Upseeriliiton ay-pomo nosti kolmea eläkettä samaan aikaan
Asiasta sovittiin kirjallisella sopimuksella Puolustusvoimien Pääesikunnan kanssa. Vuonna 2018 Juha Sipilän hallituksen aikana puolustusministerinä toimi Jussi Lauri Juhani Niinistö (s. 27.10.1970 Helsinki). Kesäkuussa 2020 Jussi Niinistö valittiin Kannuksen kaupunginjohtajaksi. Eduskunnan oikeusasiamies Jari Råman otti asian tutkintaan artikkelin pohjalta ja totesi tämän hyvin erikoisen palkkajärjestelyn olevan hyvän hallintotavan vastainen. Oikeusasiamies Råmanin päätöksestä ilmenee, että ”palkkajärjestelyyn liittyvää menettelyä on pidettävä myös vastoin virkamiesten tasapuolista kohtelua, jota hallintolain 6 § ja valtion virkamieslain 11 § edellyttävät.” Eduskunnan oikeusasiamies Jari Råman pitää menettelyä sotilasammattiliittojen palkanmaksujärjestelyissä hallinnon oikeusperiaatteisiin kuuluvan tarkoitussidonnaisuuden sekä yhdenvertaisuuden vastaisina. Oikeusasiamiehen mielestä menettelyyn sisältyy samoin muitakin ongelmia. Samalla, kun sotilasammattijärjestöjen puheenjohtajien tulisi ajaa vastakkaisesta näkökulmasta oman henkilöstönsä etuja, he ovat saaneet työnantajaosapuolelta etuja.
Sekä Upseeriliitto että Puolustusvoimat ovat väittäneet, ettei kysymys olisi sotilaseläkkeen kerryttämisestä, vaan palkkajärjestelyn taustalla oli muita perusteita. Ilta-Sanomien lähteiden mukaan totuus on aivan toinen. Järjestelyn ainoa tehtävä oli kerryttää Upseeriliiton puheenjohtajille sotilaseläkettä, eräs asian hyvin tunteva lähde kertoo. Ilta-Sanomien useista eri lähteistä saamien tietojen mukaan eräs kummallisuus liittyy erityisesti Upseeriliitosta tänä keväänä kesken kautensa lähteneeseen puheenjohtaja Ville Viitaan.
Everstiluutnantin arvossa oleva Viita toimi Upseeriliiton puheenjohtajana vuodesta 2018 tähän kevääseen saakka. Ville Viita erosi Upseeriliiton puheenjohtajan paikalta 1.4.2026. Upseeriliitto edustaa suurinta osaa suomalaisista kadettiupseereista. Viita erosi kesken puheenjohtajakautensa ja työllistyi takaisin Puolustusvoimiin esikuntapäällikön tehtäviin. Ville Viidan ero herätti Iilta-Sanomien tietojen mukaan kysymyksiä Upseeriliitossa.
Lähteiden mukaan Upseeriliiton johdossa tänä keväänä lopettanut Ville Viita sai Upseeriliiton johdossa ollessaan yhteensä kolmea eläkettä yhtäaikaa. Ville Viita sai palkkansa Puolustusvoimilta sekä Upseeriliitolta. Puolustusvoimat maksoi Viidan puheenjohtajakaudella osan Ville Viidan palkasta ja loput maksoi ay-liitto.
Näistä palkoista Viidalle kertyi sekä sotilaseläkettä että tavanomaista työeläkettä. Ilta-Sanoman tietojen mukaan Upseeriliitto maksoi Viidalle tämän lisäksi myös niin sanottua top-eläkettä, joka on työnantajan tarjoama vapaaehtoinen lisäeläketurva. Upseeriliitossa vapaaehtoinen eläketurva luotiin aikanaan kattamaan eläkemenetykset, joita sotilaseläkkeen katkeaminen puheenjohtajalle aiheutti, lähteet kertovat. Jos puheenjohtajat eivät olisi olleet Puolustusvoimien palkkalistoilla, he eivät olisi kerryttäneet sotilaseläkettä. Virkavapaillakin maksetut palkat turvasivat kyseisille upseereille alemman eläkeiän. Saadessaan valtiolta palkkaa virkamies säilyy julkiten alojen eläkelain näkökulmasta tarkasteltuna sotilaseläkkeitä koskevien säännösten piirissä säilyttäen sotilaseläkkeitä koskevan etuutensa.
Aiemmin Upseeriliiton puheenjohtajan tuli erota Puolustusvoimien virastaan, mikäli hän oli aktiiviupseeri ja tällöin sotilaseläkettä ei kertynyt. Viidan tapauksessa kuitenkin hän onnistui säilyttämään sotilaseläkkeensä ja sen lisäksi Ilta-Sanomien lähteiden mukaan sai kerrytettyä top-eläkettä ay-pomona. Viidan kuukausipalkka on ollut Upseeriliitossa noin 14 000 euroa kuukaudessa eli noin 170 000 euroa vuodessa. Tästä palkasta on Upseeriliitto maksanut lisäksi reilu 15 prosenttia niin sanottua top-eläkettä, joka tekee noin 25 000 euroa vuodessa.
Näin ollen Viita onnistui sotilaseläkkeensä ja työeläkkeensä lisäksi kerryttämään lähteiden arvion mukaan noin 150 000 euron eläkepotin ollessaan liiton johdossa. Upseeriliiton eläkkeet ja palkat katetaan pääosin Upseeriliittoon kuuluvien aktiiviupseerien jäsenmaksuista. Erään asian hyvin tuntevan lähteen mukaan tietoa palkkajärjestelyistä on yritetty peitellä jo pidempään. Hän näkee asian hyväksymättömänä. Tämä järjestely on ollut todellista porsastelua, jonka laskun ovat maksaneet mm. liiton jäsenet.
Useamman toisistaan riippumattoman lähteen arvion mukaan Ville Viita päätti jättää tehtävänsä Upseeriliitossa, sillä hän tiesi palkkajärjestelyn loppuvan Ilta-Sanomien kirjoitettua asiasta vuoden 2024 lopulla. Joulukuussa 2025 Ville Viita määrättiin Puolustusvoimien palvelukeskuksen esikuntapäälliköksi Joensuuhun. Esikuntapäällikön palkka Joensuussa on huomattavasti pienempi kuin Upseeriliiton puheenjohtajalla. Sittemmin myös Päällystöliiton Jyrki Lukkarinen on siirtynyt muihin tehtäviin. Upseeriliiton virkaatekevä puheenjohtaja ja edunvalvontapäällikkö Mika Ylönen ei suostunut kommentoimaan syntynyttä eläkekohua Ilta-Sanomille. Everstiluutnantti Ville Viita saa itse kommentoida eläkkeisiinsä liittyviä asioita Upseeriliiton edunvalvontapäällikkö Mika Ylönen mukaan.
Ilta-Sanomat on uutisen julkaisua edeltävinä päivinä yrittänyt tavoittaa toistuvasti myös Upseeriliiton entistä puheenjohtajaa ja nykyistä Puolustusvoimien palvelukeskuksen esikuntapäällikköä Ville Viitaa kommentoimaan asiaa. Ville Viita ei ole vastannut Ilta-Sanomien yhteydenottoihin.
Päällystöliitto vierittää vastineessaan vastuun palkkajärjestelyistä Puolustusvoimille. Päällystöliiton puheenjohtaja Marko Jalkanen korostaa, että kysymys ei ole ollut ”palkkakikkailusta”. Puheenjohtaja Marko Jalkasen mukaan moinen järjestely on täysin työnantajaviraston eli pääesikunnan aloitteesta tehty ja puheenjohtajilta vaadittu järjestely. Marko Jalkasen mukaan Päällystöliitolle oli melkoinen yllätys, että järjestelyssä olikin moitittavaa. He olivat Päällystöliitossa ajatelleet, että jos valtionvirasto lakimiehineen esittää heille vaatimuksen toimintamallista, sen tietysti täytyisi olla lainmukainen. Päällystöliiton puolelta järjestelyä ei hänen mukaansa haluttu.
Aliupseeriliiton puheenjohtaja Mika Tiitinen puolestaan kertoi hyväksyneen tehdyn päätöksen, mutta myös hän sysää vastuun asiasta Puolustusvoimille. Tiitinen uskoi järjestelyyn suostuessaan, että työnantajalla oli lailliset perusteet sille järjestelylle. Upseeriliiton edunvalvontapäällikkö Mika Ylönen vahvisti samoin sen, että sopimus on tehty Puolustusvoimien aloitteesta. Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö Rami Saari tiedotti asiasta, että jos järjestely todetaan ei-hyväksyttäväksi, Puolustusvoimat lopettavat sopimukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti