Keksijä ja kapteeni John Ericsson.

Tarinan päähenkilö on tällä kertaa Värmlannissa syntynyt John (Johan) Ericsson, jonka edelliset sukupolvet olivat jo louhineet rautaa maasta ja jalostaneet sitä käyttöön. Hänen esivanhempansa olivat tavallisia työtätekeviä ihmisiä, mutta isoisä Nils Ericsson oli noussut korkeampaan säätyyn päästessään erään malmikaivoksen osakkaaksi. Nils sai kerättyä jokinlaisen omaisuuden ja hankki pojalleen Olaville kelvollisen kasvatuksen. Olavi avioitui vuonna 1799 Brita Yngströmin kanssa, jonka isä omisti enemmistön Långbanshytten -nimisestä Värmlannin malmikaivoksesta ja rautatehtaasta. Näin perheeseen saatiin verta Britan puolelta flaamilaisista ja hänen isoäitinsä puolelta Skotlannista. Perhe asettuikin asumaan Yngströmin maatilalle vaatimattomaan rakennukseen, jossa perheeseen syntyi ensin tytär ja sitten kaksi poikaa, Nils vuonna 1802 ja Johan 31.7.1803.

Perheen kolmas lapsi osoitti varsin pian olevansa kiinnostunut kaikenlaisista koneista ja hän oli myös taitava piirtämään niistä kuvia. Poika tuntui viihtyvän yksin kotona askartelemalla, kun muu perhe harrasti luontoretkeilyä kodin ympäristössä. Edes leikkikaverit eivät saaneet häntä houkuteltua leikkeihinsä mukaan. Pojalla oli loistava tilaisuus nähdä ja tutkia koneita Långbanshytissä ja oma isä vielä rohkaisi häntä näihin tutkimuksiin monin tavoin. Jo vuonna 1809 kuusivuotias Johan laati malmikaivoksen pienoismallin; kaivos oli 12 tuumaa syvä ja hän oli itse tehnyt malliin nostokoneet ja portaat.

Kaikesta huolimatta perheelle koittivat kovat ja levottomat ajat; Olavi Ericsson menetti kaiken omaisuutensa. Velkojat kävivät usein ulosmittaamassa omaisuuttaan perheessä ja perhe muutti vielä pienempään mökkiin asumaan. Köyhyys koetteli perhettä talven ja keväällä 1811 perheen isälle tarjottiin työtä Göötan kanavalta, jota tuolloin parhaillaan rakennettiin (1810-1832).

Kanavan rakennusbudjetti oli valtaisa 24 miljoonaa riikintaalaria ja kanavalla työskenteli 58 000 rakentajaa. Näin perhe muutti isän työn perässä Forsvikiin, Vetternin läheisyyteen.

Osa Göötan kanavaa Trollhättenissa.

Siihen asti perheen kaikki lapset olivat saaneet vain omilta vanhemmiltaan opetusta kotioloissa, mutta vuosiksi 1811-1814 isän palkalla saatiin hankittua kotiopettaja lapsille. Kanavalla työtätekevät antoivat opetusta lapsille piirustuksessa. Varsin pian Johanin taidot ja kyvyt huomattiin; yhdeksän vuoden ikään tultuaan hän oli rakentanut jo pienen sahan, pumppukoneen sekä piirustuskojeet. Saha oli viilattu kellovieteristä ja akseliveivin poika valoi tinalusikasta, loppu koneistosta oli lähinnä puuta. Piirustuskojeiden harpin hän valmisti koivusta pistämällä kärjiksi neulat, jne. 11 vuoden iässä pojan taitavia piirroksia näki eräs kanavarakennuksen johtomiehistä ja hän kehotti pojan isää näyttämään niitä koko kanavatyön yliohtaja, kreivi Baltzar Bogislaus von Platenille (s. 29.5.1766 ja k. 6.12.1829). Molempien veljesten piirustuksia esiteltiin kreiville ja hän oli niistä innoissaan. Kreivi Platen järjesti molemmat veljekset kadeteiksi Ruotsin laivaston insinööriosastolle. Myöhemmin heidät sijoitettiin kanavaoppilaiksi, jotta he suoriutuisivat myöhemmin kanavalla insinööritöistä. Nils Ericsson yleni ripeästi armeijassa; ensin insinööriluutnantiksi, sitten kapteeniksi ja vihdoin everstiksi. Vuonna 1854 hänet aateloitiin ja kuningas Kaarle XV korotti hänet vapaaherraksi.

Vapaaherra Nils Ericsson.

Vuonna 1815 Johan teki jo piirustuksia kanavakomppanian arkistoon ja seuraavana vuonna hän oli tekemässä punnitustöitä apulaisena. Vuonna 1817 hän sai neljätoistavuotiaana johtaakseen eräällä kanavaosastolla punnitusta. Lyhyen vartensa vuoksi hän jöutui vielä nousemaan jakkaralle lukiessaan punnituskoneen tähystyslasia. Perheen isä, Olavi, sai kanavalla melko hyvän työpaikan, mutta perheen äiti halusi perheelle lisätuloja ja perusti täysihoitolan siviili- ja sotilasvirkamiehiä varten. Äiti kestitsi asiakkaitaan vähän turhankin hyvin ja pian oli taloustilanne sillä mallilla, että toiminta täytyi lopettaa kokonaan. Olavi Ericsson jälleen velkaantui pahoin ja vuonna 1818 hän lopulta kuoli pois. Äiti Brita yritti vielä kestitä vieraita, mutta menestys oli yhtä surkeata kuin ensimmäisellä kerralla. Hän vaihtoi liiketoimintansa juomien valmistamiseksi ja myi niitä kanavan työntekijöille. Nyt toiminta oli jo niin kannattavaa, että hän pystyi maksamaan osan edesmenneen miehensä veloistakin.

Rügenin saarella syntynyt kreivi Baltzar von Platen.

Nuori Johan Ericsson alkoi tuskastua kanavalla oloonsa ja seitsemäntoista vuoden iässä hän päätti antautua sotilasuralle. Tästä haaveestaa hänen päätään ei saanut edes kreivi Platen kääntymään. Poika pääsi lopulta Jemtlandin tarkka-ampujarykmenttiin vänrikiksi ja nousi pian rykmenttinsä parhaimpiin ampujiin sekä osoittautui kovin urheilulliseksi rykmentissään. Eipä kulunut pitkiä aikoja, kun hän oli jo luutnantti; tähän nimitykseen avittivat hänen taitonsa laatia piirustuksia ja kartoituksia. Hän oli sangen ahkera kaikessa toimessaan ja palkkaa maksettiin tuolloin rykmentissä suoritusperusteisesti. Tietojen mukaan hän nautti kaksinkertaista palkkaa muihin verrattuna ja lopulta hänet täytyi kirjata kahdeksi eri henkilöksi, jotta palkanmaksu ei olisi näyttänyt suosimiselta ja herättänyt kateutta.

Palvelustaan rykmentissä suorittaessaan hän samanaikaisesti laati kirjaa kanavien rakentamisesta. Kirjaan tulevat piirustukset painettaisiin kuparilevyistä ja hän päätti itse valmistaa nämä levyt. Tämän vuoksi hän anoi ja sai lomaa lähteäkseen Tukholmaan erään kuparipiirtäjän oppiin valmiuksia saadakseen. Oppi-isä päästi hieman tuskastuneen pojan yrityksen jälkeen kotiin, jossa tämä heti alkoi suunnitella kaiverruskonetta. Melko pian hän esitteli koneensa hämmästyneelle oppi-isälleen. Seuraavan vuoden aikana Johan kaiversi kojeellaan 18 kuparilevyä; levyt olivat keskimäärin parituhatta neliösenttimetriä laajoja. Yhdestä höyrykonetta esittävästä kuvasta Ericsson lausui myöhemmin: ”En unohda sitä hämmästystä, jota pumpputangon mustalta pohjalta esiintyvät terävät reunat synnyttivät useissa kuparipiirtäjissä. Taiteen aloittelija oli keksinyt sen tempun, että oli nämä osat peittänyt hienolla vernissalla, ennenkuin syövytti levyt. Ja sen kautta hän voitti kokeneet ammattimiehetkin.” Tämä kirjahanke ei kuitenkaan koskaan edennyt niin pitkälle, että sitä teosta olisi ryhdytty painamaan.

Vielä ennen maailmalle suuntautumistaan nuorimies Ericsson ennätti harjaantua eräässä asiassa. Hän kirjoitteli runoja eräälle upseerin tyttärelle ja he rakastuivat toisiinsa. Upseerien avioliittoja säädeltiin kovin ankarilla ohjeilla, joiden mukaan avioliitto ei ollut mahdollista nuoren naisen kanssa, jolla ei ollut myötäjäisiä. Heille syntyi kuitenkin poika, Hjalmar, jonka isä jätti äidille kaksi vuotiaana hoidettavaksi lähtiessään maailman valloitukseen. Varmaankin tämä episodi oli jouduttamassa lähtösuunnitelmia. Samoin teki hänen aivoituksensa, lämminilmakone, jolla oli tarkoitus horjuttaa höyrykoneen valta-asemaa tekniikan maailmassa. Nuori Ericsson oli aloittanut kokeilut ja sai rakennettua liekki- eli lämminilmakoneensa, joka kehitti useita hevosvoimia. Tästä rohkaistuneena hän kirjoitti selostuksen keksinnöstään joko vuonna 1825 tai 1826 siviili-insinöörien yhdistykselle Lontooseen.

Matkahanke meinasi myös kaatua rahan puutteeseen, mutta muuan varakas upseeriystävä lahjoitti Ericssonille 1 000 kruunua pyytämättä tähän matkaan varoja. Toukokuussa 1826 Ericsson saatuaan kotipuolessa asiat järjestykseen lähti ystävien saattelemana matkalle Englantiin. Vaikka ei sitä vielä tiennytkään, tämä jäi hänen viimeiseksi kerraksi nähdä synnyinmaataan. Loman hän saanut vain määräajaksi ja loman umpeuduttua hänet katsottiin karkulaiseksi. Ruotsin kruununprinssi seurasi mielenkiinnolla Ericssonin vaiheita ja järjesti niin asiat vuonna 1827 siten, että Ericssonille myönnettiin armeijasta ero ja samalla hänet ylennettiin kapteeniksi. Ericsson oli myöhemminkin niin ylpeä tästä, että kutsui itseään kapteeni John Ericssoniksi kuolemaansa asti.

Seuraavat 13 vuotta John Ericsson vietti Englannissa toimeliaana. Ensimmäiseksi hän alkoi tehdä työtä lämminilmakoneensa edistämiseksi, pian selvisi odottamaton asia; kone oli kotioloissa toiminut pihkaisella puulla poltettaessa täysin tyydyttävästi, mutta kun konetta käytettiin polttamalla kivihiiltä, se paloi liian hitaasti ja antoi liian kovan kuumuuden. Kone ei kestänytkään tätä, ja se oli kova isku keksijälleen. Hän sai osakseen pilkkaa ja arvostelua, mutta myös ammatti-ihmisten ihailua. Tässä vaiheessa hänet keksi John Braithwaite (s. 19.3.1797 Lontoo ja k. 25.9.1870 Lontoo) -niminen konetehtailija, joka otti siipiensä suojaan nuoren ruotsalaisneron ja ottipa hänet pian myös osakkaaksi tehtaaseensa. Koska yritykset tehdä höyrykonetta tarpeettomaksi olivat kariutuneet,ryhtyi John Ericsson nyt parantelemaan höyrykoneen ominaisuuksia monin tavoin. Hän rakensi lieden, jossa koneen käyttämät palje- eli keskipakoispuhalluslaitokset aikaan saivat keinotekoisen ilmanliikkeen. Lisäksi hän rakensi ulkopitatiivistäjän, jossa höyryä ei tiivistänytkään sisään ruiskutettu kylmä vesi, vaan ulkopinnalle johdettu kylmä vesi.

Kapteeni James Clark Ross.

