Carl Wilhelm "Ville" Vallgren
Carl Wilhelm ”Ville” Vallgren (alk. Wallgren, s. 15.12.1855 Porvoo ja k. 13.10.1940 Helsinki) oli Helsingin Polyteknillisessä opistossa ensin arkkitehtuuria opiskellut kuvanveistäjä sekä suomalaisen taide-elämän keskeisiä henkilöitä, joka kuitenkin työskenteli hyvin pitkään Pariisissa. Parhaiten Vallgrenin teoksista muistetaan varmaankin Helsingin Kauppatorin Havis Amandan suihkulähteen patsas, joka Helsingin kaupungin tilaamana valmistui vuonna 1906 Pariisissa, 2,1 metrinen patsas asetettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1908. Toinen Vallgrenin kuuluisa patsas on vuonna 1932 Helsingin Koulupuistikkoon valmistunut, Topelius ja lapset. Taiteilija Vallgren tunnettiin erinomaisena seuramiehenä, kulinaristina ja varsin aktiivisena kirjoittajana.
Varsinkin varhaisempi tuotanto Vallgrenilta edusti henkisempää hienostunutta salonkirealismia, joka sittemmin muuntui symbolisemmaksi art nouveau -tyyliksi. 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä Ville Vallgren keskittyi herkkään symbolismiin, jota edustaa mm. hänen vuoden 1895 veistämänsä Lohdutus toisiinsa kietoutuvine hahmoineen. Myöhemmin Vallgrenin tyyli muuttui 1900-luvun puolella lähemmäksi klassisempaa veistotaidetta, jolloin hänen ihmishahmonsa olivat runsaanpia ja elämäniloisempia. Taiteilija Vallgren ei yhdistellyt kansainvälisiä tyylejä maamme kansallisaatteeseen, kuten kansallisromantiikkaan tai karelialismiin. Häneltä puuttui teoksistaan samoin runebergilainen, ylevä idealismi sekä pyrkimys kulkea antiikin viitoittamaa tietä.
Vallgren viihtyi erityisesti aiheissaan neitojen keskellä, sillä hänen keskeisestä tuotannostaan noin kolme neljäsosaan kuvaa naishahmoja. Vallgren ylistää omassa kirjassaan, Guldranden, kauniisti naisia. Ville Vallgrenin kuuluisimmissa teoksissa esiintyvät nuoret ja somat neidot, joita 1800-luvun loppupuolen taiteessa varsinkin ihailtiin. Samoin taiteilija Vallgrenin teoksissa löytyy kypsä nainen, äitihahmo, joka ilmenee esimerkiksi veistoksessa, Tanssiva talonpoikaistyttö Bretagnesta. Hänen symbolismissaan hahmot saivat monasti androgyynisiä piirteitä. Anonyymit ja mytologiset naishahmot olivat hänen työissään varsin yleisiä 1800-luvulta aina 1920-luvulle saakka. Hän käytti uransa alkuvaiheessa materiaalinaan eniten marmoria ja pronssia, mutta hyöhemmin myös terrakottaa. Pienoisveistokset hän valmisti usein myös fajanssista, posliinista sekä hopeasta. Useiden muiden lailla Ville Vallgren sai vaikutteita mm. kuuluisalta ranskalaiselta kuvanveistäjä François Auguste René Rodinilta (s. 12.11.1840 Pariisi ja k. 17.11.1917 Meudon).
Vallgren halusi jo 12-vuotiaana alkaa puutarhuriksi, kun koulukäynti ei oikein maistunut. Ville Vallgren opiskeli alkuun Helsingin Polyteknillisessä opistossa arkkitehtuuria, mutta sittemmin kuvanveisto veti häntä voimakkaammin puoleensa. Vallgren opiskeli ensin Carl Eneas Sjöstrandin (s. 11.9.1828 Tukholma ja k. 14.2.1906 Tukholma) oppilaana. Sjöstrand toimi Suomessa yli 40 vuotta kuvanveistonopettajana. Vallgren aloitti vuonna 1877 opintonsa Pariisissa Leon Bonnet’n piirustuskoulussa. Pariisissa Vallgren opiskeli päivisin Orsolinin ateljeessa ja iltaisin Leon Bonnet’n ateljeessa. Vuonna 1878 Vallgren pääsi opiskelemaan Ècole des Beaux-Artsiin, jossa hän opiskeli vuoteen 1880 saakka. Ville Vallgren oli kuitenkin ensimmäisiä suomalaisia kuvanveistäjiä, jotka päätyivät Pariisiin saamaan oppia; aikaisemmat kuvanveistäjät olivat hakeneet Kööpenhaminassa jatko-opintopaikkansa.
Taideopintojensa jälkeen Vallgren myös asettui Pariisiin olemaan. Ensisijaisesti tähän johti työtilaisuuksien niukkuus Suomessa. Tuohon aikaan tilaustöitä saivat etupäässä maassamme Walter Magnus Runeberg (s. 29.12.1839 Porvoo ja k. 23.12.1920) ja Emil Erik Wikström (s. 13.4.1864 Turku ja k. 26.9.1942 Helsinki). Julkisesti hankittavan veistotaiteen linja oli tuolloin idealisoiva sekä kansallisromanttinen. Ville Vallgrenilla oli sangen usein erimielisyyksiä Helsingin yliopiston estetiikan ja uudemman kirjallisuuden professori sekä valtiopäivämies Carl Gustaf Estlanderin (s. 31.1.1834 Lapväärtti ja k. 28.8.1910 Helsinki) kanssa makuasioista, taideteosten hissoista sekä tekijänoikeuksista. Kun Vallgren teki 1890-luvun alussa läpimurtonsa Pariisin taidemaailmassa, hänen yhteytensä luonnollisesti vähenivät Suomeen.
Ville Vallgren jäi usein tukea vaille Suomessa omille taidenäkemyksilleen. Hän osallistui 1880-luvulla Kalevala-innostukseen Mariatta- ja Aino-teoksillaan, mutta näiden teosten tyyliä ei pidetty sopivana suomalaiseen mytologiaan. Pariisin salongissa vuonna 1886 Vallgrenin Kaiku -teos sai kunniamaininnan. Vielä samana vuonna valmistuivat Helsingissä Ateneumin-rakennuksen julkisivun taiteilijamuotokuvat. Vuonna 1889 Vallgren osallistui Pariisin maailmannäyttelyyn teoksellaan Mariatta, Kaiku, Albert Edelfeltin muotokuvalla, Antoinette Vallgrenin muotokuvalla, Kristuksella ja Ofelialla. Teoksillaan Vallgren sai kokoelmastaan kultamitalin maailmannäyttelyssä. Hän tarjosikin veistoksiaan Aino ja Mariattaa vuonna 1846 perustetulle Suomen Taideyhdistykselle, mutta kampaakaan veistosta ei haluttu hankkia Taideyhdistyksen kokoelmiin. Mariattaa pidettiin aivan liian poikamaisena ja jopa rumana ja liian iloisena teoksena. Veistoksesta puuttui arvioitten mukaan kalevalalainen ylevyys, kun hiukset peittivät otsan, ylevyyden tyyssijan.
Vallgrenin töissä ensimmäiset art nouveaun merkit sekä siirtyminen symbolisempaan suuntaan alkoivat näkyä teoksessa Volubilis. Marmoriin veistetyssä tytön pää -reliefissä kukat ja hiukset taipuilevat vapaina. Art nouveaulle tyypilliset luontoaiheet sekä kiinnostus kodin sisustukseen ja esineistöön innostivat Ville Vallgrenia pienoistaiteen piiriin. Samoin häntä kiehtoivat erilaiset materiaalikokeilut ja erityisesti patinointi. Patinoinnista tulikin sitten Vallgrenin 1890-luvun taiteen merkittävä tunnusmerkki. Vallgren osallistui vuonna 1892 Pariisissa symbolistiseen Rose & Croix -salongin näyttelyyn. Vallgren lähetti näyttelyyn muutaman vanhemman teoksensa sekä pienoisryhmän Lohdutus, sekä ensimmäisen tuhkauurnansa. Tuhkauurna herätti näyttelyssä huomiota ja Ranskan valtio osti teoksen Musée du Luxembourgin kokoelmiinsa.
Suurta yleisöä miellytti Vallgrenin art nouveaun kepeys, riemu sekä toisaalta elämän haikeus ja murheet. Hänen lehtimaljat, kyynelpullot, tuhkauurnat ja itkijäjättäret ilmensivät mystistä, eteeristä kauneusihannetta, joka ilmensi symbolisesti romanttishenkistä kuolemankulttia. Samaoin hänen valoisammat aiheet, kuten kukkaköynnökset, neidot ja tanssijattaret ihastuttivat aikakauden yleisöä. Ville Vallgren alkoi suunnitella esinetaidetta kuten kynttilänjalkoja, peilinkehyksiä, kattokruunuja, tuhkakuppeja ja pöytäkoristeita, joita esiteltiin yleisölle taidenäyttelyjen uusilla objets d’art – eli käyttöesineosastoilla. Varoissaan olevat eurooppalaiset aateliset sekä Yhdysvaltojen rikkaat taiteenystävät ottivat hänen työnsä innostuneina vastaan. Pian Ville Vallgren havaitsi olevansa hyvin suosittu taiteilija prinssien, paronittarien sekä ministerien juhlapöydissä. Tämä luonnollisesti herätti myös suurta kateutta.
Vallgren osallistui vuonna 1893 Mars -kentän salongin näyttelyyn mm. pienoisveistoksilla Kurjuus, Lohdutus, Kuolema ja Jälleensyntyminen. Vallgren valitsi näyttelyyn kokoelman pronssiin valettuja pienoisveistoksia: tuhkauurnia, kyynelpulloja, maljakoita sekä pieniä ryhmä – ja henkilökuvia. Kaikki esillä olleet taideteokset myytiin ulkomaisiin kokoelmiin. Vallgren lähetti teoksensa taideteollisuusosastolle, mutta näyttelyn komissaarina ollut Auguste Rodin ihastui teoksista niin paljon, että hän siirrätti Vallgrenin teokset parhaimmille näyttelyn paikoille. Näyttelyssä Vallgrenin teokset saivat valtaisan suosion ja aivan kaikki hänen taideteoksensa myytiin heti.
Ville Vallgren osallistui vuonna 1898 Pietarissa Venäläisten ja suomalaisten yhteisnäyttelyyn, Mir iskusstva, asettaen näyttelyyn esille peräti 30 teostaan. Vielä samana vuonna Vallgren osallistui Wienin Secessionin avajaisnäyttelyyn. Vuonna 1900 Vallgren oli mukana Pariisin maailmannäyttelyssä mm. pienellä marmoriveistoksellaan, Ylpeys, korkokuvalla Kristus sekä Vaikerrus ja Mietteissä. Kaikki työt palkittiin Grand Prix -mitalilla ja Ville Vallgren ylennettiin Ranskan kunnialegioonan upseeriksi.
Vuonna 1900 paljastettiin Ville Vallgrenin veistämä rintakuva Uno Cygnaeuksen muistomerkki Jyväskylässä Cygnaeuksenpuistossa. Suomen Taideyhdistyksen johto – varsinkin Albert Edelfelt ja senaattori Leo Mechelin – esittivät vuonna 1904 Helsingin kaupunginvaltuustolle ehdotuksen ulkoilmaveistoksen tilaamisesta Ville Vallgrenilta. Helsingin Kauppatorilla paljastettiin Vallgrenin Havis Amanda -suihkukaivo vuonna 1908 ja veistoksen ilmestyminen aiheutti yhden kiivaimmista Suomessa koskaan käydyistä taidekiistoista. Vielä samana vuonna Vallgrenin tekemä Torkkeli Knuutinpojan patsas paljastettiin Viipurin vanhan raatihuoneen torilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti