Filosofi Arthur Schopenhauer (4. osa)
Polygynia on moniavioisuuden muoto, jossa mies avioituu useamman naisen kanssa. Polygenia termi tulee uusklassisesta kreikan sanasta πολυγυνία (polugunia). Schopenhauer harrasti myös ajoittain jatkuvaa suhdetta nuoren tanssijan, saksalaisen oopperalaulaja ja näyttelijä Caroline Medon (oik. Caroline Wilhelmine Richter, s. 3.1.1802 ja k. 6.6.1882), kanssa. He olivat tavanneet jo Arthur Schopenhauerin ollessa 33-vuotias ja Caroline ollessa vasta 19-vuotias Berliinin oopperan henkilökuntaan kuuluva nuorukainen.
Viimeisenä Berliinissä viettämänä vuotena Arthur Schopenhauer kertoi nähneensä profeetallisen unen; unessa häntä kehotettiin pakenemaan Berliinistä. Schopenhauer lähti Frankfurtiin, jossa hän jälleen koki yliluonnollisen unen. Tässä unessa hän näki kuolleen isänsä ja vielä elossa olevan äitinsä. Tämän kokemuksen jälkeen hän alkoi tutkia paranormaaleja ilmiöitä sekä magiaa. Hän kuitenkin suhtautui saatavilla olevaan tietoon melko skeptisesti. Alan tutkimuksia hän piti pääosin taitamattomina tai jopa vilpillisinä, vaikka tosin piti myös mahdollisena, että täysin aitojakin tapauksia voisi olla olemassa.
Frankfurtissa ollessaan Arthur Schopenhauer masentui ja hänen terveytensä heikkeni muutenkin. Tästä huolimatta hän jatkoi kirjeenvaihtoa Johanna-äidin kanssa ja äiti vieläpä näyttää olleen huolissaan poikansa terveydestä peläten tämän tekevän itsemurhan isänsä esimerkin tavoin. Johanna ja Adele Schopenhauer elävät oloissaan hyvin vaatimatonta elämää. Johannan suosio kirjailijana oli laskenut merkittävästi eikä kirjoittaminen enää tuottanut hänelle kovinkaan paljoa tuloja. Vuonna 1828 Adele oli saanut äitinsä Johannan suostumaan Bonniin muuttoon. Heillä ei tosin ollut alkuun varoja asua ympärivuotisesti Bonnissa, joten tilapäisesti he asuivat Unkelin – noin 20 kilometriä Bonnista kaakkoon – kaupungissa. Bonnissa Adele Schopenhauerin läheisiä ystäviä olivat säveltäjä ja runoilija Annette von Droste-Hülshoff (s. 10.1.1797 Havizbeck ja k. 24.5.1848 Meersburg) sekä muusikko ja taiteen keräilijä Sibylle Mertens-Schaaffhausen (s. 29.1.1797 Köln ja k. 22.10.1857 Rooma).
Sibylle oli avioitunut vuonna 1816 häntä 16 vuotta vanhemman kölniläisen pankkiiri ja kartanonomistaja Joseph Ludwig Mertensin (s. lokakuu 1781 ja k. 10.8.1842 St. Thomas) kanssa. Vaikka heillä oli kuusi yhteistä lasta, oli tämä avioliitto heti alusta lähtien onneton. Koska avioero tuohon aikaan ei tullut kyseeseen uskonnollisista syistä, heidän varallisuutensa kuitenkin mahdollisti heille asumisen erillään. He omistivat vuonna 1834 ostetun Petersburgin kartanon, johon Sibylle, Reinin kreivitär, rakennutti kesäasumuksen itseään varten. Tästä asunnosta tuli kuuluisa romanttisten kirjailijoiden, kuten August Wilhelm Schlegelin (s. 5.9.1767 Hannover ja k. 12.5.1845 Bonn) ja Ernst Moritz Arndtin (s. 26.12.1769 Groβ Schoritz ja k. 29.1.1860 Bonn), kohtaamispaikka. Sibylle oli aviomiestään huomattavasti varakkaampi, koska hänen isänsä oli varakas pankkiiri Johann Abraham Anton Schaaffhausen (s. 22.6.1756 Köln ja k. 13.1.1824 Schlebusch). Vahvoja todisteita siitä, että Sibylle oli lesbo, löytyy Sibyllen päiväkirjoista, jotka hän jätti pitkäaikaiselle rakastajalleen Laurina Spinolalle. Adele Schopenhauer oli myös Sibyllen naisrakastaja ja Johanna Schopenhauerin kuoleman jälkeen Adele ja Sibylle jopa asuivat yhdessä.
Johanna-äidin kuoltua vuonna 1838 Adele Schopenhauer matkusteli paljon pääasiassa Italiassa. Arthurin kanssa Adele kävi tiivistä kirjeenvaihtoa kuolemaansa saakka. Hän palasi kuitenkin matkoiltaan vakavasti sairaana Bonniin, jossa Adele kuoli vuonna 1849. Sibylle Mertens-Schaaffhausen laati koskettavan hautakirjoituksen italiaksi. Neljä päivää Adele Schopenhauerin hautajaisten jälkeen Sibylle piti antiikin mallin mukaisen yksityisen muistotilaisuuden puutarhassaan Wilhelmstraβella. Adele Schopenhauerin hauta sijaitsee Bonnin vanhalla hautausmaalla.
Arthur Schopenhauer lähti heinäkuussa 1832 Frankfurtista Mannheimiin palatakseen jälleen heinäkuussa 1833 takaisin Frankfurtiin asumaan. Frankfurtissa hän sitten asuikin loppuelämänsä, vain muutamia varsin lyhyitä matkoja lukuun ottamatta. Hän asui yksin kahden villakoiransa, Atmanin ja Butzin, kanssa. Vuonna 1836 julkaistiin hänen kirjoittama teos, Luonnon tahdosta. Hän lähetti vuonna 1760 perustetulle Norjan kuninkaalliselle tiedeseuralle heidän kilpailuun Trondheimiin vuonna 1838 kirjoittamansa esseen, Tahdon vapaudesta, jolla hän voitti palkinnon vuonna 1839. Toisen esseensä, Moraalin pohjalta, hän lähetti vuonna 1839 Tanskan kuninkaalliselle tiede- ja kirjallisuusakatemialle - perustettu Kööpenhaminassa 13.11.1742 – saamatta kuitenkaan palkintoa, vaikka hän osallistui kilpailuun yksin. Kuninkaallinen akatemia oli pöyristynyt siitä, että Schopenhauer esseessään mainitsi aikalaisfilosofeista karkeita loukkauksia. Samoin kuninkaallisessa akatemiassa katsottiin, että essessä oli kadonnut yhteys aiheeseen ja sen argumentit olivat puutteellisia.
Arthur Schopenhauer raivostui tästä hylkimisestä, sillä hän oli täysin varma voitostaan. Silti hän julkaisi nämä molemmat esseensä kirjana, Etiikan kaksi perusongelmaa, josta ensimmäinen painos valmistui syyskuussa 1840. Kirja ei saanut juurikaan huomiota filosofiallaan. Kirjansa toisen painoksen esipuheessa vuonna 1860 Schopenhauer yhä loukkaantuneena haukkui Tanskan kuninkaallisen tiede- ja kirjallisuusakatemian. Kovien neuvottelujen jälkeen kaksi vuotta myöhemmin Schopenhauer sai suostuteltua kustantaja Brockhausin tekemään toisen painoksen Arthur Schopenhauerin teoksesta, Maailma tahtona ja representaationa. Jälleen kerran kävi niin, että kirja ei kiinnittänyt paljoakaan huomiota ja teoksen arvostelut olivat ristiriitaisia tai kielteisiä.
Ajan oloon Arthur Schopenhauer alkoi saada seuraajia kirjoituksilleen; enimmäkseen kuitenkin nämä seuraajat olivat akatemisen maailman ulkopuolelta ihmisiä, jotka itse harjoittivat yksityisiä filosofisia opintoja. Seuraajiaan Arthur Schopenhaer kutsui leikkisesti ”evankelistoiksi” tai ”apostoleiksi”. Varhaisista seuraajista varmasti aktiivisin oli saksalainen filosofi ja toimittaja Christian Martin Julius Frauenstädt (s. 17.4.1813 Bojanowo, Posen ja k. 13.1.1879 Berliini). Hän sai Neissessä setänsä luona koulutuksen ja kääntyi juutalaisuudesta protestanttiseen kristinuskoon vuonna 1833. Berliinissä tämä toimittaja opiskeli teologiaa sekä myöhemmin filosofiaa ja sai silloin paljon vaikutteita Hegeliltä ja Schellingiltä. Julius Frauenstädt kohtasi Arthur Schopenhauerin talvella 18467/1847 Frankfurt am Mainissa. Toimittajana Julius Frauenstädt kirjoitti ahkerasti artikkeleita Arthur Schopenhauerin filosofian edistämiseksi. Hänellä oli samoin merkittävä rooli uuden kustantajan löytämisessä sen jälkeen, kun Friedrich Arnold Brockhaus kieltäytyi julkaisemasta epäonnistumisen pelossa Schopenhauerin Parergaa ja Paralipomenaa. Myöhemmin Arthur Schopenhauer lopetti kirjeenvaihdon Julius Frauenstädtin kanssa väittäen ettei tämä pidä tarpeeksi kiinni hänen aivoituksistaan, mutta siitä huolimatta Frauenstädt jatkoi Schopenhauerin työn tunnetuksi tekemistä. Vuonna 1859 heidän yhteistyönsä käynnistyi jälleen ja Schopenhauer valtuutti Julius Frauenstädtin hänen kirjallisen jäämistönsä perilliseksi. Julius Frauenstädt toimitti samoin kaikki Schopenhauerin ensimmäiset teokset.
Frankfurt am Mainissa Arthur Schpenhauer sai vuonna 1848 todistaa väkivaltaisia mellakoita sen jälkeen, kun kenraali Hans Adolf Erdmann von Auerwald (s. 1792 ja k. 18.9.1848 Frankfurt am Main) sekä prinssi Felix Lichnowsky (s. 5.4.1814 Wien ja k. 19.9.1848 Frankfurt am Main) murhattiin. Vähitellen Schopenhauer alkoi olla todella huolissaan omasta turvallisuudestaan sekä omaisuudestaan. Aikaisemmin elämässään hän oli jo huolehtiessaan varautunut miekalla ja aseella käsien ulottuvilla varkaita vastaan. Aikanaan kapinakin saatiin loppumaan ja Arthur Schopenhauer ylisti siksi Windisch-Grätzin ruhtinas Alfred I:stä (s. 11.5.1787 Bryssel ja k. 21.3.1862 Wien) kurin ja järjestyksen palautuksesta. Schopenhauer vieläpä muutti omaa testamenttiaan siten, että jätti suuren osan omaisuudestaan preussilaiselle rahastolle, joka huolehti vuoden 1848 kapinassa vammautuneiden sotilaiden sekä taistelussa kuolleiden sotilaiden perheistä. Nuoret hegeliläiset kannattivat muutosta sekä edistystä, mutta Arthur Schopenhauer katsoi, että kurjuus on luonnollista ihmisille ja vaikka jokin utopistinen yhteiskunta perustettaisiin, ihmiset kuitenkin taistelisivat keskenään tylsistymisestä tai nääntyisivät nälkään liikakansoituksen vuoksi.
Schopenhauer julkaisi vuonna 1851 teoksen Parerga ja Paralipomena, joka sisälsi täydentäviä esseitä hänen pääteokseensa. Tämä teos oli hänen ensimmäinen menestynyt ja laajasti luettu kirja – paljolti hänen oppilaidensa ansiosta, jotka kirjoittivat ylistäviä arvioita kirjasta. Kirjan suositummat esseet eivät todellisuudessa sisältäneet hänen järjestelmänsä perusfilosofisia ajatuksia. Useat filosofit pitivät häntä suurena tyylittelijänä ja kulttuurikriitikkona, mutta eivät jaksaneet ottaa häntä filosofina kovin vakavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti