Kauppaneuvos ja mesenaatti Juho Lallukka.
Juho
Lallukan maaomaisuus vuonna 1912 oli kaikkiaan noin 3 000 hehtaaria. Räisälän
ja Liimatan hovien lisäksi Lallukat omistivat tilan Koivistolla sekä toisen
tilan Kivennavalla yhdessä Hallenbergin kanssa. Pohjolan tila Kivennavalla on
perujaan vanhaa talonpoikaista maata, jonka maista valtaosan Juho Lallukka osti
venäläisiltä aatelisilta. Liimatan tilan kaupan kyljessä siirtyi Lallukoille 90
lehmää ja 20 hevosta, ja tilan johtamiseen liittyvät asiat olivat alusta alkaen
Maria Lallukan hartioilla. Maria Lallukka perustikin aivan aluksi tilan väelle
lainakirjaston.
Lääkäri
oli kehottanut Juho Lallukkaa löysentämään työtahtiaan terveyden vuoksi. Juho
Lallukka omisti yrityksensä 250 osakkeesta 200 ja Maria Lallukka omisti neljä
osaketta. Pitkäaikaiset Juho Lallukan luotettavat työntekijät omistivat
osuuksia seuraavasti: Emil Tanninen 20 osaketta, W. Aalto 20 osaketta ja Ernest
Hämäläinen kuusi osaketta. Kaikki edellä mainitut kuuluivat myös johtokuntaan,
Juho Lallukan toimiessa tukkuliikkeen johtajana ja johtokunnan puheenjohtajana.
Tällä järjestelyllä nimittäin johtaja Juho Lallukka halusi turvata liikkeen
tulevaisuuden; hän alkoi nyt delegoida monia tehtäviä henkilökunnalleen.
Suurimman osuuden Juho Lallukan tehtävistä otti hoitaakseen Emil Tanninen.
Pamaus-seuran piirissä eli pitkään sanonta: "Tietysti sano Tanninen ja
pääsi kauppaneuvokseksi".
Juho
Lallukka johti puhetta Viipurin kaupunginvaltuustossa perjantaina 28.11.1913 ja
valtuustokokouksen jälkeen hän siirtyi Pamauksen klubille, lempipaikkaansa
iltaa viettämään. Klubilla sai aina seuraa; illan mittaan syödään ja juodaan
sekä lauletaan, mutta Juho Lallukka on jotenkin enemmän omissa ajatuksissaan ja
mainitseekin väsymyksestään. Rakennusmestari Isaksson saattaa Juho Lallukan
avuliaasti lyhyen matkan tämän lähellä olevaan kotiin, kun Juho ei hyväksynyt
vossikkakyytiä. Ulkoilmassa Lallukka nauttii raikkaasta syysilmasta kävellen
päällystakin napit auki. Talonmiehelle Lallukka valitteli kotitalollaan
rappujen merkillistä jyrkkyyttä, kun jalka ei enää tahtonut nousta. Vilusta
väristen kuin horkassa Juho Lallukka kapuaa sänkyynsä. Seuraavana päivänä kuume
on Juho Lallukalla noussut jo niin korkeaksi, että kaupunginlääkäri Paul
Thuneberg kutsutaan Juhoa hoitamaan Lallukoille. Thuneberg antaa diagnoosiksi
keuhkokuumeen. Lääkäri valvoo potilaansa luona vielä seuraavan yön, mutta
mitään ei ole tehtävissä. Maanantaina 1.12.1913 klo 10.55 Juho Lallukka kuoli
61-vuotiaana kotonaan Viipurissa.
Juho Lallukan rakennuttama kivitalo Viipurissa.
Parissa
viikossa käy selväksi kaikille, että Juho Lallukka oli jättänyt kaiken omaisuutensa
Maria Lallukalle. Maria Lallukka vetäytyi mielellään syrjään ja oli
luonteeltaan arka ihminen; elämänsä tähän asti hän oli jättäytynyt Juho
Lallukan varjoon. Nyt Mari joutui tiukaan paikkaan tukkuliikkeen johtajana ja
aluksi hän olikin hyvin epävarma ja jähmeä olemukseltaan. Maria Lallukalla ei
ollut kovin montaa ystävää Viipurissa, mutta Viipurin tuolloinen
Maaseututeatterin johtaja, Jalmari Finne, lukeutui häneen ystäviin. Finne tuki
Mariaa päätöksissä ja antoi hänelle myös neuvoja. Pian kuitenkin Jalmari Finne
muutti Kotkaan keskittyen kirjoittamiseen - täällä syntyi mm. kirjasarja
Kiljusen herrasväestä. Jalmari Finne lupasi kirjoittaa joka päivä Maria
Lallukalle. No, aivan tähän hän ei pystynyt, mutta sangen usein kuitenkin
kirjoittikin ystävälleen Kotkasta. Näin Finne arvio eräässä kirjeessään:
"Juho ei koskaan sallisi hänen muistoaan surulla vietettävän, vaan työllä.
Paljon on hänen alkamiaan töitä, joita sinä saat jatkaa nyt. Se on oikeaa
vainajan muistamista. Se kysyy terveyttä, pidä siitä huolta!"
Keinottelu
ja säännöstely värittivät vuosia 1914-1919, joka oli tukkuliikkeelle haastavaa
aikaa. Maailmansota ja kansalaissota osuivat näille vuosille, ja tavaran
saannin kanssa oli suuria vaikeuksia. Tuotteiden hinnat huojuivat, aivan kuten
rahan arvokin vaihteli alituiseen. Mari Lallukka myi vuonna 1914 Juho Lallukan
Koivistolta ja Kivennavalta hankkimat tilukset sekä seuraavana vuonna osuutensa
Räisälän hovista Räisälän kunnalle 335 000 markalla. Kaupan ehdoksi Maria
asetti kunnalle, että halkomisen jälkeen kunta myy vuokramaat niiden
viljelijöille ja mauista maista muodostettaisiin viljelystiloja. Tämä oli ollut
Juho Lallukan toive, torppareiden vapauttaminen.
Kun
sisällissodan lopputulos alkoi häämöttää ja paremmat ajat jo kangastivat
tunnelin päässä, alkoi tukkuliikkeen lähimmät luotetut työntekijät vaatia Maria
Lallukan eroamista johtajan paikalta uhaten muuten perustaa kilpailevan
yrityksen. Heillä oli tarkoitus kaapata yritys itselleen kolmella miljoonalla
markalla. Jalmari Finne neuvoi Kotkasta Mariaa lykkäämään yrityksen myyntiä,
mutta yhtiön osakepääoma kaksinkertaistettiin 2,5 miljoonaksi markaksi. Nyt 460
osakkeesta Maria Lallukka omisti 254 osaketta ja loppuja osakkeita omisti 17
osakasta. Markkinatilanne alkoi palata jälleen normaaliksi vuonna 1919 ja
vuonna 1922 Maria Lallukka myi vielä omista osakkeistaan osan tukkuliikkeessä pisimpään olleille
johtajille. Maria Lallukalle jäi kuitenkin tämän kaupan jälkeen vielä niukka
osake-enemmistö.
Juho Lallukka tukkuliikeensä työhuoneessa.
Myös
sukututkijan roolissa ansioitunut Jalmari Finne ohjeisti Maria Lallukkaa
muuttamaan testamenttiaan välttääkseen ahneiden sukulaisten haaskalle tulemista
Marian kuoleman jälkeen. Maria tekikin tässä yhteydessä testamenttiinsa
muutoksia ohjeistuksesta vaarin ottaneena. Vuonna 1920 Maria Lallukan terveys
oli alkanut oikutella ja hän vietti mielellään aikaansa paljon Liimatassa
luonnon keskellä. Maria alkoi kärsiä unettomuudesta ja hän käytti lopulta
unilääkkeitä nukkumiseen. Hyvin uupuneena Maria saapui kesällä 1923 Liimattaan
ja vain viikon sairastettuaan kuoli 4.6.1923 vain 65-vuotiaana.
Oivallinen
suunnittelu takasi Lallukoiden nimen säilymisen jälkipolville pitkälle
tulevaisuuteen. Kun Lallukoiden kodin irtaimistot, kaikki kiinteistöt ja
rahaksi muutettava omaisuus oli myyty, oli Juho Lallukan kuolinpesässä 6,4
miljoonaa markkaa rahaa. Nyt olivat jo kasassa Juho Lallukan haaveileman
taiteilijakodin rakentamiseen tarkoitetut varat. Maria Lallukan kuolinpesässä
oli varoja 5.4 miljoonaa markkaa, josta summasta Maria Lallukka oli määrännyt
puolet käytettäväksi Viipurin kirjastotalon rakentamiseen. Lallukan
taiteilijakoti Helsingissä ja Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kirjasto ovat
todellisia Lallukoiden elämäntyön muistomerkkejä.
Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kirjasto.
Vaikka
Lallukoiden avioliitto oli lapseton, oli Juho Lallukka jo 1900-luvun alkuun
tultaessa koonnut merkittävän varallisuuden liiketoimillaan. Lallukat olivat
varmaankin pitkään ja hartaudella miettinet testamenttiaan ja molemmat
puolisoista olivat jo tottuneita hyväntekijöitä ja kulttuurityön tukijoita.
Juho tunnettiin jo Käkisalmenvuosiltaan (1886-1890) lähtien julkisuuden
henkilönä, puhujana, vaikuttajana, kirjoittajana sekä yhdistys-ja
kunnallismiehenä. Eikä vain Karjalassa, sillä Juho Lallukka vaikutti myös
valtiopäivillä ja toimi Kansallis-Osake-Pankin hallintoneuvostossa. Lallukat
laativat siis vuonna 1908 keskinäisen testamentin, jonka varaan rakentuivat
aikanaan taiteilijakoti Lallukan säätiön perustaminen Suomen Helsinkiin.
Maria
Lallukan kuoleman jälkeen sinetöity testamentti avattiin 11.6.1923 Viipurin
raastuvanoikeuden ensimmäisen osaston istunnossa. Lallukoiden kasvattitytölle
ja Lallukoiden sukulaisille ja muille läheisille (yhteensä 15 henkilöä)
määrättiin jaettavaksi 3 000-75 000 markan suuruisia legaatteja yhteensä 418
000 markalla. Viipurilaiselle ja Karjalaiselle Osakunnalle sekä Suomen
Liikemiesten Kauppaopistolle määrättiin kullekin 50 000 markkaa. Humalaisten
kylälle 25 000 markkaa ja Räisälän kunnalle 100 000 markka. Siirlahden
kansakoulu sai 10 000 markkaa, Suomalainen Taideakatemia, Suomalainen
Kaunokirjailijaliitto, Suomalainen Kirjallisuuden Seura, Viipurin kaupunki sekä
Teollisuuden- ja Liikkeenharjoittajien Seura Pamaus saivat kukin 100 000
markkaa.
Lallukoiden hautamuistomerkki on nykyään siirrettynä Lappeenrannassa.
Näiden
määräysten jälkeen lopusta omaisuudesta oli perustettava rahasto, jolla
kartutetaan rahapottia "siihen asti, kunnes sillä voidaan perustaa ja
ylläpitää Taiteilijakotia Helsingissä". Mukana oli lisäksi määräys, että
jos samaa tarkoitusta varten olisi jo perustettu vastaava rahasto, tulisi tämä
perustettavan rahaston varat liittää jo olemassa olevaan rahastoon.
Maria
Lallukka oli kesäkuussa 1919 tekemässään testamentissa peruuttanut oman
osuutensa yhteisestä testamentista ja määrännyt kuinka hänen varansa jaetaan
Marian kuoleman jälkeen. Näissä jako-osuuksissa on nähtävissä myös Jalmari
Finnen hienovaraista ohjailua. Puolet Maria Lallukan pesän varoista
käytettäisiin Viipurin kirjaston perustamiseen ja loppu varallisuus jaettiin 20
osaan, jotka hän halusi tieteiden ja taiteiden tukemiseen, jakaa omille
sukulaisilleen ja läheisilleen sekä hyväntekeväisyyteen. Kolme jako-osuutta sai
Suomen Historiallinen Seura. Muita lahjoituksen saaneita olivat mm. Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura, Suomen Taideakatemia, Viipurin Taloudellinen
Korkeakouluseura, Suomalainen Ooppera, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto,
yhdistys Vanhainkoti Viipuriin, Viipurin köyhien kansakoululaisten
ravitsemistyö sekä Häkli, Lallukka ja Kumpp. Oy:n palveluksessa olevat
henkilöt, Maria Lallukan omaiset ja Juho Lallukan veljen lapset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti