220 vuotta sitten ihmiset söivät keskimäärin viisi kiloa sokeria vuodessa. Sata vuotta myöhemmin tapahtui jotakin ja sokerin kulutus lähti järkyttävään nousuun. Vuonna 1890 Yhdysvalloista lähti kolajuomien räjähdysmäinen valloitus kohti maailman markkinoita. Sokerin kulutus nousi vuosien 1828 ja 1928 välissä noin kymmenkertaiseksi. Vuonna 1975 USA:n maatalousministeriön tilastojen mukaan keskivertoamerikkalainen nautti erilaisia makeutusaineita – pääasiassa jalostettua sokeria ja hyvin fruktoosipitoista maissisiirappia – 53 kiloa vuodessa ja vuonna 1990 tuo luku oli jo 62 kiloa vuodessa.

Sokeri ei mitenkään ole hyödyllistä ihmiselle eikä ravitsemuksellisesti lainkaan arvokasta ravintoa ihmiselle. Päinvastoin, se on aivan kiistattomasti terveydelle vahingollista ainetta. Lukemattomat tutkimustulokset maailmalla näyttävät tämän väitteen toteen. Silti – varsinkin elintarviketeollisuuden puolelta – sokerin puolesta esitettään jatkuvasti äänekkäitä lausuntoja. Teollisuus on päättänyt käyttää elintarvikkeissaan makeutusta, sillä ilman niitä ruokamme ei maistuisi juuri miltään, eikä siten kelpaisi edes syötäväksi.

Ruokateollisuuden ja ravitsemustieteilijöiden mukaan meidän vihollisemme on rasva! Kautta historian aikakausien ihmiset ovat kuitenkin syöneet lihaa, kalaa ja siipikarjaa. Vielä 1800-luvulla ihmiset kaikkialla söivät voita ja läskiä, sian- ja naudanlihaa sekä kananmunia. Silti sydänkohtaukset väestöllä olivat suhteellisen harvinaisia. Vaikka ranskalaiset syövät paljon voita, kermaa ja rasvaista hanhenpateeta ruokavaliossaan, on heidän sydänkohtausriskinsä keskimäärin 60 % verrattuna amerikkalaisten sydänkohtausriskiin. Naisilla tämä suhde on vielä parempi ranskalaisnaisten hyväksi. Herkullista paté de fioe grasea syövät ranskalaiset kärsivät merkittävästi amerikkalaisia vähemmän sekä ylipainosta että sydäntaudeistakin. Silti ranskalaiset syövät keskimäärin paljon enemmän rasvaa amerikkalaisiin verrattuna. Yhdysvaltoihin verrattuna Ranskassa syödään enemmän lihaa ja kalaa, neljä kertaa enemmän voita ja kaksi kertaa enemmän juustoja. Vain sokeria amerikkalaiset syövät viisi ja puoli kertaa enemmän kuin ranskalaiset. Kun ruokavaliossa yhdistyvät vaaleiden ja prosessoitujen jauhojen käyttö ja keinotekoinen makeutus sekä suolaus, saadaan roskaravintovalio, jonka seurauksista saamme nyt kaikin tavoin nautiskella.

Lohduttavaa on kuitenkin tietää ja ymmärtää, että ruokahimomme ei johdu luonneviasta vaan kemiallisesta virheestä, nimittäin hyperinsulinismistä. Tämän aiheuttaja on juuri se epäterveellinen ruokavalio, jota meille tuputetaan ja jota suurin osa ihmisistä valitettavasti noudattaa. Sokeri aktivoi tiettyjä aineenvaihdunnan prosesseja, jotka ovat hyvälle terveydelle haitallisia ja kasvattavat vain vyötärön ympärysmittaa. Virhe tapahtuu siinä, kun laaduntarkkailun sijaan ryhdytään rajoittamaan kaloreita ja grammamääriä painonhallitsemiseksi.

Luodaanpa hetkeksi tuokio aineenvaihdunnalle ja insuliinille, lihottavalle hormonille. Olemme varmasti kaikki kuulleet puhuttavan tästä insuliinista sokeritaudin eli diabeteksen yhteydessä. Tietyntyyppistä sokeritautia sairastava diabetikko käyttää insuliinia hallitakseen sokeriarvoja. Insuliini lienee kehon energian käytössä, varastoinnissa ja jakelussa käytetyistä aineista eräs kaikkein tehokkaimmista ja voimakkaimmista aineista.

Hämmästyttävä luomus, ihmiskeho, on taas toimiessaan väsymätön energiakone, joka ei koskaan huilaa vaan toimii aineenvaihdunnan tasolla jatkuvasti. Ihmiskehon elintoimintojen tärkein raaka-aine on veren glukoosi, joka taas on eräänlainen sokeri. Elimistömme kaipaa välttämättä glukoosia ja kehomme nälkiintyessä se valmistaa mistä tahansa energiaksi kelpaavasta osasta tarvitsemansa ravinnon. Kehomme pystyy ylläpitämään veren glukoosipitoisuuden lähes normaalina jopa pitkän ja kattavan paaston ajan. jaNormaaliolosuhteissa kehon tarvitsema glukoosi katetaan siis luonnollisen syömisen avulla.

Syömämme ruoka siirtyy ohutsuolessa kehomme käyttöön. Hiilihydraateista keho hyödyntää ns. yksinkertaisia sokereita, jotka ovat jo valmiiksi glukoosia tai ne muutetaan sellaiseksi hyvin nopeasti ja helposti. Rasvoista keho hyödyntää glyseroleja ja rasvahappoja ja proteiineista eli valkuaisaineista keho puolestaan noukkii proteiinien rakennusaineita, aminohappoja. Mitä enemmän syömme hiilihydraatteja, sitä enemmän verenkiertoomme pääsee glukoosia. Suurenmoinen kehomme toimii hyvin saadessaan luonnosta saatavia jalostamattomia ruoka-aineita, mutta nopeasti energiaa vapauttavien yksinkertaisten sokerien kanssa keho joutuu ongelmiin. Tästä syystä nykyihmisten ruokavalio huonoimmillaan johtaa suuriin vaikeuksiin ja kärsimyksiin.

Kun verensokeri lisääntyy nopeasti – kuten hiilihydraattien syönnin yhteydessä siis tapahtuu – on elimistön tehtävä nopeasti jotakin. Keho joutuu päättämään, kuinka paljon pikaenergiaa käytetään välittömästi ja kuinka paljon varastoidaan tuleviin tarpeisiin. Tämän päätöksen keho tekee insuliinin avulla; insuliini säätelee verensokeria. Keho tuottaa insuliinin haiman osassa, jota kutsutaan Langerhansin saarekkeiksi. Kun verensokeri jatkaa edelleen nousuaan, erittyy lisää insuliinia ja osa glikoosista muunnetaan insuliinin avulla glykogeni-nimiseksi tärkkelykseksi. Tämä tärkkelys varastoidaan sitten lihaksiin ja maksaan nopeita energiatarpeita varten. Jos nämä varastotkin sitten jossain vaiheessa täyttyvät, elimistä muuntaa ylimääräisen osan triglyseridi-nimiseksi rasvaksi. Tämä on juuri sitä rasvaa, jonka kanssa liian monet ylipainoiset painiskelevat päivittäin.

Verensokerin normaaliarvot ovat luokkaa 3,25-5,5 millimoolia litrassa verta. Kehomme tarvitsee hyvin paljon insuliinia varsinkin puhdasta glukoosia sisältävien nopeiden hiilihydraattien kuten sokerin, maidon, hunajan, hedelmien, jauhojen, valkaistun riisin ja perunatärkkelyksen kaltaisten nopeasti imeytyvien ja siten glukoosiksi muuttuvien hiilihydraattien käsittelyyn. Proteiinit ja rasvat eivät vaikuta juuri lainkaan insuliiniarvoihin.

Mitä runsaimmiksi lihavat ihmiset tulevat, sitä suuremmaksi ongelmaksi insuliini muodostuu. Maailmalla monet tutkimukset ovat osoittaneet, että ylipainoiset ihmiset lopulta reagoivat erittäin huonosti insuliiniin. Tällöin on kyse insuliiniresistanssista. Hiilihydraatit johtavat runsaaseen insuliinin eritykseen, mutta ihmisen keho ei pysty enää käyttämään insuliinia hyväkseen. Kehon vastaus tähän on tuottaa entistä enemmän insuliinia. Solujen pinnalla olevat insuliinireseptorit eivät pysty toimittamaan tehtäväänsä ja insuliini ei pääse energiaksi solun sisään. Tämän vuoksi esim. ihmiset väsyvät ja keho muuttuu rasvantuottajaksi. Ajan oloon jopa glukoosin rasvaksi muuntavat insuliinireseptorit väsyvät turhaan työhön ja sitten ollankiin jo lähellä sokeritautia. Pahimmassa tapauksessa itse haima väsyy jatkuvaan insuliinin tuotantoon ja tuotanto tyrehtyy puutossokeritaudiksi. Termi hyperinsulinismi tarkoittaa tilaa, jossa veren insuliiniarvot ovat jalkuvasti koholla eikä ihmiskeho pysty kunnolla reagoimaan insuliiniin.

Edellä kuvattu traaginen tapahtumaketju johtaa siis sokeritautiin; ylipainoisilla ihmisillä tämä tauti yleistyy kuin epidemia. Sokeritauti on hyvin vakava sairaus, joka ei ainoastaan lisää huomattavasti sydäntautiriskiä vaan aiheuttaa myös pitkällä aikavälillä vaurioita silmiin, munuaisiin, hermostoon ja ihoon. Kaikista ylipainoisista ihmisistä ei onneksi tule diabeetikkoja. Sairauden vaaroihin edelleen kuuluvat mm. päivittäiset väsymyskohtaukset, jolle ei pysty tegdä oikein mitään. Väsymystä, näläntunnetta jatkuvasti, masennusta, ärtyneisyyttä ja heikentynyttä ajatustoimintaa. Vaikka riski ihminen saa sokeria, voi hypoglykemiasta kärsivän ihmisen verensokeri olla liian alhainen jatkuvasti.

Vaikka kehomme tarvitseekin glukoosia polttoaineekseen, sitä ei ole kuitenkaan lainkaan välttämätöntä saada ruoasta. Insuliini saa tässä kohtaan kilpailijakseen todella aidon ja ihmiselle hyvin luonnollisen tavan painonhallintaan ja terveyteen: ketoosin ja lipolyysin. Näitä asioita keskitymme tarkastelemaan hieman tuonnempana.

Kunnallisalan kehittämissäätiö teetätti 1.-5.12.2019 Kantar TNS Oy:llä Gallup Kanavan kautta tutkimuksen suomalaisten suhtautumisesta viranomaisten lahjontaan. Tässä mielenkiintoisessa tutkimuksessa esitettiin kolme kysymystä osallistujille: kuinka hyväksyttävää olisi Suomessa tai ulkomailla tarjota rahaa viranhaltijalle, mikäli olisi voimakas tarve saada jokin palvelus, suostumus tai välttää ikävä seuraamus. Jatkokysymyksissä vastaajat saivat ottaa kantaa lahjan antamiseen ja lopulta vastapalveluksen tekemiseen.

Tutkimuksen mukaan enemmistö vastanneista ei olisi valmis lahjomaan viranhaltijoita. 74 % vastanneista ei tarjoisi kotimaassa tai ulkomailla rahaa viranhaltijoille, eikä 73 % vastanneista haluaisi käyttää lahjomista viranhaltijoihin. 63 % ilmoitti suhtautuvansa kielteisesti vastapalveluksen käyttämiseen selvitäkseen hankalasta tilanteesta.

Joka viidennellä olisi kuitenkin valmius tarjota rahaa viranhaltijalle (19 %) ja 21 % voisi voidella viranomaista lahjoituksella tarvittaessa. 29 % vastanneista voisi luvata jonkun vastapalveluksen välttääkseen ikävän seuraamuksen tai saadakseen itselleen suotuisan lopputuleman. Miehet suhtautuivat periaatteessa naisia ymmärtäväisemmin lahjontaan ja nuoriso suhtautui myös positiivisemmin lahjontaa, kuin varttuneemmat. Peräti 37 % nuorista hyväksyi lahjonnan käyttämisen sopivassa tilanteessa tavoitteisiin pääsemiseksi. Yli 60-vuotiaista vain 11 % olisi valmis lahjomaan viranomaisia.

Asian suhteen löytyi myös eroja tutkittaessa poliittisia näkökulmia vastanneiden joukosta. Jälleen ennemmistö kaikkien puolueiden kannattajista ilmoitti tuomitsevansa viranomaisten lahjonnan lähtökohtaisesti. Eniten ymmärrystä lahjontaa kohtaan oli kuitenkin vihreiden kannattajilla; noin neljännes vihreiden kannattajista käyttäisi rahaa tarvittaessa ja 28 % vihreiden kannattajista voisi hyvin antaa lahjan sekä reilu kolmannes vihreiden kannattajista suorittaisi tarvittaessa vastapalveluksen. Vasemmistoliiton kannattajat suhtautuivat tämän tutkimuksen mukaan kaikkein kriittisimmin lahjontaan; 15 % vasemmistoliiton kannattajista voisi sortua rahan antamiseen ja 17 % lahjan antamiseen. Vastapalveluksen hyväksyisi vasemmistoliittolaisista 22 %.

Keskustalaisista 17 % hellittäisi kukkaronsa nyörejä rahan antamiseen viranomaisille ja 16 % heistä hyväksyisi lahjan antamisen. 29 % keskustalaisista hyväksyisi vastapalveluksen tekemisen. Kokoomuksen kannattajista 22 % hyväksyisi rahalla lahjonnan viranomaisille ja 21 % kokoomuslaisista hyväksyisi lahjan käytön viranomaisille asian edistäjänä. 28 % kokoomuslaisista olisi valmiita vastapalvelukseen tarpeen mukaan. SDP:n kannattajista 20 % voitelisi viranomaisia rahan avulla ja 22 % hyväksyisi lahjonnan. Peräti 32 % heistä olisi valmis tekemään vastapalveluksia edistääkseen asioiden hoitoa.

Vesa-Matti Loirin (s. 4.1.1945 Helsinki) perinteinen Sydämeeni joulun teen -konserttikiertue käynnistyi jo 30.11.2019 Kotkan kirkosta. Joulukonserttikiertue kiertää tänä vuonna yhdellätoista paikkakunnalla esiintymässä. Loiri on luonut joulun tunnelmaa kitaristi, sovittaja Peter Leo Lerchen ( s. 24.8.1954 Helsinki) johtaman orkesterin kanssa konserttiyleisönsä sydämiin jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Sydämeeni joulun teen-joulukonserttisarja onkin siirtynyt joulun aloitusperinteenä jo sukupolvilta toisille.

Peter Lerche toimi 1980- ja 1990-luvun alun vankkana studiomuusikkona ja opettajana. Aluksi hän opetteli kitaransoittoa itse, mutta 18-vuotiaana aloitti musiikkiopinnot Oulunkylän Pop & Jazz opistossa. Peter Lerche on soittanut ennen Loirin kanssa alkanutta yhteistyötä ainakin Reijo Karvosen Ikaros-yhtyeessä, Pekka Pohjola Groupissa ja Pave Maijasen yhtyeessä. Yhteistyötä hän on harrastanut myös Karita Mattilan, Radion sinfoniaorkesterin ja Avantin kanssa. Peter Lerchen isoisä, Nils Lerche, oli säveltäjä, joka suoritti sävellysdiplomin Wienin uudessa konservatoriossa vuonna 1937. Nils Lerche piti omat sävellyskonserttinsa Helsingissä vuosina 1940 ja 1944. 

Loirin ja Peter Lerchen saumattomaksi hioutunut yhteistyö on vertaansa vailla. Konserteissa yhdistyy Vesa-Matti Loirin syvällinen tekstin tulkinta sekä poikkeuksellinen kyky koskettaa konsertin kuulijakuntaa. Vuodet ovat vain syventäneet tulkintoja entisestään. Peter Lerchen luotsaama sävelkieli on tekstin mukana hengittävä ja sointimaailma mielikuvituksellinen sekä rikas. Konserttien ohjelmisto koostuu perinteiseen tapaan Loirin jouluklassikoista sekä teemaan sopivista ikivihreistä. Konserttien kokoonpanossa ovat mukana Vesa-Matti Loiri (laulu), Peter Lerche (kapellimestari, sovittaja, kitaristi), Pauliina Lerche (haitari, viulu, kannel) ja Juho Kivivuori (basso).

Loirin Sydämeeni joulun teen -albumi julkaistiin alunperin 1988. Se on tällä hetkellä kaikkien aikojen myydyin joululevy Suomessa yli 200 000 kappaleen myynnillään. Nimikkokappaleen sävelsi pikavauhtia säveltäjä, muusikko Kalervo "Kassu" Halonen ja tekstin oli ennen säveltämistä tehnyt valmiiksi Veikko "Vexi" Salmi. Nimikappaleensa Sydämeeni joulun teen ohella käsitteiksi Loirin joulutulkinnoista ovat nousseet mm. Varpunen jouluaamuna, Silti niin joululta tuntuu, Enkeli taivaan sekä Heinillä härkien kaukalon.

Tampere-talon Loirin joulukonsertti tiistaina 17.12.2019 klo 19 sai paikalle Tampereelle mukavasti väkeä. Konsertin ensimmäisellä puoliskolla esitettiin kahdeksan laulua ja välipuheet olivat bändin esittelyä lukuunottamatta hyvin niukkoja. Joulukonsertti käynnistyi kappaleella Laulu on iloni ja työni. Tämän trad. laulelman sanoittaja oli aikoinaan Alfred J. Tanner. Toisena konsertin lauluna kuultiin Franz Schubertin Ave Maria. Tähän lauluun suomalaiset sanat sepitti Vexi Salmi. Kolmantena musiikkiesityksenä tarjoiltiin Josef Hadarin sävellys Juhani Forsbergin sanoihin Tiellä ken vaeltaa. Ranskalainen sävelmä vuodelta 1500-luvulta Entre Le Boeuf et L'âne Gris eli Heinillä härkien kaukalon oli vuorossa seuraavana lauluna. Ensimmäisen puoliajan muita kappaleita olivat mm. Loirin Eino Leinon runotulkinta Pertti Hietasen säveltämänä laulusta Laulajan laulu, Varpunen (säv. Otto Kotilainen vuonna 1913, alkuperäiset sanat Zacharias Topelius vuodelta 1859 ja suom. san. Konrad Alexis Hougberg) ) ja Sydämeeni joulun teen.

Konsertin viimeisen puolikkaan aloitti Tuomittuna kulkemaan (elokuvasta Tie Pohjoiseen). Pohjoisen teemalla jatkui konsertti vielä seuraavankin laulun ajan; Eino Leinon hieno runo Lapin kesä Pertti Hietasen säveltämänä oli vuorossa tämän jälkeen. Joululaulujen puolelta poimittiin lauluksi Kolmen kuninkaan marssi (trad. sävellys, sanat Samppa P. Asunta) riemullisesti esitettynä. Kansakoulunopettaja Ingeborg "Immi" Hellenin )s. 14.1.1861 Kuorevesi ja k. 20.1.1937 Helsinki) Suojelusenkeli eli virsi Maan korvessa kulkevi lapsosen tie sai Vesa-Matti Loirin tulkinnan seuraavaksi; runo on vuodelta 1884 - runo oli aluksi nimellä Enkeli ohjaa - ja Jyväskylän seminaarin musiikinopettaja ja säveltäjä Pekka Juhani Hannikainen (s. 9.12.1854 Nurmes ja k. 13.9.1924 Helsinki) sävelsi laulun vuonna 1898. Peter Lerchen säveltämä ja Vesa-Matti Loirin sanoittama teos Silti niin joululta tuntuu sai jatkoksi vielä Väliaikaisen, joka on tekijäpari Matti Jurvan ja Tatu Pekkarisen tekemä laulu. Vielä ennen päätösnumeroa soi instrumenttiversio Loirin soolona huuliharpulla soittamasta sävelmästä When the saints go marching in. Vesa-Matti Loirin konsertin päätti Eino Leinon upea runo, Nocturne, Pertti Hietasen sävellyksenä.

Vesa-Matti Loiri – Sydämeeni joulun teen-kiertuepaikkakunnat 2019
La 30.11. Kotka, Kotkan kirkko
La 7.12. Hämeenlinna, Verkatehdas
Ti 10.12. Kuopio, Musiikkikeskus
Ke 11.12. Jyväskylä, Paviljonki
Pe 13.12. Seinäjoki, Lakeuden Risti
La 14.12. Ikaalinen, Ikaalisten kirkko
Su 15.12. Turku, Konserttitalo
Ti 17.12. Tampere, Tampere-talo
Ke 18.12. Pori, Promenadikeskus
Pe 20.12. Lahti, Sibeliustalo
La 21.12. Helsinki, Kulttuuritalo

MARKKU ARO70-VUOTTA JUHLAKIERTUE 12.10. – 15.12.2019
La 12.10. Carelia-Sali, Joensuu
Pe 18.10. Savonlinnasali, Savonlinna
La 19.10. Kuusankoskitalo, Kouvola
Su 20.10. Sibeliustalo, Lahti
Pe 25.10. Raahesali, Raahe
La 26.10. Kulttuuritalo Virta, Imatra
Su 27.10. Paviljonki, Jyväskylä
Pe 01.11. Kulttuurikeskus Akustiikka, Ylivieska
La 02.11. Madetojan Sali, Oulu
Su 03.11. Verkatehdas, Hämeenlinna
Pe 15.11. Teatteri Provinssi, Salo
La 16.11. Tapiolasali, Espoo
Su 17.11. Järvenpäätalo, Järvenpää
Pe 22.11. Risto Ryti sali, Huittinen
La 23.11. Hyvinkääsali, Hyvinkää
Su 24.11. Lappeenranta-Sali, Lappeenranta
La 30.11. Rauma-Sali, Rauma
Su 01.12. Promenadikeskus, Pori
La 07.12. Mikaelisali, Mikkeli
Su 08.12. Kulttuuritalo, Helsinki
La 14.12. Turun konserttitalo, Turku
Su 15.12. Tampere-talo, Tampere

Markku Tuomas Puputti eli iskelmälaulaja Markku Aro (s. 3.2.1950 Mouhijärvi) vietti etukäteen 70-vuotisjuhliaan juhlakiertueella, jonka päätöskonsertti osui sunnuntaina 15.12.2019 Tampereelle klo 15 Tampere-talon täysinäiseen suureen saliin. Legendaarinen ohjelmamyyjä Tauno ”Tappi” Suojanen (s. 17.2.1935 Tampere) löysi 17-vuotiaan Markun Nokian Kerholasta tämän voitettua paikalliset laulukilpailut Nokialla. Seuraavana vuonna Markku Aro teki jo Toivo Kärjen (s. 3.12.1915 Pirkkala ja k. 30.4.1992 Helsinki) kanssa levytyssopimuksen Helsingissä ja pääsi levyttämään. Euroviisukarsintoihin Markku Aro osallistui vuosina 1969, 1971, 1974, 1976, 1979 ja 1981. Vuonna 1917 Markku Aro valittiin Iskelmä Finlandia-palkinnon saajaksi Tapsan Tahdeilla Nokialla. Viime aikoina vielä Markku Aron vuotuinen keikkavauhti on ollut noin 150 keikkaa vuodessa. Golfausta harrastava Aro ei jaksa suunnitella vielä eläkevuosia, vaan aikoo jatkaa vielä keikkailuaan.

Tampere-talon juhlakonsertti alkoi Aron ensilevytyksellä Käyn uudelleen eiliseen, jonka hän levytti jo vuonna 1968. Parin ensimmäisen kappaleen aikana Markku Aron ääni ei aivan yltänyt korkeimpiin säveliin puhtaasti, mutta tilanne sittemmin kuitenkin parani asian suhteen. Konserttiohjelma jatkui Aron takavuosien hiteillä Etsin kunnes löydän sun, Hyvännäköinen, Jestas sentään, Kaikki tytöt, Kun sä vierelläin sateessa oot. Ensimmäisen puoliajan päättivät säveltäjä Toivo Kärjen kaksi sävellystä: Anna kaikkien kukkien kukkia (sanat Vexi Salmi) ja Oo, mikä nainen. Säveltäjä Veikko Antero Samulin (s. 29.3.1947 Tampere) pääsi edustamaan omalla sävellystuotannollaan konsertin alkupuolella kahdella laululla: Ollaan lähekkäin ja Mun suothan tulla vierees sun. Ennen puoliajan päättänyttä päätössikermää oli vuorossa vielä Oma kultasein, johon Heikki Pohto soitti sopraanosaksofonilla makean soolon korkealta. Taisto Lunkka oli sommitellut ennen väliaikaa kuullut viiden kappaleen potpurin, joka alkoi laululla Rouva Jones ja päättyi kappaleeseen Pois sut vien.

Puolentunnin kestoisen väliajan jälkeen jatkui Markku Aron juhlakonsertti Tampere-talossa hieman kevyemmällä miehityksellä, kun Aron lisäksi Esa Nieminen, Heikki Pohto ja Taisto Lunkka esittivät kaksi laulelmallista versiota kappaleista Eilen kun mä tiennyt en (Charles A) ja Talven yli. Tähän kohtaan ohjelmassa sijoittui seuraavaksi elokuvamusiikkia; James Bond-leffasta vuodelta 1965 esiteltiin kappale Thunderboll. Vuoden 1980 Markku Aron levytyksiä oli vuorossa tämän jälkeen, kun Daniela laitettiin soimaan Tampere-talon suuressa salissa. Konsertin kapellimestarin, Esa Niemisen sävellyksistä pääsi seuraavaksi vuoroon Kestän mitä vaan (sanat Sinikka Svärd). Besame mucho, lattarisävelmä Kolumbiasta (sävellys), tarjoiltiin juhlakonsertin ohjelmassa ennen Esa Niemisen toista konsertissa esitettyä sävellystä Juha Vainion sanoihin, Taivaan siniset silmät. Markku Aron toistaiseksi viimeisin äänilevylle tallentunut laulu oli vielä vuorossa ennen konsertin kahta soul-kappaletta, Muistan Portofinon (säv. Fred Buscaglione, san. Leo Chiosso, suom. san. Reino Helismaa). Konsertin päätti käännöskappale Keskiyön aikaan (sanat Juha Vainio).

23 paikkakunnalla vieraillut Markku Aron 70-vuotisjuhlakonserttikiertue toteutettiin Aron oman Diesel-yhtyeen voimilla, jota oli vahvistettu juhlan kunniaksi. Konserttiorkesteria johti pianisti ja kapellimestari Esa Nieminen ja toinen kosketinsoittaja oli Taisto Lunkka. Kitarassa työskenteli Timo Yrjänä ja bassosta vastasi vuosien varmuudella Markku Issakainen. Rumpukompin takasi Juha Pellinen. Heikki Pohto vahvisti kokoonpanoa huilulla, klarinetilla ja saksofonilla sekä taustalaululla.

Tohtori Josef Mengele.

Josef Mengele haaveili jo hyvin nuorena päätyvänsä historiankirjoihin teoillaan. Mengele varttui Baijerissa kovin katolisen perheen vanhimpana lapsena ja sai jo lapsena kilpailla sisarustensa kanssa omien vanhempiensa suosiosta. Omassa päiväkirjassaan Josef Mengele kuvaili äitiänsä ja isäänsä hyvin tunnekylmiksi ihmisiksi; omiin veljiin Mengelellä oli kovin mustasukkainen ja katkeruuden leimaama tunnesuhde. Josef Mengelellä oli jo nuoresta alkaen suuri tarve osoittaa olevansa jotakin erityistä. Mengelen nuoruudenystävä Julius Diesbach kertoi ystävästään seuraavasti: "Hän ei halunnut ainoastaan onnistua, vaan hän halusi olla ylitse muiden. Hän janosi kuuluisuutta. Kerran hän sanoi minulle, että saisin vielä lukea hänestä historiankirjoista." Josef Mengele ajatteli, että hän pääsisi arvostukseen vain hyvän koulutuksen sekä arvostetun ja kunnioitetun tutkijan työuran kautta. Omille ystävilleen Josef Mengele kirjoitti nuorena: "Perheeni saa olla ylpeä, kun minusta tulee Mengelen suvun ensimmäinen tiedemies".

Jo lääketieteen opintojensa aikoihin Josef Mengele oli paljon enemmän kiinnostunut rotujen kehityksestä kuin sairauksien hoidosta. Hän paneutui hyvin voimakkaasti teoriaan arjalaisen rodun puhtaudesta sekä ylivoimaisuudesta, jotka olivat natsi-ideologian keskeisiä oppeja. Näissä asioissa Josef Mengelen opettajat olivat tämän alan suurimpia auktoriteetteja. Esim. yksi Mengelen opettajista oli Münchenissä Theodor Mollison (1874-1952), joka itse väitti pystyvänsä päättelemään jo valokuvasta, oliko henkilöllä mahdollisesti juutalaisia esi-isiä. Josef Mengele väittelikin vuonna 1935 professori Theodor Mollisonin ohjauksessa tohtoriksi eri ihmisrotujen alaleuan rakenteellisista eroavuuksista.

Yksi Auschwitzin keskitysleirin porteista.

Josef Mengele työskenteli Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä lääkärinä syksystä 1943 tammikuuhun 1944. Auschwitzin muut upseerit kunnioittivat Mengeleä sotasankarina, joka oli saanut urhollisuudestaan rautaristin taisteluistaan itärintamalla, mutta he huomasivat kuitenkin pian Mengelen poikkeuksellisen kiinnostuksensa työtään kohtaan. Josef Mengele suhtautui työtään kohtaan suurella innostuksella ja antaumuksella oli usein työstämässä erilaisia salaisia projektejaan ihmiskoekaniineiden parissa. Upseerikollegat huomasivat pian myös, että Josef Mengele ei juuri koskaan nauttinut alkoholia eikä muitakaan huumaavia aineita, ei edes töitä tehdessään. Monet muuta keskitysleirin lääkärit ihmisiä erotellessaan huumasivat itsensä alkoholilla, morfiinilla tai eetterillä. Josef Mengele saattoi usein ilmoittautua lajittelemaan ihmisiä jo junalaiturille täysin vapaaehtoisesti ja hän suoritti tehtävänsä innostuksen vallassa usein hyräille tai viheltäen jotakin klassista sävelmää. Hän saattoi vapaapäivinäänkin ilmestyä työtehtäviin varmistaakseen, että ei vain menettäisi yhtään vankia, joka soveltuisi hänen kokeisiinsa.

Vangit kuljetettiin junilla Auschwitzin keskitysleirille.

Josef Mengelen kannalta koko keskitysleiri oli hänelle valtava laboratorio, jossa hän sai suorittaa epäinhimillisiä kokeitaan ihmisillä; monina öinä hän jatkoi omia tutkimuksiaan mikroskoopin kanssa tai keskittyi kirjoittamaan tutkimustensa raportteja. Josef Mengele valitsi usein vangeista tutkimuksiinsa ihmisiä, joilla oli jokin synnynnäinen vamma tai epämuodostuma. Mengele halusi selvittää, miten epämuodostumat syntyivät ja kuinka nämä epämuodostumat saataisiin poistettua perimästä siten, että lopputuloksena olisi vain puhdas ja vahva arjalaisrotu. Erityisesti Mengeleä kiinnosti kaksosten tutkiminen; hän katsoi kaksosista löytyvät ratkaisun siihen, miten germaaninen rotu saataisiin kansoittamaan lopulta koko maailman. Hän pyrki tutkimuksillaan löytämään keinon, kuinka saksalaiset saataisiin kaksosia synnyttämällä lisääntymään nopeammin ja levittämään arjalaisen rodun joka paikkaan. Kaksosissa Mengelen mielenkiinto kohdistui siihen, miksi toinen kaksosista saattoi olla vahva ja sopusuhtainen, mutta toinen taas oli heikko tai epämuodostunut. Josef Mengele teki kaksosille keskinäisiä verensiirtoja sekä yhdisti kirurgisesti heidän verenkiertonsa. Josef Mengelen kaksoskokeisiin joutuneista kaksosista arviolta noin 3000 menetti henkensä Auschwitzin keskitysleirissä.

Auschwitzin keskitysleiriltä selviytyeitä kaksosiakin on olemassa vielä.

Toinen Josef Mengelen pakkomielteisistä tutkimusaiheista olivat siniset silmät; lukemattomilla kokeillaan Josef Mengele yritti vaihtaa uhriensa silmien värit sinisiksi. Yksi kerta Mengele haetutti vankiparakeista 36 pientä lasta, joiden silmiin hän ruiskutti väriainetta. Suurin osa lapsista menetti välittömästi näkönsä, eikä heidän silmiensä värikään muuttunut ja lopulta nämä pikkuiset joutuivat kaasukammioon tapettaviksi. Josef Mengelen laboratorioissa oli työpöytiä ja seinätauluja, joissa oli valtavat määrät neuloilla kiinni olevia ihmisten silmiä, jotka oli merkitty numeroin ja kirjaimin. Mengele lähetti usein tapettujen uhrien silmiä tutkimusmateriaaliksi silmien pigmentaation tutkijalle Karin Magnussenille Kaiser Wilhelm-instituuttiin Berliiniin. Josef Mengelellä oli tapana usein myös kutsua natsiupseerit seuraamaan tutkimustöidensä tuloksia laboratorioissaan. Ihmishenget eivät merkinneet Josef Mengelen tutkimuksissa mitään; usein hän saattoi suorittaa esimerkiksi vatsa- ja sydänleikkauksia vangeille ilman nukutusta tai edes puudutusta.

Auschwitzin keskitysleirin vankeja.

Todistettavasti Josef Mengele pyrki Auschwitzin keskitysleirillä saamaan vaikutelman, että hän suhtautui omiin epäinhimillisiin testeihinsä vain puhtaan tieteellisesti, tutkijana, eikä mielipuolisena teloittajana tai teurastajana. Tätä Mengele yritti todistaa mm. pukeutumalla moitteettomasti sekä käyttäytymällä täysin hillitysti seuraelämässä. On kylläkin olemassa muutamia todistajanlausuntoja siitä, kuinka Josef Mengele on totaalisesti menettänyt malttinsa keskitysleirillä ja pahoinpidellyt julmasti vangin kuoliaaksi. Eräällä kerralla Josef Mengele kaivautti toisten upseerien kanssa ison hiekkakuopan keskitysleirillä ja tämä kuoppa täytettiin bensiinillä. Bensiini sytytettiin palamaan ja kuoppaan kipattiin kuorma-autolla tuotuja lapsia suuri määrä; niitä lapsia, jotka yrittivät kömpiä kuopasta ylös, tökittiin sauvoilla takaisin kuoppaan. Tätä teurastusta kuopan reunalla seurasivat mm. Josef Mengele ja Rudolf Franz Ferdinand Höss (s. 25.11.1900 Baden-Baden ja k. 16.4.1947 hirtetty Auschwitzissa), Auschwitzin keskitysleirin komendantti.

Auschwitzin komendantti Rudolf Höss.

Kanssaihmiset kuvailivat Josef Mengelen olleen vakuuttunut, että hänen tehtävänsä oli saada aikaan ylivertainen sinisilmäisten ja vaaleiden ihmisten rotu. Hän katsoi velvollisuudekseen tappaa sellaiset ihmiset, jotka näyttivät olleen biologisesti ala-arvoisia yksilöitä. Berliinissä toimineen antropologiaan, perinnöllisyysopetukseen ja genetiikkaan vihkiytyneen Kaiser Wilhelm-instituutin johtajaksi ylennyt professori Otmar von Verschuer takasi toimillaan, että Josef Mengelen Auschwitzin keskitysleirillä tekemille ihmiskokeille saatiin järjestettyä riittävä taloudellinen rahoitus.

Josef Mengele lähetti Auschwitzin keskitysleirillä määräyksillään tuhottaviksi joukoittain. Jo toukokuussa 1943 hän lähetti kaasukammioon 507 romanimiestä ja 528 romaninaista epäiltyinä lavantautia sairastaviksi. Samana vuonna hän lähetti Birkenaun naistenleiriltä 600 juutalaisnaista tuhottavaksi kaasukammioon. Elokuun alussa vuonna 1944 Josef Mengelen vaatimuksesta Auschwitzin romanien perheleiri tuhottiin täydellisesti ja leirin 2987 romania toimitettiin kaasukammioihin ja loput 408 lähetettiin Buchenwaldin keskitysleiriin. Saman vuoden lopulla Birkenaun C-leiri tyhjennettiin Josef Mengelen määräyksestä ruokapulaan vedoten kymmenessä vuorokaudessa kuljettamalla 4000 naista kaasukammioihin vuorokaudessa.

Krematorio.

Mengele tutki myös laajasti romaneihin kuuluvilla ihmisillä omia kokeitaan. Anatomiaa perusteellisesti tutkittuaan Mengele saattoi varsinkin lapsille suorittaa täysin tarpeettomia amputaatioita sekä lumbaalipunktioita. Tutkittavat saivat lavantautiruiskeita ja heidän haavoja tulehdutettiin tahallisesti, jotta saataisiin selville, miten kaksoset suhtautuivat siihen. Aina ei tutkimuksia voitu tehdä elävillä kaksosilla ja siksi yhtäläisyyksiä Mengelen mielestä piti tutkia surmauttamalla kaksosia samanaikaisesti. Usein Mengele tappoi kaksosuhrinsa samanaikaisesti ruiskuttamalla kloroformia sydämeen, hyydyttämällä veren tai aiheuttamalla sydänpysähdyksen kaksosilla. Hän tapatti tutkimuksiinsa paljon lapsia niskalaukauksella ja toisinaan osallistui itsekin lapsien ampumiseen. Uusien junakuljetusten saapuessa Auschwitziin oli Mengele heti valitsemassa tulokkaista kokeisiinsa sopivia kaksosia silloinkin, kun ei itse ollut työvuorossa. Josef Mengele vieraili aktiivisesti Auschwitzin sairasosastolla valitsemassa tapettaviksi sellaisia potilaita, jotka eivät soveltuneet työhön ja joiden pikainen paraneminen ei näyttänyt todennäköiseltä tai joilla oli tarttuvia tauteja. Myös mahdolliset ulkonäköön kohdistuvat vaivat - kuten esim. paha akne - olivat Josef Mengelen mielestä riittävä näyttö ihmisen tappamiseen.

Lopulta Neuvostoliiton puna-armeijan joukot lähestyivät Auschwitzin keskitysleiriä ja Josef Mengelekin tajusi, että hyvin pian täytyi leiriltä lähteä pakoon. Vielä joulukuussa 1944 Mengele haetutti 16 lyhytkasvuista naista Auschwitzin keskitysleirin sairaalasta ja testasi näillä naisilla monia hyvin julmia kokeitaan. Ainoastaan viisi naista tästä ryhmästä selvisi kokeista hengissä. Viimeinen henkilö. joka Josef Mengelen näki Auschwitzin keskitysleirillä 17. päivä tammikuuta 1945 oli lääkäri Martina Puzyna. Puzynan vastuulla oli kirjata ylös kaikki tiedot leirin kaksosista, jotka olivat joutuneet Josef Mengelen epäinhimillisten kaksoskokeiden kohteiksi. "Hän tuli työhuoneeseensa sanomatta sanaakaan. Hän otti muistiinpanoni, pani ne kahteen laatikkoon ja meni ulkona odottavaan autoon", todisti lääkäri Martina Puzyna. Näin Auschwitzin kuolemanenkeli jätti keskitysleirin jälkeensä.

Tampereen ylpeys, kotiorkesterimme Tampere Filharmonia täyttää vuonna 2020 peräti 90 vuotta. Oma orkesterimme harjoittelee ja konsertoi Pohjoismaiden suurimmassa kongressi- ja konserttisalissa, Tampere-talon suuressa salissa. Orkesterin historian aikana se on soittanut konserttejaan alkuun Raatihuoneella ja Tampereen yliopiston valmistuttua yliopiston juhlasalissa. Vuodesta 1990 lähtien orkesterimme on löytänyt kotisalikseen Tampere-talon; Tampere-talo vihittiin käyttöön juuri vuonna 1990. Orkesteri kunnallistettiin vuonna 1947 – tuolloin orkesteri toimi Tampereen kaupunginorkesterin nimellä - ja nykyään Tampere Filharmonia on Suomen ainoa täysimittainen sinfoniaorkesteri pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Muut ainoat täysimittaiset orkesterit ovat Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion Sinfoniaorkesteri.

Nykyään orkesterimme ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana touhuaa Santtu-Matias Rouvali (s. 5.11.1985) ja orkesterin johtamisen hän aloitti Tampereella syksyllä 2013. Rouvali sai syksyllä 2017 johdettavakseen myös Göteborgin sinfoniaorkesterin ja vuonna 2021 hän aloittaa Lontoon Philharmonia Orchestran ylikapellimestarina Esa-Pekka Salosen jälkeen. Elokuusta 2019 lähtien Tampere Filharmonian intendenttinä on toiminut Juha Ahonen.

Vuonna 2002 Tampereen kaupunginorkesterin nimeksi vaihtui Tampere Filharmonia. Filharmonian ylikapellimestareina ovat aikaisemmin toimineet mm. Eero Kosonen, Juhani Raiskinen, Paavo Rautio, Atso Almila, Ari Rasilainen, Leonid Grin, Tuomas Hannikainen, Eri Klas, John Sorgårda ja Hannu Lintu. Eri Klas nimettiin orkesterimme kunniakapellimestariksi ja säveltäjä Jouni Kaipainen toimi orkesterimme nimikkosäveltäjänä.

Vuosi 2020 on Tampereella yhtä juhlaa monessakin mielessä; Tampere-talon yhteyteen avataan virallisesti heti tammikuussa kansainvälisen hotelliketjun uusi hotelli, johon Tampere-talosta pääsee suoraan käytävää pitkin sisälle. Muumimuseo Tampere-talossa viettää Muumien 75-vuotisjuhlaa. Kun tähän lisätään Tampere-talon 30-vuotisjuhlat ja Tampere Filharmonian 90-vuotisjuhlat on tuloksena 195-vuotisjuhlat Tampereella.

Oma orkesterimme aloitti ensimmäisenä Suomessa lapsille ja nuorille suunnatun musiikkikasvatustoiminnan ja orkesterillamme on Suomen ensimmäinen nuorisoklubi; vuosittain orkesterin vieraana käy pitkälti yli kymmenentuhatta Tampereen ja lähikuntien koululaista niin konserteissa kuin harjoitusvierailuilla tutustumassa orkesterin arkeen. Orkesterimme on tehnyt vierailukonsertteja mm. Ranskaan, Japaniin, Pohjoismaihin, Viroon, Englantiin, Saksaan, Hollantiin, Espanjaan ja Yhdysvaltoihin. Sinfoniakonserttien lisäksi orkesterimuusikoilla on myös oma kamarimusiikkisarja, Faunien iltapäivä. Tampere Filharmonian on soittanut historiansa aikana yli 50 äänilevyllistä musiikkia.

Orkesterimme ensimmäinen konsertti annettiin 12.1.1930 ja 10.1.2020 tämän konsertin samansisältöinen toisinto esitetään Tampere-talossa klo 19. Konsertin johtaa orkesterimme II-viulujen äänenjohtaja, kapellimestari Kimmo Tullila, ja konsertin solistina laulaa baritoni Jorma Hynninen. Konsertin ohjelman säveltäjäniminä ovat Friedrich von Flotow, Erkki Melartin, Armas Järnefelt, Väinö Hannikainen, Ilmari Hannikainen ja Selim Palmgren. Perjantaina 17.1.2020 taas kuullaan orkesterimme ensimmäisen sinfoniakonsertin sisältö vuodelta 1930. Tämän konsertin johtaa kapellimestari Eivind Gullberg Jensen ja pianosolistina soittaa Laura Mikkola. Konsertin ohjelmassa ovat Ludwig van Beethovenin Alkusoitto oopperasta Fidelio op. 72, Beethovenin Pianokonsertto nro 1 C-duuri op 15 ja Wolfgang Amadeus Mozartin Sinfonia nro 41 KV 551 ”Jupiter”.

Tampereen Tuurnankatua kävellessä se näyttäytyy valkoisen lauta-aidan ja isojen lehmusten ja vaahteroiden suojaamana huvilana pientaloalueella. Sen ympärillä on 1960- ja 1970-luvuilla rakennettuja kulmikkaita omakotitaloja. Myynti-ilmoituksessa tämäkin rakennus on luokiteltu omakotitaloksi. Kun taloa katsoo historian näkökulmasta, aukeaa yli puolen vuosisadan siivu Suomen ja Pirkanmaan historiaa.

Kaarilan kartanon päärakennus on rakennettu vuonna 1887, mutta kartanon historia yltää vuoteen 1540 asti. Kartanon ensimmäinen omistaja oli herra Erik vuosina 1540-1543. Tuolloin Kaarila kuului Pohjois-Pirkkalan pitäjään.

Kartanon kulta-aika osui 1700- ja 1800-luvuille. Tuolloin se oli Pirkkalan alueen suurin kartano. Vuonna 1728 kartano siirtyi Gaddin suvulle. Kruununvouti ja nimismies Jacob Gaddin pojasta Pehr Adrian Gaddista (s. 12.4.1727 Pirkkala ja k. 11.8.1797 Turku) kasvoi Suomen tärkeimpiin kuuluva tieteentekijä 1700-luvulla.

Pehr Gadd valmistui ylioppilaaksi Turussa vuonna 1742 ja sai valmiiksi pro gradun vuonna 1748. Vuodesta 1750 Gadd sai nimityksen Turun akatemian luonnonhistorian ja talousopin dosentiksi. Vuodesta 1755 Pehr Gadd hoiti sivuvirkoinaan myös Suomen salpietarikeittämöiden tarkastajan tointa sekä toimi myös Turun ja Porin läänin lääninlampurina Matthias Samstedtin jälkeen, joka oli joutunut eroamaan virastaan huonon hoidon seurauksena. Pehr Gadd nimitettiin vuonna 1758 Turun akatemian kemian, fysiikan ja talousopin professoriksi. Lisäksi hän oli kasvitieteilijä. Hänen johdollaan edistettiin erityisesti perunan, tupakan, hampun ja hedelmäpuiden kasvatusta Suomessa. Gaddilla oli koepuutarha Turun Kakolanmäessä ja toinen Kaarilan kartanon mailla. Siellä kasvoi hänen aikanaan noin kahdensadan puun hedelmätarha.

Pehr Gaddista jätti aika vuonna 1797. Hänestä muistutti pitkään kartanon pihalla kohoava todennäköisesti Gaddin itsensä istuttama, lähes 30-metrinen lehmus. Se kaadettiin vasta vuonna 2010. Silloin se oli sisältä ontto. Nykyisin Gaddin nimi tulee esiin enää Nokiantien varressa Raholassa, pusikon takana. Siellä seisoo lehvästön varjossa Tampereen toisiksi vanhin rakennus, vuonna 1785 rakennettu Gaddin kappeli. Sinne haudattiin vuoteen 1854 mennessä 28 Gaddin suvun jäsentä.

Gaddin kappelin vieressä kohoaa Tampereen kaupungin vuonna 1970 pystyttämä, Sisko Petäjän suunnittelema Gaddin obeliskimainen muistomerkki. Obeliskin laatassa tutkijan nimi on kirjoitettu muotoon Pietari Adrian Gadd. Laatassa häntä tituleerataan kasvitieteilijäksi, kemistiksi, talousoppineeksi ja päälle vielä kotiseutututkijaksi. Laatta myös kertoo, että tieteentekijä Gaddin hauta on Turussa. Kappelilla on outo tunnelma. Kappelin vierestä purettiin vuonna 1858 Harjun kappeliseurakunnan kirkko, mutta sen vieressä sijainneeseen Harjun hautausmaahan ei koskettu. Satojen vuosien ikäisien hautakivien jäänteet pilkistävät paikalla yhä nurmikosta.

Vuonna 1838 Kaarilan kartano siirtyi Thunebergien suvun omistukseen. Heidän aikanaan kartanon maihin kuului satoja hehtaareja nykyisen Raholan, Haukiluoman, Tohlopin, Ikurin, Kalkun ja Tesomajärven metsistä ja pelloista. Thunebergit viljelivät maita, tuottivat maitoa tamperelaisille ja myös hedelmiä kauppapuutarhassaan. Thunebergit jalostivat kartanossa myös hevosia ja harjoittivat ravivalmennusta.

Otto Albert Thuneberg (12.12.1865-15.4.1941) ja Fanny Elin Thuneberg, os. Selin (21.12.1867-29.1.1958). Otto Thuneberg oli senaatin ylimääräinen kopisti ja Suomen Pankin Tampereen konttorin ylimääräinen konttorikirjuri 1889, tullilaitoksen palveluksessa 1890-1891, maanviljelijä Pirkkalassa harjoittaen samalla puutarhanhoitoa 1891-1941, vt. nimismies, Suomen maanviljelys- ja teollisuuspankin Tampereen konttorin prokuristi 1898-1900, Suomen maanviljelys- ja teollisuuspankin Tampereen konttorin johtaja 1900-1901, Hämeen maanviljelyskauppa oy:n, myöh. Suomen maanviljelyskauppa oy:n johtokunnan pj 1899-1941, Saha oy Kurun Kähmän johtokunnan puheenjohtaja 1906-1914, oy Sahanterän johtokunnan puheenjohtaja 1910-1916, Suomen perunanjalostustehdas oy:n johtokunnan puheenjohtaja 1910-1917, Epilän konepajan oy:n johtokunnan puheenjohtaja 1911-, Akkunaverho ja paitatehdas oy:n johtokunnan puheenjohtaja 1912-1923, Autokauppa oy:n johtokunnan puheenjohtaja 1927-, Uusi tapettitehdas oy:n johtokunnan puheenjohtaja 1927-, Rauta- ja rakennusaine oy:n johtokunnan puheenjohtaja 1927-, Paitatehdas oy Tilhin johtokunnan jäsen 1919-1923, Nokian kutomo- ja värjäys oy:n johtokunnan jäsen vuodesta 1922. Thuneberg oli säätyvaltiopäivien talonpoikaisäädyn jäsen valtiopäivillä 1904-05 ja kansanedustajana (nuorsuomal.) 4.4.1917-31.10.1917 ja (kok.) 5.9.1922-30.4.1924.

Sisällissodassa keväällä 1918 kartanon lähistöllä Epilässä käytiin raskaita taisteluita tykistöllä, konekivääreillä ja jopa Porin rataa jyräävällä panssarijunalla. Aseet paukkuivat myös kartanon pihapiirissä. On ihme, että kartanon isäntä, kunnallisneuvos Otto Thuneberg (1865-1941) selvisi hengissä sisällissodasta.

Kartanon mailla levottomuudet olivat alkaneet jo vuoden 1917 marraskuun suurlakossa. Lauantaina 17. marraskuuta Epilän lakkokomitea vangitsi kartanon kuskin Kalle Laineen ja telkesi hänet putkaan Pispalassa. Kun Otto Thuneberg lähti Pispalaan vaatimaan Lainetta vapaaksi, lakkokomitea suuttui. Sunnuntaina Kaarilan kartanoon tuli kaksisataa aseistettua sotilasta Aatto Koivusen johdolla. He piirittivät kartanon, sulkivat väen yhteen huoneeseen ja alkoivat etsiä aseita. Kartanosta löytyi puolitusinaa metsästysasetta, yksi revolveri ja kaksi ruostunutta sapelia. Sotilaat eivät vieneet aseita.

Helmikuun 5. päivänä kartanoon tuli jälleen 200 aseistettua punakaartilaista, nyt viljoja vaatimaan. Otto Thuneberg ei suostunut luovuttamaan heille mitään. Thuneberg ja hänen poikansa vangittiin ja vietiin punakaartin eikuntaan Pispalaan. Edelleenkään ei Thuneberg suostuut vaatimuksiin. Hänet kuljetettiin poikansa kanssa Tampereelle telkien taakse. Kartanolle jäänyt rouva Thuneberg ei hänkään suostunut luovuttamaan punakaartille mitään. Lopulta punaiset tyhjensivät väkisin kartanon lihoista, leivistä, ruuista ja karjasta. Ryöstö kesti kuusi tuntia.

Epilän taisteluiden raivotessa raskaimmillaan punaiset lähtivät kuljettamaan isä ja poika Thunebergiä Tampereelta takaisin kartanolle. Kaarilan muinaisen käräjäkukkulan, Liittokallion, kohdalla punaiset pysähtyivät ja kehottivat Thunebergejä sanomaan hyvästit toisilleen. Thunebergeja kohti nostettiin jo kiväärit, mutta siinä kohtaa punaisten johtomies alkoi toppuutella: ”Antaahan olla. Joutaa olla muitakin näkemässä, kun tuommoiset lahtarit kaatuu”. Näin tapahtuman kirjasi kirjoittajanimimerkki S. L. Tampereen kirjapainon vuonna 1920 julkaisemassa Punakapina Pirkkalassa 1918-teokseen.

Kartanolla Thunebergit suljettiin huoneeseen sille puolen rakennusta, jolta valkoiset ampuivat punaisia. Punaisilla oli kartanon piharakennuksessa asemassa kaksi konekivääriä. Niille oli kasattu ampuma-alustoja kartanon kirjoista ja lakanoista. Sisälle osuneiden ammusten jälkiä näkyy päärakennuksenkin kakluuneissa yhä. Kartanoonsa teljetty Otto Thuneberg sai 31. maaliskuuta sääreensä luodin.berg onnistuttiin kuitenkin viemään hoitoon Tampereelle, ja hän säilyi hengissä Tampereen valtauksesta. Heinäkuussa 1918 hän jo nilkutti sauvojen varassa Pispalan työväentalolle Pispalan suojeluskunnan juhlaan puhetta pitämään.

Seuraava käännekohta Kaarilan kartanolla tapahtui vuonna 1963. Silloin Tampereen kaupunki käytännössä pakkolunasti kartanon 450 hehtaarin kokoset maa-alueet Tampereen läntisen puolen uusiksi asuntoalueiksi. Tätä ennen kartano oli jo luovuttanut 1950-luvulla maata mm. Ansiokalliolta ja Pispalan alueelta. Päärakennus ja sen vieressä oleva pirtti vuodelta 1785 ja molempien pihapiiri jäivät yhä Thunebergien omistukseen.