Kun tarvitset runsaasti C-vitamiinia, kannattaa kokeilla guavaa (Psidium guajava). Guava tai hedelmäguava on myrttikasvi joka luonnostaan kasvaa pensaina tai trooppisina puina Karibialla, Väli- ja Etelä-Amerikassa. Nykyään guavaa viljellään jo eripuolilla maailmaa; luonnossa guavapuu saattaa ulottua 20 metrin korkeuteen, mutta hedelmätarhoissa ne ovat usein noin 10 metrisiä. Guavan hedelmä on joko pyöreä tai päärynänmuotoinen ja pienen omenan kokonein eli halkaisijaltaan 3 – 10 cm. Guavan väri voi vaihdella vaalean vihreästä keltaiseen tai jopa voimakkaan punaiseen ja sen ohut, sileä kuori maistuu hieman karvaalta. Hedelmä tuoksuu melko voimakkaasti ja pehmeä, mehukas malto on makea. Hedelmässä on runsaasti siemeniä, jotka ovat yhtä vitamiinipitoisia kuin maltokin.

 

Guavan koko hedelmänliha ja siemenet ovat mainio liukenevan kuidun eli pektiinin lähde. Guavassa on mm. kaliumia, joka säätelee elimistömme nestetasapainoa. Kalium on myös tärkeä sydämen, hermoston ja lihaksiston toiminnalle. Guava on erinomainen kivennäisaineiden, vitamiinien ja mm beeta-karoteenin lähde. Sillä monet ovat hoitaneet esim. ummetusta. Guavan lehdistä voi valmistaa teetä ja sen lehdillä voi koittaa hoitaa myös suun ja ikenien haavaumia. Guavan hedelmä sisältää runsaasti B6-, E- ja K-vitamiineja sekä folaattia, kuparia ja mangaania, joita tarvitaan mm. raudan imeytymiseen. Tuore guava sisältää yli viisi kertaa enemmän C-vitamiinia kuin samanpainoinen appelsiini. C-vitamiinia guavassa on jopa 228 mg sataa grammaa kohden, joten yhdellä guavan hedelmällä saat reilusti päivän C-vitamiiniannoksen hoidettua kuntoon. C-vitamiini on taas tärkeä vitamiini kollageenituotannolle, ihon terveydelle ja kudoksien kunnolle. C-vitamiini on myös antioksidantti, joka on tuhoamassa haitallisia, syöpää aiheuttavia vapaita radikaaleja; guava sisältää mm. lykopeenia ja flavonoideja. Kliinisissä testeissä guavan säännöllinen käyttö on auttanut estämään varsinsin eturauhassyöpää. C-vitamiini suojaa elimistöämme stressiltä ja vahvistaa immuunijärjestelmäämme sekä suojaa flunssilta ja vilustumisilta. Kroonisista sairauksista esim. diabetes näyttäisi saavan hyötyä C-vitamiinista.  

 

 

Guavan hedelmän voit kuoria ja syödä sellaisenaan tai käyttää se jälkiruokiin tai soseutettuna kastikkeisiin. Sen siemenet ovat täysin syömäkelpoisia myöskin. Erityisen hyvin tämä hedelmä sopii rahka- ja kermajälkiruokiin, leivonnaisiin, paistoksiin, keitoksiin sekä uunissa kypsennettäväksi. Kannattaa kokeilla myös välipalana, sillä se sisältää paljon kuitua ja vähän kaloreita. Sillä voi taltuttaa myös makeanhimoa.

 

 

Tampereen Filharmonian muusikoiden kamarimusiikkikonsertit, Faunien iltapäivät, ovat ennättäneet 20 vuoden ikään. Niitä juhlittiin näyttävästi Tampere-talossa ravintola Fuugassa ja Pienessä salissa itse konsertissa sunnuntaina 24.1.2016. Klo 14 alkoi muistelutilaisuus ravintola Fuugassa Tampere-talossa ja välittömästi sieltä kamarimusiikin ystävät siirtyivät Tampere-talon Pieneen saliin kuuntelemaan Faunien iltapäivän 20-vuotisjuhlakonserttia. Muistelutilaisuutta kuten konserttiakin juonsi apulaisintendentti Eija Oravuo ja muusikoista olivat mukana muistelemassa viulisti ja kapellimestari Jaana Haanterä, Tampere Filharmonian klarinettien äänenjohtaja Jarmo Hyväkkö ja pianisti sekä säveltäjä Tuomas Turriago.

Tuomas Turriago ja Harri Miettunen Eija Oravuon haastateltavina.

Faunien iltapäivän juhlakonsertin aloitti Tuomas Turriagon säveltämä Sonaatti tuuballe ja pianolle, jossa tuuban osuuden soitti Harri Miettunen. Sonaatin jälkeen oli vuorossa Bernd Alois Zimmermennin Trio, jonka osat ovat I Introduktion (Sostenuto molto), II Adagio ja III Finale (Allegro molto, ma non troppo). Trion soittivat Lotta Laaksonen (viulu), Anne Korhonen (alttoviulu) ja Maija Juuti (sello).

Sellistit Joona Pulkkinen ja Lauri Kankkunen kertovat Mendelssohnin Oktetosta.

Väliajan jälkeen keskittyivät kamarimusiikin ystävät salissa seuraamaan Felix Mendelssohnin Oktettoa Es-duurissa op. 20, jonka osat ovat I Allegro moderato ma con fuoco, II Andante, III Scherzo ja IV Presto. Teoksessa olivat mukana muusikot Maria Itkonen, Lotta Laaksonen, Tatevik Ayazyan ja Hanna Parviainen (viuluissa), Lauri Savolainen ja Anne Korhonen (alttoviuluissa) sekä Lauri Kankkunen ja Joona Pulkkinen (selloissa).

Tampereen viinanpolttimon asuinrakennus.

Kuningas Kaarle XII innostui pahimpina nälkä- ja sotavuosina kokonaan kiellollaan lopettamaan valtakunnassaan viinanpolton, vaikka hän sittemmin peruikin kiellon myyntipoltolta. Aikain kuluessa paloviinasta tuli merkittävä valtiollinen ja yhteiskunnallinen ongelma, kun viinan polttamisesta ja juomisesta tuli uskonpuhdistuksen jälkeen sangen yleinen kansantapa sekä Suomessa että Ruotsissa. Tapa ei jättänyt ketään kylmäksi; viinaa polttivat nautittavaksi ja myytäväksi niin kaupungin porvarit kuin maaseudun talonpojatkin. Pian koettiin välttämättömäksi taistelu suositun tavan turmeluksia vastaan; valtio oivalsi rajoitteilla saavansa hyvän tulolähteen omaan kassaansa. Tavaksi muodostui eri verokannoilla verottaa erikseen kotitarpeen polttoa, myyntipolttoa ja viinan anniskelua.

Verotuskysymykset aiheuttivat myös päänvaivaa valtiopäivillä. Vuosina 1731 - 1775 oli kotipolttokin - aivan lyhytaikaisia vapautuksia pois sulkien - veronalaista ja vuodesta 1748 lähtien oli jopa vero maksettava kotipoltosta maaseudulla manttaalin mukaisesti sitä huolimatta polttiko viinaa, vai ei. Talonpojat saivat toisaalta luvan myydä viinaa ilman veroa ja tämä oli omalta osaltaan lisäämässä viinanpolttoa. Paloviinan myyntiä hoitivat myös krouvit ja kestikievarit, joita saattoi löytää esimerkiksi kaupungeista ja aateliskartanoiden mailta. Vuonna 1751 Suomen maaseuduilla oli 510 julkista anniskelupaikkaa, joista 383 oli kestikievaria ja 127 krouvia. Vastaavasti vuonna 1770 julkisia anniskelupaikkoja oli 649, joista 489 kestikievaria ja 160 kapakkaa. Loviisan kaupungissa vuonna 1752 asui 723 henkeä ja kaupungissa harjoitti anniskeluliikettä kolme pitäjää ja kaikkiaan 70 kapakoitsijaa!

Hattupuolue ajoi politiikkanaan ajoittain täydellistä viinanpolton kieltoa ja välillä viinanpolton supistuksia. Vuosina 1756 - 1760 oli voimassa totaalinen viinanpolton kielto ja yksityiset viinapannut korjattiin takavarikkoon. Oli oivallettu viinan valmistettavan kansan leipäviljasta, rukiista, ja varsinkin katovuosina se heilutti valtion viljavaroja ja viljakauppaa. Viljan hinta saattoi nousta liiallisen viinanpolton vuoksi ja aiheuttaa pelättyä viljantuontia ulkomailta. Hattupuolueen ratkaisu asiaan oli viinanpolton keskittäminen kruunun valvomiin viinanpolttimoihin ja viinaliikkeiden ottaminen kruunun monopoliksi. Aivan näin radikaaleihin uudistuksiin ei tämä puolue kuitenkaan koskaan päässyt.

Valtiopäivillä talonpojat ja papisto muodostivat myssypuolueen, jonka politiikkana oli ajaa vapaampaa viinapolitiikkaa. Vapaampaa viinapolitiikkaa puolusteltiin sekä periaatteellisin että käytännöllisin syin. Viinanpolton katsottiin olevan edullista maatalouden näkökulmasta ja jopa viinarankit piti saattaa karjanhoidon saataville.

Kuningas Kustaa III.

Kun kuningas Kustaa III tuli isänsä kuoltua valtaan 12.2.1771, olivat asiat vanhalla mallilla jonkin aika valtakunnassa. Vuonna 1775 Kustaa III vieraili ensikerran Suomen puolella ja Vaasaan perustettiin silloin hovioikeus sekä Kuopion kaupunki perustettiin samana vuonna. Tampereen kaupungin perustamiskirjan hän allekirjoitti 1.10.1779. Kustaa III ei ollut kovin kiinnostunut valtakuntansa talousasioista ja aluksi ne delegoitiin Johan Liljencrantzille. Hän vakautti valtion valuutan arvon lunastamalla setelirahat pois liikenteestä ja siirtymällä valtakunnassa hopeakantaan. Valtio tarvitsi kipeästi varoja ja päädyttiin lopulta valtion viinamonopoliin. Kansaa tämä ei pahemmin heilauttanut vaan viinanpoltto jatkui kotioloissa. Vasta kun viranomaiset alkoivat sakottaa kotipolttajia ja takavarikoida viinanpolttopannuja, alkoi kansan syvissä riveissä syntyä katkeruutta, joka näkyi kuninkaan kansansuosion heikkenemisenä. Liljencrantzin laatiman suunnitelman mukaan viinanpoltto julistettiin kruunun yksinoikeudeksi. Kruunu taas vuokrasi poltto-oikeuksia siten, että kunkin suuren pitäjän alueelle tulisi yksi ainoa viinanpolttimo. Varsinkin Suomen keskiosia koski poikkeus, jonka mukaan kruunu otti itse vastatakseen viinanpolttimoista täällä omaan laskuunsa.

Kustaa III kelpuutti suunnitelman pääpiirteissään syksyllä 1774 ja suunnitelmaa ryhdyttiin välittömästi toteuttamaan. Valtakunnanneuvos Hermanson äityi valmistelevassa komiteassa poikkiteloin ja nosti varottavan sormensa pystyyn; hän varoitti hallitusta vaaroista, joita seuraisi jos suunnitelma toteutettaisiin. Pelkona hänen mielestään oli kansan köyhtyminen ja siveellinen heikentyminen. Hallitus hoiti asian siten, että Hermanson vaihdettiin vapaaherra G. G. Wrangeliin, jota myös Viina-Wrangeliksi kutsuttiin. Keväällä 1775 tulivat uudet säännökset julkisiksi ja Ruotsin viinanpoltto-oikeudet tarjottiin vuokrattaviksi.

Tässä kävikin yllättäen niin, että viinanpoltto-oikeuksien vuokraajia ei löytynyt ja kruunu päätti perustaa itse kruununpolttimonsa. Tukholmaan perustettiin viinanpolttimoiden rakentamista ja käyttöä varten oikein erityinen johtokunta, "paloviinajohtokunta", jonka johtoon asetettiin vapaaherra Wrangel. Samalla lakkautettiin viinanpolttovero ja salapoltosta asetettiin ankarat rangaistukset sekä paloviinan tuonti ulkomailta kiellettiin. Keväällä 1776 nautittiin Tukholmassa aivan ensimmäiset "kruununryypyt". Esim. Porin Aittaluodolle rakennettiin vuonna 1777 kruunun viinanpolttimo, jonka rakentamisesta otti huolehtiakseen paroni Hastfer. Porin jalkaväkirykmentistä määrättiin 100 miestä rakennustyöhön polttimolle ja heidät majoitettiin kaupunkiin. Polttimoon valmistui kahdeksan 360 kannun vetoista rankkipannua ja neljä 150 kannun vetoista selityskattilaa.

Turun lääni oli Suomen viljarikkainta seutua ja pienellä viiveellä lainkuuliaisessa Suomessa päätettiin rakentaa kolme suurta viinanpolttimoa lääniin: Turkuun, Poriin ja Tampereelle. Tampere oli tuohon aikaan vielä kauppala, kun vuonna 1776 alettiin melkoisella kiireellä kruununpolttimon rakennustyöt. Maaherra sai jo alkuvuodesta käskyn koota Porin läänin kruununviljaa Tampereelle ja vedättää talvella Kangasalan kruunun viljavarasto Tampereen viinanpolttimon tarpeisiin. Näin Tampere nousi hetkessä maakunnan merkkipaikaksi ja viljavarastoksi. Yksityisille ihmisille tuli kova kiire myydä viljaansa Tampereelle. Tukholmasta saapuivat uuden kruunun viinanpolttimon piirustukset maaliskuussa 1776 ja uuden viinanpolttimon virkamiehet saivat nimityksensä. Inspehtoriksi tuli akatemian nimismies Henrik Tolpo, vahtimestariksi kersantti J. Lilliefeldt ja polttomestariksi Ströman. Rakennustöitä johti "tirehtori" Jansson.

Kruunun viinanpolttimo rakennettiin nykyisen Finlaysonin tehtaan alueelle Tammerkosken kartanon maille yläputouksen varteen ja se sijaitsi alkuaan kauppalan ulkopuolella. Vapaaherra Hans Henrik Boijen kanssa kruunu teki tilustenvaihdon ja sai siinä yhteydessä Tammerkosken kartanon haltuunsa. Kruunun rakennushanke toteutettiin ajalle tyypillisesti sotamieskomennuskuntain voimin. Näin etuna oli eittämättä hyvin halpa rakennustyön hinta, mutta käsittämätön hitaus myös haittana työn suhteen. Ennen vuoden 1776 loppua oli kosken rannalla jo ainakin osittain valmiina kuitenkin tiiliruukki, polttimorakennus ja makasiineja. Vuoden 1776 kruununpolttimon rakennustöistä vastasivat Turun rykmentin sotamiehet luutnantti Carlqvistin johdolla. Keväällä 1777 rakennustyöt hoituivat vääpeli Sittingin johtaman kuninkaallisen henkirakuunarykmentin miesten avulla. Kesäkuussa 1777 vaihtui rakennusvuoro saman rykmentin 60-miehiselle komennuskunnalle, jota johti kornetti Grönhagen. Seuraavan vuoden työmaan valtasivat 70 miestä Turun läänin jalkaväestä ja vuoden 1779 viinanpolttimon rakennusmiehet värvättiin Rautalammin vapaapataljoonan väestä.

Tampereen viinanpolttimon makasiinirakennus Mältinrannassa.

Vapaaherra Boije isännöi Tammerkosken vastarannalla ja seurasi polttimon edistymistä tarkasti. Vuoden 1776 lopussa hän raportoi maaherralle polttimojohtokunnan epäonnistuneista kokeista jauhattaa viljaa valsseilla. Hän aikoi rakennuttaa seuraavana keväänä Tammerkoskeen uuden myllyn, jossa viinanpolttimonkin viljat voisi jauhaa. Hän pyysi maaherralta lupaa rahvaan avustuksella ja viinanpolttimon kustannuksella rakennuttaa jo talven aikana tirehtori Janssonin valmiiksi suunnittelemaa siltaa yläjuoksulle kosken yli, jotta viljaa olisi helpompi siirtää.

Viinanpolttimoa rakennuttaessaan kruunu oli jälleen päätynyt vuokrausjärjestelmään. Se tarjosi vuokrattavaksi valmiin kruununpolttimon käytön siten, että kruunu toimitti vuokraajalle viljan polttimoon ja vastasi valmiin paloviinan myynnistä eteenpäin. Ensimmäiseksi viinanpolttimon vuokraajaksi saatiin kapteeni J. H. Hästesko, joka myöhemmin kunnostautui Anjalan liiton miehenä 112 upseerin joukossa, jotka nousivat arvostelullaan kuningasta vastaan. Hänen yhtiökumppaninaan sopimuksessa mainittiin majuri, vapaaherra B. O. Stackelberg. Nämä yhtiökumppanit vuokrasivat myös viinanpolttimon Turussa. Vuokrasopimus sovittiin alkamaan 1.9.1777, mutta viinanpolttimon valmistuminen myöhästyi. Vuokralainen alkoi lopulta hermostua odottamiseen ja vaati jo korvauksia sopimuksesta. Inspehtori Tolpolle myönnettiin ero alkuvuodesta 1778 ja hänen tilalleen tuli kirjanpitäjä Ekebom, jota seurasi vuorostaan varahenkikirjuri J. Dahl. Elokuun lopussa 1778 viinanpolttimo luovutettiin lopulta vuokralaisen käyttöön, vaikka rakennustyöt vielä jatkuivatkin niin, että lopullinen tarkastus palovakuutusta varten saatettiin suorittaa vasta vuonna 1781.

Viinanpoltto Tampereella kruununpolttimossa alkoi siis vuonna 1778, mutta kruunulla oli jatkossakin vaikeuksia viljan toimittamisen kanssa polttimolle, sillä maassa oli vähän väliä nälkää ja katovuosia sadossa. Polttimon keskeneräisyyden vuoksi myös alkuaikojen tuotanto oli vähäisempää. Tampereella viina ei alkuun mennyt hyvin kaupaksi, joten sitä kuljetettiin Turkuun myyntiin. Kun täysi poltto saatiin käyntiin vuonna 1782 oli pian jo 30 tynnyriä viljaa päivässä muuttuva paloviinaksi, joka täytti nopeasti Tampereen viinakellarit. Kesällä 1776 Johan Liljencrantz määrättiin hoitamaan viljahankinta valtakunnan viinanpolttimoihin ja viljamakasiineihin. Jatkuvasti piti tasapainoilla ja huolehtia viljan riittävän sekä kruunun viinaan että rahvaan leipään. Kuitenkin löytyi ihmisiä, jotka arvostelivat kruunua ruokaviljan käyttämisestä viinan polttamiseen keskellä nälkävuosiakin.

Aivan viinanpolttimon toiminnan aloittamisesta lähtien alkoi polttimolla myös hävikki ja petostoiminta, joka leimasi viinanpolttimon toimintaa koko historiansa ajan. Viljaa ostettaessa oli enemmän kuin yleistä mitata ja punnita vilpillisesti viljaeriä sekä myytäessä oli suuria ongelmia hävikin kanssa. Lisäksi polttimolla oli omia paikallisia erimielisyyksiä riittävästi. Alkuaikoina polttimolla piti ruoka- ja anniskelupaikkaa entinen porvari G. Collan, joka sai trahtöörin oikeuden Tampereen kaupungissa ja tämän jälkeen alkoivat kilpailijat karkottaa häntä polttimon alueelta pois. Vänrikki von Schantzin ansiosta Collan häädettiin vuonna 1784 viinanpolttimolta ja von Schantz sai luvan rakentaa polttimon alueelle rahvaan tarpeisiin ruoka- ja anniskelupaikan. Tätä riitaa käytiin pitkään valituskirjeitse.

Ajan oloon viinanpolttimo sai valtakunnassa voimakasta vastustusta ja kruununkin omat huonot kokemukset alkoivat kaivaa polttimoiden alta maata. Lopullinen isku Tampereen viinanpolttimolle oli vuoden 1785 surkea vuosi; polttimon varastot olivat täysi huvenneet. Kruunulta tuli vielä käsky maaherralle hommata 500-600 tynnyriä viljaa alkuvarastoksi polttimolle. Kato kuitenkin taas tuli ja maaherra raportoi siitä suoraan Ruotsiin. Lokakuussa tuli kirje Liljencrantzilta, jossa kerrottiin, että viinanpoltto on päätetty lakkauttaa Tampereella ja viinanpolttimon vuokralainen on irtisanottava.

Alkuvuodesta 1788 järjestettiin virallinen viinanpolttimon vuokraajan lähtötarkastus Tampereella. Polttimo oli siis ennättänyt toimia liki kymmenen vuotta Tampereella kruunun omistuksessa. Tästä eteenpäin kruunu päätti antaa viinanpoltto-oikeudet asukkaille, mutta vuokrattavana oikeutena. Vuonna 1787 kaikki Turun läänin kaupungit, siis Tamperekin, hyväksyivät tarjouksen vapaan koti- ja myyntipolton sekä anniskelun ja tislauksen vuokraukseen. Maaherran tehtäväksi jäi laatia oikeuksista halukkaiden kanssa sopimukset. Polttimoiden viljamakasiinit olivat jääneet kruununmakasiineiksi. Nyt asetettiin valtakunnan pääkaupunkiin makasiinijohtokunta kruunun viljavarojen hoitajaksi; näin syntyi Tampereenkin kruununmakasiini, jonka ensimmäiseksi johtajaksi tuli polttimoinspehtori Jonas Lagerbaum ja vahtimestariksi polttimon entinen faktori Ekmark. Toimeton polttimolaitos sai väliaikaiseksi vahtimestariksi Israel Sarlinin.

Lagerbaumin ja kirjanpitäjä Ekholmin jäljiltä makasiininhallitus huomasi viinamakasiinin astioissa n. 3000 kannun vaillingin. Ekholm osittain vapautettiin kuitenkin vastuusta ja asian tunnustanut Lagerbaum - syytti vaillingista vuotavia astioita - sai armahduksen, koska takasi omaisuudellaan vaillingin peittämistä. Lagerbaum erotettiin kruunun kantomiehen virasta, vaikka myöhemmin jälleen esiintyi toimessa ja sai luvan asua viinanpolttimon asuinrakennuksessa ja hoitaa sen puutarhaa, kunhan hoiti kruunun kalustoa polttimolla.

Syksyllä 1789 tuli vielä käsky polttaa 3000 tynnyrillistä viljaa viinaksi sotaväen käyttöön ja tähän toimeen ryhdyttiin kiireesti. Viina oli lupa luovuttaa vain armeijan ylimuonittajalle ja rankkikin oli vedettävä armeijan hevosten käyttöön. Talvella 1790 tämäkin viinanpoltto keskeytyi työmiesten, halkojen ja käteisvarojen puutteeseen. Vielä vuonna 1792 tamperelaisia tilanhaltijoita anoi polttimolle jatkoaikaa, koska olisivat edelleen halunneet myydä viinanpolttimolle viljojaan. Parhaimpina päivinään Tampereen viinanpolttimolla työskenteli satakunta henkilöä. Viinanpolttimolle Tammerkosken rantaan saneerattiin konemestari James Finlaysonille ja hänen vaimolleen asuinrakennus hieman myöhemmin. Kun Finlaysonit olivat palaneet kotimaahansa, saneerattiin puuhuvila Wilhelm Nottbeckin perheen ylelliseksi asunnoksi. Wilhelm von Nottbeckin kuoltua hänen Alexander poikansa antoi purkaa tämän rakennuksen ja rakennutti sen tilalle itselleen Alexanderin Palatsin, jonka tänään paremmin tunnemme nimellä Finlaysonin Palatsi.

Tampereella viinan teko ja käyttö oli myös hyvin tasa-arvoista, sitä harrastivat kaikki yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Vuonna 1795 kaupunginvanhimmat anoivat hallitukselta tamperelaisten viinanpolttokauden pidennystä. Lukuisat asiakirjat vahvistavat juopottelun yleisyyden kaupungissamme ja virkamiestemme julkista juopottelua ei tuolloin pidetty yhtään kummallisena asiana. Kaupungin johtomiehet osallistuivat mm. ankariin kapakkatappeluihin ja monet miehet ja naisetkin merkittiin kuolleiksi viinan vuoksi. Maaherrankokouksessa vuonna 1803 kirjattiin pöytäkirjaan § 8:

"Kapakanpidon tässä kaupungissa havaittiin tutkimuksissa niin suuresti lisääntyneen, että kapakoita on melkein joka talossa. Kaupungin asukkaiden alempi luokka katsoo tätä elinkeinoa tärkeämmäksi ammatikseen. Ja kun kokemus on osoittanut, että suurin osa rikoksia ja pahantekoja saa alkunsa kapakoista, niin katsoi Herra Kenraalimajuri, Maaherra, Komentaja ja Ritari tarpeelliseksi jättää järjestysoikeuden tehtäväksi vähentää kapakkain lukua ja pitää huolta siitä, ettei kaupungissa pidetä useampia kapakoita, kuin asukkaiden ja rahvaan välttämätön tarve vaatii, ja jota vastaan niiden, jotka sellaista elinkeinoa harjoittavat, tulee kaupungin rahastoon maksaa määrätty, heidän elinkeinonsa mukaan sovittu vero. Kuitenkin on jokaisella kaupungin asukkaalla valta markkina-aikana sekä sotaväen ja muiden suurempien kansankokousten sattuessa harjoittaa kapakoimista niinkuin muutakin elinkeinoa."

Kapellimestari Malcolm Sargent ja Jean Sibelius Ainolassa vuonna 1956.

Kaniikki Richard Blakeneyn ollessa virassa Melton Mowbrayn Pyhän Marian kirkossa Leicestershiressa toimi kirkon urkurina vuosina 1914 – 1924 Sir Harold Malcolm Watts Sargent (s. 29.4.1895 ja k. 3.10.1967). Sittemmin hän tuli tunnetuksi Englannin johtavana kuoroteosten johtajana ja säveltäjänä, mutta myös monien kuuluisien yhtyeiden johtajana hänet muistetaan vieläkin. Niiden joukossa ovat mm. BBC:n Sinfoniaorkesteri, Royal Philharmonic orchestra, Royal Choral Society, Liverpool Philharmonic, London Philharmonic

Malcolm Sargent syntyi Kentin Ashfordissa työläisperheeseen, jossa isä Henry oli hiilikauppias, amatöörimuusikko ja osa-aikainen urkuri kirkossa ja äiti Agnes oli paikallisen koulun emäntä. Nuorena hän lauloi kirkkokuorossa ja opiskeli urkujensoittoa; hän voitti myös stipendin, jolla pääsi jatkamaan opintojaan, opinahjonaan ensin Stamford School ja myöhemmin The Royal College of Organists. 18-vuotiaana hän jatkoi vielä musiikkiopintojaan Durhamin yliopistossa, josta valmistui musiikin tohtoriksi 24-vuotiaana.

Kapellimestari Sir Henry Wood (s. 3.3.1869 ja k. 19.8.1944) vieraili Leicesterin De Montfort Hallissa Queen's Hall orchestran kanssa vuonna 1921 ja tilasi esitykseen Malcolmilta teoksen Impression on a Windy Day. Malcolm sai sävellyksensä valmiiksi niin viime tipassa, että Sir Henry Wood ei enää ennättänyt opetella teosta, vaan pyysi säveltäjää itse johtamaan teoksensa konsertissa. Sir Henry Wood pisti tässä konsertissa merkille Malcolmin säveltäjän ja johtajan taidot ja tarjosi hänelle tilaisuutta tulla johtamaan Proms-konserttiin Queen's Hallissa 11.10.1921. Sir Henry Wood lyöttäytyi 1890-luvun puolivälissä impressaari Robert Newmanin kanssa yhdessä suosittujen promenade konserttien järjestäjäksi Queen's Hallissa; konsertteja järjestettiin kahdeksan kesäviikon aikana ja liput näihin alkujaan viihde ja taidekonsertteihin myytiin suhteellisen edullisesti. Kun Queen's Hall tuhoutui pommituksissa vuonna 1941, siirrettiin Proms-konsertit pidettäväksi Royal Albert Halliin.

1920-luvun aikana Malcolm Sargent nousi valtavan suosituksi kapellimestariksi maassaan mm. oopperaesityksiä johtaessaan. Vuonna 1922 Sargent perusti Leicesterin amatöörimuusikoiden sinfoniaorkesterin, jonka johdossa jatkoi aina vuoteen 1939 asti. Tämän orkesterin solisteina soittivat Alfred Cortot, Artur Schnabel ja mm. Anton Rubinstein palkinnon voittanut ja Odessassa syntynyt brittipianisti Benno Moiseiwitsch (s. 22.2.1890 ja k. 9.4.1963), jolta Sargent sai piano-opetusta jopa niin pitkälle, että olisi pystynyt luomaan menestyksellisen uran konserttipianistina. Malcolm Sargent valitsi kuitenkin kapellimestarin uran mieluummin ja vuodesta 1923 hän opetti itse Royal College of Musicissa Lontoossa.

Vuonna 1927 Malcolm Sargent aloitti kapellimestarina Sergei Diaghilevin Venäläisessä Baletissa yhdessä Igor Straviskyn ja Sir Thomas Beechamin kanssa. Vuonna 1928 hän astui The Royal Choral Societyn johtoon. Sotavuosina 1939 – 1942 Malcolm Sargent johti Manshesterissa vuonna 1857 Charles Hallé perustamaa Hallé orkesteria ja vuosina 1942 – 1948 Liverpoolin orkesteria, joka piti historiansa ensimmäisen konserttinsa 12.3.1840.

Vuonna 1923 Sargent avioitui Eileen Laura Harding Hornen kanssa ja avioliitto tuotti kaksi lasta vuonna 1926; Pamelan, joka kuoli polioon vuonna 1944 ja Peterin. Avioliitto oli kuitenkin onneton ja se päättyi avioeroon vuonna 1946. Sargent tunnettiin yleisesti kovana naistenmiehenä ja pitempiä suhteita hänellä oli ainakin Diana Bowes-Lyonin, Prinsessa Marinan ja Edwina Mountbattenin kanssa. Vuonna 1947 Malcolm Sargent lyötiin ritariksi musiikkiansioittensa vuoksi ja vuodesta 1948 hän johti ylikapellimestarina Lontoon Proms-konsertit aina kuolemaansa vuoteen 1967 asti. Vuosina 1950 – 1957 Sargent johti BBC:n sinfoniaorkesteria.

Malcolm Sargent tunnettiin jo 1920-luvulta asti Jean Sibeliuksen musiikin esitaistelijana, olihan hän jo 14-vuotiaana johtanut Valse tristen ja pari vuotta myöhemmin Finlandian. Malcolm Sargent oli jo ryhtynyt Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytykseen ja Colombia-yhtiölle oli jo tallennettuna ensimmäinen ja toinen sinfonia. 20.9.1957 Sargent oli vierailevana kapellimestarina Helsingissä kutsuttuna johtamassa Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa, jonka ohjelma koostui Händelin Vesimusiikista, Elgarin Serenadista sekä Brittenin Muunnelmista Purcellin teemasta. Konsertin väliajan jälkeen yleisö sai kuultavaksi Sibeliuksen Viidennen Sinfonian Yliopiston juhlasalissa. Vuonna 1956 Malcolm Sargent oli vieraillut Helsingissä BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa ja konsertti oli järjestetty akustiikaltaan järkyttävään Messuhalliin. Kohtelias Sargent ei haastatteluissa kommentoinut Helsingin salitilannetta, vaan käänsi huomion vierailuunsa Ainolassa ja säveltäjämestarin tapaamiseen. Kohta Suomeen tultuaan kapellimestari Sargent lähetti Sibeliukselle kimpun krysanteemeja kirjeen kanssa. Puhelimen välityksellä nämä muusikot keskustelivat vielä monasti myöhemminkin ansiosta. Kotimaassaan Sargent ei vakuuttanut tulkinnoillaan Sibelius-asiantuntijoita, sillä hänen nyanssinsa ja temponsa puhuttivat. Sibelius rauhoitti heidän keskusteluissaan vierailevaa kapellimestaria kertoen, ettei Robert Kajanuksen tulkintoja kannata pitää säveltäjän valtuutuksina. Näistä sanoista Sargent oli silminnähden huojentunut. BBC:n orkesterille oli järjestetty kaksi Sibelius-konserttia, joiden ohjelmassa olivat Tapiola, En Saga, Historiallisia kuvia, Finlandia sekä ensimmäinen, kolmas ja seitsemäs sinfonia. Konserttiarvostelut olivat siinä määrin ylistäviä, että Malcolm Sargent sai vierailukutsun uudelleen Suomeen.

Kauppaneuvos Roger Lindberg.

Helsingin kaupunginorkesterin konsertin jälkeen kapellimestari Malcolm Sargent oli agenttina kanssa kutsuttu illallisjuhliin kauppaneuvos Roger Lindbergin kotiin Kuusisaareen, osoitteeseen Kuusiniementie 27. Illallisvieraiden joukossa olivat Britannian suurlähettiläs Cresell puolisoineen, Sibelius-viikon taiteellinen johtaja Nils-Eric Ringbom puolisoineen sekä Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Tauno Hannikainen. Kutsuttuja olivat myös Sibeliuksen tyttäret Eva Paloheimo ja Margareta Jalas ja tämän puoliso, kapellimestari Jussi Jalas, mutta he olivat jo iltapäivällä peruneet tulonsa. Vieraat asettuivat illallispöytään klo 22.30 ja alkuruoaksi tarjoiltiin lohikohokasta voisulassa. Juuri kun ruoka oli tarjoiltu vieraille, viini kaadettu laseihin ja illan isäntä oli lausumassa vieraat tervetulleiksi, soi puhelin keskeyttäen juhlan. Isäntä Roger Lindberg pyysi anteeksi ja poistui puhelimeen hetkeksi pöydästä. Palatessaan hänellä oli surullisia uutisia ilmoitettavanaan; Sibelius oli kuollut. Kaikille vieraille uutinen ei tullut täydellisenä yllätyksenä, mutta kapellimestari Malcolm Sargent murtui täysin itkuun ja vajosi olohuoneen sohvalle. Edellisenä iltana Malcolm Sargent oli puhunut vielä puhelimessa Sibeliuksen kanssa seuraavan päivän Helsingin kaupunginorkesteri konsertista, jonka puhelun jälkeen Sibelius oli uupunut ja vetäytyi varhain jo lepäämään. Seuraavana päivänä eli perjantaina 20.9.1957 Sibelius oli saanut aivoverenvuodon aamiaista syödessään pöydässä noin kello yhden aikaan. Aino tuki miestään toisella kädellä, samalla kun koetti löytää puhelinluettelosta lääkärin puhelinnumeroa. Vielä parin tunnin kuluttua tästä tapahtumasta Sibelius oli ollut tajuissaan, kun Ainolaan kiiruhtivat hänen tyttärensä Eva ja Katarina. Sibelius tunnisti vielä Evan ja Kain, koska ne jäivät hänen viimeisiksi sanoiksi ennen horrokseen vaipumista ja vääjäämätöntä heikkenemistä. Vaikka Sargentin johtama konsertti radioitiin suorana lähetyksenä, ei radiota Ainolassa tuolloin kuitenkaan avattu. Klo 21.15 lääkäri totesi Sibeliuksen kuolleeksi. 


Juhlatunnelma oli tietysti välittömästi kadonnut Kuusisaaren talossa ja talon isäntä Roger Lindberg yritti parhaansa mukaan lohduttaa kapellimestarivierasta olohuoneessa. Puhelin soi vähän väliä ja lehdistöä kiinnosti kuulla kapellimestarin kommentti tilanteesta, mutta Sargent ei halunnut keskustella juuri nyt kenenkään kanssa. Jonkin ajan kuluttua rauhoituttuaan Malcolm Sargent lausui ainoana kommenttinaan: ”I only say that the King is dead and there is no successor.” Kapellimestari palasi ruokapöytään ja ateria jatkui kellon ollessa yksi yöllä.

Ancel Benjamin Keys

Ancel Benjamin Keys syntyi 26.1.1904 Colorado Springsin kaupungissa Benjamin Pious Keysin ja Carolyn Emma Chaneyn poikana. Perhe muutti kuitenkin vuonna 1906 San Franciscon kaupunkiin josta matka jatkui pian maanjäristyksen jälkeen samana vuonna läheiseen Berkeleyn kaupunkiin Kaliforniassa. Ancel osoittautui jo varhaisessa vaiheessa testien mukaan hyvin älykkääksi ja ahkeraksi pojaksi. Koulunkäynti sai kuitenkin alkuun hetkeksi jäädä, sillä Ancel teki monenlaisia hanttihommia ennen kuin aloitti tosissaan opiskelun Kalifornian yliopistossa vuonna 1922. Vuoteen 1930 mennessä Ancel Keys oli väitellyt itsensä tohtoriksi ensin biologiassa ja sitten vielä vuonna 1936 fysiologiasta Cambridgen yliopistosta. Välillä hän työskenteli pari vuotta Kööpenhaminassa August Kroghin ohjauksessa eläinfysiologian laboratoriossa Tanskan maalla. Mayo Säätiössä työskennellessään vuonna 1936 Ancel Keys palkkasi lääketieteelliseksi avustajakseen Margaret Haneyn (biokemisti), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1939. Pari sai kolme lasta; Carrie, Henry ja Martha.

Ancel Keys oli toiminnan mies ja ahkera puurtaja; yksityinen perhe-elämäkin oli alistettu uran vaatimuksille. Keys osallistui johtamalla tutkimusryhmän empiiriseen kokeeseen Andien rinteillä aiheesta, miten ihmisen keho sopeutuu erilaisissa korkeusolosuhteissa. Korkeudet olivat useita tuhansia metrejä ja kylmissä useamman kymmenen pakkasasteen säissä vietettiin talvella suhteellisen pitkiäkin aikoja. Toisen maailmansodan alettua Keys sai tehtäväkseen suunnitella armeijan joukoille hätäannokset, missä sotilaiden päivittäiset ruoka-annokset olivat 3000 kaloria – lisäksi myös suklaata, savukkeita ja purukumia. Sodan loppupuolella Keys toteutti käsittämättömän tutkimuksen aseistakieltäytyjillä; 36 vapaaehtoista altistui hänen tutkimuksiinsa, jossa tutkittavat joutuivat tarkkailuun puoleksi vuodeksi nälkäkuurilla ja laihtuivat keskimäärin 25 prosenttia.

Seuraavaksi Ancel Keys keskittyi kolesteroliin, kun hänen luokseen lähetettiin maitotilalta veljekset, joiden vartaloissa oli patteja. Osoittautui, että nämä patit sisälsivät kolesterolia; veren kolesteroliarvot olivat 25, joten tässä tapauksessa kysymyksessä oli varmaankin perinnöllinen sairaus. Keys syötti tutkittaville kuitenkin täysi rasvatonta ruokaa viikon ajan ja sai heidän veren kolesteroliarvot tippumaan tilapäisesti. Tästäkös Ancel Keys innostui. Hän tutki, miksi sotavuosina Pohjois-Euroopassa menehtyi sydänsairauksiin ihmisiä vähemmän, kun ruoasta oli suuri pula. Hän tuli siihen tulokseen, että jonkin ruoka-aineen, jota sodanaikaan ei saanut, sen täytyi aiheuttaa nämä sydänsairaudet. Verisuonien seinämiin kerääntyy paakkuja tai plakkia, joka ajan myötä saattaa tukkia verisuonen ja aiheuttaa sydäninfarktin. Tämä plakki taas sisältäisi kolesterolia. Näin yhteys oli rakennettu. Nyt tarvittiin vain tieteellinen näyttö tästä.

Alkoi ahkera kiertäminen eri puolilla maailmaa; Ancel ja Margaret tekivät suurelle joukolle ihmisiä kolesterolimittauksia järjestelmällisesti. Näin Keys keräsi aineistoa tutkimukseensa ja päätteli näiden perusteella, että rikkaissa maissa ihmiset syövät rasvaisempaa ruokaa ja saavat kolesterolinsa siksi korkeaksi sekä lopulta sairastuvat herkemmin sydänsairauksiin. Ensimmäisen tutkimustuloksensa hän julkaisi vuonna 1953, jossa hän osoitti kuuden maan aineiston perusteella rasvan saannin ja sydänsairauksien yhteyden. Myöhemmin kollegat tarkistivat tätä tukimusmateriaalia, jota oli kertynyt kaikkiaan 22 maasta, mutta Ancel Keys oli tähän omaan tutkimukseensa kelpuuttanut tuloksia vain kuudesta maasta. Sanomattakin lienee selvää, että juuri näissä kuudessa maassa yhteys rasvan ja sydänsairauksien välillä oli maksimaalinen ja muista maista tätä näyttöä ei saatu. Tämä tieteellinen vääristely katsottiin ”läpi sormien” eikä siihen kiinnitetty juuri huomiota.

Tärkeimmän elämäntyönsä Ancel Keys katsoo tehneensä ns. seitsemän maan tukimuksessa, joka alkoi vuonna 1958. Siinä seurattiin kymmeniä vuosia 12 000 keski-ikäisen miehen ruokavaliota, kolesterolia ja sairauksia Kreikassa, Italiassa, Hollannissa, Suomessa, Jugoslaviassa, Japanissa ja Yhdysvallissa. Tutkimus ei osoittanut kuitenkaan mitään selkeää yhteyttä rasvankäytön ja sydänsairauksien välille. Esim. Kreikassa käytettiin paljon rasvaa, mutta sydänsairauksia oli kaikkein vähiten juuri siellä. Nyt Keys muutti kiireesti teoriaansa; rasva ei enää aiheuttanutkaan sydänsairauksia, vaan tietynlainen rasva – tyydyttynyt rasva. Tästä alkoi tyydytteineiden rasvojen joutuminen pannaan ja ne julistettiin vaarallisiksi.

Maailmalla on ollut jatkuvasti esillä myös Keysin kolesteroliteorian kanssa kilpailevia teorioita, joista merkittävin liittyy hiilihydraatteihin ja sokeriin. Muista nyt erityisesti, että jos haluat syödä itsesi kylläiseksi, ei ole mitenkään mahdollista luopua jostakin (rasvat) korvaamatta puutosta jollakin toisella (hiilihydraatit). Rasvoista ja hiilihydraateista tulee pääosin ravintomme energia, ei niinkään proteiineista normaalisti. Kun ihmisiä ohjattiin pois rasvojen käytöstä, oli täysin vääjäämätöntä, että hiilihydraattien käyttöä piti lisätä. Alkuperäiseen ihmisravintoon – siis ennen maanviljelyksen aloittamista – eivät kuuluneet vaaleat viljat (ja niistä tehdyt jauhot) eikä sokeri. Ruokien teollinen valmistaminen räjäytti pankin elintarviketeollisuudelle; huonommista ja halvemmista raaka-aineista päästiin valmistamaan isolla katteella kuluttajille tarvikkeita, joihin vielä lisättiin lisäaineita muka makua parantamaan.

Mainitsempa tässä muutaman Keysin teorian kanssa kilpailevan vaihtoehtoisen ehdotuksen, jotka ovat olleet myös tarjolla; päättäjille ne jostain syystä eivät käyneet, mutta nykyään ne ovat nousseet aivan toisenlaiseen arvoon. Vuosina 1906 – 1983 elänyt lääkäri Thomas Latimer Cleave palvellessaan brittilaivaston sairaalassa Hong Kongissa ja Maltalla kiinnitti huomionsa eri kansojen välisten sairauksien eroihin. Erityisesti hän havaitsi paljon uusia sairauksia sen jälkeen, kun vaaleat jauhot ja varsinkin sokeri oli otettu yleiseen käyttöön. Tärkkelyksen ja sokerin yhteys verensokeriin ja insuliiniin oli tuohon aikaan vielä hakusessa, mutta silti Cleave teki erittäin nokkelia päätelmiä vaillinaisin tiedoin. Päätelmänsä hän perusti epidemiologiaan ja ihmissuvun historiaan. Uransa loppuajan hän veti laivaston lääketieteellistä tutkimusta ja hän sai kuitenkin tukea joukolta lääkäreitä ja tiedemiehiä. Hän piti ihmisten alkuperäistä ravintoa luonnollisena ravintona nykyihmisille. Cleave julkisti tutkimustuloksensa kirjassaan Saccharine Disease.

Toinenkin sotilaslääkärinä sotapalveluksensa suorittanut vastaväittäjä löytyy. Hän oli juutalaisperheeseen Lontoossa 8.8.1910 syntynyt John Yudkin. Perhe pakeni Venäjältä juutalaisvainoja vuonna 1905 Lontooseen, missä perheen isä kuoli jättäen vaimon kuuden pojan kanssa köyhiin oloihin. John suoritti Länsi-Afrikassa sotapalveluksensa sotilaslääkärinä ja valmistui myöhemmin Lontoon yliopistosta fysiologian professoriksi. Hänen elämäntyö oli näyttää selkeä yhteys sokerilla sydänsairauksiin. Omat tieteelliset näyttönsä hän paljasti kirjassaan Pure, White, and Deadly vuonna 1972. Yudkin oli täysin vakuuttunut, että rasvan vaarallisuus oli ymmärretty väärin. John Yudkin sai suuren ja mahtavan sokeriteollisuuden vihat päälleen ja Ancel Keys ryhtyi häntä vastaan propagandasotaan omalla teoriallaan. Väittelytilanteet Yudkin yleensä hävisi, sillä hän oli melko heikko puhuja.

Ancel Keysin massiivinen painostus teoriansa puolesta tuotti vihdoin tulosta Yhdysvalloissa, kun senaattori George McGovernin poliittinen komitea käsitteli ravitsemusasioita. Komitea julkaisi loppuraportin tammikuussa 1977, jossa suositeltiin vähärasvaista ravintoa. Tästä nousi kova kohu ja McGovernin komitea joutui kuulemaan lisää asiantuntijoita. Nyt julkaistiin uusi loppuraportti, jossa vähärasvaista ruokaa edelleen suositeltiin, pikkuisen pehmennetyin sanakääntein. Näin nämä ravintosuositukset vähin äänin uivat Suomessa meidänkin ravitsemussuosituksiimme.

 Meillä Suomessa syötetään täysin terveillekin ihmisille valtavia määriä kolesterolilääkkeitä; statiineja syö 650 000 suomalaista ja kaikkiaan 700 000 ihmistä syö meillä kolesterolin hoitamiseksi lääkkeitä. Statiinilääkityksen ympärillä liikkuu maailmalla rahaa vuosittain n. 26 miljardia dollaria ja vähintään tuplasti dollareita "kevytravinnon" piirissä elintarviketeollisuudessa. 1990-luvun alusta lähtien kolesterolilääkittyjen määrä on kasvanut vuosittain 15-20 %. Statiineja myydään Suomessa yli 100 miljoonalla eurolla ja Kela korvaa niistä vuosittain vähintään 30 miljoonaa euroa. Näin medikalisaatiosta tässä tapauksessa hyötyy ainoastaan lääketeollisuus lääkkeiden valtavan myynnin kautta. Kolesterolilääkityksestä tutkimusten valossa hyötyy noin yksi prosentti niiden käyttäjistä ja hekin ovat lähinnä geneettisestä kolesterolin kertymisestä kärsiviä ihmisiä. Varovaisesti arvioiden näiden lääkkeiden käyttö aiheuttaa meillä Suomessa seuraavia vaivoja ja sairauksia; rabdomyolyysejä n. 70 tapausta vuodessa, haimatulehduksia n. 250, munuaissairauksia n. 700, diabetessairauksia n. 550, maksavaurioita yms. ja yli 100 000 ihmistä kärsii jatkuvista lihas- ja nivelkivuista. Myös suolistovaivat lisääntyvät kolesterolilääkityksen käytön alettua ihmisillä, näin on käynyt varsinkin kolesterolitasoja alentavien fibraattien kanssa. Pelkästään vuonna 2010 Kela myönsi yli 24 000 uudelle diabetespotilaalle erityiskorvausoikeuden. Lääketieteen omat tilastot näyttävät, että idiopaattiset eli itsesyntyiset, ilman selkeää syytä olevat haimatulehdukset ovat viimeisten 12 vuoden aikana lisääntyneet Suomessa miehillä 68 % ja naisilla 37 %. On siis korkea aika avata keskustelu kolesterolilääkkeiden haittavaikutuksista ja jopa hengenvaarallisuudesta.

Vasemmalla kuvassa terve sydän ja oikealla kongestiivinen vajaatoiminta, jossa sydämen pumppausvoima on heikentynyt ja vasen kammio on laajentunut.

Iso-Britannian johtavia statiinitutkijoita, professori Rory Collins Oxfordin yliopistosta, myönsi vuosi sitten (Sunday Express 15.2.2015) salanneensa ja vääristelleensä tutkimustensa tuloksia ja myönsi monien brittien syövän täysin turhaan statiineja. Collins johtaa vuonna 1994 perustettua Cholesterol Treatment Trialists' (CTT) Calloborationia ja heidän tutkimuksiin statiinien puolesta on mm. Suomen Sydänliiton ylilääkäri Mikko Syvänne vedonnut monesti.

Amerikkalainen sydänlääkäri Peter H. Lansjoen tähdentää, että vastoin sangen yleistä käsitystä - jonka mukaan statiinit ehkäisisivät valtimoiden kovettumista - statinit voivat kovettaa valtimoiden seinämiä. Statiinit ovat myrkkyä sydänsolujen energiaa tuottaville mitokondrioille ja ehkäisevät solujen ja valtimoiden normaaleja toimintoja. Pahimmillaan statiinit aiheuttavat sydänlihaksen rappeumaa eli rabdymyolyysia ja estävät K2-vitamiinia suojaamasta valtimoita kalkkiutumiselta. Statiinit estävät seleeniä sisältävien entsyymien - kuten glutationiperoksidaasin (GPx) - toimintaa, joka on tärkeä antioksidantti suojaten solua hapetusstressiä vastaan. Seleeniproteiinin esto voi vaikuttaa sydämen kongestiivisen ja laajentavan (dilatoivan) vajaatoiminnan syntyyn.

Myös tohtori Harumi Okuyama ei usko, että LDL-kolesteroli olisi syynä valtimotauteihin, kuten aikaisemmin on väitetty (Okuyama 2014). Japanissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että sydäntaudit ja kuolleisuus ovat yleisempiä, mitä matalampia kokonais-, ja LDL-kolesteroli ovat (Hamazaki 2015). Toisin sanoen, kolesterolia ei pidä mennä alentamaan synteettisillä lääkkeillä.

Lääkkeiden valmistus on suurta liiketoimintaa ja arvioidaan lääkkeiden markkinointiin käytettävän enemmän varoja kuin lääketehtaiden tutkimuksiin ja tuotekehityksiin. Tiedelehti Allergy Clincial Immunology julkaisi  vuonna 2009 tutkimuksen tiedelehtien artikkelien viittausten oikeellisuudesta. Tämän artikkelin mukaan 48 % aineistosta ja menetelmistä siteerattiin väärin sekä 28 % tuloksista sai myös väärän tulkinnan. Juuri näin on käynyt 50-luvun alussa aloitetulle ja yli 30 vuotta kestäneelle Framinghamin kolesterolitutkimukselle. Meidän oma kotoinen malliesimerkki oli 1970-luvulta alkanut Pohjois-Karjalan projekti, johon kunnolla "hirttäytyi" entinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja, Diabetes- ja Sydänliiton hallitusten jäsen, valtion ravitsemusneuvottelukunnan entinen puheenjohtaja ja Turun yliopiston kansleri Pekka Puska. Projektihan valisti meitä suomalaisia, että voi on epäterveellistä ja tukkii verisuonemme sekä listaa jatkettiin vielä kaikilla eläinrasvoja sisältävillä ruoka-aineilla kuten rasvainen maito, lihan ihra, kerma, rasvaiset juustot, kananmunat ja punainen liha. Voi neuvottiin välittömästi vaihtamaan kovetettuihin, transrasvaa sisältäviin kasvirasvalevitteisiin. Paistaminen pitäisi nykyistenkin ohjeistuksien mukaan suorittaa kasviöljyllä, esim. rypsiöljyllä; nämä kasviöljyt vaan eivät kestä kuumentamista ja palaessaan muodostavat erittäin haitallisia yhdisteitä terveydelle. Lopputuloksena tästä Pohjois-Karjalan projektista oli, että maito- ja eläinrasvat eivät voi olla syy sydäninfarkteihin! Henkisten ja taloudellisten sidonnaisuuksien luonti lääketeollisuuden ja eri asiantuntijoiden välillä ei myöskään ole ongelmatonta; eri asiantuntijat ja professorit ovat monien terveysjärjestöjen - kuten Sydän- ja Diabetesliiton - puheenjohtajina ja hallitusten jäseninä, valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäseniä, käypä hoito-suositusten ja ruokaympyrän suunnittelutyöryhmässä, Suomen Akatemiassa johtajina, yliopistojen kanslereina ja opettajina. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Tärkeätä on huomata myös erilaisia tutkimuksia luettaessa, kenen rahoittamia nämä tutkimukset ovat ja saako tutkijat vapaasti raportoida aivan kaikista tutkimustuloksista.

Suomalainen kemisti Paavo Kultimo Roine (s. 5.8.1914 Mäntsälä ja k. 1973) tuli ravintokemian professoriksi Helsingin yliopistoon vuonna 1949. Hän julkaisi alan oppikirjoja ja kehitti ensimmäisen suomalaisen ruokaympyrän ravitsemisohjaukseen. Tämä 1950-luvulla laadittu ruokaympyrä oli alkuun jaettu kuuteen eri lohkoon, ja se muistutti yllättävän paljon ruokavaliota, jonka tänään tunnemme vähähiilihydraattisena ruokavaliona. Puolet hänen laatimastaan ruokaympyrästä koostui kalasta, lihasta, kananmunista, broilerista, öljystä sekä maitotaloustuotteista, kuten voi, juusto, maito ja kerma. Kolmasosa ruokaympyrästä rakennettiin vihanneksista, juureksista, marjoista, hedelmistä ja perunasta. Vain kuudesosa ruokaympyrästä jäi kokojyväjauhoille ja ruisleivälle. Ajan mittaan näitä suosituksia - kuten nyt tunnemme - ryhdyttiin muuttamaan ja niistä hedelmistä parhaillaan saamme nauttia jatkuvasti lisääntyvinä sairauksina.

Maailmalta löytyy lukuisia tutkimuksia vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutuksista ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Pitkäaikaisin seurantatutkimus kesti 20 vuotta ja se tutkimustulokset julkaistiin tiedelehti The New Enland Journal Of Medicinessä jo vuonna 2006. Tutkittavina oli 82 802 naista, joista osa käytti vähähiilihydraattista ruokavaliota, eikä näiden naisten kohdalla pystytty saamaan mitään näyttöä sydänsairausriskin suurentumisesta. Näyttöä kyllä syntyi siitä, että vähähiilihydraattinen ruokavalio suojelee sydänsairauksilta.

Valistunut lukija jo varmasti tietääkin, kuinka rasvat jakautuvat kahteen pääryhmään; tyydyttymättömiin ja tyydyttyneisiin.  Tyydyttymättömät rasvat ovat hyvin juoksevia huoneenlämmössä (auringonkukka-, maissi- ja oliiviöljyt) kun taas tyydyttyneet rasvat ovat kiinteitä ja niitä löytyy eläinrasvoista (voi, laardi) ja trooppisista kasveista (palmu- ja kookosöljyt). Rasvahapot ovat hiiliatomiketjuja, joihin kiinnittyy vetyatomeja. Tyydyttyneet rasvahapot ovat täynnä niissä kiinni olevia vetyatomeja, pysyen ryhdissään. Yhden tai useamman vetyatomin puuttuminen vääristää rasvahapon joko tyydyttymättömäksi tai monityydyttymättömäksi sen mukaan, kuinka monta vetyatomia ketjusta puuttuu. Tyydyttyneet rasvahapot pystyvät tiivistäytymään toisiinsa siten, että rasvat ovat siis kiinteässä muodossa huoneenlämmössä. Esim. paistaessa nämä tyydyttyneet rasvahapot taas irtoavat juokseviksi. Monityydyttymättömien kasviöljyjen – rypsi-, maissi- ja auringonkukkaöljy - ongelma niiden härskiintyminen nopeasti kehossamme, joka pitemmän päälle aiheuttaa useita terveysongelmia ihmisille.

No, mitä sitten kolesteroli on? Kolesteroli on kaikkein tunnetuin steroli, solukalvojen rakennusmolekyyli, joita voidaan löytää niin eläin- kuin kasvisoluista. Ne ovat rengasrakenteisia yhdisteitä, jotka sisältävät hiiltä, happea ja vetyä. Kolesteroli ei ole rasva, vaan alkoholi ja elimistömme muodostama antioksidantti, joka suojaa tulehduksilta ja estää härskiintymistä. Se on paitsi solukalvojen ja hermoston elintärkeä rakennusaine niin myös soluvaurioiden korjaaja. Esiasteena se toimii meille niin tärkeälle D-vitamiinille ja monille hormoneille, kuten esim. testosteroinille. Se on siis yksi kehomme sisäisistä korjausaineista, mutta sen merkitys on ymmärretty tahallisesti pitkään väärin. Kun kolesteroliarvo nousee, ei se siis tarkoita selkeästi haittaa, vaan paljon enemmän se kertoo kehomme tilasta, joka vaatii korjaukseen kolesterolia. Verisuonivaurioissa maksa lisää kolestrolituotantoa ja näin kolesteroli pyrkii korjaamaan syntyneitä vaurioita. Se ei siis ole haitallinen eikä vaurioiden syy, vaan kertoo lähinnä kehomme epänormaalista tilanteesta. Kolesterolia toki löytyy plakista, joka on ajan oloon kerääntynyt verisuonien seinämiin ja joka lopulta saattaa tukkia verisuonen aiheuttaen sydäninfarktin. Mutta huomattava on, että kolesteroli on siellä plakissa korjatakseen verisuonten seinämissä tapahtuneita vaurioita ja kolesterolia on koko plakin koostumuksesta vain muutama hassu prosentti. Suurin osa verisuonia tukkivasta plakista koostuu kalkista ja fosfaatista, jotka muodostavat kovaa kalkkia. Kovaa kalkkia plakin koostumuksesta on melkein 70 prosenttia. Tilastot näyttävät, että infarktin kokeneista joka toisella täysin normaali tai matala kolesteroliarvo.

Sinulle on varmaan vuosikaudet opetettu, että on hyvää ja huonoa kolesterolia. Käypähoito-ohjeet suosittelevat kokonaiskolesterolin määrän, HDL-kolesterolin ja LDL-kolesterolin suositeltavat määrät. Erityisesti olet varmaan pistänyt merkille, kuinka vuosien saatossa kolesterolimäärien suositusarvot ovat koko ajan laskeneet. Kun tutkimme veren kokonaiskolesterolia, huomaamme varsin pian sen pitävän sisällään HDL-kolesterolia (high density lipoprotein, joka kulkeutuu soluista maksaan), LDL-kolesterolia (low density lipoprotein, joka on maksan soluille tuottamaa uutta kolesterolia) sekä VLDL-kolesterolia (very low density lipoprotein, poikkeuksellisen vähäisen tiheyden maksan tuottama pieni ja kevyt kolesteroli). LDL-kolesterolin määrä saadaan selville laskutoimituksessa, jossa veren kokonaiskolesterolin määrästä vähennetään veren HDL- ja VLDL-kolesterolin arvot. LDL-kolesterolilla on alayksiköitä, joita jaotellaan koon mukaan ja sen mukaan, millaisiin solujen ärsykkeisiin ne reagoivat. Alayksiköistä sd-LDL tiedetään erittäin herkäksi sokerille ja insuliinille ja tämä on juuri se kolesteroli joka esiintyy valtimokovettumien yhteydessä. Yleisesti tiedetään viljoista vehnän oleva se, joka käynnistää maksassa tämän haitallisen sd-LDL:n muodostumisen. Mitkään tutkimustulokset eivät ole osoittaneet voin, maitorasvojen tai tyydyttyneiden rasvojen aiheuttavan tai millään tavalla liittyvän tähän edellä kuvattuun prosessiin, vaan aina se johtuu ruoka-aineista jotka sisältävät sokeria, insuliinia ja vehnää. Toinen tällainen LDL:n alalaji on haitallinen ox-LDL, jonka pitoisuus LDL-kolesterolista on suoraan pääteltävissä. Kolesterolilääkkeinä käytettävät statiinit lisäävät juuri ox-LDL:n määrää ja tämä aiheuttaa jatkuvan tulehdustilan verisuonissa. Myös vähärasvainen ravinto lisää ox-LDL:n muodostumista. Normaali solurakenne ja kehon oma korjausmekanismi kuitenkin edellyttää, että hyvä LDL-kolesteroli saadaan käyttöömme; se on siis hyvinvointimme kannalta hyvin tarpeellista!

Terveysviranomaisten ravintosuosituksissa kehotetaan välttämään rasvoja ja syömään runsaasti hiilihydraatteja ja näiden neuvojen noudattaminen vääjäämättä johtaa lisääntyneeseen sd-LDL-kolesterolin ja triglyseridien määrien nousuun sekä hapettumiseen ja sokeristumiseen. Ihmisen on melko vaikea näitä itse seurata, koska normaali terveydenhuoltokaan niitä ei seuraa eikä hänelle kerro. Yksi tapa seurata ravinnon terveellisyyttä on mitata verensokerin pitoisuus  45-60 min ruokailun jälkeen - eikä vasta kahden tunnin jälkeen, kuten usein neuvotaan tekemään. Verensokeria pitävät myös kurissa berberiini ja etyyliesteröity eikosapentaeenihappo (E-EPA). Japanilaiset tutkijat ovat osoittaneet E-EPA:n ehkäisevän sd-LDL-kolesterolin ja triglyseridien muodostusta maksassa.

Vuoden 2011 keväällä näki päivänvalon tutkimus, johon osallistui 10 vuoden aikana 3630 keski-ikäistä naista ja miestä. Tutkimusryhmästä puolet eli 1815 henkilöä oli käynyt läpi sydäninfarktin ja loput olivat ns. terveitä (Brown University, Providence, RI). Tutkituille syötettiin yhtä paljon maitoa, juustoa, jogurttia ja voita, joiden piti siis sisältää oletettuja vahingollisia eli tyydyttyneitä rasvoja. Ns. terveiden ryhmästä innostuneimmat käyttivät 593 g eläinrasvoja päivässä, mutta he eivät saaneet sydäninfarkteja. Tutkijoiden mukaan ei ole näyttöä, että runsaasti eläinrasvoja sisältävä dieetti voisi aiheuttaa sydäntautia (Nutr Metab Cardiovasc Dis, 2011; doi: 10.1016/j.numecd.2011.02.003).

Yhdysvalloissa US Surgeon General's Officessa tehtiin työtä 11 vuotta (1988 - 1999), jotta pystyttäisiin todistamaan lopullisesti rasva-sydäntauti-yhteyden paikkansapitävyys. Loppuraporttia tästä työstään virasto ei koskaan julkistanut ja tutkimuksen virallinen valvoja Bill Harlan (USA:n Kansallisen Terveysinstituutin Sairauksien ennaltaehkäisyviraston varajohtaja) myönsi, että "tutkimus oli aloitettu ennakkokäsityksin, joita tieteelliset tulokset eivät tukeneet" (Science, 2001, 291:2536-45).

Käytännössä mainio esimerkki näistä ihmisistä, jotka kantavat kehossaan mukanaan jatkuvaa eli kroonista inflammaatiota eli tulehdustilaa, ovat diabeetikot. Insuliini on se hormoni, joka aiheuttaa kehossa soluvaurioita ja jatkuvaa tulehdusta. Kolesteroli tulee korjaamaan insuliinin aiheuttamia soluvaurioita verisuonten seinämissä, mutta se ei voi olla kalkkeutumien aiheuttaja eikä selitä verisuonitukoksia. Juuri diabeetikoille on tyypillistä valtimoiden kovettuminen, joka ilmenee aluksi mediaskleroosina - valtimon seinämien keskikerroksen kalkkeutumisena. Tämän kovettumisen siis todella aiheuttaa kalkki ja aluksi valtimon sisäpinta on sileä ja valtimo pysyy vielä auki. Jos tila jatkuu pitkään ja insuliinitaso on jatkuvasti koholla, alkaa kovettuminen lisääntyä valtimon keskikerroksen seinämässä ja valtimo alkaa ahtautua ja lopuksi jopa tukkeutua.

Täysin vääränlaisella ruokavaliolla ja lääkityksellä voidaan saada aikaiseksi ihmisen normaalien puolustus- ja korjausmekanismien sekoittuminen. Nykyisin tunnetaan jo iso määrä kroonisia tulehdussairauksia ja sellaisia ovat esim. valtimon kovettumatauti, syövät, diabetes ja Alzheimerin tauti. Tutkimukset osoittavat niiden, jotka syövät normaalirasvaista ja luonnollisilla rasvoilla tehtyä ruokaa olevan kasviksista ja vihanneksista enemmän hyötyä, kuin vähärasvaisen ruoan syöjille. Ravinnossa pitää nimenomaan olla luonnollisia rasvoja, kuten voita ja maitorasvoja. Rasvaliukoiset tulehdusta hillitsevät vitamiinit eivät imeydy suolistosta, mikäli mukana ei ole juuri maito- ja eläinrasvoja.

Kovasti mielellään ihmisten tulisi välttää monenlaisia nopeasti verensokeria nostavia/lisääviä ruoka-aineita, kuten näkyvää ja piilotettua sokeria, tärkkelystä, puhdistettua valkoista viljaa, sokeria sisältäviä hedelmiä ja vastineeksi korvata näitä aineita runsaasti proteiinia ja hyvää rasvaa sisältävillä ruoka-aineksilla, kuten liha, kala, normaalirasvaiset maitotaloustuotteet, siemenillä ja pähkinöillä sekä vain vähän tärkkelystä sisältävillä vihanneksilla, kuten salaateilla, tomaateilla, kurkulla ja kaalilla. Kehoamme koettelee myös teollisuuden surutta lannoitteisiin ja elintarvikkeisiin lisäämä fosfaatti; elintarvikkeisiin sitä lisätään, jotta tuotteet saataisiin mahdollisimman kuohkeiksi ja täyteläisiksi. Kun kalsiumioni joutuu fosfaatti-ionin kanssa tekemisiin, syntyy kalsiumfosfaattia eli kovaa kalkkia.  

Kehossamme pesivä tulehdustila ei välttämättä ole mikrobien elimistöllemme aiheuttamaa infektiota, vaan inflammaatio saattaa olla seurausta kehomme omasta reaktiosta häiriötilaan. Elimistö pyrkii jatkuvasti tasapainotilaan ja inflammaatio on aivan normaali fysiologinen vaste vaikkapa kudoksen vaurioituessa. Jos tulehdus jatkuu pitkään ja voimakkaana, se alkaa muodostua haitalliseksi. Tällöin alkaa kolmella "rintamalla" samanaikaisesti tapahtua: verisuonissa tapahtuu muutoksia, kudosnestettä alkaa kerääntyä (näkyy turvotuksena) ja häiriöpaikalle ilmestyy tulehdussoluja. Tutkimukset kiistatta osoittavat, että aivan erityisesti sisäelimiä ympäröivä rasvakudos erittää tulehdustekijöitä, kuten C-reaktiivista proteiinia (CRP), interleukiini-6:ta ja TNF-alfaa.

Solun normaalissa energiantuotannossa ja erilaisissa stressitilanteissa syntyvät vapaat radikaalit hyökkäävät jatkuvasti elimistöämme vastaan aiheuttaen näin hapetusstressiä. Hapetusstressi syntyy, kun kehoa hapettavat ja sitä suojaavat ns. antioksidatiiviset tekijät ovat epätasapainossa elimistössämme ja näin vapaiden radikaalien määrä ylittää solupuolustuksen kyvyn korjata tapahtuvia soluvaurioita. Vapailla radikaaleilla on atomin uloimmalla kehällä yksi tai useampi pariton elektroni ja niitä syntyy sisäisten (krooniset sairaudet, tulehdustilat, lihavuus, kova fyysinen rasitus tai kohonnut verensokeri) tai ulkoisten (radioaktiivinen säteily, tupakansavu, raskasmetallit, alkoholi ja synteettiset lääkkeet) tekijöiden seurauksena. Jos kehossamme omega-3 ja omega-6 rasvahapot ovat oikeassa tasapainotilassa, suojelevat ne tulehduksilta ja estävät vapaiden radikaalien hyökkäyksiä tehokkaasti. Liika omega-6 rasvahappojen määrä taas johtaa jatkuvaan tulehdustilaan altistaen sitä kautta taas meidät sairauksille. Siksi sairaiden ja kivuliaiden tulisi välttää turhaa omega-6 rasvahappojen saantia. Runsaasti omega-6 rasvahappoja on esim. kasvisöljyissä kuten auringonkukka- ja rypsiöljyssä.

Ruokamme valmistustapa on myös erittäin tärkeässä osassa ajatellen hyvinvointiamme. Grillaaminen, paistaminen ja käristäminen lisäävät ruokaamme vapaita radikaaleja. AGE-tuotteet (Advanced Glycation Endproducts) lisäävät samoin tulehdusta elimistössämme ja näitä tuotteita ovat mm. kolajuomat. AGE-tuotteita syntyy myös glykaation eli sokeroitumisen vuoksi kudoksissamme ja AGE-tuotteita sisältävät ruoat ja juomat laskevat seerumin adiponektiinipitoisuutta, joka taas ehkäisee lihomista ja diabetesta. Adiponektiinipitoisuuta voi lisätä benfotiamiinilla, joka on B1-vitamiinin rasvaliukoinen johdannainen.

Voita ei mikään voita!

Entä sitten transrasvat? Olet varmasti tietoinen transrasvojen haitallisuudesta. Mutta tiesitkö, että on luonnollisia ja keinotekoisia transrasvoja? Luonnollisia eli terveellisiä transrasvoja on lihassa ja maitotuotteissa. Voissa oleva luonnollinen transrasva, konjugoitu linolihappo, CLA, on terveellistä ja kehoa kiinteyttävä rasva. Suomen ravintosuositukset eivät mitenkään erottele luonnollisia ja keinotekoisia transrasvoja, vaikka näin tehdään muissa Pohjoismaissa. Elimistömme ei myöskään pysty erottelemaan näitä transrasvoja toisistaan ja sen takia mm. solukalvojen toiminta häiriintyy. Kovetetut transrasvat ovat erityisen vaarallisia sydän- ja verenkiertoelimille. Nämä haitalliset transrasvat saavat aikaan sokeriaineenvaihdon häiriöitä, lisäävät diabetesta, insuliiniresistenssiä ja lihavuutta. Haitalliset transrasvat myös kerääntyvät elimistöömme. Näitä transrasvoja saamme helposti friteeratuista ruoista, eineksistä, valmisruoista, leivonnaisista, makeisista, hyytelöistä ja jogurteista. Suomen elintarvikevirasto ei edes vaadi näiden haitallisten rasvojen merkitsemistä elintarvikkeisiin, mutta Tanskassa ja Ruotsissa ne on kokonaan kielletty ja Englannissa osa kauppaketjuista on luopunut transrasvoja sisältävistä elintarvikkeista.

Mihin voin terveellisyys siis perustuu? Maaperän köyhtyessä olisi tarpeellista saada mm. seleeniä, jota voissa on luonnostaan. Kaikkiaan maitorasvassa on yli 400 erilaista rasvahappoa. Voista saat A-vitamiinia runsaasti ja D-vitamiinia jonkin verran sekä hyvin lesitiiniä, joka on solukalvojen ja kolesterolia kuljettavien lipoproteiinien tärkeä rakennusaine. Voissa on voi-, lauriini- ja palmitiinihappoa. Rasvaliukoisista vitamiineista voissa on myös K2-vitamiinia, jonka on todettu liuottavat verisuoniimme kerääntyvää kalkkikertymää. Voi voidaan katsoa suojaavan sydäntä ja ehkäisevän diabetesta. Voissa on omega-3 ja omega-6-rasvahappojen lisäksi keskipitkiä rasvahappoja, jotka tutkitusti vähentävät infektioita. Koska voi kestää hyvin kuumentamisen, se on vallan erinomainen paistorasva eikä se sisällä mitään ihmeellisiä lisäaineita, kuten esim. natriumglutamaattia. Tohtisitko kokeilla vanhaa reseptiä? Mummot ja vaarit laittoivat kahviinsa kerman loppuessa voita makua antamaan.

Entäpä sitten kaiken maailman kevytlevitteet ja margariini? Kevytlevitteiden ja margariinin valmistus tapahtuu korkeissa lämpötiloissa ja kovassa paineessa, sen valmistuksessa käytetään liuottimia ja raskasmetalleja. Valmistajat eivät itse kerro valmistusprosesseista ja se jo pitäisi herättää kuluttajien mielenkiintoa! Aivan ensiksi uutetaan öljykasvin siemeniä erilaisilla liuottimilla, kuten heksaanilla tai bentseenillä. Heksaani syntyy raakaöljyn jalostuksen sivutuotteena ja on vaarallinen sikiölle sekä aiheuttaa mm. hedelmättömyyttä. Bentseeni on aromaattinen hiilivety ja tunnettu karsinogeeni, jota esiintyy maaöljyssä ja bensiinissä. Siitä valmistetaan mm. lääkkeitä, kankaita, värejä, muoveja, pesuaineita, räjähteitä ja synteettistä kumia. Se on hyvin myrkyllistä ja aiheuttaa mm. leukemiaa. Seuraavaksi tämä öljyseos käsitellään fosforihapolla, jota normaalisti käytetään ruosteenpoistoon sen metalleja syövyttävän vaikutuksen vuoksi. Näin aikaansaatu voimakas happo neutraloidaan runsaan emäksisellä lipeällä.

Rasvaksi tämäkin käy, mutta ei ihmisravinnoksi!

Seuraavassa vaiheessa tämä käsittämätön massa valkaistaan ja deodoroimalla eri kemikaaleilla yritetään poistaa epämiellyttävä haju, maku ja suurin osa liuotinainejäämistä. Jos tällainen leviterasia jäisi vaikka pitemmäksikin aikaa vaikka mökillä pöydälle, niin eläimetkään eivät koskisi siihen! Tässä vaiheessa tuotteeseen jää mm. karsinogeenisiä 3-MCDP-yhdisteitä. Saksalainen toksikologian instituutti (BfR) määrittää, että 100 g margariinia päivässä ylittää viisinkertaisesti suurimman sallitun 3-MCDP:n päiväsaannin. Tämän jälkeen halutaan nestemäinen seos kovettaa lisäämällä rasvamolekyyliin vetyatomeja ja nikkeliä (näin muodostuvat haitalliset transrasvat) tai vaihtoesteröinnillä käyttäen apuna natriummetylaattia (syövyttävä aine, jonka pitkäaikaisia vaikutuksia ei tunneta). Jotkut saattavat tuntea tämän kovettamisen myös hydrogenointina, jolla aiheutetaan margariinin säilyvyysajan piteneminen ja sen homehtumattomuus. Hiljakkoin uutisoitiin Ruotsissa Andreas Söderlundin löytäneen siivouksen yhteydessä lähes 40 vuotta vanhoja käyttämättömiä margariinipakkauksia, jotka olivat vielä kuosissaan!   

Nyt tähän harmaaseen massaan ryhdytään lisäämään erilaisia maku- emulgointiaineita. Koska valmistusprosessissa tuotteesta on tuhottu mm. vitamiinit, lisätään nyt tähän mönjään mm. synteettistä E-vitamiinia. Tähän biologisesti kuolleeseen massaan lisätään sitten kasvistanoleja ja -steroleja ja nimetään se vaikkapa "Benecoliksi". Kasvistanolit ovat kyllä terveydelle hyödyllisiä, mutta saamme ne paljon turvallisemmin monista muista tuotteista, kuten kasviksista, marjoista ja käsittelemättömistä rasvoista. Syntynyttä rasvamassa manipuloimalla käyttötarkoituksen mukaisesti, valmistetaan siitä myös kenkälankkia ja ihovoiteita. Kun sen halutaan muistuttavan mahdollisimman paljon voita, lisätään siihen vähintään 15 eri kemikaalia ja vettä siitä on kuitenkin enin osa. Melkoista siviilirohkeutta vaatii näiden rasvojen käyttäminen sisäisesti, mutta ketjujen rasvaukseen voisivat olla käypää tavaraa?!

Ravinnon tulisi aina olla ensiarvoinen terveytemme hoitaja, mutta se tuntuu nykyään unohtuvan kiireisessä maailmassamme liian usein. Elintarviketeollisuus ja lääketeollisuus ovat myös niin suurta liiketoimintaa ympärillämme, ja ne on valjastettu valtiovallan erityissuojeluun. Aina välillä kannattaisi kyseenalaistaa virallisia totuuksia ja nähdä itsekin vähän vaivaa asioiden taustojen tutkimiseen. Tietoa koko aika kuitenkin tulee lisää, ongelmat ovat vain usein tietojen tulkinnassa ja uuden tiedon asiallisessa jakamisessa. Jos vähääkään epäilet ja emmit ristiriitaisten tietojen äärellä, voit usein kuitenkin testata itseesi asioita ja todeta kuinka ne pelittävät omalla kohdallasi. Suuri ongelma on tietysti myös luontainen ihmisten laiskuus; kaikki pitäisi saada nykyään mahdollisimman valmiina. Päivittäistä näyttöä on myös siitä, että ihminen ei ole rationaalisesti toimiva olio; vaikka sillä olisi tietoa, miten kannattaisi toimia, ihminen voi täysin huoletta toimia miten kuloinkin huvittaa! Onnea vaan kaikille tiedonhaluisille ja varjelusta valintoihinne!

Joaquin Rodrigo Vidre

 

Tänään perjantaina 29.1.2016 klo 19 kokoontuu Tampere-talon suureen saliin jälleen salin täydeltä musiikinystäviä kokemaan Tampere Filharmonian konserttia, jota johtamaan on saatu tamperelaisille tuttu kapellimestari Hannu Lintu. Teemana konsertissa on Espanjan lämpöä ja kypsää sinfoniaa. Konsertin aloittaa Wolgang Amadeus Mozartin Sinfonia No. 36, K 425 C-duurissa vuodelta 1783, jonka neljä osaa lahjakas säveltäjä sävelsi neljässä päivässä. Ensiesitys tällä teoksella oli 4.11.1783 Linzin kaupungissa ja Wienissä se esitettiin 1.4.1784. Teoksen osat ovat: I Adagio, ¾ – Allegro spiritoso, 4/4, II Andante F-duurissa, 6/8, III Menuetto, ¾ ja IV Finale, Presto, 2/4. Konsertin harppusolistiksi orkesterin eteen kävelee Xavier de Maistre, joka soittaa kitaramusiikkia harpullaan. Espanjalainen säveltäjä ja pianisti Joaquin Rodrigo Vidre (s. 22.11.1901 Sagunto, Valencia ja k. 6.7.1999 Madrid) omisti kitarakonserttonsa, Concierto de Aranjuez – kuuluisimman teoksensa – kitaristi Regino Sainz de la Mazalle. Teos on sävelletty vuonna 1939 Pariisissa. Johannes Brahmsin sinfonioiden sarja jatkuu myös tänään Brahmsin Sinfonialla No. 4, Op. 98 vuodelta 1885. Teoksen osat ovat: I Allegro non troppo, II Andante moderato, III Allegro giocoso ja IV Allegro energico e passionato.

Xavier de Maistre

”Brahms on kaikkein puhdasverisin egoisti, mitä aatella saattaa ilman että hän itse tietäisi sitä. Kaikki muukin virtaa hänen sangviinisesta luonteestaan niin huolettomasti ja välittömän nerokkaasti… Todella nerokas on hänen tapansa sulkea silmänsä kaikilta epäterveiltä tunteilta ja muiden kuvittelemilta kärsimyksiltä. Siinä suhteessa hän on todella terve aivan kuten hänen huoleton tapansa suhtautua olemassaoloon on hänessä kaunista ja jopa suurenmoista. Hän ei halua tehdä pienintäkään uhrausta henkisten taipumustensa vuoksi – hän ei halua soittaa julkisesti, mikä johtuu sekä yleisön halveksunnasta että mukavuudenhalusta -, vaikka hän musisoikin kerrassaan jumalaisesti; en ole milloinkaan kuullut pianonsoittoa (Lisztiä ehkä lukuun ottamatta), joka miellyttäisi minua niin suuresti… Myös hänen sävellyksensä ovat niin helppoa leikkiä kaikkein vaikeimpienkin muotojen kanssa – niin runsassisältöisiä – kaikki maalliset murheet luotaan niin häikäilemättömästi torjuvia. En ole vielä milloinkaan tavannut sellaista lahjakkuutta. Hän on paljon minua edellä...” Näin kuvaili Joseph Joachim ystävänsä piirteitä ja ominaisuuksia kirjeessään Gisela von Arnimille.

Kun nuori Johannes Brahms saapui 30.9.1853 Robert ja Clara Schumannien ovelle Bilker Strasselle Düsseldorfiin, oli hänen mukanaan Joseph Joachimin kirjoittama suosituskirje säveltäjä Schumannille. Pariskunta otti nuoren tulokkaan sydämellisesti vastaan ja seuraavat pari vuotta hän käytännöllisesti ottaen asui pariskunnan luona. Schumannit olivat vuonna 1850 muuttaneet tänne Dresdenistä. Nyt Schumannit kohtelivat Brahmsia kuin omaa poikaansa täysivertaisena perheenjäsenenä. Täällä Brahmsilla oli aitiopaikka tutustua Robert Schumannin musiikkiin ja täällä hän pääsi näyttämään kokeneemmalle säveltäjälle omia taitojaan. Kirjoittamassaan esseessä säveltäjä Schumann arvio Johannes Brahmsia seuraavasti:

”… hän on tullut, tuo nuori veri, jonka kehdon äärellä sulottaret ja sankarit ovat olleet vartiossa. Hänen nimensä on Johannes Brahms, ja hän tuli Hampurista, jossa hän oli kaikessa hiljaisuudessa luonut musiikkiaan, mutta saanut opetusta erinomaiselta ja häntä innostuneesti ohjanneelta opettajalta taiteen kaikkein vaikeimmissakin lajeissa… Hänessä oli myös ulkoisesti kaikki merkit, jotka julistivat, että hän on tehtäväänsä kutsuttu. Istuessaan pianon ääressä hän alkoi avata ihmeellisiä ulottuvuuksia. Meidät vetäistiin yhä taianomaisempiin piireihin. Sen lisäksi tuli kerrassaan nerokas soitto, joka teki pianosta valittavia ja äänekkäästi riemuitsevia sointuja pursuilevan orkesterin. Nämä sonaatit olivat oikeastaan verhottuja sinfonioita, ja laulujen runouden ymmärsi, vaikkei olisi kuullut sanoja… Jos hän tulee käyttämään taikasauvaansa siellä, missä hänellä on käytössään todella voimalliset massat sekä kuorossa että orkesterissa, meitä odottavat vielä ihmeelliset näköalat henkien maailmaan. Vahvistakoon korkein nerous häntä siinä, mihin näyttää olevan kaikki mahdollisuudet, koska hänessä on myös toista neroutta, nimittäin vaatimattomuutta. Hänen toverinsa tervehtivät häntä hänen ensimmäisellä vaelluksellaan maailman halki, jossa häntä ehkä odottavat haavat, mutta myös seppeleet ja palmut; toivotamme hänet tervetulleeksi vahvana taiteilijana.”

Johannes Brahms oli tutustunut Mürzzuschlagiin jo vuonna 1867 käydessään isänsä ja Joseph Gänsbacherin kanssa tuolla noin tuhannen metrin korkeudessa, Semmeringin takamaastossa. Tähän maisemaan Brahms palasi säveltämään Neljättä Sinfoniaansa kesinä 1884 ja 1885. Kelvollisten ystäviensä avulla säveltäjä Brahms sai oleiluunsa hankituksi mainion asunnon ruhtinas Sulkowskin mailta; paikka oli ihanteellinen senkin vuoksi, että se oli sopivan matkan päässä Wienistä. Tämän takia – tai siitä huolimatta – Brahmsin ”piilopaikassa” vierailikin moninainen joukko säveltäjän ystäviä, kuten mm. kriitikko Eduard Hanslick, Max Kallbeck, muusikot Door, Epstein ja Clara Schumann sekä nuori säveltäjä Robert Fuchs, jota Brahms kunnioitti ja halusi auttaa.

Rickhard Wagnerille Cosima vaimonsa menettänyt kapellimestari Hans von Bülowille Johannes Brahms ilmoitti teoksestaan kirjeitse: ”Tässä on valmiina pari entre'actea – joita yleensä kutsutaan sinfoniaksi. Ollessani konserttimatkoilla meiningenilaisten kanssa olen huvikseni ajatellut, että saisin kokeilla sitä teidän luonanne miellyttävästi ja leppoisasti, ja teen niin vieläkin – ja ajattelen samalla, mahtaako se saada sen enempää yleisöä. Pelkään nimittäin, että se maistuu täkäläiseltä ilmastolta – kirsikoista ei tule täällä makeita; Sinä et söisi niitä.” Alkuun ensikokemukset vahvistivat Brahmsin epäilyksiä, kun hän testasi ystävillään teostaan kahdella pianolla soitettuna. Jotkut ystävät olivat melko yllättyneitä teoksesta ja ehdottivat tekemään muutoksia sävelteokseen. Vaikka teos oli jo merkitty Wienin Filharmonikkojen ohjelmaan, ehdotti Max Kallbeck jopa teoksen vetämistä takaisin ohjelmasta. Häntä säveltäjä rauhoitteli: ”Sinfonian vetämiseen takaisin minulla ei ole mitään syytä. Minkä olen keittänyt, sen myös syön. Permannon huutajista minä viis veisaan, muusta yleisöstä näin meidän kesken sanoen yhtä vähän. Saattaahan olla, että olette oikeassa. Mutta kuunnellaan nyt kuitenkin ensin, mitä mieltä orkesteri on. Pianolla soitettuna ja ilman henkeä – se ei todista vielä mitään!”

 

Johannes Brahms

Kun sitten säveltäjä Brahms täysin suunnitelmiensa mukaisesti matkusti Meiningeniin syksyllä harjoituksia seuraamaan, hän sai aivan toisenlaisen palautteen kuin omilta ystäviltään alkuun. Kapellimestari Hans von Bülowkin kirjoitti innostuksissaan 22.10.1885 kirjeessään: ”Palannut juuri harjoituksista. N:o IV valtava, täysin ainutlaatuinen, aivan uusi, kerrassaan vaskinen omaleimaisuus. Hengittää ainutlaatuista energiaa A:sta Ö:hön.” 25.10.1885 oli Mainingenissa Neljännen Sinfonian kantaesitys itse säveltäjä Johannes Brahmsin johtaessa teoksensa. Yleisö vaati ja sai Scherzon uusintana ja teos otettiin hyvin vastaan. Herttua nousi itse seisomaan kunnioittaakseen Brahmsin teoksen viimeisen osan päätyttyä ja myöhemmin vielä salin tyhjennyttyä herttualle soitettiin Sinfonian 1. ja 3. osa hänen nimenomaisesta pyynnöstään. Täältä teos lähti Mainingenin orkesterin muassa maineekkaalle kiertueelle, jota johtivat Johannes Brahms ja Hans von Bülow. Säveltäjä Brahms johti itse teoksena kiertueella yhdeksässä kaupungissa, vaikka Hans von Bülow oli tehnyt työtä orkesterin harjoittamiseksi esityskuntoon. Alistuen kohtaloonsa Bülow siirtyi säveltäjän tieltä sivuun joka kerta, mutta asia jäi kuitenkin harmittamaan häntä.

Tilanne kärjistyi lopulta Frankfurtissa, jossa konsertin johto oli sovittu Bülowille; kapellimestari olisi halunnut juuri tässä kaupungissa, jossa oli paljon Brahmsin ystäviä konsertissa – mm. Clara Schumann – näyttää kyntensä Brahmsin musiikin johtajana. Johannes Brahms kuitenkin ylipuhuttiin johtamaan oma IV Sinfoniansa ja se oli kapellimestari Bülowille liikaa. Hän koki tilanteen niin suureksi epäluottamuksen osoitukseksi, että sanoutui irti toimestaan. Yllättynyt Brahms selitti kirjeessä loukatulle ystävälleen: ”Mutta konsertit ja kaikki se, mikä niihin liittyy, eivät minun horisontissani ole edes vakavia asioita, ja minusta on vaikeaa muistella talven konsertteja muuten kuin huvittuneesti ja ohimennen.” Tuohtunut Bülow vastasi säveltäjälle: ”Jos teen yleensä kunnollista propagandaa vakuuttaakseni ihmiset Sinun musiikkisi suurenmoisuudesta, se ei Jumalan nimeen tapahdu sen epäkunnioitettavan tavoitteen vuoksi, että tuottaisin hupia itselleni (ja muille närää, mutta sehän kuuluu asiaan).”

Tämän surullisen tapahtuman jälkeen kaverusten välillä vallitsi melko pitkään hiljaisuus ja vasta tammikuussa 1887 Brahms ilmestyi von Bülowin järjestämään Beethoven-iltaan Wienissä. Brahms lähetti käyntikorttinsa sovinnoneleenä kapellimestarille kirjoittaen siihen Mozartin Taikahuilusta pienen nuottipätkän tertsetin alusta: Enkö sua, armas, jälleen nää? Taas olivat ystävykset hyvässä sovussa ja menneet tapahtumat unohdettuja. Hans von Bülow nimitettiin lokakuussa 1887 Berliinin Filharmonikkojen kapellimestariksi. Hän oli aina aulis tekemään pyyteetöntä työtä säveltäjä Johannes Brahmsin musiikin esitaistelijana.

Kapellimestarit Hans von Bülow ja Hans Richter linkittyvät mielenkiintoisella tavalla Brahmsin myös säveltäjä Richard Wagneriin. Kun Wagner oli Wienissä valmistelemassa omia oopperaesityksiä ja konsertteja, hän sai suostuteltua Brahmsin heidän tapaamiseensa erään tutun lääkärin luona. Wagnerin pyynnöstä Johannes Brahms heltyi soittamaan tämän tapaamisen yhteydessä Händel-muunnelmansa pianolla. Lääkärin todistuslausunto tuosta tapaamiseta kertoo: ”Brahmsin soitto todettiin nerokkaaksi ja suurenmoiseksi.” Wagnerin hän kertoi lausuneen soiton jälkeen teoksesta: ”Siitä näkee, mitä vanhoilla muodoillakin voi vielä tehdä, kun asialla on sellainen, joka osaa käsitellä niitä.”