Arkkitehti Bertel Strömmer (6. osa)

Yliarkkitehti Bertel Strömmer.

Toisaalle Jaakko Ilveskosken suunnittelemia rakennuksia ovat mm. Kosken koulun henkilökunnan asuinrakennus (1952) Hattulassa, Luolajan koulun kivinen koulurakennus (1952) Hämeenlinnassa, Ruununmyllyn koulun kivinen koulurakennus (1952) Hämeenlinnassa, Kankaantaan koulu (1957) Nokialla, Lenpäälä-Vesilahden yhteiskoulu (myöh. Kanavan koulu, 1958, laajennus 1966 Lempäälä, purettu), Nokian Säästöpankki (Kauppakatu 5, liike-, toimisto- ja asuinrakennus, 1964, Nokia, purettu), Oriveden seurakuntatalo (1968 Orivesi) ja Eläinlääkärin virkatalo (myöh. Vesilahden pääkirjasto, 1971 Vesilahti).

Strömmerin perheen kesähuvilalla Ansaniemessäkin Bertel Strömmer suunnitteli rakennuksia.

Kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer piti järjestyksestä ja Strömmerin työpöydällä lyijykynien täytyi olla aina teroitettuina ja pituusjärjestykseen aseteltuina. Strömmerin perheen lapset – joita oli kuitenkin kahdeksan kappaletta – saivat monasti viikonloppuisin isältään kuulla lauseen: ”Mitäs hyödyllistä tänään tehdään?” Työmiehiin Bertel Strömmer suhtautui aina hyvin asiallisesti ja ilman herra-asennetta. Bertel Strömmerin tärkein harrastus oli ehdottomasti valokuvaus. Bertel Strömmerin valokuvausaiheet olivat hänen lähiympäristöstään sekä tietysti rakennusten ja rakentamisen vaiheiden kuvaaminen. Bertel Strömmer oli jo jäsenenä vuonna 1897 perustetussa Fotografiklubben i Tammerforsissa, jonka ajatuksena oli herättää ja ylläpitää Tampereella valokuvausharrastusta. Seuran toimintaan lähti vähitellen mukaan myös Tampereen kaupungin etevimmät ammattikuvaajat. Valokuvausharrastus ei ollut halpaa ja se vaati myös uhrauksia ajankäytön suhteen. Fotografiklubben i Tammerfors oli ruotsinkielinen herraseura, jossa oli vain neljä naisjäsentä.

Vuonna 1911 Axel Tammelanderin ottama valokuva Lielahdesta.

Fotografiklubben i Tammerfors järjesti valokuvauskilpailuita ja -retkiä, valokuvausnäyttelyitä ja skioptikan-iltoja, joissa katseltiin diakuvia lähiseuduilta ja jopa kaukomaista. Seura kartutti omaa kirjastoaan, siten jäsenistö pysyi hyvin mukana valokuvausalan kansainvälisessä kehityksessä. Tamperelainen valokuva-arkistotoiminta myös heräsi seuran toiminnassa vuonna 1903. Fotografiklubben i Tammerforsissa toimi Bertel Strömmerin lisäksi mm. seuraavia valokuvaajia: Thomas Clayhills, Julius Richard Thulé, Axel Tammelander, Alfred Engström, Fredrig Borg, Elis Rikala, Rolf Brakel, Axel Gulin, William Lomax, P. Nieminen, Werner Palander, M. Stark, F. W. Westerlund, Gabriel Engberg, Daniel Nyblin, Rolf Brakel, Gustin Lojander, Hildegard Laurent, Arthur Laurent, Anna Idman, Anna Witting, G. Filip Jansson, Sven Brotherus, Rafael Malmio, Leo Björkbom, Reinhold Åberg, Axel A. Brander, Arthur af Hallström, Ano Caselius ja K. Z. O. Granfelt.

Julius Richard Thulén ottama kuva Tampereen Hämeenkadusta vuodelta 1901.

Seuran toiminta hiipui hiljalleen ja kielikysymys ajoi seuran toiminnan 1920-luvulla lopullisesti paitsioon. Fotografiklubben i Tammerfors lopetettiin vuonna 1938. Fotografiklubben i Tammerforssin koko omaisuus siirtyi vuonna 1933 perustetulle Tampereen kameraseuralle, joka alkujaan kokoontui Hotelli Tammerin tiloissa. Tampereen kameraseuran perustajajäseniä oli 26 ja seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli arkkitehti Bertel Strömmer. Tampereen kameraseuran jäsenmäärä kasvoi nopeasti ja kymmenen vuotta myöhemmin seuran jäseniä oli jo noin 140. Tampereen kameraseuran kilpailutoiminta oli alusta alkaen hyvin vilkasta. Tampereen kameraseura keräsi toimintansa alusta lähtien valokuvakokoelmaa, joka koostui etupäässä kilpailussa menestyneistä valokuvista. Bertel Strömmer sai julkaistuksi taidekuviaan sanoma- ja aikakausilehdissä.

Julius Richard Thulé oli urkujenrakentaja Anders Thulén poika. 

Muita Bertel Strömmerin harrastuksia olivat akvarellimaalaus, tenniksen pelaaminen, shakki, sukututkimus ja jänismetsällä käynti, jota varten Strömmer kasvatti kotonaan hyviä ajokoiria. Tampereen kaupunginarkistosta on löydettävissä melko runsaasti kaupunginarkkitehti Bertel Strömmerin puheita sekä esitelmiä ja monenlaisia kirjoitelmia, joiden aihepiiri vaihtelee herkistä tunnelmakuvauksista ja ajatelmista jopa vitseihin. Arkkitehti Bertel Strömmerin sosiaalinen elämä oli verrattain aktiivista, sillä hän toimi mm. monissa yhdistyksissä. Suomen Arkkitehtiliittoa perustettiin syksyllä 1919 ja Bertel Strömmer oli mukana perustamiskokouksessa; Strömmer valittiin myös mukaan liiton ensimmäiseen hallitukseen. Vuodesta 1916 lähtien Bertel Strömmer oli Tampereen Teknillisen Seuran jäsen ja toimi aina välillä seuran puheenjohtajanakin. Hän oli myös hyvin innokas esitelmöitsijä Teknillisen Seuran kokouksissa 1920-1930-luvuilla, jolloin hän piti yhdeksän esitelmää ja aiheet vaihtelivat amerikkalaisista pilvenpiirtäjistä aina Teknillisen Seuran talon kustannuslaskelmiin.

Bertel Strömmer sai täyttäessään 60 vuotta vuonna 1950 yliarkkitehdin arvonimen. Tampereen kaupunki tilasi yliarkkitehdistaan muotokuvan, joka julkistettiin Bertel Strömmerin eläkejuhlassa 31.7.1953. Strömmerin arkkitehtuuri noudatti aikakautensa vakiintuneita tyylisuuntauksia. Strömmer opiskeli jugendtyylikauden loppupuolella kertaustyylit omaksuneiden opettajiensa ohjauksessa ja teki diplomityönsä vuonna 1913 suunnitellen loistokkaan asuinrakennuksen, Ruhtinaallisen kesäpalatsin. Englantilaisen puutarhakaupungin kaavoittamisen periaatteet Strömmer oppi työskennellessään Eliel Saarisen arkkitehtitoimistossa. Vuonna 1920 Bertel Strömmer teki opintomatkan Englantiin, jossa hän tutustui perinpohjin rivitalojen ajatukseen.

Arkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelu-uran alkupuoli Tampereella edusti omakotiarkkitehtuurissa säästeliäämpää jugendia, mutta Mariankatu 26:n kerrostalo jo antoi näytön kertaustyylien omaksumisesta. Tästä tyylistä tuli lopulta niin 1920-luvun lopulla niin leimaava tyylisuunta hänen töissään, että sisustuksissa löytyi myös art deco-tyylisiä ratkaisuja. Huippukautensa suurtöiden innoittamana Bertel Strömmer kutsuikin itse omaa tyyliään strömmerismiksi; tyyli syntyi 1920-luvun loppupuolella klassismin viimeisenä kukkasena. Tyyli kukoisti varsinkin Hotelli Tammerin, Tuulensuun talon ja Tampereen työväentalon sisätiloissa. Ulkoasultaan nämä rakennukset olivat suhteellisen hillittyjä, mutta sisätiloista löytyi aivan uusi maailma. Työväentalon konserttisali, Tuulensuun elokuvateatteri ja Tammerin ravintolakerros kätkivät sisäänsä viimeisteltyjä sisustusratkaisuja, ovikatoksia, seinäpäällysteitä, takorautasuojuksia ja käsintehtyjä valaisimia. Strömmerin suunnittelukohteet saivat Arkkitehti-lehden esittelyissä myös valtakunnallista huomiota.

Talvisodan pommitusten tuhoja Tampereella.

Tammerkosken keskiputouksen voimalaitos toimi eräänlaisena vedenjakajana Bertel Strömmerin tyylinmuutoksessa. Vaikka Strömmer arkkitehtiliiton puheessaan vuonna 1931 moitti funktionalisteja muodon unohtamisesta, hän itse samaan aikaan toteutti funktionalismia omissa töissään. Siitä lähtien Strömmerin suunnittelemat sairaalat, linja-autoasema sekä Tempon talo ovat puhtaasti funktionalismin edustajia Tampereella. Tampereella toisen maailmansodan jälkeen kaikkinainen puute ja säännöstely hiljensi rakentamista voimakkaasti ja rakennustyylit pysyivät ajan tyylin mukaisesti vaatimattomina. Arkista funktionalismia piristettiin romanttisiksi kutsutuilla yksityiskohdilla, kuten mm. rakennusten jalustojen luonnonkivilaatoilla ja satulakatoilla.

Uusi rakentamisen nousu koettiin 1950-luvulla, mutta Bertel Strömmer oli silloin jo ikääntynyt arkkitehti ja sairasteli hyvin paljon. Hän ennätti olla mukana aivan ensimmäisissä elementtirakentamisen kokeiluissa, mutta varmaan hänen kannaltaan oli siunauksellista, että hänen ei enää tarvinnut seurata elementtirakentamisen aiheuttamaa funktionalismin ja rakennuksen muotojen yksinkertaistamista. Bertel Strömmerin vaikutus Tampereen kaupungin katukuvaan on erittäin voimakas. Hän tarkasti kaikki Tampereen rakennuslupasuunnitelmat vuosina 1918-1937, laati yhtenäisiä julkisivukaavioita tärkeiden katujen ja aukioiden varsille sekä piirsi tyyppitalopiirustuksia sekä pienkerrostaloja että omakotitaloja varten. Vuoteen 1928 saakka hän vastasi kaupungin asemakaavan suunnittelusta.

Arkkitehti Bertel Strömmerin työpanos ei pelkistynyt vain Tampereelle. Alkupuolella uraansa hän suunnitteli Ikaalisiin merkittäviä kohteita. Hämeenlinna sai 1920-luvulla Strömmerin suunnitteleman kirjaston ja Lievestuoreen tehdasyhdyskunta sai hänen suunnittelemansa rakennuskannan. Poriin valmistui 1930-luvulla Strömmerin suunnittelema vesitorni sekä Kemin kaupungintalo. Oulussa hänen suunnittelutaitojaan vaati Merikosken voimalaitos ja Kuoreveden lentokonetehtaan yhdyskunta 1940-luvulla. 1950-luvulla Finlayson-Forssa Oy toteutti Bertel Strömmerin suunnitelman Forssaan Pohjoismaiden suurimmasta kutomotehtaasta.

Yliarkkitehti Bertel Strömmer kuoli 18.4.1962 kymmenen vuotta häntä vaivanneen vakavan sairauden uuvuttamana. Bertel Strömmer on haudattu Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle. Tampereen kaupunki kunnioitti Bertel Strömmerin muistoa vuonna 2019 nimeämällä Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien rajaaman keskeisen aukion Bertel Strömmerin aukioksi. Santalahdentien varrella sijaitseva entinen ammattikoulun edustan viheralue sai nimekseen Bertel Strömmerin piha.

 Arkkitehti Bertel Strömmer (5. osa)

Kaupunginhallituksen hyväksyttyä sairaalakomitean maaliskuussa 1933 tekemän ehdotuksen Hatanpään sairaalasta, suunnitelma laitettiin hyvin ripeästi täytäntöön. Pääsuunnittelija oli arkkitehti Bertel Strömmer ja pääurakoitsijana toimi Rakennustoimisto Tähtinen & Sola. Rakennustyöt alkoivat syksyllä 1933. Ennen vuoden loppua sairaalarakennuksen ja henkilökunnan asuinrakennuksen perustustyöt oli tehty ja talousrakennuksen laajennus oli vesikatossa. Rakennustyöt saivat jatkoa seuraavana vuonna. Uusiin sairaalatiloihin kaivattiin myös irtaimistoa. Sairaalalautakunta itse arvioi, että tarvitaan esimerkiksi vaihtovirtamoottoreita, leikkaussalin erikoislamppuja, keittiön yleiskone ja kaksi höyrykeittokattilaa.

Kuvassa on arkkitehti Bertel Strömmerin perhe.

Hatanpään sairaalan loppusuunnittelua teki tuolloin vielä opiskelijana ollut Mikael Nordenswan ja hänen piirustuksensa valmistuivat tammikuussa 1934. Koko Hatanpään sairaala valmistui kesäkuussa 1935. Sairaala oli 140-paikkainen erillinen sairaalarakennus, johon siirrettiin kirurginen ja sisätautien osasto. Samalla saatiin mielisairaalan potilaille lisätilaa. Sairaalaan tulivat samoin lastentautien osasto, laboratorio, röntgen, poliklinikka ja apteekki; näin saatiin kaikki tärkeimmät sairaalapalvelut tamperelaisten käyttöön. Potilaat pääsivät uuteen sairaalaan heinäkuussa 1935. Vain osa sairaalasta otettiin alussa käyttöön, koska uusi henkilökunta saapui suurimmaksi osaksi vasta syksyllä. Sisätautien ja lastenlääkärit aloittivat jo heinäkuussa uusissa viroissaan sairaalassa. Varsinaisesti loppusyksystä 1935 koko uusi sairaala oli täydellä teholla toiminnassa.

Sekä kirurgian että sisätautien osastoilla oli 52 potilaspaikkaa Hatanpäällä. Lastenosastolla oli 26 paikkaa, erityisosastolla neljä paikkaa ja nk. yksityisosastolla oli viisi paikkaa. Hatanpään sairaalassa oli leikkausosasto, poliklinikka, kylpyosasto, laboratorio ja röntgenosasto. Sairaalan lääkäreitä oli viisi ja sairaanhoitajia 26. Potilaspaikkoja sairaalassa oli 149, kun varapaikatkin olivat käytössä. Kellarissa oli nelipaikkainen erityisosasto sekä kylpy- ja obduktiotilat. Kaksi sairaalan ylintä kerrosta olivat sisätautiosastoa ja kahdessa alemmassa kerroksessa olivat kirurgian osaston potilastilat. Sairaalassa oli neljä hissiä ja henkilökunnan asuinrakennuksessa oli asunnot 57 hoitajalle, kaikki yhden hengen asuntoja paitsi ylihoitajattarille kummallekin kaksi huonetta. Hatanpään sairaalaa on sittemmin laajennettu useaan eri otteeseen. Henkilökunnan asuinrakennus on parhaiten säilyttänyt alkuperäistä tyyliään, vaikka se nykyään toimii sairaalan hallintotiloina.

Hatanpään sairaalan röntgenosastoa.

1930-luvun laman jälkeen rakentaminen Tampereella kiihtyi vuosikymmenen loppua kohti merkittävästi. Uusi funktionalismin tyyliin rakennettavia rakennuksia suunniteltiin keuhkosairaalalle Kauppiin, pohjoismaiden suurinta linja-autoasemaa suunniteltiin Ratinaan ja suurimpana rakennushankkeena oli Pyynikinrinteen kaupunginosaan rakentuva tyttöjen ja poikien yleinen ammattikoulu. Bertel Strömmer piti 2.1.1944 Tampereen kaupunginvaltuuston juhlatilaisuudessa katsauksen Tampereen kunnalliseen rakennustoimintaan vuosina 1919-1943 eli kattaen sen ajan, jonka Strömmer oli toiminut kaupunginarkkitehtina Tampereella. Kaupungin rakennusten tilavuus oli ennen vuotta 1919 noin 250 000 kuutiometriä, kun seuraavan 25 vuoden kuluessa kuutioiden määrä kasvoi kolminkertaiseksi.

Bertel Strömmerin virkakauden loppupuolella vuosina 1944-1953 rakentamisvolyymit olivat huomattavasti vaatimattomammat paljolti johtuen sotien jälkeisestä säännöstelystä ja rakennustarvikkeiden puutteesta. Tuon kauden isoin Tampereen kaupungin rakennuttama rakennus oli Amurin kansakoulu, joka valmistui. Katsauksessaan Bertel Strömmer tähdensi, että rakennustoiminnassa täytyi aina pyrkiä hyviin ja kestäviin rakennustapoihin. Huonoinakin aikoina olisi tietoisesti vastustettava kiusausta turvautua hätäajan työtapoihin. Halvasti rakennetut rakennukset tulisivat ajanoloon hoito- ja korjauskustannustensa vuoksi kalliiksi. Myös huonolla hoidolla olleita rakennuksia tuomittiin liian usein turhin kevein perustein purettaviksi, vaikka ne olisivat riittävän kunnostuksen jälkeen vielä täysin käyttökelpoisia.

Bertel Strömmerin yksityisen arkkitehtitoimiston suunnittelutyöt eivät niin massiivisia kuin kaupungin virkatöinä suunnitellut sairaalat ja ammattikoulu. Oman arkkitehtitoimiston töihin kuuluivat Tampereen kaupunkikuvan ja koskimaiseman kannalta varsin merkittävät Alakoski Oy:n vesivoimalaitos ja Tempontalo. Pääosa Bertel Strömmerin Tampereelle toteutetuista rakennushankkeista meni teollisuuden ja asumisen tarpeisiin. Tyylisuuntana fuktionalismin rantautuminen Tampereen asuntorakentamiseen näkyi hyvin selkeästi Sorsapuiston läheisen Lähteenkadun reunalla.

Elementtitekniikkaa tutkittiin maailmalla jo ennen toista maailmansotaa. Sodan jälkeen vaurioiden korjaaminen lisäsi kysyntää ja koska talous monissa maissa oli huonossa kunnossa, haluttiin mahdollisemman tehokasta ja taloudellista rakennustapaa; ratkaisuksi löytyi elementtirakentaminen. Suomessa betoniteollisuutta ryhdyttiin kehittämään elementtiteknologian avulla 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa. Ensimmäiset julkisivuelementit kiinnitettiin Viljo Gabriel Revellin (s. 25.1.1910 Vaasa ja k. 8.11.1964 Helsinki) suunnittelemaan Palace-taloon. Tunnetuimpia varhaisia täyselementtitaloja on arkkitehti Aarne Adrian Ervin (vuoteen 1935 Elers, s. 19.5.1910 Forssa ja k. 26.9.1977 Helsinki) suunnittelema Helsingin Yliopiston Porthania-rakennus. Rooman Pantheon on tunnetuin varhainen betonirakenne maailmalla. Uudelleen betonia alettiin käyttää 1800-luvulla Portland-sementin keksimisen jälkeen ja sen käyttö levisi nopeasti 1900-luvulla.

Arkkitehti Bertel Strömmer hoiti toisen maailmansodan aikaan kaupunginarkkitehdin virkaa ja yksityistä arkkitehtitoimistoaan supistuvin resurssein, mutta onneksi hänellä riitti kuitenkin töitä vaikeinakin aikoina. Talvisodan massiiviset pommitukset Tampereella aiheuttivat kaupungissa välittömän korjaustarpeen, mutta samaan aikaan varsinkin rakennustyöväestä oli huutava pula. Rakennustöitä valvottiin tiukasti luvanvaraisuudella ja rakennusmateriaalit, kuten betoni ja rauta olivat säännöstelyn kohteita ja käytännössä tämä tilanne johti helposti siihen, että rakennusten valmistuminen viivästyi useilla vuosilla. Eräs ratkaisu tilanteeseen oli – ja tämä ratkaisumalli oli jo ennestään arkkitehti Bertel Strömmerille sangen tuttu – palata ikään kuin vuoden 1918 sodan jälkeiseen ratkaisuun eli rakentaa sodasta palaaville rintamamiehille ja siirtoväelle perinteisiä omakotitaloja ja kaksikerroksisia puisia vuokrataloja.

Pyynikin kesäteatterin pyörivä katsomo on nykyään myös katettu.

Viimeisinä virkavuosinaan Tampereen kaupunginarkkitehtina Bertel Strömmer sai työpaikallaan läpi sitkeästi ajamansa ajatuksen, että arkkitehtiosaston rakennussuunnittelu ja rakennuttaminen erotettiin toisistaan omiksi yksiköikseen. Tampereella vuonna 1951 toimintansa aloitti pelkästään rakennustöitä toteuttava talonrakennusosasto ja silkkaa suunnittelua tehnyt arkkitehtiosasto huolehti talojen suunnittelusta. Tästä Tampereen kaupungin tekemästä muutoksesta ja sen hedelmistä pääsi täysimittaisesti nauttimaan vasta kaupunginarkkitehti Bertel Strömmerin seuraaja, arkkitehti Jaakko Kalevi Ilveskoski (s. 11.12.1912 ja k. 29.4.1984), joka oli kaupunginarkkitehtina vuosina 1953-1972. Hän valmistui Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1942. Jaakko Ilveskoski profiloitui erityisesti Tampereella ja Pirkanmaalla sodanjälkeisille suurille ikäluokille koulurakennusten suunnittelijana. Esimerkkinä koulurakentamisesta on vaikkapa hänen suunnittelemansa Raholan koulu, joka valmistui vuonna 1956 poikkeukselliseen rinnemaastoon taitavasti suunniteltuna. Raholan koulun avajaisia kunnioittivat juuri valittu presidentti Urho Kaleva Kekkonen (s. 3.9.1900 ja k. 31.8.1986 Helsinki) ja Sylvia ”Sylvi” Salome Kekkonen (o.s. Uino, s. 12.3.1900 Pieksämäki ja k. 2.12.1974 Helsinki). Arkkitehti Antti Juhani Ilveskoski (s. 10.5.1944 Sortavala ja k. 28.4.2008 Espoo) oli Jaakko Ilveskosken poika.

Kalevan yhteiskoulu oli alkujaan yksityiskoulu.

Kaupunginarkkitehti Jaakko Ilveskosken suunnittelemia kohteita Tampereella ovat mm. Kulkutautisairaalan muutostyöt ja uusi lämpövoimala (1951-1953, yhdessä Bertel Strömmerin ja Vilho Kolhon kanssa), Härmälän koulu (nyk. Hatanpään koulu käytössä, 1952), Härmälän sauna- ja pesularakennus (nyk. A-killan käytössä, 1952, yhdessä Strömmerin kanssa), Koukkuniemen vanhainkodin uudisrakennukset Niksula, Havula, Urpula, Iltala, Varpula, Juhlatalo, uimakopit ja kioski, 1952, 1955-1961), Amurin kansakoulu (nyk. Tampereen kansainvälinen koulu, 1954, yhdessä Strömmerin kanssa), Lamminpään sauna-, pesula- ja neuvolarakennus (1954), Kalevan yhteiskoulu (nyk. Kalevan lukio, 1955), Kaskitie 11-15 (puolikunnalliset asuinkerrostalot, 1956, yhdessä Olavi Suvitien kanssa), Harjun yhteiskoulu (myöh. Kaarilan koulu ja Kaarilan lukio, 1956), Pyynikin kesäteatterin pyörivä katsomo (1959, yhdessä Reijo Ojasen kanssa), Raholan lastenkoti (myöh. Vastaanottokoti ja perhekeskus, 1961, purettu), Kissanmaan lastenkoti (nyk. Perhekeskus, 1962), Luisukatu 8 (asuinrakennus, 1965), Laboratoriorakennus (nyk. Tays Hatanpään rintakeskus, 1967), Kaupin sairaalan (ent. keuhkotautisairaalan laajennus, 1969), Katolinen kirkko ja Pyhän Ristin seurakunnan toimintakeskus (1969) ja Pispalan kirkko (1971).

Pispalan kirkko rakennettiin palaneen kirkon tilalle.

 Arkkitehti Bertel Strömmer (4. osa)

Arkkitehti Bertel Strömmer.

Suomen ensimmäinen Tempo-tavaratalo avattiin Helsinkiin Bulevardin ja silloisen Heikinkadun (nyk. Mannerheimintien) kulmatontin matalaan b-taloon 10.10.1933. Toinen Tempo-myymälä avattiin Hakaniemeen Siltasaarenkatu 1:een ja kolmas Tampereelle Nylundin rakennuttamaan funkistyyliseen Tempon taloon 20.3.1939. Nylund pääsi Sumeliuksen tontin omistajien kanssa kauppoihin, jossa suuren tontin Tammerkosken puoleinen osa vaihtoi omistajaa. Tontilla sijainnut Sumeliuksen palatsi purettiin sekä sen mukana puinen varastorakennus ja aita. Sen jälkeen Nylund palkkasi arkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelemaan omistamalleen tontille talon.

Tempon tavaratalo Tampereella, Hämeenkatu 15.

Talon katutasoon haluttiin yhtenäinen, neljä metriä korkea sekä mahdollisimman laaja liiketila. Bertel Strömmer käytti kaiken rakennusjärjestyksen salliman rakennusoikeuden tontilla hyväkseen. Siksi piha-aluetta jäi vaivaiset 150 neliömetriä Värjärinkujan puolelle käyttöön. Uusi betonirakenne tukipilareineen mahdollisti suuren avoimen tilan, noin 800 neliömetrin liiketilan syntymisen, josta osa kuitenkin varattiin Tammerkoskelle avautuvalle ravintola-kahvilalle. Järjestelyn vuoksi oli pakko portaat ja hissi sijoittaa tilan reunoihin. Tempon talossa toinen kerros omistettiin toimisto- ja työtilojen käyttöön, mutta jokunen asuinhuoneisto myös löytyy sieltä. Neljä ylintä kerrosta ovat pelkästään omistettu asumiskäyttöön; asuinhuoneistoja talossa on yhteensä 27. Talossa on kolme porraskäytävää; yksi kummassakin talon päädyssä ja yksi keskellä taloa Tammerkosken puolella. Talon jokaiselta porrastasanteelta on kulku kahteen asuntoon, ja tämän vuoksi Tempon talon asunnot ovat kookkaita talon päätyihin sijoitettuja kaksioita lukuun ottamatta.

Tempon talon porraskäytävää.

Tempon talon pääporras avautuu Tammerkoskelle päin ja sisäänkäynti kehystettiin näyttävästi sileillä graniittilaatoilla. Sisäänkäynnin yläpuolella on sadekatoksena erkkeri, joka on persoonallisesti sijoitettu puoliksi porraskäytävän kohdalle ja puoliksi viereisen asunnon isännänhuoneen laajennukseksi. Erkkeri laajensi porraskäytävän Hämeenkadun puoleista osaa ilman selkeää käyttötarkoitusta. Porraskäytävässä asuntojen ovet ovat viilupintaisia, joissa on lisäksi pyöreät laivaikkunat. Tempon talon julkisivu pyöristyy sekä Hämeenkadun että Värjärinkujan kulmissa, mikä hieman pehmentää talon jylhää funkisilmettä. Rakennus on suojeltu asemakaavalla vuonna 1995. Talon erkkereissä porraskäytävän ikkunanauha on sijoitettu pystyyn ja asuntojen leveät ikkunanauhat kiertävät erkkerin kulman ympäri. Bertel Strömmer leikitteli samoin talon parvekkeilla; funktionalismille tyypillistä rakennuksen pyöreää kulmaa tuotiin korostetusti esille sen molemmin puolin sijoitetuilla pyöreäkulmaisilla pikkuparvekkeilla.

Bertel Strömmerin luonnoskuva Tempo talosta.

Tammerkosken puolelle valmistui aina Värjärikujalle saakka ulottuva kävelyparveke, jotta Tempon talon liiketiloja ja varsinkin sen näyttäviä näyteikkunoita voisi ihailla kaikilta kolmelta ilmansuunnalta. Arkkitehti Bertel Strömmer pyöristi Hämeenkadun puolella liiketilan sisäänkäynnin viereisen näyteikkunan samaan tapaan kuin oli tehnyt hieman aikaisemmin hotelli Emmauksessa Hämeenkadun alkupäässä. Tempon talo valmistui Hämeenkadun vilkkaimmalle liikepaikalle Tammerkosken välittömään läheisyyteen. Uusi Tempo-tavaratalo sai talon myötä erittäin hyvää näkyvyyttä ja talon asukkailla oli myös Tampereen keskustassa paljon katsottavaa. Tempo-tavaratalo toimi talossa vuoteen 1974 saakka. Sen jälkeen katutason liiketiloihin muutti Postipankin konttori. Talon remontoitiin 1970-luvulla ja siinä yhteydessä talon väri muuttui tummahkon vihertäväksi ruskean sävyksi, joka on sopimaton valinta puhdasta funktionalismia edustavalle rakennukselle. Pyöreiden nurkkien ylempien kerrosten kaarevalasiset ikkunat vaihtuivat remontissa suoriksi ikkunoiksi. Nämä taitamattomat muutokset ovat heikentäneet Tempon talon arkkitehtonista arvoa Hämeensillan ja Tammerkosken partaalla. Seuraavassa julkisivuremontissa em. virheet on tietysti mahdollista korjata.

Kun uusi toimeksianto saapui Bertel Strömmerin yksityiseen arkkitehtitoimistoon, Strömmer ensin itse tavallisesti hahmotteli tehtävän alkutavoitteet. Sen jälkeen suunnittelutyötä jatkavan suunnittelijan kanssa Bertel Strömmer sopi tehtävän jatkotavoitteista. Koko työprosessin ajan arkkitehti Bertel Strömmer seurasi mielenkiinnolla suunnittelutyötä ja jakoi ohjeita työn kehittämisestä. Valmiin suunnitelman hyväksyi ja signeerasi johtaja, arkkitehti Bertel Strömmer, sillä hän oli työstä viime kädessä vastuussa. Varsinaisen suunnittelutyön tehnyt arkkitehti sai lisätä työhön mukaan oman nimensä tai nimikirjaimensa. Samanlainen käytäntö oli voimassa Tampereen kaupungin arkkitehtiosaston virkatöissä. Alkuluonnokset käytännössä allekirjoitti suunnittelija nimikirjaimillaan. Sittemmin jatkossa Bertel Strömmerin oma signeeraus – erityisesti epävirallisempiin esittelykuviin – tehtiin usein leimasimella.

Rakentaminen kävi kuumana kaikkialla 1920-luvun lopulla, mutta maailmanlaajuinen lama tuli ja aiheutti Suomessakin joukkotyöttömyyden tullessaan. Tampereen arkkitehtiosastolla työtilanne oli kuitenkin hieman erilainen, sillä Tampereen kaupunki oli vuonna 1929 hankkinut Frenckellin paperitehtaan kiinteistön Tammerkosken partaalta. Kaupan mukana kaupunki sai hallintaansa koskioikeudet Tammerkoskeen. Kaupunki päätti rakentaa voimalaitoksen Tammerkosken keskiputoukselle ainakin osittain ihan työllistämistarkoituksessa. Kaupunki oli suunnitellut myös sairaalaa Hatanpään niemelle jo kahdenkymmenen vuoden ajan, ja nyt viimeinkin oli hyvä tilaisuus ottaa sairaalan rakentaminen työn alle.

Jo vuodesta 1908 alkaen Tampereella oli suunniteltu kunnallisten sairaaloiden keskittämistä samalle alueelle. Sairashuonevaliokunta suositti, että sairaalat sijoitettaisiin Ratinan niemelle. Vuonna 1911 Tampereen kaupunginvaltuusto antoi kunnallisille sairaaloille alueen läheltä Kaupin keuhkotautisairaalaa. Hatanpään kartanon maakauppa muutti kaiken kuitenkin vuonna 1913. Tuoreeltaan Hatanpäälle sijoitettiin mielisairaala. Ensimmäisen maailmansodan aikana Hatanpään huvilassa toimi sotilassairaala ja vuonna 1919 sairaala muutettiin kaupunginarkkitehti Bertel Strömmerin suunnitelmien mukaisesti kirurgiseksi ja sisätautisairaalaksi.

Vuonna 1919 sairashuoneiden hallituskunnan asettama toimikunta päätti, että kaikki kunnalliset sairaalat Tampereella keskitetään Hatanpäälle. Arkkitehti Bertel Strömmer piirsi 3.6.1919 päivätyn luonnoksen, Ehdotus Tampereen kunnallisten sairaalain sijoittamiseksi Hatanpäälle. Uusi komitea kuitenkin vuonna 1923 katsoi Hatanpään niemen epätyydyttäväksi vaihtoehdoksi epäedullisen ilmastonsa, kostean maaperänsä sekä tehtaiden läheisyyden vuoksi. Komitean mielestä paras vaihtoehto sairaala-alueeksi olisi kulkutautisairaalan viereinen alue Eteläpuistossa. Vuonna 1931 rahatoimikamari nimesi uuden komitean; komitean mukaan kirurginensairaala ja sisätautisairaala sekä keuhkotautiparantola olisi parasta sijoittaa Petsamon alueelle. Vuoden 1932 uusi komitea ehdotti sairaaloiden sijoittamista Eteläpuistoon. Sairaalalautakunta kuitenkin ohitti tämän suosituksen ja katsoi paremmaksi sairaaloiden paikaksi Hatanpään niemen ja tästä kaupungin valtuusto teki myönteisen päätöksen kesäkuussa 1932.

Arkkitehti Bertel Strömmer matkusti jo kesäkuussa 1928 tutustumaan Viipurin uuteen kunnallissiraalaan yhdessä kirurgian ylilääkäri Emil Anttosen kanssa. Bertel Strömmer ja Emil Anttonen tekivät lisäksi keväällä 1930 tutustumismatkan katsastamaan Saksan ja Ruotsin uusia sairaaloita. Varsinaisesti matka ei avannut arkkitehtuurin puolelta mitään uutta nähtävää matkamiehille, mutta rakennusmateriaalit ja rakennustekniset yksityiskohdat saivat osakseen miesten mielenkiinnon. Tutkimusmatkan jälkeen kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer teki sairaalaryhmän tiloista uuden yhtenäisen luonnoksen, jota hän täydensi vielä loppuvuodesta sekä kirjoitti siihen perustelunsa mukaan.

Petsamon kallioille sairaalan rakentaminen uhkasi käydä niin arvokkaaksi, että sairaalahanke laitettiin hetkeksi tauolle. Bertel Strömmer esitti lokakuussa 1931 ehdotuksen, että Petsamosta sairaalan sijoituspaikkana luovuttaisiin ja Hatanpäälle tehtäisiin uusi, rajoitetumpi sairaalasuunnitelma. Tampereen kaupunginvaltuustokin päätti lopulta puoltaa tätä ehdotusta ja nyt pääsi kaupungin arkkitehtiosasto täysipainoisesti sairaalaa suunnittelemaan Hatanpäälle. Bertel Strömmerin apuna osastolla työskentelivät Jaakko Laaksovirta sekä Arvo Muroma ja Hugo Borgström, jotka olivat mukana juuri valmistuneessa arkkitehti Johan Sigfrid Sirénin (s. 27.5.1889 Ylihärmä ja k. 5.3.1961 Helsinki) eduskuntatalon suunnitteluryhmässä. Vuonna 1932 Arvo Muroma suunnitteli sairaalan pohjakuvia. Hugo Borgström jatkoi hänen työtään pidemmälle aina helmikuulle 1933 saakka.

Arkkitehti Johan Sigfrid Sirén.

Hatanpään sairaalasta pyrki tulla vain liian kallis projekti, joten potilaiden eristystilat täytyi sijoittaa osittain maanpinnan alapuoliselle kerrokselle, jotta toimenpidetilojen tarvitsemaa siipirakennusta voitiin pienentää. Lopulta koko sairaala kääntyi piirustuksilla peilikuvakseen ja sen teki Hugo Borgström elokuussa 1933. Jaakko Laaksovirta vastasi koko ajan henkilökunnan asuinrakennuksesta, kattilalaitoksesta sekä vanhojen rakennusten muutos- ja sisustustöistä.

 Arkkitehti Bertel Strömmer (3. osa)

Vuonna 1952 Tampereen kaupunki maalautti Bertel Strömmeristä taiteilija Antti Saarisella kaksi muotokuvaa.

Arkkitehti Reino Arvo Ahjopalo (Andelin, s. 3.7.1910 Hausjärvi, Ryttylä ja k. 18.6.1998) valmistui arkkitehdiksi vuonna 1937 ja Ahjopalo palkattiin vielä samana vuonna Tampereen kaupungin arkkitehtiosastolle Poriin lähteneen Jaakko Laaksovirran tilalle Tampereen linja-autoaseman loppuvaiheen suunnittelijaksi. Reino Ahjopalo työskenteli Tampereen arkkitehti- ja asemakaavaosastolla vuoteen 1948 asti, jonka jälkeen Ahjopalo valittiin ensin Kotkan ja vielä myöhemmin Lappeenrannan kaupunginarkkitehdiksi. Arkkitehti Martti Olavi Kivimaa (s. 25.7.1909 Hartola ja k. 1.11.1998 Jyväskylä) valmistui arkkitehdiksi vuonna 1937 ja Kivimaa työskenteli Bertel Strömmerin arkkitehtitoimistossa vuosina 1937-1941, jonka jälkeen Olavi Kivimaa valittiin Jyväskylän kaupunginarkkitehdiksi.

Bertel Strömmerin perheen kotitalo valmistui vuonna 1924 osoitteessa Palomäentie 22.

Vuonna 1946 arkkitehti Kerttu Nuoliala valmistui ja pääsi heti töihin Bertel Strömmerin yksityiseen arkkitehtitoimistoon, jossa hän työskentelikin aina vuoteen 1954 saakka. Tämän jälkeen Kerttu Nuoliala työskenteli lyhyen rupeaman Tampereen kaupungin arkkitehtiosastolla, jonka jälkeen hän alkoi pitää omaa arkkitehtitoimistoaan. Myös vuonna 1952 arkkitehdiksi valmistunut tamperelainen Pentti Turunen (s. 14.9.1924 ja k. 6.10.2016) oli töissä Bertel Strömmerin arkkitehtitoimistossa vuosina 1953-1958. Tämän jälkeen myös hän perusti oman arkkitehtitoimistonsa, joka toimi vuosina 1958-2007. Turunen oli pitkään myös yliopettajana Tampereen teknillisessä opistossa. Suomen Arkkitehtiliitto myönsi vuonna 2005 Turuselle ansiomerkin ”pitkästä ja menestyksekkäästä toiminnasta Tampereen arkkitehtuurin vaikuttajana”. Pentti Turusen suunnittelemia kohteita Tampereella ovat mm. Saalem-seurakunnan talo (1957 yhdessä B. Strömmerin kanssa), Lielahden kirkko (1961) ja kellotapuli (2003), Isosaaren leirikeskuksen rakennuksia (1964-1965), Uudenkylän seurakuntatalo (1966), As Oy Nalkalan asuinkerrostalo (1966), As Oy Kyttälänportin asuinkerrostalo (1967), Villa Linko (1971), Liljeroosin tehdasrakennuksen korotus (1971 ja uusi vedenpuhdistamo Kehräsaareen (1973), Tahmelan asuinrakennuksia (1972-1973), Pyynikin palloiluhalli (1977), Olkahisten seurakuntatalo (1980), Niemenkylän loma-asunnot (1989-1991), Kalevankankaan hautausmaan Veteraanilehto (1995) ja Hietakehdon muistolehto (2002), Tammenlehvämuistomerkki (2003). Muualle suunniteltuja Turusen töitä olivat mm. Tampereen ev.lut. seurakuntien asuinrakennuksia Kangasalan Ilkoon (1957-1958), Hämeenkyrön kirkon muutostyö (1965), Ristimäen siunauskappeli (1972) Lempäälään, Leponummen siunauskappeli (1976) Jämsään.

Gunnar, Bertel ja Rainer Strömmer arkkitehtitoimistossa.

Bertel Strömmerin esikoispoika Gunnar Evert ”Goony” Strömmer (s. 6.11.1914 Ikaalinen ja k. 2.6.2006 Tampere) oli paitsi arkkitehti myös jazzpianisti. Hän valmistui arkkitehdiksi vuonna 1948 Teknillisestä korkeakoulusta, mutta oli jo siinä vaiheessa tehnyt isänsä toimistossa suunnittelutöitä isänsä kanssa kuuden vuoden ajan. Gunnar Strömmer suunnitteli Tampereelle mm. Ensi- ja turvakodin, Valmetin tehtaiden muutos- ja korjaustyöt sekä useita asuinkerrostaloja, omakotitaloja ja huviloita. Hän jatkoi isänsä työtä tämän arkkitehtitoimistossa vuonna 1962, mutta hän luopui omien sanojensa mukaan toimistosta boheemiutensa vuoksi. Gunnar Strömmer toimi Tampereen kaupungin asemakaava-arkkitehtina vuosina 1966-1977.

Tamperelainen rakennusinsinööri ja rakennuspiirtäjä Erkki Artturi Liuha (s. 6.7.1898 Tampere ja k. 9.6.1958 Sorva) oli Bertel Strömmerin yksityisen arkkitehtitoimiston uskollista vakihenkilökuntaa. Liuha aloitti Strömmerin palveluksessa jo 1920-luvulla ja pysyi toimiston muonavahvuudessa aina lähes kuolemaansa saakka vuonna 1958. Erkki Liuha oli Bertel Strömmerin apuna suunnittelemassa mm. Tuulensuun taloa ja Tempon taloa, mutta Liuha suunnitteli useita rakennuksia myös itsenäisesti. Tampereella Liuhan suunnittelemista kohteista tunnetaan ehkä parhaiten Ojakadun kolmio – asuintalojen ja autotallin muodostama rakennuskokonaisuus – sekä suuri asuinkerrostalo, Lähteenlinna. Molemmat em. kohteet edustavat klassismin tyyliä. Lähteenlinna on Tampereen Sorsapuistoa reunustava, kolmesta siivestä koostuva kerrostalo, joka sijoittuu Itsenäisyydenkadun, Aaltosenkadun ja Lähteenkadun varsille. Lähteenlinna rakennettiin vuosina 1928-1930. Lähteenlinnaa ei ole suojeltu, mutta Tampereen kaupungin kaavoitusyksikön mukaan talo on rakennustaiteen, kulttuurihistorian ja kaupunkikuvan kannalta merkittävä kohde. Muita Liuhan suunnittelemia kohteita Tampereella ovat As. Oy Erkkilän-Aukee, Aleksanterinkatu 6 (1926), Sulkavan talo (As. Oy Heinäpuisto, Pirkankatu 16, 1928), Lapin asuinrakennuksia: Havutie 1, Havutie 5 ja Havutie 7 (1935, 1954), Nekalan asuinrakennuksia: Erätie 27 ja Ahotie 9 (1938, 1939), Tehdasrakennus: Yliopistonkatu 56 (1946), Epilän Nahkatehtaan konttori- ja asuinrakennus (1951), Pienteollisuustalon ensimmäinen vaihe: Yliopistonkatu 58 (1957) ja asuinrakennus: Sudenkatu 2/Hippoksenkatu 17 (1950-luku).

Lähteenlinna valmistui vuonna 1930.

Satakunnan ja Hämeenläänin raja kulki vuoteen 1870 asti Tammerkoskessa. Tammerkosken ylittävä vanha silta oli jo sen verran heikossa kunnossa, että silta uudistettiin vuonna 1807. Silta sai uuden paikan aavistuksen verran etelämpänä, kuin vanha silta. Kauppatorilta (nykyisin Keskustori) sillalle johtavaa katua alettiin kutsua Hämeenkaduksi. Sillan kupeessa oli tontti nro 64, jossa 1820 sijaitsi kaksi vanutusmyllyä eli valkkia. Raatimies ja kauppias Adolf Fredrik Lindberg (1792-1864) omisti 1850-luvulla tontilla valkkilaitoksen ja hänen tarkoituksensa oli tehdä tontille vielä kniipi- ja naulatehdas sekä mahdollisesti jopa mylly. Tontilla oli jo vuonna 1840 suuri yksikerroksinen rakennus Hämeenkadun puolella ja Värjärikujan puolella oli pienempiä rakennuksia. Tampereen merkittävimpiin henkilöihin lukeutunut Lindberg saapui Kangasalta vuonna 1814 ja nai kauppias Nils Wahlstedtin lesken. Maksettuaan Wahlstedtin tyttärille lähinnä muodollisen korvauksen Lindberg sai haltuunsa Tampereen kaupungin parhaan tontin nro 45 raatihuoneen tontin takana. Kauppiastoimintansa ohella Adolf Fredrik Lindberg perusti tiilitehtaan, jonka tuotanto 1830-luvulla parhaimmillaan oli 60 000 tiiltä vuodessa. Lisäksi Lindberg osti värjäri Molinin värjäämön ns. Grundbergin niemessä Nalkalan torin lähellä. Lindberg perusti vuonna 1851 olutpanimon sekä alkoi puuhata jauhomyllyä, jota varten hän lopulta Hatanpään vastustuksen johdosta saanut lupaa. Adolf Lindberg hallitsi ruotsin ja suomen lisäksi myös venäjänkielen.

Lindbergin kuoltua vuonna 1864 tamperelainen tukkukauppias Gustaf Oskar Sumelius (s. 9.3.1835 Kangasala ja k. 3.1.1895 Tampere) osti Lindbergin tontin ja talon osoitteessa Hämeenkatu 15. Vuonna 1870 Sumelius muutti oman liikkeensä tälle tontille. Gustaf Sumelius oli Pirkkalan kappalaisen Petter Johan Sumeliuksen (1798-1846) ja Johanna Ulrika Söderbergin poika. Sumelius tuli 11-vuotiaana Tampereelle kauppias J. G. Lindebergin palvelukseen ja muutti välillä Poriin työskennelläkseen Carl Martinin ja A. Lundborgin liikkeessä sekä Luvialla Julinin laivaveistämössä. Vuonna 1859 Sumelius sai porvaruusoikeuden Tampereella sekatavarakauppiaana. Maakaupan vapauduttua Sumelius alkoi vähitellen enenevässä määrin harjoittaa tukkukauppaa, kunnes vuonna 1884 lopetti vähittäiskaupan kokonaan. Aikanaan Sumelius oli kaupungin suurin sekatavaran ja kankaiden tukkumyyjä ja tämän lisäksi hän harjoitti voin vientiä ulkomaille 1870-luvulla.

Tukkukauppias Gustaf Oskar Sumelius.

Gustaf Sumelius laajensi omalla tontilla sijaitsevia rakennuksia ja rakennutti Kauppatorin ja Värjärinkujan varsille uudet hienot talot. Tukkukauppias Gustaf Sumelius menestyi toimissaan erinomaisesti ja vuonna 1890 hän oli Tampereen kaupungin eniten veroja maksanut kauppias. Hän rakennutti itselleen liikerakennustensa ja Tammerkosken rannan väliin asuintalon. Tämä uusi kivitalo oli Tammerkosken puolelta kolmikerroksinen. Valmistuttuaan vuonna 1889 taloa alettiin kutsua Sumeliuksen palatsiksi. Gustaf Sumeliuksen kuoltua vuonna 1895 hänen poikansa, tukkukauppias, valtiopäivämies ja myöhemmin vuorineuvos (vuodesta 1920 lähtien) Gösta Oscar Sumelius (s. 29.5.1866 Tampere ja k. 7.3.1940 Tampere) halusi uudistaa vanhat matalat liikerakennukset. Kauppatorin kulmaan hän rakennutti nelikerroksisen kivitalon vuonna 1901.

Tukkukauppias Gösta Oscar Sumelius.

Gösta Sumelius muutti toiminimi G. O. Sumeliuksen osakeyhtiöksi ja hän toimi uuden yhtiön johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1912-1916. Hän oli myös Hammarén & Co Ab:n, Tampereen Puuvilla Oy:n ja Äänekoski Oy:n johtokuntien puheenjohtaja. Gösta Sumelius oli Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1898-1920 ja valtuuston puheenjohtaja vuosina 1907-1908 sekä varapuheenjohtaja vuosina 1905-1906 ja 1912-1915. Sumelius oli Tampereen edustaja porvarissäädyssä valtiopäivillä vuosina 1904-1905. Gösta Sumelius toimi Ruotsin varakonsulina Tampereella vuosina 1908-1921. Gösta Sumelius oli avioliitossa vuosina 1893-1919 Tyra Johanna Charlotta Mörtengrenin (1873-1951) kanssa ja vuodesta 1920 Agnes Maria Thulén (1893-1959) kanssa.

Sumeliuksen kauppahuone 1890-luvulla Kauppatorin kulmassa.

1900-luvun kuluessa Hämeenkadun merkitys pääliikekatuna kasvoi ja arvokkaalla paikalla Hämeensillan kupeessa ollut Sumeliuksen palatsi puutarhoineen alkoi tuntua mainion liiketontin tuhlaukselta. Kauppias Johan Nylund perusti Helsinkiin Tempo-nimisen tavaratalon vuonna 1933 ruotsalaisten mallin mukaan. Tavarataloketjun Suomessa perusti Uudessakaarlepyyssä syntynyt liikemies Johan Nylund (1880-1940). Tavaratalon mainoslause oli: ”Hyvää tavaraa huokein hinnoin”. Nylund oli vuosina 1903-1904 siirtolaisena tutustunut Yhdysvalloissa Woolworthin kaltaisiin liikkeisiin, joissa liikeidea perustui pienen voittomarginaalin mahdollistamiin edullisiin hintoihin ja siitä seuraavaan suureen myyntivolyymiin. 1930-luvun alussa Nylund tutustui myös ruotsalaiseen Åhlén & Holmin perustamiin myymälöihin Ruotsissa, jotka toimivat Tempo-nimellä.

 Arkkitehti Bertel Strömmer (2. osa)

Arkkitehti Bertel Strömmer.

Työtehtävien kirjo oli Tampereen kaupunginarkkitehdilla melkoinen: kaupunginarkkitehti laati Tampereella tarvittavat asemakaavat ja rakennussuunnitelmat, järjesti sekä valvoi niiden vaatimat rakennustyöt, toimi kaupungin omistamien kiinteistöjen isännöitsijänä ja ohjasi myös rakennustarkastajana muidenkin rakennussuunnittelijoiden töitä. Muutaman tunnin työpanos viikossa ei näihin töihin siis piisannut mitenkään. Tampere oli sodan pommitusten jäljiltä tuhottu ja palanut monin paikoin niin heikkoon kuntoon, että jälleenrakennustöitä riitti pitkäksi aikaa. Tuolloin oli lisäksi vielä hyvin vaikeata saada lainaa tuhoutuneiden asuntojen korjaamiseen sekä asuntojen rakentamiseen asunnottomille. Tämän vuoksi Tampereen kaupunginarkkitehdin ensimmäiset työntäyteiset vuodet menivät sodan jälkien korjaamiseen sekä rajallisilla resursseilla hätäasuntojen järjestämiseen suureen tarpeeseen. Bertel Strömmer lausuikin tilanteesta myöhemmin, että Tampereen arkkitehtiosaston normaali elämä saattoi alkaa vasta vuonna 1924, mutta vielä pitkään senkin jälkeen asuntopulan poisto ja kunnallisten vuokratalojen rakentaminen piti arkkitehtiosaston kiireisenä.

Tuulensuu.

Vuoteen 1929 saakka Tampereen kaupungin alueiden asemakaavoitus työllisti merkittävästi arkkitehtiosastoa; vuonna 1929 nimitettiin ensimmäinen Tampereen asemakaava-arkkitehti virkaansa. Ennen uuden asemakaava-arkkitehdin nimitystä arkkitehti Bertel Strömmerin johdolla valmisteltiin mm. Petsamon länsiosien, Härmälän ja Nekalan asemakaavat sekä niiden rakennusjärjestykset. Tampereen VII kaupunginosan eli Pyynikinrinteen ja Pyynikintorin ympäristön asemakaava oli uudistettu. Uudistetut rakennusjärjestykset tekivät mahdolliseksi rakentaa kaksikerroksisia puutaloja näille alueille.

Hotelli Tammer. 

Arkkitehti Bertel Strömmerin yksityisessä arkkitehtitoimistossa 1920-luvun alkuvuodet kuluivat puurakenteisten asuinrakennusten ja teollisuuskiinteistöjen suunnittelujen parissa. Vasta kun Suomen kansantalouden tilanne vuosikymmenen loppupuolella alkoi kohentua, alkoi Strömmerin arkkitehtitoimistolle tulla tilauksia myös suurempien kivitalojen suunnittelutehtävistä. Tämän vuosikymmenen merkittävimmät Bertel Strömmerin suunnittelutehtävät olivat Grand Hotel Tammer ja Tuulensuun kuusikerroksinen asuin- ja liiketalo Hämeenkadun ja Hämeenpuiston kulmassa, joka valmistui vuonna 1929.

Hotelli Tammerin historia käynnistyi Tampereen teknillisen seuran kokouksesta, jossa E. Graeffe ehdotti, että seuralle rakennettaisiin oma talo. Rakennukseen haluttiin myös tuottavia tiloja. Tyylillisesti talo edusti pohjoismaista klassismia. Alusta asti oli tarkoitus rakentaa kansainvälisen vertailun kestävä hotelli ja Tampereen uusi maamerkki. Talon kustannukset kohosivat lähes kahdeksaan miljoonaan markkaan. Tammerin ensimmäinen ravintoloitsija oli ranskanvenäläinen Alexander Adlivankin (s. 5.11.1878 Pietari ja k. 27.1.1971), joka tuotatti Tammeriin mm. pöytähopeita ja kattokruunuja Ranskasta. Tammerin valmistumisvuosi 1929 oli myös Tampereen kaupungin 150. juhlavuosi. Höyrylaiva Kuru upposi Tampereen edustalla Näsijärvellä 7.9.1929 ja tämän onnettomuuden vuoksi näyttävät kaupungin ja Hotelli Tammerin juhlallisuudet täytyi perua. Suruajan jälkeen Hotelli Tammer avattiin hyvin vaatimattomin menoin kuukausi myöhemmin.

Höyrylaiva Kurun onnettomuus sattui 7.9.1929 Näsijärvellä.

Vuosina 1924-1962 arkkitehti Bertel Strömmerin yksityinen arkkitehtitoimisto sijaitsi hänen oman kotitalonsa siipirakennuksessa Palomäentien ja Lyseokadun kulmassa. Arkkitehtitoimiston tila ei ollut kovin suuri: toimiston ikkunaseinällä oli kolme piirustuspöytää ja lisäksi peremmällä vielä kaksi työpöytää. Toimistosihteerin ja rakennusteknikon lisäksi työtilassa työskenteli kolme arkkitehtia tai suunnittelijaa. Arkkitehti Bertel Strömmerin oma piirustuspöytä oli asunnon puolella, asunnon työhuoneessa. Strömmerin yksityisessä arkkitehtitoimistossa oli toisinaan niin paljon suunnittelutöitä, että usein on ihmetelty, kuinka Bertel Strömmer pystyi täyden työpäivän Tampereen kaupungin virastossa annettuaan vielä johtaa ja hoitaa omaa yksityistä arkkitehtitoimistoaan. Ilmeisesti Strömmer käytti omiin töihinsä varsinkin varhaiset aamutunnit, myöhäiset illat sekä samoin viikonloput. Strömmerin nuorin poika, Matti Strömmer, muisteli isänsä suunnitelleen oman ajankäyttönsä tarkasti sekä paheksuneen joutenoloa.

Keväällä 1928 arkkitehti Bertel Strömmer joutui omien työkiireidensä vuoksi pyytämään kaupungin päivätyöstään kolme kuukautta virkavapaata. Tuolloin Strömmerin työpöydällä kiireellisimpinä töinä olivat Hotelli Tammerin ja Tuulensuun asuin- ja liiketalon suunnittelut. Kun arkkitehti Bertel Strömmer sairastui helmikuussa 1952 hän teki listan oman toimistonsa keskeneräisistä töistä ja töiden sen hetkisistä tilanteista. Listaan tuli yhteensä 28 työtä, kouluja, kirkkoja ja sairaaloita eri puolilla Suomea. Kaikista näistä keskeneräisistä suunnittelutöistä vajaat puolet sijaitsi Tampereella.

Arkkitehti Bertel Strömmer oli taitava rekrytoimaan palvelukseensa vasta valmistuneita ja osaavia arkkitehteja, jotka toivat tullessaan arkkitehtitoimistoon uusia ajatuksia. Strömmerin yksityisestä arkkitehtitoimistosta muodostui vähitellen paikka, jossa uudet arkkitehdit saivat hankittua kannuksensa rauhassa, jotta he sen jälkeen ammatti-ihmisinä voisivat siirtyä vaikkapa Tampereen kaupungin arkkitehtiosaston palvelukseen. Arkkitehti Vilho Kolho (s. 5.2.1891 Keuruu ja k. 13.9.1988 Tampere) aloitti opinnot Teknillisessä korkeakoulussa Bertel Strömmerin kanssa samalla kurssilla vuonna 1908. Molemmat valmistuivat myös samanaikaisesti viisi vuotta myöhemmin. Vuonna 1919 Kolho tuli Tampereelle ja pääsi Bertel Strömmerin yksityiseen arkkitehtitoimistoon avustajaksi. Vilho Kolho toimi myös samalla tuntiopettajana poikain ammattikoulussa.

Arkkitehti Vilho Kolho siirtyi vuoden 1925 paikkeilla Tampereen kaupungin arkkitehtiosastolle kiireavustajaksi ja vuodesta 1927 hän toimi Tampereen ensimmäisenä apulaiskaupunginarkkitehtina, kun virka oli joulukuussa 1926 perustettu. Vilho Kolho otti heti hoitaakseen arkkitehtiosaston aikaisemmat isännöinti- ja korjaustyöt sekä osaston juoksevat asiat. Yhdessä Tampereen kaupunginarkkitehti Bertel Strömmerin kanssa he johtivat Tampereen kaupungin rakennustoimintaa vuosikymmenten ajan. Vilho Kolho jäi eläkkeelle vuonna 1954. Vilho Kolhon suunnittelutöitä Tampereella olivat mm. Finlayson-myymälän sisustus (1923), Keskuskeittiön talo (1923), Tammerontalon korotus (1926), Ludekylä (1926, 1928), Petsamon jakelumuuntamo (1928), Kaupinojan pumppuasema (1928), Kaupin vanha vesitorni ja Tampereen Ursan observatorio (1953), Pyynikin näkötorni (1929), Koskitalon korotus (1953) ja Puistotyöntekijöiden ruokailutila (1953).

Hjortin talo Hämeenkadun ja Hämeenpuiston kulmassa Tampereella.

Tamperelainen arkkitehti Georg Edvin Henriksson (1901-1963) valmistui vuonna 1927 ja tuli Bertel Strömmerin yksityiseen arkkitehtitoimistoon vähän yli vuodeksi töihin. Vuonna 1926, ollessaan vielä arkkitehtiopiskelija, Henriksson voitti Jyväskylän suojeluskuntatalon suunnittelusta järjestetyn arkkitehtuurikilpailun. Arkkitehti Hugo Alvar Henrik Aalto (s. 3.2.1898 Kuortane ja k. 11.5.1976 Helsinki) tuli kilpailussa toiseksi ja lopulta suojeluskuntatalon suunnittelijaksi valittiin Alvar Aalto. Georg Henriksson oli Strömmerin mukana suunnittelemassa mm. Hotelli Tammeria. Vuonna 1929 Henriksson siirtyi vuodeksi työhön Tampereen kaupungin arkkitehtiosastolle ja vuodesta 1930 lähtien hän siirtyi uudelle asemakaavaosastolle. Arkkitehti Georg Henriksson perusti 1930-luvulla oman arkkitehtitoimiston Tampereelle ja vuonna 1945 hän lähti Ruotsiin, jossa työskenteli Malmön kaupungin asemakaava-arkkitehtina. Henrikssonin kokonaan tai osittain suunnittelemia kohteita Tampereella ovat mm. Hotelli Tammer (1929), Kaukajärven kartanon huvimaja (1933), asuin- ja liiketalo osoitteessa Kauppakatu 3b (1934), Hjortin talo Hämeenkadun ja Hämeenpuiston kulmassa (1937) ja Jääkauden muistomerkki Pyynikillä (1945). Suolahden kirkko (1940) Äänekoskella on myös Henrikssonin suunnittelema.

Hatanpään sairaala Tampereella.

Jaakko Thure Laaksovirta (s. 24.7.1901 Säkkijärvi ja k. 3.7.1955 Pori) valmistui diplomiarkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1928. Ensin Laaksovirta työskenteli Bertel Strömmerin yksityisessä arkkitehtitoimistossa vuoden verran ja siirtyi sieltä vuonna 1929 Tampereen kaupungin arkkitehtiosastolle avustamaan mm. Hatanpään sairaalan ja Tampereen linja-autoaseman suunnittelussa. Hänen taitojaan kuvastaa varmaan sekin, että hän sai Tampereen rautatieaseman suunnittelukilpailussa toisen jaetun palkinnon vuonna 1933. Tampereella hän viihtyi siihen saakka, kunnes vuonna 1937 Laaksovirta valittiin Porin kaupungin kaupunginarkkitehdiksi.

Varmaan uskollisimpia Bertel Strömmerin työntekijöitä oli hänen vaimonsa Ros-Marin veli, Mikael Nordenswan (s. 1904 ja k. 12.2.1986), joka tuli töihin jo opiskeluaikanaan Strömmerin yksityiseen arkkitehtitoimistoon. Hänet itseasiassa palkattiin Tampereen kaupungin arkkitehtiosastolle jo ennen hänen valmistumistaan arkkitehdiksi vuonna 1935. Mikael Nordenswan oli Bertel Strömmerin luottosuunnittelija, jolla oli päävastuu mm. Kaupin keuhkosairaalan (1939) ja ammattikoulun suunnittelusta (1940) sekä Kissanmaan koulun (1950) suunnittelusta. Mikael Nordenswan toimi arkkitehtiosaston suunnittelijana vuoteen 1949 asti ja hän perusti sen jälkeen oman arkkitehtitoimiston.

 Arkkitehti Bertel Strömmer (1. osa)

Ikaalisten apteekkari Sven Evert Strömmer.

Ikaalisten apteekkarin, Sven Evert Strömmerin (s. 7.5.1856 Eno ja k. 2.4.1921 Tampere) ja Elin Ida Strömmerin (Fabritius, s. 11.6.1856 Ritisenlahti ja k. 11.2.1945 Tampere), poikana syntyi 11.7.1890 Ikaalisissa tuleva arkkitehti, Bertil Evert Strömmer. Bertel Strömmerin isoäidin veljiä olivat taiteilijat Magnus (s. 13.6.1805 Haminanlahti, Kuopio ja k. 5.7.1868 Helsinki), Ferdinand (s. 19.3.1822 Kuopion pitäjä ja Wilhelm (s. 5.4.1810 Haminanlahti, Kuopio ja k. 2.7.1887 Orust, Ruotsi) von Wright. Apteekkariperheessä oli Bertelin lisäksi viisi muutakin lasta. Bertel Strömmer aloitti koulutiensä Tampereella Reaalilyseossa syksyllä 1900. Bertel Strömmeriä kiinnostivat kouluaikana erityisesti piirtäminen, urheilu ja varsinkin valokuvaus, joka muodostui sittemmin hänelle elinikäseksi intohimoksi.

Arkkitehti Bertel Strömmer.

Bertel Strömmer kirjoitti vuonna 1908 ylioppilaaksi ja aloitti arkkitehtiopiskelut vielä samana syksynä Helsingissä Suomen Teknillisen Korkeakoulun arkkitehtiosastolla. Strömmer pääsi jo opiskeluaikanaan harjoittelijaksi mm. Palmqvist & Sjöströmin ja Gottlieb Eliel Saarisen (s. 20.8.1873 Rantasalmi ja k. 1.7.1950 Bloomfield Hills, Michigan, Yhdysvallat) arkkitehtitoimistoihin. Bertel Strömmer sai keväällä 1913 valmiiksi diplomityönsä, Ruhtinaallinen Kesäpalatsi, jonka jälkeen Strömmer valmistui arkkitehdiksi. Bertel Strömmer pääsi heti valmistumisensa jälkeen vakituiseen työsuhteeseen Eliel Saarisen arkkitehtitoimistoon, sillä hän oli osoittautunut hyvin kelvolliseksi piirtäjäksi jo harjoittelija-aikanaan. Aikaisemmin arkkitehti Eliel Saarinen oli tehnyt yhteistyötä arkkitehtien Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin kanssa; he perustivat kolmistaan arkkitehtitoimiston Gesellius, Lindgren & Saarinen vuonna 1896 sekä ”erämaa-ateljee” Hvitträskin Kirkkonummelle vuonna 1902. Kolmikon arkkitehtitoimisto lopetti toimintansa vuonna 1905 ja arkkitehti Eliel Saarinen jatkoi suunnittelutoimintaa itsenäisenä arkkitehtina.

Erämaa-ateljee Hvitträsk.

Arkkitehti Bertel Strömmer muutti asumaan Hvitträskin erämaa-ateljeehen ja hän toi sinne myös 31.12.1913 vihityn aviovaimonsa, Ros-Marin (o.s. Nordenswan, s. 1.6.1894 Hämeenlinna ja k. 18.6.1989 Tampere)), joka oli naapuritalon tyttö Ikaalisista. Tuohon aikaan Eliel Saarisella oli työn alla mm. valtaisa kaupunkisuunnitelma Munkkiniemi-Haaga, jossa tämä uusi kaupunginosa suunniteltiin aina Suur-Helsingin yleiskaavasta pienimpien rivitalojen julkisivu- ja pohjakaavioihin saakka. Loppukesästä 1914 syttynyt ensimmäinen maailmansota vähensi hyvin nopeasti ja radikaalisti Saarisen arkkitehtitoimiston työtilannetta. Vaikka Munkkiniemi-Haagan oli vielä loppuun saattamatta, arkkitehti Eliel Saarinen joutui kuitenkin irtisanomaan työntekijöitään arkkitehtitoimistostaan. Myös arkkitehti Bertel Strömmer jäi tässä yhteydessä vaille töitä muiden mukana.

Kaupunginarkkitehti Lambert Petterson.

Ros-Mari ja Bertel Strömmer muuttivat Kirkkonummen Hvitträskistä Ikaalisiin loppuvuodesta 1914. Bertel Strömmer tutki Tampereelta mahdollisia työpaikkoja ja pääsi lopulta tammikuussa 1915 kaupunginarkkitehti Johan Lambert Pettersonin (s. 19.11.1864 Hausjärvi ja k. 27.9.1938 Helsinki) yksityistoimistoon piirtäjäksi. Tampereelle perustettiin vuonna 1861 porvariston valitsema kaunistusjohtokunta, joka huolehti mm. kaupungin rakennuksista ja istutuksista. 1900-luvulla toimi Kaunistuskomitea, joka samaan tapaan suunnitteli ja valvoi kaupungin ulkoasua, käsitteli sitä koskevia ehdotuksia sekä antoi ”kaunistusasioista” lausuntoja Rahatoimikamarille. Myös kaupungin puistot olivat Kaunistuskomitean vastuulla. Tampereen kaupungin kauneuskomiteassa ja myöhemmin kaupungin asemakaavatoimikunnassa tarvittiin sivutoimista suunnittelusihteeriä. Kaupunginarkkitehti Lambert Petterson puhui arkkitehti Bertel Strömmerin piirtäjäksi näihin tehtäviin. Bertel Strömmer hoiti uusia tehtäviään iltatöinään.

Tuohon aikaan Kaunistuskomitea päätehtävä oli toimia puutarhaosaston suunnittelun tukena. Bertel Strömmer vaihtoi Kaunistuskomiteasta vuoden 1916 alussa Tampereelle perustettuun asemakaavatoimikuntaan, joka keskittyi kaupungin eri alueiden asemakaavoitukseen. Strömmer sai silloin mieluisaksi tehtäväkseen suurentaa Pyynikinrinteen toivottoman pienen urheilukenttäalueen paremmin toimivaksi. Urheilukentän juoksurata piteni 350 metriin, mutta 400-metrinen juoksurata ei kentälle kyllä mahtunut.

Pankinjohtaja Nils Idman.

Hatanpään kartanon jouduttua taloudellisiin vaikeuksiin Nils Idmanin kavalluksen vuoksi vuonna 1912, ajautui kartanon omistaja Fredrik Idman lainojen takaajana konkurssiin. Koko 1 459 hehtaarin laajuinen Hatanpään kartano myytiin seuraavana vuonna 2,5 miljoonalla markalla Tampereen kaupungille. Hatanpään kartanon alue käsitti tuolloin nykyiset Hatanpään, Viinikan, Nekalan, Koivistonkylän, Rautaharkon, Härmälän, Lakalaivan, Peltolammin, Sarankulman ja Multisillan kaupunginosat. Nopeasti kaupungininsinööri K. K. Vaaramäki laati tontitussuunnitelmat niin Lapin (Käpylä) kuin Viinikan omakotivaltaisia esikaupunkeja varten. Molempien kaupunginosien rakentaminen alkoi vuonna 1914. Arkkitehti Bertel Strömmer – Strömmer asusti vielä tässä vaiheessa Ikaalisissa – osallistui molempien esikaupunkialueista järjestettyyn työväenasuntokilpailuun, jonka kilpailun ratkaisu julistettiin joulukuussa 1914. Strömmer sai kilpailussa kolmannen palkinnon sekä pienten että isojen talojen kilpailusarjoissa. Suomen vanhin rakennusalan julkaisu, Rakennustaito-lehti ylisti Bertel Strömmerin ehdotuksia järjestetyn kilpailun onnistuneimpina luomuksina.

Hatanpään kartanon päärakennus.

Kilpailumenestys takasi arkkitehti Bertel Strömmerille myös ns. ”oikeita” suunnittelutilauksia Tampereella. Ensimmäisiä arkkitehti Strömmerin tilaustöitä olivat suunnitelmat Lapin Harjutie 3:n tontille jo maaliskuussa 1915 ja pienen talon suunnittelun osoitteessa Helletie 6 sekä huhtikuussa 1915 viimeistelty normaalia suurempi omakotitalo tekstiilitehtailija Frans Filemon Teljolle (s. 25.7.1887 Tampere ja k. 3.7.1960) Teljontie 23:een. Teljo perusti mm. Sukka- ja Trikootehdas Osakeyhtiö Kudoksen vuonna 1919. Kudokselle arkkitehti Bertel Strömmer suunnitteli vuonna 1928 uuden tehdasrakennuksen Käpytien varteen. 1930-luvun lamasta selvittyään tehdas valmisti naisten alusvaatteita, leninkejä ja käsineitä. Tehtaalle hankittiin uusia koneita tuotannon kasvaessa ja vuonna 1936 Kudoksella oli jo 162 työntekijää. Kudoksen tehdas toimi vuoteen 1962 saakka.

Kudoksen tehdas Käpytiellä.

Arkkitehti Bertel Strömmerin päässä ajatus oman yksityisen arkkitehtitoimiston perustamisesta alkoi kypsyä jo niihin aikoihin, kun hän luonnosteli kenkätehtailija Emil Aaltoselle (vuoteen 1888 saakka Widell, s. 29.8.1869 Metsäkansa, Sääksmäki ja k. 16.12.1949 Tampere) huvilarakennusta Pyynikinrinteen tontille nro 9, osoitteessa Palomäentie 13. Strömmer luotti omiin kykyihinsä niin paljon, että hän tarjosi kenkätehtailija Aaltoselle piirustuksiaan ilmaiseksi, jos Aaltonen ei olisi tyytyväinen työnsä tulokseen. Emil Aaltonen hyväksyi kuitenkin nuoren Bertel Strömmerin piirustukset ja valmiit rakennuslupasuunnitelmat päivitettiin toukokuussa 1915.

Kenkätehtailija Emil Aaltonen.

Bertel Strömmerin arkkitehtitoimiston ensimmäiset työt olivat usein jugendtyylisiä omakoti- ja paritaloja. Mariankadulle valmistui kolmikerroksinen kerrostalo, jonka rakennusmestari Mikko Tamminen oli piirtänyt vuonna 1916. Talon julkisivu kelpasi vasta kun arkkitehti Bertel Strömmer sen suunnitteli. Talon julkisivussa näkyi jo klassisia vaikutteita. Bertel Strömmerin perhe asui tässä kerrostalossa sisällissodan aikana. Sodan jälkeen 23.4.1918 arkkitehti Bertel Strömmer otti hoitaakseen väliaikaisesti ja samoin ehdoin kuin edeltäjänsä kaupunginarkkitehti Lambert Pettersonkin häneltä vapautunutta kaupunginarkkitehdin sivutoimista virkaa. Strömmer teki töitä kaupunginarkkitehtina ainoastaan kymmenen tuntia viikossa. Tehtävään kuului päivittäinen vastaanottoaika, joka oli klo 10-11. Näin toimien Bertel Strömmerille jäi aikaa myös oman arkkitehtitoimiston työtehtäville. Näihin aikoihin Strömmerin arkkitehtitoimiston merkittävimmät suunnittelutyöt olivat Naparstokin talo Hämeenkadulla sekä Haarlan paperitehdas Santalahdessa. Näillä suunnittelutöillään Bertel Strömmer vakiinnutti asemansa omalla arkkitehtitoimistollaan ja hän sai palkattua lisää työntekijöitä omaan toimistoonsa.

Emil Aaltosen huvila, Palomäentie 13.

Tammikuussa 1920 Tampereen rahatoimikamari havahtui siihen, että Tampereella oli sangen paljon huonerakennusalan tekemättömiä tehtäviä, että kaupunginarkkitehdin tulisi jatkossa työskennellä kokopäiväisesti ilman omia sivutoimia. Talvella 1920 kaupunginarkkitehdin virka julistettiin haettavaksi, mutta virkaan ei tullut ainuttakaan hakemusta. Tämän jälkeen varovasti tiedusteltiin arkkitehti Bertel Strömmerin halukkuutta ottaa kaupunginarkkitehdin virka vastaan. Bertel Strömmer laittoi ehdoksi viran palkan korottamisen, kesälomasijaisen palkkaamisen virkaan, oikeuden pitää yksityistä arkkitehtitoimistoaan sekä viiden huoneen vuokra-asunnon osoittamista omalle perheelleen. Näin Tampereen rahatoimikamari joutui nöyrtymään ja hyväksymään kaikki arkkitehti Bertel Strömmerin asettamat ehdot kaupunginarkkitehdin virasta. Arkkitehti Bertel Strömmer valittiin Tampereen päätoimiseksi kaupunkiarkkitehdiksi 29-vuotiaana 23.3.1920.