Hyvinvointi­alueen päättäjät kiistävät lobbauksen Pirkanmaalla: johtajien sukulaisuudesta ei ollut päättäjillä tietoa

Pirkanmaan hyvinvointialueen tarkastus­johtajaksi valittiin eläkkeelle jääneen tarkastus­johtaja Jarmo Paanasen poika. Valintaa edistäneet aluevaltuutetut pitävät häntä pätevimpänä tehtävään. Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuutetut itse kertovat, ettei tarkastusjohtajan valintaan liity poliittista ohjailua. Uudeksi Pirhan tarkastusjohtajaksi valittiin tehtävästä eläköityneen johtajan ja Tampereen työväenyhdistys ry:n puheenjohtaja Jarmo Paanasen poika Aleksi Paananen.

Aleksi Paananen.

Valinta oli yllättävä, sillä tarkastuslautakunta esitti tehtävään toista henkilöä, Rami Aaltosta. Aleksi Paananen voitti kuitenkin suljetun lippuäänestyksen äänin 43–35. Eläköitynyt tarkastusjohtaja Jarmo Paananen on SDP:n jäsen ja Tampereen työväenyhdistys ry:n puheenjohtaja. Valintaan vaikuttaneet valtuutetut kiistävät tienneensä uuden ja vanhan tarkastusjohtajan sukulaissuhteesta ennen tehtyä valintapäätöstä. SDP:n ryhmäjohtaja Taru Tolvanen kiistää vaikutusyritykset. Hän kertoo, ettei tiennyt sukulaisuudesta ennen median yhteydenottoa. Pirkkalan Toiviossa asuva SDP:n ryhmänjohtaja Taru Tolvanen ei myöskään tiennyt, että Jarmo Paananen on Tampereen työväenyhdistyksen puheenjohtaja.

Taru Tolvanen.

Myös kokoomuksen ryhmäjohtaja, rehtori Leena Kostiainen (o.s. Kulmala, s. 1966 Lempäälä) kertoo, ettei hän havainnut lobbaamista tarkastusjohtajan valinnan yhteydessä tapahtuneen.

Leena Kostiainen.

Valtuusto otti aikalisän valmisteluun

Tarkastusjohtajan valinta oli esillä jo aluevaltuuston kokouksessa 23. maaliskuuta. Tuolloin tarkastuslautakunta esitti Rami Aaltosen valitsemista, mutta Taru Tolvanen teki esityksen asian palauttamisesta valmisteluun. Tolvasen mukaan valtuutetuilla oli prosessista vielä kysymyksiä ja niihin haluttiin saada vastaukset. Kokoomuksen ryhmänjohtaja Leena Kostiainen kertoi kannattaneensa palautusesitystä, koska heränneiden kysymysten vuoksi haluttiin ottaa aikalisä. Kokoomuksen Leena Kostiaisen mukaan ryhmäjohtajilla on tapana tavata ennen kokouksia, ja yleinen käytäntö on, että suurin puolue esittää palauttamista ja toiseksi suurin kannattaa sitä. Pääsääntöisesti valtuusto äänestää ainoastaan korkeimmista johtavista viroista, kuten konserni- ja hyvinvointialuejohtajan viroista.

Ryhmänjohtaja Leena Koistiainen tähdentää, että tässä tapauksessa tarkastuslautakunnan esitys olisi käynyt Kokoomuksen ryhmälle. Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä oli Rami Aaltosen takana. Aiemmin maaliskuussa valtuusto palautti tarkastusjohtajan valinnan uudelleen valmisteluun SDP:n aloitteesta.

Milka Hanhela.

Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuusto käsitteli tarkastusjohtajan valintaa uudestaan maanantaina 27. huhtikuuta. Kokouksessa vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmäjohtaja ja aluehallituksen jäsen, kasvatustieteiden maisteri Milka Hanhela esitti Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tarkastusjohtaja Aleksi Paanasta Pirkanmaan hyvinvointialueen uudeksi tarkastusjohtajaksi sekä asiasta äänestämistä. Milka Hanhelan mukaan vasemmistoliiton varavaltuutettu ja Pirhan aluevaltuuston tarkastuslautakunnan jäsen, yhteiskuntatieteiden tohtori Tiina Vaittinen oli nostanut Aleksi Paanasen nimen neljän kärkiehdokkaan joukosta. Kaikkiaan tarkastusjohtajan virkaan tuli 19 hakemusta. Vasemmistoliiton ryhmän varapuheenjohtaja Tiina Vaittinen oli perehtynyt hakijoiden ansiovertailuihin ja piti Aleksi Paanasta ehdokkaista parhaana.

Tiina Vaittinen.

Ryhmänjohtaja Milka Hanhela tuli lopulta samaan tulokseen. Hän ei kertomansa mukaan tiennyt Aleksi Paanasen demaritaustasta. Hänen mukaansa ehdolla ei ollut huonoja vaihtoehtoja. Aleksi Paanasen valintaan vaikutti hänen mukaansa kokonaisarvio.

Vihreiden ryhmäjohtaja Olga Haapa-aho kannatti Hanhelan esitystä äänestyksestä. Haapa-ahon mukaan vihreiden ryhmässä oli esitetty toive mahdollisuudesta äänestää.

Se, että merkittävän tason johtajista äänestetään, on Pirhassa normaali käytäntö, Haapa-aho sanoo. Myös muut ryhmäjohtajat pitävät äänestämistä tavallisena johtajavalinnoissa. Vaikka valtuusto päätyi eri tulokseen kuin lautakunta, vasemmistoliiton Milka Hanhelan mukaan tilanne ei ollut täysin yllättävä. Lautakunta piti esityksensä ennallaan. Tarkastuslautakunta päätti esittää Rami Aaltosta virkaan jo helmikuussa, jolloin myös Pirha tiedotti asiasta. Tässä tapauksessa asiasta oli äänestetty jo Pirhan tarkastuslautakunnassa, eikä ero ehdokkaiden välillä ollut kovin iso, hän sanoo.

Pirhan tarkastuslautakunnan äänestys käytiin 14. huhtikuuta. Lautakunnan puheenjohtajan Anne-Mari Jussilan (kok.) esitys oli Rami Aaltonen, mutta tarkastuslautakunnan jäsen Tiina Vaittinen esitti kokouksessa Aleksi Paanasta. Äänestys päättyi Rami Aaltosen hyväksi 8–4, yksi lautakunnan jäsenistä äänesti tyhjää. Tiina Vaittinen kertoo, että tutkijana ja pitkän yliopistouran tehneenä häneen arvioonsa vaikutti erityisesti Aleksi Paanasen koulutus. Myös Vaittinen ihmettelee lobbauspuheita. Hänellä ei ollut tietoa Paanasten sukulaisuudesta, eikä se olisi häneen vaikuttanutkaan. Kyse oli hänen mielestään pelkästään siitä, että hän piti Aleksi Paanasta parempana ehdokkaana.

