Valokuvaaja Volker von Bonin (2. osa)

Saksalaisten ihmisten määrä oli melko pieni Suomessa. 1930-luvulla saksalaisten määrä vaihteli noin 1 300- 1 700 henkilön välillä, mutta tämän joukon merkitys Suomen talous- ja kulttuurielämälle oli sitäkin suurempi. Ajan tavan mukaisesti saksalaiset jaoteltiin valtakunnansaksalaisiin – he olivat Saksan kansalaisia, jotka olivat muuttaneet Suomeen – ja saksalaisiin, jotka olivat Suomen kansalaisia, mutta saksankielisiä. Erottelulla oli merkitystä mm. pääkaupunkiseudun saksalaisen yhteisön yhdistyselämässä kansallissosialistien noustua valtaan Saksassa vuonna 1933. Saksalaisen koulun rakennuksessa Helsingissä toimi puolenkymmentä paikallista saksalaisyhteisön perustamaa yhdistystä. Saksalainen seurakunta toimii myös Helsingissä.

Saksalainen kirkko Helsingissä.

Helsinkiin rakennutettiin myös uusgotiikka edustava Saksalainen kirkko vuonna 1864 Unioninkadulle, Kaartinkaupunkiin. Kirkon suunnittelivat pietarinsaksalainen arkkitehti Harald Julius von Bosse (s. 29.9.1812 Pietari ja k. 10.3.1894 Dresden, Saksa) ja ruotsalainen arkkitehti Carl Johan von Heideken (s. 23.8.1832 Tukholma ja k. 27.3.1888 Turku). Kirkon peruskorjauksen yhteydessä vuonna 1897 kirkkoon rakennettiin arkkitehti Josef Daniel Stenbäckin (s. 2.5.1854 Alavus ja k. 27.4.1929 Helsinki) piirtämä torni. Kirkko paloi vuonna 1958 ja se korjattiin sen jälkeen arkkitehti Olof Birger Hanssonin (s. 9.4.1919 Helsinki ja k. 3.8.1995 Helsinki) suunnitelmien mukaan. Kirkon ulkoasu jäi ennalleen, mutta sen sisätiloissa tapahtui useita muutoksia. Mm. teräsbetoninen sisäkatto on tämän remontin peruja. Saksalaisessa kirkossa suoritettiin vuosina 1997-2001 suuri kunnostus, muutos ja laajennus, jonka suunnittelivat arkkitehdit Juha Leiviskä ja Rosemarie Schnitzler. Saksalaisessa kirkossa on vuodelta 1961 olevat 25-äänikertaiset ja 3-sormioiset mekaaniset urut, jotka on rakentanut Paul Ott. Kirkon alttaritaulu on vuodelta 1864. Sen nimi on ”Ristiinnaulittu” ja sen on maalannut saksalainen taidemaalari Theodor Fischer-Poisson (s. 13.6.1817 ja k. 30.3.1873).

Saksalaiseen kouluun pyrkivät sijoittamaan lapsensa kaikki pääkaupunkiseudulle muuttaneet valtakunnansaksalaiset perheet. Saksalaista koulua kävivät von Boninien perheen lapsien ohella myös monet saksalaisen diplomaattikunnan lapset, kuten mm. oikeustieteen tohtori, suurlähettiläs Wipert von Blüchertin (s. 14.7.1883 Schwerin, Saksa ja k. 20.1.1963 Garmisch-Partenkirchen, Saksa) poika, Hubert. Wipert von Blücher osallistui ensimmäiseen maailmansotaan ja hän astui Saksan ulkoministeriön (Auswärtiges Amtin) palvelukseen vuonna 1918. Hän palveli diplomaattisissa tehtävissä Tukholmassa, Buenos Airesissa, Teheranissa ja Helsingissä (12.5.1935 – vuoden 1944 loppupuolelle), jonka jälkeen siirtyi eläkkeelle marraskuussa 1944.

Saksalaisen koulun opettajista osa tuli Saksasta ja he toivat mukanaan myös emämaan poliittista ilmapiiriä. Ainakin osa koulun opettajista oli omaksunut kansallissosialistisia ajatuksia itselleen. Tämä ei voinut olla näkymättä myös opetustoiminnassa NSDAP:n valtaannousun jälkeen vuonna 1933. Ajan oloon ääriajattelua edustaneet kansan kynttilät pyrittiin vaihtamaan maltillisempia ajatuksia edustaviin opettajiin. Saksalaisen koulun rehtorina toimi Philipp Krämer, josta yleisesti pidettiin ja häntä arvostettiin osaavana opettajana.

Koska Hindenburghausissa toimi myös useita muita saksalaisyhteisöjä ei kouluopetuksessa ja koulun tilaisuuksissa voitu aina toteuttaa omien opettajien eikä rehtorin toiveita. Toimijoiden joukossa oli mm. vuonna 1935 perustettu Die Deutsche Kolonie ja sen sisällä vaikuttanut pieni Paikallisryhmä, joka oli NSDAP:n Helsingin osasto. Tämän lisäksi rakennuksessa toimivat kansallissosialistiset nuorisojärjestöt, kuten mm. Hitler-Jugend, johon jokaisen syntyperäisen saksalaisen pojan täytyi osallistua. Tämä osallistumispakko koski myös Volker von Boninia, sillä perheen isä lukeutui Saksan diplomaatikuntaan ja hänellä oli siksi rooli yhtenä kotimaansa virallisista edustajista.

1930-luvun lopulla Euroopasta alkoi kuulua hyvin huolestuttavia uutisia. Elokuussa 1939 Saksa ja Neuvostoliitto allekirjoittivat Molotov-Ribbentrop-sopimuksen, jossa itäisen Euroopan maita salaisesti jaettiin sopimuskumppaneiden kesken. Vain viikko sopimuksen teosta oli kulunut, kuin Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuun alussa 1939. Neuvostoliitto puolestaan vaati itselleen tukikohtia Baltiasta. Lopulta Neuvostoliitto Mainilan laukauksiin vedoten hyökkäsi 30.11.1939 Suomea vastaan ja alkoi talvisota, joka 13.3.1940 saakka. Saksalaisen koulun oppilaiden koulunkäynti keskeytyi jo ennen talvisodan alkua, kun opiskelijat jäivät pois koulusta perheiden muuttaessa maaseudulle sodan jaloista. Sodan aikana koulunkäynti olo keskeytyksessa ja palasi vasta sodan päätyttyä normaaliksi.

Myös von Boninien perheen elämän sota sotki pahasti; perheen äiti muutti lasten kanssa Tukholmaan, josta Volker von Bonin lähetettiin edelleen isoäitinsä luokse Garmisch-Partenkircheniin. Vasta rauhan palattua perhe palautui takaisin Helsinkiin ja Volker pääsi jälleen jatkamaan kouluaan syksyllä 1940. Saksalaisen koulun opetus oli käynnistynyt noin sadalle oppilaalle jo keväällä 1940. Jatkosodan aikana jälleen koulunkäynti keskeytettiin ajoittain kokonaan pommitusten vuoksi.

Von Boninit vuokrasivat välirauhan aikana kesämökin Sipoon Söderkullasta; Volker muisti tuon kesäajan onnellisena aikana. Laivastoattasea Reimar von Bonin oli sata-aikana kiinni tehtävissään Suomessa. Saksan lähetystön toiminta oli varmuuden vuoksi siirretty jo lokakuussa 1939 turvaan Kauniaisissa ja Espoon Kilossa sijaitseviin huviloihin. Enin osa Saksan lähetystön henkilökunnasta poistui Suomesta jo talvisodan ensimmäisinä päivinä. Saksan lähetystön toiminta elvytettiin jälleen välirauhan aikana. Reimar von Bonin piti Suomessa tiivisti yhteyttä suomalaiseen sodanjohtoon ja vaihtoi sen kanssa tietoja. Reimar von Bonin oli säännöllisesti yhteydessä mm. ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheimiin (s. 4.6.1867 Askainen ja k. 27.1.1951 Lausanne, Sveitsi) sekä talvisodan että jatkosodan aikana. Bon Boninin vastuut laivastoattaseana Baltian osalta päättyivät, kun Neuvostoliitto miehitti Viron, Latvian ja Liettuan.

Volker von Bonin kävi Saksalaista koulua kevääseen 1942 saakka. Vaikka hänellä olisi ollut vielä yksi vuosi koulua jäljellä, hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi Saksan armeijaan 17-vuotiaana. Myöhemmin Volker katui, että oma isä ei ollut tarpeeksi voimakkaasti vastustanut oman poikansa innostusta, sillä sotaan olisi hyvin ehtinyt myöhemminkin. Monet muutkin valtakunnansaksalaisten perheiden nuorukaiset lähtivät Volkerin tavoin vapaaehtoisina sotapalvelukseen Saksaan. Painetta saattoi Volkerille aiheuttaa sotilassukuun syntyminen sekä Saksalaisen koulun ilmapiiri. Keväällä 1942 Saksan sotatoimet olivat vielä menestyksellisiä. Omia muistojaan Volker kirjasi näin: ”Keväällä 1942 oli luokkatovereideni Georg Junkerin ja Torolf Ingmanin vuoro. Kysyin itseltäni, jatkaisinko koulukäyntiä ainoana poikana luokallani. Kutsuntakirjettä ei ollut vielä saanut, koska Saksa ei ollut vielä kutsunut vuosikertaani armeijan riveihin. Tässä tilanteessa ilmoittauduin vapaaehtoisena. Olin ymmärtänyt käsitteen ”isänmaanrakkaus” väärin. Tämä, jälkikäteen arvioituna idioottimainen päätös, leimasi loppuelämääni negatiivisella tavalla.”

Volker von Bonin astui sotilaskoulutukseen heti koulun loputtua keväällä 1942. Hänet komennettiin tammikuussa 1943 Libyaan Pohjois-Afrikkaan. Matkalla sinne hän kuitenkin sairastui keuhkokuumeeseen, joka olisi saattanut koitua hänelle kohtalokkaaksi; onneksi hän sai uutta ihmelääkettä, penisilliiniä. Rintamalle lähtö siirtyi ja seuraava komennus vei Volkerin laivaston viestintäkouluun elokuussa 1943. Tässä vaiheessa Saksan sotamenestys oli jo kääntynyt huonommaksi. Reimar von Boninin suhteilla ilmeisesti Volker von Bonin pääsi palvelemaan laivaston viestintätehtävissä Suomen rannikolle syksyyn 1944 saakka, jolloin Neuvostoliitto ja Suomi solmivat rauhan. Manner-Euroopassa toinen maailmansota jatkui kuitenkin vielä silloin.

Suurlähettiläs Wipert von Bücher oikealla tummassa univormussa.

Rauhan seurauksena Neuvostoliiton ja Suomen välillä oli myös ehtona ollut diplomaattisuhteiden katkaisu Suomen ja Saksan välillä. 10.9.1944 koko Saksan Helsingin lähetystön henkilökunta poistui ensin Helsingin rautatieasemalta junalla Turkuun ja sieltä sitten laivalla Tukholmaan. Reimar von Bonin sai kolme päivää myöhemmin vapautuksen tehtävistään ja hän poistui sen jälkeen Saksaan. Vielä ennen sodan päättymistä Reimar von Bonin ehti palvella toimistoupseerina Eutinissa, Pohjois-Saksassa sekä Wienissä ja eräässä pikkukaupungissa Itävallassa.

Rauhansopimus tarkoitti myös, että kaikki saksalaiset sotajoukot täytyi poistaa Suomen maaperältä. Volker von Bonin matkasi sukellusveneellä Suomesta Tallinnaan. Pian sotatoimien päätyttyä saksalaiset joukot yrittivät vielä vallata Suomelahdella Suursaaren itselleen ja päästä sitä kautta rajoittamaan Neuvostoliiton Itämeren liikennettä. Tämä valtausyritys kuitenkin epäonnistui ja Volker von Bonin joutui tässä operaatiossa suomalaisten sotavangiksi. Rauhanehtojen mukaan hänet olisi pitänyt luovuttaa Neuvostoliittoon, mutta Reimar von Bonin sai vielä suhteillaan poikansa vapaaksi ja Volker salakuljetettiin Ruotsiin.

 Valokuvaaja Volker von Bonin

Valokuvaaja Volker von Bonin.

Varsinkin kuuluisana Helsigin valokuvaajana tunnettu saksalainen Volker von Bonin syntyi 8.8.1924 Wilhelmshavenissa, Saksassa. Von Bonin on alkujaan vanha pommerilainen aatelissuku, jonka nimi esiintyy asiakirjoissa jo ensimmäisen kerran 1200-luvun loppupuolella. 1600-luvulta alkaa löytyä von Bonin-suvusta jo tarkempia tietoja, kun suvun jäsenet ovat palvelleet Preussia ja Pommeria virkamiehinä ja sotilaina. Pommerille ja Hansaliitolle olivat aina keskiajalta lähtien eräs tärkeimmistä kaupankäynnin välineistä Itämeren alueella vilja. Niin myös von Bonin-suvun kartanoissa harjoitettiin maataloutta suvun virkamiesten toimesta.

Pommerin alue.

Pommeri on historiallinen ja maantieteellinen alue Keski-Euroopassa, joka käsittää Saksan koillisen ja Puolan luoteisen osan eli Oderjoen suistoa ympäröivän Itämeren etelärannikon. Pommeri sijaitsee Itämeren Pommerinlahden rannalla ja Oderinhaffin ympärillä. Pommerin nimi on saksaksi ja ruotsiksi Pommern, latinaksi Pomerania ja puolaksi Pomorze. Alueella on vuosisatojen vieriessä käyty julmia sotia. Nykyään pommerilaiset jakaantuvat saksalaisiin, puolalaisiin ja kašubeihin. Pommerin nimi tulee siihen viitanneesta latinankielisestä nimityksestä ”longum mare” eli meren rannalla, joka pommerin vanhalla kielellä on ”po more”. Nykyisin Pommeri sijoittuu Saksan ja Puolan välisen rajan molemmille puolille.

Aatelisto on aristokraatteihin kuuluva yhteiskuntaluokka kulttuuripiireissä, jotka on katsottu tulevan heti luokkana kuninkaan jälkeen. Aatelisto tarkoittaa syntyperänsä, maanomistuksensa ja osin myös ansioidensa perusteella etuoikeutettua yhteiskuntaluokan ihmisjoukkoa. Hallitsijat ovat perinteisesti pelänneet vahvan aateliston tuomaa riskiä kruunulle ja siksi monet hallitsijat ovat pyrkineet suitsimaan aatelissäädyn asemaa valtiollisissa asioissa tarjoten aatelissäädylle vastineena vapauksia omaisuuden suhteen. Perinteisesti sotapalvelus tai ratsuhevosten varustaminen kuninkaan armeijan käyttöön on kiinteästi liitetty maa-aateliin.

Eurooppaan syntyi ensimmäisen maailmansodan seurauksena useita uusia valtioita ja Itämeren ympäristössä monissa valtioissa toteutettiin maareformi, jolla muinaisten suurtilallisten maita siirtyi itsenäisille viljelijöille eli talonpojille. Kuitenkaan Saksassa tätä reformia ei suoritettu, joten von Boninien maaomaisuus säilyi suvun hallussa. Perheen vanhin poika peri perimysjärjestyksen mukaan sukutilan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut Volker von Boninin isoisän, Henning von Boninin (1856-1923) tapauksessa. Hänen taipaleensa johti armeijaan ja ammattiupseeriksi; Henning von Bonin palveli jo kypsässä iässä ensimmäisessä maailmansodassa jalkaväen divisioonan ja prikaatin komentajana.

Henning von Bonin solmi avioliiton Anna Löbbecken (1870-1959) kanssa. Avioparille syntyi Steglitzissä poika, Reimar von Bonin (1890-1976). Steglitz sijaitsee Berliinin lounaispuolella ja vuonna 1920 se liitettiin pääkaupunkiin. 1800-luvun jälkipuoliskolla alueesta kehittyi kallis asuma-alue; Henning von Boninin perheen asumisen alueella mahdollisti Henning von Boninin sotilasvirkamiesasema. Samoin Reimar von Bonin päätyi ammattisotilaaksi. Reimar von Bonin liittyi 18-vuotiaana laivastoon vuonna 1908 ja hän palveli Saksaa ensimmäisessä maailmansodassa torpedoveneillä. Hän yleni sodan kuluessa luutnantista kapteeniksi. Sodan loppuvaiheessa Reimar von Boninin johtama sota-alus upposi ja aluksen miehistö vangittiin Skotlannin edustalla Scapa Flown lahdella.

Amiraali Reimar von Bonin 11.6.1944 Naantalissa.

Sodan jälkeen vapauduttuaan Reimar von Bonin palasi Saksaan ja hän palveli puolustusvoimissa mm. merisotakoulussa ja toimistoupseerina. Vuonna 1934 Reimar von Bonin sai siirron Kieliin, missä hän toimi laivaston koulutustarkastuksen päällikkönä. Reimar von Bonin meni naimisiin Sofia Spechtin (1900-1984) kanssa ja perheeseen syntyi neljä lasta: Volker, Hiltgund (s. 1926), Reimar (1930-1997) ja Waltraut (s. 1934). Keväällä 1935 Reimar von Bonin sai tietää, että hänet nimitettiin laivastoattaseaksi Suomeen ja Baltian maihin. Attasea oli suurlähetystön virkamies, jolla oli diplomaatin asema. Helsingin työsuhde alkoi heinäkuun alussa vuonna 1935 ja von Boninien perhe asettui asumaan Munkkiniemeen Linnakadun varrella sijaitsevaan arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelemaan rivitaloon.

Arkkitehti Eliel Saarinen suunnitteli nämä rivitalot Munkkiniemeen.

Reimar von Boninin työtehtävät attaseana asemamaassaan keskittyivät laivastoasioihin, mutta attaseoiden työtehtäviin kuuluivat monasti myös tiedustelutehtävät. Reimar von Bonin liittyi Saksan Helsingin lähetystön vahvuuteen ja hänen työtehtävänsä oli suoraa seurausta Saksan kasvavasta kiinnostuksesta Itämeren aluetta kohtaan. Reimar von Boninin vastuualueeseen kuuluivat laivastoattaseana myös Viro ja Latvia, mutta asemapaikkana hänellä oli kuitenkin Helsinki. Saksan ja Suomen suhteisiin liittyvät edustustehtävät olivat merkittävä osa Reimar von Boninin virkatyötä. Sellaisia olivat mm. Saksan laivastovierailujen tai valtiovierailujen yhteydessä järjestetyt tilaisuudet sekä maiden yhteiseen historiaan liittyvät muistotilaisuudet. Tämän lisäksi von Bonin osallistui monenlaisiin seurapiiri- ja kulttuuritilaisuuksiin, erityisesti, jos ne liittyivät Suomen ja Saksan väliseen kulttuurivaihtoon. Vieraan valtion virallisena edustajana von Bonin huomioitiin näyttävästi julkisissa tilaisuuksissa myös tiedotusvälineissä.

Reimar von Bonin oli erittäin hyvin kielitaitoinen ja hän oli kiinnostunut varsinkin kulttuurista. Hän solmi yhteyksiä samoin suomalaiseen sivistyneistöön laajasti. Hänen ystäväpiiriinsä lukeutuivat mm. Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian professori Jooseppi Julius Mikkola (s. 6.7.1866 Ylöjärvi ja k. 28.9.1946 Helsinki) ja tämän aviopuoliso, kirjailija Maila Talvio (oik. Maria Mikkola, o.s.s Winter, s. 17.10.1871 Hartola ja k. 6.1.1951 Helsinki), sekä runoilija ja kulttuurivaikuttaja Veikko Antero Koskenniemi (vuoteen 1906 Fornäs, s. 8.7.1885 Oulu ja k. 4.8.1962 Turku). Reimar von Bonin tunsi myös mielenkiintoa Eino Leinon tuotantoa kohtaan. Von Bonin saksansi mm. V. A. Koskenniemen runoja ja Koskenniemi arvosti hänen tekemiään käännöksiä laadukkaina. Heidän välinen yhteys säilyi vielä pitkälle toisen maailmansodan jälkeenkin, jolloin Reimar von Bonin ei enää asunut Suomessa. Reimar von Bonin lahjoitti vielä vuonna 1955 Koskenniemelle tämän 70-vuotissyntymäpäivänä ”vanhan pergamenttikantisen Horatiuksen 5. kirjan”.

Runoilija Veikko Antero Koskenniemi.

Volker von Bonin oli 13-vuotias, kun von Boninin perhe muutti Suomen Helsinkiin. Volker aloitti koulunsa veljensä kanssa Helsingin Saksalaisessa koulussa, Deutsche Schulessa. Syksyllä 1933 avattu Hindenburghaus oli uusi koulu, kivitalo Malminkatu 14:ssä Helsingin keskustassa. Samana vuonna Adolf Hitler (s. 20.4.1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari ja k. 30.4.1945 Berliini) nousi valtaan Saksassa, mikä ei voinut olla vaikuttamatta myös Helsingin Saksalaiseen kouluun, joka oli tullut varsinkin ylempien luokkien vuoksi riippuvaiseksi Saksan valtiosta. Arkkitehti Runar Eklund (s. 11.6.1882 Pietarsaari ja k. 20.9.1933 Helsinki) suunnitteli koulurakennuksen ja koulua pidettiin suomalaisiin oppikouluihin verrattuna hyvin modernina.

Adolf Hitler.

Koulurakennus oli tarkoitettu samalla suomensaksalaisten kulttuurikeskukseksi ja siksi se nimettiin Hindenburghausiksi, Saksan presidentti ja sotamarsalkka Paul von Hindenburgin (s. 2.10.1847 Posen, Preussi ja k. 2.8.1934 Neudeck) mukaan. Rakennushankkeen rahoittivat Suomen ja Saksan valtiot, minkä lisäksi varoja saatiin myös keräyksen avulla. Koulun opetusta pidettiin hyvin korkeatasoisena. Suurin osa koulun opettajista tuli Saksasta, mutta koulussa työskenteli samoin suomalaisia opettajia. Helsingissä oli toiminut saksankielinen koulu jo 1880-luvulta lähtien.

Helsingin Saksalainen koulu.

Volker von Bonin viihtyi Helsingin saksalaisessa koulussa jopa paremmin kuin Kielin koulussa. Hän ystävystyi koulussa monien luokkakavereiden kanssa; eräs luokkakavereista oli Gisella Schmidt, jonka kanssa Volker seurusteli opiskeluaikana ja josta tuli myös hänen aviopuolisonsa myöhemmin. Virolainen toimittaja, kirjailija ja entinen kansanedustaja Jutta Armelle Zilliacus (o.s. Kingo, s. 25.7.1925 Helsinki) oli yhtä luokkaa alempana saksalaisessa koulussa ja Jutta ystävystyi sekä Volkerin että Gisellan kanssa saksalaisessa koulussa. Jutta Zilliacus muistaa Volker von Boninin hyvänä keskustelijana ja ulospäin suuntautuneena sekä älykkäänä ihmisenä. Volkerin vanhempia hän piti hyvin tyylikkäinä ja arvostettuina ihmisinä, vaikka eivät aina helposti olleet lähestyttäviä ihmisiä. Kuitenkin perhe oli hyvin ystävällisiä ja mukavia ihmisiä täynnä. Perheen koti oli myös hyvin kaunis. Perhe muutti myöhemmin edustusasuntoon Kaivopuistoon.

Saksalaisen koulu vihkiäiset syksyllä 1933.

Saksalaisen koulun ja Hindenburghausin rooli oli hyvin merkittävä paikallisessa saksalaisyhteisössä; yhteistyön juuret kantoivat vuosisatojen taakse, Hansaliiton menestyksen päiviin Itämeren piirissä. Saksalaisten ja suomalaisten yhteydet tiivistyivät merkittävästi jo 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Tähän tiivistymiseen vaikutti erityisesti teollistumisen käynnistyminen ja voimaperäinen kaupungistuminen, jotka edesauttoivat kaupunki-infrastruktuurin kehittymistä. Tiedon ja kokemuksen perässä monet suomalaiset lähtivät Saksaan opiskelemaan ja samoin Suomeen tuli Saksasta paljon eri alojen asiantuntijoita. Tuolloin jo Suomessa asui merkittävän aseman saaneita saksalaisia kauppiassukuja.

 August Klughardt

Toisin kuin jousikvartetti - jonka ääniväri on homogeeninen – puhallinkvintetin soittimet (huilu, oboe, klarinetti, käyrätorvi ja fagotti) poikkeavat toisistaan huomattavasti soittotekniikan, kielen ja soinnin suhteen. Moderni puhallinkvintetti syntyi keisari Josef II:n (Josef Benedikt Anton Michael Adam, s. 13.3.1741 ja k. 20.2.1790) hovissa 1700-luvun lopulla Wienissä suositusta oktettiyhtyeestä: kaksi oboeta, kaksi klarinettia, kaksi käyrätorvea ja kaksi fagottia. Itävaltalainen säveltäjä Franz Joseph Haydn (s. 31.3.1732 ja k. 31.5.1809) oli tunnettu varsinkin kamarimusiikin kehittäjänä. Haydn kehitti jousikvartetoillaan, pianotrioillaan myös puhallinmusiikin näyttävää esilletuloa; samain monien puhallinsoitinten rakentaminen edistyi tuona aikana niin, että eri säveltäjät alkoivat kirjoittaa musiikkia myös puhallinsoittimille.

Keisari Josef II.

Merkittäviä puhallinkvintettien kehittäjiä aikoinaan olivat tšekkiläinen Anton Joseph Reicha (s. 26.2.1770 ja k. 28.5.1836) kahdellakymmenelläneljällä kvintetollaan sekä saksalainen sellisti, säveltäjä ja kapellimestari Franz Ignaz Danzi (s. 15.6.1763 ja k. 13.4.1826) yhdeksällä kvintetollaan. Molempien sävellykset ovat yhä edelleen kamarimusiikin standarditeoksia. Vaikka puhallikvintetto sävellysmuotona putosi muodista pois 1800-luvun jälkipuoliskolla, 1900-luvun johtavien säveltäjien kiinnostus on herännyt uudelleen sävellysmuotoa kohtaan. Nykyään puhallinkvintetti on vakiokamariyhtye, jota arvostetaan muonipuolisena kokoonpanona kamarimusiikin piirissä.

August Friedrich Martin Klughardt.

Saksalainen säveltäjä ja kapellimestari, August Friedrich Martin Klughardt (s. 30.11.1847 ja k. 3.8.1902) syntyi Köthenissä, 30 kilometriä Hallen kaupungista pohjoiseen. Hän aloitti ensimmäiset pianonsoiton sekä musiikin teoriatuntinsa kymmenen vuoden iässä. Sangen pian hän jo sävelsi omia kappaleita, joita Klughartin koulussa perustama musiikkipiiri esitti. Klughardtin perhe muutti vuonna 1863 Dessauhun. Vain vuotta myöhemmin August Klughardt debytoi pianistina.

Koulunsa päätettyään August Klughardt muutti vuonna 1866 Dresdeniin. Dresdenissä hän jatkoi musiikkioppituntien ottamista sekä toi omia sävellyksiään yleisölle kuultaviksi. Vain vuotta myöhemmin Klughardt alkoi ansaita elantonsa toimimalla kapellimestarina. Aivan aluksi hän työskenteli Posenin kunnallisessa teatterissa yhden kauden, sen jälkeen yhden kauden Neustrelitzissä ja lopulta Lyypeckissä useita kuukausia. Vuodesta 1869 vuoteen 1873 August Klughardt työskenteli Weimarin hoviteatterissa.

Franz Liszt.

Weimarissa hän tapasi unkarilaisen pianisti ja säveltäjä Franz Lisztin (s. 22.10.1811 ja k. 31.7.1886); tämä tapaaminen johti yhteistyöhön, joka oli hyvin tärkeää Klughardtin luovalle kehitykselle säveltaiteessa. Liszt sai Klughardtin innostumaan Richard Wagnerin ja Franz Lisztin ympärille kehittyneestä Neudeutsche Schulen musiikista. August Klughardt palasi vuonna 1873 takaisin Neustrelitziin, missä hänestä tehtiin ylikapellimestari. Hän sai nimityksen orkesterin johtajaksi vuonna 1880. Vuonna 1876 Klughardt vieraili ensimmäisellä Richard Wagnerin Bayreuthin festivaaleilla.

Bayreuthin Wagner Festival Teatteri.

August Klughardt sävelsi kuusi sinfoniaa sekä paljon kamarimusiikkia. Hän ei myöskään kaihtanut vaalia musiikkigenrejä, jotka Wagner ja Liszt olivat hylänneet. Klughardt ei säveltänyt ainuttakaan sinfonista runoa, vaikka säveltäjä Liszt oli sitä hänelle lämpimästi suositellutkin. Sen sijaan hän teki vanhempatyylisiä ohjelmallisia alkusoittoja. August Klughardtin musiikissa on aistittavissa myös selvästi säveltäjä Robert Schumannin (s. 8.6.1810 ja k. 29.7.1856) vaikutus. Toiset Klughardtin sävellykset esittävät hänet aikansa lapsena, kuten esimerkiksi kuoroteos Die Grenzberichtigung (Rajan korjaus), op. 25, joka syntyi Saksan voitettua Ranskan ja Preussin sodan vuosina 1870/1871. Kaiken kaikkiaan August Klughardtia pidetään melko konservatiivisena säveltäjänä huolimatta hänen kiinnostuksestaan moderneja suuntauksia kohtaan. Nykyään suurin osa Klughardtin säveltuotannosta on lähes unohdettu. Vain hänen sellokonserttonsa, Schilfliedernsä (Reed Songs) sekä puhallinkvintettoansa soitetaan silloin tällöin.

