torstai 4. joulukuuta 2025

Nuorisosäätiö (18. osa) 

Matti Vanhanen.

Keskustan Nuorisosäätiön hallitusjäsen Aki Haaro väisteli poliisikuulusteluissa kaikkia hankintoja käsitteleviä kysymyksiä omalta kohdaltaan. Vakiovastaus oli usein, en tiedä kysymyksestä mitään. Kuitenkin Haaro myönsi, että Nuorisosäätiön hallituksessa oli keskusteltu siitä, että Nuorisosäätiön asiamies voi päättäessään hankkia ns. poliittisilta yhdistyksiltä jotakin, mikä edistäisi Nuorisosäätiön toimintaa. Haaro siirsi vastuun siis Heikkiselle ja tämän seuraajalle Pyykköselle. Antti Kaikkonen oli sen verran huonomuistinen, ettei muistanut keskustelleensa kummankaan kanssa hankintarajoista, vaikka Pyykkönen todistettavasti kertoi Kaikkoselle pitäytyvänsä tuen myöntämisessä vaalirahan ilmoitusrajan alapuolella.

Aki Haaro.

Matti Vanhasen vakiovastaus usein kuulusteluissa oli: ”En ota kysymykseen kantaa. Kysymys on johdatteleva.” Kukaan kuulusteltavista ei tahtonut muistaa hankintoja tai tavaroiden ostoa, mutta vähintään yhtä epäselvää oli tietoisuus myyjistä. Kuulusteli kysyi Antti Kaikkoselta, saiko tämä Nuorisosäätiöltä vuosina 2002-2009 vaalitukea. Kaikkonen kertoi vastauksensa: ”Käsitykseni mukaan tukiyhdistykseni (Mahdollisuuksien Uusimaa ja Mahdollisuuksien Eurooppa) on myynyt jonkin verran taidetta.” Sekä Vanhanen että Kaikkonen ohjasivat kuulustelijat tukiyhdistysten kimppuun. Näin Vanhanen todisti: ”Itse en ole koskaan ollut minua tukeneiden yhdistysten jäsen. En osallistunut itse kampanjaorganisaation palavereihin ja rahoituksesta pidin itseni täysin erillään.”

Antti Kaikkonen.

Valtioneuvoston kanslian sähköposti paljasti Matti Vanhasen ja Elinkeinoelämän Keskusliiton Arto Ojalan viestittelyssä helmikuussa 2007 Ojalan kertoneen Palvelutyönantajain PT-säätiön rahoittavan Keskustan vaali-informaatiota; säätiö osti Vanhasen vaaliseminaariin kaksi lippua, á 2 400 euroa, vaikka kukaan ei säätiöstä ennättänyt paikalle. Matti Vanhanen kiitti lippujen hankinnasta.

Arto Ojala.

Seuraavaksi poliisi halusi selvittää, ketkä tukiyhdistyksissä esimiesten tietämättä tekivät kauppaa Jorma Heikkisen kanssa. Kiusalliseksi tilanteen teki se, että kuulusteltavat istuivat toistensa vaaliyhdistyksissä ristiin. Antti Kaikkonen toimi varapuheenjohtajana Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjaa rahoittaneessa Kansainvälinen Suomi -tukiyhdistyksessä. Matti Vanhanen Nuorisosäätiötä johtaessaan ohjasi varoja Antti Kaikkosen Mahdollisuuksien Uusimaa -yhdistykselle samalla, kun Vanhanen otti vastaan Antti Kaikkosen junailemia varoja omalle puolueelleen. Aki Haaro taas perusti, koulutti ja konsultoi erilaisia Keskustan ja puolueen ehdokkaiden vaaliyhdistyksiä; Haaro toimi Kaikkosen ja Vanhasen vaaliyhdistyksien kirjanpitäjänä. Hän ei omien sanojen mukaan tiennyt, ketkä Antti Kaikkosen vaaliyhdistykseltä ostivat: ”En tiedä. Olen pitänyt huolta siitä, että kirjanpito on tehty mahdollisimman oikein sen ollessa minun vastuullani.”

Jari Flinck.

Matti Vanhasta tukeneesta vaaliyhdistyksestä Aki Haaro muisti kuitenkin sen olleen liikesuhteessa Nuorisosäätiön kanssa. Hän mainitsi yhteyshenkilöksi toiminnanjohtaja, Matti Vanhasen pitkäaikaisen avustajan sekä luottomiehen, Jari Flinckin. Kuulustelussa Jari Flinck kertoi keskustelusta Jorma Heikkisen kanssa Matti Vanhasen vuoden 2006 vaalikampanjan aikaan: ”Olen saattanut käydä Heikkisen huoneessa, mutta en muista tätä kyseistä keskustelua.” Jorma Heikkisen muisti toimi paremmin, kun hän kertoi samasta keskustelusta.


Matti Vanhanen vastasi kuulustelussa poliisille, että hän tuli tietämään Nuorisosäätiön kokonaistuen vasta syksyllä 2009: ”Kokonaissumma selvisi minulle puoluehallituksen kokouksessa, jonka jälkeen tuet julkistettiin. Selvityksestä vastasi puoluesihteeri Korhonen…” Jarmo Korhonen kuitenkin Maan tapa -kirjassaan paljastaa, että puolueen hallintopäällikkö Aki Haaro jo keväällä 2008 listasi suurimmat Keskustan ja Kansainvälinen Suomi -yhdistyksen rahoittajat. Jarmo Korhonen kirjoitti, että Nuorisosäätiö ja Nuorisoasuntojen isännöintiyhtiö tekivät monia 3 400 euron tavarahankintoja joko puolueelta tai yhdistykseltä. Matti Vanhanen yksin päätti tietoisesti lakia rikkoen, että Aki Haaron antama raportti salataan, jotta rahoittajat eivät hermostu.

Pauliina Parhiala.

Saman asian todisti myös Matti Vanhasen tukiyhdistyksen puheenjohtaja Pauliina Parhiala (o.s. Arola, s. 1973 Tampere). Pappi Pauliina Parhiala kertoi ehdottaneensa Keskusta puolueelle ja Matti Vanhalalle keväällä 2008 ja toistamiseen seuraavan vuoden kesäkuussa, että kaikki vaalituet julkistettaisiin. Matti Vanhanen pohti asiaa hetken tuolloin, mutta totesi sitten, että ei tehdä sitä.

Helge Juhani Palmu.

Aki Haaro sekä hänen vaimonsa ja veljensä perustivat Menestyvä Pohjanmaa ry:n. Yhdistykselle maksettiin vuonna 2009 tukisumma. Taiteilija Helge Juhani Palmu (s. 8.7.1944 Turku ja k. 26.6.2024 Kauhava) teki yhdistykselle vaalitaulun, Sydämien yhteys. Aki Haarola kertoi asiasta: ”En periaatteessa tiedä mitään. Tämä on vaimoni operaatio. Hän keräsi yhdistykselle varoja ja hän ilmeisesti on taulun säätiölle myynyt.”


Syksyllä 2010 KRP selvitti Perheyritysten liiton toimitusjohtaja, entisen pääministeri Matti Vanhasen säätiösuhteita. Vanhanen yritti antaa kuvaa, ettei yhteyksiä juurikaan ollut olemassa. Pääministeri on Suomen korkein päättäjä, joka vahvistaa valtioneuvoston istunnossa RAY:n avustuksien jakautumisen. Pääministerinä Matti Vanhanen jakoi siis Nuorisosäätiölle varoja, jotka Nuorisosäätiö edelleen jakoi pääministeri Vanhaselle vaalitueksi. Kuulustelussa Vanhaselta tiedusteltiin Nuorisosäätiön hallituksen käynnistä pääministerin virkahuoneessa 13.10.2003. Kalenterin mukaan tapaamiseen oli raivattu tunti aikaa, mutta Vanhasen mukaan tapaamisen aikana ei keskusteltu RAY:n avustushakemuksesta.


Matti Vanhanen osallistui 15.11.2003 Nuorisosäätiön pikkujouluihin. Vanhanen tunnusti kutsun pikkujouluihin saaneensa, mutta kalenteristaan hän ei muka löytänyt tällaista merkintää. Jälleen Matti Vanhanen todisti väärin, sillä kalenterissa oli merkintä: ”n. 17.00 Nuorisosäätiö rav Lasipalatsi.” Helsingin Vuosaaressa pidettiin 20.11.2003 Nuorisosäätiön uuden vuokrakerrostalon harjakaisia. Pääministerin tiukkaan päiväohjelmaan kuitenkin pikainen käynti onnistuttiin puristaa iltapäivään.


Nuorisosäätiön seuraava kivtalo nousi harjakorkeuteen Klaukkalassa 20.4.2004 ja tähän tilaisuuteen Matti Vanhanen tärveli yhden kokonaisen iltapäivän ajan. Ihme kyllä tämän tilaisuuden Vanhanen itse jopa muisti. Sen sijaan Nuorisosäätiön pikkujouluja lauantaina 18.12.2004 Hartwall Areenalla Matti Vanhanen ei taaskaan jaksanut palauttaa mieleensä. Kalenterimerkintä kuitenkin kertoo: ”David Copperfield, kesti 1t 45 min, klo 16.30 bussikuljetus rav Lasipalatsiin.” Matti Vanhanen ei samoin muista eduskunnan auditoriossa 18.3.2005 järjestettyä tilaisuutta, josta kalenteri merkintä myös löytyy. Jorma Heikkinen piti tilaisuudessa esityksen nuorisoasumisesta.


Vanhasen sihteerin merkitsemänä kalentereista löytyy säännöllisesti myös vuosittain Maaseudun sivistysliiton pikkujoulut osoitteessa Eerikinkatu 28, viides kerros klo 16-20. Matti Vanhanen oli vuosina 1998-2003 Maaseudun sivistysliiton puheenjohtaja. Liitto tienasi 90 prosenttia tuloistaan yleis-, erityis- ja hankekohtaisina valtionapuina. MSL perusti Matti Vanhasen puheenjohtajakautena Maahenki -kustantamon, jonka hallituksessa Matti Vanhanen istui ainakin vielä vuonna 2020.

Kirsti Handolin.

Nuorisosäätiössä ei peitelty – vaan suorastaan ylpeiltiin – Keskustapuolueen yhteyksiä ennen vaalirahoituksesta noussutta kohua. Omille asiakkaillekin säätiö kerskui asiasta näyttävästi. Mutta poliisikuulusteluiden myötä Keskustapuolueen ja Nuorisosäätiön välinen yhteys haluttiin peittää ja kiistää. Matti Vanhanen itse todisti näin: ”Kun itse olin säätiön hallituksen puheenjohtaja, en pitänyt minkäänlaista yhteyttä puoluejohtoon.” Antti Kaikkosen näkemys taas kuului: ”Säätiö toimii itsenäisesti, eikä sillä ole mitään erityistä suhdetta Keskustaan sinänsä.” Nuorisosäätiön hallituksen jäsen sekä nurmijärveläinen kunnallispoliitikko Kirsti Handolin lähetti sähköpostia vuoden 2010 alkupuolella Keskustapuolueen hallintopäällikkö Aki Haarolle, puoluesihteeri Jarmo Korhoselle sekä puheenjohtaja Matti Vanhaselle. Handolin pyysi Keskustan puoluejohdolta apua Nuorisosäätiön hallituksen täydentämiseen: "Näyttääkö vielä siltä, että on mahdollista löytää keskustalaisia jäseniä? Mutta vaatimustasoa tulee kyllä perusjeesmiestasosta nostaa.”


Poliisin suorittamassa esitutkinnassa herätti kummastusta todistusmateriaalin sinnikäs tuhoutuminen. Poliisin noutaessa takavarikkoon mm. tietokoneiden tiedostoja, Matti Vanhasen vaalipäällikkö Jari Flinck paljasti vuoden 2006 vaalien tiedostojen tärveltyneen tietokoneeseen tulleen viruksen vuoksi. Tämän takia hän oli toimittanut tietokoneen tuhottavaksi. Hän kuitenkin vakuutti, että vaalirahoituksen kannalta tärkeää materiaalia ei tuhoutunut tässä yhteydessä. Keskustapuolueen sisältä tiedettiin että kannettava ”läppäri" ei kestänyt citymaasturin yliajoa kolmea kertaa enempää.


Poliisin tutkinnan mukaan Matti Vanhanen oli laiminlyönyt jääviytensä selvittämisen avustuksista päätettäessä. Hänellä oli samoin mahdollisuus vaikuttaa Nuorisosäätiön asioihin vuosina 2006-2009. Matti Vanhanen ei katsonut itse olleensa esteellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti