Antti Vihisen kirja, Sibeliuksen katumuspäivä 1943

Mitä kaikkea säveltäjä Johan Christian Julius Sibelius (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Järvenpää) mahdollisesti ajatteli maailmantapahtumista sotaisilla 1930- ja 1940-luvuilla? Oliko Sibelius natsiaatetta ja -hallintoa myötäilevä onnenonkija vai natsijohtaja Adolf Hitlerin (s. 20.4.1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari ja k. 30.4.1945 Berliini, Saksa) propagandakoneiston viaton uhri?

Sibelius Yousuf Karshin kuvaamana.

Filosofian tohtori, tietokirjailija Antti Vihinen perehtyy säveltäjä Sibeliuksen natsi-yhteyksiin uudessa, 28.8.2026 julkaistussa kirjassaan, Sibeliuksen katumuspäivä 1943. Antti Vihisen kirja avaa suomalaiselle yleisölle näkymiä natsihallinnon sisäisiin valtataisteluihin, joihin Sibeliuskin valitettavasti olennaisesti liittyi. Kirjassa esitellään myös joitakin uusia aiheeseen liittyviä dokumentteja – nyt vain ensi kerran julkisuudessa.

- ”Kirjassani on mukana kopio Adolf Hitlerin allekirjoittamasta lähetekirjeestä Sibeliukselle vuodelta 1935. Sitä ei ole aiemmin tietääkseni esitelty julkisuudessa”, Antti Vihinen kertoo kirjastaan.

- ”Sibeliuksen natsi-yhteyksistä on kiistelty tiedepiireissä ja mediassa kiivaasti suunnilleen neljännesvuosisadan ajan. Taidan siten olla syypää koko keskustelun syntyyn: väitöskirjani vuodelta 2000 oli pohdinnan lähtölaukaus”, Antti Vihinen kertoo.

Antti Vihinen kertoo, että sitten vuoden 2000 uutta tietoa, erilaisia tulkintoja ja tutkimuksia kansallissäveltäjä Sibeliuksen ja natsi-Saksan suhteesta on julkaistu paljon Suomessa, mutta varsinkin ulkomailla.

- ”Uuden ja päivitetyn tiedon kokoamiselle oli mielestäni korkea aika”, Vihinen lausuu asiasta.

Tässä teoksessa Sibeliuksen osuus natsien kulttuuri- ja musiikkipolitiikassa nostetaan esiin uudella tavalla.

- ”Hänen tahaton tai tahallinen osuutensa etenkin vuoden 1942 Suomen ja Saksan asevelipropagandan osana esitellään täysin uudessa valossa.”

Uutta on samoin Antti Vihisen tulkinta säveltäjä Sibeliuksen vuoden 1943 päiväkirjamerkinnöistä.

Kirja on suunnattu kaikille Sibeliuksen urasta, elämästä ja musiikista kiinnostuneille. Kirja ei kuitenkaan vaadi lukijalta taidemusiikin tuntemusta. Uutuskirja on myös hyvin kattava katsaus natsi-Saksan kulttuuri- ja musiikkipolitiikkaan.

Antti Vihinen.

Antti Vihinen (s. 11.5.1961 Tampere) on Hämeessä vaikuttava kulttuurialan hallintomies ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut musiikista, säveltäjistä ja politiikasta. Koulutukseltaan Antti Vihinen on valtiotieteiden maisteri ja hän on valmistunut Hampurin yliopistosta. Hän väitteli tohtoriksi myöhemmin Helsingissä musiikkitieteen alalta. Vuonna 2000 hänen väitöskirjansa käsitteli Theodor Adornon Sibelius -kritiikin poliittisia motiiveja. Antti Vihisen väitöskirjan hyväksymisprosessi herätti maassamme aikanaan melko laajaa huomiota, kun vastaväittäjä musiikkitieteilijä, esseisti, pianopedagogi ja Hallen yliopiston professori Tomi Matti Mäkelä (s. 3.1.1964 Lahti) ei puoltanut kirjan hyväksymistä, vaikka hän antoikin väitöstilaisuudessa aivan toisin ymmärtää. Lopulta kuitenkin Antti Vihisen väitöskirja päästettiin läpi alimmalla mahdollisella arvosanalla. Antti Vihinen on sittemmin julkaissut samoin musiikin historiaa ja politiikkaa sivuavia essee- ja pakinakokoelmia.

Professori Tomi Mäkelä.

Antti Vihinen työskenteli vuosina 1999-2010 Lahden Sibeliustalon toimitusjohtajana. Vihinen erosi itse Sibeliustalon johdosta ja ilmoitti samalla syyksi kaupungin johdon kanssa syntyneet linjaerimielisyydet. Antti Vihisen mukaan Lahden kaupungin linja oli ”akselilla Hollola-Nastola, minä halusin, että suunta olisi Eurooppa ja enemmänkin akselilla Pariisi-Frankfurt-Moskova”. Antti Vihinen työskenteli vuosina 2010-2013 professorina Saksassa Karlsruhen kansainvälisessä ammattikorkeakoulussa Karlshochschulessa opetusalanaan kansainvälinen matkailuala, tapahtumatuottaminen, kulttuurihallinto ja kaupunkien vetovoimatekijät.

Sidi & Hervottomat.

Vihinen toimi vuosina 1981-1983 sekä vuodesta 2012 samoin Sidi & Hervottomat manserock -yhtyeessä kosketinsoittajana. Sidi & Hervottomat on julkaissut kolme levyä; vuonna 1981 Vieraana älyn valtakunnassa, vuonna 1982 Runoja raunioille ka vuonna 2015 Näkyviin. Antti Vihinen on toiminut yhtyeen säveltäjänä ja sanoittajana lähes kaikissa yhtyeen kappaleissa. Vuosina 2015-2017 Antti Vihinen oli Hämeenlinnan kaupungin juhlavuosien koordinaattori syyskuusta 2014 alkaen. Tätä ennen Antti Vihinen toimi kaupungilla Hämeenlinnan alueen kehittämishankkeen projektipäällikkönä. Hämeenlinnan vuosien jälkeen Antti Vihinen on keskittynyt tietokirjojen kirjoittamiseen. Vuonna 2021 Antti Vihinen julkaisi ensimmäisen romaaninsa.

 Jukka Perko & Jay Kortehisto: Foxtet

Lähde nyt Sinäkin lauantaina 12.9.2026 kello 15 kuuntelemaan Tampereen G LiveLabiin tasokasta jazzmusiikkia. Esiintymisvuoron saa silloin Jukka Perko & Jay Kortehisto: Foxtet. Tässä mainiossa kokoonpanossa soittavat: Jukka Perko (saksofonit), Jay Kortehisto (laulu ja pasuuna), Toomas Keski Säntti (piano), Eero Seppä (basso) ja Teppo Mäkynen (rummut).

Jukka Perko & Jay Kortehisto.

Jukka Tapio Perko (s. 18.2.1968 Huittinen) on kotoisin Huittisista. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1987 ja hän on opiskellut musiikkia Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1988 lähtien. Perkon kyvyt havaittiin jo kuitenkin Porin Jazz-festivaaleilla vuonna 1985 ja Jukka Perko napattiin mukaan vuonna 1987 The Dizzy Gillespie 70th Anniversary Bandin riveihin kahden vuoden ajaksi kiertämään bändin kanssa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kiertueen jälkeen Jukka Perko liittyi vuonna 1989 soittamaan UMO Jazz Orchestraan; saman vuoden lopulla Jukka Perko otti vastaan Jazzliiton myöntämän Yrjö -palkinnon. Säveltäjä ja vibrafonisti Jaani Pekka Severi Pyysalon (s. 18.12.1967 Pori ja k. 13.4.2026 Turku) kanssa Jukka Perko aloitti yhteistyön vuonna 1988.

Jukka Perko.

Jukka Perkolla oli 1990-luvun alussa Jukka Perko Quartet, johon hänen lisäkseen lukeutuivat vibrafonisti Severi Pyysalo, kuusivuotiaana musiikkiharrastuksen pianolla aloittanut basisti Eerik Jari Siikasaari (s. 8.10.1957) ja rumpali Marko Heikki Timonen (s. 7.9.1966 Kiukainen). Vuonna 1993 Jukka Perko ja Severi Pyysalo perustivat jazz-sukupolvensa erään tärkeimmistä sekä menestyneimmistä kokoonpanoista: Perko-Pyysalo Poppoon. Samoin vielä samana vuonna Jukka Perko nimettiin Finland Festivalsin vuoden nuoreksi taiteilijaksi ja Perko-Pyysalo Poppoon albumi Garden of Time palkittiin Jazz-Emmalla.

Jukka Perko sai vuonna 2001 jo toisen Jazz-Emmansa, mutta tällä kertaa se tuli Hurmio-orkesterin albumista, Music of Olavi Virta. Tämä kyseinen albumi oli Blue Note Finlandin ensimmäinen julkaisu. Virtuosi Di Kuhmo -ryhmän kanssa Jukka Perko julkaisi albumin Kaanaanmaa. Tämä virsiä sisältävä levy julkaistiin joulumarkkinoille vuonna 2002. Sunnuntaina 6.9.2026 Jukka Perko soitti saman levyn virsiä Sastamalan kirkossa hyväntekeväisyyskonsertissa Pirkanmaan musiikkiopiston sinfoniaorkesterin kanssa. Tämä levy myi jazzlevyksi aikanaan hyvin, peräti yli 20 000 kappaletta. Albumi nousikin Suomen viralliselle albumilistalle kahdenkymmenen kärkeen. Jukka Perkon kolmas Blue Note -albumi oli, Kuunnelmia, joka näki päivänvalon loppuvuodesta 2004. Vuonna 2006 julkaistiin Jukka Perkon kokoomalevy, Retrospective. Ari-Mikko Kuustosen (s. 4.3.1960 Leppävirta) kanssa yhdessä Jukka Perko äänittivät vuonna 2008 albumin Profeetta, jonka innoittajana toimi samanniminen kirjailija Kahlil Gibranin kulttiteos. Viimeaikoina Jukka Perko on ryhmän kapellimestarina ja soolosoittajana kulkenut Mikko Kuustosen ja Varre Vartiaisen kanssa esittämässä Kuustosen kappaleista upeita konsertteja Kymi Sinfonietan kanssa. Hienot orkesteritaustat kokoonpanolle ovat sovittaneet basisti Anssi Växby (s. 1970) ja jazzkitaristi Valtteri Laurell Pöyhönen (s. 23.9.1978 Helsinki).

Jay Kortehisto.

Juha Jay Kortehisto (s. 28.12.1972) on taitava studiomuusikko, laulaja, ja sovittaja. Hänen oma instrumenttinsa on pasuuna. Jay Kortehisto on kotoisin Senäjoelta, josta hän muutti vuonna 1994 Helsinkiin. Helsingissä Kortehisto aloitti musiikkiopiskelunsa Oulunkylän Pop & Jazz konservatoriossa. Jay Kortehisto on toiminut 1950-luvun rhythm and bluesia soittavan Screaming Jay & The Bonesin yhtyeen laulusolistina sekä pasunistina. Pasunistina Kortehisto on soittanut ainakin yhtyeissä Ricky Tick Band, Dallapé, Boston Promenade, Nu Spirit Helsinki, Jean S., Elastinen, Sunrise Avenue, Leningrad Cowboys, Popeda sekä Sami Saaren ja Jimi Tenorin yhtyeissä.

Jay Kortehistoa käytetään paljon samoin studiomuusikkona; Kortehisto on ollut mukana soittamassa yli 200 studioalbumilla. Kortehisto julkaisi vuonna 2018 ensimmäisen oman sooloalbuminsa, Jay Kortehisto. Soololevyn kaikki kappaleet on sävelletty yhdessä saksofonisti ja huilisti Pope Puolitaipaleen kanssa. Soololevyllä soittavat Kortehiston lisäksi muusikot: Pope Puolitaival (saksofoni), Mikael Jakobsson (piano), Antti Lötjönen (basso) sekä Jaakko ”Jaska” Lukkarinen (rummut). Sooloalbumin kappaleet ovat jazzmusiikkia suomeksi laulettuina. Jay Kortehisto on tehnyt samoin sovituksia muun muassa albumeille Nu Spirit Helsinki ja Nicole Willis/Be it sekä Mikko Juhani Koivusalon (s. 14.8.1956 Seinäjoki) kirjoittamaan musikaaliin Smokkijätkät. Rat Pack -hengessä suomalaista lauluyhtyettä värikkäästi kuvaava musikaali sai ensi-iltansa Helsingissä vuonna 2007. Kortehiston ääntän voi kuulla myös sarjassa Paavo Pesusieni (Jalmari Kalmari ja ranskalainen kertoja) sekä sivurooleina animaatioelokuvassa Kaksin karkuteillä, joka tuli Suomessa ensi-iltaan 11.2.2011.

Toomas Keski-Säntti.

Pianisti ja kosketinsoittaja Toomas Keski-Säntti (s. 1995) on kotoisin Espoosta. Hän on nuoren sukupolven kysytyimpiä jazzpianisteja Suomessa nykyään. Toomas Keski-Säntti on saavuttanut suurta suosiota OK:KO -yhtyeessä. Keski-Säntti on samoin monipuolisena muusikkona esiintynyt lukuisten kotimaisten yhtyeiden, kuten esimerkiksi UMOn ja Timo Lassy Bandin riveissä. Toomas Keski-Säntti on valmistunut musiikinmaisteriksi Sibelius-Akatemian jazzkoulutusohjelmasta ja hän on samoin opiskellut New Yorkissa kuuluisassa Manhattan School of Musicissa.

Eero Seppä.

Tamperelainen basisti Eero Seppä (s. 1990) asuu nykyään Tahmelassa isänsä, muusikko ja näyttelijä Pekka ”Pablo” Sepältä (s. 1946) ostamassa talossa. Eero Seppä soittaa basso nykyään myös Arppa -nimisen artistin yhtyeessä. Eero Seppä oainottaa nykyään soitossaan instrumenttinsa ominaispiirteitä: selkeyttä, varmuutta ja luotettavuutta. Tämän vuoksi Seppä on hyvin kysytty basisti monissa suomalaisissa eturivin jazzyhtyeissä.

Jazzrumpali, säveltäjä, DJ ja tuottaja Teppo Mäkynen (s. 9.10.1974 Turku) toimi alkuun taiteilijanimellä DJ Zäppä ja myöhemmin vielä nimellä Teddy Rok. Teppo Mäkynen on saanut aikaiseksi kaksi soololevyä: toisen Teddy Rok Seven -yhtyeensä kanssa ja toisen kuvitteellisen The stance Brothers -yhtyeen nimissä. Tämän lisäksi Mäkynen soittaa muun muassa The Five Corners Quintet -yhtyeessä ja hän toimii yhtyeen keikkakokoonpanon johtajana. Teppo Mäkynen on palkittu samoin Suomen Jazzliiton Yrjö -palkinnolla.

Teppo Mäkynen.

Turussa syntyneen Teppo Mäkysen perhe muutti Saloon pojan ollessa vain yksivuotias. Mäkynen aloitti 11-vuotiaana musiikkiopintonsa Salon musiikkikoulussa. Hän on itse kertonut, että hän valitsi omaksi instrumentikseen rummut aivan sattumalta. Mäkynen jatkoi musiikkiopintojaan Kaustisen musiikkilukiossa ja samaan aikaan hän samoin opiskeli Kokkolan konservatoriossa jazzlinjalla opettajanaan Markus Ketola. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan Mäkynen opiskeli vuoden ajan Oriveden opiston musiikkilinjalla. Hän pääsi opiskelemaan vuonna 1994 Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolle, jossa häntä opettivat mm. jazzmuusikko, pianisti, rumapali ja säveltäjä Jukkis Uotila (s. 23.8.1950 Helsinki), saksofonisti ja huilisti Kari Juhani ”Sonny” Heinilä (s. 31.10.1966 Kiukainen) ja jazz-kontrabasisti Anders Jormin (s. 1957 Jönköping). Mäkynen jätti linjan kuitenkin kesken, mutta myöhemmin hän on opettanut Sibelius-Akatemiassa rumpujen soittoa ja rytmiikkaa.

Sibelius-Akatemian aikana Teppo Mäkynen soitti monissa yhtyeissä, kuten Antti Rissasen Mr. Fonebonessa, jonka esikoisalbumilla on myös Mäkysen ensimmäinen levytetty sävellys. 1990-luvun puolivälissä Mäkynen soitti samoin Abe Anttilan Quartet Coyotassa, Manuel Dunkelin kvartetissa ja Pessi Levannon Burn! -yhtyeessä. Mäkynen liittyi kesällä 1996 Jukka Perkon ja Severi Oyysalon The Poppoo -yhtyeeseen yhdessä basisti Ville Huolmanin kanssa. Tämä nelikko on julkaissut albumin Varia vuonna 1998.

Teppo Mäkynen perusti vuonna 1998 kitaristi, säveltäjä ja tuottaja Jarmo Ilari Saaren (s. 14.3.1970 Kauniainen) kanssa yhtyeen nimeltä Reuna. Mäkynen toimi yhtyeessä sekä rumpalina että DJ:nä. Myöhemmin yhtyeeseen liittyi vielä ääni-insinööri Teemu Korpipää. Elektronista musiikkia soittava yhtye on julkaissut albumin Smelly vuonna 2003.Vuosituhannen vaihteessa Teppo Mäkynen päätti lähteä useasta yhtyeestä, koska monet kokoonpanot työllistivät häntä liikaa ja koska hän oli kiinnostunut elektronisesta musiikista. Hän jäi vain muutamaan yhtyeeseen, kuten Jukka Perkon Hurmio-orkesteriin ja Dunkelin kvartettiin.

 Kuningas Haraldin hautajaiset Oslossa 9.9.2026

Akershusin linna sijaitsee Oslossa.

Akershusin linna Norjan Oslossa saa jälleen säilytettäväkseen uuden sakofagin suojaansa, kun tänään siunattiin 35 vuotta Norjaa hallinnut kuningas Harald Oslon tuomiokirkossa ja sen jälkeen Akershusin linnan pienessä kappelissa jatkui seremonia yksityisenä tilaisuutena. Kuningas Haraldin sarkofagi tulee jäämään säilytykseen linnan kappelin alapuolella sijaitsevaan mausoleumiin, jossa myös hänen vanhempansa sarkofagit sijaitsevat.

Akershusin linnan kappeli.

Akershusin historiallinen linna on eräs Norjan historian tärkeimmistä linnoituksista. Linna sijaitsee strategisella niemellä Oslossa ja Akershusin linnaa alettiin rakentaa vuoden 1290 tienoilla. Tämä linna on historiansa aikana nähnyt useita piirityksiä. Siitä huolimatta ulkoiset valloittajat eivät ole koskaan onnistuneet valloittamaan linnaa yhdeksästä yrityksestä huolimatta. Linnan rakennustyöt laittoi alulle kuningas Håkon V Magnusson (s. 10.4.1270 Tønsberg, Norja ja k. 8.5.1319 Tønsberg, Norja). Haakon oli Norjan kuningas Maunu VI Lainparantajan (1238-1280) ja Tanskan prinsessa Ingeborg Eriksdotterin nuorempi poika, ja häntä pidetään Kaunotukka -suvun viimeisenä kuninkaana. Äitinsä kautta Haakon oli Tanskan kuningas Erik IV Plovpenningin jälkeläinen. Haakonin vanhempi veli, Eirik Magnusson, nimitettiin vuonna 1273 nuoremmaksi kuninkaaksi isänsä hallitusaikana. Kolmivuotias Haakon sai samalla tittelin ”Norjan herttua” ja hän hallitsi vielä alaikäisenä isänsä kuolemasta vuonna 1280 lähtien laajaa aluetta Oslossa Itä-Norjassa ja Stavangerissa lounaassa (Opplandena, Oslosysla, Ryfylke, Färsaaret ja Hjaltland Shetlandinsaarilla) veljensä holhouksessa.

Akershusin linna mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1300 Håkonin kirjeessä; kirjeessä ei toisaalta mainita, kuinka pitkälle linnan rakennustyöt olivat edistyneet vielä tuolloin. Akeshusin linnassa on paljon samankaltaisuutta Turun linnan kanssa, mikä varmasti kertoo myös maiden yhtäläisyyksistä historiallisessa mielessä. Molemman linnan ovat peräisin hyvin samalta ajalta ja kummankin linnan yhteydessä sijaitsee kirkko keskeisellä paikalla. Molemmat linnat ovat hyvin karuja sisustuksiltaan ja pelkistetty vaatimattomuus kuvaa samoin sitä, että molemmat linnat sijaitsivat valtakunnan rajaseuduilla, joista orastava vauraus virtasi isompiin kaupunkeihin, kuten Tukholmaan ja Kööpenhaminaan.

Akershusin linna on nykyään lähialueineen Oslon tärkeimpiä turistikohteita. Norjan valtion juhlatilaisuuksia sekä Oslon kaupungin tilaisuuksia järjestetään linnoituksessa nykyään. Akershusin linnan alueella toimivat samoin Norjan toisen maailmansodan aikaisen vastarintaliikkeen museo ja sotamuseo. Vastarintaliikkeen museossa on kuvattuna mm. lehtileikkein sekä valokuvin ja eri esinein vastarintaliikkeen toimintaa vuodesta 1940 lähtien aina saksalaismiehityksen loppuun 1945 saakka.

Tuore Harald.

Norjan kuningas Harald V (s. 21.2.1937 Skaugum, Asker, Norja ja k. 28.8.2026 Oslo, Norja) siunattiin keskiviikkona 9.9.2026 Oslon tuomiokirkossa lepoonsa. Harald oli Olavi V:n (s. 2.7.1903 Appleton House, Sandringham, Englanti ja k. 17.1.1991 Holmenkollen, Norja) ja Ruotsin prinsessa Märtha Sofia Lovisan Dagmar Tyran (s. 28.3.1901 Tukholma ja k. 5.4.1954 Oslo) poika. Harald syntyi kruununprinssi Olavin kuninkaallisessa residenssissä Skaugumin kartanossa, Askerissa lähellä Osloa. Harald oli ensimmäinen Norjassa syntynyt prinssi sitten Olavi IV::n vuonna 1370. Harald V on Britannian kuningattaren Viktorian jälkeläinen ja kuningatar Elisabeth II:n (s. 21.4.1926 Mayfair, Lontoo, Englanti ja k. 8.9.2022 Balmoralin linna, Aberdeenshire, Skotlanti) pikkuserkku, molempien isoisoisä oli Edvard VII (s. 9.11.1841 Buckinghamin palatsi, Lontoo, Englanti ja k. 6.5.1910 Buckinghamin palatsi, Lontoo, Englanti), kuningatar Viktorian vanhin poika.