Anna-Mari Jussila.

Aleksi Paananen on hallintotieteiden maisteri, joka on valmistunut tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelmasta. Rami Aaltonen taas on suorittanut tradenomin ylemmän AMK-tutkinnon. Molemmilla kärkiehdokkailla on vahva kokemus hyvinvointialueilta: Rami Aaltonen työskentelee parhaillaan arviointijohtajana Varsinais-Suomessa, kun taas Aleksi Paananen toimi viimeksi tarkastuspäällikkönä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella. Aikaisemmin Kuopion kaupungin tarkastuspäälliköksi valittiin Aleksi Paananen 1.8.2018 alkaen. Hän on työskennellyt samoin Mikkelin kaupungin konsernitarkastajana.

Nimitys nousi julkisuuteen, sillä valinta oli yllättävä ja vastoin tarkastuslautakunnan ehdotusta. Aleksi Paananen aloittaa uudessa virassaan toukokuussa. Pirkanmaan hyvinvointialue on Suomen suurin hyvinvointialue. Tarkastusjohtajan kuukausipalkka on Pirkanmaan hyvinvointialueella lähes 9 700 euroa. Pirkanmaan hyvinvointialueen uuden tarkastusjohtajan Aleksi Paanasen isä on tehtävästä eläkkeelle jäänyt tarkastusjohtaja Jarmo Paananen. Aleksi Paananen vahvistaa asian. Hän ei itse pidä asiaa merkityksellisenä. Eläkkeellä oleva tarkastusjohtaja Jarmo Paananen ei halua kommentoida sukulaissuhdettaan uuteen tarkastusjohtajaan.

Aleksi Paananen katsoo itse rakentaneensa oman uransa. Hän muistuttaa lisäksi, että sukulaisuussuhde ei estä virkaan hakemista tai valitsemista. Aleksi Paananen siirtyy Pirkanmaalle Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tarkastuspäällikön tehtävästä.

Yllättävä äänestys muutti tuloksen

Pirkanmaan aluevaltuusto valitsi Aleksi Paanasen tarkastusjohtajan virkaan maanantaina 27.4.2026 yllättävän äänestyksen jälkeen. Aleksi Paanasta ja tarkastusjohtajasta äänestämistä ehdotti aluevaltuutettu Milka Hanhela (vas.). Esitystä kannatti vihreiden valtuutettu Olga Haapa-aho. Valtuusto äänesti tarkastusjohtajasta suljetulla lippuäänestyksellä. Aleksi Paananen sai 43 ääntä ja Rami Aaltonen 35 ääntä. Koska äänestys tehtiin suljetuin lipuin, ei ole tietoa, ketä kukin äänesti. Koska lautakunnan esitys ei ollut yksimielinen, valtuutetut äänestivät 16 ehdokkaasta, jotka täyttivät kelpoisuusvaatimukset.

Olga Haapa-aho.

19 henkilöä haki tarkastusjohtajan virkaan

Tarkastusjohtajan virkaa haki määräajassa 19 henkilöä, joista 16 täytti kelpoisuusvaatimukset. Tarkastusjohtaja osallistuu arviointikertomuksen sekä lautakunnan muiden selvitysten valmisteluun. Viran kelpoisuusehtona oli soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, toimialan tuntemus ja riittävä kokemus vaativista johtamistehtävistä. Haastattelujen jälkeen heistä neljä valittiin henkilöarviointiin; henkilöarviointiin valittiin Rami Aaltonen, Aleksi Paananen, Kirsi Pelvola ja Matti Rosvall. Tarkastuslautakunnan valintapäätös perustuu kokonaisarviointiin,​ jossa on huomioitu henkilöhaastattelu,​ työkokemus, henkilön suorittamat koulutukset ja tutkinnot sekä henkilöarviointi.

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajistosta ja kahdesta jäsenestä sekä viranhaltijoista koostuva valintaryhmä haastatteli kuutta hakijaa joulukuussa. Heistä neljä haastateltiin uudelleen tammikuussa. Toimittajat eivät päässeet vertailemaan hakijoiden ansioluetteloja tai näkemään tarkastusjohtajan palkkaa ennen aluevaltuuston kokousta, koska vain aluevaltuutetut pääsivät näkemään nämä tiedot. Tarkastusjohtaja toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa ja johtaa ulkoisen tarkastuksen yksikköä. Pirhassa toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa ulkoisen tarkastuksen yksikkö, joka on aluehallituksesta ja sen alaisesta organisaatiosta riippumaton. Sen tehtävänä on varmistaa, että aluehallinnon toiminta ja talous ovat läpinäkyviä, tehokkaita ja vastuullisia.

 Tampereen Seudun Invalidit - terveitten ehdolla (19. osa)

Hilkan päivä

Hilkka Salokorpi.

Kun tulin vuonna 1980 tänne töihin, hallinnassani oli kolme työhuonetta. Työympäristöni, vaikka olikin toimisto, muistutti jollain tavoin 1960-luvun perheasuntoa, yhden huoneen kaapit oli maalattu taivaansinisiksi. Seinät olivat värikkäät, punaista, oranssia, vihreää… Keskimmäisen huoneen seinällä tikitti kotoisesti keittiönkello. Kirjahylly oli jostain saatu lahjoituksena ja palveli nyt palkintokaappina. Muutenkin toimistossa oli lahjaksi saatuja kalusteita. Suuren suuri tamminen, pankinjohtajan entinen työpöytä takahuoneessa ”kaikkein pyhimmässä". Se ääressä oli hyvä levittää kirjanpitoaineisto. Kirjanpito oli pari vuotta aikaisemmin (1978) siirretty ATK:lle. Onnekseni!

Kuinkahan ennen tultiin toimeen ilman kopiokonetta? Neljä vuotta se on meillä ollut ja koneen runsas käyttö on yllättänyt meidät kaikki. Ennen täytyi löytyä aikaa kirjoittaa kokousten esityslistat 3-4 kertaan, että riitti jokaiselle johtokunnan jäsenelle oma kappale. Nyt kopiokone hoitaa asiat sujuvasti ja tuntuu, että tahti on sen verran kiihtynyt, ettei olisi enää aikaakaan kirjoitella samoja asioita niin moneen kertaan.

Asiakaskäyntejä on muutamia päivässä, pääasiassa jäsenten käyntejä. Joillakin asia on lyhyt ja hoituu muutamassa minuutissa, toisten kanssa saattaa vierähtää tunti ja ylikin. Jäset luottavat toimiston ihmiseen ja on helpompi hoidattaa asioitaan täällä kuin esim. sosiaalitoimistossa.

