Kuningatar Victoria ja prinssi Albert (2. osa) 

Victor & Albert.

Victorian hallituskauden ensimmäisenä päivänä laaditussa virallisessa asiakirjassa häntä nimitettiin Alexandrina Viktoriaksi, mutta ensimmäinen nimi poistettiin Victorian omasta pyynnöstä eikä sitä käytetty enää. Vuodesta 1714 lähtien Englanti on jakanut monarkian Hannoverin kanssa Saksassa, mutta Saaliin lain mukaan naiset eivät olleet Hannoverin kruununperimysjärjestyksessä. Viktoria peri Englannin valtaistuimen, mutta hänen isänsä epäsuosittu nuorempi veli, Cumberlandin herttua Ernest Augustuksesta, tuli Hannoverin kuningas. Hän oli Viktorian oletettu perillinen, kunnes Victoria saisi lapsen.

Buckinghamin palatsi Lontoossa.

Victorian noustessa valtaistuimelle hallitusta johti whigien puolueeseen kuuluva pääministeri lordi Henry William Lamb Melbourne (s. 15.3.1779 ja k. 24.11.1848). Lordi Melbournella oli hyvin voimakas vaikutusvalta poliittisesti kokemattomaan kuningattareen. Victorian kruunajaiset järjestettiin 28.6.1838 Westminster Abbeyssa. Lontooseen saapui yli 400 000 vierailijaa juhlimaan uutta kuningatarta. Victoria oli ensimmäinen hallitsija, joka asettui asumaan Buckinghamin palatsiin. Hän peri Lancasterin ja Cornwallin herttuakuntien tulot sekä sai 385 000 punnan vuosittaisen avustuksen. Taloudellisesti viisaana hän maksoi isänsä velat.

Lordi Henry William Lamb Melbourne.

Hallituskautensa alkupuolella Victoria oli suosittu hallitsija, mutta hänen maineensa sai kolhaisun vuonna 1839 hovissa tapahtuneessa juonittelussa. Yksi hänen äitinsä hovineidoista, Lady Flora Hastings, sai vatsaansa isontavan kasvaimen ja Sir John Conroy laittoi huhun liikkeelle hovineidon avioliiton ulkopuolisesta raskaudesta. Valitettavasti Victoria uskoi tämän huhun, mutta hän vihasi Sir Conroyta ja halveksi myös ”tuota vastenmielistä Lady Floraa”. Aluksi Lady Flora kieltäytyi alistumasta yksityiseen lääkärintarkastukseen, kunnes helmikuun puolivälissä hän lopulta suostui tarkastukseen, jossa hänet todettiin neitsyeksi. Sir John Conroy, Hastingsin perhe sekä opposition konservatiivit järjestivät lehdistökampanjan, jossa kuningatarta syytettiin Lady Floraa koskevien väärien tietojen levittämisestä. Kun Lady Flora kuoli heinäkuussa, ruumiinavauksessa hänen maksastaan löydettiin suuri kasvain, joka laajensi hänen vatsaansa. Julkisissa esiintymisissä Victoriasta tämän vuoksi kuiskailtiin ja pilkattiin häntä nimellä ”rouva Melbourne”.

Lordi Melbourne erosi vuonna 1839 sen jälkeen, kun radikaalit ja konservatiivit äänestivät Jamaikan perustuslain keskeyttämitä koskevaa lakiesitystä vastaan. Lakiesitys poisti poliittisen vallan plantaasien omistajilta, jotka vastustivat orjuuden lakkauttamista koskevia toimenpiteitä. Kuningatar Victoria antoi konservatiivi Sir Robert Peelille (s. 5.2.1788 ja k. 2.7.1850) tehtäväksi muodostaa uusi ministeriö. Tuolloin oli tapana, että pääministeri nimitti kuninkaallisen hovin jäseniä, jotka yleensä olivat hänen poliittisia liittolaisiaan ja heidän puolisoitaan. Useat kuningattaren hovinaiset oli whigien puolueen jäsenten vaimoja ja Sir Peel halusi korvata heidät konservatiivipuolueen jäsenten vaimoilla. Niin sanotussa ”Makuuhuonekriisissä” kuningatar Victoria vastusti lordi Melbournen neuvosta hovinaisten erottamista. Sir Peel kieltäytyi hallitsemasta kuningattaren asettamien rajoitusten alaisuudessa ja hän erosi näin ollen tehtävästään, mikä teki mahdolliseksi lordi Melbournen paluun virkaansa.

Naimattomana kuningattarena Victoria asui sosiaalisen käytännön mukaisesti äitinsä luona, huolimatta heidän suurista erimielisyyksistään Kensington-järjestelmää kohtaan; herttuatar äiti oli jatkuvasti myös riippuvainen Sir John Conroysta. Herttuatar määrättiin asumaa syrjäiseen asuntoon Buckinghamin palatsissa ja kuningatar Victoria kieltäytyi tapaamasta äitiään. Kun Victoria valitti lordi Melbournelle äitinsä piinasta, neuvoi lordi Melbourne, että se olisi vältettävissä kuningattaren avioliitolla. Victoria piti tätä ensin järkyttävänä vaihtoehtona. Hän vastusti avioliittonsa kiirehtimistä.

Prinssi Albertin toisen vierailun jälkeen lokakuussa 1839 kuningatar Victoria jatkoi prinssi Albertin ylistämistä. He olivat kiintyneitä toisiinsa ja kosinta tapahtui 15.10.1839, viisi päivää prinssi Albertin saapumisen jälkeen Windsorissa. Heidän avioliitto solmittiin 10.2.1840 St. Jamesin palatsin kuninkaallisessa kappelissa Lontoossa. Prinssi Albertista tuli hyvin tärkeä poliittinen neuvonantaja ja kuningattaren seuralainen, joka lopulta korvasi myös lordi Melbournen kuningatteren vaikutusvaltaisena henkilönä. Victorian äiti häädettiin palatsista Ingestre Houseen Belgrave Squarelle. Victorian tädin, prinsessa Augustan, kuoltua vuonna 1840 herttuattarelle annettiin kodiksi sekä Clarence House että Frogmore House. Albertin välityksellä äidin ja tyttären välit alkoivat hitaasti parantua.

Clarence House.

Kuninkaallinen residenssi, Clarence House, sijaitsee Westminsterissä, Lontoossa. Residenssi rakennettiin vuosina 1825-1827 St. Jamesin palatsin viereen Clarencen herttualle, tulevalle kuningas Vilhelm IV:lle. Nelikerroksinen talo on päällystetty vaalealla rappauksella. Vuosien varrella talo on kokenut laajoja remontteja ja jälleenrakennuksia, varsinkin sen jälkeen, kun se vaurioitui pahoin toisessa maailmansodassa vihollisen pommituksissa. Arkkitehti John Nashin (s. 18.1.1752 ja k. 13.5.1835) suunnittelemasta alkuperäisestä rakennuksesta on jäljellä perin vähän. Parhaillaan Clarence House toimii kukingas Charles III:n ja kuningatar Camillan Lontoon residessinä Buckinghamin palatsin remontin aikana. Vuosina 1953-2002 palatsi oli kuningataräiti Elisabethin koti ja ennen sitä se oli tämän tyttären, prinsessa Elisabethin, tulevan kuningatar Elisabet II:n virallinen koti.

St. Jamesin palatsi.

