Kuinka ooppera saapui Tampereelle?
Suomessa oli sotiemme aikana vuosina 1939-1944 voimassa tanssikielto, joka lopulta lievennettynä tanssikieltona oli voimassa vielä vuoteen 1948 saakka. Suomi oli toisaalta ainut toiseen maailmansotaan osallistuneista maista, joka laittoi voimaan tanssikiellon sotien aikana. Tätä tanssikieltoa on sovellettu myös ns. koronapandemian aikana Suomessa vuonna 2021. Eduskunta kielsi julkisten huvien toimeenpanon asetuksellaan 4.12.1939. Talvisodan sytyttyä tanssikielto tuli voimaan 7.12.1939, sillä tanssien järjestäminen oli Suomessa sopimatonta samaan aikaan kun rintamalla kaatui miehiä sodassa. Vuonna 1940 välirauhan aikana tanssikielto kumottiin osin siten, että tanssi oli luvallista yhden tunnin ajan muun ohjelman ohessa.
Kokonaan tanssikielto kumottiin 26.6.1940, mutta 28.6.1941 tanssikielto astui jälleen voimaan jatkosodan alettua. Nyt tanssikielto oli voimassa aina syksyyn 1944 asti. Lokakuun alussa vuonna 1944 tanssikieltoa lievennettiin jälleen niin, että muun ohjelman päätteeksi sallittiin yksi tunti tanssia. 30.12.1944 suurin osa tanssikieltorajoituksista kumottiin, vain ravintoloissa tanssiminen oli vielä kiellettyä. Loputkin sodan aiheuttamista tanssakielloista poistuivat 9.9.1948. Tanssikiellon aikana tanssiminen oli sallittua ainoastaan häiden aikana, jolloin hääparin sallittiin tanssia yhden valssin ajan muiden häävieraiden katsellessa suoritusta.
Tanssikieltoa kuitenkin yritettiin kiertää mm. pitämällä tansseja, jotka oli nimetty tanssikursseiksi. Samoin tanssikieltoa koetettiin kiertää järjestämällä ns. nurkkatansseja yksityisasunnoissa tai ladoissa ja muissa tanssiin soveltuvissa paikoissa. Virkavalta teki näihin nurkkatansseihin ratsioita. Tanssikiellon rikkojat saivat sakkoja – tanssikiellon rikkoja haastettiin käräjäoikeuteen, jossa sakko määrättiin - ja nurkkatanssien järjestäjille saatettiin antaa vankeusrangaistuksiakin. Tanssien järjestämistä yritettiin estää myös sangen erikoisilla tavoilla; tanssilavoja saatettiin ympäröidä piikkilangoilla tai tanssilavojen lattioita rikottiin tanssimisen estämiseksi.
Ankeiden sotavuosien jälkeen suomalaiset ryhtyivät sankoin joukoin tanssikiellon murtumisen jälkeen tanssimaan innokkaasti. Tansseja järjestettiin ahkerasti vähän joka paikassa. Elokuvateattereissa näytettiin Teuvo Tulion ohjaamaa elokuvaa vuodelta 1938, Laulu tulipunaisesta kukasta (Sången om den eldröda blomman), ja muita lähinnä amerikkalaisia elokuvia. Laulu tulipunaisesta kukasta perustuu Johannes Linnakosken (oik. Vihtori Johan Peltonen, s. 18.10.1869 Askola ja k. 10.8.1913 Helsinki) samannimiseen romaaniin, joka julkaistiin jo vuonna 1905. Myös teattereissa alkoi ohjelmiston uudistustyö. Syksyllä 1944 Tampereen Työväen Teatterin ohjelmistoon tuli ensi-iltaan näytelmä Yhdeksästä kuuteen, jossa naisnäyttelijät olivat teatterin lavalla alusvaatteisillaan.
Tampereen Työväen Teatterin johtaja (1943-1966) ja ohjaaja Eino Johannes Salmelainen (s. 30.3.1893 Ikaalinen ja k. 16.4.1975 Tampere) ohjasi Tampereen Työväen Teatteriin toimittaja ja kirjailija Kaarlo Ilmari Turjan (s. 28.10.1901 Isokyrö ja k. 6.1.1998 Helsinki) uuden – vuonna 1944 valmistuneen - näytelmän, Särkelä itte. Näytelmästä ohjasi Orvo Kullervo Saarikivi (vuoteen 1905 Gröhn, s. 22.4.1905 Sortavala ja k. 25.8.1970 Helsinki) myös elokuvan vuonna 1947. Turjan näytelmä ei ollut kelvannut Tampereen Teatterin johtajalle ja taiteilija Aino Acktén (s. 24.4.1876 Helsinki ja k. 8.8.1944 Vihti) tyttärelle, Glory Leppäselle (o.s. Renvall, s. 28.11.1901 Pariisi ja k. 26.10.1979 Helsinki). Salmelaisen ohjaama näytelmä oli erittäin suosittu Tampereen Työväen Teatterissa ja teatterin sali oli täynnä illasta toiseen. Glory Leppänen Tampereen Teatterissa yritti paikata tekemäänsä virhettä tuomalla teatteriinsa kaksi näytelmää; tšekkiläisen komedian Kameeli neulansilmän läpi ja unkarilaisen jännitysnäytelmän, Nainen valehtelee.
Operetit ja musiikkinäytelmät olivat Tampereella hyvin suosittuja tuolloin. Tampereen Työväen Teatterissa esitettiin täysille katsomoille myös määriläissyntyisen säveltäjän Leo Fallin (1873-1925) kevyttä haaremioperettia, Stambulin ruusu, ja Tampereen Teatterissa vastaavasti musiikkihulluttelua, Kuninkaan sateenvarjo. Sama meno jatkui myös vuonna 1945. Tampereen Työväen Teatteriin tuli esitykseen itävaltalais-unkarilaisen säveltäjä Franz Lehárin (s. 30.4.1870 ja k. 24.10.1948) operetti Iloinen leski (Die lustige Witwe) sekä Brandon Thomasin Charleyn täti. Tampereen Teatterin vastaveto oli Mika Waltarin Gabriel, tule takaisin sekä Nedbalin Puolalaista verta. Vakavan teatteriohjelmiston näyttäminen jatkossa perustui siihen, että viihdepuoli korjasi teattereiden talouden jälleen kuntoon.
Sotavuodet olivat luoneet Tampereella otolliset olosuhteet oopperatoiminnan syntymiselle kaupunkiin. Vuonna 1921 perustettu Valtion Lentokonetehdas oli vuonna 1936 siirtynyt Tampereen Härmälään Suomenlinnasta ja Santahaminasta. Carl Gustaf Emil Mannerheim (s. 4.6.1867 Askainen ja k. 27.1.1951 Lausanne, Sveitsi) vastusti lentokonetehtaan siirtoa Tampereelle, koska teollisuuskaupunkina Tampere mahdollisesti joutuisi sodan aikana pommitusten kohteeksi. Mannerheim ajoi lentokonetehtaan sijaintipaikaksi Vaasan kaupunkia. Lentokonetehdas tarvitsi tuekseen myös lentokenttää ja sellainenkin löytyi Tampereen Härmälästä.
Härmässä lentokonetehtaalla valmistettiin yötä päivää lentokoneita; tehtaan työntekijämäärä kasvoi tasaisesti. Vuonna 1936 tehtaalla työskenteli 665 työntekijää ja jo vuonna 1941 tehtaan työntekijämäärä oli 1 697. Lentokonetehtaalle valmistui vuonna 1939 Suomen ensimmäinen tuulitunneli. Tehtaalla valmistettiin sekä Suomessa suunniteltuja lentokoneita että ulkomaisia malleja lisenssillä. Toisen maailmansodan aikana Härmälän tehtaalla koottiin englantilaisia Bristol Blenheim-pommikoneita ja huollettiin mm. saksalaisia Ju 88 -pommikoneita. Tehdastöiden vastapainoksi tarvittiin myös harrastustoimintaa työntekijöille. Sellaista toimintaa oli mm. urheilu-, shakki-, näytäntö- ja musiikkiharrastus. Tehtaan oma asevelikerho suunnitteli harrastustoiminnan.
Yli kahdentuhannen työntekijän lentokonetehtaassa musiikkiharrastus oli vailla johtajaa Härmälässä. Valtion Lentokonetehtaan toimitusjohtaja insinöörieversti Reino Taavi Rissanen (. 13.7.1899 Juantehdas ja k. 15.6.1967 Helsinki) – hänet ylennettiin vuonna 1954 insinöörikenraalimajuriksi – paikkasi puutteen vuonna 1943 kutsumalla vanhan ystävänsä, Kemin kaupungin musiikinjohtajan ja puolikunnallisen kaupunginorkesterin kapellimestari Eero Henrik Miettisen (s. 8.10.1900 Viipuri ja k. 16.2.1986 Tampere) tehtävään. Talvisodan sytyttyä Miettiset olivat muuttaneet evakkoon Kemiin. Kanttori-urkuri, kapellimestari, kuoronjohtaja sekä pianonsoiton opettaja Miettinen suoritti kanttori-urkurin tutkinnon vuonna 1925 Viipurin kirkkomusiikkiopistossa. Miettinen opiskeli sitten kaksi vuotta Leipzigin konservatoriossa opettajanaan saksalainen urkuri, kapellimestari, säveltäjä ja pedagogi Günter Werner Hans Ramin (s. 15.10.1898 ja k. 27.2.1956). Vuosina 1928-1972 Miettinen toimi Kurkijoella, Kemissä ja Tampereella.
Miettisen aviopuoliso oli laulajatar Helvi Ester Valkonen-Miettinen (s. 4.1.1904 Talikkala, Viipuri ja k. 12.10.1984), joka myös oli opiskellut musiikkia Viipurin musiikkiopistossa opiston johtajan, Boris Sirpon (aik. Sirob, alk. Wolfson, s. 3.4.1893 Vladikavkaz, Venäjä ja k. 25.1.1967 Portland, Oregon, Yhdysvallat) oppilaana. Helvi Valkonen-Miettinen antoi ensikonserttina yhdessä miehensä kanssa 3.3.1928 Viipurissa. Tämän jälkeen he yhdessä konsertoivat kymmeniä kertoja yhdessä, mm. Helsingissä vuonna 1933. Helvi Valkonen-Miettinen lauloi Sortavalan harrastajaoopperassa kamarineito Nancyn osan Flotowin Marthan esityksessä.
Miettisten pariskunnan muutettua Tampereelle alkoi Tampereen musiikkielämässäkin tapahtua heti uusia asioita. Lentokonetehtaalla oli jo aikaisemmin toiminut kymmenmiehinen kamariorkesteri ja Miettinen hankki nyt tähän orkesteriin parikymmentä soittajaa lisää. Samoin hän perusti mieskuoron. Valtion Lentokonetehtaan toimitusjohtaja Reino Rissanen tuki työntekijöiden musiikkiharrastusta myös taloudellisesti; tehtaan varoin hankittiin orkesterin tarvitsemia soittimia. Soittajat saivat jopa palkkaa, parikymmentä markkaa jokaiselta harjoituskerralta.
Lentokonetehtaan läheisyydessä sijaitsi Ilmavoimien varikko, jonka päälliköksi komennettiin everstiluutnantti Erik Stenbäck. Aikaisemmin Sortavalasta kotoisin oleva merilentolaivueen päällikkö oli avioliitossa Helsingissä laulua opiskelleen Inkeri Stenbäckin kanssa. Miettiset ja Stenbäckit olivat tuttuja jo Sortavalan ajoilta lähtien. 1930-luvun alussa Sortavalassa esitettiin kaksi oopperaa: Bizetin Carmen ja Verdin Aida. Sortavalassa vaikutti useita laulua harrastaneita henkilöitä, kuten mm. Albert Olavi Nyberg (s. 28.7.1901 Sortavala ja k. 3.7.1962 Helsinki), Inkeri Stenbäck, Greta Agnes Olivia Durchman (s. 25.11.1889 Helsinki ja k. 1.4.1981 Helsinki) ja Alfons Aleksander Almi (vuoteen 1934 Alm, s. 20.8.1904 Helsinki ja k. 22.2.1991 Helsinki), joka toimi Sortavalan meijerin isännöitsijänä. Bizet’n ooppera Carmen esitettiin vuonna 1931 ja Giuseppe Verdin ooppera Aida vuonna 1933.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti