Sotasyyllisyysoikeudenkäynti Suomessa 1945-1946 (2. osa)
Maalaisliiton Urho Kaleva Kekkonen (3.9.1900 Pielavesi ja 31.8.1986 Helsinki) oli ensimmäinen puolueensa lakitieteen tohtori, josta Kyösti Kallio lausui vuoden 1933 vaalien alla näin: ”Kekkonen on saatava eduskuntaan, koska sellaista pätevää lakimiestä ryhmä tarvitsee ja koska hän on muutenkin mies paikallaan.” Presidentti Kyösti Kallio nosti Urho Kekkosen yhdeksi hallitusneuvottelijaksi sekä siten myös ministeriksi. Kallion IV:ssä hallituksessa Kekkonen oli ensin oikeusministeri. Aimo Kaarlo Cajanderin (s. 4.4.1879 Uusikaupunki ja k. 21.1.1943 Helsinki) johtama punamaltahallitus muodostettiin vuonna 1937 sosiaalidemokraattien ja maalaisliittolaisten voimin. Hallituksen nuorimmaksi ministeriksi tuli jo toista kertaa Urho Kekkonen, nyt sisäministeriksi. Kekkonen halusi selättää sekä kommunismin että oikeistoradikalismin eli IKL:n (Isänmaalinen Kansanliike). IKL himoitsi kieltää myös SDP:n toiminta. Urho Kekkonen kielsi syksyllä 1938 IKL:n sekä sen jäsenyhdistysten toiminnan, mutta lopulta hanke raastuvassa vesittyi ja jäi talvisodan jalkoihin.
Tuolloin vielä Urho Kekkosella ja Väinö Alfred Tannerilla (vuoteen 1895 Thomasson, s. 12.3.1881 Helsinki ja k. 19.4.1966 Helsinki) olivat henkilökohtaiset välit kunnossa ja poliittinen yhteisymmärrys kansallisista kohtalonkysymyksistä oli liikuttavan samansuuntaista. Poliittisia ääriliikkeitä koetettiin rajoittaa kansallisen yhtenäisyyden vuoksi poliitikkojen toiminnalla sekä viranomaispäätöksin. Äärioikeisto vastusti Väinö Tanneria ja samoin oli lata myös sisäministeri Urho Kekkosen kanssa. Kekkonen oli myös Etsivän keskuspoliisin palveluksessa jahdannut kommunisteja, mutta äärivasemmiston joukoissa ei kyllä Väinö Tannerkaan nauttinut kovin suuresta suosiosta. Sekä Tanner että Kekkonen kannattivat lämpimästi punamultayhteistyötä. Molempien perheet kävivät samoin toisillaan kylässä vielä tuohon aikaan.
Vielä keväällä 1941 Urho Kekkonen suorastaan ylisti Väinö Tanneria tämän 60-vuotispäivänä 12.3.1941 Helsingin Sanomien kirjoituksessa seuraavasti: ”Väinö Tannerissa on paljon sellaista, joka on suomalaisinta, mitä miehessä voi olla: hän on varma mielipiteissään, joskus itsepäisyyteen saakka, hän on rehellinen ja luotettava kannanotoissaan, hän on uskollinen asialleen ja tovereilleen, hän on realiteettien mies, kylmä ja kovakin asioissaan, mutta lämmin ihminen, hän on humoristinen omalla jäyhällä tavallaan. Hän on rohkea mies, niin rohkea, että hän puolustaa omaa oikeuttaan, työväenluokan oikeuksia ja meidän yhteisiä oikeuksiamme, olivatpa vastassa mitkä voimat tahansa.”
Suomen poliitikkojen johdossa alkoi voittaa keväällä 1941 käsitys siitä, että Saksa hylkää Molotov – Ribbentrop -sopimuksen ja hyökkää pian Neuvostoliittoon. Uskottiin yleisesti myös, että tämän sodan voittaisi Saksa varmasti. Presidentti Risto Ryti avautui tästä asiasta ylipäällikölle ja ministereille näin: ”Niin julmalta kuin se ehkä kuuluukin, on meidän melkein toivottava sodan puhkeamista Saksan ja Venäjän välille, toivoen tietysti, että itse voimme pysyä sen ulkopuolella.” Adolf Hitler (s. 20.4.1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari ja k. 30.4.1945 Berliini, Saksa) purki sopimuksen Josif Vissarionovitš Dżugašvilin eli Stalinin (s. 18.12.1878 Gori, Venäjän keisarikunta ja k. 5.3.1953 Moskova, Neuvostoliitto) kanssa 21.6.1941 ja hyökkäsi saman tien Neuvostoliittoon. Suomi liittyi tähän sotaan neljä päivää myöhemmin, kun se hyökkäsi myös Neuvostoliittoon.
Hyökkäykseen johtaneista syistä valtakunnankansleri kirjoitti seuraavan päivän radiolähetyksessä, jonka kirjeen luki Paul Joseph Goebbels (s. 29.10.1897 Rheydt, Saksa ja k. 1.5.1945 Berliini, Saksa): "Yhdessä suomalaisten toverien kanssa seisovat Narvikin voittajat soturit pohjoisen Jäämeren äärellä. Saksalaiset divisioonat Norjan valloittajan komennossa suojaavat yhdessä suomalaisten vapaussankarien kanssa, joita heidän sotamarsalkkansa johtaa, suomalaista maaperää.” Väinö Tanner kuului hallitukseen, joka radiossa selosti suomalaisille sodan päämärän olevan Moskovan pakkorauhan rajojen tarkistaminen, mutta ei Suur-Suomen synnyttäminen Itä-Karjala liittämällä Suomeen. Myöhemmin Väinö Tanner oli vastaan vanhan rajan ylittämistä. Tanner roimi jyrkästi Neuvostoliittoa: ”Tämä työläisvaltion nimellä kulkeva valtakunta on aiheuttanut koko maailman työväenluokalle yksinomaan menetyksiä!”
1930-luvun loppupuolella Väinö Tanner oli rahaministerinä hillinnyt asevarustelua. Tanner halusi mieluummin kuluttaa varoja suomalaisten elinolosuhteiden parantamiseen, mutta Mannerheim ja monet oikeistopoliitikot vaativat aseistukseen lisää varoja. Tannerkin huomasi jatkosodan alettua, että ajoissa sotaan varautuminen olisi ollutkin säästöä voimakkaasta inflaatiosta johtuen.
Urho Kekkoselle ei jatkosota tullut mitenkään yllättäen. Vaimolleen Sylville Kekkonen ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei hän saapuisi Kainuun tilalle juhannusta viettämään. Hän ohjeisti myös hankkimaan syksyn apulannat ”ja yleensä kaikkea” hyvissä ajoin, koska ”kuljetusvälineet alkavat pian olla tarkkaan muissa tehtävissä”. Urho Kekkonen oli suorastaan innostuksissaan sodan tarjoamasta uudesta mahdollisuudesta Suomelle; Kekkonen ajatteli sodan ”suurena onnena” ja hän oli suorastaan ”historian oikeudella” innokas työntämään Suomen rajan etäämmälle aina Itä-Karjalaan, Kuolaan sekä Aunukseen saakka. Maalaisliiton eduskuntaryhmässä viikkoa ennen sodan alkua Kekkonen fantasioi: ”Voi olla, että tämä aika on juuri se, jolloin me voimme saada Karjalan takaisin. Sen puolesta kannattaa tehdä paljonkin.”
Otto Wilhelm Kuusinen (s. 4.10.1881 Laukaa ja k. 17.5.1964 Moskova) loi poliitikkona merkittävän uran Neuvostoliitossa. Otto Kuusinen syntyi kyläräätäli Wilhelm Juhonpoika Kuusisen perheeseen Laukaassa. Otto Kuusisen äiti, Sofia Kuusinen, kuoli pojan ollessa yksivuotias ja perhe muutti Jyväskylään. 1880-luvun jälkipuoliskolla Wilhelm Kuusinen alkoi vaurastua Jyväskylässä ja hän myi räätälinliikkeensä vuonna 1891. Wilhelm Kuusinen oli liikkeen toimitusjohtaja, jolla oli parhaimmillaan 11 työntekijää. Yhtiö ajautui kuitenkin 1890-luvun alussa konkurssiin. Keuhkotautiin sairastuttuaan Wilhelm Kuusinen kuoli 44-vuotiaana tammikuussa 1896. Äitipuoli Maria (o.s. Sillman) – Wilhelmin toinen puoliso – jäi Oton ja hänen kahden sisaruksensa huoltajaksi. Kansakoulun Otto Kuusinen kävi Jyväskylän Mallikoulussa, nykyisessä Normaalikoulussa. Kuusinen menestyi koulussa hyvin ja hänen päättötodistuksen kaikkien aineiden keskiarvo oli 9,2 keväällä 1892. Otto Kuusinen oli hyvin isänmaallinen ja uskonnollinen, hän rukoili paljon, kävi kirkossa ja kirjoitti romanttisia runoja.
Otto Kuusinen valmistui ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta 31.5.1900 luokkatovereinaan muun muassa Edvard Otto Wilhelm Gylling (s. 30.11.1881 Kuopio ja k. 14.6.1938 Kommunarka, Neuvostoliitto), Martti Arvo Adolf Kovero (s. 20.9.1882 Jyväskylä ja k. 27.4.1955 Helsinki) ja muutaman vuoden samoin Sulo Ilmiö Wuolijoki (s. 12.4.1881 Hauho ja k. 24.6.1957 Luopioinen). Ystävystyminen Sulo Wuolijoen kanssa muodostui Otto Kuusiselle merkitykselliseksi poliittisen heräämisen vuoksi. Wuolijoen isä oli valtiopäivämies ja ratsutilallinen, Juho Robert Wuolijoki (s. 25.3.1843 Hauho ja k. 26.4.1911). Lyseossa Otto Kuusisen lähimpiin ystäviin kuului samoin Einar Kustaa Dahlström (myöh. Laaksovirta, s. 17.10.1885 Luhanka ja k. marraskuu 1935 Moskova). Einar Dahlström oli kotoisin varakkaasta talosta Luhangasta. Einarilla oli Otto Kuusista kahdeksan vuotta vanhempi sisar, Saima, johon Otto rakastui.
Oras -koululehdessä ilmestyi Otto Kuusisen vasrhaisia isänmaallisia kirjoituksia. Syksyllä 1900 Kuusinen kirjautui Helsingin yliopistoon valiten pääaineekseen filosofian, estetiikan ja taidehistorian. Lainoillaan opintojaan rahoittanut Otto Kuusinen toimi aktiivisesti Hämäläis-Osakunnassa, jossa hän politisoitui yhteiskunnallisia keskusteluja käytyään. Otto Kuusinen oli tuolloin viehättynyt vanhasuomalaisuudesta ja alkiolaisuudesta.
Heinäkuun lopulla 1901 syntyi Oton ja Saiman esikoistytär, Aino, ja tämä johti Oton yliopisto-opintojen loppumiseen. Otto Kuusinen hankkiutui toimittajaksi jyväskyläläiseen Suomalainen -lehteen sekä laukaalaiseen kauppapuotiin. Otto Kuusinen avioitui Saima Dahlströmin kanssa vuonna 1902, mutta perheen toimeentulo oli heikkoa. Aino -tytär kuoli vuonna 1903, jolloin Otto Kuusisen usko alkoi horjua ja sosialismi tuli hänen elämässään uskonnon tilalle. Otto Kuusinen valmistui filosofian kandidaatiksi lokakuussa 1905. 12.3.1905 perustettiin Ylioppilaiden sosiaalidemokraattinen yhdistys, jonka perustajajäseniä olivat Kuusisen lisäksi vanhat koulukaverit Jyväskylästä, Gylling, Kovero ja Wuolijoki. Wuolijoen veljeksillä oli opiskeluaikoina mahdollisuus matkustella Saksassa ja siellä he olivat omaksuneet sosialistisen aatteen. Samaan aikaan oraalla oleva vasemmisto liikehti kaikkialla Suomessa.
Toukokuussa 1905 Otto Kuusinen liittyi Suomen Sosiaalidemokraattiseen Puolueeseen (SDP) ja hän alkoi kesäkuussa Työmies -lehden avustajaksi. Samalla hän aloitti syvällisemmän tutustumisen sosialismin ja marxismin teoriaan, joiden arvostetuksi tuntijaksi hän nousi seuraavina vuosina. Oulun edustajakokouksessa vuonna 1906 Otto Kuusinen valittiin SDP:n puoluetoimikunnan varajäseneksi vasemmistosiiven (siltasaarelaiset) edustajana ja hän nousi puolueväen tietoisuuteen. Eduskuntavaaleissa 1908 Otto Kuusinen nousi ensimmäistä kertaa eduskuntaan, mutta hän ei pitänyt kansanedustajuutta kovin tärkeänä itselleen. Eduskunnassa Otto Kuusinen muun muassa vastusti venäläistämispyrkimyksiä. Hän ei asettunut ehdokkaaksi vuoden 1910 tai 1913 vaaleissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti