Kokaiinin käyttö painottuu Suomessa pääkaupunkiseudulle – alueelliset erot huumeiden käytössä ovat yhä suurempia

Jätevesitutkimusten perusteella ylivoimaisesti suosituin stimulanttihuume suurimmassa osassa Suomea on amfetamiini.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreimman jätevesitutkimuksen mukaan näyttäisi olevan Suomessa yhä kasvavia alueellisia suuria eroja huumausaineiden käytössä. Suomessa ryhdyttiin jätevesitutkimuksin asiaa seuraamaan vuonna 2012. Varsinkin pääkaupunkiseudulla huumeiden kokonaiskäyttömäärien kasvu on ollut voimakasta vuodesta 2012 lähtien. Monilla pienemmillä paikkakunnilla Suomessa huumeiden käyttö on sen sijaan pysynyt ennallaan.

Amfetamiini on suurimmassa osassa Suomea THL:n jätevesitutkimusten perusteella ylivoimaisesti suosituin stimulanttihuume maassamme, mutta sen käyttö on pysynyt selvästi alle vuoden 2020 ennätystason. Tosin tämän vuoden alussa amfetamiinin käyttö on kasvanut hieman suurissa kaupungeissa viime vuoden tilanteeseen verrattuna.

– Lainvalvontaviranomaisten laajat huumetakavarikot ja kiinniotot vaikuttivat keväällä 2021 selkeästi huumetilanteeseen. Muutos on näkynyt ennen kaikkea amfetamiinin käytössä. Kokaiinin käytön osalta vaikutukset jäivät puolestaan väliaikaisiksi, arvioi THL:n yksikönpäällikkö Teemu Gunnar tiedotteessa. Amfetamiinin käytön vähentyminen on näkynyt Teemu Gunnarin mukaan myös muissa Suomen yhteiskunnallisissa ongelmissa. Esimerkiksi huumerattijuopumuksesta kiinni joutuneiden määrä on vähentynyt kahden viime vuoden aikana.

– Kokaiinin voimakas käytön kasvu ei puolestaan ole vielä näkynyt vastaavalla tavalla muissa tilastoissa. Tämä viittaa siihen, että kyseisiä huumeita käyttävät ainakin osittain eri ryhmät. Kokaiinin käyttö painottuu voimakkaasti viikonlopuille Suomessa. Kokaiini on selvästi hinnan puolesta elitistinen huume. Diileri saattaa pyytää gramman kokaiiniannoksesta 150 euroa. Amfetamiini on huomattavasti kokaiinia halvempaa; grammahinta on vain viidesosa kokaiinin hinnasta. Kokaiini antaa vähemmän mielihyvää kuin amfetamiini; sen mielikuva julkkishuumeena on lisännyt sen haluttavuutta. Kokaiini piristää, nostaa mielialaa ja poistaa estoja. Kokaiinin vaikutukset alkavat hyvin nopeasti, mutta vaikutukset laimenevat myös alle tunnissa. Laittomien piristeiden käyttäjät suosivat Suomessa aikaisemmin amfetamiinia, joka aiheutti usein samoja vaikutuksia, mutta vaikutukset kestivät useita tunteja. Pitkään käytettyinä ja jatkuvassa käytössä kumpikin stimulantti voi aiheuttaa mm. ahdistusta, masennusta, vainoharhoja ja aliravitsemusta. Katukuvassa näkyvät huumeiden käyttäjät ovat yleensä pitkän käyttöhistorian omaavia amfetamiinin, lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttäjiä.

Ekstaasia käytetään enemmän suurissa kuin pienissä kaupungeissa

THL:n jätevesitutkimuksissa tutkitaan amfetamiinin ja kokaiinin käytön lisäksi myös muita huumausaineiden käyttöä. Ekstaasia käytetään näiden jätevesitutkimusten perusteella enemmän suurissa kuin pienissä kaupungeissa tällä hetkellä.

Metamfetamiinia käytetään nykyään Suomessa suhteellisen vähän. Muuntohuumeisiin kuuluvan alfa-PVP:n käyttö on lisääntynyt merkittävästi varsinkin Helsingin seudulla vuoden 2022 alusta lähtien. Keväällä 2023 sen käyttö on ollut Helsingin seudulla ennätyksellisellä tasolla.

THL:n jätevesitutkimuksen näytteet otettiin viime vuoden lopulla 27 kaupungin seudulta. Helsingissä, Turussa ja Tampereella näytteitä otettiin myös tämän vuoden maaliskuussa. Tehty tutkimus kattaa noin 60 prosenttia Suomen väestöstä.

THL tuottaa ja välittää tietoa huumeiden käytöstä ja käyttötavoista sekä niiden sosiaalisista ja terveydellisistä haittavaikutuksista. Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tehtäviin kuuluu huumeisiin liittyvien tilastojen ylläpitäminen. THL myös kehittää päihdetestausta ja tekee päihdemäärityksiä terveydenhuollon ja valvonnan tarpeisiin Suomessa.

Yli neljäsosa suomalaisista on kokeillut kannabista

Viimeisimmän väestökyselyn (2022) mukaan kannabista joskus elämänsä aikana on kokeillut 29 prosenttia 15–69-vuotiaista suomalaisista. Huumeiden kokeilu ja käyttö on yleistynyt erityisesti 25–34-vuotiailla nuorilla aikuisilla suomalaisilla. Tämän ikäryhmän vastaajista lähes puolet (47 %) ilmoitti vuonna 2022 käyttäneensä jotain huumetta joskus elämänsä aikana.

Eurooppalainen koululaistutkimus alkoholin ja huumeiden käytöstä (ESPAD)

Eurooppalainen koululaistutkimus alkoholin ja muiden päihteiden käytöstä seuraa samanikäisten eurooppalaisten koululaisten alkoholin, tupakan ja huumeiden käytössä tapahtuvia muutoksia Euroopassa. Projektin tarkoitus on tuottaa vertailukelpoisia tietoja nuorten alkoholin ja huumeiden käytöstä ja niissä tapahtuneista muutoksista eri Euroopan maissa. Euroopan neuvoston Pompidou-ryhmän ja ruotsalaisen Centralförbundet för alkohol och narkotika -järjestön (CAN) aloitteesta on kerätty aineistoa 15–16-vuotiailta koululaisilta neljän vuoden välein vuodesta 1995 alkaen. Uusin aineisto kerättiin keväällä 2019.

Kouluterveyskysely

Valtakunnallisen kouluterveyskyselyn (2021) mukaan laittomia huumeita on ainakin kerran elämässään kokeillut Suomessa kahdeksan prosenttia peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaista, 13 prosenttia lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista ja 18 prosenttia ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoista.

Lääkkeiden ei-lääkinnällinen käyttö

Vuoden 2018 väestökyselyn mukaan seitsemän prosenttia 15–69-vuotiaista suomalaisista on joskus elämänsä aikana käyttänyt rauhoittavia lääkkeitä, unilääkkeitä tai vahvoja kipulääkkeitä ei-lääkinnälliseen tarkoitukseen. Huumeista ainoastaan kannabiksen käyttö on tätä lääkkeiden väärinkäytöksikin kutsuttua ilmiötä yleisempää Suomessa.

Koko väestön tasolla lääkkeiden väärinkäyttö on pysynyt Suomessa melko tasaisena 2000-luvulla. Yleisyydessä on kuitenkin huomattavia ikäryhmittäisiä eroja, ja lääkkeiden väärinkäyttö on Suomessa lisääntynyt erityisesti 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä. Sukupuolten väliset erot Suomessa lääkkeiden väärinkäytössä ovat varsin vähäisiä.

Amfetamiineja ja opioideja ongelmallisesti käyttävistä noin neljäsosa on naisia

Vuoden 2017 rekisteriaineiston perusteella tehdyn arvion mukaan Suomessa on 31 100–44 300 amfetamiineja ja opioideja ongelmallisesti käyttävää. Väestöön suhteutettuna tämä tarkoittaa, että 0,9–1,3 prosenttia kaikista 15–64-vuotiaista suomalaisista käyttää huumeita ongelmallisesti. Naisia huumeiden ongelmakäyttäjistä arvioidaan olevan noin 8 500–11 900, eli noin neljännes. Ongelmallisesti huumeita käyttäviä on eniten 25–34-vuotiaiden (1,1–2,8 %) ikäryhmässä.

Sekakäyttö on yleistä päihdehuollon huumeasiakkailla

Vuonna 2021 Suomessa päihdehuollon huumeasiakkaat olivat pääosin miehiä (72 %) ja nuoria aikuisia (keski-ikä 35 vuotta). Asiakkaiden koulutustaso oli matala ja työttömyys yleistä. Joka kymmenes asiakas oli asunnoton. Suurin osa huumeasiakkaista oli ollut jo aiemmin päihdehoidossa (85 %) ja käyttänyt huumeita myös pistämällä (81 %). Noin puolella kaikista asiakkaista oli ilmennyt päihteiden sekakäyttöä.

Päihdehuollon huumeasiakkaista kolmannes (32 %) hakeutui hoitoon ensisijaisesti opioidien käytön vuoksi, mutta kaikkiaan opioideja tai opioidikorvaushoitoon tarkoitettua lääkitystä käytti kolme asiakasta neljästä (73 %). Buprenorfiini oli opioideista yleisin hoitoon hakeutumisen syy (25 % kaikista asiakkaista), heroiini puolestaan oli ensisijainen huume vain yhdellä prosentilla asiakkaista. Muita ensisijaisia hoitoon hakeutumiseen johtaneita ongelmapäihteitä olivat stimulantit (26 %), kannabis (16 %) sekä uni- ja rauhoittavat lääkkeet (13 %). Buprenorfiinia ja metadonia käytetään sekä laittomana päihteenä että lääkärin ohjeiden mukaan vierotus- tai korvaushoitolääkkeenä. Noin puolet kaikista asiakkaista Suomessa oli opioidikorvaushoidossa.

Huumeiden käyttöön liittyvien tartuntojen määrä on pysynyt ennallaan

Pistämällä tapahtuva huumeiden käyttö lisää bakteeri- ja virusinfektioiden riskiä. Huumeiden käytön seurauksena saatujen tartuntatautien määrä on pysynyt viime vuosina vakaana.

Suomessa saadut hiv-tartunnat on onnistuttu pitämään matalalla tasolla vuosituhannen vaihteen epidemian jälkeen tehokkaiden torjuntatoimien avulla. Vuosittain Suomessa tartuntatautirekisteriin ilmoitetaan noin 1200 uutta hepatiitti C -tartuntaa. Suomessa hepatiitti C -tartunnan saaneista valtaosa on käyttänyt pistämällä huumeita. Hiv:n esiintyvyys huumeita käyttävien keskuudessa on noin 1,5 % ja hepatiitti C:n esiintyvyys noin 56 %.

Korvaushoito Suomessa

Suomessa suhtauduttiin huumeriippuvaisten lääkehoitoon pitkään hyvin kielteisesti. Päihdehuollon valtakunnallinen yhteistyöryhmä esitti vuonna 1993, että narkomaanien korvaushoitoa ei tule aloittaa maassamme, koska se ei ole päihdeongelmien hoitoa vaan se tuomitsee potilaan elinikäiseen päihderiippuvuuteen. Neljä vuotta myöhemmin korvaushoito kuitenkin hyväksyttiin osaksi Suomen virallista huumepolitiikkaa. Sen jälkeen korvaushoidossa olevien opioidiriippuvaisten määrä on asteittain kasvanut noin 4700 potilaaseen (2019). Samalla buprenorfiini on korvannut heroiinin yleisimpänä väärinkäytettynä opioidina.

Suomessa tapahtuvat huumekuolemat ja -rikollisuus

Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan Suomessa huumekuolemien määrä on pääosin kasvanut vuodesta 2015 lähtien. Vuonna 2021 Suomessa kuoli huumeisiin 287 henkilöä, mikä oli enemmän kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla. Suurin osa huumekuolemista liittyy useamman aineen samanaikaiseen käyttöön.

Vuoden 2021 aikana huumausainerikoksia tehtiin Suomessa yhteensä noin 28 200. Näistä törkeitä huumausainerikoksia oli noin 1 650. Huumausainerikosten kokonaismäärä oli aikaisempaa vähäisempi vuonna 2021.

 Venetsia ja Huokausten silta

Venetsia on rakennettu 118 saarelle, jotka sijaitsevat lähellä toisiaan keskellä Venetsian laguunia. Venetsia sijaitsee Koillis-Italiassa Adrianmeren rannikolla. Laguunin erottaa avomerestä pitkien ja kapeiden saarten jono, jonka saarista suurin on Lido. Venetsia on Veneton alueen ja Venetsian metropolikaupungin pääkaupunki ja siellä asuu noin 260 000 asukasta. Venetsian vanhassakaupungissa asuu noin 60 000 asukasta. Kaupunki muodostaa yhdessä Padovan kanssa noin 1,6 miljoonan asukkaan Podovan-Venetsian metropolialueen. Venetsian keskus on kuuluisa Piazza San Marco eli Pyhän Markuksen tori, jonka laidassa ovat Pyhän Markuksen kirkko, kellotorni ja Dogen palatsi.

Venetsian perustivat luultavasti markomannien ja kvadien hyökkäystä vuosian 166-168 paenneet pakolaiset. Samalle alueelle tunteutuivat 400-luvulla visigootit ja Attilan johtamat hunnit. Langobardien tunkeutuminen maahan vuonna 568 oli vaikutuksiltaan merkittävä, sillä Venetsiaa ympäröivä alue jäi erilliseksi Bysantin hallitsemaksi saarekkeeksi langobardivaltakunnan keskelle, mikä merkitsi käytännössä Venetsian kaupunkivaltion alkua. Vuonna 775-776 Venetsiaan perustettiin piispanistuin. Venetsialaiset vastustivat frankkien valtakunnan liittymispyrkimyksiä ja pysyivät Bysantin alaisuudessa ainakin muodollisesti. Pyhän Markuksen jäännökset varastettiin vuonna 828 Venetsiaan ja ne sijoitettiin uuteen basilikaan. Kun Venetsia voimistui ja Bysantti vastaavasti heikkeni, Venetsiasta tuli lopulta itsenäinen kaupunkivaltio.

Venetsian kanaaleja ylittää yli 400 siltaa, ja sinun on oltava paikallinen, jotta voisit vierailla niillä kaikilla. Mutta jos etsit Venetsian parhaita siltoja, jotka voit nähdä seuraavalla matkallasi, Huokausten sillan pitäisi olla yksi käyntikohteistasi. Vaikka Huokausten sillalla on varsin synkkä historia, sillä sitä on käytetty vankien kuljettamiseen, nykyään se on yksi romanttisimmista paikoista, joissa Venetsiassa voi turisti vierailla. Tähän siltaan liittyy jopa kuuluisa perinne, jonka vuoksi tuhannet pariskunnat vierailevat tällä erikoisella sillalla Venetsiassa käydessään.

Paikalliset kutsuvat tätä Venetsian symbolista muistomerkkiä Ponte dei Sospiriksi, joka rakennettiin vuonna 1600 istrialaisesta kalkkikivestä barokkityyliin ja joka yhdistää Dogen palatsin ja kanavan toisella puolella sijaitsevan historiallisen vankilan. Sillan määräsi rakennettavaksi herttua Marino Grimani (s. 1.7.1531 Venetsia ja k. 25.12.1605 Venetsia) ja hänen vaakunansa on veistetty huokausten siltaan. Sillan suunnitteli arkkitehti Antonio Contin, kuvanveistäjä Bernardino Continnin (1530-1596) poika. Silta sijaitsee lyhyen matkan päässä Piazza San Marcosta ja silta ylittää Rio di Palazzon. Silta toimi kulkuväylänä vangeille vankiloista valtion inkvisiittorien luokse tuomittaviksi.

On tunnustettava rehellisesti, että Huokausten sillan historia on jokseenkin hämärän peitossa oleva asia. Venetsiassa oikeudenkäynnissä olevia vankeja pidettiin aluksi maanalaisissa vankilakammioissa dogen palatsin sisällä. Vankien määrän kasvaessa vankilaa kuitenkin laajennettiin kanavan toisella puolella sijaitsevaan rakennukseen, jota kutsuttiin Uudeksi vankilaksi, ja Huokausten silta rakennettiin ensisijaisesti vankien kuljettamiseksi suoraan oikeudenkäynnistä selliinsä.

Legendan mukaan sillan nimi tulee niiden vankien huokauksista, jotka ylittivät sillan matkalla vankiselliinsä tai teloituskammioonsa ja saivat nähdä viimeisen vilauksen Venetsian kauneudesta sillan pienistä ikkunoista. Sillasta tuli Venetsian symbolinen muistomerkki, kun kuuluisa romanttinen runoilija George Noel Gordon Byron, 6. Byronin paroni eli lordi Byron (s. 22.1.1788 Lontoo ja k. 19.4.1824 Mesolongi, Kreikka) mainitsi sen vuonna 1812 ilmestyneessä kirjassaan "Childe Heroldin  pyhiinvaellus".

Huokausten silta ei ole ulkoilmasilta kuten muut Venetsian sillat, vaan se kulkee dogen palatsin takajulkisivua pitkin. Se näyttää olevan eräänlainen suljettu tunneli, joka yhdistää entisen inkvisition vankilan ja Dogen palatsin, joten ainoa tapa ylittää Huokausten silta ja liikkua sen sisällä on varata kierros Dogen palatsiin. Näin näet myös Dogen palatsin sisätilat, mikä puolestaan täydentää sillan historiaa.

Huokausten sillan kierroksella tutustut hieman Venetsian tasavallan historiaan ja sen aikaiseen hallintojärjestelmään. Sen jälkeen kävelet Huokausten siltaa pitkin vankiloihin, kävelet samaa siltaa pitkin ja saat samat näkymät kuin vangit vuosisatoja sitten. Suosittelen ehdottomasti pysähtymään hetkeksi ja kuvittelemaan, kuinka vaikeaa olisi nähdä Venetsian päivänvalot sillan ikkunoista viimeistä kertaa.

Samalla sillalla kulkija huomaa myös, että sillan kulkuväylä on jaettu kahteen osaan ja erotettu seinällä. Näin tehtiin, jotta vastakkaisiin suuntiin kävelevät vangit eivät koskaan näkisi tai risteäisi keskenään. Suositeltaa on käydä sillan sisäpuolella sekä päivällä että yöllä, sillä panoraama muuttuu täysin vuorokaudenajan mukaan. Sekä lämpötila sisällä että näkymät sillan ikkunoista ovat hyvin erilaiset molempina vuorokaudenaikoina.

Helpoin tapa nähdä Huokausten silta ulkopuolelta on astua yhdelle viereisistä silloista. Helpoimmin pääset Paglia-sillalta, joka sijaitsee Pyhän Markuksen aukion vieressä ja aivan Dogen palatsin takana. Vaikka se on yksi Venetsian vilkkaimmista silloista, suosittelen sinne menemistä, sillä valo tulee takaa ja valaisee Huokausten sillan täydellisesti - juuri sitä, mitä tarvitset laadukkaaseen valokuvan ottamiseen! Toinen vaihtoehto on Canonican silta, joka on paljon vähemmän suosittu silta ja joka ei sijaitse yhdellä kaupungin pääkaduista. Tästä pisteestä voit paitsi ihailla Huokausten siltaa ilman, että muut turistit työntävät sinua kärsimättömästi, myös saada kuvan sillan takana olevasta laguunista- täydellinen yhdistelmä!

Jos haluat hemmotella itseäsi, ylellisin tapa päästä katsomaan siltaa on varata kanavalla gondoliajelu. Ne ovat hieman kalliita, mutta voit mennä suoraan sillan alle ja ottaa mielikuvia tai oikeita kuvia milloin haluat ja mistä kulmasta haluat. Venetsia on aina täynnä turisteja, ja Huokausten silta on yksi Venetsian suosituimmista nähtävyyksistä. Ihannetapauksessa siltaa kannattaa käydä katsomassa Venetsian hiljaisena sesonkiaikana (eli kaikkina kuukausina paitsi kesä-, heinä- ja elokuussa), jolloin kaupungissa on suhteellisen vähän turisteja. Sen lisäksi, että voit käydä sillan sisätiloissa ja nähdä sen kaukaa ilman, että olet tiellä, voit myös tehdä useampia kierroksia Venetsiassa rauhallisemmin ja mukavammin.

Jos matkustat Venetsiaan heinä- tai elokuussa tai Venetsian karnevaalien aikaan, sinun on tietysti yritettävä käydä sillalla hiljaisina aikoina (jolloin siellä on vähemmän turisteja). Suosittelen menemään sinne aikaisin aamulla (klo 8:30-11 välillä) tai iltapäivällä/illalla (klo 18-20 välillä), koska sillalla ei usein käydä näin myöhään.

Muista, että Huokausten silta on yksi kaupungin valokuvauksellisimmista paikoista, joten älä odota, ettei siellä ole ketään. Jos haluat ottaa kuvan ulkopuolelta, ajalla ei ole suurta merkitystä. Kokemuksen mukaan paras aika matkamuistokuvalle on tunti ja 30 minuuttia ennen auringonlaskua. Ja jos se tapahtuu samalta tai alemmalta korkeudelta, sitä parempi.

Tämä kaunis silta on noin yksitoista metriä korkea ja tehty kauniista valkoisesta istrialaisesta marmorista, ja se riippuu Rio Palazzon kanavan yli. Jos katsot tätä rakennusta tarkemmin, huomaat kaksikymmentä naamion päätä.

Erittäin koristeellinen silta on myös tehty valkoisesta kalkkikivestä, joka on tyypillinen materiaali useimmissa Venetsiassa renessanssin aikana rakennetuissa rakennuksissa. Arkkitehti Antonio Contino oli Antonio da Ponten veljenpoika ja oppipoika, saman miehen, joka suunnitteli Venetsian kuuluisimman ylikulkusillan, Rialton sillan.

Kaarisilta ei ole ulkoilmasilta kuten useimmat kaupungin sillat, ja siinä on vain kaksi pientä suorakaiteen muotoista ristikkoikkunaa. Voit siis käydä sillan sisäpuolella vain, jos sinulla on pääsy Dogen palatsiin. Sillalla on kävelytie, joka on jaettu kahteen osaan, joissa kummassakin on sama pinta-ala kuin toisessa, ei senttiäkään enemmän! Renessanssin kylvämän täydellisyyden vaikutuksen voi tuntea.

Huokausten silta on tietenkin nähtävissä mihin aikaan päivästä tahansa, sillä se on hyvin näkyvällä alueella, ja yöllä se on hyvin valaistu.Toisaalta, jos haluat pysyä sisällä ja katsella ulos sillan sisäkäytäviltä, ei ole mitään syytä huoleen, sillä silta on yleensä avoinna suurimman osan päivästä (klo 8.30-20.00). Se on kuitenkin suljettu yleisöltä Venetsian joulusesongin tärkeimpinä päivinä (25. joulukuuta, 1. tammikuuta ja 6. tammikuuta).

Pääsymaksujen osalta voidaan tehdä pieni ero. Ne, jotka pääsevät ilmaiseksi ja ne, jotka joutuvat maksamaan noin 10 euron pääsymaksun per henkilö. Muista, että pelkkää siltaa ei voi käydä katsomassa, sillä sillalle on mentävä Dogen palatsin kautta.

• Ilmainen sisäänpääsy: Tämä koskee Venetsian asukkaita, ICOM:n jäseniä, vammaisia henkilöitä, joilla on saattaja, luvan saaneita oppaita ja tulkkeja sekä enintään viisivuotiaita lapsia.

• 10 euron sisäänpääsymaksu: Kaikissa muissa tapauksissa.

On loogista, että kuuluisalle Huokausten sillalle pääsee tavalla tai toisella riippuen siitä, millä alueella olet. Ajan ja rahan säästämiseksi on kuitenkin tärkeää tietää, miten Venetsiassa pääsee liikkumaan.

• Piazzale Romalta pääsee sinne parhaiten vaporettolla. Tässä tapauksessa kannattaa suosia linjaa 1, joka pysähtyy Vallaressossa, linjaa 2, joka pysähtyy Giardinettissä, tai linjoja (5.1 tai 4.1), jotka pysähtyvät San Zaccarian pysäkillä.

• Venetsian Santa Lucian rautatieasemalta pääset sinne parhaiten vaporettolla. Käytä silloin linjaa 1, joka pysähtyy San Zaccariassa, tai linjaa 2, joka pysähtyy Giardinettissä.

• Venetsian Lidosta voit valita vaporettolinjan 1, joka pysähtyy Vallaressossa, tai linjan 5.2, joka pysähtyy San Zaccariassa.

Nykyään siltaan liittyy erilainen legenda, jonka mukaan jos pari suutelee auringonlaskun aikana gondoliajelulla sillan alla, heille suodaan ikuinen rakkaus. Lisäksi tyypillinen kuva kahdesta rakastavaisesta, jotka ajavat gondolilla auringonlaskun aikaan, ei ole muuta kuin simulaatio tämän sillan alta purjehtimisesta. Kuulostaako tutulta? Jos olet romantiikan ystävä, se luultavasti on.

Jos menet ulos auringonlaskun aikaan Venetsiassa ja suuntaat Huokausten sillan lähelle, huomaat, että useimmat pariskunnat noudattavat tätä perinnettä, ja jotkut jopa liittyvät siihen pimeän tultua Venetsiassa. Aiemmin kaikki eivät kuitenkaan yhdistäneet Huokausten siltaa johonkin romanttiseen, vaan pikemminkin johonkin hautajaismaiseen ja surulliseen, sillä se toimi käytävänä, jonka kautta vangit pääsivät selleihinsä tai heidät vietiin teloitettavaksi. Nykyään tätä ajatusta ei enää harkita. Koska romanttinen runoilija Lord Byron alkoi kirjoittaa tästä ikonisesta sillasta, ei kestänyt kauan, ennen kuin legenda kärsimyksen huokauksista uudistui legendaksi, jossa huokaukset ovat tällä kertaa onnesta ja rakkaudesta.

 Mäntän patruuna, Gustaf Adolf Serlachius

Puuhiomo kosken partaalle kuitenkin nousi maaliskuussa 1869 ja sitä seurasi paperitehdas. Sisukas yrittäjä sai lobatuksi kyläänsä maantien ja rautatienkin. Välillä yritys oli konkurssin partaalla, kun tuli tuhosi tehtaat. Tehtaan tuotannon määrä oli pettymys Serlachiukselle ja hän syytti tästä Paul Myliusta lähettäen saksalaisen takaisin Tampereelle palkkaa maksamatta. Hermann Kauffmannin kanssa välit menivät poikki, kun Kauffmann toimitti Mäntän tehtaalle Tampellan Konepajan valmistaman koneen, joka toimi kehnosti. Kokemuksistaan viisastuneena tehtailija Serlachius päätti luottaa jatkossa vain itseensä. Gustaf Serlachius perusti Mänttään kansakoulun vuonna 1869. Koska kansakoulu ei saanut valtionapua, kouluun pääsivät vain hänen tehtaansa työläisten lapset. Vuonna 1871 Serlachius perusti Mänttään myös kirjaston, joka oli avautuessaan Vaasan läänin suurimpia. Kirjaston yhteyteen tuli lukusali, jota hoiti itseoppinut työmies ja lukusaliin tilattiin sanomalehtiä.

Mäntässä oli vuonna 1880 300 henkeä ja viiden vuoden kuluttua Serlachius itse arvio henkilömääräksi 637 henkeä. Näin Mänttä oli Naantalia suurempi ja elinkeinoelämältään myös merkittävämpi. Serlachius perusti vuonna 1880 Mänttään vapaapalokunnan, johon miespuolisten alaisten oli pakko liittyä mukaan. Vapaapalokunta järjesti paikkakunnalla kansanjuhlia ja musiikkia varten Serlachius perusti torvisoittokunnan vuonna 1882. Hän kustansi koululaisille kanteleita. Serlachius halusi Mäntän olevan vanhoja rannikkokaupunkeja edistyksellisempi paikkakunta. Gustaf rakennutti työläisilleen asuntoja, kaupan, sairaalan, kirkon ja muita palveluita. Tehtaan pienoisvaltakunnassa oli käytössä jopa oma raha, jolla palkatkin osittain maksettiin. Gustaf Serlachius rakasti taidetta ja hän toimi myös taiteilijoiden mesenaattina. Muun muassa taiteilija Akseli Gallen-Kallela oli patruunan hyvä ystävä.

Vuonna 1880 muurattiin Serlachiuksen paperitehtaan peruskivi Mäntässä. Tulevaisuus näytti hyvältä, vaikka pääomaa oli niukasti. Senaatti myönsi rahaa hyvin varovasti ja päivittäisrahoitusta hankittiin vekselihuijauksilla tehtaalle. Tehtaan koneet Serlachius hankki Englannista ja Ruotsista. Aluksitehdas tuotti lähinnä karkeaa ruskeaa käärepaperia, myöhemmin myös sanomalehti- ja julistepaperia. Eliitin seurassa Gustaf Serlachius oli jatkuvassa epäsuosiossa. Lehdistö syytti Serlachiusta mm. väärän rahan tekemisestä ja viinakaupasta. Nya Pressen kirjoitti, että Mäntän patruuna oli ”kypsä hullujenhuoneeseen”. Lehtikirjoitukset luettiin tarkkaan myös rahoittajapiireissä. Suomalaistehtailijat olivat muodostamassa Venäjän markkinoita varten myyntikartellia, mutta lehtikirjoituksesta loukkaantunut Serlachius jättäytyi kartellin ulkopuolelle.

Agathon Meurman ja Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen anelivat Serlachiukselta lehtikirjoituksia lyhytikäiseen Finland-lehteen. Osa hänen kirjoituksistaan jäi suosilla julkaisematta oikeustoimien pelossa. Omissa kirjoituksissaan Serlachius solvasi estoitta vihamiehiään. Serlachiuksesta tuli 1880-luvun lopulla jyrkän linjan fennomaani; hän vihasi ruotsinkielisten lausetta: ”Meillä on rahat ja fennomaanit tanssivat piiskamme mukaan”. Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen pyysi Gustaf Serlachiusta hallitukseensa kauppa- ja teollisuusministeriksi, mutta Serlachius kieltäytyi kunniasta. Serlachius oli myös mukana fennomaanien ideoimassa suomenkielisestä liikepankista. Gustaf Serlachiusta hiersi myös Yhdyspankista saamansa kohtelu, sillä Yhdyspankki oli luokitellut Mäntän paperitehtaan suurriskiksi. Valtiopäivien aikaan vuonna 1888 Serlachius kutsui Hotelli Kämpiin suomenkielisiä vaikuttajia miettimään uuden pankin perustamista. Sillä kertaa kokouksesta tuli hyvin värikäs ja se päättyi melkein tappeluun; senaattori Isak Felman ja professori E. G. Palmen poistuivat paikalta ovet paukkuen ja pankkikin jäi perustamatta. Vasta keväällä 1889 syntyi Kansallis-Osake-Pankki, jonka osakkeita Gustaf Serlachius myös omisti.

Gustaf Serlachius asui perheineen Mäntänkosken rannalla Myllytuvaksi kutsutussa puisessa maalaistalon päärakennuksessa alkuun. 1890-luvun alussa Mäntän patruuna tilasi ruotsalaiselta arkkitehtehdilta A. E. Melanderilta uuden kotinsa, kivilinnan piirustukset. Tammikuussa 1891 Melanderin piirustukset olivat uudesta goottilaistyylisestä linnasta valmiita. Rönsyilevät tiilijulkisivut epäsymmetrisine ulokkeineen ja kapeine torneineen olivat kuin linna sakaraisine muurinharjoineen. Kattokolmioiden ja kapeiden ikkunoiden koristemuuraukset muistuttivat keskiaikaisista kaupunkitaloista. Rakennuksen pohjakuva paljasti talon porvariskodiksi. Mäntän patruunan talo oli suunniteltu oman perheen, palvelusväen ja vieraiden tarpeita silmällä pitäen.

Linnan alakerrassa sijaitsi kahdenkerroksen korkuinen kekushalli sekä alakerran salonki ja ruokasali. Jälkimmäisten väliin jäi hieman pienempi, mutta koristeellinen huone rakennuksen rouvalle. Salongissa oli suuret ikkunat, erkkeri ja käynti tilavaan talvipuutarhaan. Pohjapiirustukseen merkittiin tärkeimpien huoneiden kattojen koristelu, minkä perusteella voi päätellä, millainen tyyli kuhunkin tilaan katsottiin sopivaksi. Pääsisäänkäynnin vieressä olivat huoneet portierille ja päällysvaatteiden säilytykseen sekä talon kulmassa pienempi herran huone. Rouvan ja herran huoneet eivät olleet makuuhuoneita, vaan makuuhuone sijaitsi erikseen ruokasalin ja taloussiiven välissä. Makuuhuoneen vieressä oli kylpyhuone.

Yläkerrassa sijaitsivat kaksi vierashuonetta, neidin huone, tupakka- ja biljardihuoneet sekä kaksi ilmeisesti säilytystilaksi tarkoitettua ullakkohuonetta. Portaikko sijaitsi avoimessa keskusaulassa, joka muuntui yläkerrassa galleriaksi. Rakennukseen piirretyissä kahdessa pyöreässä tornissa oli kierreportaat, joista toiset tarjosivat suoran yhteyden herran huoneesta biljardisaliin ja tupakkahuoneeseen, toiset olivat talon palvelusväen käytössä. Rakennuksen matalampi pääty oli varattu palvelusväelle. Sisäänkäynti oli samalla puolella paraatisisäänkäynnin kanssa, mutta puuaidalla rajatun keittiöpihan suojassa. Alakerrassa oli keittiö ja konttori sekä kaksi pientä kamaria. Yläkerrassa kierreportaiden luona oli suurempi palvelusväen makuuhuone. Palvelijoiden tilat nivoutuivat herrasväen puoleen kapeiden käytävien ja tarjoiluhuoneen kautta. Rakennus oli täynnä säilytyskomeroita ja tiloja yhdistäviä pieniä välikköjä ja sen alla oli useita kellarihuoneita.

Linna näytti tehtaan ja työväenasuntolan välissä hyvin epätodelliselta rakennukselta. Mallia linnaan lienee haettu Pariisista hankitusta painokuvasta. Linna muistutti myös Melanderin suunnittelemaa maaseutuasuntoa puutavaraliikemies Sörensenille Ruotsin Torrebyssä (1887). Toisaalta linnaa voi verrata mm. aikanaan Ruotsin rikkaimman metateollisuusmiehen Fredrik Bünsowin Merlon linnaan (1883-1885) Timråssa. Kahden järven väliin jäävä kannas alkoi täyttyä 1010-luvulla perustetun selluloosatehtaan laajentuessa ja linna purettiin siksi vuonna 1939.

Mäntän tehtaalla syttyi 16.6.1890 tuhoisa tulipalo remmipyörästä lentäneestä kipinästä ja tehtaan vanha hiomo ja paperitehdas tuhoutuivat täysin. Onnettomuuden jälkeen rakennettiin uusi tehdasrakennus tiilestä ja tehtaalle tuli myös sähkövalaistus. Kolme uutta paperikonetta hankittiin palaneiden tilalle. Tehtaan uudistukset maksoivat paljon ja pääomaa saatiin osittain vakuutuskorvauksista ja osin vanhoille lainoille saaduista maksuajan pidennyksistä. Pankin johtajat kuulivat uusien koneiden tilauksista vasta koneiden saavuttua Mänttään ja he syyttivät siksi tehtailija Serlachiusta petoksesta. Muutenkin henkilösuhteet tehtaan rahoittajiin olivat koetuksella; Serlachius oli haastanut Suomen Pankin Tampereen komissarin käräjille kunnianloukkauksesta. Tehtailija Serlachius sai 60 vuoden iässä myös sydänkohtauksen ja luovutti siksi liikkeenjohdon pojalleen, Axel Ernst Serlachiukselle (s. 24.8.1864 Tampere ja k. 14.1.1921 Mänttä).

Axel Serlachiuksen rahankäyttö oli holtitonta ja jo kesälomallaan Hangon kylpylässä vuonna 1891 hän joutui sen vuoksi vaikeuksiin. Isä Gustaf tuki vielä siinä vaiheessa poikaansa velkojia vastaan, mutta myönsi kyllä, että poika voisi olla säästeliäämpikin. Talvella 1892 tehtaan velkojat kiertelivät Mäntässä arvoimassa omaisuuden arvoa ja huomasivat, että tehtaan konkurssiin ajaminen ei ajanut heidän etuaan. Sen sijaan tehdas päätettiin ottaan huostaan, mistä tehtiin periaatepäätös keväällä 1892. Mäntän tehdas sai jatkaa ja Gustaf Serlachius palasi myös toimiinsa. Pietarin paperimarkkinat vetivät hyvin ja pankkien holhoushallitus vaati Serlachiukselta säästäväisyyttä ja antoi hänen ostaa junaan vain toisen luokan lippuja. Serlachius purki kirjeisiin raivoa pankeille, mutta nämä pakottivat Serlachiuksen liittymään mukaan aikaisemmin karttamaansa Paperiyhdistykseen eli suomalaisen paperiteollisuuden vientikartelliin.

Innostunut Serlachius matkusti 66-vuotiaana Yhdysvaltoihin tutkimaan paikallista liike-elämää. Matka muuttui pian kuitenkin sairalomaksi, sillä ennen satamaan tuloa Serlachiuksen kehon toinen puoli haalvaantui. Hän sai ilmeisesti aivoinfarktin. New Yorkissa lääkärit saivat tehtailijan hengen kuitenkin pelastettua. Serlachius ei malttanut matkaltaan palata suoraan kotiinsa, vaan poikkesi vielä loppuvuodesta 1898 Pietariin myymään paperiaan. Yhdysvalloista Serlachius tilasi tehtaalleen uusia paperikoneita. Halvauksesta toivupa Serlachius pyrki määrätietoisesti yrityksensä holhoajista eroon ja samalla mietti seuraajaansa. Axel-pojan tuhlailu huoletti selvästi Gustaf Serlachiusta. Gustaf Adolf ei luottanut hurvittelijan maineessa olevan Axel-poikansa kykyihin pyörittää tehdasta. Gustaf kutsui velivainajansa, Gabrielin, 20-vuotiaan Gösta-pojan yritykseen töihin Manchesterista, jossa tämä harjoitteli myyntiä.

Mäntän patruuna, Gustaf Adolf Serlachius

Gustaf Adolf Serlachius.

Mäntän kesäiset taidenäyttelyt ovat monille kävijöille tuttuja. Serlachiusten teollisuusvaltakunta tarjoaa matkailijoille paljon muitakin elämyksiä ja kiintoisaa historiaa; salarakkaita, naimakauppoja serkkujen kanssa, menestystä, uhkaavia konkursseja. Serlachiuksen teollisuussuvun hämmästyttävä tarina on kuin tosielämän versio televisiosarja Kauniista ja rohkeista.

Aikaisemmin monet Mäntän merkkirakennuksista oli suljettu ulkopuolisilta ja myös tehdaspaikkakunnan työväestöltä. Nykyisin turistit voivat asua vuorineuvoksen edustuskodissa ja virkailijoiden hienolla klubilla sekä pelata tennistä valkokaulusväelle rakennetulla tenniskentällä. Serlachiuksen teollisuussuvun vessapaperivaltakunnan jännittävään historiaan pääsee nykyään tutustumaan myös museoksi muutetussa Serlachiuksen pääkonttorissa.

Apteekkari ja proviisori Gustaf Adolf Serlachius (s. 5.11.1830 Ilomantsi ja k. 13.6.1901 Mänttä) astui syyskuussa 1868 Tampereella purjelaivaan ja seilasi kohti pohjoista, Mäntänkoskea, kuuden pohjalaismiehen kanssa. Hän oli päättänyt perustaa sinne puuhiomon. Mänttä oli keskellä erämaata, sinne ei mennyt edes tietä vielä tuolloin. Gustaf Adolf Serlachiuksen isä oli Ilomantsin nimismies ja äiti Sofia oli leppävirtalaisen makasiininhoitajan tyttö. Gustaf oli perheen kuudesta lapsesta toiseksi vanhin. Perheen kotikieli oli ruotsi ja varallisuus erotti perheen ympäristössä asuneista karjalaisista. Valitettavasti perheen isä menehtyi 51-vuotiaana vuonna 1843 Gustafin ollessa 12-vuotias. Perheelle jäi velkaa 700 ruplaa ja 30 tynnyriä viljaa maksettavaksi laamannille. Leski ei 120 ruplan eläkkeellään vuodessa kyennyt selviytymään veloista ja Gustaf Adolfin täytyi lopettaa Kuopiossa koulunkäynti juuri ennen lukioon menoa.

Ennen kuin pääsemme kunnialla Mänttään asti, katsastamme yhdessä hieman, kuinka mahtoi soljua Gustaf Adolf Serlachiuksen elämä ennen Mäntän aikoja. Epäilemättä äitinsä suhteiden avulla Gustaf pääsi Mikkeliin Per Anders Sundbergin apteekkiin apteekkarin oppiin. Gustaf on itse myöhemmin tunnustanut, että apteekkiala ei häntä kiinnostanut, mutta ”nälkä pakotti koiran kahleisiin”. Totteleminen oli koulutuksen alkuvaiheessa tärkeintä ja työpäivät venyivät viisitoistatuntisiksi. Gustaf Adolf Serlachius lopetti Mikkelissä opintonsa vuonna 1846 ja siirtyi Helsinkiin F. M. Maexmontanan apteekkiin töihin. Gustaf Serlachius olisi Helsingissä halunnut suorittaa ylioppilastutkinnon, mutta hanke kaatui varattomuuteen. Apteekkari Maexmontan kohteli nuorta Gustaf Serlachiusta hyvin lempeästi ja Gustaf sai asua vapaasti apteekkarin kotitalossa, jossa häntä kohdeltiin kuin perheen omaa lasta. Apteekkari Maexmontan takasi nuorelle Gustafille lainan, minkä turvin Gustaf opiskeli farmasian tutkinnon. Tällä lainalla Gustaf myös avusti omaa äitiään ja nuorempia sisaruksiaan.

Porissa Gustaf Serlachius aloitti farmaseuttina Souranderin apteekissa. Työpaikka kuitenkin paloi Porin palossa 22.5.1852. Tämän jälkeen Gustaf Serlachius siirtyi Turkuun Tuomiokirkon apteekkiin työskentelemään. Hän suoritti Collegium Medicumille proviisorin tutkinnon vuonna 1853. Seuraavaksi Gustaf sai mielenkiintoisen työtarjouksen Tampereelta. Apteekkari Tennberg – Gustafin työnantaja Tampereella – kuoli vuonna 1856. Serlachius ymmärsi tilaisuutensa tulleen ja osti entisen työpaikkansa 80 000 ruplalla; samalla rahasummalla olisi saanut suuren maatilan. Apteekkari Serlachius rakennutti apteekilleen uuden kiinteistön ja perusti myös Kangasalle apteekilleen sivupisteen. Toimenpiteet kasvattivat Serlachiuksen velkataakkaa ja selvitäkseen veloistaan Gustaf etsi itselleen sivuansioita. Hän alkoi myydä kirjoja, vaikka kirjakauppaan vaadittiin erillinen lupa. Serlachius myi samoin ilmoitustilaa Hämäläinen-sanomalehteen ja metsästäjille tarkoitettuja erikoisvaunuja. Apteekissa myytiin tilikirjojen mukaan lääkkeinä mm. kuppaussarvia, napavöitä ja sydänvaivoihin sormustinkukkaa. Serlachius innostui myös valokuvauksesta ja ensimmäisiä Tamperetta esittäviä kuvia vuodelta 1863 väitetään hänen ottamiksi. Serlachius valmisti ja välitti kasvavan teollisuuden tarpeisiin teollisuuskemikaaleja.

Gustaf ja Alice Serlachiuksen perhekuva.

Tampereen aikoinaan Gustaf Serlachius osallistui mielellään kulttuurielämään; hän oli Tampereen ensimmäisen kirjaston tilintarkastaja, kannatti kaupungin kamariorkesteria sekä välitti ”piljettejä” hengellisiin tilaisuuksiin. Liikematkallaan Lempäälään Gustaf Serlachius yöpyi helsinkiläisen apteekkarioppimestarinsa serkun, Karl Wilhelm Maexmontanin luona. Gustaf Serlachius ihastui perheen tyttäreen, Alice Eufrosyneen (s. 16.1.1841 Herrala, Lempäälä ja k. 28.1.1912 Vilppula), ja nuoret vihittiin vuonna 1859. Morsian oli tuolloin 18-vuotias ja sulhanen 28-vuotias. Serlachius perusti vuonna 1863 olutpanimon Tampereen Onkiniemeen G. F. Stockmannin – toimitti panimoon laitteiston – ja kartanonherra Aminoffin kanssa, joka toimitti panimoon viljaa ja humalaa. Olutpanimo lähti huonosti käyntiin, sillä rekennustyöt seisahtuivat, kun työmiehet eivät saaneet palkkojaan ja tehtaan tekniikka petti vuonna 1864. Korkit jäivät tulliin, koska korkkien maahantuonnin vaatima lupa oli unohtunut hakea. Surkeinta koko tilanteessa oli, että panimon olutkin maistui pahalle. Gustaf Serlachius ei lannistunut kehnosti sujuneesta olutpanimostaan, vaan ryhtyi välittämään kananpoikia. Hän hankki perustamaansa kanalaan Saksasta kaasukäyttöisen haudontakoneen. Tämä liiketoimi ajautui katastrofiin, kun haudontakone räjähti.

Vuori-insinööri Knut Fredrik Idestam.

Jälleen Serlachius vaihtoi alaa, kun vuonna 1864 hän vieraili ensimmäisen kerran Keuruun pitäjän Mäntänkoskella. Paperin kysyntä kasvoi Euroopassa voimakkaasti ja perinteinen lumppupaperin tuotanto ei enää riittänyt tyydyttämään kysyntää. Vuori-insinööri ja filosofian maisteri Knut Fredrik Idestam (s. 28.10.1838 Tyrväntö ja k. 8.4.1916 Helsinki) oli Tampereen masuunin omistajan vuorimestari Gustaf Idestamin poika. Hän oli Saksan matkallaan nähnyt menetelmän, jolla puusta valmistetaan paperia. Menetelmä kyllä tunnettiin Suomessakin, mutta Idestam oli ensimmäinen maassamme, joka uskalsi ottaa sen käyttöön. Idestam perusti ensimmäisen puuhiomotehtaansa Tampereelle vuonna 1865. Tästä tapahtumasta alkoi Nokia Oyj:n historia. Idestam esitteli puuhioketta Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1867 ja voitti sillä pronssia. Idestam perusti nopeasti Nokialle vuosina 1868-1869 toisen tehtaansa ja hankki yhtiönsä omistukseen Nokian kartanon maita. Tehtaista muodostettiin vuonna 1871 osakeyhtiö nimeltään Nokia Aktiebolag ja Idestam oli yhtiön toimitusjohtajana vuoteen 1895 asti.

Gustaf Serlachius ui hiljalleen Tampereen puulumpputehtaan toimintaan mukaan; ensiksi hän myi Idestamin tehtaalle lääkekaapin ja seuraavaksi hän olikin jo mukana tehtaan rakennustyömaalla. Kohta hän hoiti jo tehtaan laskutuksen. Idestam ei luopunut virastaan Helsingissä ja siksi Gustaf Serlachius sai aina vain vaativampia tehtäviä hoitaakseen tehtaalla. Serlachiuksella oli myös perin tärkeitä suhteita vakuutusalaan ja pian Gustaf olikin jo uuden tehtaan isännöitsijä. Kulkiessaan uudella tehtaalla Gustaf Serlachius havaitsi, että puuhiokkeen valmistaminen ei ole kovin vaikeaa. Koskesta koneet saivat voimansa ja välittävät kivet iskivät 150 iskua minuutissa. Riidanhaluinen Serlachius ei tullut tehtaan saksalaisen mestarin kanssa kovin hyvin toimeen ja heidän välinsä olivatkin huonot. Tamperetta koeteltiin vuonna 1865 tulipalolla, jossa Serlachiuksen uusi apteekki kuitenkin pelastui palolta; Serlachiuksen asema apteekkimarkkinoilla vahvistui tämän seurauksena. Tampereen kaupungin jälleenrakentamiskomitea työllisti myös Serlachiusta. Talvi 1867 oli ennätyskylmä ja kevät saapui Suomeen kuukauden myöhässä. Syyskuun neljättä päivää edelsi halla, joka tuhosi suuren osan Suomen viljasadosta.

Nälkävuodet vaikeuttivat Gustaf serlachiuksen liiketoimia. Suomessa oli pulaa pääomasta ja osaavasta työvoimasta sairauksien ja kasvavan kuolleisuuden vuoksi. Serlachius koetti käynnistää liiketoimia sienien ja marjojen parissa, mutta ne epäonnistuivat täydellisesti. Kaikki epäonnistuneet liiketoimet lisäsivät Serlachiusta kohtaan tunnettua epäluottamusta. Kaksi hänen lainojaan taannutta sukulaista kuoli ja uusia takaajia lainoille oli mahdotonta löytää. Lakeja kiertäen appiukko Maexmontan ohjasi Suomen Pankin suonraivausvaroja Serlachiukselle.

Gustaf Serlachiuksen apteekki paloi keväällä 1868. 37-vuotias apteekkari oli rasittunut koettelemuksistaan. Lopulta apteekkitoiminnalle löytyi ostaja ja kauppahinnaksi sovittiin 30 000 markkaa. Gustaf Serlachiusta ei Tampereella pidätellyt enää mikään. Perheen neljästä lapsesta kolme oli kuollut. Liikekumppaneita kaupungista oli vaikea löytää. Hän kaavaili myös maatilan ostoa. Entisen työnantajansa, Inestamin, kanssa välit olivat poikki.

Insinööri Hermann Kauffmann.

Serlachiuksen tehtaan viralliseksi syntymäpäiväksi vakiintui 17.9.1868. Serlachiuksen muutto ja tehtaan perustaminen katkaisi loputkin välit Idestamin kanssa. Tampellan Konepajan johtaja Hermann Karl Heinrich Kauffmann (s. 18.8.1840 Göteborg ja k. 12.6.1908 Nurmi, Viipurin lääni) – hän oli myös ollut Idestamin palveluksessa – antoi apua Serlachiukselle, kun hän myi Idestamin liikesalaisuudet Serlachiukselle. Joukkoon liittyi vielä saksalainen Paul Mylius, jonka kanssa Serlachius oli taistellut Idestamin tehtaalla. Kolmikon yhteistyö sujuikin alkuun hyvin. Gustaf Serlachius oli tehtaan rakennustöissä alkuvaiheessa itsekin. Rakentamiseen käytettiin mm. Mäntänkosken vesisahan sekundalautaa. 

 

Valokuvaaja Yousuf Karsh.

Yhdeksi maailman suurimmista valokuvaajista kutsuttu Yousuf Karsh syntyi Armeniassa, Mardinissa, Diyarbekir Vilayetissa 23.12.1908 kauppiasperheeseen. Isä oli Amsih Karsh (1872-1962) ja äiti Bahia Nakash (1883-1958). Isä oli katolinen ja äiti protestantti; Yousufilla oli myös kaksi veljeä, Jamil ja Malak, joista myös jälkimmäinen oli valokuvaaja. Yousuf Karshin lukutaidoton isä matkusti paljon ja teki kauppaa huonekaluilla, matoilla ja mausteilla. Kotikaupunkinsa armenialainen väestö puhui enimmäkseen arabiankieltä. Yousuf Karsh varttui armenialaisten kansanmurhan aikana – ottomaanit suorittivat ensimmäisen maailmansodan aikana – ja tuona ajanjaksona osa hänen perheestään surmattiin. Paljon myöhemmin Karsh itse kirjoitti: ”Muistoni noista päivistä sisältävät kummallisen sekoituksen verta ja kauneutta, vainoa ja rauhaa”.

Säveltaiteilija Sibelius vuonna 1949.

Karshin perhe pakeni Aleppoon Syyriaan pakolaisleirille vuonna 1922; matkaa pakolaisleirille tehtiin kuukauden päivät kurdikaravaanin kanssa. Yousuf Karsh oli kuitenkin aina ylpeä armenialaisuudestaan. Karshin perhe lähetti Yousuf Karshin Kanadaan Beirutista. Yousuf Karsh saapui Halifaxin Nova Scotiaan 31.12.1923 laivalla. Karsh muutti heti Sherbrookeen, Quebeciin, asumaan äidin veljen, enonsa George Nakashin luokse, joka toimi muotokuvaajana.

Yousuf Karsh opiskeli vuoden verran Sherbrooke High Schoolissa. Kun hän saapui Kanadaan hän puhui vähän ranskaa ja vielä vähemmän englantia. Hänen varansa eivät riittäneet koulunkäyntiin. Yousuf Karsh joutui siksi tekemään työtä ja samalla hänen enonsa opetti hänelle valokuvaamista. Enolta Yousuf Karsh sai myös Box Brownie-kameran itselleen. Brownie-kamera oli Eastman Kodakin valmistama kameramalli, jonka valmistui alkoi jo vuonna 1900. Kamera sai nimensä keksijänsä, Frank A. Brownellin mukaan kirjailija Palmer Coxin suosittujen Brownie-hahmojen mukaan.

Yousuf Karsh ja John Garo, oppilas ja opettaja.

Yousuf Karsh opiskeli vuodesta 1928 vuoteen 1931 Bostonissa, Massachusettsissa valokuvausta Amerikan tuohon aikaan merkittavimmän valokuvaajan, John H. Garon ohjauksessa. Yousuf Karsh on myöhemmin tunnustanut John Garon vaikuttaneen eniten hänen elämäänsä ja uraansa. John Garo oli tullut kuuluisaksi kuvaamalla Bostonissa kuuluisia ihmisiä. Yousuf Karsh asettui sittemmin asumaan Ottawaan ja työskenteli siellä aluksi valokuvaaja John Powisille. Vuonna 1932 Karsh avasi ensimmäisen oman valokuvausstudionsa. Studio sijaitsi rakennuksen toisessa kerroksessa osoitteessa 130 Sparks Street, joka myöhemmin nimettiin Hardy Arcadeksi. Tässä ensimmäisessa omassa studiossa Yousuf Karsh työskenteli aina vuoteen 1972 saakka, jolloin hän muutti Château Laurieriin, Ottawan keskustassa Ontariossa sijaitsevaan hotelliin.

Valokuvaaja John Garo. 

Ammattikuvaajana Yousuf Karsh käytti nimeä ”Karsh of Ottawa”, kuten hän myös tällä nimellä allekirjoitti teoksensa. Karsh saavutti mainetta ensimmäisen kerran kuvaamalla Kanadan pääministeri William Lyon Mackenzie Kingin (s. 17.12.1874 ja k. 22.7.1950); pääministeri auttoi Yousuf Karshia järjestämään valokuvausistuntoja vierailevien arvohenkilöiden kanssa. Yousuf Karsh esiteltiin samoin Rideau Hallin sosiaaliseen piiriin ja Karshin muotokuva kenraalikuvernööri Lord Bessboroughista ja tämän vaimosta vuosina 1931-1935 julkaistiin laajasti. Yousef Karshista tuli Ottawa Camera Clubin jäsen ja hänen kuviaan esiteltiin International Salon of Photography-näyttelyissä, joita järjestettiin Kanadan kansallisgalleriassa vuodesta 1934 lähtien.

Kirjailija Ernest Miller Hemingway.

Kun Yousuf Karshilta kysyttiin, miksi hän kuvasi lähes ainoastaan kuuluisien ihmisten muotokuvia, hän vastasi näin: ”Työskentelen maailman merkittävimpien ihmisten poikkileikkauksen kanssa. Uskon, että vähemmistö saa maailman pyörimään, ei enemmistö.” Toisessa yhteydessä hän vastasi tähän samaan kysymykseen näin: ”Teen sen oman kuolemattomuuteni vuoksi.” Kun Yousuf Karsh jäi eläkkeelle vuonna 1992, oli hänen ottamiaan valokuvia ilmestynyt yli 20 kuvaa Life-lehden kansissa. Yousef Karshin ottamat valokuvat tunnettiin dramaattisesta valaistuksesta, josta muodostui tunnusmerkki hänen muotokuvatyylilleen, joka oli hyvin pitkälle opittu John Garolta. Ennen valokuvausistuntoa Yousuf Karsh tutustui kuvattaviin kohteisiin huolellisesti ja keskusteli heidän kanssaan ennen kuvauksia.

Englannin pääministeri Winston Churchill 1941.

Vuonna 1941 Yousuf Karsh kuvasi Englannin pääministeri Winston Leonard Spencer Churchillin (s. 30.11.1874 ja k. 24.1.1965) Kanadan parlamentin alahuoneen puhemiehen huoneessa Ottawassa. Ennen kuvausta Winston Churchill oli pitänyt puheen toisesta maailmansodasta kanadalaisille parlamentin jäsenille. Tämänkin kuvauksen junaili Kanadan pääministeri William Lyon Mackenzie King. Tästä valokuvasta Karsh sai maailmanlaajuista tunnettavuutta reilusti. Pääministeri Churchillin asento ja ilme puhuvat kuvassa paljon; sinnikkyydestä vihollisuuden edessä. Kuvaus suoritettiin suhteellisen nopeasti, mutta juuri ennen kuvan ottoa Karsh lähestyi pääministeri Churchilliä ja otti sikarin häneltä suusta pois. Churchill oli tämän vuoksi järkyttynyt ja ilmaisi tyytymättömyytensä muotokuvaan.

The Economist-lehden mukaan tämä muotokuva Winston Churchillistä on ”valokuvauksen historian eniten toistettu muotokuva” ja sitä on kuvailtu yhdeksi ”ikonisimmista muotokuvista koskaan”. USC Fisher Museum of Art kuvaili tätä kuvaa ”uhkeaksi ja röyhkeäksi muotokuvaksi, josta tuli välitön ikoni Britannian fasismin vastaisesta kannanotosta.” Life-lehti osti kuvan 100 dollarilla ja kuva ilmestyi lehden kannessa 21.5.1945. Yksi alkuperäisistä kuvan tulosteista on ripustettuna Kanadan alahuoneen puhemiehen huoneen seinällä, samassa paikassa, missä ikoninen kuva siis otettiinkin. Kuvasta on tullut Winston Churchillin tunnetuin kuva ja se myös esiintyy Englannin keskuspankin viiden punnan seteleissä.

Laulaja-näyttelijä Judy Garland.

Toisen maailmansodan tuoksinnassa Yousuf Karsh valokuvasi poliittisia ja sotilaallisia johtajia, mutta myös hän alkoi kuvata kirjailijoita, näyttelijöitä, taiteilijoita, muusikoita, tiedemiehiä ja muita kuuluisuuksia. Karshin toinen legendaarinen muotokuva on vuodelta 1957, jolloin hän kuvasi amerikkalaisen kirjailijan, Ernest Miller Hemingwayn (s. 21.7.1899 ja k. 2.7.1961) tämän vuonna 1886 rakennetussa kuubalaisessa kodissa Finca Vigiassa, Havannassa. Muita Yousuf Karshin ottamia kuuluisia muotokuvia olivat mm. kirjailija George Bernard Shawn, ruhtinatar Grace Kellyn, näyttelijä Audrey Hepburnin, laulaja-näyttelijä Judy Garlandin, kenraali Dwight D. Eisenhowerin ja Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšovin muotokuvat. Kuuluisuuksista poiketen Karsh kuvasi Ford Motor Companyn tilauksesta kokoonpanolinjatyöntekijöitä yhtiön Windsorissa Ontariossa sijaitsevalla tehtaalla. Karsh kuvasi kirjoihin Rooman ja Pyhän maan maisemia piispa Fulton J. Sheenin kanssa. Yousuf Karsh tapasi Suomessa Järvenpään Ainolassa kahden päivän aikana heinäkuussa 1949 säveltäjä Johan Christian Julius ”Jean” Sibeliuksen (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Järvenpää) ja ikuisti hänet muotokuvaansa.

Château Laurier.

Yousuf Karsh sulki Château Laurierissa sijainneen studionsa kesäkuussa 1992. Karshin toiseksi viimeiset valokuvausistuntonsa kuvattiin toukokuussa 1993 presidenttipariskunta Bill ja Hillary Clintonin kanssa. Yousuf Karsh toimi vierailevana professorina Ohion yliopistossa ja Emerson Collegessa Bostonissa. Yousuf Karsh solmi ensimmäisen avioliittonsa vuonna 1939 Solange Gauthierin (1902-1961) kanssa, jonka hän oli tavannut vuonna 1933 Ottawa Little Theaterissa. Gauthier syntyi Toursissa Ranskassa, mutta hän muutti nuorena tyttönä Kanadaan asumaan. Pariskunta muutti vuonna 1940 Art Deco-taloon nimeltä Little Wings Rideau-joella aivan Ottawan ulkopuolella. Näyttelijä Solange Gauthier kuoli tammikuussa 1961 syöpään.

Elokuussa 1962 Yousuf Karsh avioitui 21 vuotta itseään nuoremman lääketieteen kirjailija, Estrellita Maria Nachbarin kanssa. Vuodesta 1972 vuoteen 1992 pariskunta asui kolmannen kerroksen sviitissa hotelli Château Laurierissa, Ottawassa, ja pitivät samalla Little Wingsin kotia ja asuntoa sekä studiota Manhattanilla. Pariskunnalla ei ollut lapsia. Karshit muuttivat vuonna 1997 Bostoniin asumaan. Yousuf Karsh kuoli 13.7.2002 Brigham and Women’s Hospitalissa Bostonissa leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Yksityiset hautajaiset järjestettiin Ottawassa. Yousef Karsh haudattiin Notre-Damen hautausmaalle Ottawassa.

Presidentti Ronald Reagan, Yousuf ja Estrellita Maria Karsh Valkoisessa Talossa 1983.

Yousuf Karshia pidetään Kanadan johtavana muotokuvaajana. Varsin yleisesti hänet tunnetaan ja mainitaan yhdeksi 1900-luvun tunnetuimmista ja suurimmista muotokuvaajista. Hänen ottamiaan muotokuvia säilutetään tälläkin hetkellä mm. sellaisissa museoissa, kun Metropolitan Museum of Art, Museum of Modern Art, Kanadan kansallisgalleriassa, National Portrait Gallery (Lontoo), National Museum of Modern Art (Tokio), Art Institute of Chicago, Saint Louis Art Museum, Muscarelle Museum of Art, George Eastman Museum. Kanadan kansallisarkistossa säilytetään täydellistä kokoelmaa Karshin esineistä, jotka sisältävät mm. vuodesta 1933 lähtien hänen valmistamat ja säilyttämät negatiivit, tulosteet ja piirtoheitinkalvot. Nykyisessä Library and Archives Canada-kokoelmassa säilytetään noin 355 000 Karshilta jäänyttä esinettä Gatineaussa, Quebecin osavaltiossa. Karshin leski, Estrellita, lahjoitti yli sata valokuvatulostetta National Portrait Galleryyn Washington DC:ssä.

Yousuf Karshin rintakuva Ottawassa.

Yousuf Karsh oli Kanadan kuninkaallisen taideakatemian jäsen ja Royal Photography Societyn (UK) kunniajäsen. Kanadalais-armenialaisen kuvanveistäjä Megerditch Tarakdijianin tekemä rintakuva Yousuf Karshista paljastettiin Ottawassa. Ottawan kaupunki myöntää joka toinen vuosi vakiintuneelle ammattitaiteilijalle erinomaisesta taiteellisesta työstä valokuvapohjaisessa mediassa Karsh-palkinnon, joka on omistettu Yousuf Karshille ja hänen veljelleen, Malak Kaeshille.