Vuonna 1940 Norjan kuninkaallinen perhe pakeni Saksan hyökkäystä Ruotsi ja Suomen kautta Yhdysvaltoihin; kolmivuotian Harald pakeni äitinsä ja sisarensa kanssa Washingtoniin, jonne presidentti Franklin D. Roosevelt kutsui perheen Valkoiseen taloon viiden vuoden ajaksi. Kuningas Haakon ja kruununprinssi Olavi olivat tuolloin Lontoossa pakolaishallituksen johdossa. Vuonna 1945 Harald palasi kahdeksanvuotiaana Norjaan sodan jälkeen. Koulunsa jälkeen vuonna 1955 kruununprinssi Harald kouluttautui ratsuväkiupseeriksi ja hän viimeisteli armeijaopintonsa Norjan sotilasakatemiassa. Hän opiskeli myös Oxfordin yliopiston Balliol Collegessa yhteiskuntatieteitä, historiaa ja taloustiedettä vuosina 1960-1962.

Nuori Harald.

Vuonna 1991 isänsä kuoltua Harald nousi Norjan uudeksi kuninkaaksi. Norjan perustuslaki ei vaadi enää kruunajaisten pitämistä ja siksi Harald antoi hallitsijanvakuutuksensa suurkäräjille 21.1.1991. Harald ja uusi kuningatar Sonja siunattiin kuningaspariksi Nidarosin tuomiokirkossa Trondheimissa 23.6.1991. Kuninkaan ilmoitettiin sairastavan vuonna 2003 virtsarakon syöpää, joka leikattiin. Leikkauksesta toipusin ajan kruununprinssi Haakon toimi valtionhoitajana. Myös myöhemmin Haakon sijaisti kuningasta, kun tämä toipui sydänleikkauksesta. Norjan perustuslaki muutettiin vuonna 2012 siten, että kuningas ei enää ole Norjan evankelis-luterilaisen kirkon nimellinen johtaja, jonka tehtävä oli mm. suojella kirkkoa. Kuninkaan täytyi kuitenkin kuulua edelleen kyseiseen kirkkoon. Samana vuonna evankelis-luterilainen kirkko menetti samoin asemansa kuningaskunnan virallisena kirkkona. Vuonna 2018 voimaan tulleen perustuslain muutoksen nojalla kuningas ei enää ole pyhä. Hänellä on kuitenkin edelleen syytesuoja.

Tanskan kuningatar Margareeta II (s. 16.4.1940 Kööpenhamina) ilmoitti uudenvuodenpuheessaan vuonna 2023 luopuvansa kruunustaan ja pian heräsi myös Norjassa keskustelu siitä, pitäisikö kuninkaan myös luopua kruunustaan. Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa on perinteisesti noudatettu käytäntöä, jonka mukaan hallitsija istuu valtaistuimella elämänsä loppuun saakka. Kuningas Harald oli kuitenkin sanonut, ettei hän aio luopua kruunusta, koska hän vannoi aikanaan hallitsijanvalansa elämänsä loppuun saakka. Huhtikuussa 2024 kuningas ilmoitti kuitenkin karsivansa julkista toimintaansa.

Harald joutui sairaalahoitoon 17. elokuuta 2026 veren bakteeri-infektion vuoksi. Lopulta kuningas Harald V kuoli 89-vuotiaana 28. elokuuta 2026 Rikshospitalet -sairaalassa, Oslossa. Tänään 9.9.2026 Oslossa yli 200 000 norjalaista oli mukana saattamassa kuningas Haraldin arkkua ensin Oslon tuomiokirkkoon ja sieltä vielä Akershusin linnan kirkkoon. Kruununprinssi Harold avioitui 29.8.1968 seurusteltuaan salaa yhdeksän vuotta aatelittoman Sonja Haraldsenin (s. 4.7.1937 Oslo) kanssa. Heidän avioliitto herätti aluksi paljon vastustusta. Lopulta kruununprinssi Harald uhkasi jättää oikeutensa kruunuun, jollei pari saisi mennä avioliittoon. Heillä on kaksi lasta, prinsessa Märtha Louise (s. 1971) ja kuningas Haakon (s. 1973).

Samaan aikaan Suomessa 100-vuotta täyttävä Yleisradio lähetti TV1:n kanavalla suoran lähetyksen Oslon hautajaisista, joka oli ajoittain aika noloa seurattavaa. Hetkittäin oli jopa tunne, että lähetystä olisi helpompi seurata kytkemällä ääni pois lähetyksestä. Samanlainen tunne äänen suhteen saattaa tulla myös joskus vastaan urheiluselostuksien/huutojen kanssa.

Yleisradio haluaa mielellään esittäytyä ammattimaisena mediayhtiönä, jossa työskentelee tiedottamisen ja uutisoinnin osaavaa joukkoa. Silti vielä nykyäänkin joudumme mediassa seuraamaan itseään puhetyöläisinä ammatti-ihmisinä pitäviltä toimittajilta ...öö… ja ...ää…tavallaan… tota noin... täytesanoilla ryyditettyä puhetta ja selostusta. Nämä typerät väliäänteet ja tautologiat olisi tyystin helppo karsia pois toimittajien puheista, jos toimittajille näytettäisiin videoklipeistä, miltä heidän puheensa mediassa näyttää ja kuulostaa. Valitettavasti näitä ”puhevikaisia” toimittajia on uinut myös muihinkin mediataloihin.

Kirjailija Kjell Anders Westö 

Usein romaaneissaan Helsingistä ruotsinkielellä kirjoittava suomalainen kirjailija ja toimittaja Kjell Anders Westö (s. 6.8.1961) on kirjoittanut romaaniensa lisäksi myös runoja, esseitä, novelleja sekä kolumneja. Kjell Westö opiskeli journalistiikkaa vuonna 1943 perustetussa Svenska social- och kommunalhögskolanissa Helsingissä. Alkuvaiheessa työurallaan Westö työskenteli Hufvudstadsbladetissa ja Ny Tid -lehdissä toimittajana. Kjell Westön ensimmäinen runoteos oli vuonna 1986 ilmestynyt Tango Orange. Vuonna 1989 ilmestyi hänen ensimmäinen proosateos, Merkitty ja muita novelleja; tämä teos nimettiin Finlandia -palkintoehdokkaaksi ja vuonna 1990 Kjell Westö sai teoksestaan kirjallisuuden valtiopalkinnon.

Kjell Westö.

Vuonna 1996 ilmestyi Kjell Westön ensimmäinen romaani, Leijat Helsingin yllä, joka olikin silloin hänen läpimurtoteoksensa kirjailijamaailmassa. Seuraavat romaanit, Isän nimeen (2000) ja Lang (2002), olivat molemmat Finlandia -palkintoehdokkaita sekä Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaita. Westö sai neljännestä romaanistaan, Missä kuljimme kerran (2006), Finlandia -palkinnon. Teoksen dramatisoi näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Kari Olavi Heiskanen (s. 16.3.1955 Hämeenlinna) näytelmäksi – ensi-ilta oli 3.4.2008 - Helsingin kaupunginteatterin suurelle näyttämölle, mutta teoksen pohjalta tehtiin samoin vuonna 2011 samanniminen elokuva ja televisiosarja, jonka ohjasi elokuvaohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja Peter Lindholm (s. 12.1.1960). Peter Lindholm filmatisoi myös Westön romaanin, Leijat Helsingin yllä, vuonna 2001. Missä kuljimme kerran -romaani merkitsi Kjell Westölle myös läpimurtoa Ruotsissa.

Kjell Westön kirjoittamille runsaille ajankuvauksille on hyvin luonteenomaista se, että hän kuvaa tapahtumia tyypillisesti heikkojen ja melko haavoittuvien henkilöiden näkökulmasta. Näin kävi samoin Westön viidennessä romaanissa, Älä käy yöhön yksin (2009), sekä hänen kuudennessa romaanissaan, Kangastus 38 (2013). Kjell Westön teos, Kangastus 38, sijoittuu sekin Helsinkiin ja se on historiallinen kuvaus luokkajaosta. Historiaromaani oli Finlandia- ja August -palkintoehdokas ja kirja voitti vuonna 2014 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Kirja ansaitsi samoin Ruotsin radion romaanipalkinnon. Vielä samana vuonna Kjell Westölle annettiin koko hänen tuotannostaan ruotsalainen Aniara -palkinto sekä Samfundet De Nion suuri palkinto. Kirjan näytelmäversio sai ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä syksyllä 2017.

Missä kuljimme kerran?

Kirjailija Kjell Westön teoksia on käännetty yli kahdellekymmenelle eri kielelle ja hän on saanut Svenska litteratursällskapetin palkinnon peräti seitsemän kertaa. Kirjailija ja kääntäjä Katriina Huttunen (entinen Savolainen, s. 1959) on Westön luottosuomentaja. Huttusen käännöstuotantoon luuluvat samoin muiden muassa Karl Ove Knausgårdin, Peter Sandströmin, Jussi Adler-Olsenin ja Yahya Hassanin teoksia. Ssyksyllä 2017 julkaistiin Kjell Westön seitsemäs romaani, Rikinkeltainen taivas, joka julkaistiin samaan aikaan ruotsiksi, suomeksi, norjaksi sekä tanskaksi. Tämän romaanin käännösoikeudet myytiin myös Ranskaan, Saksaan ja Hollantiin. Kahdeksas Westön romaani, Tritonus, ilmestyi kesällä 2020 yhtäaikaisesti ruotsiksi, suomeksi, tanskaksi, norjaksi ja viroksi sekä myöhemmin vielä ranskaksi.

Kjell Westö kertoi itse, että häntä kiehtoo kirjailijatyön keskiössä loputun halu selvittää ihmisen mysteeriä sekä kyltymätön halu selvittää, miksi ihmeessä olemme sellaisia kuin olemme ja miksi käyttäydymme kuten käyttäydymme. Kirjailija Kjell Westötä kiinnostaa sekä menneisyys että nykyisyys ja hän haluaa kuvata teoksissaan henkilöhahmoja, jotka eroavat omilla näkemyksillään ja elämänehdoillaan muusta joukosta. Kjell Westö onkin kuvannut kirjoittamisensa syytä näin: ”Koska kutsumattomat, oudot tyypit ilmestyvät päähäni ja alkavat puhua ja tehdä asioita ja haluavat sieltä pois.”

                                      

Kirjailija ja toimittaja Kjell Westö harrastaa kitaransoittoa ja hän on soittanut kitaraa mukana coverbändeissä, kuten Nyrok Dolls. Musiikki ja soittaminen ovat Kjell Westölle mieluisa tapa pitää yllä muistitoimintaa ja erinomainen vastapainoa kirjailijantyölle. Kjell Westön suhde musiikkiin ja kitaransoittoon on syvä ja pitkäaikainen. Vaikka Kjell Westö tunnetaan ensisijaisesti arvostettuna kirjailijana, musiikki on kulkenut hänen mukanaan nuoruudesta saakka.

Mårten Westö.

Kirjailija Kjell Westö soittaa kitaraa muun muassa suomalaisessa kokoonpanossa nimeltä Nyrok Dolls. Kyseessä on pääasiassa toimittajista, kirjailijoista ja muista kulttuurialan ihmisistä koostuva rock-yhtye, joka soittaa cover-musiikkia. Bändissä on mukana myös muita tunnettuja kasvoja, kuten toimittaja Barbara ”Baba” Lybeck (s. 26.12.1966 Parainen) ja Westön veli, kirjailija Mårten Westö (s. 15.5.1967).

Hänen soittamansa musiikki painottuu usein perinteisempään rockiin, popiin ja bluesiin, jotka ovat vaikuttaneet häneen jo nuoruusvuosina 1970- ja 1980-luvuilla. Kjell Westö on kuvaillut soittamista täydelliseksi vastapainoksi yksinäiselle ja henkisesti raskaalle kirjailijantyölle. Soittaessa täytyy keskittyä hetkeen, jolloin ajatukset irtoavat tekstin hiomisesta. Hän on myös maininnut jossakin haastatteluissa, että uusien biisien ja sointujen opettelu on erinomaista aivojumppaa, joka auttaa pitämään muistin virkeänä. Musiikki ei jää pelkästään vapaa-ajalle, vaan se heijastuu vahvasti myös Westön romaaneihin. Hänen teoksensa (kuten Missä kuljimme kerran tai Kangastus 38) sijoittuvat usein eri vuosikymmenten Helsinkiin, ja tarinoissa taustalla soiva musiikki – olipa se jazzia, vanhaa iskelmää tai varhaista rockia – toimii tärkeänä ajankuvana ja tunnelman luojana.

Mauri Kunnas.

Kjell Westö soitti pitkään kitaraa Nyrok Dolls -kokoonpanossa. Kyseessä oli ainutlaatuinen suomalainen kulttuurikokoonpano, joka perustettiin vuonna 2005. Bändi oli saanut nimensä ja inspiraationsa sarjakuvataiteilija Mauri Tapio Kunnaksen (s. 11.2.1950 Vammala) legendaarisesta Nyrok City -sarjakuvasta. Bändissä soittivat ja lauloivat Westön lisäksi muun muassa kirjailija ja graafikko Mauri Kunnas (laulu ja kitara), sarjakuvapiirtäjä ja humoristi Pasi Eino Heikura (s. 14.4.1963 Karvia, kitara), kirjailija ja toimittaja Pekka Markku Antero Seppänen (s. 15.9.1960 Helsinki, basso) sekä lastenohjelmista tuttu Silja Pauliina Sillanpää (s. 15.11.1975 Hämeenkyrö, laulu).

Kokoonpano keikkaili ahkerasti 20 vuoden ajan pääasiassa kirjallisuustapahtumissa, kirjamessuklubeilla ja pikkujouluissa. Pitkä ja hauska taival tuli päätökseensä loppuvuodesta 2025, jolloin Nyrok Dolls soitti virallisen jäähyväiskeikkansa Tampereen Telakalla.

Kari Heiskanen.

Vaikka musiikki on taustateemana läsnä monissa Westön kirjoissa, musiikki nousee teoksen varsinaiseksi päähenkilöksi ja kantavaksi voimaksi vuonna 2020 ilmestyneessä romaanissa Tritonus. Kirja kertoo menestyneestä, kuuttakymmentä lähestyvästä kapellimestarista nimeltä Thomas Brander, joka rakentaa saaristoon luksushuvilan. Hän ystävystyy paikallisen koulukuraattorin ja intohimoisen harrastajamuusikon, Reidar Lindellin, kanssa. Kirja käsittelee klassisen musiikin maailmaa, sen paineita ja loistoa, mutta asettaa sen vastakkain Lindellin edustaman juurimusiikin, rockin ja balladitradition kanssa. Westö loi kirjan julkaisun yhteydessä jopa omia soittolistojaan avaamaan romaanissa soivien kappaleiden merkitystä lukijoille.

Kjell Westö on eronnut ja hänellä on kaksi aikuista poikaa avioliitostaan. Kjell Westö puhuu varsin sujuvasti viittä eri kieltä ja hän osaa sen lisäksi myös jonkin verran lukea muutamaa muuta kieltä. Westön suurin vapaa-ajan innostuksensa on musiikki, mutta nuorempana Kjell Westö oli innokas vapakalastaja, jossa ominaisuudessa hän tuli muistuttaneekseen nuoruutensa suosikkinäyttelijää Paul Leonard Newmania (s. 26.1.1925 Shaker Heights, Ohio, Yhdysvallat ja k. 26.9.2008 Westport, Connecticut, Yhdysvallat).

Claes Bertel Olsson.

Kjell Westön romaani Lang valittiin marraskuussa 2006 Impac Dublin -kirjallisuuspalkinnon vuosittaiselle ”pitkälle listalle”, jolla oli 138 kirjaa. Stadin Slangi ry nimesi Kjell Westön Stadin Kundiksi vuonna 2007. Vuonna 2008 Kjell Westö sai Pro Finlandia -mitalin. Valtion kirjallisuustoimikunta myönsi Kjell Westölle viisivuotisen taiteilija-apurahan elokuussa 2010. Vuonna 2018 Westölle ojennettiin Ruotsin akatemian Suomi -palkinto. Mikko Joensuu sävelsi alkuvuodesta 2018 rajoitettuna vinyylipainoksena ilmestyneen kappaleen Alä käy yöhön yksin. Kappale perustuu Kjell Westön vuonna 2009 ilmestyneessä Älä käy yöhön yksin -romaanissa esiintyneeseen samannimiseen kappaleeseen. Vuonna 2019 esitettiin romaanin Riikinkeltainen taivas dramatisointi. Romaanista kuvattiin vuonna 2020 myös ruotsinkielinen elokuva ja televisiosarja, jonka ohjasi elokuvaohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja Claes Bertel Olsson (s. 28.11.1948 Helsinki). Elokuvan ensi-ilta oli marraskuussa 2021. Samoin romaani Tritonus dramatisoitiin; se esitettiin Kansallisteatterin Vallilan -näyttämöllä vuonna 2022 näytelmäkirjailija, dramaturgi ja teatteriohjaaja Michael Gad Baranin (s. 13.6.1963 Turku) dramatisointina ja käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja Johanna Freundlichin (s. 16.9.1977 Helsinki) ohjaamana.

Olli Ahvenlahti & New Quintet 

Olli Ahvenlahti.

Pianisti, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Olli Ahvenlahti & New Quintet saatiin Tampere G LiveLabiin vierailulle keskiviikkona 2.9.2026. Olli Antero Ahvenlahti (s. 6.8.1949 Helsinki) toimi 1990-luvulla Yleisradion kapellimestarina. Vuonna 1975 Suomen Jazzliitto palkitsi Ahvenlahden Yrjö-palkinnolla. Vuonna 2025 Olli Ahvenlahdelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke. Musiikkiurallaan Olli Ahvenlahti on soittanut monien artistien taustalla sekä ollut muun muassa mukana UMO Jazz Orchestrassa ja Suomen jazzmusiikissa voimallisesti mukana 1970-luvulta lähtien. Ahvenlahti on toiminut Helsingin Komediateatteri Arenan kapellimestarina ja kesäkuussa 2008 hän siirtyi vapaaksi taiteilijaksi.

Olli Ahvenlahden New Quintetissä soittavat Ahvenlahden lisäksi Jaakko Lukkarinen (rummut), Ville Herrala (basso), Joonatan Rautio (saksofoni) ja Tero Saarti (tumpetti ja flyygelitorvi). Keskiviikon konsertissa kovassa vedossa oleva bändi soitti ensimmäisellä puoliskolla kolme Ahvenlahden sävellystä: Mirror, mirror, For Dizzy and Lionell ja Cantabile, joka on niin uusi kappale, ettei sitä ole vielä ennätetty edes levyttää. Väliajan ja kohtuullisten virvokkeiden jälkeen bändi jatkoi Olli Ahvenlahden sävellysten soittoa. Vuoroon tulivat konsertin jälipuoliskolla kappaleet: Paint It Blue, The Red Wood Story, Rhythm and Rhymes, The Morning Skyline (uusi, vielä levyttämätön kappale) ja A House in Montagnola.

Jaakko Lukkarinen.

Rumpali ja sovittaja Jaakko Lauri Valdemar Lukkarinen (s. 18.8.1982 Porvoon maalaiskunta) on myös tuore musiikintohtori. Vuonna 2008 Sony Jazz -palkinnolla ja vuonna 2010 Porin Jazzin vuoden taiteilija -palkinnolla huomioitu Jaakko Lukkarinen on soittanut rumpuja monissa jazzkokoonpanoissa, kuten esimerkiksi Jukka Eskola Quintetissä, Dalindéossa, Ricky-Tick Big Bandissä sekä Lukkarisen omassa Jaska Lukkarinen Triossa. Lukkarinen on ollut vahvistamassa useiden artistien ja yhtyeiden komppia, kuten Mikko Kuustosen, Jukka Perkon, UMOn, Rajattoman, Eero Koivistoisen, Erja Lyytisen, Marzi Nymanin ja Susanna Hietalan. Jaakko Lukkarinen on levyttänyt Jaska Lukkarisen Trion kanssa instrumentaalimusiikkia ja hän on julkaissut levyt Trane Ear ja Natural Terrain, joiden säveltäjinä ovat toimineet muun muassa Jaakko Lukkarinen ja Jussi Kannaste.

Olli Ahvenlahti & Ville Herrala.

Turkulainen basisti Ville Herrala (s. 1979) aloitti musiikkiharrastuksen seitsemänvuotiaana pianonsoitolla. Kaksi vuotta myöhemmin Herrala vaihtoi pianon klassiseen kitaraan, jota hän opiskeli Turun konservatoriossa opettajanaan Marianne Gardberg. Vasta 13-vuotiaana Ville Herrala aloitti basso-opintonsa Jan Engblomin ohjauksessa. Klassisen kitaran Herrala vaihtoi 16-vuotiaana kontrabassoon, jota Herralalle opetti tuolloin Olli Lehtinen. Kontrabassosta tulikin sitten Ville Herralan pääsoitin. Herrala on opiskellut Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolla vuodesta 2000 opettajinaan ainakin Ape Anttila, Christian Spering, Scott Colley, Palle Danielsson ja Matt Penman. Vuosina 2002-2003 Herrala opiskeli Göteborgissa Anders Jorminin johdolla. Vuonna 2010 Ville Herrala valmistui musiikin maisteriksi.

Ville Herrala on soittanut monissa yhtyeissä, kuten muun muassa Jukka Eskola Soul Trio + 1, Jukka Perko Jazztet, Innan 10+, Teemu Viinikainen Trio, Esa Pietilä Trio, Tokka, Mikko Hassinen Muuntaja, Ahava, Joonatan Raitio, Aleksi Ahoniemi Quartet, Reactor-5, Teemu Mattsson Quintet, Korma, Piirpauke, Jukka Perkon Viisikko ja U-Street All Stars. Herrala on esiintynyt muun muassa Benny Golsonin, John Tchicain, Joshua Redmanin, Jerry Bergonzin, Uri Cainen, Jim Blackin, Ben Monderin, Phil Markowitzin ja Cuong Vu:n kanssa.

Joonatan Rautio.

Jazzmuusikko Joonatan Raution (s. 12.9.1973 Kuusankoski) pääinstrumentti on saksofoni. Raution edustamina tyylilajeina ovat jazzmusiikin ohella myös useat muut, varsinkin rytmimusiikin genret. Rautio on samoin soittanut sekä levyttänyt useiden yhtyeiden kanssa. Joonatan Rautio on tehnyt monille äänitteille sovituksia ja hän on samoin tuottanut levyjä. Rautio opiskeli vuosina 1993-1995 Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Myöhemmin hän opiskeli Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolla, josta Joonatan Rautio valmistui vuonna 2003 musiikin maisteriksi.

Joonatan Rautio on tehnyt yhteistyötä muun muassa Jukkis Uotila Bandin, Pentti Lasasen Big Bandin, Varre Vartiaisen Almost Standardsin, Sami Saari & Sonicsin, Jussi Lehtonen Quintet/Quartetin, Koko Jazz Orchestran, Jussi Fredriksson Jazz Warsin, Markus Ketola Rewiredin, Timo Hirvonen Brasillian Heartin, Markus Niittynen Bandin, Joonas Metsäkylä Skogby Quintein, Koe Peri & Perilän, Tessa Virta Oskesterin, Janne Maarala Good Spiritin, SuomiSolmun, Freda4:n, Big Brotherin, Caipirinhan, Laura Sippola & Tuen, Ves Rainin, Riverside Rascalsin, Jenny Robson Bandin, Visa Oscar Groupin, Kari Setälä Quartetin, DDT Jjazzbandin, Universal Big Bandin (Norja), His Master Noisen, Soul Connectionin, Higher Group Vocalsin ja Gospel Helsingin kanssa.

Joonatan Rautio on soittanut useiden kotimaisten sekä ulkomaisten huippumuusikoiden kanssa. Näitä ovat mm. Jim Beard, Tim Hagans, Randy Brecker, Jon Balke, Jukkis Uotila, Peter Erskine, Mike Stern, Frank McComb, Adam Nussbaum, Jeff ”Tain” Watts, Dave Liebmann, Jesse van Ruller, Lars Danielsson, Anders Jormin, Mark Soskin, Ron McClure, Dana Hall sekä UMO Jazz Orchestra. Tämän lisäksi Rautiolla on useita omia kokoonpanoja.

Tero Saarti, Joonatan Rautio ja Ville Herrala.

Tero Saarti (s. 28.6.1971) on UMO Jazz Orchestran pitkäaikainen jäsen ja häntä on kutsuttu Suomen funkeimmaksi trumpetistiksi. Tero Saarti opiskeli trumpetinsoittoa Kuopion Konservatoriossa vuosina 1983-1990, jonka jälkeen hän jatkoi opintojaan Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Vuonna 1993 Tero Saarti liittyi jäseneksi UMO Jazz Orchestraan. Hän osallistui vuotta myöhemmin UMOn ja Natalie Colen kiertueelle. Seuraava merkittävä kiertue toteutui vuonna 1996 UMOn ja Manhattan Transferin kanssa. Tero Saartin viimeaikaisia kokoonpanoja Olli Ahvenlahti Quintetin lisäksi ovat olleet Riku Niemi Orchestra, Jussi Fredriksson Busy Turtles, Antti Rissanen Jukebox Band, Sofia Finnilä, Annamaria Rinne & Quintet, Vaigla-Saarti-Vaigla, Espoo Big Band ja Koko Jazz Orchestra.

Smyrnan holokausti 

Kreikkalaisten kansanmurhan viimeinen vaihe tapahtui Smyrnassa (İzmir) syyskuussa 1922, kun kemalistijoukot tunkeutuivat kaupunkiin ja osallistuivat ryöstö-, raiskaus- ja verilöylyorgioihin, jotka kohdistivat hyökkäyksensä kaupungin kristittyyn väestöön, pääasiassa kreikkalaisiin ja armenialaisiin. Sen jälkeen he polttivat kaupungin maan tasalle. Termi Smyrnan holokausti viittaa Smyrnan väestön, joka oli tuolloin enemmistöltään kristittyä, joukkoteurastukseen sekä tulipaloon, joka tuhosi kaupungin täysin.

İzmirin kaupunki sijaitsee İzmirinlahden, Egeanmeren rannalla, Kızılçullujoen suistossa. Paikallinen liiketoiminta keskittyy Konakin kaupunginosaan, Karantina ja Güzelyali ovat isoja asuinalueita. Nykyisen keskustan eteläpuolella sijaitsee Kadifekale eli vanha kaupunki. Kaupungin paikalla on jälkiä asutuksesta viimeistään 2000-luvulta eaa. Smyrnan kaupungin ensimmäiset asukkaat olivat aiolialaisia – yksi antiikin Kreikan pääheimoista - siirtokuntalaisia ja myöhemmin kaupungin asuttivat joonialaiset. Kaupunki joko lakkasi olemasta tai ainakin taantui myöhemmällä arkaaisella kaudella noin 500-luvulla eaa., mutta kaupunki rakennettiin uudelleen klassisen kauden lopulla 300-luvulla eaa. Antiikin Smyrnan kaupunki kukoisti varsinkin hellenistisellä ja roomalaisella kaudella, jolloin kaupunki oli merkittävä satama- ja kauppakaupunki.

Vanhalta ajalta 1920-luvulle saakka Smyrnan kaupungin asukkaista noin puolet oli kreikkalaisia. Osa kreikkalaisista turkkilaistui, vaikka suurimmalla osalla kaupungin väestöstä oli edelleen kreikkalaisia esi-isiä. Kaupungissa oli jo tuolloin noin ¼ väestöstä turkkilaisia. Alle neljäsosa kaupungin väestöstä oli armenialaisia. Tämän lisäksi kaupungissa asui pienempi määrä juutalaisia, amerikkalaisia ja eurooppalaista alkuperää olevia ns. levanttilaisia. Egeanmeren helmenä tunnettu kaupunki oli vuosisatojen ajan kosmopoliittinen satamakaupunki sekä hyvin kukoistava kauppapaikka.

Ensimmäisen maailmansodan mentyä Sèvresin rauhansopimuksessa 10.8.1920 kaupunki ympäristöineen luovutettiin Kreikalle. Ympärysvaltojen tarkoituksena oli Osmanivaltakunnan jakaminen pienempiin osiin, sillä sitä pidettiin liian heikkona ylläpitämään rauhaa. Jo aseleposopimuksessa Turkille asetettiin tiukat rauhanehdot. Sèvresin rauhansopimuksessa Smyrnan kaupunki lähiseutuineen sekä suurin osa Itä-Traakiaa oli luovutettava Kreikalle. Lisäksi Armenia sai merkittäviä aluelaajennuksia ja itsenäisen Kurdistanin luominen esitettiin yhtenä mahdollisuutena. Istanbul ja useita muits Turkin osia oli ympärysvaltojen miehittäminä jo aseleposopimuksesta vuodesta 1918 lähtien. Kreikan saamista lisäalueista huolimatta Kreikka ei allekirjoittanut eikä ratifioinut rauhansopimusta, vaan se vaati itselleen lisää niitä Osmanivaltakunnan alueita, joissa asui kreikankielistä väestöä. Turkki ei kuitenkaan Ranskassa tehtyä rauhansopimusta hyväksynyt ja Kreikkakin hyökkäsi Smyrnasta syvemmälle Turkin sisämaahan.

Mustafa Kemal Atatürk.

Turkin armeija kenraali Mustafa Kemalin Atatürk (s. 1881 Thessaloniki ja k. 10.11.1938 Istanbul) johdolla valloitti 9.9.1922 Smyrnan ja syyllistyi kreikkalaisten ja armenialaisten vainoamiseen siellä. Turkin armeija sytytti 13.9.1922 İzmirin armenialaiskaupunginosan palamaan. Suotuisten tuulten ja bensiinillä valeltujen katujen ansiosta tulipalo levisi myös kreikkalaisten asuttamaan kaupungin keskustaan. Ainakin 100 000 ihmistä sai surmansa tässä tuhopoltossa ja sitä edeltäneessä kansanmurhassa. Satoja tuhansia ihmisiä jäi tämän vuoksi kodittomiksi ja he lähtivät pakolaisiksi Kreikkaan. Mmustafa Kemalin voitto itsenäisyyssodassa takasi Turkin itsenäisyyden ja Sèvresin rauhansopimus korvattiin Lausannen sopimuksella, jossa Turkki sai takaisin Kreikalle menettämänsä alueet Anatoliassa ja Itä-Traakiassa.

George Horton.

Ottomaanien valtakunnan aikana turkkilaiset kutsuivat Smyrnaa nimellä Gâvur İzmir (uskomaton Smyrna) sen suuren kristityn väestön vuoksi. Smyrnan konsulin, yhdysvaltalaisen George Hortonin (s. 11.10.1859 Waynen piirikunta, New Yyork, Yhdysvallat ja k. 5.6.1942) mukaan Smyrnassa oli tuhon aikaan vähintään 400 000 asukasta, joista 165 000 oli turkkilaisia, 150 000 kreikkalaisia ​​ja 25 000 armenialaisia. Loput koostuivat juutalaisista, italialaisista, ranskalaisista, brittiläisistä ja muista kansallisuuksista.

Ottomaanien valtakunnan kreikkalaisten yhteisöjen fyysisen tuhon ilmapiirissä Kreikka liittyi ensimmäiseen maailmansotaan vuonna 1917 liittoutuneiden puolella ja saapui Smyrnaan 15. toukokuuta 1919 sopimuksen mukaisesti liittoutuneiden kanssa.

Arthur James Balfour.

Britannian ulkoministeri Arthur James Balfour (s. 25.7.1848 Whittingehame, East Lothian, Skotlanti ja k. 19.3.1930 Woking, Surrey, Englanti) totesi 11. toukokuuta 1919 päivätyssä sähkeessä:

Thomas Woodrow Wilson.

"Välttääkseen levottomuudet ja kristittyjen joukkomurhat Smyrnassa ja sen ympäristössä, Yhdysvaltojen 28. presidentti Thomas Woodrow Wilson (s. 28.12.1856 Staunton, Virginia, Yhdysvallat ja k. 3.2.1924 Washington, Yhdysvallat), pääministeri David Lloyd George (s. 17.1.1863 Manchester, Englanti ja k. 26.3.1945 Caernarfinshire, Wales) ja herra Georges Benjamin Eugéne Clemenceau (s. 28.9.1841 Mouilleron-en-Pereds, Vendée, Ranska ja k. 24.11.1929 Pariisi, Ranska) ovat päättäneet miehittää kaupungin ja linnoitukset liittoutuneiden joukkojen toimesta. Kreikkalaiset joukot ovat matkalla Smyrnaan ja turkkilaiset kutsutaan luovuttamaan linnoitukset maihinnousujoukolle."

Georges Benjamin Eugéne Clemenceau.

Vaikka Kreikan armeijaa pidettiin Smyrnan monien kristittyjen väestöjen vapauttajana, nationalistiset turkkilaiset pitivät sitä hyökkäyksenä, ja lopulta sota johti Kreikan armeijan ja Mustafa Kemalin komennon alaisten nationalistijoukkojen välille .

Vaikka liittoutuneet alun perin tukivat Kreikkaa, se hylättiin myöhemmin, ja sen armeija eristettiin ja joutui hyökkäyksen kohteeksi. Kemalistien joukot lopulta kukistivat Kreikan armeijan, mikä sai sen vetäytymään kohti Länsi-Anatoliaa. Ilman suojaa ja kostotoimien pelossa tuhannet ottomaanien kristityt seurasivat armeijaa.

Smyrnasta 14. syyskuuta lähetetyssä tiedotteessa kuolonuhrien määräksi kirjattiin noin 1 000, ja tuntematon määrä kuolleita ja edelleen loukussa paloalueella. Lontoosta  15. syyskuuta lähetetyssä uutisessa lainattiin amerikkalaisen avustusjärjestön virkamiestä, joka sanoi kuolonuhrien määrän olleen vähintään 120 000. Yhdysvaltain  Smyrnan konsuli George Horton arvioi, että tulipalossa kuoli ainakin 100 000 ihmistä. Kuolonuhrien  määrä oli kuitenkin todennäköisesti huomattavasti suurempi. Vaikka liittoutuneiden sotalaivat alun perin kieltäytyivät evakuoimasta terrorin koettelemia pakolaisia ​​säilyttääkseen puolueettomuutensa, ne lopulta pelastivat eloonjääneet pakolaiset, jotka kuljetettiin Kreikkaan. Amerikkalaisen lähteen mukaan tuolloin evakuoitiin 213 480 eri kansallisuuksia edustavaa pakolaista.

Lukuisien silminnäkijäkertomusten perusteella on kiistatonta, että turkkilaiset olivat vastuussa Smyrnassa syyskuussa 1922 tehdyistä laajoista julmuuksista. Joissakin piireissä on kuitenkin edelleen epäilystä siitä, kuka oli vastuussa kaupungin polttamiskäskyjen antamisesta ja mikä oli  rooli sen tuhoamisessa.

Mehmed Nureddin Paşa. 

Mehmed Nureddin Paşa (s. 1873 Bursa ja k. 18.2.1932 Istanbul), joka oli Smyrnan sotilaskomentaja kaupungin tuhoutuessa, tunnettiin fanaattisuudestaan ​​ja julmuudestaan ​​kreikkalaisia ​​ja armenialaisia ​​kohtaan. Mustafa Kemalin elämäkerran kirjoittaja Andrew James Alexander Mango (s. 14.6.1926 Istanbul, Turkki ja k. 6.7.2014 Lontoo, Englanti) toteaa, että Smyrnaan saavuttuaan Nureddin " oli päättänyt kostaa " . Turkkilaisen historioitsija Süleyman Külçen mukaan Nureddin oli vastuussa tulipalosta. Turkkilainen toimittaja ja kirjailija Falih Rifki Atay (s. 26.12.1893 Istanbul ja k. 20.3.1971 Istanbul) toteaa, että ilman Nureddinia Smyrnan tapahtumat olisivat päättyneet hyvin eri tavalla. 

Smyrnan kaupungin palaessa Mustafa Kemal näki tapahtumat ja osoittaen tulta julisti, että se oli "...merkki siitä, että Turkki on puhdistettu pettureista, kristityistä ja ulkomaalaisista ja että Turkki on turkkilaisten puolella." 

Hän totesi myös: "Anna sen palaa, anna sen romahtaa."