Matti Saarinen keikan jälkeen Valkeakoskella toukokuussa 2015.

Matti Saarinen on kotoisin Kotkan Hovinsaaren pohjoisosan Korelasta, joka liitettiin Kymistä Kotkaan vuona 1884. Matti tutustui jo nuorena Liikasen veljessarjan nuorimmaiseen, Heikkiin ja tuli pian houkutelluksi Puhallinorkesteri Kotkaan (ent. Kotkan Sos.Dem Ty:n Soittokunta), joka perustettiin jo vuonna 1900. Vuoden verran Matti Saarinen soitti tässä soittokunnassa trumpettia, kunnes ihastui saksofoniin. Matti jatkoikin soittokunnassa, mutta soitin vaihtui vauhdissa Selmeri-merkkiseksi saksofoniksi.

Jukka Ojala (s. 1948) oli vuonna 1965 perustanut oman tanssiorkesterinsa, joka sai tuolloin kuukauden kiinnityksen Kotkan Fenniaan. Tässä kokoonpanossa soittivat Kai Nurminen (piano ja laulu), Matti Saarinen (saksofoni ja laulu), Alpo Kottila (kitara ja laulu) sekä Jukka Ojala (rummut ja laulu). Kun Kai Nurminen lähti opiskelemaan musiikkia, tuli häntä paikkaamaan orkesteriin Esa Honkanen (s. 1946). Honkasen aikana Matti Saarinen alkoi soittaa myös bassoa. Orkesteri liikkui pitkin Suomea ja pääasiassa soitettiin ravintoloissa. Vuonna 1968 Kuopiosta tuli orkesteriin bassoa soittamaan Niilo Nordström. Vuonna 1968 Matti Saarinen suoritti armeijan ja jatkoi sen jälkeen Jukka Ojalan orkesterissa, jonka nimi oli muuttunut nyt Norman Quartetiksi. Jukka Ojala jätti yhtyeen ja rumpaliksi siirtyi Kari Impola. Matti Saarinen jaksoi soittaa yhtyeen riveissä vuoteen 1971, jolloin hän meni avioliittoon. 

Aarno Erik Raninen (s. 27.4.1944 Kuhmoinen ja k. 3.9.2014 Jokela, Tuusula)

Esa Honkanen oli Aarno Ranisen serkku, molempien äidit olivat siskoksia. Aarno Raninen syntyi 1943 ja oli siis vähän vanhempi Esaa. Esa Honkanen sai Aarno Raniselta opetusta haitarinsoittoonsa. Ensimmäisen haitarinsa Esa sai 10-vuotiaana ja se oli pianohaitari. Myöhemmin Esa Honkanen teki joitakin keikkoja Anneli Sarin kanssa ja maineen kiirittyä myös Kullervo Linna tarjosi Esalle vakituisia töitä orkesteristaan. Tästä ei koskaan tullut mitään, mutta Esa Honkanen nähtiin ja kuultiin laivamuusikkona monina vuosina eri laivoilla ulkomaita myöten. 3.11.1993 kasattiin vanhoista soittajista Janatuinen svengaa-kokoonpano. Vuonna 1994 näki päivänvalon Junnun Lauluseura ja Esa Honkanen oli seuran ensimmäinen puheenjohtaja.  

Vuonna 1972 Matti Saarinen opiskeli vaatturikoulussa ja teki samalla aikaa keikkoja Erkki Liikasen orkesterin kanssa, mutta tämä kävi pian hyvin uuvuttavaksi. Pian Kari Tapio Jalkanen tuli paikkaamaan Matti Saarista Erkki Liikasen yhtyeeseen. Tässä välissä Karhulassa asustava Matti Saarinen perusti Soittokoneen, jossa soittivat mm. Juha Björninen ja Pekka Helin sekä Jukka Savolainen. Kunnes jälleen vuonna 1975 kaivettiin naftaliinista Norman Quartet keikkoja varten ja Matti Saarinen oli puolisonsa kanssa myös muuttanut Helsinkiin tuolloin. Vuonna 1976 Norman Quartet soitti keikan Tampereella Kustaa III-ravintolassa ja häntä kysyttiin silloin soittamaan Seitsemän Seinähullua Veljestä-nimiseen showorkesteriin. Matti Saarinen hyväksyi tarjouksen ja keikat Seinähullujen kanssa hänen osaltaan alkoivat 1.7.1976. Ensimmäinen rupeama tämän orkesterin kanssa keikkailua Matti Saarisella kesti 20 vuotta kolme kuukautta ja kymmenen päivää.

Seitsemän Seinähullua Veljestä, joka on perustettu Rauman seminaarissa vuonna 1966.

Vuonna 1978 alkuvuodesta Seitsemän Seinähullua Veljestä julkaisi Jaakko Salon avustuksella Banaania poskeen-listahitin markkinoille. Pian oivat vuorossa kappaleet Kelpaisiko sexi, Kaikki laivaan, Nakit ja muusi, yms. Vuonna 1978 Lasse Mårtensonin, Jaakko Salon, Matti Kuuslan, Jukka Virtasen ja Marjatta Leppäsen perustama Uusi Iloinen Teatteri sai valmiiksi ensimmäisen revyynsä, jota esitettiin touko-kesäkuussa 1979 Linnanmäen Peacock-teatterissa. Tähän esitykseen palkattiin säestäväksi orkesteriksi Seitsemän Seinähullua Veljestä, jonka pesti UIT:ssa kesti sittemmin aina vuoteen 2007 yhtäjaksoisesti. Esitysten kapellimestarina orkesterissa toimi lähes poikkeuksetta sovittaja, tuottaja ja kapellimestari Jaakko Salo. Tuohon aikaan Seitsemässä Seinähullussa Veljeksessä soittivat Matti Saarisen lisäksi Seppo Korjus, Hannu Keinänen, Reijo "Takku" Ylinen, Arto Hyötyläinen, Juha "Mooses" Pentti sekä Raimo Smedberg. Kahta ensimmäistä UIT:n vuotuista revyytä ei taltioitu tv:lle, mutta sen jälkeen esitykset tallennettiin.

Tuokiokuva Seitsemän Seinähullun Veljeksen show'sta Apian liikuntahallista.

Seitsemän Seinähullua Veljestä on  tehnyt UIT:n lisäksi monia muitakin tv-taltiointeja vuosien saatossa. Vuonna 1979 he esiintyivät ohjelmissa Toivotaan, toivotaan sekä Kisatanssit ja Sana talon tapaan. Vuosi 1981 toi mukanaan taltioinnin Kinkerit Versailissa ja vuosi 1982 Valehtelijoiden klubin. Joulupukin toivejoulu tehtiin vuonna 1983 ja Pikku Kakkosen 2000. lähetys vuonna 1984. Uusivuosi 1986 vaihtui Seinähullujen Uudenvuodenyön shown merkeissä ja vuonna 1996 bändi juhli 30-vuotista taivaltaan omalla tv-ohjelmalla. Toinen vakikiinnitys Seitsemällä Seinähullulla Veljeksellä oli 1980-luvulla Tampereen Teatteriin, musikaalin Piukat Paikat orkesteriksi. Tätä musikaalia bändi ehti esittää yli 350 kertaa Tampereen teatterissa.

Matti Saarinen tulkitsee solistina konsertissa Valkeakoskella.

Matti Saarisella on myös omia sävellyksiä, joista tunnetuin lienee Yhden kesän olit mun, joka sai esityksen Kevään Sävel-kilpailussa vuonna 1984. Saarinen on esiintynyt laulusolistina mm. Lauantaitansseissa ja HTV:ssä omilla kappaleillaan. Matti Saarinen teki televisiolle mainoksia; Pastirol (1982), K-Kauppa (1983), Pohjola-Vakuutus (1985) ja Tip Top astianpesuaine (Saksaan 1987).  Mainoselokuvakilpailussa Seinähullut saivat Hopeisen klaffin K-Kaupan Punainen possupata mainoksella; tässä mainoksessa esiintyivät ainakin näyttelijä Titta Jokinen (Veera), Seppo Korjus, Pekka Seppä, Matti Saarinen ja Raimo Smedberg. Vuonna 1985 Seinähullut pokkasivat Suomen Muusikkojen Liiton tunnustuspalkinnon työstään. 

Matti Saarinen jättäytyi pois Seitsemästä Seinähullusta Veljeksestä 10.10.1996 ja keskittyi alkuun sävellys- ja sanoitustyöhönsä. Pian kuitenkin soittohommat jatkuivat ensin Matti & Juventus -yhtyeessä ja vuodesta 2001 Rauli Virran Gentlemen -orkesterissa. Vuosina 2003-2006 Matti Saarinen toimi Helmi -yhtyeessä. Vuonna 2008 Seppo Korjuksen jäädessä eläkkeelle Seitsemästä Seinähullusta Veljeksestä soitti Risto Purhonen Matille ja pyysi hänet takaisin soittamaan orkesteriin Sepon tilalle. Näin Matti Saarinen aloitti toisen kerran mainiossa orkesterissamme, Seitsemässä Seinähullussa Veljeksessä ja aloituspäivä oli tällä kertaa 7.8.2008.

Taiteilija Seppo Korjus Apian liikuntahallissa Valkeakoskella.

Karhulasta kotoisin oleva Seppo Korjus (s. 1942) sai syntymäpäivälahjaksi 12-vuotiaana viulun. Heti saman vuoden syksyllä (1954) Seppo Korjus pyrki ja pääsi Kotkan musiikkiopistoon opiskelemaan viulun soittotaitojaan. Seppo kävi ammattikoulun lävitse ja tutustui koulussa Kalevi Ukkolaan, joka soitti pianoa ja haaveili joskus perustavansa oman orkesterin. Kaverukset pähkäilivät, että viulu nyt ei ainakaan ole tanssimusiikkisoitin eikä senkään vertaa jazzsoitin. Näin Seppo liittyi sitten soittokunnan harjoituksiin Kymin Läntisille. Soittokunnasta hänelle osoitettiin ensimmäiseksi puhallinsoittimeksi klarinetti. Seppo Korjus ilmoitti jo varhain ammattikoululaisena äidilleen, että hänestä tulee soittaja eikä metallimies. Äiti oli surullisena kysellyt, millä Seppo kuvitteli elättävänsä itsensä. Seppo tokaisi siihen, että hän elättää vielä äitinsäkin. Seppo Korjuksesta muovautui varsinainen multi-instrumentalisti; laulun lisäksi hän hallitsee altto-, tenori-, sopraano- ja baritonisaksofonit ja näiden lisäksi viulun, klarinetin, trumpetin, huilun, pianon sekä basson.

Soittokunnan klarinetisti, Ismo Tainio oli Seppo Korjuksen ensimmäinen opettaja uudessa instrumentissa. Tuolloin soittokuntaa johti kapellimestarina Reino Lammentaus, joka päivätyönään toimi A. Ahlströmin tehtaan työhönottokonttorin esimiehenä. Hänen avullaan Seppokin pääsi tehtaan pääkonttoriin vuonna 1957 juoksupojaksi. Reino Lammentaus auttoi nuorta Seppo Korjusta myös takaamalla vekselin, jolla Seppo sai hankittua ensimmäisen hopeanvärisen Conn-merkkisen saksofonin. Nyt oli päästy siihen vaiheeseen, että Kalevi Ukkola kokosi oman orkesterinsa, joka harjoitteli Sunilan Toukolassa kerran viikossa. 

Laulajatar Miliza Kiri.

Ukkolan orkesterilla oli vain harvakseltaan tanssikeikkoja, joten Seppo Korjus hakeutui Ossi Blomqvistin – toimi päivätyönään juoksupoikien pomona tehtaan pääkonttorissa – orkesteriin, joka soitti vakituiseen lauantait ja sunnuntait Kotkan VPK:lla. Kotkan seudulla vaikutti 1950-luvulta lähtien Markku Vanhalan tanssiorkesteri, jonka laulusolistina toimi kolmen vuoden ajan vuodesta 1957 lähtien Miliza Kiri (s. 1942). Seppo Korjus astui Vanhalan orkesterin riveihin vuonna 1959 ja soitti Markku Vanhalan sekstetissä aina varusmiespalvelukseensa asti eli vuoteen 1962. Miliza Kirin jälkeen Seppo Korjus toimi Markku Vanhalan sekstetin laulajana. Vanhalan sekstetin soittajat olivat kaikki päivätöissä, joten se rajoitti jonkin verran orkesterin esiintymisiä ja matkustamisia. Vakituisia soittopaikkoja Vanhalan sekstetillä olivat esim. Lappeenrannassa Hotelli Patria ja Imatran Valtionhotelli. 

Markku Vanhalan sekstetti. Kuvassa vasemmalta Kauko Ruonala, Seppo Korjus, Matti Seppälä, Jorma Broman, Reijo Turunen ja Markku Vanhala.

Vuonna 1964 Kalevi Ukkola sai jälleen Seppo Korjuksen houkuteltua perustamaansa orkesteriin, joka kierteli soittamassa ravintoloissa eri puolilla Suomea. Tämä pesti jatkui vuoteen 1966 asti, kun Seppo Korjus otti ja muutti Lappeenrantaan tulevan vaimonsa, Sirkka-Liisan perässä. Aviopari vihittiin vuonna 1967 ja heillä on kaksi tytärtä. Lappeenrannassa asuessaan Seppo soitti kotvan myös paikallisen Pekka Kaarnan orkesterissa. Lappeenrannassa neljä muusikkoa perusti vuonna 1968 Seppo Korjuksen kvartetin, joka lähti tuolloin heti kiertämään Suomea. Tauno ”Tappi” Suojanen tiedusteli puhelimessa talvella 1969 Seppo Korjuksen kvartetin halukkuutta ryhtyä Johnny Liebkindin orkesteriksi. Orkesteri otti tarjouksen vastaan ja nyt orkesterin nimi oli Frankies. Näin orkesteri kiersi kesän 1969 Johnnyn kanssa aina syksyyn asti. Tässä vaiheessa Seppo muutti perheineen Tampereelle.

Seitsemän Seinähullun Veljeksen show menossa Valkeakoskella.

Rauman seminaarissa oli vuonna 1966 perustettu Pentti Oskari Kankaan Seitsemän Seinähullua Veljestä. Pentti Oskari Kangas tarjosi Seppo Korjukselle töitä syksyllä 1969 ja Seppo liittyikin ensin hetkeksi orkesteriin, vaikka ensin ajatteli, ettei siitä tulisi mitään kun orkesteri ei osannut edes soittaa. Teuvo Nummelan orkesteri soitti vakituisesti Helsingin Kalastajatorpalla kuutena iltana viikossa, joten hän sai Seppo Korjuksen Helsinkiin soittamaan kevääseen 1970 asti. Nyt Sepolle tarjosi töitä Matthewsin rumpalina soittanut Kai Marttiini tamperelaisesta pop-orkesterista, joka tuohon aikaan soitti suositussa Hair-musikaalissa. Tämä soittorupeama kesti helmikuulle 1971 asti, jolloin Seppoa houkuteltiin jälleen Seitsemään Seinähulluun Veljekseen soittamaan. Tätä ”koesoittoa” kesti sitten 3.8.2008 asti, jolloin Seppo Korjus siirtyi virallisesti taiteilijaeläkkeelle. 

Multi-instrumentalisti Seppo Korjus.

Säveltäjä, sovittaja, laulaja, pianisti ja teatterikapellimestari Lasse Mårtensonia asteli Helsingin Aleksilla tammikuussa 1978 vastaan Linnanmäen toimitusjohtaja Bo Ekelund ja molemmat herrat antautuivat mielenkiintoiseen keskusteluun. Varsin pian Bo Ekelund vei keskustelun Linnanmäen Peacock-teatterin kohtaloon; Lasten Päivän Säätiö oli havainnut, että teatterin katsomo oli liian usein tyhjillään sesongin aikana. Taiteellinen johtaja Sara Ekelund ja Bo Ekelund olivat tämän vuoksi huolissaan teatterin kohtalosta ja Bo Ekelund ehdotti Lasselle näyttämö-shown tuottamista Peacockiin touko-kesäkuuksi. Vaikka ehdotus houkuttikin Lasse Mårtensonia, hän pyysi kuitenkin itselleen vielä miettimisaikaa asiassa. Hieman Mårtensonia kauhistutti ottaa niin isosta tuotannosta yksin vastuuta, joten hän otti yhteyttä ystäviinsä Matti Kuuslaan, Jaakko Saloon, Jukka Virtaseen ja Marjatta Leppäseen. Marjatta Leppäsen ensimmäisen ravintolashown Lasse Mårtenson olikin jo kymmenen vuotta aiemmin tuottanut Adloniin. Ystävykset pääsivät yhteisymmärrykseen shown tuottamisesta ja varsin pian he myös allekirjoittivat sopimuksen Linnanmäen kanssa tuotannosta. 

Pentti Oskari Kangas Turun Vaakahuoneella 2017.

Jukka Virtasella oli heti nimiehdotus vastaperustetulle teatterille: Uusi Iloinen Teatteri eli UIT. Nimi kunnioittaa samalla Iloista Teatteria, joka taas jatkoi Oskar Nikolai ”Ossi” Elstelän ja ”Palle” Reino Palmrothin (käytti myös nimeä Hirviseppä) vuonna 1946 perustamaa revyyteatteri Punaista Myllyä. Punaiseen Myllyyn säveltäjä Toivo Kärki ja sanoittaja Reino Helismaa olivat jo aikoinaan tekemässä lauluja. Iloinen Teatteri aloitti toimintansa 21.3.1945, mutta joutui Valvontakomission vaatimuksesta lopettamaan rohkean toimintansa jo kesäkuussa 1946. Uusi Iloinen Teatteri teki ensimmäisen revyynsä, Samassa veneessä, ensi-iltaan toukokuussa 1979 ja siitä lähtien teatteri on tehnyt kerran vuodessa hulvattomia tuotantoja aina tähän päivään asti. Lasse Mårtenson idean isänä oli mukana ainoastaan kolmessa tuotannossa ja jätti sen jälkeen teatterin kollegoittensa ja ystäviensä huostaan.

Kapellimestari Jaakko Salo vastasi UIT:n musiikin sovittamisesta ja harjoittamisesta. Jaakko Salo, Jukka Virtanen ja Matti Kuusla olivat kuulleet showbändistä Seitsemän Seinähullua Veljestä ja Salo sekä Virtanen olivat Hullujen levyille tehneet musiikkia ja sanoituksiakin. He päättivät katsastaa, kuinka Seinähullujen keikka toimisi Vierumäellä. Keikan jälkeen orkesterille tarjottiin heti vakituista pestiä Peacockissa toukokuusta 1979 lähtien. Orkesterille oli jo ehtiä muodostua tavaksi lomailla kesäkuussa kiertämisiltään, joten orkesteri päätti laittaa ehdoksi sellaisen hinnan, etteivät tuottajat varmaankaan suostuisi heidän pyyntiinsä. Toisin kuitenkin kävi ja Seinähullujen teatteriorkesteri pesti UIT:ssä kesti yhtäjaksoisesti vuoteen 2007 asti.

Viimeinen Iloinen joulukonserttikiertue yhdessä Seitsemän Seinähullun Veljeksen ja Finlanders-orkesterin kanssa Tampere-talossa.

Toinen pitkäaikainen kiinnitys Seitsemällä Seinähullulla Veljeksellä oli vuonna 1980 alkanut musikaali Piukat Paikat Tampereen teatterissa, jota esitettiin ainakin 350 kertaa. Suomen Muusikkojen Liiton tunnustuspalkinto Seitsemälle Seinähullulle Veljekselle myönnettiin vuonna 1985. Orkesteri oli mukana mm. 1990-luvulla Arvo Ylpön Säätiön järjestämällä kiertueella ja laulaja Eino Grönin 35-vuotisjuhlakiertueella. Vuonna 1997 Seppo Korjus oli tekemässä Jukka Virtasen käsikirjoittamaa The Joulukalenteri-jouluohjelmaa, jonka tuotti MTV3. 1970-luvulta lähtien Seppo Korjuksella oli paljon työtä myös TV2:n  järjestämänä, kuten esim. Pikku kakkonen ja Satuposti. 

Seitsemän Seinähullua Veljestä 10-miehisellä juhlakokoonpanolla Pyynikin Kesäteatterissa.

2000-luvun alussa Sirkka-Liisa ja Seppo Korjus muuttivat Viialaan asumaan rivitaloon, sillä paikkakunta hieman muistuttaa Sepon kotipaikkaa, Karhulaa. Musiikkiharrastuksen ohella eläkepäivät sujuvat mm. puutarhaa hoitaessa omalla takapihalla Viialassa sekä penkkiurheilua harrastaessa. Seppo Korjuksen urheilutaustaan kuuluu myös ammattikoulujen Suomen mestaruus viiden kilometrin hiihdossa vuonna 1956. Aktiivisen soittouransa Seppo Korjus on jättänyt, mutta joihinkin Seitsemän Seinähullun Veljeksen erikoistilaisuuksiin ja konsertteihin hän saattaa vielä pyydettäessä osallistua.

"Toista oli Viipurissa,

karjalaisten kaupungissa.

Siellä vanhat vaihtuivatkin uusiin sävelmiin!"

Seuraavan kertomuksen yhdistävä tekijä voisi olla lukkarinrakkaus Viipurin lukkari-urkurikouluun, jonka perustajana muistetaan urkuri, kuoronjohtaja ja musiikinopettaja Johan Emil Sivori (s. 26.6.1864 Nurmijärvi ja k. 9.4.1929 Viipuri). Sivorin isä oli kanttori-urkuri Johan Jakob Sivori (alkujaan Syrenius), joka vuonna 1878 valittiin Mäntyharjun seurakunnan kanttoriksi ja äiti Ida Aurora Forsström, joka oli J. J. Sivorin toinen aviopuoliso. Sivorit muuttivat Emilin ollessa 11-vuotias Nurmijärveltä ensin Naantaliin ja sitten Mäntyharjulle. Emil Sivori aloitti Viipurin ruotsalaisessa koulussa ja 19-vuotiaana siirtyi Turkuun lukkari- ja urkurikouluun. Ennen Sivorin perustamaa Viipurin lukkari- ja urkurikoulua Suomessa oli vastaavia opistoja toiminut Turussa, Helsingissä ja Oulussa. Oulun opisto toimi vuoteen 1888 valtionavun turvin ja vielä opiston perustajat Anton Bernhard Kunelius ja Johan Emil Sandström jatkoivat omin varoin opiston toimintaa lukuvuoden 1888-1889; opiston toiminta jouduttiin kuitenkin lopettamaan. Sivori opiskeli Turun lukkari- ja urkurikoulussa ja valmistui sieltä erinomaisin paperein vuonna 1886. Emil Sivori hoiti vuoden ajan Mäntyharjulla kanttorin virkaa ja jo seuraavana vuonna Sivori tuli valituksi Viipurin kaupunki- ja maaseurakunnan urkuriksi.

Vuosina 1890-1893 Emil Sivori jatkoi vielä musiikkiopintojaan Leipzigin konservatoriossa sekä Italiassa. Opiskellessa hän sai oivalluksen omasta opistosta ja perusti palattuaan Suomeen Viipuriin omilla varoilla Viipurin lukkari- ja urkurikoulun vuonna 1893. Emil Sivorin perustamasta opistosta muodostui sittemmin vuonna 1910 Viipurin kirkkomusiikkiopisto, jonka johtajana Sivori toimi kuolemaansa asti. Vuonna 1921 Viipurin kirkkomusiikkiopiston yhteyteen perustettiin vielä erillinen Nuorison musiikkiopisto sekä vuonna 1924 Kansankonservatorio. Emil Sivuri toimi myös Viipurin tuomiokirkon urkurina sekä vuodet 1900-1929 Viipurin klassillisen lyseon ja vuodet 1912-1929 suomalaisen lyseon laulunopettajana. Innoissaan Emil Sivori perusti Kansalliskuoron, naiskuoro Kansanlaulun sekä Väinölän kuoron, joita myös itse johti ansiokkaasti. Sivori vastaanotti kolme Kansanvalistusseuran kunniamerkkiä ja vuonna 1917 hänelle myönnettiin Director musices-arvonimi.

Hellin, Jouko ja Emil Sivori.

Emil Sivori keräsi uransa aikana yli 2 000 kansansävelmää; kiinnostus kansanmusiikkiin heräsi hänellä Mäntyharjulla ollessaan. Kesät opiston ollessa kesätauolla hän saattoi kiertää jopa kuukausia maakunnissa keruumatkoillaan tallentamassa kansanmusiikkia ja sanoja nuoteille. Joskus hän sai matkoilleen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran stipendeistä apua, toisinaan hän kustansi matkansa itse. Osa Emil Sivorin keräämistä sävelmistä on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon, mutta valitettavasti osa myös tuhoutui helmikuussa 1940 Viipurin pommituksissa. Sivori tutustui ja ystävystyi keruumatkoillaan kansanpelimanniin ja viulistiin Hassun Pekkoon eli Peter Komppaan (1852-1922), jolta Sivorin kerrotaan saaneen Säkkijärven polkan talteen; tosin alkujaan sävelmä kulki nimellä Karjalan poikain polkka. Ainakin seuraavilla paikkakunnilla Emil Sivori keräsi kansansävelmiä: Asikkala, Elimäki, Heinävesi, Iisalmi, Iitti, Impilahti, Isokyrö, Jakkima, Joroinen, Joutsa, Juva, Jääski, Kangasala, Karjala, Kerimäki, Kirvu, Kivennapa, Kuopio, Lamposaari, Lappee, Lemi, Lempäälä, Lieto, Luumäki, Mikkeli, Mouhijärvi, Mäntyharju, Parikkala, Peräseinäjoki, Pohjanmaa, Puumala, Pyhtää, Pyhäjärvi, Rautalampi, Ruokolahti, Räisälä, Saivitaipale, Siikainen, Soisalo, Sortavala, Sulkava, Säkkijärvi, Säkylä, Sääminki, Taipalsaari, Uukuniemi, Uusikirkko Vl, Uusimaa, Vainikkala, Valkeala, Viipuri ja Virolahti.

Viipurin lukkari- urkurikoulu alkoi toimia 15.9.1893 aluksi se toimi melko vaatimattomissa tiloissa, joka tietysti rajoitti opiskelijoiden määrää. Opetus oli suunniteltu nelivuotiseksi ja Raittiusravintolan salissa pidetystä tutkinnosta - myöhemmin vuositutkinnosta - kerrottiin jo kesäkuussa 1895 Wiipurin Sanomissa. Yleisölle vapaat tutkintotilaisuudet sisälsivät musiikin teoriaa, köörilaulua, pianonsoittoa, äänenmuodostusta sekä kokeen äänentapaamisesta eli säveltapailusta. Opiston kolmantena toimintavuonna opiskelijoita oli jo kolmekymmentä mies- ja kahdeksan naisopiskelijaa. Opetusta oli tarjolla seuraavissa oppiaineissa: kirkkohistoria, uskonto, hymnologia, liturgiikka, soololaulu, äänenmuodostus, musiikinhistoria ja -teoria, pianon-, urkujen- ja harmoninsoitto, kuorolaulu, säveltapailu, kuoronjohto, urkujen viritys ja hoito sekä lausuntaoppi. Aluksi Sivorin lisäksi opetusta antoi myös laulupedagogi Anna Forstén yksinlaulussa. Opiskelijoista valmistuneet musiikinteorian opettaja Matti Tainio ja Torsten Kiljander sekä K. S. Fröjdlund avustivat opetusta pianonsoitossa. Kappalainen K. F. Sirén toimi uskonnonopettajana. Koulun toimintaan kävi Oskar Merikanto myös tutustumassa vuonna 1895 ja hän antoi toiminasta myönteisen arvionsa, jonka turvin Emil Sivori rohkaistui anoa valtionapua opistolleen; valtionapua myönnettiinkin 5 000 markkaa vuodessa kolmen seuraavan vuoden ajaksi.

1930-luvulla Viipurin kirkkomusiikkiopisto sai uudet tilat Piispankadun ja Pohjoisvallin kulmasta ja nyt oli opetukseen käytössä 13 huonetta sekä harjoitusurut. Edistyneemmät opiskelijat saivat soittaa myös tuomiokirkon urkuja. Opisto sai vuonna 1931 uudet 10-äänikertaiset urut käyttöönsä. Anna Siitonen - Suomen ensimmäinen naispuolinen kanttori-urkuri - valmistui Viipurin opistosta jo vuonna 1897, mutta vasta vuonna 1963 kirkolliskokouksen päätöksellä kanttori-urkurin virka avattiin naisille mahdolliseksi. Vuosina 1893-1940 Viipurissa opiskeli kirkkomusiikkia kaikkiaan 1 003 oppilasta (775 miestä ja 228 naista), joista päästötodistuksen sai 403 oppilasta. Viipurissa suoritti 226 opiskelijaa oppikoulun laulunopettajan tutkinnon.

Armas Maasalo.

Viipurin opistosta valmistui toukokuun lopussa vuonna 1906 esim. tunnettu säveltäjä ja urkuri Armas Toivo Valdemar Maasalo (s. 28.8.1885 Rautavaara ja k. 9.9.1960 Helsinki), joka vuoteen 1905 kantoi sukunimenään Masalinia. Vuonna 1907 Maasalo aloitti opinnot sekä Helsingin musiikkiopistossa että Helsingin yliopistossa valmistuen vuonna 1911 filosofian kandidaatiksi. Maasalo haki oppia myös Helsingin Filharmonisen seuran orkesterikoulusta sekä täydensi opintojaan vielä vuosina 1919-1925 Saksassa ja Ranskassa. Musiikinopettajana Armas Maasalo toimi vuosina 1916-1952 Helsingin normaalilyseossa, johti Kansallis-Kuoroa vuosina 1915-1949 sekä työskenteli urkurina arkkitehti Adolf Emil Melanderin suunnittelemassa uusgoottilaisessa Helsingin Johanneksenkirkossa Oskar Merikannon kuoleman jälkeen vuosina 1926-1958. Merikanto ennätti toimia virassa Johanneksenkirkossa yli kolmekymmentä vuotta. Armas Maasalo johti Helsingin kirkkomusiikkiopistoa vuosina 1923-1951, toimi Suomen Kirkkokuoroliiton ensimmäisenä johtajana vuodet 1931-1960 sekä johti Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastoa vuodet 1951-1955. 1930-luvulla Armas Maasalo toimi jäsenenä virsikirjakomiteassa ja hän toimitti vuonna 1943 yhdessä säveltäjä, pianisti, urkuri ja kuoronjohtaja Taneli Kuusiston (s. 19.6.1905 Helsinki ja k. 30.3.1988 Helsinki) ja arkkipiispa Aleksi Emanuel Lehtosen (s. 21.6.1891 Uusikaupunki ja k. 27.3.1951 Turku) kanssa Suomen evankelisluterilaisen kirkon koraalikirjan. Maasalo julkaisi vuonna 1932 Helsingin kirkkomusiikkiopiston 50-vuotishistoriikin. Armas Maasalolle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1947.

Emil Sivori oli naimisissa vuodet 1893-1903 nuoren saksalaisen Mary Muscatin kanssa, mutta jäi leskeksi yli kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Uudestaan Emil Sivori avioitui opistonsa oppilaan Hellin Hartikaisen kanssa vuonna 1924 ja nyt pariskunnalle syntyi kaksi lasta; Jouko ja Sirpa. Nilsiässä vuonna 1896 syntynyt Hellin kävi koulunsa Viipurissa ja pääsi opiskelemaan Viipurin Kirkkomusiikkiopistoon, josta valmistui kanttori-urkuriksi ja oppikoulujen laulunopettajaksi vuonna 1924. Hellin jatkoi vielä lauluopintojaan Dagmar Hagelberg-Raekallion ja Annikki Uimosen ohjauksessa sekä harjaantui äänifysiologiaan Heikki Klemetin kanssa. Hellin Sivori johti Viipurin Työläisnaisten kuoroa 1920-luvulla ja toimi Imatralla ja Lappeenrannassa sekä Työväen Musiikkiliiton valtakunnallisilla laulujuhlilla Vaasassa naiskuorojen yleisjohtajana. Hellin Sivori oli 33-vuotias, kun hän miehensä Emil Sivorin kuoleman jälkeen vuonna 1929 joutui ottamaan opiston hallinnollisen johtamisen vastuulleen. Hellin Sivori opetti opistossa oppiaineinaan ainakin liturginen laulu, kuorolaulu, yksinlaulu ja äänenmuodostus. Lisäksi hän opetti musiikinteoriaa ja yksinlaulua Nuorison Musiikkikoulussa ja Kansankonservatoriossa.

Viipurin musiikkiopisto.

Viipurin lukkari- ja urkurikoulussa kevyenmusiikin harrastaminen oli kiellettyä, mutta Emil Sivori suhtautui kuitenkin oppilaiden harrastustoimintaan sangen vapaamielisesti. Jos Terijoen Raivolan kasinolla tarvittiin pelimannia, kyseltiin soittajaa juuri Sivorilta ja soittaja saatiin yleensä ripeästi paikalle. Soittajista ei ollut nimittäin pulaa, koska palkkio keikasta oli käypä; 25 markkaa illalta, joka käytännössä vastasi lähes maaseutulukkarin kuukauden palkkaa.

Viipurin opiston opettajakunnan keskeinen hahmo oli Väinö Haapalainen, joka opistossa opetti musiikinteoriaa, säveltapailua sekä viulun- ja urkujensoittoa ja hymnologiaa. Hän aloitti opetuksensa Viipurissa vuonna 1922 ja tuli opiston vararehtoriksi vuonna 1936. Vuosina 1922-1939 urkujen- ja pianonsoitosta vastasi opistossa Venni Kuosma ja hänen tanskalaissyntyinen vaimonsa Sigrid Holst-Kuosma toimi myös opiston pianonsoitonopettajana. Venni Kuosma oli itse opiskellut samassa opistossa vuosina 1910-1912. Venni Kuosma opetti samoin liturgista soittoa, käytännön modulointia ja transponointia sekä urkujen viritystä ja hoito-oppia. Muita opiston opettajia olivat mm.  Oskari Tilli ja Vilho Viikari (urkujensoitto), Annikki Uimonen ja Oiva Rapeli (taidelaulu) sekä Anna Mutanen (yksinlaulu). Professori Heikki Klemetti toimi Opetusministeriön määräämänä Viipurin Kirkkomusiikkiopiston valvojana.

Viipurin tuomiokirkon urkuri Venni Kuosma.

Venni Kuosman (s. 14.6.1895 Sääminki ja k. 11.11.1953 Helsinki) vanhemmat olivat maanviljelijä Juho Kuosma ja Anna Kosonen. Viipurin opintojen jälkeen Venni Kuosma jatkoi opintojaan Helsingin konservatoriossa vuosina 1912-1918 Ilmari Hannikaisen (piano) ja Oskar Merikannon (urut) opetuksessa. Kuosma suoritti urkujensoiton diplomitutkinnon vuonna 1917 sekä piti ensikonserttinsa Helsingin Johanneksenkirkossa 20.1.1918 soittaen Max Regerin f-molli passacaglian, Charles-Marie Widorin Sinfonia sacran, Enrico Bossin konserton a-mollissa sekä Arvo Laitisen sävellyksen Tunnelma. Ensikonserttinsa jälkeen Venni Kuosma lähti jatko-opintoihin Leipzigin konservatorioon opiskelemaan urkujensoittoa Karl Strauben johdolla ja pianonsoittoa professori Robert Teich-Müllerin johdolla. Vielä 1920-luvun lopulla Venni Kuosma opiskeli vielä Pariisissa Marcel Duprén ohjauksessa. Vuodesta 1929 lähtien Venni Kuosma toimi Viipurin tuomiokirkon urkurina Emil Sivorin kuoleman jälkeen. Vuonna 1930 Viipurin tuomiokirkko sai uudet Riegerin urkutehtaan rakentamat 78-äänikertaiset urut, jotka olivat tuolloin Suomen suurimmat urut. Kuosma järjesti Viipurin tuomiokirkossa tasokkaita urkukonsertteja. Hänet tunnettiin myös erittäin ahkerana soitonharjoittajana ja tämä harjoitustyö tuottikin hänestä teknisesti varman soittajan, joka käytti myös värikästä rekisteröintiä soittaessaan. Kuosmaa ylistettiin varsinkin Johann Sebastian Bachin urkuteosten syvällisistä tulkinnoista. Bachin lisäksi hän soitti varsin mielellään myös Duprén, Franckin ja Regerin urkuteoksia.

Ensimmäisenä suomalaisena urkurina Venni Kuosma uskalsi soittaa Bachin triosonaatteja konserteissaan. Venni Kuosma soitti ensimmäisenä konsertissaan pelkästään Johann Sebastian Bachin teoksia Helsingin Johanneksenkirkossa 22.10.1922; teokset olivat Toccata ja Fuuga F-duuri, Preludi ja Fuuga A-duuri, Preludi ja Fuga G-duuri, Preludi ja Fuuga D-duuri sekä joitakin Bachin urkukoraaleja. Venni Kuosma toimi lisäksi myös musiikkikriitikkona. Viipuri menetettiin sodassa ja Kuosma perheineen muutti Helsinkiin, jossa hän toimi Keski-Helsingin seurakunnan urkurina kuolemaansa asti. Kuosma oli kiinnostunut ajankohtaisista kysymyksistä urkujensoitossa ja hän kirjoitti mielellään konserttiarvioita Karjala-lehteen. Kuosma edusti eri koulukuntaa kuin Sibelius-Akatemian urkujensoiton professori Enzio Forsblom; varsinkin rekisteröinti aiheutti eripuraa näkemyksissä.

Tauno Äikää.

Kurkijoen Ihojärvellä syntyi 9.12.1917 pianisti ja urkuri Tauno Äikää. Oma isä opetti Taunoa 4-vuotiaasta lähtien urkuharmonilla ja pian Tauno olikin Kurkijoen kanttorin, Heikki Miettisen oppilaana. 15-vuotiaana Tauno Äikää pääsi Viipurin Kirkkomusiikkiopistoon, vaikka yleensä opistoon hyväksyttiin vasta 17 vuoden iässä opiskelemaan. Viipurissa Tauno Äikää pääsi Venni Kuosman oppilaaksi ja Äikää suoritti opiston vuonna 1937 valmistuen kanttori-urkuriksi. Hän jatkoi vielä pari vuotta Kuosman opissa ja soitti ensikonserttinsa uruilla Viipurissa vuonna 1939. Sodat katkaisivat Tauno Äikään musiikkiopinnot, mutta sotien jälkeen hän jatkoi opintojaan Helsingin Sibelius-Akatemiassa urkujen- ja pianonsoitossa. Professori Elis Mårtensonin johdolla vuonna 1950 Äikää suoritti urkujensoiton diplomin ja seuraavana vuonna Äikää suoritti pianonsoiton diplomin opettajinaan Sigrid Holst-Kuosma ja Ernst Linko. Piano- ja urkuensikonserttinsa Tauno Äikää piti Helsingissä vuonna 1947. Vielä tämänkin jälkeen Äikää jatkoi opintojaan monilla ulkomaisilla mestarikursseilla, joissa opettivat esim. Günter Ramin, Anton Heiller, Herman Keller ja Marie-Claire Alain.

Suomeen tuli sodanjälkeen voimakkaasti tanskalaisen Finn Vidrøn edustama tulkintatyyli urkujensoitossa; tätä tyyliä Sibelius-Akatemiassa puolsi voimakkaasti professori Enzio Forsblom. Akatemian urkujensoitonlehtori Tauno Äikää taas valitsi saksalaisen Günter Raminin ja Helmuth Walchan ns. elävän soittotyylin, jossa käytettiin tulkinnoissa enemmän agogiikkaa ja dynamiikkaa. Vuosina 1939-1942 Tauno Äikää toimi seurakuntavirassa Koivistolla, vuosina 1942-1951 Kuopion maaseurakunnassa ja Lahdessa vuodet 1951-1958, jolloin hänet valittiin Helsingin Johanneksenkirkon urkuriksi Armas Maasalon jälkeen. Tätä urkurin virkaa hän hoiti eläkeikäänsä asti eli vuoteen 1982. Sibelius-Akatemiassa Äikää toimi urkujensoiton lehtorina vuodet 1958-1984 ja sitä ennen hän toimi Lahteen siirtyneen Viipurin Musiikkiopiston pianon- ja urkujensoiton opettajana.

Urkutaiteilija Tauno Äikää oli kansainvälisesti hyvin tunnettu urkuri, jonka konsertteja pidettiin ahkerasti mm. Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Iso-Britanniassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa. Hän teki konserttimatkoillaan mielellään tunnetuiksi suomalaisten säveltäjien teoksia. Läheisintä musiikkia hänelle oli varmasti Johann Sebastian Bachin, César Franckin ja Max Regerin urkumusiikki. Opiskeluaikoinaan Äikää tienasi opintorahojaan soittamalla mm. ravintoloissa pianoa. Vuonna 1952 Tauno Äikäälle myönnettiin director musices-arvonimi ja professorin arvonimi tuli hänelle vuonna 1974. Vuonna 1978 hän sai Karjalan Liiton kultaisen ansiomerkin ja vuonna 2007 Kurkijoki-Seuran kunniajäsenyyden. Tauno Äikää kuoli Espoossa 24.6.2008.

Sulo Saarits.

Tauno Äikään jälkeen on tietysti pakko nostaa esiin myös Sulo Taavetti Saarits (s. 22.2.1911 Luumäki ja k. 21.5.1990 Luumäki). Sulo Saarits ja Tauno Äikää ovat yhdessä esiintyneet ja levyttäneet mm. legendaarisia joululauluja. Saarits kuuluu näihin Viipurin Kirkkomusiikkiopiston suorittaneisiin muusikoihin; hän valmistui opistosta vuonna 1934 Oiva Soinin johdolla ja sai suoritettua laulunopettajan tutkinnon vuonna 1935. Heikki Klemetin yksityisoppilaana sekä Helsingin konservatoriossa Saarits jatkoi edelleen lauluopintojaan. Suomalaisessa Oopperassa Saarits lauloi vuosina 1935-1938. Ensimmäinen kirkkomuusikon virka oli vt. kanttorina Viipurin tuomiokirkossa ja myöhemmin ura jatkui kanttorina Merikarvialla (1938-1942), Forssassa (1942-1947), Tampereen tuomiokirkossa (1947-1951) sekä Helsingin eteläisessä suomenkielisessä seurakunnassa (1951-1974, vuodesta 1956 lähtien nimi vaihtui Johanneksen seurakunnaksi). Virkojensa ohessa Sulo Saarits hoiti myös oppikoulun opettajien virkaa Forssassa ja Tampereella sekä toimi Tampereen musiikkiopistossa yksinlaulun opettajana. Laulua Saarits opetti myös vuodesta 1955 lähtien Sibelius-Akatemiassa vuoteen 1979 asti.

Vuonna 1945 Sulo Saarits järjesti ensikonserttinsa Helsingissä; hän oli hyvin ahkera konsertoija mm. kuorojen solisteina kotimaassa ja ulkomailla. Sulo Saarits sai director cantus-arvonimen ja vuonna 1986 hänet nimettiin musiikkineuvokseksi.

Aimo Känkäinen.

Karjalankannaksen Muolaassa syntyi urkuri ja säveltäjä Aimo Johannes Känkäinen (s. 24.5.1922 Muolaa ja k. 12.2.2016 Lahti). Hän ennätti aloittaa ennen sodan syttymistä musiikkiopintonsa Viipurin Kirkkomusiikkiopistossa vuonna 1937 ja jatkoi opintojaan sodan jälkeen Helsingin Kirkkomusiikkiopistossa. Sodan aikana Aimo Känkäinen tunnettiin hanuristina rintamalla. Känkäinen suoritti musiikinopettajaseminaarin vuonna 1949. Kanttori-urkuriksi Aimo Känkäinen valmistui vuonna 1952 sekä suoritti samana vuonna diplomitutkinnon urkujensoitossa ja antoi vielä ensikonserttinsa Helsingissä. Känkkäsen urkuopinnot jatkuivat vielä ulkomaille tehdyillä opintomatkoilla; hän osallistui mm. Günter Raminin ja Arnold Schönstedin urkukursseille.

Ensimmäinen virka urkurina 1950-luvun alussa löytyi Raumalta ja vuodesta 1953 hän soitti urkuja Heinolan kaupunkiseurakunnassa. Aimo Känkäinen valittiin vuonna 1959 Keski-Lahden seurakunnan urkuriksi ja tässä toimessa hän viihtyi eläkkeelle jäämiseen asti eli vuoteen 1986. Heinolassa ollessaan Aimo Känkäinen toimi musiikinopettajana Heinolan yhteislyseossa sekä Heinolan seminaarissa soitonopettajana. Lahdessa hän taas osallistui musiikinopetukseen Lahden Launeen yhteislyseossa sekä opasti urkujensoittoa Päijät-Hämeen konservatoriossa.

Opintomatkoiltaan Saksan Nürnbergistä Aimo Känkäinen toi idean kansainvälisen urkuviikon järjestämisestä Lahteen. Känkäinen aloitti ensin 1970-luvun alussa Lahdessa kesäkonserttien sarjan, jossa jo esiintyi kansainvälisiä urkureita ja vuonna 1973 järjestettiin hänen aloitteestaan Lahden ensimmäinen kansainvälinen urkuviikko. Vuodesta 1979 lähtien Lahden kansainvälinen urkuviikko on ollut osa Finland Festivals-ketjua. Vuonna 1979 Lahteen valmistui myös arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Ristin kirkko, johon Aimo Känkäinen suunnitteli urut. Aimo Känkäisen sävellystuotanto kattaa urkuteosten lisäksi kamarimusiikkia eri kokoonpanoille sekä kuoro- ja yksinlauluja. Aimo Känkäiselle kertyi useita luottamustoimia vuosien saatossa, mm. Organum-seuran hallituksen ja kirkon urkutoimikunnan jäsenyys. Hän oli myös Organum-seuran ja Suomen kanttori-urkuriliiton kunniajäsen. Vuonna 1960 Känkäinen sai director musices-arvonimen sekä vuonna 1986 kirkon musiikkipalkinnon. Lahden kaupunginhallitus ojensi hänelle Lahti-mitalin vuonna 1990.

Matti Heroja.

Otan tähän lopuksi vielä yhden Viipurissa syntyneen urkurin esittelyyn; Matti Kustaa Heroja syntyi 8.11.1937 Viipurissa. Matti Heroja soitti urkuja jo pikkupojasta lähtien. Jo yksitoistavuotiaana hän tuurasi kanttorina toiminutta isäänsä kirkonmenoissa Rääkkylän kirkossa. Vuonna 1959 Heroja valmistui kansakoulunopettajaksi Raahen seminaarista. Raahesta Heroja siirtyi Helsingin Sibelius-Akatemiaan musiikkiopintojen pariin ja valmistui kanttori-urkuriksi vuonna 1962 sekä suoritti musiikinjohtajan tutkinnon vuonna 1964. Solistisia opintoja Matti Heroja harrasti kaiken muun ohella suorittaen diplomitutkinnot urkujensoitossa (1964), yksinlaulussa (1965) sekä pianonsoitossa (1966). Opiskeluaikoinaan Matti Heroja lauloi Harald Andersénin johtamassa Radion kamarikuorossa. Heroja suoritti orkesterijohdon II tutkinnon vuonna 1978. Hänet tunnettiin hyvin taitavana prima vista-soittajana, joten hänelle siunaantui paljon erilaisia säestystehtäviä sekä pianolla että uruilla; hän on säestänyt esim. konserteissa mm. Jaakko Ryhästä, Jorma Hynnistä, Matti Salmista, Jorma Silvastia ja Ritva Auvista. Helsingin Johanneksenkirkossa oli 29.10.1964 Matti Herojan urkuensikonsertti ja tästä konsertista hän sai erinomaiset arvostelut tuolloin.

Matti Heroja muistetaan ammattitaitoisena kuoromiehenä; hän oli mukana perustamassa mm. Lähetysseuran Safarikuoroa ja toimi sen johdossa vuosina 1967-1980 ja 1988-1993. Hyvinkäälle Matti Heroja perusti 60 hengen Oratoriokuoron vuonna 1977. Kansallisoopperan vanhimpana kamarimestarina Matti Heroja toimi vuosina 1990-1992.

Vakinaisena kanttori-urkurina Heroja toimi Hyvinkään seurakunnassa vuosina 1964-1969 ja 1970-2007. Matti Heroja on toiminut myös Hyvinkään musiikkiopistossa pianonsoiton opettajana vuosina 1965-1969, 1971-1980 ja 1981-1990. Heroja oi myös Hyvinkään seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen sekä Suomen Lähetysseuran johtokunnan jäsen ja musiikkijaoston puheenjohtaja vuosina 1970-1978. Heroja oli yhdessä Martti Kauppisen kanssa ideoimassa Kauneimmat joululaulut-yhteislaulutapahtumaa. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 1973 ja vuosittain se kerää kirkkoihin n. miljoona suomalaista joululauluja laulamaan. Matti Herojalle myönnettiin director musices-arvonimi sekä musiikkineuvos hän oli  11.12.2015 lähtien. Hyvinkään kaupunki myönsi Matti Herojalle taidepalkinnon kaupunginorkesterin uudenvuodenaatonkonsertissa vuonna 2017. Heroja ehti olla Hyvinkään seurakunnan palveluksessa seitsemän eri kirkkoherran aikana. Heroja sanoikin itse: "Maailma olisi aika tylsä ilman musiikkia. Olisimme täällä kuin joku kivikautinen ryhmä." Matti Heroja kuoli 17.1.2018.

Konsultti, yrittäjä ja entinen pääministeri Paavo Lipponen.

Paavo Lipponen ja Jukka-Pekka Pietinen.

Vanhan kirjallisuuden päivien yhteyteen oli ohjelmaksi järjestetty torstaina 28.6.2018 klo 15 – 18 Suomen tietokirjailijat ry:n organisoima tilaisuus Aalto, Sibelius, Mannerheim. Suomen tietokirjailijat ry:n toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietinen sai aluksi vieraakseen entisen pääministerin Paavo Tapio Lipposen (s. 23.4.1941 Turtola), joka esitteli omasta kirjahyllystään kymmenen kirjaa arkkitehti Hugo Alvar Henrik Aallosta (s. 3.2.1898 Kuortane ja k. 11.5.1976 Helsinki). Arkkitehti Alvar Aallosta on kirjoitettu n. 5 000 kirjaa 40:llä eri kielellä, eniten kirjoja siis kuin kenestäkään toisesta suomalaisesta. Aalto valmistui arkkitehdiksi vuonna 1921 Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta. Aalto otti osaa Viipurin kirjaston suunnittelukilpailuun vuonna 1927 ja hän voitti sen kilpailun ehdotuksellaan. Viipurin kirjaston funktionalismia edustava kirjasto valmistui kaupunkiin vuonna 1935. Arkkitehti Alvar Aalto oli myös tienraivaaja tasakattovillitykselle Suomessa, josta vielä vuosikymmenienkin jälkeen maksetaan kovaa hintaa.

Toimittaja ja kirjailija Vesa Sirén ja Anne Rutanen.

Vesa Sirén.

Toiseksi eniten suomalaisista merkkihenkilöistä, joista ylimalkaan on kirjoitettu kirjoja, on tilastojen mukaan säveltäjämestarimme Jean Sibelius. Tilaisuuden Sibelius-osiossa viestintäpäällikkö Anne Rutanen haastatteli Helsingin Sanomien toimittajaa, kirjailija Vesa Siréniä (s. 1967). Vesa Sirén esitteli mielenkiintoisesti myös kymmenen kirjaa Sibeliuksesta. Samalla hän mainosti myös omaa tuotantoaan Sibeliuksesta, mm. Aino poltti sikaria: Jean Sibelius aikalaisten silmin-kirjaa. Vuonna 2015 toimittaja Vesa Sirén palasi vielä Sibeliuksen vaiheisiin toisellakin kirjallaan Kohtalona Sibelius. Sirén voitti vuonna 2010 teoksellaan Suomalaiset kapellimestarit Tieto-Finlandian ja vuonna 2016 hänelle myönnettiin Otavan kirjasäätiön tietokirjapalkinto.

Professori Laura Kolbe ja Jukka-Pekka Pietinen.

Laura Kolbe.

Suomen tietokirjailijat ry:n viimeisenä tilaisuuden vieraana esiteltiin Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe (s. 9.9.1957 Bogatá, Kolumbia). Jälleen Suomen tietokirjailijan ry:n toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietinen toimi haastattelijana, kun professori Kolbe esitteli kymmenen kirjaa Mannerheimista. Kenraali Carl Gustaf Emil Mannerheimista on kaikkien aikojen kolmanneksi eniten kirjallisia teoksia kirvoittanut suomalainen. Laura Kolbe toimi aiemmin myös Mannerheim-museon intendenttinä Helsingissä.