Heikki Samuli "Sami" Suominen (20. osa)

Vaalinumerolla 353 Kokoomuksen listoilla Sami Suominen keräsi ylivoimaisesti suurimman äänimäärän, peräti 3 259 ääntä. Seuraavaksi äänimäärässä toiseksi tullut, Orvokki Kauppila, korjasi saaliikseen vain 2 336 ääntä. Sami Suomisen mielestä Suomessa ei useimpiin kehittyneisiin teollisuusmaihin verrattuna oivallettu pien- ja keskisuuren teollisuuden merkitystä yhteiskunnalle. Suurteollisuus oli vain valtiovallalle merkityksellistä. Tätä ajatusta tuki myös suurteollisuus voimaperäisesti; suurteollisuus oli tuohon aikaan varsinkin puunjalostusteollisuutta. Sami Suominen koki, että Suomessa elettiin tuolloin käännekohtaa; kasvuvauhti teollisuudessa täytyi nyt ajatella kokonaan uudestaan ja suunnattava katse vahvasti pien- ja keskisuureen teollisuuteen. Tampereen kaupunginvaltuustoon valittu DI Sami Suominen pääsi myös Tampereen kaupunginhallitukseen.

Sami Suominen käytti mielellään esimerkkinä naapurivaltiota, Ruotsia, jossa uudet ja menestyvät vientiyritykset olivat syntyneet viimeaikoina varsinkin innovaatioiden varaan. Hän korosti erityisesti kuntien merkitystä alkavassa yritystoiminnassa. Teollisuuden hankintakilpailutoiminnassa saattoi liian yksipuolinen tontti- ja työvoimapolitiikka saada huomion. Kuntapäättäjien täytyisi ymmärtää tuotekehittelyn suuri merkitys vallitsevassa kilpailutilanteessa. Paljon hän näki myös suurteollisuuden asennoitumisessa korjattavaa suhteessa pienteollisuuteen. Suomessa valmistettiin vieläkin liian paljon kaikkea aivan itse; miksi ihmeessä ei käytetty alihankintaa? Kansainvälisillä suuryrityksillä saattoi olla jopa kymmeniätuhansia alihankkijoita.

Juhani Salmelin muisteli Samia seuraavasti: ”Muistan varsin hyvin, kun Sami lähti mukaan politiikkaan ja hän kirjoitti loistavan artikkelin Aamulahteen, jossa hän tarkasteli kaupungin teollisuuden tilaa ja Tampereen kaupungin elinkeinotoimintaa. Hän tuli siinä siihen johtopäätökseen, että asiantilan edelleen jatkuessa vuonna 2000 Tampereella ei enää lainkaan ole teollisuuslaitoksia, vaan Tampereesta tulee kulttuurikaupunki. Minä luulen, että hän oli pohtinut tätä jo jonkin aikaa mielessään ja tunsi tarvetta puuttua asioihin. En muista, oliko tästä julkisuudessa keskustelua aiemmin ollenkaan. Samin kirjoitus oli kaksiosainen ja seurasin, kun hän laati sitä. Hänellä oli esillä valtavasti tilasto- ja vuosikirjoja, joten se kirjoitus oli perusteellista työtä. Sami oli tässä asiassa erittäin kauaskatseinen. Koska hänellä oli jo oma yritys, hän näki, mihin silloisella kunnallispolitiikalla tullaan, jos meno jatkuu. Teolliset työpaikat katoavat ja Tampereella on vain kulttuurilaitoksia. Se oli hyvin merkittävä kannanotto pienyritteliäisyyden puolesta. Tänään tiedämme, miten Tampereella on käynyt – on paljon tyhjiä tehdassaleja.”

Arvo Salo.

Kaj Chydenius.

Kirjailija, toimittaja ja kansanedustaja Arvo Jaakko Henrikki Salon (s. 2.5.1932 Merikarvia ja k. 9.7.2011 Merikarvia) kirjoittama musiikkinäytelmä, Lapualaisooppera, valmistui vuonna 1966 juhlanäytelmäksi Helsingin Ylioppilasteatterin 40-vuotisjuhlaan. Lapualaisoopperan musiikin sävelsi säveltäjä Kaj Oskar Chydenius (s. 16.10.1939 Kuusankoski ja k. 20.4.2024 Helsinki). Lapualaisoopperan kantaesityksen ohjasi Kaarle Vilhelm ”Kalle” Holmberg (s. 21.6.1939 Mikkeli ja k. 12.9.2016 Helsinki) ja musiikkinäytelmän ensi-ilta oli 21.3.1966 Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä. Osa Lapualaisoopperan roolihahmoista oli todellisia historian henkilöitä. Tyyliltään ja hengeltään musiikkinäytelmän katsottiin muistuttavan näytelmäkirjailija, runoilija ja teatteriohjaaja Bertolt Brechtin (oik. Eugen Berthold Friedrich Brecht, s. 10.2.1898 Augsburg ja k. 14.8.1956 Itä-Berliini) näytelmiä. 1960-luvulla Lapuan liikkeen radikalismi oli vielä kipeästi muistissa ja monia porvarillisia kansalaisia näytelmä loukkasi syvästi. 1960-luvulla yritysmaailma oli hyvin huonossa huudossa ja usein yrittäjiä verrattiin riistäjiin.

Kalle Holmberg.

Bertolt Brecht.

Kaarlo Honkasalo lausui Sami Suomisesta kuvauksensa: ”Tutustuin Samiin siinä vaiheessa, kun hän tuli kaupunginvaltuustoon ja kaupunginhallitukseen, jossa olimme yhtä aikaa ja lähemmin tutustuimme , kun Marja ja Sami ostivat talon Vehmaisista ja meistä tuli naapurit. Tunsin Samin ulkokohtaisesti ennen kunnallishallintoon tuloamme ja kyllä me tulimme hyvin juttuun, vaikka olimmekin eri puolueista. Sami oli hyvin temperamenttinen ja nopeasti asiaan kantaa ottava – joskus kyllä oli mielestäni tunnepohjaista perustelua hänen kannanotoissaan, mutta toisaalta täytyy todeta, että henkilöt, jotka ottavat kantaa sekä tunteella että järjellä, osuvat kyllä kannanotoissaan ja tavoitteissaan inhimillisesti oikeaan… Kaupunginhallituksessa Sami oli joskus kiivaastikin vastaan, mitä esim. SDP:n puolelta esitettiin, mutta eleisestihän Tampereella niin Kokoomuksen kuin sosialistien välit ovat olleet hyvät – jos on ollut erimielisyyksiä, niin ne ovat nousseet esiin joissakin yksityiskohdissa. Ja vaikka Sami oli kokoomuslainen ja voimakkaasti korosti edustamaansa suuntausta, hän käyttäytymisellään keräsi laajasti ystäviä muista puolueista ja muuta ideologiaa kannattavista henkilöistä – monessa suhteessa hän oli suosittu henkilö yli puoluerajojen.

Pienen ja keskisuuren teollisuuden aseman kohentumiseen Tampereella Sami kyllä voi lukea ansiokseen. Hän toi asiaa jatkuvasti esille eikä hän huolehtinut ainoastaan omasta yrityksestään vaan puhui noin laajemmin pienen ja keskisuuren teollisuuden puolesta hyvin voimakkaasti ja yleensäkin yritystoiminnan puolesta. Hänellä oli puheessaan mukana sekä tunnetta että idealismia, mutta joskus temperamentti pääsi kuohahtamaan. Kerrankin kaupunginhallituksessa ennen kokousta juttelimme aivan jokapäiväistä ja naureskelimme, mutta salissa – en muista mikä asia oli – sosiaalidemokraateilla ja porvareilla näkemykset olivat aika etäällä toisistaan. Sami kuumeni ja sanoi, että kyllä työ näätte sen tulevissa vaaleissa, mitä ootte ollu päättämässä ja kun tultiin ulos, kysyin Samilta että halusitko sinä ymmärtää, mistä oli kysymys, niin Sami vastasi, että älä sie selitä miul mittää, kyllä siekii oot semmonen telaketjumies! Mentiin hississä alas ja kun seuraavana päivänä tavattiin jossakin, Sami tuli ja sanoi, että kuulehan sie Kalle, ethä sie vaan loukkaantunnu, kyll sie miut tunnet… Hän oli juuri tämmöinen, oli pahoillaan ja pyyteli anteeksi.”

Sami Suominen oli suoraselkäinen ja hän sanoi suorat sanat usein silloinkin, kun muut katsoivat tarpeelliseksi hyssytellä tai pistää päänsä jopa pensaaseen. Hän otti kantaa ahkerasti lehtien palstoilla – yrittäminen oli hänelle tuttua aivan nuoresta lähtien. Sami Suominen tiesi akateemisen loppututkinnon suorittaneena mikä kaaos siitä yliopistomaailmassa syntyisi, jos Johannes Virolaisen ehdottama mies ja ääni -periaate toteutettaisiin. Voimakkaasti kantaa ottavilla kirjoituksillaan Sami Suominen suututti vasemmiston, opiskelijat ja luonnonsuojelijat, vaikka samaan aikaan hiljainen enemmistö nauroi partaansa.

