Tampereen Seudun Invalidit - terveitten ehdolla (17. osa)

- Vuoden 1975 rakennusasetusta muutettiin siten, että sen 85 a-pykälään tuli määräys julkisten rakennusten invalidiystävällisyydestä. Turkuun valmistui yliopiston hieno rakennus, mutta kyseistä näkökohtaa ei otettu huomioon – yhdestäkään sen kolmesta ovesta ei pyörötuolissa pääse kätevästi sisälle. Siksi ehdotankin, että, että sellaiset rakentajat ja rakennuttajat, jotka saavat jatkuvasti yhteiskunnalta tukea rakentamiseensa, jäävät vastaisuudessa tätä tukea paitsi aina siihen asti, kunnes entiset virheet on korjattu.

Invalidiliitto on painostusjärjestö ja pyrkii vaikuttamaan niihin, jotka yhteiskunnassa tekevät ratkaisuja. Liitto työskentelee tänään niin laajalla alueella, että tuskinpa kukaan muu kuin liiton toiminnanjohtaja on selvillä kaikista yksityiskohdista. Tavallinen kansalainen taas ihmettelee vammaisjärjestöjen moninaisuutta – esim. Sotainvalidien veljesliittoa ja sen tulevaisuutta. Aaltosen mukaan ei ole olemassa mitään tulevaisuuden ongelmia.

- Lähimmän 15 vuoden ajan veljesliiton, invalidisäätiön ja invalidiliiton puheenjohtajat ovat tavanneet toisensa kaksi kertaa vuodessa ja toiminnanjohtajat ovat olleet mukana minkä lisäksi toiminnanjohtajat tapaavat toisensa kaksi kertaa vuodessa. Yhteistoiminta on siis varsin kiinteätä ja kun olin valvomassa veljesliiton professori Risto Pätiälän testamenttia, muistutin maaherra Uki Voutilaista siitä, mitä Pietiälä on luvannut, että ne rakennukset ja tilat, jotka jäävät sotainvaliideilta, eivät koskaan joudu muiden kuin invalidien käyttöön. Tämä on osoitus siitä yhteisymmärryksestä, mikä puheenjohtajatasolla on vallinnut liittojen kesken. Yhdestä asiasta vain en ole varma. Mikä on vapaussodan invalidien kanta – hehän ovat testamentanneet omaisuutensa sotainvalideille.

Ruotsalaisten ajatus palvelutaloista on kokonaan toinen kuin meillä. Siellä katsotaan asiakkaiden ylärajaksi kuusi ja he ovat ilmaisseetkin suomalaisen toteutuksen sijoittaa kaikki saman katon alle, olevan ’päin mäntyä’ mutta jostakin syystä heidän ideansa ei toimi.

Itäisen naapurimme mielenkiinto suomalaiseen palvelutaloon taas on suuri: kun Neuvostoliitosta saapui alan asiantuntijoita Käpylään, meni päiväohjelma aivan sekaisin. Suomalainen palvelutalo on ainutlaatuista maailmassa.

- Mitä mahdollisuuksia sitten kehittyvä elektroniikka tarjoaa vammaisille?

- Se muuttaa aivan ratkaisevasti tilannetta, toteaa Aaltonen. – Jos puhumme nyt apuvälineistä, niin pyörätuolit ovat tavattomasti kehittyneet. On sellaisiakin, jotka tulevat seisoma-asentoon, mikä sisäelinten kannalta istuvalle invalidille on välttämätöntä. Nykyisen tuolin voi myös kätevästi hajoittaa ja nostaa autoon.

Yhdysvalloissa tehdyn tilaston mukaan neliraajavammaisuuden aiheuttajana liikenteellä oli osuus puolessa kaikista tapauksista, uimahypyt olivat neljäsosalla ja muut onnettomuudet lopulla neljäsosalla. Suomen vastaavat luvut heittävät ainoastaan uimahyppyjen osalta, mutta mielenkiintoinen on tieto, että kun parikymmentä vuotta sitten 47 prosenttia vammautuneista kuoli ensimmäisen vuoden aikana, nyt luku on pudonnut alle 10 prosentin. Kuntoutuksella on siis tulevaisuudessa entistäkin merkittävämpi osuus vammaishuollossa.

- Mikä sitten on eduskunnan asennoituminen tänään, kun puhutaan sosiaalimäärärahoista.

Professori Aimo O. Aaltonen toivoo, ettei nykyistä järjestelmää järkytettäisi.

- Kun esim. raha-automaattiyhdistys antaa meille rahaa investointeihin, ei se koskaan anna sitä sataprosenttisesti, vaan meillä on oltava omaakin rahaa. Jos nyt eduskunnassa lähdetään muuttamaan järjestelmää, niin se menee pahasti sekaisin. Tuloksena on vain avunpyyntöjä eduskuntaan päin. Laki yleishyödyllisten yhteisöjen verovapaudesta antaa sentään jonkinlaisen liikkumatilan niin invalidiliitolle kuin muillekin järjestöille.

Tampereen seudun invalidit huomenna…

Puheenjohtaja Matti Kallio ei tunnustaudu ennustajaksi, sillä mikään ei ole niin epävarmaa kuin huomisen ennustaminen. Sen hän kuitenkin sanoo huomisesta, että VALTAVA-laki pakottaa yhdistyksen suuntaamaan toimintaansa lähimmän kymmenen vuoden aikana siten, että suuremmille paikkakunnille muodostetaan TSI:n alaosastoja. Itsenäisiin yhdistyksiin ei liene syytä, koska Tampere toimistoineen ja henkilöineen edustaa sen verran vahvaa yksikköä, ettei sen rinnalle tarvita muuta.

- Uusi lainsäädäntö tuo sosiaalihuoltoa takaisin kuntaportaaseen ja näin paikallisten järjestöjen rooli edunvalvonnassaan nousee. Meidän on valvottava mm. miten rakennusratkaisuja tehdään ja tässä työssä jo nyt on ollut myönteistä se, että Tampereen seudun invalideja on pyydetty asiantuntijana paikalla. Aiemmin tämä tehtävä kuului valtiolle ja invalidiliitolle ja jatkossakin liitto valvoo tekemisiämme. Tässä työssä tullee jossakin määrin kirjavuutta, koska vammaiskäsite tänään on niin laaja ja sitä pohtii tänäänkin niin monta järjestöä, joista kaikista ei aina ole asiantuntijoiksi.

Matti Kallio toivoo myös muutosta ns. invalidirahalakiin, joka kulkee sisurahan tai vielä paremmin piiskarahan nimellä. Kyseinen järjestelmä on tuottanut esiin sen haittapuolen, että moni vammainen tekee viimeiseen saakka työtä pysyäkseen invalidirahan piirissä.

- Kysymyksessä on sen verran suuri rahamäärä, ettei siitä niin vain luovuta, sillä se otetaan heti pois, kun invalidi jää eläkkeelle, toisin kun esim. sotainvalidien nauttima elinkorko, joka kasvaa vetäydyttäessä työelämästä ja muiden tulojen pienennyttyä.

Matti Kallio korostaa, että uudistukset tänään vievät aikaa. Tämä maailma kun on jo suunniteltu sen verran valmiiksi, että uudet ajatukset vaativat pitkän perustelun, joka voi kestää vuosikausia.

- Eräs pitkän tähtäimen toteutus on Tampereen kaupungin, keskussairaalan, terveyskeskusten ja yhdistyksemme kehittämä apuvälineyksikkö, johon saimme kaupungilta neljännesmiljoonan ja kyseisen toimipisteen johtokunta järjestyi viime vuoden puolella. Uutta toimintaa on myös Takahuhtiin perustettava työklinikka, joka tutkii invalidien työhönsijoittumista kuin myös hänen eläkkeellepääsynsä edellytyksiä. Kummankin kehittäminen on vaatinut aikaa: apuvälineyksikköä alettiin kaavailla puolen vuosikymmentä sitten, työklinikkaa on vedetty kymmenen vuotta.

Suomi on muun kehittyneen maailman mukana siirtynyt ns. tietoyhteiskuntaan. Missä määrin se auttaa vammaisia?

- Se auttaa meitä liikunnallisessa ja ympäristönhallinnallisessa muodossa, mutta mihinkään työllistävään vaikutukseen en ainakaan henkilökohtaisesti usko sen paremmin meidän kun kenenkään muun kohdalla. Vammaisten työmahdollisuudet vähenevät – robotit korvaavat yhtäläisesti niin terveen kuin vammaisen ja lähinnä vammaisen. Mutta tietoyhteiskunta tuo mahdollisuuksia juuri ympäristönhallintaan, jota sovelletaan nimenomaan palvelutaloissa.

Tämän kirjasen haastatteluissa – varsinkin vanhemman väen taholta – on tuotu esiin, miten menneinä vuosina talkoohenki oli voimakasta ja yhdessä suoriuduttiin hankalistakin tehtävistä. Nyt ei talkooväkeä tahdo löytyä mistään.

- On muistettava, että meidän joukkoomme on tullut runsaasti jäseniä, joiden vamman laatu jo estää osallistumisen. He ovat yleensä nuorta väkeä 25-30-vuotiaita. On kyllä myönnettävä, että ns. sosiaaliturva on vähentänyt talkoohalukkuutta, mutta sitä se on tehnyt kautta linjan. Ei se ole yksinomaan meigän ongelmamme. Ongelmana minä näkisin meidän Aitorantamme, jonka kehitys pysähtyi v. 1976 palolaitoksen määräykseen, millä päärakennuksemme määrättiin palonaraksi ja majoittuminen sen yläkertaan kiellettiin. Aitoranta vaatii kokonaan uuden suunnitelman. Mieleeni tuleekin muistuma vuodelta 1956, jolloin Aitoranta otettiin käyttöön ja liiton puheenjohtajakin kiitteli yhdistystämme mainiosta loma- ja virkistyskeskuksesta, josta ei silloin löytynyt moitteen sijaa. Tänään sellaista ei toteuttaisi kukaan ja tämä jos mikä osoittaa meidän jäsenrakenteemme muuttumisen juuri vamman laadun osalta. Aitoranta vaatii lisärakentamista, se vaalii hissit ja paljon muuta. Tosin näitä uudistuksia on toteutettu 70-luvulla rakennettujen lomamökkien ja saunarakennuksen osalta.

Invalidiliiton tämän kevään keräyksen teemana on ’Mikä sull’ on jänönen, kun et enää hyppele?’ Vammainen on ykskaks uudessa ja oudossa tilanteessa – muiden apu on silloin ensiarvoisen tärkeää. Onko vammainen todellisuudessa yksin oman itsensä kanssa?

- Me voimme puhua tänään Pohjoismaisesta vammaislainsäädännöstä ja muualla maailmassa olevasta. Suomi on mukana Pohjoismaisessa, jossa Ruotsi on kylläkin ensimmäinen, mutta minä sanoisin, että me olemme tyytymättömiä. En sanoisi siksi, ettemmekö tunnistaisi tosiasioita pitkälle viedystä vammaishuollosta, mutta edunvalvontajärjestönä meidän on oltava tarkkana ja seurattava kehitystä. Aina voi sattua kaikenlaista. Ja mitä tulee yksinjäämiseen, niin ottaisin karkean esimerkin Länsi-Saksasta. Siellä erääseen lomakeskukseen saapui joukko vammaisia samaan aikaan kun hotelliin majoittui muitakin vieraita. Nämä terveet eivät kestäneet nähdä vammaisia, peruivat varauksensa ja vaativat matkatoimistolta korvausta keskeytyneestä lomastaan. Ja he voittivat! Eikö se jo osoita, miten hankalaa vammaisen integroituminen on terveitten maailmaan. Minä olen sen verran pessimistinen, että väitän meidän viihtyvän juuri kaltaistemme keskuudessa. Siksi jokin Aitoranta on meille tärkeä ja sen kunnostaminen vain korostuu.