Dave Lindholm

Tampereella vuodesta 1983 asunut kitaristi, laulaja sekä lauluntekijä Dave ”Isokynä” Lindholm (oik. Ralf Henrik Lindholm, s. 31.3.1952 Helsinki) sai 6.7.2026 Eino Leinon palkinnon. Palkinto jaettiin Lindholmille maanantaina 6.7.2026 Päivitä Leino -tapahtumassa Helsingin Esplanadin lavalla. Lindholmin levytystuotanto on tehty joko suomeksi tai englanninkielellä.

Eino Leino palkinnon saajan päätti Eino Leinon seura ry:n valitsema itsenäinen lautakunta ja tähän lautakuntaan kuuluivat tänä vuonna runoilija Harri Hertell, runoilija ja kirjailija Riina Katajavuori, suomentaja Jaana Nikula sekä suomentaja Elina Suolahti. Eino Leinon rahapalkinnon kustantaa Suomen Kirjasäätiö ja palkintosumma on 5 200 euro. Myönnettyyn palkintoon sisältyy samoin kunniakirja ja pronssinen mitali. Palkinnon perusteluissa nousi esille Dave Lindholmin vaikutus suomalaiseen kulttuurikenttään yli puoli vuosisataa jatkuneen muusikkouran aikana.

Suomen Kirjasäätiön tiedotteessa ilmoitetaan muun muassa näin: ”Dave Lindholmin tähänastinen ura on tarjonnut kuulijoilleen lohtua, rauhaa, oivalluksia ja riemua jo kuudella eri vuosikymmenellä. Elävän klassikon työ jatkuu.” Dave Lindholm uusin levy, Well, julkaistiin syyskuussa 2025. Dave Lindholm asuu Tampereella Tammelan kaupunginosassa. Lindholmin tunnetuimpia kappaleita ovat Pieni ja hento ote, Jazzikansa tulee, Sitähän se kaikki on, Kaikki menee seinään, Joo,joo, mä rakastan sua, Sataa & 22 ja Annan kitaran laulaa.

Dave Lindholmin ensimmäinen levyttävä yhtye oli Ferris, joka oli toiminnassa vuosina 1969-1971. Yhtye perustettiin alkujaan nimellä Ferris Wheel, mutta elinaikanaan yhtye julkaisi vain yhden albumin verran musiikkia. Levyn julkaisi vuonna 1971 Love Records. Levy-yhtiön ehdotuksesta Lindholmin taiteilijanimeen tuli lisäys – Iso ”Kynä” Lindholm – joka oli myös vuonna 1972 hänen ensimmäisen soololevynsä nimi. Vuonna 1973 ilmestyi seuraava albumi, Sirkus, jota pidetään suomirockin klassikkona.

Dave Lindholm perusti vuonna 1975 yhtyeen, Rock’n’Roll Band, jossa hä lauloi englanninkielellä. Bändissä soittivat Lindholmin lisäksi Pekka Juhani ”Pave” Maijanen (s. 3.9.1950 Lappeenranta ja k. 16.1.2021) ja Alf Henrik ”Affe” Forsman (s. 5.4.1952 Helsinki). Tämän kokoonpanon elinkaari jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Lindholmilta julkaistiin vuonna 1979 sooloalbumi, Vanha & uusi romanssi. Vielä samana vuonna Dave Lindholm perusti Ari Vahteran kanssa Bluesounds -kokoonpanon, joka levytti vuonna 1980 englanninkielisen rockalbumin, Black. Like -kustantamo julkaisi vuonna 2001 kirjan, Dave Lindholm – levytyksiä 30 vuotta, jossa käydään läpi Dave Lindholmin siihenastinen levytysura hänen ja muiden muusikoiden kertomana. Kirjan kirjoitti toimittaja Ari ”Lamppu” Laamanen (s. 1958).

Dave Lindholm kokosi kesän 2006 aikana uuden kokoonpanon, johon Dave Lindholmin lisäksi kuuluivat Maria ”Manta” Hänninen (laulu, basso, s. 18.4.1964 Rautalampi), Sir Lampard (kitara) ja Anssi Olavi Nykänen (rummut, s. 7.2.1965 Keuruu). Yhtye soitti keikoilla Dave Lindholmin uran tunnetuimpia englanninkielisiä kappaleita, esimerkiksi I’m Gonna Roll ja T.H.E. World. Yhtyeen kiertueelta äänitettiin livealbumi, joka ilmestyi marraskuussa 2006. Albumin äänitykset ovat Helsingin Tavastialta (28.6.2006) ja Kesäkaivarin konsertista (17.7.2006). Albumin nimi on Dave Lindholm in English.

Lindholm julkaisi vuonna 2012 kolme levyllistä musiikkia; kaksi levyä Dave L.B. Inventive -yhtyeen kanssa ja yhden levyn veljensä Calle Lindholmin (s. 1947) kanssa. Vuonna 2013 Lindholmilta julkaistiin suomenkielinen levy neljän vuoden tauon jälkeen, Ken elää, ken näkee. Ken B. Vuonna 2015 Dave L.B. Inventiven kolmas levy, Behind Shades, julkaistiin ja samoin Dave Lindholmin suomenkielinen soololevy, Ajaton on ajoissa.

Vuonna 2006 Dave Lindholm ja urkutaiteilija Kalevi Ilmari Kiviniemi (s. 30.6.1958 Jalasjärvi ja k. 3.4.2024 Jalasjärvi) saivat säveltaiteen valtionpalkinnon. Molemmat olivat jo tuolloin tehneet pitkän ja tinkimättömän uran musiikin alueella. Tällöin oli kulunut jo 35 vuotta Dave Lindholmin ensilevytyksestä. Vuonna 2009 Dave Lindholm kävi pokkaamassa Kotkassa Juha Vainio -palkinnon. Lindholm sai vuonna 2011 Emma -gaalassa Erikois -Emman. Dave Lindholmia luonnehdittiin Emma -gaalassa näin: ”Aito bluesmies, suomalaisen bluesin ja rockin peruskallio”.

Lahjakas Woody Allen (8. osa) 

Woody Allen.

Kesäkuussa 2020 Woody Allen vieraili näyttelijä Alec Baldwinin podcastissa, Here’s the Thing, jossa hän puhui omasta urastaan stand up -koomikkona, komediakirjailija ja elokuvantekijänä sekä elämästään COVID-19 -pandemian aikana. Woody Allen uumoili syyskuussa 2022, että hän saattaisi jäädä eläkkeelle elokuvanteosta seuraavan elokuvansa julkaisun jälkeen. Espanjalaisen vuonna 1881 perutetun La Vanguardia -päivälehden haastattelussa Woody Allen kertoi: ”Ideani on periaatteessa olla tekemättä enempää elokuvia ja keskittyä kirjoittamiseen.” Woody Allenin tiedottaja kertoi hieman myöhemmin: ”Woody Allen ei koskaan sanonut jäävänsä eläkkeelle, eikä hän sanonut kirjoittavansa uutta romaania. Hän sanoi ajattelevansa elokuvien tekemisen lopettamista, koska suoraan tai hyvin nopeasti suoratoistoalustoille menevien elokuvien tekeminen ei ole hänelle niin nautinnollista, koska hän on suuri elokuvaelämyksen ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikomusta jäädä eläkkeelle ja hän on erittäin innoissaan voidessaan olla Pariisissa kuvaamassa uutta elokuvaansa, joka tulee olemaan 50...”

Woody Allen on tehnyt jo 50 pitkää elokuvaa, joista uusin on Coup de chance (2023), Ranskan Pariisiin sijoitettu kotimainen trilleri. Tämä elokuva on tekijänsä, Allenin, ensimmäinen ranskankielinen elokuva. Elokuva tuli ensi-iltaan 80. Venetsian kansainvälisillä elokuvajuhlilla ja elokuva sai hyvin positiivisia arvosteluja. Rolling Stone -lehden arvostelija, Chris Vognar, kutsui elokuvaa ”melko pieneksi ja vähäpätöiseksi elokuvaksi, mutta 87-vuotiaalle amerikkalaiselle, joka työskentelee toisella kielellä, se vaikuttaa väistämättä vaikuttavalta.” Varietyn Owen Gleiberman nimitti elokuvaa ”parhaaksi elokuvakseen sitten Blue Jasmine -elokuvan.”

David Trueban.

Espanjalaisen elokuvatekijä David Rodriguez Trueban (s. 10.9.1969 Madrid, Espanja) haastattelussa helmikuussa 2024 Woody Allen kertoi aikovansa aloittaa elokuvan kuvaamisen Italiassa kesällä 2024. Italian tuotannon elokuvasuunnitelmat peruuntuivat, samoin kävi myöhemmin suunnitelmille kuvata Barcelonassa. Joulukuussa 2025 uutisoitiin, että Madridin yhteisö sekä kaupunginvaltuusto antoivat Wwoody Allenille 1,5 miljoonaa euroa (1,7 miljoonaa dollaria) elokuvan tekemiseen. Elokuvan kuvausten on määrä alkaa 5.10.2026. Deadline -uutisblogin mukaan tulevan elokuvan budjetiksi arvioidaan 14 miljoonaa dollaria ja elokuvan nimessä on oltava sana ”Madrid”.

Jakob Abraham Camille Pissarro.

Woody Allen vaikutti syyskuussa 2025 tyytyväiseltä Honestly with Bari Weiss -ohjelman 98 minuutin mittaisessa haastattelussa tehneensä 50 elokuvaa eikä enempää. Allen kertoi olevansa edelleen ateisti ja olevansa luonnostaan murehtiva ihminen, joka aktiivisesti välttää elokuviensa katsomista, kirjoittavansa päivittäin ja että Manhattan on metropolialueen runo. Allen kertoi suosikkimuusikokseensa Sidney Joseph Bechetin (s. 14.5.1897 New Orleans, Louisiana, Yhdysvallat ja k. 14.5.1959 Garches, Ranska), suosikkitaidemaalarinsa olevan Jakob Abraham Camille Pissarron (s. 10.7.1830 Charlotte Amalie, Saint Thomas, Tanskan Länsi-Intian saaret) ja k. 13.11.1903 Pariisi, Ranska) ja suosikki baseball -pelaajansa olevan Willie Howard Maysin Jr. (s. 6.5.1931 Westfield, Alabama, Yhdysvallat ja k. 18.6.2024 Palo Alto, Kalifornia, Yhdysvallat).

Willie Howard Maysin Jr.

Siitä huolimatta, että Woody Allen tunnetaan varmasti parhaiten elokuvistaan, hänellä on ollut myös hyvin menestyksekäs teatteriura, joka alkoi jo vuonna 1960. Silloin hän myi itse kirjoittamiaan sketsejä From A to Z -revyyn tekijöille. Allenin ensimmäinen suuri menestyksensä oli Don’t Drink the Water, joka sai ensi-iltansa vuonna 1966 ja sitä esitettiin peräti 598 kertaa Broadwaylla. Allenin menestys jatkui Broadwaylla Play It Again, Sam -näytelmällä, jonka ensi-ilta oli vuonna 1969. Nöytelmän pääosissa esiintyivät Woody Allen ja Diane Keaton. Esityskertoja tälle näytelmälle kertyi 453 kertaa ja näytelmä oli ehdolla kolmeen Tony -palkintoon, vaikka yksikään ehdokkaista ei ollut Allenin käsikirjoituksen tai näyttelijäntyön ansiosta.

Woody Allen & Diane Keaton.

Woody Allen kirjoitti 1970-luvulla useita yksinäytöksisiä näytelmiä, kuten God and Death, joka julkaistiin hänen vuoden 1975 kokoelmassaan Without Feathers. Vuonna 1981 Woody Allenin näytelmä The Floating Light Bulb, jonka pääosissa olivat Danny Aiello ja Bea Arthur, sai ensi-iltansa Broadwaylla ja sitä esitettiin 65 kertaa. New York Timesin kriitikko Frank Rich antoi näytelmälle lievän arvion kirjoittaen: ”Näytelmässä on muutamia nauruja, muutamia hyvin tehtyjä hahmoja ja toisessa näytöksessä kauniisti kirjoitettu kohtaus, joka johtaa liikuttavaan viimeiseen esirippuun”. Woody Allen on kirjoittanut monia Broadwayn ulkopuolisia yksinäytöksisiä, kuten Riverside Drive, Old Saybrook (Atlantic Theater Companyssa) ja A Second Hand Memory (Variety Arts Theatressa).

Pitkän tauon jälkeen vuonna 1995 Woody Allen palasi jälleen teatteriin yksinäytöksisellä Central Park West -näytelmällä, joka oli osa teatteri-iltaa nimeltä Death Defying Acts, johon sisältyi myös David Marmetin ja Elaine Mayn uusia teoksia. Seuraavien vuosien aikana Woody Allenilla ei ollut suoranaista tekemistä teatterin kanssa, mutta hänen töidensä tuotantoja esitettiin kuitenkin. God esitettiin Bank of Brasil -kulttuurikeskuksessa Rio de Janeirossa ja Woody Allenin elokuvien Bullets Over Broadway ja September teatterisovitukset tuotettiin Italiassa ja Ranskassa ilman Woody Allenin osallistumista niihin.

Vuonna 2003 Woody Allen palasi lavalle esityksellä Writer’s Block, joka koostui kahdesta yksinäytöksisestä illasta, Old Saybrook ja Riverside Drive, jota esitettiin Off-Broadway Atlantic Theatressa. Tuotanto oli Allenin ohjaajadebyytti ja se myytiin loppuun. Woody Allen ohjasi vuonna 2004 ensimmäisen kokoillan näytelmänsä sitten vuoden 1981, A Second Hand Memoryn. Näytelmää esitettiin pidennettynä Off-Broadwaylla. Kesäkuussa 2007 ilmoitettiin, että Woody Allen tekisi kaksi uutta luovaa debyyttiä teatterissa, ohjaten teoksen, jota hän ei itse kirjoittanut ja oopperan – Giacomo Antonio Domenico Michele Secondo Maria Puccinin (s. 22.12.1858 Lucca, Grand Duchy of Tuscany ja k. 29.11.1924 Brysseli, Belgia) Gianni Schicchin uudelleentulkinnan Los Angelesin oopperalle. Oopperan ensi-ilta oli Dorothy Chandler Pavilionissa 6.9.2008. Oopperan ohjauksesta Woody Allen kertoi: ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä teen.” Allenin oopperatuotanto avasi Kahden maailman festivaalin Spoletossa, Italiassa, kesäkuussa 2009.

Zachary Braff.

Lokakuussa 2011 Woody Allenin yksinäytöksinen näytelmä Honeymoon Motel sai ensi-iltansa osana Broadwaylla esitettyä yksinäytöksistä sarjaa nimeltä Relatively Speaking. Sarjaan osallistuivat samoin Elaine May ja Ethan Coen; ohjaajana toimi John Michael Turturro (s. 28.2.1957 New York City, Yhdysvallat). Vuonna 2012 ilmoitettiin, että Woody Allen sovittaisi Bullets over Broadway -musikaalin Broadway -musikaaliksi. Musikaalia esitettiin 10.4.-24.8.2014. Sen näyttelijöihin kuuluivat Zachary Israel Braff, Nickolas Eduardo Alberto Cordero ja Betty Wolfe. Ohjauksesta vastasi Susan Storman ja hän laati myös koreografian. Musikaalin esitys sai ristiriitaisia arvosteluja kriitikoilta, mutta se sai kuusi Tony -palkintoehdokkuutta.

Betty Wolfe.

Woody Allenin näytelmän A Brooklyn Fairytale ensi-ilta oli Budapestissa, Unkarissa 4.10.2024. Englanniksi kirjoitettu näytelmä käännettiin unkariksi ja esitettiin unkarinkielellä. 7.11.2025 Budapestin Central Theater sai ensi-illan Woody Allenin toisesta näytelmästä, Pure Madnessista, joka myös käännettiin unkarinkielelle. Tuottaja Julian Schlossbergin kanssa 29.10.2025 julkaistussa haastattelussa Woody Allen mainitsi, että hänellä on näytelmiä, joita esitetään tai jotka saavat ensi-iltansa Saksassa, Venäjällä ja Ranskassa. Vuoteen 2025 mennessä A Brooklyn Fairytale ja Pure Madness eivät ole saaneet virallisia ensi-iltoja Yhdysvalloissa.

Woody Charles Herman.

Woody Allen on tunnetusti intohimoinen jazzin ystävä ja siksi jazzia kuullaan usein hänen elokuviensa soundtrackeilla. Allen aloitti klarinetin soiton jo lapsena ja hän otti taiteillijanimensä klarinetisti Woody Charles Hermanilta (s. 16.5.1913 Milwaukee, Wisconsin, Yhdysvallat ja k. 29.10.1987 West Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat). Woody Allen on esiintynyt julkisesti ainakin 1960-luvun lopulta lähtien, muun muassa Preservation Hall Jazz Bandin kanssa Sleeperin soundtrackilla.

George Lewis.

Woody Allen ja hänen New Orleans Jazz Bandinsa ovat soittaneet joka maanantai-ilta New Yorkissa vuonna 1930 avatussa art deco Carlyle Hotellissa Upper East Sidella Manhattanilla jo vuosia erikoistuen 1900-luvun alun New Orleans -jazziin. Allen soittaa mielellään Sidney Joseph Bechetin (s. 14.5.1897 New Orleans, Louisiana, Yhdysvallat ja k. 14.5.1959 Garches, Ranska), George Lewisin (oik. Joseph Louis Francois Zenon, s. 13.7.1900 New Orleans, Louisiana, Yhdysvallat ja k. 31.12.1968 New Orleans, Yhdysvallat), Johnny Doddsin (s. 12.4.1892 New Orleans, Yhdysvallat ja k. 8.8.1940 Chicago, Illinois, Yhdysvallat), James ”Jimmie” Noonen (s. 23.4.1895 New Orleans, Yhdysvallat ja k. 19.4.1944 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ja Louis Daniel Armstrongin (s. 4.8.1901 New Orleans, Yhdysvallat ja k. 6.7.1971 New York City, Yhdysvallat) tutuksi tekemiä kappaleita.

 Lahjakas Woody Allen (7. osa)

Woody Allen.

Woody Allen kuvasi heinä- ja elokuussa 2014 mysteeridraamaa Irrational Man Newportissa, Rhode Islandilla, näyttelijöiden Joaquin Rafael Phoenixin (s. 28.10.1974 San Juan, Puerto Rico), Emily Jean ”Emma” Stonen (s. 6.11.1988 Scottsdale, Arizona, Yhdysvallat), Parker Christian Poseyn (s. 8.11.1968 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat) ja Jamie Alexander Blackleyn (s. 8.7.1991, Douglas, Mansaari) kanssa. Woody Allen kertoi, että tällä elokuvalla – kuten myös kolmella seuraavalla hänen elokuvallakin – oli Sony Pictures Classicsin rahoitus ja täysi tuki. Jonathan Romney kirjoitti vuonna 1962 perustetussa Film Commentissa elokuvasta varsin ristiriitaisen arvostelun, ylistäen Stonen työskentelyä, mutta haukkui elokuvaa ”hämmentävän persoonottomaksi – varsinkin kun se avoimesti kantaa tiettyjä hänen patentoimansa brändin perinteisiä piirteitä ollessaan kevyt ja hienostunut käytöskomedia, höystettynä kirjaihmisten vitseillä”.

Amazin MGM Studios perustettiin jo 16.11.2010 nimellä Amazon Studios, mutta kun studio osti vuonna 2022 MGM Holding -yhtiön fuusioitiin nimikin 3.10.2023 alkaen muotoon Amazon MGM Studios. 14.1.2015 Amazon Studios ilmoitti tilanneensa Woody Allenin käsikirjoittaman sekä ohjaaman puolen tunnin Amazon Prime Instant Video -sarjan kokonaisen tuotantokauden. Tämä oli Woody Allenillekin uusi aluevaltaus. Hämmentynyt Woody Allen kertoi tuolloin sarjasta: ”En tiedä, miten päädyin tähän. Minulla ei ole aavistustakaan enkä ole varma, mistä aloittaa. Veikkaan, että studion johtaja Roy Price (s. 1967) tulee katumaan tätä.” Woody Allen kuvaili tulevaa Amazon -sarjaansa vuoden 2015 Cannesin elokuvajuhlilla seuraavasti: ”Se oli katastrofaalinen virhe. En tiedä, mitä teen. Olen kömpelö. Odotan tämän olevan kosminen häpeä.” Kuitenkin Amazon Video esitteli 30.9.2016 Woody Allenin ensimmäisen televisiosarjatuotannon, Crisis in Six Scenesin. Minisarja on 1960-luvulle sijoitettu komedia. Se keskittyy esikaupunkiperheen elämään sen jälkeen, kun yllätysvieras aiheuttaa kaaoksen heidän keskuuteensa. Allen käsikirjoitti ja ohjasi kuusi jaksoa puolen tunnin mittaisia sarjan jaksoja. Sarjassa näyttelevät Woody Allen, Elaine May ja Miley Ray Cyrus (oik. Destiny Hope Cyrus, s. 23.11.1992 Franklin, Tennessee, Yhdysvallat). Miley Cyrus esittää sarjassa radikaalia hippikarkuria, joka myy marihuanaa.

Woody Allenin seuraavassa elokuvassa, Café Societyssa, näyttelivät ensemble -näyttelijät, joihin kuuluivat Jesse Adam Eisenberg, Kristen Jaymes Stewart (s. 9.4.1990 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) sekä Blake Libely (oik. Blake Ellender Brown, s. 25.8.1987 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat). Näyttelijä Walter Bruce Willisin (s. 19.3.1955 Idar-Oberstein, Länsi-Saksa) piti näytellä elokuvan vastanäyttelijänä, mutta Steve John Carell (s. 16.8.1962 Concord, Massachusetts, Yhdysvallat) korvasi hänet elokuvan kuvauksissa. Amazon Studios levitti elokuvaa ja elokuva avasi vuoden 2016 Cannesin elokuvajuhlat 11.5.2016, joka oli kolmas kerta, kun Woody Allen avasi elokuvafestivaalin. The Gguardianin toimittaja Peter Bradshaw antoi elokuvalle positiivisen arvion kirjoittaen: ”Elokuva näyttää hurmaavalta ja sen New Yorkin kuvat tuovat mieleen kuvia Woody Aallenin suuresta teoksesta, Manhattan, mutta kuinka upeasti sommiteltuja tahansa, molemmissa on jotain lähes turistista ja hänen kulta-ajan Tinseltownin kuvauksessaan, kuten hänen kunnianosoituksissaan Pariisille ja Roomalle. Woody Allen tuo kaiken yhteen elokuvan loppuhetkillä, jotka loihtivat esiin jotain odottamattoman melankolista ja taitavasti harkittua. Siinä on viihdettä ja viehätystä.”

Draamaelokuva Wonder Wheelin kuvaukset Woody Allen aloitti syyskuussa 2016. Tämän elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Coney Islandille, New Yorkin Brooklynin kaupunginosan lounaisosaan. Elokuvan pääosissa näyttelevät Kate Elizabeth Winslet (s. 5.10.1975 Reading, Berkshire, Englanti), Justin Randall Timberlake (s. 31.1.1981 Memphis, Tennessee, Yhdysvallat), Juno Temple (s. 21.7.1989 Lontoo, Englanti) ja James Adam Belushi (s. 15.6.1954 Chicago, Illinois, Yhdysvallat). New Yorkin elokuvajuhlilla 15.10.2017 elokuva toimi päätösnäytöksenä ja elokuvateatterissa elokuva julkaistiin 1.12.2017. Elokuvaa levitti Amazon Studios elokuvateattereihin. Elokuva sai osakseen meko ristiriitaisia arvosteluja ja kriitikot ylistivät kuitenkin Kate Elizabeth Winsletin suorituksia elokuvassa.

Elokuvakriitikko Owen Gleiberman (s. 24.2.1959 Lausanne, Sveitsi) Variety -lehdestä kirjoitti arviossaan: ”Wonder Wheel ei ole komedia – päinvastoin, se tuntuu usein vakavimmalta keittiödraamalta, jota näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja ja näyttelijä Clifford Odets (s. 18.7.1906 Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat ja k. 14.8.1963 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ei koskaan kirjoittanut. Se saattaa osoittautua palkintogaalaelokuvaksi tai olla osoittautumatta, mutta elokuva on hyvä illanviettopaikka, eikä se ole mitään.” Vuonna 2017 Woody Allen sai seisten osoitetut suosionosoitukset harvinaisessa julkisessa esiintymisessään Diane Keatonin 45. vuosittaisessa elämantyöpalkintojenjakotilaisuudessa. Ennen palkinnon luovuttamista Allen puhui heidän pitkäaikaisesta yhteistyöstään ja ystävyydestään näin: ”Heti kun tapasin hänet, hän oli minulle suuri, suuri inspiraation lähde. Paljon siitä, mitä olen saavuttanut elämässäni, olen varmasti hänelle velkaa."

Woody Allen palasi kuvaamaan New York Cityyn romanttista elokuvaansa, Rainy Day in New York. Elokuvassa pääosissa näyttelivät Timothée Hal Chalamet (s. 27.12.1995 New York City, Yhdysvallat), Selena Marie Gomez (s. 22.7.1992 Grand Prairie, Texas, Yhdysvallat), Mary Elle Fanning (s. 9.4.1998 Conyers, Georgia, Yhdysvallat), David Jude Heywort Law (s. 29.12.1972 Lontoo, Englanti), Diego Dionisio Luna Alexander (s. 29.12.1979 Toluca, Meksiko), Isaac Liev Schreiber (s. 4.10.1967 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat) ja Rebecca Maria Hall. Elokuvan tuotanto alkoi New Yorkissa syyskuussa 2017. Elokuvan julkaisun aikoihin Timothée Chalamet, Selena Comez ja Rebecca Hall kertoivat Me Too -liikkeen ansiosta lahjoittavansa palkkionsa useille hyväntekeväisyysjärjestöille. Elokuva sai jokseenkin ristiriitaisia arvosteluja osakseen, mutta näyttelijät saivat rooleistaan kiitosta.

Helmikuussa 2019 ilmoitettiin, että Amazon Studios lopetti A Rainy Day in New Yorkin kuvaukset eikä enää rahoita, tuota tai levitä elokuvia Woody Allenin kanssa. Tästä suivaantuneena Woody Allen nosti 68 miljoonan dollarin kanteen väittäen Amazonin antaneen ""epämääräisiä syitä” sopimuksen irtisanomiseen, lopettaneen elokuvan tuotannon kesken ”25 vuotta vanhan, perusteettoman väitteen” perusteella ja jättänyt maksuja suorittamatta. Kanne sovittiin myöhemmin ja hylättiin. Elokuva julkaistiin kaikkialla Euroopassa heinäkuussa 2019 ja elokuva sai hyvin ristiriitaisia arvosteluja, mutta elokuvan tuotto oli noin 20 miljoonaa dollaria. Yli vuoden viiveen jälkeen elokuva jaulkaistiin Yhdysvalloissa 9.10.2020 MPI Media Groupin ja Signature Entertainmentin toimesta.

Toukokuussa 2019 tuli ilmoitus, että Woody Allenin seuraava elokuva olisi nimeltään Rifkin’s Festival. Variety -lehti vahvisti, että elokuvan näyttelijöihin kuuluisivat Christoph Waltz (s. 4.10.1956 Wien, Itävalta), Elena Anaya Gutiérrez (s. 17.7.1975 Palencia, Espanja), Louis Garrel (s. 14.6.1983 Pariisi,Ranska), Gina L. Gershon (s. 10.6.1962 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat), Sergi López i Ayats (s. 22.12.1965 Vilanova i la Geltrú, Katalonia, Espanja) ja Wallace Michael Shawn (s. 12.11.1943 New York City, Yhdysvallat). Elokuvan tuottaisi Gravier Productions. Elokuva tuotettiin Mediapron, itsenäisen espanjalaisen tv-elokuvayhtiön, kanssa. Lokakuussa 2019 elokuva Rifkin’s Festivalin kuvaukset päättyivät. Elokuvan ensi-ilta oli San Sebastiánin kansainvälisillä elokuvajuhlilla 18.9.2020. Elokuva sai ristiriitaisia aarviointeja, vaikka Jessiga Kiang The New York Timesista kutsui sitä ”nälkäiselle vangille, kuin odottamattoman jälkiruokakätkön löytämiseksi”.

2.3.2020 ilmoitettiin, että Grand Central Publishing julkaisee Woody Allenin omaelämäkerran, Apropos of Nothing, 7. huhtikuuta 2020. Kustantajan mukaan elämäkerta on ”kattava kuvaus Allenin elämästä, sekä henkilökohtaisesta että ammatillisesta ja se kuvaa hänen työtään elokuvissa, teatterissa, televisiossa, yökerhossa ja painotuotteissa… Allen kirjoittaa myös suhteistaan perheeseen, ystäviin ja elämänsä rakkauksiin.” Dylan ja Ronan Farrow kritisoivat kirjan julkaisupäätöstä, joista jälkimmäinen katkaisi välit kustantajaansa. Ilmoitus aiheutti kritiikkiä samoin kustantajan työntekijöiltä. Kustantaja ilmoitti 6.3.2020 peruuttaneensa kirjan julkaisun ja totesi samalla muun muassa: ”Päätös peruuttaa herra Allenin kirjan julkaisu oli vaikea.” Kustantajan päätös peruuttaa kirja sai kritiikkiä kirjailija Stephen Kingiltä, Pen American toimitusjohtajalta Suzanne Nosselilta ja muilta. Manuel Carcassonne ilmoitti 6.3.2020 kustantajan Ranskan sivuliikkeestä, kustantamo Stockista, ilmoitti julkaisevansa, jos Woody Allen sen sallisi. Arcade julkaisi muistelmateoksen 23.3.2020.

Lahjakas Woody Allen (6. osa) 

Woody Allen.

Vuonna 2001 Woody Allen valittiin American Academy of Arts and Sciencesin jäseneksi. Heinäkuussa 2009 alkoivat elokuvan, You Will Meet a Tall Dark Stranger, kuvaukset Lontoossa. Elokuvassa näyttelivät muun muassa José Antonio Dominguez Banderas (s. 10.8.1960 Málaga, Espanja), Josh James Brolin (s. 12.2.1968 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat), Sir Philip Anthony Hopkins (s. 31.12.1937 Port Talbot, Glamorgan, Wales), Anupam Kher (s. 7.3.1955 Simla, PEPSU, Intia), Freida Selena Pinto (s. 18.10.1984 Bombay, Maharashtra, Intia) ja Naomi Ellen Watts (s. 28.9.1968 Shoreham, Kent, Englanti). Elokuva tuli Yhdysvalloissa ensi-iltaan 23.9.2010, Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2010 ja Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla 12.9.2010.

Anthony Hopkins.

Phil Anthony Hopkins syntyi Margamin kaupunginosassa Port Talbotissa Walesissa 31.12.1937 Annie Murieli (o.s. Yeates) ja leipuri Richard Arthur Hopkinsin poikana. Hän muistaa isän opetuksen kun hän sanoo: ”Aina kun tunnen olevani erityinen tai erilainen, ajattelen isääni ja muistan hänen kätensä – hänen kovettuneet, murtuneet kätensä.” Anthonyn koulupäivät olivat tuottamattomia; häntä kiehtoivat enemmän taiteet, kuten maalaaminen, piirtäminen ja pianonsoitto, kuin koulussa opiskelu. Vuonna 1949 hänen vanhempansa vaativat hänen käyvän Jones West Monmouth Boys’ Schoolissa Pontypoolissa. Viisi lukukautta hän opiskeli siellä ja vaihtoi sitten koulun Cowbridge Grammar Schooliin Vale of Glamorganiin. Myöhemmässä haastattelussa Hopkins kertoi: ”Olin huono oppija, mikä altisti minut pilkalle ja aiheutti minulle alemmuuskompleksin. Kasvoin täysin vakuuttuneena siitä, että olin tyhmä.”

Richard Burton.

Walesilainen näyttelijä Richard Walter Burton (oik. Richard Walter Jenkins Jr. s. 10.11.1925 Pontrhydyfen, Glamorgan, Wales ja k. 5.8.1984 Céligny, Sveitsi) oli Anthony Hopkinsille suuri esikuva ja Hopkins tapasikin Burtonin ollessaan 15-vuotias. He olivat samalta seudulta kotoisin, mutta eivät entuudestaan tunteneet toisiaan. Hopkins opiskeli Royal Welsh College of Music & Dramassa Cardiffissa, josta hän valmistui vuonna 1957. Vuosina 1958-1960 hän suoritti asepalveluksensa Englannin armeijan kuninkaallisessa tykistörykmentissä. Sen jälkeen hän opiskeli vielä Royal Academt of Dramatic Artissa valmistuen sieltä vuonna 1963.

Vuonna 1960 Hopkins teki ensimmäisen ammattiesiintymisensä Palace Theatressa Swanseassa, jossa hän hän oli mukana Sweansea Little Theatren Have a Cigarette -tuotannossa. Näyttelijä ja ohjaaja Laurence Kerr Olivier (s. 22.5.1907 Dorking, Surrey, Englanti ja k. 11.7.1989 Ashurst, West Sussex, Englanti) huomasi Hopkinsin vuonna 1965 ja Olivier kutsui Hopkinsin Lontoon Royal National Theatren näyttelijäkuntaan. Vähitellen Hopkinsista tuli Olivierin sijaisnäyttelijä. Vuonna 1967 Hopkins debytoi valkokankaalla elokuvassa Kirppu hänen korvassaan. Hänen ensimmäinen elokuvapääroolinsa oli vuonna 1964 lyhytelokuvassa Changes, jonka ohjasi Gordon Drewe Henley (s. 1940 Malvern, Worcestershire, Englanti ja k. 14.2.2016 Exeter, Devon, Englanti).

Owen Wilson.

Seuraavaksi Woody Allen alkoi työstää elokuvaansa Midnight in Paris. Tässä elokuvassa pääosissa näyttelivät Owen Cunningham Wilson (s. 18.11.1968 Dallas, Texas, Yhdysvallat), Marion Cotillard (s. 30.9.1975 Pariisi, Ranska), Rachel Anne McAdams (s. 17.11.1978 Lontoo, Ontario, Kanada), Michael Christopher Sheen (s. 5.2.1969 Newport, Wales), Corey Daniel Stoll (s. 14.3.1976 New York, Yhdysvallat), Allison Pill (s. 27.11.1985 Toronto, Ontario, Kanada), Tom William Hiddleston (s. 9.2.1981 Lontoo, Englanti), Adrien Nicholas Brody (s. 14.4.1973 New York, Yhdysvallat), Kathy Doyle Bates (s. 28.6.1948 Memphis, Tennessee, Yhdysvallat) ja Carla Gilberta Bruni (s. 23.12.1967 Torino, Italia), joka oli avioliitossa Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn kanssa. Elokuvassa seurataan aloittelevaa yhdysvaltalaista kirjailijaa, joka vierailee Pariisissa oman kihlattunsa kanssa ja joutuu siellä taianomaisesti 1920-luvulle joka keskiyö. Tämä kokemus pakottaa kirjailijan arvioimaan uudelleen suhdettaan kihlattuunsa sekä omia asenteitaan nostalgiaa ja nykyhetkessä elämistä kohtaan.

Carla Bruni.

Tämä elokuva sai ensi-iltansa vuoden 2011 Cannesin elokuvajuhlilla 12.5.2011. Woody Allen kertoi haluavansa ”näyttää kaupungin emotionaalisesti” lehdistötilaisuudessa. ”Halusin vain, että se olisi sellainen kuin minä näin Pariisin – Pariisin omin silmin”, Allen lausui. Elokuvaa ylistettiin lähes yksimielisesti ja se sai 93 prosenttia Rotten Tomatoesissa. Midnight in Paris -elokuva voitti Oscar -palkinnon parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta ja siitä tuli hänen eniten lipputuloja kerännyt elokuvansa, joka tuotti maailmanlaajuisesti 151 miljoonaa dollaria 17 miljoonan dollarin budjetilla.

Woody Allenin yksinäytöksinen näytelmä, Honeymoon Motel, sai ensi-iltansa 20.10.2011 Broadwaylla osana suurempaa teosta nimeltä Relatively Speaking, johon kuului kaksi muuta Ethan Jesse Coenin (s. 21.9.1957 St. Louis Park, Minnesota, Yhdysvallat) ja Elaine Mayn yksinäytöksistä näytelmää. Helmikuussa 2012 Woody Allen esiintyi paneelikeskustelussa 92nd Street Y:ssä New Yorkissa, jossa juontajat Dick Cavett ja Annette Insdorf keskustelivat Woody Allenin elokuvista sekä urasta. Allenin seuraava elokuva, To Roma with Love (2012), on Roomaan sijoittuva komedia, jonka pääosissa ovat Jesse Adam Eisenberg (s. 5.10.1983 New York, Yhdysvallat), Elliot Page (entinen Ellen Page, s. 21.2.1987 Halifax, Nova Scotia, Kanada), Alexander Rae Baldwin III (s. 3.4.1958 Amityville, New York, Yhdysvallat), Penelope Cruz, Greta Celeste Gerwig (s. 4.8.1983 Sacramento, Kalifornia, Yhdysvallat) ja Jude Davis.

Elokuva koostuu neljästä vinjetistä, joissa on dialogia sekä italiaksi että englanniksi. Se merkitsi Woody Allenin paluuta näyttelemisen pariin edellisen Scoop -roolinsa jälkeen. Bob Mandello antoi elokuvalle ristiriitaisen arvion kirjoittaen näin: ”To Rome with Love on pelkkää vaahtoa – romanttinen näytelmäkirja, jossa on kelvollisia vitsejä ja upeita roomalaisia taustoja. Se on helppo niellä, mutta minun on sanottava, että se on mielenkiintoinen vähemmän siksi, mitä se on, kuin siksi, miten se on.”

Blue Jasmine – Woody Allenin seuraava elokuva – sai ensi-iltansa heinäkuussa 2013. Elokuva sijoittuu San Franciscoon ja New Yorkiin ja sen pääosissa ovat Alec Baldwin, Cate Élise Blanchett (s. 14.5.1969 Melbourne, Victoria, Australia), Louis CK (oik. Louis Alfder Székely, s. 12.9.1967 Washington, D.C., Yhdysvallat), Andrew Dice Clay (oik. Andrew Clay Silverstein, s. 29.9.1957 Brooklyn, New York, Yhdysvallat), Sally Cecilia Hawkins (s. 27.4.1976 Lontoo, Englanti) ja John Peter Sarsgaard (s. 7.3.1971 Scott Air Force Base, Illinois, Yhdysvallat). Elokuvansa sai ensi-iltansa kriitikoilta ylistystä ja IndieWiren Eric Kohn kutsui sitä ”merkittävimmäksi elokuvaksi vuosiin”. Elokuva toi Woody Allenille toisen Oscar -ehdokkuuden parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta ja Blanchett sai Oscar -palkinnon parhaasta naispääosasta.

Woody Allen näytteli John Turturron rinnalla elokuvassa Fading Gigolo, jonka käsikirjoitti ja ohjasi Turturro ja jonka ensi-ilta oli syyskuussa 2013. Myös vuonna 2013 Woody Allen kuvasi romanttisen komedian Magoc in the Moonlight Emily Jean ”Emma” Stonen (s. 6.11.1988 Scottsdale, Arizona, Yhdysvallat) ja Colin Andrew Firthin (s. 10.9.1960 Grayshott, Hampshire, Englanti) kanssa Nizzassa, Ranskassa. Elokuva sijoittuu 1920-luvulle Ranskan Rivieralle. Se oli vaatimaton taloudellinen menestys, tuottaen 51 miljoonaa dollaria 16 miljoonan dollarin budjetilla. BBC:lle Oven Gleiberman kirjoitti: ”Taikaa kuutamossa on Allenin miellyttävän ilmavin seos vähään aikaan, mutta se on myös komedia, joka lopulta vaatii ylirationaalista perustelua irrationaalisen voimalle.”

Broadwaylla tuli ensi-iltaan vuonna 1927 avatussa St. James -teatterissa 11.3.2014 Woody Allenin käsikirjoittama musikaali, Bullets over Broadway. Musikaalin ohjasi ja koreografian laati Susan P. Stroman (s. 17.10.1954 Wolmington, Delaware, Yhdysvallat). Musikaalin pääosissa näyttelivät Zachary Israel Braff (s. 6.4.1975 South Orange, New Jersey, Yhdysvallat), Nick Cordero ja Betsy Wolfe (oik. Elizabeth Marie Wolfe, s. 1.6.1982 Visalia, Kalifornia, Yhdysvallat). Musikaali perustuu Allenin ja Douglas McGrathin vuonna 1994 julkaisemaan saman nimiseen elokuvaan. Tarina kertoo nuoresta näytelmäkirjailijasta, jonka ensimmäisen Broadway -näytelmän rahoittaa gansteri. Musikaali koostuu ensimmäisen maailmansodan ja noin vuoden 1930 välisestä jazzista ja populaarimusiikista, joita eri säveltäjät ovat säveltäneet. Musikaali loppui 24.8.2014 kaikkiaan 154 esityksen ja 33 ennakkonäytöksen jälkeen. Lokakuussa 2015 käynnistyi vielä musikaalin kiertue. Musikaali sai osakseen varsin vaihtelevaa arvostusta. Woody Allen sai kuitenkin Tony -ehdokkuuden käsikirjoituksesta ja esitys sai kuusi Tony -ehdokkuutta.

 Lahjakas Woody Allen (5. osa)

Woody Allen.

Vuonna 1994 Woody Allen palasi kevyempien elokuvien pariin elokuvilla Bullets Over Broadway – joka sai Oscar -ehdokkuuden parhaasta ohjauksesta – ja sitä seuranneella elokuvalla, Everyone Says I Love You, vuonna 1996. Viimeksi mainittu elokuva sisälsi laulu- ja tanssikohtauksia, jotka muistuttivat lähinnä Fred Astairen (oik. Frederick Austerlitz, s. 10.5.1899 Omaha, Nebraska, Yhdysvallat ja k. 22.6.1987 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ja Ginger Rogersin (oik. Virginia Katherine McMath, s. 16.7.1911 Independence, Missouri, Yhdysvallat ja k. 25.4.1995 Rancho Mirage, Kalifornia, Yhdysvallat) tähdittämiä musikaaleja. Komedia Mighty Aphrodite vuodelta 1995, jossa kreikkalaisella draamalla on merkittävä rooli, voitti Oscar -palkinnon parhaasta naissivuosasta Mira Katherine Sorvinon (s. 28.9.1967 New York City, Yhdysvallat) prostituiodun roolista. Woody Allen käsikirjoitti elokuvan yksin sekä ohjasi filmin ja näyttelikin elokuvassa. Aihe löytyi etäisesti Pygmalionin tarinasta, jossa urheilutoimittaja Lenny Weinrib (Woody Allen) etsii ja löytää nerokkaan adoptiopoikansa biologisen äidin, joka kuitenkin osoittautuu tyhmäksi prostituoiduksi nimeltä Linda Ash (Mira Sorvino).

Mira Sorvino.

Vuoden 1999 Woody Allenin jazzteemainen komediadraama, Sweet and Lowdown, oli ehdolla kahteen Oscar -palkintoon; näyttelijä Sean Justin Pennille (s. 17.8.1960 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) parhaasta miespääosasta ja Samatha Jane Mortonille (s. 13.5.1977 Notthingham, Englanti) parhaasta naissivuosasta. Poiketen selvästi näistä kevyemmistä elokuvista Woody Allen vaihtoi aiheensa synkempään satiiriin vuosikymmenen loppupuolella elokuvissa Deconstructing Harry (1997) ja Celebrity (1998).

Sean Penn.

Woody Allenin yksinäytöksinen näytelmä, Central Park West, tuli 8.3.1995 ensi iltaan Broadwayn ulkopuolella osana suurempaa teosta, Death Defying Acts, johon kuului kaksi muuta David Alan Mametin (s. 30.11.1947 Chicago, Illinois, Yhdysvallat) ja Elaine Iva Mayn (o.s. Berlin, s. 21.4.1932 Philadelphia, Pennsylvania) yksinäytöksistä näytelmää. Kriitikot kutsuivat Woody Allenin työtä ”illan pisimmäksi ja merkittävämmäksi”. 1990-luvulla Woody Allen näytteli myös televisioelokuvassa The Sunshine Boys (1995), joka pohjautui näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja ja kirjailija Marvin Neil Simonin (s. 4.7.1927 New York, Yhdysvallat ja k. 26.8.2018 New York, Yhdysvallat) samannimiseen näytelmään. Simon kirjoitti yli 30 näytelmää ja lähes saman verran elokuvakäsikirjoituksia pääasiassa näytelmiensä elokuvasovituksiin. Allen esiintyi myös puhelimen välityksellä Just Shoot Me! -sarjan vuoden 1997 jaksossa ”My Dinner with Woody”, joka kunnioitti useita Allanenin elokuvia. Woody Allen antoi äänen Z:lle DreamWorksin ensimmäisessä animaatioelokuvassa Antz vuonna 1998, jossa oli mukana useita näyttelijöitä, joiden kanssa hän oli työskennellyt.

Small Time Crooks.

Small Time Crooks vuonna 2000 oli Woody Allenin ensimmäinen yhteistyöelokuva DreamWorksin kanssa. Tämä tarkoitti myös suunnanmuutosta; Allan alkoi antaa enemmän haastatteluja ja hän yritti palata slapstick -juurilleen. Tämä elokuva muistuttaa vuoden 1942 elokuvaa Larceny, Inc. Small Time Crooks tuotti kotimaassaan yli 17 miljoonaa dollaria ja se oli suhteellinen taloudellinen menestys tekijöilleen. Woody Allenin neljä seuraavaa elokuvaa epäonnistuivat lipputulojen puolesta; tässä oli mukana hänen kallein elokuvansa, Jadeskorpionin kirous, jolla oli 26 miljoonan dollarin budjetti. Hollywood Ending, Anything Else ja Melinda and Melinda saivat huonot arvostelut Rotten Tomatoesin -arvostelusivustolla; kukin näistä elokuvista tuotti kotimaassaan alle neljä miljoonaa dollaria.

Toiset kriitikot haukkuivat Woody Allenin 2000-luvun alun elokuvia huonoiksi ja ilmaisivat huolensa siitä, että hänen parhaat vuotensa olisivat takanapäin. Toiset taas olivat vähemmän ankaria. Arvioidessaan elokuvaa Melinda ja Melinda Roger Ebert kirjoitti: ”En voi välttyä epäilykseltä, että jos Woody ei olisi koskaan tehnyt aiempaa elokuvaa, jos jokainen uusi olisi Woodyn Sundance-debyytti, se saisi paremman vastaanoton. Hänen maineensa ei ole kuollut hai vaan albatrossi, jonka Allen on ihailtava säästeliäästi järjestänyt kriitikoiden kannattavaksi omassa kaulassaan.”

Vuonna 2004 eräässä haastattelussa Woody Allen avautui seuraavasti: ”Yhdysvalloissa asiat ovat muuttuneet paljon, ja nykyään on vaikea tehdä hyviä pieniä elokuvia. Ahneet studiot eivät voisi välittää hyvistä elokuvista pätkääkään – jos he saavat hyvän elokuvan, he ovat kaksi kertaa onnellisempia, mutta rahaa tuottavat elokuvat ovat heidän tavoitteenaan. He haluavat vain näitä 100 miljoonan dollarin elokuvia, jotka tuottavat 500 miljoonaa dollaria.” Vuonna 2005 Woody Allen matkusti Lontooseen, jossa hän teki elokuvan, Match Poit, yhden vuosikymmenen menestyneimmistä elokuvistaan, joka sai myös hyvin positiivisia arvosteluja osakseen. Lontooseen sijoittuvassa elokuvassa näyttelivät Jonathan Rhys Meyers (oik. Jonathan Meichael Francis O’Keeffe, s. 27.7.1977 Dublin, Irlanti) ja Scarlett Ingrid Johansson (s. 22.11.1984 New YorkCity, Yhdysvallat). Elokuva on merkittävästi synkempi tuotos kuin Woody Allenin neljä ensimmäistä DreamWorks SHG:n kanssa tehtyä elokuvaa. Tässä Match Pointissa Woody Allen siirtää huomion New Yorkin älymystöstä Lontoon varakkaaseen yläluokkaan. Elokuva tienasi kotimaassa yli 23 miljoonaa dollaria – enemmän kuin mikään hänen ohjaamistaan elokuvista lähes 20 vuoteen – ja elokuvan kansainväliset lipputulot nousivat yli 62 miljoonaan dollariin.

Elokuva tuotti Woody Allenille hänen ensimmäisen Oscar -ehdokkuuden sitten vuoden 1998 parhaan käsikirjoituksen ehdokkuuden. Elokuva oli samoin ehdolla sekä ohjauksen että käsikirjoituksen puolesta Golden Globe -palkintoihin, jotka olivatkin Allenin ensimmäiset Golden Globe -ehdokkuutensa sitten vuoden 1987. Pariisissa ilmestyvässä ja vuonna 1976 perustetussa Premiere Magazinen haastattelussa Woody Allen paljastaa, että tämä elokuva on hänen paras elokuvansa, jonka hän on koskaan tehnyt.

Penélope Cruz.

Woody Allen solmi sopimuksen Vicky Cristina Barcelona -elokuvan kuvaamisesta Avilésissa, Barceonassa ja Oviedossa eli Espanjassa. Elokuvan kuvaukset alkoivat Espanjassa 9.7.2007. Elokuvassa näyttelivät Scarlett Johansson, Javier Àngel Encinas Bardem (s. 1.3.1969 Las Palmas, Espanja), Rebecca Maria Hall (s. 3.5.1982 Lontoo, Englanti) ja Penélope Cruz Sánchez (s. 28.4.1974 Alcobendas, Espanja). Elokuvan ensi-ilta oli vuoden 2008 Cannesin elokuvajuhlilla haltioituneine arvosteluineen ja elokuva oli myös suuri menestys lipputuloilla laskettuna. Vicky Cristina Barcelona voitti lopulta Golden Globe -gaalan parhaan musikaalin- tai komediaelokuvan palkinnon. Penélope Cruz sai myös Oscar -palkinnon parhaasta naissivuosasta.

Woody Allen aloitti huhtikuussa 2008 komediaelokuvan Whatever Works kuvaukset. Hän vastasi elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta itse. Elokuva julkaistiin 19.6.2009 ja vaikka filmi sai ristiriitaisen vastaanoton, se tuotti kuitenkin 35 miljoonan dollarin lipputulot tekijöilleen. Elokuvan pääosissa näyttelivät Larry Gene David (s. 2.7.1947 New York City, Yhdysvallat), Even Rachel Wood (s. 7.9.1987 Raleigh, North Carolina, Yhdysvallat), Patricia Davies Clarkson (s. 29.12.1959 New Orleans, Lousiana, Yhdysvallat), Edward James Begley Jr. (s. 16.9.1949 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat), Michael John McKean (s. 17.10.1947 New York City, Yhdysvallat) ja Henry William Dalgliesh Cavill (s. 5.3.1983 St. Helier, Jersey).

Elokuva kuvattiin New Yorkissa ja siinä Woody Allen palasi kotikaupunkiinsa kuvattuaan neljä edellistä elokuvaansa Euroopassa. Larry David epäröi ottaa roolia vastaan huomauttaen Allenille, että hänen työnsä elokuvassa Curb Your Enthusiasm oli improvisaatiota, mutta Woody Allen kannusti häntä silti ottamaan roolin elokuvassa vastaan. Osittain vastustaakseen sitkeitä väitteitä elokuvan omaelämäkerrallisuudesta Woody Allen on huomauttanut, että käsikirjoitus kirjoitettiin jo 1970-luvun alussa Zero Mostel ajatellen Borisin rooliin; käsikirjoitus hylättiin näyttelijän kuoleman jälkeen vuonna 1977. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Allen tarkasteli käsikirjoitusta uudelleen yrittäessään luoda elokuvan ennen mahdollista Screen Actors Guildin lakkouhkaa. Woody Allenin mukaan ainoat merkittävät muutokset käsikirjoitukseen liittyivät aiheviittausten päivittämiseen.

Lahjakas Woody Allen (4. osa) 

Woody Allen Manhattanilla vuonna 1994.

Woody Allenin hahmo kertoi vuonna 1980 elokuvassa, Stardust Memories näin: ”En halua enää tehdä hauskoja elokuvia”. Kuitenkin itse Woody Allen pitää tätä elokuvaansa yhtenä parhaimmista elokuvistaan. Allen sekä käsikirjoitti että ohjasi elokuvansa. Allenin lisäksi elokuvassa näyttelevät mm. Tessa Charlotte Rampling (s. 5.2.1946 Sturmer, Essex, Englanti), Jessica Randolph Harper (s. 3.10.1949 Chicago, Illinois, Yhdysvallat), Marie-Christine Barrault (s. 21.3.1944 Pariisi, Ranska) sekä Tony Roberts (oik. David Anthony Roberts, s. 22.10.1939 Manhattan, New York, Yhdysvallat ja k. 7.2.2025 Manhattan, New York, Yhdysvallat). Näyttelijätär Sharon Vonne Stonella (s. 10.3.1958 Meadville, Pennsylvania, Yhdysvallat) on elokuvassa lyhyt elokuvadebyytti. Filmi seuraa elokuvantekijää, joka siinä muistelee omaa elämäänsä ja rakkauksiaan – omien elokuviensa inspiraation lähteitä – osallistuessaan töidensä retrospektiiviin eli taaksepäin suunnattuun katsaukseen. Elokuva kuvattiin jälleen mustavalkoisena ja elokuva muistuttaa Federico Fellinin (s. 20.1.1920 Rimini, Italia ja k. 31.10.1993 Rooma, Italia) elokuvaa 8½ (1963), jota se myös parodioi.

Ohjaaja Federico Fellini.

Stardust Memories oli ehdolla Writers Guild of America -palkinnon saajaksi parhaasta suoraan käsikirjoitetusta komediasta, mutta elokuvakriitikot eivät ottaneet elokuvaa lämpimästi vastaan alkuperäisen julkaisun yhteydessä eikä elokuva kuulu Woody Allenin filmografian tunnetuimpiin teoksiin. Sittemmin elokuvaa on kuitenkin arvioitu uudelleen ja nykyvastaanotto on hyvin positiivinen elokuvalle. Woody Allen kiistää elokuvan omaelämäkerrallisen luonteen ja hän on ilmaissut pahoittelunsa siitä, että yleisö on tulkinnut elokuvan omaelämäkerralliseksi. Tämänkin elokuvan kuvaaja on Gordon Willis.

Kuvaaja Gordon Willis ja ohjaaja Woody Allen.

Allen näyttelee elokuvassa Sandy Bates -nimistä komediaelokuvien ohjaajaa, jonka uusin elokuva loppuu surrealistiseen kohtaukseen, jossa hän on jumissa junavaunussa groteskien ja onnettomien hahmojen ympäröimänä. Bates katsoo ulos vaunun ikkunasta ja näkee toisen junan täynnä kauniita ja onnellisia ihmisiä. Vakuuttuneena siitä, että hän on väärässä junassa, hän yrittää nousta junasta ennen kuin se kiitää pois. Seuraavassa kohtauksessa kaikki junan hahmot vaeltavat päämääröttömästi valtavan kaatopaikan läpi. Sandyn hahmo näkee, että toisen junan matkustajat ovat myös päättyneet kaatopaikalle. Studion johtajat valittavat Sandyn elokuvan nähtyään, että elokuva on epäkaupallinen ja masentava. Kun tämä välitetään Sandylle, hän vakuuttuu, ettei hän enää halua tehdä pinnallisia komediaelokuvia, koska se ei enää tunnu hänestä rehelliseltä.

Sandy Batesin managerit muistuttavat häntä, että hänen on määrä esiintyä viikonlopun mittaisessa elokuviensa retrospektiivissä Stardust -hotellissa Jersey Shorella. Hän on vastahakoinen, mutta suostuu osallistumaan siihen. Viikonlopun ajan Sandya vainoavat muistot Dorriesta, entisestä rakastajasta, jolla on mielenterveysongelmia. Hän muistelee ensimmäistä tapaamistaan Dorrien kanssa yhden elokuvansa kuvauksissa, heidän suhteensa kukoistusta ja sen myöhempää heikkenemistä Dorrien epävarmuuksien ja Sandyn naistenmiehen yhdistelmän vuoksi. Hänen viimeinen tapaamisensa Dorrien kanssa tapahtuu psykiatrisessa sairaalassa, jossa Dorrie on masentunut ja lääkitty.

Tullessaan Stardust-hotelliin Sandy joutuu ihailijoidensa piirittämäksi ja usein nämä esittivät tälle omituisia ja koomisia pyyntöjä. Hän osallistuu elokuviensa näytöksiin ja osallistuu sen jälkeen kysymys- ja vastaustuokioihin. Ensimmäisen istunnon jälkeen nuori pari, Jack ja Daisy, kutsuvat hänet läheiseen klubiin ja Sandy suostuu kutsuun innokkaasti. Sandy käyttää yökerhossa Jackin poissaoloa hyväkseen flirttaillakseen avoimesti Daisyn kanssa.

Seuraavana päivänä Sandyn nykyinen rakastajatar Iisobel – naimisissa oleva kahden lapsen äiti – saapuu hotelliin liittyäkseen Sandyn seuraan. Hän ilmoitti jättäneensä miehensä. Sandy reagoi uutiseen ristiriitaisesti, mutta harkitsee suhteen viemistä seuraavalle tasolle. Sandy tapaa myös elokuvastudionsa johtajia, jotka ovat kuvanneet uudelleen hänen elokuvansa lopun, jossa hahmot päätyvät ”jazz-taivaaseen” kaatopaikan sijaan. Sandy julistaa ajatuksen idioottimaiseksi ja kieltäytyy hyväksymästä sitä.

Puhuessaan agenttinsa kanssa yleisöpuhelimessa Sandy kuulee Daisyn puhuvan seksuaalisesta ristiriitaisesta tunteestaan Jackia kohtaan. Myöhemmin Sandy järjestää kahdenkeskisen retken Daisyn kanssa. Heidän ollessaan yhdessä Sandyn auto hajoaa ja heidän täytyy jatkaa matkaa jalan. He saapuvat suurelle pellolle, jossa he kohtaavat joukon paikallisia, jotka odottavat lentävien lautasten ilmestymistä. Tämän kohtaamisen aikana Sandy alkaa menettää kosketuksen todellisuuteen ja kuvittelee erilaisia hahmoja elämästään ja elokuvistaan sekä joukon avaruusolentoja, jotka neuvovat häntä jatkamaan komedioiden tekemistä. Lopulta hän kuvittelee psykopaattisen ihailijan, joka ampuu hänet kuoliaaksi.

Louis Armstrong.

Toivuttuaan paniikkikohtauksestaan Sandy kuvittelee saavansa postuumisti palkinnon elämäntyöstään. Hän ottaa palkinnon vastaan henkilökohtaisesti ja kertoo yleisölleen, että ainoa hetki hänen elämässään, jolloin hän tunsi olonsa todella onnelliseksi ja täyttyneeksi, oli aurinkoinen aamu Manhattanin asunnossaan viettäessään aikaa Dorrien kanssa lukien ja kuunnellen Louis Daniel Armstrongin (s. 4.8.1901 New Orleans, Yhdysvallat ja k. 6.7.1971 New York, Yhdysvallat) versiota Stardust -kappaleesta. Herätessään hän lausuu Dorrien nimen, mikä suututtaa Isobelia, joka on odottanut hänen vuoteensa vierellä. Isobel yrittää erota hänestä, mikä saa hänet hylkäämään retrospektiivin ja seuraamaan häntä junaan. Hän suostuttelee Dorrien intohimoisesti antamaan hänelle anteeksi ja he suutelevat junan lähtiessa. Tapahtumia tarkkailee elokuvan yleisö, johon kuuluu useita elokuvassa esiintyviä henkilöitä. Elokuvan päättyessä nämä keskustelevat sen eduista sekä puutteista ja jakavat kokemuksiaan sen tekemisestä. Yleisön poistuessa teatterista sisään astuu Sandyä muistuttava hahmo, joka hakee ikoniset aurinkolasinsa penkiltä ja poistuu sen jälkeen.

Django Reinhardt.

Kuten useat Woody Allenin elokuvat, myös Stardust Memories sisältää monia jazz-kappaleita, kuten sellaisten merkkihenkilöiden kuin Louis Armstrongin, Django Reinhardtin (oik. Jean Reinhardt, s. 23.1.1910 Liberchies, Point-á-Celles, Belgia ja k. 16.5.1953 Fontainebleau, Ranska) ja Chuck Webbin (oik. William Henry Webb, s. 10.2.1905 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat ja k. 16.6.1939 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat) levyttämiä kappaleita. Elokuva käsittelee uskontoon, Jumalaan ja filosofiaan liittyviä kysymyksiä; varsinkin eksistentialismia, psykologiaa, symboliikkaa, sotia ja politiikkaa. Se käsittelee myös realismia, ihmissuhteita ja kuolemaa. Elokuva viittaa moniin kysymyksiin elämän tarkoituksesta. Se pohtii myös onnen roolia elämässä, teemaa, jota Woody Allen palasi tutkimaan elokuvassaan, Match Point.

Mia Farrow.

Jeffrey Daniels, (s. 19.2.1955 Athens, Georgia, Yhdysvallat).

Woody Allenin ensimmäinen elokuva näyttelijä Mia Farrow’n kanssa oli Kesäyön seksikomedia (1982). Allen ohjasi ja näytteli vuonna 1983 elokuvassaan Zelig miestä, joka muuttaa ulkonäköään vastaamaan ympärillään olevia. Vuonna 1985 Mia Farrow ja Jeff Daniels näyttelivät Woody Allenin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa Kairon purppuraruusussa, joka on Buster Keatonin Sherlok Juniorin (1924) inspiroima fantasiaelokuva, jossa projektorinhoitaja kävelee elokuvaan sisään. Woody Allenin elokuvassa hahmo kävelee ulos elokuvasta ja takaisin oikeaan elämään. Woody Allanin ohjaama ja käsikirjoittama komediadraama, Hannah ja hänen sisarensa, vuodelta 1986 toi parhaan miessivuosan -Oscarin näyttelijä Sir Michael Cainelle (oik. Maurice Joseph Micklewhite, s. 14.3.1933 Lontoo, Englanti), parhaan naissivuosan -Oscarin Dianne Evelyn Westille (s. 28.3.1948 Kansas City, Missouri, Yhdysvallat) sekä Oscar -palkinnon Woody Allenille parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Vuonna 1987 valmistunut elokuva, Radio Days, kertoo radion kulta-ajoista ja elokuvassa on laaja näyttelijäkaarti ja runsaasti aikakauden musiikkia. Musta komedia, Crimes and Misdemeanors vuodelta 1989, on Woody Allenin käsikirjoittama ja ohjaama komediadraama, jonka pääosassa näyttelee juutalainen Martin Landau (s. 20.6.1928 New York, Yhdysvallat ja k. 15.7.2017 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat). Vuonna 1989 Woody Allen, Francis Ford Coppola ja Martin Scorsese tekivät antologiaelokuvan, New York Stories, kaupungin asukkaista.

Kurt Julian Weill.

Juutalainen säveltäjä Kurt Julian Weillin (s. 2.3.1900 Dessau, Saksi ja k. 3.4.1950 New York City, Yhdysvallat) musiikkia on Woody Allenin vuonna 1991 valmistuneessa elokuvassa, Shadows and Fog, joka on kunnianosoitus saksalaiselle ekspressionismille. Sen jälkeen Woody Allen teki vuonna 1992 kriitikoidenkin ylistämän komediadraaman, Husbands and Wives, joka sai kaksi Oscar -ehdokkuutta; Judy Davisille (s. 23.4.1955 Perth, Australia) parhaasta naissivuosasta sekä Woody Allenille jälleen parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Manhattan Murder Mysteryn Woody Allen vuonna 1993 ohjasi itse, mutta käsikirjoitti yhdessä Marshall Brickmanin kanssa. Elokuvassa nähdään valkokankaalla näyttelemässä muun muassa Diane Keaton, Alan Alda (oik. Alphonso Joseph D’Abruzzo, s. 28.1.1936 New York City, Yhdysvallat) ja Anjelica Huston (s. 8.7.1951 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat).

Lahjakas Woody Allen (3. osa) 

Woody Allen.

What’s New Pussycat? -elokuvan pääosissa näyttelivät Woody Allenin lisäksi Peter Sellers (oik. Richard Henry Sellers, s. 8.9.1925 Southsea, Englanti ja k. 24.7.1980 Lontoo, Englanti), Peter James O’Toole (s. 2.8.1932 Leeds, West Riding of Yorkshire, Englanti ja k. 14.12.2013 St. John’s Wood, Lontoo, Englanti), Romy Schneider (oik. Rosemarie Magdalena Albach, s. 23.9.1938 Wien, Itävalta ja k. 29.5.1982 Pariisi, Ranska), Capucine (oik. Germaine Héléne Iréne Lefebvre, s. 6.1.1928 Saint-Raphaël, Var, Ranska ja k. 17.3.1990 Lausanne, Vaud, Sveitsi), Paula Prentiss (o.s. Ragusa, s. 4.3.1938 San Antonio, Texas, Yhdysvallat) sekä Ursula Andress (s. 19.3.1936 Ostermundigen, Sveitsi). Vuonna 1966 Woody Allen teki ensimmäisen ohjauksensa komediaelokuvassa, What’s Up, Tiger Lily?, jonka käsikirjoituksen hän teki yhdessä Michael ”Mickey” Rosen (s. 20.5.1935 Bedford-Stuyvesant, Brooklyn, New York, Yhdysvallat ja k. 7.4.2013 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat) kanssa. Vielä samana vuonna Woody Allen kirjoitti näytelmän Don’t Drink the Water, jonka pääosissa näyttelivät Lou Jacobi, Kay Medford, Anita Gillette ja Tony Roberts (oik. David Anthony Roberts, s. 22.10.1939 Manhattan, New York, Yhdysvallat ja k. 7.2.2025 Manhattan, New York, Yhdysvallat). Woody Allen ohjasi ja näytteli vuonna 1994 näytelmänsä toisen televisioversion ja hänen kanssaan näyttelivät Michael J. Fox (oik. Michael Andrew Fox, s. 9.6.1961 Edmonton, Alberta, Kanada) ja Mayim Chaya Bialikin (s. 12.12.1975 San Diago, Kalifornia, Yhdysvallat).

Peter Sellers.

Woody Allenin seuraava näytelmä, Play It Again, Sam, tuli Broadwayn ensi-iltaan 12.2.1969 ja näytelmän pääosissa olivat Allen, Roberts sekä Diane Keaton (o.s. Hall, s. 5.1.1946 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 11.10.2025 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat). Keatonin ura näyttämöllä alkoi näyttelemällä alkuperäisen Broadway -musikaali Hair (1968) -tuotannon ensemblessa. Keaton debytoi valkokankaalla pienessä roolissa elokuvassa Lovers and Other Strangers (1970) ennen kuin kohosi kuuluisuuteen ensimmäisessä merkittävässä elokuvaroolissaan Kay Adamsina ohjaaja Francis Ford Coppolan (s. 7.4.1939 Detroit, Michigan, Yhdysvallat) elokuvassa Kummisetä (1972), roolissa, jonka hän uusi jatko-osissa Part II (1974) ja Part III (1990). Keaton teki usein yhteistyötä Woody Allenin kanssa ja vakiinnutti asemansa koomikkonäyttelijänä näyttelemällä elokuvasovituksessa Play It Again, Sam (1972), jota seurasivat Sleepers (1973), Love and Death (1975) ja Annie Hall (1977). Jälkimmäinen elokuva toi hänelle Oscar -palkinnon parhaasta naispääosasta.

Diane Keaton & Woody Allen.

Diane Keatonin näyttelijänura kesti yli viisi vuosikymmentä, jonka aikana hän nousi kuuluisuuteen New Hollywood -liikkeessä. Keaton esiintyi kahdeksassa Woody Allenin elokuvassa. Oscar -palkinnon lisäksi hänet palkittiin BAFTA -palkinnolla ja kaksi kertaa Golden Globe -palkinnolla, mutta hän oli myös kaksi kertaa ehdolla Emmy -palkinnon ja yhden kerran Tony -palkinnon saajaksi. Hänet palkittiin Lincoln Centerin elokuvagaalassa vuonna 2007 ja AFI:n elämäntyöpalkinnolla vuonna 2017. Diane Keaton syntyi nelilapsisen perheen vanhimpana Dorothy Deannelle (o.s. Keaton, 1929-2008) ja John Newton Ignatius ”Jack” Hall (1922-1990). Äiti oli kotiäiti sekä amatöörivalokuvaaja ja isä oli kiinteistönvälittäjä sekä rakennusinsinööri. Äiti voitti kotiäitien Mrs. Los Angeles -kilpailun ja tämän tapahtuman teatraalisuus herätti Diane Keatonin ensimmäisen halun tulla näyttelijäksi. Hän myös mainitsi Katharine Houghton Hepburnin (s. 12.5.1907 Hartford, Connecticut, Yhdysvallat ja k. 29.6.2003 Old Saybrook, Connecticut, Yhdysvallat), jota Keaton ihaili vahvana ja itsenäisenä naisena yhtenä inspiraation lähteenään.

Katharine Hepburn.

Keaton valmistui Santa Ana High Schoolista Santa Anassa, Kaliforniassa vuonna 1963. Opiskeluaikoinaan hän osallistui koulun laulu- ja näyttelijäkerhoihin ja näytteli näytelmäkirjailija Tennessee Williamsin (oik. Thomas Lanier Williams III, s. 26.3.1911 Columbus, Mississippi, Yhdysvallat ja k. 25.2.1983 New York City, Yhdysvallat) luomaa kuvitteellista Blanche DuBoisia koulun tuotannossa Viettelysten vaunu. Valmistumisensa jälkeen hän opiskeli Santa Ana Collegessa ja myöhemmin vielä Orange Coast Collegessa näyttelijäksi, mutta hän keskeytti opintonsa vuoden kuluttua tavoitellakseen viihdeuraa Manhattanilla. Liityttyään Actors’ Equity Associationiin hän vaihtoi sukunimensä Keatoniksi, joka nimi oli hänen äitinsä tyttönimi, sillä Diane Hall -niminen näyttelijä oli jo rekistötöitynyt. Lyhyen aikaa Keaton työskenteli sivutyönään yökerholaulajana. Hän palasi yökerhoesiintyjän rooliin elokuvassa Annie Hall (1977), And So It Goes (2014) ja cameoroolissa elokuvassa Radio Days (1987).

Diane Keaton.

Keaton aloitti näyttelemisen opinnot vuonna 1915 aloittaneessa Neighborhood Playhousessa Midtown Manhattanilla New Yorkissa. Hän opiskeli näyttelemistä aluksi Meisner -tekniikalla, ensemble -näyttelijäntyöntekniikalla, jonka kehitti newyorkilainen näyttelijä, näyttelijäntaiteiteen valmentaja ja ohjaaja, Sanford Meisner (s. 31.8.1905 New York, Yhdysvallat ja k. 2.2.1997 Sherman Oaks, Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) 1930-luvulla; Meisner oli The Group Theaterin jäsen vuosina 1931-1940. Näyttelijä John Joseph ”Jack” Nicholson (s. 22.4.1937 Neptune City, New Jersey, Yhdysvallat) kertoi, että ”Keaton lähestyy käsikirjoitusta kuin näytelmää siinä mielessä, että hän on opiskellut koko käsikirjoituksen ulkoa ennen elokuvan tekemistä, mitä en tiedä kenenkään muun näyttelijän tekevän.”

Jack Nicholson.

Clive Barnes kirjoitti: ”Herra Allenin vitsit – jatkoineen, sivuhuomautuksineen sekä käänteineen – ovat rohkean loistavia (vain Neil Simon ja Elaine May voivat vetää vertoja hänelle tällä kaudella teatterissa), ja hänellä on myös loistava luonteentaju”. Näytelmä oli merkittävä Keatonin orastavalle uralle ja hän on sanonut olleensa ”kunnioituksen vallassa” Woody Allenia kohtaan jo ennen roolinsa koekuvauksia, jotka olivat heidän ensimmäinen tapaamisensa. Vuonna 2013 Keaton kertoi ”rakastuneensa Alleniin heti” ja lisäsi: ”Halusin olla hänen tyttöystävänsä, joten tein asialle jotain.”

Woody Allen käsikirjoitti Mickey Rosen kanssa ja lisäksi ohjasi ja näytteli rikoskomediassa, Take the Money and Run (1969) matalan profiilin varasta, Virgil Starkwelliä. Vincent Canby New York Timesista kirjoitti siksi: ”Allen on tehnyt elokuvan, joka on itse asiassa pitkä, kaksikelainen komedia – jotain hyvin erityistä, omalaatuista ja hauskaa.” Sittemmin Woody Allen käsikirjoitti, ohjasi ja näytteli myös elokuvassa Bananas (1971) Fielding Mellishinä, kömpelönä newyorkilaisena, joka joutuu mukaan vallankumoukseen Latinalaisessa Amerikassa. Mukana elokuvassa oli näyttelijä Louise Lasser (s. 11.4.1939 New York, Yhdysvallat ja k. 6.7.2026) hänen romanttisena kiinnostuksen kohteenaan. Roger Joseph Ebertin (s. 18.6.1942 Urbana, Illinois, Yhdysvallat ja k. 4.4.2013 Chicago, Illinois, Yhdysvallat) haastattelussa Woody Allen kertoi: ”Suuri, laaja naurukomedia on elokuvamuoto, jota tehdään harvoin nykyään ja joskus mielestäni se on vaikein elokuvamuoto… Bananasin kaltaisessa komediassa, jos he eivät naura, olet kuollut, koska nauru on ainoa, mitä sinulla on.”

Marshall Jacob Brickman.

Woody Allen ja Diane Keaton tekivät uudelleen yhteistyötä tieteiselokuvaparodiassa, Sleepers (1973), joka oli ensimmäinen Woody Allenin ja juutalaisen Marshall Jacob Brickmanin (s. 25.8.1939 Rio de Janeiro, Brasilia ja k. 29.11.2024 New York, Yhdysvallat) yhdessä kirjoittamista neljästä käsikirjoituksesta. Allen ja Keaton näyttelivät pääosissa elokuvassa Love and Death (1975), joka on venäläinen kirjallisuusparodia, jonka tapahtumat sijoittuvat Napoleonin aikakauteen. Canby kutsui elokuvaa Woody Allenin ”suurimmaksi teokseksi”. Vuonna 1976 Woody Allen näytteli kassapäällikkö Howard Princeä Hollywoodin mustalle listalle joutuneessa komediadraamassa The Front, jonka ohjasi Martin Ritt ja jossa Zero Mostel näytteli myös yhdessä.

Martin Ritt (s. 2.3.1914 New York, Yhdysvallat ja k. 8.12.1990)

Zero Mostel (oik. Samuel Joel "Zero" Mostel, s. 28.2.1915 New York, Yhdysvallat ja k. 8.9.1977 Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat).

Vuonna 1977 Woody Allen käsikirjoitti, ohjasi ja jälleen näytteli romanttisessa komediassa, Annie Hall. Allen näytteli koomikko Alvy Singeriä, joka arvioi aiempaa suhdettaan Annie Halliin (Keaton). Arvostelija Roger Ebert kirjoittikin, että Woody Allen oli ”kehittynyt… paljon harkitsevampi ja … kypsempi ohjaaja”. Vincent Canby ylisti Allenin ohjausta, varsinkin hänen valintojaan näyttelijöistä, kuten Shelley Alexis Duvall (s. 7.7.1949 Fort Worth, Texas, Yhdysvallat ja k. 11.7.2024 Blanco, Texas, Yhdysvallat), Paul Frederic Simon (s. 13.10.1941 Newark, New Jersey, Yhdysvallat), Carol Kane (s. 18.6.1952 Cleveland, Ohio, Yhdysvallat), Colleen Rose Dewhurst (s. 3.6.1924 Montreal, Quebec, Kanada ja k. 22.8.1991 Etelä-Salem, New York, Yhdysvallat) ja Christopher Walken (oik. Ronald Walken, s. 31.3.1943 New York City, Yhdysvallat).

Meryl Streep.

Toimittaja ja juontaja Katie Anne Couricin (s. 7.1.1957) haastattelussa Diane Keaton ei kiistänyt sitä seikkaa, että Woody Allen kirjoitti hänen roolinsa juuri häntä varten ja rooli oli kirjoitettu hänestä. Elokuva voitti neljä Oscar -palkintoa: parhaan naispääosan esittäjän (Keaton), parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen (Allen) sekä parhaan ohjauksen (Allen) ja parhaan elokuvan. Vuonna 1979 Woody Allen ohjasi elokuvan, Manhattan, koomisen kunnianosoituksen New York Citylle, joka keskittyi Isaac Davisin (Allen) ja 17-vuotiaan Tracyn (Mariel Hemingway [s. 22.11.1961 Mill Valley, Kalifornia, Yhdysvallat]) suhteeseen ja elokuvassa näyttelivät myös Diane Keaton ja Mary ”Meryl” Louse Streep (s. 22.6.1949). Elokuvan kuvasi mustavalkoisena Gordon Hugh Willis Jr. (s. 28.5.1931 Astoria, New York, Yhdysvallat ja k. 18.5.2014 North Falmouth, Massachusetts, Yhdysvallat) ja elokuvassa hyödynnettiin vahvasti säveltäjä George Gerswinin (oik. Jacob Gershwin, s. 26.9.1898 New York City, Yhdysvallat ja k. 11.7.1937 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) musiikkia.

Georg Gerswin.