Tiistai on aina vilkas päivä. Silloin ovat eläkkeellä olevat jäsenemme liikkeellä, kerho kokoontuu klo 13 ja osallistujia on 20-40. Kerhoon on helppo tulla, siellä ei vaadita mitään erityistä osaamista, saa puhua tai olla hiljaa, miten haluaa.

IT-Invalidityön ilmestymisen huomaa aina työssään. Puhelimet soivat ahkerasti. Invalidirahaa, autoveronpalautusta tms. koskeva artikkeli herättää kysymyksiä.

Selaan päivän lehdet, onko kirjoitettu mitään vammaisasiaa? Onko jäsenistä joku kuollut? Onko muuta tärkeätä, esim. avustushakemusten jättöaikoja? Leikkelen tarpeelliset artikkelit yms. talteen.

TSI ry:n hallitus vuonna 1987. Edessä vasemmalla Irma Aittokallio, puheenjohtaja Matti Kallio, Mauno Sillman ja Raija-Leena Lahti. Takana vas. Sinikka Niiranen, Toivo Valkama, Ensio Jortikka, Hannu Sallinen, Matti Ilveskoski ja toiminnanjohtaja Hilkka Salokorpi.

Järjesten yhdistyksen arpajaisia, hankin sopivia voittoja, kyselen myyntipaikkoja tavarataloista, lasken tilityksiä ja teen selvityksiä. Joku haluaa jo jättää ilmaislomahakemuksen, vaikka vielä on ”hanget korkeat nietokset”. Otan sen vastaan ja arkistoin pariksi kuukaudeksi kansioon, että muistan aikanaan ottaa sen käsittelyyn kokouksessa.

Joku jäsen pyytää liitolta pyykinpesukonetta. Yhdistys puoltaa asiaa. Mietin lausuntoon perusteluja, pitää olla selkeä ja täsmällinen ja oikeudenmukainen. Puhelimessa joku kertoo aloittavansa tutkimustyötä, joka koskee vammaisten lomamatkoja. Mitä odotuksia, vaikeuksia yms. vammaisilla on? Lupaan koota muutaman ihmisen ryhmän ideoimaan asiaa.

Puheluja tulee silloin tällöin rakennusfirmoilta. Halutaan tietää, mikä on luiskan oikea kaltevuus, millaista materiaalia sen pinnan pitäisi olla, tai kuinka leveä hissin oven tulee olla, että siitä mahtuu pyörätuolilla. Joskus tuntuu, etteivät ihmiset tiedä minkään muun vammaisjärjestön olemassaolosta, meiltä kysellään ihan kaikenlaisiin vammoihin liittyviä asioita. Joukkoon mahtuu kehitysvammat, sotavammat, aistivammat jne.

Oma jäsenistö kyselee, onko omaa lääkäriä, tuomaria, veroasiantuntijaa tms. experttiä. Apua tarvitaan erilaisten valitusten tekemiseen, kun haettuja etuuksia ei ole myönnetty eri syistä. Jäseneksi liittyessään monet haluavat tietää mitä konkreettista etua tai hyötyä jäsenyydestä on. Uuseimmille riittävä etu on kuitenkin esim. jäsenlehti. Nuoria kiinnostaa liikunta eri muotoineen, eläkeikäisiä matkat.

Tyypillistä työlleni on, etten voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan vaan on kyettävä nopeasti siirtymää asiasta toiseen kymmeniä kertoja päivässä. Ikäänkuin pyörittelisin eri kokoisia rattaita, toiset keveitä toiset miltei ylivoimaisen painavia, tavoitteenani kaikkien rattaiden pitäminen jatkuvassa liikkeessä. Vaihtelevaa, mielenkiintoista, antoisaa! Stressaavaa, ainainen kiire, joka vie voimat. Pääasiassa joudun hoitamaan ihmisten ongelmia ja auttamaan ratkaisujen etsimisessä vaikeuksiin asioihin. Iloiset ja onnelliset tapahtumat jäävät vähemmälle huomiolle.

Tampereen Seudun Invalidit - terveitten ehdoilla (18. osa) 

- Vuoden 1975 rakennusasetusta muutettiin siten, että sen 85 a-pykälään tuli määräys julkisten rakennusten invalidiystävällisyydestä. Turkuun valmistui yliopiston hieno rakennus, mutta kyseistä näkökohtaa ei otettu huomioon – yhdestäkään sen kolmesta ovesta ei pyörötuolissa pääse kätevästi sisälle. Siksi ehdotankin, että, että sellaiset rakentajat ja rakennuttajat, jotka saavat jatkuvasti yhteiskunnalta tukea rakentamiseensa, jäävät vastaisuudessa tätä tukea paitsi aina siihen asti, kunnes entiset virheet on korjattu.

Invalidiliitto on painostusjärjestö ja pyrkii vaikuttamaan niihin, jotka yhteiskunnassa tekevät ratkaisuja. Liitto työskentelee tänään niin laajalla alueella, että tuskinpa kukaan muu kuin liiton toiminnanjohtaja on selvillä kaikista yksityiskohdista. Tavallinen kansalainen taas ihmettelee vammaisjärjestöjen moninaisuutta – esim. Sotainvalidien veljesliittoa ja sen tulevaisuutta. Aaltosen mukaan ei ole olemassa mitään tulevaisuuden ongelmia.

- Lähimmän 15 vuoden ajan veljesliiton, invalidisäätiön ja invalidiliiton puheenjohtajat ovat tavanneet toisensa kaksi kertaa vuodessa ja toiminnanjohtajat ovat olleet mukana minkä lisäksi toiminnanjohtajat tapaavat toisensa kaksi kertaa vuodessa. Yhteistoiminta on siis varsin kiinteätä ja kun olin valvomassa veljesliiton professori Risto Pätiälän testamenttia, muistutin maaherra Uki Voutilaista siitä, mitä Pietiälä on luvannut, että ne rakennukset ja tilat, jotka jäävät sotainvaliideilta, eivät koskaan joudu muiden kuin invalidien käyttöön. Tämä on osoitus siitä yhteisymmärryksestä, mikä puheenjohtajatasolla on vallinnut liittojen kesken. Yhdestä asiasta vain en ole varma. Mikä on vapaussodan invalidien kanta – hehän ovat testamentanneet omaisuutensa sotainvalideille.

Ruotsalaisten ajatus palvelutaloista on kokonaan toinen kuin meillä. Siellä katsotaan asiakkaiden ylärajaksi kuusi ja he ovat ilmaisseetkin suomalaisen toteutuksen sijoittaa kaikki saman katon alle, olevan ’päin mäntyä’ mutta jostakin syystä heidän ideansa ei toimi.

