Kansalaisaktivistit vai pandemiankieltäjät? (2. osa) 

Hiljaisuus voi merkitä myös hiljaista vastarintaa, jossa ei lähdetä vastakkainasetteluun, mutta joka voi ilmetä asioiden välttämisenä tai piilotettuna tottelemattomuutena, ”arkipäivän jurnutuksena” (Lehtola ja Aantti 2019, 8-24). Jos valtamedia välittää vain oletettua enemmistön kantaa, mahdollisesti merkittävä osa mielipiteistä hautautuu näkyvistä ja hiljaiset hiljenevät yhä herkemmin. Valtiotieteen tutkija Noelle-Neumann kuvaa tätä kehityssuuntaa ”hiljaisuuden spiraalina” (Noelle-Neumann ja Petersen 2004), mikä johtaa pahimmillaan demokraattisen keskustelun kuihtumiseen. Kriittisen diskurssianalyysin tutkija van Dijkin mukaan julkisuudessa esitetty mustavalkoinen yksinkertaistaminen siirtyy usein ruohonjuuritason keskusteluihin, mikä voi johtaa kansalaisia eriarvoistavaan viestintäilmapiiriin (van Dijk 2008, 65-85)) sekä tilanteeseen, jossa ihmiset ilmaisevat vain konsensusta tukevia näkemyksiä.

Attias ja Brandsma (2021) kuvaavat miten käsittelemättömät asiat jäävät kytemään, mustavalkoistavat ajattelua ja kiristävät jännitteitä. Vaihtoehtoisten näkemysten leimaaminen ja hiljentäminen voivat ajaa ihmiset omiin leireihinsä, jolloin keskustelu rajautuu samoin ajattelevien ryhmiin ja viestinnällinen polarisaatio syvenee. Vastaavasti dialogisuus, avoimuus ja erilaisuuden hyväksyminen voivat purkaa viestinnän jännitteitä (Attias ja Brandsma 2021, 45, 104-128).

Mikä sitten on journalistisen valtamedian rooli jännitteitä sisältävässä viestintämaisemassa? Useimmiten rooli asettuu sen liiketoiminnan ja yhteiskunnallisen toiminnan välimaastoon. Journalistisen media yhteiskunnallisiksi tähtäviksi on perinteisesti nimetty vallankäytön valvominen ja demokratiaan kuuluvan keskustelun ylläpitäminen. Suomalaisen median roolia vallan verkostoissa käsittelevän tutkimuksen mukaan median valta nojaa usein moraaliseen konsensukseen, eikä se juurikaan kykene tarttumaan aktiivisesti sellaisiin kysymyksiin, joista vallitsee aitoja poliittisia erimielisyyksiä ja laajoja intressiristiriitoja. Sen sijaan vallanpitäjät pyrkivät, ja tutkimuksen mukaan jollain tavoin onnistuvat, ”alistamaan median ja journalismin symbolisen vallan resurssit omien pyrkimystensä palvelukseen"" (Kunelius ym. 2010, 461).

Kaikkia ammattijournalisteja koskevat eettiset ohjeet, joita valvoo Julkisen sanan neuvosto. Neuvoston tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta. Neuvoston mukaan hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä (JSN 2022). Uusmedian liiton jäsenlehdet ovat sitoutuneita noudattamaan Journalistin ohjeita ja Julkisen sanan neuvoston neuvoston periaatteita. Julkisen palvelun median tehtävät on määritelty laissa, jonka lisäksi toimintaa ohjaavat säädökset, toimintaperiaatteet ja ohjeistukset. Lain mukaan ”julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti tukee kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia” (Laki Yleisradio Oy:stä 1993).

Aineisto ja menetelmät

Tässä tutkimusartikkelissa tarkasteluun on nostettu esimerkkejä journalistisista uutismedian sisällöistä COVID-19 -pandemia-ajan kontekstissa, kolloin viestinnällinen polarisaatio on ollut esillä erityisesti viranomaisten pandemiaviestintään luottavien ja siihen epäröivästi suhtautuvien välillä. Aineistoa kartoitettiin seuraamalla ja lukemalla valtamedian julkaisuja aikajaksolla 1.1.-31.12.2021, jolloin vastakkain asetteleva viestintä näkyi selvästi julkisuudessa. Aineisto rajattiin Yleisradion, Helsingin Sanomien, Aamulehden ja Ilta-Sanomien mediasisältöihin. Valitut uutismediat ovat Uutismedian liiton jäseniä, ja ne ovat sitoutuneita noudattamaan Journalistin ohjeita sekä Julkisen sanan neuvoston periaatteita (Uutismedian liitto 2022). Yleisradio on sitoutunut sekä lain määrittämiin tehtäviin että eettisiin periaatteisiin (YLE 2022). Seurannassa olivat sisällöt, jotka kuvaavat ja tulkitsevat kansalaisten pandemian hallintaan ja viranomaisviestintään epäröivästi suhtautuvien näkemyksiä. Seurannan lisäksi käytettiin arkistojen hakutyökaluja (esim. hakusanoja ”korona”, ""kriittinen”, ”aktivisti”, ”vaihtoehdot”, ”salaliitto”), joilla voitiin listata yhteensä noin 70 artikkelia tai ohjelmaa.

Analisoitavaksi aineistoksi valittiin mediasisältöjä, joissa esitetään kansalaisten pandemian hallintaan liittyviä vaihtoehtoisia, epäileviä tai kriittisiä näkökulmia. Aineisto peilautuu näin sekä journalismin demokraattista keskustelua edistäviin tehtäviin että viestinnän polarisaatioon. Seurannassa ja media-arkistojen hauilla ei löytynyt sisältöjä, joissa viranomaisten pandemiaviestintään epäröivästi suhtautuvien kansalaisten äänet olisi tulkittu ilman näkemysten oikaisua tai vastakkainasettelua.

Analysoitavaksi valittiin Yleisradion tuottama televisio-ohjelma Pandemiankieltäjät sekä 14 uutismedian lehtiartikkelia, joissa käsitellään rajoitustoimiin ja erityisesti koronarokotuksiin epäröivästi tai kriittisesti suhtautumista. Artikkelissa ei ole mukana kolumneja. Yleisradion Spotlight-sarjaan kuuluva Pandemiankieltäjät-dokumenttiohjelma kuvaa viranomaisten pandemiaviestintään epäröivästi suhtautuvia kansalaisia. Ohjelma valittiin, koska se oli ensimmäisiä kriittisesti pandemian hallintaan suhtautuvia kansalaisia kuvaavia valtavirran mediasisältöjä, ja koska ohjelma herätti runsaasti julkista keskustelua yleisöpalstoilla ja erityisesti sosiaalisessa mediassa (esim. Pitkänen 2021; Kemppe 2021). Uutismedioiden valituissa artikkeleissa kuvataan myös viranomaisviestinnästä poikkeavia näkemyksiä ja muodostetaan mielikuvia vaihtoehtoisista näkemyksistä. Artikkelit toimivat rinnakkaisena aineistona, jolloin löydöksien toistuvuutta voidaan seurata. Valitut artikkelit edustavat esimerkinomaisia sisältöjä, ja valinnan ulkopuolelle jääneissä hakujen listaamissa artikkeleissa oli havaittavissa vastaavia piirteitä.

Analyysissa median roolia tarkastellaan Brandsman (2017) polarisaatiomallissa, joka merkitsee ajatusrakenteeseen pohjautuvaa vastakkainasettelua. Mallissa näkemyksiltään vastakkaiset osapuolet voidaan nähdä yllyttäjinä, jos he kokevat olevansa moraalisesti oikeassa ja pyrkivät näkyvyyteen (brandsma 2017, 26-27). Yllyttäjät lietsovat vastakkainasettelua toisten leimaamisella ja vihaisuutta ilmaisevalla kielenkäytöllä. Tunnedynamiikka tekee vastapuolten keskustelun vaikeaksi, eivätkä faktat ratkaise kiistakysymyksiä. Analysoinnissa tarkastellaan mediadiskurssin retorisia ilmaisuja ja puhujakategorioita sekä erilaisten positioiden valitsemista.

Viranomaisviestinnästä poikkeavista näkemyksistä ja niitä esittävistä kriittisistä kansalaisista tuotettua mediadiskurssia analysoidaan kehystämisen näkökulmasta. Kehysanalyysilla haetaan vastauksia kysymyksiin, miten erilaisia näkemyksiä esittävät kuvataan ja millaisia mielikuvia vaihtoehtoisista näkemyksistä rakennetaan. Viestinnän tutkija Erkki Karvosen (2000) mukaan viestinnässä voidaan tiedostaen tai tiedostamatta valita sopiva viitekehys asialle, ja siten saada se näyttämään halutunlaiselta. Median tulkintakehikot ovat journalistien työrutiineihin kuuluvia malleja, jotka mahdollistavat nopean informaation käsittelyn, luokittelun ja paketoimisen yleisölle. Tutkimuksen tehtävänä on tällöin kysyä, mitä kehikkoa jutussa käytetään ja miksi juuri sitä (Karvonen 2000, 80).

Kaikki narratiiviset elementit, kuten kuvat ja sanavalinnat muodostuvat tulkintakehyksiä. Lisäksi media valitsee agendalle aiheita, nostaa näkyville tärkeinä pitämiään asioita ja jättää huomiotta toisia. Asioiden tärkeysjärjestykseen asettaminen (agenda setting) vaikuttaa kansalaisten muodostamaan ymmärrykseen eri ilmiöistä sekä yhteiskunnassa käytävästä keskustelusta.

Poliittista viestintää tutkineen Robert Entmanin ((1993) mukaan journalistien pyrkimys objektiivisuuteen johtaa usein vallitsevan tulkintakehikon uusintamiseen, mikä estää yleisöä muodostamasta tasapuolista käsitystä asiasta. Kehysanalyysilla voidaan osoittaa, että etusijalle asetettu merkitys määrää paljolti yleisön tulkinnan asiasta. Entmanin mukaan poliittiset eliitit kykenevät kontrolloimaan tapoja, joilla yhteiskunnalliset kysymykset kehytetään. Sopivasti kehystämällä luodaan haluttu tilannemääritelmä, jonka media useimmiten toisintaa, ja sitä tietä myös yleinen mielipide on mahdollista ohjata halutunlaiseksi (Entman 1993, 51-58). Yksilötasolla vaikutus voi olla esimerkiksi kehityksille altistumisen myötä myötä muuttunut mielipide. Yhteiskunnallisella tasolla kehystäminen voi vaikuttaa päätöksentekoon muokkaamalla kansalaisten mielipiteitä (Ikäheimo 2021).

 

Kansalaisaktivistit vai pandemiankieltäjät?

Vaihtoehtoiset äänet journalistisessa mediassa COVID-19-pandemian aikana

Kansalaisten vaihtoehtoiset näkökulmat ovat olleet kriittisen keskustelun kohteena COVID-19-pandemian aikana, jolloin viranomaissuosituksista eriävät näkemykset on monesti luokiteltu disinformaatioksi. Samaan aikaan on esitetty, että kansalaisten erilaisia mielipiteitä huomioidaan liian vähän. Artikkelissa selvitetään, ilmenikö poikkeusajan valtamediassa kansalaisten kriittisten näkemysten ulossulkemista ja mahdollisesti polarisaatiota vahvistavaa viestintää. Tutkimuksessa kysytään: miten viranomaisviestinnästä poikkeavia näkemyksiä esittäviä on kuvattu ja millaisia mielikuvia vaihtoehtoisista näkemyksistä on rakennettu? Aihetta tutkitaan analysoimalla vaihtoehtoisia näkökulmia esittävistä kansalaisaktivisteista kertovaa dokumenttiohjelmaa sekä artikkeliaineistoa. Median roolia tarkastellaan viestinnällisen polarisaation näkökulmasta kehysteoriaa soveltaen, jolloin kansalaisten vaihtoehtoisia näkemyksiä esittävästä media-aineistosta saadaan näkyviin retorisin keinoin muodostettuja tulkintakehyksiä. Tutkimus väittää, että valtamediassa tarjottu tulkinta kansalaisten erilaisista näkemyksistä on ollut monesti yksinkertaistavaa ja vastakkain asettelevaa. Tutkimus esittää, että journalistisia tulkintakehyksiä tulisi oppia tunnistamaan ja tunnustamaan paremmin, sekä kannustaa niiden laajentamiseen. Näin voitaisiin kehittää mediatuotantoa, joka kunnioittaa moniäänisyyttä myös hankaliksi koetuista aiheista.

Koronapandemian aika on ollut erityinen haaste politiikoille, demokratialla ja medialle. Poliittiset päättäjät ovat joutuneet nopeiden ratkaisujen eteen, ja media on yrittänyt pysyä tilanteiden tasalla. Pandemian aikana suomalaiset ovat käyttäneet entistä enemmän aikaa erilaisten medialähteiden äärellä (Kohvakka ja Saarenmaa 2021). Yleisötutkimuksen mukaan medialla on paljon valtaa suomalaisessa yhteiskunnassa, ja useimpien mielestä valta on viime aikoina edelleen kasvanut. Samalla arviot journalistisen valtamedian yhteiskunnallisesta suoriutumisesta ovat tulleet aiempaa kriittisemmiksi. ”Eniten ovat heikentyneet arviot siitä, miten media onnistuu edistämään suomalaista kulttuuria ja yhteenkuuluvuutta. Myös luottamus median riippumattomuuteen ja kykyyn valvoa vallankäyttöä on vähäisempää kuin ennen” (Matikainen ym. 2020, 5).

Koronapandemian aikana sananvapautta rajoitettiin monissa maissa disinformaation leviämisen ehkäisemiseksi. Myös Suomessa viranomaisviestinnästä selkeästi poikkeavia, sitä kritisoivia tai esimerkiksi koronarokotteen turvallisuutta pohtivia sosiaalisen median kanavia varoitettiin tai suljettiin. Poikkeusaikaa koskevien tutkimusten mukaan suomalaisilla on ollut varsin korkea luottamus uutismediaan, mutta tiedonvälityksen ristiriitaisuutta ja kansalaisten mielipiteiden vähäistä huomiointia on kritisoitu (Tilastokeskus 2022; Hakala ja Ruggiero 2022; Jallinoja ja Väliverronen 2021; Simonen ym. 2021). Kansalaisten luottamus yhteiskunnan instituutioihin on jonkin verran vähentynyt (Metelinen 2021). OECD:n kansalaisyhteiskunnan tilaa koskevan selvityksen mukaan suomalaisten luottamus eri instituutiohin vaihtelee, ja vain pieni osa ihmisistä uskoo voivansa vaikuttaa poliittisiin prosesseihin (OECD 2021). Raportti suosittelee yhdenvertaista mielipiteiden huomioon ottamista sekä laajempaa vuoropuhelua kansalaisten kanssa.

Poliittinen ja ideologinen polarisaatio on puhuttanut viime ikoina tutkijoita Suomessa ja kansainvälisesti (Fletcher ym. 2020; Reunanen 2022). Poikkeusaika on lisännyt monissa maissa huolta ja keskustelua myös viestinnällisestä polarisaatiosta eli ihmisten välisestä vastakkainasettelusta ja jännitteistä (Tolonen 2021; Niemi 2022; Reiter-Haas ym. 2022). Polarisaatio ja eroavat näkemykset kuuluvat kaikkiin yhteiskuntiin, mutta erojen vahvistuessa liiaksi ne voivat aiheuttaa ongelmia. Jos ihmisryhmät asettavat vastakkain oletettujen ominaisuuksien perusteella, ja asetelma nähdään mustavalkoisena, tilanne voi aiheuttaa sosiaalisia ristiriitoja ja konflikteja. Syntyy me ja ne -tyyppistä ajattelua, joka heikentää yhteistyön mahdollisuuksia kriisitilanteissa ja uhkaa yhteiskuntarauhaa (Brandsma 2017, 104; Attias ja Kangasoja 2021). Poikkeusaikaa on julkisessa keskustelussa kuvattu myös sosiaaliseksi pandemiaksi, joka rikkoo ihmisten välisiä suhteita ja sulkee ihmisryhmiä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Viestinnällinen polarisaatio on näkynyt esimerkiksi kärjekkäinä keskusteluina koronarokotteiden ja rajoitustoimien hyödyistä tai haitoista. Viestinnällinen jakautuminen on tunnistettu erityisesti sosiaalisen median julkaisualustoilla ja keskusteluryhmissä, mikä on johtanut hallinnolliseen viestintään kriittisesti suhtautuvien äänien poistamiseen (Niemiec 2020; Farr ja Rodriguez 2020). Median luottamusta tarkastelevien tutkijoiden mukaan yhteiskunnan ideologinen jakautuminen on muodostunut ongelmaksi itseään neutraalina pitävälle journalismille tilanteissa, joissa se on sulkenut pois vaihtoehtoisia näkökulmia (Ojala 2021; Reunanen 2022). Julkisuuteen ovat nousseet uutiset, joissa esimerkiksi poliittista päätöksentekoa tukeva asiantuntijapuhe ja koronarokotteisiin epäilevästi suhtautuvat on asetettu vastakkain, vaikka koronarokotteiden epäilyssä ei yleensä ole kyse tiede- tai edes rokotevastaisuudesta (Goldenberg 2021; Nurmi ja Vuolanto 2020; Väliverronen ja Jallinoja 2021).

Journalistisen valtamedian on arvosteltu tukevan liian paljon ja yksipuolisesti viranomaisviestintää ja sulkevan ulos eriäviä mielipiteitä esittäviä (Mallon ja Saalo 2021, 133-145; Siippainen 2021; Mattila 2022). Monet koronapandemian ajan poikkeuksellista viestintää arvioineet viestinnän ammattilaiset ovat korostaneet osallistuvan ja moniäänisen vuorovaikutuksen merkitystä, joka ei ole kaikilta osin toteutunut (Kantanen ja Koskela 2022). ”Rokottamattomien pandemiasta” muodostui poikkeusaikana toistettu ilmaisu, jota käytettiin niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Ilmaisua kritisoitiin lääketieteen alan lehti Lanceletissa yksinkertaistavana ja kansalaisten yhtenäisyyttä vaarantavana (Kampf 2021). Vastakkainasettelun tunnedynamiikkaa ovat voineet vahvistaa metaforat, jotka kuvaavat tilannetta ”sodiksi virusta vastaan” (Forsberg 2020).

Poikkeusaika on samalla synnyttänyt runsaasti kansalaisliikehdintää, joka suhtautuu viranomaisten pandemian hallintaa koskevaan viestintään epäillen tai kriittisesti. Tämä on ilmennyt vaihtoehtomedioiden julkaisuina, verkostoitumisena, mielenilmauksina, tapahtumina sekä erilaisina kannanottoina. Sosiaalisen median julkaisemista koskevien rajoitustoimien seurauksena kriittiset näkemykset ovat hakeutuneet julkaisemista rajoittamattomille julkaisualustoille. Tutkijat ovat todenneet, että nykyinen mediaympäristö tuo haasteita julkiselle keskustelulle ja kansalaisten viestinnällisille oikeuksille (Reunanen ja Herkman 2020). Haasteita tuottavat niin mediayritysten ansaintalogiikka kuin eri tahojen poliittiset pyrkimykset, joiden ratkaiseminen ei ole yksinkertaista lain tai sananvapauden näkökulmasta.

Tässä artikkelissa selvitetään, ilmeneekö poikkeusajan valtamediassa kansalaisten kriittisten näkemysten ulos sulkemista ja mahdollisesti polarisaatiota vahvistavaa viestintää. Valtamedialla tarkoitetaan valtavirtamediaa (mainstream media), jota käytetään yleisesti viittaamaan perinteiseen uutismediaan ja suurlevikkeisiin medioihin, jotka usein vaikuttavat vallitseviin näkemyksiin. Tutkimuksessa kysytään: miten viranomaisviestinnästä poikkeavia näkemyksiä esittävät kuvataan ja millaisia mielikuvia vaihtoehtoisista näkemyksistä rakennetaan? Lopuksi pohditaan, millaisin keinoin voitaisiin toteuttaa erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa moniäänisyyttä mediajulkisuudessa.

Polarisaatio ja valtamedian rooli

Filosofi Bart Brandsman (2017) mukaan polarisaatiossa eli vastakkainasettelussa on kyse ajatusrakenteesta, joka on itsessään neutraali, mutta muodostuu ongelmaksi, jos siitä tulee mustavalkoinen ja ehdoton. Viestinnällinen polarisaatio kehittyy me vastaan ne -ajattelun pohjalta, jolloin ryhmät asetetaan vastakkain oletettujen ominaisuuksien perusteella. Polarisaation polttoaineena toimii identiteettipuhe, jossa puheella määritellään jonkin ryhmän identiteettiä. Tällöin yksilöt luokitellaan ryhmiin stereotyyppisten ominaisuuksien perusteella (Brandsma 2017, 26-43). Polarisaatiota lietsotaan leimaamisella ja vihapuheella. Brandsma huomauttaa polarisaation toimivan tunnetasolla. Tutkijat puhuvat usein affektiivisesta eli tunnevoimaisesta polarisaatiosta (esim. Tolonen 2021). Polarisaatiossa ei ole kyse faktoista, vaan siitä miltä asiat tuntuvat. Faktat voivat toimia polttoaineena, jos niitä tutkitaan vain omasta näkökulmasta omaa ajatusrakennetta vahvistaen. Vaistomainen tunnedynamiikka aiheuttaa puolustautumisreaktion, jolloin keskustelu on vaikeaa ja faktoista kiisteleminen turhaa (Brandsma 2017, 23; Attis ja Brandsma 2021, 25).

Brandsman mallin mukaan ihmiset asettuvat polarisoituneiden näkemysten tilanteessa erilaisiin rooleihin. Yllyttäjät kokevat olevansa moraalisesti oikeassa ja haluavat asialleen näkyvyyttä. Liittyjät hakeutuvat johonkin ryhmään, mutta he eivät ole niin jyrkkiä mielipiteiltään. Hiljaiset puolestaan näkevät asioiden monisävyisyyden, vaikka he eivät ilmaise näkemyksiään (Brandsma 2017, 32;Attis ja Kajanoja 2021). Brandsman mukaan polarisaation keskellä olevat hiljaiset ovat tärkeimpiä ristiriitojen purkamisessa, koska he eivät lisää polttoainetta kumpaankaan suuntaan. Osa kansalaisista saattaa vaieta, jotta he eivät tulisi leimatuksi tai sosiaalisesti eristetyksi näkemystensä vuoksi.

Markku Aro (2. osa) 

1970- ja 1980-lukujen vaihteessa Markku Aro teki yhteistyötä englantilais-singaporelaisen laulajatar Nisa Sorayan (oik. Nisa Soraja, s. 21.3.1957 Birmingham, Englanti) kanssa. Nina Soraya aloitti laulamisen jo 15-vuotiaana Singaporessa TeePees -yhtyeessä, joka esiintyi muun muassa Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Markku Aro ja Nisa Soraya osallistuivat vuoden 1981 euroviisukarsintoihin yhdessä kappaleella Mun suothan tulla vierees’ sun. Seuraavaksi levytuottajaksi Markku Arolle tuli säveltäjä, muusikko ja sovittaja Osmo Väinö Kalervo ”Kassu” Halonen (s. 24.1.1953 Säräisniemi), jonka levytetty sävellystuotanto käsittää yli 2 000 sävellystä. Kassu Haloselle on myös myönnetty noin 70 kultalevyä. Hän on tehnyt samoin kuusi sooloalbumia musiikkia ja nykyään hän säveltää sinfonioita. Kassu Halonen teki Markku Aron laulettavaksi muun muassa laulut Kaksi rakkainta ja Kyyneleet sielun puhdistaa (säv. Kassu Halonen & Kisu Jernström, san, Vexi Salmi), joka sijoittui kolmanneksi MTV:n Syksyn Sävel -kilpailussa vuonna 1989. Huhtikuussa 1990 julkaistiin Kaksi rakkainta -niminen Markku Aron kahdestoista studioalbumi, jonka tuottivat Kassu Halonen ja Kristian Olof ”Kisu” Jernström (s. 20.6.1951 Helsinki), sovitti Kassu Halonen ja laulut sanoitti Veikko Olavi ”Vexi” Salmi (s. 21.9.1942 Hämeenlinna ja k. 8.9.2020 Helsinki).

Ensimmäisen kerran Markku Aro osallistui Syksyn Sävel -kilpailuun vuonna 1969 kappaleella Kertoisin sanoin suoraan sen. Vuonna 1971 Aro osallistui samaan kilpailuun Vain eteenpäin -kappaleella sijoittuen silloin kilpailussa toiseksi. Toivo Kärjen säveltämällä ja Vexi Salmen sanoittamalla kappaleella, Oo – mikä nainen, Markku Aro tuli vuoden 1972 Syksyn Sävel -kilpailussa kolmanneksi. Syksyn Sävel -kilpailuun Aro on osallistunut lisäksi vuonna 1981 kappaleella, Aamulla, vuonna 1985 kappaleella, Ikuisuus aamuun ja vuonna 1986 kappaleella, Tänään tulen kotiin.

Musiikillisia esikuvia Markku Arolla on ollut monia, sekä kotimaisia että ulkomaisia. Ylitse kaikkien on kuitenkin Olavi Virta, jonka laulua Markku Aro arvostaa puhtauden ja ylväytensä vuoksi. Hän oppi jo pikkupoikana tunnistamaan suuren esikuvansa äänen, kun hän kuunteli radiosta Lauantain toivottuja levyjä. Hän arvostaa myös Reijo Taipaleen laulajana korkealle, vaikka Taipale oli laulajana varsin eleetön tulkitsija. Ulkomaisista laulajista eniten Markku Aro arvostaa Tom Jonesia (oik. Thomas John Woodward, s. 7.6.1940 Treforest, Pontypridd, Glamorgan, Wales, Englanti), sillä hän on myös soulmies sielultaan. Samoin varhaisteini-ikäisenä Markku Aro lumoutui Nathaniel ”Nat” Adams Coles (s. 17.3.1919 Montgomery, Alabama, Yhdysvallat ja k. 15.2.1965 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) eli Nat King Colen samettiäänestä. Robertino eli Rroberto Loreti (s. 22.10.1947 Rooma, Italia) on myös Markku Aron suuria esikuvia ja esikuviin kuuluu tietysti samoin Frank Sinatra (Francis Albert ”Frank” Sinatra, s. 12.12.1915 Hoboken, New Jersey, Yhdysvallat ja k. 14.5.1998 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat).

Vaikka Markku Aro laulaa iskelmämusiikkia, on hän silti sydämeltään soul- ja funkmies. Hän pitää Motown -musiikista sekä monista soulyhtyeistä ja R & B -kokoonpanoista, kuten muun muassa Blood, Sweat & Tears ja Earth, Wind and Fire. Funk ja soul -musiikki istuu huonosti perinteiselle tanssilavalle, mutta silti Markku Arolla on kova halu esittää sitä musiikkia.

Markku Aro on pysynyt hyvin tasaisessa suosiossa esiintyjänä vuosien varrella ja samoin hän on levyttänyt säännöllisesti, vaikka kaikista levyistä ei ole hitti-iskelmiä aina tullutkaan. Vuonna 2001 Markku Aron tulkitsema albumi oli Sinetti, josta nousi suositummaksi lauluksi, Jotain taikaa sinussa on. Saman vuonna Markku Aro oli yksi Iskelmä-Finlandian nominanteista. Vuonna 2002 Markku Aro osallistui yhdessä Dannyn eli Ilkka Johannes Lipsasen (s. 24.9.1942 Pori) ja Aarne Tapani Kansan (s. 9.3.1949 Hamina ja k. 25.3.2025 Kotka) kanssa Pojat -kiertueeseen, jossa kukin lauloi 1960-luvulla tulkitsemiaan suosikkisävelmiä.

Markku Aron laulamana parhaiten myydyin albumi on vuonna 1976 ilmestynyt Etsin kunnes löydän sun, joka saavutti kultalevyn myytyään yli 31 000 kappaletta. Tuottaja, säveltäjä ja sovittaja Esa Antero Nieminen (s. 20.4.1952 Tampere) sai vuonna 1978 tehtäväksi Finnlevyllä tuottaa Markku Arolle Anna aikaa -albumi. Niemiselle tämä oli uran alkua ja tämä levy oli hänen toinen albuminsa tuottajana. Albumin nimikappale oli suomennos englantilaisen laulaja-lauluntekijä Andrew Roy Gibbin (s. 5.3.1958 Stretford, Lancashire, Englanti ja k. 10.3.1988 Oxford, Englanti) levyttämästä Shadow Dancing -kappaleesta, jonka tekijät olivat Andy Gibb, Barry Alan Crompton Gibb (s.1.9.1946), Maurice Ernest Gibb (s. 22.12.1949 Douglas, Mansaari ja k. 12.1.2003 Miami Beach, Florida, Yhdysvallat) ja Robin Hugh Gibb (s. 22.12.1949 Mansaari ja k. 20.5.2012 Lontoo, Englanti) sekä Albhy Galuten (oik. Alan Bruce Galuten, s. 27.12.1947 Hartsdale, New York, Yhdysvallat). Sittemmin Esa Nieminen on tehnyt Markku Arolle seitsemän albumia, joihin mahtuu samoin muutamia pikkuhiteiksi nousseita kappaleita, kuten Daniela, Kaunis tyttö, Kestän mitä vaan, Taivaansiniset silmät ja Sitä tunnetta kaipaan. Vuonna 2006 Esa Nieminen tuotti Markku Arolle albumin, Kestän mitä vaan, jonka albumin yhdestätoista kappaleesta Esa Nieminen sävelsi seitsemän ja sovitti kaikki kappaleet. Sanoituksia albumin kappaleisiin tekivät Sinikka Svärd, Markus Oksanen, Raimo Mattila, Kikka Laitinen, Jori Nummelin, Keijo Laitinen ja Jouni Hakanpää.

Vuodesta 2001 lähtien on vuosittain jaettu kevyen musiikin Finlandia -palkinto eli Iskelmä-Finlandia. Sitä pidetään yleisesti maamme suurimpana tunnustuspalkintona suomalaisille viihdetaiteen ammattilaisille. Tämä palkinto jaetaan vuosittain Nokialla pidettävän Tapsan Tahdit -musiikkitapahtuman yhteydessä. Markku Aro sai Iskelmä-Finlandia palkinnon elokuussa 2017 Nokian Tapsan Tahdeilla. Hän oli jo ennen tätä ollut kaksi kertaa ehdokkaana Iskelmä-Finlandia saajaksi.

Vuonna 2015 Markku Aro osallistui Tähdet, tähdet -ohjelman toiselle tuotantokaudelle. Aro kuitenkin putosi tästä kilpailusta kolmantena pois. Markku Aro osallistui myös syyskuussa 2025 alkaneeseen Elämäni biisi -tv-ohjelmaan yhtenä laulajana. Markku Aro on ollut kolme kertaa avioliitossa ja hänellä on näistä avioliitoista neljä lasta.

Markku Aroa ovat artistiuran aikana säestäneet monet eri orkesterit. 1970-luvun alkupuolella häntä säesti kuusimiehinen Locomotion, jonka soittajat olivat huippumuusikoita kuten basisti Heikki ”Häkä” Atte Virtanen (s. 4.9.1953 Helsinki) ja saksofonisti Pertti ”Pepa” Päivinen (s. 2.6.1955). Tämän kokoonpanon kanssa Markku Aro esitti mm. soulpitoista musiikkia. Tamperelaisista TV-muusikoista koottu bändi säesti Markku Aroa noin 4-5 vuotta. Samoin lahtelaiset muusikot muodostivat Lahtiset -yhtyeen, joka kiersi Markku Aron mukana aikansa. 1970-luvun puolivälissä Markku Aro perusti oman yhtiön ja otti oman orkesterin muusikot yrityksensä kautta palkkalistoille. Sen jälkeen hän on kokenut vastuullisena työnantajana, että hänen on täytynyt huolehtia hyvin kunnostaan ja terveydestään. Hän on myös tässä suhteessa onnistunut hyvin, sillä keikkojen peruuntumisia ei ole juuri tullut vuosikymmenten aikana.

Nykyinen Markku Aron orkesteri on Diesel, joka on perustetti 1989. Diesel -yhtye sai alkunsa Four Roses -yhtyeestä, joka oli alkujaan Victor Kalborrekin (oik. Erik Kristian ”Eeki” Mantere, s. 25.1.1949 Helsinki ja k. 30.4.2007 Espoo) taustayhtye. Yhtye oli jo Markku Aroa säestämässä 1980-luvun alussa kesien aikana. Vuonna 1981 yhtye oli mukana Celebration-show’ssa ja vuonna 1982 Smile-esityksissä. Markku Issakainen on edelleen alkuperäisistä soittajista mukana Diesel-yhtyeessä. Iskelmämaailmassa näin pitkäikäisiä yhtyeitä ei ole kovinkaan paljoa olemassa. Nykyään Diesel -yhtyeessä soittavat Markku Issakainen (basso), Juha Pellinen (rummut), Timo Yrjänä (kitara) ja Pekka Marjanen (koskettimet). Juha Pellinen liittyi orkesteriin pitkäaikaisen rumpalin Heikki Sihvosen poismenon jälkeen. Arvo Paajasen jäätyä eläkkeelle tuli Timo ”Tinke” Yrjänä orkesteriin kitaristiksi. Melkein kolmekymmentä vuotta orkesterissa soitti koskettimia Heikki Isokangas. Bulgarialainen laulaja ja rumpali Zavko Bakalov kuului Diesel -yhtyeeseen lähes kaksikymmentä vuotta.

 Markku Aro

Markku Aro (oik. Markku Tuomas Puputti, s. 3.2.1950 Mouhijärvi) syntyi kutomotyötä tekevän Tyynen ja muurari-isä Toivo Puputtin perheeseen Mouhijärven Uotsolan kylään. Markulla on kaksi vuotta vanhempi isoveli, Jorma. Isän vanhemmilla oli kylässä maatila ja eläimiä ja Puputtin perheen molemmat pojat viettivät siellä kesiään. Mouhijärveltä perhe muutti parin vuoden kuluttua Kalkkuun kerrostaloon Nokian ja Tampereen rajalle. Perheen elanto oli melko niukkaa, mutta isä teki päivät töitä kumitehtaalla, jonne rakennettiin uusia rakennuksia. Iltaisin hän muurasi ympäristön taloihin takkoja.

Markku Puputti aloitti musiikkiharrastuksen jo kouluaikoinaan ystäviensä yhtyeessä. Hän osallistui kotikaupungissaan, Nokialla, iskelmälaulukilpailuihin, joista ohjelmamyyjä Tauno ”Tappi” Suojanen (s. 17.2.1935 Tampere ja k. 19.1.2022 Hämeenkyrö) huomasi hänet. 12-vuotiaana Markku Puputti sai syntymäpäivälahjaksi kitaran isältään, joka osti sen työkaveriltaan. Myyjä antoi muutaman soittotunnin kaupan päälle sekä opetti kitaran virityksen. Landolan virittäminen oli kuitenkin vaikeaa, kunnes lopulta musiikkikaupasta ostetulla ääniraudalla viritys alkoi sujua. Radiosta hän kuunteli Elvis Aaron Presleyn (s. 8.1.1935 Mississippi ja k. 16.8.1977 Memphis, Tennessee) laulua ja rautalankamusiikkia. Perhe muutti Nokialle ja oppikoulussa Markku tutustui poikakavereihin, jotka halusivat perustaa yhtyeen. Yhdellä kaverilla oli sähkökitara, toisella hi-hat sekä virvelirumpu. Basistiksi otettiin Markun isoveli, Jorma. Yhtyeen nimeksi tuli Tigers.

Melko pian Tigers sai jo joitakin hääkeikkoja, joten ohjelmistossa täytyi olla myös valsseja, tangoja ja muitakin tanssikappaleita. Markku lauloi tuolloin The Beatles -yhtyeen kappaleita mielellään sekä muun muassa Twilight Time -kappaletta. Hän pääsi vanhempien kaveriensa kanssa lähistön tanssilavoille seuraamaan esimerkiksi Oskari Olavi ”Ola” Virran (vuoteen 1926 Ilmén, s. 27.2.1915 Sysmä ja k. 14.7.1972 Tampere), Reijo Toivo Taipaleen (s. 9.3.1940 Miehikkälä ja k. 26.4.2019 Helsinki) ja monen muunkin artistin toimintaa yleisön edessä. Tigersin toiminta hiipui ja Markku oli mukana Petteri Hurmalaisen, Jussi Niemen ja Kimmo Sopasen kitarabändissä jonkin aikaa. Isä Puputti otti Markun jo 14-vuotiaana apupojaksi työmailleen, aluksi lautapojaksi ja myöhemmin hän toimi raudoittajan apurina Helsingin Käpylässä rivitalotyömaalla. Myöhemmin molemmat veljekset olivat auttamassa, kun Puputtin perheelle rakennettiin omakotitaloa Nokialle.

1960-luvulla Tampereelle perustettiin Viihdeohjelmat -ohjelmatoimisto, jonka perustivat Tauno ”Tappi” Suojanen ja Pauli Lehtinen. Suojanen oli aikaisemmin kiertänyt Suomea omalla tanssiorkesterillaan. 16- tai 17-vuotiaana Markku Puputti rohkaistui ja pyysi audienssia Suojaselta ohjelmatoimistolle. Tappi Suojanen oli kuullut jo huhuja Markun laulusta ja hän suostui tapaamiseen. Suojanen kehotti Markkua osallistumaan Nokian Kerholassa pidettävään iskelmälaulukilpailuun. Markku Puputti osallistui alkutalvella 1967 Kerholassa kilpailuun ja voitti kisan laulamalla Beatlesin Girl -kappaleen kitaransa kanssa. Kilpailun jälkeen Suojanen tarjosi Markulle jo muutamia keikkoja eri tanssilavoille paikallisten yhtyeiden solistiksi. Markku oli tuolloin vielä illan pääesiintyjän lämmittelijänä ja usein säestävänä orkesterina oli Osvi Niemen orkesteri.

Samana keväänä Suojanen halusi, että Markulle tehtäisiin levy, joten hän lähetti nuorukaisen Helsinkiin säveltäjä Toivo Pietari Johannes Kärjen (s. 3.12.1915 Pirkkala ja k. 30.4.1992 Helsinki) juttusille Musiikki Fazerille laulaja Markku Olavi Suomisen (s. 8.11.1949 Ämmänsaari ja k. 22.5.2013 Oulu) kanssa. Toivo Kärkeä pidettiin pelottavana henkilönä ja joskus hieman hankalanakin. Koelaulu Kärjen luona meni kuitenkin Markku Puputilta hyvin ja hän sai levytyssopimuksen. Kärki halusi kuitenkin vaihdattaa laulajan sukunimen taiteilijana ja niin tuli käyttöön Markku Aro, taiteilijanimenä. Heti Markku Aron jälkeen Kärjen huoneeseen kutsuttiin Markku Suominen, joka myös sai levytyssopimuksen Toivo Kärjeltä.

Markku Aro oli mukana laulajatar Kristiina Hautalan (s. 28.6.1948 Tukholma) kesäkiertueella jo vuonna 1968. Säestysyhtyeessä soittivat Tapio Nurminen (kitara), Jouko Aimo Juhani Järvinen (basso, s. 18.10.1948), Pedro Heikki Kalevi Hietanen (urut, s. 5.5.1949 Jaala ja k. 6.12.2023) ja Rape Pikanen (rummut). Vielä saman vuonna Markku Aro sai laulaa levylle ensisinglensä, käännösiskelmän Käyn uudelleen eiliseen, jonka Engelbert Humperdinck (oik. Arnold George Dorsey, s. 2.5.1936 Madras, Brittiläinen Intia) alunperin levytti nimellä, Bycylettes de Belsize. Markku Aro lauloi kappaleen Juha Harri Vainion (s. 10.5.1938 Kotka ja k. 29.10.1990 Gryon, Sveitsi) suomenkielisenä käännöksenä ja Paul Mikael ”Nacke” Johanssonin (s. 26.6.1932 Turku ja k. 14.10.2007 Finström, Ahvenanmaa) sovittamana studiossa 24.10.1968. Kappale nousi varsin pian Suomessa listaykköseksi. Levyn kääntöpuolelle tehtiin samalla kertaa kappale, Mä luulen vain. Alkuperäisen laulun tekivät John Berry Masonin (s. 12.7.1935 Wigan, Lancashire, Englanti ja k. 16.4.2021) ja Leslie David Reedin (s. 24.7.1935 Woking, Surrey, Englanti ja k. 15.4.2019 Petersfield, Hampshire, Englanti) brittihitti I Pretend, jonka lauloi levylle Desmond Bernard O’Connor (s. 12.1.1932 ja k. 14.11.2020)

Toivo Kärjen kehotuksesta Markku Aro otti muutaman kerran laulutunteja oopperalaulaja Carl Henrik Lorenz Ture Aralta (vuoteen 1928 Åberg, s. 29.1.1903 Tukholma ja k. 29.7.1979 Helsinki). Markku Aro opiskeli musiikkia vuosina 1970-1972 samoin Helsingin konservatoriossa. Hän opiskeli ainakin yksinlaulua, pianonsoittoa ja säveltapailua. Konservatoriossa hänellä oli muutama tunti viikossa parin vuoden aikana. Hän halusi myös opiskella musiikinteoriaa.

Irlantilainen Joseph ”Joe” Francis Robert Dolan (s. 16.10.1939 Mullingar, Irlanti ja k. 26.12.2007 Dublin, Irlanti) oli levyttänyt kappaleen You’re Such A Good Looking Woman, josta Suomessa tehtiin kappale, Hyvännäköinen. Suomalaiset sanat laati Tuula Orvokki Valkama (s. 20.6.1937 Helsinki ja k. 31.12.2018 Helsinki) ja kappaleen tuotti Paul ”Nacke” Johansson. Markku Aro ihastui kappaleeseen heti kuultuaan sen alkuperäisen version. Hän lauloi kappaletta omilla keikoillaan englanniksi. Hän halusi myös tehdä laulun suomeksi. Nacke Johansson teki levytykseen hienon sovituksen ja Markku ajoi Nokialta keikan jälkeen Helsinkiin äänittämään lauluosuutta. Harjoitusoton jälkeen Markku lauloi kappaleen kaksi kertaa ja kappale oli sillä valmis.

Vuosina 1969, 1971, 1974, 1976, 1979 ja 1981 Markku Aro otti osaa euroviisukarsintoihin. Vain vuonna 1971 hän voitti karsinnat ja hän osallistui Euroviisujen kansainvälisessä finaalissa Dublinissa yhdessä Koivistolaisten sisaruksien kanssa säveltäjä Rauno Väinämö Lehtisen (s. 7.4.1932 Tampere ja k. 1.5.2006 Helsinki) säveltämällä laululla, Tie uuteen päivään, joka kappale sijoittui kilpailussa kahdeksanneksi. Markku Aro oli 1970-luvulla suosituimpia iskelmälaulajia Suomessa.

1970-luvulla Markku Aron laulamia suuria hittikappaleita olivat muun muassa Hyvännäköinen, Oma kultasein, Moskiitto, Jestas sentään, Etsin kunnes löydän sun, Pois sun vien, Anna kaikkien kukkien kukkia, Kun sä vierelläin sateessa oot ja Loit elämälle pohjaa. Saman vuosikymmenen loppupuolella Markku Aron yhteistyökumppaniksi löytyi levytuottaja ja sovittaja sekä säveltäjä Veikko Antero Samuli (s. 29.3.1947 Tampere), joka alkujaan opiskeli musiikkia Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolla. Veikko Samuli tuotti Markku Aron kuudennen studioalbumin, joka julkaistiin marraskuussa 1977. Albumin avauskappaleena on Smokien -yhtyeen hittikappale I’ll Meet You at Midnight, jonka Juha Vainio suomensi nimellä, Keskiyön aikaan. B-puolen levystä aloitti Veikko Samulin säveltämä ja Juha Vainion sanoittama Ollaan lähekkäin. Kummatkin em. kappaleet olivat vuoden 1977 suuria hittisävelmiä.

Tekoälystä ja lääkäreiden etiikasta

Tekoälyllä (artificial intelligence AI, augmented intelligence) tarkoitetaan järjestelmän kykyä tulkita ulkoisia tietoja oikein, oppia tällaisista tiedoista ja käyttää opittuja asioita tiettyjen tavoitteiden ja tehtävien saavuttamisessa joustavan sopeutumisen kautta. Tekoäly voi vaikuttaa lääkärin työhön kahdella eri tavalla: mitä se tekee jo tänään, ja mitä se mahdollisesti kykenee tekemään tulevaisuudessa eli huomenna. Ensin mainitussa on kysymys erilaisista kapean tekoälyn sovelluksista ja jälkimmäisessä mahdollisen yleisen tekoälyn tulemisesta. Nämä kaksi kehityslinjaa asettavat hyvin erityyppisiä eettisiä haasteita.

Kapea tekoäly pystyy jo nyt selviytymään älykästä toimijaa muistuttavasti tietystä kapeasta tehtävästä. Aikaisemmin tekoälyä pyrittiin kehittämään laatimalla monimutkaisia tietokoneohjelmia, jolloin koko tekoälyn suoritus oli ohjelman kirjoittajan hallinnassa. Sekä monet eettiset että juridiset kysymykset ovat suhteellisen yksinkertaisia ratkaista. Ohjelman kirjoittajalla on vastuu siitä, että ohjelma toimii oikein, ja käyttäjän vastuulla on se, että hän käyttää ohjelmaa oikein. Nykyisin toimivat tekoälysovellukset ovat lähes kaikki koneoppimisen tulosta. Tämän ovat tehneet mahdolliseksi nykyisin saatavilla olevat valtavat datamäärät, kyky melko nopeaan informaation liikkeeseen sekä tietokoneiden suuresti laajentuneet laskentakyvyt. Koneoppiminen on silloin välttämätöntä, jos halutaan hyödyntää käytettävissä oleva data. Tämä tuo tullessaan täysin uusia eettisiä näkökulmia samoin lääkärien työhön. Lääkärien mahdollisuus ja velvollisuus on hyödyntää uusi teknologia vastuullisesti ja täysimittaisesti potilaidensa hyväksi.

Koneoppimisessa annetaan aluksi data ja vastaus, ja tuloksena on malli päästä vastaukseen, toisin kuin traditionaalisessa ohjelmoinnissa, jossa annetaan data ja laskentamalli ja näiden lopputuloksena on vastaus. Tekoäly käyttää koneoppimisella kehitettyä ja optimoitua laskentakaavaa (algoritmi). Kyseessä on useimmiten laajasti käsittäen tunnistus tai myös ennustustehtävä: onko kuvassa esimerkiksi kallonsisäinen verenvuoto vai ei, mihin mahdolliseen riskiluokkaan henkilö kuuluu sairauden suhteen ja niin edelleen. Tekoälyä on jo käytetty esimerkiksi keskoslasten sepsisinfektion varhaisessa tunnistamisessa.

Koneoppiminen voi olla joko 1) ohjattua (supervised), jolloin koneelle opetusvaiheessa kerrotaan, onko se oikeassa, tai 2) ohjaamatonta (unsupervised), jolloin algoritmi laitetaan esimerkiksi jakamaan aineisto luokkiin. Viimeksi mainittua tapaa käytetään esimerkiksi hypoteesien luomiseen. Valtaosa nykyisin käytössä olevista tai kehitettävistä sovelluksista perustuu ohjattuun oppimiseen.

Koneoppiminen perustuu induktiiviseen päättelyyn – yksittäisistä havainnoista muodostetaan yleinen sääntö tai teoria -, jossa ei ole definitiivistä – lopullista, ehdotonta tai ratkaisevaa - vastausta, vaan päätelmä vahvistuu lisääntyvien havaintojen myötä. Yhdellä tautia sairastavalla on tietty oireisto, kuten seuraavallakin potilaalla ja sitä seuraavalla. Tämän oireiston havaitessaan kone alkaa ehdottaa kyseistä tautia. Käytännössä kapea tekoäly tekee kahta asiaa, se tunnistaa (usein luokkiin jakamalla) sekä ennustaa. Induktio on keskeinen kapean tekoälyn eettisiä haasteita aiheuttava piirre, sillä kapean tekoälyn rakentama algoritmi käyttää suorituksissaan vain niitä piirteitä, joilla sitä on opetettu. Kun lääkäri arvioi tekoälyn antamaa tulosta, hänen pitäisi kyetä vastaamaan kysymykseen, onko potilaani kuvattavissa niillä piirteillä (syötteillä), joilla koneoppimismalli on rakennettu, ja onko näitä syötteitä mahdollisesti käytetty oikein. Koneoppimismallien monimutkaisuuden vuoksi tämä voi olla hyvin vaikeaa.

Silloin kun tekoälyä käytetään ihmisen lisänä ja apuna esimerkiksi erilaisten sertifioitujen laitteiden ohjauksessa, ihmisaistien tukena tai luomaan virtuaalitodellisuutta kirurgin avuksi, tilanne on eettiseltä kannalta selkeä. Jos näillä teknologioilla voidaan parantaa potilaan hoitoa, niitä tulisi myös käyttää annettavassa hoidoissa.

Mikäli tekoälyn tulosta käytetään päätöksenteossa, on keskeistä, mihin saatua tunnistetta tai ennustetta käytetään. Tulos voidaan joko vain 1) ilmoittaa, 2) sen perusteella voidaan tehdä toimenpide-ehdotus tai 3) kone voi suorittaa tuloksen pohjalta automaattisesti jonkin toimenpiteen.  Eettiset ja vastuukysymykset liittyvät tekoälyn käyttöön tunnistuksessa, ennustamisessa ja päätöksenteossa.

Ilmoitustilanteessa tekoälyn antama ennuste toimii yhtenä lääkärin päätöksenteon apuvälineenä, ja lääkärin tulisi antaa sille ammattitaitonsa avulla tietyn painoarvon. Jos laite tekee yksiselitteistä aritmeettista laskutoimitusta monimutkaisempia laskutoimituksia tai loogista päättelyä, algoritmin antama hoitoehdotus on jo vaativampi tilanne. Voidaanko lääkäriä moittia, jos hän toimii algoritmin ehdotuksen vastaisesti, vai voidaanko häntä moittia, jos hän toimii sen mukaisesti, mikäli lopputulos on huono? Koska molemmat ajatuskulut ovat mahdollisia, tulisi lainsäädännön turvata näissä tilanteissa sekä lääkärin riittävä autonomia että oikeusturva. Tässä on huomioitava tekoälyn induktiivisuus, jonka takia lääkärin on aina suhtauduttava algoritmin antamaan tulokseen tietyllä varauksella. Käytännössä lopullinen vastuu päätöksestä jää kuitenkin lääkärille.

1. Ilmoitustilanteessa tekoälyn antama ennuste toimii yhtenä lääkärin päätöksenteon apuvälineenä, ja lääkäri antaa sille ammattitaitonsa avulla tietyn painoarvon. Jos laite tekee yksiselitteistä aritmeettista laskutoimitusta monimutkaisempia laskutoimituksia tai loogista päättelyä, algoritmin antama hoitoehdotus on jo vaativampi tilanne. Voidaanko lääkäriä moittia, jos hän toimii algoritmin ehdotuksen vastaisesti, vai voidaanko häntä moittia, jos hän toimii sen mukaisesti, mikäli lopputulos on lopulta huono? Koska molemmat ajatuskulut ovat mahdollisia, tulisiko lainsäädännön turvata näissä tilanteissa sekä lääkärin riittävä autonomia että oikeusturva? Tässä on huomioitava tekoälyn induktiivisuus, jonka takia lääkärin on aina viisasta suhtautua algoritmin antamaan tulokseen tietyllä varauksella. Käytännössä kuitenkin vastuu lopullisesta päätöksestä jää lääkärille.

2. Jos ohjelma laukaisee varoituksen esimerkiksi tietyn pistemäärän ylittyessä, algoritmi on silloin lääkinnällinen laite. Valmistajalla on luonnollisesti vastuu siitä, että laite suorittaa laskutoimituksen oikein. Mikäli tarvitaan tiedon syöttöä, tiedot syöttävä henkilö vastaa tiedon oikein syöttämisestä. Tulkinta ja tiedon käyttäminen oikeassa yhteydessä on käyttäjän vastuulla. Lääkärin tulisi myös jollain tavoin ymmärtää, millä perusteilla tekoäly päätyi ehdotukseensa. Kun kone on oppiessaan käyttänyt usein erittäin suurta määrää erityyppisiä tietoja ja monimutkaisia laskentamenetelmiä, on näiden perusteiden hahmottaminen usein kohtalaisen vaikeaa. Toisaalta tekoälyn hyödyntämättä jättäminen ei välttämättä ole eettistä. Haasteeseen ei ole välttämättä yksinkertaista ratkaisua. Lääkäreillä on eettinen velvollisuus olla aina mukana tekoälyn käyttöä koskevassa keskustelussa, koska kehityksen tässä vaiheessa ei ole olemassa valmiita toimintamalleja.

3. Yleisessä eettisessä keskustelussa on tuotu ongelmana esiin vastuu siinä tilanteessa, jossa tekoälyn avulla tehdään asioita suoraan tekoälyn tuottamasta tuloksesta ilman ihmisen tekemää harkintaa. Tilanne vertautuu viime kädessä muuhunkin teknologian käyttöön. Tilanteessa, jossa algoritmi suorittaa automaattisesti toimenpiteen, lääkärin vastuu kohdistuu oikean algoritmin valintaan potilaalle sekä täysin luonnollisesti sen toiminnan valvontaan. Tässä suhteessa lääkärin pitää voida tehdä ratkaisunsa puhtaasti hoidollisin perustein. Algoritmin toimivuus käytännössä on sen valmistajan vastuulla. Samoin valmistaja vastaa siitä, että algoritmin toiminta ja siihen vaikuttavat muuttujat on kuvattu tarpeeksi kattavasti ja avoimesti.

Monimutkaisiin, suuria datamääriä käyttäviin algoritmeihin liittyvä päätösten perusteiden läpinäkymättömyys on haastava ongelma. Tällöin valmistajalla on ideaalitilanteessa aina vastuu kuvata sekä ne muuttujat, joita mallille tarjottiin, että ne muuttujat, jotka lopulliseen malliin valikoituivat. Kun kyseessä ovat selkeästi numeroina tai loogisina luokkina määritettävät muuttujat, tämän kuvauksen voi kohtalaisen helposti tehdä. Koneoppimisessa käytetään kuitenkin hyvin paljon esimerkiksi kuvadataa. Tällöin voi olla merkittävästi vaikeampaa hahmottaa koneen tuottaman luokituksen tai suosituksen kaikkia perusteita. Kenellä on eettinen vastuu, jos koneen ehdotus on väärällä tavalla diskriminoiva? Esimerkkinä tällaisesta todellisuudesta on rikoksen uusimisriskiä ennustava algoritmi, joka yllättäen painotti ihonväriä. Lääkärin työssä algoritmien pohjaoletusten pitää olla tiedossa. Esimerkiksi ainoastaan aasialaiseen tai amerikkalaiseen potilasdataan pohjautuvat johtopäätökset eivät välttämättä ole sellaisenaan sovellettavissa suomalaisessa väestössä.

Eettisesti hyvin kyseenalaista on sisällyttää hoidollisen tekoälyn syötteeseen taloudellisia attribuutteja. Hoidollista päätöksen tekoa tukevat algoritmit on erotettava taloudellisia näkökohtia arvioivista algoritmeista.

Koneoppimisen prosessi voi olla myös syklinen. Kone oppii koko ajan lisää ja edelleen optimoi algoritmia. Lääkinnällisissä laitteissa ja hoidollisissa algoritmeissa pulma on se, että jokaisen uuden optimoinnin jälkeen algoritmin turvallisuus ja tehokkuus pitäisi aina testata uudelleen. Tämän takia on laadittu ohjeet tietokoneohjelmista lääkinnällisinä laitteina (software as a medical device). Käytännössä algoritmia käytetään sellaisena, miksi se on optimoitu. Uusi optimointi suoritetaan erillisinä päivityksinä.

Meistä kaikista syntyy digitaalisessa maailmassa suuret määrät dataa, jota kuvataan termillä käyttäytymisylijäämä (behavioral surplus). Kyseessä on siis data, jota on syntynyt yksilön verkkokäyttäytymisen sivutuotteena. Tekoälyn käytännön etiikka kytkeytyy paljolti juuri käyttäytymisylijäämän hyödyntämiseen. Tekoälyä voi esimerkiksi hyödyntää laajasti väestön terveydentilan seurannassa. Mitä enemmän erilaista tietoa kykenemme yksilöstä keräämään (liikkuvuus, kulutustottumukset, sosiaalinen media, ja niin edelleen) sitä paremmin kykenemme arvioimaan hänen terveysriskejään. Näin voidaan toimia kuitenkin vain yksilön suostumuksella, koska EU:n tietosuoja-asetus asettaa tiukat rajat tiedonkeruulle ja tiukat yksilön tietosuojavaatimukset. Suostumuksen tulisi olla tarkkaan määritelty tiettyyn tilanteeseen ja käyttötarkoitukseen. Jos olemassa olevaa dataa yhdistelemällä on mahdollista havaita yksilöä koskeva terveysriski, jonka toteutuminen on asianmukaisella interventiolla estettävissä, voidaanko tämä analyysi tehdä ja yksilöä informoida tilanteesta? Kyllä, jos tällaiseen tiedon käyttöön on henkilön suostumus.

Digitaalinen maailma seurantakeinoineen on jo osoittanut, että jotkut ihmiset ovat erilaista hyötyä saadakseen myös valmiita luopumaan yksityisyydestään. Ei ole yksiselitteistä vastausta siihen, miten lääkärin tulee asemoitua tässä muutoksessa. Tärkeää on päivittää toimintamalleja tarpeen mukaan ja olla mukana jatkuvassa keskustelussa. Yksilön valmius tietojensa jakamiseen ei aina perustu näiden tietojen kaikkinaisten käyttömahdollisuuksien ymmärtämiseen. Siinä missä jotkin tiedot yksittäiseltä ihmiseltä eivät kertoisi mitään syvällistä henkilön terveydentilasta, samat tiedot kerättynä miljoonilta ihmisiltä voivat tekoälyn avulla tuottaa merkittävää tietoa esimerkiksi tietyn yksilön terveydestä. Kysymyksessä ei ole tällöin terveystietojen toisiokäyttö, jota säädellään erillisellä lailla, vaan muiden kuin terveystietojen toissijainen käyttö terveyteen liittyvissä tarkoituksissa. Lääkärin eettinen velvollisuus on toimia potilaan ja yksilön parhaaksi myös, kun lääketieteellistä asiantuntijuutta kysytään lisääntyvässä määrin algoritmisen terveysteknologian tuotantoon.

Tekoäly avaa uusia mahdollisuuksia käyttää kaikista meistä kerättävää dataa terveysriskien havaitsemiseen jo varhain, joten lääkärin tulisi ehdottomasti käyttää näitä tietoja potilaan hyödyksi ja hänen yksityisyyden suojaansa kunnioittaen. Algoritmien kehittyessä niiden käyttäminen terveydentilaa koskevien ennusteiden luomiseen ei kuitenkaan vaadi lääketieteellistä asiantuntemusta. Voiko siis esimerkiksi työnantaja vaatia työnhakijasta sosiaaliseen mediaan kertyneitä tietoja itselleen tehdäkseen hakijasta luonne- tai riskianalyysin? Miten työterveyslääkärin tulisi suhtautua pyyntöön olla mukana tällaisessa työssä? Onko henkilö, josta lääkäri saa itselleen koneen tekemän riskiprofiilin, potilas vai jotakin muuta? Kaikkiin asioihin ei ole vielä olemassa ehdottoman selviä vastauksia. Lääkäri on aina kuitenkin ensisijaisesti potilaan puolella ja luottamuksen säilyttäminen lääkärin ja potilaan välillä on olennaista myös tekoälyä tulevaisuudessa hyödynnettäessä.

Yleisen tekoälyn oletetaan pystyvän toimimaan ihmisaivojen tavoin useiden erityyppisten ongelmien ratkaisijana ja käyttämään aikaisempaa oppimaansa järkevästi uusissa tilanteissa ilman erillistä ohjelmointia. Asiantuntijoiden arviot siitä, milloin tällainen tekoäly olisi olemassa, vaihtelevat reilusta kymmenestä vuodesta ennusteeseen ei milloinkaan. Tämä johtuu osin siitä, että kukaan ei vielä tarkalleen tiedä, miten ihmisäly toimii. Niitä ohjeita ja koodeja, joita tällaiseen superälyyn tai siihen liittyvään juridiikkaan pitäisi liittää, on jo pohdittu. Älyllä yleisesti tarkoitetaan kykyä ymmärtää, oppia, soveltaa tietoa ja ratkaista erilaisia ongelmia. Äly ei ole yksi erityinen ominaisuus, vaan kokoelma erilaisia mentaalisia taitoja. Vahvasti yksinkertaistettuna älykkyyteen kuuluvat ainakin oppiminen – uusien asioiden omaksuminen kokemuksesta, päättely – looginen ajattelu ja syy-seuraussuhteen hahmottaminen, ongelmanratkaisutaito – kyky keksiä kelvollisia ratkaisuja uusiin tilanteisiin, muisti – tietojen säilyminen ja käyttö sekä sopeutuminen – toiminnan muuttaminen tilanteen mukaan. Älykkyyttä ei voi opiskella ainoastaan kirjoista, vaan älykkyyden ominaisuuksiin kuuluvat myös tunneäly – kyky ymmärtää omia ja muiden tunteita, luova äly – uusien ideoiden keksimistä ja käytännöllinen äly – arkielämän haastavissa tilanteissa pärjääminen.

Yleinen tekoäly on vielä hyvin teoreettinen käsite, mutta jo pelkkä toivekin mahdollisuudesta synnyttää tekoäly aiheuttaa aina eettisiä kysymyksiä. Näistä kysymyksistä erityisesti lääkäriä koskettavat asiat, jotka liittyvät lääkärinvalan elämän suojelua kosketteleviin osiin. Jos meillä olisi täällä keskuudessamme jotakin tai jokin, joka olisi älylliseltä suorituskyvyltään meidän vertaisemme tai meidän yläpuolellamme, pitäisikö tekoälylle antaa tällöin myös oikeuksia itsellisenä oliona? Arvotammeko nämä ominaisuudet älykkyyden, vaikeasti määriteltävän tietoisuuden vai jonkin muun perusteella? Näihin kysymyksiin ei ole yksiselitteistä vastausta. Ihminen ja kaikki eläinlajit muodostavat eräänlaisen kokonaisuuden. Tämän vuoksi pelkkä yleisen tekoälyn mahdollisuus on tuonut uusia ulottuvuuksia lääkärintyön eettiseen pohdintaan esimerkiksi eläinkokeiden suhteen.

Tekoäly antaa mahdollisuudet sekä laajentaa ymmärrystämme, mutta myös kaventaa oivallustamme. Eettisyyden ratkaisee kykymme edistää ensin mainittua, mutta välttää jälkimmäistä. Tekoälyn käytössä lääkärin täytyy kuitenkin aina toimia lääkärin etiikan periaatteiden mukaisesti.

 Orpon hallitus leikkaa sote -järjestöiltä rajusti

Pääministeri Antti Petteri Orpon (s. 3.11.1969 Köyliö) hallitus leikkaa vuonna 2027 sote -järjestöille myönnettäviä Stea -avustuksia peräti 31 prosenttia vuoden 2026 tasoon verrattuna. Tänä vuonna (2026) avustuksia on Stea maksanut sote -järjestöille 274 miljoonaa euroa ja envuoden avustussumma tulee olemaan 190 miljoonaa euroa. Isolta tuntuva määrärahojen leikkaus aiheutui siitä, että Petteri Orpon hallitus ilmoitti jo aikaisemmin tänä vuonna vähentävänsä ensi vuodelle tulevia avustuksi 34 miljoonaa euroa tämän vuoden avustuksiin verrattuna. Nyt Orpon hallitus päätti karsia Stean myöntämiä tukia lisää 50 miljoonaa euroa aikaisemmin ilmoiten 34 miljoonan euron lisäksi. Näin ollen vuodelle 2027 kohdistuisi Petteri Orpon hallituksen mukaan kaikkiaan 84 miljoonan euron säästötavoitteet.

Samaan aikaan todellinen vaikutus vaikutus sote -järjestöille ei ole lopulta aivan niin karu. Tämä johtuu siitä, että ensi vuonna hyvinvointialueet voivat myöntää hakemuksesta 25 miljoonan euron edestä hakemuksia sote -järjestöille. Näin hyvinvointialueet saavat ainakin osittain harkintavaltaa siihen, mitkä sote -järjestöt onnistuvat saamaan avustuksia valtion maksamista tukirahoista sosiaali- ja terveysministeriön ohella. Hallitus on myöntänyt lisäksi oikeuden jatkossa verotuksessa vähentää sote -järjestöille lahjoitettavat rahasummat.

Kaikkiaan nämä melkein kolmanneksen hallituksen kehysriihessä päätetyt leikkaukset ensi vuodelle vaikuttavat järjestökentällä voimakkaasti arvioi Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas. Sote -järjestöjen suurimmat kuluerät ovat selvästi palkka- ja toimitilakuluja pääsihteeri Vertti Kiukkaan mukaan. Sen kaltaiset kuluerät hänen mielestään sopeutuvat verrattain hitaasti, sillä järjestöjen toimitiloista ei voi nopeasti lähteä pois ja henkilöstönkin työsuhteissa on aina irtisanomisajat.

Poikkeuksellista aikaisemmin toteutettuihin leikkauksiin nähden on nyt se, että uusista leikkauksista kuhunkin sote -järjestöön kohdistuen täytyisi järjestökentälle sopeutumisen vuoksi saada tieto jo tarpeeksi ajoissa. Jos ministeriöstä tieto annettaan kullekin sote -järjestölle hyvissä ajoin, voidaan järjestöissä aloittaa tilanne sopeuttaa muutosneuvotteluiden kautta uuden tilanteen vuoksi. Mikäli kuitenkin ministeriön virkamiehiltä tavan takaa tieto tulee vasta joulukuussa 2026 ja rahat saattavat loppua tammikuussa, on seurauksena sote -järjestöjen konkursseja.

Pääsihteeri Vertti Kiukkaan mukaan toteutettu leikkaus sote -järjestöille merkitsee valtavan suurta iskua kohdistettuina palveluihin, joita kansalaiset ovat ovat näiden järjestöjen tuottamina saaneet. Eri sote -järjestöt tuottavat muun muassa varhaisen vaiheen tukea kuten muun muassa kriisipuhelimia ja -chatteja. Hyvinvointialueiden johtajat ovat kertoneet, että näitä sote -järjestöjen tarjoamia palveluita eivät hyvinvointialueet pysty kuitenkaan korvaamaan, vaikka järjestöjen työ jäisi hoitamatta.

Sote -järjestöissä vallitsee tällä hetkellä suuri epätietoisuus siitä, kohdistuvatko jo päätetyt määrärahaleikkaukset nyt ensisijaisesti alzheimert – vai epilepsiapotilaisiin. Joka tapauksessa leikkaukset tarkoittavat suuria muutostarpeita sote -järjestöille. Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas suhtautuu muutenkin skeptisesti tehtyyn säästömalliin, jonka mukaan 25 miljoonaa euroa jaettaisiin soe -järjestöille eri hyvinvointialueiden välityksellä. Hänen mielestään suuri kysymys on ainakin se, että sote -järjestöt eivät toimi edes pääsääntöisesti hyvinvointialueiden rajojen mukaisesti.

Petteri Orpon hallitus kohdisti kaikki järjestömaailmaan tehdyt leikkaukset juuri nimen omaan sote -järjestöihin. Muihin järjestöihin Orpon hallitus ei ei suunnannut leikkauksia. Kattojärjestönä Soste on ollut erittäin kriittinen nykyisen hallituksen harjoittamaa sosiaaliturva- hyvinvointipolitiikkaa kohtaan. Sostessa nähdään tämän kritiikin nyt aiheuttaneen nämä lisääntyneet leikkaukset.

Petteri Orpon hallituksessa on toivottu, että ainakin osa sote -järjestöistä pystyisi yhdistymällä toisiinsa ja päällekkäisyyksiä poistamalla jatkossa tehdä työtänsä. Pääsihteeri Vertti Kiukas näkee kuitenkin tavassa, jota hallitus kustannuksia leikatessaan käyttää, selvää kannustusta pikemminkin aivan päinvastaiseen seuraukseen; kaikki ministeriön leikkaukset ovat tähän mennessä kohdistuneet eniten suuriin järjestöihin. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että jos kaksi pientä sote -järjestöä yhdistyisi voimansa niin erikseen ne ovat oleet leikkauslistojen tavoittamattomissa ennen, mutta yhdistymisen jälkeen hyvin todennäiköisesti olisivatkin suuremman kokonsa puolesta leikkauslistalla. Tämä ei tietenkään millään tavalla sote -järjestöjä kannusta yhdistymään.

Tällä hetkellä sote -järjestöjä on Suomessa noin 9 000. Joillakin sote -järjestöllä saattaa olla jopa eri kaupunginosissa omat osastonsa. Kuitenkaan suurin osa Sosten järjestöistä ei nauti minkäänlaisia tukia, sillä ne toimivat täysin vapaaehtoisella henkilöstöllä. Suuri järjestöjen määrä selittyy todennäköisesti sillä, että useilla liitoilla on monia osastoja eri paikkakunnilla. Sama ilmiö on huomattavissa esimerkiksi urheilujärjestöillä. Siksi Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas kummastelee, että Petteri Orpon hallituksen leikkaukset kohdistuvat ainoastaan sote -järjestöihin.

 Pirkanmaan hyvinvointialueen säästötapa

Tuoreimmat yt-neuvottelut Pirkanmaan hyvinvointialueella ovat hiljan päättyneet. Aluehallituksen esityslistalta selviää, että ketään ei ole tarkoitus irtisanoa, mutta muutoksia työhön voi tulla enintään yli tuhannelle hyvinvointialueen työntekijälle. Palvelussuhteen olennaisten ehtojen mahdollinen muuttuminen koskee arviolta enintään 1 355:tä henkilöä. Lopullinen määrä tarkentuu tosin myöhemmin.

Aluehallitus käsittelee asiaa 27.4.2026 maanantaina kokouksessaan. Pirkanmaan hyvinvointialue aloitti tammikuun lopussa lähes 3 000:ta työntekijää koskevat yt-neuvottelut alueellaan. Yt-neuvottelut koskivat osaa työntekijöistä sosiaali- ja terveyspalvelujen kaikilla palvelulinjoilla, joilla työskentelee nykyään yhteensä noin 18 000 työntekijää.

Pirkanmaan hyvinvointialueen toimintojen uudelleenorganisoituminen voi tarkoittaa henkilöstölle muutoksia esimerkiksi palkkaukseen, työaikamuotoon, tehtävänimikkeisiin, tehtävänkuviin ja työntekopaikkaan. Jos työntekijä kieltäytyy muutoksista, se voi johtaa irtisanomiseen työsuhteesta. Suunnitellut muutokset on tarkoitus toteuttaa tämän kevään ja tulevan syksyn aikana.

Mahdollisessa irtisanomistilanteessa Pirkanmaan hyvinvointialue kertoo tarjoavansa mahdollisuuksien mukaan muuta työtä irtisanomisuhan alaisille työntekijöilleen. Pirkanmaan hyvinvointialue kertoo pyrkivänsä tekemään muutokset pian, mutta osa muutoksista saattaa olla toimeenpantavissa vasta tuonnempana.

Pirkanmaan hyvinvointialueen mukaan nimikkeiden ja tehtäväkuvien muutosten taustalla ovat esimerkiksi asiakastietojärjestelmän tuomat muutokset, palveluverkon uudistus tai tarve laajentaa palvelua koko Pirkanmaan hyvinvointialueelle.

Pirkanmaan hyvinvointialue tavoittelee esimerkiksi työntekijämäärän tasaamista, jotta työntekijöiden määrä vastaa palvelujen kysyntää sote-asemilla, sekä Hatanpään suun perushoidon kuvantamisen siirtämistä sairaalapalveluiden kuvantamiskeskuksen vastuulle.

Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa on neuvoteltu muun muassa työn suorituspaikkojen, asiakaspalvelun edellyttämien työaikojen ja työssäkäyntialueiden muutoksista. Ikäihmisten palveluissa on neuvoteltu Pirkanmaan hyvinvointialueen mukaan esimerkiksi varahenkilöstön mahdollisesta uudelleenorganisoinnista ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä.

Millariikka Rytkönen.

Yt-neuvottelut herättivät huomiota, sillä työntekijät pelkäsivät työnkäyntialueen laajenevan. Myös ammattijärjestö Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen syytti kovasanaisesti Pirkanmaan hyvinvointialuetta siitä, miten se kertoi uusista yt-neuvotteluista.

Puheenjohtaja Millariikka Rytkösen mukaan muutokset työsopimukseen tarkoittavat työsuhteen ehtojen selkeitä heikennyksiä, jos esimerkiksi työntekopaikka muuttuu tai työssäkäymisalue laajenee.

Pirkanmaan hyvinvointialueella on ollut useita yt-neuvotteluita, mutta ne ovat johtaneet vain hyvin harvoin irtisanomisiin. Usein henkilö on löytänyt työtä muualta Pirkanmaan hyvinvointialueen sisältä. Vuosien 2024–2025 aikana toteutettujen yt-neuvottelujen seurauksena on työntekijän palvelussuhde päättynyt Pirkanmaan hyvinvointialueen mukaan yhteensä vain 31 henkilöllä. Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijöistä osa ei halunnut ottaa uutta tarjottua työtä vastaan.