Vuodesta 1882 elämänsä loppuun saakka August Klughardt toimi musiikin johtajana Dessaun hovissa. Klughardt johti vuosina 1892 ja 1893 säveltäjä Richard Wagnerin teoksen Der Ring des Nibelungen. August Klughardt sai viimeisinä elinvuosinaan useita tunnustuksia: mm. hänet nimitettiin Berliinin taideakatemian jäseneksi vuonna 1898 ja Erlangenin yliopiston kunniatohtoriksi. Häntä pyydettiin samoin ohjaamaan Berliiniin Singakademie-tapahtumaa, mutta Klughardt hylkäsi tarjouksen. August Klughardt kuoli vain 54-vuotiaana yllättäen Roßlaussa.

August Klughardtin muistopatsas Dessaussa.

Faunien Iltapäivän kamarimusiikkikonsertissa Tampere-talon pienessä salissa sunnuntaina 14.1.2024 klo 15 Tampere Filharmonian muusikot soittivat säveltäjä August Klughardtin Puhallinkvinteton op. 79 C-duuri. Puhallinkvinteton soittivat kamarimusiikkikonsertossa Nina Johnson (huilu), Heikki Pöyhönen (oboe), Reetta Näätänen (klarinetti), Pauliina Koskela (käyrätorvi) ja Marcin Wosinski (fagotti).

 

SYÖPÄLÄÄKÄRIN KOOSTE MRNA-ROKOTTEISTA – VIHDOINKIN APUA ”TURBOSYÖPIEN” HOITOON

Epätavalliset ja nopeasti etenevät ns. ”Turbosyövät” ovat yleistyneet rajusti viime aikoina. Uusia syöpätapauksia ja -kuolemia ilmenee kaiken ikäisillä, niin Suomessa kuin maailmalla. Osa lääkäreistä on epäillyt syyksi vuonna 2021 aloitettua väestön altistamista kokeellisille geeniteknologisille mRNA-koronarokotuksille. Aiheesta on kertynyt paljon tieteellistä materiaalia syy-seuraus-yhteyden tueksi, mutta aihe on selvästi vielä tabu. Vaikka viranomaiset eivät halua puhua asiasta, potilaita on silti paljon ja he tarvitsevat apua välittömästi.

Ne syöpätapaukset, jotka aiheutuvat mRNA-rokotteiden monimutkaisesta geeniteknologiasta, vaativat luonnollisesti täysin uudenlaisia hoitoja parantuakseen. Kuten on nähty, perinteiset syöpähoidot eivät riitä kun aiheuttamismekanismit ovat perinteisiä syitä paljon laajemmat. Geeniteknologiasta kärsiviä syöpäpotilaita auttaaksemme ja uusia tapauksia ehkäistäksemme suomensimme kantaansa muuttaneen arvostetun syöpälääkärin, professori Angus Dalgleishin, koosteen mRNA-rokotteiden ongelmista.

Voit levittää tätä tiedeartikkelia lääkäreille, asiantuntijoille ja geeniteknologiayrityksille, jotta Suomeen syntyisi vihdoin kokonaisvaltaista ja poikkitieteellistä yhteistyötä sekä tehokkaita hoitoja näiden uuden mRNA-geeniteknologian aiheuttamien sairauksien parantamiseksi. Lähdeluettelo artikkelin lopussa.

ARTIKKELIN KIRJOITTAJASTA:
ANGUS DALGLEISH on immunologian asiantuntija ja onkologian professori St George’s Hospital Medical Schoolissa Lontoossa. Dalgleish on tutkinut laajasti syöpätauteja ja on tunnettu HIV/AIDS-tutkimustyöstään. Hän on ollut mukana kehittämässä rokotteita syöpätauteihin ja jopa rokote-ehdokasta koronaan ennen kuin näkemyksiin tuli myös kriittisyyttä mRNA-rokotteissa ilmenneisiin ongelmiin.
Prof. Angus Dalgleishilla on 495 tieteellistä julkaisua ja häntä on siteerattu 21 234 kertaa.

PROF. ANGUS DALGLEISH:
– MRNA-”ROKOTTEET” ON KIELLETTÄVÄ LOPULLISESTI

Professori Angus Dalgleish.

Ne meistä, jotka tiesivät alusta alkaen, että SARS-CoV-2:n sekvenssi sisälsi geenipätkiä, jotka eivät mitenkään olisi voineet syntyä luonnollisesti ja jotka olivat samankaltaisia kuin Wuhanin laboratoriosta jo julkaistut geenipätkät, ovat joutuneet kestämään uskomatonta halveksuntaa, tieteellistä hyljeksintää ja häpeällistä ”cancelointia” sekä tiedotusvälineiden että ammattikollegoiden taholta jo lähes kolmen vuoden ajan.

Kesällä 2020 sekä Yhdysvalloissa että Yhdistyneessä kuningaskunnassa tukahdutettiin julkaisu, jota olin mukana kirjoittamassa ja jossa kuvattiin englantilais-norjalaisen tutkijaryhmän tuloksia, jotka olivat osoittaneet Covid-viruksen ainutlaatuiset laboratoriossa tapahtuneen manipuloinnin ”sormenjäljet”. Tämä tapahtui samaan aikaan, kun Maailman Terveysjärjestö WHO, johtavat tiedelehdet ja muut tahot tekivät valtavasti työtä vakuuttaakseen meille, että Covid oli luonnollinen ilmiö ja että meidän pitäisi käyttää paljon enemmän rahaa tällaisten tulevien uhkien torjuntaan. (1)

Vasta nyt Telegraph-sanomalehti (2) raportoi (kritiikittömästi), että Yhdysvaltain hallitus ei enää aio rahoittaa tutkimusta, jonka tekemisen se kielsi lähes kolmen vuoden ajan ja jota tiedotusvälineet katsoivat sivusta. Silti on ollut avoin salaisuus kaikille, jotka seuraavat alkuperäislähteitä (niitä, jotka valtamedia ja erityisesti BBC jättävät huomiotta, joista Ofcom raportoi väärää tietoa ja jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen orwellilaisen Counter-Disinformation Cell -yksikön kohteena), että mRNA-rokotteet eivät tehneet sitä, mitä injektiopullossa lukee.

Ensinnäkään ”rokote” ei pysynyt injektiokohdassa, kuten luvattiin, vaan se kulkeutui koko kehoon, ja kuoleman jälkeisissä tutkimuksissa sitä todettiin olevan kaikkialla. (3)

Syytökset rokote-erien välisestä dramaattisesta vaihtelusta – mikä on ehdottomasti epätoivottava tapahtuma rokotteiden valmistusmenetelmissä – joka voisi selittää, miksi haittavaikutukset olivat yleisempiä joissakin erissä kuin toisissa, kiistettiin, mutta tanskalaiset tutkimustulokset, joista on raportoitu täällä, vahvistivat ne. https://www.conservativewoman.co.uk/vaccine-dangers-is-this-the-strongest-evidence-yet/ (4) Lääketurvallisuuden valvontaviranomaiset näyttävät sivuuttaneen nämä hälyttävät huolenaiheet, vaikka heidän olisi pitänyt välittömästi ryhtyä tutkimaan näitä perusteellisesti.

Samaan aikaan lääketurvallisuuden valvontaviranomaiset ja poliitikot ovat toistuvasti julistaneet, että (rokotehaittoihin liittyvien) Yhdistyneen kuningaskunnan Yellow Cardin ja Yhdysvaltojen VAERS-haittavaikutusraporttien lisääntyvästä huolestuttavasta määrästä huolimatta ei ole mitään syytä huoleen, toistellen kuin papukaijat vakuuttelujaan ”korkeimmista standardeista”. (5)

Viime kesäkuussa tutkijoiden Sucharit Bhakdin ja Kevin McKernanin johtamat ilmiantajat nostivat esiin aivan uuden huolenaiheen – vakavan DNA-kontaminaation. (6) Jälleen kerran valtamedia jätti tämän huomiotta. Vaikka tiedotusvälineet raportoivat mielellään rokotteiden satunnaisista sivuvaikutuksista ja korostavat, että ne ovat erittäin harvinaisia, ne eivät ole koskaan puuttuneet yhä ongelmallisempaan viralliseen ”turvallinen ja tehokas” -mantraan.

Lopulta tapahtui pieni läpimurto. Erillinen, mutta rohkeampi valtamedian edustaja Spectator Australia -lehti on vihdoin paljastanut sekä Pfizerin että Modernan mRNA Covid -rokotteiden vakavan saastumisen. (7) Artikkelissa kuvataan, kuinka bostonilainen genomitutkija Kevin McKernan käytti tutkimuksessaan Pfizerin ja Modernan injektiopulloja kontrolleina vain havaitakseen, että ne sisälsivät erittäin merkittävää DNA-plasmidikontaminaatiota. Siinä kerrotaan, että McKernan oli huolestunut havaitessaan Pfizerin rokotepulloissa SV40-promoottorin, jota ”käytetään DNA:n ohjaamiseen ytimeen erityisesti geeniterapioissa”, ja että tämä on ”jotain minkä lääketurvallisuuden valvontaviranomaiset ympäri maailmaa ovat nimenomaan kieltäneet olevan mahdollista mRNA-rokotteissa”. Nämä SV40-promoottorit ovat myös tunnetusti onkogeenisiä tai syöpää aiheuttavia.

Muut ovat vahvistaneet nämä havainnot. Saksalainen biologi on havainnut, että saastumisaste on jopa 354-kertainen suositeltuun raja-arvoon nähden. (8) Kaikesta tästä on ilmoitettu Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirastolle (FDA). Se on erittäin merkittävää.

Suoraan sanottuna tämä tarkoittaa, että kyse ei ole rokotteista vaan geneettisesti muunnelluista organismeista (GMO), joihin olisi pitänyt soveltaa täysin erilaisia sääntelyehtoja eikä niitä missään nimessä olisi pitänyt luokitella rokotteiksi. Tämän on tunnustanut FDA:n australialainen versio, TGA, mikä on muuttanut kokonaiskuvaa niin paljon, että Victorian pääministeri Dan Andrews, joka oli rokotteen ja sen pakollisen käytön suurin kannattaja, on eronnut tehtävästään – vaikka tätä kirjoitettaessa rokotetta ei ole mainittu hänen eronsa syyksi. (Paula Jardine kertoi näillä sivuilla joulukuussa 2021 tästä sääntelyn kikkailusta, kun rokotteelle myönnettiin hätäkäyttöluvat, vaikka he olivat geenihoitoja.) (9)

Kaikki nämä tiedot, jotka ovat hitaasti pääsemässä julkisuuteen, tulevat kovaa vauhtia viimeisimpien havaintojen jälkeen, joiden mukaan tehosterokotteet itse asiassa lisäävät tartunnan saamisen mahdollisuutta 3,6-kertaiseksi. Tämä käy ilmi Cleveland Clinicin (yksi maailman suurimmista terveydenhuolto-organisaatioista) julkaisemasta perusteellisesta tutkimuksesta, jossa seurattiin sekä henkilökuntaa että potilaita. (10)

Tilanne pahenee. Tämän teknologian kannattajat ovat väittäneet, että sitä voidaan mukauttaa uusien varianttien jahtaamiseen. Mutta sitä ei voida. Bivalenttien rokotteiden (joissa on komponentteja vähintään kahta varianttia vastaan) tuloksissa nähdään sama tulos. Clevelandin tutkimuksen kirjoittajat sanovat, että ”ei ole yhtään tutkimusta, joka olisi osoittanut, että Covid-19-bivalenttirokote suojaa Omicron-variantin XBB-linjojen aiheuttamalta vakavalta taudilta tai kuolemalta.” Kun taas ainakin yhdessä aiemmassa tutkimuksessa ei havaittu bivalentin rokotteen suojaavaa vaikutusta SARS-CoV-2:n XBB-linjoja vastaan.

Eräässä tutkimuksessa kaikki Covidilla rokotetut hiiret sairastuivat. (11)

Monet meistä ennustivat tämän, koska SARS-virukset ovat alttiita immunologiselle leimautumiselle: kun ne ovat kerran nähneet rokotteen, ne reagoivat samalla tavalla mihin tahansa läheiseen varianttiin (tätä kutsutaan myös ”antigeeniseksi synniksi”) (12), mikä tekee uusista rokotteista paitsi hyödyttömiä, mutta myös vaarallisempia, koska ne saavat aikaan vasta-aineita, jotka vahvistavat infektiota (ADE-vasta-aineet), eivätkä saa aikaan (suojaavaa) ristireaktiota, kuten valmistajat ovat väittäneet.

mRNA-”rokotteiden” ongelmat eivät lopu tähän. Useat immunologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että tehosterokotteet aiheuttavat vasta-aineiden vaihtumisen neutraloivista alatyypeistä ei-neutraloiviin (toleroiviin) alatyyppeihin sekä aiheuttavat merkittävää T-solujen suppressiota, mikä kaikki edistää uusia infektioita ja tukahduttaa immuunivasteen syöpää vastaan.

Viime vuoden lopulla kerroin, että melanoomapotilaat (13) , joiden tila oli ollut jo vuosia vakaa, sairastuivat uudelleen ensimmäisen tehosterokotteen (kolmannen injektion) jälkeen. Minulle sanottiin, että kyseessä oli pelkkä sattuma ja että minun oli vaiennettava asia, mutta se oli mahdotonta. Potilaideni määrä on siitä lähtien kasvanut. Näin juuri viime viikolla kaksi uutta tapausta, joissa syöpä uusiutui tehosterokotuksen jälkeen potilaillani.

Muut syöpälääkärit ovat ottaneet minuun yhteyttä kaikkialta maailmasta, myös Australiasta ja Yhdysvalloista. Yksimielisyys vallitsee siitä, että se ei enää rajoitu melanoomaan, vaan tehosterokotusten jälkeen on havaittu myös lymfoomien, leukemioiden ja munuaissyöpien lisääntynyttä esiintyvyyttä. Lisäksi kolorektaalisyöpään erikoistuneet kollegani raportoivat räjähdysmäisten syöpien epidemiasta (ne, joissa esiintyy useita etäpesäkkeitä maksassa ja muualla). Kaikki nämä syövät esiintyvät (hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta) potilailla, joiden on ollut pakko saada Covid-rokoteboosteri, halusivatpa he sitä tai eivät, ja monet heistä ovat joutuneet matkustamaan.

Miksi näitä syöpiä siis esiintyy? T-solujen suppressio oli ensimmäinen todennäköinen selitykseni, koska immunoterapia on niin tehokasta näissä syövissä. Nyt on kuitenkin otettava huomioon myös DNA-plasmidien ja SV40:n integroituminen syövän kehittymisen edistämiseksi, ja tämä seikka on entistäkin huolestuttavampi, kun on raportoitu, että mRNA-piikkiproteiini sitoo p53:a ja muita syövän suppressorigeenejä. On hyvin selvää ja hyvin pelottavaa, että näissä rokotteissa on useita tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa täydellisen myrskyn syövän kehittymiselle niillä potilailla, jotka ovat olleet tarpeeksi onnekkaita välttyäkseen sydänkohtauksilta, hyytymiltä, aivohalvauksilta, autoimmuunisairauksilta ja muilta Covid-rokotteiden yleisiltä haittavaikutuksilta.

Tehosterokotusten suositteleminen, kuten nyt on tapana, on vain ja ainoastaan lääketieteellistä epäpätevyyttä; sen jatkaminen edellä mainittujen tietojen perusteella on lääketieteellistä huolimattomuutta, josta voi seurata vankeusrangaistus.

Enää ei ole aikaa jossittelulle. Kaikki mRNA-rokotteet on lopetettava ja kiellettävä nyt.

ANGUS DALGLEISH
Syöpätautien professori

LÄHDEVIITTEET:

(1) https://www.conservativewoman.co.uk/time-to-come-clean-about-covids-lab-origins/

(2) https://www.telegraph.co.uk/world-news/2023/09/24/china-lab-wuhan-leaking-covid-loses-us-funding-experiments/

(3) https://www.conservativewoman.co.uk/major-new-autopsy-report-reveals-those-who-died-suddenly-were-likely-killed-by-the-covid-vaccine/

(4) https://www.conservativewoman.co.uk/vaccine-dangers-is-this-the-strongest-evidence-yet/

(5) https://www.conservativewoman.co.uk/shocking-report-details-mhra-failings-over-covid-vaccines/

(6) https://www.conservativewoman.co.uk/contaminated-vaccines-how-much-longer-can-the-safe-and-effective-narrative-survive/

(7) https://www.spectator.com.au/2023/09/scientists-shocked-and-alarmed-at-whats-in-the-mrna-shots/

(8) https://dailysceptic.org/2023/09/23/german-whistleblower-finds-dna-contamination-up-to-354-times-recommended-limit-in-biontech-pfizer-vaccine/

(9) https://www.conservativewoman.co.uk/uk-led-the-vaccine-rush-but-did-we-know-anything-about-gene-safety/

(10) https://dailysceptic.org/2023/06/17/new-cleveland-clinic-study-confirms-negative-efficacy-of-covid-vaccine-boosted-33-more-likely-to-get-covid/

(11) https://www.igor-chudov.com/p/all-bivalent-boosted-mice-got-covid

(12) https://en.wikipedia.org/wiki/Original_antigenic_sin

(13) https://www.conservativewoman.co.uk/other-cancer-specialists-agree-with-me-about-vaccine-harm-but-the-authorities-still-wont-listen/

Juuso Walden (30. osa) 

Korean sodan jälkeen oli työmarkkinoilla nautittu rauhallisesta ajasta, mutta vuonna 1956 tuli eteen yleislakko. Lakko vaikeutti Yhtyneilläkin tehtävien hoitoa, mutta erityisen innostunutta vastaanottoa se ei kuitenkaan Yhtyneitten tehtailla saanut. Yleislakon seurauksena palkat kuitenkin nousivat ja samoin kävi kustannusten kanssa. Jälleen oli valuutan ulkoista arvoa muutettava, jotta pysyttiin mukana kilpailussa. Yhtyneitten jaon jälkeen henkilökunnan määrä pysyi suunnilleen samana melkein kahdenkymmenen vuoden ajan, vaikka tuotanto samanaikaisesti kymmenkertaistui. Yhtiö panosti myös koulutustoimintaan; mm. Materan ammattikoulu aloitti Jämsänkoskella ja teknillinen koulu samoin Valkeakoskella. Tellervo Walden oli varsinkin sen jälkeen, kun perheen lapset olivat tulleet täysi-ikäisiksi, kokenut melko rasittavaksi Antinkärjen kodin hoidon. Hän oli esittänyt jo monta kertaa, että he muuttaisivat Matinmäkeen valmistuneeseen kotiinsa.

Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja Matti Virkkunen oli Yhtyneiden Paperitehtaitten pilkkomisesta lähtien toiminut Juuso Waldenin tukena. Ajan oloon Virkkunen ajautui eri linjoille presidentti Urho Kekkosen kanssa. Vuoden 1968 presidentinvaaleissa Juuso Walden ei enää voinut tukea Urho Kekkosta, koska Matti Virkkunen oli asettunut Urho Kekkosen vastaehdokkaaksi Kokoomuksen ehdokkaana. Suomen Maaseudun Puolueen ehdokas oli puheenjohtaja, kansanedustaja ja tullineuvos Veikko Vennamo (vuoteen 1938 Fennander, s. 11.6.1913 Jaakkima ja k. 12.6.1997 Helsinki). Matti Virkkunen käytti nyt puheissaan selkeästi paperitehtaitten omistajien ääntä. Paitsi paperiteollisuudessa, Matti Virkkunen oli hyvin keskeinen vaikuttaja silloin, kun vuonna 1951 Rauma-Repola Oy:n suurfuusiota käsikirjoitettiin.

Yhtyneet Paperitehtaat joutui vuosi vuodelta yhä syvemmälle rahoittajansa, Kansallis-Osake-Pankin ja Matti Virkkusen ”syliin”. Varsinkin Italian tehdasseikkailut tulivat yritykselle hyvin kalliiksi. Juuso Waldeniakin vaivasi vauhtisokeus, kun hän laajensi yritystä ja oli mukana lopulta kannattamattomassa kilpailussa. Simpeleen kartonkitehdas lopulta katkaisi kamelin selän, kun rahoittaja sulki rahoituksen. Syksyllä 1965 alkoi Simpeleen puuhiomon jatkeeksi valmistua kartonkitehdas. Yhtyneitten Paperitehtaitten liiketoiminta kirjasi samoihin aikoihin raskaita tappioita. Yrityksen budjetti näytti vuodelle 1966 peräti 24,5 miljoonan markan vajausta. Tässä vaiheessa rahoittajapankin – KOP – ja pääjohtaja Matti Virkkusen kärsivällisyys loppui tyystin. Vain yrityksen osakepääoman korottamista vastaan KOP lupautui järjestämään luototusta. Tämän lisäksi yrityksen investointeja ja rahoitusta valvomaan asetettiin tehtävään hallintoneuvoston työvaliokunta.

KOP käytti nyt selvästi isännän ääntä Yhtyneissä Paperitehtaissa. Työvaliokunta jarrutti selvästi talvella 1966 Simpeleen tehtaan investointeja. Yhtyneitten hallintoneuvosto päätti sitten lykätä tehdasinvestointeja vuodella eteenpäin. Tehdasrakennuksen perusta valettiin marraskuussa 1966, mutta sen jälkeen työt uudella tehtaalla loppuivat ja rakenteet suojattiin mahdollisesti pitkääkin keskeytystä ajatellen. Kun Englannista tilattu kartonkikone valmistui, se varastoitiin Hangon vapaasatamaan kolmeksi vuodeksi. Vähitellen markkinatilanne parani, varsinkin kun vuoden 1967 lopussa suoritettiin markan voimakas devalvaatio. Vuoden 1969 alussa julkaistussa yrityksen talousarviossa Simpeleen kartonkitehtaan jatkaminen taas mainittiin. Samoihin aikoihin KOP sopi suullisesti Juuso Waldenin kanssa, että vuoden loppuun mennessä vuorineuvos Juuso Walden jättäytyy eläkkeelle Yhtyneiltä Paperitehtailta.

Kolmen vuoden seisokin jälkeen Simpeleen kartonkikone saatiin käyntiin jouluaaton aattona vuonna 1970. Yhtyneet menettivät tässä seisokissa 1960-luvun lopun lopun nousukauden edun ja kartonkitehtaan seisakki maksoi myös menetettynä työnä ja varastointikustannuksina yhtiölle paljon. Simpeleen tehdas näytteli tässä draamassa merkittävää osaa, ja tehtaan kustannukset nousivat alkuperäisestä ainakin kaksikymmentä prosenttia. Juuso Waldenin asema Yhtyneillä ei kohentunut, vaikka Urho Kekkonen voitti presidentinvaalit. KOP:n pääjohtaja Matti Virkkunen valittiin presidentinvaalien jälkeen Yhtyneitten Paperitehtaitten hallintoneuvostoon ja vuonna 1969 Yhtyneitten hallintoneuvoston puheenjohtajaksi. Vuorineuvos Juuso Walden sai puhdistaa oman työpöytänsä Yhtyneillä vuoden 1969 loppuun mennessä.

Juuso Walden ja presidentti Urho Kekkonen tapasivat viimeisen kerran Valkeakosken paperiteollisuuden 100-vuotisjuhlissa vuonna 1971. Yhtyneet Paperitehtaat olivat kutsuneet presidentti Urho Kekkosen juhliin, mutta presidentti ei ollut vastannut mitään kutsuun. Urho Kekkonen näytti näin järjestäjille mieltään tavasta, jolla Juuso Walden oli syrjäytetty Yhtyneiden johdosta. Yhtyneet Paperitehtaan sai kuitenkin presidentinkansliasta varovaisen vinkin, että presidentti Urho Kekkonen voisi tulla, jos kutsujana olisi vuorineuvos Juuso Walden. Yhtyneitten Paperitehtaitten uusi toimitusjohtaja, diplomi-insinööri Niilo Heikki Hakkarainen (s. 22.12.1927 Iisalmen maalaiskunta ja k. 18.7.2011 Helsinki), anoi erotetulta vuorineuvos Juuso Waldenilta apua presidentin kutsumiseksi. Näin presidentti Urho Kekkonen saatiin juhlapäivänä Valkeakoskelle. Presidentti Kekkonen vieraili kuitenkin ensin Juuso Waldenin uudessa kodissa ensikertaa. Lounaan jälkeen olisi ollut tarkoitus lähteä juhlapaikalle, mutta presidentti Kekkosta kiinnosti enemmän konjakin maistelu. Hieman myöhässä Presidentti Kekkonen ja Juuso Walden saapuivat juhlapaikalle, jossa Kekkonen ohjelman mukaisesti paljasti kuvanveistäjä Aimo Johan Kustaa Tukiaisen (s. 6.10.1917 Orivesi ja k. 3.6.1996 Helsinki) tekemän Paperiperhe-patsaan. Tukiainen oli 1960-luvulla rakentanut kesäateljeensa Oriveden Purnuun, jossa kesänäyttelytoiminta alkoi vuonna 1967. Toimitusjohtaja Niilo Hakkaraisen puhe oli vielä kesken, kun presidentti Urho Kekkonen ja vuorineuvos Juuso Walden jo poistuivat juhlapaikalta.

Kesällä 1972 vuorineuvos Juuso Walden oli vielä tuttu näky Land Roverinsa ja lippalakkinsa kanssa Valkeakosken katukuvassa. Suomen Kuvalehti halusi tehdä artikkelin Juuso Waldenista ja lehden päätoimittaja, Leo Armas Tujunen (s. 4.1.1910 Joroinen ja k. 5.11.1988) lähetti tätä varten Tampereelta avustaja Maarit Tyrkön tekemään haastattelua Juuso Waldenista. Valokuvat artikkelia varten otti Eero Liesimaa. Waldenit tunsivat hyvin Maarit Tyrkön vanhemmat; Jukka Tyrkkö toimi aikoinaan Valkeakosken Sanomien päätoimittajana ja Tellervo Waldenin hyviä tuttuja oli toimittaja, Marjatta Tyrkkö, o.s. Tulenheimo. Suomen Kuvalehden haastattelu tehtiin Valkeakosken Waldenien Matinmäen uudessa kodissa.

Aivan aluksi vuorineuvos Juuso Walden esitteli Suomen Kuvalehden vierailleen oman talonsa ja viereisen, Tellervo-vaimon talon. Hän kertoi aamuvarhaisen uinneistaan ja kuinka hän aamuisin myös tutki postin tuomia sanomalehtiä. Televisio ei vuorineuvosta lainkaan kiinnostanut ja hän kertoi olevansa iltauninen; usein hän meni nukkumaan jo seitsemän tai kahdeksan aikaan iltaisin. Juuso Walden esitteli samoin työhuoneensa ja vaikuttavan määrän valokuvia kansainvälisistä vieraistaan. Maarit Tyrkkö kysyi Juuso Waldenilta mm. hänen salaseurastaan. Vuorineuvos kertoi, että seura on yhteiskunnan vaikuttajista koostuvasta Keskiviikkokerhosta, jota hän ei pitänyt varsinaisena salaseurana, vaikka kaikilla siihen kerhoon ei ollutkaan asiaa. Juuso Walden kertoi kiinnostuksestaan arkkitehtuuriin sekä veistoksiin ja kuvaamataiteeseen. 

Seuraavaksi Juuso Walden teki piirtämällä Maarit Tyrköstä silhuettimuotokuvan lahjaksi ja piirroksensa hän myös signeerasi. Samoin Juuso Walden antoi Maarit Tyrkölle lahjaksi elämäkertansa, johon kirjan alkuun kirjoitti: ”Ystävyydellä, Juuso”. Maarit Tyrkkö kirjoitti lehtiartikkelin parissa päivässä valmiiksi ja ajoi autolla Tampereelta Valkeakoskelle Koskikapakkaan luetuttamaan artikkelinsa Juuso Waldenilla. Vuorineuvos hyväksyi kaiken hänestä kirjoitetun, ilman että olisi vaatinut korjauksia. Lähtiessä naulakossa Maarit Tyrkköä odotti vielä yllätyksenä Juuso Waldenin lahjoittama kukkapaketti. Maarit Tyrkön artikkeli julkaistiin Suomen Kuvalehdessä heinäkuussa 1972.

Elokuussa 1972 Valkeakosken paperiteollisuuden satavuotisjuhlilla paljastettiin patsas vuorineuvos Juuso Waldenista. Juuso Walden olisi halunnut, että patsas olisi tehty hänen isästään, Karl Rudolf Waldenista, sillä hänen mielestään vain kuolleille pystytetään patsaita ja elävistä tehdään muotokuvia. Tämän vuoksi vuorineuvos Juuso Walden ilmoitti itse jäävänsä pois kyseisestä tilaisuudesta. Samalla hän itse näin viestitti Yhtyneitten Paperitehtaitten johdolle, että heidän suhteensa eivät olleet täysin kunnossa. 

Juuso Walden kuoli 19.11.1972 ja hänet tullaan Valkeakoskella aina muistamaan suurena hyväntekijänä ja urheilun tukijana. Hän edusti varmasti viimeistä sukupolvea, joka ”Valkeakosken patruunana” johti asioita itsevaltaisestikin. Juuso Walden ajatteli, että naimisissa olevan naisen paikka oli kotona perheestä ja kodista huolehtimassa. Kun naistyöntekijä- ja toimihenkilö meni naimisiin, hänet erotettiin yleensä Yhtyneiltä Paperitehtailta. Juuso Walden harrasti myös ns. kymmenen prosentin sopimuksia; ammattiyhdistys ei katsonut hyvällä, että tekijä sai vuoden lopussa kymmenen prosentin lisäpalkan. Näiden sopimusten piiriin kuului suurimmillaan 12-14 prosenttia Yhtyneitten miespuolisista työntekijöistä.