Keksintöjään Ericsson hyödynsi Victory -nimisessä höyrylaivassa, johon napamatkaaja James Clark Ross (s. 15.4.1800 ja k. 3.4.1862) tilasi uudet koneet. Ericsson sijoitti koneet laivan vesirajan alapuolelle, jotta ne olisivat suojassa ampumisilta; aluksi hän luuli, että laivasta tulisi sotalaiva, mutta kun selvisi laivalla tehtävän napamatkailua, olikin koneisto tarkoitukseen epäkäytännöllinen. Suurella kiireellä Ericsson ja Braithwaite alkoivat vuorokauden ympäriinsä parannella puutteita laivassa, jonka varustelu oli napamatkaaja Rossiltakin jäänyt keskeneräiseksi ja edelleen laiva tuntui tarkoitukseensa sopimattomalta. Laivan kohtalo oli upota Jäämerellä ja Ross moitti kovin sanoin koneiston valmistajia, mutta samoin kovaa palautetta antoi myös Ericsson kirjeessään James Rossille. Vain vaivoin saatiin kaksitaistelu näiden herrojen kesken estettyä.

Kenneth Hensley soittimensa ääressä.

Kenneth William David Hensley syntyi 24.8.1945 Plumsteadissa ja perheeseen vanhempien lisäksi kuului kaksi muuta hänen veljeään ja sisar. Perhe asettui asumaan Hertfordshireen (Stevenage) ja Kenneth aloitti kitaralla musiikkiin tutustumisen 11-vuotiaana. 19-vuotiaana hän antautui ammattimuusikon elämään ja se viitekyhys, mistä hänet ehkä parhaiten vieläkin muistetaan, on Lontoossa vuonna 1969 perustettu brittiyhtye Uriah Heep. Bändin nimi lainattiin Charles Dickensin romaanin David Copperfieldin henkilöhahmolta. Ken Hensley liittyi bändiin vuonna 1970, mutta ei osallistunut bändin ensilevyn Very `eavy… very ’umblen kappaleiden sävellyksiin tekijänä, ainoastaan soittajana.

Kitaristi Michael Frederick ”Mick” Box (s. 9.6.1947 Lontoo) perusti Uriah Heep -bändin yhdessä laulaja David Byronin ( alkujaan David Garrick s. 29.1.1947 Epping ja k. 28.2.1985 Reading) kanssa. Mick Box oli jo vuonna 1965 Essexissä perustanut The Stalkers -yhtyeen, johon David Byronkin liittyi. Ennen Uriah Heepiä he ennättivät perustaa yhdessä vielä vuonna 1967 Spicen, jonka jazzvaikutteista rockmusiikkia on kuultavissa tallennettuna kokoelmalevyllä The Landsdowne Tapes. Ken Hensley taas oli aikaisemmin kunnostautunut sellaisissa yhtyeissä, kuten The Gods ja Toe Fat.

Alkuvuodesta 1971 ilmestyi Uriah Heepin toinen studiolevy, Salisbury, ja tällä levyllä Ken Hensley oli jo näyttävästi mukana tekemässä musiikkia. Levyn 17-minuuttisella nimikappaleella käytettiin 26-henkistä orkesteria ja levyn ehkä tunnetuin kappale oli ”Lady in Black”. Albumin valmistuttua Uriah Heep teki ensimmäisen Yhdysvaltain kiertueensa soittaen jo kymmenille tuhansille ihmisille kerrallaan. Alku Yhdysvalloissa oli ollut bändille vaikeaa, sillä Rolling Stone-lehden musiikkiarvostelu oli teilannut yhtyeen debyyttialbumin.

Yhtyeen kolmas levy, Look at Yourself, ilmestyi myyntiin kesällä 1971 ja sinetöi yhtyeen maineen lopullisesti. Ken Hensleyn sävellys ”July Morning” on piirtynyt asiaa harrastaneiden mieliin toistakymmentä minuuttia kestävänä, eeppisenä lauluna. Yhtye muistetaan varsinkin Ken Hensleyn Hammond-uruista, David Byronin falsettilaulusta ja Mick Boxin wah wah-kitaroista. Yhtye oli levyn julkaisun jälkeen vielä kotimaataan suositumpi manner-Euroopassa. Rumpali Lee Kerslake (s. 16.4.1947) liittyi Uriah Heepiin marraskuussa 1971. Yhtyeen kokoonpanoista miehitystä David Byron, Mick Box, Ken Hensley, Garu Thain ja Lee Kerslake on pidetty juuri sinä aitona ja oikeana kokoonpanona.

Kuvassa vasemmalta Lee Kerslake, David Byron, Gary Thain. Ken Hensley ja Mick Box.

Demons and Wizards -levy yhtyeeltä räjäytti todella pankin, kun se ilmestyi vuonna 1972; levystä tuli joka puolella maailmaa myyntimenestys ja yhtyeen maine kasvoi suureksi eri puolilla maailmaa. Tämä levy näytti olleen myös arvostelijoiden mieleen, koska se sai runsaasti myönteistä palautetta. Tältä levyltä asian harrastajat muistanevat ainakin laulun ”Easy Livin”. Pitkään odottamansa näyttävän läpimurron yhtye teki nyt varsinkin Yhdysvalloissa. Taiteilija Roger Dean kuvitti yhtyeen fantasiapohjaisen levykannen. Saman vuoden kesällä Uriah Heep vieraili ensikertaa Suomessa Ruisrockin pääesiintyjänä.

Loppuvuodessa 1972 ilmestyi markkinoille vielä yhtyeen levy The Magician’s Birthday, joka sanojen mukaan liikkuu mystiikan ja fantasian maailmassa. Levy oli jälleen valtava myyntimenestys oikeastaan joka puolella maailmaa ja levykannen suunnitteli jälleen taiteilija Roger Dean.

Vuosi 1973 toi mukanaan Uriah Heepin kaksikin albumillista; ensi tuplalive-LP Uriah Heep Live ja myöhemmin syksyllä taas studioalbumi Sweet Freedom. Verotussyistä yhtye äänitti jälkimmäisen levynsä ulkomailla, Ranskan Chateau d’Herouvillessä. Ranskassa alkoivat ilmetä myös monet vaikeudet, jotka sitten aikanaan olivat hajoittamassa tätä yhtyeen kuuluisinta kokoonpanoa. Tältä levyltä ehkä suurin hitti oli ”Stealin”, joka singlenäkin pärjäsi hyvin Yhdysvaltojen listalla.

Jo talvella 1974 äänitettiin Uriah Heepin seuraava levy, Wonderworld, Saksan Münchenissä Giorgio Moroderin Musicland studiolla. Melko pian Uriah Heepin levytyksen jälkeen samaan studioon ilmestyivät levyttämään myös Deep Purple (Stormbringer 1974) ja Led Zeppelin (Presence 1976). Levyä seurannut maailmankiertue käynnistyi tällä kertaa Helsingistä. Ken Hensley teki tälle levylle lauluja mm. uni- ja valvetiloista, mutta levyä tehtäessä ilmeni suunnattomia ongelmia yhtyeen jäsenten välillä; ongelmia aiheuttivat lähinnä alkoholi ja huumausaineet. Suurin kärsijä lienee ollut yhtyeen basisti Gary Thain, joka jo tuolloin kärsi hyvin vaihtelevasta terveydestään. Valmistuttuaan albumi myi kuitenkin edelleen hyvin, mutta Gary Thain erotettiin bändistä vuonna 1975 ja hän kuolikin saman vuoden joulukuussa heroiinin yliannostukseen vain 27-vuotiaana.

Uria Heepin legendaarisin kokoonpano.

Yhtyeen suosio jatkoi kasvuaan ja vuonna 1975 ilmestyi levy, Return to Fantasy. Tällä albumilla bassoa soitti John Wetton (s. 12.6.1949 ja k. 31.1.2017), joka oli aiemmin toiminut mm. King Crimson -yhtyeen laulajana ja basistina. Yhtye teki tämän levyn kotimaassaan ja Britanniassa yhtye nautti olostaan suosion aallon harjalla. Yhtye menestyi Euroopassa ja muuallakin maailmassa, mutta Yhdysvalloissa suosio ei enää kasvanut. Vuonna 1976 yhtye julkaisi lähinnä itse tuottamansa levyn, Hihg and Mighty, joka poikkesi aiemmasta tyylistä. Nyt alkoivat bändin erimielisyydet olla jo sitä luokkaa, että laulusolisti David Byron sai jättää paikkansa, kun hänet erotettiin mm. lisääntyneen alkoholin käytön vuoksi. Byronin mukana yhtyeestä lähti samalla myös basisti John Wetton. Muutoksen tuulet muuttivat myös bändiä olennaisesti, poistamatta erimielisyyksiä. Uudeksi laulusolistiksi tuli John Lawton (s. 11.6.1946 Halifax, Britannia) ja bassoon tarttui Trevor Bolder (s. 9.6.1950 Kingston upon Hull ja k. 21.5.2013).

Yhtyeen edellisen levyn aiheuttaman flopin korjasi vuonna 1977 tehty studiolevy Firefly. Sitä seurasivat vielä samana vuonna albumi Innocent Victim ja vuonna 1978 tehty levy Fallen Angel. Yhtyeen musiikki muuttui koko ajan yhä kaupallisempaan suuntaan. Tuolloin edettiin aikoja, jolloin disco- ja punkmusiikki valtasivat maailmaa. Vuoden 1978 suurin hitti yhtyeeltä oli ”Free Me”. Jälleen erimielisyydet riivasivat yhtyettä ja nyt lähteä sai laulusolisti John Lawton, itsensä erotti myös rumpali Lee Kerslake. Kerslake oli muutaman vuoden mukana Ozzy Osbournen soolouran maailmanmaineeseen nostaneella soololevyllä ja kiertueella.

Nyt Uriah Heepiin nousi laulajaksi John Anthony David Sloman (s. 26.4.1957) ja rumpaliksi Chris Slade (s. 30.10.1946 Pontypridd, Wales). Vuosi 1980 toi mukanaan uuden albumin, Conquest. Levy menestyi taas melko hyvin ja yhtye lähti levynjulkaisukiertueelle, mutta kesken kiertuetta Ken Hensley jätti yhtyeen tuskastuneena John Slomanin lauluun. Tämä oli kova isku bändille, vaikka kiertue saatiinkiin jollakin tavoi hoidettua loppuun asti. Yhtye ei koskaan virallisesti lopettanut toimintaansa, ja pienen suvannon jälkeen Mick Box kokosi bändin uudestaan vuonna 1982. Yhtye on vielä voimissaan tänäkin päivänä, mutta alkuperäisistä jäsenistä vain Mick Box on enää mukana.

Vielä Uriah Heepissä ollessaan Ken Hensley julkaisi pari soololevyä; Proud Words on a Dusty Shelf (1973) ja Eager to Please (1975) sekä heti eronsa jälkeen kolmannen albuminsa, Free Spirit (1980). Varsinkin kaksi ensimmäistä olivat onnistuneita, mutta levy-yhtiö ei halunnut markkinoida soolomateriaalia niin voimakkaasti, kun samaan aikaan menestynytty Uriah Heepiä. Ken Hensley muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1981 ja liittyi Blackfoot-yhtyeeseen. Hensleyn soittoa on kuultavissa ainakin yhtyeen levyillä Siogo (1983) ja Vertical Smiles (1984). Kuultuaan alkuvuodesta 1985 David Byronin kuolemasta Ken Hensley vetäytyi levyttävän muusikon töistä ja keskittyi musiikki-instrumenttien markkinointiin St. Louisissa.

Hensley viettää nykyään aikaansa Espanjassa.

Hensleyn tuotannosta julkaistiin 1990-luvun alkupuoliskolla kokoelmalevyjä ja vuonna 1994 Hensley julkaisi albumin ennen julkaisemattomista studiomateriaaleistaan, From Time to Time. Vuosi 1999 palautti Ken Hensleyn jälleen studioon ja nyt syntyi levy, A Glimpse Of Glory, osittain kristillisen Visible Faith-yhtyeen kanssa. 2000-luvun alussa Ken Hensley aloitti uudelleen keikkailun ja uusia levyjäkin syntyi jälleen; Running Blind (2002), The Last Dance (2004) sekä Blood on tje Highway (2007). Uudelleenäänitettyjä Uriah Heep-lauluja sisältäneen levyn, The Wizard’s Diaryn, Ken Hensley teki osittain Venäjällä vuonna 2004. Vuonna 2005 oli vuorossa uudelleenäänitetyt omat soolokappaleet albumilla Cold Autumn Sunday. Neljän livealbumin verran Ken Hensley on tehnyt yhteistyötä entisten Uriah Heep-jäsenten kanssa, kuten John Wetton, John Lawton ja basisti Paul Newtonin kanssa. Vuonna 2006 Ken Hensley julkaisi urastaan kirjan, When Too Many Dreams Come True. Hän ei kirjassa näe mitään tarvetta herättää henkiin uudelleen Uriah Heep-yhtyettä. Muusikkouransa aikana Ken Hensley on esiintynyt useita kertoja Suomessa, mm. Ruisrockissa. Vuonna 2007 hänet nähtiin Joensuun Ilovaarirockissa esittelemässä silloin tuoretta Blood on the Highway-levyään. Nykyään Ken Hensley asuu Espanjassa vaimonsa Monican kanssa ja tekee musiikkia siellä.

Atro "Wade" Mikkola.

Kitaristi Petri Krzywacki.

Suomen Perinnejazz ry juhlistaa Suomen juhlasyksyä kahdella jazzkonsertilla, joista ensimmäinen on tänään tiistaina 3.10.2017 klo 19 Tampereen yliopiston juhlasalissa klo 19 ja jälkimmäinen seuraavana iltana keskiviikkona 4.10.2017 klo 19 Helsingin Savoy-teatterissa. Konserttien teemana soi tänä syksynä Kun syksy saapuu Helsinkiin ja jazzkonserteissa kolutaan läpi suomalaisen perinteisen jazzin kehityskaarta itsenäisyyden aikana. Mukaan on mahdutettu kaikille tuttuja sävelmiä, kuin myös sangen harvoin kuultua sävellysmateriaalia maamme tunnetuilta viihdesäveltäjiltä, kuten esim. Toivo Kärki, George de Godzinsky, Erik Lindström ja Harry Bergström.

Jukka Eskola.

Antti Sarpila.

Pentti Lasanen.

Arrit eli sovitukset 8-henkiselle jazzorkesterille on tehty ryhmätyönä ja soittajista tähän ryhmään ovat kuuluneet Seppo Hovi, Antti Sarpila, Pentti Lasanen ja ”Wade” Mikkola. Juontajan tehtävä konsertissa lankeaa sanavalmiille Seppo Hoville, joka esittelee kappaleet ja niiden syntyhistorian. Molemmissa konserteissa soittaa Uusi Suomi Jazz Orkesteri kokoonpanossa: Jukka Eskola (tpt, s. 10.6.1978 Espoo), Antti Sarpila (cl, tenor sax, s. 11.6.1964 Pori), Pentti Lasanen (cl, alto sax, s. 17.9.1936 Kotka), Mikko Mustonen (trb), Seppo Hovi (pno, s. 29.11.1946 Helsinki), Petri Krzywacki (gtr, s. 1971), Atro ”Wade” Mikkola (bs, s. 1956) ja Jari ”Kepa” Kettunen (drms, s. 3.5.1962 Varpaisjärvi).

Pianisti ja juontaja Seppo Hovi.

Rumpali Jari "Kepa" Kettunen.

Kapellimestari Markku Johansson ja TASO.

Johan Julius Christian Sibeliuksen (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Ainola) Jääkärimarssi op. 91 vuodelta 1917 kajautti Tampere-talon suuressa salissa Sata vuotta suomalaista viihdettä -viihdekonsertin käyntiin maanantaina 25.9.2017 klo 19. Sibelius työsti marssiaan kolme päivää jääkäri Heikki Nurmion kirjoittamiin sanoihin Ainolassa. Sanoitus voitti lokakuussa 1917 Kuurinmaan kuvernementissä kilpailun parhaasta marssilaulusta ja salakuljetettiin Suomeen Sibeliukselle työstettäväksi. Ensimmäisen kerran marssi esitettiin 28.11.1917, mutta mieskuorolle ja pianolle kirjoitettuna se julkaistiin joulukuun alussa samana vuonna.

Kuvassa vasemmalla rumpali Jari "Kepa" Kettunen ja Tampere-talon ohjelmapäällikkö Timo Suomi.

Tampere-talon ohjelmapäällikkö Timo Suomi järjesti yhteen osaavan, paikallisen orkesterin ja ammattitaitoisen sovittajan/kapellimestarin sekä laulusolistit. Konsertin orkesterina toimi vuonna 2003 perustettu TASO eli Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri, jonka omana kapellimestarina toimii Tampere Filharmonian II-viulujen äänenjohtaja ja kapellimestari Kimmo Tullila. Heinolasta saatiin trumpetinsoiton 13-vuotiaana aloittanut Markku Henrik Johansson (s. 22.3.1949 Lahti) illan kapellimestariksi ja lähes kaikki illan sovituksetkin olivat Markku Johanssonin tekemiä. Trumpetisti ja flyygelitorven soittaja Markku Johansson toimi vuodet 1988-2009 Vantaan viihdeorkesterin kapellimestarina ja hän oli myös perustamassa UMO Jazz Orchestraa ja toimi sen kapellimestarina vuosina 1992-1993. Laulusolisteina ja juontajina toimivat Arja Koriseva ja Hannu Lehtonen.

Kuvassa vasemmalla laulusolistit Hannu Lehtonen ja Arja Koriseva.

Viihdekonsertti jatkui Sibeliuksen jälkeen säveltäjä ja urkuri Frans Oskar Merikannon (vuoteen 1882 Mattsson, s. 5.8.1868 Helsinki ja k. 17.2.1924 Oitti) sävellyksellä Aleksis Kiven (Alexis Stenvall, s. 10.10.1834 Nurmijärvi ja k. 31.12.1872 Tuusula) sanoihin, Onnelliset. Konsertti piti sisällään huomattavan määrän kotimaista elokuvamusiikkia ja välillä orkesteri soitti myös hyvinvalittuja instrumentaaliosuuksia. Melkein kahdeksan ja puolisataa levytystä tehnyt laulaja, säveltäjä ja kapellimestari Georg Malmsténin (s. 27.6.1902 Helsinki ja k. 25.5.1981 Helsinki) sävellyksistä yleisölle esiteltiin valssi Ilta skanssissa, Pot, pot, pot, pot, potkut sain sekä Auringon lapset – Päikese lapsed, saman nimisestä Theodor Lutsin elokuvasta vuodelta 1932. Elokuva tehtiin suomalais-virolaisena yhteistyönä, mutta sitä ei ole koskaan nähty Suomessa. Laulun sanoituksesta vastasi Erkki Karu (vuoteen 1907 Erland Fredrik Kumlander, s. 10.4.1887 Helsinki ja k. 8.12.1935 Helsinki). Erkki Karu teki Tampereella alkuun lyhyitä filmejä Frans Ekebomin kanssa ja perusti sitten Karl Fagerin ja Teuvo Puron kanssa Suomi-Filmin sekä myöhemmin T. J. Särkän kanssa Oy Suomen Filmiteollisuuden.

Erkki Karu.

Suomen sotavuosien viihdettä edusti konsertissa kapellimestari, pianisti, sovittaja ja säveltäjä George de Godzinskyn (s. 5.7.1914 Pietari ja k. 23.5.1994 Helsinki) musiikki. Gode sävelsi musiikin kaikkiaan 64 pitkään elokuvaan ja toimi Radion viihdeorkesterin kapellimestarina vuosina 1953-1980 sekä Suomen Kansallisoopperan ja Suomen Kansallisbaletin vierailevana kapellimestarina. Goden valssisävelmä Äänisen aallot ja Katupoikien laulu – vuodelta 1942 Turo Kartton sanoihin - edustivat sota-aikamme musiikkia konsertin ensimmäisellä puoliskolla. Sota-aikaan liittyi myös Viljo Vesterisen (s. 26.3.1907 Terijoki ja k. 18.5.1961 Helsinki) Säkkijärven polkka, joka konsertissa sai verevän instrumentaalitulkinnan. Ennen väliaikaa esiteltiin vielä työpari Reino Vihtori Helismaan (vuoteen 1934 Helenius, s. 12.7.1913 Helsinki ja k. 21.1.1965 Helsinki) ja Toivo Pietari Johannes Kärjen (s. 3.12.1915 Pirkkala ja k. 30.4.1992 Helsinki) tuotoksia; ensin Rakovalkea, joka on tuotteliaan runoilijan ja latojan Reino Helismaan oma sävellys ja sanoitus. Hän oli tunnettu Lapin kävijä ja jätti jälkeensä n. 5 000 laulusanoitusta, 104 radiohupailua, 32 elokuvakäsikirjoitusta, 10 revyytä ja 8 näytelmää. Säveltäjä ja sovittaja sekä tuottaja Toivo Kärjeltä kuultiin potpuri kappaleista Täysikuu, Sinun silmiesi tähden (elokuvasta Pekka ja Pätkä kesälaitumilla vuodelta 1953) sekä Lapin jenkka.

Konsertin jälkipuoliskon polkaisi rummuilla käyntiin Jari ”Kepa” Kettunen (s. 3.5.1962), kun orkesteri soitti säveltäjä, sovittaja, kapellimestari ja multi-instrumentalisti Rauno Väinämö Lehtiselle (s. 7.4.1932 Tampere ja k. 1.5.2006 Helsinki) ehkä eniten Teostotuloja maailmalta tuoneen sävellyksen, Letkiksen. Pelkästään MTV:n kapellimestarina toimiessaan vuosina 1967-1977 Rauno ennätti tehdä 6 000 sävellystä – lukuun on sisällytetty myös mainosmusiikki. Jälleen elokuvamusiikki vyöryi suureen saliin, kun esitysvuoroon tuli Lars ”Lasse” Anders Fredrik Mårtensonin (s. 24.9.1934 Helsinki ja k. 14.5.2016 Espoo) sävelmä Myrskyluodon Maija samannimisestä Åke Lindmanin ohjaamasta TV-elokuvasta. Laulun huikeasta suomennuksesta vastaa Jukka Virtanen (s. 25.7.1933 Jämsänkoski). Lasse Mårtenson ja Jukka Virtanen olivat Jaakko Salon, Matti Kuuslan ja Marjatta Leppäsen kanssa perustamassa Uutta Iloista Teatteria vuonna 1978 Linnanmäen Peacock-teatteriin; teatteri kunnioitti Ossi Nikolai Elstelän (s. 18.5.1902 Tampere ja k. 10.4.1969 Helsinki) ja Pallen eli Reino Wilhelm Palmrothin (s. 2.4.1906 Ruovesi ja k. 2.5.1992 Helsinki) Iloista Teatteria, jonka valvontakomissio lakkautti. Tämä teatteri jatkoi toimintaansa Elstelän johdolla Punaisen Myllyn revyyteatterina avustajinaan mm. Reino Helismaa ja Toivo Kärki.

Säveltäjä Kaj Chydenius.

Kaj Oskar Chydenius (s. 16.10.1939 Kuusankoski) esiteltiin seuraavana elokuvasäveltäjänä; ensin elokuvasta Asfaltilampaat sävelmä Sinua, sinua rakastan ja sitten Nuoruustango elokuvasta Kreivi. Kuusikymmentäluvulta siirryttiin seuraavalle vuosikymmenelle Irwin Goodmanin eli Antti Yrjö Hammaebergin (s. 14.9.1943 Hämeenlinna ja k. 14.1.1991 Hamina) ja Veikko Olavi ”Vexi” Salmen (s. 21.9.1942 Hämeenlinna) musiikilla ja sanoilla. Jälleen potpuriksi kirjoitettu St. Paul ja Reeperpahn, Po, po, po, poing ja lyhyt duetto Hannu Lehtosen ja Markku Johanssonin esittämänä Työmiehen lauantaista. Kari Tuomisaaren sanoihin teki Rauno Lehtinen Suomen Euroviivuedustuskappaleen Tom, Tom, Tom, jonka Marion Rung lauloi Luxemburgissa vuonna 1973.

Sanoittaja ja säveltäjä Juha Harri Vainio (s. 10.5.1938 Kotka ja k. 29.10.1990 Gryon, Sveitsi) esiteltiin kahden laulun voimin. Ensin Juhan oma teos Albatrossi, erittäin mukaansa vievä tarina kahdesta kaveruksesta ja menetetyistä vuosista. Toisena sovittaja ja säveltäjä Veikko Samulin sävellys Juha Vainion sanoin Mun sydämeni tänne jää, jonka aikoinaan levyttivät ainakin Katri Helena ja Kari Tapio. Norjan vuonoille johdatteli Pauli Matti Juice Juhani Leskisen (s. 19.2.1950 Juankoski ja k. 24.11.2006 Tampere) Norjalaisvillapaita ja Satulinnaan saateltiin Jukka Kuoppamäen (s. 1.9.1942 Helsinki) alkujaan tangoksi säveltämällä kappaleella vuodelta 1995.

Kaksi viimeistä laulunumeroa solistiparimme esittivät yhdessä. Timo Johannes Koivusalon (s. 31.10.1963 Pori) elokuvasta Kaksipäisen kotkan varjossa sävelmä Jotain jää (Susanna Palin, Timo Koivusalo) sekä Jussi Pekka Hakulisen (s. 21.12.1964 Pori) Rakkaus on lumivalkoinen. Konsertin loppusävelmänä soi Jukka Kuoppamäen sävellys ja sanoitus  Sininen ja valkoinen.

Näyttelijä Martti Suosalo.

Kolme Jussi-palkintoa voittanut näyttelijä Martti Juhani Suosalo syntyi 19.7.1962 Oulussa. Helsingin Kaupunginteatterin henkilökuntaan kuuluva näyttelijä Martti Suosalo ja kitaristi Pekka Tegelman (s. 13.5.1957) sekä Tapiola Big Band johtajanaan trumpetisti ja kapellimestari Esko Heikkinen (s. 1953) vierailivat perjantaina 8.9.2017 Tampereen Pakkahuoneella konsertilla, joka koostui belgialaisen Jacques Brelin lauluista.

Jacques Brel.

Jacques Romain Georges Brel syntyi 8.4.1929 Belgiassa (Schaerbeek) ja kuoli 9.10.1978 Ranskassa (Pariisi). Hän oli ranskankielisissä maissa arvostettu laulaja-lauluntekijä sekä runoilija, mutta hänet muistetaan myös näyttelijänä ja teatteriohjaajana. Martti Suosalo kiinnostui J. Brelin lauluista jo 1990-luvun puolivälissä ja suomensi kitaristi Pekka Tegelmanin kanssa yhdessä hänen laulujaan. Vuonna 1998 Suosalo alkoi esiintyä aluksi pelkän kitaran säestyksellä yleisölle Brelin lauluilla. Välillä Martti Suosalon esiintymisiä on säestänyt myös trio. Lauluista kaikkein parhaiten Martti Suosalolle istuvat varmaankin laulut, joissa on vahva ja elämän makuinen tarina, ja joissa hän pääsee tulkitsemaan näyttelijän taidoilla ja osaamisellaan. Suomennuksissa Suosaloa on kiehtonut juuri sellaiset ilmaukset, joissa hän kokee olevan suoran yhteyden Brelin maailmaan. Laulut on ohjelmaan tarkkaan valittu sellaiseksi kokonaisuudeksi, jossa tunnelmat vyöryvät jouheasti tarinoiden ja rytmien vaihdellessa dramaattisesta hauskaan sekä melankoliasta iloon.

Vasemmalla kuvassa Pekka Tegelman ja oikealla Martti Suosalo.

Pekka Tegelman ja Martti Suosalo ovat yhdessä esittäneet näitä lauluja jo pari sataa kertaa eri puolilla Suomea. Nyt kuitenkin Esko Heikkinen on tehnyt uudet ja tuoreet sovitukset laulujen ympärille Tapiola Big Bandille. Bändin mahdollisuuksia hyödynnetään hienosti ja kunnioitetaan vanhan ajan kabareeperinteitä. Esko Heikkinen on käyttänyt sovitustensa pohjana Pekka Tegelmanin kitarasovituksia sekä alkuperäisiä Jacques Brelin esityksiä, joissa esiintyjän tukena oli joko trio tai viihdeorkesteri.

Kapellimestari ja trumpetisti Esko Heikkinen.

Tapiola Big Band on perustettu vuonna 1970 ja se on vuosien vieriessä saanut esiintymiskokemusta lukemattomilla festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla. Viime vuodet orkesteria on johtanut Esko Heikkinen, jonka big band messu ja Pepe Willbergin tutuksi tekemien laulujen uudet big band sovitukset tulivat viime vuonna kovin tutuiksi yleisölle. Paitsi kapellimestari ja sovittaja Esko Heikkinen on myös säveltäjä ja trumpetisti. Hän johtaa myös Helsingin poliisisoittokuntaa sekä Helsingin Palokunnan Soittokuntaa. Esko Heikkinen opettaa niin ikään Sibelius-Akatemian jazz-osastolla trumpetinsoittoa. Suomen Jazzliiton myöntämän Yrjö-palkinnon hän sai vuonna 1998.

Jacques Brelin lauluja Tampereen Pakkahuoneella pe 8.9.2017.

Konsertin ensimmäisellä puoliskolla saivat esityksensä laulut Jacky, Jeff, Vanhat rakastavaiset, Pastilli, Mathilde, Nuo ihmiset, Viimeinen ateria, Rakastuneet ja Amsterdam. Väliajan jälkeen vyöryivät seuraavat kappaleet: Porvarit, Seuraava, Fernand, Älä jätä nyt, Kun äiti kotiin palaa, Hyvästi jää, Jos oisit jumala, Mies kaupungista. Ilman ylimääräistä Suosalo ja kumppanit eivät päässeet jättämään Pakkahuonetta, vaan joutuivat vielä esittämään Porvarit uudestaan.

Helsingin Musiikkitalo keräsi jo perinteeksi muodostuneeseen Musiikki-talon Vapaapäivä -tapahtumaansa lauantaina 9.9.2017 klo 10-16 tuuhean joukon säätä pelkäämättömiä musiikinystäviä. Musiikkitalon pääaulassa esittäytyivät talon kaikki orkesterit (RSO, Helsingin kaupunginorkesteri ja Sibelius-Akatemian orkesteri) sekä orkestereiden ystävä/kannatusyhdistykset. Tarjolla oli myös musiikkia kuultavaksi; sinfoniaorkestereiden soittamaa sekä kamarimusiikkia.

Säveltäjä Antti Auvinen ja kapellimestari Hannu Lintu esittelevät RSO:n kanssa Himmel Punk -teosta.

Radion sinfoniaorkesteri kapellimestari Hannu Linnun johdolla esitteli hiljan kantaesitetyn säveltäjä Antti Auvisen Himmel Punk-nimisen nykysävellyksen. Helsingin kaupunginorkesteri taas soitti iltapäivällä musiikkituokion orkesterin I viulistin ja kapellimestari Jan Söderblomin johdolla. Tämän musiikkituokion aikana soivat Uuno Klamin, Einojuhani Rautavaaran ja Jean Sibeliuksen musiikit. Lämpiökonserteissa vierailijoita viihdytti mm. yhdeksän saksofonin enseble SaxibA sekä RSO:n pasunistien esittämä James Bond -elokuvien musiikki.

Helsingin kaupunginorkesteri ja kapellimestari Jan Söderblom esittävät Klamin, Rautavaaran ja Sibeliuksen musiikkia Helsingin Musiikkitalossa.

Tarjolla oli myös Pimeät paikat -kierroksia Musiikkitalossa, jossa pääsi kulissien taakse ja käymään Laulupuut -teoksen alla sekä tutkimaan konserttisalia katonrajasta. Esittelykierroksilla esiteltiin paitsi Musiikkitalon toimintaa myös salin akustiikkaa. Iltapäivällä oli peräti harvinainen tilaisuus tutustua myös Radion sinfoniaorkesterin nuotistoon ja oppaana tällä kierroksella toimi nuotistonhoitaja Sebastian Djupsjöbacka.

Muusikko ja toimittaja Ville Komppa isännöi Klasaribaaria, jossa vierailivat orkestereiden intendentit kertomassa syksyn ohjelmistoistaan. Rohkeimmat vierailijat pääsivät kokeilemaan orkesterin johtamista autenttisessa ympäristössä. Harjoitussali Paavossa taas pääsi valitsemaan stemman ja treenaamaan Musiikkitalon kuoron kanssa Brahmsin Ein deutsches Requiemiä.

Pianisti Ilmon Ranta.

Musiikkitalon Vapaapäivässä oli mahdollisuus seurata puolentoista tunnin ajan klo 14.30 Ilmo Rannan pitämää soittotuntia alakerran Cameratassa. Soittotunnilla työstettiin Franz Schubertin Sonaattia nro 15 C-duurissa, D 840, vuodelta 1825.  

Ilmo Rannan soittotunti menossa Musiikkitalon Cameratassa.

Julien Labro (syntynyt vuonna 1983) aloitti Ranskassa (Rodez) 9-vuotiaana pikkupoika haitarinsoiton. Hän valmistui Marseillen konservatoriosta ja voitti ensimmäisen palkinnon Coupe Mondialessa vuonna 1996. Useiden muiden kilpailuvoittojen jälkeen Julien Labro muutti unelmiensa perässä Yhdysvaltoihin vuonna 1998. Astor Piazzollan musiikkiin tutustuttuaan hän innostui bandoneonin soitosta. Yhdysvalloissa Julien Labro tutustui soittamisen yhteydessä myös Nurmeksesta lähteneeseen nuoreen kitaristilupaukseen, Olli Soikkeliin, joka on asunut muutaman vuoden Manhattanilla, New Yorkissa ja soittaa ahkerasti paikallisissa klubeissa. 15-18-vuotiaana Soikkeli harjoitteli kertomansa mukaan 4-8 tuntia joka päivä sekä kuunteli gipsy jazzia pitkin päivää. Olli Soikkeli sai ensimmäiset kutsunsa New Yorkiin jo vuonna 2011, mutta kaupunkiin hän muutti asumaan kesällä 2014. Olli Soikkelin suvussa ei liiemmin tunneta muusikkoja, mutta hänen harrastuksensa lähti liikkeelle oman äidin Anttilan postimyynnistä tilaamalla akustisella kitaralla. Nykyään Olli Soikkeli soittaa pelkästään Yhdysvaloissa n. 200 keikkaa.

Kitaristi Olli Soikkeli (kuvassa vasemmalla) ja harmonikkataiteilija Julien Labro.

Nämä omien soitintensa virtuoosit, Julien Labro ja Olli Soikkeli tekevät tänä syksynä maassamme konserttikiertueen ja heidän lisäkseen kokoonpanossa soittavat Tomi Kettunen (kitara) sekä Ville Herrala (basso). Maanantaina 11.9.2017 klo 19 kerääntyi lähes salintäyteinen yleisö Tampere-talon pieneen saliin nauttimaan Django Reinhardtin ja Stephane Grappelin tunnetuksi tekemää Gipsy Jazzia. Konserttiohjelmassa oli mukana myös Julien Labron sävellyksiä. Maailmalla sekä Soikkelia että Labroa pidetään tällä hetkellä yleisesti nousevina tähtinä omassa lajissaan.

Olli Soikkeli myymässä uunituoretta äänilevyään ja jakamassa nimikirjoituksia Tampere-talossa.

Konsertissa vaihtelivat hitaat rytmit ja varsinkin huikean nopeat, hengästyttävää teknistä taituruutta vaativat rytmit. Nautittavaa kuunneltavaa olivat Olli Soikkelin ja Julien Labron unisono-soitanta aidossa pelimannihengessä. Kangasalan puolelta löytyi onneksi Julien Labrolle lainaksi italialaisella systeemillä oleva soittopeli; Labron todella lähti Yhdysvalloista tälle Suomen kiertueelle ilman omaa soitinta!

Tätä loistavaa kvartettia pääset tänään lauantaina 16.9.2017 hämmästelemään Eurajoki-salissa, Eurajoella klo 18. Älä kävele onnesi ohi, vaan jalkaudu tapahtumapaikalle nauttimaan ainutlaatuisesta elämyksestä! Nautinnollisia hetkiä näiden loistavien muusikoiden parissa!