Hyvin pian Sami Suomiselle ehdotettiin, että miksi hän ei saman tien lähtisi valtakunnan tasolle politiikkaan mukaan eli kansanedustajaksi eduskuntaan. Kauaa ei tarvinnutkaan odotella, sillä seuraavat eduskuntavaalit olivat 15. ja 16. päivä maaliskuuta 1970. Pohjois-Hämeen Kokoomus asetti 13 kandidaattia tarjolle ja DI Sami Suomisen ehdokasnumero oli 51. Koko Suomessa Kokoomuksella oli ehdokkaita asetettuna 193 vaaleissa.

Aamulehden sivuilla Sami Suomisen vaalimainos kertoi: ”Meillä on edelleen 53 000 työtöntä. Se on kansallinen onnettomuus, mutta se on yli 53 000 ihmiseen kohdistuva vääryys. Se vääryys ei vähene siitä, että sille osataan jo antaa suhdanne- tai kitkatyöttömyyden nimitykset. Se vääryys oikaistaan vain uusien työpaikkojen, uusien työtilaisuuksien luomisella.

Uuteen eduskuntaan on saatava miehiä ja naisia, jotka tietävät, miten uusia työtilaisuuksia luodaan. Sami Suominen tietää. Hän on itse yrittäjä: toimitusjohtaja ja diplomi-insinööri. Tyhjästä lähteneenä hän on omalla työllään ja työtovereittensa tuella luonut oman menestyvän yrityksensä, joka nyt työllistää jo noin 300 tamperelaista.”

Lisäksi Sami Suominen tiedusteli omissa vaalimainoksissaan äänestäjiltä: Onko ahkeruus rangaistavaa? Tässä maassa on totuttu arvostamaan ahkeruutta, omatoimisuutta, vastuuntuntoa ja yritteliäisyyttä. Kuinka olemme joutuneet siihen, että tänään niistä rangaistaan? Yrittäjää rangaistaan harkintaverotuksella. Ammattikoulutuksen saaneen vaimon ei kannata käydä työssä, ylitöitä ei kannata tehdä, yksinäistä – vaikka hän huoltaisi omaisiaan – rangaistaan erikoisveroluokalla, jne.

Pekka Haarla.

Kysymykset ilmeisesti osuivat otolliseen maaperään, sillä Sami Suominen sai vaaleissa valtavan äänimäärän; peräti 11 106 ääntä, jolla äänimäärällä hän oli Pohjois-Hämeessä ylivoimainen voittaja ja valtakunnan tasollakin yhdeksännellä sijalla. Kokoomus sai vuoden 1970 eduskuntavaaleissa 11 lisäpaikkaa ja sen paikkaluku eduskunnassa nousi 26:sta 37:ään. Myös Veikko Vennamon SMP menestyi vaaleissa; SMP sai eduskuntaan 18 kansanedustajaa. Eduskunta muuttui porvarienemmistöiseksi luvuin 113-87. Kokoomuksen Pohjois-Hämeen vaalipiiristä oman paikkansa säilytti vain Pekka Haarla ja tuoreina kansanedustajina eduskuntaan nousivat Sami Suominen, toimittaja Eeva Tellervo Särkkä (o.s. Tiitinen, s. 27.5.1935 Hankasalmi ja k. 4.4.1989 Kangasala) ja varatuomari Orvokki Sinikka Kauppila (s. 28.12.1929 Tampere ja k. 12.3.2024 Tampere).

 Francis Galton (3. osa)

Charles Darwin kyseenalaisti Francis Galtonin testin pätevyyden ja puolusti omia näkemyksiään Nature-lehdessä ilmestyneessä artikkelissa. Näin hän kirjaili: ”Teokseni Variation of Animals and Plants under Domestication pangeneesiä käsittelevässä luvussa en ole sanonut sanaakaan verestä tai mistään verenkiertoelimistöön kuuluvasta nesteestä. On itse asiassa selvää, että gemmulien esiintyminen veressä ei voi muodostaa välttämätöntä osaa hypoteesistani; sillä viittaan havainnollistaakseni sitä alimpiin eläimiin, kuten alkueläimiin, joilla ei ole verta tai verisuonia; ja viittaan kasveihin, joiden verisuonissa olevaa nestettä ei voi pitää todellisena verenä. Kasvun, lisääntymisen, periytymisen jne. peruslait ovat niin samankaltaisia koko elollisessa valtakunnassa, että keinot, joilla gemmulit (olettaen hetkellisesti niiden olemassaolon) leviävät kehoon, olisivat luultavasti samat kaikilla olennoilla; siksi keino tuskin voi olla leviäminen veren kautta. Siitä huolimatta, kun kuulin ensimmäisen kerran herra Galtonin kokeista, en pohtinut asiaa riittävästi enkä nähnyt vaikeutta uskoa gemmulien esiintymiseen veressä.”

Francis Galton näin hylkäsi nimenomaisesti hankittujen ominaisuuksien periytymisen ajatuksen (lamarckismi) ja taipui varhaisen ”kovan perimän” kannattajaksi pelkästään valinnan kautta. Galton kehitti vielä myöhemmin biometrisen lähestymistavan perinnöllisyyden tutkimiseen, jolle oli ominaista tilastollisten tekniikoiden käyttö jatkuvien ominaisuuksien ja perimän populaatiomittakaavan näkökohtien tutkimiseen.

Matemaatikko Karl Pearson (s. 27.3.1857 Islington, Lontoo ja k. 27.4.1936 Coldharbour, Surrey) ja evoluutiobiologi Walter Frank Raphael Weldon (s. 15.3.1860 Lontoo ja k. 13.4.1906 Oxford) omaksuivat tämän lähestymistavan myöhemmin sangen innokkaasti; he perustivat yhdessä hyvin vaikutusvaltaisen Biometrika -lehden vuonna 1901. Sir Ronald Aylmer Fisher (s. 17.2.1890 Lontoo ja k. 29.7.1962 Adelaide, Australia) myöhemmin osoitti, että biometrinen lähestymistapa voitiin sovittaa yhteen Mendelin lähestymistavan kanssa.

Lontoossa järjestettiin vuonna 1884 kansainvälinen terveysnäyttely. Terveysnäyttelyssä korostettiin viktoriaanisen ajan sanitaatiota ja kansanterveyden kehitystä ja annettiin kansakunnalle mahdollisuus esitellä edistynyttä kansanterveystyötään verrattuna muihin maihin. Tuolloin Francis Galton käytti tilaisuutta hyväkseen perustaen antropometrisen laboratorionsa. Hän kertoi, että laboratorion tarkoituksena oli ”näyttää yleisölle niiden instrumenttien ja menetelmien yksinkertaisuus, joilla ihmisen tärkeimmät fyysiset ominaisuudet voidaan mitata ja tallentaa”. Laboratorion läpi käydessään jokaisesta ihmisestä mitattiin ominaisuudet, kuten pituus, paino ja näkö sekä kuulo. Tämä kaikki tapahtui sen jälkeen, kun henkilö oli maksanut sisäänpääsymaksun.

Sisään päästyään laboratorioon asiakas täytti ensin lomakkeen, jossa tiedusteltiin henkilötietoja ja sukuhistoria (ikä, syntymäpaikka, siviilisääty, asuinpaikka ja ammatti). Sen jälkeen asiakas siirtyi mittauspisteeltä toiselle laboratoriossa, jossa tallennettiin tiedot hiusten ja silmien väristä, näön terävyydestä, väriaisteista ja syvyysnäöstä. Jatkossa lisäksi tutkittiin kuulon tarkkuus sekä tuntoaistin herkkyys. Samoin heidän hengityskapasiteettinsa mitattiin sekä heidän lyöntivoimansa. Seuraavaksi vuorossa olivat veto- ja puristusvoimanmittaukset molemmista käsistä. Lopuksi mitattiin vielä asiakkaan pituus eri asennoissa (istuen ja seisten) sekä käsivarsien leveys ja paino.

Pään kokoa näissä Francis Galtonin tutkimuksissa ei kuitenkaan tutkittu. Itse Galton kertoi analyysissään tämän poisjäännin johtuneen varsinkin käytännön syistä. Pään mittauksesta ei olisi voinut tulla kovin tarkka toimenpide ja varsinkin naisilla olisi mennyt kohtuuttomasti aikaa hiustensa ja päähineidensä vapauttamiseen puhumattakaan niiden uudelleen kohentamiseen. Asiakkaat saisivat kuitenkin itselleen mukavan matkamuiston, jossa oli heistä itsestään paljon keskeistä tietoa omasta biologiastaan. Francis Galton myös säilytti keräämäänsä tietoa tilastollista tutkimusta varten.

Galtonin laboratoriossa ei käytetty kovin mullistavia mittaustekniikoita, silti siellä kerättiin tehokkaasti ja nopeasti sekä logistisesti yksinkertaista ja kuitenkin tarvittavaa tietoa. Fyysisesti Galtonin laboratorio oli läpinäkyvä, ristikkoseinäinen ja aidattu tila, jonka mitat olivat 11 metriä pitkä ja 1,8 metriä leveä. Galtonin täytyi tehdä laboratoriostaan mahdollisimman yksinkertainen, jotta kerättävät tiedot asiakkaista saataisiin tehokkaasti tietoon. Laboratoriossa koehenkilöt vietiin pareittain tutkimuksesta toiseen, jotta selitykset saatettiin antaa kahdelle ihmiselle kerrallaan. Koko tutkimuksen läpivienti asiakasta kohden kesti näin tehtynä noin neljätoista minuuttia.

Galtonin mielestä ihmisten ominaisuuksien mittaaminen muodostui hyödylliseksi lähinnä kahdesta eri syystä. Ensiksi hän mainitsi, että fyysisten ominaisuuksien mittaaminen on tarpeellista sen varmistamiseksi, että lapset kehittyivät oikein kotimaan tasolla. Tästä voisi esimerkkinä olla vaikka lapsen näön tarkistus säännöllisesti mahdollisten poikkeamien korjaamiseksi. Toinen syy mittauksiin oli hänen mukaansa tietojen kerääminen tilastollisia tutkimuksia varten. Galton itse kommentoi kerättyjen tietojen hyödyllisyyttä ominaisuuksien vertailussa eri ammattikuntien, asuinpaikan, rotujen jne. välillä. Galtonille kertyi Lontoon terveysnäyttelyn aikana suuri määrä raakatietoa, jota hän tutki myös jatkossa lisää. Hänellä oli 9 337 tutkitun ihmisen tiedot hallussaan, jotka kaikki mitattiin 17 eri kategoriassa. Näistä tiedoista koostui lopulta melko kattava tilastollinen tietokanta.

Kansainvälisen terveysnäyttelyn loputtua Galton käytti näitä keräämiään tietoja vahvistaakseen ihmisillä lineaarisen regression teoriaansa, jonka hän myös esitteli tutkittuaan makeita herneitä. Näistä ihmisitä kerätyistä tiedoista Galton kykeni havaitsemaan esimerkiksi kyynervarren pituuden sekä korkeuden. Kirjassaan Hereditary Genius Galtonin käyttämää menetelmää on sittemmin kuvailtu historiantutkimuksen ensimmäiseksi esimerkiksi lajissaan. Näiden tutkimustulostensa vahvistamiseksi ja pyrkiäkseen eroon luonteen ja kasvatuksen välisistä seikoista, Galton laati kyselylomakkeen, jonka hän sitten lähetti 190 Royal Societyn jäsenelle. Francis Galton taulukoi jäsenten perheiden ominaisuuksia, kuten syntymäajankohdat sekä vanhempien ammatit ja rodut. Galton halusi selvittää, oliko jäsenten kiinnostus tieteeseen synnynnäistä vai johtuiko kiinnostus lähinnä muiden kannustuksesta. Vuonna 1874 tutkimus julkaistiin kirjana English men of science: their nature and nurse.

Galton lienee ensimmäinen tutkija, joka tunnisti ns. leksikaalisen hypoteesin. Ajatus siitä perustuu siihen, että ihmisten elämässä merkittävimmät ja sosiaalisesti merkityksellisimmät persoonallisuuserot koodautuivat lopulta kieleen. Hypoteesi viittaa edelleen siihen, että kielen näytteiden avulla on mahdollista johtaa kattava taksonomia ihmisen persoonallisuuden piirteistä.

Francis Galtonin tutkimukset sisälsivät ihmisten subjektiivisten kertomusten yksityiskohtaisen tallentamisen siitä, käsittelivätkö heidän mielensä ilmiöitä, kuten mielikuvia, ja miten. Saadakseen paremmin selville nämä tiedot Francis Galton oli edelläkävijä kyselylomakkeen kehittelijänä. Eräässä tutkimuksessaan Galton pyysi Lontoon Royal Societyn jäseniä kuvailemaan itse kokemiaan mielikuvia. Toisessa tutkimuksessaan Francis Galton keräsi perusteellisia tietoja merkittäviltä tiedemiehiltä työtä varten, jossa tarkasteltiin luonnon ja kasvatuksen vaikutuksia taipumukseen tieteelliseen ajatteluun.

Francis Galton kirjoitti vuonna 1873 The Times -lehteen kirjeen otsikolla: ”Afrikka kiinalaisille”, jossa hän väitti, että kiinalaiset, jotka kykenevät korkeaan sivilisaatioon ja joita Kiinan dynastioiden viimeaikaiset epäonnistumiset ovat vain väliaikaisesti hidastaneet, tulisi kannustaa muuttamaan Afrikkaan ja syrjäyttämään alempiarvoiset mustat alkuperäisasukkaat. Nature -lehti kirjoitti pääkirjoituksessaan: ”Galton loi myös rotuhierarkian, jossa valkoisia pidettiin ylempiarvoisina. Hän kirjoitti, että neekerirodun keskimääräinen älyllinen taso on noin kaksi astetta omaamme (anglosaksista) alempi.” Encyclopedia of Genocide -tietosanakirjan mukaan Francis Galton oli lähellä kansanmurhan oikeuttamista todetessaan: ”On olemassa suuremmaksi osaksi melko kohtuuton mielipide alemman rodun asteittaista sukupuuttoa vastaan.”

Laajempaa yleisöä tavoitellessaan Galton työskenteli romaaninsa , Kantsaywhere, kimpussa toukokuusta joulukuuhun vuonna 1910. Hänen romaaninsa kuvasi eugeenisen uskonnon järjestämää utopiaa, jonka tarkoituksena oli kasvattaa sopusoinnussa olevia ja älykkäämpiä ihmisiä. Galtonin julkaisemattomat muistikirjansa osoittavat, että tämä romaani oli laajennus materiaalille, jota hän oli kirjoittanut ainakin vuodesta 1901 lähtien. Hän tarjosi romaaniansa Methuen kustantamolle julkaistavaksi, mutta he eivät osoittaneet juurikaan kiinnostusta romaaniin.

Louisa Jane Butler.

Francis Galton tapasi tammikuussa 1853 Louisa Jane Butlerin (1822-1897) oman naapurinsa kotona. Louisa ja Francis menivät naimisiin 1.8.1953, mutta 43 vuotta kestänyt avioliitto osoittautui lapsettomaksi. Francis Galtonista on kirjoitettu, että ”oman arvionsa mukaan hän oli äärimmäisen älykäs mies.”

Francis Galton (2. osa) 

”Paras sivilisaation muoto rodun kehittymisen kannalta olisi sellainen, jossa yhteiskunta ei olisi kallis; jossa tulot tulisivat pääasiassa ammatillisista lähteistä, eivätkä juurikaan perinnön kautta; joissa jokaisella nuorella olisi mahdollisuus näyttää kykynsä ja, jos hän olisi erittäin lahjakas, hän voisi saavuttaa ensiluokkaisen koulutuksen ja päästä työelämään varhaisnuoruudessaan saamiensa näyttelyiden ja apurahojen avulla; jossa avioliittoa pidettäisiin yhtä suuressa kunniassa kuin muinaisena juutalaisena aikana; jossa rotuylpeydellä kannustettaisiin (en tietenkään viittaa nykyajan järjettömään mielipiteeseen, joka kulkee tuon nimen alla); jossa heikot voisivat löytää tervetulleita ja turvapaikan selibaatissa elävistä luostareista tai sisarkunnista, ja lopuksi, jossa parempilaatuiset siirtolaiset ja pakolaiset muista maista kutsuttaisiin ja otettaisiin vastaan ja heidän jälkeläisensä kansalaistettaisiin.”

Francis Galton.

Vuonna 1883 Francis Galton julkaisi kirjan, Tutkimuksia ihmisen kyvystä ja niiden kehityksestä, jossa hän käyttää ensikerran termiä eugeniikka, vaikka hän oli ajatusta viljellyt jo monen vuoden ajan. Tässä kirjassaan Francis Galton käsittelee monia psykologisia ilmiöitä ja niiden myöhempää mittaamista. Oman kirjansa johdannossa Francis Galton kirjoittaa: ”Tämän kirjan tarkoituksena on käsitellä erilaisia aiheita, jotka liittyvät enemmän tai vähemmän rodun viljelyyn tai, kuten voisimme sitä kutsua, eugeniikkaan, ja esitellä useiden omien erilaisten tutkimusteni tuloksia. Yksi koskee kysymyksiä, jotka liittyvät kreikan kielessä sanaan eugenes, nimittäin hyvää kantaa, perinnöllisesti jaloilla ominaisuuksilla varustettua. Tämä ja siihen liittyvät sanat eugeneia jne. soveltuvat yhtä lailla ihmisiin, eläimiin ja kasveihin. Tarvitsemme kipeästi lyhyen sanan ilmaisemaan kannanparannuksen tiedettä, joka ei suinkaan rajoitu harkittuun paritteluun, vaan joka, erityisesti ihmisen tapauksessa, ottaa huomioon kaikki vaikutukset, jotka pyrkivät, vaikka kuinka etäisessä määrin, antamaan sopivammalle rodulle tai verikannoille paremmat mahdollisuudet voittaa nopeasti vähemmän sopivia kuin niillä muuten olisi ollut. Sana eugeniikka ilmaisi ajatuksen riittävästi; se on ainakin siistimpi ja yleisempi sana kuin viriculture, jota kerran uskalsin käyttää.”

Majuri Leonard Darwin.

Francis Galton uskoi, että perheen ansioille tulisi määritellä ”pistejärjestelmä” ja että korkeassa asemassa olevien perheiden välisiä varhaisia avioliittoja tulisi kannustaa tarjoamalla rahallisia kannustimia. Hän toi esiin joitakin brittiläisen yhteiskunnan suuntauksia, kuten merkkihenkilöiden myöhäiset avioliitot ja heidän lastensa niukkuuden, joita hän piti dysgeenisinä. Ddysgeenisyydellä tarkoitetaan sosiaalisesti toivottavien tai yleisesti ympäristöönsä sopeutuvien ominaisuuksien esiintyvyyden vähentämistä lisääntymistä haittaavan valintapaineen vuoksi. Francis Galton kannatti eugeenisten avioliittojen kannustamista tarjoamalla kyvykkäille pariskunnille kannustimia lasten hankkimiseen. Francis Galton piti 29.10.1901 eugeenisia kysymyksiä käsittelevässä toisessa Huxley -luennossaan Royal Anthropological Institutessa. Vuonna 1909 alkoi ilmestyä eugeniikkaseuran aikakausilehti, Eugenics Review, joka ilmestyi aina vuoteen 1968 saakka. Seuran kunniapuheenjohtajana Francis Galton kirjoitti esipuheen ensimmäiseen lehteen. 24.-29.1912 järjestettiin Lontoon yliopistossa ensimmäinen kansainvälinen eugeniikan kongressi foorumiksi tiedemiehille, poliitikoille sekä yhteiskunnallisille johtajille. Viisipäiväisen kongressin puheenjohtajana toimi majuri, poliitikko, taloustieteilijä ja eugeenikko Leonard Darwin (s. 15.1.1850 Down House, Kent, Englanti ja k. 26.3.1943 Forest Row, Englanti), Charles Darwinin neljäs poika ja kahdeksas lapsi. Kongressiin osallistuivat mm. Sir Winston Leonard Spencer Churchill (s. 30.11.1874 ja k. 24.1.1965), lordi Richard Everard Webster Alverstone (s. 22.12.1842 ja k. 15.12.1915) sekä korkeimman oikeuden puheenjohtaja Arthur James Balfour.

Sir Winston Churchill.

Francis Galtonin regressiomuoto ja sen yhteys kaksimuuttujaiseen normaalijakaumaan voidaan jäljittää hänen yrityksiinsä kehittää matemaattinen malli populaation vakaudelle. Vaikka Galtonin ensimmäinen yritys tutkia darwinistisia kysymyksiä, Hereditary Genius, herätti tuolloin vain vähän innostusta, kirjoitus johti kuitenkin hänen jatkotutkimuksiinsa 1870-luvulla. Nämä tutkimukset koskivat fyysisten ominaisuuksien periytymistä. Esimerkiksi hän kirjoitti koirista: ”Jos ihminen jalostaa vahvoista, hyvänmuotoisista koirista, joilla on sekarotu, pennut ovat joskus, mutta harvoin, vanhempiensa veroisia. Ne ovat yleensä sekarotuisia, mitäänsanomattomia, koska esi-isien erityispiirteet ovat alttiita ilmenemään jälkeläisissä.”

Tämä aihe aiheutti ongelmia Galtonille, koska hän ei kyennyt sovittamaan yhteen populaation taipumusta ylläpitää ominaisuuksien normaalia jakaumaa sukupolvelta toiselle periytymisen käsitteen kanssa. Vaikutti siltä, että suuri määrä tekijöitä vaikutti itsenäisesti jälkeläisiin, mikä johti ominaisuuden normaalijakaumaan kussakin sukupolvessa. Tämä ei kuitenkaan selittänyt sitä, miten vanhemmilla voi olla merkittävä vaikutus jälkeläisiinsä, mikä on periytymisen perusta.

Francis Galton esitteli oman ratkaisunsa tähän ongelmaan puhuessaan Englannin tieteen edistämisyhdistyksen (British Association for the Advancement of Science) kokouksessa syyskuussa 1885, koska hän toimi tuolloin antropologian H-osaston puheenjohtajana. Puhe julkaistiin syksyllä 1869 Norman Lockyerin ja Alexander MacMillanin perustamassa Nature -tiedelehdessä; Francis Galton kehitteli edelleen teoriaa artikkeleissaan Regression towards mediocrity in hereditive stature ja Hereditary Stature. Vuonna 1889 tämän teorian tarkempi kuvaus julkaistiin Natural Inheritance -lehdessä. Francis Galton kehitti teoriaa kolmella keskeisellä tavalla: virhelain kehittäminen vuosina 1874-1875, empiirisen palautumislain muotoileminen vuonna 1877 ja matemaattisen viitekehyksen kehittäminen, joka kattoi regression käyttämällä ihmispopulaatiotietoja vuonna 1885.

Francis Galton piti luennon perjantaina 19.2.1877 Lontoon Royal Institutionissa aiheesta, Tyypilliset perinnöllisyyslait; luennossaan hän esitti, että populaation vakauden ylläpitämiseksi on oltava vastakkainen voima. Tämä malli vaati kuitenkin paljon suurempaa sukupolvien välistä luonnonvalintaa kuin oli edes uskottavissa. Galton kasvatti vuodesta 1875 lähtien makeita herneitä ja hän esitteli löydöksensä 9.2.1877 Royal Institutionille. Francis Galton havaitsi nimittäin, että jokainen jälkeläissiementen ryhmä noudatti normaalia käyrää ja käyrät olivat tasaisesti hajaantuneet. Kumpikaan ryhmä ei keskittynyt emokasvin painoon, vaan pikemminkin painoon, joka oli lähempänä populaation keskiarvoa. Galton kutsui tätä käänteiseksi muutokseksi, sillä jokainen jälkeläisryhmä jakautui arvoon, joka oli lähempänä populaation keskiarvoa kuin emokasvi. Poikkeama populaation keskiarvosta oli samaan suuntaan, mutta poikkeaman suuruus oli vain kolmanneksen siitä. Näin tehdessään hän osoitti, että jokaisen perheen välillä oli vaihtelua, mutta perheet yhdistyivät tuottaen vakaan, normaalisti jakautuneen populaation. Puhuessaan British Association for the Aadvancement of Sciencelle vuonna 1885 Galton sanoi makeiden herneiden tutkimuksestaan: ”Olin silloin sokea sille, mitä nyt pidän ilmiön yksinkertaisena selityksenä.”

Galton kykeni kehittämään regressioteoriaansa keräämällä ja analysoimalla tietoja ihmisen pituudesta. Francis Galton pyysi skotlantilaiselta matemaatikko James Douglas Hamilton Dicksonilta (s. 1.5.1849 ja k. 6.2.1931) apua tietojen geometrisen suhteen tutkimisessa. Hän totesi, että regressiokerroin ei varmistanut populaation vakautta sattuman kautta, vaan että regressiokerroin, ehdollinen varianssi ja populaatio olivat toisistaan riippuvia suureita, jotka olivat yhteydessä toisiinsa yksinkertaisen yhtälön kautta. Näin ollen Francis Galton havaitsi, että regression lineaarisuus ei ollut sattumaa, vaan pikemminkin välttämätön seuraus populaation vakaudesta.

Gregor Johann Mendel.

Populaation vakauden malli johti Francis Galtonin muotoilemaan perinnöllisyyslain. Tämä laki, joka julkaistiin Natural Inheritance -lehdessä, kertoo jälkeläisen kahden vanhemman yhdessä muodostavan puolet jälkeläisen perimästä, kun taas toiset, kauempana olevat esi-isät muodostavat pienemmän osan jälkeläisen perimästä. Francis Galton piti palautumista jousena, joka venytettynä palauttaisi ominaisuuksien jakauman takaisin normaalijakaumaan. Hän päätteli, että evoluution täytyisi tapahtua epäjatkuvien vaiheiden kautta, koska palautuminen neutraloisi kaikki pienet vaiheet. Kun Gregor Johann Mendellin (s. 20.7.1822 Heinzendorf bei Odrau, Sleesia ja k. 6.1.1884 Brno, Määri, Itävalta-Unkari) periaatteet löydettiin uudelleen vuonna 1900, se johti kiivaaseen taisteluun Galtonin perinnöllisyyslain kannattajien, biometriikan asiantuntijoiden ja Mendelin periaatteiden kannattajien välillä.

Francis Galton teki laajoja perinnöllisyystutkimuksia, jotka johtivat hänet kyseenalaistamaan Charles Darwinin pangeneesiohypoteesin. Darwin oli osana tätä mallia ehdottanut, että tietyt hiukkaset, joita hän kutsui ”gemmuleiksi”, liikkuivat koko kehossa ja olivat myös vastuussa hankittujen ominaisuuksien periytymisestä. Galton yritti Darwinin kanssa neuvotellen ottaa selkoa, kulkeutuvatko ne veren mukana. Pitkässä koesarjassa vuosina 1869-1871 hän siirsi verta erilaisten kanirotujen välillä ja tutki niiden jälkeläisten piirteitä. Hän ei löytänyt todisteita siirretyssä veressä periytyvistä ominaisuuksista.

 Francis Galton

Polymaatti ja eugeniikan alkuunpanija Francis Galton (s. 16.2.1822 Birmingham, Englanti ja k. 17.1.1911 Haslemere, Surrey, Englanti) tuotti eläessään yli 340 artikkelia tai kirjaa. Galton kehitti tilastollisen korrelaation käsitteen sekä edisti laajasti regressiota kohti keskiarvoa. Hän sovelsi ensimmäisenä tilastollisia menetelmiä ihmisten välisten erojen ja älykkyyden periytymisen tutkimiseen ja esitteli kyselylomakkeiden ja tutkimusten käytön ihmisyhteisöjä koskevan tiedon keräämiseen, mitä hän tarvitsi sukututkimus- ja elämäkerrallisissa töissä sekä antropometrisissä tutkimuksissaan. Francis Galtonin kirja, Hereditary Genius (1869) oli ensimmäinen yhteiskuntatieteellinen yritys tutkia neroutta ja suuruutta.

Francis Galton.

Francis Galton perusti ihmismielen tutkijana psykometrian ja differentiaalipsykologian sekä persoonallisuuden leksikaalisen hypoteesin. Hän kehitti samoin menetelmän sormenjälkien luokitteluun, joka osoittautui hyödylliseksi oikeuslääketieteessä. Hän tutki myös rukouksen voimaa todetakseen, ettei sillä ole vaikutusta rukouksen kohteiden elinikään. Hänen pyrkimyksensä havaita erilaisten ilmiöiden tieteelliset periaatteet ulottuivat jopa optimaaliseen teenkeittomenetelmään. Francis Galton laati ensimmäisen sääkartan tieteellisen meteorologian alullepanijana, hän esitti antisykloniteorian ja oli ensimmäinen, joka loi täydellisen historian lyhytaikaisista ilmastollisista ilmiöistä Euroopassa. Hän kehitti Galtonin pillin differentiaalikuulokyvyn testaamiseen. Vuonna 1909 hänet aateloitiin tieteellisen työnsä ansioista. Hän oli Charles Robert Darwinin (s. 12.2.1809 Shrewsbury, Shropshire, Englanti ja k. 19.4.1882 Down House, Down, Kent, Englanti) pikkuserkku.

Charles Robert Darwin.

Francis Galton syntyi The Larchesin suuressa talossa Sparkbrookin alueella koillis-Birminghamissa. Talo oli rakennettu Fair Hillin, kemisti, unitaristi Joseph Priestleyn entisen kodin, paikalle, jonka kasvitieteilijä William Withering nimesi uudelleen. Charles Darwinin ja Francis Galtonin yhteinen isovanhempi oli lääkäri, vapaamuurari ja orjakaupan lakkauttaja Erasmus Darwin (s. 12.12.1731 ja k. 18.4.1802). Francis Galtonin isä oli kveekari, liikemies sekä tiedemies Samuel Tertius Galton (s. 23.3.1783 Duddeston ja k. 23.10.1844), joka avioitui 30.3.1807 Erasmus Darwinin tyttären, Violettan, kanssa. Niin Galtonin kuin Darwinin perheisiin kuului Royal Societyn jäseniä sekä amatöörikeksijöitä. Galtonin täti, Mary Anne Galton, kirjoitti estetiikasta ja uskonnosta ja hänen omaelämäkertansa kuvaili sangen yksityiskohtaisesti Galtonin lapsuuden ympäristöä.

Francis Galtonia pidettiin ihmelapsena, joka luki jo kahden vuoden iässä; viisivuotiaana Galton osasi jo jonkin verran kreikkaa ja latinaa sekä jakolaskua. Kuusivuotiaana hän alkoi lukea aikuisten kirjoja, kuten mm. William Shakespearea. Francis Galton kävi King Edward’s Schoolia Birminghamissa, mutta hän turhautui liian kapeaan klassiseen opetussuunnitelmaan ja jätti lopulta koulun 16-vuotiaana. Hänen vanhempansa halusivat hänestä lääkäriä ja siksi hän opiskeli kaksi vuotta Birminghamin yleissairaalassa sekä King’s College Londonin lääketieteellisessä tiedekunnassa. Myöhemmin hän jatkoi matematiikan opintojaan Trinity Collegessa Cambridgessa vuosina 1840-1844.

Asiakirjoista selviää, että Francis Galtonista tuli helmikuussa 1844 vapaamuurari loosissa, joka kokoontui Red Lion Innissä Cambridgessa. Hermostollinen romahdus esti Francis Galtonin alkuperäisen aikomuksen pyrkiä kunniamaininnoilla suoritettaviin opintoihin. Sen sijaan hän päätti suorittaa kandidaatin tutkinnon serkkunsa Charles Darwinin tavoin. Vuonna 1847 hänestä tuli maisteri Cambridgessä ilman jatko-opintoja. Hän jatkoi lyhyesti vielä lääketieteen opintojaan, kunnes hänen isänsä kuoli vuonna 1844. Perintö jätti hänet taloudellisesti riippumattomaksi ja hän luopui lääketieteen opinnoista keskittyen ulkomaanmatkoihin, urheiluun ja teknisten keksintöjen tekemiseen.

Nuori Francis Galton matkusti innokkaasti; yksin hän matkasi Itä-Euroopan halki Istanbuliin saakka. Vuosina 1845-1846 Galton matkusti Niiliä pitkin Sudanin Khartumiin ja sieltä Beirutin, Damaskokseen sekä Jordaniaan. Galton liittyi vuonna 1850 Royal Geographical Societyyn ja teki seuraavien kahden vuoden kuluessa pitkän sekä vaikean tutkimusmatkan tuolloin sangen vähän tunnettuun Lounais-Afrikkaan, nykyiseen Namibiaan. Francis Galton kirjoitti kokemuksistaan kirjan nimeltä Narrative of an Explorer in Tropical South Africa. Galtonille myönnettiin Royal Geographical Societyn perustajamitali vuonna 1853 sekä Ranskan Geographical Societyn hopeamitali uraauurtavasta kartografisesta tutkimuksesta alueella. Nämä palkinnot vakiinnuttivat hänen maineensa maantieteilijänä sekä tutkimusmatkailijana. Hän jatkoi työtään kirjoittamalla menestysteoksen The Art of Travel, joka sisälsi käytännön neuvoja käsikirjan muodossa viktoriaaniselle matkailevalle ihmiselle. Kirjasta otettiin useita painoksia. The Times -lehteen Francis Galton laati ensimmäisen julkaistun sääkartan 1.4.1875.

Francis Galtonista tuli hyvin aktiivinen jäsen Englannin tieteen edistämisyhdistyksessä (British Association for the Advancement of Science) ja hän piti monia esitelmiä useista eri aiheista yhdistyksen kokouksissa vuosina 1858-1899. Hän oli yhdistyksen pääsihteeri vuosina 1863-1867, maantieteellisen jaoston puheenjohtaja vuosina 1867 ja 1872 sekä antropologisen jaoston puheenjohtaja vuosina 1877 ja 1885. Galton oli aktiivinen Royal Geographical Societyn hallituksessa yli neljänkymmenen vuoden ajan, Royal Societyn eri komiteoissa ja meteorologisessa neuvostossa.

Professori Wilhelm Maximilian Wundt.

Professori Wilhelm Maximilian Wundtin (s. 16.8.1832 Neckarau, Mannheim ja k. 31.8.1920 Großbothen, Saksa) oppilas, James McKeen Cattell (s. 25.5.1860 Easton, Pennsylvania ja k. 20.1.1944 Lancaster, Pennsylvania), joka oli mielenkiinnolla lukenut Francis Galtonin artikkeleita, päätti lopulta hakeutua Galtonin oppiin. James McKeen Cattell loi ammatillisen suhteen Galtoniin, mittasi koehenkilöitä sekä teki yhteistyötä tutkimuksen parissa. Francis Galton perusti vuonna 1888 laboratorion South Kensington Museumin tiedegalleriaan. Galtonin laboratoriossa tutkimuksiin osallistujia voitiin mitata heidän vahvuuksiensa ja heikkouksiensa selvittämiseksi. Francis Galton käytti näitä tietoja samoin omissa tutkimuksissaan. Hän veloitti tavallisesti ihmisiltä pienen maksun palveluistaan.

James McKeen Cattell.

Francis Galton oli hyvin kiinnostunut serkkunsa, Charles Darwinin, vuonna 1859 julkaisemasta teoksesta, Lajien synty, ja varsinkin teoksen ensimmäisestä luvusta, joka käsittelee eläinten jalostusta. Galton omisti suuren osan loppuelämästään ihmispopulaatioiden vaihtelun ja sen seurausten tutkimiseen. Francis Galton perusti tutkimusohjelman, joka käsitteli useita ihmisen vaihtelun osa-alueita, henkisistä ominaisuuksista pituuteen; kasvokuvista sormenjälkikuvioihin. Tämä kaikki edellytti uusien ominaisuuksien mittareiden keksimistä, laajamittaisen tiedonkeruun suunnittelua näitä mittareita hyödyntäen ja lopulta uusien tilastollisten tekniikoiden löytämistä tiedon kuvaamiseksi ja ymmärtämiseksi.

Francis Galton oli aluksi kiinnostunut juuri siitä, olivatko ihmisen kyvyt perinnöllisiä; hän ehdotti siksi eriasteisten huomattavien miesten sukulaisten lukumäärän laskemista. Jos ominaisuudet olisivat perinnöllisiä, hän päätteli, että sukulaisten joukossa täytyisi olla enemmän huomattavia miehiä kuin väestössä yleensä. Tämän testaamiseksi hän keksi historiometrian menetelmän. Francis Galton hankki laajan valikoiman elämäkerrallisia lähteitä, jotka hän taulukoi ja vertasi eri tavoin. Tätä uraauurtavaa tutkimustyötä kuvattiin yksityiskohtaisesti hänen kirjassaan Hereditary Genius, vuonna 1869. Kirjassaan hän osoitti mm., että huomattavien sukulaisten määrä laski siirryttäessä ensimmäisestä asteesta toiseen asteeseen ja toisesta kolmanteen asteeseen. Galton piti tätä todisteena kykyjen periytymisestä.

Francis Galton tunnisti menetelmiensä rajoitukset näissä kahdessa teoksessa ja uskoi, että kysymystä voitaisiin tutkia paremmin vertailemalla kaksosia. Hänen menetelmänsä käsitteli testaamista sen selvittämiseksi, erosivatko syntymässä samankaltaiset kaksoset toisistaan erilaisissa ympäristöissä ja konvergoivatko syntymässä erilaiset kaksoset toisiaan, kun niitä kasvatetaan samanlaisessa ympäristöissä. Hän käytti jälleen kyselylomakemenetelmää kerätäkseen erilaisia tietoja, jotka taulukoitiin ja kuvattiin vuonna 1875 julkaistussa artikkelissa The history of twins. Näin tehdessään Galton ennakoi modernia käyttäytymisgenetiikan alaa, joka nojaa vahvasti kaksostutkimuksiin. Hän päätteli, että todisteet puolsivat luontoa eikä kasvatusta. Galton ehdotti samoin adoptiotutkimuksia, mukaan lukien rotujen välisiä adoptiotutkimuksia, perinnöllisyyden ja ympäristön vaikutusten erottamiseksi.

Francis Galton tunnusti kyllä, että tietyt kulttuuriset olosuhteet vaikuttavat sivilisaation kansalaisten kykyihin ja heidän lisääntymismenestykseensä. Kirjassaan Hereditary Genius Galton kuvaili tilannetta, joka olisi suotuisa joustavalle ja kestävälle sivilisaatiolle, seuraavalla tavalla:

 Kansainvälinen jazzpäivä 30.4.2025

Suomen Jazzliitto kutsuu juhlimaan UNESCOn Kansainvälistä jazzpäivää keskiviikkona 30.4.2025!

Huhtikuun 30. päivänä vietettävä UNESCOn Kansainvälinen jazzpäivä juhlii jazzmusiikkia ja sen roolia kulttuurienvälisen vuoropuhelun ja rauhan viestinviejänä. Tapahtumapäivänä järjestetään konsertteja ja muita tapahtumia ympäri maailmaa.

Jazzin itseisarvon lisäksi juhlapäivän laajempi sanoma, kulttuurienvälinen yhteistyö, rauha sekä ihmisarvojen ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, on Ukrainan ja Gazan sotien varjossa erityisen ajankohtainen. Legendaarinen pianisti ja -säveltäjä sekä UNESCOn hyvän tahdon lähettiläs Herbie Hancock on aikanaan pukenut päivän ja jazzin merkityksen ytimen seuraavasti: “Jazzissa on toivoa ja solidaarisuutta, joita me kaikki tarvitsemme juuri nyt.”

Vuonna 2011 Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO nimitti 30. huhtikuuta International Jazz Day:ksi eli Kansainväliseksi jazzpäiväksi nostaakseen esiin jazzia ja sen diplomaattista tehtävää yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa. Jo yli vuosikymmenen jazz taidemuotona on virallisesti tunnustettu rauhan, kulttuurienvälisen vuoropuhelun, monimuotoisuuden sekä ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittamisen edistäjänä.

Herbie Hancock.

Kansainvälistä jazzpäivää johtaa legendaarinen pianisti ja -säveltäjä Herbie Jeffrey Hancock (s. 12.4.1940 Chicago, Illinois, Yhdysvallat), joka toimii UNESCOn kulttuurienvälisen vuoropuhelun hyvän tahdon lähettiläänä ja Herbie Hancock -instituutin puheenjohtajana. Herbie Hancock syntyi lihantarkastaja Wayman Edward Hancockin ja sihteeri Winnie Bellen pojaksi. Herbie kävi koulunsa Hyde Park High Schoolissa Chicagossa. Hän aloitti pianonsoiton klassisella koulutuksella seitsemänvuotiaana, sillä hänen musikaalisuutensa tunnistettiin jo varhain. Teini-ikäisenä Herbie Hancock innostui jazzmusiikista, mutta jazzmusiikkiin hänellä ei ollut koskaan opettajaa jazziin. Herbie kehitti korvaansa ja harmoniantajuaan kuuntelemalla jazzpianisteja, kuten George Shearing, Erroll Garner, Bill Evans ja Oscar Peterson äänilevyiltä. Vuonna 1960 hän kuuli jazzpianisti Chris Andersonin (s. 26.2.1926 Chicago, Illinois, Yhdysvallat ja k. 4.2.2008 Manhattan, New York) soittavan kerran ja siitä lähtien Herbie Hancock on pitänyt Andersonia harmonisena gurunaan.

Kampanjan kasvoina toimivat tänä vuonna jazzmuusikot Johanna Iivanainen (o.s. Niemelä, s. 22.11.1976 Oulu) ja Jukka Harri Tapio Eskola (s. 1978). Laulaja Johanna Iivanainen on julkaissut neljä sooloalbumillista musiikkia ja tehnyt hän on tehnyt yhteistyötä useiden erilaisten kokoonpanojen kanssa. Vuonna 2011 Johanna Iivanainen otti osaa Suomen Euroviisukarsintoihin lauluntekijä Erkka Lauri ”Edu” Kettusen (s. 12.4.1961 Helsingin maalaiskunta) sanoittamalla kappaleella, Luojani mun. Johanna Iivanainen aloitti pianonsoiton Oulun konservatoriossa viisivuotiaana ja lukioikäisenä hän alkoi esittää jazzia Oulussa. Oulun yliopistossa Johanna Iivanainen opiskeli alkuun musiikkikasvatusta, mutta hän muutti Helsinkiin vuonna 1996. Helsingissä Iivanainen opiskeli laulua Helsingin Pop & Jazz konservatoriossa. Siellä Iivanainen tapasi myös tulevan aviomiehensä, kitaristi Mikko Iivanaisen. He asuvat yhdessä Mäntsälässä.

Johanna ja Mikko Iivanainen.

Vielä myöhemmin Johanna Iivanainen opiskeli Helsingin ammattikorkeakoulun Stadian opettajalinjalla ja Johanna Iivanainen on opettanut samoin Pop & Jazz konservatoriossa.

Johanna Iivanainen lauloi Oulussa asuessaan Khamos-yhtyeessä, joka julkaisi vuonna 1996 EP-levyn ja oli Suomen Jazzliiton kiertueella syksyllä 1997. Johann Iivanaisen ensimmäinen yhtye Helsinkiin muutettuaan oli Unit 6, joka samoin julkaisi omakustannelevyn No. I. Tämän jälkeen Johanna Iivanainen liittyi säveltäjä Henrik Otto Donnerin (s. 16.11.1939 Tampere ja k. 26.6.2013 Pietarsaari) Free for All -kokoonpanoon sekä Mikko Iivanaisen Free Control -yhtyeeseen ja Johanna Iivanainen on laulanut molempien yhtyeiden levyillä. Vuonna 2002 Johanna Iivanainen lauloi Antti Sarpila Swing Bandin solistina sekä esiintyi mm. yhtyeen 20-vuotislevyllä ja joulukiertueella. Johanna Iivanainen oli lisäksi laulanut yhtyeissä Petri Puolitaival Quartet, JimJamMurMur, Loco Motife, 1N ja Korpi Ensamble; Iivanainen on myös vieraillut Perko-Pyysalo Poppoon ja UMO Jazz Orchestran laulusolistina.

Eero Koivistoinen.

Johanna Iivanainen julkaisi saksofonisti Eero Uolevi Koivistoisen (s. 13.1.1946 Helsinki) kanssa vuonna 2003 levyn, Suomalainen, jolla hän lauloi suomalaisten iskelmien lisäksi Eero Koivistoisen sävellyksiä. Eero Koivistoista pidetään eräänä suomalaisen jazzin suuremmista nimistä. Johanna Iivanaiselta ilmestyi vuonna 2004 ensimmäinen sooloalbumi, Johanna Iivanainen, jonka kappaleet ovat hänen omia sävellyksiään ja sovituksiaan. Albumilla soitti Free Control. Johanna Iivanaisen ja Eero Koivistoisen toinen yhteinen levy, Lennosta kii!, julkaistiin vuonna 2007. Samoin tällä levyllä yhdistettiin suomalaista populaarimusiikkia Eero Koivistoisen jazzsävellyksiin ja -sovituksiin. Vielä samana vuonna Universal Music -levy-yhtiö julkaisi Johanna Iivanaisen ja Pertti ”Pepe” Willbergin s. 17.12.1946 Turku) levyn, Kaksi ihoa.

Johanna Iivanainen palkittiin vuonna 2002 Louis Armstrong -palkinnolla ja vuonna 2003 Sony Electronics Finland ja Suomen Jazzliitto ojensivat Johanna Iivanaiselle historian ensimmäisen Sony jazz -palkinnon. Iivanainen on ollut Jazz-Emma -ehdokkaana levyillään Suomalainen vuonna 2003 ja Johanna Iivanainen vuonna 2004. Iivanainen voitti vuonna 2005 Jazz-Emman Iro Haarlana ja Uffe Korkforsin Loco Motife -yhtyeen kanssa. Johanna Iivanainen valittiin vuonna 2006 Jazzrytmit -lehden kriitikkoäänestyksessä vuoden parhaaksi naislaulajaksi. Vuonna 2021 Johanna Iivanaiselle myönnettiin valtion kolmevuotinen taiteilija-apuraha.

Jukka Eskola.

Jukka Eskolan instrumentit ovat trumpetti sekä flyygelitorvi. Jukka Eskolalla on omat yhtyeensä Jukka Eskola Quintet, Jukka Eskola Orquesta Bossa sekä Jukka Eskola Soul Trio ja Eskola on soittanut samoin mm. Nuspirit Helsingissä, The Five Corners Quintetissa, Teppo Mäkysen Teddy Rok Sevenissä, Jimmy Tenor Groupissa, Jo Syancessa, Ricky-Tik Big Bandissä sekä lukuisissa muissakin kokoonpanoissa. Jukka Eskola syntyi Espoossa, mutta Eskolan perhe muutti Kuopioon hänen ollessaan yksivuotias. Jukka Eskola aloitti soittamisen yhdeksänvuotiaana. Jukka Eskola opiskeli alkuun Kuopion konservatoriossa ja siirtyi sen jälkeen Helsingin Pop & Jazz konservatorioon vuonna 1998. Eskola valmistui Sibelius-Akatemiasta vuonna 2001 musiikin maisteriksi. Jukka Eskola kertoo musiikillisiksi esikuvikseen varsinkin trumpetistit Clifford Brownin (s. 30.10.1930 Wilmington ja k. 26.6.1956), McKinley Howard ”Kenny” Dorhamin (s. 30.8.1924 Fairfield, Texas ja k. 5.12.1972 New York) ja Freddie Hubbardin (s. 7.4.1938 Indianapolis ja k. 29.12.2008 Sherman Oaks, Kalifornia).

Vuonna 2001 Jukka Eskolan ensimmäinen oma levytys julkaistiin singlenä, The Waves. Levyn hän teki voitettuaan Nokia Young Talent -stipendin. Vuonna 2005 ilmestyi Jukka Eskolan ensimmäinen oma soololevy. Levy julkaistiin Japanissa, jossa sitä myytiin yli 5 000 kappaletta. Levyllä soittavat Jukka Eskolan lisäksi saksofonisti Timo Lassy (s. 8.12.1974 Helsinki), pianisti Jukkis Uotila (s. 23.8.1960 Helsinki), basisti Antti Lötjönen (s. 18.4.1980) ja jazzrumpali Teppo Mäkynen (s. 9.10.1974 Turku), joka myös tuotti tämän levyn. Jukka Eskolan toinen soololevy, Hub Up, julkaistiin ainoastaan Japanissa. Eskolan kolmas soololevy, Walkoverin, julkaisi helsinkiläinen Ricky-Tick Records. Tämän albumin soittajamiehitys on sama kuin ensimmäisellä Eskolan soololevyllä. Jukka Eskolan neljännen sooloalbumin, Jukka Eskola Orquesta Bossa, julkaisi maailmanlaajuisesti italialainen Schema Records. Jukka Eskolan Soul Trion albumit julkaisi suomalainen Timmion Records. Jukka Eskolan omat yhtyeet ovat keikkailleet Suomessa sekä ulkomailla.

Jukka Eskola on soittanut vierailijana sadoilla suomalaisilla levyjulkaisuilla ja hän on ollut mukana sessiomuusikkona useissa television viihdeohjelmissa. Jukka Eskolalle luovutettiin Sony Jazzpalkinto vuonna 2006 ja vuonna 2007 hänet palkittiin Pori Jazzin vuoden taiteilijana. Suomen Jazzliiton arvostettu Yrjö -palkinto myönnettiin Jukka Eskolalle vuonna 2022. Jukka Eskola on samoin tehnyt sävellyksiä ja sovituksia oman soolotuotantonsa lisäksi useisiin television viihdeohjelmiin sekä artisteille, kuten Elastinen eli Kimmo Ilpo Juhani Laiho (s. 18.4.1981 Helsinki) ja Juha Leevi Antero Tapio (s. 5.2.1974 Vaasa).

”Jazz perustuu vahvaan vuorovaikutukseen, yhdessä tekemiseen ja yksilön vapauteen. Se on heittäytymistä alati uusiin kohtaamisiin ja tilanteisiin, joissa ankkurina toimii läsnäolo ja kunnioitus toisiamme kohtaan. Siitä syntyy rauha ja rakkaus”, kuvailee Johanna Iivanainen.

”Jazz on vapauden, rytmin ja tunteiden juhlaa. Se elää hetkessä, yllättää ja vie mukanaan. Jazzmusiikki ei tunne rajoja – siinä ei ole oikeaa eikä väärää, vain avoimuutta ja suvaitsevaisuutta”, kiteyttää Jukka Eskola.

Timo Lassy ja Jukka Eskola Nordic Stew.

Tänään vappuaattona 30.4.2025 kello 20.00 Tampereen G Livelabissa Timo Lassy ja Jukka Eskola Nordic Stew -kokoonpanolla on keikka. Kaksikon ensimmäinen yhteisprojekti on saanut odottaa oikeaa hetkeä. Vuonna 2022 ystävykset viimein pääsivät toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa ja matkustivat New Orleansiin äänittämään yhteislevyn paikallisten huippumuusikoiden kanssa. Syntyi ”Nordic Stew”, sekoitus Lassyn ja Eskolan musiikillisia kokemuksia yhdistettynä suureen rakkauteen jazzin syntysijoja kohtaan. Yhtenä inspiraationa levyn tekemiseen liittyy myös tarina Andania-laivasta, jonka mukanaan tuomien amerikansuomalaisten muusikoiden välittämänä jazzmusiikki rantautui Suomeen 1920-luvulla. Nyt 1000 vuotta myöhemmin Lassy ja Eskola ovat vieneet sen takaisin syntysijoilleen ja päivittäneet siitä oman versionsa.

 Heikki Samuli "Sami" Suominen (19. osa)

Sami Suominen.

Toiminnan mies kyllä huomataan tuloksistaan hyvin nopeasti ja näin tietysti kävi Sami Suomisenkin kanssa. Melko pian Sami Suomista alettiin houkutella myös yhteiskunnallisiin tehtäviin, kuten kunnallis- ja koko valtakunnan politiikkaan. Veto- ja työntöapua Sami Suominen sai tukevasti ja voimallisesti varsinkin Tampereen yritysmaailmasta.

”Tullessani Tampereen aluekonttoriin neljänneksi johtajaksi vuonna 1964 Sami asioi tuolla meidän Sammonkadun konttorissamme, ja ystävyytemme laajeni RT:n piiristä käsittämään näitä meidän liiketoimiamme ja rahoitusta, joka siihen liittyi. Vuoden 1968 kunnallisvaalit olivat tulossa ja sitä ennen oli KOP:n Sammonkadun konttorin valvojien kokous Suomalaisella Klubilla. Sammonkadun konttorin valvojiin on aina kuulunut värikkäitä persoonia. Siellä oli mm. Linkosuon Jussi, oli Paavo V. Suominen ja oli Sami ja silloin puhuttiin paljon, miten voisi vaikuttaa Tamperen kaupungin silloiseen huonoon teollisuusystävällisyyteen. Me kaikki valitimme asiantilaa kunnes Sami sanoi, että mitä myö tässä valitettaa, miksei joku meistä lähe mukkaan – eihä asja muuksi muutu jos myö ei mittään tehä.

Ja sitten me yhtäkkiä olimme kaikki samaa mieltä, että jonkun on lähdettävä hoitamaan asioita kaupunginvaltuustoon ja että nimenomaan Sami on siihen sopiva. Asia tuli myöhemmin esille Nuorkauppakamarin piirissä ja siellä pohdittiin useassakin tilaisuudessa, mitä kaikkea voitaisiin tehdä. Ja niin päätettiin, että pannaan Sami hoitamaan kaupungin teollisuuspolitiikkaa.”

Urho Kaleva Kekkonen.

Tammikuun 15. ja 16. päivä vuonna 1968 järjestettiin tasavallan presidentin valitsijamiesvaalit Suomessa. Edellisenä vuonna oli jo alkanut viiden eri poliittisen ryhmittymän vaalityö, jossa yritettiin asettaa istuvalle presidentti Urho Kaleva Kekkoselle (s. 3.9.1900 Pielavesi ja k. 31.8.1986 Helsinki) vastaehdokasta. Elettiin vahvaa suomettumisen aikaa, jolloin todellisuudessa tietenkin tiedettiin, että mitään realistista vaihtoehtoa presidentti Urho Kekkosen uudelleenvalinnalle ei ole. Tuolloin jo esitettiin vakavasti esityksiä, että Suomen eduskunta vastoin perustuslakia suoraan nimeäisi presidentti Urho Kekkosen uudelle kuusivuotiskaudelle presidentiksi. Varsinainen samansisältöinen poikkeuslakihan sittemmin presidentin uudelleen valitsemiseksi toteutui häpeällisesti vuonna 1973. Oikeistopuolueet halusivat jo vuonna 1968 asettaa oman ehdokkaansa presidenttikisaan, jotta edes muodollisesti laillisesti saataisiin presidentinvaalit kunnialla maaliin. Oikeistopuolueiden ehdokkaaksi valikoitui KOP:n pääjohtaja Matti Samuli Virkkunen (s. 28.7.1908 Kangasala ja k. 11.7.1980 Hämeenlinna), jota kampanjoitiin vaalilauseella: Maa tarvitsee presidentin.

Matti Virkkunen.

Vuoden 1968 presidentinvaalit muodostuivat protestivaaleiksi ja vaalien äänestysprosentti jäi sangen alhaiseksi, vain 69,9 prosenttia. Presidentti Urho Kekkosen vaaliliitto keräsi annetuista äänistä 56,5 prosenttia eli vaaliliitto sai 183 valitsijamiestä. Matti Virkkusen taakse ryhmittynyt vaaliliitto keräsi 21,5 prosenttia äänisaaliista eli 60 valitsijamiestä. Oman mielenkiintoisen sivumakunsa valitsijamiesvaaleille antoi Veikko Emil Aleksander Vennamon (vuoteen 1938 Fennander, s. 11.6.1913 Jaakkima ja k. 12.6.1997 Helsinki) vaaliliiton saama äänisaalis, 11,3 prosenttia, joka oikeutti 33 valitsijamieheen. Presidentti Urho Kekkosen kannalta vaaraksi koettiin ilmeisesti Veikko Vennamon kasvattama 10,2 prosentin ääniosuudestaan vuoden 1966 eduskuntavaaleista.

Veikko Vennamo.

DI Heikki Samuli Suominen valikoitui Pirkanmaalta Matti Virkkusen valitsijamiesehdokkaaksi numerolla 34. Paikallisen Aamulehden ehdokasesittelyssä Sami Suominen esitteli itseään seuraavasti: ”Olen ’sanoista tekoihin’ -mies. Ajan paremman talouspolitiikan asiaa. Tiedän mitä kiristyvä verotus yrittäjälle merkitsee ja miten vanhentunut talouspoliittinen ajattelu sosialisointi on. Siksi kannatan Matti Virkkusta presidentiksi.”

Pekka Rafael Haarla (s. 3.5.1923 Tampere ja k. 29.8.2021 Helsinki). 

Presidenttiehdokas Matti Virkkusen valitsijamieskandidaateista Pirkanmaalta tuli valikoiduiksi kuusi valitsijamiestä. Suurimmat äänisaaliit saivat Pekka Haarla ja Mikko Asunta. Sami Suominen keräsi kokoon 3 320 ääntä eli 138 ääntä vähemmän kuin neljänneksi noussut varatuomari, vapaaehtoinen SS-mies sekä vakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Karl-Erik Gustaf Ladau (s. 3.6.1916 Tampere ja k. 9.9.2009 Aitolahti, Tampere). Ensikertalaiselle Sami Suomiselle ei tämä hänen saama äänimäärä ollut suinkaan mikään huono ja se salli ounastella hyvää jatkon kannalle.

Karl-Erik Gustaf Ladau.

Sami Suominen pyrki seuraavaksi syksyn 1968 kunnallisvaaleissa Tampereen kaupunginvaltuustoon, vaaleissa hänen ehdokasnumeronsa oli 353. Sami Suominen oli ehdokkaana lähinnä yrittäjien edustajana; hänen vaaliteemoinaan olivat SDP:n vuoden 1966 eduskuntavaaleissa rikotut kahdeksan kohdan vaalilupaukset. SDP:n vaaliohjelma oli luvannut järjestää suomalaisille 160 000 työpaikkaa vaalikauden eli neljän vuoden aikana. Näillä lupauksilla SDP oli saanut suuren äänivyöryn vuoden 1966 vaaleissa. Sami Suominen kuitenkin halusi vaaliohjelmallaan asennemuutosta pienten ja keskisuurten teollisuusyritysten kohtelussa. Hänen mukaansa valtion ja kuntien tulisi havahtua paapomasta suurteollisuutta ja kiinnittää sen sijaa enemmän huomiota pienempiin yrittäjiin.

Arne Wessberg.

Sami Suomisella oli runsaasti omakohtaisia kokemuksia yrittäjien kohtelusta, joten hänellä oli ’katu-uskottavuutta’. Syksyn 1968 kunnallisvaalien vaaliteema Sami Suomisella oli: Jo riittää ovenavaus vasemmalle! Myöhemmin TV1:n johtajana tutuksi tullut tamperelaisen mainostoimiston johtaja sosiaalidemokraatti Arne Yrjö Anders Wessberg (s. 26.2.1943 Vaasa) kuului noihin aikoihin Sami Suomisen tukiryhmään. Taustalla vaikutti myös Tampereen Nuorkauppakamari. Vaaleissa Sami Suominen sai yllättävänkin hyvän vaalituloksen. Luonteensa vuoksi Sami Suominen saattoi joskus innostua hieman liikaa vaalipuheissaan, joten hänen puheitaan täytyi hieman kontrolloida.

Sami Suomisen veli, Risto Suominen, kertoi veljestään: ”Äitimme oli opettaja ja hänellä oli keinot hallita ihmisiä, kyllä se näkyi selvästi Samissa. Isä oli tavallinen puhuja, mutta kun äiti nousi lavalle, niin hän aivan vaistonvaraisesti, kuten Sami sen myöhemmin totesi, katsoi, keille hän puhui. Eei hän aloittanut paperista, vaan katsoi ympärilleen, oliko iltapäivä vai aamupäivä, jaksoivatko ne kuunnella ja puhui sen mukaan. Samin puhumisen taito on selvästi äidin perua enemmän kuin jonkin Amerikan vaikutusta. Sami hallitsi tilanteen ja nimenomaan asian, mistä hän puhui. Ei hän väkisin puhunut, jos väki ei kuunnellut, tai sitten se täytyi saada sellaiseen tunnelmaan, että se kuunteli. Jos oli tämmöisiä persoonallisia sanontoja tai murretta, ei äitini eikä Samikaan pyrkinyt niitä karsimaan kokonaan – siinä piti olla persoonallisuutta mukana. Sisääntulo tai puheessa ’jumankauta’ tai ’voi kämäys’, kyllä ne olivat kaikki vakavasti harkittuja ja niillä valloitetaan ihmisiä – siis kaikessa hyvässä mielessä.

Samilla ei ollut karjalaisen katkeruutta, sillä hän oppi jo varhaisessa vaiheessa huomaamaan, etteivät käsitteet voima ja oikeus kuljekaan käsi kädessä. Ja myös hänen koulutuksensa teki hänestä realistin, sillä nimenomaan kemia tieteenä perustuu tosiasioihin. Ja sitä hän osasi soveltaa myös ihmisten ottamisessa. Hän totesi, ettei vänkäämällä pääse asioissa mihinkään, vaan täytyy valita toinen keino edettäväksi ja viedä ajatusta eteenpäin. Hän ei juuttunut asenteeseen juupas eipäs, vaan totesi, että tuo on hieno tapa, miten sinä ajattelet, sehän on mahdottoman hieno ja hyvä, mutta sitten hän rupesi tosiasioilla ja hienovaraisesti selvittämään, että kaikki tuo, mitä sinä ajattelet, sehän on ihan päin mäntyä… Hän aivan rauhallisesti ja taitavasti käänsi toisen ihmisen ajatukset tuomalla vain esiin tosiasioita. Se oli minusta Samin hienoin piirre – siitä voidaan käyttää mitä nimitystä tahansa – mutta minusta se oli rehellinen tapa muuttaa ihmisten mielipiteitä.”

Intendentti Kauko Salmi jatkaa muisteluaan: ”Olen jälkeenpäin kamalasti ihmetellyt, että miten me yleensä tulimme Samin kanssa niin hyvin toimeen. Minä olen hitaanlainen mies ja Sami oli sähäkkä jo liikkeiltään. Miksei hän potkinut minua persuuksiin, että nyt äijä mennään eikä meinata. Mutta hänellä oli ihailtava taito antaa ihmisen olla ihmisenä, ei hän hätistellyt ja hän jaksoi kuunnella. Tässä minusta onkin yksi Samin oleellinen piirre, ja sillä jos millä otetaan ihminen: jaksaa kuunnella toista. Vaikka oli kuinkakin pieni asia, niin Sami osasi olla hiljaa ja keskittyä toisen kertomaan, vaikka olisi ollut suurikin porukka koolla. Hän otti jokaisen ihmisen niin kuin henkilökohtaisena eikä se ollut muodollista kuuntelua. Pikkuisen pää kallellaan katteli ja kuunteli, ei se ollut mitään pelkkää kohteliaisuutta eikä teatteria.”

Kun Sami Suominen lähti politiikkaan mukaan oli Amerplast Ky kasvanut Pirkkalanvaltatieltä 16 000 kuutiometrin tehdastilaksi, työntekijöitä oli siinä vaiheessa 200 henkeä sekä Amerplastin myynti oli kuudessa vuodessa noussut puolesta miljoonasta viiteen miljoonaan. Maaliskuussa 1968 presidentin valitsijamies Sami Suomiselle ojennettiin Tampereen Nuorkauppakamarin ensimmäinen vientipalkinto.