Hillel Tokazier (18. osa)
Vaikeaan tilaanteensa Hillel Tokazier sai hieman helpotusta omalta Lena -tädiltään, joka saapui Ruotsista apua antamaan. Lena piti Hillel Tokazierin lapsille seuraa sekä järjesti hänen kotiaan monin tavoin; hiljalleen Haukilahden koti alkoi saada huonekaluja ja se todellakin alkoi myös tuntua kodilta. Lena nimitti Hillel Tokazieria Sibeliukseksi, kun hän ymmärsi kuinka tärkeässä osassa tälle elämässä musiikki oli. Muutki serkut saivat Lena -tädiltä lisänimiä; Ariel -serkku sai lisänimen Ministeri ja Ranan -serkku oli Psykiatri. Pankissa työskennellyt Fred oli Lenalle Pankkiiri. Kerran Lena tapasi Hillel Tokazierin luona vierailleen Tapani Kansan ja siitä lähtien laulaja oli Lenalle Valentino.
Jakob Furman, Hillel Tokazierin appi lunasti Hannelen ja Hillel Tokazierin perimän asunnon Lauttasaaresta vuonna 1983. Tämä järjestely mahdollisti sen, että Hillel Tokazier sai ostettua itselleen asunnon Tarkk’ampujankadulta Helsingistä. Lena -täti tuli tänne uuteen asuntoon jälleen järjestelemään asioita ja huonekaluja sekä määräsi asunnossa flyygelin paikan. Hän piti kovaa kuria ja laittoi serkutkin kantamaan huonekaluja. Vain muutaman kuukauden päästä Lena -täti havahtui siihen, että asunto täytyy remontoida. Hillel Tokazier sai asuntoonsa remonttimieheksi basisti Pekka Helinin, joka oli kätevä käsistään. Pekka ja Lena tulivat keskenään hyvin toimeen; ruoan päälle he polttelivat Kent -savukkeet ja ottivat vähän kuppia.
Lena oli Hillel Tokazierille kuin toinen äiti. Hänen elämäntehtävänään näytti olevan huolehtia muidenkin serkusten lasten kasvattamisesta sekä monenlainen muukin auttaminen. Suru-uutinen saapui kuitenkin kesällä 1985, kun Lena löydettiin kotoaan Tukholmasta kuolleena. Kaikkiin huonekaluihinsa hän oli ennättänyt merkitä kenelle hän halusi ne jättää. Rahavaransa hän testamenttasi serkuista eniten tarvitsevalle.
Avioeronsa jälkeen Hillel Tokazier eleli melko pitkään ilman vakituista elämänkumppania. Omat lapset olivat hänelle tärkein asia elämässä. Eron jälkeiset vuodet olivat hyvin raskaita. Musiikki kuitenkin toimi lohduttajana. Hillel Tokazier oli mukana, kun Kassu Halonen alkoi tehdä toista sooloalbumiaan. Kitaristeina soittivat Juha Björninen, Jyrki ”Muta” Manninen ja Janne Louhivuori. Studio-olosuhteissa kaikki saatiin soitossa ja soittajille hyvin kuuluvaksi, mutta keikoilla Hillel Tokazier joutui tekemään työtä, jotta hän sai sähköpianonsa kuuluville kolmen kitaristin soitolta. Kassu Halonen lauloi ja soitti Hammond -urkuja. Kokoonpanon taustalaulajina olivat Marjo-Riitta Kervinen (s. 13.1.1950) sekä Iiris Rautio (s. 1.10.1940 Lahti). Rumpusetin takana istui Vesa Aaltonen.
Kassu Halonen oli koonnut ohjelmistoon menevää rhythm & blues -musiikkia ja muuta amerikan herkkua. Äänityksiä tehtäessä Hillel Tokazier sai todella läheltä seurata todella lahjakkaan Kassu Halosen työskentelyä. Vuonna 1988 Halosen luovuus oli huipussaan, sillä silloin syntyivät muun muassa kappaleet Rentun ruusu, Surun pyyhit silmistäni ja Sydämeeni joulun teen.
