Rakennusmestari Victor Helenius ja Maria Helenius.

Rakennusmestari Victor Helenius ja vaimonsa Maria muuttivat Helsinkiin vuonna 1899. Victor sai perintönä oman sisarosuutensa Nummelta. Rahasumma ei ollut kovin kummoinen, mutta Victor sijoitti sen kuitenkin asunto-osakkeeseen, joka löytyi syksyllä 1902 juuri valmistuneesta puutalosta Ullanlinnasta. Neitsytpolku 3 osoitteessa sijaitsi Asunto-osakeyhtiö Lepola. Asunto-osakeyhtiö muodostui kolmesta rakennuksesta; yksi talo oli kadun varressa ja kaksi taloa sisäpihalla. Heleniuksen perhe asusti F-rapun toista asuntoa. Talon asukkaat olivat enimmäkseen käsityöläisiä, mutta joukossa oli vuokralaisia, alivuokralaisia, konttoristia, sairaanhoitajaa, aputyömiestä, klapikauppiasta, lohikauppiasta, kirjapainotyöläistä, lääketieteen kandidaatti ja senaattorin leski.

Neitsytpolku 3 kuvan oikeassa laidassa.

Pihapiirissä sijaitsivat ulkorakennukset ja ulkokäymälät. Heleniuksen asuintalon toisella puolella sijaitsivat rekolat, pienet puutarhat, joissa asukkaat viljelivät vihanneksia. Isä Victor oli aidannut Heleniuksen rekolan omakätisesti. Isännöitsijä Haanoja omisti myös maalausliikkeen, jonka johdosta pihan lapset nimittivät pihan maalarinpihaksi. Lankkuaidan toisella puolella sijaitsi lastenkoti, jonka pihamaalla lapset usein nähtiin leikkimässä.

Victor ja Maria Heleniuksen asuessa vuokralla Vladimirinkatu 52:ssa heille oli lokakuussa 1900 syntynyt perheen ensimmäinen lapsi, tytär Hilda. Vuonna 1902 syntyi seuraava lapsi, poika Niilo. Kaikkiaan Heleniuksen perheeseen syntyi viisi lasta, nuorimmaisena 12.7.1913 Raino Helenius. Reino oli vilkas lapsi ja ehkä hiemas altis itsensä kolhimiselle. Äiti joutui usein laulamaan Reinolle lohdutukseksi J. Alfred Tannerin lauluja, jotka pikku-Reino oppi vaivattomasti jo hyvin nuorena. Olli Tikkinen piti Neitstpolku 3:n kadunpuoleisen talon kivijalassa liha- ja voikauppaa. Maria Helenius lähetti neljävuotiaan Reinon tähän kauppaan ostoksille; kauppias laittoi Reinon laulamaan J. Alfred Tannerin lauluja kaupassa, koska poika kehui osaavansa kaikki Tannerin laulut. Kaupasta tullessaan Reino oli palkaksi laulustaan saanut kolme markkaa, jota hän sisarelleen esitteli ylpeänä. Tämä oli Reinon ensimmäinen keikka, josta hän sai rahaa.

Kuvassa on Reino Helenius kaksi vuotiaana.

Kun kansalaissodan taistelut alkoivat Helsingissä, Victor Helenius lähetti tyttölapsensa veljensä luo Nummelle. Perheestä Helsinkiin jäivät Victorin lisäksi Maria, Niilo ja Reino. Sanomalehdessä julkaistiin huhtikuun alussa 1918 saksalaisten ylipäällikön ilmoitus seuraavasti: ”Sakasalaiset joukot ovat astuneet Suomen mantereelle vapauttamaan tämän maan ja saattaakseen jälleen voimaan järjestyksen. Laiton punainen valta on pian kukistuva. Punaiset joukot ovat Karjaan asemalla ja kaikkialla missä ne ovat ryhtyneet taisteluun lyödyt perin pohjin. Ne, jotka laskevat aseensa ilman vastarintaa ja antautuvat, saavat pitää henkensä. Mutta se, joka kostonhimossaan punaisen puolueen tappion johdosta uskaltaa nostaa kätensä lainkuuliaisen kansalaisen henkeä tai omaisuutta vastaan tai tehdä pahaa saksalaisille joukoille, saa tuntea sotalakien koko ankaruuden.”

Sotatoimista huolimatta Victor Helenius lähti työmaalleen tienaamaan ruokarahoja perheelleen 12.4.1918. Työmaan ympäristössä sotatoimet yltyivät niin voimakkaiksi, että työskentely siellä kävi mahdottomaksi ja sieltä täytyi poistua kiireesti. Victor Helenius poistui rakennuksesta Helsinginkadun puolella ja sai surmansa luotisateessa. Maria huolestui kotona, kun Victoria ei kuulunut töistä takaisin. Hän lähti etsimään miestään ja löysikin hänet melko pian Simonkentän laidalle kasatusta saksalaisten ampumasta ruumiskasasta. Maria tunnisti miehensä kengistä. Maria joutui perheensä kanssa luopumaan Neitsytpolun asunnosta ja leski lapsineet muutti Laukaan Vanhaan Koivistoon Marian sukulaistensa luokse. Vanha Koivisto eli Pölkin talo oli aiemmin hoitanut kylässä tärkeää tehtävää; talossa asui aiemmin kruunonvouti ja yhteen aikaan talossa majaili piirilääkäri vastaanottoineen. Talo toimi myös kievarina ja majatalona.

Reino Helenius tyydytti uteliaisuuttaan Vanhassa Koivistossa serkkunsa, Samuli Koivun kanssa. Yhdessä he samoilivat Vanhan Koiviston metsiä sekä uittotyömaita. Samuli Koivusta tulikin sitten myöhemmin metsäteknikko Oulu Oy:lle. Reino nautti metsän ilmapiiristä täysin voimin. Pojat tarkkailivat tukkilaisten työskentelyä mielellään, uivat ja soutelivat sekä kalastivat mielellään. Reinon mielestä koko ajan olisi pitänyt olla menossa johonkin. Reino pääsi myös tutustumaan metsästysreissuihin; permejä ja ansoja hänkin pääsi virittelemään. Kapeenkoski oli todella vilkas tukinuittopaikka ja samoin myös Äänekosken ja Laukaan nuorison kokoontumispaikka. Reino viihtyi hyvin uittoa katsomassa ja kaloja narraamassa koskella. Päivän päätteeksi serkukset illalla saunoivat nautiskellen.

Liikemies ja kirjapainon omistaja August Kanerva.

Laukaan Vanhaan Koivistoon Heleniukset eivät kuitenkaan olleet tulleet jäädäkseen sinne pysyvästi; Vanhassa Koivistossa vietettiin lähinnä kesäisin aikaa. Maria kokosi lapsensa ja matkusti Lahteen, jonne houkutteli omaa kirjapainoaan siellä pitävä Marian nuorempi veli August Kanerva. Maria Helenius myi asuntonsa Helsingistä ja osti talo Lahden Harjunaronkadulta. Tässä talossa Heleniukset eivät kyllä asuneet kovin kauan, koska Marian rahat eivät lopulta riittäneet taloon. Nyt Maria osti Launeenkadulta aseman takaa hieman pienemmän talon, jonne muutti viiden lapsensa kanssa.

Marian nuorempi veli, August Kanerva, työllisti sodassa Fellmannin pellon vankileirille vangittuja työntekijöitä kirjapainossaan. August kuljetti vangit aamulla kirjapainolle töihin ja palautti heidät illaksi vankileirille. Hän joutui monasti väittämään leirillä, että hänen kirjapainonsa ei toimisi ilman vankityövoimaa. Joka aamu August kuitenkin pesetti ja ravitsi vankityövoimansa ennen töiden aloittamista kirjapainolla. Maria Helenius piti pikkuruisia kauppaliikkeitä, ja siten lapsipesueensa vaatetetuksi ja ruokituksi; elämä alkoi sodan jälkeen hiljalleen asettua uomiinsa. Maria Heleniuksen elämään astui vuonna 1920 salskea poikamies ja muurari, Verner Andersson.

Vuonna 1920 Reino-poika aloitti myös Lahdessa kansakoulun, jota kesti neljä vuotta. Reino siirtyi sieltä Lahden lyseoon, joka oli tuolloin poikakoulu. Viisivuotisen keskikoulunsa Reino kolusi kuudessa vuodessa, koska parhaan ystävänsä jäädessä luokalle Reinokin teki tuplavarmistuksen. Kaveriporukan seura alkoi kiinnostaa Reinoa aina vain enemmän ja koulunkäynti taas ei kiinnostanut niinkään paljoa. Ainoa aihe, mikä kiinnosti koulussa oli urheilu; korkeushyppy oli Reinon laji ja paras tulos oli 178 senttiä. Jo kouluaikana Reino oppi myös tupakoinnin, joka sitten koitui myöhemmin myös hänen kohtalokseen.

Reino Helenius kolmetoista vuotiaana.

Reino lopetti koulunkäyntinsä 17-vuotiaana ja lähti asepalvelusta suorittamaan Viipurin Turkin saarelle; MeLE eli Merilento Eskaaderi oli palveluyksikkö, johon Reino määrättiin. Reinon kuntoutusluokka oli A1 vapaaehtoisille tehdyssä tarkastuksessa 30..12.1930. Maaliskuussa 1931 hän aloitti alokkaana Toimituskomppaniassa. Neljässä kuukaudessa hänestä koulutettiin lentokonemekaanikko.

Asepalveluksen aikana Reino kiinnostui humoristisista kupleteista, varsinkin J. Alfred Tannerin lauluista. Keplettilaulaja Tanner oli myös hänen enonsa, August Kanervan, hyvä ystävä. Kanerva saikin Tannerilta luvan kustantaa hänen lauluistaa vihkoja ja Kanerva myös järjesti Tannerille esiintymistilaisuuksia. Reinolta kuitenkin puuttui säestys esiintymistä varten. Reinon Niilo-veli soitti kisälliryhmässä Helsingissä kitaraa, mutta Reino ei vielä tuolloin innostunut kitarasta. Sen sijaan hän musiikkikaupasta kaksirivisen hanurin ja ryhtyi korvakuulolta opettelemaan tuttuja melodioita. Näihin melodioihin hän sommitteli pitkiä, luettelomaisia runoelmia, joissa kerrottiin eri tapahtumista, paikoista ja henkilöistä.

Rakennusmestari ja kuplettilaulaja J. Alfred Tanner.

Ensimmäinen varsinainen työpaikka Reinolla oli lautatarhalla; taplaaminen ja kantaminen kyllästyttivät Reinon hyvin pian ja Reino vaihtoi työpaikan sähköyhtiön mittarinlukijaksi. Tämän toimen ohella Reino teki pimeästi lisäansioita erään pankin vahtimestarina. Sähkölaitoksella ollessaan Reino kasasi työ- sekä entisen koulukaverinsa, Viljo Tirrosen. kanssa ensimmäisen soittoporukkansa, johon vielä liittyivät Yrjö Sirén ja Teuvo Lahtinen. Näin kokoonpano oli kasassa ja se totteli nimeä Salpausselän laulupojat.

Soittokaverukset kirjoittivat yhdessä aivan omia laulupitoisia näytelmiä sekä harjoittelivat niitä ahkerasti. Esiintymistilaisuuksia alkoi olla Lahden lisäksi myös Turussa ja Helsingissä. Salpausselän laulupojat esiintyivät viisi kertaa myös radiossa. Osa pojista lauloi Lahden Mieskuorossa ja osa kirkkokuorossa. Reinon Niilo-veli oli Helsingissä perustamassa kesällä 1927 ruotsalaista Sjungande Gesäller-ryhmää. Reinon eno, August Kanerva, järjesti Maria-siskolleen sekä Reinolle ja Reinon sisarelle pääsyliput monasti järjestämiinsä J. Alfred Tannerin esityksiin. Augustin Helmi-vaimo näytteli myös esim. Pohjalaisissa ja saksalaisessa farssissa, Vapaamuurarit.

Lempi Turusen ja Reino Heleniuksen kihlajaiskuva.

Kesällä 1935 August Kanerva houkutteli Reinon konelatojan oppipojaksi kirjapainoonsa. Elokuussa Reino kävi Helsingissä Ammattien Edistämislaitoksella suorittamassa konelatojan kurssi. Valvojalle suoritettiin konelatojan koe, jossa kokelaalle määriteltiin tekstityyppi, puoli tuntia ladonta-aikaa ja sen jälkeen tulos vedostettiin ja laskettiin virheiden määrä. Oikoluentavaiheessa vähennettiin tulleista virheistä kirjaimia pois, ja niin päädyttiin lopulliseen merkkimäärään. Reino latoi puolessa tunnissa virheettömästi yli 6 000 merkkiä. August Kanervan kirjapainon uutta latomakonetta mainostettiin lehdessä niin, että nuori konelatoja on sillä jo voittanut kokeneemman konelatojan.

Lempi ja Reino Helismaan häät 13.9.1936.

Kalevalan 100-vuotisjuhlan aikoihin oli Suomessa muotia suomentaa vierasperäisiä sukunimiä. Reino Heleniuskin etsi runollista vastinetta Heleniukselle. Isäpuoli, Verner Anderson muutti sukunimensä Allikariksi. Reinon vaihtoehtoja oli kaksi nimeä; Hirvikari ja Helismaa. Nimenvalintaa Reino yritti tehdä tansseissa lahtelaisen tytön, Lempi Turusen, avustuksella. Reino tanssitti tyttöä pitkään, kunnes tiedusteli tytöltä, menisikö tyttö hänen kanssaan naimisiin. Tyttö vastasi tiedustelijalle, ettei menisi naimisiin ennen kuin on täyttänyt kolmekymmentä vuotta. Reino siihen: ”Kun Te olette noin äkäinen ja kiukkuinen tyttö, niin kun Te olette kolmekymmentä niin Teitä ei kyllä kukaan huoli.” Lempi piti päänsä, mutta suostui silti tapailemaan Reinoa. Eräänä päivänä Reino taas selitti Lempille pulmaansa: ”Minulla ja Niilolla on tarkoitus suomentaa Helenius-nimi. Kummasta Te pitäisitte enemmän, Hirvikarista vai Helismaasta?” Lempi pysyi yhä tiukkana: ”Se on herttaisen yhdentekevää, suomentakaa nimenne miksi itse tahdotte.” Reino vielä yritti: ”Minä kun ajattelin, että se on Teidänkin nimenne.” Lempi Turunen ymmärsi kyllä Reinon tarkoitusperän, mutta hänellä ei ollut kiirettä naimisiin. Sukunimen Reino sai valita aivan itse: ”Jos meidän lapsista tulee r-vikaisia niin silloin ne eivät osaa lausua edes sukunimeään. Helismaa on varmempi ja itse asiassa kauniimpikin.”

Viipurin Valokadun Helismaiden ensimmäisessä asunnossa. Kuvassa Lempin sylissä on 5.4.1937 syntynyt Arto Helismaa.

Reino Helismaa lähti keväällä 1936 hakemaan töitä Viipurista. Lempi ja Reino Helismaa vihittiin sunnuntaina 13.9.1936. Häitä vietettiin Kittelänlinja 2:n pihalla. Häiden jälkeisenä päivänä Helismaat matkustivat Viipuriin. Reino Helismaa oli vuokrannut nuorelleparille asunnon Valokadulta Karjalan kaupunginosasta sekä ostanut parin kotiin välttämättömät huonekalut. Reino sai myös vakituisen työpaikan Karjalan kirjapainosta. Lempi oli käynyt talouskoulun ja hallitsi kotona ruokapuolen. Lempi työskenteli rautatieaseman lähellä sijainneessa hedelmämyymälässä, mutta lopetti alkuvuodesta 1937 työt myymälässä raskautensa vuoksi. Helismaille syntyi ensimmäinen lapsi, Arto, 5.4.1937. Lokakuussa 1938 Helismaille syntyi tytär, Satu, Arton seuraksi.