Hillel Tokazier (18. osa)

Hillel Tokazier.

Vaikeaan tilaanteensa Hillel Tokazier sai hieman helpotusta omalta Lena -tädiltään, joka saapui Ruotsista apua antamaan. Lena piti Hillel Tokazierin lapsille seuraa sekä järjesti hänen kotiaan monin tavoin; hiljalleen Haukilahden koti alkoi saada huonekaluja ja se todellakin alkoi myös tuntua kodilta. Lena nimitti Hillel Tokazieria Sibeliukseksi, kun hän ymmärsi kuinka tärkeässä osassa tälle elämässä musiikki oli. Muutki serkut saivat Lena -tädiltä lisänimiä; Ariel -serkku sai lisänimen Ministeri ja Ranan -serkku oli Psykiatri. Pankissa työskennellyt Fred oli Lenalle Pankkiiri. Kerran Lena tapasi Hillel Tokazierin luona vierailleen Tapani Kansan ja siitä lähtien laulaja oli Lenalle Valentino.

Jakob Furman.

Jakob Furman, Hillel Tokazierin appi lunasti Hannelen ja Hillel Tokazierin perimän asunnon Lauttasaaresta vuonna 1983. Tämä järjestely mahdollisti sen, että Hillel Tokazier sai ostettua itselleen asunnon Tarkk’ampujankadulta Helsingistä. Lena -täti tuli tänne uuteen asuntoon jälleen järjestelemään asioita ja huonekaluja sekä määräsi asunnossa flyygelin paikan. Hän piti kovaa kuria ja laittoi serkutkin kantamaan huonekaluja. Vain muutaman kuukauden päästä Lena -täti havahtui siihen, että asunto täytyy remontoida. Hillel Tokazier sai asuntoonsa remonttimieheksi basisti Pekka Helinin, joka oli kätevä käsistään. Pekka ja Lena tulivat keskenään hyvin toimeen; ruoan päälle he polttelivat Kent -savukkeet ja ottivat vähän kuppia.

Lena oli Hillel Tokazierille kuin toinen äiti. Hänen elämäntehtävänään näytti olevan huolehtia muidenkin serkusten lasten kasvattamisesta sekä monenlainen muukin auttaminen. Suru-uutinen saapui kuitenkin kesällä 1985, kun Lena löydettiin kotoaan Tukholmasta kuolleena. Kaikkiin huonekaluihinsa hän oli ennättänyt merkitä kenelle hän halusi ne jättää. Rahavaransa hän testamenttasi serkuista eniten tarvitsevalle.

Jyrki "Muta" Manninen.

Avioeronsa jälkeen Hillel Tokazier eleli melko pitkään ilman vakituista elämänkumppania. Omat lapset olivat hänelle tärkein asia elämässä. Eron jälkeiset vuodet olivat hyvin raskaita. Musiikki kuitenkin toimi lohduttajana. Hillel Tokazier oli mukana, kun Kassu Halonen alkoi tehdä toista sooloalbumiaan. Kitaristeina soittivat Juha Björninen, Jyrki ”Muta” Manninen ja Janne Louhivuori. Studio-olosuhteissa kaikki saatiin soitossa ja soittajille hyvin kuuluvaksi, mutta keikoilla Hillel Tokazier joutui tekemään työtä, jotta hän sai sähköpianonsa kuuluville kolmen kitaristin soitolta. Kassu Halonen lauloi ja soitti Hammond -urkuja. Kokoonpanon taustalaulajina olivat Marjo-Riitta Kervinen (s. 13.1.1950) sekä Iiris Rautio (s. 1.10.1940 Lahti). Rumpusetin takana istui Vesa Aaltonen.

Marjo-Riitta Kervinen.

Iiris Rautio.

Kassu Halonen oli koonnut ohjelmistoon menevää rhythm & blues -musiikkia ja muuta amerikan herkkua. Äänityksiä tehtäessä Hillel Tokazier sai todella läheltä seurata todella lahjakkaan Kassu Halosen työskentelyä. Vuonna 1988 Halosen luovuus oli huipussaan, sillä silloin syntyivät muun muassa kappaleet Rentun ruusu, Surun pyyhit silmistäni ja Sydämeeni joulun teen.

Edu Kettunen.

Miri Miettinen.

Hillel Tokazier sai olla vuoden päivät mukana Mainostelevision uudessa musiikkiohjelmassa, Desibeli Appelsiini. MTV tilasi Kassu Halosen vuonna 1981 kokoamaan ohjelmaan bändin, johon Hillel Tokazier valikoitui pianistiksi. Broadcast -yhtyeestä orkesteriin saatiin Erkka Lauri ”Edu” Kettunen (s. 12.4.1961 Helsingin maalaiskunta) ja Kari Ilmari Miri Miettinen (s.22.8.1960). Lisäksi vahvistusta tuli Kassu Halosen omasta kiertuebändistä ja pisteeksi i:n päälle tuli vielä kosketinsoitinvelho Esa Antero Kotilainen (s. 4.4.1946 Kuusankoski ja k. 6.11.2023 Kuusankoski). Itse Kassu Halonen oli orkesterin kapellimestari.

Esa Kotilainen.

Markku Aro.

Desibeli Appelsiini -ohjelma alkoi näkyä televisiossa vuonna 1982. Ohjelma oli hyvin tuotettu musiikkiohjelma; musiikin harjoitteluun jäi kunnolla aikaa ja ohjelmassa ei soitettu vain päivän hittisävelmiä, vaan mukana oli aina myös rock- ja bluesmusiikkia. Ohjelma lähetettiin aina suorana lähetyksenä. Heti ohjelman alussa kaikki muusikot esiteltiin kuvilla ja nimillä. Ohjelman juontajana toimi näyttelijä Satu Irmeli Silvo (s. 2.8.1962 Sippola). Musiikkiohjelmassa oli joka jaksossa vierailija, joita olivat muun muassa Markku Aro (oik. Markku Tuomas Puputti, s. 3.2.1950 Mouhijärvi) ja Esko Richard ”Riki” Sorsa (s. 26.12.1952 Helsinki ja k. 10.5.2016 Helsinki) sekä Anne-Lie Ryde (s. 17.10.1956 Tukholma, Ruotsi).

Riki Sorsa.

Anne-Lie Ryde.

Hillel Tokazier tutustui JP Musiikin studiotöiden aikana levy-yhtiön tuottajiin ja hän siksi rohkaistui näille tuottajille tarjota oman soololevynsä tekemistä. Tuottajat suostuivat, mutta ehdottivat viihdemusiikkilevyä Hillel Tokazierille. Hän ei lämmennyt viihdelevyn tekemisestä, vaan hän halusi tehdä levylle rockia, bookie woogie- ja countrymusiikkia. Lopulta hän sai kuitenkin oman tahtonsa läpi levyn tekemisestä. Hän keräsi kokoon kaksitoista mieluista soolokappaletta ja sai JP Musiikilta studion käyttöön. Äänityksiin hänen piti maksaa muusikkojen palkat itse. Hän otti muusikoiksi Bruno Korpelan ja Juha Matti ”Frank” Tikan (s. 15.1.1955) äänityksiin. He saivat yhdessä soitettua yhdeksän kappaletta ennen kuin Hillel Tokazierin rahat loppuivat. Kolme kappaletta Hillel Tokazier soitti soolonumerona pianolla yksin ilman komppia.

Juha Tikka.

Ensin äänitteestä tehtiin C-kasetti nimellä, Hillel Tokazier & Piano, josta kyllä myöhemmin tehtiin vielä cd-levy; ilmestymisvuosi oli 1982. Äänite myi kuitenkin aivan kohtuullisen hyvin, joten levy-yhtiökin sai omansa pois tuotannosta. Äänitteeltä JP Musiikki poimi Hillel Tokazierin sävellyksen Salakuljettajan Charlestoni lähettääkseen sen Syksyn Sävel -kilpailuun. Kappale ei päässyt loppukilpailuun, mutta kappale sentään päätyi Syksyn Sävelen karsituihin -ohjelmaan. Tämä ohjelma oli pitkään hyvä ponnahduslauta useille artisteille. Ohjelmassa Hillel Tokazierin kanssa kappaletta soittivat Pekka Helin ja Bruno Korpela päällänsä mustavalkoiset raitapuvut. Näin esiintyjät saivat samalla ilmaista mainosta.

Kari Kuuva.

Samana vuonna laulaja Kari Kuuva otti Hillel Tokazieriin ja Bruno Korpelaan yhteyttä ja kertoi tekevänsä Kansan Raamattuseuran (KRS) kustantamana gospellevyä, jonka nimeksi tulisi, Se avautuu. Levy sisältäisi Kari Kuuvan tekemiä kappaleita ja Kuuva halusi Hillel Tokazierin ja Bruno Korpelan sovittajaksi levylleen. Tätä levyä seurasi vielä seuraavanakin vuonna uusi Kari Kuuvan levy, Minä menen Jumalan muistiin, jonka jälleen Bruno Korpela ja Hillel Tokazier sovittivat. Hyvin pian sen jälkeen tuli tehtäväksi Päivi Paunun kasetti, Arkinen hartaus, johon sävellykset teki samoin Kari Kuuva ja sanoitukset tulivat Eeva Ikoselta. Jukka Salmiselle tuli tehtäväksi lastenlevy, Liian suuret hampaat, jonka tuotti ja sovitti Hillel Tokazier. Kansan Raamattuseuralle ja Finngospelille Hillel Tokazier sai tehdä useampia töitä; hän taas käytti paljon Bruno Korpelan ammattitaitoa, sillä Korpela pystyi nopeasti tekemään hyviä jousisovituksia esimerkiksi.

Jukka Kalevi Salminen (s. 1956).

Hillel Tokazier otti tuohon aikaan hyvin monenlaisia soittokeikkoja vastaan. Hän kävi paljon yhtiöiden tilaisuuksissa soittamassa, mutta hän soitti samoin ravintola Kappelissa Helsingissä Virpi Miettisen muotinäytöksissä pianoa. Muotinäytöksiin hän usein valitsi kappaleet pukujen värin mukaan. Rytmin kappaleisiin hän sovitti mallien kävelyn mukaiseksi. Hän teki näitä muotinäytöksiä niin pitkään, kunnes taustanauhat alkoivat korvata elävää musiikkia.

Jälleen työtarjouksia tuli myös yökerhoista, nyt tosin vain pianobaarin soittajana. Laulutaitoa myös vaadittiin pianobaarin soittajalta. Otaniemen Dipolissa avattiin uusi Valentino -pianobaari, jossa soittoa oli 4 x 45 minuuttia illassa. Hillel Tokazier opetteli jälleen kaikki vanhat iskelmät sekä opetteli vielä lisäksi uusi hittikappaleita. Baarin asiakkailta tuli paljon toivomuksia kappaleista. Joistakin kappaleista tuli suorastaan ärsyttäviä runsaan soiton vuoksi. Esimerkiksi Richard Claydermanin Ballade Pour Adeline oli sellainen muotikappale, jota tuolloin pyydettiin aivan liian kanssa. Soittajalle oli välillä myös raskasta katsella pianobaarin humalaisen yleisön käyttäytymistä.

Richard Clayderman (28.12.1953 Pariisi, Ranska).

Ulkomaisia muusikoita saapui tuohon aikaan paljon suomalaisiin ravintoloihin soittamaan, sillä he soittivat pienemmillä korvauksilla kuin suomalaiset muusikot. Muusikkojen liitto puuttui silloin asiaan ja määräsi, ettei ravintoloissa saanut käyttää ulkomaisia muusikoita. Näin suomalaiset muusikot saivat paremmin työtilaisuuksia. Alkuun tilanne tasaantui alalla, mutta vähitellen pianobaarityötkin alkoivat selvästi vähetä. Lopulta Helsingissä enää Storyville ja muutama suuri hotelliravintola käytti enää aulatiloissaan pianisteja.

Urheiluliitto palkkasi Hillel Tokazierin vuonna 1983 Dipoliin soittamaan pianoa. Tuolloin järjestettiin Helsingissä yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut ja urheilijoita oli majoitettuna Otaniemeen; urheilijat viettivät kilpailujen jälkeen vapaa-aikaansa Dipolin Valentinossa. Monina iltoina jotkut musikaaliset urheilijat halusivat laulaa klubilla jotakin ja Hillel Tokazierin tehtävä oli säestää heidän laulujaan parhaan kykynsä mukaan. Brasilian joukkueen johtaja, Adhemar Ferreira da Silva, tuli eräänä iltana pianistimme luokse ja pyysi häntä soittamaan Mancha De Carneval -laulun elokuvasta Musta Orfeus. Joukkuejohtaja oli vuonna 1952 Helsingin olympialaisissa voittanut kolmiloikan. Hän myös lauloi pyytämänsä kappaleen erittäin hyvin.

 Tapio Rafael Heinonen (2. osa)

Tapio Heinonen.

Albumi ei menestynyt Ruotsissa, mutta samoihin aikoihin Tapio Heinonen lopetti Suomessa päivätyönsä ja hän alkoi kokopäiväiseksi muusikoksi. Vuoden 1971 loppupuolella Tapio Heinoselta ilmestyi artistin nimeä kantava englanninkielinen albumi, joka ei myöskään menestynyt erikoisesti. Albumi levytettiin käytännössä hyödyntäen jo valmiiksi levytettyjä Heinosen kappaleita, jotka laulettiin englanniksi suomalaisten taustanauhojen päälle. Komeaääninen Heinonen herätti pienoista kiinnostusta Yhdysvalloissa ja levytysmahdollisuus oli vähällä aueta alkuvuodesta 1972, mutta mahdollisuus jäi haaveeksi Tapio Heinosen sairastuttua akuuttiin korvakipuun.

Monica Aspelund & Aarno Raninen.

Kapellimestari, säveltäjä, sovittaja ja laulaja sekä kosketinsoittaja Aarno Erik Raninen (s. 27.4.1944 Kuhmoinen ja k. 3.9.2014 Tuusula) vietti lapsuuttaan ja nuoruuttaan Kotkassa. Siellä hän tutustui paikallisiin muusikoihin, kuten Juha Harri Vainioon (s. 10.5.1938 Kotka ja k. 29.10.1990 Gryon, Sveitsi), Reijo ”Rampo” Taniin (s. 15.12.1931 Kotka ja k. 13.10.2011) ja Pertti Metsärinteeseen (s. 6.9.1030 Sippola). Hän halasi jo nuorena musiikkiuralle ja opiskeli musiikkia pianolla ja harmonikalla. Raninen aloitti keikkamuusikon uransa jo 14-vuotiaana Onni Gideon Tervosen (s. 7.4.1921 Balašov, Neuvostoliitto ja k. 25.7.1994 Helsinki) yhtyeessä sekä Smokings -yhtyeessä.

Aarno Raninen muutti vuonna 1966 Helsinkiin, jolloin säveltäjä Toivo Kärki kiinnitti hänet heti Finnlevyn levytyskapellimestariksi ja sovittajaksi. Ranisen jouduttua erimielisyyksiin Toivo Kärjen kanssa hän siirtyi jo seuraavana vuonna Johan ”Mosse” Vikstedtin johtamaan Discophon -levy-yhtiöön. Aarno Raninen osallistui laulajana Eurovision laulukilpailun karsintaan vuonna 1968 Rauno Lehtisen sävellyksellä ja sanoituksella, On hetki. Sittemmin säveltäjän, sovittajan ja kapellimestarin työt veivät Aarno Ranisen niin tyystin mukanaan, että laulaminen jäi muille. Hän ehti kuitenkin laulaa levyille toistasataa kappaletta 1960- ja 1970-lukujen kuluessa.

Muusikko Paul "Nacke" Johansson.

Tapio Heinosen seuraava suomenkielinen albumi, Vielä kerran, julkaistiin vuonna 1971 ja tämä levy koostui pelkästään käännöskappaleista. Saman vuoden syksyllä Tapio Heinoselta julkaistiin single, En kadu mitään (säv, Tapio Heinonen, san. Chrisse Johansson, sov, Raimo Henriksson)/Marie Blanche (säv. Guy Bonnet, san. Chrisse Johansson, sov. Paul ”Nacke” Johansson), jonka myötä Tapio Heinonen osallistui A-puolen omalla sävellyksellään vuoden 1971 Syksyn Sävel -laulukilpailuun sijoittuen silloin kahdeksanneksi. Vuonna 1972 ilmestyi Tapio Heinosen laulamina suomalaisia kansanlauluja sisältävä äänilevy, Oottekos kuullu, jossa kansanlauluista tehtiin modernit sovitukset säveltäjä ja kapellimestari Bertel Erik ”Erkki” Ertaman (alk. Enbom, s. 26.11.1927 Alavus ja k. 16.9.2010 Helsinki) ja kitaristi Heikki Risto Ylermi Laurilan (s. 15.5.1934 Kouvola ja k. 9.2.2021 Nizza, Ranska) toimesta. Albumin kappaleet, Aamulla varhain, ja Yksi ruusu on kasvanut laaksossa lukeutuvat Tapio Heinosen tunnetuimpien levytyksien joukkoon.

Kitaristi Heikki Laurila.

Tapio Heinonen tähtäsi vuonna 1972 kappaleellaan, Syksy sun tuo (säv. Tapio Heinonen, san. Chrisse Johansson, sov. Raimo Henriksson), MTV:n Syksyn Sävel -kilpailuun, mutta hän ei päässyt loppukilpailuun. Levy-yhtiö EMI ajttiin seuraavana vuonna väliaikaisesti kokonaan alas ja Tapio Heinonen joutui vaihtamaan siksi levy-yhtiötä. Viimeisenä yhteistyönä EMI:n kanssa julkaistiin kokoelma-albumi, Tapio Heinosen parhaita, vuonna 1974. Samoihin aikoihin Tapio Heinosen ensimmäinen avioliito päättyi ja seuraavasta avioliitosta Tapio Heinoselle syntyi kaksi poikaa vuosina 1974 ja 1976. Heinonen siirtyi EMI:ltä laulaja ja lauluntekijä Henry Esko Otto Haapalaisen (s. 20.6.1945 Parikkala ja k. 1.5.2020 Mänttä-Vilppula) johtamaan Fonovox -levy-yhtiöön, jonka toimesta Tapio Heinosen seuraava studioalbumi, Lämmöllä, näki päivänvalon vuonna 1974.

Henry Haapalaisen tekemiä sävellyksiä oli usein mukana MTV:n Syksyn Sävel -kilpailussa. Näitä Haapalisen sävellyksiä olivat muun muassa vuosina 1968 ja 1969 laulaja, lauluntekijä ja musiikkitoimittaja Arto Vilkon (s. 6.5.1950 Helsinki) esittämät, Miksi leikit vain ja Viimein saan nähdä auringon sekä vuonna 1970 laulaja Matti Eskon (oik. Matti Eskonniemi, s. 5.11.1947 Oulu) esittämän, Tietää saat viimeinkin. Vuonna 1975 Syksyn Sävel -kilpailussa oli mukana Fonovoxin tunnetuin artisti, Salomon (oik. Timo Antero Silvennoinen, s. 22.4.1949 Helsinki ja k. 19.11.1997), Henry Haapalaisen sävellyksellä, Unisatu. Henry Haapalainen levytti itse Finovoxille albumin, Jouluyö (Fonovox 1972) ja yhteislevyn, Kotimainen sarja ! Salomonin kanssa (Fonovox 1973) sekä joitakin yksittäisiä kappaleita. Fonovox kaatui konkurssiin vuoden 1979 alussa. Haapalainen jatkoi muusikonuraansa tekemällä lastenlauluja salanimellä Sakari Wirta. Hän on myös laatinut ristikoita ja kustantanut ristikkolehtiä.

Tapio Heinosen laulama Lämmöllä -albumi ei menestynyt kaupallisesti kovinkaan hyvin, mutta levyä on sittemmin pidetty yhtenä Tapio Heinosen onnistuneimmista studioalbumeista; levyn äänitykset tehtiin Suomen eturivin studiomuusikoiden voimin Finnvox -studiolla Helsingin Pitäjänmäellä. Pienen levytystauon jälkeen Tapio Heinonen teki paluun jälleen vuonna 1976 coutry -henkisellä studioalbumillaan, Vaeltaja. Levy sisälsi etupäässä tuttuun tyyliin käännöskappaleita, mutta mukaan levylle oli otettu myös muutamia suomalaisia sävellyksiä.

Vuonna1979 ilmestyi Tapio Heinosen laulamina jo kolmas levyllinen, joka tehtiin Fonovox -yhtiölle studiolevynä nimeltä, La Boheme. Albumi sisältää yhtä kappaletta lukuunottamatta ainoastaan cover -kappaleita. Albumi jäikin viimeiseksi Tapio Heinosen äänitykseksi Fonovox -yhtiölle, sillä pian levy-yhtiö ajautui konkurssiin albumin julkaisun jälkeen. Samoihin aikoihin Tapio Heinosen terveysongelmat vaikuttivat artistin lauluääneen ja hän joutui vetäytymään laulukeikkailusta pahentuneen Méniéren taudin vuoksi, jota hän oli sairastanut jo nuoresta pojasta saakka.

Taisto Wesslin.

Tapio Heinonen solmi vuonna 1980 sopimuksen toistamiseen EMI:n kanssa, joka oli selviytynyt 1970-luvulla vallinneesta organisaatiouudistuksesta. Kitaristi, säveltäjä ja sovittaja Taisto Aatos Wesslinin (s. 23.7.1941 Helsinki ja k. 7.7.2010) tuottama, pelkästään käännöskappaleista koostuva uusi studioalbumi, Vain tavallinen mies, julkaistiin vuonna 1980. Seuraavana vuonna sama albumi julkaistiin myös Ruotsissa nimellä En ensam man, mutta levy ei saavuttanut kummassakaan maassa kovin suurta huomiota. Tapio Heinosen viimeiseksi levytykseksi jäi vuonna 1981 julkaistu, Vain kaksi nauhaa, joka oli Vastatuuleen -televisiosarjan tunnusmelodia. Kappaleen singlejulkaisu sai hyvän vastaanoton ja single oli ensimmäinen Tapio Heinosen levytys, joka nousi Suomessa musiikkilistoille sitten vuoden 1969.

Tapio Heinosen hauta Porvoossa.

Alkuvuodesta 1983 Tapio Heinonen muutti sairauksien uuvuttamana takaisin synnyinkaupunkiinsa Porvooseen. Heinonen lauloi siellä vielä isänpäivänkonsertissa samana vuonna. Tapio Heinonen menehtyi vain 43-vuotiaana aivokalvontulehdukseen loppiaisena vuonna 1985. Hänet on haudattu Näsinmäen hautausmaalle Porvooseen.

Tapio Rafael Heinonen 

Tapio Heinonen.

Laulaja, säveltäjä ja sanoittaja Tapio Rafael Heinonen (s. 29.12.1941 Porvoo ja k. 6.1.1985 Porvoo) tunnettiin Suomen ”ainoana oikeana trubaduurina”. Tapio Heinonen syntyi Porvoossa jatkosodan aikana kaksikieliseen perheeseen. Perheen isä työskenteli leipomoalalla ja isä kuului myös Borgå Sångarbröderna -kuoroon. Heinosen perheen kodissa oli lukuisia instrumentteja ja Tapio Heinonen peri musikaalisuutensa isän puolelta. Tapio Heinonen esiintyi jo opiskeluaikoinaan pienimuotoisesti oman kitaransa säestyksellä. Hän myös voitti ensimmäiset iskelmälaulukilpailunsa jo 16-vuotiaana. Jo tuolloin Heinosen musiikkityyliksi vakiintui tunnelmallinen laulelmamusiikki.

Trubaduuri Tapio Heinonen.

Vuonna 1962 Tapio Heinosen kirjoitettua ylioppilaaksi hän lähti matkalle kiertämään Eurooppaa toimien trubaduurina kitaransa säestyksellä muun muassa Andalusiassa, Etelä-Espanjassa. Matkan jälkeen hän palasi Suomeen ja suoritti armeijan vuosina 1962-1963. Armeijan jälkeen Heinonen muutti Porvoosta Helsinkiin ja aloitti siellä opiskelun Myynti- ja mainoskoulussa. Opintojensa jälkeen Tapio Heinonen toimi hetken aikaa lelukauppiaana. Heinonen solmi vuonna 1966 ensimmäisen avioliittonsa ja hänen ensimmäinen lapsensa syntyi jouluaattona 1967.

Mosse Vikstedt.

Tapio Heinonen liittyi vuonna 1966 ruotsalaisseura Visans Vänneriin (Laulun Ystävät). Visans Vänner -yhdistys perustivat vuonna 1936 muun muassa Axel Evert Taube (s. 12.3.1890 Göteborg ja k. 31.1.1976 Tukholma), laivanvarustaja Sven Gustaf Salén (s. 7.11.1890 Borås ja k. 29.10.1969 Tukholma) ja pormestari Gunnar Michael Fredriksson Fant (s. 12.8.1879 Tukholma ja k. 15.6.1967 Tukholma). Yhdistyksen tarkoituksena on suojella laulua ja vaalia sitä taidemuotona. Laulun Ystävien lauluiltoja äänitettiin ja eräs tällainen nauhoitus päätyi levy-yhtiö Discophonin tuottaja Johan Magnus ”Mosse” Vikstedtin (s. 25.7.1926 Helsinki ja k. 30.10.2017 Espoo) käsiin, joka kiinnostui suuresti samettiäänisestä laulajasta.

Carola.

Mosse Vikstedt työskenteli musiikkialalla Akkuteollisuudessa vuosina 1951-1958, Scandia Musiikissa vuosina 1953-1955, Musiikki Fazerilla vuoteen 1958. Discophonissa Vikstedt aloitti vuonna 1958 ja hän nousi yhtiön toimitusjohtajaksi vuonna 1969. Eläkkeelle hän jäi yrityksen palveluksesta vuonna 1984. Vuonna 1956 perustetun Discophon -yhtiön ideana oli toimia yhdysvaltalaisen RCA -levymerkin edustajana Suomessa. Mosse Vikstedt kiinnitti useita artisteja levy-yhtiöön, sellaisia kuten Lars ”Lasse” Anders Fredrik Mårtenson (s. 24.9.1934 Helsinki ja k. 14.5.2016 Espoo), Carola Christina Standertskjöld-Liemola (s. 23.3.1941 Helsinki ja k. 12.11.1997 Kirkkonummi), Eero Nikodemus Raittinen (s. 6.10.1944 Helsinki ja k. 16.7.2025 Lohja) ja Paavo Juhani ”Jussi” Raittinen (s. 15.9.1943 Helsinki ja k. 13.2.2024 Helsinki), Konsta Viljami Jylhä (s. 14.8.1910 Kaustinen ja k. 13.9.1984 Kokkola) ja Hullujussi. Mosse Vikstedt teki samoin sanoituksia, kuten esimerkiksi Edelweiss, Kaunis kotimaani ja Romanssi. Mosse Vikstedtin isä oli taiteilija, piirtäjä ja taidegraafikko Toivo ”Topi” Alarik Vikstedt (s. 12.6.1891 Viipuri ja k. 6.5.1930 Helsinki). Samoin Vikstedtin tytär Maija Kuusi (s. 23.10.1954 Helsinki) on toiminut levy-yhtiön toimitusjohtajana (BMG Finland). Maijan aviomies on Kim Olavi Kuusi (s. 28.12.1947 Helsinki). Tyttärentytär Laura Närhi (s. 19.1.1978 Kirkkonummi) on Kemopetrol -yhtyeen laulaja. Mosse Vikstedt on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Esa Nieminen ja Pirre Vikstedt.

Aarno Raninen (s. 27.4.1944 Kotka ja k. 3.9.2014 Tuusula) oli Discophonin luottosovittaja.

Mosse Vikstedt teki yhdessä Tapio Heinosen kanssa levytyssopimuksen ja debyyttisingle, Palanen maata/Odotan hyräillen (säv. Chip Taylor, suom. san. Saukki, sov. Aarno Raninen), levytettiin maaliskuussa 1968. Suurta yleisöä vielä debyyttisingle ei vielä tavoittanut, vaikka levyllä oli jo kuultavissa Tapio Heinosen lahjakkuus. Loppuvuodesta 1968 äänitettiin seuraava single, Yöllä on tuhat silmää, joka tehtiin yhdessä Seidat -tyttötrion kanssa. Tyttötriossa lauloivat sisarukset Raisa, Suvi ja Eeva Kiviharju. Vaikka yhteistyö levy-yhtiö Discophonin kanssa jatkui, kaupallisia menestyksiä ei juuri tullut. Tapio Heinonen saavutti siitä huolimatta huomiota esiintymällä Helsingin Kalastajatorpalta taltioidussa televisio-ohjelmassa vuonna 1968. Televisio-ohjelmaa juontanut iskelmälaulaja Carola julisti Tapio Heinosta omaksi löydökseen. Tapio Heinosen ja levy-yhtiö Discophonin yhteistyö loppui ja vuoden 1969 alusta Heinonen solmi sopimuksen levy-yhtiä EMI:n kanssa.

Kari Tuomisaari.

Elokuussa 1969 EMI julkaisi singlen, Solenzara (säv. Dominique Marfisi, suom. san. Pauli J. Lampinen, sov. Seppo Rannikko)/Yön sävel (säv. Vasori C, Claude Ciari, suom. san. Pauli J. Lampinen, sov. Seppo Rannikko), joka jo herätti jonkin verran mielenkiintoa myös suuren yleisön joukossa. Melko pian edellisen singlen jälkeen levy-yhtiö julkaisi jälleen singlen, Julian Grimau (trad., suom.san. Kari Tuomisaari, sov. Seppo Rannikko) /Monta vuotta sitten kello kymmenen (san. Kari Tuomisaari, sov. Seppo Rannikko). Nimikappale on kansansävelmä, joka kertoo Julián Grimau Garciasta (s. 18.2.1911 Madrid, Espanja ja k. 20.4.1963 Madrid, Espanja), joka oli Espanjan sisällissodassa mukana ollut vasemmistopoliitikko; hänet teloitettiin vuonna 1963. Sanoittaja ja säveltäjä Kari Kustaa Tuomisaari (s. 16.4.1934 Helsinki ja k. 21.6.2021 Loviisa) suomensi kappaleen ja laulusta muodostui Tapio Heinosen todellinen läpimurtokappale. Single oli saman vuoden marraskuussa Suomen seitsemänneksi myydyin. Vaikka kappale on kovin poliittisteemainen, Tapio Heinonen ei koskaan ottanut kantaa kappaleen herättämiin poliittisiin kysymyksiin.

Charles Aznavour.

Heti 1970-luvun alussa Tapio Heinonen levytti yhden hänen levytysuransa tunnetuimmista kappaleista, ranskalaisen laulaja, säveltäjä ja näyttelijä Charles Aznavourin (s. 22.5.1924 Pariisi, Ranska ja k. 1.10.2018 Mouriés, Ranska) säveltämän ja esittämän kappaleen, Eilen kun mä tiennyt en (Hier encore), jonka tekijä levytti jo vuonna 1964. Suomalaiset sanat lauluun teki muusikko, musiikkituottaja ja ääniohjaaja Reino Einar Ensio Bäckman (s. 30.5.1937 Helsinki ja k. 5.12.1990 Vantaa) ja sovituksen kirjoitti Seppo Rannikko. Päivi Johanna Paunu (Päivi Johanna von Hertzen, s. 20.9.1946 Helsinki ja k. 14.12.2016) levytti laulun Bäckmanin suomentamana jo vuotta aikaisemmin, kuin Tapio Heinonen, mutta Heinosen levyttämä versio tunnetaan laulusta paljon paremmin. Vielä samana vuonna ilmestyi samoin Tapio Heinosen omaa nimeä kantava esikoisalbumi, joka koostui singlekappaleiden lisäksi pitkälti Gilbert Bécaudin säveltämistä käännöskappaleista, joihin suomenkieliset sanoitukset kirjoitti sanoittaja Chrisse Johansson (oik. Christina Anneli Johansson, s. 14.3.1948 Helsinki ja k. 26.6.2025 Lahti). Jo seuraavana vuonna julkaistiin albumi uudella Emidisc-levymerkin ”kukkakantisessa” halpalevysarjassa ja levy nimitettiin Tapio Heinosen läpimurtosinglen mukaan, Julián Grimau.

                                                                                            Päivi Paunu.

Tapio Heinonen osallistui 1970-luvun alkupuolella Suomen esiintymisten lisäksi paljon myös ulkomailla. Heinonen edusti Suomea muun muassa Kultaisen Orfeuksen laulukilpailussa Bulgariassa, Sopotin laulufestivaaleilla Puolassa, Tokion laulufestivaaleilla Japanissa sekä Itä-Saksassa Rostockin Itämeren viikolla. Vuonna 1976 Tapio Heinonen osallistui Grand Prix de la Chansoniin Pariisissa. Muita esiintymisiä Tapio Heinonen teki samoin Yhdysvalloissa, Englannissa sekä Australiassa. Pian debyyttialbumin teon jälkeen levy-yhtiö näki Tapio Heinosessa olevan potentiaalia myös ulkomaille ja täten hänet laitettiin levyttämään myös englanniksi ja ruotsiksi. Ensimmäinen ruotsinkielinen albumi När livet börjar le ilmestyi loppuvuodesta 1970. Tapio Heinosen nimi vaihdettiin Tommy Vaughniksi, sillä se istui paremmin Ruotsissa myytävään albumiin.

Ove Lind.

Sanoittaja Chrisse Johansson on muistellut, että idea ruotsinkielisestä albumista tuli Reino Bäckmanilta. Ruotsinkieliseltä albumilla Tapio Heinosta säestää etupäässä jazzklarinetisti, yhtyeenjohtaja, säveltäjä ja sovittaja Ove Lind (s. 29.6.1926 ja k. 16.4.1991) johtama ruotsalainen säestysorkesteri, mutta muutamassa kappaleessa käytettiin samoja suomalaisia taustoja, kun Tapio Heinosen debyyttialbumilla julkaistuilla kappaleilla. Ove Lind liittyi vuonna 1949 pasunisti Simon Brehmin (s. 31.12.1921 ja k. 11.2.1967) orkesteriin, jossa hän hioi klarinetinsoittotaitojaan sodanjälkeisessä ruotsalaisissa jazzpiireissä. Vuosina 1952-1954 Ove Lind esiintyi jazzpianisti Thore Swanerudin (s. 18.6.1919 Tukholma ja k. 8.12.1988 Tukholma) sekstetin ja Swinging Swedes -nimisen yhtyeen kanssa ja vaikutti osaltaan kotimaisen swing-musiikin vilkkaan nousun alkuun. Vuonna 1954 Ove Lind perusti basisti Gunnar Almstedtin (s. 23.9.1926 Söderhamn ja k. 5.11.2002 Meriefred) kanssa kvartetin, jossa toisinaan esiintyi jazzpianisti Bengt Hallberg (s. 13.9.1932 Göteborg ja k. 2.7.2013 Uppsala) ja joka myöhemmin laajeni sekstetiksi. Tämä yhtye pysyi aktiivisena vuoteen 1962 saakka ja siitä tuli hänen varhaisten johtajuuspyrkimystensä kulmakivi. Seuraavien vuosikymmenten aikana Lind työskenteli ahkerasti ruotsalaisille levymerkeille, kuten CBS, Gazell, Euphonic ja Phontastic tehden usein yhteistyötä vibrafonisti Lars Erstrandin (s. 27.9.1936 Uppsala ja k. 11.3.2009) kanssa. Merkittäviä kokokohtia ovat vuoden 1970 sessio amerikkalaisen jazzpianistilegenda Theodore ”Teddy” Shaw Wilsonin (s. 24.11.1912 Austin, Texas, Yhdysvallat ja k. 31.7.1986 Uusi-Britannia, Connecticut, Yhdysvallat) kanssa, mikä korosti Lindin kansainvälisiä yhteyksiä genressä.

Nokia Arenan taloudelliset vaikeudet 

”Nokia Arena on 15 000 katsojapaikkaa tarjoava elämysareena Tampereen sydämessä. Areenan yhteydessä toimii myös huippuluokan hotelli, monipuoliset kokous- ja tapahtumatilat sekä lukuisia ravintoloita. Tarjoamme uniikin tapahtumakokemuksen, jollaista ei saa mistään muualta.” Näin mainostaa Nokia Arena omilla sivuillaan toimintaansa. Monitoimiarenan saaminen Tampereelle on ollut pitkä projekti. Arenan suunnittelu alkoi jo vuonna 2006 ja tuolloin ajatuksena oli rakentaa arena Sorsapuistoon; vuosien kuluessa arenan tuleva paikkakin vaihtui. Tampereen Monitoimiarenan (Nokia Arena) kerättiin kokoon usean eri tahon investoinneista, joista Tampereen kaupungin osuus on noin 60 miljoonaa euroa (sisältäen 34,4 miljoonan euron investoinnin ja 26 miljoonan euron lainan). Muita Tampereen Monitoimiarenaan sijoittajia ovat LähiTapiola, OP, Ilmarinen ja SRV. Nokia Arenan taustayhtiön vuosien 2023 ja 2024 tilinpäätöstietojen perusteella Tampereen kaupunki on ollut yksi niistä tahoista, joiden taloudellisella joustoilla yhtiö on pysynyt pystyssä.

Nokia Arena.

Keväällä 2022 ovensa avanneen Nokia Arenan tulevaisuus puhuttaa kulissien takana. Huolenaiheena ovat tamperelaisarenan taustayhtiön taloudelliset näkymät. Tulevaisuus näyttää, pystyykö Kiinteistöosakeyhtiö Tampereen Monitoimiarena selviytymään massiivisesta velkataakastaan ilman Tampereen kaupungin eli paikallisten veronmaksajien apua. Ainakaan tähän saakka se ei ole pystynyt.

Kiinteistöosakeyhtiö Tampereen Monitoimiarenan vuosien 2023 ja 2024 tilinpäätöstietojen perusteella Tampereen kaupunki on ollut yksi niistä rahoittajista, joiden joustoilla yhtiö on pysynyt pystyssä. Yhtiön vuoden 2025 tilinpäätöstä ei ole vielä vahvistettu. Tampereen kaupunki ei ole pelkästään 40 prosentin osuudella Nokia Arenan suuromistaja, vaan Tampereen kaupungin pääomaa ja lainarahaa on sidottu yhtiöön tavalla, jossa tappio- tai järjestelyriski on osittain aidosti kaupungin eli lopulta Tampereen veronmaksajien kannettavana.

Seppo Ikäheimo.

Aalto -yliopiston laskentatoimen professori Seppo Ikäheimon mukaan Nokia Arena on pysynyt hengissä sillä, että omistajat ovat muuttaneet velkojaan pääomalainoiksi, jotka luetaan oman pääoman ehtoisiksi. Konvertoimisella areenayhtiön omistajat ovat hyväksyneet sen, etteivät välttämättä koskaan saa rahojaan takaisin yhtiöstä. Hän näkee, että tällaisessa ratkaisussa Tampereen kaupungilla on sangen suuri vastuu niin omistajana kuin lainoittajanakin. Professori Seppo Ikäheimo tutki Kiinteistöosakeyhtiö Tampereen Monitoimiareenan tilinpäätöstiedot ja huomasi yhtiössä paljon jääneen toistaiseksi veronmaksajien varaan.

Konvertointi on yleinen tapa pelastaa yhtiö ilman, että tarvitsee laittaa uutta rahaa yhtiöön sisään. Kirjanpidossa konvertointi tarkoittaa yleisemmin velan muuttamista yhtiön omaksi pääomaksi (velkakonversio) tai laajemmin jonkin taloudellisen erän muuttamista toiseen muotoon, kuten sijoitukseksi vapaaseen omaan pääomaan (SVOP). Arenayhtiön omistajat konvertoivat vuonna 2023 myönnettyjä lainoja SVOP-sijoituksiksi yhteensä yli 26 miljoonalla eurolla.

Esimerkiksi Tampereen kaupungin arenayhtiölle myöntämästä juniorlainasta konvertoitiin kahdeksan miljoonaa euroa sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon (SVOP). Lisäksi kaupungin käyttäjämuutoslainan pääoma korkoineen konvertoitiin kokonaan SVOPiin. Tampereen kaupungin antamissa perusteluissa todettiin suoraan, että tehty järjestely oli tyystin tarpeellinen kiinteistöyhtiön oman pääoman vahvistamiseksi ja aseman parantamiseksi rahoitusneuvotteluissa.

Professori Seppo Ikäheimo sanoo, että Tampereen kaupunki ei toimi enää arenayhtiössä normaalin kovan velkojan tavoin, vaan omistaja-velkojana, joka on jo kantanut yhtiön rahoitusriskiä poikkeuksellisen pitkälle. Vuonna 2023 Kiinteistöosakeyhtiö Tampereen Monitoimiarenan tulos oli yli kolme miljoonaa euroa miinuksella. Vuonna 2024 nettotappio jäi pieneksi, mutta se ei johtunut liikevaihdon läpimurrosta vaan ennen kaikkea rahoituskulujen kevenemisestä.

Arenayhtiö on professori Ikäheimon mukaan pyörittänyt operatiivista toimintaa plusmerkkisenä, mutta yhtiön vaikea rahoitusrakenne on painanut kokonaistuloksen miinukselle. Ongelmana tässä on nimenomaan raskas pääomataakka. Kiinteistöosakeyhtiöllä oli tilikauden 2024 lopussa vierasta pääomaa noin 80 miljoonaa euroa. Liikevaihto oli 16,6 miljoonaa euroa ja liikevoitto 3,35 miljoonaa euroa, mutta tilikauden tulos jäi silti 368 000 euroa tappiolle.

Professori Seppo Ikäheimon mukaan nykymenolla Kiinteistöosakeyhtiön liikevaihto on aivan liian pieni vieraaseen pääomaan nähden. Yhtiö ei näytä pystyvän tekemään tulosta siinä määrin, että se selviäisi omin avuin velkataakastaan. Siksi omistajien näkökulmasta tilanne on varsin huolestuttava, jos kierre jatkuu vielä samanlaisena eli jos liikevaihto ei jatkossa kasva selvästi; kiinteistöosakeyhtiö uhkaa olla entistä enemmän Tampereen kaupungin ja muiden omistajarahoittajien varassa.

Vuoden 2024 lopussa Tampereen kaupungin lainasaamiset KOY Tampereen Monitoimiareenalta olivat edelleen 19,6 miljoonaa euroa, ja vuoden 2024 aikana siihen pääomitettiin lisäksi korkoja noin miljoonalla eurolla. Kaupungin lainan lyhennykset olivat siis nolla euroa. Nämä faktat kertovat siitä, että Tampereen kaupunki ei ole kiinteistöosakeyhtiössä ainoastaan omistaja vaan myös edelleen merkittävä rahoittaja.

Vesa Eskoli.

Nokia Arenasta 60 prosenttia omistavan sijoittajaryhmän ytimen muodostavat Lähi-Tapiola, OP-ryhmä, Ilmarinen ja SRV. Arenayhtiön puheenjohtajana toimii Vesa Eskoli, Lähi-Tapiola Kiinteistövarainhoidon toimitusjohtaja. Analyysin mukaan Nokia Arenan taustayhtiö ei ole toistaiseksi selvinnyt vielä omin voimin. Samaan aikaan tappio- ja järjestelyriski on aidosti ollut esimerkiksi Tampereen kaupungin eli veronmaksajien kannettavana.

Vesa Eskolin mukaan KOY Tampereen Monitoimiareena osakkaat ovat alusta saakka sijoittaneet yhtiöön tasaveroisina kumppaneina – sekä omaan pääomaan että kiinteistöosakeyhtiölle annettuihin lainoihin. Kumpikin osakas konvertoi osan lainasaamisistaan oman pääoman sijoitukseksi vuonna 2023.

Areenayhtiön nykyinen kassavirta ei asiantuntijoiden mukaan riitä lainavelvoitteiden hoitamiseen riittävässä mittakaavassa. Lainojen konvertoimisesta arvellaan tulevan tapa. Vesa Eskoli näkee kuitenkin toiveekkaana, että Nokia Arenan kannattavuus on hyvällä tasolla, ja kassavirta on positiivinen. Yhtiön pääomarakenne on järjestelty omistajien kannalta tarkoituksenmukaisella ja tasapuolisella tavalla. Tulevaisuudessa on tarkoitus maksaa korkoa myös omistajien myöntämille lainoille pääomituksen sijaan.

Arenayhtiön olisi siis kasvatettava liikevaihtoaan, jotta nykyistä suuremmat tuotot olisivat realismia. Tehtävä on vaikea tilanteessa, jossa areenan vakiokäyttäjien eli kiekkoseurojen Ilveksen ja Tapparan tapahtumat syövät ison osan kalenterista. Lisäksi esimerkiksi ulkomaalaisten artistien Suomen saaminen on viime vuosina vaikeutunut oleellisesti. Viihdetapahtumat tuovat areenayhtiöille yleensä selvästi enemmän tuottoja kuin kiekkopelit. Kotimaisten artistien kohdalla Nokia Arena puolestaan joutuu käymään kovaa kilpailua Helsingissä sijaitsevan Veikkaus arenan kanssa. Tässä taistelussa Nokia Arenan uskotaan jäävän ennen pitkää hopealle.

Vesa Eskoli toteaa, että omistajien olevan tyytyväisiä lipunmyyntiimme ja tapahtumiemme määrään. Se on tosin kyllä totta, että ulkomaalaista musiikkitarjontaa saisi olla enemmän Nokia Arenalla. Nokia Arenalla viihdetapahtumien määrä on melko lailla vakiintunut. Monitoimiareena on päässyt tapahtumien kannattavuudessa tavoittelemalleen tasolle.On esitetty, ettei Nokia Arena juuri houkuttele ulkomaalaisia artisteja, koska logistiikkakustannukset ovat merkittävästi isommat kuin esimerkiksi keikkaillessa Helsingissä tai Tukholmassa, ja koska areenan katsojakapasiteetti jää alle kymmenen tuhannen. Nokia Arenan katsojakapasiteetti riippuu kuitenkin tilaisuudesta ja kapasiteetti nousee tarvittaessa reilusti yli kymmeneen tuhanteen, Eskoli kirjoittaa. Suomen sijainti on logistisesti haastava tuotannon näkökulmasta. Kustannukset sekä erityisesti aikataulut luovat nyt ja tulevaisuudessa haasteen. Nokia Arenan tulee kuroa umpeen näitä kustannuksia muulla osaamisella ja tekemisellä.

Veikkaus Arena.

Vesa Eskoli katsoo, että kun Nokia Arena tuli markkinaan tarjontansa kanssa, oli Hartwall arena jo markkinassa. Markkina on siis palautunut jälleen normaaliksi. Nokia Arenan tulee pärjätä siinä omin vahvuuksin. On myös epäilty, ettei Nokia-yhtiöt välttämättä jatkaisi enää viisivuotiskauden päätyttyä arenayhtiön nimikumppanina. Siihen Vesa Eskoli rauhoittelee, että arenayhtiön nimi- ja muut kumppanuudet ovat hyvässä hallinnassa. Sopimusasiat ovat luottamuksellisia, eikä niitä kommentoida julkisesti.

 Hillel Tokazier (17. osa)

Hillel Tokazier.

Seppo Rannikko sovitti musiikkia alkuun tv-ohjelmiin ja -mainoksiin, kuten Kaarlo ”Kalle” Uolevi Kaartisen (s. 5.9.1930 Helsinki) säveltämät vakioveikkauksen ja Loton tunnusmusiikit. 1960-luvulla Seppo Rannikko toimi samoin TV-tuottajana, käsikirjoittajana, säveltäjänä ja sovittajana muun muassa ohjelmassa Zero – Lentävä lautanen. 1960-luvun lopulta 1970-luvun alkuun Rannikko toimi sovittajana ja tuottajana levy-yhtiö EMI:n Suomen osastolla. Hän sovitti tuolloin musiikkia mm. laulaja ja Suomen ainoalle oikealle trubaduurille, Tapio Rafael Heinoselle (s. 29.12.1941 Porvoo ja k. 6.1.1985 Porvoo).

Tapio Heinonen.

Vuosina 1974-1975 Seppo Rannikko opiskeli jazzmusiikin sovittamista ja orkestrointia Berklee College of Music -oppilaitoksessa Yhdysvaltain Bostonissa. Sen jälkeen 1970-luku oli Seppo Rannikon musiikillista kulta-aikaa. Tuohon aikaan hän toimi Henry Haapalaisen Fonovox -yhtiössä muusikkona, sovittajana ja äänilevytuottajana. Hänen ensimmäinen työtehtävänsä Fonovoxilla oli hänen ja sanoittaja, sovittaja, tuottaja ja muusikko Jarmo Voitto Ilari Jylhän (s. 9.1.1951 Loppi) yhteistyönä tuottama Tapio Heinosen albumi Lämmöllä (1974). Vuonna 1976 Seppo Rannikko teki valtaosan sovituksista Reijo Taipaleen albumille Juhlakonsertti. Rannikko tuotti levyjä myös Kaarlo Kullervo ”Lutu” Linnan (s. 24.11.1911 Helsinki ja k. 19.10.1987 Helsinki) Suurelle Humppaorkesterille, viulisti ja laulaja Jari Pekka Lappalaiselle (s. 11.11.1948 Kuopio ja k. 16.6.2022 Helsinki), Reijo Viidalle (oik. Reijo Viitanen, s. 12.12.1936 Pohjaslahti) ja Martti Siiriäiselle (s. 1936 Terijoki). Vuoden 1975 Syksyn Sävel -kilpailussa Seppo Rannikko sovitti Salomonin (oik. Timo Antero Silvennoinen, s. 22.4.1949 Helsinki ja k. 19.11.1997) laulaman Unisadun, joka sijoittui kilpailussa toiseksi ja hävisi vain niukasti Erkki Ilmari Liikasen (s. 16.4.1943 Viipuri) kappaleelle Evakkoreki.

Seppo Rannikko.

Fonovox -yhtiö äänitti myös Seppo Rannikon kaksi ensimmäistä sooloalbumia, Sahara (1976) ja Disco Jungle (1977). Sahara -albumi sisälsi pääasiassa tuon ajan suosikki-iskelmiä ja ikivihreitä, mutta Disco Jungle antoi jo hieman laajemman kuvan Seppo Rannikon osaamisesta: huomattava osa albumin musiikista on hänen omia sävellyksiään latindisco -tyyliin sovitettuna. 1970- ja 1980-luvulla Seppo Rannikko ehti vielä vaikuttaa yhtyeissä Karpalo ja Pedro’s Heavy Gentlemen, jälkimmäisessä vain satunnaisena vierailijana. Fonovox -kauden jälkeen Seppo Rannikko työskenteli vielä JP Musiikissa, jonka tärkein artisti oli Jaakko Teppo. Tepon esittämän Pamelan introssa on kuultavissa Rannikon tukeva tenorisoundi.

Jarmo Jylhän mukaan Seppo Rannikko piilotteli myös tanssi- ja iskelmämusiikin sovituksiinsa nerokkaita jazzmaisia riffejä ja obligatoja ja sai siten kappaleen kuulostamaan tuoreelta ja svengaavalta. 1980-luvun puolivälissä Seppo Rannikko joutui terveyssyistä luopumaan ammattimuusikon urastaan. Rannikko sai valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen toukokuussa 1987 alkaen ja hän kuoli 72-vuotiaana Tampereella 25.11.2000. Seppo Rannikko on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle Tampereella.

Pedro's Heavy Gentlemen.

Seppo Rannikko oli myös hyvin tunnettu omintakeisesta huumoristaan. Erään kerran Hillel Tokazier ei ollut täysin tyytyväinen yhteen pieneen kohtaan äänityksessä ja hän halusi paikata asian välittömästi, mutta Seppo Rannikko sanoi: ”Ei vaikuta myyntiin. Kuunnellaan seuraavan kerran Yleisradiosta.” Toisella kerralla Seppo Rannikko tervehti iloisesti studioon tullutta Hilleliä: ”Kato, Hanukka-ahon ajattelija!” Tuolloin vietettiin juuri juutalaisten hanukkajuhlaa. Turkkiin lähtiessään Seppo Rannikko lohkaisi lentoemännälle: ""Tuli vähän asiaa Vähään Aasiaan!” Kun taas oli aika keskustella palkkioiden maksamisesta, Rannikko veisteli: ”Nyt on aika luoda silmäys korvauksiin!”

Antti Hyvärinen.

Sovittaja, säveltäjä, pianisti ja kapellimestari Keijo Antti Kalevi Hyvärinen (s. 20.6.1946 Kuopio ja k. 22.5.2025 Helsinki) oli Marion Evi Rungin (s. 7.12.1945 Helsinki) hovisäestäjä, mutta myös tiukin studiokapellimestari, jonka Hillel Tokazier koskaan on tavannut soittotehtävissään. Antti Hyvärinen perusti oman yhtyeensä jo vuonna 1963, minkä jälkeen hän toimi kapellimestarina studiotöissä, viihdeorkestereissa sekä televisiossa. Hyvärinen tuotti lukemattomia sävellyksiä ja sovituksia television viihdeohjelmiin sekä ravintolaesityksiin. Levytuottajana ja sovittajana Antti Hyvärinen toimi varsinkin Tapani Kansan, Kirkan, Matin ja Tepon, Tarja Ylitalon sekä Marion Rungin taustalla.

Studiossa soittajat kutsuivatkin Antti Hyväristä tarkaksi kuopiolaiseksi piällysmieheksi. Kerran Antti Hyvärinen pyysi Hillel Tokazierin mukaan Marion Rungin laulamien juutalaisten laulujen äänitykseen. Hyvärinen vaati, että kaikki äänenkuljetukset soitetaan studiossa tarkasti nuottikuvan mukaan. Hillel Tokazierin improvisoidessa väliin jotakin omaa – kappaleeseen kuitenkin täysin sopivaa – pisti Hyvärinen soiton heti poikki ja huusi: ”Soita nuottien mukaan!” Koska Hillel Tokazier tunsi hyvin juutalaisen musiikin soittoperinteen, sai hän kuitenkin äänityksessä hieman soitettua omiaankin mukaan.

Kassu Halonen.

Hillel Tokazier tutustui samoin laulaja, huilisti, säveltäjä, sovittaja ja kosketinsoittaja Osmo Väinö Kalervo ”Kassu” Haloseen (s. 24.1.1953 Säräisniemi), jonka sävellyksiä on levytetty yli 2 000 laulua. Uransa alkupuolella Halonen soitti huilua Boråsin kaupunginorkesterissa Ruotsissa. Sieltä hän lähti Kirkan orkesteriin urkuriksi kiertueelle. Haloselle on myönnetty noin 70 kultalevyä uransa aikana. Omia soololevyjä Halonen on ehtinyt tehdä myös kuusi albumillista ja nykyään hän säveltää myös sinfoniamusiikkia.

Pekka Helin.

Kalervo Halosen studioryhmässä vakiojäseniä olivat Pekka Helin (s. 1951 Karhula), Juha Pauli Björninen (s. 16.1.1954 Karhula), Janne Louhivuori, Heikki ”Häkä” Virtanen ja Vesa Aaltonen. Kassu Halonen oli tuolloin julkaissut juuri ensimmäisen sooloalbuminsa, mutta hän oli tunnettu jo laulajana sekä sovittajana. Halonen pyysi Hillel Tokazierin mukaan omalle kiertueelleen soittamaan. Tämä avasi samalla Hillel Tokazierille oven päästä soittamaan Halosen seuraavalle soololevylle.

Juha Björninen.

Vuodesta 1979 eteenpäin alkoivat Hillel Tokazierilla suuret vaikeudet kotona perhe-elämässä vaimon kanssa, joka sitten ajan kanssa lopulta johti avioeroon. Avioelämän arki oli muuttunut vähemmän sopuisaksi ja epämiellyttäväksi, mutta Hillel Tokazier ei myöskään osannut ajatella, että pian keskusteltiin jo avioerosta. Aviopari päätti kuitenkin odottaa vuoden ennen avioeroa. Sinä aikana Hillel Tokazier otti yhä vahvemman otteen perhe-elämästä ja hän vähensi selvästi keikoilla käyntiä. Hän teki kotoa jonkin verran studiosoittoja. Vuonna 1980 Hillel Tokazier teki juutalaisen Hazamir -kuoron kanssa kymmenen päivää kestäneen Yhdysvaltojen matkan sekä Kassu Halosen kiertueen. Hillel Tokazier toivoi todella, että elämä kotona rauhoittuisi, mutta niin ei näyttänyt käyvän. Häntä lohdutti kuitenkin se, että hän sai olla enemmän lastensa kanssa ja hoitaa lapsia.

Selvää oli vuoden kuluttua kuitenkin se, että avioero oli edessä ja aviopari ei enää jatka yhteiselämää. Avioparin arvot ja elämäntavat olivat niin erilaiset ja kumpikin halusi omalta elämältään erilaisia asioita. Näin ollen yhteiselämälle ei näkynyt minkäänlaisia edellytyksiä. Avioero tapahtui vuonna 1981, jolloin avioparin lapset olivat seitsemän ja viisivuotiaat. Pari sai kuitenkin sovittua lasten tapaamis- ja kasvatusasiat molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Hillel Tokazierin sisko, Hannele, oli hänelle tuona vaikeana aikana korvaamaton apu ja turva.

Hillel Tokazierin elämässä avioero merkitsi suurta käännekohtaa elämässä. Täytyi hetkeksi ihan pysähtyä ja ajatella tilannetta uudestaan. Keikkasoittojen lopettaminen onneksi antoi tilaa tehdä jälleen omaa musiikkia, mutta yleisesti ottaen hänen muu vointinsa ei ollut kovin kaksinen. Hän sai onneksi erään tuttunsa avustuksella vuokrattua Munkkiniemestä kalustetun kaksion. Henkilökohtaisten tavaroidensa lisäksi hän muutti asuntoon vain pianonsa kanssa. Kitaristi Matti Auranen auttoi Hillel Tokazieria Lauttasaaresta muutossa.

Yksineläjän arkielämä tuntui aluksi ainakin sietämättömältä ja tuntui lähinnä siltä, kuin olisi menettänyt suunnilleen kaiken. Päällimmäisenä oli murhe ja huoli lasten voinnista. Ahdistavaa oli samoin jatkuva hiljaisuus. Edes puhelin ei enää soinut. Tuntui siltä, kun kaikki ystävätkin olisivat unohtaneet ja ottaneet etäisyyttä. Ainoat ystävät tuohon aikaan, jotka pitivät yhteyttä ja kutsuivat kyläilemään luokseen olivat vanhat luokkakaverit, Leif ja Ruth Kamtsan. Musiikki toimi kuitenkin suurena lohduttajana. Munkkiniemen asunnossa Hillel Tokazier asui kolme kuukautta, mutta sen jälkeen asunnon omistaja laittoi asunnon myyntiin. Hillel Tokazierilla oli sentään onnea, kun hän sai vakuutusyhtiöltä vuokra-asunnon Haukilahdesta, Espoosta. Vuokra-asuntoon Haukilahdessa hän asettui asumaan alkutalvesta 1982. Vuokra-asunto oli jälleen melko autio, sillä hänellä oli siellä seuranaan vain piano, sänky ja muutama keittiöjakkara.