Hillel Tokazier

Hillel Tokazier.

Pianisti Hillel Tokazierin muusikonura käynnistyi liikkeelle huuliharpusta. Musiikin lisäksi Hillel Tokazierin elämässä on ollut toinen tärkeä asia pienestä pitäen: usko Jumalaan. Hän on kiitollinen sekä ylpeä juutalaisista juuristaan, joista hän pitää kiinni henkeen ja vereen sekä pysyy juutalaisessa seurakunnassa. Hillel Tokazierin lapsuudenkodissa musisoitiin ahkerasti. Hänellä on myös vuonna 1942 syntynyt isosisko, Hannele. Tokazierin perheessä musiikilla oli valtavan tärkeä osa jokapäiväistä arkea ja juhlaa. Äiti Bertha (o.s. Portnoj, s. 9.8.1909 Turku ja k. 12.2.1975) soitti usein pianoa ja isä Jakobin (s. 10.12.1913 Helsinki ja k. 24.7.1974 Helsinki) soitin oli puolestaan sello. Ensimmäiset 12 vuotta Hillel asui perheensä kanssa lähellä Helsingin Länsisatamaa osoitteessa Lönnrothinkatu 40. Vaikka kaikesta oli puutetta sodan jälkeenkin, hän muistaa oman lapsuutensa onnellisena aikana. Perheen asunto oli iso, mutta koska taloon putosi palopommi helmikuussa 1944 ja talon neljäs kerros täytyi rakentaa uudelleen, oli huonokuntoisen neljännen kerroksen asunnon vuokrakin edullinen. Bertha ja Hannele olivat hetken aikaa sodan kestäessä Ruotsissa evakossa.

Vasemmalta penkillä istumassa Hillel, Meier ja Hannele Tokazier. Takana seisoo Jakob Tokazier.

Hillel Tokazier sai traditionaalisen juutalaisen kasvatuksen kaikkine perinnäissääntöineen. Hänen oma isoisä, Meier Tokazier (oik. Tukatsier, s. 25.12.1880 Orsha, Valko-Venäjä ja k. 21.2.1966 Helsinki), saapui Suomeen vuonna 1901, joten Hillel Tokazier on jo kolmannen polven ortodoksijuutalainen Suomessa. Alun perin suku oli kuitenkin lähtenyt liikkeelle Unkarista. Meier Tokazier oli parhaimpana aikanaan ollut sangen äveriäs, sillä hän omisti liikemies Isak Waprinsky (s. 23.2.1890 Mogilev, Valko-Venäjä ja k. 18.2.1934) kanssa yhdessä kokonaisen kivitalon Siltasaaressa. Meier Tokazier loi oman uran myös vaatetusalan liikemiehenä. Isoisä oli vankka sionisti, joka kaipasi koko elämänsä ajan Israeliin, juutalaisten ainoaan oikeaan kotimaahan. Isoisä saapui Suomeen Valko-Venäjältä ja hän palveli tarkka-ampujarykmentissä Uudenmaan kasarmilla Helsingissä. Reserviin hänet siirrettiin vuonna 1903. Juutalaiset sotilaat, kantonistit, saivat keisari luvalla jäädä asumaan maahamme vapauduttuaan sotilaspalvelusta. Suomen kansalaisuuden he saivat kuitenkin vasta maamme itsenäistyttyä, kun lakimuutos astui voimaan 1.1.1918.

Hillel Tokazier syntyi Helsingissä joulukuussa 1946. Isä osti Hillel Tokazierille pienen punaisen huuliharpun, kun poika oli 4-vuotias. Tämä pieni huuliharppu antoi hänelle kiinnostuksen musiikin maailmaan. Huuliharpun jälkeen soittimena seurasi punainen italialainen pianohaitari, jonka Hillel sai 1950-luvun puolivälissä vanhemmiltaan Itävallan -matkan tuliaisena. Seuraava soitin olikin piano, ruskea August Förster, jonka äidin Abraham-veli Tampereelta lahjoitti perheen olohuoneeseen Hillel Tokazierin ollessa 9-vuotias vuonna 1956. Seuraavana vuonna Jakob-isä osti perheen kotiin radiogramofonin ja sen seuraksi upean Luxor Ambassador -radion suurine kovaäänisineen ja liitäntöineen.

Hillel ja Jakob Tokazier.

Hillel Tokazier oli isoisänsä ehdoton suosikkipoika, koska hän oli kovin kiltti ja hän opetteli lukemaan ja laulamaan juutalaisia synagogalauluja. Kiusoittelevia serkkupoikiakin vastaan isoisä puolusti suosikkipojanpoikaansa. Normaalina sapattina isoisä ruokailu jälkeen määräsi hiljaisen hetken päiväunia varten ja hän pyysi usein Hillelin vierelleen lepäilemään. Näin toimittiin aina siihen saakka, kun Hillel tuli 13-vuotiaaksi eli juutalaisittain uskonnollisessa mielessä täysi-ikäiseksi ja vietettiin bar mitsvaa. Isoisä neuvoi usein juutaisuudesta ja hän tähdensi kosherin merkitystä ruokavaliossa eli perinnettä, että lihaa ja maitoa ei saa syödä samalla aterialla. Niin ehdottomasti hän itse noudatti näitä ohjeita, että armeijassa ollessaankin hän kantoi kotoaan oman kosher -ruokavalionsa evääkseen. Perheen juutalaisperinteen mukaan teurastettu ja käsitelty liha hankittiin aina Fredrikinkadulla sijainneesta juutalaisen seurakunnan lihakaupasta, jota käyttivät samoin tataarit, jotka olivat muslimeja.

Friedrich Schiller.

Isovanhempiensa kotona Hillel Tokazier muistaa olleen paljon isoja sekä mustia venäläisiä huonekaluja, joissa oli monenlaisia krumeluureja. Erityisen paljon kodissa oli kirjallisuutta, erityisesti erilaisia rukouskirjoja ja selitysoppaita vaikeine kirjoituksineen. Teosten joukossa olivat myös runoilija ja näytelmäkirjailija sekä lääkäri Johan Christoph Friedrich Schillerin (vuodesta 1802 lähtien von Schiller, s. 10.11.1759 Marbach am Neckar, Saksa ja k. 9.5.1805 Weimar) kootut teokset, William Shakespearen (s. 26.4.1564 Stratford upon Avon, Englanti ja k. 3.5.1616 Starford upon Avon) kootut teokset saksankielellä sekä juutalaisen runoilijan, Christian Johann Heinrich Heinen (alk. Chaim Harry Heine, s. 13.12.1797 Düsseldorf, Saksa ja k. 17.2.1856 Pariisi, Ranska) koko tuotanto. Myöhemmin Hillel Tokazier on perinyt kaikki isoisänsä kirjat itselleen.

Heinrich Heine.

Isoäiti, Sara Tokazier (o.s. Leffkovitsch, s. 15.6.1883 Turku ja k. 10.2.1970 Helsinki) varttui Vaasassa, jossa hänen oma äitinsä piti sotilaskotia juutalaisille sotilaille. Saran vanhemmat olivat Moses Leffkovitsch (s. 1834 ja k. 9.11.1889) ja Anna Leffkovitsch (s. 23.3.1841 ja k. 13.12.1920 Vaasa). Vaasassa isoäiti oli omaksunut ruotsinkielen ja kulttuurin ja hän olikin hyvin sivistynyt eikä lainkaan niin uskovainen kuin isoisä oli. Isoäiti hallitsi loputtomasti ruotsalaisia lastenlauluja ja loruja, joista Hillelkin sai osansa nautinnokseen. Isovanhempien luona ruokailu noudatti aina tarkoin juutalaisuuden ohjeita ja sääntöjä. Isoäiti vastasi myös aina keittiössä ruoan suuritöisestä valmistamisesta perinteiden mukaisesti. Kalaa, gefillte fisch, haukea ja lahnaa syötiin tyypillisesti sapattina tai rasvaista kanakeittoa. Ateriaan kuului usein myös floimen tzimes eli perunaa, porkkanaa sekä luumua uunissa haudutettuna. Jälkiruokana saatettiin tarjota hedelmistä tehtyä cocktailia eli kompotia. Isoisä joi mielellään teetä venäläiseen tapaan.

Alkujaan Hillel Tokazier soitti kotona pianoa korvakuulolta. Hän soitti kaikkea sitä, mitä hän oli radiossa kuullut. Ensimmäiset kaksi korvakuulolta opittua kappaletta olivat Mallorca -iskelmä ja Cherry Pink and Apple Blossom White. Pianotunnit hän aloitti 10-vuotiaana. Lopulta Hilel Tokazier ihastui rock-musiikkiin, joka vei hänet mukanaan ja räjäytti yllättäen Hillelin tajunnan. Siinä musiikissa on jotakin sellaista hyvin alkukantaista voimaa. Hillel Tokazier on kertonut haaveilleensa ammattimuusikon urasta jo 12-13-vuotiaana. Vanhemmat kyllä ymmärsivät poikansa lahjakkuuden, mutta etenkin äidin oli sangen vaikeaa hyväksyä edes ajatusta siitä, että hänen pojastaan tulisi rytmimusiikin ammattilainen. Vaikka isä ymmärsi poikansa unelmaa, hyvin vahvatahtoisen äidin mielipide voitti, eikä Hillel Tokazieria kannustettu kotona rytmimusiikin pariin hakeutumaan. Hänen ensimmäistä äänitettyä sävellystä vuonna 1967 voidaan pitää Hillel Tokazierin muusikon uran alkuna. Vuosien vieriessä Hillel Tokazier on soittanut pianoa ja sähköurkuja lukuisissa tunnetuissa yhtyeissä ja kokoonpanoissa.

Jo 16-vuotiaana Hillel Tokazier lähti kesällä matkalle Israeliin. Matka oli kestoltaan kuusi viikkoa pitkä. Matka kuului SJUF:n eli pohjoismaisen juutaisen nuorisojärjestön jokakeväiseen järjestettyyn ohjelmaan. Isovanhemmille tuli sanaharkaa kovaankin ääneen, kun isoäiti kyseli Hillelin syytä Israeliin menoon. Isoisä hermostui kyselystä ja huusi, että miksi sellaista pitää kysellä, sillä totta kai Hillel lähtee Israeliin.

Jakob ja Moses Tokazier sekä Bruno Nyberg.

Tokazierin isän sisarukset pitivät Hillelin lapsuudessa enemmän yhteyttä perheen kanssa, kuin äidin puolen turkulaiset sukulaiset. Munkkiniemessä asuvaan Riko -tädin (s. 19.3.1912 Helsinki ja k. 17.7.1993 Helsinki) perheeseen yhteydet olivat jatkuvia ja Rikon aviomies, Saul Grasutis (s. 30.8.1909 Venäjä ja k. 4.7.1976 Helsinki) oli Warner Brothers Film -yhtiön Suomen johtaja. Heidän poikansa Benin kanssa Hillel toisinaan pääsi WB:n toimitiloihin katselemaan elokuvia. Meier Tokazierin ensimmäiset lapset olivat kaksospojat Abraham (s. 28.9.1909 Helsinki ja k. 7.4.1976 Tukholma, Ruotsi) ja Moses (s. 28.9.1909 Helsinki ja k. 27.1.1992 Helsinki). Pojat olivat lahjakkaita, mutta Meier Tokazier hemmotteli pojat piloille. Sodan jälkeenkin pojat pitivät Meier Tokazierin perustamaa pukimoliikettä, vaikka liikkeen kannattavuus heikkeni koko ajan. Kaikki Tokazierin pojat olivat urheilullisia; Abraham menestyi pikajuoksijana ja Moses sekä Jakob olivat painonnostajia. Vuonna 1941 Jakob Tokazier oli painonnoston ensimmäinen suomalainen Pohjoismaiden mestari.

Abraham Tokazierin surullinen kohtalo oli voittaessaan Helsingin opympiastadionin avajaisissa jäädä maalituomareiden tuomion mukaan neljänneksi. Hillel Tokazier näytti isänsä vanhoja leikekirjoja kirjailija ja toimittaja Kjell Anders Westölle (s. 6.8.1961 Helsinki), joka kertoi tapauksesta kirjassaan Kangastus 38 (Otava 2013). Asia nousi julkisuuteen ja Suomen Urheiluliitto käsitteli tapauksen uudelleen. Syyskuussa 2013 Suomen Urheiluliitto pyysi tapausta anteeksi ja lokakuussa 2013 kilpailun lopputulos oikaistiin.

 Radio-orkesteri (2. osa)

Selim Palmgren.

Ferruccio Busoni.

Kapellimestari Erkki Linko johti Radio-orkesteria melkein kaikissa esityksissä orkesterin kahden ensimmäisen toimintavuoden aikana. Orkesterin edessä ensimmäinen vierailu kapellimestarina oli 4.5.1928, jolloin säveltäjä ja pianisti Selim Gustaf Adolf Palmgren (s. 16.2.1878 Pori ja k. 13.12.1951 Helsinki) johti yhden oman sävellyksensä. Palmgren kirjoitti ylioppilaaksi Porin Lyseosta. Hän aloitti musiikkiopintonsa Helsingin musiikkiopistossa syksyllä 1895. Vuonna 1899 Selim Palmgren muutti Saksaan ja aloitti siellä opiskelun säveltäjä, pianisti, pianopedagogi ja kapellimestari Dante Michelangelo Benvenuto Ferruccio Busonin (s. 1.4.1866 Empoli, Italia ja k. 27.7.1924 Berliini, Saksa) johdolla, joka vuosina 1888-1890 oli opettanut Helsingin musiikkiopistossa. Selim Palmgrenin opettajiin lukeutui samoin Konrad Ansorge, joka aikoinaan itse oli Franz Lisztin (s. 22.10.1811 Doborján, Unkari ja k. 31.7.1886 Bayreuth, Saksan keisarikunta) oppilas.

Maria "Maikki" Pakarinen.

Armas Järnefelt.

Selim Palmgrenin ainoa ooppera, Daniel Hjort, sai ensiesityksensä vuonna1910. Palmgren valmisteli tosin toistakin oopperaa, Der Student von Prag, mutta tämä ooppera ei koskaan tullut valmiiksi. Sen jälkeen Selim Palmgren avioitui oopperalaulaja (sopraano) Maria ”Maikki” Pakarisen (s. 26.8.1871 Joensuu ja k. 4.7.1929 Turku) kanssa. Pakarisen edellinen aviopuoliso oli säveltäjä ja kapellimestari Edvard Armas Järnefelt (s. 14.8.1869 Viipuri ja k. 23.6.1958 Tukholma, Ruotsi). Palmgrenin pariskunta asui vuosina 1914-1915 Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Selim Palmgren esiintyi samoin Yhdysvalloissa ja toimi vuosina 1921-1926 siellä sävellyksen professorina Rochesterin Eastman School of Musicissa.

Toivo Haapanen.

Radio-orkesterin kolmannen toimintavuoden alusta lähtien Toivo Haapanen oli orkesterin ylikapellimestarina. Ensimmäisen kerran Toivo Haapanen johti orkesterin edessä 3.9.1929. Kapellimestari Erkki Linko johti Radio-orkesteria suurinta osaa sen esityksissä; Toivo Haapanen takertui tahtipuikon varteen ainoastaan kerran tai kaksi kertaa viikossa. Erik Cronvall käynnisti kapellimestarisarkansa Radio-orkesterin edessä touko-kesäkuussa 1930. Hän teki suuren osan esityksistä kapellimestari Erkki Lingon lomien aikana. Cronvall johti Radio-orkesteria ensimmäisen kerran 7.3.1930.

Erik Cronvall opiskeli viulunsoittoa Helsingin filharmonisen seuran orkesterikoulussa, Helsingin musiikkiopistossa sekä Pariisissa, Berliinissä ja Wienissä. Vuosina 1927-1953 Cronvall toimi Radio-orkesterin viulistina ja kapellimestarina orkesterin perustamisesta alkaen. Hän oli myös Radion sinfoniaorkesterin pitkäaikainen kapellimestari vuosina 1944-1970. Erik Cronvall oli samoin jäsenenä Linko-Cronvall-Selin -triossa sekä sen perustamassa Sibelius-kvartetissa. Trion jäsenet olivat Cronvallin lisäksi pianisti Erkki Linko ja sellisti Armas Yrjö Selin (s. 24.11.1894 Vaasa ja k. 19.1.1965 Helsinki). Erik Cronvall opetti muiden töidensä ohella Sibelius-Akademiassa sekä viulunsoittoa että yhteismusisointia ja johti monia harrastajaorkestereita. Cronvall sai vuonna 1965 Pro Finlandia -mitalin ja professorin arvonimen vuonna 1968. Erik Cronvallin aviopuoliso oli pianisti Eevi Cronvall (o.s. Voipio, s. 6.5.1916 Viipuri ja k. 5.7.2009 Helsinki). Yhdessä he esiintyivät mm. duokonserteissa, radionauhoituksissa ja Sibelius-viikoilla. Heidän poikansa on toimittaja Aarno Erik Cronvall (s. 2.11.1945 Helsinki).

Georg Lennart Schéevoigt.

Suurista kotimaisista kapellimetareista sellisti Georg Lennart Schéevoigt (s. 8.11.1872 Viipuri ja k. 28.11.1947 Malmö, Ruotsi) johti 18.1.1932 Radio-orkesteria ensi kerran. Georg Schéevoigtin isä oli saksalaissyntyinen Suomeen muuttanut kapellimestari Ernst Bernhard Schéevoigt ja äiti Rosa Fredrika Willandt. Georg Schéevoigt kävi Tampereen suomalaista lyseota ja hän opiskeli vuodesta 1887 lähtien sellonsoittoa Helsingin filharmonisen seuran orkesterikoulussa ja Keski-Euroopassa, mm. Sonderhausenissa ja Leipzigissa vuosina 1895-1898. 

Robert Kajanus.

Hänet kiinnitetiin vuonna 1895 Helsingin filharmonisen seuran ensimmäiseksi soolosellistiksi ja vuonna 1906 hän sai kapellimestarin viran Münchenissä. Hän perusti vuonna 1912 Helsingin sinfoniaorkesterin Robert Kajanuksen johtaman Helsingin kaupunginorkesterin rinnalle. Miesten keskinäiset suhteet eivät olleet parhaat mahdolliset ja orkestereiden välille kehkeytyi kiivas kilpailu. Orkesterit yhdistettiin vuonna 1914 Helsingin kaupunginorkesteriksi ja Robert Kajanus sekä Georg Schéevoigt jakoivat johtajuuden orkesterissa.

Georg Schéevoigt johti samoin lukuisia muita orkestereita: Kaim-orkesteria – nykyistä Münchenin filharmonista orkesteria vuosina 1906-1908, vuonna 1909 perustamaansa Riian filharmonista orkesteria, Tukholman Konsertföreningenin orkesteria vuosina 1914-1924, Oslon filharmonikkoja vuosina 1919-1927, Dydneyn sinfoniaorkesteria ja Australian radio-orkesteria, Los Angelesin filharmonikkoja vuosina 1927-1929, Malmön sinfoniaorkesteria vuosina 1931-1947 sekä Robert Kajanuksen kauden jälkeen Helsingin kaupunginorkesteria vuosina 1932-1941. Georg Schéevoigt johti vuosina 1929-1931 Riian Kansallisoopperaa.

Georg Schéevoigt tunnettiin varsinkin Pjotr Tšaikovskin, Johannes Brahmsin ja Sibeliuksen musiikin tulkitsijana. Hän teki Suomessa tunnetuksi samoin Anton Brucknerin ja Gustav Mahlerin musiikkia. Georg Schéevoigt sai professorin arvonimen vuonna 1919. Georg Schéevoigtin aviopuoliso oli pianisti Sigrid Ingeborg Schnéevoigt (o.s. Sundgren, s. 17.6.1878 Helsinki ja k. 14.9.1953), joka esiintyi pianistina sekä miehensä kanssa että yksin.

Vähitellen Georg Schéevoigt pääsi operettien kautta Radio-orkesterissa johtamaan painavampaa ohjelmistoa. Kapellimestari Armas Järnefelt johti 3.1.1933 ensimmäisen kerran Radio-orkesteria. Vielä samana keväänä 4.5.1933 Suomen Yleisradion radioidussa eurooppalaisessa konsertissa Armas Järnefelt johti ensimmäistä kertaa yhdistettyä suurorkesteria, kun Radio-orkesteri ja Helsingin kaupunginorkesteri esiintyivät yhdessä. Konsertin ohjelmassa oli runsaasti säveltäjä Sibeliuksen musiikkia: Aallottaret op. 73, Sinfonia nro 5 sekä viulisti Anja Ignatiuksen (vuodesta 1931 Ignatius-Lagus, vuodesta 1935 Ignatius-Hirvensalo, s. 2.7.1911 Tampere ja k. 10.4.1995 Helsinki) soittama Viulukonsertto d-molli op. 47. Maaliskuussa 1937 Messuhallin Kalevala -iltajuhlassa Armas Järnefelt jälleen johti yhdistettyä suurorkesteria, jonka ohjelmassa olivat Sibeliuksen Pohjolan tytär ja Väinön virsi, Leevi Madetojan Väinämöisen kylvö, kantaesityksenä Aarre Merikannon Kyllikin ryöstö sekä Robert Kajanuksen Kalevalahymni.

Tauno Hannikainen.

Eero Kosonen.

Turun kaupunginorkesterin kapellimestari Tauno Heikki Hannikainen (s. 26.2.1896 Jyväskylä ja k. 12.10.1968 Helsinki) debytoi Radio-orkesterin edessä marraskuussa 1933, jolloin hän sekä johti että soitti sellosolistina. Viipuri orkesterin taitoja hiotuttanut Boris Osipovitš Sirpo (aik. Sirob, alk. Wolfson, s. 3.4.1893 Vladikavkaz, Venäjä ja k. 25.1.1967 Portland, Oregon, Yhdysvallat) saapui orkesterin johtoon ensi kerran marraskuussa 1934. Syyskuussa 1938 oli vuorossa Porin kaupunginorkesterin kapellimestari ja säveltäjä Ole Christian Edgrenin (s. 12.5.1898 Jyväskylä ja k. 18.2.1962 Turku) ensivierailu ja kapellimestari Martti Iisakki Similän (s. 9.4.1898 Oulu ja k. 9.1.1958 Lahti) vierailuvuoro oli joulukuussa 1938. Tammikuussa 1939 Radio-orkesteria johti Tampereen orkesterin kapellimestari Eero Kosonen (s. 12.1.1906 Tampere ja k. 4.11.2002 Tampere) ja hänen johdettavakseen osui Ludvig van Beethovenin Pastoraalisinfonia F-duuri op. 68.

Jussi Jalas.

Nils-Eric Fougstedt.

Armas Jussi Veikko Blomstedt (s. 23.6.1908 Jyväskylä ja k.11.10.1985 Helsinki) – myöhemmin Jussi Jalas - johti helmikuussa 1939 Radio-orkesteria. Säveltäjä Nils-Eric Fougstedt (s. 24.5.1910 Raisio ja k. 12.4.1961 Helsinki), josta myöhemmin tuli Radio-orkesterin vakituisia kapellimestareita, johti omassa sävellyskonsertissaan orkesteria jo vuonna 1934. Ylioppilaaksi tultuaan vuonna 1929 hän opiskeli Helsingin konservatoriossa Erik Gustaf Furuhjelmin (s. 6.7.1883 Helsinki ja k. 13.6.1964 Helsinki) johdolla tehden myös opintomatkan Saksaan, Italiaan ja Ranskaan. Vuodesta 1933 hän toimi opettajana ja vuodesta 1954 lehtorina Sibelius-Akatemiassa. Vuodesta 1938 lähtien hän johti etupäässä operettinumeroita, omia sävellyksiään ja sota-ajan suosittuja sävelketjuja. Hän toimi Rasion sinfoniaorkesterin kapellimestarina vuosina 1944-1951 sekä vuodet 1951-1960 ylikapellimestarina. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1953 ja hän sai vuonna 1960 professorin arvonimen. Nykyään Nils-Eric Fougstedt parhaiten muistetaan suomalaisen elokuvan klassikosta, Katariina ja Munkkiniemen kreivi, jonka ”Romanssi” on Nils-Eric Fougstedtin säveltämä ja Reino Hirvisepän (oik. Reine Wilhelm Palmroth, s. 2.4.1906 Ruovesi ja k. 2.5.1992 Helsinki) sanoittama. Nils-Eric Fougstedtin aviopuoliso oli laulaja Greta Fougstedt (o.s. Blumenthal, 1913-1988). Nils-Eric Fougstedt on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.

 Maamiehen Ystävä (2. osa)

Gustaf Otto Wasenius

Alkaessaan ilmestyä Maamiehen Ystävä oli ainoa suomenkielinen sanomalehti ja sen vuoksi lehti sai melko innostuneen vastaanoton. Tilaajamäärä sanomalehdellä nousi ensimmäisenä ilmestymisvuonna jopa yhdeksäänsataan, joten Maamiehen Ystävä oli yhtä suuri kuin Suomen suosituin sanomalehti, vuonna 1829 ilmestymisensä aloittanut kirjakauppias, kustantaja ja tehtailija Gustaf Otto Waseniuksen (s. 4.6.1789 Hämeenlinna ja k. 19.4.1852 Helsinki) julkaisema Helsinfors Tidning. Helsinfors Tidning eli loistonsa päiviä vuosina 1841-1860 Zachris Topeliuksen päätoimittaja-aikana. Sanomalehdellä oli seuraavana vuonna jo 1 048 tilaajaa, jotka jakaantuivat hyvin tasaisesti koko maahan. Suurimmat levikkipaikkakunnat olivat Viipuri, Kuopio ja Turku.

Karl August Engelbrekt.

Paavo Tikkanen.

Lehden tilaajamäärät kääntyivät kolmantena vuotena tasaiseen laskuun ja lopulta vuonna 1851 jo kannattuvuusraja alittui. Kannattavuusrajana oli laskettu olevan neljäsataa tilaajaa. Uusien lehtien perustaminen vaikutti suoraan levikin määrän vähenemiseen. Maamiehen Ystävän suosiota Itä-Suomessa leikkasi ensin maanmittari, lehtimies ja kirjailija Pietari Hannikaisen (vuoteen 1852 Hanén, s. 24.8.1813 Sääminki ja k. 27.9.1899 Parikkala) Kanava (vuosina 1845-1846) ja sittemmin vielä vuonna 1847 perustettu Suometar. Suometar oli nuorten suomenmielisten opiskelijoiden Helsingissä perustama ja vuosina 1847-1866 ilmestynyt sanomalehti. Runoilija ja kieltentutkja Karl August Engelbrekt Ahlqvist (s. 7.8.1826 Kuopio ja k. 20.11.1889 Helsinki), toimittaja, kääntäjä ja runoilija Paavo Tikkanen (s. 2.3.1823 Kiuruvesi ja k. 7.11.1873 Helsinki), kielitieteilijä, kansanrunouden keräilijä ja arkeologi David Emanuel Daniel Eeuropaeus (s. 1.12.1820 Savitaipale ja k. 15.10.1884 Pietari) ja kirjailija ja pappi Antero Warelius (alk. Antti Matinpoika, myöh. Antti Seppä, Andreas Sebell, s. 14.7.1821 Tyrvää ja k. 16.1.1904 Loimaa) toimittivat lehteä aluksi sivistyneistölle suunnattuna aatteellisena suomalaisuuslehtenä. Vuoden 1851 jälkeen lehti suuntautui myös kansanlehdeksi, joka ns. maaseutukirjeillään uutisoi muun Suomen tapahtumista.

David Emanuel Daniel Europaeus.

Antero Warelius.

Lännessä levikkiä vähensivät vuonna 1851 julkaisun aloittanut Sanomia Turusta ja pohjoisessa vuodelta 1852 ilmestynyt Oulun Wiikko-Sanomat. Viimeisenä ilmestymisvuotenaan 1855 Maamiehen Ystävä -lehdellä oli enää 120 tilaajaa ja Johan Karstenin oli pakko lopettaa se kannattamattomana. Maamiehen Ystävän suosion romahdus johtui sanomalehden tason laskusta sekä siitä, että sen kustantaja ei ollut halukas seuraamaan muiden lehtien kehitystä. Niinpä Suometar sai aiheen pilkata lehden lörpöttelevän ”käärmeistä ja valaskaloista, Kiinalaisista ja Paapuista, Guanosta ja Juutalaisista, Planetoista, Tähdistä ja Kuista”.

Johan Vilhelm Snellman.

Maamiehen Ystävä -lehden sosiaalisesta levikistä ei ole olemassa tarkkoja tietoja. Pappien sangen innokkaasti levittämänä sanomalehti mitä ilmeisemmin tavoitti lukutaitoisista talollisista muodostuneen kohderyhmänsä ja oli hyvin merkittävä tekijä rahvaan lukuhalun kehittäjänä. Maamiehen Ystävää lukivat samoin Johan Snellmanin suomalaisuuskamppanjan innostamat opiskelijat. Maamiehen Ystävä oli hyvin pitkään aikaan ensimmäinen sanomalehti, joka tarjosi suomalaisille kirjoittajille mahdollisuuden omien tuotteidensa julkaisuun.

Johan Karstenin kirjapainossa painettiin lehtien lisäksi mm. herätysjohtaja Henrik Renqvistin (alk. Heikki Kukkonen, s. 1.8.1789 Ilomantsi ja k. 5.11.1866 Sortavala) uskonnollisia kirjoja, koulukirjoja sekä Helsingin yliopiston ensimmäisen suomenkielen professori Matthias Alexander Castrénin (s. 2.12.1813 Tervola ja k. 7.5.1852 Helsinki) painovirheistä kärsineen tšeremissin kielioppi. Karstenin kirjapainossa painettiin kaikkiaan noin 50 suomenkielistä ja kaksitoista ruotsinkielistä kirjaa sekä suuri joukko tilapäistöitä. Johan Karstenin toimesta julkaistiin ensimmäinen suomenkielinen kartta, Suomen -maa. Kartta lienee samoin ensimmäinen suomenkielellä yleensäkin julkaistu kartta. Tämä kartta julkaistiin 17.8.1844 Maamiehen Ystävän liitteenä ja sitä myytiin erikseen 40 kopeekan hintaan.

Johan Karstenin kirjapainon kehno painojälki ja lukuisat painovirheet herättivät arvostelua ja ajan myötä kirjapaino joutui rappiolle. Johan Karsten ei omistajana kiinnittänyt tarpeeksi huomiota myöskään Maamiehen Ystävä -lehteen, joka lopulta lopetettiin kannattamattomana vuonna 1855. Kuopion hiippakunnan perustamisen jälkeen vuonna 1850 opettaja ja kirjakauppias sekä lehdenkustantaja Adolf Edvard Rongain (s. 5.9.1821 Parikkala ja 16.6.1861 Kuopio) ja pastori, rehtori sekä lehdenkustantaja Carl Johan Moberg (s. 6.7.1820 Kuopio ja k. 24.4.1910 Hämeenlinna) anoivat lupaa uuden kirjapainon perustamiseksi Kuopion kaupunkiin.

Rongain ja Karstenin kirjapainossa työskennellyt faktori Fredrik Ahlqvist saivat luvan vuonna 1856, mutta heidän kirjapainonsa sulki kuitenkin ovensa melko pian. Johan Karsten myi vuonna 1857 kirjapainonsa matematiikan lehtori ja kirkkoherra Petter Adolf Aschanin (s. 18.10.1818 Laukaa ja k. 3.6.1896 Sakkola) johtamalle yritykselle ja Karsten itse vetäytyi maatilalleen maanviljelys- ja luontoharrastuksen pariin. Peter Aschan suomensi kreikkalaisen matemaatikon Eukleideen geometrian oppikirjan Alkeet kuusi ensimmäistä kirjaa. Kirjapainon kalusteluettelossa mainittiin tuolloin myös rautainen käsipainokone, jollaiset tulivat Suomeen vasta saman vuosikymmenen alussa. Vanhaa puupainoa käytettiin vielä pitkään, ja puupaino romutettiin vasta 1880-luvulla.

 Maamiehen Ystävä

Maamiehen Ystävä -sanomalehti ilmestyi Kuopiossa vuosina 1844-1855. Johan Anton Karsten (vuoteen 1817 saakka Carstén, s. 17.1.1795 Pälkäne ja k. 14.4.1871 Kuopio) oli lehden julkaisija ja Karsten oli myös Kuopion ensimmäinen kirjanpainaja. Johan Vilhelm Snellman (s. 12.5.1806 Tukholma, Ruotsi ja k. 4.7.1881 Kirkkonummi) oli Maamiehen Ystävä -lehden ensimmäinen toimittaja. Johan Kersten syntyi kersantti Peter Gustaf Carsténin perheeseen ja hän suoritti Turussa ylioppilastutkintonsa vuonna 1810, jonka jälkeen hän hakeutui vuonna 1812 sotapalvelukseen. Karsten palveli aliluutnanttina Viipurin läänin jääkärirykmentissä, josta hänet ylennettiin luutnantiksi vuonna 1815. Hän toimi Haapaniemen kadettikoulussa vuonna 1817 opetusupseerina ja sieltä hänet siirrettiin henkikaartiin Pavlovin rykmenttiin vuonna 1818 ja vielä samana vuonna alikapteeniksi 3. Suomen jääkärirykmenttiin. Vuonna 1824 hän sai kapteenin arvon ja hän erosi palveluksesta majurina vuonna 1830. Tämän jälkeen Johan Karsten asettui viljelemään maata Lahdentaan tilalla Kuopion kaupungin lähellä.

Johan Vilhelm Snellman.

Vuonna 1837 Johan Karsten anoi ensimmäisen kerran sensuuriylihallitukselta lupaa perustaa kirjapainon. Aikaisemmin lupaa oli hakenut kirjailija, suomalaisuuden edistäjä ja Helsingin yliopiston suomenkielen lehtori Carl Axel Gottlund (s. 24.2.1796 Ruotsinpyhtää ja k. 20.4.1875 Helsinki), joka teki tutkimusmatkoja Ruotsin metsäsuomalaisten parissa ja innostui kirjakielen kehittämisessä itämurteista, varsinkin savolaismurteista. Gottlundin huono maine viranomaisten keskuudessa saattoi olla syy siihen, että myös Johan Karstenin ensimmäinen hakemus hylättiin. Vuonna 1841 Johan Karsten yritti toistamiseen lupaa kirjapainolle. Tällä kertaa hän perusteli hakemuksensa sivistyksellä ja taloudellisella merkityksellä, Kuopion lääninhallituksen sekä perusteilla olleen lukion tarpeilla, mutta myös oman perheensä elatuksella.

Carl Axel Gottlund.

Syksyllä 1841 senaatti myönsikin Johan Karstenille luvan kirjapainon perustamiselle. Anders Cedervaller (s. 14.8.1774 Linköpinginin hiippakunnan Kärnä, Ruotsi ja k. 17.8.1837 Viipuri) toimi Viipurissa kirjanpainajana ja hänen kuoltuaan kirjapainotoiminta jäi hänen leskelleen Johanna Catharina Cedervallerille (o.s. Thorenberg, s. 30.8.1783 Amsterdam ja k. 24.11.1849 Viipuri) sekä hänen pojalleen Anders Fredric Cedervallerille (s. 17.9.1817). Cedervallerin kirjapainosta lähteneen faktori C. W. Holmströmin avulla Johan Kerstenin kirjapaino onnistuttiin saamaan vuoden 1843 alussa toimintakuntoon. Karstenin kirjapaino oli Suomen ensimmäinen sisämaassa sijainnut kirjapaino.

Johan Karstenin kirjapaino sijaitsi apteekkari Johan August Kellgrenin (s. 27.2.1792 Strömstad, Ruotsi ja k. 15.8.1850 Kuopio) talossa, jonka tontti 42 on nykyään Kuopion seurakuntayhtymän omistuksessa Suokadun varrella. Kirjapainon käsipainokoneen muodosti paksuista tammilankuista tehty painopöytä, jonka kääntötangolla varustettuun puiseen ruuviin oli kiinnitetty pöydälle asetetulle latomukselle laskeutuva paininkansi. Itse valmistettu painoväri levitettiin valssilla latomukselle ja sen päälle asetettiin kostutettu paperi, joka painamisen jälkeen oli silitettävä, kuivatettava ja painettava uudestaan toiselta puolelta. Latomukset tehtiin käsin poimimalla tarvittavat kirjasimet puisista laatikoista eli kasteista. Työ oli hidasta ja raskasta. Karstenin kirjapainon faktorina toimi vuonna 1846 Sortavalaan muuttaneen Holmströmin jälkeen Johan Hendrik Andersson ilmeisesti vuoteen 1853 asti, jolloin hänen tilalleen saapui Fredrik Ahlqvist. Lisäksi kirjapainossa oli joitakin oppipoikia.

Kuopion kaupungin ensimmäiset lehdet Saima, Maamiehen Ystävä, Litteraturblad ja Kuopio Tidning kaikki painettiin Johan Karstenin kirjapainossa. Karsten oli tehnyt ensimmäisen julkaisulupa-anomuksensa jo vuonna 1842 Kuopion Viikko-Sanomia varten, mutta silloinen sensuuriylihallitus ei anomusta puoltanut, sillä Kuopiossa ei tuolloin ollut sensoria. Johan Vilhelm Snellmanin muutettua Kuopion kaupunkiin tilanne muuttui. Senaatin talousosaston myöntämän luvan mukaan lehti sai sisältää etupäässä maataloutta käsitteleviä tutkielmia. Pienehköjä historiallisia, maantieteellisiä ja teknisiä kirjoituksia, Finlands Almänna Tidningistä lainattuja poliittisia uutisia, tietoja kotimaan tapahtumista sekä viranomaisten kuulutuksia ja yksityisten ihmisten kirjoituksia.

Maamiehen Ystävä oli suomalaiskansallisessa hengessä toimitettu kansaa valistava yleislehti, jonka kohderyhmä oli talonpoikaisväestö. Kohderyhmälle haluttiin antaa ohjausta ja opastusta tietojen kartuttamiseksi ja ajattelutavan muovaamiseksi. Asetetun tehtävän toteuttamista hankaloitti vuoden 1850 kieliasetus, jonka mukaan suomenkielellä sai julkaista vain uskonnollisia ja taloudellisia kirjoituksia. Tämä kieliasetus näkyi lehdissä ensi sijassa ulkomaita koskevan uutisoinnin lakkaamisena, mutta Krimin sodan vuoksi sai keväällä 1854 jälleen jatkaa ulkomaanuutisten julkaisemista. Maamiehen Ystävä -lehti oli toisaalta jo alun perinkin luonteeltaan sangen konservatiivinen, eikä lehdessä esiintynyt viipurilaisen Kanavan kaltaista yhteiskunnallista radikalismia. Siksi sensuurikin puuttui lehden kirjoituksiin vain harvoin.

Suomenkieltä varsin puutteellisesti hallinnut Johan Snellman sai lehteen avustajakseen Kuopion lukion opettajan, Joachim Zittingin (s. 11.6.1806 Hankasalmi ja k. 5.6.1876 Kuopio), mutta Johan Snellman joutui jättämään lehden toimittamisen muiden työtehtäviensä vuoksi huhtikuussa 1844 neljäntoista numeron ilmestymisen jälkeen. Vuoden 1850 lopulle ja uudestaan vuosina 1852-1853 lehden toimittajana työskenteli Zitting. Joachim Zittingin avuksi lehden toimitukseen pestattiin vuonna 1848 lehtori Clas Fredrik Corander, jonka vastuulla lehden toimittaminen oli myös vuosina 1850-1851. Lehden toimitukseen tuli kesällä 1853 toimittajaksi Karstenin kirjapainon faktori Fredrik Ahlqvist ja Johan Karsten huolehti yksin lehden toimittamisesta vuoden 1855 lopulla.

Johan Bäckwall.

Anders Josef Europaeus.

Lehdellä oli monia avustajia, joista useimmat olivat pappeja. Tuottelian lehden avustaja oli Oulun pastori, toimittaja, runoilija ja suomentaja Johan Bäckwall (s. 28.6.1817 Haapajärvi ja k. 21.12.1883 Oulu). Muita lehden avustajia olivat mm. Liperin kirkkoherra, rovasti, valtiopäivämies ja teologian tohtori Anders Josef Europaeus (s. 20.11.1797 Kuolemajärvi ja k. 24.5.1870 Liperi), Valkeasaaren kirkkoherra runoilija ja sanomalehtimies Konstantin Schröder (s. 29.6.1808 Uukuniemi ja k. 9.8.1868 Valkeasaari) ja Lappeenrannan kirkkoherra Gregorius Mononen (s. 14.7.1811 Ilomantsi ja k. 2.2.1884 Ilomantsi) ja lääketieteen tohtori Samuel Roos (s. 1.1.1792 Eurajoki ja k. 14.11.1878 Vehmaa). Talonpoikaisia kirjoittajia olivat ainakin tuuloslainen Henrik Selin (s. 19.1.1824 Tuulos ja k. 13.2.1882 Tuulos ja k. 13.2.1882 Tuulos), kontiolahtelainen rahvaanrunoilija Antti Puhakka (s. 24.4.1816 Kontiolahti ja k. 30.3.1893 Juva) sekä itseoppinut talonpoika ja maatalouskirjallisuuden uranuurtaja Antti Manninen (s. 30.6.1831 Mikkelin pitäjä ja k. 20.10.1866 Kuopion pitäjä).

Samuel Roos.

Maamiehen Ystävä ilmestyi kerran viikossa ja lehti oli kvartokokoinen, kuten olivat monet muutkin sanomalehdet 1840-luvun Suomessa. Palstamillimetreiltään lehti oli kuitenkin vain puolet Saima -lehden koosta. Lehti alkoi vuonna 1845 ensimmäisenä sanomalehtenä Suomessa julkaista toistuvasti kuvia. Lehden liitteenä jaettiin ensimmäisenä Suomessa Suomen, toisena maailman ja kolmantena raamatunhistorian kannalta tärkeän Palestiinan kartta.

Maamiehen Ystävän merkittävin sisältö oli tietopuolisista artikkeleista koostuva aineisto, joka oli suuremmaksi osaksi lainattu muista lehdistä. Lehden tärkeimmät aiheet olivat maanviljely sekä karjanhoito. Vuoden 1850 jälkeen uskonnolliset kirjoitukset lisääntyivät lehdessä. Kulttuuriartikkelien keskeinen aihesisältö oli kansanvalistus, jossa lehti ei juurikaan osallistunut ajankohtaisiin keskusteluihin. Sanomalehden yhteiskunnallisista aiheista eniten esille nousi raittiuskysymys. Lehti pyrki kansanomaiseen esitystapaan ja noudatti katekismuksesta tuttua kysymys ja vastaus -mallia, jossa valistunut henkilö jakoi neuvoja tiedonhaluisille.

Maamiehen Ystävä uutislehtenä oli melko vaatimaton ja suppea, mutta uutisten osuus sanomalehden sisällöstä varttui sen iän myötä. Hyvin tärkeässä asemassa lehdessä olivat maatalouteen ja kirkolliseen elämään liittyvät uutisaiheet. Uutisaineistosta suurin osa lainattiin muista lehdistä, mutta paikalliset uutiset lehden toimittajan oli hankittava itse. Maaseudun uutiskirjeiden määrä oli lehdessä verrattain vaatimaton. Kotimaankin uutisten saapuminen Kuopioon kesti tuolloin useita viikkoja ja ulkomaanuutisissa saattoi vierähtää jopa kuukausi.

Maanmiehen Ystävän sisällöstä oli 10-15 prosenttia kaunokirjallisuuden ja muun ajanvieteaineiston osuutta. Sanomalehti julkaisi mm. kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin lyyristen runojen suomennoksia, valistushenkisten talonpoikaisrunoilijoiden tilapäisrunoja sekä Johan Bäckwallin tendenssimäisiä jatkokertomuksia. Kielikäännöksen kiellettyä kaunokirjallisuuden julkaisemisen ajanvieteosasto täytettiin mm. vanhoilla kansanrunoilla, saduilla ja lauluilla. Ilmoituksia Maamiehen Ystävä -lehdessä oli vähän.