Itäisen naapurimme mielenkiinto suomalaiseen palvelutaloon taas on suuri: kun Neuvostoliitosta saapui alan asiantuntijoita Käpylään, meni päiväohjelma aivan sekaisin. Suomalainen palvelutalo on ainutlaatuista maailmassa.

- Mitä mahdollisuuksia sitten kehittyvä elektroniikka tarjoaa vammaisille?

- Se muuttaa aivan ratkaisevasti tilannetta, toteaa Aaltonen. – Jos puhumme nyt apuvälineistä, niin pyörätuolit ovat tavattomasti kehittyneet. On sellaisiakin, jotka tulevat seisoma-asentoon, mikä sisäelinten kannalta istuvalle invalidille on välttämätöntä. Nykyisen tuolin voi myös kätevästi hajoittaa ja nostaa autoon.

Yhdysvalloissa tehdyn tilaston mukaan neliraajavammaisuuden aiheuttajana liikenteellä oli osuus puolessa kaikista tapauksista, uimahypyt olivat neljäsosalla ja muut onnettomuudet lopulla neljäsosalla. Suomen vastaavat luvut heittävät ainoastaan uimahyppyjen osalta, mutta mielenkiintoinen on tieto, että kun parikymmentä vuotta sitten 47 prosenttia vammautuneista kuoli ensimmäisen vuoden aikana, nyt luku on pudonnut alle 10 prosentin. Kuntoutuksella on siis tulevaisuudessa entistäkin merkittävämpi osuus vammaishuollossa.

- Mikä sitten on eduskunnan asennoituminen tänään, kun puhutaan sosiaalimäärärahoista.

Professori Aimo O. Aaltonen toivoo, ettei nykyistä järjestelmää järkytettäisi.

- Kun esim. raha-automaattiyhdistys antaa meille rahaa investointeihin, ei se koskaan anna sitä sataprosenttisesti, vaan meillä on oltava omaakin rahaa. Jos nyt eduskunnassa lähdetään muuttamaan järjestelmää, niin se menee pahasti sekaisin. Tuloksena on vain avunpyyntöjä eduskuntaan päin. Laki yleishyödyllisten yhteisöjen verovapaudesta antaa sentään jonkinlaisen liikkumatilan niin invalidiliitolle kuin muillekin järjestöille.

Tampereen seudun invalidit huomenna…

Puheenjohtaja Matti Kallio ei tunnustaudu ennustajaksi, sillä mikään ei ole niin epävarmaa kuin huomisen ennustaminen. Sen hän kuitenkin sanoo huomisesta, että VALTAVA-laki pakottaa yhdistyksen suuntaamaan toimintaansa lähimmän kymmenen vuoden aikana siten, että suuremmille paikkakunnille muodostetaan TSI:n alaosastoja. Itsenäisiin yhdistyksiin ei liene syytä, koska Tampere toimistoineen ja henkilöineen edustaa sen verran vahvaa yksikköä, ettei sen rinnalle tarvita muuta.

- Uusi lainsäädäntö tuo sosiaalihuoltoa takaisin kuntaportaaseen ja näin paikallisten järjestöjen rooli edunvalvonnassaan nousee. Meidän on valvottava mm. miten rakennusratkaisuja tehdään ja tässä työssä jo nyt on ollut myönteistä se, että Tampereen seudun invalideja on pyydetty asiantuntijana paikalla. Aiemmin tämä tehtävä kuului valtiolle ja invalidiliitolle ja jatkossakin liitto valvoo tekemisiämme. Tässä työssä tullee jossakin määrin kirjavuutta, koska vammaiskäsite tänään on niin laaja ja sitä pohtii tänäänkin niin monta järjestöä, joista kaikista ei aina ole asiantuntijoiksi.

Matti Kallio toivoo myös muutosta ns. invalidirahalakiin, joka kulkee sisurahan tai vielä paremmin piiskarahan nimellä. Kyseinen järjestelmä on tuottanut esiin sen haittapuolen, että moni vammainen tekee viimeiseen saakka työtä pysyäkseen invalidirahan piirissä.

- Kysymyksessä on sen verran suuri rahamäärä, ettei siitä niin vain luovuta, sillä se otetaan heti pois, kun invalidi jää eläkkeelle, toisin kun esim. sotainvalidien nauttima elinkorko, joka kasvaa vetäydyttäessä työelämästä ja muiden tulojen pienennyttyä.

Matti Kallio korostaa, että uudistukset tänään vievät aikaa. Tämä maailma kun on jo suunniteltu sen verran valmiiksi, että uudet ajatukset vaativat pitkän perustelun, joka voi kestää vuosikausia.

- Eräs pitkän tähtäimen toteutus on Tampereen kaupungin, keskussairaalan, terveyskeskusten ja yhdistyksemme kehittämä apuvälineyksikkö, johon saimme kaupungilta neljännesmiljoonan ja kyseisen toimipisteen johtokunta järjestyi viime vuoden puolella. Uutta toimintaa on myös Takahuhtiin perustettava työklinikka, joka tutkii invalidien työhönsijoittumista kuin myös hänen eläkkeellepääsynsä edellytyksiä. Kummankin kehittäminen on vaatinut aikaa: apuvälineyksikköä alettiin kaavailla puolen vuosikymmentä sitten, työklinikkaa on vedetty kymmenen vuotta.

Suomi on muun kehittyneen maailman mukana siirtynyt ns. tietoyhteiskuntaan. Missä määrin se auttaa vammaisia?

- Se auttaa meitä liikunnallisessa ja ympäristönhallinnallisessa muodossa, mutta mihinkään työllistävään vaikutukseen en ainakaan henkilökohtaisesti usko sen paremmin meidän kun kenenkään muun kohdalla. Vammaisten työmahdollisuudet vähenevät – robotit korvaavat yhtäläisesti niin terveen kuin vammaisen ja lähinnä vammaisen. Mutta tietoyhteiskunta tuo mahdollisuuksia juuri ympäristönhallintaan, jota sovelletaan nimenomaan palvelutaloissa.

Tämän kirjasen haastatteluissa – varsinkin vanhemman väen taholta – on tuotu esiin, miten menneinä vuosina talkoohenki oli voimakasta ja yhdessä suoriuduttiin hankalistakin tehtävistä. Nyt ei talkooväkeä tahdo löytyä mistään.

- On muistettava, että meidän joukkoomme on tullut runsaasti jäseniä, joiden vamman laatu jo estää osallistumisen. He ovat yleensä nuorta väkeä 25-30-vuotiaita. On kyllä myönnettävä, että ns. sosiaaliturva on vähentänyt talkoohalukkuutta, mutta sitä se on tehnyt kautta linjan. Ei se ole yksinomaan meigän ongelmamme. Ongelmana minä näkisin meidän Aitorantamme, jonka kehitys pysähtyi v. 1976 palolaitoksen määräykseen, millä päärakennuksemme määrättiin palonaraksi ja majoittuminen sen yläkertaan kiellettiin. Aitoranta vaatii kokonaan uuden suunnitelman. Mieleeni tuleekin muistuma vuodelta 1956, jolloin Aitoranta otettiin käyttöön ja liiton puheenjohtajakin kiitteli yhdistystämme mainiosta loma- ja virkistyskeskuksesta, josta ei silloin löytynyt moitteen sijaa. Tänään sellaista ei toteuttaisi kukaan ja tämä jos mikä osoittaa meidän jäsenrakenteemme muuttumisen juuri vamman laadun osalta. Aitoranta vaatii lisärakentamista, se vaalii hissit ja paljon muuta. Tosin näitä uudistuksia on toteutettu 70-luvulla rakennettujen lomamökkien ja saunarakennuksen osalta.

Invalidiliiton tämän kevään keräyksen teemana on ’Mikä sull’ on jänönen, kun et enää hyppele?’ Vammainen on ykskaks uudessa ja oudossa tilanteessa – muiden apu on silloin ensiarvoisen tärkeää. Onko vammainen todellisuudessa yksin oman itsensä kanssa?

- Me voimme puhua tänään Pohjoismaisesta vammaislainsäädännöstä ja muualla maailmassa olevasta. Suomi on mukana Pohjoismaisessa, jossa Ruotsi on kylläkin ensimmäinen, mutta minä sanoisin, että me olemme tyytymättömiä. En sanoisi siksi, ettemmekö tunnistaisi tosiasioita pitkälle viedystä vammaishuollosta, mutta edunvalvontajärjestönä meidän on oltava tarkkana ja seurattava kehitystä. Aina voi sattua kaikenlaista. Ja mitä tulee yksinjäämiseen, niin ottaisin karkean esimerkin Länsi-Saksasta. Siellä erääseen lomakeskukseen saapui joukko vammaisia samaan aikaan kun hotelliin majoittui muitakin vieraita. Nämä terveet eivät kestäneet nähdä vammaisia, peruivat varauksensa ja vaativat matkatoimistolta korvausta keskeytyneestä lomastaan. Ja he voittivat! Eikö se jo osoita, miten hankalaa vammaisen integroituminen on terveitten maailmaan. Minä olen sen verran pessimistinen, että väitän meidän viihtyvän juuri kaltaistemme keskuudessa. Siksi jokin Aitoranta on meille tärkeä ja sen kunnostaminen vain korostuu.

 Tampereen Seudun Invalidit - terveitten ehdolla (17. osa)

- Vuoden 1975 rakennusasetusta muutettiin siten, että sen 85 a-pykälään tuli määräys julkisten rakennusten invalidiystävällisyydestä. Turkuun valmistui yliopiston hieno rakennus, mutta kyseistä näkökohtaa ei otettu huomioon – yhdestäkään sen kolmesta ovesta ei pyörötuolissa pääse kätevästi sisälle. Siksi ehdotankin, että, että sellaiset rakentajat ja rakennuttajat, jotka saavat jatkuvasti yhteiskunnalta tukea rakentamiseensa, jäävät vastaisuudessa tätä tukea paitsi aina siihen asti, kunnes entiset virheet on korjattu.

Invalidiliitto on painostusjärjestö ja pyrkii vaikuttamaan niihin, jotka yhteiskunnassa tekevät ratkaisuja. Liitto työskentelee tänään niin laajalla alueella, että tuskinpa kukaan muu kuin liiton toiminnanjohtaja on selvillä kaikista yksityiskohdista. Tavallinen kansalainen taas ihmettelee vammaisjärjestöjen moninaisuutta – esim. Sotainvalidien veljesliittoa ja sen tulevaisuutta. Aaltosen mukaan ei ole olemassa mitään tulevaisuuden ongelmia.

- Lähimmän 15 vuoden ajan veljesliiton, invalidisäätiön ja invalidiliiton puheenjohtajat ovat tavanneet toisensa kaksi kertaa vuodessa ja toiminnanjohtajat ovat olleet mukana minkä lisäksi toiminnanjohtajat tapaavat toisensa kaksi kertaa vuodessa. Yhteistoiminta on siis varsin kiinteätä ja kun olin valvomassa veljesliiton professori Risto Pätiälän testamenttia, muistutin maaherra Uki Voutilaista siitä, mitä Pietiälä on luvannut, että ne rakennukset ja tilat, jotka jäävät sotainvaliideilta, eivät koskaan joudu muiden kuin invalidien käyttöön. Tämä on osoitus siitä yhteisymmärryksestä, mikä puheenjohtajatasolla on vallinnut liittojen kesken. Yhdestä asiasta vain en ole varma. Mikä on vapaussodan invalidien kanta – hehän ovat testamentanneet omaisuutensa sotainvalideille.

Ruotsalaisten ajatus palvelutaloista on kokonaan toinen kuin meillä. Siellä katsotaan asiakkaiden ylärajaksi kuusi ja he ovat ilmaisseetkin suomalaisen toteutuksen sijoittaa kaikki saman katon alle, olevan ’päin mäntyä’ mutta jostakin syystä heidän ideansa ei toimi.

Itäisen naapurimme mielenkiinto suomalaiseen palvelutaloon taas on suuri: kun Neuvostoliitosta saapui alan asiantuntijoita Käpylään, meni päiväohjelma aivan sekaisin. Suomalainen palvelutalo on ainutlaatuista maailmassa.

- Mitä mahdollisuuksia sitten kehittyvä elektroniikka tarjoaa vammaisille?

- Se muuttaa aivan ratkaisevasti tilannetta, toteaa Aaltonen. – Jos puhumme nyt apuvälineistä, niin pyörätuolit ovat tavattomasti kehittyneet. On sellaisiakin, jotka tulevat seisoma-asentoon, mikä sisäelinten kannalta istuvalle invalidille on välttämätöntä. Nykyisen tuolin voi myös kätevästi hajoittaa ja nostaa autoon.

Yhdysvalloissa tehdyn tilaston mukaan neliraajavammaisuuden aiheuttajana liikenteellä oli osuus puolessa kaikista tapauksista, uimahypyt olivat neljäsosalla ja muut onnettomuudet lopulla neljäsosalla. Suomen vastaavat luvut heittävät ainoastaan uimahyppyjen osalta, mutta mielenkiintoinen on tieto, että kun parikymmentä vuotta sitten 47 prosenttia vammautuneista kuoli ensimmäisen vuoden aikana, nyt luku on pudonnut alle 10 prosentin. Kuntoutuksella on siis tulevaisuudessa entistäkin merkittävämpi osuus vammaishuollossa.

- Mikä sitten on eduskunnan asennoituminen tänään, kun puhutaan sosiaalimäärärahoista.

Professori Aimo O. Aaltonen toivoo, ettei nykyistä järjestelmää järkytettäisi.

- Kun esim. raha-automaattiyhdistys antaa meille rahaa investointeihin, ei se koskaan anna sitä sataprosenttisesti, vaan meillä on oltava omaakin rahaa. Jos nyt eduskunnassa lähdetään muuttamaan järjestelmää, niin se menee pahasti sekaisin. Tuloksena on vain avunpyyntöjä eduskuntaan päin. Laki yleishyödyllisten yhteisöjen verovapaudesta antaa sentään jonkinlaisen liikkumatilan niin invalidiliitolle kuin muillekin järjestöille.

Tampereen seudun invalidit huomenna…

Puheenjohtaja Matti Kallio ei tunnustaudu ennustajaksi, sillä mikään ei ole niin epävarmaa kuin huomisen ennustaminen. Sen hän kuitenkin sanoo huomisesta, että VALTAVA-laki pakottaa yhdistyksen suuntaamaan toimintaansa lähimmän kymmenen vuoden aikana siten, että suuremmille paikkakunnille muodostetaan TSI:n alaosastoja. Itsenäisiin yhdistyksiin ei liene syytä, koska Tampere toimistoineen ja henkilöineen edustaa sen verran vahvaa yksikköä, ettei sen rinnalle tarvita muuta.

- Uusi lainsäädäntö tuo sosiaalihuoltoa takaisin kuntaportaaseen ja näin paikallisten järjestöjen rooli edunvalvonnassaan nousee. Meidän on valvottava mm. miten rakennusratkaisuja tehdään ja tässä työssä jo nyt on ollut myönteistä se, että Tampereen seudun invalideja on pyydetty asiantuntijana paikalla. Aiemmin tämä tehtävä kuului valtiolle ja invalidiliitolle ja jatkossakin liitto valvoo tekemisiämme. Tässä työssä tullee jossakin määrin kirjavuutta, koska vammaiskäsite tänään on niin laaja ja sitä pohtii tänäänkin niin monta järjestöä, joista kaikista ei aina ole asiantuntijoiksi.

Matti Kallio toivoo myös muutosta ns. invalidirahalakiin, joka kulkee sisurahan tai vielä paremmin piiskarahan nimellä. Kyseinen järjestelmä on tuottanut esiin sen haittapuolen, että moni vammainen tekee viimeiseen saakka työtä pysyäkseen invalidirahan piirissä.

- Kysymyksessä on sen verran suuri rahamäärä, ettei siitä niin vain luovuta, sillä se otetaan heti pois, kun invalidi jää eläkkeelle, toisin kun esim. sotainvalidien nauttima elinkorko, joka kasvaa vetäydyttäessä työelämästä ja muiden tulojen pienennyttyä.

Matti Kallio korostaa, että uudistukset tänään vievät aikaa. Tämä maailma kun on jo suunniteltu sen verran valmiiksi, että uudet ajatukset vaativat pitkän perustelun, joka voi kestää vuosikausia.

- Eräs pitkän tähtäimen toteutus on Tampereen kaupungin, keskussairaalan, terveyskeskusten ja yhdistyksemme kehittämä apuvälineyksikkö, johon saimme kaupungilta neljännesmiljoonan ja kyseisen toimipisteen johtokunta järjestyi viime vuoden puolella. Uutta toimintaa on myös Takahuhtiin perustettava työklinikka, joka tutkii invalidien työhönsijoittumista kuin myös hänen eläkkeellepääsynsä edellytyksiä. Kummankin kehittäminen on vaatinut aikaa: apuvälineyksikköä alettiin kaavailla puolen vuosikymmentä sitten, työklinikkaa on vedetty kymmenen vuotta.

Suomi on muun kehittyneen maailman mukana siirtynyt ns. tietoyhteiskuntaan. Missä määrin se auttaa vammaisia?

- Se auttaa meitä liikunnallisessa ja ympäristönhallinnallisessa muodossa, mutta mihinkään työllistävään vaikutukseen en ainakaan henkilökohtaisesti usko sen paremmin meidän kun kenenkään muun kohdalla. Vammaisten työmahdollisuudet vähenevät – robotit korvaavat yhtäläisesti niin terveen kuin vammaisen ja lähinnä vammaisen. Mutta tietoyhteiskunta tuo mahdollisuuksia juuri ympäristönhallintaan, jota sovelletaan nimenomaan palvelutaloissa.

Tämän kirjasen haastatteluissa – varsinkin vanhemman väen taholta – on tuotu esiin, miten menneinä vuosina talkoohenki oli voimakasta ja yhdessä suoriuduttiin hankalistakin tehtävistä. Nyt ei talkooväkeä tahdo löytyä mistään.

- On muistettava, että meidän joukkoomme on tullut runsaasti jäseniä, joiden vamman laatu jo estää osallistumisen. He ovat yleensä nuorta väkeä 25-30-vuotiaita. On kyllä myönnettävä, että ns. sosiaaliturva on vähentänyt talkoohalukkuutta, mutta sitä se on tehnyt kautta linjan. Ei se ole yksinomaan meigän ongelmamme. Ongelmana minä näkisin meidän Aitorantamme, jonka kehitys pysähtyi v. 1976 palolaitoksen määräykseen, millä päärakennuksemme määrättiin palonaraksi ja majoittuminen sen yläkertaan kiellettiin. Aitoranta vaatii kokonaan uuden suunnitelman. Mieleeni tuleekin muistuma vuodelta 1956, jolloin Aitoranta otettiin käyttöön ja liiton puheenjohtajakin kiitteli yhdistystämme mainiosta loma- ja virkistyskeskuksesta, josta ei silloin löytynyt moitteen sijaa. Tänään sellaista ei toteuttaisi kukaan ja tämä jos mikä osoittaa meidän jäsenrakenteemme muuttumisen juuri vamman laadun osalta. Aitoranta vaatii lisärakentamista, se vaalii hissit ja paljon muuta. Tosin näitä uudistuksia on toteutettu 70-luvulla rakennettujen lomamökkien ja saunarakennuksen osalta.

Invalidiliiton tämän kevään keräyksen teemana on ’Mikä sull’ on jänönen, kun et enää hyppele?’ Vammainen on ykskaks uudessa ja oudossa tilanteessa – muiden apu on silloin ensiarvoisen tärkeää. Onko vammainen todellisuudessa yksin oman itsensä kanssa?

- Me voimme puhua tänään Pohjoismaisesta vammaislainsäädännöstä ja muualla maailmassa olevasta. Suomi on mukana Pohjoismaisessa, jossa Ruotsi on kylläkin ensimmäinen, mutta minä sanoisin, että me olemme tyytymättömiä. En sanoisi siksi, ettemmekö tunnistaisi tosiasioita pitkälle viedystä vammaishuollosta, mutta edunvalvontajärjestönä meidän on oltava tarkkana ja seurattava kehitystä. Aina voi sattua kaikenlaista. Ja mitä tulee yksinjäämiseen, niin ottaisin karkean esimerkin Länsi-Saksasta. Siellä erääseen lomakeskukseen saapui joukko vammaisia samaan aikaan kun hotelliin majoittui muitakin vieraita. Nämä terveet eivät kestäneet nähdä vammaisia, peruivat varauksensa ja vaativat matkatoimistolta korvausta keskeytyneestä lomastaan. Ja he voittivat! Eikö se jo osoita, miten hankalaa vammaisen integroituminen on terveitten maailmaan. Minä olen sen verran pessimistinen, että väitän meidän viihtyvän juuri kaltaistemme keskuudessa. Siksi jokin Aitoranta on meille tärkeä ja sen kunnostaminen vain korostuu.

Tampereen Seudun Invalidit - terveitten ehdoilla (16. osa) 

TSI-lehti 1/86 kertoo Tampereella yhdistyksen ja Vammaisten yhdyskuntapalvelun järjestämään liikuntaesteisten seminaariin osallistuneen yli 50 arkkitehtia tai muuta rakentamiseen vaikuttavaa henkilöä. Tampereen kaupunkia edustivat apulaiskaupunginjohtajat Arvo Sipilä ja Lars Ziliacus.

Seminaarissa julkituotiin merkittävä, tulevaisuudessakin liikuntaesteisiä puoltava päätös: KHO nimittäin kumosi 29. tammikuuta 1986 Paraisten kaupungin rakennuslautakunnan muutosluvan kaksikerroksisen rakennuksen jättämisestä vaille hissiä, vaikka talon toiseen kerrokseen oli suunniteltu toimistotiloja mm. mielenterveystoimistolle, ja rakentajayhtiö velvoitettiin rakennussuunnitelman mukaisesti varustamaan talon hissillä, jotta liikuntaesteisten kulku asianomaisiin virastoihin ei vaikeutuisi.

Seminaarissa puhunut arkkitehti Maija Könkkölä Invalidiliitosta selvitti liikuntaesteisten ongelmia sekä sanoin että kuvin. Niitä riitti joka taholla. Erikoisesti arkkitehti Könkkölää huoletti luiskat, jotka tehdään liian jyrkiksi – puolen metrin tasoeroon tarvitaan kymmenen metrin luiska. Pyörätuolivammainen pääsee kulkemaan hieman jyrkempääkin, mutta ei kainalo- tai kyynersauvoja käyttävä.

Arkkitehti Könkkölä huomautti, että talot pitäisi rakentaa siten, että ihmiset voisivat asua niissä lapsuudesta vanhuuteen. Lapsi on liikuntavammainen ja lähes jokaisella on edessä iän mukana tuoma esteisyys…

Invalidiliiton historiassa sen kolmanneksi puheenjohtajaksi valittiin kesäkuun alussa hallito-oikeuden professori Eero Vilkkonen Helsingistä. Vuosina 1961-1986 liittoa luotsannut professori Aimo O. Aaltonen katsoi neljännesvuosisadan liiton johdossa riittävän. Jäähyväishaastattelussaan IT Invalidityö 10/86 hän toteaa ihmisen ehtivän kaikkeen minkä vain haluaa. Kunniapuheenjohtajaksi siirtyvä Aaltonen katsoo liiton toiminnassa edelleenkin olevan päällimmäisenä vammaisen tien tasoittamisen. Liitto on painostusjärjestö ja se pyrkii vaikuttamaan niihin, jotka tekevät ratkaisuja.

Helsingin invalidiyhdistykseen jo v. 1951 liittynyt professori Eero Vilkkonen huomauttaa, että mitä kauemmin hän on ollut mukana vammaistyössä, sitä syvemmin hän on vakuuttunut invalidiliiton ja sen kaltaisten etujärjestöjen välttämättömyydestä yhteiskunnassa. Vilkkonen toteaa, että meillä Suomessa, kuten esim. Euroopassa on syntymässä erityinen, etupäässä nuorten pyörätuolivammaisten ryhmä ja tämä haaste liiton on otettava vastaan.

Elokuussa pidettiin Aitorannassa perinteiset markkinat, joilla yksityisiltä ja liikelaitoksilta saatua tavaraa huutokaupattiin mm. Aitorannan ns. 1985-1990 rakennusprojektin hyväksi. Tarkoituksena on kehittää Aitorannasta tämän hetken vaatimuksia vastaava lomailukohde, jonka ovet ovat auki kaikille Invalidiliiton jäsenille. Markkinoilla vieraili mm. Unkarin Invalidiliiton ja Budapestin puheenjohtaja Dr. Gado. Unkarin Invalidiliitto on vasta viisivuotias.

Toivottaessaan liiton jäsenet tervetulleeksi valtakunnallisille retkeilypäiville 13-4. kesäkuuta 1987 Tampereen kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen toteaa Tampereella valmistaudutun huolellisesti uusiin lakisääteisiin velvoitteisiin ja tähdätty palvelujen parantamiseen mm. suojatyön ja asumis- sekä kuljetuspalveluiden osalta. Lähimmän viiden vuoden aikana suojatyöpalvelujen määrä nostetaan 90:stä 140:een ja vaikeavammaisten asumispalveluja parannetaan hankkimalla tukiasuntoja ja kehittämällä kotipalveluja. Kuljetuspalvelut myös ovat merkittävästi nousseet: 1980 niitä käytti 139 henkilöä, 1985 määrä oli 380. Kyseistä vaikeavammaisten omatoimista suoriutumista edustavaa palvelua kehitetään edelleen. Vammaisjärjestöillä on tässä työssä ollut erittäin merkittävä tehtävä.

Yhdistyksen jäsenmäärä lähdettäessä vuodelle 1987 oli 1.850. ”… olen monesti pohtinut omaa elämääni, että millaista se olisi ollut tän yhdistyksen ulkopuolella, tarkoitan lähinnä sitä aikaa, kun oli puutetta vähän kaikesta. Arkailin tulla ja niin arkaili moni muu, mutta sitten siitä tuli vähän niinkuin koto… siellä oli kaltaistensa seurassa ja siellä oppi hyväksyyn itsensä jos ei nyt tätä ympäristöö aina niin hyväksynytkään. Mutta yhdessä on saatu aikaan paljon ja paljosta saa olla olla kiitollinen Neuvokselle ja näille muille liitossa. Nyt meidät huomataan… me näymme ja kuulumme ja niinhän pitää ollakin, muuten ei näy eikä kuulu. Ja onpa tästä tullut joillekin niin rakas, että ovat testamentanneet omansa yhdistykselle niinkuin tämä Lindbergin Tyyne, jonka ansioo ovat Aitorannan viisi mökkiä ja kioski-kahvio. Kai siinä sitä lämpöö on ollut ja turvallisuutta… sitähän se ihminen hakee...”

Invalidiliitto tänään

Professori Aimo O. Aaltonen – lakitiet.tri. Ja kauppatiet.lis. – tuli Invalidiliiton puheenjohtajaksi keväällä 1961 ja jätti 25:n työntäyteisen vuoden jälkeen kesällä 1986 tehtävänsä professori Eero Vilkkoselle. Ensimmäisessä puheenvuorossaan liiton puheenjohtajana Aaltonen totesi suomalaisessa yheiskunnassa elettävän aikaa, jossa vammaiset ovat jäämässä jälkeen hyvinvoinnista. Eri etupiirit ovat ajamassa ohi ja Invalidiliiton on terästäydyttävä, missä nimenomaan tarvitaan yksituumaisuutta.

- Mikä on tilanne tänään? Professori Aaltonen.

- Kyllä eteenpäin on päästy, ja sinä aikana mitä oli Invalidiliitossa, siellä on vallinnut hyvä sopu. Edeltäjälläni sosiaalineuvos Kalervolla oli hyviä ideoita, joista tärkeimpiä oli invalidien koulutus. Ensimmäinen ammattioppilaitos aloitti Westendissä 1942, sen jälkeen Järvenpäässä ja Sulkavalla. Aina vuoteen 1950 sotainvalidit olivat liittomme ammattioppikoulujen oppilaiden enemmistöä. Nykyisellään invalidien ammattioppilaitoksissa on eri linjoja kolmisenkymmentä. Tullessani puheenjohtajaksi Suomi oli jäljessä muista Pohjoismaista sosiaalista kenttää ajatellen, mutta viime vuosina sekä Ruotsi että Tanska ovat supistaneet sosiaalisia etuuksiaan, mitä Suomessa ei ole tapahtunut. Uhkahan on aina olemassa ja siksi invalidien eri järjestöissä on syytä olla valppaana. Tällä hetkellä on käymistila ’laista yleishyödyllisten yhteisöjen verovapaudesta’, jossa nyt vedetään poliittista linjaa. Kysymys ei ole aivan vähäisestä asiasta, kun Invalidiliiton tavoin on olemassa 90 eri järjestöä, joissa on 1,3 miljoonaa jäsentä.

Lääkinnälliset kuntoutuspalvelut muodostavat huomattavat osan liiton toiminnasta: ensimmäinen kuntoutuskeskus aloitti toimintansa Helsingissä 1953 ja Rovaniemelle valmistui Lapin kuntoutuskeskus 1983. Käpylän kuntoutuskeskus sai alkunsa maassamme riehuneesta lapsihalvausepidemiasta ja sen tultua voitetuksi Käpylän luonne on muuttunut. Sinne perustettiin 1969 erityinen selkäydinvammaosasto neliraaja- ja alaraajahalvaantuneille. Koska heidän lukunsa keskussairaalapiireittäin on vähäinen, hoito on keskitetty Käpylään ja Lapin kuntoutuskeskus taas palvelee pohjoisinta Suomea. Perusajatuksena on erikoishoidon ja -ohjauksen avulla kuntouttaa mahdollisimman monta vaikeavammaista.

Aaltonen toteaa Invalidiliiton kolmantena suurena toimintamuotona olevan invalidien palvelutalojen rakentamisen.

- Ensimmäinen aloitti toimintansa kokeiluluonteisesti Käpylässä vuoden 1970 alussa kuntoutuskeskuksen tiloissa ja ennakkoluulot olivat suuret mutta kokemukset taas myönteiset. Ensimmäinen varsinainen palvelutalo valmistui Joensuuhun vuosien 1973-1974 taitteessa ja kokonaissuunnitelma lähimmäksi kymmeneksi vuodeksi tehtiin 1976. Tamperehan sai oman palvelutalonsa suhteellisen varhaisessa vaiheessa ja kun kaupunki myönsi tontin, kävin sitä katsomassa – kyllä se Hervanta oli silloin aivan toinen kuin tänään. Nykyisellään Invalidiliitolla on 15 varsinaista palvelutaloa, joissa on asuntoja 700. Yhteiskunnan taholta palvelutalohanke on otettu erittäin lämpimästi vastaan ja myös invalidit itse antavat asialle arvoa.

Tampere on professori Aaltosen tuttu jo lapsuusvuosilta – isä kun oli työssä Kansan Lehdessä. Näiltä vuosilta hän kertoo jutun, jossa tänäänkin on ’totta toinen puoli’.

- Isälläni oli tapana käydä toimituksessa sunnuntaisin lukemassa Helsingin lehdet ja minä pääsin mukaan. Kun kerran olimme tulleet kotiin ja isä uteli, mitä minä alkaisin tehdä isona, minä vastasin, että aivan samaa kuin isäkin. No, mitä sinä sitten teet? Kysyi isä. Minä leikkaan paperia ja tilaan kahvia…

Lehtimiehenä Aaltonen olikin ylioppilaaksi tulonsa jälkeen: huuteli uutisia talvisodan aikana 14 eri lehteen parlagrafin välityksellä, oli Demarissa toimittajana ja Tukholmassa ulkomaan kirjeenvaihtajana, kunnes kesällä 1942 Tampereen kaupunginhallituksen palveluksessa ollessaan tuli päätös kauppakorkeakouluun menosta vaikka takana oli jo vuosi lakitieteen opintoja. Tänään eläkeläisenä hänellä on takanaan 10 assistenttivuotta Helsingin yliopistossa ja runsaat 21 vuotta Turun kauppakorkeakoulussa.

- Eikö tuolla karriäärillä olisi ollut mahdollisuuksia yksityisellä sektorilla?

- Kyllä niitä tarjottiin ja mielenkiintoisin on Työväen Säästöpankin toimitusjohtajan paikka Helsingissä ennen Mauno Koivistoa. Katsoin jo silloin terveyteni rajalliseksi ja päädyin yliopistouraan.

Vaikka professori Aaltonen on sivussa liiton johdosta, vanhuudenlevosta ei ole kysymys. Paraikaa on meneillään laaja kirjallinen työ ja tämän päivän vammaispolitiikasta hänellä on selkeätä sanottavaa.