Kuningas Vilhelm IV muutti Clarence Houseen mieluummin kuin viereiseen St. Jamesin palatsiin, vanhanaikaiseen Tudor-ajan rakennukseen, jota hän piti liian ahtaana. Kuninkaaksi tultuaan hän viihtyi Clarence Housessa mieluummin kuin Buckinghamin palatsissa. Hän pyysi arkkitehti John Nashia luomaan suoran käytävän St. Jamesin palatsin valtiollisiin asuntoihin, joissa hän saattoi hoitaa kuninkaallisia asioita. Palatsin maille rakennettu Clarence House on viheralueen ja The Mallin (seremoniallinen tie) vieressä ja Stable Yard Roadin vieressä, jonka toisella puolella sijaitsee Lancaster House. Lancaster House suunniteltiin alkujaan prinssi Frederickille, Yorkin ja Albanyn herttualle, mutta talo valmistui lopulta Sutherlandin herttuan, silloisen Staffordin markiisin, toimesta aristokraattiseksi kaupunkitaloksi.

Lancaster House.

Frogmore House on englantilainen kruunun omistama maalaistalo puolen mailin päässä Windsorin linnasta etelään, Berkshiressä. Kartanon maat ovat olleet kruunun omistuksessa 1500-luvulta lähtien ja sitä on usein vuokrattu monille kruununvuokralaisille. Frogmore Housen rakentaminen alkoi vuonna 1680 ja talon suunnittelivat vuokralaiset Anne Aldworth sekä Thomas May. Talo valmistui vuonna 1684 Hugh Mayn tilaamana, joka oli Thomas Mayn setä. Talon ensimmäinen kuninkaallinen asukas oli George FitzRoy, Northumberlandin ensimmäinen herttua, Kaarle II:n ja Barbara Palmerin, Clevelandin ensimmäisen herttuattaren avioton poika. Herttua kuoli vuonna 1716, mutta hänen vaimonsa asui edelleen Frogmoressa kuolemaansa saakka vuonna 1738. Talossa oli useita peräkkäisiä vuokralaisia, kuten Sir Edward Walpole (s. 1706 ja k. 12.1.1784), vuoteen 1792 saakka, jolloin Yrjö III osti talon vaimolleen, kuningatar Charlottelle.

Frogmore House.

Kuningatar Victorian ensimmäisen raskauden aikana vuonna 1840, avioliiton ensimmäisten kuukausien aikana, 18-vuotias Edward Oxford yritti salamurhata Victorian, kun tämä oli matkalla Albertin vaunuissa tapaamaan äitiään. Edward Oxford ampui kahdesti, mutta joko molemmat laukaukset menivät ohi tai – kuten hän itse myöhemmin väitti – aseessa ei ollut luoteja. Oxford tuomittiin maanpetoksesta, mutta hänet todettiin syyntakeettomaksi ja hänet suljettiin mielisairaalaan määräämätämäksi ajaksi; myöhemmin hänet lähetettiin vielä asumaan Australiaan. Välittömästi iskun jälkeen kuningatar Victorian suosio nousi suuresti ja Hastingsin tapaus jäi unohduksiin. Victoria tytär – myös nimeltään Victoria – syntyi 21.11.1840. Kuningatar vihasi raskautta ja sulkeutui inhoten imetykseen ja hän piti vastasyntyneitä vauvoja rumina. Seuraavien seitsemäntoista vuoden aikana hän ja prinssi Albert saivat kuitenkin vielä kahdeksan lasta lisää: Albert Edwardin, Alicen, Alfredin, Helenan, Louisen, Arthurin, Leopoldin ja Beatricen.

Johanna Clara Louise Baroness von Lehzen.

Prinssi Albertin ja kuningatar Victorian lapset.

Victorian ja Albertin taloutta johti pitkälti Victorian lapsuuden aikainen kotiopettaja, Hannoverista kotoisin oleva paronitar Johanna Clara Louise Baroness von Lehzen (s. 3.10.1784 ja k. 9.9.1870). Lehzenillä oli ollut merkittävä vaikutus Victoriaan ja hän oli tukenut Victoriaa Kensingtonin järjestelmää vastaan. Prinssi Albert kuitenkin piti Lehzeniä epäpätevänä ja epäili hänen huonon hallintansa uhkaksi heidän tyttärelleen Victorialle. Victoria ja Albertin välisen raivokkaan riidan jälkeen asiasta sovittiin siten, että Lehzen siirrettiin eläkkeelle vuonna 1842 ja kuningatar Victorian läheinen suhde paronittareen päättyi.

Kuningatar Victoria ja prinssi Albert 

Prinssi Albert ja kuningatar Victoria.

Englannin ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Victoria (Alexander Victoria, s. 24.5.1819 Kensingtonin palatsi, Lontoo ja k. 22.1.1901) hallitsi 20.6.1837 lähtien aina kuolemaansa 22.1.1901 saakka valtakuntaansa. Englannin parlamentti äänesti Intian keisarinnan -arvonimen myöntämisestä Victorialle vuonna 1876. Victoria oli prinssi Edwardin, Kentin ja Strathearnin herttuan (kuningas Yrjö III:n neljännen pojan) ja Saksi-Coburg-Saalfeldin prinsessa Victorian tytär. Prinssi Edwardin kuoltua vuonna 1820 Victoriaa kasvattivat hänen äitinsä sekä tilintarkastaja Sir John Conroyn tarkassa valvonnassa. Isänsä kolmen vanhemman veljen kuoltua ilman laillisia jälkeläisiä Victoria valtaistuimen 18-vuotiaana.

Victoria avioitui oman serkkunsa, Saksi-Cobyrgin ja Gothan prinssi Albertin (Franz August Karl Albert Emanuel, s. 26.8.1819 Schloss Rosenau, Saxe-Coburg-Saalfeld ja k. 14.12.1861 Windsorin linna), kanssa vuonna 1840. Heillä oli yhdeksän lasta, jotka avioituivat kuninkaallisiin perheisiin sekä aatelissukuihin eri puolille Eurooppaa. Vuonna 1861 prinssi Albertin kuoleman jälkeen Victoria vaipui syvään suruun sekä vältteli monia julkisia esiintymisiä. Victorian eristäytymisen seurauksena Englannin tasavaltaisuus sai tilapäisesti puhtia, mutta Victorian hallituskauden loppupuolella hänen suosionsa kuningattarena elpyi. Viimeisenä Hannoverin suvun englantilaisena monarkkina Victorian poika, Edvard VII, seurasi häntä kuninkaana.

Vuoteen 1817 saakka kuningas Yrjön ainoa laillinen lapsenlapsi oli Edwardin veljentytär, Walesin prinsessa Charlotte, prinssi Yrjön tytär. Charlotten kuolema vuonna 1817 aiheutti kruununperimyskriisin, mikä painosti Edwardia ja hänen naimattomia veljiään menemään avioliittoon ja saamaan lapsia. Vuonna 1818 Kentin herttua avioitui Sakso-Coburg-Saalfeldin prinsessa Victorian kanssa, leskeksi jääneen saksalaisen prinsessan kanssa, jolla oli jo kaksi lasta – Carl ja Feodora – tämän ensimmäisestä avioliitosta Emich Carlin, Leiningenin toisen prinssin kanssa. Hänen veljensä Leopold I (Leopold George Christian Frederick, s. 16.12.1790 Ehrenburgin palatsi ja k. 10.12.1867 Laekenin linna) oli Charlotten leskimies ja myöhemmin Belgian ensimmäinen kuningas. Leopild vannoi valansa Belgian kuninkaaksi 21.7.1831 ja tätä tapausta juhlitaan edelleen vuosittain Belgian kansallispäivänä.

Victorian kastoi Canterburyn arkkipiispa Charles Manners-Sutton yksityisesti 24.6.1819 Kensingtonin palatsin kupolisalissa. Hänet kastettiin Alexandrinaksi toisen kummivanhempansa, Venäjän tsaari Aleksanteri I:n mukaan ja Viktoriaksi oman äitinsä mukaan. Vanhempien ehdottamat lisänimet – Georgina, Charlotte ja Augusta – hylättiin prinssiregentin määräyksestä. Syntyessään Victoria oli viides kruununperimysjärjestyksessä Yrjö III:n neljän vanhimman pojan - prinssi Georgen, Yorkin herttuan Frederickin, Clarencen herttuan Williamin ja Victorian isän, Kentin herttuan Edwardin – jälkeen. Prinssi Georgella ei ollut elossa olevia lapsia, eikä Frederickilläkään ollut lapsia. Lisäksi molemmat olivat vieraantuneet vaimoistaan, jotka molemmat olivat synnytysiän ohittaneita, joten kahdella vanhimmalla veljeksellä ei olisi perimysjärjestyksessä olevia lapsia. William meni avioliittoon vuonna 1818 yhteisessä seremoniassa veljensä Edwardin kanssa, mutta kumpikin Williamin tyttäristä kuoli jo vauvoina. Ensimmäinen heistä oli prinsessa Charlotte, joka syntyi ja kuoli 27.3.1819, kaksi kuukautta ennen Victorian syntymää. Victorian isä kuoli tammikuussa 1820, kun Victoria oli alle vuoden ikäinen. Vain viikkoa myöhemmin hänen isoisänsä kuoli ja näin vanhin poika, Yrjö IV, seurasi isäänsä kruununperimisessä kuninkaaksi. Victoria oli tuolloin kolmas kruununperimysjärjestyksessä Frederickin ja Vilhelmin jälkeen. Victoria oli 10.12.1820-4.3.1821 Williamin toisen tyttären, prinsessa Elisabetin, eläessä neljäs kruununperimysjärjestyksessä.

Kuningas Vilhelm IV.

Fredrik kuoli vuonna 1827 ja Yrjö IV menehtyi vuonna 1830; heidän seuraajanaan elossa oleva veli nousi valtaistuimelle kuningas Vilhelm IV:nä. Vuoden 1830 holhouslaki sisälsi erityismääräyksen, jonka mukaan Victorian äiti toimisi holhoojana, jos Vilhelm IV kuolisi Victorian ollessa vielä alaikäinen. Laki ei kuitenkaan koskaan tullut voimaan, sillä kuningas Vilhelm IV:llä ei ollut aviollista lasta ja Victoriasta tuli kuningatar vuonna 1837 muutama viikko sen jälkeen, kun hän täytti 18 vuotta.

John Conroy.

Kensingtonin palatsi.

Victoria on kuvaillut lapsuuttaan ”melko melankoliseksi”. Hänen oma äitinsä oli äärimmäisen suojelevainen ja Victoria kasvatettiin pitkälti eristyksissä muista lapsista niin kutsutun ”Kensigton -järjestelmän” alaisuudessa. Tämä tarkoitti käytännösä siis herttuattaren ja hänen kunnianhimoisen ja määräilevän valvojansa, upseeri Sir John Ponsonby Conroy (s. 21.10.1786 ja k. 2.3.1854) – jonka huhuttiin olevan herttuattaren rakastaja - laatiman monimutkaisten sääntöjen ja protokollan mukaan. Järjestelmä suorastaan esti Victorian tapaamasta ihmisiä, joita hänen äitinsä ja Conroy pitivät ei-toivottuina. Tapaamiskielto koski suurinta osaa Victorian isän perhettä. Kielloilla oli tarkoitus tehdä Victoriasta heikko sekä riippuvainen holhoojistaan. Herttuatar vältti hovia, koska kuningas Vilhelmin aviottomien lasten läsnäolo järkytti häntä. Victoria jakoi makuuhuoneen äitinsä kanssa joka ilta, opiskeli yksityisopettajien kanssa säännöllisen lukujärjestyksen mukaisesti ja leikki nukkejen ja kingcharlesinspanielinsa Dashin kanssa. Hän opiskeli ranskaa, saksaa, italiaa ja latinaa, mutta kotona Kensingtonissa puhuttiin vain englantia. Kymmenvuotiaana Victoria kirjoitti ja kuvitti lastenkirjan nimeltään, Alice Lasellesin seikkailut, joka julkaistiin vuonna 2015.

Nuori Victoria koiransa seurassa.

Vuonna 1830 Herttuatar ja John Conroy veivät Victorian Keski-Englannin halki Malvern Hillsiin, pysähtyen matkan varrella sijaitsevissa kaupungeissa ja upeissa maalaistaloissa. Tällaisia samanlaisia matkoja tehtiin myös Englannin ja Walesin muihin osiin vuosina 1832, 1833, 1834 ja 1835. Kuninkaan harmiksi Victoria otettiin varsin innostuneesti vastaan jokaisella paikkakunnalla. Kuningas piti Victoriaa kilpailijanaan eikä perillisenään. Victoria ei myöskään pitänyt näistä matkoista; jatkuvat julkiset esiintymiset väsyttivät ja sairastuttivat häntä, eikä hänellä ollut tarpeeksi aikaa lepäämiseen. Victoria vastusti matkoja myös kuninkaan paheksunnan vuoksi, mutta hänen äitinsä epäsi kuninkaan valitukset pitäen niitä mustasukkaisuutena ja hän pakotti Victorian jatkamaan matkoja. Lokakuussa 1835 Ramsgatessa Victoria sairastui kovaan kuumeeseen, jota John Conroy piti ensin tytön lapsellisena teeskentelynä. Victorian sairastaessa John Conroy ja herttuatar yrittivät nimittää hänet henkilökuntaansa yksityissihteeriksi. Teini-iässä Victoria vastusti kuitenkin holhoajiensa hanketta. Victoria kielsi John Conroyn läsnäolon, mutta upseeri jakoi kuitenkin taloutensa herttuattaren kanssa.

Belgian kuningas Leopold I,

Victorian eno, Belgian kuningas Leopold halusi naittaa veljensä Ernest I:n, Saksi-Coburgin ja Gothan herttuan pojan, prinssi Albertin, Victorian kanssa. Kuningas Leopold järjesti asian niin, että Victorian äiti kutsui Coburgin sukulaisensa vierailulle toukokuussa 1836 tarkoituksenaan esitellä Victoria prinssi Albertille. Kuningas Vilhelm IV ei kuitenkaan hyväksynyt avioliittoa Coburgien kanssa, mutta kuningas suosi sen sijaan Alankomaiden prinssi Aleksanteria, Oranian prinssin toista poikaa. Victoria oli hyvin tietoinen erilaisista avioliittosuunnitelmista ja hän arvioi päiväkirjassaan hyvin kriittisesti useita prinssejä. Päiväkirjansa mukaan hän nautti prinssi Albertin seurasta alusta lähtien. Vierailun jälkeen hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Albert on äärimmäisen komea; hänen hiuksensa ovat suunnilleen samanväriset kuin minun; hänen silmänsä ovat suuret ja siniset ja hänen kaunis nenä ja hyvin suloinen suu hienoine hampaineen; mutta hänen kasvojensa viehätys on hänen ilmeensä, joka on mitä ihastuttavin.” Aleksanderia Victoria puolestaan kuvaili ”hyvin tavalliseksi”.

Victoria kirjoitti enolleen, kuningas Leopoldille, jota hän piti ”parhaana ja ystävällisimpänä neuvonantajanaan”, kiittääkseen häntä ”suuren onnen toivosta, jonka olet minulle suonut rakkaan Albertin persoonassa… Hänellä on kaikki ominaisuudet, jotka voidaan toivoa tekevän minut täysin onnelliseksi. Hän on niin järkevä, niin ystävällinen ja niin hyvä. Hänellä on lisäksi miellyttävä ja ihastuttavin ulkonäkö ja olemus, mitä voidaan nähdä.” Victoria oli tuolloin vain 17-vuotias ja hän oli hyvin kiinnostunut Albertista; hän ei ollut vielä valmis menemään naimisiin. Kihlaustakaan ei suoritettu virallisesti, mutta oletettiin että avioliitto toteutuisi aikanaan.

Victoria täytti 18 vuotta 24.5.1837 ja siten holhousneuvosto vältettiin. Kuningas Vilhelm IV kuoli 71-vuotiaana alle kuukautta myöhemmin, 20.6.1837. Victoriasta tuli siten koko Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar. Päiväkirjaansa Victoria kirjasi tuolloin: ”Äiti herätti minut kello kuusi ja kertoi, että Canterburyn arkkipiispa ja lordi Conyngham olivat täällä ja halusivat tavata minut. Nousin sängystä ja menin olohuoneeseen (vain aamutakissani) yksin ja näin heidät. Lordi Francis Conyngham ilmoitti minulle, että raukka setäni, kuningas, oli poissa ja oli kuollut kello 12 yli kahden tänä aamuna, ja nän ollen, että olen kuningatar." Lordi Conyngham (s. 11.6.1797 ja k. 17.7.1876) oli angloirlantilainen sotilas, hovimies ja poliitikko, joka oli saanut koulutuksensa Kuningas Henrik VI vuonna 1440 perustamassa Etonin yksityisessä sisäoppilaitoksessa.

Etonin yksityinen sisäoppilaitos.

 Olli Antero Ahvenlahti (37. osa)

Olli Ahvenlahti.

The Way You Walk on Olli Ahvenlahden neljäs sooloalbumi, joka julkaistiin loppuvuodesta 1986. Kyseessä ei ole täysin puhdas jazzalbumi, vaan pikemminkin sähköisillä soittimilla tuetusta smooth jazz -äänitteestä. Levyn mahdollisti Flamingo-levy-yhtiö, ja varsinkin sen toimitusjohtaja Vexi Salmi. Lasihelmipelin sekä Jean-Pierre Kuselan & Pupen albumien menestyksen siivittämänä Olli Ahvenlahti rohkaistui keskusteluun Veikko Olavi ”Vexi” Salmen (s. 21.9.1942 Hämeenlinna ja k. 8.9.2020 Helsinki), Osmo Väinö Kalervo ”Kassu” Halosen (s. 24.1.1953 Säreisniemi) ja Kristian Olof ”Kisu” Jernströmin (s. 20.6.1951 Helsinki) kanssa siitä, olisiko aika jälleen julkaista hänen soololevy. Flamingon liiketoimet sujuivat sen verran hyvin, että hänelle näytettiin vihreää valoa levyn suhteen. Levyn materiaali äänitettiin Helsingin Pursimiehenkadulla Kim Kuusen ja Esa Niemisen Music Makers -studiolla. Levyn äänityksiä hoiti Olli Ahvenlahden tuttava jo Ylen äänityksistä, äänittäjä-miksaaja ja kitaristi Kari Chydenius, joka oli taltioinut myös Olli Ahvenlahden kantanauhoituksia Yle:lle.

Kassu Halonen.

Vexi Salmi.

Vesa-Matti Loiri soittaa tällä Ahvenlahden The Way You Walk -albimilla yhdessä kappaleessa huilua, kappaleessa Blues For Friends. Olli Ahvenlahti sai myös kuulla arvostelua uudesta levystään, että se ei ollut tarpeeksi katu-uskottavaa, koska se oli monien mielestä viihdemusiikkia.

Olli Ahvenlahti ei aikoinaan digitekniikan halventaessa laitteiden hintoja lähtenyt niiden joukkoon, jotka rakensivat oman studion kotiinsa. Suuremmat rahat musiikkimaailmassa ainakin Suomessa liikkuivat mainosmusiikin puolella. Olli Ahvenlahtikin on tehnyt mainosmusiikkia tilauksesta, mutta ei lainkaan niin paljon kuin Kim Kuusi ja Esa Nieminen Music Makers -studiollaan. Olli mainosti itse jonkin verran kosketinsoittimia mainoksissa, kuten Yamahan DX7 -syntetisaattoria lehdissä ja Casion CT-670 -soitinta mainoskasetilla.

Peter Lerche.

Olli Ahvenlahden ja Vesa-Matti Loirin keikkabändiä päivitettiin 1980-luvun puolivälissä. Vesa Aaltonen rumpalina vaihtui Reiska Laineen tuottamiin hälyääniin ja kitaristi Juha Björninen siirtyi studiotyöskentelyyn ja hän teki tilaa kitaristi Peter Leo Lerchelle (s. 24.8.1954 Helsinki). Perkussioihin pestattiin Tapio ”Mongo” Aaltonen (s. 14.6.1961 Taivalkoski). Musiikki-ilmaisua bändissä koetettiin näillä vaihdoksilla viedä hieman akustisempaan maailmaan päin sekä lähemmäksi jazzin improvisaatiota.

Mongo Aaltonen.

Vesa-Matti Loiri käynnisti loppusyksystä 1987 Loirin 25-vuotistaiteilijakiertueen, jonka teeman puitteissa taiteilijat soittivat 26 paikkakunnalla 27 juhlakonserttia seitsemän viikon aikana. Tämän lisäksi vielä Helsingissä, Jyväskylässä ja Oulussa uusittiin konsertit suuren kysynnän vuoksi. Juhlakonsertit käynnistyivät Keuruulta ja konserttikatsomot olivat täysiä jatkuvasti. Juhlakonserttien lippujen myynnin alkaessa myytiin konserttiliput kahdessa tunnissa loppuun. Olli Ahvenlahti otti tuolloin painavan Fender Rhodes -sähköpianon tilalle uusia sähköpianoja. Vesa-Matti Loirilla oli joskus omia ehdotuksia musiikkiin tai soundeihin, mutta kapellimestari Ahvenlahdella oli aina viimeinen sana sanottavana. Huilua soittaessaan Loiri toivoi huilulle helpompia sävellajeja sormituksen vuoksi ja joskun Loiri pyysi myöskin yksinkertaisempaa soinnutusta kappaleeseen.

Vesa-Matti Loirilla oli aivan oma rituaali ennen konserttilavalle nousua. Hänen jännityksensä ennen esiintymistä oli niin kovaa, että vielä puettuaan esiintymisasunsa hänen täytyi käydä wc-tilassa oksentamassa. Kun tämä rituaali tapahtui ennen konserttia, Loiri tiesi, että konsertti onnistuu ja menee aivan hyvin.

Levyn nimikappaleen, Sydämeeni joulun teen, sävelsi Kassu Halonen ja sanoitti Vexi Salmi.

Vesa-Matti Loiri lauloi jouluksi 1988 maamme kaikkien aikojen myydyimmän joululaululevyn, Sydämeeni joulun teen. Kassu Halonen ja Olli Ahvenlahti olivat jo jonkin aikaa harrastaneet Flamingon tuottamissa levyissä sovittamisessa työnjakoa, jossa molemmat kirjoittivat puoliksi levyn sovitukset. Ensimmäinen heidän yhdessä sovittamansa joululevy oli vuonna 1986, Joulun suuri toivekonsertti-tupla-LP. Molemma tekijät soittivat pianisteina omilla sovittamillaan kappaleilla.

Samaan aikaan Loirin joululevyn aikaan Olli Ahvenlahti työsti sävellyksiä Vesa-Matti Loirin seuraavalle albumille, joka jäi kaksikon viimeiseksi yhteiseksi levyksi, Seitsemän kertaa. Tämä levy julkaistiin vuonna 1990. Albumin valmistumista nopeutti jonkin verran vuonna 1988 Olli Ahvenlahden saama valtion säveltaidetoimikunnan myöntämä kolmivuotinen apuraha. Seitsemän kertaa -albumin sävellykset syntyivät libanonilaisen runoilija Gibran Khalil Gibranin (s. 6.1.1883 Besharri ja k. 10.4.1931 New York) runoihin. Runoilijan tunnetuin teos on Profeetta, jonka kirjoittamisen Gibran aloitti vuonna 1912 ja hän teki teostaan toistakymmentä vuotta.

Khalil Gibran.

Khalil Gibran syntyi Libanonissa Besharrin kylässä, Valkean vuoren juurella, vuonna 1883. Hänen perheensä oli vanhaa maroniittikristittyjen sukua, mutta Libanon oli silloin osa Osmanien valtakunnan Syyrian maakuntaa. Gibranin perhe hajosi vuonna 1895, kun äiti muutti lastensa kanssa Yhdysvaltojen Bostoniin ja isä jäi turkkilaiseen vankilaan. Kahil Gibran näytti Yhdysvalloissa kuvataiteelliset ja kirjalliset lahjakkuutensa ja pääsi siksi taiteellisiin piireihin jo 13-vuotiaana; häntä alettiin yleisesti kutsua Profeetaksi. Gibranin perhe lähetti hänet 15-vuotiaana libanonilaiseen yliopistoon, josta neljän vuoden opiskelun jälkeen Khalil Gibran palasi Yhdysvaltoihin.

Mary Haskell.

Nuoren Gibranin tärkein kohtaaminen oli hänen elämässään oli tutustuminen rehtori Mary Elizabeth Haskelliin (s. 11.12.1873 Columbia, Etelä-Carolina, Yhdysvallat ja k. 9.10.1964), kuuluisaan mesenaattiin. Heskell syntyi eversti Alexander Chaves Haskellin ja tämän toisen vaimonsa Alice Van Yeverenin lapsena. Haskell toimi Bostonissa yksityisen tyttökoulun rehtorina. Hän opetti siellä yhdessä vanhemman sisarensa Louse Porter Haskellin kanssa. Haskell avioitui Jacob Florance Minisin (1852-1936) kanssa 7.5.1926, jonka ensimmäinen vaimo oli kuollut vuonna 1921. Mary Haskell tapasi Khalil Gibranin vuonna 1904 Fred Holland Dayn studiossa, jossa hän tarjoutui edistämään Gibranin töiden pääsemistä näytille hänen studioonsa. Tästä tapaamisesta alkoi heidän ystävyytensä. Mary Haskellin tiedetään rahoittaneen Gibranin taiteellisia pyrkimyksiä ja toimittaneen tämän englanninkielisiä kirjoituksiaan. Vuosien 1910-1911 välillä Khalil Gibran kosi Mary Haskellia ja he olivat lyhyen aikaa kihloissa. Mary Haskell purki kihlauksen väittäen pitävänsä häntä mieluummin ystävänä kuin puolisona. Haskell kuitenkin jatkoi hänen suojelijanaan ja ystävänään. Mary Haskell rahoitti Khalil Gibranin matkan Pariisiin, mikä mahdollisti hänen opintonsa Académie Julianissa ja École des Beaux-Artissa. Kiitollisuuden osoituksena Haskellin tuesta ja ystävällisyydestä Gibran omisti useita kirjoituksiaan hänen muistolleen.

Olli Ahvenlahti oli jälleen saanut Vesa-Matti Loirilta hyvin selkeän vihjeen Kahil Gibranin teksteistä, joita Loiri haluaisi laulaa. Loiri kokosi Kahil Gibranin tekstit tarkasti sävellettäväksi Olli Ahvenlahdelle. Teosten valmistumista jälleen häiritsi taiteilijoiden kiireiset aikataulut. Kaikkiaan tähän projektiin upposi viitisen vuotta. Haastattelussa Loiri ja Ahvenlahti ennättivät kehua, että levytys tehtäisiin rauhassa jossakin ulkomailla. Äänitysstudiota mietittiin ja etsitiin eri puolilta, mutta ongelmaksi tässäkin tuli taiteilijoiden kiireiset aikataulut, johon ulkomailla oleskelu äänityksen ajan tuntui suorastaan mahdottomalta sijoittaa. Toisaalta myös äänitteen budjetti asetti myös raamit levytykselle.

Lopulta materiaalin valmistuttua Seitsemän kertaa -levyn äänitykset tehtiin MTV:n studiolla aina silloin, kun keikkakiireet ja Loirin filmaukset sen vain suinkin antoivat mahdolliseksi. Olli Ahvenlahti hankki sävellysideoiden taltiointia varten pienen nauhurin, johon hän taltioi melodioita vaikkapa keikkamatkoilla. Näistä melodioista hän työsti myöhemmin levyn sävellysmateriaalia. Kahil Gibranin tekstejä käänsi suomeksi mm. runoilija Risto Tapani Ahti (s. 27.8.1943 Lahti). Kuitenkaan suuri yleisö ei jälleen täysin löytänyt tätä levyä samalla tavoin kun se aikanaan löysi Eino Leinon hienot runot.

Risto Ahti.

1980-luvun lopussa Liisa ja Olli Ahvenlahti muuttivat Käpylässä Käpyläntieltä Taivaskallion toiselle puolelle. Perheelle löytyi sieltä nimittäin hieman isompi talo. Heidän naapurustossa asusti monia muitakin taiteilijoita, jotka pitivät myös tiiviisti yhteyttä toisiinsa. Ahvenlahtien naapurustossa elelivät mm. elokuvaohjaaja Matti Kalevi Iijäs (s. 25.2.1950) ja hänen näyttelijävaimonsa Marja Unelma Packalén (s. 2.11.1948 Helsinki), käsikirjoittaja Pentti Järvinen vaimonsa Tellun kanssa, näyttelijä Heikki Pentti Ilmari Kinnunen (s. 8.4.1946 Raahe) ja Satu Irmeli Silvo (s. 2.8.1962 Sippola), Pääkkösten näyttelijäperheet sekä näyttelijä Liisa Tandefelt (s. 2.5.1936 Hämeenlinna). Lähistöllä asuivat Askolantiellä saman talon eri kerroksissa Aarne Elis ” Aake” Kalliala (s. 5.10.1950 Heinola) vaimoineen sekä Pertti Tapani Melasniemi (s. 24.11.1947 Helsinki). Samoin lähellä Oulunkylän puolella asuivat Marja Kristiina Halkola (s. 3.6.1945 Kuusankoski) ja Eero Melasniemi (s. 12.10.1942 Helsinki).

Olli Antero Ahvenlahti (36. osa) 

Olli Ahvenlahti.

Porin Jazzin Jyrki Kangas verkostoitui aikoinaan taitavasti erityisesti yhdysvaltalaisten järjestäjien kanssa ja hänellä oli erinomaiset kontaktit eri puolille. Olli Ahvenlahden trio oli palkattu Poriin housetrioksi tarvittaessa säestämään festivaalin elävissä tilanteissa ja nopeissa muutoksissa esimerkiksi vierailevia solisteja. Keikat vaihtelivat mm. yksityistilaisuuksista erilaisiin jameihin. Olli Ahvenlahden trio pääsi yllättäen heinäkuussa 1988 säestämään festivaaleilla Porissa Eartha Kittiä. Jyrki Kangas soitti ja kehoitti aamulla saapumaan Porin Teatteriin kello kymmenen, sillä siellä on silloin harjoitukset. Ollin mukana Porin Teatterille saapuivat basisti Heikki ”Häkä” Virtanen ja rumpali Tomi Parkkonen (s. 12.1.1953 Helsinki). Laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä Eartha Mae Kitt (s. 17.1.1927 Etelä-Carolina ja k. 25.12.2008 Weston, Connecticut, Yhdysvallat) saapui pahantuulisena Porin Teatteriin kello kymmeneltä; hän oli lähtenyt aikaisin aamulla Lontoosta matkaan.

Tomi Parkkonen.

Eartha Kitt syntyi pienessä Northin kaupungissa ja hänen äitinsä, Annie Mae Keith, oli cherokee- ja afrikalaista syntyperää. Hänen isästä on sangen vähän tietoa, mutta väitettiin tämän olleen plantaasin omistajan poika, joka raiskaamalla olisi siittänyt Kittin. Äiti muutti pian asumaan mustan miehen luokse, jolla oli vaikeuksia hyväksyä Earthaa tämän suhteellisen kalpean ihonvärin vuoksi. Annie Maen kuoleman jälkeen Eartha sai lähteä asumaan toisen läheisen sukulaisen, Mamie Kittin, luokse Harlemiin, New Yorkiin, missä Eartha kävi Metropolitan Vocational High Schoolia.

Eartha Kitt.

Eartha Kitt aloitti uransa Katherine Dunham Companyn modernin tanssiryhmän jäsenenä vuonna 1943 ja hän viihtyi ryhmässä vuoteen 1948 saakka. Omaleimaisen äänen omaavana lahjakkaana laulajana hän pääsi äänittämään lauluaan studioihin ja tunnetui kappale oli Santa Baby vuonna 1953. Hän oppi helposti kieliä; hän puhui neljää kieltä ja lauloi 11:llä kielellä. Yhdysvaltalainen näyttelijä ja elokuvantekijä George Orson Welles (s. 6.5.1915 Kenisha, Wisconsin, Yhdysvallat ja k. 10.10.1985 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) antoi vuonna 1950 Kittille tämän ensimmäisen pääroolin - Troijan Helena – näytelmässään Tohtori Faustus. 1950-luvun loppupuolella ja 1960-luvun alussa Kitt levytti, työskenteli elokuvissa, televisiossa ja yökerhoissa sekä palasi Broadwayn näyttämölle näytelmissä Mrs. Patterson, Shinbone Allet ja Jolly’s Progress.

Porin Teatteriin saapuessaan Eartha Kitt toi mukanaan isot mapit, jossa oli nuotteja muovitaskuissa. Nopeasti selvisi, että sunnuntain piknik -konsertissa esiintyisi Eartha Kitt Olli Ahvenlahden trion säestyksellä kymmenen kappaleen verran. Porin Teatterissa oli kaksi tuntia järjestetty aikaa tämän sunnuntaikonsertin harjoituksia varten. Eartha Kitt halusi muusikoiden pukeutuvan tietyllä tavalla ja orkesteri sai siksi teatterin puvustosta tummat puvut lainaksi. Konsertin ohjelman kappaleet eivät olleet muusikoille tuttuja ja nuotteja täytyi seurata hyvin intensiivisesti. Olli Ahvenlahden lähinäkö on sellainen, että nuottien lukemiseen tarvitaan välttämättä silmälasit. Eartha Kitt käyttäytyi harjoituksissa todella haastavasti, sillä mikään ei tahtonut kelvata hänelle; samalla konsertin lähetessä myös paineet muusikoilla alkoivat kasvaa.

Piknik -konsertissa Eartha Kitt oli kuin toinen ihminen ja pahantuulisuus oli tyystin poissa. Hän otti täysin yleisönsä ja hän yritti pelleillä Olli Ahvenlahden kustannuksella viemällä tämän silmälaseja. Ongelma Ollilla oli siinä, että hän oli niin sidoksissa nuotteihin, ettei hän kyennyt osallistumaan lavapelleilyyn. Kaikki päättyi kuitenkin lopulta kelvollisesti ja yleisöllä oli kauniissa ilmassa hyvin hauskaa.

George Benson.

Saman kesän festivaaleilla Porissa pääsi soittamaan myös kitaristi George Bensonin (s. 22.3.1943 Pittsburg, Pennsylvania) kanssa. George Benson on levyttänyt musiikkia 1960-luvulta lähtien. Varhaisimmat levytykset olivat viihteellisempää instrumentaalimusiikkia mm. jousiorkesterin säestyksellä. Vuonna 1971 ilmestynyt albumi, Beyond the Blue Horizon, oli jo merkittävä jazz-kitaraäänite. Levyllä Bensonin lisäksi soittavat rumpali Jack DeJohnetten, basisti Ron Carter ja urkuri Clarence Palmer. Benson tuli vuodesta 1975 tunnetuksi suuremmalle musiikkiyleisölle paremmin laulajana. George Benson syntyi ja varttui Hill District’issä Pittsburghin kaupungissa Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa ja hän kävi The Defunct Connelly High School’a, mutta keskeytti koulunkäyntinsä siellä. Nykyään hän asuu Bergen County’s Englewoodin kaupungissa, New Jerseyn osavaltiossa. George Benson aloitti soittamalla instrumentaalista jazzkitaraa Jack McDuff -nimisen kosketinsoittajan kanssa. 21-vuotiaana George Benson levytti ensimmäisen albuminsa, The New Boss Guitar.

Myöhemmin George Benson otti tavaramerkikseen yhtäaikaisen melodian laulamisen ja kitaran soittamisen unisonona. Tästä hänet tunnetaan vieläkin. Pianistia kaivattiin Pori Big Bandiin George Bensonin esiintymiseen, joten Jyrki Kangas pestasi Olli Ahvenlahden pianistiksi. Päivästä tuli kaikkiaan pitkä, mutta mielenkiintoinen; Olli Ahvenlahti sai lukea koko päivä tiukasti nuottiarreja. Benson toi mukanaan omat sovituksensa kappaleista ja hän oli muusikoita kohtaan hyvin innostava ja kannustava, ja mikä tärkeintä, hän oli erittäin hyvällä tuulella koko päivän. Olli Ahvenlahti nautti, kun sai seurata George Bensonin kitaransoittoa läheltä.

Donald Byrd.

Yhdysvaltalainen jazztrumpetisti Donaldson Toussaint L’Ouverture Byrd II (s. 9.12.1932 Detroit, Michigan ja k. 4.2.2013 tunnettiin alkuun hard bop -muusikkona, mutta hän siirtyi 1970-luvun alussa jazz-funkiin ja myöhemmin vielä R&B:hen. Byrd oli tunnettu myös pedagogina. Hänen vuoden 1972 jazzfunkalbumi Blackbyrd on Blue Note -merkin eniten myynyt äänilevy. Helmikuussa 1988 Donald Byrd saapui vierailulle Helsingin WinterJazz -festivaaleille. Olli Ahvenlahti, Heikki ”Häkä” Virtanen ja Reijo ”Reiska” Laine saivat kunnian toimia Byrdin säestäjinä festivaalilla. Järjestäjille muodostui samoin merkittäviä säästöjä, kun vain pelkkä sooloartisti tuotiin paikalle ja säestäjän löytyivät omasta takaa.

James Moody.

Olli Ahvenlahdelle osui vielä mm. saksofonisti ja huilisti James Moodyn (s. 26.3.1925 Savannah, Georgia, Yhdysvallat ja k. 9.12.2010) ja bebop- ja hard bop -tyylinen tenorisaksofonisti, säveltäjä ja sovittaja Benny Colsonin (s. 25.1.1929 ja k. 21.9.2024) säestystehtäviä. James Moody liittyi ilmavoimiin vuonna 1943 ja sieltä päästyään hän alkoi soittaa bebop-musiikkia Dizzy Gillespien kanssa. Vuonna 1948 hän teki ensimmäisen levytyksen Blue Note Recordsille. Benny Colson soitti jazzia jo high schoolia käydessään Pennsylvanian Philadelphiassa mm. John Coltranen, Red Garlandin, Jimmy ja Percy Heathin, Philly Joe Jonesin ja Red Rodneyn. Valmistuttuaan Howard Unibersitystä Benny Colson liittyi Bukk Moose Jacksonin rhythm and blues -yhtyeeseen. Siinä soitti pianoa Tadd Dameron, jolla Colsonin mukaan oli suuri vaikutus hänen sävellyksiinsä. Vuosina 1953-1959 Bennu Colson soitti Dameronin yhtyeessä ja sen jälkeen Lionel Hamptonin, Johnny Hodgesin, Earl Bbosticin, Dizzy Gillespien ja Art Blakeyn yhtyeissä. Vuosina 1959-1962 Benny Colson johti The Jazztet -yhtyettä yhdessä Art Farmerin kanssa. Sitten Colson jätti jazzareenat ja keskittyi 12 vuodeksi studio- ja orkesterityöhön. Hän sävelsi musiikkia televisiosarjoihin Ironside, Vaarallinen tehtävä ja M*A*S*H. 1970-luvun puolivälissä Colson palasi jazzmusiikin ja levytysten piiriin ja kokosi uudelleen Jazztet -yhtyeen 1982.

Benny Colson.

Nämä keikat tuottivat Olli Ahvenlahdelle paljon ylimääräistä työtä, sillä hänen täytyi opiskella heidän kappaleitaan sekä kuunnella levyiltä heidän soittoaan. Täytyi aavistella mitä ohjelmistoa he mahdollisesti soittaisivat keikoilla. Kappaleet oli lisäksi hyvä opetella ulkoa, jotta ei olisi niin kovin paljon nuottikuvassa kiinni. Kävi kuitenkin siten, että Benny Colson soitti kaikki kappaleensa aivan eri sävellajeissa, kuin mitä hän oli levyillä soittanut. Olli Ahvenlahti tiedusteli Colsonilta, olisiko kappaleet mahdollista soittaa levytysten sävellajeissa. Benny Colson vastasi soittaneensa kappaleita niin pitkään, että sävellajin vaihdos antoi niille aivan uuden elämän ja soinnin. Hän oli kuitenkin tuonut mukanaan kappaleisiin nuotit.

Unto Torniainen.

Toukokuussa 1989 Kainuun Jazzkeväässä jälleen Olli Ahvenlahti pääsi tapaamaan Dizzy Gillespien, jota hän oli muutaman kerran UMO:n pianistina päässyt säestämään. Gillespie tuli Kajaaniin oman bändinsä kanssa. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimi Heikki Sarmanto ja paikallinen musiikkiaktiivi Unto Torniainen (s. 17.6.1948 Levonmäki ja k. 9.4.2015 Kajaani). Unto Torniainen oli Kainuun Jazzkevään toimitusjohtaja 1990-luvulla. Hän tuotti myös levyjä. Unto Torniaisen poika on rumpali Kalle Torniainen (s. 5.3.1978).

Jyrki Kangas.

James Moody saapui samoin uudelleen Kainuun Jazzkevään vieraaksi, sillä Jyrki Kangas hänelle joitakin keikkoja Suomessa. Jyrki Kangas soitti itse James Moodyn taustabändissä bassoa. Jyrki Kangas kiinnitti säestysbändiin myös Olli Ahvenlahden, Eero Koivistoisen sekä Reijo Laineen.

Olli Antero Ahvenlahti (35. osa) 

Olli Ahvenlahti.

Pertti Pasasen yhtiön vuonna 1986 tuottama Pikkupojat -elokuva oli ensimmäinen elokuvateattereissa esitetty elokuva, johon Olli Ahvenlahti sävelsi musiikin. Elokuva pohjautui Spede Show’ssa nähtyihin pikkupoja -sketseihin. Elokuvan ohjaajana toimi Ere Kokkonen. Ahvenlahti sai ohjeeksi ainoastaan, että elokuva on komedia ja koko ajan idea on hauska ja siksi musiikinkin täytyi olla rennon leppoisaa, tehokasta ja tunnelmaan sopivaa. Olli Ahvenlahti käytti elokuvassa soittimina syntetisaattori- ja keyboardsoittimia. Hänen työskentelytavaksi vakiintui se, että hän tutustui ensin elokuvan käsikirjoitukseen ja sen jälkeen vielä keskusteli elokuvan ohjaajan kanssa eri tyylilajeista. Olli Ahvenlahti kehitti elokuvaan teema-aiheita eri henkilöille.

Pertti Pasanen golfkentällä.

Ere Kokkonen ja Pertti Pasanen johdattelivat Olli Ahvenlahden myös golfharrastuksen pariin. Ere Kokkonen oli Ollille jo aikaisemmin kartalta esitellyt suunnittelemaansa Lakiston golfkenttää. Vuonna 1985 Pertti Pasanen ja Ere Kokkonen pakottivat salakavalasti Lahden Seurahuoneella Olli Ahvenlahden ja Vesa-Matti Loirin harrastuksen äärelle. Vesa-Matti Loirilla ja Olli Ahvenlahdella oli keikka Mallasjuoman tilaisuudessa. Ere Kokkonen ja Pertti Pasanen ilmoittivat keikan jälkeen, että keikkapalkkio maksetaan täydellisinä golfvarusteina, jäsenyytenä Suur-Helsingin Golfklubilla ja kuutena tuntina yksityisopetusta. Marjo Portinin golfliikkeestä Taka-Töölöstä olisi golfvälineet harrastusta varten noudettavissa. Harrastuksesta tuli Olli Ahvenlahdelle vuosikymmeniksi pysyvä. Olli Ahvenlahti on vuosia pelannut Vierumäen Golf Open -turnauksen, jonka organisoi Risto Nieminen.

Ravintola Kaisaniemi.

1980-luvulla viihdeohjelmien tekemiseen vielä panostettiin rahaa ja ohjelmia saatettiin tehdä studioiden ulkopuolellakin. Olli Ahvenlahti ennätti tehdä paljon muillekin televisio-ohjelmia kuin vain Pertti Pasaselle. Tuolloin vielä televisiokanavia oli vähän ja ohjelmien katsojaluvut yhtenäiskulttuurin aikana saattoivat nousta suuriksi, mutta ennen kaikkea ohjelmiin myös satsattiin taloudellisia voimavaroja aivan erilailla kuin nykyään. Vuonna 1984 Olli Ahvenlahti oli kapellimestarina Iltapala -nimisessä viihdeohjelmassa, jota tehtiin ravintola Kaisaniemestä. Ravintola Kaisaniemi toimi Kaisaniemen puistossa ja sen perusti vuonna 1827 ruotsalaissyntyinen Catharina ”Cajsa” Wahllund (s. 1.5.1771 Värmlanti, Ruotsi ja k. 13.7.1843 Helsinki). Ravintola Kaisaniemi oli Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminnassa ollut ravintola sulkemiseensa saakka vuonna 2019. Jokaista ohjelmaa varten Olli Ahvenlahden vieraat, mutta myös juontaja vaihtuivat. Ohjelma oli mielenkiintoista tehdä, koska vieraat tekivät siitä hyvin monipuolisen kattauksen. Ohjelman avausjaksossa olivat vieraina Katri Helena (oik. Katri Helena Kalaoja, o.s. Koistinen, s. 17.8.1945 Tohmajärvi), Arja Enni Helena Saijonmaa (s. 1.12.1944 Mikkeli), Henrik Otto Donner (s. 16.11.1939 Tampere ja k. 26.6.2013 Pietarsaari) sekä Juhani Juice Leskinen (vuoteen 2006 Pauli Matti Juhani ”Juice” Leskinen, s. 19.2 1950 Juankoski ja k. 24.11.2006 Tampere).

Iltapala -ohjelmassa koetettiin katsojille tarjota kotikatsomoihin sangen autenttinen ravintolaviihteen miljöö. Haasteena näissä ohjelmissa usein oli esiintymistilan eli salin aiheuttamat rajoitukset kameratekniikalle sekä esiintyjille. Monasti ongelmaksi saattoi muodostua jo matalalalla oleva tilan katto. Iltapala -ohjelma tehtiin kerran Mikkelissä ja ohjelman toisena laulusolistina oli Irwin Goodman (Antti Yrjö Hammarberg, s. 14.9.1943 Hämeenlinna ja k. 14.1.1991 Hamina). Alkoholiongelman vuoksi Irwiniä Goodman laitettiin vahti seuraamaan, jottei artisti sorru ennen suoraa lähetystä alkoholin nautintaan. Vahti kuitenkin kadotti solistin ja Irwin Goodman saapui lähetykseen alkoholia nauttineena.

Irwin oli juuri hiljan levyttänyt Härmäläisen perusjuntti -kappaleen, mutta hän ei vielä muistanut kappaleen sanoja ulkoa. Prompteria ei paikalla ollut, joten laulun sanat täytyi kirjoittaa fläppitaululle. Siitä huolimatta suorassa lähetyksessä Irwinin laulu meni pieleen. Laulun jälkeen solisti poimi kitaralaukustaan wc-paperirullia, joihin Vexi Salmi oli painattanut tekstin: ”Terveisiä perseestä”. Iirwin alkoi heitellä wc-paperirullia paikalla olleelle yleisölle ja paikalla syntyi kaaos, sillä kaikki halusivat sellaisen itselleen. Irwin Goodman ja Vexi Salmi olivat tyytyväisiä huomatessaan kuinka wc-paperi meni tarpeeseen. Tällä markkinointitoimenpiteellä lisättiin uuden levyn menekkiä.

Olli Ahvenlahti alkoi olla jo vankka ammattilainen televisioviihteen tekijänä. Esimerkiksi alkuvuodesta 1985 Olli Ahvenlahti oli mukana tekemässä musiikkia tv-toimittaja ja ohjaaja Pentti Järvisen käsikirjoittamaan Hallituskriisi -komediasarjaan, hän toimi kapellimestarina TV2:ssa rock’n rollin Suomeen tuloa käsitelleessä Ajan sävel -musiikkisarjassa sekä säesti Vesa-Matti Loiria MTV:n Spede Show’ssa. Viihdeohjelmien elinkaari saattoi tuohon aikaan kestää yhden syys- tai kevätkauden, mutta joskus ei edes sitäkään. Keväällä 1986 MTV teki lauantai-illan viihdesarjaa, Kenen kaapissa seisot. Jo kolmen jakson jälkeen sarja lopetettiin kesken ohjelman saaman huonon palautteen vuoksi. Samalla ohjelmapaikalla tarjottiin uutta viihdesarjaa, Lauantaisanssit, jossa Olli Ahvenlahti jälleen vastasi musiikista.

UMO.

Yleisradio käytti mielellään Uuden Musiikin Orkesteri UMO:a melko säännöllisesti varsinkin suurien tuotantojen orkesterina. Olli Ahvenlahti oli lunastanut jo oman melko säännöllisen paikkansa orkesterin johtajana erityisesti televisiotöissä. Olli Ahvenlahti luopui vuonna 1982 orkesterin pianistin tehtävistä omien keikkakiireiden vuoksi. Välit hänen ja orkesterin kanssa säilyivät kuitenkin hyvinä. Hän sai jatkuvasti kutsuja orkesteriin vierailevaksi kapellimestariksi, mutta myös sävellyksiä hän teki UMO:n esitettäväksi.

Carola Standertskjöld.

Keväällä 1989 MTV teki vuonna 1937 valmistuneessa Helsingin Savoy -teatterissa Kuutamoserenadi -konserttisarjaa, jonka kapellimestariksi Olli Ahvenlahti oli kiinnitetty. Joka ohjelmassa käytettiin nimekkäitä laulusolisteja. Huhtikuun ohjelmaan oli kutsuttu solistiksi Carola Standertskjöld-Liemola (s. 23.3.1941 Helsinki ja k. 12.11.1997 Kirkkonummi), joka alle viisikymmentävuotiaana jo sairasti Alzheimerin tautia, vaikka sitä ei vielä toki silloin tiedetty. Keikalla Carolan taudinoireet olivat kuitenkin jo näkyvillä, vaikka itse diagnoosi taudista varmistui myöhemmin. Savoy -teatterissa orkesterina oli Oulunkylän pop/jazzkonservatorion pieni, mutta laadukas big band, jota vahvistettiin muutamilla luottostudiomuusikoilla. Paikalla olivat seuraamassa Oulunkylästä myös opiston rehtori Klaus Untamo Järvinen (s. 24.12.1936 Pohjois-Pirkkala ja k. 17.1.2020 Helsinki) ja big bandin valmentaja Urpo Tapani ”Upi” Sorvali (s. 31.7.1952 Helsinki ja k. 24.3.1989 Helsinki). Carolalla oli ohjelmassa kaksi laulua, joihin hän tarvitsi sanat kuitenkin tuekseen muistinsa vuoksi.

Klaus Järvinen.

Vasemmalla Upi Sorvali.

Kun Carola saapui paikalle Savoy -teatteriin, oli hänen meikkauksensa hieman suttuisesti tehty ja se täytyi tehdä paikalla Savoy -teatterissa uudestaan. Tauon aikana muusikot lähtivät korttelin päässä sijainneeseen Richard’s Pubiin ja Carola ilmoittautui muusikoiden mukaan. Matkalla jo huomattiin hänen puuttuvan joukosta; Carola löytyi teatterin lavalta harhailemassa ja etsimässä ulospääsyä lavalta. Laulajatar Carolan ote jo elettävästä päivästä oli luisumassa hyvää vauhtia. Häntä kuljetettiin autolla kotoaan Hirsalasta Kirkkonummelta, sillä hän ei uskaltanut enää itse ajaa autoa.

Helsingin jazzkeikat vähenivät selvästi, kun Groovyn toiminta hiljeni. Tammikuussa 1986 jazzravintola suljettiin remontin vuoksi ja samana syksynä ravintola jälleen aukesi laajennettuna. Paikka ei kuitenkaan enää yltänyt entiseensä ja lopulta ravintola Groovy suljettiin puolen vuoden päästä. Uuden remonti jälkeen ravintola aukesi jälleen, mutta elävää jazzmusiikkia oli tarjolla paikassa enää kerran tai kaksi kertaa viikossa. Ravintola Groovy jäi lopulta historiaan syksyllä 1987.

Olli Ahvenlahti esiintyi ahkerasti mm. Porin Jazzissa.

Jyrki Kangas.

Olli Ahvenlahden yhteistyö Porin Jazzin kanssa ennestään syveni, kun Jyrki Olavi Kangas (s. 20.1.1944 Pori ja k. 27.2.2020) pestasi Ahvenlahden trion festivaalin vakituiseksi esiintyjäksi 1980-luvun puolivälissä. Jyrki Kangas oli eräs Porin Jazzin perustajajäsenistä ja hän toimi festivaalin taiteellisena johtajana vuoteen 2009 saakka. Jyrki Kangas oli samoin festivaalin taustayhdistyksen Pori Jazz 66:n toiminnanjohtaja vuosina 1971-1976 ja uudelleen vuosina 1979-1990, hallituksen jäsen ja yhdistyksen puheenjohtaja vuonna vuonna 1970 sekä vuosina 1990-1993. Jyrki Kangasta on myös kutsuttu lempinimellä ”Mr. Pori Jazz”. Jyrki Kangas toimi Radio Porin toimitusjohtajana vuonna 1985, Mainostoimisto JNE Image Oy:n toimitusjohtajana vuosina 1986-1989, 25.11.1990 avatun Turkuhallin ohjelmajohtajana vuosina 1989-1998 ja Pori Marketing Office Oy:n toimitusjohtajana. Jyrki Kangas oli samoin Helsingissä yli puoli vuotta vuonna 2010 toimineen Seppo Mauno Antero ”Sedu” Koskisen (s. 2.6.1957 Pälkäne) omistaman Birdland-jazzravintolan taiteellinen johtaja.