Hyvinkään Parantola (2. osa)

Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemaa Hyvinkään Parantolaa.

Karl Hård af Segerstadia ei kiinnostanut vuosisadanvaihteen suomalainen kansallisromantiikka, vaan hän etsi vaikutteita lähinnä Ruotsin historiallisesta arkkitehtuurista. Hänen vanhempansa olivat ruukinpatruuna Adam Hård af Segerstad (1822-1897) ja Anna Gyllenberg (1846-1939), jotka molemmat kuuluivat ruotsalaisiin aatelissukuihin. Karl sai Suomen kansalaisuuden vasta vuonna 1896. Hän kävi koulunsa Helsingin Nya svenska läroverketissä ja opiskeli vuosina 1891-1895 arkkitehdiksi Suomen polyteknillisessä opistossa. Tämän lisäksi hän täydensi arkkitehtiopintojaan matkalla Alankomaihin, Ranskaan, Italiaan, Itävaltaan ja Saksaan opiston antaman stipendin turvin.

Arkkitehti Axel Bertel Jung.

Karl Hård af Segerstad perusti vuonna 1896 yhdessä kurssitoverinsa Axel Bertel Jungin (s. 11.7.1872 Pietarsaari ja k. 12.5.1946 Helsinki) kanssa arkkitehtitoimiston, jossa työskentelivät kahden vuoden ajan. Tämän jälkeen toimisto jäi yksi Karlin vastuulle vuoteen 1901 saakka. Tuolloin hän muutti merkittävän työtarjouksen perässä Viipuriin ja otti Viipurissa lääninrakennuskonttorin apulaisarkkitehdin toimen vastaan. Edelleen hän samalla laati suunnitelmia rakennuksista eri puolille Suomea. Helsingin kaupunki perusti vuonna 1907 kaupunginarkkitehdin viran, johon Karl Hård af Segerstad tuli valituksi. Virkaan oli vain kaksi hakijaa – toinen hakija on pysynyt tuntemattomana – ilmeisesti viran vaatimattoman palkan vuoksi. Hän uurasti kaupunginarkkitehtina vuoteen 1921 saakka ja toimi Helsingin rahatoimikamarin sihteerinä vuodesta 1919 kuolemaansa saakka. Vuodesta 1898 lähtien Karl Hård af Segerstad oli avioliitossa Maria Ladtmanin kanssa ja heillä oli kolme lasta.

Karl Hård af Segerstadin varhaisimpia suunnittelutöitä oli August Ramsaylle suunniteltu kaupunkitalo Helsingin Hietalahdenrantaan, huvila Lilja Kaivopuistossa sekä Alfred Kihlmanin rakennuttama ns. Kihlmanin talo Korkeavuorenkadulla. 1890-luvulla hän suunnitteli Helsingin Bulevardille rakennetun kiinteistöyhtiö Falkenin rakennuksen ja hänen päätyönään pidetään kuitenkin yliopiston uusmaalaisen osakunnan eli Nylands nationin osakuntataloa Kasarmikadulla (1901). Muita hänen suunnittelemiaan töitä ovat mm. Viipurin kauppahalli, Pulpin selluloosatehdas Joutsenossa, Poliisiasema (1909), Cygnaeuksen koulu (1911), Kallion kirjasto (1912), Hakaniemen kauppahalli (1913), Eläintarhan koulu (1915), Topelius-koulu Taka-Töölössä (1917), Pasilan kauppahalli (1919) ja Laurellska Skolan (1925-1927). 

Arkkitehti Karl Hård af Segerstadia luonnehdittiin syrjäänvetäytyväksi ihmiseksi; tämä saattoi johtua kroonisesta sairaudesta tai taloudellisista vaikeuksista ja näiden syiden vuoksi hän jätti myös kaupunginarkkitehdin viran. Hänet tiedettiin innokkaaksi purjehtijaksi ja Nyländska Jaktklubben-purjehdusseuran jäsenenä. Ruotsalaistaustainen Hård af Segerstad oli aatteelliselta vakaumukseltaan skandinavisti ja Ruotsalaisen kansanpuolueen jäsen. Suomen sisällissodan aikana hän oleskeli Ruotsissa. Hänellä oli monipuolinen kielitaito ja suomeakin hän ilmeisesti ymmärsi auttavasti.

Hyvinkään Parantolan alkuperäisistä puutaloista suurempi, lännenpuoleinen päärakennus myytiin vuonna 1918 neljästä eri villatehtaasta vuonna 1902 perustetulle Yhdistyneille Villatehtaille ja rakennuksen hirret siirrettiin junaradan varteen naistyöntekijöiden asunnoksi. Rakennusta kutsuttiin Impilinnaksi. Toinen alkuperäisistä huviloista, Vita Villa (Valkoinen huvila) oli alkujaan majoitustilaa Parantolan asukkaille – yhteensä huviloissa oli majoitustilat 22 asiakkaalle , mutta myöhemmin huvila palveli mm. neuvolana, koulutoimistona, lääkärin vastaanottotilana, työterveyshuollon tiloina sekä TVH:n toimistoina ja asuntoina. Huvilan huonon kunnon vuoksi talon tilojen käyttö kiellettiin 1980-luvun lopulla. Rakennus palautettiin yksityisomistuksessa 2000-luvun alussa uudelleen remontoimalla asuinkäyttöön.

Parantolan Villa Vita.

Potilastiloja oli myös päärakennusten ohella vuonna 1901 naapuritontin mukana ostetusta huvilasta, jota kutsuttiin nimellä Skogsvilla eli Metsähuvila. Koska Hyvinkään Parantolan maine kiiri ja palveluiden kysyntä kasvoi merkittävästi, Parantolaa päätettiin laajentaa. Nyt arkkitehti Lars Eliel Sonck (s. 10.8.1870 Kälviä ja k. 14.3.1956 Helsinki) sai tehtäväksi suunnitella uusi parantolarakennus, joka oli yksitorninen valkoinen kivilinna. Uusi rakennus otettiin käyttöön huhtikuussa 1906. Jugend-tyylinen rakennus oli kaksi ja puolikerroksinen, jossa oli kylpylä ja potilashuoneet 24 asiakkaalle. Arkkitehti Lars Sonck suunnitteli aikansa muotiarkkitehtina myös monet muutkin suomalaiset kylpylärakennukset: näitä olivat esimerkiksi mm. Kauniaisten (nykyinen Kaunialan Sairaala), Loviisan ja Maarianhaminan kylpylät. Parantolalle valmistui myös uuden parantolarakennuksen myötä aivan oma sähkölaitos, josta riitti sähköä myös muuallekin Hyvinkäälle.

Eiran yksityissairaala.

Arkkitehti Lars Sonck suunnitteli suunnilleen samoihin aikoihin Hyvinkään Parantolan kanssa Eiran yksityissairaalan rakennuksen Helsingin Ullanlinnan kaupunginosaan. Sairaalarakennus valmistui vuonna 1905. Arkkitehtuuriltaan merkittävä jugendrakennus sijaitsee yhäti Tehtaankadun ja Laivurikadun risteyksessä osoitteessa Tehtaankatu 28. Yksityissairaala nimettiin tukholmalaisen Eira-nimisen sairaalan mukaan, joka taas oli saanut nimensä islantilaisen mytologian Edda-runoissa esiintyvältä lääkintätaidon aasajumalattarelta, Eiriltä (suom. apu tai armo). Helsingin Eiran kaupunginosa on nimetty Eiran sairaalan mukaan.

Arkkitehti Lars Eliel Sonck.

Ajan oloon arkkitehti Lars Sonck sai suunnitella Hyvinkään Parantolarakennuksen laajennusosat, jotka valmistuivat vuosina 1914 ja 1917. Vuoden 1914 laajennuksessa rakennukseen lisättiin potilashuoneita, parvekkeita ja talon katolle nousi laaja lepohalli. Kivilinna kasvoi vuoden 1917 laajennuksessa reilusti kaksinkertaiseksi ja siitä rakentui symmetrisesti kaksitorninen. Parantola sai nyt myös musiikki- ja tupakkahuoneet sekä oman huoneen biljardin pelaamista varten. Uudistuneessa Hyvinkään Parantolassa oli kaikkiaan 119 potilashuonetta ja 150 vuodepaikkaa. Parantola-alueen puuhuviloitakin laajennettiin 1910-luvulla lisäämällä katonharjoja, parvekkeita ja potilashuoneita ja samalla puuhuvilat maalattiin sinisiksi.

Parantolan interiööriä.

Parantolalle hankittiin vuonna 1916 Välenojan mailta oma puutarha noin kilometrin päästä rautatieasemalta. Puutarhan puutarhurille rakennettiin K. Hämäläisen ja Lars Sonckin suunnittelema asunto, joka talo on edelleen paikallaan Vaiveronkadun varrella Hyvinkäällä. Vuonna 1917 arkkitehti Lars Sonck suunnitteli Parantolan alueelle alilääkärin asuin- ja vastaanottorakennuksen, joka kuitenkin jo seuraavana vuonna vuokrattiin ulkopuolisille. Tässä piparkakkutaloksi kutsutussa rakennuksessa toimii nykyisin kaupungin päiväkoti.

Hämeenlinnan kunnanlääkäri Erik Vilhelm Calonius.

Ylilääkäri Kurt Ragnar Lundsten.

Parantolan isä ja ensimmäinen ylilääkäri, Jarl Hagelstam, muutti Helsinkiin syksyllä 1899 ja ainakin osa ylilääkärille kuuluneesta vastuusta siirtyi alueen alilääkäreille. Tohtori Josef Wäinö Sandelin (s. 10.10.1871 ja k. 27.1.1940) tuli Hyvinkäälle rautatien lääkäriksi ja Hyvinkään Parantolan alilääkäriksi vuonna 1900. Vuonna 1903 hänet nimitettiin Parantolan ylilääkäriksi. Parantolan johtavaksi lääkäriksi nimitettiin vuonna 1937 lääketieteen lisensiaatti Kurt Ragnar Lundsten (s. 30.4.1899 Karkku ja k. 31.1.1968 Helsinki), joka kävi Hyvinkäällä kahdesti viikossa. Parantolan alilääkäreinä ovat aikain saatossa toimineet ainakin J, Silvast, Ernst Hjalmar Ehrnroth (s. 10.7.1871 Nastola ja k. 7.6.1950 Helsinki), Artur Edvard von Bonsdorff (s. 23.2.1872 Tampere ja k. 30.6.1959 Turku), Hämeenlinnan kunnanlääkäri Erik Vilhelm Calonius (s. 6.4.1881 Nurmes ja k. 3.6.1936 Helsinki) ja Nils Håkan Björn Sandelin (s. 12.4.1909 ja k. 10.2.1989), joka oli ylilääkäri Josef Wäinö Sandelinin poika. Ylihoitajina ovat toimineet mm. Nina Konttinen, Fanny Kavaleff, Gurli Sandelin (ylilääkäri Sandelinin sisar) ja Anna-Marie Baumgartner. Parantolan vahtimestari Nils Fredrik Nikander tunnettiin paikkakunnalla rauhallisena ja ystävällisenä ”parantolan Nikanderina”. Parantolan kirvesmies Theodor Nyman toimi parantolan korjaustehtävien lisäksi myös parturina ja autonkuljettajana Hyvinkäällä.

Kuvassa vasemmalta Marianne, Håkan, Josef Wäinö ja Anna Irene Sandelin.

Hyvinkään Sanatoorio eli parantola oli etupäässä lepokoti tai hermo- ja toipilasparantola varakkaalle väestölle. Tartuntavaaran vuoksi esimerkiksi tuberkuloosipotilaita ei hoidettu laisinkaan Hyvinkään Parantolassa. Orastavia kauhkotauteja kyllä hoidettiin parantolassa, samoin sydän-, maksa- ja munuaispotilaita, joiden toipumista rauhallinen parantolan elämänmeno sekä puhdas, kuiva ilma merkittävästi edistivät. Näiden lisäksi Hyvinkään Parantolassa sai hoitoa ja helpotusta hermotauteihin, reumaan, anemiaan, yleiseen heikkouteen ja katarreihin. Hyvinkään Parantolassa ei hoidettu tarttuvien tautien lisäksi epilepsiaa eikä mielisairaita.

Parantolan portaikkoa.

Parantolan hoidot lääkäri määräsi kunkin potilaan tarpeiden mukaisesti – totaalisesta levosta ja eristyksestä aina täyteen toimintaan. Vettä käytettiin paljon sekä sisäisesti että ulkoisesti erilaisissa koko- ja puolikylvyissä, kuten esimerkiksi suola-, männynhavu- ja hiilihappokylvyissä. Kylpyjen lisäksi pääasiallisia hoitomuotoja olivat kuiva, havupuiden täyttämä ilma, hieronta sekä sähköhoito. Liikkuminen seudun mäkisessä maastossa oli merkittävä osa parantolavieraiden päiväohjelmaa. Parantolan läheisellä Härkävehmaanmäellä asiakkaat pystyivät nauttimaan alppimaisista elämyksistä ja tätä puistoaluetta alettiinkin kutsua Sveitsiksi. Parantolan ilmapiiri muuttui 1920-luvun alussa viihteellisemmäksi; hoitojen ja päivän lepohetkien sijasta parantolassa keskityttiin enemmän huvituksiin ja seurusteluun.

Hyvinkään Parantolan asiakaskunta oli sangen varakasta väkeä. Parantolavieraat olivat vain lievästi sairaita tai liian kiivaan elämän rasittamia ihmisiä. Hyvinkään Parantolan kukoistusaika osui vuosiin 1905-1918. Parantola oli hyvin suosittu ja hyvässä maineessa varsinkin Venäjän Pietarissa. Venäläiset lääkärit lähettivät varakkaita potilaitaan hyvin mielellään joko Krimille tai Hyvinkäälle lepäämään. Hyvinkään Parantola oli varsinkin ylirasituksesta ja hermojännityksestä kärsivän sivistysväen suuressa suosiossa.

Bassolaulaja Fjodor Šaljapin.

Parantolan asiakkaista yli 80 prosenttia oli ulkomaalaisia, etupäässä venäläisiä, 1910-luvulla. Venäläisestä ylimystöstä sekä sivistyneistöstä Hyvinkäällä vierailivat mm. ruhtinas Felix Jusupov (s. 23.3.1887 Pietari ja k. 27.9.1967 Pariisi) ja bassolaulaja Fjodor Šaljapin (s. 13.2.1873 Kazan ja k. 12.4.1938 Pariisi) sekä runoilija Anna Andrejevna Gorenko (kirjailijanimi Anna Ahmatova, s. 23.6.1889 Bolšoi Fontan, Odessa ja k. 5.3.1966 Moskova). joka vieraili Hyvinkään Parantolassa kahden viikon ajan lokakuun lopussa vuonna 1915. Anna Ahmatova kirjoitti Hyvinkäällä runon ”Joka ilta saan häneltä kirjeen”. Hänen vierailunsa muistoksi parantolarakennuksen seinään kiinnitettiin Jan Neimanin ja Filipp Gebnerin suunnittelema muistolaatta vuonna 1992.

Runoilija Saima Rauha Maria Harmaja.

Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen jälkeen venäläisasiakkaat katosivat Hyvinkäältä ja parantolasta tuli etenkin helsinkiläisten suosima lepo- ja toipilaspaikka. Hyvinkään Parantolassa kävivät lepäämässä ja toipumassa mm. runoilija ja Valtion kirjallisuuspalkinnon vain 22-vuotiaana saanut Saima Rauha Maria Harmaja (s. 8.5.1913 Helsinki ja k. 21.4.1937 Helsinki), runoilija, kirjailija, lehtimies ja kriitikko Eino Leino (oik. Armas Einar Leopold Lönnbohm, s. 6.7.1878 Paltamo ja k. 10.1.1926 Hyvinkään Nuppulinna), säveltäjä Erik Gustaf Oskarsson Melartin (s. 7.2.1875 Käkisalmi ja k. 14.2.1937 Helsinki), runoilija Hjalmar Fredrik Eugen Procopé (s. 28.4.1868 Helsinki ja k. 24.9.1927 Porvoo), lakimies, toimittaja, valtiopäivämies, senaattori ja kansanedustaja Henrik (Heikki) Renvall (s. 19.1.1872 Turku ja k. 1.6.1955 Helsinki), Suomen tasavallan presidentin Lauri Kristian Relanderin puoliso Signe Maria Relander (o.s. Österman, s. 19.8.1886 Helsinki ja k. 31.5.1962 Helsinki), säveltäjä Johan Christian Julius Sibeliuksen puoliso Aino Sibelius (o.s. Järnefelt, s. 10.8.1871 Hausjärvi ja k. 8.6.1969 Helsinki), taidemaalari ja graafikko Hugo Gerhard Simberg (s. 24.6.1873 Hamina ja k. 12.7.1917 Ähtäri) ja kaunotar sekä elokuvanäyttelijä Ester Toivonen (vuodesta 1943 Toivonen-Siirala, s. 7.8.1914 Hamina ja k. 29.12.1979 Helsinki).

Parantolan lääkärin talo.

Parantola muutettiin Hyvinkäällä 14.10.1939 Suomen kolmanneksi sotasairaalaksi. Suuri punainen risti asetettiin Parantolan tenniskentälle osoittamaan, että paikalla oli sairaala. Tämä kuitenkin houkutteli Neuvostoliiton pommikoneet paikalle. Parantolan kivinen laajennusosa vuodelta 1917 vaurioitui talvisodan pommituksissa pahoin 31.12.1939. Varsinaisia kuolonuhreja pommituksessa ei tullut, mutta ylilääkäri Josef Wäinö Sandelin sai pommitusten yhteydessä sydänkohtauksen; parantolan toiminta siirrettiin Järvenpäähän, jossa Sandelin menehtyi 27.1.1940. Sandelinin puoliso oli runoilija Johan Ludvig Runebergin pojan tytär, Anna Irene Runeberg (o.s. Sandelin).

 Hyvinkään Parantola (1. osa)

Valkoinen huvila, Vita Villa on Hyvinkään Parantolan alkuperäisiä rakennuksia.

Suomalainen lääkäri, eugeniikan ja neurologian tutkija ja vuosina 1918-1926 Helsingin yliopiston hermotautien ylimääräinen professori, Jarl Alarik Hagelstam (1860-1935) perusti vuonna 1896 parantolan Hyvinkäälle. Jarl Hagelstam toimi Helsingin Marian sairaalan esimiehenä ja sisätautiosaston ylilääkärinä vuosina 1907-1927. Hagelstam julkaisi useita tutkimuksia hermo- ja sisätautien aloilta. Vuosina 1896-1939 toiminnassa ollut Hyvinkään Parantola eli Hyvinkään Sanatoorio (ruosiksi Hyvinge Sanatorium) oli Suomen ensimmäinen ympärivuotinen muille kuin keuhkotautisille potilaille tarkoitettu lepo- ja toipumispaikka. Suomessa oli myös Tammisaaressa, Hangossa ja Marianhaminassa toimivia kylpylöitä, jotka toimivat ainoastaan kesäaikaan.

Hyvinkään Parantola toi tullessaan aikanaan kansainvälisiä tuulahduksia sangen pienen tehdasyhdyskunnan arkirutiiniin. Hyvinkää itsenäistyi vuonna 1917 omaksi kunnakseen Hausjärven ja Nurmijärven alueista ja alue kuuluu historiallisiin Hämeen ja Uudenmaan maakuntiin. Vuonna 1926 Hyvinkään kauppala perustettiin erottamalla maalaiskunnasta. Hyvinkäästä tuli vuonna 1960 yksi Suomen kuudesta ensimmäisestä ns. uudesta kaupungista ja vuonna 1969 Hyvinkään maalaiskunta liitettiin Hyvinkään kaupunkiin. Parantola on jättänyt jälkensä samoin Hyvinkään nimistöön; Hyvinkäältä löytyy kaupungin vanhimpiin kaupunginosiin kuuluva Parantolan kaupunginosa ja Parantolankatu sekä lääkäreihin viittaavat Hagelstaminpolku, Runeberginkatu sekä Sandelininkatu.

Parantolanpuistossa on säilynyt yksi 1800-luvun lopun puurakennus, arkkitehti Svante Magnus Schjerfbeckin (s. 24.7.1860 Pietarsaari ja k. 8.5.1933 Helsinki) suunnittelema Valkoinen huvila. Alkujaan huviloita oli puistossa kaksi. Schjerfbeck valmistui vuonna 1881 Suomen Polyteknillisestä opistosta ja toimi arkkitehtina Yleisten rakennusten ylihallituksessa. Vuoteen 1926 saakka hän toimi siellä yliarkkitehtina. Vuonna 1890 hän johti Raaseporin linnan raunioiden korjauksia. Taidemaalari Helene Sofia Schjerfbeck (s. 10.7.1862 Helsinki ja k. 23.1.1946 Saltsjöbaden, Ruotsi) oli hänen sisarensa ja taidemaalari Johanna Elisabet Appelberg (s. 13.5.1901 Helsinki ja k. 27.8.1975 Helsinki) oli hänen tyttärensä.

Svante Magnus Schjerfbeck kuvassa oikealla.

Muita arkkitehti Schjerfbeckin suunnittelemia tunnettuja rakennuksia ovat mm. Enonkosken kirkko (1886), Diakonissalaitoksen sairaala Helsingissä, Langinkosken keisarillinen kalastusmaja (1889), Kampin paloasema Helsingissä (1893), Oulun Tuiranpuiston yleissuunnitelma ja sairaalarakennuksia puistossa (1896-1901), Tieteellisten seurain talo eli nykyinen Suomen arkkitehtuurimuseo Helsingissä (1899), Tampereen normaalilyseo, Sortavalan yleinen sairaala (1901), Nummelan parantola (1903), Tampereen sairaala (1909), Tampereen tyttölyseo (1924) ja Kallaveden lukio, entinen tyttölyseo, Kuopio (1924).

Vuonna 1895 lääkäri Jarl Hagelstamin aloitteesta käynnistyi parantolahanke; Hagelstam oli kiinnostunut amerikkalaisista hoitoideoista. Jarl Hagelstam innosti ideaan mukaan helsinkiläisiä lääkäreitä ja 23.2.1896 perustettiin Aktiebolaget Hyvinge Sanatorium. Parantolan johtokuntaan tuli valituksi Jarl Hagelstamin lisäksi filosofian tohtori August Ramsay (s. 15.3.1859 Taalintehdas, Dragsfjärd ja k. 23.7.1943 Espoo) – oli mukana rakennuttamassa mm. Hangon rautatietä -, lääkäri ja professori Oskar August Heikel (s. 28.11.1844 Raahe ja k. 23.12.1928 Helsinki), lääketieteen ja kirurgian tohtori sekä monikertainen valtiopäivämies Axel Fredrik Holmberg (s. 28.2.1844 Mikkeli ja k. 14.9.1912 Tyrväntö) ja runoilija Johan Ludvig Runebergin (s. 5.2.1804 Pietarsaari ja k. 6.5.1877 Porvoo) ja Fredrika Charlotta o.s. Tengströmin (s. 2.9.1807 Pietarsaari ja k. 27.5.1879 Helsinki) poika, lääketieteen professori, valtioneuvos ja moninkertainen valtiopäivämies sekä RKP:n kansanedustaja ensimmäisessä eduskunnassa Johan Wilhelm Runeberg (s. 8.2.1843 Porvoo ja k. 3.1.1918 Helsinki).

Professori Johan Wilhelm Runeberg.

Parantolan toimitusjohtajaksi valittiin Jarl Hagestam ja myöhemmin vielä hänet nimitettiin samoin Hyvinkään Parantolan ylilääkäriksi. Hyvinkää valikoitui parantolan sijaintipaikaksi luonnollisesti, koska paikka oli tunnettu suotuisasta mantereisesta ilmastostaan ja lisäksi Hyvinkää sijaitsi pääjunaradan varrella. Parantolayhtiö osti Hausjärven Erkylänjärven rannalla sijaitsevan Erkylän kartanon maista kuuden hehtaarin tontin keskeltä mäntymetsää noin puoli kilometriä Hyvinkään rautatieasemalta koilliseen. Tontti sijaitsee 120-130 metriä merenpinnan yläpuolella ja alue antaa suojaa kovilta tuulilta sekä sumulta. Hiekkapohjainen mäntykangas imee kosteutta ja saa ilman tuntumaan kuivalta ja helpolta hengittää. Vuonna 1870 valmistunut Pietarin junarata toi Hyvinkäälle paljon venäläisiä asiakkaita lomailemaan. Ensimmäisen maailmansodan aikaan venäläinen aatelisto oli matkustuskiellossa ja ainoat lomapaikat, johon he pääsivät olivat käytännössä Krimi tai Hyvinkää.

Erkylän kartanon päärakennus.

Apolan ratsutila on Erkylän kartanon kantatila ja Apolan tilan omistajat tunnetaan 1540-luvulta alkaen; tila kehittyi suurtilaksi 1700-luvun loppupuolella. Erkylän kartanolla on ollut useita omistajasukuja sekä omistajia. Kartanon nykyinen rakennuskanta on pääosin Johan Reinhold Munckin (1795-1865) ajalta. Kartanon kaksikerroksista vaaleaksi rapattua päärakennusta ympäröi puisto, joka istutettiin 1850-luvulla. Kartanon päärakennuksen suunnitteli Helsingin ensimmäinen kaupunkiarkkitehti Anders Fredrik Granstedt (s. 24.1.1800 Hankoniemi ja k. 26.11.1849 Helsinki), jolla ei ollut muodollista arkkitehtikoulutusta olemassa. Anders Granstedtin äiti oli Johanna Fredrika Du Bois (s. 1772).

Hänen isänsä, Pehr Granstedt (s. 22.10.1764 Karlskrona, Ruotsi ja k. 20.5.1828 Helsinki) oli Ruotsista Suomeen muuttanut linnoitusupseeri, joka toimi myös Helsingissä arkkitehtina. Pehr Granstedt suunnitteli mm. Riilahden kartanon Bromarvissa (1804-06), Balderin talon (Aleksanterinkatu 12, Helsinki 1813), Heidenstrauch-suvun kauppiastalo (nyk. Presidentinlinna, 1814), Herttoniemen kartanon päärakennuksen (1815), Kulosaaren kartanon (1815), Munkkiniemen kartanon päärakennuksen (1815), Uschakoffin talon (Pohjoisesplanadi 19, 1816), Lampan talon (Pohjoisesplanadi 5, 1817), Hotelli Kleineh eli Goviniuksen talon (Pohjoisesplanadi 9, 1819), Espoon tuomiokirkon laajennus (1821) ja Cronstedtien hautakappeli (Helsingin pitäjän kirkon hautausmaa, Vantaa).

Arkkitehti Anders Granstedt.

Anders Granstedt kävi koulunsa Tukholmassa ja isä, Pehr, järjesti poikansa arkkitehti Johan Carl Ludvig Engelin (s. 3.7.1778 Berliini ja k. 14.5.1840 Helsinki) oppilaaksi vuonna 1816, kun tämä nimitettiin Helsingin uudelleenrakentamiskomitean arkkitehdiksi. Anders Granstedt nimitettiin vuonna 1822 Yleisten rakennusten intendentinkonttoriin toiseksi konduktööriksi. Vuonna 1845 hänet nimitettiin erivapaudella konttorin ensimmäisen konduktöörin virkaan, mutta hänestä ei koskaan tullut intendentinkonttorin päällikköä. Hän osallistui kuitenkin mm. Nikolainkirkon, Helsingin yliopiston ja Lapinlahden sairaalan rakennuslautakuntiin. Arkkitehtina hän noudatti Engelin empiretyyliä jopa niinkin tarkasti, että hänen töitään on vaikea erottaa oppi-isän töistä. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1827 Wilhelmina Theodora Plantin (k. 1850). Heidän pojastaan, Ernst Theodorista (s. 28.10.1842 Helsinki ja k. 17.10.1927 Helsinki), tuli myös arkkitehti. Tyttärestä, Hilda Eloise Granstedtista (s. 3.5.1841 Helsinki ja k. 21.5.1932 Helsinki), tuli taidemaalari ja piirustuksenopettaja.

Arkkitehti Johan Carl Ludvig Engel.

Anders Granstedtin suunnittelemia rakennuksia ovat mm. Limingan kirkko (1826, yhdessä A. W. Arppen kanssa), Luumäen kirkko (1833), Palmqvistin talo (Helsinki, 1838), Ruotsin suurlähetystö (Helsinki, 1839), Raahen raatihuone (1839), Artjärven kirkko (1840), Oulun kihlakunnan kruununmakasiini (1841-1847), Kerimäen kirkko (1847), Ylistaron kirkko (1847), Taivalkosken kirkko (1848, palanut 27.7.1925), Ylöjärven kirkon, Pikkalan kartanon (Siuntio, 1851), Karstulan kirkon (1853) ja Villilän kartanon päärakennuksen (Nakkila, 1853). Hän suunnitteli myös Viipurin kaupunginteatterin ja seurahuoneen, Jääsken, Leppävirran ja Ruskealan kirkot sekä Nastolan Seestan kartanon eräät rakennukset. Sisustukset hän suunnitteli mm. aikanaan keisarilliseen palatsiin (Presidentinlinnaan) ja Helsingin seurahuoneelle (Helsingin kaupungintalo).

Erkylän kartanon alueella on myös työväen asuinrakennus ja erilaisia talousrakennuksia samalta ajalta, kun esimerkiksi Anders Granstedtin suunnittelema goottilaistyylinen tallirakennus. Erkylän kartanon nykyinen omistaja on Sinituote Oy:n pääomistaja, Ilkka Johannes Brotherus (s. 15.8.1951 Kuorevesi) perheineen. Erkylänjärven etelärannalla sijaitsee Eskolan koulu, joka oli Suomen ensimmäinen kansakoulu ja se aloitti toimintansa vuonna 1857 kartanon omistajan kustannuksella.

Arkkitehti Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad.

Hyvinkään Parantolan luonnontilainen puisto puhdistettiin vähitellen aikain saatossa. Valtion Rautateiden hyvinkääläinen ylipuutarhuri, Wilhelm Nykopp (1863-1934) laati Parantolan puutarhasuunnitelman, jonka mukaan puistoon tehtiin kävelyteitä, istutettiin puita ja raivattiin tilaa pelikentälle; kesäisin puistossa pelattiin tennistä. Ilmakylpyjä varten puistossa oli omat aidatut alueensa miehille ja naisille. Talvella Parantolan alueella oli luistinrata ja kelkkamäki. Parantolan puisto oli suljettu ulkopuoliselta yleisöltä 1910-luvulle saakka. Arkkitehti Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstadin (s. 28.1.1873 Helsinki ja k. 22.10.1931 Helsinki) suunnitelmien mukaan rakennutettiin Hyvinkään Parantolan alueelle talousrakennus, jossa Parantolan ensimmäinen kylpylä myös sijaitsi. Arkkitehti myös toimi valvojana rakennusvaiheessa.

Jazzpianisti Marian Petrescu 

Marian Petrescun kvartetti ja Titi Kruus Valkeakosken Apianniemessä.

Apianniemen kesäteatteri sijaitsee kauniiden järvimaisemien ympäröimässä Apianniemen kansanpuistossa, vain lyhyen kävelymatkan päässä Valkeakosken keskustasta. Apianniemen kesäteatterialueen omistaa vuonna 1923 perustettu Valkeakosken kaupunki. Apianniemen kesäteatterin esityslava sekä 850-paikkainen katsomo ovat katettuja. Valkeakoski sijaitsee noin 35 kilometrin päässä Tampereen eteläpuolella ja on siten osa Pirkanmaan maakuntaa sekä Etelä-Pirkanmaan seutukuntaa, Sydän-Hämeen järvimaisemissa Mallasveden ja Vanajaveden yhtymäkohdassa. Valkeakoskella lienee noin 21 000 asukasta nykyään. Vesien välinen koski mahdollisti aikanaa Myllysaaren paperitehtaan perustamisen, jonka ympärille paljolti Valkeakosken kaupunki on rakentunut. Valkeakoski-päivää vietetään 27. päivä lokakuuta ja tänä vuonna Valkeakoski täyttää siis sata vuotta.

Pianovirtuoosi Marian Petrescu Tampereen Haiharan kartanolla heinäkuussa 2023.

Perjantaina 4.8.2023 kokoontui Apianniemen kesäteatteriin suuri joukko ihmisiä juhlistamaan Valkeakosken kaupungin satavuotisjuhlia musiikin merkeissä. Valkeakosken kaupunki tarjosi paikalle osuneille ihmisille ilmaiskonsertin, jossa oli tarjolla suurenmoisesti esitettyä musiikkia. Lavalla esiintyivät jazzpianisti Marian Petrescun Trio vahvistettuna Sveitsissä asuvalla kitaristi Antti Mäkelällä sekä laulajatar Kiti Kruusilla. Konsertin otsakkeena oli: Sinun omasi.

Laulajatar Titi Kruus.

Pianisti Marian Petrescu syntyi Romaniassa 25.7.1970 romanialais-kreikkalaiseen musiikkiperheeseen. Marianin isä on viulisti ja hän toiminut konserttimestarina sekä Bukarestissa että Göteborgin sinfoniaorkesterissa. Marian Petrescu aloitti pianonsoiton jo neljän vuoden ikäisenä Romaniassa. Hän on opiskellut sekä klassista että jazz-musiikkia. Marian Petrescu on asunut ja opiskellut Romanian lisäksi myös Ruotsissa. Musiikin opiskelua hän jatkoi myös Sibelius-Akatemiassa. Jo vuonna 1985 hän kävi ensimmäisen kerran esiintymässä Porin Jazz Festivaaleilla 15-vuotiaana.

Veljekset Nellu & Marian Petrescu.

Marian Petrescu on asunut vuodesta 1988 lähtien Suomessa. Petrescu on erittäin kysytty esiintyjä monissa jazz-konserteissa ja erilaisissa tapahtumissa. Marian Petrescun musiikkiuraa ovat leimanneet kansainväliset menestykset musiikkifestivaaleilla sekä työskentely jazzin kirkkaimpien tähtien, kuten Toots Thielemansin ja Al Jarreaun kanssa. Vuonna 2009 Marian Petrescu sai Grammy-palkinnon suorituksestaan levyllä, Resonance Big Band Plays Tribute to Oscar Peterson.

Lasse Mårtenson oli pienistä hetkistä onnellinen. Lassen isä, Elis Mårtenson oli Oskar Merikannon oppilas ja Elis olisi urkutaiteilijana ja Sibelius-Akatemian urkujensoiton professorina halunnut omasta pojastaan työnsä jatkajan.

Suomessa Marian Petrescu levytti ensimmäisen kerran jo vuonna 1986. Pianisti-levyn tuotti Kompass Records, pieni levy-yhtiö, jonka perustiva vuonna 1976 Lars "Lasse" Anders Fredrik Mårtenson (s. 24.9.1934 Helsinki ja k. 14.5.2016 Espoo) ja rumpali Christian Schwindt. Kompass Records julkaisi aikoinaan noin 80 albumia ja 35 singleä. Yhtiö myytiin 1980-luvun lopulla Musiikki-Fazerille.

Rumpali Christian Schwindt.

Marian Petrescun Triossa soittivat Valkeakosken Apianniemessä rumpuja Kuopion konservatoriossa lyömäsoitinten ja rumpujensoittoa opettava Mika Hietala. Bassoa soitti Anu Ahjokoski Tampereelta. Anun voi nähdä Atmos Duon kokoonpanossa, jossa Anun lisäksi soittaa hänen aviomies, Petri Ahjokoski kitaraa. He ovat esiintyneet yhdessä jo vuodesta 1990 lähtien.

Bassolinjoista vastaa Anu Ahjokoski.

Petrescun Trion mukana soitti Sveitsissä nykyään asustava akustisen kitaransoiton opettaja, Antti Mäkelä. Sinun omasi-konsertin laulusolistina loisti Apianniemen kesäteatterin lavalla Titi Kruus. Marian Petresculta ilmestyi alkuvuodesta 2023 upea albumi, Spirit of Music, jossa levyn sovituksia soittavat paitsi Marian Petrescun Trio myös jousikvartetti. Albumin kaikki sovitukset jousiorkesterille on tehnyt Marian Petrescun Jyväskylässä asustava vanhempi veli, Nellu Petrescu, joka on tehnyt hyvin pitkän uran sovittajana ja tuottajana sekä säveltäjänä. Levyllä soittavat Marian Petrescun Triossa bassoa Mihai Petrescu – Marianin 11 vuotta vanhempi veli – rumpusettiä Mika Hietala.

Rumpujensoiton aatelia, Mika Hietala.

Marian Petrescun ilmiömäistä pianonsoittoa pääset seuraamaan esimerkiksi vielä elokuussa – perjantaina 25.8.2023 – Kuoppalan kartanossa Jyväskylässä järjestettävissä venetsialaisissa. Kuoppalan venetsialaisissa jousikvartetti soittaa mukana hienoja Nellu Petrescun sovittamia ikivihreitä sävelmiä. Nellu Petrescu on myös paikalla kapellimestarina. Keskiviikkona 13.9.2023 Marian Petrescun Trio rantautuu Tampereen yliopiston juhlasaliin soittamaan konsertin, Most Beautiful Songs. Tässä konsertissa jousiorkesterina soitta TASO, Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri, jota johtaa kapellimestari ja Tampere Filharmonian II-viulujen äänenjohtaja Kimmo Tullila.

Kapellimestari Kimmo Tullila.

Kangasala-talon vuoro on keskiviikkona 15.11.2023. Silloin Marian Petrescun Trio ja jousiston kanssa klo 19 konsertoimassa Kangasala-talon salissa. Samana päivänä klo 14 Nellu ja Marian Petrescu ovat Tampereella pääkirjasto Metson musiikkiosastolla haastateltavana. Jos haluat tilata Marian Petrescua tai hänen trioaan – myös jousiston kanssa – voit ottaa rohkeasti yhteyttä Esa Hakalaan, puhelin 0400 950 747 tai sähköpostilla: avainsijoitus1@gmail.com

 Maestro Jorma Panulan 93-vuotiskonsertti 10.8.2023

Päivänsankari Jorma Panula Temppeliaukion kirkossa.

Jorma Juhani Panula (s. 10.8.1930 Kauhajoki) on tullut tutuksi ihmisille pohjalaistaustaisena ja suorapuheisista mielipiteistään sekä temperamentistaan. Hän kuuluu niihin taidemusiikin puolella valitettavan harvalukuisiin kapellimestareihin, jotka myös johtamisensa lisäksi säveltävät ja sovittavat musiikkia kuulijoiden iloksi. Panula on kouluttanut maassamme useita kapellimestareita ja heidän joukossaan ovat mm. Esa-Pekka Salonen (s. 30.6.1958 Helsinki), Jukka-Pekka Saraste (s. 22.4.1956 Heinola), Sakari Markus Oramo (s. 26.10.1965 Helsinki), Osmo Antero Vänskä (s. 28.2.1953 Sääminki), Mikko Ilmari Frank (s. 1.4.1979 Helsinki), Jukka Iisakkila (s. 6.6.1972 Valkeakoski), Susanna Ulla Marjukka Mälkki (s. 13.3.1969 Helsinki) ja Hannu Petteri Lintu (s. 13.10.1967 Rauma).

Maestro Panula tuloo johtamahan.

Atso Almila aloitti Jorma Panulan luokalla opinnot vuonna 1972.

Viulisti, pianisti ja kapellimestari Leo Funtek.

Viulisti ja kapellimestari Paavo Allan Engelbert Berglund.

Jorma Panula valmistui vuonna 1950 Sibelius-Akatemiasta ensin kanttori-urkuriksi. Vuonna 1953 Panula valmistui kapellimestariksi opettajanaan slovenialaissyntyinen, Suomessa elämäntyönsä tehnyt viulisti, pianisti ja kapellimestari Leo Funtek (s. 21.8.1885 Ljubljana ja k. 13.1.1965 Helsinki). Leo Funtekin puoliso oli vuodesta 1928 alttolaulajatar Ingeborg Liljeblad-Funtek (s. 17.10.1887 ja k. 28.2.1942). Leo Funtek toimi orkesterinjohdon professorina Sibelius-Akatemiassa vuosina 1950-1955. Leo Funtekin kouluttamia kapellimestareita olivat Jorma Panulan lisäksi mm. professori Aarre Hemmo Johannes Hemming (s. 16.11.1928 Viipuri ja k. 7.8.2007 Lahti), Paavo Allan Engelbert Berglund (s. 14.4.1929 Helsinki ja k. 25.1.2012 Helsinki) sekä Onni Kelo (s. 1930 Viipuri ja k. 3.1.2015 Muurame).

Aatosta jaloa ja alhaista mieltä. Harjoitusten jälkeen Jorma Panula.

Kollatahan paperit. Assistenttina kapellimestari Mikko Frank.

Jorma Panula jatkoi kapellimestariopintojaan Ruotsin Lundissa ja Alankomaiden Hilversumissa. Lahden kaupunginteatterin kapellimestarina Jorma Panula toimi vuosina 1953-1955, Tampereen Teatterin kapellimestarina vuosina 1955-1958, Helsingin Kansanteatterin kapellimestarina vuosina 1958-1962. Panula toimi Suomen Kansallisoopperan kapellimestarina vuosina 1962-1963, Turun filharmonisen orkesterin taiteellisena johtajana ja pääkapellimestarina vuosina 1963-1965, Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina vuosina 1965-1973, Tapiola Sinfoniettan kapellimestarina vuosina 1987-1988 sekä Aarhus Symfoniorkesterin taiteellisena johtajana vuosina 1970-1973. Jorma Panula on johtanut Helsingin kaupunginorkesteria neljän vuosikymmenen kuluessa 250 kertaa. Kapellimestari Panulan johdolla Helsingin kaupunginorkesteri teki vuonna 1968 ensimmäisen Yhdysvaltain-kiertueensa.

Sopraano Iris Candelaria.

Jorma Panula on opettanut orkesterinjohtoa Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa. Omia mestarikursseja kapellimestareille Jorma Panula on pitänyt Suomen lisäksi mm. Ruotsissa, Virossa, Italiassa, Venäjällä, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Jorma Panula on myös säveltänyt oopperoita, joiden aiheet liittyvät Pohjanmaan historiaan; sellaisia oopperoita ovat mm. Jaakko Ilkka (1978) ja Jokiooppera (1983). Panulan melodisissa sävellyksissään on kansanomaisia piirteitä ja vaikutteita ja hänen musiikkitaitojaan on ylistetty soitintamisen ja dramatiikan tajusta. Vaasassa on järjestetty joka kolmas vuosi vuodesta 1999 lähtien Jorma Panula-kapellimestarikilpailu.

Jorma Panulalle myönnettiin vuonna 1997 Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian Rolf Schock-musiikkipalkinto. Suomen tasavallan presidentti Tarja Kaarina Halonen (s. 24.12.1943 Helsinki) myönsi kapellimestari Jorma Panulalle akateemikon arvonimen 10.11.2006. Originelli Panula kommentoi tuolloin nimitystään näin: ”En minä tuommoisista ymmärrä. Hävettää. En tiedä, kuinka suhtautua, tämmöstä suurta meininkiä. Olen pelimannimies.” Jorma Panula on saanut ansioistaan myös mm. Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia-mitalin vuonna 1982, Bartók-mitalin vuonna 1981, Kritiikin kannukset vuonna 1962, säveltaiteen valtionpalkinnon vuonna 1990, Suomen Kulttuurirahaston palkinnon vuonna 1993 ja Etelä-Pohjanmaan liiton kulttuuripalkinnon vuonna 2000. Vuonna 2010 Panula sai Jenny ja Antti Wihurin rahaston kunniapalkinnon.

Jorma Panula ei pysty selittämään, miksi Suomesta, suhteellisen vähäväkisestä kansakunnasta on noussut maailman tietoisuuteen lukematon joukko maailmankuuluja kapellimestareita. Jorman sanoin: ”Kun emmä tiärä kuinka ne toiset opettajat teköö!” Jorma Panulan kehittämä menetelmä kapellimestareille on periaatteessa yksinkertainen: videoidaan kapuoppilaiden johtamista, katsotaan video ja kehitetään asioita. Etsitään omaa persoonaa ja elämän ydintä. Panulan mielestä ihmisellä on musikaalisuuteen kuuluva vaisto tai sitten sitä ei ole. Tästä vaistosta Panula kirjoitti yhdessä oppilaansa ja ystävänsä, kapellimestari Atso Almilan kanssa kirjan, Vaistoa on vaikia opettaa. Opetuksessaan Jorma Panula on korostanut laaja-alaisuutta. Hän on kehottanut kaikkia oppilaitaan lukemaan ja tutustumaan kuvataiteisiin sekä muuhun kulttuuriin sen sijaan, että hirttäydyttäisiin vain taidemusiikkiin. Orkesterin johtamisessa tärkeitä asioita ovat kuunteleminen ja kontakti soittajien kanssa. Panula kuvailee näin: ”On sellaisia pöyröjä, jokkei kuule eikä näe mitään. Sen huomaa musiikin teos heti.” Tämä näkyy Jorma Panulan mukaan jo ennen kuin kapellimestari on lyönyt ensimmäistäkään tahtia. ”Lähinnä ne siinä egoilee. Se on pahinta. Kapellimestari on niin saatanan ittekeskeinen”, Panula jatkaa. Onneksi tästä voidaan hänen mukaan opettaa pois pikku hiljaa. ”Mutta ei sitä voi paljon kitkee, se on ihmisen luantehes niin lujasti”, kiteyttää Jorma Panula. Kun kapellimestarin liikkeet ovat pienet, soittajien on pakko olla hereillä ja valppaina. Ja jos soittajat eivät näe, silloin he kuuntelevat tarkemmin toisiaan. Silloin se on yhteissoittoa Panulan mukaan. 

Jorma Panula oli vuodet 1952-1992 avioliitossa näyttelijä Helena Haaviston (s. 24.8.1927 Alajärvi ja k. 13.7.2005 Helsinki) kanssa. Helena Haavisto opiskeli Teatterikoulussa vuosina 1945-1947 ja näytteli sittemmin Savonlinnassa, Mikkelissä, Vaasassa, Tampereen Teatterissa ja Helsingin Kansanteatterissa vuoteen 1965 saakka, jolloin hän jäi freelanceriksi. Haaviston ensimmäinen elokuvarooli oli elokuvassa Härmästä poikia kymmenen (1950). Parhaiten Helena Haavisto muistetaan ilmeisesti kuitenkin 1960- ja 1970-luvuilla tuotetusta Naapurilähiö-televisiosarjasta, jossa Helena Haavisto esitti Lieslahden perheen Marjatta-äitiä, joka oli ammatiltaan lastensuojelun tarkastaja. Haavistolla oli merkittävä rooli Pekka Parikan ohjaamassa elokuvassa Pohjanmaa (1988) ja Talvisota (1989). Helena Haavisto harrasti kuvanveistoa ja piti 1980-luvulla omaa Kellarigalleriaa Helsingin Fredrikinkadulla. Helena Haaviston ja Jorma Panulan perheeseen syntyi neljä lasta; tyttäret, näyttelijä Terhi Panula (s. 27.6.1953 Helsinki) ja näyttelijä sekä koreografi Anu Panula (s. 21.10.1956 Tampere ja k. 23.7.2021 Tampere) sekä veljekset Sami ja Petri Panula. Jorma Panulan nykyinen aviopuoliso on sellisti Marja Kantola-Panula.

Helsingin Töölön vuonna 1969 valmistuneeseen Temppeliaukion kirkkoon kokoontui torstaina 10.8.2023 klo 19 ryhmittäytyi kirkkosallillinen – kirkkoon mahtuu 750 ihmistä - innostunutta ja kansainvälistä musiikkikansaa ihailemaan maestro Jorma Juhani Panulan 93-vuotiskonserttia. Maestro Panula johti koko konsertin istualtaan ja konsertin orkesterina toimi Vantaan Viihdeorkesteri. Em. konsertin sponsorina toimi kapellimestari Mikko Frank, joka oli konserttia varten lentänyt suoraan Pariisista Helsinkiin. Panulan juhlakonsertin solisteina lauloivat suomalais-espanjalainen sopraano ja Lappeenrannan laulukilpailun 2023 voittaja sekä Timo Mustakallio-laulukilpailun voittaja vuonna 2019, Iris Candelaria (s. 1995), sekä skotlantilainen baritoni, musiikin maisteri Luke Terence Scott. Panulan juhlakonsertin juontajana toimi pasunisti, säveltäjä ja kapellimestari Atso Aksel Almila (s. 13.6.1953 Helsinki), joka aloitti vuonna 1972 Jorma Panulan oppilaana Sibelius-Akatemiassa. Atso Almila toimi myöhemmin itsekin Sibelius-Akatemian kapellimestari- ja orkesterikoulutuksen professorina vuosina 2013-2019 eläkkeelle jäämiseensä saakka.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, että laitan tämän kirjoitukseni kylkiäisiksi mukaan vielä valikoituja ”muistikuvia” Jorma Panulan juhlakonsertista, konserttia edeltäneistä harjoituksista sekä bonuksena vielä kapellimestari Jorman Panulan itsensä kokoaman ja sovittaman upean konserttiohjelman.

Tavallisen sähköauton akku painaa noin kuusisataa kiloa. Sähköauton akussa nikkeliä on yleensä viitisenkymmentä kiloa ja kobolttia sekä litiumia kumpaakin vajaa kymmenen kiloa. Litiumakkuja ei kierrätetä juuri lainkaan. Litium on kevyin kaikista metalleista ja se jopa kelluu vedessä. Keveytensä vuoksi litiumia käytetään kovissa ja kevyissä metalliseoksissa, varsinkin lentokoneissa. Liian suurina annoksina se on kuitenkin myrkyllinen aine. Litiumilla on alkalimetalleista korkein varaustiheys ja monilla sen yhdisteillä on ioniluonteen lisäksi myös melko vahva kovalenttinen luonne. Litiumakkujen kierrätystekniikoita vasta nyt kehitetään Aalto-yliopiston koordinoimassa hankkeessa. Pisimmällä tässä asiassa on tällä hetkellä Fortum; Fortumilla on Harjavallassa, Nornickelin naapurissa pilottilaitos, jossa arvokkaat akkumetallit korjataan talteen 95-prosenttisesti. Akkumetallit kerätään talteen kemiallisessa prosessissa ja ne muutetaan mustaksi jauheeksi.

Kuluttajille kerrotaan tarinaa, että sähköautojen avulla aiotaan kohti ilmastoneutraalia taloutta. Euroopan komission mukaan akkumarkkinoilla voisi liikkua vuosittain jopa 250 miljardia euroa. Euroopan komissio on antanut luvan Suomelle ja kuudelle muulle EU-maalle tukea omien maidensa akkuteollisuutta. Julkisen rahan toivotaan houkuttelevan yksityistä lisärahoitusta akkuteollisuudelle. Runsas kolmannes tukipaketista meni Saksaan; Saksa sai tukea akkuteollisuutta 1,2, miljardilla eurolla. Suomi sai hankkeilleen enimmillään 30 miljoonan euron tukisumman. Suomessa uskotaan, että akkumineraalit ovat yksi tekijä, jonka avulla maahamme pystytään houkuttelemaan myös akkuteollisuutta. Suomi ei halua jäädä pelkäksi raaka-aineiden tuottajaksi.

Kaikista akkumineraaleista kriittisin on koboltti. Koboltti on kova ferromagneettinen, hopeanvalkoinen metalli. Usein se esiintyy nikkelin kanssa yhdessä. Hienojakoinen kobolttimetalli muodostaa tulipalovaaran; koboltti on myös lievästi myrkyllistä. Ennusteiden mukaan koboltti ei riitä läheskään kaikkeen kysyntään maailmalla. Kobolttia tarvitaan varsinkin sähköautojen, kännyköiden ja kannettavien tietokoneiden litiumakuissa. Suomi on maailman mittakaavassa pieni tuottaja, mutta eurooppalaisesta koboltista Suomessa kaivetaan yli 60 prosenttia. Koboltista lähes kaksi kolmannesta tuotetaan Kongon demokraattisen tasavallan alueella pääosin kiinalaisten omistamilla kaivoksilla. Kaivostuotanto on siellä hyvin epäeettistä. Teollisten kaivosten ulkopuolella työskentelevät epäviralliset kaivajat louhivat kobolttia ja työvoimana käytetään kaivoksilla myös pieniä lapsia. Työ on tietysti raskasta ja vaarallista; kaivoksilla tapahtuu usein kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Suomessa on oivallettu markkinarako ns. reilun kaupan koboltille. Kaivosteollisuus ja sen tueksi jenkan jatkoksi liittynyt autoteollisuus yhdessä väittävät, että esimerkiksi Suomessa koboltin tuottaminen olisi paljon eettisempää. On olemassa jo suunnitelmia siitä, että autoteollisuus voisi omistaa kaivosteollisuuden osakkeita.

Talvivaaran kaivoksella oli jo vuosia sitten vakavia ympäristöongelmia. Talvivaaran kaivos ajautuikin sittemmin konkurssiin ja Suomen valtio osti sen. Nyt tämä Terrafameksi nimensä muuttanut kaivos on Suomen suurin nikkelikaivos, jonka lisäksi kaivos tuottaa myös kobolttia, sinkkiä ja kuparia. Terrafamen kaivoksen tuottamasta nikkelistä pääosa menee sähköautojen akkukäyttöön. Maailmanlaajuisesti 70 prosenttia nikkelituotannosta menee ruostumattoman teräksen valmistamiseen. Pääosa Terrafamen tuotannon ostajista ovat Aasiasta, koska Japani, Kiina ja Etelä-Korea hallitsevat akkujen ja sähköautojen valmistusta. Sähköautojen käyttöä perustellaan myös ilmastosyillä. Siitä huolimatta esimerkiksi Kiinassa suurin osa akkujen valmistukseen käytettävästä sähköenergiasta tuotetaan ympäristöä kuormittavalla hiilivoimalla.

Suomen valtiolla on tavoitteena nousta akkumateriaaleja jalostamalla akkuteollisuuden suurvallaksi. Tästä tavoitteesta vastaa Terrafamen suurin omistaja, Suomen Malmijalostus Oy. Suomen Malmijalostus Oy on valtion kokonaan omistama yritys ja se vastaa akku- ja kaivostoimialojen kehittämisestä. Yritys pyrkii siihen, että se saisi investointeja prekursorivalmistukseen sekä katodiaktiivimateriaalin valmistukseen ja edelleen akkukennovalmistukseen; näin koko arvoketju voisi olla Suomessa. Liikeidea on koko moniportaisen jalostusketjun pystyttäminen Suomeen. Alin porras eli avolouhos on jo valmiina. Toinen porras eli akkukemikaalitehdas on Harjavallassa valmistunut vuonna 2022 ja loput osat ovat ketjusta ovat suunnitteilla.

Yrityksen tavoitteena on 1 000 uutta työpaikkaa Suomeen. Kun otetaan huomioon luvitus, suunnittelu ja rakentaminen, työpaikkoja voisi hetkellisesti tulla 4 500. Terrafamen kaivoksella työskentelee noin 1 400 ihmistä tällä hetkellä. Uusi kemikaalitehdas työllistäisi noin 150 ihmistä. Uuden laitoksen tuotantokapasiteetti olisi noin 170 tuhatta tonnia nikkelisulfaattia vuodessa, mikä vastaa noin miljoonan sähköauton nikkelitarvetta ja koboltin osalta 7 400 tonnia kobolttisulfaattia, mikä vastaa noin 300 000 sähköauton tarvitsemaa kobolttimäärää. Jos maailmanlaajuisesti valmistetaan kaksi miljoonaan sähköautoa niin joka toiseen sähköautoon riittäisi nikkelit Terrafamen tuotantolaitokselta. Koboltin arvioidaan riittävän noin 100 000 sähköautoon.

Akkumineraalien jalostustoiminta on tähän asti ollut Suomessa ulkomaisten yritysten käsissä. Harjavallassa, Nornickelin tehtaalla tehdään jalostustoimintaa ja Sotkamoon sitä on suunnitteilla. Nornickel on venäläinen kaivos- ja metallialan yhtiö, joka on maailman suurin nikkelin ja palladiumin tuottaja. Yritys on perustettu jo vuonna 1935. Suomi on ehkä yllättäen maailman toiseksi suurin koboltin jalostaja. Tämä on Kokkolassa sijaitsevan belgialaisomisteisen Umicoren tehtaan ansiota. Kongon avokaivoksilta malmi tuodaan Kokkolaan.

Suomen osuus maailmalla tuotettavasta koboltista on noin kymmenen prosentin luokkaa. Nornickel tuottaa noin kymmenen prosenttia Suomessa tuotettavasta koboltista. Euroopan markkinoilla olevista sähköautoista valtaosa valmistettiin alkuun Kiinassa. Suurilla autonvalmistajilla on halu jatkossa tuoda sähköautotuotantoa kasvavassa määrin Eurooppaan. Kaikki autovalistajat vannovat eettisen malmintuotannon nimeen. Pystyykö Suomi kilpailemaan Kongon kanssa koboltintuotannosta? Kaikki riippuu malmilöydösten määristä ja kuinka rikkaita malmivarannot ovat.

Kolmannella portaalla, akkukennotehtaillakin alkaa hiljalleen tapahtua; Northvolt voitti kilpailun akkukennotehtaasta, joka valmistuu Ruotsin Skellefteån alueelle. Investointeina tehdashanke maksaa useamman miljardin euron verran. Suomikin oli tässä tehdaskilpailussa mukana, mutta jäi tällä kertaa kakkoseksi kilpailussa. Koska koboltista on käytännössä pulaa jo nyt, pitäisi akkumetallit kierrättää uusien sähköautojen akkuihin. Tämä kierrätys ei ole kiinnostanut vielä ollenkaan kaivosyhtiöitä. Suomessa kierrätyksestä ainakin haaveillaan.

Akku-unelmien toteutumisen tiellä on ollut vastoinkäymisiä. Litiumin ja koboltin maailmanmarkkinahinnat ovat pudonneet. Tämän vuoksi Suomen Malmijalostuksen osaomistaman Keliberin litium-kaivoksen avaaminen Kaustisilla viivästyi. Sähköautojen kysyntä Kiinassa ei ole kasvanut kuten aikaisemmin. Nyt Kiinassa odotuksia ladataan Euroopan markkinoille. Jotta sähköautot yleistyisivät reilusti liikenteessä, täytyisi akkujen hintojen laskea merkittävästi. Suomesta kuvitellaan tulevan litiumakkujen raaka-aineiden tuotantomaa, mutta sen vuoksi ympäristömme maksaa siitä aivan käsittämättömän korkean hinnan. Talvivaaran avolouhos ei ole kansainvälisessä vertailussa kovin suuri avolouhos, mutta louhos sijaitsee erittäin huonossa paikassa, kahden eri vesistön latvoilla. Rikkipäästöjen aiheuttamat ongelmat saattavat siten ulottua hyvin laajalle alueelle.

Litiumakuille on olemassa jo vaihtoehtoja. Espoon Otaniemessä on kehitelty suomalaisen Broadbit Batteriesin – yritys on perustettu vuonna 2015 - natriumakku. Natriumakku perustuu litiumakun tavoin erittäin epäjalon metallin hapetus- ja pelkistyssykleihin. Akun katodina on hiilen ja natriumkloridin jauhemainen seos ja anodina pelkkä inertti tukikalvo, jolle natriumkloridista pelkistynyt metallinen natrium seostuu. Suomalainen natriumakku tuntuisi olevan kaikista maailmalla kehitteillä olevista natriumakuista paras tarkoitukseensa. Natriumakku on ensinnäkin hyvin halpa ja se on ekologinen. Natriumakun tärkeimmät raaka-aineet ovat natriumin lisäksi hiekasta saatava pii, hiili ja rikki. Hiili ja hiekka ovat erittäin yleisiä ja halpoja materiaaleja akkuihin. Natriumia syntyy päivittäin juomavettä valmistavien suolanpoistolaitosten sivutuotteena ja rikkiä löytyy öljynjalostamojen ja vanhojen kaivosten lähistöltä kokonaisina kekoina.

Siinä missä litiumakkujen raaka-aineita tuottavien kaivosten rikki ja suolanpoistolaitosten tuottama suola ovat ympäristöä kuormittavia ja saastuttavia jätemateriaaleja, natriumakuissa nämä jätteet on valjastettu hyötykäyttöön. Nikkelin, litiumin ja koboltin maailmanmarkkinahinnat ovat puolestaan nousseet hyvin korkealle ja ne ovat vaarassa kohota yhä edelleen, kun kysyntä niistä kasvaa. Natriumakkujen raaka-aineiden tuottamiseksi ei tarvitsisi perustaa yhtään ympäristöjämme saastuttavia tai lapsityövoimaa käyttäviä avolouhoksia.

Broadbitin natriumakkujen lataaminen on mahdollista suorittaa merkittävästi litiumakkuja nopeammin. Natriumakku on mahdollista ladata puolessa tunnissa täyteen. Natriumakkuun on myös mahdollista varastoida noin 30 prosenttia enemmän sähköä kiloa kohti kuin litiumakkuun. Natriumakuilla on periaatteessa siis erinomaiset ominaisuudet sekä sähköautojen akuiksi että älykkään sähköverkon tarvitsemaksi sähkövarastoksi.