Oliver Norvell Hardy (3. osa)

Oliver Hardy.

Oliver Hardy jatkoi Hal Roach studiolla näyttelyä mm. vuonna 1925 elokuvassa Wandering Papas, jossa hän näytteli Clyde Wilfred Cookin (s. 16.12.1891 Port Macquarie, Uusi Etelä-Wales, Australia ja k. 13.8.1984 Carpinteria, Kalifornia, Yhdysvallat) kanssa; elokuvan ohjasi Stan Laurel. Varieteetaiteilija Cook esiintyi Hollywoodissa, mutta hänen uransa ulottui mykkäelokuvista radio-ohjelmiin sekä vielä myöhemmin television puolelle. Hän syntyi John ja Annie Cookille Hamiltonissa lähellä Port Macquariea Australiassa. Perhe muutti Sydneyyn Cookin ollessa kuusivuotias. Cook oli jo taitava akrobaatti ja tanssija ennen ensimmäistä esiintymistään yleisön edessä vuonna 1901; muutamassa vuodessa hän kehitti menestyksekkään maineen monipuolisena koomikkona. Hän teki vuonna 1906 näyttelija ja impressaari James Cassius Williamsonin (s. 26.8.1845 ja k. 6.7.1913) kanssa sopimuksen ja työskenteli vuoteen 1911 saakka Williamsonin yhtiössä. Tuolloin Cook lähti Lontooseen kokeilemaan omien siipien kestävyyttä varietee-elämässä. Australiaan hän palasi takaisin vuonna 1916.

Clyde Cook.

Ensimmäisen maailmansodan aikaan Cook olisi halunnut liittyä armeijaan taistelemaan, mutta terveydellisistä syistä häntä ei huolittu mukaan. Hän käytti kuitenkin paljon aikaansa armeijan varainhankintaan sekä sotilaiden viihdyttämiseen. Vuonna 1917 hänelle ilmestyivät viikset, joista muodostui hänen tavaramerkkinsä. Vuonna 1918 Cook näytteli ensimmäisessä elokuvassaan, His Only Chance, joka oli Williamsonin yhtiön tuottama elokuva ja elokuvalla kerättiin varoja Punaiselle Ristille. Espanjantaudin riehuessa maailmalla vuonna 1919 Cook nosti kanteen Williamsonia vastaan teatterin sulkemisesta, mutta kanne ei menestynyt. Pian Cook lähtikin Yhdysvaltoihin onnea etsimään.

William Fox.

Cook esiintyi New York Hippodromella puolisen vuotta, vuoden 1920 alkuun saakka, ja sai esityksilleen hyvää menestystä. Elokuvatuottaja William Fox (Vilmos Fried, saks. Wilhelm Fuchs, s. 1.1.1879 Tolcsva, Unkari ja k. 8.5.1952 New York, Yhdysvallat) näki Cookin esityksen ja teki hänen kanssaan sopimuksen Hollywoodissa tehtävästä komediasarjasta, jotka tallennettiin lyhytelokuviksi. Cook saapui vuonna 1920 Hollywoodiin ja teki siellä monia komedioita elokuviksi. Hal Roach teki vuonna 1925 Cookin kanssa sopimuksen lyhyiden komedioiden sarjasta. Osa näistä komedioista oli Stan Laurelin ohjaamia.

Stan Laurel & Oliver Hardy.

Oliver Hardyn piti esiintyä vuonna 1926 elokuvassa Get ’Em Young, mutta hän joutuikin yllättäen sairaalaan. Stan Laurel ja Oliver Hardy näyttelivät vuonna 1926 Fred Guiolin (s. 17.2.1898 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 23.5.1964 Bishop, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjaamassa elokuvassa 45 Minutes from Hollywood, vaikka he eivät näytelleet samoissa kohtauksissa yhdessä. Vuonna 1927 alkoi parivaljakko Laurel & Hardyn varsinainen menestyksellinen yhteistyö. Aluksi he tekivät yhdessä lyhyitä komedioita, kuten The Battle of the Century (1927), Should Married Men Go Home? (1928), Two Tars (1928), Unaccustomed As We Are (heidän ensimmäinen äänielokuvansa, 1929), Berth Marks (1929), Blotto (1930), Brats (1930), Another Fine Mess (1930) sekä Be Big! (1931).

He esiintyivät yhdessä vuonna 1929 ensimmäisessä pitkässä elokuvassaan, Be Big!, jonka tuotti Hal Roach. Kolmikelaisen elokuvan ohjasi James Wesley Horne (s. 14.12.1881 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 29.6.1942 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat). Elokuvan käsikirjoituksen laati Harley Marquis Walker (s. 27.6.1878 Loganin piirikunta, Ohio, Yhdysvallat ja k. 23.6.1937 Chicago, Illinois, Yhdysvallat). Seuraavana vuonna he esiintyivät Technicolor-musikaalielokuvassa, The Rogue Song, joka oli puolestaan heidän ensimmäinen esiintyminen värielokuvassa. Tästä elokuvasta on valitettavasti säilynyt vain muutamia pätkiä. Vuonna 1931 oli vuorossa koko illan elokuva, Pardon Us. Vuoroon syntyi lyhyitä ja pitkiä elokuvia heidän näytellessä vuoteen 1935 asti. He voittivat myös Oscar -palkinnon vuonna 1932 James Gibbons Parrottin (s. 2.8.1897 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat ja k. 10.5.1939 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjaamalla elokuvalla, The Music Box, jossa he yrittävät siirtää pianoa portaita ylös.

Myrtle Reeves ja Oliver Hardy.

Oliver Hardy ja Myrtle Reeves erosivat vuonna 1937. Oliver Hardy teki vuonna 1939 koomikko Henry Philmore ”Harry” Langdonin (s. 15.6.1884 Council Bluffs, Iowa, Yhdysvallat ja k. 22.12.1944 Los Angeles, Klifornia, Yhdysvallat) kanssa Gordon Douglas Bricknerin (s. 15.12.1907 New York, Yhdysvallat ja k. 29.9.1993 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjaaman elokuvan, Zenobia, odotellessa sopimuskiistan ratkaisua Stan Laurelin ja Hal Roachin välillä. Sovintoon päästiin kuitenkin lopulta ja tuottaja Boris Mikhailovich Morrosin (s. 1.1.1891 Pietari ja k. 8.1.1963 New York) General Service Studiolle parivaljakko Laurel & Hardy tekivät elokuvan The Flying Deuces (1939). Elokuvan työstämisen aikana Oliver Hardy rakastui käsikirjoittajatar, Virginia Lucille Jonesiin (s. 23.4.1909 Amarillo, Texas, Yhdysvallat ja k. 8.10.1986 Burbank, Kalifornia, Yhdysvallat), jonka kanssa hän avioitui seuraavana vuonna. Heidän onnellinen avioliittonsa kesti Oliver Hardyn kuolemaan saakka.

Virginia ja Oliver Hardy vihittiin 7.3.1940.

Vuonna 1939 Stan Laurel ja Oliver Hardy tekivät jäähyväiselokuvansa Hal Roach Studiolle; elokuvat olivat Alfred John Gouldingin (s. 26.1.1885 Melbourne, Australia ja k. 25.4.1972 Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjaama ja United Artistsin julkaisema A Chump at Oxford ja Gordon Douglas Bricknerin ohjaama sekä United Artistsin levittämä Saps at Sea. Stan Laurel ja Oliver Hardy alkoivat sen jälkeen esiintyä voittoa tavoittelemattomalle USO:lle (United Service Organizations Inc.) tukeakseen liittoutuneiden joukkoja toisessa maailmansodassa.

Hal Roach.

Stan Laurel ja Oliver Hardy tekivät vuonna 1941 sopimuksen 20th Century-Foxin ja vuonna 1942 Metro-Goldwyn-Mayerin kanssa. 20th Century on yksi suurimmista yhdysvaltalaisista elokuvastudioista. Studio syntyi 31.5.1935, kun Fox Film Corporation ja Twentieth Century Picturesin fuusio toteutettiin. Twentieth Century Picturesin juutalaissyntyinen johtaja Joseph Michael Schenck (oik. Ossip Schencker, s. 25.12.1876 Rybinsk, Venäjä ja k. 22.10.1961 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ja elokuvatuottaja sekä studiojohtaja Darryl Francis Zanuck (s. 5.9.1902 Wahoo, Nebraska, Yhdysvallat ja k. 22.12.1979 Palm Springs, Kalifornia, Yhdysvallat) jättivät United Artistsin osakekiistan vuoksi sekä aloittivat fuusioneuvottelut taloudellisissa vaikeuksissa olevan Fox Filmin johdon kanssa; Fox Filmin johdossa oli presidentti Sidney Kent. Fox West Coast Theatersin silloinen johtaja Spyros Panagiotis Skouras (s. 28.3.1893 Skourochori, Kreikka ja k. 16.8.1971 Mamaroneck, New York, Yhdysvallat) auttoi fuusio toteutuksessa ja myöhemmin hänestä tuli uuden yhtiön toimitusjohtaja. Yhtiö oli kamppaillut siitä lähtien, kun sen perustaja William Fox menetti yhtiön hallinnan vuonna 1930.

Koomikkopari Laurel & Hardy pestattiin suurelle elokuvia tuottavalle studiolle aluksi vain näyttelijöiksi B -elokuvien divisioonaan; tämä tarkoitti sitä, että he eivät itse puuttuneet käsikirjoitus- ja editointiratkaisuihin. Heidän näyttelemät elokuvat olivat kuitenkin hyvin menestyneitä, mikä johti pian siihen, että koomikkopari sai enemmän vastuuta luovasta panoksesta. Stan Laurel ja Oliver Hardy olivat mukana tekemässä kahdeksan pitkää elokuvaa sotavuosien aikana. He nauttivat samoin suurta suosiota elokuvien myötä. Elokuussa 1944 MGM:n kahden elokuvan sopimus päättyi ja Foxin kuuden elokuvan sarja myös loppui, kun elokuvastudio lopetti B -elokuvien tuotannon joulukuussa 1944.

John McCabe.

Stan Laurel ja Oliver Hardy lähtivät vuonna 1947 kuusi viikkoa kestäneelle kiertueelle Englantiin. He olivat ensin epävarmoja siitä, kuinka heidät otettaisiin Englannissa vastaan, mutta he olivat valtavan suosittuja kaikkialla, minne he vain menivät. Heidän kiertuettaan laajennettiin kattamaan esiintymisiä Skandinaviassa, Belgiassa, Ranskassa sekä Royal Command Performance -esityksessä kuningas Yrjö VI:lle ja kuningatar Elisabetille. Laurel & Hardy elämäkerran kirjoittaja John Charles McCabe (s. 14.11.1920 Detroit, Michigan, Yhdysvallat ja k. 27.9.2005 Petoskey, Michigan, Yhdysvallat) kirjoitti, että heidän live-esiintymisiä Englannissa ja Ranskassa jatkettiin aina vuoteen 1954 saakka. Esityksissään he käyttivät usein uusia sketsejä ja materiaalia, jonka Stan Laurel kirjoitti heille.

John Wayne.

John Ford.

Oliver Hardyn hyvä ystävä, näyttelijä John Wayne (oik. Marion Robert Morrison, s. 26.5.1907 Winterset, Iowa, Yhdysvallat ja k. 11.6.1979 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) pyysi Hardya esittämään sivuroolia lännenelokuvassa The Fighting Kentuckian. Oliver Hardy oli aikaisemmin jo työskennellyt John Waynen ja elokuvaohjaaja John Fordin (oik. John Martin Feeney, s. 1.2.1894 Cape Elizabeth, Maine, Yhdysvallat ja k. 31.8.1973 Palm Desert, Kalifornia, Yhdysvallat) kassa hyväntekeväisyystuotannossa What Price Glory?, kun Stan Laurel oli aloittanut diabeteshoitonsa muutamaa vuotta aikaisemmin. Oliver Hardy epäili ensin osallistumistaan lännenelokuvaan, mutta Stan Laurelin vaatimuksesta kuitenkin päätti ottaa roolin vastaan.

Oliver Norvell Hardy (2. osa)

Oliver Hardy.

Mississippissä syntynyt Semon oli kiertävän juutalaisen varieteetaikuri Zera Semonin poika. Zera kutsui itseään ”Zera Suureksi”. Hänen äitinsä, Irene Semon (o.s. Rea), työskenteli Zeran assistenttina. Semon työskenteli seurueessa sisarensa kanssa taikureina isänsä kuolemaan saakka. Koulunsa lopetettuaan Savannassa Semon muutti New York Cityyn, jossa hän työskenteli The New York Sunille ja myöhemmin vielä The New York Morning Telegraphille sarjakuvapiirtäjänä, sarjakuvataiteilijana ja graafikkona. Työskennellessään taiteilijana Semon esiintyi varieteemonologeissa ja tämä herätti Vitagraph Studiosin huomion. Vuonna 1915 hänelle tarjottiin sopimusta studion kanssa.

Vitagraph Studios – tunnetaan myös nimellä Vitagraph Company of America – oli yhdysvaltalainen elokuvastudio, joka tuotti useita kuuluisia mykkäelokuvia. Studion perustivat elokuvatuottaja ja -ohjaaja James Stuart Blackton (s. 5.1.1875 Sheffield, Yorkshire, Englanti ja k. 13.8.1941 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ja elokuvaohjaaja ja tuottaja Albert Edward Smith (s. 4.6.1875 Faversham, Kent, Englanti ja k. 1.8.1958 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) vuonna 1897 Brooklynissa, New Yorkissa, nimellä American Vitagraph Company. Vuonna 1925 Warner Bros. Pictures – veljekset Harry Morris (oik. Hirsz Mojžesz Wonsal, s. 12.12.1881 Krasnosielc, Puola ja k. 25.7.1958 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat), Albert oik. Aaron Abraham Wonsal, s. 23.7.1884 Krasnosielc, Puola ja k. 26.11.1967 Miami Beach, Florida, Yhdysvallat), Samuel Louis (oik. Szmuel Wonsal, s. 10.8.1887 Krasnosielc, Puola ja k. 5.10.1927 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ja Jack Leonard Warner (oik. Jacob Warner, s. 2.8.1892 Lontoo, Ontario, Kanada ja k. 9.9.1978 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) perustivat yhtiön 4.4.1923 - osti yrityksen.

Warner Bros. Pictures -studiot.

Englantilainen emigrantti Blackton työskenteli vuonna 1896 toimittajana/taiteilijana New York Evening World -lehdessä ja lehti lähetti hänet haastattelemaan Thomas Edisonia tämän uudesta filmiprojektorista. Keksijä Thomas Edison suostutteli toimittajan ostamaan filmisarjan ja projektorin itselleen. Vuotta myöhemmin Blackton ja Smith perustivat yrityksensä, joka myös kilpaili suoraan Edisonin kanssa. Yhtiön kolmas osakas, jakelija William ”Pop” Rock, liittyi yhtiöön mukaan vuonna 1899. Elokuvayhtiön ensimmäinen studio sijaitsi Manhattanilla rakennuksen katolla Nassau Streetillä. Myöhemmin toiminta siirrettiin Midwoodin kaupunginosaan Brooklynissa, New Yorkissa.

Yhtiö nousi maineeseensa ensin uutiskatsauksillaan. Vitagraphin kuvaajat kiirehtivät paikalle kuvaamaan Espanjan ja Yhdysvaltojen sodan tapahtumia vuonna 1898. Nämä lyhytelokuvat olivat ensimmäisiä elokuva-alan propagandateoksia. Niitä tehtiin studioissa uudelleennäytöksinä, joita esitettiin tositapahtumien kuvamateriaalina. Mm. Santiagon lahden taistelu kuvattiin improvisoidussa kylpyammeessa ja taistelun savua tuotti rouva Blacktonin sikari. Vitagreph tuotti vuonna 1897 elokuvan The Humpty Dumpty Circus, joka oli ensimmäinen stop motion -tekniikkaa hyödyntävä elokuva.

Oliver Hardy erosi vuonna 1919 vaimostaan; väliaikainen avioero tuli voimaan marraskuussa 1920 ja se vahvistettiin lopulliseksi avioeroksi 17.11.1921. Hardy vei 24.11.1921 vihille näyttelijä Myrtle Reevesin, mutta avioliitto osoittautui hyvin onnettomaksi. Reevesin kerrottiin olleen alkoholisti.

Oliver Hardy esiintyi vuonna 1921 näyttelijä, kirjailija, elokuvaohjaaja ja -tuottaja Gilbert M. ”Broncho Billy” Andersonin (oik. Maxwell Henry Aronson, s. 21.11.1880 ja k. 20.1.1971) elokuvassa The Lucky Dog. Elokuvan pääosassa näytteli Stan Laurel. Oliver Hardy näytteli elokuvassa ryöstäjää, joka yrittää ryöstää Stan Laurelin hahmoa. Tämän elokuvan jälkeen nämä näyttelijät eivät näytelleet yhdessä moneen vuoteen.

Vuonna 1924 Oliver Hardy aloitti näyttelemisen Hal Roach Studiolla. Studion perusti Harold Eugene ”Hal” Roach Sr. (s. 14.1.1892 Elmira, New York ja k. 2.11.1992 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat). Hänen isä oli Charles Henry Roach, jonka isä syntyi Wicklow’ssa, Irlannissa. Äiti oli Mabel Gertrude Bally, jonka isä John Bally oli kotoisin Sveitsistä. Hal Roach saapui Hollywoodiin vuonna 1912 ja hän alkoi työskennellä mykkäelokuvissa avustajana. Hal Roach perusti 23.7.1914 Rolin Film Companyn yhdessä Dan Linthicumin ja IH Nancen kanssa. Studiotontti sijaitsi osoitteessa 8822 Washington Boulevard Culver Cityssä, Kaliforniassa. Studion nimi muuttui Hal E. Roach Studioksi vuonna 1920.

Hal Roach Sr.

Larry Semon palkkasi vuonna 1925 Oliver Hardyn näyttelemään Tin Mania Semonin elokuvaversiossa Ihmemaa Oz -elokuvaan. Vielä samana vuonna Billy West rekrytoi Oliver Hardyn esiintymään lempeän koomikko Bobby Rayn (oik. Wilhelm Robert McBain Fuehrer, s. 6.10.1899 New York City, Yhdysvallat ja k. 26.3.1957 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) rinnalla neljässä slapstick -komediassa. Nämä lyhytelokuvat, joissa Oliver Hardy ja Bobby Ray näyttelivät lihavaa ja laihaa hahmoa, olivat lopulta prototyyppejä myöhemmille Laurel & Hardy -komedioille. Oliver Hardy muisteli vuonna 1954 näin: ”Bobby oli aina se, joka putosi; minä olin se viisas kaveri, aivan kuten olen Laurel & Hardyssa, vain Laurel & Hardyssa olen aina se, joka putosi. Pidän näitä [elokuvia] silloin tällöin Laurel & Hardy -idean alkuna, ainakin minun mielestäni.”

Oliver Hardy jatkoi näyttelemistään Hal Roachin studiolla komedioissa, kuten Yes, Yes, Nanette!, jonka pääosassa oli näyttelijä Jimmy Finlayson (oik. James Henderson Finlayson, s. 27.8.1887 Larbert, Stirlingshire, Skotlanti ja k. 9.10.1953 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ja komedian ohjasi Stan Laurel. Kaljuuntunut ja viiksekäs näyttelijä muistettiin varsinkin silmiensä siristelystä ja hän näytteli paljon aikanaan Laurelin & Hardyn vastanäyttelijänä. Finlayson syntyi Alexander ja Isabella (o.s. Henderson) Finlaysonin perheeseen. Hän työskenteli alkuun peltiseppänä ennen kuin alkoi näytellä. John Clyden näytelmäryhmässä hän näytteli Jamie Ratcliffea näytelmässä Jeanie Deans Theatre Royalissa Edinburgissa vuonna 1910.

James Finlayson.

Finlaysonin molempien vanhempien kuoltua seuraavana vuonna hän muutti 24-vuotiaana veljensä Robertin kanssa Yhdysvaltoihin. Hän näytteli toukokuussa 1912 New Yorkissa teuchteriksi naamioituneena etsivää Daly’s Theatren näytelmässä The Great Game. Daily Mirrorin arvostelija ylisti Finlaysonin näyttelijän taitoja. Finlayson saapui Los Angelesiin vuonna 1916 ja hän sai näytellä mm. Thomas Harper Incen (s. 16.11.1880 Newport, Rhode Island, Yhdysvallat ja k. 19.11.1924 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat) studiolla. Lokakuussa 1919 Finlayson allekirjoitti sopimuksen Mack Sonnett Comedies Corporationin kanssa ja hän esiintyi monissa komedioissa mm. Keystone Copsin kanssa. Finlaysonista ei Sonnettilla vielä tullut suurta tähteä ja hän lopetti työskentelyn siellä vuonna 1922. Lähes välittömästi hänet palkattiin Hal Roachin studiolle näyttelijäksi Snub Pollard- ja Stan Laurel -komedioihin sivurooleihin.

Harold Clayton Lloyd.

Roachin studion suuri lyhytelokuvien tähti Harold Clayton Lloyd (s. 20.4.1893 Burchard, Nebraska, Yhdysvallat ja k. 8.3.1971 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat) oli siirtymässä pitkien elokuvien tekoon ja siksi Hal Roachin studio yritti aloittaa uusia sarjoja Crarley Chasen (oik. Charles Joseph Parrott, s. 20.10.1893 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat ja k. 20.6.1940 Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat) ja Finlaysonin kanssa. Finlayson avioitui Emily Cora Gilbertin kanssa vuonna 1919 ja hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen vuonna 1942. Vuonna 1927 Hal Roach studio antoi All-Star Comedy -sarjallaan Finlaysonille mahdollisuuden tasavertaiseen rooliin nousevien vastanäyttelijöiden Stan Laurelin ja Oliver Hardyn sekä koomikko Edna Marionin kanssa. Hal Roach studion vakituinen tuottaja, käsikirjoittaja ja tuleva Oscar -palkittu ohjaaja Thomas Leo McCarey (s. 3.10.1898 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 5.7.1969 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) tunnisti Stan Laurelin ja Oliver Hardyn valtavan potentiaalin ja hän alkoi kehittää heidän hahmoja ja laajentaa parivaljakon rooleja. Syksyyn 1928 mennessä Stan Laurelilla ja Oliver Hardylla oli oma sarja, jonka tähtinäyttelijöinä parivaljakko toimi.

Finlaysonia pidettiin useiden mielestä korvaamattomana osana Laurel & Hardy -tiimiä. Finlayson ennätti tehdä 33 roolia Stan Laurelin ja Oliver Hardyn elokuvissa. Yleensä Finlaysonin roolit näissä elokuvissa olivat roiston tai antagonistin rooleja. Finlayson näyttelii Stan Laurelin kanssa 19 elokuvassa ja hän esiintyi Oliver Hardyn rinnalla yhteensä viidessä elokuvassa ennen Stan Laurelin ja Oliver Hardyn yhteistyö käynnistyi.

Finlayson söi yhdessä englantilaisen näyttelijä Stephanie Hope Insall (s. 16.2.1908 Bristol, England ja k. 5.12.1987 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) kanssa säännöllisesti aamiaista yhdessä. Lokakuun 9. päivän aamuna vuonna 1953 Finlayson ei kuitenkaan ilmestynyt aamiaispaikalle tavalliseen aikaan. Stephanie Insall tiesi Finlaysonin äskettäin sairastaneen flunssan ja sen vuoksi näyttelijä Insall meni Finlaysonin kotiin. Hän löysi Finlaysonin kuolleena kotoaan; Finlayson oli menehtynyt edellisenä iltana sydänkohtaukseen 66 vuoden iässä.

 

 Oliver Norvell Hardy

Norvell Hardy.

Yhdysvaltalainen koomikko Oliver Norvell Hardy (s. 18.1.1892 Harlem, Georgia ja k. 7.8.1957 North Hollywood, Los Angeles) viisilapsisen perheen nuorimpana lapsena. Hänen isä oli Oliver Hardy, joka oli ollut Yhdysvaltain sisällissodassa konfederaation armeijan veteraani; isä haavoittui Antietamin taistelussa 17.9.1862 lähellä Sharpsburgia, Marylandissa. Tuona Yhdysvaltojen historian verisimpänä päivänä kuoli, haavoittui tai katosi yhteensä 22 727 ihmistä. Vaikka Unionin sota-armeija kärsi suuremmat tappiot taistelussa kuin Etelävaltiot, taistelu oli kuitenkin merkittävä käännekohta Unionille.

Vanhempi Oliver Hardy autteli omaa isäänsä perheen puuvillaplantaasin tähteiden hoidossa. Myöhemmin hän osti osuuden vähittäiskaupasta ja hänet valittiin myös kokopäivätoimiseksi verokantajaksi Columbian piirikuntaan, Georgiaan. Perheen äiti, Emily Norvell, oli Thomas Benjamin Norvellin tytär. Perheen esi-isiä oli virginialainen kapteeni ja plantaasinomistaja Hugh Norvell (s. 1669 ja k. 25.10.1719), joka palveli kuningas Vilhelmin sodassa ja auttoi Williamsburgin perustamisessa vuonna 1699. Suku polveutuu skotlantilaista alkuperää olevasta Thomas Norvellista, joka syntyi vuonna 1591 ja kuoli Wareickin piirikunnassa Virginiassa ennen 17.8.1635, missä hän oli yksi tilan alkuperäisistä omistajista. Oliver ja Emily Hardy menivät avioliittoon 12.3.1890. Avioliitto oli Oliver Hardylle jo toinen ja Emily Norvellille vastaavasti kolmas.

Oliver Hardy.

Vuonna 1891 perhe muutti Madisoniin, Georgiaan. Perheen isä kuoli jo Norvell Hardyn ollessa alle vuoden ikäinen. Myös perheen vanhin poika Sam kuoli hukuttuaan Oconee -jokeen. Ajoittain Norvell Hardy oli hankala oppilas koulussa. Viidenneltä luokalta koulusta hänet lähetettiin Georgian sotilaskorkeakouluun Milledgevilleen. 13-vuotiaana vuonna 1905 Hardy ilmoittautui syksyllä Young Harris Collegeen Pohjois-Georgiassa yläasteelle, jonka hän suoritti menestyksellä tammikuussa 1906. Hardya ei kiinnostanut paljoakaan muodollinen koulutus. Sen sijaan hän kiinnostui jo varhain musiikista sekä teatterista.

Adolf Dahm-Petersen.

Norvell Hardy liittyi pian teatteriryhmään ja karkasi vielä myöhemmin Atlantan lähellä olevasta sisäoppilaitoksesta päästäkseen teatteriryhmän mukana laulamaan. Emily-äiti oli jo varhain tunnistanut poikansa laulukyvyn ja hän lähetti poikansa Atlantaan opiskelemaan musiikkia ja laulua norjalaisen laulunopettaja Adolf Dahm-Petersenin (s. 2.1.1856 Kristianissa ja k. 29.1.1922 Los Angeles, Kalifornia) ohjauksessa. Dahm-Petersenin käytyä lukion ja Norjan kuninkaallisen sotilasakatemian hän opiskeli Aachenin ja Karlsruhen yliopistoissa Saksassa. Pianonsoittoa hän opiskeli norjalaisen säveltäjä ja pianisti Hanna Bergwitz-Goffengin (s. 1825 Oslo ja k. 22.12.1879 Christiania) johdolla, musiikinteoriaa Johan Severin Svendsenin (s. 30.9.1840 Christiania, Norja ja k. 14.6.1911 Kööpenhamina, Tanska) johdolla ja laulua Emilio Belarin johdolla. Adolf Dahm-Petersen avioitui Susie Kreuderin kanssa 11.9.1892. Hän debytoi konsertissa Carnegie Hallissa vuonna 1894, minkä jälkeenkin hän piti konsertteja mm. Norjassa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa. Hän esiintyi solistina Oratorio Society of New Yorkissa, Sousan orkesterissa ja Damrosch Opera Companyssa säveltäjä ja kapellimestari Walter Johannes Damroschin (s. 30.1.1862 Breslau, Sleesia, Preussi ja k. 22.12.1950 New York, Yhdysvallat) johdolla. Adolf Dahm-Petersen toimi monien kuorojärjestöjen johtajana ja laulunopettajana Ithacan musiikkikonservatoriossa ja Cornellin yliopistossa New Yorkissa.

Hanna Bergwitz-Goffeng.

Norvell Hardy jätti käymästä osalla laulutunneistaan, sillä hän hän lauloi Alcazar -teatterissa 3,50 dollarin viikkopalkalla. Hardy ilmoittautui myös vuonna 1912 yhdelle tai kahdelle Georgian yliopiston oikeustieteen kurssille syyskaudeksi vain päästäkseen pelaamaan jalkapalloa. Hän ei koskaan jättänyt yhtään jalkapallopeliä väliin.

Stan Laurel.

Hardy alkoi teini-ikäisenä käyttää nimeään Oliver Norvell Hardy -muodossa; hän lisäsi etunimen Oliver kunnioituksena omalle isälleen. Hän käytti nimeä Oliver N. Hardy vuoden 1911 Yhdysvaltain väestönlaskennassa. Samoin hän käytti Oliver -etunimeään kaikissa myöhemmissä virallisissa asiakirjoissa, kuten esimerkiksi avioliittoilmoituksessa. Oliver N. Hardy vihittiin Solomon Lodgessa nro 20 Jacksonvillessa Floridassa vapaamuurariksi, mikä auttoi häntä majoittumisessa ja ruokailuissa hänen aloittaessaan showbisneksessä toimimisen. Myöhemmin vielä hänet otettiin Stan Laurelin (oik. Arthur Stanley Jefferson, s. 16.6.1890 Ulverston, Englanti ja k. 23.2.1965 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) kanssa Vesirottien suurveljeskuntaan yhdessä. Grand Order of Water Rats -veljeskunnan perustivat orkesterikoomikot Joe Elvin (oik. Joseph Peter Keegan, s. 29.11.1862 ja k. 3.3.1935) ja Jack Lotto (oik. John Egington, s. 11.10.1856 Kinver, Staffordshire, Englanti ja k. 28.8.1944 Croydon, Surrey, Englanti) vuonna 1889 Lontoossa.

Siegmund Lubin.

Thomas Alva Edison.

Hardyn kotikaupungissa Milledgevillessä avattiin vuonna 1910 elokuvateatteri The Palace. Oliver Hardysta tuli tämän elokuvateatterin johtaja, koneoperaattori, lipunmyyjä ja siivooja. Hänelle muodostui uudesta elokuvateollisuudesta suorastaan pakkomielle ja hän oli täysin vakuuttunut, että hän kykenisi tekemään parempaa työtä kuin elokuvissa näkemänsä näyttelijät. Hardyn ystävä kehoitti häntä muuttamaan Jacksonvilleen Floridaan, jossa tehtiin joitakin elokuvia. Oliver Hardy muuttikin sinne vuonna 1913. Hardy elätti itsensä öisin kabaree- ja vaudeville -laulajana ja päivisin hän työskenteli elokuvatuotantoyhtiö Lubin Manufacturing Companyssa. Yhtiö tuotti mykkäelokuvia vuosina 1896-1916, joita levitettiin Liberty Bell -tavaramerkillä. Puolasta syntyisin ollut juutalainen optikko Siegmund Lubin (oik. Zygmunt Lubszyński, s. 20.4.1851 Breslau, Preussi ja k. 11.9.1923 Ventnor, New Jersey, Yhdysvallat) alkoi valmistaa omaa kamera-projektoriyhdistelmäänsä, jota hän myös myi eteenpäin. Vuonna 1896 Lubin alkoi levittää elokuvia keksijä ja liikemies Thomas Alva Edisonille (s. 11.2.1847 Milan, Ohio, Yhdysvallat ja k. 18.10.1931 West Orange, New Jersey, Yhdysvallat). Lubinin yritys myi myös muiden ohjaajien kopioituja elokuvia laittomasti, erityisesti Marie Georges Jean Méliésin (s. 8.12.1861 Pariisi ja k. 21.1.1938 Pariisi) elokuvia, mikä teki Lubinista yhden elokuvapiratismin varhaisista harjoittajista.

Oliver ja Madelyn.

Oliver Hardy tapasi Jacksonvillessa pianisti Madelyn Saloshinin (s. 2.8.1896 Macon, Georgia, Yhdysvallat ja k. 6.12.1941 Manhattan, New York, Yhdysvallat), jonka kanssa hän solmi avioliiton 17.11.1913 Maconissa, Georgiassa. Vuonna 1014 Oliver Hardy teki ensimmäisen elokuvaroolinsa elokuvassa, Outwitting Dad, Lubinin elokuvastudiolla. Häntä mainostettiin nimellä Oliver N. Hardy. Hänet tunnettiin yksityiselämässään nimellä ”Babe”” Hardy ja häntä alettiin mainostaa monissa myöhemmissä Lubinin elokuvissa ”Babe Hardyna”, kuten elokuvassa Takaisin maatilalle (1914). Koska Oliver Hardy oli kookas mies – 185 cm pitkä ja hän painoi noin 136 kg – hänen kokonsa myös asetti tiettyjä rajoituksia roolituksiin.

Oliver Hardy.

Mark M. Dintenfass.

Oliver Hardy oli vuoteen 1915 mennessä näytellyt 50 lyhyen kelan Lubinin elokuvastudiolla valmistetussa elokuvassa. Sen jälkeen Hardy vaimoineen muutti New Yorkiin ja näytteli siellä elokuvarooleja Pathé-, Casino ja Edison -studioille. Hardy palasi vielä Jacksonvilleen tehden siellä elokuvarooleja Vim Comedy Companylle. Vim Comedy Company oli varsin lyhytikäinen elokuvastudio Jacksonvillessa ja New Yorkissa. Se osti Siegmund Lubin Manufacturing Companyn toimitilat Jacksonvillessa osoitteessa 750 Riverside Avenue vuonna 1915 Lubinin yrityksen mentyä konkurssiin. Vim Comedy Companyn perustivat elokuvatuottajat Louis Burston (s. 1878 Venäjä ja k. 25.3.1923) ja Mark M. Dintenfass (s. 17.4.1872 Tarnów ja k. 23.11.1933 Cliffsidepark). Vim Comedy Company erikoistui kaksikelaisten komedioiden tuotantoon ja se tuotti lyhyen olemassaolonsa aikana niitä satoja. Oliver Hardyn lisäksi yhtiön näyttelijöitä olivat mm. Ethel Marie Burton, Walter Stull, Billy Ruge, Rosemary Theby, Billy Bletcher ja hänen vaimonsa Arline Roberts sekä Kate Price. Parhaimmillaan Vim Comedy Companylla oli lähes 50 työntekijää. Vim Comedy Company lopetti toimintansa vuonna 1917, kun Oliver Hardy havaitsi, että sekä Burstein että Dintenfass varastivat palkkavaroja yrityksestä. Louis Bursteinin perustama King-Bee Films -studio osti Vim Comedy Companyn. Sen jälkeen Oliver Hardy työskenteli King-Bee Films -studiolle Billy Rugen, Billy Westin ja koomikko Ethel Burtonin kanssa. Oliver Hardy jatkoi roistojen esittämistä pitkälle 1920-luvun alkupuolelle.

Vuosien 1916-1917 välillä Oliver Hardy koki lyhyen ohjaajauran. Hänen ansiokseen katsotaan ainakin kymmenen lyhytelokuvan ohjaaminen joko yksi tai yhdessä toisen kanssa ohjaaminen, jolloin Hardy myös näytteli elokuvassa itse. Oliver Hardy muutti vuonna 1917 Los Angelesiin asumaan ja hän työskenteli siellä freelancerina monille Hollywood -studioille. Hän näytteli 40 elokuvassa Vitagraphille vuosien 1918-1923 aikana, pääasiassa näytellen näyttelijä, ohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja Larry Semonin (Lawrence Semon, s. 9.2.1889 West Point, Mississippi, Yhdysvallat ja k. 8.10.1928 Victorville, Kalifornia, Yhdysvallat) ”raskaita” rooleja.

Larry Semon.

Pispalan likasta kulttuuri-ikoniksi - Seela Sella

Näyttelijä Seela Maini Marjatta Sella (o.s. Virtanen, s. 30.12.1936 Tampere) syntyi Tampereella ja hän varttui Pispalan Mäkikatu 63:ssa. Vuonna 1959 Seela Virtanen valmistui Helsingin Suomen teatterikoulusta, johon tuohon aikaan oli mahdollista pyrkiä vain kerran. Suomen teatterikoulu toimi vuosina 1943-1979 ja sieltä valmistuneet näyttelijät ja ohjaajat sijoittuivat maamme ammattiteattereihin. Suomen teatterikoulu toimi Suomen Kansallisteatterin Pienen näyttämön rakennuksessa ja koulun toimintaa piti yllä kannatusosakeyhtiö. Teatterikoulu oli kolmevuotinen ja kevään karsintakokeissa kouluun valittiin 15-20 opiskelijaa. Suomen teatterikoulu jatkoi Kansallisteatterin oppilaskoulun (1906-1920) ja Suomen Näyttämöopiston (1920-1939) työtä. Koulun ensimmäinen rehtori oli ohjaaja ja näyttelijä Wilho Ilmari (vuoteen 1906 Sundberg, s. 24.4.1888 Kymi ja k. 18.8.1983 Turku). Näyttelijäntyön lisäksi teatterikoulussa opetettiin improvisointia, rytmiikkaa, pantomiinia, miekkailua, äänenmuodostusta, fonetiikkaa, laulua, kieliä, kirjallisuutta ja kulttuurihistoriaa.

Seela Sella on pitkän uransa aikana näytellyt mm. Turun ja Hämeenlinnan kaupunginteattereissa, Intiimiteatterissa, Suomen Kansallisteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Tampereen Komediateatterissa ja Teatteri Jurkassa. Hänellä on ollut myös monilogeja sekä laulu- ja lausuntailtoja aluksi yhdessä aviomiehensä, Elis Sellan, kanssa. Seela Sella on esiintynyt samoin lukuisissa kotimaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Tämän lisäksi hän on lukenut monia äänikirjoja, kuten mm. Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut.

Tampereen Työväen Teatterissa esitettiin revyytä Seela Sella seisaallaan; revyytä esitettiin samoin Espoon Kaupunginteatterissa ja Turun Linnateatterissa. Kirjailija, ohjaaja ja näyttelijä Pirkko Helena Saision (s. 16.4.1949 Helsinki) vuonna 1978 valmistuneessa televisionäytelmässä – Saisio myös käsikirjoitti televisionäytelmän - Elämänmeno Seela Sella näytteli päähenkilö Eilan ystävätärtä, Lempiä. Poliitikko, Yleisradion pääjohtaja ja näytelmäkirjailija Hella Maria Wuolijoen (vuoteen 1908 Ella Maria Murrik, s. 22.7.1886 Helme, Liivinmaa ja k. 2.2.1954 Helsinki) alkuperäistekstiin nojautuvassa televisionäytelmässä Entäs nyt, Niskavuori? (1987) Seela Sellalla oli Martta Wareliuksen rooli esitettävänään.

Viihdetaiteilija, elokuvatuottaja, -ohjaaja ja -käsikirjoittaja Timo Johannes Koivusalon (s. 31.10.1963 Pori) ohjaamassa elokuvassa Sibelius Seela Sella näytteli Aino Sibeliuksen roolin vuonna 2003. Timo Koivusalon elokuvassa Kalteva torni Seela Sella näytteli samoin vuonna 2006. Seela Sella näytteli Sylvi Kekkosta kirjailija, runoilija ja kustantaja Paavo Juhani Haavikon (s. 25.1.1931 Helsinki ja k. 6.10.2008 Helsinki) televisiolle kirjoittamassa monologinäytelmässä Sylvin kamari.

Seela Sella on ääninäytellyt useissa Disneyn animaatioissa. Vuosina 2012-2014 Sella näytteli tehtaan omistaja Irene Lehtosta kirjailija Pirkko Saision draamasarjassa Tehdas. Seela Sella esitti vuonna 2014 myös sarjassa Ihan sama, jossa hänen roolinaan oli Helle Häviö. Seela Sella nähtiin samoin vuonna 2017 Olgan roolissa Tapio Piiraisen (s. 1954) käsikirjoittamassa ja ohjaamassa televisioelokuvassa Linnan juhlat.

Vuonna 1993 näyttelijä Seela Sellalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali. Vuonna 2000 Seela Sellalle myönnettiin Aalfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto. Sella sai vuonna 2009 näyttämötaiteen valtiopalkinnon. Vuonna 2007 näyttelijä Seela Sella sai Jussi -patsaan sivuosastaan elokuvassa Timo Koivusalon elokuvassa Kalteva torni.

Vuonna 2022 Seela Sella teki 60-vuotiaana elämänsä ensimmäisen tanssiroolin, kun hän esiintyi koreografi Sanna Kekäläisen (s. 23.1.1962 Helsinki) nykytanssiteoksessa. Vuonna 2024 Seela Sella näytteli 87-vuotiaana toisen pääroolin Stefano Massinin näytelmässä Eichmann – mistä yö alkaa, mikä oli hänen viimeinen suurempi teatteriroolinsa. Seela Sella solmi avioliiton suomenjuutalaisen näyttelijä ja laulaja Elis Elieser Sellan (vuoteen 1959 Elis Salutskij, s. 25.9.1930 Viipuri ja k. 8.12.1992 Helsinki) kanssa vuonna 1962 ja hän kääntyi juutalaisuuteen vuonna 1969. Selloilla on aikuiset lapset, poika Ariel ja tytär Ilana, sekä kolme lasten lasta, Tom, Nathan ja Jonathan.

Seela Sella veti Tampereella Tieteen valoa -tapahtumassa lauantaina 24.1.2026 yliopiston juhlasalin täyteen ihmisiä. Noin 600 ihmistä seurasi Seela Sellan haastattelua aiheesta: Pispalan likasta kulttuuri-ikoniksi. Tilaisuuden haastattelijana toimi toimittaja ja mediapersoona Ruben Stiller.

 Toimittaja ja mediapersoona Ruben Stiller (3. osa)

Ruben Stiller.

Susanna Päivärinta.

Toimittaja Susanna Päivärinta lausui televisiolähetyksessä, että häntä ohjeistettiin olemaan hiljaa pääministeri Sipilän perumisesta. Päivärinta lisäsi myös, että maanantain linjausta perusteltiin Yleisradion työntekijöille paitsi oikeuasiamiehen tutkinnalla ja tapauksen runsaalla uutisoinnilla, myös toteamalla, että linjaukseen on ”muita syitä, joita ei voida kertoa”. Lähetyksessä Atte Jääskeläinen kiisti sanomiset. Myöhemmin ainakin neljä Yleisradion työntekijää vahvisti, että Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan päällikkö Marjo Ahonen perusteli Yleisradion henkilökunnalle Sipilä -uutisoinnin rajoituksia journalististen syiden lisäksi myös ”muilla syillä”, joita hän ei kysyttäessä selventänyt.

Atte Jääskeläinen.

Pekka Ervasti.

Atte Jääskeläiseltä tiedusteltiin myös Yleisradion politiikan toimituksen entisen päälikkön Veli-Pekka Yrjänä Ervasti (s. 28.4.1955 Rovaniemi) tehtävän lopetuksesta Yleisradiossa ”yhteisestä sopimuksesta” ja hänen siirtymisestään vapaaksi toimittajaksi. Maksettiinko Pekka Ervasti hiljaiseksi? Tätä Atte Jääskeläinen ei kommentoinut. Haastattelun päätteeksi Susanna Päivärinta tiedusteli mm. Jääskeläiseltä: ”Voitko sinä tämän kohun jälkeen jatkaa päätoimittajana ilman, että epäilys uutis- ja ajankohtaisohjelmien riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta ei jatkossakin mietitytä ihmisiä ja ikään kuin leimaa tätä meidän kaikkien työtä?” Aivan viimeksi Päivärinta kysyi: ”Atte Jääskeläinen, hyvin paljon kiitoksia haastattelusta, pakko kysyä tähän loppuun: saanko minä nyt kirjallisen varoituksen tai myöhemmin potkut tai siirron toisiin hommiin?” Vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen vastasi: ”En voi taata sitä etukäteen, katsotaan myöhemmin sitten.”

Torstaina Helsingin Sanomat uutisoi, että pääministeri Juha Sipilä lähetti keväällä Yleisradioon sähköposteja, kun MOT -ohjelmassa käsiteltiin hänen käyttämäänsä sijoitustuotetta, vakuutuskuorta. Tämän jälkeen Yleisradion johto rajoitti Helsingin Sanomien tietojen mukaan vakuutuskuoren käsittelyä muissa kuin puhtaasti uutisellisissä yhteyksissä. Ruben Stiller kertoi, että hänen saamansa varoitus peruttiin, kun hän myöntyi tiistaina Atte Jääskeläisen ehdotukseen, että Pressiklubin alussa kerrottaisiin Yleisradion virallinen linja ja se, miksi ohjelmassa ei käsitelty Juha Sipilän tapausta. Pekka Ervasti paljasti torstaina Maaseudun Tulevaisuudelle, että tilanne Yleisradiossa kärjistyi varsinaisesti kahden viime vuoden aikana: ”Juttuja on hyllytetty ja sensuroitu ja toimittajille on annettu varoituksia erityisesti tämän hallituksen aikana.”

Susanna Kuparinen.

Vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen oli mukana samoin seuraavassa Pressiklubissa. Ohjelmassa Ruben Stiller tiedusteli Jääskeläiseltä, muistaako hän keväällä käydyn keskustelun, jossa hän oli käskenyt Ruben Stillerin harkita sitä, pyytääkö tämä enää Susanna Maria Kuparista (s. 4.3.1974 Lahti) Pressiklubiin; Susanna Kuparinen oli kuulemma Eduskunta III -näytelmässään loukannut pääministerin aviopuolisoa siteeraamalla suoraan hänen vuonna 2011 Rantalakeus -lehdelle antamaansa haastattelua, jossa hän sanoi seuraavaa: ”Jokainen voi vaikuttaa omilla teoillaan siihen, millaisessa maailmassa me elämme. Voimme ottaa huomioon lähimmäiset tulotasosta riippumatta. Esimerkiksi naapuri voi leipoa toiselle naapurille pullaa tai hoitaa tämän lapsia. Kaikille on mahdollista välittää ihmisistä… Sinnikkyys puuttuu ihmisiltä. Onko se hävinnyt vai onko se vain piilossa? Sitä näkee lähinnä väläyksenomaisesti MM-joukkueen esiintyessä jäällä.”

Näytelmän kertoja tulkitsi Minna-Maaria Sipilän syyttävän kansalaisia laiskoiksi ja itsekkäiksi. Atte Jääskeläinen oli näytelmää itse näkemättä kuullut Yleisradion väeltä, että näytelmä sisälsi vihapuhetta pääministerin puolisoa kohtaan, ja siksi Yleisradio voisi henkilöityä Kupariseen, mikäli tämä pääsisi ääneen sen kanavilla. Näytelmän tyylilaji oli kuitenkin dokumenttinäytelmä, jossa kaikki vuorosanat on otettu julkisista lähteistä, eikä mitään ole pantu kenenkään suuhun kirjailijan toimesta. Ruben Stiller jäi sairaslomalle seuraavalla viikolla.

Yleisradion hallintoneuvosto kokoontui ja päätti 13.12.2016, että Atte Jääskeläisen johdolla tehtyyn työhön ei ole tarpeen puuttua. Hallintoneuvosto ilmoitti olevansa tyytyväinen johdon esitykseen ilmapiirin parantamiseksi Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnassa, kuten keskusteluihin johdon ja työntekijöiden välllä. Seuraavana päivänä Yleisradion hallitus käsitteli johtoryhmän selvitystä Yleisradion riippumattomuudesta ja työilmapiiristä ja antoi Atte Jääskeläiselle täyden luottamuksensa. Hallintoneuvoston mukaan se velvoittaa jatkossa Yleisradion johdon seuraamaan tiiviimmin työilmapiiriä ja pyytää Yleisradion vastaavilta toimittajilta säännöllisen raportin journalismiin kohdistuvista vaikutus- ja painostusyrityksistä.

Jussi Eronen.

Tapahtuneen kohun keskellä Yleisradion ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen ja toimittaja Salla Vuorikoski irtisanoutuivat Yleisradiosta. Salla Vuorikosken mukaan perustavanlaatuiset ongelmat koskivat Yleisradion riippumattomuutta ja Yleisradion rahoittajien oikeuksien toteutumista. Salla Vuorikoski sanaili seuraavasti: ”Talon johto on viestittänyt toistuvasti viime viikkojen aikana työntekijöille, että jos he eivät pysty hyväksymään johdon linjauksia, pitää miettiä, voiko talossa olla töissä. Myös tätä viestiä olen kuunnellut tulevaisuuttani pohtiessa. Oma polkuni vie nyt toiseen suuntaan.” Jussi Eronen totesi irtisanoutumisestaan näin: ”Minua ja tiimiäni on pyydetty vähentämään väärinkäytöksiin ja epäkohtiin puuttuvan paljastusjournalismin tekemistä. Tähän en voi suostua. Journalistin ohjeiden ykköskohdan mukaan yleisöllä on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.” Yhä edelleen hän jatkoi: ”Rautasaappaan alla tutkivan journalistin on vaikea hengittää… Journalistiset näkemyserot päätoimittaja Atte Jääskeläisen kanssa ovat liian suuret. En voi noudattaa täällä journalistin ohjeita, jossa jokaisella on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu… Päätoimittaja halusi muokata juttua Sipilän painostuksen jälkeen. Muuttaa sisältöä, poistaa faktoja, poistaa paikkansa pitävän grafiikan informoimatta siitä lainkaan esimiestä tai jutun tehneitä toimittajia… Tämä on ihan yleinen keskustelunaihe täällä uutis- ja ajankohtaistoimituksessa, että kuka tänne haluaa jäädä.”

Unto Hämäläinen.

Asia alkoi näyttää siltä, että joko pääministeri Juha Sipilä yritti vaikuttaa Yleisradioon suoraan tai talossa harjoitettiin itsesensuuria, tai kyseessä olivat molemmat. Politiikan toimittaja Unto Kalle Hämäläinen Helsingin Sanomissa totesi: ”Vanha nyrkkisääntö… on, että vallanpitäjän antama palaute muuttuu painostukseksi, jos se on jatkuvaa tai toistuu samasta asiasta kovin monta kertaa.” Näin esille noussut pääministeri Juha Sipilän yritys vaikuttaa Yleisradion journalistisiin sisältöihin oli maan ykköspuheenaihe noin kolmen viikon ajan. Kyseessä oli skandaali, joka noteerattiin laajalti myös ulkomailla, tiettävästi Nigeriaa myöten. Frankfurt Allgemeine Zeitung vertasi Juha Sipilää Donald Trumpiin, joka ei kestä kriittistä mediaa. Asiasta uutisoivat myös mm. Reuters ja BBC.

Donald Trump (s. 14.6.1946).

Skandaaliin oti kantaa myös Toimittajat ilman rajoja huolestuneena sananvapauden tilasta Suomessa. Yleisradion sisällä tunnelmat olivat luottamusmies, toimittaja Jyrki Olavi Saarikosken mukaan (s. 12.6.1958 Helsinki) ”järkyttyneet”. Iltalehden toimitussihteeri Mikko Virta (s. 1989) puuttui 3.12.2016 pääministeri Juha Sipilän toimintaan kirjoituksessaan ”Näin käy, kun antaa Sipilälle reilun mahdollisuuden”. Iltalehti teetti Taloustutkimuksella vuonna 2015 tutkimuksen siitä, kannattavatko suomalaiset Juha Sipilän puuhaamaa ”yhteiskuntasopimusta”. Mikko Virta kirjoitti tuloksista perjantaina 5. kesäkuuta ja kirjoitus oli tarkoitus julkaista seuraavana päivänä. Mikko Virta toivoi kirjoitukseensa pääministeri Sipilältä edes lyhyttä kommenttiä, olihan tutkimuksen tulos oletettavasti pääministeri Sipilälle myönteinen, ”suurin osa vastanneista oli valmis pidentämään työviikkoa ja kannatti yhteiskuntasopimusta”. Toimitussihteerin haastattelupyyntö lähti Juha Sipilän avustajille, mutta mitään ei kuulunut moneen tuntiin. Sitten Iltalehden toimituksessa havaittiin, että Keskustan pää-äänenkannattajan, Suomenmaan -lehden verkkosivuille ilmestyi uusi pääuutinen. Otsikossa luki isolla: ”Sipilä: Enemmistö suomalaisista kannattaa yhteiskuntasopimusta”. Noin kymmenen minuuttia myöhemmin Mikko Virta sai tekstiviestin Juha Sipilän avustajalta: Hei Mikko! Pyyntöösi viitaten: Sipilä on Oulussa eikä varmaan ehdi kommentoimaan”. Pääministeri Juha Sipilä ei siis ehtinyt kommentoimaan, mutta ehti kuitenkin vuotaa uutisen oman puolueensa lehdelle. Mikko Virran loppukaneetti oli: ”Valehtelisin, jos väittäisin, ettei sillä hetkellä mieleeni palautunut vanha sanonta kepusta ja pettämisestä.”

Juha Sipilä.

Julkisen sanan neuvosto (JSN) otti tammikuussa 2017 käsiteltäväkseen neljä kantelua aiheesta. Päätöksiä JSN tekee aikaisintaan helmikuussa. Neuvosto selvittää, rikkoiko Yleisradio Journalistin ohjeita 25.11. julkaistessaan Juha Sipilää koskevan uutisen ilman hänen kommenttejaan; rikkoiko Suomen Kuvalehti Journalistin ohjeita 31.11. julkaistessaan Yleisradion vaientamista ja Atte Jääskeläistä koskevan uutisen ilman Atte Jääskeläisen kommentteja; tai tehdessään uutisen oikaisun; sekä rikkoiko Yleisradio Journalistin ohjeita tai rajoittiko Yleisradion johto toimittajien sananvapautta Terrafame -aiheen käsittelyssä.

 Toimittaja ja mediapersoona Ruben Stiller (2. osa)

Ruben Stiller.

Keväällä 2017 journalismi oli todella koetuksella Yleisradiossa. Keskustalainen pääministeri, liikemies Juha Petri Sipilä (s. 25.4.1961 Veteli) esitti Yleisradiota kohtaan tiukkoja vaatimuksia sensuurista. Toinen keskustavaikuttaja, kauppatieteiden tohtori ja oikeustieteen kandidaatti sekä varatuomari ja silloinen Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja sekä päätoimittaja Atte Sakari Jääskeläinen (s. 2.8.1965 Forssa) liittyi tämän tarinan tapahtumien kulkuun kiinteästi. Katsotaanpa kuinka kaikki oikein kävikään!

Juha Petri Sipilä.

Atte Jääskeläinen.

Marraskuussa 2016 pääministeri Juha Sipilän ja Yleisradion sensuurista nousi mediakohu, kun Yleisradio julkaisi Kansan Uutisten esiin nostaman uutisen pääministeri Juha Sipilän mahdollisesta esteellisyydestä hallituksen Terrafame -kaivosyhtiön rahoituspäätöksessä. Varsinainen kohu leimahti siitä, kun selvisi, että Yleisradion johto kielsi jälkeenpäin uutisoimasta enää asiasta laajemmin. Oli epäilyjä myös siitä, että Yleisradion johto olisi taipunut Juha Sipilän hallituksen painostukseen jo jonkin aikaa. Eduskunnan oikeusasiamies Petri Mikko Jääskeläinen (s. 24.2.1960 Espoo) antoi pääministeri Juha Sipilän jääviydestä tehdyistä valituksista 1.2.2017 päätöksensä, jonka mukaan pääministeri Sipilä ei ollut hallituksessa jäävi päätöstä tehtäessä. Petri Jääskeläinen toimi eduskunnan oikeusasiamiehenä vuosina 2010-2025.

Petri Jääskeläinen.

Pekka Perä.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti myöntää toukokuussa 2016 kaivosyhtiö Terrafamelle – tunnettiin aikaisemmin toimitusjohtaja, kaivostoiminnan diplomi-insinööri Pekka Heikki Juhani Perän (s. 19.8.1964 Seinäjoki) johtamana kaivosyhtiö Talvivaarana – 144 miljoonan euron lisärahoituksen. Saman vuoden marraskuussa hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta myönsi yhtiölle vielä lisää 100 miljoonaa euroa; kaikkiaan valtion ilmoitettiin sijoittaneen tähän kaivosyhtiöön 500 miljoonaa euroa. Marraskuun 14. päivä vuonna 2016 pääministeri Juha Sipilä teki vierailun Terrafame kaivoksella Kainuussa. Pääministeri Sipilä kehui Sotkamossa tehdyn ihmeen ja että tämän kaivoksen alasajo ei enää olisi vaihtoehtona. Pääministerin vieraili kaivoksella uutisoitiin mediassa näyttävästi ja Juha Sipilä esiintyi kuvissa Terrafame -pipo päässään, joka ei jäänyt huomaamatta. Politiikan tutkija Erkka Railo (s. 1973) lausui, että kyseessä oli maailmanhistorian kallein pipo. Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori Erkki Karvosen (s. 1958) mukaan ”Terrafamen kannalta pipo oli hyvää pr-viestintää. Se välitti, että pääministeri on heidän puolellansa.”

Erkka Railo.

Erkki Karvonen.

Vain kymmenen päivää myöhemmin, torstaina 24.11.2016, Kansan Uutisissa kirjoitettiin, että pääministeri Juha Sipilän sukulaisten omistama konepajayhtiö Katera Steel Oy on saanut merkittävän kuljetintilauksen valtion omistamalta Terrafame -kaivokselta. Lehden uutinen herätti kysymyksen Juha Sipilän hallituksen esteellisyydestä edellä mainittuun päätökseen 100 miljoonan euron lisärahoituksen myöntämisestä Terrafamelle, joka omistaa Talvivaaran kaivoksen. Katera Steel Oy on pääministeri Juha Sipilän isoisän Esa Jauhiaisen (1915-2003) vuonna 1961 perustama yritys, jonka nimi alun alkujaan oli Hitsaus ja levytakomo Ky. Yhtiön pääomistajien joukossa olivat Sipilän enot Markku ja Kari Jauhiainen sekä hänen serkkunsa Ismo ja Ilkka Jauhiainen. Katere Steel Oy:llä oli Talvivaaraan liikesuhde vuosina 2012-2013. Juha Sipilä oli vuosina 2011-2014 sijoitusyhtiö Fortel Investin kautta Katera Steel Oy:n vähemmistöosakas viiden prosentin osuudella. Vuodesta 2014 lähtien nuo osakkeet olivat Juha Sipilän aikuisten lasten omistuksesa. Ismo Jauhiainen kertoi vuonna 2011 Talouselämä -lehdelle, että ”Juha Sipilä ei tule hallitukseen, mutta hän antaa meille hallitustyöskentelyyn neuvoja.”

Pääministeri Juha Sipilä.

Päämiinisteri Juha Sipilä kommentoi avustajansa välityksellä Kansan Uutisten kirjoitusta, että ”sen [vuoden 2014] jälkeen minulla ei tietenkään ole mitään tietoa Katera Steel Oy:n liiketoiminnasta, omistajarakenteesta tai asiakkaista”. Heti seuraavana päivänä Yleisradio uutisoi asiasta näyttävästi. Yksi Katera Steel Oy:n omistajista, pääministerin eno Markku Jauhiainen kommentoi Yleisradiolle sitä, että Kateran omistajat olisivat keskustelleet Terrafame -tilauksesta pääministerin kanssa: ”Emme. Tuo on naurettava väite. Ei kukaan pöljä tuollaista, ei kennelläkään tule mieleen, että rupeaisi tuollaista puhumaan. Ohimennen torilla näin hänet. Varmaan hänellä on muutakin tehtävää (kuin pitää yhteyttä).”

Ruben Stiller.

Varhain keskiviikkona 30.11.2016 Suomen Kuvalehti julkaisi uutisen otsikolla: ”Pääministeri Sipilä vaiensi Ylen: Uutisten johto hyllytti Sipilä-jutut – Ruben Stiller sai varoituksen”. Suomen Kuvalehti paljasti verkkosivuillaan, että Yleisradion julkaisema uutinen ja pääministeri Juha Sipilän reaktiot siihen olivat aiheuttaneet kuohuntaa Yleisradiossa. Yleisradion ajankohtaistiimi oli kirjoittanut asiasta jatkouutisen, ”jossa haastateltiin kahta oikeusoppinutta siitä, oliko Sipilä ollut esteellinen päättäessään valtion sadan miljoonan euron lisärahoituksesta Terrafamelle”, mutta pääministeri Sipilän lähettämien sähköpostiviestien vuoksi uutisen julkaisu peruttiin. Samalla lailla peruttiin useita muita uutisen julkaisuja mm. Aamu-tv:ssä ja A-studiossa. Kolme nimettömänä pysytellyttä Yleisradion työntekijää paljasti, että Yleisradion johto torppasi kolme pääministeri Juha Sipilän esteellisyysepäilyjä koskevaa jatkouutista.

Atte Jääskeläinen.

Toimittaja Ruben Stiller sai työnantajaltaan (Yleisradio) kirjallisen varoituksen siitä, että hän oli aikonut käsitellä asiaa juontamassaan televisio-ohjelmassa Pressiklubi. Ruben Stillerin saama varoitus kuitenkin peruttiin myöhemmin. Pääministeri Juha Sipilän sähköpostien vastaanottajina olivat toimittaja sekä tuottaja Salla Vuorikoski (s. 1977) ja Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava toimittaja Atte Jääskeläinen. Toimittaja Salla Vuorikoski julkaisi viestit myöhemmin Facebook -seinällään lukuun ottamatta kansalaispalautteita, ja myöhemmin viestit julkaisi myös Iltalehti.

Salla Vuorikoski.

Toimittaja Salla Vuorikoski lähestyi kahta Juha Sipilän avustajaa sähköpostin välityksellä 25.11.2016 kello 12.08. Saamatta kommenttipyyntöönsä vastausta Salla Vuorikoski julkaisi kello 14.05 uutisen. Pääministeri Juha Sipilä lähetti ensimmäisen viestinsä toimittaja Salla Vuorikoskelle kello 15.09, jossa hän kirjoitti, että ”Eipä kerennyt kommentoida, kun edesvastuuton juttu on jo tehty. Hyvään journalismiin kuuluu se, että syytetyllä on mahdollisuus sanoa oma näkemyksensä.” Myöhemmässä viestissään pääministeri Sipilä kirjoitti: ”Me emme tarvitse oppositiota ollenkaan, niin puolueellista Ylen viestintä on ollut tämän vaalikauden aikana. Tämän ovat todenneet erityisesti ne kansanedustajat, jotka ovat olleet pidempään mukana. Tällaista ei kuulemma ole nähty koskaan… Arvostukseni Yleen on nyt täysi nolla, ei tietysti poikkea teidän arvostuksestanne minua kohtaan. Tasoissa ollaan. t. Juha.”

Uutisessa sinänsä ei siis ollut mitään asiavirheitä, mutta pääministeri Juha Sipilä hermostui lähinnä siitä, että hän ei saanut kommentoida uutista ennen sen julkistamista. Päivemmällä Suomen Kuvalehdessä kirjoitettiin, että johtaja Atte Jääskeläinen on keskustasta; Jääskeläinen toimi 1980-luvulla aktiivisesti keskustanuorissa Etelä-Hämeen piirin puheenjohtajana. Juha Sipilä taas oli Keskustapuolueen puheenjohtaja. Vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen kyllä korosti, että hänellä ei ole kolmeenkymmeneen vuoteen ollut minkäänlaisia siteitä Keskustapuolueeseen. Atte Jääskeläinen joutui myöntämään Yleisradion linjanneen, ettei Juha Sipilän esteellisyysepäilyjä ”spekuloida” keskusteluohjelmissa. Jääskeläinen kiisti kuitenkin, että Yleisradio olisi taipunut painostukseen pääministerin edessä. Atte Jääskeläinen perusteli linjausta sillä, että asia oli jo useiden päivien ajan ollut käytännössä Yleisradion pääuutinen, joten uutinen oli laitettava ”oikeisiin mittasuhteisiin” ja eduskunnan oikeusasiamiehelle annettava työrauha.

Susanna Päivärinta.

Pääministeri Juha Sipilä päätti pitää tiedotustilaisuuden, jossa hän vakuutti, että hänellä ei ole aikomustakaan rajoittaa lehdistönvapautta ja hän lisäsi, että hänen luottamuksensa Yleisradiota kohtaan on ”ihan ookoo”. Suomen Kuvalehden artikkelin jälkeen Yleisradion uutisjohto päätti perääntyä asiassa. Keskiviikkona 30.11.2016 syntynyttä kohua käsiteltiin Yleisradion A-studiossa televisiossa. Pääministeri Juha Sipilä peruutti aikaisemmin sovitun tulonsa televisio-ohjelmaan. Atte Jääskeläisen mukaan syynä perumiseen oli, että pääministeri odottaa eduskunnan oikeusasiamiehen päätöstä asiassa. Vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen oli A-sudion ohjelmassa vieraana ja toimittaja Susanna Päivärinta (s. 1965) haastatteli häntä videolinkin kautta. Susanna Päivärinta toimi yli kaksikymmentä vuotta Yleisradion toimittajana ja vuosina maaliskuusta 2017 kevääseen 2023 hän työskenteli Iltalehdessä. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Susanna Päivärinta valittiin Kokoomuksen kansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä.