Nationalin presidentille J. D. Williamsille, joka lupasi esitellä ehdotuksen edelleen yhtiön johtokunnalle. Chaplin pääsi jopa itse johtokunnan kokoukseen Los Angelesiin esittelemään asiaansa, mutta törmäsi kokouksessa koviin liikemiehiin. Chaplinin puheenvuoron jälkeen laski syvä hiljaisuus ja lopulta puheenjohtaja lausui: ”Tämä on liiketoimintaa, Charlie. Olet allekirjoittanut sopimuksen ja me odotamme sinun täyttävän sen ehdot.”

Charles Spencer Chaplin.

Veljeltään, Sidneyltä, - joka hoiti Charlien talousasioita – Charlie sai kuulla huhusta kaikkien elokuvia tuottavien yhtiöiden yhdistymisestä. Tämän puolesta näytti puhuvan myös se, että Mary Pickfordin Douglas Fairbanksin sopimuksia Paramountin kanssa ei ehdotettu jatkettavaksi, vaikka kumpaisenkin sopimuskausi oli päättymässä. Pickford, Fairbanks ja Chaplin palkkasivat yksityisetsivän selvittämään puolestaan tätä asiaa ja pian tämä nainen saikin selville, että elokuvatuotantoyhtiöt suunnittelivat 40 miljoonan dollarin yhteenliittymää viiden vuoden sopimuksella. Yhtiöt aikoivat näin kerätä voimansa neuvotellakseen korkeapalkkaisia näyttelijöitä vastaan, jotka olivat tulleet heidän markkinoitaan sotkemaan. Tämä raportin Pickford, Fairbanks ja Chaplin paljastivat myös D. W. Giffithille ja Bill Hartille.

Kuvassa vasemmalta Douglas Fairbanks, Mary Pickford, Charles Chaplin ja D. W. Griffith.

Vuonna 1919 Sidney Chaplin neuvoi näitä filmialan ystäviään perustamaan oman tuotantoyhtiön, joka ajaisi heidän etujaan mm. myymällä heidän elokuviaan vapailla markkinoilla ja samalla he pysyisivät itsenäisinä. Alkujaan perustajilla ei ollut tarkoitusta toteuttaa suunnitelmaansa, vaan estää muita filmituottajia solmimasta viiden vuoden sopimustaan. Lopulta asiat menivät kuitenkin siten, että Charlie Chaplin, Mary Pickford, Douglas Fairbanks, D. W. Griffith ja W. S. Hart esiintyivät yhdessä Alexandria-hotellissa ennen filmituottajien kokousta ja tekivät päätöksen perustaa oman tuotantoyhtiönsä, United Artists. Paikalla oli tietysti paljon lehtimiehiä, jotka uutisoivat asian heti näyttävästi.

United Artists -yhtiön perustaminen tehtiin näyttävästi.

United Artists -yhtiön perustamiskokous järjestettiin Mary Pickfordin taloon, joka perustajien lisäksi kuhisi erilaisia lakimiehiä ja managereita. Mary Pickford osoittautui kokouksessa erittäin hyvin perehtyneeksi uuden yhtiön perustamiseen ja ainakin Charlie Chaplin on kehunut häntä hyvin terävä-älyiseksi liikenaiseksi. Charlie Chaplinin etuja neuvonpidossa valvoi hänen veljensä, Sidney. Douglas Fairbanks esitti neuvotteluissa ensin välinpitämätöntä ja hassutteli koulupojan tavoin, mutta kun neuvoteltiin uuden yhtiön säännöistä, ei häneltä jäänyt huomaamatta ainutkaan pilkku sopimuksesta.

Paramount-studion perustaja Adolph Zukor.

Paramount-studiot Kaliforniassa.

Tuottajien edustajana perustamiskokouksessa oli myös Paramountin perustaja ja presidentti Adolph Zukor, joka tunnettiin pienestä koostaan ja värikkäästä persoonastaan. Häntä verrattiin joskun Napoleoniin ulkonäkönsä ja temperamentinsa vuoksi. Voimakkaalla unkarilaisella korostuksellaan hän esitti: ”Teille, jotka olette taiteilijoita, on tietenkin oikeus saada täysi korvaus työstänne. Sillä tehän olette luovia kykyjä! Teitä ihmiset tulevat katsomaan. Te aiotte nyt perustaa yhtymän, joka mielestäni on merkittävin tällä alalla, mikäli… niin, mikäli sitä hoidetaan kunnollisesti. Te olette sen luovat taiteelliset kyvyt ja minä taas olen luova kyky toisella, kaupallisella tavalla. Mitkä sen paremmin sopisivat yhteen?” Kokous kuunteli mielenkiinnolla hänen ehdotustaan. Zukor oli taitava näyttelijä ja etevä liikemies. ”Kuvittelette, että olen teidän vihollisenne! Mutta minähän olen teidän ystävänne! Taiteilijain ystävä. Muistakaa että minä ensimmäisenä hävitin halvat elokuvateatterit, minä vaadin niihin pehmeät sametti-istuimet. Minä rakennutin uusia hienoja teattereita, jotka saattoivat korottaa lippujensa hintoja, jotta te saisitte suuremmat tulot!” Neuvottelut Zukorin kanssa kaatuivat kuitenkin siihen, että hän vaati osakkeita perustettavasta yhtiöstä.

Charlie Chaplinin talo oli Pickfairin naapurissa.

Jo puolen vuoden päästä sekä Mary Pickford että Douglas Fairbanks valmistivat elokuviaan uudelle United Artists -yhtiölle, mutta Charlie Chaplin oli vielä kiinni kuuden elokuvan ajan First Nationalilla. Työskentelyilmapiiri tapahtumien johdosta oli Charlie Chaplinille todella vaikea ja se söi hänen luovuuttaan. Chaplin jopa tarjoutui ostamaan itsensä irti sopimuksesta maksamalla 100 000 taalan korvauksen yhtiölle, mutta he kieltäytyivät purusta. Koska Pickford ja Fairbanks olivat uuden tuotantoyhtiön ainoat filmitähdet, nousivat uuden yhtiö kustannukset siinä määrin pienestä välityspalkkiosta johtuen, että yhtiö alkoi pian velkaantua. Pian yhtiöllä oli jo velkaa miljoonaa dollaria. Kun Charlie Chaplin sai yhtiölle tehtyä ensimmäisen filminsä, The Gold Rush, saatiin yhtiön velka heti hoidettua pois. Uuden tuotantoyhtiön perustamisen jälkeen monet yhtiöiden johtajat tarjoutuivat tämän yrityksen johtajaksi pienellä palkalla. 

Henry Hammelin ja Andrew Henry Denkerin maatila.

Niihin aikoihin vielä Beverly Hills oli vaatimatonta aluetta. Douglas Fairbanks oli aivan ensimmäisiä viihdeteollisuuden edustajia, jotka muuttivat Beverly Hillsiin. Douglasin talo oli entinen ampumahalli, varsin ankea, kaksikerroksinen rakennus silloin niin autiolla Beverly Hillsin kukkulalla. Happamasta maasta ja salviapensaista tuli erittäin vahva ominaistuoksu. Jalkakäytävät hävisivät tuolloin vielä ympäröiviin niittyihin ja joitakin lyhtyjä reunusti autioita katuja, mutta useimmat näistä lyhdyistäkin oli kivitetty rikki. Douglas Fairbanks oli juuri eronnut ensimmäisestä vaimostaan ja 28.3.1920 näyttelijät Mary Pickford ja Douglas Fairbanks vihittiin avioon.

The Beverly Hills Hotel.

Espanjalainen sotilas Gaspar de Portolá oli 3.8.1769 saapunut ensimmäisenä näille Beverlyn Hillsin kukkuloille. Aluetta (18 km2) hallitsivat Maria Rita Quinteros de Valdez miehensä kanssa vuodesta 1828 lähtien ja heidän tilansa tunnettiin nimellä Rancho Rodeo de la Aguas. He myivät tilansa amerikkalaiselle senaattorille Benjamin Davis Wilsonille (s. 1.12.1811 ja k. 11.3.1878) ja Henry Hancockille vuonna 1854. Saksalaissyntyisen Henry Hammelin – saapui maahan n. vuonna 1850 ja kuoli vuonna 1890 - ja Andrew Henry Denkerin (1840-1892) omistuksessa alueella viljeltiin mm. papuja. He olivat businesspartnereita, jotka omistivat mm. hotelleja. 1900-luvun alussa tältäkin alueelta etsittiin kuumeisesti öljyä, mutta sitä ei löytynyt tarpeeksi tuotannon aloittamiseksi. Vuoden 1906 kantimissa tätä aluetta alettiin kutsua nimellä Beverly Hills; Beverly tuli Beverlyn maatilan mukaan, joka oli ollut Massachusettsissa ja Hills tuli alueen kukkuloista. Aikanaan juutalaisilta oli kiellettyBeverly Hillsissä maan myynti ja vuokraus. Beverly Hillsiin avattiin 12.5.1912 Beverly Hills Hotel.

Pickfair-kartano Beverly Hillsissä vuonna 1920.

Kartanossa oli 25 huonetta.

Vuonna 1919 Douglas Fairbanks ja Mary Pickford asettuivat asumaan Beverly Hillsiin tilalle, jota alettiin kutsua Pickfairiksi. Arkkitehti Wallace Neff (s. 28.1.1895 La Mirada, Los Angeles ja k. 8.6.1982 Pasadena, Los Angeles) suunnitteli heille 25-huoneisen kartanon, josta löytyivät tietysti biljardihuone, lisäsiipi vieraita varten, elokuvateatteri, uima-allas ja omat tenniskentät. Mary ja Douglas olivat hyvin onnellisia viehättävässä talossaan, mutta he olivat myös monille vierailleen erinomaisia isäntiä; heillä oli tietysti käytössä moderni talo, loistava keittiö sekä osaavat palvelijat. Jos vieraita oli joskus paljon, saattoi naapuri Charles Chaplin majoittaa osan vieraista taloonsa. Douglas Fairbanks rakennutti studionsa yhteyteen huoneiston, johon kuuluivat uima-allas ja turkkilainen sauna. Näissä tiloissa saivat vieraat myös hyvän kohtelun ja vieraiden joukossa nähtiin mm. Siamin kuningas. Pickfair-kartanon päivällisvieraslista on merkittävä: Greta Garbo, Windsorin herttuapari, George Bernard Shaw, Elinor Glyn, Albert Einstein, Fritz Kreisler, Helen Keller, H. G. Wells, Lord Louis Mountbatten, Tony Duquette, F. Scott Fitzgerald, Amalia Earhart, Noël Coward, Joan Crawford, Pearl S. Buck, Charles Lindberg, Thomas Edison, Max Reinhard, Arthur Conan Doyle, Lillian Gish, Gloria Swanson, presidentti Franklin D. Roosevelt ja Eleanor Roosevelt, Alban ruhtinaspariskunta, Siamin kuningas ja kuningatar, Austin Chamberlain, Vladimir Nemirovich-Danchenko, Meher Baba ja Sir Harry Lauder, jne.

Kartano on vieraiden suosiossa.

Mary Pickfordin ja Douglas Fairbanksin yhteinen avioliitto kesti tammikuuhun 1936 asti ja avioeron jälkeen Mary jäi seuraavan miehensä, näyttelijä ja muusikko Charles Edward ”Buddy” Rogersin (s. 13.8.1904 Olathe, Kansas, Yhdysvallat ja k. 21.4.1999 Rancho Mirage, Kalifornia, yhdysvallat) kanssa asumaan Beverly Hillsin Pickfair -kartanoon. Tämä vaihe kartanon historiassa jatkui aina vuoteen 1979, jolloin Mary Pickford kuoli ja kartano jäi tyhjäksi muutamaksi vuodeksi. Seuraava kartanon omistaja oli Los Angeles Lakersin omistaja, sijoittaja ja filantrooppi Gerald Hatten ”Jerry” Buss (s. 27.1.1933 Salt Lake City ja k. 18.2.2013). Vuonna 1988 kartanon osti omistukseensa näyttelijä ja laulaja Pia Zadora (s. 4.5.1953 Hoboken, New Jersey, Yhdysvallat) silloisen miehensä Meshulam Riklisin kanssa. Vuonna 1990 he purkauttivat tämän historiallisen kartanon ja rakennuttivat sen tilalle uuden palatsin.

Mary Pickford ja hänen kolmas miehensä, Charles Edward "Buddy" Rogers ja heidän adoptiolapsensa.

 Sijoittaja Gerald Hatten "Jerry" Buss.

Näyttelijä ja laulaja Pia Zadora.

DouglasFairbanks teki urallaan lähes kolmekymmentä pitkää elokuvaa, kuten mm. Robin Hood, The Thief of Bagdad, The Mark of Zorro, The Gaucho, Reaching for the Moon ja Mr. Robinson Crusoe. Hänen viimeiseksi elokuvasuoritukseksi jäi elokuva The Private Life of Don Juan vuodelta 1934. Douglas Fairbanks kuoli sydänkohtaukseen kotonaan Santa Monicassa 12.12.1939 ja hänen muistokseen on pystytetty mausoleumi Hollywood Forever-hautausmaalle.

Douglas Fairbanks Robin Hoodina.

Douglas Fairbanksin hautamuistomerkki Hollywoodissa.

Apteekkari Johana (Hanna) Lappalainen.

Puumalassa 24.6.1881 sahan viilaaja Johan Matinpoika Lappalaisen ja Fredriikka Vilhelmiina Heikintytär Luukkosen varattomaan perheeseen syntyi aikanaan neljän muun lapsen ohessa - neljä tytärtä ja yksi poika - Johanna (Hanna) Lappalainen. Lapsista yksi tytär ja poika kuolivat hyvin pieninä. Hanna Lappalainen kävi kansakoulun jälkeen Kotkassa ruotsalaista tyttölukiota (Kotka svenska fruntimmerskola, myöhemmin nimellä femklassig mellanskola), jossa hän taitavana oppi nopeasti ruotsin kielen ja osoitti jo toisena lukuvuonna olleensa luokkansa priimus.

Kun varoja ei ollut käyttää Hanna Lappalaisen koulutukseensa, joutui hän koulunkäyntinsä keskeyttämään kuuden vuoden opiskelun jälkeen, ja virkatodistus osoittaa perheen muuttaneen lokakuussa 1889 Kymiin ja takaisin Puumalaan kesäkuussa 1899. Syyskuun alusta vuonna 1899 Hanna hankkiutui Uudenkaupungin apteekkiin farmasiaoppilaaksi ja oli myös jonkin aikaa Juvan apteekissa oppilaana, kunnes valmistui 30.11.1903 farmaseutiksi toimien sittemmin farmaseuttina Kurkijoen apteekissa. Vuonna 1909 Lappalainen suoritti opintokurssin bakteriologiassa ja 10.3.1910 Hanna Lappalainen valmistui proviisoriksi toimien edelleen proviisorina Kurkijoella 15.9.1911 asti. Kesällä 1909 Lappalainen hoiti kolme viikkoa Lopen kunnansairaalan sairaanhoitajan tointa.

 
Syksyllä 1911 hänen opintonsa jatkuivat Helsingin Yliopiston matemaattis-luonnontieteellisellä osastolla, josta hän sai erioikeudella luvan suorittaa tutkintoja. Nyt hän opiskeli mm. fysiikkaa, kemiaa, kasvitiedettä, geologiaa ja mineralogiaa sekä suoritti kurssin vuonna 1912 ravintoaineiden kemiallisessa tarkastamisessa ja sellaisissa metodeissa, joiden tuntemusta tarvittiin mallasjuomien kontrollööriltä. Opiskelunsa ohessa Hanna Lappalainen toimi yliopiston kasvitieteellisen laitoksen professorin Fredrik Elfvingin yksityisassistenttina, fysiologian laitoksen analysoija-assistenttina, kemian laboratorion kvalitatiivisen osaston apulaislaboranttina sekä Maanviljelystaloudellisen koelaitoksen kemian assistentin viransijaisena. Farmasian opinnot saivat hänet palvelemaan toisinaan Helsingin VIII:ssa (Hakaniemen) apteekissa, Ikaalisten apteekissa ja sen haara-apteekissa Parkanossa sekä Keravan apteekissa, jonka haara-apteekkina toimineessa Sipoon apteekissa hän myös toimi. Opintojensa ohessa Lappalainen järjesti yksityistä opetusta apteekkioppilaille ruotsin ja suomen kelillä kasviopissa ja farmakognosiassa. Farmakologian luentoja Lappalainen piti Marian sairaalassa ja Kirurgisessa sairaalassa sairaanhoito-oppilaille sekä työskenteli jonkin aikaa Helsingin Apteekkarien Keskus-Laboratoriossa, joka myöhemmin tunnettiin Lääketehdas Medicana.

 
Vuonna 1916 Hanna Lappalainen suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa ja väitteli 17.12.1919 kasvitieteessä filosofian tohtorin arvon sekä suoritti vuonna 1920 filosofian lisensiaatin tutkinnon. Kaiken tämän ohessa hän vielä vuonna 1920 suoritti maanviljelystaloudellisessa tiedekunnassa kandidaatintutkintoa varten vaadittavan maanviljelyskemian ja -fysiikan kurssit. Väitöskirjan aihe oli "Biochemische Studien an Aspergillus niger", joka käsitteli homesienien eri lajien kasvua ja kykyä saada aikaan sienitärkkelystä, sitruunahappoa ja oksaalihappoa. Vuonna 1923 Lappalainen promovoitiin filosofian maisteriksi sekä tohtoriksi. Lappalainen kuului ainakin Suomen Kemistiseuraan, Kasvitieteelliseen Seuraan, Societas pro Fauna et Flora Fennicaan, Suomen Maantieteelliseen Seuraan, Suomen Apteekkariyhdistykseen sekä Suomen Farmaseuttiseen Yhdistykseen ja oli myös saksalaisen Pharmazeutische Gesellschaftin jäsen. Kasvitieteen ja kemian aloilta Lappalaisella oli varsin runsaasti kirjoituksia, jotka julkaistiin vuosina 1909-1917. Kesällä 1923 Lappalainen oli mukana luonnontieteilijäin kongressissa Göteborgissa ja apteekkarien (FIP) kansainvälisessä kongressissa Tukholmassa.

Marraskuussa 1918 Hanna Lappalainen sai Suomen Senaatin päätöksellä oikeuden tulla nimitetyksi lääkintöhallituksen apteekkiasian asessorin virkaan, mutta tähän toimeen valittiin kuitenkin seuraavana vuonna filosofian maisteri Sigfrid Edvard Siintola. Samoin häneltä meni ohi huhtikuussa 1920 lääkintöhallitukseen asetuksella perustettu oikeuskemistin virka, johon hän oli kyllä saanut toukokuussa 1920 luvan sukupuolestaan huolimatta hakeutua vaikka sitten jättikin virkaan hakeutumatta. Marraskuussa 1920 tähän virkaan nimettiin lääketieteen ja kirurgian tohtori Yrjö Airila. 19.5.1920 Hanna Lappalainen sai Toijalan apteekin apteekkioikeudet ja antautui nyt apteekkarin uralle. Toijalan vuosinaan Lappalainen ansioitui myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton Toijalan paikallisosaston johtokunnan jäsenenä.

Toijalan vuosiin osui vielä tieteellistä tutkimustyötä, kun hän sai vuosiksi 1922-23 yliopiston kanslerin varoista matka-apurahan sekä valtion farmaseuttisen matka-apurahan Berliiniin professori Thoms'in yksityisassistentiksi farmaseuttiseen laitokseen. Vuonna 1924 Lappalainen matkusti vielä lisäksi Itävallassa, Ranskassa ja Italiassa. Sisäasiainministeriö myönsi Helsingin XIX apteekkiin toimiluvan 20.11.1924 ja Lappalaiselle myönnettiin apteekkioikeudet tähän Arkadian apteekkiin 29.1.1925, jolloin hänestä tuli näin Helsingin ensimmäinen naisapteekkari. Lappalaisen apteekki avattiin 1.10.1925 osoitteessa Arkadiankatu 15.

Agronomi, kansanedustaja ja näytelmäkirjailija Juhani (Johannes) Kurikka.

Hanna Lappalainen muutti näin Helsinkiin ja solmi siellä marraskuussa 1925 avioliiton agronomi, suomalaisen puolueen kansanedustaja ja näytelmäkirjailija Juhani (Johannes) Kurikan kanssa. Kurikka oli 23.10.1870 Inkerin Tuutarissa syntynyt tilanomistaja Aatami Tuomaanpoika Kurikan ja Anna Juhanintytär Pöyhösen poika, joka valmistui ylioppilaaksi vuonna 1892 ja suoriutui agronomiksi Multialan maanviljelysopistosta vuonna 1897. Kurikka toimi sittemmin opettajan toimissa Simanniemen, Soanlahden ja Pääskylahden maanviljelyskouluissa sekä Limingan ja Viipurin läänin Uudenkirkon kansanopistossa vuosina 1897-1904. Vuosina 1904-1920 Kurikka oli Maatalousseurojen keskusliiton ja Itä-Karjalan maanviljelysseuran sihteeri ja toimi konsulenttina Sortavalassa. Kymmenen vuoden ajan hän viljeli myös omaa maatilaansa Sortavalan maalaiskunnassa ja oli vuosina 1908-1909 ja 1911-1914 nuorsuomalaisten kansanedustajana Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä.

Eduskunnassa hän vaikutti ainakin talous-, maatalous- ja työväenasiainvaliokunnissa. Sortavalassa Kurikka oli myös kaupunginvaltuuston jäsen sekä Maataloustuottajain Viipurin läänin piiriliiton puheenjohtaja kuuluen myös MTK:n valtuuskuntaan. Hän oli Viipurin läänin väliaikaisen elintarvikekomitean sihteeri, Viipurin läänin maatalouskomissioni ja kuului lisäksi Aunuksen muonituskomiteaan. Juhani Kurikka toimi aktiivisesti raittiusliikkeessä ja oli myös usean vuoden ajan Inkeri-lehden vastaava toimittaja. Vuodet 1920-27 Kurikka toimi asutushallituksen virkamiehenä. Kurikka ennätti eläessään olla kolmeen otteeseen aviossa; ensimmäisen kerran vuosina 1901-1920 Laura Lydia Uotilan kanssa (kuollut vuonna 1920), toisen kerran vuosina 1922-25 Alma Helena Koskisen kanssa (avioero vuonna 1925) ja lopulta Hanna Lappalaisen kanssa kuolemaansa asti vuodesta 1925 7.5.1930 saakka. Avioliiton aikana Hanna käytti sukunimeään muodossa Lappalainen-Kurikka, mutta aviomiehensä kuoltua palautti nimensä jälleen Lappalaiseksi. Hannan ja Juhanin avioliitto oli lapseton. Viimeiset elinvuotensa Kurikka joutui viettämään sairauden invalidisoimana.

Kuvassa keskellä edessä Hanna Lappalainen (huivi harteillaan) ja hänen oikealla puolella kuvanveistäjä Georg Sigurd Wettenhovi-Aspa.

 
Hanna Lappalainen puhui kodissaan ruotsinkieltä ja seurusteli mielellään seurapiireissään ruotsinkielellä, vaikka oli myös tarvittaessa ylpeä suomalaisesta syntyperästään. Aikalaiset kuvasivat Hanna Lappalaisen hyvin seuralliseksi, pienikokoiseksi ja vikkeläksi, lämpimäksi ja rakastettavaksi ihmiseksi, joka kuitenkin jo 1930 luvulla ilmeisesti kaatumisen seurauksena sai pahan lonkkavaivan, joka valitettavasti vain paheni iän myötä. Hän oli myös ilmeisen kyvykäs liikenainen, sillä sai varsinkin sotavuosina lääkeliiketoimillaan kerättyä kohtalaisen varallisuuden. Miehensä kuoleman jälkeen taiteilija Albert Gebhard tutustutti Hanna Lappalaisen kirjailija ja kuvanveistäjä Georg Sigurd Wettenhovi-Aspaan (1870-1946), joka oli hyvin persoonallinen ilmestys Helsingin seurapiireissä ja herätti melko ristiriitaisia tuntemuksia ja mielipiteitä kanssaihmisissä. Useat aikalaiset katsoivat hänen edustaneen lähinnä rappiotaidetta.

Wettenhovi-Aspan vanhemmat olivat Helsingin yliopiston anatomian professori Georg August Asp (1834-1901) ja naisvoimistelun uranuurtaja Mathilda Sofia Wetterhoff (1840-1920), jotka erosivat vuonna 1890. Ennen kuin Wettenhovi-Aspa aloitti taiteilijan uransa vuonna 1892 hän opiskeli Kööpenhaminassa Det klg. Akademiet for de Skønne Kunster-oppilaitoksessa ja Kröyerin taideakatemiassa vuosina 1889-91. Taiteilijana hän piti itseään taidemaailman hylkimänä ja niinpä hän päätyi pitämään vapaita taidenäyttelyjä Helsingissä vuosina 1896-1903. Muotokuvia hän maalasi monista henkilöistä ilman elävää mallia, käyttäen mallina ainoastaan valokuvaa henkilöstä.

 Poliittisesti hän kannatti suomalaisuuden aatetta ja ajoi Mannerheimiä Suomen kuninkaaksi, kannatti aktivistien venäläisvastaista linjaa ja suosi Saksaa ja saksalaista kulttuuria. Hän kulutti runsaasti aikaansa ja rahojaan suurisuuntaisiin hankkeisiin, joista ei koskaan tullut mitään valmista; sellaisia olivat mm. timanttien kaivaminen Saharasta, kullanhuuhdonta Lapissa, Kuurmanpohjan vesivoimalaitoksen suunnittelu ja Euraasian ja Amerikan rautatieverkkojen yhdistäminen Beringinsalmen yli rakennettavalla sillalla. Hanna Lappalainen lumoutui Wettenhovi-Aspasta niin, että taiteilija sai hänestä monivuotisen ystävän ja taiteidensa uskollisen tukijan. Pitkään vireillä olleen avioeron päätyttyä toisesta vaimostaan, viulutaiteilija Gertrud Jendritzkystä, taiteilija muutti Hanna Lappalaisen luokse asumaan.

Arkadiankatu 21, Helsinki.

Vuonna 1936 Lappalainen osti Wilho Lekmanin vuonna 1913 piirtämän viisikerroksisen kivitalon osoitteessa Arkadiankatu 21 Helsingissä. Talossa on kaksi rappukäytävää ja noin viisikymmentä huoneistoa ja koko ylin kerros oli Lappalaisen asunnoksi varattu. Lappalaisen apteekki ja lääketehdas sijaitsivat katutason liikehuoneistoissa. Lappalainen järjesti Wettenhovi-Aspalle talonsa A-rapusta asunnon ja työtilat, ja taiteilija nähtiin Lappalaisen seuralaisena usein teatterissa ja oopperassa samoin kuin hoitomatkoilla ulkomaiden kylpylöissä.

Apteekkari Hanna Lappalaisen aikanaan omistama kivitalo Arkadiankadulla, Helsingissä.

 
Wettenhovi-Aspa oli ostanut reilulla tuhannella markalla 27.9.1898 rustitilallinen Johan Edward Johanssonilta neljän hehtaarin kokoisen Vilniemen tilan Karjalohjalta, jonne alkoi välittömästi nousta funkkistyylinen ja pyramidikattoinen ateljeehuvila vieden taiteilijalta lähes kaiket käteisvarat. Taiteilija sai isältään avustuksia ja Taideyhdistyksen apurahaa, mutta silti velkaa piti ottaa rakentamista varten. Wettenhovi-Aspa oli avioitunut vuonna 1895 pariisilaisen näyttelijä Divinan (Marie Sophie Paillard) kanssa, jonka kanssa he yhdessä muuttivat vuosisadan vaihteessa Vilniemeen asumaan. Vuonna 1904 Wettenhovi-Aspa lähti kuitenkin pitkälle ulkomaiden kiertueelle, palatakseen vasta alkuvuodesta 1909 matkoiltaan. Tällä välin sekä tila että vaimo olivat jo päässeet huonoon kuntoon ollen naapureiden ja sukulaisten armolla ja vaimo joutui lopulta hulluuden partaalla hoidettavaksi Lapinlahden sairaalaan vuonna 1908.

Taiteilija Wettenhovi-Aspa.

Divinan kuoltua vuonna 1915 Wettenhovi-Aspa avioitui saksalaisen viulistin Gertrud Gerty Jendritzkyn kanssa. Taiteilija Wettenhovi-Aspa - varmistaakseen Vilniemen jäämistä jaon ulkopuolelle - teki Vilniemestä valekaupan vuonna 1928 kiinteistösijoittaja Amanda (Mandi, joka myöhemmin käytti nimeä Maili) Aution kanssa, joka oli asunut kesiä Vilniemessä vuodesta 1924 lähtien. Autio syntyi Saarijärvellä Knut Aution ja Vilhelmiina Ahvenaisen nuorimpana lapsena 23.8.1877 ja muutti vuonna 1908 Helsinkiin Kansallis-Osake-Pankin kanslistiksi. Vuonna 1914 hän sijoitti isältään saamana perintönä tuhat markkaa konkurssiuhan alla olleen asuintalonsa velkojen hoitoon ja muutamassa vuodessa velan hoiduttua kehitti itselleen merkittävän alkupääoman kiinteistösijoituksiin. Vuonna 1918 hän jättikin pankkineidin työt ja ryhtyi sijoittamaan kiinteistöihin. Vuonna 1947 Autio lahjoitti Suomen Kulttuurirahastolle Maili Aution rahastona 40 miljoonaa markkaa luonnontieteellistä ja taloudellista kehitystä edistävän tutkimuksen ja muun luovan työn, kuten kotimaisten raaka-aineiden hyväksikäyttöön ja niihin liittyvien keksintöjen tukemiseksi. Autio nimitettiin vuonna 1949 Suomen Kulttuurirahaston kunniajäseneksi ja vuonna 1954 paljastettiin hänen muotokuvansa. Autio kuoli 2.5.1958.

 
Kaupasta saamillaan rahoilla taiteilija Wettenhovi-Aspa lyhensi velkojaan ja kohenteli Vilniemen paikkoja ehompaan kuntoon. Vuonna 1934 sai Wettenhovi-Aspa avioeron toisesta vaimostaan, mutta hän riiteli myös Vilniemen valekaupasta Aution kanssa oikeudessa, aina korkeimpaan oikeuteen asti. Vuosina 1932-37 taiteilija ei päässyt huvilallaan kuin käymään toisinaan ja Autio teki huvilalla haluamiaan muutoksia sekä piti siellä yllä täysihoitolaakin jonkin aikaa. Vuonna 1937 korkein oikeus purki taiteilijan hyväksi tehdyn kaupan ja tässä oikeusprosessissa apteekkari Hanna Lappalainen oli hyvänä apuna taiteilija Wettenhovi-Aspalle.

Hanna Lappalainen tuli Vilniemen huvilalla apuun; hän teetätti huvilalla ison remontin omilla varoillaan. Alakertaan tuli mm. uusi keittiö ja palvelijan huone sekä suuri kylpyhuone. Yläkerrassa sijaitsi edelleen 10 metriä korkea taiteilijan ateljee. Lappalaisen kotitalossa Helsingissä vietettiin sitä vastoin melko usein juhlia; myös keskustelutilaisuuksiin oli kutsuttu seurapiiriväkeä ja näissä usein nähtyjä vieraita olivat mm. säveltäjä Jean Sibelius, K.J. Ståhlberg, professori Gustaf Komppa, kirjailijat Ilmari Kianto ja Frans Emil Sillanpää, laulajatar Musa Silver ja taiteilija Johannes Gerhard. Seremoniamestarina näissä Lappalaisen järjestämissä juhlissa hääräsi usein taiteilija Wettenhovi-Aspa, joskus jopa pianonsoitolla vieraita viihdyttäen.

Wettenhovi-Aspan maalaus Sibeliuksesta vuodelta 1921 Yalen yliopiston kunniatohtorina.

Annan lehtikirjoituksen kuvailla tätä kulttuurikotia: "Sitten siirrymme yläkertaan tohtori Lappalaisen yksityishuoneistoon, joka sekin on ollut perinpohjaisen uudistuksen alainen. Mikä viehättävä ympäristö! Kanarialintu livertää täysin rinnoin iloisen tervehdyksensä, kirjoja - tekisi mieli sanoa - miltei loppumattomiin. Järjestyksestä puhuu se, että kirjastossa on asianmukaisen tarkka korttijärjestelmä. Aivan oman osastonsa siinä on saanut taiteilija Wettenhovi-Aspan tuotanto. Maalauksia, verhoja, mattoja, paljon taide-esineitä kaikkialla todistamassa omistajansa harrastuksista. Tuntuu siltä kuin alhaalta uutterien työmuurahaisten parista olisi siirrytty itse taiteen ilmakehään. Maalauksista jäi mieleen joukko Gebhardin ja Wettenhovi-Aspan töitä, varsinkin viimeksimainitun suurikokoinen Sibelius-kuva oli voimakas luomus. Tohtori Lappalainen kertoo vilkkaaseen tapaansa työnsä vaiheista vuosien varrella. Hänen kerrontansa on älykästä ja mukaansatempaavaa. Miten paljon tarmoa ja väsymätöntä uurastusta sisältyykään näihin vuosiin! Kaiken ahertelun tuloksena on nyt ympärillä laaja liike, uljas koti ja kaikin puolin kauniit, kunnioitettavat tulokset. (H. A.)"

Vuonna 1942 taiteilija Wettenhovi-Aspa ihastui Elannon myyjänä työskennelleeseen 26-vuotiaaseen Aino Paanaseen. Tämän asian tultua Hanna Lappalaisen tietoon, sai taiteilija muuttaa B-rapun juuri remontoituun asuntoon Lappalaisen kivikerrostalossa. Välien viileneminen johti lopulta niiden täydelliseen katkeamiseen keväällä 1945, jolloin taiteilija Wettenhovi-Aspa joutui muuttamaan Lappalaisen järjestämästä asunnosta kokonaan pois. Hanna Lappalainen tuki taiteilijaa kuitenkin yhä taloudellisesti, vaikka Wettenhovi-Aspa ei tästä välttämättä itse ollut tietoinen - tuki hoidettiin taiteilijan taloudenhoitajan suosiollisella välityksellä.

Wettenhovi-Aspan hautamuistomerkki Hietaniemen hautausmaalla.

Wettenhovi-Aspa oli apteekkari Hanna Lappalaisen hyväksi tehnyt jo kaksi testamenttia, mutta kaksi viikkoa ennen kuolemaansa tehdyllä testamentilla hän määräsi Vilniemen taiteilijoiden kesäkodiksi Suomen Kuvaamataiteilijoiden Liitolle ja ainakin osan varoistaan annettavaksi Mannerheimin Lastensuojeluliitolle lahjoituksena. Kun taiteilija Wettenhovi-Aspa sitten 18.2.1946 kuoli ja testamentti julkistettiin, ei Hanna Lappalainen tästä riemastunut vaan moitti - sittemmin kylläkin turhaan - testamenttia. Aarne Aaltonen sai tehdä pronssisen rintakuvan taiteilijan haudalle Lappalaisen kustannuksella.

Ylisairaanhoitaja Ida Rytkönen.

21.3.1945 Jenny ja Antti Wihurin säätiön hallitus kirjasi vuosikokouksensa pöytäkirjaan  huomattavan lahjoituksen. Maria Rytkösen perilliset sekä Ida Rytkönen lahjoittivat sairaalakiinteistönsä Jenny ja Antti Wihurin säätiölle, erityisesti sen Wihurin Tutkimuslaitokselle. Sairaanhoitaja Maria Rytkönen ja hänen sisarensa ylihoitaja Ida Rytkönen olivat vuonna 1901 perustaneet yksityisen sairaskodin Helsinkiin. Vuonna 1920 he perustivat Salus-sairaalan, joka sai vuonna 1928-29 aivan uuden sairaalarakennuksen hyvälle paikalle kaupunkiin, Kaivopuistoon osoitteeseen Kalliolinnantie 4. Rakennuksen suunnitteli lahjoittajien sisar, arkkitehti Kerttu Rytkönen. Sairaala erikoistui varsinkin naistentauteihin ja synnytyksiin, mutta alusta alkaen myös muitakin potilaita hoidettiin sairaalassa. Ida Rytkönen toimi itse tässä sairaalassa ylihoitajana vuoteen 1954 asti. Salus-sairaala toimi samassa rakennuksessa aina vuoteen 1985 asti, jolloin vuonna 1947 taloon myös Kulosaaresta muuttanut Wihurin Tutkimuslaitos jatkoi kiinteistössä toimintaansa.

Salus-sairaalakiinteistö Kaivopuistossa.

 
Jälkipolvet tulevat muistamaan apteekkari Hanna Lappalaisen myös sangen merkittävänä lahjoittajana. Hän tuki taloudellisesti vuonna 1935 perustettua yhdistystä Kalevalaiset Naiset, joka vuodesta 1955 on tunnettu Kalevalaisten Naisten Liittona. Lappalainen sai olla myös yksi Laulu-Miesten rakentajajäseniä; Laulu-Miesten talo valmistui vuonna 1949 Kamppiin - osoitteessa Hietaniemenkatu 2 - ja Laulu-Miesten Keulakabinetissa on mm. 28.10.1954 perustettu Suomen Elokuvasäveltäjät ry (myöhemmin Elokuva- ja Viihdesäveltäjät ry), joka nykyisin toimii nimellä Suomen Musiikintekijät ry.

Laulu-Miesten talo valmistui vuonna 1949 Kamppiin.

Apteekkari Lappalainen lahjoitti 7.6.1944 Wihurin Tutkimuslaitokselle Oy Warjola-nimisen taloyhtiön - tontin kanssa - koko osakekannan eli 101 kpl tuhannen markan nimellisarvoisia osakkeita hoidettavaksi erikoisena 'Tohtori Hanna Lappalaisen lahjoitus Wihurin Tutkimuslaitoksen tukemiseksi' nimisenä rahastona. Kiinteistön tuotto tuli lahjoituksella Wihurin Tutkimuslaitoksen hyväksi sillä ehdolla, että lahjoittaja sai vuokratta nauttia käyttämästään apteekista, asunnosta ja laboratoriosta elämänsä ajan. Kiinteistö sijaitsee Helsingissä osoitteessa Arkadiankatu 21 ja talossa sijaitsi vuodesta 1965 Jenny ja Antti Wihurin rahaston toimisto aluksi talon B-portaassa ja vuoden 1991 peruskorjauksen jälkeen A-portaan ylimmässä kerroksessa, lahjoittaja Hanna Lappalaisen kodin entisissä tiloissa. Wihurin tutkimuslaitos muutti vuonna 2013 Meilahden lääketieteen tutkimus- ja opetuskeskus Biomedicum Helsingin toimitiloihin ja samassa yhteydessä Jenny ja Antti Wihurin rahasto siirtyi näihin Saluksen tiloihin osoitteessa Kallionlinnantie 4, Helsinki.

 
Ensimmäisenä naisapteekkarina Suomessa tohtori Hanna Lappalaiselle myönnettiin 22.6.1956 apteekkineuvoksen arvonimi. Elämänsä ehtoopuolella hän ei enää pystynyt hoitamaan apteekkiaan omien liikkumisvaikeuksiensa vuoksi ja apteekkia hoiti vastaava proviisori. Hänen piti vielä viime vuosinaan kokea luottofarmaseuttinsa kavaltavan merkittävän summan rahaa apteekistaan. Tohtori Hanna Lappalaisen elämä päättyi 5.2.1966 ja hänet haudattiin aviomiehensä kanssa samaan kuuden hengen hautaan Helsingin Hietaniemessä.

Apteekkari Hanna Lappalainen toivoi testamentissaan, että hänet pidetään kuolemansa jälkeen kodissaan kolmen vuorokauden ajan. Samoin hän esitti testamentissaan toiveen tulla haudatuksi samaan hautaan miehensä, Juhani Kurikan, kanssa Hietaniemen hautausmaalle. Tässä haudassa lepäävät myös Juhani Kurikan tytär Aili sekä Hanna Lappalaisen serkku, Hilja Lappalainen, joka oli aiemmin toiminut Hanna Lappalaisen kodinhoitajana. Hanna Lappalaisen kuoleman jälkeen Helsingin XIX:n eli Arkadian apteekin hoitajaksi tuli apteekkari Paula Seise-Voutila (s. 2.7.1907 Pitkäranta, Impilahti ja k. 1975).

Paavo Juhani ”Jussi” Raittinen (s. 15.9.1943 Helsinki) toi mukanaan The Boys-yhtyeensä itsenäisyyspäivänä 6.12.2017 Lempäälän Idea Parkiin, jossa heillä oli yhdessä kahden setin verran esiintymisiä klo 13 ja klo 15. Kansaa oli mukavasti liikkeellä ja sitä riitti musiikkia kuuntelemaan myös ostoskeskuksen keskusaukiollekin asti.

Jussi Raittinen perusti The Boys-orkesterinsa pääsiäisenä 1964, mutta oman levytysuransa Jussi oli aloittanut nuoremman Eero-veljensä kanssa vuonna 1960. Tällöin he tekivät vielä yhteistyötä Harry Aaltosen yhtyeen kanssa. Keväällä 1962 Raittisen veljekset olivat mukana perustamassa The Esquires -rautalankayhtyettä, mutta syksyllä liittyivätkin The Sounds -yhtyeeseen. The Boys -yhtyeen alkuaikoina toisena laulusolistina lauloi Jussin veli, Eero Nikodemus Raittinen (s. 6.10.1944 Helsinki). Ensimmäisen oman soololevynsä Eero teki vuonna 1966 ja jätti lopulta The Boys -orkesterin vuonna 1968. Myöhemmin hän kyllä palasi yhtyeeseen, mutta on sittemmin lähtenyt taas omaa soolouraa tekemään. Eero Raittisen tunnetuin levytys lienee vuodelta 1968 Vanha holvikirkko, joka on alunperin Ruotsissa tehty laulu Mälarö kyrka, johon sanoittaja Sauvo Puhtila teki erinomaiset suomalaiset sanat.

Jussi Raittisen yhtyeessä ovat vuosikymmenten aikana soittaneet kovin monet tutut muusikkomme, kuten mm. Vesa Anttila, Eero Lupari, Olli Haavisto, Pekka Tammilehto eli Topi Sorsakoski, Antti Tammilehti (edellisen veli), Hillel Tokazer, Aikka Hakala, Antero Jakoila, Eero Koivistoinen, Pekka Pohjola, Jukka Hauru, Ronnie Österberg, Arno ”Nono” Söderberg, Timo Kalaoja (Katri Helenan mies), Matti Oiling, Arto Alaspää, Kaj Westerlund, Seppo Paakkunainen ja Mikko Kuoppamäki. Itsenäisyyspäivän esiintymisessä orkesterissa soitti kitaroita Jari ja Tuomas Metsberg ja rumpuja Rudy Ryynänen sekä bassoa Jussi Raittinen, joka toimi soololaulajana ja juonsi ammattitaidolla tilaisuuden.

Kun Suomi täytti 50 vuotta eli vuonna 1967 olivat Raittisen veljekset & The Boys keikalla Valkeakoskella. Jussi Raittisen yksi tunnetuimpia saavutuksia oli vuonna 1974 Syksyn Sävelen voittanut laulu, Metsämökin tonttu. Jussi Raittinen on ollut vuodesta 2004 opetusministeriön myöntämällä valtion taiteilijaeläkkeellä tunnustuksena hänen ansiokkaasta toiminnastaan luovana ja esittävänä taiteilijana. Marraskuussa 2006 tasavallan presidentti myönsi Jussi Raittiselle Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin. Jussi Raittinen on naimisissa Carita Raittisen ja vuonna 2013 heidän vuonna 1975 syntynyt Jukka -poika kuoli sydänleikkaukseen. Jussi Raittisen musiikkiurasta on kirjoitettu kaksi kirjaa; vuonna 2003 ilmestyi teos Muistan vielä vuonna -56 ja vuonna 2014 teos Vanha rokkistara.

Kivikasvot esiintymässä vuonna 1972. Kuvassa vasemmalta Georg Dolivo, Ismo Sajakorpi, Ilkka Lähteenmäki ja Matti Siitonen.

Isänmaan koko kuva ja sen ystävälliset äidinkasvot esiteltiin Kivikasvojen juhlashowkiertueella Satumaani Suomi, joka lauantaina 11.11.2017 klo 19 ennätti Tampereelle Tampere-talon suureen saliin. Alkuperäinen Kivikasvothan perustettiin RUK:n illanviettoon kesällä 1965 ja sen muodostivat tuolloin – ja vielä pitkään sen jälkeenkin – Ismo ”Saja” Jukka Henrik Sajakorpi (s. 18.5.1944 Tampere), Matti ”Fredi” Kalevi Siitonen (s. 23.7.1942 Mikkeli), Ilkka ”Hemming” Lähteenmäki (s. 28.1.1942 Helsinki) ja Georg ”Jori” Dolivo (s. 9.2.1945 Helsinki). Ensimmäisen yhteisen levytyksensä he tekivät jo syksyllä 1966 ja aivan ensimmäisen kerran heidät nähtiin televisiossa vuonna 1966 ohjelmassa Ihan totta (TV1:ssä). Kivikasvojen kaikkien aikojen suurin hitti oli vuodelta 1975, Tankeros Love, joka tuolloin soi listoilla useita viikkoja.

Matti Kuuslan Kesäterässä-ohjelmassa Kivikasvot vierailivat tiuhaan kesällä 1968, mutta heidän aivan omat televisio-ohjelmasarjarjansa olivat kuumaa kamaa Mainostelevisiossa vuosina 1969-1975. Parhaimmat ohjelmat vetivät tv-vastaanottimien äärelle yli 2,5 miljoonaa katsojaa kerrallaan. Muutaman vuoden hengähdystauon jälkeen kvartetti palasi jälleen yhteen vuonna 1979 ja teki pienoismusikaaleja vuodesta 1980 televisiolle. Kaikkiaan vuosina 1969-1996 Kivikasvot ennättivät koota noin 100 Kivikasvot-ohjelmaa televisioon. Ruotsalaisen teatterin johtajaksi siirtynyt Georg Dolivo jätti Kivikasvot vuonna 1987 ja hänen saappaisiinsa astui ensin laulaja-näyttelijä Kai Hyttinen. Sittemmin hänetkin korvasi lauluyhtyeessä Kivikasvojen pienoismusikaalejana televisiolle ohjannut laulaja ja Auvo Nuotion poika, Vesa Nuotio. Kivikasvojen esitysten musiikkisovituksista ovat vuosien saatossa vastanneet mm. sovittajat ja kapellimestarit Pentti Lasanen (s. 17.9.1936 Kotka) ja Antti Hyvärinen (s. 20.6.1946 Kuopio).

Varsinkin 1980-luvulla Kivikasvot tuottivat monia ravintolarevyitä ja seuraavalla vuosikymmenellä oli vuorossa kokoonpanon esitykset Ruotsinlaivoilla. 1990-luvun puolivälissä Kivikasvot olivat mukana perustamassa Helsinkiin Komediateatteri Areenaa. Jälleen laulu- ja viihdeyhtye Kivikasvot vetäytyi huilaamaan vuonna 1998, mutta uudelleen voimat koottiin kokoon vuonna 2005, jolloin oli vuorossa konserttikiertue Kivikasvot 40. Tämä konserttikiertue sai heti seuraavana vuonna jatkoa uudesta kiertueesta. Lyhyin syöksyin ja hiljaa edeten ovat viihteemme veteraanit jaksaneet nousta kiertuelavoille aina näihin päiviimme asti, vaikka 50-vuotisjuhlakiertueen piti olla yhtyeen jäähyväiskiertue nimellä Kunniakierros. Nykyään Ilkka Lähteenmäen tilalla kooonpanossa laulaa oopperalaulaja Henrik Lamberg. Vuonna 2017 yhtyeen kokoonpanoa astui vahvistamaan myös oopperatenori Ilkka Hämäläinen, joka näyttämökaudella 2015-2016 Kansallisoopperassa lauloi pääroolin säveltäjä Andrew Lloyd Weberin (s. 22.3.1948) Oopperan kummituksessa.

Parivaljakko Ismo Sajakorven ja Matti Siitosen viihdetaival on kestänyt jo monet koettelemukset, kun 53. vuosi miehillä on jo käynnissä yhteistä tuttavuutta. Väliajan kanssa lähes kolmetuntisen juhlashown musiikkiannista vastasi kapellimestari Kimmo Leppälän teatteriorkesteri, jossa esim. soittivat rummuissa Nappi Ikonen ja harmonikassa Petri Ikkelä. Lahtelaiset Hot Club Dance Companyn tanssijatytöt olivat päässeet esittelemään myös taitojaan mm. charlestontanssijoina ja flamengon taitajina. Shown käsikirjoittajana toimi Ismo Sajakorpi, joka teki esityksestä kattavan läpileikkauksen Suomen iskelmämusiikin suurten säveltäjämestareiden musiikkia hyödyntäen. Säveltäjien joukossa vilahtivat ainakin sellaiset nimet, kuin Sam Sihvo, Georg Malmstén, George de Godzinsky, Veikko Lavi, Toivo Kärki, Rauno Lehtinen, Juha Vainio, Antti Hammarberg eli Irwin Goodman ja Lasse Mårtenson. Lavalla vierailivat shown kuluessa ainakin henkilöistä salakuljettaja Algot Niska, alikersantti Antero Rokka, kirjailija Väinö Linna, kreivi Lindgren ja Ruben Oskar Auervaara, Ahti Karjalainen, puolustusvoimien komentaja ja kenraali Keinunen, presidentti Urho Kekkonen, Aurinkorannikon Finlandia-klubin herraseurue ja Puna-armeijan show.