Kansalaisaktivistit vai pandemiankieltäjät (3. osa) 

Tämän tutkimuksen analyysissa tunnistetaan ja kuvaillaan niitä vallitsevia kehyksiä, joilla viranomaisviestinnästä poikkeavia tai niitä epäileviä näkemyksiä sekä niitä esittäviä kansalaisia valtamediassa on kuvattu. Tutkimukseen on valittu deduktiivinen lähestymistapa, jolloin analysoitavat kehykset määritellään aineiston alustavan luennan pohjalta. Kehysten idenfiointia on systemisoitu sovittamalla viestinnän tutkija James William Tankardin (2001, 100) työlistaa, jolloin ensimmäiseksi selvitetään mahdolliset kehykset, toiseksi laaditaan niistä luettelo, kolmanneksi kehitetään avainkäsitteet ja symbolit kehysten idenfioimiseksi ja neljänneksi käytetään kehyksiä sisältöanalyysin kategorioina. Tämän jälkeen mediasisältöjä on mahdollista koodata näihin luokkiin. Mahdolliset kehykset on valittu käymällä läpi aineistoa ja listaamalla kehyksiä, jotka voidaan erottaa ja jotka ovat yleisesti tunnistettavissa (Tankard 2001; Ikäheimo 2021).

Kehysanalyysin tulokset kiinnitetään Brandsman (2017)) polarisaatiomalliin, jolla selvitetään journalistisen argumentoinnin suhdetta polarisaation vahvistamiseen ja purkamiseen. Käytettyjen kehysten kuvauksilla pyritään mahdollisesti tiedostamattomien kehysten näkyväksi tekemiseen journalistisen työn prosesseissa sekä niiden vaikutuksen ymmärtämiseen poikkeusajan kontekstissa.

Aktivistit vaarallisuuden kehyksissä

Pandemiankieltäjät -ohjelma kuvaa ihmisiä, jotka suhtautuvat epäilevästi viranomaisten koronaviestintään ja -rajoituksiin. Ohjelma koostuu pääosin Helsingin kansalaistorilla keväällä 2020 mielenosoituksessa kuvatuista videokuvista, kahden mielenosoitukseen osallistuneen henkilön haastatteluista, kolmen yhteiskuntatieteilijän ja yhden julkisuudessa tunnetun lääkärin asiantuntijalausunnoista sekä tv-dokumentin toteuttaneen kahden toimittajan journalistisesta selvitystyöstä.

Ohjelman narratiivia voi verrata elokuvakerrontaan, jossa katsoja johdatellaan tarinamuotoisilla kuvauksilla tapahtumien sisään ja kokijaksi. Kun ohjelman kertoja ainoastaan kuvailee asioita ”niin kuin ne tapahtuivat”, kuten ohjelman mielenosoituksessa, kertojan rooli rakentuu eri tavalla kuin suorassa argumentoinnissa. Kun katsoja tekee tulkinnan narratiivissa rakentuneen tulkintakehyksen puitteissa, kertoja ei joudu selontekovelvolliseksi väitteistään. Narratiivi johdattelee katsojan tekemään kategorisoinnin itse, ja kertoja näyttäytyy henkilönä, joka pitäytyy tosiasioissa (Jokinen 2002, 144-145).

Pandemiankieltäjät -ohjelman alku sisältää kuvauksia kylttejä ja Suomen lippuja kantavista mielenosoittajista räntäsateessa, halaavia ihmisiä, poliiseja portaikossa ja miestä taluttamassa. Synboliikka, kuten poliisit, liput ja banderollit aktivoivat katsijalla vaaraan ja konfliktiin liittyviä tulkintakehyksiä. Journalistisessa mediassa huomio kohdistuu usein konfliktiin, vastustajiin tai oppositioon vallitsevassa tilanteessa (Smith 1997). Ohjelman draamallinen jännite muodostuu kuvausvalinnoista, musiikista ja lyhyistä haastatteluista, jotka luovat katsojille mielikuvan kohteena olevista aktivistiryhmistä. Vaikutelma on tunnevoimainen ja mahdollisesti pelkoefektiä tarjoava.

Pandemiankieltäjät-tv-dokumentin tavoitteet ja tiivistelmä kerrotaan ohjelman tallenteen ingressissä: ”Keitä ovat ihmiset, jotka osoittavat mieltään Suomen koronarajoituksia vastaan ja levittävät väärää tietoa niin pandemiasta, maskeista, koronatesteistä kuin rokotuksistakin? Spotlight liittyi vaihtoehtoisissa sosiaalisissa medioissa oleviin koronankieltäjien ryhmiin ja löysi kytköksiä sekä Yhdysvaltain koronavastaiseen liikkeeseen että Venäjän ulkoministeriöön (YLE 31.5.2021).”

Lähtökohtaisesti katsojille esitetään tässä ingressissä useita vaaran kehyksiin sopivia ilmaisuja, kuten mielenosoittajat, väärän tiedon levittäjät, koronankieltäjät sekä kytkökset epäilyttäviin ryhmiin. ”Pandemiankieltäjät” -nimitystä ei täsmennetä ohjelman aikana. Ohjelmassa esiintyvä kansalaisaktivisti kertoo kriittisestä suhtautumisestaan pandemian määritelmän muuttamiseen, mutta ei taudin olemassaoloon.

Toimittajat näyttäytyvät tutkivan journalismin positiossa, josta he tarkastelevat epäilyttävinä esitettyjä aktivistijoukkoja: ”He sanovat olevansa tavallisia huolestuneita kansalaisia, jotka puolustavat vapautta, mutta ryhmissä levitetään runsaasti väärää tietoa rokotteista ja koronasta.” Ohjelmassa kerrotaan toimittajien liittyneen nimettöminä sosiaalisen median keskusteluryhmiin hankkiakseen tietoa, mikä menetelmänä viittaa yleisemmin poliisin soluttautumiseen rikollisten toimintaan.

Tv-dokumentin kohteena olevia kansalaisaktivisteja ja mielenosoitukseen osallistuvia kuvataan snavalinnoilla: ”pandemiankieltäjät”, ”radikaalistuneet” ja ”äänekkäät aktivistit”. Samaan kohdejoukkoon nimeltään ”new age -väkeä”, ”vaihtoehtoisten hoitojen kannattajia”, ”perussuomalaisia”, ”EU-vastaisia” ja ”äärioikeistolaisia”. Lisäksi kohteena olevilla aktivisteilla kerrotaan olevan yhteyksiä kansainvälisiin koronanvastaisiin liikkeisiin, Venäjän ulkoministeriöön ja antisemitisteihin. Aktivisteja yhdistäviä tekijöitä kerrotaan olevan usko salaliittoteorioihin ja kapinointi eliittejä ja viranomaisia vastaan.

Sekä tv-ohjelma että artikkeliaineisto sisältävät vaihtoehtoisten näkemysten epäilyttävyydestä kertovaa diskurssia. Epäilyttävyyden ja vaaran diskurssia kuvaavat esimerkiksi lehtiotsikot: ”Rokotevastaisuus on vaarallista disinformaatiota, Rokottamaton kantaa vastuun lähimmäisen kärsimyksestä ja kuolemasta, Rokottamattoman hoitajan levittämä koronatauti johti kuolemaan Eurajoella.” Pelko ruokkii vastakkainasettelun ajatusrakennetta, jolloin jutun kohteena olevat kansalaiset asemoidaan kunnon kansalaisten vastapuolelle.

Tiettyjä avainsanoja, käsitteitä, symboleita ja stereotyyppisiä elementtejä käyttämällä, yleisön mieleen latautuu asioita, joita tämän alla tunnistetaan, jolloin tutkintakehikko aktivoituu (Karvonen 2000, 81-82; van Dijk 2008, 220). Tarkaisteltavassa aineistossa käsitteet ja stereotypiat, kuten ”disinformaation levittäjät”” ja ”pandemiankieltäjät”, aktivoivat salaliittojen ja vaaran tulkintakehyksiä. Tv-dokumentissa esitetään lisäksi aktivistien verkkosivuilta poimittuja symbolisia kuvia, kuten juutalaisvastaisuuteen liitettyjä meemejä, jotka aktivoivat pelon tunteita. Ohjelmassa haastateltu aktivisti kiistää yhteyden salaliittoihin, ja kertoo verkkosivuille hyökänneistä meemejä ja vihapuhetta levittäneistä trolleista.

Salaliittoteoriat kytketään useissa aineiston mediasisällöissä vaihtoehtoisten näkemysten esittäjiin perustelematta käsitettä tai tätä yhteyttä. Kielitoimiston sanakirjan mukaan salaliitto on ”kahden tai useamman henkilön salainen sopimus usein rikollisesta tavoitteesta” (Kielitoimistosanakirja.fi). Salaliittoteorioilla taas viitataan yleisesti selityksiin, joiden mukaan jonkin tapahtuman tai kehyskulun takana on salaliitto, josta ei kerrota julkisuudessa (esim. Hyvönen ja Pyrhönen 2023). Salaliittoteorioihin viittaamalla voidaan epäily tai vaihtoehtoinen näkemys osoittaa virheelliseksi ja sijoittaa vaarallisuuden kehykseen.

Vaarallisuudesta ja pelosta kertovat lisäksi uutisjuttuihin liitetyt kuvat sairaalasta, rokotetta jonottavista ihmisjoukoista ja mielenosoittajista. Kuvat sairaaloiden teho-osastolta konkretisoivat yleisölle tilanteen vakavuutta.

Rokotekriittiset moralisaation kehityksessä

”Rokotusvastaisuudessa kyse on hurahtumisesta salaliittoteorioihin. Se muistuttaa kultteihin sekoamisesta. Kummassakin tapauksessa luonnontieteelliset perusfaktat muuttuvat ihmiselle merkityksettömiksi ja hän korvaa ne väärällä informaatiolla, disinformaatiolla. Yhtäkkiä maapallo ei ole enää pyöreä, vaan litteä. Tästä rokotevastaisuudessakin on kyse. […] Kaikkein tärkeintä on varata ja ottaa itselleen koronarokotukset kotikunnan ohjeiden mukaisesti. (AL 24.7.2021)

Oikean ja väärän osoittaminen saa vaihtoehtoiset näkemykset näyttämään turhilta ja vääristyneiltä. Tällöin aihetta tarkastellaan vääriä näkemyksiä arvostellen ja korjaten sekä lukijaa ohjeistaen, kuten yllä olevassa Aamulehden pääkirjoituksessa.

Oikean ja väärän tiedon ja toimintatavan osoittamista voidaan nimittää moralisoinniksi. Ssosiaalipsykologian tutkijan Susanne Täuberin mukaan moralismissa on yleensä kyse yhden katsontakannan tunnustamisesta ja muiden ohjaamisesta samaan ajatteluun ja toimintaan (Täuber 2019, 172-173). Media-aineistossa moralisointi esiintyy yksisuuntaisen joukkotiedotuksen tyyppisenä, jolloin se voi antaa vaikutelman valtamedian kiinnittymisestä viranomaisviestintään. Hegemoniaan suostuttelevaa moralisointia esiintyy artikkeliaineistossa esimerkiksi kehotuksena ottaa rokote viranomaissuositusten mukaisesti tai rajoittaa vääräuskoisten näkemysten levittämistä:: ”[…] pitää nykyistä enemmän suitsia väärän tiedon levitystä” (AL 24.7.2021).