Hillel Tokazier (7. osa) 

Hillel Tokazier.

Kristina Hautala.

Taudin selätettyään vihdoin olivat Hillel Tokazierin edessä uudet haasteet. Musiikkielämässä alkoi yhä enemmän kiinnostaa tanssimuusikon tehtävät; hänet hyväksyttiin kahteenkin yhtyeeseen soittajaksi. Ensimmäinen näistä yhtyeistä oli iskelmälaulaja Kristina Hautalan (s. 28.6.1948 Tukholma) yhtye. Tämä ruotsalaistyttö ilmestyi Suomen iskelmämarkkinoille vuonna 1967. Hautala asui nuoruutensa Tukholmassa, josta hän muutti 1960-luvun puolivälissä Suomeen ja sai Scandia-levy -yhtiölle levytyssopimuksen. Vuosina 1967-1970 Kristina Hautala levytti Scandialle singlejä, kuten En koskaan (Dysty Springfieldin laulama You Don’t Have to Say You Love Me) sekä Beatles-cover Rakkautta vain (All You Need Is Love). Vuonna 1968 ilmestyi albumi yhdessä Lars ”Lasse” Anders Fredrik Mårtensonin (s. 24.9.1934 Helsinki ja k. 14.5.2016 Espoo) kanssa, Kristina & Lasse, jota edelsi yhteinen Jukka Jalmari Virtasen (s. 25.7.1933 Jämsänkoski ja k. 1.9.2019 Helsinki) käsikirjoittama ja Esko Elias Linnavallin (s. 4.9.1941 Turku ja k. 21.12.1991 Helsinki) trion säestämä ravintolashow Helsingin Adlonissa syksyllä 1967. Virtasen, Mårtesonin ja Linnavallin kanssa syntyi kappale Kielletyt käskyt, jonka Kristina Hautala esitti kirjailija, elokuvaohjaaja, -tuottaja, poliitikko ja diplomaatti Jörn Johan Donnerin (s. 5.2.1933 Helsinki ja k. 30.1.2020 Helsinki) elokuvan Mustaa valkoisella (1968) tanssiravintolakohtauksessa.

Lasse Mårtenson.

Jörn Donner.

Hillel Tokazier kävi hetken aikaa Kristina Halkolan keikoilla soittamassa ja hän oli hieman ihastunutkin tähän laulajatyttöön, kuten monet muutkin muusikot. Kristina Halkolan yhtyeessä Hillel tutustui basisti Vesa Salmelaan, joka taas tutustutti hänet Sakari Erkon yhtyeeseen. Hillel Tokazier soitti tuoreiden urkujensa kanssa monia keikkoja Erkon orkesterin kanssa. Hän hallitsi jo korvakuulolta tuolloin satoja eri kappaleita. Hankkenin juhlissa hän sai samoin soittaa. Hankkenin kurssikaveri, Johnny Liebkind (oik. John Eljon ”Johnny” Liebkind, s. 22.9.1945 Helsinki) oli jo tuolloin Suomen suosituimpia laulajia.

Johnny Liebkind.

Suomenjuutalainen Johnny Liebkind käynnisti muusikkouransa rautalankayhtye The Soundsissa rumpalina. The Sounds teki levytyssopimuksen Fazerille, jossa tuotantopäällikkö Toivo Kärjeltä jäi huomaamatta hänen laulutaito. Tilaisuuden tullen Scandia Musiikin toimitusjohtaja Harry Emanuel Zwi Orvomaa (vuoteen 1944 Orscholik, s. 14.3.1927 Helsinki ja k. 9.9.1990 Helsinki) kiinnitti Johnnyn oman yhtiönsä laulajakaartiin. Johnny Liebkindin soolodebyytti oli vuonna 1963 julkaisti Sauvo Puhtilan sanoittama, alun perin Ruth Brownin esittämä ja sittemmin Cliff Richardin tunnetuksi tekemä Hymyhuulet (Lucky Lips). Liebkind oli Lars-Erik ”Lasse” Olavi Liemolan (s. 5.9.1937 Helsinki) jälkeen toinen teini-idoli, joka hurmasi samoin ulkonäöllään. Hän kiersi koko 1960-luvun ajan Dannyn ohella ja he olivat nuorison suosikkilaulajia.

Sauvo Puhtila (s. 27.4.1928 Helsinki ja k. 2.11.2014 Helsinki).

Cliff Richards (oik. Harry Rodger Webb, s. 14.10.1940)

Johnny Liebkind kiersi koko 1960-luvun maata keikkaillen ja levyttäen useita angloamerikkalaisia käännöshittejä. Hän oli vuonna 1964 mukana Reino Helismaan viimeiseksi jääneellä kiertueella. Sen jälkeen hän aloitti opiskella kauppatieteitä. Vuonna 1970 hän lauloi levylle unkarilaisen Gábor Nádasin säveltämän ja Matti Kalevi Siitosen (s. 23.7.1942 Mikkeli ja k. 23.4.2021 Helsinki) eli Fredin suomeksi sanoittaman Ihana aamu, joka oli Johnny Liebkindin eniten listamenestystä saavuttanut kappale. Johnny Liebkind ei koskaan suunnitellut itselleen ammattimuusikon uraa, vaan hän vetäytyi lopullisesti alalta valmistuttuaan Helsingin kauppakorkeakoulusta kauppatieteiden maisteriksi. Hänen viimeinen levytyksensä oli vuonna 1973 ilmestynyt albumi, Jonglööri.

Johnnyn albumi Jonglööri.

Hillel Tokazier soitti Hankenin aikana ainoastaa yhden kerran yhdessä samassa kokoonpanossa Johnny Liebkindin kanssa. Reiska Bergström oli koonnut tämän yhtyeen, joka säesti Johnny Liebkindiä koulun bileissä. Koko koulunkäyntinsä ajan Hillel Tokazier uumoili ammattimuusikon urasta. Hän kävi toisinaan soittamassa Scndian studiolla soittamassa rockia levytyspohjiin Esko Linnavallin ja Jaakko Salon sovituksiin.

Keikkamuusikoiden joukko Etelä-Suomessa oli tuolloin vielä sangen mitätön, mutta muusikoiden kesken oli todella mainio henki. Sellaiset tanssiorkesterit, kuten Erik Lindströmin, Ronnie Kranckin, Olli Hämeen ja Leo Lindblomin orkesterit soittivat Helsingissäkin eri osakunnissa ja tanssipaikoissa. Sellaisia olivat esimerkiksi Hämis eli nykyinen Tavastia, Poli, Ostrobotnia, nuorison suosima Expohalli Kasarmintorilla sekä Kestikartano Keskuskadulla. Tanssiravintoloihin saattoi orkestereilla olla tuohon aikaan kuukauden kiinnitys; sellaisia tanssiravintoloita olivat ainakin Fennia, Hungaria, legendaarinen Canjon Hämeentiellä sekä Helsinginkadun Tenho.

Koiton talossa Kampissa sijaitsi hyvin suosittu tanssipaikka, Yrjönkulma. Ravintolassa soittivat säännöllisesti tuolloin säveltäjä ja orkesterimuusikko Helge Pahlman (s. 10.5.1911 Helsinki ja k. 7.8.1976 Helsinki) ja hänen poikansa, pianisti Kai Phlmanin (s. 8.7.1935 Helsinki ja k. 8.3.2013) yhtye. Kai Phlman varttui Helsingin Vallilassa. Isä Helge Pahlman soitti Dallapé-orkesterissa. Kai Pahlman opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja hän työskenteli muusikkona.

Kai Pahlman.

Helge Pahlman.

Kai Pahlman tunnettiin myös värikkäästä jalkapallourastaan; hän pelasi Suomen maajoukkueessa vuosina 1954-1968 yhteensä 56 ottelua ja hän teki näissä otteluissa yhteensä 13 maalia. Vuonna 1966 hän oli voittamassa Pohjoismaiden mestaruutta. Seurajoukkuetasolla Kai Pahlman voitti jalkapallon SM-sarjan maalikuninkuuden kolmesti: vuosina 1958, 1961 ja 1965. SM -tasolla Kai Pahlman teki kaikkiaan 191 maalia vuosina 1956-1972 yhteensä 288 ottelussa, joka on kaikkien aikojen toiseksi eniten SM -tasolla, heti Heikki Suhosen jälkeen. Pahlman voitti Suomen mestaruuden kahdesti: vuosina 1957 HPS:n paidassa ja vuonna 1970 Reippaassa. Suomen cupin voittoon hän ylsi vuosina 1962 ja 1966.

Kai Pahlmanin levytysura alkoi vuonna 1960 EP:llä Kai Pahlman laulaa ja soittaa. Myöhemmin hän levytti jazzahtavat pitkäsoittolevyt Musiikinopiskelija Kai Pahlman ystävineen tanssittaa (1985), Musiikinopiskelija Kaitsu ”Banaani” Pahlman (1988), Kaitsu Pahlman ystävineen tanssittaa (1998) ja Soolo (2001). Pahlmanin orkesterissa soitti klarinettia juutalainen Koppel David Smolar (s. 9.1.1935 Helsinki ja k. 10.9.1977 Helsinki), joka soitti myös konserttimusiikkia. Alkujaan Smolar innostui klarinetista kuultuaan Benny Goodmanin soittoa. Hän opiskeli vuosian 1952-1954 ja 1956-1958 Eero Linnalan johdolla Sibelius-Akatemiassa. Vuonna 1959 hän suoritti siellä diplominsa. Smolar täydensi musiikkiopintojaan Kölnissä ja Lontoossa. Keväällä 1966 hän sai Niilo Helanderin säätiön apurahan.

Koppel Smolar.

Koppel Smolar oli hyvin aktiivinen radioesiintyjä; hän nauhoitti 1960-luvulla mm. Francis Poulenc’in, Johannes Brahmsin, Paul Hidemithin, Phyllis Taten, John Irelandin, Arnold Cooken, Bernhard Henrik Crusellin, Béla Bartókin ja Wolfgang Amadeus Mozartin musiikkia. Hän oli mukana äänittämässä myös Eero Koivistoisen ja Mikko Kyösti Heiniön (s. 18.5.1948 Tampere) musiikkia. Hän äänitti myös kevyttä musiikkia. Smolar teki äänityksiä samoin Israelin radiolle. Hän perusti Aulos -kamarimusiikkikokoonpanon ja toimi itsekin siinä noin vuosikymmenen ajan. Kai Pahlmanin sekstetin lisäksi Smolar soitti myös Herbert Katzin kvintetissä. Hän soitti myös juutalaisen pianisti, säveltäjä ja teatterimuusikko Erna Tauron (o.s. Pergament, s. 16.8.1916 Viipuri ja k. 4.6.1993 Tukholma, Ruotsi) kvartetissa jazzia ja kansanmusiikkia. Myöhemmin Smolar keskittyi entistä enemmän kamarimusiikin soittamiseen. Vuonna 1974 hän soitti solistina kapellimestari Paavo Allan Engelbert Berglundin (s. 14.4.1929 Helsinki ja k. 25.1.2012 Helsinki) johdolla Helsingin kaupunginorkesterin kanssa Claude Debussyn Premiére Rhapsodien. Samana vuonna hänelle myönnettiin Jenny ja Antti Wihurin rahaston apuraha. Smolar työskenteli vuodesta 1969 Espoon musiikkiopiston lehtorina. Tätä ennen hän oli tuntiopettaja vuodesta 1966 lähtien Käpylän ja Espoon musiikkiopistossa. Hän opetti useina kesinä samoin Juuan musiikkileirillä. Hänen oppilaidensa joulossa ovat olleet mm. jazzsaksofonisti, -klarinetisti ja -huilisti Teemu Salminen (s. 5.6.1953 Helsinki) ja klarinetisti Karipekka Eskelinen.

Pianisti Oscar Peterson.

Kai Pahlman toimi Makkabin juniorijoukkueen valmentajana silloin, kun Hillel Tokazierkin pelasi joukkueessa jalkapalloa. Kai Pahlman ja Hillel Tokazier olivat hyviä ystäviä myöhemminkin ja heitä yhdisti tietysti pianonsoitto sekä rakkaus pianisti Oscar Emmanuel Petersonin (s. 15.8.1925 Montreal, Quebec, Kanada ja k. 23.12.2007 Mississauga, Ontario, Kanada) soittoon. He kävivät yhdessä Oscar Petersonin konsertteja kuuntelemassa. Hillel Tokazier arvosti Kai Pahlmania monipuolisena ja taitavana pianistina.

Eräs Hillel Tokazierin elämän merkkipaaluista on ollut tutustuminen Paavo Juhani ”Jussi” (s. 15.9.1943 Helsinki ja k. 13.2.2024 Helsinki) ja Eero Nikodemus Raittiseen (s. 6.10.1944 Helsinki ja k. 16.7.2025 Lohja). Veljekset olivat kuin suomalainen vastine Everly Brothers -yhtyeelle. Heidän yhtyeensä oli Eero ja Jussi & The Boys ja heidän treenikämppä sijaitsi Helsingin Albertinkadulla. Hillel Tokazier tuli bändiin soittamaan Jussi Raittisen kutsusta 1960-luvun lopulla.

 Hyvinvointialueiden kasvatettu byrokratia

Eduskunnan tietotoimistosta saatujen tietojen mukaan hyvinvointialueilla on johto- hallinto- esikunta ja tukitehtävissä kaikkiaan vuoden 2024 lopun tilaston mukaan noin 25 000 henkilöä. Eduskunnan tietotoimisto saa tietonsa suoraan hyvinvointialueilta. Näiden henkilöiden palkkakustannuksiin menee vuodessa 1,7 miljardia euroa. Hyvinvointialueita on 21 ja lisäksi Helsingin alue ja Ahvenanmaa toimivat omana hyvinvointialueinaan. Maamme hyvinvointialueista kaikkein suurin hyvinvointialue on Pirkanmaan hyvinvointialue eli Pirha. Vuodelle 2025 hyvinvointialueille on asetettu säästötavoite 200 miljoonaa euroa, joka säästetään vanhusten ja vammaisten palveluista. Juuri 20.2.2025 aloittanut Antti Petteri Orpon hallituksen sosiaali- ja terveysministeri Wille-Werner Rydman on jo ennättänyt puhua ainakin 100 miljoonan lisäsäästöistä jälleen kohdistettuna vanhuksiin ja vammaisiin.

Petteri Orpo rentoutuu Turun Ruisrockissa.

Ennen hyvinvointialueuudistusta oli olemassa neljä kuntaa, joissa ei ollut lainkaan omaa terveyskeskusta. Nyt tehtyjen päätöksien varjossa lähivuosina näitä terveyskeskuksettomia kuntia tulee olemaan 45 kappaletta.

Hyvinvointialueille aiheutuu vuosittain tulkkauksesta kustannuksia noin 35 miljoonaa euroa. Tässä saataisiin nopeasti säästöjä, kun tulkkien sijalla käytettäisiin tekoälypohjaista kääntämistä, silloin kun sitä voidaan käyttää; se oli nopeaa ja aina saatavissa ja saisi aikaan suuret säästöt.

Eduskunnassa hyväksyttiin 23.6.2021 sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta koskevat lakiesitykset. Lakiuudistuksen toimeenpanoa koskevan lain mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävät ja järjestysvastuu siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille 1. tammikuuta 2023. Alueellisen yhteistyön ja tarkoituksenmukaisen palvelurakenteen toteuttamiseksi hyvinvointialueista muodostettiin viisi yhteistyöaluetta, jotka vastaavat aiemmin käytössä olleita yliopistosairaaloiden erityisvastuualueita. Hyvinvointialueiden palkkaharmonisointi nosti samoin yllättävällä tavalla hyvinvointialueiden henkilökunnan palkkakustannuksia, jopa puolitoista kertaisiksi.

Kuntien sekä kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen henkilöstö siirtyi ns. vanhoina työntekijöinä hyvinvointialueiden palvelukseen Hyvinvointialueiden palvelukseen siirtyi noin 172 900 henkilöä 332 kunnasta tai kuntayhtymästä. Tämän lisäksi noin 14 400 henkilöä jatkoi Helsingin kaupungin palveluksessa ja HUS-yhtymän palveluksessa 22 800 henkilöä. Hyvinvointialueen ylin päättävä elin on aluevaltuusto, joka vastaa hyvinvointialueen toiminnasta, hallinnosta ja taloudesta. Hyvinvointialueiden aluevaltuustojen valtuutetut sekä varavaltuutetut valitaan aluevaaleissa nelivuotiskaudeksi. Aluevaltuustojen valtuutettujen määrä on hyvinvointialueen asukasluvusta riippuen 59-89 valtuutettua. Hyvinvointialueiden toiminta rahoitetaan pääosin valtion varoin ja lisäksi asiakasmaksuin. Hyvinvointialueilla ei ole verotusoikeutta ainakaan vielä maassamme. Hyvinvointialueilla on itsehallintoon perustuva oikeus päättää rahoituksen käytöstä ja kohdentamisesta. Toiminnan rahoittajana toimivan valtiovallan (Sosiaali- ja terveysministeriön) ohjaus toteutetaan ministeriön ja hyvinvointialueen välisessä vuosittaisessa ohjaus- ja arviointiprosessissa.

Tuottelias säveltäjä, Johann Sebastian Bach 

Muusikko Johann Sebastian Bach.

Johann Sebastian Bachin suvussa oli vuodesta 1580 lähtien tunnettu muusikkoja; aikanaan jopa sana Bach tarkoitti Saksassa samaa kuin muusikko. Nuorena – perheensä kahdeksantena lapsena - Johann Sebastian Bach imi musiikillisen oppinsa alkuun omalta viulisti-isältään, Johann Ambrosius Bachilta (s. 22.2.1645 Erfurt, Saksa ja k. 20.2.1695 Eisenach, Saksa), ja sittemmin Ohrdrufissa vanhemmalta veljeltään, Johann Christoph Bachilta (s. 16.6.1671 Erfurt ja k. 22.2.1721 Ohrdruf, Saksa), joka otti yhdeksänvuotiaan Johann Sebastianin ja toisen veljensä, Johann Jacob Bachin (kastettu 11.2.1682 Eisenach ja k. 16.4.1722 Tukholma) huostaansa vanhempien kuoltua.

Johann Ambrosius Bach.

Viiden vuoden jälkeen lyseolainen Johann Sebastian Bach sai lähteä Lüneburgiin laulamaan poikakuoroon aina äänenmurrokseensa saakka. Täysi varmaa tietoa ei ole siitä, kuka Johann Sebastian Bachille opetti urkujensoiton taitoja, mutta vahva epäilys on, että hänen veljensä Johann Christoph Bach olisi ollut ensimmäinen opettaja. Nykyään on myös tiedossa se, että Lüneburgissa hän on saanut opetusta Johanniskirchen urkuri, säveltäjä Georg Böhmiltä (s. 2.9.1661 Hohenkirchen ja k. 18.5.1733 Lüneburg).

Jüneburgin Johannes-kirkon urut.

Oma koulumestari ja urkuri-isä antoi Georg Böhmille alusta alkaen musiikkikasvatusta. Böhm on erittäin todennäköisesti saanut myös ohjausta musiikin saloihin Ohrdrufin kanttorilta, Johann Heinrich Hildebrandilta. Georg Böhmin isän kuollessa vuonna 1675 Böhm opiskeli Goldbachissa ja Gothassa, kunnes päätyi lopulta Jenan yliopistoon opiskelemaan. Hänen tiedetään olleen Hampurissa vuonna 1693. Vuonna 1697 hänet valittiin Lüneburgin Johanniskirchen urkuriksi edeltäjänsä Christian Florin kuoltua. Tässä urkurinvirassaan Böhm toimi omaan kuolemaansa saakka. Vuonna 2004 saatiin vahvistus siitä, että Johann Sebastian Bach on saanut Georg Böhmiltä opetusta Lüneburgissa, sillä todistus siitä löytyi tabulatuurikäsikirjoituksen löytymisen myötä. Georg Böhm tunnetaan parhaiten hänen monista erityylisistä teoksista, jotka hän kirjoitti cembalolle ja uruille soitettaviksi.

Böhmin urkukoraalipartitaan Treüer Gott, ich muß dir klagen.

Johann Sebastian Bach valittiin jo 17-vuotiaana urkuriksi Sängerhauseniin, mutta pian herttua kumosi päätöksensä ja palkkasikin vanhemman ehdokkaan urkuriksi. Siten Johann Sebastian Bach aloitti vuonna 1703 muusikkona herttua Johann Ernstin hovissa Weimarissa. Bachin tehtäviin kuului ensisijaisesti viulunsoitto, mutta myös urkujensoitto hovissa.

Ainut tunnettu maalaus Dietrich Buxtehudesta (1674 Johannes Voorhout).

Muutamia kuukausia myöhemmin käydessään lähellä syntymäkaupunkiaan Arnstadtissa tarkastamassa uusia urkuja Johann Sebastian Bach teki kaupungin päättäjiin niin suuren vaikutuksen, että hänet nimitettiin jo toiselle urkurille luvatulle urkurin paikalle. Bachia pidettiin Arnstadtissa kuitenkin liian nuorena opettamaan kuorolaisia, mikä oli omiaan synnyttämään erimielisyyksiä Bachin ja päättäjien välille. Geyersbach -nimisen fagotistin kanssa Johann Sebastian Bach ajautui käsirysyyn, jossa hän ennätti jo käyttää miekkaansakin kiistakumppaninsa vaatteiden silpomiseen. Johann Sebastian Bachin asiaa ei huojentanut sekään seikka, että hän otti pitkän vapaan urkurin tehtävästä vuonna 1705 ja käveli lähes 300 kilometriä Lyypekkiin kuuntelemaan Marian kirkon tanskalais-saksalaisen urkuri Dietrich Buxtehuden (s. noin 1637 ja k. 9.5.1707 Lyypekki) urkujensoittoa.

Noin samalle vuodelle eli 1705 on ajoitettu nuoren Johann Sebastian Bachin kaksi ennen tuntematonta urkusävellystä, joiden sävellysten nuotit löytyivät vuonna 1992 belgialaisesta lukusalista. Nuori yhdysvaltalainen Kölnin ja Harvardin yliopistoissa opiskellut musiikkitieteilijä Peter Wollny (s. 29.6.1961 Sevelen, Länsi-Saksa) löysi kaksi nimetöntä urkuteosta, jotka olivat hyvin omaleimaisia teoksia. Peter Wollny kopioi urkuteokset itselleen ja piti versionsa tallessa. Wollny opiskeli vuosina 1981-1987 taidehistoriaa ja germanistiikkaa Kölnin yliopistossa. Sen jälkeen hän jatkoi musiikkitieteen opiskelua Harvardin yliopistossa Christoph Wwolffin, Lewis Lockwoodin ja Reinhold Brinkmannin ohjauksessa. Vuonna 1993 Peter Wollny väitteli tohtoriksi väitöskirjallaan, joka käsitteli Johann Sebastian Bachin ja Maria Barbara Bachin (s. 30.10.1684 ja haudattu 7.7.1720) toista lasta ja vanhinta poikaa, säveltäjä, urkuri ja cembalisti Wilhelm Friedemann Bachia (s. 22.11.1710 Weimar ja k. 1.7.1784 Berliini).

Wilhelm Friedemann Bach.

Peter Wollny pystyi vasta kolme vuosikymmentä myöhemmin todistamaan varmuudella sen, mitä oli jo löytäessään urkuteokset epäillytkin; kyseiset kaksi urkuteosta oli säveltänyt nuori Johann Sebastian Bach. Peter Wollnyn löytö oli kolmen vuosikymmenen arkistojen penkomisen lopputulos. Lopulta ratkaiseva läpimurto tapahtui, kun Peter Wollnyn kollega löysi lehdistötiedotteen mukaan vuodelta 1729 peräisin olevan hakemuksen, jonka oli kirjoittanut urkuri Salomon Günter John. Urkuri väitti olleensa Johann Sebastian Bachin oppilas Arnstadtissa. Urkuri Salomon Günter John oli kopioinut teokset noin vuonna 1705, jolloin Bach oli tuskin 20-vuotias. Sen jälkeen Peter Wollny vertasi Johnin muita asiakirjoja käsikirjoituksiin, ja hän pystyi tunnistamaan käsialan. Nyt oli mahdollista esittää nuoren Johann Sebastian Bachin kadoksissa olleet kaksi urkuteosta satoja vuosia myöhemmin. Arvokas löytö esiteltiin Leipzigissa, jossa hollantilainen urkutaiteilija Antonius Gerhardus Michael (Ton) Koopman (s. 2.10.1944 Zwolle) soitti kantaesityksen teoksista uruilla kaupungin Tuomaan kirkossa, jossa Johann Sebastian Bachin maalliset jäännökset lepäävät kirkon lattian alla. Koopman johtaa perustamaansa Amsterdamin barokkiorkesteriaan ja -kuoroaan, ja hän on toiminut samoin Alankomaiden radion kamariorkesterin pääkapellimestarina sekä johtanut vierailevana kapellimestarina mm. Wienin sinfoniaorkesteria.

Peter Wollny.

Nuorena Johann Sebastian Bachin säveltämät ja nyttemmin löydetyt molemmat urkuteokset ovat lisätty nimillä Chaconne d-molli, BWV 1178 ja Chaconne g-molli BWV 1179 viralliseen Bach -luetteloon. Se vaati kuitenkin löytäjältään varsin erityistä salapoliisityötä. Nuotit eivät olleet lainkaan säveltäjän käsialaa, joten Peter Wollny joutui palaamaan näihin nuottilöytöihin vuosikausia yhä uudelleen ratkaisemattomana arvoituksena.

Nuoren Johann Sebastian Bachin löydetyt teokset ovat niin sanottuja chaconneja eli musiikkikappaleita, joissa on variaatioita lyhyestä, toistuvasta sointukulusta. Peter Wollny, josta on sittemmin tullut Leipzigin Bach -arkiston johtaja, kertoi Guardianille, että nämä kaksi chaconnea ovat ”erittäin yksilöllisiä” ja ”monimutkaisia”. Peter Wollny on työskennellyt Leipzigin Bach -arkistossa tutkijana vuodesta 1993 lähtien ja nykyisin hän johtaa tätä arkistoa vuodesta 2014 alkaen. Wollny on professori Leipzigin yliopistossa ja hän opettaa säännöllisesti kansainvälisesti mm. Dresdenissä ja vieraana Weimarissa sekä Berliinin Taideteollisessa yliopistossa ja Humboldt -yliopistossa. Peter Wollny sai myös kunniatohtorin arvon Uppsalan yliopistosta vuonna 2020.

Hillel Tokazier (6. osa) 

Pianomies Hillel Tokazier.

Parin kuukauden verran Hillel Tokazier teki töitä ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen Stockmannin veneosastolla ennen armeijan harmaisiin lähtemistään. Hänen asepalveluksensa alkoi heinäkuussa 1965 Kirkkonummen rannikkojääkäripataljoonassa Upinniemessä. Hän oli tuolloin myös pataljoonan ainoa juutalainen, mutta uskontonsa vuoksi hän sai joka juutalaispyhän ajaksi loman.

Armeija-aikanaan Hillel Tokazier ei pitänyt järkevänä ainaista simputusta, jota siellä harrastettiin ja jonka vuoksi ihmisten piti tekeytyä tyhmemmiksi kuin olivat. Hän tuli kuitenkin muiden alokkaiden kanssa hyvin toimeen ja soittotöiden vuoksi hän pelastui monista epämukavista tilanteista kokonaan. Jo alokasaikana hän sai soitella paljon sotilaskodissa kavereidensa iloksi ja kanta-aliupseerien tilaisuuksissa esiintymisestä saattoi palkkioksi tulla iltalomakin. Aliupseerikoulun aikana Tokazier pääsi jo soittamaan monen ammattimuusikon kanssa. Aliupseeriajan palveluksen hän suoritti Säkylän viestilinjalla. Siellä tiedusteltiin heti oliko paikalla muusikoita ja muusikoista koottiin kaksi yhtyettä; toinen näistä yhtyeistä soitti Säkylän seuratalolla Honkalassa sunnuntaitanssit, josta soitosta saattoi saada palkkioksi sunnuntailoman. Tuossa yhtyeessä Hillel Tokazierin lisäksi soittivat mm. saksofonisti Kari Teräväinen, kitaristi Jorma Takala ja trumpetisti Pekka Pablo Seppä.

Pekka Pablo Seppä.

Muusikot pääsivät jo keskiviikkoisin harjoittelemaan Honkalaan sunnuntain tulevaa soittokeikkaa varten samaan aikaan kun muita armeijakavereita juoksutettiin toisaalla. Ammattilaiset kasasivat ohjelmiston nopeasti. Ylikersantin Mezzi-merkkisiä italialaisia äänentoistolaitteita muusikot saivat käyttää ja niistä saatiin aikaiseksi kelvollinen laulusoundi. Honkalan pianokin osoittautui aivan kelvolliseksi soittimeksi tanssien soittamiseen. Näin musisointi kesti koko aliupseerikoulun ajan ja sama orkesteri soitti toisinaan myös upseerikerholla. Kerran yhtye tilattiin soittamaan jopa Lännen Sokerin suuriin juhliin Säkylän tehtaalle.

Aliupseeri Tokazier palasi Säkylästä Upinniemeen. Reserviupseerikoulu Haminassa jäi paitsi häneltä, sillä sinne pääsi viestiryhmästä ainoastaan yksi henkilö. Hillel Tokazierin alokasryhmään sattui samaan aikaan myös jazzsaksofonisti, sovittaja ja säveltäjä Eero Uolevi Koivistoinen (s. 13.1.1946 Helsinki). 11-vuotiaana Koivistoisen ensimmäinen soitin oli viulu, jolla hän soitti alkuun barokki- ja kamarimusiikkia. Vasta 16-vuotiaana hän vaihtoi alttosaksofoniin, sillä hän ihastui jazzmusiikista, joita hänen veljensä toi äänilevyillä meriltä. Myöhemmin Koivistoinen vaihtoi foninsa vielä tenori- ja sopraanosaksofoneihin. Koivistoinen aloitti 1960-luvun puolivälissä opiskelun Sibelius-Akatemiassa, jossa soittoa opetti Eero Leonard Linnala (s. 30.9.1920 Mikkeli ja k. 22.7.1972 Keuruu) ja säveltämistä hänelle opetti säveltäjä Aulis Heikki Sallinen (s. 9.4.1935 Salmi).

Säveltäjä Aulis Sallinen.

Vuoden 1966 helmi-maaliskuussa Siuntion kartanon lähettyvillä käytiin armeijan ns. loppusota, jolloin oli myös kovat pakkaset, peräti – 32 astetta pakkasta. Sotilaan majoitettiin metsässä telttoihin, joiden kaminoissa oli suuria vaikeuksia pitää lämpöä yllä. Aamun tullen joukot lähtivät liikkeelle hiihtäen, Hillel Tokazierilta onnistui toinen sauva katkemaan hangessa. Vain yhden sauvan varassa hiihtäminen hangessa ei onnistunut kaatuilematta, jolloin lunta tunkeutui aina hihan kautta sisään. Hänen kädet alkoivat todella paleltua. Hän pyysi huoltoautosta uutta sauvaa, mutta hänelle vastattiin upseerin toimesta, että sotatilassa ei huoltokaan toimi.

Matkanteko hangessa kävi aina vain tuskallisemmaksi jäätynein käsin. Tienvarressa olleelta ambulanssilta Hillel Tokazier sai ensiapua ja hänet kuljetettiin kuorma-autolla sairastuvalle hoitoon. Sairastuvalla oli paljon muitakin, jotka kärsi erilaisista paleltumista. Hillel Tokazier oli huolissaan omista käsistään, sillä niillä soitettiin pianoa. Seuraavana päivänä kovan pakkasen vuoksi sotaharjoitus lopetettiin. Muillakin paikkakunnilla samaan aikaan oli sotaharjoituksissa kärsitty kylmästä ja sen aiheuttamista paleltumista, mutta heidän harjoitukset olivat päättyneet jo aikaisemmin. Useiden sotilaiden keralla Hillel Tokazier kävi parin viikon ajan sairastuvalla vaihdatuttamassa käsiinsä siteitä paleltumien hoitamiseksi. Kokemus oli hänelle niin rankka, että hän alkoi vihata armeijaa. Vielä pitkää siteiden poistamisen jälkeen sormenpäiden nahka kesi.

Toukokuussa 1966 Hillel Tokazier pääsi armeijasta pois. Omat vanhemmat avustivat Hillel Tokazieria siten, että hän sai hankittua ruotsalaisen Bergmanin tehtaan valmistamat Klavitron -urut rockkeikoille pääsyä varten. Hillel Tokazier löysi urut Helsingin Sanomien ilmoituksen perusteella; Roni Kaspin yhtyeen ilmoituksessa myytiin ruotsalaisia Bergman-Klavitron -sähköurkuja. Uruissa oli koskettimistossa vähemmän oktaaveja kuin pianossa, mutta urkujen erikoisuus oli äänikerrat, joilla pystyi vaihtamaan urkujen soundia tilanteen mukaan. Näissä uruissa oli myös polvipaisutin, jolla saattoi säädellä urkujen äänenvoimakkuutta.

Vanhemmat toivoivat Hillel Tokazierin pyrkivän Hankenille eli Helsingin ruotsinkieliseen kauppakorkeakouluun ja näin hän myös tekikin. Hän halusi olla vanhemmilleen mieliksi, sillä hän sääli äitiään, joka sairasti rintasyöpää jo vuonna 1958 ja nyt se oli jälleen uusiutunut. Hillel Tokazier luki ahkerasti koulun pääsykokeisiin ja hän sai myös opiskelupaikan, hyvänä apuna oli varmaan myös kiitettävä ruotsinkielen taito. Vanhemmat muistivat edelleen varoittaa vaaroista, jotka vaanivat muusikoiksi ryhtyneitä. Koulu alkoi syksyllä Hankenilla ja samaan aikaan Hillel kävi pianotunneilla Ranttilalla Helsingin konservatoriolla, jossa hän opiskeli samoin musiikin teoriaa Unto Saarisen ohjauksessa.

Konservatoriota Hillel Tokazier ei sitten kuitenkaan kokenut omaksi paikakseen, sillä siellä ei opetettu lainkaan kevyempää musiikkia. Hän alkoi hiljalleen säveltää viihdekappaleita pianolle, joita hän sitten lähetteli kykyjenetsintäkilpailuihin radioon. Hän myös pääsi siten esiintymään yhdelle ruotsinkieliselle kanavalle. Esiintymisessä hän soitti omia sävellyksiään.

Hillel Tokazier sai työharjoittelupaikan kesällä 1967 Helsingin Osakepankista. Israelissa oli juuri käyty kuuden päivän sota ja Helena-sisar lähti aviomiehensä, Elis Nemeksen kanssa kibbutsiin vapaaehtoistyöntekijäksi Israeliin. Hillel Tokazier olisi halunnut lähteä myös Israeliin, mutta tuolloin samasta perheestä otettiin vain yksi ihminen Israeliin.

Antero Jakoila.

Samana suvena Kaj Wallin – hän soitti aikaisemmin Dannyn Islanders -yhtyeessä – alkoi koota yhtyettä nimeltä Caj Incorporated. Kaj Wallin pyysi Hillel Tokazierin mukaan uuteen bändiinsä. Yhtyeessä soittivat tuolloin rumpuja Seppo Raatikainen, kitaroita Antero Jakoila ja laulusolistina lauloi hyvä laulaja, Hannu Väliniemi. Yhtye sai ilmaisen harjoitustilan juutalaisen seurakunnan omistaman talon kellarista, jossa alkoivat säännölliset harjoitukset yhtyeellä. Heidän ensimmäinen yhteinen soittokeikkansa oli Lohjalla. Yhtye soitti sekä popmusiikkia että rockmusiikkia, mutta myös bluesiakin. Hillel Tokazier sai yhtyeen ohjelmistoon muutamia omia sävellyksiään, kuten kappaleet Pöytään viereiseen ja Hämärää. Yhtye soitti mielellään suositus Manfred Mannin kappaleita sekä John Mayallin kappaleita.

Kilpailu soittomarkkinoilla oli tuolloin kovaa, sillä yhtyeitäkin oli paljon tarjolla. Oli todella työlästä päästä soittamaan jonnekin ja silloin kun pääsi soittamaan, huomasi nopeasti, että samassa paikassa oli muitakin soittajia. Kilpailun vuoksi myös soittopalkkiot olivat huonoja. Tilanteeseen keksittiin ratkaisuksi levyn tekeminen; Kaj Wallinilla oli hyvät suhteet levy-yhtiöihin ja siksi yhtye pääsi tekemään koenauhoitusta Scandia Musiikin studiolle. Nauhoituksesta julkaistiin levylle Hillel Tokazierin säveltämät kappaleet Hämärää ja Pöytään viereiseen.

Vesa Aaltonen.

Keikkoja yhtyeella tuli jonkin verran ja rumpali Seppo Raatikainen vaihtui aikaisemmin Unity -yhtyeessä soittaneeseen Vesa Aaltoseen (s. 7.3.1950 Helsinki). Yhtyeen soitto alkoi toimia aina vain paremmin, mutta keikkamyynti laahasi jäljessä, koska Kaj Wallin ei voinut päivätyönsä vuoksi siihen paljoa satsata. Scandia Musiikille tehty äänilevy jäi yhtyeen ainoaksi. Antero Jakoila ja Hillel Tokazier olivat sitten kuitenkin enemmän blues- ja rockmuusikoita, mutta Kaj Wallin tarrasi tiukemmin kiinni melodiseen poppiin. Loppuvuodesta 1967 kaikki yhtyeen jäsenet lähtivät kulkemaan omia teitään. Antero Jakoila kutsuttiin heti soittamaan kitaroita Jussi & The Boysiin. Tähän toimeen Antero Jakoilaa kannusti erityisen voimakkaasti Hillel Tokazier.

Hankkenilla ensimmäisen vuoden opinnot sujuivat Hillel Tokazierilta kelvollisesti. Kesällä 1968 hän matkusti Israeliin, mutta matka ei mennyt kommelluksitta. Hän sai Israelista mononukleoosin. Sen vuoksi hän joutui sairaalaan ja palattuaan Suomeen hän poti tautiaan kotonaan vielä kuukauden verran. Hän ei voinut sairauden vuoksi käydä koulua, sillä tauti vei häneltä voimat tyystin. Sen jälkeen oli kova urakka ottaa koulussa opinnoissa toiset kiinni.

 Radio-orkesteri (5. osa)

Charles-Camille Saint-Saens.

Radio-orkesterin sellisti Tauno Korhonen pääsi samoin tilaisuuden tullen soittamaan solistinumeroitaan esityksissä. Tauno Korhosen sello-ohjelmisto muodostui etupäässä pienimuotoisista teoksista kuten Charles-Camille Saint-Saensin (s. 9.10.1835 Pariisi ja k. 16.12.1921 Alger) Joutsen, yksittäisistä sellokonserttojen osista, mutta toisinaan myös musiikillisesti painoarvoltaan suuremmista teoksista, kuten Max Bruchin Kol Nidrei, Aarre Merikannon (s. 29.6.1893 Helsinki ja k. 28.9.1958 Helsinki) Serenadi tai Johan Svendsenin Sellokonsertto.

Matti Rajula.

Joulukuussa 1931 Radio-orkesteriin liittynyt klarinetisti ja saksofonisti Matti Viljam Rajulalla (s. 4.3.1905 Oulu ja k. 24.5.1944 Helsinki) oli samoin hyvin merkittävä asema orkesterin solistisissa tehtävissä. Vuosina 1918-1924 Rajula oli soitto-oppilaana Suomen armeijassa sekä aliupseerina, sillä tämä oli hänelle ainoa tapa saada opiskella muusikon ammattiin. Hän palveli Suomen Valkoisen kaartin soittokunnassa ja sai vuonna 1924 eron palveluksesta. Armeijassa Rajulaa opetti muusikko ja klarinetinsoiton opettaja Kusti Vilho Aerila (s. 17.11.1876 Laitila ja k. 10.6.1954 Helsinki). Matti Rajula soitti ravintolamuusikkona helsinkiläisissä ravintoloissa; hän soitti mm. Zamba- ja Rytmi-Pojat -orkestereissa aluksi vain klarinettia, mutta pian myös saksofonia. Matti Rajula asui vuosina 1929-1932 Saksan Berliinissä, jossa hän toimi viulisti ja kapellimestari Bernard Ettén (s. 13.9.1898 Kassel ja k. 26.9.1973 Mühldorf) viihdeorkesterin ensimmäisenä saksofonistina. Rajula palasi takaisin Suomeen ja hänet kiinnitettiin Radio-orkesterin klarinetistiksi.

Kuvassa keskellä Bernard Etté.

Aleksandr Konstantinovitš Glazunov.

Työnsä ohella Matti Rajula soitti myös ravintolamuusikkona. 1930-luvulla Rajula soitti kotimaisissa elokuvissa, teki levytyksiä sekä esiintyi Radio-orkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin solistina. Matti Rajula sävelsi itse samoin musiikkia. Helsingin yliopiston juhlasalissa Rajula soitti maaliskuussa 1938 säveltäjä Yrjö Gunaropulosin häntä varten säveltämän saksofonikonserton. Matti Rajulan omista sävellyksistä tunnetuimpia ovat hänen suomalaisen kansanmusiikkiperinteen pohjalta säveltämänsä klarinettipolkat. Rajula myös itse levytti näitä polkkia ystävänsä klarinetisti Kalle Åckerin( s. 15.7.1910 Pyyrinlahti, Korpela, Konginkangas ja k. 27.8.1941 Kaislahti, Johannes) kanssa. Matti Rajula soitti kahden vuoden ajan Radio-orkesterin sekä Helsingin kaupunginorkesterin solistina. Hän soitti mm. Bernhard Henrik Crusellin (s. 15.10.1775 Uusikaupunki ja k. 28.7.1838) f-molli klarinettikonserton, Sulho Veikko Juhani Rannan (s. 15.8.1901 Peräseinäjoki ja k. 5.5.1960 Helsinki) Pienen sarjan, Aleksandr Konstantinovitš Glazunovin (s. 10.8.1865 Pietari, Venäjä ja k. 21.3.1936 Neuilly sur Seine, Ranska) saksofonikonserton sekä joulukuussa 1943 ensimmäistä kertaa Suomessa soitetun Carl August Nielsenin (s. 9.6.1865 ja k. 3.10.1931) klarinettikonserton. Matti Rajula esiintyi myös säännöllisesti radiossa soittaen kansanmusiikkia. Toukokuussa 1944 Matti Rajula joutui Helsingin Salus -sairaalaan sota-ajan rasitusten, työnteon ja avioliiton aiheuttamien paineiden vuoksi. Hän kuoli hypättyään sairaalan ikkunasta.

Bernhard Henrik Crusell.

Carl Maria Friedrich Ernst von Weber.

Matti Rajula tunnettiin oman ohjelmistonsa sekä taiteensa suhteen hyvin kunnianhimoisena muusikkona, kansainvälisen huipputason virtuoosina. Rajulan esittäminä teoksina kuultiin aikoinaan mm. Joseph Baermannin (1784-1847) Konserttikappale, Ferruccio Busonin Concertino, Carl Maria Friedrich Ernst von Weberin (s. 18.11.1786 Eutin, Holstein ja k. 5.6.1826 Lontoo) Concertino, Harry Lennart Yrjö Bergströmin (s. 4.4.1910 Tampere ja k. 12.11.1989 Nurmijärvi) Suite pour Saxophone, Uuni Klamin Concertino sekä Suomen ensiesityksenä Aarre Merikannon Konsertto viululle, klarinetille, käyrätorvelle ja jousisekstetille eli niin sanottu Schott-konsertto. Kaikkiaan 20 kertaa Rajula toimi Sulho Rannan suositun Ilta -sävellyksen solistina. Ehkä kuitenkin kaikkein merkittävin suoritus Rajulalta oli John Fernströmin (tammikuussa 1941) ja Carl Nielsenin (tammikuussa 1944) klarinettikonserttojen menestyksekkäät Suomen ensiesitykset.

Harry Bergström.

Sulho Ranta.

Yleisradion Radio-orkesterin huilistina soittanut Väinö Mathias Littonen konsertoi samoin joitakin kertoja pienemmillä solistiteoksilla. Väinö Littonen kävi kuusi vuotta Suomalaista Reaalilyseota, mutta toimi sen jälkeen kaksi vuotta konttoristina. Väinö Littosta alkoi kuitenkin huilunsoitto kiinnostaa yhä enemmän ja hän alkoi opiskella Filharmonisen seuran orkesterikoulussa. Häntä opetti siellä Max Fühler (1888-1969). Littonen rahoitti musiikkiopintojaan soittamalla Maailman ympäri -nimisessä helsinkiläisessä kaupungin ensimmäisessä elokuvateatterissa. Siten hän oli myös eräs ensimmäisistä elokuvamuusikoista Suomessa. Elokuvamuusikon työn lisäksi Littonen ennätti varsin lyhyessä ajassa toimia monien muidenkin elokuva-, ravintola- ja kylpylaitosorkesterien jäsenenä 1910-luvulla sekä Aleksei Apostolin (s. 6.1.1866 Ateena, Kreikka ja k. 20.6.1927 Helsinki) johtaman soittokunnan toisena huilistina.

Aleksei Apostol.

Porin orkesteriin Littonen palkattiin syksyllä 1914. Mahdollisesti vaativimpana teoksena Littosella oli saksalaisen säveltäjän ja huilistin Johann Joachim Quantzin (s. 30.1.1697 ja k. 12.7.1773) Huilukonsertto, joita huilukonserttoja säveltäjä Quantz sävelsi kaikkiaan 300. Vuonna 1740 Quantz alkoi opettaa huilunsoittoa myös Preussin kuningas Fredrik II:lle. Quantzin Huilukonserton G-duuri Littonen esitti syyskauden lopussa ensimmäisen kerran ja kevätkaudella vielä kolme kertaa. Porin orkesteri käsitti yksitoista soittajaa, mutta syksyllä 1916 Väinö Littonen siirtyi Turun Soitannollisen Seuran orkesterin ensimmäiseksi huilistiksi. Turussa Littonen ei saanut solistisia osuuksia soittaakseen, mutta hän työskenteli orkesterin rivimuusikkona luotettavasti.

Johann Joachim Quantz.

Vuosian 1922-1926 Väinö Littonen johti Rauman Soitannollisen Seuran orkesteria, mutta hän palasi jälleen huilunsoittajan aktiiviseen rooliin syksyllä 1927, kun hänet nimitettiin Radio-orkesterin huilistiksi. Paitsi huilistina hän hän toimi myös orkesterin nuotistonhoitajana kuolemaansa saakka. Orkesterin rivisoittajan vakiotehtävät sekä solistina soitetut osuudet Radio-orkesterissa ja oman pianosäestäjän avustuksella huolehtivat siitä, että Väinö Littonen säilyi radiokuuntelijoiden hyvässä muistissa pitkän tovin. Monien vuosien ajan jatkuneet vaikeat sydänvaivat lopulta päättivät huilistin elämän 25.6.1937. Väinö Littonen oli kuollessaan vain 46 vuoden ikäinen.

Radio-orkesterin omista vaskisoittajista ainakin trumpetisti Aleksi Wilkko konsertoi solistina Joseph Haydnin Trumpettikonsertossa sekä useissa muissa pienemmissä teoksissa. Hänen seuraajansa Radio-orkesterissa oli Feodor Kaski, joka jatkoi samoin solistista linjaa trumpetillaan. Hänen useimmiten esittämä trumpettisoolokappale oli Paciuksen Ballaadi, mutta Kaski esitti kyllä muitakin pienempiä kappaleita soittimellaan. Feodor Kasken merkittävimmät saavutukset lienevät olleet Uuno Klamin teosten Introduction e Staccato Etude ja Concertinon kantaesitykset.

Yleisradio päätti aloittaa Radio-orkesterilla niin sanotut tehdaskonsertit. Konsertiti radioitiin kerran kuukaudessa orkesterin vieraillessa jossakin työmaalla soittamassa aamupäivätilaisuudessa. Ensimmäinen tehdaskonsertti järjestettiin 18.4.1940 Strömberg Oy:n työsalissa. Seuraavat tehdasvierailut suoritettiin VR:n Konepajalle, Arabian tehtaille, Värtsilä -yhtymä Oy:n Kone ja Silta -tehtaalle sekä Hietalahden laivatelakalle. Kaikkein pisimmät orkesterin vierailumatkat tehtiin Karkkilaan Högforsin tehtaalle sekä Raumalle joulukuussa 1943. Samoin Radio-orkesteri aloitti heti talvisodan päättymisen jälkeen toukokuussa sairaalakonserttien järjestämisen.

Sotien jälkeen Yleisradio alkoi kasvattaa Radio-orkesterin kokoa. Huhtikuussa 1945 Yleisradion pääjohtajaksi nousi Hella Maria Wuolijoki (vuoteen 1908 Ella Maria Murrik, s. 22.7.1886 Helme, Liivinmaa ja k. 2.2.1954 Helsinki) ja samalla Radio-orkesteri kasvoi 39 soittajaa käsittäväksi orkesteriksi. Kesäkuussa 1949 Hella Wuolijoki erotettiin tehtävästään Yleisradion pääjohtajana. Kun Radio-orkesteri täytti kaksikymmentä vuotta 1.9.1947, orkesterin soittajien määrä nousi viiteenkymmeneen. Siinä vaiheessa Radio-orkesterin koko oli jo sitä luokkaa, että oli mahdollista puhua jo oikeasta sinfoniaorkesterista. Kuitenkin virallisesti vasta vuonna 1953 otettiin käyttöön Radion sinfoniaorkesteri -nimi, jolloin jälleen orkesterin soittajamäärä kasvoi. Tuossa vaiheessa orkesteria johti ylikapellimestari Nils-Eric Fougstedt.