Oliver Norvell Hardy (3. osa)
Oliver Hardy jatkoi Hal Roach studiolla näyttelyä mm. vuonna 1925 elokuvassa Wandering Papas, jossa hän näytteli Clyde Wilfred Cookin (s. 16.12.1891 Port Macquarie, Uusi Etelä-Wales, Australia ja k. 13.8.1984 Carpinteria, Kalifornia, Yhdysvallat) kanssa; elokuvan ohjasi Stan Laurel. Varieteetaiteilija Cook esiintyi Hollywoodissa, mutta hänen uransa ulottui mykkäelokuvista radio-ohjelmiin sekä vielä myöhemmin television puolelle. Hän syntyi John ja Annie Cookille Hamiltonissa lähellä Port Macquariea Australiassa. Perhe muutti Sydneyyn Cookin ollessa kuusivuotias. Cook oli jo taitava akrobaatti ja tanssija ennen ensimmäistä esiintymistään yleisön edessä vuonna 1901; muutamassa vuodessa hän kehitti menestyksekkään maineen monipuolisena koomikkona. Hän teki vuonna 1906 näyttelija ja impressaari James Cassius Williamsonin (s. 26.8.1845 ja k. 6.7.1913) kanssa sopimuksen ja työskenteli vuoteen 1911 saakka Williamsonin yhtiössä. Tuolloin Cook lähti Lontooseen kokeilemaan omien siipien kestävyyttä varietee-elämässä. Australiaan hän palasi takaisin vuonna 1916.
Ensimmäisen maailmansodan aikaan Cook olisi halunnut liittyä armeijaan taistelemaan, mutta terveydellisistä syistä häntä ei huolittu mukaan. Hän käytti kuitenkin paljon aikaansa armeijan varainhankintaan sekä sotilaiden viihdyttämiseen. Vuonna 1917 hänelle ilmestyivät viikset, joista muodostui hänen tavaramerkkinsä. Vuonna 1918 Cook näytteli ensimmäisessä elokuvassaan, His Only Chance, joka oli Williamsonin yhtiön tuottama elokuva ja elokuvalla kerättiin varoja Punaiselle Ristille. Espanjantaudin riehuessa maailmalla vuonna 1919 Cook nosti kanteen Williamsonia vastaan teatterin sulkemisesta, mutta kanne ei menestynyt. Pian Cook lähtikin Yhdysvaltoihin onnea etsimään.
Cook esiintyi New York Hippodromella puolisen vuotta, vuoden 1920 alkuun saakka, ja sai esityksilleen hyvää menestystä. Elokuvatuottaja William Fox (Vilmos Fried, saks. Wilhelm Fuchs, s. 1.1.1879 Tolcsva, Unkari ja k. 8.5.1952 New York, Yhdysvallat) näki Cookin esityksen ja teki hänen kanssaan sopimuksen Hollywoodissa tehtävästä komediasarjasta, jotka tallennettiin lyhytelokuviksi. Cook saapui vuonna 1920 Hollywoodiin ja teki siellä monia komedioita elokuviksi. Hal Roach teki vuonna 1925 Cookin kanssa sopimuksen lyhyiden komedioiden sarjasta. Osa näistä komedioista oli Stan Laurelin ohjaamia.
Oliver Hardyn piti esiintyä vuonna 1926 elokuvassa Get ’Em Young, mutta hän joutuikin yllättäen sairaalaan. Stan Laurel ja Oliver Hardy näyttelivät vuonna 1926 Fred Guiolin (s. 17.2.1898 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 23.5.1964 Bishop, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjaamassa elokuvassa 45 Minutes from Hollywood, vaikka he eivät näytelleet samoissa kohtauksissa yhdessä. Vuonna 1927 alkoi parivaljakko Laurel & Hardyn varsinainen menestyksellinen yhteistyö. Aluksi he tekivät yhdessä lyhyitä komedioita, kuten The Battle of the Century (1927), Should Married Men Go Home? (1928), Two Tars (1928), Unaccustomed As We Are (heidän ensimmäinen äänielokuvansa, 1929), Berth Marks (1929), Blotto (1930), Brats (1930), Another Fine Mess (1930) sekä Be Big! (1931).
He esiintyivät yhdessä vuonna 1929 ensimmäisessä pitkässä elokuvassaan, Be Big!, jonka tuotti Hal Roach. Kolmikelaisen elokuvan ohjasi James Wesley Horne (s. 14.12.1881 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat ja k. 29.6.1942 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat). Elokuvan käsikirjoituksen laati Harley Marquis Walker (s. 27.6.1878 Loganin piirikunta, Ohio, Yhdysvallat ja k. 23.6.1937 Chicago, Illinois, Yhdysvallat). Seuraavana vuonna he esiintyivät Technicolor-musikaalielokuvassa, The Rogue Song, joka oli puolestaan heidän ensimmäinen esiintyminen värielokuvassa. Tästä elokuvasta on valitettavasti säilynyt vain muutamia pätkiä. Vuonna 1931 oli vuorossa koko illan elokuva, Pardon Us. Vuoroon syntyi lyhyitä ja pitkiä elokuvia heidän näytellessä vuoteen 1935 asti. He voittivat myös Oscar -palkinnon vuonna 1932 James Gibbons Parrottin (s. 2.8.1897 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat ja k. 10.5.1939 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjaamalla elokuvalla, The Music Box, jossa he yrittävät siirtää pianoa portaita ylös.
Oliver Hardy ja Myrtle Reeves erosivat vuonna 1937. Oliver Hardy teki vuonna 1939 koomikko Henry Philmore ”Harry” Langdonin (s. 15.6.1884 Council Bluffs, Iowa, Yhdysvallat ja k. 22.12.1944 Los Angeles, Klifornia, Yhdysvallat) kanssa Gordon Douglas Bricknerin (s. 15.12.1907 New York, Yhdysvallat ja k. 29.9.1993 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjaaman elokuvan, Zenobia, odotellessa sopimuskiistan ratkaisua Stan Laurelin ja Hal Roachin välillä. Sovintoon päästiin kuitenkin lopulta ja tuottaja Boris Mikhailovich Morrosin (s. 1.1.1891 Pietari ja k. 8.1.1963 New York) General Service Studiolle parivaljakko Laurel & Hardy tekivät elokuvan The Flying Deuces (1939). Elokuvan työstämisen aikana Oliver Hardy rakastui käsikirjoittajatar, Virginia Lucille Jonesiin (s. 23.4.1909 Amarillo, Texas, Yhdysvallat ja k. 8.10.1986 Burbank, Kalifornia, Yhdysvallat), jonka kanssa hän avioitui seuraavana vuonna. Heidän onnellinen avioliittonsa kesti Oliver Hardyn kuolemaan saakka.
Vuonna 1939 Stan Laurel ja Oliver Hardy tekivät jäähyväiselokuvansa Hal Roach Studiolle; elokuvat olivat Alfred John Gouldingin (s. 26.1.1885 Melbourne, Australia ja k. 25.4.1972 Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat) ohjaama ja United Artistsin julkaisema A Chump at Oxford ja Gordon Douglas Bricknerin ohjaama sekä United Artistsin levittämä Saps at Sea. Stan Laurel ja Oliver Hardy alkoivat sen jälkeen esiintyä voittoa tavoittelemattomalle USO:lle (United Service Organizations Inc.) tukeakseen liittoutuneiden joukkoja toisessa maailmansodassa.
Stan Laurel ja Oliver Hardy tekivät vuonna 1941 sopimuksen 20th Century-Foxin ja vuonna 1942 Metro-Goldwyn-Mayerin kanssa. 20th Century on yksi suurimmista yhdysvaltalaisista elokuvastudioista. Studio syntyi 31.5.1935, kun Fox Film Corporation ja Twentieth Century Picturesin fuusio toteutettiin. Twentieth Century Picturesin juutalaissyntyinen johtaja Joseph Michael Schenck (oik. Ossip Schencker, s. 25.12.1876 Rybinsk, Venäjä ja k. 22.10.1961 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) ja elokuvatuottaja sekä studiojohtaja Darryl Francis Zanuck (s. 5.9.1902 Wahoo, Nebraska, Yhdysvallat ja k. 22.12.1979 Palm Springs, Kalifornia, Yhdysvallat) jättivät United Artistsin osakekiistan vuoksi sekä aloittivat fuusioneuvottelut taloudellisissa vaikeuksissa olevan Fox Filmin johdon kanssa; Fox Filmin johdossa oli presidentti Sidney Kent. Fox West Coast Theatersin silloinen johtaja Spyros Panagiotis Skouras (s. 28.3.1893 Skourochori, Kreikka ja k. 16.8.1971 Mamaroneck, New York, Yhdysvallat) auttoi fuusio toteutuksessa ja myöhemmin hänestä tuli uuden yhtiön toimitusjohtaja. Yhtiö oli kamppaillut siitä lähtien, kun sen perustaja William Fox menetti yhtiön hallinnan vuonna 1930.
Koomikkopari Laurel & Hardy pestattiin suurelle elokuvia tuottavalle studiolle aluksi vain näyttelijöiksi B -elokuvien divisioonaan; tämä tarkoitti sitä, että he eivät itse puuttuneet käsikirjoitus- ja editointiratkaisuihin. Heidän näyttelemät elokuvat olivat kuitenkin hyvin menestyneitä, mikä johti pian siihen, että koomikkopari sai enemmän vastuuta luovasta panoksesta. Stan Laurel ja Oliver Hardy olivat mukana tekemässä kahdeksan pitkää elokuvaa sotavuosien aikana. He nauttivat samoin suurta suosiota elokuvien myötä. Elokuussa 1944 MGM:n kahden elokuvan sopimus päättyi ja Foxin kuuden elokuvan sarja myös loppui, kun elokuvastudio lopetti B -elokuvien tuotannon joulukuussa 1944.
Stan Laurel ja Oliver Hardy lähtivät vuonna 1947 kuusi viikkoa kestäneelle kiertueelle Englantiin. He olivat ensin epävarmoja siitä, kuinka heidät otettaisiin Englannissa vastaan, mutta he olivat valtavan suosittuja kaikkialla, minne he vain menivät. Heidän kiertuettaan laajennettiin kattamaan esiintymisiä Skandinaviassa, Belgiassa, Ranskassa sekä Royal Command Performance -esityksessä kuningas Yrjö VI:lle ja kuningatar Elisabetille. Laurel & Hardy elämäkerran kirjoittaja John Charles McCabe (s. 14.11.1920 Detroit, Michigan, Yhdysvallat ja k. 27.9.2005 Petoskey, Michigan, Yhdysvallat) kirjoitti, että heidän live-esiintymisiä Englannissa ja Ranskassa jatkettiin aina vuoteen 1954 saakka. Esityksissään he käyttivät usein uusia sketsejä ja materiaalia, jonka Stan Laurel kirjoitti heille.
Oliver Hardyn hyvä ystävä, näyttelijä John Wayne (oik. Marion Robert Morrison, s. 26.5.1907 Winterset, Iowa, Yhdysvallat ja k. 11.6.1979 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) pyysi Hardya esittämään sivuroolia lännenelokuvassa The Fighting Kentuckian. Oliver Hardy oli aikaisemmin jo työskennellyt John Waynen ja elokuvaohjaaja John Fordin (oik. John Martin Feeney, s. 1.2.1894 Cape Elizabeth, Maine, Yhdysvallat ja k. 31.8.1973 Palm Desert, Kalifornia, Yhdysvallat) kassa hyväntekeväisyystuotannossa What Price Glory?, kun Stan Laurel oli aloittanut diabeteshoitonsa muutamaa vuotta aikaisemmin. Oliver Hardy epäili ensin osallistumistaan lännenelokuvaan, mutta Stan Laurelin vaatimuksesta kuitenkin päätti ottaa roolin vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti