Karvasmanteli ja syaanivety eli sinihappo
Sekä makeat mantelit että käsittelemättömät tarhamanteleiden karvasmantelelit (Prunus dulcis) sisältävät noin 3-5 prosenttia amygdaliinia (C20H27NO11) ja sitä hajottavaa entsyymiä. Tästä syanidiglykosidista syntyy ruuansulatuskanavassa bentsaldehydiä ja syaanivetyä eli sinihappoa (HCN). Syaanivety on syanidin, CN-, ja vetyionin, H+, yhdiste. Nämä molemmat yhdisteet haisevat voimakkaasti ja sinihappo on erittäin myrkyllistä. Karvasmantelit ovat myrkyllisiä, tosin kypsennettyinä ja vähäisessä määrin nautittuna ne ovat kuitenkin vaarattomia. Käsittelemättömät karvasmantelit eivät ole ihmisravinnoksi kelpaavia.
Sekä syanidi että sinihappo ovat voimakkaita myrkkyjä. Sinihappo voi esimerkiksi heikentää veren kykyä kuljettaa happea aivan samaan tapaan kuin hiilimonoksidi. Karvasmantelin hydrolyysin jälkeen yhden yksittäisen karvasmantelin amygdaliini tuottaa kuitenkin ainoastaan noin yhden milligramman verran sinihappoa.
Kuitenkin makeissa manteleissa amygdaliinipitoisuus ja siten syanidipitoisuus on hyvin alhainen. Tunisialainen tutkijaryhmä arvioi vuonna 2013 tehdyssä tutkimuksessa, että kilo manteleita sisältää 25,2 milligrammaa syanidia. Manteleita täytyisi siis syödä tuhansia, ennen kuin niistä olisi vaaraa terveydelle.
Karvasmanteleissa syanidipitoisuus on kuitenkin huomattavasti suurempi. Samojen tunisialaistutkijoiden tutkimuksen mukaan sitä on jopa 1 062 milligrammaa kilossa eli 40 kertaa enemmän kuin vastaavasti makeissa manteleissa. Ainetta on myös suhteellisen suuria pitoisuuksia esimerkiksi aprikoosin- ja persikankivissä sekä omenansiemenissä. Jyviä, kiviä ja siemeniä suojaa kuitenkin usein sulamaton kalvo. Jos ne nielee murskaamatta niitä ensin hampailla, ne kulkevat yleensä elimistön läpi sulamattomina ja myrkyn vapautumatta.
Jos syö karvasmanteleita sellaisenaan, niin jo 50 karvasmantelia voi olla tappava annos aikuiselle ihmiselle, ja vain muutama karvasmanteli voi sairastuttaa pienen lapsen vakavasti. Karvasmantelin epämiellyttävä maku normaalisti estää myrkytysvaaran. Mikäli altistus kuitenkin tapahtuu, myrkytyksen oireet, kuten oksentelu, mahakipu, nopeutunut hengitys ja takykardia ilmenevät viimeistään kahden tunnin sisällä.
Monien maiden elintarvikeviranomaiset varoittavat myös käyttämästä karvasmantelia ruoanlaitossa. Sinihappo on erittäin myrkyllistä, mutta kuitenkin haihtumisen ja lämpöherkkyyden vuoksi sitä kertyy kuumennettuihin ja ruuaksi valmistettuihin karvasmanteleihin vain harmiton määrä. Tavallisesti makeita siemeniä tuottavat tarhamantelit tuottavat satunnaisesti karvasmanteleita, joita ei voida paljain silmin erottaa. Niiden osuus on osapuilleen kaksi prosenttia ja terveyden kannalta merkityksetön. Luonnollisen karvasmanteliöljyn tuotanto perustuukin erikseen tarkoitusta varten perustettuihin viljelmiin. Kun karvasmanteli murskataan ja siihen lisätään vettä, entsyymi hajottaa amygdaliinin glukoosiksi, karvasmanteliöljyksi ja sinihapoksi. Karvasmanteliöljyä on käytetty liköörien, kuten Amaretton maustamiseen ja jonkin verran myös leipomotuotteisiin tai niiden päällysteisiin, esimerkiksi marsipaaniin.
Saksanjuutalainen vuonna 1918 Nobel -palkittu kemisti Fritz Haber (s. 9.12.1868 Breslau, Sleesian provinssi, Preussin kuningaskunta ja k. 29.1.1934 Basel, Sveitsi) kehitti Zyklon (myöhemmin Zyklon A) syaniinivetyvalmisteen tavaramerkiksi. Ennen ensimmäistä maailmansotaa tätä käytettiin tuholaismyrkkynä; valmisteen vaikuttava aine oli juuri sinihappo eli HCN. Syanidia on käytetty sekä kemiallisissa aseissa että kaasukammioissa juuri sinihapon muodossa. Esimerkiksi karvasmanteleissa aine toimii puolustautumiskeinona niiden syömistä vastaan.
Fritz Haber alkoi opiskella vuonna 1886 kemiaa Berliinin yliopistossa, mutta siirtyi hän siirtyi kuitenkin ensimmäisen lukukauden jälkeen Heidelbergin yliopistoon jatkamaan opintojaan. Vai puolitoista vuotta Heidelbergin yliopistoon siirtymisen jälkeen Haberin opiskelu keskeytyi, kun hän joutui vuodeksi asepalvelukseen. Fritz Haber siirtyi sen jälkeen Berliiniin Charlottenburgin tekniseen kouluun, jossa hän teki tutkimusta yhdessä Carl Liebermannin kanssa. Haber ei saanut Charlottenburgista tohtorin arvoa, mutta hän sai sen Berliinin yliopistosta vuonna 1891 työskentelystään Carl Liebermannin kanssa. Valmistuttuaan Fritz Haberilla ei ollut kolmeen vuoteen vakituista virkaa.
Haber suoritti tuona aikana lyhyitä jatko-opiskeluita Zürichin teknillisessä korkeakoulussa ja Jenan yliopistossa sekä työskentelemällä isänsä yrityksessä. Fritz Haber nimitettiin vuonna 1894 assistentiksi Karlsruhen tekniseen instituuttiin kemian- ja polttoainetekniikan osastolle. Haberista tuli professori vuonna 1906 ja hän pysyi Karlsruhessa aina vuoteen 1911 saakka, kunnes Haber kutsuttiin johtamaan silloin perustettua Kaiser Wilhelmin fysikaalisen kemian ja elektrokemian laitosta Berliiniin Dahlen esikaupungissa. Fritz Haberia on kutsuttu myös kemiallisten aseiden isäksi, koska hän oli osallisena kloorin ja muiden taistelukaasujen kehittämisessä ja käyttöönotossa ensimmäisen maailmansodan aikana. Haber piti itseään isänmaallisena saksalaisena ja hän valvoi henkilökohtaisesti ensimmäisiä kokeita, joissa kaasua käytettiin venäläisiä vastaan ensimmäisen maailmansodan itärintamalla.
Hänen vaimonsa, kemian tohtori Clara Immerwahrin (s. 21.6.1870 Polkendorf, Sleesian provinssi, Preussin kuningaskunta ja k. 2.5.1915 Dahlem, Berliini, Saksan keisarikunta), arvellaan tehneen itsemurhan Fritz Haberin roolin vuoksi. Haber siirtyi sodan jälkeen Sveitsiin, sillä hän oletti joutuvansa syytteeseen sotarikoksista. Suureksi hämmästykseksi hänelle myönnettiin kuitenkin vuonna 1918 Nobelin kemianpalkinto. Fritz Haber johti tätä kemian ja elektrokemian laitosta vuoteen 1933 saakka, jolloin hän alkuvuodesta erosi sen johdosta. Koska Fritz Haber oli ennen kääntymistään uskonnoltaan juutalainen ja myös juutalaista sukua, hän muutti pois Saksasta vuonna 1933 vastalauseena kansallissosialistisen puolueen juutalaisvastaiselle politiikalle. Haber lähti Englantiin, jossa hän oli maanpaossa neljä kuukautta. Tuon ajan Fritz Haber työskenteli William Pope -yhdistyksessä Cambridgen yliopistossa.
Fritz Haberin kehitelmä oli samoin toisen maailmansodan aikaisten natsien keskitysleirien kaasukammioissa esimerkiksi juutalaisten, mustalaisten, vammaisten ja rikollisten ihmisten surmaamiseen käytetty Zyklon B -hyönteismyrkky. Myös Fritz Haberin lähiomaisia kuoli näillä kyseisillä tuhoamisleireillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti