sunnuntai 1. helmikuuta 2026

 Toimittaja ja mediapersoona Ruben Stiller (3. osa)

Ruben Stiller.
Susanna Päivärinta.

Toimittaja Susanna Päivärinta lausui televisiolähetyksessä, että häntä ohjeistettiin olemaan hiljaa pääministeri Sipilän perumisesta. Päivärinta lisäsi myös, että maanantain linjausta perusteltiin Yleisradion työntekijöille paitsi oikeuasiamiehen tutkinnalla ja tapauksen runsaalla uutisoinnilla, myös toteamalla, että linjaukseen on ”muita syitä, joita ei voida kertoa”. Lähetyksessä Atte Jääskeläinen kiisti sanomiset. Myöhemmin ainakin neljä Yleisradion työntekijää vahvisti, että Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan päällikkö Marjo Ahonen perusteli Yleisradion henkilökunnalle Sipilä -uutisoinnin rajoituksia journalististen syiden lisäksi myös ”muilla syillä”, joita hän ei kysyttäessä selventänyt.

Atte Jääskeläinen.
Pekka Ervasti.

Atte Jääskeläiseltä tiedusteltiin myös Yleisradion politiikan toimituksen entisen päälikkön Veli-Pekka Yrjänä Ervasti (s. 28.4.1955 Rovaniemi) tehtävän lopetuksesta Yleisradiossa ”yhteisestä sopimuksesta” ja hänen siirtymisestään vapaaksi toimittajaksi. Maksettiinko Pekka Ervasti hiljaiseksi? Tätä Atte Jääskeläinen ei kommentoinut. Haastattelun päätteeksi Susanna Päivärinta tiedusteli mm. Jääskeläiseltä: ”Voitko sinä tämän kohun jälkeen jatkaa päätoimittajana ilman, että epäilys uutis- ja ajankohtaisohjelmien riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta ei jatkossakin mietitytä ihmisiä ja ikään kuin leimaa tätä meidän kaikkien työtä?” Aivan viimeksi Päivärinta kysyi: ”Atte Jääskeläinen, hyvin paljon kiitoksia haastattelusta, pakko kysyä tähän loppuun: saanko minä nyt kirjallisen varoituksen tai myöhemmin potkut tai siirron toisiin hommiin?” Vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen vastasi: ”En voi taata sitä etukäteen, katsotaan myöhemmin sitten.”


Torstaina Helsingin Sanomat uutisoi, että pääministeri Juha Sipilä lähetti keväällä Yleisradioon sähköposteja, kun MOT -ohjelmassa käsiteltiin hänen käyttämäänsä sijoitustuotetta, vakuutuskuorta. Tämän jälkeen Yleisradion johto rajoitti Helsingin Sanomien tietojen mukaan vakuutuskuoren käsittelyä muissa kuin puhtaasti uutisellisissä yhteyksissä. Ruben Stiller kertoi, että hänen saamansa varoitus peruttiin, kun hän myöntyi tiistaina Atte Jääskeläisen ehdotukseen, että Pressiklubin alussa kerrottaisiin Yleisradion virallinen linja ja se, miksi ohjelmassa ei käsitelty Juha Sipilän tapausta. Pekka Ervasti paljasti torstaina Maaseudun Tulevaisuudelle, että tilanne Yleisradiossa kärjistyi varsinaisesti kahden viime vuoden aikana: ”Juttuja on hyllytetty ja sensuroitu ja toimittajille on annettu varoituksia erityisesti tämän hallituksen aikana.”

Susanna Kuparinen.

Vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen oli mukana samoin seuraavassa Pressiklubissa. Ohjelmassa Ruben Stiller tiedusteli Jääskeläiseltä, muistaako hän keväällä käydyn keskustelun, jossa hän oli käskenyt Ruben Stillerin harkita sitä, pyytääkö tämä enää Susanna Maria Kuparista (s. 4.3.1974 Lahti) Pressiklubiin; Susanna Kuparinen oli kuulemma Eduskunta III -näytelmässään loukannut pääministerin aviopuolisoa siteeraamalla suoraan hänen vuonna 2011 Rantalakeus -lehdelle antamaansa haastattelua, jossa hän sanoi seuraavaa: ”Jokainen voi vaikuttaa omilla teoillaan siihen, millaisessa maailmassa me elämme. Voimme ottaa huomioon lähimmäiset tulotasosta riippumatta. Esimerkiksi naapuri voi leipoa toiselle naapurille pullaa tai hoitaa tämän lapsia. Kaikille on mahdollista välittää ihmisistä… Sinnikkyys puuttuu ihmisiltä. Onko se hävinnyt vai onko se vain piilossa? Sitä näkee lähinnä väläyksenomaisesti MM-joukkueen esiintyessä jäällä.”


Näytelmän kertoja tulkitsi Minna-Maaria Sipilän syyttävän kansalaisia laiskoiksi ja itsekkäiksi. Atte Jääskeläinen oli näytelmää itse näkemättä kuullut Yleisradion väeltä, että näytelmä sisälsi vihapuhetta pääministerin puolisoa kohtaan, ja siksi Yleisradio voisi henkilöityä Kupariseen, mikäli tämä pääsisi ääneen sen kanavilla. Näytelmän tyylilaji oli kuitenkin dokumenttinäytelmä, jossa kaikki vuorosanat on otettu julkisista lähteistä, eikä mitään ole pantu kenenkään suuhun kirjailijan toimesta. Ruben Stiller jäi sairaslomalle seuraavalla viikolla.


Yleisradion hallintoneuvosto kokoontui ja päätti 13.12.2016, että Atte Jääskeläisen johdolla tehtyyn työhön ei ole tarpeen puuttua. Hallintoneuvosto ilmoitti olevansa tyytyväinen johdon esitykseen ilmapiirin parantamiseksi Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnassa, kuten keskusteluihin johdon ja työntekijöiden välllä. Seuraavana päivänä Yleisradion hallitus käsitteli johtoryhmän selvitystä Yleisradion riippumattomuudesta ja työilmapiiristä ja antoi Atte Jääskeläiselle täyden luottamuksensa. Hallintoneuvoston mukaan se velvoittaa jatkossa Yleisradion johdon seuraamaan tiiviimmin työilmapiiriä ja pyytää Yleisradion vastaavilta toimittajilta säännöllisen raportin journalismiin kohdistuvista vaikutus- ja painostusyrityksistä.

Jussi Eronen.

Tapahtuneen kohun keskellä Yleisradion ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen ja toimittaja Salla Vuorikoski irtisanoutuivat Yleisradiosta. Salla Vuorikosken mukaan perustavanlaatuiset ongelmat koskivat Yleisradion riippumattomuutta ja Yleisradion rahoittajien oikeuksien toteutumista. Salla Vuorikoski sanaili seuraavasti: ”Talon johto on viestittänyt toistuvasti viime viikkojen aikana työntekijöille, että jos he eivät pysty hyväksymään johdon linjauksia, pitää miettiä, voiko talossa olla töissä. Myös tätä viestiä olen kuunnellut tulevaisuuttani pohtiessa. Oma polkuni vie nyt toiseen suuntaan.” Jussi Eronen totesi irtisanoutumisestaan näin: ”Minua ja tiimiäni on pyydetty vähentämään väärinkäytöksiin ja epäkohtiin puuttuvan paljastusjournalismin tekemistä. Tähän en voi suostua. Journalistin ohjeiden ykköskohdan mukaan yleisöllä on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.” Yhä edelleen hän jatkoi: ”Rautasaappaan alla tutkivan journalistin on vaikea hengittää… Journalistiset näkemyserot päätoimittaja Atte Jääskeläisen kanssa ovat liian suuret. En voi noudattaa täällä journalistin ohjeita, jossa jokaisella on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu… Päätoimittaja halusi muokata juttua Sipilän painostuksen jälkeen. Muuttaa sisältöä, poistaa faktoja, poistaa paikkansa pitävän grafiikan informoimatta siitä lainkaan esimiestä tai jutun tehneitä toimittajia… Tämä on ihan yleinen keskustelunaihe täällä uutis- ja ajankohtaistoimituksessa, että kuka tänne haluaa jäädä.”

Unto Hämäläinen.

Asia alkoi näyttää siltä, että joko pääministeri Juha Sipilä yritti vaikuttaa Yleisradioon suoraan tai talossa harjoitettiin itsesensuuria, tai kyseessä olivat molemmat. Politiikan toimittaja Unto Kalle Hämäläinen Helsingin Sanomissa totesi: ”Vanha nyrkkisääntö… on, että vallanpitäjän antama palaute muuttuu painostukseksi, jos se on jatkuvaa tai toistuu samasta asiasta kovin monta kertaa.” Näin esille noussut pääministeri Juha Sipilän yritys vaikuttaa Yleisradion journalistisiin sisältöihin oli maan ykköspuheenaihe noin kolmen viikon ajan. Kyseessä oli skandaali, joka noteerattiin laajalti myös ulkomailla, tiettävästi Nigeriaa myöten. Frankfurt Allgemeine Zeitung vertasi Juha Sipilää Donald Trumpiin, joka ei kestä kriittistä mediaa. Asiasta uutisoivat myös mm. Reuters ja BBC.

Donald Trump (s. 14.6.1946).

Skandaaliin oti kantaa myös Toimittajat ilman rajoja huolestuneena sananvapauden tilasta Suomessa. Yleisradion sisällä tunnelmat olivat luottamusmies, toimittaja Jyrki Olavi Saarikosken mukaan (s. 12.6.1958 Helsinki) ”järkyttyneet”. Iltalehden toimitussihteeri Mikko Virta (s. 1989) puuttui 3.12.2016 pääministeri Juha Sipilän toimintaan kirjoituksessaan ”Näin käy, kun antaa Sipilälle reilun mahdollisuuden”. Iltalehti teetti Taloustutkimuksella vuonna 2015 tutkimuksen siitä, kannattavatko suomalaiset Juha Sipilän puuhaamaa ”yhteiskuntasopimusta”. Mikko Virta kirjoitti tuloksista perjantaina 5. kesäkuuta ja kirjoitus oli tarkoitus julkaista seuraavana päivänä. Mikko Virta toivoi kirjoitukseensa pääministeri Sipilältä edes lyhyttä kommenttiä, olihan tutkimuksen tulos oletettavasti pääministeri Sipilälle myönteinen, ”suurin osa vastanneista oli valmis pidentämään työviikkoa ja kannatti yhteiskuntasopimusta”. Toimitussihteerin haastattelupyyntö lähti Juha Sipilän avustajille, mutta mitään ei kuulunut moneen tuntiin. Sitten Iltalehden toimituksessa havaittiin, että Keskustan pää-äänenkannattajan, Suomenmaan -lehden verkkosivuille ilmestyi uusi pääuutinen. Otsikossa luki isolla: ”Sipilä: Enemmistö suomalaisista kannattaa yhteiskuntasopimusta”. Noin kymmenen minuuttia myöhemmin Mikko Virta sai tekstiviestin Juha Sipilän avustajalta: Hei Mikko! Pyyntöösi viitaten: Sipilä on Oulussa eikä varmaan ehdi kommentoimaan”. Pääministeri Juha Sipilä ei siis ehtinyt kommentoimaan, mutta ehti kuitenkin vuotaa uutisen oman puolueensa lehdelle. Mikko Virran loppukaneetti oli: ”Valehtelisin, jos väittäisin, ettei sillä hetkellä mieleeni palautunut vanha sanonta kepusta ja pettämisestä.”

Juha Sipilä.

Julkisen sanan neuvosto (JSN) otti tammikuussa 2017 käsiteltäväkseen neljä kantelua aiheesta. Päätöksiä JSN tekee aikaisintaan helmikuussa. Neuvosto selvittää, rikkoiko Yleisradio Journalistin ohjeita 25.11. julkaistessaan Juha Sipilää koskevan uutisen ilman hänen kommenttejaan; rikkoiko Suomen Kuvalehti Journalistin ohjeita 31.11. julkaistessaan Yleisradion vaientamista ja Atte Jääskeläistä koskevan uutisen ilman Atte Jääskeläisen kommentteja; tai tehdessään uutisen oikaisun; sekä rikkoiko Yleisradio Journalistin ohjeita tai rajoittiko Yleisradion johto toimittajien sananvapautta Terrafame -aiheen käsittelyssä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti