Jämsänkosken uudelleen tulipalon jälkeen vuonna 1937 rakennetussa Ilveslinnassa järjestettiin sunnuntaina 24.7.2016 klo 14 kahvikonsertti, jossa musisoivat harmonikkataiteilija Matti Ekman ja sellisti Kalle Kangas sekä Jyväskylän kaupunginorkesterin nyt jo eläkkeellä oleva basisti Mikko Oinonen. Konsertin musiikillinen anti oli koottu melko laajasti; liikkeelle lähdettiin Káhlmánin musiikilla ja kierros jatkui Jean Sibeliuksen, Edward Elgarin ja Camille Saint-Saëns’in musiikin kautta aina Händeliin saakka. Konsertin alkupuoliskon lopuksi – jossa soittivat Matti Ekman ja Kalle Kangas Duo Kállmán-nimellä – ennen väliaikaa ja kahvituksia kuultiin jopa M. A. Nummisen jenkka hevosen hoito-ohjeista, jonka kajautti ilmoille laulaen Kalle Kangas.

Väliajan kahvittelun jälkeen Mikko Oinonen soitti pari soolonumeroa Matti Ekmanin säestyksellä Akain valmistamalla sähköisellä puhallinsoittimella. Koska soitin oli täysin sähköinen, tarvittiin äänenvahvistusta konsertissa. Tässä vaiheessa Ilveslinnan äänentoistosta vastaava Aarno Salokorpi astui näyttämölle. Hän oli tuonut paikalle itse suunnittelemansa aktiivikaiuttimet ( 3 kpl), joiden kautta sähköinen sointi saatiin vahvistettua konsertissa. Konsertissa siis ikään kuin esiteltiin Profel-aktiivikaiuttimia samaan aikaan. Loppupuolen konsertista Mikko Oinonen soitti sähköpuhallinsoittimella valmiiden tietokonetaustojen päälle.

Kuvassa vasemmalta Jukka Virtanen, Marjatta Leppänen ja Matti Kuusla.

Maanantaina 25.7.2016 juhlittiin Jämsänkosken suuren pojan, Jukka Jalmari Virtasen 83-vuotispäiviä näyttävästi Jukan synnyinpaikkakunnalla, joka nykyään on osa Jämsän kaupunkia. Jämsänkosken jalkapallokenttä nimettiin päivänsankarin mukaan ja kentällä juhlittiin Jukkaa tarjoamalla paikalle saapuneelle juhlakansalle kakkua ja kahvia sekä jalkapallo-ottelu. Varsinkin varttuneempi väki muistaa Jukka Virtasen mittavasta elämäntyöstä, jonka aikana hän on taipunut ainakin kirjailijaksi, runoilijaksi, toimittajaksi, näyttelijäksi, ohjaajaksi, sanoittajaksi, suomentajaksi sekä esiintyväksi viihdetaiteilijaksi.

Ravintola Vanhan Myllyn vieressä on näytteillä paperitehtaan viimeinen oma höyryveturi.

Jo 1960-luvun alussa Jukka Virtanen oli mukana käsikirjoittamassa Yleisradion suosittua Kankkulan kaivolla-radiohupailua. Yleisradioon Virtanen oli löytänyt tiensä jo 1950-luvun lopussa. Sittemmin Jukka Virtanen totuttiin näkemään varsinkin television puolella; vuonna 1965 hän oli yhdessä Aarre Elon ja Matti Kuuslan sekä Jaakko Salon kanssa voittamassa Montreux'n Kultaista Ruusua viihdeohjelmalla Lumilinna. Jukka Virtanen oli perustamassa vuonna 1978 Uutta Iloista Teatteria, joka alkuun toimi Linnanmäen yhteydessä. Virtanen on myös tuttu näky teatterimaailmassa, sillä hän on käsikirjoittanut ja ohjannut suomalaisille teattereille merkittävästi. Tänäkin kesänä Tampereen Viikinsaaren Kesäteatterissa menee Jukka Virtasen käsikirjoittama musiikkinäytelmä Albatrossi ja Heiskanen, joka perustuu laulaja-sanoittaja Juha Harri Vainion lauluihin ja löyhästi hänen elämäänsä runoilijana ja taiteilijana.

Tämä kenttä on nyt tästä lähtien Jukka Virtasen Pallokenttä.

Näissä vehreissä maisemissa kuluu Virtasen perheen aika kesäisin ja välillä talvellakin.

Jukka Virtanen kohtasi opiskelija- ja osakuntaelämänsä aikana Helsingissä tulevan vaimonsa, Liisa Perhon Hämäläisen osakunnan portaissa vuonna 1957. Hän meinasi ensin kävellä onnensa ohi, mutta pysähtyi ja palasi antaen puhelinnumeronsa Liisalle. Samalla - ikään kuin varmistaakseen yhteydenoton - hän myös ojensi Liisalle rahat puhelua varten. No, jonkin aikaa Jukka joutui vielä odottamaan Liisansa puhelua, ja rahatkin Liisa käytti sämpylöihin. Kun Liisa tarvitsi kaverin vuonna 1959 kauppakorkean asuntolassa järjestettyihin pikkujouluihin, soitti hän lopulta Jukalle. Virtaset vihittiin 20.3.1960. Nykyään pariskunta asuu Helsingin Munkkivuoressa ja pitävät Jukka Virtasen lapsuudenkotia Jämsänkoskella kesäpaikkanaan. Virtasilla on kaksi lasta, Riikka ja Ville. Savolaisessa osakunnassa vaikuttaneen Pertti "Spede" Pasasen Jukka tapasi myös opiskelumaailmassa ja kaverusten ystävyys kesti lopulta Pasasen kuolemaan asti eli syyskuuhun 2001.  

Ravintola Vanha Mylly on tehty vanhaan myllyyn. Täällä Jukka Virtanen ystävineen viettää aikaansa.

Viikinlahden silta on hieno näköalapaikka.

Jukka Virtanen tunnetaan "elvistelyistään", mutta hän on lähinnä tietoisesti ammattiylpeä edesottamuksistaan. Monipuolista toimintaansa hän on osuvasti kuvannut kirjassaan, Kuvassa keskellä Jukka Virtanen (vuodelta 2003), jossa hän usein katselee maailman menoa itseironian välityksellä. Hämmästyttävän avoimesti Jukka Virtanen on kertonut myös viihteenteon varjopuolista sekä masennuksistaan, tuurijuoppoudestaan ja kahdesta syövästään. Jukan hyvä ystävä ja pakinoitsija Seppo Ahti onkin kirjoittanut Virtasen antanen syövälle ja juovalle kasvot. Koska menestys ei ole noussut päähän asti, pidetään Jukkaa varsinkin Jämsänkoskella kaikkien tuttuna ja hänen kavereilla on jopa oma ryhmä, joka sinnikkäästi kokoontuu halki vuosikymmenten yhä edelleen. Presidentti Bill Clintonin ja tapaus Lewinskyn käydessä kuumana uutisissa tämä äijäporukka päätti eräänä yönä lähettää tukensa Amerikan presidentille. Jukka Virtanen laati saman tien tekstin: "Musta maaliskuu-yhdistys on tukenanne vainoa vastaan, joka kasvaa ihmisten vihasta ja rakkaudettomuudesta." Teksti käännettiin heti englanniksi ja lähetettiin Valkoiseen taloon yhdistyksen t-paidan kanssa. Pari viikkoa myöhemmin Washingtonista tuli presidentin allekirjoittama kiitoskirje.

Jukka Virtasen Pallokentän vieressä on Jämsänkosken uimahalli.

Näihin lapsuutensa maisemiin Jukka Virtanen haluaa palata. Hän on esittänyt toiveenaan, että aikanaan hänen tuhkansa sirotellaan Poppokalliolta Kankarisveteen.

Maanantaina nimetyllä Jukka Virtasen Pallokentällä Jämsänkoskella pelattiin päivänsankarin kunniaksi jalkapallo-ottelu Zoom vastaan Kansainväliset Koskelaiset, joita kumpiakin joukkueita Jukka Virtanen on ollut perustamassa. Pelaajien joukossa vilisi kaikille tuttuja hahmoja, kuten mm. Atik Ismail, Juhani Tamminen, Sakari Kuosmanen, Arvi Lind, Jaakko Saariluoma, Martti Suosalo, Arto Nyberg, Timo Kojo, Reijo Salminen ja Claes Olsson. Jukka on ollut itse mukana voittamassa Oslon putkiliikkeiden jalkapallomestaruutta vuotta 1953 sekä Kupittaan mielisairaalan pöytätennismestaruus hänellä on vuodelta 1973. Hänet tunnetaan vannoutuneena jalkapallon ja ravihevosten ystävänä.

Taiteilijaeläkkeellä Jukka Virtanen on ollut vuodesta 1997 lähtien. Hän on elämänsä varrella useaan kertaan palkittu ja muistettu raskaansarjan viihdekonkari, jonka ehtymättömistä tarinoista olemme saaneet nauttia monella tapaa. Vuonna 1998 Virtaselle ja Jaakko Salolle myönnettiin Kotkalaisen viihdemusiikin Harmonia-palkinto ja vuonna 2001 Jukka Virtanen sai Musiikki & Media-palkinnon suomalaisen populaarimusiikin hyväksi tekemästä elämäntyöstä. Vuonna 2002 Virtanen vastaanotti Jämsänkoski-mitalin ja samana vuonna vielä Viihteen Erikois-Venlan elämäntyöstään. Radio- ja tv-viihteen seuran Studio Kymppi-mitali ojennettiin Jukka Virtaselle yhdessä Aarre Elon ja Matti Kuuslan kanssa vuonna 2003 ja vuonna 2008 Jukka Virtanen vastaanotti Juha Vainio-palkinnon. Vielä kun listaan lisätään Kultainen Venla-palkinto vuodelta 2012 elämäntyöstä ja Captain's Ball-palkinto vuodelta 2015 on päästy hieman pintaa raapaisten esittelemään hänen pokaaleitaan.

Jukka Virtanen ojentaa kukat vaimolleen, Liisa Virtaselle.

Kuvassa Albert viiden vuoden iässä.

”Elän ja toimin maailmassa yksilönä, joka haluaa tehdä ihmiset syvemmiksi ja paremmiksi ajattelun avulla.” Tämän tokaisun sanoja peri äidiltään intohimoisuuden ja isältään äkkipikaisuuden, mutta alkoi jo kymmenvuotiaana tarkkailla itseään kauhistuen omista riippuvuuksistaan ja pakotti sitten itsensä kärsivälliseksi. Vähän varttuneempana koululaisena tämä poika tupakoi, mutta ylioppilaana havaitsi sikareista ja piipusta tulleen hänelle intohimo, joten hän luopui harrastuksesta loppuelämänsä ajaksi.

Poika, josta tämä pieni tarinani kertoo, on kirkkoherra Ludwig Schweitzerin ja hänen vaimonsa, lähialueen kirkkoherran tyttären, Adele Schillingerin, toinen lapsi – Ludwig Philipp Albert Schweitzer. Albert syntyi 14.1.1875 silloin Saksaan kuuluneessa Elsassin Kayserbergissä. Perhe asettui pian Münsterin laakson Günsbachin pappilaan asumaan isän työ perässä jo Albertin ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Myös Albert Schweitzerin isän isä oli toiminut pappina. Täällä Albertin hiljainen ja lapsen ensimmäisinä ikävuosina sairaalloinen isä mm. harrasti mehiläistenhoitoa. Äiti taas oli hyvin elämäniloinen ja sydämellinen ihminen, joka pappilassa kestitsi päivittäin vieraita. Pappilassa poika nautti vapaudesta ja isä ei näyttäytynyt ankarana kasvattajana vaan pikemminkin ystävänä. Hän pääsi kirkon palvelusmenoihin mukaan jo kauan ennen, kun oppi lukemaan. Myös luontoon Albertille kasvoi erityinen suhtautuminen. Paljon myöhemmin Albert kertoi nuoruudestaan: ”Nuoruudessani kuulin aikuisten keskusteluja, joista mielestäni kuulsi sydäntä ahdistava kaiho. He pitivät nuoruutensa idealismia ja innostumiskykyä kallisarvoisina ominaisuuksina, jotka he olisivat halunneet säilyttää. Mutta samalla he pitivät niiden menettämistä eräänlaisena luonnonlakina. Silloin tunsin hätää siitä, että minunkin olisi kerran katsottava taaksepäin yhtä kaihoisasti. Päätin olla alistumatta tähän traagilliseen järkevöitymiseen. Sen, mitä lupasin miltei poikamaisessa uhmassa, olen yrittänyt pitää. Suuri salaisuus on osata kulkea elämänsä läpi kulumatta loppuun.”

Günsbachin kirkko.

Albert Schweitzer kuuli pikkupoikana kyläkoulun kuoron laulavan kaksiäänisesti, jolloin hänen oli tuettava itseään seinästä pysyäkseen pystyssä. Kuullessaan ensikerran torvimusiikkia, oli tajun menetys lähellä. Albert alkoi viisivuotiaana soittaa taffelipianoa ja kahdeksanvuotiaana hänet otti urkuoppilaaksi Mühlhausenissa nuori lahjakas urkuri, jolla oli ajoittain melkoisia vaikeuksia nuoren oppilaansa kanssa. Tämä urkuri lausui oppilaastaan: ”Albert Schweitzer on todellinen kiusankappale. Jos ihmisellä ei ole tunnetta, niin en minäkään voi sitä hänelle antaa.” Poika sisuuntui tästä urkurin arviosta ja harjoitteli viikon sinnikkäästi Sanatonta laulua, jonka tunnilla esitti täysin vapautuneesti opettajalleen. Albertilla oli lapsuudessa vaihe, jolloin hän oli ujo ja hänen oli vaikea ilmaista tunteitaan, ja  hän vain vaivoin yletti jaloillaan jalkioon. Yhdeksänvuotiaana Albert soitti uruilla jo ensimmäiset jumalanpalveluksensa. Münsterissä Albert kävi koulua lukuvuoden 1884-1885 kyläkoulussa ja jatkoi vuosina 1885-1893 lyseossa Mülhausenissa. Täällä hän pääsi urkuoppilaaksi Eugen Munchin ohjaukseen. Lyseon ajan Albert asui isänsä veljen, rehtorin perheen luona. Kuusitoistavuotiaana lukiolaisena Albert Schweitzer soitti uruilla julkisessa konsertissa Johannes Brahmsin Requiemin urkusäestyksen.

Alkuun koulu näytti olleen Albertille kuin leikkiä ja poika nähtiin usein hajamielisenä ja omissa unelmissaan. Lukion ensimmäinen todistus olikin sitten perheelle pettymys. Lukiossa hän onneksi kohtasi esikuvakseen opettajan, joka oli jokaisella oppitunnilleen valmistautunut erittäin huolellisesti. Kokemus sai Albertin häpeämään itseään, ja hän päätti kohentaa opiskeluaan opettajan tarjoamaa esimerkkiä seuraten. Tästä lähtien Albertin koulumenestys myös korjaantui ja se näkyi myös pojan todistuksissa. Tästä kokemuksesta Albert on myöhemmin lausunut: ”Syvä, pienimpiin seikkoihin ulottuva velvollisuudentunto on suuri kasvattava voima, joka saa aikaan sen, mitä mitkään puheet tai rangaistukset eivät voi tehdä. Häneltä olen saanut tämän opin, jota olen yrittänyt soveltaa käytäntöön toimiessani itse kasvattajana.”

Charles-Marie Widor (s. 21.2.1844 Lyon ja k. 12.3.1937 Pariisi).

Syksyllä 1893 Albert Schweitzer aloitti Pariisissa mestari Charles-Marie Widorin urkuoppilaana, mutta opiskeli samaan aikaan myös pianonsoittoa. Widoriin hänet tutustutti Albert Schweitzerin rehtori-setä. Heistä tuli Widorin kanssa elinikäiset ystävät. Widor keskittyi parantamaan Albert Schweitzerin soittotekniikkaa ja musiikin arkkitehtuurin ymmärtämystä. Lokakuussa 1893 hän kirjautui Strassburgin – nykyisin Ranskan Strasbourgin - yliopistoon opiskelemaan teologiaa ja filosofiaa sekä hieman myöhemmin myös musiikkitiedettä. Moni asia veti häntä tuolloin puoleensa; kirjat, taiteet ja julkinen elämä. Hän tutki vanhaa kirjallisuutta sekä oman aikansa kirjallisuutta, kuvataiteita sekä historiaa ja luonnontieteitä. Hän tutustui kaupungin arkkitehtuuriin, erityisesti kirkkoihin ja varsinkin kirkkojen urkuihin. Huhtikuussa 1894 hän astui vuodeksi asepalvelukseen.

Vuonna 1896 Albert Schweitzer teki elämänsä jatkon kannalta merkittävän päätöksen, kun hän päätti 30 vuotta täytettyään omistautua ihmisten välittömään palveluun. 23-vuotiaana vuonna 1898 Albert Schweitzer tapasi tuttaviensa häissä ensi kerran tulevan puolisonsa Helene Bresslaun. Toukokuun kuudes päivä 1898 Albert Schweitzer suoritti Strassburgissa teologisen tutkintonsa ja jatkoi saman vuoden syksyllä Pariisissa puolen vuoden ajan pianonsoiton opintoja konservatoriossa opettajinaan J. Philipp ja Marie Jaëll Trautman – Lisztin oppilas - ja urkujensoiton opintoja Charles-Marie Widorin kanssa. Widor ja Schweitzer olivat tuohon aikaan jo niin hyviä ystäviä, että Widor opetti Albert Schweitzeria täysin korvauksetta. Widor tunsi paremmin Bachin isot urkuteokset, mutta koraalisävelmät tuottivat hänelle vaikeuksia. Schweitzer opetti Widorille koraalien saksalaisia tekstejä, asia, josta Widor ei ollut aiemmin piitannut lainkaan.

Samaan aikaan hän kävi filosofian luennoilla Sorbonnen yliopistossa. Vuonna 1899 Albert Schweitzer suoritti sitten filosofian tohtorin tutkinnon Strassburgin yliopistossa aiheenaan Kantin uskonnonfilosofia. Aiheen väitöskirjaansa hän oli valinnut yhdessä opettajansa Theobald Zieglerin kanssa. Tutkimuksensa väitöskirjaa varten Albert Schweitzer teki yleensä yöaikaan ja päivät hän omisti musiikille ja seurustelulle. Täällä hän tutustui moniin tiedemiehiin ja taiteilijoihin. Näin selittyy osin Albert Schweitzerin monilahjakkuus; hän kykeni selviytymään monesta tehtävästä, sillä hänen unentarpeensa oli hämmästyttävän pieni. Saman vuoden lopulla hän otti hoitaakseen Strassburgin St. Nicolain seurakunnan papiston apulaisen sijaisuuden ja samaan aikaan saattoi loppuun teologista väitöskirjaansa erilaisista historiallisista ehtoolliskäsityksistä, joka julkaistiin seuraavana vuonna eli kesäkuussa 1900.

Strassburgin yliopisto.

Strassburgin vuosinaan Albert Schweitzer paitsi opiskeli, myös perehtyi Johann Sebastian Bachin musiikkiin perusteellisesti. Kaupungissa ei hänen mukaansa soitettu säveltäjämestarin musiikkia pinnallisen modernilla tavalla eikä liian nopeilla tempoilla. Albert Schweitzer vaatikin Bachin musiikkia soitettavan Bachin oman ja hänen aikansa hengen mukaisesti. Lukemattomat illat Schweitzer vietti pohtien ja keskustellen, miten jokin passio tai kantaatti olisi soitettava oikeaan tyyliin. Tässä kaupungissa hän kuuli myös Richard Wagnerin kaikki teokset, paitsi Parsifalin. Myöhemmin hän teki matkan myös Bayreuthin musiikkijuhlille.

Ennen filosofian tohtorintutkintoa Schweitzer vietti kesäkuukaudet lomaillen Berliinissä ja niitä kuukausia hän muisteli onnellisena aikana. Täällä hän sai tutustua ja kuunnella erinomaisia luentoja; varsinkin sellaisilta nimekkäiltä opettajilta kuin Harnack, Pfleiderer, Paulsen ja Simmel. Tällä matkallaan Albert Schweitzer tuli entistä rohkeammaksi ja uskalsi käydä keskusteluihin uusien ihmisten kanssa. Kaupungin uruista Albert Schweitzer ei kovasti perustanut, vaan arvosti korkeammalle Pariisin St. Sulpicen tai Notre Damen urkuja. Urkuritkin Pariisissa olivat hänen mielestään säilyttäneet saksalaisen perinteen paremmin, kuin Berliinin urkurit.

Pariisin Notre Dame.

Albert Schweitzer nousi väitöskirjoillaan niin kuuluisaksi, että sekä teologinen että filosofinen tiedekunta tarjosivat hänelle dosentuuria houkutellen häntä akateemiselle uralle. Albert Schweitzer päätti kuitenkin toisin ja lähti papiksi tässä vaiheessa. Nuorelle papinapulaiselle lankesi ennen muuta iltapäivä- ja lastenjumalanpalvelusten pitämistä, uskonnonopetuksen hoitoa sekä muita virkatehtäviä Strassburgissa.

Kevätlomansa Albert Schweitzer käytti jälleen Pariisissa kehittäen taitojaan ja keskittyen taiteilijan rooliinsa. Nyt hän oli jo siinä määrin rohkeampi ja kuuluisampi ihminen, että monet ovet avautuivat hänelle helposti ja hän tutustui merkittäviin henkilöihin, heidän joukossa mm. Henri Lichtenberger ja Romain Rolland. Pariisissa hän piti jo julkisia luentoja kirjallisista kysymyksistä ja filosofiasta. Pariisista hän teki myös matkan Bayreuthiin, jossa tutustui säveltäjä Richard Wagnerin puolisoon, Cosima Wagneriin. Cosima Wagner houkutteli Albert Schweitzerin esitelmöimään Bachin koraalialkusoitoista. Hän tutustui tässä yhteydessä myös Siegfried Wagneriin ja Richard Wagnerin vävyyn, Houston Stewart Chamberlainiin. 

   Cosima Wagner.

Keskiviikkona 13.7.2016 oli sääennusteista huolimatta Porissa aivan kelvollinen päivä, vettä ei ainakaan saatu yleisön niskaan. Kokemäenjoen rannassa Porin Jazzin Jazz Street Stagella alkoi ohjelma klo 14 Joonas Haaviston Trion tahtiin. Vuonna 1982 syntynyt pianisti Joonas Haaviston lisäksi triossa soittivat bassoa Antti Lötjönen ja rummuissa Mika Paananen. Trio soitti tarkasti rytmitettyä ja hieman seesteistä jazzia noin tunnin ajan lavalla yleisön iloksi.

Klo 16 aloitti samalla Jazz Street Stagella seuraava trio ja kokoonpanossa soittivat Porissa jo 15-vuotiaana esittäytynyt pianisti Marian Petrescu, New Yorkissa asuva 24-vuotias jazzkitaristi Olli Soikkeli ja Porin Jazzin entinen toiminnanjohtaja, Jyrki Kangas, joka soitti triossa bassoa. Kokoonpano esiintyi Porissa nimellä: Soikkeli – Petrescu – Kangas trio. Trion soitto oli musiikillista iloittelua vanhoilla standardeilla ja raikkailla sooloilla ryyditettynä. Kesäkuussa 2016 Budapestissa paljastettiin Oscar Petersonin muistomerkki, jonka patsaan jalan muistolaattaan on kaiverrettu kymmenen maailman parhaan jazzmuusikon nimet ja tästä luettelosta löytyy myös Marian Petrescun nimi. Tässä vähän kuvaterveisiä Porin Jazzista!

Pauhu-paviljonkia keräsi Hämeenkadulla ohimatkaajia.

Pauhu-paviljonki keräsi satunnaisia ohikulkijoita hetken mielijohteesta toviksi lauantaina 9.7.2016 klo 14 Tampereen Hämeenkadulla musiikilliseen tuokioon yleisöksi. Pauhun lavalle keskelle kaupungin sykettä oli noussut Duo Roihu, jonka muodostavat laulaja Kielo Kärkkäinen ja harmonikkataiteilija Henna Tahvanainen, joka myös oli sovittanut esityksessä kuullut kappaleet. Duolla on kuulemma tulossa tulevaisuudessa esitykseen myös omia kappaleita, mutta tässä esityksessä Hämeenkadun Pauhu-paviljongilla kuultiin tulkintoja mm. Rauno Lehtisen ja Toivo Kärjen sävellyksistä. Joukkoon oli eksynyt myös muutama eksoottinen näkemys Eppu Normaalin tunnetuksi tekemästä musiikista. Paino rytmeissä oli selvästi lattareiden puolella, sillä esitykset kulkivat suuremmaksi osaksi tangon, bossa novan ja muidenkin lattareiden maailmoissa.

Duo Roihu eli Henna Tahvanainen (kuvassa vasemmalla) ja Kielo Kärkkäinen.

Henna Tahvanainen valmistui ylioppilaaksi Tohmajärven lukiosta keväällä 2008 ja opiskeli Tampereen ammattikorkeakoulussa vuodet 2008 - 2013 suuntautumisvaihtoehtonaan teatterimusiikki ja musiikkidraama. Pääaineena Henna Tahvanaisella oli harmonikka ja opinnäytekonserttinsa hän antoi vuonna 2013 Tampereen Pyynikkisalissa. Debyyttialbuminsa, Virtaava vesi näki päivänvalon keväällä 2012. Tällä albumilla hän soittaa ja laulaa Anna-Elisa Hannulan kanssa heidän säveltämiä ja sanoittamia kappaleita. He myös esiintyvät yhdessä Duo Hurmio-nimellä.

Verevää tulkintaa ja villejä naaman liikkeitä.

Riihimäellä syntynyt ja kasvanut Kielo Kärkkäinen soittaa selloa ja kirjoittaa lauluja hieman kaikesta, mutta varsinkin rakkaudesta ja elämän kulusta. Hän on kirjoittanut lauluja jo 15-vuotiaasta asti ja hän laulaa myös kokoonpanossa Belize, jossa hänen lisäkseen musisoivat Antti Hyartt (kitara) ja Anri Tuohimäki (viulu). 19.4.2016 Belize veti herkillä tulkinnoillaan Metso Live sarjassa Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosaston täyteen ihmisiä. Kielo tulkitsee persoonallisesti ja hyvin tunnistettavasti laulunsa ja sävellajit ovat korkeita; suhteellisen nopea vibrato on selkeästi kuultavissa, mutta sitä hän osaa käyttää myös niin, että musiikista pääsee nauttimaan. 

Välillä on hyvä nuoteista tarkistaa missä mennään?!

"Lauluni lentää, jalkani naksaa,

valvotut yöt saan kerran mä maksaa.

Mutta en mieti raskasta taksaa,

penkillä pelimannin."

Helena Eeva, Pelimannin penkillä.

Jos haluat saada auringosta D-vitamiinia tehokkaasti, on syytä nauttia kokovartalolle auringon UVB-säteilyä ilman mitään aurinkovoiteita ja vain sen aikaa – ehkä n. 15 min – että ihosi ei ehdi punoittua. Tuossa ajassa kesäisin vaaleaihoisen ihmisen iho ennättää tuottaa jopa 250 µg D-vitamiinia. Tiedossa ei myöskään ole, että auringon UVB-säteilylle olisi voinut altistua siinä määrin, jotta siitä olisi seurauksena D-vitamiinin liiallisen saannin vuoksi myrkytystila. Pohjolassa ongelma on valitettavasti se, että meillä kesälläkin aurinkoista aikaa on niin kovin vähän; D-vitamiinivarastomme ovat nopeasti kulutettu loppuun ja sen vuoksi on välttämätöntä saada tämä tarpeellinen vitamiinilisästä, sillä ravinnon kautta emme yleensä saa sitä riittävästi. Rasvaista kalaa – lähes ainut runsaan D-vitamiinin lähde – pitäisi syödä päivittäin n. 350 g tai enemmän sekä aurinkolomilla pitäisi käydä vähän väliä, jotta D-vitamiinia saisi tarvittavia määriä. Myös runsas sisätiloissa oleskelu altistaa D-vitamiinipuutokselle. Jo pitkään on ollut tiedossa, että varsinkin Pohjoismaissa on selvästi yleistynyt D-vitamiininpuutos, joka taas altistaa monille muille ongelmille ja sairauksille.

Mikä tämä D-vitamiini on ja miksi tarvitset sitä välttämättä? D-vitamiini – joista tärkein on

D₃-vitamiini eli kolekalsiferoli – on rasvaliukoinen vitamiini, mutta samalla se on myös steroidihormoni, joka vaikuttaa noin kolmensadan elimistömme geenin toimintaan useissa soluissa. Näin sillä on ilmeisesti merkittävä vaikutus uskomattoman moneen asiaan kehossamme. Maksa valmistaa D₃-vitamiinista D-vitamiinin varastomuotoa eli kalsidiolia, jota voidaan labotorion verikokeissa mitata. Suomessa seerumin kalsidiolin viitearvot ns. terveillä henkilöillä ovat 40 – 80 nmol/l ja hetkittäin runsas auringon UVB-säteily voi nostaa kalsidiolin tason jopa 100 – 200 nmol/l. Jatkuvasti tulee lisää tutkimustuloksia, jotka näyttäisivät että D-vitamiininpuutos altistaisi monille sairauksille; sellaisia ovat ainakin vilustumisten ja influenssan kaltaiset infektiotaudit, sydänsairaudet, syöpä, osteoporoosi, masennukset, autismi sekä kivuliaisuus/fibromyalgia.

Jokin aika sitten tehtiin Yhdysvaltojen pohjoisosassa vanhemmalle väestölle tutkimus, jossa syötettiin osalle tutkittavia D-vitamiinia ja lopuille pelkkää plaseboa. Tämän tutkimuksen mukaan riski sairastua syöpään oli D-vitaamiinia saaneilla merkittävästi pienempi kuin plaseboa syöneillä. Aivan samanlaisia tutkimustuloksia on saatu D-vitamiinin vaikutuksesta mm. influenssien, masennusten ja osteoporoosin ehkäisyn suhteen. Merkittävä havainto tehtii myös vertailtaessa 18 tutkimuksen kokonaistuloksia; jälleen osallistujat olivat saaneet D-vitamiinia ja osa vain plaseboa. Tämä vertailu antoi ymmärtää, että D-vitamiinia saaneet elivät pidempään – ja ero oli tieteellisesti merkittävä.

D-vitamiininpuutos saattaa olla tärkeä tekijä autismin (elinikäinen vamma) puhkeamisessa tai sen lievemmässä muodossa, jota kutsutaan Aspergerin oireyhtymäksi. Se on aivojen kehityshäiriö, joka alentaa sosiaalista vuorovaikutusta muun muassa. Tämä vitsaus on viime vuosina lisääntynyt huomattavasti länsimaissa. Tutkimukset ovat vielä keskeneräisiä ja varsinainen syy tähän siis tuntematon, mutta monet tarkkailututkimukset ovat osoittaneet raskaana olevien naisten tai pienten lasten D-vitamiininpuutoksella on yhteyttä autismin kehitykseen.

Ruotsissa on havaittu suuri riski D-vitamiininpuutokseen varsinkin somalinaisilla, jotka pukeituvat peittäen ihonsa hyvin tehokkaasti. Juuri heidän keskuudessaan on havaittu näitä autismitapauksia poikkeuksellisen paljon ja Ruotsissa Somialiasta tulleet musliminaiset kutsuvatkin tätä ilmiötä ”ruotsalaiseksi taudiksi”.

Luonnollisin tapa saada D-vitamiinia on siis auringon kautta iholle saatu UVB-säteily, jonka ihomme muodostaa D-vitamiiniksi. Pohjolassa käytännössä auringosta saamme säteilyä riittävän voimakkaana vain kesäkuukauksina ja keskipäivän aikaan. Auringon säteilyn tulisi tulla yli 45 asteen kulmassa, jotta ilmakehä ei suodattaisi oikeita aallonpituuksia pois. Käytännössä saattaa hyvinkin olla niin, että emme pärjää ilman D-vitamiinilisää; varsinkin, jos olemme tummaihoisia tai emme saa D-vitamiini tarpeeksi ravinnosta tai oleskelemme paljon sisätiloissa.

D-vitamiini on turvallinen ja halpa tapa hoitaa terveyttään eikä sillä ole haittavaikutuksia korkeimmillakaan annoksilla, kuin aiemmin luultiin. Aikaisemmat suositusarvot ovat nykyään muuttuneet! Apteekeista voi silti vielä olla vaikea löytää aikuiselle ihmiselle käypää pitoisuutta D-vitamiinivalmistetta; teollisuus ei satsaa tähän tuotteeseen, koska itse aine on halpaa ja sitä ei voi patentoida. Siksi myöskään massiivisiin markkinointikampanjoihin ei haaskata varoja. Onneksi kuitenkin hyvinvarustellut luontaistuotekaupat ja Internet toimivat tässä asiassa apunamme. Aikuiselle ihmiselle 2 000 – 4 000 IU (kansainvälistä yksikköä) päivässä – joka vastaa 50 – 100 µg D-vitamiinia on täysin turvallinen taso ja alle 10-vuotiaalle lapselle vastaava suositus voisi olla 1 000 IU päivässä eli 25 µg. Isommalle miehelle 4 000 IU voi olla sopiva, pienikokoiselle naiselle saattaa 2 000 IU riittää päivässä. Se vastaa muutamaa minuuttia voimakkaassa auringonpaisteessa. Nämä annokset eivät aiheuta yliannostuksen vaaraa terveille ihmisille. (D-vitamiini turvallista jopa 10 000 IU:n annokseen päivittäin, Vieth R. Vitamin D supplementation, 25-hydroxyvitamin d concentrations, and sagety. Am J Clin Nutr 1999;69:842).