Keith Emerson (2. osa)

Emerson, Lake & Palmer julkaisi 17.11.1978 Atlantic Recordsille seisemännen studioalbuminsa, Love Beach-nimisen levyn. Yhtyeen jäsenten välit olivat alkaneet Pohjois-Amerikan kiertueella vähitellen huonontua. Kuitenkin he nauhoittivat levyn materiaalin Nassaussa, Bahaman veroparatiisissa, ja levyn sanoituksista vastasi sanoittaja Peter John Sinfield (s. 27.12.1943). Nauhoitusten valmistuttua Carl Palmer ja Greg Lake poistuivat Bahamalta heti ja jättivät Keith Emersonin viimeistelemään levyn materiaalia Compass Point Studioon. Albumilla ei ollut enää varsinaista tuottajaa Greg Laken lopetettua yhtyeen levyjen tuottamisen; levyn tuotannosta vastasi lähinnä Keith Emerson ja äänittäjinä toimivat Jack Nuber sekä Karl Pitterson. Levyn äänitykset olivat yhtyeen jäsenten kesken melko vaikeita lähinnä Keith Emersonin lisääntyneen huumeidenkäytön vuoksi.

Musiikkilahjakkuus Keith Emerson.

Levyn ilmestyttyä Carl Palmer käytti kaksi kuukautta vielä jäähyväiskiertueen järjestämiseen, mutta yhtyeen erimielisyydet vain jäsenten kesken kasvoivat ja johtivat lopulta koko kiertueen hyllytykseen. Yhtye päätti hajota vuonna 1979 Love Beach-albumin jälkeen. Emerson, Lake & Palmer julkaisi vielä 1990-luvulla kaksi albumillista musiikkia: Black Moon (1992) ja In The Hot Seat (1994). Tähän yhtye käytännössä lopetti esiintymiset ja levyjen teon. Vuonna 2010 yhtye teki yhden 40-vuotisjuhlavuoden keikan Lontoon High Voltagen musiikkifestivaaleilla Victoria Parkissa.

Vuonna 1986 Greg Lake ja Keith Emerson päättivät koota ELP-kokoonpanon uudestaan albumin äänitystä varten. Carl Palmer ei ollut tähän projektiin käytettävissä oman Asia-kokoonpanonsa vuoksi, joten Emerson ja Lake tekivät yhteistyötä rumpali Cozy Powellin (oik. Colin Trevor Flooks, s. 29.12.1947 ja k. 5.4.1998) kanssa. Powell oli entinen Rainbow-yhtyeen rumpali. Uuden albumin nimeksi tuli muusikoiden mukaan Emerson, Lake & Powell. Tämä albumi oli jonkinlainen menestys, mutta se jäi tältä kokoonpanolta kuitenkin ainoaksi levyksi.

Keith Emerson perusti 1990-luvun alussa Stuart Smithin, Richie Onorin, Marvin Sperlingin ja Robbie Wyckoffin kanssa lyhytikäisen kokoonpanon, Aliens of Extraordinary Abilityn. Tämä kokoonpano ei tehnyt koskaan levytyssopimusta, sillä Emersonilla oli edelleen kytkös ELP-yhtyeen kanssa. Emerson, Lake & Palmer levytti vuonna 1991 albumin Black Moon – ilmestyi vuonna 1992 – ja vuonna 1994 albumin In the Hot Seat. ELP teki maailmankiertueen vuosina 1992-1993.

Tämän kiertueen jälkeen Keith Emerson joutui pitämään noin vuoden tauon soittamisestaan oikean kätensä hermoston vuoksi. Emersonilla oli ollut aikaisemminkin kätensä kanssa ongelmia, sillä vuonna 1988 kädestä oli poistettu kysta ja vuonna 1990 siinä oli ollut murtuma. Nämä vuodet merkitsivät Emersonille masennuksen aikaa, sillä samalla oli menossa myös avioero ja kotitalo paloi Sussexissa. Alkoholi myös hänellä elämässä mukana ennen kuin hän psykoterapian avustamana päätti muuttaa Santa Monicaan, Kaliforniaan. Emerson osti Santa Monicasta asunnon vuonna 1994. Vapaa-aikanaan Emerson juoksi maratoneja ja laittoi Harley Davidson-moottoripyöräänsä sekä kirjoitti omaelämäkerran Pictures of an Exhibitionist. Syyskuussa 2010 Keith Emerson joutui välittömästi leikkaukseen, kun rutiininomaisessa kolonoskopiassa paljastui melko vaarallinen polyyppi hänen paksunsuolen alapäässä.

Keith Emerson ja Mari Kawaguchi.

Kaiken aikaa Keith Emerson jatkoi kuitenkin säveltämistä ja pienen tauon jälkeen myös hänen esiintymisensä jatkuivat eri muusikoiden kanssa. Rumpali Carl Palmer lausui Emersonista mm. näin: ”Emerson oli pioneeri ja uudistaja, jonka musiikillinen nerous kosketti meitä kaikkia rockin, klassisen ja jazzin maailmassa”. Musikaalisuudestaan huolimatta Keith Emerson ei koskaan pitänyt itseään rock- tai pop-ikonina, sillä hänen todellinen musiikillinen intohimonsa oli jossain aivan muualla. ”Kotona Emerson joko kuunteli klassista musiikkia tai jazzia. Emme koskaan kuunnelleet rockia”, todisti Keith Emersonin tyttöystävä, tulkki ja graafinen suunnittelija Mari Kawaguchi. ”Hän vihasi sitä, että häntä kutsuttiin rock- tai progressiivisen rock-musiikin tähdeksi, sillä hän halusi tulla tunnetuksi vain säveltäjänä. Hän vain halusi soittaa musiikkia ja olla luonnollinen. Musiikki oli aina hänen päässään, aina. Jopa nukkuessaan, tiesin, että hän ajatteli aina musiikkia. Joskus hän heräsi ja sävelsi musiikkia. Ja kaikki oli niin, niin kaunista”, kertoi Mari Kawaguchi.

Emersonin terveysongelmien jälkeen ELP jatkoi vielä kiertuettaan vuonna 1996; he tekivät mm. menestyksekkään Amerikankiertueen Jethro Tullin kanssa, mutta elokuussa 1998 ELP jälleen hajosi. ELP:n hajottua Keith Emerson uudistui ja osallistui The Nicen kiertueelle vuonna 2002. Kiertueella hän esitti setin ELP musiikkia bändin kanssa, jota vahvisti englantilainen kitaristi-laulaja Dave Kilminster (s. 25.1.1962) Keith Emerson ja Greg Lake tekivät vuonna 2010 akustisen maailmankiertueen esittäen ELP:n kappaleita kiertueella. Heinäkuussa 2010 Emerson, Lake & Palmer soitti viimeisen yhteisen keikkansa High Voltage-festivaaleilla Lontoossa yhtyeen 40-vuotispäivän muistoksi. Esiintyminen taltioitiin CD-, DVD- ja Blu-ray-muodoissa nimellä high Voltage. Greg Lake halusi jatkaa kiertueelle kokoonpanon kanssa, mutta muut yhtyeen jäsenet eivät halunneet.

Keith Emerson jatkoi edelleen soolo- ja soundtrack-työtään 2000-luvulla tultaessa. Vuonna 2002 Emersonilta tuli sooloalbumi, Emerson Plays Emerson, jossa hän soittaa vain pianoa. Emerson soitti myös vuonna 1965 perustetun Pink Floydin kanssa sekä vuonna 1968 perustetun Led Zeppelinin tribuuttialbumilla. Elokuussa 2008 ilmestyi albumi Keith Emerson Band Featuring Marc Bonilla ja levyn ilmestymisen jälkeen Keith Emerson kiersi oman bändinsä kanssa Venäjällä, Baltiassa ja Japanissa elokuusta lokakuuhun 2008. Emersonin bändissä soittivat hänen lisäkseen yhdysvaltalainen kitaristi, laulaja ja säveltäjä Marc Henry Bonilla (s. 3.7.1955), Travis Davis ja Tony Pia.

Kapellimestari Terje Wik Mikkelsen.

Japanilainen säveltäjä Takashi Yoshimatsu (s. 18.3.1953 Yoyogi, Tokio) työsti Keith Emersonin kanssa sovituksen ELP:n esittämästä kappaleesta Tarkus, joka esitettiin 14.3.2010 Tokion filharmonisen orkesterin toimesta. Takashi Yoshimatsun tekemää sovitusta on käytetty monissa live-esityksissä ja kahdessa live nauhoituksessa. Keith Emerson aloitti syyskuussa 2011 työskentelyn Helsingissäkin Sibelius-Akatemiassa diplominsa suorittaneen norjalaisen kapellimestari Terje Wik Mikkelsenin (s. 6.4.1957 Drøbak) kanssa. Yhdessä Marc Bonillan ja Keith Emerson Bandin sekä Münchenin radioorkesterin kanssa he tekivät ELP-klassikoista uusia orkesterisovituksia sekä uutta musiikkia. Esityksestä tehtiin The Three Fates-konsertti syyskuun alussa vuonna 2012 ja sen ohjasi norjalainen professori ja muusikko Bjørn Ole Rasch norjalaiselle Simax-levymerkille. Samainen teos esitettiin Englannissa 10.7.2015 Lontoon Barbican Centerissä BBC Concert Orchestran kanssa osana amerikkalaisen insinöörin, Robert Arthur Moogin (s. 23.5.1934 ja k. 21.8.2005) elämän ja työn juhlaa.

Robert Arthur Moog.

Syyskuussa 2013 Keith Emerson debytoi kapallimestarina Orchestra Kentucky of Bowling Green kanssa Kentuckyssa. Keith Emerson johti lokakuussa 2014 omia 70-vuotissyntymäpäiviään South Shore Symphonya Moloy Collegessa Rockville Centerissä, New Yorkissa. Tässä kyseisessä konsertissa oli ohjelmassa myös Emersonin Three String Quartets’in kantaesitys sekä pianisti Jeffrey Biegelin esittämä Keith Emersonin Pianokonsertto nro. 1.

420 Marine Street Santa Monicassa on Mari Kawaguchin ja Keith Emersonin asunto. 

Keith Emerson kuoli 11.3.2016 kotonaan Santa Monicassa, Kaliforniassa. Hän oli kärsinyt masennuksesta ja käyttänyt myös vahvasti alkoholia. Sydänsairauskin oli vaivannut häntä ja ampui itsensä päähän kotonaan. Tyttöystävä Mari Kawaguchi löysi hänet heidän yhteisestä 280 m² kodistaan ja soitti yöllä klo 1.30 poliisit paikalle. Emersonia perfektionistina vaivasi viimeisinä aikoina tuleva Japanin kiertue ja häntä pelotti se, että yleisö joutuisi pettymään hänen soittoonsa.

Keith Emersonin hauta Länsi-Sussexissa.

Keith Emerson sai hautapaikan Lancing and Somptingin hautausmaalta Lancingistä, Länsi-Sussexista. Hänen hautajaisensa olivat 1.4.2016. Keith Emersonin muistokonsertti pidettiin El Rey-teatterissa Miracle Milen alueella Los Angelesissa, Kaliforniassa. El Reyn art deco-rakennus valmistui elokuvateatteriksi vuonna 1936 ja sen suunnitteli arkkitehti Clifford A. Balch (s. 23.6.1880 ja k. 14.12.1963). Teatterin katsomoon mahtuu 771 katsojaa ja salin perällä on myös parveke VIP-henkilöille. Muistokonsertissa esiintyivät mm. Brian Auger, Jordan Rudess, Eddie Jobson, Aaron Emerson, Steve Lukather, Steve Porcaro, Marc Bonilla ja Rachel Flowers. Konsertin DVD-levyn myyntitulot menivät Dystonia Medical Research Foundationille.

El Rey-teatteri Los Angelesissa.

Keith Emerson, musiikillinen nero 

Keith Noel Emerson syntyi 2.11.1944 toisen maailmansodan aikana West Yorkshiren Todmordenissa. Hänen isänsä, Noel, oli amtööripianisti, joka opetti pojalleen pianonsoiton alkeet, mutta äiti, Dorothy, ei ollut musikaalinen. Perhe oli evakossa Etelä-Englannissa sodan aikana, mutta sodan loputtua perhe asettui asumaan Goringiin (Goring-by-Sea), Länsi-Sussexiin. Keith Emerson kävi koulunsa West Tarring Schoolissa, Tarringissa. Kahdeksanvuotiaana Emersonin vanhemmat laittoivat poikansa pianotunneille, jossa hän viihtyi 14-vuotiaaksi saakka. Hänen poikkeuksellisen lahjakas musikaalisuutensa huomattiin viimeistään silloin. Emersonin opettaja vei hänet kilpailemaan Worthing Music Festivaaleille ja ehdotti Emersonille lisää musiikkiopintoja Lontoossa. Keith Emerson ei kuitenkaan tuossa vaiheessa ollut kovin kiinnostunut vain klassisesta pianonsoitosta ja hän valitsi omaksi musiikikseen tuolloin jazzin.

Poikkeuksellisen lahjakas Keith Emerson.

Emersoneilla ei ollut levysoitinta, mutta Keith kuunteli mielellään paljon musiikkia radiosta; hänen lempiohjelma radiossa oli Floyd Cramerin On the Rebound ja samoin hän kuunteli tarkasti Dudley Stuart John Mooren (s. 19.4.1935 ja k. 27.3.2002) musiikkia. Nuoteista Keith Emerson tutustui nuorena Dave Brubeckin ja George Shearingin musiikkiin ja jazzinsoittoa hän tutki myös kirjallisuudesta. Hän tutustui myös saksalais-amerikkalaisen pianistin, säveltäjän ja kapellimestari André George Previnin (s. 6.4.1929 ja k. 28.2.2019) My Fair Lady-musikaaliin. Emersonia kiinnosti myös boogie-woogie- ja coutry-tyylisiä kappaleita soittavat pianistit, kuten Joe ”Mr Piano” Henderson, Russ Conway ja Winifred Atwell. Omien sanojensa mukaan Keith Emerson oli hyvin vakava lapsi, joka kulki Beethovenin sonaatit kainalossaan. Koulukiusaukselta hän ilmeisesti välttyi, koska pystyi soittamaan myös Jerry Lee Lewisin ja Little Richardin kappaleita pianolla.

Muusikko ja näyttelijä Dudley Stuart John Moore.

Kuultuaan amerikkalaisen jazzurkurin, Eugene ”Jack” McDuffin (s. 17.9.1926 ja k. 23.1.2001) soittoa Keith Emerson kiinnostui Hammond-uruista. Vain 15- tai 16-vuotiaana Emerson sai ostettua ensimmäisen Hammond-urkunsa (L-100 malli) osamaksusopimuksella sekä oman isänsä lainaamilla rahoilla. Emerson oli jo säästänyt rahaa ostaakseen itselleen Bird-sähköurut, joissa oli sisäänrakennetut kaiuttimet molemmilla puolilla urkuja. Hän kuitenkin havaitsi Hammond-urut musiikkiliikkeessä ja päätti ostaa ne. Alkujaan Emersonista ei pitänyt tulla ammattimuusikkoa, vaan hänellä oli vain tarkoitus soitella harrasteeksi. Koulun jälkeen Keith Emerson työskenteli Birminghamissa vuonna 1765 perustetussa Lloyds Bankissa, mutta hän soitti lounasaikaan baarissa pianoa sekä paikallisissa pubeissa myös pianoa iltaisin. Tämän soittoharrastuksen vuoksi Emerson erotettiin pankista lopulta. Keith Emerson liittyi paikalliseen 20-henkiseen swingbändiin, joka soitti Count Basien ja Duke Ellingtonin musiikkia. Tämän bändin rumpalin ja basistin kanssa hän perusti Keith Emersonin Trion.

Orkesterinjohtaja ja säveltäjä Duke Ellington.

Keith Emerson esiintyi trionsa kanssa Worthingin ja Brightonin alueilla ja kohta blueslaulaja Gary Anthony Farrin (s. 19.10.1944 ja k. 29.7.1994) bändin, T-Bonesin, muusikot tarjosivat Emersonille paikkaa bändiinsä. Yhtye kiersi konsertoimassa Englannissa ja Euroopassa ennen hajoamistaan. Tämän jälkeen Keith Emerson liittyi vuosiksi 1966-1967 The V.I.P.’siin, joka soitti R&B-musiikkia. Näiltä ajoilta ovat peräisin Emersonin näyttävät urku-show-esiintymiset.

Keith Emerson perusti vuonna 1967 The Nice-yhtyeen yhdessä basisti Lee Jacksonin (s. 1944), kitaristi David O’Listin (s. 13.12.1948) ja Ian Haguen kanssa. Kimmokkeen bändin perustamiseen oli antanut amerikkalainen soul-laulaja Patricia Ann Cole (s. 3.10.1946), joka artistina käytti nimeä P.P. Arnold ja joka tarvitsi säestävää bändiä keikoilleen. Ian Hague korvattiin rumpali Brian Davidsonilla (s. 25.5.1942 ja k. 15.4.2008) ja bändi lähti keikoille. Yhtyeen soundi perustui vahvasti Emersonin Hammond-urkujen näyttävään osaan; Emerson teki urkujensa kanssa teatteria muistuttavia, hyvin näyttäviä suorituksia, jonka aikana urkuja pahoinpideltiin monin eri tavoin ja niitä käytettiin niin väärin, että niistä saatiin jopa räjähdyksen tapaisia ääniä tehosteiksi.

Vuonna 1969 Emerson osallistui Music from Free Creek-projektiin, jossa soitti monia tuon ajan kuuluisia muusikoita, kuten kitaristit Eric Patrick Clapton (s. 30.3.1945) ja Geoffrey Arnold ”Jeff” Beck (s. 24.6.1944 ja k. 10.1.2023). Vuonna 1968 Keith Emerson kuuli ensimmäisen kerran Moog-syntetisaattoria, kun levykaupan omistaja soitti hänelle amerikkalaisen Wendy Carlosin (oik. Walter Carlos, s. 14.11.1939) albumia, Switched On Bach. Keith Emerson hankki Moog-syntetisaattorin Mike Graham Vickersin (s. 18.4.1940) avulla Yhdysvalloista ja Keith Emerson soitti Moogilla ensimmäisen konserttinsa The Nice-yhtyeen konsertissa Royal Festival Hallissa Lontoon Philharmonic Orchestran kanssa maaliskuussa 1970. Tässä konsertissa Keith Emerson soitti mm. Richard Starussin teoksen Also sprach Zarathustra.

Maaliskuussa 1970 Keith Emerson jätti The Nice-yhtyeen ja perusti Gregory Stuart Laken (s. 10.11.1947 ja k. 7.12.2016) – tuli King Crimsonista - ja Carl Frederick Kendall Palmerin (s. 20.3.1950) – hän tuli Atomic Roosterista - kanssa yhtyeen, Emerson, Lake & Palmer (ELP). Jouluna 1969 Keith Emerson oli mennyt avioliittoon tanskalaisen tyttöystävänsä, Elinor Lundin (s. lokakuussa 1949), kanssa. Pariskunnalle syntyi kaksi poikaa, Aaron ja Damon. Aaron Ole ja Jo Emerson ovat avioliitossa ja asuvat Brigtonissa. Aaron on myös kosketinsoittaja. Heillä on kaksi poikaa, Ethan ja Zac. Damon Keith Emerson asuu Hovessa, Englannissa, ja hän opiskeli elokuva-animaatiota toimien nykyään elokuva- ja videotuottajana. Elinor ja Keith erosivat kuitenkin vuonna 1994. Keith Emersonilla oli tämän jälkeen pitkä suhde japanilaisen Mari Kawaguchin kanssa. Keith Emerson harrasti samoin lentämistä ja lupakirjan lentämiseen hän sai vuonna 1972. ELP:n jäsenet vetäytyivät kuuden kuukauden ajaksi harjoittelemaan tulevaa bändin ohjelmistoa ja äänitti samalla ensimmäisen yhteisen albuminsa saatuaan hyvin pian levytyssopimuksen Atlantic Recordsin kanssa. ELP pääsi heti suosion harjalle ja yhtyeen ensimmäisiä esiintymisiä oli vuonna 1970 Isle of Wight-festivaaleilla esiintyminen.

Keith ja Aaron Emerson.

Keith Emerson teki ELP:n esitettäväksi merkittäviä sovituksia useista klassisen musiikin sävellyksistä. Teosten säveltäjänimiä olivat mm. Johann Sebastian Bach, Béla Bartók, Modest Mussorgsky, Aaron Copland, Leoš Janáček ja Alberto Ginastera. Emerson lainasi myös jazzteoksia esityksiin surutta. Emerson, Lake & Palmerilla oli jatkuvasti kiertueita ja levytyksiä, kunnes vuonna 1972 yhtyeen jäsenet sopivat, että bändi laitetaan väliaikaiselle tauolle ja kukin jäsen voi jatkaa omia sooloprojektejaan vapaasti. Tämän tauon aikana Keith Emerson sävelsi Pianokonsertto nro 1 ja äänitti sen Lontoon filharmonisen orkesterin kanssa. Keith Emerson ei tarvinnut säveltämiseen instrumenttia, sillä hän kuuli musiikin päässään ja kirjoitti sen saman tien ylös paperille. Pianokonsertto ilmestyi ELP:n albumilla Works Volume 1 vuonna 1977. Albumi on tublalevy, jossa kukin yhtyeen jäsen sai soolotilaa yhden levypuolen ja yksi levypuoli oli yhteissoittoa varten; Keith Emersonin soolo-osuus oli juuri tämä Pianokonsertto nro 1. Emersonin pianokonserttoa ovat sittemmin esittäneet myös perinteisen taidemusiikin konserttipianistit ja teoksesta on tehty myös muita levytyksiä.

Vuonna 1976 Keith Emerson julkaisi ensimmäisen oman soololevynsä, singlen Honky Tonk Train Blues/Barrelhouse Shake-Down. Emerson sai näyttävään esiintymiseensä vaikutteita mm. yhdysvaltalaiselta kitaristilta James Marshall ”Jimi” Hendrixiltä (oik. Johnny Allen Hendrix, s. 27.11.1942 ja k. 18.9.1970) ja englantilaiselta urkuri Donald John Shinniltä (s. 15.12.1945 ja k. 18.2.2023). Emerson, Lake & Palmerin hajoamisen jälkeen vuonna 1979 Keith Emersonilla oli monia erilaisia projekteja 1980- ja 1990-luvuilla. Keith Emerson oli mukana vuonna 1990 perustetussa yhtyeessä, The Best, jossa soittivät hänen lisäkseen John Alec Entwistle (s. 9.10.1944 ja k. 27.6.2002, basso ja laulu), Joseph Fidler ”Joe” Walsh (s. 20.11.1947, kitara ja laulu), Jeffrey Allen ”Skunk” Baxter (s. 13.12.1948, kitara) ja Simon Phillips (s. 6.2.1957, rummut). Soololaulaja bändissä oli Rick Livingstone ja taustalaulajina olivat Hamish, Angus ja Fergus Richardson.

Vuonna 1981 Keith Emerson julkaisi debyyttialbuminsa, Honky. Albumi nauhoitettiin Bahamalla paikallisten muusikoiden avustuksella ja levy poikkesi Keith Emersonin aikaisemmasta tyylistä merkittävästi kalypso- ja reggae-kappaleiden vuoksi. Vuonna 1988 Emersonilta julkaistiin joulualbumi ja vuotta myöhemmin äänitettiin albumi Changing States, joka julkaistiin vasta vuonna 1995. Tämän levyn useat kappaleet äänitettiin uudelleen ja julkaistiin uusina versioina ELP:n vuoden 1992 paluualbumilla, Black Moon. Changing States sisälsi samoin orkesteriversion ELP-kappaleesta Abaddon’s Bolero, joka tehtiin Lontoon filharmonikkojen kanssa sekä kappaleen The Church, jonka Keith Emerson sävelsi vuoden 1989 Michele Soavin samannimiseen kauhuelokuvaan.

Keith Emersonin klassinen sävellystyyli ja orkestrointi sopi mainiosti elokuvamusiikin tekemiseen. Hugh Hudsonin ohjaamaan ja Colin Wellandin käsikirjoittamaan brittielokuvaan, Chariots of Fire, Keith Emersonia pyydettiin tekemään musiikkia vuonna 1981, mutta tästä kunniasta hän kuitenkin kieltäytyi. Sen sijaan hän teki musiikkia mm. Dario Argenton elokuvaan Inferno (1980), toimintatrilleri Nighthawksiin (1981), Murderock (1984), Paras kosto (1985), Harmageddon (1987), Iron Man (2001), La Chiesa (2002) ja Godzilla: Final Wars (2004).

Greg Lake 

Gregory Stuart Lake.

Englantilainen muusikko, tuottaja, laulaja ja lauluntekijä Gregory Stuart Lake (s. 10.11.1947 ja k. 7.12.2016) syntyi Dorsetissa, Parkstonen alueella Poolessa. Hänen isänsä, Harry, oli insinööri ja äiti, Pearl, oli kotiäiti, joka soitti pianoa. Lapsuus Oakdalessa, Poolen esikaupunkialueen asbestielementtitalossa oli hyvin köyhää ja monet talvet olivat hänen muistinsa mukaan kylmiä kotona. Lapsuutensa hän muisti kuitenkin onnelliseksi vanhempiensa kanssa. Köyhyys päättyi, kun hänestä jo 18-vuotiaana tuli miljonääri.

Don Striken musiikkikauppa.

Kymmenen vuoden iässä Greg Lake alkoi kuunnella rock and roll-musiikkia vuonna 1957; ensimmäinen itse ostettu levy oli Little Richardin Lucille. 12-vuotiaana Greg Lake sai oman kitaran, jonka hänelle osti oma äiti. Silloin hän kirjoitti jo ensimmäisen kappaleensa, Lucky Man. Greg Lake kävi kitaratunneilla Don Striken luona; Strikella oli musiikkikauppa Westbournessa. Don Strike opetti Greg Lakelle kitaransoittoa englantilaisen kitaristi Herbert ”Bert” Maurice William Weedonin (s. 10.5.1920 ja k. 20.4.2012) metodien mukaan. Seuraavaksi kitarakseen Greg Lake hankki vaaleanpunaisen Fender Stratocasterin. Lake kävi koulua vuonna 1939 valmistuneessa Henry Harbin Secondary Modern Schoolissa, mutta lopetti koulunkäynnin vuonna 1964. Tuolloin hän työskenteli hetken aikaa Poolen telakalla lastaamassa ja purkamassa laivojen lasteja.

Greg Lake valitsi muusikon uran jo 17-vuotiaana. Omat vanhemmat tukivat häntä nuorena lähettämällä hänelle rahaa ja ruokaa. Ensimmäinen bändi, johon Greg Lake liittyi cover-kappaleiden laulajaksi ja kitaristiksi, oli Unit Four. Vuonna 1965 sekä Greg Lake että basisti Dave Genes jättivät Unit Four-bändin ja muodostivat toisen cover-kappaleita soittavan yhtyeen, Time Checksin. Tässäkään bändissä Greg Lake ei viihtynyt kauan aikaa, vaan vuonna 1966 hän liittyi Shame-yhtyeeseen; hän oli mukana kokoonpanon singlellä Don’t Go Away Little Girl. Varsin lyhyen työskentelyn jälkeen Shy Limbsissä Greg Lake oli hetken aikaa mukana vuosina 1967-1968 The Godsissa, joka oli perustettu vuonna 1965. Tuohon aikaan tässä bändissä soittivat mm. myöhemmin Uriah Heep-yhtyeestä tutut Kenneth William David Hensley (s. 24.8.1945 ja k. 4.11.2020) ja Lee Gary Kerslake (s. 16.4.1947 ja k. 19.9.2020). Bändiä nähtiin paljon Lontoon West Endin Marquee Clubilla. Yhtyeen mennessä studioon vuonna 1968 tekemään levytystä tuli Greg Lakelle erimielisyyksiä luovista musiikkiasioista soittajien kanssa. Ken Hensley on myöhemmin sanonut Greg Laken olleen aivan liian lahjakas heidän bändiinsä tuolloin.

Ken Hensley.

Greg Lake oli jo aikaisemmin tutustunut kitaristi Robert Frippin (s. 16.5.1946) kanssa, joka oli nähnyt Greg Laken esiintyvän Unit Fourin kanssa Poolessa. Robert Fripp perusti vuonna 1967 King Crimson-bändin, joka soitti progressiivista rock-musiikkia. Robert Fripp pyysi Greg Laken King Crimsoniin laulajaksi ja basistiksi. Tästä bändistä alkoi Greg Laken basistin ura. Lake oli mukana yhtyeen debyyttilevyllä In the Court of the Crimson King ja tälle levylle hän kirjoitti myös joitakin sanoituksia. Tuottaja Tony Clarken jätettyä tehtävänsä Greg Lake vielä tuottikin tämän levyn. Levy näki päivänvalon lokakuussa 1969 ja siitä tuli hyvin suosittu. Levyn suosion myötä King Crimson teki kiertueen Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tällä kiertueella Yhdysvalloissa lämppäribändinä heillä soitti vuonna 1967 perustettu rockyhtye The Nice, jonka perustajia oli Keith Noel Emerson (s. 2.11.1944 ja k. 11.3.2016). Kiertueen aikana Greg Lake ja Keith Emerson ystävystyivät. Emerson oli mukana vuonna 1969 Music from Free Creekin-projektissa, jossa olivat mukana myös kitaristit Eric Patrick Clapton (s. 30.3.1945) ja Geoffrey Arnold ”Jeff” Beck (s. 24.6.1944 ja k. 10.1.2023).

Robert Fripp.

King Crimson palasi kiertueen jälkeen Isoon-Britanniaan vuoden 1970 alussa; Greg Lake suostui vielä olemaan King Crimsonin toisella albumilla, In the Wake of Poseidon, mukana. Huhtikuussa 1970 Greg Lake kuitenkin jätti King Crimsonin ja perusti Keith Emersonin ja rumpali Carl Frederick Kendall Palmerin (s. 20.3.1950) kanssa legendaarisen kokoonpanon, Emerson, Lake & Palmer (ELP). Keith, Greg ja Carl vetäytyivät puoleksi vuodeksi harjoittelemaan ja kasaamaan ohjelmistoa bändin esiintymisiä varten. Heti alusta lähtien Emerson, Lake & Palmer oli hyvin suosittu bändi ja heidän esiintymisensä olivat mahtavia spektaakkeleita isoissa paikoissa suurille yleisömäärille. Yksi heidän ensimmäisiä esiintymisiä tapahtui Isle of Wight-festivaalilla ja se oli suuri menestys. Yhtyeen jäseniä yhdisti kova kunnianhimo tehdä musiikkia; he tulkitsivat klassisia teoksia tunnetuilta säveltäjiltä uusina sovituksina ja tekivät hyvin kunnianhimoista musiikkia perfektionistisesta näkökulmasta.

Carl Palmer ja Greg Lake.

Vuonna 1971 ilmestyi Emerson, Lake & Palmerilta kokoonpanon debyyttialbumi, jonka tuotti Greg Lake. He saivat nopeasti levytyssopimuksen Atlantic Recordsille. Tälle levylle päätyi myös Greg Laken ensimmäinen sävellys, Lucky Man, jonka hän oli tehnyt jo kouluvuosinaan. Keith Emerson teki bändille merkittäviä rock-sovituksia klassisista sävellyksistä, kuten esim. Johann Sebastian Bachin, Modest Mussorgskyn, Béla Bartókin, Aaron Coplandin, Leoš Janáčekin, Robert Straussin ja Alberto Ginasteran sävellyksistä. ELP:n Trilogy levyllä vuonna 1972 julkaistiin Greg Laken kappale From the Beginning. Keith Emersonilla ja Greg Lakella oli ajan oloon myös erilaisia näkemyksiä musiikista; Laken musiikki oli lähempänä rock-musiikkia, kun taas Emersonin ambitio oli soittaa teknisesti vaativia kappaleita, joita Greg Laken mukaan oli toisinaan myös vaikea laulaa.

Keith Emerson, Greg Lake & Carl Palmer.

Äärimmäisen menestyksen keskellä ELP:n jäsenet päättivät pitää taukoa vuonna 1974, mutta bändiä ei tuolloin vielä lopetettu. Greg Lake käytti nyt vapaa-aikaansa perheen kanssa olemiseen, matkustamiseen ja uusien kappaleiden kirjoittamiseen. Yhtyeen jäsenet viettivät veropakolaisen elämää Sveitsissä, Ranskassa, Kanadassa ja Bahamalla, sillä heidän oleskelunsa Englannissa oli rajoitettu vain kahteen kuukauteen vuodessa. ELP julkaisi maaliskuussa 1977 kaksoisalbumi, Works Volume 1:n, jossa yhtyeen jokainen jäsen sai yhden levypuolen omalle soolomusiikilleen ja yksi levypuoli jäi yhteissoittoa varten. Greg Lake kirjoitti levylle viisi omaa kappaletta, joista C’est la Vie julkaistiin singlenä. Vielä marraskuussa 1977 yhtye julkaisi albumin, Works Volume 2:n.

Emerson, Lake & Palmer.

Emerson, Lake & Palmer julkaisi 17.11.1978 Atlantic Recordsille seisemännen studioalbuminsa, Love Beach-nimisen levyn. Yhtyeen jäsenten välit olivat alkaneet Pohjois-Amerikan kiertueella vähitellen huonontua. Kuitenkin he nauhoittivat levyn materiaalin Nassaussa, Bahaman veroparatiisissa, ja levyn sanoituksista vastasi sanoittaja Peter John Sinfield (s. 27.12.1943). Nauhoitusten valmistuttua Carl Palmer ja Greg Lake poistuivat Bahamalta heti ja jättivät Keith Emersonin viimeistelemään levyn materiaalia Compass Point Studioon. Albumilla ei ollut enää varsinaista tuottajaa Greg Laken lopetettua yhtyeen levyjen tuottamisen; levyn tuotannosta vastasi lähinnä Keith Emerson ja äänittäjinä toimivat Jack Nuber sekä Karl Pitterson. Levyn äänitykset olivat yhtyeen jäsenten kesken melko vaikeita lähinnä Keith Emersonin lisääntyneen huumeidenkäytön vuoksi.

Levyn ilmestyttyä Carl Palmer käytti kaksi kuukautta vielä jäähyväiskiertueen järjestämiseen, mutta yhtyeen erimielisyydet vain jäsenten kesken kasvoivat ja johtivat lopulta koko kiertueen hyllytykseen. Yhtye päätti hajota vuonna 1979 Love Beach-albumin jälkeen. Emerson, Lake & Palmer julkaisi vielä 1990-luvulla kaksi albumillista musiikkia: Black Moon (1992) ja In The Hot Seat (1994). Tähän yhtye käytännössä lopetti esiintymiset ja levyjen teon. Vuonna 2010 yhtye teki yhden 40-vuotisjuhlavuoden keikan Lontoon High Voltagen musiikkifestivaaleilla Victoria Parkissa.

Greg ja Regina kotonaan koiriensa kanssa.

ELP:n hajottua Greg Lake piti usean kuukauden ajan lomaa ennen kuin alkoi jälleen kirjoittaa kappaleita vuonna 1979 tulevalle ensimmäiselle sooloalbumilleen. Lake matkusti Los Angelesiin, jossa hän työskenteli sessiomuusikoiden kanssa levyn materiaalia työstäen. Pian hän huomasi, että materiaalista puuttui persoonallisuutta ja hän päätti perustaa oman bändin. Syyskuussa 1981 julkaistiin materiaalista albumi, Greg Lake, Chrysalis Records-levymerkille. Laken bändi lähti kiertueelle, jonka ensikonsertti oli elokuussa 1981 Reading-festivaaleilla. Bändissä soittivat Greg Laken lisäksi kitaraa Robert William Gary Moore (s. 4.4.1952 ja k. 6.2.2011), rumpuja Ted McKenna, kosketinsoittimia Tommy Eyre ja bassoa Tristram Margetts. Tämän kiertueen taltioinneista julkaistiin live-albumi vuonna 1995, King Biscuit Flower Hour Presents Greg Lake in Consert.

Gary Moore.

Heinäkuussa 1983 julkaistiin Greg Laken toinen sooloalbumi, Maneuvers. Levyn ilmestymisen jälkeen Lake ei lähtenyt bändeineen kiertueelle mainostamaan albumia, vaan hajoitti pian yhtyeensä ja jätti samalla levy-yhtiönsä. Myöhemmin haastattelussa Lake paljasti, että häntä painostettiin kirjoittamaan kappaleita, jotka soisivat radioissa. Haastatteluissa Greg Lake kehui myös oman bändinsä soittajia, kuten esim. Gary Moorea ja Tristram Margettsia. Gary Moore sai sen jälkeen oman levytyssopimuksen Virgin Recordsin kanssa. Moore kuoli sydänkohtaukseen aamulla 6.2.2011 Espanjan Esteponassa hotellissa. Sydänkohtauksen aiheutti korkea alkoholipitoisuus hänen kehossaan; Gary Moorella oli vakava alkoholiongelma elämänsä viimeisinä vuosina. Mooren hauta sijaitsee St. Margaretin kirkkomaalla Rottingdeanissa Englannin etelärannikolla.

Gary Mooren hautamuistomerkki.

Carl Palmer pyysi ystäväänsä Greg Lakea lokakuussa 1983 hetkeksi Palmerin yhtyeeseen, Asia, paikkaamaan John Kenneth Wettonia (s. 12.6.1949 ja k. 31.1.2017) Aasiassa, Japanin Tokiossa. Vuonna 1986 Greg Lake ja Keith Emerson päättivät koota ELP-kokoonpanon uudestaan albumin äänitystä varten. Carl Palmer ei ollut tähän projektiin käytettävissä oman Asia-kokoonpanonsa vuoksi, joten Emerson ja Lake tekivät yhteistyötä rumpali Cozy Powellin (oik. Colin Trevor Flooks, s. 29.12.1947 ja k. 5.4.1998) kanssa. Uuden albumin nimeksi tuli muusikoiden mukaan Emerson, Lake & Powell.

Rumpali Cozy Powell.

Greg Lake kiersi Ringo Starr & His All-Starr Bandin kanssa vuonna 2001 kiertueella. Vuonna 2003 Greg Lake soitti bassoa The Who-yhtyeen kappaleella Real Good Looking Boy. Bändin oma basisti, Giuseppe Henry ”Pino” Palladino (s. 17.10.1957) oli tuolloin kappaleen levytyksen aikana kiertueella ja Lake tuurasi häntä levytyksessä. Vuonna 2005 Greg Lake kiersi Greg Lake Bandin kanssa kiertueella Saksassa ja Englannissa. Bändiin kuuluivat nyt David Arch koskettimissa, Florian Opahle (s. 1983) kitarassa, Trevor Barry bassossa ja Brett Morgas rummuissa. Vuonna 2009 Greg Lake oli vierailijana Trans-Siperian Orchestran albumilla Night Castle.

Greg Laken talo 3 Liverpool Roadilla, Kingston upon Thamesin alueella Lontoossa.

Keith Emerson ja Greg Lake tekivät vuonna 2010 akustisen maailmankiertueen esittäen ELP:n kappaleita kiertueella. Heinäkuussa 2010 Emerson, Lake & Palmer soitti viimeisen yhteisen keikkansa High Voltage-festivaaleilla Lontoossa yhtyeen 40-vuotispäivän muistoksi. Esiintyminen taltioitiin CD-, DVD- ja Blu-ray-muodoissa nimellä high Voltage. Greg Lake halusi jatkaa kiertueelle kokoonpanon kanssa, mutta muut yhtyeen jäsenet eivät halunneet.

Greg Lake teki vuonna 2012 Songs of a Lifetime-kiertueen. Kiertueella oli mukana kappaleita hänen omalta uraltaan sekä hänen lempiartistiensa kappaleita, kuten esimerkiksi Elvis Presleyn ja Johnny & The Piratesin kappaleita. Tämä kiertue päättyi joulukuussa 2012 ja seuraavana vuonna Lake tuotti kiertueen materiaalista live-albumin, Songs of a Lifetime ja vuonna 2017 julkaistiin postuumisti vielä albumi Live in Piacenza. Jälkijättöisesti julkaistiin myös vuonna 2017 Greg Laken omaelämäkerta, jota hän oli kirjoittanut useita vuosia. Sen oli tarkoitus valmistua jo vuonna 2012 nimellä, Lucky Man.

Regina ja Greg Lake.

Greg Lake kuoli haimasyöpään Lontoossa 7.12.2016 vain 69-vuotiaana. Hänen taistelunsa syöpää vastaan oli pitkä ja uuvuttava. Hän oli naimisissa Regina-vaimonsa kanssa ja heillä oli yksi tytär, Natasha. Gregory Lake kuoli noin yhdeksän kuukautta Keith Emersonin kuoleman jälkeen.

Regina, Greg ja Natasha.

 

Tampereen vanhin rakennus löytyy Messukylästä ja se on Messukylän Vanha Kirkko, joka lienee valmistunut noin vuosina 1510-1530. Tätä aikaisemmin jo paikalla sijaitsi puukirkko, jonka valmistumisvuotena pidetään vuotta 1434; vuosiluku löytyi kuoriaidan laudoista. Tämä keskiaikainen harmaakivikirkko on omistettu suojeluspyhimys Mikaelille. Kirkon vanhin pystyssä oleva osa on 1400-luvun lopulla puukirkon kylkeen rakennettu sakaristo. Messukylän vanhan kirkon saarnatuolin lahjoitti kirkkoon maaherra E. J. Creutz; saarnatuolin puu-upotuskoristelu on ainutlaatuista Suomessa. Keskiajalla oli sangen yleistä käyttää kirkon lattuan alustaa hautausmaana. Viimeinen hautaus tämän kirkon alle on tapahtunut vuonna 1793, mutta kirkon hautausmaalle haudattiin vainajia vuoteen 1860 saakka.

Kirkon seinien laastipinnat koristeltiin maalauksilla ja kirkko kunnostettiin 1600-luvun puolivälissä. Myöhemmin nämä maalaukset peitettiin kalkilla eikä niistä ole paljon enää jäljellä. Vuosina 1796-1797 kirkkoa korjattiin ja siihen tehtiin joitakin muutoksia. Rakennusmestari Matti Åkerblomin (aikaisemmin Pärnä, 1740-1819) kädenjälki on nähtävillä kirkon korjauksissa tuolta ajalta. Isoimmat muutokset kirkossa olivat asehuoneen muuttaminen kirkon sivusakaraksi, uuden eteisen rakentaminen, seinien korottaminen parilla hirsikerralla sekä katon vuoraaminen tynnyriholviksi. Messukylä uuden kirkon valmistuttua vuonna 1879 Åkerblomin rakentama kellotapuli purettiin ja tuomiosunnuntain palveluksen jälkeen kivikirkko jäi pois käytöstä.

Messukylän vanhan kirkon saarnatuoli.

Uuden kirkon Messukylässä valmistuttua vanhaa kirkkoa ei enää arvostettu eikä pidetty sitä kunnossa, vaan kanttori Helenius käytti vanhaa kirkkoa heinälätona ja kunnanisät vaivaisjyväaittana. Kirkkoherra K. Olander saarnasi seurakunnalle usein kirkon korjausten tarpeellisuudesta ja lopulta vuonna 1907 kirkko korjattiin. Vuonna 1956 Tampereen kirkkovaltuusto, jonka alaisuuteen Messukylä liitosalueena kuului, päätti korjata ja entisöidä kirkon arkkitehti Paavo Antero Riihimäen (ent. Ahlqvist, s. 22.10.1903 Tampere ja k. 9.4.1958 Helsinki) yhteistyössä Muinaistieteellisen toimikunnan kanssa tekemien suunnitelmien mukaisesti. Kirkko entisöitiin vuosina 1958-1959 ja haljennut takaseinä muurattiin umpeen. Myös kirkon seiniä peittänyt kalkkikerros poistettiin ja se mitä vanhoista maalauksista on jäljellä saatiin jälleen esiin. Nykyisin kirkko on avoinna kesäisin erilaisia tilaisuuksia varten.

Juli Wood.

Lauantaina 8.7.2023 klo 18 kirkossa järjestettiin tällainen erilainen konsertti, jossa soittivat AhjoWood-kokoonpanon nimellä Juli Wood (tenorisaksofoni), Anu Ahjokoski (basso) ja Petri Ahjokoski (kitara). AhjoWood-kokoonpanon jäsenet ovat soittaneet yhdessä erilaisissa yhteyksissä ensimmäisestä tapaamisestaan, vuodesta 2006 lähtien. Heitä on kuultu pääasiassa Suomessa kesäkausina Julin Suomen vierailujen aikana, mutta myös kahdesti kiertueella Chicagon ja Milwaukeen alueilla. Heidän yhteisiin soittokavereihin kuuluu mm. Antti Sarpila. Festivaaliyleisölle AhjoWood on tuttu LinnaJazz, Vilppulankoski Jazz- ja Kotka SeaJazz-festivaaleilta. AhjoWoodin EP Secret Love löytyy digijulkaisuna ja lisäksi jäsenet ovat yhdessä soittaneet Bighouse With Mike Schlick & Juli Wood sekä Matti Heinivahon Johtokunta – Shakki Matti levyillä.

Basisti Anu Ahjokoski.

Chicagolainen Juli Wood on vakiinnuttanut paikkansa esiintymällä ja levyttämällä omalla nimellään jo vuosikymmeniä. Hänen musiikilliset juurensa ovat syvällä afroamerikkalaisessa mullassa. Hänen sukujuurensa ulottuvat kuitenkin myös Suomeen, josta hänen isovanhempansa muuttivat Amerikkaan. Juli on tutustunut suomalaiseen perintöönsä aktiivisesti ja esittelee sitä myös kotimaassaan. Hän on tehnyt kaksi levyä, Synkkä Metsä Ja Suomen Salossa, jotka sisältävät hänelle rakkaita suomalaisia kansanlauluja. Levyillä hän tulkitsee sävelmiä amerikkalaisten jazzmuusikkojen kanssa ja on kiertänyt esittämässä niitä ympäri Yhdysvaltoja. Juli Wood palkittiin vuonna 2021 The Jazz Institute of Chicagon New Works, Fresh Voices palkinnolla.

Kitaristi Petri Ahjokoski.

Ruotsissa syntyneen ja kasvaneen Petri Ahjokosken tie musiikkiin johti rock- ja blueskitarasta klassisen kitaran kautta jazziin. Kaikista näistä hän ammentaa vaikutteita soittoonsa. Anu Ahjokosken musiikillinen tausta on erittäin monipuolinen. Siihen kuuluu etenkin nokkahuilulle olennainen barokkimusiikki, orkesteri- ja teatterisoitto kontrabassolla, rokkibändit rumpalistina sekä näiden kaikkien vaikutteet yhdistettynä hänen omaan tyyliinsä basistina. Anu ja Petri ovat asuneet ja musisoineet yhdessä Ruotsissa, Englannissa ja Suomessa. Näiden lisäksi he ovat esiintyneet mm. USA:ssa, Saksassa ja Venäjällä. Heidän soittoa ja sävellyksiä on kuultu mm. teattereissa, televisiossa, klubeilla, kirkossa ja festareilla.

 

Kokaiinin käyttö painottuu Suomessa pääkaupunkiseudulle – alueelliset erot huumeiden käytössä ovat yhä suurempia

Jätevesitutkimusten perusteella ylivoimaisesti suosituin stimulanttihuume suurimmassa osassa Suomea on amfetamiini.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreimman jätevesitutkimuksen mukaan näyttäisi olevan Suomessa yhä kasvavia alueellisia suuria eroja huumausaineiden käytössä. Suomessa ryhdyttiin jätevesitutkimuksin asiaa seuraamaan vuonna 2012. Varsinkin pääkaupunkiseudulla huumeiden kokonaiskäyttömäärien kasvu on ollut voimakasta vuodesta 2012 lähtien. Monilla pienemmillä paikkakunnilla Suomessa huumeiden käyttö on sen sijaan pysynyt ennallaan.

Amfetamiini on suurimmassa osassa Suomea THL:n jätevesitutkimusten perusteella ylivoimaisesti suosituin stimulanttihuume maassamme, mutta sen käyttö on pysynyt selvästi alle vuoden 2020 ennätystason. Tosin tämän vuoden alussa amfetamiinin käyttö on kasvanut hieman suurissa kaupungeissa viime vuoden tilanteeseen verrattuna.

– Lainvalvontaviranomaisten laajat huumetakavarikot ja kiinniotot vaikuttivat keväällä 2021 selkeästi huumetilanteeseen. Muutos on näkynyt ennen kaikkea amfetamiinin käytössä. Kokaiinin käytön osalta vaikutukset jäivät puolestaan väliaikaisiksi, arvioi THL:n yksikönpäällikkö Teemu Gunnar tiedotteessa. Amfetamiinin käytön vähentyminen on näkynyt Teemu Gunnarin mukaan myös muissa Suomen yhteiskunnallisissa ongelmissa. Esimerkiksi huumerattijuopumuksesta kiinni joutuneiden määrä on vähentynyt kahden viime vuoden aikana.

– Kokaiinin voimakas käytön kasvu ei puolestaan ole vielä näkynyt vastaavalla tavalla muissa tilastoissa. Tämä viittaa siihen, että kyseisiä huumeita käyttävät ainakin osittain eri ryhmät. Kokaiinin käyttö painottuu voimakkaasti viikonlopuille Suomessa. Kokaiini on selvästi hinnan puolesta elitistinen huume. Diileri saattaa pyytää gramman kokaiiniannoksesta 150 euroa. Amfetamiini on huomattavasti kokaiinia halvempaa; grammahinta on vain viidesosa kokaiinin hinnasta. Kokaiini antaa vähemmän mielihyvää kuin amfetamiini; sen mielikuva julkkishuumeena on lisännyt sen haluttavuutta. Kokaiini piristää, nostaa mielialaa ja poistaa estoja. Kokaiinin vaikutukset alkavat hyvin nopeasti, mutta vaikutukset laimenevat myös alle tunnissa. Laittomien piristeiden käyttäjät suosivat Suomessa aikaisemmin amfetamiinia, joka aiheutti usein samoja vaikutuksia, mutta vaikutukset kestivät useita tunteja. Pitkään käytettyinä ja jatkuvassa käytössä kumpikin stimulantti voi aiheuttaa mm. ahdistusta, masennusta, vainoharhoja ja aliravitsemusta. Katukuvassa näkyvät huumeiden käyttäjät ovat yleensä pitkän käyttöhistorian omaavia amfetamiinin, lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttäjiä.

Ekstaasia käytetään enemmän suurissa kuin pienissä kaupungeissa

THL:n jätevesitutkimuksissa tutkitaan amfetamiinin ja kokaiinin käytön lisäksi myös muita huumausaineiden käyttöä. Ekstaasia käytetään näiden jätevesitutkimusten perusteella enemmän suurissa kuin pienissä kaupungeissa tällä hetkellä.

Metamfetamiinia käytetään nykyään Suomessa suhteellisen vähän. Muuntohuumeisiin kuuluvan alfa-PVP:n käyttö on lisääntynyt merkittävästi varsinkin Helsingin seudulla vuoden 2022 alusta lähtien. Keväällä 2023 sen käyttö on ollut Helsingin seudulla ennätyksellisellä tasolla.

THL:n jätevesitutkimuksen näytteet otettiin viime vuoden lopulla 27 kaupungin seudulta. Helsingissä, Turussa ja Tampereella näytteitä otettiin myös tämän vuoden maaliskuussa. Tehty tutkimus kattaa noin 60 prosenttia Suomen väestöstä.

THL tuottaa ja välittää tietoa huumeiden käytöstä ja käyttötavoista sekä niiden sosiaalisista ja terveydellisistä haittavaikutuksista. Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tehtäviin kuuluu huumeisiin liittyvien tilastojen ylläpitäminen. THL myös kehittää päihdetestausta ja tekee päihdemäärityksiä terveydenhuollon ja valvonnan tarpeisiin Suomessa.

Yli neljäsosa suomalaisista on kokeillut kannabista

Viimeisimmän väestökyselyn (2022) mukaan kannabista joskus elämänsä aikana on kokeillut 29 prosenttia 15–69-vuotiaista suomalaisista. Huumeiden kokeilu ja käyttö on yleistynyt erityisesti 25–34-vuotiailla nuorilla aikuisilla suomalaisilla. Tämän ikäryhmän vastaajista lähes puolet (47 %) ilmoitti vuonna 2022 käyttäneensä jotain huumetta joskus elämänsä aikana.

Eurooppalainen koululaistutkimus alkoholin ja huumeiden käytöstä (ESPAD)

Eurooppalainen koululaistutkimus alkoholin ja muiden päihteiden käytöstä seuraa samanikäisten eurooppalaisten koululaisten alkoholin, tupakan ja huumeiden käytössä tapahtuvia muutoksia Euroopassa. Projektin tarkoitus on tuottaa vertailukelpoisia tietoja nuorten alkoholin ja huumeiden käytöstä ja niissä tapahtuneista muutoksista eri Euroopan maissa. Euroopan neuvoston Pompidou-ryhmän ja ruotsalaisen Centralförbundet för alkohol och narkotika -järjestön (CAN) aloitteesta on kerätty aineistoa 15–16-vuotiailta koululaisilta neljän vuoden välein vuodesta 1995 alkaen. Uusin aineisto kerättiin keväällä 2019.

Kouluterveyskysely

Valtakunnallisen kouluterveyskyselyn (2021) mukaan laittomia huumeita on ainakin kerran elämässään kokeillut Suomessa kahdeksan prosenttia peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaista, 13 prosenttia lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista ja 18 prosenttia ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoista.

Lääkkeiden ei-lääkinnällinen käyttö

Vuoden 2018 väestökyselyn mukaan seitsemän prosenttia 15–69-vuotiaista suomalaisista on joskus elämänsä aikana käyttänyt rauhoittavia lääkkeitä, unilääkkeitä tai vahvoja kipulääkkeitä ei-lääkinnälliseen tarkoitukseen. Huumeista ainoastaan kannabiksen käyttö on tätä lääkkeiden väärinkäytöksikin kutsuttua ilmiötä yleisempää Suomessa.

Koko väestön tasolla lääkkeiden väärinkäyttö on pysynyt Suomessa melko tasaisena 2000-luvulla. Yleisyydessä on kuitenkin huomattavia ikäryhmittäisiä eroja, ja lääkkeiden väärinkäyttö on Suomessa lisääntynyt erityisesti 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä. Sukupuolten väliset erot Suomessa lääkkeiden väärinkäytössä ovat varsin vähäisiä.

Amfetamiineja ja opioideja ongelmallisesti käyttävistä noin neljäsosa on naisia

Vuoden 2017 rekisteriaineiston perusteella tehdyn arvion mukaan Suomessa on 31 100–44 300 amfetamiineja ja opioideja ongelmallisesti käyttävää. Väestöön suhteutettuna tämä tarkoittaa, että 0,9–1,3 prosenttia kaikista 15–64-vuotiaista suomalaisista käyttää huumeita ongelmallisesti. Naisia huumeiden ongelmakäyttäjistä arvioidaan olevan noin 8 500–11 900, eli noin neljännes. Ongelmallisesti huumeita käyttäviä on eniten 25–34-vuotiaiden (1,1–2,8 %) ikäryhmässä.

Sekakäyttö on yleistä päihdehuollon huumeasiakkailla

Vuonna 2021 Suomessa päihdehuollon huumeasiakkaat olivat pääosin miehiä (72 %) ja nuoria aikuisia (keski-ikä 35 vuotta). Asiakkaiden koulutustaso oli matala ja työttömyys yleistä. Joka kymmenes asiakas oli asunnoton. Suurin osa huumeasiakkaista oli ollut jo aiemmin päihdehoidossa (85 %) ja käyttänyt huumeita myös pistämällä (81 %). Noin puolella kaikista asiakkaista oli ilmennyt päihteiden sekakäyttöä.

Päihdehuollon huumeasiakkaista kolmannes (32 %) hakeutui hoitoon ensisijaisesti opioidien käytön vuoksi, mutta kaikkiaan opioideja tai opioidikorvaushoitoon tarkoitettua lääkitystä käytti kolme asiakasta neljästä (73 %). Buprenorfiini oli opioideista yleisin hoitoon hakeutumisen syy (25 % kaikista asiakkaista), heroiini puolestaan oli ensisijainen huume vain yhdellä prosentilla asiakkaista. Muita ensisijaisia hoitoon hakeutumiseen johtaneita ongelmapäihteitä olivat stimulantit (26 %), kannabis (16 %) sekä uni- ja rauhoittavat lääkkeet (13 %). Buprenorfiinia ja metadonia käytetään sekä laittomana päihteenä että lääkärin ohjeiden mukaan vierotus- tai korvaushoitolääkkeenä. Noin puolet kaikista asiakkaista Suomessa oli opioidikorvaushoidossa.

Huumeiden käyttöön liittyvien tartuntojen määrä on pysynyt ennallaan

Pistämällä tapahtuva huumeiden käyttö lisää bakteeri- ja virusinfektioiden riskiä. Huumeiden käytön seurauksena saatujen tartuntatautien määrä on pysynyt viime vuosina vakaana.

Suomessa saadut hiv-tartunnat on onnistuttu pitämään matalalla tasolla vuosituhannen vaihteen epidemian jälkeen tehokkaiden torjuntatoimien avulla. Vuosittain Suomessa tartuntatautirekisteriin ilmoitetaan noin 1200 uutta hepatiitti C -tartuntaa. Suomessa hepatiitti C -tartunnan saaneista valtaosa on käyttänyt pistämällä huumeita. Hiv:n esiintyvyys huumeita käyttävien keskuudessa on noin 1,5 % ja hepatiitti C:n esiintyvyys noin 56 %.

Korvaushoito Suomessa

Suomessa suhtauduttiin huumeriippuvaisten lääkehoitoon pitkään hyvin kielteisesti. Päihdehuollon valtakunnallinen yhteistyöryhmä esitti vuonna 1993, että narkomaanien korvaushoitoa ei tule aloittaa maassamme, koska se ei ole päihdeongelmien hoitoa vaan se tuomitsee potilaan elinikäiseen päihderiippuvuuteen. Neljä vuotta myöhemmin korvaushoito kuitenkin hyväksyttiin osaksi Suomen virallista huumepolitiikkaa. Sen jälkeen korvaushoidossa olevien opioidiriippuvaisten määrä on asteittain kasvanut noin 4700 potilaaseen (2019). Samalla buprenorfiini on korvannut heroiinin yleisimpänä väärinkäytettynä opioidina.

Suomessa tapahtuvat huumekuolemat ja -rikollisuus

Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan Suomessa huumekuolemien määrä on pääosin kasvanut vuodesta 2015 lähtien. Vuonna 2021 Suomessa kuoli huumeisiin 287 henkilöä, mikä oli enemmän kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla. Suurin osa huumekuolemista liittyy useamman aineen samanaikaiseen käyttöön.

Vuoden 2021 aikana huumausainerikoksia tehtiin Suomessa yhteensä noin 28 200. Näistä törkeitä huumausainerikoksia oli noin 1 650. Huumausainerikosten kokonaismäärä oli aikaisempaa vähäisempi vuonna 2021.

 Venetsia ja Huokausten silta

Venetsia on rakennettu 118 saarelle, jotka sijaitsevat lähellä toisiaan keskellä Venetsian laguunia. Venetsia sijaitsee Koillis-Italiassa Adrianmeren rannikolla. Laguunin erottaa avomerestä pitkien ja kapeiden saarten jono, jonka saarista suurin on Lido. Venetsia on Veneton alueen ja Venetsian metropolikaupungin pääkaupunki ja siellä asuu noin 260 000 asukasta. Venetsian vanhassakaupungissa asuu noin 60 000 asukasta. Kaupunki muodostaa yhdessä Padovan kanssa noin 1,6 miljoonan asukkaan Podovan-Venetsian metropolialueen. Venetsian keskus on kuuluisa Piazza San Marco eli Pyhän Markuksen tori, jonka laidassa ovat Pyhän Markuksen kirkko, kellotorni ja Dogen palatsi.

Venetsian perustivat luultavasti markomannien ja kvadien hyökkäystä vuosian 166-168 paenneet pakolaiset. Samalle alueelle tunteutuivat 400-luvulla visigootit ja Attilan johtamat hunnit. Langobardien tunkeutuminen maahan vuonna 568 oli vaikutuksiltaan merkittävä, sillä Venetsiaa ympäröivä alue jäi erilliseksi Bysantin hallitsemaksi saarekkeeksi langobardivaltakunnan keskelle, mikä merkitsi käytännössä Venetsian kaupunkivaltion alkua. Vuonna 775-776 Venetsiaan perustettiin piispanistuin. Venetsialaiset vastustivat frankkien valtakunnan liittymispyrkimyksiä ja pysyivät Bysantin alaisuudessa ainakin muodollisesti. Pyhän Markuksen jäännökset varastettiin vuonna 828 Venetsiaan ja ne sijoitettiin uuteen basilikaan. Kun Venetsia voimistui ja Bysantti vastaavasti heikkeni, Venetsiasta tuli lopulta itsenäinen kaupunkivaltio.

Venetsian kanaaleja ylittää yli 400 siltaa, ja sinun on oltava paikallinen, jotta voisit vierailla niillä kaikilla. Mutta jos etsit Venetsian parhaita siltoja, jotka voit nähdä seuraavalla matkallasi, Huokausten sillan pitäisi olla yksi käyntikohteistasi. Vaikka Huokausten sillalla on varsin synkkä historia, sillä sitä on käytetty vankien kuljettamiseen, nykyään se on yksi romanttisimmista paikoista, joissa Venetsiassa voi turisti vierailla. Tähän siltaan liittyy jopa kuuluisa perinne, jonka vuoksi tuhannet pariskunnat vierailevat tällä erikoisella sillalla Venetsiassa käydessään.

Paikalliset kutsuvat tätä Venetsian symbolista muistomerkkiä Ponte dei Sospiriksi, joka rakennettiin vuonna 1600 istrialaisesta kalkkikivestä barokkityyliin ja joka yhdistää Dogen palatsin ja kanavan toisella puolella sijaitsevan historiallisen vankilan. Sillan määräsi rakennettavaksi herttua Marino Grimani (s. 1.7.1531 Venetsia ja k. 25.12.1605 Venetsia) ja hänen vaakunansa on veistetty huokausten siltaan. Sillan suunnitteli arkkitehti Antonio Contin, kuvanveistäjä Bernardino Continnin (1530-1596) poika. Silta sijaitsee lyhyen matkan päässä Piazza San Marcosta ja silta ylittää Rio di Palazzon. Silta toimi kulkuväylänä vangeille vankiloista valtion inkvisiittorien luokse tuomittaviksi.

On tunnustettava rehellisesti, että Huokausten sillan historia on jokseenkin hämärän peitossa oleva asia. Venetsiassa oikeudenkäynnissä olevia vankeja pidettiin aluksi maanalaisissa vankilakammioissa dogen palatsin sisällä. Vankien määrän kasvaessa vankilaa kuitenkin laajennettiin kanavan toisella puolella sijaitsevaan rakennukseen, jota kutsuttiin Uudeksi vankilaksi, ja Huokausten silta rakennettiin ensisijaisesti vankien kuljettamiseksi suoraan oikeudenkäynnistä selliinsä.

Legendan mukaan sillan nimi tulee niiden vankien huokauksista, jotka ylittivät sillan matkalla vankiselliinsä tai teloituskammioonsa ja saivat nähdä viimeisen vilauksen Venetsian kauneudesta sillan pienistä ikkunoista. Sillasta tuli Venetsian symbolinen muistomerkki, kun kuuluisa romanttinen runoilija George Noel Gordon Byron, 6. Byronin paroni eli lordi Byron (s. 22.1.1788 Lontoo ja k. 19.4.1824 Mesolongi, Kreikka) mainitsi sen vuonna 1812 ilmestyneessä kirjassaan "Childe Heroldin  pyhiinvaellus".

Huokausten silta ei ole ulkoilmasilta kuten muut Venetsian sillat, vaan se kulkee dogen palatsin takajulkisivua pitkin. Se näyttää olevan eräänlainen suljettu tunneli, joka yhdistää entisen inkvisition vankilan ja Dogen palatsin, joten ainoa tapa ylittää Huokausten silta ja liikkua sen sisällä on varata kierros Dogen palatsiin. Näin näet myös Dogen palatsin sisätilat, mikä puolestaan täydentää sillan historiaa.

Huokausten sillan kierroksella tutustut hieman Venetsian tasavallan historiaan ja sen aikaiseen hallintojärjestelmään. Sen jälkeen kävelet Huokausten siltaa pitkin vankiloihin, kävelet samaa siltaa pitkin ja saat samat näkymät kuin vangit vuosisatoja sitten. Suosittelen ehdottomasti pysähtymään hetkeksi ja kuvittelemaan, kuinka vaikeaa olisi nähdä Venetsian päivänvalot sillan ikkunoista viimeistä kertaa.

Samalla sillalla kulkija huomaa myös, että sillan kulkuväylä on jaettu kahteen osaan ja erotettu seinällä. Näin tehtiin, jotta vastakkaisiin suuntiin kävelevät vangit eivät koskaan näkisi tai risteäisi keskenään. Suositeltaa on käydä sillan sisäpuolella sekä päivällä että yöllä, sillä panoraama muuttuu täysin vuorokaudenajan mukaan. Sekä lämpötila sisällä että näkymät sillan ikkunoista ovat hyvin erilaiset molempina vuorokaudenaikoina.

Helpoin tapa nähdä Huokausten silta ulkopuolelta on astua yhdelle viereisistä silloista. Helpoimmin pääset Paglia-sillalta, joka sijaitsee Pyhän Markuksen aukion vieressä ja aivan Dogen palatsin takana. Vaikka se on yksi Venetsian vilkkaimmista silloista, suosittelen sinne menemistä, sillä valo tulee takaa ja valaisee Huokausten sillan täydellisesti - juuri sitä, mitä tarvitset laadukkaaseen valokuvan ottamiseen! Toinen vaihtoehto on Canonican silta, joka on paljon vähemmän suosittu silta ja joka ei sijaitse yhdellä kaupungin pääkaduista. Tästä pisteestä voit paitsi ihailla Huokausten siltaa ilman, että muut turistit työntävät sinua kärsimättömästi, myös saada kuvan sillan takana olevasta laguunista- täydellinen yhdistelmä!

Jos haluat hemmotella itseäsi, ylellisin tapa päästä katsomaan siltaa on varata kanavalla gondoliajelu. Ne ovat hieman kalliita, mutta voit mennä suoraan sillan alle ja ottaa mielikuvia tai oikeita kuvia milloin haluat ja mistä kulmasta haluat. Venetsia on aina täynnä turisteja, ja Huokausten silta on yksi Venetsian suosituimmista nähtävyyksistä. Ihannetapauksessa siltaa kannattaa käydä katsomassa Venetsian hiljaisena sesonkiaikana (eli kaikkina kuukausina paitsi kesä-, heinä- ja elokuussa), jolloin kaupungissa on suhteellisen vähän turisteja. Sen lisäksi, että voit käydä sillan sisätiloissa ja nähdä sen kaukaa ilman, että olet tiellä, voit myös tehdä useampia kierroksia Venetsiassa rauhallisemmin ja mukavammin.

Jos matkustat Venetsiaan heinä- tai elokuussa tai Venetsian karnevaalien aikaan, sinun on tietysti yritettävä käydä sillalla hiljaisina aikoina (jolloin siellä on vähemmän turisteja). Suosittelen menemään sinne aikaisin aamulla (klo 8:30-11 välillä) tai iltapäivällä/illalla (klo 18-20 välillä), koska sillalla ei usein käydä näin myöhään.

Muista, että Huokausten silta on yksi kaupungin valokuvauksellisimmista paikoista, joten älä odota, ettei siellä ole ketään. Jos haluat ottaa kuvan ulkopuolelta, ajalla ei ole suurta merkitystä. Kokemuksen mukaan paras aika matkamuistokuvalle on tunti ja 30 minuuttia ennen auringonlaskua. Ja jos se tapahtuu samalta tai alemmalta korkeudelta, sitä parempi.

Tämä kaunis silta on noin yksitoista metriä korkea ja tehty kauniista valkoisesta istrialaisesta marmorista, ja se riippuu Rio Palazzon kanavan yli. Jos katsot tätä rakennusta tarkemmin, huomaat kaksikymmentä naamion päätä.

Erittäin koristeellinen silta on myös tehty valkoisesta kalkkikivestä, joka on tyypillinen materiaali useimmissa Venetsiassa renessanssin aikana rakennetuissa rakennuksissa. Arkkitehti Antonio Contino oli Antonio da Ponten veljenpoika ja oppipoika, saman miehen, joka suunnitteli Venetsian kuuluisimman ylikulkusillan, Rialton sillan.

Kaarisilta ei ole ulkoilmasilta kuten useimmat kaupungin sillat, ja siinä on vain kaksi pientä suorakaiteen muotoista ristikkoikkunaa. Voit siis käydä sillan sisäpuolella vain, jos sinulla on pääsy Dogen palatsiin. Sillalla on kävelytie, joka on jaettu kahteen osaan, joissa kummassakin on sama pinta-ala kuin toisessa, ei senttiäkään enemmän! Renessanssin kylvämän täydellisyyden vaikutuksen voi tuntea.

Huokausten silta on tietenkin nähtävissä mihin aikaan päivästä tahansa, sillä se on hyvin näkyvällä alueella, ja yöllä se on hyvin valaistu.Toisaalta, jos haluat pysyä sisällä ja katsella ulos sillan sisäkäytäviltä, ei ole mitään syytä huoleen, sillä silta on yleensä avoinna suurimman osan päivästä (klo 8.30-20.00). Se on kuitenkin suljettu yleisöltä Venetsian joulusesongin tärkeimpinä päivinä (25. joulukuuta, 1. tammikuuta ja 6. tammikuuta).

Pääsymaksujen osalta voidaan tehdä pieni ero. Ne, jotka pääsevät ilmaiseksi ja ne, jotka joutuvat maksamaan noin 10 euron pääsymaksun per henkilö. Muista, että pelkkää siltaa ei voi käydä katsomassa, sillä sillalle on mentävä Dogen palatsin kautta.

• Ilmainen sisäänpääsy: Tämä koskee Venetsian asukkaita, ICOM:n jäseniä, vammaisia henkilöitä, joilla on saattaja, luvan saaneita oppaita ja tulkkeja sekä enintään viisivuotiaita lapsia.

• 10 euron sisäänpääsymaksu: Kaikissa muissa tapauksissa.

On loogista, että kuuluisalle Huokausten sillalle pääsee tavalla tai toisella riippuen siitä, millä alueella olet. Ajan ja rahan säästämiseksi on kuitenkin tärkeää tietää, miten Venetsiassa pääsee liikkumaan.

• Piazzale Romalta pääsee sinne parhaiten vaporettolla. Tässä tapauksessa kannattaa suosia linjaa 1, joka pysähtyy Vallaressossa, linjaa 2, joka pysähtyy Giardinettissä, tai linjoja (5.1 tai 4.1), jotka pysähtyvät San Zaccarian pysäkillä.

• Venetsian Santa Lucian rautatieasemalta pääset sinne parhaiten vaporettolla. Käytä silloin linjaa 1, joka pysähtyy San Zaccariassa, tai linjaa 2, joka pysähtyy Giardinettissä.

• Venetsian Lidosta voit valita vaporettolinjan 1, joka pysähtyy Vallaressossa, tai linjan 5.2, joka pysähtyy San Zaccariassa.

Nykyään siltaan liittyy erilainen legenda, jonka mukaan jos pari suutelee auringonlaskun aikana gondoliajelulla sillan alla, heille suodaan ikuinen rakkaus. Lisäksi tyypillinen kuva kahdesta rakastavaisesta, jotka ajavat gondolilla auringonlaskun aikaan, ei ole muuta kuin simulaatio tämän sillan alta purjehtimisesta. Kuulostaako tutulta? Jos olet romantiikan ystävä, se luultavasti on.

Jos menet ulos auringonlaskun aikaan Venetsiassa ja suuntaat Huokausten sillan lähelle, huomaat, että useimmat pariskunnat noudattavat tätä perinnettä, ja jotkut jopa liittyvät siihen pimeän tultua Venetsiassa. Aiemmin kaikki eivät kuitenkaan yhdistäneet Huokausten siltaa johonkin romanttiseen, vaan pikemminkin johonkin hautajaismaiseen ja surulliseen, sillä se toimi käytävänä, jonka kautta vangit pääsivät selleihinsä tai heidät vietiin teloitettavaksi. Nykyään tätä ajatusta ei enää harkita. Koska romanttinen runoilija Lord Byron alkoi kirjoittaa tästä ikonisesta sillasta, ei kestänyt kauan, ennen kuin legenda kärsimyksen huokauksista uudistui legendaksi, jossa huokaukset ovat tällä kertaa onnesta ja rakkaudesta.