sunnuntai 1. helmikuuta 2026

Näyttelijä Rowan Atkinson 

Rowan Atkinson harrastaa ralliautoilua.
Rowan Atkinson ja Sunetra Sastry.

Rowan Sebastian Atkinson (s. 6.1.1955 Consett, County Durham, Englanti) osti silloisen vaimonsa, Sunetra Sastryn kanssa vuonna 2006 tonti Oxfordshiren Ipsdenin kylästä, jonka tontilla sijaitsi hänen omistukseen siirtyessä 1930-luvulla rakennettu Handsmooth House. Näyttelijä Rowan Atkinson erosi vaimostaan marraskuussa 2015. Ipsdenin kylässä oli rakennuksia jo ainakin 600-luvulla. Ipsdenin kylä sijaitsee Chiltern Hillsissä, joka on noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Lontoosta pohjoiseen. Kylästä on noin kahdeksan mailia Oxfordin yliopistokaupunkiin. Chiltern Hills on hyvin suojeltua ja luonnonkaunista aluetta, jossa on mm. erittäin hyvät ulkoilumahdollisuudet. Atkinsonin ostama tontti on kooltaan 16 eekkeriä – eli hehtaareita tontissa on lähes 6,5 hehtaaria - ja näyttelijä Rowan Atkinson maksoi tontistaan 2,5 miljoonaa puntaa. Atkinson ei kuitenkaan jäänyt asumaan vanhaan rakennukseen, vaan kaikki vanha purettiin pois tontilta.



Tontilla sijainnut vanha talo oli rakennettu 1930-luvulla.



Rowan Atkinson rakennutti tälle tontille maailman johtavimpiin yhdysvaltalaisiin arkkitehteihin kuuluvan Richard Mayerin suunnitteleman erittäin modernin asuintalon itselleen. Vuonna 2017 valmistuneen Atkinsonin kolmikerroksiselle talolle myönnettiin Royal Institute British Architects -palkinto. Teräksestä ja lasista rakennetun talon rakennuskustannukset olivat ilmeisesti noin viisi miljoonaa puntaa. Valtavan kokoisen talon pinta-ala on noin 8 000 neliömetriä. Talon korkea ikkunat takaavan riittävän valoisuuden ja lattiamateriaalina on käytetty puuta. Taloon kuuluu tontilla sijaitseva tenniskenttä, maan alla sijaitseva autotallirakennus, aurinkopanelit katolla, kuntosali, uima-altaat sisällä sekä ulkona, puutarhat sekä vierastalo, johon päätalosta johtaa rakennuksia yhdistävä silta.




Maailmanlaajuinen yleisö muistaa Rowan Atkinsonin legendaarisena Mr Bean -hahmosta ja erikoissalaisena agenttina, Johnny Englishina sekä 1980-luvun brittikomediasarjasta, Musta kyy. Hänet muistetaan myös vuoden 1983 James Bond -elokuvasta Älä kieltäydy kahdesti, huvittavana vihkipappina elokuvassa Neljät häät ja yhdet hautajaiset sekä rikoskomediasarjasta Komisario Maigret. Rowan Atkinson on myös antanut äänensä animaatioelokuvaan Leijonakuningas (1994) urossarvilintu Zazulle. Rowan Atkinson tienaa jatkuvasti rojalteja Mr. Bean -hahmostaan. Arvioiden mukaan pelkkä tv -sarja tuottisi Rowan Atkinsonille yhä vuosittain noin 12 miljoonaa euroa. Ensimmäinen elokuva, Bean – äärimmäinen katastrofielokuva, tahkosi 214 miljoonaa euroa, vaikka elokuvan tekemiseen käytettiin vain reilu 15 miljoonaa euroa. Samoin elokuva, Mr. Bean lomailee, toi kassaan maailmanlaajuisesti 197 miljoonaa euroa.

Talassa on valtavat ikkunat.


Rowan Atkinson syntyi Koillis-Englannin Consettissa 6. tammikuuta vuonna 1955. Hänen vanhempansa olivat Eric ja Ella May Atkinson. Perheeseen syntyi neljä poikaa, joista Rowan Atkinson oli perheen nuorin poika. Keskiluokkaisen Atkinsonin perheen ujo kuopus oli hyvin yksinäinen lapsi, jota myös kiusattiin änkytyksen vuoksi. Rowan Atkinson haaveili salaa näyttelijän urasta, mutta hän päätyi opiskelemaan yliopistoon, josta hän valmistui sähköinsinööriksi. Kävi kuitenkin niin, että todellinen intohimo vei voiton insinöörin tehtävistä ja Rowan Atkinson liittyi komediaryhmään. Näyttelijänura ei silti yrityksistä huolimatta lähtenyt lentoon ja siksi hän alkoi kirjoittaa. Näin syntyi Mr. Bean, jonka jälkeen näyttelijä Rowan Atkinsin näyttelinura lähti huikeaan nousuun. Luomansa hahmon avulla hän pääsi lopulta eroon lapsesta lähtien kärsimästään änkytyksestä.

Taloja yhdistävä silta.

Lily, Rowan ja Sunetra Atkinson.

Näyttelijä Rowan Atkinson hyvin harvoin viihtyy julkisuudessa ja hänen yksityiselämästään tiedetään vain hyvin vähän. Vaimonsa Rowan Atkinson tapasi 1980-luvun lopulla, kun BBC kuvasi Musta kyy -sarjaa. Hänen vaimo on meikkitaiteilija Sunetra Sastry. Avioliittoon pari meni vuonna 1990 ja heille syntyi kaksi lasta, Benjamin ja Lily. Benjamin palvelee Ison-Britannian armeijassa ja Lily hankkii ansionsa muusikkona. 24 vuoden avioliiton jälkeen liitto tuli tiensä päähän, kun he päätyivät asumuseroon vuonna 2014 ja lopulliseen avioeroon seuraavana vuonna.



Rowan ja Sunetra Atkinsonin avioeron syynä oli Rowanin rakastuminen toiseen naiseen. Vuodesta 2013 näyttelijä Rowan Atkinson on seurustellut nelikymppisen koomikko Louse Fordin kanssa. Louise Ford tunnetaan mm. komediasarjasta The Windsors, jossa hän näytteli Kate Middletonia, nykyistä Walesin prinsessa Catherinea. Heidän suhteensa alkoi työpaikkaromanssista, kun Rowan Atkinson ja Louise Ford näyttelivät Lontoon West Endissä samassa Quartermaine’s Terms -näytelmässä, jota esitettiin vuosina 2012-2013. Kolme vuotta ensitapaamisen jälkeen 28 vuotta Atkinsia nuorempi Louise Ford muutti Lontoossa saman katon alle julkkisrakkaansa Rowan Atkinsonin luokse. Heillä on yhteinen tytär, Isla. Vaikka Atkinsonin uusi talo valmistui vuonna 2017, pariskunta muutti sinne asumaan vasta vuonna 2022.

Rowan Atkins ja Louise Ford Quartermaine's Terms -näytelmässä West Endissä.

Näyttelijä Rowan Atkinsonin intohimo ja pakkomielle nykyään ovat autot. Harrastus on niin tärkeä, että näyttelijä on suorittanut kuorma-autokortin ja hän kirjoittaa artikkeleita autoilulehti Car Magazineen. Omassa maanalaisessa autotallissaan Rowan Atkinsonilla on kerrassaan hieno parinkymmenen miljoonan euron arvoinen autokokoelma, johon kuuluvat mm. Audi A8, Škoda Superb ja harvinainen McLaren F1. Erästä merkkiä Rowan Atkinson ei autotalliinsa huoli – Porchea. Johnny English -elokuvaan Rowan Atkinson lainasi omistamaansa Aston Martin V8 Vantagen. Pelkästään autokeräilyyn ei Rowan Atkinsonin intohimo rajoitu, sillä hän harrastaa myös ralliautoilua.

Talon uima-allas.

Rallikuskin hermoillaan Rowan Atkinson pelasti vuosia sitten oman perheensä varmalta kuolemalta lomamatkatkalla Keniassa. Atkinsonin perhe lensi Kenian halki yksityiskoneella, kun koneen lentäjä pyörtyi kesken lentomatkan. Rowan Atkinson otti koneen haltuunsa ja piti sen turvallisesti ilmassa, kunnes koneen lentäjä tokeni tajuttomuudestaan ja kone pääsi laskeutumaan turvallisesti.

Yksi makuuhuone.

Näyttelijä Rowan Atkinsonin talon suunnitteli yhdysvaltalainen huippuarkkitehti Richard Meier (s. 12.10.1934 Newark, New Jersey, Yhdysvallat). Meierin geometrisissa suunnitelmissa käytetään hyvin usein näkyvästi valkoista väriä. Vuonna 1984 hän sai Pritzker -arkkitehtuuripalkinnon suunnittelemistaan ikonisista rakennuksista, kuten Barcelonan nykytaiteen museosta, Getty Centeristä Los Angelesissa, High Museum of Artista Atlantassa sekä San Josen kaupungintalosta.

Atkinsonin talon keittiötä.

Richard Meier syntyi juutalaisperheeseen. Hänen isänsä oli viini- ja alkoholijuomatukkukauppias Jerome Meier. Richard Meier on perheen kolmesta pojasta vanhin. Hän varttui läheisessä Maplewoodissa, jossa hän hän kävi myös Columbian lukion. Cornellin yliopistossa Meier suoritti vuonna 1957 arkkitehdin kandidaatin tutkinnon. Valmistuttuaan Cornellin yliopistosta Richard Meier matkusti mm. Tanskaan, Suomeen, Ranskaan, Saksaan, Kreikkaan, Israeliin ja Italiaan tavatakseen ja verkostoituakseen arkkitehtien kanssa. New Yorkissa Richard Meier työskenteli ensin lyhyen aikaa vuonna 1959 Skidmore, Owings and Merrillille ja sen jälkeen kolme vuotta Marcel Breuerille ennen kuin perusti oman arkkitehtitoimistonsa vuonna 1963.

Arkkitehti Richard Meier.

Meier tunnustettiin vuonna 1972 yhdeksi New Yorkin modernististen arkkitehtien viisikkoryhmästä. Hänen lisäkseen ryhmään luetaan Peter David Eisenman (s. 11.8.1932 Newark, New Jersey, Yhdysvallat), Michael Graves (s. 9.7.1934 Indianapolis, Indiana, Yhdysvallat ja k. 12.3.2015 Princeton, New Jersey, Yhdysvallat), Charles Ggwathmet (s. 19.6.1938 Charlotte, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat ja k. 3.8.2009 New York, Yhdysvallat) ja John Quentin Hejduk (s, 19.7.1929 New York, Yhdysvallat ja k. 8.7.2000 New York). Meier työskenteli uransa alkuvaiheessa taiteilijoiden, kuten taidemaalari Frank Philip Stellan (s. 12.5.1936 Malden, Massachusetts, Yhdysvallat ja k. 4.5.2024 New York, Yhdysvallat), kanssa ja hän suosi valkoisia ja geometrisia rakenteita. Ensimmäisen kerran Meier sai tunnustusta talojen suunnittelusta, kuten Atheneum New Harmonyssa, Indianassa (1979) ja High Museum of Artista Atlantassa, Georgiassa (1983).


Arkkitehti Richard Meierin suunnittelemia ovat mm. Getty Center Los Angelesissa (1979), Barcelonan nykytaiteen museo Espanjassa (1995), Paley Center for Media Beverly Hillsissä Kaliforniassa (1996), Haagin kaupungintalo Alankomaissa (1995), San Josen kaupungintalo (2005), City Towerin jälleenrakennus Prahassa Tšekissä (2008) ja asuinrakennukset Perry Street 173 ja 176 Manhattanin West Villagessa (2002) ja Meier on Rothschild Tel Avivissa Israelissa (2015). MeierPartnersilla on tätä nykyä toimistot New Yorkissa ja Los Angelesissa. Arkkitehtitoimiston projekteja valmistuu Yhdysvaltojen lisäksi mm. Kiinaan, Tel Aviviin, Pariisiin ja Hampuriin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti