Tuusulanjärven rantamaisemien taiteilijayhteisön Ainolasta – Aino ja Jean Sibeliuksen kodista – pitää nykyään huolta sekä vastaa paikan museotoiminnasta säädekirjan mukaisesti Ainolasäätiö, jonka perustivat 22.2.1972 valtio, Sibelius-Seura ja Aino ja Jean Sibeliuksen omaiset. Yhteistyö sujuu Museoviraston kanssa ja valtio on valtuuttanut Senaatti-kiinteistöt vastaamaan Ainolan alueen sekä sen rakennusten kunnosta. Ainola on säilynyt juuri siinä kuosissa, mihin talo jäi Aino Sibeliuksen kuoltua kesäkuussa 1969. Suomen valtion omistukseen Ainola irtaimistoineen päätyi Sibelius-Seuran aloitteesta tehdyllä kauppakirjalla 12.3.1972. Museona Ainola alkoi toimia vuonna 1974, jolloin sinne valmistui myös Aulis Blomstedtin suunnittelema uudempi rakennus. Nykyisin ainakin kesäisin Tuusulanjärven taiteilijayhteisön taiteilijakodeista Ainolan lisäksi ovat yleisölle avoinna J. H. Erkon Erkkola, Pekka Halosen Halosenniemi ja Juhani Ahon Ahola.

Aino ja Johan Julius Christian Sibelius kihlautuivat vuonna 1890 salaa perheiltään ja avioliitto solmittiin 10.6.1892 Järnefeltien kesäpaikassa Tottesundin kartanossa Vaasan lähellä. Aino Järnefelt syntyi 10.8.1871 Hausjärvellä August Alexander Järnefeltin ja Elisabeth Clodt von Jürgensburgin kaikkiaan yhdeksästä lapsesta seitsemäntenä. Isä nimitettiin Kuopioon läänin kuvernööriksi vuonna 1884 ja Ainon opinnot keskeytyivät Helsingin Suomalaisessa tyttökoulussa perheen muuton vuoksi. Oppikoulun päästötodistuksen hän sai vuonna 1887 ja perhe muutti jälleen isän työn perässä Vaasaan vuonna 1888. Kotoa Aino sai opin kotitaloustaitoihin ja lahjakas tyttö soitti pianoa, kirjoitti ja luki laajasti kaunokirjallisuutta. Hän teki myös pieniä suomennustöitä sekä kävi Kuopiossa ja Vaasassa veistokoulua. Aino kertoi äitinsä kasvattaneen lapsensa epäitsekkyyteen, todellisuuteen sekä itsehillintään, koska oli itse ollut nuorena kiivasluonteinen. Kodin perua oli ilmeisesti myös Ainon tapa hoitaa ongelmatilanteet; mykkäkoululla hoidettiin Sibeliuksen perheessä lukemattomat koettelemukset.

Kirjailija Juhani Aho oli hyvin kiinnostunut Ainosta myös aikaisemmin, mutta Aino ei tuntenut samoin. Ainon ja Jannen ensimmäinen tytär, Eva, syntyi vuonna 1893. Perheellä ei ollut tuossa vaiheessa Helsingissä asuessaan vakituista kotia ja he muuttivatkin 1890-luvulla osoitettaan monasti. Sibelius toimi opettajana sekä Martin Wegeliuksen musiikkiopistossa että Robert Kajanuksen orkesterikoulussa, mutta vietti myös mm. opiskelunsa vuoksi aikaansa ulkomailla. Erityisesti säveltäjää veti puoleensa taiteilijaystävien kanssa vietetyt alkoholipitoiset pitkät rupeamat mm. Helsingin Kämpissa, jotka koettelivat perheen harmoniaa ja haittasivat myös luovaa sävellystyötä. Aikaa myöten myös säveltäjä itsekin huomasi, että hänen työskentelynsä kaupungissa muodostuisi pitemmän päälle mahdottomaksi. Omaa työtänsä tekivät ja ohjeita maalle muuton eduista antoivat myös Axel Carpelan, Elisabeth Järnefelt (Ainon äiti), kirjailija Arvid Järnefelt (Ainon veli), taidemaalari Eero Järnefelt (Ainon veli) puolisonsa Saimin kanssa, taiteilija Pekka Halonen Maija vaimonsa kanssa sekä varsinkin kirjailija Juhani Aho puolisonsa taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin kanssa.

Sibelius jätti Helsingin huurut vuoden 1899 alussa ja muutti Keravalle Lundgrenin huvilaan työstämään ensimmäistä sinfoniaansa. Aino Sibelius tyttärineen tuli perässä Keravalle toukokuun lopussa 1899, mutta pian havaittiin, ettei huvila sopinut perheen asunnoksi. Nyt Sibeliukset vuokrasivat Mattilan talon Keravanjoen kupeesta muutaman kilometrin päästä Keravan asemasta. Täällä perhe vietti aikaa kolme vuotta ja täällä myös perheen Kirsti tytär sairastui lavantautiin ja menehtyi helmikuussa 1900 vain vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä. Sibeliukselle tapaus oli niin kova paikka, että hän ei koskaan puhunut menehtyneestä tyttärestään. Viimeiset vuodet Mattilassa olivat Sibeliuksen perheelle todella vaikeita aikoja; säveltäjän kulkiessa maailmalla Aino teki surutyötä ja vaipui pitkään masennukseen eristäytyen muusta maailmasta. Läheiset kävivät jo levottomiksi laihtuvat Ainon vuoksi. Sukusiteet muodostuivat nyt tärkeiksi Ainolle etenkin Eero ja Saimi Järnefeltiin. Juhannuksen 1901 Sibeliukset viettivät Suvirannassa, Eero ja Saimi Järnefeltin taiteilijakodissa Tuusulanjärven rannassa.

Juhani Aho ja Venny Soldan-Brofeldt asuivat myös Aholaa Tuusulan rantatien maisemissa ja he ryhtyivät nyt auttamaan Sibeliuksia uuden kodin löytämisessä. Yhtenä vaihtoehtona mainittiin Vanhakylän kartano, jossa Eero Järnefeltin perhe asui kun Suvirantaa rakennettiin. Juhani Aho kyyditsi Gutten Soldanin kanssa Sibeliuken järven jäätä pitkin hevoskyydillä vastarannalle asiasta neuvottelemaan. Sibeliuksen ryyppymaine oli kuitenkin jo kiirinyt kartanon emännän Anni Åströmin tietoon, eikä hän ollut halukas vuokraamaan kartanoa säveltäjän perheelle. Seuraavaksi Saimi ja Venny ehdottivat Sibeliuksille Sahankaaressa sijaitsevaa ”pehtorin taloa”, mutta Sibeliukset taas eivät innostuneet tästä vaihtoehdosta. Sitten ehdolla oli Valkeapään huvila yläkerta kylän keskustassa, mutta se hylättiin liian keskeisen sijaintinsa vuoksi. Viimeisenä oljenkortena oli vielä vuokrata Aholaa, sillä sen isäntäpari oli suunnitellut pitkää ulkomaanmatkaa. Koska Venny oli tämän matkan suhteen vielä häilyväinen, tämäkin suunnitelma joutui syrjään. Tässä vaiheessa Sibelius alkoi taas etsiä perheelleen kotia Helsingistä, jonne perhe taas muuttikin syksyllä 1902.

Sibeliuksen perheeseen syntyi tammikuussa 1903 Katarina. Ainakin lopusta vuotta 1901 lähtien yhtenä vaihtoehtona Sibeliukset olivat pohtineet oman kodin rakennuttamista ja käytännön rakenraminen alkoikin syksyllä 1903. Sibelius oli kevättalvella 1903 hiihtoretkellä Eero Järnefeltin kanssa löytäneet talolle ihanteellisen paikan. Talon paikka tunnettiin ”Kielorinteenä” ja maat kuuluivat Järvenpään kartanolle. Varsinaiset kaupat Westermarckien kanssa tehtiin 0,75 hehtaarin tontista 18.11.1903 kauppahinnan ollessa 4 500 mk ja rakennustöiden ajaksi Sibeliuksen perhe asui Tuusulan Tuomalan kylän Kylänpään talossa. Päivää myöhemmin eli 19.11.1903 Christian Sibelius – säveltäjän veli – kirjoitti huolissaan veljelleen: ”Janne, sinun täytyy ryhtyä absolutistiksi. Sinun täytyy.” Alkuun rakennuttamista rahoitettiin Sibeliuksen enolta, Axel Borgilta saadulta perintörahoilla, mutta pääosin rahoitus tuli lainoilla ja vekseleillä. Vekseleitä olivat takaamassa ainakin Sibeliuksen ystävä von Qvanten ja rautakauppias Renlund sekä Fazer. Sibelius myös sävelsi hyvin ahkerasti ja varsinkin johti konsertteja, koska sillä teki enemmän rahaa. Korvaamattomana apuna rakennusprojektin aikana toimi Eero Järnefelt, koska hän pystyi läheltä Suvirannasta valvomaan työmaan edistymistä. Rakennuksella oli ainakin osittain samoja rakennusmiehiä, kun Suvirantaa rakennettaessa. Sibelius sai kaupassa käyttöoikeuden tontilleen johtavaan tiehen sekä luvan vetää puhelinjohto Kyrölän maiden halki. Vaikka tontti ei ollutkaan rantatontti, sai Sibelius kuitenkin venepaikan Tuusulanjärven rannalta ja luvan käyttää rantaa uimapaikkana. Kauppaan liittyi optio, jonka mukaan tonttia pystyi isontamaan jatkossa Kyrölän talon maista, kauppahinnan ollessa 6 000 mk:n hehtaarilta. Lars Sonckin palkkioihin hupeni saman verran rahaa, kun Sibelius sai enoltaan perintöä.

Alkuperäistä Ainolan tonttia laajennettiin vuonna 1912 ensimmäisen kerran, kun Sibelius sai perinnön Thekla-tädiltään ja käytti rahat tonttiinsa. Täältä asti sai alkunsa Ainon omin käsin raivaama ja istuttama puutarha, joka ankeina vuosina antoi jopa perheelle ravintoa. Sitä seuraava tonttikauppa tehtiin vuonna 1925, jolloin vuonna 1916 istutettua kuusiaitaa jatkettiin nykyiselle sisääntuloportille asti. Tämä tonttikauppa rahoitettiin Heikki Klementin Armi-puolison Sibeliuksen 60-vuotislahjaksi järjestämällä rahankeruulla Suomen sekakuoroilta. Viimeisen tonttikauppansa Sibelius teki omin varoin, kun E. N. Setälä 30-luvulla alkoi myydä puita mailtaan Sibeliuksen tontin itäpuolelta. Setälä ennätti kuolla kesken kauppaneuvottelun vuonna 1935 ja kauppa toteutui vasta vuonna 1936 Setälän kuolinpesän kanssa. Laajennuksen jälkeen Sibeliukset omistivat lähes koko metsäsaarekkeen; puutarhasta muodostui Ainolle rakas paikka ja metsä rauhoitti säveltäjää. Tontin kaakkoiskulmassa sijaitsi Temppeliksi kutsuttu niemeke, jonka juurakkotuolissa Sibelius rentoutui usein.

Ainolan suunnitteli yksi kansallisromanttisen kauden merkittävimmistä arkkitehdeistamme, Lars Eliel Sonck (s. 10.8.1870 Kälviä ja k. 14.3.1956 Helsinki). Sonck tunnetaan varsinkin suunnittelemistaan jugendkirkoista, kuten Turun Mikaelin kirkko, Tampereen Johanneksen kirkko eli nykyinen Tuomiokirkko, Kallion kirkko, Mikael Agricolan kirkko ja Pyhän Yrjön kirkko sekä mm. Naantalin Kultarannan, Alfred Kordelinin hautakappelin ja Uuno Klamin kesähuvilan suunnittelijana. Ilmeisesti Sonckista tuli Ainolan suunnittelija läheisen Villa Enckellin (Vårbacka) rakennuttajan Gösta Enckellin lämpimästi suositellessa häntä Sibeliukselle. Sibeliuksen nimenomaisesta toiveesta hän suunnitteli rakennuksen aluksi pienelle tontille Kielomäen rinteessä, josta näkymä oli noin puolen kilometrin päässä sijaitsevalle Tuusulanjärvelle. Rakennustöiden aikana vastaavana rakennusmestarina toimi Juhani Ahon suosittelema Richard Laine. Rakennustömaalla kului honkahirsiä kaikkiaan noin viisi kilometriä. Pekka Halosen suosituksesta hirret tuotiin Tuusulaan Suolahdesta Keski-Suomesta. Takkamestari Gröönroos omin käsin maalasi takan tiilet vihreäksi.

Sibeliuksen perheen tavarat saapuivat uuteen kotiin Ainolaan syyskuun puolivälissä 1902, vaikka varsinainen muuttopäivä oli 24.9.1904. Muuttopäivänä talo ei ollut vielä valmis, esim. sisustustyöt ja peltityöt jatkuivat vielä lokakuun loppuun ja kaivon ja kerrarin osalta työt jatkuivat vielä senkin jälkeen. Aluksi vain rakennuksen alakerta oli asuinkäytössä ja hirsihuvila oli ulkopuolelta verhoamaton pärekattoineen. Sisäänkäynti tapahtui terassin kautta tampuriin, josta pääsi muista tiloista erotettuun Sibeliuksen työhuoneeseen eli nykyiseen saliin. Tampurista kuljettiin myös olohuone-ruokasaliin ja sieltä edelleen keittiöön sekä vanhempien ja lapsien makuutiloihin. Vasta vuonna 1911 yläkerta otettiin käyttöön ja keittiötä laajennettiin. Yläkertaan sijoitettiin Sibeliuksen työhuone ja vanhempien makuuhuone. Ruokasalin ja vanhan työhuoneen välille puhkaistiin leveä aukko, ja rakennus sai tässä yhteydessä vaalean lautaverhoilun. Sähkö vedettiin Ainolaan vasta vuonna 1919, mutta sähkölämmitys tuli vasta 1960-luvulla yhdessä vesijohtojen kanssa. Sibeliuksen elinaikana ei taloon tullut vesijohtoa. Vielä vuonna 1935 alakerran lastenhuone muutettiin kirjastoksi Sibeliuksen vävyn, arkkitehti Aulis Blomstedtin suunnitelmien mukaisesti.

Ainolaan vuonna 1905 valmistui Aino Sibeliuksen suunnittelema tervattu, hirsinen saunarakennus, joka tosin paloi vuonna 1925, mutta rakennettiin jälleen uusiksi edellisen tapaan. Saunarakennuksen erikoisuus oli viereisestä vinttikaivosta nostetun veden tulo vesikourua pitkin suoraan saunan pesuhuoneeseen. Pesuhuoneen nurkan padan yläpuolelta kouru jatkui viereisen huoneen kylpyammeeseen. Ainolan tontilla sijaitsi myös puuvaja ja talli sekä tyttöjen leikkitupa. Perheen lapsista syntyivät Ainolassa Mergareta vuonna 1908 ja Heidi vuonna 1911.

Ainolan valmistuttua perheen ensimmäiset vuodet talossa olivat monella tapaa vaikeita aikoja. Taloa ei eristetty riittävästi, joten se oli varsinkin talvisin kolkko ja vetoinen paikka. Säveltäjän työhuoneessa lämpötila saattoi talvikylminä laskea alle kymmeneen asteeseen. Perheen kasvaessa ja palvesväen vaatimien tilojen kanssa talon alakerta kävi nopeasti ahtaaksi. Sibelius jatkoi edelleen ”kosteaa” elämäntyyliään, mutta halusi myös elää kotonaan herrasväen elämää palveluskuntineen, johon kuului kaksi apulaista kotona ja talon kivijalassa asustanut talonmies. Sibelius siunasikin usein kovia kustannuksia, joita taloudenpito vaati. Tähän Ainolla oli valmis vastaus: ”Sinähän itse haluat sitä!” Välillä Sibelius pakenikin meluisia kotioloja ja kylmää ulkomaanmatkoille, missä sai elää ylellistä elämää kutsujien piikkiin. Rahan suhteen velkavetoinen talous vaati varsinkin Ainolta suurta järjestelykykyä. Välillä säveltäjän ollessa pitkiäkin aikoja poissa kotoa, tarvittiin rahallista apua jopa Eero Järnefeltiltä ja Christian Sibeliukselta. Vuosina 1904-1911 teki Sibelius kaksitoista matkaa ulkomaille ja sai aikaansa näillä matkoilla vietettyä yli 20 kuukautta. Jos Sibelius tiesi jotakin säveltämisestä, samaa ei voinut sanoa hänen taloudenpidostaan ja rahankäytöstä. Hänellä oli ongelmallinen suhde rahaa; jos rahaa joskus harvoin tuli enemmän, se myös tuhlattiin saman tien menemään. Hän oli myös höveli jakamaan rahaa, silloin kuin sitä oli. Hän halusi leikkiä aristokraatin elämää, kylläkin hieman vaatimattomissa puitteissa, mutta maalaismaisemassakin hän ylipukeutui usein huonosti istuviin mittapukuihin, käytti päähineitä ja käsintehtyjä jalkineita. Hän raivostui ja tuli pahoinvointiseksi saadessaan tietää kahden eri sukututkimuksen todistaneen hänen olevan kuitenkin vain talonpoikaista sukujuurta. Myös alkuun hänen tekemänsä kustannussopimukset olivat huonosti laadittuja ja tuottivat säveltäjälle huonosti.

Keväällä 1908 Sibeliukselta poistettiin kurkusta kasvain ja säveltäjän oli nyt pakko viettää sikaaritonta ja alkoholitonta elämää, jota kesti vuoden 1915 loppuun asti. Ainon mielestä tämä aika oli heidän avioliiton parasta aikaa. Tänä kuivana kautena kuoleman pelossa syntyi paljon modernia, synkkää ja murheellista musiikkia säveltäjän kynästä. Kuivan kauden jälkeen Sibelius palasi jälleen vanhoihin, pinttyneisiin tapoihinsa. Vasta kaksikymmenluvun lopulla Sibelius pääsi veloistaan eroon. Sibeliuksen 50-vuotispäiväksi Axel Carpelan – Sibeliuksen ystävä, joka neuvoi säveltäjää usein ja järjesti tälle mesenaatteja taiteen tukemiseen - oli järjestänyt suuren kansalaiskeräyksen, jonka varoilla saatiin maksettua Sibeliuksen vekselit ja lainoja lyhennettyä peräti kolmasosan verran. Keräys tuotti myös Ainolaan flyygelin päivänsankarille; soitin oli Steinway, jonka koneisto oli kotoisin New Yorkin tehtaalta rungon ja soittimen kokoonpanon hoituessa Hampurin tehtaalla.

Vaikka Sibelius ei voinutkaan ottaa kaikkia vierailukutsuja vastaan ulkomailta, ennätti hän eläessään käydä johtamassa kuitenkin 64 konserttia eri maissa. Sinfonikkona Sibeliuksen ensimmäinen ulkomaanvierailu tapahtui 4.7.1900 Tukholman Olympiateatteriin, jolloin seitsemänkymmen henkinen Filharmoninen soitti Kajanuksen johdolla Sibeliuksen ensimmäisen sinfonian konsertissa. Virallisesti Sibelius oli matkassa orkesterin varajohtajana ja konserttipaikka oli vanha sirkushuoneisto, joka tuksahti voimakkaasti tallilta ja hevosilta. Kattoon oli pingotettu purjekangas, eikä orkesterille oltu järjestetty kunnollista taustaa; musiikki kuulosti siis paikalla kalsealta ja köyhältä. Kuitenkin konsertti sai varsin kohtuullisen vastaannoton ja arviot.

Vuosina 1938 – 1957 Sibeliuksen yksityissihteerinä toimi Benno Aleksander (Santeri) Levas (s. 8.2.1899 Helsinki ja k. 10.3.1987 Helsinki), joka vuoteen 1936 käytti nimeä Lehmann. Levas oli filosofian maisteri (1936) ja valantehnyt kielenkääntäjä ja kirjailija, joka harrasti valokuvausta ja käytti kirjailijanimiä Santeri Levas, Benno A. Piispanen ja Benno A. Lehmann. Hänen äiti oli Hertta Piispanen ja isä vakuutusjohtaja Nicolai Lehmann. Santeri Levas toimi ulkomaankirjeenvaihtajana, yleisprokuraattorina ja osastopäällikkönä KOPissa vuosina 1923 – 1962. Sibeliuksesta hän julkaisi kaksiosaisen elämäkerran vuosina 1957 – 1960. Hänen kuvia ja valokuvakirjoituksia ilmestyi Ruotsissa, Itävallassa, Sveitsissä ja Saksassa; hän osallistui myös kansainvälisiin valokuvanäyttelyihin. Santeri Levas toimi helsinkiläisen Kameraseura ry:n puheenjohtajana vuodet 1942 – 1945 ja Suomen Kameraseurojen Liiton puheenjohtajana vuodet 1946 – 1952. Hän sai FIAP (Fédération internationale de l'art photographique) kunniajäsenyyden ja samoi Royal Photographic Societyn ARPS-arvon (Associateship of the Royal Photographic Society). Levas julkaisi merkittävästi myös matkakirjoja mm. Itävallasta, Gotlannista ja Mallorcalta. Hänen puoliso oli filosofian maisteri Ulla Kajanto.

 

 

 

Kun tarvitset runsaasti C-vitamiinia, kannattaa kokeilla guavaa (Psidium guajava). Guava tai hedelmäguava on myrttikasvi joka luonnostaan kasvaa pensaina tai trooppisina puina Karibialla, Väli- ja Etelä-Amerikassa. Nykyään guavaa viljellään jo eripuolilla maailmaa; luonnossa guavapuu saattaa ulottua 20 metrin korkeuteen, mutta hedelmätarhoissa ne ovat usein noin 10 metrisiä. Guavan hedelmä on joko pyöreä tai päärynänmuotoinen ja pienen omenan kokonein eli halkaisijaltaan 3 – 10 cm. Guavan väri voi vaihdella vaalean vihreästä keltaiseen tai jopa voimakkaan punaiseen ja sen ohut, sileä kuori maistuu hieman karvaalta. Hedelmä tuoksuu melko voimakkaasti ja pehmeä, mehukas malto on makea. Hedelmässä on runsaasti siemeniä, jotka ovat yhtä vitamiinipitoisia kuin maltokin.

 

Guavan koko hedelmänliha ja siemenet ovat mainio liukenevan kuidun eli pektiinin lähde. Guavassa on mm. kaliumia, joka säätelee elimistömme nestetasapainoa. Kalium on myös tärkeä sydämen, hermoston ja lihaksiston toiminnalle. Guava on erinomainen kivennäisaineiden, vitamiinien ja mm beeta-karoteenin lähde. Sillä monet ovat hoitaneet esim. ummetusta. Guavan lehdistä voi valmistaa teetä ja sen lehdillä voi koittaa hoitaa myös suun ja ikenien haavaumia. Guavan hedelmä sisältää runsaasti B6-, E- ja K-vitamiineja sekä folaattia, kuparia ja mangaania, joita tarvitaan mm. raudan imeytymiseen. Tuore guava sisältää yli viisi kertaa enemmän C-vitamiinia kuin samanpainoinen appelsiini. C-vitamiinia guavassa on jopa 228 mg sataa grammaa kohden, joten yhdellä guavan hedelmällä saat reilusti päivän C-vitamiiniannoksen hoidettua kuntoon. C-vitamiini on taas tärkeä vitamiini kollageenituotannolle, ihon terveydelle ja kudoksien kunnolle. C-vitamiini on myös antioksidantti, joka on tuhoamassa haitallisia, syöpää aiheuttavia vapaita radikaaleja; guava sisältää mm. lykopeenia ja flavonoideja. Kliinisissä testeissä guavan säännöllinen käyttö on auttanut estämään varsinsin eturauhassyöpää. C-vitamiini suojaa elimistöämme stressiltä ja vahvistaa immuunijärjestelmäämme sekä suojaa flunssilta ja vilustumisilta. Kroonisista sairauksista esim. diabetes näyttäisi saavan hyötyä C-vitamiinista.  

 

 

Guavan hedelmän voit kuoria ja syödä sellaisenaan tai käyttää se jälkiruokiin tai soseutettuna kastikkeisiin. Sen siemenet ovat täysin syömäkelpoisia myöskin. Erityisen hyvin tämä hedelmä sopii rahka- ja kermajälkiruokiin, leivonnaisiin, paistoksiin, keitoksiin sekä uunissa kypsennettäväksi. Kannattaa kokeilla myös välipalana, sillä se sisältää paljon kuitua ja vähän kaloreita. Sillä voi taltuttaa myös makeanhimoa.

 

 

Tampereen Filharmonian muusikoiden kamarimusiikkikonsertit, Faunien iltapäivät, ovat ennättäneet 20 vuoden ikään. Niitä juhlittiin näyttävästi Tampere-talossa ravintola Fuugassa ja Pienessä salissa itse konsertissa sunnuntaina 24.1.2016. Klo 14 alkoi muistelutilaisuus ravintola Fuugassa Tampere-talossa ja välittömästi sieltä kamarimusiikin ystävät siirtyivät Tampere-talon Pieneen saliin kuuntelemaan Faunien iltapäivän 20-vuotisjuhlakonserttia. Muistelutilaisuutta kuten konserttiakin juonsi apulaisintendentti Eija Oravuo ja muusikoista olivat mukana muistelemassa viulisti ja kapellimestari Jaana Haanterä, Tampere Filharmonian klarinettien äänenjohtaja Jarmo Hyväkkö ja pianisti sekä säveltäjä Tuomas Turriago.

Tuomas Turriago ja Harri Miettunen Eija Oravuon haastateltavina.

Faunien iltapäivän juhlakonsertin aloitti Tuomas Turriagon säveltämä Sonaatti tuuballe ja pianolle, jossa tuuban osuuden soitti Harri Miettunen. Sonaatin jälkeen oli vuorossa Bernd Alois Zimmermennin Trio, jonka osat ovat I Introduktion (Sostenuto molto), II Adagio ja III Finale (Allegro molto, ma non troppo). Trion soittivat Lotta Laaksonen (viulu), Anne Korhonen (alttoviulu) ja Maija Juuti (sello).

Sellistit Joona Pulkkinen ja Lauri Kankkunen kertovat Mendelssohnin Oktetosta.

Väliajan jälkeen keskittyivät kamarimusiikin ystävät salissa seuraamaan Felix Mendelssohnin Oktettoa Es-duurissa op. 20, jonka osat ovat I Allegro moderato ma con fuoco, II Andante, III Scherzo ja IV Presto. Teoksessa olivat mukana muusikot Maria Itkonen, Lotta Laaksonen, Tatevik Ayazyan ja Hanna Parviainen (viuluissa), Lauri Savolainen ja Anne Korhonen (alttoviuluissa) sekä Lauri Kankkunen ja Joona Pulkkinen (selloissa).

Tampereen viinanpolttimon asuinrakennus.

Kuningas Kaarle XII innostui pahimpina nälkä- ja sotavuosina kokonaan kiellollaan lopettamaan valtakunnassaan viinanpolton, vaikka hän sittemmin peruikin kiellon myyntipoltolta. Aikain kuluessa paloviinasta tuli merkittävä valtiollinen ja yhteiskunnallinen ongelma, kun viinan polttamisesta ja juomisesta tuli uskonpuhdistuksen jälkeen sangen yleinen kansantapa sekä Suomessa että Ruotsissa. Tapa ei jättänyt ketään kylmäksi; viinaa polttivat nautittavaksi ja myytäväksi niin kaupungin porvarit kuin maaseudun talonpojatkin. Pian koettiin välttämättömäksi taistelu suositun tavan turmeluksia vastaan; valtio oivalsi rajoitteilla saavansa hyvän tulolähteen omaan kassaansa. Tavaksi muodostui eri verokannoilla verottaa erikseen kotitarpeen polttoa, myyntipolttoa ja viinan anniskelua.

Verotuskysymykset aiheuttivat myös päänvaivaa valtiopäivillä. Vuosina 1731 - 1775 oli kotipolttokin - aivan lyhytaikaisia vapautuksia pois sulkien - veronalaista ja vuodesta 1748 lähtien oli jopa vero maksettava kotipoltosta maaseudulla manttaalin mukaisesti sitä huolimatta polttiko viinaa, vai ei. Talonpojat saivat toisaalta luvan myydä viinaa ilman veroa ja tämä oli omalta osaltaan lisäämässä viinanpolttoa. Paloviinan myyntiä hoitivat myös krouvit ja kestikievarit, joita saattoi löytää esimerkiksi kaupungeista ja aateliskartanoiden mailta. Vuonna 1751 Suomen maaseuduilla oli 510 julkista anniskelupaikkaa, joista 383 oli kestikievaria ja 127 krouvia. Vastaavasti vuonna 1770 julkisia anniskelupaikkoja oli 649, joista 489 kestikievaria ja 160 kapakkaa. Loviisan kaupungissa vuonna 1752 asui 723 henkeä ja kaupungissa harjoitti anniskeluliikettä kolme pitäjää ja kaikkiaan 70 kapakoitsijaa!

Hattupuolue ajoi politiikkanaan ajoittain täydellistä viinanpolton kieltoa ja välillä viinanpolton supistuksia. Vuosina 1756 - 1760 oli voimassa totaalinen viinanpolton kielto ja yksityiset viinapannut korjattiin takavarikkoon. Oli oivallettu viinan valmistettavan kansan leipäviljasta, rukiista, ja varsinkin katovuosina se heilutti valtion viljavaroja ja viljakauppaa. Viljan hinta saattoi nousta liiallisen viinanpolton vuoksi ja aiheuttaa pelättyä viljantuontia ulkomailta. Hattupuolueen ratkaisu asiaan oli viinanpolton keskittäminen kruunun valvomiin viinanpolttimoihin ja viinaliikkeiden ottaminen kruunun monopoliksi. Aivan näin radikaaleihin uudistuksiin ei tämä puolue kuitenkaan koskaan päässyt.

Valtiopäivillä talonpojat ja papisto muodostivat myssypuolueen, jonka politiikkana oli ajaa vapaampaa viinapolitiikkaa. Vapaampaa viinapolitiikkaa puolusteltiin sekä periaatteellisin että käytännöllisin syin. Viinanpolton katsottiin olevan edullista maatalouden näkökulmasta ja jopa viinarankit piti saattaa karjanhoidon saataville.

Kuningas Kustaa III.

Kun kuningas Kustaa III tuli isänsä kuoltua valtaan 12.2.1771, olivat asiat vanhalla mallilla jonkin aika valtakunnassa. Vuonna 1775 Kustaa III vieraili ensikerran Suomen puolella ja Vaasaan perustettiin silloin hovioikeus sekä Kuopion kaupunki perustettiin samana vuonna. Tampereen kaupungin perustamiskirjan hän allekirjoitti 1.10.1779. Kustaa III ei ollut kovin kiinnostunut valtakuntansa talousasioista ja aluksi ne delegoitiin Johan Liljencrantzille. Hän vakautti valtion valuutan arvon lunastamalla setelirahat pois liikenteestä ja siirtymällä valtakunnassa hopeakantaan. Valtio tarvitsi kipeästi varoja ja päädyttiin lopulta valtion viinamonopoliin. Kansaa tämä ei pahemmin heilauttanut vaan viinanpoltto jatkui kotioloissa. Vasta kun viranomaiset alkoivat sakottaa kotipolttajia ja takavarikoida viinanpolttopannuja, alkoi kansan syvissä riveissä syntyä katkeruutta, joka näkyi kuninkaan kansansuosion heikkenemisenä. Liljencrantzin laatiman suunnitelman mukaan viinanpoltto julistettiin kruunun yksinoikeudeksi. Kruunu taas vuokrasi poltto-oikeuksia siten, että kunkin suuren pitäjän alueelle tulisi yksi ainoa viinanpolttimo. Varsinkin Suomen keskiosia koski poikkeus, jonka mukaan kruunu otti itse vastatakseen viinanpolttimoista täällä omaan laskuunsa.

Kustaa III kelpuutti suunnitelman pääpiirteissään syksyllä 1774 ja suunnitelmaa ryhdyttiin välittömästi toteuttamaan. Valtakunnanneuvos Hermanson äityi valmistelevassa komiteassa poikkiteloin ja nosti varottavan sormensa pystyyn; hän varoitti hallitusta vaaroista, joita seuraisi jos suunnitelma toteutettaisiin. Pelkona hänen mielestään oli kansan köyhtyminen ja siveellinen heikentyminen. Hallitus hoiti asian siten, että Hermanson vaihdettiin vapaaherra G. G. Wrangeliin, jota myös Viina-Wrangeliksi kutsuttiin. Keväällä 1775 tulivat uudet säännökset julkisiksi ja Ruotsin viinanpoltto-oikeudet tarjottiin vuokrattaviksi.

Tässä kävikin yllättäen niin, että viinanpoltto-oikeuksien vuokraajia ei löytynyt ja kruunu päätti perustaa itse kruununpolttimonsa. Tukholmaan perustettiin viinanpolttimoiden rakentamista ja käyttöä varten oikein erityinen johtokunta, "paloviinajohtokunta", jonka johtoon asetettiin vapaaherra Wrangel. Samalla lakkautettiin viinanpolttovero ja salapoltosta asetettiin ankarat rangaistukset sekä paloviinan tuonti ulkomailta kiellettiin. Keväällä 1776 nautittiin Tukholmassa aivan ensimmäiset "kruununryypyt". Esim. Porin Aittaluodolle rakennettiin vuonna 1777 kruunun viinanpolttimo, jonka rakentamisesta otti huolehtiakseen paroni Hastfer. Porin jalkaväkirykmentistä määrättiin 100 miestä rakennustyöhön polttimolle ja heidät majoitettiin kaupunkiin. Polttimoon valmistui kahdeksan 360 kannun vetoista rankkipannua ja neljä 150 kannun vetoista selityskattilaa.

Turun lääni oli Suomen viljarikkainta seutua ja pienellä viiveellä lainkuuliaisessa Suomessa päätettiin rakentaa kolme suurta viinanpolttimoa lääniin: Turkuun, Poriin ja Tampereelle. Tampere oli tuohon aikaan vielä kauppala, kun vuonna 1776 alettiin melkoisella kiireellä kruununpolttimon rakennustyöt. Maaherra sai jo alkuvuodesta käskyn koota Porin läänin kruununviljaa Tampereelle ja vedättää talvella Kangasalan kruunun viljavarasto Tampereen viinanpolttimon tarpeisiin. Näin Tampere nousi hetkessä maakunnan merkkipaikaksi ja viljavarastoksi. Yksityisille ihmisille tuli kova kiire myydä viljaansa Tampereelle. Tukholmasta saapuivat uuden kruunun viinanpolttimon piirustukset maaliskuussa 1776 ja uuden viinanpolttimon virkamiehet saivat nimityksensä. Inspehtoriksi tuli akatemian nimismies Henrik Tolpo, vahtimestariksi kersantti J. Lilliefeldt ja polttomestariksi Ströman. Rakennustöitä johti "tirehtori" Jansson.

Kruunun viinanpolttimo rakennettiin nykyisen Finlaysonin tehtaan alueelle Tammerkosken kartanon maille yläputouksen varteen ja se sijaitsi alkuaan kauppalan ulkopuolella. Vapaaherra Hans Henrik Boijen kanssa kruunu teki tilustenvaihdon ja sai siinä yhteydessä Tammerkosken kartanon haltuunsa. Kruunun rakennushanke toteutettiin ajalle tyypillisesti sotamieskomennuskuntain voimin. Näin etuna oli eittämättä hyvin halpa rakennustyön hinta, mutta käsittämätön hitaus myös haittana työn suhteen. Ennen vuoden 1776 loppua oli kosken rannalla jo ainakin osittain valmiina kuitenkin tiiliruukki, polttimorakennus ja makasiineja. Vuoden 1776 kruununpolttimon rakennustöistä vastasivat Turun rykmentin sotamiehet luutnantti Carlqvistin johdolla. Keväällä 1777 rakennustyöt hoituivat vääpeli Sittingin johtaman kuninkaallisen henkirakuunarykmentin miesten avulla. Kesäkuussa 1777 vaihtui rakennusvuoro saman rykmentin 60-miehiselle komennuskunnalle, jota johti kornetti Grönhagen. Seuraavan vuoden työmaan valtasivat 70 miestä Turun läänin jalkaväestä ja vuoden 1779 viinanpolttimon rakennusmiehet värvättiin Rautalammin vapaapataljoonan väestä.

Tampereen viinanpolttimon makasiinirakennus Mältinrannassa.

Vapaaherra Boije isännöi Tammerkosken vastarannalla ja seurasi polttimon edistymistä tarkasti. Vuoden 1776 lopussa hän raportoi maaherralle polttimojohtokunnan epäonnistuneista kokeista jauhattaa viljaa valsseilla. Hän aikoi rakennuttaa seuraavana keväänä Tammerkoskeen uuden myllyn, jossa viinanpolttimonkin viljat voisi jauhaa. Hän pyysi maaherralta lupaa rahvaan avustuksella ja viinanpolttimon kustannuksella rakennuttaa jo talven aikana tirehtori Janssonin valmiiksi suunnittelemaa siltaa yläjuoksulle kosken yli, jotta viljaa olisi helpompi siirtää.

Viinanpolttimoa rakennuttaessaan kruunu oli jälleen päätynyt vuokrausjärjestelmään. Se tarjosi vuokrattavaksi valmiin kruununpolttimon käytön siten, että kruunu toimitti vuokraajalle viljan polttimoon ja vastasi valmiin paloviinan myynnistä eteenpäin. Ensimmäiseksi viinanpolttimon vuokraajaksi saatiin kapteeni J. H. Hästesko, joka myöhemmin kunnostautui Anjalan liiton miehenä 112 upseerin joukossa, jotka nousivat arvostelullaan kuningasta vastaan. Hänen yhtiökumppaninaan sopimuksessa mainittiin majuri, vapaaherra B. O. Stackelberg. Nämä yhtiökumppanit vuokrasivat myös viinanpolttimon Turussa. Vuokrasopimus sovittiin alkamaan 1.9.1777, mutta viinanpolttimon valmistuminen myöhästyi. Vuokralainen alkoi lopulta hermostua odottamiseen ja vaati jo korvauksia sopimuksesta. Inspehtori Tolpolle myönnettiin ero alkuvuodesta 1778 ja hänen tilalleen tuli kirjanpitäjä Ekebom, jota seurasi vuorostaan varahenkikirjuri J. Dahl. Elokuun lopussa 1778 viinanpolttimo luovutettiin lopulta vuokralaisen käyttöön, vaikka rakennustyöt vielä jatkuivatkin niin, että lopullinen tarkastus palovakuutusta varten saatettiin suorittaa vasta vuonna 1781.

Viinanpoltto Tampereella kruununpolttimossa alkoi siis vuonna 1778, mutta kruunulla oli jatkossakin vaikeuksia viljan toimittamisen kanssa polttimolle, sillä maassa oli vähän väliä nälkää ja katovuosia sadossa. Polttimon keskeneräisyyden vuoksi myös alkuaikojen tuotanto oli vähäisempää. Tampereella viina ei alkuun mennyt hyvin kaupaksi, joten sitä kuljetettiin Turkuun myyntiin. Kun täysi poltto saatiin käyntiin vuonna 1782 oli pian jo 30 tynnyriä viljaa päivässä muuttuva paloviinaksi, joka täytti nopeasti Tampereen viinakellarit. Kesällä 1776 Johan Liljencrantz määrättiin hoitamaan viljahankinta valtakunnan viinanpolttimoihin ja viljamakasiineihin. Jatkuvasti piti tasapainoilla ja huolehtia viljan riittävän sekä kruunun viinaan että rahvaan leipään. Kuitenkin löytyi ihmisiä, jotka arvostelivat kruunua ruokaviljan käyttämisestä viinan polttamiseen keskellä nälkävuosiakin.

Aivan viinanpolttimon toiminnan aloittamisesta lähtien alkoi polttimolla myös hävikki ja petostoiminta, joka leimasi viinanpolttimon toimintaa koko historiansa ajan. Viljaa ostettaessa oli enemmän kuin yleistä mitata ja punnita vilpillisesti viljaeriä sekä myytäessä oli suuria ongelmia hävikin kanssa. Lisäksi polttimolla oli omia paikallisia erimielisyyksiä riittävästi. Alkuaikoina polttimolla piti ruoka- ja anniskelupaikkaa entinen porvari G. Collan, joka sai trahtöörin oikeuden Tampereen kaupungissa ja tämän jälkeen alkoivat kilpailijat karkottaa häntä polttimon alueelta pois. Vänrikki von Schantzin ansiosta Collan häädettiin vuonna 1784 viinanpolttimolta ja von Schantz sai luvan rakentaa polttimon alueelle rahvaan tarpeisiin ruoka- ja anniskelupaikan. Tätä riitaa käytiin pitkään valituskirjeitse.

Ajan oloon viinanpolttimo sai valtakunnassa voimakasta vastustusta ja kruununkin omat huonot kokemukset alkoivat kaivaa polttimoiden alta maata. Lopullinen isku Tampereen viinanpolttimolle oli vuoden 1785 surkea vuosi; polttimon varastot olivat täysi huvenneet. Kruunulta tuli vielä käsky maaherralle hommata 500-600 tynnyriä viljaa alkuvarastoksi polttimolle. Kato kuitenkin taas tuli ja maaherra raportoi siitä suoraan Ruotsiin. Lokakuussa tuli kirje Liljencrantzilta, jossa kerrottiin, että viinanpoltto on päätetty lakkauttaa Tampereella ja viinanpolttimon vuokralainen on irtisanottava.

Alkuvuodesta 1788 järjestettiin virallinen viinanpolttimon vuokraajan lähtötarkastus Tampereella. Polttimo oli siis ennättänyt toimia liki kymmenen vuotta Tampereella kruunun omistuksessa. Tästä eteenpäin kruunu päätti antaa viinanpoltto-oikeudet asukkaille, mutta vuokrattavana oikeutena. Vuonna 1787 kaikki Turun läänin kaupungit, siis Tamperekin, hyväksyivät tarjouksen vapaan koti- ja myyntipolton sekä anniskelun ja tislauksen vuokraukseen. Maaherran tehtäväksi jäi laatia oikeuksista halukkaiden kanssa sopimukset. Polttimoiden viljamakasiinit olivat jääneet kruununmakasiineiksi. Nyt asetettiin valtakunnan pääkaupunkiin makasiinijohtokunta kruunun viljavarojen hoitajaksi; näin syntyi Tampereenkin kruununmakasiini, jonka ensimmäiseksi johtajaksi tuli polttimoinspehtori Jonas Lagerbaum ja vahtimestariksi polttimon entinen faktori Ekmark. Toimeton polttimolaitos sai väliaikaiseksi vahtimestariksi Israel Sarlinin.

Lagerbaumin ja kirjanpitäjä Ekholmin jäljiltä makasiininhallitus huomasi viinamakasiinin astioissa n. 3000 kannun vaillingin. Ekholm osittain vapautettiin kuitenkin vastuusta ja asian tunnustanut Lagerbaum - syytti vaillingista vuotavia astioita - sai armahduksen, koska takasi omaisuudellaan vaillingin peittämistä. Lagerbaum erotettiin kruunun kantomiehen virasta, vaikka myöhemmin jälleen esiintyi toimessa ja sai luvan asua viinanpolttimon asuinrakennuksessa ja hoitaa sen puutarhaa, kunhan hoiti kruunun kalustoa polttimolla.

Syksyllä 1789 tuli vielä käsky polttaa 3000 tynnyrillistä viljaa viinaksi sotaväen käyttöön ja tähän toimeen ryhdyttiin kiireesti. Viina oli lupa luovuttaa vain armeijan ylimuonittajalle ja rankkikin oli vedettävä armeijan hevosten käyttöön. Talvella 1790 tämäkin viinanpoltto keskeytyi työmiesten, halkojen ja käteisvarojen puutteeseen. Vielä vuonna 1792 tamperelaisia tilanhaltijoita anoi polttimolle jatkoaikaa, koska olisivat edelleen halunneet myydä viinanpolttimolle viljojaan. Parhaimpina päivinään Tampereen viinanpolttimolla työskenteli satakunta henkilöä. Viinanpolttimolle Tammerkosken rantaan saneerattiin konemestari James Finlaysonille ja hänen vaimolleen asuinrakennus hieman myöhemmin. Kun Finlaysonit olivat palaneet kotimaahansa, saneerattiin puuhuvila Wilhelm Nottbeckin perheen ylelliseksi asunnoksi. Wilhelm von Nottbeckin kuoltua hänen Alexander poikansa antoi purkaa tämän rakennuksen ja rakennutti sen tilalle itselleen Alexanderin Palatsin, jonka tänään paremmin tunnemme nimellä Finlaysonin Palatsi.

Tampereella viinan teko ja käyttö oli myös hyvin tasa-arvoista, sitä harrastivat kaikki yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Vuonna 1795 kaupunginvanhimmat anoivat hallitukselta tamperelaisten viinanpolttokauden pidennystä. Lukuisat asiakirjat vahvistavat juopottelun yleisyyden kaupungissamme ja virkamiestemme julkista juopottelua ei tuolloin pidetty yhtään kummallisena asiana. Kaupungin johtomiehet osallistuivat mm. ankariin kapakkatappeluihin ja monet miehet ja naisetkin merkittiin kuolleiksi viinan vuoksi. Maaherrankokouksessa vuonna 1803 kirjattiin pöytäkirjaan § 8:

"Kapakanpidon tässä kaupungissa havaittiin tutkimuksissa niin suuresti lisääntyneen, että kapakoita on melkein joka talossa. Kaupungin asukkaiden alempi luokka katsoo tätä elinkeinoa tärkeämmäksi ammatikseen. Ja kun kokemus on osoittanut, että suurin osa rikoksia ja pahantekoja saa alkunsa kapakoista, niin katsoi Herra Kenraalimajuri, Maaherra, Komentaja ja Ritari tarpeelliseksi jättää järjestysoikeuden tehtäväksi vähentää kapakkain lukua ja pitää huolta siitä, ettei kaupungissa pidetä useampia kapakoita, kuin asukkaiden ja rahvaan välttämätön tarve vaatii, ja jota vastaan niiden, jotka sellaista elinkeinoa harjoittavat, tulee kaupungin rahastoon maksaa määrätty, heidän elinkeinonsa mukaan sovittu vero. Kuitenkin on jokaisella kaupungin asukkaalla valta markkina-aikana sekä sotaväen ja muiden suurempien kansankokousten sattuessa harjoittaa kapakoimista niinkuin muutakin elinkeinoa."

Kapellimestari Malcolm Sargent ja Jean Sibelius Ainolassa vuonna 1956.

Kaniikki Richard Blakeneyn ollessa virassa Melton Mowbrayn Pyhän Marian kirkossa Leicestershiressa toimi kirkon urkurina vuosina 1914 – 1924 Sir Harold Malcolm Watts Sargent (s. 29.4.1895 ja k. 3.10.1967). Sittemmin hän tuli tunnetuksi Englannin johtavana kuoroteosten johtajana ja säveltäjänä, mutta myös monien kuuluisien yhtyeiden johtajana hänet muistetaan vieläkin. Niiden joukossa ovat mm. BBC:n Sinfoniaorkesteri, Royal Philharmonic orchestra, Royal Choral Society, Liverpool Philharmonic, London Philharmonic

Malcolm Sargent syntyi Kentin Ashfordissa työläisperheeseen, jossa isä Henry oli hiilikauppias, amatöörimuusikko ja osa-aikainen urkuri kirkossa ja äiti Agnes oli paikallisen koulun emäntä. Nuorena hän lauloi kirkkokuorossa ja opiskeli urkujensoittoa; hän voitti myös stipendin, jolla pääsi jatkamaan opintojaan, opinahjonaan ensin Stamford School ja myöhemmin The Royal College of Organists. 18-vuotiaana hän jatkoi vielä musiikkiopintojaan Durhamin yliopistossa, josta valmistui musiikin tohtoriksi 24-vuotiaana.

Kapellimestari Sir Henry Wood (s. 3.3.1869 ja k. 19.8.1944) vieraili Leicesterin De Montfort Hallissa Queen's Hall orchestran kanssa vuonna 1921 ja tilasi esitykseen Malcolmilta teoksen Impression on a Windy Day. Malcolm sai sävellyksensä valmiiksi niin viime tipassa, että Sir Henry Wood ei enää ennättänyt opetella teosta, vaan pyysi säveltäjää itse johtamaan teoksensa konsertissa. Sir Henry Wood pisti tässä konsertissa merkille Malcolmin säveltäjän ja johtajan taidot ja tarjosi hänelle tilaisuutta tulla johtamaan Proms-konserttiin Queen's Hallissa 11.10.1921. Sir Henry Wood lyöttäytyi 1890-luvun puolivälissä impressaari Robert Newmanin kanssa yhdessä suosittujen promenade konserttien järjestäjäksi Queen's Hallissa; konsertteja järjestettiin kahdeksan kesäviikon aikana ja liput näihin alkujaan viihde ja taidekonsertteihin myytiin suhteellisen edullisesti. Kun Queen's Hall tuhoutui pommituksissa vuonna 1941, siirrettiin Proms-konsertit pidettäväksi Royal Albert Halliin.

1920-luvun aikana Malcolm Sargent nousi valtavan suosituksi kapellimestariksi maassaan mm. oopperaesityksiä johtaessaan. Vuonna 1922 Sargent perusti Leicesterin amatöörimuusikoiden sinfoniaorkesterin, jonka johdossa jatkoi aina vuoteen 1939 asti. Tämän orkesterin solisteina soittivat Alfred Cortot, Artur Schnabel ja mm. Anton Rubinstein palkinnon voittanut ja Odessassa syntynyt brittipianisti Benno Moiseiwitsch (s. 22.2.1890 ja k. 9.4.1963), jolta Sargent sai piano-opetusta jopa niin pitkälle, että olisi pystynyt luomaan menestyksellisen uran konserttipianistina. Malcolm Sargent valitsi kuitenkin kapellimestarin uran mieluummin ja vuodesta 1923 hän opetti itse Royal College of Musicissa Lontoossa.

Vuonna 1927 Malcolm Sargent aloitti kapellimestarina Sergei Diaghilevin Venäläisessä Baletissa yhdessä Igor Straviskyn ja Sir Thomas Beechamin kanssa. Vuonna 1928 hän astui The Royal Choral Societyn johtoon. Sotavuosina 1939 – 1942 Malcolm Sargent johti Manshesterissa vuonna 1857 Charles Hallé perustamaa Hallé orkesteria ja vuosina 1942 – 1948 Liverpoolin orkesteria, joka piti historiansa ensimmäisen konserttinsa 12.3.1840.

Vuonna 1923 Sargent avioitui Eileen Laura Harding Hornen kanssa ja avioliitto tuotti kaksi lasta vuonna 1926; Pamelan, joka kuoli polioon vuonna 1944 ja Peterin. Avioliitto oli kuitenkin onneton ja se päättyi avioeroon vuonna 1946. Sargent tunnettiin yleisesti kovana naistenmiehenä ja pitempiä suhteita hänellä oli ainakin Diana Bowes-Lyonin, Prinsessa Marinan ja Edwina Mountbattenin kanssa. Vuonna 1947 Malcolm Sargent lyötiin ritariksi musiikkiansioittensa vuoksi ja vuodesta 1948 hän johti ylikapellimestarina Lontoon Proms-konsertit aina kuolemaansa vuoteen 1967 asti. Vuosina 1950 – 1957 Sargent johti BBC:n sinfoniaorkesteria.

Malcolm Sargent tunnettiin jo 1920-luvulta asti Jean Sibeliuksen musiikin esitaistelijana, olihan hän jo 14-vuotiaana johtanut Valse tristen ja pari vuotta myöhemmin Finlandian. Malcolm Sargent oli jo ryhtynyt Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytykseen ja Colombia-yhtiölle oli jo tallennettuna ensimmäinen ja toinen sinfonia. 20.9.1957 Sargent oli vierailevana kapellimestarina Helsingissä kutsuttuna johtamassa Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa, jonka ohjelma koostui Händelin Vesimusiikista, Elgarin Serenadista sekä Brittenin Muunnelmista Purcellin teemasta. Konsertin väliajan jälkeen yleisö sai kuultavaksi Sibeliuksen Viidennen Sinfonian Yliopiston juhlasalissa. Vuonna 1956 Malcolm Sargent oli vieraillut Helsingissä BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa ja konsertti oli järjestetty akustiikaltaan järkyttävään Messuhalliin. Kohtelias Sargent ei haastatteluissa kommentoinut Helsingin salitilannetta, vaan käänsi huomion vierailuunsa Ainolassa ja säveltäjämestarin tapaamiseen. Kohta Suomeen tultuaan kapellimestari Sargent lähetti Sibeliukselle kimpun krysanteemeja kirjeen kanssa. Puhelimen välityksellä nämä muusikot keskustelivat vielä monasti myöhemminkin ansiosta. Kotimaassaan Sargent ei vakuuttanut tulkinnoillaan Sibelius-asiantuntijoita, sillä hänen nyanssinsa ja temponsa puhuttivat. Sibelius rauhoitti heidän keskusteluissaan vierailevaa kapellimestaria kertoen, ettei Robert Kajanuksen tulkintoja kannata pitää säveltäjän valtuutuksina. Näistä sanoista Sargent oli silminnähden huojentunut. BBC:n orkesterille oli järjestetty kaksi Sibelius-konserttia, joiden ohjelmassa olivat Tapiola, En Saga, Historiallisia kuvia, Finlandia sekä ensimmäinen, kolmas ja seitsemäs sinfonia. Konserttiarvostelut olivat siinä määrin ylistäviä, että Malcolm Sargent sai vierailukutsun uudelleen Suomeen.

Kauppaneuvos Roger Lindberg.

Helsingin kaupunginorkesterin konsertin jälkeen kapellimestari Malcolm Sargent oli agenttina kanssa kutsuttu illallisjuhliin kauppaneuvos Roger Lindbergin kotiin Kuusisaareen, osoitteeseen Kuusiniementie 27. Illallisvieraiden joukossa olivat Britannian suurlähettiläs Cresell puolisoineen, Sibelius-viikon taiteellinen johtaja Nils-Eric Ringbom puolisoineen sekä Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Tauno Hannikainen. Kutsuttuja olivat myös Sibeliuksen tyttäret Eva Paloheimo ja Margareta Jalas ja tämän puoliso, kapellimestari Jussi Jalas, mutta he olivat jo iltapäivällä peruneet tulonsa. Vieraat asettuivat illallispöytään klo 22.30 ja alkuruoaksi tarjoiltiin lohikohokasta voisulassa. Juuri kun ruoka oli tarjoiltu vieraille, viini kaadettu laseihin ja illan isäntä oli lausumassa vieraat tervetulleiksi, soi puhelin keskeyttäen juhlan. Isäntä Roger Lindberg pyysi anteeksi ja poistui puhelimeen hetkeksi pöydästä. Palatessaan hänellä oli surullisia uutisia ilmoitettavanaan; Sibelius oli kuollut. Kaikille vieraille uutinen ei tullut täydellisenä yllätyksenä, mutta kapellimestari Malcolm Sargent murtui täysin itkuun ja vajosi olohuoneen sohvalle. Edellisenä iltana Malcolm Sargent oli puhunut vielä puhelimessa Sibeliuksen kanssa seuraavan päivän Helsingin kaupunginorkesteri konsertista, jonka puhelun jälkeen Sibelius oli uupunut ja vetäytyi varhain jo lepäämään. Seuraavana päivänä eli perjantaina 20.9.1957 Sibelius oli saanut aivoverenvuodon aamiaista syödessään pöydässä noin kello yhden aikaan. Aino tuki miestään toisella kädellä, samalla kun koetti löytää puhelinluettelosta lääkärin puhelinnumeroa. Vielä parin tunnin kuluttua tästä tapahtumasta Sibelius oli ollut tajuissaan, kun Ainolaan kiiruhtivat hänen tyttärensä Eva ja Katarina. Sibelius tunnisti vielä Evan ja Kain, koska ne jäivät hänen viimeisiksi sanoiksi ennen horrokseen vaipumista ja vääjäämätöntä heikkenemistä. Vaikka Sargentin johtama konsertti radioitiin suorana lähetyksenä, ei radiota Ainolassa tuolloin kuitenkaan avattu. Klo 21.15 lääkäri totesi Sibeliuksen kuolleeksi. 


Juhlatunnelma oli tietysti välittömästi kadonnut Kuusisaaren talossa ja talon isäntä Roger Lindberg yritti parhaansa mukaan lohduttaa kapellimestarivierasta olohuoneessa. Puhelin soi vähän väliä ja lehdistöä kiinnosti kuulla kapellimestarin kommentti tilanteesta, mutta Sargent ei halunnut keskustella juuri nyt kenenkään kanssa. Jonkin ajan kuluttua rauhoituttuaan Malcolm Sargent lausui ainoana kommenttinaan: ”I only say that the King is dead and there is no successor.” Kapellimestari palasi ruokapöytään ja ateria jatkui kellon ollessa yksi yöllä.

Ancel Benjamin Keys

Ancel Benjamin Keys syntyi 26.1.1904 Colorado Springsin kaupungissa Benjamin Pious Keysin ja Carolyn Emma Chaneyn poikana. Perhe muutti kuitenkin vuonna 1906 San Franciscon kaupunkiin josta matka jatkui pian maanjäristyksen jälkeen samana vuonna läheiseen Berkeleyn kaupunkiin Kaliforniassa. Ancel osoittautui jo varhaisessa vaiheessa testien mukaan hyvin älykkääksi ja ahkeraksi pojaksi. Koulunkäynti sai kuitenkin alkuun hetkeksi jäädä, sillä Ancel teki monenlaisia hanttihommia ennen kuin aloitti tosissaan opiskelun Kalifornian yliopistossa vuonna 1922. Vuoteen 1930 mennessä Ancel Keys oli väitellyt itsensä tohtoriksi ensin biologiassa ja sitten vielä vuonna 1936 fysiologiasta Cambridgen yliopistosta. Välillä hän työskenteli pari vuotta Kööpenhaminassa August Kroghin ohjauksessa eläinfysiologian laboratoriossa Tanskan maalla. Mayo Säätiössä työskennellessään vuonna 1936 Ancel Keys palkkasi lääketieteelliseksi avustajakseen Margaret Haneyn (biokemisti), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1939. Pari sai kolme lasta; Carrie, Henry ja Martha.

Ancel Keys oli toiminnan mies ja ahkera puurtaja; yksityinen perhe-elämäkin oli alistettu uran vaatimuksille. Keys osallistui johtamalla tutkimusryhmän empiiriseen kokeeseen Andien rinteillä aiheesta, miten ihmisen keho sopeutuu erilaisissa korkeusolosuhteissa. Korkeudet olivat useita tuhansia metrejä ja kylmissä useamman kymmenen pakkasasteen säissä vietettiin talvella suhteellisen pitkiäkin aikoja. Toisen maailmansodan alettua Keys sai tehtäväkseen suunnitella armeijan joukoille hätäannokset, missä sotilaiden päivittäiset ruoka-annokset olivat 3000 kaloria – lisäksi myös suklaata, savukkeita ja purukumia. Sodan loppupuolella Keys toteutti käsittämättömän tutkimuksen aseistakieltäytyjillä; 36 vapaaehtoista altistui hänen tutkimuksiinsa, jossa tutkittavat joutuivat tarkkailuun puoleksi vuodeksi nälkäkuurilla ja laihtuivat keskimäärin 25 prosenttia.

Seuraavaksi Ancel Keys keskittyi kolesteroliin, kun hänen luokseen lähetettiin maitotilalta veljekset, joiden vartaloissa oli patteja. Osoittautui, että nämä patit sisälsivät kolesterolia; veren kolesteroliarvot olivat 25, joten tässä tapauksessa kysymyksessä oli varmaankin perinnöllinen sairaus. Keys syötti tutkittaville kuitenkin täysi rasvatonta ruokaa viikon ajan ja sai heidän veren kolesteroliarvot tippumaan tilapäisesti. Tästäkös Ancel Keys innostui. Hän tutki, miksi sotavuosina Pohjois-Euroopassa menehtyi sydänsairauksiin ihmisiä vähemmän, kun ruoasta oli suuri pula. Hän tuli siihen tulokseen, että jonkin ruoka-aineen, jota sodanaikaan ei saanut, sen täytyi aiheuttaa nämä sydänsairaudet. Verisuonien seinämiin kerääntyy paakkuja tai plakkia, joka ajan myötä saattaa tukkia verisuonen ja aiheuttaa sydäninfarktin. Tämä plakki taas sisältäisi kolesterolia. Näin yhteys oli rakennettu. Nyt tarvittiin vain tieteellinen näyttö tästä.

Alkoi ahkera kiertäminen eri puolilla maailmaa; Ancel ja Margaret tekivät suurelle joukolle ihmisiä kolesterolimittauksia järjestelmällisesti. Näin Keys keräsi aineistoa tutkimukseensa ja päätteli näiden perusteella, että rikkaissa maissa ihmiset syövät rasvaisempaa ruokaa ja saavat kolesterolinsa siksi korkeaksi sekä lopulta sairastuvat herkemmin sydänsairauksiin. Ensimmäisen tutkimustuloksensa hän julkaisi vuonna 1953, jossa hän osoitti kuuden maan aineiston perusteella rasvan saannin ja sydänsairauksien yhteyden. Myöhemmin kollegat tarkistivat tätä tukimusmateriaalia, jota oli kertynyt kaikkiaan 22 maasta, mutta Ancel Keys oli tähän omaan tutkimukseensa kelpuuttanut tuloksia vain kuudesta maasta. Sanomattakin lienee selvää, että juuri näissä kuudessa maassa yhteys rasvan ja sydänsairauksien välillä oli maksimaalinen ja muista maista tätä näyttöä ei saatu. Tämä tieteellinen vääristely katsottiin ”läpi sormien” eikä siihen kiinnitetty juuri huomiota.

Tärkeimmän elämäntyönsä Ancel Keys katsoo tehneensä ns. seitsemän maan tukimuksessa, joka alkoi vuonna 1958. Siinä seurattiin kymmeniä vuosia 12 000 keski-ikäisen miehen ruokavaliota, kolesterolia ja sairauksia Kreikassa, Italiassa, Hollannissa, Suomessa, Jugoslaviassa, Japanissa ja Yhdysvallissa. Tutkimus ei osoittanut kuitenkaan mitään selkeää yhteyttä rasvankäytön ja sydänsairauksien välille. Esim. Kreikassa käytettiin paljon rasvaa, mutta sydänsairauksia oli kaikkein vähiten juuri siellä. Nyt Keys muutti kiireesti teoriaansa; rasva ei enää aiheuttanutkaan sydänsairauksia, vaan tietynlainen rasva – tyydyttynyt rasva. Tästä alkoi tyydytteineiden rasvojen joutuminen pannaan ja ne julistettiin vaarallisiksi.

Maailmalla on ollut jatkuvasti esillä myös Keysin kolesteroliteorian kanssa kilpailevia teorioita, joista merkittävin liittyy hiilihydraatteihin ja sokeriin. Muista nyt erityisesti, että jos haluat syödä itsesi kylläiseksi, ei ole mitenkään mahdollista luopua jostakin (rasvat) korvaamatta puutosta jollakin toisella (hiilihydraatit). Rasvoista ja hiilihydraateista tulee pääosin ravintomme energia, ei niinkään proteiineista normaalisti. Kun ihmisiä ohjattiin pois rasvojen käytöstä, oli täysin vääjäämätöntä, että hiilihydraattien käyttöä piti lisätä. Alkuperäiseen ihmisravintoon – siis ennen maanviljelyksen aloittamista – eivät kuuluneet vaaleat viljat (ja niistä tehdyt jauhot) eikä sokeri. Ruokien teollinen valmistaminen räjäytti pankin elintarviketeollisuudelle; huonommista ja halvemmista raaka-aineista päästiin valmistamaan isolla katteella kuluttajille tarvikkeita, joihin vielä lisättiin lisäaineita muka makua parantamaan.

Mainitsempa tässä muutaman Keysin teorian kanssa kilpailevan vaihtoehtoisen ehdotuksen, jotka ovat olleet myös tarjolla; päättäjille ne jostain syystä eivät käyneet, mutta nykyään ne ovat nousseet aivan toisenlaiseen arvoon. Vuosina 1906 – 1983 elänyt lääkäri Thomas Latimer Cleave palvellessaan brittilaivaston sairaalassa Hong Kongissa ja Maltalla kiinnitti huomionsa eri kansojen välisten sairauksien eroihin. Erityisesti hän havaitsi paljon uusia sairauksia sen jälkeen, kun vaaleat jauhot ja varsinkin sokeri oli otettu yleiseen käyttöön. Tärkkelyksen ja sokerin yhteys verensokeriin ja insuliiniin oli tuohon aikaan vielä hakusessa, mutta silti Cleave teki erittäin nokkelia päätelmiä vaillinaisin tiedoin. Päätelmänsä hän perusti epidemiologiaan ja ihmissuvun historiaan. Uransa loppuajan hän veti laivaston lääketieteellistä tutkimusta ja hän sai kuitenkin tukea joukolta lääkäreitä ja tiedemiehiä. Hän piti ihmisten alkuperäistä ravintoa luonnollisena ravintona nykyihmisille. Cleave julkisti tutkimustuloksensa kirjassaan Saccharine Disease.

Toinenkin sotilaslääkärinä sotapalveluksensa suorittanut vastaväittäjä löytyy. Hän oli juutalaisperheeseen Lontoossa 8.8.1910 syntynyt John Yudkin. Perhe pakeni Venäjältä juutalaisvainoja vuonna 1905 Lontooseen, missä perheen isä kuoli jättäen vaimon kuuden pojan kanssa köyhiin oloihin. John suoritti Länsi-Afrikassa sotapalveluksensa sotilaslääkärinä ja valmistui myöhemmin Lontoon yliopistosta fysiologian professoriksi. Hänen elämäntyö oli näyttää selkeä yhteys sokerilla sydänsairauksiin. Omat tieteelliset näyttönsä hän paljasti kirjassaan Pure, White, and Deadly vuonna 1972. Yudkin oli täysin vakuuttunut, että rasvan vaarallisuus oli ymmärretty väärin. John Yudkin sai suuren ja mahtavan sokeriteollisuuden vihat päälleen ja Ancel Keys ryhtyi häntä vastaan propagandasotaan omalla teoriallaan. Väittelytilanteet Yudkin yleensä hävisi, sillä hän oli melko heikko puhuja.

Ancel Keysin massiivinen painostus teoriansa puolesta tuotti vihdoin tulosta Yhdysvalloissa, kun senaattori George McGovernin poliittinen komitea käsitteli ravitsemusasioita. Komitea julkaisi loppuraportin tammikuussa 1977, jossa suositeltiin vähärasvaista ravintoa. Tästä nousi kova kohu ja McGovernin komitea joutui kuulemaan lisää asiantuntijoita. Nyt julkaistiin uusi loppuraportti, jossa vähärasvaista ruokaa edelleen suositeltiin, pikkuisen pehmennetyin sanakääntein. Näin nämä ravintosuositukset vähin äänin uivat Suomessa meidänkin ravitsemussuosituksiimme.

 Meillä Suomessa syötetään täysin terveillekin ihmisille valtavia määriä kolesterolilääkkeitä; statiineja syö 650 000 suomalaista ja kaikkiaan 700 000 ihmistä syö meillä kolesterolin hoitamiseksi lääkkeitä. Statiinilääkityksen ympärillä liikkuu maailmalla rahaa vuosittain n. 26 miljardia dollaria ja vähintään tuplasti dollareita "kevytravinnon" piirissä elintarviketeollisuudessa. 1990-luvun alusta lähtien kolesterolilääkittyjen määrä on kasvanut vuosittain 15-20 %. Statiineja myydään Suomessa yli 100 miljoonalla eurolla ja Kela korvaa niistä vuosittain vähintään 30 miljoonaa euroa. Näin medikalisaatiosta tässä tapauksessa hyötyy ainoastaan lääketeollisuus lääkkeiden valtavan myynnin kautta. Kolesterolilääkityksestä tutkimusten valossa hyötyy noin yksi prosentti niiden käyttäjistä ja hekin ovat lähinnä geneettisestä kolesterolin kertymisestä kärsiviä ihmisiä. Varovaisesti arvioiden näiden lääkkeiden käyttö aiheuttaa meillä Suomessa seuraavia vaivoja ja sairauksia; rabdomyolyysejä n. 70 tapausta vuodessa, haimatulehduksia n. 250, munuaissairauksia n. 700, diabetessairauksia n. 550, maksavaurioita yms. ja yli 100 000 ihmistä kärsii jatkuvista lihas- ja nivelkivuista. Myös suolistovaivat lisääntyvät kolesterolilääkityksen käytön alettua ihmisillä, näin on käynyt varsinkin kolesterolitasoja alentavien fibraattien kanssa. Pelkästään vuonna 2010 Kela myönsi yli 24 000 uudelle diabetespotilaalle erityiskorvausoikeuden. Lääketieteen omat tilastot näyttävät, että idiopaattiset eli itsesyntyiset, ilman selkeää syytä olevat haimatulehdukset ovat viimeisten 12 vuoden aikana lisääntyneet Suomessa miehillä 68 % ja naisilla 37 %. On siis korkea aika avata keskustelu kolesterolilääkkeiden haittavaikutuksista ja jopa hengenvaarallisuudesta.

Vasemmalla kuvassa terve sydän ja oikealla kongestiivinen vajaatoiminta, jossa sydämen pumppausvoima on heikentynyt ja vasen kammio on laajentunut.

Iso-Britannian johtavia statiinitutkijoita, professori Rory Collins Oxfordin yliopistosta, myönsi vuosi sitten (Sunday Express 15.2.2015) salanneensa ja vääristelleensä tutkimustensa tuloksia ja myönsi monien brittien syövän täysin turhaan statiineja. Collins johtaa vuonna 1994 perustettua Cholesterol Treatment Trialists' (CTT) Calloborationia ja heidän tutkimuksiin statiinien puolesta on mm. Suomen Sydänliiton ylilääkäri Mikko Syvänne vedonnut monesti.

Amerikkalainen sydänlääkäri Peter H. Lansjoen tähdentää, että vastoin sangen yleistä käsitystä - jonka mukaan statiinit ehkäisisivät valtimoiden kovettumista - statinit voivat kovettaa valtimoiden seinämiä. Statiinit ovat myrkkyä sydänsolujen energiaa tuottaville mitokondrioille ja ehkäisevät solujen ja valtimoiden normaaleja toimintoja. Pahimmillaan statiinit aiheuttavat sydänlihaksen rappeumaa eli rabdymyolyysia ja estävät K2-vitamiinia suojaamasta valtimoita kalkkiutumiselta. Statiinit estävät seleeniä sisältävien entsyymien - kuten glutationiperoksidaasin (GPx) - toimintaa, joka on tärkeä antioksidantti suojaten solua hapetusstressiä vastaan. Seleeniproteiinin esto voi vaikuttaa sydämen kongestiivisen ja laajentavan (dilatoivan) vajaatoiminnan syntyyn.

Myös tohtori Harumi Okuyama ei usko, että LDL-kolesteroli olisi syynä valtimotauteihin, kuten aikaisemmin on väitetty (Okuyama 2014). Japanissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että sydäntaudit ja kuolleisuus ovat yleisempiä, mitä matalampia kokonais-, ja LDL-kolesteroli ovat (Hamazaki 2015). Toisin sanoen, kolesterolia ei pidä mennä alentamaan synteettisillä lääkkeillä.

Lääkkeiden valmistus on suurta liiketoimintaa ja arvioidaan lääkkeiden markkinointiin käytettävän enemmän varoja kuin lääketehtaiden tutkimuksiin ja tuotekehityksiin. Tiedelehti Allergy Clincial Immunology julkaisi  vuonna 2009 tutkimuksen tiedelehtien artikkelien viittausten oikeellisuudesta. Tämän artikkelin mukaan 48 % aineistosta ja menetelmistä siteerattiin väärin sekä 28 % tuloksista sai myös väärän tulkinnan. Juuri näin on käynyt 50-luvun alussa aloitetulle ja yli 30 vuotta kestäneelle Framinghamin kolesterolitutkimukselle. Meidän oma kotoinen malliesimerkki oli 1970-luvulta alkanut Pohjois-Karjalan projekti, johon kunnolla "hirttäytyi" entinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja, Diabetes- ja Sydänliiton hallitusten jäsen, valtion ravitsemusneuvottelukunnan entinen puheenjohtaja ja Turun yliopiston kansleri Pekka Puska. Projektihan valisti meitä suomalaisia, että voi on epäterveellistä ja tukkii verisuonemme sekä listaa jatkettiin vielä kaikilla eläinrasvoja sisältävillä ruoka-aineilla kuten rasvainen maito, lihan ihra, kerma, rasvaiset juustot, kananmunat ja punainen liha. Voi neuvottiin välittömästi vaihtamaan kovetettuihin, transrasvaa sisältäviin kasvirasvalevitteisiin. Paistaminen pitäisi nykyistenkin ohjeistuksien mukaan suorittaa kasviöljyllä, esim. rypsiöljyllä; nämä kasviöljyt vaan eivät kestä kuumentamista ja palaessaan muodostavat erittäin haitallisia yhdisteitä terveydelle. Lopputuloksena tästä Pohjois-Karjalan projektista oli, että maito- ja eläinrasvat eivät voi olla syy sydäninfarkteihin! Henkisten ja taloudellisten sidonnaisuuksien luonti lääketeollisuuden ja eri asiantuntijoiden välillä ei myöskään ole ongelmatonta; eri asiantuntijat ja professorit ovat monien terveysjärjestöjen - kuten Sydän- ja Diabetesliiton - puheenjohtajina ja hallitusten jäseninä, valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäseniä, käypä hoito-suositusten ja ruokaympyrän suunnittelutyöryhmässä, Suomen Akatemiassa johtajina, yliopistojen kanslereina ja opettajina. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Tärkeätä on huomata myös erilaisia tutkimuksia luettaessa, kenen rahoittamia nämä tutkimukset ovat ja saako tutkijat vapaasti raportoida aivan kaikista tutkimustuloksista.

Suomalainen kemisti Paavo Kultimo Roine (s. 5.8.1914 Mäntsälä ja k. 1973) tuli ravintokemian professoriksi Helsingin yliopistoon vuonna 1949. Hän julkaisi alan oppikirjoja ja kehitti ensimmäisen suomalaisen ruokaympyrän ravitsemisohjaukseen. Tämä 1950-luvulla laadittu ruokaympyrä oli alkuun jaettu kuuteen eri lohkoon, ja se muistutti yllättävän paljon ruokavaliota, jonka tänään tunnemme vähähiilihydraattisena ruokavaliona. Puolet hänen laatimastaan ruokaympyrästä koostui kalasta, lihasta, kananmunista, broilerista, öljystä sekä maitotaloustuotteista, kuten voi, juusto, maito ja kerma. Kolmasosa ruokaympyrästä rakennettiin vihanneksista, juureksista, marjoista, hedelmistä ja perunasta. Vain kuudesosa ruokaympyrästä jäi kokojyväjauhoille ja ruisleivälle. Ajan mittaan näitä suosituksia - kuten nyt tunnemme - ryhdyttiin muuttamaan ja niistä hedelmistä parhaillaan saamme nauttia jatkuvasti lisääntyvinä sairauksina.

Maailmalta löytyy lukuisia tutkimuksia vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutuksista ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Pitkäaikaisin seurantatutkimus kesti 20 vuotta ja se tutkimustulokset julkaistiin tiedelehti The New Enland Journal Of Medicinessä jo vuonna 2006. Tutkittavina oli 82 802 naista, joista osa käytti vähähiilihydraattista ruokavaliota, eikä näiden naisten kohdalla pystytty saamaan mitään näyttöä sydänsairausriskin suurentumisesta. Näyttöä kyllä syntyi siitä, että vähähiilihydraattinen ruokavalio suojelee sydänsairauksilta.

Valistunut lukija jo varmasti tietääkin, kuinka rasvat jakautuvat kahteen pääryhmään; tyydyttymättömiin ja tyydyttyneisiin.  Tyydyttymättömät rasvat ovat hyvin juoksevia huoneenlämmössä (auringonkukka-, maissi- ja oliiviöljyt) kun taas tyydyttyneet rasvat ovat kiinteitä ja niitä löytyy eläinrasvoista (voi, laardi) ja trooppisista kasveista (palmu- ja kookosöljyt). Rasvahapot ovat hiiliatomiketjuja, joihin kiinnittyy vetyatomeja. Tyydyttyneet rasvahapot ovat täynnä niissä kiinni olevia vetyatomeja, pysyen ryhdissään. Yhden tai useamman vetyatomin puuttuminen vääristää rasvahapon joko tyydyttymättömäksi tai monityydyttymättömäksi sen mukaan, kuinka monta vetyatomia ketjusta puuttuu. Tyydyttyneet rasvahapot pystyvät tiivistäytymään toisiinsa siten, että rasvat ovat siis kiinteässä muodossa huoneenlämmössä. Esim. paistaessa nämä tyydyttyneet rasvahapot taas irtoavat juokseviksi. Monityydyttymättömien kasviöljyjen – rypsi-, maissi- ja auringonkukkaöljy - ongelma niiden härskiintyminen nopeasti kehossamme, joka pitemmän päälle aiheuttaa useita terveysongelmia ihmisille.

No, mitä sitten kolesteroli on? Kolesteroli on kaikkein tunnetuin steroli, solukalvojen rakennusmolekyyli, joita voidaan löytää niin eläin- kuin kasvisoluista. Ne ovat rengasrakenteisia yhdisteitä, jotka sisältävät hiiltä, happea ja vetyä. Kolesteroli ei ole rasva, vaan alkoholi ja elimistömme muodostama antioksidantti, joka suojaa tulehduksilta ja estää härskiintymistä. Se on paitsi solukalvojen ja hermoston elintärkeä rakennusaine niin myös soluvaurioiden korjaaja. Esiasteena se toimii meille niin tärkeälle D-vitamiinille ja monille hormoneille, kuten esim. testosteroinille. Se on siis yksi kehomme sisäisistä korjausaineista, mutta sen merkitys on ymmärretty tahallisesti pitkään väärin. Kun kolesteroliarvo nousee, ei se siis tarkoita selkeästi haittaa, vaan paljon enemmän se kertoo kehomme tilasta, joka vaatii korjaukseen kolesterolia. Verisuonivaurioissa maksa lisää kolestrolituotantoa ja näin kolesteroli pyrkii korjaamaan syntyneitä vaurioita. Se ei siis ole haitallinen eikä vaurioiden syy, vaan kertoo lähinnä kehomme epänormaalista tilanteesta. Kolesterolia toki löytyy plakista, joka on ajan oloon kerääntynyt verisuonien seinämiin ja joka lopulta saattaa tukkia verisuonen aiheuttaen sydäninfarktin. Mutta huomattava on, että kolesteroli on siellä plakissa korjatakseen verisuonten seinämissä tapahtuneita vaurioita ja kolesterolia on koko plakin koostumuksesta vain muutama hassu prosentti. Suurin osa verisuonia tukkivasta plakista koostuu kalkista ja fosfaatista, jotka muodostavat kovaa kalkkia. Kovaa kalkkia plakin koostumuksesta on melkein 70 prosenttia. Tilastot näyttävät, että infarktin kokeneista joka toisella täysin normaali tai matala kolesteroliarvo.

Sinulle on varmaan vuosikaudet opetettu, että on hyvää ja huonoa kolesterolia. Käypähoito-ohjeet suosittelevat kokonaiskolesterolin määrän, HDL-kolesterolin ja LDL-kolesterolin suositeltavat määrät. Erityisesti olet varmaan pistänyt merkille, kuinka vuosien saatossa kolesterolimäärien suositusarvot ovat koko ajan laskeneet. Kun tutkimme veren kokonaiskolesterolia, huomaamme varsin pian sen pitävän sisällään HDL-kolesterolia (high density lipoprotein, joka kulkeutuu soluista maksaan), LDL-kolesterolia (low density lipoprotein, joka on maksan soluille tuottamaa uutta kolesterolia) sekä VLDL-kolesterolia (very low density lipoprotein, poikkeuksellisen vähäisen tiheyden maksan tuottama pieni ja kevyt kolesteroli). LDL-kolesterolin määrä saadaan selville laskutoimituksessa, jossa veren kokonaiskolesterolin määrästä vähennetään veren HDL- ja VLDL-kolesterolin arvot. LDL-kolesterolilla on alayksiköitä, joita jaotellaan koon mukaan ja sen mukaan, millaisiin solujen ärsykkeisiin ne reagoivat. Alayksiköistä sd-LDL tiedetään erittäin herkäksi sokerille ja insuliinille ja tämä on juuri se kolesteroli joka esiintyy valtimokovettumien yhteydessä. Yleisesti tiedetään viljoista vehnän oleva se, joka käynnistää maksassa tämän haitallisen sd-LDL:n muodostumisen. Mitkään tutkimustulokset eivät ole osoittaneet voin, maitorasvojen tai tyydyttyneiden rasvojen aiheuttavan tai millään tavalla liittyvän tähän edellä kuvattuun prosessiin, vaan aina se johtuu ruoka-aineista jotka sisältävät sokeria, insuliinia ja vehnää. Toinen tällainen LDL:n alalaji on haitallinen ox-LDL, jonka pitoisuus LDL-kolesterolista on suoraan pääteltävissä. Kolesterolilääkkeinä käytettävät statiinit lisäävät juuri ox-LDL:n määrää ja tämä aiheuttaa jatkuvan tulehdustilan verisuonissa. Myös vähärasvainen ravinto lisää ox-LDL:n muodostumista. Normaali solurakenne ja kehon oma korjausmekanismi kuitenkin edellyttää, että hyvä LDL-kolesteroli saadaan käyttöömme; se on siis hyvinvointimme kannalta hyvin tarpeellista!

Terveysviranomaisten ravintosuosituksissa kehotetaan välttämään rasvoja ja syömään runsaasti hiilihydraatteja ja näiden neuvojen noudattaminen vääjäämättä johtaa lisääntyneeseen sd-LDL-kolesterolin ja triglyseridien määrien nousuun sekä hapettumiseen ja sokeristumiseen. Ihmisen on melko vaikea näitä itse seurata, koska normaali terveydenhuoltokaan niitä ei seuraa eikä hänelle kerro. Yksi tapa seurata ravinnon terveellisyyttä on mitata verensokerin pitoisuus  45-60 min ruokailun jälkeen - eikä vasta kahden tunnin jälkeen, kuten usein neuvotaan tekemään. Verensokeria pitävät myös kurissa berberiini ja etyyliesteröity eikosapentaeenihappo (E-EPA). Japanilaiset tutkijat ovat osoittaneet E-EPA:n ehkäisevän sd-LDL-kolesterolin ja triglyseridien muodostusta maksassa.

Vuoden 2011 keväällä näki päivänvalon tutkimus, johon osallistui 10 vuoden aikana 3630 keski-ikäistä naista ja miestä. Tutkimusryhmästä puolet eli 1815 henkilöä oli käynyt läpi sydäninfarktin ja loput olivat ns. terveitä (Brown University, Providence, RI). Tutkituille syötettiin yhtä paljon maitoa, juustoa, jogurttia ja voita, joiden piti siis sisältää oletettuja vahingollisia eli tyydyttyneitä rasvoja. Ns. terveiden ryhmästä innostuneimmat käyttivät 593 g eläinrasvoja päivässä, mutta he eivät saaneet sydäninfarkteja. Tutkijoiden mukaan ei ole näyttöä, että runsaasti eläinrasvoja sisältävä dieetti voisi aiheuttaa sydäntautia (Nutr Metab Cardiovasc Dis, 2011; doi: 10.1016/j.numecd.2011.02.003).

Yhdysvalloissa US Surgeon General's Officessa tehtiin työtä 11 vuotta (1988 - 1999), jotta pystyttäisiin todistamaan lopullisesti rasva-sydäntauti-yhteyden paikkansapitävyys. Loppuraporttia tästä työstään virasto ei koskaan julkistanut ja tutkimuksen virallinen valvoja Bill Harlan (USA:n Kansallisen Terveysinstituutin Sairauksien ennaltaehkäisyviraston varajohtaja) myönsi, että "tutkimus oli aloitettu ennakkokäsityksin, joita tieteelliset tulokset eivät tukeneet" (Science, 2001, 291:2536-45).

Käytännössä mainio esimerkki näistä ihmisistä, jotka kantavat kehossaan mukanaan jatkuvaa eli kroonista inflammaatiota eli tulehdustilaa, ovat diabeetikot. Insuliini on se hormoni, joka aiheuttaa kehossa soluvaurioita ja jatkuvaa tulehdusta. Kolesteroli tulee korjaamaan insuliinin aiheuttamia soluvaurioita verisuonten seinämissä, mutta se ei voi olla kalkkeutumien aiheuttaja eikä selitä verisuonitukoksia. Juuri diabeetikoille on tyypillistä valtimoiden kovettuminen, joka ilmenee aluksi mediaskleroosina - valtimon seinämien keskikerroksen kalkkeutumisena. Tämän kovettumisen siis todella aiheuttaa kalkki ja aluksi valtimon sisäpinta on sileä ja valtimo pysyy vielä auki. Jos tila jatkuu pitkään ja insuliinitaso on jatkuvasti koholla, alkaa kovettuminen lisääntyä valtimon keskikerroksen seinämässä ja valtimo alkaa ahtautua ja lopuksi jopa tukkeutua.

Täysin vääränlaisella ruokavaliolla ja lääkityksellä voidaan saada aikaiseksi ihmisen normaalien puolustus- ja korjausmekanismien sekoittuminen. Nykyisin tunnetaan jo iso määrä kroonisia tulehdussairauksia ja sellaisia ovat esim. valtimon kovettumatauti, syövät, diabetes ja Alzheimerin tauti. Tutkimukset osoittavat niiden, jotka syövät normaalirasvaista ja luonnollisilla rasvoilla tehtyä ruokaa olevan kasviksista ja vihanneksista enemmän hyötyä, kuin vähärasvaisen ruoan syöjille. Ravinnossa pitää nimenomaan olla luonnollisia rasvoja, kuten voita ja maitorasvoja. Rasvaliukoiset tulehdusta hillitsevät vitamiinit eivät imeydy suolistosta, mikäli mukana ei ole juuri maito- ja eläinrasvoja.

Kovasti mielellään ihmisten tulisi välttää monenlaisia nopeasti verensokeria nostavia/lisääviä ruoka-aineita, kuten näkyvää ja piilotettua sokeria, tärkkelystä, puhdistettua valkoista viljaa, sokeria sisältäviä hedelmiä ja vastineeksi korvata näitä aineita runsaasti proteiinia ja hyvää rasvaa sisältävillä ruoka-aineksilla, kuten liha, kala, normaalirasvaiset maitotaloustuotteet, siemenillä ja pähkinöillä sekä vain vähän tärkkelystä sisältävillä vihanneksilla, kuten salaateilla, tomaateilla, kurkulla ja kaalilla. Kehoamme koettelee myös teollisuuden surutta lannoitteisiin ja elintarvikkeisiin lisäämä fosfaatti; elintarvikkeisiin sitä lisätään, jotta tuotteet saataisiin mahdollisimman kuohkeiksi ja täyteläisiksi. Kun kalsiumioni joutuu fosfaatti-ionin kanssa tekemisiin, syntyy kalsiumfosfaattia eli kovaa kalkkia.  

Kehossamme pesivä tulehdustila ei välttämättä ole mikrobien elimistöllemme aiheuttamaa infektiota, vaan inflammaatio saattaa olla seurausta kehomme omasta reaktiosta häiriötilaan. Elimistö pyrkii jatkuvasti tasapainotilaan ja inflammaatio on aivan normaali fysiologinen vaste vaikkapa kudoksen vaurioituessa. Jos tulehdus jatkuu pitkään ja voimakkaana, se alkaa muodostua haitalliseksi. Tällöin alkaa kolmella "rintamalla" samanaikaisesti tapahtua: verisuonissa tapahtuu muutoksia, kudosnestettä alkaa kerääntyä (näkyy turvotuksena) ja häiriöpaikalle ilmestyy tulehdussoluja. Tutkimukset kiistatta osoittavat, että aivan erityisesti sisäelimiä ympäröivä rasvakudos erittää tulehdustekijöitä, kuten C-reaktiivista proteiinia (CRP), interleukiini-6:ta ja TNF-alfaa.

Solun normaalissa energiantuotannossa ja erilaisissa stressitilanteissa syntyvät vapaat radikaalit hyökkäävät jatkuvasti elimistöämme vastaan aiheuttaen näin hapetusstressiä. Hapetusstressi syntyy, kun kehoa hapettavat ja sitä suojaavat ns. antioksidatiiviset tekijät ovat epätasapainossa elimistössämme ja näin vapaiden radikaalien määrä ylittää solupuolustuksen kyvyn korjata tapahtuvia soluvaurioita. Vapailla radikaaleilla on atomin uloimmalla kehällä yksi tai useampi pariton elektroni ja niitä syntyy sisäisten (krooniset sairaudet, tulehdustilat, lihavuus, kova fyysinen rasitus tai kohonnut verensokeri) tai ulkoisten (radioaktiivinen säteily, tupakansavu, raskasmetallit, alkoholi ja synteettiset lääkkeet) tekijöiden seurauksena. Jos kehossamme omega-3 ja omega-6 rasvahapot ovat oikeassa tasapainotilassa, suojelevat ne tulehduksilta ja estävät vapaiden radikaalien hyökkäyksiä tehokkaasti. Liika omega-6 rasvahappojen määrä taas johtaa jatkuvaan tulehdustilaan altistaen sitä kautta taas meidät sairauksille. Siksi sairaiden ja kivuliaiden tulisi välttää turhaa omega-6 rasvahappojen saantia. Runsaasti omega-6 rasvahappoja on esim. kasvisöljyissä kuten auringonkukka- ja rypsiöljyssä.

Ruokamme valmistustapa on myös erittäin tärkeässä osassa ajatellen hyvinvointiamme. Grillaaminen, paistaminen ja käristäminen lisäävät ruokaamme vapaita radikaaleja. AGE-tuotteet (Advanced Glycation Endproducts) lisäävät samoin tulehdusta elimistössämme ja näitä tuotteita ovat mm. kolajuomat. AGE-tuotteita syntyy myös glykaation eli sokeroitumisen vuoksi kudoksissamme ja AGE-tuotteita sisältävät ruoat ja juomat laskevat seerumin adiponektiinipitoisuutta, joka taas ehkäisee lihomista ja diabetesta. Adiponektiinipitoisuuta voi lisätä benfotiamiinilla, joka on B1-vitamiinin rasvaliukoinen johdannainen.

Voita ei mikään voita!

Entä sitten transrasvat? Olet varmasti tietoinen transrasvojen haitallisuudesta. Mutta tiesitkö, että on luonnollisia ja keinotekoisia transrasvoja? Luonnollisia eli terveellisiä transrasvoja on lihassa ja maitotuotteissa. Voissa oleva luonnollinen transrasva, konjugoitu linolihappo, CLA, on terveellistä ja kehoa kiinteyttävä rasva. Suomen ravintosuositukset eivät mitenkään erottele luonnollisia ja keinotekoisia transrasvoja, vaikka näin tehdään muissa Pohjoismaissa. Elimistömme ei myöskään pysty erottelemaan näitä transrasvoja toisistaan ja sen takia mm. solukalvojen toiminta häiriintyy. Kovetetut transrasvat ovat erityisen vaarallisia sydän- ja verenkiertoelimille. Nämä haitalliset transrasvat saavat aikaan sokeriaineenvaihdon häiriöitä, lisäävät diabetesta, insuliiniresistenssiä ja lihavuutta. Haitalliset transrasvat myös kerääntyvät elimistöömme. Näitä transrasvoja saamme helposti friteeratuista ruoista, eineksistä, valmisruoista, leivonnaisista, makeisista, hyytelöistä ja jogurteista. Suomen elintarvikevirasto ei edes vaadi näiden haitallisten rasvojen merkitsemistä elintarvikkeisiin, mutta Tanskassa ja Ruotsissa ne on kokonaan kielletty ja Englannissa osa kauppaketjuista on luopunut transrasvoja sisältävistä elintarvikkeista.

Mihin voin terveellisyys siis perustuu? Maaperän köyhtyessä olisi tarpeellista saada mm. seleeniä, jota voissa on luonnostaan. Kaikkiaan maitorasvassa on yli 400 erilaista rasvahappoa. Voista saat A-vitamiinia runsaasti ja D-vitamiinia jonkin verran sekä hyvin lesitiiniä, joka on solukalvojen ja kolesterolia kuljettavien lipoproteiinien tärkeä rakennusaine. Voissa on voi-, lauriini- ja palmitiinihappoa. Rasvaliukoisista vitamiineista voissa on myös K2-vitamiinia, jonka on todettu liuottavat verisuoniimme kerääntyvää kalkkikertymää. Voi voidaan katsoa suojaavan sydäntä ja ehkäisevän diabetesta. Voissa on omega-3 ja omega-6-rasvahappojen lisäksi keskipitkiä rasvahappoja, jotka tutkitusti vähentävät infektioita. Koska voi kestää hyvin kuumentamisen, se on vallan erinomainen paistorasva eikä se sisällä mitään ihmeellisiä lisäaineita, kuten esim. natriumglutamaattia. Tohtisitko kokeilla vanhaa reseptiä? Mummot ja vaarit laittoivat kahviinsa kerman loppuessa voita makua antamaan.

Entäpä sitten kaiken maailman kevytlevitteet ja margariini? Kevytlevitteiden ja margariinin valmistus tapahtuu korkeissa lämpötiloissa ja kovassa paineessa, sen valmistuksessa käytetään liuottimia ja raskasmetalleja. Valmistajat eivät itse kerro valmistusprosesseista ja se jo pitäisi herättää kuluttajien mielenkiintoa! Aivan ensiksi uutetaan öljykasvin siemeniä erilaisilla liuottimilla, kuten heksaanilla tai bentseenillä. Heksaani syntyy raakaöljyn jalostuksen sivutuotteena ja on vaarallinen sikiölle sekä aiheuttaa mm. hedelmättömyyttä. Bentseeni on aromaattinen hiilivety ja tunnettu karsinogeeni, jota esiintyy maaöljyssä ja bensiinissä. Siitä valmistetaan mm. lääkkeitä, kankaita, värejä, muoveja, pesuaineita, räjähteitä ja synteettistä kumia. Se on hyvin myrkyllistä ja aiheuttaa mm. leukemiaa. Seuraavaksi tämä öljyseos käsitellään fosforihapolla, jota normaalisti käytetään ruosteenpoistoon sen metalleja syövyttävän vaikutuksen vuoksi. Näin aikaansaatu voimakas happo neutraloidaan runsaan emäksisellä lipeällä.

Rasvaksi tämäkin käy, mutta ei ihmisravinnoksi!

Seuraavassa vaiheessa tämä käsittämätön massa valkaistaan ja deodoroimalla eri kemikaaleilla yritetään poistaa epämiellyttävä haju, maku ja suurin osa liuotinainejäämistä. Jos tällainen leviterasia jäisi vaikka pitemmäksikin aikaa vaikka mökillä pöydälle, niin eläimetkään eivät koskisi siihen! Tässä vaiheessa tuotteeseen jää mm. karsinogeenisiä 3-MCDP-yhdisteitä. Saksalainen toksikologian instituutti (BfR) määrittää, että 100 g margariinia päivässä ylittää viisinkertaisesti suurimman sallitun 3-MCDP:n päiväsaannin. Tämän jälkeen halutaan nestemäinen seos kovettaa lisäämällä rasvamolekyyliin vetyatomeja ja nikkeliä (näin muodostuvat haitalliset transrasvat) tai vaihtoesteröinnillä käyttäen apuna natriummetylaattia (syövyttävä aine, jonka pitkäaikaisia vaikutuksia ei tunneta). Jotkut saattavat tuntea tämän kovettamisen myös hydrogenointina, jolla aiheutetaan margariinin säilyvyysajan piteneminen ja sen homehtumattomuus. Hiljakkoin uutisoitiin Ruotsissa Andreas Söderlundin löytäneen siivouksen yhteydessä lähes 40 vuotta vanhoja käyttämättömiä margariinipakkauksia, jotka olivat vielä kuosissaan!   

Nyt tähän harmaaseen massaan ryhdytään lisäämään erilaisia maku- emulgointiaineita. Koska valmistusprosessissa tuotteesta on tuhottu mm. vitamiinit, lisätään nyt tähän mönjään mm. synteettistä E-vitamiinia. Tähän biologisesti kuolleeseen massaan lisätään sitten kasvistanoleja ja -steroleja ja nimetään se vaikkapa "Benecoliksi". Kasvistanolit ovat kyllä terveydelle hyödyllisiä, mutta saamme ne paljon turvallisemmin monista muista tuotteista, kuten kasviksista, marjoista ja käsittelemättömistä rasvoista. Syntynyttä rasvamassa manipuloimalla käyttötarkoituksen mukaisesti, valmistetaan siitä myös kenkälankkia ja ihovoiteita. Kun sen halutaan muistuttavan mahdollisimman paljon voita, lisätään siihen vähintään 15 eri kemikaalia ja vettä siitä on kuitenkin enin osa. Melkoista siviilirohkeutta vaatii näiden rasvojen käyttäminen sisäisesti, mutta ketjujen rasvaukseen voisivat olla käypää tavaraa?!

Ravinnon tulisi aina olla ensiarvoinen terveytemme hoitaja, mutta se tuntuu nykyään unohtuvan kiireisessä maailmassamme liian usein. Elintarviketeollisuus ja lääketeollisuus ovat myös niin suurta liiketoimintaa ympärillämme, ja ne on valjastettu valtiovallan erityissuojeluun. Aina välillä kannattaisi kyseenalaistaa virallisia totuuksia ja nähdä itsekin vähän vaivaa asioiden taustojen tutkimiseen. Tietoa koko aika kuitenkin tulee lisää, ongelmat ovat vain usein tietojen tulkinnassa ja uuden tiedon asiallisessa jakamisessa. Jos vähääkään epäilet ja emmit ristiriitaisten tietojen äärellä, voit usein kuitenkin testata itseesi asioita ja todeta kuinka ne pelittävät omalla kohdallasi. Suuri ongelma on tietysti myös luontainen ihmisten laiskuus; kaikki pitäisi saada nykyään mahdollisimman valmiina. Päivittäistä näyttöä on myös siitä, että ihminen ei ole rationaalisesti toimiva olio; vaikka sillä olisi tietoa, miten kannattaisi toimia, ihminen voi täysin huoletta toimia miten kuloinkin huvittaa! Onnea vaan kaikille tiedonhaluisille ja varjelusta valintoihinne!