Lahjakas Woody Allen 

Woody Allen.

Yhdysvaltalainen elokuvantekijä, kirjailija, näyttelijä sekä koomikko Heywood ”Woody” Allen (oik. Allen Stewart Konigsberg, s. 30.11.1935 New York, Yhdysvallat) syntyi Mount Edenin sairaalassa Bronxissa, New Yorkissa. Hänen isovanhempansa olivat muuttaneet Yhdysvaltoihin Itävallasta ja Panevéžysistä, Liettuasta. Woody Allenin vanhemmat olivat olivat syntyneet ja varttuneet Manhattan Lower East Sidella; isä korukaivertaja ja tarjoilija Martin Konigsberg (1900-2001) ja äiti oli Nettien (o.s. Cherry, 1906-2002). Woodylla on myös nuorempi sisar, elokuvatuottaja Ellen Letty Aronson (s. 30.11.1943). Woody Allenin perhe asui Brooklynin Midwoodin kaupunginosassa hänen kasvuvuosinaan. Perheessä puhuttiin saksaa ja jiddišiä sekä hepreaa.

Woody Allan & Ellen Letty Aron.

Woody Allenin vanhemmilla oli vaikeuksia tulla toimeen keskenään ja Woody Allenilla oli äitinsä kanssa hyvin etäinen suhde. Nuorena Woody puhui etupäässä saksankieltä. Hän kävi hepreankielistä koulua kahdeksan vuotta, mutta hän kävi myös julkista koulua nro 99; nykyisin koulu tunnetaan Isaac Asimovin tiede- ja kirjallisuuskouluna. Sieltä hän siirtyi Midwoodin lukioon, jonka hän suoritti ja valmistui sieltä vuonna 1953. Täysin päinvastoin kuin hänen koominen hahmonsa, Woody Allen oli kiinnostunut baseballista enemmän kuin koulunkäynnistä; Woody Allen valittiin koulussa joukkueisiin aina ensimmäisenä. Koulussa hän hurmasi kaverinsa usein kortti- ja taikatempuillaan.

Nuori Woody Allen.

Jo lukioaikanaan Allen alkoi kutsua itseään Woodyksi. Jotkut jopa väittävät hänen muuttaneen virallisesti nimensä Heywood Alleniksi jo 17-vuotiaana. Tämä väite tosin saattaa perustua joko väärinkäsitykseen tai vitsiin. Woody Allenin itsensä mukaan hänen ensimmäinen julkaistu vitsinsä oli: ”Woody Allen kertoo syöneensä ravintolassa, jossa oli OPS -hinnat – yli ihmisten palkkojen.” Woody Allenilla oli pian suuremmat tulot kuin hänen vanhemmillaan yhdessä. Woody Allen opiskeli lukion jälkeen vuonna 1953 New Yorkin yliopistossa viestintää ja elokuvaa, ennen kuin keskeytti opintonsa reputettuaan elokuvatuotanto -kurssin. Sittemmin hän opiskeli vielä lyhyesti City College of New Yyorkissa vuonna 1954, mutta ensimmäisen lukuvuoden aikana hän keskeytti opiskelunsa. Myöhemmin Woody Allen opetti yksityisessä vuonna 1919 perustetussa New Schoolissa New Yorkissa ja hän opiskeli samoin unkarilais-yhdysvaltalaisen näytelmäkirjailija sekä luovan kirjoittamisen opettaja Lajos N. Egrin (s. 4.6.1888 Eger, Itävalta-Unkari ja k. 7.2.1967 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjauksessa. Egri on kirjoittanut teoksen The Art of Dramatic Writing, jota pidetään laajasti yhtenä parhaista näytelmäkirjoittamista käsittelevistä teoksista sekä kirjan rinnakkaisteoksen, The Art of Creative Writing.

Lajos N. Egri.

Lyhyiden vitsien kirjoittamisen Woody Allen aloitti jo 15-vuotiaana. Seuraavana vuonna hän alkoi jo tarjota vitsejään monille Broadway -käsikirjoittajille kaupallisesti. Yksi käsikirjoittaja, Abe Burrows (oik. Abram Solman Borowitz, s. 18.12.1910 New York, Yhdysvallat ja k. 17.5.1985 New York, Yhdysvallat) kirjoitti Woody Allenista: ”Vau! Hänen työnsä on häikäisevää!” Käsikirjoittaja Burrows kirjoitti Woody Allenin puolesta suosittelukirjeet koomikko ja näyttelijä Sid Caesarille (oik. Isaac Sidney Caesar, s, 8.9.1922 Yonkers, New York, Yhdysvallat ja k. 12.2.2014 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat), koomikko Phil Silversille (oik. Phillip Silver, s. 11.5.1911 New York, Yhdysvallat ja k. 1.11.1985 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) sekä varieteetaiteilija ja näyttelijä Peter Lind Hayesille (oik. Joseph Conrad Lind Jr., s. 25.6.1915 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 21.4.1998 Las Vegas, Nevada, Yhdysvallat). Nämä näyttelijät lähettivät Woody Allenille välittömästi shekin jo niistä vitseistä, jotka Burrows oli sisällyttänyt suosituskirjeeseensä esimerkeiksi.

Abe Burrows.

Suosituskirjeen vitsien seurauksena Woody Allen sai kutsun 19-vuotiaana NBC:n käsikirjoittajien kehitysohjelmaan vuonna 1955. Sen jälkeen Allen sai heti työpaikan The NBC Comedy Hour -ohjelmassa Los Angelesissa ja sittemmin vielä työpaikan kokopäiväisenä käsikirjoittajana humoristi, näyttelijä, radio- ja televisiojuontaja Herb Shrinerille (oik. Herbert Arthur ”Herb” Shriner, s. 29.5.1918 Toledo, Ohio, Yhdysvallat ja k. 23.4.1970 Delray Beach, Florida, Yhdysvallat) tienaten aluksi 25 dollaria viikossa. Nyt Woody Allen alkoi käsikirjoittaa myös The Ed Sullivan Show’hun, The Tonight Show’hun, Sid Caesarin erikoisohjelmiin Caesar’s Hourin jälkeen sekä muihin televisio-ohjelmiin. Jo työskennellessään Sid Ccaesarille Woody Allen ansaitsi 1 500 dollaria viikossa. Hänen kollegoitaan käsikirjoittajina olivat tuolloin jo näyttelijä, elokuvantekijä, koomikko ja lauluntekijä Mel Brooks (oik. Melvin James Brooks, o.s. Kaminsky, s. 28.6.1926 New York, Yhdysvallat), näyttelijä, koomikko, ohjaaja ja kirjailija Carl Reiner (s. 20.3.1922 New York City, Yhdysvallat ja k. 29.6.2020 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat), näytelmäkirjailija ja ohjaaja Larry Simon Gelbart (s. 25.2.1928 Chicago, Illinois, Yhdysvallat ja k. 11.9.2009 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat), Neil Simon sekä käsikirjoittaja ja komediaopettaja Danny Simon (s. 18.12.1918 Bronx, New York, Yhdysvallat ja k. 26.7.2005 Portland, Oregon, Yhdysvallat). Woody Allen kertoi ja kiitti myöhemmin, että nämä kollegat auttoivat hänen kirjoitustyylinsä hioutumisessa. Mel Brooks kertoi vuonna 2021 työskentelystä Woody Allenin kanssa näin: ”Woody oli silloin niin nuori. Olin noin 24-vuotias aloittaessani, mutta Woodyn on täytynyt olla 19, mutta hän oli niin viisas, niin fiksu. Häbellä oli tämä ovela pieni mieli ja hän yllätti sinut, mikä on hyvän komediakirjoittajan temppu.” Vuonna 1962 Woody Allen arvioi itse kirjoittaneensa noin 20 000 vitsiä eri sarjoihin. Hän kirjoitti myös Candid Cameralle (Piilokamera) ja esiintyi sen useissa jaksoissa itsekin.

Richard & Mary Rodgers.

Mary Rodgers kehui niittäneensä Allenin kanssa mainetta. Mary Rodgers (s. 11.1.1931 New York, Yhdysvallat ja k. 26.6.2014 New York, Yhdysvallat) oli säveltäjä, käsikirjoittaja sekä kirjailija. Hänen vanhempiaan olivat juutalainen 43 Broadway -musikaalin ja yli 900 laulun säveltäjä Richard Charles Rodgers (s. 28.6.1902 New York City, Yhdysvallat ja k. 30.12.1979 New York, Yhdysvallat) ja tämän vaimo, kirjailija, liikenainen ja juutalaisten kulttuurijärjestöjen mesenaatti Dorothy Bellen (o.s. Feiner, 1909-1992). Mary Rodgersilla oli myös sisar, Linda Emory. Mary kävi Manhattanilla vuonna 1884 perustettua Upper East Siden yksityistä tyttökoulua, Brearley Schoolia ja opiskeli musiikkia pääaineenaan Wellesley Collegessa.

Hän aloitti musiikin kirjoittamisen jo 16-vuotiaana ja ammattiura alkoi laulujen kirjoittamisella Little Golden Recordsille; albumi tehtiin lapsille ja se sisälsi kolmen minuutin pituisia lauluja. Yksi näistä albumin lauluista, Ali Baba ja 40 rosvoa, julkaistiin vuonna uudestaan vuonna 1957 Harry Lillis ”Bing” Crosbyn (s. 3.5.1903 Tacoma, Washington, Yhdysvallat ja k. 14.10.1977 Alcobendas, Espanja) laulamana. Hän sävelsi musiikkia myös televisioon, muun muassa mainosmusiikkia.

Mary Rodgersin ensimmäinen kokoillan musikaali oli Once Upon A Mattress, joka oli samalla hänen ensimmäinen yhteistyö sanoittaja Marshall Barerin kanssa ja samalla musikaali aukaisi ovet Off Broadwaylle toukokuussa 1959 ja myöhemmin samana vuonna Broadwaylle. Alkuperäisiä musikaalin esityksia oli 244, jonka jälkeen esitys lähti kiertämään Yhdysvaltoja vuonna 1960 ja Lontoon West Endiin; musikaalista tehtiin kolme televisiotuotantoa vuosina 1964, 1972 ja 2005 sekä Broadway -uusinta vuonna 1996. Alkuperäisistä Broadway -tuotannosta ja Lontoon -tuotannosta sekä Broadwayn uusintaesityksestä julkaistiin näyttelijäalbumit. Edelleen musikaalia esittävät useat yhteisöt ja kouluryhmät eri puolilla Yhdysvaltoja.

Toinen merkityksellinen sävellysprojekti hänelle oli The Mad Show, musiikkirevyy joka perustuu Mad -lehteen. Esitykset alkoivat tammikuussa 1966 Broadwaylla ja esityksiä kertyi 871 kertaa. Juutalaisen Goddard Liebersonin (s. 5.4.1911 Hanley, Staffordshire, Englanti ja k. 29.5.1977 New York, Yhdysvallat) tuottama alkuperäinen näyttelialbumi julkaistiin Columbia Masterworksilla. Mary teki aluksi yhteistyötä sanoituksissa Marshall Barerin kanssa, joka kuitenkin lähti projektista ennen sen loppua. Loput sanoitukset tekivät juutalainen Larry H. Siegel (show’n toinen kirjoittaja, s. 29.10.1925 New York ja k. 20.8.2019), libretisti ja säveltäjä Steven Vinaver (1936-1968) ja säveltäjä-sanoittaja Stephen Joshua Sondheim (s. 22.3.1930 New York, Yhdysvallat ja k. 26.11.2021 Roxbury, Connecticut, Yhdysvallat).

Bob Hope.

Englantilaissyntyinen koomikko, näyttelijä ja tuottaja Lester Townes ”Bob” Hope (oik. Leslie Townes Hope, s. 29.5.1903 Eltham, Lontoo, Englanti ja k. 27.7.2003 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) kutsui Woody Allenia puoliksi neroksi. Koomikko ja keskusteluohjelmien juontaja Dick Cavett (oik. Richard Alva Cavett, s. 19.11.1936 Buffalo, Nebraska, Yhdysvallat) kertoi: ”Woody Allen voi mennä kirjoituskoneen ääreen aamuaisen jälkeen ja istua siellä, kunnes aurinko laskee ja hänen päänsä jyskyttää, keskeyttäen työn vain kahvin ja lyhyen kävelyn vuoksi ja sitten viettää koko illan työskennellen.” Woody Allen arvio kerran tekevänsä 30 minuutin ohjelmaa noin kuusi kuukautta intensiivistä kirjoitustyötä. Kirjoittamiseen hän suhtautuu intohimoisesti; hän odottaa innolla tyhjää arkkia, jonka hän saa itse täyttää tekstillään.

Dick Cavett.

 Tampereen Kalevan kirkko

Tampereen asemakaava-arkkitehtina toimi vuosina 1929-1946 arkkitehti Elis Karl Johan Kaalamo (s. 15.12.1885 Nastola ja k. 5.12.1946 Tampere). Elis Kaalamon vanhemmat olivat kauppias Gustaf Hemming Karlsson ja Charlotta Amalia Karlsson (o.s. Fredberg). Elis Kaalamo pääsi ylioppilaaksi vuonna 1906 Lahden yhteiskoulusta ja hän valmistui diplomiarkkitehdiksi vuonna 1912 Teknillisestä korkeakoulusta.

Arkkitehti Elis Kaalamo työskenteli alkuun useissa arkkitehtitoimistoissa, muun muassa Valter Gabriel Jungin (s. 27.11.1879 Vaasa ja k. 9.2.1946 Helsinki) sekä Gottlieb Eliel Saarisen (s. 20.8.1873 Rantasalmi ja k. 1.7.1950 Bloomfield Hills, Mishigan, Yhdysvallat) arkkitehtitoimistoissa. Vasta myöhemmin Kaalamo oli osakkaana Mörne & Kaalamo arkkitehtitoimistossa, josta hän siirtyi sittemmin yleisten rakennusten ylihallituksen palvelukseen ja sieltä edelleen Helsingin kaupungin rakennustoimiston asemakaavaosastolle avustavaksi arkkitehdiksi. Elis Kaalamo toimi Helsingin kaupungin ylimääräisenä asemakaava-arkitehtina vuosina 1919-1929 sekä Tampereen kaupungin asemakaava-arkitehtina vuosina 1929-1946. Yksityisarkkitehtina toimiessaan Elis Kaalamo suunnitteli muun muassa Tyrvään ja Seinäjoen piirimielisairaalat sekä elokuvateatteri Kubapalatsin Lahteen.

Asemakaava-arkkitehti Elis Kaalamo laati 1930-luvulla asemakaavan Liisankallion alueelle Tampereen Kalevan kaupunginosaan. Arkkitehti Kaalamon mukaan on nimetty Tampereella Kaalamonaukio Kalevassa. Liisankallio on Tampereen 20. kaupunginosa. Aiemmin Tammelan vainioksi nimitetty kaupunginosa sijaitsee Tammelan ja Tullin kaupunginosien itäpuolella, Kalevan puistotien ja Kaupinkadun välissä. Pohjoispuolella on Petsamon kaupunginosa, itäpuolella Kaleva ja Kalevanrinne, etelässä Kalevanharju. Usein Kalevasta puhuttaessa tarkoitetaan laajempaa Liisankallion, Kalevan ja Kalevanrinteen muodostamaa kokonaisuutta, jonka keskuksena pidetään Liisankalliota.

Liisankallio on saanut nykyisen nimensä alueella sijainneen korkean Liisankallion mukaan 1940-luvulla. Paikasta on käytetty samaoin rinnakkaisnimeä Liisanmäki ja näitä vanhempi kukkulan nimi oli Hällinmäki. Nimien alkuperä ei ole tiedossa Alueen asemakaava vahvistettiin vuonna 1940. Liisankalliolla on aikaisemmin sijainnut hyppyrimäki ja sen jälkeen latomainen tanssilava vielä 1950-luvulla. Kalevan kirkko valmistui Liisankalliolle vasta vuonna 1966. Uusi kirkko sai heti lisänimen ”Viljasen siilo” lestadiolaispastori, rovasti ja kirjailija Paavo Viljasen (s. 17.6.1904 Karstula ja k. 10.2.1972 Tampere) mukaan. Rovasti Viljanen piti mäellä hartaustilaisuuksia ja siitä alkoi vähitellen kehittyä idea kirkon paikasta. Paavo Viljanen kuului vanhoillislestadiolaisuuden hajaannuksen aikana eronneeseen elämänsanalaisten ryhmään. Viljanen oli Kuhmalahden kirkkoherra vuosina 1933-1950. Sen jälkeen hän siirtyi Tampereelle, aluksi kappalaiseksi ja myöhemmin Kalevan seurakunnan kirkkoherraksi. Ollessaan pappina Kivijärvellä vuonna 1929 Viljanen liittyi vanhoillislestadiolaisuuteen. Paavo Viljanen toimi Siionin Lähetyslehden päätoimittajana vuosina 1944-1960. Viljanen oli samoin vuonna 1958 aloittaneessa Siionin laulut -kokoelman uudistustoimikunnassa. SRK:n johtokunta erotti Paavo Viljasen päätoimittajan virasta kastekysymykseen liittyneiden erimielisyyksien vuoksi.

Kirkon tontin kaupunki oli luovuttanut seurakunnalle maanvaihtokaupalla vuonna 1958. Kirkon suunnittelivat arkkitehtipariskunta Raili Inkeri Marjatta Pietilä (o.s. Paatelainen, s. 15.8.1926 Pieksämäki ja k. 16.5.2021 Helsinki) ja Frans Reima Ilmari Pietilä (s. 25.8.1923 Turku ja k. 26.8.1993 Helsinki). Tampereelle Kalevan seurakunta perustettiin vuonna 1953. Evankelis-luterilaisten seurakuntien kirkkohallintokunta julisti vuonna 1959 kilpailun, jossa arkkitehteja pyydettiin suunnittelemaan Kalevassa sijaitsevalle Liisankalliolle suuri, monumentaalinen kirkkorakennus Kalevan seurakunnan käyttöön. Tähän kilpailuun osallistui 49 työtä. Näiden ehdotuksien joukosta valittiin jatkokäsittelyyn Reima Pietilän ehdotus ”Hellitä mäkivyötä, meridiaani”. Ehdotuksessa oli vaikutteita kristillisestä symboliikasta; kirkon pohjapiirros muistuttaa kalaa.

Varsinaisen suunnitteluvaiheen arkkitehti Reima Pietilä hoiti yhdessä vaimonsa arkkitehti Raili Pietilän kanssa. Kalevan kirkko on kokonaisuudessaan, sisustusta myöten, Pietilöiden suunnittelema. Toteutusvaiheessa kirkkorakennusta pienennettiin noin 15 prosenttia kilpailuehdotuksesta. Vuonna 1964 Kalevan kirkon rakennustyöt aloitettiin ja kirkkorakennus valmistui paikalleen vuonna 1966. Kalevan kirkko vihittiin käyttöönsä elokuussa 1966, kun seurakunnan perustamisesta oli kulunut jo kolmetoista vuotta. Kalevan kirkon rakensi Tampereen rakennusliike Auttila Oy.

Kalevan kirkko on suojeltu vuonna 2006. Museoviraston luonnehdinnan mukaan kirkko on ”uudemman kirkkoarkkitehtuurin monumentaalisin esimerkki Suomessa”, Kirkon seinät ovat pystysuorat ja korkeat. Sisätiloissa on käytetty paljon puupintoja ja kirkkorakennuksen ulkoseinien väri on sama kuin valkaisemattomalla pellavalla. Pystysuorat, lattiasta kattoon yltävät ikkunat antavat runsaasti valoa ja korostavat seinien katedraalimaista korkeutta. Kirkolle onkin ominaista avaruus, valoisuus ja pitkät sisänäkymät.

Kirkon pinta-ala on 3 600 m² ja kirkon kokonaistilavuus on 47 000 m³. Kirkkosalin lisäksi kirkkorakennuksessa on kokoontumistiloja ja muita tiloja. Jumalanpalvelus- ja ehtoolliskirkkona Kalevan kirkko on hyvin suosittu, mutta kirkko tarjoaa mahdollisuuksia myös muuhun seurakuntatyöhön. Kalevan kirkko on rakennettu betonista liukuvalumenetelmällä. Menetelmä oli 1960-luvulla poikkeuksellinen erityisesti sakraalirakennuksiin käytettynä. Rakennuksen rungossa on betonia kaikkiaan 4 500 m³ ja terästä 150 tonnia. Seinien liukuvalu kesti kaksitoista vuorokautta.

Kirkkorakennuksen teräsbetonisten kattopalkkien leveys on neljä metriä ja palkkeja on kymmenen metrin välein. Pisin palkeista on 35-metrinen. Kirkossa on kaikkiaan 18 lattiasta kattoon ulottuvaa suurta puukehyksistä ikkunaa, joiden ruudut ovat umpilaseja, kaikki ikkunat ovat eri kokoisia. Ssamoin ulko-ovia on 18 kappaletta. Kirkon koko julkisivu on päällystetty vaaleakeltaisista laatoista. Laatat on poltettu seitsemästä erilaisesta englantilaisesta savilajista. Laattoja tarvittiin kaikkiaan 8 000 m² eli 150 000 kappaletta. Kilpailuehdotuksessa kirkkorakennus oli betoninen ja laatat oli sijoitettu kirkon ulkoseinien sisäpintaan, mutta ne siirrettiin rakennuksen julkisivuun, kun kävi ilmeiseksi, että betoniraudoitukset olisivat ajan kuluessa aiheuttaneet ulkoseiniin ruostevalumia. Arkkitehti Pietilän mukaan saumauksen mittakaava on väärä ja siksi veistoksellinen muoto heikkenee. Alun perin laattojen oli tarkoitus olla suurikokoisia. Kalevan kirkossa on ilmakeskuslämmitys. Ulkoseinän ja lattian taitteessa on rakoja, joista lämmitysilma puhalletaan sisään. Kirkkosalissa ilmanpoisto tapahtuu keskikäytävän penkkien alla olevien laatikkomaisten venttiilien kautta.

Kalevan kirkon kirkkosalin tilavuus on 36 000 m³ ja kokonaispinta-ala 1 200 m². Salin korkeus on vaikuttavat 30 metriä ja istumapaikkoja salissa on 1 120 kappaletta, näistä on 115 kuoron käyttöön varattuja. Kirkkosalin pääovelta kertyy alttarille matkaa noin 50 metriä. Salin lattia laskee puoli metriä alttaria kohti kuljettaessa. Tämä varmistaa hyvän näkyvyyden kaikista salin osista. Kirkkosalin lattian klinkkerilaatat on valmistettu Suomessa ja ne muistuttavat väriltään kosteaa rantahiekkaa.

Kalevan kirkon urut on valmistettu Kangasalan urkutehtaassa. Uruissa on 41 äänikertaa, kolme sormiota ja jalkio. Urkujen 16 metriä korkea julkisivu on Pietilöiden suunnittelema. Urkujen koneisto on osittain mekaaninen ja osittain sähköpneumaattinen. Uruissa on kaikkiaan 3 500 urkupilliä, joista suurin on 6,3 metriä pitkä. Pienimmällä urkupillillä on pituutta 1,5 senttiä. Jumalanpalveluksissa on kirkkosalissa käytössä kahdeksan kaiutinta sekä 5-6 mikrofonia. Musiikinopettaja, kuoronjohtaja ja kanttori-urkuri Aarne Aleksander Aartio (aikaisemmin Andström, s. 21.1.1909 Somero ja k. 24.4.1984) työskenteli vuosina 1957-1972 Kalevan seurakunnan kanttori-urkurina. Aarne Aartio toimi Suomen Kirkkomusiikkiliiton puheenjohtajana vuosina 1961-1972 ja Suomen Kanttorikuoron puheenjohtajana vuosina 1953-1962. Vuodelta 1973 on Aartion omaeläkerrallinen teos Huuliharpusta urkuihin. Aarne Aartio sai vuonna 1951 director cantus -arvonimen. Aartion jälkeen Kalevan kirkon urkurina toimi Pentti Salmela.

Pietilät suunnittelivat kirkkorakennuksen ohella myös kirkkosalin sisustuksen ja alttariveistoksen. Kaikki kalusteet ja varusteet, kuten alttari, penkit ja urkufasadi on valmistettu suomalaisesta männystä. Myös kirkon sisällä voi huomata perinteisestä poikkeavan tyylin. Alttarin risti ei ole suora, vaan sillä on hieman kumartuva asento, joka symboloi siunausta ja suojaamista. Alttarikaide poikkeaa perinteisestä, koska se kaartuu kohti kirkkosalia eikä alttaria, kuten tavallisesti. Alttarivaatteissa ovat kirjaimet alfa ja omega, kreikkalaisten aakkosten ensimmäinen ja viimeinen kirjain, jotka merkitsevät, että Jeesus on ensimmäinen ja viimeinen.

Alttariveistoksena on Reima Pietilän teos Särkynyt ruoko, vuodelta 1969. Veistoksen innoitus on tullut Jesajan kirjan jakeesta Raamatusta: ”Särjettyä ruokoa hän ei muserra.” Valot on suunnattu ylhäältä alas tai alhaalta ylös ja niiden kirkkautta voidaan säädellä. Ssalin seinissä on muutama luukku aputiloihin mahdollisia televisiokuvauksia varten. Ikkunoiden puhdistuksessa käytetään apuna käsikäyttöistä huoltohissiä. Ikkunasyvennyksessä on tikkaat, joita käytetään apuna vaihdettaessa kirkon lamppuja.

Lentoemäntä Ellen Church 

Boeing 80A.

Kaksitasoinen Boeing 80A oli matkustajalentokone, joka kehiteltiin aikaisemmasta ja merkittävästi pienemmästä Boeing 40A -mallista. Poiketen olennaisesti aikaisemmasta Boeing 80A lentokone oli varustettu kolmella moottorilla ja lentokoneen ohjaamo oli suljettu, jonka vuoksi ensimmäiset avoimeen ohjaamoon tottuneet lentäjät valittivat suljetusta ohjaamosta. Pilotteja koneessa oli kaksi sekä matkustajia palveleva lentoemäntä ja matkustajien konetyyppi otti mukaansa kahdeksantoista.

Boeing 80A -mallilla ensimmäinen lento suoritettiin 12.8.1929. Koneen matkustamo oli sisustettu melko tilavasti sekä varusteltu nahkaverhoilulla, lukulampuilla, ilmastoinnilla sekä juoksevalla kuumalla ja kylmällä vedellä. Lentokoneen pituus oli 17,22 metriä ja sen siipien kärkiväli oli 24,38 metriä. Koneen suurin lentoonlähtöpaino saattoi olla 7 938 kg. Boeing 80A:n voimanlähteenä toimi kolme Pratt & Whitney R-1690 Hornet -tähtimoottoria, joista kukin moottori tuotti 391 kW (525 hv). Maksiminopeus koneella oli 222 km/h, mutta matkalentonopeutena käytettiin 201 km/h. Toimintamatka tällä konetyypillä oli 740 km ja maksimilentokorkeus 4 265 metriä.

Ellen Church.

Tähän Boeing 80A koneeseen tuli ensimmäiseksi lentoemännäksi Ellen Church (s. 22.9.1904 Crosco, Iowa, Yhdysvallat ja k. 22.8.1965), joka oli lentäjä ja sairaanhoitaja. Jo hänen syntymäkaupungissaan Crescossa Iowassa Ellen Church oli käynyt lentonäytöksiä katsomassa ja päättänyt alkaa itsekin lentäjäksi. Crescon High Schoolista valmistuttuaan Ellen Church opiskeli kuitenkin ensin itsensä sairaanhoitajaksi. Valmistuttuaan sairaanhoitajaksi hän työskenteli San Franciscossa French Hospital -sairaalassa, mutta samalla hän otti lentotunteja. Yksityislentäjän lupakirjan saatuaan Ellen Church tapasi Boeing Air Transportin (BAT) johtaja Steve A. Stimpsonin St. Francis -hotellin toimistossa eräänä sunnuntaiaamuna. Ellen Church tarjosi itseään yhtiölle lentäjäksi, mutta Steve Stimpson torjui ajatuksen heti, koska tuolloin ajateltiin lentoyhtiöissä, että taivas oli varattu vain miehille.

Steve Stimpson.

Steve Stimpson pääsi armeijasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja hän sai työpaikan höyrylaivayhtiöstä. Todellisuudessa kuitenkin ilmailu oli se, joka häntä todella kiinnosti. Vuoden verran hän työskenteli höyrylaivayhtiössä ennen kuin sai työpaikan Boeing Air Transportilta. Hän oli noussut yrityksen aluepäälliköksi San Franciscossa vuoteen 1929 mennessä; toimisto hoiti kaikki lentoyhtiön asiat, kuten lentopostin, rahdin ja matkustajat. Toimiston ikkunassa oli kyltti, joka lupasi: ”Chicago 20 tunnissa”.

Steve Stimpson ystävystyi vähitellen Ellen Churchin kanssa, kun Ellen poikkesi aina toisinaan juttelemassa aluepäällikön kanssa mm. omista tehtävistään sairaanhoitajana. Tuohon aikaan perämiehen tehtäviin kuului huolehtia lennon matkustajista. Perämiehet jakoivat matkustajille eväsrasiat ja tarjoilivat termuspulloista asiakkaille kahvia. Yhtiön koneitten lentonopeus oli alkuun 160-175 kilometriä tunnissa, joten koneet eivät voineet lentää tuolloin kovin korkealla. Lentäminen oli ilmailun alkuaikoina sen verran kovaa touhua, että usein matkustajia sairastui lentojen aikana.

Ellen Church lanseerasi Steve Stimpsonille ajatuksen siitä, että lentokoneisiin otettiin matkustajia palvelemaan juuri naisia, joilta työ sujuisi miehiä paremmin. Ellen Churchin sosiaalisuus, ystävällinen käytös ja lisäksi vielä sairaanhoitajan koulutus vakuuttivat aluepäällikön lopulta. Hän lähetti pitkän kirjeen Cheyennen, Wyomingin pääkonttoriin liikennepäällikölle, jossa hän luetteli monia syitä lentoemäntien palkkaamiseen; niitä olivat mm. psykologiset syyt, lentoyhtiön saama julkinen huomio, raportoinnit ja kirjanpidolliset syyt. Sairaanhoitajina lentoemännät voisivat rauhoittaa lentopelkoisia ja auttaa matkapahoinvoinnista kärsiviä matkustajia. Ensin hänen selostukseensa tuli sähkeellä lyhyt ja tyly vastaus: ei!

William A. Patterson.

Asian edistämiseksi tarvittiin vielä William A. ”Pat” Patterson (s. lokakuu 1899 ja k. 13.6.1980) ja hänen Vera -niminen vaimonsa. Havajin Waipahussa Oahun saaren sokeriruokoplantaasilla syntynyt Patterson kävi aluksi Honolulun sotilasakatemiaa, mutta jätti sen kesken lähteäkseen San Franciscoon. Siellä hän työskenteli aluksi Wells Fargo -pankissa ja kävi kaupungissa myös iltakoulua. Hän yleni pankissa kassavatyöntekijästä vainavastaavaksi. Lainapäällikkönä hän hoiti lainan Pasific Air Transportille ja Pattersonista tuli lentoyhtiön perustajan ja toimitusjohtaja Vern Gorstin neuvonantaja. Kun Gorst myi lentoyhtiönsä Boeing Air Transportille tuli Boeingilla vuonna 1926 aloittaneen toimitusjohtaja, insinööri Philip Gustav Johnsonin (s. 5.11.1894 ja k. 14.9.1944) tuntemaan Pattersonin.

Philip Gustav Johnson.

Johnson rekrytoi William Pattersonin, joka jätti Wells Fargon vuonna 1929 ja muutti Seattleen, Washingtoniin Boeing Air Transportin toimitusjohtajan avustajaksi. Vuonna 1931 Boeing Air Transport oli yksi neljästä lentoyhtiöstä, jotka yhdistyivät United Air Linesiin, jolloin Patterson muutti Chicagoon Unitedin toimitusjohtajaksi. William A. Patterson suhtauti kuitenkin itse hyvin epäillen Stimpsonin ehdotukseen naisista lentoemäntinä, mutta kun hän keskusteli kotona asiasta vaimonsa Veran kanssa hän vakuuttui ainakin siitä, että asiaa sietäisi kokeilla. Näin William A. Patterson tuli antaneeksi luvan Steve Stimpsonille palkata kolmen kuukauden koeajalla kahdeksan lentoemäntää.

Yhtiö alkoi nopeasti palkata ja kouluttaa tyttöjä lentoemänniksi; heille suunniteltiin ja teetettiin univormut, tehtiin käsikirjat ja laadittiin aikataulut sekä monet muut asiat kuntoon. Aluksi oli tarkoitus palkata kaikki kahdeksan tyttöä San Franciscosta, mutta sopivia tyttöjä löytyikin kaupungista vain neljä. Neiti Ellen Church palkattiin yhtiöön päälentoemännäksi, joka myös lähetettiin Chicagoon rekrytoimaan neljä tyttöä yhtiöön lisää. Neljä chicagolaistyttöä lensivät Eastern Division -koneella Cheyennen ja Chicagon välillä ja neljä muuta tyttöä Western Division -koneella Cheyennen ja San Franciscon välillä.

Ensimmäisten lentoemäntien – ”taivastyttöjen”, kuten BAT heitä nimitti – täytyi olla rekisteröityjä sairaanhoitajia, ”naimattomia, alle 25-vuotiaita; painaa sai alle 52 kg ja pituuden piti olla alle 163 cm.” Matkustajien palvelemisen lisäksi lentoemäntien odotettiin auttavan matkatavaroiden kantamisessa, koneen polttoaineen tankkauksessa sekä avustavan lentokoneen työntämisessä hangaareihin eli koneiden säilytys- ja huoltohalleihin. Palkkakin oli aikoinaan hyvä: 125 dollaria kuukaudessa.

Yhdysvaltojen ensimmäinen lentoemäntä, Ellen Church teki ensimmäisen lentonsa lentoemäntänä 15.5.1930 Boeing 80A -koneessa; lento oli 20 tunnin lento Oaklandista/San Franciscosta Chicagoon. Lentomatkan aikana tehtiin 13 pysähdystä ja lennolla oli mukana 14 matkustajaa. Lentokonetta ohjasi lähteiden mukaan ilmailun pioneeri, Elrey Borge Jeppesen (s. 28.1.1907 Lake Charles, Louisiana, Yhdysvallat ja k. 26.11.1996). Ensimmäinen stuertti oli aikanaan saksalainen Heinrich Kubis (s. 16.6.1888 ja k. 1979), joka selvisi elävänä ilmalaiva Hindenburgin onnettomuudesta. Maaliskuussa 1912 Kubis alkoi palvella matkustajia LZ 10 Schwaben -koneella Berliinistä Friedrichshafeniin suuntautuneilla lennoilla.

Kapteeni Ellen Church.

Lentoemännistä tuli nopeasti valtavan suosittuja ja toisetki lentoyhtiöt seurasivat pian BAT:n esimerkkiä seuraavina vuosina. Auto-onnettomuudessa loukkaantuminen kuitenkin katkaisi Ellen Churchin lentoemännän uran vain 18 kuukauden kuluttua. Ellen Church suoritti sairaanhoidon kandidaatin tutkinnon Minnesotan yliopistossa ja jatkoi sairaanhoitajan uraansa. Vuonna 1936 hänestä tuli Milwaukee Countyn sairaalan lastentautien johtaja. Toisen maailmansodan aikana Ellen Church palveli armeijan sairaanhoitajissa kapteenina ja lentohoitajana ja hän ansaitsi toiminnallaan ilmamitalin. Myöhemmin hän muutti Terre Hauteen, Indiaan, missä hänestä tuli sairaanhoidon johtaja sekä vielä myöhemmin hallintovirkamies Unionin sairaalassa. Vuonna 1964 Ellen Church meni avioliittoon Leonard Briggs Marshallin, Terre First National Bankin presidentin kanssa. Ratsastusonnettomuus päätti ensimmäisen lentoemännän elämän vuonna 1965. Ellen Churchin kotikaupunki Cresco Iowassa nimesi lentokenttänsä ”Ellen Church Fieldiksi” hänen kunniakseen.

Nelly Diener.

Sveitsiläinen Nelly Hedwig Diener (s. 5.2.1912 ja k. 27.7.1934) oli Euroopan ensimmäinen lentoemäntä. Nelly Diener aloitti lentämisen Swissairilla 1.5.1934 ja hänet tunnettiin nimellä ”Engel der Lüfte” eli Taivaan enkeli. Hän kuoli Swissairin lennolla Saksassa Tuttlingenin lento-onnettomuudessa 27.7.1934 yhdessä kahden muun miehistön jäsenen ja yhdeksän matkustajan kanssa.

 Hillel Tokazier (27. osa)

Hillel Tokazier on esiintynyt lapsuudestaan asti. Nuorukaisena hänestä oli uskomattoman upeaa päästä oikeaan yhtyeeseen soittamaan ja vielä yleisön edessä; jo silloin hänen esiintymisensä tuntui mutkattoman luontevalta. Hänelle sanottiin jo nuorena, että hänellä oli luonnollinen lavapresenssi ja hän myös itsekin allekirjoitti tämän näkemyksen. Hänestä todella näkyy ulospäin se, että hän on tilanteessa esiintyessään läsnä ja samalla hän osaa myös nauttia soittamisestaan. Viihdyttäminen on hänelle nautintoa saadessaan olla kontaktissa yleisönsä kanssa. Soittamistaan hän usein kutsuu palveluammatiksi ja muusikkona oleminen on hänen kutsumustyönsä. Siksi hän ei tingi omista arvoistaan; hän haluaa esiintyä tyylikkäästi yleisölleen ja tarjota vain korkeatasoista musiikkia.

Kaikkein mieluisinta Hillel Tokazierille on rockin ja boogie woogien soittaminen pianolla. Yleisön välitön palaute esiintyjälle villistä pianonsoitosta sekä show’sta saa hänet aina lisäämään tempoa esitykseen, kunnes esitys on maalissaan. Energisen show’n jälkeen hänen istuessaan takahuoneessa kaikkensa antaneena, hän usein ajattelee, että kunpa tämä euforia vain jatkuisi iäisyyksiin. Kuitenkin arki jälleen palaa ja mielihyväkin tasoittuu viimein.

Elvis Aaron Presley (s. 8.1.1935 Tupelo, Mississippi ja k. 16.8.1977 Memphis, Tennessee) oli kerran karikatyyrina Aku Ankka -lehdessä. Lehdessä hänen nimi oli Melvis Pressula ja hän siinä: ”Rokkaa ja roiku aamusta iltaan, ketkuta ja keiku”. Samoin tällainen naivius on säilynyt Hillel Tokazierin pianonsoitossa sekä lavaesiintymisessä. Vilpitön intohimo verevään musiikkiin ja sen rytmiin saa hänet liikkeelle. Tämän intohimon ei suinkaan tarvitse päättyä gospelmusiikkikonserteissakaan, sillä Jumalalla vasta huumorintajua löytyykin. Sama villi ja vapaa meininki jatkuu edelleen Roosters -yhtyeessä, joka on soittanut housebändinä Back to the Sixties -konserteissa muutaman kerran vuodessa. Yhtyeen esiintymiset ovat The Beat Goes On -konsertissa Savoy -teatterissa marraskuussa sekä laivaristeily maaliskuussa. Muusikot ovat kuten veljekset, jotka elivät varsin hienon nuoruuden 1960-luvulla – aivan kuten konsertin yleisökin.

Rooster -yhtyeessä soittivat tuolloin Hillel Tokazierin lisäksi Lars ”Lasse” Magnus von Herzen (s. 26.5.1949 Helsinki) ja Hasse von Herzen (s. 1.12.1945 Helsinki), Cay Christer Gustaf Karlsson (s. 24.12.1945 Helsinki ja k. 19.11.2025 Raasepori) sekä Martin Simberg. Yhtyeen muusikoita yhdisti suomenruotsalainen tausta. Yhtyeen kaikki soittajat olivat älykkäitä sekä sivistyneitä herrasmiehiä, jotka pystyivät keskenään keskustelemaan monenlaisista asioista. Cay Karlssonin lopettaessa pitkää muusikonuraansa tuli hänen tilalleen yhtyeeseen nuori kitaristi, 12-vuotiaana soittonsa aloittanut Jussi ”Guitar” Hämäläinen (s. 1977). Jussi Hämäläinen toi yhtyeeseen mukanaan uutta näkemystä ja potkua. Yhtyeen jäsenet ovat luvanneet yleisölleen, että he soittavat tätä musiikkia kuuntelijoilleen niin kauan, kuin saavat elää. Bändi esitti 1960-luvun yhdysvaltalais- englantilaisyhtyeiden rhythm and bluesia, kuten Animalsin ja Canned Heatin musiikkia sekä Elviksen ja John Mayallin tutuksi tekemää musiikkia.

Sittemmin yhtye on esiintynyt yhä harvemmin ja varsinkin kiertueet ovat jääneet yhtyeeltä vallan pois. Hillel Tokazier jatkaa edelleen mykkäelokuvien säestämistä, sillä hän kokee niissä tehtävänsä hauskaksi sekä palkitsevaksi. Hillel Tokazierin talouttakin omalta osalta helpottaa hänelle myönnetty puolikas taiteilijaeläke. Ensin häntä pyydettiin soittamaan pianoa hengellisen musiikin esiintymisiin vain hyvin minimaalisella korvauksella, mutta sittemmin soittokorvauksia on korjattu paremmalle tasolle.

Monet esiintyvät taiteilijat ovat langenneet siihen ansaan, että menestyminen alkaa nousta päähän. Hillel Tokazier on aina ollut silti hyvin vaatimaton ja melko ujo ihmisenäkin. Kaikenlainen tähteys ja itsensä tärkeäksi korostaminen ulkopuolella musiikin on hänelle täysin vieras ajatus. Jotkut ovat toisinaan jopa sanoneet häntä turhankin vaatimattomaksi toimissaan. Itse hän kuitenkin katsoo pärjänneensä tällä asenteellaan kuitenkin vuosien saatossa tasaisella rutiinilla, vaikka viihdemaailmassa suhdanteetkin vaihtelevat tosi nopeasti. Pieteetillä ja rehellisyydellä tehty musiikki on hänen tavaramerkki ja se on aina puhunut puolestaan hänen musiikkiurallaan.

 Garden Helsinki -monitoimiareena muutosten keskellä

Melkoista kohua herättäneen Garden Helsinki -monitoimiareenahankkeen esisopimus Helsingin kaupungin kanssa joudutaan tekemään kokonaan uusiksi. Syynä on se, että Helsingin Taka-Töölöön puuhattava areenahanke on yksinkertaistunut ja sen hintalappu on pienentynyt samalla huomattavasti. Garden Helsinki monitoimiareena on viime päivät ollut maassamme valtaisa puheenaihe, kun oppositiopuolueet ovat nostaneet esille useita hankkeeseen liittyviä epäselviä kysymyksiä. Garden Helsinki -areenahanke sai 35 miljoonaa euroa valtiontukea täysin ilman hakemista eikä kevään 2025 kehysriihessä tehtyä päätöstä käsitelty vastuuministeriössä.

Lisäksi kummastusta on herättänyt se, että yhtäkkiä valtion tukirahaa saama Garden Helsingin hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori on kokoomuslainen Helsingin entinen pormestari. Myös Gardenin kumppaniksi valitun rakennusliike SRV:n omistaa isoilta osin kokoomuksen suuri vaalitukija Ilpo Kokkila.

Hallituslähteet toistelevat, että Gardenin tuesta sovittiin yhdessä. Kohun keskelle joutunut pääministeri Petteri Orpo (kok) astui tiistaina 30.6.2026 median eteen ja hän kiisti sitkeästi, että kukaan ulkopuolinen olisi vaikuttanut valtiontuen myöntämiseen. Petteri Orpo myönsi keskustelleensa Jan Vapaavuoren kanssa valtion myöntämästä tuesta vain lyhyesti.

Vuonna 2024 Helsingin kaupungin ja Gardenin välillä tehdyssä kiinteistökaupan esisopimuksessa määritellään kaupan ehdoiksi muun muassa se, että rakennuslupasuunnitelmissa ja saadussa rakennusluvassa asuinrakentamisen määrä on oltava noin 15 000 kerrosneliömetriä, ellei toisin sovita. Garden Helsinki -areenan piti alun perin sijaita maan alla. Maanpäälliseen rakennukseen suunniteltiin muun muassa asuntoja, hotelli ja toimistoja.

Lisäksi sopimuksen mukaan asunnot pitää toteuttaa korkeatasoisena vapaarahoitteisena ja sääntelemättömänä omistus- ja/tai vuokra-asuntotuotantona. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 19. kesäkuuta 2024 myydä Garden Helsinkiä puuhaavalle Projekti GH:lle tontin areenakokonaisuudelle vähintään 21 miljoonalla eurolla.

Toukokuussa 2026 Garden Helsinki tiedotti karsivansa suunnitelmastaan hotellin, asunnot ja toimistot. Tilalle jäi pelkkä areena, joka suunniteltiin nyt osittain maan pinnalle nousevaksi. Uusi konsepti on aiempaa selkeämpi, realistisempi ja paremmin toteutettavissa, Garden Helsingin hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori sanoi tiedotteessa. Helsingin Sanomille Jan Vapaavuori kertoi, että areenahankkeen kustannusarvio putosi 800 miljoonasta eurosta ”nelosella alkavaksi”.

Helsingin kaupungin tonttipäällikkö Sami Haapanen kertoo Iltalehdelle, että sopimus Helsinki Gardenin kanssa joudutaan nyt tekemään uudelleen muuttuneen tilanteen vuoksi. Areenahanke muuttuu nyt aika olennaisesti, Sami Haapanen kuvailee areenakokonaisuutta. On hyvin oletettavaa, että hanke yksinkertaistuu merkittävästi. Tonttipäällikkö Sami Haapasen mukaan alustavia keskusteluja Helsingin kaupungin ja Garden Helsingin areenahankkeen välillä on jo käyty ja uusi tilanne todettu yhdessä.

Varsinaisiin sopimusmuutosneuvotteluihin päästään lomien jälkeen, kun suunnitteluratkaisu vielä tarkentuu ja tiedetään sitten, minkä muotoista hanketta ollaan toteuttamassa, tonttipäällikkö Sami Haapanen kuvailee. Hän itse arvioi, että sopimusasioissa ollaan loppusyksystä paljon viisaampia. Vaikka koko sopimus joudutaan neuvottelemaan uusiksi ja viemään läpi kaupunginvaltuustosta toisen kerran, tonttipäällikkö Sami Haapanen ei näe muuttuneessa tilanteessa tummia pilviä. Hänen mukaansa kaikilla sopimusosapuolilla on halu saada asia ripeästi maaliin.

Sami Haapanen ei näe muuttuneessa areenahankkeessa mitään isompia haasteita. Jos hankekokonaisuus yksinkertaistuu, niin yleensä se tarkoittaa samoin sitä, että myös sopimuskokonaisuuksista tulee yksinkertaisempia. Kaupungin tonttipäällikkö Sami Haapasen mukaan Garden Helsingistä oltiin kaupunkiin yhteydessä hieman ennen sitä, kun uudet muutokset tulivat toukokuussa hankkeen yksinkertaistamisen kanssa julkisuuteen.

Noin vuotta aiemmin, kevään 2025 kehysriihessä hallitus oli päättänyt 35 miljoonan euron ehdollisesta valtiontuesta Garden Helsingille. Tuki oli osa valtion 4 miljardin euron investointipaketin laajentamista, johon sisältyi areenan lisäksi erilaisia tie- ja infrastruktuurihankkeita.

Iltalehden tietopyynnöllä saaman opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) muistion mukaan areenakokonaisuuden investointikustannukset ovat 388 miljoonaa euroa, josta jää 156 miljoonan euron rahoitusvaje. Tästä valtio rahoittaisi tukipäätöksellään 35 miljoonaa euroa, joka kohdistuisi uuteen monitoimiareenaan ja vanhan jäähallin MID-areenaan.

Tammikuulle kirjatun muistion mukaan ilman tukea hankkeen rahoitus voi olla vaikea toteuttaa, varsinkin kun sen laajuus ja monimutkaisuus tekevät siitä riskialttiiksi pelkälle yksityiselle rahoitukselle. Muistion mukaan valtion tuki pienentää riskiä ja mahdollistaa osaltaan yksityisen rahoituksen saamisen. Muistion tiedot perustuvat Garden Helsingin lausumiin eikä OKM ole tyypilliseen virkamiestapaan erikseen arvioinut valtiontuen tarvetta.

Valtionavustuksen myöntäminen edellyttää lopulta myös eduskunnan hyväksymää määrärahaa valtion tulo- ja menoarviossa sekä erillistä myönteistä valtionavustuspäätöstä. Näiden lisäksi valtiontuelle on saatava Euroopan komission hyväksyntä. Valtionavustus on tarkoitus sisällyttää OKM:n budjettiin, kun asiaa on riittävästi valmisteltu.

Muistio on laadittu Helsingin kaupungin ja Garden Helsingin vanhan esisopimuksen pohjalta. Valtiontuen oli alun perinkin määrä kohdistua vain areenaan, eli hankkeeseen nyt jäljelle jäävään osuuteen. Mikäli areenahankkeen rahoitus saadaan kerättyä, Garden Helsingin rakentaminen on tarkoitus alkaa vuoden 2027 lopulla. Toistaiseksi tietoa sijoittajista ei kuitenkaan ole tiedossa ja taustayhtiö Projekti GH:n tilinpäätökset ovat jäätävästi pakkasella.

Hillel Tokazier (26. osa) 

Hillel Tokazier.

Psykiatriystävä neuvoi Hillel Tokazieria hakeutumaan psykoterapiaan apua saamaan. Hän löysikin hyvän terapeutin, jonka vastaanotolla hän alkoi käydä kerran viikossa. Henkinen taakka alkoi hiljalleen kevetä ja hän alkoi olla jo paremmassa kunnossa. Lääke -levyn julkistamiskonsertti toteutui keväällä 2009, mutta seuraavan kesän Hillel Tokazier piti totaalisesti taukoa musiikkitöistä. Vasta elokuussa 2009 hän jatkoi keikkailuaan. Hän pääsi samoin muusikoiden kuntoutukseen, jossa ei ollut paljoakaan fyysistä kuntoutusta, mutta psyykkistä sitäkin enemmän. Samalla hän tapasi uusia muusikoita ja sai vaihtaa heidän kanssaan kokemuksiaan alalta.

Osa vanhoista kivuista palasi Hillel Tokazierille syksyllä 2009. Välittömästi hän hankkiutui etelään ja lämpimään, joka lievensikin hänen olotilaansa jonkin verran. Yksi syy kipuiluun oli varmasti hänen terapeuttinsa ilmoitus siitä, ettei terapeutti voisi enää hoitaa häntä sairastuttuaan vakavasti. Lisääkin tuli vastoinkäymistä, kun Hillel Tokazierin sisko kuoli vuonna 2010 syöpään. Nyt hän oli menettänyt koko lapsuuden aikaisen perheensä.

Nämä ajat olivat Hillel Tokazierille hyvin raskaita ja hän tunsi itsensä henkisesti maahan lyödyltä. Hän pelkäsi jotain uusia menetyksiä, vaikka hänellä oli tosin hyviäkin ystäviä, joiden kanssa saattoi keskustella asioista. Oli myös niitä ihmisiä, jotka arvostelivat hänen puheitaan kivuista sekä hänen lääkkeiden käyttöä. Hän alkoi kuitenkin etsiä myös uutta terapeuttia vaivoihinsa. Kesti jonkin aikaa löytää hänelle sopiva terapeutti; aluksi terapeutilla ei ollut antaa hänelle aikoja. Sitkeän odotuksen jälkeen hoitosuhde käynnistyi kuitenkin syksyllä 2010 terapeutin kanssa.

Seppo Juntunen.

Ennen uuden terapeutin löytämistä itselleen Hillel Tokazier alkoi käydä keskustelemassa pastori Seppo Juntusen (s. 6.4.1949) kanssa hengellisistä asioista. Pastori Seppo Juntunen on tullut tunnetuksi karismaattisten rukous- ja parantamisiltojen järjestäjänä Suomessa. Hillel Tokazier koki saavansa vahvistusta ja apua näistä keskusteluista. Samalla hän alkoi käydä soittamassa Rukouspalvelu ry:n tilaisuuksissa, mutta tämä toiminta katkesi pitkäksi aikaa, kun hän kaatui lokakuussa 2011 ja loukkasi pahasti kätensä. Kaatumisen hän koki kohtuuttomana muiden oireidensa lisäksi.

Hillel Tokazier oli lähdössä kotoonsa eräisiin 50-vuotisjuhliin soittamaan, kun hän raitiotievaunupysäkille mennessää ylittäessään katua äkkiä liukastui ja kaatui selälleen kadulle. Vasen käsi otti kaatuessaan vastaan, kun oikea käsi ja oikea lonkka törmäsivät katukiveykseen. Kipu oli kova ja oikean käden peukalo oli veressä, mutta vasemman käden ranne tuntui oudolta. Vaikeuksista huolimatta hän soitti keikkansa juhlapaikalla, vaikka soittaminen oli tuskaista. Seuraavana aamuna hän meni taksilla klinikalle saamaan apua. Lääkäri laittoi hänet heti röntgenkuvaukseen. Kuvauksen mukaan hänen kehossaan oli useita murtumia; pahin vaurio oli vasemmassa ranteessa, jonka värttinäluu oli murtunut ja se vaati lääkärin mukaan leikkauksen.

Käsileikkaus suoritettiin jo kahden päivän päästä, mutta samassa yhteydessä hänellä havaittiin myös tehdyssä luutiheysmittauksessa paha osteoporoosi eli luukato. Lääkärin mukaan oli puhtaasti onnea, ettei hänelle ollut kaatuessa käynyt paljon pahemmin. Aluksi luonnollisesti Hillel Tokazier oli tilanteesta järkyttynyt ja peloissaan; voisiko hän vielä soittaa pianoa? Käsioperaatio onnistui kuitenkin hyvin. Vasemman ranteen värttinäluun murtuma korjattiin titaanilevyllä ja kahdeksalla ruuvilla. Vasen käsi sidottiin niin, että sormet jäivät vapaaksi ja niitä pystyi liikutella.

Sairaalassa vietetyn yön jälkeen Hillel Tokazier palautui taksilla suoraan terapeuttinsa luokse hoitoon. Siellä hänelle vasta todella selvisi, kuinka onnellisesti tässä lopulta oli käynyt. Nyt voitiin hänen osteoporoosiokin ottaa hoitoon lääkkeiden avulla. Silti hänet välillä valtasi suuri pelko siitä, pystyisikö hän enää koskaan soittamaan pianoa.

Hänen vasen kätensä oli soittokiellossa kaksi kuukautta. Kainalosauvojensa kanssa Hillel Tokazier samosi bussipysäkille ja sillä merenrantakahvilaan aikaansa kuluttamaan ihmisiä ja maisemaa katsomalla sekä lukemalla. Aina kulkiessaan hän kaduilla ja portaissa pelkäsi kaatumistaan. Kotona oli vaikea olla, koska ei päässyt soittamaan flyygeliä. Äänilevyiltä hän kuitenkin kuunteli paljon jazzmusiikkia toipilaana ollessaan.

Mikael Agricolan kirkko.

Parin kuukauden jälkeen Hillel Tokazier sai jälleen luvan kanssa hiljalleen harjoitella pianonsoittoa. Oikea käsi oli tuolloin jo lähes terve, mutta vasemman käden lihakset olivat päässeet surkastumaan. Lihakset aiheuttivat kipua sekä vaikeuttivat pianonsoittoa. Hän sai Mikael Agricolan kirkon papilta ja suntiolta luvan päivittäin käydä harjoittelemassa kirkkosalissa flyygelillä. Toisinaan keskiviikkoisin nuorisomessun soittajien kanssa hän sai soittaa muutamia kappaleita. Samalla hän oppi nuorien kanssa toimiessaan paljon uusia asioita. Seitsemän kuukauden päästä onnettomuudesta hän pystyi esiintymään jo puolen tunnin ajan. Normaaliin soittokuntoon pääsy vei kuitenkin vuoden päivät. Varsinkin vasemman käden tekniikka täytyi hioa täysin uudestaan.

Luukatoa eli osteoporoosia alettiin myös hoitaa mahdollisimman hyvillä lääkkeillä. Kahden vuoden päästä luutiheysmittauksien mukaan osteoporoosi oli jo paremmassa mallissa. Vähitellen myös kaikki rajoitukset poistuivat ja elämä siltä osin normalisoitui. Soittaminen on Hillel Tokazierille tärkeä luomisen kanava, jonka avulla hän kommunikoi ihmisten kanssa. Siksi soittamisen menetys jo ajatuksena oli hänelle kammottava pelko. Hän päätti kuitenkin, että pitkät konserttikokonaisuudet saisivat jäädä ja hän keskittyisi jatkossa vain lyhyempiin esiintymisiin. Korvaavaksi toiminnaksi hän kehitti itselleen kirjoittamisen; hän alkoi kirjoitella lyhyitä kirjoitelmia, joita hän myös luki terapeutilleen. Terapeutti rohkaisi häntä jatkamaan kirjoittamistaan, koska se teki hänelle monin tavoin hyvää.

Lukioajoilta jäänyt väheksyntä hänen kirjallisesta ilmaisykyvystään alkoi myös murtua ja hän sai kirjoitettua vapautuneesti omista asioistaa; hän myös nautti suunnattomasti kirjoittaessaan. Kirjoittaminen on myöhemminkin auttanut monien kriisitilanteiden hoidossa. Hillel Tokazier on kokeillut myös moni muitakin hoitomuotoja, mutta parhaimman avun hän ehdottomasti on saanut terapiasta sekä kuntoutuksesta. Nykyään hän kestää kipujakin paremmin eikä kivut enää häiritse hänen soittoakaan.

Terapian avulla hän on hiljalleen oivaltanut aikaisemmin olleensa jo lapsena kiltti ja hyvin sopeutuvainen lapsi. Myöhemmin kiltteys on jatkunut vastuullisena aviomiehenä ja perheenisänä ollessa. Hän on pitkään vältellyt erimielisyyksiä ja vaikeita tilanteita. Hakiko hän hyväksyntää täyttämällä läheistensä toiveita sekä hoitamalla vaikeita käytännön toimia? Näin hän varmasti vältti konflikteja ja samalla tukahdutti omia tarpeitaan sekä tunteitaan. Lopulta hän pohti, oliko hän olemassa vain muita varten ja oliko olemassa ketään ihmistä, joka olisi olemassa häntä varten. Hän huomasi, että hyvin harvoin häntä ja hänen toiveitaan kuunneltiin. Erityisesti hänellä oli ollut vaikeuksia vahvojen naisten kanssa, joilla oli selvä näkemys siitä, mitä hän tarvitsi. Sellaisia naisia hänen elämässään olivat muun muassa hänen äitinsä ja sisarensa.

Hillel Tokazier joutui paljon mietiskelemään sitä, miksi hänen luonteessaan oli sellaisia piirteitä, että hän ei pystynyt laittamaan vastaan kohdatessaan vääryyttä. Miksi ihmeessä hän antoi sen tapahtua? Joissakin asioissa – esimerkiksi raha-asioissa – hän saattoi olla hyvinkin tiukka luultavasti ekonomikoulutuksensa vuoksi. Nykyään hän pystyy puolustautumaan ja huomauttamaan asianosaiselle, jos hän kokee tulleensa kaltoin kohdelluksi. Väärää syyllisyyttä ei kannata ottaa kannettavakseen. Hän on oivaltanut oman neuroottisuutensa. Hän on aina ollut hyvin nopea toimija ja halunnut hoitaa ikävätkin asiat heti pian pois. Ihmissuhteissa hän on nyt oppinut suhtautumaan rauhallisemmin asioihin ja nykyään hän osaa antaa niillekin aikaa.

Tuon hankalan vaiheen aikana – kaatumisesta toipumisen sekä intensiivisen psykoterapian – laukesi myös Johannan ja Hillel Tokazierin välille aviokriisi. Tämä asia tuli Hillel Tokazierille suurena järkytyksenä. He olivat ajautuneet avioliitossaan toisistaan kauaksi useista eri syistä. He yrittivät myös käydä pariterapiassa saamatta siitä kuitenkaan merkittävää apua. Vaikka eropäätös ei missään tapauksessa ollut helppo, he päätyivät kuitenkin hyvin sopuisaan eroon vuonna 2014. He onnistuivat pysymään ystävinä ja vieläkin he tapailevat toisiaan silloin tällöin. Eron aikoihin Hillel Tokazier sävelsi laulun, Murheellinen mies.

Hillel Tokazier jatkoi edelleen terapiassa käyntiään, vaikka se välillä tuntuikin työläältä. Terapia oli ajan myötä muuttunut kahden ihmisen älylliseksi ja syvälliseksi keskusteluksi. Hillel Tokazier sai terapeutiltaan kaipaamaansa väittelyä, vastusta sekä tarvittavaa rohkaisua Asioihin hän säilytti tiukasti kuitenkin itse päätäntävallan oivaltavien keskustelujenkin jälkeen.