Hillel Tokazier sai olla vuoden päivät mukana Mainostelevision uudessa musiikkiohjelmassa, Desibeli Appelsiini. MTV tilasi Kassu Halosen vuonna 1981 kokoamaan ohjelmaan bändin, johon Hillel Tokazier valikoitui pianistiksi. Broadcast -yhtyeestä orkesteriin saatiin Erkka Lauri ”Edu” Kettunen (s. 12.4.1961 Helsingin maalaiskunta) ja Kari Ilmari Miri Miettinen (s.22.8.1960). Lisäksi vahvistusta tuli Kassu Halosen omasta kiertuebändistä ja pisteeksi i:n päälle tuli vielä kosketinsoitinvelho Esa Antero Kotilainen (s. 4.4.1946 Kuusankoski ja k. 6.11.2023 Kuusankoski). Itse Kassu Halonen oli orkesterin kapellimestari.
Desibeli Appelsiini -ohjelma alkoi näkyä televisiossa vuonna 1982. Ohjelma oli hyvin tuotettu musiikkiohjelma; musiikin harjoitteluun jäi kunnolla aikaa ja ohjelmassa ei soitettu vain päivän hittisävelmiä, vaan mukana oli aina myös rock- ja bluesmusiikkia. Ohjelma lähetettiin aina suorana lähetyksenä. Heti ohjelman alussa kaikki muusikot esiteltiin kuvilla ja nimillä. Ohjelman juontajana toimi näyttelijä Satu Irmeli Silvo (s. 2.8.1962 Sippola). Musiikkiohjelmassa oli joka jaksossa vierailija, joita olivat muun muassa Markku Aro (oik. Markku Tuomas Puputti, s. 3.2.1950 Mouhijärvi) ja Esko Richard ”Riki” Sorsa (s. 26.12.1952 Helsinki ja k. 10.5.2016 Helsinki) sekä Anne-Lie Ryde (s. 17.10.1956 Tukholma, Ruotsi).
Hillel Tokazier tutustui JP Musiikin studiotöiden aikana levy-yhtiön tuottajiin ja hän siksi rohkaistui näille tuottajille tarjota oman soololevynsä tekemistä. Tuottajat suostuivat, mutta ehdottivat viihdemusiikkilevyä Hillel Tokazierille. Hän ei lämmennyt viihdelevyn tekemisestä, vaan hän halusi tehdä levylle rockia, bookie woogie- ja countrymusiikkia. Lopulta hän sai kuitenkin oman tahtonsa läpi levyn tekemisestä. Hän keräsi kokoon kaksitoista mieluista soolokappaletta ja sai JP Musiikilta studion käyttöön. Äänityksiin hänen piti maksaa muusikkojen palkat itse. Hän otti muusikoiksi Bruno Korpelan ja Juha Matti ”Frank” Tikan (s. 15.1.1955) äänityksiin. He saivat yhdessä soitettua yhdeksän kappaletta ennen kuin Hillel Tokazierin rahat loppuivat. Kolme kappaletta Hillel Tokazier soitti soolonumerona pianolla yksin ilman komppia.
Ensin äänitteestä tehtiin C-kasetti nimellä, Hillel Tokazier & Piano, josta kyllä myöhemmin tehtiin vielä cd-levy; ilmestymisvuosi oli 1982. Äänite myi kuitenkin aivan kohtuullisen hyvin, joten levy-yhtiökin sai omansa pois tuotannosta. Äänitteeltä JP Musiikki poimi Hillel Tokazierin sävellyksen Salakuljettajan Charlestoni lähettääkseen sen Syksyn Sävel -kilpailuun. Kappale ei päässyt loppukilpailuun, mutta kappale sentään päätyi Syksyn Sävelen karsituihin -ohjelmaan. Tämä ohjelma oli pitkään hyvä ponnahduslauta useille artisteille. Ohjelmassa Hillel Tokazierin kanssa kappaletta soittivat Pekka Helin ja Bruno Korpela päällänsä mustavalkoiset raitapuvut. Näin esiintyjät saivat samalla ilmaista mainosta.
Samana vuonna laulaja Kari Kuuva otti Hillel Tokazieriin ja Bruno Korpelaan yhteyttä ja kertoi tekevänsä Kansan Raamattuseuran (KRS) kustantamana gospellevyä, jonka nimeksi tulisi, Se avautuu. Levy sisältäisi Kari Kuuvan tekemiä kappaleita ja Kuuva halusi Hillel Tokazierin ja Bruno Korpelan sovittajaksi levylleen. Tätä levyä seurasi vielä seuraavanakin vuonna uusi Kari Kuuvan levy, Minä menen Jumalan muistiin, jonka jälleen Bruno Korpela ja Hillel Tokazier sovittivat. Hyvin pian sen jälkeen tuli tehtäväksi Päivi Paunun kasetti, Arkinen hartaus, johon sävellykset teki samoin Kari Kuuva ja sanoitukset tulivat Eeva Ikoselta. Jukka Salmiselle tuli tehtäväksi lastenlevy, Liian suuret hampaat, jonka tuotti ja sovitti Hillel Tokazier. Kansan Raamattuseuralle ja Finngospelille Hillel Tokazier sai tehdä useampia töitä; hän taas käytti paljon Bruno Korpelan ammattitaitoa, sillä Korpela pystyi nopeasti tekemään hyviä jousisovituksia esimerkiksi.
Hillel Tokazier otti tuohon aikaan hyvin monenlaisia soittokeikkoja vastaan. Hän kävi paljon yhtiöiden tilaisuuksissa soittamassa, mutta hän soitti samoin ravintola Kappelissa Helsingissä Virpi Miettisen muotinäytöksissä pianoa. Muotinäytöksiin hän usein valitsi kappaleet pukujen värin mukaan. Rytmin kappaleisiin hän sovitti mallien kävelyn mukaiseksi. Hän teki näitä muotinäytöksiä niin pitkään, kunnes taustanauhat alkoivat korvata elävää musiikkia.
Jälleen työtarjouksia tuli myös yökerhoista, nyt tosin vain pianobaarin soittajana. Laulutaitoa myös vaadittiin pianobaarin soittajalta. Otaniemen Dipolissa avattiin uusi Valentino -pianobaari, jossa soittoa oli 4 x 45 minuuttia illassa. Hillel Tokazier opetteli jälleen kaikki vanhat iskelmät sekä opetteli vielä lisäksi uusi hittikappaleita. Baarin asiakkailta tuli paljon toivomuksia kappaleista. Joistakin kappaleista tuli suorastaan ärsyttäviä runsaan soiton vuoksi. Esimerkiksi Richard Claydermanin Ballade Pour Adeline oli sellainen muotikappale, jota tuolloin pyydettiin aivan liian kanssa. Soittajalle oli välillä myös raskasta katsella pianobaarin humalaisen yleisön käyttäytymistä.
Ulkomaisia muusikoita saapui tuohon aikaan paljon suomalaisiin ravintoloihin soittamaan, sillä he soittivat pienemmillä korvauksilla kuin suomalaiset muusikot. Muusikkojen liitto puuttui silloin asiaan ja määräsi, ettei ravintoloissa saanut käyttää ulkomaisia muusikoita. Näin suomalaiset muusikot saivat paremmin työtilaisuuksia. Alkuun tilanne tasaantui alalla, mutta vähitellen pianobaarityötkin alkoivat selvästi vähetä. Lopulta Helsingissä enää Storyville ja muutama suuri hotelliravintola käytti enää aulatiloissaan pianisteja.
Urheiluliitto palkkasi Hillel Tokazierin vuonna 1983 Dipoliin soittamaan pianoa. Tuolloin järjestettiin Helsingissä yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut ja urheilijoita oli majoitettuna Otaniemeen; urheilijat viettivät kilpailujen jälkeen vapaa-aikaansa Dipolin Valentinossa. Monina iltoina jotkut musikaaliset urheilijat halusivat laulaa klubilla jotakin ja Hillel Tokazierin tehtävä oli säestää heidän laulujaan parhaan kykynsä mukaan. Brasilian joukkueen johtaja, Adhemar Ferreira da Silva, tuli eräänä iltana pianistimme luokse ja pyysi häntä soittamaan Mancha De Carneval -laulun elokuvasta Musta Orfeus. Joukkuejohtaja oli vuonna 1952 Helsingin olympialaisissa voittanut kolmiloikan. Hän myös lauloi pyytämänsä kappaleen erittäin hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti