Tapio Rafael Heinonen (2. osa)
Albumi ei menestynyt Ruotsissa, mutta samoihin aikoihin Tapio Heinonen lopetti Suomessa päivätyönsä ja hän alkoi kokopäiväiseksi muusikoksi. Vuoden 1971 loppupuolella Tapio Heinoselta ilmestyi artistin nimeä kantava englanninkielinen albumi, joka ei myöskään menestynyt erikoisesti. Albumi levytettiin käytännössä hyödyntäen jo valmiiksi levytettyjä Heinosen kappaleita, jotka laulettiin englanniksi suomalaisten taustanauhojen päälle. Komeaääninen Heinonen herätti pienoista kiinnostusta Yhdysvalloissa ja levytysmahdollisuus oli vähällä aueta alkuvuodesta 1972, mutta mahdollisuus jäi haaveeksi Tapio Heinosen sairastuttua akuuttiin korvakipuun.
Kapellimestari, säveltäjä, sovittaja ja laulaja sekä kosketinsoittaja Aarno Erik Raninen (s. 27.4.1944 Kuhmoinen ja k. 3.9.2014 Tuusula) vietti lapsuuttaan ja nuoruuttaan Kotkassa. Siellä hän tutustui paikallisiin muusikoihin, kuten Juha Harri Vainioon (s. 10.5.1938 Kotka ja k. 29.10.1990 Gryon, Sveitsi), Reijo ”Rampo” Taniin (s. 15.12.1931 Kotka ja k. 13.10.2011) ja Pertti Metsärinteeseen (s. 6.9.1030 Sippola). Hän halasi jo nuorena musiikkiuralle ja opiskeli musiikkia pianolla ja harmonikalla. Raninen aloitti keikkamuusikon uransa jo 14-vuotiaana Onni Gideon Tervosen (s. 7.4.1921 Balašov, Neuvostoliitto ja k. 25.7.1994 Helsinki) yhtyeessä sekä Smokings -yhtyeessä.
Aarno Raninen muutti vuonna 1966 Helsinkiin, jolloin säveltäjä Toivo Kärki kiinnitti hänet heti Finnlevyn levytyskapellimestariksi ja sovittajaksi. Ranisen jouduttua erimielisyyksiin Toivo Kärjen kanssa hän siirtyi jo seuraavana vuonna Johan ”Mosse” Vikstedtin johtamaan Discophon -levy-yhtiöön. Aarno Raninen osallistui laulajana Eurovision laulukilpailun karsintaan vuonna 1968 Rauno Lehtisen sävellyksellä ja sanoituksella, On hetki. Sittemmin säveltäjän, sovittajan ja kapellimestarin työt veivät Aarno Ranisen niin tyystin mukanaan, että laulaminen jäi muille. Hän ehti kuitenkin laulaa levyille toistasataa kappaletta 1960- ja 1970-lukujen kuluessa.
Tapio Heinosen seuraava suomenkielinen albumi, Vielä kerran, julkaistiin vuonna 1971 ja tämä levy koostui pelkästään käännöskappaleista. Saman vuoden syksyllä Tapio Heinoselta julkaistiin single, En kadu mitään (säv, Tapio Heinonen, san. Chrisse Johansson, sov, Raimo Henriksson)/Marie Blanche (säv. Guy Bonnet, san. Chrisse Johansson, sov. Paul ”Nacke” Johansson), jonka myötä Tapio Heinonen osallistui A-puolen omalla sävellyksellään vuoden 1971 Syksyn Sävel -laulukilpailuun sijoittuen silloin kahdeksanneksi. Vuonna 1972 ilmestyi Tapio Heinosen laulamina suomalaisia kansanlauluja sisältävä äänilevy, Oottekos kuullu, jossa kansanlauluista tehtiin modernit sovitukset säveltäjä ja kapellimestari Bertel Erik ”Erkki” Ertaman (alk. Enbom, s. 26.11.1927 Alavus ja k. 16.9.2010 Helsinki) ja kitaristi Heikki Risto Ylermi Laurilan (s. 15.5.1934 Kouvola ja k. 9.2.2021 Nizza, Ranska) toimesta. Albumin kappaleet, Aamulla varhain, ja Yksi ruusu on kasvanut laaksossa lukeutuvat Tapio Heinosen tunnetuimpien levytyksien joukkoon.
Tapio Heinonen tähtäsi vuonna 1972 kappaleellaan, Syksy sun tuo (säv. Tapio Heinonen, san. Chrisse Johansson, sov. Raimo Henriksson), MTV:n Syksyn Sävel -kilpailuun, mutta hän ei päässyt loppukilpailuun. Levy-yhtiö EMI ajttiin seuraavana vuonna väliaikaisesti kokonaan alas ja Tapio Heinonen joutui vaihtamaan siksi levy-yhtiötä. Viimeisenä yhteistyönä EMI:n kanssa julkaistiin kokoelma-albumi, Tapio Heinosen parhaita, vuonna 1974. Samoihin aikoihin Tapio Heinosen ensimmäinen avioliito päättyi ja seuraavasta avioliitosta Tapio Heinoselle syntyi kaksi poikaa vuosina 1974 ja 1976. Heinonen siirtyi EMI:ltä laulaja ja lauluntekijä Henry Esko Otto Haapalaisen (s. 20.6.1945 Parikkala ja k. 1.5.2020 Mänttä-Vilppula) johtamaan Fonovox -levy-yhtiöön, jonka toimesta Tapio Heinosen seuraava studioalbumi, Lämmöllä, näki päivänvalon vuonna 1974.
Henry Haapalaisen tekemiä sävellyksiä oli usein mukana MTV:n Syksyn Sävel -kilpailussa. Näitä Haapalisen sävellyksiä olivat muun muassa vuosina 1968 ja 1969 laulaja, lauluntekijä ja musiikkitoimittaja Arto Vilkon (s. 6.5.1950 Helsinki) esittämät, Miksi leikit vain ja Viimein saan nähdä auringon sekä vuonna 1970 laulaja Matti Eskon (oik. Matti Eskonniemi, s. 5.11.1947 Oulu) esittämän, Tietää saat viimeinkin. Vuonna 1975 Syksyn Sävel -kilpailussa oli mukana Fonovoxin tunnetuin artisti, Salomon (oik. Timo Antero Silvennoinen, s. 22.4.1949 Helsinki ja k. 19.11.1997), Henry Haapalaisen sävellyksellä, Unisatu. Henry Haapalainen levytti itse Finovoxille albumin, Jouluyö (Fonovox 1972) ja yhteislevyn, Kotimainen sarja ! Salomonin kanssa (Fonovox 1973) sekä joitakin yksittäisiä kappaleita. Fonovox kaatui konkurssiin vuoden 1979 alussa. Haapalainen jatkoi muusikonuraansa tekemällä lastenlauluja salanimellä Sakari Wirta. Hän on myös laatinut ristikoita ja kustantanut ristikkolehtiä.
Tapio Heinosen laulama Lämmöllä -albumi ei menestynyt kaupallisesti kovinkaan hyvin, mutta levyä on sittemmin pidetty yhtenä Tapio Heinosen onnistuneimmista studioalbumeista; levyn äänitykset tehtiin Suomen eturivin studiomuusikoiden voimin Finnvox -studiolla Helsingin Pitäjänmäellä. Pienen levytystauon jälkeen Tapio Heinonen teki paluun jälleen vuonna 1976 coutry -henkisellä studioalbumillaan, Vaeltaja. Levy sisälsi etupäässä tuttuun tyyliin käännöskappaleita, mutta mukaan levylle oli otettu myös muutamia suomalaisia sävellyksiä.
Vuonna1979 ilmestyi Tapio Heinosen laulamina jo kolmas levyllinen, joka tehtiin Fonovox -yhtiölle studiolevynä nimeltä, La Boheme. Albumi sisältää yhtä kappaletta lukuunottamatta ainoastaan cover -kappaleita. Albumi jäikin viimeiseksi Tapio Heinosen äänitykseksi Fonovox -yhtiölle, sillä pian levy-yhtiö ajautui konkurssiin albumin julkaisun jälkeen. Samoihin aikoihin Tapio Heinosen terveysongelmat vaikuttivat artistin lauluääneen ja hän joutui vetäytymään laulukeikkailusta pahentuneen Méniéren taudin vuoksi, jota hän oli sairastanut jo nuoresta pojasta saakka.
Tapio Heinonen solmi vuonna 1980 sopimuksen toistamiseen EMI:n kanssa, joka oli selviytynyt 1970-luvulla vallinneesta organisaatiouudistuksesta. Kitaristi, säveltäjä ja sovittaja Taisto Aatos Wesslinin (s. 23.7.1941 Helsinki ja k. 7.7.2010) tuottama, pelkästään käännöskappaleista koostuva uusi studioalbumi, Vain tavallinen mies, julkaistiin vuonna 1980. Seuraavana vuonna sama albumi julkaistiin myös Ruotsissa nimellä En ensam man, mutta levy ei saavuttanut kummassakaan maassa kovin suurta huomiota. Tapio Heinosen viimeiseksi levytykseksi jäi vuonna 1981 julkaistu, Vain kaksi nauhaa, joka oli Vastatuuleen -televisiosarjan tunnusmelodia. Kappaleen singlejulkaisu sai hyvän vastaanoton ja single oli ensimmäinen Tapio Heinosen levytys, joka nousi Suomessa musiikkilistoille sitten vuoden 1969.
Alkuvuodesta 1983 Tapio Heinonen muutti sairauksien uuvuttamana takaisin synnyinkaupunkiinsa Porvooseen. Heinonen lauloi siellä vielä isänpäivänkonsertissa samana vuonna. Tapio Heinonen menehtyi vain 43-vuotiaana aivokalvontulehdukseen loppiaisena vuonna 1985. Hänet on haudattu Näsinmäen hautausmaalle Porvooseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti