Kapteeni Joshua Slocum.

Joshua Slocum (s. 20.2.1844 ja k. 14.11.1909) oli merikapteeni, kirjailija ja ihminen, joka ensimmäisenä purjehti aivan yksin maailman ympäri. Hän kirjoitti vuonna 1900 merimatkastaan kirjan, Sailing Alone Around the World, joka menestyi bestsellerinä jopa kansainvälisesti. Joshua Slocum syntyi 20.2.1844 perheen maalaistalossa Mount Hanleyssa, Annapolis Countyssa, Kanadan Nova Scotiassa. Hän oli perheen yhdestätoista lapsesta viides. Vanhemmat olivat John Slocomben ja Sarah Jane Slocomben ja isän puolelta Joshua oli kveekereitä. Isä, John, poistui Yhdysvalloista vuonna 1780, sillä hän vastusti Yhdysvaltain itsenäisyyssotaa. Slocombeille luovutettiin 500 eekkeriä viljelysmaata Nova Scotian Annapolis Countyssa, Kanadassa.

Joshua Slocum oppi lukemaan ja kirjoittamaan läheisessä Mount Hanley Schoolissa. Mount Hanleyn Fundyn lahden pienissä satamissa, Port Georgessa ja Cottage Covessa, tulivat rannikkokuunarit jo varhain tutuiksi. Joshuan ollessa kahdeksanvuotias perhe muutti Mount Hanleysta Brier Islandille Digbyn piirikunnan Fundyn lahden suulle. Joshuan äidin isoisä toimi siellä Southwest Pointin majakan vartijana. Joshua isä oli ankara mies ja tiukka kurinpitäjä, joka ryhtyi valmistamaan paikallisille kalastajille nahkasaappaita. Joshua auttoi näissä toimissa isäänsä. Joshuaa houkutti kuitenkin enemmän suolaisen meri-ilman tuoksu kuin kengännahan tympeä tuoksu. Joshua kaipasi seikkailuelämää merellä kaukana oman, vaativan isänsä seurasta sekä lukuisten sisarusten ja veljesten seurasta. Joshua koetti moneen kertaan karata kotoa ja neljätoistavuotiaana Joshua palkattiin kalastuskuunariin kokkaamaan. Hän palasi kuitenkin vielä pian kotiin tältä reissulta. Vuonna 1860 syntyi Joshuan perheeseen vielä yhdestoista lapsi ja perheen äiti kuoli, jolloin kuusitoistavuotian Joshua lähti lopullisesti kotoa. Joshua ilmoittautui ystävänsä kanssa Halifaxissa merimiehiksi kauppa-alukselle, joka oli matkalla Dubliniin, Irlantiin.

Dublinista Joshua siirtyi Liverpooliin ja pestautui merimieheksi brittiläiseen kauppalaivaan nimeltä Tangier, joka oli tuolloin lähdössä Kiinaan. Kahden seuraavan vuoden aikana Joshua Slocum kiersi merimiehenä Cape Hornin kahdesti, laskeutui maihin Bataviassa (nyk. Jakartassa) Indonesiassa, Hollannin Itä-Intiassa sekä vieraili Manilassa Filippiineillä, Malukusaarilla, Hongkongissa, Saigonissa ja San Franciscossa. Joshua opiskeli meriä käydessään samalla kauppahallituksen tutkintoa varten ja sai täysin pätevän perämiehen todistuksen kakdeksantoistavuotiaana. Hän pääsi verrattain nopeasti pääperämieheksi brittiläisille laivoille, jotka kuljettivat viljaa ja hiiltä Britannian ja San Franciscon välillä.

Joshua Slocum muutti vuonna 1865 asumaan San Franciscoon ja hänestä tuli samalla Yhdysvaltain kansalainen. Oregonin luoteispuolella hän teki jonkin aikaa lohenkalastusta ja turkiskauppaa. Pian hän palasi kuitenkin taas meritöihin ohjastamaan kuunaria Seattlen ja San Franciscon rannikkokaupassa. Vuonna 1869 Joshua otti komentoonsa barkki Washingtonin, jonka hän ohjasi Tyynenmeren yli San Franciscosta Australiaan ja takaisin Alaskan kautta. Joshua purjehti seuraavat kolmetoista vuotta vieden sekalaisia lasteja San Franciscon satamasta Australiaan, Kiinaan, Maustesaarille (Maluko saaret) ja Japaniin. Joshua oli kahdeksan aluksen päällikkönä vuosina 1869-1889; näistä neljää ensimmäistä (Washington, Constitution, Benjamin Aymar ja Amethyst) Joshua johti palkallisena päällikkönä. Myöhemmin hän ohjasti neljää muuta alusta, jotka hän omisti itse joko kokonaan tai osittain.

Virginia Albertina Walker.

Hieman ennen joulua vuonna 1870 Joshua Slocum ja Washington alus rantautuivat Sydneyyn. Sydneyssä hän kohtasi noin kuukauden kuluttua nuoren naisen, Virginia Albertina Walkerin (s. 22.8.1849 New York ja k. 25.7.1884 Buenos Aires). Heidän välillään solmittiin avioliitto 31.1.1871. Virginia Walker oli amerikkalainen, jonka perhe oli muuttanut New Yorkista kultakuumeen aikana Kaliforniaan vuonna 1849; Kaliforniasta Virginia Walker oli matkustanut laivalla Australiaan. Virginia purjehti miehensä kanssa laivalla ja seuraavan kolmentoista vuoden aikana pariskunnalle syntyi seitsemän lasta – kaikki syntyivät joko merellä tai ulkomaisissa satamissa – joista neljä lasta, Victor, Benjamin Aymar, James Garfield ja Jessie, selvisivät aikuisiksi asti hengissä.

Washington alus haaksirikkoutui ja hajosi Alaskassa myrskyn aikana, mutta Joshua sai kuin ihmeen kaupalla oman perheensä ja suuren osan laivan lastistakin pelastettua turvaan; laivan lasti saatiin avoveneillä tuotua lopulta satamaan turvallisesti. Laivayhtiön omistajat olivat Joshuan toimintaan niin tyytyväisiä, että uskoivat hänen komentoonsa Constitution aluksen, jolla hän purjehti Havaijille ja Meksikon länsirannikolle. Joshuan seuraava laiva oli Benjamin Aymar, Tyynenmeren kauppa-alus. Laivan omistajat myivät rahapulassa kuitenkin aluksen ja Joshua ja Virginia jäivät Filippiineille ilman laivaa.

Vuonna 1874 Joshua Slocum järjesti Filippiineillä brittiläisen arkkitehdin toimeksiannosta saaren syntyperäisiä työntekijöitä rakentamaan 150 tonnin höyrylaivan Subic Bayn telakalla. Hän sai työstään osamaksuna 90 tonnin kuunarin, Paton, ja sitä laivaa hän kutsui jo ensimmäiseksi omaksi laivaksi. Oma laiva antoi Joshualle aivan uuden vapauden ja riippumattomuuden, jota hän ei ollut aikaisemmin kokenut vielä. Hän pestasi miehistön laivaan ja teki sopimukset rahdin kuljettamisesta Vancouveriin ja Brittiläiseen Kolumbiaan. Tämän jälkeen Joshua kuljetti rahtia San Franciscon ja Havajiin välillä. Tuohon aikaan Joshua Slocum toteutti myös pitkäaikaisen haaveensa tulla kirjailijaksi, sillä hänestä tuli San Francisco Been väliaikainen kirjeenvaihtaja.

Keväällä 1878 Slocumit myivät oman laivansa Honolulussa. San Franciscoon palattuaan he ostivat uuden laivan, Ametistin. Joshua työskenteli tällä laivalla 23.6.1881 asti. Northern Light 2 oli seuraava alus, jonka osakkeita Slocumit ostivat; alus oli 233 jalkaa pitkä ja 44 jalkaa leveä, ruumassa 28 jalkaa. Alus pystyi viemään kolmella kannellaan 2 000 tonnia rahtia. Joshua piti paljon uudesta työmaastaan, mutta aluksella esiintyi jatkuvasti erilaisia vikoja ja kapinoita. Vuonna 1883 Joshua osuutensa laivasta, sillä häntä syytettiin oikeudessa kapinnallisten huonosta kohtelusta laivalla.

Seuraava alus, jolla Slocumin perhe jatkoi elämäänsä, oli 326-tonninen Aquidneck. Joshuan vaimo, Virginian Slocum sairastui Aquidneckillä vuonna 1884 Buenos Airesissa ja kuoli pian. Joshua Slocum purjehti Massachusettsiin ja jätti kolme nuorinta lastaan, Benjamin Aymarin, Jessien ja Garfieldin omien sisarustensa hoitoon. Laivalle Joshuan mukaan jäi vanhin poika, Victor. Vuonna 1886 Joshua Slocum, 42-vuotiaana, meni oman 24-vuotiaan serkkunsa, Henrietta ”Hettie” Elliotin, kanssa naimisiin. Jälleen Slocumin perhe – lukuun ottamatta Jessietä ja Benlamin Aymaria – purjehti Aquidneckillä Montevideoon, Uruguaihin. Henrietta Slocumin mielestä koti merellä ei ollut kovin houkutteleva vaihtoehto. Pian Aquidneck joutui myrskyyn ja purjehti hurrikaanin läpi. Vuoden loppuun mennessä laivan miehistö sairastui koleraan ja kaikki joutuivat kuuden kuukauden karanteeniin. Myöhemmin Joshua oli pakotettu puolustamaan laivaansa merirosvoja vastaan ja yhden rosvon hän tappoi ampumalla. Hän sai tuomion tästä, mutta hänet vapautettiin. Tämän jälkeen alukseen iski isorokko, joka tappoi kolme miehistön jäsentä. Valtavilla kustannuksilla alus desinfioitiin. Hyvin pian tämän jälkeen alus kuitenkin haaksirikkoutui vuoden 1887 lopulla Etelä-Brasiliassa.

Brasiliassa Joshua ryhtyi poikiensa kanssa aluksen rakentamiseen, jolla voisi jälleen purjehtia kotiin. Alus valmistui pitkälti paikallisin voimin ja laskettiin vesille 13.5.1888. Samana päivänä Brasiliasta poistettiin orjuus, ja siksi aluskin sai nimekseen Liberdade, joka portugaliksi tarkoittaa vapautta. Alus oli 35 jalkaa pitkä ja sillä aluksella Joshuan perhe matkasi takaisin Yhdysvaltoihin. 5510 mailin ja 55 päivän merimatkan jälkeen perhe saapui Cape Romaniin, Etelä-Carolinaan. He jatkoivat sisämaassa matkaansa Washington DC:hen talven ajaksi. Vihdoin he saapuivat Bostoniin New Yorkin kautta vuonna 1889. Tämä oli Henrietta Slocumin viimeinen merimatka perheen kanssa. Vuotta myöhemmin, vuonna 1890, Joshua Slocum julkaisi kirjan näistä matkoista nimellä Voyage of the Liberdade.

Talvella 1893 ja 1894 Joshua Slocum teki ”vaikeimman matkansa”, kun hän toimitti höyrykäyttöisen torpedoveneen, Destroyerin, Yhdysvaltojen itärannikolta Brasiliaan. Destroyer oli ruotsalais-amerikkalaisen keksijän ja koneinsinööri, John Ericssonin (s. 31.7.1803 ja k. 8.3.1889) suunnittelema alus, jolla oli pituutta 130 jalkaa. Alus oli tarkoitettu satamien ja rannikkovesien puolustamiseen. Sodan aikana Ericssonin panssarilaivat pääsivät hyvään maineeseen kestävyytensä vuoksi. Sodassa kaatui vain kolme miestä Ericssonin panssarilaivoilla, ja sodan tiimellyksessä kaksi hänen panssarilaivaansa upposi, kun oli unohdettu sulkea laivojen kansiluukkut. Yksi laivoista ajoi myös miinaan ja upposi sen vuoksi. Ericsson sai rakennuttaa kaikkiaan kaksikymmentä vähän pienempää panssarilaivaa, joiden rakentaminen maksoi seitsemänkymmentä miljoonaa markkaa. Näiden laivojen idea oli päästä nousemaan virtoja pitkin. Rakentaminen jouduttiin hajoittamaan niin moneen paikkaan ja piirustuksiin tehtiin niin paljon muutoksia, että Ericsson joutui jyrkästi kieltämään niitä omiksi töikseen. Ericsson panssarilaivat herättivät nyt jo kovasti kiinnostusta Yhdysvaltojen ulkopuolellakin, mm. Euroopassa. Panssarilaivoja haluttiin sielläkin rannikkojen puolustamiseen.

 

Kari Suomalainen toimi jatkosodassa ensimmäisessä tiedoituskomppaniassa.

Kari Suomalainen ei malttanut pitää sormiaan erossa lahjakkaana ihmisenä muistakin taiteen aloista. Hän maalasi koko ikänsä mm. muotokuvia perheestä ja ystävistä sekä Emil Wikströmin taiteilijakodista Visavuoresta. Hän julkaisi yli 30 pilapiirroskokoelmaa ja useita muitakin kirjoja sekä kaksi näytelmää. Hän harrasti myös musiikkia; hän soitti ainakin fagottia. Hän osallistui hyvin aktiivisesti Emil Wikströmin työtä ja Visavuorta vaalimaan perustetun museon luomiseen ja toimintaan. 1980-luvun lopulla Kari Suomalainen lahjoitti Visavuoren museolle oman tuotantonsa ja sitä varten museoon rakennettiin vuonna 1990 Kari-paviljonki. Kari Suomalaisen perusluonteeseen turha vaatimattomuus ei kuulunut koskaan. Hän letkauttikin joskus haastattelussa: ”Pelkään pahoin, että vaikka olisin tehnyt mitä tahansa, olisin onnistunut”.

Liisi ja Kari Suomalainen.

Kari Suomalainen avioitui vuonna 1955 Liisi ”Lippe” Hokkasen (s. 1931) kanssa; Liisi tunnetaan myös laulajana ja kirjailijana. Lippe Suomalainen on kertonut Kari Suomalaisen olleen erittäin mustasukkainen sekä vaikeasti alkoholisoitunut ja sen vuoksi normaali perhe-elämä oli haasteellista. Suomisille syntyi kolme lasta: Petteri (s. 1955), Valtteri (1957-1995) sekä Lilli (s. 1964). Suomisten perheen ensimmäinen koti sijaitsi Tehtaankadulla Ullanlinnassa ja se käsitti keittiön ja kolme huonetta. 1960-luvun alussa perhe muutti Sanoma Oy:n omistamaan kerrostaloon Pohjois-Haagaan. Tässä talossa asui monia Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien toimittajia, kuten esim. rikostoimittaja ja kirjailija Mauri Sariola, johon Kari Suomalainen oli tutustunut jo talvisodan aikana Sääksmäellä. Kari Suomalaisen vanha asunto Ullanlinnassa jäi hänen työtiloikseen.

Emil Wikströmin ateljee Visavuoressa, Valkeakoskella.

Eläkkeelle jäätyään Kari Suomalainen vietti paljon aikaansa kesäasunnolla Visavuoressa, Emil Wikströmin ateljeen naapurissa. Kari Suomalaisen omakuva syntyi jo melko varhain 1950-luvulla. Mustaksi ukoksi kutsuttu hahmo oli aluksi melko pahankurinen, aluksi terävänenäinen, ilkeäsilmäinen ukko, josta kehkeytyi ajan kuluessa vähitellen leppoisa, sohvassa tai riippukeinussa makoileva hahmo, jollaisena aikalaiset suomalaiset hahmon vielä muistavat. Hahmo syntyi spontaanisti Kari Suomalaisen mukaan. Hahmosta tuli pieni käytännön syistä; Karin piirroksissa hahmo oli alkuun useimmiten tarkkailija ja sivustaseuraaja, joka ei saanut vallata koko kuvaa. Musta hattu symbolisoi taiteilijuutta ja alkuun hattu oli matala, mutta vuosien mennen hattu sai korkeutta lisää. Kari Suomalaisen mukaan omakuva oli ”pieni ja musta kuin minun sieluni”.

Työvuosinaan Kari Suomalaisen esikuvana oli usein ruotsalainen Torvald Gahlin, joka vietti 43 vuotta Dagens Nyheterin taiteilijana ja käytti nimimerkkiä Salon Gahlin. Suomalaisista esikuvista hän usein mainitsi tamperelaisen sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja Eijo Ilmari ”Poika” Vesannon (s. 20.10.1908 Tampere ja k. 4.12.1950), joka miellytti Karia piirustustaidoillaan. Aivan erityisesti Kari Suomalainen arvosti Leonardo da Vincin taidetta ja hän ylisti da Vinciä maailmankuuluna pilapiirtäjänä. Vuonna 1984 Kari Suomalainen lausui urastaan seuraavaa: ”En oikein tiedä mitä olen tavoitellut. Tuntuu, että olen väärällä uralla. Olisin halunnut olla säveltäjä tai muotokuvan maalari”. Yksi tärkeimmistä Kari Suomalaisen hahmoista, Römpän äijä, syntyi jo Seura-lehden aikoihin, kun Kari tutki englantilaista piirtäjää Gavarnia.

Urho Kaleva Kekkonen. 

Kari Suomalaisen piirustuksiin ilmestyi Urho Kaleva Kekkonen (s. 3.9.1900 Pielavesi ja k. 31.8.1986 Helsinki) jo tammikuun puolivälissä vuonna 1951, muutama viikko sen jälkeen, kun Suomalainen oli aloittanut päivänpiirosten tekemisen Helsingin Sanomissa. Kekkonen tarjoili Kari Suomalaiselle jatkuvasti hyvin herkullisia aiheita, niin ettei Kari malttanut jättää Kekkosta rauhaan tämän presidentiksi tulemisen jälkeenkään. Usein kävi niin, että Kekkonen kiivastui Kari Suomalaisen kuvista ja hän ei suinkaan myöskään salaillut tuntemuksiaan. Ehkä kaikkein kuuluisin parivaljakon kohu nousi vuonna 1959 presidentti Kekkosen itään suuntautuneesta matkasta. Presidentti Kekkonen oli tammikuussa lähtenyt yksityiselle matkalle Leningradiin tutustumaan paikalliseen kulttuurielämään. Lieneekö sattumaa, että samanaikaisesti Neuvostoliiton silloinen pääministeri Hruštšev sattui vierailemaan myös kaupungissa. Kari Suomalainen ei voinut vastustaa kiusausta tarttua aiheeseen. Matkalta palattuaan Kekkonen puhui radiossa nimeltä mainitsematta kriittisesti kohdistaen puheensa suomalaisiin pakinoitsijoihin ja pilapiirtäjiin, jotka hänen mukaansa vaaransivat Suomen ulkopolitiikan.

Kekkosen ja muidenkin poliitikkojen suhtautuminen Kari Suomalaisen piirrustuksiin kasvatti Karin mainetta ja kansan suosiota. Kun Karin kuviin puututtiin, se oli ihmisille selvä merkki siitä, että hän oli jälleen osunut asiassa oikeaan. Nämä pilakuvat jopa muokkasivat ihmisten mielikuvia presidentti Kekkosesta ja muista poliitikoista. Kari Suomalaisen ja Urho Kekkosen välillä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta vallitsi heidän keskinäinen kunnioitus toisiaan kohtaan. Molemmat kuitenkin lopulta ymmärsivät tehtävänsä ja asemansa merkityksen. Välillä aina Kekkonenkin nauroi Kari Suomalaisen oivalluksille ja hän jopa hankki itselleen omistukseen useita Kari Suomalaisen piirustuksia. Vuonna 1977 presidentti Kekkonen jopa nimitti Kari Suomalaisen professoriksi. Kun presidentti Kekkosen kunto heikkeni, Kari Suomalainen teki hänestä jo hyvissä ajoin muistopiirroksen, jossa syksyn putoavat lehdet muodostavat muistoseppeleen Tamminiemen ikkunan alle. Näin Kari Suomalainen ”luulosairaana” ennusti, että Kekkosen kuolema ajoittuu syksyyn. Näin myös kävikin ja Helsingin Sanomien toimitussihteeri lausui Kari Suomalaiselle muistokuvan ilmestyttyä lehdessä: ”No niin, nyt se sulle viimeisen palveluksen teki”.

Kari Suomalainen oli taitava herättämään varsinkin poliitikoissa piirustuksillaan kauhua ja vakioaiheena usein silloin oli Suomen ja Neuvostoliiton suhteet. Suomettuminen leimasi tuota aikaa niin selkeästi; oli jopa sanonta siitä, kuinka itään päin kumarrettaessa on pakko pyllistää länteen päin. Suomi joutui vuosikymmeniä ottamaan kaikessa poliittisessa toiminnassa huomioon Neuvostoliiton mielipiteen asiassa ja politiikan teko johti varsinaiseen nuorallatanssiin. Monasti asioista myös vaiettiin yhteisen edun nimissä. Kari Suomalainen kritisoi myös Kekkosen edeltäjää, presidentti Juho Kusti Paasikiveä (vuoteen 1887 Johan Gustaf Hellstén, s. 27.11.1870 Koski Hl ja k. 14.12.1956 Helsinki) tämän liiasta taipumisesta ja periksiantamisesta Neuvostoliittoa kohtaan. Paljon myöhemmin Kari tokaisi, että Paasikivi ei ehkä niin väärässä ollutkaan toimissaan. Karin mielestä poliitikkojemme pelko ja nöyristely Neuvostoliittoa kohtaan oli noloa ja vaarallista asioiden hoitoa. Kari Suomalainen ei hyväksynyt itänaapurillamme pelottelua sopivana tapana, vaan halusi poliitikoiltamme toiminnalleen kunnon perusteluja.

Kari Suomalaisen poliittiset piirrustukset saivat myös kansainvälisesti huomiota maailmalla, ja täysin aiheesta. Monet kansainväliset lehdet julkaisivat Kari Suomalaisen pilakuvia, näin teki esim. Time-lehti. Kari Suomalaiset piirustukset olivat rohkeita kylmän sodan maailmassa ja poikkeuksellista ihailua herättäviä Neuvostoliiton ja muiden itäblokin maiden arvostelulla. Kaikkein tunnetuin Kari Suomalaisen pilakuva lienee parodia Ilja Repinin maailmankuulusta maalauksesta, Volgan lautturit. Tällä kuvallaan Kari Suomalainen oli mukana Lontoossa järjestetyssä kansainvälisessä pilapiirrosnäyttelyssä, ja kuva nostatti Lontoossa melkoisen kansainvälisen kohun. Time-lehti teki artikkelin Kari Suomalaisesta ja hänen pilakuvastaan ja Kari teos haluttiin nostaan suuremmassa koossa New Yorkissa YK:n päämajaa vastapäätä näytille. Suomalaispoliitikot joutuivat tekemään kovasti töitä lepyytelläkseen neuvostoliittolaisten vihaa.

Kari Suomalainen huomattiin myös kansainvälisillä palkinnoilla. The National Cartoonist Committee Inc of the USA valikoi Kari Suomalaisen vuoden parhaaksi pilapiirtäjäksi vuonna 1959. People-to-people cartoonist Committee Inc of Us-palkinto myönnettiin Kari Suomalaiselle vuonna 1960 ja samana vuonna Lippe ja Kari Suomalainen kävivät Yhdysvalloissa tekemässä kiertomatkan pilapiirtäjäyhdistyksen vieraina. Kari teki matkalla paljon kuvia, joita painettiin hänen matkakirjaansa, Löysin lännen.

Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja, Janne Virkkunen.

Suomalaisten ymmärrystä huumoriin Kari Suomalainen ei milloinkaan aliarvioinut. Hän oli sitä mieltä, että kansa kyllä huomaa välittömästi, jos sitä yritetään mielistellä. Hänen mukaansa suomalaisten huumori on vähäeleistä, mutta hyvin taidokasta, joka usein liittyy aivan arkipäiväisiin tapahtumiin ja havaintoihin. Tyhjännaurajia Suomessa ei ole koskaan ymmärretty. Kari Suomalainen jätti Helsingin Sanomat kesäkuussa 1991, kun hänen viimeisin somaliaiheinen piirroksensa jätettiin julkaisematta lehdessä. Kuvassa poliisi kysyyn toiselta poliisilta: ”Minä vain kysyin onko heillä viisumia ja työlupaa”, samaan aikaan taustalla sermin takana joukko mustia miehiä nauraa katketakseen kalliisiin muotivaatteisiin pukeutuneina. Tämä oli lehden johdolle liikaa. Päätoimittaja Janne Virkkunen (s. 8.12.1948 Helsinki) myönsi Kari Suomalaiselle eron lehdestä. Kari Suomalainen piirsi harvakseltaan vielä tämän jälkeen eräisiin lehtiin pilakuvia. Viimeiseksi työksi jäivät piirokset, jotka julkaistiin Karin kuoleman jälkeen syksyllä 1999 kokoelmassa Sammakoita.

Kari Suomalainen kuvitti myös kaksi poikansa, Valtteri Suomalaisen muistelmateosta, Kuolet vain kahdesti (1994) ja Sauna Syyriassa (1995). Ensimmäisessä kirjassaan Valtteri Suomalainen kertoi työstään ruumiinavaajana ja jälkimmäisessä kirjassaan osittain koomisistakin sattumuksista YK-joukoissa. Kari Suomalaisen seuraajaksi Helsingin Sanomiin valittiin aikaisemmin Uudessa Suomessa poliittisena pilapiirtäjänä vaikuttanut Terho Tapio Ovaska (s. 15.5.1940 Suoniemi ja k. 19.10.2015 Helsinki). Taiteilija Kari Suomalainen kuoli 10.8.1999 Valkeakoskella ja hänen maallinen tuhkansa siroteltiin Karin toivomuksesta Vanajaveteen.

Kari Suomalainen työpöytänsä ääressä.

Pilapiirtäjä Kari Yrjänä Suomalainen (s. 15.10.1920 Helsinki ja k. 10.8.1999 Valkeakoski) oli viulisti Yrjö Johannes Suomalaisen (s. 24.4.1893 Parikkala ja k. 28.8.1964 Helsinki) ja Estelle Wikströmin (1897-1970) esikoislapsi. Estelle Wikström oli kuvanveistäjä Emil Erik Wikströmin (s. 13.4.1864 Turku ja k. 26.9.1942 Helsinki) ja Alice Högströmin (1873-1950) vanhin kolmesta tyttölapsesta; kaksi muuta tytärtä olivat Anna-Liisa (s. 1900-1986) ja Mielikki (1907-1995). Estella Wikström oli perinyt Wikströmin suvun naisten temperamentin. Isä, Yrjö Suomalainen valmistui ylioppilaaksi 1912 ja opiskeli viulunsoittoa Helsingin musiikkiopistossa (1914-1916), Pietarissa (1917) Leopold Auerin oppilaana ja Pariisissa (1919-1920) Maurice Hewittin ja Lucien Capet’n oppilaana. Hän konsertoi eripuolilla Suomea vuosina 1916-1922. Yrjä Suominen soitti Turun kaupunginorkesterissa vuosina 1918-1919 ja Helsingin kaupunginorkesterissa vuosina 1922-1929. Helsingin musiikkiopistossa hän opetti vuosina 1923-1926 ja Sivistysjärjestöjen kansankorservatoriossa vuosina 1923-1948. Hänen tunnetuimmat oppilaansa olivat viulisti ja kapellimestari Paavo Allan Engelbert Berglund (s. 14.4.1929 Helsinki ja k. 25.1.2012 Helsinki) ja Heikki Louhivuori. Suuren osan elämäntyöstään Yrjö Suomalainen teki Uuden Suomen musiikkiarvostelijana vuosina 1929-1952 nimimerkillä Y.S. Hän toimi myös Suomen Musiikkilehden vakinaisena avustajana ja esiintyi radiossa omaleimaisena ja suosittuna musiikkipakinoitsijana.

Emil Wikströmin veistos Mansikkatyttö.

Nuori Emil Wikström.

Kari Suomalainen muisteli, että kotona isä, Yrjö Suomalainen usein jäi voimakastahtoisen vaimonsa varjoon. Muiden mielipiteet eivät kuitenkaan vaikuttaneet Yrjö Suomalaisen omaan työhön. Yrjö Suomalainen suhtautui kuitenkin omien kirjoitustensa saamaan kritiikkiin hyvin tyynesti, sama piirre oli havaittavissa myös Kari Suomalaisessa myöhemmin. Monet muusikot lakkasivat kadulla tervehtimästä tyrmäävän kritiikin jälkeen, mutta Yrjö Suominen tokaisi vain muutaman viikon päästä, että taitaa olla uusi ensi-ilta lähestymässä, kun tuokin muusikko taas suvaitsi tervehtiä.

Kari Suomalainen muistetaan varmaan parhaiten varsinkin Helsingin Sanomien poliittisena pilapiirtäjänä vuosilta 1950-1991. Professorin arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 1977. Kari Suomalaisen koulumenestys ei näytellyt kovin kummoista osaa hänen elämässään; hän kävi Helsingin normaalilyseota kolme vuotta viihtymättä koulussa sekä jääden luokalleen kaksi kertaa, kunnes sitten päätti lopettaa koulun käynnin. Koulunsa orkesterissa Kari Suomalainen soitti vetopasuunaa. Koulun oppitunneilla Kari kulutti aikaansa piirtelemällä karikatyyrejä opettajista. Itse hän kertoi oppineensa koulussa enemmän ihmisluonnosta, kuin itse opetettavista asioista. Lapsena hän viihtyi hyvin isoisänsä, kuvanveistäjä Emil Wikströmin ateljeessa Sääksmäen Visavuoressa. Jo viisitoistavuotiaana Kari Suomalainen aloitti taideopinnot Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Ateneumissa, Helsingissä; taidekoulua hän kävi vuosina 1936-1939 ja hieman aikaa vielä sotien jälkeenkin.

Taideopintojen ohessa Kari Suomalainen alkoi kirjoittaa ja kuvittaa kertomuksia ja piirtää kuvittamalla kertomuksia Lukemista kaikille sekä Jännityslukemisto-lehtiin. Ateneumissa mallina oli usein Lyyli Metsämaa, joka oli mallina myös arkkitehti Gottlieb Eliel Saarisen (s. 20.8.1873 Rantasalmi ja k. 1.7.1950 Bloomfield Hills, Michigan, Yhdysvallat) piirtämissä seteleissä. Kari Suomalaisen kanssa samaan aikaan Ateneumissa opiskeli myöhemmin kuvanveistäjäksi valmistunut presidentin poika, Niilo Kalervo Kallio (s. 28.3.1909 Nivala ja k. 2.11.1969 Helsinki). Kari Suomalainen oli opiskeluaikanaan jonkin aikaa kihloissa.

Nuoruudessaan Kari Suomalainen kuului suojeluskuntaan. Hän palveli talvisodan ajan ilmatorjuntatehtävissä Sääksmäellä, jonne Suomalaisten perhe oli paennut Helsingin pommituksia. Hänen kaverinaan ilmavalvonnassa oli usein neljä vuotta nuorempi toijalalainen koulupoika ja tuleva kirjailija, Mauri Aukusti Sariola (s. 25.11.1925 ja k. 9.8.1985). Asevelvollisuuttaan Kari Suomalainen suoritti Tykistökoulutuskeskus 1:ssä Toijalassa huhtikuusta 1940 lähtien ja aliupseerikoulun hän suoritti Päivölän kansanopistossa. Jatkosodan sytyttyä Kari Suomalainen astui palvelukseen, ensin tykkimieheksi ja sitten tulenjohtueen tiedustelualiupseeriksi Kenttätykistörykmentti 19:ään Kannakselle. Huhtikuussa 1942 Kari Suomalainen sai siirron sotapropagandan palvelukseen TK-piirtäjänä. Hänen siirtoonsa vaikutti ratkaisevasti taidehistorioitsija, professori Ludvig Wennervirta, joka oli nähnyt Suomalaisen rintamalla tekemiä piirroksia ja suositteli nuorta alikersanttia. Kari Suomalainen toimi aluksi Viipurin tiedotuskomppaniassa, josta hän myöhemmin siirtyi samaan tehtävään Aunukseen. Aunuksen tiedotuskomppaniassa palvelivat Kari Suomalaisen lisäksi tuleva oopperalaulaja, Kim Borg (s. 7.8.1919 Helsinki ja k. 28.4.2000 Humlebæk, Tanska) valokuvaajana sekä kirjailijat Oiva Aukusti Paloheimo (vuoteen 1911 Pietilä, s. 2.9.1910 Tampere ja k. 13.6.1973 Helsinki), Otto Olavi Siippainen (s. 15.7.1915 Kuopio ja k. 1.11.1963 Siilinjärvi) ja Lorenz Torbjörn Gustaf Gunnar von Numers (s. 25.1.1913 Turku ja k. 19.7.1994 Angers, Ranska).

Kari Suomalaisen ensimmäinen puoliso oli taidemaalari Tyko Konstantin Sallisen (s. 14.3.1879 Nurmes ja k. 18.9.1955 Helsinki) tytär, kirjailija Irja Salla (oik. Taju Birgitta Tiara Sallinen, s. 5.1.1912 Sortavala ja k. 27.9.1966 Sipoo). Parin avioliitto kesti vuodet 1943-1945 ja sodan aikana he eivät edes kovin montaa kertaa nähneet toisiaan. Salla joutui sodan jälkeen Nikkilän mielisairaalaan, jossa häntä hoidettiin kuolemaansa asti. Kari Suomalainen sai sodan jälkeen ensimmäisen oikean työpaikkansa kuvittajana ja taittajana Mantereen kustantamossa. Kari Suomalaisen omien sanojensa mukaan hän sai tämän työpaikkansa kokemuksellaan TK-piirtäjänä, mutta myös etevänä pin-up-tyttöjen kuvaajana. Vielä myöhemmin Kari Suomalainen siirtyi Seura-lehden kuvittajaksi ja ryhtyi samalla piirtämään pilakuvia Viikkosanomiin sekä pilalehtiin Tuulispää ja Pippuri. Seura-lehteen hänet otti silloinen päätoimittaja Olli Paavo Immanuel Ohtomies (vuoteen 1939 Bergh, s. 30.10.1914 Räisälä ja k. 8.7.2002 Helsinki). Kari Suomalainen oli jonkin aikaa kihloissa Seura-lehden toimitussihteeri, Juliska Toivasen, kanssa. Välirikko Juliska Toivasen kanssa johti sittemmin myös Kari Suomalaisen eroon Yhtyneistä ja Seura-lehdestä. Kari Suomalaisen piirroksia nähtiin vielä noin vuoden ajan Seura-lehdessä. Seura-lehdessä Kari Suomalaisen työnkuvaan kuului piirtää pääkuva rakkaus-, jännitys-, seikkailu- ja salapoliisikertomuksiin sekä muotoilla juttujen pääotsikko. Taittoon kuului myös vastata Seura-lehden typografiasta. Vuosina 1948-1951 Kari Suomalaisen piirroksia julkaistiin Seura-lehdessä lähes 150. Hän kirjoitti myös Seura-lehteen artikkeleita taiteilijoista ja piirtäjistä. Seura-lehdelle Kari Suomalainen kehitteli myös oman hahmon, Onnen Oskarin, isopäisen, rusettikaulaisen pilapiirroshahmon.

Pakinoitsija Arijoutsi eli Heikki Marttila.

Kari Suomalainen aloitti Helsingin Sanomissa työskentelyn vuonna 1950. Aivan alkujaan hänen tehtävänkuvansa oli lehdessä sen kuvittaminen. Lehden vakituisen piirtäjän, Oskari Vilhelm ”Oki” Räisäsen (s. 9.4.1886 Iisalmi ja k. 23.5.1950 Helsinki) kuoltua tuli Helsingin Sanomien kuvittajan paikka vapaaksi. Räisäsen käyttämiä nimimerkkejä olivat Ansu, Okias, Räisänen, Räisäs-Oki ja Savolaisia. Samaan aikaan pakinoitsijan Arijoutsen eli toimittaja Heikki Sakari Marttilan (s. 1.9.1915 Lahti ja k. 31.1.1993 Vantaa) ja hänen kuvittajansa Torkel ”Totti” Rikhard Noisniemen (sukunimi vuoteen 1935 Nyberg, s. 28.8.1916 Helsinki ja k. 23.8.1963 Helsinki) yhteistyö päättyi. Marttilan ensimmäinen työpaikka toimittajana oli kotkalaisessa Etelä-Suomessa vuosina 1937-1939. Nimimerkki Arijoutsi vakiintui käyttöön vuonna 1942, kun Marttila siirtyi Helsingin Sanomien pakinoitsijaksi. Eljas Erkko evästi tuolloin uutta pakinoitsijaansa: ”Kirjoittakaa silloin, kun on aikaa ja kun saatte aiheen!” Marttila kirjoitti pakinoitaan maan suurimmassa päivälehdessä vuoteen 1971 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle toimestaan. Arijoutsi tunsi entuudestaan Kari Suomalaisen, sillä Kari oli kuvittanut Arijoutsin neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Pippuri-pilalehteä. Arijoutsi suositteli nuorelle Kari Suomalaiselle työtä Helsingin Sanomissa ja Kari tarttui heti tilaisuuteen. Hän talsi toimitusjohtaja Eljas Erkon työhuoneeseen nippu työnäytteitä mukanaan. Hän sai heti hyväksynnän ja Kari aloitti työtehtävät Arijoutsen pakinoiden kuvittajana Erkon lehdessä.

Melko pian Kari Suomalainen kuitenkin ehdotti toimitusjohtaja Eljas Erkolle, että hänen toimenkuvaansa laajennettaisiin. Kari oli nähnyt ulkomaisissa lehdissä ns. päivänpiirroksia eli ajankohtaisia poliittisia tapahtumia kommentoivia pilakuvia. Hän ehdotti Erkolle, että hän ryhtyisi vastaavien tekemiseen Suomessa. Eljas Erkko hyväksyi ehdotuksen. Kari Suomalaisen ensimmäinen ajankohtainen päivänpiirros julkaistiin uudenvuodenaattona vuonna 1950. Ajatus ajankohtaisia tapahtumia kommentoivien päivänpiirrosten teosta osoittautui niin onnistuneeksi, että Kari Suomalaisen tehtävänkuva muuttui kokonaan. Pilapiirtäjän työstä tuli varsinainen ammatti oikeastaan vahingossa. Kari Suomalaisen ajatuksena oli kartuttaa aluksi muutaman vuoden ajan varallisuutta piirtäjän säännöllisillä tuloilla, ennen kuin ryhtyy ”oikeaksi taiteilijaksi”. Kävi kuitenkin niin, että vuodet venyivät vuosikymmeniksi, eikä Kari Suomalainen jättänyt pilapiirtämistä. 

 

Lääkeyhtiö Aventis syntyi vuonna 1999, kun ranskalainen Rhône-Poulenc S.A. yhdistyi saksalaisen Hoechst Marion Rousseliin, joka taas syntyi Hoechst AG:n, Cassellan, Roussel Uclafin ja Marion Merrell Dow’n fuusiossa vuonna 1995. Lääkeyhtiö Aventis kehitti aikanaan lääkkeen, Eflornitiini, joka alun perin syntetisoitiin syöpälääkkeeksi ja sillä oli kasvainten kasvua estäviä ominaisuuksia. Syöpään lääke ei sittemmin näyttänyt tehoavan niin kuin aluksi luultiin, mutta unitaudin hoidossa sillä tuntui olleen vaikutusta. Eflornitiini tehoaa sekä Trypanosoma brucei gambiense- että Trypanosoma brucei rhodesiense -loisioihin. Eflornitiinia käytetään erityisesti melarsoprolille vastustuskykyisten kantojen aiheuttaman unitaudin hoidossa ja sitä voidaan käyttää yhdessä nifurtimoksin kanssa. Eflornitiinin aiheuttamia sivuvaikutuksia voivat olla huonovointisuus, johon liittyy oksentelua ja ripulia, kuulon heikkeneminen ja luuydintoksisuus, joka voi aiheuttaa anemiaa, leukopeniaa ja trombosytonemiaa. Lääkeyhtiö Aventis lopetti lopulta tämän lääkkeen valmistuksen, kun unitautipotilaat olivat yleensä vähävaraisia. Sittemmin kävi kuitenkin ilmi, että Eflornitiini oli tehokas karvanpoistaja, ja lääkeyhtiö Aventis aloitti jälleen lääkkeen valmistuksen. Nyt afrikkalaiset unitautipotilaat saivat lääkettä liikuttavan edullisesti tai jopa ilmaiseksi, sillä läntisen maailman naiset poistivat aineella kilvan kasvokarvojaan.

Markkinavoimien vapauden puolustajien mainosväitteet yhteiskunnallisten etujen saavuttamisesta vain liike-elämän voittoja tavoittelemalla eivät toteudu. Markkinatalouden avulla lääketieteen kontrollointi ei missään tapauksessa palvele potilaan etuja, eikä se myöskään sovellu eettisyyteen perustuvaan lääkärintyöhön. Yhdysvalloissa on tehty tutkimuksia, jotka osoittavat yksityisen, hyötyä tavoittelevien palveluyritysten toiminnassa jatkuvasti ilmenneen korkeampia kustannuksia, matalampaa hoidon tasoa sekä merkittävästi enemmän komplikaatioita ja kuolemia kuin julkisella palveluntarjonnan puolella. Samoissa tutkimuksissa paljastui myös, että laskutuspetoksia on myös enemmän yksityisen puolen sairaaloissa kuin julkisen puolen sairaaloissa.

Lääkkeiden ainutlaatuisen luonteen ja ominaisuuden vuoksi on peräti moraalitonta, että lääkkeitä on edes mahdollista patentoida. Jos pidät jotakin patentoitua tuotetta mielestäsi kalliina, voit hyvin jättää sen hankkimatta. Lääkkeisiin tämä ei päde; potilas voi jopa kuolla, jos hän ei kykene ostamaan itselleen elintärkeää patenttilääkettä. Siksi lääkkeiden kanssa täytyisi kokonaan luopua nykyisenkaltaisesta järjestelmästä ja tilalle perustaa voittojatavoittelemattomia lääkeyhtiöitä, jotka keksivät, kehittävät ja lanseeraavat markkinoille uusia lääkkeitä. Jotkut maat ovat jo perustaneet valtion omistuksessa olevia lääkeyhtiöitä. Vuonna 1976 Iso-Britanniassa ehdotettiin jopa, että valtion täytyisi saada osa lääketeollisuudesta hallintaansa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, mutta Iso Britannian lääketieteellinen tutkimusneuvosto MRC ilmoitti vuonna 2007 alkavansa edistää asiaa, jotta harvinaisten tautien selättäminen onnistuisi nopeammin.

Yksi mahdollinen ratkaisumalli voisi kenties olla se, että voitaisiin ottaa käyttöön lääkeyhtiöille palkkiojärjestelmä, jossa myyntiluvan saanut lääkeyhtiö voisi saada patenttimonopolin sijaan rahapalkkion. Rahapalkkion suuruus olisi suhteessa siihen, kuinka merkittävästä keksinnöstä olisi kysymys. Näin hyväksytyn lääketuotteen voisi sitten lisensoida valmistukseen monille lääkeyhtiöille ja näitä lääkkeitä tuotettaisiin ja myytäisiin asiakkaille rinnakkaislääkkeiden hintaan. Näin vähävaraisillakin ja köyhemmillä mailla olisi paremmat mahdollisuudet saada lääkkeitä käyttöönsä.

Toisaalta varat riippumattomiin lääkekokeisiin voitaisiin kerätä esimerkiksi verotusta muuttamalla. Kansainväliset lääkeyhtiöt tienaavat huikeita voittoja, jotka ovat ainakin osittain saatu julkisella tutkimusrahoituksella ja lääkekorvauksilla. Siksi näitä lääkeyhtiöitä voitaisiin hyvin kohtuullisesti verottaa lisää, jotta yliopistoissa voitaisiin tehdä vertailevaa tutkimusta parhaaseen hoitoon johtavasta menetelmästä ja vasta sen jälkeen tehdä päätöksiä valittavasta lääkkeestä. Tällainen verokanta voisi esimerkiksi olla vaikka kaksi prosenttia reseptilääkkeille, joka kerryttäisi nopeasti melkoisen rahaston. Italiassa ja Espanjassa on tehty jo tämän suuntaisia lakialoitteita.

Koska lääkkeiden markkinointi on vähintään yhtä haitallista kuin esimerkiksi tupakointi, siksi niiden markkinointi pitäisi lailla kieltää. Kannattaa muistaa, että sydäntautien ja syövän jälkeen juuri lääkkeet aiheuttavat Euroopassa ja Yhdysvalloissa kolmanneksi eniten kuolemia. Olisi valtava voitto kansanterveydelle, jos lääke-esittelijöitä, lääkemainoksia, seeding-tutkimuksia tai lääketeollisuuden kustantamaa ”koulutusta” ei konsaan olisikaan. Voisitko edes kuvitella sellaista maailmaa? Ainakin kaikki ihmiset olisivat merkittävästi terveempiä ja varakkaampia, aivan varmasti. Sellainen maailma on varmaan toiveajattelua, mutta voisimme muuttaa myös nykyistä menoa sangen helposti. Täytyisi tehdä rikolliseksi seeding-tutkimuksiin ja kaikkiin muihinkin lääketieteellisesti täysin arvottomiin tutkimuksiin osallistuminen, sillä kyseessä näissä on aina korruptio. Niihin osallistuneet lääkärit ja lääkeyhtiöt pitäisi tuomita vähintään sakkoihin ja lisäksi heille täytyisi määrätä toiminnan vuoksi karateeni, jonka kestäessä he eivät saisi osallistua kliiniseen tutkimukseen. Lääkevirastot ja tutkimuseettiset toimikunnat pitäisi myös saada valjastettua tähän toimintaan mukaan.

Lääketeollisuutta täytyisi kieltää rahoittamasta lääketieteellistä täydennyskoulutusta, jolla vain tarkoituksena on kaupata lisää teollisuuden valmistamia lääkkeitä ja joka siten on siis täysin vahingollista ja haitallista toimintaa. Lääkärit, jotka käyvät puhumassa palkkioita vastaan näissä lääketeollisuuden järjestämissä tilaisuuksissa, joutuisivat tämän vuoksi kaikki ilmoittamaan vastaanottamansa palkkioiden tai palkkojen määrät sekä muut etuisuudet tyystin kaikista lääketeollisuuden kustantamista tilaisuuksista viimeksi kuluneiden kolmen vuoden ajalta. Aina kun tällaisten puhujien nimilista ja sidonnaisuudet olisivat joka tilaisuuden etukäteen jaetussa ohjelmassa mainitut, olisi myös dramaattisesti vähemmän tämänlaatuisia maksullisia puhujia näissä tilaisuuksissa. Samoin heidät olisi myös verrattain paljon helpompi tunnistaa joukosta, koska he rahasta sanovat mitä halutaan heidän sanovan. Julkishallinnon lääkevirastojen asiantuntijalautakunnissa ei voi oikeasti istua samoja erikoislääkäreitä, jotka samaan aikaan toimivat lääkeyhtiöiden palkkaamina konsultteina. Tämä on jo moraalinen kysymys ja se täytyy kiireesti korjata ja tila saattaa paremmaksi. Maan tapana on yleisesti nämä kytkökset lääkäreiden ja lääketeollisuuden välillä kertakaikkiaan salata. Tanskalaisessa tutkimuksessa näitä kytköksiä tutkittiin vuosina 2010-2012 kaikkiaan 45:ltä erikoislääkäriltä ja heistä 43:lla oli yksi tai useampi laatija (96 prosenttia) eli eturistiriita, mutta vain yksi lääkäri tutkituista ilmoitti kytköksensä. Lisäksi puolella lääkäreistä oli suora kytkös lääketeollisuuteen.

Rikollisesta ja laittomasta markkinoinnista näin myös koituisi tuntuvia sakkoja, joilla täytyisi olla myös täysimääräinen estovaikutus. Jos esimerkiksi veroviranomaisten huijaaminen aiheuttaisi vain mitättömän pienen sakon tehtyyn verohyötyyn verrattuna, se ei varmasti motivoisi ihmisiä olemaan tulojaan ilmoittaessa poikkeuksellisen rehellisiä. Esimerkiksi Tanskassa sanktiot veronmaksajille ovat vääristä ilmoituksista tuloista ovat kolminkertaisia väärin ilmoitettuihin nähden, vaikka verovilppi ei edes vahingoita ihmisen terveyttä niin kuin lääkkeet voivat tehdä. Samoin Yhdysvalloissa jo vuonna 1979 tehty lakiehdotus olisi antanut oikeuden tuomareille oikeuden sakottaa tuplaten rikoksen taloudelliseen määrään verrattuna, mutta demokraattisenaattori Edward Moore Kennedy (s. 22.2.1932 ja k. 25.8.2009) poistatti lakialoitteesta tämän ehdotetun kohdan suuryritysten vaatimuksesta. Jos lääkärit ja lääkeyhtiöt joutuisivat petoksistaan maksamaan saavutettuun hyötyyn nähden kolmenkertaiset sakot, vähentäisi tämä aivan varmasti houkutusta vilppiin. Lääketeollisuus pitää nykyisillään saamiaan sakkoja vain markkinointikustannuksina. Sakothan voisivat olla niinkin suuria, että lääkeyritys olisi vaarassa mennä konkurssiin.

Demokraattisenaattori Edward Kennedy.

Korruptiosta kertoo hyvin myös se, että tietyissä maissa – esimerkiksi Yhdysvalloissa – lääkeyritykset voivat ostaa tietoja yksittäisten lääkäreiden määräämistä lääkemääräyksistä. Näin yritykset pääsevät selville lääkärin lääkemääräyskäytännöstä. Tällainen toiminta on luonnollisesti erittäin epäeettistä ja se voi palkitsemisen kautta olla selvää korruptiota. Toisaalta on erityisesti muistettava varoa sopimasta rikosjuttuja lääkeyhtiöiden kanssa siten, että lääkeyhtiöt voisivat väittää olevansa viattomia, sillä niitä ei ole tuomittu rikoksista. Suuret lääkeyritykset tienaavat omille valtioilleen niin merkittäviä rahasummia verotuloina, että valtiot eivät uskalla enää kovistella näitä yrityksiä. Vuonna 2010 kymmenen suurinta lääkeyhtiötä tienasi lääkkeillä 303 miljardia dollaria.

Large Four Piece Reclining-taideteos.

Harry Spencer Moore.

Englantilaisen Harry Spencer Mooren (s. 30.7.1898 Castleford ja k. 31.8.1986) pronssinen taideveistos, Large Four Piece Reclining Figure, vuosilta 1972-1973 tervehtii tulijoita San Franciscon konserttisalin ulkopuolella Grove Streetin ja Van Ness Avenuen kulmassa. Louise M. Davies Symphony Hall-konserttisali on osa San Francisco War Memorial and Performing Arts Centerissä San Franciscon kaupungissa, joka on saanut nimensä 1200-luvulla Italiassa eläneestä Pyhästä Franciscus Assisilaisesta. Laivakaappari Sir Francis Drake (s. 1540 ja k. 28.1.1596) oli ensimmäinen eurooppalainen, joka purjehti San Franciscoon ja ensimmäiset eurooppalaiset asettuivat San Francescon alueelle vuonna 1776; he olivat espanjalaisia, jotka perustivat tänne armeijan tukikohdan ja alkoivat orjuuttaa alueella asuneita ohlone-intiaaneja. Kaupunki on espanjalaisten siirtolaisten perustama 29.6.1776. Kaupunki kasvoi voimakkaasti Kalifornian kultakuumeen aikana vuodesta 1849.

Louise M. Davies sinfoniatalo.

San Franciscon sinfoniaorkesterin kotisalin rakentamisen mahdollisti hyväntekijä Louise M. Davisien kaupungille lahjoittamat 5 miljoonan dollarin lahjoitus vuonna 1980. Konserttitalon avaamisen jälkeen rouva Louise Davies lahjoitti vielä kolme miljoonaa dollaria rahastoksi, jolla houkutellaan johtavia vierailevia kapellimestareita vierailuille konserttitaloon. Rouva Davies syntyi melko köyhissä oloissa syrjäisellä karjatilalla, Plumasin piirikunnassa. Hänen vanhempansa erosivat ja hänen äitinsä muutti Louisen sekä kolmen muun tyttären kanssa asettuen asumaan Oaklandiin. Siellä Louise opiskeli katolisessa sisäoppilaitoksessa. Seitsemän vuoden ajan Louise työskenteli pikakirjoittajana 25 dollarin viikkopalkalla. Sen jälkeen hän muutti Los Angelesin kaupunkiin ja koetti siipiään elokuvanäyttelijänä. Los Angelesissa hän tapasi tulevan aviomiehensä, Standard Oilin nuoren johtajan, Ralph K. Daviesin, joka öljymiljonäärinä kuoli vuonna 1971. Ralph Davies lahjoitti useille kulttuuri-, koulutus- ja lääketieteellisille hyväntekeväisyysjärjestöille monia miljoonia. Lahjan saajien joukossa olivat mm. Exploratorium, World Affairs Council, Conservatory of Music, San Franciscon yliopisto, Stanfordin yliopisto sekä San Franciscon ooppera. Louise ja Ralph Davies menivät naimisiin vuonna 1925. Ralph Davies nousi nopeasti Standard Oilin varatoimitusjohtajaksi. Pariskunta hankki 20 eekkerin tontin Woodsidesta, Kaliforniasta, jonne he rakennuttivat vuonna 1940 upean talon, jossa rouva Davies asui aivan viime vuosiin asti. Daviesin pariskunnalta jäi tytär, Maryon Davies Lewis sekä viisi lastenlasta ja viisi lastenlastenlasta. Joka kerta, kun Louise Davies vieraili konserttisalissa hän oli hyvin innoissaan astuessaan saliin. Rouva Louise Davies kuoli 22.6.1998 vanhainkodissa Portola Valleyssa, Kaliforniassa.

Konserttisali sisältä nähtynä.

Aikaisemmin vuonna 1980 perustettu orkesteri jakoi viereisen War Memorial-oopperalon San Franciscon oopperan ja San Franciscon baletin kanssa. Louise M. Davies Hallin rakentaminen mahdollisti 2 743-paikkaisella konserttisalillaan sinfoniaorkesterin toiminnan kokopäiväiseksi ja ympärivuotiseksi. Konserttitalon suunnitteli Skidmore, Owings & Merrillin arkkitehtitoimisto. Toimiston perustivat arkkitehdit Louis Skidmore (s. 8.4.1897 ja k. 27.9.1962) ja Nathaniel Alexander Owings (s. 5.2.1903 ja k. 13.6.1984) vuonna 1936 Chicagossa, Illinoisissa. Rakenneinsinööri ja arkkitehti John Ogden Merrill Sr. (s. 10.8.1896 ja k. 13.6.1975) liittyi toimistoon vuonna 1939. Arkkitehtitoimisto avasi toisen toimistonsa vuonna 1937 New Yorkiin ja on sittemmin laajentanut kansainvälisesti toimipisteitään mm. San Franciscoon, Los Angelesiin, Washingtoniin, Lontooseen, Melbourneen, Hongkongiin, toimistoja on myös Sanghaissa, Seattlessa ja Dubaissa.

Konserttisalin akustiikan suunnitteli Raytheon BBN, joka sijaitsee Fresh Pondin lähellä Cambridgessa, Massachusettsissa, Yhdysvalloissa. Yrityksen perustivat 15.10.1948 professorit Leo Leroy Beranek (s. 15.9.1914 ja k. 10.10.2016) ja Richard Henry Bolt (s. 22.4.1911 ja k. 13.1.2002). Robert Newman liittyi yritykseen melko pian ja vuodesta 1950 yritys toimi nimellä Bolt, Beranek ja Newman. Esiintymislavan päällä olevien kuperoinen akryyliheijastavien paneelien ”pilvi” tekee mahdolliseksi akustisen tilan säätämisen orkesterin ja yleisön koon mukaan. Säädettävät kangasbannerit auditorion ympärillä voivat säätää konserttisalin jälkikaiunta-aikaa.

Lawrence Kirkegaardin perustama ja Chicagossa sekä Denverissä sijaitseva akustiikkasuunnitteluyritys Kirkegaard Associates toteutti vuonna 1992 konserttisalissa akustisen remontin, joka kustansi 10 miljoonaa dollaria. Remontti paransi salin akustiikkaa merkittävästi. Muutostöissä lavan yläpuolella olevien seinien kaventaminen ja muotoilu tilan pienentämiseksi ja hyödyllisten heijastusten lisäämiseksi, korvattiin heijastinlevypilvet tehokkaammilla kaarevilla suorakaiteen muotoisilla paneeleilla – suurempi pinta-ala ja säädettävissä tietokoneella -, siirrettiin seiniä, jotta yleisötilasta tuli kapeampi ja suorakaiteen muotoinen, käytäviä lisättiin entisten mannermaisten istuimien tilalle, istuimien sijoittelua uudelleen näkyvyyden parantamiseksi. Lisäksi muusikoiden näkyvyyttä paranneltiin ja nyt he myös kuulevat toisiaan helpommin.

Antonio Ruffatti.

Vuonna 1984 konserttisaliin rakennettiin Ruffatti-yrityksen suunnittelemat 147-äänikertaiset sähköpneumaattiset pilliurut. Näillä uruilla sopii soittaa tyylillisesti musiikkia aina barokkiajalta nykypäivään asti. Konsolin avulla voidaan sähköisesti ohjelmoida urkuihin tila, joka vastaa joko saksalaista tai ranskalaista koulukuntaa urkujensoitossa. 1700-luvulla syntyi Venetsiaan urkukoulukunta, joka perustui Pietro Nacchini ja Gaetano Callidon oppeihin. Antonio Ruffatti (s. 1912 ja k. 2001) perusti vuonna 1940 Padovassa kahden veljensä, Alession ja Giuseppen, kanssa yrityksen, Famiglia Artigiana Fratelli Ruffatti, joka on ennättänyt valmistaa yli viisisataa instrumenttia Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Afrikassa, Aasiassa ja Australiassa. Antonio Ruffattin pojat, Francesco Ruffatti ja Piero Ruffatti, jatkoivat isänsä työtä. Yritys saavutti hyvin nopeasti erinomaisen maineen vain muutamassa vuodessa.

Piero Ruffatti.

Francesco Ruffatti.

Varsinaisen konserttitalon lisäksi on viereisessä rakennuksessa Harold L. Zellerbachin harjoitussali, joka koostuu kolmesta erillisestä harjoitustilasta. Suurin näistä harjoitussaleista suunniteltiin samankokoiseksi kuin kadun toisella puolella sijaitsevan San Franciscon Oopperatalon näyttämö sopimaan ooppera- ja balettiharjoitusten käyttöön. Louise M. Davies Hallissa sijaitsevat myös sinfoniaorkesterin henkilökunnan toimistot, musiikkikirjasto, pukuhuoneet, virkistyshuone sekä kaapit sinfoniamuusikoille sekä Wattis Room – yksityinen ruokasali merkittäville lahjoittajille. 

Piispa Jim Humble.

Yhdysvaltalainen ilmailuinsinööri Jim Humblen kolmas työura alkoi aivan sattumalta Venetzuelan viidakossa kullanetsintämatkalla vuonna 1996. Jo kaksikymmentävuotiaana Jim Humble aloitti työskentelyn Los Angelesissa luontaistuotteiden kauppiaana. Hän laati tuolloin 200 kysymyksen "Nutritional Evaluation Test" -testin, jossa määritettiin vitamiinien, kivennäisaineiden, proteiinien ja rasvojen puutteet ihmisten kehosta. Vuosien myötä Jim on säilyttänyt kiinnostuksensa vaihtoehtoiseen terveyteen ja työskennellyt lukuisten parannusmenetelmien parissa, mukaan lukien oman murtuneen niskansa parantaminen ennätysajassa magneeteilla.

Jim Humble jatkoi työuransa ensin ilmailuteollisuudessa, jossa hänestä tuli nopeasti tutkimusinsinööri. Hän työskenteli ensimmäisen mannertenvälisen ohjuksen parissa, kirjoitti käyttöoppaat ensimmäisille tyhjiöputkitietokoneille, työskenteli salaisen radio-ohjauselektroniikan parissa ja kymmenissä muissa huippuluokan elektroniikkaprojekteissa Hughes Aircraft Companyssa, Northrop Aircraftissa, General Motors Research Defense Laboratoriesissa. 20 vuoden ilmailuteollisuudessa työskenneltyään Jim Humble aloitti kullankaivostyön, jossa hän kehitti kullan talteenottomenetelmiä, jotka korvaavat elohopean käytön pienten kaivostyöläisten terveysongelmien voittamiseksi. Hän kirjoitti viisi kirjaa kullan talteenotosta sen malmeista.

Vuonna 1996 Jim Humblen etsiessä kultaa Etelä-Amerikasta hän löysi MMS:nä tunnetun yksinkertaisen terveyskaavan, joka hävittää malarian. Malaria eli horkka on malarialoisioiden (Plasmodium) aiheuttama loistauti, joka leviää horkkahyttysten (Anopheles) välityksellä. Seuraavina vuosina hän työskenteli kaavan parantamiseksi edelleen. Lopulta lähetystyöryhmä kutsui hänet Afrikkaan, jossa hän auttoi menestyksekkäästi yli 5 000 malariatapausta ja muiden sairauksien uhreja toipumaan terveydestään. Siitä lähtien sadat tuhannet ihmiset ovat käyttäneet MMS:ää terveytensä palauttamiseen monista sairauksista. Humble väittää, että hänen keksintönsä, nimeltään Miracle Mineral Supplement (MMS tai MMS1), oli tehokkain lääkitys ympärillämme, ja se oli ihanteellinen hoito AIDSille, A-, B- ja C-hepatiitille, malarialle, herpesille, tuberkuloosille, useimpien syöpien ja monia, monia muita. MMS on käytännössä klooridioksidia (ClO2). MMS on heikko hapetin, joka oikein käytettynä voi kulkeutua ihmiskehon läpi tuhoten taudinaiheuttajia ja niiden tuottamia myrkkyjä, mutta se ei vahingoita kehoa mitenkään. Seuraavina vuosina Jim Humble työskenteli kaavan parantamiseksi edelleen. Lopulta lähetystyöryhmä kutsui hänet Afrikkaan, jossa hän auttoi menestyksekkäästi yli 5 000 malariatapausta ja muiden sairauksien uhreja toipumaan terveydestään. Siitä lähtien sadat tuhannet ihmiset ovat käyttäneet MMS:ää terveytensä palauttamiseen monista sairauksista.

Jim Humble tarjoaa nykyään myös MMS2 -tuotteen, joka sisältää kalsiumhydrokloriittia. Saksalaiset postimyyntiyritykset tarjoavat sitä "kemikaalina uima-altaan desinfiointiin". MMS2-mainosten mukaan sitä on tarkoitus antaa sisäisesti bakteerien, virusten ja loisten tappamiseksi. MMS2:ta, kuten MMS:ää, ei koskaan hyväksytty virallisesti lääkkeeksi. Jim Humble kertoo tällä hetkellä tutkivansa MMS:n hoitoa syöpä-, C-hepatiitti- ja AIDS-potilailla. Humble itse kertoo: ”Olemme alkaneet tehdä kliinisiä tutkimuksia aidsin, hepatiitti C:n ja syövän varalta, ja nuo tutkimukset ovat edenneet melko hyvin.” Tämä aine, MMS (Master Mineral Solution), ei ole FDA:n hyväksymä diagnosoimaan, parantamaan, lieventämään, hoitamaan tai ehkäisemään mitään sairauksia. Klooridioksidia kutsutaan tällä verkkosivustolla myös MMS-viestiksi. Klooridioksidiliuos, joka tunnetaan myös nimellä MMS (Master Mineral Solution), on valmistettu natriumkloriitista 28 % (22,4 natriumkloriitti 5,6 % inerttejä suoloja ja loput vedestä) ja happoaktivaattorista (yleensä 50 % sitruunahappoa tai 4 % suolahappoa).

Vuodesta 2010 lähtien Jim Humble on toivonut, että häntä kutsutaan "piispa James V. Humbleksi". Pastori tohtori Jim Humblen nimitti arkkipiispa Laurence (Larry) Jensen ja hänen vaimonsa. He väittävät piispojen sukulinjan olevan noin 2000 vuoden takaa. Anekdooteissa väitetään myös eräänlaista katolisen kirkon hajoamista. Tämän vuonna 2010 perustetun uuden uskonnollisen MMS-lahkon pääasiallinen toiminta on vähemmän uskonnollista, vaan enemmän "terveyttä ja paranemista" sekä rokotuksilta välttelyä. ”..me muodostamme terveyden ja paranemisen seurakunnan. Nyt se ei ole uskonto, se on terveyttä ja parantamista. Sitä kutsutaan Genesis II:n terveyden ja parantamisen kirkoksi. ("Genesis" tarkoittaa alkua ja "II" tarkoittaa toista alkua ja tämä on uusi maailma ilman tautia alkua.)

Kirkon jäseneksi liittyminen edellyttää 10 dollarin liittymismaksua (ei lähetystä) ja kieltäytymistä rokotuksista:

Jos haluat kuvallasi olevan seurakunnan jäsenkortin, jossa lukee, että et saa olla rokotettu, liittyminen maksaa 10 dollaria. 

 

Klooridioksidin tiede on hyvin suoraviivaista

Kuten kaikki muukin maan päällä, klooridioksidi koostuu atomeista, jotka ovat muodostuneet kemiallisiksi yhdisteiksi – kloorimolekyyliin yhdistyneenä kaksi happomolekyyliä. Kuten kaikilla muillakin aineilla, sillä on biologisia vaikutuksia.

Bloggaajien levittämän ja tietämättömien ja huolimattomien tiedotusvälineiden kritiikittömästi toistaman täysin valheellisen tiedon seurauksena on syntynyt hysteriaa tämän yhdisteen luonteesta ja sen käytöstä.

Tämän sivuston tarkoituksena ei ole tukea mitään tiettyä tämän kemiallisen yhdisteen käyttöä, vain tehdä ennätystä tieteestä, kannustaa tutkimusta, torjua hysteeristä uutismedian tuottamaa propagandaa ja tunnistaa väärän tiedon tekijät nimeltä.

Tiede ilman median synnyttämää hysteriaa

American Chemical Council on kemianteollisuuden yritys, jonka arvo on 526 miljardia dollaria. Se edustaa taloudellista voimaa, joka työllistää 529 000 ammattitaitoista ammattilaista ja tarjoaa yli 4 miljoonaa työpaikkaa.

Toisin kuin bloggaajat, joilla ei ole tutkintoa tai vastuuvelvollisuutta, äskettäin englantilaiset suuret yritykset, jotka haluavat luoda sensaatiomaisia napsautusjuttuja työnantajilleen tai uutistoimistoille, joiden luotettavuus on kyseenalainen, American Chemical Council tarjoaa verkkosivustonsa - ChemicalSafetyFacts.org - kautta yleisölle tarkkoja, arvovaltaisia ja puolueettomia kuvauksia erilaisten kemikaalien ja kemiallisten yhdisteiden ominaisuuksia.

Tässä on joitain otteita sen klooridioksidia koskevasta artikkelista:

Klooridioksidia käytetään juomaveden desinfiointiin ympäri maailmaa, ja Environmental Protection Agency (EPA) on hyväksynyt sen käytettäväksi, ja se sisältyy Maailman terveysjärjestön (WHO) juomaveden laatua koskeviin ohjeisiin.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) on myös hyväksynyt klooridioksidin käytön tietyissä elintarvikesovelluksissa sekä resepti- ja reseptilääkkeissä.

Klooridioksidi auttaa tuhoamaan bakteereja, viruksia ja tietyntyyppisiä loisia, jotka voivat saada ihmiset sairastumaan, kuten Cryptosporidium parvum ja Giardia lamblia.

Klooridioksidia voidaan käyttää suuvesissä ja hammaslääketieteellisissä tuotteissa hapettavana biosidiyhdisteenä.

Klooridioksidia on käytetty desinfiointiaineena 1900-luvun alusta lähtien, ja Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto (EPA) ja Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) ovat hyväksyneet sen moniin käyttötarkoituksiin, mukaan lukien suuvesi sekä veripankkien verituotteiden desinfiointi.

Koska klooridioksidia lisätään rutiininomaisesti juomaveteen, ruiskutetaan ruokaan, käytetään hammastahnassa ja suuvedessä ja se on hyväksytty ainesosa reseptivapaissa ja reseptilääkkeissä, seka puhdistetaan veripankin kaikki verituotteet, median synnyttämä hysteria siitä, että klooridioksidi on "myrkyllinen valkaisuaine", on helposti kumottavissa.

Cloroxin (Yhdysvalloissa myytävä kotitalouksien valkaisuaine) vaikuttava aine on natriumhypokloriitti.

Toinen klooridioksidin valmistusprosessissa käytetyistä ainesosista on natriumkloriitti – täysin erilainen kemiallinen yhdiste. Natriumkloriitin pääasiallinen käyttökohde on klooridioksidin tuottaminen tekstiilien , massan ja paperin valkaisuun ja poistamiseen . Sitä käytetään myös kunnallisten vedenkäsittelylaitosten desinfiointiin klooridioksidiksi muuntamisen jälkeen. Natriumkloriittia, NaClO 2 , joskus yhdessä sinkkikloridin kanssa , voidaan käyttää myös osana terapeuttisia huuhteluja, suuvettä, hammastahnaa ja -geeliä, suusuihketta, säilöntäaineena silmätipoissa ja piilolinssien puhdistusliuoksessa, kauppanimellä Purite. Sitä käytetään myös ilmakanavien ja LVI/R -järjestelmien sekä eläinten suoja -alueiden (seinät, lattiat ja muut pinnat) desinfiointiin.

Sekoitettaessa natriumkloriittiliuosta heikkoon elintarvikelaatuiseen happoliuokseen (tavallisesti sitruunahappo ), jotka molemmat ovat stabiileja, saadaan lyhytikäinen happamaksi tehty natriumkloriitti (ASC), jolla on voimakkaat dekontaminaatio-ominaisuudet. Kun pääaktiivinen aineosa sekoitetaan, kloorihappoa muodostuu tasapainossa kloriittianionin kanssa. Osuus vaihtelee pH: n, lämpötilan ja muiden tekijöiden mukaan, ja se vaihtelee noin 5–35% kloorihaposta ja 65–95% kloriitista ; happamammat liuokset johtavat suurempaan kloorihapon osuuteen. Kloorihappo hajoaa klooridioksidiksi, joka puolestaan hajoaa kloriittianioniksi ja lopulta kloridi -anioniksi. ASC: tä käytetään elintarvikkeiden kanssa kosketuksiin joutuvien kovien pintojen puhdistamiseen ja erilaisten elintarvikkeiden, kuten punaisen lihan, siipikarjan, äyriäisten, hedelmien ja vihannesten, pesuun tai huuhteluun. Koska oksoklooriyhdisteet ovat epästabiileja oikein valmistettuna, elintarvikkeissa ei saa olla mitattavia jäämiä, jos niitä käsitellään asianmukaisesti. ASC: tä käytetään myös tutti -kastikkeena mastiitin torjuntaan lypsykarjalla .

Toinen yhdiste, jolla on samankaltainen kuulostava nimi, on natriumkloridi, joka voi myös kuulostaa "myrkylliseltä" väärän tiedon saaneelle. Natriumkloridi on itse asiassa ruokasuolaa.

Kaikki kolme ainetta on valmistettu natrium- ja klooriatomeista, ja on korkeinta tietämättömyyttä päätellä, että ne ovat samanlaisia yhdisteitä.

Jos toimittaja kutsuu klooridioksidia "myrkylliseksi" ja vertaa sitä kotitalouksien valkaisuaineeseen, se on kirjaimellista petosta ja väärien tietojen esittäminen pyrkiessään tahallisesti johtaa yleisöä harhaan.

Jos näin on – ja American Chemical Councilin mukaan on – kuinka sitten on levinnyt Internetissä myrkyllinen meemi, jonka mukaan klooridioksidi on myrkyllistä?

Nimetön henkilö American Chemical Councilissa liitti mallin hysteerisen "varoituksen" klooridioksidin vaaroista viitaten allekirjoittamattomaan FDA:n lehdistötiedotteeseen, joka itse perustuu kirjaimellisesti vain Internetin kuulopuheisiin.

Lääketiede suosittelee avoimesti klooridioksidia, jota käytetään haavojen huuhteluun ja suun terveysongelmien hoitoon sekä esim. lääkkeenä ALS:n hoidossa. Sairaalat ja hammaslääkärit eivät koskaan käyttäisi mitään ainetta näihin tarkoituksiin, jos se itse asiassa olisi myrkyllistä.

Vastaukseksi tähän tämä selittävä kertomus…ja viittaus näihin tiettyihin ihmisiin ja instituutioihin.

Median synnyttämä hysteria

"Vihaajat kantavat huhuja, idiootit levittävät niitä ja tyhmät uskovat niihin."
– Lähde tuntematon

"Valhe voi matkustaa puolen maailman ympäri, kun totuus pukee kenkiään."
- Mark Twain

Kun uutismedian valehtelukampanja alkaa, sen dokumentointi ja vastustaminen on kokopäiväistä työtä.

Koska klooridioksidimolekyylillä ei ole omaa PR-osastoa, se joutuu tyytymään seuraavaan.

Ensinnäkin tiede siitä, mitä klooridioksidi on – ja mitä se ei ole – on läpinäkyvää ja ilmeistä, ja se on saatavilla verkossa kaikille rehellisille ihmisille, jotka ovat valmiita käyttämään 10 minuuttia tai vähemmän tutkimiseen.

"Journalistit", jotka edelleen kutsuvat klooridioksidia "teollisen vahvuuden myrkylliseksi valkaisuaineeksi" tai sen muunnelmaksi, toisin kuin American Chemical Councilin ChemicalSafetyFacts.org-verkkosivusto, ovat joko laiskoja tai valehtelijoita - tai molempien yhdistelmä.

Mutta tässä tapauksessa on tapahtumassa jotain paljon pahempaa. Koska monet lehdistöt eivät tyydy esittämään vääriä kemian yksinkertaisia tosiasioita, ne ovat tehneet tietoisen päätöksen hyökätä klooridioksidia terapeuttisesti käyttävien terveydenhuollon toimijoiden ja autististen lasten perheitä vastaan toistamalla ilman laillisia lähteitä tai todisteita kaikkein ilkeimpiä panetteluja ja vääriä syytöksiä.

Jokaisen tähän julkiseen disinformaatiokampanjaan osallistuvan tapauksen ja jokaisen toimijan dokumentointi ei kuulu tämän asiakirjan soveltamisalaan, joten keskitymme sen sijaan yhteen erityisen törkeään tapaukseen.

Kourusta Daily Mirroriin Wikipediaan ja takaisin

Useimmat ihmiset tuntevat Wikipedian ilmiön, jota kutsutaan "voittoa tavoittelemattomaksi avoimeksi lähdekoodiksi tietosanakirjaksi". Sen perusti ja rahoitti alun perin voittoa tavoittelevaksi yritykseksi rahoitusmarkkinoiden kauppias, Internet-yrittäjä ja verkkopornografi Jimmy Donal Wales (s. 7.8.1966 Huntsville, Alabama). Tämän tosiasian Wales on yrittänyt salata tekemällä 18 erillistä muutosta Wikipedia-biografiaan. Jimmy Walesilla on kolme nuorempaa sisarusta ja perheen isä, Jimmy Wales Sr. oli paikallisen ruokakaupan johtaja. Äiti Dolores Wales piti pientä koulua, jonka opetusohjelma muistutti montessorikoulua ja suosi kahdenkeskistä opettaja-oppilas-vuorovaikutusta. Jimmy Wales opiskeli myös äitinsä koulussa kahdeksan luokkaa ja sen jälkeen Wales kävi yksityistä ja kallista Randolph Schoolia. Valmistuttuaan Randolphista 16-vuotiaana Jimmy Wales jatkoi opintojaan osavaltion collegessa Auburnin yliopistossa Alabamassa opiskellen taloustiedettä. Suoritettuaan kandidaatintutkinnon Jimmy Wales meni Alabaman yliopistoon Tuscaloosassa. Suoritettuaan siellä maisterintutkinnon taloustieteestä Wales lähti Indianan yliopistoon lukemaan tohtoriksi. Hän ei koskaan kuitenkaan kirjoittanut väitöskirjaansa, joten hänestä ei tullut taloustieteen tohtoria.

Wikipedian oman myöntämän mukaan Wikipedia ei ole luotettava lähde.

Verkkojulkaisu kuitenkin tekee yleensä uskottavaa työtä matematiikan, fysiikan ja tieteiden, mukaan lukien kemian, aloilla – paitsi klooridioksidin tapauksessa.

Klooridioksidia käsittelevä Wikipedia-artikkeli alkaa hyvin ja on julkaisun tavanomaisen tieteellisten merkintöjen standardien mukainen, mutta poikkeaa sitten totuudesta osiossa, jonka otsikko on Pseudolääketiede.

Väitetään, että aine on vastuussa lapselle aiheutuneesta hirveästä vammasta.

Tämä väite on asianmukaisesti merkitty kahdesti artikkeleihin, jotka ilmestyvät Daily Mirrorissa (UK) ja The Metrossa (UK). Daily Mirrorin artikkelin kirjoittaja on Sophie Norris. Hän on kuuluisa sellaisista läpimurtoraportoinneista kuin "Viisi parasta tekemistä Boltonissa tällä viikolla", "Tytön yritys teeskennellä vesirokkoa, jotta hän missaa oikeinkirjoitustestin, kostautuu näyttävästi" ja "Ennätys olutfani sanoo nauttineensa parhaan tuoppinsa koskaan Manchesterissa viime viikolla – mutta yksi ongelma on."

Katso brittiläisen tabloid-lehdistön käsityötä

Artikkelia valvoi ja on kirjoittanut Lucy Clark-Billings, Daily Mirrorin apulaistoimittaja.

Kun luet Norrisin/Clark-Billingsin artikkelin, huomaat, että hänen väitteensä lapselle aiheutuneesta hirveästä vammasta on naiselta, joka on tunnistettu "autismin kannattajaksi" Emma Dalmayneksi. Dalmayne on toisen "autismin kannattajan" Fiona O'Learyn läheinen työtoveri.

Yhdessä Dalmayne ja O'Leary ovat tehneet häiritseviä hyökkäyksiä, sekä verkossa että sen ulkopuolella, ryhmiä vastaan, mukaan lukien REGRET, Merckin Gardasil-rokotteen vuoksi loukkaantuneiden tyttöjen ja nuorten naisten edunvalvontaryhmä Irlannissa; kannattaa CBD-öljyn laillistamista; Caudwellin lasten hyväntekeväisyysjärjestö; Autism Trust UK Charity; Irlannin autismitoiminta; ja Yhdistyneen kuningaskunnan National Autist Society. Hän syyttää heitä kaikkia "autististen lasten vahingoittamisesta".

Parin ohjaavia periaatteita ovat: 1) rokotukset eivät vaikuta autismiin ja 2) hermosolujen monimuotoisuuden nimissä autismia ei pidä hoitaa eikä autismiin hakea parannuskeinoja.

Kaikki edellä kuvattu voi helposti tarkistaa kuka tahansa henkilö tai uutistoimisto, jolla on pääsy Internetiin ja joka haluaa tietää tosiasiat. Seuraavassa on tili, joka tietysti tarvitsee riippumattoman vahvistuksen Internetin lisäksi (olettaen, että siihen kykeneviä toimittajia on).

Riippumaton tutkija, jonka asianomainen osapuoli palkkasi jäljittämään tämän vahinkovaatimuksen lähteen, otti Dalmayneen yhteyttä saadakseen tämän Daily Mirrorin artikkelin lausunnon lähteen.

Dalmaynen vastaus oli: "En tiedä nimeä, ja vaikka tietäisinkin, en voisi paljastaa sitä." Painostettaessa hän myönsi, ettei tiennyt onko tarina totta, eikä sillä ollut hänelle väliä, oliko se totta vai ei.

Eli siinä se on.

Kourusta valtakunnallisesti levitettävään sanomalehteen, Wikipediaan ja takaisin...niin uutiset klooridioksidista tehdään.

Crohnin tautia sairastava potilas kertoin yliopistollisen sairaalan sisätautien gastroenterologille hoitavansa taudin aiheuttavaa hiljaista tulehdusta klooridioksidilla Suomessa. Samoin potilas on klooridioksidilla saanut taudin aiheuttamia fisteleitä umpeutumaanvatsallaan. Ilmoitusta seurannut keskustelu potilaan ja hoitavan lääkärin välillä varsin pian paljasti, että koululääketieteen lääkäreillä näyttäisi olevan alkeelliset tiedot klooridioksidista. Lääkäri yritti nopeasti löytää netistä jotakin negatiivista sanottavaa klooridioksidista ja sitähän tietysti löytyy, jos vain osaa etsiä. Vastustajien argumentit ovat kyllä aina heikkoja tai jopa tuulesta temmattuja. Nyt lääkäri väitti Morbus Crohn-potilaalle, että klooridioksidi saattaa hajottaa punasoluja ja siten aiheuttaa anemiaa. Tämä ”tieto” on vain onnettomasti ristiriidassa sen hyvin yleisesti tiedetyn tosiasian kanssa, että kaikki veripankin puhdistavat verituotteensa klooridioksidilla. Jos klooridioksidi olisi myrkyllistä tai haitallista ihmisille, sitä ei varmaan käytettäisi veripankeissakaan.